Onnistuneesti vastalaukan alkeita

Kesälomaratsastukset jatkuivat neljän ratsukon lisätunnilla Vaken kanssa. Ehdimme aloitella itsenäistä raviverryttelyä kentällä, mutta sen jälkeen siirryimme ratsastamaan maneesiin, jossa oli viileämpää ja suojaa paarmoilta.

Aluksi jakaannuimme kahden ratsukon pääty-ympyröille, joiden avoimella sivulla ratsastettiin pätkä vasta-asetuksessa ja muualla myötäasetuksessa. Tämä oli Vakelle oikein toimiva aloitustehtävä, jossa sai niskaa notkisteltua ja kenties vähän etuosaa suoristettua. Asetuksen vaihtelun kautta Vake alkoi varsin pian pyöristyä ja liikkua mukavasti kuolaimella. Sain ohjeeksi säilyttää molemmissa asetuksissa vielä paremman tuntuman ulko-ohjalla, mikä auttoikin saavuttamaan tasaisemman pyöreyden etenkin asetusta vaihtaessa. Lisäksi sain muistaa katsoa vasta-asetusta ratsastaessa ympyrää menosuuntaan, jotta en ollut omalla kropalla vihjaamassa kääntymistä ulos ympyrältä vaan poni ohjautui luontevasti oikeaan suuntaan. Vaken ravi oli vielä aika hitaan ja pienen oloista, mutta liikkuminen oli rentoa ja pehmeää. Etenkin myötäasetusten aikana yritin välillä ratsastaa ravia isommaksi eteen, mutta en kuitenkaan tehnyt tätä rentouden kustannuksella.

Otimme hieman verryttelylaukkaa oikeassa kierroksessa, ja sen jälkeen aloimme ahertaa tunnin varsinaisen haasteen eli vastalaukkojen parissa. Vastalaukka on ja on aina ollut Vaken kanssa hirmuisen vaikeaa, koska se vaihtaa niin helposti eikä ilmeisesti ole oikein tajunnut koko vastalaukan ideaa. Tehtävä rakennettiinkin siten, että se palveli mahdollisimman hyvin minua ja Vakea. Lyhyeltä sivulta kulmaan tullessa nostettiin vastalaukka käynnistä, ja kaarrettiin saman tien lävistäjälle. Vastalaukan nostaminen kaarrokseen oli tietysti haastavaa, mutta homman juju oli siinä, että vaikea kohta tuli ensin ja siitä selvittyään sai laukata mukavasti lävistäjällä, jossa laukka muuttuikin myötälaukaksi.

Parilla ensimmäisellä kerralla sainkin nostettua vastalaukan yllättävän helposti, ja pysyimme laukassa läpi kaarroksen lävistäjälle. Kun tehtävä kävi tutuksi, aloimme sekä minä että Vake valmistautua nostoon liian antaumuksella eikä vastalaukka tullut enää "vahingossa ja ilmaiseksi". Vake pääsi puskemaan helposti takaosaa sisään, jolloin tietenkin nousi väärä laukka. Apua oli raipan siirtämisestä sisäkäteen, jolloin sain paremmin ratsastettua takaosaa ulos. Tiesin, että vastalaukka nousisi parhaiten ns. vastasulkutaivutuksen kautta, eli etuosa sisään ja takaosa ulos, asetus ja taivutus ulos nostettavan laukan puolelle ja tästä laukka-avut. Saman vinkin antoi myös ope, eli olin ihan oikeilla jäljillä. Ongelmaksi vaan koitui noston täsmällisyyden ja terävyyden puute, eli Vake ei oikein nostanut heti avusta vaan ehti karata pari askelta eteen ennen kuin oltiin laukassa. Tällöin se tietenkin pääsi luiskahtamaan pois oikeasta asennosta ja nostikin väärän laukan. Virheellisen noston jälkeen pyrin kuitenkin aina nostamaan halutun laukan lävistäjälle. Harhayritysten jälkeen sain kuitenkin monta onnistunutta nostoa molempiin suuntiin, ja kun vastalaukka oli noussut, säilytti Vake sen yleensä myös kaarroksen läpi lävistäjälle. Vain kerran taisi tulla perinteinen pomppuvaihto.

Muut ratsukot menivät vielä toista vastalaukkatehtävää, jonka me skippasimme, sillä Vaken kanssa se olisi ollut liian ylivoimainen haaste. Olimme onnistuneet tekemään hyvin vastalaukkaa edellisessä tehtävässä, ja se oli ehdottomasti jo iso saavutus. Niinpä ehdin vielä hetken työskennellä ravissa ja ratsastaa Vakea pyöreäksi ja rennoksi. Se liikkuikin ihan mukavasti kuolaimella, mutta edelleen olisin kaivannut raviin vähän lisää aktiivisuutta. Päivän treeneihin saattoi olla ihan tyytyväinen, sillä tsemppasimme Vaken kanssa varsin hyvin. Olikohan peräti ensimmäinen kerta, kun vastalaukkaharjoitukset päättyivät ihan hyvillä mielin?

Takaosa töihin ja tuntumaa kohti

Artsin valmennuksessa ratsuni oli tällä kertaa Aasia. Aasia voisi hyvinkin olla se näppärämpi poni, jolla minun olisi mielekästä käydä kouluvalmentajan silmien alla kehittämässä ratsastustani. Nyt siis olimme ensimmäistä kertaa yhdessä näytillä. Tunnilla oli tällä kertaa neljä ratsukkoa, joten opetusta ei ehtinyt saada aivan yhtä tehokkaasti kuin pienemmässä ryhmässä, mutta tehoja tunnissa riitti silti ja ajateltavaa tuli paljon.

Aloitimme ravi- ja laukkaverryttelyllä ratsastaen päätyihin ympyröitä sekä muutamia siirtymisiä. Alku oli odotetunlainen, eli hyvää tuntumaa ei vielä löytynyt ja meno oli selätöntä. Sain neuvoksi ratsastaa takaosaan eloa, sillä takajalat kuulemma liikkuivat aika lailla suorina ja ponnettomasti. Samalla piti hakea tuntumaa tasaisemmaksi, eli ohjia ei saanut heittää pois etenkään tässä vaiheessa, kun poni yritti vältellä tuntumaa ja työntekoa. Odotin toiveikkaana, että laukkaamisen myötä takajalkojen liike käynnistyisi paremmin ja sitten alkaisi niskakin myödätä paremmin sekä muoto tasoittua. Laukassa mennä putkellettiin sisälapa edellä ja huonossa tasapainossa. Etenkin laukasta raviin siirtyminen olisi haluttu saada tapahtuvaksi laukan hidastamisen kautta, ei vain epämääräisesti pudottaen. Ohjeena oli asettaa sisäohjalla ja taivuttaa sisäpohkeella ympyrälle, sekä samalla tehdä ulko-ohjalla pieniä toistuvia pidätteitä laukan kasaamiseksi ja rauhallisemman tahdin löytämiseksi. Huomaamattani tuuppasin laukkaa ylävartalolla eteenpäin kun yritin pitää ponin laukassa, joten ihan ensimmäinen asia oli oman istunnan rauhoittaminen ja vakauttaminen paikoilleen. Eleettömyyttä ja vakautta siihen laukassa istumiseen todella tarvittaisiin, mutta helpommin sanottu kuin tehty! Raviin siirtymistäkin saatiin harjoitella aika monta kertaa, ennen kuin onnistuttiin sen verran tyydyttävästi että saatiin pitää pieni lepotauko.

Tunnin varsinaisena aiheena olivat asetus, vasta-asetus ja suoristaminen. Ratsastimme harjoitusravissa voltit pitkien sivujen alkuun, sekä pitkillä sivuilla vasta-asetusta. Jonkin ajan päästä mukaan lisättiin myös pituushalkaisijat, joilla asetettiin tulosuuntaan nähden ulospäin. Koska alkutunnin aikana oli ilmennyt, että en päässyt istumaan satulassa tarpeeksi jämäkästi ja syvällä, niin sain tässä vaiheessa nostaa jalustimet kaulalle. Ratsastinkin sitten ilman jalustimia aina loppukeventelyihin saakka. Aluksi tuntui vähän hankalalta, mutta kyllä ilman jalustimia ratsastus todellakin auttoi (pakotti) minut istumaan paremmin. Silti nojailin aina huomaamattani eteen, eli sain korjata asentoa tämän tästä ”takanojaan”. Vain ”takaosan päällä” istuen minun on mahdollista ratsastaa liikettä tuntumaa kohti ja saada poni tasoittumaan rehellisesti kuolaimelle.

Vasemmassa kierroksessa ravatessa taisteltiin vielä kovasti epätasaisuuden kanssa, ja Aasia vänkäsi tuntumaa ja asetusta vastaan sekä yritti kipittää alta pois. Volteilla etuosa tuntui karkaavan milloin sisään ja milloin ulos. Ehdin jo lähes vaipua epätoivoon, kun ei homma lähtenyt toimimaan ollenkaan. Vaan sitten kävikin niin, että kun vaihdoimme suuntaa oikeaan kierrokseen, niin yhtäkkiä pyöreys ja tasaisuus alkoivat löytyä. Samalla oli helpompi myös istua jämäkästi satulassa ja pitää tuntuma vakaana mutta pehmeänä. Aasiakin tuntui nyt hoksanneen, että tasaisesti kuolaimella liikkuminen oli paljon mukavampaa, kun epätasainen vastustelu ja vänkääminen. Edelleen tosin sain ratsastaa pohkeella ja hipsutella välillä raipalla, jotta saatiin takaosaan tarpeeksi aktiivisuutta. Parannus muodossa ja liikkumisessa oli tunnin aikaisempiin vaiheisiin nähden joka tapauksessa huomattava, ja kyllä Aasia tässä vaiheessa työskenteli tasaisemmin tuntumalla ja oikeinpäin kuin millään aikaisemmalla ratsastuskerralla. Tämä alkoi jo tuntua kouluratsastukselta!

Lopuksi palasimme vielä pääty-ympyröille, joilla ratsastettiin aina puoli kierrosta ravia ja puoli kierrosta laukkaa. Ravipuolikkaalla oli tarkoitus hakea jälleen asetus ulos. Laukkatehtävä sekoitti meidän pasmat ihan täysin, ja vasemmassa kierroksessa olimme täyskatastrofi. Vasemmassa laukassa mentiin liian lujaa ja sisälle kaatuen, joten laukka putosi pois jo muutaman askeleen jälkeen ja sitten kiidettiin taas ravissa holtittomasti uuteen nostoon. Ei niin mitään tolkkua! Oikeassa laukassa tasapaino pysyi paremmin, ja nyt ehdin myös saada paremmin ohjausta valmentajalta. Laukannostot onnistuivat ravista jopa melko kivasti. Laukkaan haluttiin edelleen rauhallisempaa tahtia ja sisäpohjetta läpi, mutta oikea laukka sentään pysyi yllä eikä päädytty kovin pahaan kipittämiskierteeseen. Ravissa aiemmin saavutettu rentous, pehmeys ja tasaisuus olivat kuitenkin kadonneet, joten tämä tehtävä oli lähinnä askellajista toiseen joten kuten selviämistä.

Lyhyt loppupalaute oli, että minun pitää vaan ratsastaa tällä ponilla niin kyllä se siitä lähtee kulkemaan. On kuulemma ihan hilkulla, että Aasia loksahtaisi toimimaan kunnolla. Tulkintani tästä oli, että minun täytyy vain saada oma ratsastukseni kuntoon, sillä ponissa ei ole mitään vikaa vaan se kyllä menee ja tekee kunhan ratsastaja osaa pyytää. Aiemmilla ratsastuskerroilla olen ehkä tyytynyt liian vähään, enkä ole vaatinut itseltäni enkä Aasialta tarpeeksi. Rehellinen liikkuminen takaa tuntumaa kohti on se ykkösjuttu mitä tavoitellaan, eikä tuntuman ja muodon epätasaisuuteen saa tyytyä. En saa myöskään heittää ohjaa pois, vaikka Aasia yrittää vetää itseään pitkäksi. Takaosan aktivointi on asia, mitä en helposti hoksaisi itse riittävissä määrin tehdä, kun poni kuitenkin liikkuu perusreippaasti eteenpäin. Takajalat pitää silti saada työskentelemään aktiivisemmin ja rungon alle, mikä ei Aasialla tapahdu ihan itsestään. Ponihan on malliltaan melko pitkärunkoinen, joten takajalkojen työskentely vaatii ratsastajalta sinnikkyyttä. Ravissa tuli tunnin puolivälin paikkeilla jo ihan mukavaa menoa, mikä antoi minulle esimakua siitä, miten kivasti Aasia voi toimia tasoittuessaan kuolaimelle ja liikkuessaan tuntumaa kohti. Tämä toi mukavasti lisää motivaatiota, kun annetuilla ohjeilla pystyi lopulta saamaan halutunlaisia muutoksia aikaan. Ehdottomasti menen Aasialla uudestaankin Artsin tunneille, sillä tässä ollaan nyt juuri oikeiden asioiden äärellä.

Suoristusta ja asetuksia

Perjantaina oli taas Artsin valmennus, ja valitsin sinne ratsuksi Vaken. Vake on viime aikoina mennyt taas sileälläkin vähän paremmin, joten sen kanssa on ihan motivoivaa käydä kouluvalmennuksissa. Tällä kertaa tunnin alku oli kyllä aika nihkeä. Vake tuntui tahmealta, jäykältä, vinolta ja etupainoiselta sekä jäkitti vastaan myötäämättä niskasta kunnolla. Edes laukkaverryttely ei saanut ponia irtonaisemmaksi ja pehmeämmäksi, ja aloin jo vähän huolestua.

Päivän harjoituksiin kuului asetuksia ja suoristuksia. Aloimme ratsastaa ravissa pituushalkaisijan suuntaista suoraa linjaa, jossa mentiin vasta-asetuksessa. Linjalle kääntyessä tuli asetus kaarteen suuntaan, sitten suoristuksen kautta siirtyminen vasta-asetukseen ja linjan lopussa taas suoristuksen kautta asetuksen vaihto kaarteen puolelle. Ensin linjaa mentiin kokonaan ravissa, ja sitten mukaan otettiin siirtyminen käyntiin vasta-asetuksen aikana. Koska tunnilla oli kolme ratsukkoa, ehti omaa vuoroa odotellessa pyöräyttää lisäksi aina pari ympyrää tai volttia.

Vake ei tosiaan ollut vielä alkuverryttelyn jälkeen erityisen notkea ja avuilla, mutta jatkoin sitkeästi taivuttelua, asetuksia ja ravin aktivointia. Vähän kerrallaan Vaken liikkuminen alkoi muuttua parempaan suuntaan, ja se alkoi myödätä niskasta ja keventyä tuntumalle. Välillä myötäsin ulko-ohjaa ja pyysin lisää ravia sisäpohkeella, välillä taas hain ponin ulko-ohjan tuelle ja myötäsin sisäohjaa. Tällä kertaa voin kehua itseäni siitä, että muistuttelin aktiivisuudesta raipalla enkä jäänyt puskemaan pahasti pohkeilla. Hyvää oli myös se, etten ajautunut epätoivoon ja alkanut juntata ja riidellä ponin kanssa, vaikka se aluksi huono olikin. Sitä mukaa kun etuosa keveni ja Vake lakkasi jäkittämästä ohjalla vastaan, pääsin myös keventämään kättä ja tuntumasta tuli rennompi. Kovin energisesti ja lennokkaasti Vake ei liikkunut, mutta ravi muuttui silti paljon paremman oloiseksi siinä vaiheessa kun Vake keveni edestä ja alkoi kantaa itseään.

Vasemmassa kierroksessa vasta-asetus tuotti ongelmia. Vake ei asettunut oikealle rehellisesti vaan käänsi vain nenää, ja samalla se yritti lähteä valumaan oikealle asettavan ohjan mukana. Korjauksena niin sivulle valumiseen kuin pyöreyden katoamiseenkin oli oikea pohje, jolla piti naputella kylkeen samalla kun asetin oikealle. Vasta-asetustehtävä vaikeutui entisestään, kun mukaan otettiin siirtyminen käyntiin. Käynnissä Vaken mielenkiinto kantaa itseään lopahti välittömästi, liike eteen sammui ja hyvä tuntuma katosi. Ravissa kyllä nyökättiin heti pyöreäksi, mutta käyntiin olisi tarvittu aktiivisuutta ja niskan notkeutta lisää.

Linjalla otettiin lisäksi vielä vastalaukan nostoja ravista. Linjalle suoristaessa asetettiin siis ensin ulos ja nostettiin vastalaukka, jota jatkettiin muutamia askeleita suoraan ennen paluuta raviin ja asetuksen vaihtoa suoristuksen kautta. Aluksi Vake oli kamalan tahmea nostamaan vastalaukkaa, ja meni pari kierrosta ennen kuin ylipäänsä esitimme järkeviä laukka-askeleita. Nenä nousi laukkaan siirtyessä ylös, eikä Vake edennyt pyöreänä tuntumaa kohti. Oikealla pohkeella naputtelemalla yritettiin taas herätellä Vakea töihin laukka-askelten aikanakin.

Oikeassa kierroksessa vasta-asetustehtävä oli vähän helpompi. Vasemmalle asettuminen onnistui paremmin ilman samaan suuntaan luisumista, mutta vasen pohje sai silti olla mukana varsinkin käynnissä ja laukassa aktivoimassa liikettä. Ravissa Vaken muodosta tuli oikein kehujakin, ja se tuntui tosiaan olevan ihan rehellisesti rennossa peräänannossa. Käynnissä ja vastalaukassa pyöreys oli työn takana, mutta lopulta esitimme myös siirtymisten kanssa yhdet linjat pyöreämmällä niskalla.

Lopuksi ratsastimme muutamat laukannostot lävistäjillä, sekä päätyyn laukkavoltit. Tässä vaiheessa tuntia Vaken työskentelyssä olivat jo parhaat hetket ohi, ja se alkoi tavalliseen tapaan lössähtää loppua kohti. Niinpä laukka jäi volteilla jäykkäkylkiseksi ja huonosti rullaavaksi. Myös nostojen terävyydessä ja apujen ajoituksessa oli nyt jotain pientä häikkää. Sain suoristettua Vaken lävistäjille ravissa aika hyvin, mutta laukkaa nostaessa se pääsi liiraamaan vinoksi. Olin kuitenkin edelleen tyytyväinen letkeään raviin, jossa tulimme lävistäjille.

Ei hassumpaa ravityöskentelyä tänään, ja mukavaa oli se, että sain tunnin aikana ratsastettua Vaken asialliseen muotoon ja vähemmän etupainoiseksi, vaikka se aluksi olikin aikamoinen pötkylä. Energiaa tietysti kaivattaisiin aina lisää. Tämän päivän tehtävät paljastivat, että suoruudessa on kyllä vielä tekemistä, eikä vähiten ratsastajan osalta. Sain tunnilta kännykkälaatuisen videopätkän (kiitos Lauralle kuvaamisesta!), ja jo näin lyhyen klipin perusteella pääsin jälkeenpäin toteamaan, että kylläpä istun linjaa ratsastaessa vinossa. Oikea olkapää todellakin tipahtaa alas, eikä painokaan taida olla oikein keskellä. Ponin suoruuden korjaaminen voisi siis ensisijaisesti alkaa oman asentoni korjaamisesta.

Neljännestuhat täynnä

250. ratsastuskertani Vakella sattui sopivasti syntymäpäivääni, mutta oli muuten ihan tavallinen koulutunti. Tunnin aiheena olivat myötä- ja vasta-asetukset. Tehtävänä oli ratsastaa pitkien sivujen keskellä pätkät vasta-asetuksessa uran sisäpuolella, ja päädyissä tehtiin ympyrät, joiden avoimet sivut mentiin myöskin vasta-asetuksessa. Muuten ympyröillä pidettiin myötäasetus.

Käynnissä asetukset onnistuivat ihan letkeästi, ja Vake lähti pyöristymään helposti. En lakkaa ihmettelemästä, miten käynnistä on tullut yhtäkkiä helpoin ja toimivin askellaji, kun perinteisesti se on ollut Vaken kanssa nimenomaan vaikein askellaji. Ravi oli taas nihkeämpää pyöreyden ja ryhdin osalta, ja oikean ohjan tuntuma tuntui kovin jähmeältä olipa se sitten sisä- tai ulko-ohja. Asetus vasemmalle oikeassa kierroksessa onnistui luontevasti pehmeällä tuntumalla, ja ohjasi Vakea pyöreämmäksi, mutta asetuksen vaihtaminen oikealle oli hieman kankeaa. Asetusta vaihtaessa kävi helposti niin, että hetin vasemman ohjan liian pitkäksi, enkä siis kunnolla hyödyntänyt mahdollisuutta saada Vake jäämään asetuksen vaihdossa uudelle ulko-ohjalle. Ope kehotti pitämään vasemman ohjan kädessä ihan samalla tavalla kuin vasemmalle asettaessa, vaikka se muuttuikin ulko-ohjaksi. En siis saanut päästää kyynärpäästä kättä ojentumaan eteen, vaan käsi sai määrätä Vakelle vähän lyhyemmän ja ryhdikkäämmän raamin. Asetus vasemmassa kierroksessa oikealle eli jähmeämpään suuntaan oli tietysti erityisen tehokas työkalu. Jäi kuitenkin vielä sellainen tunne, että oikea puoli ei ollut kunnolla läpi vaan Vake hieman pureutui kuolaimeen oikealta puolelta.

Laukassa jatkoimme asetusten parissa. Toisessa päädyssä ravailtiin ympyrällä hakien muotoa eteen ja alas, ja täältä nostettiin kukin vuorollaan laukka. Pitkällä sivulla oli tarkoitus asettaa hieman ulos, ja seuraavaan päätyyn tuli laukkaympyrä ja siinä avoimella sivulla taas vasta-asetusta. Laukassa en päässyt keskittymään asetuksiin niin hyvin, vaan huomio oli enemmän laukan energiassa, reitissä ja istunnassa. Vake ei laukassa kulkenut heti pyöreänä, joten senkin puoleen oli vaikea asettaa, ja ympyrällä poni tahtoi liirata joko ulos tai sisään riippuen siitä, kummassa kädessä raippa oli. Selkeää vastustelua esiintyi ympyrältä ulos karkaamisen merkeissä, ja näissä tilanteissa jouduin kääntämään voimakkaammilla ulkoavuilla. Ulkolapaa joutui siis pakostakin suoristamaan, sillä muuten poni olisi häipynyt ympyrältä aivan kokonaan. Tämän seurauksena Vake sitten vähän pyöristyikin laukkaympyröillä, vaikka ulkoapuja joutuikin käyttämään välillä kovemmalla paineella. En voinut myöskään jäädä vetämään sisäohjalla kaulaa mutkalle, joten siinäpä ne ulko-ohjan tuki ja kaulan suoruuskin tulivat kuntoon kun ei Vake antanut minulle mahdollisuutta ratsastaa puolihuolimattomasti vaan sakotti sellaisesti heti lähtemällä omille teilleen.

Laukkatyöskentelyn jälkeen Vake venytteli ravissa mukavasti pyöreään muotoon eteen ja alas. Vieläkään se ei tuntunut olevan ihan täysin läpi oikealta ja symmetrinen, mutta tuntui meno sentään huomattavasti alkua pehmeämmältä ja notkeammalta. Kaikissa askellajeissa mentiin tänään ainakin jonkin verran pyöreänä, vaikka työn takana se olikin. Suoruutta pitää kyllä työstää vielä lisää, ja pitää ehdottomasti olla tarkempi, etten väänny itse vinoon vaan pystyisin pikemminkin auttamaan Vakea suoruuden ja symmetrisyyden löytämisessä.

Sujuvasti sileällä ja puomeilla

Kevyen viikonlopun jälkeen tiistain tunnilla työskenneltiin jo ihan normaalisti. Vakelle taisi kevyet päivät tehdä hyvää, sillä se oli lähdössä innokkaasti töihin ja käveli tallista kentälle huomattavasti tavallista reippaammin. Samoin alkukäynneissä se eteni hyvin, ja kun otin ohjat käteen totesin heti että poni oli tänään mukavan vastaanottavainen ja hereillä.

Aloitimme ratsastaen kaikissa askellajeissa pitkät sivut selvästi uran sisäpuolella ja niiden aikana pätkät vasta-asetuksessa. Kulmat ja lyhyet sivut mentiin myötäasetuksessa ja tarpeen mukaan tehtiin pääty-ympyröitä. Hämmästyksekseni Vake lähti asetuksilla pyöristymään hyvin myös käynnissä. Tämä oli seurausta siitä, että kerrankin käynnissä oli sujuvuutta ja takaosa työnsi liikettä eteenpäin kohti tuntumaa. Myös ravissa Vake tuntui sopivasti eteenpäinpyrkivältä, eikä sitä tarvinnut puskea. Liikkuminen oli melko pehmeää ja rentoa, jos nyt ei aivan täysin suoraa. Oikeassa kierroksessa piti muistaa napakka sisäpohje jotta Vake ei vaivihkaa hieman puskenut sisään. Mukavasti Vake kyllä pyöristyi tuntumalle ja etuosa tuntui kohtuullisen ryhdikkäältä.

Laukka ei kuitenkaan lähtenyt aivan samantien rullaamaan yhtä pehmeästi. Sorruin huomaamatta tuuppaamaan istunnalla varsinkin päädyissä ja ympyröillä, ja ope saikin koko ajan muistutella istunnan rauhoittamisesta. Kun viimein sain istunnalla puskemisen pysäytettyä ja vakautettua istunnan paikoilleen alkoi Vakekin sitten pikkuhiljaa laukata sujuvammin ja pyöreämpänä. Tämä vaati myös myötäämistä sisäohjasta, eli olin paitsi tuupannut istunnalla myös roikkunut sisäohjassa. Silloin ei ymmärrettävästi laukka oikein toimi.

Menimme seuraavaksi puomitehtävää, joka oli tuttu viime viikon estevalmennuksesta. Ravissa ja laukassa ylitettiin siis kaksi puomisarjaa, jotka sijaitsivat toisiinsa nähden kaarevalla noin 24 metrin linjalla. Ravissa Vake liikkui nyt tosi mukavasti ja nosteli hyvin jalkojaan puomeilla, ja minusta tuntui että se venytti selvästi ylälinjaansa puomeja ylittäessä. Laukassa oli nyt hyvä energia, ja Vake oli tavallista paremmin takajalkojen päällä. Tämä tarkoitti sitä, että puomeille oli helpompaa sovittaa askel oikein. Muistin myös istua napakasti pystyssä puomien päällä enkä lähtenyt hyökkimään etukumaraan. Niinpä laukkapuomit ylittyivät ryhdikkään ja tasapainoisen oloisesti, ja välien ollessa melko lyhyet sain keskittyä jopa hieman lyhentämään laukkaa. Tämä on se fiilis mikä esteillekin pitäisi saada! Ainoa ongelma puomeilla oli oikeassa kierroksessa ilmenevä sisäänpäin puskeminen, mikä hieman vaikeutti myös oikean ponnistuspaikan löytämistä. Huolellisella sisäpohkeen ratsastamisella asia kuitenkin korjaantui aika hyvin, ja puomisarjojen välisen kaaren ratsastamisesta ja oikean askelmäärän löytämisestä tuli helpompaa siinä vaiheessa kun poni ei enää kaatunut ja liirannut oikealle.

Lopuksi ratsastimme vielä ravissa kolmikaarista kiemuraa.Vake vain paransi menoaan koko ajan, ja oli laukka- ja puomityöskentelyn jälkeen todella pehmeä ja notkea. Vasemman kierroksen kaarilla se tuntui aivan harvinaisen suoralta, ja tuli todella hyvään muotoon. Oikean kierroksen kaarilla oli havaittavissa vielä pientä sisäpohjetta vastaan kaatumista, joten ei muuta kuin sisäpohje taas käyttöön korjaamaan tilannetta. Kun poni liikkui näin näppärästi ja vaivattomasti oli aikaa myös keskittyä istunnan korjaamiseen. Ope kehotti nostamaan katseen ylös, sillä se oli tietenkin taas liimaantunut ponin pyöreään niskaan, ja samalla tuli automaattisesti ryhdistettyä koko ylävartaloa. Kyynärkulmaa sai myös kohentaa ja kädet kantaa hieman paremmin. Ylös nousevia polvia tuli painaa alas ja venyttää jalkaa pitkäksi kylkiä pitkin. Ryhtiin keskittyminen ja pienen etunojan korjaaminen johti mukavasti tunteeseen takajalkojen päällä istumisesta, ja hetkittäin tuli sellainen olo että Vakekin oikein siirsi painoa takajaloille ja ravasi ylämäkeen kevyellä etuosalla.

Kylläpä Vake oli harvinaisen hyvä tänään! Niin irtonainen, ryhdikäs ja sujuvasti eteneväkin verrattuna sen perusmoodiin. Artsin valmennus ja sitä seuraavat kolme kevyttä päivää taisivat tehdä ponille erittäin hyvää. Tällä tunnilla oli niin monta ilahduttavaa juttua aina onnistuneesta puomityöskentelystä ryhdikkääseen muotoon että tunnin jälkeen oli suorastaan leijuva olo. Kaikki on vaan niin paljon helpompaa silloin kun Vakelta löytyy omaa moottoria ja sopivaa eteenpäinpyrkimystä. Kysymys kuuluu vaan kuinka siitä saisi useammin irti tällaisia väläytyksiä.

Mukavaa vastalaukkaa

Keskiviikon tunnilla sain mennä toistamiseen Jussilla. Jussi olikin mukava hevonen tämän tunnin tehtäviin, sillä tänään mentiin vastalaukkaa. Aiheeseen liittyen ohjelmassa oli myös vasta-asetuksia ja vastasulkutaivutuksia.

Aloitimme käynnissä ratsastaen ympyröillä vasta- ja myötäasetusta vaihdellen. Pian vasta-asetuksiin lisättiin myös takaosan väistätys ulos ympyrältä siten että liike muuttui vastataivutukseksi. Koin vastataivutuksissa samoja ongelmia kuin viimeksi avotaivutuksissa, eli Jussi pyrki vastustamaan pidätettä aika voimakkaastikin ja jyräämällä välttelemään tehtävää. Täytyy myöntää että en siinä tilanteessa päätynyt kovin rakentaviin ratkaisuihin, vaan ryhdyin hevosen kanssa vetokilpailuun. Ohjassa roikkuen sain väännettyä vastataivutusta muistuttavaa sivuttaisliikettä, mutta ei tässä kyllä etuosan kevenemisestä voitu puhua. Vasemmassa kierroksessa liike oli hankalampi, sillä tässä päädyin myös vääntämään kroppaani vinoon niin että paino putosi vasemmalle puolelle. Oikeassa kierroksessa vastataivutus onnistui hieman paremmin ja keskellä hevosta istuen. Tähän suuntaan oli kuitenkin tärkeää korjata oikeaa lapaa paremmin mukaan liikkeeseen niin ettei vasemmalle taivuttaessa ulkolapa pullahtanut pois kontrollista. Korjaus tapahtui tietenkin oikealla ohjalla ja pohkeella.

Huokaisin helpotuksesta kun hankalasta käyntityöstä siirryttiin kevyeeseen raviin. Myös ravissa ratsastettiin ympyröillä asetuksia vuoroin sisään ja ulos. Ope ohjeisti hakemaan tuntumaan ja etuosaan nyt keveyttä ja ryhtiä, ja myötäämään ohjasta oikein reilusti aina kun Jussi vähänkään keveni ohjan päässä ja kohotti niskaa ylemmäs. Tässä oli ideana estää ohjalla roikkuminen ylipyöreänä sekä palkita Jussi selkeästi aina kun etupainoisuus väheni. Tämä toimikin aika mukavasti. Tarkkailin niskaa ja pyrin kohottamaan sitä ylös jos Jussi alkoi painua liian syvään muotoon, ja palkitsin niskan kohottamisesta ja etuosan kevenemisestä kulloisenkin asettavan ohjan myötäyksellä ihan löysäksi asti. Samalla ratsastin pohkeella ravia aktiiviseksi ylös ja eteen. Jussi hoksasi jutun juonen hyvin pian, ja ohjalla makailu väheni huomattavasti. Ravi tuntui oikein mukavan ryhdikkäältä ja energiseltä ja tuntuma sopivassa määrin kevyeltä muttei tyhjältä. Jussin kanssa pitäisi aina muistaa ettei pidä tyytyä näennäisen pyöreään mutta raskaaseen ja etupainoiseen liikkumiseen, vaan pyrkiä pois molemminpuolisesta ohjalla roikkumisesta. Jos ratsastaja muistaa välillä myödätä ja keventää kättä alkaa ehkä ohjan toisessakin päässä tapahtua kevenemistä.

Laukkasimme ensin hieman myötälaukkaa oikeassa kierroksessa. Laukassa pyrin toteuttamaan samoja myötäämisiä kuin ravissa. Etuosa tuli hieman raskaamman oloiseksi kuin ravissa, mutta raami säilyi mukavan ryhdikkäänä ja laukassa oli hyvä energia. Sitten jatkoimmekin vastalaukkaharjoitusten parissa. Vastalaukkaa mentiin uraa pitkin muutama kierros kerrallaan, ja lyhyet sivut ratsastettiin hieman kaarevasti kentän poikki. Jussi nosti vastalaukat ongelmitta, ja pysyi myös kaarevilla urilla ihan hyvässä tasapainossa. Oikeassa laukassa ope toivoi vielä lisää pyöreyttä niskaan sekä laukkaa lyhyemmäksi ja kootummaksi. Nyt Jussi nimittäin pääsi harppomaan vastalaukkakaaret turhan pitkällä askeleella. Ohjeena oli myös antaa hieman enemmän tilaa oikeasta ohjasta niin etten jäänyt liian vahvasti asettamaan ulos ja näin estämään oikean etujalan liikettä. Vastalaukassa en tosiaan saanut painoa ihan niin hyvin takaosalle ja laukkaa ”pakettiin” kuin myötälaukassa, mutta Jussin hyvän tasapainon ansiosta ei vastalaukka tuottanut kuitenkaan ongelmia.

Vasemman laukan sain vastalaukkana työstettyä oikeaa paremmaksi niin että Jussi hieman lyhensi askelta ja jäi kaarteissa paremmin odottamaan, ja puolipidätteillä myös muoto parani. Istunta oli tärkeässä roolissa puolipidätteiden ratsastamisessa. Mukavaa mennä vastalaukkaa näin että homma tuntuu hyvinkin vaivattomalta, ja kummasti myös istunnan saa vastalaukkakaarteissa paremmin tasapainoon ja kallistelematta keskelle hevosta kun hevonen on tasapainossa. Lopuksi ope kehotti vielä asettamaan vastalaukassa kaarteen suuntaisesti, eli menimme oikealle kaartaen vasemmassa laukassa ja oikealle asettaen. Aika vinhaa, että näinkin pystyi tekemään ja Jussi suoritti myös tämän tehtävän hienosti! Vasen kylki on Jussilla lyhyempi, joten tässä tehtävässä se sai jo ihan laittaa itseään likoon ja venyttää jäykempää puoltaan. Tämän haastavamman työskentelyn jälkeen haettiinkin sitten loppuraveissa oikein rentoa eteen-alas-muotoa pidemmällä ohjalla.

Vastasulkutaivutusten ongelma jäi tällä tunnilla ratkaisematta, mutta olin toki tyytyväinen siihen tuntuman keveyteen ja etuosan ryhtiin mitä muutoin sain alkutunnista Jussiin ratsastettua. Samanlainen keveys pitäisi saada jotenkin siirrettyä myös niihin haastavampiin liikkeisiin kuten taivutusväistöihin. Vastalaukkaharjoituksista jäi kivat fiilikset, sillä siitä on jo jonkin aikaa kun olen päässyt vastalaukkoja menemään niin että hommassa on ollut jokin tolkku. Onhan se niin paljon hevosesta kiinni miten helppo vastalaukkaa on ratsastaa, mutta haastavampien tapausten välissä on kivaa ja varmasti hyödyllistäkin päästä kokeilemaan Jussin kaltaisella hevosella millaista vastalaukka on silloin kun siinä on palikat kohdillaan ja tehtävä onnistuu suhteellisen vaivattomasti. Tällöin pääsee myös harjoittelemaan enemmän hienosäätöä muun muassa muodon, kokoamisen ja tahdin kanssa.

Kaikkea ei korjata kerralla

Keskiviikon tunnilla mentiin koulua ja sain ratsuksi Jukan. Ohjelmassa oli jumppaa asetusten ja takaosakäännösten parissa. Ratsastin Jukalla viimeksi pari kertaa joitakin viikkoja sitten, joten nyt oli ihan kiva päästä jatkamaan tämän ponin kanssa vaikka tiesinkin että helpolla en tunnista tulisi pääsemään.

Aloitimme ratsastaen pääty-ympyröillä vasta-asetuksia niin käynnissä kuin ravissakin. Jukka oli oma nihkeä itsensä, ja liikkui kovin tahmeasti. Asetukseen se ei oikein lähtenyt myötäämään, ja yritin kompensoida tilannetta kääntämällä vain kaulaa enemmän mutkalle. Eihän se sillä lailla tietenkään toiminut. Ope kehotti pitämään myös vastakkaisen ohjan paremmin mukana asetuksessa ja huolehtimaan sen avulla kaulan suoruudesta. Pienet oikein ajoitetut puolipidätteet sisäohjalla (eli asetukseen nähden ulko-ohjalla) auttoivatkin niin että Jukka hetkittäin hieman suoristui ja myötäsi niskasta millin verran. Ohjeena oli palkita poni pienistäkin oikeansuuntaisista reaktioista, joten sain olla tosi tarkkana jotta edes huomasin milloin oli kevyen myötäyksen ja rentoutumisen paikka. Usein se tietenkin jäi minulta huomaamatta, ja yritin vaatia ehkä vähän liikaa kerralla. Raviverryttelyn lopussa koin pienen oivalluksen hetken. Koetin ratsastaa hetken aikaa vähän rennommalla otteella ja vähensin pohkeilla puskemista ja liiallista asetuksen vääntämistä. Kas kummaa, tässä kohtaa Jukka alkoikin selvästi pehmetä ja pyöristyä ja liikkua paremmin eteen pohkeesta. Olin siis ilmeisesti yliyrittänyt ja puskenut ja vängännyt aivan liikaa, ja kun onnistuin hieman hellittämään niin poni lähtikin kulkemaan paremmin.

Juuri kun oltiin päästy Jukan kanssa vähän lähemmäs yhteistä aallonpituutta oli käyntitauon vuoro, ja sen jälkeen aloitettiin taas nollasta. Nyt jakaannuimme parin ratsukon ympyröille ratsastamaan takaosakäännöksiä. Äskeisistä havainnoista huolimatta en päässyt enää takaisin siihen tilaan jossa olisin ratsastanut tarpeeksi mutta en liikaa, ja käyntityöskentely meni aikamoiseksi jumimiseksi. Puskin ja puskin mutta Jukka vain hidasteli, ja varsinkin takaosakäännöksissä oli kova työ saada minkäänlainen liike säilytettyä. Ope tosin totesi että ponin hitaus käännöksissä johtui sen jäykkyydestä eikä ollut kurittomuutta. Jotta käännös tapahtui oikein tuli olla tarkkana ettei takaosa päässyt kiepsahtamaan liikkeestä ulos vaan runkoon tuli rehellinen taivutus liikkeen suuntaan. Tässä tarvittiin sisä- ja ulkopohkeella annettujen apujen vuorottelua oikeassa rytmissä, ja sain parissa käännöksessä tästä ideasta kiinni. Monesti kuitenkin sisäpohje unohtui passiiviseksi ja irti kyljestä. Vasemmassa kierroksessa piti saada etuosaa kääntymään vielä paremmin oikealta vasemmalle, ja ope vinkkasi käyttämään raippaa aivan kevyesti oikealle lavalle. Jukka kääntyi ja välillä vähän myötäsikin niskasta, mutta kaikki tapahtui niin toivottoman hi-taas-ti että epätoivo meinasi iskeä liikkeen jumittuessa täysin paikoilleen. Ponin tahmaillessa minulla oli sitten aivan liikaa aikaa säätää ja nysvätä ohjalla ja pohkeella kaikkea mahdollista, joten ei ihme että reagointi apuihin vain hidastui hidastumistaan. Istuntakaan ei sitten enää pysynyt hiljaa vaan alkoi vaivihkaa tuuppia ponia eteenpäin, mikä tietenkin vain pahensi tilannetta.

Takaosakäännösten lomassa otettiin ympyröillä laukkapätkiä. Kunhan vaan sain sen kaiken apujen sekamelskan keskellä Jukan tajuamaan että piti lähteä laukkaamaan niin nosto tapahtui ihan kuuliaisesti. Laukka itsessään oli aika nelitahtisen oloista, enkä onnistunut istumaan kovin jäntevästi liikkeen mukana. Pohkeella ja raipalla yritin vähän herätellä takajalkoja jotta laukka olisi alkanut rullata kolmitahtisempana, ja pari askelta kerrallaan Jukka vähän tsemppasikin. Vasta-asetus tuntui laukassa hyvältä idealta, ja sen kautta sain Jukkaa hieman pyöristymään. Oli tämä eteen laukkaaminen ainakin kivempaa ja sujuvampaa kuin käynnissä jumittaminen, ja Jukka oli varmaan samaa mieltä. Open palautteessa tunnin lopuksi nousi positiivisena asiana esiin se että laukka oli Jukaksi ihan hyvää ja poni oli laukassa melko suora. Kun viimeisen laukkapätkän jälkeen siirryttiin keventämään ravissa jaksoi Jukka liikkua hetken aikaa paremmin eteen, ja alkutuntiin verrattuna se oli pehmeämmän oloinen. Pienillä vasta-asetuksilla ulos oikealle se lähti pyöristymään ihan mukavasti kunhan samalla ratsastin tietoisesti etuosaa oikealta vasemmalle. Pian ravista alkoi jo paras energia hiipua, mutta sain sentään pienen hetken fiilistellä vähän pyöreämmin liikkuvan Jukan satulassa.

Onnistumisen hetket olivat tällä tunnilla selvässä vähemmistössä verrattua jumituksen ja turhan puskemisen hetkiin, mutta oli niitäkin sentään pari. Lopuksi ope totesi Jukan olevan siinä mielessä hyvin opettavainen poni että se jumittaa ja hidastaa heti jos ratsastaja yhtään tuuppaa istunnalla. Keskustelimme myös siitä että Jukan kanssa parhaaseen tulokseen pääsee kun ottaa yhden korjattavan asian ja keskittyy päämäärätietoisesti sen työstämiseen. Tein tänään ehdottomasti sen virheen että en aina oikein itsekään tiennyt mitä olin ponilta pyytämässä ja avuissa määrä korvasi laadun, etenkin käynnissä työskennellessä. Pyrkimys korjata kaikki epäkohdat kerralla saa aikaan vain epämääräistä nysväämistä joka ei johda oikein mihinkään. Jukka kyllä alkaa toimia jos ratsastaja osaa pyytää oikein, mutta ilmaiseksi se ei anna vahingossakaan mitään. Siksipä sen kanssa on opettavaista ja mielenkiintoista työskennellä vaikka välillä turhautuminen pääseekin iskemään.

Asetuksilla notkeaksi

Tiistain koulutunti mentiin viime viikkoa sulemmalla ja paremmalla pohjalla kentällä. Vake oli poikkeuksellisesti hommissa jo edeltävällä tunnilla, joten se oli saanut verrytellä valmiiksi. Tänään jatkettiin viime viikolla aloitettua rauhallista hevosten notkistelua. Aluksi kerrattiin paikoillaan seisten viime kerralta tutut kaulan taivutukset molemmille puolille, mitkä Vake teki oikein nätisti ja pehmeästi.

Tunnin päätehtävänä olivat myötä- ja vasta-asetukset, joita tehtiin sekä uralla että ympyröillä niin käynnissä kuin ravissakin. Erityistä huomiota kiinnitettiin asetuksen vaihtoon puolelta toiselle. Vasta-asetusten kautta arvelin saavani Vakea vähän suoristumaan lavoistaan, ja ainakin asetuksen vaihtelu teki sen ettei vasen kierros ollut niin selkeästi oikeaa hankalampi kuin yleensä. Ope muistutteli ensin pitämään ulko-ohjan tuntumalla asetuksen aikana, sillä keskityin liikaa asettavaan ohjaan heittäen ulko-ohjan pois. Kun maltoin pitää ulko-ohjaa paremmin kädessä alkoi asetuksen kautta tulla myös parempia tuloksia, eli käynnissä Vake lähti hetkellisesti jo pyöristymäänkin.

Ravissa oli aluksi hankalampaa, enkä saanut oikein luontevaa tuntumaa sen enempää asettavaan kuin ulko-ohjaankaan. En myöskään ollut tarpeeksi nopea asetuksen vaihtamisessa ja asetuksesta myötäämisessä, vaan jäin junnaamaan vasta-asetusta liian pitkäksi aikaa kerrallaan. Ope ohjeisti ettei tarvitse odottaa että kaikki olisi asetuksessa kerralla täydellistä, vaan asetuksen laatua ja niskan pyöreyttä voi korjata kerta kerralta pikku hiljaa. Seuraava korjattava asia oli pohkeen käyttö ja liikkeen aktiivisuus, sillä asetuksia keskittyneesti nyhrätessä pohje pääsi unohtumaan ja Vake hyytymään aivan mummoraviin. Eihän se asetus mitenkään toimi halutulla tavalla jos liikkuminen on tahmeaa mönkimistä. Ohje oli pitää pohkeet koko ajan pienellä "tuntumalla" kyljissä ja ratsastaa ravia aktiivisemmaksi toistuvilla pyynnöillä. Näillä korjauksilla alkoi meno muuttua koko ajan paremmaksi, eli Vake alkoi myödätä asetuksiin niskasta pyöreäksi ja jäädä mukavasti tuntumalle kun löysin idean ulko-ohjasta. Pohkeellekin Vake alkoi herkistyä ja raviaskeleeseen tuli lisää aktiviivisuutta. Meno alkoi olla jo suorastaan notkeaa ja poni kuulolla.

Teimme vielä laukannostoja käynnistä. Laukka nostettiin pitkälle sivulle tullessa kulmasta ja laukattiin suoraan pitkällä sivulla. Tarkoitus oli päästä nostamaan laukka pyöreällä hevosella ja saada muutamia laadukkaita askelia heti nostosta ennen paluuta raviin ja käyntiin. Hyödynsin lyhyillä sivuilla ja kulmissa apuna muutamia väistöaskeleita jos tuntui ettei Vake muuten oikein myödännyt niskasta, ja näin pääsin ratsastamaan nostoon pyöreänä liikkuvalla ponilla. Pari väistöaskelta on Vaken kanssa aina se quick-fix jos ei muuten tahdo sujua. Nostoissa Vake oli hieman hidas, ja sorruin jossain määrin tuuppaamaan istunnalla. Pari vähän napakampaakin nostoa sain aikaan, mutta heti noston jälkeen laukka pääsi lässähtämään etupainoiseksi taaperrukseksi. Ope kehui kuitenkin siitä että päästiin nostoihin hyvässä muodossa ja ryhdikkäästi, ja tuumasi että itse laukkaa ehditään kyllä myöhemmin työstää.

Lopuksi ratsastimme vielä ravissa pääty-ympyröitä sekä pitkille sivuilla askeleen pidennystä. Notkistelu asetusten parissa oli selvästi tuottanut tulosta, sillä Vake liikkui nyt varsin pehmeän oloisena ja hyvässä pyöreässä muodossa. Suoristumista oli myös tapahtunut, sillä oikea lapa ei enää tunkenut oikealle vaan asetuksesta ja taivutuksesta tuli rehellisempiä. Tässä hyvässä moodissa pysyminen vaati tosin harjoitusravissa istumista, sillä jos aloin keventää meinasi ponin selkä heti vähän tipahtaa ja "takaa eteen" ajatus herpaantua. Askeleenpidennyskin onnistui parhaiten kun istuin satulassa ja pidin istunnalla pakettia kasassa. Kovin kummoista ei pidennyksestä vielä saatu, ja siinä pääsi poni valahtamaan pitkäksi ja etupainoiseksi eikä ryhdikkäämpi raami säilynyt. Heitin eteenratsastaessa kyllä ohjaakin usein liian pitkäksi joten ihmekö tuo. Vaikka pidennykset eivät vielä mallikelpoisesti irronnetkaan niin olimme kuitenkin open kanssa molemmat oikein tyytyväisiä siihen kuinka Vake nyt muutoin ravissa liikkui. Melkeinpä yllättävää että se notkistui ja pehmeni näinkin hyväksi.

Olin tietenkin kovasti tyytyväinen siihen miten työskentely tänään sujui. Vake on ollut niin tönkön oloinen että on tosi hienoa kun se alkaakin mennä tällä lailla. Parin viikon takainen hieronta on varmasti osaltaan auttanut, sillä ainakin Vakella on satula alkanut pysyä paremmin keskellä ja minun on tietenkin paljon helpompi ratsastaa kun pääsen istumaan suunnilleen keskellä ponia enkä roiku oikealla kyljellä. Tällä tunnilla mielestäni hoksasin vähän sitä kuinka pohkeella tulee pitää "tuntuma" ja sitä kautta aktivoida koko ponia ryhtiin ja ylös. Tässähän on ollut vähän ongelmaa löytää kultainen keskitie niin etten ratsastaisi liian varovaisesti ja päämäärättömästi mitään pyytämättä mutta en toisaalta myöskään lipsahtaisi yliratsastamisen puolelle ja alkaisi prässätä Vakea liikaa. Tänään oli aika hyvä meininki tältäkin osin, eli ratsastin sopivan napakasti ja varmoin ottein mutta ratsukon rentous kuitenkin säilyi samalla. Tällaista lisää!

Myötäistä ja vastaista asetusta ja taivutusta

Mahduin tälläkin viikolla mukaan torstain pienryhmätunnille, ja sain näin kisojen alla mennä jälleen Jussilla. Etukäteen lupasin itselleni että tänään en muuten lähde Jussin kanssa minkäänlaiseen vetokilpaan, enkä yksinkertaisesti suostu ratsastamaan vahvalla kädellä vaan pidän tuntuman kevyenä vaikka mikä olisi. Kuinka ollakaan tunnin aiheena olikin juuri sopivasti asetus ja tuntuma.

Aloitimme käynnissä ja sen jälkeen ravissa vaihdellen myötä- ja vasta-asetuksen välillä niin suoralla uralla kuin ympyröilläkin. Asetukseen odotettiin ensin myötäys yhdelle puolelle, minkä jälkeen vaihdettiin asetuksen puolta ja jälleen pyydettiin hevonen myötäämään. Sain tehtyä asetukset mielestäni aika hyvin, ja Jussin kanssa ne olivat toimiva tapa löytää myös käynnissä pyöreyttä ja keveyttä. Kun hevonen vastasi asetuksiin melko helposti myödäten niin oli helppoa pitää tuntuma ja asetukset pehmeinä. Käynnissä Jussi myötäsi ehkä vähän ylipyöreäksi ja liian matalaan muotoon, mutta ravissa löytyi todella kiva muoto tasaisella kevyellä tuntumalla. Ope vinkkasi vielä että siinä vaiheessa kun hevonen toimii ja vastaa asetuksiin näin hyvin niin siltä voi alkaa pyytää sitten vähän enemmänkin, eli muotoa korkeammaksi ja etuosaa ylös ja ravia isommaksi samalla kun jatkaa rauhallista työskentelyä asetusten kanssa.

Seuraavaksi jäimme ympyrälle, missä jumpattiin ensin käynnissä vasta- ja sulkutaivutuksia. Tehtävänantona oli ratsastaa ensin pätkissä vastataivutusta ympyrällä, eli asetus ulos ja takaosan väistätys ulos ympyrältä samalla kun etuosa ja otsa seuraavat ympyrän uraa. Näin saatiin hevosen sisäkylkeä venymään hevosen taipuessa ympyrään nähden päinvastaiseen suuntaan. Varsinkin vasempaan kierrokseen vastataivutus oli älyttömän hyvä liike Jussin suoristamiseen ja notkistamiseen. Hyvin kuuliaisesti se tehtävän suoritti, ja liikkeen myötä raami parani huomattavasti. Enemmänkin tosin olisi etuosa voinut vielä keventyä ja kohota ylöspäin. Tärkein muistettava juttu vastataivutuksessa oli pitää oma rintakehä ja katse ympyrän kaaren suuntaan, jolloin menosuunta pysyi selkeänä ja istunta keskellä hevosta.

Vastataivutuksen jälkeen vaihdettiin sulkutaivutukseen, eli hevonen taipui nyt menosuuntaan ja takaosa tuli ympyrän kaaren sisäpuolelle. Sulkutaivutuksessa piti varoa ratsastamasta poikitusta liian jyrkästi, sillä Jussi tällaista helposti tarjosi, ja vasemmassa kierroksessa ulkoavuilla piti tuoda oikea lapa riittävästi mukaan liikkeeseen. Sulkutaivutus toimi sekin erinomaisena suoruutta parantavana liikkeenä, ja hetkittäin sain Jussin nousemaan mielestäni jo vähän korkeampaankin muotoon.

Ympyrällä myös laukattiin molempiin suuntiin sen jälkeen kun kyseiseen suuntaan oli ensin notkisteltu vasta- ja sulkutaivutusten parissa. Taivutusväistöt olivat varmasti tehneet tehtävänsä, sillä laukassakin Jussi toimi oikein kivasti ja tuntumakin säilyi kohtalaisen kevyenä. Verrattuna viikko sitten laukassa käymäämme kovaan veto- ja ohjassaroikkumiskisaan meininki oli nyt täysin toinen, eli tänään onnistui jopa laukassa pehmeän tuntuman säilyttäminen!

Tästä kerrasta jäi kyllä hyvä mieli etenkin siksi että kerrankin onnistuin ratsastamaan Jussin näin kevyellä kädellä. En tiedä johtuiko tämä siitä että olin vain päättänyt ratsastavani tänään kevyellä kädellä, vai siitä että Jussi tuli asetusten sekä taivutusväistöjen kautta niin hyväksi ettei vetokilpailuun vaan yksinkertaisesti ajauduttu missään vaiheessa. Ainakin myötä- ja vasta-asetus sekä taivutusväistöt ympyrällä olivat todella hyödyllisiä tehtäviä, jotka todellakin toimivat suoruutta ja muotoa parantavina työkaluina sen sijaan että olisivat olleet vain tehtävän itsensä vuoksi tehtäviä "temppuja".

Yllätysmöhkön satulassa

Keskiviikon tunnille sain todellisen yllätysratsun: Aten! Atella olen kautta aikain ratsastanut vain kahdesti, ja edellisen kerran yli kaksi ja puoli vuotta sitten. Atte-mammutti on sympaattinen muhkea suomenhevosruuna, ja jostain syystä sitä ei minulle ole tunneille useammin laitettu. Ehkä syynä on juuri se että Atte on tällainen hieman suurempi möhkö kun taas itse olen lähinnä ponikokoa. Olikin ihan hauskaa päästä pitkästä aikaa kokeilemaan tällaista vähän vieraammaksi jäänyttä ratsua.

Tunti alkoi käynnissä ja ravissa kolmikaarista kiemurauraa ratsastaen, ja kiemuran kaarien sisälle pyörytettiin vielä voltitkin. Atte lähti helposti pyöristymään kaulastaan ja liikkui rennon oloisena myödäten asetukseen molempiin suuntiin. Oikealle se oli kuitenkin notkeampi, kun taas vasemmalle asetuksen kanssa sai olla tarkempi. Käynnissä oli tehtävänantona käyttää tarpeen mukaan asetuksen tukena loivaa takaosan väistätystä. Yritinkin vasemmassa kierroksessa väistättää takaosaa ulos oikealle, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Atte vain jyräsi pidätettäni vastaan sen sijaan että takaosa olisi lähtenyt lainkaan väistöön. Väistöyritys meni näin ollen väkinäiseksi kinaamiseksi, ja ope totesi että koska Atte kuitenkin asettuu vasemmalle suhteellisen vaivattomasti voi väistöt jättää toiseen kertaan niin ettei tarvitse alkaa tapella hevosen kanssa. Ilman väistöjä päästiinkin menemään paljon rennommin ja paremmin asetukseen keskittyen. Volteilla Atte malttoi ravata hyvin, mutta suoralla pitkällä sivulla se pääsi välillä rymyämään eteenpäin pidätettä vasten ja etupainoiseksi valuen. Volteilla puolestaan olisi kuulemma saanut ratsastaa pohkeella enemmän, jotta raviin olisi tullut parempaa pontevuutta ja selkä ja takaosa reilummin käyttöön tällaisen letkeän lötkeän lompisimisen sijaan. Pohkeella ratsastushan se tuppaa usein unohtumaan silloin kun alla on tällainen eteenpäinpyrkivä hevonen.

Laukassa työskenneltiin pääty-ympyröillä, ja tehtävänä oli vaihdella myötä- ja vasta-asetuksen välillä odottaen että hevonen myötää asetukseen ja vaihtaen tämän jälkeen asetus rauhallisesti toiselle puolelle. Laukka on Atella heikko askellaji, ja oikeaan kierrokseen menimmekin aikamoista nelitahtihumputusta. Ohjan, pohkeen ja napakan istunnan yhteistyöllä olisi jotenkin pitänyt saada laukka tasapainotettua rullaamaan kolmitahtisempana, mutta en vain päässyt yhtään kärryille siitä kuinka tämän olisin saanut tehtyä. Kaiken lisäksi Atte puski sisäänpäin niin että ympyrämme uhkasi pienentyä, ja tilan loppuessa laukka putosi helposti pois. Ope neuvoi tauottamaan laukkaa välillä käyntiin sillä Atte ei kovin pitkissä pätkissä jaksa esittää kunnon laukkaa. Minun kanssani se ei kyllä esittänyt oikeaa laukkaa kunnolla niissä lyhyissäkään pätkissä.

Vasen laukka olikin onneksi jo ihan eri maailmasta. Tähän suuntaan laukka pyöri paljon kolmitahtisemmin ja paremmassa rytmissä ja tasapainossa niin että liikkeessä oli jonkinlaista kantoakin eikä vain eteenpäin kaatumista. Nyt Attea sai itse asiassa ratsastaa pohkeella ihan kunnolla jotta laukka pysyi tarpeeksi aktiivisena, ja pohkeella laukkaa sai kivasti ratsastettua myös ylöspäin eikä vain eteenpäin kiireiseksi. Muoto oli tasaisen pyöreä, mutta sain kuitenkin varoa ettei Atte päässyt painumaan liian matalaksi. Samalla toki sain ajatuksen kanssa pitää itsenikin pystyssä, sillä edestä hieman raskas Atte sai muutoin huomaamatta vedettyä kuskinkin etukenoon.

Loppuraveissa Atte ensin kaahasi etupainoisena laukan jäljiltä, mutta kun sain menoa ympyröillä rauhoitettua alkoi pidätekin mennä taas läpi ja hevonen malttaa paremmin. Jälleen sain olla tarkkana että pysyin ennen kaikkea itse pystyssä enkä lähtenyt valumaan hevosen mukana eteen. Lopulta löytyi hyvä ravi jossa Atella ei ollut kiire minnekään, ja kun jyrääminen loppui alkoi sujua myös korrekti eteen-alas-venytys jossa etuosa pysyi kevyenä ja pidäte läpi siitä huolimatta että muoto oli pidempi ja matalampi. Tunti päättyi näin ollen oikein hyvän oloiseen raviin.

Tunti Aten satulassa oli oikein mukava kokemus. Atte on rehti, reipas ja lupsakka joten kivaahan tällaisella hevosella on ratsastaa. Voisin kyllä jatkossa mennä tällä symppisruunalla useamminkin kuin parin vuoden välein!

Asetuksilla ja vasta-asetuksilla kohti suoruutta

Keskiviikon tunnilla ratsuna oli tällä kertaa Eetu. Tunnin ohjelmassa oli työskentelyä ympyröillä ja hevosten jumppaamista väistöjen ja asetusten avulla.

Tunnin alkupuoli vietettiin käynnissä ja ravissa ympyröillä työskennellen. Ympyrää vuoroin pienennettiin samalla vasta-asettaen, ja vuoroin suurennettiin myötäasettaen sekä loivasti väistäen. Aloitimme vasemmassa kierroksessa, jossa homma ei oikein ollut toimiakseen. Havaitsin Eetun vinoudet oikein hyvin mutta en saanut niitä varsinaisesti korjattua. Vasta-asetus ulos oikealle ja etuosan siirto vasemmalle ympyrää pienentäen oli periaatteessa se juttu jonka kautta Eetua sai suoristettua, ja pariin kertaan Eetu jopa myötäsikin niskasta kun open ohjeiden mukaisesti pyrin "horjauttamaan" oikeaa lapaa reilusti vasemmalle. Jotenkin hassua että pienelle voltille sisälapa edellä ja nenä ulos osoittaen kaatuminen oli se minkä kautta poni lähti vähän pehmenemään. Joka tapauksessa asian ydin taisi olla se etuosan siirto oikealta vasemmalle. Eetun etuosa ja kaula ovat tyypillisesti aivan mutkalla niin että kaulan tyvi pullahtaa oikealle, kaulan keski- ja yläosa vasemmalle ja nenä taas osoittaa tiukasti oikealle, ja uskoisin että oikea järjestys missä tätä lähdetään korjaamaan on alhaalta ylös.

Oikeaan kierrokseen jatkettiin samoja asetuksia ja vasta-asetuksia. Oikealle työskentely oli helpompaa, ja Eetu tuli ulko-ohjan tuntumalle paremmin. Nyt siis oikeaa lapaa pääsi työstämään myötäasetuksen kautta, ja ope kehottikin välillä ratsastamaan isolla ympyrällä avotaivutusmaisesti etuosaa sisälle kääntäen ja sisäpohkeen ympäri taivuttaen. Tästä olikin apua, samoin kuin siitä että aivan varovaisesti kutittelin raipalla takaosaa. Eetu nimittäin meinasi etenkin käynnissä jumittua ja lukittua hiippailemaan, mutta pieni kosketus raipalla toi liikkeeseen tarvittavaa energiaa niin että asetukset alkoivat tuottaa tulosta. Nyt Eetu liikkui jo ainakin hetkittäin pyöreänä kaulastaan, ja oli suusta ja niskasta jo paljon pehmeämmän ja rennomman oloinen. Raviaskel tosin ei vielä ollut mitenkään pehmeää ja elastista, mihin ope kommentoi että ponilla ei oikein ristiselkä jousta tarpeeksi.

Ympyröillä jatkettiin vielä laukassa pienentäen ympyrää noin 10 metrin voltiksi pyrkien samalla kokoamaan painoa takaosalle ja lyhentämään laukkaa. Laukan lyhentämisen ja hidastamisen kautta oli sitten tarkoitus päästä siirtymään käyntiin, jossa palattiin isolle ympyrälle nostamaan uusi laukka. Ensin mentiin vasemmalle, joka oli edelleen se hankala kierros. Käynnissä ja ravissa löytynyt pyöreys ja notkeus katosi täysin, eli vasemmassa laukassa jäkitettiin niska jäykkänä. Laukka ei myöskään pyörinyt tarpeeksi ja Eetu pyrki kovasti ennakoimaan käyntiinsiirtymistä voltilla. Päästiin kyllä käyntiin ilman yhden yhtä raviaskelta, mutta kovin töksähtäen kun poni jarrutti laukan pois heti kun aloin suunnitellakaan siirtymää. Vasemmassa laukassa homma ei siis toiminut alkuunkaan, mutta kun kierros vaihtui oikeaksi oli meininki taas onneksi ihan toinen. Oikealle löytyi tuntumaan jälleen pehmeyttä ja poni suoremmaksi kahden ohjan väliin, ja sanoisin että oikeassa laukassa meno oli ehkä koko tunnin parasta. Ope kehotti vielä asettamaan kunnolla pikkuvoltille ja samalla pitämään ulkopohkeen taaempana aktivoimassa ulkotakajalkaa. Näin esitimme aika mukavia laukka-askeleita ympyrää pienentäessä, ja ponin muoto oli hyvä ja tuntuma elastinen. Käyntiinsiirtymiset tulivat tosin tähänkin kierrokseen töksähtäen ja hieman ennakoiden.

Loppuraveissa Eetu liikkui edelleen pyöreänä edestä ja venytti kaulaa melko rentona pidemmäksi kun annoin ohjaa. Ravi ei silti ollut vieläkään oikein elastista, vaan melko lailla samaa töksöttävää askellusta kuin alkutunnista. Eetun kanssa tämä taitaa olla aika normaalia että vaikka niska myötää ja pyöristyy ei selkä kuitenkaan ihan kunnolla tule mukaan vaan jää vielä vähän "jumiin". Joka tapauksessa olin ihan kohtuullisen tyytyväinen siihen että tunnin aikana Eetu meni selvästi parempaan suuntaan, eli sentään jotain tuli tehtyä oikeinkin kaikkien harhayritysten lisäksi. Ei ole ollut minulle mikään itsestäänselvyys saada Eetua liikkumaan edes tässä määrin oikein päin, joten voisi melkein sanoa että tänään oli jotain edistystä havaittavissa.

Kokoamisesta venytykseen ja takaisin

Olinpa sitten vappuaattonakin reippaasti tunnilla treenaamassa Jussin kanssa kisoihin. Tänään ei tunnilla ollut tungosta, eli päästiin ratsastamaan kolmen hengen ryhmässä. Harjoitukset olivat pitkälti samoja kuin sunnuntaina eli vasta- ja myötäasetuksia volteilla.

Ensin työskenneltiin volteilla käynnissä. Ope kehotti jälleen hakemaan Jussilta pientä niiausta takaosalle ja sitä kautta keveyttä ja irtonaisuutta etuosaan sekä pidempää käyntiaskelta. Niiausmielikuvan pohjalta puolipidätteitä tekemällä muoto sekä käynti tuntuivat hetkellisesti parantuvan, mutta yleisesti ottaen meno jäi tässä vaiheessa vielä aika etupainoiseksi ja käynti lyhyen tökkiväksi. Ravissa jatkettiin samalla idealla ensin keventäen. Ohjeena oli tehdä ravin sisällä jatkuvasti pieniä siirtymisiä kokoamisen ja pienen eteenpäin venymisen välillä. Taas jouduin jonkin verran varomaan kuolaimen alle painumista ja välillä kohottamaan Jussin niskaa ylemmäs. Etuosa vaikutti kuitenkin ihan ryhdikkäältä ja kevyeltä. Oikealle asettaminen oli jälleen vähän hankalaa, ja nimenomaan asetusta pyytäessä Jussi pyrki helposti nyökkäämään liian syvään muotoon ja näin välttelemään kunnollista asettumista.

Suunnanvaihdon yhteydessä työstettiin vielä pieni hetki käyntiä, ja nyt alkoi käyntiinkin löytyä ihan oikeanlainen meininki. Tein istunnalla ja ohjalla kohottavia pidätteitä, ja Jussin vastatessa näihin aktivoin käyntiä eteenpäin antamatta etuosan lösähtää lavoille. Hetken aikaa käynti toimi Jussiksi ihan poikkeuksellisen hyvin niin että niska pysyi korkeimpana kohtana ja muoto lyhyenä mutta ei liian syvänä, ja liike eteenpäin tuntui tulevan pehmeämmin läpi selän. Tämä on sinänsä merkittävää että käynti on Jussilla aina se kaikista hankalin askellaji jota en oikein koskaan ole saanut kunnolla toimimaan. 

Vasempaan kierrokseen jatkettiin voltteja ja asetuksia harjoitusravissa. Jussin ravi oli tällä kertaa taas aika pompottavaa, ja omat lonkkani olivat ehtineet palata enemmän normaalitilaansa niin etten päässyt istumaan hevosen ympäri yhtä hyvin kuin sunnuntaina. Pomppimiseksihan se sitten meni, mutta siitä huolimatta meno oli mielestäni parempaa kuin kevyessä ravissa ja Jussin niska pysyi paremmin ylhäällä. Opekin huomasi ravin pomputtavan kuskia pahemman kerran, ja ohjeisti verryttelemään Jussin liikettä ratsastamalla hetken aikaa pidemmässä muodossa keskiravia keventäen. Annoin siis Jussille ihan kunnolla ohjaa ja mentiin uraa pitkin nenä matalalla ja eteen ratsastaen. Silti oli tarkoitus välttää liiallista etupainoisuutta, minkä suhteen oli tärkeää istua itse pystyssä etunojaan kumartumatta. Ohjeena oli ratsastaa suurta ympyrää ja jatkaa keskiravissa vasta-asetuksia oikealle, mutta tämä osoittautui hyvin haastavaksi näin pitkällä ohjalla. Jussi tunki oikea lapa edellä ulospäin niin että ympyrälle kääntäminen onnistui vain hyvin napakkaa ulkopohjetta ja johtavaa sisäohjaa käyttämällä. Vasta-asettaessa heppa meinasi sitten liirata ympyrältä ihan omille teilleen, eli tässä paljastui armotta Jussin vinous. Pieni irrottelu isommassa ravissa ja pidemmässä muodossa kuitenkin selvästi auttoi vetreyttämään Jussin liikettä, ja kun kokosin ohjat lyhyemmäksi ja aloin ratsastaa hevosta takaisin lyhyeen ja koottuun muotoon tuntui ravi huomattavasti joustavammalta ja helpommin istuttavalta. Jussin saatua kroppansa "auki" ongelmaksi jäivätkin ihan vaan omat jumini jotka taas hankaloittivat istumista.

Laukassa mentiin isoilla volteilla melko pitkät pätkät kerrallaan haeskellen asetusta niin ulos kuin sisäänkin. Laukka sujui periaatteessa ihan hyvin, pyöreänä ja hyvässä tahdissa rullaten ja liike oli helppoa istua. Vinoutta oli vaan edelleen havaittavissa niin että yritykset asettaa oikeassa laukassa oikealle johtivat ei-toivottuun niskan linkkuun nyökkäämiseen. Vasemmalle Jussi taas halusi laukata ylitaipuneena, ja mukavuusalueemmehan olisi ollut jäädä laukkailemaan banaanina vasemmalle. Sen sijaan nyt tavoitteena olikin suoruuden parantaminen vasta-asetuksen kautta. Myös laukassa ope käski irrotella Jussia antaen ohjaa eteenpäin ja pyytäen ympyröillä askelta venymään kohti keskilaukkaa. Tähän piti vielä yhdistää vasta-asetus ulos oikealle, ja jopa olikin hankalaa! Oikea pohje ei ollut riittävästi läpi, ja niin Jussi yritti tunkea ympyröiltä ulospäin. Sitkeästi ope jaksoi vaatia laukkaa eteen ja asetusta ulos sekä ulkopohjetta läpi. En tiedä kuinka kauan ehdittiin ympyrällä laukata, mutta vihdoin Jussi antoi oikealta periksi myödäten vasta-asetukseen ja suoristaen samalla tuntuvasti etuosaa niin ettei oikea lapa enää ollutkaan pullahtaneena ulospäin. Ero oli huomattava kun ulospäin tunkeminen loppui.

Vielä loppuravien aikanakin vaihdeltiin muotoa lyhyemmästä ja kootummasta eteen ja alas venytykseen. Ympyrällä etsittiin keskiravia pitäen muoto nyt lyhyempänä ja korkeampana. Ihan helpolla ei Jussi meinannut askelta venyttää vaan lähti eteenratsastaessa helposti vain juoksemaan kovempaa vauhtia. Työjärjestys oli jälleen painon kokoaminen takaosalle ja tämän jälkeen askeleen pidennys eteen. Olisin varmaankin saanut olla vielä napakampi pohkeen ja raipan kanssa, mutta hetkittäin Jussi kuitenkin venytti ravia ihan nätisti. Toki tämän hevosen ravissa olisi vaihteita enemmänkin kuin mitä tällä tunnilla sain siitä esille.

Meno ei mielestäni ollut yhtä hyvää kuin sunnuntaina, sillä ensinnäkään en saanut istuntaa toimimaan yhtä hyvin ja toisekseen asetukset oikealle olivat nihkeämpiä ja oikea lapa huonommin hallittavissa. Kyllähän se jotain kertoo jos hevonen ei vasta-asetuksessa meinaa pysyä laukkaympyrällä. Tällainen jumppa teki kuitenkin varmasti Jussille hyvää kun muotoa vaihdeltiin pitkästä lyhyeen ja liikettä "avattiin" niin ravissa kuin laukassakin. Itsellenikin on oikein hyvää harjoitusta päästä tekemään tällaista erilaisissa muodoissa työskentelyä. Hevosen jumppaamisen ja notkeuttamisen rinnalla pitää vaan muistaa myös omasta kropasta huolehtiminen eli ottaa oikein kunnon venyttelyt lonkkiin ennen kisapäivää.

Mukavaa menoa vasta-asetusten kera

Kentän kuivuttua päästiin tänään ensimmäistä kertaa tänä keväänä ulos ratsastamaan. Sain mennä tälläkin kertaa Jussilla valmistautuen ensi viikon koulukisoihin. Jussi jatkoi suoraan edeltävältä tunnilta, joten se oli jo valmiiksi vetreä ja homma sujui alusta asti mukavasti. Itsekin olin aamun istuntatunnin jälkeen tavallista vetreämpi, eli lonkat vaikuttivat harvinaisen irtonaisilta. Pääsinkin istumaan Jussin "ympäri" paremmin kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Treeniaiheena tänään olivat vasta- ja myötäasetukset volteilla eri askellajeissa. Käynnissä Jussi liikkui aluksi vähän jähmeästi, mutta ei kuitenkaan ollut tänään erityisen raskas edestä eikä vetokilpailua päässyt syntymään. Oikeassa kierroksessa vasta-asetus johti aluksi siihen että sisälapa pääsi liikaa pullahtamaan voltin keskustaa kohti, mutta asetusta pienentämällä ja oikealla ohjalla kaulan suoruudesta huolehtimalla meno suoristui paremmin kahden ohjan väliin. Ope kehottikin tarjoamaan hevoselle kahden ohjan välissä "tunnelin" jota pitkin se kulkee nojailematta kummallekaan puolelle. Oikealle asettaessa haasteena oli tietenkin taas kaulan suoruus ja asettuminen kunnolla niskan kohdalta. Voi kuitenkin olla että asetus oikealle oli nimenomaan helpompi ratsastaa vasta-asetuksena voltilla, sillä tällöin Jussi ei niin voimakkaasti alkanut taittaa kaulaansa asetuksen suuntaan.

Ravissa Jussille löytyi hyvä muoto, joka oli edestä ryhdikäs ja kevyt ja askeleessa oli joustoa. Kun omat lonkat olivat vähän vähemmän jumissa kuin yleensä niin hyvin liikkuvan Jussin selässä oli lähestulkoon miellyttävää ja luontevaa istua harjoitusravissa. Ope muistutti säilyttämään Jussin niskan korkealla koko ajan ja estämään kuolaimen alle painumiset sekä etupainoiseksi lavoille lösähtämiset. Ohjeena oli tarvittaessa kohottaa niskaa ulkokädellä, ja etuosan ryhdistäytyessä pois lapojen päältä pyytää askelta pidentymään eteenpäin. Jonkin verran sain näitä kohotuksia tehdä, ja taisinpa vähän liikaakin tuijotella hevosen niskaa vahtiessani ettei muoto sukeltanut liian syväksi. Pääsääntöisesti Jussi kuitenkin pysyi korrektissa muodossa aika hyvin, ja mikä hienointa tuntuma ei ollut lainkaan raskas vaan sopivan kevyt ja pehmeä olematta silti millään lailla tyhjä. Kaikin puolin meno vaikutti ravissa oikein toimivalta ja hyvältä.

Tässä voisi hevosen niska olla vähän korkeammallakin. Mutta kuski istuu pystyssä!

Samoja voltteja vasta-asetuksilla tehtiin myös laukassa. Laukka nostettiin käynnistä uralla ennen volttia, ja voltin jälkeen palattiin ravin kautta käyntiin ennen nostoa seuraavalle voltille. Jussin oikea laukka oli jälleen vähän kankean oloista, mutta vasta-asetuksista oli tässäkin apua. Taidan usein jäädä oikeassa laukassa roikkumaan sisäohjaan aivan liikaa, mutta vasta-asetuksissa näin ei pääse käymään. Niin mukavaksi ei tuntuma tullut kuin ravissa, vaan jännitin kättä liikaa ja Jussi tietenkin "veti" takaisin. Kun sain kättä rentoutettua niin Jussikin tuntui paremmalta. Myötäasetuksiakin ehdittiin oikealle tehdä, ja niiden suhteen jäi vielä tunne että turpa ponnahtaa takaisin vasemmalle heti kun oikeasta ohjasta myötää. Ei ollut kuitenkaan nyt sellaista pään sivulta toiselle vispaamista kuin monesti aiemmin, ja laukka rullasi ihan hyvin ja mukavassa pyöreässä muodossa vaikkei kaikista vinouksista oltukaan päästy eroon.

Laukkavoltti vasta-asettaen.

Perinteinen kasaankäpertymisistunta...

Vasemmassa laukassa oli vasta-asetuksen kanssa luonnollisestikin enemmän tekemistä. Ulkopohje sai olla vahva jotta Jussi kääntyi voltille asetuksen ollessa ulos. Nyt taisi tulla myös vähän sitä pään vispausta puolelta toiselle kun asetus ei ihan rehellisesti pysynyt oikealla. Vielä olisi pitänyt saada myös painoa siirrettyä enemmän takaosalle, eli vähän pitkäksi ja etupainoiseksi meno tahtoi jäädä. Ope kehotti haeskelemaan puolipidätteillä "niiausta" takaosalle, ja etuosan kohotessa ja keventyessä ratsastamaan pohkeesta eteen liikettä isommaksi.

Vasen laukka.

Istunta pysyi paketissa kun istuin harjoitusravissa, mutta keventäessä pääsi leviämään.

Loppuraveissa päästettiin muotoa hieman pidemmäksi ja otettiin pari keskiravipätkää. Jussi pääsi nyt valahtamaan ehkä vähän liikaa "nenälleen" niin että pidätteitä ei ihan kuunneltu ja eteenratsastuksen jälkeen oli aina hieman hankala ottaa kiinni. Sinänsä ravi oli kyllä edelleen hyvän oloista, Jussi liikkui reippaasti ja elastisella askeleella selkäänsä käyttäen. Kokeiluni istua satulassa keskiravin aikana onnistui ihan hyvin, mikä kertoo siitä että ei ravi ihan kehnoa ollut. Itse asiassa keventäen keskiravi oli jopa hankalampi ratsastaa, sillä kevennyksen suhteen istunta oli vielä hukassa ja kenotin huonossa ryhdissä etukumarassa lonkat suljettuina.



Kokonaisuutena ei lainkaan hullumpaa menoa tänään! Tunnin alkupuolella ravissa Jussi oli suorastaan älyttömän hyvä, ja laukkatyöskentelykin oli mielestäni huomattavasti parempaa kuin parilla edellisellä kerralla. Jos tällaista menoa pystyttäisiin esittämään kisoissa niin kyllä kelpaisi. Fiilistelin myös sitä miten hyvin pystyin tänään harjoitusravissa istumaan. Kyllä vaan Jussillakin olisi selvästi paljon helpompi ratsastaa jos ei oma kroppa olisi aina niin jumissa. Tunnin jälkeen kyllä lonkat kertoivat että venymään oli tänään joutunut oikein urakalla, ja hyvä niin! Pitäisi varmaan päästä istumaan tunti tai pari koulusatulassa joka ikinen päivä niin ehkä alkaisi pahimmat jumit lonkista helpottaa.

Tutustumistunti Oulunsalossa

Pääsiäisviikonlopulle piti tietenkin keksiä jotain tavallisuudesta poikkeavaa, ja niinpä vierailimme Noran kanssa Oulunsalon Ratsastuskoulun tunnilla. Oulunsalo oli minulle aivan uusi paikka, mutta tämänpäiväisen opettajan tunnilla olen ollut kerran aikaisemminkin. Tuntia varatessa en maininnut mitään toivomuksia ratsun suhteen, ja vähän pelkäsin saavani jonkun aivan väärän kokoisen jättiläismöhköhevosen. Hevosjako osui kuitenkin omalla kohdallani ihan nappiin, sillä sain pikkutamma Alastran. Nettisivujen mukaan 10-vuotiaan Alastran säkäkorkeus on noin 156 cm, mutta mielestäni hevonen oli jopa tätä pienempi. Varsinkin selästä käsin Alastra vaikutti suorastaan ponilta, ja myös ratsastettavuudeltaan se oli hauskan ponimainen hevonen.

Alkajaisiksi tutusteltiin Alastran kanssa hetken aikaa kevyessä ravissa ja laukassa. Ensin jäätiin jäkittämään miniravissa paikalleen, mutta kun hoksasin alkaa pyytää rohkeasti eteenpäin niin Alastra kyllä pidensi askelta ja vähän pyöreämpää muotoakin löytyi. Ope korjaili tietenkin tavallisia istuntavirheitäni eli lantiota pystyyn, jalkoja rennoiksi alas ja kyynärpäitä kylkien viereen. Laukassakin Alastra jäi ensin "pomppimaan" paikoilleen kun himmailin itse aivan liikaa enkä uskaltanut vaatia hevoselta kunnolla mitään. Eteenratsastus oli tietenkin jälleen ratkaisu tilanteeseen, ja laukassakin meno muuttui ihan mukavaksi kun ratsastin vähän topakammin.

Alkulämmittelyjen jälkeen jatkettiin päivän varsinaisten harjoitusten parissa. Päädyissä ratsastettiin voltit vasta-asetuksessa ja keskiympyrällä väistätettiin takaosaa ulos muutaman askeleen pätkissä. Tehtävää mentiin hetki käynnissä ja sitten harjoitusravissa. Molemmissa askellajeissa väistön suhteen oli etenkin oikeassa kierroksessa hankaluuksia. Alastra alkoi väistössä usein viskellä päätään, ehkäpä prostestina epäselviin apuihin ja/tai jännittyvään käteen, ja hämmennyin tästä niin etten osannut kunnon väistöä enää vaatiakaan. Tuntuma ylipäänsä oli liian epävakaa, eli ohja lerppui välillä, mutta suurin haaste väistöissä oli jälleen kerran keskellä satulaa istuminen. Mielenkiintoisesti tosin tällä kertaa painoni tipahti väkisinkin vasemmalle. Väistö ympyrällä on kyllä tässä mielessä poikkeuksellisen pirullinen tehtävä, sillä se saa minut pakostakin kallistelemaan minne sattuu sen sijaan että pystyisin istumaan hallitusti keskellä satulaa. Vasemmassa kierroksessa väistöt onnistuivat hiukan helpommin, tosin loiviksi ne jäivät tähänkin suuntaan ja ihan kunnolla en saanut hevosta väistämään ulko-ohjan ja sisäpohkeen välissä. Uralla ja päätyvolteilla Alastra liikkui pääsääntöisesti ihan nätisti, joskin ajoittain esiintyi päänviskelyä. Epätasaisuus edestä oli selvä merkki puuttellisesta ravin energiasta, ja ope kehottikin ratsastamaan takaosaan kunnolla lisää liikettä. Suurimman osan tuntia taisin ratsastaa Alastraa aivan liian varovaisesti, enkä tohtinut vaatia siltä asioita tarpeeksi napakasti. Toisaalta pohkeella eteen ratsastaessa pusersin liian jännittyneellä jalalla, ja ohjeena olikin välttää hevosen "ahdistamista" reisillä puristaen ja käyttää sen sijaan vain rentoa pohjetta kylkiin.

Lopuksi työskenneltiin hyvä tovi laukassa molempiin suuntiin. Päätyvoltit mentiin myötäasetuksessa ja keskiympyrä vasta-asetuksessa. Taas meni hetki ennen kuin sain Alastran etenemään hieman isommalla askeleella paikallaan pomppimisen sijaan, mutta lopulta laukka oli mielestäni ihan kohtuullisen hyvää ja muotokin mukavan pyöreä ainakin niskasta ja kaulasta. Läpi selän ei pyöreys tainnut kuitenkaan oikein tulla, vaan vähän notkoselkäiseksi liikkuminen jäi kaikissa askellajeissa. Takajalat olisi siis pitänyt saada laukassakin vielä paremmin töihin. Volteilla sain olla tarkkana että oikeasti pidin ulko-ohjalla kunnollisen tuen koko ajan. Jos ulkotuki ei ollut riittävä niin laukan tasapaino vähän kärsi ja muotokin levisi pään heittelyksi. Laukassa sain joka tapauksessa pidettyä tuntuman tasaisempana kuin ravissa, ja niinpä etuosan levottomuutta esiintyi vähemmän. Laukan jälkeen ehdittiin ravata keventäen jokunen minuutti, ja Alastra esitti tässä vaiheessa oikein mukavaa liikkumista. Laukkojen jälkeen ravi sujui energisemmin eteen kohti tuntumaa, ja Alastra venytti tuntumalla pidempään ja matalampaan muotoon.



Tunnin jälkeen tunsi kyllä hommia tehneensä, sillä lähes koko aika ravattiin ja laukattiin. Alastra ei tosin ollut läheskään yhtä hikinen kuin ratsastajansa. Yleisesti ottaen jäi ihan positiiviset fiilikset, vaikka vähän kesken homma Alastran kanssa jäikin. Loppua kohti parannettiin kun aloin hieman hoksata miten tällä hevosella ratsastetaan, mutta olisin saanut olla napakampi niin istunnan korjausten kuin hevoselle esitettyjen pyyntöjen suhteen. Nyt jäätiin vielä liikaa hiippailemaan ja himmailemaan. Alastra oli joka tapauksessa todella kiva ratsu, kuuliainen ja hyvällä tavalla säpäkkä. Päänviskelyyn ja moneen muuhunkin ongelmaan lääke olisi selkeästi ollut aktiivisempi liike eteenpäin sekä pehmeämpi ja tasaisempi tuntuma. Jäi kyllä sellainen kutina että tällä hevosella pitäisi päästä menemään toistekin.

Sama jumppa eri ponilla

Tänään etsiskeltiin taas notkeutta ja letkeyttä yhden lomaltapalaajaponin eli Dillen kanssa. Pienestä sateesta huolimatta ratsastettiin ulkona. Ohjelma oli pitkälti sama kuin sunnuntaina, eli ympyröillä molempiin suuntiin taivuttelua ja takaosan väistätystä ympyrältä ulospäin. Lisäksi pyrittiin ratsastamaan temponvaihteluja sekä vaihtelemaan myös hevosen muotoa pidemmäksi ja lyhyemmäksi.

Alkuun Dillellä oli vähän keskittymisongelmia, ja avuille ei oikein saanut reaktiota kun poni vaan katseli ulkomaailman tapahtumia ja mateli hitaasti ja jäykästi eteenpäin. Lahjakkaasti kyllä lähdinkin Dilleä avuille kuurouttamaan heti alusta alkaen jatkuvalla pohkeilla kaivamisella ja epämääräisellä ohjalla nyhräämisellä. Ravissa Dille alkoi keskittyä paremmin ja omasta puolestani sain turhaa vaikuttamista hieman vähennettyä. Oikealle puksuteltiin kylki ja lapa edellä sisälle nojaten ja ulos asettuen, vasemmalle taas yliasettuen ja ulkolapa ulos pullahtaneena. Vasemmalle suoristusta oli kuitenkin helpompi työstää, ja ope vinkkasi että kannattaa vähän painaa ulko-ohjaa kaulaa vasten estämään etuosan karkaamista ulos. Raviin ei aluksi tahtonut löytyä energiaa eikä pohkeelle saanut oikein mitään reaktiota, mutta lämmitessään Dille alkoi liikkua aktiivisemmin ja pohkeeseen vastaten jolloin meno rupesi olemaan jo vähän pyöreämpääkin. Kun open muistutuksesta vielä suoristin ylävartaloa pystympään pois etukenosta niin Dillekin tuntui ottavan saman tien painoa taaksepäin ja liikkuvan kevyemmällä etuosalla. Raviverryttelyn loppupuolella meno alkoikin tuntua ihan kohtuullisen hyvältä kun ravissa oli jo energiaa ja hoksasin että vasempaan kierrokseen saa ponia hyvin suoristettua pienellä vasta-asetuksella. Vasta-asetus ja sen myötä hieman elävä ulko-ohja auttoi myös saamaan oikean ohjan tuntumaa kevyemmäksi, kun taas muutoin Dille roikkui oikean ohjan varassa hyvinkin raskaasti.

Tunnin loppupuoli mentiin kahden ratsukon ympyröillä ratsastaen käynnissä ja ravissa vuoroin takaosaa väistättäen ja vuoroin eteenpäin askelta venyttäen. Laukassa oli tehtävänantona pidentää askelta kevyessä istunnassa sekä lyhentää satulassa istuen. Väistöt olivat aika jähmeitä, poikitus jäi kovin loivaksi ja koko homma kaatui siihen että käyntiväistöissä jännitin itseni satulassa ihan suolapatsaaksi. Mitä enemmän yritin "rentoutua" sitä tönkömmäksi lopulta vain jumiuduin, joten ei ihme että myös Dille oli ihan sahapukki. Oikealle tosin ehdittiin mennä väistöjä ympyrällä myös ravissa, mikä sujuikin hieman paremmin ja vähemmällä jännityksellä. Raviväistöjen kautta Dille alkoi suoristua niin ettei oikea lapa enää puskenut sisäänpäin, ja ihan pyöreänäkin liikuttiin joskin melko matalana ja etupainoisena. Taas oli vaikeuksia muistaa jättää poni rauhaan avuilta silloin kun se liikkui hyvin ja näin palkita sitä toivotunlaisesta työskentelystä.

Laukka lähti liikkeelle aika tahmeasti ja ponnettomasti pohkeen takana. Jonkin aikaa ympyrällä laukattuamme liike lähti kuitenkin rullaamaan ja Dille innostui laukkaamaan aktiivisemmin eteen. Kovin etupainoista oli meno, Dille kyllä oli kaulasta pyöreänä mutta turpa varmaan polvissa asti ja takuulla kuolaimen takana. Ohjalla tuntui olevan 20 kg painoa ja ponin päätä sai kannatella ihan tosissaan. Laukan ratsastus eteen onnistui, mutta lyhentäminen ei ja seurauksena vähänkään radikaalimmista lyhennysyrityksistä oli raville tippuminen. Kyselin välikäynnin aikana opelta mitä oikein pitäisi tehdä kun Dille makaa laukassa ohjalla näin raskaasti, ja vastauksena oli että jokin muutos tasaiseen eteenpäin puksutukseen: takajalkoja nopeammaksi, pienempää volttia, asetusta ulospäin.

Kun sitten laukattiin vielä vasempaan kierrokseen lähdettiin hakemaan Dilleen ryhtiä pienemmällä voltilla, jolle tosin ei kääntyminen meinannut ensin onnistua kun liirattiin vaan kylkimyyryä ulospäin. Kun ulkoavut alkoivat toimia paremmin ja sain ponin voltille tuntui etuosakin heti hieman kevenevän. Ope muistutteli vielä pitämään käden kevyempänä ja pehmeämpänä. Toinen kikka olikin sitten jo alkuverkassa hyväksi havaitsemani vasta-asetus ulos oikealle, mikä isolle ympyrälle palattuamme auttoi keventämään ulko-ohjan tuntumaa. Muutamia askeleita kerrallaan laukka alkoi jo tuntua siltä kuin pitääkin, eli etuosa keveni ja ryhdistäytyi ylöspäin ja ehkä se takaosakin tuli edes hieman paremmin alle. Pieni onnistuminen siis vielä tähän tunnin loppuun.

Tunnin päätteeksi yhteenvetoni oli että Dillen ollessa näinkin reagoimaton jään epähuomiossa junttaamaan pohkeella aivan liikaa ja ratsastamaan liian kovalla kädellä. Turha vaikuttaminen pitäisi saada pois, ja ehkä tuntuma olisi myös Dillen puolelta kevyempi jos käden saisi ensin kevyemmäksi. Tuskin tällainen ohjassa roikkuminen on hevoselle kovin miellyttävää. Kuten ope totesi, väistöt olisivat erinomainen liike takaosan liikkeen avaamiseksi sekä lapojen suoristamiseksi, mutta tälla lailla hammasta purren suoritettuna tuskin palvelevat tarkoitustaan. Dilleä tässä olen kovasti syytellyt jäykäksi ja vinoksi, mutta taitaapa sama kuvaus osua vähintään yhtä hyvin itseeni ratsastajana.

Nihkeää, kovin nihkeää

Viikon flunssailun jälkeen uskaltauduin testailemaan ratsastuskuntoa ennen huomenna alkavaa leiriä, ja elättelin toiveita ratsusta jonka kyydissä en joutuisi heti sairaslomalta kamalan rankkaan rääkkiin. No eipä hevostenjaossa ollut ihan niin käynyt, sillä sain Jukan.

Yritin muistutella itselleni ettei ole tarpeellista saati suotavaa ratsastajan puskea ja puskea hevosta hiki päässä pohkeella, vaan molempien kannalta parempi vaihtoehto olisi kevyehköt, tarkoituksenmukaiset pohjeavut ja niiden tehostus raipalla. Luulisin että en ihan niin pahasti unohtunut pohkeella jumputtamaan kuin tällaisten tahmeasti liikkuvien ratsujen kanssa yleensä käy, sillä sen verran rankalta tuntui eka treeni sairastelun jälkeen että yritin kyllä itseäni säästellä karsimalla ylimääräiset avut pois. Silti jäi tämän suhteen roppakaupalla parannettavaa, sillä lopputulos ei apujenkäytön kosmeettisella järkevöittämisellä muuttunut vielä mihinkään, eikä Jukka siis liikkunut yhtään tarmokkaammin tai paremmin pohkeen edessä kuin aiemminkaan. Aivan varmasti käytin tunnin aikana pohjetta ja raippaa ties kuinka monta kertaa saamatta vasteeksi mitään reaktiota, ja toisaalta Jukan reagoidessa ei apujen hellitys ollut välttämättä täsmälleen oikein ajoitettu. Etenkin ravissa meno oli sitä että Jukka tahmaili, ja reagoi pohkeeseen tai raippaan ottamalla kaksi reippaampaa askelta ja hyytyen sitten välittömästi uudestaan. Siinä loppui kuskilta konstit, keinot ja taidot kesken löytää ponille jatkuvampaa eteenpäinpyrkimystä.

Teemana olivat tänään vasta-asetukset ja vastalaukka, ja näissä puitteissa mentiin loivaa kiemuraa sekä pääty-ympyröitä vasta-asettaen ensin ravissa. Myös laukassa työstettiin vasta-asetusta ympyröillä sekä mentiin vastalaukkaa loivalla kiemuralla. Asetuksen kanssa oli niin ja näin, joko sitä ei ollut lainkaan tai sitten oli kaula liian mutkalla. Kertaakaan en tainnut saada Jukkaa myötäämään rehellisesti niskasta asetukseen (enpä kyllä jaksanut tarpeeksi sitkeästi pyytääkään), ja eipä sitä kai oikein voi oikeaoppisesta asetuksesta puhua silloin kun poni liikkuu kaulasta aivan väärinpäin ja nokka ylhäällä.

Asetus - näin se tehdään väärin.

Ravissa tahmailua.

Laukassa meno ei tuntunut aivan yhtä nihkeältä kuin ravissa, joskin rytmi tahtoi helposti lösähtää nelitahtiseksi. Laukannostoihin Jukka lähti kiihdyttämään ravia ja pyrki kovasti ennakoimaan aina kun sai päähänsä että laukkaa saatettaisiin kohta haluta. Välillä oli vaikeuksia päästä tekemään nosto ratsastajan merkistä kun Jukka-rukka oli niin kovasti hätiköimässä. Mukavan reipasta ravia kyllä mentiin silloin kun Jukka kuvitteli laukannoston lähestyvän, harmi vaan että edelleenkään poni ei ollut varsinaisesti pohkeen edessä kun vauhdin säätely ei toiminut ratsastajan kontrolloimana vaan täysin Jukan omien arvailujen varassa. 

Loivat kiemurat vastalaukassa eivät sinänsä tuottaneet ongelmia, tosin tässäkin oli laukan suuntaan asetuksessa vaihtoehtoina ei mitään tai kaula mutkalla. Lopuksi tultiin vielä pari kierrosta haastavampaa laukkakuviota, eli oikeassa laukassa kolmikaarista kiemuraa jonka ensimmäisen kaaren jälkeen pyöräytettiin voltti oikealle, tästä toiselle kaarelle vastalaukassa ja vielä kolmannen kaaren alkuun voltti oikealle. Suunta oli meille sikäli haastava, että Jukka on aivan erityisen näppärä tekemään lennosta laukanvaihdon juuri oikeasta vasempaan. Tätä erityisosaamistaan se esittelikin niillä molemmilla kierroksilla mitä kuviota ehdimme kokeilla. Ensimmäisellä yrityksellä keikautin kyllä painoa reilusti puolelta toiselle voltin oikealle vaihtuessa kaarteeksi vasemmalle, joten ei ihmekään että Jukka vipsautti vaihdon heti kun raipan napautuksella yritin aktivoida takapäätä laukan ylläpitoon. Toiselle kierrokselle päätin keskittyä istumaan paremmin keskellä hevosta suunnan vaihtuessa sekä ratsastamaan fiksumman tien. Silti Jukka edelleen tulkitsi pohjeavut laukanvaihtoavuiksi heti kun käännyttiin vastalaukkakaarelle, joten mönkään meni taas.

Eipä ollut mikään erityisen mieltäylentävä tunti, vaan samanlainen harmitus jäi kuin yleensäkin Jukalla mentyäni. Olisipa kätevä päästä Jukan pään sisään ja ymmärtää miksi se on niin kovin tahmea, jumittava ja jäykkä. Ja toisaalta mistä sille yhtäkkiä ilmestyy niin kauhea hoppu kun laukannostot tulevat kuvioihin. Toistaiseksi en ole onnistunut pääsemään Jukan kanssa lainkaan samalle aaltopituudelle, joten touhu taitaa olla yhtä turhauttavaa sekä ratsastajalle että hevoselle.

Takaisin lähtöruudussa?

Paluu niin sanotusti arkeen kurssiviikon jälkeen sujui mukavissa merkeissä sillä sain keskiviikon koulutunnille Rappenin. Aiheena tänään oli hevosen suoristaminen vasta-asetuksella sekä avo- ja vastataivutuksia hyödyntäen. Kuvioon kuului toisella pitkällä sivulla käynnissä etuosan siirto uran sisäpuolelle ja hevosen kulkiessa kolmea uraa asetuksen vaihtelu avo- ja vastataivutuksen välillä. Päädyissä työstettiin ympyröillä vasta-asetuksia eri askellajeissa.

Rappe vaikutti heti alkuun varsin vastaanottavaiselta ja työhaluiselta. Heti ohjat kerättyäni se lähti hakeutumaan pyöreäksi ja vastasi pieniin pohjeapuihin. Vasta-asetuksessa tein alkuun sitä virhettä että lähdin kääntämään hevosen päätä liian reilusti sivulle jolloin tietysti koko asetuksen idea vähän kärsi ja Rappe kaatui kaula mutkalla sisälavalle. Kun hoksasin pyytää hienovaraisempaa asetusta ja pitää myös sisäohjan kädessä toimi homma paljon paremmin. Seuraava ongelma olikin sitten myötäyksen muistaminen, sekä myötäyksen mitoitus niin etten olisi heittänyt ohjaa ihan löysäksi. Kyllä Rappe olisi varmasti jäänyt mielellään tasaisen pyöreäksi tuntumalle jos olisin sille tasaista tuntumaa tarjonnut sen sijaan että ohja oli milloin levoton, milloin tyhjä.

Ympyrä oikealle, vasta-asetus vasemmalle.

Avotaivutus aloitettiin oikeassa kierroksessa. Aluksi meillä oli molemmilla vaikeuksia hahmottaa missä takajalkojen kuuluisi kulkea ja miten etujalkojen sijoittua suhteessa niihin. Pikkuhiljaa homma alkoi selkityä ja päästiin paremmin kolmelle uralle sen sijaan että esitimme avotaivutuksena pelkän kaulan kääntämisen mutkalle rungon jatkaessa suoraan. Oikeaan kierrokseen ope muistutteli kääntämään omaa rintakehää enemmän oikealle näyttämään suuntaa Rapen etuosalle. Ohjeena oli myös kääntää ensin kaikessa rauhassa etuosa sisään ja vasta sitten alkaa miettiä asetuksia. Vasemmassa kierroksessa saimme vastataivutukseen ihan hyviäkin hetkiä ja Rappe jopa pyöristyi liikkeen aikana, mutta asetuksen vaihto vasemmalle avotaivutukseen johti siihen että takaosa lähti heilahtamaan milloin liikaa sisälle ja milloin liikaa ulos. Avotaivutus ei kuulemma ole Rapelle mikään helppo liike tehdä oikein, joten se kaipaisi hyvää ohjausta ratsastajalta. Tätä en sille suinkaan kaikkina hetkinä onnistunut tarjoamaan, ja sen seurauksena luikerreltiin ja poikitettiin vähän miten sattuu. Silloin kun onnistuin saamaan ajatukseni järjestykseen ja kaiken lisäksi tämän järjestyksen Rapellekin tiedottamaan onnistuttiin tekemään hieman parempia avotaivutusaskelia. Selvästi kuitenkin vastataivutus oli enemmän meidän mukavuusaluetta.

Epämääräisesti asetuksissa säätävän käden lisäksi jäi kovasti harmittamaan se kuinka istuntapalikat tuntuivat palanneen viime viikon jälkeen takaisin lähtöruutuun. Kuvittelin että sekä Mintin ohjauksessa että sen jälkeen koulukurssilla tapahtui pientä edistystä istunnan suhteen, mutta ne opit tuntuivat tänään unohtuneen ihan täysin. Olisi voinut istunta-asioillekin uhrata hieman huomiota sen sijaan että keskityin kieli keskellä suuta asettelemaan hevosen jalkoja ja päätä oikeisiin suuntiin. Yhdeksän ratsukon tunnilla ei voi odottaa sitäkään että ope ehtisi joka hetki muistuttaa vatsalihasten käytöstä, lapatuesta, lonkkien avaamisesta ja lantiolla liikeeseen myötäämisestä yläselän pysyessä hiljaa. Kyllä näistä edes jonkun voisi pitää ihan omatoimisestikin mielessä. Lantion kääntäminen vartalon alle vaikuttaisi olevan asia jonka olen aika hyvin sisäistänyt sillä selkä tuppaa menemään turhankin pyöreäksi sen sijaan että yrittäisin jäkittää tikkusuorassa (eli selkä notkolla). Nyt voisi sitten siirtyä seuraavan palasen kimppuun ja työstää sitä vaikkapa seuraavan vuoden ajan...

Tämä on varmaan se mitä isot pojat kutsuu virkkuukoukkumuodoksi. Kuvan pointti on kuitenkin se että näköjään osasin edes sekunnin murto-osan pitää istunnan paketissa, jee! Mitä nyt pää meinaa tipahtaa.

Ravissa Rappe tuntui liikkuvan vähän himmaillen, joten ei ihme jos muoto oli epätasainen ja meno vähän sinne sun tänne kiemurtelevaa. Ympyröillä palikat loksahtivat hetkittäin hyvin kohdilleen, mutta valitettavasti hyviä hetkiä katkoivat milloin myötäyksen unohtaminen ja milloin tuntuman kadottaminen. Yksi ikuisuuspulma muuten on se että en osaa hyvin asettaa raippakädellä. Siksi tykkään pitää raipan ulkokädessä ja siksi vasta-asetuksessa käsi on jotenkin kamalan tönkön oloinen. Ratkaisu on tietenkin raipan vaihtaminen sisäkäteen, mutta sitten taas myötäasetuksesta katoaa pehmeys. Rapen kanssa olisin voinut vaikka heittää raipan poiskin, mutta lyhytaikainen ilo sekin kun pitäisi muillakin hevosilla mennä ja pitää se raippa kädessä.

Laukka oli melkeinpä helpompaa ratsastaa kuin ravi, vaikkei se mikään Rapen vahvuus luonnollisestikaan ole. Nelitahtista oli meno mutta kiireisyys puuttui tänään mikä oli ehdottoman hyvä juttu. Rapella oli hyvä yritys päällä ja se keskittyi ihan tosissaan tekemään hommia sekä kantamaankin itseään sen sijaan että olisi vain lähtenyt sutimaan etupainoisena nokalleen. Silloin kun onnistuin sovittamaan ulko- ja sisäohjan käytön myötä- ja vasta-asetuksissa yhteen sekä pitämään tässä palapelissä vielä pohkeetkin jotenkin fiksusti mukana pyöristyi Rappe laukassa aika mukavalle kaulalle. Sen verran tasapainotonta oli meno että jos lähdin huolimattomasti korjaamaan esimerkiksi omaa kroppaa pystympään tai omaa ulkolapaa taaksepäin tipahti Rappe helposti raville. Laukassakin unohduin vasta-asetuksessa liikaa roikkumaan asettavaan ohjaan ja kääntämään hevosen kaulaa mutkalle. Ope kehotti tekemään asetukset paljon pienemmin, pitämään hevosen kahden ohjan välissä ja ennen kaikkea myötäämään ja rentouttamaan ulkokättä. Näillä ohjeilla mentiin vasemmassa laukassa oikein näppäriä pätkiä. Oikeassa kierroksessa oli jotenkin hankalampaa, ja itse asiassa Rappe oli liiraamassa ympyröiltä ulkolapa edellä pois. Korjaukset kohdistettiinkin ulkolapaan ja etuosan kääntämiseen paremmin ympyrän kaarelle. Näin löytyi oikeassakin laukassa lopulta hetki jolloin Rappe hieman suoristui ja liikkui paremmassa tasapainossa tuntumalla sekä pääsin itse myötäämään avut.

Laukassa Rapella oli kova yritys tehdä parhaansa. Note to self: älä istu kasassa ja nosta jalkoja ylös, näytät tyhmältä.

Loppuun pyöreä hetki ravissa. Ratsastaja ainakin pyöristää selkää.

Vähän harmistunut olo jäi sillä Rappe vaikutti tänään oikein hyvältä ja taisinpa silti aika lailla onnistua sössimään homman. Onneksi oli parempiakin pätkiä kunhan vaan pidin järjen matkassa ja muistin sopivasti ohjasta myödätäkin. Oikea istunta varmasti myös auttaisi asiaa, mutta eivätpä ne istunnan korjaukset näemmä itsestään tule. Rapen kanssa jää yleensä sellainen olo että menisi sillä mielellään pian uudestaankin, ja näin kävi tälläkin kertaa. Tuntui kuin moni asia olisi ollut siinä ja hilkulla onnistua kunhan vaan olisin malttanut ratsastaa keskittyneemmin ja huolellisemmin.

Mainio poniotus Elmo

Sain tunnille tällä kertaa Elmon, jota olikin kiva päästä kokeilemaan muutaman kuukauden tauon jälkeen. Tässä ajassa Elmo on ehtinyt hyvin rutinoitua uuteen työhönsä ja toimii käsittääkseni nykyään oikein mukavasti monen tasoisilla ratsastajilla.

Tunti aloitettiin loivilla käyntiväistöillä pitkän sivun alusta pituushalkaisijalle oikeassa kierroksessa. Vastakkaisella pitkällä sivulla puolestaan työstettiin vasta-asetuksia. Elmo hakeutui alusta alkaen pyöreäksi kevyelle tuntumalle, mutta käynti olisi saanut olla aktiivisempaa. Jäinkin jo tässä vaiheessa turhan paljon junnaamaan pohkeella sen sijaan että olisin vaatinut ponilta selvän reaktion kaikkiin apuihin. Asetus toimi hyvin molempiin suuntiin kunhan vaan muistin pitää ulko-ohjankin riittävällä tuntumalla niin ettei koko kaula lähtenyt taipumaan asetuksen suuntaan. Väistössä Elmo tuppasi vähän jännittymään, mikä varmasti johtuu siitä etten saanut apujenkäyttöä säilyttettyä riittävän rentona vaan etenkin käsi meni helposti jännittyneeksi. Ristiaskelia mentiin, mutta sisä- ja ulkoapujen yhteensovittamisen ja ajoittamisen kanssa sai olla tarkkana jottei ulkokylki päässyt pullahtamaan liikkeen edelle ja jotta väistön aikana riitti liikettä myös eteenpäin. Parin yrityksen jälkeen saatiin jo ihan kelvollisia väistöaskeleita niin että pyöreyskin säilyi.

Samaa tehtävää jatkettiin vielä ravissa istuen väistön ajaksi harjoitusraviin ja muualla keventäen. Alkuun Elmo tahtoi jäädä jumittamaan pää ylhäällä ja selkä alhaalla, mutta kun sain ravin etenemään paremmin pohkeesta eteen liikuttiin myös ravissa mukavan pyöreänä. Väistöt olivat nyt kuitenkin huomattavasti hankalampia niin ettei kunnon ristiaskelia tahtonut löytyä vaan poni jännittyi ja kääntyi väistöyrityksissä aivan väärinpäin. Edelleen syytän omaa kykenemättömyyttäni rentoon ja pehmeään apujenkäyttöön väistöä pyytäessä. Väistöjen välillä keventäessä ope kehotti etsimään vielä aktiivisuutta liikkumiseen ja parempaa reaktiivisuutta pohkeelle. Helposti siis unohduin vain hissuttelemaan "ihan kivaa" pikkuravia vaikka enemmän olisi pitänyt pyytää. Kun sitten open kehotuksesta ratsastin raviin lisää kierroksia niin kyllähän se liike hetken aikaa tuntui kivan lennokkaalta. Sama vaihde olisi vaan pitänyt jaksaa säilyttää pidempäänkin kuin pari ympyränkierrosta. Viimeinen väistö tähän suuntaan tuotti lopulta onnistumisen niin että muutama ensimmäinen askel uralta sisään oli ihan kelvollista ristiaskellusta pyöreyden säilyessä, joten Elmo sai ansaitut kehut ja pienen käyntitauon.

Samaa väistöä tultiin vielä vasemmassa kierroksessa sekä käynnissä että ravissa. Tämä suunta vaikutti Elmolle vähemmän luontevalta, ja väistö meni helposti epämääräiseksi kylkimyyryämiseksi. Jälleen sain sovitella sisä- ja ulkoapujen yhteispeliä, mutta saatiin käynnissä sentään jokunen hyvä väistöaskel tähänkin suuntaan. Ravissa ei väistöistä oikein valmista tullut, vaan Elmo lähinnä jännittyi ja kiemurteli. Ennen väistöön lähtemistä pyrin ottamaan pienen pidätteen lähinnä istunnalla, mutta Elmolla oli tapana vastata tähän liiankin herkästi ja siirtyä käyntiin. Väistöjen ulkopuolella meno oli edelleen varsin mukavan oloista.

Laukassa työskenneltiin suoraa uraa pitkin sekä pääty-ympyröillä. Aloitettiin oikeasta kierroksesta, ja tähän suuntaan Elmo ei ollut erityisen halukas laukkaamaan. Laukkaan pääseminen oli työn ja tuskan takana, ja myös laukassa pysyminen oli vähän niin ja näin Elmon tippuessa herkästi raville. Aikamoista sähläämistä oli alkuun kun en meinannut saada ponia ylipäänsä laukkaamaan(!), mutta pikkuhiljaa sain hommaan parempaa otetta niin että laukattiin useampi ympyrä ihan sujuvasti ilman raville tippumisia, ja Elmo uskalsi nyt jo vähän pyöristyäkin kun kuski ei enää heilunut niin holtittomasti kuin laukannostoyritysissä. Ope muistutteli pitämään ylävartalon mahdollisimman hiljaa ja huomautti että Elmo jarruttelee kyllä heti jos istunnassa tekee äkkinäisiä muutoksia tai lähtee kallistumaan eteen.

Vasempaan kierrokseen Elmo nosti laukan näppärästi, ja vaikutti myös halukkaammalta ylläpitämään laukan. Laukkaa eteen aktivoidessa Elmo hakeutui taas pyöreäksi ja meno ei itse asiassa ollut lainkaan hassumman oloista vaikka joitakin raville tippumisia sattui edelleen. Takaisin laukkaan päästiin kuitenkin aina ongelmitta, ja Elmolla tuntui olevan jopa ihan oma-aloitteista imua eteenpäin. Jäin vieläkin liiaksi junnaamaan pohkeen kanssa niin että olin työntämässä ponia eteen lähes joka askeleella. Ope kehottikin jättämään Elmolle vähän enemmän vastuuta omasta liikkumisestaan ja pyrkimään vähentämään vaikuttamista siinä vaiheessa kun laukka rullasi jo ihan sujuvasti.

Loppuverryttelyssä Elmo liikkui pyöreänä ja rennon oloisena, mutta vielä olisi kaivattu lisää energiaa raviin. Tässä vaiheessa Elmo tosin vaikutti jo hieman väsyneeltä. Lähdin keventäessä helposti kallistumaan pieneen etukumaraan, ja ope muistutteli istumaan pystyssä menemättä hevosen edelle liikettä jarruttamaan. Olinkin aiemmin tunnin aikana ollut huomaavinani että Elmo liikkui parhaiten silloin kun istuin ryhdikkäästi niin että tuntui kuin olisin ollut jopa pienessä takanojassa.

Ihan putkeen eivät siis kaikki tehtävät tänään menneet, mutta tästäkin huolimatta Elmon kanssa oli todella mukava työskennellä. Vaikka väistöissä ja laukannostoissa olikin ongelmia niin kaikissa askellajeissa koettiin myös oikein hyviä hetkiä. Pienten säpsyilyjen ja pukkijekkuilun karsiuduttua pois ei voi kuin todeta että Elmohan on hurjan kiva nuori poni. Toki Elmo on taipuvainen pieneen tahmailuun, mutta pohjimmiltaan yhteistyöhaluinen ja sopivan herkkä (kunhan kuski ei unohdu hyödyttömästi jumputtamaan pohkeella) ja hakeutuu helposti liikkumaan oikein päin heti kun liikeessä on tarpeeksi aktiivisuutta. Kun Elmo vielä kaiken lisäksi on ponitädille juuri ihanteellisen kokoinenkin niin taitaapa se olla kovaa vauhtia nousemassa aivan suosikkiratsujeni listalle.