keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Suoruus ratkaisee esteilläkin

Keskiviikon estetunnille oli loistavat ainekset kasassa kun sain jälleen Eetun ja tunnilla oli vain viisi ratsukkoa. Onneksi en perunut tuntia vaikka alkavan flunssan kutitellessa kurkkua sellaista jo harkitsinkin.

Alkuverryttelyssä ope kehotti ratsastamaan oikeaan kierrokseen vasta-asettaen jotta saataisiin Eetu ottamaan painoaan pos vasemmalta lavalta ja suoristumaan. Eetun kanssa kun ongelmat esteillä aiheutuvat nimenomaan vinoudesta, mikä ilmenee esteiden laitaan hakeutumisena sekä voimakkaana vasemman laukan suosimisena alastuloissa. Sunnuntainahan Eetu vaihtoi laukan vasemmaksi tai ristilaukaksi jokaikisessä oikeasta laukasta tehdyssä hypyssä. Nyt ohjeena oli kehua Eetua oikealla kädellä aina kun se vähänkään myötäsi vasemmalle oikeaa puolta venyttäen. Ihmeitä ei siinä lyhyessä raviverryttelyssä ehditty saada aikaan, mutta ehkä hieman parempaa vasemman pohkeen läpimenoa kuitenkin. Laukassa verryteltiin pieni hetki este- ja kevyen istunnan välillä vuorotellen. Kevyeeseen istuntaan korjauksena sain kehotuksen avata lonkkia paremmin samalla kuitenkin varpaat menosuuntaan säilyttäen, sekä pitää kyynärpäissä hieman selkemmän kulman.

Hypyt aloitettiin ravilähestymisillä lävistäjäristikolle jolta jatkettiin vasemmassa laukassa. Eetu ei olisi malttanut ravata esteelle asti, vaan nosti laukan kierros kierrokselta aikaisemmin. Ope kuitenkin totesi että anna laukata ja älä jää liikaa pidättelemään lähestymisessä. Vasen laukka tuli Eetulla tietenkin ihan automaationa, joten siitä ei tarvinnut huolehtia. Hypyn jälkeen olisin vaan saanut olla taas nopeammin takaisin satulassa sen sijaan että jään leijailemaan kevyeeseen istuntaan vielä seuraavassa kaarteessakin.

Seuraava tehtävä oli kaareva kuuden askeleen linja (esteet 1 ja 2 noin 60 cm korkeina). Tiesin jo ennakolta haastavinta olevan oikean laukan säilyttäminen ensimmäisessä hypyssä. Ekalla kierroksella putkellettiinkin esteiden väli vasemmassa sekä ristilaukassa, ja näin ollen kaarteesta tuli vähän hätiköity. Seuraavalle kierrokselle ope kehotti johtamaan kunnolla oikealle, sekä välissä tasapainottamaan menoa pidätteillä. Nyt saatiinkin aika mukava sisäänhyppy jossa sain jopa kädellä johdettua oikealle, ja Eetu laskeutuikin oikeassa laukassa. Sitä onnea ei kestänyt kuin askeleen verran ennen kuin Eetu vaihtoi laukan vasemmaksi. Jälkimmäiselle esteelle tultiin kuitenkin ihan hyvässä tasapainossa, joten tässä oli jo yritystä. Kolmannelle kierrokselle ope muistutteli vielä käyttämään vasenta pohjetta ekassa hypyssä jotta Eetu olisi hypyssä suorempi eikä kampeaisi takaosaansa vasemmalle. Nyt oli pieniä ponnistuspaikkapulmia niin että Eetu lähti hyppyyn aika kaukaa, ja vaikka mukaan ehdinkin jäi johtaminen matkasta. Vasemmalla pohkeella ehdin vähän töniä mutta taas mentiin kaarre risti- ja vasenta laukkaa. Ope kuitenkin kannusti että ihan oikeita korjauksia tein.

Seuraavaksi jatkettiin 21 metrin eli noin kuuden askeleen suoralla linjalla (esteet 3-4). Nyt saatiin mennä vasemmassa laukassa koko tehtävä, joten sen puoleen oli helppoa. Ekalle esteelle tultiin joka kierroksella vähän huonoon paikkaan, ja Eetu ei nyt halunnut hypätä kaukaa vaan tuli pohjaan ja hieman vinoon. Laukan lyhentämisen sijaan se siis ratkaisi tilanteen mieluummin ottamalla tilaa esteen oikeaa laitaa kohti liiraten. Tässä taisi tulla puomi alas. Toinenkin hyppy ajautui aika lähelle ja vinoon vaikka uskoakseni kuudella askeleella tultiinkin. Ohjeistuksena olikin kannustaa Eetua ekalle esteelle paremmin pohkeella, hypyn jälkeen istua alas ja päästää laukkaamaan rennosti ja kohti jälkimmäistä osaa pientä tasapainotusta pidätteillä jotta tila ei jäisi ahtaaksi. Toinen kierros olikin sujuvampi vaikka edelleen eka hyppy ajautui juureen.

Tultiin kaareva ja suora linja vielä samaan tehtävään yhdistettynä (esteet 1-4). Edelleen painittiin samojen ongelmien kanssa eli kaarevalle linjalle ei Eetua saanut oikeaan laukkaan, ja suoralle tultiin sisään vähän pienellä hypyllä. Esteiden välissä ope muistutteli edelleen istumaan alas satulaan. Yleisesti ottaen kuitenkin tällä 60 cm estekorkeudella linjojen ratsastus tuntui suhteellisen vaivattomalta, ja hypyt olivat ihan sujuvia. 

Lopuksi hypättiin sunnuntain tapaan yksittäistä okseria. Tällä kertaa apuna oli maapuomi, jolta okserille oli matkaa kolme laukka-askelta. Alkuun oli pieniä ponnistuspaikkaongelmia maapuomille niin että viimeisestä askeleesta tuli lyhyt, ja näin ollen puomin jälkeen joutui Eetua kannustamaan eteen kohti okseria. Ope varoitteli ottamasta laukkaa liikaa kiinni puomia lähestyessä. Okserin noustessa pikkuhiljaa korkeammaksi eli 70 cm:iin alkoi askel sopia puomille paremmin. Maapuomi tosiaan helpotti elämää aika paljon kun sen ylittäessä tiesi ettei okserille enää tarvitse ponnistuspaikkaa isommin stressata. Esteen noustessa aloin liioitella hyppyyn mukautumista, ja ope kehottikin hieman vähentämään ylävartalon eteen viemistä hypyssä. Eetu oli mukavan innokkaana menossa eteen mutta kuunteli kuitenkin pidätteitä. Omaan vuoroon lähtiessä se hypähti laukkaan vähän turhankin vahvan oloisesti, mutta napakka pidäte palautti sen välittömästi ruotuun niin että lähestymiset sujuivat hyvässä yhteisymmärryksessä vauhdin suhteen. Myös hypyn jälkeen Eetu tuli hyvin kiinni vaikka intoa olisi tuntunutkin olevan. Viimeiselle kierrokselle okseri nousi 80 cm:iin, ja isoltahan se näytti tottumattomaan silmään mutta ylitys onnistui ihan yhtä helposti kuin matalampanakin. Taisin tosin edelleen vähän liioitella omaa mukautumista, sillä vasen pohje pääsi hypyssä heilahtamaan taakse.

Oikean laukan ongelma jäi siis tänäänkin vielä ratkaisematta, mutta virheistä huolimatta olin pääsääntöisesti tyytyväinen tuntiin. Eetu oli tänään sunnuntaita paremmin kuulolla, joten meno oli hallitumman ja tasapainoisemman oloista. Ennen kaikkea oma olo oli tänään paljon varmempi kuin esteillä pitkään aikaan, ja esteitä (jopa sitä "isoa" kasikympin okseria) saattoi lähestyä luottavaisin mielin. Näin ollen tekemisestä pääsi jopa nauttimaan, joten tunnin tärkein tavoite täyttyi kun hyppääminen oli kivaa ja hauskaa. Uskoisin että se oli sitä myös Eetun mielestä.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kadonnutta hyppyvarmuutta etsimässä

Viimeaikaisten jännittävien käänteiden jälkeen on ollut aika epävarma olo hyppäämisen suhteen, joten olin toivonut estetunnille Eetua tai Potteria. Eetun sitten tällä kertaa sainkin. Tunnin aiheena oli laukan säätelyä sekä lähestymisiä.

Alkuverryttelyssä ravailtiin puomien yli pitkän sivun suuntaisesti, ja hevosten kuulolla oloa tarkistettiin temponvaihteluilla uralla sekä kahden puomiparin välisellä käyntiinsiirtymisellä. Eetu oli tyylilleen uskollisesti jäykkä kuin sahapukki, mutta kuunteli herkästi sekä pohjetta että pidätettä. Eteenratsastus tosin oli sille huomattavasti mieluisampaa, mutta myös jarru toimi tässä vaiheessa hyvin. Samaa puomilinjaa tultiin seuraavaksi ensimmäisten puomien yli ravaten, ja jatkaen käynnin kautta laukannostolla sekä yksittäisellä laukkapuomilla linjan päätteeksi. Ekalla kierroksella otettiin laukkapuomille pikkuaskel eteen, mutta seuravilla kierroksilla tiesin ratsastaa noston jälkeen laukkaa hieman eteen ja näin saatiin ponnistuspaikka laukkapuomille kohdalleen.

Puomit pysyivät edelleen lähestulkoon maan tasalla seuraavassa tehtävässä, jossa ratsastettiin linjaa oikeassa laukassa pyrkien ottamaan 26 metrin väliin mieluiten vähän useampi askel lyhyessä laukassa. Linjan jälkeen jatkettiin toisen pitkän sivun suuntaiselle puomi-pikkupysty-puomi-innarisarjalle pitkällä lähestymisellä. Näitä kahta tehtävää mentiin muutama kierros putkeen aina pari ratsukkoa kerrallaan. Eetu olisi tahtonut porhaltaa laukkaa vauhdilla eteenpäin, ja askelpituuden säätely etenkin sinne lyhentämisen suuntaan tuntui aika haasteelliselta. Kahdeksan askelta oli aika luonteva määrä 26 metrin puomiväliin, ja yhdeksään pääseminen vaati reiluja pidätteitä. Pidätteet olivat ehkä turhankin reippaita, sillä Eetu vastasi näihin pudottamalla raville. Lopulta saatiin ne yhdeksän laukka-askelta mahtumaan, mutta tällöinkin ajauduttiin hyvin lähelle jälkimmäistä puomia niin että yhdeksäs laukka jäi miniaskeleeksi. Kunnollinen lyhennysvara jäi siis vielä puuttumaan. Puomi-pysty-puomi-sarja sujui ihan näppärästi, mutta lähestymisissä Eetu ei oikein ollut kuulolla vaan tuntui kiirehtivän esteelle oman mielensä mukaan. Vauhti ei ollut varsinaisesti liiallista mutta ei myöskään oikein ratsastajan kontrolloitavissa. Kierroksen ollessa oikea laukka vaihtui hypyssä aina Eetun suosimaksi vasemmaksi.

26 metrin linjalla puomit nousivat pieniksi pystyiksi, ja tavoitteena oli välin ratsastus lyhyessä laukassa eli 8-9 askeleella. Aloitettiin vasemmassa kierroksessa katsomolta peilille päin. Edelleen Eetua sai pidätellä välissä aika voimakkaasti jotta mukaan mahtui kahdeksaskin askel, ja ponin ollessa vähän vahva pidätteelle tuli kädestä liian kova ja rauhaton. Liiallisen ohjasta nyppimisen sijaan ope kehottikin jarruttelemaan laukkaa tiiviimmin satulaan istumalla, sillä tavoilleni uskollisesti meinasin taas unohtua esteen jälkeen etukumaraan ja irti satulasta. Tähän kierroseen kahdeksan askelta kuitenkin onnistui melko sujuvasti, mutta yhdeksän oli jo utopiaa. Kierroksen vaihtuessa oikeaksi esteet nousivat hieman korkeammiksi niin että jälkimmäinen oli noin 70 cm. Kun vielä suunta oli peililtä katsomolle oli kahdeksan askelta nyt hankalampi tavoite. Ensimmäisellä kierroksella sisäänhyppy oli melko pitkä, ja porhallettiin väli seitsemällä askeleella. Sakkokierroshan siitä tuli, ja nyt olin paremmin hereillä pidätteiden kanssa niin että sisäänhypyssä ponnistuspaikka tuli lähemmäs ja väliin mahtui kahdeksan askelta.

Seuraavaksi tultiin sama linja paremmin eteen sujuen eli 6-7 askeleeseen. Seitsemän askelta olikin varsin luonteva määrä johon ei tarvinnut juuri kummempaa tehdä kuin antaa Eetun laukata. Lyhennystehtävästä oli ehkä jäänyt vähän käsijarru päälle, sillä ope sai muistella antaamaan Eetulle hieman enemmän vapautta laukata. Tästä huolimatta tultiin tehtävä ihan näppärästi seitsemällä askeleella kumpaankin suuntaan. Kuusikin askelta olisi varmaan onnistunut ainakin katsomolle päin, mutta en uskaltanut lähteä usuttamaan eteen sillä tuloksena olisi luultavasti ollut turhan etupainoista ja tasapainotonta kamikazea. Ope ohjeisti istumaan nopeammin alas aina linjan jälkeen ja ottamaan Eetun paremmin kontrolliin, sillä unohduin edelleen irti satulasta ja annoin Eetun rymytä viimeisen hypyn jälkeisen kaarteen vähän holtittomasti. Tehtävän lopetus alkoikin sujua hallitummissa merkeissä kunhan vaan muistin jatkaa ratsastusta vielä esteiden jälkeenkin.  

Tunnin viimeisenä tehtävänä tultiin yksittäistä okseria pitkällä tiellä pyrkien mahdollisimman tasaiseen laukan rytmiin lähestymisessä. Viimeiset kolme askelta olisi saanut taas laskea, mutta tämä pääsi vähän unohtumaan kun edessä oli oikein OKSERI. Eetu alkoi tässä vaiheessa olla paremmin kuulolla, ja lähestymiset sujuivat nyt paremmassa yhteisymmärryksessä niin että kuskilla oli sananvalta tempon suhteen eikä pidätteistä ollut kinaa. Hypättiin okseri ensin kahdesti oikeassa kierroksessa, jolloin suorituksemme olivat muutoin nättejä muuta laukka vaan edelleen vaihtui itsepintaisesti vääräksi. Vasempaan kierrokseen okserin korkeus nousi 70 cm:iin, ja lähestymiset sekä hypyt sujuivat edelleen oikein asiallisesti. Näihin onnistuneisiin suorituksiin oli hyvä päättää tunti.

Vaikka tunti sujui ilman isompia ongelmia tuntui parannettavaa jäävän vielä paljon. Laukan säätövara jäi aika vaatimattomaksi kun 26 metrin linjalla realistisia vaihtoehtoja olivat vain seitsemän tai kahdeksan askelta. Eetu hyppäsi mukavan varmasti ja innokkaasti, mutta pidätteiden läpimenossa ja laukan kontrollissa oli alkutunnista toivomisen varaa. Lopussa yhteistyö alkoi onneksi jo tuntua siltä kuin pitääkin. Omaa epävarmuutta en saanut Eetunkaan satulassa kunnolla karistettua matkasta, mikä näkyi istunnan ja käden rauhattomuutena lähestymisissä. Hevosta ei pidä tietenkään jättää yksin esteelle tullessa, mutta tämän ja yliratsastamisen väliltä pitäisi löytää se sopiva välimuoto jossa lähestymisessä annetaan hevoselle rauha mutta samalla ollaan riittävästi hengessä mukana ja vaikuttamassa tarpeen mukaan.

Videolla meno näyttää itse asiassa siistimmältä ja helpommalta kuin miltä tuntui.


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Nihkeät laskuharjoitukset

Kavalettitunnille sattui vähän yllättävämpi ratsu eli Mortti. Toiveikkaana mietin että jospa entinen estetykki Mortti innostuisi kavaleteilla liikkumaan tyypillistä tahmailuaan reippaammin. Ainakin karsinassa Mortti oli tänään poikkeuksellisen kiltisti ja kiukuttelematta.

Alkuverryttely kevyessä ravissa meni odotetusti aika lailla jumien. Ravailtiin puomien yli pääty-ympyröillä sekä suorilla linjoilla, ja etenkin puomeja lähestyessä ravi tahtoi hiipua olemattomiin. Sorruin varmasti aivan liialliseen pohkeilla kaivamiseen, mutta ei Mortti kyllä raippaankaan reagoinut. Mortti oli jo aiemmin tänään lämmitellyt yhden tunnin verran, joten jumiminen ei mennyt tällä kertaa hitaan vertymisen piikkiin ja ope kehottikin vaatimaan reipasta liikkumista alusta lähtien. Istunta keventäessä olisi kuulemma saanut olla pystympi jotten vain asennollani enää lisää hidastaisi Morttia. Verryttelyn loppua kohti Mortilta alkoi jo löytyä sujuvampi vaihde ja ohjallekin rupesi hetkeksi löytymään hieman parempaa tuntumaa, mutta kauan ei näin ehditty mennä ennen käyntitaukoa.

Laukassa työskenneltiin ensin pääty-ympyrällä, jolla ylitettiin yksittäinen pieni kavaletti edelliskerran tapaan kolme viimeistä askelta ääneen laskien. Sekä Mortin laukkaan saaminen että laukassa eteneminen oli hyvin nihkeää. Ope kehotti istumaan edelleen pystymmässä, jopa hieman liikkeen takana, sekä välttämään istunnalla eteenpäin työntämistä. Olinkin lipsahtanut aika voimakkaaseen istunnalla eteen tuuppiseen, ja kun rauhoitin istuntaa laukkasi Mortti hieman sujuvamman oloisesti. Kavalettia kohti laukka kuitenkin lähti helposti hiipumaan (ja istunta heilumaan), jolloin askeleiden laskeminen oli hyvin vaikeaa. Kavaletin edessä Mortti useimmiten tiputtikin raville riippumatta siitä sopiko askel vai ei. Itse sitten tietysti vain hankaloitin tilannetta heilumalla satulassa kuin heinämies sekä mukautumalla puomin ylitykseen liian reilusti. Paristakymmenestä puomin ylityksestä taisi kolme onnistua laukassa.

Seuraava tehtävä alkoi samalla kavalettipuomilla ympyrällä, minkä jälkeen jatkettiin kahden pikkuristikon suoralle 3-4 askeleen linjalle sekä toiseen päätyyn jälleen yhden kavaletin ympyrälle. Edelleen laskettiin askelia ääneen. Aloitusympyrän kavaletilla esiintyi vaihtelevasti vaikeuksia laukan säilyttämisessä, mutta suoralle linjalle laukka lähti sentään sujumaan hieman paremmin. Suoriuduimmekin linjasta pariin kertaan ihan näppärästi neljällä askeleella ja laukan säilyttäen. Askelten laskeminen oli huomattavasti helpompaa laukan rullatessa paremmassa rytmissä, joten onnistuin joitakin kertoja jopa laskemaan kolme viimeistä askelta oikein.

Vastaavaa ympyrä+suora linja+ympyrä -kavalettitehtävää tultiin vielä toisesta suunnasta mutta nyt pidemmällä eli 5-6 askeleen linjalla. Kierroksen vaihduttua ei Mortti enää laukannut yhtä innokkaana sisään linjalle, ja ponnistuspaikan sattuessa ensimmäiselle kavaletille epäsopivaksi tiputtiin joka kerta raville. Tämä tietenkin sotki täysin sekä askellaskelmat että ponnistuspaikan linjan kakkososalle. Linjan jälkeinen ympyräkavaletti sentään ylittyi enimmäkseen laukaten, vaikkakin hevosta eteen puskien. Ope muistutteli edelleen pitämään istunnan hiljaa laukassa. Viimeisellä "sakkokierroksella" saatiin onneksi edes hieman kelvollisempi suoritus suoralle linjalle. Jätettiin aloitusympyrä väliin, jolloin päästiin sisään linjalle vähän sujuvammassa ja aktiivisemmassa laukassa. Vielä napakat pohkeet ensimmäiselle kavaletille, ja yli päästiin laukassa. Tämän jälkeen oli helppoa antaa Mortin laukata viidellä askeleella jälkimmäiselle kavaletille.

Harmikseni jouduin toteamaan että en saanut Morttia kavaleteilla yhtään sen paremmin liikkeelle kuin koulutunnillakaan. Suorille linjoille sentään pariin kertaan löytyi ihan pientä imua ja oikeampaa fiilistä, mutta enimmäkseen oli aika turhauttavaa jumittamista. Hiljaa istumisen merkitys Mortin etenemiselle tuli kyllä havaittua selvästi, mutta keskittymisen valuessa muihin asioihin lähti vartalo taas automaattisesti heijaamaan laukan mukana. Askelten laskemisen harjoitteluun en ihan kunnolla päässyt paneutumaan laukan rytmin säilyttämisen viedessä kaiken huomion. Vaihteeksi sitä tunsi olonsa ihan alkeisratsastajaksi hevosen tiputtaessa puomilla raviin kerta toisensa jälkeen.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kömpelykset puomeilla

Sunnuntain tunnilla mentiin puomeja, ja sain tunnin aiheeseen nähden hieman yllättävän hevosen eli Jussin. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun olen Jussin kanssa harrastanut mitään esteratsastukseen viittaavaa.

Alkuverryttely tehtiin kevyessä ravissa ja ratsastettiin muutamaan kertaan molemmista suunnista ympyrälle viuhkaksi asetetun kolmen puomin sarjan yli. Puomit ylittyivät ilman isompia koheltamisia, tosin Jussi tuntui puomisarjalla hieman hitaalta ja vähän kolautteli kavioitaan puomeihin. Ravi olisi saanut siis olla aktiivisempaa ja sujuvampaa. Alkuun ravi olikin aika kammottavaa lyhyttä tökötystä, mutta verryttelyn myötä Jussi alkoi lämmetä niin että ravi tuntui jo pehmeämmältä ja notkeammalta. Kaulaa Jussi kyllä veti kaarelle, mutta varsinkin alkuun oli helposti huomattavissa että pyöreys ei lähtenyt selästä asti. Oikeassa kierroksessa asetuksen ja taivutuksen läpi jumppaamisen myötä meno muuttui mukavamman oloiseksi, ja Jussi liikkui jo ehkä vähän rehellisemmin pyöreänä.

Ensimmäisenä puomiharjoituksena ratsastettiin pääty-ympyrällä yksittäisen laukkapuomin yli, ja tehtävänantona oli laskea ääneen kolme viimeistä askelta ennen puomia. Yllättäen saimme Jussin kanssa useimmilla kierroksilla askeleen sattumaan puomille juuri sopivasti. Laskemisen kanssa olikin sitten hankalampaa, ja useimmiten aloitin laskemisen askelta liian myöhään. Kertaalleen laskin neljäkin askelta, mutta yleensä vain ne kaksi. Erikoista on että pystyin kyllä yleensä näkemään sen pari-kolme askelta ennen puomia että nyt tullaan oikeaan paikkaan, mutta en ehtinyt tajuta kuinka monta niitä askeleita oli vielä jäljellä. Ihan ei etäisyyksien hahmotus ole siis kohdallaan vaikka jotain hajua onkin. Niillä kerroilla kun aloin laskea kolmanneksi viimeisellä askeleella ei enää puomille sopivasti satuttukaan vaan viimeinen askel jäi puolikkaaksi. Tällaisen tilanteen Jussi ratkaisi pudottamalla raville. Taidettiin onnistua tasan yksi kerta niin että askel osui nappiin ja onnistuin lisäksi laskemaan kolmannesta askeleesta alkaen.

Seuraava tehtävä alkoi ylittämällä kertaalleen sama yksittäinen puomi, minkä jälkeen laajennettiin isommalle ympyrälle jolla vuorossa oli kolmen puomin innarisarja kevyessä istunnassa. Ensimmäinen puomi meni nyt ravailuksi ponnistuspaikan epäonnistuessa, mutta sarja puolestaan onnistui melko nappiin (tähän ei tarvinnut laskea askeleita). Ope muistutteli pitämään laukan riittävän aktiivisena mutta samalla lyhyenä jotta oikea ponnistuspaikka olisi helpompi löytää, sekä rauhoittamaan istuntaa. Nyt lähdin liikaa heijaamaan lantiosta laukan mukana ja ikään kuin työntämään hevosta eteenpäin. Tämä istuntaongelma on esiintynyt Jussilla laukatessani aiemminkin, ja jossain vaiheessa jo onnistuin siitä pääsemään aika hyvin eroon. Puomeja lähestyessä ja ponnistuspaikkaa kuumeisesti hakiessa sama vanha virhe vaan sitten puski pinnalle.

Seuraava variaatio oli aloitus kolmen puomin sarjalla ympyrällä, nyt lähestymisessä askeleet laskien. Ympyrältä jatkettiin kahden puomin suoralle linjalle 21 metrin välillä, ohjeena ratsastaa tämä kuuteen laukka-askeleeseen. Puomisarjalle ympyrällä Jussi joutui nyt venyttämään vähän kauempaa, eikä kuski ihan ollut valmistautunut tähän, mutta kaikki kolme puomia selvitettiin lopulta ihan kunnialla. Suoralla linjalla ekalle puomille ei askel sattunut kohdilleen, ja Jussi ratkaisi tilanteen jälleen raville siirtyen. Väliin tuli jotkut epämääräiset seitsemän askelta, ja ope huomautti että Jussillahan tosiaan on pieni laukka joten välissä tarvittaisiin askeleeseen parempaa venymistä. Toisella kierroksella kävi vähän sama juttu, eli köntysteltiin eka puomi miten sattuu ja näin ollen pasmat meni sekaisin koko välin kanssa. Juuri ja juuri riitti se seitsemän askeltakaan.

Viimeisenä tehtävänä tultiin toinen kahden puomin linja, 17,5 metriä viiteen laukkaan. Ennen linjalle ratsastusta sai ottaa verryttelyksi ympyrällä yksittäisen puomin. Kahdella ensimmäisellä kierroksella hutiloimme yksittäispuomin taas huonosta paikasta raville tippuen. Lähdin linjalle lähestyessä ratsastamaan isompaa laukkaa eteen jotta Jussi venyisi viiteen askeleeseen, ja tämä aiheutti sen että askel oli entistäkin hankalampi saada osumaan puomille sopivaksi. Ekalla puomilla sitten epäonnistuttiinkin ponnistuspaikan suhteen molemmilla kierroksilla, ja seurauksena meni tietysti koko linja pipariksi. Kuten ope huomautti, Jussi mielummin tiputtaa raville kuin lyhentää askelta puomin eteen. Laukasta tosiaan tuntuikin auttamatta puuttuvan säädeltävyys tarpeen mukaan lyhyemmäksi ja pidemmäksi, ja näin ollen oli lähinnä tuuripeliä onnistuttiinko sillä vakiolaukalla osumaan juuri oikeaan ponnistuspaikkaan. Saatiin tulla sakkokierroksena sama tehtävä vielä kolmanteen kertaan. Yksittäispuomi ylittyi nyt oikein, mutta linjalle sisään tultiin taas hieman huonosta paikasta ja Jussi vaihtoi puomilla ristilaukkaan. Onneksi ristilaukka kuitenkin vaihtui välissä pois, ja näin päästiin kuin päästinkin kuuteen askeleeseen Jussin ponnistaessa jälkimmäiselle puomille vähän kauempaa. Ei mikään kaunis ja vaivaton suoritus vieläkään, mutta ainakin Jussilla oli jo yritystä. Itse keikuin mukana vähän miten sattuu.

Puomitehtävät sujuivat siis Jussille ominaiseen tapaan hieman kömpelösti. Aika kömpelö vaikutelma tuli omasta ratsastuksestanikin. Keskeiseksi ongelmaksi tulkitsin nimenomaan laukan säädeltävyyden puuttumisen, mikä johti hankaluuksiin oikeaan ponnistuspaikkaan pääsemisen kanssa. Todistettavasti Jussilta sitä säädeltävyyttä löytyy, sillä ovathan sillä taitavat kuskit hypänneet onnistuneesti jopa 70-80 cm ratoja, mutta minä en tätä säätövaraa onnistunut kaivamaan esille. Niinpä ponnistuspaikat jäivät aivan liikaa tuurin varaan. Onneksi tosiaan puomit olivat tänään turvallisesti maassa eivätkä kannattimilla.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Paremmissa tunnelmissa Peran satulassa

Eipä sitten ehtinyt mennä viimeviikkoisen putoamisen jälkeen montaa päivää kun löysin jälleen itseni Peran satulasta. Ihan toki koulutunnin merkeissä tällä kertaa, joten ei tarvinnut isommin jännittää. Onkin varmasti hyvä että näin pian menin Peralla uudestaan niin ei jää mielen perukoille kummittelemaan mitään sen kummempia pelkoja koko hevosta kohtaan. Tunnin harjoitukset olivat täsmälleen samat kuin viimeksi sunnuntaina, eli sulkutaivutuksia käynnissä ja ravissa pitkillä sivuilla sekä niiden lomaan ravi- ja laukkatyöskentelyä ympyröillä.

Ympyröillä ravatessa Pera liikkui heti tunnin alusta lähtien aika mukavasti pyöreänä. Onnistuin ilmeisesti omastakin puolestani pitämään tuntuman sen verran vakaana että muoto pysyi melko tasaisena. Ope kehui hyvästä raamista mutta kehotti vielä avaamaan lonkkia paremmin jotta saisin pohkeet pidettyä hiljempaa. Huomasinkin alapohkeen hölskyvän ravissa vähän levottomasti. Sulkutaivutuksissa meno oli väkinäisempää, ja vaikka sain poikituksen ratsastettua sopivaksi ei sulkutaivutuksiin löytynyt kunnolla pyöreyttä. Apujenkäyttö ei ollut riittävän napakkaa mutta samalla rentoa. Oikeaan kierrokseen asetusta ja taivutusta ei oikein tahtonut saada kunnolla läpi, vaan oikea lapa jäi ikään kuin hieman pullistuneeksi menosuuntaan. Rehellisen niskasta asettumisen sijaan Pera käänsi vain nenäänsä oikelle. Ympyröillä esiintyi oikealle samaa ilmiötä. Selvästi siis huomasin että hevonen ei ole kunnolla suora mutta en kuitenkaan löytänyt tähän ratkaisua.

Vasemmalle asetus ja taivutus käyntisulkutaivutukseen onnistui luontevammin. Taisipa kerran tai pari sulkutaivutuksessa säilyä pyöreyskin paremmin. Kun tehtävää jatkettiin ravissa samalla päädyissä laukaten, alkoi Pera tulkita sulkutaivutukseen tarvittavia apuja laukannostoavuiksi. Niinpä sulkutaivutusyritykset ravissa vasempaan kierrokseen menivät jännittyneeksi koheltamiseksi kun Pera yritti arpoa mitä ratsastaja oikein pyytää. Laukassa ympyröillä sen sijaan koettiin mukavia hetkiä. Taas sain aika lailla keskittyä oman kropan suoristamiseen jotten olisi kiertynyt aivan linkkuun vasemmalle. Ope kehotti kurkkaamaan ulkopuolelta kohti hevosen häntää, ja katseen kääntäminen ulospäin sai tietysti vartalonkin kiertymään ulos oikealle eli tässä tapauksessa suoristumaan juuri sopivasti. Tällä konstilla taisi hevonenkin tulla suoremmaksi. Lisäksi ope neuvoi rauhoittamaan ulko-ohjan tuntuman hyvin tasaiseksi, ja samalla kevyesti johtamaan sisäkädellä jotta etuosaa saataisiin käännettyä ympyrällä hieman sisäänpäin. Näillä ratsastajan ja hevosen suoruuteen tähtäävillä toimilla laukkaan löytyikin oikein hienoja askeleita.

Lopuksi vaihdettiin vielä kierros takaisin oikeaksi, ja open täsmäneuvoilla sain nyt sulkutaivutuksiinkin jo parempaa ideaa. Tärkeimpänä korjauksena oli ottaa ohjat lyhyemmäksi ja uskaltaa pitää vähän vastaan ohjasta jotta taivutus saadaan kunnolla läpi. Ajatuksena hevosen etuosaa ylöspäin ja liikettä lyhyemmäksi ja nopeammaksi Peran suosiman pitkän ja hitaan moodin sijaan. Ihan täydellistä onnistumista ei sulkutaivutuksiin saatu, mutta ihan kelvollista tekemistä kuitenkin sekä käynnissä että ravissa. Ero alkutunnin sulkutaivutusyrityksiin oli huomattava, sillä nyt Pera asettui ja taipui oikealle paljon paremmin ja reagoi apuihin nopeammin. En siis alkutunnista ollut vain uskaltanut vaatia Peralta kunnollista tekemistä vaan jättänyt asiat liiaksi puolitiehen. Myös oikeassa laukassa ympyröillä huomasi että sisäohja ja -pohje olivat nyt paremmin läpi.

Loppuverryttelyssä jatkoin vielä harjoitusravissa istuen sillä kevennys tuntui vain sekoittavan kuvioita ja Peran ravi oli tässä vaiheessa tuntia aivan ihanan pehmeää istua. Kaikki olikin loppuravissa todella vaivattoman oloista niin ettei juuri muuta tarvinnut kuin istua mahdollisimman hiljaa kyydissä. Pera ravasi itsekseen sopivan reippaasti, ja asetus ja taivutus ympyröillä onnistui pehmeällä sisäkädellä samalla kun ulkopuolella pysyi kevyt tuki ohjalla ja pohkeella. Tuntuma oli kevyen oloinen mutta ei tyhjä, ja kädetkin oli helppo pitää rauhallisena hevosen säilyessä tasaisesti pyöreänä. Eihän näin mukavasta hetkestä olisi lainkaan raskinut lopettaa.

Hienojen loppuminuuttien ansiosta jäi tunnista tietysti oikein hyvä mieli. Tämä olikin ensimmäinen tunti tämän vuoden puolella kun on päässyt jonkinlaisia onnistumisen ja osaamisen elämyksiä kokemaan, ja näin ollen toimi tervetulleena itseluottamuksen ja motivaation kohotuksena. Perakin pääsi hyvin paikkailemaan viimekertaista pörhöilyään olemalla tänään todella mukava ratsastaa.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Notkeutta etsimässä

Sain jälleen koulutunnille Eetun, joten päästiin jatkamaan siitä mihin sen kanssa viikko sitten sunnuntaina jäätiin. Tänään tunnin tavoitteena oli hevosten notkistaminen kyljistään ja takaosastaan sulkutaivutusten kautta.

Aloitettiin oikeassa kierroksessa väistättäen pitkillä sivuilla takaosaa uralta sisään sulkutaivutukseen eli otsa ja etuosa oli tarkoitus säilyttää menosuuntaan. Ensin mentiin käynnissä ja kohta harjoitusravissa. Käynnissä Eetu väisti todella näppärästi, mutta rentous ja pyöreys jäivät haaveeksi. Tuttuun tapaan Eetu julki nenä oikealle kääntyneenä ja vasen lapa ulos pullahtaneena, ja viime viikon tapaan en oikein hoksannut miten tässä tilanteessa olisin päässyt sitä suoristamaan sekä asettamaan oikeaoppisesti oikealle. Käytännössä meni liikaa vasemmasta ohjasta vetämiseksi kun yritin estää oikealle kenotuksen. Ravissa sama juttu, ja lisäksi Eetulla oli kova kiire kipittää alta pois. Aika jännittynyttä ja jäykkää siis. Ope muistutteli pyytämään asetukset loppuun asti sen sijaan että ennenaikaisesti myötää ja kädellä ratsastus menee päämäärättömäksi ottamiseksi ja päästämiseksi. Oma oikea kylki olisi saanut olla vielä jäntevämpi ja vartalo kiertyä aavistuksen paremmin menosuuntaan. Ravissa sulkutaivutukseen tullessa sai ottaa ihan napakan pidätteen jottei poni olisi ehtinyt juosta kokonaan alta pois. Kunhan sain menoa riittävästi jarruteltua oli takaosan poikitus myös ravissa ihan ok. Jonkin aikaa ravissa työskenneltyämme Eetu alkoi pikkuhiljaa kuunnella paremmin ja ehkä hieman rentoutuakin. Myötäsipä se hetkeksi jopa niskastaan pyöreäksi niin että tuntuma tuli pehmeämmän oloiseksi ja tasaisemmin kahdelle ohjalle. Tästä paremmasta hetkestä tauotettiinkin sitten käyntiin ja vaihdettiin suuntaa.

Vasemmalle jatkettiin samoja sulkuväistöjä uralla. Tähänkin suuntaan Eetu väisti kyllä takaosastaan varsin helposti mutta jännittyneesti. Pahin kipitys sentään karsiutui pois ja Eetu oli malttavaisemman oloinen. Päädyissä yritin ympyröillä ja volteilla hakea parempaa asettumista ja taipumista vasemmalle eli siihen Eetun jäykkään suuntaan. Hetkittäin touhuun löytyikin ideaa niin että Eetu myötäsi asetukseen. Yritin tasapainoilla riittävän päättäväisten ohjasotteiden ja käden pehmeänä säilyttämisen välillä vaihtelevalla menestyksellä. Edelleen myötäyksen ajoitus oli hakusessa niin että myötäilin ohjasta miten sattuu ilman että Eetu oli antanut mistään periksi, ja toisaalta en välttämättä tunnistanut niitä hetkiä kun myötäys olisi ollut paikallaan. Lisäksi heitin myödätessä liikaa ohjaa pois kun taas riittävää olisi ollut käden rentoutus ja myötäys tuntuman sisällä jolloin Eetu olisi myös paremmin voinut sinne tuntumalle jäädä. Kaikenkaikkiaan tuntuman ja ohjasotteiden olisi pitänyt olla tasaisempia ja rauhallisempia, aivan liikaa oli ottamista ja päästämistä. Paremmin sujui silloin kun taivutukseen otti pohkeetkin mukaan eikä unohtunut vain ohjista vetelemään. Välillä sentään löytyi yhteisymmärrys niin että Eetu hetkellisesti suoristui paremmin kahden ohjan ja pohkeen väliin ja pyöristyi tuntumalle, mutta en osannut pitää apujani järjestyksessä niin että tämä tilanne olisi jäänyt pysyväksi.

Ravityöskentelyn lomaan lisättiin vielä laukkaa pääty-ympyröillä. Vasen laukka oli melkoisen nelitahtista ja kiireistä. Ope kehotti hidastamaan erityisesti etuosan liikettä niin että laukkaan olisi saatu malttia ja kolmitahtisempaa pyörivyyttä. En oikein saanut juonesta kiinni miten tämän olisin saanut tehtyä. Sain myös ohjeen pyrkiä myötäilemään laukan liikettä alempaa lantiosta niin että ylävartalo ja sitä myötä käsi pysyisi hiljempaa. Hetken keskittyminen istuntaan auttoi ainakin sen verran että laukan mukana istuminen tuli luontevamman oloiseksi, eli oikeaan suuntaan onnistuin korjauksia tekemään. Eetun laukan laatua tämä ei sen sijaan mainittavasti parantanut. Oikea laukka sitten olikin rullaavamman oloista, ja Eetu vaikutti suhteellisen rennolta ja tyytyväiseltä. Tuntuma jotenkin pehmeni oikeassa laukassa eikä Eetu enää tuntunut jäkittävän vastaan. Tässä tilanteessa oli helpompi saada myös käsi rentoutettua. Vielä kun ulkopohkeella muisti kontrolloida ulkolapaa pullahtamasta ympyrältä pois oli oikeassa laukassa mielestäni ihan mukavia pätkiä.

Loppuverryttelyssä vielä jatkettiin hetki ravityöskentelyä. Oli pitkälti samaa hakemista kuin aiemmin eli välillä Eetu myötäsi niskasta ja ehkä noin ympyränkierroksen ajan kerrallaan oli ihan nättiä menoa, sitten taas ajatus katosi ja Eetu jännittyi ylös. Huomasin kuitenkin selkeän eron alkutuntiin siinä että Eetu oli pehmeämmän ja notkeamman oloinen sekä vastasi asetuspyyntöihin ja myötäsi niskastaan paljon helpommin. Ravikaan ei ollut enää yhtä jännittynyttä tikutusta. Ehkäpä jos olisin onnistunut tuntumaa vielä rauhoittamaan olisi Eetu uskaltanut sille tasaisemmin jäädä.

Tänään työskentelyssä oli mielestäni jo paremmin ajatusta kuin viikko sitten. Mukaan mahtui hetkittäisiä hyviä välähdyksiä jolloin tekemisessä oli oikea meiniki, mutta en täysin saa kiinni siitä mikä erotti nämä hetket siitä kaikesta epämääräisemmästä koheltamisesta joka täytti tunnista suurimman osan. Eetu on niin onnettoman vino ja jäykkä että sitä notkeammaksi ratsastaessa meinaa loppua kesken paitsi taito myös usko, mutta toisaalta ne hyvät hetket kun edes vähän saa ponia suoristumaan ovatkin sitten palkitsevia.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Ja taas lennetään

Menin mukaan perjantain pienryhmätunnille, sillä siellä oli luvassa esteitä. Anne oli totta kai myös hyppäämässä. Veikkasin saavani Peran ja niinhän siinä kävikin.

Lyhyiden alkuravien jälkeen verryteltiin laukkaamalla kahden miniristikon suoraa linjaa pari kertaa molempiin suuntiin. Väli oli noin 10-11 askelta. Vielä tässä vaiheessa sujui hyvin, puomien ollessa lähes maassa saatoin ratsastaa lähestymiset ihan rauhallisesti ja keskittyä tarkkailemaan ponnistuspaikkoja. Perakin tuntui olevan sopivan kuulolla mutta samalla rento, ja laukattiin linja molempiin suuntiin oikein tasapainoisesti ja esimerkillisesti.

Seuraavaksi tultiin kahden pienen esteen kaarevia linjoja (välit hieman vaihtelevia 4-5 askeleesta 5-6 askeleeseen) sekä kolmen esteen kiemuroita (vasempaan kierrokseen esteet 6, 5 ja 4 sekä oikeaan 1, 2 ja 3. Näissä sitten olisi pitänyt laukanvaihdotkin hallita. Vaikka estekorkeus oli vain 50-60 cm, muuttui ratsastukseni näillä "oikeilla" esteillä turhan hermostuneeksi ja aloin sählätä liikaa kaikenlaista sen sijaan että olisin väleissä malttanut vain antaa Peran laukata rauhassa seuraavalle esteelle. Vaihdot enimmäkseen epäonnistuivat, ja kolmen esteen kiemuroilla ongelmia aiheutti se että toisen ja kolmannen esteen väli mentiin usein ristilaukassa. Pari kertaa onnistui sujuvammin, mutta yleisesti ottaen hyppypaikat olivat vähän pielessä ja ajauduttiin tyypillisesti aika pohjaan. Kieltojen pelossa olin vähän paniikissa puskemassa Peraa kohti esteitä, ja lähestymisiin tuli näin liikaa painetta. Panikointi myös tehokkaasti esti kunnollisen hypyissä johtamisen. Esteiden ollessa pieniä selvittiin kyllä yli, mutta ei se ihan tyylipuhdasta menoa ollut.

Lopuksi hypättiin kaksi kolmen esteen kiemuraa eli esteet 1-6 putkeen, ja puomit nousivat nyt 70 cm:iin. Epäilytti aika lailla kun pienemmilläkään esteillä ei tänään meno ollut kovin varman oloista, mutta ei muuta kuin rohkeasti matkaan. Edelleen tuuppasin Peraa aina viimeisillä askeleilla kohti estettä sen verran voimakkaasti että hypyt ajautuivat vähän turhan pohjaan. Näin ollen Pera joutui hyppäämään melko paljon ylöspäin selkää pyöristäen ja päätä alas vetäen, ja hypyissä ei ollut mikään kaikkein helpoin olla mukana. Kaarteissa ei kontrolli ollut aivan kunnossa, vaan sen verran oli hevosessa painetta että laukka tahtoi mennä vähän holtittomaksi. Panikoin niin että en ehtinyt yhtään miettiä johtamisia saati missä laukassa oltiin esteen jälkeen, vaan keskityin vain selviämään hengissä aina nopeasti eteen tulevasta seuraavasta esteestä. Ilmeisesti Pera kuitenkin vaihteli laukat enimmäkseen oikein. Ope jopa kehui suoritusta ihan mallikkaaksi, mutta itse en ollut asiasta täysin samaa mieltä.

Näiden jännittävien vaiheiden jälkeen jatkettiin vielä "loppurentoutukseksi" vitsailemallamme tehtävällä jossa esteet laskettiin noin 30 cm:iin ja laukattiin kahta pitkän sivun suuntaista linjaa ympäri maneesia kaikki ratsukot yhtä aikaa. Tässä vaiheessa olo oli jo helpottunut ja tehtävä vaikutti niin helpolta että ratsastus siirtyi täysin hellurei-vaihteelle. Enää ei oikein jaksanut nähdä ponnistuspaikkoja, ja istuntakin meni turhan kevyeksi niin että puomeilla mukauduin "hyppyyn" helposti liian paljon ja väleissäkin unohduin leijailemaan irti satulasta. Ihan hauskaa oli kunnes tällainen iloinen yhdessä laukkaaminen ja hyppääminen alkoi sähköistää tänään jo muutenkin pörhäkkäällä päällä olleita hevosia vähän turhan paljon. Oikeaan kierrokseen homma pysyi vielä hanskassa, mutta kun vaihdettiin suuntaa meinasi päätyjen kaarteissa jo kontrolli hävitä. Laukkasin linjan katsomolta peilille päin ja ajattelin ohimennen että varmaan peililtä Pera lähtee vähän syöksymään. Pienen pidätteen taisin ehtiä puomin jälkeen kaarteessa tehdä, mutta eipä siitä iloa ollut kun Pera tuumasi että nyt mentiin ja kiihdytti niiltä sijoiltaan kahteensataan. Seuraavaksi sieltä tuli sellainen pukkiloikka että olinkin jo saman tien maassa. Pukki oli silminnäkijöiden mukaan sitä kaliiberia ettei siellä moni olisi kyydissä pysynyt, joten ihan pikkupompusta en pudonnut. Silti harmitti älyttömästi. Tulin alas siinä määrin pää edellä että takaraivo kolahti ihan tuntuvasti maahan. Kiitos kypärän ja maneesin pehmeän hiekan ei isompaa vahinkoa tullut, vaan pomppasin saman tien harmissani ylös. Kypärä kyllä menee varmuuden vuoksi vaihtoon tämän kolhun vuoksi. Mihinkään muualle ei sattunut, taisin tulla melko lailla selälleni niin että turvaliivi vaimensi iskua. Keljutti vaan kamalasti kun piti tällaista sattua ihan tunnin loppuminuuteilla ja näin harmittomassa harjoituksessa. Kävin vielä Peran selässä ravailemassa muutaman kierroksen. Lisätapaturmien välttämiseksi ei laukattu enää, enkä olisi varmaan uskaltanutkaan sillä Pera vaikutti edelleen riehakkaalta.

Näin tuli tiputtua Peralta lyhyen ajan sisällä jo toisen kerran. Tapaus on harmillinen erityisesti siksi että niin mukava kuin Peralla periaatteessa onkin hypätä, en usko että tämän jälkeen sen kanssa haluan saati uskallan ainakaan vähään aikaan esteille palata. Jännittäisin vain aivan liikaa paitsi kieltoja myös tämänkaltaista villiintymistä siinä vaiheessa kun Pera siirtyy tyypilliseltä löysäilyvaihteeltaan energiavaihteelle, ja Peran kanssa ei jännittäen homma oikein luista kuten tänäänkin jo vähän nähtiin. Onneksi tällaisen harrastetätiratsastajan ei ole mikään pakko tehdä mitään mitä ei halua, uskalla tai koe itselleen riittävän turvalliseksi.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Ne tärkeät ulkoavut

Keskiviikon vakiotunnilla menin tällä kertaa Rappenilla.

Tunnin aluksi jakaudutiin kahdelle pääty-ympyrälle. Tarkoituksena oli ensin lyhentää ja koota käyntiä, ja tämän onnistuessa antaa käynnin jälleen venyä päästämättä kuitenkaan hevosta valumaan liian pitkäksi ja etupainoiseksi. Ohjat käteen ottaessa Rappen hakeutui ensin nätisti pehmeälle tuntumalle, mutta kun lähdin lyhentämään ja kokoamaan käyntiä muuttui meno väkinäisemmäksi. En löytänyt kokoamiseen oikein mitään kunnollista ideaa, joten unohduin vain hajamielisesti näpertelemään ohjalla ja pohkeella. Tällaisella ratsastuksella en sitten tietenkään saanut Rappenia kokoamaan käyntiä toivotulla tavalla – askel kyllä lyheni ja hidastui, mutta hevonen liikkui pää ylhäällä ja selkä alhaalla. Koko toiminnan ajatus jäi liikaa edestä taakse käsijarru päällä ratsastamiseksi.

Meno muuttui hieman helpommaksi kun työskentelyä jatkettiin kevyessä ravissa. Pysyteltiin edelleen pääty-ympyrällä, ja kierros oli vasen. Rappen oli asettumassa vähän turhankin innokkaasti vasemmalle ja pullauttamassa oikeaa lapaa ulos karkuun. Vaikka viime aikoina olen saanut todeta ulkoapujen suuren merkityksen jokseenkin joka tunnilla, joutui ope jälleen näistä muistuttelemaan. Ohjeena oli vähentää asetusta sisälle ja pyrkiä pikemminkin suoristamaan Rappen kaulastaan. Tehokkaampi ulko-ohjan ja –pohkeen käyttö olikin avain laadukkaampaan liikkumiseen, jossa Rappen tuli suorammaksi sekä pyöristyi tuntumalle. Ulko-ohjaan löytyi sopiva tuntuma kun pyysin Rappenilta kevyttä vasta-asetusta, ja samalla käänsin etuosaa ympyrän uralle hieman edessä olevalla ulkopohkeella sisäpohkeen vaikuttaessa puolestaan vähän taaempana. Ravia sai olla hieman hoputtelemassa eteenpäin, ja tämäkin onnistui parhaiten ulkopohkeella pyytäen. Tässä tekemisessä oli jo jotain ideaakin, harmi vaan että en saanut ajatuksiani pidettyä siinä määrin kasassa että sama fiilis olisi säilynyt tasaisemmin. Jossain vaiheessa havaitsin olkavarsissa tarpeetonta jännitystä, mutta kun tietoisesti rentoutin nämä vaikutti Rappen ohjan päässä heti tyytyväisemmältä.

Kierroksen vaihduttua oikeaksi jatkettiin vielä hetki käyntityöskentelyä kooten ja pidentäen. Eipä sujunut sen paremmin kuin vasemmallekaan. Oikea kierros oli selvästi hankalampi hevosen suoristamista ajatellen, joten ympyrällä harjoitusraviin siirryttyämmekään ei enää löytynyt samanlaisia hyviä hetkiä kuin vasemmassa kierroksessa. Rappen oli todella voimakkaasti puskemassa ympyrältä sisään oikeaa pohjetta vasten, ja oikeaa lapaa en kyllä tainnut oikein missään vaiheessa saada kunnolla kontrolliin. Hetkittäin Rappen saattoi hieman jopa asettua oikealle ja myödätä niskasta, mutta kohta taas jyräsi nokka vasemmalle taittuneena sisäpohjetta vastaan. Huomasin oikean käteni kulkeutuvan hieman vasemmalle päin sään päälle, ja korjailin tätä kunnes hetken päästä ope nimenomaan neuvoi viemään sisäkättä säkää kohti asetusta pyytäessä. Kerrankin siis tein jotain vähän kuin vahingossa oikein. Tällä konstilla asetus oikealle ja etuosan kontrollointi onnistuikin hitusen paremmin.

Lopputunnin kuviona oli pohkeenväistö ravissa keskihalkaisijalta uralle, väistön päättyessä laukannosto, ja lyhyelle sivulle tultaessa pääty-ympyrä laukassa sekä siirtyminen raviin ympyrän jälkeen. Tehtävää ratsastettiin ensin oikeaan kierrokseen. Väistö sujui ensin nihkeästi ja liian loivasti Rappenin karatessa hieman alta, mutta jo toisella kierroksella Rappen malttoi kuunnella ja väistää paljon paremmin. Kaulan suoruudessa vaan oli väistössä ongelmia, eli en ihan osannut pitää sisä- ja ulko-ohjan vaikutusta tasapainoisena. Laukat nousi napakasti, mutta itse laukka oli kiireistä ja hieman holtintonta jyräämistä josta Rappen tiputti helposti raville. Laukan tasapainottamiseksi ope kehotti rauhoittamaan ja pysäyttämään istuntaa sekä rauhoittamaan kättä. Siinä vaiheessa kun istunta leviää niin leviää ihan varmasti Rappenin laukkakin. Laukattiin lopuksi ympyrällä muutama kierros putkeen etsien malttia ja kantoa laukkaan, mutta vaikka muutama parempi askel lopulta löytyikin niin keskeneräiseksi tuntui jäävän.
 
Vasemmassa kierroksessa väistö oli hankalampi, sillä Rappen olisi turhan innokkaasti kaatunut oikealle ulkolavalle jättäen takaosaan jälkeen. Ratkaisun nimi oli jälleen ulkoavut, mutta kaula jäi edelleen aika mutkalle. Vasen laukka oli paljon oikeaa sujuvampaa, ja ympyrällä koettiin ihan hyviäkin hetkiä joissa Rappen malttoi laukata enemmän ylöspäin sekä pyöristyi mukavasti. Onnistumisessa keskeisiä tekijöitä olivat jälleen oman ulkokyljen kasassa pitäminen sekä etuosan kääntäminen ympyrälle ulkopohkeesta. Sisäohjaa ope sen sijaan neuvoi hieman hellittämään, sekä kehumaan sisäkädellä nopeasti kaulalle. Jopa pari siirtymistä laukasta raviin onnistuvat ihan semitasapainoisesti ilman isompia kaahaamisia, kun taas aiemmin oikeassa kierroksessa laukanjälkeinen elämä ravissa oli melkoista jyräämistä. Ravissa kuitenkin pyöreys oli edelleen hukassa.

Loppuun ehdittiin ravata vielä hetki keventäen. Laukan jälkeen Rappenin ravissa oli paljon enemmän energiaa kuin alkutunnista, ja ehkä tämä auttoi siihen että liikkumiseen löytyi ympyröillä taivutellessa nyt paremmin pyöreyttä läpi selän. Kierros oli se helpompi vasen, joten kaarevilla urilla saatoin taas ratsastaa Rappenin ulkoapujen kautta suoremmaksi ja molempien pohkeiden väliin. Edelleen meno oli hieman epätasaista niin että aina välillä Rappen nousi pois tuntumalta, mutta pyöreinä hetkinä liike tuli nyt kuulemma paljon paremmin läpi selän kuin alkutunnista. Paljon paremmalta meno jo tuntuikin, joten taas pääsi käymään vähän niin että tunti loppui juuri kun touhuun alkoi tulla jotain tolkkua.
 
Kokonaisuudessaan tunti ei siis sujunut erityisen loistavasti. Rappen oli oma ihana itsensä ja kuunteli tarkkaavaisesti ratsastajan pyyntöjä, mutta olin helisemässä oikeassa kierroksessa ilmenneen sisäänpuskemisen kanssa. Vasemmassa kierroksessa palaset loksahtivat hetkittäin paremmin kohdilleen, mutta oikealle ratsastaessa olin ihan kuutamolla sen suhteen kuinka saada hevonen suoristumaan. Turhauttavaa oli myös se kuinka huonosti onnistuin keskittymään tänään koko ratsastukseen. Tunnin onnistumiset osuivat juuri niihin hetkiin kun pystyin keskittymään käsillä olevaan asiaan sen 15 sekuntia ja ajatuksen kanssa tekemään järkeviä asioita, mutta suurin osa ajasta meni päättömään huhhailuun jolloin vain harrastelin epämääräistä ja päämäärätöntä ohjalla ja pohkeilla häsläämistä. Tiedostan että ratsastuksessani on juuri nyt henkisiä blokkeja johtuen siitä että yleismielialani on tällä hetkellä melkolailla stressaantunut ja ylikierroksilla käyvä. Kun korvienväliä kiristää liikaa niin ei vaan pysty saamaan itsestään parasta irti, niin hyvää terapiaa kuin ratsastus ja hevosten kanssa oleilu onkin. Epäonnistumisetkin lannistavat tällöin helpommin niin että saattaa helposti lakata edes yrittämästä siinä vaiheessa kun ei heti alkutunnista kaikki mene ihan putkeen. Kun ei muutenkaan kovin hyvin osaa niin ei kyllä yhtään kaipaisi tällaisia lisähidasteita, mutta onneksi ongelman pitäisi olla kausiluontoinen.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kaksi vinoa luontokappaletta

Koulutunnille ratsuksi tuli Eetu, ja ihan positiivisin odotuksin lähdin tunnille kun pari edellistä Eetu-kertaa syksyllä sujuivat melko mukavasti. Kylmähkön kelin (-15 °C) vuoksi harkitsin hetken aikaa satulan pois jättämistä, mutta olin sitten niin tosikko että mentiin ihan satulan kanssa. Hiki tuli joka tapauksessa.

Tunnin aiheena tänään olivat siirtymiset, ja ensimmäisenä tehtävänä pysähdykset käynnistä istunta-apuja painottaen. Eetu tapansa mukaan kuunteli herkästi ratsastajaa, joten istunnalla pysäyttäminen onnistui varsin näppärästi. Paikoillaan Eetu ei vaan olisi malttanut seistä. Tehtävän lomassa pyrin hieman asettelemaan ja taivuttelemaan jotta Eetu olisi tullut pyöreämmäksi, mutta heikolla menestyksellä. Ponin liikkuessa selkä alhaalla yritin sentään itse vältellä notkoselkäisyyttä istunnassa. Ope kuitenkin kehotti hakemaan lantion vielä paremmin vartalon alle sekä avaamaan molempia lonkkia ajatellen polvia vielä enemmän irti satulasta ja kontaktia satulaan takareisillä.

Siirtymisharjoituksia jatkettiin siirtymillä harjoitusravin ja käynnin välillä. Eetu suoritti nämä jopa vieläkin herkemmin kuin äskeiset pysähdykset, ja siirtyminen käyntiin onnistuikin parhaimmillaan jopa pelkällä pitkällä uloshengityksellä ja pienellä istunnan tiivistämisellä. Myös käynnistä raviin siirtyessä ohjeena oli ajoittaa siirtyminen uloshengitykseen. Sain myös kehotuksen välttää istunnalla ennakoimista eli pitää lantion hiljaa kunnes hevonen todella lähtee ravamaan. Eetu liikkui edelleen totaalisen väärinpäin, joten siirtymisissäkään ei tietysti ollut halutunlaista pyöreyttä ja rentoutta vaikka täsmällisiä olivatkin. Eetu oli juuri niin vino kuin se pahimmillaan on, eli pyrki liikkumaan koko ajan pää oikealle kääntyneenä ja vasen lapa ulos pullahtaneena. Asetusta ja taivutusta vasemmalle oli hyvin vaikea pyytää, ja tämä vaati varsin vahvaa otetta vasemmasta ohjasta. En malttanut pitää vasemmalta vastaan riittävän pitkään, vaan myötäsin aina ennen aikojaan ja näin päädyttiin tilanteeseen jossa vasen ohja ottaa ja päästää ja ainoa vaste on ponin pään heiluminen puolelta toiselle. Ravailujen myötä Eetu sentään lopulta alkoi rentoutua ja ravi tuli vähän pehmeämmän oloiseksi, mutta pyöreyttä ei liikkumiseen löytynyt vieläkään.

Lopputunti vietettiin ympyröillä laukka-ravisiirtymisiä hioen. Tehtävänä oli väistättää takaosaa ravissa ympyrältä sisään muutaman askeleen ajan, ja tästä nostaa laukka. Aloituskierros oli oikea. Tähän suuntaan takaosan väistätys oli hieman nihkeää, ja Eetu tietysti jännittyi vaan entistä enemmän kun apujenkäyttö ei pysynyt enää aivan rentona. Takaosa kyllä väisti pohkeesta hieman sisään, mutta samalla tuntui etuosan kontrolli häviävän täysin (jos sellaista nyt varsinaisesti oli ollutkaan), eli vasen ulkolapa oli edelleen omilla teillään eikä näin ollen oikealle taipuminen ollut ihan rehellistä. Asetusta oikealle ei päässyt oikein ratsastamaan kun ponin nenä kenotti jo valmiiksi oikealla. Toki Eetu edelleen kuunteli tarkkaan kaikkea mitä tein, ja varmasti yritti parhaansa mukaan noudattaa kaikkia epämääräisiä pyyntöjä. Laukka nousikin väistöstä oikein näpsäkästi, eli ainakin laukka-avut onnistuin antamaan siinä määrin selvästi että ne erottuivat siitä kaikesta muusta mössöstä.

Jos ei oikeassa kierroksessa tullut oikein valmista pakettia niin eipä tullut vasemmassakaan. Takaosan väistätyksen kannalta tämä oli sekä minulle että Eetulle luontevampi suunta, mutta vasemmasta kyljestä taipumisen suhteen Eetu oli edelleen todella jäykkä. Vieläkään en onnistunut kaivamaan esiin konsteja tilanteen ratkaisemiseksi, joten väistöissä Eetu vain tunki vasen lapa edellä sisäänpäin ja vastusti asettavaa sisäohjaa. Ope kehotti pitämään vasemman ohjan lyhyempänä ja vain pitämään kärsivällisesti vastaan odottaen että Eetu myötää ensin. Pito vaan taisi lipsahtaa liikaa vedoksi, ja sisäohjaan keskittyessäni ulko-ohja unohtui tietysti ihan täysin. Eipä siis näillä eväillä ollut oikein toivokaan saada ponia jäämään tasapainoisesti ja pehmeästi kahdelle ohjalle. Lisähaastetta tilanteeseen toi myös oma vinouteni vasemman kyljen linkkuuntuessa kasaan ja ulkokyljen jäntevyyden puuttuessa. Ope muistutteli taas "hengittämään vasemmalla keuhkolla", ja huomasin kyllä että oman ulkokyljen kontrollointi helpotti hieman myös hevosen suoremmaksi hakemista, mutta siinä monen huomioitavan asian palapelissä en tätä onnistunut koko ajan muistamaan. Taisinpa kuitenkin olla vain liian fiksoitunut siihen vasempaan ohjaan, vaikka pelkän siinä roikkumisen olin jo ainakin 45 minuutin ajan saanut havaita toimimattomaksi. Olisi varmaan kannattanut samalla hartaudella pyrkiä oman kropan suoristamiseen. Paha se on yrittää saada hevosta suoristumaan kun itse on ihan vino.

Pieni palasten paikoilleen loksahtaminen koettiin siinä siirtymätehtävässä ympyrällä vasemmalle ravatessa, kun keskityin pitämään ulkokyljen napakkana ja oikean ohjan tuntumalla, ja samalla vielä kallistin ylävartaloa hieman taakse niin että tuntui kuin olisin ollut hieman enemmän "työntämässä" ravia istuinluilla eteen. Tässä kohtaa Eetu myötäsi asetukseen vasemmalle ja pyöristyi tuntumalle mukavasti. Harmi vain että tämä hetki ei kestänyt kuin muutaman askeleen ajan, sillä kun lähdin pyytämään takaosaa väistöön pakka levisi uudestaan. Yritin vielä uudestaan löytää samaa fiilistä jossa istuntapalikat ikään kuin luiskahtavat paikoilleen ja ulkopuoli on kasassa samalla kun vasen ohja asettaa sopivan napakasti, ja ehkä pari tämänsuuntaista hetkeä vielä lopputunnin aikana löytyikin sekä siirtymätehtävän aikana että loppuverryttelyssä. Liiaksi kuitenkin jumiuduin epätoivoisesti toistamaan samaa vasempaan ohjaan keskittyvää nysväystä.

Tämä oli nyt sitten taas vuorostaan tällainen kerta Eetun kanssa kun sen vinoudesta ja jäykkyydestä ei vaan päästy yli (puhumattakaan siitä kuskin vinoudesta). Näin jälkeenpäin ajateltuna taisin lähteä ratkaisemaan asiaa aivan liian voimakkaalla kädellä, kun taas Eetun kanssa tie rentouteen käy ainoastaan hyvin kevyen ja rennon tuntuman kautta. Toisaalta vasemmasta ohjasta täytyy pystyä myös hieman vahvemmin pitämään jos aikoo vasemmalle asetuksen jumpata läpi, mutta se pito vaan minulla menee liian helposti vedoksi jolloin Eetu vain jännittyy entistä enemmän. Kuten tunnin ainoat onnistuneet hetket osoittivat, Eetu-palapelissä olennaisia palasia ovat myös istunta ja oman kropan suoruus. Lantion asento, keskivartalolla liikkeeseen joustaminen sekä ulkokyljen ja vartalon kiertymisen kontrollointi ovat oman analyysini mukaan niitä tekijöitä jotka olisi pitänyt saada paremmin kohdilleen jotta olisin voinut Eetun liikkumista tästä parantaa. 

torstai 3. tammikuuta 2013

Turhaa jännitystä Elmon kyydissä

Uusi ratsastusvuosi lähti käyntiin Elmon satulassa. Verrattuna kolmen viikon takaiseen kohtaamiseemme Elmo vaikutti onneksi jo paljon rauhallisemmalta, joten ilmeisesti se oli tässä ajassa ehtinyt hyvin sopeutua uuteen kotiinsa ja uusiin rutiineihin. Sekä karsinassa että maneesissa ennen selkään nousua Elmo otti iisisti kuin vanha konkari eikä hötkyillyt yhtään. Tästä huolimatta lähdin Elmon kanssa liikkeelle hieman jännittyneenä ja varuillani sillä edelliskerran pukittelut ja säikkymiset olivat vielä liian hyvässä muistissa.

Päivän ensimmäinen harjoitus oli pohkeenväistö käynnissä kummankin pitkän sivun toisesta kirjaimesta kohti pituushalkaisijaa, pituushalkaisijalla suoristus ja kohti päätyä ensin käynnissä ja myöhemmin lisäten mukaan raviin siirtyminen. Väistöt onnistuivat kelvollisesti aina pari askelta kerrallaan, mutta sitten taas homma levisi epämääräisemmäksi möngerrykseksi. Elmo kyllä lähti sivulle väistättävästä pohkeesta, mutta ulkoavuilla sai tarkkaan vahtia ettei etuosa vain liirannut karkuun takaosan jäädessä pahasti jälkeen. Yleensä pari ensimmäistä askelta olivat tätä liirausta kunnes sain ulkopohkeella jarruteltua etuosaa niin että takaosakin ehti mukaan väistöön. Istuntaan ja apujenkäyttöön tuli jälleen liikaa jännitystä ja ylimääräistä puristusta väistöä ratsastaessa, joten ei ihme että Elmo väistöissä jännittyi ylös vaikka suoralla uralla saatiin välillä myös pyöreämpiä ja rennompia hetkiä. Pariin kertaan Elmo pysähtyi kesken väistön kun taisi joutua vähän hämilleen siinä kaikkien tarpeellisten ja tarpeettomien apujen ristipaineessa. Kaikesta huolimatta yhteisymmärrys löytyi hetkittäin niin että mukaan mahtui hyviäkin väistöaskeleita. Ope kehotti laskemaan kättä alemmas Elmon suoristuessa ja yrittäessä hakeutua alas pyöreäksi. En kuitenkaan osannut tarpeeksi nopeasti reagoida ja myödätä silloin kun Elmo olisi väistöstä nätisti pyöristynyt.

Lyhyet ravipätkät väistöjen välillä olivat aika kamalia. Elmo jännitti päätä ylös ja selkää niin alas kuin hevonen voi, ja hankala siellä oli keventäenkään yrittää istua oikein. Meno oli hissutteluravissa jumittamista ja eteenratsastus pohkeella tuntui vain lisäävän jännittyneisyyttä. Kulmissa ei taivuttu pätkän vertaa. Jännittyneen Elmon kyydissä itseänikin tietysti vähän jännitti, ja sisäsyntyinen reaktioni jännittäviin tilanteisiin on tietenkin etukenoon kallistuminen (olen päätellyt tämän reaktion alitajuisena ideana olevan tarrata kiinni hevosen kaulaan tai harjaan jos jotain pelottavaa tapahtuu). Ope muistuttelikin nostamaan ylävartaloa reilusti pystympään jottei etunojaistunta enää lisää hidastaisi Elmon liikkumista. Istuntapalikoiden löytäminen kohdilleen tuntui tänään kuitenkin toivottoman hankalalta.

Väistötehtävän jälkeen jatkettiin vielä hetki ravityöskentelyä uralla ja ympyröillä, ja pidempään ravaillessa Elmo alkoi rentoutua. Aina kun Elmo jännittyi tarkkailemaan ympäristöä korvat hörössä pyrin juttelemalla tai viheltämällä palauttamaan sen huomion takaisin itseeni, ja tämä toimikin yleensä hyvin. Oikeaan kierrokseen Elmo alkoi jopa hetkellisesti pyöristyä ympyröillä, mutta perusongelmana säilyi pohkeen takana liikkuminen. Ravin ollessa hieman jumivaa ja kuskin joutuessa koko ajan vähän työntämään ponia eteenpäin ei menoon löytynyt toivotunlaista vaivattomuutta ja tasaisuutta. Edelleen istuntapaketti oli levällään niin että lähdin helposti nojailemaan eteenpäin ja paino ei pysynyt riittävästi jalustimilla.

Lopputunnin tehtävänä olivat siirtymiset ja ulkoavuilla kääntäminen. Aina pitkän sivun lopussa nostettiin käynnistä laukka, ratsastettiin 15 metrin laukkavoltti lyhyelle sivulle ja siirrettiin seuraavassa kulmassa raviin ja pitkällä sivulla takaisin käyntiin. Aloituskierros oli vasen, mihin suuntaan Elmon laukka oli nihkeää. Nostot tulivat parhaimmillaankin parin raviaskeeleen kautta jännittyneenä laukkaan "kaatuen", ja moneen kertaan koko nosto meni ihan läskiksi niin että tuloksena oli pelkkä kiitoravipätkä. En siis onnistunut sovittamaan laukannostoapujani sellaisiksi että Elmo olisi lähtenyt laukkaan ryntäämättä karkuun raville, ja asiaa ei tietenkään auttanut se että lähdin hurjasti heijaamaan ylävartalolla laukkaa pyytäessä. Peilipäätyyn sentään saimme pari hieman onnistuneempaa nostoa joissa meno ei ollut ihan holtitonta, mutta katsomopäädyssä otettiin aina ensin pienet raviräpellykset ja kamalat vartalon heijaamiset. Väärä laukkakin nousi useamman kerran. Laukka itsessään oli eteentyönnettävää, ja koko ajan sai olla tarkkana pohkeiden kanssa jottei Elmo olisi tiputtanut raville. Ope varoitteli jäämästä voltilla kiinni sisäohjaan ja sen sijaan pitämään ulkokyljen napakkana sekä kääntämään ulkopohkeella säilyttäen samalla tuntuman ulko-ohjalla. Vinkkinä oli myös kontrolloida ulos voltilta liiraavaa oikeaa lapaa painamalla raippa kevyesti lapaa vasten. Näillä ohjeilla onnistuin lopulta tekemään jonkun laukkavoltin niin että laukka jo vähän rullasikin ja Elmo pysyi paremmin apujen välissä.

Oikeaan kierrokseen oli laukannostoissa edelleen samat ongelmat, mutta itse laukassa Elmo liikkui huomattavasti energisemmin. Volteilla pääsi nyt paremmin hellittämään pohjeapujen käyttöä ponin laukatessa ihan itsekseenkin. Voltin avoimella sivulla esiintyi edelleen pientä liirailuyritystä, mutta kunhan vaan pidin ulkoavut riittävän napakkana liikkui Elmo mukavasti pohkeen ja ohjan välissä ja pyöristyi hienosti tuntumalle. Nämä voltit oikeassa laukassa olivatkin ehdottomasti tunnin parhaita hetkiä.

Loppuverryttelyssä kevyessä ravissa Elmo kulki jo huomattavasti paremmin kuin alkutunnista. Meno oli nyt rennon oloista, ja vaikka ei tasaisen pyöreänä mentykään niin ainakin välillä löytyi mukavan pyöreää liikkumista jossa Elmo ei pelkästään vetänyt kaulaa linkkuun ja pakettiin vaan venytti vähän eteenpäinkin eikä selkäkään enää ollut ihan notkolla. Vieläkin vaan Elmo liikkui pohkeen takana ja jäin sitä liikaa kaivamaan ja puskemaan ilman että sain aikaan kunnollista reaktiota.

Mitenkään loistavasti ei tunti siis tänään sujunut, vaan olin jokseenkin pallo hukassa Elmon kanssa lukuunottamatta laukkavolttien ja loppuverryttelyn parempia hetkiä. Pieni epävarmuus ponin reaktioista ja varuillaanolo mahdollisten yllätyspoukkoiluiden varalta jatkuivat läpi tunnin vaikka toki loppua kohden aloin hieman paremmin Elmoon luottaakin, ja tämä johti tietenkin siihen keskeiseen ongelmaan että en saanut itseäni tarpeeksi rennoksi koko tunnin aikana. Elmohan kuitenkin käyttäytyi tänään tosi nätisti, joten olen iloinen että sillä tuli nyt mentyä tällainenkin tunti missä ei välikohtauksia esiintynyt. Seuraavalla kerralla kun Elmo sattuu kohdalle ei sitten toivoakseni tarvitse enää jännittää kun sain nyt huomata että Elmo olikin ihan leppoisa ja fiksusti käyttäytyvä kaveri kunhan vain ehti ensin kotiutua.