Tallinmäen avajaiset

Kuva: Pipu Arvola-Siltakoski

Kisa-aamun jälkeen päivä ei ollut vielä suinkaan pulkassa, vaan jatkui Tallinmäellä. Tallinmäellä järjestettiin avajaiset uusien tilojen ja toiminnan esittelemiseksi, ja paikalle saapuneen yleisön (suurimmaksi osaksi lapsiperheitä) määrä oli yllättävänkin suuri. Avajaisten ohjelmassa oli myös muutama ratsastusnäytös. Olin innokkaasti lupautunut Vakella mukaan estenäytökseen, jossa menimme Eevan ja Joyn parina.

Estenäytös oli ohjelmassa viimeisenä vikellysnumeron sekä katrillin jälkeen. Kävelytimme poneja ulkona omaa vuoroa odottaessa, mutta muuten ei ulkona pystynyt oikein verryttelemään. Maneesissa sitten otimme yleisön edessä lyhyet ravi- ja laukkaverryttelyt samalla kun avustajat kasasivat meille muutaman esteen lävistäjille ja suoralle 17 metrin linjalle. Hyppelimme verryttelyksi muutaman kavaletin ja pikkuesteen ja esteitä nostettiin vähitellen. Lopuksi mentiin neljän hypyn pätkä estekorkeuden ollessa Vakelle 80 cm. Tämä oli sellainen helppo rutiinikorkeus joka ainakin onnistuu mukavasti yleisön edessä, siitäkin huolimatta että on pidetty viime aikoina hyppytaukoa. Vake ei pikku näytöksemme aikana ehtinyt juurikaan herätä, vaan oli aika vetelä. Pikkaisen puskemiseksihan se ratsastus meni. Ihan uskottavasti Vake kuitenkin pomppasi kaikki vastaantulevat esteet, eli hoidimme tosiaan homman rutiinilla. Näytöksen päätyttyä Vake sai vielä esittää osaamistaan toisellakin osa-alueella, sillä se jäi paikalle yhdeksi talutusponiksi ja innokkaat lapset saivat tehdä kävelykierroksen maneesin ympäri sen selässä. Hyvin Vake hoiti tänään molemmat edustustehtävät.

Videosta kiitos Noralle!

Ohjaus toimii... välillä

O-Ri:n viimeiset estekisat tälle vuodelle käsittivät omalta osaltani 60-70 cm luokan Elmolla. Luokka oli jaettu erikseen junioreille ja senioreille, ja senioreiden sarjassa meitä oli viisi. Elmon kanssa yhteinen harjoituspohja oli varsin ohut kun vasta tällä viikolla pääsin sillä pitkästä aikaa hyppäämään, mutta esteet olivat toki pieniä.

Verryttely tapahtui maneesissa ohjatuissa ryhmissä. Onneksi verkka-aikaa annettiin melko väljästi, sillä Elmon lämpiäminen ja herääminen otti aikansa. Aluksi poni oli aivan uskomattoman tahmea, ja niin ravi kuin laukkakin oli laahaavaa ja kulmikasta. Ehdin olla jo vähän epätoivoinen, sillä ei tällaisesta laukasta olisi pystynyt mitään hyppäämään, mutta pikkuhiljaa Elmo sitten heräsi ja laukka alkoi rullata sujuvammin. Hyppäsimme ensin muutaman kerran ristikkoa, ja sitten pystyä sekä okseria. Hypyissä ei ilmennyt mitään erityistä vaan meno oli ihan mutkatonta nyt kun Elmo oli alkanut liikkua.

Verryttelyn jälkeen odottelimme hetken ja sitten oli oma vuoro. Yllätyksekseni Elmo olikin kisaradalle päästessään pörhäkämpänä hereillä ja alkoi vähän painaa ohjille. Laukkaa en kuitenkaan meinannut ensin saada nousemaan kun poni mutkitteli ja kiemurteli. Kulmasta sain laukan nostettua, ja tunsin että Elmolla oli nyt selkeästi enemmän imua eteen kuin verryttelyssä. Ykkösesteelle tultiin ihan sujuvasti, mutta paikka otettiin harkitusti hieman lähelle eli en alkanut tuuppailla estettä kohti. Hyvältä vaikutti, ja tässä hypyssä Elmo jopa teki halutun laukanvaihdon (mikä jäikin ainoaksi onnistuneeksi vaihdoksi koko radan aikana). Esteen jälkeen poni oli kuitenkin menossa päättäväisesti porttia kohti ja liirasi sinne kaula mutkalla ja ohjia kiskoen. Voi kun vaan olisin tässä saanut istuttua jämäkästi satulassa, mutta saihan se Elmo kiskottua minut etunojaan ja sitä myötä pääsi liiraamaan miten tahtoi. Portilla tuli pysähdys, mutta olin tarkkana ettei Elmo päässyt ottamaan yhtään askelta taakse. Niinpä tästä ei tullut tottelemattomuusvirhettä, ja matka jatkui metkuilujen jälkeen eteenpäin.

Kakkoseste ylittui tasaisesti, mutta kun päädystä kaarrettiin vetosuuntaan päin eli sisääntuloa kohti niin Elmo lähti taas suuremmalla imulla eteen. Kolmoselta neloselle oli suora 17 metrin linja, ja olin suunnitellut tähän viisi askelta mikäli Elmo laukkaisi pienesti ja neljä mikäli se olisi pyrkimässä eteen. Imua oli, joten annoin Elmon laukata. Hetken se taisi harkita ylimääräistä miniaskelta, mutta loikkasi sitten neljännestä askeleesta ison hypyn. Tämä oli sen tyylin loikka millaiset ovat minua muinoin Elmon selästä horjuttaneet, mutta nyt olin mukana ongelmitta. Porttia kohti tultiin siis mukavan sujuvasti ja energisesti, mutta kun seuraavaksi piti edetä portilta pois päin alkoi laukka hyytyä. Lävistäjäokserille tultiin jarruttaen ja kiemurtaen, mutta puskin Elmon siitä yli. Muuten hyvä, mutta menin tilanteessa aivan kamalaan etukumaraan.

Rytmi rikkoutui jälleen ravin kautta laukkaa korjatessa, ja seuraavaan päätyyn tullessa Elmo kiskoi ohjia kovasti haluten mennä pitkänä ja etupainoisena. En mahtanut sille taaskaan oikein mitään, vaan irtosin penkistä etukenoon. Sitten tultiin toiselle suoralle linjalle kohti sisääntuloa, ja tiesin Elmon lähtevän taas linjalla eteen. En kuitenkaan ollut valmistautunut siihen, että se lähti linjan ensimmäisen esteen jälkeen painamaan ohjille ja liiraamaan päättäväisesti oikealle uraa kohti. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olimme hypänneet samaa linjan sisääntuloestettä verryttelyssä siten, että siitä jatkettiin viistosti uralle ohi seuraavan esteen (muutakaan tievaihtoehtoa ei oikein ollut, kun linjan toista estettä ei mahtunut hyvin ohittamaan sisäpuolelta). Varmaankin Elmolla oli tämä opittu reitti muistissa, ja kun se niin kätevästi sai taas jallitettua kuskin irti satulasta pystyi se menemään minne tahtoi. Niinpä luisuimme ohi radan toiseksi viimeisestä esteestä.

Ratsastin esteelle uuden lähestymisen ja naputtelin raipalla pari kertaa oikealle lavalle muistutuksena siitä että liirailu ei ole ok. Tulimme esteelle nyt pienemmässä laukassa, ja kun ei Elmo päässyt rymyämään etupainoiseksi ylittyi este ilman ohimenoaikeita. Sitten jatkoimme vielä kaarteen viimeiselle esteelle, jolle päästiin rennosti ja asiallisesti lähestyen. Vielä maalilinjan jälkeenkin Elmo painoi ohjille sen verran että en heti saanut sitä jarruttamaan laukkaa pois. Ei se kovaa mennyt, mutta pääsi taas hetken kuskailemaan.

Meno ei ollut helppoa tai nättiä, mutta rymyttiinpä rata silti läpi. Sanotaanko näin että ohjaamisessa ja ponin hallinnassa oli hieman puutteita. Selvähän se, että satulaan pitäisi päästä istumaan jämäkästi ja pysyä siellä vaikka Elmo kuinka kiskoisi. Kun menin ponin kiskomana näin pahasti etunojaan niin ohjattavuus katosi heti. Kaikesta huolimatta olin iloinen siitä, että hypyissä tuntui helpolta olla mukana ja olo oli sen puoleen luottavainen. Toisenkin vaiheen olisin halunnut tänään hypätä, mutta harmi kun ei sinne päästy ohimenon vuoksi jatkamaan. Hingun kyllä ehdottomasti hyppäämään Elmolla lisää, sillä metkuiluista huolimatta tällä ponilla on tosi hauska hypätä silloin kun se tällä lailla vähän innostuu. Jos kuski istuisi napakammin satulassa ja pitäsi ponille paremmin jöötä niin Elmossa olisi potentiaalia hyvinkin näppärään menoon. Parasta tässä on se, ettei Elmolla hyppäämiseen liity enää mitään peikkoja vaan oloni oli sen selässä ihan reipas ja rohkea. Kisojen jälkeen oli tosi huojentunut ja vapautunut fiilis, kun turhien epävarmuuksien kanssa tuli tehtyä tilit näin selväksi.

Sujuvavauhtinen maasto

Lauantai oli harmaatakin harmaampi, mutta reippaasti lähdimme Annen kanssa maastolenkille. Se hyvä puoli säätilassa kuitenkin oli, että kaikki lumi ja jää oli vaihteeksi sulanut eli pääsimme aivan sulan maan lenkille. Matkaa kertyi tällä reissulla aika tasan 10 kilometriä ja aikaa meni noin tunti ja 10 minuuttia. Minulla oli tietenkin Vake ja Annen ratsuna puolestaan Hemppa. Senhän arvasi jo etukäteen että nämä kaverit ovat täysin erivauhtisia, sillä Hemppa on pitkäjalkainen kenttähevonen ja Vake puolestaan... no tiedätte kyllä. Kävellessä saatiin ravata yhtenään Hemppaa kiinni ja raviosuuksilla välimatka venyi aina naurettavan pitkäksi.

Lähdimme liikkeelle tavalliseen tapaan tietä pitkin ja menimme kankaalle. Kankaalla otettiin mukavan reipas ja pitkä laukkapätkä. Hempan askel oli niin vetävä että Vake sai laittaa tosissaan töppöstä toisen eteen. Hyvin Vake kyllä lähti laukkaamaan Hempan perässä, eli ei se hidastelemaan jäänyt vaan pinkoi kaverin mukana. Eteen ei tarvinnut käskeä ja ohjalla oli oikein painetta kun Vake laukkasi korvat tötteröllä vetohevosen imussa. Muutamiin viikkoihin ei olekaan päästy näin reippaasti laukkaamaan.

Laukan jälkeen kävelimme metsälenkin tien toisella puolella, ja palasimme kotia kohti Hangaksentietä pitkin ravaten. Vake sai kotimatkalla ottaa Hempan välillä laukalla kiinni, mutta mikäs siinä kun tien reuna oli sopivan pehmeä. Jos Hempasta tulee meille uusi vakioseuralainen maastoon niin Vakehan on kohta aivan sporttikunnossa sen perässä pinkoessaan!

Väistöistä avoihin

Tämän viikon Artsin tunnilla päästiin menemään uudella kuitupohjalla. Vaken kanssa olimme taas kolmen ratsukon ryhmässä, ja tunnin tehtäviin kuului edelliskertojen tapaan väistöjä. Aloitimmekin heti käynnissä parilla lävistäjällä väistäen, minkä jälkeen verryteltiin ravissa ja hieman laukassakin. Käyntiväistöissä sain Vaken mielestäni etenemään vähän vilkkaammin kuin edellisillä kerroilla, ja kyllä se ihan aavistuksen saattoi pyöristyäkin. Ravissa oltiin kuitenkin enemmän mukavuusalueella, mutta tässä vaiheessa tuntia oikea kylki puski vielä aika paljon sisään. Laukka pyöri ihan hyvin, mutta oikeassa kierroksessa Vake pyrki nostamaan helposti väärää laukkaa. Tämä tietenkin liittyy selvästi edellämainittuun oikean kyljen pullahtamiseen, eli vasen kylki on lyhyempänä ja sen puolen laukka nousee siksi niin helposti.

Verryttelyjen jälkeen aloimme ratsastaa pituushalkasijalta uralle pohkeenväistöä, ja uralle tullessa väistö vaihdettiin loivaan avotaivutukseen jota mentiin loput pitkästä sivusta. Ensin mentiin pari kertaa käynnissä ja sitten työskenneltiin ravissa. Väistö uraa kohti lähti sujumaan kohtalaisen hyvin, ainakin paljon helpommin kuin viime viikon väistöt uralla. Pohjetta ei taas passannut viedä liian taakse ja kevyellä raipan kosketuksella otettiin takaosa mukaan jos se meinasi jäädä jälkeen. Avotaivutuksessa yritin ensin viedä poikituksen aivan liian jyrkäksi niin että takaosa alkoi väistää. Ohjeena taivutuksen ja poikituksen asteesta oli, että ponin ulkopuolen korvan tulee olla samalla linjalla oman sisähartian kanssa. Korjasin sitten poikituksen loivemmaksi, ja nyt avotaivutus alkoi kuulemma ihan hyvin, mutta kulmaa kohti tullessa Vake rupesi vaivihkaa työntymään liikaa uran sisäpuolelle. Molemmissa suunnissa kaivattiin siis sisäpohjetta pitämään poni halutulla linjalla ja uralla ihan kulmaan asti.

Väistöt ja avotaivutukset tekivät selvästi hyvää, ja Vake alkoi liikkua ravissa oikein mukavassa muodossa. Oikea pohjekin oli yhtäkkiä paremmin läpi eikä oikea kylki enää pullahtanut minnekään. Molempiin suuntiin Vake tuntui olevan hyvin ulko-ohjalla. Hyvästä sivuprofiilista tuli kehujakin, tosin omaa yläkroppaa sai vielä korjata hitusen pystympään.

Lopuksi teimme vielä laukannostoja avotaivutuksesta. Pitkällä sivulla mentiin ensin ravissa loivaa avoa, ja siitä valmisteltiin ja nostettiin laukka. Oikea laukka nousi avotaivutuksen kautta tosi napakasti, eikä puhettakaan että Vake olisi nyt yrittänyt nostaa väärää laukkaa. Vake liikkui nyt avotaivutuksen aikanakin kohtuullisen pyöreänä, ja niin myös laukka nousi pyöreällä niskalla. Laukassa jatkettiin päätyyn ympyrä, ja ympyrällä Vake liikkui oikeassa laukassa ihan näppärästi. Ulko-ohjalla oli tuki ja laukassa sopivaa pontevuutta. Sain taas muistutuksia nojata etenkin laukassa taakse, joten tässä kohtaa sain keskittyä myös omaan asentoon. Vasen laukka nousi nihkeämmin ja pienellä viiveellä apujen jälkeen. Varmaankin voisin vähän tarkistaa nostoapujen ajoitusta, ettei siinä vain ole vasemmassa kierroksessa vikaa.

Tuntiin mahtui monta hyvää hetkeä, ja väistötkin onnistuivat tällä kertaa ehkä vähän paremmin. Jaksan olla tyytyväinen vähään eli siihen että Vake nykyään liikkuu ravissa niin mukavasti, kunhan vaan ensin lämpiää. Laukka tietysti saisi toimia edelleen paljon paremmin, mutta kun siinäkin tulee välillä parempia pätkiä niin motivaatio pysyy yllä.

Onnistunut revanssi

Keskiviikon ryhmällämme oli pitkästä aikaa estetunti. Sain toiveeni mukaisesti Elmon, jolla olin ilmoittautunut myös viikonlopun estekisoihin 60-70 sentin luokkaan. Kisoihin paukkaaminen Elmolla tuntui sikäli vähän hassulta idealta, että edellisen kerran olen hypännyt Elmolla maaliskuussa, ja silloin tunti oli täyskatastrofi kun kuumetaudin heikentämänä yritin miten kuten roikkua ponin kyydissä. Siltä tunnilta oli mieleen jäänyt kaikkien näiden kuukausien ajaksi peikko nimeltä "en osaa hypätä Elmolla", ja toki aikaisemminkin olen kokenut vaikeuksia pysyä Elmon joskus yllättävän suurissa hypyissä mukana. Onneksi pääsin nyt viimein ottamaan revanssin estetunnista Elmolla. Jännitti kyllä, kun mielessä pyörivät kaikki aikasemmat vaikeudet.

Verryttelimme vähän ravissa, ja sitten aloitimme hyvin pian verryttelyesteen hyppäämisen. Hyppelimme muutaman kerran pienen ristikon ja pystyn yli, ja toistaiseksi kaikki vaikutti ihan hyvältä. Elmo lähti laukkaamaan jumittamatta pahasti, ja pikkuesteelle päästiin ihan sujuvasti. Hypyt tuntuivat helpoilta. Sitten saimmekin saman tien hypätä useamman esteen pätkän, joka alkoi pystyltä ja jatkui kahden askeleen sarjalle sekä tästä kaarevalla linjalla okserille. Esteet olivat edelleen ihan pieniä, joten lähdin melko luottavaisin mielin matkaan. Elmo meni edelleen sujuvasti, ja helpotuksekseni ponnistuspaikat oli helppo löytää. Lävistäjällä olevalla sarjalla tosin ei saatu laukanvaihtoa, joten kaareva linja okserille meni väärässä laukassa. Sarjavälissä sekä sitä seuraavalla linjalla olin kyllä aika irti satulasta ja etunojassa, mikä kertoi pienestä jännityksestä. Elmon laukka on myös sen verran hankalaa istua, että on helpointa unohtua leijailemaan satulan yläpuolelle. Silloin tietysti kontrolli- ja ohjaamismahdollisuudet heikkenevät.

Rata 1

Hyppäsimme seuraavaksi jo ensimmäisen radan, korkeutena 60 senttiä. Ensimmäisellä esteellä yritin vähän hypätä ennen ponia, ja ope käski ennemmin tuoda Elmon lähelle estettä kuin yrittää tuupata kovin kaukaa. Parille esteelle tultiinkin sitten vähän pohjaan yhteisellä päätöksellä. Esteet ylittyivät melko mutkattomasti, mutta laukat eivät kyllä vaihtuneet silloin kun olisi pitänyt, ja ravin kautta korjailu rikkoi rytmiä. Kaarevalla linjalla sarjalta okserille ratsastin liikaa eteen, ja väli jäi siksi vähän ahtaaksi. Ei ehkä kaikkein tyylikkäintä menoa, mutta selvisimme suhteellisen helpon oloisesti tästä radasta ja minulla oli varma olo tämän kokoisilla esteillä. Ei tullut yhtään hyppyä jossa minun olisi ollut mitenkään hankala olla mukana, eikä ponnistuspaikoista ollut epäselvyyksiä vaikkei paikka aina täydellinen ollutkaan.

Rata 2

Saimme tulla vielä toisenkin, hieman erilaisen radan ja esteet nousivat 70 senttiin. Näin "korkeaa" rataa en ole Elmolla ennen hypännytkään. Ekalle esteelle tuuppasin Elmon hyppyyn aika kaukaa, ja ope muistutteli taas että ennemmin saisi tulla lähelle. Sarjalle käänsin hieman myöhässä niin että tultiin vähän vinoon, mutta sain linjan korjattua viime tipassa ja matka jatkui sujuvasti. Neloseste oli tarkoitus hypätä pääty-ympyrällä, ja tässä käänsin ehkä epämääräisen tien. Kun ei askelkaan oikein sopinut liirasi Elmo hyvin päättäväisesti oikealta ohi ilman että minulla oli mitään mahdollisuuksia sitä estää. Huolellisemmalla lähestymisellä ja oikean pohkeen kiinni pitäen este ylittyi uudella yrityksellä hyvin. Seuraavat hypyt tulivat vähän pohjaan, ja kaarevalla linjalla Elmo alkoi vaihtaa laukkaa ravin kautta minkä seurauksena kuutosesteelle räpellettiin ilman selkeää rytmiä. Kuutoselta seiskalle kääntyessä sai halutessaan tehdä laukanvaihdon ravin kautta, ja päätin sen tehdä jotta sain Elmoa vähän paremmin kiinni eikä se päässyt rymyämään pitkää lähestymistä liian pitkäksi valahtaen. Tälle okserille päästiinkin sitten asiallisella lähestymisellä. 

Olin oikein tyytyväinen, kun hypyt Elmon kanssa sujuivat tänään näinkin hyvin. Eihän tämä järin tyylikästä ollut kun keikuin suurimman osan aikaa aivan etunojassa ja tuli se yksi ohimenokin, mutta pääasia että ei tuntunut kohtuuttoman vaikealta tai siltä että en pysy hypyissä mukana. Päinvastoin, Elmon hypyt tuntuivat suorastaan helpoilta. Okseritkin ylittyivät varmalla otteella, vaikka olen perinteisesti kokenut Elmon suhteen "okserikammoa". Itseluottamus nousi monta pykälää, kun sain huomata että kyllähän minä Elmolla kykenen hyppäämään aivan hyvin ja jopa 70 sentin radasta selvitään. Aikaisempien kokemusten perusteella sitä saattaa jäädä virheelliseen uskomukseen että ei johonkin pysty, vaikka tämä ei pitäisikään enää nykyisillä taidoilla paikkaansa. Tällaisessa tapauksessa on kiva todeta olleensa väärässä.

Paluu estetreenien pariin

Pääsin Vakella pitkästä aikaa estevalmennukseen, ihanaa! Tätä ehdin jo odottaa hartaasti. Vakehan oli ensin enemmän tai vähemmän hyppylomalla, ja sen jälkeen ei ole hyppäämään päästy sopivien pohjien puuttuessa. Nyt maneesiin oli sitten levitetty kuitumateriaali, joka teki pohjasta heti paljon paremman ja niin estetreenit pääsivät taas jatkumaan. Pia tuli pitämään meille valmennuksen, ja menimme kolmen ponin ryhmässä. Hyppytauon jälkeen aloitimme hommat vähän kevyemmin eli pääasiassa puomeilla ja aivan matalilla esteillä.

Ensin tutustuimme päivän puomitehtävään ravissa. Tässä kiemurreltiin yksittäisiltä puomeilta ja kahden puomin sarjoilta toiselle melko tiukilla kaarteilla. Ravissa etsittiin ensin riittävän syviä kaarteita ja taipumista runkoon. Sitten aloimme ratsastaa samoja reittejä laukassa, ja nyt piti saada puomeille myös laukanvaihdot. Vake lähti laukassa ihan napakasti liikkeelle, mutta kaarteet kyllä söivät laukasta kaiken energian saman tien. Möngimme kiemurat varsin hitaasti, mutta laukanvaihdot Vake kuitenkin teki ihan vaan koska on niin fiksu ja näppärä. Toiselle kierrokselle Vake sai hassun pienen "villikohtauksen" ja meinasi olla vähän pöhkö. Ensin se höpsöili tuijottaen nurkassa seisovaa opea, ja sitten nakkasi pienen semipukin puomia edeltävällä askeleella. Tämän jälkeen se liiraili kaula mutkalla päädystä ja oli niin hassu että aloin vaan hihitellä ja koko loppukierros meni höpöksi. Varsinkin kun valmentajamme alkoi puhua jotain ähkivästä porsaasta niin repesin täysin, ja yritä siinä sitten ratsastaa tarkasti puomeille kun ei pokka pidä yhtään!

Pienestä pöhköilykohtauksesta Vake onneksi piristyi niin että seuraavat tehtävät lähtivät sujumaan melko mukavasti. Poni oli ihan asiallisen ryhdikäs, eikä sitä tarvinnut pahemmin puskea vaikka tietysti kaarteissa piti huolehtia laukan säilymisestä. Menimme seuraavaksi kahden kavaletin jumppasarjalta viiden laukan kaarevan linjan kahden ristikon jumpalle, ja tämä onnistui aika sujuvasti. Jälkimmäiseltä sarjalta jäätiin aina aavistuksen kauas, mutta sujuvasti Vake siihen venytti. Pia muistutteli pitämään kädet koko ajan joustavina ja hartiat takana.

Ehdimme hurauttaa vielä viiden laukan suoran linjan, mikä oli tuttu ja helppo tehtävä. Sitten mentiin yhteen pötköön kaareva linja kavalettijumpalta ristikkojumpalle, lävistäjällä kahden puomin sarja laukanvaihdolla sekä sokerina pohjalla suora ristikko-pysty-linja viidellä laukalla. Menimme tämän pätkän kahteen kertaan, ja suoran linjan päättävä pysty oli viimeisellä kierroksella ehkä 80 cm. Vake sujuvoitui ja liikkui koko ajan paremmin eteen, ja tässä vaiheessa tuntia meno tuntui oikein asialliselta. Laukka oli siinä määrin sujuvaa, että ponnistuspaikat oli helppo löytää eivätkä kaarteetkaan menneet puskemiseksi. Linjoille tuli täsmällisesti oikeat askelmäärät ja lävistäjällä Vake hoksasi vaihtaa laukan jokseenkin itse. Tasaista ja helppoa menoa tehtävään sopivalla energialla. Olisin halunnut hypätä vielä paljon lisää kun päästiin juuri vauhtiin, mutta tulimme enää viimeisenä palana kaarevan linjan ristikkojumpalta kavalettiviritelmälle. Tämäkin meni oikein sujuvasti ja näppärästi ilman mitään vaikeuksia venyä haluttuun askelmäärään.

Tämäpä oli mukava aloitus hyppytauon jälkeen. Ei meno toki niin sujuvalta tuntunut kuin ulkona parhaimmillaan, mutta ei maneesi kuitenkaan Vakea täysin hyydyttänyt vaan se tuntui vauhtiin päästyään etenevän ihan kivasti. Ryhtiäkin ponissa oli, ja sillä oli tänään sellainen pienien pöljyyksien päivä mikä tarkoitti että se oli ihan hereillä. Tekeminen tuntui enimmäkseen helpolta ja luontevalta, eli siltä että kyllä me nämä jutut Vaken kanssa hallitaan. Tästä on niin kiva jatkaa viikottaisia estetreenejä!

Videoista kiitos Annelle!

Ensimmäinen lumimaasto

Talvi tuli Ouluunkin ja maisema on yhtäkkiä valkoinen. Pienessä pakkaskelissä oli mukava lähteä sunnuntaimaastoon, ja saimme Vaken kanssa seuraksi lenkille tarhakaveri Akun. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun lähdimme maastoon uudelta tallilta, mutta maastothan ovat toki samat kuin ennenkin kun ollaan vain kilometrin päässä entisestä tallista. Vake muuten oli saanut eilen koko laumansa kasaan, kun viimeisetkin ruunakaverit pääsivät muuttamaan uuteen talliin.

Uusi tarha, vanhat tutut kaverit.

Vakelle laitettiin tänään hokit jalkaan, mutta tilsakumeja ei vielä ollut. Kumien puuttuminen asetti pieniä rajoitteita lenkille, sillä lumi oli kavioihin tarttuvaa laatua. Lähdimme ensin ravailemaan Hangaksentietä pitkin, ja alkumatkasta otettiin myös laukkaa tiellä. Tiellä oli hyvä mennä, kun tieroja ei tarttunut ja hokit pitivät. Laukattiin kuitenkin ihan rauhallista vauhtia, sillä hevosilla ei ollut kiire. Taitoimme sitten metsätaipaleen kankaan halki vastakkaisen puolen tielle. Luminen metsä oli tosi kaunis, ja käynnissä ehti katsella maisemia osuudella joka yleensä on hujahtanut nopeasti laukalla. Metsän puolella kuitenkin ongelmana olivat tierat varsinkin etukavioissa. Aikansa kasvettuaan lumipaakut putoilivat aina pois, mutta hidastivat ne silti menoa ja matkanteosta nauttimista. Lunta oli kuitenkin vain ohuesti ja alla hiekkaa, joten Vake ei liukastellut.

Tierojen kanssa tarpomisen jälkeen oli kiva päästä taas auratulle tielle, vaikka metsässä muuten miellyttävää olikin. Tässä kohtaa laskeuduin selästä ja irrotin lumipaakut kavioista raipan päällä sekä omalla kantapäällä nakutellen, jotta pääsimme jatkamaan tietä pitkin turvallisesti. Sitten vielä ravailtiin kotiinpäin, ja Vaken kanssa pikkaisen laukattiinkin Akua kiinni. Lenkkiin meni aika tarkalleen tunti, ja matkaa kertyi 7,5 kilometriä eli melko rauhallista oli vauhti. Tieroista miinusta mutta muuten oli mukavaa.

Parahiksi päiväheinille takaisin.

Asiallinen kouluvalmennuskerta

Perjantai on nyt vakiintunut viikottaiseksi Artsin valmennuspäiväksi, joten taas oltiin Vaken kanssa koulutunnilla. Tällä kertaa ehdittiin kävellä harvinaisen pitkät alkukäynnit maneesissa, mikä teki varmasti vain hyvää. Tunnin aiheena olivat erityisesti pohkeenväistöt.

Aloitimme samalla kuviolla kuin viimeksi, eli käynnissä mentiin lävistäjiä väistäen ja pääty-ympyrä sekä pitkä sivu ravissa tai laukassa. Käyntiväistöissä haluttiin Vakella taas reippaampaa ja sujuvaa askellusta eli ajatusta koko ajan eteenpäin. Yleensä parhaiten sujui silloin, kun uskalsin luopua sisäohjasta. Väistättävä pohje lähti helposti valumaan taakse, mutta tämä ei tietenkään ollut oikea ratkaisu vaan ennemmin kannatti hieman hipaista raipalla jos ei takaosa tuntunut tulevan mukana. Vasenta pohjetta väistäessä tuli hetkittäin pientä pyöristymistäkin, ja lyhyet laukkapätkät auttoivat saamaan Vaken rennommaksi ja etenevämmäksi.

Jatkoimme sitten ratsastaen väistöä toisella pitkällä sivulla, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Aloitimme oikeasta kierroksesta, jonka olisin kuvitellut vaikeammaksi, mutta osoittautuikin lopulta helpommaksi väistösuunnaksi. Uralla väistäessä takaosa oli hankalampi saada poikitukseen, mutta käynnissä tämä onnistui melko hyvin. Samalla piti kuitenkin huolehtia, ettei Vake lähtenyt väistämään peruuttaen eli tuonut etuosaakin uran sisäpuolelle vaan marssi eteenpäin. Molempia pohkeita tarvittiin eteenpäinpyrkimyksen säilyttämiseksi. Taas olin liikaa kiinni sisäohjassa, ja yritin sillä turhaan kontrolloida etuosaa sekä poikitusta. Väistö alkoi aina nihkeästi ja hapuillen, mutta pitkän sivun loppua kohti tuli parempia askeleita niin että Vake väisti vasenta pohjetta kuuliaisemmin oikeaa ohjaa kohti. Väistöjen kautta poni tulikin paremmin "läpi" ja alkoi liikkua ravissa mukavan pyöreässä muodossa.

Raviväistö oli hankalampi, ja ensin en ollut saada lainkaan poikitusta aikaiseksi. Takaosaa piti avittaa kevyillä raipan hipaisuilla. Vaikka Vake liikkui muuten rennosti ja pyöreänä jännittyi se aina väistöön tullessa kun aloin säätää apujeni kanssa. Pitkän sivun loppuun saatiin kuitenkin joitain parempia ristiaskeleita, ja kun väistön päätteeksi käännytiin aina kulmassa ravivoltille oli Vake tosi mukavasti ulko-ohjalla. Sisäkättä pääsi voltilla myötäämään reilusti ja taputtamaan kaulalle.

Vasemmassa kierroksessa väistöt olivat sekä käynnissä että ravissa haastavampia. Kuten Artsi totesi, oikea takajalka on Vakella heikompi ja poni on nihkeämpi astumaan sillä ristiin. Apukeinoksi otettiin asetuksen kääntäminen menosuuntaan, jolloin sain vasemman lavan kontrolloitua paremmin sekä turha oikeassa ohjassa roikkuminen helpotti. Samalla tarvittiin napakkaa oikeaa pohjetta (jota vein edelleen liian taakse) sekä kevyitä merkkejä raipalla. Rennosti ja pyöreänä eivät etenkään raviväistöt onnistuneet, mutta kuitenkin väistöä seuraavalle kulmavoltille Vake pyöristyi erittäin hyvin. Myös tähän suuntaan löytyi hyvä tuki ulko-ohjalle, ja niin voltilla kuin suoralla urallakin Vake liikkui suorastaan rennon letkeästi.

Lopuksi otettiin muutamat laukannostot pituushalkaisijalla. Vasen laukka nousi ravista napakasti, mutta oikean laukan nostossa tuli helposti pientä viivettä ja hapuilua. Selvästi tässä vaikutti taas se ettei ollut seinän tukea. Sain keskittyä istumaan nostoissa pystyssä, ja oikean laukan nostot napakoituivat kun hieman muutin apujen ajoitusta. Noston jälkeiset laukka-askeleet pituushalkaisijalla tuntuivat mukavan ryhdikkäiltä ja pyöreiltäkin, eli poni jäi ulko-ohjan tuelle myös noston jälkeen.

Vaikka väistöt olivatkin tänään hankalia, niin olin tosi tyytyväinen siihen miten mukavasti Vake muuten liikkui. Pari edellistä valmennuskertaa ovat olleet tältä osin paljon huonompia, mikä on ehkä osittain johtunut pohjasta. Tänään löytyi hyvä pyöreä muoto etenkin raviin, ja tuntui että ravi myös työnsi aika hyvin itsestään eteenpäin. Pehmeällä pohjalla Vake joutuu vähän enemmän nostelemaan jalkojaan, mikä ei ole välttämättä huono juttu sillä tällöin se tulee ottaneeksi suurempia askeleita. Raviaskel ei ollut enää sitä kaikkein töpöintä, ja myös Artsilta tuli kehuja tästä kehityssuunnasta.

Yksi kevyempi etuosa, kiitos

Keskiviikon ratsu koulutunnille oli Jussi. Tällä kertaa ratsastimme pitkästä aikaa tallin toisen open ohjauksessa, ja aiheena oli voltteja ja siirtymisiä. Kummallekin pitkälle sivulle tehtiin kolme volttia, joiden koko oli rajattu keskilinjalla olevilla maapuomeilla. Keskimmäinen voltti oli halkaisijaltaan tavanomaiset noin 10 metriä, mutta reunavoltit oli mitoitettu siten että toisella sivulla ne olivat huomattavasti suurempia ja toisella sivulla pienempiä. Ensin työskenneltiin hetki käynnissä, ja sitten jatkettiin ratsastaen kunkin sivun isommat voltit ravissa ja pienemmät käynnissä. Lopuksi otettiin mukaan laukannostot, eli laukattiin toisella sivulla ensimmäinen iso voltti, siirryttiin raviin ja ravattiin pienempi voltti, sekä nostettiin laukka vielä jälkimmäiselle isolle voltille.

Käynnissä Jussi jäi pitkän ja jähmeän oloiseksi, mutta ravissa se alkoi pikkuhiljaa vertyä paremmin. Tämä vaati eteenratsastusta sekä etuosan nostamista ryhdikkäämmäksi. Oikeassa kierroksessa asetus ei tullut aivan itsestään, mutta tämä oli kuitenkin se suunta missä Jussi tuli paremmin kahdelle ohjalle ja alkoi ravata letkeämmin ja ryhdikkäämmin. Vasemmassa kierroksessa Jussi oli kammottavan vino, enkä saanut tätä korjattua tarpeeksi. Oikea lapa puski ulos tosi paljon niin että volteille oli suorastaan hankala kääntää. Kun lavat olivat vinossa ei liikkuminen myöskään ollut niin sujuvaa, vaan Jussi ravasi vasemmassa kierroksessa pidempänä ja etupainoisempana. Myös oikealle olisi tosin ollut toivottavaa saada keveyttä tuntumaan ja etuosaan, eli ohjan päässä oli koko ajan vähän liikaa painoa. Tilannetta pahensi se, että oikeasta ohjasta puuttui pari "nystyä" juuri kriittisestä kohdasta. Niinpä oikea ohja ei ollut millään pysyä kädessä, vaan valui koko ajan liian pitkäksi ja jouduin puristamaan sitä aivan liikaa pitääkseni sopivan ohjaspituuden.

Oikea laukka rullasi isoilla volteilla mukavan energisesti ja tahdikkaasti, kun vaan rohkenin ratsastaa tarpeeksi eteen. Toki laukassakin kevyempi tuntuma olisi ollut suotavaa. Laukannostot ravista alkoivat sujua kivasti, kun ope kehotti ratsastamaan niihin riittävän isossa ravissa. Aluksi koetin himmailla liikaa ja ottaa ravia kasaan nostoon tullessa, mutta tällöin nosto oli hiukan ponneton ja nenä nousi ylös. Kun taas ratsastin nostoa kohti reilumpaa ravia ottamatta turhaan kiinni nousi laukka näyttävämmin ja pyöreän niskan säilyttäen. Laukasta raviin siirtyessä koetin parhaani mukaan pitää etuosaa ylhäällä ja saada painoa edestä taakse, mikä onnistui vaihtelevalla menestyksellä. Opelta tuli kehujakin parista siirtymisestä, mutta pehmeän vaivattomilta ne eivät kuitenkaan tuntuneet.

Vasen laukka puolestaan oli aika kökköä. Yritin houkutella parempaa liikettä esiin laukkaamalla pari kierrosta pääty-ympyrällä eteen ja antamalla pidempää ohjaa. Tässä askel parani hieman, mutta oikeaa laukkaa vastaavaa elastisuutta ja ryhtiä ei kuitenkaan löytynyt. Myös nostot olivat huonompia tähän suuntaan, vaikka kuinka koetin ratsastaa niihin riittävällä energialla. Nostot kuitenkin paranivat hieman, kun aloin istua sitkeämmin pystyssä enkä heilauttanut ylävartaloa eteen. Raviinsiirtymiset ope kehotti tekemään lakkavoltin lopulla juuri ennen uralle palaamista, ja näin onnistuttiin välttämään kaikkein pahin etuosalle valahtaminen.

Loppuraveissa Jussi tuntui ihan ok:lta ja oli tuntumalla kevyempi kuin suurimman osan tunnista tähän asti. Ope laittoi meidät menemään pari pitkää sivua keskiravissa, ja nyt askeleeseen irtosi jo jonkinlaista pidennystä ja sain etuosan pidettyä samalla aika hyvässä ryhdissä. Sitten annettiin vielä muodon venyä vähän pidemmäksi eteen ja alas. Huomasin kyllä tunnin aikana selkeästi sen, että askel pääsi venymään pidemmäksi ja letkeämmäksi silloin kun Jussin sai vähän parempaan ryhtiin ja pois etuosalta. Vielä pitäisi kuitenkin saada hevonen kannattelemaan itsensä paremmin, jotta tuntuma olisi vähän kevyempi. Myös Jussia olisi kivempi päästä ratsastamaan pehmeämmin ja kevyemmin, vaikka se itse niin mielellään ohjaan nojaileekin.

Tuttuja kavalettitehtäviä

Tiistaina menimme Tallinmäen tunnilla Vaken kanssa puomeja. Hevoset siis muuttivat uuteen talliin maneesin yhteyteen sunnuntaina, joten nyt kipaisimme tallista suoraan sisäkautta maneesiin tietämättä räntäsateesta mitään. Maneesin pohja odotti vielä kuitumateriaalin levitystä, ja hiekan pehmeyden vuoksi menimme hevosia säästellen.

Kun olimme hieman verrytelleet ravissa ja laukassa aloimme ratsastaa kolmikaarista kiemuraa, jolla ylitettiin kentän poikki ratsastaessa kolmen ravipuomin sarjat. Keskimmäinen puomi oli vähän irti maasta, ja hevosten haluttiin sekä nostavan jalkojaan että venyttävän askelta. Vake saikin ihan ponnistella saadakseen koivet venymään puomien yli.

Samoja puomi-kavalettisarjoja mentiin tietysti myös laukassa. Tässä vaiheessa huokaisin raskaasti ja valmistauduin epäonnistumaan, sillä tämä sama tehtävä on tuottanut Vaken kanssa kovasti päänvaivaa aikaisemmin. Nyt saimme kuitenkin pienen helpotuksen, eli puomivälejä lyhennettiin meille hieman eikä Vaken tarvinnut yrittää mennä samoilla väleillä kuin isot hevoset. Aluksi mentiin pari kierrosta ekojen puomien yli neliöllä oikeassa laukassa, ja vasta tämän jälkeen jatkettiin suuntaa vaihtaen vasemmalle. Vasemmassa laukassa mentiin puolestaan pari kierrosta neliöllä molempien sarjojen yli. Seuraavalla kierroksella sitten hurautettiin kerralla koko kolmikaarinen laukanvaihtoineen.

Alku vaikutti juuri siltä kuin olin pelännyt, eli Vake tuli puomeille hieman huonolla askeleella ja luovutti saman tien tipahtaen raville. Patistelin sitä hereille, ja sitten puomien ylitys alkoikin onnistua mukavammin. Osasin olla ajamatta Vakea liikaa eteen puomeja kohti, ja askel ehdittiin katsoa aika harkiten. Välillä mentiin lähemmäs ja välillä piti pohkeella pyytää hieman venymään, mutta Vake suoritti puomit enimmäkseen ihan näppärästi. Ope halusi vielä vähän terävämmät kulmat maneesin poikki kääntyessä, eli pidemmän suoran tien puomilinjalle. Tämä tuotti pientä päänvaivaa siltä osin, että sain askeleen osumaan puomeille helpommin kun käänsin loivemman kulman ja tulin puomeille hieman kaartavalla linjalla. Saatiin kuitenkin mentyä pari kertaa myös suoremmalla linjalla ja terävällä kulmalla onnistuneesti. Lopulta ratsastimme koko kolmikaarisen kerralla laukanvaihtoineen, ja vaihdotkin onnistuivat hämmästyttävän hyvin. Vake osasi erittäin hyvin lukea mihin suuntaan halusin puomeilta kääntyä ja vaihtoi laukan fiksusti ja eleettömästi viimeisellä puomilla tai heti sen jälkeen.

Lopuksi menimme vielä toista tuttua tehtävää, eli kahden kavaletin suoraa linjaa eri askelmäärillä. Etäisyys oli noin 17 metriä, ja ensimmäisellä kierroksella havaittiin luontevaksi askelmääräksi Vakelle viisi laukkaa. Ulkonahan on viisi laukkaa 17 metriin vaatinut enemmän lyhentämistä, mutta luonnollisesti maneesioloissa ja erilaisella pohjalla askelmäärät muuttuvat. Sitten tulimme linjaa molemmista suunnista myös lyhennetyllä laukalla, eli Vakelle piti saada kuusi askelta. Tämä onnistui, mutta vähän enemmänkin olisi askel voinut lyhentyä jotta ei olisi oltu niin kiinni jälkimmäisessä kavaletissa. Lyhentämisen jälkeen saatiin linja hurauttaa vielä sujuvasti viidellä laukalla.

Olin iloisesti yllättynyt siitä, miten kivasti puomisarjat kolmikaarisella tänään onnistuivat. Tässä auttoi varmasti se, että saimme vähän lyhyemmät välit eikä Vaken tarvinnut niin kovasti venyttää. Toisaalta sain myös Vaken tuotua puomeille järkevämmin ja sopivaan askeleeseen, jolloin ei tarvinnut tuupata häiritsevästi eteen. Ehkä oma silmä toimi tänään paremmin, tai sitten oli vaan paremmin malttia matkassa. Oli syy mikä hyvänsä, niin kiva onnistua tehtävässä joka on aikaisemmin ollut hankala.

Henkinen kykenemättömyys (mutta silti rata läpi)

Syyskauteen mahtui vielä yhdet O-Ri:n koulukisat, ja vihdoin ja viimein toteutin suunnitelmani mennä joskus koulukisoissa Peralla. Kunnianhimoisesti ensimmäinen yhteinen koulukisaratamme oli A-merkin kouluohjelma, vaikka ehkä helpon B:n startti olisi ollut vähän pehmeämpi aloitus. Nivelkuolaimilla kuitenkin mentiin, kuten tunneillakin.

Alkukäynnit Pera-raukka joutui menemään kentällä aivan yksin, ja sitä kyllä meinasi tilanne epäilyttää ja jännittää. Katsoin parhaaksi työskennellä käynnissä tuntumalla ja yrittää pitää hevosen huomion itsessäni. Parhaiten tämä onnistui, kun höpisin koko ajan niitä näitä ja Peran korvat kääntyivät pikkuhiljaa kuuntelemaan juttujani. Näin rentouduimme molemmat. Sitten pääsimme maneesiin, missä menimme hetken verryttelypäädyssä käyntiä ja ravia. Laukat saatiin ottaa yhteisverryttelynä aitojen sisällä, joten pelottava tuomaripääty päästiin onneksi tarkistamaan jo etukäteen. Verryttelypäädyssä Pera ei ollut enää niin jännittynyt, mutta huomio oli kuitenkin enemmän ympäristössä ja ravi eteni todella nihkeästi. Ajattelin, että laukkailu tilavammalla alueella rentouttaisi ja saisi moottorin käyntiin.

Aitojen sisällä tapahtuva verryttelyhetki meni kuitenkin puihin, sillä Pera tuijotteli niin kovasti tuomaripöytää sekä jopa toisenkin päädyn nurkkia. En saanut sitä mitenkään etenemään kunnolla pohkeesta enkä liikkumaan aitojen viertä päätyyn asti. Epätoivo alkoi iskeä, kun hevoseen ei ollut oikein minkäänlaista otetta. Enhän minä saanut sitä edes kymmentä metriä lähemmäs kulmia! Sain otettua hieman laukkaa molempiin suuntiin, mutta ei siitä paljon apua ollut. Palasimme vielä verryttelypäätyyn yhden edeltävän suorituksen ajaksi, mutta Peran ravi oli edelleen jähmettyneen nihkeää vaikka yritin mitä. Voin kyllä ottaa täysin pieleen menneestä verryttelystä syyt omalle kontolleni. Pera kyllä jännitti, mutta jos olisin pysynyt itse rauhallisena ja rennon jämäkkänä olisi sen varmasti saanut ratsastettua kuulolle ja yhteistyöhön. Sen sijaan sorruin epämääräiseen runttaamiseen ja junttaamiseen, joten ei ihme jos Peralla oli epävarma olo!

Lopulta taisin jo luovuttaa ja todeta että olkoon, pieleen menee mutta käydään nyt radalla kääntymässä. Ehkä tämä luovuttaminen ja siitä seurannut rentoutuminen lopulta pelastivat tilanteen. Menimme radalle pyörähtämään vielä tuomarin edessä ennen lähtömerkkiä, ja nyt Pera meni päätyyn paljon tyynemmin. Otin pari laukkaympyrää, ja Pera liikkui jo huomattavasti paremmin eteen sekä tuli tuntumalle. Jostain ihmeellisestä syystä yhtäkkiä löytyikin pieni yhteinen sävel. Sain tästä uutta uskoa, ja aloitin radan vähän vähemmän epätoivoisena.

Raviohjelma meni siten kuin ehkä realistisesti saattoi odottaa. Todella suuri plussa oli se, ettei Pera tuijotellut ja jännittänyt enää oikeastaan yhtään. Jäimme kuitenkin pieneen hiippailuraviin jossa ei ollut läheskään tarpeeksi moottoria, ja siksipä ei sitten muotokaan ollut kovin pyöreä kuin korkeintaan hetkellisesti. Mennä puksutimme tätä hissutteluravia, ja koska muoto oli täysin riittämätön niin paperiin tuli tasaisesti 5,5 lähes joka kohdasta vaikka ratsastinkin periaatteessa ihan täsmälliset tiet. Väistöistä tuli 5,0 molemmista, sillä en saanut näihin takaosaa mukaan. Ehkä kaikesta paistoi tässä vaiheessa tietynlainen yrittämisen puute. Olin helpottunut kun raviohjelma oli tahkottu läpi, sillä tiesin että laukassa meno olisi luontevampaa. Keskikäynnistä tuli ensimmäinen kuutonen, sillä siinä Pera pyöristyi jo hieman ja pääsi esittelemään laadukkainta askellajiaan.

Vastalaukat nostin varmuuden vuoksi hieman uran sisäpuolelta, ja tuomari huomauttikin vinoudesta. Muuten vastalaukka meni hyvin, ja siitä jatkettiin sujuvasti ravin kautta myötälaukkaan. Oikeassa laukassa meno oli vielä vähän turhan varovaista, vaikka Pera liikkuikin nyt paljon pyöreämpänä. Kuvittelin ratsastaneeni jonkinmoista keskilaukkaa ympyrällä, mutta todellisuudessa ero jäi aivan olemattomaksi. Kun siirryttiin takaisin raviin oli laukka tehnyt tehtävänsä, ja Pera liikkui jo paljon paremmin tuntumaa kohti sekä sujuvammin eteen. Niinpä muoto tasoittui pyöreäksi myös ravissa. Keskiravilävistäjälle kuvittelin taas tulevan jotain eroa, mutta tuomari ei sellaista nähnyt. Oikeastaan taisimme esittää lävistäjällä sellaista sujuvaa harjoitusravia, jota meidän olisi pitänyt mennä koko ohjelman alkupuoli.

Toiseen vastalaukkaan tuli taas vähän liikaa valmistelua ja nosto myöhästyi, mutta muuten laukat vasemassa kierroksessa olivat ehdottomasti radan paras osuus. Vasen laukka nousi ravista terävästi, ja voltilla oli hyvä energia ja pyöreys. Sekä Pera että minä olimme nyt rentoutuneet, ja saatoimme alkaa suorittaa normaalisti. Hissuttelusta päästiin nyt eroon, ja keskilaukkaympyrälle sain jo aikaiseksi selvemmän eron sekä paperiin arvosanan 6,5. Muotokin alkoi olla kohdillaan. Laukkalävistäjän ratsastin hyvillä fiiliksillä kun hevonen liikkui energisesti ja pyöreänä, ja numeroksi tuli vielä toistamiseen 6,5. Lopputervehdykseen Pera ravasi sujuvasti ja pyöreänä, ja harmittelin ettei meno ollut tällaista jo raviohjelman aikana. Ensimmäisenä tunteena oli kuitenkin helpotus ja tyytyväisyys, kun aivan katastrofaalisen verryttelyn jälkeen radasta selvittiin kuitenkin läpi paremmin kuin osasin odottaa. Laukkaohjelmasta ja radan lopusta ylipäänsä jäi jo oikein hyvät tunnelmat. Taputtelin Peraa kovasti kiitokseksi, kun se kaameasta verkkasähläyksestäni huolimatta kuitenkin suoritti näinkin asiallisesti.

Selvittiinhän tästä hengissä, mutta ei tämä toki rehellisesti arvioituna ollut oikein helppo A -radan vaatimusten mukainen esitys. Laukassa väläyttelimme parempaa ja sujuvampaa menoa, mutta siihenpä se jäi. Tulos oli 56,67% ja tuomarin palaute oli odotetunlaista, eli "laukassa sujuvaa, ravissa saisi olla pyöreämpi niskasta ja liikkua tarmokkaammin". Minulle jäi olo että parempaankin olisin pystynyt, mutta niin on aina helppo ajatella jälkikäteen. Teknisesti ehkä olisin pystynyt, mutta henkisesti en. Kun Pera oli jännittynyt ja poissaoleva niin en kyennyt ratsastamaan sitä järkevästi ja rauhallisesti, vaan menin mukaan sen tunnelmiin ja aloin sählätä itsekin. Onneksi radan loppua kohti päästiin rentoutumaan ja sain edes hieman tunnetta siitä miltä radan ratsastus voisi tuntua jos sen pääsisi tekemään oikeassa mielentilassa rennosti ja keskittyneesti. Tuntuu siltä, että Peran kanssa olisi kyllä aika huimasti potentiaalia parantaa suoritusta (toisin kuin esimerkiksi Jussilla, joka aina vain hyytyy ja jonka selässä en ikikuuna päivänä kykene istumaan riittävän asiallisesti). Kokemuksena tämä oli sikäli arvokasta, että jos toiste menen Peralla koulukisoissa niin tiedän miten se asioihin reagoi ja radalla toimii, eikä minun tarvitse hätäillä kun tiedän ettei Pera kummempaa tee vaikka ensin vähän tuijottelisikin. Sanotaanko, että näistä kisoista jäi kova polte päästä parantamaan suoritusta ja näyttämään mihin Peran kanssa parhaimmillamme pystyttäisiin!

Jännempi maasto

Aamupäivän estetunnin jälkeen ehdin vielä Tallinmäelle maastoilemaan Vakella. Ikävä kyllä vakiintunut maastoseuralaisemme Jetti siirtyi muutama päivä sitten vihreämmille laitumille, mutta Anne lähti kuitenkin kanssamme lenkille suokkitamma Tupulla. Saimme ohjeeksi että kotiinpäin ei kannata laukata jottei Tupu lähde jyräilemään oman mielensä mukaan.

Pilvisessä ja tuulisessa säässä suuntasimme Tupun johdolla tietä pitkin kankaalle. Alkumatka sujui varsin leppoisissa merkeissä. Kun pääsimme kankaalle alkoi yllämme pörrätä sinnikäs helikopteri, joka pari kertaa ylitti meidät aivan päältä. Äänekäs kopteri sai Vaken hieman hermostumaan, ja kun pörrääjän loitottua otimme laukkapätkän lähti Vake aika säpäkästi liikkeelle. Laukkasimme rauhallisessa tempossa, ja Vaken laukassa oli hauskaa kimmoisuutta kuin olisi kumipallon päällä istunut. Laukkapätkän jälkeen Vake oli heti rennompi, ja matka jatkui tuttua reittiä ravaten ja kävellen mutta päinvastaiseen suuntaan kuin miten olemme yleensä lenkin tehneet.

Kotimatkalla ajattelimme ottaa polulla hieman ravia, mutta Tupulla oli muuta mielessä. Kun pääsimme osuudelle jossa on usein laukattu päätti tamma kirmata omin päin laukalle. Jäimme Vaken kanssa katselemaan loittonevaa Tupua, ja Vake olisi tietenkin kokenut turvallisimmaksi laukata paikalta poistuvan kaverin mukaan. Mietin kovasti mitä tehdä, ja päättelin karkulaisen ehkä pysähtyvän nopeammin jos kaveri ei tule perässä. Vake oli onneksi niin kuuliainen, että malttoi jäädä aloilleen vaikka olikin kovasti paineissaan. Tupu pysähtyikin jonkin matkan päässä, ja ravasimme Vaken kanssa sen kiinni. Päätimme jatkaa loppumatkan käynnissä, mutta Tupu otti melkein saman tien uuden rykäisyn laukalle. Taas rauhoittelin Vakea eikä se lähtenyt mukaan. Sitten vaihdoimme Vaken vetohevoseksi, mutta Tupu otti vielä yhden kunnon lähdön Vaken takaa. Tästä Vake jo hermostui toden teolla, mutta pysyi silti hanskassa. Loppumatkan taitoimme käynnissä Vaken johdolla. Metsästä tielle päästyämme ravi olisi varmaan onnistunut ongelmitta, mutta otimme varman päälle ja kävelimme possujunassa koko matkan kotiin. Vake hoiti kyllä vetovastuun tänään erittäin hyvin, ja käveli vetopaikalla reippaasti ja rennosti.

Tästähän tuli vähän jännittävämpi maasto. Vake keräsi kyllä pisteet siitä, että malttoi niin hienosti jäädä paikoilleen kaverin laukatessa tiehensä. Ihanaa, että tällaisessakin tilanteessa se pysyy hanskassa ja kuuntelee ratsastajaa. Tuskin nämä hevoset olisivat pitkälle viitsineet laukata vaikka Vake olisi mukaan tempautunutkin, mutta on se silti aina paljon mukavampaa jos hevosen hallinta ei katoa pieneksikään hetkeksi.

Irtotunnilla Aaltokankaalla

Niinhän siinä kävi, että tulin ylipuhutuksi kavereiden mukaan estetunnille Aaltokankaan Ratsutalleille. Viimeksi olen käynyt Aaltokankaalla muutamalla yksittäisellä tunnilla vuonna 2011. Sain onneksi toiveideni mukaisen hevosen, eli 8-vuotiaan eestiläisruuna Eemelin. Eemelissä olikin paljon tuttua, sillä se muistutti tavalla tai toisella montaa muuta tuntemaani laiskanpuoleista eestinruunaa. Ope vinkkasi alkuun, että Eemeli osaa olla todella tahmea jos sitä jää yhtään kaivamaan pohkeilla, mutta liikkuu kyllä hyvin jos tekee alusta asti selväksi että eteen on mentävä. Alkuverryttelyyn otinkin sitten pitkän raipan, kun vaikutti siltä ettei Eemeli oikein reagoinut pohkeeseen. Open ohjeiden mukaisesti yritin käyttää nopeita, lyhyitä pohjeapuja ja muulloin pitää pohkeet rauhallisena ja irti kyljestä. Sekä ravissa että laukassa Eemeli liikkui ajoittain ihan sujuvasti, mutta välillä hieman hyytyi ja vaati uutta patistelua takaisin etenevälle vaihteelle.

Keskityimme harjoittelemaan tänään suoria ja kaarevia linjoja matalilla esteillä. Ensimmäisenä menimme suoraa linjaa kahden kavalettipuomin sarjalta pikkupystylle, ja väliin ratsastettiin aluksi myös voltti kavalettipuomin yli. Voltille kääntyminen olikin se kaikista vaikein osuus. Sain Eemelin kyllä kääntymään, mutta ulkopohkeen olisi pitänyt olla paljon tehokkaampi jotta ei olisi menty niin kaula mutkalla. Lisäksi laukka saattoi vaihtua kavalettipuomeilla vääräksi, jolloin voltille ei päästy sujuvasti myötälaukassa. Eemeli mennä puksutti tasaisesti, mutta liikkeelle lähtiessä sitä piti aina hieman herätellä jotta linjalle tultiin varmasti tarpeeksi reippaasti.

Jätimme voltin pois, ja jatkoimme ratsastaen saman suoran linjan kavaleteilta pikkuokserille sekä tämän jälkeen päädyn kautta lävistäjäpystylle jolta jatkettiin kaareva linja takaisin kavaleteille. Seuraavalla kierroksella jatkettiin vielä tämän jälkeen porttiesteelle ja siitä kaareva linja okserille. Suoritimme nämä linjat muutoin ihan asiallisesti, mutta laukkoja en saanut lävistäjäesteillä vaihtumaan ja niinpä kaarevat linjat mentiin väärässä laukassa. Eemeli ei kuulemma ole kaikkein näppärin vaihtamaan, mutta tekee sen kyllä jos johtaa selkeästi. Jäin kuitenkin aivan liikaa odottamaan että asia olisi hoitunut itsekseen, enkä ehtinyt hypyissä johtaa kunnolla. Eemeli lähti aina vähän hitaasti liikkeelle, mutta kun mentiin useampia hyppyjä putkeen se heräsi tehtävän aikana ja sujuvuus parani koko ajan.

Vaihdoimme reittejä vielä niin, että ensin mentiin kavaleteilta kaareva linja lävistäjäokserille, sitten porttieste toisella lävistäjällä ja viimeisenä suora linja kavaleteilta okserille. Esteet nousivat pikkuhiljaa hieman, mutta edelleen oltiin noin 60-70 cm tasolla. Eemelin kanssa meno parani koko ajan, ja tämä pätkä sujui jo oikein mukavasti. Aluksi tosin kavaleteille sattui askel sopimaan huonosti ja tuli pientä jarrutusta, mutta Eemeli lähti sen jälkeen hyvin eteen ja laukassa oli nyt sellainen sujuvuus että vaihdot onnistuivat molemmilla lävistäjäesteillä. Suoralla linjalla laukka eteni niin hyvin, että viimeinen eli kuudes askel jäi jo hieman ahtaaksi vaikka alkutunnista samaan väliin oli tikattu jopa seitsemäskin askel. Ponilla alkoi olla mukavaa imua eikä sitä tarvinnut enää työntää eteen.

Aivan viimeisenä saimme vielä tulla suoran linjan ja okseri nousi nyt noin 80 senttiin. Varmistin vielä opelta mihin askelmäärään kannattaisi pyrkiä, ja vastaus oli että kuusi on hyvä. Edellisen kierroksen perusteella tiesin tämän tarkoittavan, että eteen ei tarvinnut ratsastaa vaan saatoin jäädä odottamaan kunhan varmistin että tultiin sisään sujuvassa peruslaukassa. Linja onnistuikin oikein mukavasti tasaisella kuudella askeleella, ja Eemeli teki okserille hyvän hypyn. Sorruin tosin viimeisillä askelilla pieneen varmistelutuuppauksen, mikä oli aivan turhaa mutta ei onneksi haitannut ponia. 



Eemeli oli oikein mukava poni, varsinkin sitten kun todella käynnistyi tunnin loppua kohti. Tunti loppui vaan valitettavasti juuri siinä vaiheessa kun Eemeli oli alkanut sopivasti innostua ja tahmeuden rippeet olivat karisseet. Olin tällaisen tasaisen puksuttajan kanssa hyvin mukavuusalueellani, mikä sopi oikein mainiosti sillä vieraalla hevosella on aina vähän jännittävää hypätä. Eemelin kanssa ei kyllä tarvinnut jännittää, ja se oli ihan näppäräkin hyppääjä. Voisinpa mennä tällä kaverilla vaikka uudestaankin!

Urakalla lävistäjiä

Perjantai-iltapäivä kului taas Artsin valmennuksen merkeissä. Menin Vakella kahden ratsukon tunnilla Annen ja Hempan kanssa. Kävelimme kilometrin matkan kotoa maneesille nyt viimeistä kertaa, sillä sunnuntaina tapahtuu Tallinmäen hevosten muutto pysyvästi maneesin yhteydessä olevalle uudemmalle tallille. Maneesin pohja oli vaihdettu sitten viime viikon, mutta ihan valmis ja viimeistelty se ei vielä ollut vaan tällä hetkellä tilapäisesti varsin pehmeä ja upottava. Niinpä tällä kertaa menimme hevosia säästellen, eli kävelimme melko paljon ja laukkaa otettiin vain lyhyissä pätkissä.

Olosuhteiden vuoksi emme siis aloittaneet reippailla ravi- ja laukkaverryttelyillä, vaan käyntiväistöillä. Ratsastimme pohkeenväistöjä lävistäjillä ja lisäksi pääty-ympyrällä sekä pitkällä sivulla ravattiin. Vake tietysti käynnistyisi aina parhaiten laukkaamalla, joten suoraan käynnissä oli hankalampi lähteä työskentelemään. Poikitus onnistui kyllä, mutta väistöön olisi haluttu vähän sujuvampaa ja vilkkaampaa askellusta sekä jopa loivempaa poikitusta niin että ajatus eteen säilyisi. Käyntiväistöissä Vake tyypillisesti keskittyy menemään liiankin tosissaan sivulle sen sijaan että muistaisi myös edetä, joten piti vähän hienosäätää jotta saatiin tarpeeksi loiva poikitus.

Ravissa ja laukassa jatkoimme edelleen lävistäjien ratsastamista. Nyt tulimme lävistäjille harjoitusravissa, ja kentän keskellä nostettiin lävistäjälle uuden suunnan laukka. Laukassa jatkettiin tilanteen mukaan joko ympyrä päätyyn tai suoraan seuraava pitkä sivu, minkä jälkeen palattiin raviin ja uudelle lävistäjälle. Vaken ravi ei pehmeässä hiekassa ollut parhaimmillaan, eikä poni jaksanut kantaa itseään kovin ryhdikkäänä. Urhoollisesti se kuitenkin puursi eteenpäin, ja vasemmassa kierroksessa tuli myös paremmalta tuntuvia, kevyempiä hetkiä. Ehkä hieman yllättäen vasemman laukan nostot sujuivat näppärämmin. Minulla oli kannukset jalassa, ja niiden ansiosta pohjeapuun tuli sopivaa napakkuutta niin että Vake nosti laukan täsmällisesti. Oikean laukan nostot kuitenkin vaikeutuivat, kun ei ollut seinän tukea ja Vake pääsi nostoon tullessa puskemaan lävistäjältä vasemmalle. Tämän sivuliirauksen seurauksena noston ajoitus meni pieleen eikä laukka noussut täsmällisen napakasti, ja jos taas aloin terävöittää nostoa raipalla nosti Vake sitten väärän laukan. Ohjeena oli pitää raippa ulko- eli vasemmassa kädessä ja pitää poni linjalla vasemman pohkeen avulla. Lisäksi nosto kannatti aikaistaa ja tehdä jo hieman ennen lävistäjän keskipistettä jotta Vake ei ehtinyt niin pahasti liirailla. Pienen säätämisen jälkeen tämänkin suunnan nosto onnistui lopulta tyydyttävästi.

Lopuksi menimme vielä laukkalävistäjiä. Laukka nostettiin ravista lyhyen sivun keskellä ennen lävistäjälle kääntymistä ja uralle tullessa siirryttiin raviin. Molempien suuntien laukat nousivat nyt hyvin, ja etenkin oikea laukka oikein näppärästi ja täsmällisesti kun apuna oli seinän tuki. Vasemman laukan lävistäjä meni ihan sujuvasti ja laukka säilyi helposti loppuun asti, joten tätä ei montaa kertaa tarvinnut tulla. Ongelmasuunta eli oikean laukan lävistäjä vaati jälleen enemmän viilausta, mutta tänään Vake ei edes yrittänyt vaihtaa laukkaa. Ehkä upottava pohja ei houkutellut vaihtoihin. Nyt kuitenkin vaikeutena oli laukan hyytyminen lävistäjän loppua kohti sekä oikealle liiraaminen niin että ei päästy kohti haluttua kirjainta vaan ajauduttiin linjalta sivuun. Ohjeena oli kääntää lävistäjälle pari metriä ohi kirjaimen, jolloin linja oli helpompi kohdistaa oikein. Kun ei sivuliirauksen kanssa tarvinnut tapella niin helpottui myös laukan energian säilyttäminen. Pari kertaa pääsimme oikein asiallisesti uralle asti sujuvassa laukassa, ja muillakin kerroilla laukka hyytyi vasta aivan lävistäjän lopussa. Nyt ei esiintynyt lainkaan sellaista jumittamista kuin tämän suunnan lävistäjillä yleensä, eli nämä lävistäjät todellakin onnistuivat paremmin kuin ehkä koskaan.

Vaken muoto ja liikkuminen eivät olleet tänään missään askellajissa parhaimmillaan, mutta on ymmärrettävää ettei Vaken voimat oikein riitä tällaisella pohjalla. Itse tehtävien suorittaminen kuitenkin meni ihan mukavasti, ja erityisesti laukkalävistäjät antoivat aihetta tyytyväisyyteen. Maneesissa on ollut nyt parilla kerralla hankalampi saada esiin yhtä toimivaa liikkumista kuin kentällä, mutta jospa lyyti alkaa taas kirjoittaa kun pohja on viimeistelty ja muutenkin totutaan kunnolla maneesieloon.

Ripaus varmuutta rataharjoituksesta

Koulukisojen lähestyessä tuli sellainen olo, että lisätreeni Peralla voisi sittenkin olla kiva juttu. Niinpä päädyimme Annen kanssa ylimääräiselle kahden hengen tunnille torstai-iltana. Ensin saimme verrytellä hetken sopivaksi katsomallamme tavalla. Työskentelin Peran kanssa hetken käynnissä, mikä ei tehnyt kovin autuaaksi, ja sitten ajattelin ottaa hieman kevyttä ravia. Ope kuitenkin käski aloittaa saman tien laukassa, mikä olikin oikein hyvä idea Peran ollessa alkuun lötkömmän puoleinen. Turha sitä ravia on mennä piipertää turpa taivaissa, kun laukassa sen sijaan moottori käynnistyy saman tien ja Pera loksahtaa heti pyöreäksi. Eiköhän siis kisoissakin tehdä aika lailla laukkapainotteinen verryttely.

Harjoittelimme A-merkin radan raviohjelmaa ensin pätkissä. Lisähaasteena Pera kyttäili ja tuijotteli katsomopäätyä, mitä se oli tehnyt jo verryttelynkin aikana. Ovesta kulki ihmisiä! Ihmiset vaihtoivat paikkaa! Niinpä päädyssä tuli jähmettymistä ja sivuliirailua. Ensin lamaannuin Peran jähmettymisistä ja keskittymättömyydestä itsekin, mutta sain huomata että oli parempi ratsastaa pohkeella eteen eikä jäädä leijailemaan liian hitaaseen raviin. Ope kehotti silittämään tuijotuspäädyssä sisäkädellä, jotta sain Peran huomiota palautettua itseeni. Volttikahdeksikko sujui kohtalaisen asiallisesti, mutta enemmänkin olisin voinut ratsastaa ravia eteen. Pientä ulosliirausta tuli helposti, joten ulkopohje on tärkeää pitää volteilla mukana. Sisäkäden rentouttamalla Pera rentoutui varsinkin vasemmalle kääntyvällä voltilla hyvin.

Seuraavaksi teimme ohjelman raviväistöjä. Päinvastoin kuin eilen, oikean pohkeen väistö oli nyt aluksi hankalampi. Keskeinen syy oli se, että ulkopohje ei ollut riittävästi ottamassa väistöä vastaan, joten etuosa pääsi kaatumaan sivulle. Ulkopohje työntyi liikaa eteen, ja näin ollen ei vaikuttanut hevoseen. Kun sain ohjeiden mukaisesti vietyä ulkopohkeen hieman taaemmas alkoi Pera väistää paremmin. Toki silloin jos Pera ehti väistön alussa jännittyä ja alkaa vastustaa oli peli menetetty, joten tärkeää oli päästä ensimmäisistä askeleista alkaen väistöön jossa oli myös ulkopuolen tuki mukana. Sisäohjassa ei edelleenkään kannattanut roikkua.

Saimme harjoitella kokonaisen radan kertaalleen läpi. Omaa ratavuoroa odottaessa ehdin toisessa päässä vielä työskennellä vähän ravissa, ja Pera tuntui nyt oikein mainiolta. Tuntuma ja muoto olivat vakaat, ja hevonen oli kahdella ohjalla liikkuen pehmeästi. Kun menimme ratapäätyyn Pera alkoi taas hieman jännittää katsomoa, mikä näkyi alkutervehdyksen jälkeisenä kiemurteluna. Volttikahdeksikko onnistui kuitenkin melko notkeasti taipuen ja tasaisessa tahdissa, tosin vieläkin enemmän voisin varmaan pyytää ravia ulos. Pera kyllä ravaa, jos vaan muistan pyytää. Väistöt olivat molempiin suuntiin nihkeitä, ja keskiravia lähdin pyytämään liian varovaisesti joten sekin jäi vaisuksi. Jälleen katsomopäädyssä tuijoteltiin ja otettiin pari sivuaskelta, ja myös pysähdys kentän keskelle tuli kaula mutkalla katsomoon pälyillen. Keskikäyntipätkälle ope käski antaa hieman ohjaa ja pyytää askelta pitenemään. Peralla on luonnostaan todella hieno käynti, joten tästä kohdasta voi napata helposti vähän irtopisteitä.

Vastalaukat valmistelin tuomalla etuosaa hieman uran sisäpuolelle ja taivuttaen ulos, ja Pera nostikin molempien suuntien vastalaukat asiallisesti. Totesin, että en uskalla ottaa riskiä ja nostaa vastalaukkoja ihan suoralla rungolla koska silloin voi nousta vääräkin. Laukannostot lyhyillä sivuilla ravista tein hieman myöhässä, eli avut kannattaa antaa vähän aikaisemmin. Ensimmäisellä laukkavoltilla meinasi tulla pieni hyytyminen Peran töllöttäessä pelottavaa päätyä kohti, mutta ei muuta kuin pohjetta ja vielä lisää pohjetta. Keskilaukkaympyrät olivat oikeastaan aika mukavia ratsastaa, mutta rohkeamminkin olisin voinut pyytää eteen. Ope sitten auttoi hieman maiskuttamalla, mihin Pera reagoi ja esitti ihan hyvää keskilaukkaa. Laukkojen välillä tehtävä keskiravilävistäjä sen sijaan jäi vaisuksi, sillä tässä oltiin menossa tuijotuspäätyä kohti enkä taaskaan rohjennut pyytää tarpeeksi pohkeella. Ainoa laukkalävistäjä sujui melko asiallisesti, ja lopputervehdyslinjalla oli suhteellisen vähän kiemurtelua. Pohkeet saa kyllä olla huolella kiinni kun mennään suoraan kohti tuomaria. Tulipahan rämmittyä läpi koko ohjelma ja suoritettua ainakin joten kuten kaikki sen tehtävät. Ei tämä vielä hieno suoritus ollut, mutta tulipa todistettua että pystyn Peralla tahkoamaan koko paketin läpi ilman elämää suurempia vaikeuksia.

Meille riitti yksi harjoituskierros koko rataa, mutta lopuksi otimme uusintana parit raviväistöt sekä keskiravit. Ehdin ennen sitä harjoitella väistöjä hetken itsekseni, ja nyt sain kuin sainkin ulkopohkeen sekä muut istuntapalikat aisoihin niin että Pera väisti oikeaa pohjetta huomattavasti näppärämmin ja vastustamatta. Vasemman pohkeen väistö jäi vaisummaksi, mutta kelpasi. Keskiraveihin tuli pientä ääniapua open suunnalta, ja Pera lähti jo ihan pidentämään askelta.

Kannatti ottaa ylimääräiset treenit, sillä jos ei muuta niin ainakin tuli itselle lisää varmuutta kun sain ratsastaa kerralla koko radan ja todeta sen olevan tehtävissä. Tulihan tästä myös hyvä kisatilannesimulaatio, kun Pera niin äityi tuijottelemaan "tuomaripäätyä". Eipä sitten tule sekään reaktio minulle täysin uutena asiana. Ärsyttävää tuijottelua lukuunottamatta Pera oli tänään aika hyväkin, ja myös ravissa muoto oli nyt mukavan tasainen. Sanoisin jopa, että tämä oli parempaa kuin mitä on aiemmilla tunneilla esitetty. Laukka toki on aina se bravuuriaskellaji, mutta jospa raviohjelmakin menisi kisoissa edes samalla tavalla kuin tänään. Mitään huippupisteitä ei tällaisella suorituksella vielä saa, vaan viilattavaa olisi paljonkin, mutta hyväksytysti läpi kaikki tehtävät suorittaen (ja kyttäilemättä ihan kamalasti!) on ihan hyvä tavoite tällä erää.

Toimivia pätkiä ja tuijottelupätkiä

Keskiviikon tunnilla sain treenailla Peralla koulukisoja varten. Sunnuntaina olisi siis tarkoitus mennä A-merkin kouluohjelma. Vähän kyllä epäilyttää mitä siitäkin mahtaa tulla, mutta yhtä lailla Pera jaksaa tuijottaa ja kauhistella tuomaria oli luokan vaikeustaso mitä hyvänsä. Tänään sainkin jo pientä esimakua Peran mahdollisista tuijotteluista, sillä katsomopääty ja etenkin sen toinen nurkka olivat tänä iltana epäilyttäviä.

Aloitimme kuviolla, jossa mentiin molemmista päädyistä käynnissä keskihalkaisijalle ja siitä pohkeenväistöä noin 5 metriä uraa kohti. Tästä siirryttiin raviin ja käännyttiin keskiympyrälle. Myöhemmin otettiin ympyrällä myös laukkaa. Väistö oikeassa kierroksessa lähti kulkemaan kohtuullisen hyvin, ja asteittain siihen tuli pientä pyöristymistäkin. Vasemman kierroksen väistöissä poikitus oli sen sijaan nihkeää, ja syynä tähän oli kuulemma erityisesti se että olin kiinni sisäohjassa. Hellittämällä sisäohjan ja ratsastamalla pidätteet paremmin ulkoa tuli ehkä jotain parannusta, mutta kovin letkeää ja sujuvaa väistöä ei saatu tehtyä. Ravi lähti liikkeelle odotetun nahkeasti, sillä takaosa ei ollut vielä läheskään hereillä. Oikeassa kierroksessa sisälapa puski vinoon aika paljon, ja koko hevonen oli kiemurana kun sisäpohje ja asetus eivät olleet alkuunkaan läpi. Vasemmassa kierroksessa pääsin ratsastamaan ravia paremmin tuntumaa kohti, ja hevonen alkoi löytyä ulko-ohjalle. Raviin tuli imua ja letkeyttä pikkuhiljaa lisää. Laukassa meno olikin sitten oikein mukavaa, ja muoto varsin tasainen.

Tunnin toisessa kuviossa ratsastettiin pituushalkaisijalle ravissa ja pysähdyttiin kentän keskelle. Pysähdyksestä nostettiin suoraan laukka, ja uralla pitkän sivun alussa tehtiin kulmaan laukkavoltti. Voltin jälkeen siirryttiin raviin, ja pitkällä sivulla ratsastettiin keskiravia. Pera alkoi taas hyvin pian ennakoida pysähdyksiä, joten pysähdykseen tullessa nenä nousi ylös vaikka muuten pituushalkaisijalle päästiin hyvässäkin muodossa. Laukan myötä Pera alkoi olla paremmin hereillä, ja se näkyi nyt ravissakin. Laukannostoissa meinasi loppua vähän usko kesken, kun ne piti tehdä suoraan pysähdyksestä. Niinpä sorruin kallistelemaan etunojaan, mutta silti Pera nosti laukat aika kuuliaisesti. Kannuksista oli varmasti paljon apua tässä kohtaa. Sain myös ongelmitta nousemaan aina haluamani puolen laukan, vaikka nyt oltiinkin kentän keskellä ilman tukea suuntaan tai toiseen. Pituushalkaisijalta päätyyn tullessa Peralla alkoi aina tuijottelu, ja juuri tuijotuskulmaan oli tarkoitus tehdä laukkavoltit. Niinpä voltilla sai ratsastaa ihan topakasti pohkeella, jotta Pera ei jähmettynyt tai alkanut puskea päädystä poispäin. Käsi olisi saanut volteilla olla varmasti pehmeämpi, sillä Peran höpsöillessä päädyin rajoittamaan sitä ohjalla vähän liikaakin. Keskiravin suhteen ohjeena oli tehdä lisäys vähitellen ravia kasvattaen sekä pitää ulko-ohja tukena. Kovin liitävää tai suurta keskiravia en Perasta löytänyt, mutta se kuitenkin pidensi askelta melko hyvin tuntumalla. Kun pyöreys säilyi eikä hevonen jännittynyt niin keskiravissa pystyi kohtuullisesti istumaankin.

Loppuraveissa huomasin ilokseni, että oikea puoli oli nyt läpi ja Pera tuntui suoralta. Niinpä tuntuma oli mukavasti kahdella ohjalla ja hevonen niiden välissä, mikä ei todellakaan ollut tilanne vielä tunnin alkupuolella. Vasta ollessaan suorempi Pera alkoi liikkua ravissa tasaisen pyöreänä, ja toki tähän vaadittiin myös aktiivisuutta takaosassa. Tänään siis tuntui siltä, että alan saada ravinkin ratsastamiseen edes välillä jotain ideaa. Silti en kyllä tiedä itkisikö vai nauraisiko ajatukselle helppo A -radan suorittamisesta kisoissa.

Letkeämpää laukkatyötä

Tiistaina Tallinmän tunnilla menin tuttuun tapaan Vakella. Jatkoimme pyöreäksi ratsastamisen teemalla, ja teimme siirtymisiä sekä ympyröitä. Kenttä oli sula joskin märkä, joten tänään pystyttiin menemään kunnolla kaikissa askellajeissa.

Vake oli edelleen vähän raskas ja jähmeä niskastaan kuten viime viikollakin. Lähdin työstämään suoruutta ja taipumista pyrkien saamaan etuosan kulkemaan ympyröillä samaa uraa takaosan kanssa sekä asetuksen rehellisesti läpi. Kesti kuitenkin puoleenväliin tuntia ennen kuin alkoi tapahtua merkittävää muutosta ja Vake oikeasti keventyä edestä. Siihen asti se makaili ohjalla. Voin kyllä syyttää itseäni, sillä ratsastin aivan liikaa kädellä värkäten enkä selkeillä avuilla joille Vake olisi voinut myödätä oikein. Ehkäpä ei olekaan kyse siitä että Vake ei ole ihan niin hyvä kuin on parhaimmillaan ollut, vaan siitä että olen taantunut ratsastamaan sitä huolimattomammin. Sisäkäden vieminen sään yli oli taas hyvä esimerkki siitä kuinka yritin laiskotella ja oikaista. Nyt kuitenkin tiesin tämän tarkoittavan tarvetta tehokkaammalle sisäpohkeelle, joten yritin vastusta kiusausta siirtää sisäkäsi ristiin ja ratsastaa sen sijaa sisäpohjetta paremmin läpi.

Laukka oli se askellaji, jonka ansiosta Vake vihdoin alkoi liikkua irtonaisemmin ja ryhdikkäämmin. Teimme laukannostoja ravista kääntyen laukassa keskiympyrälle, ja uralle palatessa siirryttiin takaisin raviin sekä tehtiin päädyissä voltit käynnissä. Sen jälkeen kun otin laukkaa keskiympyrällä muutaman kierroksen putkeen alkoi etuosa tuntua kevyemmältä ja Vake myödätä oikeasti pyöreäksi ravissa. Vaikka ravi toimi nyt kivasti niin laukassa piti tehdä enemmän töitä. Oikeassa laukassa Vake puski menemään sisälapa edellä, ja ensin tarkastin että en ollut sisäohjassa kiinni. Niinpä hellitin sisäohjan lähes kokonaan pois ja sitten mentiinkin ulos asettuen. Sisäohjasta päästämällä ulko-ohjan tuntuma parani ja Vake lähti tulemaan pyöreämmälle niskalle. Edelleen kuitenkin ongelmana oli sisäkyljelle puskeminen sekä se, miten asetuksen saisi pehmeästi sisäpuolelle. Itse olisin ehkä tyytynyt puksuttamaan tällä lailla ulko-ohjan varassa, mutta onneksi tämä ei kelvannut opelle vaan sain käskyn asettaa paremmin oikealle. Niinpä lähdin sitten etsiskelemään uudestaan oikeaa ohjaa ja asettamaan sisäänpäin. Kun ulko-ohjalle oli löytynyt jämäkkä tuntuma ja sisäohja tuli mukaan tarpeeksi kevyenä sekä sisäpohkeen tukemana niin yhtäkkiä laukattiinkin mukavasti oikealle asettuen ja ilman sisään puskemista. Muotokin parani heti kun asetuksen sai läpi ja sisälavan oikealle paikalleen.

Oikea laukka oli tänään mukavan energistä ja tarmokkaasti pyörivää, mutta vasen jäi vähän huonommin rullaavaksi. Myös laukannostot olivat vasemmalle lötkömpiä. Silti vasemmassakin laukassa tuli mukavia pyöreitä pätkiä asettuen ja ulko-ohjalle tukeutuen, mutta takaosaa olisi kyllä voinut aktivoida vielä lisää. Aluksi Vakella tuntui olevan pieniä aikeita liirata ympyrältä ulos oikealle, mutta se ei kuitenkaan alkanut tätä tosissaan yrittää. Edellisellä tunnilla se olikin kuulemma tehnyt vanhoja tuttuja ympyrältä murtautumisia, joten ope käski ottaa raipan varuilta ulkokäteen. Ulkoavuilla tehokkaasti ratsastaen suoruus parani ja vasen laukka alkoi pyöriä vähän paremmin. Hoksasinkin että Vake ei ole pitkään aikaan tehnyt kanssani ympyrältäkarkaamistemppuja, joten ehkä ulkoavut ovat alkaneet olla alitajuisesti paremmin mukana.

Lopputunnista Vake liikkui huomattavasti alkua paremmin, ja hiukan se venytti myös eteen ja alas. Lopulta olin ihan tyytyväinen siihen millaiseksi meno tunnin aikana kehittyi, siitäkin huolimatta että ratsastuksessani esiintyi myös heikkoja hetkiä jolloin päädyttiin epämääräisen nysväämisen osastolle. Etenkin laukassa sain kuitenkin tsempattua sopivaa napakkuutta ja tekemisen meininkiä, mistä palkintona oli asiallisia laukkapätkiä ympyrällä. Verrattuna viime perjantain möngerryslaukkaan tämä oli jo paljon, paljon parempaa.

Möngerrystä maneesissa

Tehoperjantai jatkui Artsin valmennuksella, jonka menin Vakella. Tunti pidettiin maneesilla, joten alkukäynnit hoituivat sinne siirtyessä. Menomatkalla oli jo hämärä vaihtumassa pimeäksi, mutta kahden ratsukon voimin ja kunnon heijastimilla varustettuna meillä ei ollut mitään hätää. Vake tepasteli Hempan perässä oikein reippaasti, joten ilmeisesti se ei kuitenkaan halunnut jäädä ihan yksin pimeään. Myös paluumatka maneesilta valmennuksen jälkeen sujui oikein leppoisasti, vaikka silloin olikin jo pilkkopimeää.

Maneesilla aloitimme kevyessä ravissa sekä laukassa verrytellen. Vake vaikutti ravissa kohtalaisen reippaalta, mutta jotenkin se oli etupainoisen ja huonoryhtisen oloinen tänään. Laukassa ohjeena oli verrytellä uraa pitkin ja olla välittämättä vielä muodosta lainkaan. Laukassa oli vähän samaa fiilistä kuin ravissa, eli Vake ei oikein kantanut itseään. Vaikka laukka tuntui periaatteessa pyörivän niin tuuppausfiilistä siinä oli silti, sillä vaivihkaa heiluin ylävartalolla ja työnsin laukkaa hartiavoimin eteenpäin. Kaikkein tärkeintä oli siis päästä ensin rauhoittamaan istunta ja varmistaa että poni eteni itse.

Työskentelimme tänään kuviolla, jossa käännyttiin pitkän sivun alusta lävistäjälle pohkeenväistössä ja kentän keskellä suoristettiin pituushalkaisijalle. Pituushalkaisijalla jatkettiin kohti päätyä, käännyttiin takaisin samaan kierrokseen mistä oli tultu ja tehtiin kulmaan voltti. Harjoittelimme kuviota ensin pari kertaa käynnissä ja sitten työskentelimme ravissa. Molempiin suuntiin raviväistöissä oli samaa vaikeutta, eli Vake hieman jyräsi lapa edellä ja vältteli näin kunnon poikitusta. Niinpä sain ohjeeksi ratsastaa väistöt liikkeen suuntaan asettaen, eli sulkuväistöä muistuttaen. Tällä konstilla jyrääminen loppui ja väistöistä tuli parempia. Lisäksi ohjeena oli käyttää sekä pohje että pidäte lyhyesti ja terävästi jaksottaen, ei yhtämittaa puristaen tai vetäen. Tässä tietysti vaikeutena oli olla tarpeeksi nopea ja ajoittaa avut oikein. Liikkeen suuntaan asettaen ja pohjetta jaksottaen väistö kuitenkin onnistui siedettävästi. Pituushalkaisijalla sitten jatkettiin asettamista samaan suuntaan, ja tässä Vake liikkui aika pyöreänäkin, mutta tuntui silti makaavan ohjalla. Keveys ja ryhti puuttuivat.

Laukassa mentiin samaa kuviota ilman väistöä, eli aloitus suoraan lävistäjää pitkin ja siitä kääntyminen pituushalkaisijalle niin että tuli pieni kaarros vastalaukkaa. Aloitimme meidän helpommasta suunnasta eli vasemmassa laukassa. Tässä vaiheessa Vaken laukka tuntui ensin tosi huonolta möngerrykseltä eikä pyörinyt yhtään. Ehdin tätä jo vähän ihmetelläkin, mutta kun sain Vakea hieman heräteltyä ja terävämmäksi alkoi laukka rullata vähän paremmin. Vake tuntui ikään kuin kiireiseltä ja löysältä yhtä aikaa, mutta jälkimmäiseen auttoi takaosan aktivointi. Vastalaukkakäännös pituushalkaisijalle onnistui laukan säilyttäen, mutta Vake puski kyllä aika paljon oikealle lavalle. Artsi kehotti kääntämään asetusta oikealle eli kaarroksen suuntaan, ja samalla käyttämään oikeaa pohjetta laukan säilyttämiseksi sekä sivulle puskemisen estämiseksi. Ensin epäilytti miten Vake pitäisi vastalaukan kun asetus tuli kaarteen puolelle, mutta yllättävän hyvin se vasemmassa laukassa pysyi. Lopulta oikean ohjan asetus ja oikean pohkeen tuki auttoivat pääsemään siihen, mitä tällä tehtävällä oli haettu. Laukkaan tuli mukavaa rytmiä ja suoruutta, ja pituushalkaisijalla Vake oli hetken aikaa kunnolla pohkeiden välissä ja ulko-ohjalla. Verrattuna siihen millaista räpellystä laukka oli suurimman osan tuntia tämä pätkä oli erittäin mainio. Voltilla jatkettiin vielä samaa vasta-asetuksen hakemista, ja niin Vake tuli pyöreäksi kuolaimelle edes yhden laukkavoltin ajaksi.

Oikeassa laukassa olikin sitten odotetut ongelmat. Aluksi Vake pudotteli raville vastalaukkakaarrokseen tullessa, ja kun aloin napauttaa raipalla laukan säilyttämiseksi pompautti se laukanvaihdon. Istuntakaan ei pysynyt hiljaa sillä hetkellä kun poni alkoi jarruttaa tai pomppia vaihtoa, ja näin ollen en kyennyt sitä tukemaan ja tasapainottamaan oikean laukan säilyttämiseksi. Laukkavolttikin oli aikamoista möngerrystä, ja uralla puskettiin oikeaa kylkeä sisään. Oikea laukka oli siis yksinkertaisesti huonoa, ja lähdin ratkaisemaan tilannetta vauhti korjaa virheet -periaatteella, eli puskemalla Vakea entistä enemmän eteen. Eihän se nyt näin toiminut. Kun ei lävistäjältä pituushalkaisijalle kääntyminen oikean laukan säilyttäen ottanut onnistuakseen niin lopulta tehtävää helpotettiin hieman. Sain siis kääntää lävistäjältä suoraan kohti päätyä jo muutaman metrin aikaisemmin, ja näin oikea laukka sitten säilyi helposti ilman mitään välikohtauksia kun kumpikaan ei ehtinyt tehdä asiasta suurta numeroa. Vake ei ehtinyt jarrutella ja minä en ehtinyt irrota satulasta ja tuupata, ja kas kummaa kun tehtävä onnistuikin ihan sujuvasti.

Tänään ei kyllä oltu parhaimmillamme. Vake oli mielestäni jotenkin tukossa, eli laukka ei pyörinyt yhtään ja ravissakin oli raskaan ja etupainoisen oloista menoa. En toki itsekään ratsastanut tänään hienosti, vaan ajauduin epätoivoon ja tuuppaamiseen sekä aivan liialliseen kädellä ratsastamiseen kun yritin saada Vakea "pehmenemään" edestä. Jotain merkitystä saattoi olla maneesin pohjalla, joka tällä hetkellä on todella kova ja epätasainenkin. Kentällä laukka on tuntunut paljon paremmalta, mutta onneksi maneesiinkin tulee uusi pohja jo ensi viikolla. Varmasti pienempi ratsastusalakin vaikuttaa siihen että eteenpäinpyrkimys on nihkeämpää ja sisäänpäin puskeminen korostuu. Jospa tämä kuitenkin olisi vain tilapäistä takapakkia. Jos jotain tyytyväisyyden aihetta haluaa hakea niin ainakin maneesikauden aloitus on sujunut sata kertaa leppoisammin kuin viime vuonna. Vake on maneesilla kuin kotonaan eikä jännitä, säpsähtele tai tuijottele mitään vaan on lunki oma itsensä. Mukavampi näin.

Lötköt olkapäät ja ulkokyljen rutistus

Aira Toivola vieraili jälleen Tallinmäellä, ja ilmoittauduin tietysti mukaan istuntatreeneihin. Myöhemmin samana päivänä oli myös Artsin valmennus, ja koska halusin säästellä Vaken työmotivaatiota sinne kyselin mahdollista toista hevosta Airan tunnille. Vapaana sattui olemaan Hilima, joten nyt tuli sitten testattua tämäkin suokkitamma.

Aloitimme ratsastaen kevyessä ravissa voltteja. Olin Hiliman kanssa aivan hakoteillä, sillä se juoksi voltit täysin suoralla rungolla taipumatta milliäkään ja kiirehti kipittäen eteenpäin. Olin aivan ymmälläni miten tämän hevosen voisi saada taipumaan ja kuuntelemaan. Aira kehotti keventämään oikein rauhallisesti ja "laiskasti" ja siten rauhoittamaan myös Hiliman tahtia. Tämä oli toki helpommin sanottu kuin tehty, kun hevonen niin kiireisenä kipitti. Ongelmana kuulemma oli, että kun hevonen juoksi alta ja kiskoi eteen niin en ehtinyt keventäessä tulla kunnolla alas satulaan vaan jäin liian heppoisasti leijumaan satulan yläpuolelle. Silloin tietysti hävisi mahdollisuudet hallita hevosta. Niinpä sitten yritin olla keskivartalosta oikein jämäkkä ja päästä kunnolla alas istuinluille aina satulaan laskeutuessa. Aira muistutteli tutusta ylävatsan rutistamisesta sekä siitä ettei kantapäitä saanut painaa liian alas ja eteen. Kaikkein luontevin tuki kroppaan löytyi pystyasennossa ja jalat oikealla paikallaan, ei jalkoja eteen ja ylävartaloa taakse viemällä. Kun sain lisää jämäkkyyttä istuntaan alkoi Hilimakin hieman paremmin kuunnella ja malttaa. Taipuminen oli toki edelleen ihan hukassa, ja yritin taas virheellisesti paikkailla tilannetta viemällä sisäkättä sään yli ulos. Sen sijaan tuli ennemmin levittää asettavaa kättä hieman sisäänpäin, ja estää sisälle kaatuminen sisäpohkeella. Omaa rintakehää piti tuttuun tapaan kääntää "ulkokyljen kautta" eli ulkokylki ei saanut löpsähtää tuettomaksi.

Lopputunnin vietimme suurimmaksi osaksi ympyrällä, jossa tehtiin ensin käyntiväistöjä ja pysähdyksiä. Molemmissa oli ongelmia, sillä Hilima tahtoi vain jyrätä eteenpäin pidätteestä välittämättä. Taas korostui jäntevän keskikropan merkitys, eikä taakse auttanut nojailla vaikka hevonen kuinka puski pidätettä vastaan. Väistöissä ohjeena oli kääntää etuosaa sisäänpäin samalla kun pohje väistätti takaosaa ulos. Edelleen siis tuli pitää ulkokylki aktiivisena ja napakkana. Ympyrä lähti Hilimalla vähän pienenemään, mutta se ei haitannut kunhan sain etuosan kääntymään ja takaosan ulos. Erittäin tärkeä korjaus oli väistättävän pohkeen pitäminen satulavyön kohdalla. Aira havainnollisti kuinka pohkeen vieminen liian taakse sai saman puolen istuinluun irtoamaan kokonaan satulasta ja istunnan menemään aivan toispuoleiseksi. Aina huomaamattani pohje lähti siirtymään taaksepäin kun tuntui ettei takaosa väistänyt tarpeeksi, ja aina uudestaan sitä korjattiin eteenpäin. Samalla myös väistättävän puolen lonkkaa piti kiertää paremmin auki. Kun väistön palikoita saatiin korjattua alkoi Hilima ensimmäistä kertaa vähän pyöristyäkin, eikä vain jyrännyt eteenpäin. Tällaisesta väistöstä onnistui sitten pysähtyminenkin paremmassa yhteisymmärryksessä.

Laukkaa otettiin yksi ratsukko kerrallaan pääty-ympyrällä. Tiesin Hilimalla olevan taipumusta kipitykseen ja sisäänpäin kaatumiseen laukassa, ja kun nämä ongelmat olivat jo ravissakin koetelleet hermoja niin lähdin laukkatyöskentelyyn huumorimielellä. Sitähän se laukkaaminen sitten oli, lapa edellä kaatumista. Aira muistutti taas koko ajan ulkokyljen rutistuksesta, eli vaikka hevonen mennä hömpötti lapa edellä niin minun piti pitää edes itseni suorassa. Laukassa minusta tuntui että olin ihan hurjassa etukumarassa, mutta näin ei kuulemma asia ollut, ja sain jopa todeta tilanteen Airan ottamasta kuvasta ja videopätkästä. Ihme ja kumma, istunta näytti oikein pystyltä ja luontevalta, paljon helpommalta ja paremmalta kuin tuntui! Sitten korjailtiin vielä hartioiden ja olkavarsien rentoutta. Huomaamattani jännitin näitä, ja Airan antama mielikuva "lötköistä olkapäistä" oli oikein toimiva apu. Hartiat humpsahtivat rennoiksi ja olkavarret laskeutuivat saman tien nätisti kylkien viereen. Tuntumaankin tuli parempaa joustoa ja pehmeyttä, ja kun en laukassa alkanut liikaa rajoittaa Hilimaa ohjalla vaan annoin tuntuman olla ihan kevyt niin rentoutta tuli myös hevoseen. Hetken tuntui jopa siltä kuin Hilima olisi alkeellisesti pyöristynyt ja samalla hidastanut laukan tahtia.

Loppuraveissa Hilima oli kuin eri hevonen! Se taipui, oli pyöreä ja ravasi kaikessa rauhassa ja kuulolla ilman kiirettä. Koetin ravissakin pitää "lötköt olkapäät" ja niin tuntuma pysyi rennompana. Tunnin alku oli ollut niin toivotonta kipitystä, että en olisi uskonut Hiliman kulkevan lopussa näin hyvin. Jokin siis loksahti kohdilleen kaiken istuntatyöskentelyn lomassa. Oli kyllä erittäin opettavaista mennä Airan tunti välillä täysin erilaisella hevosella, ja uutta mietittävää tuli paljon. Taas sain vaikka kuinka monta hyvää ohjetta, joista tärkeimpinä tulee muistaa vanha tuttu ulkokyljen rutistus käännöksissä ja ympyröillä, pohkeen paikka väistöissä sekä ne lötköt olkapäät. Erittäin tehokas oppitunti!

Tuntuma-asioita

Tänä torstaina meillä piti olla estevalmennus, mutta se jouduttiin perumaan kun vastoin ennusteita tulikin pakkasta ja kenttä kovettui. Menin silti ratsastamaan lisätunnille Viivillä koulua. Sileän treeniähän Viivin kanssa nimenomaan tarvitaankin yleisen kontrollin parantamiseksi.

Aluksi menimme hieman pohkeenväistöjä uraa pitkin käynnissä ja ravissa. Käynnissä Viivi väisti oikein mukavasti, mutta ei se kyllä niskasta lähtenyt myötäämään ollenkaan. Ravissa takaosa oli huomattavasti hankalampi saada poikittamaan, ja Viivi pyrki juoksemaan pois tehtävästä. Jonkinlaista loivaa väistöä sain sen silti ravissakin tekemään. Harjoitusravissa istuminen osoittautui aika vaikeaksi, koska Viivi liikkui selkä alhaalla ja harppoi menemään turhan kiireisesti.

Verryttelyn jälkeen saimme lopputunnin keskittyä pyöreyden hakemiseen sekä tuntuman hyväksymiseen. Viivillä nimenomaan tuntuman hyväksyminen ja niskasta myötääminen ovat kompastuskivi, eli nyt pureuduttiin aivan ydinongelmaan. Ensin koetettiin pysähdyksessä saada hevonen myötäämään ohjalle, mutta Viivi ei tätä hommaa sisäistänyt alkuunkaan vaan jäkitti vastaan entistä pahemmin. Liikkeessä myötääminen lähti pikkuhiljaa onnistumaan paremmin. Ohjeena oli määrittää ohjalla raamit kaulalle ja pitää vähän vastaan kunnes hevonen hoksasi myödätä. Samalla koetin myös puuttua vinouksiin sekä taivuttaa ympyröille, ja etuosan ohjaamisen lisäksi pohkeet saivat olla mukana myös ratsastamassa eteen kohti tuntumaa. Käynnissä Viivi alkoi jo myödätä niskasta, ja silloin tietenkin hölläsin ohjasta myös omasta puolestani. Kun käynnissä tuli hyviä hetkiä otettiin mukaan siirtymisiä harjoitusraviin sekä takaisin, ja ravissa jatkui sama työstäminen. Selvästi Viivi alkoi hoksata jutun juonta ja tuli pehmeästi kuolaimelle aina hetkittäin, jopa vähän venyttikin kaulaansa. Pidemmillä ravipätkillä se tosin alkoi ennen pitkää taas kipittää liian lujaa, ja silloin katosi tuntuman pehmeys ja niskan pyöreys.

Lopuksi ratsastimme ravissa voltteja sekä pohkeenväistöä kentän keskeltä uraa kohti. Edelleen tavoitteena oli hevosen pysyminen pehmeästi kuolaimella. Viivi pysyi volteilla ihan mukavasti paketissa, ja pituushalkaisijalle kääntäessä se oli jopa ihan hallinnassa, mutta kun edessä avautui koko kentän verran tyhjää tilaa niin taas se lähti juoksemaan pidätettä vastaan. Pari väistöä onnistui lopulta vähän paremmin kuunnellen, mutta kyllä tämä pidätteen läpimeno ja odottaminen olivat vielä haasteita etenkin silloin kun lähdettiin pois pikkuvoltilta. Viivi kyllä liikkui enimmäkseen pyöreällä niskalla ja pehmeällä tuntumalla vastaan jäkittämättä, mutta tästä huolimatta se lähti edelleen välillä kouhottamaan eteenpäin ja kontrollin joutui etsimään uudestaan. Pitää kuitenkin olla tyytyväinen edes niihin pieniin hetkiin jolloin Viivi todella malttoi jäädä ravaamaan alleni kaikessa rauhassa ja kevyen oloisena.

Kuten olin arvellut, Viivissä oli sileälläkin minulle haastetta. Pidätteiden läpimenoa ja kontrollia pitäisi parantaa edelleen, ja ongelmat olivat aika lailla samat kuin estetunnilla eli Viivin lähtiessä posottamaan en kykene sitä istunnalla pitämään kasassa. Tuntumaan kylläkin tuli nyt huomattavasti parannusta, eli kun pidin vähän vastaan Viivin vastustaessa niin lopulta pääsimme molemmat myötäämään ja rentoutumaan. Alun jäykkäniskaisuudesta ja vastustelusta päädyttiin tunnin aikana pehmeästi kuolaimelle, joten pientä edistystä tässä selvästi tapahtui.

Napakkuutta kannuksista

Keskiviikon tunnilla treenattiin koulukisoihin. Minähän olin saanut hullun idean kokeilla kisaratsuna tällä kertaa Peraa, joten sen sain nyt myös tunnille. Laitoin poikkeuksellisesti kannukset jalkaan testatakseni miten niiden mukanaolo vaikuttaisi Peran ratsastamiseen. Open kysyessä toiveita harjoiteltavista tehtävistä toivoin erityisesti laukannostoja. Nostot olen Peralla ratsastaessani huomannut jostain syystä hankaliksi, joten halusin hioa niitä paremmiksi.

Aloitimme kuitenkin peruutusten parissa. Pitkältä sivulta käännettiin joka kerta kentän poikki, ja keskelle ratsastettiin pysähdys sekä peruutus. Peruutuksesta lähdettiin liikkeelle ensin ravissa, ja päädyissä tehtiin ympyröitä. Myöhemmin peruutuksesta nostettiin suoraan laukka. Ope halusi meidän tekevän pysähdykset ja peruutukset mahdollisimman kevyellä kädellä, ja peruutuksessa ohjeena oli ottaa avuksi pohkeet mikäli pelkkä istuinluiden kääntäminen taaksepäin ei riittänyt. Pera oppi kuvion hyvin nopeasti, ja alkoi ennakoida pysähdystä hyvin voimakkaasti aina kun käänsin sen pitkältä sivulta kentän keskelle. Niinpä pysähdykseen tultiin aina enemmän tai vähemmän jumittaen, eikä ohjaa tosiaankaan tarvinnut käyttää pysähtymiseen. Peruutuksessa Pera oli kovin pystypäinen ja vähän jännittynyt, vaikka tein peruutuksen mielestäni aika kevyellä kädellä. Ainakin istuntaan olisi varmaan kaivattu rentoutta jotta peruutus olisi sujunut pehmeämmin ja mukavammin.

Ravissa Pera oli aluksi selvästi pohkeen takana ja liian lötkö, ja sen vuoksi ei muotokaan tasoittunut vielä kovin hyvin. Huomasin kyllä, että kannukset tekivät pohjeavuista hieman tehokkaammat, enkä todellakaan voinut puskea pohkeilla samalla lailla kuin Peran kanssa usein tuppaa käymään. Tämähän oli tietenkin vain hyvä asia, ja kannusten vuoksi jouduin tosissani keskittymään siihen että jalka pysyi pitkänä ja kantapää alhaalla. Jalka ei nyt vaan voinut nousta ylös jottei kannus alkanut tökkiä kylkeen. Ope muistutti myös ratsastamaan kädellä eteen, ei taakse, mutta ohjalla värkkäämisestä ei nyt tainnut tulla juuri sanomista. Vasemmassa kierroksessa raviympyröillä sain mielestäni Peran paremmin ulko-ohjalle ja samalla pyöreäksi.

Myös laukassa vasen kierros oli helpompi, ja vasemman laukan nostot peruutuksesta lähtivät kohtalaisen terävästi. Kannukset auttoivat tässäkin kohtaa. Oikea laukka sen sijaan nousi kentän keskeltä paljon lötkömmin ja ehkä vähän oikealle kaatuen. Laukassa oli muutoin aika hyvä energia ja pyöreys, ja Pera tuntui vastaavan varsin herkästi kylkiin hipaiseviin kannuksiin. Niinpä sain taas huolella painaa jalkoja pitkäksi alas jotta hevonen ei ihan lähtenyt käsistä. Ope muistutti useampaan kertaan ryhdistämään ylävartalon pystyyn, eli könötin helposti pienessä etukumarassa ja hartiat lysyssä. Jalkojen venyttäminen pitkäksi alas tuntui provosoivan tätä etukenoa, sillä lonkkakulma ei vaan aukea tarpeeksi reilusti. Jalkojen asento oli nyt kuitenkin hyvä, ja minulla oli tunne hevosen ympärillä istumisesta vaikka hieman etukenoinen olinkin.

Lopputunnista teimme vielä lisää laukannostoja. Menimme oikeassa kierroksessa, ja pitkien sivujen alussa nostettiin käynnistä vastalaukka. Vastalaukkaa jatkettiin pitkä sivu ja palattiin ennen kulmaa raviin. Lyhyellä sivulla puolestaan tuli myötälaukannosto ravista sekä laukkaympyrä. Valmistelin vastalaukannostot tuomalla etuosaa aavistuksen uralta sisälle samalla vasemmalle asettaen, ja tästä Pera nosti vasemman laukan aika näppärästi. Muotokin pysyi näissä nostoissa asiallisena. Raviin siirtyessä ope käski taas ratsastaa "kädellä eteen" eli antaa Peralle tilaa ravata kulman läpi liikaa ohjalla rajoittamatta. Uusi laukannosto ravista onnistui sekin kohtalaisen napakasti, mutta tässä nostossa pyöreys katosi ja ihan kuin Pera olisi aavistuksen päässyt pullauttamaan oikeaa lapaa sisälle. Muutoin sekä vasemmassa että oikeassa laukassa oli hyvä energia ja muoto.

Laukannostot sujuivat tänään itse asiassa paremmin kuin olin odottanut. Peralla laukka on aikaisemmilla tunneilla noussut aika lötkösti ja epämääräisesti, mutta nyt tuli oikein napakoitakin nostoja varsinkin vasemmalle. Kannuksista oli tässä selvää hyötyä, eli Pera vastasi apuun paljon täsmällisemmin. Ylipäänsä Pera oli kannusten ansiosta paremmin pohkeen edessä, ja puskeminen jäi kokonaan pois. Lisäbonuksena tuli pakko pitää jalat pitkinä ja alhaalla, joten kannukset laittoivat myös kuskin terästäytymään. Epäilen kyllä hieman miten meidän kouluradalla käy jos Pera on siellä muutenkin lentoon lähdössä tuomaria jännittäessään ja lisäksi minulla on kannukset jalassa. Onpahan se ainakin vaihtelua tasaisen tahmeisiin ratoihin.

Helppoa säätelyä mutta vaikeuksia puomisarjalla

Tiistain ohjelmassa oli puomi- ja kavalettitunti Vakella. Pääsimme tänään tunnille jo vähän aikaisemmin eli valoisaan aikaan, ja mukana oli kolme ratsukkoa. Sain yllättyä heti alkutunnista, kun Vake olikin poikkeuksellisen reippaalla tuulella. Aloitin alkukäyntien jälkeen melkein heti laukassa, jossa Vake liikkui mukavasti omalla moottorilla eteen ilman puskemista. Harvoin se on ensi metreiltä alkaen näin hyvin etenevä. Myös ravissa oli hyvä oma energia, ja sen myötä myös pyöreys löytyi nopeasti. Olipas mukava aloitus tunnille!

Ensimmäisessä puomitehtävässä oli heti meille haastetta. Laukassa ylitettiin vuoroin yksittäinen puomi pienellä ympyrällä ja vuoroin viiden puomin sarja isolla ympyrällä. Puomien välit eivät olleet edes pitkät vaan 2,5 metrin luokkaa keskeltä ratsastettuna, mutta silti puomisarja ympyrällä on aina jonkinmoinen kompastuskivi. Vakella ei tahdo ajatus säilyä eteen puomisarjan loppuun asti, vaan se aina hyytyy matkan varrelle. Tähän olin osannut varautua, mutta en saanut hyytymistä silti estettyä. Vake laukkasi muuten ihan hyvin eteen, ja sisään puomeille tultiin aivan sopivassa laukassa, mutta tempo ja eteenpäinpyrkimys hiipuivat kolmannen puomin jälkeen. Ope käski topakoitua ja käyttää ulkokädessä olevaa raippaa siinä vaiheessa kun Vake alkoi suunnitella jarruttelua sarjan puolessa välissä. Raipalla huomauttamista Vake sitten protestoi pukittamalla, mikä tietenkin sotki rytmin puomisarjan lopussa. Oikeassa kierroksessa lopulta päästiin koko sarjan läpi laukassa ja suunnilleen korrektisti, vaikka lopussa menikin kurottelemiseksi. Vasemmassa kierroksessa tämä ei onnistunut, vaan askeleet sekosivat aina pukitteluun siinä vaiheessa kun käskin Vakea terästäytymään toiseksi viimeisellä puomilla. Luulenpa että menin myös liikaa etunojaan viimeistään siinä vaiheessa kun Vake alkoi vetää nenää alas, ja tämä etuosalle heittäytyminen tietenkin vain vaikeutti puomeista selviämistä.

Päivän toinen tehtävä olikin paljon helpompi. Menimme kavaleteilla ja miniesteillä kahta 20 metrin suoraa linjaa, ja tehtävänantona oli ratsastaa joka toinen linja suuremmalla ja joka toinen linja pienemmällä askelmäärällä. Vakella nämä askelmäärät olivat 7 ja 6. Kuuteen laukkaan päästiin helposti sellaisella sopivan sujuvalla peruslaukalla, ja seitsemään piti lyhentää jonkin verran. Vakella oli edelleen ihan mukava energia eikä sitä tarvinnut puskea, mutta lyhyeen laukkaan olisin kaivannut vähän lisää terävyyttä sekä ylipäänsä laukan paremmin takaosan päälle. Nyt Vake tuntui lyhentäessä hieman raskaalta edestä. Oikeiden askelmäärien löytäminen oli joka tapauksessa helppoa kuin mikä kun ei tämän suurempia askelpituuden eroja tarvinnut saada aikaan. Luulen, että jos olisi oikein lähtenyt yrittämään olisi väli voinut mennä viidelläkin laukalla suhteellisen helposti.

Lopuksi yhdistimme tehtävät ja menimme puomi- ja kavalettiradan. Rata alkoi ravivoltilla puomin yli, ja sitten jatkettiin ympyrällä oleville laukkapuomeille vasemmassa laukassa. Tämän jälkeen suunnattiin 20 metrin linjoille, joista ensimmäinen mentiin lyhyemmässä ja toinen pidemmässä laukassa. Sitten vaihdettiin suunta lävistäjäristikolla ja mentiin samat linjat uudestaan kahdella eri askelmäärällä. Lopuksi vaihdettiin vielä suunta lävistäjäristikon kautta ja päätettiin rata laukkapuomeihin ympyrällä. Rata sujui meiltä pitkälti samalla lailla kuin tehtävät yksittäinkin. Ympyräpuomeilla tuli lopussa askelten sekoamista, mutta jatkoimme eteenpäin suorille linjoille. Laukan säätely lyhyemmästä pidempään ja takaisin onnistui edelleen leikiten. Suunnanvaihdot laukanvaihtoineen menivät nekin rutiinilla. Lopuksi ylitettävillä ympyräpuomeilla mentiin edelleen viimeiset puomit etujalkojen välissä ja ponin nenä lähellä maata, mutta annettiin asian olla tältä erää.

Ympyrätehtävältä jäi vielä asioita hampaankoloon, mutta eiköhän vastaava harjoitus tule eteen ennen pitkää uudestaan. Olisi ilmeisesti pitänyt topakoitua vielä lisää, sekä myös nojailla sitkeästi taakse siinäkin vaiheessa kun Vake alkoi puomien välissä pomppia. Mikään ei kyllä ole niin vaikeaa kuin maapuomit, ainakin jos niitä on monta sarjassa! Laukan säätelytehtävä olikin sitten ihan helppoa kauraa meille, joten kiva että kuitenkin toisessa harjoituksessa pääsimme loistamaan. Vakella oli kyllä aika kiva energia tänään, vaikka pitkän puomisarjan yli se ei ihan kantanutkaan. Muuten oli kyllä mukavaa etenemistä laukassa. Sopii toivoa, että tällainen energian taso säilyisi.

Puutteelliset kontrollikeinot

Sunnuntaina Tallinmäen kenttä oli täysin sula ja hyppykunnossa, ja niin saimme tälle viikolle vielä estetunninkin. Vake saa edelleen pitää hyppylomaa, joten menin Viivillä. Tunnin aiheena oli aina niin vaikea laukan säätely, jota harjoiteltiin puomeilla ja kavalettikorkuisilla esteillä. Heti raviverryttelyssä ope käski hakea Viivin paremmin tuntumalle ja kuuntelemaan pidätteitä. Ohjeena oli pitää hyvin tasainen, jämäkkä tuntuma ja koettaa sitä kautta saada Viivi hyväksymään tuntuma sekä kääntymään vähän enemmän oikein päin. Tämä tuntuman hyväksyminen jäi kyllä vielä kesken, enkä saanut Viiviä kovin pyöreäksi.

Verryttelyjen jälkeen menimme ensin ravissa ja sitten laukassa kahta puomia hannunvaakunakuviolla, josta Anne piirsi viereisen kuvan. Puomien väliin haluttiin kolme lyhyttä laukka-askelta, ja saman lyhyen laukan haluttiin säilyvän tasaisesti koko kuvion läpi niin suorilla sivuilla kuin pikkuvolteillakin. Viivi laukkasi muuten sopivan lyhyenä, mutta puomilinjalla tuli aluksi pari eteenpäin rykäisyä kun tamma ei ihan malttanutkaan pysyä kasassa vaan harppaisi välin kahdella askeleella. Korjauksena oli tietenkin pyrstö tiukasti satulaan ja ajatusta takanojasta, niin Viivi pysyi tasaisessa lyhyessä laukassa eikä kiirehtinyt puomien yli. Myös volteille kääntyessä piti malttaa istua pystyssä. Viimeisen puomin jälkeen tuli nimittäin helposti kevennettyä istuntaa, ikään kuin merkkinä tehtävän loppumisesta. Tehtävä ei kuitenkaan loppunut, vaan myös käännöksissä tarvittiin tasapainoa ja jämäkkyyttä istuntaan.

Samaa lyhyttä laukkaa jatkettiin myös seuraavassa tehtävässä, jossa meillä oli suoralla linjalla kolme pikkuestettä. Välit olivat 10,5 ja 13 metriä, ja aluksi näihin haluttiin kolme ja neljä laukkaa. Sain Viivin tuotua käsijarru päällä pienesti sisään, ja ensimmäisen välin se pysyi hyvin käsissä ottaen halutut kolme askelta. Toiseen väliin se kuitenkin kiihtyi ja kiskaisi eteenpäin niin että en mahtanut yhtään mitään. Niinpä myös toinen väli meni aluksi aina kolmella askeleella eikä Viivi välittänyt pidätteistäni vähääkään. Lopulta sain kuin sainkin Viivin tuotua pari kertaa koko linjan läpi kontrollissa ilman suurempaa kiihdytystä, ja niin saatiin se neljä laukkaa onnistumaan. Seuraavaksi tehtävänantona oli tulla linja pari kertaa 3+3 laukalla, eli toisessa välissä laukan tuli sujua enemmän eteen. Tämä oli paljon mukavampaa ja helpompaa, ja ensin Viivi jopa jäi toisen esteen jälkeen odottamaan niin että väli jäi hieman pitkäksikin. Huomasin selvästi, että kun en enää kiskonut ohjista ei Viivikään kiskonut ja rykäissyt eteen vaan laukkasi myös toisen välin tasaisessa rytmissä.

Vaihdoimme suuntaa, ja hyppäsimme linjaa niin että pidempi väli tuli ensin. Aluksi mentiin 4+3 askeleella, mikä onnistui mutta käsijarru oli kyllä aika vahva. Lopuksi haluttiin molempiin väleihin kolme askelta, eli ekassa sai sujua aika normaalisti eteen mutta toiseen väliin piti hevonen saada lyhyemmäksi. Tämä osoittautui Viivin kanssa liian haastavaksi palaksi. Jos annoin sen laukata rennommin ja sujuvammin ekassa välissä lähti se ryysimään eteen toisella esteellä ja jälkimmäisessä välissä ei ollut mitään tehtävissä kolmannen askeleen mahduttamiseksi. Jos taas toin Viivin linjalle tiukemmassa kontrollissa saatiin halutut kolme askelta toiseen väliin, mutta silloin jouduttiin ottamaan ekaan väliin neljäs askel. Ohjista vastaan kiskominen ei selvästikään auttanut taas mitään vaan ainoastaan pahensi tilannetta. Lyhyessä välissä olisi tarvittu hyvin vahvaa istuntaa ottamaan laukka kiinni, mutta toisaalta tuntui siltä että Viivi rykäisi kunnolla eteen jo toisella esteellä ponnistaessaan. Kun se pääsi tällä lailla "lähtemään käsistä" hypyn aikana niin ei sitä enää esteen jälkeen kiinni saanut. Hypyssä on hankala istunnallakaan pidättää.

Huomasin tänään aika selkeästi sen, kuinka Viivi reagoi ohjasta vetämiseen kiihdyttämällä vauhtia. Ohjista kiskominen ei siis edelleenkään ole toimiva tapa ratkaista ongelmia, ja selvää on että istunnalla olisi päästävä pidättämään kunnolla. Peli on menetetty, kun nojaan eteen ja irtoan satulasta. Toisaalta epäilen kyllä myös sitä, oliko viimeisen tehtävän ongelmamme edes oikein ratkottavissa tämän tehtävän sisällä. Se, että Viivi olisi sujuvammasta laukasta tullut nätisti kiinni ja lyhyemmäksi toiseen esteväliin olisi varmaan vaatinut paljon paremmin kuulolla ja avuilla olevaa hevosta, joka olisi malttanut odottaa ja kuunnella istuntaa koettamatta lähtökohtaisesti rykäistä eteen ohjaa vasten. Voimalla eli ohjista kovempaa vetämällä ei hypystä eteen rykäiseminen ollut ratkaistavissa, joten tilanne vaatisi varmaan ensin parempaa kuuliaisuuden treenausta sileällä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainakin ensi kerralla voin yrittää tosissani ratsastaa niin että heti verryttelyssä Viivi kuuntelisi pidätettä ja pystyisin nimenomaan istunnalla jarruttamaan sitä paremmin.