tiistai 31. maaliskuuta 2015

Reipashenkinen koulutreeni

Tallinmäen koulutunnilla mentiin tällä kertaa viiden ratsukon ryhmässä. Kenttä oli märkä mutta sula, joten vihdoin päästiin työskentelemään kunnolla kaikissa askellajeissa. Saimmepa bonuksena hypätä muutaman kavaletinkin. Vake jatkoi suoraan edeltävältä tunnilta, joten se oli valmiiksi verrytelty.

Aloitimme käynnissä ja ravissa uralla ja pääty-ympyröillä verrytellen. Vake vaati ensin pienen herättelyn, mutta sen jälkeen se liikkui itse asiassa ihan reipasta ravia. Yritin tietenkin parhaani mukaan taivutella ja notkistella ponia, joka oli tavalliseen tapaansa suhteellisen jäykän oloinen. Ympyröillä tein välillä loivia väistöpätkiä. Ope neuvoi molempiin suuntiin ratsastamaan jopa hieman ylitaivuttaen jotta Vakea saataisiin irtonaisemmaksi. Vasemmassa kierroksessa kokeilin myös hieman vasta-asetuksia saadakseni ulkolapaa paremmin hallintaan. Näin alkutunnista Vake tuntui edestä melko raskaalta, joten ohjalla olisi saanut varmasti ratsastaa vielä paremmin ylöspäin eikä niinkään taaksepäin kuten sorrun kovin helposti tekemään. Yritin aina muistaessani ajatella liikkeen ratsastamista eteen ja ylös napakalla pohkeella ja kevyellä kädellä, mutta heikompina hetkinä taannuin vain ratsastamaan kädellä kaulaa pyöreäksi.

Alkutunnista otettiin vielä laukkaa pääty-ympyrällä pari-kolme kierrosta kerrallaan. Vake nosti laukat napakasti, mutta oikea laukka oli aikamoista kylki edellä puskemista eikä laukka myöskään rullannut tarpeeksi eteen. Ope käski herätellä ponin kertalaakista. Käytin raippaa kevyesti, ja Vake lähtikin näin helpolla sujumaan reippaalla laukalla eteenpäin. Laukkaan löytyi melko hyvä fiilis niin että saatoin istua hiljaa ja antaa Vaken laukata häiriöttä eteen. Vasen laukka oli vielä parempi, sillä tähän suuntaan ei esiintynyt sisäkylki edellä kaatumista ja niinpä laukka oli tasapainoisempaa ja Vaken helpompi edetä. Ulkoavut tosin saivat nyt olla napakkana mukana pitämässä Vaken ympyrällä. Sujuva, hyvä laukka oli ehdottomasti tämän tunnin valopilkkuja.

Seuraavaksi menimme pituushalkaisijalla hieman sulkutaivutuksia käynnissä ja ravissa. Takaosaa väistätettiin vuoroin oikealle ja vasemmalle etuosan pysyessä keskilinjalla ja asetuksen ja taivutuksen ollessa liikkeen suuntaan. Tämän tehtävän myötä tulivat tunnin parhaat pyöreät hetket. Sulkutaivutuksen oikealle Vake teki tosi hyvin, ja itse asiassa takaosa oli herkästi väistämässä liikaakin. Kun ope käski varoa ettei mentäisi neljälle uralle sain liikkeen korjattua korrektimmaksi ja näin kivasti jumpattua Vakea taipumaan jäykemmälle puolelle. Vasemmalle takaosa siirtyi nihkeämmin etenkin ravissa, mutta jotain loivaa poikitusta ja taivutusta tähänkin suuntaan kuitenkin tuli. Viimeinen kierros oli paras ja Vake pyöristyi keskihalkaisijalla hetkellisesti tosi hienosti.

Lopuksi saimme mielenvirkistyksenä ylittää kavalettia ympyräkahdeksikolla. Ensin laukattiin kavaletin yli pari kertaa oikealle, sitten vaihdettiin hypyssä suunta ja laukka ja mentiin pari kierrosta vasemmalle. Lopuksi vielä vaihdettiin laukka kavaletilla uudestaan vasempaan. Tämä tehtävä oli meille varsin helppo ja Vake vaihteli hypyssä laukat ihan ilmaiseksi. Suunnanvaihdossa vasemmalta oikealle olisi vaan saanut olla vielä tarkempana ettei Vake olisi lähtenyt kavaletilta puskemaan liikaa oikealle.

Loppuravien yhteydessä tehtiin muutamat askeleenpidennykset pitkillä sivuilla ja sen jälkeen haettiin muotoa eteen-alas. Ei Vake vieläkään ollut niin suora kuin olisin toivonut ja pyöreyskin oli vähän vaillinaista, mutta tunnin loppua kohti se oli keventynyt ja pehmentynyt edestä niin ettei se enää roikkunut ohjan päässä raskaasti kuten alkutunnista. Olin joka tapauksessa tänään tyytyväinen siihen että meno oli suhteellisen reipasta niin ravissa kuin laukassakin. Käynnissä jäätiin jumimaan liikaa, mutta muutoin tässä ei ollut sellaista nysväystä ja piiperrystä kuin sunnuntaina vaan ratsastin ikään kuin reippaammalla ja ehkä määrätietoisemmalla asenteella. Vieläkin pitäisi saada kädellä ratsastusta huomattavasti vähennettyä, mutta on tässä muuten jo pientä ideaa.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Väistöhommia kentällä

Tämän viikon sileän treeni Vaken kanssa tapahtui sunnuntaina, ja se mentiin tällä kertaa itsenäisesti. Kuten saattoi odottaa kenttä ei ollut mitenkään loistavassa kunnossa viime päivien vaihtelevien säiden jälkeen, mutta ura oli enimmäkseen sulana kun kenttää katkaistiin toisesta päädystä. Niinpä piti jättää enimmät ympyrät ja lävistäjät pois laskuista ja työskennellä lähinnä uralla. Toki urallakin sai tehtyä monenlaisia asioita kuten erilaisia väistöjä. Kentän poikki kaarevasti kulkevalla lyhyellä sivulla väistätin takaosaa ulos samaan tapaan kuin ympyrän kaarella, ja pitkille sivuille tein joitakin väistöjä suoraa uraa pitkin sekä avotaivutuksia. Päämääränä näissä tehtävissä oli takajalkojen jumppaaminen sekä ponin suoristaminen. Askellajeina olivat käynti ja ravi.

Pohkeenväistöjä mentiin vähän vaihtelevalla menestyksellä. Vaikeimpia olivat tietenkin väistöt kaarevalla uralla, mutta niitä mentiin urakalla sillä kaareva lyhyt sivu oli pohjan puolesta se paras kohta etenkin raviväistöille. Kuten niin tavallista kaarevan uran väistöissä olin vähän hukassa sen suhteen mihin suuntaan oma kroppa ja ponin etuosa tulisi suunnata. Välillä pyysin käynnissä varmasti liian jyrkkääkin väistöä vaikka kuinka yritin muistutella itseäni loivan väistön hyödyistä. Selvästi liike hidastui ihan olemattomiin jos aloin väistättää takaosaa kovin jyrkästi. Väistön jyrkentämisen houkutus taitaa piillä siinä että silloin Vake alkaa liikkeen jarruttamisesta huolimatta mutustella kuolainta ja pyöristää kaulaa, mutta tässähän pitäisi nyt ensisijaisena tavoitteena olla jäykästi liikkuvien takajalkojen vähittäinen jumppaus eikä se missä asennossa ponin kaula hetkellisesti on.

Avotaivutukset tuntuivat toimivan oikeastaan väistöjä paremmin. Vasempaan kierrokseen vaikutti erityisen hyödylliseltä mennä ensin loivaa avoa uralla ja kääntää tästä sitten asetus ja taivutus vasemmalta oikealle niin että mentiinkin vastataivutusta etuosa uran sisäpuolella. Näin saatiin korjausta oikealle puskevaan etuosaan. Avoissa oli kuitenkin pieniä vaikeuksia taivutuksen säilyttämisen kanssa sillä ponin runko meni helposti suoraksi ja liike muuttui enemmän pohkeenväistöä muistuttavaksi. Vake kyllä pyöristyi avojen ja väistöjen myötä jonkin verran, ja silloin kun etuosaa sai vähän suoristettua niin muoto ja tuntuma vaikutti ihan hyvältä. Kovin hyvin ei suoruusongelma kuitenkaan tänään ratkennut, vaan oikealle lavalle ja kyljelle puskeminen olivat mukana enemmän tai vähemmän loppuun asti muutamia lyhyitä hetkiä lukuunottamatta.

Läpi koko ratsastuksen tuskailin käsien ja tuntuman kanssa. Ideaalina mielessä oli tietenkin hengittävät pehmeät kädet kevyellä tuntumalla, mutta varsinkin väistöissä ja avoissa ratsastus tapahtui liikaa kädellä ja ehkä liian voimakkaallakin kädellä. Toisaalta jos yritin rauhoittaa käsiä passiivisemmaksi tuntui siltä että käsi vain lukittui ja oli sitten kirjaimellisesti passiivinen ja kaikkea muuta kuin hengittävä. Mietiskelin että idea pohkeiden pitämisestä "tuntumalla" on löytynyt aika hyvin, mutta toisaalta pohkeen käyttö menee usein hitaaksi puristamiseksi sen sijaan että pohje olisi nopea ja terävä. Toisin sanoen liikaa puskemista ilman mainittavaa reaktiota. Vakehan pitäisi ratsastaa ihan koulutreenissäkin yhtä teräväksi ja hereille kuin se oli tiistaina Pian valmennuksessa, ja tämä ei tapahdu ainakaan jatkuvalla pohkeilla hiertämisellä.

Tästä kerrasta jäi päälle pieni turhautuminen omaan ratsastukseen. Käsi ja pohje eivät olleet ihan tehtäviensä tasalla, ja tuntuu kuin nyt pariin viikkoon en olisi saanut istuntaankaan ihan sellaista otetta kuin sitä ennen. Yritän kuitenkin uskoa että tällä ratsastustuokiolla oli Vaken kannalta edes jotain positiivisia vaikutuksia. Ainakin tuli takajalkoja jumppailtua väistöillä molempiin suuntiin. Edelleenkään ei pidä odottaa että kaikki voisi korjaantua mystisesti hetkessä, vaan vähän kerrassaan ponia jumppaamalla ja omaa ratsastusta siinä samalla kehittäen.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Sademaasto

Lauantai oli yhtä sadetta ja harmautta, mutta reippaasti lähdimme Annen kanssa ulkoiluttamaan ratsumme maastolenkille. Varustin Vaken veden- ja tuulenpitävällä ratsastusloimella. Pihasta lähtiessä hevoset kyllä vähän kyselivät onko ihan pakko mennä kun tuuli paiskoi teräviä pisaroita päin näköä. Olimme kaksin liikkeellä, ja tällä kertaa oli minun ja Vaken vuoro ottaa vetoratsukon tehtävä Annen ja Jetin tullessa perässä. Vake oli vetohevosen paikalla tietenkin tavallista valppaampi ja tarkkaili ympäristöä korvat pystyssä koko ajan, mutta mitään se ei säpsähtänyt. Pari kertaa se jumittui tuijottamaan jotain outoa nähtyään, mutta näitä lukuunottamatta etenimme reippaalla asenteella. Onnistuin olemaan itse melko rento, sillä pohja ei ollut tällä kertaa peilijäätä eikä mahdollisten säpsähtelyjen aiheuttamia liukasteluja tarvinnut jännittää. Valppaudessaan Vake kohosi etuosastaan poikkeuksellisen ryhdikkääksi, harmi vaan selkä jäi vielä alas.

Sateen seurauksena pohjat olivat menneet taas aika epämääräiseen kuntoon, eli tarjolla oli sohjoa, jäätä ja kaikenlaista siltä väliltä. Alustan vaikuttaessa kovalta jätettiin laukkaamiset pois ohjelmasta ja tehtiin lenkki ravissa ja käynnissä. Tieosuudet ravattiin ja metsäosuudet käveltiin. Vake meni keulassa urheasti melkein koko matkan, ja kun käännyttiin kotia kohti oli sillä ravissa suorastaan nostetta ja imua eteenpäin. Minua ihan nauratti kyydissä sillä eipä Vake tällä lailla yleensä ravissa liiku. Loppumatkan metsäosuudella Vake oli jo suorastaan rentoutuneen oloinen. Viimeisellä tieosuudella Jetti siirtyi kärkeen jotta se sai ravata kotia kohti isommin. Vakekin kyllä ravasi kiitettävän reippaasti, mutta silti se jäi Jetistä reilusti jälkeen.

Tallille palattiin läpimärkinä, mutta loppujen lopuksi sade ei kamalasti lenkkiä häirinnyt. Tästä jäi hyvä mieli kun hoidimme Vaken kanssa vetoratsukon tehtävän näin varmalla otteella, ja lenkistä pystyi nauttimaan vetovastuusta huolimatta. Kun Vake vielä liikkui näinkin omaehtoisen reippaasti niin aina parempi. Maastostakin voi näköjään saada onnistumisen kokemuksia!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kaikkea ei korjata kerralla

Keskiviikon tunnilla mentiin koulua ja sain ratsuksi Jukan. Ohjelmassa oli jumppaa asetusten ja takaosakäännösten parissa. Ratsastin Jukalla viimeksi pari kertaa joitakin viikkoja sitten, joten nyt oli ihan kiva päästä jatkamaan tämän ponin kanssa vaikka tiesinkin että helpolla en tunnista tulisi pääsemään.

Aloitimme ratsastaen pääty-ympyröillä vasta-asetuksia niin käynnissä kuin ravissakin. Jukka oli oma nihkeä itsensä, ja liikkui kovin tahmeasti. Asetukseen se ei oikein lähtenyt myötäämään, ja yritin kompensoida tilannetta kääntämällä vain kaulaa enemmän mutkalle. Eihän se sillä lailla tietenkään toiminut. Ope kehotti pitämään myös vastakkaisen ohjan paremmin mukana asetuksessa ja huolehtimaan sen avulla kaulan suoruudesta. Pienet oikein ajoitetut puolipidätteet sisäohjalla (eli asetukseen nähden ulko-ohjalla) auttoivatkin niin että Jukka hetkittäin hieman suoristui ja myötäsi niskasta millin verran. Ohjeena oli palkita poni pienistäkin oikeansuuntaisista reaktioista, joten sain olla tosi tarkkana jotta edes huomasin milloin oli kevyen myötäyksen ja rentoutumisen paikka. Usein se tietenkin jäi minulta huomaamatta, ja yritin vaatia ehkä vähän liikaa kerralla. Raviverryttelyn lopussa koin pienen oivalluksen hetken. Koetin ratsastaa hetken aikaa vähän rennommalla otteella ja vähensin pohkeilla puskemista ja liiallista asetuksen vääntämistä. Kas kummaa, tässä kohtaa Jukka alkoikin selvästi pehmetä ja pyöristyä ja liikkua paremmin eteen pohkeesta. Olin siis ilmeisesti yliyrittänyt ja puskenut ja vängännyt aivan liikaa, ja kun onnistuin hieman hellittämään niin poni lähtikin kulkemaan paremmin.

Juuri kun oltiin päästy Jukan kanssa vähän lähemmäs yhteistä aallonpituutta oli käyntitauon vuoro, ja sen jälkeen aloitettiin taas nollasta. Nyt jakaannuimme parin ratsukon ympyröille ratsastamaan takaosakäännöksiä. Äskeisistä havainnoista huolimatta en päässyt enää takaisin siihen tilaan jossa olisin ratsastanut tarpeeksi mutta en liikaa, ja käyntityöskentely meni aikamoiseksi jumimiseksi. Puskin ja puskin mutta Jukka vain hidasteli, ja varsinkin takaosakäännöksissä oli kova työ saada minkäänlainen liike säilytettyä. Ope tosin totesi että ponin hitaus käännöksissä johtui sen jäykkyydestä eikä ollut kurittomuutta. Jotta käännös tapahtui oikein tuli olla tarkkana ettei takaosa päässyt kiepsahtamaan liikkeestä ulos vaan runkoon tuli rehellinen taivutus liikkeen suuntaan. Tässä tarvittiin sisä- ja ulkopohkeella annettujen apujen vuorottelua oikeassa rytmissä, ja sain parissa käännöksessä tästä ideasta kiinni. Monesti kuitenkin sisäpohje unohtui passiiviseksi ja irti kyljestä. Vasemmassa kierroksessa piti saada etuosaa kääntymään vielä paremmin oikealta vasemmalle, ja ope vinkkasi käyttämään raippaa aivan kevyesti oikealle lavalle. Jukka kääntyi ja välillä vähän myötäsikin niskasta, mutta kaikki tapahtui niin toivottoman hi-taas-ti että epätoivo meinasi iskeä liikkeen jumittuessa täysin paikoilleen. Ponin tahmaillessa minulla oli sitten aivan liikaa aikaa säätää ja nysvätä ohjalla ja pohkeella kaikkea mahdollista, joten ei ihme että reagointi apuihin vain hidastui hidastumistaan. Istuntakaan ei sitten enää pysynyt hiljaa vaan alkoi vaivihkaa tuuppia ponia eteenpäin, mikä tietenkin vain pahensi tilannetta.

Takaosakäännösten lomassa otettiin ympyröillä laukkapätkiä. Kunhan vaan sain sen kaiken apujen sekamelskan keskellä Jukan tajuamaan että piti lähteä laukkaamaan niin nosto tapahtui ihan kuuliaisesti. Laukka itsessään oli aika nelitahtisen oloista, enkä onnistunut istumaan kovin jäntevästi liikkeen mukana. Pohkeella ja raipalla yritin vähän herätellä takajalkoja jotta laukka olisi alkanut rullata kolmitahtisempana, ja pari askelta kerrallaan Jukka vähän tsemppasikin. Vasta-asetus tuntui laukassa hyvältä idealta, ja sen kautta sain Jukkaa hieman pyöristymään. Oli tämä eteen laukkaaminen ainakin kivempaa ja sujuvampaa kuin käynnissä jumittaminen, ja Jukka oli varmaan samaa mieltä. Open palautteessa tunnin lopuksi nousi positiivisena asiana esiin se että laukka oli Jukaksi ihan hyvää ja poni oli laukassa melko suora. Kun viimeisen laukkapätkän jälkeen siirryttiin keventämään ravissa jaksoi Jukka liikkua hetken aikaa paremmin eteen, ja alkutuntiin verrattuna se oli pehmeämmän oloinen. Pienillä vasta-asetuksilla ulos oikealle se lähti pyöristymään ihan mukavasti kunhan samalla ratsastin tietoisesti etuosaa oikealta vasemmalle. Pian ravista alkoi jo paras energia hiipua, mutta sain sentään pienen hetken fiilistellä vähän pyöreämmin liikkuvan Jukan satulassa.

Onnistumisen hetket olivat tällä tunnilla selvässä vähemmistössä verrattua jumituksen ja turhan puskemisen hetkiin, mutta oli niitäkin sentään pari. Lopuksi ope totesi Jukan olevan siinä mielessä hyvin opettavainen poni että se jumittaa ja hidastaa heti jos ratsastaja yhtään tuuppaa istunnalla. Keskustelimme myös siitä että Jukan kanssa parhaaseen tulokseen pääsee kun ottaa yhden korjattavan asian ja keskittyy päämäärätietoisesti sen työstämiseen. Tein tänään ehdottomasti sen virheen että en aina oikein itsekään tiennyt mitä olin ponilta pyytämässä ja avuissa määrä korvasi laadun, etenkin käynnissä työskennellessä. Pyrkimys korjata kaikki epäkohdat kerralla saa aikaan vain epämääräistä nysväämistä joka ei johda oikein mihinkään. Jukka kyllä alkaa toimia jos ratsastaja osaa pyytää oikein, mutta ilmaiseksi se ei anna vahingossakaan mitään. Siksipä sen kanssa on opettavaista ja mielenkiintoista työskennellä vaikka välillä turhautuminen pääseekin iskemään.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Estevalmennus Kiimingissä

Pitkään tätä olin suunnitellut ja nyt se viimein toteutui: pääsin Vaken kanssa osallistumaan Pia Lidströmin estevalmennukseen Kiimingissä. Esteenä valmennuksissa käymiselle on ollut niiden ajankohta keskellä arkipäivää, mutta nyt päätin järjestää itseni mukaan. Myös Anne oli tällä kertaa mukana. Ratsastimme siis Kiimingin Ratsastuskeskuksen maneesissa, joka on Vakelle varsin tuttu paikka sillä se on tällä tallilla aikaisemmin asunutkin. Vake vaikutti olevan kuin kotonaan, ja niin pihassa kuin maneesissakin se taisi vain todeta ohimennen että jaa, tänään ollaan täällä. Vieraassa paikassa treenaamisen jännitys oli siis vain ja ainoastaan kuskin päässä.

Meidät laitettiin kunnolla töihin heti alkuverryttelyssä. Niin ravissa kuin laukassakin heräteltiin sekä ratsastaja että poni eikä hissuttelua suvaittu. Ohjeena oli pitää kädet pehmeänä ja ratsastaa reilusti enemmän eteen. Jäin aivan liikaa kaivamaan ja hiertämään pohkeilla ilman toivottua reaktiota, ja käsky olikin ottaa raippa avuksi heti jos poni ei vastannut pohkeeseen. Verryttelyjen jälkeen jatkoimme puomien parissa. Ensin ratsastimme tehtävää, johon kuuluivat ravipuomit, laukkaympyrä ja lävistäjällä laukkapuomisarja innariväleillä. Vieläkään ei Vake liikkunut tarpeeksi eteen, ja laukkapuomien välit jäivät liian pitkiksi. Seuraavalla kierroksella jäin ajamaan koko ajan eteen niin ettei puomeille ollut toivoakaan saada askelta osumaan hyvin, joten rämpimiseksi meni taas. Laukka olisi pitänyt saada kuntoon jo paljon aikaisemmin niin ettei puomeja kohti olisi enää joutunut ajamaan vaan olisi voinut antaa laukan vain sujua. Sain myös vinkin että omaa vuoroa aloittaessa kannattaa Vaken kanssa laukata ensin uralla ihan reippaasti ja aloittaa tehtävä vasta kun poni on herätetty ja mennään oikeasti eteen.

Seuraavaksi jatkoimme lävistäjäjumppasarjalta (puomeja oli nyt nostettu pieniksi esteiksi) lävistäjäristikolle. Toisella kierroksella ristikolta jatkettiin vielä kahden porttiesteen suoralle linjalle, sekä lopuksi toisesta suunnasta jumppasarjalle (kuvassa sinisellä 1-5). Vake alkoi nyt olla terävämmän oloinen, ja ehkä asiaa auttoi se että ratsastin "kiihdytyskierroksen" uralla ennen esteille suuntaamista. Teemana oli toki edelleen eteen, eteen, eteen. Lisäksi noottia tuli kaarteissa oikomisesta, sillä päädyissä Vake tapansa mukaan kanttaili kaarteita pienemmäksi enkä tarpeeksi topakasti ratsastanut sitä suoraan esteiden jälkeen. Esteet sinänsä ylittyivät näppärästi. Suoralla linjalla väli kuudella laukalla meni ensin hieman ahtaaksi, eli tässä olisi eteenratsastusta voinut jättää vähemmälle. Suoran linjan jälkeen en taas ollut tarpeeksi skarppina vaan Vake pääsi puskemaan sisälle ja oikaisemaan, jolloin tiestä jumppasarjalle lävistäjällä tuli turhan tiukka.

Rataa pidennettiin vielä kahdeksan esteen mittaiseksi (kuvassa sinisellä). Esteet olivat matalia, mutta olihan tässä tehtäviä ja sain keskittyä edelleen laukan sujuvuuteen ja suurteen kaarteiden huolelliseen ratsastamiseen. Pikkuhiljaa aloin saada ratsastukseen parempaa meininkiä Vaken liikkuessa nyt ihan mukavasti ja ajamatta eteenpäin, ja ehkä pieni "alkuhermostuneisuus" oli myös karissut niin että aloin jo keskittyä paremmin. Tämä ratamme sujuikin sitten varsin mallikkaasti. Vake liikkui mukavasti ja tasaisesti eteen, ponnistuspaikat alkoivat osua kohdilleen, ja minulla alkoi jo riittää huomiota teiden ja linjojen ratsastamiseen niin etten antanut Vaken oikoa. Alkutuntiin verrattuna tämä meno oli huiman paljon parempaa, ja sain kehuja hyvistä lähestymisistä sekä erityisesti onnistuneesta kaarteesta suoralta linjalta jumppasarjalävistäjälle. Kyllähän Vake menee sinne minne ohjaan kunhan vain oma ajatus pysyy selkeänä reitin suhteen.

Lopuksi hyppäsimme vielä lyhyemmän radan (kuvassa punaisella). Jatkoimme edelleen tasaisen sujuvasti, ja keskityin ratsastamaan hyvät tiet oikomatta. Lävistäjäristikolle tullessa mentiin liikaa oikealle lavalle puskien, minkä seurauksena ristikko hypättiin vähän reunasta vaikka periaatteessa käännös uralta estelinjalle tapahtuikin ihan oikeasta kohdasta. Suoralla linjalla oli nyt jälkimmäistä porttia nostettu, ja tolppien merkinnöistä päättelin että korkeutta oli enemmän kuin 80 cm. Maltoin linjalla jäädä odottamaan, ja kun en tässä enää tuupannut eteen niin kuusi laukkaa mahtui väliin mukavasti ja tunnin korkeinkin este ylittyi näppärästi. Kahteen onnistuneeseen tehtävärataan saattoi treenit lopettaa hyvällä mielellä.



Tunnista jäi oikein mainiot fiilikset. Alkupuoli meni möhlien, mutta sitten kun työ ponin herättämiseksi oli tehty niin homma alkoikin sujua ja paransimme menoa loppua kohti koko ajan. Kyllä sen huomasi että kun tosissaan aloin ratsastaa ja vaatia Vakelta kunnon liikkumista ja reagointia niin meno alkoi olla enemmän sellaista kuin pitää ja poni oikeasti hereillä. Liian paljon jäädään Vaken kanssa vain hissuttelemaan ja annan sen oikoa, vaikka nämä asiat pystyisi aika helpostikin korjaamaan. Tämä valmennus oli hyvä herätys siinä suhteessa että tällaisesta puoliteholla humputtelusta pitää päästä pois. Täytyy olla itse terävä ja napakka niin ponistakin tulee terävä ja napakka. Ehdottomasti kyllä mennään Vaken kanssa valmennukseen uudestaankin heti kun vain on mahdollista.

Videoista kiitos Hanskille.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Itseluottamuksen palautus

Keskiviikon katastrofitunti jäi kovasti vaivaamaan mieltä, mutta onneksi tälle viikolle mahtui vielä toinenkin estetunti. Nyt pääsin tutun ja turvallisen Vaken satulaan, ja suuntasimme siis maneesille hyppäämään. Vaken kanssa ei oltukaan hypätty kuin viimeksi kolme viikkoa sitten. Kylläpä poni tuntui tosiaan niin tutulta ja helpolta verrattuna Elmoon!

Verryttelytehtävänä menimme ravissa puomeja kiemuroilla ja lyhyitä laukkapätkiä. Laukassa ope käski herättää Vaken heti liikkumaan kunnolla eteen. Vake kyllä reagoi ja lähti helposti eteen, mutta eipä se askelta juurikaan venyttänyt vaan kipitti vain lyhyttä laukkaansa kovempaa vauhtia. Hyvä kuitenkin että poni vaikutti olevan ihan eteenpäinpyrkivällä tuulella. Seuraavaksi hyppelimme vasemmassa laukassa kolmen kavaletin jumppasarjaa. Jumppakavaletit ylittyivät ihan sujuvasti ja innokkaasti, mutta kuten tavallista Vake meni sarjalla aika lailla nenä maassa ja itse puolestani ajauduin kenottamaan liian edessä.

Jatkoimme seuraavaksi verryttelyhyppyjä kahdella lävistäjäristikolla, joita ratsastettiin kahdeksikkona. Vake liikkui ihan kivalla energialla ja laukat se vaihteli lävistäjillä ilman että minun tarvitsi tehdä asian eteen mitään. Helppoa ja sujuvaa menoa. Ihan suorassa ei ristikoille päästy lähestymään Vaken puskiessa kaarteista hieman sisään, mutta eipä se menoa haitannut. Hyppäsimme ristikoita vielä pari kierrosta tiukemmalla kaarteella, eli nyt ensimmäiseltä ristikolta (este 2) kaarrettiin suoraan oikealle toiselle ristikolle (este 6 päinvastaisesta suunnasta). Tämä tiukempi kaarre oli Vaken kanssa aika helppo juttu, vaikkakin se hieman kaatui oikealle niin että kaaresta tuli tahattoman pieni. Oikea pohje olisi siis saanut olla vielä napakammin mukana heti ensimmäiseltä esteeltä lähtien.

Seuraavana tehtävänä oli suora linja pystyltä okserille 17 metrin välillä. Vakelle tämä oli viidellä laukalla varsin sopiva väli nyt kun ponilla oli energia kohdillaan. Eteen ei siis tarvinnut ratsastaa. Näin myös ponnistuspaikat todella hyvin, ja pystylle lähestyessä oli jo kaukana kaarteessa selvää mihin kohti ponnistuspaikka osuisi. Ihanan helppoa ja luontevaa!

Hyvin sujuneiden verryttelytehtävien jälkeen hypättiin kahteen kertaan pieni radantynkä. Ensimmäisellä kierroksella esteet olivat noin 70 sentissä. Vake liikkui edelleen mukavasti eteen, ja kun laukassa oli tämä energia niin hyvät ponnistuspaikat löytyivät aivan itsestään. Kaikki esteet ylittyivät todella sujuvasti ja Vake huolehti siitä että olimme koko ajan myötälaukassa. Hypätessämme oikeassa kierroksessa kavalettisarjan (este 5) oli ponilla sen verran tunkua oikealle että laukka vaihtui vääräksi. Tämäkin korjaantui lennosta hyvissä ajoin ennen seuraavaa kaarretta. Viimeiselle esteelle oltiin jäämässä hieman kauas, mutta pohkeella kannustaessani Vake venytti oikein hienosti estettä kohti. Täytyy kyllä myöntää että pientä istunnalla tuuppaustakin siinä pääsi käymään. Oikein mainio rata, ja edelleen kaikki oli ihanan helppoa.


Saimme tulla vielä toisen kierroksen ja esteet nostettiin 80 senttiin. Tänään eivät nekään olleet lainkaan isoja vaan sanoisin että edelleen oltiin hyvin mukavuusalueella. Meno olikin käytännössä yhtä sujuvaa kuin edellisellä radalla ja ponnistuspaikat näin aina hyvissä ajoin. Ainoa notkahdus tapahtui kolmosesteelle tullessa, sillä ratsastin kaarteen hieman huolimattomasti ja annoin Vaken oikaista. Niinpä olimme tulossa estettä kohti oikeaan reunaan ja oikea lapa edellä puskien, ja kun tämä este sattui olemaan hankalasti ikkunasta tulevassa kirkkaassa aurinkoläikässä oli Vake vähällä mennä oikealta ohi. Ehdin kuitenkin tönäistä oikealla pohkeella, ja pääsimme esteen yli. Tämä oli ainoa heikompi osuus muuten hyvin onnistuneessa radassa, ja lopuksi saimmekin vielä tulla suoran linjan uusiksi. Nyt olin kaarteessa vähän tarkempi enkä antanut Vaken oikaista, joten pääsimme pystylle suorassa ja keskelle. Sen jälkeen ei välissä tarvinnutkaan kuin antaa ponin laukata tasaisesti eteen, ja olin erityisen tyytyväinen tähän viimeiseen hyppyyn okserille sillä kerrankin en sukeltanut hyppyyn millinkään vertaa.

Näin hyvin onnistuneet hyppelyt tekivät minulle aivan erityisen hyvää. Keskiviikon tapahtumien jälkeen jäi mieleen kaihertamaan epävarmuus ja epäusko omiin taitoihin, mutta nyt sain huomata että kyllä minä vielä hypätä osaan, Vakella ainakin jos en sitten muuten. Kasikympin esteetkin tuntuivat tänään melkeinpä pieniltä. Kaikki vaan toimi, ja niinhän se toimii silloin kun Vakella on sopivasti eteenpäinpyrkimystä ja pientä imua esteelle. Tällaista tämän kuuluu olla! Alan myös pikkuhiljaa huomata Vaken kanssa millaista on kun saa säännöllisesti ja useamman kerran viikossa ratsastaa ja hypätä samalla ponilla. Kyllä touhussa on aivan eri ulottuvuuksia kun ratsu käy tällä tavalla tutuksi, ja tekemiseen tulee sen myötä uudenlaista varmuutta ja luottamusta. Jatkuvasti vaihteleviin ratsuihin tottuneelle tämä on aika avartava kokemus.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Sopivan reipas maasto

Tämän perjantain maaston menimme Annen kanssa kaksistaan. Tällä kertaa Anne ja Jetti vetivät koko matkan, joten Vaken kanssa saimme tulla tutulla ja turvallisella paikalla peränpitäjänä. Lämpötila oli pudonnut pakkasen puolelle, mutta tavanomaisessa laukkakohdassa tie oli enimmäkseen vielä sula ja pehmeä. Niinpä pääsimme ottamaan heti alkumatkasta laukkaa ihan kunnon siivun. Etenimme ravissa ja laukassa tien päähän asti, ja teimme sitten saman metsälenkin Muhoksen puolelle kuin viime kerralla. Täällä oli pohja monin paikoin peilijäässä, mutta hyvin siinä hokkikenkäiset pysyivät lipsumatta pystyssä vaikka selässä välillä hirvittikin. Kävelimme metsälenkin kaikessa rauhassa jutustellen, ja kotimatkalla tiellä laukattiin samat osuudet kuin tulomatkalla. Vake tuntui olevan hyvällä tavalla reippaalla tuulella, ja varsinkin kotia kohti mennessä tuntui laukassa olevan ihan ilmaa ja energiaa. Myös ravissa vaikutti siltä että ponilla jalka nousi ja eteenpäin ei tarvinnut suuremmin hoputella. Ehkäpä tuulinen pakkaspäivä antoi sopivasti pientä lisävirtaa.

Lenkki sujui oikein mukavasti, ja paluumatkalla pohdin että onpa hienoa kun maastoilu on taas tätä nykyä näin rentoa ja huoletonta. Vake saattaa joskus hieman katsella jotain tai kerran tai pari lenkin aikana säpsähtää, mutta kun en itse jännity näistä niin ponikin pysyy rentona eikä säpsyile. Syksyllä ja alkutalvestahan meillä oli Vaken kanssa se onneksi lyhyeksi jäänyt jakso jolloin molemmat olivat maastossa kauhean jännittyneitä ja lietsoimme toistemme jännitystä. Nyt on päästy takaisin siihen tilanteeseen että ratsukon osapuolet ovat rentoja ja maastoreissut sujuvat luottamuksen vallitessa.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Voimatonta ja holtitonta kohellusta esteillä

Keskiviikon tunnilla oli esteitä ja sain Elmon. Tämä tunti oli minulle toinen urheilusuoritus viime viikolla sairastamani influenssan jälkeen, ja tuli hieman yllätyksenä kuinka alas oli sairastaminen oman kunnon tipauttanut. Lähdin tunnille sillä odotuksella että tässähän jatkettaisiin siitä mihin ennen sairastumista jäätiin, mutta ei se nyt ihan niin mennyt. Elmolla hyppääminen tuppaa olemaan aika rankkaa terveenäkin, sillä tätä ponia joutuu joka askeleella ratsastamaan ja satulassa istumisen eteen saa tehdä todella töitä. Tämänhetkisessä tilanteessani kävi sitten niin että kunto ja voimat loppuivat aika lailla alkuunsa, mikä tuli yllätyksenä kun olen tottunut olemaan aina hyvässä kunnossa. Jo alkuverryttelyssä jouduin toteamaan että onpas tämä rankkaa.

Verryttelyt mentiin aivan lyhyesti, joten en ollut vielä aivan henkihieverissä siinä vaiheessa kun aloitettiin hypyt. Ensin hyppäsimme lävistäjällä yksittäistä estettä, aluksi pienenä pystynä ja sitten okserina. Näissä ensimmäisissä hypyissä ongelmana oli se että yritin tuoda Elmon aina liian lähelle estettä ja ratsastin lähestymisen jossain määrin käsijarru päällä. Niinpä hypyistä ei tullut kaikkein sujuvimpia vaan Elmo joutui jarruttamaan esteen edessä. Laukkakaan ei vaihtunut, ja niinpä päädyssä kaahattiin aina tasapainottomasti väärää laukkaa tai kiitoravia Elmon kiskoessa minua irti satulasta.

Seuraavaksi ratsastimme kahden pystyn suoraa linjaa. Nyt Elmo alkoi herätä ja pyrkiä hyvällä energialla eteenpäin, mutta samalla se kiskoi ohjia todella voimakkaasti ja pyrki painumaan todella pitkäksi ja etupainoiseksi. Minulla ei voimat riittäneet alkuunkaan pitää istunnalla vastaan, vaan takamus pääsi irtoamaan satulasta. Linjalla olisi pitänyt esteiden välissä saada ponia hieman kiinni jotta väliin olisi kuusi askelta mahtunut nätisti. Nyt kävi niin että toiselle esteelle mentiin aina todella lähelle ja seurauksena oli omituisia hyppyjä. Laukkakin vaihtui vääräksi niin että päätyyn kurvattiin todella tasapainottomasti ja päätä alas kiskoen. Tällainen oli tilanne kun Elmo yhtäkkiä näki päädyssä pieniä vihreitä miehiä ja loikkasikin äkkiä sivulle päätä alas kiskoen. En tiedä tekikö se pientä pukkiakin, mutta kun olin jo valmiiksi etunojassa irti satulasta niin ponin oli todella helppo kiskaista minut lopullisesti pois tasapainosta poukatessaan äkkiä sivulle pakoon. Roikuin sitkeästi Elmon kaulassa kiinni, mutta ponin pysähtyessä en päässyt tästä kipuamaan takaisin satulaan vaan hetken harkinnan jälkeen jouduin laskeutumaan maahan kiivetäkseni uudelleen kyytiin. En nyt tiedä lasketaanko tätä varsinaisesti putoamiseksi kun jalkautuminen tapahtui hyvässä järjestyksessä omalla päätöksellä, mutta ärsytti kovasti silti. Taisi tänään olla myös reaktiokykyni tavallista matalampi. Jatkossa olin päätyyn ratsastaessa sitten tarkempi ettei Elmo päässyt uudelleen yllättämään.

Annelle kiitos piirroksesta.
Pari kertaa suoraa linjaa hypeltyämme siirryttiin jo hyppäämään rataa. En tiedä oliko fiksuin veto lähteä rataa hyppäämään kun koko alkutunnin ajan oli otteeni touhuun ollut täysin hukassa: en nähnyt ponnistuspaikkoja, en kyennyt tekemään järkeviä ratkaisuja ja olin jo tässä vaiheessa aivan voimaton ja jaksamaton ratsastamaan Elmoa kunnolla. Ensimmäisellä ratakierroksella estekorkeus oli onneksi pieni eli maksimissaan 60 cm. Alku oli ihan lupaava, sillä okserille tultiin nyt kasassa pysyen ja hyvään paikkaan, ja laukkakin vaihtui. Seuraaalle lävistäjäpystylle tullessa tein sitten virhearvion. Näin että askel ei sopinut, ja tein virheratkaisun pyytäen Elmoa ottamaan esteen juureen pikkuaskeleen sen sijaan että olisin lähtenyt hyppyyttämään sitä kaukaa. Päädyimme niin kiinni esteeseen että Elmolla ei ollut enää tilaa hypätä, ja yllätyksekseni se stoppasi. Hetken luulin putoavani kaulan yli, mutta päädyin istuskelemaan kaulalle satulan eteen. En päässyt takaisin satulaan omin voimin, mutta ope kävi ystävällisesti vähän tuuppaamassa polvesta niin etten joutunut käymään taas maan kautta. Virheeni oli siis ollut tuoda Elmo aivan liian lähelle estettä, joten uudella yrityksellä ratsastin rohkeammin eteen ja valitsin ponnistuspaikan kauempaa. Näin esteen yli päästiin sujuvasti ja varmasti, ja ponnistuspaikkakin oli lopulta sopiva vaikka minusta se näytti jäävän liian kauas. Taisinpa siis yrittää ratsastaa Vake-säädöillä huomattavasti pitkälaukkaisempaa ponia.

Otin kiellosta opikseni, ja aloin ratsastaa hyppypaikkoja kauemmaksi ja periaatteella ennemmin kaukaa kuin lähelle. Loput 60 cm radasta selvisimme kohtuullisesti, tosin suoralla linjalla poni pääsi taas lähtemään lapasesta niin että kuusi askelta kävi kovin ahtaaksi. Viimeinen kaareva linja pystyltä okserille onnistui kuitenkin varsin mallikkaasti. Kiellon ja kaulalla istuskelun myötä ei radasta tietenkään jäänyt mikään varma ja hyvä fiilis, mutta siitä huolimatta ei käynyt mielessäkään antaa periksi vaan lähdin hyppäämään saman radan uusiksi korotettuna. Pystyt nousivat noin 70 senttiin, eli eivät esteet vielä mitään valtavia olleet.

Toinen rata alkoi erikoisella hypyllä okserille. Paikka jäi taas epämääräiseksi, ja en uskaltanut tehdä muuta ratkaisua kuin viedä Elmon aivan pohjaan. Kuvittelin tästä tulevan kiellon, mutta kiltisti Elmo pomppasi viime tipassa esteen yli vaikken oikein ehtinytkään hyppyyn mukaan. Kakkosesteellä oma ajatus oli hyvin eteen, joten lävistäjäpysty ylittyi sujuvasti. Kaarteessa rytmi rikkoutui kun jouduin vaihtamaan laukan ravin kautta. Kolmosesteelle tuli iso hyppy kaukaa, ja en ehtinyt tämän jälkeen istumaan ajoissa takaisin satulaan. Niinpä Elmo pääsi laukkaamaan välin liian pitkänä, ja nelosesteellä oltiin taas aivan pohjassa. Siitä tuli sitten toinen kielto, ja omat fiilikset olivat tässä vaiheessa jo aika epätoivoiset. Rytmi oli täysin hukassa ja olin itse aivan poikki, ja Elmokin taisi olla kovasti hämmentynyt kun en osannut sitä yhtään auttaa. Otimme linjalle uuden yrityksen. Nyt sisäänhyppy jäi pieneksi, ja tein täysin älyvapaan ratkaisun ratsastaa välissä ETEEN jotta saisin Elmon hyppäämään jälkimmäisen pystyn. Siinähän kävi niin että Elmo teki työtä käskettyä, ja loikkasi jättihyppyyn viiden laukan jälkeen. En ehtinyt tähän valtavaan loikkaan ollenkaan mukaan, vaan lensin hypyn voimasta kaaressa ponin kaulalle. Elmo laukkasi päätyyn ovelle ja pysähtyi sinne, ja sain tällä kertaa hilauduttua omin voimin takaisin satulaan. Jo kolmas kerta saman tunnin aikana kaulalla tippumaisillaan, eli ei tämä kovin vahvasti mennyt!

Ope olisi laittanut jatkamaan rataa vitosesteestä, mutta halusin väkisin tulla linjan vielä uudestaan kunhan vaan sain hetken aikaa vetää henkeä. Kroppa oli tässä tilanteessa niin äärirajoilla ettei käsissä ja jaloissa saati vatsalihaksissa tuntunut olevan enää hitustakaan voimia jäljellä. Sain kuitenkin uusintayrityksellä istuttua satulassa sen verran että kuusi laukkaa juuri ja juuri mahtui linjalle ja päästiin esteiden yli. Sitten meinasinkin unohtaa radan enkä kääntänyt ajoissa vitosesteelle. Viime hetkessä ohjasin Elmon esteelle vinottain, ja hypystä tuli jopa ihan onnistunut. Laukkaa piti kuitenkin taas korjailla päädyssä. Kuutosesteelle saatiin myös hyvä hyppy, mutta viimeiselle esteelle eli okserille lähdin aivan päättömästi sukeltamaan hyppyyn ennen ponia. Tässä oli sellainen tilanne että olisi pitänyt ratsastaa vähän pohkeella eteen, mutta kun en enää yksinkertaisesti jaksanut käyttää jalkojani tai istua satulassa kiinni niin yritin vain viimeisillä voimillani heittäytyä hyppyyn. Niinpä Elmo joutui ottamaan vielä pikkuaskeleen esteen eteen, vaikka paikka olisikin ollut alunperin ihan hyvä. Elmo kuitenkin hyppäsi esteen kiltisti paikoiltaan, vaikka tästä olisi taas voinut tulla kieltokin.

Lopuksi saimme ottaa vielä yhden hyvän mielen hypyn lävistäjäpystylle eli kakkosesteelle. "Älä ajattele liikaa" oli open ohje, ja tätä noudattaen lähetin Elmon rohkeasti hyppyyn vähän kauempaa. Näin saimme sentään lopuksi onnistuneen suorituksen kaiken kohelluksen jälkeen. Sain kyllä tunnin aikana ideaa siitä mitä esteen edessä pitää Elmon kanssa tehdä jotta hyppy onnistuu, eli periaatteessa kyllä opin tekemistäni lukuisista virheistä ja niiden seurauksista. Koko tunnin aikana ei kuitenkaan löytynyt tasaista luontevaa rytmiä, ja pääongelma tuntui olevan se etten yksinkertaisesti jaksanut ratsastaa kunnolla. Elmo kiskoi minua irti satulasta todella voimakkaasti, ja en jaksanut pitää lähes lainkaan vastaan vaan olin veltto kuin makaroni. Niinpä esteille tultiin vailla rytmiä ja aivan liian pitkänä ja etupainoisena, jolloin tietenkin tuli suuria ongelmia ponnistuspaikan kanssa. Aivan kuin olisin menettänyt ratsastustaitoni kokonaan, mutta kuvittelisin tämän pääosin johtuvan siitä että olin niin tolkuttoman huonossa kunnossa kovan taudin jälkeen. Arvioin siis oman kuntoni ja jaksamiseni väärin, eikä tässä tilanteessa olisi vielä kannattanut estetunnille lähteä. Onhan se nähty ennenkin että jos yritän puolikuntoisena hypätä niin teen vain tyhmiä ratkaisuja ja putoamisriski kasvaa heti. Jospa jatkossa malttaisin antaa kunnon palautua paremmin ennen esteille kiirehtimistä, sillä tämänkertainen kokemus ei todellakaan tehnyt hyvää minulle eikä Elmolle. Tällainen tunti kasvattaa vain epävarmuutta, joten olisi ollut parempi jos tämän olisi jättänyt kokonaan väliin. Pakko vain on yrittää uskoa siihen että kunhan omat voimat ja reaktiokyky palautuvat niin hyppääminen alkaa Elmonkin kanssa sujua taas vähän paremmin enkä ole ihan joka hetki tippumassa.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Jumppaa väistöillä

Edellisviikon ratsastukset jäivät minulta kokonaan väliin sairastumisen vuoksi, mutta pääsin onneksi nyt 10 päivän tauon jälkeen takaisin ratsaille. Kevyehkö koulutunti Vakella oli sopiva aloitus, ja tuntia pitämässä oli tuttu sijaisope. Bonuksena tällä tunnilla päästiin välikäyntien aikana ihailemaan taivaalla loimuavia revontulia. Ratsastimme ensin käynnissä ja sitten ravissa useamman tehtävän kuviota, johon kuului toiseen päätyyn ympyrä ja siinä takaosan väistätystä ulos, pitkille sivuille loivat kiemurat ja toiseen päätyyn pysähdys ja peruutus tai siirtyminen ravista käyntiin. Toisen loivan kiemuran sisään tehtiin pieni voltti, ja kiemuroiden jälkimmäisillä puolikkailla ratsastettiin loivaa väistöä uraa kohti.

Olin varautunut siihen että sairaslomani aikana olisi tullut pientä takapakkia, ja ainakin Vake oli nyt jäykemmän ja vinomman oloinen kuin parilla edellisellä kerralla. Luonnollisesti en ollut itsekään tänään parhaimmassa terässä. Vake puski menemään oikea kylki ja lapa edellä, eikä näin vinona liikkuessaan tietenkään lähtenyt myötäämään asetukseen kovin helposti. Väistöt ympyrällä olivat juuri oikea keino jäykän ja vinon ponin jumppaamiseen. Ihan helpolla ei takapää tuntunut etenkään vasemmassa kierroksessa väistävän, ja kun väisti niin samalla kävi niin että liike eteen sammui täysin ja väistö jäi jumimaan paikoilleen. Käsijarru siis jämähti väistössä vahingossa päälle, ja yritin varmaankin pyytää väistöä liian jyrkästi. Ope kehotti ratsastamaan väistöä ympyrällä pienissä pätkissä: pari askelta loivaa väistöä, heti suoristus ja eteen muutama askel, sitten taas pari väistöaskelta ja taas eteen jne. Tällainen väistättely eteen sujuen kuulemma jumppaa Vaken takaosaa paljon paremmin kuin yhtäjakoinen väistön puskeminen joka vain syö kaiken liikkeen pois. Takaosan astuminen ristiin samalla letkeästi eteen sujuen oli siis tavoite. Alkuun tuntui aika toivottomalta, ja en mitenkään ehtinyt vaihdella väistön ja suoristuksen välillä ihan niin lyhyissä pätkissä kuin haluttiin. Jotain alkoi kuitenkin lopulta tapahtua ja väistö helpottua, ja saatoin tunnin puolessa välissä todeta että poni alkoi jo taipua oikean pohkeen ympäri eikä enää kaatunut ympyrällä oikea lapa ja kylki edellä sisään. Väistöpätkistä siis oli todellakin hyötyä ja poni alkoi kuin alkoikin hiukan notkistua ja liikkua pyöreämpänä kahden ohjan välissä.

Lopputunti vietettiin käyntityöskentelyn ja laukannostojen parissa. Pysyttelimme käynnissä suurella pääty-ympyrällä, ja ensin tehtiin vielä muutama takaosan väistätys ulos. Nämä saivat Vaken taas hyvin kuulolle ja pyöristymään. Seuraavaksi haettiin ympyrän avoimella sivulla pientä vasta-asetusta, ja pian vasta-asetukseen lisättiin loiva takaosan väistätys ulospäin. Kun tämä alkoi sujua lisättiin mukaan vielä laukannosto väistöstä suoristamisen jälkeen. Vake reagoi tässä vaiheessa jo herkemmin pohkeeseen ja apuihin ylipäänsä, ja alkoi olla "muokattavamman" oloinen. Aluksi löytyi käynnissä pyöreää muotoa ja hyvä vasta-asetuskin, mutta sitten oma keskittymiskyky pääsi herpaantumaan täysin ja ratsastuksesta tuli epämääräistä säätämistä ja sähläystä. Voi kun vaan olisin kyennyt ratsastamaan tunnin lopun järkevämmin ja keskittyneemmin! Nyt nimittäin kävi niin että väistöissä pääsi taas liike lopahtamaan kun ratsastus tapahtui liikaa kädellä, eikä Vake aina ollut ihan kartalla siitä mitä ihmettä siltä yritin pyytää. En kiinnittänyt läheskään tarpeeksi huomiota omaan ja ponin suoruuteen enkä siihen mihin lavat olivat menossa, joten väistöistä tuli päämäärätöntä kiemurtelua.

Laukannostoissa en malttanut istua tarpeeksi hiljaa, vaan siinä tilanteessa kun Vake jäi vähän hitaaksi pohkeelle eikä nostanut saman tien aloin tuupata ja heittäytyä eteenpäin. Ope käski istua pystyssä ja aloillaan, ja istunnan rauhoittamalla nostot onnistuivat tietenkin paljon paremmin ja napakammin. Väistön ja vasta-asetuksen jälkeen piti vaan malttaa suoristaa kaikessa rauhassa ennen nostoa, sillä muutoin Vake nosti väärän laukan. Vielä olisi nostoon kaivattu nopeutta ja terävyyttä, mutta pääsimme päättämään onnistuneimpaan laukannostoon jossa laukka lähti heti pohkeen merkistä ja aavistuksen ryhdikkäämmällä etuosalla.

Tunnin loppupuoli jäi vähän harmittamaan, sillä olin siihen mennessä onnistunut ratsastamaan Vaken hieman notkeammaksi ja pyöristymään, mutta sotkin sitten lopuksi koko homman ratsastamalla laukannostotehtävässä kaikkea muuta kuin ajatuksen kanssa ja käynti ja väistöt menivät taas epämääräiseksi jumittamiseksi. Oli kuitenkin mukava huomata että siinä vaiheessa kun vielä ratsastin fiksummin sain Vakea hieman jumpattua notkeammaksi ja pehmeämmäksi. Tällaista notkistelua vaan tarvittaisiin ihan älyttömästi lisää. Väistöt ovat tässä hyvä apu, mutta jotta ne palvelisivat tarkoitustaan tulee minun muistaa aina ensisijaisesti säilyttää liike eteenpäin. Ope muistutti että jos väistö jämähtää paikoilleen niin se ei pääse vetristämään ponia oikeista kohdista ja samalla lailla kuin letkeämmässä liikeessä ratsastettu väistö. Tehdään siis loivasti ja vähän kerrallaan eikä unohduta puskemaan vain sivulle ja vielä lisää sivulle.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Maasto ilta-auringossa

Viime viikolla jäi maastoreissu väliin, ja kun nyt lähdimme lenkille keväisen ilta-auringon paistaessa niin huomasin että tätä olin jo ehtinyt kaivata. Luulen että Vake oli samaa mieltä. Tällä kertaa saimme köpötellä tutulla ja turvallisella paikalla jonon viimeisenä, joten reissu sujui oikein leppoisalla mielellä.

Suuntasimme sille kaikista tutuimmalle talvireitille, mutta tien päästä jatkettiinkin hieman erilainen metsälenkki Muhoksen puolelle ja niinpä tähän reissuun mahtui mukavana yllätyksenä jopa ihan uuttakin maisemaa. Takaisin tultiin metsälenkin jälkeen samaa tuttua tietä. Askellajeina olivat käynti ja ravi. Tie oli sulanut siihen kuntoon että alkumatkasta otimme pienen laukkapätkänkin, mutta enemmät laukkaamiset piti jättää väliin yhden hevosista ollessa vähän turhan virtaisa. Kotimatka taittui laskevaa aurinkoa ihaillessa ja valoisaa kevätiltaa fiilistellessä. Maisema oli vielä kovasti valkoinen ja talvinen, mutta tästä valaistuksesta ei voi erehtyä - kyllä nyt on kevät!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Ilman jarruja

Keskiviikkoiltaan mahtui Airan tunnin jälkeen vielä Saaran tallin tunti, joka ratsastettiin tällä kertaa tuuraavan open ohjauksessa. Sain ratsukseni Lennin, ja en odottanut mitään valtavia onnistumisen kokemuksia sillä Lennin kanssa ei yhteistyö ole aikaisemmin ollut kovin sujuvaa. Lenni jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta, ja oli kuulemma ollut reipas.

Kovin monimutkaisia tehtäviä ei tänään (onneksi) menty, vaan verryteltiin ensin askellajit läpi ja myöhemmin ratsastettiin kolmikaarista kiemuraa volttien kera. Käynnissä Lenni oli vähän raskassoutuinen ja kuunteli huonosti pohjetta. Ohjeena oli antaa käynnin sujua oikein letkeästi eteenpäin, mutta eipä se ilman napakkaa pohkeella patistelua oikein sujunut. Käynnissä Lenni kuitenkin pysyi päänsä kanssa kohtuullisen rauhallisena kunhan en sitä ohjalla häirinnyt vaan pidin vain tasaisen tuntuman. Ravissa alkoi sitten kaahaus. Lennillä hirtti kaasu kiinni saman tien ja eihän me meinattu mahtua muiden sekaan kun vauhtia oli aivan liikaa. Jarrutukseen ei ollut oikein mitään keinoja, sillä ohjalla tehtyä pidätettä Lenni ei sietänyt ollenkaan (vastauksena oli pään viskely ja vauhdin lisäys) ja istunnalla en tässä kiitoravissa kyennyt riittäviä pidätteitä tekemään. Yritin pitää kevennyksen mahdollisimman matalana ja rauhallisena ja muistella kaikki Airan opit vatsalihaksista, mutta ei tästä oikein mitään tullut. Ope kehottikin toistuvasti pienentämään ja rauhoittamaan kevennystä, mikä oli jokseenkin turhauttava neuvo kun juuri sitä koko ajan yritin mutten millään onnistunut. Lisäksi Lennin kuppimainen satula veti kevennyksen kamalaksi etukumaraksi (sitä pahemmin mitä enemmän yritin hallita kevennyksen korkeutta). Siinä sitä sitten mentiin, hevonen tukka putkella kiitäen kun ratsastajalla ei ollut mitään hallintaa istuntaan saati hevoseen. Tuntumaakaan en kovin vakaaksi ja tasaiseksi saanut yrityksistä huolimatta, ja tästä Lenni hermostui tietysti entisestään ja oli kovin levoton edestä.

Laukassa pääsin istumaan astetta jämäkämmin niin etten ollut kyydissä aivan räsynukke, ja niinpä laukka olikin mukavampi askellaji ratsastaa ja Lenni jopa hieman rauhoittui päänsä kanssa. Laukassakin tosin meinasi välillä vauhti kiihtyä turhan paljon, ja ohjilla ei passannut pidätteitä tehdä lainkaan. Niinpä keskityin istumaan hiljaa, rauhassa ja eleettömästi. Vakaa istunta ja täysin tasainen pehmeä käsi olivat selvästi ne tekijät jotka saivat Lennin rauhoittumaan, mutta valitettavasti ravissa ei rahkeet riittäneet tällaisen istunnan ja tuntuman toteuttamiseen. Lopputunnista mentiin paljon harjoitusravia, joka sujui samaan tapaan kuin kevyt ravi eli Lenni juoksi jatkuvasti alta ja heitteli päätään vastauksena tuntuman epätasaisuuksiin. Ainoa asia missä pääsin vähänkään jyvälle Lennin aivoituksista oli sisäkädellä myötääminen voltilla. Yritin siis hieman asettaa Lenniä volteilla, ja jos jäin pitämään sisäohjasta puoli sekuntia liian pitkään hermostui Lenni välittömästi ja alkoi riehua päänsä kanssa. Kun onnistuin ajoittamaan sisäohjalla myötäyksen oikein (tai tein sen jopa omasta mielestäni hieman etuajassa) ja myötäsin oikein reilusti sisäohjan tuntuman pois niin Lenni malttoikin hetken ravata ympyrällä tasaisempana ja rauhallisempana.

Lopuksi vielä laukattiin vähän, ja kun siirryttiin tämän jälkeen keventelemään loppuraveja Lenni juoksi entistäkin pahemmin alta. Tunnin aikana ei siis ollut tapahtunut mitään edistystä. Lopulta heitin sille käytännössä pitkät ohjat, ja juostiin edelleen yhtä kovaa mutta nyt hieman matalammalla ja tasaisemmalla kaulalla. En muista Lennin olleen aikaisemmilla ratsastuskerroilla ihan tällainen alta pakenija, joten jäin ihmettelemään oliko sillä vain näin kovasti ylimääräistä virtaa vai oliko jotain vialla (muutakin kuin ratsastajan istunta ja käsi). Perusongelma joka tapauksessa oli se että Lenni olisi täysin istunnalla ratsastettava hevonen mitä pidätteisiin tulee, mutta minulla ei istunta ollut niin vahva että olisin sille pystynyt minkäänlaisia jarruja laittamaan. Käytännössä minulla ei siis ollut mitään toimivaa tapaa tehdä pidätettä, ja niin oltiin noidankehässä jossa hevonen juoksi epävakaata istuntaa ja kättä pakoon ja istunta ja käsi olivat epävakaat koska hevonen juoksi niin kovaa ettei kyydissä osannut sen paremmin olla. Jos ei aiemmin ollut selvillä että minun taidoillani ei näin herkkää ja vaativaa hevosta ratsasteta niin tulipa selväksi viimeistään nyt.

Ulkokyljen kautta

Tallinmäellä oli jälleen tarjolla Aira Toivolan ratsastuspilatestunteja, joten keskiviikkoiltapäivän ohjelmassa oli istuntatreenit. Olin Vaken kanssa Airan opetuksessa nyt neljättä kertaa, ja aiheena olivat tällä tunnilla kääntäminen sekä väistöt eli toisin sanoen omien kylkien hallinta.

Aloitimme harjoituksella, jossa neliökuviolla pysähdyttiin ennen jokaista kulmaa ja yritettiin saada hevonen kääntämään askel kerrallaan etuosaansa kulman läpi. Pohkeita ei tähän käytetty, vaan tarkoitus oli saada hevonen hoksaamaan homman idea kääntämällä omaa vartaloa haluttuun suuntaan sekä johtamalla kevyesti ohjilla. Tärkeää oli kääntää oma kroppa nimenomaan ulkokyljen tukemana niin ettei ulkopuoli päässyt lösähtämään veltoksi ja päästämään istuntaa vinoksi. Välillä meinasi loppua usko kesken kun Vake vain seisoi paikoillaan vaikka yritin kääntyä ja viestittää sille että otapa askel tänne päin. Vaan kyllä se sitten aina hoksasi ja otti halutun askeleen käännöksen suuntaan kun osasin kääntyä ja johtaa tarpeeksi selvästi. Huomattavaa vaikutusta oli etenkin sisälonkan avaamisella, sillä kun tietoisesti käänsin sisäpuolen lonkan auki niin Vake otti käännösaskeleen yleensä heti vaikka se olisi siihen asti vain jumittanut paikoillaan. Hyvä havainto! Vasen kierros oli tämän tehtävän osalta hankalampi, sillä oma ulkokylki on tässä suunnassa aina jotenkin vaikeampi pitää kurissa ja "mukana käännöksessä". Airan kanssa oli puhetta että tämä johtuu varmasti osaltaan siitä että oikea lonkka on minulla kireämpi. Koska oikea lonkka kiristää niin vasemmalle kääntyessä se sitten ikään kuin vetää ulkokyljen pitkäksi ja tuki katoaa saman tien.

Jatkoimme sitten väistöjen parissa, aluksi neliökuviolla keskittyen kulmissa kääntymään "ulkokyljen kautta" ja ratsastaen kulman jälkeen joitakin askeleita väistöä viistosti ulospäin. Ideana oli säilyttää väistöön lähtiessä sama ulkokyljen tuki kuin kulmassa. Minulle oli vähän hankala ajatus että väistössä oma kroppa olisi käännettynä hieman väistättävän pohkeen puolelle, sillä usein nimenomaan olen pyrkinyt välttämään tätä onnistuakseni istumaan keskellä hevosta. Nytkin kävi helposti niin että kun aloin ajatella oman kropan suuntaa aavistuksen sinne väistättävän pohkeen puolelle niin sisäkylki lähtikin menemään linkkuun ja paino putoamaan ulos eli ulkokyljen tuki ei pitänyt kunnolla. Tämän kanssa sai olla tosi tarkkana. Aira myös muistutteli ulkopohkeen paikasta ja käytöstä, sillä tuttuun tapaan ulkopohje meinasi väistössä irrota kyljestä kokonaan ja työntyä aivan liian eteen. Kun sitten sain ulkopohkeen pidettyä paikoillaan ja mukana tasapainottamassa väistöä niin väistö kulkikin paljon paremmin.

Lopuksi teimme väistöjä vielä pituushalkaisijalta uraa kohti, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tässä tehtävässä ulkokylki oli vaikeampi hallita kuin neliöllä, ja niinpä aluksi meno oli aika nihkeää kun kiersin itseäni vinoon ja yritin epätoivoisesti puskea väistöä sisäpohkeella vaikka eihän poni voi väistää jos istun vinossa enkä hallitse ollenkaan kylkiäni. Vasemman pohkeen väistö oli edelleen hankalampaa, mutta kyllä oikeallekin otti aikansa ennen kuin aloin löytää ulkokylkeen tukea niin että saatoin hiukan kääntää kroppaani asetuksen puolelle mutta silti pysyä hallitusti keskellä hevosta. Tähän olisi tarvittu vielä lisää toistoja niin että jutun idea olisi paremmin automatisoitunut muistiin. Kyllä sen selkeästi huomasi olinko vinossa vai pysyikö omat kyljet hallinnassa, sillä niin kauan kun istunnalla suorastaan estin Vakea väistämästä kunnolla ei meno tietenkään ollut kovin sujuvaa.

Kylkiasia ei ollut todellakaan mikään helppo ja itsestäänselvä vaikka ei ihan uusi juttu ollutkaan. Tässähän ollaan nyt selvästi yhden perusvirheeni äärellä, sillä oikea kylkihän se aina pettää niin että istun sitten vasemmalle kallistellen. Kun ulkokylkeen löytyy tuki niin tämäkin asia korjaantuu, mutta vaikeus on tietysti näin alkuun siinä kuinka riittävän tuen saa rennosti säilymään monimutkaisemmissakin tehtävissä kuten vaikkapa väistöissä. Tässä kohtaa pitää erityisesti muistaa lonkan avaaminen, sillä kun lonkkaa kääntää kunnolla auki niin kroppa ei enää oikein pääsekään kiertymään löysästi ilman ulkokyljen tukea vaan vartalon kääntyminen tapahtuu oikealla tavalla "ulkokyljen kautta". Lonkan avaaminen on toki oma vaikeutensa, mutta hirmuisen hyvä huomio että kun tämän pienen palasen "niksauttaa" paikoilleen niin joku muu asia helpottuukin automaattisesti. Vakekin kyllä selvästi reagoi lonkan avaamiseen ja oletettavasti sen myötä parantuneeseen kylkien hallintaan alkutunnin käännöstehtävässä. Kylkiongelma saattaakin siis olla ainakin osaksi lonkkaongelma!

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Asetuksia maasta ja selästä

Tallinmäen koulutunnilla mentiin tällä viikolla tutun sijaisopen ohjauksessa. Kenttä oli edelleen sen verran kova että ratsastimme vain käynnissä ja ravissa, mutta hyvä treeni saatiin taas aikaiseksi näinkin.

Aloitimme tunnin tavallisuudesta poiketen parilla harjoituksella maasta käsin. Ensin kokeiltiin asetuksen toimivuutta molempiin suuntiin seisten suoraan hevosen edessä ja kääntämällä tästä hevosen päätä pieneen asetukseen poskiremmeistä kiinni pitäen. Tavoitteena oli tarkkailla että asetus tapahtuisi oikeasta saranasta eli niskasta eikä alempaa kaulasta, ja heti hevosen asettuessa niskasta vähänkään oikeaan suuntaan tuli palkinnoksi myötäys. Vake ei epätavallista harjoitusta kummastellut, vaan käänteli päätään asetukseen kiltisti. Minun vaan oli tästä näkökulmasta hankala hahmottaa tapahtuiko asetus todella niskasta vai taipuiko kaula vinoon. Seuraavaksi kokeilimme vielä tuntuman ottamista maasta käsin molempiin ohjiin, ja yritimme saada hevosen myötäämään niskasta tuntumalle. Vake kylläkin vain jurnutti vastaan reagoimatta tai myötäämättä millään lailla, enkä oikein ollut varma kuinka vahvasti ohjista olisi tullut pitää ja mitä niillä tehdä. Tästä harjoituksesta ei siis näin ensi kerralla löytynyt punaista lankaa.

Seuraavaksi kipusimme takaisin ratsujemme selkään ja asetusta lähdettiin työstämään tutummalla tavalla. Työskentelimme ensin kokonaan käynnissä ratsastaen pituushalkaisijaa ja asettaen tässä jompaankumpaan suuntaan sekä välillä suoristaen. Uralla mentiin pitkien sivujen alussa pienet pätkät pohkeenväistöä. Ehkä pieni harjoitustuokiomme maasta käsin oli saanut Vaken hereille, sillä se lähti myötäämään niskasta asetukseen ja pyöristymään tuntumalle heti tunnin aluksi. Ope kehotti kuitenkin vielä hakemaan ryhtiä ja keveyttä etuosaan, sillä pyöristyessään Vake tahtoi usein roikkua ohjalla ja "kaatua" etuosansa yli. Nytpä ei tyydytty tällaiseen, vaan ohjeena oli tarvittaessa kohottaa ohjalla ja ratsastaa sen jälkeen tarmokkaasti eteen. Ope myös muistutti ettei kädellä saisi ratsastaa ollenkaan taaksepäin vaan käsien pitäisi "hengittää" tuntumalla paremmin. Välillä löytyi tuntumaan ja etuosaan sellaista mukavaa, kevyempää tunnetta etenkin väistöjen aikana. Toisaalta sitten kun keskityin mihin tahansa muuhun pääsivät hartiat ja olkavarret helposti vähän jännittymään ja ratsastuksen ajatus suuntautumaan enemmän taakse. Toinen jännittyvä osa olivat jalat, joita yritin painaa liiankin päättäväisesti alas niin että nilkka jännittyi. Ope kehottikin nostamaan kantapäätä hieman ylös ja tämän avulla tuomaan pohjetta taaksepäin oikealle paikalleen.

Asetuksissa pituushalkaisijalla tuli ensin pieniä kiemurteluja ja poikituksia. On se vaan kumma miten vaikea voi olla pitää ponin runko ja kaula suorana samalla kun niskaan tulee pieni asetus. Taisin pohkeilla liikaakin varmistella ettei takaosa menisi sivuun, ja seurauksena oli poikitus päinvastaiseen suuntaan. Lopulta mentiin vähän suorempana, ja asetus onnistui molemmille puolille ihan kohtuullisesti niin että pääsin myötäämään ja kiittelemään Vakea. Väistöissä uraa pitkin olisi kaivattu enemmän ajatusta eteen, ja ensin erehdyin pyytämään liian jyrkkää poikitusta. Ope käski loiventaa liikettä ja totesi että väistön ratsastaminen loivana olisi Vakelle itse asiassa paljon parempaa jumppaa. Vasen takanen oli kuulemma aika huono astumaan rungon alle, ja sitä tässä loivalla väistöllä yritettiin korjata.

Lopputunti mentiin ravissa keventäen ja päätyihin tehtiin suuret ympyrät. Alkutunnin asetus- ja väistöhommista oli ollut jotain apua, sillä Vake lähti ravissakin liikkumaan melko pyöreänä. Varsinkin vasempaan kierrokseen hämmästelin sitä että Vake toimi näinkin hyvin ja vieläpä samalla kun kevensin ravissa. Ympyröillä piti vähän tarkkailla ettei etuosa liirannut ulospäin ja takaosa sisään, eli etuosaa sai ratsastaa vasemmalta oikealle. Aika jännää kun muistaa että yleensä Vaken vinoudet tuppaavat olevan toisinpäin eli etuosa liiaksi oikealla. Oikeassa kierroksessa Vake pyrki puskemaan hieman oikea kylki edellä, ja en saanut sitä ihan rehellisesti taipumaan sisäpohkeen ympäri. Välillä pohje ja asetus tuntuivat menevän läpi ja silloin Vake pyöristyikin kauniisti, mutta kohta taas oikea lapa oli tunkemassa sisälle. Aivan kunnolla ei tätä oikean lavan ongelmaa näköjään tällä tunnilla ratkaistu. Teimme loppuverryttelyn lomassa vielä muutamia askeleenpidennyksiä pitkillä sivuilla. Vake venytti vaatimattomasti mutta venytti kuitenkin, eikä kiirehtinyt tahtia. Pari hyvää askelta riitti ja juuri sen pidemmälle ei eteenratsastusta tarvinnut jatkaa. 

Tunti sijaisopen ohjauksessa oli mukava ja antoisa. Erityisenä ohjeena jäi mieleen että Vakea pitäisi ratsastaa edestä ryhdikkäämmäksi ja pois etuosalta nykyistä enemmän. Nyt kun se kuitenkin aika hyvin myötää niskasta ja pyöristyy niin voisi alkaa enemmän ratsastaa "ylöspäin". Tähän tarvitaan kevyttä kättä joka ei vahingossa ratsasta yhtään taaksepäin, sekä pohjetta aktivoimaan liikettä eteen ja ylös. Asetukseen Vake myötäsi tällä kertaa aika kivasti, mikä ei ole aina ollut mikään itsestäänselvyys. Sain myös kivan kommentin istunnasta, eli istuin nyt kuulemma hurjan paljon jäntevämmin kuin kesällä jolloin tämä ope viimeksi näki minut Vaken selässä. Vaikuttaa siis siltä että jotain edistystä on tapahtunut ja oikeaan suuntaan tässä ollan menossa, hitaasti mutta kuitenkin. Istunta toimii vähän paremmin ja ponikin toimii ainakin välillä paremmin.