Tallinmäen kisat: ei täydellistä, mutta silti tavoitteisiin

Vake 80 sentissä. © Silja Tuomivaara

Tallinmäen estekisapäivänä minulla oli kaksi ratsua, sillä olin ilmoittautunut Aasialla 60 sentin luokkaan ja Vakella 80 sentin luokkaan. Aasian suhteen ei ollut suurempia tavoitteita tai ambitioita, vaan ajatuksena oli vain käydä hankkimassa ponille lisää ratakokemusta sekä mieluiten joku muu tulos kuin hylätty. Vaken osalta sitä vastoin takaraivossa painoivat viimeviikkoiset kisat ja niiden harmittava päättyminen Vaken porttitemppuun sekä tumpelon satulasta horjahtamiseen. Nyt oli kova tarve ottaa revanssi, eli tehdä puhdas ja asiallinen kasikympin rata.

Ensimmäisenä olivat tietysti vuorossa pienet luokat ja Aasia. Kävin tutustumassa rataan jo ennen 50 sentin luokkaa, sillä rata oli sama kuin 60 sentissä. Lähtövuoromme oli luokassa ensimmäisenä, joten olin verryttelemässä jo siinä vaiheessa kun 50 sentin luokka oli käynnissä. Verryttely tapahtui maneesissa. En itse asiassa tiedä, oliko Aasia kertaakaan aikaisemmin hypännyt meidän maneesissa. Kaiken lisäksi maneesin katsomopäätyyn oli laitettu kaiuttimet, joista tuli kisakuulutuksia. Kaiutinpääty mörköytyikin aika tehokkaasti eli Aasiaa jännitti ihan hirmuisesti sinne meneminen. Tässä mielentilassa ollessaan se alkoi tietenkin jännittää myös esteitä. Hyppelin ensin kaikessa rauhassa pikkuristikkoa, joka sekin sai ensin aikaan voimakasta tuijottelua ja jarruttelua. Tässä vaiheessa jo lähetin sanan kilpailun johtajalle, että vaihtaisinkin luokkaa 60 sentistä 50 senttiin, koska Aasia oli nyt niin kauhean epävarman ja jännittyneen oloinen. Verkkapystystä ei meinattu päästä yli ollenkaan, sillä se olisi pitänyt hypätä mörköpäätyä kohti. Aasia stoppasi hyvin päättäväisesti jo kaukana ennen estettä. Tällaista kieltämistä ei tunneilla ole esiintynyt, mutta nyt tilanne oli ponille selvästi liikaa. Onnistuimme kuitenkin hyppäämään pystyn toisesta suunnasta eli mörköpäädystä poispäin, ja yritin olla mahdollisimman kannustava ja kehuva.

Ulkona kisaradalla elämä ei onneksi ollut ihan niin hankalaa kuin maneesissa, sillä kentällä hyppääminen on Aasialle tutumpaa hommaa. Silti poni tuntui tavallista jännittyneemmältä ja tuijottelevaisemmalta. Ykkösesteestä päästiin sentään ihan nätisti yli. Jännittyneisyys kuitenkin näkyi laukan rikkomisena, joten kakkosestettä kohti pudottiin raviin, ja sitten Aasia jäikin tuijottamaan estettä eikä enää lähtenyt pohkeesta eteen. Stoppi tuli, kun este oli jotenkin jännä. Kiellon jälkeen ratsastin vähän päättäväisemmin, ja minua rauhoitti tieto, että radan saisi kyllä hypätä loppuun vaikka hylky tulisikin. Ei tässä siis ollut mitään hätää. Pääsimme uudella yrityksellä esteen yli, mutta matka jatkui seuraavillakin esteillä kiemurrellen ja tuijotellen. Aasia meni kuitenkin pienellä rohkaisulla esteiden yli, sillä nämä olivat niin pieniä että ravistakin pääsi hyvin. Radan loppupuolen esteillä pysyttiin jo paremmin laukassa, eikä Aasia tuijotellut niinkään itse esteitä kuin maassa olevia kuoppia ja varjoja. Pääsimme kuin pääsimmekin maaliin ilman lisästoppailuja, joten tuloksena oli vain 4 virhepistettä. Ope ehdotti, että hyppäisin perään vielä 60 sentin luokan, sillä kerran esteet nähtyään Aasia menisi luultavasti sujuvammin ja rennommin.



Sain startata 60 sentin radan luokan ensimmäisenä, mutta ensin piti kuitenkin odotella rataan tutustumisen ajan. En vienyt Aasiaa enää mörkömaneesiin hermostumaan, vaan kävelimme vain rauhassa odotteluajan. Kolmosesteen alle tuli nyt valkoiset laatikot, joita Aasia ei ollut hypännyt ennen, joten radalle mennessämme kävin näyttämässä sille tätä estettä. Edelleen ponin mielentila vaikutti tavallista jännittyneemmältä, mutta laukka lähti kuitenkin jo etenemään rennommin. Ykköseste ylittyi ihan reippaasti, ja kakkosellekin päästiin lähestymään laukassa. Tuijotin itse jo linjan päässä odottavaa laatikkoestettä, enkä niinkään keskittynyt kakkosesteeseen, vaikka tämä oli se sama jolle Aasia oli äsken kieltänyt. Ehkä topakammalla käskemisellä oltaisiin menty kerrasta yli, mutta taas jokin tässä esteessä oli jännää ja Aasia kieltäytyi. Kerran esteen edessä käytyään se kuitenkin taas toisella yrityksellä meni yli. Kolmosesteen valkoiset laatikot saivat aikaan jarruttelua raviin, mutta pääsimme niiden yli yllättävänkin helposti. Loppuradan suhteen olin jo melko luottavainen. Nelosesteelle tuli vielä liirausta ja jarrutusta, mutta sen jälkeen lähti rullaamaan mukavasti. Kuutosesteelle eli ainoalle okserille mentiin jo oikein reippasti. Viimeinen este ylittyi myös rohkeasti, ja näin päästiin taas maaliin yhdellä kiellolla.

Aasian tuijottelut ja kiellot eivät olleet mikään maata kaatava asia, ja olin jälkimmäiseen rataan jo ihan tyytyväinenkin. Selvästikin Aasia tarvitse vain enemmän rutiinia kisaratoihin ja hyppäämiseen ylipäänsä, niin eiköhän siitä tule ihan hyvä ja sellainen, millä kisaamista aloittavat lapset voivat hypellä pieniä ratoja. Ei tee varmasti minullekaan pahaa treenata välillä ponilla, joka ei ihan itse ja automaattisesti mene joka esteen yli vaan jota täytyy ratsastaa tarkemmin.

Päivän pääluokka oli minulle tietenkin kasikymppi Vakella. Vake oli mennyt jo alle kaksi pienempää luokkaa, ja olin sivusta seuranneena todennut sen olevan tänään hyvin rauhallisella tuulella. Elättelin kuitenkin toiveita villi-Vaken esiin herättelemisestä. Rata ei sisältänyt mitään erikoisia haasteita, ja sarja oli tällä kertaa kahdelle askeleelle mitoitettu pysty-pysty-sarja, eli meidän kannaltamme varsin armollinen. Verryttelyn pidin aika minimaalisena, jotta Vakella riittäisi puhtia vielä päivän kolmanteen rataan. Yllätyksiä ei verkassa ilmennyt, ja Vake oli kohtuullisen reippaasti liikkeellä. Hypyistä tuli ihan mukavia, mutta toki olisin toivinut vielä kevyempää etuosaa ja ryhdikkäämpää menoa. Poni vaikutti vähän turhan järkevältä ja tasaiselta, eli pieni villiintyminen olisi ollut tässä tapauksessa ihan hyvä juttu.

Toisin kuin Aasia, Vake ei ainakaan jännittänyt mitään. Rataa aloittaessa sain patistella laukkaa vielä hieman hereille. Nyt ei ollut samanlaista sujuvuutta kuin Ankkurilahdella, vaan laukasta puuttui kaikki "ekstra". Tällaisellakin laukalla kyllä radat hyppäämme, mutta todistettavasti Vakelta löytyisi vielä suurempiakin vaihteita. Rata lähti joka tapauksessa varmalla otteella liikkelle. Ensimmäisille esteille mentiin hieman lähelle, mutta rytmi oli tasainen. Pienestä terävyyden puutteesta kertoi se, että kakkosesteen jälkeen oltiin ristilaukassa. Tämän korjaamisen jälkeen matka jatkui seuraavien esteiden yli tasaisesti ja rutinoituneesti.

Pohkeiden heittäminen taakse oli minulla oikein päivän teema. Huoh! © Silja Tuomivaara

Esteet 6 ja 7 muodostivat suhteutetun linjan, johon olin suunnitellut sopivaksi askelmääräksi kuutta laukkaa. Tässäpä olikin sitten käydä köpelösti, sillä kuuden laukan jälkeen oltiin vielä aika kaukana esteestä. Yritin silti tuupata Vakea hyppyyn ja sukelsin aivan holtittomasti, vaikka Vake tälläsikin vielä töpöaskeleen esteen juureen. Hyppy ponnisti lähes paikoiltaan, ja sukeltajallahan tuli siinä vaiheessa vaikeat oltavat. Vake pelasti tilanteen pomppaamalla esteen yli, ja piti vieläpä puomitkin paikoillaan. Minä keskityin tyylikkäästi kaulan halailemiseen, ja hetken jo ajattelin, että taasko tässä kämmittiin ratkaisevalla tavalla. Pääsin kuitenkin suoristautumaan nopeasti ylös, ja siinä vähän naurattikin, kun huomasin esteen ylittyneen sittenkin puhtaasti.

Ei muuta kuin uudestaan kiinni laukan rytmiin, ja kohti seuraavana vuorossa olevaa sarjaa. Vake ei ollut epäonnistuneesta hypystä ja kuskin kompuroinnista onneksi moksiskaan, vaan sarjalle mentiin epäröimättä ja sujuvasti. Selvitimmekin sarjavälin ilman vaikeuksia, ja kurvasimme sen jälkeen toiseen vaiheeseen puhtaan ykkösvaiheen suorittaneena. Seuraavalle okserille saatiin onneksi sujuva hyppy, joka vähän paikkaili edellisen okserin möhlimistä. Seuraaville esteille mentiin vähän lähemmäs, sillä olin yhden pahan arviointivirheen jälkeen varovaisempi. Käänsin sujuvan oikoreitin toiseksi viimeiselle esteelle, ja tämän jälkeen vielä oikaisin viimeiselle esteelle eli muurille siten, että lähestyminen jäi hieman vinoksi. Vake teki sen mitä luottoratsulta voi odottaa, ja näin toteutui tavoitteeni puhtaasta radasta.

Täysin tyylipuhdasta ei meno ollut eikä sujuvuus aivan parhaimmillaan, mutta tulokseen saattoi kyllä olla tyytyväinen. Olemme tehneet parempiakin ratoja, mutta ei tämä mikään huonoinkaan esityksemme ollut. Jäin kaipaamaan Vaken villimpää kisaponipersoonaa ja viikko sitten nähtyä ekstraenergiaa laukkaamiseen, mutta onhan toki niin, että päivän kolmas rata kotikisoissa ei koskaan ole se tilanne, jossa Vake reippainta menoa väläyttelee. Hyppäsi se sentään tunnollisen luotettavasti ja ansaitsee siitä kiitokset. Seminopea puhdas rata olikin tässä luokassa ihan kovaa valuuttaa, kun ei nollaratoja loppujen lopuksi erityisen paljon tullut. Jännitin sijoittumista luokan loppuun asti, ja niinhän siinä kävi, että päädyimme juuri viimeisenä sijoittuneiden joukkoon ollen viidensiä. Tämä on Vaken kanssa jo jotakin, sillä kautta aikain olemme vain kerran aikaisemmin sijoittuneet 80 sentin luokassa muutoin kuin taitoarvostelulla. Vaikka suorituksesta jäikin ehkä hohdokkuus puuttumaan, niin palkinnoille pääseminen tuntui ehdottomasti työvoitolta ja olin tästä oikein iloinen. Viime viikon epäonnistumisen jälkeen revanssi oli siis varsin onnistunut. Seuraavaksi etsimme sitten Vakesta taas ne villiponiasetukset.

Viides sija on jo ihan saavutus. © Anne

Videoista kiitokset Annelle ja Hannakaisalle!

Sujuvaa menoa ja ponimetkuja

Sunnuntaina lähdimme kolmen ratsukon edustuksella Ankkurilahden Ratsastajien 1-tason estekisoihin. Minulla oli aivan harvinaisen hyvä mieli heti aamusta alkaen, sillä ei juurikaan jännittänyt vaan oli tosi kivaa lähteä kisoihin maailman parhaan Vaken kanssa. Aurinkokin paistoi ja oli lähes hellettä. Luokat olivat turvallisen helpot, eli verryttelyksi alle 70 cm arvostelulla A.1.0 ja pääluokkana tuttu 80 cm arvostelulla 367.2. Päivä sujuikin meidän poppooltamme loistavasti ja käsikirjoituksen mukaan lukuun ottamatta Vaken kanssa radalla sattunutta... kömmähdystä.

Olimme paikalla hyvissä ajoin ennen kisojen alkua, ja minulla oli odotteluaikaakin runsaasti kun en ratsastanut ensimmäisessä luokassa. Ehdin kävellä Vaken kanssa hyvin, ja verryttelin sitä ravissa maneesissa. Maneesissa oli mukava ratsastaa, sillä siellä oli suojaa auringon kuumalta paahteelta. Vake tuntui jo ravissa oikein hyvältä, ja ravasi mukavasti eteenpäin pehmeästi tuntumalla. Hyppyverryttely tapahtui pienellä ulkokentällä, ja käväisin tässä ottamassa pari pikkuista hyppyä jo ennen rataan tutustumista. Verryttelykentän pohja oli vähän ikävä sekä pehmeytensä että pölyävyytensä takia, ja Vake reagoi tällä alustalla pölyyn aika runsaalla pään heiluttelulla, vaikka nenäverkkokin oli käytössä. Ehdin olla tästä hieman huolissani, mutta levottomuus rajoittui onneksi ainoastaan verryttelykentälle. Kävin kävelemässä radan nopeasti läpi. Odotetusti rata oli oikein simppeli, esteet pieniä ja tehtävät helppoja. Ehdin ottaa vielä pari hyppyä, ja sitten mentiin jo portille odottamaan, sillä lähtövuoro oli luokan kolmantena.

70 sentin ratapiirros.

Vake lähti radalla liikkeelle ihan mukavassa laukassa, tosin se tuntui aavistuksen jännittyneeltä sillä tavalla kuin se usein vieraassa paikassa ensimmäisellä radalla tuntuu. Tämä ei varsinaisesti näy ulospäin, mutta laukka etenee vielä paremmin sitten, kun Vake ei tällä tavalla vierasta. Nytkin toki oli ihan asiallinen energia, eikä eteenpäin tarvinnut puskea. Laukka vei hyvässä rytmissä esteitä kohti ja paikat löytyivät kivasti. Ensimmäisen esteen jälkeen muistuttelin itseäni vielä rentoutumaan ja nauttimaan menosta. Kolmosesteelle oli vähän lyhyempi lähestyminen päädystä, ja sille olisi voinut suoristaa vielä paremmin. Pitkän suoran linjan kolmoselta neloselle Vake laukkasi oikein pontevasti ottaen 32 metrin etäisyydelle 9 askelta. Neloseste ylittyi komealla loikalla, jonka jälkeen en ollut tarpeeksi skarppina, vaan tiukanpuoleinen kaarre seuraavalle esteelle meni turhan pitkäksi. Tämä kaarre oli radan ainoa selvä kauneusvirhe, ja viitosesteelle tulikin sitten töpöaskel. Viimeinen pitkä linja kuutoselta seiskalle meni mukavan reippaasti, ja rata oli päätöksessä. Odotettu tulos eli helppo nolla ja meno tuntui varsin kivalta, eli olin tyytyväinen.

Vake sai ansatuisti huokaista hetken aikaa, ja kävin opettelemassa seuraavan luokan radan. Luokkamme loputtua oli ohjelmassa palkintojenjako, jossa kävin jalkaisin hakemassa punavalkoisen ruusukkeen, ja sitten seurasi rataan tutustuminen. Kasikympin radassa olikin jo hieman enemmän mietittävää, vaikka helppo rata oli sekin. Sarjalla molemmat osat olivat pystyjä, mikä tietysti oli meille ihanteellista. Suunnittelin toiseen vaiheeseen pari lyhyempää tietä, mutta ajattelin ratsastaa ensisijaisesti siistiä ja sujuvaa nollaa ilman suuria riskejä. Rataan tutustumisen jälkeen oli vajaa kymmenen minuuttia verryttelyaikaa, mikä oli tässä vaiheessa juuri sopivasti. Herättelin Vaken taas tauon jälkeen liikkelle, ja otimme pari hyppyä. Vake oli edelleen kivan reipas, mutta alkoi aina porttia ohittaessa vähän kysellä, että eikö tälle päivälle jo riittäisi.

80 sentin ratapiirros.

Oma vuoro tuli juuri sopivasti pikaverryttelyn jälkeen. Vake lähti radalla etenemään todella hyvässä laukassa, ja sillä oli aivan mainio imu eteenpäin. Sitähän sai suorastaan pidätellä! Ykkös- ja kakkosesteenä oli nyt jo edelliseltä radalta tuttu 32 metrin suora linja. Hieman vaikea aloituskaarre onnistui nappiin, ja linjalle saatiin oikein hyvät hypyt. Taas mentiin yhdeksällä laukalla, ja Vake ponnisti okserille oikein liioitellun korkean hypyn silkasta hyppäämisen ilosta. Edelliseltä radalta opikseni ottaneena olin tämän esteen jälkeen valppaampi ja aloin kääntää tiukahkoa kurvia kolmosteelle ajoissa. Nyt tämä kaarre onnistui mukavasti, laukan imu säilyi ja kolmosellekin tuli sujuva hyppy. Neloselle oli pidempi matka, ja fiilistelin kerrassaan hienolta tuntuvaa laukkaa. Neloselle päästiin edelleen hyvässä rytmissä ja taas tuli nappihyppy. Tästä oli kehkeytymässä aivan todella hieno rata!

Seuraavana edessä odotti sarja, joten ratsastin suunnitelman mukaisesti oikomatta ja pitkän sujuvan tien päädyn kautta. Raippa oli oikeassa eli sisäkädessä, sillä ajattelin sen olevan sarjalla sekä sen jälkeisellä erikoisesteellä hyödyllisempi tällä puolella. Laukkasimme katsomopäädyn ohi ja vasemmalla puolella oli sisääntuloportti. Olin onnellisen pahaa-aavistamaton, enkä ehtinyt reagoida Vaken hienoiseen ennakkovaroitukseen. Samassa Vake vetäisi pään alas, jarrutti ja koukkasi nopean suunnanmuutoksen portille päin. Menetin tasapainon suunnan vaihtuessa vauhdista näin äkkiä, ja vaikka Vake pysähtyi, niin en pystynyt enää kampeamaan itseäni takaisin satulaan. Pakko oli antaa periksi ja laskeutua kaulasta kiinni pitäen maahan. Hetki meni tajutessa asian laita, ja kun ymmärsin, että meidän upeasti alkanut ratamme päättyi tähän, niin seuraavaksi harmitti kamalasti. Voi ei!

Pahin angstimieliala onneksi lieveni kun sain hetken miettiä asiaa ihan omassa rauhassa, mutta niin harmittava sattumus tämä kyllä oli, että jäihän se vaivaamaan. Voi miksi, miksi en ollut varovainen ja ottanut raippaa ulkokäteen? Vake ei pitkään aikaan ole tehnyt tätä temppua, mutta ei siihen näköjään kannata täysin luottaa. Varsinkin kun juuri oikea laukka on se, mistä Vake tämän yleensä tekee. Olisiko Vaken yllätysmuuvissa voinut/pitänyt pysyä kyydissä? Olisi, mutta nyt tulin liian pahasti yllätetyksi. Erityisen harmillista oli se, että meno oli todellakin tuntunut aivan poikkeuksellisen sujuvalta ja tästä olisi tullut hieno rata. Vaan niinhän se menee, että Vaken reippaus kulkee käsi kädessä pienten omien metkujen kanssa, eli poni on parhaimmillaan ollessaan vähän pöhkö. Parempi näin, kuin laiskana laahustajana, mutta sitten pitää vaan kuskin olla skarpimpi. Vake on viime aikoina alkanut laukata ja hypätä paljon aiempaa topakammin, joten on vähän paradoksaalista, että nyt kun poni kulkee paremmin kuin koskaan niin kisoissa on alkanut tulla enemmän virheitä. Tänään kyllä meno tuntui niin makealta, että motivaatio hypätä Vakella vain kasvoi. Olkoon vaan, että luokissa ei pääse ylöspäin, mutta kun Vakesta on viimein löytynyt kunnon kisaponiasetukset niin todellakin puhkun intoa hypätä sillä näitä meille sopivan kokoisia luokkia. Onneksi heti viikon päästä on seuraavat kotikisat, joten pääsen ottamaan tarpeellisen revanssin ihan pian. Jospa tämä harmitus sitten hälvenee ja Vaken porttitemppu muuttuu ennen pitkää pelkästään hassuksi ja huvittavaksi kisamuistoksi.

Mukava kisapäivä Äimärautiolla

© Siiri Salmi

Äitienpäiväsunnuntai sisälsi tänäkin vuonna kisareissun Äimärautiolle 2-tason estekisoihin. Moni asia oli suoraa toistoa viime vuodelta: sää oli lämmin ja aurinkoinen, ja hyppäsimme Vaken kanssa kisojen verryttelyluokan eli 1-tason 80 sentin luokan arvostelulla A.1.0. Ratamestarikin oli sama kuin viime vuonna, ja hauskasti esteet olivat käytännössä samoilla paikoilla, vaikka rata tietysti hieman erilainen olikin. Edelliskertaan verrattuna tulimme nyt kuitenkin kisaan vuoden verran vahvemmalla kokemuksella, ja tällä kertaa ei oksereiden pituus laittanut tutisuttamaan vaan esteet näyttivät turvallisen kokoisilta. Ehdottomasti suurin haasteemme radassa oli viimeisenä esteenä hypättävä sarja, jolle piti kääntyä suoraan poispäin sisääntuloportilta. B-osana oli vieläpä okseri. Muuten rata oli helppo ja sisälsi pitkät tiet esteeltä toiselle.

Lähtövuoromme oli ponien joukossa heti luokan neljäntenä. Kävin Vaken selässä ravailemassa ja vähän laukkaamassa jo ennen rataan tutustumista, ja radan kävelyn jälkeen otettiin hypyt. Vake oli ihan virkkuna liikkeellä, mikä oli hyvä asia, mutta samalla se kyllä harrasti aika railakasta kaarteiden kanttailua. Aina kun aloin kääntää uralta kaarretta esteelle, niin poni kampesi lapa edellä sisään kuin mikäkin väkkärä. Hypyt onnistuivat ihan reippaasti, tosin okserille Vake roikaisi ensin kunnon banzai-hypyn liian kaukaa. Ehkä se jo lämmitteli itseään sarjan hyppäämistä varten...

Luokan alku taisi vähän viivästyä, ja olimme ulkona odottelemassa jo liian hyvissä ajoin. Lopulta ope käski meidät vielä takaisin maneesiin ottamaan yhden lisähypyn, ettei Vake jo aivan nukahtanut. Kun luokka sitten alkoi, niin suoritukset menivät melko nopeaan tahtiin. Pääsimme radalle odottelemaan edellisen ratsukon ajaksi, ja kävin open ohjeen mukaisesti kävelemässä sarjavälissä ja näyttämässä Vakelle, että tällainen oli luvassa. Olimme vähän hankalasti lähtölinjan kohdalla, kun tuomari antoi lähtömerkin. En sitten uskaltanut enää ratsastaa linjalta menosuuntaan, vaan lähdin varmuuden vuoksi päinvastaiseen suuntaan. Tämän sählingin vuoksi jouduin ratsastamaan vähän oudot ravikiemurat, kun ohjailin Vaken sopivaan laukannostopaikkaan lähtölinjaa vältellen. Vake yritti lähteä heittäytymään radalta poistuvan ratsukon perässä portille, mutta komensin raipalla ulkolavalle. Tämän pienen konfliktin seurauksena poni lähti ainakin napakasti liikkeelle.

Pääsimme siis liikkelle mukavan energisessä laukassa. Ensimmäiselle esteelle tikattiin vähän lyhyempi viimeinen askel, mutta Vake nousi terävästi hyppyyn. Matka jatkui suoralle linjalle, jossa etäisyys pystyltä okserille oli päälle 30 metriä. Tähän otettiin luontevat yhdeksän askelta, ja hypyt olivat asialliset. Laukka rullasi edelleen hyvässä rytmissä, ja tulimme hieman tarkkuutta vaativalle nelosesteelle, joka hypättiin suoraan kentän poikki katsomoa kohti. Toin Vaken esteelle hieman vinottain, ja yli mentiin rennon letkeästi puomia nuollen mutta siihen koskematta. Viitosesteelle tultiin aavistuksen hyytyen, ja hypättiin sen verran huonolla lähestymislinjalla, että laukka jäi vaihtumatta. Laukka kuitenkin korjaantui sujuvasti heti esteen jälkeen. Ratsastin seuraavaksi hieman oikaisten eli en kiertänyt pisintä mahdollista tietä aitaa myöden, sillä lääniä riitti ja matka seuraavalle esteelle oli pitkä. Linja kuutoselta seiskalle meni tasaisella kahdeksalla laukalla, ja tässä vaiheessa rataa alkoi itselläni olla jo melko rentoutunut olo. Vielä ei kuitenkaan voinut huokaista, sillä edessä oli se pahin paikka eli sarja.

Esteellä numero 6. © Emmi Erkkilä

Seiskan jälkeen pyysin Vakea vielä eteen, jotta sarjaa edeltävässä kaarteessa oli mahdollisimman sujuva tempo. Poistumisportti selvästikin vähän houkutteli Vakea, ja niinpä käännös sarjalle tapahtui turhan vahvasti sisäohjalla ja kaikkein paras into etenemisestä sammui. A-osa ylittyi ihan normaalilla hypyllä, mutta väli jäi silti aivan toivottoman pitkäksi. Sen verran Vake jaksoi kuitenkin vielä ajatella eteepäin, että vaihtoehtoja harkitsematta roikaisi hyppyyn yhdellä askeleella. Turpa kavioita hipoen se kurotteli esteen yli, ja pääsi niukasti toiselle puolelle takapuomiin koskematta. Samalla tulimmekin maaliin, joten puhdas ratahan tästä kehkeytyi.

Sarjan b-osalla. © Mia Mäki-Maunus

Jes, olin rataan varsin tyytyväinen. Laukka rullasi oikein mainiosti eteenpäin, ja hyvä tasainen rytmi säilyi koko ajan alusta loppuun asti. Sujuvaa, mukavaa menoa ja sarja oli ainoa hankalampi paikka. Melkein tässä miettii, että tällaisella laukalla ylittyisivät nätisti 10 senttiä korkeammatkin esteet, mutta sitten muistaa taas sen sarjan. Tämä pysty-okseri-sarja ei kyllä valitettavasti enää ysikymppisenä olisi onnistunut, sillä sen verran äärimmilleen joutui Vake b-osalla venymään tälläkin korkeudella. Olin kuitenkin iloinen, että sarja tällä kertaa selvitettiin kunniakkaasti yhdellä askeleella. Parin virhepisteitä tuoneen kisan jälkeen puhdas rata oli enemmän kuin paikallaan, ja oli kivaa päästä aloittamaan ulkokausi sekä osallistumaan pitkästä aikaa "isompiin" kisoihin. Eipä kai tässä kovin suuria esteitä kaivattaisikaan, kun jo kasikympin hyppääminenkin on näin kutkuttavaa kun mennään pois kotipihasta... Ihanaa, että ulkokausi on nyt alkanut ja saadaan nauttia tästä tilavien ulkokenttien tuomasta sujuvuudesta.

Viimeisen esteen kirous

Sunnuntaina lähdimme Kuivasjärvelle 1-tason estekisoihin, jotka järjestettiin Peltokosken maneesilla. Tallinmäen kisajoukkueessa olivat tällä kertaa Anne Pavella, Nora Hempalla ja minä Vakella. Vaken kanssa hyppäsimme 80 ja 90 sentin luokat, eli nyt mentiin ensimmäistä kertaa ysikymppi vieraskisoissa. Ratamestarina oli kuitenkin oma ope, joten odotettavissa oli sopivan helppo rata. Jonkin verran silti jännitti, kun kyseessä oli tälle vuodelle vasta toiset vieraskisat ja ensimmäinen ysikymppi puoleen vuoteen.

Kävimme ensin tutustumassa rataan, ja sitten otettiin hevoset autosta. Odottelimme Vaken kanssa sillä aikaa kun edellinen luokka verrytteli ja hyppäsi, ja kävelimme maastoreitin alkua edestakaisin. Sitten ehdin hetken aikaa kurkkia maneesin ovelta kavereiden suorituksia, ennen kuin alkoi oman ryhmän verryttely. Kasikympin verryttelyssä Vake vaikutti ensin vähän kurittomalta, mikä saattoi olla sen jännitystä uudessa paikassa. Ponin aikeissa vaikutti olevan pään alas nykäisyjä, pientä pukittelua ja sivuliirailua. Sisääntulo-ovi kutsui puoleensa, ja sen kohdalla varsinkin esiintyi edellämainittuja elkeitä. Vake oli hereillä, mutta ristikkoa ja pystyä hypätessä laukka olisi saanut olla vielä aktiivisempaa. Kun sitten vaihdoimme suuntaa yritti Vake karata oven kohdalla ihan tosissaan, ja silloin tulin komentaneeksi sitä kerran raipalla oikein napakasti. Tämän pienen konfliktin jälkeen laukassa olikin kunnolla ytyä, ja okserille saatiin tosi napakat verkkahypyt.

80 sentin verryttelyssä. © Ella Karjalainen

Oma starttivuoro oli luokassa kolmantena. Vake lähti ihan mukavalla energialla liikkeelle, ja sillä tuntui olevan sopivasti pientä pöhköilyvirtaakin. Ensimmäinen este hypättiin vähän hankalasti yleisöä kohti, ja tässä kuulemma monet hevoset vähän jarruttivat. Pidin pohkeet kiinni ja varmistelin, että esteelle mentiin eikä meinattu. Kakkoseste olikin sitten ovea kohti, ja selvästi Vake imi tähän suuntaan paremmin. Rata oli alkanut ihan hyvässä rytmissä, ja samoilla tulilla matka jatkui kolmos ja nelosesteen suoralle linjalle. Tämän piti olla Vakelle sopiva etäisyys kuudella laukalla, mutta nelosena oleva valkoinen porttieste ilmeisesti jarrutti sen verran, että tikattiin vielä seitsemäskin askel mukaan. Viitoseste ylittyi sujuvasti, ja sitten ykkösvaiheesta oli jäljellä enää sarja. Olin valmistautunut kannustamaan Vakea välissä eteen, ja vähän pitkäksi sarjaväli vaikuttikin jäävän. Vaken harkitessa ratkaisua napautin raipalla lavalle, jotta se ei ottaisi turhaa lisäaskelta. Luulin Vaken lähtevän käskystä hyppyyn, mutta se yrittikin sulloa vielä toisen askeleen ja törmäsi etusilla b-osaan. Tällä kompuroinnilla rymäytettiin puomi alas, neljä virhepistettä ja ei jatkoon. Voi harmi! Muuten rata oli mennyt niin sujuvasti, ja olisin ehdottomasti halunnut hypätä kakkosvaiheenkin.



Sarjan virhe jäi kovasti mietityttämään. Olisiko pitänyt käyttää raippa jo vähän aikaisemmin, jotta Vake olisi reagoinut siihen oikein? Oliko raippa vain ylimääräinen häiriö, ja poni olisi ehkä tavalla tai toisella selvittänyt sarjan, jos olisin antanut sen miettiä rauhassa ja jättänyt puuttumatta asiaan? Sarjahan taisi olla myös vähän optisesti hankala, kun puomit olivat lähes yksiväriset sinivihreät. Verryttelyssä oli hypätty pelkkää sarjan a-osaa, joten tuliko b-osa sitten yllätyksenä Vakelle? Oli tietysti oikein hyvä, että edessä oli vielä toinen rata ja pääsin hakemaan onnistuneempaa suoritusta, mutta sarjalla sattunut virhe hermostutti ysikymppiä ajatellen. Jos kasikympissäkään Vake ei lähtenyt venymään sarjaväliin, niin miten kävisi korkeammilla esteillä? Ysikympissä sarja hypättiin vieläpä toisin päin eli b-osaksi tuli okseri, mutta nyt toki hyppysuunta kääntyi katsomolta ovelle päin eli vetosuuntaan. Kysyin opelta neuvoa sarjan ratsastukseen, ja ohjeena oli mennä tilanteen mukaan. Jos a-osalle tulisi pieni ja jarruttava hyppy, niin en edes yrittäisi tuupata Vakea yhdellä vaan antaisin ottaa miniaskeleen mukaan. Sarja ei kuitenkaan noussut ihan maksimikorkeuteen, joten kahdella askeleella siitä tarvittaessa selvittäisiin.

Ysikympin verryttely mentiin säästellen. Vake oli nyt tasaisemman oloinen eikä vaikuttanut enää hanakalta keksimään omia kuvioita. Verryttelyhypyt olisivat voineet olla ehkä napakampia ja energisempiä, mutta vaivattoman oloisesti Vake esteet ylitti. Luokka alkoi, ja odottelimme taas yhden ratsukon ajan maneesin päädyssä. Jännitystäni sarjan suhteen ei yhtään helpottanut se, että edellisen ratsastajan suoritus päättyi juuri sarjavälissä putoamiseen. Jotain vaikeaa siinä sarjassa oli, kun niin moni ratsukko oli siinä tänään ongelmissa. Ennen lähtömerkkiä kävin pyörähtämässä Vaken kanssa sarjavälissä ja näyttämässä, että katsopas kun täällä tulee sitten b-osakin vastaan. Verryttelyesteenä olimme hypänneet taas pelkkää sarjan a-osaa.

90 sentin radalla. © Ella Karjalainen

Vaikka Vake oli ollut verryttelyssä hieman lötkön oloinen, niin lähtömerkin tullessa se lähti oikein pontevasti liikkelle. Laukan energia vaikutti mainiolta ja poni oli hereillä. Kahdella ensimmäisellä esteellä paikat menivät vähän lähelle, mutta Vake ylitti ne näppärästi ja kolistelematta. Suora linja kolmoselta neloselle oli nyt vetosuuntaan, ja tämä meni kivan sujuvasti. Hyvä hyppy kolmoselle, ja sen jälkeen päästiin kuudella laukalla neloselle. Tässä ponnistuspaikka jäi vähän kauemmas, mutta Vake ponnisti kevyesti okserin yli. Viitoselle kaartaessa sain vähän maiskutella ja hoputella, kun käännyttiin taas ovelta poispäin. Asiallisesti yli tästäkin, ja sitten oli puoli maneesia laukattavana ennen sarjalle tuloa. Laitoin laukkaan lisää kierroksia, ja sarjaa kohti tultiin sujuvasti. A-osalle tuli hyvä hyppy, mutta silti väli näytti jäävän epäilyttävästi hieman pitkäksi. Nyt jätin ratkaisun Vaken tehtäväksi. Poni teki hyvää työtä, ja venytti kuin venyttikin hyppyyn yhdellä askeleella. Mahtavaa, selvitimme sarjan kunnialla!

Olin keskittynyt sarjan jännittämiseen niin intensiivisesti, että sen jälkeen taisikin pää tyhjentyä. Edessä oli vielä ykkösvaiheen viimeinen este, jolle olisi edelleen pitänyt muistaa ratsastaa. Liian myöhään esteen lähestyessä huomasin, että Vake olikin pohkeen takana ja hyytyi estettä kohti. Ajauduimme niin lähelle, että hyppääminen kävi jo mahdottomaksi. Vake yritti vielä nostaa etujalkoja hyppyyn, mutta ei siitä hyppyä tullut vaan etujalat vain kauhaisivat puomien sekaan rysäyttäen koko esteen matalaksi. Ei voi olla totta, taas viimeinen este atomeiksi! Hetken hölmistyksen jälkeen kyselin tuomaripäädystä, oliko tämä kielto vai pudotus. Kuulemma pudotus, sillä kävelimme lopulta esteen läpi, ja niinpä olimme juuri tuulleet maaliin neljällä virhepisteellä. Seuraavaksi sitten kyselin, saisinko kuitenkin hypätä esteen uudestaan. Tällaiseen täydelliseen epäonnistumiseen olisi ollut todella ikävää päättää nämä kisat. Kun 1-tasolla oltiin, niin lupa harjoitushyppyyn onneksi tuli. Kun este oli kasassa, laukkasimme sille uudestaan ja nyt mentiin yli ihan helposti ja puhtaasti. Kylläpä oli helpottavaa, että Vake ei ollut romurallista moksiskaan vaan hyppäsi esteen naama peruslukemilla, ja kuskinkin traumat vähän hälvenivät onnistuneen hypyn ansiosta. Harmittamaan tietysti jäi, sehän oli selvä. Lopetinko tosiaan ratsastamisen sarjan jälkeen, ja matkustelin hyytyvällä ponilla viimeiselle esteelle? Arvioinko paikan väärin, ja yritin tuoda Vaken aivan liian pohjaan? Jarruttiko Vake jäädessään katsomaan esteen takana olevaa yleisöä? Varmuutta virheen syystä en saanut, mutta luultavasti tässä ei nyt vaan oltu ollenkaan skarppina. Jokainen este pitää ratsastaa!

Viimeisen esteen onnistunut ylitys. © Ella Karjalainen

Kylläpä jäi ajateltavaa. Periaatteessa meno oli oikein kivaa ja sujuvaa, ja lukuunottamatta kummallakin radalla sattunutta yhtä karkeaa virhettä olen suorituksiin tyytyväinen. Vake liikkui varsin kelpoa laukkaa ja oli hereillä, ja ysikymppi korkeutena tuntui ihan hyvältä ja omalta. Toisella radalla Vake tsemppasi sarjankin niin hienosti. Esteiden noustessa taidan kuitenkin tuoda ponnistuspaikat vähän liian lähelle, eli tässä asiassa voisi olla viilaamista. Tarvitaan vielä ripaus lisää energiaa esteitä kohti, niin hyppyihin pääsee rohkeasti hieman kauempaakin. Esteet ylittyivät Vaken taloudellisella tyylillä yhtään ylimääräistä hyppäämättä, mutta eipä Vake puomeihin koskenut vaan kyllä se ysikymppiä ihan asiallisesti ja ketterästi suorittaa. Virheitä kuitenkin välillä sattuu, ja nyt oli sellainen kisapäivä, että virhe sattui molemmilla radoilla. Sekös tietenkin harmittaa, mutta ajatukset täytyy siirtää epäonnistumisten ruotimisesta ennemmin niihin onnistumisiin, joita näihinkin ratoihin mahtui paljon, sekä tietysti edessä oleviin uusiin kisoihin.

Talviurheilua koulu- ja estekisojen merkeissä

Teemaan heittäytymistä.

Vuoden ensimmäiset kisat kotitallin ulkopuolella olivat Kiimingin Ratsastuskeskuksella järjestetyt 1-tason kilpailut oman seuramme jäsenille. Näissä karkeloissa oli saman päivän aikana sekä koulu- että esteosuus, jotka tuli ratsastaa samalla hevosella. Meidän piti siis Vaken kanssa mennä koulukisat vähän pakkopullana, mutta onneksi kyseessä oli vain helppo C -tasoinen rata eli tutustumisluokan kouluohjelma 2016. Esteosuuden puolestaan suoritimme 80 sentin tasolla. Toinen seuracupin osakilpailu on sitten loppuvuodesta, jolloin selviävät myös kokonaiskilpailun lopputulokset. Näissä kisoissa oli hiihtolomaviikon kunniaksi teemana talviurheilu, jonka mukaista pukeutumista toivottiin. Jonkinlainen naamiaisasu tulikin sitten ideoitua viime tipassa kisoja edeltävänä päivänä. Kisa-aamu alkoi aikaisin, ja itse asiassa olimme Annen kanssa tallilla yötä niin ettei tarvinnut herätä aivan pikkutunneilla. Hevosten siistiminen ja letitys vei oman aikansa, ja vähän kahdeksan jälkeen oltiin Kiimingissä. Minä ja Vake olimme heti ensimmäisessä verryttelyryhmässä, joten saman tien lähdettiin kävelemään.

Kouluverryttely ratsastettiin maneesissa kisaradalla. Tämä oli hyvä juttu siltä kannalta, että kisa-areena tuli ainakin tutuksi eikä itse suorituksen aikana ympäristön katselu syönyt hevosen keskittymistä. Pienessä ruudussa kouluaitojen sisällä en kuitenkaan saanut Vakea kunnolla liikkeelle, vaan se vaikutti kovin vastahankaiselta. Nyt en mielestäni tehnyt sitä virhettä, että olisin saman tien alkanut juntata Vakea väkisin pyöreälle kaulalle, vaan totesin, että ihan sama vaikka menisi nenä pitkällä kunhan liikkuu eteen ja vastaa pohkeeseen. Silti Vakea kiukutti, ja verryttelyn aikana se teki muutamat pään alas kiskaisut ja nopeat suunnanvaihdot pukitellen. Laukkaaminen sai ponin kroppaa vähän paremmin auki, ja ravissa mentiin lopulta paremmin tuntumalla. Pohkeeseen ei Vake kyllä kunnolla vastannut, joten tiesin, että kovin lennokasta suoritusta ei olisi luvassa. Yhteisverryttelyn jälkeen odottelimme yhden ratsukon ajan maneesin päädyssä, jossa sai ratsastaa vain käyntiä. Käynnissä Vake juurtui ihan täysin, joten totesin turhaksi yrittääkään enää vääntää mitään, ja niin otimme tämän hetken levon kannalta.

Radan sisällä suoritukseen valmistautuessa Vake vaikutti uneliaan tahmealta, mutta otti kuitenkin vielä yhdet pukit. Ehdin jo toivoa, että nyt se villiintyi, mutta ei sentään. Eipä siinä auttanut muu, kuin lähteä ratsastamaan ohjelmaa nahkeasti pitkänä pötkylänä liikkuvalla ratsulla. Kokemus on kuitenkin (vihdoin) opettanut minulle sen, että puskeminen ja puristaminen kouluradalla vain pahentaa tilannetta. Niinpä keskityin istumaan satulassa rennosti ja puristamatta, ja annoin Vaken edetä omaa vauhtiaan. Kun en puristanut, niin ei syntynyt tilannetta jossa Vake olisi alkanut jumittaa entistä pahemmin. Kai tätä voi kutsua jonkinlaiseksi pelasta mitä pelastettavissa on -taktiikaksi. Kun liikkuminen ja pohkeeseen reagointi oli hidasta ja poni pitkänä pötkylänä, niin ei liikkeiden esittäminen tietenkään kovin hienoa ollut. Sain kuitenkin ratsastettua kohtuullisen täsmälliset tiet, ja Vake meni joka kohdassa halutussa askellajissa. Keskiravilävistäjästä tuli jopa paras numeromme eli 6,5, mikä oli vähän yllättävää, mutta hyvä tahti ja jonkinlainen ero perusraviin verrattuna auttoivat vaikka liike ei suuresti kasvanutkaan. Laukat nousivat laiskasti, mutta nousivat kuitenkin, ja laukka pysyi yllä. Pystyin luottamaan siihen, että kun en purista, niin Vake kyllä pysyy laukassakin. Vasemman laukan lävistäjän Vake teki hyvin, mutta oikean laukan lävistäjällä se putosi raviin heti alkutaipaleella. Yritin pelastaa tilannetta nostamalla vielä uuden laukan, mutta se nousi tietenkin vääränä. Tämä kohta oli ohjelman ainoa varsinainen rikko, numerona 4. Muuten paperiin tuli numeroita tasaisesti väliltä 5,5-6,5.



Eipä ollut häävi eikä kehumisen arvoinen rata, mutta onhan meillä joskus vielä surkeamminkin mennyt. Tulos oli 58,1%. Tämähän on ihan asiallinen verrattuna kauden avauskisoihin viime vuonna, jolloin Vake ei nostanut eikä pitänyt laukkaa ja saimme helposta C:stä 51%. Pitää olla iloinen pienestä eli siitä, että osasin nyt olla puristamatta radan aikana. Sen ansiosta Vake sitten taapersi menemään edes vähän kuuliaisemmin, eikä lyönyt hanskoja aivan tiskiin. Olisi kyllä niin kiva, jos keksisin, miten Vaken saisi kouluverryttelyssä liikkumaan eteenpäin ja tuntumalle samalla lailla kuin kotona. Jotenkin se tuntui olevan taas valmiiksi täysin kuurossa mielentilassa, enkä osannut sitä sieltä verryttelyn aikana innostaa liikkumaan iloisesti eteenpäin pohjetta kuunnellen. Liika kovistelu raipalla tai kannuksilla tuntuu saavan Vaken vain vastustelevaksi, ja sitten alkaa kiemurtelu ja ohjaamisvaikeudet. Juu, ei kyllä ole ihan meidän laji nämä koulukisat.

Kouluosuuden jälkeen oli pitkä odottelu edessä, sillä esteosuuden vuoro oli vasta iltapäivällä. Onneksi saimme hevosille päiväkarsinat, joten ne pääsivät talliin ottamaan rennosti ja syömään heinää tuntien odottelun ajaksi. Olin ollut jo etukäteen huolissani siitä, miten Vake innostuisi liikkumaan esteradalla sen jälkeen, kun aamulla jurnutettiin ensin koulurata läpi. Yleensä kun Vake tuntuu menevän koulukisoista niin kauhean huonolle tuulelle, eikä tämänkertainen unelias suorituksemme tietenkään ollut suurta luottamusta herättävä.

Esteluokkana hyppäsimme siis 80 senttiä arvostelulla 367.1. Rataan tutustuessa arvioin vaikeimmiksi paikoiksi viitosesteen, jolle ratsastaessa piti päästä huolella kulmaan oikomatta, sekä tietenkin pysty-okseri-sarjan, joka hypättiin sekä 1. että 2. vaiheessa. Verryttely oli taas ryhmissä maneesissa. Ilokseni huomasin, että Vake muuttui heti toiseksi poniksi kun maneesissa oli kouluaidat vaihdettu värikkäisiin puomeihin. Jo loppui jumittaminen ja huono ohjattavuus! Laukka lähti eteenpäin hyvällä imulla, ja verryttelyhypyt menivät tosi sujuvasti kun laukassa oli mainio energia alla. Saimme hypätä ensin ristikkona sitä vaikeaksi arvioimaani viitosestettä, joten sille lähestymistä tuli jo vähän harjoiteltua. Lisäksi otettiin parit hypyt pystylle ja okserille, ja kun nämä onnistuivat tosi näppärästi niin enempää verryttelyä ei tarvittu.

Luokka alkoi, ja pian olikin jo meidän vuoromme. Vake lähti ihanan sujuvasti liikkeelle, eli hyvältä vaikutti. Ensimmäiset kolme estettä ylittyivät oikein hyvässä rytmissä ja sujuvassa laukassa, josta ponnistuspaikat löytyivät helposti. 2. ja 3. esteen välisen linjan olin mitannut noin 24 metrin mittaiseksi, ja se meni luontevasti kuudella laukalla. Nelonen oli trippeli, ja niin kuin trippelillä usein käy, en löytänyt parasta mahdollista ponnistuspaikkaa vaan mentiin vähän liiankin pohjaan. Tässä hypyssä sukelsin kaulalle makaamaan ennen aikojaan. Viitonen ja kuutonen menivät asiallisesti, mutta sarjalle kaartaessa laukan paras puhti alkoi ehkä hieman hiipua. Sarjalle tultiin hieman puutteellisella energialla, ja Vake joutui venymään selvittääkseen välin yhdellä askeleella.

Sarjan jälkeen alkoi toinen vaihe, ja ehdin hyvin kääntää oikotien seuraavalle esteelle, vaikka sarjalla ajatus pääsikin hetkeksi herpaantumaan. Lyhyt tie hieman jarrutti hyppyä, ja tämän seurauksena 24 metrin linjalle tuli nyt 7 askelta. Linjan jälkeisen kaarteen ratsastin turhankin laajana, mutta seuraava este oli trippeli enkä halunnut sille liian tiukkaa tietä. Olisi tässä voinut kyllä hieman oikaista lähestymisen kärsimättä. Trippelin jälkeen otin oikoreitin, ja 11. esteelle tultiin aika pienesti ja vinottain. Tässä Vake oli tosi hyvin juonessa mukana ja ponnisti hyppyyn hienosti, vaikka esteelle lähestyttiin vinottain ja reunaan. Sitten jäljellä oli enää sarja, jolle tultiin tällä kertaa paremmin sisään, mutta silti väli jäi pitkäksi. Vake kuitenkin venytti taas uhrautuvasti b-osan yli.



Rata oli varsin asiallinen ja siihen voi olla tyytyväinen. Vake liikkui kivasti, ja meno tuntui sujuvalta. Toisessa vaiheessa tuli onnistuneet oikotiet, vaikka paria kaarretta olisi voinut vielä pienentää ja tempo olisi saanut olla radan loppupuolella hieman reippaampi. Valitettavasti taannuin könöttämään liikaa edessä, eli vieläkin saisin keskittyä olemaan lähestymisissä pystymmässä. Hyvä kokonaisuus kuitenkin, ja varsinkin alkuradan energia ilahdutti. Loppujen lopuksi jäätiin sijoituksestakin hyvin niukasti, eli oltiin ensimmäisiä ei-sijoittuneita vain 0,7 sekunnin erolla kolmanneksi sijoittuneeseen. Näin sitä Vakellakin pystyy tätä nykyä ihan tosissaan kamppailemaan sijoituksista myös 80 sentin luokissa, ainakin silloin kun radalla on edes jotain oikoreittimahdollisuuksia. Tämähän on oikein motivoivaa, sillä vaikka Vaken kanssa estekorkeudet pysyvätkin samoina ja paperilla näyttää, että homma junnaa vain paikoillaan, niin kyllä huomaa selvästi, että kehitystä on tapahtunut. Verrattuna vaikkapa vuoden takaiseen Vake liikkuu radalla paljon, paljon paremmin ja meno on siten kaikin puolin sujuvampaa.

Pitkä mutta hauska kisapäivä oli sitten pulkassa, ja esterata pelasti päivän niin että loppujen lopuksi oli hyvä mieli myös omasta suorituksesta. Olipa oikein hyvä reissu ja kivat kisat välillä vähän erilaisella kaavalla.

Videoista kiitos Annulle ja asukuvasta kiitos Annelle!

Maneesikisat odotuksia paremmin

Myös sunnuntain estekisat ratsastettiin kotikentän sijaan maneesissa. Olin ilmoittautunut Viivillä 70 sentin luokkaan ja Vakella 80 sentin luokkaan, ja lisäksi suunnitelmissa oli mahdollinen jälki-ilmoittautuminen Vakella 90 senttiin mikäli eka rata sujuisi hyvin. En tohtinut ilmoittautua ysikymppiin suoraan, sillä maneesissa ei tätä ennen oltu ehditty hypätä ja arvelin että pienessä maneesissa Vaken liikkuminen saattaisi olla juuri niin hyytynyttä kuin se oli viime talven maneesikaudella. Eipähän tarvinnut liikaa jännittää etukäteen kun en varsinaisesti ollut ysikymppiin menossa. Oikeastaan jännittävin osuus oli tänään 70 sentin rata ja se, miten Viivi pysyisi hanskassa. Tässä luokassa oli taitoarvostelu, joten enpä osannut kovin kummoista menestystä odottaa sillä tunneilla meno Viivin kanssa ei ole ollut kaikilta osin kovin hallittua ja tasaista.

Viivi hyppäsi toisen ratsastajan kanssa ensin pienemmän luokan, joten se odotteli minua valmiina maneesilla jonne ratsastin tallilta Vakella. Verryttelimme Viivin kanssa ensin kentällä, joka oli yöpakkasten jäljiltä hieman kovanpuoleinen, mutta jossa pystyi kuitenkin huoletta laukkaamaan ja ottamaan muutaman hypyn ristikolle ja pienelle pystylle. Viivi oli odotetusti menevällä päällä, ja pääsi useimmissa lähestymisissä hieman kiihdyttämään esteen juureen. Kaikesta mentiin kuitenkin varmasti ja innokkaasti yli, joten ei hätää vaikka hevonen vähän malttamaton olikin. Maneesissa saatiin ottaa omaan vuoroon valmistautuessa vielä kaksi verryttelyhyppyä okserille. Sitten oltiin valmiina suoritukseen.

Rata alkoi ihan mukavasti, sillä lävistäjällä olevalle ykkösesteelle päästiin asiallisesti ilman kiihdytystä ja laukkakin vaihtui. Meno vaikutti tässä vaiheessa oikein lupaavalta. Myös kakkosesteelle päästiin melko tasaisessa rytmissä, mutta ponnistus meni silti vähän lähelle. Kolmosesteelle oli noin 20 metrin suora linja, ja tämä oli yksi radan haastavimmista paikoista meille sillä tällaisilla linjoilla Viivi on tyypillisesti päässyt rykäisemään kiihdytyksen eteen. Viivi pääsikin hieman kiskaisemaan eteenpäin, mutta maltoin pysyä melko hyvin pystyssä ja niin linjasta selvittiin ihan asiallisesti viidellä askeleella. Kaarteessa Viivi tuli oikein mukavasti kiinni, ja nelosesteelle päästiin aika rennosti ja kiihtymättä. Tässäkin laukanvaihto onnistui aivan itsestään, jee! Viidennen ja kuudennen esteen välinen linja oli 14 metriä, ja suunnitelmana tähän kolme laukkaa. Kuvittelin, että tässä olisi vaadittu eteenratsastusta, ja suunnitelmaan sopi hyvin se että sisään tultiin eteen sujuen ja isolla hypyllä. Välissä annoin Viivin vain mennä, eikä etäisyys jäänyt kolmella laukalla ainakaan pitkäksi. Okseri ulos linjalta ylittyi lennokkaasti. Päädyssä ei turhia hidasteltu, mutta seitsemännelle esteelle päästiin hyvin tasaisessa rytmissä. Tämän jälkeen Viivi sitten pääsi kiihtymään liikaa, sillä edessä oli lähes pitkän sivun mitalta avointa tilaa. Niinpä viimeiselle esteelle tultiin vähän turhan lujaa, mutta selvittiinpä siitäkin.

Olin rataan oikeastaan varsin tyytyväinen. Meno tuntui paremmalta kuin olin osannut odottaa, ja yhteistyö Viivin kanssa pelasi ihan mukavasti. Suurin osa radasta mentiin kohtalaisen hyvin kontrollissa, ja vasta viimeisellä linjalla Viivi pääsi lähtemään lapasesta. Tämä notkahdus jäi vähän harmittamaan, sillä taitoarvosteluluokassa en olisi tällaista kiihdytystä halunnut esittää. Muuten vaikutti oikein asialliselta. Ehkä maneesin seinät ja ahdas tila hieman hillitsivät Viiviä niin että jarrut toimivat paremmin. Lopulta olin vieläkin iloisemmin yllättynyt, kun luokan päättyessä olimme kolmannella sijalla! Treenien perusteella en olisi uskonut sijoitukseen taitoarvosteluluokassa, joten tulos oli todella yli odotusten. Jokainen este oli arvosteltu erikseen, ja numerot niiltä olivat väliltä 7-8. Parhaat arvosanat tuli kolmen laukan linjalta, mutta käsi olisi pitänyt tässä olla rennompi. Loppukommenttina luki "Erittäin hyvä kokonaisuus, pientä turhaa kaasuttelua. Muista hengittää, rentoutta lisää niin vielä paranee".

Viivin radan jälkeen ei enää pahemmin jännittänyt lähteä hyppäämään Vakella kasikymppiä. Maneesissa esteet näyttivät kuitenkin taas pitkästä aikaa suuremmilta, joten olin melko vakuuttunut että 90 olisi meille tänään liikaa ja olisi parasta mennä vain yksi rata. Lisäksi aivan 70 sentin luokan lopussa tapahtui yhdelle kilpailijalle hyvin ikävä onnettomuus, mikä säikäytti varmasti kaikki paikallaolijat ja vei kyllä mietteitä siihen suuntaan että tänään ei mennä mitään isoa vaan riittää kun selvitetään turvallisesti kasikympin rata. Verryttely mentiin nyt kokonaan kentällä, sillä pohja oli päivän lämmetessä ehtinyt sulaa täysin hyppykuntoon. Verkkahypyt menivät asiallisesti, ja sain Vaken myös kohtuullisesti hereille.

Maneesissa Vaken keskittyminen oli taas vähän huonompi, eikä se lähtenyt sujumaan eteenpäin aivan niin hyvin kuin olisin toivonut. Luulen, että tämä oli tosiaan pientä "ensimmäisen radan jännityksen" tuomaa hitautta. Kun esteet ja kaarteet tulivat pienessä tilassa nopeasti vastaan niin en ehtinyt oikein missään vaiheessa saada Vakea kunnolla liikkeelle, ja niinpä homma meni puskemisen ja tuuppaamisen puolelle. Muutaman esteen yli kiivettiin lähes paikoiltaan, mutta muutamaan hyppyyn meno sentään sujuvoitui hieman. Urheasti Vake kuitenkin kiipeili, ja eihän meillä ollut varsinaisesti hätää tämän kokoisilla esteillä. Ensimmäinen vaihe meni puhtaasti, joten homma jatkui toiseen vaiheeseen. Käänsin oikotiet, eli kasilta ysille kaikkien esteiden sisäpuolelta ja ysiltä kympille seiskan ja kasin välistä oikaisten. Nämä pienet tiet söivät laukkaa entisestään, joten ei meno siitä ainakaan sujuvoitunut. Edelleen silti kiivettiin ja venyttiin esteiden yli, ja sinniteltiin puhtaasti maaliin. Oikoreittien ansiosta aikakaan ei ollut kovin huono vaikka tempo olikin surkea. Olimme neljänsiä eli ensimmäisiä ei-sijoittuneita vähän reilun sekunnin erolla kolmossijaan, joten jos Vake olisi ollut hereillä ja liikkunut olisi jopa sijoitus ollut mahdollinen. Videota ei radasta tallentunut, mutta se ei kyllä harmittanut sillä meno ei ollut järin tyylikästä.

Tässä kävi juuri niin kuin olin pelännyt, eli en saanut Vakea ahtaammassa tilassa etenemään kunnolla. Silti löysin itseni kysymästä opelta olisiko ok mennä vielä ysikymppi. Olihan se ok, joten tuumasta toimeen. Mönkiminen suututti sen verran, että halusin parantaa ja hypätä vielä toisen radan. Menin jälki-ilmoittautuneena luokan ensimmäisenä, joten käväisin vain pihalla kokeilemassa kaksi ysikympin hyppyä ja sitten palattiin maneesiin. Esteet näyttivät jo tosi isoilta, mutta silti oli oudon luottavainen olo ja lähinnä nauratti.

Pieni sisuuntuminen möngitystä kasikympistä taisi tehdä terää, ja varmasti Vake oli toisella radalla rennompi ja keskittyneempi. Liikkeelle lähdettiin oikein topakasti, ja ensimmäinen este hypättiin sujuvasti. Suoralla linjalla tuli pientä kiemurtelua, ja 20 metriä meni kuudella laukalla. En tiedä olisiko ollut viisi ilman kiemurtelua, mutta nyt oltiin aavistuksen turhan lähellä ja otettiin kakkosesteen etupuomi alas. Paikka ja hyppy tuntuivat melko hyviltä, joten olisiko tässä ollut pientä ylävartalolla ennakointia ja sen aiheuttamaa etujalkojen hitautta. Eipä se mitään, vaan matka jatkui ja kolmoseste ylittyi tosi sujuvasti. 14 metrin linja mentiin neljällä laukalla, mutta okserille tullessa Vake kiemursi taas hiukan. Hoksasin jälkikäteen, että pienen epäröinnin syynä oli ehkä maneesin ikkunasta esteen eteen osuva kirkas valo. Pienestä epäröinnistä huolimatta Vake loikkasi urheasti ison okserin yli ja vielä oikein ilmavaralla. Loppurata sujahti sitten varsin hyvällä rytmillä ja ihan asiallisilla ponnistuspaikoilla. Koska olimme ottaneet yhden puomin päättyi suoritus ykkösvaiheen maaliin.



Tähän rataan olin pudotuksesta huolimatta tosi tyytyväinen! Nyt Vake eteni sopivan sujuvassa laukassa, ja sen myötä alkoivat hypytkin onnistua paremmin. Ihan lötkölaukasta kiipeillen ei ysikymppi olisi enää onnistunut, joten onneksi riittävä energia löytyi. Kyllä kannatti ehdottomasti mennä Vakella toinen rata, niin saatiin hyväkin suoritus tälle päivälle. Maneesissa hyppääminen oli selvästi hankalampaa avarien ulkokenttien jälkeen, joten ysikympin hyppääminen maneesioloissa oli meille oikein hieno saavutus. Tällä korkeudella Vake joutuu hyppäämään jo tosissaan eikä kuskikaan ole ihan mukavuusalueellaan. Asenne ja tsemppaus olivat kuitenkin kohdillaan, ja niin sitä hurautettiin "isojen esteiden" ratakin muitta mutkitta. Maneesissa hyppäämiseen vaan tarvitaan selvästi harjoitusta jotta se lähtisi sujumaan yhtä helposti kuin ulkona, mutta eipä tämä ollut kyllä ollenkaan hassumpi aloitus maneesikaudelle!

Videoista kiitokset Noralle ja Hanskille!

Nahkea mutta rehti ja rehellinen

Aktiivinen kisakausi lähenee loppuaan, mutta vielä oli 2-tason estekisat melkein naapurissa eli Tupoksen Turnajaiset Ankkurilahdella. Menimme Vaken kanssa 80 sentin luokan, jossa oli arvosteluna 367.1 siten että toisessa vaiheessa oli taitoarvostelu. Tämä oli meille siis toinen 2-tason startti, ja taitoarvostelu oli tietenkin mukavaa vaihtelua sillä aikaa ratsastaessa meillä ei ikipäivänä ole mahdollisuuksia pärjätä ainakaan 2-tasolla.

Kuten lähes kaikki kisapäivät tänä kesänä oli tämäkin harmaa ja kostea. Rankimmalta sateelta kuitenkin Vaken kanssa vältyimme, sillä olimme sen aikana maneesissa sileän verryttelyssä. 80 sentin luokan rata oli varsin pitkä, 6 estettä 1. vaiheessa ja 8 estettä 2. vaiheessa ja sarja hypättiin kahdesti. Koska kenttä oli melko pieni tulivat esteet radalla vastaan tosi nopeasti, ja mukana oli monta kaarevaa linjaa. Vähän enemmän haastetta siis, mutta erikoisesteitä ei tällä radalla ollut yhtään ja esteet näyttivät pieniltä.

Verryttelyssä koetin säästellä Vaken voimia, mutta samalla kuitenkin herättää sen liikkumaan terävästi eteen. Hyppyverryttely tapahtui ulkokentällä. Vake ei liikkunut täällä kaikkein innokkaimmin, mutta ajattelin sen johtuvan sateen mössöyttämästä ja upottavasta pohjasta. Kun vähän herättelin ponia lähti se lopulta ihan hyvin eteen. Hypyissä ei ilmennyt kummempaa. Viimeisenä ennen kisakentälle lähtöä usvatin kierroksen verran laukkaa ympäri, ja vaikutti siltä että Vake oli nyt menossa mukavalla imulla eteen. Lähdin siis radalle ihan hyvin odotuksin.

Odottelimme hetken portilla ennen sisäänmenoa. Ensi töikseen Vake olisi halunnut poistua radalta edellisen ratsukon perässä, mutta uskoi kun komensin sitä. Ehdimme katsella radalla ympärillemme pienen hetken ennen kuin tuli lähtömerkki. Vake lähti suhteellisen normaalisti liikkeelle, ja varmistelin parilla raipan napautuksella että oltiin oikeasti menossa eteen. Tässä vaiheessa poni vaikutti hyvältä, mutta on se ehkä paremmallakin imulla liikkunut. Ensimmäiselle esteelle tultiin ihan sujuvasti, ja laukka jatkui mukavan reippaasti kakkosesteelle jolle mentiin hieman lähelle. Alku oli siis ihan ok, mutta ohitettuamme sisääntuloportin kakkosesteen jälkeen alkoi meno jo hiukan hyytyä ja sain alkaa ratsastaa eteen. Kolmosesteelle päästiin ihan asiallisesti ja sujuvasti, mutta tämän jälkeen tulevalla kaarevalla linjalla sarjalle laukka ei edennyt tarpeeksi. Sarjalle olikin melko hankala lähestyminen kaarevalta linjalta, ja tässä päästin Vaken vähän oikaisemaan. Kun ei sarjalle saatu pitkää suoraa lähestymistä ja laukkakin oli melko ponnetonta niin mönkimiseksi se sitten meni. Jo a-osalle tuli pieni hyppy läheltä, ja oli selvää että väliin otetaan kaksi askelta. Selvitimme esteet näinkin, mutta manailin mielessäni kun jo tässä vaiheessa rataa meno alkoi tuntua näin nihkeältä.

Sarjan jälkeen rytmi kärsi väärän laukan korjaamisesta, ja sain puskea Vakea uudelleen vauhtiin. Laukasta puuttui imu eteen, mutta viitos- ja kuutoseste ylittyivät kuitenkin ihan asiallisesti ja jatkoimme näin ollen puhtaalla radalla toiseen vaiheeseen ja taitoarvosteluun. Sinänsä harmi, että taitoarvostelu alkoi vasta nyt, sillä ensimmäisessä vaiheessa esitimme sarjaa lukuunottamatta vielä siedettävää menoa. Toisessa vaiheessa Vake vain hyytyi hyytymistään. Ihme kyllä se lähti hyppyihin positiivisesta askeleesta tikkaamatta esteen juureen miniaskelta, vaikka laukasta energia puuttuikin. Yritin ratsastaa eteen pohkeella ja napautin pari kertaa raipalla lavalle. Ehkä olisi pitänyt käyttää raippaa pohkeen taakse. Vake hyppäsi kuitenkin tunnollisesti vaikka vauhti olikin olematonta. Rata vaan jatkui jatkumistaan, ja esteellä numero 13 oli puhti jo totaalisesti pois. Tähän Vake jarrutti mukaan ylimääräisen askeleen, mutta kiipesi kuitenkin okserin yli melkein paikoiltaan. Vielä piti kaartaa toistamiseen sarjalle, mikä vaikutti jo suorastaan toivottomalta. Ylimääräisen askeleen kanssa möngimme jälleen sarjan yli ja vieläpä puomeja pudottamatta vaikka vähän kolisikin. Huh, maalissa! Ihme kyllä selvitimme kaikki 14 estettä ilman virhepisteitä ja enimmäisaikaankin ehdimme, mutta eihän tähän rataan voinut olla tyytyväinen. Niin nihkeää ja nahkeaa etenkin toisessa vaiheessa, kaikki sujuvuus kadoksissa! 



Olisi tämä kai huonomminkin voinut mennä, mutta olin kovin harmissani että emme nyt päässeet taitoarvosteluluokassa parhaita taitojamme esittelemään. Vake on liikkunut viime aikoina niin hyvällä energialla treeneissä, ja kisoissakin se on liikkunut ihan pirteästi koko kesän. Tällaista tahmailua ei ole kesän kisoissa esiintynyt lainkaan. Ehkä Vake oli tänään vähän väsynyt, ja pitkä rata pienellä kentällä oli sille nyt vaan liikaa. Ei kai voi olettaa, että joka päivä olisi superpäivä ja poni jaksaisi aina antaa itsestään 100% irti. Kiltisti se kuitenkin hyppäsi joka esteen yli, ja tuomari kirjoittikin arvostelupaperiin kommentiksi "rehellinen ja rehti heppa". Sitähän se Vake on. Muutoin tuli tietysti paljon sanomista aktiivisuuden puutteesta ja tahmeasta etenemisestä. Eipä tällaisella esityksellä kummoisia pisteitä tietenkään ropissut, vaan arvosanaksi tuli 5 kaikkiin arvostelukohtiin. Voi kun olisin halunnut saada taitotuomarin arvion sellaisesta meidän hyvästä/normaalista radasta! Tällä kertaa meni näin, mutta ei yksiä nahkeampia kisoja varmaan kannata jäädä liikaa harmittelemaan. Ainakin ensi viikko on hyppäämisestä taukoa, ja se on nyt varmasti paikallaan. Seuraavalle viikonlopulle on kuitenkin luvassa Vaken kanssa huippukivaa ohjelmaa (joka ei siis sisällä esteratsastusta!), joten ajatukset voi näistä kisoista kääntää tuleviin seikkailuihin.

Annelle kiitos videosta!

Super-Vake ruusukehaina

Muikeat ilmeet! Nora kuvasi.

Sateisen ja harmaan koulukisaperjantain jälkeen lauantaina paistoi onneksi aurinko. Nyt olivat vuorossa Tallinmäen 1-tason estekisat, ja kenttäkin oli eilisen jälkeen ehtinyt hyvin kuivua. Päivä oli sikäli jännittävä, että menimme Vaken kanssa ensimmäisen 90 sentin luokkamme. Hyppäsimme sitä ennen myös 80 sentin luokan, ja molemmissa luokissa oli tällä kertaa taitoarvostelu. Sehän tarkoitti sitä, että Vakellakin oli ihan realistiset mahdollisuudet pärjätä. Tavoitteeni tälle päivälle olivat siisti rata ja sijoitus 80 sentin luokassa sekä selvitä kunnialla maaliin 90 sentin radalta.

Olin tallilla jo aamulla rakentamassa rataa, ja oma vuoro oli vasta pitkällä iltapäivän puolella. Olin aika rauhallisella mielellä enkä osannut oikein jännittää tulevia ratoja. Rata oli sama molemmissa luokissa, ja sisälsi 9 estettä. Sarja oli tietenkin mukana, mutta onneksi sen järjestyksenä oli okseri-pysty. Verryttely tapahtui ryhmissä kentällä, joten sekin meni varsin stressittömästi. Verryttelyssä tarkastin, että Vake liikkui sujuvasti eteen ja otimme voimia säästellen ehkä kolme hyppyä. Kaikki vaikutti hyvältä. Oli kuitenkin vähän eri fiilis lähteä ratsastamaan taitoarvostelulla, kun oli erityinen paine ratsastaa mahdollisimman korrektisti eikä vain selvitä ilman virhepisteitä.

Ratapiirros.

Paineita oli kasikympin radalle lähtiessä ilmeisesti juuri sopivasti niin että keskityin mutta pystyin ratsastamaan aika rennosti. Vake lähti liikkeelle ihan hyvässä rytmissä, ja sopivat ponnistuspaikat löytyivät esteille yksi toisensa jälkeen. Taitoarvostelu painoi takaraivossa sen verran, että sain panostettua jonkin verran eleettömyyteen ja istuntaan. Vake laukkasi mielestäni aika sopivalla energialla, ja laskeutui esteiltä näppärästi myötälaukoissa. Sarja tuli vastaan viidentenä esteenä, ja edeltävässä kaarteessa napautin harkitusti raipalla lavalle terävöittääkseni laukkaa hieman lisää. Sarjalle tultiin sisään hyvin ja jarruttamatta, mutta silti väli vaan jäi pitkäksi. Vake venytti hienosti B-osan yli, mutta venymisen seurauksena hypystä tuli vähän vino ja laukka jäi vaihtumatta. Mukautumiseni tähän hyppyyn ei myöskään ollut aivan esimerkillinen, joten sarja oli selvästi ratamme heikko kohta. Vake kuitenkin korjasi laukan lennosta sarjan jälkeen, ja jatkoimme samassa hyvässä rytmissä radan loput esteet. Miten voikin olla, että kaikki vaan sujui niin helposti ja näppärästi? Olin rataan tosi tyytyväinen, sillä tämä oli sellainen suoritus mitä lähdin taitoarvosteluluokasta hakemaankin. Onnistuminen oikeassa paikassa!



Vein Vaken talliin huokaisemaan, sillä seuraavaan starttiin oli vielä reilusti aikaa. Jännitin luokan loppuun asti mahdollista sijoitusta, ja kun olin hakenut Vaken tallista seuraavaan verryttelyyn valmistautuakseni kuulutettiin luokan tulokset. Me sijoituimme toiseksi! Saman tien kävimme sitten palkintojenjaossa hakemassa ruusukkeen ja laukkaamassa kunniakierroksen. Ensimmäinen sijoitus meille 80 sentin luokasta, olipa hienoa!

Päivän ensimmäinen tavoite oli siis saavutettu, ja sitten lähdettiin täyttämään vielä sitä toista eli hyppäämään 90 sentin rata. Siinä missä 80 sentin esteet näyttivät tänään pieniltä olivat 90 sentin esteet puolestaan ihan kunnioitettavan korkuisia. Verryttely meni kuitenkin aika huolettomasti. Vake jaksoi olla vielä hereillä, ja korkeammatkin esteet se hyppäsi epäröimättä. Oikeassa laukassa oli lähestymisessä sen verran lapaliirtoa että laukka vaihtui hypyssä aina vääräksi, mutta yli mentiin sujuvasti. Okserikin selvitettiin vaikka ensin hyppy menikin juureen. Onnistuneemman hypyn jälkeen riitti. Omaa vuoroa odottaessa jännitti nyt hiukan, mutta ei liikaa. Luotto Vakeen oli suuri.

Herättelin Vaken heti liikkeelle lähtiessä oikein sujuvaan laukkaan, sillä edelliseen rataan verrattuna nyt kaivattiin ehkä ripaus lisäenergiaa. Vake vastasi hyvin, ja ensimmäiselle esteelle mentiin hyvällä imulla. Rata lähti käyntiin yhtä hyvin kuin edellinenkin, ja ponnistuspaikat löytyivät näppärästi. Kolmosesteelle mentiin aavistuksen lähelle, mutta näin paikan niin hyvissä ajoin että ratkaisu oli selkeä ja sujuva. Matka jatkui hyvässä rytmissä ja helposti nelosesteen yli. Ennen sarjalle tuloa napautin taas raipalla lavalle jotta Vake oli varmasti mahdollisimman terävänä. Sarja oli vähän jännä paikka, sillä ysikympin sarjaa ei ole edes ehditty tunneilla treenata. Tulimme asiallisesti sisään, mutta eihän sille mitään voinut että väli vaan oli Vakelle pitkä. Hetken aikaa epäröin lähtisikö Vake hyppyyn näin isolle esteelle näin kaukaa, mutta Vake ei empinyt vaan venytti urheasti 90 sentin pystyn yli. Tällä kertaa se jopa nappasi esteeltä myötälaukan alastuloon. Upea tsemppaus Vakelta sarjalle!

Sarjan jälkeen ei vielä voinut ihan huokaista. Jatkoimme sujuvassa laukassa, ja näin edelleen paikat esteille hyvin. Kuutos- ja kasiesteillä paikka jäi hieman kauas, ja sorruin vähän liian suurieleisesti ratsastamaan eteen kohti estettä. Vake kuitenkin venytti näiden pystyjen yli aika helposti. Myös seitsemännen esteen eli tasaokserin se hyppäsi oikein pätevästi. Viimeiselle esteelle tullessa olisin saanut istua vähän paremmin satulassa, ja nyt mentiin myös hieman lähelle estettä, mutta näppärästi Vake sujautti itsensä vielä tämänkin esteen yli. Sitten olimme maalissa, puhtaalla suorituksella 90 sentin radalta! Päivän toinen tavoite oli saavutettu kirkkaasti, ja se oli mahtava tunne. Hieno, urhea Vake suoritti radan niin näppärästi, vaikka tämän korkuisilla esteillä se joutuu jo laittamaan itsensä likoon. On se ihmeellinen otus!



Kävelytin Vakea ja katsoin samalla luokan loppuja suorituksia. En ihan jaksanut uskoa meidän sijoittuvan tässä luokassa, sillä tällä radalla en ehtinyt paljon tyyliä ajatella ja en saanut ratsastusta pidettyä niin siistinä ja eleettömänä kuin ekalla radalla. Istunta pääsi jonkin verran leviämään etunojaiseksi ja tuli ylimääräistä heiluntaa. Vaan annapas olla, tulokset selvisivät ja taas olimme toisella sijalla! Pisteitä tuli jopa yksi enemmän kuin ekalta radalta, sillä istunnasta annetut pisteet pysyivät samana mutta temposta ja rytmistä sekä yleisvaikutelmasta tuli molemmista puolikas piste enemmän. Sujuvampi ja energisempi laukka jälkimmäisellä radalla ratkaisi siis sen, että suoritus oli tuomarin mielestä ensimmäistä rataa parempi. Istunnasta esteillä ja esteiden välissä sain 7,5 pistettä kummastakin. Oikeista teistä tuli 8 pistettä, ja tempo, tasapaino & rytmi sekä yleisvaikutelma olivat kumpikin ekalla radalla 7,5 ja toisella radalla 8. Istuntakommenteissa toivottiin jäntevyyttä asentoon ja huomautettiin selän pyöristymisestä. Ekalla radalla toivottiin vahvempaa laukkaa läpi radan ja toisellakin radalla olisi tuomarin mielestä saanut olla hieman enemmän aktiivisuutta.

Kävimme palkintojenjaossa ja rauhallisella kunniakierroksella vielä toistamiseen, ja olin ihan pyörällä päästäni että miten tässä nyt näin kävi. Ensimmäinen startti ysikympissä ja sijoitus! Kaksi ruusuketta samana päivänä! Taitoarvostelulla Vake pääsi näyttämään kyntensä ruusukehaina, ja hienosti se homman hoitikin. Ysikympin kisaradan suorittaminen oli tietysti myös eräänlainen virstanpylväs minulle, sillä jos vuosi sitten olisi kysytty niin en olisi uskonut tällä korkeudella Vaken (tai minkään muunkaan hevosen) kanssa hyppääväni. Nyt olen myös noussut luokkakorkeuksissa viimeisen pykälän sille samalle tasolle missä olen aikoinani ollut. Kaikkeen sitä Vaken kanssa pystytäänkin!

Videoista kiitos Annelle ja Noralle!

Mönkien mutta maaliin

Nora muisti kuvata ratapiirroksen.

Kisaviikonloppu jatkui vielä sunnuntaina pienemmillä kisoilla, eli O-Ri:n 1-tason estekisoilla. Menin näissä siis jokeriratsu Epperillä, jolla päädyin keskiviikon hyppyjen perusteella ilmoittautumaan oikein 80 sentin luokkaan. Yhdistelmä Epper, 80 cm ja vain yksi treenikerta tarkoitti sitä että en ollut kovin vakavalla mielellä kilpailemassa. Epper ei ole kasikympin luokassa kisannut pariin vuoteen, ja tuskin se on tällä korkeudella ratoja kovin paljon hypellyt tunneillakaan, mutta luotin silti siihen että tasaisen luotettava ja järkevä Epper toisi meidät kyllä maaliin. Sen kanssa ei huolettanut lähteä hyppäämään.

Epper meni alle kaksi pienempää luokkaa, joten yritin verrytellä mahdollisimman säästeliäästi jotta poni jaksaisi ja viitsisi uurastaa vielä yhden radan. En laukannut pitkiä pätkiä, vaan annoin Epperin kävellä hyppyjen välillä. Hereille se piti kuitenkin saada, ja raipalla piti hoputella ihan topakasti jotta Epper lähti kunnolla liikkeelle. Pari hyppyä pystylle onnistuivat asiallisesti, mutta ensimmäinen hyppy okserille tapahtui esteen eteen jarruttaen ja paikoiltaan. Niinpä jouduin ottamaan vielä uuden hypyn okserille, ja kun hoputin Epperin kunnolla vauhtiin hyppäsi se oikein sujuvasti. Ennen radalle menoa hyppäsimme vielä kerran pystyn.

Vaikka verryttelyssä meno oli tuntunut ihan asialliselta lähti Epper radalla kovin tahmeasti liikkeelle. Laukkasin uraa pitkin ympäri ja läpäytin pari kertaa raipalla taakse ihan napakasti, mutta Epper reagoi tähän valitettavan huonosti. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut ottaa vaikka ympyrä ja käyttää enemmän aikaa Epperin vauhtiin saamiseen. Nyt tulimme ensimmäiselle esteelle pahasti pohkeen takana, ja Epper hidasti estettä kohti vaikka napautin raipalla lavalle. Hyppy lähti kovin laiskasti melkein paikoiltaan, ja Epper oli kompastua pikkuokserin takapuomiin. Näin rysäytimme heti ykkösesteen matalaksi, ei ollenkaan hyvä alku! Patistelin Epperiä eteen, mutta kakkosesteelle ei ehditty saada kummoista laukkaa. Möngimme kuitenkin yli ilman kolisteluja. Tämän jälkeen Epper tuntui onneksi lähtevän vihdoin paremmin eteen.

Kolmosesteelle otettiin miniaskel, mutta Epper hyppäsi kuitenkin skarpisti okserin yli eikä kolistellut. Suoralle linjalle kolmoselta neloselle tuli seitsemän askelta eli yksi enemmän kuin olin suunnitellut. Vaikutti kuitenkin siltä, että nyt oli saatu jonkinlaisesta rytmistä kiinni ja Epper mennä puksutti tasaisesti esteiden yli. Nelos- ja viitosesteiden välillä napautin raipalla pohkeen taakse, jotta laukkaan tuli vähän parempaa imua. Viitoseste ylittyi hyvin, mutta kaarteessa kuutoselle päästin Epperin vähän liikaa oikaisemaan. Kuutonenkin ylittyi silti ilman ongelmia, ja tämän esteen jälkeen Epper laukkasi jo melko sujuvan oloisesti. Kaarsin viimeiselle suoralle linjalle hyvällä fiiliksellä, kun laukka tuntui viimein siltä kuin pitikin. Sitten kävi kuitenkin niin huono tuuri, että Epperin piti alkaa kakkaamaan. Poni oli sitä mieltä että kasikympin okseria ei vaan voi hypätä samalla kun kakkaa, joten se jarrutti ja ja pysähtyi esteen eteen. Totesin tilanteen ja pysähdyksen välittömän syyn, mutta päätin kuitenkin varmistella ettei toista kieltoa missään nimessä otettaisi. Niinpä herättelin Epperin taas napakasti raipalla kunnon vauhtiin, ja nyt este ylittyi muitta mutkitta. Tällekin suoralle linjalle otettiin yksi askel suunniteltua enemmän eli kuusi laukkaa, mutta viimeisenkin esteen yli päästiin kunnialla. Olin lopulta ihan tyytyväinen siihen että pääsimme hyväksytyllä tuloksella maaliin ja Epper ansaitsi tässä kohtaa taputukset.



Eihän tämä nyt kauhean hienosti mennyt kun otimme sekä pudotuksen että kiellon ja vielä kaksi aikavirhettäkin, eli yhteensä 10 virhepistettä. En silti osannut olla kovinkaan pettynyt. Periaatteessa tämä olisi voinut olla vaikka nollaratakin, jos vaan olisin hoksannut paremmin herättää Epperin jo ensimmäiselle esteelle ja jos ei ponille olisi iskenyt kakkahätä juuri kriittisellä hetkellä. On ihan ymmärrettävää, ettei Epper enää päivän kolmannella radalla ollut kaikkein reippaimmillaan, mutta estekorkeus ei tuntunut olevan sille mikään ongelma. Olisi vaan pitänyt saada se liikkumaan paremmin eteen. Minulla oli kaikesta huolimatta jopa ihan hauskaa, ja olin heti sitä mieltä että ensi kerralla mennään 80 senttiä Epperin kanssa uudestaan. Epper on sellainen hassu möhkö etten ole aiemmin oikein osannut ajatellakaan sitä pätevänä kasikympin kisaratsuna. Mukavan varmasti se kuitenkin puksuttaa ja pienellä lisävauhdilla olisi varmasti oikein näppäräkin. Jos se minusta riippuu niin yhteinen taipaleemme esteillä ei pääty tähän!

Ensimmäinen 2-tason startti

Lauantaiaamuna pakattiin hevoset autoon todella aikaisin ja ajettiin kohti Kalajokea ja hiekkasärkkiä. Kalajoella kilpailtiin Pohjois-Suomen aluemestaruuksista, ja vaikkei mestaruusluokissa luonnollisestikaan ollut minulle ja Vakelle sopivaa sarjaa oli kisoissa meille kuitenkin avoin 80 sentin luokka. Tämä oli ensimmäinen oikea 2-tason luokka meille, joten tulihan sille D-luvalle vihdoin käyttöä! Odotin, että 2-tason luokka olisi ollut estemateriaalien puolesta aavistuksen haastavampi kuin 1-tason vastaavat luokat, mutta radalla ei sitten erikoisempia esteitä kuitenkaan juuri ollut. Muuri siellä seisoi kolmosesteenä ja vieläpä vasta-aurinkoon hypättävänä, mutta sen lisäksi ei ollut muita erikoisesteitä. Oksereissa oli toki pituutta jonkin verran.

Annelle kiitos kuvasta! Kuvasta poiketen 1. este oli okseri, 2. este pysty ja 3. este muuri.

Kisapaikka sijaitsi raviradan "keskusviheriöllä", ja kisakenttä sekä tilava verryttelykenttä olivat aivan vierekkäin. Täällä olikin harvinaisen kiva verrytellä, kun sai mennä ulkona ja lääniä oli enemmän kuin tyypillisessä maneesiverkassa. Vake liikkuikin verryttelyssä oikein mukavasti eikä nihkeillyt ja jumittanut niin kuin usein pikkumaneeseissa. Olin odottanut Vaken olevan jäykkä ja hitaasti käynnistyvä, sillä ajomatka oli melko pitkä ja lisäksi Vake oli viettänyt edellisen yön poikkeuksellisesti sisällä karsinassa. Kävelyn ja ravailun jälkeen laukka lähti kuitenkin sujumaan hämmästyttävän hyvin. Verryttelyssä pyrittiin säästelemään Vakea, joten vältin pitkiä laukkapätkiä ja annoin ponin kävellä hyppyjen välillä. Verryttelyhypyt onnistuivat oikein hyvin, sillä Vakella oli sopiva energia laukassa ja pientä imua estettä kohti. Hypyt lähtivät aina positiivisesta askeleesta, ja en ihan heti muista milloin olisi kisaverkassa ollut näin hyvä fiilis.

Saimme mennä radalle odottamaan edellisen suorituksen aikana, ja käytin tilaisuuden näyttää Vakelle vastavalossa olevaa muuria. Otin laukassa kierroksen kentän ympäri, ja Vake tuntui ihan hyvältä vaikka olisi se saanut olla vielä hitusen terävämpikin. Ykkösesteelle mentiin reippaasti ja hyvällä hypyllä yli. Sama hyvä rytmi jatkui kakkosesteelle, ja tämän jälkeen piti skarpata kohti kaarevan linjan päässä olevaa muuria. Varmuuden vuoksi napautin muurin edessä raipalla ulkolavalle, mutta Vake ei vaikuttanut edes epäröivän hyppyä. Vastavalomuuriahan me on ihan vastikään harjoiteltu kotonakin. Muurin jälkeen matka jatkui hieman eteen ratsastaen, ja neloseste ylittyi myös sujuvasti. Viides este oli pysty-pysty-sarja, ja tälle en onnistunut ratsastamaan hyvää tietä. En kääntänyt ulkopohkeella tarpeeksi napakasti, eikä raippakaan ollut ulkokädessä. Vake pääsi liiraamaan kaula mutkalla kaarteesta ulos, ja jouduimme pahasti vinoon estelinjalta. Kun sarjalle tultiin näin vinossa ja samalla tietysti jarruttaen ei ollut mitään toivoa päästä väliä yhdellä askeleella. Suosiolla siis möngittiin väli kahdella askeleella, mutta onneksi sarjan molemmat osat olivat pienehköjä pystyjä jotka selvitettiin näinkin. Sarjan jälkeen laukka lähti onneksi taas etenemään, sillä kuutos- ja seiskaeste olivat radan pitkät okserit. Näissä ei ollut mitään ongelmaa, vaan ponnistuspaikat löytyivät hyvin ja Vake hyppäsi hienosti. Näin pääsimme jatkamaan toiseen vaiheeseen.

Toinen vaihe alkoi ykkösesteenä olleella okserilla. Paikka jäi vähän kauas, mutta Vakella oli ajatus eteen ja se venytti esteen yli harkitsemattakaan lisäaskelia. Kaarre yhdeksännelle esteelle meni vähän turhan pitkäksi ison hypyn jälkeen, ja ulkoavut olisivat tässäkin saaneet olla paremmin mukana. Tässä vaiheessa rataa laukka tuntui hieman hyytyvän. Kympille käänsin pienen tien muiden esteiden sisäpuolelta, mutta vaikutti siltä että laukka säilyi kaarteessa riittävästi. Vake imi kaarteesta estettä kohti, ponnistuspaikka oli hyvä ja kaikki vaikutti olevan hypyssä ihan kunnossa. Jostain syystä Vake kuitenkin kolautti etujalat puomiin ja siitä tuli pudotus. Ehkä menin ylävartalolla hyppyyn aavistuksen ennakoiden, ja etujalat pudottivat sen seurauksena? Tuumasin kuitenkin saman tien että eipä pudotuksella niin väliä, sillä emme olleet kuitenkaan tekemässä kovin kilpailukykyistä aikaa. Pudotus taisi joka tapauksessa sen verran harhauttaa ajatuksiani, että en skarpannut seuraavassa kaarteessa ja niinpä sarjalle tultiin täsmälleen samalla lailla ulos liiraten kuin perusradalla. Seurauksena vinosta lähestymisestä oli jälleen lisäaskeleen kanssa mönkiminen. Sarjalta tultiin alas väärässä laukassa, ja Vake puski sisälapa edellä niin etten saanut vaihtoa tapahtumaan. Kun laukka oli väärä ja pudotuskin alla niin en viitsinyt ratsastaa viimeiselle esteelle lyhyempää tietä, vaan laukkasimme kaikessa rauhassa pidemmän reitin. Laukka ei ehtinyt korjaantua, mutta viimeiselle esteelle päästiin silti asiallisesti ja hyvään paikkaan.

Tulimme maaliin siis toisen vaiheen neljällä virhepisteellä ja ihan hyvällä mielellä. Pudotus sinänsä ei jäänyt yhtään harmittamaan, sillä siinä ei tapahtunut mitään isoa tai selkeää virhettä. Selvää oli, että puhtaallakaan radalla ja tosissaan pienemmät tiet ratsastaen ei meillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia sijoituksiin, sillä luokassa oli todella nopeita ratsukoita. Suurimmaksi osaksihan tässä meni mestaruusluokkiin osallistuvia aluetason kilpailijoita. Nyt tosin aikamme oli suorastaan nolon hidas, kun en lopulta edes yrittänyt ratsastaa aikaa pudotuksen jälkeen. Sarjalla mönkiminen jäi vähän harmittamaan, varsinkin kun tein saman virheen kaksi kertaa enkä edes toiseen vaiheeseen saanut kaarteen ratsastusta korjattua. Muuten ei tätä rataa tarvinnut kyllä yhtään hävetä, vaan tämä oli kokonaisuutena ihan asiallinen 2-tason debyytti. Vake on liikkunut joskus terävämminkin, mutta minusta tuntui että pientä loppuradan nahkeutta lukuunottamatta meno oli ihan sujuvaa. Ponnistuspaikat löytyivät hyvin ja hypyt lähtivät helposti positiivisesta askeleesta, mikä kertoi siitä että laukka oli ihan kunnossa. Huippufiilis tästä suorituksesta jäi puuttumaan, mutta onnistumisen tunne tästä kuitenkin enimmäkseen jäi eikä harmittanut oikeastaan muu kuin se että tätä rataa ei saatu videolle. Kannatti käydä Kalajoella asti, sillä kisat oli oikein kivat, aurinko paistoi ja nyt on sitten menty ihan virallisesti 2-tasolla.

Kisakuvia lisäilen myöhemmin, jos/kun niitä saan!

Kaksi hyvää rataa Super-Vakella

80 cm ratapiirros. 70 cm rata käsitti esteet 1-7.

Elokuu alkoi LidRidin estekisoilla Kiimingissä. Vuosi sitten oltiin samana viikonloppuna samoissa kisoissa ja silloin ensimmäistä kertaa vieraskisoissa Vaken kanssa, joten jonkinlainen ympyrä tässä sulkeutui. 1-tason luokat ratsastettiin lauantaina iltakilpailuna, ja pitkästä aikaa menin kaksi luokkaa eli 70 senttiä verryttelynä ja 80 senttiä pääluokkana. 70 sentissä oli arvosteluna A.1.0 ja 80 sentissä 367.1. Minulta oli kuitenkin jäänyt hoksaamatta kutsusta se yksityiskohta, että arvostelumenetelmässä 367.1 oli täsmennyksenä A1/A1 eli toisessakaan vaiheessa ei siis huomioitu aikaa. Oletin tietysti että kakkosvaiheessa olisi tavanomainen A2-arvostelu, mutta luulo ei ole tiedon väärti.

Ehdin verrytellä ensimmäiselle radalle kaikessa rauhassa, ensin vähän ravia ja laukkaa ennen rataantutustumista ja sen jälkeen muutama hyppy ennen omaa vuoroa. Vake oli aluksi hidas, mutta kun nousin radan käveltyäni uudestaan sen selkään liikkui poni yllättäen oikein topakasti. Olisin toivonut parempaa ryhtiä etuosaan, mutta muuten meno vaikutti hyvältä. 70 sentin rata meni aika lailla rutiinisuorituksena, jota ei tarvinnut edes jännittää. Laukka sujui ihan mukavasti eteen tasaisessa rytmissä, eikä ollut tietoakaan mistään tahmailusta. Seitsemän esteen rata oli varsin helppo nakki. Ensimmäinen este tuli kaarteesta vastaan vähän nopeasti, ja otettiin sille ylimääräinen pikkuaskel, mutta muutoin ponnistuspaikat löytyivät hyvin. Tuloksena oli ihan näppärä, virhepisteetön rata, johon olin tyytyväinen.



Ajatuksena oli yrittää säilyttää sama meininki toiselle radalle eikä päästää Vakea ainakaan yhtään hyytymään. Saimme odotella melko pitkän tovin, sillä starttasimme 70 sentissä luokan alussa ja lähtöjä oli paljon. Niinpä verryttely piti tehdä käytännössä kokonaan uudestaan, mutta yritin minimoida hyppyjen määrää. Vake vaikutti melko samanlaiselta kuin ensimmäisessä verryttelyssä, ja toivoin ettei se ollut vielä ehtinut liikaa tylsistyä kisapaikalla ja menettää mielenkiintoaan touhuun. Portilla odotettiin radalle menoa hyvin rauhallisesti nuokkuen ja huokaillen. Kun vuoromme koitti ja keräsin ohjat käteen oli Vake kuitenkin terävänä lähdössä liikkeelle, ja ennen kuin nostin laukan poni suorastaan steppaili menohaluisena. Tämähän oli oikein positiivinen yllätys! Pääsimme siis liikkeelle pirteästi, ja kohti lähtölinjaa ja ensimmäistä estettä ratsastaessa oli oikein hyvä fiilis. Vake laukkasi hyvin ja vaikutti innokkaalta.

Ensimmäinen suora linja meni oikein sujuvasti, ja askeleita otettiin yksi vähemmän kuin edellisellä radalla. Okserille Vake oikein venytti eikä harkinnutkaan mitään lisäaskeleita. Kolmosesteellä ponnistuspaikka meni vähän lähemmäksi, mutta sujuvaa silti. Nelosesteellä ponnistuspaikka jäi Vaken ratkaistavaksi, ja sillähän oli nyt selvästi kaukaa hyppäämisen meininki. Ehdin pitkään hyppyyn kädellä mukaan, mutta ylävartalo pääsi alastulossa keikahtamaan eteen. Matka kuitenkin jatkui samassa rytmissä ja esteet 5-7 ylitettiin oikein asiallisesti. Perusrata päättyi sarjaan, jolle ratsastettava kaarre oli yllättävänkin tiukka ja ahdas. Tässä laukka pääsi hyytymään aavistuksen verran, mikä vaikeutti paikan löytämistä, mutta Vakella oli edelleen ajatus eteen ja se loikki sarjan molemmat osat pitkillä hypyillä. En saanut sarjavälissä ylävartaloa suoristettua a-osalla eteen keikauttaneen hypyn jälkeen, mutta se ei Vaken tahtia haitannut. Sitten jatkoimmekin jo toiseen vaiheeseen.

Toisessa vaiheessa meno melkeinpä vain parani, eikä mistään hyytymisestä ollut merkkiäkään. Olin erityisen tyytyväinen sujuvaan tiehen jonka sain ratsastettua 10. esteelle, ja Vake kurvaili oikein näppärän tuntuisesti kaarteet esteeltä toiselle. 11. esteellä sorruin hosumiseen ja tuuppaukseen ponnistuspaikan jäädessä vähän kauas, mutta Vake venytti taas hienosti. En ratsastanut kaikkein pienimpiä riskiteitä, mutta käänsin kyllä esteeltä toiselle aikaratsastuksen hengen mukaisesti, kun tällä radalla oli siihen oikein mukavat mahdollisuudet. Laukka säilyi vähän pienemmissäkin kaarteissa hyvin, ja kun hujahdimme sujuvasti ja ilman mitään kolisteluja viimeisenkin esteen yli oli minulla tunne että olimme tehneet oikein näppärän suorituksen. Olin hurjan tyytyväinen radan sujuvuuteen ja siihen miltä Vake oli radalla tuntunut. Vakella oli koko ajan ajatus eteenpäin, ja sama terävyys säilyi loppuun asti. Tottakai tempomme oli rauhallinen kuten aina, mutta Vake liikkui ihan itse eteen ja päällimmäinen tunne oli sujuvuus ja innokkuus. Parissa kauempaa lähteneessä hypyssä olisin saanut hallita kroppani paremmin, mutta muuten tämä oli mielestäni oikein hyvä rata. Vake oli niin hyvä!



Portilla annettiin radan jälkeen punavalkoinen ruusuke puhtaan toisen vaiheen ratsastaneille, ja olin tästä hämmentynyt koska kuvittelin olleeni "normaalissa" 367.1-luokassa eli ratsastamassa aikaa. En ollut ainoa joka oli asiasta kummissaan, mutta kun viimein tarkistin asian kutsusta totesin että siellä tosiaan luki suluissa A1/A1. Lue aina myös pieni präntti! Eipä tämä väärinkäsitys tietysti sen puoleen haitannut, että pääsin kuitenkin harjoittelemaan aikaratsastusta ihan tosimielellä ja se vieläpä onnistuikin mukavasti. Näin näppärän radan jälkeen olisin toki ollut kiinnostunut tietämään miten olisimme pärjänneet aikavertailussa muita vastaan, joten siinä mielessä vähän harmi ettei ajalla sitten ollutkaan merkitystä eikä "oikeista" sijoituksista kisattu. Tärkeintä oli kuitenkin että teimme tänään kaksi sujuvaa ja hyvää rataa, joihin olin tosi tyytyväinen. Vaken voisi tässä kohtaa kehua maasta taivaaseen, sillä se hoiti hommansa tänään superhienosti. Kyllä tällaisesta jää hyvä mieli pitkäksi aikaa!