keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Ikuinen haaste

Pitkästä aikaa ratsukseni tuli Roosa. Tunnilla oli tänään vain viisi ratsukkoa, ja teema oli sama kuin sunnuntaina eli pidätteiden ja asetusten kautta kohti pyöreyttä ja ryhdikästä etuosaa. Kuvittelin että maneesissa olisi ollut riittävän lämmin mennä koko tunti ohuilla hanskoilla, mutta väärässä olin ja kädet oli jäässä aina siihen asti kunnes päästiin laukkaamaan ja tuskanhiki nousi pintaan.

Aluksi mentiin isoa kolmikaarista kiemuraa käynnissä ja ravissa, ja keskityttiin tässä niihin ulko-ohjan pidätteisiin ja asetuksiin. Roosan kanssa homma ei ollut ollenkaan niin helposti hahmotettavissa kuin sunnuntaina Eetun kanssa, sillä monesti Roosa kulki jo valmiiksi hidastellen niin että pidätteen teko ei tuntunut kovin intuitiiviselta. Toisaalta kuten ope selitti oli (puoli)pidätteellä tarkoitus saada nimenomaan lisää ryhtiä etuosaan ja painoa takajaloille. Roosa kun kulki luonnostaan melko etupainoisena ja pitkänä. Silloinkin kun niskasta tuli myötäys niin taisi käydä lähinnä niin että kaula pyöristyi pakettiin mutta runko jäi pitkäksi ja takajalat kauas jälkeen. Pariin kertaan sain pidäte-asetus-idean toteutettua onnistuneesti niin että Roosa pyöristyi nätisti ja pääsin myötäämään ja ratsastamaan eteen, mutta suurimman osan aikaa keskittymiseni meni Roosan mielenliikkeiden ihmettelemiseen. Välillä jumitettiin niin että ravi sammui lähes käynnille asti, ja seuraavassa hetkessä poni taas lähtikin juoksemaan alta. Hidastelua esiintyi etenkin volteilla ja kiemurauran kaarilla, kun taas pitkillä sivuilla mentiin usein kiihdytysvaihteella. Ilmeisesti Roosa reagoi nimenomaan kaarteissa istunnan vinouksiin hidastelemalla. Aivan varmasti jumitukset ja kiirehtimiset olivat tavalla tai toisella sidoksissa omaan ratsastukseeni, mutta en ihan kunnolla päässyt Roosan logiikasta perille. Yritin ratsastaa pienin avuin ja selkeästi sekä välttää kaikkea turhaa tekemistä, mutta ihan kunnolla ei yhteinen sävel tuntunut löytyvän. Toki välillä oli parempia hetkiä jolloin avut tuntuivat toimivan ja poni myötäsi niskasta pyöreäksi.

Laukkaa työstettiin uralla ja ympyröillä jatkaen ulko-ohjan pidätteiden ja asetusten parissa. Aloitettiin vasemmasta kierroksesta. Oma asennoitumiseni laukkaamiseen taisi olla jo valmiiksi epätoivoinen ja luovuttanut, sillä Roosan kanssa on joka ikinen kerta ollut todella suuria vaikeuksia päästä laukkaan. Roosa on oppinut testailemaan että onko ihan pakko mennä, ja minulla ei auktoriteetti riitä sen komentamiseen. Olinhan jo alkutunninkin antanut ponin mennä ehkä liikaa oman päänsä mukaan ja mm. hidastella siirtymisissä kun yritin vältellä joutumasta konfliktiin sen kanssa. Hieno suunnitelmani oli pyytää Roosa ensin raviin ja vasta hetken ravattuamme laukkaan. Roosa kuitenkin arvasi juonen ja jäi itsepintaisesti käyntiin jumimaan. Raippaa en tohtinut käyttää kun tiesin että ainoa reaktio on takapään lentäminen. Yritin pyytää nätisti ja hiljaa istuen, mutta alkoihan se nätteys sitten karista ja istunta tuupata kun hermot alkoivat kiristyä. Pitkän tovin kuluttua päästiin jotenkin raville asti, ja sen jälkeen laukan nostaminen oli jo helpompaa. Laukassa Roosa eteni ihan hyvällä energialla (välillä melkein liiankin kovaa) ja myötäsi niskasta. Ajoittain tosin tuntuma meni vähän tyhjäksi. Laukka kuitenkin tippui herkästi pois jos tein istunnassa pieniäkään muutoksia, tai jos lavat pääsivät liirailemaan ja kaula menemään mutkalle. Ope kehotti ratsastamaan välillä vasta-asetuksessa, mikä paransikin laukan suoruutta ja tasapainoa. Ulkopohje ja -ohja saivat olla napakkana mukana aina ympyrän avoimelle puoliskolle tullessa jottei poni lähtenyt liirailemaan ja sitä kautta ajautunut pois laukalta. Laukan sain suhteellisen ongelmitta nostettua ravista aina uudestaan, mistä olin hyvinkin iloinen kun ei jumittumistemppuilu toistunut. Ehdin jo ajatella että näinkö vähällä tänään päästään, mutta riemuni oli valitettavasti täysin ennenaikaista.

Kun otettiin pieni käyntitauko ja jatkettiin laukkatyötä sen jälkeen oikeaan kierrokseen jumittui Roosa taas oikein kunnolla. Maiskutin, annoin pohkeita, potkaisinkin lopulta vähän, huusin hop ja napauttelin varovaisesti raipalla. Ei niin mitään reaktiota paitsi yhä tiukempaan luimuun menevät korvat ja yhä passimaisemmaksi muuttuva käynti. Annoin raippaa vähän napakammin ja sitten tuli jo ensimmäinen pieni pukkikin. Luulenpa että Roosa hyvinkin vaistosi epätoivoisuuteni ja tiesi olevansa niskan päällä. Lopulta päästiin raviin kun ope lähti kävelemään uhkaavasti kohti. Kunnon alkeistuntimeininkiä! Heti käynnistä pois päästyämme oli laukka taas helppo nostaa. Oikea laukka pyöri ehkä vähän vasenta huonommin, mutta Roosa kyllä pyöristyi helposti tähänkin suuntaan. Liekö ollut kovinkin pahasti kuolaimen alla. Edelleen suoruuden vahtiminen ulkoavuilla oli kaiken a ja o.

Laukan jälkeen Roosa liikkui ravissa vitosvaihteella ja alta pois juosten, mutta pikkuhiljaa sain pidätteillä menoa kasattua ja ponin paremmin kuulolle. Puolipidätteet ja pidätteet pääsi nyt ratsastamaan kunnolla kun oli energiaa jota kasata, ja meno alkoi vaikuttaa sellaiselta mistä olisi jo mielekkäästi voinut alkaa työskennelläkin. Open kanssa totesimme yksissä tuumin että aikaa olisi pitänyt olla ainakin puolitoista tuntia jotta olisin Roosan kanssa päässyt kunnolla jotain tekemäänkin. Nyt oli lähinnä haahuilua 55 minuuttia ja ratsastusta 5 minuuttia.

Yhteistyöongelmat jaksoivat kyllä naurattaakin kun olin niihin osannut varautua. Silti oli hyvin lannistavaa kun mentiin minuuttitolkulla niin etten saanut ponia edes käynnistä raviin sen enempää nätisti pyytäen kuin lieviä voimakeinoja käyttäenkään. Useimmilla ratsastajilla (myös niillä jotka eivät olleet edes syntyneet silloin kun minä jo ns. osasin ratsastaa) Roosa kulkee aivan temppuilematta, mutta minun kanssani sillä menee aina jotenkin sukset ristiin siinä vaiheessa kun pitäisi lähteä laukkaamaan. Asiaa ei ainakaan auta se että olen asennoitunut jo valmiiksi niin että eihän tämä onnistu. Ope lohdutteli että Roosa ei ole alkuunkaan helppo ratsastaa, mikä varmasti pitää paikkansa mutta olisihan tämän ponineidin kanssa silti mukava löytää joskus yhteinen sävel. Pidän Roosaa mielenkiintoisena haasteena.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Kömpelöä askelpituuden säätelyä

Tiistain tunnilla hypeltiin Sulon kanssa. Edellisestä estetunnistamme oli kaksi ja puoli viikkoa, mikä tuntui liian pitkältä ajalta ainakin sen puoleen että oma varmuus oli taas ehtinyt haihtua tipotiehensä. Se sitten näkyi ratsastuksessa pienenä jännittämisenä ja sähläämisenäkin.

Sulo vaikutti ravissa verrytellessä aika normaalilta itseltään, mitä nyt tuijotteli vähänkään tavallisuudesta poikkeavia asioita kuten umpeenlapioitua kaviouraa ja hirmuista mustaa mörköä (takki) joka vaani katsomossa. Takkimörön takia piti peruutella, sivuaskeltaa ja puhista varmuuden vuoksi jo 20 metriä kauempana. Kun vihdoin uskallettiin tarkistaa takki lähietäisyydeltä niin sen kyttäily onneksi unohtui. Ravissa alettiin ylittää kolmen toisesta päästä nostetun puomin suoraa linjaa. Sulo katseli puomejakin ensin aika tarkkaan ja jarrutti usein sen verran että puomin eteen tuli ylimääräinen miniaskel. Näissä tilanteissa lähdin kovasti kallistelemaan kaulalle. Pohkeet sai olla huolella mukana jotta miniaskeleet jäivät puomeilta pois. Jatkettiin tehtävää vielä siten että linjan viimeinen puomi muuttui pieneksi ristikoksi, jolta alastullessa oli tarkoitus nousta laukka. Ravilähestyminen tälle noin 30 cm korkealle ristikolle oli jotenkin käsittämättömän vaikeaa. Edelleen Sulo liikkui vähän jarrutellen ja en osannut yhtään arvioida mistä kohti hyppy lähtee. Usein kippasin etukumaraan "hyppyä" ennakoiden ja jollain kertaa jäin puolestaan hieman jälkeen. Aina kun ristikolle mentiin lähelle tuli hypystä niin pieni ja laiska ettei laukkakaan noussut suoraan esteeltä. Ravilähestymisten hankaluus aiheutti itselleni lisää epävarmuuden tunnetta, ja en tiedä aiheuttiko se sitä Sulollekin joka sai kärsiä hyppyä ennakoivasta ja miten sattuu heilahtelevasta ratsastajasta. Ei siis ollut ainakaan mikään luottamusta kasvattava tehtävä meille.

Ravipuomihommien jälkeen työstettiin hetki laukkaa molempiin suuntiin. Sulo oli jännittyneen oloinen ja meinasi välillä mennä turhankin kovaa. Tuli kyllä pidätteillä kiinni mutta kunnollista laukan lyhentämistä ja kasaamista energian säilyttäen en saanut aikaan. Ihan laukkaverryttelyn loppuvaiheilla Sulo rupesi rentoutumaan ja pikkuhiljaa pyöristymään, joten onneksi päästiin hieman lunkimpaan mielentilaan ennen varsinaisten esteharjoitusten alkua.

Päivän harjoituksena oli laukan säätelyä (jaiks!) parilla laukanvaihdolla maustettuna. Tehtävään kuului kolmoissarja 9 metrin väleillä, mitä hypättiin ensin oikeassa laukassa avoimelta sivulta seinää kohti ja kahdella laukka-askeleella molempiin väleihin. Tämän jälkeen tuli hieman vinottainen lähestyminen kentän poikki yksittäiselle pystylle ja vaihto vasempaan laukkaan kurvaten esteeltä melko tiukasti ennen sarjan esteisiin törmäämistä. Tästä jatkettiin uudelleen kolmoissarjalle, nyt seinältä avointa päätyä kohti ja ottaen väleihin kolme lyhyttä askelta. Viimeisenä hypättiin vielä laukanvaihtopysty toisesta suunnasta.

Tehtävää ehdittiin hypätä kaksi kierrosta, joista ensimmäisellä sarjan esteet olivat ristikkoina. Näin pienillä esteillä 9 metriä näytti kahdelle laukalle aika pitkältä ja sitähän se olikin. Otimme vieläpä ekalle osalle aika pienen hypyn läheltä, joten vähän harppomiseksi meni mutta Sulo kuitenkin venyi kahteen askeleeseen molemmissa väleissä. Itse en ollut pitkissä hypyissä ihan parhaiten mukana vaan ikuisuusongelmani oikea kantapää nousi taas ylös. Laukanvaihtopystylle en nähnyt paikkaa ajoissa, ja viime tipassa Sulo lähti kaukaa. Pääsin mukaan hyppyyn mutta sen jälkeisessä tiukassa kaarteessa tuli pieni tasapainon keikahdus. Sitten pitikin laukkaa lyhennellä oikein urakalla. Sarjalle saatiin kuin saatiinkin halutut kolme laukkaa molempiin väleihin, mutta viimeiset askeleet jäivät puolikkaiksi joten ei se mitään nättiä ja sujuvaa ollut. Tehtävän päättävälle laukanvaihtopystylle vasemmasta laukasta saatiin kuitenkin vihdoin suoritus jossa olin kunnolla kärryillä, ja tultiin luontevasti hyvään paikkaan ilman ylimääräistä sähläystä.

Toiselle kierrokselle sarjan esteet nousivat noin 60 cm pystyiksi, jolloin kaksi askelta alkoi olla jo aika helppo homma. Sulo liikkui hyvin eteen, mutta silti eka väli oli hieman pitkä. Toinen väli taas jäi jo melkein ahtaaksi, ja laukkaa sai tämän jälkeen ottaa reilusti kiinni. Lähestyminen laukanvaihtopystylle oikealta oli taas jotenkin hankalaa paikan näkemisen suhteen (tässä asiassa oli valtava ero vasemmalta lähestymiseen verrattuna!), nyt mentiin pohjaan mutta laukka vaihtui. Sarjalle yritin ratsastaa mahdollisimman pienessä laukassa ja tuoda ensimmäiselle esteelle ihan pohjaan. Sulo jäi kiltisti odottamaan ja meni lähelle, mutta sitten oltiinkin jo niin pohjassa että vauhti loppui ja mentiin jollain kummallisella hirvipompulla kolistellen yli. Käänsin välittömästi pois linjalta Sulolta anteeksi pyydellen, ja otettiin uusi lähestyminen. Onneksi Sulo ei vetänyt hernettä nenään äskeisestä, vaan uskalsi edelleen hypätä. Laukka ei ollut ekassa välissä tarpeeksi lyhyttä, ja odotin jo Sulon hyppäävän kaukaa kahdella askeleella, mutta niin se vaan mahdutti vielä kolmannen miniaskeleen mukaan. Tämän hypyn jälkeen Sulo alkoi lyhentää askelta kunnolla ja jälkimmäiseen väliin saatiin tähän asti parasta kolmen askeleen laukkaa. Päätimme vielä tehtävän hyvään lähestymiseen ja hyppyyn laukanvaihtoesteelle. Vähän jäi harmittamaan ettei enempää ehditty hypätä, sillä sarjaa ja askelpituuden säätelyä olisi kyllä kelvannut hioa vähän pidempään. Nyt oli kuitenkin tyytyminen tähän.

Suloon olin tyytyväinen kun se omasta sähläyksestäni huolimatta hyppäsi kaiken kiltisti, olkoonkin että esteet oli pieniä. Omaan tekemiseeni taas en ollut lainkaan tyytyväinen, sillä niin paljon tuli toheloitua niin ravilähestymisissä kuin laukan lyhentämisissäkin. Ärsyttävää miten alan heti jännittää enemmän jos hevonen vaikuttaa olevan vähänkään jännittyneellä ja kyttäilevällä tuulella. Tänään olin myös aivan erityisen paljon sukeltamassa etukumaraan etenkin silloin kun tultiin pohjaan, ja liikaa oli epäselvyyksiä hyppypaikasta. Eikä se laukkakaan tietysti lyhentynyt tarpeeksi, ja minulla on nyt oikeasti joku perustavanlaatuinen ongelma oikean kantapään kanssa. Useampi toisto olisi tosiaan ollut hyväksi, mutta onneksi luvassa on lisää estehommia Sulon kanssa heti ensi lauantaina.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pidäte-asetus-myötäys-eteen

Menin tällä kertaa Eetulla, joka olikin erityisen kiva ratsu ajatellen tunnin aihetta. Tänään nimittäin keskityttiin perusratsastukseen ja sen osalta etenkin puolipidätteisiin sekä asetuksiin. Eetun kanssa pääsee tällaisilla tunneilla mukavasti keskittymään aivan pienillä avuilla ratsastamiseen ja "hienosäätöön", ja toisaalta puolipidätteet ja asetukset ovat juuri ne asiat joita sen kanssa on tärkeä työstää.

Ratsastettiin keskiympyröitä sekä lyhyille sivuille voltteja kaikissa askellajeissa. Läpi tunnin ideana oli tehdä ulko-ohjalla sekä istunnalla pidätteitä/puolipidätteitä, ja näiden mennessä läpi pyytää asetuksella niskaa rennoksi ja pyöreäksi. Myötäyksen jälkeen seuraava palanen oli ratsastus pohkeesta eteen. Yritin pitää avut hienovaraisina ja sitä kautta Eetun rentona, mutta asetusta vasemmalle joutui kyllä välillä pyytämään vähän voimakkaamminkin. Pidäte-asetus-myötäys-eteen -idea onnistui parhaiten ravissa, kun taas käynnissä jäätiin helpommin pattitilanteeseen jossa Eetu ei oikein myödännyt ja rentoutunut. Pidätteen läpimenoa joutui välillä odottelemaan, sillä Eetu lähti helposti hieman kiirehtimään. Oma vaikeutensa oli käden säilyttäminen rentona ja pehmeänä pidätteitä tehdessä, sillä vaikka pidätteet eivät isoja olleetkaan lähti käsi helposti jännittymään ja lukkiutumaan. Asetuksen kautta Eetu kyllä hetkittäin pyöristyi ja pehmeni, mutta ei kuitenkaan jäänyt tähän tilaan yleensä kovin pitkäksi aikaa vaan kohta piti taas palata alkuun ja lähteä ulko-ohjan pidätteestä rakentamaan pakettia uudestaan. Myötäyksen hetket tunnistin aika hyvin, mutta myötäsin usein turhankin reilusti sisäohjaa pois heittäen. Ope ohjeistikin myötäämään pienemmin niin että heti myötäyksen jälkeen pääsisin nopeasti jatkamaan työstämistä.

Vasemmassa kierroksessa ongelmana oli sisäohjaan kiinni jääminen ja ulkotuen puuttuminen, sillä Eetu oli kovin vino eikä jäänyt rehellisesti vasemmalle asettuneeksi ja kahdelle ohjalle. Oikealle oli ulko-ohjan suhteen helpompaa, mutta sitten joutuikin tarkkailemaan että asetus tuli todellakin vain niskasta eikä kaula ylitaipunut ja vasen lapa pullahtanut ulos. Oli jotenkin hankalaa tehdä ohjilla kahta asiaa yhtä aikaa eli niitä puolipidätteitä ulkoa ja samalla asettaa sisäohjalla, ja vieläpä välttää vetoa taakse kummallakaan kädellä.

Tunnin aikana koettiin yksi oikeasti hyvältä tuntuva pariminuuttinen. Oikeaan kierrokseen ravatessa onnistuin sen verran suoristamaan Eetua ja saamaan sen rentoutumaan että ehkä minuutti-pari mentiin mukavan pyöreänä, ja liikkuminen oli tosiaan aika rennon ja notkean oloista. Uskoisin Eetun liikkuneen tässä kohtaa koko ylälinjaa pyöristäen, kun taas muutoin tilanne taisi usein olla se että niska hieman myötäsi mutta selkä ei sen kummemmin pyöristynyt. Istunnankin sain tässä kohtaa jotenkin luontevammin ja "tehokkaammin" mukaan.

Laukka tahtoi olla vähän nelitahtista ja huonosti pyörivää, etenkin silloin kun pyysin ulko-ohjan pidätteillä Eetua malttamaan. Ope ohjeisti ratsastamaan laukkaan ilmaa ja sujuvuutta ulkopohkeella, mutta helposti kävi niin että Eetu lähti vain kiirehtimään eteenpäin. Oikeassa laukassa tärkeää oli muistaa ulkolavan sekä kaulan suoruuden tarkkailu, ja meno parani aina kun hoksasin suoristaa etuosaa ulko-ohjalla ja -pohkeella. Vasen laukka rullasi mielestäni vähän paremmin, ja vaikka ajoittain kaaduttiinkin sisälavalle niin pikkuhiljaa suoruus parani ja Eetu alkoi jäädä rehellisemmin asettuneeksi sekä ulko-ohjan tuelle sisäkäden myödätessä. Ope kehotti käyttämään ulkopohjetta aavistuksen taaempana estämässä takaosan liirailua, ja oikeasta lonkasta olisi koko jalka pitänyt saada rennommaksi ja pidemmäksi. Loppuminuuteilla tuli jopa kehuja siitä että Eetu laukkasi melko suorana ja vatsalihaksiaan käyttäen, mutta omasta mielestäni homma jäi aika keskeneräiseksi kaikilta osin vaikka toki suoruus oli hieman parantunutkin.

Ei tullut mitään superonnistumista tänään, enkä saanut Eetua jumpattua ja notkistettua ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. Toki mukaan mahtui monia hyviä hetkiä jolloin sain palasia loksahtamaan paikoilleen ja Eetun pyöristymään ja rentoutumaan, mutta näiden väliin tuli paljon harhailua jolloin ei homma oikein pelittänyt. Monesti tuntui onnistuminen olevan siinä ja hilkulla Eetun vastatessa puolipidätteeseen ja alkaessa hieman mutustella kuolainta, mutta en sitten kuitenkaan saanut tästä tilanteesta jatkettua kunnolliseen pyöristymiseen asti. Pienet onnistumiset ovat toki Eetun kanssa palkitsevia kun vinon ja jännittyneen ponin saa rentoutumaan ja suoristumaan, mutta ne hetket olisi saatava pidennettyä yhtäjaksoisemmaksi oikein liikkumiseksi. 

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Energia-Elmo ja kuskin kantapääongelmat

Estetunnille sain Elmon kuten olin ounastellutkin. Elmo oli tänään aivan ihmeellisen pirteällä päällä, ilmeisesti nämä pakkaskelit sopii sille. Jo alkuverryttelyssä Elmo reagoi pohkeeseen huomattavasti tavallista herkemmin, ja pitkillä sivuilla meinasi jopa omin päin kiihdytellä ravia.

Mentiin aluksi puomi- ja kavalettitehtävää johon kuului kolmen kavaletin jumppasarja innarivälein sekä tämän jälkeen kolme laukka-askelta ennen kolmen maapuomin sarjaa. Elmo lähti laukassakin mukavasti liikkeelle, ja puomilinjalle päästiin sujuvasti ja hyvässä tasaisessa rytmissä ilman että tarvitsi työntää ja puskea yhtään. Seuraavalla kierroksella Elmo eteni jo liiankin hyvin niin että kolmen laukan väli jäi ahtaaksi. Kolmannella kierroksella tiesin sitten ottaa hieman pidätteitä jo lähestymisessä sekä kavalettien jälkeen ennen puomeja.

Sama puomi- ja kavalettilinja tultiin vielä toisesta suunnasta eli puomisarjasta aloittaen. Nytpä Elmo lähti suorastaan ryntäämään linjalle päästyään, ja en ollut riittävän skarppina ottamaan sitä pidätteillä kiinni. Poni päätti sitten jättää kolmannen laukka-askeleen välistä pois ja loikkasi kaukaa kavalettien sekaan. Osasi se sentään asetella jalkansa niin että selvittiin pystyssä kavalettisarjan yli. Tämän episodin jälkeen olin paremmin hereillä enkä päästänyt Elmoa ryntäämään, ja olipa muuten mukava ja helppo ratsastaa puomeille kun poni meni ihan omalla energialla eteen ja edestä pääsi ottamaan laukkaa vähän kiinni ja kasaan. Tuntui että laukkaan löytyi jopa pientä säädeltävyyttä.

Päivän toisena tehtävänä oli kolmoissarja yhden askeleen väleillä sekä ponnistuspuomilla ennen ensimmäistä estettä. Ensimmäisillä kierroksilla vain ykkösosa oli ristikkona ja loput esteet maapuomeina kun testailtiin välien toimivuutta. Elmo sujui edelleen mukavasti eteen, mutta silti välit maapuomeille olivat hiukan liian pitkät. Ongelmitta Elmo kuitenkin venytti puomien yli kauempaa ja ponkaisipa korkeammallekin kuin mitä maapuomien ylitys olisi vaatinut. Intoa vaikutti siis olevan edelleen.

Kun sarjan kakkos- ja kolmoseste nousivat pystyiksi säädettiin sarjavälejä mahdollisimman sopiviksi kullekin hevoselle. Elmon paras energia ja eteenpäinpyrkimys taisi kuitenkin jo vähän hiipua sen käytettyä parhaat paukut alkutunnin pörheltämiseen, ja niinpä välit sitten kuitenkin jäivät meille turhan pitkiksi. En myöskään älynnyt riittävän nopeasti sopeuttaa omaa ratsastustani niin että olisin nyt kannustanut enemmän pohkeesta eteen ja ehkä vähentänyt pidätteitä sarjalle lähestyessä. Ekalla hyppykierroksella sisäänhypystä tuli pienehkö, ja varsinkin sarjan viimeiselle osalle Elmo sai venyttää aika kaukaa. Siinäpä kävi sitten ne perinteiset eli hypyissä etenkin oikea kantapää nousi ylös ja jalka lensi taaksepäin. Sarjaväleissä en riittävän nopeasti saanut korjattua asentoani pois etukenosta ja jalkoja alas, joten viimeisellä esteellä olin jo aika hienosti lentämässä nenälleni varsinkin kun hyppy lähti hitaasta vauhdista ja kaukaa. Sellainen mukana roikuttu ja alastulossa eteen nyökähdetty hyppyhän siitä sitten tuli. Toisella hyppykierroksella oli samaa vikaa ja viimeinen väli jäi edelleen pitkäksi, mutta nyt olin valmistautunut painamaan kantapäitä alas niin että tasapainonmenetykseni ja nenälleen kaatumiseni viimeisellä esteellä ei ollut aivan niin paha vaikka edelleen oikea kantapää pääsikin nousemaan ylös ja jalka heilahtamaan liian taakse. Kaiken lisäksi Elmolla oli kauhea tunku oikealle jo viimeisen esteen päällä ja etenkin sen jälkeen, joten ei mikään yllätys että alas tultiin vasemmassa eli väärässä laukassa joka ikisellä hyppykierroksella.

Vaikka suorituksemme sarjalla eivät olleet lähellekään esimerkillisiä nostettiin esteitä vielä vähän ylös (kolmososa oli ehkä 70 cm) ja hypättiin lisää. Elmo vaan meni kyselemättä yli vaikka väleissä joutuikin venymään eikä kuski ollut kaikkein parhaiten mukana. Ope kommentoi että Elmo taisi jo väsähtää ja siltä se meininki minustakin vaikutti. Tultiin kuitenkin vielä yksi kierros, jolle ope taisi pikkaisen lyhentää viimeistä sarjaväliä. Ratsastin Elmon laukkaan lisää energiaa ja vielä se onneksi jaksoi vastata. Koko sarjan ajan keskityin painamaan kantapäitä alas ja eteen, ja vihdoin sain viimeisellekin esteelle asiallisen ja suunnilleen tasapainoisen mukautumisen. Elmo vaan edelleen tunki oikealle kuin viimeistä päivää, joten väärässä laukassa alas jälleen. 



Vaikka alkutunti sujui oikein mukavasti ja Elmo oli tänään poikkeuksellisen hyvä (=reipas) niin jäi kyllä harmittamaan sarjalla koheltamiset. Mikä ihme siinä on että tämänkin kokoisilla esteillä meinaa olla vaikeuksia pysyä mukana heti jos hyppy on vähänkään haastavampi? Vastaus tähän tietysti on että siksi kun ei kantapäät pysy alhaalla ja paino jalustimilla, mutta miten se on niin vaikeaa pitää ne kantapäät alhaalla? Vasen jalka ja kantapää taitaa itse asiassa pysyäkin melko hyvin, mutta oikea lähtee aina nousemaan. Oikean lonkan jumitilanteesta kai tämäkin ongelma kumpuaa, ja tällaisessa sarjatreenissä asia tietysti oikein korostui kun ei hypyn jälkeen ehtinyt asentoa korjailla ennen seuraavaa estettä. Pieni valopilkku sentään että edes päivän viimeiseen suoritukseen sain asiaa korjattua kun oikein päätin että nyt muuten ei kantapäät nouse ja jalat mene taakse. Vähän hankalaksi homma tietysti tunnin loppua kohti meni kun Elmon paras puhti loppui ja välit jäivät pitkiksi, mutta kiltisti Elmo tsemppasi loppuun asti. Ope muistutti että tällainen jumppasarjatehtävä ei ole Elmolle mikään rutiinijuttu, ja että Elmo tarvitsee paitsi lisää rutiinia myös paljon lisää voimaa. Hypyt kyllä helpottuvat sitten kun sitä voimaa on, mutta sitä odotellessa voisi vaikka opetella olemaan mukana näissä hankalammissakin hypyissä. Tällä hetkellä nimittäin pännii se että Elmolla haluaisin kovasti hypätä ja ehkä myös kisata mutta omat taidot ei meinaa siihen aivan riittää.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Avotaivutuksia ja vanha suoristumisniksi

Viime tiistain tunti peruuntui pakkasen vuoksi, mutta tällä viikolla oli onneksi muutaman asteen lämpimämpää ja pääsin moikkaamaan Suloa koulutunnin merkeissä. Hevoset olivat pakkasen paukkuessa saaneet lähes viikon ylimääräistä lomaa, ja sen jälkeen olivat kuulemma eilen olleet kovin uneliasta sakkia joka oli unohtanut että töitäkin kuuluu joskus tehdä. Tänään kuitenkin Sulo vaikutti aika lailla normaalilta itseltään eikä ollut mitenkään laiska.

Tällä kertaa oli taas lonkat jostain syystä pahemmin jumissa, mikä alkutunnista vaikutti tuhoisasti istuntaan kevyessä ravissa. Sulo hölkötteli suhteellisen rennon oloisena mutta kuitenkin hirvimoodissa. Lähdin ratsastamaan vähän liikaakin eteen niin että ope joutui huomauttamaan kiireisestä ravista. Yritin saada oikealle liirailevaa etuosaa paremmin takaosan eteen ja kunnollista taivutusta molempiin suuntiin, mutta ei tällä istunnalla ollut toivoakaan saada hevosta kunnolla apujen väliin. Alkuverryttelyn ajaksi pukemani toppahanskat vielä vaikeuttivat vakaan ja pehmeän tuntuman pitämistä mikä oli jo muutoinkin tarpeeksi hankalaa.

Laukkailtiin ensin oikealle, ja vaikka istuminen olikin laukassa helpompaa jäin silti vielä vääjäämättömään etukumaraan. Nyt olin oikeassa kierroksessa kuulemma aika hyvin suorassa eli en ylikallistellut. Pariin otteeseen sain ympyrällä Sulon myötäämään asetuksen kautta pyöreämmäksi, mutta tähän se ei oikein kunnolla jäänyt. Jonkin verran esiintyi kylki edellä liirailua ulkopohjetta vastaan. Vasemmassa laukassa Sulo lähti hakeutumaan tuntumalle, mutta kaatui aika voimakkaasti sisäpohjetta vastaan suoralla rungolla ja lapa edellä. Syykin oli selvä, eli kallistelin sisään vasemmalle ja paino roikkui ulkona oikealla. En ensin ollut mitenkään hahmottaa kuinka pääsen satulassa suoraan ja keskelle (tuntui ennemminkin siltä kuin painoa olisi ollut liikaa vasemmalla vaikka asia oli juuri päinvastoin). Sitten muistin vanhan ja hyväksi havaitsemani kikan eli käänsin katsetta ympyrällä ulospäin ja kurkin sivulle oikean olkapään yli. Tällä tempulla istunta suoristui aivan itsestään, ja näin sain kiinni siitä miltä suorassa istuminen tuntuu. Sulokin rupesi liikkumaan pyöreänä mukavan rennossa ja sujuvassa laukassa ja lakkasi kaatumasta sisäpohjetta vastaan.

Seuraavaksi mentiin avotaivutuksia pituushalkaisijalla vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle. Ideana oli jatkaa avotaivutuksessa etuosa uran sisäpuolella vielä lyhyelle sivulle tullessa ja kulman läpi, eli ratsastaa pituushalkaisijan päätteeksi ikään kuin puolivoltti avotaivutuksessa. Tehtiin näitä ensin hetki käynnissä ja sitten harjoitusravissa (vaikka salaa toivoinkin että avot olisi menty laukassa). Molemmissa askellajeissa sain Sulon liikkumaan pituushalkaisijalla kolmea uraa, mutta taivutus jäi vielä vähän puutteelliseksi ja mitenkään pyöreänä ei kyllä menty. Oikealle liike oli helpompi, sillä oikeallehan Sulon etuosa tahtoo luonnostaan kääntyä. Vasemmalle taas ulkolapa pääsi helposti pullahtamaan karkuun, ja etenkin kulmaan tullessa oli vaikeuksia pitää etuosa uran sisäpuolella. Jännityin avotaivutuksissa vähän istunnasta ja lähdin helposti kenottamaan irti satulasta, mutta en kuitenkaan onneksi ihan suolapatsaaksi mennyt. Vasta aivan viimeisessä avotaivutuksessamme oikealle alkoi Sulo tulla rehellisesti avuille ja lähti pikkaisen myötäämään niskasta. Harmi ettei tästä enää päästy jatkamaan ja työstämään kun vihdoin alkoi jotain tapahtua.

Ravailtiin vielä hetki loppuverryttelyksi, ja nyt pystyin jo keventämään nätimmin kun lonkat olivat venyneet tunnin aikana. Sulo oli melko rennon oloinen, ja niin sisä- kuin ulkopohjekin olivat avotaivutustehtävän jälkeen paremmin läpi joten ei liirailtu mihinkään. Tein vasemmassa kierroksessa muutamia vasta-asetuksia, joiden kautta Sulo myötäsi pyöreäksi ja ravissa alkoi olla oikea tekemisen meininki. Tunti kuitenkin päättyi harmillisesti juuri kun oltiin siinä pisteessä että aloin saada ratsastamisen juonesta kiinni ja Sulokin alkoi päästä oikeaan työskentelymoodiin. Jäipä ainakin kovasti kutittelemaan seuraavaa treeniä varten kun melkein rupesi toimimaan mutta jäi näin pahasti kesken.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Laukannostot sujuviksi

Pakkaspäivän ratsuksi tuli Elmo, jolla en hetkeen ole koulutunnilla mennytkään. Kylmä keli saattoi vaikuttaa Elmoonkin vähän piristävästi niin ettei se ollut aivan mahdottoman laiska tänään.

Koko tunti ratsastettiin ilman jalustimia. Tämä oli ihan tervetullutta vaihtelua, ja tunnin loppupuolella ei jalustimien puuttumista enää edes oikein muistanut. Treeniaiheena oli voltteja ja siirtymisiä. Molemmille lyhyille sivuille sekä toiselle pitkälle sivulle tehtiin 10 m voltit, joilla huomio oli ulkoavuissa ja ajoittain mentiin vasta-asettaen suoruuden parantamiseksi. Voltteja ratsastettiin aluksi sekä käynnissä että harjoitusravissa vasemmalle, minkä jälkeen oikealle tehtiin voltit käynnissä ja uralle tullessa siirtymiset harjoitusraviin.

Käynnissä Elmo lähti suoralla uralla liikkumaan kohtuullisen hyvin eteen. Volteilla sen sijaan meno tahtoi hyytyä, ja ope kehotti nopeuttamaan takajalkoja raipalla naputellen. Pyöreyttä löytyi silloin kun Elmo liikkui tarpeeksi reippaasti takaa eteen ja ulkoavut pitivät paketin kasassa, mutta heti käynnin hiipuessa meno kääntyi selättömäksi. Yritin välttää kädellä värkkäämistä tai ohjasta vetämistä ja pitää tuntuman hiljaa, mikä käynnissä mielestäni onnistuikin aika hyvin kun en ottanut stressiä pään ja kaulan asennosta vaan annoin pyöreyden tulla ajallaan eteenratsastuksen ja suoristuksen kautta.

Ravissa meno oli aluksi kovin nihkeää ja Elmo jumitti mummoravissa selkä alhaalla. Tässä tilanteessa oli ravissa vaikea istua, ja kun jalustimitta ei oikein keventääkään voinut niin ykköstavoite oli tietysti saada poni kääntymään oikein päin. Ope neuvoi hakemaan ensin pyöreyttä asetusten ja ulkoavuilla suoristamisen kautta, ja sen jälkeen ratsastamaan ravia lisää eteen sillä selättömästi jännittyneenä kipittäen ei pelkkä eteenratsastus ongelmaa ratkaissut. Välillä meni volteilla aika epätoivoiseksi jumittamiseksi ja vänkäämiseksi, mutta hetkittäin Elmo lähti pyöristymään ja samalla liikkumaan sujuvammin jolloin istuminen helpottui ja meno muuttui molemmille mielekkäämmäksi. Ongelma oli usein siinä että volteilla vasta-asettava ulkokäsi alkoi huomaamatta vetää taakse. Tällöin Elmo tietysti jarraili ja vastusteli. Ylipäänsä sai olla tarkkana että onnistui pitämään ohjalla "raamit" Elmolle eli pyytämään etuosan ryhdikkäämmäksi mutta välttämään samalla pienintäkään vetoa taakse liikettä jarruttaen.

Lopuksi harjoiteltiin riemukseni laukannostoja. Edelleen tehtiin samat voltit käynnissä ja uralle palatessa nostettiin laukka. Ennen seuraavaa volttia palattiin käyntiin mahdollisimman vähin raviaskelein. Elmo oli nostoissa aluksi hitaanpuoleinen niin että laukkaan lähdettiin raviaskeleen tai parin kautta. Lyhyeltä sivulta kohti pitkää sivua oli suhteellisen helppo saada Elmo laukkaan, mutta pitkän sivun keskeltä kulmaa kohti Elmo oli haluttomampi nostamaan. Pari kertaa meni koko nosto ihan plörinäksi Elmon kaatuessa vain eteenpäin raville, ja pelihän oli menetetty viimeistään siinä vaiheessa kun aloin hurjasti heijata ja tuupata ylävartalolla. Niin eleettömäksi en istuntaa nostoissa saanut kuin olisi pitänyt, mutta sain kuitenkin jossain määrin vähennettyä soutamista sitä mukaa kun Elmo napakoitui nostoihin ja alkoi vastata apuihin terävämmin. Ope muistutteli että älä tee niin paljon töitä Elmon puolesta viitaten istunnalla tuuppaamiseen.

Loppua kohti saatiin etenkin lyhyeltä sivulta ihan reippaita nostoja. Kaiken perusta oli Elmon pitäminen hereillä käyntivoltin aikana sekä hyvä valmistelu jonka jälkeen tuli napakka pohjeapu ilman kohtuutonta vartalon heilahdusta. Laukasta takaisin käyntiin mentiin tietysti aina ravin kautta ja usein melko etupainoiseksi valuen, mutta ei nyt pidä kerralla vaatia liikaa itseltään tai Elmolta. Omat vatsalihaksethan ne saisivat olla näissä alaspäin siirtymisissä aina jäntevämmin mukana jotta siirtymisen pääsisi tekemään jämäkästi istuen.

Laukannostojen myötä Elmo selvästi heräsi ja alkoi pikkuhiljaa kulkea käyntivolteilla ryhdikkäämmin ja aktiivisemmin. Kun jatkettiin loppuraveihin (edelleen ilman jalustimia harjoitusravissa istuen) liikkui Elmo jo oikein mukavasti eteen. Nyt sai jopa tehdä vähän pidätteitäkin kun ponin oma moottori oli käynnistynyt, ja tästä tilanteesta oli tietysti aivan eri lähtökohdat ravia työstää kuin alkutunnista. Ympyröille taivutellen löytyi mukava pyöreä muoto joka ei ollut edestä liian tyhjä, ja ilman jalustimia tunsi kyllä selvästi että nyt poni liikkui selkä pyöreänä sillä istuminen oli oikein miellyttävää ja helppoa. Voi kun Elmo liikkuisi yhtä hyvin omalla energialla joka tilanteessa niin olisihan se huomattavasti helpompi ratsastaa.

Open palaute oli että ihan tyytyväinen voi olla onnistuneisiin laukannostoihin, mistä tietysti olen samaa mieltä vaikka jäihän niihin vielä petrattavaakin. Kun tosiaan laukannostojen hankaluutta tuskailen vähintään joka toinen viikko niin tämä tunti tuli kyllä kuin tilauksesta. Ainahan se myös on motivoivaa kun hevonen alkaa tunnin loppua kohti toimia tuntuvasti alkua paremmin, ja matkan varrella koetut hankaluudet osittain unohtuvat kun viimeisiltä minuuteilta jää hyvä fiilis päällimmäiseksi. Oli se Elmo vaan taas niin kiva!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Suoruuden ja tasapainon tarkistus kavaleteilla

Puomi- ja kavalettitunnille sain tällä kertaa Peran. Maneesissa oli ilmeisesti noin 12 pakkasastetta eli kymmenisen astetta lämpimämpää kuin ulkona, mutta menin kuitenkin koko tunnin toppahanskoilla. Peraan pakkanen taisi vaikuttaa piristävästi sillä se liikkui nyt paremmin eteen ja vastasi pohkeeseen herkemmin kuin parin viikon takaisilla koulutunneilla. Ravissa liikuttiin alusta alkaen ihan kohtalaisen reippaasti. Näin muoto pysyi edestä suhteellisen tasaisena vaikka itselläni oli kyllä tuntuman kanssa ongelmia paksujen hanskojen vuoksi. En kyennyt kunnolla erottamaan milloin tuntuma oli "kevyt mutta olemassa" ja milloin taas katosi kokonaan, joten välillä jäin varmasti liikaa kiinni ohjaan enkä saanut tehtyä myötäyksiä tuntuman sisällä. Ylitimme ravissa puomeja pitkän sivun suuntaisesti, ja ope kehotti tarkkailemaan erityisesti Peran suoruutta. Oikea lapa tahtoi nimittäin liirailla tuttuun tapaansa pois suoralta reitiltä oli kierros sitten oikea tai vasen.

Verryteltiin hetki vielä vasemmassa laukassa ylittäen yksittäistä puomia pääty-ympyrällä. Ohjeistuksena oli pitää laukka lyhyenä ja koottuna puomille tullessa. Pera pysyi laukassa kohtalaisen tasaisesti pyöreänä mutta kävi välillä hiukan raskaaksi edestä. Laukka oli aluksi turhan pitkää, mutta kun aloin tosissani ratsastaa niin päästiin puomille lyhyehkössä ja aktiivisessa laukassa. Ope muistutteli pitämään oman oikean kyljen napakkana ja välttämään vartalon ylikiertymistä vasemmalle jotta myös Pera pysyisi puomille kaartaessa suorempana. Pientä vasta-asetusta kannatti myös käyttää. Taas kävi niin että oma etäisyyssilmä ei aina ollut tarpeeksi nopea, mutta tällöin kannatti vaan jäädä odottamaan ja antaa Peran ottaa rauhassa vielä pikkuaskel puomin eteen. Kaukaa se ei tällaisesta laukasta halunnut venyttää.

Seuraavaksi mentiin kaksi ratsukkoa kerrallaan pääty-ympyrällä kahta erillistä laukkapuomia oikealle. Oikea laukka käynnistyi vasenta jähmeämmin, enkä koko tehtävän aikana saanut laukkaa niin lyhyeksi ja pyöriväksi kuin olisin toivonut. Pera taisi olla sen verran vino että laukka ei ihan kunnolla päässyt rullaamaan. Puomille tultiin välillä miniaskeleella jos en ollut ajoissa hereillä katsomassa paikkaa, mutta ei hätää kunhan en lähtenyt heittäytymään eteen ja tuuppaamaan Peraa viime hetkessä puomia kohti. Ope kehotti pitämään sisäkäden kevyempänä ja varomaan nykäisemästä puomeilla vähän taakse. Vasta viimeisellä ympyräkierroksella hoksasin kunnolla että puomia ylittäessä kannattaa tosiaan hiukan myödätä sisäkädellä samalla kun kuitenkin ulko-ohja pysyy tasaisena tuntumalla.

Seuraavana tultiin vasemmassa laukassa kolmen pienen kavaletin suoraa linjaa johon sisältyi kahden askeleen väli (9 m) sekä neljän askeleen väli (15 m). En osannut ennakoida välien sopivuutta, vaan ekalla kierroksella tultiin liian pientä laukkaa niin ettei neljä askelta riittänyt jälkimmäiseen väliin. Tämän jälkeen tiesin tulla linjalle hiukan isommassa laukassa, ja kavaletit alkoivat ylittyä oikeilla askelmäärillä. Edelleen vaan mentiin hieman vinossa, ja pidätteiden yhteydessä tein kuulemma jotain ylimääräistä liikettä ylävartalolla edestä taakse.

Lopuksi tultiin kavalettilinjaa vielä toisin päin eli oikeassa laukassa aloittaen pidemmästä välistä. Vaikka jonkun kerran Pera menikin ensimmäiselle kavaletille ihan pohjaan miniaskeleella selvitimme 15 m välin ongelmitta neljällä laukalla kunhan vaan pohje oli mukana. Kahden askeleen välissä saikin sitten jäädä vain istumaan ja odottamaan. Ihan viivasuora ei Pera ollut vieläkään, mutta oikean laukan sujuvuus tuntui parantuneen ympyrätehtävään verrattuna.

Nämä puomi- ja kavalettiharjoitukset sujuivat Peran kanssa kohtuullisen vaivattomasti, mutta parantamisen varaa jäi kyllä niin hevosen kuin ratsastajankin suoruuteen. Varsinkin suoralla linjalla vinouden huomasi selvästi, ja eipä se ympyrälläkään ainakaan helpottanut menoa. Hieman tökki myös se etten osannut ihan aina tuoda Peraa puomille parhaaseen ponnistuspaikkaan vaan otettiin niitä viime hetken miniaskelia, mutta luotan siihen että oikeilla esteillä paikat alkavat löytyä paremmin kun niiden katsomiseen tosissani keskityn. Maapuomeilla ja pikkukavaleteilla jää paikan katsominen monesti vähän huolimattomaksi ja keskittyminen muihin asioihin. Toki myös lyhyempi ja terävämpi laukka voisi tässä asiassa auttaa. Tämän "kuivaharjoittelun" jälkeen olisi ihan mukava jatkaa Peralla myös ensi viikon estetunti, mutta hevostoiveita kyseltäessä mainitsin ottavani mielelläni myös poneja eli Eetun tai tehtävistä riippuen Elmon.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Tahmeaa ja hankalaa

Epper oli vähän yllätysheppa koulutunnille, sillä edellisen kerran olen sillä mennyt elokuussa 2012. Yhteistyömme ei ole koskaan ollut erityisen loistavaa, joten kovin suurin odotuksin en tunnille lähtenyt vaikka muistelinkin Epperin olevan periaatteessa ihan kiva ratsastaa.

Verryteltiin aluksi itsenäisesti 5 minuuttia molempiin suuntiin. Ratsastin lähinnä kevyttä ravia ja lopuksi hieman vasenta laukkaa yrittäen enimmäkseen vain herätellä Epperiä reippaaseen liikkeeseen. Epper nimittäin vaikutti tuskastuttavan hitaalta eikä reagoinut pohkeeseen tai raippaankaan juuri lainkaan. Tiedostin ongelmaksi sen että annoin aina lopulta periksi eli en ihan loppuun asti vaatinut reaktiota josta olisin päässyt Epperin palkitsemaan. Itsenäiset verkkailut sujuivat näin ollen alkeistuntimeiningillä ratsastajan puskiessa pohkeella ja huitoessa tehottomasti raipalla samalla kun poni totesi parhaaksi olla välittämättä yhtään mistään. Laukka oli vielä hankalampaa, ja kun lopulta Epperin sain laukalle hätisteltyä mentiin tosi pitkänä ja etupainoisena kyntäen. Alkoi olla sellainen olo että eihän tästä tule yhtään mitään.

Lopputunti ratsastettiin kuviota johon kuului pohkeenväistöt käynnissä ja harjoitusravissa uralta keskelle ja takaisin, sekä toiselle pitkälle sivulle voltit alkuun ja loppuun ja näiden välillä askeleen pidennystä kohti keskiaskellajeja. Aloitimme käynnissä, ja vaikka Epper olikin väistöissä aika tahmea alkoi se niiden myötä olla paremmin kuulolla niin että etuosa tuli parempaan ryhtiin. Volteilla ja suoralla uralla kaula pyöristyi tasaisesti kevyelle tuntumalle, ja hetken aikaa tuntui että apuja pääsi rauhoittamaan. Väistöissä pyöreys ei säilynyt, enkä saanut niiden aikana kättä pidettyä tarpeeksi rentona ja pehmeänä vaan istunnan hieman jännityessä tuli pidätteistä turhan kovia. Ope myös muistutteli ratsastamaan ulkopohkeella hieman eteen ja estämään painon kaatumista väistössä ulkolavalle. Sivuliikettä Epper kyllä aina mönki, mutta ihan priimaväistöjä nämä eivät olleet vaan runko sekä kaula tahtoivat mennä hieman mutkalle.

Ravissa väistöt olivat aluksi sitä että Epper suostui joko väistämään tai ravaamaan mutta ei molempia yhtä aikaa. Tästä ongelmasta päästiin yli ja jonkinlaisia hitaita raviväistöjäkin taaperrettiin, mutta taisi olla edelleen niin että ratsastin väistöissä liikaa käsijarru päällä ja ylipäänsä onnistuin tekemään tehtävästä vaikeamman kuin se olikaan. Volteilla sain asetuksen kautta Epperin taas pyöristymään, ja tällöin oli ravia helpompi myös ratsastaa aktiivisemmaksi eteen kun ei röhnötetty aivan kuonollaan pitkänä ja etupainoisena. Hoksasin myös että auttaa kun istuu itse pystyssä ja jopa vähän takanojaa ajatellen niin etten vahingossakaan kenota etukumarassa, sillä etukeno oli varma jarruttaja Epperille. Itse asiassa ravissa oli kyllä pieniä välähdyksiä ihan toimivasta menosta jolloin Epper eteni pyöreänä pehmeällä tuntumalla ja saatoin jäädä enemmän vain istumaan jatkuvan puskemisen sijaan. Tällöin pääsin mukavasti venyttämään jalat alas Epperin kylkiä pitkin ja istumaan vaivattomasti mukautuen sen pehmeässä ravissa. Väistöihin tullessa pakka kuitenkin aina hajosi ja yhteistyö alkoi rakoilla.

Laukkaaminen oli hirvittävän hankalaa. Oikeaan kierrokseen nostot tehtiin ravista, ja tapahtuivat aina enemmän tai vähemmän ajamalla kun en saanut Epperiä kunnolla vastaamaan laukka-apuihini. Laukan ylläpito oli myös melko työlästä, ja aina pitkän sivun lopussa voltilla Epper alkoi olla sitä mieltä että eiköhän tämä laukkaaminen jo riitä. Ope muistutteli kääntämään paremmin ulkoavuilla välttäen liiallista taivutusta. Laukassa kynnettiin taas hurjan pitkänä ja matalana, ja eihän Epper tällöin voinut kovin laadukasta laukkaa esittää. Vasemmalle laukkahommat oli vielä vaikeampia. Nostot oli tarkoitus tehdä käynnistä lyhyellä sivulla, mutta yleensä laukka nousi meillä vasta jossain pitkän sivun puolivälin paikkeilla. Laukkavolttia en koskaan saanut tehtyä pitkän sivun alkuun kun ei siinä vaiheessa vielä oltu laukassa. Onnistuin epätoivoisilla nostoyrityksilläni ajamaan Epperin siihen tilaan jossa se "sulkeutui" ja alkoi laukkaan hoputeltaessa vain jäkittää selätöntä passikäyntiä. Lopulta kymmenien metrien tuuppaamisen ja käskemisen jälkeen käynnistysnappi aina löytyi ja laukka nousi. Laukka oli aika nelitahtisen oloista ja etuosa oli vinossa oikealla kaulan ylitaipuessa vasemmalle. Volteilla laukka alkoi pysyä paremmin yllä kun huolehdin paremmasta ulkopuolen tuesta ohjalla ja pohkeella niin ettei ponin vinous estänyt sitä laukkaamasta kunnolla.

Olipahan kamalan hankalaa, ja jäi aika paha mieli paitsi siitä miten onnettomaksi tunariksi tunsin itseni myös ennen kaikkea siitä miten huonoa ratsastusta Epper joutui sietämään. Laukannostot olivat sille varmasti tosi epämiellyttäviä, ja muutenkin säädin ohjalla ja pohkeella aivan liikaa ilman tarpeeksi selkeää ja ennen kaikkea palkitsevaa systeemiä. Ei ole ihme ettei Epper oikein motivoitunut työntekoon. Ope kannusti että käynnissä ja ravissa oli niitä pieniä hyviä pätkiä jolloin liikkuminen näytti siltä kuin pitääkin, mutta kuulemma Epperin laukka on ylipäänsä ollut nihkeää viime aikoina. Tästä nihkeydestä ei vaan sitten minun taidoillani päästy mitenkään yli, vaan olisi tarvittu etevämpi kuski työstämään laukkaa paremmalle mallille. Laukannostot on kyllä itselleni se ikuinen kompastuskivi ja välillä ylitsepääsemätönkin ongelma silloin jos alla on hevonen jonka kanssa ne ovat syystä tai toisesta vähän hankalia. Epper ei valitettavasti ole ensimmäinen hevonen jonka olen saanut laukannostoissa jumittumaan ja "hermostumaan" ihan täysin. 

lauantai 11. tammikuuta 2014

Estetreenissä kaaria ja kiemuroita

Lauantaiaamuna ei nukuttu pitkään sillä estetunti kolmen hengen porukallemme alkoi kello 8.30. Ehtikin mennä nelisen viikkoa edellisestä hyppykerrasta Sulon kanssa, ja elättelin toiveita että sillä olisi edelleen säilynyt sama hyvä hyppyvire. Pitkästä aikaa oli ihan kunnon pakkanen (-15 astetta), joten laitoin alkuverryttelyn ajaksi toppahanskat käteen. Ei palellut sormia mutta ei myöskään ollut minkäänlaista tuntoa siitä mitä ohjan päässä tapahtuu. Herättelin Suloa liikkumaan oikein reippaasti, eikä se kovin paljon herättelyjä kaivannutkaan ennen kuin laukka alkoi olla sen verran pirteää että ope jo kehotti jarruttelemaan ja ottamaan parempaa kontrollia. Pitkän sivun keskelle oli ilmeisesti katolta pöllähtänyt ohut lumilaikku, ja sitä Sulo ensin tuijotteli ja väisteli korvat pystyssä. Kun laikun yli oli päästy turvallisesti yhteen suuntaan niin sama ihmettely ja sivuaskeleet toistuivat vielä suunnan vaihduttua.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.
Ohjelmassa oli tänään rautaisannos kaarevia linjoja. Aloitettiin vasemmassa laukassa hyppäämällä kaksi kierrosta putkeen 11 metrin eli kolmen askeleen kaarevaa pysty-pysty-linjaa (kuvassa esteet 3 sekä vastakkaiseen suuntaan 5). Selvitimme linjan aika helpon oloisesti, ja jatkoimme myös sujuvasti vielä toisen kierroksen jolla käännettiin jälkimmäiseltä esteeltä oikeassa laukassa alas. Sulo vaihtoi laukan nätisti kun käänsin sen hypyssä selkeästi uuteen menosuuntaan. Hypättiin ongelmitta vielä lisäkierros laukanvaihdon kanssa.

Samaa kolmen askeleen linjaa tultiin seuraavaksi pari kierrosta toisin päin (esteet 5 ja 6), eli ensimmäiselle esteelle tuli tiukka 90 asteen käännös seinältä. Ajattelin tällaisen käännöksen vaativan reippaan laukan alle, ja hätiköin sitten liikaa hoputtaen Sulon huomaamattani liian kovaan vauhtiin. Viipotettiin ekalle esteelle holtittomasti ja pitkäksi venähtäneellä käännöksellä, ja ope toppuutteli että ei niin lujaa vaan selkeä tahti ja ohjaus. Lyhyemmällä ja hallitummalla laukalla päästiinkin linjalle paljon asiallisemmin ja saatiin parempi kaarre jälkimmäiselle esteelle.

Seuraavana vuorossa oli vähän helpompi 19 metrin kaareva tie pystyltä okserille oikeassa laukassa (esteet 1 ja 2) sekä kinkkinen 17 metrin tie (3 ja 4) johon saatiin merkkitötteröt auttamaan oikeaa reittivalintaa. 19 metrin linja tultiin viidellä laukalla, jolloin viimeisellä askeleella piti venyä eteen ja Sulo vastasikin eteenratsastukseeni oikein säpsäkästi. Ope vaan varoitteli että tuossa olisi käynyt huonosti jos Sulo olisikin laittanut jarrut pohjaan sillä olin vähän liian innokkaasti syöksymässä hyppyyn. 17 metrin linjalle ei laukanvaihto onnistunut sisäänhypyssä, joten Sulo korjaili tiukassa kaarteessa ristilaukan kautta mikä tietysti söi sujuvuutta. Silti päästiin viimeiselle esteelle melko nätisti kuudella askeleella.

Kaikki kolme kaarevaa linjaa yhdistettiin vielä kuuden esteen radaksi jota hypättiin kaksi kierrosta noin 70 cm korkeudella. Tämä olikin hankalille kiemuroille ihan riittävä estekorkeus. 19 m linjalle oli tavoitteenani nyt kuusi askelta eli hieman laajempi kaarre ja lyhyempi laukka kuin edelliskierroksella. En kuitenkaan malttanut ratsastaa aivan tarpeeksi tilavaa kaarretta, ja niinpä kuudella laukalla ajauduttiin pohjaan ja etupuomi tuli okserista alas. 17 m linja meni taas ristilaukan kautta, sillä en saanut Sulolle suuntaa kunnolla tiedotettua vaan se oli menossa ensin väärää estettä kohti. Ope muistutti ratsastamaan 11 m linjalle riittävän lyhyttä laukkaa jottei väli kävisi ahtaaksi, mutta kun viitosesteelle tuli pieni hyppy läheltä niin jäätiinkin itse asiassa jopa vähän kauas kutoselta. Kaiken lisäksi tultiin kaarre väärässä laukassa kun vaihto ei pikkuhypyssä onnistunut.

Viimeiselle hyppykierrokselle lähdin tietenkin parantamaan suoritusta ja tämä onneksi onnistuikin. 19 m linjalle valitsin nyt viiden askeleen vaihtoehdon eli oikaisin kaarretta hieman ja ratsastin laukkaa eteen. Okserille päästiin näin oikein sujuvasti ja hyvin. Vaihto kolmosesteellä onnistui vihdoin, joten saatiin parempi kaarre neloselle nyt viidellä askeleella. Paikka jäi vähän kauas ja tässä tuli pieni epävarmuushetki kun en ollut aivan varma lähteekö Sulo heti kaarteesta hyppyyn näin kaukaa. Lähtihän se. Kolmen askeleen linjalle saatiin lopuksi oikein nätti suoritus jossa ei hätiköinnillä ollut enää sijaa vaan mentiin helposti ja hallitusti hyvässä rytmissä ja hyvällä tiellä. Kokonaisuutena tämä viimeinen rata oli oikein mainio. 



Sulo oli tosiaan edelleen aivan yhtä hyvässä vireessä kuin ennen joulua, ja hyppääminen oli näin ollen varman oloista. Tällaisella Sulolla on mahtava hypätä! Ainoa epävarma tässä olin minä itse, ja niinpä sitten aluksi lähdin ratsastamaan laukkaan liikaa vauhtia ja kiirettä. Ei se vauhti todellakaan ole aina oikea ratkaisu, eikä ole mitään syytä tulla esteille hätäisesti vaikka tie näyttäisikin vähän hankalalta. Tahdikas ja hallittu meno toimii paljon paremmin, joten pois hätiköinti ja kiire ja sen sijaan maltti mukaan niin hyvä tulee.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Tasaisen toimivaa

Pitkästä aikaa sain koulutunnille Jussin, ja olin tästä tietysti mielissäni. Vähän kyllä epäilytti osaisinko Jussin selässä ollenkaan istua mentyäni viime kuukaudet vain kapoisemmilla ratsuilla. Kieltämättä istunnan kanssa oli hankaluutensa (milloinkas ei), mutta siitä huolimatta tunti vierähti mukavissa merkeissä.

Tehtävänä oli pohkeenväistöä pitkällä sivulla uraa pitkin ensin käynnissä ja myöhemmin harjoitusravissa, sekä päädyissä ympyrätyöskentelyä ravissa ja laukassa. Väistöissä perusongelmana oli Jussin pieni jyrääminen pidätettä vastaan niin että etuosa meinasi vyöryä ulos tehtävästä. Käyntiväistö sujui heti paremmin kun sain pidätteen menosuunnan ohjalla läpi ja etuosan odottamaan että takajalat ehti astua ristiin. Vasenta pohjetta väistäessä meinasi oikea lapa pullahtaa helposti karkuun, missä tilanteessa ohjeena oli kääntää asetusta menosuuntaan ja muuttaa liike hetkellisesti sulkutaivutukseksi. Oikeaa pohjetta väistäessä sen sijaan asetus meinasi tahattomasti kääntyä menosuuntaan, joten oikea ohja sai asettaa melko vahvastikin. Ravissa etuosan vyöryntäongelma paheni ja väistöt jäi usein aika loiviksi ja väkinäisiksi. Auttaisi varmaan jos saisi istuttua jämäkämmin satulassa ja tehtyä kunnon pidätteen sitä kautta sen sijaan että Jussi pääsee vähän kiskomaan etukumaraan. Ihan tunnin loppuun saatiin pätkä melko kivaa raviväistöä vasempaan kierrokseen siinä vaiheessa kun Jussi oli muutenkin vähän keventynyt edestä.

Ravissa Jussi liikkui tänään alusta alkaen oikein mukavassa, tasaisen pyöreässä muodossa. Tällä kertaa raami oli lisäksi aika ryhdikäskin, ja kuten ope huomautti ei Jussi sulkenut leukakulmaa liikaa kuten sillä usein on tapana, vaan piti aika hyvin niskan korkeimpana kohtana. Alkutunnista vaikutti siltä kuin Jussi olisi vähän turhan raskas kädelle, mutta voi olla että edelleen tulkitsen virheellisesti korrektin tuntuman ja muodon olevan "liian vahva edestä" kun taas "ihanan kevyt" tarkoittaakin Jussin tapauksessa kuolaimen alla tyhjänä kulkemista. Tunnin edetessä tuntuma kuitenkin muuttui pikkuhiljaa kevyemmän oloiseksi käymättä silti tyhjäksi. Tänään kyllä mielestäni tunnistin aika hyvin ne hetket kun Jussi sukelsi kuolaimen alle, ja korjasin tällöin ratsastamalla eteen ja kohottamalla niskaa ohjalla. Suoruutta ope neuvoi korjaamaan ratsastamalla vasemmassa kierroksessa hetkittäin vasta-asetuksessa niin että ulkokäsi on se joka myötää ja sisäkäsi pitää tasaisen tuen. Näin saatiin ympyröillä etuosaa siirtymään sisäänpäin takaosan eteen ja ulkolapa paremmin kontrolliin.

Vaikka Jussi liikkuikin pyöreänä oli ravissa silti sen verran pomputusta että etenkin harjoitusravissa istunta pääsi leviämään. Tänäänkin tuntui siltä että oikeaan kierrokseen oli kamalan hankala istua ja pompin ja heiluin aivan tolkuttomasti. Vasemmalle pääsin mielestäni paremmin mukautumaan raviin enkä pomppinut, mutta videoita katsellessa näytti pikemminkin siltä kuin olisin istunut oikealle paremmin. Hmm? Oikea lonkka oli tuttuun tapaan se ongelmakohta, ja oikea pohje heilui vielä huomattavasti vasenta enemmän. Ope kehottikin pudottamaan oikean jalan pidemmäksi etureittä rentouttaen, mutta niin keventäen kuin harjoitusravissakin oli oikean kantapään alaspainaminen käytännössä mahdotonta.

Laukka oli oikealle aika jähmeän oloista töksötystä. Kun lopulta oivalsin että tässä tilanteessa kannattaa vaan ratsastaa kunnolla eteen alkoi laukka rullata hieman paremmin ja jopa pyöreyttäkin löytyä. Ope muistutteli taas pysäyttämään istuinluut ja varomaan laukan mukana heijaamista sekä tavoittelemaan samaa tunnetta jonka viime viikolla löysin Peran laukassa. Vasen laukka oli lähtökohtaisesti sujuvampaa ja pyöreys parempi. Ohje oli käyttää pientä vasta-asetusta myös laukkaympyrällä. Laukan rullatessa pyöreänä löysin istuntaankin parempaa ja vakaampaa fiilistä niin että ainakin hetken olin istuvinani hiljaa istuinluiden päällä. Pienellä lisäaktivoinnilla Jussi otti takajalkoja hyvin töihin, ja ope kehuikin tunnin lopuksi että vasen laukka oli oikein hyvää. Päivänselvä ero oli kyllä havaittavissa tönkön oikean laukan ja sujuvan vasemman laukan välillä.

Loppukeventelyissä annoin Jussin venyttää vähän pidempään ja matalampaan muotoon, ja tässä vaiheessa ravi tuntui oikein letkeältä ja joustavalta. Testasin vielä lopuksi harjoitusravin ja totesin että nyt ravissa oli miellyttävä istua, joten tässä vaiheessa tuntia selkä ja takaosa varmaankin työskentelivät paremmin kuin aikaisemmin. Toki varmaan omakin kroppa oli lämmennyt niin että istuminen tuli helpommaksi.



Olipa mukavaa mennä pitkästä aikaa ihanalla Jussilla! Taitaa vaan olla turha haaveilla että osaisin ikipäivänä istua nätisti tällaisen muhkun selässä. Lonkkien jumeista lähtevät ongelmat vaan korostuu sitä mukaa kun hevonen levenee. Jussi kyllä näemmä voi liikkua ihan hyvin istunnan puutteista huolimatta, mutta varmasti se suorittaisi tehtävät vielä paremmin jos kuski hallitsisi kroppansa kunnolla.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Aina vinossa

Joulutauon jälkeen palattiin vihdoin normaaliin ohjelmaan myös tiistain osalta. Vuorossa oli koulutunti muutamalla maapuomilla höystettynä ja menin Sulolla. Olin valmistautunut venyttelyjen osalta tällä kertaa melko hyvin, joten koulusatulassa istuminen ei ollut aivan niin mahdotonta. Voi myös olla että poikkeuksellisen hyvällä alkulämmittelyllä (5 km kävely bussipysäkiltä tallille, pikamarssina taittui 40 minuutissa) oli osuutta asiaan. Sulokin oli tänään oikein mainio eli reipas ja reagoiva mutta kuitenkin rento.

Viime viikon oivalluksista innostuneena ajattelin kokeilla josko Sulonkin voisi saada pyöristymään eteen ja alas pitämällä ohjan ihan kevyenä ja hakemalla tuntumalle venytyksen pohkeesta eteen. Tämä ei kuitenkaan onnistunut samalla reseptillä kuin Peran kanssa, sillä vaikka Sulo reagoi pohkeesta herkästi eteen ei se millään muotoa lähtenyt samalla pyöristämään selkää tai kaulaa. Pyrin kuitenkin aloittamaan sekä käynnissä että ravissa verryttelyn "kiltillä kädellä" eli antaen ohjaa aavistuksen pidemmäksi ja yrittäen välttää kaikkea ylimääräistä värkkäämistä saati taakse vetämistä. Ainakin Sulo liikkui näin hieman rennompana eli ei katsonut yläkautta silmiin vaikkei pyöreänä mennytkään. Pitäessäni kädet hiljaa kävi vaan valitettavasti niin etten läheskään tarpeeksi asettanut kulmiin ja ympyröille, mitä kautta se niskasta myötääminen olisi mahdollisesti voinut tapahtua.

Keventäminen tuntui jopa kohtuullisen luontevalta ottaen huomioon millaisessa satulassa istuin, vaikka vähän turhan etukumaraksi asento pakostakin tahtoi mennä. Tällä kertaa kuitenkin istuin kovin vinossa, ja vieläpä niin että suunnasta riippumatta paino putosi ympyröillä ulospäin. Vasempaan kierrokseenhan tämä on normisettiä, mutta eriskummallista että oikealle oli nyt samaa ongelmaa. Tämän johdosta Sulo liiraili kovasti sisäpohjetta vastaan etenkin oikeassa kierroksessa. Oikealle istunnan kanssa oli kaikin puolin enemmän ongelmia, minkä tulkitsin johtuvan siitä että olin saanut vasemman lonkan venyteltyä suhteellisen hyvin auki kun taas pahemmin jumittunut oikea lonkka ei samoilla venytyksillä hellittänyt yhtä tehokkaasti. Istuminen oli helpompaa vasempaan kierrokseen jumilonkan jäädessä ulos, kun taas sisäpuolella ollessaan oikean lonkan lukko tuhosi liikkeeseen mukautumista enemmän. Tältä se ainakin vaikutti.

Laukassa Sulo lähti varsin helposti pyöristymään kunhan vain asetin ja pidin ulko-ohjan kädessä sekä ratsastin pohkeesta hieman eteen hevosen myödätessä niskasta. Vasen kierros oli edelleen helpompi, mutta myös oikeassa laukassa tuli pyöreitä pätkiä jolloin alkoi olla jo jotain ideaa "kahdella ohjalla" liikkumisesta. Istuminenkin oli tietysti helpompaa hevosen liikkuessa oikein päin. Suorilla urilla kahden ohjan ja ulkotuen idea pääsi usein katoamaan, mutta ympyröillä taivuttaen se oli helppo löytää uudestaan. Laukassa jatkoin epämääräistä kallistelua ja painon pudottamista ympyrältä ulos, mikä tietenkin häiritsi Sulon liikkumista. Keskittyessäni istumaan keskellä satulaa molemmilla istuinluilla parani Sulon taipuminen ja apujen välissä kulkeminen heti. Harmi vaan että heti keskittymisen siirtyessä vaikkapa takaisin asetuksiin keikahti istunta taas aivan yhtä vinoksi.

Askellajit verryteltyämme siirryttiin ratsastamaan ympyröille joilla ylitettiin kolmen puomin sarjaa ensin harjoitusravissa ja sitten laukassa. Ravissa puomit ylittyivät alun pienen jarruttelun jälkeen ihan hyvin jalkoja nostellen, mutta ei puhettakaan että Sulo olisi vieläkään liikkunut ravissa pyöreänä. Ei vaan mitenkään löytynyt samanlaista "otetta" kuin laukassa. Myös harjoitusravissa istuminen onnistui nyt siinä määrin hyvin että pystyin olemaan mielestäni aika hyvässä ryhdissä ja kippaamatta lantiota pahasti eteen. Pohkeet tietenkin heiluivat, mutta käsi pysyi vähän aiempaa paremmin vakaana mikä tarkoittaa että keskivartalossa oli asiat paremmalla tolalla. Kaukana ollaan hyvästä ja oikeasta istunnasta, mutta tuntui kuin asiat olisivat etenemässä oikeaan suuntaan niin että kamala istunta on hieman vähemmän kamala.

Laukassa oli aluksi käsittämättömiä vaikeuksia saada askel sopimaan ensimmäiselle puomille. Aivan kuin itsellä ei olisi ollut minkäänlaista etäisyyssilmää ja kykyä säätää laukkaa sen mukaan. Aloitettuamme puomit laukassa vasempaan kierrokseen tultiin ensin pari kertaa raville pudottaen kun ei vaan askelta saanut mitenkään täsmäämään. Sitten alkoi silmä toimia ja laukka olla paremmin avuilla, ja lopuilla kerroilla tähän suuntaan saatiin askel sopimaan nätisti. Sulo tuntui piristyvän puomeista, ja laukkaan tuli sopivasti lisäenergiaa minkä voimalla pyöreyskin parani. Puomien yli en silti onnistunut pyöreää muotoa säilyttämään vaan niiden kohdalla Sulo jännittyi aina ylös.

Oikeassa laukassa oli enemmän hankaluuksia askeleen sopimisen kanssa. Välillä näin etäisyyden ajoissa ja välillä taas en. Ongelma oli myös siinä että askeleen ollessa huono lähdin kovasti heittäytymään itse eteenpäin, jolloin Sulo ei ainakaan halunnut laukalla pysyä. Paras se olisi uskoa ettei hevonen venytä askelta puomia kohti yhtään sen enemmän vaikka ratsastaja kuinka heittäytyy liikkeen edelle. Ope sai jatkuvasti muistutella istumaan satulassa ja nojaamaan taakse hevosta odottaen. Toistojen myötä päästiin puomeille paremmalla prosentilla asiallisesti ja oma heittäytyminen väheni. Taisipa olla niin että jos jäin työstämään esimerkiksi asetusta ja pyöreyttä puomeille kaartaessa niin en saanut etäisyyttä katsottua ja sitten räpiköitiin puomeilla. Omaan suoruuteekin piti edelleen keskittyä sillä muutoin kallistelin laukassa holtittomasti. Tästä huolimatta myös oikeaan laukkaan löytyi ihan mukavia hetkiä jolloin Sulo pyöristyi ja jäi hyvin ulko-ohjalle.

Päivän pulma oli siis erityisesti istunnan vinous, joka nyt jostain syystä oikein ylikorostui. Ehkä myös tämä liittyy oikean ja vasemman lonkan jumiasteiden eroon? Vaikka olinkin vino vaikka mihin suuntaan ja tein alkeellisia tyhmyyksiä puomeille ratsastaessani niin siltikin tänään tuntui että ollaan menossa parempaan suuntaan ajatellen minun ja Sulon toimivuutta ratsukkona (ja sitä miten siellä koulupenkissä istun). Pitää vaan jaksaa jatkaa venyttelyä, ja toivottavasti pilateksenkin kautta löytyisi jotain apuja esimerkiksi juuri vinouteen.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vinoja ja suoria lähestymisiä

Edellisestä estetunnista ehti kulua melkein kolmea viikkoa, mikä tuntui liian pitkältä tauolta omaa hyppyrutiinia ajatellen. Tänään joka tapauksessa oli vuorossa vuoden ensimmäiset estehyppelyt, ja ratsuksi tuli Elmo. Ennen tuntia havaittavissa oli pientä epävarmuuden ja jopa jännityksenkin tunnetta, sillä en ole Elmolla pariin kuukauteen hypännyt ja sitä ennen oli kerran jos toisenkin suuria kyydissäpysymisongelmia sekä jopa pieneen loukkaantumiseen johtanut maastoutuminen hankalan hypyn ja tasapainonmenetyksen seurauksena. Tänään ei kuitenkaan ohjelmistossa ollut oksereita, mikä oli helpotus ajatellen putoamistodennäköisyyttä. Teemana oli erilaisten lähestymisten harjoittelua, mikä olikin minulle ja Elmolle ratsukkona erittäin hyödyllinen treeniaihe. Lunta sujahteli alas maneesin katolta enemmän tai vähemmän äänekkäästi läpi tunnin, mutta Elmo ei tästä ollut moksiskaan.

Verryttelytehtävänä ratsastettiin käynnissä, ravissa ja lopulta laukassa maneesia ympäri ylittäen molemmissa päädyissä maapuomi kaarevalla tiellä. Elmo oli luonnollisestikin melkoisen hidas ja tahmea, ja ykköspäämääräni oli tietenkin aktiivisuuden ja pohkeeseen reagoinnin parantaminen. Aluksi kun ei oikein raipastakaan meinannut tapahtua mitään. Pidin kädet hiljaa ja olin stressaamatta siitä missä asennossa ponin pää oli samalla kun yritin aina muistaa palkita eteenpäin reagoimisesta. Vähitellen Elmon reagointi ja aktiivisuus parani siinä määrin että hetkiä jolloin eteenratsastavat avut pystyi vähäksi aikaa hiljentämään tuli tiheämpään, ja ravissa liikkuminen alkoi olla jos nyt ei varsinaisesti pyöreää niin edes aavistuksen vähemmän selkä alhaalla ja pää ylhäällä. Laukassa Elmo lähti jopa yllättävänkin hyvin sujumaan eteen, vaikka edelleen varsinkin kaarteissa piti hoputella ja samalla huolehtia ettei kynnetty aivan hurjan etupainoisena. Puomeille päästiin aluksi ihan hyviin paikkoihin, mutta kierrosten myötä Elmosta loppui paras puhti ja niin taisi käydä kuskillekin sillä Elmon ratsastaminen laukassa ei ole ihan kevyintä puuhaa. Tällöin paketti pääsi leviämään istuntaa myöten (ylävartalon soutaminen on varma merkki vatsalihasten väsähtämisestä), eikä askel enää sopinutkaan puomeille Elmon muuttuessa velton välinpitämättömäksi. Eteen ei viitsinyt reagoida muttei myöskään askelta puomin eteen lyhentää vaan pudotti mieluummin raville askeleen sopiessa huonosti.

Seuraavaksi hypättiin yksittäistä pientä pystyä suoralla lähestymisellä vasemmasta laukasta. Elmoa sai patistella laukkaan mutta estettä kohti se liikkui ihan sujuvasti ja reippaasti, ja kaikilla kolmella hyppykierroksella päästiin kuin itsestään sopivaan ponnistuspaikkaan. Esteen jälkeenkin Elmo pinkoi eteenpäin suorastaan innostuneena mikä oli tietenkin hyvä juttu. Hypyt tuppasi ajautumaan esteen oikeaan reunaan, mikä johtui ainakin osaksi siitä että kaarre estelinjalle liukui huomaamatta turhan pitkälle. Vähän lisää huolellisuutta siis vielä lähestymiseen tältä osin.

Sitten vuorossa oli vinolähestymisiä kentän keskellä olevalle ristikolle, jota hypeltiin kahdeksikkona laukkaa vaihtaen ja lisäksi päädyissä maapuomit ylittäen. Kahdeksikkomme alkoi kovin laiskalla ja pienellä hypyllä, ja kun lisäksi Elmo jäi tulosuuntaan taipuneeksi niin laukka ei tietenkään vaihtunut. Toisesta suunnasta päästiin esteelle suorempana ja isommalla hypyllä, ja vaihto oikeasta vasempaan laukkaan onnistui Elmolta helposti. Jatkoimme uuden kahdeksikkokierroksen ja ope ohjeisti ratsastamaan esteelle vielä enempi vinottain. Hypyn vasemmasta oikeaan laukkaan Elmo ratkaisi omin päin samalla kun itse jäin himmailemaan ja odottamaan vielä pikkuaskelta esteen juureen. Ponin ratkaisu venyttää kauempaa oli kuitenkin toimivampi (vaihtoikin kaiken lisäksi!), ja näin pienellä esteellä selvisin yllätyksestä melko pienellä eteenhorjahduksella. Viimeinen hyppy oikeasta vasempaan laukkaan onnistui sitten samassa rytmissä ponin kanssa hyvästä paikasta ja nätisti vaihtaen.

Lopuksi tultiin kolmen esteen tehtävää joka sisälsi äskeisen vinoesteen pystynä vaihtaen vasemmasta oikeaan laukkaan, lävistäjäesteen oikeasta vasempaan vaihtaen ja viimeisenä suoran lähestymisen pitkän sivun suuntaiselle esteelle. Eka kierros hypättiin noin 60 cm korkeudella. Elmo lähti taas hiukka laiskasti liikkeelle, ja ratsastin vinoesteelle turhan huolimattomasti niin että se tuli hieman yllättäen eteen. Rämmittiin este hurjan etupainoisesti nenälleen könähtäen ja puomi tuli tietysti mukaan. Voihan nolouden huipentuma. Tästä sisuuntuneena hoputtelin Elmon takaisin laukkaan, ja lävistäjäesteelle päästiin lähestymään jo huomattavasti paremmalla energialla. Kun laukkaan löytyi pientä imua niin ponnistuspaikka oli helppo löytää, ja laukanvaihdonkin Elmo napsautti tällaisesta hypystä kohdilleen. Myös suoran lähestymisen este ylittyi tällä energialla oikein näppärästi.

Toinen kierros samoilla kolmella esteellä hypättiin hieman korotettuna, lävistäjäeste 70 cm:ssä ja viimeinen suoran lähestymisen este 75 cm:ssä (korkein este minkä olen Elmon kanssa hypännyt!). Elmoa sai kyllä kaarteissa ratsastaa eteen, mutta nyt se kuitenkin reagoi ja oli reippaasti menossa kohti esteitä. Nyt saimme vinoesteellekin ihan onnistuneen hypyn ja vaihdon. Lävistäjäesteelle tultiin aavistuksen lähelle, ja laukka jäi vaihtumatta vaikka hyppy olikin ihan asiallinen. Voisihan sitä vähän johtaakin eikä jättää vaihtoa pelkästään Elmon huoleksi. Viimeinen suora lähestyminen onnistui ihan nappiin ja näin päivän isoin este ylittyi helposti ja nätisti. Elmolla oli suhteellisen hyvä energia päällä ja tältä pohjalta oli esteelle helppo tulla.



Taas kävi niin että Elmo jätti tosi hyvän mielen vaikkei ihan kaikki tehtävät niin loistavasti sujuneetkaan. Vinolähestymiset olivat selvästi vähän hankalia mutta lävistäjällä ja suoralla tiellä lähestymiset onnistuivat mukavasti. Kivaa että Elmo liikkui esteitä kohti näinkin hyvin ja pikkuisen jopa innostui aina välillä. On se vaan paljon helpompaa löytää oikea ponnistuspaikka sekä ennen kaikkea olla hypyssä mukana silloin kun esteelle pääsee sujuvassa laukassa ja Elmo liikkuu vähän omallakin energialla. Melko etupainoisilta hypyt toki monesti tuntuivat, joten istunnan kanssa saa olla huolellinen ettei itse heittäydy liikaa eteen. Istunnan puolesta selvisin tänään ihan kelvollisesti, vaikka kantapäät toki saisivat pysyä vielä paremmin alhaalla tasapainottamassa ja parissa hypyssä huomasin pohkeiden heilahtavan taakse polvien puristaessa satulaan. Mutta hei, esteratsastusvuosi lähti ihan hyvin käyntiin, sillä toisin kuin viime vuonna en tipahtanut ainakaan heti ensimmäisellä tunnilla (toivottavasti en sitten seuraavillakaan)!

torstai 2. tammikuuta 2014

Pohkeilla pyöreäksi, osa 2

Varasin heti torstaille ekstratunnin joululahjalipulla, ja pääsinkin mukavasti jatkamaan Peran kanssa siitä mihin eilen jäätiin. Tänään ryhmässä oli täydempää eli seitsemän ratsukkoa, mutta tehtävät jatkuivat eilisellä teemalla eli pohjeapuihin painottaen ja tätä kautta kunnollista selän pyöreyttä tavoitellen.

Tämänpäiväiseen kuvioon kuului pääty-ympyrät molempiin päätyihin sekä ympyrän avoimelta sivulta noin 10 metrin voltti ulospäin. Näitä mentiin aluksi käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin. Ohjeena oli taas pitää ohja aavistuksen pidempänä ja yrittää saada pohkeella eteen ratsastaen hevonen venyttämään pyöreäksi eteen ja alas. Pera oli jälleen hidas pohkeelle, enkä saanut käyntiä kovin hyvin aktivoitua sinnikkäistä pohjeavuista huolimatta. Kiemurtelua ja luikertelua esiintyi nyt vähemmän, mutta aktiivisuuden ja reagoinnin suhteen meno vastasi eilistä. Aina kun Pera vastasi eteen ja pyöristyi pyrin hellittämään avut ja jättämään Peran rauhaan jotta se olisi huomannut että pohkeella käskeminen lakkaa heti kun askel reipastuu ja ylälinja pyöristyy.

Ravissakin kaivattiin ensin vähän aktivointia jotta pyöreyttä alkoi löytyä. Oikeaan kierrokseen keventäen Pera oli vielä turhan nukuksissa ja muoto näin ollen epätasaisempi. Peran hidastellessa taisin itse vähän ylikeventää. Vasempaan kierrokseen harjoitusravissa istuen alkoi sujuvuutta löytyä ja hevonen olla paremmin pohkeen edessä. Pikkuvolteilla ope muistutteli vielä huolehtimaan kaulan suoruudesta niin ettei koko niska pullahda asetuksen mukana sisään oikealle. Pientä huomiota siis ulko-apuihin, ja Perahan alkoi kulkea ravissa oikein mukavan oloisesti. Pyöreä muoto säilyi tasaisena kevyellä tuntumalla, eikä sen saavuttamiseksi tai ylläpitämiseksi tarvittu ohjalla värkkäämistä vaan käden pystyi pitämään ihan rauhallisena. Liikkuminen vaikutti pyöreältä läpi selän sillä ravissa oli pehmeä ja mukava istua, ja opelta tulikin kehuja että Pera ravaa hyvin ja takajalkojaan nätisti käyttäen.

Laukkaa työstettiin jälleen pääty-ympyröillä jaksottaen väliin käyntiä pikkuvolteilla. Käynnissä iski taas kovasti tahmavaihde päälle, ja laukan nostamiseen vaadittiin aika vahvoja apuja. Vasen laukka ympyrällä tuntui aivan alkuun mukavan aktiiviselta ja joustavalta, mutta sitten meno vähän lössähti ja paras energia sammui. Ope kommentoikin että vielä enemmän kivaa ja hyvää olisi laukasta voinut saada irti, ja olin samaa mieltä että hieman velton oloiseksi laukka lopulta jäi. Oikea laukka ei ollut ainakaan parempaa vaan ehkä taas hieman kulmikkaamman oloista. Pyöreällä kaulalla toki mentiin, mutta etuosaan olisi tarvittu parempaa ryhtiä ja painoa enemmän takaosalle. Oma keskikroppa kaipaisi jäntevöittämistä niin ettei Pera saisi vedettyä mukanaan etukumaraan. Etsiskelin taas sitä hyvää istuntaa jonka eilen löysin, ja ajoittain sainkin mielestäni tunteen istuinluiden päälle "pysähtymisestä" sekä luontevasta ja eleettömästä laukkaan mukautumisesta. En kuitenkaan onnistunut ihan kunnolla herättelemään vatsalihaksiani, ja ope varoitteli päästämästä selkää notkoon. Oikeassa laukassa piti myös muistaa myödätä sisäkädellä paremmin hevosen suuta kohti, ja aina kun rentoutin sisäkättä eteenpäin tuntui Pera nousevan selästä paremmin ylös. Pohkeita ja raippaa sai käyttää ihan ahkerasti takajalkojen herättelyyn, ja jokunen parempi laukka-askel sieltä löytyikin. Ihan loppuun asti ei oikein kumpikaan nyt jaksanut laukkatyöskentelyssä pinnistää vaan jäätiin asteelle "melkein mutta ei ihan".

Loppuraveissa meno oli mukavan kevyttä ja energistäkin. Fiilistelin vielä pienen hetken harjoitusraviin istuen, ja totesin että kyllä hevosen täytyy nyt liikkua oikeinpäin kun ravissa on näin tosi helppo istua eikä pohkeetkaan pahemmin heilu ja pompi. Jalat valui hevosen kylkiä pitkin ja jousto lantiosta, polvesta ja nilkasta tuli kuin itsestään. Ope totesikin että Pera liikkui tänään etenkin ravissa paremmin kuin eilen ja hyvin selkää pyöristäen. Muoto ei kuulemma myöskään painunut niin liioitellun syväksi kuin mihin Peralla usein on taipumusta. Ravi on Peralla luonnostaan heikoin askellaji kun taas käynti ja laukka ovat sen bravuureita, ja siinä mielessä tietysti erikoista että nimenomaan ravissa päästiin tänään loistamaan kun taas käynti ja laukka jäivät keskeneräisemmiksi. Hyvä kuitenkin että edes joku askellaji sujui niin että voi olla tosissaan tyytyväinen, ja erityisen kivaa on tietysti se että pyöreys löytyi korrektilla tavalla takaa eteen ratsastaen ja ihan kevyellä ja rauhallisella ohjastuntumalla.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kevyt tuntuma, napakka pohje

Vuoden 2014 ensimmäiselle tunnille ratsuksi sattui Pera. Uudenvuodenpäivänä tunnilla oli vain neljä ratsastajaa, joten tänään ehti saada tavallista enemmän henkilökohtaista ohjausta ja hyvä niin.

Päämääränä tänään oli ratsastaa hevonen selästä pyöreäksi pohkeella eteen aktivoiden ja välttäen kaikkea ylimääräistä vekslausta ohjalla. Aloitettiin käynnissä ympyröillä ja ohjeena oli pitää ohjat vähän pidempänä sekä pyrkiä venytykseen tuntumalle eteen ja alas. Ohja ei tee muuta kuin asettaa kevyesti ja huolehtii kaulan suoruudesta, ja pyöreys lähtee nimenomaan pohkeesta. Sainkin käden pidettyä hiljaa ja aivan kevyenä, ja pohkeesta eteen ratsastaen Pera lähti pyöristymään tuntumalle venyttäen. Käynnin aktiivisuus oli kuitenkin täysin puutteellista ja hevonen mahdottoman hidas pohkeelle, ja niinpä pyöreys ei jäänyt pysyväksi olotilaksi eikä selkä pyöristynyt kunnolla ylös. Käytin pohjetta minkä ehdin mutta Pera jatkoi tahmailua. Raipan naputuksiinkaan se ei kovin terävästi reagoinut. Ope sai jatkuvasti muistutella istumaan hiljaa sillä pohjetta käyttäessä lähdin työntämään myös istunnalla eteen käynnin tahdissa. Tahmakäynnissä meno oli myös kovin kiemurtelevaa, eli Pera lintsaili töistä parhaansa mukaan. Olihan se aina hetkellisesti parempi kun sain pohkeella hoputettua muutaman reippaamman käyntiaskeleen, mutta Peran upeaa pitkää käyntiä en saanut missään vaiheessa kunnolla esiin.

Jatkettiin samaa selän pyöreyden haeskelua kevyessä ravissa vasemmalle, edelleen pidemmällä ohjalla ja pohjeapuihin keskittyen. Ravissa oli vähän helpompaa kun ei liike jumittunut samalla lailla paikoilleen, mutta hidas pohkeelle Pera oli edelleen ja kiemurteli ja liiraili oman mielensä mukaan. Kaulaan pyöreyttä kyllä löytyi ja vieläpä tehtävänannon mukaisesti eli kevyellä ja vakaalla tuntumalla, mutta edelleen selkä ja takajalat olisivat saaneet työskennellä paljon paremmin. Välillä pyöreys katosi, ja tällöin lähdin helposti kumartumaan eteenpäin kohti hevosen kaulaa. Ylävartalo pystyyn ja pohkeesta jälleen eteen oli ohje näihin tilanteisiin. Peran reagoidessa pohkeeseen huonosti tuli tietenkin houkutus käyttää oikotietä ja hakea nenä alas ohjalla pelaten, mutta nyt piti malttaa mielensä ja olla sortumatta tälläisiin keinoihin. Vakaalla kevyellä kädellä ja vahvalla pohkeella ratsastaen Pera pysyikin edestä paljon tasaisempana kuin mitä se on usein ollut silloin kun olen keskittynyt liikaa kädellä ratsastamiseen ja unohtanut pohkeet.

Vaihdettiin suunta oikealle ja työstettiin taas käyntiä hetki. Sama jumiminen ja kiemurtelu käynnissä jatkui, ja koin tuskastumisen hetkiä kun pelkkä oikeanmuotoisella ympyrällä pysyminenkin oli hankalaa lapojen puskiessa pohjetta vastaan. Ehdinkin miettiä että miten voin olla näin totaalisen pihalla Peran ratsastamisesta. Ravissa homma alkoi onneksi toimia paremmin, ja istuin nyt alas harjoitusraviin mikä myös teki työskentelystä luontevampaa vaikka jalat toki pomppivatkin kamalasti. Kroppa on niin jumissa edelleen että pomppiihan ne. Ope ohjasi käyttämään hetkittäin pientä vasta-asetusta, ja tätä kautta löytyi parempi ulkopuolen tuki sekä pyöreyttä liikkumiseen. Tuntuma oli ajoittain liiankin kevyt ja olematon, ja ope kehotti vielä keventämään hetken ja hakemaan energisempää ravia. Nyt Peran moottori alkoikin käynnistyä, tuntuma napakoitui sopivasti ja pyöreys alkoi säilyä tasaisemmin. En ollutkaan enää aivan pihalla, vaan idea pohkeella pyöreäksi ratsastamisesta tuntui nyt toimivan varsin mukavasti.

Laukassa muotoa sai jo vähän lyhentää mutta edelleen tavoitteena oli tietysti pyöreys läpi selän. Laukattiin pääty-ympyröillä ja otettiin väliin pätkiä käyntityötä keskiympyrällä. Pera oli käynnissä edelleen aivan mahdoton, ja jumitti ja kiemurteli oikein koko rahan edestä. Laukkaankin oli vaikea päästä jumivaihteen jäätyä päälle, mutta lopulta laukka nousi siinä silmänräpäyksessä kun lakkasin pyytämästä kauniisti ja pamautin sisäpohkeella kerran oikein napakasti. Vasemmassa laukassa Pera liikkuikin sitten ihan mukavasti, ja pääsin hyvin keskittymään istunnan korjailuihin kun ei laukkaan tarvinnut kovin paljon puuttua. Ensimmäisenä askeleena oli kropan suoristaminen pois sisäkierrosta eli oikea kylki hallintaan ja oikea "kainalo kiinni". Satulassa piti siirtyä hieman vasemmalle jotta tunsin kunnolla myös oikean istuinluun. Sisäohjaa hieman kevyemmäksi ja edelleen pohkeita, pohkeita, pohkeita hevosen vatsalihasten aktivoimiseksi. Laukka alkoi tuntua mukavan pyöreältä, vaikka muoto olikin melko matala edestä. Ope kehui Peran olevan nyt niin suora kuin Pera vain osaa olla.

Oikeassa laukassa takajalat tuntuivat paljon jäykemmiltä ja laukka kulmikkaammalta. Ope kehotti aktivoimaan ulkotakajalkaa laukan tahdissa, korjaamaan kaulan ja etuosan suoruutta pienillä vasta-asetuksilla sekä kohottamaan etuosaa ulko-ohjalla silloin kun Pera kävi raskaaksi kädelle. Pikkuhiljaa laukka alkoi pyöriä sujuvammin, mutta yhtä hyvää "joustoa" ja pyöreyttä ei askeleeseen kuitenkaan löytynyt kuin vasemmalle vaan liike jäi vielä vähän jumiin. Tässä vaiheessa Pera oli kuitenkin jo paljon reaktiivisempi niin että raipan kanssa sai olla jo suorastaan varovainen. Peran laukatessa kelvollisesti oli taas hyvä hetki istunnan fiksailuun. Alavatsaa ylös, vatsalihakset töihin, keskikroppa napakaksi, polvet irti, takareidet kiinni hevoseen ja ajatus istuinluiden "pysäyttämisestä" paikalleen satulaan. Ihme ja kumma istunta loksahtikin näillä mielikuvilla paikoilleen, ja löysin tunteen keskivartalon oikeasta käytöstä laukan mukana. Istunta toden totta jäi ikään kuin paikoilleen ilman mitään ylimääräistä heiluntaa samalla kun kuitenkin myötäili luontevasti liikkeen mukana, ja olo tuntui erittäin tasapainoiselta. Jalatkin pysyi nätisti alaspainettuina hevosen kylkiä pitkin. Keskittymisen siirtyessä hevosen eteenratsastamiseen ja suoristamiseen pääsi istunta vähän nuupahtamaan, mutta open tsemppauksella palikat löytyivät kohdilleen aina uudelleen.

Loppuraveissa palattiin hakemaan taas venytystä eteen-alas selkää kunnolla pyöristäen. Aluksi Pera ei lähtenyt venyttämään tarpeeksi, mutta pohkeesta eteen ratsastaen alkoi oikea suunta löytyä. Itselläni vaan oli taas kova hinku kallistua eteenpäin hevosen kaulan mukana. Heitin ohjaa välillä liikaakin pois niin että tuntuma ja ohjan tuki hävisi kokonaan, ja tällöin Pera tietysti kadotti pyöreyden. Kun hoksasin säilyttää kevyen tuntuman etenkin ulko-ohjalla koko ajan enkä päästänyt ohjaa lörpäksi niin pyöreys säilyi tasaisesti. Pera ravasi vihdoin hyvällä energialla ja pohkeen edessä, joten meno oli kevyttä ja mukavaa ja aivan eri maailmasta kuin alkutunnin jumitukset.

Jännää miten saman tunnin sisään mahtui sekä täydellisen kuutamollaolon alkeisratsastajahetkiä että onnistumisen riemua istuntapalasten loksahtaessa kohdalleen. Tunti oli myös aivan harvinaisen motivoiva kun ohjeita tuli paljon ja niitä noudattamalla onnistuin ihan tuntuvasti parantamaan niin hevosen liikkumista kuin ennen kaikkea omaa istuntaakin. Ei hassumpi aloitus ratsastusvuodelle. Erityisen hienoa oli tietenkin se että sain laukassa tunteen siitä miten siellä todella tulisi istua. Nyt tämä toimiva, korrekti istunta pitäisi vaan saada selkäytimeen niin että siitä tulisi luontainen ja automaattinen tapa.