Kevyt kävely ja itsenäinen tunti

Perjantaina kävin liikuttamassa Vaken maastokävelyllä muutaman yksityishevosen seurassa. Kävimme kiertämässä Kotakankaan pikkulenkin käynnissä, ja Vake vaikutti suorastaan erityisen reippaalta. Käynti keinui oikein mukavasti eteenpäin. Lenkin päätteeksi kävin vielä ravaamassa maneesissa eteen-alas parin kierroksen verran, ja Vake vaikutti täälläkin kivan letkeältä. Tämän kevyen liikutuksen oli tarkoitus toimia valmisteluna lauantain kisareissulle, mutta matkaan tulikin sellainen mutka, että emme lauantaiaamuna päässeet kisoihin lähtemään. Päätin kuitenkin ratsastaa Vakella vielä lauantaina itsenäisesti, sillä sunnuntaina meillä oli luvassa kisat kotitallilla.

Lauantaina päädyin ratsastamaan maneesiin kentän ollessa kostean puoleinen. Maneesissa oli kolmen ratsukon tunti, joten menin joukon mukana ratsastaen etupäässä samoja tehtäviä. Tunnilla ratsastettiin taivutuksia volteilla ja loivalla kiemuralla, ja näiden lisäksi tein muutaman omatoimisen pohkeenväistön. Laukkaa otettiin isoilla ympyröillä.

Mielentilani ja keskittymiseni olivat aluksi aika huonot, sillä kisareissun peruuntuminen harmitti. Vakekin taisi huomata, etten ollut aivan "normaali" tänään. Onneksi pääsin kuitenkin pikkuhiljaa kiinni nykyhetkeen, ja ratsastus veti minut pois omista ajatuksistani. Vakehan oli edelleen varsin hyvä, ja taipui kaareville teille notkeasti. Ravissa meno oli oikein kelpoa, vaikka en itse ihan parhaimmillani ollutkaan. Vake tulee nykyään niin nätisti pyöreäksi, ja olen päässyt melko hyvin eroon eteen puskemisesta. Istuntakin on mielestäni parantunut, kun Vake on alkanut liikkua paremmin itseään kantaen ja eteenpäin.

Missioni tänään oli löytää myös laukkaan samanlaista pyöreyttä ja letkeyttä. Vasemmassa laukassa tämä onnistuikin aika kivasti, mutta laukka ei aina jaksanut pyöriä aivan tarpeeksi. Unohdin tietysti siirtää painoa ulkotakajalan päälle, mutta ensi kerralla pidän sen sitten mielessä. Oikeassa laukassa Vake ei lähtenyt kiilaamaan etuosaa kovin voimakkaasti ulos, mutta ei se aivan täysin suorakaan ollut. Varmistin ulko-ohjan toimivuuden vasta-asetuksilla, ja pyöreitä hetkiä tuli tähänkin suuntaan. Tavoite oli siis saavutettu ainakin osittain.

Itsenäisellä ratsastuksella tulee harvoin niitä upeimpia elämyksiä, mutta ihan mukavastihan se Vake kulki tänäänkin aiemman työskentelyn pohjalta, vaikka oma ratsastus olikin ehkä vähän sinne päin. Toivottavasti Vaken saisi nyt pysymään näin hyvänä. Tällä hetkellä sen kanssa on ilo mennä myös koulua!

Höntsäilyä helteessä kuvien kera

Lauantaiaamupäivästä kävin ratsastamassa itsenäisesti Aasialla. Vanhempani olivat mukana vierailemassa tallilla, joten sain vähän kuviakin tällä kertaa. Edelleen oli tosi kuuma ilma, ja sekä minä että poni olimme vähän nuutuneita. Aasia ei tänään ollut juurikaan kiireinen, vaan pikemminkin se olisi saanut liikkua aktiivisemmin. Oma keskittymiseni ei ollut aivan priimaa, joten höntsäilyn puolelle meni aika vahvasti.

Kentällä oli sopivasti maapuomi toisella pääty-ympyrällä sekä puomikasa toisessa päädyssä, joten mielenvirkistyksenä ratsastelin näiden yli ravissa ja laukassa. Enää Aasia ei sentään tuijottele maapuomeja, ja kolmen puomin pyramidikin ylittyi oikein reippaasti jalkoja nostellen. Oikeassa laukassa tuli puomeille mukavia lähestymisiä ja sujuvat ylitykset, tosin kierros kierrokselta ponin vauhti laukassa kiihtyi. Kun se ei oikein saa itseään kannettua tasapainossa, on sen ratkaisuna vauhdin lisäys. Kuskilta pitäisi tietenkin saada paremmin tukea ja apua tasapainottamiseen. Vasemmassa laukassa askel oli hankalampi saada osumaan puomeille oikein, sillä nyt kaaduttiin aika paljon sisäänpäin.

Suurimman osan ajasta työskentelin ravissa ratsastaen jonkin verran siirtymisiä käyntiin sekä ympyräkuvioita pyöritellen. Menin jonkin aikaa myös ilman jalustimia hakien tuntumaa syvällä satulassa istumisesta. Aasian takaosaa olisi ehkä pitänyt aktivoida ja jumpata vielä paremmin, sillä se taisi jäädä ravaamaan melko jäykillä takasilla. Kovin etupainoiselta ja alamäkeen menevältäkin liikkuminen tuntui, mutta teinkö asialle oikeastaan mitään? No en. Yritin treenata siirtymisiä pehmeämmiksi ja istunnalla tapahtuviksi, ja jossain määrin tässä onnistuinkin. Ohjalla jarruttamisen tarve väheni, ja Aasia alkoi tulla käyntiin paremmin istunnalla. Ravissa oli aika hyvin kontrolli, mutta nyt olisikin pitänyt uskaltaa ratsastaa liikkumiseen lisää energiaa pikkusievän hissuttelun sijaan. Menimme myös turhan paljon kaula mutkalla, eli näennäisesti taivuttelin ponia, mutta todellisuudessa se ei taipunut kunnolla pohkeiden väliin vaan ulkolapa seilasi aina omilla teillään. Tasaisempi tuntuma ja muoto olisivatkin vaatineet paitsi enemmän liikettä takaa myös parempaa suoruutta.

Hetkellinen ryhdistäytyminen.

Tuntuma!

Kädet ylös!

Hieman puolivillaista ja puolitehoista tekemistä tänään, mutta tulipahan taas pientä tuntumaa Aasiaan ja ainakin tuli monta kehityskohdetta mielen päälle jatkoa ajatellen. Napakkuutta ja määrätietoisuutta tarvitaan ainakin paljon lisää koko touhuun.

Kaikki kuvat ovat isäni ottamia.

Tukkoinen takaosa

Tiistaina kävin ratsastamassa Vakella itsenäisesti. Koska viime viikolla olimme menneet kaksi hyvää koulutreeniä, odotin Vaken olevan tänään kohtuullisen notkea ja hyvä ratsastaa. Vaan vielä mitä, ponihan oli pikemminkin todella jähmeä. Ravi tuntui alussa kovalta ja jopa tahdittomalta, ja ennen kaikkea se ei edennyt minnekään. Mietin jo vähän, oliko liike puhdastakaan, mutta onneksi ope kävi kentän laidalla ja totesi, ettei Vake kuitenkaan epäpuhdas ollut. Takaosa vaan tuntui aivan kuolleelta, ja askel oli lyhyttä.

Toivoin laukkaverryttelyn auttavan liikkeen irrottamisessa. Vasen laukka pyöri selvästi oikeaa huonommin, mikä oli yhtenevää sen kanssa, että vasen takajalka tuntui ravissakin olevan huonoiten toimiva osa. Varsinkin jos yritin lyhentää ja kasata laukkaa meni se nelitahtiseksi mökellykseksi. Paras ideani oli kevyessä istunnassa laukkailu, ja tällöin vasen laukka lähtikin rullaamaan huomattavasti paremmin ja rennommin. Oikeassa laukassa koetin ratsastaa ympyrällä hieman samaa lyhennys- ja pidennystehtävää kuin Artsin tunnilla, mutta tätä häiritsi Vaken pyrkimys liirata lapa edellä ulos ympyrältä.

Ehdin ratsastuksen aikana kokeilla useita tuttuja tehtäviä, eli pelkkään tasaiseen ympyröiden pyörittelyyn en onneksi jumittunut. Huono takaosan toiminta häiritsi kovasti, ja yritin parhaani mukaan jumpata ja työstää Vakea paremmaksi. Tänään ei kyllä mitään tullut ilmaiseksi, vaan poni oli todella tukkoisan ja nahkean oloinen. Yksi onnistuneemmista kokeiluistani oli ympyrätyöskentely ravissa vaihdellen myötä- ja vasta-asetuksen välillä. Asetukset saivat Vaken mukavasti notkistumaan ja pyöreälle niskalle. Aivan kunnolliselle, kevyelle tuntumalle tuleminen olisi kuitenkin vaatinut enemmän aktiivisuutta takaosasta. Ravi oli edelleen hidasta ja lyhyttä, joten pyöreydestä ja näennäisestä notkeudesta huolimatta oli edelleen melko työlästä. Ratsastin asetusten lomassa myös jonkin verran temponvaihteluita ravissa, eli lyhensin ja kokosin ja ratsastin tästä taas ravia eteen. Lyhentäminen kyllä onnistui, mutta eteen Vake lähti nihkeästi eikä askel kovinkaan paljon venynyt.

Lopulta keksin herätellä vasenta takasta töihin ratsastamalla pohkeenväistöjä. Työskentelin hetken aikaa kuviolla, jossa käänsin lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle, väistätin kohti uraa ja tein väistön jälkeen voltin ennen seuraavaa päätyä, josta tehtävä alkoi alusta. Tässä vaiheessa Vake oli vertynyt sen verran, että lähti ravissa väistämään vasenta pohjetta yllättävänkin kuuliaisesti. Väistöhän sitten teki kuin tekikin tehtävänsä, ja vasen takanen alkoi toimia paremmin. Ravi parani väistöjen parissa työskennellessä todella paljon ja oli lopulta jo paljon letkeämmän ja pehmeämmän oloista, "normaalilta" ravilta tuntuvaa. Symmetrian vuoksi tein toki parit väistöt myös oikealla pohkeella, mutta pääpaino oli vasemmalla pohkeella väistättämisellä. Työskentely päättyi kevyessä ravissa loppuverryttelyyn, ja jos ei tänään voinut olla muuhun tyytyväinen, niin sentään edes ravissa tapahtuneeseen muutokseen. Ei Vake tietysti vieläkään kauhonut menemään kovin lennokkaasti ja irtonaisesti, mutta takaosa oli jo mukana liikkeessä ja askelta pystyi jo venyttämään hieman minitöpötystä pidemmäksi. Liikkumisessa oli nyt paremmin letkeyttä, joustoa ja rentoutta, vaikka kovin ryhdikäs ja kevyt ei Vake ollut edelleenkään.

Jäi kyllä mietityttämään, miten Vaken liikkuminen oli nyt näin kehnoa. Jotenkin jumissa se kyllä on. Onneksi sentään löytyi oikea työkalu ongelmaan eli pohkeenväistöt. Aivan turhaan yritin ensin muita taikatemppuja, sillä kyllä väistöt olivat tässä tilanteessa paras mahdollinen tehtävä. Oma ratsastuskin tuntui tänään huonolta, mutta en sentään antanut täysin periksi vaan hain ratkaisuja liikkumisen parantamiseen. Vaken nihkeillessä en vaan osaa istua napakasti, ja ratsastan ehdottomasti liikaa kädellä yrittäessäni "notkistella" jähmeästi liikkuvaa ponia. Toisaalta pohkeella ei missään nimessä pidä ajaa Vakea liian kiireiseksi ja pois tahdista, sen olen sentään jo oppinut. Kun takaosa ei toimi ja paino makaa etuosalla, saa liika eteen painostaminen askeleen vain jännittyneeksi ja entistä lyhyemmäksi. Tilanne on aivan toinen niillä tahmatassuilla, joilla liikekapasiteettia riittää ja joiden kaikki ongelmat ratkeavat napakalla moottorin käynnistelyllä eli raivoisalla liikkeelle patistelulla. Vakelta sen sijaan pidempää ja isompaa ravia voi pyytää vasta sitten, kun ponia on saanut hieman pois etuosansa päältä ja lavoistaan ja takaosastaan irtonaisemmaksi.

Einolan leiri, 6. tunti: itsenäistä vuonistelua

Tiistain tuntien jälkeen otimme vielä lisätunnin itsenäisenä ratsastuksena. Sain tähän ratsasteluun toiveheppani eli Nupun, jonka kanssa halusin vielä uudestaan etsiä säätöjä kaikessa rauhassa. Tiesin myös Nupun olevan sellainen poninpötkylä, jolla osaan mennä itse ilman, että joku on neuvomassa ja pitämässä kädestä kiinni.

Ratsastimme maneesissa neljän ratsukon porukalla. Mitään varsinaisia temppuja en alkanut ratsastaa, vaan lähinnä taivuttelin Nuppua ja koetin ratsastaa sen pyöreäksi ja letkeäksi. Eilisen perusteella tiesin, että luultavasti Nupun pitäisi vaan antaa mennä puksuttaa aikansa ennen kuin se alkaisi loksahtaa tuntumalle ja esittää parempaa liikkumista. Hetken aikaa verryteltyäni otin myös hieman ravin ja käynnin välisiä siirtymisiä. Näistä tuntuikin olevan apua Nupun herättelemisessä kunnolla töihin. Haasteena olivat erityisesti siirtymiset raviin, jotka Nupulla ovat tyypillisesti kovin sitkaita. Siirtymisten jauhaminen oli kuitenkin omiaan nopeuttamaan takajalkojen toimintaa.

Nuppu parani ratsastuksen aikana koko ajan, ja kuten olin odottanut, riittävän pitkään kestäneen työskentelyn jälkeen se alkoi liikkua letkeämmin tuntumalla. En ehkä saanut ihmeitä aikaan, vaan itsenäinen ratsastus oli ehkä hiukan puolitehoista, mutta kyllä Nuppu lopussa liikkui paljon paremmin kuin alussa. Kenties selkein ero tapahtui ulkolavan hallinnassa. Kun etuosa alkoi ihan oikeasti kääntyä ulkopohkeella, niin poni oli tosiaankin kahden pohkeen välissä ja samalla myös helposti ratsastettavissa tuntumalle. Joustava tuntuma, pohkeet lähellä ja ulkolapa haltuun, siinäpä tärkeimpien palikoiden lista. Puolipidätteitä olisi varmaan ollut syytä ratsastaa vielä paljon enemmän, sillä Nuppu jäi loppujen lopuksi melko etupainoisen oloiseksi. Pitkä runko tietysti korostaa tätä, ja Nupun on rakenteensa puolesta varmasti melko vaikea yhtään koota itseään takaosan päälle. Olikohan meno kenties hieman turhan kiireistäkin? Aktiivisuus kun ei ole yhtä kuin kiire. 

Tuokio maastossa ja kentällä

Perjantaina ei tällä kertaa ollut Artsin valmennusta, vaan sen sijaan ohjelmassa oli kevyempää humputtelua Vakella. Kävimme ensin maastossa leppoisalla pikkulenkillä Kotakankaan reitillä ja tämän jälkeen menimme vielä hetkeksi työskentelemään kentälle. Seurana olivat Anne ja Pave.

Maastolenkki sujui ihan rauhallisissa merkeissä. Metsän puolella oli mukavaa käppäillä alkukesän iltapäivästä nauttien. Tiellä vähän ravailtiinkin, joten kentälle mennessä oli jo mukavat alkuverryttelyt tehtynä. Kentän pohja oli edelleen kostean puoleinen, joten aivan ihanteellinen se ei kaikin paikoin ollut vaikka kaikissa askellajeissa pystyikin ratsastamaan. Pohjan kunto myös vähän rajoitti ratsastettavia kuvioita, joten loppujen lopuksi tuli ratsastettua lähinnä pääty-ympyrää ja uraa pitkin.

Tavoitteenani oli saada Vake työskentelemään pyöreänä oikeinpäin. Olisin halunnut työstää laukkaa ja löytää siihen saman hyvän tuntuman ja ryhdin kuin edellisellä kerralla valmennuksessa. Luovuin kuitenkin pidemmistä laukkapätkistä pohjan tuntuessa vähän hankalalta, ja keskityin ravin ratsastamiseen. Ravissa oltiinkin enemmän mukavuusalueella, ja varsin pian löytyi hyvä tuntuma. Meno sujuvoitui vielä siinä vaiheessa kun olin ottanut pari pätkää laukkaa alle. Vake pyöristyi varsin kivasti, eikä tuntunut kovin raskaalta etuosasta. Kuolaimen pureskelua tosin esiintyi vähän liiankin kanssa, mutta eipähän ainakaan jurnuttanut kuolaimessa kiinni. Ehdin jopa vähän miettiä istuntaakin, eli hain vielä yläkroppaa taaksepäin ja kyynärpäihin parempaa kulmaa. Sain ihan mukavan tunteen ponin ympärillä istumisesta ja hetkellisesti jopa istunnalla raviin vaikuttamisesta. Vakekin liikkui ihan letkeästi ja omaehtoisesti eteenpäin. Oikea kierros oli helpompi ratsastaa, ja asetus ja taivutus oikealle tulivat aika luontevasti. Nyt en edes alkanut liioitella sisäohjassa roikkumista, vaan tuntuma oli aika hyvin kahdella ohjalla. Vasemmassa kierroksessa taipuminen pääsi menemään välillä liian linkkuun, jolloin tietysti liikekin tukkeutui ulkolavan lähtiessä omille teilleen.

Vake tuntui tänään yllättävänkin hyvältä ottaen huomioon, että kouluvalmennuksissa ei olla muutamaan viikkoon käyty. Ravissa se toimii oikein mukavasti, eikä välttämättä vaadi kovin pitkää lämmittelyäkään ennen kuin jo liikkuu kivasti kuolaimella. Laukassa on vielä paljon enemmän haasteita, mutta sen kunnollinen työstäminen jäi nyt toiseen kertaan. Tällainen kevyehkö liikutus rentoine maastokävelyineen ja pyöreänä ravaamisineen oli Vakelle varmasti hyväksi. Minusta puolestaan oli mukavaa viettää kiireettömästi aikaa ponin kanssa ja todeta yhteistyön olevan kohtuullisen hyvällä mallilla.

Itsenäisesti vanhalla kentällä

Päädyin tosiaan ilmoittautumaan helatorstain koulukisoihin myös ihkauudella Aasia-ponilla, ja oli tietenkin ihan hyvä idea käydä sen selässä myös toinen kerta ennen kisoja. Niinpä ratsastin keskiviikkona Aasialla itsenäisesti, ja seurana olivat Anne ja Pave. Kenttä ja maneesi olivat varattuna tunneille koko illan, mutta mepäs menimmekin ratsastamaan vapaana olevalle Tallinmäen vanhalle kentälle. Oli tosi kiva päästä käymään pitkästä aikaa vanhalla kotikentällä, jossa on maailman paras pohja. Alkukäynnit hoituivat noin kilometrin matkalla, joka vanhalle Tallinmäelle kuljettiin. Tiellä tuli autoja vastaan edestä ja takaa, mutta Aasia suhtautui niihin hyvin tyynesti, kuten entiseltä vaellus- ja terapiaponilta voi odottaa. Kenttä oli tietenkin Aasialle ihan uusi ja outo paikka, joten siellä se ensin hieman katseli ympärilleen ja keskittyi alussa huonosti.

Suunnitelmani oli harjoitella tänään erityisesti laukannostoja ravista, sillä ne pitäisi kouluradalla esittää ja niissä oli maanantaina ollut välillä pientä hankaluutta. Ensin kuitenkin verryttelin rauhassa niin ravissa kuin laukassakin, ja annoin Aasialle aikaa rentoutua. Poni liikkui ensin vähän jännittyneesti pystypäin, mutta tasoittui ja tuli pyöreämmäksi kun vaan verryteltiin kaikessa rauhassa. Pienen laukkailun jälkeen Aasia liikkui hetkittäin jo oikein kauniissa muodossa. Laukassa kuitenkin kaaduttiin liikaa sisälavalle, ja sen seurauksena Aasia saattoi huonon tasapainon hetkillä pudottaa raville. Laukan tasapainottaminen ja rauhallisen tahdin säilyttäminen oli siis olennaista, ja kieltämättä olisin saanut olla istunnaltani vakaampi ja jämäkämpi etenkin laukassa. Nostoissa oli apua kannuksista, eli jos ei laukka muuten noussut ravista niin pienellä kannuksen merkillä Aasia kyllä lähti napakasti laukalle. Kouluradallakin kannukset on siis hyvä olla mukana laukannostojen varmistuksena.

Ratsastin myös kisaohjelman pari kertaa läpi harjoituksen vuoksi. Kenttä oli toki kisarataa isompi, joten kovin täsmällisiä ei teistä tullut, mutta tarkoituksena olikin lähinnä testata, miten toisiaan seuraavat tehtävät onnistuisivat ja mitkä olisivat mahdollisia ongelmakohtia. Ohjelman raviosuus lähti mukavasti käyntiin, kunhan vaan olin valmistellut Aasian ratsastamalla sen ensin rennoksi ja rauhalliseksi. Kun poni malttoi jäädä ravaamaan vähän hitaammassa tahdissa eikä kiirehtinyt alta, oli ravissa istuminenkin huomattavasti helpompaa. Tästä pyöreästä ja malttavaisesta ravista oli hyvä lähteä ratsastamaan ohjelmaa läpi pienieleisesti ja rentouteen keskittyen. Arvelinkin vahvimpien osuuksien tulevan heti ohjelman alussa, sillä tässä päästiin esittämään ravia ensin pituushalkaisijalinjalla ilman alkutervehdystä ja sitten pääty-ympyrällä. Myös ravista käyntiin siirtyminen lävistäjällä ja paluu raviin onnistuivat ihan mukavasti. Sitten tulikin jo laukannosto, mikä tarkoitti, että homma lähti hieman leviämään. Ensimmäisen noston ajoitus onnistui aika mukavasti, kun Aasia tuli siihen vielä rauhallisena. Laukasta raviin siirtymisen jälkeen sitten juosta kipitettiin, ja loput ohjelmasta menikin enemmän tai vähemmän kiireisissä merkeissä. Laukannostojen lisäksi vaikein pala on siis tilanteen rauhoittaminen laukkapätkien välillä ja jälkeen. Tähän kaipaisin sitä istunnan jämäkkyyttä lisää.

Itsenäisenkin tunnin aikana sain ihan mukavasti otetta Aasian ratsastukseen ja sain keskittyneesti tehtyä järkeviä asioita. Joku olisi kyllä saanut olla huutamassa istunnasta. Välillä homma levisi kiirehtimiseksi ja kipittämiseksi, mutta välillä Aasiasta sai irti hirmuisen kivoja pätkiä etenkin ravissa. Se on kyllä oikein mainio poni!

Itsenäinen tunti ja kuolainkokeilu

Perjantaina ratsastin oikein kahdella ponilla. Ensin menin Kingillä itsenäisen tunnin. Viimeksi oli ehdotettu, että kokeilisin Kingille baucher-kuolainta. Sopivan kokoinen baucher tallin valikoimista löytyikin, joten tuli sekin sitten testattua. Mitään maata mullistavaa vaikutusta ei kuolaimen vaihdoksella ollut havaittavissa, mutta ei Kingi ainakaan huonompi ollut baucherilla. Ratsastin maneesissa noin tunnin verran alku- ja loppukäynteineen. Pidin tehtävät hyvin yksinkertaisina, eli ravi-käyntisiirtymisiä, ympyröitä, loivia kiemuroita, voltteja ja lävistäjiä. Keskityin ponin taivutteluun ja yritin ratsastaa sitä notkeaksi ja pyöreäksi. Laukkaa otin vain verryttelyksi muutaman kierroksen liikkeen avaamiseksi, ja muutoin pitäydyin ravin ja käynnin työstämisessä. Niissäkin oli aivan tarpeeksi hommaa.

Mitään ihmeellistä edistystä ei Kingin kanssa tänään tapahtunut, ja sellaista ei itsenäisellä tunnilla ehkä voi odottaakaan. Oli kuitenkin kiva päästä kaikessa rauhassa ja omaan tahtiin testailemaan niitä asioita, mitä on tunneilla tullut esille ja mitä on tullut itse pohdittua. Molempiin suuntiin sain aikaiseksi joitakin pieniä pätkiä, jolloin Kingi myötäsi ja liikkui hetken pyöreämpänä. Vaikeaa (lue: mahdotonta) oli saada pyöreys säilymään pidemmän aikaa. Heti kun ponin sai vähänkään myötäämään ja lyhentämään itseään, niin taivuttaminenkin oli huomattavasti helpompaa. Nenä pitkällä juostessaan koko poni menee yhtenä suorana pötkylänä, joka ei taivu oikein mihinkään suuntaan.

Oikeassa kierroksessa tunnuin olevan oikeilla jäljillä vahva ulkotuki -ideani kanssa, ja vasta-asetus auttoi myös. Etujalat meinasivat vaivihkaa liukua ulos vasemmalle, ja oikean kierroksen ympyröillä olikin taipumus huomaamatta suurentua. Vasemmassa kierroksessa ratsastin häikäilemättömästi sisäohjalla ylitaivuttaen. Yritin myös muistaa ratsastaa liikettä eteen, jottei touhu mennyt pelkäksi ohjalla kampeamiseksi ilman takajalkojen työskentelyä. Kuten sanottua, ei suurta ahaa-elämystä päässyt syntymään. Pieniä parempia hetkiä, joiden välillä oli enemmän pallo hukassa. Parhaita hetkiä taisi tulla loppukeventelyissä, kun Kingi venytti rentona eteen-alas asiallisella tuntumalla.

Mitään elämää suurempaa ei tästä ratsastuskerrasta jäänyt käteen. Kingin ratsastaminen pyöreäksi ja notkeaksi on edelleen minulle pieni mysteeri. Ainakin tässä vahvistui se ajatus, että seuraavissakin koulukisoissa paikkamme on helppo C, ei helppo B.

Opitun kertausta itsenäisesti

Pääsiäisviikolla meillä ei ollut Artsin valmennusta, mutta kävin kuitenkin perjantaina ratsastamassa Vakella itsenäisesti. Seurana olivat Nora ja Hemppa, tosin alussa maneesissa oli useampikin ratsukko. Suunnitelmani oli työskennellä samaan tapaan kuin viimeksi valmennuksessa, eli ratsastaa siirtymisiä sekä pitää punaisena lankana ulko-ohjalla myötääminen eteen ratsastaessa. Laitoin kannukset jalkaan, enemmän ehkä itseäni varten, sillä silloin kun on kannukset niin en kehtaa alkaa pahasti puskea vaan pohkeen käyttö on edes vähän järkevämpää.

Ensin verryttelin kaikessa rauhassa ravissa ja laukassa. Vake aloitti nihkeästi, kuten tavallista, mutta parin laukkakierroksen jälkeen elämä muuttui jo huomattavasti helpommaksi. Laukan jälkeen Vake alkoi jo pyöristymäänkin kunnolla. Pienen välikäynnin jälkeen aloin ratsastaa ravissa uraa pitkin, ja lyhyillä sivuilla tein siirtymisiä käyntiin sekä lyhensin ravia. Pidin ulko-ohjaa kevyemmällä tuntumalla ja sisäohjalla vakaamman tuen. Välillä tosin tuntui paremmalta myödätä sisäohjasta ja pitää tuki ulkoa, eli tilanteen mukaan mentiin. Samalla olin kiusallisen tietoinen vasemmasta nyrkistä, joka ei vaan tahtonut pysyä pystyssä. Vake työskenteli hyvin ja mukavassa muodossa, eli tuttu tehtävä toimi myös omatoimisesti harjoiteltuna. Liike ei ehkä sujunut ihan niin hyvin ja omalla moottorilla eteenpäin kuin valmennuksessa, mutta pahimmalta puskemiselta kuitenkin vältyttiin.

Jäin ehkä junnaamaan ravihommia turhankin pitkäksi aikaa, mutta lopuksi otin vielä parit laukannostot ja vähän laukkatyötä. Laukassa pyöreyden löytäminen oli haastavampaa, vaikka Vake kyllä liikkui ihan hyvällä energialla. Päätin myös testata parit laukkalävistäjät säilyttäen laukan uralle asti. Ensimmäisellä oikean laukan lävistäjällä Vake meni yllättävänkin hyvin ja jarruttamatta ihan loppuun asti, ja vasta juuri kun olin aikeissa siirtää raviin ehti se kuitenkin vaihtaa. Uusintayrityksellä ei vaihtoa ehtinyt tulla, mutta ravi tipahti pois pari askelta turhan aikaisin. Vaken kanssa olen kuitenkin oikein tyytyväinen jo tähän, että oikeassa laukassa päästään rennosti melkein lävistäjän loppuun asti eikä poni luovuta ja jarruta jo puolessa välissä. Vasemmassa laukassa lävistäjät tietenkin onnistuivat ilman sen suurempia vaikeuksia.

Olin ratsastuskertaan ihan tyytyväinen. Siihen nähden, mitä itsenäiseltä ratsastukselta voi yleensä odottaa, tämä meni varsin kivasti. Vake oli hyvä tänään! Se etu itsenäisessä ratsastuksessa tietenkin on, että voi tehdä juuri tilanteeseen sopivia tehtäviä ja esimerkiksi käynnistellä ponin laukassa ennen kuin alkaa tosissaan työskennellä. Vake kun tuntuu ne alkulaukat aina tarvitsevan, mutta tunneilla ei sellaisia aina oteta. Itsenäisesti ratsastaessa minulle kuitenkin käy helposti niin, että kun Vake on hyvä niin unohdun junnaamaan samoja asioita turhan pitkään ja yritän pyytää vielä enemmän ja parempaa. Vake kyllästyy äkkiä, joten tiheämmät pienet tauot voisivat olla hyvä juttu.

Sekwanan liikutus

Sunnuntaille sain liikutettavaksi uuden tuttavuuden, eli yksityistalliin vähän aikaa sitten muuttaneen Sekwana-tamman. Kyseessä oli 10-vuotias puoliverinen, ja minun näkökulmastani se oli iso, säkäkorkeus varmaan jossain 170 sentin tietämillä. Enpä ole tällaisilla oikeilla hevosilla taas aikoihin ratsastanut, joten tuntuihan se valtavalta laivalta. Muutenkin oli tietysti vähän jännittävää nousta ihan vieraan hevosen selkään.

Kävimme maneesissa humputtelemassa vajaan tunnin verran. Kirjaimellisesti humputteluksi se meni, sillä olin varsinkin aluksi aivan pallo hukassa tämän hevosen selässä. Enhän minä ponispesialisti osaa tällaisilla mennä! Kun olin näin pihalla niin en lähtenyt hevoselta ihmeitä vaatimaan, vaan ratsastin uraa pitkin ja ympyröillä eri askellajeissa sekä tein aika paljon helppoja siirtymisiä. Käynnissä Sekwa tuli pyöreälle kaulalle ihan automaattisesti, joten käynnissä se oli pehmein ja taipuisin ratsastaa. Ravissa sen sijaan mentiin aluksi ihan kamelina, ja liike oli hidasta laahustusta. Alkuun Sekwa tuntui tosiaan jopa vähän eteenpäin puskettavalta. Keventäessä en löytänyt luontevaa asentoa, vaan pohkeet tuntuivat menevän liian taakse. Täytyy myöntää, että jonkin verran jännitin Sekwan reaktioita sen tuijotellessa välillä joitakin maneesin nurkkia, ja tämän seurauksena istunta ei ollut aivan rento vaan pikemminkin olin varautuneessa turvaistunnassa (=etukeno).

Myös laukassa oli aluksi pieniä käynnistymisvaikeuksia, mutta kun houkuttelin liikettä esiin lähti Sekwa pyörittämään laukkaa sujuvammin. Laukka olikin oikein kiva askellaji tällä hevosella, ja kun saatiin paremmin liikettä eteen niin Sekwa alkoi laukassa mennä rennommin ja pyöreämmin. Laukassa siis löytyi jonkinlaista ideaa takaa eteen ratsastamisesta, ja etenkin vasemmassa laukassa aloin jo saada jotain otettakin tähän hevoseen. Oikea kierros oli huomattavasti jähmeämpi ja vinompi, joten siinä ei homma samalla lailla loksahtanut raiteilleen.

Alun nihkeilyn jälkeen Sekwa heräsi liikkumaan eteen, ja loppua kohti alkoi tulla jo päinvastaistakin ongelmaa eli välillä hevonen vähän juoksi alta. Parantunut energia ravissa tarkoitti sitä, että Sekwa alkoi tulla paremmin tuntumalle ja loksahti välillä pyöreäksikin. Alas harjoitusraviin istumalla sain napakamman otteen hevoseen istunnalla, ja kun Sekwalla oli isoksi hevoseksi hyvinkin tasainen liike niin alas istuminen onnistui hyvin. Vasemmassa kierroksessa tuli ihan kivoja pätkiä, kun hain käynnissä Sekwan pyöreäksi tuntumalle ja pyysin sen tästä harjoitusraviin saman tuntuman säilyttäen. Silloin kun hevonen taipui ja oli ulko-ohjan tuntumalla niin mentiin nätisti pyöreällä niskalla myös ravissa. Jos taas pyöreys ravissa katosi oli tehokkainta siirtyä käyntiin ja palauttaa tilanne taas rennoksi ja pehmeäksi. Jotain pientä yhteisymmärryksen poikasta alkoi siis ratsastustuokion lopulla sentään pilkahdella, eikä oloni ollut enää aivan niin avuton kuin hommia aloittaessa.

Sekwan ratsastus oli ihan mukava kokemus, sillä hevonen oli varsin asiallinen ja sympaattinenkin. Vaikutti siltä, että tämä hevonen kyllä osaa ja tekee jos vaan kuski osaa pyytää. En osannut varsinkaan aluksi oikein luottaa Sekwaan, sillä olen kaukana mukavuusalueen ulkopuolella isojen puoliveristen kanssa toimiessani, mutta onneksi Sekwa oli peruskiltti ja kuuliainen. Tulipahan taas todettua, että sivistyksessäni on todella suuria aukkoja isojen puoliverihevosten ratsastamisen suhteen, sillä on se niin kovin erilaista kuin ponien ja muiden karvaturrikoiden kanssa työskentely. Välillä tekee oikein hyvää käväistä vieraammillakin vesillä ja haastaa itsensä ratsastamaan myös tämäntyyppisillä hevosilla.

Rento pakkasratsastus ilman satulaa

Loppiaiselle olimme Annen ja Noran kanssa suunnitelleet maastoa, mutta kun lämpötila oli -29 asteen tienoilla vaihtui tämä maneesiratsastukseksi ilman satulaa. Maneesissa olikin vain -19 astetta, joten siellä tuli suorastaan kuuma kun oli lämpimästi pukeutunut. Ratsukseni valikoitui Vake, muun muassa siitä syystä että se on niin mukavan muotoinen ilman satulaa ratsasteluun. Vake-pallerolla kun ei ole säkää tai yhtään ulkonevaa selkärankaa ja askeleetkin ovat tasaiset niin tämähän oli kuin jumppapallon päällä istumista! Toivoin kuitenkin, ettei Vake olisi yhtä villinä kuin maanantaina sillä sellaisissa yllätysliikkeissä en ilman satulaa ehkä pysyisi.

En tehnyt Vaken kanssa tänään mitään erityisempiä temppuja lukuunottamatta muutamaa pohkeenväistöä. Lähinnä taivuttelin sitä ympyröillä ja kiemuraurilla rennoksi ja pehmeäksi. Ravi luonnistui ilman satulaa oikein mukavasti, oli helppo istua. Satulattomuus luultavasti myös auttoi minua istumaan suoremmassa kun vinoon kallistelu oli käytännössä mahdotonta. Otin varsin pian kokeeksi pari laukannostoakin, eikä Vake onnesi villiintynyt mihinkään vaan oli pikemminkin tahmea. Laukassa istuminen ei oikein toiminut, eikä asiaa auttanut se että liu'uin väljien ja liukasvuoristen toppahousujen sisällä edestakaisin. Niinpä laukassa ei ollut tänään oikein mielekästä työskennellä kun en osannut istua liikkeen mukana ponia häiritsemättä, joten jätin laukkaosuudet melko lyhyiksi keskittyen käynnin ja ennen kaikkea ravin ratsastamiseen.

Ravissa Vake olikin mukavan notkea ja kuuliainen. Alusta alkaen se lähti myötäämään hyvin niskasta ja oli rennon oloinen. Ravi olisi toki voinut olla isompaakin, mutta tahti oli hyvä. Tuntuma oli hyvin kahdella ohjalla, mutta silti molempiin suuntiin oli havaittavissa pientä kaulan ylitaipumista sekä etujalkojen ja ulkolavan liirausta ulos kaarevilta urilta. Ulkoavuilla pitäisi siis vielä korjata etuosaa tehokkaammin sisään jotta etu- ja takaosa sekä kaula olisivat aivan rehellisesti linjassa keskenään. Vasemmalle asettaessa myös käy helposti niin, että niska kallistuu vasemmalle turvan jäädessä hieman vinoon oikealle, eli tässäkin olisi vielä suoristamisen paikka. Suunnanmuutokset kaarevalta uralta toiselle olivat hyviä kuvioita jotka auttoivat ainakin hetkellisesti parantamaan etuosan suoruutta.

Maneesityöskentelyn jälkeen kävimme vielä kävelemässä pitkät loppukäynnit ulkona. Aurinko oli juuri laskemassa, ja kannatti lähteä ulkoilmaan ihailemaan kaunista pakkaspäivää kylmyydestä huolimatta. Peltolenkki talvimaisemassa oli hyvä lopetus mukavan rennolle ratsastustuokiolle. Oli kiva mennä pitkästä aikaa ilman satulaa, ja kun Vake vielä meni oikein nätisti niin tämä oli todella hyvän mielen tallireissu.

Videosta kiitos Annelle ja kuvasta kiitos Noralle!

Suokki, puokki ja arabi eli kolmen hevosen humputtelu

Sunnuntaina menimme Annen ja Noran kanssa Tallinmäelle ja ratsastimme maneesissa itsenäisesti. Ratsuina olivat Palle, Hilima ja Hemppa, ja vaihtelimme hevosia niin että jokainen sai mennä kaikilla kolmella. Näistä hevosista Hemppa oli minulle uusi tuttavuus.

Ensimmäinen ratsuni oli Palle. Palle vaikutti olevan vähän jännittyneessä mielentilassa, ja tuijotteli maneesin nurkkia varsinkin oikeassa kierroksessa. Muutama säpsähdyskin tuli, ja olin hieman ihmeissäni koska aikaisemmilla ratsastuskerroilla ei Palle ole kanssani säikkynyt mitään. Ratsastin ensin käynnissä pääty-ympyrää, jotta Palle sai kaikessa rauhassa olostua katsomopäätyyn. Tuijotuskulmankin ohi alettiin päästä, mutta hevonen ei vielä rentoutunut vaan rullasi kaulaa liiankin linkkuun. Tasaista ja vakaata tuntumaa ei löytynyt, kun Palle oli edestä melko tyhjä. Lähdin sitten ravailemaan keventäen, ja otin vähän laukkaakin. Palle ei edelleenkään oikein rentoutunut ja keskittynyt työskentelemään, enkä osannut sille varmaankaan tarjota tarpeeksi selkeitä ja turvallisia raameja. Laukassa oli parempia pätkiä, mutta päädyissä keskittyminen tahtoi aina herpaantua. Laukan jälkeen ravi oli letkeämpää ja muoto rennompi, mutta ihan luottavaiselta ei Palle nytkään tuntunut. Sitten tulikin aika vaihtaa ratsuja, ja en ehtinyt tämän pidemmälle Pallen kanssa työskennellä. Tiedä sitten olisko pidemmästä hinkkaamisesta ollut mitään apuakaan, kun en vielä 20 minuutissa ollut saanut Pallea rentoutumaan.

Seuraavaksi sain alleni Hiliman, eli ratsu vaihtui lähes päinvastaiseen otukseen. Edellinen kerta Hiliman kanssa joulukuussa sujui kaikkea muuta kuin hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta tänään meni mukavammin. Luonnollisestikin asiaa auttoi kovasti se, että sain Hiliman suoraan Annen jäljiltä. Niinpä Hilima oli jo valmiiksi läpi ja kevyeksi ratsastettu, ja lähti myötäämään niskasta helpommin. Pahaan vetokilpailuun ja tappeluun ei siis päädytty, vaan touhu pysyi mielekkäänä. En kyllä edelleenkään oikein hoksannut mitkä ovat ne Hiliman nappulat joilla sen saa toimimaan, joten ilman Annen lämppäilyä se ei luultavasti olisi mennyt näinkään mukavasti. Pohkeella olisi kyllä pitänyt päästä ratsastamaan enemmän pelkän ohjilla näpräilyn sijaan. Taipuminen oli puutteellista, mutta pääsin kuitenkin myötäämään Hilimalle välillä reilustikin ja se jopa vastasi venyttämällä ravissa kaulaa eteen ja alas. Hilima veti minua helposti etukenoon, ja videolta katselin että saisin kyllä ihan istunnasta alkaen ratsastaa Hilimaa lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi. Pääasia kuitenkin on, että tällä kertaa mentiin melko kuuliaisesti ja rentona eikä Hilima naksahtanut pahasti kipitysvaihteelle.

Viimeisenä kiipesin Hempan satulaan. Hemppa oli käynyt jo aamulla maastossa, ja nyt sillä olivat minua ennen ratsastaneet sekä Nora että Anne. Hemppa kuulemma onkin sitä parempi mitä enemmän on liikkunut, ja tosi mukavahan se tällaisten lämmittelyjen jälkeen olikin. Isolta Hemppa totta kai tuntui, sillä siitä on aikaa kun olen viimeksi ollut 170-senttisen puoliverisen satulassa! Nauratti, kun Hempalla oli niin pitkä kaula ja se tuntui valtavalta laivalta. Kapea se kuitenkin oli, joten selässä ei ollut vaikea istua. Hemppa meni helposti nyökyssä ja ravasi ihanan elastisesti ja tahdikkaasti. Suuri, matkaavoittava ravi oli tietysti sekin poniratsastajalle vähän erilainen elämys. Aika pitkässä ja matalassa muodossa mentiin, ja tämä tuntui olevan Hempan mukavuusalue. Pidin kuulemma ohjia juuri saman mittaisena kuin myös Annella ja Noralla on tapana, eli tämä on tosiaan se raami mihin Hemppa helposti asettuu. Yritin lopuksi vähän lyhentääkin Hemppaa ravissa, mutta enpä päässyt puusta pitkään. Pohjetta ja istuntaa olisi tarvittu enemmän pelkän ohjien lyhentämisen sijaan. Hempan laukkakin oli oikein mukavan oloista, ja selkään tuntui että siinä oli kivasti volyymiä ja pyörivyyttä. Videolta sain kuitenkin todeta, että aika laiskasti Hemppa laukassa lönkötteli ja takajalat olivat kaikkea muuta kuin aktiiviset. Niin sitä isoliikkeisemmän hevosen selässä hämääntyy.

Noin 20 minuutin itsenäinen ratsastus per heppa meni toki vähän höntsäilyksi ja humputteluksi, eli mitään kovin kummoista en saanut yhdenkään ratsun kanssa aikaiseksi. Oli joka tapauksessa tosi kivaa ja mielenkiintoista mennä yhteen putkeen kolmella täysin erilaisella hevosella. Kaikki ne olivat omalla tavallaan kivoja, mutta mukavin ratsu oli tänään kuitenkin Hemppa. Ehti tässä kyllä huomata monta juttua joissa olisi parantamisen varaa. Pallen kaltaisella herkällä arabilla olisi osattava olla paremmin hevosen tukena jotta se jännittyneenä päivänä rentoutuisi työntekoon. Hiliman kaltaisella hieman raa'alla suokilla pitäisi keskittyä erityisesti ratsastamaan painoa edestä taakse ja pitämään etuosa kevyenä. Hempan kaltaisen ison puoliverisen satulassa puolestaan kaivattaisiin istuntaan lisää jäntevyyttä jotta sen liikkeissä voisi istua vakaammin.

Palle jäi videoimatta, mutta Hilimasta ja Hempasta tuli pätkät. Kiitokset Annelle ja Riikalle kuvaamisesta!

Hienon hevosen selässä on helppo hymyillä

Lopuksi poseerasimme kameralle. Anne kuvasi.

Sain viikonlopulle oikein mieluisan toimeksiannon, eli sain kertaalleen liikuttaa Tallinmäen uuden, yksityiskäytössä olevan tulokkaan. Kyseessä oli kaunis pieni arabi, ruuna Paluknys eli Palle, joka on koulupuolella erittäin pitkälle koulutettu. Palle ei olekaan mikään turha kaveri vaan taitaa vaativatkin koululiikkeet piaffesta sarjavaihtoihin. Ennakkoon mietin, miten tällainen herkkä ja osaava hevonen sietäisi ratsastustani, sillä sen selässä ei ehkä ennen ole näin tumpeloa kuskia ollutkaan. Minulle oli kuitenkin kerrottu Pallen olevan erittäin kiltti ja järkevä, joten lähdin kokeilemaan sitä suurella mielenkiinnolla. Ei sitä joka päivä pääsekään tällaisen hevosen kyytiin.

Kävimme aluksi kävelemässä peltolenkin Annen kanssa, ja Palle vaikutti erittäin fiksulta myös "maastossa". Kentällä sitten alkoi varovainen tunnustelu miten Palle reagoi apuihini. Hyvinhän se reagoi, ja pohkeenväistöt käynnissä onnistuivat aivan ajatuksen voimalla hädin tuskin pohkeella kylkeen hipaisten. Ravi tuntui aluksi hankalalta, sillä en saanut itseäni vielä aseteltua koulusatulaan kovin notkeasti, ja kankean väkinäisesti keventävän ratsastajan alla ei Palle voinut liikkua kovin hyvin. Päätinkin ottaa suosiolla laukkaa melkein saman tien.

Minua oli varoitettu, että Palle ei ehkä nostaisi laukkaa ilman juuri oikeanlaisia apuja, mutta hyvin se osasi tulkita pyyntöni ja nosti laukan käynnistä oikein nätisti. Ainoa ongelma oli, että vasemmassa kierroksessa Palle tarjosi vain oikeaa laukkaa. Oli päivänselvää, että painoni oli satulassa väärin niin että Palle automaattisesti tulkitsi minun pyytävän vastalaukkaa. Koetin siirtää vasenta istuinluuta eteen ja viedä oikeaa pohjetta taakse, mutta tämä ei auttanut ja Palle nosti aina vaan oikeaa laukkaa kuten istuntani sille kertoi. Koska en omin päin osannut korjata tilannetta niin ratkaisin asian kiertotien kautta. Annoin siis Pallen nostaa oikean laukan, ja ratsastin sen jälkeen laukanvaihdon. Pallehan oli tietenkin erittäin hyvä vaihtamaan, ja tehtyäni ensin vaihdon onnistuneesti lävistäjällä totesin vaihdon onnistuvan yhtä näppärästi myös suoralla uralla. Ei tarvittu kuin ulkopohkeen siirto taakse, ja Palle teki erittäin sujuvan ja pehmeän vaihdon. Innostuinkin ratsastamaan laukanvaihtoja hieman enemmän, sillä näin helppoja ja kivoja vaihtoja en ole varmaan koskaan ennen päässyt fiilistelemään. Tein siis yksittäisiä vaihtoja lävistäjillä sekä muutamia myös uralla, ja nautin siitä kuinka kuuliaisesti ja täsmällisesti Palle vaihtoi pienillä avuilla. Yksittäiset vaihdot olivat sille varmasti hyvin helppoa pientä verryttelyä.

Pallen laukka ylipäänsä oli todella ihanaa ratsastaa. Istuntapalikat oli laukassa helpompi saada kohdilleen, ja laukassa löytyi myös vakaampi tuntuma siinäkin vaiheessa kun ravissa oli tuntuma vielä pahasti hakusessa. Palle laukkasi pyöreänä ja pehmeän tasapainoisesti, ja laukassa oli todella säätövaraa kootusta ja lyhyestä pidempään ja sujuvampaan. Hihkuin myös haltioissani joitakin uskomattoman ylämäkeen lähteviä laukannostoja. Laukkaamisen myötä Palle rentoutui ja alkoi liikkua paremmin tuntumaa kohti, ja ennen kaikkea sain omia jumeja vähän auki niin että kykenin sitten ravissakin istumaan ja keventämään luontevammin. Niinpä laukkatyöskentelyn jälkeen myös ravi toimi paremmin, ja ratsastuksen lopulla tuntui siltä että Palle rentoutui ravissa hieman venyttämään ylälinjaansa ja liikkumaan rehellisemmin pyöreänä. Tuntuman pehmeydestä ja käden vakaudesta olisi varmasti ollut paljon sanottavaa, eli sain itseni usein kiinni huomaamattomasta värkkäämisestä. Pohkeetkin heiluivat enkä saanut jalkoja aivan rennoiksi, mutta Palle oli aivan ihanan kärsivällinen kaikkia istunnan epämääräisyyksiä kohtaan. Vaikka Palle ei varmasti tällaiseen ratsastajaan ole tottunut niin se ei hermostunut yhtään vaan sieti virheitä ihailtavalla kärsivällisyydellä. Yhteistyö kuitenkin parani koko ajan sitä mukaa kun sain istuntaa rennommaksi ja toimivammaksi, ja lopussa meno oli niin laukassa kuin ravissakin paljon sujuvampaa kuin alussa.

Tätä ratsastustuokiota olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta en lähtenyt sitä tarpeettomasti venyttämään sillä ei Palle turhaa hinkkaamista tarvinnut saati ansainnut. Menin tehokkaasti reilun puoli tuntia ja sen lisäksi pitkät alku- ja loppukäynnit. Hienon Pallen ratsastaminen oli kyllä aivan poikkeuksellinen kokemus, ja nautin joka hetkestä. Tuntihevosiin tottuneelle tällainen hevonen on elämys, ja Palle oli myös kaikessa herkkyydessään erittäin opettavainen. Ainakin se kertoi minulle hyvin selvästi, että istun vinossa ja annan siksi vääränlaiset avut vasemman laukan nostossa. Vasemman laukan nosto onkin ollut mm. Vaken kanssa hankalampi, ja nyt sen syy valottui vähän uudella tavalla. "Tavishevosilla" istunnan vinous aiheuttaa sen että nosto tapahtuu hitaasti ja tahmeasti, mutta Palle osoitti saman asian nostamalla väärän puolen laukan. Siinäpä mietittävää! En tiedä, tuleeko minulle enää toiste mahdollisuutta ratsastaa Pallella, mutta olipa hienoa että ainakin tämän yhden kerran pääsin sen satulaan.

Maaston kautta kentälle

Perjantai oli kisapäivän aatto, joten ohjelmassa oli Vaken liikutus. Tälle päivälle oli ensin suunnitelmana kouluvalmennus, mutta sen peruuntuessa päätimme Annen kanssa tehdä pikkulenkin maastossa ja pyörähtää sen jälkeen hieman kentällä. Maasto mentiin tällä kertaa Vaken johdolla. Vake oli vetopaikalla tietenkin valppaampana, ja korvat osoittivat koko ajan eteenpäin. Ihan reippaasti Vake kuitenkin meni eikä alkanut säpsähdellä mitään. Suurin osa lenkistä kulki tietä pitkin, ja menimme käyntiä ja ravia. Noin kilometrin pätkän kuljimme metsässä, ja koska pohja oli täällä pehmeämpi otimme myös laukkaa. Aiemmin emme ole Vaken kanssa juurikaan olleet vetopaikalla laukassa, mutta hyvin se sujui. Teki kuitenkin mieli istua vähän pystymmässä ja lähempänä satulaa siltä varalta että Vake olisi nähnyt jotain jännää ja tehnyt äkkijarrutuksen. Vauhti oli rauhallista, mutta ei ihan mummoilua kuitenkaan. Polku oli melko mutkitteleva ja mäkinen, joten ei täällä hurjaa vauhtia voinut mennäkään.

Metsäosuus hujahti laukassa nopeasti, ja paluumatka oli taas tietä. Kotia kohti mennessä vaihtelimme vetovastuuta tilanteen mukaan. Vake esitti kovalla tiellä nopean liukupysähdyksen ravista jäädessään tuijottamaan kaukana tiellä liikkuvaa hahmoa. Lähemmäksi päästessä selvisi, että tämä uhkaava tielläliikkuja oli lastenvaunuja työntävä jalankulkija.

Olimme maastossa ehkä noin 40 minuuttia, ja menimme sen jälkeen kentälle. Tavoitteenani oli ratsastaa Vake rennoksi ja pyöreäksi eri askellajeissa. Maastolenkin valppaus ja ympäristön tarkkailu jäi Vakelle aluksi päälle, eikä se keskittynyt hommaan ollenkaan vaan huomio oli ulkomaailmassa. Ennen pitkää keskittyminen kuitenkin kääntyi antamiini apuihin, ja Vake tuli lopulta hyvin kuulolle. En ratsastanut ihmeempiä temppuja vaan taivuttelin suurilla ympyröillä ja yritin saada etuosan suoristettua sekä niskan myötäämään asetukseen. Maastolenkin jälkeen Vake olikin sen verran notkea, että taipuminen ja asetukset onnistuivat molempiin suuntiin ja poni alkoi liikkua mukavan pyöreänä. Ravi ei ollut ollenkaan hassumman oloista, vaan sujui hyvin eteen ilman puskemista.

Myös laukassa oli yllättävän hyvä energia, ja oikeassa laukassa Vake liikkui myös enimmäkseen pyöreänä. Laukka pyöri hyvin ja tuntui pehmeän kolmitahtiselta. Vasen laukka ei toiminut aivan yhtä hyvin, vaan Vake jäi vinommaksi ja tuntumaan tuli epätasaisuutta. Jälkeenpäin pohdin, että vasemmassa laukassa olisi pitänyt tarkistaa oma suoruus ensin. Aivan varmasti kallistelin sisään vasemmalle ja kadotin siinä samalla ulkokyljen, eikä Vakekaan sitten tietysti voinut laukata suorana ja jäädä ulko-ohjan tuelle. Lopuksi kevensin hetken ravia ja annoin Vaken venyttää pyöreällä kaulalla. Olin melko tyytyväinen tähän tuokioon kentällä, sillä sain Vaken liikkumaan rentona ja pyöreänä kuten oli ollut tavoite. Ei ole ollenkaan yllättävää, että perusteellisen maastoverryttelyn jälkeen Vake lähtee liikkumaan kentällä saman tien letkeämmin.

Oikeita nappuloita etsimässä

Uusi päivä ja taas uusi ratsu, eli pääsin liikuttamaan tänään Eevan Riki-ponin. Kiva oli päästä Rikiäkin kokeilemaan! Menimme kentällä itsenäisesti noin tunnin ajan, ja työskentelimme kaikissa askellajeissa lähinnä erikokoisilla ympyröillä. Tunti menikin poniin tutustuessa ja oikeita nappuloita etsiessä.

Aluksi Riki pyöristyi tasaiseen, pyöreään muotoon aika lailla automaattisesti. Samalla se kuitenkin alkoi tikuttaa hyvin lyhyellä askeleella sekä käynnissä että ravissa, joten otin päämääräksi saada ravin sujumaan isommalla askeleella eteenpäin. Sain nauttia pyöreänä tasaisella tuntumalla liikkuvasta ponista jonkin aikaa, mutta kun aloin topakammin pyytää Rikiltä isompia askeleita katosi pyöreys ja tasaisuus. Riki tarjosi todella herkästi poikitusta eri suuntiin, joten koin suuria vaikeuksia saada sen kulkemaan suorassa. Koska ei suoruutta ollut ei ollut myöskään pyöreyttä, ja niinpä hyvän alun jälkeen Riki kääntyi liikkumaan selkä alhaalla. Tällöin en saanut tuntumaa pidettyä ollenkaan tasaisena ja pehmeänä, eli tuntumaongelma oli aika lailla sama kuin Joyn kanssa eilen. En vaan osaa ratsastaa hevosta pehmeästi takaisin tasaiselle tuntumalle silloin kun se kääntyy täysin väärinpäin ja alkaa vastustella.

Koko loppuaika meni etsiessä sitä tapaa miten olisin saanut Rikin liikkumaan rennompana ja suorempana. Kun yritin korjata suoruutta eli vähentää ylitaipumista vasemmalle alkoi Riki yleensä vastustella ja jumittaa liikettä. Luultavasti se ei yhtään ymmärtänyt mitä siltä halusin, sillä eihän minulla ollut aina itsellänikään selkeää ymmärrystä siitä mitä oikein yritin tehdä. Suoristuminen oli Rikille myös varmaankin aika vaikeaa, joten ehkä yritin pyytää liikaa kerralla sen sijaan että olisin tyytynyt hienovaraisempiin korjauksiin. Parhaiten Riki meni silloin kun rentoutin itseäni enkä yrittänyt niin vahvasti ratsastaa asioita läpi. Vähän pidemmällä ohjalla ja rauhallisemmalla kädellä Riki alkoi liikkua rennommin ja venytti kaulaa vähän alemmas. Tästä tilanteesta pystyi sitten ratsastamaan pieniä asetuksiakin, ja Riki oli paljon vastaanottavaisempi. Tasaisempi ja selkeämpi asettavan ohjan käyttö auttoi myös, mutta silti syyllistyin jatkuvasti liian levottomaan sisäkäteen.

Laukassa en edes erityisemmin yrittänyt suoristaa, sillä niin vaikealta se vaikutti. Niinpä annoin Rikin laukata rennosti ja reippaasti uraa pitkin, eli laukkaosuudet toimivat pienenä kevennyksenä ryppyotsaisen puurtamisen lomassa. Rikin laukassa oli jotain samaa kuin Vaken laukassa, joten se tuntui hauskalla tavalla tutulta. Laukassa myös tuntuma pysyi tasaisempana kuin ravissa.

Yritin vielä lopuksi työstää kevyttä ravia hakien jotain mystistä oivallusta. Sellaista ei tullut, joten en loppujen lopuksi oikein päässyt perille siitä miten olisin Rikiä ratsastanut. Joitakin parempia hetkiä ratsastukseen toki mahtui, ja niiden ansiosta sain jonkinlaista aavistusta siitä mihin suuntaan minun olisi pitänyt ratsastustani muokata. Lisää pehmeyttä ja selkeyttä apuihin olisi ainakin tarvittu jotta olisin edes päässyt yrittämään Rikin suoristamista ilman että se alkoi vastustella. Riki oli aika sympaattinen poni ja teki varmasti parhaansa, mutta mikään helppo se ei ollut ratsastaa. Ei siis auta muu kuin myöntää omien taitojen rajallisuus tämän ratsun kohdalla.

Joy-ponin liikutus

Kesälomani alkoi luonnollisestikin ratsastuksella. Pääsin tänään kokeilemaan ihan uutta ratsua, sillä saimme Annen kanssa mieluisan tehtävän liikuttaa tänään ja huomenna Eevan ponit. Jaoimme ratsut niin että minä aloitin Joy-ruunalla.

Ratsastimme itsenäisesti noin tunnin verran, ja en tehnyt Joyn kanssa mitään kovin ihmeellisiä temppuja vaan tutustuin poniin eri askellajeissa ja koetin suoristaa sekä taivutella ympyröillä. Aluksi olin aika pihalla enkä hoksannut lainkaan miten tätä ponia kannattaisi ratsastaa. Yritin käynnissä ja ravissa asettaa ja taivuttaa, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Joy liikkui aika tahmeasti ja selkä alhaalla, enkä saanut pidettyä tasaista ja pehmeää tuntumaa. Joko tuntuma katosi kokonaan tai sitten olinkin jo vetämässä ohjista liikaa. Varsinkin ulko-ohjan tuntuma ja tuki oli pahasti hukassa, ja tässä oli varmasti yksi syy siihen miksi en saanut ponia pehmeästi taipumaan ja myötäämään. Jonkin aikaa ravissa tuskailtuani otin vähän laukkaa. Laukassa meno tuntui vieläkin hullummalta, ja takajalat olisi pitänyt saada laukkaamaan terävämmin niin että laukka olisi pyörinyt kunnolla. Nyt Joy liikkui ihan säästöliekillä.

Kun palasimme laukasta raviin oli Joylla hetken aikaa paljon parempi eteenpäinpyrkimys, ja poni ikään kuin vasta käynnistyi pienen laukkapätkän ansiosta. Niinpä hoksasin viimein mikä oli homman idea: Joyn piti liikkua isosti ja aktiivisesti eteen! Kun laukan jälkeen löytyi tämä lennokkaampi ravi alkoi Joy myös liikkua jo hieman enemmän oikeinpäin, ja nyt onnistuin asettamaan ja taivuttamaan paremmin sekä löysin välillä ulko-ohjaankin jotain tuntumaa. Tähän asti olimme vain hissutelleet mummoravia, ja olin yrittänyt ratkaista ongelmia aivan väärästä päästä eli ratsastin liikaa ohjalla vaikkei ponilla ollut mitään eteenpäinpyrkimystä. Kun Joyn ravi alkoi edetä vähän isommalla vaihteella muuttui meno selvästi parempaan suuntaan.

Ihan helpoksi ei homma käynyt vieläkään. Joyn eteenpäinpyrkimys ei itsestään pysynyt yllä vaan aktiivisuus hiipui ilman pohkeella patistelua. Edelleen asettamisessa ja taivuttamisessa oli vaikeutensa, ja ponin kaula tuntui olevan milloin minnekin suuntaan mutkalla. Hyvä ulko-ohjan tuntuma löytyi aina hetkellisesti voltille tai ympyrälle kääntäessä ja silloin Joy myös pyöristyi, mutta pian ulko-ohja kävi taas tyhjäksi ja pyöreyskin katosi. Loppua kohti meno oli ravissa vähän parempaa, eli Joy ei liikkunut aivan niin lyhyenä ylälinjasta kuin aluksi, mutta kovin tasaiseksi ei muoto tullut missään vaiheessa eikä asetus ollut rehellisesti läpi niskasta. Luulen että liike olisi pitänyt saada aktivoitua takaa eteen vielä paljon paremmin, ja käsien olisi pitänyt olla rauhallisemmat jotta olisin saanut annettua Joylle tasaisemman tuntuman. Meno oli aika epätasaista, eli jollakin hetkellä palaset loksahtivat paikoilleen ja Joy toimi kaksi sekuntia tosi mukavasti, mutta kohta hyvä tunne katosi taas.

Joy ei ollut kaikkein helpoin poni ratsastaa, mutta olihan tämä mielenkiintoista ja opettavaistakin. Ainakin Joy muistutti siitä että niin kauan kun ei hevonen liiku kunnolla eteenpäin on turha yrittää säätää mitään muutakaan. Joyn kaltaisen ponin selässä on turha jäädä näpertelemään ohjilla, vaan kyllä sitä ratsastetaan ennen kaikkea pohkeella. Toki sitten ohjaankin pitäisi löytää vakaa ja pehmeä tuntuma, mutta sekin onnistuu vasta sitten kun liike tulee takaa eteen tuntumaa kohti. Joyn kanssa loppui nyt vähän aika kesken, sillä loppua kohti aloin saada ratsastukseen edes jotain järkeä mutta sitten tulikin jo aika lopettaa. Kiva oli joka tapauksessa päästä kokeilemaan uutta ja erilaista ratsua, vaikkei yhteinen sävel ihan täydellisesti löytynytkään.

Väistöhommia kentällä

Tämän viikon sileän treeni Vaken kanssa tapahtui sunnuntaina, ja se mentiin tällä kertaa itsenäisesti. Kuten saattoi odottaa kenttä ei ollut mitenkään loistavassa kunnossa viime päivien vaihtelevien säiden jälkeen, mutta ura oli enimmäkseen sulana kun kenttää katkaistiin toisesta päädystä. Niinpä piti jättää enimmät ympyrät ja lävistäjät pois laskuista ja työskennellä lähinnä uralla. Toki urallakin sai tehtyä monenlaisia asioita kuten erilaisia väistöjä. Kentän poikki kaarevasti kulkevalla lyhyellä sivulla väistätin takaosaa ulos samaan tapaan kuin ympyrän kaarella, ja pitkille sivuille tein joitakin väistöjä suoraa uraa pitkin sekä avotaivutuksia. Päämääränä näissä tehtävissä oli takajalkojen jumppaaminen sekä ponin suoristaminen. Askellajeina olivat käynti ja ravi.

Pohkeenväistöjä mentiin vähän vaihtelevalla menestyksellä. Vaikeimpia olivat tietenkin väistöt kaarevalla uralla, mutta niitä mentiin urakalla sillä kaareva lyhyt sivu oli pohjan puolesta se paras kohta etenkin raviväistöille. Kuten niin tavallista kaarevan uran väistöissä olin vähän hukassa sen suhteen mihin suuntaan oma kroppa ja ponin etuosa tulisi suunnata. Välillä pyysin käynnissä varmasti liian jyrkkääkin väistöä vaikka kuinka yritin muistutella itseäni loivan väistön hyödyistä. Selvästi liike hidastui ihan olemattomiin jos aloin väistättää takaosaa kovin jyrkästi. Väistön jyrkentämisen houkutus taitaa piillä siinä että silloin Vake alkaa liikkeen jarruttamisesta huolimatta mutustella kuolainta ja pyöristää kaulaa, mutta tässähän pitäisi nyt ensisijaisena tavoitteena olla jäykästi liikkuvien takajalkojen vähittäinen jumppaus eikä se missä asennossa ponin kaula hetkellisesti on.

Avotaivutukset tuntuivat toimivan oikeastaan väistöjä paremmin. Vasempaan kierrokseen vaikutti erityisen hyödylliseltä mennä ensin loivaa avoa uralla ja kääntää tästä sitten asetus ja taivutus vasemmalta oikealle niin että mentiinkin vastataivutusta etuosa uran sisäpuolella. Näin saatiin korjausta oikealle puskevaan etuosaan. Avoissa oli kuitenkin pieniä vaikeuksia taivutuksen säilyttämisen kanssa sillä ponin runko meni helposti suoraksi ja liike muuttui enemmän pohkeenväistöä muistuttavaksi. Vake kyllä pyöristyi avojen ja väistöjen myötä jonkin verran, ja silloin kun etuosaa sai vähän suoristettua niin muoto ja tuntuma vaikutti ihan hyvältä. Kovin hyvin ei suoruusongelma kuitenkaan tänään ratkennut, vaan oikealle lavalle ja kyljelle puskeminen olivat mukana enemmän tai vähemmän loppuun asti muutamia lyhyitä hetkiä lukuunottamatta.

Läpi koko ratsastuksen tuskailin käsien ja tuntuman kanssa. Ideaalina mielessä oli tietenkin hengittävät pehmeät kädet kevyellä tuntumalla, mutta varsinkin väistöissä ja avoissa ratsastus tapahtui liikaa kädellä ja ehkä liian voimakkaallakin kädellä. Toisaalta jos yritin rauhoittaa käsiä passiivisemmaksi tuntui siltä että käsi vain lukittui ja oli sitten kirjaimellisesti passiivinen ja kaikkea muuta kuin hengittävä. Mietiskelin että idea pohkeiden pitämisestä "tuntumalla" on löytynyt aika hyvin, mutta toisaalta pohkeen käyttö menee usein hitaaksi puristamiseksi sen sijaan että pohje olisi nopea ja terävä. Toisin sanoen liikaa puskemista ilman mainittavaa reaktiota. Vakehan pitäisi ratsastaa ihan koulutreenissäkin yhtä teräväksi ja hereille kuin se oli tiistaina Pian valmennuksessa, ja tämä ei tapahdu ainakaan jatkuvalla pohkeilla hiertämisellä.

Tästä kerrasta jäi päälle pieni turhautuminen omaan ratsastukseen. Käsi ja pohje eivät olleet ihan tehtäviensä tasalla, ja tuntuu kuin nyt pariin viikkoon en olisi saanut istuntaankaan ihan sellaista otetta kuin sitä ennen. Yritän kuitenkin uskoa että tällä ratsastustuokiolla oli Vaken kannalta edes jotain positiivisia vaikutuksia. Ainakin tuli takajalkoja jumppailtua väistöillä molempiin suuntiin. Edelleenkään ei pidä odottaa että kaikki voisi korjaantua mystisesti hetkessä, vaan vähän kerrassaan ponia jumppaamalla ja omaa ratsastusta siinä samalla kehittäen.

Enemmän pohjetta, vähemmän ohjaa

Tämän viikon koulutunti Vakella jäi harmillisesti väliin sairastumiseni takia, mutta pääsin kuitenkin perjantaina paikkaamaan tilannetta itsenäisellä treenillä. Kentän kunnon vuoksi treeni oli käyntiin painottuva, ja maltoin kerrankin keskittyä oikein kunnolla avo- ja sulkutaivutuksiin kun ei kovin vauhdikkaaseen menoon tai loputtomaan raviympyrälle unohtumiseen ollut keliolosuhteiden puolesta mahdollisuutta.

Ratsastin uraa pitkin ensin avoja käynnissä molempiin suuntiin ja sitten sulkuja käynnissä molempiin suuntiin. Väliin tuli aina ravipätkä toisella pitkällä sivulla. Avotaivutus oli oikeassa kierroksessa helpompaa ratsastaa, ja sen kautta Vake lähti välittömästi ryhdistäytymään ja pyöristymään. Taivutusta olisi kuitenkin saanut tulla vielä vähän enemmän niin ettei liike olisi lipsahtanut vahingossa pohkeenväistöä muistuttavaksi. Joka tapauksessa liike teki tehtävänsä eli sai Vaken kuulolle ja paremmin avuille, ehkäpä vähän suoristumaankin. Vasempaan kierrokseen avotaivutus oli odotetusti vaikeampaa, sillä oikea lapa meinasi pullahtaa liikkeestä ulos ja etuosa oli paljon hankalampi saada siirtymään vasemmalle kuin oikealle. Näiden asioiden korjaaminen olisi vaatinut Vakelta jo ihan kunnollista suoristumista. Helppoa ja vaivatonta ei avotaivutuksesta vasemmalle tullut missään vaiheessa, mutta työskentelyn kautta pääsi sentään tapahtumaan jotain edistystä ja esitti Vake välillä ihan asiallistakin avotaivutusta myös tähän vaikeampaan suuntaan. Ainakin se yritti kovasti ja tuli kivaan muotoon. Käsijarru oli pikkaisen liikaa päällä eli ratsastus painottui liiaksi ohjaan, ja niinpä eteneminen pääsi vähän sammumaan silloin kun oikein keskityttiin avotaivutukseen. Hieman kaipailin opea valvomaan menoamme, sillä ope ei anna minun ratsastaa liikaa kädellä.

Menin tosiaan vielä sulkutaivutuksia, jotka puolestaan olivat helpompia vasempaan kierrokseen. Oikeassa kierroksessa vaikeutena oli oikea lapa, joka edelleen tahtoi vaivihkaa pullahtaa karkuun niin ettei taivutus ollut aivan kunnolla "läpi". Helposti olin myös vaatimassa liikaa poikitusta, ja jouduinkin muistuttelemaan itselleni että loivempi liike ajaa asian ehkä jopa paremmin. Sulkutaivutuksessa oli katseen ja yläkropan suunta helpompi kohdistaa oikein eli suoraan uraa pitkin eteenpäin. Avoissa kun hankaluutena oli hahmottaa mihin suuntaan sitä tarkalleen pitäisi niin oman ylävartalon kuin hevosen etuosankin kohdistua. Oikeassa kierroksessa piti varoa sitä etten sulkutaivutuksessa antanut painon pudota vasemmalle vaan istunta pysyi "liikkeessä mukana". Tämä onnistui kun tietoisesti siirsin enemmän painoa oikealle istuinluulle.

Lopuksi ratsastin pidemmän yhtenäisen jakson ravissa uralla ja suurilla ympyröillä. Hain avuksi myös muutamia aivan loivia avotaivutusaskeleita jos tuntui että suoruus oli hukassa. Samalla yritin muistella viime tunnin oivallusta pohkeiden pitämisestä tuntumalla ja ratsastaa ravia tarmokkaammaksi eteen. Silti ratsastin ravia ensin liikaa ohjalla ja edestä taakse. Tällöin ratsastus meni "vääntämiseksi ja tuuppaamiseksi" ja huomasin tämän kyllä saman tien. Sain kuin sainkin sitten tietoisesti kevennettyä kättä ja aloin ratsastaa myös taivutusta ja suoristamista enemmän pohkeesta. Hetkeksi päästiin oikein kivasti tilanteeseen jossa oli todellakin vähemmän ohjaa ja enemmän pohjetta, ja ratsastus tuntui tulevan oikeasti takaa eteen. Vake liikkui ne hetket ravissa tosi hyvin, etuosa tuli kevyemmäksi ja ravi eteni hyvin ilman mitään tuuppausta. Kyllä se tuntui siltä että takajalat tulivat nyt vähän paremmin alle ja poni oli selästäkin pyöreämpi kun kyydissä oli niin luontevaa ja helppoa istua. Yritin vielä viedä saman hyvän fiiliksen vasempaan eli vaikeampaan kierrokseen, mutta sehän ei toki onnistunut aivan niin hyvin. Jotenkin sitä oikeassa kierroksessa on niin paljon helpompi hallita ponin suoruutta.

Tämä oli suorastaan harvinaisen hyvin onnistunut itsenäinen treeni, sillä sain keskittyneesti tehtyä järkeviä asioita ja sitä myötä poni alkoi liikkua edes vähän enemmän oikein päin. Vielä tarkempana pitää olla sen suhteen ettei tosiaan ohjaa ole liikaa ja pohjetta liian vähän. Kyllä Vake selvästi alkaa liikkua paremmin kun oikeasti muistaa pohkeellakin ratsastaa, ja kun lisätään tähän suoristaminen esimerkiksi juuri avotaivutuksen avulla niin pääsee jo aika pitkälle. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainakin idea on minulle nyt varsin selvä.

Hankitreeni kentällä

Lauantaina löysin itseni jälleen Vaken satulasta itsenäisen ratsastuksen merkeissä. Suunnittelin tehoannosta avotaivutuksia, mutta muutin suunnitelmia lumitilanteen perusteella. Kenttä oli nimittäin saanut kerroksen uutta lunta, joten tästähän tulikin Vakelle "hankitreeni". En sitten viitsinyt lumihagessa vääntää kovin suurta määrää sivuttaisliikkeitä, vaikka vähän väistöjä loppujen lopuksi mentiinkin. Kahden hevosen voimin aurasimme kyllä jo alkuverryttelyn aikana hyvät väylät niin uralle kuin ympyröillekin.

Aloitin rennolla verryttelyllä antaen Vakelle pidempää ohjaa ja hyvin kevyen tuntuman. Käytännössä mentiin melkeinpä ilman tuntumaa löysällä ohjalla ja ravailtiin ympyröitä. Ainakin Vake oli hyvin rento päätellen pärskinnän määrästä, joten ei tämä pidemmällä ohjalla hölkkäily ollut varmaan hullumpi aloitus. Ravikin oli mielestäni kohtuullisen aktiivista, vaikka pohjetta kyllä tarvittiinkin. Ehkäpä hanki sai Vaken nostelemaan jalkojaan paremmin, sillä tänään ravi ei tuntunut aivan niin maahansidotulta laahustukselta kuin se tuppaa usein olemaan.

Laukkaa otin vain verryttelyluontoisesti molempiin suuntiin muutamia kierroksia. Reippaampaakin olisi meno voinut olla, mutta olin taas raipan käytön suhteen liian varovainen. Laukaverryttelyjen jälkeen jatkoin loppuajan käynnissä ja ravissa työskennellen. Mentiin ympyräpainotteisesti, ja yritin saada Vaken asettumaan ja taipumaan kunnolla molempiin suuntiin. Vaikutti siltä että sisälapa ei kumpaankaan suuntaan ollut ihan kunnolla hallussa eikä poni taipunut sisäpohkeen ympäri. Tähän hain apua väistättämällä käynnissä takaosaa ulos ympyrältä. Takaosan väistätys oli se taikatemppu jolla sisäpohjetta sai ainakin hetkellisesti läpi, ja väistöjen myötä alkoi ohjan päässä tapahtuakin jotain eli Vake alkoi mutustella kuolainta ja myödätä niskasta pyöreämmäksi. Pyöristymisen hetkellä siirsin raviin ja ravasin ympyrällä pätkän yrittäen säilyttää ulko-ohjalla saman hyvän tuntuman ennen kuin palasin käyntiin ja otin taas uuden väistöpätkän. Vaikka väistöt olivat hyvä keino ratsastaa avut läpi oli väistöissä kuitenkin riskinä se että aloin vähän liikaa pusertaa ja tuupata. Vake kyllä näillä hetkillä ilmoitti asiasta jumittumalla paikoilleen, ja silloin piti apujenkäyttöä rauhoittaa ja tarkistaa etten pyytänyt väistöä liian jyrkästi tai unohtunut kiinni sisäohjaan.

Jälleen kerran tuntui kovasti siltä etten itsenäisesti ratsastaen saanut itsestäni ja ponista läheskään parasta osaamista irti. Hyvä kuitenkin että ratsastus sujui leppoisissa merkeissä, eli Vake toimi rennosti ja kuuliaisesti. Tuntuman kanssa tuskailin tälläkin kertaa, sillä jotenkin on kauhean vaikeaa pitää tuntuma tarpeeksi kevyenä ja pehmeänä mutta niin ettei ohja roiku pitkänä ja tuntuma katoa kokonaan. Paksut talvihanskat ehdottomasti pahentavat tätä ongelmaa, mutta on se olemassa kesähanskoillakin. Olkavarsien rentous on tässä varmaankin se avaintekijä, sillä koko käsivarsi meinaa olla hartiasta lähtien liian jäykkä ja irti kyljestä. Välillä voi tietenkin tehdä sen että heittääkin ohjan pois ja ratsastaa pelkällä istunnalla ja pohkeella kuten tänään aluksi kokeilin, ja se varmasti onkin ihan terveellistä. Ennemmin tai myöhemmin on kuitenkin saatava myös jonkinlainen ohjastuntuma mukaan, joten loputtomiin ei asiaa voi kiertää heittämällä vain ohjat kokonaan pois.

Itsenäisesti vanhalla reseptillä

Viikon mittaisen joulutauon jälkeen palasin satulaan ja ratsastin Vakella itsenäisesti tunnin verran. Pakkasta oli kymmenisen astetta, ja sopivasti pukeutuneena tämä oli ihan mukava keli ratsastaa ulkona. Kenttä oli kunnon lumipeitteen saatuaan nyt hyvä ratsastaa kaikissa askellajeissa.

Pitäydyin vanhoissa hyväksi havaituissa tehtävissä eli väistöissä ja ympyräkahdeksikoissa. Väistöjen avulla Vake hieman pyöristyikin kunhan vaan en liikaa puskenut ja ahdistanut sitä avuillani, ja myös runsaat suunnanvaihdot olivat jälleen hyvä keino ulko-ohjan tuen löytämiseksi. Enemmänkin olisin kyllä voinut väistöjä tehdä sen sijaan että vain pyörin ympyröillä ja odotin ihmettä tapahtuvaksi. Tein myös pari pientä pätkää avotaivutusta, joka sekin osoittautui hyödylliseksi liikkeeksi ponin kuulolle saamisessa. Miksi en mennyt avoja enemmän? Enimmäkseenhän Vake mennä puksutti perusmoodissaan itseään säästellen, ja ne hetket kun se liikkui käynnissä ja ravissa pyöreänä olivat niitä harvinaisempia kohokohtia. Näillä hetkillä huomasin vetäväni ylävartaloa taaksepäin "tuuppausasentoon" eli sen sijaan että olisin ratsastanut pohkeella ravia aktiivisemmaksi aloinkin muka tehostaa ratsastusta koulutuuppari-istunnalla. Viimeistään Airan kurssin jälkeen on selvä että näin ei kuulu tehdä. Ylipäänsä olisi pohkeella pitänyt ratsastaa enemmän ja kädellä vähemmän. Ehkä tuntuma saisi edelleen olla kevyempi, vaikkei se nytkään mikään erityisen vahva ole. Voi kuitenkin olla että nykyiselläänkin tuntumaa on Vakelle liikaa ja se lähtisi liikkumaan paremmin jos "käsijarrua" löysäisi vielä lisää.

Hyvin sujuneena asiana voi tällä kertaa mainita laukannostot, jotka Vake teki todella täsmällisesti ja helposti pienestä sisäpohkeen merkistä. Laukassa unohdin kaikki pyöreysasiat ja yritin vain ratsastaa laukkaa reippaaksi eteen uraa pitkin ja ympyröillä. Samalla keskityin istuntaan ja siihen etten huomaamattani koko ajan tuuppaisi Vakea eteenpäin. Olo oli taas kuin koppakuoriaisella eli olkavarret ja hartiat pääsivät nousemaan ja katse kääntymään alas. Lantio oli kyllä mielestäni ihan hyvin alla eikä selässä ainakaan notkoa. Lonkkia ei tosin kiristänyt tänään läheskään tarpeeksi, mikä herättää aina epäilyksiä siitä ettei lantio ole sittenkään ihan oikeassa asennossa.

Ei mitään maata mullistavaa tänään, vaan tällainen perusliikutus joka sujui sinänsä mutkattomasti. Itsenäisesti ratsastaessa voisi kyllä enemmänkin kokeilla erilaisia juttuja sen sijaan että junnaa samalla reseptillä ja odottaa sen alkavan jonakin päivänä toimia. Ainakin tuli tarkastettua että ponin (ja kuskin!) säädöt ovat aivan samat kuin ennen joululomaa eikä mikään ole viikossa muuttunut.

Leppoisa maneesi- ja maastoreissu

Tänä lauantaina pääsin ratsastamaan Vaken itsenäisesti, ja sattuipa niin sopivasti että meillä oli mahdollisuus mennä maneesiin. Kyllä maneesiolot olivat luksusta verrattuna jäiseen ja märkään kenttään. Maneesituokion päätteeksi ulkoilimme kuitenkin reippaasti jatkamalla vielä maastolenkille.

Vake oli tänään joka tilanteessa varsin rennon ja rauhallisen oloinen, eikä maneesillakaan jännittänyt lainkaan. Tässä suhteessa oli siis oikein hyvä päivä. Rauhallisuuden mukana tuli sitten tietenkin tahmeus, ja koko ratsastustuokiota leimasi kehno pohkeeseen reagointi. Olin raipan käytön osalta edelleen ylivarovainen, sillä raippaan Vake vieläkin reagoi säpsähtäen ja hypähtäen, mahdollisesti jopa pienellä pukilla. Olin ajatellut tehdä käynnissä loivia sulkutaivutuksia, mutta kun pienehkössä maneesissa oli neljä ratsukkoa niin arvelin meidän olevan liikaa muiden tiellä jos alkaisin tehdä paljon käyntityötä uralla. Sen sijaan ratsastin ensin hieman pohkeenväistöjä käynnissä uralta sisälle sekä pituushalkaisijalta uraa kohti. Väistöissä Vake tuntui kyllä tulevan paremmin kuulolle ja alkoi pureskella kuolainta, mutta en saanut takajalkoja riittävän aktiiviseksi vaan väistöissäkin meno oli hi-das-ta.

Ravi oli helpoin askellaji ratsastaa ja ainoa jossa edes hetkellisesti Vake lähti pyöristymään kunnolla. Enimmäkseen kyllä ravissakin mennä humpsuteltiin säästövaihteella ja selkä alhaalla, mutta ympyröillä myötä- ja vasta-asetuksia ratsastaen Vake alkoi aika helpostikin hakeutua pyöreämmäksi. Meno pysyi mukavan rentona, mutta aktiivisuutta olisi saanut olla paljon lisää. Oikea kierros oli tuttuun tapaan helpompi, ja siinä löytyi ympyrällä fiilistä suoruudesta ja pehmeästä asetuksesta ja taivutuksesta. Nämä pyöreät hetket ravissa olivat ehdoton valopilkku muutoin aika tuloksettoman mönkimisen keskellä. Vasemmassa kierroksessa tein ympyrällä hieman vasta-asetuksia ja samalla houkuttelin ulkopohkeella etuosaa suoristumaan oikealta vasemmalle. Tässä taisin olla oikeilla jäljillä, sillä vasta-asetuksen kautta tulivat vasemman kierroksen parhaat hetket.

Laukka oli sitten ihan oma lukunsa. Pelkällä pohkeella en saanut laukkaa etenemään ja raippaa en siis oikein uskaltanut käyttää Vaken ollessa pomppuisan oloinen. Laukassa myös liirailtiin kulmissa lapa edellä eikä taipumisesta ollut tietoakaan. Ykkösasia olisi varmasti ollut ponin herättely laukkaamaan oikeasti ETEEN, mutta kun se nyt jäi nynnyillessä tekemättä niin jäätiin nihkeilemään. Olin kyllä huomaavinani että kun tietoisesti rentoutin käsiä ja kevensin tuntumaa niin laukka alkoi sujua ehkä hieman reippaammin. En toki muutenkaan pitänyt mitenkään vahvaa tuntumaa, mutta Vake voi vaatia vielä paljon kevyemmän käden jotta lähtee liikkumaan. Istunta voi olla myös yksi jarruttava tekijä. Ihan jo istunnan vinous saa Vaken varmasti liikkumaan entistäkin vinompana, ja ei ihme jos laukka (ja muutkin askellajit) jää tällöin jumimaan paikoilleen. Ratsastin tänään myös hieman siirtymisiä, ja niitä tehdessä pohdin että Vake reagoi kyllä niin olemattoman pieniin istunnalla tehtyihin pidätteisiin että helposti sitä saattaa myös tahattomasti ja tiedostamatta hidastaa istunnasta tulevilla jutuilla.

Maneesissa mentiin noin 45 minuuttia, ja sitten suuntasimme vielä kahden ratsukon voimin tutulle maastolenkille. Vake kyllä teki ensin pienen tenän kun maneesilta lähti kaksi hevosta tallille päin mutta hänen olisi pitänyt jatkaa toiseen suuntaan lenkille. Pienen kinaamisen jälkeen Vake kuitenkin alistui kohtaloonsa ja lähti enempää hangoittelematta kävelemään tietä pitkin. Tie oli osin hyvinkin jäinen mutta paikoin sulempi. Neljällä hokilla varustetuilla hevosilla ei ollut jäisilläkään osuuksilla mitään ongelmia, ja otimme tiellä myös ravia. Metsäosuudella oli vähemmän liukkaat olosuhteet, sillä lumi ei ollut täällä tallautunut jääksi. Tierojakaan ei tullut kun lumi oli niin kovin vetistä. Kotimatka tietä pitkin vielä ravattiin, ja Vake pärski rentona. Koko lenkin ajan se pysyi rennolla ja leppoisalla mielellä, eikä ollenkaan säpsynyt tai pälyillyt mitään. Korvien asennostakin näki että nyt ei ponia mikään huolestuta. Niinpä pystyin myös itse rentoutumaan ja nauttimaan lenkistä ihan kunnolla. Harmaasta ja liukkaasta kelistä huolimatta maastoreissu olikin sitten todella kiva, joten palasin tallille hirmuisen hyvällä mielellä siitäkin huolimatta että maneesissa meno oli nihkeää. Parasta oli ehdottomasti se kuinka rento ja tyyni Vake oli tänään niin maneesilla kuin maastossakin.