Hyvän mielen lenkki

Tämän sunnuntain maastoon lähdimme neljän ratsukon joukkiolla. Tällä kertaa ei siis Vake joutunut missään vaiheessa vetohevoseksi vaan se sai kulkea viimeisenä koko matkan, ja tähän järjestelyyn poni olikin tyytyväinen. Teimme lenkin Hangaksentietä pitkin aloittaen, sitten kiertelimme muutaman mutkan kankailla ja lopuksi tulimme lentokentän reittiä pois.

Pidempi laukkapätkä otettiin heti alkumatkasta Hangaksentiellä. Tie oli sen verran sateiden pehmittämä, että sen reunaa myöten oli oikein hyvä laukata. Hyvällä pohjalla Vaken askel lähtikin venymään aika mukavasti edellä menijöiden kiristäessä vauhtia. Reippaiden alkulaukkojen jälkeen kävelimme rennosti metsäpoluilla ja poikkesimme lyhyesti hiekkakuopalla. Paluumatkalla otettiin myös reipasta ravia, ja silminnäkijähavaintojen mukaan Vake esittikin oikein lennokasta askellusta yrittäessään pysyä mutkaisella polulla kavereiden perässä.

Aivan loppumatkasta otimme vielä oikoreitin peltojen ja puskien halki niin, ettei tarvinnut ratsastaa enää tietä pitkin ollenkaan. Oikoreitti oli ihan kätevä, tosin jouduimme loikkimaan ensin yhden ja sitten vielä toisenkin pienen ojan yli. Jälkimmäinen näistä olikin vähän jännittävä, sillä siinä jouduttiin hyppäämään tien penkereeltä jyrkästi alas pellolle. Siinä ei auttanut jäädä liian pitkäksi aikaa miettimään, vaan reippaasti vain menoksi ja hyvinhän se loikka Vakelta sujuikin.

Tämä oli tosi kiva maasto. Reitti oli mukavan rauhaisa ja Vake oli kavereiden perässä rennolla mielellä. Päiväkin oli kaunis, ja saimme nauttia kenties viimeisestä sulan maan maastosta tälle vuodelle.

Valppaana maastossa

Tämän viikon maaston teimme Annen kanssa kahdestaan. Lenkki oli sama kuin edelliskerroilla, mutta nyt sain mennä Vakella edeltä vielä suuremman osan matkasta. Vake oli tänään alusta alkaen jännittyneen ja valppaan oloinen, ja vetopaikalla kulkeminen ei varsinaisesti rentouttanut sitä. Menihän se kun käskettiin, mutta eteneminen oli hidasta ja hieman tuijottelevaista. Alkumatkasta kohtasimme polulla jonkin kummituksen, jota me ratsastajat emme nähneet, mutta joka sai Paven järkyttymään. Kaverin jännitys tarttui Vakeen, mutta se suostui kuitenkin menemään edeltä vaikka kovasti jännittyikin. Tietä pitkin vetopaikalla ravatessa Vake puolestaan töksähteli pysähdyksiä, jos hetkeksikään herpaannuin pelkäksi matkustelijaksi.

Laukkaaminen auttoi pahimpaan jännittyneisyyteen. Laukassa eteneminen olikin kaikkein rennointa, ja siinä pääsimme menemään Paven imussa. Kiire ei hevosilla ollut, joten laukan tempo pysyi sangen rauhallisena. Laukkasimme kankaan halki, ja palasimme sitten lentokentän reittiä kotiin päin. Kotimatka sujui ihan mukavasti ja vähemmällä jarruttelulla Vaken osalta, joskin pieni valppaustila Vakella tuntui olevan päällä ihan kotipihaan asti. Nyt jo tiedän parin vuoden kokemuksella, että tämä on se aika vuodesta, jolloin Vake syystä tai toisesta saattaa olla maastossa vähän varuillaan eikä niin rento kuin keväällä ja kesällä. Onneksi ilmiö on ohimenevä.

Kiva syysmaasto

Viikonlopun maastoreissu tehtiin tällä kertaa kolmen ratsukon porukalla. Vake sai tällä reissulla vaihdella jonossa keski- ja kärkipaikan välillä, eli vetohevosen tehtävääkin tuli taas harjoiteltua. Teimme saman lenkin kuin viime viikolla, eli kävimme kankaalla laukkaamassa ja tulimme takaisin Hangaksentietä ja lentokentän oikoreittiä pitkin.

Alkumatkasta Vake oli vetohevosena tietenkin tosi hidas sekä käynnissä että ravissa. Menimme kärjessä onneksi vain tieosuudet, joten poluilla päästiin etenemään sujuvammin. Kankaalla Vake nosti laukan innokkaasti ja laukkasi sopivalla imulla kaverin perässä. Eteen ei tarvinnut käskeä muttei pidätelläkään, eli laukkapätkä oli mukavan sujuva. Kotimatkalla Vake sitten olikin oikein hyvä vetohevonen ja eteni reippaasti. Hangaksentiellä ravatessa selkämme takaa meni laskeutuva pienlentokone tien yli hyvin matalalla, mutta hevoset suhtautuivat siihen onneksi järkevästi ja säikkymättä. Muuten olikin hiljainen liikennepäivä, eli montaa autoa ei kohdattu.

Tämä oli kaikin puolin onnistunut maasto. Oli oikein rentoa ja sujuvaa lukuun ottamatta Vaken alkumatkan hitautta. Vetoratsukon tehtävä sujuu meiltä jo varsin mutkattomasti, kun sitä tällä lailla pienissä pätkissä harjoitellaan.

Kaikesta huolimatta onnistunut maasto

Sunnuntaina menimme Annen kanssa maastoon Vakella ja Pavella. Suunnitelmaa jouduttiin ensin hieman tarkistamaan, sillä Vake oli jostain syytä todella jännittynyt ja säikky tallissa ja kotipihalla. Ei tuntunut järkevältä ajatukselta lähteä maastoon ja autoteille näin pinkeällä ponilla, joten pyörähdimme ensin kentällä hakemassa rennompaa mielentilaa. Muutama kierros ravia ja laukkaa, ja Vake alkoi tuntua aika normaalilta, vaikkakin keskittyi vähän huonosti. Sitten lähdimme lenkille alkuperäisen suunnitelman mukaan, ja kun jännittävän kotipihan läpi oli päästy, alkoi Vake rentoutua.

Kuljimme alkumatkan polkuja ja sänkipellon reunaa pitkin, mutta jouduimme toki ratsastamaan myös lyhyet tieosuudet. Vake oli nyt jokseenkin normaalin oloinen, aluksi hieman valpas ja pälyileväinen mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin ihan rento. Tiellä saimme mennä Vaken kanssa kärkipaikalla, ja olihan se Vake vetohevosena hidas kuin mikä vaikka ihan rohkeasti menikin. Tutulla paikalla eli Paven perässä liikkuessaan se oli tyytyväisempi.

Kankaalla Vake olikin jo aivan oma itsensä ja leppoisassa mielentilassa. Otimme pidemmän puoleisen laukkapätkän kankaan halki keskiväylää pitkin. Hevosilla ei ollut kotoa poispäin mikään kiire, vaan hoputtelematta ne laukkasivat varsin rauhallista vauhtia. Pehmeällä hiekkapohjalla ne saivat kuitenkin tehdä ihan töitä. Laukkasuoran lopulla tuli vähän sujuvampaakin menoa, kun otimme välimatkan venähdettyä Pavea kiinni. Laukkaaminen sujui siis kaikin puolin oikein mukavasti.

Samoiltuamme kankaan halki Hangaksentielle oikaisimme loppumatkan lentokentän reittiä. Kotiinpäin Vaken askel veti niin ravissa kuin käynnissäkin paremmin, ja myös loppumatkan tieosuudella vetohevosena se liikkui hyvin. Näin maastoreissumme sujui loppujen lopuksi mukavasti, vaikka Vake oli ollut kotona niin outo ja jännittynyt. Varsinaista virtaa sillä ei kuitenkaan tänään ollut, eli maastossa eteneminen oli rauhallista. Mikä lie saanut Vaken kotona niin tolaltaan, mutta onneksi tämä unohtui kun päästiin lenkille.

Villiponilla maastossa

Lauantaiaamupäivällä lähdimme viikonloppumaastoon Annen ja Noran kanssa, ratsunani tietenkin Vake. Koska seuraavana päivänä oli tulossa kisat, oli suunnitelmana kohtuullisen rauhallinen ja voimia säästelevä maasto.

Aloitimme lenkin uutta oikopolkua pitkin, joka vei tallilta pellon poikki suoraan lentokentän reitille. Näin saimme mukavasti minimoitua tietä pitkin kuljettavat pätkät, ja säästyihän siinä aikaakin. Vake vaikutti heti pihasta lähtiessä harvinaisen reippaalta. Ei se yleensä kävele näin joutuisasti! Selvää oli, että nyt on poni virtaisalla tuulella. Kuten osasin odottaa, tähän mielentilaan liittyi myös lisääntynyttä valppautta ja tuijottelua. Varsinaisia säpsymisiä Vake ei harrastanut, mutta kyllä se tuijotteli ojanpohjia paljon tavallista tarkemmin. Tällainen päivä siis tällä kertaa.

Kuljimme puskien läpi ja pellon poikki lentokentän tielle, missä otimme ravia. Vakella oli myös ravissa hyvä imu eteenpäin, ja reipas ravi sai sen rentoutumaan. Ravasimme myös Hangaksentien pätkän, ja näin pääsimme sujuvasti kankaalle. Kankaalla suuntasimme keskiväylälle, jota pitkin oli suunnitelmana laukata noin 600 metrin suora. Vake lähti laukkaan pirteästi, eikä sitä tarvinnut ainakaan eteenpäin pyytää. Sujuvasti alkanut laukkapätkämme kuitenkin keskeytyi pian, kun Pave keksi omia kuvioitaan. Pysähdyimme rauhoittamaan tilanteen, vaihdoimme järjestyksen ja laukkasimme vähän rauhallisempaa vauhtia vielä suoran loppuun. Vakella olisi ollut menohaluja, ja se olisi varmasti mielellään laukannut myös pidemmälti ja kovempaa. Tänään oli tyytyminen tähän, sillä säästeltiin virtaa myös kisoja varten.

Laukkojen jälkeen taitoimme vielä matkaa reippaassa ravissa. Tässähän kävikin sitten hassusti, kun Vake-vintiö pääsi yllättämään. Ylimääräinen virta purkautui jonkin asian säikähtämiseen tai "säikähtämiseen", ja Vake hypähti yhtäkkiä pään alas kiskaisten sivuun polulta. Mahdollisesti siinä tuli vähän pukkiakin, ja kovin helposti irtosin satulasta ponin hävitessä sivuoikealle. Laskeuduin pehmeän hallitusti ohjat kädessä niin, että tuskin huomasinkaan koskettaneeni maata, ja olin saman tien jaloillani Vaken seisoessa vieressä. Edellä ravaavat Anne ja Nora eivät luultavasti olisi huomanneet mitään, jos olisin hypännyt äkkiä takaisin kyytiin ja karauttanut perään, mutta oli tietysti parasta pyytää kaverit pysähtymään ja odottamaan. Olipahan hölmö keikahdus, harmiton ja hassu toki, mutta ei sieltä satulasta nyt ihan näin helposti pitäisi irrota.

Loppumatka sujui rauhallisissa merkeissä vesipolun kautta kävellen. Nora ja Hemppa lähtivät vielä ylimääräiselle laukkakierrokselle, joten palasimme Annen kanssa kahdestaan tallille päin, ja tiellä Vake sai ottaa vetohevosen vastuun. Nyt poni käyttäytyi taas oikein mallikelpoisesti. Onhan se kiva, että Vakella on energiaa. Ensi viikolla lienee syytä viedä se kunnon laukkamaastoon, ja täytyy toivoa, että samanlaista energiaa saisi kanavoitua myös kentällä työskentelyyn.

Reipas maastolenkki

Keskiviikkona kävimme Annen kanssa maastossa. Reitin valitsimme siten, että tietä pitkin tuli kuljettua mahdollisimman vähän. Tieosuuksilla saimme Vaken kanssa mennä edeltä, sillä Pavea jännittivät vastaantulevat autot. Siitä onkin aikaa, kun Vake on viimeksi joutunut vetohevosen tehtäviin, ja kylläpä se olikin etenkin menomatkalla hidas keulassa. Kankaalla sitten vaihdoimme tavanomaiseen järjestykseen eli Paven meidän edelle.

Otimme kankaalla laukkaa noin kilometrin pätkät mennen ja tullen. Hevosilla oli tänään virtaa, joten onneksi tosiaan laukkasimme ensin kotoa poispäin. Vake meni oikein innokkaasti, ja ensimmäinen laukkapätkä oli sujuva ja mukava. Kävelypätkän jälkeen toinen laukka kotiinpäin oli melko vauhdikasta menoa, ja Vakelta oli jopa hetkellisesti jarrut hukassa. Onpa sillä energiaa, mutta hyvä niin! Vakellahan olikin ollut parin viikon tauko maastoilusta, ja etenkään kunnon laukkamaastossa ei oltu vähään aikaan käyty. Reippaammat laukat olivat siis nyt enemmän kuin paikallaan.

Kävelimme lopuksi kaikessa rauhassa vesipolun kautta. Tiellä Vake sai taas toimia Paven turvana ja puskurina ohitse meneviä autoja vastaan, mutta siitäkin tehtävästä selvittiin hyvin. Kotia kohti mennessä Vake sentään eteni vetopaikalla vähän paremmin. Tällainen sitä hevosen juuri toivookin maastossa olevan, reipas ja innokas silloin kun saa laukata mutta rauhallinen ja vakaa muina hetkinä.

Samat maisemat eri ponilla

Tuutilla on maailman söpöimmät korvat!

Vake sai tänään lepäillä, joten lähdin ulkoiluttamaan sen sijaan Tuuttia viikonloppumaastoon. Tuutti on vähintään yhtä turvallinen maastoponi kuin Vake, ja samanlainen porukan viimeisenä kulkeva rauhallinen tallustelija. Luvassa oli siis leppoisaa lenkkiseuraa.

Lauantaille oli luvattu sadetta ja myrskyä, joten ennakkoon maastosää näytti erittäin huonolta. Vaan eipä aamupäivällä sitten loppujen lopuksi satanutkaan, eikä tuulikaan ollut vielä myrskylukemissa, vaan saimme retkellemme kauniin aurinkoisen sään. Suuntasimme polkuja ja tietä pitkin kankaalle, missä laukattiin kotoa poispäin. Hiekkapohja oli sateen kastelema ja sellaisena mukavan pitävä sekä pölyämätön, joten polulla oli harvinaisen hyvä laukata. Tuutti laukkasi mukavan tarmokkaasti mutta kevyellä tuntumalla muiden perässä.

Palasimme kankaiden halki myös takaisin nauttien maisemista rauhallisempaa vauhtia. Poikkesimme vielä kotimatkalla vesipolulla kahlaamassa. Tuutti oli todellakin turvaponi numero 1, ja sen satulassa sai todella rentoutua näin tuulisenakin päivänä. Oikein kiva maasto!

Mukava peruslenkki

Torstai oli tämän viikon maastopäivä. Teimme Vaken kanssa rauhallisen lenkin kolmen muun ratsukon seurassa. Kaikissa askellajeissa mentiin, mutta hevosia säästellen kun edessä oli kisaviikonloppu.

Alkumatkan kuljimme niin sanottua lentokentän reittiä puskien läpi pellonreunaan. Pahimmassa paikassa oli hieman märkää ja upottavaa, mutta läpi pääsi hyvin. Tämä olikin siitä kiva reittivaihtoehto, ettei tarvinnut mennä soratietä koko matkaa kankaalle asti. Kankaalla ratsastettiin tavanomaista reittiä ensin hieman hiekkakuopassa kiipeillen, ja alapolulla otettiin lyhyt ja melko rauhallinen laukkapätkä. Vake olisi selvästi halunnut mennä vaikka lujempaakin. Ravasimme alapolun loppupätkän reipasta vauhtia, ja koukkasimme kotimatkalla lopuksi vesipolun kautta. Näin muodostui mukavan monipuolinen reilun tunnin lenkki. Lentokentän reittiä kannattaakin varmasti hyödyntää myös jatkossa, niin ei tarvitse puksuttaa niin pitkiä pätkiä tietä pitkin.

Syksy lähestyy ja poni reipastuu

Tiistaina menimme Annen kanssa arkimaastoon Vakella ja Pavella. Tuuria oli sikäli, että juuri ennen lähtömme satoi oikein kunnolla, mutta lenkin saimme tehdä täysin kastumatta. Sää oli kuitenkin aika tuulinen, ja se sai ainakin Vaken vähän tavallista valppaammaksi. Kesähelteiden vaihtuminen syksyn enteiksi ja viileämmäksi sääksi tuntuu herättäneen ponin kesähorroksestaan, ja meno maastossa on nyt selvästi virkumpaa.

Alkumatkasta Hangaksentietä ravatessamme rauhaa rikkoi matalalla pörräävä helikopteri. Vake jännittyi kopterin lentäessä matalalta suoraan ylitse, mutta reaktio rajoittui onneksi tähän. Loppumatkan saimmekin onneksi olla rauhassa kopterilta. Kiersimme ensin pikkulenkin Hangaksentien eteläpuolella, ja sitten suuntasimme alapolkua pitkin kankaan halki. Alapolulla otettiin laukkaa, ja hevoset olivatkin mukavan innokkaasti menossa. Pave asetti vauhdin, eikä Vakea tarvinnut eteen käskeä vaan se tuli perässä polkien töppöjaloillaan oikein tarmokasta laukkaa eteenpäin. Ihana energia ja mukavasti vauhdin hurmaa! Laukka jatkui reippaalla tempolla polun loppuun asti, missä jarruttelimme ravin kautta käyntiin.

Loppumatkan kuljimme suorinta reittiä eli tietä pitkin tallille. Tiellä oli aivan poikkeuksellisen paljon liikennettä ja erityisesti poikkeuksellisen paljon peräkärryllisiä autoja. Vakea ei onneksi hetkauttanut oikein mikään, mutta eräs aivan liian kovaa ohitsemme kaahaava kuski sai Paven tolaltaan. Loppumatkan kuljimme käynnissä, kun Pave jännitti kaahailijan jälkeen kaikkia ohitse meneviä autoja. Onneksi Vake pysyi koko ajan vakaana ja rauhallisena, joten se oli hyvä kaveri Paven turvaksi. Mukava lenkki päättyi siis vähän ikävissä merkeissä yhden ajattelemattoman autoilijan vuoksi.

Samoilulenkki

Maanantain vakiotunti jäi tällä kertaa väliin, mutta sen sijaan kävimme päivällä maastossa kolmen ratsukon voimin. Lenkkiseuralaisekseni lähti Vake. Ötököiden määrä oli vähentynyt huomattavasti, joten tänään pystyi mukavasti ratsastelemaan kaikessa rauhassa myös käynnissä. Päätimmekin mennä alkumatkan "vanhoja polkuja" pitkin, eli niitä reittejä, joita kuljimme usein maastoon vanhalta tallilta. Näillä poluilla hevoset saivat jumpata itseään tehokkaammin epätasaisilla alustoilla juurien ja kivien lomassa askeltaessaan, ja olihan tämä mukavaa vaihtelua tasaista tietä pitkin jumputtamiseen. Tänään minimoimme tieosuudet ja maksimoimme puskaosuudet.

Ennen pitkää pääsimme kankaalle, missä laukkasimme alapolun lähes koko matkalta. Vauhti pysyi laukassa hyvin rauhallisena. Kankaan toisessa reunassa käännyimme takaisin, ja samoilimme käynnissä ristiin rastiin ala- ja yläpolun välillä. Otimme missioksi etsiä sen pienen lammikon, jossa kävimme viime kesänä kerran kuumana päivänä kahlaamassa. Lammikon tarkka sijainti ei meillä ollut muistissa, mutta minulla oli suurpiirteinen idea suunnasta. Siinäpä tulikin ratsasteltua montaa sellaista polunpätkää, joita harvemmin tulee kuljettua. Lopulta löysimme lupaavalta näyttävän kuopan, ja sen toiselle puolelle kierrettyämme löysimme kuin löysimmekin etsimämme lätäkön. Kävimme siellä seisomassa ja syömässä vesikasveja (hevoset siis), ja sitten olimme valmiit palaamaan suorinta tietä kotiin.

Paluumatkalla otettiin vielä lyhyt laukkapätkä, jossa hevosilla oli selvästi paremmin imua. Laukan jälkeen tuli vastaan "maastoeste", eli noin 50 sentin korkeudella oleva ohut koivunrunko polun poikki. Otimme pari laukka-askelta alle ja loikkasimme esteen yli. Hevoset suorastaan innostuivat tästä, ja Vakelta melkein katosivat jarrut sen pinkaistessa esteen yli. Saman tien se tuli toki takaisin kontrolliin, ja hetkellinen pieni kipinä nauratti minua kovasti. Hauskaa, että Vakekin joskus ihan innostuu.

Palasimme tallille vesipolkua ja tietä myöten. Vesipolun lammikot tosin olivat nyt kuivuneet, joten ei päästy kahlaamaan. Loppukäynnit tiellä talutin maasta käsin, ja samalla tarkkailin Vaken liikettä. Ainakin tässä vaiheessa takajalat astuivat ihan mukavasti etujalkojen merkin yli. Muutenkin ponin liikkuminen tuntui tänään aivan normaalilta, ja jos jotain jumia on ollut, niin tällainen käyntipainotteinen lenkki vaihtelevassa maastossa oli varmasti erinomaista jumppaa. Kun ei ollut kiire mihinkään eivätkä ötökät kiusanneet, niin oli kiva tutkia polkuja ja katsella kangasta ihan ajan kanssa.

Lauantaina otettuja kuvia meistä, äiti oli kuvaajana.

Maastossa jälleen

Tiistaiaamun tunnin jälkeen lähdimme Annen ja Noran sekä kolmannen kaverin kanssa vielä maastoon. Maastoratsukseni lähti Vake. Oli lämmintä ja paarmaista, mutta kun tallin pihasta oli päästy pidemmälle niin paarmataso pysyi onneksi yllättävänkin matalana. Ratsastimme alkumatkan rauhallista vauhtia käynnissä ja ravissa, ja otimme määränpääksi kuntoradan. Kuntoradan osuuden laukkasimme semirauhallista vauhtia, eikä hevosilla tänään ollutkaan intoa mennä erityisen lujaa. Kotia kohti käännyttyämme ja junaradan yli palattuamme koukkasimme vielä pikkulenkin tieltä metsään. Täällä otettiin kaksi aivan lyhyttä laukkapätkää kun oli niin hyväpohjainen ja houkutteleva polku. Loppumatka sujui Hangaksentietä pitkin kaikessa rauhassa.

Tämä oli mukava kesälenkki laukkasuorineen ja metsäosuuksineen, eikä mitään yllättävää sattunut kohdalle. Vake ei onneksi enää vaikuta epätavallisen kiusaantuneelta hyönteisistä, eli nyt se vain silloin tällöin kevyesti ravistelee paarmoja loitommalle. Turpaverkko ja korvahuppu saavat kuitenkin olla kesämaastoissa varmuuden vuoksi mukana, niin Vakella on mukavampi olla.

Einolan leiri, 13. tunti: yömaasto

Viimeisestä leiri-illasta ja kolmen sadepäivän jälkeen lopulta poutaantuneesta säästä otettiin kaikki irti yömaaston merkeissä. Toivoin maastoon Nuppua, jolla menin viime vuonna mukavan uittomaaston. Nupun sitten sainkin, joten pääsin tutun ja turvallisen maastomopon kyytiin. Leiriohjelmassa maasto oli nimellä "rauhallinen vaellus rajalle", mutta rauhallinen on tietysti suhteellinen käsite. Ratsastimme vajaan kahden tunnin lenkin iltakymmenestä eteenpäin, ja reitti kulki rajavyöhykkeen tuntumassa siten, että pääsimme katselemaan maisemaa Venäjän rajan yli. Sää oli edelleen pilvinen ja pientä sadettakin ripotteli niskaan lenkin aikana, joten ilta oli kesäillaksi varsin pimeä ainakin pohjoisen valoisampiin öihin tottuneelle. Tunnelmaa!

Reitti kulki koko matkan pikkuteitä, jotka olivat osin päällystettyjä ja osin hiekkateitä. Laukkapätkiä otettiin yhteensä kolme, ja niillä mentiin eikä meinattu. Viime vuoden uittomaaston kokeneena ei tullut yllätyksenä, että näissä maastoissa on sitten vauhtia. Nuppu laukkasi 11 hevosen letkassa kolmanneksi viimeisenä korvat tötteröllä, mutta pystyin säätelemään vauhtia ongelmitta sen verran, että sopiva turvaväli edellä menevän kavioista sinkoileviin kiviin säilyi. Kylläpä oli kivaa mennä kunnolla lujaa! Rajavaellusmaasto oli ehdottomasti käymisen arvoinen kokemus, joka huipensi hienolla tavalla leiriviikon intensiivisimmän päivän.

Reipas reissu kuntoradalle

Heinäkuu ja kesäloma alkoivat maastoreissulla Vaken sekä kahden muun ratsukon kanssa. Lähdimme liikkeelle varsin hiostavassa säässä ja paarmojen pörrätessä ympärillä. Suunta otettiin kohti kuntorataa, eli aikeissa oli reipasta laukkaa. Alkumatkasta ravailimme ja vähän laukkasimmekin karistaaksemme enimmät pörriäiset kannoilta.

Junaradan ylitys Pikkaralantien tasoristeyksessä sujui Vakelta korvaa lotkauttamatta. Radan ylityksen jälkeen olimmekin pian kuntoradan alussa, ja hevoset kyllä tiesivät, mitä täällä tehdään. Kaikki lähtivät innokkaasti liikkeelle, ja lisäsimme vauhtia pikkuhiljaa. Mennä huristelimme koko kuntoradan matkan eli noin puolitoista kilometriä mukavaa, reipasta laukkaa. Vake antoi pienen kaulan Pavelle ja Ekille, muttei kuitenkaan varsinaisesti jäänyt matkasta. Olipa kiva pätkä! Kuntoradalla ei oltukaan käyty aikoihin.

Hangaksentien tasoristeyskin ylittyi kotiinpäin mukisematta. Laukkasuoran jälkeen oli yllemme alkanut kertyä uhkaavasti jyriseviä pilviä, ja katsoimme parhaaksi palata tallille turhia jahkailematta jottei ukkonen ehtisi tulla päälle. Niinpä ratsastimme loppumatkan suorinta reittiä eli tietä pitkin, ja sateen alkaessa laukkasimme vielä jonkin matkaa paluuta nopeuttaaksemme. Ukkonen ei loppujen lopuksi tullutkaan ihan päälle, mutta sadetta sen sijaan saimme. Ainakin saimme kulkea loppumatkan ilman paarmojen seuraa, mitä hevosemme varmasti arvostivat, ja kyllä sade virkistikin painostavan nihkeän säätilan jälkeen. Ei siis haitannut, vaikka palasimme melkoisen märkinä tallille kuuron alkaessa juuri hellittää. Kunnon laukkamaasto oli ehdottomasti kastumisen arvoista.

Viikkomaasto Vakella

Tiistaina alkuillasta pyörähdimme maastossa Vaken kanssa seuranamme kaksi muuta ratsukkoa. Teimme melko rauhallisen, noin tunnin mittaisen peruslenkin Hangaksentietä kankaalle, kankaan yli Pikkaralantielle ja takaisin. Kesäillassa riitti paarmoja ja muita öttiäisiä sen verran, että jätimme vesipolun suosiolla väliin, ja pahimmissa kohdissa pyrimme aina ravaamaan. Kankaalla saimme onneksi olla melko rauhassa paarmoilta. Vaken nenäverkosta oli myös apua, eli pään ravistelu pysyi vähäisenä.

Alkumatkasta kohtasimme tiellä kuorma-auton, mutta muuten ei tullut mitään jännää vastaan. Kankaalla laukkasimme rauhallisesti, eli vauhtirevittelyt jätettiin toiseen kertaan. Vaken kanssa toimi hyvin myös tällainen hidas possujunalaukka, sillä se noudatti pyyntöjäni ja piti kiltisti turvaväliä edellä menevään Paveen, joka ei hännässä roikkujista pidä.

Hailuodon vaelluksen jälkeen nämä kotimaastot tuntuivat vähän "pieniltä", mutta paarmoja lukuun ottamatta oli mukava, rento reissu. Säännöllinen metsälenkki on tarpeen sekä hevosille että ratsastajille, ja näin tuli taas huolehdittua molempien osapuolien hyvinvoinnista.

Kesäinen keskiviikko

Keskiviikkona kävimme Vaken kanssa maastossa virkistäytymässä, seuranamme Anne ja Pave. Kävimme kankaalla ja teimme reissun tällä kertaa toisin päin kuin viime aikoina yleensä, eli aloitimme Pikkaralantietä pitkin ja palasimme kotiin Hangaksentien kautta.

Ilta oli leppoisan lämmin ja kesäinen, mutta valitettavasti tämä tarkoitti sitä, että aina välillä kimppuun hyökkäsi ötökkälauma. Vake ei arvostanut tätä ollenkaan, ja pyrimmekin aina pahimmissa ötökkäkohdissa ottamaan ravia tilanteen helpottamiseksi. Kankaalla taivalsimme ensin ylämäkeen, ja saavuimme sitten laukkapolulle. Laukkasimme tätä polkua reilun kilometrin verran kankaan halki sanoen heipat itikoille. Pave laukkasi edeltä rentoa maastolaukkaa, ja Vake tuli omalla moottorilla perässä samaa vauhtia. Mukavan huoletonta menoa.

Laukan jälkeen hevoset saivat huokaista käynnissä pienen lenkin metsässä tien toisella puolella. Sitten taitoimme kotimatkaa tietä pitkin ravaten, ja annoin Vaken hölkätä välillä ihan pitkin ohjinkin. Tien varteen oli tullut uutena juttuna lammasaitaus, mutta lampaat eivät Vakea suuremmin ihmetyttäneet (toisin kuin muutama viikko sitten ne lammashaan aitaverkot rullalla ollessaan). Kotipihassa totesimme lenkkiin kuluneen aikaa noin tunti ja vartti, eli oikein sopiva peruslenkki. Kesä on kyllä ihana vuodenaika maastoiluun, mutta ilman ötökkäpilvien hyökkäyksiä olisi tietysti aina kivempaa.

Tuokio maastossa ja kentällä

Perjantaina ei tällä kertaa ollut Artsin valmennusta, vaan sen sijaan ohjelmassa oli kevyempää humputtelua Vakella. Kävimme ensin maastossa leppoisalla pikkulenkillä Kotakankaan reitillä ja tämän jälkeen menimme vielä hetkeksi työskentelemään kentälle. Seurana olivat Anne ja Pave.

Maastolenkki sujui ihan rauhallisissa merkeissä. Metsän puolella oli mukavaa käppäillä alkukesän iltapäivästä nauttien. Tiellä vähän ravailtiinkin, joten kentälle mennessä oli jo mukavat alkuverryttelyt tehtynä. Kentän pohja oli edelleen kostean puoleinen, joten aivan ihanteellinen se ei kaikin paikoin ollut vaikka kaikissa askellajeissa pystyikin ratsastamaan. Pohjan kunto myös vähän rajoitti ratsastettavia kuvioita, joten loppujen lopuksi tuli ratsastettua lähinnä pääty-ympyrää ja uraa pitkin.

Tavoitteenani oli saada Vake työskentelemään pyöreänä oikeinpäin. Olisin halunnut työstää laukkaa ja löytää siihen saman hyvän tuntuman ja ryhdin kuin edellisellä kerralla valmennuksessa. Luovuin kuitenkin pidemmistä laukkapätkistä pohjan tuntuessa vähän hankalalta, ja keskityin ravin ratsastamiseen. Ravissa oltiinkin enemmän mukavuusalueella, ja varsin pian löytyi hyvä tuntuma. Meno sujuvoitui vielä siinä vaiheessa kun olin ottanut pari pätkää laukkaa alle. Vake pyöristyi varsin kivasti, eikä tuntunut kovin raskaalta etuosasta. Kuolaimen pureskelua tosin esiintyi vähän liiankin kanssa, mutta eipähän ainakaan jurnuttanut kuolaimessa kiinni. Ehdin jopa vähän miettiä istuntaakin, eli hain vielä yläkroppaa taaksepäin ja kyynärpäihin parempaa kulmaa. Sain ihan mukavan tunteen ponin ympärillä istumisesta ja hetkellisesti jopa istunnalla raviin vaikuttamisesta. Vakekin liikkui ihan letkeästi ja omaehtoisesti eteenpäin. Oikea kierros oli helpompi ratsastaa, ja asetus ja taivutus oikealle tulivat aika luontevasti. Nyt en edes alkanut liioitella sisäohjassa roikkumista, vaan tuntuma oli aika hyvin kahdella ohjalla. Vasemmassa kierroksessa taipuminen pääsi menemään välillä liian linkkuun, jolloin tietysti liikekin tukkeutui ulkolavan lähtiessä omille teilleen.

Vake tuntui tänään yllättävänkin hyvältä ottaen huomioon, että kouluvalmennuksissa ei olla muutamaan viikkoon käyty. Ravissa se toimii oikein mukavasti, eikä välttämättä vaadi kovin pitkää lämmittelyäkään ennen kuin jo liikkuu kivasti kuolaimella. Laukassa on vielä paljon enemmän haasteita, mutta sen kunnollinen työstäminen jäi nyt toiseen kertaan. Tällainen kevyehkö liikutus rentoine maastokävelyineen ja pyöreänä ravaamisineen oli Vakelle varmasti hyväksi. Minusta puolestaan oli mukavaa viettää kiireettömästi aikaa ponin kanssa ja todeta yhteistyön olevan kohtuullisen hyvällä mallilla.

Lentokone, kaivuri ynnä muut

Sunnuntaina kävimme aamupäivällä maastossa Annen ja Noran kanssa, ratsuina minulla Vake ja muilla puoliveriset. Tällä kertaa kohtasimme lenkillä monenlaista vempelettä, ensimmäisenä näistä kaivinkoneen tien varressa aivan alkumatkasta. Kuski onneksi sammutti koneen lähestyessämme, mutta olihan se silti vähän jännää hevosille kun tuollainen vekotin oli tullut tutun tien varteen. Tässä tilanteessa kylmähermoisin oli Vake, joka sai mennä edeltä ja johdattaa muut kaivurin ohi.

Hangaksentiellä otimme ensimmäisen pätkän laukkaa. Pohja oli hyvä, mutta Vakea ei nyt innostanut laukata erityisen lujaa. Hoputtelin sitä eteen, mutta jäimme kyllä äkkiä kauas taakse kun Hemppa ja Pave lähtivät irrottelemaan oikein kunnon vauhtia. Siinä kaikessa rauhassa laukatessamme suoraan ylitse lensi aivan matalalta laskeutumassa oleva pienlentokone, mutta eipä sekään aiheuttanut Vakessa sen kummempia reaktioita.

Hangaksentien laukkapätkän jälkeen vietimme hyvän tovin harjoitellen tasoristeyksen ylitystä. Ihan harjoituksen vuoksi kuljimme radan yli edestakaisin pari kertaa. Kotoa poispäin ylitys onnistui Vakelta vain ja ainoastaan hyvin tiiviissä possujunassa kaverin häntää seuraten. Isommalla välimatkalla se iski päättäväisesti jarrut pohjaan ja pakin päälle. Paluusuuntaan kumisevan tasoristeyksen ylitse käveleminen onnistui myös selvästi väljemmällä etäisyydellä edellä menevään.

Radanylitysharjoitusten jälkeen jatkoimme matkaa kankaalle. Seuraava moottoriajoneuvo tosin jo vaani kannoilla, eli jokin maastomönkijä sieltä tulla pöristeli polkua pitkin. Onneksi tämäkin kuski oli huomaavainen, ja pysähtyi heti meidät nähdessään. Etsiydyimme sopivaan paikkaan polun viereen, ja viittilöimme pörisijää ajamaan eteenpäin. Hienosti sujui tämäkin ohitus. Kankaalla hurautimme sitten vielä toisen pätkän laukkaa, nyt tosin yleinen vauhti oli rauhallisempi ja Vake puolestaan reippaampi, joten pysyimme jonon jatkona. Mukavan rennon metsälaukkailun jälkeen suuntasimme vielä vesipolulle kahlaamaan. Vake tuntui hetken harkitsevan lammikkoon kellahtamista, sillä tällä lenkillä oli jo kerääntynyt ötököitä mahan alle. Sain sen kuitenkin onneksi toisiin ajatuksiin.

Olimme maastossa puolitoista tuntia, kun tasoristeysharjoitteluun käytettiin reilusti aikaa. Olipa taas kerran mukava huomata, miten järkevästi Vake ja kumppanit suhtautuvat maastossa vastaan tuleviin kulkijoihin ja tilanteisiin. Sekin auttaa, että eri hevoset pitävät eri asioita jännittävinä, joten aina joku porukasta on se, jonka johdolla ja tukemana muutkin menevät jännemmän paikan ohi tai yli.

Noralle kiitos GoPron lainasta! Videolla maaston parhaita paloja Vaken selästä katsottuna.

Arki-illan maasto

Tiistain estevalmennus jätettiin tällä kertaa väliin, kun viikonloppuna oli hypätty sen verran ahkerasti. Sen sijaan Vake sai rennomman päivän kun kävimme alkuillasta palauttavan maastolenkin Annen ja Paven sekä Tuiskun ja Gian kanssa.

Lähdimme liikkeelle Hangaksentietä pitkin ensin käynnissä ja sitten ravissa. Vake vaikutti tänään reippaalta, ja pysyi isompien matkassa ravissa ihan hyvin. Kesken kaiken se kuitenkin stoppasi tuijottamaan tien toiselle puolelle ilmestyneitä verkkorullia. Rullat olivat niin kauhean jännittävät, että eihän Vake ollut uskaltaa millään niiden ohi, vaikka Pave ja Gia olivat menneet edeltä naama peruslukemilla. Tuijotus- ja jumituskohtauksen jälkeen päästiin lopulta paikan ohi, ja matka jatkui. Käännyimme kankaille, ja täällä otimme noin kilometrin mittaisen laukkapätkän rauhallisen palauttelevaa vauhtia. Vake olisi kyllä halunnut mennä reippaamminkin, ja laukkasi oikein pontevasti. Sopivan välimatkan säilyttäminen Paven häntään onnistui kuitenkin hyvin.

Kankaan läpi hurautettuamme kävimme paluumatkasta vielä vesipolulla kahlaamassa lammikoiden läpi. Vake ei sentään onneksi mielinyt vielä uimasille. Sitten palasimme tallille, ja lenkkiin oli vierähtänyt noin tunti. Tämä oli mukavan rento maasto ja kiva ensimmäinen laukka kankaan halki tälle keväälle. 

Kevätretki kankaille

Tämän viikon maastoon lähdin intoa puhkuen, sillä olimme menossa ensimmäistä kertaa tänä keväänä kunnolla kankaille. Nyt olivat viimeisetkin lumet sulaneet käytännössä kokonaan, joten reitit olivat kesäkunnossa. Sääkin oli kaunis ja lämmin. Seurana oli kolme muuta ratsukkoa, ja Vaken kanssa menimme jonossa tietenkin peränpitäjänä.

Ainoan laukkapätkän otimme Hangaksentiellä menomatkalla. Lyhyen laukkailun jälkeen ravasimme loput tieosuudesta, ja sitten käännyimme metsään. Minulla oli suunnitelma kankaalla tehtävästä lenkistä, ja aika hyvin onnistuimmekin suunnistamaan aiottua reittiä pitkin. Polut olivat hyvässä kunnossa, joten ensi kerralla täällä kelpaa kyllä laukkaillakin. Tällä kertaa ei kiirettä pidetty, vaan ihailimme maisemia kaikessa rauhassa kävellen. Rauhallisempi meno sopi minulle tänään erinomaisen hyvin, sillä pienikin hengästyminen sattui ikävästi kurkkuun. Hevoset kulkivat tyytyväisinä ja rentoina, ja tuntuivat nekin nauttivan kankaalla vaeltelusta. Palasimme kierrokselta takaisin Hangaksentielle, ja taitoimme kotimatkaa reippaassa ravissa. Tarkemmin sanottuna siis muut ravasivat pitkällä askeleella edeltä, ja Vaken kanssa otimme omia laukkapätkiä välimatkan kiinni kuromiseksi.

Näin sitä siirryttiin vähän niin kuin kesään, kun maastossa päästään jälleen kulkemaan monipuolisia metsäreittejä pitkin. Oli tätä jo odotettukin! Kyllä metsässä mieli lepää niin ratsastajalla kuin hevosellakin.

Kiireettömästi kevätillassa

Tällä viikolla meillä ei ollut tiistaina estevalmennusta, ja sen sijaan Vake sai kevyemmän maastopäivän. Kävimme lenkillä kahdestaan Annen ja Paven kanssa, ja toistimme pitkälti saman reitin kuin sunnuntaina. Ensin siis suuntasimme Hangaksentielle laukkaamaan. Kotoa poispäin ei hevosilla ollut mikään kiire, vaan laukkasuora mentiin melkein mummovauhtia. Välillä piti laukka ottaa poiskin vastaantulijoiden takia, joten sain ratsastettua suunnilleen samanpituiset pätkät sekä vasenta että oikeaa laukkaa. Maastossa Vake suosii yleensä vasenta, ja oikean laukan treenaus jää helposti paitsioon.

Kiersimme metsän puolella viimeksi riittävän sulaksi todetun lenkin, tosin nyt eri suuntaan. Käveltiin ja ravattiin, ja välimatka edellä menevään Paveen tahtoi aina venyä. Kotiin päin kääntyessä Vaken askeleeseen tuli sentään vähän enemmän vetoa, mutta hyvin rauhallista oli ponin meno tänään. Ravasimme Hangaksentietä takaisin, ja kävimme kävelemässä vielä Kotakankaan kierroksen. Tallille palatessa aikaa oli hurahtanut lähes puolitoista tuntia. Matkaa ei kertynyt edes kymmentä kilometriä, mutta kiirettä ei tosiaan pidetty vaikka kaikissa askellajeissa mentiinkin. Aina ei tarvitse laukata tukka putkella, vaan rauhallisemmillakin maastoilla on paikkansa hevosten treeniohjelmassa.