Einolan leiri, 15. tunti: hyvän mielen esterata

Leirimme päätöksenä ratsastettiin leikkimieliset estekisat. Ratsua sai toivoa vapaasti, ja kullekin ratsukolle valittiin kolmesta vaihtoehdosta sopivin estekorkeus. Olin arponut hevostoivettani Harrin ja Myrän välillä, ja lopulta päädyin Harriin, koska halusin hypätä sillä vielä toisen kerran tämän leirin aikana. Estekorkeuden päätin pitää mukavuusalueella eli menin kisat 75 sentin tasolla. Kisat ratsastettiin tyyliarvostelulla mutta ensisijaisesti virhepisteet huomioiden. Tavoitteenani oli asiallinen ja sujuva rata, josta jäisi hyvä mieli.

Kisat päästiin onneksi ratsastamaan ulkona, sillä leiri päättyi huomattavasti aurinkoisemmassa säässä kuin alkoi. Kenttä oli joiltain osin vähän pehmeä ja märkä, joten senkin puoleen olin tyytyväinen, että valitsin ennemmin pienemmän kuin isomman estekorkeuden. Verryttelyt ratsastettiin tiiviin tehokkaasti ja hevosia turhaan väsyttämättä. Hyppäsimme verryttelyesteenä lyhyen sivun suuntaisesti hypättävää pystyä, joka oli radalla este numero 6. Este ylitettiin pari kertaa molemmista suunnista, ja Harri meni mutkattomasti. Oikeassa laukassa se tuntui enemmän kaatuvan sisälapa edellä, mikä teki hyppäämisestä hieman jännittävää kun en esteelle ehtinyt oikein suoristaa. Varmistin, että Harri oli riittävästi hereillä, mutta en sen kummemmin alkanut työstää. Kohta menimmekin maneesiin odottamaan omaa vuoroa kisojen alkaessa.

Piirroksesta kiitos Annelle!

Rata oli sama eri korkeuksilla hyppääville ratsukoille, ja starttasimme 75 sentin porukasta ensimmäisenä. Otin uraa pitkin sujuvan laukan alle, ja ratsastin huolellisen tien ensimmäiselle esteelle. Harri imaisi esteelle hyvin, ja rata lähti sujuvasti käyntiin. Heti ensimmäiseltä esteeltä pitikin ratsastaa kaareva linja, joka oli noin 21 metriä. Tämä etäisyys meni suunnitelman mukaisesti viidellä laukalla Harrin edetessä hyvin. Kolmosesteelle tuli myös hyvä lähestyminen ja sujuva hyppy, ja ponnistuspaikat löytyivät todellakin kivasti Harrin lähtiessä helposti pohkeesta eteen. Laukkakin vaihtui lävistäjäesteellä, joten matka jatkui hyvässä rytmissä nelosesteelle eli lainelankulle. Jälleen hyvä hyppy, mutta ei ehkä aivan suorassa ja laukka vaihtui vääräksi. Tässä olikin pitkä suora korjata laukka, ja päädyin tekemään tämän ravin kautta. Myöhemmin hoksasin, että Harrihan taitaa nykyään vaihtaa myös lennosta, mutta vanhasta muistista otin sen ehkä turhaan raviin. Pääsimme kuitenkin rytmiin helposti takaisin, ja seuraavalle lävistäjäokserille tuli taas oikein sujuva hyppy. Kuutoseste oli se lyhyen sivun suuntaisesti ylitettävä pysty, ja tälle tuli radan ainoa huonompi lähestyminen. Askel ei oikein sopinut, ja tiukasta kaarteesta en uskaltanut lähettää Harria eteen vaan toin varmistellen pohjaan. Puomiin tuli kosketus, mutta ei pudotusta. Sitten laukkasimme vielä viimeiselle okserille, jolle tuli yhtä mukava hyppy kuin muillekin radan oksereille.

Tavoite oli saavutettu, eli rata oli asiallinen, sujuva ja jätti hyvän mielen. Laukka sujui eteen hyvässä rytmissä, paikat löytyivät näppärästi ja minulla oli koko ajan sellainen olo, että homma on hanskassa ja tämä kyllä osataan. Juuri tältä kuuluu esteradalla tuntua. Radalta kerätyt tyylipisteet olivat hyvää keskitasoa, ja yhdistettynä virhepisteettömään suoritukseen lopputuloksena oli kisan neljäs sija. Mukavasti onnistunut esterata oli hyvä päätös leirille, ja olin iloinen, että pääsin superkivalla Harrilla vielä tämän leirin aikana hyppäämään.

Leirikisan palkintojenjaon jälkeen oli ohjelmassa vielä todistusten jako, eli saimme kirjallisen tiivistelmän opettajien tekemistä huomioista. Omassa paperissani luki: "Sinulla on siisti istunta ja selkeä ajatus mitä teet ratsastuksessa. Apujenkäyttösi on tehokasta ja kuitenkin sopivan huomaamatonta. Hae vielä lisää ryhtiä hartioihin, lapaluut lähemmäs toisiaan. Silloin kannat kädet vielä paremmin ja ohjastuntuma paranee entisestään. Kun käännät hevosta, ota lantiokin mukaan kääntämiseen, Varo ettei jalka nouse kun joudut käyttämään pohjetta enemmän." Ei varsinaisesti siis mitään yllättävää, tosin ei istuntaani ole aiemmin taidettu siistiksi kehua. Joka tapauksessa on oikein hyvä saada tällainen selkeä yhteenveto kotiin vietäväksi. Mukaan leiriltä lähti todistuksen ja leirikisaruusukkeen lisäksi myös monta mukavaa muistoa tehokkaasta ja kivasta viikosta, joka oli alkuviikon haastavasta säästä huolimatta oikein onnistunut. Einolaan uudestaan!

Video leirikisaradasta tulossa myöhemmin!

Einolan leiri, 14. tunti: toiveuusinta Cindalla

Viimeisen leiripäivän aamuna ratsastettiin koulutunti. Hevosvalikoimassa oli mukana myös Cinda, jonka nappasin heti itselleni. Tunti ratsastettiin ulkokentällä ja sen piti uusi ope, jonka silmien alla emme olleet vielä tällä viikolla ratsastaneet.

Tunnin tehtäviin kuului avotaivutusta toisella pitkällä sivulla käynnissä ja ravissa sekä pääty-ympyröitä ravissa ja laukassa. Ope kiinnitti erityisen paljon huomiota istuntaan. Valitettavasti ainakin omalla kohdallani pääsi usein käymään niin, että jäin pyörimään kentän kauempaan päätyyn, jossa oli kuivaa ja parempi pohja, ja livahdin open silmien alta vetisestä ja upottavasta päädystä nopeasti ohitse. Toki kaukaisempaankin päätyyn tuli välillä ohjeita. Cindan toimintaperiaatteet olivat minulle jo teoriassa selvillä, eli yritin ratsastaa sitä mahdollisimman paljon pohkeella ja saada tuntuman tasaiseksi. Suurin osa tunnistahan siinä meni Cindan moottoria käynnistellessä, ja varsinkin alku oli varsin epätasaista menoa. Pohjetta, pohjetta, pohjetta. Ympyröillä ja varsinkin siellä vähemmän upottavalla pohjalla tuli kyllä ihan pyöreitä ja hyviäkin pätkiä. En tiedä kuvittelenko, mutta tuntui kuin Cinda olisi liikkunut nihkeämmin pehmeällä ja upottavalla kentällä kuin aikaisemmalla tunnilla maneesissa. Ope ohjeisti hakemaan vielä rentoutta ja pehmeyttä koko istuntaan sekä erityisesti hartioihin.

Laukkatyöskentely sai Cindaa paremmin liikkeelle ja pyöreäksi. Tuntuma jäi kuitenkin vielä melko tyhjäksi, joten pohjetta olisi tarvittu luultavasti vieläkin lisää, jotta poni olisi ollut aivan rehellisesti ohjan ja pohkeen välissä. Oikeassa laukassa mentiin ympyrällä paremmin ulko-ohjan tuella, mutta vasemmassa laukassa taipuminen ei ollut yhtä nättiä, ja pyörin ympyrällä jonkin aikaa ennen kuin Cinda loksahti taas pyöreäksi. Yritin löytää vielä sitä kunnollista tuntumaa laukassa, mutta jouduin tyytymään pyöreänä laukkaamisen hieman tyhjällä ohjalla. Loppuraveissa Cinda liikkui jo melko kivasti eteenpäin, ja venytti vähän kaulaakin.

Tällä tunnilla ei tullut aivan samanlaisia vau-fiiliksiä kuin edellisellä kerralla Cindan kanssa, vaikka kivoja pätkiä poni tarjosikin silloin kun liikkui aktiivisesti ja tasoittui. Pohkeella olisi pitänyt ilmeisesti ratsastaa vieläkin enemmän ja napakammin, ja olisi kyllä hirmuisen kätevää, jos osaisi istua rennosti ja jäntevästi myös silloin, kun poni liikkuu selkä alhaalla ja poissa tuntumalta. Ehkä odotin tältä tunnilta vielä parempaa menoa, mutta olihan se Cinda taas ihana. Onneksi pääsin ratsastamaan sillä edes nämä kaksi kertaa leiriviikon aikana.

Einolan leiri, 13. tunti: yömaasto

Viimeisestä leiri-illasta ja kolmen sadepäivän jälkeen lopulta poutaantuneesta säästä otettiin kaikki irti yömaaston merkeissä. Toivoin maastoon Nuppua, jolla menin viime vuonna mukavan uittomaaston. Nupun sitten sainkin, joten pääsin tutun ja turvallisen maastomopon kyytiin. Leiriohjelmassa maasto oli nimellä "rauhallinen vaellus rajalle", mutta rauhallinen on tietysti suhteellinen käsite. Ratsastimme vajaan kahden tunnin lenkin iltakymmenestä eteenpäin, ja reitti kulki rajavyöhykkeen tuntumassa siten, että pääsimme katselemaan maisemaa Venäjän rajan yli. Sää oli edelleen pilvinen ja pientä sadettakin ripotteli niskaan lenkin aikana, joten ilta oli kesäillaksi varsin pimeä ainakin pohjoisen valoisampiin öihin tottuneelle. Tunnelmaa!

Reitti kulki koko matkan pikkuteitä, jotka olivat osin päällystettyjä ja osin hiekkateitä. Laukkapätkiä otettiin yhteensä kolme, ja niillä mentiin eikä meinattu. Viime vuoden uittomaaston kokeneena ei tullut yllätyksenä, että näissä maastoissa on sitten vauhtia. Nuppu laukkasi 11 hevosen letkassa kolmanneksi viimeisenä korvat tötteröllä, mutta pystyin säätelemään vauhtia ongelmitta sen verran, että sopiva turvaväli edellä menevän kavioista sinkoileviin kiviin säilyi. Kylläpä oli kivaa mennä kunnolla lujaa! Rajavaellusmaasto oli ehdottomasti käymisen arvoinen kokemus, joka huipensi hienolla tavalla leiriviikon intensiivisimmän päivän.

Einolan leiri, 12. tunti: kiva pieni Pinkki

Torstain ensimmäinen koulutunti oli hieman masentava, mutta ei muuta kuin uutta putkeen! Alkuillasta ratsastimme nimittäin lisätunnin, joka oli varhain leirin maksaneille ilmainen. Tunnille oli valittavana myös harvemmin tarjolla olleita hevosvaihtoehtoja, ja päädyin valitsemaan Ein Think Pink -tamman. Kuten nimestä voi päätellä, Pinkki edustaa tallin omaa kasvatusta. Kyseessä on nuori welsh part bred -poni, ikää 7 vuotta ja säkäkorkeus noin 140 senttiä. Sen kokoinen WPB-poni on tosiaankin pikkuruinen! Sirolla pikku Pinkillä oli kaviotkin kuin varsalla.

Ulkomuodon perusteella arvioin Pinkin olevan ratsastaessa taipuvainen tuntuman epätasaisuuteen ja jännittyneenä kirahvina kulkemiseen. Olin kuitenkin väärässä sikäli, että Pinkki oli tuntumalla yllättävänkin tasainen, vaikka aluksi ei pyöreänä liikkunutkaan. Helpompihan tätä oli lähteä ratsastamaan kuin Cindaa tai Valtsua. Pyrin olemaan alussa itse hyvin rento ja tasainen enkä alkanut Pinkkiä painostaa, vaan ratsastin vain pohkeella hieman eteen. Aluksi teimme pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa siksakkina uralta sisään ja takaisin, sekä pyörittelimme pääty-ympyröitä. Pinkki rentoutui melko nopeasti, ja takaosan käynnistyessä liikkumaan kunnolla alkoi tulla myös pyöreämpää muotoa. Raviväistöissä poni tuppasi jonkin verran jännittymään, mutta muutoin meno oli mukavan rentoa. Pinkkiä pystyi ratsastamaan pienin ja kevyin avuin ja sen ravi oli melko tasaista, joten kykenin olemaan itsekin rento ja pehmeä. Ympyröillä tärkeintä olivat ulkoavut, sillä etenkin oikeassa kierroksessa poni pyrki liiraamaan ulospäin banaaniksi taipuneena. Kun ulkoavut menivät läpi niin pyöreyttäkin tuli vielä lisää. Mehän tulimmekin ihan mukavasti juttuun Pinkin kanssa!

Siirryimme työskentelemään suurelle keskiympyrälle, jossa ratsastettiin myötä- ja vasta-asetuksessa sekä pienennettiin ja suurennettiin ympyrää väistöjen avulla. Tässä tuli taas mukavasti ratsastettua ulkokylkeä parempaan kontrolliin ja ponia suoraksi. Ulko-ohjan tuella liikkuessaan Pinkki toimi kivasti, mutta ulkolapaa piti kyllä tarkkailla. Ravia sai jonkin verran aktivoida eteenpäin, jotta Pinkki todella työskenteli eikä jäänyt hipsuttelemaan paikoilleen. Ympyrällä otettiin myös laukkaa molempiin suuntiin, ja myös laukassa käytettiin vasta-asetusta. Vasenta laukkaa en saanut ratsastettua tarpeeksi aktiiviseksi ja rullaavaksi, vaan Pinkki jäi liikkumaan selkä alhaalla ja itseään säästellen. Oikea laukka lähti lopulta tehokkaammin pohkeesta eteen, ja tuntumallekin löytyi jo jotain mitä ratsastaa. Lopuksi saimme vielä tehtäväksi nostaa ympyrälle käynnistä vastalaukan. Tämä osoittautui kuitenkin liian haastavaksi palaksi, eikä vastalaukka noussut sitten millään. Suoralla urallakaan vastalaukan nostaminen ei ollut aivan läpihuutojuttu, mutta pientä kiemuraa hyödyntäen sain Pinkin lopulta nostamaan vastalaukan muutamia kertoja.

Ei haittaa, vaikka vastalaukkatehtävä ympyrällä olikin meille liikaa. Muuten meni varsin mukavasti, ja olin oikein positiivisesti yllättynyt, miten kiva poni Pinkki oli. Osasin ratsastaa nyt riittävän rennosti ja pehmeästi mutta samalla määrätietoisesti, ja Pinkki toimi etenkin ravissa hyvin. Luulenpa, että minun on tavallaan helpompi ratsastaa tällaisia hyvin kevyin avuin toimivia poneja, jotka eivät vaadi juurikaan voimaa. Vuonohevospötikän kanssa ei tänään (istunnan) voima riittänyt, mutta höyhenenkevyt Pinkki oli minulle toimivampi ratsu.

Einolan leiri, 11. tunti: kanget ja kadonnut tuntuma

Torstain toisella tunnilla sai harjoitella kangilla ratsastamista. Yleensä olen kankia vierastanut ja pitänyt niitä tasoiselleni ratsastajalle vielä turhana juttuna, mutta nyt päätin kokeilla vaihteeksi kaksien ohjien kanssa ratsastamista. Ratsuksi valikoitui jälleen Nuppu, joten ainakin heppa oli tuttu. Mikä lie mielenhäiriö ollut, kun ajattelin, että Nupun voisi kangilla saada kulkemaan vähän paremmassa ja ryhdikkäämmässä muodossa. Hah! Luulisi minun jo oppineen, että kanget eivät ole tällainen ihmekeino vaan pikemminkin ne tekevät ratsastamisesta hankalampaa kuin helpompaa.

Ratsastimme tunnilla myös hieman vaativamman tason tehtäviä, eli avo- ja sulkutaivutuksia sekä vastalaukkaa ensin loivalla kiemuralla ja myöhemmin koko kenttää ympäri päätyjä pyöristäen. Nyt tosiaan ratsastimme ulkokentällä, ja sateen pehmittämästä pohjasta huolimatta Nuppu vaikutti liikkuvan täällä reippaammin kuin maneesissa. En päässyt pohkeella niin hyvin "käsiksi" poniin, vaan pikemminkin pidätteet olisi täytynyt saada paremmin läpi. Suurimman osan tunnista menin aivan löysällä kankiohjalla, joten ei kangella ollut juuri muuta virkaa kuin olla ylimääräisenä ohjana kädessä. Siinähän se ongelma sitten olikin. En vain löytänyt tasaista mutta elävää tuntumaa nivelohjaan läheskään niin hyvin kuin tavallisesti, vaan koko ajan ohja tahtoi valua huomaamatta vähän löysäksi tai vaihtoehtoisesti puristin sitä liian jähmeällä kädellä. Tuntuman lisäksi petti myös istunnan pito. Nuppu mennä humputti puolipidätteitä kuuntelematta, enkä pysynyt jämäkästi satulassa vaan olin istunnan osalta aivan vietävissä. Taisinpa tunnin kuluessa jo vähän luovuttaakin, kun ei mistään tahtonut tulla mitään. Se napakkuus, jota olin leiriviikon aikana ajoittain itsestäni saanut esiin, loisti nyt poissaolollaan.

Avot ja sulut menivät meidän osaltamme aivan höpöksi, kun ei Nuppu tosiaankaan edes kuunnellut pidätettä vaan jyräsi tehtävistä ulos. Avojen ja sulkujen välissä ratsastettiin voltti, jolla ope käski taivuttaa Nuppua oikein ronskisti sisäohjalla. Voltilla tuli vähän tasaisempaa tuntumaa ja kaulakin kaarelle kun taivutin ohjeiden mukaisesti, mutta avoihin ja sulkuihin eivät nyt rahkeet riittäneet. Vastalaukat Nuppu suoritti työteliäästi ja ihan tasapainoisestikin, vaikka muoto oli tosiaan pitkä ja avoin. Tunnin lopuksi ratsastimme vielä muutamat ravilisäykset lävistäjällä. Ensin tein sen virheen, että heitin ravia eteen ratsastaessa tuntumaa entisestään pois. Silloin ei askel tietenkään lähtenyt kunnolla venymään ylämäkeen. Tuntuman pitäen keskiravi parani, ja viimeisellä lävistäjällämme tuli tunnin kenties ainoa onnistunut pätkä Nupun lähtiessä venyttämään askelta kunnolla ja samalla kuolaimeen tukeutuen. Tuntui mainiolta, ja olipa kyllä harmi, että juuri tämä pätkämme jäi opelta näkemättä!

Tunnin jälkeen oli mieli melko matalalla. Kankiohjat kädessä laittoivat pasmat ilmeisesti ihan sekaisin tuntuman kanssa, enkä osannut ratsastaa Nuppua enää senkään vertaa kuin aikaisemmin pelkällä nivelellä. Arvelin myös, että minulta yksinkertaisesti loppui voima kesken Nupun ratsastamisessa, ja nyt tarkoitan erityisesti keskivartalon voimaa. Kun ravi lähti vyörymään eteenpäin ei minulla ollut enää mitään sanottavaa asiaan, vaan matkustin kyydissä kuin räsynukke. Myös pohkeen kanssa tuntui loppuvan voima siten, että tilanteissa, jotka vaativat voimakkaampaa pohkeen käyttöä, kärsi istunta huomattavasti. Kaiken kruunasi tietynlainen tekemisen päämäärättömyys. Tulipahan taas kokeiltua kankia, enkä usko niistä hevoselle olleen haittaa kun en kankiohjaa ottanut juurikaan tuntumalle. Taidan kuitenkin jättää kankikokeilut taas ainakin pariksi vuodeksi ja harjoitella tuntumaa sekä muita perusjuttuja lisää ennen seuraavaa kertaa.

Einolan leiri, 10. tunti: isot esteet

Torstai alkoi "leirin kohokohdalla" eli isojen esteiden tunnilla, jonka pystyimme onneksi hyppäämään ulkona sateen tauottua ja kentän kuivuttua paikoin jo ihan hyväksi. Isoille esteille halusin Harrin tai Myrän, ja päädyin lopulta Myrän satulaan. Viime vuonna isot esteet tuli hypättyä Harrilla, joten olipahan ainakin eri hevonen tällä kertaa. Myrän kanssa eiliset hyppelyt sujuivat mukavasti, joten sen kanssa oli hyvä jatkaa.

Verryttelyssä Myrä oli kovin hidas pohkeelle. Raipalla sain patisteltua sitä jonkin verran eteen, mutta laukan kokoamisesta ja lyhentämisestä ei paljon voinut haaveilla. Sinänsä laukka kyllä eteni, mutta hevonen ei ollut nopea pohkeelle. Laukassa saimme tehdä muutamat vaihdot lävistäjillä, ja näissä Myrä oli aivan haka. Vaihdot onnistuivat askeleessa ja täsmällisesti pyynnöstä. Vaihtojen yleisohjeena oli väistättää vanhan laukan ulkopohkeella hieman sivuun ennen vaihtoavun antamista.

Ratsastimme ensin kavalettipuomin yli muutaman kerran, ja sitten hyppäsimme pystyä, jonka molemmin puolin oli apupuomit. Tähän haluttiin mahdollisimman pyöreitä hyppyjä ja koko kroppa käyttöön hevoselta. Myrä tuli ihan reippaasti esteelle, mutta ajautui vasenta reunaa kohti. Edelleen pohje olisi saanut olla ponnistuksessa napakammin mukana, jotta hypyistä olisi tullut vielä pyöreämpiä. Seuraavaksi mukaan lisättiin hyppy lainelankkuesteelle, jolta tuli kuuden laukan kaareva linja samalle apupuomipystylle. Myrä tuli linjalle ihan reippaasti, mutta ainakin kertaalleen otimme kuuden laukan kaarelle seitsemännenkin askeleen kun ratsastin tien liian laajana. Myös laukan vaihtuminen lainelankulla vääräksi jarrutti kaarteen sujuvuutta. Pystylle tuli kuitenkin ihan sujuvia hyppyjä myös esteen noustua korkeammaksi. Loppukorkeus oli arviolta metrin paikkeilla, ja Myrä meni kevyesti yli.

Verryttelyeste apupuomien kanssa.

Seuraava kahden esteen pätkä sisälsi lainelankun toisesta suunnasta sekä pitkän lähestymisen muuripystylle. Myrää piti edelleenkin aika lailla herätellä liikkeelle. Laukka periaatteessa eteni ihan hyvin, mutta esteelle ei ollut tarpeeksi imua. Muuripystylle ei askel tahtonut sopia, vaan mentiin aina vähän lähelle. Kun estettä nostettiin noin ysikymppiin eikä askel edelleenkään osunut nappiin, rupesi Myrä kiemurtamaan ja puski kertaalleen esteen ohi vasemmalta. Tämän jälkeen ratsastin esteelle valppaammin, ja varmistelin pohkeella ja raipalla jos Myrä alkoi hidastella. Pientä yliratsastamistakin taisi kiellon jälkeen olla, mutta siitä ei tullut sanomista.

Sitten siirryimme hyppäämään lävistäjällä olevaa okseria. Tämä oli The Este, jota nostettiin joka kierroksella. Alle hypättiin aina lainelankkueste rytmin löytämiseksi. Aloituskorkeus okserilla oli 80 senttiä, seuraavalla kierroksella 95 senttiä ja kolmannella 105 senttiä. Varmistelin edelleen aika paljon, sillä Myrältä puuttui kunnon imu esteelle. Otinkin lopulta kannukset jalkaan, ja niiden kanssa Myrä reagoi pohkeeseen paljon paremmin. Enää ei ollut onneksi kieltoaikeita, ja Myrä hyppäsi okserin joka kerta mukavan ketterästi. Ponnistuspaikka oli mielestäni aina aavistuksen lähellä estettä, mutta nousuokserilla tämä oli tietysti ihan korrektia. Myrän hyppyihin oli helppo mennä mukaan, ja hypyt olivat mukavan ilmavan oloisia. Ylitimme 105 senttiä korkean okserin, ja tämän jälkeen ei enää Myrälle korotettu vaan viimeisillä kierroksilla hyppäsimme omalla vuorollamme vain lainelankkuesteen sekä muuripystyn. Muuripysty olikin jäänyt vähän hampaankoloon, joten oli hyvä, että saimme hypätä sen vielä pari kertaa. Kannukset tosiaan sujuvoittivat laukkaa hyvin, ja viimeisellä kierroksella lähestymiset molemmille esteille olivat mielestäni varsin mukavia. Viimeisen hypyn muurille maltoin myös ratsastaa vähemmän hosuen ja käskien.

95 cm

105 cm

Tunnin suurin saavutus oli 105-senttisen yksittäisen okserin hyppääminen. Viime vuoden leirillä hyppäsin saman korkuisen esteen, mutta jumppasarjan päätteeksi. Yksittäisesteelle piti osata ratsastaa lähestyminen ihan eri malliin. Edistystä varmaan sekin, että tällä kertaa isojen esteiden tunti ei jännittänyt oikeastaan ollenkaan. Myrä oli edelleen kiva ja näppärä hyppyponi, tosin olisin kyllä voinut laittaa ne kannukset jo paljon aikaisemmassa vaiheessa ettei olisi tarvinnut niin paljon käskeä ja puskea. Myrän hypyt olivat mukavan kevyitä ja ketteriä, ja olin mielestäni hyvin mukana joka hypyssä. Yleisenä palautteena kaikille ope totesi, että kun on jo taitoa ratsastaa sileällä hevosta oikein päin niin esteilläkin voi alkaa hakea enemmän laatua tekemiseen, eikä vain tyytyä esteiden ylittämiseen. Ratsastetaan siis ajatuksen kanssa ja laadukkaita hyppyjä joka ikiselle esteelle, olivat ne sitten pieniä tai isoja.

Videota tulossa myöhemmin! Kuvista kiitos Hannalle.

Einolan leiri, 9. tunti: ekstraesteet

Keskiviikkoiltanakin ryhmämme meni lisätunnin, tällä kertaa esteitä. Toivoin Myrää, ja toive meni läpi. Aikaisemmin en ollut Myrällä hypännyt, mutta koulutunnilta jäi ihan positiivinen vaikutelma hevosesta, ja sitä oli kiva päästä kokeilemaan myös esteille.

Sileän verryttelyssä Myrä ei nyt oikein vakuuttanut, sillä se tuntui aika etupainoiselta ja raskaalta. En onnistunut sitä kevyeksi ratsastamaan, ja laukkakaan ei lähtenyt kunnolla pyörimään. Laukkapuomien ylitys isommalla ja pienemmällä ympyrällä onnistui kuitenkin ihan näppärästi, eli kyllä Myrä kääntyi yllättävänkin ketterästi.

Verryttelytehtävänä ylitimme ensin pientä pystyä, jolle lähestyttiin askeleen päässä olevan maapuomin kautta. Seuraavaksi maapuomi siirrettiin pois, ja ennen estettä käännettiin pieni laukkavoltti. Nämä tehtävät sujuivat mukavasti. Voltilla piti vähän nohittaa laukkaa, mutta Myrä puksutti tasaisen varmasti. Maapuomin siirryttyä esteen alle Myrä oli ”yllättynyt” ja loikkasi hassun isomman hypyn, mutta tässäkään ei ollut vaikea olla mukana. Havaitsin kuitenkin kiertyväni hypyissä aika paljon vasemmalle, eli jostain syystä Myrä sai tämän ilmiön voimakkaammin esille kuin esimerkiksi Harri tai Arttu.

Seuraavaksi menimme kahden esteen tehtävän pitkän sivun lopussa olevalta pystyltä päädyn kautta lävistäjäpystylle. Maneesissa tämä tarkoitti melko pientä ja tiukkaa kaarretta, joten kääntämisen kanssa sai olla tarkkana. Ensimmäisellä kierroksella Myrä pääsi yllättämään kääntymällä liiankin innokkaasti, joten molemmille esteille tultiin oikaisten. Kun tämä taipumus oli tiedossa, osasin säätää ratsastustani sen mukaisesti, ja toisella kierroksella keskityin ratsastamaan laajemmat kaarteet. Esteelle kääntymisen Myrä kyllä hoiti aivan itsekin, ja minun tehtäväkseni jäi toppuutella ennenaikaista kääntymistä. Lävistäjäesteellä Myrä teki näppärästi laukanvaihdotkin, joten sillä oli kyllä homma hanskassa.

Hyppäsimme yksittäisenä tehtävänä vielä suoraa linjaa pystyltä okserille. Etäisyys oli muistaakseni 14 metriä, mikä oli Myrälle varsin sopiva neljällä laukalla. Maneesissa kun oltiin, niin sain jopa ratsastaa välissä vähän eteen, ettei mukaan tikattu viidettä askelta. Linjalle kääntymisessä sai taaskin olla tarkkana, sillä Myrä pyrki oikaisemaan. Tässä suhteessa se muistutti kovasti Vakea, joka aivan samalla tavalla kanttailee kaarteita innostuessaan.

Lopuksi hyppäsimme viiden esteen mittaisen radan, johon kuuluivat jo harjoitellut tehtävät eli tiukahko kaarre pystyltä päädyn kautta lävistäjäesteelle, yksittäinen pysty pidemmällä lähestymisellä sekä suora linja. Tähän asti estekorkeus oli ollut noin 70-80 senttiä, ja radalle vielä nostettiin muutamaa estettä niin että korkeus oli pääsääntöisesti 80-85 senttiä sekä linjan päättävä okseri luultavasti noin 90 sentissä. Kahdella ensimmäisellä esteellä laukka ei sujunut tarpeeksi eteen, ja mentiin hieman pohjaan. Myrä nousi kuitenkin hyppyihin helposti myös läheltä. Kolmosesteelle tuli sujuva lähestyminen ja hyppy, ja suoralle linjalle tultiin sopivaa laukkaa joskin turhan paljon sisälle kaatuen. Hieman korkeampikin okseri ylittyi kevyesti, joten kokonaisuudessaan rata meni varsin sujuvasti.

Olipa kiva tunti ja kiva hevonen! En ehkä päässyt kovin paljon Myrään vaikuttamaan vaan se mennä puksutti ihan omilla säädöillään, mutta sillä oli kuitenkin helppoa ja hauskaa hypätä. Oikein näppärä pieni suokki, joka kääntyy ja loikkaa hieman raskaasta olemuksestaan huolimatta ketterästi. Jossain määrin Myrä oli jopa vähän vakemainen, joten ei ihme, että tykkäsin. Myränkin kanssa olisin voinut pitää pohkeet vielä paremmin kiinni, jotta hypyt olisivat olleet mahdollisimman teräviä sekä pohkeet pysyneet paikoillaan kyljissä. Tähän voisin kiinnittää huomiota myös kotona Vakella hypätessä.

Einolan leiri, 8. tunti: tasaisuus tulee pohkeista

Kolmannen leiripäivän koulutunnille sain vanhan tutun Ein Lucindan eli Cindan. Oli kiva päästä Cindan kyytiin myös tällä leirillä, sillä viime vuonna tykkäsin siitä kovasti. Cinda oli edeltävän viikon ollut lomalla ja lihotuskuurilla, ja nyt poni otettiin kokeeksi taas tunnille mahdollisimman kevyelle ratsastajalle. Odotin siis Cindan olevan ainakin jossain määrin jäykkä.

Aluksi ravailimme muutaman kierroksen sen enempää hevoselta pyytämättä, ja sen jälkeen alkoi taivuttelu ja työstäminen. Cinda oli alussa kovin nihkeä liikkumaan eteenpäin, ja selvää oli, että tästä seikasta johtui myös pystypäisyys ja tuntuman epätasaisuus. Periaatteessa kyllä tiesin aiemmasta kokemuksesta, että Cinda alkaisi toimia siinä vaiheessa, kun sen saisi liikkumaan ihan oikeasti pohkeesta eteenpäin. Ideana niin yksinkertainen, mutta toteutus on tietysti vaikeampaa. Ainakaan en erehtynyt luulemaan, että ohjalla värkkäämällä olisi voinut saada ihmeitä aikaan. Nyt tarvittiin siis pohkeita, pohkeita, pohkeita. Valitettavasti en kyennyt pitämään jalkaa rentona ja pitkänä kylkeä vasten, vaan polvi ja kantapää pääsivät nousemaan pohjetta käyttäessä. Näin ei pohkeessa ollut ihan oikeanlaista tehoa. Kun olin aikani patistellut Cindaa eteenpäin alkoi se jo vähän nyökätä niskastaan, mutta epätasaista oli vielä meno eikä lähellekään tarpeeksi energistä.

Laukkaverryttelyssä sain ensin laukata reippaammin kevyessä istunnassa, jotta saatiin Cindan liikettä vähän auki. Vieläkin oli vähän tahkeaa, mutta laukkaamisen myötä poni alkoi selvästi vetreytyä. Kun pääsin istumaan takaisin perusistuntaan tuli laukasta jo vähän pyöreämpääkin, mutta takajalkojen aktiivisuus ei tuntunut aivan riittävältä ja tuntuma oli helposti tyhjä. Laukassa kippuroin ylävartalo lysyssä, vaikka tietenkin pystympi ja jämäkämpi asento olisi edesauttanut laukan pyörittämistä. Ope kehottikin ratsastamaan laukkaa tehokkaammin istunnalla eteen sekä avaamaan omaa rintakehää, ja kyllä istunnan ryhdistäminen teki laukkaamisesta jotenkin napakampaa. Cindan laukka oli oikein mukavaa, tasapainoista ja muovautuvaa, ja sain laukassa ratsastettua ponin tässä vaiheessa paremmin tuntumaa kohti kuin ravissa.

Jatkoimme hommia harjoitusravissa hetken aikaa ympyrällä, ja keskityimme kääntämään etuosaa ulkoavuilla. Vähän epätasaista oli edelleen. Ope kehotti pitämään ohjastuntuman tasaisena Cindan epätasaisuudesta huolimatta, ja vastaankin sai ohjasta pitää jos ei poni lähtenyt asettumaan ja myötäämään niskasta. Pohkeesta tuntumaa kohti -ajatuksella Cinda loksahteli niskasta pyöreäksi hetkittäin, joten pikkuhiljaa alkoi tulla jo ihan kivoja pätkiä, mutta jos ravi vähänkään sammui palasi Cinda hirvimoodiin. Ope muistutteli kantamaan kädet, ja sain ohjeeksi myös myödätä ravia kropallani enemmän ylös ja alas kuin eteen ja taakse.

Tunnin tehtäviin kuului myös radan poikki ratsastamista kahden puomin välistä sekä neliöllä ratsastusta katkaisten kenttää molemmista päädystä. Tavoitteena oli suoruus ja kuuliaisuus ulkopohkeelle sekä tarkka kulmien ratsastus. Sain Cindan kääntymään pitkältä sivulta kentän poikki ihan asiallisesti asettuen ja pyöreänä ravaten, mutta kulma uralle palatessa oli vaikeampi. Tässä tuppasi tulemaan jännittymistä ja sisälle kaatumista. Kaiken tämän ohella piti myös edelleen muistaa ratsastaa ravia eteen eikä unohtua hissuttelemaan riittämätöntä mummohölkkää.

Ratsastimme lopuksi vielä kuviota, jossa pitkältä sivulta nostettiin vasen laukka, tehtiin laukassa päätyyn iso voltti ja palattiin pitkälle sivulle tullessa raviin. Ravissa puolestaan tuli aloittaa välittömästi laukan jälkeen pohkeenväistö uraa pitkin. Cindan meno, tai ehkä pikemminkin kuskin meno, parani koko ajan. Poni liikkui jo melko tasaisesti pyöreänä, mutta tavoittelin vielä vähän parempaa tuntumaa. Ope vihjaisi, että pohjetta lisää niin vielä paranee. Voltilla tuli aika mukavan tuntuista laukkaa takajalkojen päällä, ja muoto säilyi tuntuman tyhjyydestä huolimatta pyöreänä. Pohkeella ratsastaen myös laukassa löytyi vähän enemmän painetta tuntumaan. Laukan pyöriessä paremmin onnistuin istumaan vähän pystymmässä enkä enää niin pahasti kippuroinut ylävartalo lysyssä kuin aiempien laukkojen aikana

Lopuksi ravasimme vielä hetken uraa pitkin rentoutuen, ja Cinda kulki nyt tosi mukavasti. Moottori oli käynnistynyt, ja sen myötä muoto ja tuntuma pysyivät tasaisina. Ihanan kevyttä ja pehmeää! Vähän samanlaisia fiiliksiä olen päässyt kokemaan Pallen selässä. Olin aivan oikeilla jäljillä siinä, että Cinda piti vain ratsastaa liikkumaan oikeasti eteen, ja sitähän se opekin tolkutti läpi tunnin. Toteutus vaan on vähän vaikeampaa, kun poni ei oikein reagoi ja on epätasainen kirahvi edestä. Minulle tekee kyllä erittäin hyvää mennä tämän tyyppisillä ratsuilla, joiden tasoittuminen vaatii paljon pohjetta ja eteenratsastusta myös istunnalla. Lantiota eteen, vatsalihakset käyttöön, tasainen tuntuma ja pohkeet ympäri, siinä on toimiva resepti monen hevosen ratsastamisen. Cindan kanssa palkintona vaan oli aivan erityisen mukavaa menoa. Kyllä tässä on Einolasta ehdoton suosikkini koulutunneille!

Einolan leiri, 7. tunti: treenissä pituusesteet

Kolmannen leiripäivän aamutunnilla mentiin esteitä. Sade sen kuin jatkui, joten jälleen jouduimme ratsastamaan maneesissa. Tällä kertaa sain esteille Artun, joka olikin jo tuttu kaveri koulutunnilta. Arttu on tosiaan vasta 6-vuotias, mutta kuulemma oikein mukavasti hyppäävä. Minua hieman mietitytti sen tasapainottomuus ja laukan voimattomuus, sillä koulutunnilla laukkaaminen oli tosiaan ollut hieman epämääräistä. Oli kuitenkin mielenkiintoista kokeilla Arttua esteilläkin, sillä kiva ja lupaava ponihan se on. Arttu olikin hyppäämässä myös edellisen ryhmän tunnilla, joten ainakin tehtävät olivat sille tuttuja.

Verryttelyssä merkillepantavaa oli Artun vinous ja oikealle taipumisen mahdottomuus. Ei se muistaakseni maanantaina ihan tältä tuntunut. Ravissa toki mentiin pehmeämmin, mutta oikeassa laukassa Arttu viipotti lapa edellä ja kaula vasemmalle mutkalla. Ope kannusti taivuttamaan sitkeästi oikealle ja antamaan ulko-ohjalla kunnolla tilaa samalla, kun sisäpohkeen tuli olla nopea ja napakka. Eipä siitä taipumisesta valmista tullut, mutta ainakin laukka pysyi tänään paremmin yllä kuin viimeksi. Kevyessä istunnassa laukkaaminen tuntui olevan Artun mieleen.

Tunnin aiheena olivat pituusesteet eli okseri, viuhkaeste ja trippeli. Ensin hyppäsimme pientä okseria lävistäjällä. Kuten olin aavistellut, Artun kanssa ongelmallista oli lähestymiskaarteen sekä esteen jälkeisen linjan ratsastus. Itse esteelle Arttu kyllä imi hyvin ja hyppäsi näppärästi. Estelinjalla se ei vaan pysynyt suorassa pohkeiden välissä, ja hypyn jälkeen tuli aika voimakasta puskemista vasemmalle. Laukkakaan ei lävistäjäesteellä vaihtunut, joten poistumiskaarre oli vähän epämääräistä mökellystä. Lähestyminen oli helpompi ratsastaa seuraavaksi hypättävälle viuhkaesteelle, joka hypättiin pitkän sivun suuntaisella linjalla. Tässäkään ei Arttu pysynyt aina ihan suorassa, mutta hypyistä tuli enimmäkseen sujuvia. Korkeimmillaan viuhkaeste oli arviolta noin 80-85 senttiä. Ope kehotti pitämään käsiä leveällä lähestymisessä vinouksien estämiseksi, ja itse hypyssä käsivarsia olisi voinut ojentaa vielä enemmän eteen.

Vaihdoimme suuntaa hyppäämällä lävistäjällä sujuvasti noin 70 sentin tasaokserin, ja viimeisenä tehtävänä otimme vielä muutaman hypyn trippelille. Arttu alkoi tässä vaiheessa tuntua jo väsyneeltä, mutta se laukkasi esteelle hyvällä imulla. Ponnistuspaikat menivät turhankin lähelle, mutta parempi niin kuin hyppy trippelille kovin kaukaa. Hypyistä olisi vaan pitänyt saada vielä terävämpiä ja pontevampia. Ope ohjeistikin käyttämään napakammin pohjetta esteen edessä, jotta Arttu olisi saanut hyppyyn lisäpotkua. Ylävartalon kanssa piti myös malttaa odottaa enemmän, eli hyppyyn ei saanut syöksyä liian innokkaasti. Aivan superhypyt jäivät trippelillä puuttumaan, mutta Arttu meni väsähtämisestä huolimatta kiltisti ja varmasti yli kaikesta. Korkeutta oli trippelillä enimmillään noin 80-85 senttiä.

Arttu oli oikein kiltti ja kiva, mutta olihan se kaarteiden ratsastus kaikkea muuta kuin hallittua ja kaunista. Kunhan vaan estelinjalle päästiin, niin sitten oli kyllä helppoa ja näppärää menoa. Artussa on ehdottomasti esteponiainesta ja sillä on hyvä imu esteelle. Harmi vain, että poni alkoi hieman väsähtää päivän toisella estetunnillaan, eikä lopussa enää kyennyt antamaan aivan parastaan. Minä puolestani saisin edelleen muistaa käyttää pohjetta esteen edessä, jotta hevonen hyppäisi terävästi ja koko kroppaansa käyttäen.

Einolan leiri, 6. tunti: itsenäistä vuonistelua

Tiistain tuntien jälkeen otimme vielä lisätunnin itsenäisenä ratsastuksena. Sain tähän ratsasteluun toiveheppani eli Nupun, jonka kanssa halusin vielä uudestaan etsiä säätöjä kaikessa rauhassa. Tiesin myös Nupun olevan sellainen poninpötkylä, jolla osaan mennä itse ilman, että joku on neuvomassa ja pitämässä kädestä kiinni.

Ratsastimme maneesissa neljän ratsukon porukalla. Mitään varsinaisia temppuja en alkanut ratsastaa, vaan lähinnä taivuttelin Nuppua ja koetin ratsastaa sen pyöreäksi ja letkeäksi. Eilisen perusteella tiesin, että luultavasti Nupun pitäisi vaan antaa mennä puksuttaa aikansa ennen kuin se alkaisi loksahtaa tuntumalle ja esittää parempaa liikkumista. Hetken aikaa verryteltyäni otin myös hieman ravin ja käynnin välisiä siirtymisiä. Näistä tuntuikin olevan apua Nupun herättelemisessä kunnolla töihin. Haasteena olivat erityisesti siirtymiset raviin, jotka Nupulla ovat tyypillisesti kovin sitkaita. Siirtymisten jauhaminen oli kuitenkin omiaan nopeuttamaan takajalkojen toimintaa.

Nuppu parani ratsastuksen aikana koko ajan, ja kuten olin odottanut, riittävän pitkään kestäneen työskentelyn jälkeen se alkoi liikkua letkeämmin tuntumalla. En ehkä saanut ihmeitä aikaan, vaan itsenäinen ratsastus oli ehkä hiukan puolitehoista, mutta kyllä Nuppu lopussa liikkui paljon paremmin kuin alussa. Kenties selkein ero tapahtui ulkolavan hallinnassa. Kun etuosa alkoi ihan oikeasti kääntyä ulkopohkeella, niin poni oli tosiaankin kahden pohkeen välissä ja samalla myös helposti ratsastettavissa tuntumalle. Joustava tuntuma, pohkeet lähellä ja ulkolapa haltuun, siinäpä tärkeimpien palikoiden lista. Puolipidätteitä olisi varmaan ollut syytä ratsastaa vielä paljon enemmän, sillä Nuppu jäi loppujen lopuksi melko etupainoisen oloiseksi. Pitkä runko tietysti korostaa tätä, ja Nupun on rakenteensa puolesta varmasti melko vaikea yhtään koota itseään takaosan päälle. Olikohan meno kenties hieman turhan kiireistäkin? Aktiivisuus kun ei ole yhtä kuin kiire. 

Einolan leiri, 5. tunti: osaava ja herkkä Valtsu

Tiistain iltapäivätunnilla mentiin koulua maneesissa. Tällä kertaa ratsunani oli Einolan oma poika Ein Valtter eli Valtsu, jota en myöskään ehtinyt vielä viime kesänä kokeilla. Valtsu on 11-vuotias arabi-suomenhevosristeytys ja kooltaan iso poni.

Aloitimme tunnin käyntityöskentelyllä ratsastaen pituushalkaisijoita suoruuden tarkistamiseksi. Kun suora linja oli löytynyt, aloimme ratsastaa pituushalkaisijalta pohkeenväistöä uralle. Valtsu ei ihan automaattisesti kulkenut pyöreänä, vaan se oli vähän jännittynyt ja muoto pystypäinen. Koetin ratkaista tilannetta ratsastamalla käyntiä pohkeesta eteen. Valtsu pyöristyi aina hetkellisesti, mutta silloinkin se oikeastaan hävisi tuntumalta ja painui kuolaimen alle. Tuntuman löytäminen olikin Valtsun kanssa aivan keskeinen haaste, sillä vaihtoehtoina tuntui olevan joko hirvimoodi tai kaula kaarella tyhjällä ohjalla. Käyntiväistöt onnistuivat kuitenkin ihan asiallisesti, ja ne auttoivat löytämään pyöreämpää muotoa sekä tuntumaa. Ohjeena oli viedä hevonen väistöön ensisijaisesti painoa ulkoistuinluulle siirtämällä, ja pohje oli ikään kuin tukemassa tätä. Valtsu reagoikin painon siirtoon melko hyvin, joten kovin voimakasta pohjetta ei tarvinnut käyttää. Käynti vaan tahtoi sammua väistön aikana, ja ope muistutteli ratsastamaan liikettä ulkopohkeella eteen samalla, kun sisäpohje pyysi väistöä.

Jatkoimme työskentelyä harjoitusravissa ratsastaen ensin samoja pohkeenväistöjä pituushalkaisijalta uralle. Ravissa Valtsu eteni aktiivisemmin kuin käynnissä ja muoto oli hetkittäin hyvä, mutta tasaisuus ja vakaa tuntuma puuttuivat edelleen. Vatsalihaksenikin joutuivat jo hieman hommiin. Istunnalla olisikin pitänyt saada paremmin koko paketti kasaan, eli epäilen löperöä keskivartaloani syyksi siihen, ettei Valtsu ihan kunnolla alkanut työskennellä ohjan ja pohkeen välissä. Väistöissä Valtsu ei ensin poikittanut kunnolla, ja ope ohjeisti käyttämään napakammin ulkopohjetta väistön vastaanottamiseen. Ulkopohkeen mukaan ottaminen paransi väistöä, ja viimeiset pari väistöä ravissa irtosivat jo oikein kuuliaisesti ja helposti.

Otimme seuraavaksi hieman verryttelylaukkaa. Laukassa Valtsu kyllä eteni, mutta takajalat eivät tuntuneet oikein aktiivisilta vaan laukka oli sellaista humputtelua pää ylhäällä. Jostain syystä minulle iski laukassa myös paha etunojakohtaus, joten eihän siitä sitten mitään tullut. Kovin olimme etupainoisia molemmat. Sisäohjan keventäminen tuntui Valtsunkin kanssa olevan ihan hyvä idea, jota en tosin aivan heti hoksannut.

Lopputunnin ratsastimme avotaivutuksia pitkillä sivuilla, ensin ravissa ja sitten laukassa. Avoissa otin käyttöön eilen saamani vinkin johtavasta ulko-ohjasta, ja tämän konstin avulla sainkin aikaan päivän parhaat avotaivutuspätkät. Valtsu kyllä meni avoa nätisti, kunhan vaan sain itseni ja apuni järjestykseen. Helposti jännittyvä se oli edelleen, joten rennompien ja pyöreämpien hetkien jälkeen tuli aina hirvihetkiä. Myös ravissa olisin saanut istua paremmin takajalkojen päällä, etenkin avotaivutuksia ahertaessa. Laukassa avoista ei tullut kovin kummoisia tai ainakaan kovin rentoja, sillä edelleenkään en saanut Valtsua laukassa edes pyöreäksi. Aivan lopuksi laukkasimme vielä uralla rennommin ja kevyemmässä istunnassa antaen hevosten venyttää askelta ja kaulaa. Nyt Valtsu rentoutui ja pyöristyi viimein laukassakin, kun annoin sille enemmän ohjaa eteen-alas-ajatuksella.

Valtsu oli oikein mukava ja osaava ratsu, mutta en ainakaan näin ensimmäisellä kerralla löytänyt oikeita nappuloita sen ratsastamiseen. Jotenkin olisi täytynyt saada poni ratsastettua tuntumalle, ja otteen niin istuntaan kuin apujenkäyttöönkin olisi pitänyt olla napakampi. Ravissa tuli muutamia mukavia pätkiä, mutta heti kun herpaannuin niin Valtsu jännittyi taas niskastaan ylös. Etukenokin vaivasi ensimmäistä kertaa tällä leirillä, eli tietynlainen napakkuus ja jämäkkyys puuttuivat nyt ratsastuksesta. Näiden pystypäisten, helposti jännittyvien valtsujenkin kanssa pitäisi vaan osata olla määrätietoinen ja topakka, eikä sortua liikaan varovaisuuteen.

Einolan leiri, 4. tunti: luottoponilla pikkuesteitä

Tiistaiaamuna oli leirimme ensimmäisen estetunnin aika. Sateen jatkuessa yhtä armottomasti kuin edellispäivänä päädyimme tälläkin tunnilla pikkumaneesiin. Sain tutun ja turvallisen Harrin, jolla hyppäsin viime kesän leirillä kaikki estetunnit. Ratsuvalinnan suhteen pysyttelin siis tukevasti mukavuusalueella, sillä Harri on esteillä todella helppo ja kiva. Se oli oikein näppärä poni myös pienessä maneesissa hyppäämistä ajatellen.

Sileän työskentelyssä Harri ei ole mikään notkeaniskaisin kaveri, joten alkuverryttelyt humputtelimme hyvin pitkälti kakkosnelosen lankkuna. Muuten Harri kyllä kuunteli ihan hyvin apuja, ja laukkaverryttelyn aikana se alkoi jo oikein herätäkin. Oikeassa laukassa tuli lopulta jopa pieni myötäys pyöreämmälle niskalle, mikä on minulle ensimmäinen laatuaan tämän ponin kanssa. Laukatessa vaihtelimme perus-, este- ja kevyen istunnan välillä, ja lopuksi myös lyhensimme ja kokosimme laukkaa mahdollisimman paljon. Harrin kanssa laukan lyhentäminen oli tosi vaikeaa, ja takajalat eivät oikein tahtoneet pyörittää laukkaa siinä vaiheessa kun ei saanutkaan posottaa eteenpäin.

Hypyt aloitimme vasemmassa laukassa minikavaletin ja pienen pystyn sarjalla, jossa hyppyjen etäisyys oli 6 metriä. Tässä piti siis saada hevoset tarpeeksi lyhyeksi, mutta ponilla sai kyllä laukata melko normaalisti. Suoritimme tehtävää sujuvasti, tosin Harri pääsi aina lipeämään linjalla hieman oikeaa reunaa kohti. Vaihdoimme suuntaa, ja sama tehtävä hypättiin oikeassa laukassa pystyltä kavalettipuomille, jolloin väli kävi tietysti vielä ahtaammaksi. Pysty nousi vähän ylöspäin ja oli korkeimmillaan noin 80-senttinen. Harrilla oli mukavan helppoa lähestyä estettä, ja pohkeella pyytämällä laukkaan löytyi helposti kiva energia. Ope ohjeisti käyttämään pohjetta myös juuri ennen ponnistusta, jotta Harri hyppäisi vähän pyöreämpiä hyppyjä. Näin alkutunnista se nimittäin hyppäsi melko lailla pää ylhäällä ja ylälinjaa venyttämättä.

Seuraava tehtävämme oli 13 metrin suora linja pystyltä toiselle. Aluksi tämä piti ratsastaa neljällä askeleella, eli reilusti laukkaa kooten. Eihän se tietenkään onnistunut noin vaan (naureskelin kyllä, miten helppoa tämä olisi Vaken kanssa ollut). Niinpä menimme harjoituskierroksen siten, että hevoset pysäytettiin esteiden välisellä linjalla kokonaan, ja jälkimmäinen este ylitettiin nostamalla laukka pysähdyksestä. Tämän jälkeen Harrikin tuli linjalle paremmin kuulolla ja pienessä laukassa, ja neljä askelta mahtui väliin ihan mukavasti. Esteitä nostettiin noin 70 senttiin, ja tulimme linjan vielä sujuvasti kolmella laukalla molemmista suunnista.

Viimeisenä tehtävänä oli yksittäinen okseri lävistäjällä. Tässä ei ollut mitään vaikeaa, ja saimmekin Harrin kanssa sujuvia hyppyjä. Esteen jälkeen piti vaan muistaa ratsastaa huolellisesti suoraan kohti kulmaa, eikä lähteä oikaisemaan kaarretta. Pikkuruisessa maneesissa tietenkin korostuu tilan käyttö sekä ennen että jälkeen esteen, joten tässä asiassa saimme ainakin tänään harjoitusta.

Voi kun oli kiva hypätä taas Harrilla! On se kyllä mukava esteponi. Laukkaan sai pohkeilla ihan hyvin energiaa, joten esteille oli helppo tulla ja paikat helppo löytää, eikä pieni tila aiheuttanut ongelmia kun laukka imi näin hyvin eteenpäin. Harri innostui sopivasti ja oli mukavalla tavalla reipas. Varsinaista hyvän mielen hyppäämistä, kun kaikki sujui niin helposti ja itsestään. Harrin kanssa pitää vaan muistaa pohje esteen edessä, jotta hyppyihin saadaan pyöreämpää kaulan venytystä ja parempaa kropan käyttöä. Se on minulle vähän vieraampi konsepti, mutta ehdottomasti huomionarvoinen asia.

Einolan leiri, 3. tunti: puomitehtäviä ja perusratsastusta

Innostuin maanantai-iltana vielä mukaan lisätunnille, sillä luvassa oli puomiharjoituksia. Vapaana olevista ratsuista valitsin vuonohevostamma Nupun, joka olikin jo viime kesältä minulle tuttu. Sadetta tuli kuin saavista kaataen, joten tämäkin tunti mentiin maneesissa. Sateen kohina kattoon toi vielä oman haasteensa, sillä kaikkia open ohjeita ei tässä taustamelussa meinannut mitenkään kuulla. Jopas meille sattui leirisäät!

Menimme hyvin yksinkertaisia puomiharjoituksia ja niitäkin enimmäkseen ravissa, joten tämä meni aika lailla koulutunnista, ja varsinkin ravia ehti työstää aika mukavasti. Nuppua sai aluksi hieman herätellä liikkeelle, mutta varsinaisesti laiska se ei ollut. Pienessä maneesissa vaan liike jäi helposti vähän hitaaksi. Otin taktiikaksi napakan pohkeilla ratsastamisen, ja tunnin edetessä pidemmälle tämä tuntuikin tuottavan tulosta. Aluksi Nuppu vaikutti melko jäykkäniskaiselta pötkylältä, mutta moottorin käynnistyessä poni alkoi jo vähän myödätäkin niskastaan. Lyhyissä pätkissä meno tuntui ihan mukavan letkeältä ja kevyeltä, mutta en saanut Nuppua jäämään apujen väliin pidemmäksi ajaksi. Selvästi Nuppu kyllä osaa työskennellä pyöreänä ja kevyenä, mutta ihan ilmaiseksi se ei tällaista menoa tarjonnut. Välillä herpaannuin ja unohdin pohkeet, mutta kun keskityin ratsastamaan napakasti ja oikein niin Nuppu kulki taas pätkän pyöreämpänä.

Aluksi ratsastimme pitkään ja hartaasti puomisarjaa pienellä pääty-ympyrällä. Puomit oli nostettu ulkoreunasta ylös maasta, ja tehtävän ideana oli vaihdella askeleen pituutta ratsastaen välillä puomisarjan sisäreunasta ja välillä ulkoreunasta. Aluksi nuppu piti saada kääntymään tehokkaammin ulkopohkeella, mutta myöhemmin pääasiallisena ongelmakohtana oli sisäpohkeen läpimeno. Etenkin pientä ympyrää puomien sisäreunasta ratsastaessa Nuppu lähti kaatumaan suoralla rungolla pohjetta vastaan, eli se olisi pitänyt saada taipumaan notkeammin. Ohjeena oli nostaa sisäkättä ylöspäin samalla, kun käytin sisäpohjetta. Parhaimmat ravipuomien ylitykset tulivat tunnin loppupuolella, kun Nupun askel venyi jo letkeämmin pidemmäksi.

Laukassa ylitimme pääty-ympyrällä yksittäistä minikavalettia ja pitkällä sivulla maapuomia. Nupun laukkaa piti ensin patistella pyörimään kunnolla, mutta pohkeella ratsastaessa tuli laukassakin pyöreitä hetkiä etenkin pääty-ympyrällä. Puomi ja kavaletti ylittyivät enimmäkseen ihan näppärästi, tosin Nupun laukassa ei tuntunut olevan ainakaan tällä hetkellä kovin paljon lyhentämis- tai pidentämisvaraa. Sopiva askel kavaletille löytyi näin ollen lähinnä kaarretta säätelemällä. Rytmi pysyi melko tasaisena, mutta edelleen olisi poni saanut taipua paremmin kavaletille tullessaan.

Loppuraveissa Nuppu oli mukavan pyöreä ja letkeä sekä hyvällä tuntumalla, joten tunnin työskentely oli tuottanut tulosta. Lyhytkaulaisuudesta ja pötkylämäisyydestä huolimatta Nuppu osaa kyllä olla yllättävän kiva. Viime kesänäkin sain siitä muutamia parempia pätkiä irti, mutta nyt osasin mielestäni ratsastaa tätäkin ponia vähän paremmin. Laukkaa olisi pitänyt saada paremmin takaosan päälle ja pyörimään, mutta ravi oli lopulta aika näppärää. Tykkään Nupusta, ja silläkin menisin mielelläni lisää.

Einolan leiri, 2. tunti: nuori mutta kiva poni

Päivän toinen leiritunti jouduttiin menemään sateen vuoksi maneesissa. Maneesi oli mitoiltaan pieni, joten jätimme suosiolla esteet väliin tällä erää ja menimme jälleen koulua. Tällä tunnilla pääsin kivalta kuulostavan Arttu-ponin satulaan. Arttu on uusi tulokas ja vasta 6-vuotias kevyehkö eestinhevosruuna. Erityisen kiinnostava yksityiskohta oli se, että Arttu on Aasian velipuoli. Luonnekuvauksen perusteella Arttu kuulostikin melko samanlaiselta ponilta kuin Aasia, ja oli niissä jonkin verran samaa näköäkin.

Arttu osoittautui heti tunnin alussa herkäksi ja kevyeksi ratsastaa. Työskentely alkoi mukavissa merkeissä, ja yritin olla melko varovainen ja pehmeä ponin vaikuttaessa näin herkältä. Kyllä Arttua sai kuitenkin ratsastaa, eli se ei missään nimessä ollut liian herkkä. Otimme ensin käynnissä parit väistöt, jotka onnistuivat kivasti, ja sitten aloimme ravailla keventäen. Arttu oli alusta alkaen niskasta pyöreä, mutta jonkin verran epätasainen edestä sekä painui helposti kuolaimen alle ja tyhjäksi. Pilkkiminen ja tuntuman hetkittäinen tyhjyys menee varmaan pitkälti nuoren iän ja voiman puuttumisen piikkiin. Pohkeella olisi tietysti kannattanut ratsastaa vähän enemmän, niin tuntuma olisi voinut tasoittua paremmin. Artun ravi oli mukavan tahdikasta ja eteni aktiivisesti olematta kuitenkaan kiireistä. Sain siis nauttia oikein kevyestä ja vaivattomasta menosta.

Tunnin keskeisimpänä harjoituksena ratsastimme avotaivutuksia pitkillä sivuilla ensin harjoitusravissa. Avotaivutukset tuottivat pientä päänvaivaa, sillä Arttu ei aivan automaattisesti osannut tulkita mitä tehtävällä haettiin, enkä minä puolestani hahmottanut kunnolla sitä, milloin liikuttiin kolmella uralla ja milloin ei. Takaosa pääsi yleensä livahtamaan etuosan mukana uran sisäpuolelle, ja ope käskikin avustaa raipalla pohkeen taakse takaosan väistättämiseksi oikealle paikalleen. Sisäpohkeen olisi pitänyt mennä paremmin läpi, jotta poni olisi taipunut ja pitänyt takaosansa uralla. Ohjeena oli myös hieman ylitaivuttaa sisäohjalla ja ohjata etuosaa ulko-ohjalla johtaen uran suuntaisesti eteenpäin. Ulko-ohjalla johtaminen olikin oikein hyvä vinkki, ja avotaivutus alkoi etenkin oikeassa kierroksessa onnistua paljon paremmin, kun käänsin ensin etuosan reilusti uran sisäpuolelle ja sitten otin johtavan ulko-ohjan avuksi.

Samaa avotaivutustehtävää jatkettiin vielä laukassa, mutta Artun kanssa en kyllä päässyt avoja oikein yrittämäänkään kaiken huomion mennessä laukan ylläpitämiseen. Artun laukka tuntui vielä hieman tasapainottomalta, eikä se oikein jaksanut kantaa itseään etenkään näin pienessä maneesissa. Laukan ylläpito tuntui vaativan eteenpäin posottamista, ja tasapainon heikentyessä Arttu tiputti hyvin herkästi raville. Pyöreyttäkään ei laukassa ollut, joten selvästi tämä askellaji on Artulle vielä vaikeampi ja se olisi tarvinnut enemmän tukea kuskilta. Minun olisikin pitänyt päästä istumaan paremmin takajalkojen päällä, mutta laukan tuntuessa hieman kiikkerältä oli reaktioni tietenkin pieni etunoja. Vasta lopuksi hoksasin, että Arttu laukkasi paremmin, kun hellitin sisäohjaa ja annoin sisäkädellä enemmän tilaa liikkua.

Laukat olivat mitä olivat, mutta onneksi lopuksi mentiin vielä pätkä ravia rentoutta ja venytystä hakien. Ravissa Arttu oli kuin eri hevonen ratsastaa laukkaan verrattuna, ja tahti, tasapaino ja pyöreys löytyivät taas. Toki Arttu olisi saanut venyttää vielä paremmin tuntumaa kohti sen sijaan, että se oli hieman tyhjän oloinen ohjan päässä.

Arttu oli aivan ihastuttava! Ikä ja voiman puute näkyvät sen liikkumisessa ja ratsastettavuudessa, mutta kylläpä se ravissa kulki oikein näppärästi ja pehmeästi. Tunnistin Artussa monia samoja piirteitä kuin siskossaan Aasiassa, joten ei ihme, että tykkäsin ja että poni tuntui tutulta ja omaan käteen sopivalta. Pieni maneesi kannusti ehkä vähän himmailemaan, joten pohkeella olisi voinut ratsastaa vielä enemmän. Etenkin laukassa mutta myös ravissa olisin voinut auttaa ponia kantamaan itsensä istumalla paremmin ”takaosan päällä”, sillä jonkinasteiseen etupainoisuuteen nuorella ratsulla oli tietenkin taipumusta. Mitenkähän kiva tämä poni onkaan ensi kesänä saatuaan vuoden lisää treeniä?

Einolan leiri, 1. tunti: mainio Myräkkä

Tämän kerän leiripaikkamme oli viime vuonna hyväksi havaittu Einolan Talli. Saavuimme Imatralle sunnuntai-iltana, ja leiriviikon ratsastukset alkoivat maanantaiaamuna koulutunnilla, jonka menimme ulkokentällä pienestä tihkusateesta huolimatta. Kenttä oli märkä, muttei liukas, joten siinä kelpasi ratsastaa tälläkin kelillä. Ensimmäisen tunnin ratsukseni valikoitui 146-senttinen suomenpienhevosruuna Einolan Myräkkä eli Myrä. 8-vuotias Myrä on tallin oma kasvatti, ja viime kesän leirillä en sitä ehtinyt kokeilla. Nyt siis pääsin paikkaan sen vahingon ja tutustumaan sympaattiseen oloiseen pikkusuokkiin.

Tunnin alussa yhteistyömme Myrän kanssa ei ollut erityisen lupaavaa. Ensimmäinen havaintoni hevosesta oli, että kylläpäs se puskee, kaatuu ja kampeaa oikealle. Ei siis puhettakaan mistään oikealle taipumisesta tai suorana liikkumisesta. Lisäksi Myrä oli tunnin alussa yllättäen melkoisen tahmea liikkumaan ja reagoimaan pohkeeseen. Raipallakaan ei oikein meinannut irrota reippaampaa etenemistä. En tiedä, oliko Myrä vain erityisen jähmeä viikonlopun jäljiltä, vai olinko itse niin totaalisen pihalla, mutta kylläpä oli kaikin puolin pökkelö aloitus. Ohjeena oli taivuttaa ja ratsastaa sisäpohjetta läpi ihan ronskisti, mutta minulla ei tuntunut voima riittävän pohkeen käytössä. Vasemmalle Myrä ei ollut aivan yhtä kankea, mutta ei se tällekään puolelle pehmeästi taipunut. Laukkakin käynnistyi vähän takkuillen, ja ensimmäinen tehtävä oli saada Myrä liikkumaan oikein reippaasti eteen. Niinpä viiletin pari kierrosta kentän ympäri kevyessä istunnassa. Tämän jälkeen ruuna alkoi jo ainakin laukassa edetä paremmalla imulla.

Seuraavaksi työskentelimme tovin pääty-ympyrällä, jossa käännettiin etuosaa sisään ja väistätettiin takaosaa ulos. Myrä ei edelleenkään liikkunut pohkeesta riittävästi eteen, ja oikealle lavalle kaatuminen jatkui. Turha varmaan mainitakaan, ettei pohkeen väistäminen onnistunut sekään. Koetin välttää puristamista ja käyttää pohjetta napakasti ja lyhyesti useita kertoja peräkkäin, mutta ei Myrä vaan ottanut apujani kuuleviin korviinsa.

Ympyrältä palattiin uralle laukkaamaan vielä vasemmassa kierroksessa. Laukassa oli nyt jo hieman enemmän pyörivyyttä, ja keskityin parhaani mukaan istumaan jämäkästi sekä pitämään laukkaa istunnalla kasassa. Askeleen tai pari kerrallaan Myrä tuntuikin kuuntelevan paremmin ja hieman kevenevän. Pikkuhiljaa hevonen taisi vertyä ja vetreytyä, ja tämän laukkapätkän jälkeen ravissa oli aktiivisuutta jo ihan eri malliin. Notkeus ja kuuliaisuuskin ottivat harppauksen eteenpäin, ja viimein aloin saada hevoseen jotain otetta. Huomasin Myrän kuuntelevan herkästi istuntaa, ja pyrin hyödyntämään tätä. Tein istunnalla pidätteitä, jotka saivat Myrän lyhenemään ja kevenemään mukavasti, ja nyt kun moottori oli käynnistynyt niin ravi tuli mukavasti tuntumaa kohti. Ope muistutteli vielä paremmasta kuolaintuesta, eli olisin saanut tarjota Myrälle vielä vähän elastisempaa tuntumaa. Joka tapauksessa Myrä oli jo aivan eri hevonen kuin alkutunnista, sillä se liikkui, kuunteli apuja ja tuntui suorastaan kevyeltäkin. Taipumista piti vielä hieman suostutella, mutta koko ajan notkeampaan suuntaan mentiin.

Ratsastimme harjoitusravissa vielä ympyröillä ja kiemuroilla taivutellen, ja etenkin vasempaan kierrokseen Myrä oli mukavan toimiva. Liikkumisessa oli ryhtiä ja pyöreyttä, ja jos heppa meinasi alkaa vyöryä raskaana eteenpäin, niin pidäte istunnalla palautti sen mukavasti kontrolliin. Ei vetokilpaa, ihanaa! Toisinaan unohduin hissuttelemaan vähän liiankin pientä ravia, eli pohkeella piti muistaa ratsastaa edelleen. Nyt Myrä jo kuuntelikin pohjetta, joten ravia sai vähän aktivoituakin.

Olin oikein tyytyväinen lopputunnin menoon. Käynnistyminen ja yhteisen sävelen löytyminen otti aikansa, mutta sen jälkeen Myrä olikin hirmuisen kiva, näppärä ja toimiva. Vielä lopussakin oikean pohkeen läpimeno oli vähän siinä ja siinä, mutta enää ei sentään aivan kaaduttu sisään. Ehkä Myrä tosiaan vain vaati aikansa käynnistyä ja vertyä, mutta olin myös tyytyväinen omaan ratsastukseeni ja siihen, minkä muutoksen sain hevosessa aikaan. Tunnin alussa oli ratsastukseni aika höttöistä ja haparoivaa, mutta lopulta jämäkkyys ja tekemisen meininki löytyivät, ja olin tyytyväinen etenkin istunnan käyttööni. Vaikean alun jälkeen oli tietenkin palkitsevaa saada hevonen toimimaan. Myrä osoittautui lopulta tosi kivaksi pikkuhevoseksi, ja houkuttaisi ratsastaa sillä vaikka uudestaankin tämän leirin aikana.

Einolan leiri, tunti 12: Leirikisat

Verryttelyesteellä.

Leirin päätöksenä mentiin vielä leirikisat paahtavassa helteessä. Kisassa hypättiin esterata kullekin ratsukolle sopivalla korkeudella, ja tulokset ratkaistiin korkeudesta riippumatta virhepisteiden ja ajan perusteella. Halusin tietenkin hypätä myös kisaradan Harrilla, ja olinkin ponin ainoa ratsastaja sillä muut eivät olleet sitä toivoneet. Ratakorkeutena meillä oli 70-80 cm. Menimme ohjatun verryttelyn, jossa ensin lämmiteltiin ravissa ja laukassa ja otettiin säästeliäästi muutama hyppy. Hyppäsimme radan ensimmäisenä ja kahdeksantena esteenä olevaa pystyä, jolle tuli aika tiukka tie uralta, sekä okseria joka oli este numero 7 ja 9. Harri oli ihan mukavasti kuulolla ja verryttelyhypyt onnistuivat hyvin.

Lähtövuoromme oli kisassa viidentenä, joten hetki piti vielä odotella. Tänä aikana Harri ehti helteessä hieman nukahtaa, mutta lähti kuitenkin pirteästi liikkeelle. Ennen radan aloittamista sai hypätä kertaalleen verryttelyesteenä ykkösesteen. Hyvä niin, sillä este tuli kaarteesta sen verran nopeasti vastaan ettei Harri ensin ehtinyt sitä kunnolla hoksata. Niinpä verryttelyeste pudotettiin, mutta tämä sai Harrin terästäytymään ja kun lähtömerkin soitua suuntasimme uudelleen samalle esteelle oli poni tarkkaavaisempi.

Ykkös- ja kakkoseste ylittyivät oikein sujuvasti. Laukka kuitenkin vaihtui ykkösesteellä vääräksi, ja vielä kakkosenkin jälkeen se oli väärä. Niinpä aikaa tuhlaantui siihen kun päädyssä yritin jarrutella Harria vaihtamaan ravin kautta. Vaikka tässä aikaa ratsastettiinkin niin halusin ottaa ennen kaikkea varman päälle ja ratsastaa kaarteet esteille myötälaukassa. Kolmoseste oli matala lainelankku, ja sille mentiin vähän juureen. Neloseste oli jo aiemmin hypätty lankkueste, jolle oli 5-6 laukan kaareva linja kolmoselta. Ratsastin tien sen verran huolimattomasti, että este tuli Harrin havaintokenttään melko myöhään. Näin että paikka ei sovi, ja lähdin tuuppaamaan Harria eteen. Seurauksena oli että räpelsimme jotakuinkin esteen läpi, ja lankuista kuului sellainen rytinä että ajattelin koko esteen menneen palasiksi. Tässä kävi kuitenkin sikäli ihmeellinen tuuri, että lankut pysyivät rymistelystä huolimatta kannattimilla! Tätä en tässä vaiheessa tiennyt, vaan kuvittelin koko loppuradan että olimme saaneet pudotuksen.

Nelosesteen jälkeen otin taas pitkän tien päädyn kautta ja jarruttelin raviin laukan korjaamiseksi. Tähän tuhlaantui taas paljon aikaa, mutta luulin tosiaan ettei sillä ollut enää väliä. Jatkoimme viitosesteelle, joka oli sarja. Sarja ylittyi oikein kauniisti, ja sujuvasti meni myös seuraava neljän laukan pysty-okseri-linja. Linjalle tultiin pienellä hypyllä sisään, mikä oli vain hyvä sillä muuten olisi voinut tulla ahdasta. Kahdeksas este oli sama kuin ykkönen, ja ylittyi helposti. Tämän jälkeen ratsastin oikotien viimeisenä esteenä olevalle okserille. Tien kanssa kävi lopulta niin että en päässyt kunnolla suoristamaan okserille, ja hetken ehdin jo miettiä tuliko tässä ratsastettua liian riskillä. Harri oli kuitenkin juonessa mukana, ja pelasti tilanteen hypäämällä hienosti ja ketterästi esteen yli vaikka olikin vinossa ja vähän kaukana.

Olin nelosesteen mokausta lukuunottamatta tyytyväinen sujuvalta tuntuneeseen rataan. Väärät laukat ja niiden korjaus toki häiritsivät rytmiä parissa kohtaa. Voi olla, että Harri olisi laukat korjaillut itsekin jos olisin vain ratsastanut jarruttelematta kaarteisiin, mutta kuten sanottua halusin ottaa varman päälle. Olisi tempokin voinut tietysti olla vielä hieman etenevämpi jos olisin tosissani halunnut aikaa ratsastaa. Hämmästyin aika lailla, kun tulokseksi ilmoitettiin nolla virhepistettä ja selvisi että neloseste oli pysynyt ylhäällä. Puhdas rata oli tietysti kivempi, vaikkei sillä loppupeleissä ollut niin väliä ja esteen rymistely virheen seurauksena harmitti joka tapauksessa. Tällä varmistelevalla ratsastuksella ei aika riittänyt kärkisijoihin, mutta olimme lopputuloksissa 7. sijalla 15 ratsukon kisassa. Kaikki saivat ruusukkeen, eli vihreä ruusuke tuli muistoksi mukaan. 



Kisojen jälkeen ohjelmassa oli enää leirin päätöstilaisuus. Päätöstilaisuudessa saimme diplomit, joissa jokaiselle oli opettajien kirjoittama yhteenveto. Hienoa, että saimme vielä tällaiset kirjalliset palautteet avuksi oman ratsastuksen kehittämiseen. Minun paperissani luki: "Esterytmi ja varmuus parani selvästi leirin aikana. Osaat mukautua hyvin hevosen liikkeisiin. Muista istua pystyyn! Ja muista kyynärkulma. Käytät apuja pehmeästi mikä hyvä mutta kaiva ratsastukseesi hieman napakkuutta lisää, pehmeys ei saa sulkea pois täsmällistä vaatimista."  

Tähän päättyi leiriviikkomme Einolassa. Hieno ja hauska leiri tämä olikin, ja meni taas aivan liian nopeasti. Mikään leiri ei ole täydellinen, mutta Einola ansaitsee suurimmaksi osaksi vain kehuja. Tänne lähtisin mielelläni uudestaankin. Monta kivaa ponia tuli kokeiltua viikon aikana, ja lopulta suosikki niistä oli mainio hyppykaveri Harri. Ehkä pääsen hyppäämään sillä taas ensi kesänä?

Videosta kiitokset Venlalle!

Einolan leiri, tunti 11: Voihan tahmeus

Leirin viimeinen päivä koitti, ja vielä oli mahdollisuus päästä kokeilemaan yhtä uutta ratsua koulutunnilla. Vielä oli jäljellä monta ponia ja hevosta joita olisin halunnut päästä kokeilemaan, mutta kaikkein eniten minua kiinnosti 7-vuotias ratsuponiruuna Ein Pianist eli Nisse. Nisse näytti tunneilla sellaiselta hienoliikkeiseltä laatuponilta jonka selkään ei ihan jokaisella ratsastuskoulutunnilla pääse. Sen toki olin sivustaseuranneena huomannut että Nisse oli kovasti heräteltävä ja eteenratsastettava, mutta sellaisillahan minä olen tottunut ratsastamaan. Nisse tulikin tarjolle meidän ryhmämme tunnille, joten nappasin sen ratsukseni. Tunnin aiheena olivat keskiaskellajit, ja tämä kuulosti oikein hyvältä kun alla oli poni jolta liikettä löytyy.

Nissen kanssa lähti kyllä kuskilta luulot heti alkuverryttelyssä. Poni oli todella tahmea, ja tilannetta aivan takuulla pahensi se kuinka satulassa istuin. Nissellä oli koulusatula, ja minähän tunnetusti en osaa istua koulusatuloissa sitäkään vähää kuin muissa satuloissa. Niinpä olin etunojassa, puristin reisillä ja pohkeet heiluivat ja hölskyivät. Pohkeiden käyttöön ei löytynyt voimaa vaan nyhjäsin kylkiä kantapäillä. Mitä tapahtuukaan tahmealle hevoselle kun ratsastaja on etunojassa ja pohkeet heiluvat holtittomasti? Juuri niin, tahmeasta hevosesta tulee maailman hitain matelija. Turhauttavinta oli, että tiesin vian olevan istunnassa mutta en saanut kroppaani tottelemaan. Nisse myöskin venkoili ja kiemurteli vinoon, ja varsinkin vasemmalle se liiraili todella voimakkaasti. Oikeassa laukassa oli aivan välttämättömyys pitää raippa ulkokädessä ja käyttää sitä lavalle jos aikoi saada Nissen pysymään edes suunnilleen ympyrällä. Laukka sinänsä oli vähän helpompaa ratsastaa kuin ravi, sillä sain istuntaa aavistuksen vakaammaksi ja jämäkämmäksi, ja pääsin tehokkaammin käskemään Nisseä eteen ilman että suoranaisesti estin sen liikkumista könötykselläni. Ne pienet hetket kun Nisse vähän lähti laukassa eteenpäin tuntuivat kohtuullisen mukavilta, mutta olivat kyllä suuren työn takana.

Keskiravia ratsastimme lävistäjillä, ja sekä ennen että jälkeen lävistäjän tehtiin kulmaan voltti jossa lyhennettiin ravia. Nisseltä kyllä löytyi sitä hidasta ja lyhyttä ravia, mutta keskiraviin en sitä saanut. Kevensin keskiravilävistäjät, mutta silti istunta meni epävakaaksi hölskymiseksi kun yritin pohkeella ja raipalla usuttaa Nisseä eteen. Nisseltä varmasti löytyisi todella hienoa ja lennokasta keskiravia, mutta ei tällä ratsastuksella ollut toivoakaan saada ponia esittelemään liikekapasiteettiaan. Tunnin lopuksi kevyessä ravissa hölkötellessä Nisse alkoi viimein liikkua edes pykälän verran paremmin eteen. Kaula oli kyllä ihan nätisti kaarella tässä vaiheessa, mutta se ei paljon lohduttanut kun edelleen sain puskea eteen ja könötin vääjäämättä etukumarassa.

Tästä tunnista ei jäänyt kovin onnellisia fiiliksiä, vaan olihan tämä aika katastrofi. En kyllä sopinut Nissen kanssa ollenkaan yhteen, ja suurin syy tähän oli kai se että en vaan osannut istua satulassa alkeiskurssilaista paremmin. Ope käski koko tunnin ajan vuoroin suoristautumaan pystyyn ja vuoroin painamaan jalat pitkäksi alas, mutta nämä kaksi asiaa oli mahdotonta toteuttaa yhtä aikaa. Suoristaessani ylävartaloa jalat vetäytyivät mukana ylös, kun taas kantapäiden alas painaminen ja jalan venytys kuroi lonkkakulman kiinni ja kallisti lantion taaksepäin. Näillä eväillä alkaa melkein hevonen kuin hevonen jumittaa, ja Nisse oli jo lähtökohtaisesti tahmeaa sorttia. Harmi, että en näin hienosta ponista osannut ratsastaa yhtikäs mitään esille. Tämä oli niitä kertoja jolloin ei voi muuta kuin todeta että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Einolan leiri, tunti 10: Vetokilpa ei kannata

Torstain iltapäivätunti oli koulua, ja tällä tunnilla olisi saanut mennä kangilla. En kuitenkaan kankia halunnut, sillä en kaivannut nyt kankikokeilua ja tuumasin kädessä ja tuntumassa olevan minulla vielä sen verran kehitettävää ettei kangilla ratsastus tässä vaiheessa olisi välttämättä kovin mielekästä. Sain tunnille sympaattisen Nuppu-vuonohevosen, jolla siis tiistaina ratsastin uittomaaston.

Tunnilla mentiin helppo A -tason tehtäviä eli takaosakäännöksiä ja vastalaukkaa loivilla kiemuroilla. Raviverryttelyssä ratsastimme serpentiinikiemuroita pitkän sivun vieressä olevien esteiden lomitse. Alkutunnista koin meillä olevan Nupun kanssa pientä vetokilpaa. Poni oli reipas, ja puolipidätteet eivät aivan kunnolla menneet läpi. Tuntumasta puuttui pehmeyttä, ja Nuppu puri ehkä vähän kiinni kuolaimeen. Samaa ongelmaa esiintyi takaosakäännöksissä, eli Nuppu ei ottanut pidätettä kunnolla vastaan ja niin käännökset olivat hieman jyrääviä. Laukka Nupulla oli mukavan tahdikasta ja pyörivää, ja vastalaukat poni suoritti todella asiallisesti. Pidin vastalaukkakiemuroilla ulkopohjetta vähän taaempana varmistamassa laukan säilymistä, ja Nupulla ei vaikuttanut olevan mitään ongelmia pitää tasapaino vastalaukassa.

Jossain vaiheessa tunnin loppupuolella Nuppu loksahti kevyemmäksi edestä. Luultavasti olin vihdoin hoksannut itse keventää kättä ja Nuppu vastasi siihen. Tässä vaiheessa huomasin kuinka älyttömän kiva Nuppu oli heti kun ohjasta ei vedetty vaan tuntumaan tuli keveyttä ja pehmeyttä. Nyt pääsin tekemään istunnalla puolipidätteitä, ja ympyröillä Nuppu myötäsi kivasti pyöreäksi. Luultavasti Nuppu olisi kulkenut alusta asti yhtä hyvin jos vaan olisin alkanut ratsastaa pidätteitä istunnalla sen sijaan että roikuin ohjissa. Ohjilla ratsastus oli jälleen se laiskan kuskin ratkaisu kun ei istunnassa tuntunut olevan riittävää jämäkkyyttä. Onneksi edes lopputunnista koin tällaisen pienen oivalluksen ja Nuppu pääsi hieman näyttämään kuinka kevyt ja mukava se oikeasti onkaan. Vetokilpailu ei vaan koskaan kannata ja se olisi syytä muistaa. Siinä vaiheessa kun tekisi mieli käyttää ohjaa kannattaa yleensä käyttää istuntaa ja pohjetta.  

Einolan leiri, tunti 9: Isot esteet

Torstai alkoi leirin jännittävimmillä ja odotetuimmalla tunnilla: isot esteet! Sain onneksi Harrin kuten olin kovasti toivonut. Ennen kuin päästiin pienille tai isoille esteille piti kuitenkin tehdä huolellinen alkuverryttely. Teimme ravissa ja laukassa voltteja keskittyen ulkopohkeella kääntämiseen ja liikkeen aktivointiin. Harrin kanssa tämä oli aika tuskaista, sillä poni ei edelleenkään taipunut kunnolla. Kääntyi se kyllä yllättävänkin näppärästi myös laukassa pienille volteille. Ylitimme myös pari kertaa kavalettilinjaa sekä hyppäsimme pientä verryttelypystyä.

Varsinaiset hypyt aloitettiin viiden laukan kaarevalla linjalla pienillä pystyillä. Ensimmäisellä kierroksella tein tämän viikon vakiovirheeni eli ratsastin liian ison tien, jolloin mukaan tuli kuudeskin askel. Toisella kierroksella sain asian korjattua, ja katse kääntyi jo ensimmäisessä hypyssä menosuuntaan jolloin ponikin kääntyi ajoissa. Korjatulla tiellä väli meni sujuvasti viidellä laukalla.

Seuraavaksi jatkoimme pysty-pysty-okseri-kolmoissarjalle. Eka väli oli noin 7 metriä eli yhden laukan väli, ja toinen noin 11 metriä eli kahden laukan väli. Aloitimme pienillä korkeuksilla, ja b- ja c-osaa nostettiin joka kierroksella ylöspäin. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan vielä menty maksimikorkeuksiin vaan jäätiin ehkä noin 90-95 senttiin. Harrilla oli hyvä energia ja imu esteille, joten sarjalle oli helppo tulla ja esteet ylittyivät sujuvasti. Ope muistutti antamaan Harrille tarpeeksi ohjaa esteiden edessä, ja tein työtä käskettyä. Eipä siinä sarjalla pahemmin tuntumaa tarvittu. Tässä vaiheessa viimeisellä hyppykierroksella Harri otti etujaloilla okserin etupuomin alas, ja ope totesi sen olevan vähän hidas etujaloistaan mutta korjaavan kyllä itse virheensä. Ratsastuksessani ei kuulemma ollut tämän osalta mitään muutettavaa.

Sarja jätettiin hetkeksi sikseen, ja hyppäsimme vuorostaan kaarevaa linjaa muurilta valkoiselle portille. Estekorkeus oli nyt noin 80 sentissä ja toisella kierroksella muuriesteeseen tuli takapuomi noin 90 senttiin. Ekalla kierroksella tehtävä onnistui Harrin kanssa lähes täydellisesti. Muuriesteelle tultiin sujuvasti hyvään paikkaan, laukka vaihtui ja jatkoimme tasaiset ja sujuvat kuusi laukkaa portille. Harrilla oli edelleen tosi hyvä imu esteille. Varmistelin vähän vasemmalla pohkeella ettei Harri saisi mitään ohimenoaikeita uutena esteenä hypättävällä portilla, mutta maltoin välissä ratsastaa kaikessa rauhassa ja hosumatta. Älyttömän sujuvaa! Toisella hyppykierroksella muurieste oli tosiaan isompi, ja kun ponnistuspaikka ei ollut ihan selkeä jäin empimään ja unohdin pohkeet. Kun en itse ollut menossa stoppasi Harri esteen eteen, mutta kyydissä oli helppo pysyä. En myöskään lamaantunut kiellosta vaan otin uuden reippaan lähestymisen ja korjasin virheeni. Kun pohkeet olivat mukana hyppäsi Harri muuriokserin oikein suurella hyppykaarella, ja kaareva linja portille onnistui taas hienosti. Onneksi kielto nollautui näin hyvin.

Lopuksi palasimme vielä kolmoissarjalle, jota hypättiin pari kierrosta okseria korottaen. Viimeisellä kierroksella okseri näytti jo oikeasti isolta, mutta Harri meni edelleen samalla imulla ja hyppäsi suurimman esteen oikein ilmavaralla ja ilman mitään kolisteluja. Aika isolta tämä hyppy jo tuntuikin, ja olisin saanut pitää kantapäät paremmin alhaalla ja jalat edempänä jotta olisin päässyt alastulossa suoristautumaan kunnolla. Kädellä ja ylävartalolla olin kuitenkin hyvin mukana. Este mitattiin 106 cm korkeaksi, ja tämä riitti tältä erää nuorelle ponille joka oli hypännyt erinomaisen hienosti. Itselleni 106 cm oli reilusti uusi korkeusennätys tälle vuosikymmenelle, sillä ysikymppiä isompia esteitä olen viimeksi hypännyt viitisentoista vuotta sitten. Olipa kyllä mahtava tunne kun poni liidätti meidät hienosti näiden korkeampien esteiden yli! Tämä oli sellaista sopivaa omien rajojen koettelua.

106 cm

106 cm

Kuvista kiitokset Annalle ja Minnalle, videoista kiitokset Venlalle!

Einolan leiri, tunti 8: Puutteita perusratsastuksessa

Keskiviikkoon mahtui vielä kolmas leiritunti, sillä illalla ohjelmassa oli lisätunti leirin aikaisin varanneille. Lisätunnilla oli vaihtoehtoina koulua tai maasto, ja päädyin koulutunnille. Ratsuksi valikoitui ponikokoinen eestinhevostamma Teele. 

Menimme tunnilla osittaisia takaosakäännöksiä kulmissa sekä avotaivutusta käynnissä. Toisena tehtävänä olivat pohkeenväistöt ravissa pituushalkaisijalta uralle ja laukannostot uralle tullessa. Käynnissä ja ravissa Teele kulki ajoittain ihan mukavasti ja vähän pyöristyen, mutta ongelmana oli hitaus pohkeelle enkä siis saanut ponia liikkumaan tarpeeksi eteen. Toisaalta myös pidätteen läpimenossa ilmeni ongelmia etenkin väistöissä ja takaosakäännöksissä. Teelellä oli taipumusta jyrätä näistä liikkeistä pois, ja ajauduin sen kanssa aivan liian helposti vetokilpaan. Kun vedin ohjasta veti Teele takaisin ja kävi tosi vahvaksi edestä. Selvästikin minun olisi pitänyt olla paljon kevyempi ja herkempi kädellä jotta Teele ei olisi alkanut kiskoa ohjan päässä vastaan. Istunnalla olisi pitänyt päästä tekemään paremmin pidätteitä, mutta istuntani ei ollut tarpeeksi jämäkkä ja niinpä turvauduin virheellisesti ohjiin.

Laukkaamisen koin Teelen kanssa vaikeaksi, sillä laukka oli melko tasapainottoman oloista ja mahdotonta lyhentää. Laukassa ainoa vaihde oli pitkänä eteen tai muuten Teele pudotti raville. Taas tuntui omasta keskikropasta loppuvan puhti kesken niin että en saanut istunnalla tasapainotettua ja kasattua laukkaa, vaan ratkaisuni oli puskea pohkeella eteen ja vieläkin enemmän eteen jotta sain Teelen pysymään laukalla. Siirtymiset laukasta raviin olivat myös aika heikko esitys, sillä Teele vain kouhotti rymyravissa pois alta ennen kuin tasapaino vihdoin palasi. Laukassa oli tarkoitus tehdä myös avotaivutuksia, mutta ne jätin suosiolla väliin kun perusasioissakin eli laukassa pysymisessä oli näin suuria ongelmia.

Tunnin pieneksi onnistumiseksi voi laskea sen että ravissa sain Teelen lopulta taipumaan oikealle paremmin. Alussa oikealle taipuminen tuntui mahdottomalta ja Teele varsin vinolta, mutta tunnin työskentelyn jälkeen taipuminen jo onnistui ja oikealle ratsastaessa löytyi ulko-ohjan tuki. Sain tunnin aikana tosi vähän henkilökohtaisia ohjeita, mutta ne vähät ohjeet koskivat lähinnä istuntaa eli taas olisi pitänyt päästä istumaan pystyssä ja pitää jalat pitkänä. Tunnin päätyttyä tuumin että Teele olisi selvästi tarvinnut apuina enemmän pohjetta ja jämäkkää istuntaa sekä vähemmän ohjaa. Ehkä en päivän kolmannella ratsastustunnilla enää saanut parhaita tehoja itsestäni ulos, ja niinpä ajauduin ratsastamaan aivan liikaa ohjalla. Vetokilpa hevosen kanssa oli selvää seurausta siitä että en pitänyt kättä tarpeeksi kevyenä. Teele sinänsä oli ihan mukava poni, ja olisi varmasti ansainnut parempaa ratsastusta.