Hermoilematta paras

Estetreenit jatkuivat sunnuntain tunnilla. Olin pari päivää järkeillyt ja takonut päähäni sitä tosiasiaa että liialla jännittämisellä ei esteratsastuksessa saavuteta mitään, vaan hermoilu niin tunneilla kuin kisoissakin on ihan turhaa. Mitään hätää ei ole, sillä kaikki menee hyvin kunhan vain pysyn itse rauhallisena. Tätä mantraa hokemalla sainkin pidettyä itseni tänään melko kylmän viileässä mielentilassa, tosin luultavasti itsesuggestiota suurempi vaikutus oli sillä että ratsuna oli Eetu-mussukka. Oli niin tai näin, rauhallisempi olotila auttoi ratsastamaan viime kertaa järkevämmin ja paremmin.

Raviverryttelyssä yritettiin saada Eetua suoristettua ja jumpattua väistättämällä takaosaa ulos ympyrältä, tavoitteena tietenkin parempi suoruus myös esteillä. Alkutekijöihinsä suoristusyritykseni kuitenkin jäivät. Laukassa ope kehotti hakemaan rauhallista tahtia ja kolmitahtisena pyörivää askellusta jossa etujalat eivät lähde kiirehtimään takajalkoja nopeampaan liikkeeseen. Hypyt aloitettiin kahden kavaletin innarilla sekä sitä seuraavalla kahden askeleen välillä ristikolle/pikkupystylle, eli samanlaisella sarjalla kuin mitä hypeltiin keskiviikkona. Eetu suoritti tehtävän hyvässä rauhallisessa laukassa ja pikkuesteet ylittyivät oikein näpsäkästi. Maltoin istua laukan mukana kaikessa rauhassa ilman mitään tarvetta hosumiseen ja hätäilyyn, ja näin Eetukin eteni kiireettömästi mutta silti sujuvasti.

Seuraavaksi hypättiin simppelit pystyesteet suoralla ja lävistäjällä, eli myöhemmin ratsastettavan radan esteet 1 ja 2. Ei ollut mitään ongelmia näissäkään, vaan maltoin odottaa hyppyä sukeltelematta myös ensimmäisellä esteellä jolle tultiin pohjaan. Lävistäjäesteelle tein oikean ratkaisun pyytää Eetua hieman eteen niin että päästiin hyvään ponnistuspaikkaan, ja hyvin Eetu pyyntööni vastasikin. Ope muistutteli vielä pitämään ylävartalon lähestymisissä ihan hiljaa ja välttämään pienintäkään taaksepäin heijaamista.

Ennen rataa hypättiin osatehtävänä vielä päivän loputkin esteet. Kuvion aloitti lävistäjäpysty vasemmasta oikeaan laukkaan ja tästä jatkettiin päädyn kautta suoralle linjalle, missä ponnistuspuomilla varustettua yhden askeleen sarjaa seurasi 19 metrin väli pienelle okserille. Lävistäjäeste vasemmasta oikeaan laukkaan oli keskiviikon tapaan jostain syystä vaikea, enkä millään saanut tähän sopivaa ponnistuspaikkaa vaan näin etäisyyden aina liian myöhään. En uskaltanut ajaa Eetua viime hetkellä eteen, vaan ennemmin jäin esteen edessä odottamaan ja annoin Eetun suosiolla ottaa viimeisen pikkuaskeleen esteen juureen. Näin ei hypyistä lävistäjäesteelle tullut kovin sujuvia, ja tähän suuntaan ei laukkakaan tietysti vaihtunut. Suora linja sen sijaan oli helppo nakki, sillä ponnistuspuomin jälkeen ei tarvinnut muuta tehdä kuin antaa Eetun laukata tasaisesti eteen ja nauttia kyydistä. 19 metrin väli okserille meni luontevasti ja säätämättä viidellä askeleella.

Lopuksi hypeltiin siis rata, jolla esteet olivat kavaletteja ja viimeisen sarjan a-osaa lukuunottamatta 70-80 cm korkeudessa. Tässä vaiheessa ehti pieni jännityksenpoikanen kutittelemaan mahassa, mutta sain sen pidettyä kurissa eikä jännitys päässyt ratsastukseeni vaikuttamaan. Radan aloittavalle okserille tultiin yhteisellä päätöksellä pohjaan, mutta kakkosesteelle ratkaisuni oli eteenratsatus ja isompi hyppy. Eetu kuunteli jälleen hyvin ja reagoi nopeasti eteen. Oikeasta vasempaan laukka tietenkin vaihtui kauniisti. Seuraavana vuorossa oleva sarja ylittyi ongelmitta, mutta nelosella eli vasemmassa laukassa lähestyttävällä lävistäjäpystyllä ponnistuspaikka oli jälleen hakusessa. Eetu pääsi estelinjalla vähän kiihdyttämään vauhtia, ja siinä vaiheessa kun kykenin ponnistuspaikka-arvion tekemään oli järkevin ratkaisu mennä pohjaan sen sijaan että olisin isommalla riskillä tuupannut ponia viime hetkellä eteenpäin. Lähelle menneestä hypystä huolimatta Eetu yritti ihan tosissaan vaihtaa alastuloon oikean laukan, mikä sille on kovin hankalaa vinoutensa vuoksi. Pieni kompurointi alastuloon sitten tuli, sillä Eetu ei oikealle laukalle laskeutumista ihan kunnolla hallinnut, mutta joka tapauksessa esteeltä jatkettiin puhtaasti oikeassa laukassa. Radan päättävä sarjan ja okserin suora linja olikin taas huoletonta ja helppoa menoa.

Kokonaisuutena tämä oli ihan ok rata, ja open mukaan ratsastin nyt rauhallisemmin ja järkevämpiä ratkaisuja tehden kuin keskiviikkona. Olin itse aivan samaa mieltä, sillä nyt maltti pysyi esteiden edessä enkä lähtenyt hätäilemään ja tuuppaamaan. Joitakin läheltä tehtyjä hyppyjä olisi voinut ehkä ratkaista sujuvammin hyppäämällä kauempaa, mutta tämä olisi varmaankin vaatinut etäisyyden hahmottamista jo aikaisemmin. Lähestymisiä saattaa vähän hankaloittaa se että Eetu lähtee usein estelinjalla kiihdyttämään, ja tahti pitäisikin saada säilytettyä tasaisempana estettä kohti. Joka tapauksessa Eetu kuunteli ohjeitani oikein hyvin niin että saatoin halutessani ottaa ponnistuspaikan joko lähelle estettä tai kauemmas. Kyllähän se auttaa paljon kun poni mukautuu omaan ratkaisuun eikä lähde sooloilemaan ja loikkimaan täysin eri aikaan ratsastajan kanssa. Vähän liian etupainoista Eetun meno tietenkin on, ja kauempaa ponnistaessa hypystä tulee kovin laaka. Sujui tämä hyppely kuitenkin sen verran mukavasti että 80 cm kisaradan meneminen ei tunnu ihan utopistiselta ajatukselta. Pitää vaan yrittää pysyä myös kisoissa niin tyynenä ja jännittämättä kuin suinkin mahdollista, joten taidanpa jatkaa vielä viikon verran "ei tarvitse jännittää, ei kannata jännittää" -tyyppisten hokemien toistelua.