Einolan leiri, 10. tunti: isot esteet

Torstai alkoi "leirin kohokohdalla" eli isojen esteiden tunnilla, jonka pystyimme onneksi hyppäämään ulkona sateen tauottua ja kentän kuivuttua paikoin jo ihan hyväksi. Isoille esteille halusin Harrin tai Myrän, ja päädyin lopulta Myrän satulaan. Viime vuonna isot esteet tuli hypättyä Harrilla, joten olipahan ainakin eri hevonen tällä kertaa. Myrän kanssa eiliset hyppelyt sujuivat mukavasti, joten sen kanssa oli hyvä jatkaa.

Verryttelyssä Myrä oli kovin hidas pohkeelle. Raipalla sain patisteltua sitä jonkin verran eteen, mutta laukan kokoamisesta ja lyhentämisestä ei paljon voinut haaveilla. Sinänsä laukka kyllä eteni, mutta hevonen ei ollut nopea pohkeelle. Laukassa saimme tehdä muutamat vaihdot lävistäjillä, ja näissä Myrä oli aivan haka. Vaihdot onnistuivat askeleessa ja täsmällisesti pyynnöstä. Vaihtojen yleisohjeena oli väistättää vanhan laukan ulkopohkeella hieman sivuun ennen vaihtoavun antamista.

Ratsastimme ensin kavalettipuomin yli muutaman kerran, ja sitten hyppäsimme pystyä, jonka molemmin puolin oli apupuomit. Tähän haluttiin mahdollisimman pyöreitä hyppyjä ja koko kroppa käyttöön hevoselta. Myrä tuli ihan reippaasti esteelle, mutta ajautui vasenta reunaa kohti. Edelleen pohje olisi saanut olla ponnistuksessa napakammin mukana, jotta hypyistä olisi tullut vielä pyöreämpiä. Seuraavaksi mukaan lisättiin hyppy lainelankkuesteelle, jolta tuli kuuden laukan kaareva linja samalle apupuomipystylle. Myrä tuli linjalle ihan reippaasti, mutta ainakin kertaalleen otimme kuuden laukan kaarelle seitsemännenkin askeleen kun ratsastin tien liian laajana. Myös laukan vaihtuminen lainelankulla vääräksi jarrutti kaarteen sujuvuutta. Pystylle tuli kuitenkin ihan sujuvia hyppyjä myös esteen noustua korkeammaksi. Loppukorkeus oli arviolta metrin paikkeilla, ja Myrä meni kevyesti yli.

Verryttelyeste apupuomien kanssa.

Seuraava kahden esteen pätkä sisälsi lainelankun toisesta suunnasta sekä pitkän lähestymisen muuripystylle. Myrää piti edelleenkin aika lailla herätellä liikkeelle. Laukka periaatteessa eteni ihan hyvin, mutta esteelle ei ollut tarpeeksi imua. Muuripystylle ei askel tahtonut sopia, vaan mentiin aina vähän lähelle. Kun estettä nostettiin noin ysikymppiin eikä askel edelleenkään osunut nappiin, rupesi Myrä kiemurtamaan ja puski kertaalleen esteen ohi vasemmalta. Tämän jälkeen ratsastin esteelle valppaammin, ja varmistelin pohkeella ja raipalla jos Myrä alkoi hidastella. Pientä yliratsastamistakin taisi kiellon jälkeen olla, mutta siitä ei tullut sanomista.

Sitten siirryimme hyppäämään lävistäjällä olevaa okseria. Tämä oli The Este, jota nostettiin joka kierroksella. Alle hypättiin aina lainelankkueste rytmin löytämiseksi. Aloituskorkeus okserilla oli 80 senttiä, seuraavalla kierroksella 95 senttiä ja kolmannella 105 senttiä. Varmistelin edelleen aika paljon, sillä Myrältä puuttui kunnon imu esteelle. Otinkin lopulta kannukset jalkaan, ja niiden kanssa Myrä reagoi pohkeeseen paljon paremmin. Enää ei ollut onneksi kieltoaikeita, ja Myrä hyppäsi okserin joka kerta mukavan ketterästi. Ponnistuspaikka oli mielestäni aina aavistuksen lähellä estettä, mutta nousuokserilla tämä oli tietysti ihan korrektia. Myrän hyppyihin oli helppo mennä mukaan, ja hypyt olivat mukavan ilmavan oloisia. Ylitimme 105 senttiä korkean okserin, ja tämän jälkeen ei enää Myrälle korotettu vaan viimeisillä kierroksilla hyppäsimme omalla vuorollamme vain lainelankkuesteen sekä muuripystyn. Muuripysty olikin jäänyt vähän hampaankoloon, joten oli hyvä, että saimme hypätä sen vielä pari kertaa. Kannukset tosiaan sujuvoittivat laukkaa hyvin, ja viimeisellä kierroksella lähestymiset molemmille esteille olivat mielestäni varsin mukavia. Viimeisen hypyn muurille maltoin myös ratsastaa vähemmän hosuen ja käskien.

95 cm

105 cm

Tunnin suurin saavutus oli 105-senttisen yksittäisen okserin hyppääminen. Viime vuoden leirillä hyppäsin saman korkuisen esteen, mutta jumppasarjan päätteeksi. Yksittäisesteelle piti osata ratsastaa lähestyminen ihan eri malliin. Edistystä varmaan sekin, että tällä kertaa isojen esteiden tunti ei jännittänyt oikeastaan ollenkaan. Myrä oli edelleen kiva ja näppärä hyppyponi, tosin olisin kyllä voinut laittaa ne kannukset jo paljon aikaisemmassa vaiheessa ettei olisi tarvinnut niin paljon käskeä ja puskea. Myrän hypyt olivat mukavan kevyitä ja ketteriä, ja olin mielestäni hyvin mukana joka hypyssä. Yleisenä palautteena kaikille ope totesi, että kun on jo taitoa ratsastaa sileällä hevosta oikein päin niin esteilläkin voi alkaa hakea enemmän laatua tekemiseen, eikä vain tyytyä esteiden ylittämiseen. Ratsastetaan siis ajatuksen kanssa ja laadukkaita hyppyjä joka ikiselle esteelle, olivat ne sitten pieniä tai isoja.

Videota tulossa myöhemmin! Kuvista kiitos Hannalle.

Einolan leiri, 9. tunti: ekstraesteet

Keskiviikkoiltanakin ryhmämme meni lisätunnin, tällä kertaa esteitä. Toivoin Myrää, ja toive meni läpi. Aikaisemmin en ollut Myrällä hypännyt, mutta koulutunnilta jäi ihan positiivinen vaikutelma hevosesta, ja sitä oli kiva päästä kokeilemaan myös esteille.

Sileän verryttelyssä Myrä ei nyt oikein vakuuttanut, sillä se tuntui aika etupainoiselta ja raskaalta. En onnistunut sitä kevyeksi ratsastamaan, ja laukkakaan ei lähtenyt kunnolla pyörimään. Laukkapuomien ylitys isommalla ja pienemmällä ympyrällä onnistui kuitenkin ihan näppärästi, eli kyllä Myrä kääntyi yllättävänkin ketterästi.

Verryttelytehtävänä ylitimme ensin pientä pystyä, jolle lähestyttiin askeleen päässä olevan maapuomin kautta. Seuraavaksi maapuomi siirrettiin pois, ja ennen estettä käännettiin pieni laukkavoltti. Nämä tehtävät sujuivat mukavasti. Voltilla piti vähän nohittaa laukkaa, mutta Myrä puksutti tasaisen varmasti. Maapuomin siirryttyä esteen alle Myrä oli ”yllättynyt” ja loikkasi hassun isomman hypyn, mutta tässäkään ei ollut vaikea olla mukana. Havaitsin kuitenkin kiertyväni hypyissä aika paljon vasemmalle, eli jostain syystä Myrä sai tämän ilmiön voimakkaammin esille kuin esimerkiksi Harri tai Arttu.

Seuraavaksi menimme kahden esteen tehtävän pitkän sivun lopussa olevalta pystyltä päädyn kautta lävistäjäpystylle. Maneesissa tämä tarkoitti melko pientä ja tiukkaa kaarretta, joten kääntämisen kanssa sai olla tarkkana. Ensimmäisellä kierroksella Myrä pääsi yllättämään kääntymällä liiankin innokkaasti, joten molemmille esteille tultiin oikaisten. Kun tämä taipumus oli tiedossa, osasin säätää ratsastustani sen mukaisesti, ja toisella kierroksella keskityin ratsastamaan laajemmat kaarteet. Esteelle kääntymisen Myrä kyllä hoiti aivan itsekin, ja minun tehtäväkseni jäi toppuutella ennenaikaista kääntymistä. Lävistäjäesteellä Myrä teki näppärästi laukanvaihdotkin, joten sillä oli kyllä homma hanskassa.

Hyppäsimme yksittäisenä tehtävänä vielä suoraa linjaa pystyltä okserille. Etäisyys oli muistaakseni 14 metriä, mikä oli Myrälle varsin sopiva neljällä laukalla. Maneesissa kun oltiin, niin sain jopa ratsastaa välissä vähän eteen, ettei mukaan tikattu viidettä askelta. Linjalle kääntymisessä sai taaskin olla tarkkana, sillä Myrä pyrki oikaisemaan. Tässä suhteessa se muistutti kovasti Vakea, joka aivan samalla tavalla kanttailee kaarteita innostuessaan.

Lopuksi hyppäsimme viiden esteen mittaisen radan, johon kuuluivat jo harjoitellut tehtävät eli tiukahko kaarre pystyltä päädyn kautta lävistäjäesteelle, yksittäinen pysty pidemmällä lähestymisellä sekä suora linja. Tähän asti estekorkeus oli ollut noin 70-80 senttiä, ja radalle vielä nostettiin muutamaa estettä niin että korkeus oli pääsääntöisesti 80-85 senttiä sekä linjan päättävä okseri luultavasti noin 90 sentissä. Kahdella ensimmäisellä esteellä laukka ei sujunut tarpeeksi eteen, ja mentiin hieman pohjaan. Myrä nousi kuitenkin hyppyihin helposti myös läheltä. Kolmosesteelle tuli sujuva lähestyminen ja hyppy, ja suoralle linjalle tultiin sopivaa laukkaa joskin turhan paljon sisälle kaatuen. Hieman korkeampikin okseri ylittyi kevyesti, joten kokonaisuudessaan rata meni varsin sujuvasti.

Olipa kiva tunti ja kiva hevonen! En ehkä päässyt kovin paljon Myrään vaikuttamaan vaan se mennä puksutti ihan omilla säädöillään, mutta sillä oli kuitenkin helppoa ja hauskaa hypätä. Oikein näppärä pieni suokki, joka kääntyy ja loikkaa hieman raskaasta olemuksestaan huolimatta ketterästi. Jossain määrin Myrä oli jopa vähän vakemainen, joten ei ihme, että tykkäsin. Myränkin kanssa olisin voinut pitää pohkeet vielä paremmin kiinni, jotta hypyt olisivat olleet mahdollisimman teräviä sekä pohkeet pysyneet paikoillaan kyljissä. Tähän voisin kiinnittää huomiota myös kotona Vakella hypätessä.

Einolan leiri, 1. tunti: mainio Myräkkä

Tämän kerän leiripaikkamme oli viime vuonna hyväksi havaittu Einolan Talli. Saavuimme Imatralle sunnuntai-iltana, ja leiriviikon ratsastukset alkoivat maanantaiaamuna koulutunnilla, jonka menimme ulkokentällä pienestä tihkusateesta huolimatta. Kenttä oli märkä, muttei liukas, joten siinä kelpasi ratsastaa tälläkin kelillä. Ensimmäisen tunnin ratsukseni valikoitui 146-senttinen suomenpienhevosruuna Einolan Myräkkä eli Myrä. 8-vuotias Myrä on tallin oma kasvatti, ja viime kesän leirillä en sitä ehtinyt kokeilla. Nyt siis pääsin paikkaan sen vahingon ja tutustumaan sympaattiseen oloiseen pikkusuokkiin.

Tunnin alussa yhteistyömme Myrän kanssa ei ollut erityisen lupaavaa. Ensimmäinen havaintoni hevosesta oli, että kylläpäs se puskee, kaatuu ja kampeaa oikealle. Ei siis puhettakaan mistään oikealle taipumisesta tai suorana liikkumisesta. Lisäksi Myrä oli tunnin alussa yllättäen melkoisen tahmea liikkumaan ja reagoimaan pohkeeseen. Raipallakaan ei oikein meinannut irrota reippaampaa etenemistä. En tiedä, oliko Myrä vain erityisen jähmeä viikonlopun jäljiltä, vai olinko itse niin totaalisen pihalla, mutta kylläpä oli kaikin puolin pökkelö aloitus. Ohjeena oli taivuttaa ja ratsastaa sisäpohjetta läpi ihan ronskisti, mutta minulla ei tuntunut voima riittävän pohkeen käytössä. Vasemmalle Myrä ei ollut aivan yhtä kankea, mutta ei se tällekään puolelle pehmeästi taipunut. Laukkakin käynnistyi vähän takkuillen, ja ensimmäinen tehtävä oli saada Myrä liikkumaan oikein reippaasti eteen. Niinpä viiletin pari kierrosta kentän ympäri kevyessä istunnassa. Tämän jälkeen ruuna alkoi jo ainakin laukassa edetä paremmalla imulla.

Seuraavaksi työskentelimme tovin pääty-ympyrällä, jossa käännettiin etuosaa sisään ja väistätettiin takaosaa ulos. Myrä ei edelleenkään liikkunut pohkeesta riittävästi eteen, ja oikealle lavalle kaatuminen jatkui. Turha varmaan mainitakaan, ettei pohkeen väistäminen onnistunut sekään. Koetin välttää puristamista ja käyttää pohjetta napakasti ja lyhyesti useita kertoja peräkkäin, mutta ei Myrä vaan ottanut apujani kuuleviin korviinsa.

Ympyrältä palattiin uralle laukkaamaan vielä vasemmassa kierroksessa. Laukassa oli nyt jo hieman enemmän pyörivyyttä, ja keskityin parhaani mukaan istumaan jämäkästi sekä pitämään laukkaa istunnalla kasassa. Askeleen tai pari kerrallaan Myrä tuntuikin kuuntelevan paremmin ja hieman kevenevän. Pikkuhiljaa hevonen taisi vertyä ja vetreytyä, ja tämän laukkapätkän jälkeen ravissa oli aktiivisuutta jo ihan eri malliin. Notkeus ja kuuliaisuuskin ottivat harppauksen eteenpäin, ja viimein aloin saada hevoseen jotain otetta. Huomasin Myrän kuuntelevan herkästi istuntaa, ja pyrin hyödyntämään tätä. Tein istunnalla pidätteitä, jotka saivat Myrän lyhenemään ja kevenemään mukavasti, ja nyt kun moottori oli käynnistynyt niin ravi tuli mukavasti tuntumaa kohti. Ope muistutteli vielä paremmasta kuolaintuesta, eli olisin saanut tarjota Myrälle vielä vähän elastisempaa tuntumaa. Joka tapauksessa Myrä oli jo aivan eri hevonen kuin alkutunnista, sillä se liikkui, kuunteli apuja ja tuntui suorastaan kevyeltäkin. Taipumista piti vielä hieman suostutella, mutta koko ajan notkeampaan suuntaan mentiin.

Ratsastimme harjoitusravissa vielä ympyröillä ja kiemuroilla taivutellen, ja etenkin vasempaan kierrokseen Myrä oli mukavan toimiva. Liikkumisessa oli ryhtiä ja pyöreyttä, ja jos heppa meinasi alkaa vyöryä raskaana eteenpäin, niin pidäte istunnalla palautti sen mukavasti kontrolliin. Ei vetokilpaa, ihanaa! Toisinaan unohduin hissuttelemaan vähän liiankin pientä ravia, eli pohkeella piti muistaa ratsastaa edelleen. Nyt Myrä jo kuuntelikin pohjetta, joten ravia sai vähän aktivoituakin.

Olin oikein tyytyväinen lopputunnin menoon. Käynnistyminen ja yhteisen sävelen löytyminen otti aikansa, mutta sen jälkeen Myrä olikin hirmuisen kiva, näppärä ja toimiva. Vielä lopussakin oikean pohkeen läpimeno oli vähän siinä ja siinä, mutta enää ei sentään aivan kaaduttu sisään. Ehkä Myrä tosiaan vain vaati aikansa käynnistyä ja vertyä, mutta olin myös tyytyväinen omaan ratsastukseeni ja siihen, minkä muutoksen sain hevosessa aikaan. Tunnin alussa oli ratsastukseni aika höttöistä ja haparoivaa, mutta lopulta jämäkkyys ja tekemisen meininki löytyivät, ja olin tyytyväinen etenkin istunnan käyttööni. Vaikean alun jälkeen oli tietenkin palkitsevaa saada hevonen toimimaan. Myrä osoittautui lopulta tosi kivaksi pikkuhevoseksi, ja houkuttaisi ratsastaa sillä vaikka uudestaankin tämän leirin aikana.