lauantai 28. helmikuuta 2015

Sukellusvimma

Lauantai alkoi mukavasti Tallinmäen estetunnilla. Tunnilla olikin minun ja Vaken lisäksi tällä kertaa vain kaksi muuta ratsukkoa. Verryttelytehtävänä menimme ravipuomeja hieman kaarevalla uralla ja laukassa kahden kavaletin sarjaa. Ravissa Vake oli eteenpäinkäskettävä, mutta kavaletit se loikki napakasti.

Jatkoimme sitten 14 metrin suoralla linjalla kavaletilta ristikolle. Tähän väliin piti ratsastaa neljä laukkaa, mikä onnistuikin oikein helposti kun esteet olivat näin pieniä ja alla näin lyhytlaukkainen ratsu. Sitten tulimme kahden esteen kaarevan linjan, jossa etäisyys oli 6-7 laukkaa ja jälkimmäinen este oli kapea pysty. Ensimmäisellä kierroksella pääsi ekassa hypyssä laukka vaihtumaan vääräksi, eli siinä oli jotain vinoutta tai epäselvyyttä suunnasta. Välissä sekosimme sitten ristilaukalle, mutta kapealle pystylle päästiin silti ilman vaikeuksia. Toisella yrityksellä tulikin jo ihan nappisuoritus, sillä nyt varmistelin myötälaukan ensimmäiseltä esteeltä ja laukkasimme linjan tasaisessa rytmissä seitsemällä askeleella. Hyppäsimme erillisenä tehtävänä vielä kaarevan linjan kavalettisarjalta okserille sekä saman toisinpäin. Oikeassa laukassa kavaleteilta okserille linja onnistui oikein hyvin, ja ponnistuspaikka pikkuokserille löytyi kuin itsestään. Kun tultiin sama toisinpäin ei okserille tullessa paikka ollutkaan niin selvä, ja ajattelin Vaken venyttävän hypyn vähän kauempaa. Niinpä sukelsin hyppyyn jo ennen ponia, joka ottikin vielä yhden askeleen. Voihan se olla että ilman kaulalle sukelteluani hyppy olisi jopa lähtenytkin kauempaa.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.
Sitten olikin jo radan vuoro. Ensin menimme radan pienempänä, noin 70 cm korkuisena. Tämän kokoisilla esteillä saatoin ratsastaa aika rennosti ja huolettomasti, ja äskeisestä sukellusmokasta johtuen olin vähän skarpimpana sen suhteen etten lähtenyt ennakoimaan hyppyjä. Koko rata sujuikin oikein kivasti. Laukka rullasi tasaisesti eteen, ponnistuspaikat osuivat kohdilleen ja laukat vaihtuivat. Ainoastaan viimeiselle pystylle mentiin hieman lähelle, mutta ei paha tämäkään. Mainiota!

Toiselle ratakierrokselle pystyt nousivat 80 senttiin ja okseri 70 senttiin. Ilmeisesti korkeammilla esteillä aloin taas yliyrittää ja ratsastuksen rentous pääsi hieman kärsimään. Sukellusvimmakin pääsi nyt valloilleen. Aloitimme kavalettisarjalla hyvin, mutta okserille tullessa jäi ponnistuspaikka epäselväksi. Yritin tyhmästi tuupata Vakea eteen kohti estettä, mutta se ottikin taas sen pikkuaskeleen juureen ja kun vielä heittäydyin liikaa eteenpäin tuli okserin etupuomi alas. Ope ohjeisti myötäämään enemmän kädellä sen sijaan että liioittelen ylävartalolla mukautumista ja heittäydyn hyppyyn. Seuraavalle kavaletille maltoin mukautua hillitysti ja rentouttaa kädet. Sitten edessä oli päivän ensimmäinen kasikympin este, jolle ponnistuspaikka osui nappiin mutta minun piti tietenkin liioitella ja heittäytyä hyppyyn niin kuin este olisi ollut aivan valtava. Kaareva linja kapealle pystylle onnistui kuitenkin hyvin, ja hyppyyn mukautuminen oli tällä esteellä oikein asiallinen. Sitten tultiin taas okserille, jolle Vake venytti tällä kertaa kauempaa kun en lähtenyt heittäytymään ja ennakoimaan. Pitkästä tiestä viimeiselle pystylle taisi tulla vähän vino. Oltiin muutenkin menossa oikeaa reunaa kohti, ja kun ajauduttiin juureen niin hyppy menikin aivan vinoksi. Heittäydyin TAAS kaulalle siinä vaiheessa kun huomasin että hypystä tulee hankalampi, ja niinpä puomi kolisi taas alas.

Kaksi keilattua estettä ja älyttömät sukeltamiset jäivät tietenkin ärsyttämään, mutta onneksi saatiin tulla uusintana kolme viimeistä estettä eli okseri, kavalettisarja ja pysty. Nyt katsoin okserille tullessa ylös esteen yli enkä lähtenyt tuuppaamaan estettä kohti, ja tällaisella lähestymisellä hyppy onnistui hyvin. Kun vaan muistan katsoa lähestymisessä esteen yli niin en ala pahasti sukeltaa. Myös pystylle tultiin nyt paremmin ja hypystä tuli ihan hyvä, joskin vielä vino niin että laukka vaihtui vääräksi. Sisäinen perfektionistini halusi vielä uusia pystyn vinouden korjaamiseksi. Keskityin nyt huolella suoruuten alkaen estelinjalle kääntämisestä, ja pääsimmekin esteen yli lopulta aivan viivasuorasti. Ponnistuspaikka vaan meni taas lähelle. Tämä riitti tällä erää vaikka sitä viimeisen päälle täydellistä suoritusta ei tälle pystylle saatukaan.



Vake meni tänään tosi hyvin, eli siltä osin voi olla oikein tyytyväinen. Omat sukellukset olivat puolestaan sitä möhlintäosastoa. Mikähän ihme siinä on että kaulalle pitää mennä makailemaan jos a) hevonen on ajautunut esteen juureen, b) ponnistuspaikka on epäselvä tai c) este on jopa huimat 80 senttiä korkea? Onneksi hyvä apu tähän löytyy katseen nostamisesta ylös kunhan sen vain muistaa tehdä. Kädetkin on syytä pitää aivan rentoina niin että ne myötäävät tarpeeksi ilman että tarvitsee koko kropalla heittäytyä eteen kuin heikkopäinen. Jos nyt kuitenkin jätetään ajoittainen sukeltelu pois laskuista niin muutenhan tämä sujuu varsin mukavasti.

Videoista kiitos Noralle!

perjantai 27. helmikuuta 2015

Enemmän pohjetta, vähemmän ohjaa

Tämän viikon koulutunti Vakella jäi harmillisesti väliin sairastumiseni takia, mutta pääsin kuitenkin perjantaina paikkaamaan tilannetta itsenäisellä treenillä. Kentän kunnon vuoksi treeni oli käyntiin painottuva, ja maltoin kerrankin keskittyä oikein kunnolla avo- ja sulkutaivutuksiin kun ei kovin vauhdikkaaseen menoon tai loputtomaan raviympyrälle unohtumiseen ollut keliolosuhteiden puolesta mahdollisuutta.

Ratsastin uraa pitkin ensin avoja käynnissä molempiin suuntiin ja sitten sulkuja käynnissä molempiin suuntiin. Väliin tuli aina ravipätkä toisella pitkällä sivulla. Avotaivutus oli oikeassa kierroksessa helpompaa ratsastaa, ja sen kautta Vake lähti välittömästi ryhdistäytymään ja pyöristymään. Taivutusta olisi kuitenkin saanut tulla vielä vähän enemmän niin ettei liike olisi lipsahtanut vahingossa pohkeenväistöä muistuttavaksi. Joka tapauksessa liike teki tehtävänsä eli sai Vaken kuulolle ja paremmin avuille, ehkäpä vähän suoristumaankin. Vasempaan kierrokseen avotaivutus oli odotetusti vaikeampaa, sillä oikea lapa meinasi pullahtaa liikkeestä ulos ja etuosa oli paljon hankalampi saada siirtymään vasemmalle kuin oikealle. Näiden asioiden korjaaminen olisi vaatinut Vakelta jo ihan kunnollista suoristumista. Helppoa ja vaivatonta ei avotaivutuksesta vasemmalle tullut missään vaiheessa, mutta työskentelyn kautta pääsi sentään tapahtumaan jotain edistystä ja esitti Vake välillä ihan asiallistakin avotaivutusta myös tähän vaikeampaan suuntaan. Ainakin se yritti kovasti ja tuli kivaan muotoon. Käsijarru oli pikkaisen liikaa päällä eli ratsastus painottui liiaksi ohjaan, ja niinpä eteneminen pääsi vähän sammumaan silloin kun oikein keskityttiin avotaivutukseen. Hieman kaipailin opea valvomaan menoamme, sillä ope ei anna minun ratsastaa liikaa kädellä.

Menin tosiaan vielä sulkutaivutuksia, jotka puolestaan olivat helpompia vasempaan kierrokseen. Oikeassa kierroksessa vaikeutena oli oikea lapa, joka edelleen tahtoi vaivihkaa pullahtaa karkuun niin ettei taivutus ollut aivan kunnolla "läpi". Helposti olin myös vaatimassa liikaa poikitusta, ja jouduinkin muistuttelemaan itselleni että loivempi liike ajaa asian ehkä jopa paremmin. Sulkutaivutuksessa oli katseen ja yläkropan suunta helpompi kohdistaa oikein eli suoraan uraa pitkin eteenpäin. Avoissa kun hankaluutena oli hahmottaa mihin suuntaan sitä tarkalleen pitäisi niin oman ylävartalon kuin hevosen etuosankin kohdistua. Oikeassa kierroksessa piti varoa sitä etten sulkutaivutuksessa antanut painon pudota vasemmalle vaan istunta pysyi "liikkeessä mukana". Tämä onnistui kun tietoisesti siirsin enemmän painoa oikealle istuinluulle.

Lopuksi ratsastin pidemmän yhtenäisen jakson ravissa uralla ja suurilla ympyröillä. Hain avuksi myös muutamia aivan loivia avotaivutusaskeleita jos tuntui että suoruus oli hukassa. Samalla yritin muistella viime tunnin oivallusta pohkeiden pitämisestä tuntumalla ja ratsastaa ravia tarmokkaammaksi eteen. Silti ratsastin ravia ensin liikaa ohjalla ja edestä taakse. Tällöin ratsastus meni "vääntämiseksi ja tuuppaamiseksi" ja huomasin tämän kyllä saman tien. Sain kuin sainkin sitten tietoisesti kevennettyä kättä ja aloin ratsastaa myös taivutusta ja suoristamista enemmän pohkeesta. Hetkeksi päästiin oikein kivasti tilanteeseen jossa oli todellakin vähemmän ohjaa ja enemmän pohjetta, ja ratsastus tuntui tulevan oikeasti takaa eteen. Vake liikkui ne hetket ravissa tosi hyvin, etuosa tuli kevyemmäksi ja ravi eteni hyvin ilman mitään tuuppausta. Kyllä se tuntui siltä että takajalat tulivat nyt vähän paremmin alle ja poni oli selästäkin pyöreämpi kun kyydissä oli niin luontevaa ja helppoa istua. Yritin vielä viedä saman hyvän fiiliksen vasempaan eli vaikeampaan kierrokseen, mutta sehän ei toki onnistunut aivan niin hyvin. Jotenkin sitä oikeassa kierroksessa on niin paljon helpompi hallita ponin suoruutta.

Tämä oli suorastaan harvinaisen hyvin onnistunut itsenäinen treeni, sillä sain keskittyneesti tehtyä järkeviä asioita ja sitä myötä poni alkoi liikkua edes vähän enemmän oikein päin. Vielä tarkempana pitää olla sen suhteen ettei tosiaan ohjaa ole liikaa ja pohjetta liian vähän. Kyllä Vake selvästi alkaa liikkua paremmin kun oikeasti muistaa pohkeellakin ratsastaa, ja kun lisätään tähän suoristaminen esimerkiksi juuri avotaivutuksen avulla niin pääsee jo aika pitkälle. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainakin idea on minulle nyt varsin selvä.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Sujuvat sarjat ja kiperät kaarteet

Lauantaiaamupäivänä suuntasimme Vaken kanssa maneesille hyppäämään. Edellisestä estetunnista ehti mennä kolme viikkoa, joten oli aikakin päästä taas hyppelemään. Lähdin tunnille alkavan flunssan kanssa, ja vaikka etukäteen kuvittelin kärsiväni vain pienestä nuhasta huomasin jo alkuverryttelyssä että olo olikin kovin voimaton. Niinpä ratsastin verryttelyn puolivaloilla ja ainoana tavoitteena saada laukka pyörimään reippaasti eteen. Ravivoltit puomin yli sekä raviväistöt jäivät aika huolimattomaksi köröttelyksi.

Jatkoimme alkuverkkojen jälkeen puomien ja kavalettien parissa. Ylitimme ravissa puomisarjaa sekä pienellä voltilla yksittäistä puomia, ja laukkasimme kahden kavaletin suoraa linjaa. Pienellä ravivoltilla Vake hyytyi mutta suorilla linjoilla se eteni reippaammin. Päädystä kavalettilinjalle kääntyessä esiintyi sitä tuttua ongelmaa että poni tunki kaarteesta sisään ja tuli linjalle vinossa, jolloin laukka saattoi vahingossa vaihtua vääräksi kavalettia ylittäessä. Seuraavana vuorossa oli lisää linjoja, eli suora 16,5 metrin linja pystyltä ristikko-okserille (1-2) sekä kaareva linja (3-4). Viisi rauhallista laukka-askelta oli 16,5 metrin linjalle ensimmäisellä kierroksella sopiva, mutta toisella hyppykierroksella annoin Vaken posottaa eteen niin että viisi laukkaa jäi tähän väliin ahtaaksi. Neljään askeleeseen ei kuitenkaan tämä laukka riittänyt. Lävistäjällä olevalle porttipystylle (3) lähestymisessä tahtoi olla joka kerta jotain häikkää niin että askel ei vaan sopinut ja ajauduttiin juureen. Syy tähän oli ehkä se että Vake taas vähän oikoi kaarretta, ja kun käännös lävistäjälle tapahtui tällä lailla sisäkylki edellä puskien niin "kadotin" tien ja etäisyyden.

Kun linjoja oli hypelty erikseen ja yhdessä lisättiin mukaan vielä sarja ja hypättiin koko "rata". Esteet olivat suunnilleen 70 cm korkeudessa. Tehtävä alkoi ravipuomeilta lävistäjällä, joiden jälkeen nostettiin laukka ja jatkettiin suoralle linjalle. Linja onnistui nyt hyvin, sillä maltoin välissä vain istua ja odottaa niin että viideskin askel mahtui okserin eteen hyvin. Lävistäjäpystylle mentiin taas sisäänpuskien ja huonompaan paikkaan, ja meno hidastui niin että kaarevalle linjalle möngittiin peräti seitsemän askelta siinä missä muut olivat menneet tämän viidellä. Päädyssä herättelin Vakea liikkumaan eteen ennen sarjaa, ja se vastasikin oikein hyvin niin että sarjalle päästiin sujuvassa laukassa ja yhden askeleen väli ristikolta pystylle 6,4 metrin etäisyydellä meni oikein helposti. Saimme ottaa saman tien uusintana vielä kaarevan linjan pyrkien nyt menemään kuudella laukalla. Edelleen tultiin lävistäjäpystylle pohjaan, mutta ratsastin nyt linjalla eteen niin että laukka sujui paremmin kohti jälkimmäistä estettä ja seitsemäs askel jäi pois.

Hyppäsimme sitten vielä erikseen sarjaa ns. kisaväleillä. A- ja b-osa olivat noin 70-senttisiä pystyjä, ja väli oli aluksi tavanomainen pikkuponiväli eli 6,4 metriä. Vake laukkasi nyt tosi hyvällä imulla eteen, eikä näin ollen tehnyt lainkaan tiukkaa venyä väliin vaan suoriuduimme helposti ja sujuvasti. Sarjaa pidennettiin sitten joitakin kymmeniä senttejä isojen ponien väliksi eli sellaiseksi mitä meille pitäisi kisoissa tulla vastaan. Tämäkin väli meni aivan heittämällä, sillä Vake oli nyt todellakin herännyt laukkaamaan hyvällä energialla. Hienoa!

Lopuksi otimme yksittäisiä hyppyjä ympyrällä simuloiden ahdasta kisaverryttelyä (tai uusintaratsastusta). Ensin käännettiin vasemmassa laukassa kaarevasti kentän poikki pystylle numero 4. Tämä onnistui aika mukavasti, tosin aluksi Vake pääsi hieman liiraamaan kaarella ulos niin että kaula taipui mutkalle. Huolellisemmalla ulkoavuilla kääntämisellä päästiin esteelle ilman liiallista sisäohjassa roikkumista. Laukka oli tässä vaiheessa tosi hyvää, etenevää ja säädeltävää. Päivän viimeinen tehtävä olikin kinkkisempi, sillä nyt piti kaartaa ristikko-okserille eli kakkosesteelle oikeassa laukassa sarjan edestä, jolloin tilaa oli aivan todella vähän eikä okserille juuri ehtinyt suoristaa. Korkeuttakin oli takapuomilla 75 cm. Vaikeudeksi koitui se ettei ratti ollut aivan kunnossa enkä saanut Vakea taipumaan kaarevalle tielle. Kun tilaa ei ollut ollenkaan ylimääräistä niin tien olisi pitänyt onnistua ihan nappiin. Niin ei nyt käynyt, vaan tultiin okserille joko kylki edellä puskien tai kaarella kiemurrellen. Tällaisella tiellä ei ollut toivoakaan saada hyvää ponnistuspaikkaa varsinkin kun Vake näki esteen vasta ihan viime tipassa, joten päädyttiin joka kerta esteen juureen ja Vake sai mönkiä esteen yli enempi tai vähempi paikoiltaan. On se kyllä loputtoman kiltti kun aina vaan hyppää vaikka esteelle tultaisiin kuinka huonosti tai oudolla tiellä ja joutuu kirjaimellisesti kiipeämään esteen yli. Yritettiin fiksata tietä muutamia kertoja mutta lopulta oli tyytyminen vain vähän asiallisempaan suoritukseen.

Päivän viimeisestä tehtävästä jäi vähän kehnot fiilikset, mutta muutenhan tämä sujui ihan kivasti vaikka pieni hyppytaukokin oli alla. Vake heräsi liikkumaan eteen oikein mukavassa laukassa, ja hienot onnistuneet suoritukset sarjalla lämmittivät mieltä etenkin kun sarjat ovat yleensä olleet meille se kompastuskivi. Tällainen napakka ja sujuva laukka kun löytyy ponille niin kelpaa kyllä hypätä. Suurin korjattava asia ovat edelleen tiet ja kaarteet, sillä näissä tulee aina sitä oikomista ja puskemista niin että estelinjoille ei pääse ihan suorassa ja jos tie on ahdas niin tuleekin helposti ongelmia kuten nyt nähtiin. Esteet kyllä ylittyvät, mutta se perusratsastuspuoli eli teiden ratsastus vaatii vielä hiomista.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Kaksin maastossa

Tänä perjantaina tehtiin historiaa, sillä lähdimme Annen kanssa ratsuillamme eli Vakella ja Jetillä kahdestaan maastoon ilman ns. vetohevosta. Molemmat ruunat ovat kyllä vetohevosena joskus menneet, mutta se ei ole niille mitään kaikkein luontevinta hommaa. Suuntasimme edelliskerroilta tutulle reitille iltapäivällä neljän aikoihin, eli ehdimme reissun tehdä juuri sopivasti ennen hämärän tuloa.

Otimme Vaken kanssa ensimmäisen vetovuoron. Vake tietenkin oli tavallista valppaampana, eli kulki ryhdikkäämpänä ja tarkkaili ympäristöä korvat pystyssä käännelleen päätä puolelta toiselle. Pari kertaa se säpsähti jotain mutta ei sen kummempaa. Välillä poni jo rentoutuikin pärskien. Kovin reipasta ei ratsujemme meno ollut tällä kotoa poispäin vievällä osuudella, mutta urheasti Vake kulki vetohevosena tieosuuden loppuun asti. Tie oli niin jäinen ja liukas että emme siinä uskaltaneet laukata, vaan etenimme käynnissä ja ravissa. Kun pääsimme metsäosuudelle vaihdoimme vetovuoroa, ja Vaken olemus muuttui heti kun se pääsi tutulle paikalleen peränpitäjäksi. Metsässä meno oli rentoa ja ponin korvat tutussa asennossaan takaviistossa. Täällä olikin mukava ravata reippaasti kun pohja oli pääosin lunta eikä jäätä. Pidimme kulkujärjestyksen samana koko loppulenkin, sillä kotia kohti Jetti ravasi huomattavasti suuremmalla askeleella kuin Vake töppöjalkoineen.

Myös lenkin päättävä tieosuus oli niin jäinen että jätettiin laukkaamiset väliin, joten tästä tuli pelkkä käynti- ja ravimaasto. Olihan tämä kuitenkin tavallaan uusi kokemus kun oltiin liikkeellä ihan keskenämme ja kokeiltiin vuorotellen vetoratsukon hommia. Tuli siis todettua että tälläkin kokoonpanolla maastolenkki onnistuu, joten voimme lähteä näillä hevosilla tarvittaessa toistekin maastoon kaksistaan.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Plääh

Viime aikoina ratsuni ovat painottuneet vahvasti poneihin, sillä laskeskelin ratsastaneeni tämän vuoden puolella poneilla yli 80% kerroista. Tänään olikin sitten luvassa koulutunnille jotain ihan muuta, sillä ratsuni oli Lore. Terveellistä vaihtelua!

Tunnin tehtäviin kuului pohkeenväistöjä ja sulkutaivutuksia lävistäjällä. Ratsastimme lähes koko tunnin kuviota johon kuului kaksi lävistäjää, näistä toinen käynnissä pohkeenväistöä tai sulkutaivutusta ratsastaen ja toinen ravissa tai myöhemmin laukassa. Lisäksi päädyissä tai kulmissa ennen lävistäjää tehtiin voltit. Lore väisti kuuliaisesti ja herkästi, mutta rentoutumaan se ei ensin alkanut ja väistöissä oli vinoutta niin lavoissa kuin kaulassa ja niskassakin. Samat ongelmat eli vinous ja jännittyminen kummittelivat mukana muutoinkin. Väistöissä aloin pikkuhiljaa saada vinouksia ja kenotuksia korjattua, jolloin etenkin oikeaa pohjetta väistäessä Lore jopa rentoutui ja pyöristyi. Molempiin suuntiin oli tärkeää ratsastaa ulkopohkeella hieman eteenpäin niin ettei Lore alkanut poikittaa liian jyrkästi tai tunkea ulkolapa edellä "ulos" väistöstä. Lisäksi piti muistaa linjata väistössä niin oma kroppa kuin hevosen etuosakin suoraan kohti lyhyttä sivua. Lore kuunteli mukavasti pieniäkin apuja, joten periaatteessa vinouden korjaukset oli väistössä helppo tehdä. Toisaalta Lore kyllä sitten jännittyi välittömästi jos apu ei ollut tarpeeksi pehmeä.

Pohkeenväistöjen hyvät hetket olivat kuitenkin tunnin ainoa valopilkku. Kun väistöstä vaihdettiin sulkutaivutukseen rentous kärsi ja en saanut Loren vinouksia enää niin hyvin korjattua. Oikeastaan kumpaankaan suuntaan en saanut Lorea ihan rehellisesti taipumaan pohkeen ympäri, vaan liikettä johtava lapa jäi jotenkin vaivihkaa puskemaan sivulle. Niskassa ja kaulassakin oli vinouksia joita en ihan täysin hahmottanut, ja niinpä ei sulkutaivutus päässyt kunnolla tekemään tehtäväänsä kokoavana ja muotoa parantavana liikkeenä. Sain tehtyä open ohjaamana joitain pieniä korjauksia siten että pari askelta mentiin "oikein", mutta sitten Lore taas jännittyi ja alkoi kiemurrella. Varsinkin lävistäjän loppu meni usein väkinäiseksi vääntämiseksi hevosen yrittäessä kiirehtiä jo uralle. En saanut oikein missään vaiheessa kunnon oivallusta siitä mitä minun olisi tullut ratsastuksessani muuttaa jotta olisin saanut sulkutaivutuksessa palaset paremmin kohdilleen.

Volteilla ja lävistäjillä ravatessa ja laukatessa ei homma sitten toiminut senkään vertaa kuin sivuttaisliikkeissä. Väistöissä ja suluissa pääsin sentään jotenkin suoristamaan Lorea, mutta muutoin tämä ei onnistunut. Hevonen oli vino, liikkui hirvenä, en saanut pehmeää ja vakaata ohjastuntumaa aikaan, en osannut keventää korrektisti vaan Airan opit tuntuivat haihtuneen savuna ilmaan, ja Loren keikkulaukassa nyt en varsinkaan pystynyt muuhun kuin epätoivoisiin yrityksiin pinnistellä vatsalihaksilla istuntaa vakaammaksi. Suoristamisesta sekä vakaasta istunnasta ja tuntumasta olisivat ratkaisun avaimet varmasti löytyneet, mutta en saanut näistä minkäänlaista otetta. Yksi virhe taisi olla myös siinä että yritin ratsastaa liikaa ohjalla, eli yritin kovasti asettaa ja hakea tasaista tukea ulko-ohjaan sen kustannuksella että pohkeella ja istunnalla ratsastaminen jäivät paitsioon. Tuloksena oli jännittynyt ja tyytymättömän oloinen hevonen. Tunnin loppua kohti aloin jo antaa periksi, ja kun lopuksi laukkailtiin pidempi yhtenäinen pätkä uralla ja ympyröillä yritin vain olla kyydissä mahdollisimman vähän häiriöksi ja antaa Loren edetä sujuvaa laukkaa eteen. Ainakin Lore vaikutti tässä vaiheessa tyytyväisemmältä kun sai posotella lempiaskellajissaan.

Voi apua mikä tunti. Näitä tulee, mutta eipä se lohduta kun joutuu taas korjaamaan arviota omista ratsastustaidoistaan alaspäin. Sekin aina harmittaa kun tietää ettei tällaiset hirvitunnit tee hevoselle mitenkään hyvää. Loren kanssa on yhteinen sävel löytynyt joskus oikein kivastikin, mutta toisaalta tämä ei kyllä ollut ensimmäinen hirvitunti sen kanssa. Nyt vaan tuntui olevan vikaa ihan kaikessa alkaen istunnasta, apujen pehmeydestä ja hevosen suoristamisesta, ja on vaikea analysoida ykistyiskohtaisesti mitä olisi pitänyt tehdä toisin kun pielessä tuntui olevan ihan kaikki. Olisi vaan tehnyt mieli kaivaa kuoppa maneesin hiekkaan ja piiloutua sinne häpeämään.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Asetuksilla notkeaksi

Tiistain koulutunti mentiin viime viikkoa sulemmalla ja paremmalla pohjalla kentällä. Vake oli poikkeuksellisesti hommissa jo edeltävällä tunnilla, joten se oli saanut verrytellä valmiiksi. Tänään jatkettiin viime viikolla aloitettua rauhallista hevosten notkistelua. Aluksi kerrattiin paikoillaan seisten viime kerralta tutut kaulan taivutukset molemmille puolille, mitkä Vake teki oikein nätisti ja pehmeästi.

Tunnin päätehtävänä olivat myötä- ja vasta-asetukset, joita tehtiin sekä uralla että ympyröillä niin käynnissä kuin ravissakin. Erityistä huomiota kiinnitettiin asetuksen vaihtoon puolelta toiselle. Vasta-asetusten kautta arvelin saavani Vakea vähän suoristumaan lavoistaan, ja ainakin asetuksen vaihtelu teki sen ettei vasen kierros ollut niin selkeästi oikeaa hankalampi kuin yleensä. Ope muistutteli ensin pitämään ulko-ohjan tuntumalla asetuksen aikana, sillä keskityin liikaa asettavaan ohjaan heittäen ulko-ohjan pois. Kun maltoin pitää ulko-ohjaa paremmin kädessä alkoi asetuksen kautta tulla myös parempia tuloksia, eli käynnissä Vake lähti hetkellisesti jo pyöristymäänkin.

Ravissa oli aluksi hankalampaa, enkä saanut oikein luontevaa tuntumaa sen enempää asettavaan kuin ulko-ohjaankaan. En myöskään ollut tarpeeksi nopea asetuksen vaihtamisessa ja asetuksesta myötäämisessä, vaan jäin junnaamaan vasta-asetusta liian pitkäksi aikaa kerrallaan. Ope ohjeisti ettei tarvitse odottaa että kaikki olisi asetuksessa kerralla täydellistä, vaan asetuksen laatua ja niskan pyöreyttä voi korjata kerta kerralta pikku hiljaa. Seuraava korjattava asia oli pohkeen käyttö ja liikkeen aktiivisuus, sillä asetuksia keskittyneesti nyhrätessä pohje pääsi unohtumaan ja Vake hyytymään aivan mummoraviin. Eihän se asetus mitenkään toimi halutulla tavalla jos liikkuminen on tahmeaa mönkimistä. Ohje oli pitää pohkeet koko ajan pienellä "tuntumalla" kyljissä ja ratsastaa ravia aktiivisemmaksi toistuvilla pyynnöillä. Näillä korjauksilla alkoi meno muuttua koko ajan paremmaksi, eli Vake alkoi myödätä asetuksiin niskasta pyöreäksi ja jäädä mukavasti tuntumalle kun löysin idean ulko-ohjasta. Pohkeellekin Vake alkoi herkistyä ja raviaskeleeseen tuli lisää aktiviivisuutta. Meno alkoi olla jo suorastaan notkeaa ja poni kuulolla.

Teimme vielä laukannostoja käynnistä. Laukka nostettiin pitkälle sivulle tullessa kulmasta ja laukattiin suoraan pitkällä sivulla. Tarkoitus oli päästä nostamaan laukka pyöreällä hevosella ja saada muutamia laadukkaita askelia heti nostosta ennen paluuta raviin ja käyntiin. Hyödynsin lyhyillä sivuilla ja kulmissa apuna muutamia väistöaskeleita jos tuntui ettei Vake muuten oikein myödännyt niskasta, ja näin pääsin ratsastamaan nostoon pyöreänä liikkuvalla ponilla. Pari väistöaskelta on Vaken kanssa aina se quick-fix jos ei muuten tahdo sujua. Nostoissa Vake oli hieman hidas, ja sorruin jossain määrin tuuppaamaan istunnalla. Pari vähän napakampaakin nostoa sain aikaan, mutta heti noston jälkeen laukka pääsi lässähtämään etupainoiseksi taaperrukseksi. Ope kehui kuitenkin siitä että päästiin nostoihin hyvässä muodossa ja ryhdikkäästi, ja tuumasi että itse laukkaa ehditään kyllä myöhemmin työstää.

Lopuksi ratsastimme vielä ravissa pääty-ympyröitä sekä pitkille sivuilla askeleen pidennystä. Notkistelu asetusten parissa oli selvästi tuottanut tulosta, sillä Vake liikkui nyt varsin pehmeän oloisena ja hyvässä pyöreässä muodossa. Suoristumista oli myös tapahtunut, sillä oikea lapa ei enää tunkenut oikealle vaan asetuksesta ja taivutuksesta tuli rehellisempiä. Tässä hyvässä moodissa pysyminen vaati tosin harjoitusravissa istumista, sillä jos aloin keventää meinasi ponin selkä heti vähän tipahtaa ja "takaa eteen" ajatus herpaantua. Askeleenpidennyskin onnistui parhaiten kun istuin satulassa ja pidin istunnalla pakettia kasassa. Kovin kummoista ei pidennyksestä vielä saatu, ja siinä pääsi poni valahtamaan pitkäksi ja etupainoiseksi eikä ryhdikkäämpi raami säilynyt. Heitin eteenratsastaessa kyllä ohjaakin usein liian pitkäksi joten ihmekö tuo. Vaikka pidennykset eivät vielä mallikelpoisesti irronnetkaan niin olimme kuitenkin open kanssa molemmat oikein tyytyväisiä siihen kuinka Vake nyt muutoin ravissa liikkui. Melkeinpä yllättävää että se notkistui ja pehmeni näinkin hyväksi.

Olin tietenkin kovasti tyytyväinen siihen miten työskentely tänään sujui. Vake on ollut niin tönkön oloinen että on tosi hienoa kun se alkaakin mennä tällä lailla. Parin viikon takainen hieronta on varmasti osaltaan auttanut, sillä ainakin Vakella on satula alkanut pysyä paremmin keskellä ja minun on tietenkin paljon helpompi ratsastaa kun pääsen istumaan suunnilleen keskellä ponia enkä roiku oikealla kyljellä. Tällä tunnilla mielestäni hoksasin vähän sitä kuinka pohkeella tulee pitää "tuntuma" ja sitä kautta aktivoida koko ponia ryhtiin ja ylös. Tässähän on ollut vähän ongelmaa löytää kultainen keskitie niin etten ratsastaisi liian varovaisesti ja päämäärättömästi mitään pyytämättä mutta en toisaalta myöskään lipsahtaisi yliratsastamisen puolelle ja alkaisi prässätä Vakea liikaa. Tänään oli aika hyvä meininki tältäkin osin, eli ratsastin sopivan napakasti ja varmoin ottein mutta ratsukon rentous kuitenkin säilyi samalla. Tällaista lisää!

lauantai 14. helmikuuta 2015

Perinteinen lauantaimaasto

Lauantai-iltapäivänä käytiin maastossa ennen auringonlaskua. Matkaan lähti viisi ratsukkoa, ja poikkeuksellisesti emme Vaken kanssa olleet jonossa viimeisenä vaan takanamme tuli tällä kertaa toinen poni. Menimme saman lenkin kuin kahdella edellisellä kerralla. Jäisen pohjan päälle oli satanut ohut kerros lunta, joka vähensi liukkautta jonkin verran. Pystyimmekin jopa laukkaamaan alkumatkasta tutulla tieosuudella. Vake oli tänään virkeämmän oloinen kuin viime viikon lötkömaastossa, mutta laukassa sillä ei kyllä ollut kiire vaan välimatka edellämeneviin venähti. Metsään aurattu reitti oli tällä kertaa miellyttävin osuus, sillä täällä ei pohja ollut jäätynyt liukkaaksi ja kovaksi. Ravasimmekin metsätaipaleesta suurimman osan, ja Vake liikkui mukavan reippaasti. Viimeinen suora tieosuus tallia kohti oli sen verran jäässä ettei sitä tällä kertaa laukattu, vaan kotikulmille palattiin ravissa ja loppukäynti mentiin pellolle aurattua uraa myöten. Noin kahdeksan kilometrin lenkkin meni suunnilleen tunti, ja näin oli taas saatu mukava lauantaiulkoilu ratsukon molemmille osapuolille.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Rauhallista jumppailua

Tämän viikonlopun Tallinmäen estetunti oli sovittu perjantaille ja ulkokentälle. Keli meni kuitenkin sellaiseksi ettei hyppäämisestä voinut haaveillakaan, ja niinpä menimme rauhallisen sileän treenin. Jäiselle kentälle oli onneksi kipattu kunnon läjä kivituhkaa, joten siinä kelpasi kyllä tehdä hommia käynnissä ja ravissa. Minun ja Vaken seurana tunnilla oli kolme muuta ratsukkoa.

Verryttelimme ensin ravaamalla pitkät sivut, ja samalla palauteltiin mieleen pienen ja eleettömän kevennyksen periaatetta. Sain kehuja erityisen matalasta kevennyksestä, mutta ope totesi että tässä satulassa jalat tuppaavat menemään helposti liian eteen ja se sitten aiheuttaa kevennykseen sellaista raskautta mikä voi vaikuttaa Vaken liikkumiseen. Kantapäitä ei siis missään nimessä kannata painaa liioitellusti alas, vaan voi antaa kantapään nousta enemmän päkiän tasolle jotta jalat saa taakse  oikealle paikalleen.

Seuraavaksi oli vuorossa etuosakäännöksiä, joita tehtiin vuoroin molempiin suuntiin uralla aidan lähellä. Näitäpä ei olekaan tehty pitkään aikaan, joten ensin piti vähän haeskella oikeiden apujen yhdistelmää. Aluksi käännöksissä pääsi ulkolapa karkaamaan ja poni taipumaan rungosta mutkalle, ja askellus loppui käännöksen aikana kesken niin että Vake pysähtyi ja alkoi ruuvata. Kun pääsin paremmin jyvälle käännöksen ratsastamisesta alkoi Vakellekin valjeta homman idea. Ulko-ohjalla ja -pohkeella piti pitää ulkolapa suorassa, ja sisäohjaan ei auttanut jäädä roikkumaan. Ylipäänsä piti varoa ettei käsi ollut liian vahva. Etuosakäännös auttoi aktivoimaan takajalkoja samaan tapaan kuin väistöt, ja tämän vaikutuksesta Vake heräsi työskentelymoodiin ja tuntui ihan ryhdistäytyvän käännöksissä polkiessaan. Onnistuneissa käännöksissä ulko-ohjalle löytyi hyvä tuntuma ja Vake pyöristyi kivasti.

Jatkoimmekin sitten vielä väistöjen pariin, eli käynnissä tehtiin pohkeenväistöä uralla aina puolet pitkästä sivusta. Aloitimme oikeassa kierroksessa, mihin suuntaan väistö on Vaken kanssa yleensä hankalampi. Aluksi tuntuikin siltä että takaosa lähti väistämään nihkeästi. Todellisuudessa kyse oli ennemmin siitä, että ulkolapa pääsi karkaamaan ja oikea kylki pullahtamaan väistöstä ulos. Niinpä tönin takaosaa turhankin jyrkkään poikitukseen ja liikuttiin jo melkein neljää uraa. Ope kehotti loiventamaan väistöä kolmelle uralle, ja hoksasin alkaa suoristaa ponia väistöön ja ratsastaa myös etuosaa pelkän takaosan sijaan. Oli helppoa huomata milloin Vake suoristui, sillä tällöin väistö muuttui mukavan vaivattoman ja luontevan oloiseksi. Väistöön suoristuessaan Vake myös myötäsi niskasta ja alkoi liikkua pyöreänä. Näihin väistöihin olin tosi tyytyväinen! Vasemmassa kierroksessa väistöt olivatkin yllättäen hankalammat. Vakellahan tahtoo takaosa automaattisesti liirata vasemmalle, joten vasemmalle väistättäessä ei liikkeellä ehkä ollut yhtä tehokasta suoristavaa vaikutusta. Tähänkin suuntaan kuitenkin tarvittiin ulkoapuja kontrolloimaan ulkolavan liikettä.

Siirryimme vielä ravityöskentelyn pariin, ja aluksi tarkastettiin istuntaa harjoitusravissa. Aloin taas liioitella ylävatsan rutistusta ja rintakehän eteen-alas viemistä, jolloin istunnasta tuli liian lysy eikä katse pysynyt ylhäällä. Ope korjasi katsomaan ylös eteenpäin, ja pään asentoa korjaamalla tulikin muu kroppa sen verran mukana että sain etukenon pois ja istuin pystyssä olematta kuitenkaan notkoselkäinen tai takanojassa. Ravissa mentiin lisäksi vielä väistöjä. Pitkän sivun suuntaisella linjalla väistätettiin takaosaa muutama askel vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle niin että etuosan oli tarkoitus pysyä koko ajan samalla linjalla. Ravissakin oikealle väistätys oli yllättäen helpompaa. Ihan niin hyvin eivät väistöt nyt menneet kuin käynnissä, vaan jäin liikaa puristamaan niin pohkeella kuin ohjallakin. Molempiin suuntiin Vake kuitenkin ihan kuuliaisesti väisti vaikka ratsastaja olikin avuistaan jähmeä.

Tunti päätettiin venytyksiin. Ensin pysähdyksessä ja sitten käynnissä houkuteltiin ohjalla kaulaa taipumaan oikein reilusti sivulle, jopa jalustimeen asti jos oli kääntyäkseen. Ohjalla ei tarvinnut kuin kevyesti pyytää kaulaa taipumaan, ja Vake venytti hyvin molempiin suuntiin rennon oloisena. Työskentely päättyi näin ollen rennoissa merkeissä, ja jäi tästä tunnista kaiken kaikkiaan sellainen olo että Vakea tuli jumpattua edes himpun verran oikeaan suuntaan. Rauhallinen käyntipainotteinen työskentely oli siis oikein hyvää treeniä meille molemmille. Tällaista tarvittaisiin enemmänkin.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kevätaurinkoa maastolenkillä

Tänä sunnuntaina paistoi kirkas aurinko siniseltä taivaalta ja ilmassa oli todellista kevättalven tuntua. Keli oli siis mitä parhain maastolenkkiä ajatellen, ja pääsimmekin Vaken kanssa maastoon toisen ratsukon seurassa. Vaken laumatoveri Aku-suokki meni vetohevosena ja me sitten perässä. Eipä ollut kumpikaan ruunista ainakaan käsistä lähdössä, vaan kaverukset olivat tänään aika laiskalla päällä. Varsinkin alkumatka mentiin varsinaista mummoravia, ja ensimmäinen laukkapätkä tutulla tieosuudella oli sekin kovin rauhallista menoa.

Menimme saman lenkin kuin kaksi viikkoa sitten, eli laukkapätkän jälkeen oli vuorossa metsätaivalta auratulla metsätiellä. Tässä vaiheessa lenkkiä hepat onneksi hieman virkistyivät kun ei oltu enää menossa selvästi kotoa poispäin. Etenimme leppoisasti käynnissä ja ravissa ja tulimme metsästä sivistyksen pariin lumisen pellon halki. Tieosuus kotia kohti mentiin vielä laukaten, ja eipä ratsuilla ollut edes kotiin päin kovin kiire vaan lähinnä niitä sai hoputella. Olipahan ainakin rauhallinen ja turvallinen maasto ja hevoset rennolla mielellä liikkeellä. Oikein leppoisa tapa nauttia auringonvalosta ja hohtavista hangista.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Lisää Airan istuntaoppeja

Aamupäivän maneesitunnin jälkeen huilasimme pari tuntia, ja sitten minulla ja Vakella oli vielä ohjelmassa Aira Toivolan ratsastuspilatestunti. Olin siis joulukuussa mukana Airan kaksipäiväisellä kurssilla, ja nyt päästiin kertaamaan oppeja sekä työstämään istunta-asioita edelleen eteenpäin.

Mainitsin Airalle kaipaavani aivan erityistä huomiota kevennykseen, ja niinpä sainkin heti ensitöikseni keventää ilman jalustimia. Ohjeistus oli vanha tuttu eli lantio vartalon alle, ylävatsa tiukaksi ja rintakehä eteen ja alas lantion päälle. En aivan välittömästi löytänyt vatsalihaksiani, joten aluksi en saanut lantiota tarpeeksi alle vaan selkä meni keventäessä liikaa notkoon. Sitten kun aloin saada vatsalihaksiin tuntumaa meinasi samalla pakarat jännittyä. Aira ohjeistikin rentouttamaan paitsi pakarat myös etureidet sekä nilkat, sillä automaattisesti jännitin kantapäitä alas vaikkei jalustimia ollutkaan. Niinpä sain vähän pyöritellä nilkkoja rennoksi ja venyttää jalkoja pitkäksi ja rennoksi alas. Näiden korjausten myötä alkoi löytyä kevennys joka tuntui aika luontevalta ja eleettömältäkin, ja sain etsiä saman kevennyksen vielä jalustimet jalassa. Ilman jalustimia kevennystä kannattaa kuulemma harrastaa myös itsenäisesti oikeanlaisen kevennyksen tavoittamiseksi. Täytyypä ottaa tämä ohjelmistoon.

Ratsastimme tällä tunnilla K.N. Specialin kuvioita keskittyen istuntaan niin käännöksissä kuin siirtymisissäkin. Menimme harjoitusravissa ensin pituushalkaisijaa ja pysähdyksiä sekä lävistäjiä kolmen askeleen käyntiinsiirtymisillä, myöhemmin voltteja ja loivia kiemuroita. Aira muistutteli tekemään käännökset ulkokyljen kautta, eli ulkokyljen napakkana pitäen ja sopivasti ylävartaloa menosuuntaan kääntäen. Esille tuli tuttu ongelma eli vasemmalle kääntyessä olin aina sukeltamassa ja kallistumassa liikaa sisäänpäin. "Ruttaa oikeaa kylkeä" kuului näissä kohdin ohje. Muilta osin aloin saada istuntaa nyt ravissa rennommaksi niin etten jännittänytkään pakaroita, ja tuumin tämän johtuvan siitä että nyt en yrittänyt liikaa. En yrittänyt viimeiseen asti pinnistää vatsalihaksia tiukaksi, vaan sain niihin luontevamman tuntuman niin että sain pidettyä lantion alla ja ylävartalon kohdillaan jonkinlaisella jäntevyydellä mutta samalla kuitenkin rentouden säilyttäen. Hartioihin pääsi vieläkin ohjautumaan pientä jännitystä niin että asento hakeutui helposti lysyksi ja katse alaspäin. Tämä vaivasi kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin joulukuun kurssilla, ja olkavarret pysyivät nyt rennommin vartalon vieressä. Vielä on korjattavaa hartialinjan, katseen ja olkavarsien suhteen, mutta olivat ne nyt paremmin kuin edellisellä kerralla.

Laukkaa mentiin ympyröillä ja uraa pitkin, ensin vasempaan kierrokseen. Yritin pitää vatsan tiukkana mutta silti tuli vielä vähän liikaa ylävartalon ees-taas-heiluntaa. Aira neuvoi tuomaan vatsalihaksilla rintakehää eteen ja alas, mutta en tainnut saada ylävatsaan riittävää tukea. Hartiatkin pääsivät samalla vähän jännittymään. Oikeassa laukassa löysin istuntaan tuen ja jäntevyyden ainakin hetkellisesti paremmin, ja ympyröillä laukatessa oli jonkin aikaa sellainen olo että pääsin tosiaan istumaan aika eleettömästi ja ylävartalo hiljaa laukan mukana. Vaken laukkakin pyöri tällöin mukavasti ilman mitään eteenpäin puskemista. Tämä oli mielestäni aika selkeä onnistumisen hetki tällä tunnilla. Laukassa mentiin kumpaankin suuntaan yksi lävistäjä, ja vasemmassa laukassa sain kuin sainkin Vaken pitämään saman laukan lävistäjän loppuun asti - tosin meno oli vähän samanlaista oikealle lavalle puskemista kuin laukkalävistäjillä viime tunnilla. Oikeassa laukassa ratsastetulla lävistäjällä Vake päätti esitellä Airalle taitojaan ja teki täysin omatoimisesti puhtaan vaihdon kentän keskipisteessä. Vaikka tämä ei tietenkään ollut se mitä haluttiin niin olipahan hieno vaihto, ja plussaa siitä että istuin vaihdossa hyvin mukana ja pystyssä hetkahtamatta eteenpäin.

Lopuksi vielä kevenneltiin lävistäjiä. Etsin taas samaa tuntumaa kevennykseen kuin alkutunnista, ja ihan nätisti osasinkin keventää niin omasta kuin Airankin mielestä. Vake ei kuitenkaan liikkunut kevyessä ravissa yhtä hyvin kuin harjoitusravissa, vaan oli taas astetta notkoselkäisemmän oloinen. Kevennyksessä on siis edelleen parannettavaa.

Mukavaa tänään oli erityisesti se, että koin jotain edistymistä tapahtuneen niiden kahden kuukauden aikana mitä ensimmäisistä Airan tunneista on kulunut. Tällä kertaa ei nimittäin istunta tuntunut ollenkaan niin vieraalta ja oudolta, vaan se mihin Aira ohjasi tuntui jo jossain määrin siltä miten olen tottunutkin nyt hevosen selässä olemaan. Laukassa en ole Vakella istunut varmasti ikinä niin hyvin kuin tänään vähän aikaa onnistuin istumaan. Samoin kevennykseen sain vähän uudenlaista tuntumaa, toivottavasti tavoitan sen sitten jatkossakin. Paljon on korjattavaa, mutta ehkä tämä tästä pala palalta etenee.



Videoista suurkiitos Annelle! Kentällä puhalsi todella kova tuuli, joten enimmäkseen ääniraidalla kuuluu tuulen humina ja saamamme ohjeet hukkuvat sen alle (meillä ratsastajillahan oli onneksi korvanapit joten hyvin kuului!), mutta ainakin tässä on nyt arkistoon pätkiä siitä miltä istunta näyttää tässä vaiheessa.

Tarkkuustehtäviä ja askeleen venytystä

Lauantain hevostelut alkoivat aamupäivän maneesitunnilla Vaken kanssa. Tänään vuorossa oli puomi- ja kavalettitehtäviä. Vake oli eilen ollut hierottavana, mikä näkyi mielestäni ainakin siinä ettei satula valunut oikealle kyljelle niin kuin yleensä vaan pysyi paremmin suorassa.

Päivän ensimmäinen tehtävä raviverryttelyn jälkeen oli puomien muodostama, koko maneesin levyinen neliö. Anne piirsi tehtävästä oheisen havainnekuvan. Ratsastettavaa tietä rajasivat siis maapuomit, joiden välistä piti ratsastaa joko ennen tai jälkeen neliön kulman. Ensin menimme tehtävää molempiin suuntiin harjoitusravissa. Kulmat oli tarkoitus ratsastaa hieman takaosakäännöstä ajatellen, joten yritin kääntää etuosaa hieman johtaen. Vake kääntyi kulmiin ja puomikujaan ongelmitta, mutta ravi jäi aikamoiseksi mummoiluksi. Eipä tässä tehtävässä tosin ollut tarkoituskaan kiirehtiä, mutta keskittyessäni kääntämään pikkutarkasti puomien väliin unohtui eteenratsastus aivan täysin.

Seuraavaksi verryttelimme hieman laukassa uralla ja saimme tehdä parit suunnanvaihdot lävistäjäkavalettien yli. Sitten palasimme ratsastamaan samaa neliökuviota laukassa, ja kääntämistä helpotettiin hieman leventämällä puomikujia aavistuksen verran. Laukassakin Vake kääntyi kulmissa ihan näppärästi, tosin oikeaan kierrokseen se pyrki hieman oikaisemaan lapa edellä kun taas vasemmassa kierroksessa meinasi tulla pientä ulosliirausta. Kääntämistä helpotti se että Vake laukkasi pienesti ja hitaasti, ja taisi siinä olla itsellänikin vähän käsijarru päällä tiukkiin käännöksiin valmistautuessa. Tehtävän pääpointti eli kääntäminen siis onnistui, mutta muuten jäi liikkumiseen paljon parantamisen varaa.

Neliötehtävän jälkeen saimme ylittää ravipuomeja, jotka oli asetettu pitkien sivujen suuntaisesti suorille linjoille kaksi puomisarjaa kummallekin sivulle. Ravasimme useampia kierroksia tätä suorakulmiota, ja Vaken raviin löytyi mielestäni puomeilla oikein kiva tahti ja sujuvuus. Puomit ylittyivät kolistelematta ja tahdikkaasti askeltaen, eikä tuntunut siltä että ravia olisi joutunut mitenkään puskemaan eteen. Muistin myös katsoa suoraan eteenpäin sen sijaan että olisin tuijotellut alas puomeihin. Visioin jo että itsenäisille ratsastuskerroillekin pitää ottaa puomisarjoja kun ne kerran saavat Vake ravaamaan näin hyvällä askeleella.

Samaa puomitehtävää mentiin vielä molempiin suuntiin laukassa. Nyt siis kummallakin suorakaiteen pitkällä sivulla oli kaksi puomi-kavaletti-puomi-sarjaa, joilla kavalettien etäisyys oli 17 metriä. Aluksi ratsastin sen kummemmin askelia laskematta, jolloin luonteva määrä kavalettien väliin oli kuusi askelta (eli ensimmäinen askel maapuomin yli, sitten neljä askelta ja kuudes askel taas puomin yli). Aina ei askel ihan sopinut, varsinkaan jos jäin liikaa ajamaan puomia kohti. Laukassa ei ollut sellaista haitarimaisuutta ja säädeltävyyttä mitä ope peräänkuulutti, joten meno oli vähän sellaista tuurilla seilaamista mitä tuli askeleen osumiseen puomille oikein. Kun vaihdoimme suunnan ja pidimme pienen tauon analysoin asiaa mielessäni, ja vasemmassa laukassa lähdin ratsastamaan puomeja enemmän ajatuksen kanssa. Toisin sanoen maltoin myös odottaa enkä vai tuupata eteen. Nyt pääsimmekin puomisarjojen yli pääsääntöisesti aika hyvässä rytmissä ja asiallisiin paikkoihin. Vakella oli taipumusta liirata puomien oikeaan reunaan, ja kun rytmi oli löytynyt niin aloin kiinnittää huomiota myös tähän. Muutoin asiallista, mutta tehtävänanto olisi ollut välien ratsastaminen viidellä laukalla. Tällä meidän laukalla tuli askeleita aina kuusi, eli laukka oli tehtävään liian pientä.

Saimme mennä molempiin suuntiin vielä uusintakierrokset hakien nyt tosissaan pidempää askelta. Usvatin Vakea eteenpäin reippaampaan laukkaan, ja kyllä se ihan heräsikin liikkumaan. Nyt vaan se rytmin ja tasapainon tunne katosi taas, ja meno oli tosiaan vain eteen posottamista. Menon reipastuessa Vake alkoi myös oikoa päädyissä sekä ylittää puomit vinossa niin että laukka vaihtui helposti vääräksi. Pääsimme linjat viidellä askeleella kun oikein usutin eteen, mutta helppoa se ei silti ollut vaan yleensä jälkimmäiselle puomisarjalle Vake joutui venyttämään aika kaukaa ja usein kompuroitiin nenä maassa nipin napin puomien yli yltäen. Hyvää oli siis se että poni heräsi liikkumaan eteen, mutta huonoa se että hallinta ja suoruus katosi ja meno oli tasapainotonta usvatusta. Siitä huolimatta askel ei tahtonut riittää, eli on se kyllä aika surkeaa miten ei Vakella laukka vaan veny niin että se helposti pääsisi 17 metrin puomilinjan viidellä laukalla.

Puomitehtävistä tuntuu useimmiten jäävän sellainen olo että voi jee kun en osaa ratsastaa, ja niinhän siinä vähän kävi tälläkin kertaa. Laukan säätely eteen ja taakse (varsinkaan eteen) ei totta vie kuulu minun ja Vaken vahvuuksiin, ja kerta toisensa jälkeen törmään siihen etten vaan saa ponista riittävän isoa askelta ulos. Perusratsastustahan nämä tällaiset harjoitukset testaavat ja haastavat, joten niitä pitää vaan tahkota vaikka olisikin vaikeaa. Jos ei puomeilla saa hyvässä rytmissä säädeltyä laukkaa niin eihän se sitten luultavasti onnistu esteilläkään.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Yhteistyötä ja vastalaukkaa

Keskiviikon tunnilla ratsunani oli tällä kertaa Eetu. Ohjelmassa oli lävistäjiä ja vastalaukkaa. Eetu jatkoi suoraan edeltävältä tunnilta, joten se oli jo hyvin lämmitelty ja edellinen ratsastaja olikin tainnut tehdä ponin kanssa hyvän pohjatyön.

Ratsastimme kuviota johon kuului kaksi lyhyttä lävistäjää, eli ensimmäinen lävistäjä käännettiin pitkän sivun alusta kohti vastakkaisen pitkän sivun puoltaväliä, missä käännyttiin uran vieressä kahden kartion välistä saman tien uudelle lävistäjälle pitkän sivun loppua kohti. Lisäksi päätyihin ratsastettiin voltteja. Eetu oli yllättävänkin pehmeä ja vastaanottavainen heti alusta lähtien, ja volteilla se lähti melko helposti myötäämään ja pyöristymään. Suoralla uralla ja lävistäjiä ratsastaessa pyöreys pääsi usein katoamaan, ja ope ohjeisti näissä tilanteissa ratsastamaan puolipidätteitä jotta Eetu lyhenisi ja ryhdistyisi edestä. Lävistäjien väliseen kääntöpisteeseen tehtiin usein ylimääräinen voltti, ja tässä reilusti asettaen ja taivuttaen pyöreyden sai palautettua. Ohjeena oli myös muistaa ratsastaa pohkeella tarpeeksi ja pyytää ponia esittämään isopaa ja aktiivisepaa ravia, etenkin niillä hetkillä kun se rentoutui ja pyöristyi. Eetun kanssa käy kovin helposti niin että pohje unohtuu kokonaan ja poni saa jäädä hiippailemaan pientä perusraviaan samalla kun itse keskittyn etuosan ratsastamiseen ohjalla. ”Uskalla ratsastaa” oli ohje ja tämä viittasi erityisesti pohkeen käyttöön Kun Eetu lähti nyt näinkin hyvin myötäämään ja rentoutumaan niin pohkeella saattoi hyvin ratsastaa ilman että poni lähti vain jännittyneenä kipittämään.

Samaa lävistäjätehtävää jatkettiin vielä laukassa, eli lävistäjältä toiselle kääntyessä tuli ratsastettua kulma kartioiden välistä vastalaukassa. Aloitimme vasemmassa laukassa, ja ohjeena oli hidastaa ja koota laukkaa mahdollisimman paljon jotta vastalaukkakäännöksen saisi tehtyä mahdollisimman tasapainoisesti. Lävistäjälle valmistauduttiin päädyssä ympyrällä laukkaa kasaten. Sain vasemmassa laukassa istuttua mielestäni oikein eleettömästi ja jäntevästi laukan mukana, ja ajattelin että näinkin hyvässä tasapainossa ollessani vastalaukan pitäisi kyllä onnistua. Vaan eipä se niin helppoa ollutkaan, sillä lävistäjän aikana laukka pääsi valahtamaan etupainoiseksi ja Eetu alkoi kammeta lapa edellä oikealle. Itse puolestani kallistelin vasemmalle, joten koko ratsukko oli kenollaan vähän joka suuntaan. Tällaisesta tilanteesta Eetu pääsi tipauttamaan laukan helposti pois joko vastalaukkakäännökseen tullessamme tai jo ennen sitä lävistäjän aikana. Tunsin kyllä kuinka poni lähti ”kaatumaan” oikealle mutta en saanut sitä estettyä. Yritin myös tuupata lävistäjälle lisää vauhtia, mikä ei lainkaan auttanut tasapainon säilyttämisessä. Ympyröillä sain kyllä Eetun laukkaaamaan hidasta laukka kahden ohjan välissä myödäten, mutta kun turvalliselta ympyrältä piti lähteä lävistäjälle pääsi ”ote” laukasta aina herpaantumaan. Niinpä emme saaneet vasemmassa laukassa mentyä yhtään onnistunutta vastalaukkapätkää, ei edes kuviota loiventamalla.

Oikea laukka toimi onneksi paremmin. Ympyröillä Eetu pyöristyi kauniisti, ja lävistäjällä oli paljon suorempi fiilis. Teimme lävistäjänvaihdoksen ensin pari kertaa loivennetusti niin että ei käyty tekemässä kulmaa kartioiden välissä vaan käänsin jo aikaisemmin laajemman tien. Eetu piti vastalaukan nyt hienosti, eikä tarvinnut kuin pientä auttamista taakseviedyllä ulkopohkeella. Istuinkin nyt paljon suoremmassa lävistäjän aikana. Lopuksi menimme käännöksen jo tiukasti kartioiden välistä, ja edelleen Eetu piti laukan. Vastalaukkakulmassa se empi hieman, mutta pohkeella rohkaisten säilytti laukan koko kuvion ajan. Onnistuneiden vastalaukkojen jälkeen siirryttiin loppuraveihin. Annoin Eetulle pidempää ohjaa ja se venytti tosi kivasti pyöreään eteen-alas-muotoon ja pysyi siellä. Ravi oli nyt rentoa ja pehmeää ja oli mukava fiilistellä ponin liikkuessa tässä moodissa.

Vaikka vastalaukka vasemmassa laukassa jäi nyt esittämättä jäi tunnista kuitenkin tosi positiivinen kokonaiskuva. Harvoin, jos koskaan on Eetu työskennellyt kanssani näin hyvin. Tässä oli jo ihan yhteistyöhenkeä ratsukon välillä! Varmasti ainakin jotain apua oli siitä että Eetulla oli jo tunti alla eli se oli kunnolla vetristynyt jo ennen kuin nousin sen selkään. Ope tuumasi että Eetulla on tosiaan uskallettava ratsastaa tarpeeksi reippaasti ja sillä asenteella että kyllähän me osataan. Eetu itse jää helposti vähän vaisuksi, joten ratsastajan ei pidä mennä tähän mukaan ja ”nysvätä” vaan ratsastaa tarpeeksi päämäärätietoisesti. Eetu saattaa olla vastalaukan kaltaisissa tehtävissä vähän epävarma, jolloin sitä pitää tukea ja auttaa ja kertoa että kyllä sinä tämän osaat kun minä vähän autan. Ratsastaja voi siis ikään kuin tartuttaa poniin itsevarmuutta, sillä Eetu jos kuka peilaa kuskin asennetta ja mielentilaa todella herkästi.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Kevennys keveäksi

Poninvuokrauksessa siirryin helmikuun alkaessa uudelle tasolle, eli tästä eteenpäin ratsastan Vakella kolmesti viikossa. Viikko-ohjelmamme tulee vastedes sisältämään myös sellaisen erikoisuuden kuin ihkaoikean koulutunnin. Tätä on tarvittukin! Koulutuntipäivämme on tiistai, joten tänään mentiin kentällä sileän harjoitukset open silmien alla. Ohjelmassa oli viikonlopun kisoja ajatellen K.N. Specialin tehtäviä. Itse en ole tällä kertaa kisoihin menossa, mutta sopihan näiden perustehtävien eli siirtymisten, volttien ja lävistäjien ratsastusta harjoitella silti.

Ravissa menimme ensin keventäen ympyröitä sekä loivia kiemurauria, ja myöhemmin käyntiinsiirtymisiä sekä keskiravipätkiä uralla. Ympyröiden ja kiemuraurien ratsastus asetusten ja taivutusten kera auttoi verryttelemään Vakea pehmeämmäksi, ja asetuksella sain sitä välillä hiukan pyöristymäänkin. Ope kehotti ratsastamaan ravia aina vaivihkaa hieman isommaksi, eli toistuvasti pyytämään Vakea venyttämään askelta. Samalla kuitenkin piti pohjetta käyttäessä varoa ettei jalka päässyt nousemaan vaan pysyisi pitkänä kylkeä pitkin. Tästä asiasta sain muistutuksia koko tunnin ajan. Ylipäänsä olisin tietysti voinut herkistää Vakea pohkeelle paremmin, niin että se olisi pelkän hännänhuiskaisun sijaan reagoinut pohkeesta myös terävästi eteenpäin. Ne palaset jotka eivät tässä nyt olleet kohdillaan olivat ennen kaikkea eteenpäinpyrkimys ja suoruus. Uskon, että kun Vakelta saisi takaosaa paremmin hereille sekä rungon ja lavat suoraksi niin alkaisi kyllä liikkua tämäkin poni ihan eri malliin. Nytkin tuli kyllä niitä hetkiä jolloin Vake rentoutui ja pyöristyi kaarevilla urilla ratsastaessa, mutta suorilla urilla ja siirtymisissä pyöreys katoaa kun ei liikkeessä ole riittävää aktiivisuutta eikä poni ole myöskään rehellisesti suora.

Laukkatehtävää mentiin ensin oikealle nostaen lyhyellä sivulla laukka ja jatkaen tästä pääty-ympyrä sekä lävistäjä. Nostot Vake teki kuuliaisesti ja ympyrällä se laukkasi jopa hämmästyttävänkin hyvin ”kahden ohjan välissä”. Ympyrän avoimella sivulla sai kuitenkin olla hieman varovainen ettei poni lähtenyt liirailemaan lävistäjän suuntaan omia aikojaan. Ympyrällä myös istuin mielestäni laukkaa aika hyvin. Lävistäjä olikin sitten se haastava pala, sillä Vakehan pyrkii todella helposti vaihtamaan laukan lennosta. Vaihtoehtona on tietenkin myös raville putoaminen. Nyt sain vaihdot estettyä, mutta käytännössä sillä lopputuloksella että laukka putosi kokonaan pois jo reilusti ennen uralle tuloa. Niinpä tähän kierrokseen en saanut laukkaa pidettyä kertaakaan uralle asti.

Vasemmassa laukassa nosto tehtiin K.N. Specialin mukaisesti kentän keskellä radan yli ratsastaessa, ja jatkettiin tämän perään taas ympyrä ja lävistäjä. Kentän keskellä nosto oli haastavampi, varsinkin kun Vake lähtee niin kovin helposti liiraamaan juuri oikealle. Open vinkistä ratsastin tien kentän poikki aavistuksen kaarevana, ja ajoitin noston hetkeen jolloin oltiin jo hieman kääntymässä vasemmalle. Lävistäjä onnistui tähän suuntaan paremmin ainakin sen suhteen että laukka pysyi jotakuinkin uralle asti. Oikealle oli kuitenkin kova tunku, joten lävistäjä tahtoi mennä kaula vasemmalle mutkalla ja oikea lapa edellä puskemiseksi. Ohjeena oli asettaa hieman oikealle ja näin saada oikea lapa pois ulkoliirrosta. Lopulta koetin painaa lävistäjällä oikeaa ohjaa kaulaa vasten eli toin oikeaa kättä sään yli vasemmalle, ja näin saatiin paras lävistäjä tehtyä vaikkei varsinaisesta suoruudesta voitukaan vielä puhua.

Lopuksi menimme vielä 10 metrin voltteja harjoitusravissa keskittyen voltin oikeaan kokoon. Katseen piti olla menossa voltin suuntaan hyvissä ajoin jotta ehti kääntää tarpeeksi pienen kuvion. Vake pyöristyi volteilla ihan mukavasti, mutta ravi pääsi niiden aikana hiipumaan liikaa. Kun siirryimme lopuksi keventämään katosi ravista sekin pyöreys mikä oli harjoitusravissa välillä löytynyt, ja Vake alkoi taas liikkua selkä alhaalla ja huonossa tahdissa. Ope käski mennä pätkiä jalustimilla seisoen, ja Vaken liikkumisessa olikin heti eroa kun lakkasin keventämästä. Ope muistutti että Vake on todella nirso kevennyksestä eli vähänkään liian raskas tai tarmokas kevennys saa sen jäkittämään jäykkänä ja liikkumaan huonosti. Keskityin sitten lopuksi keventämään mahdollisimman huomaamattomasti ja eleettömän kevyesti, eli ylävartalon tulee olla pienessä etunojassa eikä liian pystyssä saati takakenossa. Vaken satula on vähän tuoli-istuntaan ajava, joten pitää olla tarkkana että kevennyksestä laskeutuu mahdollisimman kevyesti ja hallitusti.

Jäin miettimään erityisesti lopputunnin huomioita ja open ohjeita kevennystä koskien, ja totesin että yleensä olenkin kokenut kevyessä ravissa ratsastamisen Vakella paljon hankalammaksi kuin harjoitusravin. Varmasti kyllä harjoitusravissakin on syytä kiinnittää paljon huomiota tähän puoleen, ja välttää liian raskasta ja etenkin takanojaista tuuppausistuntaa. Sellainen kun tappaa Vakelta kaiken takaosan aktiivisuuden ja tahdin. Vake on laiskanpulskeudestaan huolimatta tietyille asioille tosi herkkä, ja protestoi sitten omalla hiljaisella tavallaan vääränlaista ratsastusta. Sitten täytyy vaan opetella pehmeämmäksi ratsastajaksi jotta poni voi liikkua hyvin.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Rauhallinen 60 cm ja sujuva 80 cm

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.
Vuoden ensimmäiset vieraskisat minulle ja Vakelle olivat OR:n 1-tason kisat Äimärautiolla. Tällä kertaa kisakorkeutemme olivat 60 cm lämmittelyluokkana ja sen jälkeen haastavampana palana 80 cm. Tämä olikin vasta toinen kerta kun menemme 80 cm vieraskisoissa, joten oli ihan mukavaa että kaikki luokat ratsastettiin A.0.0 -arvostelulla. Rata oli sama kaikissa luokissa, ja pääasiassa hyvin helppo. Sarjaa ei ollut eikä myöskään erikoisesteitä. Ainoa vaikeampi kohta oli tiukempi silmukka seiskalta kasille, jossa käännös esteeltä tapahtui hieman odottamattomaan suuntaan ja ahtaassa kulmassa.

Radan käveltyämme tulikin jo melkein pieni kiire verryttelyyn, sillä starttivuoromme oli 60 sentissä ensimmäisenä ja edellämme ei ollut kuin muutamia ristikkoluokan ratsastajia. Vake oli verryttelyssä tosi lunkisti, mutta laukkasi kuitenkin kohtalaisen tarmokkaasti ja tasaisesti. Verryttelyhypyt onnistuivat hyvin eikä niitä kovin montaa tarvittukaan. Radalla ehdimme kierrellä hetken aikaa ennen lähtömerkkiä. Yksin radalla Vakea alkoi hieman jännittää, ja jännityksen myötä se juuttui hidastelemaan. Hitaus jäikin päälle oikeastaan koko radan ajaksi eikä Vakella ollut esteille juurikaan imua. Esteiden ollessa näin pieniä saatoimme toki ongelmitta körötellä radan läpi kaikessa rauhassa. Esteille mentiin ennemmin lähelle kuin jäätiin kauas, ja paria puomia hieman kolautettiin. Laukat Vake vaihteli näppärästi lennosta, ja seiskaesteellä se osasi lukea vihjeeni vasemmalle kääntymisestä niin että otti esteeltä näppärästi vasemman laukan ja halutun suunnan. Periaatteessa ongelmaton ja ihan siisti rata ilman virhepisteitä, mutta laukkaa olisi saanut olla hieman enemmän. Tiesin että kasikymppiin olisi meno pakko saada reipastumaan.



Vake sai radan jälkeen loimen ylleen ja kävimme ulkona huokaisemassa kylmässä lumituiskussa. Kovin kauan ei kuitenkaan tarvinnut odotella, sillä kisa eteni todella nopeasti ja pian pääsimme verryttelemään kasikymppiä varten. Verryttelyssä sain kuin sainkin ratsastettua Vakeen lisää eloa, tai ehkäpä korkeammalla olevat puomit saivat sen terästäytymään. Verryttelyhypyt pystylle onnistuivat hyvin, mutta okserille tulin ensin liikaa tuupaten ja ponnistuspaikan jäädessä kauas yritin heittäytyä hyppyyn ennen ponia. Vake otti kuitenkin vielä pikkuaskeleen ennen kuin hyppäsi kiltisti esteen yli. Onneksi tein tämän tyhmääkin tyhmemmän sukellusvirheen jo verkassa enkä radalla, joten ehdin ottaa siitä hieman opikseni.

Omaa vuoroa odotellessa Vake tuntui niin rauhalliselta että olin hieman huolissani heräisikö se liikkumaan radalla kunnolla. Hoputtelinkin sitä ensi töikseni eteenpäin, ja onneksi laukka lähti rullaamaan ihan kohtuullisen sujuvasti. Ensimmäiselle esteelle mentiin hieman lähelle, mutta asiallisesti yli ja maltoin odottaa sukeltamatta. Sitten tulikin vähän jännät paikat Vaken oikaistessa seuraavaan kaarteeseen niin että hyvä ettei polveni törmännyt seiskaesteen tolppaan. Huh. Kakkosesteelle laukkasimme ihan tomerasti, ja vaikka ponnistuspaikka meni taas hieman lähelle oli hyppy sujuva. Suoralla linjalla kolmoselta neloselle oli hyvä energia, ja molemmat hypyt onnistuivat ihan nappiin. Hienosti! Viitoseste hypättiin lävistäjällä katsomopäätyä kohti, joten sille ei tultu ihan niin hyvällä imulla vaan ponnistuspaikka meni lähelle. Sukelsin tässä hypyssä kaulalle aivan liikaa. Vake kuitenkin vaihtoi laukan näppärästi ja matka jatkui. Päädyssä varmistelin pohkeella ja äänellä että laukkaa oli tarpeeksi kääntyessämme (hieman oikaisten) kuutosesteelle. Kuutoselle tuli napakka hyppy hyvästä paikasta, ja näin laukka pääsi rullaamaan sujuvasti eteen kaartaessamme seiskalle. Myös seiskalle tultiin hyvällä energialla ja niinpä okseri ylittyi helposti ja luontevasti. Vake tiesi jo edellisen radan perusteella että nyt käännyttäisiin vasemmalle, joten se ennakoi ja kurvasi esteen jälkeen niin tiukan silmukan että seinä tuli jo vastaan hidastamaan menoa. Laukkaa piti siis hoputella uudelleen eteen, ja viimeiselle esteelle meno pääsi hieman hiipumaan. Viimeinen okseri hypättiin läheltä ja puomia kolauttaen, mutta yhtä varmasti kuin radan muutkin esteet. Sitten kurvasimmekin jo maalitolpan ohi, joten myös kasikymppi oli selvitetty asiallisella nollaradalla ja saimme tälle päivälle vielä toisenkin punavalkoisen ruusukkeen.



Kasikympin rataan olin pääasiassa oikein tyytyväinen, sillä siihen löytyi kuin löytyikin sopiva laukka eikä radan hyppääminen tällä korkeudella tuottanut mitään vaikeuksia. Taisimme Vaken kanssa molemmat terästäytyä sopivasti kun esteisiin tuli lisää korkeutta. Muutamaan lähelle estettä menneeseen hyppyyn sukelsin liikaa kaulalle, eli näitä sukellustaipumuksia pitäisi vähän saada kuriin. Parhaat osuudet radasta olivat molemmat pysty-okseri-linjat, jotka onnistuivat superhyvin. Joka hypystä tuli myötälaukka ja jokaisesta esteestä oltiin menossa täydellä varmuudella yli. Vakella on ollut joskus enemmänkin energiaa radalla, mutta toisaalta se oli nyt rento ja tasainen eli tässä ei ollut hermostuneisuutta vaan kerrankin rentous saatiin yhdistymään riittävään laukan energiaan. Hieno, näppärä, luotettava Vake! Kyllä tästä kelpaa jatkaa kohti uusia koitoksia.

Videoista kiitos Annelle ja Hanskille!