Henkinen kykenemättömyys (mutta silti rata läpi)

Syyskauteen mahtui vielä yhdet O-Ri:n koulukisat, ja vihdoin ja viimein toteutin suunnitelmani mennä joskus koulukisoissa Peralla. Kunnianhimoisesti ensimmäinen yhteinen koulukisaratamme oli A-merkin kouluohjelma, vaikka ehkä helpon B:n startti olisi ollut vähän pehmeämpi aloitus. Nivelkuolaimilla kuitenkin mentiin, kuten tunneillakin.

Alkukäynnit Pera-raukka joutui menemään kentällä aivan yksin, ja sitä kyllä meinasi tilanne epäilyttää ja jännittää. Katsoin parhaaksi työskennellä käynnissä tuntumalla ja yrittää pitää hevosen huomion itsessäni. Parhaiten tämä onnistui, kun höpisin koko ajan niitä näitä ja Peran korvat kääntyivät pikkuhiljaa kuuntelemaan juttujani. Näin rentouduimme molemmat. Sitten pääsimme maneesiin, missä menimme hetken verryttelypäädyssä käyntiä ja ravia. Laukat saatiin ottaa yhteisverryttelynä aitojen sisällä, joten pelottava tuomaripääty päästiin onneksi tarkistamaan jo etukäteen. Verryttelypäädyssä Pera ei ollut enää niin jännittynyt, mutta huomio oli kuitenkin enemmän ympäristössä ja ravi eteni todella nihkeästi. Ajattelin, että laukkailu tilavammalla alueella rentouttaisi ja saisi moottorin käyntiin.

Aitojen sisällä tapahtuva verryttelyhetki meni kuitenkin puihin, sillä Pera tuijotteli niin kovasti tuomaripöytää sekä jopa toisenkin päädyn nurkkia. En saanut sitä mitenkään etenemään kunnolla pohkeesta enkä liikkumaan aitojen viertä päätyyn asti. Epätoivo alkoi iskeä, kun hevoseen ei ollut oikein minkäänlaista otetta. Enhän minä saanut sitä edes kymmentä metriä lähemmäs kulmia! Sain otettua hieman laukkaa molempiin suuntiin, mutta ei siitä paljon apua ollut. Palasimme vielä verryttelypäätyyn yhden edeltävän suorituksen ajaksi, mutta Peran ravi oli edelleen jähmettyneen nihkeää vaikka yritin mitä. Voin kyllä ottaa täysin pieleen menneestä verryttelystä syyt omalle kontolleni. Pera kyllä jännitti, mutta jos olisin pysynyt itse rauhallisena ja rennon jämäkkänä olisi sen varmasti saanut ratsastettua kuulolle ja yhteistyöhön. Sen sijaan sorruin epämääräiseen runttaamiseen ja junttaamiseen, joten ei ihme jos Peralla oli epävarma olo!

Lopulta taisin jo luovuttaa ja todeta että olkoon, pieleen menee mutta käydään nyt radalla kääntymässä. Ehkä tämä luovuttaminen ja siitä seurannut rentoutuminen lopulta pelastivat tilanteen. Menimme radalle pyörähtämään vielä tuomarin edessä ennen lähtömerkkiä, ja nyt Pera meni päätyyn paljon tyynemmin. Otin pari laukkaympyrää, ja Pera liikkui jo huomattavasti paremmin eteen sekä tuli tuntumalle. Jostain ihmeellisestä syystä yhtäkkiä löytyikin pieni yhteinen sävel. Sain tästä uutta uskoa, ja aloitin radan vähän vähemmän epätoivoisena.

Raviohjelma meni siten kuin ehkä realistisesti saattoi odottaa. Todella suuri plussa oli se, ettei Pera tuijotellut ja jännittänyt enää oikeastaan yhtään. Jäimme kuitenkin pieneen hiippailuraviin jossa ei ollut läheskään tarpeeksi moottoria, ja siksipä ei sitten muotokaan ollut kovin pyöreä kuin korkeintaan hetkellisesti. Mennä puksutimme tätä hissutteluravia, ja koska muoto oli täysin riittämätön niin paperiin tuli tasaisesti 5,5 lähes joka kohdasta vaikka ratsastinkin periaatteessa ihan täsmälliset tiet. Väistöistä tuli 5,0 molemmista, sillä en saanut näihin takaosaa mukaan. Ehkä kaikesta paistoi tässä vaiheessa tietynlainen yrittämisen puute. Olin helpottunut kun raviohjelma oli tahkottu läpi, sillä tiesin että laukassa meno olisi luontevampaa. Keskikäynnistä tuli ensimmäinen kuutonen, sillä siinä Pera pyöristyi jo hieman ja pääsi esittelemään laadukkainta askellajiaan.

Vastalaukat nostin varmuuden vuoksi hieman uran sisäpuolelta, ja tuomari huomauttikin vinoudesta. Muuten vastalaukka meni hyvin, ja siitä jatkettiin sujuvasti ravin kautta myötälaukkaan. Oikeassa laukassa meno oli vielä vähän turhan varovaista, vaikka Pera liikkuikin nyt paljon pyöreämpänä. Kuvittelin ratsastaneeni jonkinmoista keskilaukkaa ympyrällä, mutta todellisuudessa ero jäi aivan olemattomaksi. Kun siirryttiin takaisin raviin oli laukka tehnyt tehtävänsä, ja Pera liikkui jo paljon paremmin tuntumaa kohti sekä sujuvammin eteen. Niinpä muoto tasoittui pyöreäksi myös ravissa. Keskiravilävistäjälle kuvittelin taas tulevan jotain eroa, mutta tuomari ei sellaista nähnyt. Oikeastaan taisimme esittää lävistäjällä sellaista sujuvaa harjoitusravia, jota meidän olisi pitänyt mennä koko ohjelman alkupuoli.

Toiseen vastalaukkaan tuli taas vähän liikaa valmistelua ja nosto myöhästyi, mutta muuten laukat vasemassa kierroksessa olivat ehdottomasti radan paras osuus. Vasen laukka nousi ravista terävästi, ja voltilla oli hyvä energia ja pyöreys. Sekä Pera että minä olimme nyt rentoutuneet, ja saatoimme alkaa suorittaa normaalisti. Hissuttelusta päästiin nyt eroon, ja keskilaukkaympyrälle sain jo aikaiseksi selvemmän eron sekä paperiin arvosanan 6,5. Muotokin alkoi olla kohdillaan. Laukkalävistäjän ratsastin hyvillä fiiliksillä kun hevonen liikkui energisesti ja pyöreänä, ja numeroksi tuli vielä toistamiseen 6,5. Lopputervehdykseen Pera ravasi sujuvasti ja pyöreänä, ja harmittelin ettei meno ollut tällaista jo raviohjelman aikana. Ensimmäisenä tunteena oli kuitenkin helpotus ja tyytyväisyys, kun aivan katastrofaalisen verryttelyn jälkeen radasta selvittiin kuitenkin läpi paremmin kuin osasin odottaa. Laukkaohjelmasta ja radan lopusta ylipäänsä jäi jo oikein hyvät tunnelmat. Taputtelin Peraa kovasti kiitokseksi, kun se kaameasta verkkasähläyksestäni huolimatta kuitenkin suoritti näinkin asiallisesti.

Selvittiinhän tästä hengissä, mutta ei tämä toki rehellisesti arvioituna ollut oikein helppo A -radan vaatimusten mukainen esitys. Laukassa väläyttelimme parempaa ja sujuvampaa menoa, mutta siihenpä se jäi. Tulos oli 56,67% ja tuomarin palaute oli odotetunlaista, eli "laukassa sujuvaa, ravissa saisi olla pyöreämpi niskasta ja liikkua tarmokkaammin". Minulle jäi olo että parempaankin olisin pystynyt, mutta niin on aina helppo ajatella jälkikäteen. Teknisesti ehkä olisin pystynyt, mutta henkisesti en. Kun Pera oli jännittynyt ja poissaoleva niin en kyennyt ratsastamaan sitä järkevästi ja rauhallisesti, vaan menin mukaan sen tunnelmiin ja aloin sählätä itsekin. Onneksi radan loppua kohti päästiin rentoutumaan ja sain edes hieman tunnetta siitä miltä radan ratsastus voisi tuntua jos sen pääsisi tekemään oikeassa mielentilassa rennosti ja keskittyneesti. Tuntuu siltä, että Peran kanssa olisi kyllä aika huimasti potentiaalia parantaa suoritusta (toisin kuin esimerkiksi Jussilla, joka aina vain hyytyy ja jonka selässä en ikikuuna päivänä kykene istumaan riittävän asiallisesti). Kokemuksena tämä oli sikäli arvokasta, että jos toiste menen Peralla koulukisoissa niin tiedän miten se asioihin reagoi ja radalla toimii, eikä minun tarvitse hätäillä kun tiedän ettei Pera kummempaa tee vaikka ensin vähän tuijottelisikin. Sanotaanko, että näistä kisoista jäi kova polte päästä parantamaan suoritusta ja näyttämään mihin Peran kanssa parhaimmillamme pystyttäisiin!

Ripaus varmuutta rataharjoituksesta

Koulukisojen lähestyessä tuli sellainen olo, että lisätreeni Peralla voisi sittenkin olla kiva juttu. Niinpä päädyimme Annen kanssa ylimääräiselle kahden hengen tunnille torstai-iltana. Ensin saimme verrytellä hetken sopivaksi katsomallamme tavalla. Työskentelin Peran kanssa hetken käynnissä, mikä ei tehnyt kovin autuaaksi, ja sitten ajattelin ottaa hieman kevyttä ravia. Ope kuitenkin käski aloittaa saman tien laukassa, mikä olikin oikein hyvä idea Peran ollessa alkuun lötkömmän puoleinen. Turha sitä ravia on mennä piipertää turpa taivaissa, kun laukassa sen sijaan moottori käynnistyy saman tien ja Pera loksahtaa heti pyöreäksi. Eiköhän siis kisoissakin tehdä aika lailla laukkapainotteinen verryttely.

Harjoittelimme A-merkin radan raviohjelmaa ensin pätkissä. Lisähaasteena Pera kyttäili ja tuijotteli katsomopäätyä, mitä se oli tehnyt jo verryttelynkin aikana. Ovesta kulki ihmisiä! Ihmiset vaihtoivat paikkaa! Niinpä päädyssä tuli jähmettymistä ja sivuliirailua. Ensin lamaannuin Peran jähmettymisistä ja keskittymättömyydestä itsekin, mutta sain huomata että oli parempi ratsastaa pohkeella eteen eikä jäädä leijailemaan liian hitaaseen raviin. Ope kehotti silittämään tuijotuspäädyssä sisäkädellä, jotta sain Peran huomiota palautettua itseeni. Volttikahdeksikko sujui kohtalaisen asiallisesti, mutta enemmänkin olisin voinut ratsastaa ravia eteen. Pientä ulosliirausta tuli helposti, joten ulkopohje on tärkeää pitää volteilla mukana. Sisäkäden rentouttamalla Pera rentoutui varsinkin vasemmalle kääntyvällä voltilla hyvin.

Seuraavaksi teimme ohjelman raviväistöjä. Päinvastoin kuin eilen, oikean pohkeen väistö oli nyt aluksi hankalampi. Keskeinen syy oli se, että ulkopohje ei ollut riittävästi ottamassa väistöä vastaan, joten etuosa pääsi kaatumaan sivulle. Ulkopohje työntyi liikaa eteen, ja näin ollen ei vaikuttanut hevoseen. Kun sain ohjeiden mukaisesti vietyä ulkopohkeen hieman taaemmas alkoi Pera väistää paremmin. Toki silloin jos Pera ehti väistön alussa jännittyä ja alkaa vastustaa oli peli menetetty, joten tärkeää oli päästä ensimmäisistä askeleista alkaen väistöön jossa oli myös ulkopuolen tuki mukana. Sisäohjassa ei edelleenkään kannattanut roikkua.

Saimme harjoitella kokonaisen radan kertaalleen läpi. Omaa ratavuoroa odottaessa ehdin toisessa päässä vielä työskennellä vähän ravissa, ja Pera tuntui nyt oikein mainiolta. Tuntuma ja muoto olivat vakaat, ja hevonen oli kahdella ohjalla liikkuen pehmeästi. Kun menimme ratapäätyyn Pera alkoi taas hieman jännittää katsomoa, mikä näkyi alkutervehdyksen jälkeisenä kiemurteluna. Volttikahdeksikko onnistui kuitenkin melko notkeasti taipuen ja tasaisessa tahdissa, tosin vieläkin enemmän voisin varmaan pyytää ravia ulos. Pera kyllä ravaa, jos vaan muistan pyytää. Väistöt olivat molempiin suuntiin nihkeitä, ja keskiravia lähdin pyytämään liian varovaisesti joten sekin jäi vaisuksi. Jälleen katsomopäädyssä tuijoteltiin ja otettiin pari sivuaskelta, ja myös pysähdys kentän keskelle tuli kaula mutkalla katsomoon pälyillen. Keskikäyntipätkälle ope käski antaa hieman ohjaa ja pyytää askelta pitenemään. Peralla on luonnostaan todella hieno käynti, joten tästä kohdasta voi napata helposti vähän irtopisteitä.

Vastalaukat valmistelin tuomalla etuosaa hieman uran sisäpuolelle ja taivuttaen ulos, ja Pera nostikin molempien suuntien vastalaukat asiallisesti. Totesin, että en uskalla ottaa riskiä ja nostaa vastalaukkoja ihan suoralla rungolla koska silloin voi nousta vääräkin. Laukannostot lyhyillä sivuilla ravista tein hieman myöhässä, eli avut kannattaa antaa vähän aikaisemmin. Ensimmäisellä laukkavoltilla meinasi tulla pieni hyytyminen Peran töllöttäessä pelottavaa päätyä kohti, mutta ei muuta kuin pohjetta ja vielä lisää pohjetta. Keskilaukkaympyrät olivat oikeastaan aika mukavia ratsastaa, mutta rohkeamminkin olisin voinut pyytää eteen. Ope sitten auttoi hieman maiskuttamalla, mihin Pera reagoi ja esitti ihan hyvää keskilaukkaa. Laukkojen välillä tehtävä keskiravilävistäjä sen sijaan jäi vaisuksi, sillä tässä oltiin menossa tuijotuspäätyä kohti enkä taaskaan rohjennut pyytää tarpeeksi pohkeella. Ainoa laukkalävistäjä sujui melko asiallisesti, ja lopputervehdyslinjalla oli suhteellisen vähän kiemurtelua. Pohkeet saa kyllä olla huolella kiinni kun mennään suoraan kohti tuomaria. Tulipahan rämmittyä läpi koko ohjelma ja suoritettua ainakin joten kuten kaikki sen tehtävät. Ei tämä vielä hieno suoritus ollut, mutta tulipa todistettua että pystyn Peralla tahkoamaan koko paketin läpi ilman elämää suurempia vaikeuksia.

Meille riitti yksi harjoituskierros koko rataa, mutta lopuksi otimme uusintana parit raviväistöt sekä keskiravit. Ehdin ennen sitä harjoitella väistöjä hetken itsekseni, ja nyt sain kuin sainkin ulkopohkeen sekä muut istuntapalikat aisoihin niin että Pera väisti oikeaa pohjetta huomattavasti näppärämmin ja vastustamatta. Vasemman pohkeen väistö jäi vaisummaksi, mutta kelpasi. Keskiraveihin tuli pientä ääniapua open suunnalta, ja Pera lähti jo ihan pidentämään askelta.

Kannatti ottaa ylimääräiset treenit, sillä jos ei muuta niin ainakin tuli itselle lisää varmuutta kun sain ratsastaa kerralla koko radan ja todeta sen olevan tehtävissä. Tulihan tästä myös hyvä kisatilannesimulaatio, kun Pera niin äityi tuijottelemaan "tuomaripäätyä". Eipä sitten tule sekään reaktio minulle täysin uutena asiana. Ärsyttävää tuijottelua lukuunottamatta Pera oli tänään aika hyväkin, ja myös ravissa muoto oli nyt mukavan tasainen. Sanoisin jopa, että tämä oli parempaa kuin mitä on aiemmilla tunneilla esitetty. Laukka toki on aina se bravuuriaskellaji, mutta jospa raviohjelmakin menisi kisoissa edes samalla tavalla kuin tänään. Mitään huippupisteitä ei tällaisella suorituksella vielä saa, vaan viilattavaa olisi paljonkin, mutta hyväksytysti läpi kaikki tehtävät suorittaen (ja kyttäilemättä ihan kamalasti!) on ihan hyvä tavoite tällä erää.

Toimivia pätkiä ja tuijottelupätkiä

Keskiviikon tunnilla sain treenailla Peralla koulukisoja varten. Sunnuntaina olisi siis tarkoitus mennä A-merkin kouluohjelma. Vähän kyllä epäilyttää mitä siitäkin mahtaa tulla, mutta yhtä lailla Pera jaksaa tuijottaa ja kauhistella tuomaria oli luokan vaikeustaso mitä hyvänsä. Tänään sainkin jo pientä esimakua Peran mahdollisista tuijotteluista, sillä katsomopääty ja etenkin sen toinen nurkka olivat tänä iltana epäilyttäviä.

Aloitimme kuviolla, jossa mentiin molemmista päädyistä käynnissä keskihalkaisijalle ja siitä pohkeenväistöä noin 5 metriä uraa kohti. Tästä siirryttiin raviin ja käännyttiin keskiympyrälle. Myöhemmin otettiin ympyrällä myös laukkaa. Väistö oikeassa kierroksessa lähti kulkemaan kohtuullisen hyvin, ja asteittain siihen tuli pientä pyöristymistäkin. Vasemman kierroksen väistöissä poikitus oli sen sijaan nihkeää, ja syynä tähän oli kuulemma erityisesti se että olin kiinni sisäohjassa. Hellittämällä sisäohjan ja ratsastamalla pidätteet paremmin ulkoa tuli ehkä jotain parannusta, mutta kovin letkeää ja sujuvaa väistöä ei saatu tehtyä. Ravi lähti liikkeelle odotetun nahkeasti, sillä takaosa ei ollut vielä läheskään hereillä. Oikeassa kierroksessa sisälapa puski vinoon aika paljon, ja koko hevonen oli kiemurana kun sisäpohje ja asetus eivät olleet alkuunkaan läpi. Vasemmassa kierroksessa pääsin ratsastamaan ravia paremmin tuntumaa kohti, ja hevonen alkoi löytyä ulko-ohjalle. Raviin tuli imua ja letkeyttä pikkuhiljaa lisää. Laukassa meno olikin sitten oikein mukavaa, ja muoto varsin tasainen.

Tunnin toisessa kuviossa ratsastettiin pituushalkaisijalle ravissa ja pysähdyttiin kentän keskelle. Pysähdyksestä nostettiin suoraan laukka, ja uralla pitkän sivun alussa tehtiin kulmaan laukkavoltti. Voltin jälkeen siirryttiin raviin, ja pitkällä sivulla ratsastettiin keskiravia. Pera alkoi taas hyvin pian ennakoida pysähdyksiä, joten pysähdykseen tullessa nenä nousi ylös vaikka muuten pituushalkaisijalle päästiin hyvässäkin muodossa. Laukan myötä Pera alkoi olla paremmin hereillä, ja se näkyi nyt ravissakin. Laukannostoissa meinasi loppua vähän usko kesken, kun ne piti tehdä suoraan pysähdyksestä. Niinpä sorruin kallistelemaan etunojaan, mutta silti Pera nosti laukat aika kuuliaisesti. Kannuksista oli varmasti paljon apua tässä kohtaa. Sain myös ongelmitta nousemaan aina haluamani puolen laukan, vaikka nyt oltiinkin kentän keskellä ilman tukea suuntaan tai toiseen. Pituushalkaisijalta päätyyn tullessa Peralla alkoi aina tuijottelu, ja juuri tuijotuskulmaan oli tarkoitus tehdä laukkavoltit. Niinpä voltilla sai ratsastaa ihan topakasti pohkeella, jotta Pera ei jähmettynyt tai alkanut puskea päädystä poispäin. Käsi olisi saanut volteilla olla varmasti pehmeämpi, sillä Peran höpsöillessä päädyin rajoittamaan sitä ohjalla vähän liikaakin. Keskiravin suhteen ohjeena oli tehdä lisäys vähitellen ravia kasvattaen sekä pitää ulko-ohja tukena. Kovin liitävää tai suurta keskiravia en Perasta löytänyt, mutta se kuitenkin pidensi askelta melko hyvin tuntumalla. Kun pyöreys säilyi eikä hevonen jännittynyt niin keskiravissa pystyi kohtuullisesti istumaankin.

Loppuraveissa huomasin ilokseni, että oikea puoli oli nyt läpi ja Pera tuntui suoralta. Niinpä tuntuma oli mukavasti kahdella ohjalla ja hevonen niiden välissä, mikä ei todellakaan ollut tilanne vielä tunnin alkupuolella. Vasta ollessaan suorempi Pera alkoi liikkua ravissa tasaisen pyöreänä, ja toki tähän vaadittiin myös aktiivisuutta takaosassa. Tänään siis tuntui siltä, että alan saada ravinkin ratsastamiseen edes välillä jotain ideaa. Silti en kyllä tiedä itkisikö vai nauraisiko ajatukselle helppo A -radan suorittamisesta kisoissa.

Napakkuutta kannuksista

Keskiviikon tunnilla treenattiin koulukisoihin. Minähän olin saanut hullun idean kokeilla kisaratsuna tällä kertaa Peraa, joten sen sain nyt myös tunnille. Laitoin poikkeuksellisesti kannukset jalkaan testatakseni miten niiden mukanaolo vaikuttaisi Peran ratsastamiseen. Open kysyessä toiveita harjoiteltavista tehtävistä toivoin erityisesti laukannostoja. Nostot olen Peralla ratsastaessani huomannut jostain syystä hankaliksi, joten halusin hioa niitä paremmiksi.

Aloitimme kuitenkin peruutusten parissa. Pitkältä sivulta käännettiin joka kerta kentän poikki, ja keskelle ratsastettiin pysähdys sekä peruutus. Peruutuksesta lähdettiin liikkeelle ensin ravissa, ja päädyissä tehtiin ympyröitä. Myöhemmin peruutuksesta nostettiin suoraan laukka. Ope halusi meidän tekevän pysähdykset ja peruutukset mahdollisimman kevyellä kädellä, ja peruutuksessa ohjeena oli ottaa avuksi pohkeet mikäli pelkkä istuinluiden kääntäminen taaksepäin ei riittänyt. Pera oppi kuvion hyvin nopeasti, ja alkoi ennakoida pysähdystä hyvin voimakkaasti aina kun käänsin sen pitkältä sivulta kentän keskelle. Niinpä pysähdykseen tultiin aina enemmän tai vähemmän jumittaen, eikä ohjaa tosiaankaan tarvinnut käyttää pysähtymiseen. Peruutuksessa Pera oli kovin pystypäinen ja vähän jännittynyt, vaikka tein peruutuksen mielestäni aika kevyellä kädellä. Ainakin istuntaan olisi varmaan kaivattu rentoutta jotta peruutus olisi sujunut pehmeämmin ja mukavammin.

Ravissa Pera oli aluksi selvästi pohkeen takana ja liian lötkö, ja sen vuoksi ei muotokaan tasoittunut vielä kovin hyvin. Huomasin kyllä, että kannukset tekivät pohjeavuista hieman tehokkaammat, enkä todellakaan voinut puskea pohkeilla samalla lailla kuin Peran kanssa usein tuppaa käymään. Tämähän oli tietenkin vain hyvä asia, ja kannusten vuoksi jouduin tosissani keskittymään siihen että jalka pysyi pitkänä ja kantapää alhaalla. Jalka ei nyt vaan voinut nousta ylös jottei kannus alkanut tökkiä kylkeen. Ope muistutti myös ratsastamaan kädellä eteen, ei taakse, mutta ohjalla värkkäämisestä ei nyt tainnut tulla juuri sanomista. Vasemmassa kierroksessa raviympyröillä sain mielestäni Peran paremmin ulko-ohjalle ja samalla pyöreäksi.

Myös laukassa vasen kierros oli helpompi, ja vasemman laukan nostot peruutuksesta lähtivät kohtalaisen terävästi. Kannukset auttoivat tässäkin kohtaa. Oikea laukka sen sijaan nousi kentän keskeltä paljon lötkömmin ja ehkä vähän oikealle kaatuen. Laukassa oli muutoin aika hyvä energia ja pyöreys, ja Pera tuntui vastaavan varsin herkästi kylkiin hipaiseviin kannuksiin. Niinpä sain taas huolella painaa jalkoja pitkäksi alas jotta hevonen ei ihan lähtenyt käsistä. Ope muistutti useampaan kertaan ryhdistämään ylävartalon pystyyn, eli könötin helposti pienessä etukumarassa ja hartiat lysyssä. Jalkojen venyttäminen pitkäksi alas tuntui provosoivan tätä etukenoa, sillä lonkkakulma ei vaan aukea tarpeeksi reilusti. Jalkojen asento oli nyt kuitenkin hyvä, ja minulla oli tunne hevosen ympärillä istumisesta vaikka hieman etukenoinen olinkin.

Lopputunnista teimme vielä lisää laukannostoja. Menimme oikeassa kierroksessa, ja pitkien sivujen alussa nostettiin käynnistä vastalaukka. Vastalaukkaa jatkettiin pitkä sivu ja palattiin ennen kulmaa raviin. Lyhyellä sivulla puolestaan tuli myötälaukannosto ravista sekä laukkaympyrä. Valmistelin vastalaukannostot tuomalla etuosaa aavistuksen uralta sisälle samalla vasemmalle asettaen, ja tästä Pera nosti vasemman laukan aika näppärästi. Muotokin pysyi näissä nostoissa asiallisena. Raviin siirtyessä ope käski taas ratsastaa "kädellä eteen" eli antaa Peralle tilaa ravata kulman läpi liikaa ohjalla rajoittamatta. Uusi laukannosto ravista onnistui sekin kohtalaisen napakasti, mutta tässä nostossa pyöreys katosi ja ihan kuin Pera olisi aavistuksen päässyt pullauttamaan oikeaa lapaa sisälle. Muutoin sekä vasemmassa että oikeassa laukassa oli hyvä energia ja muoto.

Laukannostot sujuivat tänään itse asiassa paremmin kuin olin odottanut. Peralla laukka on aikaisemmilla tunneilla noussut aika lötkösti ja epämääräisesti, mutta nyt tuli oikein napakoitakin nostoja varsinkin vasemmalle. Kannuksista oli tässä selvää hyötyä, eli Pera vastasi apuun paljon täsmällisemmin. Ylipäänsä Pera oli kannusten ansiosta paremmin pohkeen edessä, ja puskeminen jäi kokonaan pois. Lisäbonuksena tuli pakko pitää jalat pitkinä ja alhaalla, joten kannukset laittoivat myös kuskin terästäytymään. Epäilen kyllä hieman miten meidän kouluradalla käy jos Pera on siellä muutenkin lentoon lähdössä tuomaria jännittäessään ja lisäksi minulla on kannukset jalassa. Onpahan se ainakin vaihtelua tasaisen tahmeisiin ratoihin.

Väistöjä ja puomeja

Keskiviikon tunnilla oli tällä kertaa luvassa puomeja. Sain ratsuksi alunperin Manun, mutta vaihdoin sen lopulta toisen ratsastajan kanssa Peraan. Enteilin katastrofia Manun kanssa, sillä sen estesatula ei ollut käytettävissä vaan olisin joutunut menemään koulusatulalla jossa hankalasti könöttäessäni onnistun ajamaan Manu-paran paniikin partaalle. Manu sinänsä olisi ollut ihan mukava heppa puomitunnille, mutta niin oli Perakin.

Ennen puomitehtäviä aloitimme tunnin väistöjen parissa. Pitkillä sivuilla mentiin ensin käynnissä ja sitten ravissa pohkeenväistöjä etuosa uraa seuraten, ja lisäksi ratsastettiin edelliskerran tapaan pituushalkaisijalla pysähdyksiä. Pera liikkui koko alkutunnin aika nahkeasti, ja kun moottori oli sammuksissa ei tietysti muotokaan tasoittunut ja pyöristynyt kunnolla. Näiden tehtävien puitteissa en onnistunut ratsastamaan Peran liikettä tarpeeksi eteen ja teräväksi, vaan jäimme hissutteluvaihteelle. Pysähdykset Pera teki varsin mallikkaasti, tosin jo parin toiston jälkeen se alkoi ennakoida ja sain ratsastaa pysähdyspisteen lähestyessä pohkeella aika lailla. Pysähdys tuli nätisti istunnalla eikä ohjaa tarvinnut käyttää, joten ainakin tämä oli huomattavasti helpompaa kuin Jussilla viime viikolla. Tuskailin etenkin tunnin alkupuolella ylös nousevia jalkoja, mikä tietenkin vain korostui kun olin koko ajan vähän puskemassa Peraa eteenpäin. Aivan kuin lonkat olisivat olleet tänään erityisen jumissa ja koko lonkkakulma täysin linkussa. Olisi voinut olla fiksu veto heittää ainakin alkutunniksi jalustimet pois ja koettaa keventää ilman jalustimia sen verran kuin se näiden tehtävien lomassa oli mahdollista.

Pohkeenväistöt käynnissä olivat vähän epämääräistä kiemurtelua, kun taas ravissa väistöt olivat jostain syystä paljon helpompia. Varmaankin ravissa jäi kuskille vähemmän aikaa antaa ylimääräisiä apuja ja sekoittaa koko pakka. Oikeassa kierroksessa eli vasenta pohjetta väistäessä ulkolapa pyrki aika voimakkaasti karkuun, ja kaula oli kovin vinossa. Kun ulkolapaa sai oikean puolen avuilla hieman korjattua eli ”otettua väistön vastaan oikealla pohkeella”, kuten ope asian ilmaisi, alkoi väistö sujua tähän suuntaan ihan asiallisesti. Tärkeää oli myös säilyttää väistöä ratsastaessa rentous ja apujen pehmeys, sillä jos aloin liikaa painostaa Peraa vahvalla kädellä tai jalalla alkoi se vain kiemurtaa karkuun. Nätillä ratsastuksella toimi myös hevonen nätimmin, kuinka yllättävää. Vasemmassa kierroksessa en ehtinyt hioa väistöä näin hyvin kuntoon. Tähän suuntaan Pera pysyi paremmin apujen välissä suorana ja kiemurtelematta, mutta takaosan poikitus jäi usein vaivihkaa aivan puutteelliseksi.

Lopputunti sujui laukkatyöskentelyn ja maapuomien parissa. Ylitimme toisen pitkän sivun suuntaista puomilinjaa, jolla oli yksittäiseltä puomilta 13 metrin väli neljän puomin sarjalle. Lisäksi toisella pitkällä sivulla tehtiin alkuun ja loppuun laukkavoltit yksittäisen puomin yli, sekä volttien välille loiva kiemura ravissa. Aloitimme tehtävän oikeassa kierroksessa. Peran laukkakaan ei rullannut erityisen energisesti, tosin puomilinjalla se imi paremmin kuin volteilla. Haluttu askelmäärä eli neljä laukkaa tuli 13 metrin väliin oikein luontevasti, joten annoin Peran humputella tässä hieman lötkössä laukassa. Säädeltävyyttä kuitenkin löytyi pienestä energian puutteesta huolimatta, ja askel oli enimmäkseen helppoa sovittaa puomeille. Venyvyyttä riitti, joten Pera harppasi puomin yli vaivattomasti sellaisestakin paikasta jonka koin itse olevan hieman kaukana.

Kierroksen vaihtuessa vasemmaksi Pera vihdoin heräsi kunnolla. Nyt puomilinjaa ylitettiin aloittaen sarjasta. Laukkaan tuli parempi eteenpäinpyrkimys ja takaosa alkoi polkea paremmin. Puomisarja ylittyi ilmavilla askelilla, ja 13 metrin välissä sain nyt ottaa vähän kiinni ja lyhentää jotta neljä laukkaa mahtui kunnolla mukaan. Tämä onnistui hyvin, ja laukan säätely oli entistä helpompaa nyt kun Pera todella pyrki itse eteen. Open mukaan tämä oli jo varsin hyvää estelaukkaa. Energiatason nousu näkyi myös loppuraveissa, eli Pera liikkui hurjan paljon elastisemmin ja lennokkaammin kuin alkutunnista. Ravissa oli pientä ”sähköä”, ja nyt olisi todellakin vasta päässyt aloittamaan ratsastuksen tosissaan. Tältä pitää Peran liikkeen tuntua!

Ero alku- ja lopputunnin liikkumisessa oli kuin yöllä ja päivällä, joten olisipa kannattanut herätellä Pera isommalle vaihteelle jo aikaisemmassa vaiheessa. Hissutteluun ei pidä tyytyä, sillä Peralta kyllä löytyy niin laadukasta ja ihanaa liikettä kun se vaan vähänkään herää työskentelemään. Toisaalta eipä se hevonen liiku, jos ratsastaja on näin tuskallisen kankea ja jarruttaa istunnalla. Huominen Airan istuntatunti tulee todella tarpeeseen!

Vähän helpompia laukkalävistäjiä

Keskiviikon tunnille sain toista kertaa peräkkäin Peran, jonka kanssa oli mukava päästä jatkamaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Menimme siis myös tällä kertaa koulua, ja harjoittelimme tänään lävistäjien ratsastamista keskiaskellajeissa. Koko tunnin ajan menimme lävistäjäkahdeksikkoa, ja päätyihin tehtiin lisäksi ympyrät.

Aloitimme tunnin käynnissä, ja tehtävänä oli ratsastaa lävistäjillä keskikäyntiä. Peran pitkä ja keinuttava käynti hämäsi luulemaan että askellus oli riittävän energistä, vaikka oikeasti Pera vain lompsi menemään löysästi. Merkkinä puutteellisesta aktiivisuudesta oli tietenkin se, ettei Pera tullut kunnolla tuntumalle saati tasoittunut pyöreäksi. Käynnin ratsastaminen olikin tällä tunnilla kaikkein vaikein pala, enkä siihen toimivaa kaavaa löytänyt. Yritykseni puskea pohkeella eteen ja naputella välillä raipalla olivat tuloksettomia, ja ilman riittävää terävyyttä jäi myös pyöreys puuttumaan käynnistä.

Jatkoimme lävistäjien ja ympyröiden merkeissä ravityöskentelyä. Ensin mentiin keventäen, ja lävistäjille tehtiin pienet temponlisäykset. Ravissakin kaiken perusta oli tietenkin riittävä aktiivisuus, eli ei kädellä ratsastusta vaan pohkeita ja vielä lisää pohkeita. Pätkittäin Pera liikkui varsin asiallisesti, mutta ei vielä kovin tasaisesti vaan etenkin lävistäjillä pyöreys katosi. Ope huomautteli taas siitä että varsinkin oikea polvi puristi satulaan ja lonkat piti avata paremmin. Kun olimme verryttelleet ravissa jonkin aikaa otettiin lävistäjille keskiravia. Pera lähti kyllä eteen, mutta koin ongelmaksi että se puski lävistäjällä lapaa uuteen menosuuntaan eikä näin ollen pysynyt täysin suorana. Kun hevonen ei ollut suora ei liike myöskään lähtenyt venymään eteen niin hyvin kuin olisi voinut. Tuskailin tämän kanssa aikani, kunnes lopulta älysin asettaa lävistäjälle kääntyessä hieman ulos eli uuden suunnan puolelle ja vanhasta suunnasta poispäin. Näin sain sivulle liiraavan lavan haltuun, ja Pera ravasi lävistäjällä mielestäni suorempana. Nyt oli ravia myös mukavampi ratsastaa pidemmäksi, kun ei heppa ollut karkaamassa linjalta sivuun. Ope kehotti vielä antamaan kädellä enemmän tilaa lisäykseen, eli ei saanut jäädä kädellä pitämään nenää alhaalla vaan pää sai nousta jos oli noustakseen. Tällä korjauksella keskiravi parani myös.

Laukka oli tänäänkin kaikkein mukavinta ratsastaa. Vasen laukka sujui parhaiten, ja Pera tuntui liikkuvan mukavasti takaa tuntumaa kohti. Koetin pitää mielessä edelliskerran neuvot sisäohjan hellittämisestä ja käsien kantamisesta. Ulkopohje sai olla aika vahva ympyröille kääntyessä ja taivuttaessa. Aluksi laukkasimme lävistäjiä ilman temponmuutosta, mutta Pera yritti jo vähän ennakoida ja mennä lävistäjällä liian lujaa. Napakammalla laukan kasassa pitämisellä se kuitenkin jätti kiihdyttelyn pian pois. Keskilaukkaan Pera sitten lähtikin aika mukavasti, ja laukkasi nätisti uralle asti. Toki vielä olisi ollut pientä parantamisen varaa laukan kiinniottamisessa ja raviin siirtymisessä, sillä ravissa laukan jälkeen Pera tuntui aina hieman juoksevan alta. Opelta ei juuri tullut kommentteja keskilaukkalävistäjiin, mikä lienee merkki siitä että ne sujuivat ihan mukiinmenevästi.

Olin iloinen, että sain Peran ratsukseni näihin lävistäjäharjoituksiin. Laukassa oli aika mainiota, mutta vielä pitäisi sitten keksiä miten Peran raviin ja käyntiin saisi yhtä hyvän otteen. Ihan itsekseen Perakaan ei tietysti mennyt, mutta sillä oli kuitenkin huomattavan helppo ratsastaa laukkalävistäjät verrattuna Vakeen. Kivaa, että joskus saa mennä lävistäjiä vähän vähemmällä hikoilemisella.

Sisäohja pois ja pohkeet tilalle

Keskiviikon tunti oli ensimmäinen koulutunti uuden open ohjauksessa. Ratsunani oli pitkästä aikaa Pera. Tunnin aiheena oli kulmien ratsastus, ja keskityimme erityisesti sisäohjasta hellittämiseen sekä ulkoapujen läpi ratsastamiseen. Kulmia ratsastettiin ensin pysähdyksen kanssa, ja kun hevonen saatiin pysähdyksestä kääntymään kulma ulkoavuilla mentiin kulmia käynnissä, ravissa ja laukassa. Lisäksi tehtiin ympyröitä, joilla myös piti muistaa luopua sisäohjassa roikkumisesta.

Alkutunnista käynnissä ja ravissa Pera ei todellakaan vielä ollut kunnolla sisä- ja ulkoapujen välissä. Niinpä olisi kovasti tehnyt mieli käyttää sisäohjaa, mutta tällaiseen vippaskonstiin turvautuminen ei nyt käynyt päinsä vaan sen sijaan piti ratsastaa ulko- ja sisäpohkeella. Varsinkin oikeassa kierroksessa tämä tuntui hankalalta Peran kääntäessä nenää ulos ja kaulaa mutkalle. Vasemmassa kierroksessa sain Peran paremmin kääntymään ulkopohkeella sisäpohkeen ympäri. Vasemmalle sisäohjasta luopuminen olikin helpompaa, sillä Pera aika lailla itsestään asettui vasemmalle ja tehtäväkseni jäi lähinnä estää etuosan pullahtaminen ympyrältä tai kulmasta ulos. Ope myös patisteli ratsastamaan liikettä paremmin hereille, eli Peraa ei saanut jättää hiippailemaan mummoiluvaihteelle vaan moottori piti saada kunnolla käyntiin. Kun sain liikkeeseen riittävää aktiivisuutta alkoi Pera vähän paremmin pyöristyäkin.

Koska sisäohjaan ei saanut tarrautua aloin kompensoida tätä tavallista tomerammalla ulko- ja sisäpohkeen käytöllä. Periaatteessa ihan hyvä, mutta käytännössä jännitin tässä tilanteessa jalkojani ihan liikaa niin että reidet nousivat ylös eivätkä lonkat olleet tarpeeksi auki. Ope käskikin jo tunnin alkupuolella nostaa jalustimet ylös jotta saisin jalat venymään pidemmiksi hevosen ympärille. Tästä olikin selvästi apua, eli sain ilman jalustimia lonkat hieman venymään ja pääsin istumaan paremmin hevosen ympäri. Lopputunnin menin kokonaan ilman jalustimia.

Laukassa palaset loksahtelivat aika mukavasti kohdilleen. Kunhan vaan laukassa oli riittävä energia hakeutui Pera kauniisti pyöreäksi. Myös sisä- ja ulkopohkeen väliin ratsastus onnistui parhaiten laukassa, ja hahmotin nyt oikeat hetket jolloin myödätä sisäohjalla. Ope kehotti myös nostamaan käsiä hieman ylöspäin ja pyytämään Peraa kantamaan itsensä sen sijaan että kannattelin sitä ohjalla. Säilytin siis tuntuman, mutta hain enemmän ajatusta ylöspäin ja lakkasin "pitämästä hevosen päätä alhaalla". Kun rohkaistuin antamaan kädellä tilaa etuosan nousta ryhdistyi Pera parempaan muotoon ja kevyemmäksi etuosastaan. Nämä pätkät laukassa olivat oikein mainioita.

Ope antoi lopuksi ihan positiivista palautetta, ja olin itsekin tyytyväinen menoomme laukassa. Ravissakin aloin loppua kohti saada paremmin hommaa haltuun, mutta Pera olisi kuitenkin saanut olla vielä paremmin suorassa ja pohkeiden välissä vaikka ihan pyöreänä lopulta ravissa liikkuikin. Pera olikin oikein mainio hevonen tunnin aihetta ajatellen, sillä se tahtoo olla aikamoinen mato kiemurtelemaan monelle mutkalle mutta kulkee heti paljon paremmin kunhan sen saa vähän suoristumaan ja ulkoavuille. Ainakin sain huomata kuinka patologisen riippuvainen sitä yleensä onkaan sisäohjasta. Kun ei sisäohjaan saanut turvautua piti ihan tosissaan miettiä miten voisi ratsastaa pohkeiden avulla ne tilanteet jotka yleensä koettaa ratkaista virheellisesti sisäohjalla.

Hienosäätöä ja turhaa säätöä

Koulutunnille sattui ratsuksi tällä kertaa Pera, mikä oli ihan piristävää vaihtelua poniratsastajan arkeen. On se vaan niin erilaista ratsastaa tällaisella hevosella verrattuna Vakeen, Jukkaan ynnä muihin pikku töppöjalkoihin. Tunnin teemana oli istuntaan keskittyminen sekä hevosen liikkumisen tunnustelu ja siihen oikea-aikaisesti vaikuttaminen.

Työskentelimme aluksi hetken käynnissä tavoitellen rentoa mutta riittävän tarmokasta askellusta. Ope kehotti etsimään Peran käyntiin energiaa pienen kokoamisen kautta. Pera nimittäin lompsi menemään pitkää laadukasta käyntiään reilulla yliastunnalla, mutta liian löysästi ja ponnettomasti. Ohjeena oli hieman hidastaa etujalkojen liikettä, lyhentää askelta samalla terävämpään liikkeeseen aktivoiden, ja koota etuosaa ryhdikkäämmäksi. Tämä tapahtui ratsastamalla istunnalla ja ohjalla pieniä puolipidätteitä ja pohkeella aktivoiden. Kun Peraa sai tällä tavoin paremmin hereille alkoikin se kantaa itseään paremmin.

Teimme käynnistä myös muutamia pysähdyksiä ja peruutuksia. Myös peruutuksissa tuli pyrkiä saamaan etuosa ryhtiin ja hevonen niiamaan painoa enemmän takaosalle. Puolihuolimattomasti ratsastetussa peruutuksessa Pera askelsi etuosa alhaalla ja takaosa ylhäällä hieman jäykän oloisesti. Tilannetta korjatakseni otin peruutukseen pohkeet paremmin mukaan ja pyrin ohjalla ratsastamaan etuosaa ylöspäin. Olin ehkä oikeilla jäljillä, sillä Pera esitti väliin joitakin ryhdikkäämpiä ja selästä pyöreämpiä peruutusaskeleita. Ainakin havaitsin selvän eron siinä miltä tuntui lavoilla maaten esitetty peruutus verrattuna niihin askeliin joissa Pera pikkaisen niiasi takaosaa alle ja kohotti etuosaa.

Verryttelimme seuraavaksi kevyessä ravissa uralla ja ympyröillä. Sain edelleen samansuuntaisia ohjeita ratsastaa Peraa edestä ylös ja ravia terävämmäksi. Kädet tahtoivat painua ravissa turhan alas ja sen myötä alas meni myös hevosen pää, mutta kun nostin kädet kannetuiksi nousi myös muoto paremmaksi. Ope käski pitää muodon ryhdikkäänä ja lyhyenä ja ratsastaa pohkeilla raviin lisää eloa - ei niinkään isompaa liikettä eteen vaan tarmokkaampaa askellusta. Ihan hienoa ravia Peralta sitten irtosikin, ja mitä vähemmän ratsastin kädellä sen parempi. Riittävä liikkeen aktiivisuus oli se mikä rauhoitti muodon tasaisen pyöreäksi.

Seuraavaksi jakaannuimme kahden ratsukon ympyröille, ja ratsastimme siirtymisiä käynnin ja harjoitusravin välillä. Käynnissä työskentely meni Peran kanssa nahkeaksi tuuppaamiseksi ja vääntämiseksi, sillä nyt en enää osannutkaan ratsastaa hevosta kootummaksi ja aktiivisemmaksi niin kuin äsken ravissa. Kättä oli ainakin liikaa ja pohkeeseen Pera vastasi huonosti. Apuja taisi ylipäänsä tulla ihan liikaa, ja jotenkin kaikki oli kamalan väkinäistä. Ravissa homma sujui aivan eri malliin. Ravissa onnistuin rentouttamaan apuja ja annoin Peran vain liikkua pehmeästi eteen. Tuntumaan löytyi ihana keveys ja pehmeys, ja tuntui että Pera kuunteli hyvin jokaista pikkurillin liikautusta. Sanoisin jopa että melko harmonisen oloista työskentelyä. Miten voikin käynnin ja ravin välillä olla näin valtavan suuri ero siinä miten yhteistyö toimi!

Ympyröillä otettiin myös laukkaa molempiin suuntiin. Laukassa oli samoja ongelmia kuin käynnissä eli vinouksia ja tuntumalla turhia jännitteitä. Sisäkäsi usein jännittyi niin ettei Peralla ollut tilaa liikkua rennosti. Yritin kyllä aktivoida pohkeilla laukkaan energiaa, mutta Pera taisi sitten vähän "törmätä" käteen joka ei hengittänyt tarpeeksi. Lapojen suoristamiseksi ope käski vuorotella vasta- ja myötäasetuksen välillä. Olin kuitenkin vähän liian hidas myötäämään asetuksiin, ja asetusta vaihtaessa Pera usein jännittyi niskasta ylös merkkinä siitä ettei käsi ollut tarpeeksi pehmeä.

Loppuraveissa löytyi tuntumaan taas rentoutta, ja totesin viimeistään tässä vaiheessa että ravi oli tällä kertaa askellajeista ehdottomasti toimivin ja helpoin ratsastaa. Mielenkiintoista oli, että nyt ope kehotti minua keventämään hieman nopeammin jotta en olisi hevosen liikkeestä koko ajan vähän jäljessä. Viime aikoina olen oikein ajatuksen kanssa opetellut keventämään rauhallisesti ja hillitysti sekä eroon taipumuksesta ylikeventää, joten nyt vaikutti siltä että kevennys oli lipsahtanut ylikevennyksestä ikään kuin toiseen ääripäähän. Toki nytkään ei haluttu kevennystä korkeammaksi tai eteen tuuppaavaksi, vaan ainoastaan hieman reippaampaan tahtiin.

Peran kanssa oli, kuten aina, miellyttävää työskennellä. Pera tarjosi hyviä demonstraatioita siitä miltä hevonen tuntuu ryhdikkäässä, hyvässä muodossa ja aktiivisesti polkien liikkuessaan verrattuna siihen kun mennään vähän lavoilla maaten, niska liian alhaalla ja pitkällä laiskalla askeleella. Opettavaista päästä välillä tällä lailla hienosäätämään! Käynnissä ja laukassa tosin jäätiin huomattavasti karkeamman säätämisen asteelle ja rentouden puute käsissä heijastui selkeästi hevoseen. Mahtoikohan tässä olla pientä yliyrittämistä mukana kun hetkittäin muka osasin ratsastaa ja kohta taas en?

Vastalaukka-angsti

Uudenvuodenpäivän kunniaksi olin maaston jälkeen ratsailla vielä toistamiseen, sillä illalla oli vielä vakiotunti. Luulin saavani uudestaan Rapen, mutta sain sittenkin Peran. Naureskelin etukäteen että ainakin laukkaamisen pitäisi olla helpompaa kuin Rapella, mutta siinähän kävikin niin että ohjelmassa oli vastalaukkaa ja sen kanssa kävi sitten aika köpelösti.

Aloitimme tunnin loivilla takaosakäännöksillä ratsastaen käynnissä ympyröiden pienennystä sulkutaivutuksen kaltaisesti. Minä ja Pera saimme tehtävän ideasta yllättävänkin hyvin kiinni. Onnistuin istumaan satulassa vinoon kallistelematta, ja niin Pera pystyi esittämään hyvät käännökset takaosan ympäri. Pienenä hienosäätönä ope kehotti pitämään sisäkäden lähellä kaulaa sen sijaan että lähdin johtamaan kädellä sivulle, ja näin sain estettyä sisälapa edellä käännökseen kaatumisen. Pera oli aluksi hieman jännittynyt käännösten aikana eikä aivan pehmeästi myödännyt niskasta. Vika löytyi tietenkin ohjan toisesta päästä, eli kädet jännittyivät käännöksissä liikaa. Kun rentoutin tuntumaa alkoi Pera liikkua käännöksissä pyöreämmällä ja rennommalla niskalla.

Takaosakäännösten jälkeen työskenneltiin hetki ravissa. Peralla oli tänään melko hyvä energia, liekö peruja jännittävästä eilisillasta raketteja kuunnellen. Tämän energian ansiosta ravia oli oikein mukava ratsastaa, vaikka Peralla olikin samalla myös nurkkien tuijottelupäivä. Oikeassa kierroksessa jäin vahingossa liian kiinni sisäohjaan, mutta vasemmalle ravatessa palikat loksahtivat paikoilleen kuin itsestään ja Pera liikkui todella kivassa tasaisessa muodossa. Aika harvinaista että joku hevonen toimii minulla vasempaan kierrokseen paremmin kuin oikeaan! Tätä ravia olisi voinut fiilistellä pidempäänkin, mutta ravityöskentely jätettiin tänään aika pieneen rooliin.

Sitten päästiin "itse asiaan" eli laukannostoihin, joita tehtiin ympyrällä. Siihen loppui helppous. Aloitimme oikeassa kierroksessa myötälaukannostoilla nostaen laukan käynnistä ja laukaten maksimissaan puolikkaan ympyrän ennen paluuta käyntiin. Tässä vaiheessa tuli ilmi että Pera oli loppujen lopuksi aika pahasti pohkeen takana, sillä se lähti laukkaan vitkutellen eikä tarpeeksi terävästi. Niinpä pyöreys katosi nostoissa, ja itse laukkakin oli aika löysää. Laukasta käyntiin Pera kyllä siirtyi oikein näppärästi ilman raviaskelia. Kohta tehtävän vaikeusastetta lisättiin nostamalla vuoroin myötä- ja vuoroin vastalaukka. Vastalaukannosto ympyrällä, iiks! Eipä sen niin vaikea tehtävä olisi pitänyt olla kun alla oli kuitenkin Peran kaltainen osaava hevonen, mutta silti vastalaukka ei oikeassa kierrroksessa noussut yhtikäs millään. Suurin ongelma oli se että nostot eivät lähteneet terävästi pohkeen merkistä, vaan Pera jäi aina vähän jumimaan ja pääsi "leviämään" huolellisen valmisteluni jälkeen. Yritin aktivoida käyntiä, mutta nostot jäivät edelleen sen verran hitaiksi ja nostoapuni sen verran epämääräiseksi tuuppaamiseksi että Pera pääsi aina nostamaan myötälaukan. Lopulta helpotimme tehtävää niin että nostin vastalaukan suoralle uralle pitkän sivun alusta. Valmistelin noston ratsastamalla kulman jälkeen pari askelta vastataivutusta, ja sitten annoin vasemmalla pohkeella nostoavun. Valmistelu onnistui nappiin, ja nyt Pera teki tunnin parhaan laukannoston hienosti painoa takaosalle ottaen. Näin saatiin se yksi onnistunut vastalaukka edes suoralle uralle.

Samoja laukannostoja tehtiin ympyrällä myös vasemmassa kierroksessa. Nyt Pera liikkui myötälaukassa kuin unelma, ja teki nostotkin jo täsmällisemmin ja pyöreämmin. Vastalaukat valmistelin oikein huolella ratsastaen ympyrällä vastataivutusta, ja sain kuin sainkin vastataivutuksesta nostettua vastalaukan vaikka edelleen Pera viivytteli nostossa. Tyytyväisyyteni haihtui kuitenkin hyvin pian, sillä noston jälkeen olisi vielä pitänyt saada hevonen laukkaamaan ympyrällä vastalaukkaa tasapainoisesti. Meidän vastalaukkamme oli kaikkea muuta, eli epämääräistä sisälapa edellä kaatumista josta Pera aina tipautti raville vähän ennen aikojaan. Yritin aina uudestaan ja uudestaan, mutta Pera alkoi tiputtaa laukan pois vieläkin aiemmin, ja teki usein niin että meni vastalaukkaa vain pari askelta ja vaihtoi sitten nopeasti ravin kautta. Turhauttavinta oli se, että syy oli aika ilmiselvä mutten pystynyt sille mitään tekemään. Vastalaukan noustua en nimittäin saanut istuttua suorassa ja tasapainossa, vaan kallistuin hurjasti vasemmalle ja koko istunnan vakaus ja jäntevyys katosi aivan täysin. Ei voi oikein vaatia että hevonen esittäisi mukisematta kauniin vastalaukkaympyrän kun selässä istuu heiluva ja vino perunasäkki. Tarrauduin myös liiaksi ulko-ohjaan niin että käänsin asetuksen liian vahvasti ulos, ja ope kehottikin antamaan ulko-ohjalla enemmän tilaa oikean etujalan laukata. Tästä en kuitenkaan apua saanut, vaan Pera pikemminkin tiputti laukan pois heti kun noston jälkeen hölläsin ulko-ohjaa. Vastalaukan vaikeus sai minut turhautumaan niin että meno muuttui loppua kohti jo epätoivoiseksi tuuppaamiseksi. Pisteet Pera-paralle kärsivällisestä yrittämisestä. Lopuksi otimme vielä tähänkin kierrokseen onnistuneemman suorituksen nostamalla vastalaukan pitkälle sivulle. Heti kun saimme mennä suoraa uraa niin pystyin istumaan suorassa ja vakaasti, ja vastalaukka uralla oli aivan eri helppoa verrattuna ympyrällä menoon.

Eipä paljon lohduttanut että kaikki muu kuin vastalaukka sujui tänään mukavasti. Vastalaukat olivat nimittäin suuremman luokan katastrofi, ja jälleen kerran saa syyttää istuntaa siitä ettei hevonen pysty suorittamaan haluttuja asioita. Tämä oli jo kolmas tunti peräkkäin kun minulla on eri hevosten kanssa ollut jokin merkittävä laukkaongelma: Elmo ei nostanut laukkaa, Rappe ei pysynyt laukassa ja Peraa en saanut menemään ympyrällä asiallista vastalaukkaa. Kaikkien näiden takana lienevät epäilemättä samat perusongelmat ratsastuksessani.

Uskalla vaatia

Keskiviikon koulutunnille sain Peran. Tunnilla oli mukavasti vain neljä ratsukkoa, ja menimme samoja tehtäviä kuin sunnuntain tunnilla, eli väistöjä ympyröillä ja siirtymisiä suoraan väistöstä. Totesin että tämä olikin ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun ratsastan tällaisella hieman isoliikkeisemmällä "oikealla hevosella" ponien ja muiden töpöttelijöiden sijaan. Kun Peran liikkeet ovat kuitenkin pehmeät istua niin tällainen vaihtelu oli kyllä oikein mukavaa.

Aloitimme siis ympyrältä takaosaa ulos väistättäen ja tästä raviin siirtyen. Myöhemmin vaikeusastetta lisättiin niin että muutoin työskenneltiin ravissa mutta ympyröillä siirryttiin käyntiin ja suoraan väistöön muutamaksi askeleeksi kerrallaan ennen väistöstä välittömästi raviin palaamista. Aluksi en vaatinut Peralta aivan tarpeeksi, vaan vähän hämäännyinkin sen pitkästä askeleesta ja annoin vaan jolkotella pitkästi mutta löysästi. Väistöissä kaula meni todella pahasti kenoon niin että turpa kallistui oikealle, niska vasemmalle ja etuosa karkasi oikealle. Tämän kenotuksen kanssa sain kyllä ihan tosissani miettiä mitä tehdä hevosen suoristamiseksi. Ope neuvoi lyhentämään ulkoetujalan askelia niin että takaosa ehtisi väistämään rehellisemmin ja etuosa ei pääsisi koko ajan vähän karkuun. Käytännössä siis molempiin suuntiin tarvittiin jämäkämpiä ulkoapuja huolehtimaan suoruudesta. Ne hetket kun kaulaa ja niskaa sai suoremmaksi tuntui hevonen heti paljon paremmalta.

Alun hissuttelun jälkeen aloin saada homman ideasta paremmin kiinni kun ope laittoi tekemään tosissaan töitä eli siirtymisiä ravin ja käyntiväistön välillä nopealla tahdilla korjaillen samalla jatkuvasti suoruutta sekä pitäen etuosan riittävässä ryhdissä ja takaosan nopeana. Etenkin raviinsiirtymisen hetkellä piti olla tarkkana ettei antanut hevosen valahtaa pitkäksi tai jäädä pohkeelle hitaaksi. Piti siis vaan uskaltaa vaatia hieman enemmän niin alkoi tapahtua oikeansuuntaisia asioita. Topakammasta ratsastuksesta huolimatta sain kuitenkin pidettyä itseni melko rentona, sillä Pera kuitenkin vastaa suhteellisen herkästi eikä aja ratsastajaa niin helposti jatkuvaan pusertamiseen ja puskemiseen.

Sunnuntain tapaan tehtiin vielä laukannostoja väistättäen takaosaa ympyrällä sisään hieman kokoavana liikkeenä ja nostaen tästä laukka hevosen ottaessa takajalkoja alle. Näissäkin väistöissä sain tasapainoilla kaulan suoruuden kanssa, mutta olin huomaavinani että tässä vaiheessa tuntia Peran kaula ei kenottanut enää niin pahasti mutkalla vaan etuosa oli jo suorempi. Ulkopohkeella piti kuitenkin muistaa kuljettaa etuosaa riittävästi ympyrän suuntaan niin ettei ulkolapa pullahtanut liikkeestä ulos ja hevonen mennyt liian banaaniksi rungosta. Laukannostoissa oli Perankin kanssa hitausongelmaa, eli tälläkin kertaa taisin väistöä tehdessä jumiuttaa liikettä liikaa ja tappaa hevoselta eteenpäinpyrkimystä. Vaikka Pera väistikin nätisti jäi pyöreys usein puolitiehen, ja näin ei nostoihinkaan oikein sitä haluttua pyöreyttä ja takaosan alle ottamista tullut. Ehdottomasti parhaita nostoja olivat ne kun en vahingossa antanut ohjaa pois ja päästänyt etuosaa valahtamaan, vaan säilytin ryhdin ja tarpeeksi lyhyen raamin mutta pyysin silti riittävän napakalla pohkeella ja tarvittaessa kevyesti raipalla.

Jotain tulosta tunnin työskentely väistöjen ja suoristamisen parissa ehkä tuottikin, sillä loppuraveissa Pera liikkui varsin mukavasti. Tässä vaiheessa hoksasin jo ratsastaa ravia isommaksi eteen ja "tuntumaa kohti". Jonkin verran oli vielä epätasaisuutta muodossa, mutta ympyröillä löytyi ideaa kahdella ohjalla liikkumisesta. Kuten sanottua en näin "isosti" liikkuvalla hevosella ollutkaan aikoihin ratsastanut, joten loppuraveissa oli jo aika makea fiilis kun Peran moottori alkoi olla paremmin käynnissä ja raviaskeleessa lennokkuutta. Eihän tästä olisi taas millään malttanut lopettaa juuri sillä hetkellä kun meno tuntui kaikkein hienoimmalta!

Paha kommunikaatiokatkos kisaradalla

Helatorstaina vuorossa oli jokavuotinen kevätmaljakisa esteillä. Ratsunani oli siis tällä kertaa Pera, ja luokkana 70-80 cm arvostelulla AM5. Kisajännitys alkoi jo monta päivää aikaisemmin, sillä estekorkeus oli siellä oman mukavuusalueen ylärajoilla ja luotto tähän hevoseen ei kaikin puolin ihan 100-prosenttinen. Vakuuttelin kuitenkin itselleni että hyvä tästä tulee, sillä tunneilla Pera on nyt hypännyt todella varmasti ja kisatunnelmasta se saa yleensä sopivaa lisäsähinää ja eteenpäinpyrkimystä. Ajattelin myös että perusrata tulisi olemaan suurimmalta osin noin 70 cm tasolla, mikä on omasta näkökulmastani vielä ihan mukava korkeus.

Pera vaikutti koko aamun epäilyttävänkin lunkilta eikä yhtään normaalia epäluuloisemmalta. Verryttelyyn lähdimme hyvissä ajoin yhdessä muiden luokan alkupäässä hyppäävien ratsukoiden kanssa. Verryttely ratsastettiin maneesissa, kun taas kisarata oli ulkokentällä ja niinpä ei siis radalla päästy käymään ennen omaa suoritusta. Olin tänään myöskin Peran ainoa ratsastaja, joten se ei päässyt töllistelemään rataa pienemmissä luokissa. Verryttelyssä Pera vaikutti aika lailla omalta itseltään. Avoimen oven kohdalla piti hieman tuijotella ja jännittää, mutta muuten meno oli samanlaista kuin tunneilla eli eteenpäinpyrkimystä ei ollut ihan tarpeeksi vaan jouduin vähän puskemaan. Aloitettiin verryttelyhypyt pienellä pystyllä, joka ylittyi aika laiskasti ja veltosti. Kun pysty nostettiin 80 senttiin sain ihan tosissani patistella Peraa hereille. Pera kuitenkin hyppäsi luotettavan oloisesti, vaikka ensin joutuikin vähän kiipeämään esteen yli. Kun pystylle oli saatu hyvät hypyt tultiin vielä okseria. Sorruin ensin estettä kohti puskemiseen, jolloin ajauduttiin liian pohjaan, mutta kun lakkasin ajamasta niin kamalasti ja odotin estettä kaikessa rauhassa saatiin hyvät ponnistuspaikat ja hypyt. 80 cm verkkahyppyjen jälkeen jännitys alkoi lieventyä kun vaikutti siltä että Pera kyllä hyppää eikä isompia ongelmia ole. Ajattelin energiaongelmienkin poistuvan radalle päästyämme, sillä yleensä Pera tosiaan kiihtyy kisatunnelmasta sen verran että saa hyvän virtapiikin.

Ennen luokan alkua piti vielä käydä tutustumassa rataan. Nyt jännitys palasi, sillä estekorkeudet olivat odottamaani isompia ja mukana oli niin sarja kuin kapea muurikin. Kaksi ekaa estettä olivat 70 cm:ssä, ja loppurata 80 cm:ssä tai lähellä sitä. Aloin panikoida kun mietin kuinka isoiksi esteet nousisivat uusinnassa. Teiden puolesta rata ei vaikuttanut kuitenkaan pahalta, joten uskoin vielä että kaipa näistä ”isoista” esteistä Peran kanssa selvittäisiin. Satulaan noustuani otin vielä muutaman kierroksen kevyttä ravia sekä laukkaa Peran herättämiseksi, ja hypättin 80 cm pysty kertaalleen onnistuneesti. Sitten olikin aika siirtyä kisaradan tuntumaan odottamaan pian koittavaa omaa vuoroa.

Radan sisälle päästyämme Pera vaikutti kovin jännittyneeltä, mutta pikemminkin jähmettyi ja kuuroutui kuin alkoi säpsyillä. Muuria käytiin nopeasti vilkaisemassa, ja se vaikutti Peran mielestä hieman epäilyttävältä. Sitten tuli lähtömerkki. Ehdin laukata melkein kierroksen ympäri ennen lähtölinjan ylitystä, ja kauhukseni totesin ettei Pera vaikuttanut ollenkaan hyvältä. Huomio oli täysin ulkomaailman ihmettelyssä, eikä pohjeavuilla ollut jännittyneeseen hevoseen oikein mitään vaikutusta. Laukka ei siis sujunut tarpeeksi eteen vaan jäi ”paikalleen” pohkeen taakse. Lähtölinjan lähestyessä olin vähällä kääntää vielä voltille laukan tuntuessa näin huonolta, mutta tajusin ettei enää ehditä ennen linjan ylitystä ja niin ei auttanut muu kuin aloittaa suoritus. Ensimmäinen pysty ylittyi aavistuksenomaisella epäröinnillä ja pohkeella tuupaten. Tästä matka jatkui 19 metrin suoralla linjalla mustavalkoiselle okserille. Olin etukäteen arvioinut tämän välin sopivaksi viidelle askeleelle, mutta kun Pera ei lähtenytkään sujumaan sellaista kisalaukkaa kuin olin odottanut otettiin sittenkin kuusi askelta ja silti eteen ajaen. Tunsin kyllä kuinka Pera jarrutti ja epäröi jo kaukaa, ja niinpä kielto okserille ei tullut täysin puskista. Hämmennyin silti, sillä kaikesta huolimatta stoppi oli aika yllättävä. Vielä pysähdyttyäänkin Pera empi ja arpoi, ja oli hetken aikaa aikeissa hypätä esteen paikaltaan ottaen jo epävarman askeleen estettä päin ja siihen törmäten. Pasmat meni kiellosta tietysti vähän sekaisin, ja yritin nollata tilannetta ratsastamalla uuden lähestymisen oikein pitkällä tiellä. Pera ei edelleenkään reagoinut eteen vaan laukkasi jännittyneen jähmettyneenä ja epävarman oloisena, ja pohkeella ja raipalla lavalle kannustamisesta huolimatta pysähdyttiin okserin eteen toistamiseen. Taas Pera tuli estettä kohti selvästi arpoen hypätäkö vai ei.

Hylkäämisen jälkeen radan olisi saanut hypätä loppuun, mutta Pera oli tuntunut niin hurjan epävarmalta että yksinkertaisesti jänistin enkä lähtenyt edes yrittämään. Pelkäsin että päätyisimme okserin sekaan kun Pera oli vuoroin hyppäämässä ja vuoroin pysähtymässä, ja loppurata sisälsi vielä isompia ja vaikeampia esteitä kuin tämä periaatteessa helppo 70 cm okseri. Niinpä otin pelkästään uusintahypyn ykkösesteelle ja jätin leikin siihen. Eniten tässä jäikin harmittamaan se etten yksinkertaisesti uskaltanut hypätä rataa kieltojen jälkeen. Voi hyvinkin olla että tämä oli oikeasti järkevin ratkaisu ja jatkaminen olisi ollut tyhmänrohkeaa riskinottoa hevosen ollessa näin epävarma ja ratsukon yhteistyön ja kommunikaation ollessa täysin kadoksissa. Silti tunnen itseni luovuttajaksi ja luuseriksi kun emme radalta selvittäneet mitään muuta kuin helpon ykkösesteen, ja tästä tunteesta ylipääseminen ottaa varmasti pitkän aikaa.



Radan jälkeen ensimmäiset ajatukset sisälsivät myös kysymyksen miten voinkin olla näin käsittämättömän huono ratsastaja. Miksi en osaa enkä uskalla? Pera nyt on kuitenkin kokenut hevonen joka on yleensä hypännyt kisoissa ongelmitta hyvin monilla erilaisilla ratsastajilla, eikä se tosiaankaan ole mikään vaikea hevonen niin kuin esimerkiksi Sulo on. Siitä huolimatta minun kanssani Peran matka katkesi jo helpolle kakkosesteelle. Epäröinkö esteelle tullessa itse liikaa enkä ollut oikealla asenteella menossa sen yli? Tuuppasinko estettä kohti liikaa ja Pera veti siitä herneet nenään? Ihan varmaa syytä kielloille en tiedä ja se kyllä jäi vaivaamaan. Toki Pera meni kisaradalla tällä kertaa ihan kummalliseksi, jähmettyi ja kuuroutui ja oli kaikin puolin hyvin epävarman ja epäluuloisen oloinen. Mutta miksi niin kävi? Yleensä Pera kyllä jännittää kisoissa, mutta se kanavoituu sopivaksi esteitä kohti imemiseksi ja laukan energiaksi. Sitä kisaenergiaa olin odottanut, ja Peran reagointi tilanteeseen jähmettymisellä pääsi yllättämään ihan täysin. Siitä huolimatta uskon että riittävän rauhallinen, rohkea ja jämäkkä ratsastaja olisi kyllä saanut Peran viritettyä oikeaan mielentilaan ja menovaihteelle eikä näin olisi päässyt käymään. Mutta koska minä olen minä eli liian epävarma ja osaamaton niin en näköjään pysty hyppäämään kisoissa muilla kuin supervarmalla ja -luotettavalla Eetulla.

Kompastuminen, lamaannus ja keskittymisen palautus

Keskiviikon tunnilla mentiin koulua, ja oli ihan hyvä että sain ratsukseni Peran ja pääsin näin ollen hakemaan siihen tuntumaa vielä kisapäivän aattona. Pera jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta, mutta siitä huolimatta sen piti taas alkutunnista tuijotella kentän ulkopuolelle niin ettei huomio ollut ratsastajassa läheskään niin hyvin kuin olisin toivonut. Ohjelma oli tänään melko samankaltainen kuin sunnuntaina, eli verryteltiin laukassa ja sen jälkeen koottiin ja pidennettiin askelta niin käynnissä kuin ravissakin.

Aivan alkajaisiksi taivuteltiin hevosia hetken aikaa käynnissä ja haettiin rentoutta ja pyöreyttä. Pera oli aika nihkeä reagoimaan pohkeeseen, joten sorruin aivan liialliseen puskemiseen. Raipasta Pera hypähti vähän eteenpäin mutta hyytyi heti uudestaan. Kun käynnin aktiivisuus oli näin huonoa niin muotokin oli tietysti kamalan epätasainen. Siirryttiin pian oikeaan laukkaan, jossa meno oli edelleen kovin lötköä eikä ihan kunnolla pyöreää. Suoruuden kanssa oli tavanomaiset ongelmat, eli kaula lähti ylitaipumaan oikealle. Ohjeena oli asettaa välillä ulos, suoristaa ja asettaa taas kevyesti sisään. Vasta-asetus olikin aina hetkellinen apu etuosan suoristamiseen. Istunta ja vakaa tuntuma olivat kuitenkin pahasti hukassa, ja laukka tuntui taas kovasti keikuttavan satulassa eteenpäin merkkinä siitä ettei takaosa todellakaan ollut alla.

Vasen laukka lähti heti sujumaan oikeaa paremmin. Eteenpäinpyrkimys oli tähän suuntaan paljon parempi, ja laukka tuntui nyt lähtevän takaosasta tuntumaa kohti. Etuosa vaikutti ihan kohtuullisen ryhdikkäältä. Ehdin juuri ajatella että kylläpäs laukka tuntuu aika kivalta, kun tulimme pääty-ympyrältä kulmaan ja jostain tuntemattomasta syystä (kenties pehmeä kohta kentässä ja/tai matalalta suoraan silmiä kohti häikäisevä aurinko?) Pera yhtäkkiä kompastui ja etuosa hävisi altani täysin. Luulen että Pera kävi ihan polvillaan asti, mutta kohtalaisen hyvän tasapainon omaavana hevosena se ei onneksi mennyt kokonaan nurin vaan sai räpiköityä itsensä ajoissa ylös. Niin paha tämä kompurointi oli että lensin saman tien satulasta eteenpäin. Apinarefleksi oli sen verran nopea että tarrasin rystyset valkeina hevosen kaulaan, ja kun Pera sai keulansa nopeasti nostettua laskeuduin siitä tukea pitäen jalat edellä maata kohti. Onneksi Pera myös pysähtyi eikä juossut ylitseni, ja niinpä tosiaan päädyin kätevästi jaloilleni. Kaikki tapahtui tosi nopeasti mutta onneksi ei käynyt kuinkaan. Jaloilleen putoaminen näyttäisi olevan muodostumassa suorastaan tavaksi.

Kiipesin takaisin selkään ja jatkoimme vasemmassa laukassa. Kompurointivälikohtaus sai minulta sen verran pasmat sekaisin etten osannut enää yhtään keskittyä laukan ratsastamiseen, ja olin aika varovaisella mielellä liikkeellä etenkin siinä päädyssä missä kompastuminen äsken tapahtui. Kun kuski oli tällä lailla tolaltaan niin eihän laukasta tullut oikein mitään. Ehdinkin jo harmitella että meneekö tässä koko tunti pieleen sen takia etten pienen tapaturman jälkeen saa kasattua ajatuksiani. Mielessä alkoi pyöriä myös huomiset kisat ja Peran mahdollinen kompurointi kisaradalla silloin kun mennään vähän kovemmalla vauhdilla kaarteeseen tai tullaan esteelle pehmeällä pohjalla.

Lopputunti jatkettiin ratsastaen käynnissä ja harjoitusravissa päätyvolteilla liikettä kooten ja pitkillä sivuilla askelta venyttäen. Käynnissä työskennellessä ajatukseni jatkoivat harhailuaan ja Pera jatkoi tahmailua. Käynnissä ei ollut lainkaan sellaista jäntevyyttä kuin pitäisi, ja puskin liikaa ja nypläsin kädellä. Kokoamisesta ei aktiivisuuden puutteen vuoksi tullut oikein mitään, mutta saatiin tehtyä sentään pari siedettävää keskikäyntiin venytystä. Ohjeena oli että pitkän sivun alussa ratsastetaan ensin askelta pidemmäksi, ja vasta kun askel venyy niin annetaan ylälinjan myös venyä. Usein kuitenkin vähän hätäilin ylälinjan venytyksen kanssa ja heitin ohjaa pois niin että tuntuma pääsi katoamaan.

Huonon alkutunnin jälkeen työskentely ravissa lähti kuitenkin sujumaan aivan yllättävän hyvin. Lakkasin puskemasta pohkeella ja nypläämästä kädellä, eli Pera sai olla enemmän rauhassa. Kiinnitin huomiota siihen että kyynärpäissä pysyisi kulma ja käsi rentona ja pehmeänä. Tätä kautta löytyi hyvä tasainen tuntuma, ja Peran muoto tuli tasaisen pyöreäksi. Tahtikin säilyi tasaisena kun en koko ajan säätänyt jotain ylimääräistä, ja ravi oli todella pehmeää ja helppoa istua. Takajalkoja sai välillä vähän aktivoida mutta hevonen liikkui kuitenkin ihan itse. Etuosa oli vielä hieman raskaan oloinen, ja ope toivoi volteilla muotoa hieman lyhyemmäksi. Pitkälle sivulle tullessa ohjeena oli taas säilyttää riittävän lyhyt raami edestä eikä heittää ohjaa pois ja päästää hevosta valahtamaan pitkäksi. Keskiravi tuntuikin selkeästi paremmalta silloin kun säilytin saman tuntuman ja etuosan tarpeeksi lyhyenä ja ryhdikkäänä. Tahti säilyi ravin sisäisissä siirtymisissä hyvin, ja ope kehui että venytys oli oikein riittävä vaikka itsestäni keskiravi tuntui melko vaatimattomalta. Parempi kuitenkin tällainen tahdikas ja rento mutta vähän maltillisempi keskiravi kuin posottaminen sata lasissa niin että koko paketti leviää.

Tunnin lopuksi ope kehui että Pera liikkui ravissa oikein kivasti, ja olin ehdottomasti samaa mieltä. Harvemmin on tainnut Peran kanssa ravityöskentelymme onnistua näin hyvin, ja ravihan on Peralla ehdottomasti heikoin askellaji. Kuulemma etujalan liikekin lähti ravissa mukavan letkeästi venymään, mikä ei aina ole Peralla itsestäänselvyys. Kun lopputunti sujui näin kivasti niin lopulta jäikin ihan hyvä mieli koko tunnista, vaikka alku olikin kompurointia niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin. Hyvä että sain lopulta oman keskittymiseni palautettua sekä työnnettyä kompastumisen ja putoamisen aiheuttaman lamautumisen taka-alalle.

Koulutreeniä hyppäämisen tueksi

Otin torstaille ylimääräisen tunnin, joka olikin minulle ensimmäinen koulutunti kahteen viikkoon kaiken hyppäämisen ja maastoilun jälkeen. Ope oli ajattelevaisesti jakanut minulle Peran, ja pääsin näin ollen työstämään Peran laukkaa ja suoruutta nyt myös sileän treenissä.

Tunnin tehtäviin kuului pohkeenväistöjä käynnissä pitkillä sivuilla, ja päädyissä ravin sekä laukan työstämistä ympyröillä. Peran huomio oli etenkin alkutunnista aivan liikaa muualla kuin ratsastajassa, eli tuijoteltavaa löytyi kentän molemmista päädyistä. Tällainen hevosen valmiustila sai tietysti itsenikin hieman jännittymään ja varomaan. Väistötehtävä laittoi Peran onneksi töihin ja paremmin kuulolle. Oikeaan kierrokseen väistö oli selvästi hankalampi, sillä oikean lavan hallinta tuotti vaikeuksia eikä oikean ohjan pidäte mennyt aivan kunnolla läpi. Esitimme välillä ihan hyviä väistöaskelia, mutta ennemmin tai myöhemmin oikea lapa pääsi kiemurtelemaan omille teilleen. Väistö tuntui toimivan parhaiten aina ensimmäisten askelten ajan, sillä liian pitkät väistöpätkät johtivat molempien herpaantumiseen ja hevoseen vaikuttaminen meni tällöin helposti huolimattomaksi pusertamiseksi. Ope kehotti väistöissä huolehtimaan erityisesti etuosan ryhdistä ja keveydestä, ja ohjeena oli tehdä jatkuvasti kohottavia puolipidätteitä painon saamiseksi takaosalle ja pois lapojen päältä. Pera kyllä pyöristyi väistöissä ja pysyi ylipäänsä melko tasaisessa muodossa, mutta niska olisi saanut olla korkeammalla ja koko etuosa ryhdikkäämpi. Ravissa tilanne oli sama, eli hevonen kulki sinänsä tasaisen pyöreänä, mutta turhan etupainoisena ja takaosasta tehottomasti.

Myös laukassa päähuomio oli etuosan keveydessä ja niska korkeimpana kohtana liikkumisessa. Pera painui helposti liian syvään muotoon, ja nyt ei tyydytty siihen että kaula oli kauniisti kaarella vaan haluttiin rehellisempää pyöreyttä ilman kuolaimen taakse painumista. Kaula kuulemma pyöristyi virheellisesti toisen ja kolmannen niskanikaman väliltä, ja ohjeena oli pyrkiä myötäykseen ylempää niskan kohdalta. Ope rohkaisi ratsastamaan muotoa hetkellisesti reilusti avoimemmaksi eli kunnolla luotiviivan eteen. Käden kanssa sai olla varovainen, sillä jos käsi meni liian jännittyneeksi alkoi Pera taas vetää muotoa liian syväksi. Samalla tietenkin piti pohkeella aktivoida takajalkoja paremmin vartalon alle. Ajoittain laukka meinasi aika paljonkin keinuttaa eteenpäin ja etukumaraan, mikä oli merkki takaosan laiskottelusta ja "etuosa alhaalla, takaosa ylhäällä" -tyylisestä laukkaamisesta. Kohottavien pidätteiden ja puolipidätteiden, pohkeella aktivoinnin ja istunnan jäntevöittämisen kautta päästiin lopulta tilanteeseen jossa painoa siirtyi hieman edestä taakse ja laukka rullasi ryhdikkäämpänä. Ope totesi jossain vaiheessa että kyllä tällaisella laukalla kelpaisi jo lähteä esteillekin, ja muistutti vielä että esteillä ei missään nimessä saa antaa Peran painua liian syvään muotoon vaan niskan on pysyttävä koko ajan ylhäällä.

Oikeassa laukassa oli aika paljon tekemistä myös suoruuden kanssa. Vasen lapa tahtoi ulkolapana ollessaan pullahtaa ympyrältä ulos, ja kaula meni samalla liian linkkuun ja "tyhjäksi" oikealta. Ulko-ohjalla ja -pohkeella sai näin ollen tehdä töitä kaulan ja koko etuosan suoristamiseksi. Kun suoristamistyöhön yhdistettiin etuosan ryhdin hakeminen ja istunnan jäntevänä pitäminen vatsalihaksia aktivoiden niin olin kyllä helisemässä kaikkien yhtäaikaa muistettavien asioiden kanssa. Hetkittäin palapelin palat loksahtivat kohdilleen ja sain ne siinä pidettyä muutaman hyvän laukka-askeleen ajan, mutta etenkin suoruuden osalta työskentely jäi vielä vaiheeseen.

Tunti oli antoisa, ja olin tyytyväinen siihen että keskityttiin niihin asioihin mistä on erityistä hyötyä Peralla hypätessä. Estetunnilla näitä perusasioita ei yleensä tule työstettyä tarpeeksi huolellisesti, kun huomio on liikaa niissä jännittävissä esteissä. Tavallaan siis tämäkin tunti toimi hyödyllisenä treeninä hyppäämistä (ja tulevia kisoja) ajatellen vaikkei kentällä tänään ollut yhtäkään estettä.

Kokoa takaosalle, älä aja

Keskiviikon tunnilla pääsin menemään Peralla vielä viimeisen estetreenin ennen ensi viikon kisoja. Peralla oli tänään tuijottelupäivä, eli pieniä vihreitä miehiä näkyi vähän joka kulmalla ja ainakin maassa oleva narukasa oli tosi epäilyttävä. Pururadallakin taisi näkyä jotain kovin jännittävää, sillä lyhyellä sivulla ravatessamme Pera teki sellaisen sivuloikan että ehdin jo ihan säikähtää. Alkuverryttelyt ravissa ja laukassa mentiin aika lyhyesti, eikä tuijottelu ja säpsyily juuri helpottanut niiden aikana. Hevosen keskittyminen oli täysin jossain muualla kuin ratsastajassa. Kisoissahan tuijoteltavaa on tarjolla vielä paljon enemmän, joten ei tämä sen puoleen kauhean lupaavalta vaikuta.

Esteet eivät Peraa onneksi huoleta yhtä paljon kuin ulkomaailman tapahtumat, joten päivän erikoisesteet eivät tuottaneet ongelmia. Aloitimmekin tutustumalla valkoiseen lankkuesteeseen. Pera oli tässä vaiheessa vielä kovin hidas ja pohkeen takana, mutta matalan lankun yli se toki meni ihan nätisti. Seuraava verryttelyeste oli tavallinen pysty oikeassa laukassa, ja tahmailu sen kuin jatkui. Ope kehotti kiinnittämään huomiota hevosen suoruuteen estettä edeltävässä kaarteessa, ja tämä olikin hyvä vinkki sillä kun sain Peran kaulaa ja koko etuosaa suoremmaksi parani laukan sujuvuus ja ponnistuspaikan löytäminenkin kävi helpommaksi. Kyllä suoruus on esteillä vähintään yhtä tärkeää kuin koulutunnilla, vaikka vauhdin ja jännityksen keskellä tällainen seikka pääseekin välillä unohtumaan.

Seuraavaksi hypättiin päivän toinen erikoiseste eli punavalkea noppamuuri, jolta matka jatkui 19,2 metrin suoralla linjalla pystylle. Viisi askelta oli tähän väliin tavoiteaskelmäärä. Pera ei pahemmin noppaestettä ihmetellyt, mutta hyppy oli niin pieni ja laukka vielä velttoa että väli uhkasi näillä estekorkeuksilla jäädä pitkäksi. Viidellä laukalla mentiin, mutta aika voimakkaasti jouduin tuuppaamaan eteen.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.

Sitten vuorossa olikin päivän rata, ensimmäisellä kierroksella noin 60 cm korkeudella. Evästyksenä oli pitää kaula suorana ja etuosa lyhyenä ja ryhdikkäänä. Pera lähti edelleen laiskasti liikkeelle, ja kahdella ensimmäisellä esteellä hypyt menivät vähän pohjaan ja olivat lötköjä. Kolmannen esteen kohdalla Pera heräsi, ja alkoi mennä paremmin pohkeesta eteen. Lankkuesteelle sain tuotua järkevällä eteenratsastuksella hyvään ponnistuspaikkaan, mutta noppaestettä kohti lähdin tuuppaamaan ja ajamaan liikaa sekä ennakoimaan ylävartalolla eteen. Pera jarrutti ja otti esteen eteen miniaskeleen, mutta virheestäni huolimatta se ei onneksi kieltänyt. Pikkuhypyn jälkeen oli viiteen askeleeseen taas venymistä, ja maltillinen kuusi laukkaa olisi voinut olla tähän tilanteeseen ehkä järkevämpi ja turvallisempi ratkaisu.

Tahmeanpuoleisen alkutunnin jälkeen jännitti lähteä hyppäämään rataa korkeampana, vaikka vain pari estettä oli noin 75 cm korkeudessa ja suurin osa sen alle. Patistelin Peraa tomerammin liikkelle, ja nyt se ottikin asian tosissaan ja lähti laukkaamaan ihan hyvällä energialla. Kahdelle ensimmäiselle esteelle saatiin todella hyvät, ryhdikkäät lähestymiset ja sujuvat hypyt. Kolmosella homma levisi, sillä paikka jäi huonoksi enkä tehnyt oikein mitään ratkaisua. Pera oli niin sujuvasti menossa että se ponkaisi hypyn empimättä kaukaa, ja kun en kunnolla ehtinyt hyppyyn mukaan niin horjahdin alastulossa ihan reilusti eteenpäin. Keräilin kaarteessa itseni takaisin tasapainoon, ja virheellisesti ajattelin että nyt sitten hypätään seuraavakin este kaukaa ja lähdin näin ollen aivan pöljästi ajamaan Peraa lankkuestettä kohti. Pera otti esteen eteen viime hetkellä hätäisen pikkuaskeleen, mutta pelasti tilanteen menemällä kuitenkin yli. Näin älyttömästä ajamisesta se olisi hyvinkin voinut ottaa kiellon, mutta antoi tällä kertaa virheen anteeksi. Tämän sähläyksen jälkeen ope komensi ensin ympyrälle lyhentämään ja kokoamaan hevosta hyvään tasapainoiseen laukkaan ennen kuin saatiin jatkaa noppaesteelle. Nopalle tuli nyt isompi hyppy ja laukkakin sujui eteen jo isommilla vaihteilla, ja niinpä nopan jälkeen olisi pitänyt saada nopeampi kiinniotto. Hieman ahdasta tuli viidellä laukalla, mutta ei kuitenkaan ajauduttu toivottoman pohjaan ja niinpä pääsimme ihan ketterästi myös linjan viimeisen esteen eli 75-senttisen pystyn yli.

Lopuksi uusittiin vielä lankku sekä suhteutettu linja. Ensin haettiin laukka kuntoon, eli herättelin Peraa vähän raipalla ja kun moottori käynnistyi niin energia koottiin takaosalle etuosan pysyessä kevyenä ja ylhäällä. Tällä laukalla päästiin lankulle oikein hyvin, ja korjasin nyt edelliskierroksen virheeni eli en ajanut vaan ratsastin esteelle maltilla. Suhteutetulla linjalla laukka sujui taas niin isosti eteen että hetken ajan hirvitti miten mahdutaan viidellä askeleella, mutta vaikka turhan lähelle mentiinkin niin jälkimmäinen este ylittyi sujuvasti. Jos olisi tultu kovin pitkänä ja etupainoisena olisi tilanne voinut olla toinen, mutta nyt laukka oli siinä määrin takaosalla että ahtaampi ponnistuspaikka ei koitunut Peralle ongelmaksi.



Hyppääminen sujui mielestäni kokonaisuudessaan paremmin kuin sunnuntaina, vaikka tälläkin kertaa jännitin ja panikoin liikaa ja tästä johtuen sorruin muutamaan tyhmään virheeseen. Onneksi Pera jaksoi paikkailla virheitäni näin kärsivällisesti, eikä rokottanut niistä kielloilla. Jälleen kerran tuli selväksi että Peran kanssa avaintekijöitä onnistuneeseen hyppäämiseen ovat 1) riittävä laukan energia pohkeen edessä (tämä ei kisoissa tule varmasti olemaan ongelma), 2) suoruus ja 3) laukan kokoaminen edestä taakse niin että etuosa pysyy lyhyenä ja ryhdikkäänä. Kun nämä asiat on kunnossa niin ponnistuspaikat kyllä löytyvät kuin itsestään ja hyppääminen sujuu. Ope muistutteli että silloin kun esteet eivät ole enää aivan minikokoisia pitää Peralle jäädä tarpeeksi tilaa nousta hyppyyn, eli ei voida posottaa pitkänä ja etupainoisena esteen juureen. Nyt on ainakin selkeänä mielessä millaiselta menon kuuluisi tuntua, sillä Peran herättyä liikkumaan esitimme pätkittäin oikein hyvääkin menoa. Haasteena on saada pakka pysymään kasassa koko radan ajan niin ettei väliin tulisi niitä kämmejä ja kehnompia lähestymisiä.

Varjoissa vaanii vaara... eikun este

Kisavalmistautuminen Peran kanssa jatkui myös sunnuntain tunnilla. Sää oli niin lämmin että odotin Peran olevan erityisen laiskalla päällä, mutta onneksi ennustukseni ei toteutunut.

Alkuverryttelyksi mentiin ravipuomeja. Peran kanssa tärkein tavoite tälläkin kertaa oli löytää liikkumiseen riittävä terävyys. Aika vinoa ja kiemurtelevaakin meno oli, ja tänään oli sellainen päivä kun Pera keskittyi vähän turhan paljon ulkomaailman tuijotteluun. Raviin alkoi kuitenkin löytyä parempaa energiaa heti kun vaan rupesin vaatimaan tarpeeksi topakasti, ja sen myötä alkoi muotokin tasoittua ja kiemurtelu vähentyä. Verryttelyä jatkettiin ravipuomisarjalla, jonka jälkeen nostettiin vasen laukka ja ylitettiin ristikko lävistäjällä. Puomisarjalla Pera kiemurteli aika voimakkaastikin, sillä puomit olivat kentän varjoisalla sivulla missä Pera vähän tuijotteli ja pälyili mahdollisia mörköjä kentän laidalla. Ristikko ylittyi siinä määrin nokka vasemmalla ettei laukanvaihdosta ollut toivoakaan.

Seuraavana tultiin kolmen pikkuesteen kuvio aloittaen ravipuomien paikalle varjoihin rakennetulla pystyllä. Varjoeste oli kaiken lisäksi mustavalkoinen, joten se oli varsin huonosti näkyvä. Taisin kuitenkin itse jännittää varjoestettä enemmän kuin Pera joka hyppäsi esteen nätisti. Näin pienillä esteillä ponnistuspaikat löytyivät hyvin, mutta laukka olisi kaivannut vielä lisäterävyyttä. Yksittäisenä tehtävänä tultiin vielä kahden askeleen sarjaa, ensin pysty-pysty-versiona ja sitten pysty-okseri. En tiedä mikä oli välin metrimäärä, mutta Peralle se oli aika ahdas ja välissä olisi pitänyt saada laukkaa kiinni ja lyhennettyä. Kun en tässä onnistunut niin b-osalle ajauduttiin aina turhan lähelle. Oma reaktiokyky ei sarjoilla riitä lyhentämiseen, vaan a-osan jälkeen kestää aivan liian kauan suoristautua ja istua satulaan. Sarjan jälkeen jatkettiin vasemmalle, ja b-osan hypyssä kallistelin taas kylki linkussa menosuuntaan niin että paino roikkui reilusti oikealla eikä päästy myötälaukassa alas.

Lopuksi hypättiin radanpätkää, ekalla kierroksella noin 70 cm korkeudessa. Ensimmäinen este oli pieni kavaletti, jonka suoritimme helposti. Kakkosena olevalle lävistäjäokserille näin paikan ajoissa ja ratsastin Peraa parilla viimeisellä askeleella eteen. Hypystä tuli tällä ratkaisulla hyvä, mutta sen verran hitaasti Pera reagoi että pohjetta käyttäessä alkoi jalat nousta ja istunta tuupata. Laukka jäi vaihtumatta eli liikaa oli tunkua oikealle lavalle ja johtaminen puuttui. Sarja oli ihan ok, edelleen ahdas, mutta Pera keräsi kinttunsa b-osan yli ja vaihtoi vielä laukankin. Viimeinen este oli taas se varjoissa piilotteleva mustavalkopysty. Nyt Pera vähän tuijotteli ja kiemurteli esteelle tullessa, mutta pienellä rohkaisulla este kuitenkin ylittyi ihan sujuvasti.

Rataa tultiin vielä toinen kierros, nyt hiukan korotettuna eli 70-80 cm tasolla. Peralle löytyi alusta alkaen hyvä etenemisvaihde, ja laukka rullasi mukavan energisesti. Satulaan tuntui että hevosessa alkoi olla melkein liikaakin säpinää, vaikka eipä se tainnut ulospäin siltä näyttää. Tällä meiningillä rata alkoi oikein kivasti, saimme järkevät ponnistuspaikat kaikille esteille ja laukat vaihtuivat. Harmillisesti radan ja päivän viimeisellä esteellä tuli sitten tenkkapoo. 80 cm:n mustavalkopysty vaani edelleen varjoissa, ja lähestymisessä Pera tuntui epäröivän. Totesin että parempi mennä rauhassa vähän pohjaan kuin tuupata hevosta hurjasti eteen. Aika pohjaan sitten tultiinkin, ja Pera jarrutti ja tuijotti estettä. Olin jo valmistautunut kieltoon, enkä ollut pohkeella rohkaisemassa hyppyyn. Pera kuitenkin totesi että hypättävä kai se on, ja niinpä se kiipesi yli aivan pysähdyksistä ja esteen juuresta ihmeellisellä kiepautuksella maha puomia viistäen. Jäin ohjiin roikkumaan ja Peran vipsauttaessa takaosansa puomin yli lensin liikkeen voimasta kaulalle. Onnea oli matkassa sen verran että en tästä sukelluksesta kuitenkaan pudonnut, vaan matka jatkui satulassa ja ei muuta kuin uutta yritystä heti perään. Pera tuli varjoesteelle tietysti entistäkin epäilevämpänä ja otettiin kunnon kiemurat lähestymiseen, mutta rohkaisin pohkeella napakasti estettä kohti ja urheasti Pera hyppäsi yli varsin reilulla loikalla. Ei tämä vielä loistosuoritus ollut kun kammettiin hypyssä aivan vinoon ja tultiin väärässä laukassa alas. Tältä erää tyydyttiin kuitenkin tähän ylitykseen, ja kierrosten laskemiseksi otettiin lopuksi hyvän mielen tehtävänä vielä kavaletin ylitys.



Huomasin keskittyväni taas aivan liikaa negatiivisiin asioihin, sillä vaikka hyppelyt kisakorkeudessa sujuivat muuten ihan kelvollisesti niin viimeisen esteen epäonnistumiset jäivät harmittamaan ja kaivelemaan aivan kohtuuttoman paljon. Toki este oli näkyvyydeltään hankala, ja taisin itse epäröidä lähestymisessä liikaa niin etten hevosen heikolla hetkellä ollut tarpeeksi sen tukena. Pera saa pisteet siitä ettei kuitenkaan kieltänyt, vaikka tässä tapauksessa kielto olisi ehkä ollutkin turvallisempi vaihtoehto. Hienoa että myös uusintayrityksellä mentiin yli vaikka totaalirämpisestä olisi voinut olla aihettakin Peran pahastua. Vaikuttaisi siltä että 70 cm menee meiltä varsin sujuvasti, mutta kun esteisiin tulee se maaginen 10 cm lisää niin en osaa enää ratsastaa esteille yhtä päättäväisesti ja itsevarmana ja sitten alkaa tupeksinta. Nyt ei kuitenkaan pitäisi jäädä vellomaan yhden esteen epäonnistumiseen, vaan keskittyä niihin hyviin asioihin joita tässäkin tunnissa oli, ja sen myötä jatkaa eteenpäin positiivisemmalla mielellä ja turhia jännittämättä.

Mukavaa ratahyppelyä

Keskiviikon tunnilla jatkettiin esteiden parissa kisaratsuksi kaavaillun Peran kanssa. Tänään päästiinkin hyppelemään ratatehtäviä. Mentiin melko lyhyesti ravi- ja laukkaverryttelyt, ja verryttelyhyppynä tultiin oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen ensin ristikkoa ja sitten pientä pystyä. Pera oli aika hitaan oloinen tänään, ja tunnin alku meni eteen patistellessa. Verryttelyesteellekin tultiin vähän lötkössä laukassa ja melko lähelle, eikä näin laiskoissa hypyissä laukka vaihtunut. Vasta neljännellä yrityksellä este ylittyi siinä määrin terävämmin että vaihtokin saatiin mukaan. Jokaisessa hypyssä oli havaittavissa oikealle lavalle tunkemista, eli vinossa oltiin ihan alusta alkaen.

Hypättiin yksittäisenä tehtävänä seuraavaksi pitkä kaareva linja pystyltä okserille (2-3). Peran tahmailu jatkui, ja ensimmäisellä kierroksella otimme tähän määrittelemättömän pituiseen väliin kymmenen askelta. Toisella kierroksella mentiin yhdeksällä vähän tuupaten, ja okseri ylittyi tällä askelmäärällä paremmasta ponnistuspaikasta. Ennen rataa tultiin vielä kahteen kertaan neljän askeleen (16,5 m) suhteutettu väli lävistäjällä. Ensimmäiselle esteelle mentiin ihan juureen, ja väli möngittiin viidellä askeleella. Luulin että Pera olisi jättänyt viimeisen miniaskeleen pois, ja niinpä en hypännyt ihan samassa tahdissa hevosen kanssa. Toisella yrityksellä ratsastin rohkeammin eteen heti ensimmäisen esteen jälkeen, ja näin päästiin väli neljällä laukalla, mutta oikealle lavalle tunkemisen seurauksena oltiin linjan päätteeksi ristilaukassa.

Annelle kiitokset ratapiirroksesta.

Päivän rata hypättiin kokopitkänä kaksi kertaa, ensin n. 60 cm korkeudella. Vaihdoin ennen rataa lyhyen raippani pidempään, ja naputtelin laukassa Peraa paremmin hereille. Pera taisi olla jo muutenkin heräämässä horroksestaan hyppyjen myötä, ja rata päästiin aloittamaan hyvässä, sujuvassa laukassa. Kun laukka rullasi eteenpäin eikä esteitä kohti tarvinnut enää puskea niin meno muuttui paljon helpommaksi. Saatiin kaikille esteille aika mukavat ponnistuspaikat ja laukanvaihdotkin onnistuivat tuosta vaan. Äsken kymmenellä askeleella menty väli hujahti helposti kahdeksalla. Peran laukatessa tällaisella energialla en myöskään sortunut yliratsastamiseen, vaan maltoin odottaa esteiden edessä. Kaarteissa Pera kävi vähän vahvaksi edestä ja yritti kiskoa minua eteenpäin, mitä en riittävän hyvin onnistunut vatsalihaksilla vastustamaan. Varsinkin neljän askeleen lävistäjälinjan jälkeen tuntui ettei hevonen ollut tarpeeksi kontrollissa, vaikkei Pera nyt mihinkään kaahaamaan lähtenytkään.

Toiselle ratakierrokselle esteet nostettiin 70 senttiin, eli alettiin olla jo suunnilleen kisakorkeudessa (70-80 cm). Jatkoin raippojen kanssa säätämistä, eli vaihdoin takaisin lyhyeen esteraippaan nyt kun Pera tuntui heränneen. Tälle radalle ei sitten kuitenkaan löytynyt ihan samaa energiaa kuin edelliselle, mutta ihan sujuvassa laukassa edettiin silti. Taisin nyt ratsastaa varovaisemmin ja vältellä tilannetta jossa isomman hypyn jälkeen Pera käy kaarteessa vahvaksi. Ekalla esteellä laukka jäi vaihtumatta ja säädettiin pitkä pätkä ristilaukassa. Kakkos- ja kolmosesteille mentiin melko lähelle, ja Pera haki esteen edessä tilaa heittäytymällä oikealle ja hyppäämällä ihan mutkalla. Aivan yhtä mutkalla olin hypyissä itsekin, eli painoa oikealle kippaamalla oikein kannustin Peraa tällaiseen vinoon hyppäämiseen. Neloselle mentiin myös lähelle, ja en tämän hypyn jälkeen uskaltanut ratsastaa eteen vaan päätin ottaa välin suosiolla viidellä askeleella. Ahtaaksihan se väli sitten jäi. Viimeisille kahdelle esteelle sain tsempattua oikein asialliset hypyt. Erityisen tyytyväinen olin viimeiseen okseriin, jolle näin paikan sopivasti ja ratsastin eteen juuri oikeassa kohtaa ja istunnalla pahemmin tuuppaamatta.

Lopuksi tultiin uusintana vielä kolme ekaa estettä. En kuitenkaan onnistunut käyttämään tätä mahdollisuutta suorituksen parantamiseen, vaan ekalle esteelle tuli tuuppaustilanne jossa Pera jäi hitaaksi ja hyppäsi puomia viistäen. Tällaisia tuuppauksia kannattaisi varoa, sillä Pera saattaa niistä joskus ottaa nokkiinsa. Kakkos- ja kolmoseste hypättiin edelleen vinoon kiertyen, vaikka ei ihan niin esteen juureen ajauduttukaan. Ollaan vaan Peran kanssa harmillisesti juuri samaan suuntaan kierossa, ja vähänkään ahtaammissa hyppypaikoissa haemme yksissä tuumin tilaa oikealle liiraamalla.



Olin varsin tyytyväinen tämän päivän ratoihin, sillä pääosin meno oli sujuvaa ja ihan varman oloista. Pera on kyllä mukava hevonen hypätä kun se menee yli vähän huonommistakin paikoista ja antaa anteeksi suurimman osan ratsastajan virheistä. 70 cm tuntui aika sopivalta korkeudelta, ja kun kisoissa perusrata tuskin on kovin paljon tätä korkeampi niin ei pitäisi olla suurempaa huolta sen puoleen. Kisoissa ei myöskään pitäisi tulla sitä ongelmaa että Pera on nukuksissa ja tahmailee, vaan kyllä kisatunnelma aina laittaa Peraan lisää säpinää. Suurimmat vaikeudet tänään liittyivät nimenomaan niihin tilanteisiin kun Pera jäi hitaaksi ja pohkeen taakse, mutta menovaihteen löytyessä esteille oli huomattavasti helpompi ratsastaa.

Älä yliratsasta

Ensimmäistä kertaa tälle keväälle päästiin hyppäämään ulkona, eikä haitannut yhtään vaikka koko tunnin ajan sataa tihuuttikin. Eipähän kenttä pölissyt eikä ollut tästä sateesta mennyt vielä yhtään mutaiseksikaan. Ratsunani oli Pera, joka taitaa olla myös tuleva kisaratsuni helatorstain estekisoissa. Ainakaan ope ei pitänyt ajatusta huonona kun tunnin jälkeen kyselin mielipidettä kisahevosvalintaan.

Aluksi ylitettiin hieman ravipuomeja molempiin suuntiin sekä taivuteltiin hevosia isolla voltilla. Pera vaikutti ihan hyvältä, pohkeella sai hieman herätellä mutta herättelyyn tuli reaktio ja raviin löytyi pikkuhiljaa energiaa ja jäntevyyttä. Laukassa jatkettiin verryttelyä ratsastaen volttia kevyessä istunnassa sekä ylittäen yksittäistä puomipinoa. Jäin vähän turhan paljon puskemaan Peraa eteenpäin, eli sorruin jo tässä vaiheessa pieneen yliratsastamiseen. Kerhomökin kulmalla Pera oli näkevinään pieniä vihreitä miehiä eikä niiden hämmästelyltä ollut aivan kuulolla, mutta puomin ylityksessä ei ollut ongelmia vaikka pientä istunnalla tuuppaamista pääsikin tapahtumaan.

Seuraavaksi tultiin kahden pienen ristikon tehtävää hypäten ensimmäinen este "kulmassa" (eli kulman oikaisevalla viistolla tiellä) ja toinen keskiympyrällä. Jatkoin istunnalla tuuppaamista esteen edessä kun yritin välttää hypyt aivan juuresta. Kun jätin tuuppaukset pois ja rauhoitin ratsastuksen esteille tullessa niin mentiinkin pohjaan ja lähelle, mutta näin pienillä esteillä se ei toki haitannut. Ope muistutteli pitämään ylävartalon laukassa paikallaan ja varomaan niin liikeen edelle menemistä kuin takanojaan heijaamistakin. Vinkkinä oli että esteen edessä ei pidä painaa istuntaa liian syvälle satulaan sillä tällöin hevonen jännittyy ja painaa selkää notkolle. Kyllä huomaa että olen viime aikoina oppinut ennakoimaan kieltoja kun esteen edessä oikein liimaannun penkkiin mahdollisimman tiiviisti.

Tehtävään lisättiin vielä kolmas este eli tultiin ensin kulmaeste, sitten ristikko keskiympyrällä ja lopuksi toinen kulmaeste. Ensin hypättiin kaksi kierrosta oikeasta laukasta. Pera eteni ihan hyvässä laukassa, eikä yrittänyt painua tänään kovin etupainoiseksi vaan oli kohtalaisen ryhdikäs. Itse olin vieläkin liian hätäinen, ja ope muistutteli koko ajan että ei saa yliratsastaa ja työntää ja ajaa hevosta esteille. Istunnan tulee olla aivan hiljaa hevosen mukana ja tarvittaessa pelkkä pohje ratsastaa eteen. Estettä kohti saa ja pitääkin ratsastaa eteen tilanteen niin vaatiessa, ja sainkin kehuja kun ristikolle tullessa maltoin istua hiljaa mutta kannustin Peraa oikea-aikaisesti pohkeella eteen ja näin vältettiin turha miniaskel. Kolmen esteen pätkä meni ihan sujuvasti, mutta viimeisellä esteellä en ollut kääntämässä Peraa tarpeeksi hyvin menosuuntaan ja niinpä se vaihtoi molemmilla kierroksilla laukan yrittäessään liirailla vasemmalle kavereiden luokse.

Sama kolmen esteen pätkä hypeltiin sujuvasti vielä vasempaan kierrokseen. Pikkuhiljaa aloin esteiden edessä malttaa enemmän ja odottaa istunnan kanssa kun huomasin että sujuuhan tämä ilman puskemistakin. Viimeinen hyppykierros tultiin vasemmassa laukassa ilman keskiympyrää eli ratsastettiin kaareva tie kulmaesteeltä toiselle. Viimeinen este oli tämän päivän isoin eli 70 sentissä, ja tälle esteelle odotin hyppyä mielestäni oikein hyvin kun huomasin että vähän lähelle ollaan tulossa.



Pera meni tänään oikein mukavasti, etupainoisuus ei ollut nyt ongelma vaan laukka oli ihan ryhdikästä ja ponnistuspaikkojen valinta sen myötä aika helppoa. Eteen pyytäessä Pera vastasi ja venytti hyvin, vaikka istunnalla työntämiseen välillä sorruinkin. Kun taas päätin tuoda hypyn lähemmäs niin sekin onnistui. Laukassa olisi voinut olla enemmänkin energiaa, mutta takaosa polki ihan hyvin ja meno ei ollut lötköä. Tämän kokoisille esteille tämä oli mielestäni varsin asiallista laukkaa. Itselläni vaan on nyt niin kauhea hoppu jonnekin, ja sorrun yliratsastamiseen niin esteiden edessä kuin niiden välillä. En ikään kuin luota että laukan energia pysyy yllä ja esteistä päästään yli jos en koko ajan ratsasta ja puske. En kyllä sinänsä epäillyt etteikö Pera näitä esteitä hyppäisi, mutta aloin puskea istunnalla kun halusin venyttää estettä kohti sujuvampaan hyppyyn ja välttää viimeisen miniaskeleen. Istuntaa ja pohjetta on vaan niin vaikea erottaa tosistaan, varsinkin tilanteissa joissa ei juuri ehdi ajatella vaan pelkästään toimia.

Hieman lötköä hyppelyä

Keskiviikon tunnilla oli vuorossa lisää esteharjoituksia, ja pääsin jatkamaan Peran kanssa kuten olin toivonutkin. Treeniaiheena tänään oli tekniikkatehtäviä matalilla esteillä, ja sehän sopi tälle arkajalalle paremmin kuin hyvin.

Tehtiin ihan perusteellinen raviverryttely ylittäen puomeja ympyrällä. Pera ei vaikuttanut tässä vaiheessa mitenkään erityisen laiskalta, vaikka enemmän sitä sai herätellä kuin jarrutella ja muodon epätasaisuus kertoi omaa kieltään takajalkojen toiminnasta. Vasempaan kierrokseen oli hankala löytää vakaata ulko-ohjan tukea, mutta oikealle meno oli luontevampaa. Verryteltiin vielä laukassa ylittäen pariin kertaan ympyrällä hieman maasta nostetut puomit. Kahden puomin väli ympyrän kaarella oli noin neljälle laukka-askeleelle mitoitettu, ja suoritimme Peran kanssa tehtävän varsin sujuvasti ja asiallisesti.

Hyppäämiset aloitettiin edelläkuvatun kaltaisella ympyrätehtävällä esteiden ollessa jossain 50 sentin tuntumassa. Oikeassa laukassa hypeltiin ympyrällä kolme kierrosta putkeen. En saanut Peran laukkaan nyt ihan riittävää energiaa, ja esteitä kohti tultiin vähän liikaa tuupaten. Kertaalleen suunnan tiedotus epäonnistui ja Pera vaihtoi laukan ensimmäisellä esteellä, mutta silloin kun menosuunta oli selvä pyrki Pera tunkemaan oikealle esteiden välillä. Näin ollen kaareva tie esteiden välissä lyheni ja kävi neljälle askeleelle hiukan ahtaaksi. Seuraavaksi vaihdettiin suuntaa ja hypättiin ympyrän esteet vasemmassa laukassa. Tähän suuntaan kaareva tie olikin helpompi ratsastaa kun Pera ei ollut kaatumassa sisäpohjetta vasten. Ympyrältä jatkettiin heti perään lävistäjälle, jolla hypättiin suora 17 metrin linja. Edelleen tuntui siltä että Peraa sai koko ajan tuupata estettä kohti jottei vauhti hyytynyt ja hyppy mennyt ihan juureen. Sen verran sain lävistäjällä kuitenkin Peraa etenemään että väli oli viidellä askeleella juuri sopiva.

Seuraavaksi hypättiin samanlainen ympyrä+lävistäjä -kuvio oikealle. Pera pääsi ympyrällä kaatumaan sisälle niin että päädyimme oikaisemaan kaarteen kolmella askeleella. Tälläkin askelmäärällä tie kuitenkin onnistui. Lävistäjällä tuli alkuun pieni mutka kun Pera kuvitteli matkan jatkuvan ensimmäiseltä esteeltä oikealle, mutta kun ohjasinkin sen suoraan eteenpäin erehtyi Pera tekemään ihan puhtaan laukanvaihdon lennosta. Pienestä mutkasta huolimatta suhteutettu väli meni viidellä askeleella ihan mukavasti. Edelleen vaan kaipailin Peran laukkaan lisää terävyyttä ja ennen kaikkea ryhtiä.

Seuraava harjoitus oli kahden lävistäjäesteen ylitys vinottain, eli tarkoitus oli ratsastaa pitkän sivun suuntaisesti ja hypätä viistosti vastaan tulevat esteet suoraa linjaa pitkin. Mentiin kerta molempiin suuntiin. En rohjennut tuoda Peraa esteille ihan riittävän viistolla tiellä, vaan helpotin tehtävää tekemällä esteiden väliin pientä kaarta eli mentiin ikään kuin loivaa kiemurauraa. Tällaisella tiellä Pera vaihtoi laukan ensimmäisellä esteellä, kun taas ihanne olisi ollut säilyttää sama laukka koko linjan ajan.

Lopuksi hypättiin kaikki päivän tehtävät kymmenen esteen ratana, johon kuuluivat ympyrä ja lävistäjä oikealle, viistohypyt vasemmassa laukassa ja vielä ympyrä ja lävistäjä vasemmalle. Vielä tässäkään vaiheessa en saanut Peraa kunnolla hereille, vaan edettiin vähän lötkösti ja tuupaten sekä esteiden väleissä etupainoiseksi valuen. Ensimmäinen ympyrä alkoi tuuppauksella ja laiskalla minihypyllä aivan esteen juuresta. Lävistäjä oikeasta vasempaan oli onneksi ihan asiallinen ja sujuva viiden askeleen suoritus, ja laukkakin vaihtui. Tämän jälkeen kaarteessa Pera lähti kyntämään etupainoisena, ja videollakin näkyy selvästi kuinka se sai minua kiskottua mukanaan. Yritin epätoivoisesti saada nenää ylös, mutta viistohypyille tultiin aika etupainoisena. Nyt keskityin tekemään suoremman tien esteiden yli, ja päästiinkin etenemään varsin suoraa linjaa viistosti hypäten ja laukkaa vaihtamatta. Kaarteessa Pera kiskoi jälleen edestä, ja viimeiselle ympyrälle tullessa vauhti pääsi hiipumaan. Hypyistä tuli pienet, ja kun ympyrän kaarikin valui vähän laajaksi niin otimme esteiden väliin peräti viisi laiskaa laukka-askelta. Viimeiselle lävistäjälle tultiin hyytyen sisään, mutta välissä pyysin Peraa napakasti eteen ja näin viimeiselle esteelle venyttiin sujuvasti viidellä askeleella. Kokonaisuutena päivän ratatehtävä tuntui vähän kehnolta suoritukselta minihyppyineen, etupainoisuuksineen ja hyytymisineen.



Vaikka periaatteessa ihan asiallisesti päivän tehtävät suoritimmekin niin en ollut erityisen tyytyväinen kun meno oli näin lötköä. Peralla ei ollut sellaista energiaa kuin edelliskerroilla, enkä saanut etuosaa ryhdistettyä yhtään. Tällaisessa moodissa esteille oli heti hankalampi tulla, ja tänään ei ehkä olisi kovin isoista esteistä yli päästy. Videolla meno sentään näyttää vähän paremmalta kuin miltä se tuntui. Onneksi Pera kuitenkin hyppäsi nämä pikkuesteet mukisematta vaikka välillä tuuppaamiseen sorruinkin.

Kertausharjoitukset lävistäjäesteillä

Keskiviikon tunnilla pääsin jatkamaan esteharjoituksia Peran kanssa. Tehtävät olivatkin hyvin pitkälti samoja kuin sunnuntaina, mutta kertaus ei ollut lainkaan pahitteeksi. Tutuista ja helpoista tehtävistä huolimatta hyppääminen meinasi taas jännittää ihan liikaa. En käsitä mistä tämä nynnyilymieliala on tullut, mutta haluaisin siitä kyllä äkkiä eroon. Paras lääke lienee hypätä mahdollisimman paljon.

Verryteltiin ensin ravissa ylittäen puomisarjoja pitkän sivun suuntaisesti. Vasemmassa kierroksessa sai vähän tarkkailla ettei Pera valunut vaivihkaa puomien oikeaa reunaa kohti ja etten itse kiertänyt vartaloa vasemmalle. Lisää aktiivisuutta Peran liikkumiseen olisi varmasti taas tarvittu, sillä muoto tuppasi olemaan aika epätasainen. Laukattiin hetki oikeassa kierroksessa haeskellen jälleen tuntumaa kevyeeseen istuntaan. Samalla yritin ratsastaa Peraa ryhdikkäämmäksi edestä silläkin uhalla että pyöreys katosi. Sunnuntailta olin painanut mieleen ennen kaikkea sen että esteitä varten Pera on saatava vähemmän etupainoiseksi ja laukkaamaan paremmin takaosan päällä.

Tälläkin kertaa hypyt aloitettiin ravilähestymisillä ponnistuspuomille ja ristikolle. Pera imi estettä kohti niin hyvin että ravissa sai tehdä ihan kunnolla pidätteitä. Aluksi tuli pientä ennakointia niin että laukka nousi jo ennen ristikkoa, mutta itse hypyt sujuivat hyvin. Kierroksen ollessa vasen Pera vaan laskeutui yleensä väärässä laukassa, mikä kertoo varmaankin siitä että annoin vartaloni kiertyä hypyssä vasempaan pudottaen painon oikealle.

Lopputunti hypeltiinkin sunnuntailta tuttuja lävistäjäesteitä. Tällä kertaa mukana oli ponnistuspuomit lähestymisten avuksi. Ensin otettiin pari hyppyä ristikolle oikeasta vasempaan laukkaan. Yritin pitää Peraa lyhyenä ja kasassa, mutta pokka petti esteen edessä niin että viimeisillä askelilla päästin Peran valahtamaan pitkäksi. Tällaisesta hieman etupainoisesta hypystä ei laukka vaihtunut. Toisella hyppykierroksella koikkelehdittiin ristikon yli aivan epämääräisesti, sillä yritin yhtäkkiä tuupata Peraa lyhyestä laukasta pidempään ponnistuspuomia kohti vaikka oikeampi ratkaisu olisi ollut pitää vaan askel lyhyenä loppuun asti. Kun ristikko tämän jälkeen nousi pieneksi pystyksi alkoi hyppääminen jo sujua paremmin ja laukkakin vaihtui. Ope kuitenkin huomautti että hevonen pitäisi saada pidettyä edelleen lyhyempänä esteen edessä niin ettei ponnistuspuomin ja esteen väli jäisi näin ahtaaksi.

Seuraavaksi hypättiin kahden lävistäjäesteen kahdeksikkoa. Pera pääsi edelleen valumaan esteitä kohti liian pitkänä, minkä seurauksena ajoittain oli hankaluutta sovittaa askel ponnistuspuomille eivätkä vaihdot onnistuneet. Toisella hyppykierroksella aloin saada juonesta kiinni, ja oikeasta laukasta vasempaan hypättävälle esteelle saatiin jo nappilähestyminen ja hyppy vaihtoineen kun maltoin pitää laukan kasassa loppuun asti enkä antanut periksi intuitiolle päästää hevonen venymään estettä kohti. Viimeiselle kierrokselle ponnistuspuomit otettiin pois ja esteet nostettiin 70 senttiin. Ponnistuspaikat olikin tänään helpompi hahmottaa ilman apupuomeja (eli olin koko alkutunnin tuijottanut ja kytännyt ponnistuspuomeja aivan liikaa). Vasemmasta laukasta oikeaan en vieläkään saanut Peraa vaihtamaan, sillä oikea lapa pääsi vähän pullahtamaan hypyssä karkuun. Muutoin lähestyminen ja hyppy olivat kuitenkin ihan hyvät. Oikeasta laukasta vasempaan hypättävälle esteelle sain Peran tuotua lyhyenä ja hätäilemättä, joten päätimme illan hyppelyt varsin mallikkaaseen suoritukseen laukanvaihdon kera. Alkoihan tämä hyppääminen sentään loppua kohden jo sujuakin alun kangertelujen jälkeen. 

Positiivista on että Pera oli tänään vähemmän etupainoinen kuin sunnuntaina, eikä esteiden välilläkään pahemmin kiskonut kuskia etukenoon ja irti satulasta. Ope myös totesi että Pera ei tänään hypännyt kaula rullalla ja niska linkussa, ja näinhän asia olikin vaikken ollut siihen kiinnittänyt huomiota. Toki ponnistuspuomit auttoivat tässä, sillä Pera ei ajautunut esteille niin juureen. Päivän opetus oli että lähestymisissä pitää vaan säilyttää maltti eikä antaa laukan valahtaa viimeisillä askelilla etupainoiseksi ja pitkäksi. Ryhdikäs Pera tekee paljon parempia hyppyjä, vaikka tokihan tällaisista pikkuesteistä yli päästäänkin lähes millaisesta laukasta hyvänsä. Pienistä esteistä puheen ollen, lopuksi hypätyt 70-senttiset todellakin näyttivät ja tuntuivat pikkuisilta, mikä on oikein hyvä juttu. Joskus tämänkin kokoiset esteet ovat näyttäneet valtavilta. Ehkä mukavuualueeni estekorkeuksien suhteen on siis pikkuhiljaa hilautumassa ylöspäin siitäkin huolimatta että nynnyilykausi on pahimmoilleen päällä.