sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pieni korjaus, suuri vaikutus

Kisa-aamun jälkeen oli iltapäivällä vielä normaali tunti, tällä kertaa koulua ja viiden ratsukon ryhmässä. Ratsuni oli Pera, joka kisojen jälkeen oli ehtinyt tarhassa pyöriä itselleen paksun mutakuorrutuksen molemmille kyljille. Sain siis urakoida aika lailla ennen kuin päästiin edes maneesiin asti.

Mentiin ensin molempiin suuntiin alkuverryttelyt omaan tahtiin ravissa ja laukassa. Vähän humputteluksi meni omalta osaltani, ja keskeisiksi ongelmiksi totesin tuttuun tapaan hevosen vinouden sekä puutteellisen aktiivisuuden. Peran liikkuminen oli sen verran lötköä ettei muoto pysynyt oikein tasaisena, ja pohjetta olisi tarvittu huomattavasti enemmän, ehkä pientä raipalla aktivointiakin. Kuten sanottua olin itsekin vielä ihan matkusteluvaihteella.

Verryttelyjen jälkeen ruvettiinkin kunnolla hommiin, eli alettiin työstää toden teolla asetuksia ja taivutuksia. Toiselle pitkälle sivulle tuli kaksi volttia ja näiden väli uralla sulkutaivutusta, toiselle pitkälle sivulle puolestaan yksi voltti keskelle ja sulkua sekä ennen että jälkeen voltin. Tehtävää mentiin sekä käynnissä että ravissa aloittaen oikeasta kierroksesta. Tähän suuntaan sain Peran takaosan periaatteessa ihan hyvään poikitukseen uran sisäpuolelle, mutta asetus ja taivutus eivät olleet ihan rehellisiä. Asetus ei tullut korrektisti "niskan saranasta", vaan Pera kallisti niskaa vasemmalle ja turpaa oikealle. Samalla oikea lapa meinasi pullahtaa liikkeestä ulos niin ettei runko taipunut ihan kunnolla. Volteilla meno oli ihan mukavan pyöreää ja asetuskin vähän parempi, mutta sulkutaivutuksiin tuli aina pientä jännittyneisyyttä. Välillä päästin Peran valahtamaan turhan pitkäksi edestä, ja ope kehottikin lyhentämään ohjaa ja kasaamaan sulutaivutuksiin hevosen lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi edestä. Asetuksista ja taivutuksista oli joka tapauksessa selvästi hyötyä, sillä Pera alkoi liikkua ravissa sulkujen välillä aika mukavan oloisesti ja tasaisemmassa muodossa. Istunnankin osalta löytyi välillä mukavan rento mutta jäntevä olotila.

Vasempaan kierrokseen sulkutaivutukset olivat aluksi tosi nihkeitä. Pera oli etuosasta niin kierossa että ulko-ohjalle ei tahtonut löytyä kunnollista tuntumaa, ja takaosa ei sitten millään poikittanut kunnolla. Ratkaisevaksi korjaukseksi osoittautui yksinkertaisesti oman painopisteen siirtäminen keskelle hevosta. Olin nimittäin yrittänyt pungertaa sulkutaivutuksia vasen kylki aivan linkussa, ikään kuin itse "sulkutaivutukseen" taipuneena. Näin paino tietenkin putosi oikealle eli ulkopuolelle. Kun open kehotuksesta kiersin ylävartaloa vähän oikealle seinää kohti (samalla kiersin myös katsetta enemmän seinään päin) tuli paino enemmän vasemmalle istuinluulle ja Peran takaosa alkoi siirtyä uran sisäpuolelle aivan helposti. Niin pieni korjaus ja niin suuri vaikutus! Poikituksessa ei siis enää ollut mitään ongelmaa, mutta taipuminen vasemmasta kyljestä olisi saanut olla vielä parempaa ja Pera koota itseään enemmän takaosan päälle. Ope kommentoikin että Pera oli kovin jäykän näköinen takaosastaan. Joka tapauksessa olin saanut tunnin mittaan Peraa jumpattua edes hieman, sillä tunnin päättyessä liikkuminen oli jo suorempaa ja tasaisemman pyöreää.

Tämän kerran oivallus ja opetus oli siis oman painopisteen merkitys. Kyllä saa pohkeella ja ohjalla vängätä ja vääntää eikä hevonen tee haluttuja asioita jos ratsastajan paino roikkuu ties missä ja estää pyyntöjen toteuttamisen. Varsinkin väistöissä ja taivutuksissa on syytä olla hyvin tarkkana ettei ole itse ties millä kiemuralla kropastaan, sillä tällöin on hevonenkin aivan yhtä kierossa. Onnistuin nyt sentään istuntaani sopivasti korjaamaan, mikä ei aina ole itsestäänselvyys. Katseen kääntäminen on aina hyvä kikkakolmonen jos en muuten meinaa saada itseäni suoraan. Pitää vähän vilkuilla ulos sivulle niin paino korjaantuu automaattisesti paremmin sisäistuinluulle ja ylävartalo suoristuu pois liioitellusta sisäkierrosta. Aina kun hevonen tuntuu kulkevan minne sattuu kannattaa tsekata ensimmäisenä se oma suoruus.

Hyvän mielen estekisat

Tänäkin sunnuntaina oli jännitystä ilmassa, sillä vuorossa olivat vuoden ensimmäiset oman seuran seuraestekilpailut. Ratsuni näissä kisoissa oli Eetu, estekorkeutena 80 cm (luokassa sai valita haluamansa korkeuden vaihtoehdoista 80/90/100 cm) arvostelulla 367.1, ja tavoitteena päästä maaliin tällä kertaa kyydissä pysyen ja mieluiten toki puhtaasti. Etukäteen kasikymppi kyllä jännitti, etenkin kun keskiviikkona Eetu oli niin vaisun oloinen ettei kunnon ratalaukkaa tahtonut löytyä. Esteet näyttivät tänään kuitenkin pieniltä ja helpoilta, ja rataan tutustuessa aloin tosissani uskoa että hyvin tämä tulee menemään. Radalla oli muutama este selvästi alle maksimikorkeuden, ja ne suunnilleen 80-senttisetkään eivät näyttäneet ainakaan liian isoilta.

Verryttely mentiin maneesissa neljän ratsukon ryhmässä. Eetu oli hypännyt alle jo yhden pienemmän radan, joten se ei kovin kummoista verryttelyä enää tarvinnut vaikka oli hetken ehtinytkin tallissa huilia. Mentiin hetki ravia ja sitten laukassa pientä ristikkoa molempiin suuntiin muutamia kertoja. Tämän jälkeen hypättiin kahdesti pysty vasemmassa laukassa ja kahdesti okseri oikeassa laukassa. Nämä hypyt riittivät, sillä Eetu tuntui toimivan varsin moitteettomasti. Laukka sujui sopivasti eteen ja hypyt onnistuivat tilanteen mukaan joko lähempää tai kauempaa yhteisellä päätöksellä. Luottoni poniin oli niin suuri että omaa vuoroa saattoi odotella pelkästään positiivisella jännityksellä. Tämä on se oikea fiilis jolla lähdetään rataa hyppäämään, ei pelkoa eikä paniikkia vaan sopiva lataus ja luotto omaan ja ratsun tekemiseen!

Eetu laukkasi radan alusta asti mukavan pirteästi. Kahdelle ensimmäiselle esteelle otettiin ponnistuspaikka melko lähelle, mikä olikin varmasti järkevämpää kuin yrittää hyppyyttää pitkiä laakahyppyjä. Tämän jälkeen alkoi löytyä sopivampia ponnistuspaikkoja, ja meno oli oikein sujuvaa ja helpon oloista. Oikeaa laukkaahan ei alastuloihin tietenkään saatu, joten kaareva suhteutettu linja kolmoselta neloselle mentiin väärässä laukassa. Eipä tuo menoa haitannut. Yleensä Eetu kuitenkin korjaili väärät laukat oikein nohevasti ravin kautta ennen kuin ehdin niihin edes varsinaisesti reagoida.

2. este, vähän pohjaan mentiin. Kuva Taina Anttila.

Okseri edessä, jihuu! Kuva Taina Anttila.

Kuva Noora Kela.

Seitsemäs ja perusradan päättävä este. Kuva Taina Anttila.

Suoritimme ensimmäisen vaiheen kaikki seitsemän estettä puhtaasti, ja jatkoimme suoraan toiseen vaiheeseen. Toisen vaiheen aloittava kahdeksas este oli tasaokseri ja suunnilleen maksimikorkeudessa, ja kaareva tie seiskalta tuli jälleen oikean laukan puolelle mikä aiheutti meille lisähaastetta. Onneksi Eetu ei kuitenkaan sotkeentunut ristilaukkaan, vaan menimme kaarteen oikealle ihan sujuvasti vasemmassa laukassa ja pääsimme okserille tasapainoisesti hyvään ponnistuspaikkaan. Ristilaukassa sen sijaan tultiin kymmenentenä esteenä olevalle okserille, jolle lähestyttiin myöskin oikealle kaartaen. Eetu hyppäsi okserin hyvin ja isosti ristilaukasta huolimatta, itse vaan keikahdin hieman pois tasapainosta Eetun kaartaessa esteen jälkeen melko nopeasti ja edelleen ristilaukassa. Esteeltä 11 otin suunnitellun oikoreitin esteelle 12, jolle saatiin oikein onnistunut viisto lähestyminen. Alas tultiin valitettavasti taas ristilaukassa, ja tästä sekä liian etupainoisesta istunnastani johtuen en saanut Eetua käännettyä viimeiselle esteelle niin tikkana kuin olisi pitänyt, vaan kaarre oli turhan laaja ja menetettiin siinä aikaa. Viimeiselle esteelle tultiin miniaskeleella pohjaan, ja jos en olisi ollut järjissäni olisin saattanut taas heittäytyä hyppyyn ennen ponia. Tällä kertaa en kuitenkaan sukellusvirheeseen sortunut, ja näin laukkasimme viimeiseltä esteeltä maaliin yhtenä ratsukkona. Onnistunut, puhdas kasikympin rata oli siinä!

Toisen vaiheen aloitti laineokseri. Kuva Noora Kela.

Kuvaaja Mira.
Puomimerestä ponnistaa poni. Kuvaaja Mira.

12. este edestä... (Kuva Taina Anttila)
...ja sivulta. Kylläpä saatiin tähän mainio viistohyppy! Kuva Noora Kela.




Fiilis radan jälkeen oli sanoinkuvaamattoman hieno. Ensimmäinen kyydissäpysytty virallinen kasikympin kisarata sitten teinivuosien! Eetu hoiti oman osuutensa jälleen kerran paremmin kuin hyvin, on se vaan niin hieno poni ja kisoissa ehdottomasti parhaimmillaan. Sijoituksesta en edes haaveillut vaikka ihan kohtuullisen nopean radan teimmekin, sillä luokassa oli useampi nopean näköinen suoritus. Loppujen lopuksi emme kuitenkaan jääneet luokan voittaneista Annesta ja Perasta kuin 2,4 sekuntia ja toiseksi sijoittuneista Norasta ja Meristä kuin 1,4 sekuntia, joten ruusuke olisi ollut ihan mahdollinen jos olisin saanut tehtyä pienemmät kaarteet esteiden 8 ja 9 sekä 12 ja 13 välillä. Nyt varsinkin viimeinen kaarre luisui niin pitkäksi että hyvinkin tuhlautui sekunti. Pitäisi vaan päästä hyppyjen jälkeen nopeammin takaisin satulaan, sillä ei poni käänny pennin päällä jos ratsastaja kenottaa irti satulasta vielä monta askelta esteen jälkeen.

Ylimääräsekunnit eivät kuitenkaan latistaneet iloa hyvästä suorituksesta, ja pääsin kuin pääsinkin palkintojenjakoon sillä saimme Eetun kanssa kunniamaininnan ja pienen palkinnon luokan siisteimmästä radasta. Tämä lämmitti mieltä ja oli kivaa päästä palkintojenjakoon Annen ja Noran seurassa vaikka ilman hevosia siellä oltiinkin. Innostuttiinpa ihan laukkaamaan kunniakierroskin superkivan ja onnistuneen kisapäivän päätteeksi.

Hullut heppatädittytöt kunniakierroksella. Kuva Tiina Leinonen.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ponnistuspuomien ihanuus

Varhain lauantaiaamuna hypeltiin taas omalla kolmen hengen tunnillamme Annen ja Noran kanssa. Ratsunani oli tietenkin Sulo, jonka kanssa edellisen kerran hypättiin kaksi viikkoa sitten vähemmän hyvin sujuneissa kisoissa. Käsittääkseni Sulo ei kisojen jälkeen ollut hypännyt ylipäänsä lainkaan, mikä saattoi olla ihan hyvä juttu sillä tänään se vaikutti innokkaalta päästessään esteille pienen tauon jälkeen. Viimeaikaisten ongelmien vuoksi sekä itseluottamukseni että luottamukseni Suloon olivat aika lailla nollassa, ja toivoinkin tunnin tehtäviksi "jotain pientä ja helppoa" minkä kautta luottamusta ja varmuutta saataisiin hieman palauteltua.

Ravissa verrytellessä Sulo vaikutti melkoisen hitaalta pohkeelle, mutta kun päästiin laukkaamaan niin hevonen heräsi ja isompiakin vaihteita alkoi löytyä. Hetken laukattuamme alettiin ylittää verryttelytehtävänä ponnistuspuomilla varustettua minipystyä. Tätä tultiin muutama kierros ensin oikeassa laukassa ja sitten vastaavaa estettä vasemmassa laukassa, ja kaikki vaikutti olevan Sulon kanssa ihan kunnossa. Askel oli helppo katsoa sopivaksi maapuomille, jonka jälkeen ei tietysti itse esteessä ollut mitään ongelmaa. Voi kun isommille ja apupuomittomille esteille pystyisi ratsastamaan aivan yhtä rauhallisesti ja harkiten niin ei olisi ponnistuspaikkojen kanssa mitään hätää!

Päivän tehtävät pidettiin tosiaankin aivan simppeleinä, eli hypättiin pitkän sivun suuntaisia pystyjä ja lävistäjäoksereita joihin kaikkiin laitettiin ponnistuspuomit avuksi. Pystyille puomit tulivat 2,5 metrin etäisyydelle eli "innarivälillä", kun taas oksereille puomilta oli 5 metriä eli yhden laukan väli. Neljän esteen kuviota tultiin ensin kaksi kierrosta putkeen eli kahdeksan esteen ratana. Ensimmäisellä kierroksella esteet pysyivät turvallisen pieninä noin 50 cm:ssä. Pystyt olivatkin meille jo tuttuja ja ylittyivät helpon ja varman oloisesti. Okserit epäilyttivät aluksi sen verran että en puomilta ratsastanut tarpeeksi rohkeasti eteen vaan jäin itse himmailemaan, ja niinpä ensimmäiselle okserille otettiin ylimääräinen miniaskel. Kun molemmat okserit olivat ylittyneet kertaalleen muuttui ratsastukseni vapautuneemmaksi, ja seuraavilla kerroilla lähestymiset olivat sujuvampia ja rohkeampia. Sen verran kuitenkin varmistelin ja epäröin että olin vähän kömpelö mukautumaan hyppyihin oksereilla, mutta Sulo hyppäsi esteet hienosti ilman mitään todellisia aikeita pysähtyä.

Seuraavalle kahdeksan esteen hyppykierrokselle esteitä hieman korotettiin. Nyt kävi päinvastoin kuin edelliskierroksella, eli pystyillä oli pientä epäselvyyttä askeleen sopivuudesta puomille ja hidastusta esteen edessä. Ensimmäinen pysty kolahtikin alas kun tultiin niin hitaasti ja tuupaten. Oksereille Sulo sen sijaan meni nyt hyvällä imulla niin että apupuomin jälkeen ei ollut enää mitään jarrua tai epäröintiä. Oksereilla pääsin ihan hyvin mukaan hyppyihin ja laukatkin vaihtuivat toivotusti, mutta pystyillä tuli kömpelömpiä mukautumisia askelten arpomisen seurauksena ja pari turhaa laukan vaihtumistakin pääsi tapahtumaan. Vähän liikaa jännitystä oli siis ratsastuksessani vielä mukana (enkä muistanut hengittää), vaikka radan edetessä pääsinkin rentoutumaan ja rytmiin mukaan jo paremmin.

Lopuksi hypättiin vielä lyhennetty kierros eli neljän esteen pätkä isompana, arvioni mukaan esteet olivat 70-80 cm. Sulo oli hypännyt tähän asti niin hyvin että uskalsin tulla myös okserit tällä korkeudella, vaikka itseluottamuksen puutetta oli havaittavissa vieläkin. Päätin kuitenkin että kyllä näistä selvitään, ja tästä viimeisestä hyppykierroksesta tulikin päivän paras pätkämme. Sulo meni esteille hyvällä energialla, eikä mistään epäröinneistä ollut tietoakaan. Oikean laukan pystyllä koin pienen epävarmuuden puolisekuntisen, minkä seurauksena Sulo hiukan hidastui ponnistukseen tullessa, mutta nätisti yli mentiin tästäkin. Okserit ylittyivät taas ihanan sujuvasti, ja ottaen huomioon millaisista epäuskon lähtöasetelmista tänään aloitettiin niin kylläpä olikin hienoa päästä tunnin lopuksi "isojen" oksereiden yli!



Tämä tunti tuli itseluottamuksen kohottajana todella tärkeään saumaan. Mahtavaa että tänään ei otettu yhden yhtä kieltoa, ja hypeltiin tosiaan lopuksi isompia esteitä kuin mitä olin ajatellut tänään mahdolliseksi. Ponnistuspuomeista oli ehdottoman suuri apu, sillä pääsin näin ollen rauhoittamaan viimeisen askeleen ennen hyppyä eikä mitään valtavaa ponnistuspaikkapaniikkia päässyt syntymään. Nämä harjoitukset sopivat siis tilanteeseeni kuin nenä päähän. Sulo oli tänään oikein hyvä, innokas ja melko varmankin oloinen, eli juuri sellainen kuin se parhaimmillaan esteillä on. Ratsastuksessani toki esiintyy vielä ylimääräistä häseltämistä hermostuneisuuden merkkinä, mutta onneksi se ei Suloa tänään häirinnyt. Siinä määrin sain kuitenkin pääkopan pidettyä kasassa etten tartuttanut liiallista jännitystä hevoseen. Keskeisimmät ongelmani hyppäämisessä ovat siellä henkisellä puolella, kun nyt valitettava epävarmuus on päässyt hiipimään mukaan ja syömään uskon omiin kykyihin selvitä esteistä. Tämänpäiväinen treenimme auttoi onneksi selättämään pahimpia peikkoja ja uskomaan taas onnistumiseen hieman enemmän.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Voihan paniikki ja tuuppaus

Keskiviikon tunnilla pääsin hyppäämään Eetulla vielä viimeisen kerran kisojen alle. Tällä kertaa päästiinkin kokeilemaan kisakorkeutta (80 cm) ihan kunnolla.

Ensin hypeltiin päivän esteet läpi matalammalla korkeudella. Eetu imi esteille ihan mukavasti mutta oli kuitenkin kuulolla, ja pienillä esteillä pysyin itse niin rauhallisena että kykenin helposti tekemään lähestymisissä oikeat ratkaisut ja tuomaan Eetun hyviin ponnistuspaikkoihin. Laukka sujui reippaasti eteen, ja 22,5 metrin suhteutettu linja meni kuudella askeleella oikein luontevasti. Ainoa varsinainen ongelmamme oli Eetun tavanomainen vinous, mistä johtuen ei esteiltä päästy millään alas oikeaan laukkaan. Open neuvomana yritin pitää hypyssä vasenta pohjetta taaempana ja näin estää Eetua heittämästä takaosaansa vasemmalle, mutta laukka vaihtui vasemmaksi myös silloin kun poni pysyi hypyssä viivasuorana.

Kun esteet oli käyty läpi hypättiin viiden esteen radanpätkää kaksi erillistä kierrosta. Nyt puomit nousivat 80 cm:iin, ja isoiltahan ne esteet meinasivat taas näyttää. Ei muuta kuin reippaasti matkaan, ja radan aloittava hieman pienempi ristikko-okseri ylittyi harkitusti ja sujuvasti. Ensimmäiselle kasikympin pystylle tullessa jäädyin niin etten nähnyt ponnistuspaikkaa ajoissa, enkä loppujen lopuksi tehnyt oikein mitään ratkaisua vaan jätin kaiken Eetun harteille. Vaihtoehtoina olisi ollut hyppy tosi kaukaa tai tosi läheltä, ja ratsastajan epäröinnin huomannut Eetu valitsi jälkimmäisen. Poniparka ajautui aivan esteen juureen ja käytännössä kiipesi yli lähes paikoiltaan. En osannut olla yhtään mukana vaan roikuin ohjissa ja tömähdin tosi ikävästi satulaan. Pieni mutka esteen jälkeen tuli, mutta sain koottua itseni niin että jatkoimme suoraan kohti suhteutetun linjan toista estettä. 22,5 metrin väliin tuli nyt seitsemän askelta, mutta kolmosesteelle päästiin hyvään paikkaan ja hypystä tuli sujuva. Eetu-mussukka ei siis närkästynyt kammottavasta hypystä linjan ensimmäiselle esteelle (vaikka aihetta olisi ollutkin), vaan jatkoi kiltisti hyppäämistä. Radan kahdelle viimeiselle esteelle en uskaltanut lähteä ratsastamaan eteen ja niinpä otettiin ponnistuspaikat juureen. Hypyistä tuli näin ollen vähemmän sujuvia pomppuja.  

Pienen tuumaustauon jälkeen hypättiin sama pätkä vielä uudestaan. Aloitimme aivan samalla lailla hyvällä hypyllä ensimmäiselle ristikko-okserille, mutta tämän jälkeen Eetun laukka tuntui hyytyvän kaarteessa. Aloin panikoida hankalan kakkosesteen lähestyessä kun ei poni tuntunut vastaavan riittävästi eteen. Näin sorruin tuuppaamaan ja ajamaan Eetua kohti estettä, mikä sotki ponnistuspaikan valinnan täysin ja ajauduttiin taas esteen juureen edelliskierroksen tapaan. Eetu teki nopean koukkauksen oikealle jotta mahtui ponnistamaan näin läheltä. Näin tuli taas huono hyppy tälle samalle esteelle, mutta olin sentään hieman paremmin mukana tällä kertaa. Pienen hypyn jälkeen ei Eetu venynyt kuuteen askeleeseen, vaan otettiin linjalle seitsemän laukkaa ja mentiin myös kolmosesteelle melko lähelle. Ope muistutteli matkan varrella istumaan aivan hiljaa ja ratsastamaan eteen pelkällä pohkeella. Nelosesteelle eli aaltolankulle sainkin Eetun tuotua rauhallisemmin ja järkevämmin ilman ajamista, ja heti ponnistuspaikkakin löytyi kohdilleen. Eetu jopa yritti vaihtaa laukan vasemmasta oikeaksi, mutta onnistui vaihtamaan vain etujalat. Viimeiselle ristikko-okserille päästiin maltilla ihan hyvään paikkaan, mutta silti onnistuin heittämään hypyssä pohkeet taakse ja keikahtamaan liikaa eteenpäin. Taisinpa siis heittäytyä hyppyyn aivan liioitellusti.

Jälkimmäinen ratamme oli sentään jo parempi, mutta suhteutettu linja ja etenkin sen aloittava kakkoseste jäivät harmittamaan niin että pyysin saada vielä uusia ne. Harmillisesti vieläkään ei saatu täysin onnistunutta hyppyä linjan ensimmäiselle esteelle, vaan mentiin vähän pohjaan ja kiepattiin ponnistuksessa vinoon. Hyppy oli kuitenkin nyt edellisiä sujuvampi kun en niin pahasti tuupannut kohti estettä, ja olin hypyssä mukana asiallisemmin. Laukkaa en saanut välissä vieläkään tarpeeksi eteen, vaan seitsemällä askeleella mentiin edelleen. Tämä oli kuitenkin paras suorituksemme tälle linjalle tänään ja siihen oli tyytyminen.



Niinpä siinä taas kävi että isommilla esteillä mielenhallinta petti ja järjetön esteelle tuuppaaminen pääsi alkamaan. Eetu on niin ylikiltti että hyppää näköjään näissäkin tilanteissa, mutta silloin se tosiaan menee varmuudeksi aivan esteen juureen ja joutuu kiipeämään. Ei tällaista ratsastusta, kiitos! Ponnistuspaikasta ei vaan pitäisi näin kovasti panikoida, koska silloin nimenomaan tapahtuu etäisyyssilmän jäätyminen ja tuloksena on epätoivoista estettä kohti ajamista. Kummasti vaan pienemmillä esteillä paikat on ihan helppo katsoa kun ei mitään paniikkia ole. Eetu tuntui rataa hypätessä nyt vähän turhan hitaalta, ja isompi ja energisempi laukka sekä parempi reagointi eteen olisi voinut helpottaa ponnistuspaikka-asioissa. On kyllä hyvin mahdollista että nimenomaan tuuppaaminen aiheutti tämän hitauden, sillä vielä alkutunnin pikkuesteillä Eetu liikkui ja reagoi mielestäni paremmin. Elättelen kuitenkin toiveita että kisoissa hyvä ratalaukka löytyy aivan itsestään niin kuin se on löytynyt aina ennenkin. Ei tämä tunti nyt mitenkään hurjasti nostattanut itseluottamusta kisojen suhteen, mutta ainakin huomasin että selviämme Eetun kanssa myös hankalammista tilanteista joissa ponnistuspaikka menee mönkään. Käydään nyt se kasikymppi hyppäämässä, sillä luotan että Eetun kanssa pystyn siitä kyllä selviämään. En tiedä kuinka monen karaatin kullasta Eetun sydän on valettu, mutta näköjään poni vaan antaa anteeksi ja paikkaa virheitäni lähes loputtomiin.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Puomijumppa

Tiistain tunnille sain tällä kertaa Sulon. Ohjelmassa oli koulutunti puomiharjoituksilla, mikä aihe sopi minulle oikein hyvin. Puomien avulla pyrittiin tänään treenaamaan perusistuntaa. Näin tuli jumppaa hevosille niiden joutuessa nostelemaan jalkojaan, sekä ratsastajien vatsalihaksille kun pitkät puomisarjat ylitettiin satulassa istuen.

Alkuverryttelyssä käytiin askellajit läpi molempiin suuntiin. Sulo kuunteli herkästi kaikkia pyyntöjäni ja vaikutti olevan ihan rennolla ja leppoisalla tuulella, mutta ravissa edettiin kuitenkin järkähtämättömästi hirvimoodissa. Istunnan kanssa oli tietenkin taas niin hankalaa ettei hevosen voi odottaakaan liikkuvan oikein päin. Oikeassa laukassa oli sama juttu, enkä saanut tuntumaa pidettyä tarpeeksi tasaisena vaan käsi eli omaa elämäänsä epämääräisen istunnan myötävaikutuksella. Kun ei ole tasaista tuntumaa niin eipä ole hevosella mahdollisuutta ohjaan luottaa ja tuntumalle rentoutua. Vasemmassa laukassa kaikki oli taas kuin taikaiskusta helpompaa, ja Sulo alkoi liikkua nätisti pyöreänä. Tasainen tuntuma oli tällöin heti helpompi säilyttää. En vaan edelleenkään ihan käsitä miksei ravin tai oikean laukan ratsastaminen voi olla yhtä helppoa kuin vasen laukka.

Puomeista rakennettiin toisen pitkän sivun suuntainen ja käytännössä koko sivun mittainen sarja lyhyehköillä laukkaväleillä, ja päätyyn tuli vielä ympyrän kaarelle kuuden tai seitsemän ravipuomin sarja. Aloitettiin oikeassa kierroksessa ylittäen ensin laukkapuomit ja näitä seuraavassa päädyssä ravipuomit ympyrällä satulassa istuen. Pääsimme laukassa puomeille hyvinkin sujuvasti, mutta laukkaa olisi pitänyt saada hieman lyhyemmäksi ja pysymään paremmin kasassa puomisuoran loppuun asti niin etteivät loppupään välit olisi käyneet Sulolle vähän lyhyiksi. Aluksi keskityin lähinnä pomppimaan laukan mukana satulassa ja välttelemään helmasyntiäni eli etukenoa puomeja ylittäessä. Olin jotenkin turhan varovainen häiritsemään Sulon laukkaa pidätteillä ja puolipidätteillä puomien aikana. Istuntaa eli vatsalihaksia olisi voinut käyttää pidätteisiin kyllä huomattavasti tehokkaammin. Kun sitten yritettiin tulla puomisuoralle sisään valmiiksi ihan lyhyessä ja kootussa laukassa niin tulikin hieman ongelmia askeleen sopimisessa ensimmäiselle puomille ja tämän seurauksena pari raville tippumista. Ympyrän ravipuomeilla pompin ja hölskyin valitettavan paljon, ja pohkeet sai olla hyvin kiinni jottei Sulon vauhti hiipunut puomeilla kokonaan. Näinkin pitkän kaarevan puomisarjan ylittäminen harjoitusravissa osoittautui yllättävänkin haastavaksi tehtäväksi, sillä huomiota piti kiinnittää myös hevosen pysymiseen täsmälleen halutulla reitillä niin ettei ajauduttu vahingossa kohti puomien ulko- tai sisäreunoja ja näin tapettu ravin tahtia kokonaan.

Samoja puomeja tultiin vielä vasemmassa kierroksessa. Pikkuhiljaa sain Sulon laukkaan parempaa otetta ja säädeltävyyttä, ja alkoi tuntua siltä että sain puomisuoran aikana jopa istuttua laukkaa lyhyemmäksi. Laukka toden totta lyheni niin ettei loppupään puomeilla ollut enää ollenkaan ahdasta, ja laukka vaikutti olevan nyt enemmän takaosan päällä. Pyöreänä ei puomilinjalla kuitenkaan laukattu eli ihan riittävää rentoutta ei puomien päällä löytynyt, mutta loppujen lopuksi sain olla ihan tyytyväinen siihen miten sain laukkaa kasaan sekä siihen että kykenin istumaan pystyssä ja pahemmin ylävartalolla soutamatta Sulon laukatessa puomien yli. Pitkä puomisarja oli tosiaan oikein hyödyllinen oikean tuntuman löytämisessä, sillä sen aikana ehti kuulostella istuntaa ja etsiä laukan rytmiä aivan eri tavalla kuin parin-kolmen puomin ylityksessä. Ravipuomeille en saanut sellaista istunnan vakautta kuin olisi ollut suotavaa, mutta eihän nyt sentään kaikki voi onnistua kerralla.

Sulon kanssa voisi kyllä mennä puomeja useamminkin. Ihan hyppäämistäkin ajatellen tekee varmasti hyvää hakea laukan rytmiä puomitehtävillä, ja istunta saa tehotreeniä kun mennään pitkiä puomisarjoja koulusatulassa. Lisäksi tällainen puomitunti oli mielestäni tosi kiva, eli tänään oli tunnilla ennen kaikkea hauskaa vaikkei kaikki niin hienosti mennytkään.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Hermoilematta paras

Estetreenit jatkuivat sunnuntain tunnilla. Olin pari päivää järkeillyt ja takonut päähäni sitä tosiasiaa että liialla jännittämisellä ei esteratsastuksessa saavuteta mitään, vaan hermoilu niin tunneilla kuin kisoissakin on ihan turhaa. Mitään hätää ei ole, sillä kaikki menee hyvin kunhan vain pysyn itse rauhallisena. Tätä mantraa hokemalla sainkin pidettyä itseni tänään melko kylmän viileässä mielentilassa, tosin luultavasti itsesuggestiota suurempi vaikutus oli sillä että ratsuna oli Eetu-mussukka. Oli niin tai näin, rauhallisempi olotila auttoi ratsastamaan viime kertaa järkevämmin ja paremmin.

Raviverryttelyssä yritettiin saada Eetua suoristettua ja jumpattua väistättämällä takaosaa ulos ympyrältä, tavoitteena tietenkin parempi suoruus myös esteillä. Alkutekijöihinsä suoristusyritykseni kuitenkin jäivät. Laukassa ope kehotti hakemaan rauhallista tahtia ja kolmitahtisena pyörivää askellusta jossa etujalat eivät lähde kiirehtimään takajalkoja nopeampaan liikkeeseen. Hypyt aloitettiin kahden kavaletin innarilla sekä sitä seuraavalla kahden askeleen välillä ristikolle/pikkupystylle, eli samanlaisella sarjalla kuin mitä hypeltiin keskiviikkona. Eetu suoritti tehtävän hyvässä rauhallisessa laukassa ja pikkuesteet ylittyivät oikein näpsäkästi. Maltoin istua laukan mukana kaikessa rauhassa ilman mitään tarvetta hosumiseen ja hätäilyyn, ja näin Eetukin eteni kiireettömästi mutta silti sujuvasti.

Seuraavaksi hypättiin simppelit pystyesteet suoralla ja lävistäjällä, eli myöhemmin ratsastettavan radan esteet 1 ja 2. Ei ollut mitään ongelmia näissäkään, vaan maltoin odottaa hyppyä sukeltelematta myös ensimmäisellä esteellä jolle tultiin pohjaan. Lävistäjäesteelle tein oikean ratkaisun pyytää Eetua hieman eteen niin että päästiin hyvään ponnistuspaikkaan, ja hyvin Eetu pyyntööni vastasikin. Ope muistutteli vielä pitämään ylävartalon lähestymisissä ihan hiljaa ja välttämään pienintäkään taaksepäin heijaamista.

Ennen rataa hypättiin osatehtävänä vielä päivän loputkin esteet. Kuvion aloitti lävistäjäpysty vasemmasta oikeaan laukkaan ja tästä jatkettiin päädyn kautta suoralle linjalle, missä ponnistuspuomilla varustettua yhden askeleen sarjaa seurasi 19 metrin väli pienelle okserille. Lävistäjäeste vasemmasta oikeaan laukkaan oli keskiviikon tapaan jostain syystä vaikea, enkä millään saanut tähän sopivaa ponnistuspaikkaa vaan näin etäisyyden aina liian myöhään. En uskaltanut ajaa Eetua viime hetkellä eteen, vaan ennemmin jäin esteen edessä odottamaan ja annoin Eetun suosiolla ottaa viimeisen pikkuaskeleen esteen juureen. Näin ei hypyistä lävistäjäesteelle tullut kovin sujuvia, ja tähän suuntaan ei laukkakaan tietysti vaihtunut. Suora linja sen sijaan oli helppo nakki, sillä ponnistuspuomin jälkeen ei tarvinnut muuta tehdä kuin antaa Eetun laukata tasaisesti eteen ja nauttia kyydistä. 19 metrin väli okserille meni luontevasti ja säätämättä viidellä askeleella.

Lopuksi hypeltiin siis rata, jolla esteet olivat kavaletteja ja viimeisen sarjan a-osaa lukuunottamatta 70-80 cm korkeudessa. Tässä vaiheessa ehti pieni jännityksenpoikanen kutittelemaan mahassa, mutta sain sen pidettyä kurissa eikä jännitys päässyt ratsastukseeni vaikuttamaan. Radan aloittavalle okserille tultiin yhteisellä päätöksellä pohjaan, mutta kakkosesteelle ratkaisuni oli eteenratsatus ja isompi hyppy. Eetu kuunteli jälleen hyvin ja reagoi nopeasti eteen. Oikeasta vasempaan laukka tietenkin vaihtui kauniisti. Seuraavana vuorossa oleva sarja ylittyi ongelmitta, mutta nelosella eli vasemmassa laukassa lähestyttävällä lävistäjäpystyllä ponnistuspaikka oli jälleen hakusessa. Eetu pääsi estelinjalla vähän kiihdyttämään vauhtia, ja siinä vaiheessa kun kykenin ponnistuspaikka-arvion tekemään oli järkevin ratkaisu mennä pohjaan sen sijaan että olisin isommalla riskillä tuupannut ponia viime hetkellä eteenpäin. Lähelle menneestä hypystä huolimatta Eetu yritti ihan tosissaan vaihtaa alastuloon oikean laukan, mikä sille on kovin hankalaa vinoutensa vuoksi. Pieni kompurointi alastuloon sitten tuli, sillä Eetu ei oikealle laukalle laskeutumista ihan kunnolla hallinnut, mutta joka tapauksessa esteeltä jatkettiin puhtaasti oikeassa laukassa. Radan päättävä sarjan ja okserin suora linja olikin taas huoletonta ja helppoa menoa.

Kokonaisuutena tämä oli ihan ok rata, ja open mukaan ratsastin nyt rauhallisemmin ja järkevämpiä ratkaisuja tehden kuin keskiviikkona. Olin itse aivan samaa mieltä, sillä nyt maltti pysyi esteiden edessä enkä lähtenyt hätäilemään ja tuuppaamaan. Joitakin läheltä tehtyjä hyppyjä olisi voinut ehkä ratkaista sujuvammin hyppäämällä kauempaa, mutta tämä olisi varmaankin vaatinut etäisyyden hahmottamista jo aikaisemmin. Lähestymisiä saattaa vähän hankaloittaa se että Eetu lähtee usein estelinjalla kiihdyttämään, ja tahti pitäisikin saada säilytettyä tasaisempana estettä kohti. Joka tapauksessa Eetu kuunteli ohjeitani oikein hyvin niin että saatoin halutessani ottaa ponnistuspaikan joko lähelle estettä tai kauemmas. Kyllähän se auttaa paljon kun poni mukautuu omaan ratkaisuun eikä lähde sooloilemaan ja loikkimaan täysin eri aikaan ratsastajan kanssa. Vähän liian etupainoista Eetun meno tietenkin on, ja kauempaa ponnistaessa hypystä tulee kovin laaka. Sujui tämä hyppely kuitenkin sen verran mukavasti että 80 cm kisaradan meneminen ei tunnu ihan utopistiselta ajatukselta. Pitää vaan yrittää pysyä myös kisoissa niin tyynenä ja jännittämättä kuin suinkin mahdollista, joten taidanpa jatkaa vielä viikon verran "ei tarvitse jännittää, ei kannata jännittää" -tyyppisten hokemien toistelua.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Niin kiire esteelle

Keskiviikkona oli taas estetunnin aika. Ilahduin kun sain Eetun, jolla haaveilen osallistumisesta kahden viikon päästä oman seuran kisoissa 80 cm(!) luokkaan. Kieltämättä tekee myös hyvää saada hypätä vaihteeksi tällaisella helpolla ja varmalla ratsulla. Viime aikoina ei juuri Eetulla ole tullutkaan hypeltyä (vain kerran sitten loppukesän kisojen), ja niinpä olin aluksi hieman pihalla Eetun "säädöistä" liittyen askelpituuteen ja ponnistuspaikkoihin. Oli siis vaikeuksia pitää mielessä että Eetu on PONI ja sillä on lyhyempi laukka ja pienempi hyppy kuin mihin olen viime aikoina tottunut.

Pikaisen raviverryttelyn jälkeen aloitettiin hypyt pienellä lävistäjäpystyllä vasemmasta oikeaan laukkaan vaihtaen. Ensimmäisissä kahdessa hypyssä olin aivan hakoteillä ponnistuspaikan suhteen, ja kun Eetu lähti hieman kiihdyttämään tahtia estettä kohti niin odotin hyppyä kaukaa. Eetu kuitenkin otti esteen eteen vielä pikkuaskeleen samalla kun jo makasin kaulalla, joten kovin sujuvasti eivät hypyt alkaneet. Samaa pystyä hypättiin vielä pari kertaa toisesta suunnasta, ja aloin nyt saada rytmistä paremmin kiinni. Päästiin sopiviin ponnistuspaikkoihin ja oltiin Eetun kanssa hyppäämässä samasta kohtaa, mutta ratsastuksessani oli havaittavissa hermostuneisuutta joka ilmeni estettä kohti tuuppaamisena ja istunnan rauhattomuutena. Eetu meni näin ollen turhan kiireiseksi, ja ope toivoikin lisää malttia ja laukka-askeleeseen pituutta pelkän kiireisen sutimisen sijaan.

Seuraavaksi hypättiin neljän esteen pätkänä päivän suhteutetut linjat, eli 16,5 metrin suora okseri-pysty-linja sekä 19 metrin kaareva pysty-okseri-linja. Tarkoituksena oli mennä ensimmäinen linja neljällä ja toinen viidellä askeleella, mutta kummassakaan välissä en ratsastanut eteen riittävän nopeasti ja topakasti, joten välit jäivät liian pitkiksi näille askelmäärille. Yritin taas lähteä hyppyyn kaukaa, mutta Eetu otti molemmilla linjoilla lisäaskeleet ja pomppasi ihan pohjasta. Makailin siis jälleen kaulalla esteen edessä sen sijaan että olisin malttanut odottaa hyppyä, sillä minusta kaukaisempi ponnistuspaikka oli näyttänyt niin ilmiselvältä. Kylläpä oli noloa että näinkin helpoilla tehtävillä kämmäilin näin alkeellisesti. Onneksi kuitenkin Eetu on niin anteeksiantavainen että se hyppää kuin kone kuskin sähellyksistä huolimatta. Kyllä olisi Sulon kanssa otettu näistä tilanteista kielto jos toinenkin.

Suora linja okserilta pystylle hypättiin vielä yksittäisenä uudestaan. Ope muistutteli odottamaan ja malttamaan lähestymisissä, ja olinkin jo pikkuhiljaa alkanut ymmärtää että Eetun kanssa oikea ponnistuspaikka tulee tosiaan vähän lähemmäs estettä eikä ole mitään syytä yrittää ajaa ja tuupata sitä hyppäämään kauempaa. Yritin nyt ratsastaa 16,5 metrin välin lyhyellä viidellä laukalla, mutta en ollut tarpeeksi nopea ottamaan laukkaa myöskään kiinni ja näin ollen mentiin pystylle jälleen pohjaan miniaskeleella. Yksittäisenä tehtävänä tultiin tämän jälkeen vielä sarjaa, joka koostui kahden kavaletin innarivälistä ja näiden perään kahden askeleen välistä pystylle. Hyppääminen oli sarjalla jo sujuvampaa, sillä olin saanut rauhoitettua pahimmat kiirehtimiset ratsastuksestani ja vähentänyt alkutunnista harrastamaani yliratsastamista jota en aluksi ollut itse edes huomannut. Rauhallisesti ja eleettömästi ratsastaen sarja ylittyi nätisti samassa tahdissa ponin kanssa hypäten.

Päivän ratatehtävä hypättiin 60 cm korkeudella. Rata sujui itse asiassa varsin mukavasti, sillä onnistuin lähestymään esteitä suhteellisen hätäilemättä ja malttaen. Kaareva pysty-okseri-linja otettiin nyt suosiolla kuudella askeleella, ja tämän sain ratsastettua korrektisti niin että okserille päästiin tasaisella laukalla sopivaan paikkaan. Innarisarja hypättiin sen verran pienesti että kahden askeleen väli okserille uhkasi jäädä pitkäksi, mutta Eetu venytti esteelle kuuliaisesti hieman kauempaa kun hoputin sitä eteen. Taisin vaan heittäytyä hyppyyn sen verran railakkaasti että huonosti olisi käynyt jos ei poni olisi tullut suunnitellusti mukana. 16,5 metrin linjaa yritin jälleen päästä neljällä askeleella, mutta eteenratsastus jäi riittämättömäksi ja taas otettiin se viides pikkuaskel. Pääsääntöisesti rata oli joka tapauksessa alkutuntiin verrattuna asiallisempaa tekemistä ilman kohtuutonta kiirehtimistä. Lopuksi tultiin vielä uusintayrityksenä suoraa linjaa tavoitellen sopivampaa askelpituutta ja ponnistuspaikkaa. Hyppy okserille jäi pienehköksi, joten yritin lyhentää laukkaa sujuvaan viiteen askeleeseen, mutta säätely-yritykseni jäi edelleen liian tehottomaksi ja näin ollen viides askel tikattiin taas aivan esteen juureen.



Jotain ihmeellistä tutinaa ja hätäilyä oli nyt ratsastuksessani etenkin tunnin alkupuolella. Tämä johti osittain tiedostamattomaan esteelle ajamiseen sekä ponnistuspaikkapaniikkiin. Esteet kuitenkin olivat vain hassuja 60-senttisiä, joten Eetun kanssa olisi pitänyt pystyä hyppäämään paljon levollisemmalla mielellä. Loppua kohti sentään onnistuin petraamaan rauhoittamalla ratsastustani ja odottamalla hyppyjä paremmin. Ope totesikin tunnin lopuksi että ensi kerralla sitten lisää rentoutta ja malttia mukaan, ja jos tuntuu ettei ponnistuspaikkaa näe niin panikoitumisen ja estettä kohti ajamisen sijaan kannattaa vain istua kaikessa rauhassa ja odottaa että este tulee lähemmäs ja ponnistuspaikka löytyy. Eetu on onneksi sellainen konkari että se kyllä selvittää esteen melkein paikasta kuin paikasta ja hyppää vaikka ratsastajan etäisyyssilmä pettäisikin, eli toisin sanoen poni pelastaa ja paikkaa kuskin virheet. On se vaan ihana!

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kiemurtelujen keskellä hyviäkin pätkiä

Kisojen jälkeinen paluu arkeen sujui koulutunnin merkeissä, tällä kertaa Hassen satulassa. Tämä oli minulle toinen kerta Hassella, ja ensitapaamiseltamme jäi tästä hevosesta oikein positiivinen vaikutelma. Toki tuolloin tuli selväksi että Hasse ei tykkää epämääräisestä nyhjäyksestä vaan vaatii toimiakseen loogiset ja selkeät ohjeet.

Hasse oli alkuverryttelyssä aika lailla eteenpäinpuskettava, mikä kuulemma johtui etukumarasta istunnastani. Etukeno on Hassen varma jarruttaja. Aluksi jäin myös ratsastelemaan liikaa taaksepäin niin että hiippailimme aivan mummoravia, ja tällöin Hasse tietysti kulki hirvimoodissa. Lopulta hoksasin että avain pyöreämpään liikkumiseen löytyy eteenratsastuksesta ja huomattavasti aktiivisemmasta ravista. Vasemmalle taivuttaminen oli hankalaa, kun taas oikealle Hasse kyllä taipui mutta liiraili vaivihkaa ulkolavasta karkuun aina kun unohdin jämäkät ulkoavut. Myös laukassa oli pieniä käynnistymisvaikeuksia ja pohkeella puskemiseksihan se homma aluksi meni. Oikean laukan nostoissa oli ensin kovasti ongelmia, sillä Hasse pullautti vasemman lavan ulos ja karkasi nostoavuilta nopealla sivuliirauksella. Ainoa keino päästä laukkaan oli ottaa pieni vasta-asetus ennen nostoa, ja tehdä nostot suosiolla aina seinän vieressä niin ettei heppa päässyt luikertelemaan karkuun. Laukka myös putosi pois heti jos Hasse pääsi kulmassa tai ympyrällä liirailemaan ulospäin, joten sain olla todellakin hereillä. Vasemmassa laukassa vastaavia ongelmia ei esiintynyt, sillä tähän suuntaan Hasse ei kiemurrellut karkuun vaan nosti ja ylläpiti laukan helpommin. Kun laukkaan tuli vähän lisää energiaa alkoi Hasse liikkua myös mukavan pyöreänä. Ajoittain tosin muoto pääsi valumaan liian pitkäksi ja matalaksi niin että hevonen liikkui turpa lähes polvissa, mutta pääosin meno ei kuulemma näyttänyt yhtään hullummalta. Edelleen jouduin kuitenkin käyttämään paljon pohjetta laukan energian säilyttämiseksi, sillä myös laukassa pieni etukeno söi Hassen eteenpäinpyrkimystä.

Treeniaiheena olivat tänään avotaivutukset pitkän sivun suuntaisesti. Ottaen huomioon verryttelyssä ilmenneet ongelmat Hassen lapojen hallinnassa olivat avotaivukset varmasti oikein hyödyllinen harjoitus. Avot aloitettiin vasemmassa kierroksessa harjoitusravissa. Aluksi olimme niin minä kuin Hassekin täysin pihalla, enkä saanut Hasselle ilmaistua ymmärrettävästi mitä siltä halusin. Pyytäessäni etuosaa uralta pois siirtyi mukana koko hevonen, ja virheellisesti yritin paikkailla tätä viemällä vasenta pohjetta liian taakse jolloin liike meni liian väistömäiseksi. Kun sain Hassen raviin parempaa otetta niin että muoto tuli pyöreäksi ja hevonen kahden ohjan väliin alkoi avotaivutuksen idea pikkuhiljaa löytyä. Toimivaksi korjaukseksi osoittautui keskittyminen kunnolliseen asetukseen ja taivutukseen hieman johtavalla ohjalla sen sijaan että yritin suoralla rungolla siirtää etuosaa pois uralta. Heti kun Hasse tajusi että tämähän on avotaivutusta niin se alkoi tarjota oikeaa liikettä epämääräisemmilläkin avuilla. Sen verran hakusessa oli apujenkäyttöni että avotaivutuksesta tuli hieman katkonaista hevosen liikkuessa pitkän sivun aikana vuoroin kahdella ja vuoroin kolmella uralla, mutta aina sinne mukaan mahtui hyviäkin askeleita korrektia avotaivutusta. Samat avot mentiin vielä vasemmassa laukassa, jossa säätöjä piti hetki haeskella uudestaan, mutta lopulta avoa saatiin mentyä laukassa aivan yhtä hyvin kuin ravissakin.

Oikeaan kierrokseen avot osoittautuivat jopa vaikeammiksi, sillä nyt vasemmalla lavalla oli taas tilaisuus liirailla omille teilleen. Aloitettiin avot saman tien laukassa, ja Hasse pudotteli laukkaa pois heti jos vasen lapa pääsi liiraamaan niin että koko hevonen meni mutkalle. Aloin taas kompensoida istunnan jarruvaikutusta pohkeella eteen puskemalla, ja lopulta Hasse laukkasikin melko ison tuntuista laukkaa. Hetkittäin meno tuntui todella hyvältä, kunnes vauhti taas vähän hiipui tai hevonen pääsi liiraamaan kulmasta ulos. Raipallakin koetin aktivoida laukkaa hyytymisen hetkillä, ja kertaalleen sieltä tuli protestina hiukan reippaampi pukki joka keikautti eteenpäin. Laukka-avoja tähän suuntaan olisi kyllä voinut hioa pidempäänkin, mutta ajan loppuessa oli tyytyminen muutamiin onnistuneisiin askeleisiin pitkän sivun loppupuolella. Joka tapauksessa Hasse oli tässä vaiheessa tuntia jo suorempi ja paremmin ulkoapujen kontrollissa, sillä oikean laukan nosto onnistui myös ilman seinän tukea. Kevenneltiin vielä hetki ravia, ja Hasse liikkui todella tasaisen pyöreänä ja ihan mukavan reippaastikin. Näin pääsin vielä tunnin päätteeksi fiilistelemään hetkeksi sitä tunnetta kun alla on toimiva ja pehmeästi liikkuva hevonen.

Hasse oli tälläkin kertaa oikein mukava ratsu. Istuntani vaan jarruttaa sen liikettä niin paljon että kovasti joutuu pohkeella puskemaan, mutta heti kun moottori on vähänkään käynnissä niin Hasse hakeutuu nätisti pyöreäksi. Mielestäni homma toimi tänään paremmin kuin Hassen kanssa viimeksi, sillä nyt ei tullut mitään totaalijumittumisia. Istunta tuntuisi tämänkin hevosen kanssa olevan se suurin kompastuskivi, mutta ihmeen hyvin Hasse kuitenkin meni vaikka näin kummallisesti istunkin.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Epävarmuus johon ei olisi ollut varaa

Sunnuntaipäivän kisailut eivät suinkaan päättyneet aamun koulukarkeloihin, vaan näistä lähdettiin vielä jatkoille ABC:n estekisoihin. Koulurataan keskittyessäni olin hetkeksi unohtanut jännitykseni, mutta pikkuhiljaa se hiipi takaisin mieleen ja vatsanpohjaan. Olin tällä kertaa Sulon ainoa ratsastaja kisoissa, joten pääsin hyppäämään kaksi luokkaa. Tämä oli erittäin hyvä juttu, sillä "pääluokkamme" 70 cm jännitti niin paljon että oli hyvä saada alle lämmittelyksi 50 cm rata. Jännitys kasvoi niin valtavaksi, että lupailin jo itselleni hyppääväni pelkän 50 cm:n ja jättäväni sen jälkeen leikin kesken. Ensimmäisenä piti joka tapauksessa keskittyä selvittämään edes se 50 cm rata, joka sinänsä oli hyvin simppeli ja helppo kuuden esteen pätkä (arvosteluna A.1.0), mutta mukana oli kuitenkin kolme okseria.

Verryttelyaikaa oli äärimmäisen niukasti, sillä ulkona pystyttiin menemään jäisellä kentällä vain alkukäynnit ja sen jälkeen piti maneesin verryttelypäädyssä ehtiä tehdä ravi-, laukka- ja esteverryttely kuuden edeltävän ratsukon aikana, joten olisikohan sitä aikaa ollut kaikkiaan 6-7 minuuttia. Sulo oli todella jännittynyt, ja vähän paniikissa hypeltiin muutama kerta verryttelyalueen miniesteitä. Oma vuoro koitti ennen kuin oli ehditty yhtään rentoutua, ja radalle päästyämme Sulo säpsyili ympäristöä. Ensimmäinen este ylittyi kuitenkin ongelmitta. Toisena esteenä oli jo okseri, jolle lähestyessä Sulo kiemurteli kovasti ja oli selvästi vähän empivällä kannalla. Sain kuitenkin pohkeella kannustettua Sulon esteen yli, ja tämän jälkeen ei enää jarruttelusta ollut tietoakaan vaan vauhti lähti kiihtymään. Seuraavilla esteillä sain lähinnä vain jarrutella, ja esteet 3-5 ylittyivät sujuvasti. Kuudennelle eli viimeiselle esteelle tullessa tarkkaavaisuuteni taisi vähän päästä herpaantumaan, sillä sorruin tyyppivirheeseeni eli estettä kohti tuuppaamiseen samalla etukumaraan kallistuen. Kun kyseessä oli okseri niin Sulohan kielsi välittömästi. Uudella lähestymisellä onnistuin hillitsemään liikkeen edelle menoa, ja varmuuden vuoksi käytin kevyesti raippaa lavalle okseria lähestyessä. Nyt Sulo onneksi rohkaistui menemään esteen yli, joten päästiin sentään hyväksytysti maaliin. Tekemäni selkeä tuuppaus- ja ennakointivirhe tietenkin harmitti, mutta totesin että onneksi tässä on vielä toinen rata edessä ja pääsen virhettäni paikkailemaan.

Ikävä kyllä jännitys ei jäänyt ensimmäiselle radalle, sillä 70 cm rata vaikutti monilta osin aika haastavalta. Mukana oli yhden askeleen sarja (jolla a-osana okseri), trippeli sekä useampi yksittäinen okseri. Päätin kuitenkin uskaltaa lähteä hyppäämään, ja ratsastaa nyt fiksummin ja päättäväisemmin kuin ensimmäisessä luokassa. Verryttelyaikaa oli nyt onneksi vähän reilummin, ja Sulo oli verkassa jo paljon rennomman oloinen. Verryttelyesteet okseri mukaanlukien ylittyivät hyvällä imulla, ja kun Sulo hyppäsi nyt innokkaasti ja epäröimättä niin aloin olla huomattavasti toiveikkaampi radan onnistumisen suhteen.

Radalle päästyämme Sulo jännittyi taas, ja laukkasi pinkeän oloisena mutta hyvin eteen sujuen. Olipahan ainakin riittävä tempo ja eteenpäinpyrkimys, ja ykköseste ylittyikin mukavasti. Kakkosena vastaan tuli se sama okseri jolle edellisessä luokassa kielsimme. En saanut hermojani pidettyä kurissa, vaan okseria lähestyessä aloin taas paniikissa tuupata hevosta eteen ja mennä kaulalle makaamaan. Kieltohan siitä sitten tuli kun en malttanut istua pystyssä ja pysyä esteen edessä Sulon tukena. Toisella yrityksellä mentiin yli kun en lähtenyt yhtä pahasti ennakoimaan, vaan olin hereillä hoputtamassa Suloa pohkeella ja raipalla heti kun tuli pientä epäröintiä. Jatkoimme vauhdikkaasti suoran linjan kolmosesteelle, jolle tuli myös pieni epäröinti mutta pystynä se kuitenkin ylittyi. Seuraava okseri tuli vastaan jo radan neljäntenä esteenä, ja tapahtumaketju oli valittevasti jälleen sama. Oma hätäily, tuuppaus ja kallistuminen eteenpäin esteelle tullessa johtivat Sulon tasajalkastoppiin. Suoritus tyssäsi sitten siihen, mutta ennen radalta poistumista hyppäsimme vielä sallitun yhden esteen, joksi valitsin radan ensimmäisen pystyn.



Harmitti tietenkin suuresti ettei rataa päästy läpi vaan oksereihin liittyvä molemminpuolinen epävarmuus pääsi muodostumaan liian suureksi ongelmaksi. Olin kuitenkin iloinen siitä että pysyin kielloissa kyydissä ja selvisin ehjin nahoin. Videolta katsottuna oksereilla tekemäni virheet ovat aivan ilmiselviä, ja Sulo on taas tällä hetkellä sellaisessa mielentilassa että se ei tällaisia virheitä anna anteeksi. Jämäkällä ja rauhallisella ratsastuksella Sulo varmaankin olisi okserit hypännyt, mutta kuskin panikointi ja hätäily oli sille liikaa. Sinänsä tietysti lohdullista että Sulon pitäisi kyllä ruveta hyppäämään kunhan saan karsittua virheeni ja maltan olla menemättä lähestymisissä hevosen edelle. Ongelmanahan tässä toki on se, että kun Sulo on epävarma ja kieltoherkkä niin alan jännittää, ja jännittäessäni alan tuupata ja kipristyä esteen edessä etukumaraan. Joka tapauksessa tiedän erittäin hyvin miten minun tulisi esteelle ratsastaa ja mitä virheitä tulisi välttää, joten nyt tarvitaan kovasti treeniä jotta tieto saadaan siirrettyä käytäntöön ja ratsukon välinen luottamus uudestaan kuntoon. Olisihan se tietysti mukavaa ja helppoa jos Sulo ei olisi näin kovin herkkä omille virheilleni vaan hyppäisi rohkeammin ja varmemmin, mutta kun näin ei ole niin ei auta muu kuin opetella ratsastamaan paremmin.

Mainio onnistuminen koulukisoissa

Sunnuntain "superkisapäivä" alkoi Oulu-Ridersin koulukisoilla. Harkinnan jälkeen olin päätynyt osallistumaan Jussilla B-merkin kouluohjelmaan, vaikka A-merkkikin oli vaihtoehtona. Jussi ei muita ratoja kisoissa mennytkään, ja vähän pelkäsin ettei se ehtisi kunnolla "lämmitä" käytettävissä olevan verryttelyajan puitteissa. Jussi oli kuitenkin ehtinyt ulkoilla jo tarhassa, ja hämmästyksekseni se ei verryttelyssä kovin jähmeä ollutkaan. Eteenpäinpyrkimystäkin tuntui olevan ihan sopivasti, tosin näin on kisaverryttelyssä ollut usein ennenkin vaikka sitten radalle päästyämme onkin tapahtunut totaalinen hyytyminen. Tällä kertaa kuitenkin osasin verryttelyssä välttää käsijarru päällä ratsastamisen sekä jännittyneellä istunnalla pusertamisen, ja Jussilla nyt ylipäänsä taisi olla hyvä päivä. Verryttelin lähinnä kevyessä ravissa sekä laukassa, ja tein hieman siirtymisiä tarkistaakseni Jussin hereilläolon. Kaikki vaikutti toimivan aika lailla ongelmitta. Paketti pysyi kasassa vielä kouluaitojen sisäpuolelle siirryttyämmekin, sillä pystyin ratsastamaan suhteellisen rennosti ja jännittämättä. Jussin liikkuessa näin kivasti saattoi radan aloittaa hyvillä mielin.

Verryttelemässä. Kaikki kuvat otti Anni Savolainen.




Ohjelma käynnistyi hyvissä merkeissä Jussin ravatessa sopivalla energialla eteen. Ravi oli vieläpä ihan mukavasti istuttavaa, eli pyöreyttä löytyi läpi selän. Toki niin verryttelyssä kuin radan aikanakin havaitsin etenkin ravissa kuolaimen alle painumista, mutta keskityin ihan suosiolla muihin asioihin kuin muodon säätämiseen tämän asian suhteen. Aika linkkuun Jussi välillä niskaa veti, mutta pysyi kuitenkin enimmäkseen ryhdikkäänä eikä kyntänyt niin pitkänä ja matalana kuin aiemmin kisoissa on päässyt käymään. Hevosen kulkiessa tuntumalla pohkeen ja ohjan välissä olikin sitten hyvä keskittyä ratsastamaan täsmälliset pituushalkaisijat sekä ravivoltit asetuksineen ja suoristuksineen. Keskiravia ei Jussilta oikein irronnut, mutta onneksi tässä ohjelmassa ei ollut kuin yksi keskiravilävistäjä. Käynnissä meno oli etupainoista, mutta Jussi ei käyntiosioissakaan pahemmin jumittunut. Pohkeenväistöissä oli pientä haparointia, sillä Jussi tuntui pullauttavan ulkolapaa karkuun ja päädyin kompensoimaan tätä pyytämällä turhankin jyrkkää ristiastuntaa. Tämä vähän rikkoi käynnin tahtia ja väistön sujuvuutta.

Etukäteen olin arvellut radan vaikeimmaksi kohdaksi käyntiväistön jälkeistä laukannostoa, mutta Jussi oli hyvin hereillä pohkeelle ja nosti laukan oikein täsmällisesti ja kuuliaisesti. Muistin vieläpä olla keikauttamatta itseäni nostossa eteenpäin, ja nostosta tulikin peräti seiska, jes! Laukassa esitimme ehkä jopa parempaa menoa kuin ravissa, sillä Jussi ei painunut niin syvään muotoon vaan niska pysyi paremmin ylhäällä. Oikeassa laukassa tultiin lyhyelle sivulle sen verran reippaasti että Jussi kolautti vahingossa jalkansa kouluaitaan ja seurauksena oli tahtirikko ja vaihto väärään laukkaan. Päästiin kuitenkin ravin kautta nopeasti takaisin myötälaukkaan, joten tämä työtapaturma ei päässyt vähentämään kuin ehkä pisteen tai puolikkaan. Radan loppupuolella alkoi tapahtua pientä hiipumista, ja jälkimmäiseen laukannostoon tullessa Jussi jarrutteli puolipidätteestä turhan reilusti. Nosto oli hidas ja tahmea, mutta keskilaukkaa irtosi lävistäjälle vielä ihan kohtalaisesti. Loppuhuipennuksena tehtiin vielä melko suora ja reipas pituushalkaisija pysähtyen tasajaloin lopputervehdykseen, ja mielessäni hihkuin riemusta hyvin onnistunutta rataamme.



Tämä oli ehdottomasti paras Jussilla menemäni kisarata. Jussi liikkui ryhdikkäänä ja sopivalla energialla jumittelematta, ja ratsastin tehtävät huomattavasti täsmällisemmin esimerkiksi eiliseen verrattuna. Oikeiden teiden seuraamisesta tulikin seiska, ja muutoinkin kaikki yleisvaikutelmapisteet olivat 6,5-7. Toki Jussi liikkui ajoittain liian syvässä muodossa, mutta näin hyvässä ryhdisssä en ole sitä aiemmin saanut kisoissa menemään. Istunnan kanssa on tietysti ikuisuusongelmana pohkeiden heiluminen ja pieni etukumara, mutta nyt en kuitenkaan tainnut istunnan puristuksella jarruttaa Jussia radan aikana vaan pystyin ratsastamaan suunnilleen samalla lailla kuin tunnillakin. Mahtavaa että kerrankin päästiin Jussin kanssa näyttämään parasta osaamistamme kisoissa! Olin tähän rataan oikein tyytyväinen, ja hymyni sen kuin levisi kun pisteiksi tuli oma kaikkien aikojen ennätykseni 64,78 %. Yli 60 %:n suorituksia luokassa nähtiin useampiakin, mutta lopulta pisteeni riittivät viiden ratsukon luokassa voittoon. Kaksi vuotta Jussilla helppoa B:tä tahkottuani tavoitteet täyttyivät niin pisteiden, sijoituksen kuin ennen kaikkea suorituksen tasonkin suhteen, joten eipä kisat olisi voineet enää juuri paremmin onnistua! Tämän jälkeen kelpaakin siirtyä seuraavaksi kokeilemaan Jussilla helppo A -ratoja oman seuran pikkukisoissa.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kisakauden avaus

Kilpailuviikonloppu alkoi lauantaina Sulon kanssa ABC-Ratsastajien seurakoulukisoissa. Luokkana oli tällä kertaa C-merkin kouluohjelma. Olimme lähtövuorossa luokan viimeisenä, ja ehdimme verrytellä maneesin verryttelyalueella aika sopivasti. Ope käski jättää ravihölköttelyt välistä ja aloittaa suoraan laukassa, sillä laukka on varmin tapa saada niin itseni kuin Sulokin rentoutumaan ja toimimaan. Sulo ei kisatilannetta erityisemmin jännittänyt vaan oli aika lailla oma itsensä. Mottoni tälle päivälle oli "muista ulko-ohja", ja kun ulko-ohja pysyi tuntumalla niin Sulo lähtikin laukassa pyöristymään ihan mukavasti. Laukan jälkeen myös ravissa koettiin muutamia hyviä hetkiä jolloin Sulo liikkui pyöreämpänä, vaikka enimmäkseen ravi toki menikin tutussa hirvimoodissa. Verryttelyn perusteella meno vaikutti siis ihan lupaavalta kun Sulo oli näinkin rento. Oman kroppani kanssa tuskailin tavanomaisia ongelmia, eli kykenemättömyyttä löytää luonteva ja hyvä asento jossa olisin pystynyt istumaan hölskymättä ja heilumatta.

En ehtinyt oikein missään vaiheessa jännittää, mutta pieni jännitys olisi kuitenkin saattanut tehdä terää sillä nyt en saanut suoritukseen riittävää latausta ja keskittymistä. Ohjelman aloitus ei mennyt ihan putkeen, sillä huomasin pituushalkaisijamme olevan hieman sivussa linjalta ja Sulo vieläpä liiraili takaosaa vasemmalle. Yleensä suorat ja tarkat pituushalkaisijat ovat olleet koulukisoissa bravuurini, mutta nyt tuli sitten tämäkin sössittyä. Ravissa Sulo liikkui pää ylhäällä ja selkä alhaalla eli vähän jännittyneenä, mutta samalla kuitenkin turhan veltosti. Liikkumiseen olisi siis kaivattu sekä lisää rentoutta että lisää energisyyttä. Väärinpäin kulkevaa hevosta oli tietenkin hankala taivuttaa korrektisti, joten puutteellisista taivutuksista tuli noottia. Laukkaympyröillä Sulo lähti pyöristymään, mutta koska keskityin niin kovasti ulko-ohjaan jäivät asetus ja taivutus myös laukassa riittämättömiksi ja epätasaisiksi. Suunnitelmanani oli tietenkin ollut esitellä parasta osaamistamme laukassa ja ottaa laukkaympyröistä hyvät pisteet, mutta ratsastin teiden puolesta huolimattomasti niin että kävimme ympyröillä liian syvällä kulmissa. Näin ollen ei laukkaympyröistäkään tullut kuin 5,5 ja 6. Ylipäänsä en keskittynyt ratsastamaan tarpeeksi huolellisia teitä, mikä rokotti pisteitä. C-tason ohjelmassa kun ne täsmälliset tiet ja siirtymiset ovat keskeisimpiä arvosteltavia asioita niin olisihan niihin pitänyt panostaa enemmän. Teiden tarkkuus oli suorituksessamme se puute johon olisin realistisesti pystynyt tänään vaikuttamaan olemalla vähän skarpimpi, joten tämä jäi tietenkin harmittamaan. Muut asiat kuten istunta ja hevosen muoto ovatkin sitten perustavammanlaatuisia juttuja joiden korjaaminen ei niin helpolla onnistu.



Pisteitä tuli 58,61 %:n edestä, ja sijoitus tuloslistalla oli yhdentoista ratsukon luokassa puoleenväliin eli kuudenneksi. Näihin prosentteihin ei tietenkään voi C-ohjelmassa olla kovin tyytyväinen, ja edelleen täytyy todeta että paremmilla teillä olisi varmaankin siihen 60 %:iin päästy. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen että Sulo liikkui radalla ihan rennolla mielellä, ja että laukassa mentiin jopa vähän pyöreämpänäkin eikä niin jännittyneenä hirveillen kuin viime kisoissa. Tosiasia kuitenkin on että minulla on vielä paljon treenattavaa monilla osa-alueilla ennen kuin voin odottaa meneväni Sulolla kovin hienoja kouluratoja, ja kun tämä oli jo valmiiksi hyvin tiedossa niin ei tämä kisasuoritus tuottanut mitään valtavaa pettymystä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on hyvä käydä helpoissa luokissa harjoittelemassa koulukisatilannetta vaikkei kovin hyviin suorituksiin vielä pystykään. Sitten kun joskus tulevaisuudessa toivottavasti oppii ratsastamaan niin kisaaminen on jo valmiiksi tuttua ja luontevaa puuhaa.

Annelle kiitos videoinnista!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Vielä lisää B-merkin tehtäviä

Otin ylimääräisen tunnin perjantai-illalle viimeisiä kisavirityksiä varten, ja toivoin tietenkin Jussia. Ratsaille pääsy auttoikin unohtamaan kisajännitykset (koulukisat ei toki jännitä mutta esteet senkin edestä!), ja teki myös hyvää päästä Jussin selkään koulusatulaan venyttämään lonkkia ennen huomisaamun koulukisakoitosta. Tunnin piti yllätyksekseni sijaisope, mutta eipä se menoa haitannut sillä opetus oli oikein kelpoa. B-merkin radan tehtäviin painottui tämäkin tunti, eli ohjelma oli hyvin samankaltainen kuin edelliskerroilla.

Aloitettiin ratsastaen huolellisia kulmia sekä kulmavoltteja käynnissä ja harjoitusravissa. Jussi oli mennyt edellisellä tunnilla, joten se oli jo lämmin ja niinpä ravikin lähti melko notkeasti liikkeelle. Jussi oli kyllä kaulasta pyöreä, mutta selkä ei kuitenkaan ollut vielä aivan kunnolla mukana sillä ravi oli tässä vaiheessa vielä melko pomputtavaa. Niinpä hytkyin satulassa aika lailla vaikkei tämä toki ollut läheskään pahinta selkä alhaalla juoksemista. Volteilla sorruin taas hieman sisäohjaan tarrautumiseen, ja tämä on mahdollisesti yksi syy siihen että Jussi sukelteli ajoittain kuolaimen alle.

Seuraavana vuorossa oli käyntiväistöjä pitkällä sivulla, laukannostot päädyssä ja keskiympyrät laukassa. Aloituskierros oli oikea, mihin suuntaan väistöt olivat hiukan nihkeitä ja oikeaa lapaa sai jarrutella. Laukannostot käynnistä Jussi teki taas oikein napakasti, ja laukka rullasi mukavan pyöreänä. Laukassa Jussi ei myöskään ollut niin taipuvainen painumaan liian syvään muotoon kuin ravissa. Vieläkin pehmeämpi olisi tuntuma saanut laukassa olla, sillä käsi pääsi vähän jännittymään.

Samat väistöt sekä laukannostot ja laukkaympyrät tehtiin vielä vasemmalle. Nyt ympyrällä oli tarkoitus ratsastaa laukkaa eteen keskilaukan suuntaan. Tämä suunta oli väistöjen kannalta tuttuun tapaan helpompi, joskin asetus tuppasi kääntymään välillä menosuuntaan vasemmalle. Poikitusta tahtoi tulla välillä jopa liikaa. Nostot ja laukkaympyrätkin sujuivat mukavan mutkattomasti, mutta ympyrältä uralle palatessa oli laukkaa hieman hankala saada tarpeeksi kiinni Jussin jäädessä jyräämään pidätettä vastaan. Pientä vyörymistä oli havaittavissa myös laukasta raviin siirtymisissä, ja jouduin tekemään siirtymisen liian voimakkaasti kädellä. Siirtymisiä lukuunottamatta Jussi kuitenkin oli niin laukassa kuin ravissakin varsin kevyt edestä, ja laukka toimi mielestäni aivan yhtä hienosti kuin keskiviikkona. Toki ajoittain sitä keveyttä oli liikaakin eli Jussi harrasti pientä pidätteen välttelyä vetämällä niskaa liian linkkuun.

Ehdittiin mennä vielä kunnon loppuravit ja siinä sivussa pari keskiravilävistäjääkin. Jussilla oli hyvä energia, mutta keskiraveissa se pääsi painumaan liian matalaksi. Ravin elastisuudesta tunsi selvästi kuinka hevosella oli nyt koko kroppa käytössä selkää ja takajalkoja myöten, eli alkutunnin pomppuravi oli vaihtunut oikealla vaihteella liikkumiseen. Korjattavana vaan olisi ollut se ajoittainen liian syvään muotoon painuminen niin että niska olisi pysynyt korkeimpana kohtana. Toki lopuksi annoin Jussin venyttääkin hieman pidempään ja matalampaan muotoon.

Oikein kivasti Jussi meni tänäänkin, vaikkei ollutkaan niin valmiiksi viritelty kuin keskiviikkona. Istuntaan en löytänyt tällä kertaa aivan kunnollista otetta vaan jäin liikaa etukumaraan ja ratsastelemaan lonkat suljettuina. Jussin liikkumisessa olisin voinut aktiivisemmin korjailla sitä kuolaimen alle painumista. Kokonaisuudessaan homma toimii Jussin kanssa nyt niin hyvin että kyllä kelpaa kisoihin lähteä.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Letkeää ja mukavaa

Kisoja silmälläpitäen sain mennä jälleen Jussilla. Edeltävän tunnin ratsastaja oli tehnyt Jussin kanssa todella hienoa työtä, ja niinpä Jussi oli suorastaan poikkeuksellisen hyvä ratsastaa heti alusta alkaen. Alkutunnista tuntui jopa siltä että mikä tahansa mitä teen veisi hevosta vain huonompaan suuntaan, mikä tietysti oli vähän lannistava ajatus.

Tunti aloitettiin työskentelemällä käynnissä ja kevyessä ravissa. Jussi oli nyt tosiaan varsin kevyt edestä ja tavallista suorempi, ja ravissa oli joustoa ja letkeyttä. Muistin ottaa istunnan mukaan pidätteisiin, ja Jussi jopa kuunteli istunnalla tekemiäni pidätteitä ihan mukavasti. Jäin kuitenkin ensin ratsastamaan liian pientä ravia käsijarru päällä pelätessäni että muutoin meno muuttuisi taas etupainoiseksi lavoille vyörymiseksi. Ope kehotti ympyrällä ratsastaessamme aktivoimaan ravia isommaksi ja askelta pidemmäksi, ja Jussihan lähti pyydettäessä ravaamaan oikein muhkean tuntuista ravia eteen. Kyllä Jussin ravista näköjään niitä vaihteita löytyy vaikkei se varsinaisesti mikään liikeihme olekaan. Pidätekin itse asiassa toimi hyvin aktiivisemmasta etenemisestä huolimatta, sillä Jussi liikkui nyt ryhdikkäänä ja paino takaosalla. Jussin liikkuessa näin hienosti ainoa merkittävä ongelma tuntui löytyvän omasta kropasta, sillä hirvittävässä jumissa olevia lonkkia särki ja kiristi siitä hetkestä alkaen kun Jussin satulaan nousin. Näin ollen istunta ravia keventäessä oli aluksi jotain aika kamalaa. Ope antoi tutut ohjeet ojentaa selkää, vetää lapaluita taakse ja yhteen, painaa takareidet kiinni hevoseen ja laittaa etureidet venymään. Hartioiden kääntäminen taakse parempaan ryhtiin oli ainoa istunnan korjaus joka ei nykinyt ja repinyt lonkissa.

Myös tänään harjoiteltiin B-merkin radan laukannostoja harjoitusravista pääty-ympyrällä. Jussi liikkui siinä määrin oikein päin ja läpi selän että harjoitusravissa oli suhteellisen helppo istua. Jussi myöskin reagoi apuihin tavallista herkemmin ja eteenpäinpyrkimystä oli tarpeeksi, joten laukannostot oli helppo ratsastaa. Harjoitusravissa vaan pääsi käymään etenkin vasemmassa kierroksessa niin että jäin liikaa roikkumaan sisäohjaan, ja niinpä Jussi oli laukannostotehtävän aikana hieman levoton edestä. Toisaalta pyrkiessäni keventämään sisäkättä heitin ohjan liian löysäksi. Myöhemmin tunnin aikana Jussin muoto kuitenkin tasoittui ja tuntumaongelmat ratkesivat. Oikeassa kierroksessa tehtiin laukannostoja käynnistä lyhyellä sivulla, ja pitkällä sivulla mentiin keskilaukkaa. Jussi toimi edelleen todella mukavasti, ja ihan kivaa keskilaukkaakin siltä irtosi. Myös laukan kiinniotto lisäyksen jälkeen onnistui aika hyvin istunnalla jarruttaen. Laukasta raviin siirtymisissä Jussi kuitenkin pääsi usein lösähtämään etupainoiseksi lavoille, ja tällöin siirtymisestä tuli töksähtävä.

Lopuksi työskenneltiin harjoitusravissa ratsastaen kymmenen metrin voltteja. Jussi ravasi nyt todella pehmeästi, ja muoto ja tuntuma pysyivät erittäin tasaisina. Ohjalla ei tarvinnut tehdä juuri muuta kuin kevyesti asettaa volteille sekä ajoittain kohottaa niska ylemmäs mikäli Jussi lähti sukeltamaan liian syvään muotoon. Omat lonkkani olivat päässeet venymään tunnin mittaan sen verran että pääsin jo vähän paremmin istumaan hevosen ympäri ilman että lonkat nykivät vastaan joka askeleella. Kaksi keskiravilävistäjääkin ehdittiin vielä ottaa, ja Jussihan venytti ravia hyvin mutta itse pompin satulassa aivan hillittömästi. Toisella keskiravilävistäjällä Jussi nosti ensin vahingossa laukan. Ohjeena laukan välttämiseksi oli tehdä lävistäjälle parempi suoristus ja pitää molemmat ohjat tasaisemmin tuntumalla. Harvemminhan Jussi erehtyy keskiraveissa laukalle rikkomaan, nyt vaan taisi olla tavallista säpäkämmässä mielentilassa ja reagoi epämääräisiin eteenajaviin apuihin herkemmin.

Olipa oikein mainiota menoa tänään, Jussi teki todella hienosti hommia ja ihan hetkeen se ei ole näin hyvä ollut. Tokihan sain sen alleni valmiiksi tällaiseen moodiin ratsastettuna eli en voi ottaa kunniaa itselleni. Niin usein ratsastus on aivan kamalan vaikeaa että onhan se tervetullutta vaihtelua kun homma onkin joskus näin helppoa.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Psykologinen peli jatkuu

Onneksi kävi niin hyvä tuuri että juuri tänä tiistaina oli estetunnin vuoro. Sunnuntaiaamun tapahtumien jälkeen oli ehdottoman välttämätöntä päästä vielä hyppäämään ennen kisoja, ja ylipäänsä oli hyvä juttu etten päässyt hautomaan epäonnistumisia kahta päivää pidempään ennen seuraava hyppykertaa. Täytyy myöntää että nyt jännitti ennen tuntia ihan poikkeuksellisen paljon, mutta onneksi jännitys kuitenkin vähän helpotti samalla kun laitoin Suloa valmiiksi ja kun pääsin ratsaille.

Ratatehtäviä oli vuorossa myös tänään. Mentiin nopeahkot verryttelyt ravissa ja laukassa molempiin suuntiin, ja Sulo vaikutti mielestäni vähemmän pinkeältä kuin viimeksi. Ope totesi että laukka oli sopivan energistä mutta kuitenkin rentoa, vaikkei Sulo oikein kunnolla pyöristymään lähtenytkään. Itse taisin kyllä olla satulassa kuin suolapatsas, ja jännitys näkyi kuinkas muutenkaan kuin etukumarana istuntana. Ensimmäinen verryttelyesteemme oli simppeli pieni pysty, jota hypeltiin vasemmassa laukassa kolme kertaa. Helpotuksekseni Sulo hyppäsi pystyn epäröimättä ja vaikutti jopa ihan imevän esteelle. Oma hermostuneisuuteni näkyi kuitenkin siinä että estettä edeltävässä kaarteessa sorruin hieman tuuppaamaan, ja ylipäänsä ajoin Suloa vähän turhan kiireiseksi. Pohkeet oli nyt ainakin kiinni, ja ehkä Sulo siksi meni niin säpäkästi estettä kohti.

Verryttelyhyppynä otettiin vielä pari kierrosta pienelle n. 50 cm okserille. Nyt Sulo sitten jarrutteli jo monta askelta ennen estettä, ja kun en ollut riittävän nopea pohkeen ja raipan kanssa niin vauhti tyssäsi esteen eteen kielloksi. Näin tuli kielto otettua tällekin päivälle, mutta uusintayrityksellä päästiin okserin yli kun nohitin Suloa pohkeella ja kevyellä raipan kosketuksella lavalle. Sulo otti tilanteesta sen verran painetta että lähti liikaakin kiihdyttämään estettä kohti ja sen jälkeen, mutta eipä ainakaan jarrutellut enää. Seuraava hyppykierros okserille sujuikin jo mutkattomammin vaikka edelleen olisi ratsastukseen kaivattu rentoutta ja rauhallisuutta.

Päivän rataa ehdittiin tulla kaksi kierrosta. Aloitettiin 55 cm korkeudella, joka näytti vielä mukavalta ja sopivalta. Rataan kuului okseri kahdesti ja lisäksi hieman tiukempaa kurvailua. Etenkin tie nelosesteeltä kapealle viitoselle ja viitosen jälkeinen tiukka käännös vasempaan olivat tarkkuutta vaativia kohtia. Aloitimme suorituksen valitettavan hermostuneesti. Kolmella ensimmäisellä esteellä oli epävarmaa haparointia ja epäselvyyttä ponnistuspaikoista, ja en ollut hypyissä kovin hyvin mukana. Neloseste tuli kulman jälkeen turhan nopeasti, ja kun askel ei oikein passannut niin näin sähläävällä ratsastuksella tuli tähän "turha kielto". Ope käski hetkeksi ympyrälle rauhoittamaan menoa ennen kuin saatiin jatkaa. Loppurata sujui onneksi asiallisemmin niin että oltiin Sulon kanssa yhtä mieltä ponnistuspaikoista eikä epäröintejä pahemmin tullut. Laukanvaihdot onnistuivat kaikki, ja niinpä selvitimme kinkkiseltä vaikuttaneen reitin esteillä 4-6 varsin helposti. Sulohan on superketterä kääntymään kunhan sille muistaa kertoa mihin ollaan menossa. Open palaute oli että menomme oli aivan liian hätäilevää, ja tein kuulemma koko ajan vähän liikaa mikä sai sitten Sulon epävarmaksi ja hermostuneeksi.

Toinen ratakierros mentiin 70 cm korkeudella. Edelleen jännitti aika paljon, mutta ope muistutteli ratsastamaan ihan kaikessa rauhassa. Ohjeena oli olla vähän passiivisempi ja "nukuksissa" hevosen selässä (sain luvan vaikka kuorsata) eikä yliratsastaa. Samalla kuitenkin pitäisi olla menossa hevosen kanssa eli pohje ja ohja mukana niin ettei Sulolle tule liian orpo olo. Jostain kummasta onnistuin kuin onnistuinkin kaivamaan sen mitä tarvittiin eli riittävän reippaan ja päättäväisen mutta rauhallisen ja sähläämättömän ratsastuksen. Radan ensimmäisillä esteillä taisi olla vielä pieniä hermoilemisen merkkejä, mutta sen jälkeen homma lähti rullaamaan niin kuin pitääkin. Sulo liikkui mukavasti eteen ja vastasi nopeasti pohkeeseen, joten tuuppaustilanteita ei päässyt syntymään. Otin ponnistuspaikat suosiolla ennemmin hieman lähelle estettä kuin lähdin usuttamaan Suloa kaukaa, ja radan edetessä pääsi tekemiseen syntymään oikeanlaista varmuutta ja fiilistä. Sulo toimi oikein kivasti, ja vaikutti että se oli paljon luottavaisemmin menossa esteiden yli kun en enää itse sählännyt ja panikoinut vaan ratsastin järkevästi. Laukatkin vaihtuivat kuin itsestään. Parilla esteellä (varsinkin okserilla) huomasin sukeltavani hypyn mukana vähän turhan reilusti eteenpäin, mutta ohjaa en heittänyt pois. Kokonaisuutena rata oli kuitenkin juuri sitä mitä piti, eli jännittämisen sijaan keskityin ratsastamaan. Olin hurjan tyytyväinen siihen että sain kaiken jännityksen keskeltä koottua itseni ja laitettua päälle tekemisen meiningin. Kun sain oman henkisen tilan oikealle mallille niin johan Sulokin hyppäsi kuin ei mitään ongelmaa olisi koskaan ollutkaan.

Tunnin päätteeksi kyselin vielä opelta mielipidettä kisakorkeuden suhteen, ja vastaus oli että ei muuta kuin siihen 70 cm:iin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jos saan kisaradalle pääni kasaan samalla lailla kuin tänään niin 70 cm:n ei pitäisi olla mikään ongelma. Valitettavasti vain odotettavissa on että kisatilanne aiheuttaa lisäjännitystä niin itselleni kuin Sulollekin. Open evästys oli että jos jännittää niin ei muuta kuin rauhoitetaan menoa eikä hätäillä ja häslätä niin kaikki sujuu hyvin. Oma ratkaisuni jännitykseenhän tahtoo olla vauhdin lisääminen, mutta sillä ei tässä tapauksessa saavuteta mitään. Ratsastajan ylimääräinen hosuminen saa Sulon kuvittelemaan että esteissä ja koko tilanteessa on jotain jännittämisen ja pelkäämisen aihetta, joten yliratsastamiseen ei tämän hevosen kanssa passaa sortua. Tänään kyllä sain huomata erittäin selvästi kuinka kaikki on loppuviimeksi lähtöisin ratsastajan mielentilasta, asenteesta sekä "henkisestä tasapainosta" ja hevosen toiminta ja suhtautuminen on heijastusta näistä, ainakin silloin kun kyseessä on Sulon kaltainen herkkä tapaus. Eipä siis muuta kuin opettelemaan kuinka tätä psykologista peliä pelataan.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Parhaat laukannostot pitkiin aikoihin

Sunnuntain ohjelmassa oli aamun estetrillerin jälkeen vielä leppoisampi koulutreeni Jussin kanssa. Kisaohjelmamme viikon kuluttua tulee olemaan B-merkin kouluohjelma, ja tähän ohjelmaan pohjautuivat tänään harjoiteltavat tehtävät.

Tunti aloitettiin käyntityöskentelyllä hakien jälleen etuosaan ryhtiä ja kokoamista. Jussin kokoaminen meni kylläkin lähinnä liikkeen hidastamiseksi ilman että etuosa todellisuudessa keveni yhtään. Vatsalihakset ja istunta ylipäänsä olisi pitänyt aktivoida paremmin käyttöön sen sijaan että ratsastin pidätteet pelkällä ohjalla. Kokoamisharjoitusten jälkeen siirryttiin verryttelemään suoraan laukassa. Jussin laukka oli aluksi todella selätöntä ja jäykkää, ja laukkailtiinkin ensin kevyessä istunnassa selän saamiseksi mukaan liikkeeseen. Joitakin minuutteja laukattuamme Jussi alkoi lämmetä sen verran että laukka alkoi pyöriä paremmin ja muotokin tulla vähän pyöreämmäksi. Ope muistutteli taas istunnasta, ja kehotti ojentamaan selkää niin että vatsalihakset tulisivat paremmin käyttöön enkä päästäisi omaa selkää pyöristymään. Siinä vaiheessa kun Jussi alkoi olla laukassa kevyempi ja ryhdikkäämpi eikä enää kiskonut kuskia satulassa eteenpäin löytyi istuntaan hetkittäin ihan mukava ote. Jussikin toki liikkui paremmin silloin kun istunta oli vakaa ja rauhallinen mutta jämäkkä ylimääräisen satulassa soutamisen sijaan.

Kisaradan tehtävistä treenattavina olivat toivomuksestani pohkeenväistöt käynnissä uraa pitkin sekä laukannostot. Aloitettiin vasemmassa kierroksessa ratsastaen väistöä pitkällä sivulla yksi kirjainväli sekä nostaen laukka harjoitusravista pääty-ympyrällä kuten B-merkin ohjelmaan kuuluu. Tähän suuntaan Jussi väisti helposti, mutta asetuksen kanssa sai olla tarkkana. Ope vinkkasi että kannattaa jopa pyrkiä taivuttamaan Jussia vähän oikealle jottei pohkeenväistö vasemmalle mene liian sulkutaivutusmaiseksi. Lisäksi väistättävän pohkeen käyttö kannattaa rytmittää askelten tahtiin niin että koko väistön ajan säilyy tasainen tahti. Radalla ei kuulemma haittaa vaikka väistö olisi vähän hitaammanpuoleinenkin, kunhan vain tahti pysyy samana koko liikkeen ajan.

Laukannostot ravista olivat hiukan hitaita, ja Jussin reagointiviiveen huomioiden avut olisi kannattanut ajoittaa hieman aikaisemmaksi jotta nosto olisi tapahtunut juuri oikeassa pisteessä radan keskellä. Harjoitusravissa istumisessa oli ongelmia, sillä tässä vaiheessa tuntia Jussi ravasi aika selättömästi ja pompotti näin ollen kovasti. Tämä tietenkin hankaloitti täsmällisen ja kauniin noston ratsastamista. Kaula oli kyllä yleensä kaarella, mutta selvästikään pyöreys ei tullut ravissa kunnolla läpi selän. Oikeaan kierrokseen tehtiin vielä samat väistöt sekä laukannostoja käynnistä lyhyen sivun keskipisteessä. Tähän suuntaan väistö oli vähän nihkeämpi, eli poikitusta sai pyytää napakammin ja etuosaa jarrutella enemmän. Vähän jähmeän oloiseksi Jussi jäi näissä väistöissä. Laukannostoon sen sijaan marssittiin mukavan energistä käyntiä, ja Jussi oli oikein hyvin hereillä nostoavuille. Niinpä laukka nousi terävästi heti merkistä eikä tavanomaista "nostoviivettä" esiintynyt. Enpä muista milloin olisin tehnyt Jussilla tai millään muullakaan hevosella näin asiallisia laukannostoja. Kaiken a ja o oli tietenkin se etten lähtenyt kippaamaan nostossa omaa vartaloani eteenpäin vaan maltoin istua pystyssä. Kertaalleen sorruin tekemään ylimääräisen keikahduksen eteenpäin, ja tämä kostautui heti hitaana ja kömpelönä laukannostona.

Lopuksi työskenneltiin vielä hetki ravissa. Jussi alkoi liikkua ravissakin paremmin selkää käyttäen (tai ainakin niin että liike muuttui kuskille miellyttävämmäksi) kunhan vaan muistin välillä ratsastaa eteenkin enkä unohtunut tekemään pelkkiä pidätteitä. Pohkeella pyytäessä Jussi alkoi liikkua hieman pidemmällä ja joustavammalla askeleella eikä enää töksöttänyt selkä notkolla. Tässäkin ravissa oli istunnan kanssa kovasti ongelmia, enkä saanut polvilla puristamista loppumaan oikein mitenkään. Olin ehkä tavallistakin pahemmin jumissa kun en tällä viikolla ollut voinut sairastelun vuoksi venytellä. Pohkeet siis heiluivat ja istunta oli muutenkin epävakaa, mutta tästä huolimatta Jussi kulki melko kivasti ja ope kommentoi lopuksi että ravissa menomme oli vaivattoman näköistä. Vielä Jussi kuitenkin jäi liian etupainoisen oloiseksi, vaikka loppua kohti edestä kevenikin. Painoa olisi saatava vielä reilusti pois lavoilta takaosalle.

Jos Jussi menisi kisoissa edes näin mukavasti niin olisin jo tyytyväinen. Kisoissa Jussi vaan on tavannut muuttua aivan eri hevoseksi, eli siinä missä tunneilla pidäte ei tahdo oikein mennä läpi ja hevonen vyöryy eteenpäin niin kisaradalla puolestaan pohje ei toimi ja Jussi jumiutuu. Silti jaksan olla varovaisen toiveikas että jospa tällä kertaa jumittumiset kuitenkin vältettäisiin. Tätä tietenkin voin edesauttaa ratsastamalla niin verryttelyssä kuin radallakin järkevästi, eli välttämällä istunnan jännittymisestä johtuvaa jarruvaikutusta ja liian vahvaa ohjalla ratsastamista. Ainakin täytyy ottaa ennen kisaviikonloppua perusteelliset venyttelytuokiot pahimpien jumien avaamiseksi.

Epävarmuuden noidankehässä

Viikko aikaa kisoihin, ja sopivasti päästiin Sulon kanssa vielä treenaamaan hyppäämistä kahden hengen tunnille Annen ja Pupen seurassa. Valitettavasti juuri kisojen alla Sulon yleismieliala on taas kääntynyt jostain syystä jännittyneempään ja epävarmempaan suuntaan. Edellisillä tunneilla on otettu yksittäisiä kieltoja, mutta tänään sitten jouduttiin todellisiin ongelmiin.

Jo alkuverkassa huomasin Sulon olevan taas jännittyneen pinkeä. Ravissa Sulo oli jopa hidas, mutta sekin oli sellaista jännittynyttä jumittamista. Laukassa puolestaan edettiin vähän turhan kiireisesti. Tärkeintä olisi tietenkin ollut saada Sulo rentoutumaan ja keskittymään apuihin, mutta en tässä tehtävässsä onnistunut. Jäin liikaa matkustelemaan kuvitellen Sulon rentoutuvan jos jätän sen omiin oloihinsa (ei toimi!), ja toisaalta taas itsekin hieman jännityin hevosen mukana.

Hypyt aloitettiin suoralla pysty-okseri-linjalla, jossa esteiden väliin pyöräytettiin ympyrä. Aloitimme aika varoen niin että Sulo hieman jarrutteli esteen edessä ja etenkin okserilla esiintyi pientä epäröintiä. Kaikesta kuitenkin mentiin yli vaikkakaan ei niin rohkeasti ja sujuvasti kuin olisi ollut toivottavaa. Vaihdettiin suuntaa ja tultiin samaa tehtävää vielä okserilta pystylle. Pystylle saatiin nyt parempia hyppyjä ja tarvittaessa kauempaakin ponnistaen, mutta okserin kanssa jäi sellainen olo että joka kerta piti hieman hidastaa ja miettiä hypätäänkö nyt varmasti. Pohkeet olisivat luonnollisestikin saaneet olla paremmin kiinni, mutta pyrkiessäni välttelemään liiallista tuuppausta estettä kohti jäin pohkeiden suhteen vähän turhankin passiiviseksi.

Verryttelyhyppyjen jälkeen tultiin ratatehtävää kaikkiaan kolme kierrosta. Sulon kanssa hyppäsimme rataa suunnitellussa kisakorkeudessa eli noin 70 cm:ssä. Lähdin matkaan muistutellen itseäni maltillisen ja hätäilemättömän ratsastuksen tärkeydestä. Tästä huolimatta aloin pohkeella ja istunnalla puskea jarruttelevaa Suloa radan aloittavalle okserille, ja kieltohan siitä sitten tuli. Päivän ensimmäinen kielto nosti molempien epävarmuuden heti kymmenen pykälää ylös, ja kun vielä toisellakin yrityksellä tuli okserille stoppi alkoi pieni epätoivokin hiipiä mieleen. Vähän tomerammin komentaen okserista päästiin kolmannella yrityksellä yli. Niin minulla kuin Sulollakin oli kuitenkin nyt liiaksi paniikki päällä, ja seuraava kielto tuli heti radan kolmantena esteenä olevan sarjan b-osalle. Niin kovasti oli liikeessä jarrua ettei Sulo uskaltanut venyttää sarjaa yhdellä askeleella, vaan toisella yrityksellä mentiin yhden askeleen väli kahdella minilaukalla. Matka jatkui aina viitosesteelle asti, mutta tämä olikin sitten hurjan pelottava aaltolankku johon piti taas tökätä siitäkin huolimatta että ponnistuspaikka olisi ollut hyvä. Tässä vaiheessa taisin jo niin kovasti odottaa kieltoa etten enää ollut tosissani menossa ja rohkaisemassa Suloa pohkeella erikoisesteen yli. Tämän jälkeen Sulo alkoikin stoppailla jo reilusti ennen estettä niin aaltolankulle kuin sitä seuraaville pystylle (kaksi kertaa), okserille (kerran) ja sarjalle (kaksi kertaa). Homma meni siis ihan lekkeriksi kun hevonen ei muka päässyt enää yksinkertaisimmastakaan pikkuesteestä yli. Iso tekijä tässä tietysti oli se että itseltäni loppui usko kesken ja aloin vain minimoida vahinkoja eli lähestymisissä ennakoida kieltoja ja varmistella kyydissäpysymistä. Niinpä en sitten tarpeeksi topakasti käskenyt Suloa menemään, vaan ratsastin täysin luovutusmielialalla. Tämä rata oli minun ja Sulon yhteisellä taipaleella ehdoton low-point tähän asti: kymmenen kieltoa kymmenen esteen pikkuradalla.

Toinen ratakierros tultiin ihan samalla korkeudella, ja lähtikin käyntiin lupaavammin. Ensimmäisen okseri-pysty-linjan sain ratsatettua ihan napakasti ilman stoppeja. Sarjalla Sulo ei uskaltanut vieläkään venyä vaan jäi välissä jarruttelemaan, mutta loikkasi b-osan kuitenkin omituisella tasajalka-kenguruhypyllä. Huh huh. Otin varmuuden vuoksi ylimääräisen ympyrän, jonka jälkeen okseri ylittyi nätisti. Aaltolankulle tuli pieni epäröinti mutta yli mentiin. Tämän jälkeen en sitten ollutkaan enää riittävän topakkana, vaan kuvittelin Sulon hyppäävän nyt itsekseen. Eipä hypännyt, vaan suoralla linjalla tuli kielto okserille kun unohduin välissä matkustelijaksi. Uusittiin koko linja, ja nyt tökättiin jo heti pystylle. Tämä kielto oli taas ihan omaa nössöilyä, ja ope totesikin ettei Sulo ota minua nyt oikein tosissaan. Vielä otettiin yksi kielto okserille ennen kuin päästiin koko linja läpi, ja tämän jälkeen hypättiin sarja kielloitta mutta edelleen kahteen askeleeseen jarrutellen. Kolmen kiellon rata oli toki parannusta edelliseen verrattuna, mutta kovin jännittynyttä, pinkeää ja epävarmaa oli meno edelleen. Luottamus ja rentous oli täysin kadoksissa.

Kolmas ratakierros aloitettiin kiellolla ensimmäiselle okserille, mutta tämän jälkeen ei kieltoja radalla enää tullut. Tyytyväinen ei voinut olla oikein tähänkään, sillä epävarmuus näkyi ja tuntui edelleen vaikka nyt sainkin patisteltua Sulon esteiden yli. Sarja tultiin molemmilla kerroilla edelleen kahdella pikkuaskeleella, joten otettiin lopuksi sakkokierros tähän. Vihdoin Sulo venytti välin yhdellä askeleella, vaikka hyppyyn b-osalle jouduttiinkin lähtemään vähän kaukaa eikä suoritus ollut sieltä sujuvimmasta päästä.



Että tällaista tällä kertaa. Kuten ope totesi, tartutimme Sulon kanssa toinen toisiimme epävarmuutta, ja siitä noidankehästä ei sitten oikein irti päästykään. Riittävän monen kiellon jälkeen en enää uskonut itseeni enkä hevoseen, ja niin alkoi tulla täysin turhanpäiväisiäkin stoppeja kun en enää ollut tosissani menossa esteiden yli. Pitäisi löytää sopiva tasapaino jossa olen päättäväisesti hyppäämässä, mutta en kuitenkaan sukeltele hevosen edelle tai tuuppaa sitä istunnalla. Nyt kun pyrin välttelemään jälkimmäistä en sitten ratsastanutkaan tarpeeksi tomerasti estettä kohti. Kun taas yritin välttää ylimääräistä sähläämistä ja säätämistä tulin monessa tilanteessa jättäneeksi Sulon liikaa yksin, ja kun sillä taas on tällainen epävarmempi jakso meneillään ei virheitä saanut anteeksi vaan omista mokista lähti lumipalloefekti liikkeelle. Ehkä kuitenkin loppua kohti sain itseäni vähän niskasta kiinni ja aloin kertoa Sulolle selkeämmin että nyt mennään eikä meinata, vaikka suuri epävarmuus toki kalvoikin mieltä koko ajan. Olisin saanut ehkä vähän enemmän komentaa Suloa, sillä lopulta se alkoi kiellellä jo ihan huvikseen.

Tästä ei suunta ole kuin toivottavasti ylöspäin. Harmittaahan se ja kovasti kun paremmin sujuneen jakson jälkeen ottettiin näin reilusti takapakkia ja palattiin lähtöruutuun. Seuraava estetunti on heti tiistaina, ja silloin pitää tosissaan yrittää paikkailla tämän kerran virheitä eikä antaa omalle epävarmuudelle liikaa sijaa. Tällainen katastrofitunti viikko ennen kisoja pakottaa tietenkin myös harkitsemaan kisasuunnitelmia uusiksi. Katsotaan nyt miten tiistain tunnilla menee, ja sen jälkeen voin päättää jätänkö kisat kokonaan välistä vai hyppäisinkö suunnitellun 70 cm luokan sijaan vain 50 cm luokan. Eipä tässä taida oikoteitä onneen olla, vaan ihan pienillä esteillä on harjoiteltava vielä paljon lisää perusasioiden parissa. Pieni lohtu tässä on se, että ehkä Sulo todella opettaa minut ratsastamaan kun ei se näköjään ilmaiseksi mitään anna.