Liikaa kaikkea

Keskiviikon tunnille sain Dillen. Ratsu oli ihan mieluinen, varsinkin kun Dille jatkoi suoraan edeltävältä tunnilta eli mahdolliset liikaenergiat oli jo kulutettu pois. Tunnin aiheena oli perusjuttuja, eli pohkeenväistöjä ja siirtymisiä sekä eteen-alas-ratsastusta. Pitkien sivujen keskipisteestä ratsastettiin käynnissä voltit, ja näiden jälkeen käyntiväistöä uraa pitkin. Päätyyn tullessa siirryttiin raviin tai laukkaan, ja mentiin pääty-ympyrällä kierros tai useampi tavoitellen eteen-alas-venytystä.

Koko alkutunnin olin jokseenkin hakoteillä. Dille teki kyllä pohkeenväistöt oikein nätisti ja helposti, mutta muutoin se kuunteli apujani varsin huonosti. Kun en saanut ponilta toivottuja reaktioita enkä oikein tiennyt mitä tehdä oli ratkaisuni tehdä vähän kaikkea mutta ei mitään kunnolla. Yritin ratsastaa myös aivan liikaa kädellä ja roikuin kiinni sisäohjassa. Varsinkin laukassa kädet olivat aluksi aivan liian levottomat ja koko ratsastus yhtä sähläämistä. Istunnankin kanssa oli hakemista, sillä olisi pitänyt saada vartaloa paremmin pystyyn ja lantiota alle etenkin kevyessä ravissa, mutta samalla myös jalat pitkiksi ja alapohje vakautettua paikoilleen. Dillellä oli kammoksumani kuppisatula, ja sehän tiedetään että tällaisessa penkissä tilanne on kohdallani valitettavasti joko-tai: jos lantion ja ylävartalon korjaa paikoilleen heiluvat pohkeet, ja jos taas pohkeet vakauttaa ja painaa kantapäät alas kääntyy lantio eteenpäin ja selkä notkolle.

Oikeassa kierroksessa Dille puski ympyrällä sisäkyljelle, ja ensimmäinen ratkaisuni tähän oli sisäkäden vieminen sään yli vasemmalle. Tällä yritin siis paikkailla sitä ettei sisäpohje ollut läpi, sen sijaan että olisin ottanut nimenomaan sisäpohkeen käyttöön. Seuraava ratkaisu oli sitten oikean käden levittäminen oikealle, mikä toki vaati jo vähän enemmän sisäpohkeen käyttöäkin. Tämäkään ei kuitenkaan ollut se mitä haluttiin, vaan kädet tuli pitää paikoillaan ja ratsastaa kunnolla sisäpohkeella ilman kommervenkkejä ohjalla. Kun ylipäänsä vähensin kädellä ratsastamista ja lisäsin pohkeita alkoi Dille pikkuhiljaa ravissa ja laukassa venyttää ylälinjaa hieman oikeaan suuntaan. Olisi se saanut olla pyöreämpikin, mutta joka tapauksessa vähemmän kättä ja enemmän jalkaa -periaate vaikutti johtavan oikeansuuntaiseen kehitykseen.

Välikäyntien aikana sulattelin alkutunnin havaintoja ja open korjauksia, ja koetin lopputunnin ratsastaa kevyemmällä ja rauhallisemmalla kädellä sekä keskittyä ratkaisemaan asiat pohkeella, ei ohjalla. Näillä mietteillä vasemmassa laukassa alkoi tulla hyviäkin hetkiä. Dille nosti laukat aika säpsäkästi ja yleensä paahtoi suuremmalla höyryllä ensimmäisen puolikkaan ympyrästä, mutta tämän jälkeen se tasoittui ja pääsin ratsastamaan sitä pohkeella. Itse asiassa laukka jäi välillä melkein liikaakin paikoilleen, mutta Dille tuntui aika mukavasti kokoavan itseään takaosan päälle ja laukassa oli hyvä tahti ja pyöreys. Ohjaa piti muistaa myödätä silloin kun Dille pehmeni ja myötäsi, ja kun tämän muistin tehdä niin Dille vaikutti ihan rennolta. Olisihan se saanut varmaan enemmänkin venyttää eteen ja alas, mutta pääasia että löytyi sentään tällaista rentoutta ja pyöreyttä.

Loppuraveissa Dille oli jo huomattavasti paremmin kuulolla ja pehmeämpi, joten tunti loppui osaltani vähän kesken siinä vaiheessa kun yhteinen sävel oli viimein alkanut löytyä. Alkutunti oli kammottavaa säätämistä, mutta onneksi sentään lopulta havahduin ajattelemaan mitä pitäisi tehdä toisin ja koetin korjata ratsastusta open ohjeiden mukaisesti. Ope totesikin lopuksi, että "hyökkäsin" liikaa Dillen kimppuun, eli vähemmän olisi enemmän. Selvästi Dille menikin koko ajan paremmin sitä mukaa kun älysin keventää ratsastustani ja tehdä vähemmän kaikkea ylimääräistä. Pitääpä taas muistaa se, että hevoselle täytyy antaa myös tilaa ja rauhaa suorittaa tehtävänsä.

Rentouden ja napakkuuden tasapaino

Maastoesteiden jälkeen tehoratsastuspäivä jatkui vielä illalla vakiotunnilla (eihän sitä raaskinut peruakaan). Kieltämättä jo väsytti lähteä vielä kolmannelle kierrokselle tänään, mutta onneksi lähdin sillä tästä tulikin kiva tunti. Sain tunnille Dillen, jolla en ollutkaan ratsastanut pitkiin aikoihin.

Suurimman osan tunnista ratsastimme käynnissä ja ravissa kuviota, jossa mentiin pohkeenväistöä uralta pituushalkaisijalle ja väistön päättyessä käännettiin kentän keskeltä voltti. Lisäksi voltteja tehtiin pitkällä sivulla. Väistöissä sain ohjeeksi hidastaa etuosaa niin että etenkin ravissa Dille ehti ottaa kunnolla ristiaskeleita. Samalla kuitenkin piti säilyttää ohjasotteissa pehmeys ja rentous sen sijaan että unohduin vetämään varsinkin sisäohjasta. Melko loiviksi meidän väistöt jäivät, mutta käynnissä tuli ihan hyviäkin pätkiä. Myös volteilla piti muistaa rentous ja sisäohjan hellittäminen. Dille liikkui parhaiten harjoitusravissa, ja nimenomaan silloin kun keskityin rentouttamaan kädet ja ratsastin pohkeella ravia eteen "tuntumaa kohti" -ajatuksella. Oikeastaan koko tunnin etsiskelin sitä tasapainoa jossa hevoselta määrätietoisesti pyydetään asioita mutta samalla kuitenkin pehmeys säilyy. Välillä olin liiankin "pehmeä" ja jäin matkustelemaan, välillä taas varsinkin asettavat ohjasavut unohtuivat päälle ja rentous kärsi. Selvästikään Dillelle ei kannattanut ottaa liian vahvaa tuntumaa vaan kevyemmällä tuntumalla se liikkui rennommin ja tyytyväisemmin.

Laukassa työskenneltiin uralla ja ratsastettiin määrätyistä kohdista voltteja. Laukassa tuli vastaan istumisen vaikeus, sillä en ollut ihan sinut Dillen satulan kanssa. Dillelle oli vaihdettu käyttöön henkilökohtainen inhokkisatulani, jossa on varsin syvä ja kuppimainen istuin. Ravissa onnistuin istumaan satulassa yllättävänkin asiallisesti, mutta laukassa ilmeni tavanomaisia kuppisatulaefektejä. Valuin aina liikaa takakaarelle joka sitten kippasi istuntaa kovasti etunojaan. Ope patisteli istumaan pystyssä sekä paremmin pakaroiden päällä sen sijaan että kenotin etureisien varassa ja lantio taakse kääntyneenä. Kovalla työllä onnistuin lopulta istumaan satulassa jämäkämmin lonkkia avaten sekä lantiota eteen kääntäen, ja tällöin tuntui Dillen laukkakin paremmin pyörivältä ja helpommin ratsastettavalta. Dille teki kyllä laukassa ihan hyvää työtä vaikka ratsastaja olikin koko ajan kippaantumassa eteenpäin. Aluksi laukka kaipasi lisää aktiivisuutta sekä kaulan ja lapojen suoristamista. Ihan mukaviakin pätkiä Dille sitten esitti kun sain ulkoapuja tehostettua ja sisäkättä hengittävämmäksi, sekä pientä energian lisäystä kevyellä raipankäytöllä. Ensin arastelin käyttää raippaa laukassa peläten Dillen reagoivan siihen epätoivotulla tavalla, mutta raipan kanssa ei lopulta ollut mitään ongelmaa vaan sitä saattoi kevyesti käyttää tehostamaan pohjetta.

Tunnin parhaat hetket osuivat loppuraveihin. Vaikka laukkatyöskentelyssä oli äsken ollut pientä vääntöäkin oli Dille nyt oikein rento ja liikkui ravissa pehmeästi ja pyöreänä. Ohjaa pidentämällä se venytti hieman pidempään ja matalampaan muotoon, ja ravi oli mukavan tahdikasta. Ei tämä tunti varmaan pääosiltaan hullummin mennyt, kun hevonen oli lopussa näin rento ja pehmeä. Minulle ainakin jäi tunne että Dillen kanssa sain melko hyvin ideasta kiinni ja työskentelyssä oli jonkinlainen punainen lanka. Dille osaa kyllä olla tosi mukava ratsastaa silloin kun se on rennolla mielellä liikenteessä eikä harrasta mitään omia kuvioita, joten vihjaisin opelle että voisin mennä Dillellä mielelläni vaikka toistamiseen.

Tolkusti väistöjä

Keskiviikon tunnin ratsusta en ollut etukäteen yhtään iloinen. Sain nimittäin Dillen, ja vaikka Dille onkin periaatteessa kiva ratsastaa niin minua vaan aina jännittää sillä mennä koska Dillellä tunnetusti on välillä kaikenlaisia omia viirauksia. Nyt en ollutkaan pitkään aikaan ollut Dillen kyydissä, ja open mukaan se oli viime aikoina mennyt tunneilla todella asiallisesti. Karsinassa Dille käyttäytyi tänään oikein siivosti, vaikka joskus se on ollut hyvinkin kiukkuinen ja hankala.

Turhat jännitykset karisivat mielestäni onneksi aika nopeasti, kun ruvettiin maneesissa hommiin ja Dille tuntui menevän oikein tolkusti. Se ei lainkaan tuijotellut kulmia tai päätyjä eikä välittänyt kovassa tuulessa paukkuvasta maneesista (korvahuppu varmaan auttoi tässä), ja keskittyi hyvin käsillä oleviin tehtäviin. Ratsastimme suurimman osan tunnista pohkeenväistöjä, ensin käynnissä ja ravissa siten että pitkien sivujen alkuun tuli voltit ja tästä jatkettiin uraa pitkin pohkeenväistöä. Dille väisti käynnissä aika kivasti, ja sain istuttua keskellä satulaa kippaamatta painoa jommalle kummalle puolelle. Asetus oli se mitä käyntiväistöissä vielä vähän hienosäädettiin, ja väistöjen kautta Dille alkoi välillä keventyä etuosasta. Tärkeää olikin tarkkailla etuosan keveyttä ja ryhtiä, sillä Dillehän helposti menee kovin etupainoisena ja vähän ohjalla maaten.

Ravissa väistöt eivät onnistuneet ollenkaan näin vaivattomasti. Takaosaa oli hankala saada väistämään kunnolla, ja ajauduttiin siihen että Dille vähän jyräsi pidätettä vastaan väistöyritysten läpi. Samalla en onnistunut enää istumaan suorassa, ja siinä vaiheessa onkin aika mahdotonta saada väistöä onnistumaan kun kuski kenottaa milloin minnekin vinossa. Sain ehkä muutamia parempia väistöaskeleita onnistumaan silloin kun päästiin aloittamaan väistö kevyellä etuosalla ja läpimenneestä pidätteestä sekä siten että en saman tien päästänyt itseäni vinoon. Ravissa Dillen liikkuminen jäi joka tapauksessa turhan etupainoiseksi ja muoto matalaksi. Olisin varmaan saanut ratsastaa paljon ahkerammin kohottavia puolipidätteitä.

Tunnin loppupuolella työskenneltiin vielä laukassa. Vasemmassa kierroksessa mentiin edelleen pätkä väistöä käynnissä toisella pitkällä sivulla, ja tämän jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin ympyrät molempiin päätyihin sekä toinen pitkä sivu. Dillellä oli laukassa varsin mainio energia, mutta se ei kuitenkaan tähän suuntaan tuntunut käyvän liian raskaaksi edestä. Painoa olisi kuitenkin pitänyt saada vielä edestä taakse niin että laukka olisi tullut enemmän ylämäkeen. Pitkällä sivulla laukka pääsi leviämään turhan pitkäksi, mutta ympyröillä sitä sai paremmin kasaan. Oikeassa laukassa työskenneltiin pidempi yhtenäinen pätkä uralla ja ympyröillä. Tähän suuntaan Dille oli jotenkin huonommin hanskassa ja kävi vähän vahvaksi edestä. Aluksi oli sellainen olo että ihan joka hetki ei poni ole täysin kontrollissa ja kuulolla pidätteille, mutta sitten meno tasoittui. Oikea lapa tunki sisään, eli etuosa olisi pitänyt saada suoristettua kunnolla. Aika lailla sama juttu siis kuin Oskun kanssa sunnuntaina, mutta nyt en laukassa onnistunut tilannetta korjaamaan.

Laukan jälkeen kevennettiin loppuraveja, ja jatkoin suoristusyrityksiä oikeassa kierroksessa. Ope neuvoi että pitäisi saada nimenomaan kaulan tyvi siirtymään oikealta vasemmalle niin että kaula tulisi aidosti kahden ohjan väliin. Aikani yritettyäni sain kuin sainkin tämän tapahtumaan, vaikka taaskaan en tarkalleen osaa sanoa mikä oli se ratkaiseva juttu. Tämän jälkeen oikea lapa oli siellä missä pitikin ja asetus ja taivutus tulivat rehellisesti. Juuri niin kuin Osku sunnuntaina alkoi Dille tämän korjauksen jälkeen liikkua aivan eri tavalla, eli nyt rehellisesti ja tasaisesti pyöreänä ja edestä kevyen oloisena. Näin saatiin aivan tunnin loppuun todella mukava ja toimiva ravipätkä, ja olikin vähän harmillista lopettaa juuri siihen kun poni alkoi kulkea näin kivasti.

Dille olikin sitten ennakko-odotuksistani huolimatta oikein kiva. Niinhän se kyllä yleensä on ollut silloin kun ei vaan keksi mitään ylimääräisiä pöllöilyjä. Ehkä se on välillä ihan hyvä mennä hieman pois omalta mukavuusalueelta ja ratsastaa muillakin kuin niillä kaikkein varmimmilla turvaratsuilla.

Suoristumista ilman kyttäilyjä

Tämänkertainen ratsuni oli Dille, ja näin maneesikauden alettua ennakko-odotuksenani oli huonosti keskittyvä ja nurkkia kyttäilevä poni. Dille kuitenkin yllätti positiivisesti ja käyttäytyi tänään kuin "normaalit" hevoset tuijottelematta maneesin päätyjä lainkaan ja keskittyen käsillä oleviin tehtäviin. Korvahuppu (pari numeroa liian iso sellainen) oli päässä, mikä saattoi auttaa asiaa. Kyttäilytaipumustaan lukuunottamattahan Dille on mukava ratsu, joten tunnista tulikin sitten oikein kiva.

Ohjelma oli pitkälti sama kuin sunnuntaina eli voltteja, etuosan hallintaa ja suoristamista. Käynnissä mentiin myös vähän loivaa avotaivutusta uralla. Aloitettiin työskentely oikeassa kierroksessa, joka oli haastavampi suunta Dillen pyrkiessä voimakkaasti pullauttamaan oikeaa lapaa volteilla sisään. Oikealle asettamalla sekä huolellisella sisäpohkeen ratsastamisella sain oikeaa lapaa parempaan kontrolliin, joskin samalla oli tärkeää huolehtia myös ulkopohkeella voltille kääntämisestä. Ulko- ja sisäpuolen apujen kanssa sai tosissaan tasapainotella, mutta ainakin hetkellisesti tuli tunne suorana kahdella ohjalla liikkuvasta hevosesta. Oikean puolen notkistelu oli kuitenkin nyt vähän helpompaa kuin kesällä jolloin Dille oli vielä jäykempi. Nyt poni oli ihan yhteistyöhaluinen ja kuulolla, tosin käynnissä jäi aktiivisuus kovin puutteelliseksi. Avotaivutus oikealle oli suhteellisen helppo ratsastaa kun Dille oli automaattisesti tarjoamassa etuosaa oikealle. Takaosa kuitenkin liirasi helposti liikaa vasemmalle, joten sitä sai ulkopohkeella vahtia.

Ravissa jatkettiin samoja voltteja oikealle. Dille liikkui enimmäkseen kohtalaisen pyöreänä, tosin pyrki turhankin matalaksi ja roikkumaan ohjalla. Ope varoittelikin liian syvästä muodosta, ja yritin kohottaa Dilleä vähän ryhdikkäämmäksi. Tuntuma oli aika raskas ja oman keskikropan sai pitää napakkana jottei Dille vetänyt mukanaan etukumaraan. Mukavanoloisia hetkiä olivat ne jolloin etuosa vähän keveni ja ryhdistyi ja sisäohjasta pääsi asetukseen myötäämään. Oikea puoli alkoi olla suhteellisen hyvin kontrollissa niin ettei lapa tunkenut volteilla sisään ja asetuskin onnistui, mutta kuten ope huomautti olisi vasempaan kylkeen kaivattu vielä parempaa venymistä. Ohjeena oli pyytää vasemmalla pohkeella vasenta takajalkaa aktiivisemmaksi ja venymään pidempään askeleeseen.

Vasen kierros oli helpompi ja mukavampi ratsastaa. Avotaivutus käynnissä tosin oli hankalampi näin päin, ja ratsastinkin jonkin verran myös vastasulkutaivutusta jotta sain takaosan pysymään uralla ja vasenta kylkeä avattua. Volteilla suoruutta oli kätevä kontrolloida ulkoavuilla, ja ravissa Dille pyöristyi nättiin raamiin sekä liikkui nyt edestä kevyempänä. Monin paikoin pyrin ratsastamaan pientä vasta-asetusta jotta sain ulkolavan kunnolla hallintaan. Ope varoitteli jossain vaiheessa jo liian voimakkaasta ulko-ohjasta jottei sisälapa pääsisi pullahtamaan karkuun. Joka tapauksessa ravityöskentelyn lopulla Dille liikkui mukavasti apujen välissä ja asetusta oli helppo vaihdella suuntaan ja toiseen.

Laukkaa työstettiin kahden ratsukon ympyröillä aloittaen oikeasta kierroksesta. Oikeassa laukassa Dille jäi jäykän oloiseksi, ja tuntuma oli kovin raskas. Nyt kaaduttiin aika paljon oikeaa pohjetta vasten niin että laukkaympyrä tahtoi pienentyä jatkuvasti. Niinpä jäätiin sille asteelle että yritin jatkuvasti junnata asetusta oikealle ja oikeaa pohjetta läpi. Laukattiin melko pitkä pätkä, ja vihdoin loppua kohti Dille alkoi aavistuksen keventyä ja hetkittäin myödätä niskasta, mutta samanlaista suoruutta ja letkeyttä ei löytynyt kuin ravissa. Taisin syyllistyä liialliseen sisäohjassa roikkumiseen niin että kaula ei aina pysynyt suorana. Sen sijaan että Dille olisi liikkunut ulkoapujen tuella mentiin nyt voimakkaasti sisäpuolen apuihin nojaten, joten luonnollisestikaan ei homma oikein toiminut.

Vasemmassa laukassa meno oli huomattavasti sujuvampaa. Aluksi Dille oli vähän kiireisen ja jännittyneen oloinen, mutta kun käänsin pari pienempää volttia malttoi se rentoutua tuntumalle ja alkaa kantaa itseään. Laukka alkoi tuntua mukavan toimivalta Dillen liikkuessa tasaisen pyöreänä mutta kevyenä ja ohjalla roikkumatta. Kiireisyys hävisi, mutta nyt olisi kaivattu vähän lisää aktiivisuutta takaosaan. Raipalla ei oikein passannut aktivoida sillä heti meinasi tulla pientä pukkia. Ope muistutteli vielä kääntämään lantiota vartalon alle laukan mukana, ja mielestäni istuntaan löytyi laukassa hyvä ote niin että pystyin istumaan satulassa tiiviisti ja hiljaa mutta lantiosta liikkeeseen luontevasti mukautuen. Tältä sen varmaan pitäisi aina tuntua! Dillellä oli lievää tunkua ympyrältä ulos, ja jäin huomaamattani vähän liikaa kiinni sisäohjaan. Ope kehottikin myötäämään sisäkädellä oikein reilusti ja ohjan jopa löysäksi. Tätä kautta sain Dillen vielä paremmin ulko-ohjan tuelle ja suoraksi.

Loppuraveissa yritettiin houkutella Dilleä venyttämään eteen ja alas. Ohjeena oli työntää ohjaa pidemmäksi, ratsastaa pohkeesta ravia eteen sekä huolehtia edelleen suoruudesta ulkopohkeella. Ohja taisi mennä vähän turhankin löysäksi ja tuntuma kadota sillä Dille ei oikein lähtenyt ohjan perässä venyttämään. Hetkittäisiä oikeansuuntaisia venytyksiä pyöreällä kaulalla kuitenkin nähtiin kun pyysin ulkopohkeella etuosaa suoristumaan aina uudelleen ja uudelleen.

Tunnista jäi enimmäkseen hyvä mieli, sillä etenkin vasempaan kierrokseen meno oli välillä oikein toimivaa ja mukavaa. Oikealle jäi enemmän haasteita, mutta joka tapauksessa olimme sekä minä että Dille monin paikoin oikeilla jäljillä. Voi kun Dille jaksaisi aina olla näin hyvin kuulolla ja tehtäviin keskittynyt, ja voi kun omat istuntapalikat loksahtaisivat usemminkin paikoilleen niin kuin tänään vasemmalle laukatessa kävi.

Sama jumppa eri ponilla

Tänään etsiskeltiin taas notkeutta ja letkeyttä yhden lomaltapalaajaponin eli Dillen kanssa. Pienestä sateesta huolimatta ratsastettiin ulkona. Ohjelma oli pitkälti sama kuin sunnuntaina, eli ympyröillä molempiin suuntiin taivuttelua ja takaosan väistätystä ympyrältä ulospäin. Lisäksi pyrittiin ratsastamaan temponvaihteluja sekä vaihtelemaan myös hevosen muotoa pidemmäksi ja lyhyemmäksi.

Alkuun Dillellä oli vähän keskittymisongelmia, ja avuille ei oikein saanut reaktiota kun poni vaan katseli ulkomaailman tapahtumia ja mateli hitaasti ja jäykästi eteenpäin. Lahjakkaasti kyllä lähdinkin Dilleä avuille kuurouttamaan heti alusta alkaen jatkuvalla pohkeilla kaivamisella ja epämääräisellä ohjalla nyhräämisellä. Ravissa Dille alkoi keskittyä paremmin ja omasta puolestani sain turhaa vaikuttamista hieman vähennettyä. Oikealle puksuteltiin kylki ja lapa edellä sisälle nojaten ja ulos asettuen, vasemmalle taas yliasettuen ja ulkolapa ulos pullahtaneena. Vasemmalle suoristusta oli kuitenkin helpompi työstää, ja ope vinkkasi että kannattaa vähän painaa ulko-ohjaa kaulaa vasten estämään etuosan karkaamista ulos. Raviin ei aluksi tahtonut löytyä energiaa eikä pohkeelle saanut oikein mitään reaktiota, mutta lämmitessään Dille alkoi liikkua aktiivisemmin ja pohkeeseen vastaten jolloin meno rupesi olemaan jo vähän pyöreämpääkin. Kun open muistutuksesta vielä suoristin ylävartaloa pystympään pois etukenosta niin Dillekin tuntui ottavan saman tien painoa taaksepäin ja liikkuvan kevyemmällä etuosalla. Raviverryttelyn loppupuolella meno alkoikin tuntua ihan kohtuullisen hyvältä kun ravissa oli jo energiaa ja hoksasin että vasempaan kierrokseen saa ponia hyvin suoristettua pienellä vasta-asetuksella. Vasta-asetus ja sen myötä hieman elävä ulko-ohja auttoi myös saamaan oikean ohjan tuntumaa kevyemmäksi, kun taas muutoin Dille roikkui oikean ohjan varassa hyvinkin raskaasti.

Tunnin loppupuoli mentiin kahden ratsukon ympyröillä ratsastaen käynnissä ja ravissa vuoroin takaosaa väistättäen ja vuoroin eteenpäin askelta venyttäen. Laukassa oli tehtävänantona pidentää askelta kevyessä istunnassa sekä lyhentää satulassa istuen. Väistöt olivat aika jähmeitä, poikitus jäi kovin loivaksi ja koko homma kaatui siihen että käyntiväistöissä jännitin itseni satulassa ihan suolapatsaaksi. Mitä enemmän yritin "rentoutua" sitä tönkömmäksi lopulta vain jumiuduin, joten ei ihme että myös Dille oli ihan sahapukki. Oikealle tosin ehdittiin mennä väistöjä ympyrällä myös ravissa, mikä sujuikin hieman paremmin ja vähemmällä jännityksellä. Raviväistöjen kautta Dille alkoi suoristua niin ettei oikea lapa enää puskenut sisäänpäin, ja ihan pyöreänäkin liikuttiin joskin melko matalana ja etupainoisena. Taas oli vaikeuksia muistaa jättää poni rauhaan avuilta silloin kun se liikkui hyvin ja näin palkita sitä toivotunlaisesta työskentelystä.

Laukka lähti liikkeelle aika tahmeasti ja ponnettomasti pohkeen takana. Jonkin aikaa ympyrällä laukattuamme liike lähti kuitenkin rullaamaan ja Dille innostui laukkaamaan aktiivisemmin eteen. Kovin etupainoista oli meno, Dille kyllä oli kaulasta pyöreänä mutta turpa varmaan polvissa asti ja takuulla kuolaimen takana. Ohjalla tuntui olevan 20 kg painoa ja ponin päätä sai kannatella ihan tosissaan. Laukan ratsastus eteen onnistui, mutta lyhentäminen ei ja seurauksena vähänkään radikaalimmista lyhennysyrityksistä oli raville tippuminen. Kyselin välikäynnin aikana opelta mitä oikein pitäisi tehdä kun Dille makaa laukassa ohjalla näin raskaasti, ja vastauksena oli että jokin muutos tasaiseen eteenpäin puksutukseen: takajalkoja nopeammaksi, pienempää volttia, asetusta ulospäin.

Kun sitten laukattiin vielä vasempaan kierrokseen lähdettiin hakemaan Dilleen ryhtiä pienemmällä voltilla, jolle tosin ei kääntyminen meinannut ensin onnistua kun liirattiin vaan kylkimyyryä ulospäin. Kun ulkoavut alkoivat toimia paremmin ja sain ponin voltille tuntui etuosakin heti hieman kevenevän. Ope muistutteli vielä pitämään käden kevyempänä ja pehmeämpänä. Toinen kikka olikin sitten jo alkuverkassa hyväksi havaitsemani vasta-asetus ulos oikealle, mikä isolle ympyrälle palattuamme auttoi keventämään ulko-ohjan tuntumaa. Muutamia askeleita kerrallaan laukka alkoi jo tuntua siltä kuin pitääkin, eli etuosa keveni ja ryhdistäytyi ylöspäin ja ehkä se takaosakin tuli edes hieman paremmin alle. Pieni onnistuminen siis vielä tähän tunnin loppuun.

Tunnin päätteeksi yhteenvetoni oli että Dillen ollessa näinkin reagoimaton jään epähuomiossa junttaamaan pohkeella aivan liikaa ja ratsastamaan liian kovalla kädellä. Turha vaikuttaminen pitäisi saada pois, ja ehkä tuntuma olisi myös Dillen puolelta kevyempi jos käden saisi ensin kevyemmäksi. Tuskin tällainen ohjassa roikkuminen on hevoselle kovin miellyttävää. Kuten ope totesi, väistöt olisivat erinomainen liike takaosan liikkeen avaamiseksi sekä lapojen suoristamiseksi, mutta tälla lailla hammasta purren suoritettuna tuskin palvelevat tarkoitustaan. Dilleä tässä olen kovasti syytellyt jäykäksi ja vinoksi, mutta taitaapa sama kuvaus osua vähintään yhtä hyvin itseeni ratsastajana.

Tuijottelua ja hiippailua

Keskiviikkoiltana sai taas huhkia satulassa ihan kunnon rupeaman, sillä ennen illan kouluratakurssia oli ohjelmassa ensin normaali vakiotunti. Koulua oli aiheena tälläkin tunnilla ja ratsuna tällä kertaa Dille. Harjoitukset olivat jotakuinkin samat kuin sunnuntaina eli sulkutaivutusta toisella pitkällä sivulla, ja toisella pitkällä sivulla puolestaan oli tarkoitus ratsastaa voltit alkuun ja loppuun sekä hieman askeleen pidennystä uralla.

Vaikka yhteistyö Dillen kanssa sujui muutama viikko sitten ihan mukavastikin oli tänään meno harmillisen takkuisaa. Dille oli tänään kovin hidas ellei suorastaan kuuro pohkeelle ja hiippaili eteenpäin sekä käynnissä että ravissa varsin tahmeasti. Ehkä osasyy tähän oli se että Dilleä kiinnostivat työntekoa enemmän kentän ulkopuoliset ilmiöt kuten poneja syöttelemässä olevat lapset, kissat, katsojat ja ties mitkä pienet vihreät miehet joita se kyttäili silmät tapillaan. Mitään säpsymistä ei esiintynyt, mutta ei ihme jos eivät ratsastajan viestit oikein löytäneet perille ponin tiiraillessa korvat pystyssä ihan toisaalle. Ponin ollessa täysin pohkeen takana ei tietysti mikään muukaan ottanut sujuakseen. Onneksi sentään välillä Dille malttoi keskittyä käsillä oleviin tehtäviinkin, ja volteilla asetuksen kautta löytyi vähän pyöreyttäkin. Liikkeen aktiivisuus vaan oli totaalisen kadoksissa niin ettei meno kovin hienoa ollut vaikka kaula kaarelle välillä tulikin. Ope kehotti aktivoimaan Dilleä naputtelemalla kevyesti raipalla pohkeen taakse, mutta tämäkin oli vähän ongelmallista sillä Dillen satulan alla oleva lampaankarva peitti ponin kyljet niin tehokkaasti ettei raipalla kylkeen kutittelu onnistunut kuin irrottamalla käsi ohjasta. Tämä nyt tietysti on enempi vähempi tekosyy sille että jäin junnaamaan pohkeella ja annoin ponin hiippailla sen sijaan että olisin tehokkaammin kertonut sille että pohkeesta kuuluu reagoida eteen.

Sulkutaivutukset käynnissä onnistuivat kuitenkin yllättävän hyvin. Oikeaan kierrokseen oli aluksi hankalampaa eikä minkäänlaista poikitusta meinannut löytyä, mutta parin toiston jälkeen sain Dillen hoksaamaan homman idean ja väistämään takaosaa uran sisäpuolelle. Tämän jälkeen oli sitten helpompi kontrolloida etuosaa ja asetusta otsa menosuuntaan, ja ainakin muutama askel kerrallaan mentiin ihan kelvollista sulkutaivutusta. Ravissa ei tähän suuntaan tullut sulkutaivutuksesta yhtään mitään, vaan liike oli meille ratsukkona selvästi liian hankala. Takaosa ei ehtinyt poikittaa Dillen vain humputellessa päättäväisesti eteenpäin enkä voinut välttää koko istunnan jännittymistä yrittäessäni jotain väistöä saada nyhjättyä aikaiseksi. Vasen kierros oli huomattavasti helpompi ja sulkutaivutusta onnistuttiin ravissakin tekemään aina pari askelta kerrallaan ihan onnistuneesti. Niksi tähän oli ratsastaa sivun alkuun voltti ja tältä uralle palatessa jättää takaosa uran sisäpuolelle. Parin askeleen jälkeen luisuttiin helposti takaisin uraa kohti ja poikitus väheni, ja ope neuvoikin ottamaan voltin myös pitkän sivun keskelle jotta pääsisin siltä palatessa takaisin hyvään sulkutaivutukseen.

Lopuksi työskenneltiin laukassa uralla sekä volteilla. Vasemmassa laukassa meno oli ihan toimivaa, energia oli mielestäni parempi kuin ravissa ja Dille hakeutui pyöreäksi ja edestä kevyeksi sekä yritti kootakin itseään. Ope vaan varoitteli ettei laukka tulisi liian kootuksi ja pakettiin, sillä sitten Dille ei enää oikein jaksanut kantaa itseään vaan hidastui ja alkoi tippuilla raville. Volteilla vaadittiin aika napakoita pohkeita laukan rullaavuuden ylläpitämiseksi, mutta hienosti Dille kyllä teki hommia laukan kantamiseksi ja takaosan alle ottamiseksi. Harmi vaan että vasen ja oikea laukka olivat tällä kertaa kuin yö ja päivä niin että kierroksen vaihtuessa Dillen laukasta katosi kaikki energia, pyörivyys ja takaosan hyvä työskentely. Oikea laukka oli hyvinkin jäykän ja jännittyneen oloista, ja Dille töpötteli menemään lyhyellä tökkivällä askeleella pää ylhäällä. Kentän ulkopuolisen elämän tuijottelu tuli tässä kohtaa taas mukaan kuvioihin. Oikean laukan nostaminenkin oli paljon vaikeampaa aivan kuin Dille ei oikealle olisi ylipäänsä halunnut laukata. Johtuuko tämä sitten pelkästään oman ratsastukseni puutteista vain onko taustalla jotain jumia ponin kropassa? Vielä muutama viikko sitten myös oikea laukka toimi oikein mukavasti.

Laukkatyöskentelyn ansiosta Dillen moottori sentään lähti jo hieman käyntiin niin että loppuverryttelyssä ravattiin paremmalla aktiivisuudella ja pohkeeseen reagoiden. Tästä tilanteesta olikin helpompi ratsastaa ponia rennoksi ja pyöreäksi pohkeella kohti tuntumaa, joten oikeastaan työskentelyn olisi voinut vasta aloittaa tästä hetkestä. Jos siis jotain positiivista pitää tästä ei niin putkeen sujuneesta tunnista löytää niin ainakin meno oli tunnin lopussa parempaa kuin alussa. Ehkäpä tosiaan Dillellä oli tänään vähän huonompi päivä jolloin kaikki muu kiinnosti kouluratsastuskuvioita enemmän, ja tässä vaiheessa kesää taitavat jo hyönteisetkin viedä herkkis-Dillen huomiota saaden sen ärsyyntyneeseen ja työhaluttomaan mielentilaan. Ihmettelen vaan mitä oikealle laukalle oli tapahtunut, vai johtuiko sen pyörimättömyys pelkästään ulkopuolisten tapahtumien kyttäilystä ja keskittymättömyydestä. Tuhannen taalan kysymys tässä kohtaa on tietysti se miten saisin Dillen mielenkiinnon palautettua käsillä oleviin tehtäviin silloin kun se vain tahtoisi jännittyä ja tuijotella samalla avuille kuuroutuen.

Onnistunut uusintayritys

Oli varmaan täysin älyvapaa idea tunkea mukaan ylimääräiselle tunnille päivänä jolloin lämpötila paukkui lähes 30 asteessa, mutta kannatti mennä kuitenkin. Tunnilla oli kaikkiaan vain kuusi ratsukkoa, ja pääsin jatkamaan heti tuoreeltaan Dillen kanssa työskentelyä. Vaikka eilinen tunti loppujen lopuksi sujuikin ihan kohtalaisen mukavasti jäi oma sähläämiseni harmittamaan siinä määrin että oli ehdottoman hyvä päästä yrittämään saman tien uudestaan.

Tänään ohjelmassa oli etu- ja takaosakäännöksiin johdatteleva tehtävä jossa ympyrää pienentäen ja samalla takaosaa ulos/sisään väistättäen pyrittiin pikkuhiljaa kohti etu/takaosakäännösmäistä liikettä. Jakaannuttiin työksentelemään kahden ratsukon ympyröille, joilla vuorotellen toinen teki väistötehtävää keskellä ja toinen työsti ravia isommalla ympyrällä. Aloituskierros oli oikea ja väistätettiin oikealla pohkeella takaosaa ulos samalla etuosaa pienemmälle ja pienemmälle ympyrälle kääntäen. Tähän suuntaan Dille kyllä väisti pohjetta melko näppärästi, mutta etuosa ei alkuun ollut ihan hallinnassa vaan tahtoi karata liikkeestä. Tuntumaa oli tehtävän aikana hankala pitää pehmeänä, ja seurauksena olikin vähän jännittynyt ja väärinpäin kulkeva poni. Asetus oikealle ei myöskään ollut vielä tässä vaiheessa lainkaan läpi. Ope sai muistutella että oikean käden tehtävä käännoksessä on vain asettaa ja tarvittaessa johtaa etuosaa, sillä taas oli sisäkäsi vähän väliä tekemässä ylimääräisiä ohjasotteita. Kunhan sain väistöjen välillä ratsastettua asetusta läpi ja Dille alkoi tätä kautta myödätä niskasta tuli väistöissä/käännöksissä etuosa pikkuhiljaa paremmin hallintaan ja aina pari askelta kerrallaan saatiin ihan pätevää takaosan väistöä etuosan ympäri.

Väistötehtävän aloitus oli aika nihkeää ja jännittynyttä.

Pikkuhiljaa tehtävä alkoi sujua paremmin ja takaosa väistää etuosan ympäri.

Isommalla ympyrällä ravatessa yritin pitää eiliset opit mielessä asetusta oikealle pyytäessäni sekä vasempaan kierrokseen ulkolapaa kontrolliin etsiessäni. Ihan samoilla nikseillä homma lähtikin toimimaan, eli kärsivällisellä asettamisella ja myötäyksen palkitsemisella oikeassa kierroksessa sekä topakoilla ulkoavuilla vasemmassa kierroksessa. Yritin keskittyä myös parempaan apujen rauhoittamiseen ponin liikkuessa hyvin ja pyöreänä. Pohkeella kyllä sai muistutella näissäkin hetkissä jottei ravin energia ihan hiipunut.

Takaosan väistätys vasemmalla pohkeella oikealle oli odotetusti hankalampaa kuin päinvastaiseen suuntaan, ja edelleen tuli niin käteen, pohkeeseen kuin istuntaankin liikaan jännitystä. Olin kuitenkin iloisesti yllättynyt siitä että tähänkin suuntaan saatiin joitakin askeleita ihan onnistunutta väistöä etuosan ympäri, jopa niin että Dille myötäsi liikeessä niskastaan ja pyöristyi tuntumalle.

Ravissa koettiin ihan mukavia hetkiä heti kun asetus oikealle alkoi toimia.

Aina yhtä lysyssä.

Tunnin loppupuolisko mentiinkin sitten tehtävän takaosakäännösversiota eli takaosan väistätystä voltilla sisään ja tästä pikkuhiljaa etuosan kääntämistä muutamia askeleita takaosan ympäri. Isolla ympyrällä puolestaan työstettiin laukkaa. Aloitettiin taas oikealle, joka oli nyt vaikeampi suunta vasemman pohkeen ollessa väistättävä pohje. Aluksi yritin tehdä tehtävästä liian vaikean menemällä saman tien ihan pienelle voltille, mutta kun ope ohjasi ratsastamaan väistöä hieman isommalle ympyrälle alkoi ihan kelvollisia ristiaskeleita löytyäkin. Sisäpohje tosin työntyi taas ainakin puoli metriä liian eteen, mikä videollakin näkyy hyvin selvästi. Ei ehkä kovin pitkälle päästy varsinaisen takaosakäännöksen suhteen vaan jäätiin väistön/sulkutaivutuksen asteelle, mutta pääasia että tosiaan onnistuneita väistöaskeleita saatiin tähän molemmille hankalaan suuntaan. Hetkittäin löytyi väistössä jopa pyöreyttä. Takaosakäännöstehtävä vasempaan kierrokseen puolestaan oli mielestäni päivän onnistunein väistöversio, sillä pääsin nyt ratsastamaan hieman kevyemmin avuin ja Dille väisti rentona ja kuuliaisesti. Taisipa siinä olla joku askel jo ihan kääntymistä takaosan ympärikin.

Oikean pohkeen väistöä / takaosakäännöstä vasemmalle.

Tässä näyttäisi olevan ihan oikeaa ideaa takaosakäännöksen suuntaan.

Laukassa Dille teki eilisen tapaan todella hienosti töitä ja hakeutui pyöreäksi kun vaan sitä vähänkään pyysin. Luulen että Dillellä on vielä hieman rajoittunut kyky kantaa itseään niin että sen yrittäessä laukassa pyöristyä ja koota meinaa liike helposti hidastua. Pohkeella saikin olla hyvin topakasti kannustamassa aktiivisen liikkeen ylläpitoon. Helppo ja mukava oli kuitenkin laukkaa ratsastaa ponin pyrkiessä tekemään asiat ihan oikein. Ope kehotti jättämään Dillelle vähän enemmän omaa vastuuta liikkumisestaan niin etten koko ajan varmistele muotoa sisäkädellä siinä vaiheessa kun jo rentona ja pyöreänä mennään. Tuntuma siis tasaisena hiljaa ja ulkopohje vaan ylläpitämässä laukan pyörivyyttä eteen.

Laukassa Dille meni tänäänkin hienosti.

Ravattiin vielä pieni hetki loppuverryttelyksi, ja tässä sai hetken aikaa taas etsiä uudestaan oikeita nappeja mutta niiden löytyessä liikkui Dille ravissakin oikein mukavasti. Asetus oikealle toimi hyvin ja poni oli kahden pohkeen ja ohjan välissä ihan eri malliin kuin alkutunnista. Opeltakin tuli kehuja nätistä menosta. Ylipäänsä olimme kuulemma onnistuneet tänään hyvin. Olin itse samaa mieltä ja totesin että siinä missä eilen esitimme hyviä pätkiä oli tänään näitä hyviä pätkiä enemmän. Mielestäni onnistuin myös hieman vähentämään ylimääräistä häsläystä ja ratsastamaan eilistä keskittyneemmin ja paremmin ajatuksen kanssa. Siinä mielessä tavoitteessani osaksi onnistuin, vaikken tietenkään vielä kaikkia älyttömyyksiä pystynytkään karsimaan.

Loppuminuuttien ravityöskentelyä.

Vaikeinta on olla tekemättä mitään

Kävipä huono tuuri kevään viimeisten kisojen kanssa, sillä juuri kisaviikonlopun ajan olivat flunssan aiheuttama väsymys ja lihassärky niin voimakkaita että oli pakko laittaa itselleen parin päivän totaalinen urheilukielto. Vaan onneksi pääsin nyt jo takaisin satulaan ja intoa puhkuen sinne pienen tauon jälkeen palasinkin. En vaan alkuun ollut kovin innoissani päivän ratsustani, sillä sain Dillen joka ei maneesipöhköilyjensä vuoksi ole ollut viime aikoina suosikkilistallani. Tämä osoittautui kuitenkin aivan liian negatiiviseksi ennakkoasenteeksi, sillä kentällä poni meni oikein kivasti.

Päivän teemana oli löytää hevosiin pyöreyttä sekä hieman lyhyempää ja kootumpaa liikkumista. Tätä tavoiteltiin käynnissä ratsastettujen avo- ja sulkutaivutusten kautta. Kuviona olikin lähes koko tunnin ajan avo- tai sulkutaivutusta käynnissä pitkillä sivuilla sekä ravia ja laukkaa päädyissä ympyröillä. Dille oli alkuun aika jähmeän ja tahmean oloinen, ei vastannut kunnolla pohkeesta eteen, tunki voimakkaasti oikeaa sisäpohjetta vasten eikä asettunut oikealle pätkääkään. Tässä tilanteessa ajauduin ratsastamaan aivan käsittämättömän väärällä ja huonolla periaatteella eli koko ajan pohkeella ja ohjalla jotain päämäärättömästi nyhjäten. Keskittyminen, järki ja rentous oli omasta tekemisestä täysin hukassa. Avotaivutusten ratsastaminen käynnistyi näillä eväillä, joten ei ihme jos alku oli takkuisaa. Ope kehottikin ratsastamaan avot pyytäen ponilta vain yhtä asiaa kerrallaan sen sijaan että häslää vähän kaikkea yhtä aikaa. Jälkeenpäin ihan hävettää miten ratsastinkaan varsinkin alkutunnin niin käsittämättömän huonosti. Silloinkin kun kuvittelin istuvani ihan hiljaa olivat pohje ja käsi tiedostamattani koko ajan tekemässä jotain pientä.

Avotaivutusyritykset oikealle näyttivät pääsääntöisesti tältä. Sisäkäsi vetää, pohje jännittyy ylös.

Apujen rauhoittamisen lisäksi ope korjasi kääntämään omaa rintakehää enemmän oikealle avotaivutuksen suuntaan. Alkuun tämä meni vähän överiksi niin että Dille lähti haahuilemaan kentän keskustaa kohden, mutta pienellä tunnustelulla löytyi jokseenkin sopiva keskitie siihen kuinka paljon oikealle kannatti kääntyä. Välillä tosin kehonhallinta petti siinä määrin että lähdinkin epähuomiossa vetämään oikeaa kylkeä ihan kasaan. Dillellä oli kyllä avotaivutuksissa ihan yritystä, ratsastajan ohjeet vaan taisivat olla kovin epäselvät.

Hyvällä mielikuvituksella tästä ehkä näkee että loivaa avotaivutusta yritetään mennä.

Ravissa homma toimi luontevammin kuin käynnissä, osasyynä tähän varmaan se etten ehtinyt ihan yhtä paljon säätää ylimääräisiä näperryksiä joka askeleella. Johtuneeko kuumasta säästä mutta Dille ei liikkunut mitenkään erityisen reippaasti ja ennemmin sai olla pyytämässä raviin lisää energiaa kuin jarruttelemassa. Ravi oli kuitenkin pehmeän oloista ja kuvittelin istuvani siedettävän nätisti, mutta videot paljastavat että kyllä vaan harjoitusravissa yläkroppa hytkyy liikaa, kädet elävät liikaa ja pohkeetkin vispaavat. Lonkat ei siis olleet kunnolla auki vaikka poni olikin nyt sen verran kapea että periaatteessa olisi pitänyt päästä istumaan ongelmitta ympäri. Tässä ei nyt siis toimi samat selittelyt kuin Jussi-tankkerin selässä heiluessani.

Raviympyröillä jatkettiin oikealle asettumisen työstämistä. Aika hurjan vinohan Dille on, joten ihan helpolla ei asetus irronnut, ja poni roikkui sisäohjan varassa varsin raskaasti. Vetokilpailua ei ihan täysin vältetty, vaikka ope muistuttelikin että asetukseen ei saa tulla taaksevetoa. Toisaalta sain myös kehotuksen pitää oikean käden melko lähellä säkää ja varoa liiallista sivulle levittämistä. Yritin keskittyä asetuksen pitämiseen sitkeästi ja myötäämiseen oikealla hetkellä, ja ponin ollessa ohjalla näin raskas oli myötäys sen puolelta itse asiassa varsin helppo huomata. Pikkuhiljaa myötäyksiä alkoikin tulla ja näin pääsin myös itse myötäämään ja keventämään kättä. Asetuksen mennessä läpi Dille pyöristyi ja tuntui liikkuvan välillä aika mukavastikin. Asetusta sai pyytää aina uudestaan ja uudestaan, mutta Dille antoi aika selkeää palautetta niin että mikäli onnistuin myötäyksen ajoittamaan oikein oli palkintona pyöreänä ja rentona liikuva poni, kun taas unohtuessani sisäohjaan roikumaan ponin myödättyä oli tuloksena Dillen jännittyminen.

Oikeassa kierroksessa oli sisäohjassa vetokilpailun makua.

Vasemmassa kierroksessa ongelma oli päinvastainen, eli Dille olisi halunnut vetää kaulan sisäohjan perässä ihan linkkuun ja pullauttaa ulkolavan teille tietymättömille. Nyt tarvittiin vahvaa ulkopohjetta kääntämään etuosaa ympyrän uralle sekä jämäkkää ulko-ohjaa. Ope muistutteli pitämään oikealta oman "lapatuen" jotta myös ponin ulkolapa olisi paremmin tuettu ja hallinnassa. Vinkkinä etuosan kontrollointiin oli ulko-ohjan painaminen kaulaa vasten avittamaan etuosan kääntämistä. Ulkoapuihin keskittyminen tuotti kuitenkin tulosta niin että vähitellen Dille alkoi suoristua ja ulkolapa löytyä paikoilleen. Tätä kautta löytyi heti mukavasti pyöreyttäkin ja meno tuntui selkään jo varsin mukiinmenevältä. Ponin liikkuessa hyvin olisi kuitenkin apujenkäyttöä saanut rauhoittaa vielä lisää ja jättää etenkin sisäkädellä säätämisen pois. Taas oli varmaan 70% turhasta tekemisestä sellaista josta en itse edes ollut tietoinen, eli käsillä ja jaloilla on vaan kummasti ihan oma elämänsä. 

Vaihdettiin pikkuhiljaa avotaivutukset sulkutaivutuksiin ja ravityöskentely ympyröillä laukkatyöskentelyyn. Kierros oli ensin oikea, mihin suuntaan sulkutaivutus oli meille haastellisempaa. Samoja ongelmia oli kuin avotaivutuksissakin, eli epämääräiset ja päällekkäiset avut sekä oma rentouden puute. Sain kyllä Dillen väistämään takaosaa uralta sisään, mutta oikealle taipuminen samanaikaisesti oli haastellisempaa ja rentous ja pyöreys loistivat poissaolollaan. Oikealla sisäpohkeella oli tuttu taipumuksensa työntyä sulkutaivutuksessa aivan eteen ulkopohkeen lentäessä puolestaan liian taakse, ja näin tietysti istuntakin meni ihan vänkkyrään kinttujen ollessa jotakuinkin aitajuoksijan asennossa.

Hyvä esimerkki siitä mitä sisä- ja ulkopohkeelle tapahtuu sulkutaivutusyrityksessä...

Laukannostot käynnistä olivat paria notkahdusta lukuunottamatta varsin napakoita. Laukassa koettiin tunnin parhaat hetket, sillä ei tarvittu kuin hieman pohkeesta ohjaa kohti aktivointia ja pieni asetus niin Dille lähti hakeutumaan hienosti pyöreäksi. Välillä vaan meinasi painua edestä liian matalaksi, joten ulko-ohjalla sai olla kohottelemassa etuosaa. Oikea laukka oli hitusen tönkköä ja ope olisi kaivannut askeleeseen vähän lisää pyörivyyttä. Dille kuitenkin hienosti tarjosi ihan oikeita asioita eli selkää ja niskaa pyöreäksi alta pois kiirehtimättä, ja tuntui että poni yritti työskennellä takaosallaankin ihan asiaankuuluvasti. Itse sain keskittyä lähinnä mahdollisimman vakaaseen tuntumaan ja tukeen etenkin ulkoohjalla sekä energian säilyttämiseen pohkeella.

Vasempaan kierrokseen sulkutavutukset onnistuivat poikituksen puolesta pätkittäin ihan hyvin, mutta näissäkin olennaista oli vahtia oikean ulkolavan mukanaoloa. Tähänkin kierrokseen Dille tarjosi laukassa pyöreää ja nättiä liikkumista kunhan vaan sain ulkoa riittävän tuen niin ettei kaula linkkuuntunut vasemmalle. Kun vaan sain omat konseptini järjestykseen niin jopas alkoi meno tuntua pätkittäin todella hyvältä.

Oikeassa laukassa oli ihan kivoja pätkiä...

...ja vasemmassa vielä kivempia.

Lyhyen loppuverryttelyn aikana etsiskelin vielä ravissa samaa fiilistä kuin äsken laukassa. Dille taisi olla jo vähän sitä mieltä että eikös tämä riittäisi ja pohkeella sai patistella liikkumaan reippaasti eteen vielä pienen hetken. Keventäessä taisi vähän oma pakka levitä, mutta harjoitusravissa löytyi vielä kauniisti pyöreyttä ja rentoutta sekä alkutuntiin verrattuna jo huomattavasti suorempaa liikkumista.

Tunti olikin nihkeistä odotuksistani huolimatta oikein kiva, ja Dille tekee kyllä vauhdilla paluuta suosikkilistalleni. Voisi kai sanoa että poni meni tänään oikein hienosti suhteessa siihen miten paljon ratsastaja yritti sitä häiritä, joten siinä missä Dille ansaitsee kehut ei samaa voi sanoa omasta suorituksestani. Puolet ongelmista ratkeaisi jo sillä kun osaisi tarvittaessa vaan istua hiljaa ilman jatkuvaa epämääräistä nyhväämistä, mutta kun juuri se on niin hirvittävän vaikeaa.

Reipasta ulkoilmaurheilua

Keskiviikon koulutunti ratsastettiin poikkeuksellisesti ulkokentällä maneesin ollessa pari päivää pois käytöstä lumenpudotuksen ajan. Alkuiltapäivän hurja lumipyry ehti onneksi mennä illaksi ohi, joten kyllä ulkonakin kelpasi ratsastaa vaikka kentällä olikin sen verran nietosta että laukkaaminen jätettiin tällä kertaa välistä. Pakkasta oli sopivasti sen verran että kuski ei jäätynyt mutta toisaalta ei tunnin aikana tarvinnut koputella tieroja irti kavioista. Ope oli jakanut minulle heti uudestaan Dillen, joten ulkoilmatunti sopi minulle oikein hyvin ainakin siinä mielessä etten joutunut sunnuntain tapaan jännittämään katolla makaavien lumimassojen liikkeellelähtöä.

Dille vaikutti alkuun hieman levottomalta ja tuijotteli jännittyneesti pimeyteen kentän ulkopuolelle. Maneesin nurkkia ja peilipäätyä Dille tosin kyttäili viimeksi enemmän, joten ei meno nyt ollut ainakaan jännittyneempää. Tunnin ohjelma koostui hevosten jumppaamisesta asetuksilla ja taivutuksilla molempiin suuntiin käynnissä ja ravissa, sekä kulmien ratsastuksesta pyrkien etuosan kääntämiseen takaosakäännösmäisesti. Aloitus oli hieman nihkeä Dillen huomion ollessa vielä turhan paljon muualla kuin ratsastajassa, ja taipuminen oikealle oli jäykkää. Asetus oikealle ei mennyt vielä tässä vaiheessa ihan kunnolla läpi, vaan ajauduttiin liiaksi tilanteeseen jossa sisäohjassa oli jopa pientä vetokilpailun makua. Ope varoittelikin jälleen taaksesuuntautuvista ohjasotteista ja neuvoi käyttämään sen sijaan sivulle johtavaa kättä. Lisäksi neuvona oli kääntää johtaessa peukaloa asetuksen suuntaan. Jälkeenpäin ajateltuna taisin hahmottaa tämän väärin niin että kallistin rannetta kämmenpuoli ylöspäin kun taas tarkoitus olikin ehkä avata rannetta kämmenen säilyessä pystysuorassa. Pitääpä vastaisuudessa varmistaa miten tämä tarkalleen ottaen menee kun näköjään rannetta voi vääntää ja kääntää useammallakin eri tavalla.

Ravissa meno oli tänäänkin yleisesti ottaen helpompaa, ja Dille alkoi ravatessa pikkuhiljaa rentoutua. Dille tosin harppoi lumessa menemään turhankin reippaasti, ja varsinkin pitkillä sivuilla oli poni usein juoksemassa alta. Pohkeella ratsastus jäi näin ollen aika vähäiseksi ja apujenkäyttö keskittyi aivan liikaa ohjaan. Istunnalla tehtyjä pidätteitä Dille tosin tuntui kuuntelevan hyvin kunhan vaan niitä muistin tehdä, ja onnistumisen hetkiä tunnin aikana olivatkin ne sekunnit kun Dille vastasi istunnalla tekemääni pidätteeseen ja pääsin tästä saman tien pyytämään kevyesti pohkeella kohti tuntumaa. Ope kehotti hakemaan vatsalihaksiin lisää jäntevyyttä jotta saisin istunnan pidettyä paketissa silloinkin kun Dille vähän kiskoo kohti etukumaraa. Tunnin keskivaiheille harjoitusravityöskentelyyn mahtui palaset loksahtaa paikalleen -hetkiä jolloin sain istuntaan hyvän ja jäntevän fiiliksen, ja Dille alkoi tällöin välittömästi liikkua paremmin. Pääsin ratsastamaan istunnalla aktiivisemmin ja hevosen "ympärillä" istuen, ja Dille malttoi jäädä kuuntelemaan sekä pyöristyi tuntumalle. Meno oli kuitenkin harmittavan epätasaista niin että välillä nähtiin mukavaa pyöristymistä ja myötäämistä etenkin ympyröillä, mutta en tätä hyvää tekemistä saanut ylläpidettyä kuin hetkellisesti ennen kuin Dille taas jännittyi, ärsyyntyi ja/tai muuttui kiireiseksi. Ärsyyntynyttä pään ravistelua esiintyi nyt jonkin verran enemmän kuin viime kerralla. Unohduin liiaksi matkustelemaan aina kun en oikein hoksannut mitä pitäisi tehdä, ja toisaalta heittäydyin helposti passiiviseksi niissä tilanteissa kun Dille tuntui lähinnä vain jännittyvän apujenkäytöstäni. Ope kehotti pitämään yllä tiheää vuoropuhelua Dillen kanssa, mutta tämä olisi varmaankin pitänyt toteuttaa monipuolisemmalla kommunikoinnilla kuin pelkällä ohjalla nyhräyksellä.

Alkutunnin pienestä jännittyneisyydestä ja kankeudesta edettiin siis pikkuhiljaa parempaan suuntaan ja pieniin onnistumisen hetkiin tunnin keskivaiheilla, mutta loppua kohti ote pääsi taas lipsumaan niin että työskentelyä vaivasi epätasaisuus ja kiireisyys. Harmillista etten otollisista hetkistä saanut rakennettua pysyvämpää onnistumista, vaan pallo hukkui pian uudestaan. Koska ei päästy lopettamaan yhtä hienoissa tunnelmissa kuin viimeksi jäi vähän sellainen mielikuva että otettiin tällä kertaa vain takapakkia. Tavanomaisesta poikkeavat puitteet pääsivät ehkä hieman häiritsemään maneesin suojaan ja hiekkapohjaan tottuneen kuskin keskittymistä, mutta tämä nyt ei tietenkään saa olla mikään veruke huonolle tekemiselle. Kyllä sitä pitäisi pystyä keskittymään ihan ratsastusympäristöstä ja -alustasta riippumatta.

Jännityksen ja rentouden peilausta

Sunnuntain koulutunnille sain muutaman kuukauden tauon jälkeen Dillen. Dillellä on aina vähän jännittävä lähteä tunnille, sillä sen edesottamukset tuntuvat vaihtelevan kausittain (päivittäin?) melko lailla. Tarhasta Dille ei ainakaan ollut helpolla lähdössä töihin, vaan käveli korvat luimussa karkuun. Kävin hakemassa apuvoimia sekä leipäpalan houkutiksi, ja nyt Dille sitten jäikin korvat hörössä odottamaan että pääsin sen luokse. Ota tuosta tammasta selvää. Poninpyydystysoperaation jälkeen meinasi tulla aika kiire tunnille, mutta onneksi Dillen kuntoonlaittoon löytyi apukäsiä.

Ope totesi tunnin alkuun että tänään ei onneksi olekaan pudonnut lumia katolta, sillä Dille-parka kuulemma pelkää tätä. Jäin sitten kauhulla odottamaan sitä hetkeä kun lumet lähtisivät liikkeelle ja Dille sinkoaisi paniikissa karkuun, mutta onneksi tältä tänään vältyttiin. Tunnin alkupuolisko kuitenkin meni katastrofia odotellessa, ja Dillen tuijotellessa jännittyneenä maneesin nurkkia oli satulassa vaikea päästä rentoutumaan.

Työskentely aloitettiin käynnissä ratsastaen voltit pitkien ja lyhyiden sivujen keskipisteisiin, ja näiden välillä uralla pysähdyksiä. Pysähdykset oli tarkoitus ajoittaa uloshengitykseen ja näin päästä pysäyttämään mahdollisimman tehokkaasti istunnalla. Dillen kanssa pysähdykset olivat alkuun vähän nihkeitä eikä poni olisi oikein tahtonut jäädä paikoilleen seisomaan, mutta toistojen myötä Dille sai juonesta kiinni ja kuunteli tarkkaan heti kun huomasi kuskin vetävän oikein syvään henkeä. Tästä uloshengittämällä ja lantion sekä käden liikettä pysäyttämällä Dille pysähtyi nätisti ja malttoi myös seistä paremmin aloillaan kun pysähdys ei perustunut ohjista kiskomiseen. Käynti oli hieman tahmean oloista, ja ope muistuttelikin pitämään istuinluut hiljaa ja välttämään istunnalla eteen tuuppimista. Jotenkin Dille vaikutti paitsi jännittyneeltä myös ärsyyntyneeltä ja tyytymättömältä niin että silloin kun korvat eivät sojottaneet eteenpäin nurkkia tuijotellessa olivat ne usein luimussa. Tämä tosin tulkintani mukaan johtui suurelta osin muiden hevosten läsnäolosta, sillä Dille tuntui suhtautuvan tänään hyvin kiukkuisesti kaikkiin muihin paitsi kaveriinsa Lenniin. Ponin ollessa kaikin puolin hieman räjähdysherkän oloinen en edelleenkään päässyt kunnolla rentoutumaan ja keskittymään.

Samoja voltteja jatkettiin kevyessä ravissa, ja ravissa meno oli hieman helpompaa kuin käynnissä. Kierros oli oikea, ja koska Dille kuuluu myös siihen kerhoon joka tahtoisi juosta nokka vasemmalla oli asetuksen ja taivutuksen kanssa volteilla hankaluuksia. Jäin liikaa kiinni sisäohjaan, ja ohjasote suuntautui liikaa taaksepäin. Ope kehottikin käyttämään sisäkättä enemmän johtaen ja vetoa välttäen, sekä avaamaan oikeaa lonkkaa ja viemään oikeaa pohjetta taaemmas antaen näin etuosalle paremmin tilaa kääntyä. Yritin myös itse muistutella itseäni pitämään lonkat avattuna (mikä olikin tällaisella kapealla ratsulla vähän helpompaa) sen sijaan että jännityksissäni tarraudun polvella ja reidellä satulaan. Ravi tahtoi huomaamattani jäädä turhan hitaaksi leijailemiseksi, mutta Dille kyllä reagoi herkästi pohkeesta eteen kunhan vaan muistin pyytää.

Kierroksen vaihduttua vasemmaksi mentiin vielä samoja voltteja käynnissä pysähdysten kera sekä harjoitusravissa käyntiinsiirtymisten kera. Asettaminen ja taivuttaminen oli nyt helpompaa, tosin ulkoapujen ja oman ulkokyljen kanssa sai olla tarkkana ja ope varoitteli vetämästä ponin kaulaa liian linkkuun vasemmalle. Jännittyneisyys kuitenkin säilyi satulan molemmin puolin, ja Dille jaksoi edelleen kyttäillä päätyjä ja nurkkia. Ope kehotti hakemaan oman asennon pystyyn ja rennon jänteväksi sen sijaan että painuu "kauhuasentoon", ja tätä kautta luomaan luottamusta ja rentoutta myös poniin. Nyt oltiin nimittäin siinä ikävässä tilanteessa että ponin jännittyneisyys peilautui kuskiin ja kuskista takaisin poniin. Volteilla koettiin kuitenkin joitain ihan hyviä hetkiä jolloin menoon löytyi pilkahdus rentoutta ja pyöreäksi tuntumalle hakeutumista. Siirtymiset sujuivat mukavasti pienillä avuilla, joten Dille kyllä kuunteli tarkkaavaisena.

Laukka tuli mukaan kuvioihin siten että nosto tehtiin pitkän sivun lopussa ennen kulmaa, ja lyhyelle sivulle pyöräytettiin isohko laukkavoltti. Voltin ja kulman jälkeen oli tarkoitus tehdä hallittu siirtyminen raviin ja tästä edelleen käyntiin, ja pitkän sivun keskelle tehtiin käyntivoltti ennen seuraavaa nostoa. Ensimmäinen nosto käynnistä oli varsin onnistunut Dillen lähtiessä laukkaan terävästi mutta ei rynnäten. Tämän jälkeen Dille alkoikin ennakoida sekä syöksähtää nostoista holtittomasti eteenpäin. Volteille sain laukan rauhoittumaan, ja toisaalta oli ihan helpottavaa huomata että vaikka Dille ryntäsikin laukkaan oli kontrollin palauttaminen suhteellisen helppoa eikä poni hävinnyt alta mihinkään. Sen verran reiluja pidätteitä sai kyllä ottaa että voin kuvitella Dillen pääsevän lastentunneilla vähän kiikuttamaan pienempiä ratsastajia. Nostojen rauhoittamiseksi aloin kuitenkin ajoittaa ne vasta lyhyelle sivulle tai voltille, sillä pitkän sivun lopussa Dille oli aina sinkoamassa malttamattomasti eteenpäin. Volteilla nostot puolestaan tuppasivat olemaan turhankin hitaita niin että mukaan tuli raviaskel tai pari. Laukka itsessään rullasi volteilla aika mukavasti, ja kunhan pääsin kontrolloimaan kääntymistä ulkopohkeella sekä pehmentämään sisäkättä Dille liikkui suorempana sekä pyöristyi tuntumalle hienosti. Muutamia askeleita kerrallaan meno tuntuikin oikein hyvältä Dillen laukatessa ihan tyytyväisen oloisena ja pohkeesta kohti tuntumaa. Myös raviinsiirtymisiä Dille tahtoi ennakoida, eli kovin pitkien pätkien laukkaaminen ei olisi sitä huvittanut. Hyvin Dille kuitenkin jaksoi tsempata ja kantaa laukkaa kunhan muistin pitää pohkeet mukana ja olla tekemättä istunnalla mitään kovin tyhmää. Raviinsiirtymiset olivat tasapainoisia ja itse asiassa Dille olisi ollut saman tien jarruttelemassa käyntiin. Pitkät sivut ja voltit käynnissä sen sijaan olivat edelleen samaa jännittynyttä nihkeilyä kuin alkutunnistakin, joten yleisfiilis tehtävässä ei ollut kovin hyvä vaikka laukassa ihan hyviä hetkiä koettiinkin.

Kun olimme esittäneet hyviä laukkapätkiä molempiin suuntiin saatiin jatkaa kevyessä ravissa loppuverrytellen. Nähtävästi laukkaaminen oli rentouttanut sekä ratsastajan että ratsun, sillä ravissa meno oli nyt mukavan rentoa ja pehmeää. Dille hakeutui pyöreäksi ja venytti kaulaa eteen-alas, ja kaikki jännittämiset ja kyttäilyt unohtuivat ponin keskittyessä kuuntelemaan ratsastajan ohjeita. Alkutunnin tilanteesta jossa jännitys peilautui puolin ja toisin ratsukon osapuolten välillä oli nyt siis siirrytty positiiviseen kierteeseen jossa peilailtiin pikemminkin rentoutta ja luottamusta. Dille vaikutti nyt myös työskentelevän paljon tyytyväisemmällä mielellä. Asetus oikealle löytyi ympyröillä suhteellisen vaivattomasti, ja Dille ravasi molempien pohkeiden välissä taipuen myös oikeasta kyljestään. Ope muistutteli vielä keventämään pystympään ja vetämään lapaluita yhteen sekä kyynärpäitä kyljen viereen, ja näillä korjauksilla Dille vain paransi menoaan.

Oli oikeastaan aika hämmentävää kuinka iso muutos jännityksestä rentouteen tunnin aikana tapahtui. Olisiko hyvä ja rento fiilis löytynyt jo aikaisemmin jos vain olisin päässyt itse yli jännityksestäni ja ratsastamaan paremmin ajatuksen kanssa? Runsas käyntityöskentely oli kyllä asioita mutkistava tekijä, sillä kävellessä ratsukon molemmat osapuolet pääsivät ahdistumaan liikaa kun taas vauhdikkaammissa askellajeissa puksuteltiin eteenpäin vapautuneemmin. Onneksi loppuun löytyi näinkin mukava onnistuminen niin tunnista jäi kuitenkin ihan hyvä mieli vaikka suurin osa ajasta menikin vähemmän hyvässä yhteisymmärryksessä. Menen kyllä Dillellä mielelläni jatkossakin, mutta ehkä kuitenkin vasta sitten kun maneesissa ei tarvitse odotella lumien putoamista kauhusta kankeana.

Paluu tauolta perusratsastuksen merkeissä

Kaksi viikkoa poissa satulasta on vähän turhan pitkä aika (varsinkin kun sillä välin menee sivu suun pari estetuntia). Tämän pienen tauon jälkeen oli tunnin ohjelmassa tänään sopivasti perustyöskentelyä ympyröillä harjoitusravissa ja -laukassa ilman sen ihmeellisempiä temppuja. Ratsuksi sattui Dille, jota olikin taas mukava päästä kokeilemaan edellisestä kerrasta ollessa jo pari kuukautta.

Aivan ensimmäiseksi haettiin hevosia kuulolle ratsastamalla käynnissä siksak-väistöä uralta sisälle ja takaisin. Dille tuntui alkuun vähän hitaalta mutta kun hoputtelin sen liikkeelle hakeutui se mukavasti tuntumalle. Oikean pohkeen väistö uralta sisälle onnistui ihan kivasti kunhan vaan muistin pitää ulkoavut mukana hieman jarruttelemassa. Vasemman pohkeen väistö oli edelleen Dillelle (ja myös kuskille!) hankalampaa, vaikka selvästikin Dille oli tähänkin suuntaan jo oppinut väistämään. Saatiin kuitenkin yksi kelvollinen väistö kunnollisilla ristiaskelilla myös tähän suuntaan.

Ravityöskentely aloitettiin keventäen vasempaan kierrokseen. Tähän suuntaan asettaminen ja taivuttaminen oli helppoa, ja ulko-ohjaan jäi luontevan oloinen tuki. Ajoittain Dilleä sai muistutella pohkeella jottei ravi olisi hiipunut, mutta pääsääntöisesti liikuttiin sopivan reippaasti ja jotakuinkin pohkeen edessä. Dille olisi välillä painunut turhankin matalaksi ja hieman raskaan oloiseksi edestä, mutta pohkeesta eteen ratsastamalla ja ohjasta hieman kohottaen sen sai ryhdikkäämmäksi ja kevyemmäksi. Raviverryttelyyn mahtuikin hyviä pätkiä jolloin poni liikkui mukavan pyöreänä ja edestä kevyenä.

Oikea kierros olikin sitten huomattavasti vasenta hankalampi. Tähän kierrokseen jatkettiin harjoitusravissa istuen ja pääty-ympyröillä ravia vuoroin lyhentäen ja pidentäen. Minun huomioni meni etupäässä asetuksen ja taivutuksen etsintään. Sisäohjassa tahtoi olla pientä vetokilpaa lähes koko ajan, ja silloinkin kun Dille hetkittäin myötäsi asetukseen oikealle en saanut sisäohjan tuntumaa kunnolla rentoutettua. Ponin oikea kylki ja meno ylipäänsä tuntui aika jäykältä. Open neuvosta väistätin hieman takaosaa ulos ympyrältä, ja tätä kautta sainkin hetkellisesti oikeaa pohjetta paremmin läpi sekä Dilleä hieman suoristumaan. Oikean ohjan tuntuma keveni aina tilapäisesti, mutta pian oltiin taas molemmat siinä roikkumassa Dillen pyrkiessä asettumaan mieluummin ulos vasemmalle. Harjoitusravissa istuminen tuntui kuitenkin ihan luontevalta, ja ehdin jopa hieman kiinnittää huomiota lantioon joka tuntui nyt pysyvän vartalon alla varsin hyvin. Lonkkien avaaminen ja polven ja reiden satulasta irrottaminen vaati vähän enemmän muistamista, mutta onnistuessaan paransi alapohkeen vakautta.

Laukassa työskenneltiin pari-kolme ratsukkoa kerrallaan ympyrällä open silmien alla muiden työstäessä omaan tahtiin ravia ja käyntiä toisessa päädyssä. Ensimmäisenä vuorossa oli oikea kierros, jossa Dillen laukka lähti käyntiin aika nihkeästi ja pohkeen takana. Liirailtiin ympyrän avoimelta sivulta ulospäin, ja avuksi tähän ope kehotti pitämään oman ulkokyljen ja -kyynärpään napakkana. Ponin kääntäminen ympyrälle sekä suoruus paranikin heti kun en päästänyt omaa vasenta puoltani velttoilemaan. Olin ympyrällä helposti kääntymässä itse liikaa sisäänpäin, mutta ulkokyljen jämäköittäminen tepsi myös tähän vaivaan. Kun ratsukon molemmat osapuolet oli näin saatu suoremmiksi alkoi Dille liikkua hieman paremmin, mutta oikeaan laukkaan jäi siitä huolimatta eteen puskemisen maku. Istunnan korjailut aiheuttivat jopa muutamia raville tippumisia.

Vasen laukka sujui eteenpäin paljon energisemmin, ja asetuksesta ei tähän kierrokseen tarvinnut taistella. Oikealla ohjalla oli edelleen turhan paljon painetta, mutta tasainen kahden ohjan tuntuma löytyi vasemmassa kierroksessa paljon oikeaa paremmin. Tuttuun tapaan kierryin ympyrällä lantiosta vasemmalle aika liioitellusti, mutta kun sain tätä korjattua ja samalla vielä kättä rentoutettua rullasi laukka hetkittäin mukavan pyöreänä.

Ehdittiin vielä tehdä lyhyt loppuverryttely vasemmalle keventäen. Dillellä taisi tässä vaiheessa jo askel painaa (tämä oli sille kuitenkin jo päivän toinen tunti), ja liikkuminen oli nihkeämpää kuin alkutunnista. Kaula olisi helposti mennyt linkkuun vasemmalle, ja pyrinkin ympyröillä asettamaan välillä ulos. Vasta-asetuksen kautta löytyi myös hetkellisesti pyöreämpää muotoa, vaikka muuten mennä puksuteltiinkin vähän sahapukkina. Ihan parhaaseen mahdolliseen hetkeen ei päästy lopettamaan mutta lisä-ähräys tuskin olisi tässä jo hieman väsyneessä vaihessa enää hyödyttänyt.

Positiivista tänään oli se kuinka hyvin Dille keskittyi työskentelyyn heti alusta lähtien eikä ärsyyntynyttä pään ravistelua ja sään väristelyä esiintynyt oikeastaan lainkaan. Kun Dillellä näin kuukauden tai parin välein menee niin saa melkeinpä aina huomata kuinka se on kehittynyt parempaan suuntaan. Tämänpäiväinen Dille oli oikein mukava ratsastaa (vaikka tokihan olen Dillestä tykännyt aikaisemminkin). Alkutunnin hyvien pätkien jälkeen oli pieni pettymys kun loppua kohti meno oli nihkeämpää, mutta syyt tähän löytyvät kyllä satulan päältä.

Keskittymiskyky nolla

Pääsinpä estepainotteisella viikolla yhdelle koulutunnillekin kun tuppauduin mukaan torstain B-ryhmään korvaamaan viime viikolla väliin jäänyttä tuntia. Ratsuna oli Dille, ja tunnin aiheena olivat hevosen suoristaminen vasta-asetuksia hyödyntäen sekä laukan kokoaminen ja pidentäminen ympyröitä pienentäen ja suurentaen.

Lähdettiin liikkeelle ratsastaen pääty-ympyräkahdeksikkoa. Toisella ympyrällä vasta-asetus lyhyemmässä ja kootummassa käynnissä/ravissa, ja toisella ympyrällä puolestaan myötäasetus ja enemmän ajatusta eteen ja alas askelta pidentäen. Aloitettiin käynnissä, ja epätoivo iski jo alkumetreillä Dillen keskittyessä pelkkään pään ravisteluun ja kiemurteluun. Jokin sitä taas kovin ärsytti tai hermostutti, ilmeisesti satulahuopa/omat jouhet/ohjanpäät osuivat säkään siinä määrin että Dille koki sen hyvin epämukavaksi. Dillehän on se tapaus jolla sään seutu on ihan yliherkkä kosketukselle. Tuleepahan kerrankin pidettyä kädet kannettuna kun ei poni anna niitä kovin alas painaa. En kyllä saanut touhuun yhtään mitään otetta kun poni vaan riehui päänsä kanssa, yritä siinä sitten asettaa mihinkään suuntaan. Pohjeavutkaan eivät tuntuneet menevän perille vaan madeltiin ja jumitettiin ja minä tietysti kaivoin pohkeella jatkuvasti. Täytyy myöntää että myöskään oma mielentilani ei kaiken työstressin kuormittamana ollut ehkä paras mahdollinen onnistunutta ratsastustuntia ajatellen, joten hermostuneisuutta ja keskittymiskyvyttömyyttä esiintyi sekä satulan alla että päällä. Huomasin kyllä kuinka jännittynyt olin koko kropastani, mutta ei sitä niin vaan sormia napsauttamalla rentouduta varsinkin kun poni vaikuttaa siltä että sen pinna katkeaa ihan just.

Vähän helpotti kun päästiin ravaamaan, ja Dille ei enää ehtinyt jäädä jumittamaan ja ravistelemaan päätään. Jonkin verran ravistelua kyllä esiintyi, mutta lähdin ratkaisemaan tätä ratsastamalla ponia reippaammin eteen. Taidettiin molemmat pikkuhiljaa alkaa keskittyä itse asiaan, jolloin päänheilutukset unohtui ja asetuksetkin alkoi vähitellen löytyä. Aikamoisessa kokovartalojännityksessä olin tosin edelleen, ja kun tietoisesti rentoutin reisiä ja polvia irti satulasta alkoi ponikin liikkua hieman paremmin. Kevennys meni taas helposti överiksi ja vartalo kiertyi tavalliseen tapaan vasemmalle. Ravissa Dille alkoi kuitenkin rentoutua ja työskennellä tyytyväisemmän oloisena, ja jonkinlaista pyöreyttä (ja ennen kaikkea tasaisuutta edestä) rupesi löytymään. Oikealle oli pohje ja asetus hankalampi saada läpi, mutta kun tämä onnistui niin liikuttiin heti paljon suorempana. Raviverryttelyn loppupuolella meno oli jo ihan mukavaa kun sain vasta-asetuksen toimimaan ympyrällä oikealle, ja samalla tuntui kääntäminen ja lapojen kontrollointi toimivan ihan näppärästi ponin ollessa ikään kuin molempien pohkeiden välissä.

Käveltiin hetki pitkin ohjin ja sen jälkeen jatkettiin (valitettavasti) käynti- ja laukkatyöskentelyä. Nyt jakaannuttiin kolmen ratsukon ympyröille joilla tarkoitusena oli vuoroin pienentää, vuoroin suurentaa ympyrää hieman sulktaivutusta ajatellen niin että ulkolapa tulee kunnolla mukaan ja sisätakajalkaa saa aktivoitua. Kun kasasin ohjat käteen liikuttiin hetki käynnissäkin vähän paremmin, mutta kohta palattiin alkutunnin fiiliksiin eli poni ravisteli päätä ja minä yritin istunnalla tuuppimalla ja jatkuvalla pohkeella kaivamisella saada sitä paremmin eteen. Eipä tämä kaava tietysti toiminut edelleenkään. Parempi ratkaisu olisi ollut ehkä vain hengittää pari kertaa oikein syvään, laskea kymmeneen, rentoutua ja rauhoittua itse sekä lopettaa jatkuva hyödyttömien apujen jankkaaminen. Keskittymiskyky oli edelleen nolla joten eipä siinä ratsastuksessa oikein järkeä ollut mukana ja tulos sitten sen mukainen.

Laukassa (ensin oikeaan kierrokseen) oli ongelmana myöskin pohkeen takana liikkuva poni sekä rentouden ja ajatuksen puuten omassa ratsastuksessani. Poni vähän kaatui sisälle oikeaa pohjetta vasten ja ympyrää pienentäessä ei oikein energia tahtonut säilyä. Mistään kokoamisista ei kyllä voinut puhua, tarpeeksi työtä oli edes jonkinlaisen laukan säilyttämisessä. Joitakin kertoja tipahdettiin raville kun en ollut pohkeen kanssa hereillä. Ope ohjeisti aktivoimaan laukkaa raipalla pohkeen taakse, mutta minä onneton kun en hallitse edes oikeaoppista raipankäyttöä niin napsutukset osuivat joko vain satulahuopaan taikka ponin takaosaan eivätkä kylkeen pohkeen taakse. Kertaalleen Dille pukitti vastauksena raippaan, mutta sen jälkeen sentään laukkasi hetken energisemmän oloisesti. Ope kehotti myös pitämään kädet paremmin vierekkäin, sillä ne tahtoivat myödätä vähän vuorotellen laukan tahdissa vasen-oikea-vasen, ja ryhtiä paremmaksi vetämällä leukaa taaksepäin. Laukassa Dille taas onneksi unohti enimmät päänravistelut, ja oikeaan kierrokseen saatiin joku ihan siedettävä ympyränpienennyskin jossa pääsin johtamaan etuosaa sisäänpäin ulkopohkeella ja molemmilla ohjilla.

Samat ympyränpienennykset tehtiin vielä vasempaan kierrokseen. Käyntityöskentely oli edelleen yhtä epätoivoista ja tyydyin vain odottelemaan milloin päästään laukkaamaan. Harmikseni vasen laukka sujui huonommin, Dille jumitti pohkeen takana ja ravisteli päätä. Kaula taipui helposti liikaa ja ulkolapa liirasi karkuun. Asiaa ei ietysti yhtään auttanut se että heitin ulko-ohjan lähes kokonaan pois. Ope varoitteli tuuppimasta ponia istunnalla eteen, lantion olisi pitänyt pysyä paremmin paikoillaan eikä heijata laukan mukana.

Ihme ja kumma tämän kaiken sekoilun jälkeen Dille toimi oikein mukavasti loppuverkassa. Kevyessä ravissa löytyi liikkeeseen mukavaa energiaa ja pyöreyttä, ja poni oli yhtäkkiä ihan hyvin avuilla kahden ohjan ja pohkeen välissä. Ravailtiin vasempaan kierrokseen, ja ulos oikealle asettamalla sain taas ponia suoristumaan. Ohjalla oli mukava tuntuma joka ei jäänyt tyhjäksi muttei myöskään mennyt vedoksi. Uskoakseni parhaita pätkiä mitä olen Dillellä mennyt, ja olin ihan huuli pyöreänä että mistäs tämä tällainen tuli kun juuri äsken meni niin kamalan huonosti. Harmi että ravityöskentely jäi tänään varsin vähäiseksi, se kun tuntui olevan ainoa askellaji jossa yhteistyömme toimi.

Aika kaksijakoinen fiilis jäi. Ravissa hyviäkin pätkiä mutta käynnissä ja laukassa varsin kamalaa. Vaikka Dillen herkkistelyt ja päänravistelut olivatkin ärsyttäviä niin ei voi pistää ponin syyksi sitä että homma ei toiminut, sillä oma rentous, tyyneys ja keskittyminen olivat tänään kyllä niin täydellisen hukassa. Eipä siinä sitten voi poniltakaan odottaa hyvää työskentelyä kun itse vaan ajautuu ajatuksen puuttuessa toistamaan omaa virherepertuaariaan (joka on varsin laaja).

Videolla päänravistelua ja joitain parempiakin pätkiä tunnilta. Kuvaamisesta kiitos Noralle!

Vartalon kiertymiset tehotarkkailussa

Olipas mukavaa saada pitkästä aikaa tunnille Dille. Dille on saanut hieman lihaa luiden päälle sekä kohentanut kuntoaan, ja sivusta seurattuna se on näyttänyt liikkuvan tunneilla viime aikoina oikein näppärästi. Karsinassakin se vaikutti nyt paljon rauhallisemmalta ja levollisemmalta kuin keväällä, eikä yrittänyt enää karkailla.

Ohjelmassa oli istuntatunti. Kiinnitettiin erityishuomiota kulmien ratsastamiseen kaikissa askellajeissa sekä pyöriteltiin ympyröitä ja hieman ravi-käyntisiirtymisiä. Dille oli oikein mukava ratsastaa, liikkui pitkässä ja matalassa muodossa mutta rennon oloisena ja sopivan reippaasti. Tuntui että poni jaksoi jo kantaa itseään paremmin niin että ajoittain sitä tuntui saavan pikkaisen lyhennettyä ja koottuakin. Puolipidätteet istunnalla toimivat tässä tarkoituksessa hyvin mutta niitä muistin tehdä ihan liian vähän. Sekä ponin nenä että takaosa tahtoivat vinksottaa koko ajan vasemmalle, enkä tiedä missä määrin tämä johtui kuskin vinoudesta.

Etenkin alkutunnista esiintyi päänravistelua, ja kuulemma tämä oli Dilleltä ihan normaalia. Ravistelun syynä olivat mahdollisesti ötökät, sekä säkään osuvat ohjan päät sillä Dille on säästään hurjan herkkä kaikelle kosketukselle. Ravistelu helpottikin hieman kun älysin laittaa ohjanperät niin etteivät ne koskeneet säkään.

Käynnissä saattoi ylävartalo mennä vahingossa jopa takanojaan.

Selän notkoutumista sai jälleen varoa.

Ravissa meno oli sujuvinta. Poni hakeutui itsekseen luotiviivalle kunhan vaan pidin tasaista rentoa tuntumaa ja pyysin riittävän aktiivista liikkumista. Ravissa ohjastuntuma oli suhteellisen helppo pitää rentona ja joustavana, mutta laukassa tuntui käsi jäävän aivan liian tönköksi ja ohjaan tuli vetoa. Laukassa mentiin keskiympyröitä, ja Dille tahtoi oikeassa kierroksessa liirata ulospäin niin voimakkaasti että muutaman kerran oltiin aika lähellä kolaroida pääty-ympyröitä tekevien ratsukoiden kanssa kun ponin kääntäminen ei ollut lainkaan hanskassa. Toivotulle ympyräuralle kääntäminen tuntui kuitenkin helpottuvan kuin taikaiskusta kun open ohjeiden mukaan suoristin vartaloani kiertämällä itseäni hieman oikealle samalla oikeaa lonkkaa paremmin avaten. Ulos liirailun syy taisi siis löytyä satulan päältä. Vasemmassa laukassa ei vastaavaa ongelmaa ollut vaan poni kääntyi vaivattomasti. Laukassa olin ensin vähän tuuppimassa ponia eteen vartaloa heijaamalla mikä johti liikkeen sammumiseen ja helposti myös raville tippumiseen. Ohjeena oli että vartalo hiljaa ja eteen pohkeella tai raipalla.

Kädet on helppo kantaa kun poni tahtoisi vetää nenää turhankin alas. Vartalon asento näyttää tilannekuvassa hyvältä, hienoinen etunoja sallittaneen kun tässä on kevennys menossa.

Kantapää ja polvi nousevat niin kovin helposti ylös pohjetta käyttäessä. Lonkat pitäisi saada paremmin auki niin tämäkin ongelma helpottaisi.

Tänään oli jälleen yleisellä tasolla puhetta lantion asennosta, mutta en juurikaan saanut nyt omakohtaisia kehotuksia kääntää lantiota pystympään tai paremmin vartalon alle. En sitten tiedä oliko tämä palikka nyt paremmin kohdillaan, mutta joka tapauksessa ykköskorjattavana olivat sen sijaan vartalon vinoudet ja kiertymiset sekä oikean lonkan avaaminen paremmin ulkokiertoon. Kaikkia neuvoja asennon korjaamisesta en aina ehkä hahmottanut ihan oikein. Tuttua oli kuitenkin se että vartalo kiertyy vasemmalle ja vasen kylki on kasassa, ja tätä pitäisi korjata vetämällä vasenta kylkeä pitkäksi sekä vartaloa hieman oikealle kiertäen. Olen tottunut istumaan niin vinossa että kun tunnen istuvani kierossa oikealle olenkin oikeasti suorassa. Oikea kylki tulisi pitää jäntevämpänä; nyt oikea kylki vaan humputtelee lötkönä mukana jolloin vartalo pääsee kiertymään vasemmalle. Osa ongelmaa on myös se että oikea lonkka ei aukea tarpeeksi, vaan oikea polvi jää kiinni satulaan ja nousee ylös sekä pohje menee liian eteen (paitsi silloin kun kaivan kantapäällä heittäen sen liian taakse). Lonkan korjaus ulkokiertoon tulisi toteuttaa reiden takaosan lihaksilla, ei pakaralihaksia jännittämällä

Ope totesi tunnin lopuksi että ilmeisesti minulla on vasen puoli aika lailla vahvempi kuin oikea ja kyseli olenko kenties vasenkätinen. Ihan oikeakätinen kyllä olen, joten tiedä sitten mistä tämä vinous tulee. Yhdeksi mahdollliseksi syyksi epäilen tuhansia ja tuhansia kilometrejä kaksipotkuista luisteluhiihtoa koskaan puolta vaihtamatta. Se jos mikä on epäsymmetristä ja toispuoleista hommaa kun tosiaan hallitsee tekniikan vain toiselle puolelle. Pitäisi oikeasti varata aika hyvälle nikamanniksauttajalle kun ei tämä kroppa taida ihan kotikonstein suoristua.

Tunnilta on kuvien lisäksi runsaasti videomateriaalia, josta istuntaa ja kiertymisiä on hyvä bongailla.

Energiat kohdillaan Dillen kanssa

Tänään jatkettiin ratsastuksen salojen opettelua Dille-pikkuisen kanssa. Dille oli rokotettu tiistaina ja ollut sen jälkeen levossa, joten nyt ei väsymys painanut ponia samalla tavalla kuin viime kerralla. Selvästikin Dillen edelliskertainen reagoimattomuus pohkeeseen johtui siitä että se ei yksinkertaisesti jaksanut liikkua, mutta nyt poni oli ehtinyt useamman lepopäivän aikana ladata paristonsa ja huomasinkin heti alkukäyntien aikana että se oli jälleen yhtä herkkä pohkeelle kuin silloin kun ratsastin sillä ensimmäisen kerran.

Käynnissä meno näyttää ihan asialliselta. Kädet saisivat olla kannetummat ja kyynärkulma selvempi. (Kuvaaja Liina Paaso)

Vuorossa oli tällä kertaa aina tervetullut istuntatunti, ja päivän sana oli lantion asento. Jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle joilla istuntaa lähdettiin tunnustelemaan ensin oikeassa kierroksessa käynnissä sekä sen jälkeen kevyessä ravissa. Aina kun Dillen jätti autopilotille se tuntui liikkuvan vähän veltosti, mutta siitä huolimatta Epperin ja Jussin kanssa jaettu pääty-ympyrä tahtoi käydä jatkuvasti ahtaaksi joten ilmeisesti Dille ravasi kuitenkin ihan pitkällä askeleella. Omaan istuntaani korjauksena tuli lantion kääntäminen paremmin vartalon alle (selän notko pois), mistä opettaja sai tunnin aikana muistutella useaan kertaan. Sain myös kehotuksen keventää ravissa pienemmällä liikkeellä sekä kantaa kädet paremmin. Dille tuntui nyt jostain syystä vähän roikkuvan kädellä vetäen kaulaa pitkäksi eteen (case in point: kuva alla). Tämä oli toki omiaan tuhoamaan sen vähän kyynärkulman mitä minulla mahdollisesti oli. No, parempi kai näin päin kuin se että poni olisi juossut selkä täysin notkolla yläkautta silmiin katsoen. Aina parin askeleen ajan Dilleä sai ehkä hieman kevenemään ja kasaamaan itseään.

Ravia tukka sotkussa. Poni on kilometrin pituinen. Kuskin selkä on tässä vielä liikaa notkolla. (Kuvan otti Liina)

Pienen käyntitauon aikana vaihdettiin suunta vasempaan ja jatkettiin samoilla ympyröillä harjoitusravissa. Harjoitusravissa oli istunnan suhteen samat sävelet eli lantiota olisi pitänyt vielä enemmän kääntää eteenpäin, ja lonkkia sai myös avata vähän paremmin. Haastavaa olikin tehdä nämä yhtä aikaa, eli välttää selän notkoa samalla kun kääntää polvia ja sisäreisiä irti satulasta. Ainakin jossain kohtaa korjaukset kai ihan onnistuivat kun opettajalta tuli kehujakin. Nyt vasemmassa kierroksessa korostui myös vanha tuttu vinous. Yksi hyvä välähdys osui hetkeen jolloin opettaja ohjeisti korjaamaan oikeaa olkapäätä ja kyynärvartta taaksepäin, ja kun tämän tein niin istunta tuntui heti suoristuvan ja ryhdistyvän, ulko-ohjan tuki oikealta parani ja välittömästi Dillekin tuntui kulkevan paremmin ainakin muutaman askeleen ajan. Hyvä osoitus jälleen kerran siitä miten yksi pieni korjaus voi heti vaikuttaa koko ratsukkoon.

Ratsastimme ympyröillä myös hetken aikaa ravi-käyntisiirtymisiä edelleen istuntaan keskittyen. Kentän keskellä muovitötteröiden välissä tehtiin siirtyminen harjoitusravista käyntiin mahdollisimman pitkälti vain istunnalla pidättäen, ja muutaman askeleen päästä siirtyminen takaisin raviin. Ohjeena oli hengittää ulos samalla kun istuu hevosen ravista käyntiin. Meillä siirtymiset sujuivat hieman vaihtelevasti, saatiin joitain oikein mukavia pehmeitä siirtymisiä kun taas välillä käyntiin siirtyminen meni vähän pitkäksi ja joutui ottaamaan pientä pidätettä ohjallakin. Raviin päästiin yleensä kevyellä pohjeavulla. Omaa hengitystä en ehtinyt kovin paljon ajattelemaan.

Lopuksi otettiin vielä laukkaa uraa pitkin sekä tarvittaessa ympyröillä, aloittaen oikeasta kierroksesta. Yleinen ohjeistus oli kiinnittää huomiota painopisteen pysymiseen satulassa paikoillaan eikä antaa sen seilata ees ja taas laukan mukana. Dillen kanssa laukkasin enimmäkseen ympyröillä mutta ehdittiin mennä urallakin kenttää ympäri. Ilokseni laukannostot sujuivat tänään noin miljoona kertaa paremmin kuin edellisillä kerroilla Dillen kanssa, ponilla ei ollut nyt mitään ongelmia ymmärtää laukka-apuja (tai vastahakoisuutta nostaa laukkaa) ja niinpä laukat nousivat oikein napakasti sisäpohkeen painalluksesta. Usein Dille suorastaan hypähti laukkaan, hyvä ettei tullut melkein pientä pukkiakin mukaan. Laukassa riitti mukavasti energiaa, opettaja kommentoikin että hyvä kun ponissa on virtaa ja pakko oli olla samaa mieltä. Laukka myös pysyi nyt yllä paremmin, tosin muutamia raville tippumisia tuli taas jos annoin istunnan levitä tai nukahdin pohkeen kanssa, tai jos tultiin turhan tasapainottomasti kulmiin. Vasempaan kierrokseen siirryttäessä Dillellä alkoi jo kunto loppua, joten vasemmalle nostot tulivat hitaanpuoleisesti ja raville tippumisia tuli enemmän. Sanoisin silti että vasemmallekin laukkatyöskentely sujui nyt paremmin kuin aikaisemmin.

Laukkaa kaula pitkällä. Voi ei noita käsiä... (Kuvaajana Liina)

Tässä on kädet paremmin, mutta polvet puristuu kiinni satulaan ja ylävartalo tahtoo kallistua eteen. (Kuvaaja Noora-Maria Jaakkonen)

Lennokasta ravia, on taidettu juuri tipahtaa laukalta... (Kuvan otti Noora-Maria)

Laukkojen jälkeen kevennettin vielä hetki loppuverryttelyksi, ja tässä vaiheessa Dille oli jo aika uuvahtanut eikä enää jaksanut ravata kovin energisesti eikä olla pohkeelle kovin herkkä. Ihan hyvin se kuitenkin kulki hieman eteen-alas venyttäen mutta ei kuitenkaan roikkunut kädellä yhtä pahasti kuin alkutunnista. Kauan ei siinä sitten ravailtukaan vaan hyppäsin pois kyydistä ja talutin loppukäynnit maasta käsin.

Olin tuntiin kokonaisuudessaan varsin tyytyväinen. Dillen kanssa oli tänään tosi mukava työskennellä kun energiaa ja herkkyyttä löytyi sopivissa määrin, ja onnistuneet laukannostot olivat todella iloinen yllätys aiempien sählinkien jälkeen. Ilmeisesti onnistuin tekemään itsekin jotain oikein sillä opettajalta tuli tunnin jälkeen positiivista palautetta.

Loppuun vielä linkit Liinan kuvaamiin videoihin:
Kevyttä ravia
Laukkaa

Kuvista isot kiitokset Liinalle ja Noora-Marialle!
Viime viikon kisapostaukseen on muuten myös lisätty muutama hyppykuva.