lauantai 31. maaliskuuta 2012

Suoristamisen yritystä

Lauantain koulutunnille ratsukseni osui tällä kertaa Flower, joka tähän asti oli minulle entuudestaan tuttu vain puomi- ja estetunneilta. Lore on herkkä ja kuuliainen hevonen, mutta ei nimestään huolimatta mikään kukkanen rakenteensa puolesta eikä mikään kaikkein letkein ja notkein kouluratsu. Aiemmilta kerroilta mieleeni oli jäänyt Loren hankalasti istuttavat askellajit, etenkin laukka.
 
Tunti aloitettiin käynnissä ratsastamalla lävistäjiä joista ensimmäinen neljännes pohkeenväistöä, sitten suoristus ja keskikäyntiä ajatellen eteen ja viimeinen neljännes ennen uralle paluuta jälleen väistättäen. Varsinkin ihan alkuun Lorea sai ratsastaa todella pienillä avuilla ja kevyellä kädellä. Suoralla uralla ja volteilla se jopa hieman pyöristyi kaulasta, mutta väistöissä en saanut itseäni ja apujenkäyttöäni pidettyä tarpeeksi rentona vaan hevonen jännittyi todella voimakkaasti ja väistöt menivät sellaiseksi kaula milloin minnekin suuntaan mutkalla kiemurteluksi. Käynnissä väistöt nyt vielä sujuivat ehkä jotenkuten, mutta kun tehtävää jatkettiin ravissa tuli ongelmaksi lisäksi oman istunnan jännittyneisyys ja levottomuus aina kun yritin istua alas harjoitusraviin väistöä varten. Ei tainnut tulla yhtäkään raviväistöä jossa Lore ei olisi vain jännittynyt ja juossut apuja karkuun. Ravin lisääminen väistön jälkeen toimi hyvin, mutta en saanut siitä hevosta enää rentona kiinni jälkimmäistä väistöpätkää varten vaan tässä tuli vieläkin pahempaa kiemurtelua ja/tai alta pois juoksemista. Lävistäjien välillä ratsastettiin pääty-ympyröitä keventäen, ja niillä oli oma istunta ja apujenkäyttö helpompi saada rentoutettua ja Lorekin oli heti rennompi ja laski päätä alemmas. Jossain vaiheessa tuli opettajalta kehuja siitä että onnistuin myötäämään juuri oikein silloin kun Lore vähäsen pyöristyi kaulastaan, tosin itseltäni tämä pyöristyminen jäi kyllä huomaamatta ja myötäyskin taisi tulla ihan vahingossa. 

Tunnin varsinainen teema oli suoruuden löytäminen, ja tähän pyrittiin ratsastamalla pääty-ympyrällä ensin käynnissä vasta-asetuksia samalla etuosaa sisälle johtaen. Sain Loren joitakin kertoja myötäämään vasta-asetukseen ihan hyvin, mutta etuosa olisi saanut siirtyä vielä paremmin takaosan eteen. Kuskikin taisi istua taas aivan vinossa, joten yritä siinä sitten hevosta suoristaa kun itsekin on ihan vino. Vasta- ja myötäasetuksia jatkettiin ympyrällä vielä laukassa. Laukassa Lore tuntui aluksi viskovan päätään koko ajan vaikka pidinkin kädet niin rentona kuin vain pystyin enkä oikein uskaltanut lähteä sitä asetustakaan kunnolla pyytämään. Opettaja käski minua säilyttää paremman kulman kyynärpäissä, jolloin käden pitäisi automaattisesti tulla pehmeämmäksi ja joustavammaksi kuin liian suoralla käsivarrella ratsastaessa. Tässä olikin itua sillä kun korjasin kyynärpäät lähemmäs kylkiä ja kiinnitin huomiota kyynärkulman säilyttämiseen tuntui Loren päänviskely loppuvan. Päivän ahaa-elämys tuli siis tässä kohtaa. Vasempaan kierrokseen Lore kulki laukassa ilmeisestikin ihan hyvin, sillä opettajan mukaan se laukkasi mukavasti takajalkoja alleen koukisten kun taas sille ominaista olisi laukata ihan suorilla ja tönköillä takajaloilla. Oikea laukka ei toiminut aivan yhtä hyvin, ja hevosen toispuoleisuus kyllä tuntui selkään aika selkeästi verratessa helposti istuttavaa vasenta laukkaa ja oikeaa laukkaa jossa nimenomaan takaosan liike tuntui heittävän kuskia satulassa paljon voimakkaammin. Yleisesti ottaen Lorella oli kuitenkin tänään paljon helpompi istua kuin aikaisemmilla kerroilla jolloin varsinkin laukassa minulla on ollut suuria vaikeuksia pysyä kiinni satulassa. Kai tämä on nyt merkki siitä että oman keskivartalon käyttö on kehittynyt niin ettei tällaisessa vähän keinauttavammassakaan laukassa tarvitsee enää heittelehtiä mukana kuin räsynukke.

Loppuraveissa en saanut Lorea enää kovin hyvin rentoutumaan, vaan laukan jälkeen se oli vähän liikaa juoksemassa alta eikä enää malttanut taipua ympyröille. Joka tapauksessa täytynee olla tuntiin ihan semityytyväinen kun niitä parempiakin hetkiä mahtui mukaan. Ottaen huomioon hevosen kouluratsuominaisuudet ja kuskin taidot ei ihan kamalan suuria voi Kaisa&Lore-ratsukolta vaatia, vaan onnistumisia on ne pienet hetket kun molemmat ovat rentoja, hevonen myötää ihan pikkaisen niskasta niin että turpa tulee lähemmäs luotiviivaa, ja käyttää niitä takajalkojaan laukassa vähän paremmin.

Kisanalusjännitystä

Vaikka päätin keskiviikkona jättäväni kisat nyt väliin, niin yön yli nukuttuani olinkin jo muuttanut mieleni asian suhteen ja änkesin mukaan vielä viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Kun näin kovasti tekee mieli mennä se kisarata hyppäämään niin onhan se mentävä vaikka kuinka pelottaisi. Tällä hetkellä jännittää eniten se mikä ratsu sieltä minulle arvotaan. Ykköstoiveeksi meni siis Eetu, jolla nyt olen hypännyt kaksi kertaa ja ihastunut ikihyviksi, ja jos Eetun jonkin ihmeen kautta saan kisaratsukseni niin jännityksen aste laskee heti ainakin puoleen. Kakkostoiveena on Potter, jolla en tämän vuoden puolella ole hypännyt kertaakaan mutta syksyllä muistaakseni olen mennyt sillä peräti kolme estetuntia ja kovasti olen siitäkin tykännyt, nyt vaan ei Potteriin ole oikein tatsia kun on tosiaan monta kuukautta edellisestä hyppykerrastamme. Kolmostoivetta pitikin sitten miettimällä miettiä, ja päädyin Peraan. Perahan oli se hevonen jolla menin ratsastajanurani kakkoskierroksen ihkaensimmäisen estetunnin syyskuussa. Sen jälkeen olen hypäänyt Peralla kertaalleen helmikuussa. Mukava estehevonenhan Pera periaatteessa on, ja 70 cm korkeus ei ole sille oikein este eikä mikään. Pera taitaa kuitenkin olla vähän nipompi ratsastajan virheille niin että saattaa kieltää jos kuski tekee selässä jotain tyhmää kuten yrittää ajaa liikaa esteelle tai on etukenossa sukeltamassa hyppyyn liian aikaisin - olen päässyt tätä todistamaan ihan omakohtaisesti niin kuskin kuin sivustakatsojankin roolissa. Tämä etukenotus ja liika estettä kohti ajaminen ovat juuri minun tyyppivirheitäni etenkin silloin kun syystä tai toisesta jännittää, joten tästä lähtökohdasta Pera ei ehkä olisi kaikkein ihanteellisin kisaratsu minulle.

Oli hevonen mikä oli niin aika vähällä harjoittelulla olen kisoihin menossa, tässä uudelleen ratsastuksen aloitettuani olen mennyt ilmeisestikin yhteensä 13 estetuntia sitten viime elokuun. En tiedä onko millään lailla järkevää lähteä näin vähäisellä harjoittelulla kisaradalle, kun edellisistä estetreeneistä ennen näitä noin tusinaa hyppytuntia on kuitenkin vierähtänyt melkein kymmenen vuotta, mutta sinne sitä nyt vaan ollaan päättäväisesti menossa. Eikös elämässä pidä olla vähän jännitystä? Psyykkauksena olen katsonut YouTubesta repeatilla Annen ja Peran täydellisen hallittua 70 cm rataa viime syksyltä, ja yhtä lailla repeatilla olen pyörittänyt mielessäni listaa kaikista onnistuneista ysikympin kisaradoistani (harmi että silloin elettiin vielä aikaa ennen digikameroiden yleistymistä joten kuva- ja videomateriaalia näistä suorituksista ei ole olemassa käytännössä lainkaan). Kaikkein parhaiten muistan noista esihistoriallisista kisoista omat tunnetilani: se olotila kun kävelee rataa ja miettii MIKSI ihmeessä minä olen taas täällä, miksi en voinut tyytyä pysymään katsomon puolella... Ja se upea tunne kun on juuri selvinnyt radan kunnialla läpi, samaa fiilistä ei vaan saa mistään muualta. Sen fiiliksen takia tässä kai pohjimmiltaan ollaan taas sinne radalle palaamassa.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Lisää hauskaa poniesteratsastusta ja vähän kisahaaveilua

Keskiviikkoillan tunnilla jatkettiin estehyppelyitä, ja sain toistamiseen ratsukseni ihanan Eetun. Lauantain jälkeen aloin jo ihan tosissani suunnitella osallistuvani tulevan viikonlopun seuraestekisoihin Eetulla, mutta nähtävästi tämänkertaisissa kisoissa on varsinainen osallistujaryntäys ja suosituimmat estehevoset joudutaan arpomaan todella monen niitä toivoneen ratsastajan kesken. Eetun oli merkinnyt ykköstoiveeksi jo kolme ratsastajaa, ja kakkos- ja kolmostoiveet huomioiden sille olisi viitisentoista kuskia. Taidanpa siis olla työntämättä lusikkaani tähän arvontaan ja jätän kisat väliin tällä kertaa, katsotaan josko seuraaviin kisoihin olisi vähän vähemmän tunkua. Ehtiihän tässä kisata ja tuleepa ainakin leppoisampi sunnuntaiaamu kun osallistuu pippaloihin ihan vain toimihenkilön ominaisuudessa eikä tarvitse jännittää omaa eloonjääntiä kisasuoritusta.

Takaisin tämänpäiväiseen tuntiin. Kisoja silmälläpitäen aiheena olivat ratatehtävät ja erikoisesteenä aaltolankkueste (kuvassa numero 7). Verryttelyhypyt pienelle peruspystylle sekä aaltolankulle sujuivat suhteellisen vaivattomasti, tosin ensimmäisellä kierroksella Eetu ponkaisi vähän suhteettoman suuren hypyn noin 30 cm korkeuteen lasketulle aaltolankulle. Seuraavaksi mentiin vielä 17 metrin suhteutettua linjaa (kuvassa 3-4), mikä toimi Eetun kanssa mukavasti viidellä laukka-askeleella ilman että välissä tarvitsi erityisemmin ratsastaa eteen tai ottaa kiinni. Okserin päällä vaan tahtoi laukka vaihtua vasempaan aivan kuten viime kerrallakin, ja hieman mietityttää onko tämä taipumus laskeutua vasempaan laukkaan puhtaasti ponin toispuoleisuutta vai onko kuskilla jotain osuutta asiaan.

Ensimmäisenä rataharjoituksena hypättiin "perusrata" (numerot 1-7) noin 50-60 cm korkeudessa. Meidän suoritus oli aika lailla toisinto lauantailta, kakkosesteeltä lävistäjällä tultiin alas vasempaan eli väärään laukkaan samoin kuin vitoselta. Taisi mennä vitosen ja kutosen välikin vasemmassa laukassa. Olin huomaavinani että minulla oli hieman taipumusta "panikoida" ja jäädä ajamaan Eetua eteen juuri ennen estettä, varsinkin jos vaikutti siltä että ponnistuspaikka olisi ollut jäämässä kauaksi. Pitäisi itse vähän rauhoittua ja antaa ponin lähteä hyppyyn häiritsemättä, nyt tultiin pari kertaa turhan lähelle estettä ehkä siksi että tuuppasin ponia eteen vielä juuri viimeisillä askelilla. Pääsääntöisesti kuitenkin ihan sujuvia hyppyjä. Toiselle kierrokselle esteet nostettiin 70 cm:iin eli kisakorkeuteen, ja äskeisen "perusradan" lisäksi jatkettiin vielä esteet 8-11. Ongelmat olivat samoja kuin ensimmäisellä radalla eli väärät laukat jotka kyllä vaihtuivat ravin kautta suhteellisen näppärästi, ja kuskin panikointi esteen edessä. Jostain syystä lävistäjäpysty 2/9 oli ongelmallinen, molemmilla kerroilla olin ajamassa ponia hyppyyn kaukaa ja menossa itse etukenoon turhan aikaisin, mutta Eetu ottikin vielä esteen juureen pikkuaskeleen. Joku muu hevonen olisi ehkä jo siinä tilanteessa kieltänyt (ja kuski ollut kaulalla tai kentässä) mutta Eetu se vaan hyppää. Muilla esteillä oli ihan ok menoa, varsinkin loppua kohti alkoi jo kuskikin rentoutua. Ei siis hassumpaa, ja vielä kun saisi ylimääräiset panikoinnit pois ja rauhallisuutta omaan ratsastukseen niin hyvä tulisi.

Oli kyllä kivaa hypätä Eetun kanssa, ja kai sen voi jonkinlaiseksi saavutukseksi laskea että tuli hypättyä kokonainen yhdentoista esteen rata siinä minulle jo varsin huomattavassa 70 cm korkeudessa. Ei niin edes harmita että kisat jää tällä kertaa käymättä kun tuli kisarataa vastaava suoritus mentyä nyt tunnilla ja vieläpä ihan kunnialla läpi.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kauan toivottu poniestetunti

Tänään tunnilla olikin vuorossa esteitä muutaman viikon koulutreeneihin keskittymisen jälkeen. Hihkuin riemusta huomatessani että minulle oli merkitty ratsuksi Eetu, jolla en vielä aikaisemmin ollut päässyt hyppäämään mutta jota olen hiljaa mielessäni toivonut estetunnille jo pidemmän aikaa. Yleistä tietoahan on että Eetu on esteillä aivan mainio luottoponi joka hyppää aina innokkaasti ja varmasti. Juuri sopiva ratsu siis kaltaiselleni estehyppelyitä enemmän tai vähemmän jännittävälle.

Teimme nopeat alkuverkat kevyessä ravissa ja laukassa. Eetu oli mukavasti kuulolla, lähti eteen sekä tuli taakse kevyillä avuilla. Verryttelyä jatkettiin pienellä pystyesteellä joka muutettiin pian okseriksi. Eetu hurautti esteen yli sujuvasti, ja vauhtia tuntui olevan aika lailla oikea määrä. Seuraavaksi hypättiin pitkällä sivulla 4-5 askeleen väliä vasemmassa laukassa (kuvassa esteet 8 ja 9). Ensimmäisenä olevan pystyesteen alla oli pelotteena muutama muurilaatikko ja jälkimmäinen oli siis okseri. Ensimmäisellä kierroksella en ollut riittävän selkeästi päättänyt tulla joko neljällä tai viidellä askeleella, jolloin Eetu meni viidellä mutta viimeinen jäi lyhyeksi ja ponnistuspaikka tuli turhan lähelle. Toisella yrittämällä mentiin sujuvasti neljällä kun olin paremmin hereillä ja ratsastin välissä riittävästi eteen, tosin meno yltyi ehkä turhan kontrolloimattomaksi ja okserin päällä laukka vaihtui vääräksi. Sama linja hypättiin vielä toisesta suunnasta ja sujui edelleen ongelmitta neljällä askeleella.

Seuraavaksi siirryimmekin ratatehtäviin. Hyppäsimme ensin lyhyemmän viiden esteen radan, kuvassa alkaen esteestä numero 2 ja päättyen numeroon 6. Kutoseste oli portti mutta sehän ei Eetua häirinnyt sen enempää kuin vitosen muurilaatikotkaan. Estekorkeudet pysyivät edelleen leppoisassa 50-60 cm:ssä. Rata sujui muuten hyvin, mutta ensimmäiseltä lävistäjäesteeltä (3) tultiin alas väärässä laukassa minkä Eetu korjasi ravin kautta. Joissain hypyissä oltiin vähän lähempänä ja joissain kauempana, mutta Eetun kanssa ei näillä korkeuksilla ollut ponnituspaikan kanssa niin nöpönuukaa ja oikeastaan yhtään rumaa hyppyä missä olisi menty ihan juureen tai ratsastaja sukeltanut tai jäänyt jälkeen ei tunnin aikana tullut. Hyppäsimme radasta vielä pidemmän yhdeksän esteen version, joka onnistui ehkä vielä sujuvammin kuin lyhyt rata. Ainoat selkeät ongelmat olivat väärä laukka kolmosen ja vitosen jälkeen, sen sijaan ykkösellä ja kutosella laukka vaihtui esteen päällä. Vaikuttaisi siltä että Eetulla on taipumus tulla alas helpommin vasempaan laukkaan, ja varsinkin jos mennään vähän pidempää laukkaa ja lujempaa vauhtia esteelle kuten tässä tapauksessa suoraa linjaa neljällä askeleella hypätessä voi laukka vaihtua esteen päällä vääräksi. Muilta osin meno oli oikein sujuvaa. Isoja virheitä omassa ratsastuksessa ei tainnut tulla erityisemmin esille kun poni oli niin automaatti.

Eetu täytti odotukset esteratsuna, sillä oli todella helppo ja mukava hypätä kun se tuntui melkeinpä hoitavan kuskinkin hommat ja liikkui juuri sopivan reippaasti. Sopiviin ponnistuspaikkoihin oli helppo tulla (Eetu taisi osata katsoa ne itsekin varsin hyvin), ja hyppyihin oli helppo mukautua. Mikäpäs siinä oli hypellessä, tuntui että radan olisi voinut hypätä vaikka vähäsen korkeampanakin. Eetu taitaakin kiilata suoraan ykköspaikalle suosikkiesteratsujeni listalla Potterin edelle. Lisää tällaisia estetunteja!

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kun ei vaan osaa

Takaisin todellisuuteen vaaleanpunaisesta My Little Pony -maasta missä kaikki hevoset on Jusseja ja ratsastus vain semivaikea laji. Koulutunnille osui siis ratsuksi Mortti, jolla olinkin ratsastanut vasta kerran aikaisemmin ja siitäkin taitaa olla puolisen vuotta aikaa. Silloin en oikein saanut Mortin kanssa hommaa toimimaan, joten en lähtenyt tunnille kovin suurin odotuksin mutta kuitenkin uteliaalla asenteella.

Karsinassa Mortti yritti tapansa mukaan kiukutella, mutta tunnilla se ei tänään onneksi juurikaan viitsinyt ärsyyntyä muiden hevosten olemassaolosta. Liekö sattumaa, mutta tunnin aihe oli sama kuin viimeksi Mortilla ratsastaessani eli hevosen suoristaminen vasta-asetusten kautta. Ratsastimme kaikissa askellajeissa ympyrällä ulos asettaen ja samalla hieman etuosaa sisälle johtaen.Verryttelyksi ratsastimme myös muutaman askeleen pohkeenväistöjä uralta sisälle ja takaisin. Muistin Mortin olleen viimeksi alkutunnista hyvinkin tahmea ja hidas pohkeelle, joten otin tavoitteeksi laittaa sen ihan ensin vain liikkumaan reippaasti eteen. Käynnissä Mortti olikin tahmea ja sitä sai hoputtaa pohkeella ja raipalla (ja jäin taas kaivamaan liikaa pohkeella), mutta ravissa se liikkuin oikeastaan alusta lähtien ihan mukavasti eteenpäin ilman jatkuvaa muistuttamista. Humputeltiin menemään turpa taivaissa ja selkä notkolla, ja vasta-asetustehtävä ei onnistunut ihan toivotunlaisesti. Muutamia pieniä hetkiä sain lähinnä käynnissä ratsastettua asetuksen läpi kevyellä ja rennolla kädellä, jolloin Mortti vähän pyöristikin kaulaa ja liikkui ihan pienen hetken pehmeämmän oloisesti. Väistöt sujuivat vasemmalle helpommin kuin oikealle, ja niissä Mortti tahtoi vähän juosta alta pois. Mielenkiintoisesti läpi tunnin tuntui välillä olevan hetkiä jolloin Mortti jäi jumittamaan eikä reagoinut pohkeeseen sekä hetkiä jolloin se tuntui vähän kaahottavan alta pois. Laukannostot olivat pääsääntöisesti niin rumaa kiitoravin kautta koheltamista että sitä tunsi itsensä ihan alkeistuntilaiseksi. Oi voi.

Koko tunti oli enemmän tai vähemmän hakemista sen suhteen miten Morttia oikein pitäisi ratsastaa. Kaikissa askellajeissa tuli niitä pieniä hetkiä kun asiat loksahtivat edes vähäsen kohdalleen ja Mortti rentoutui ja pyöristyi kaulastaan ja asettuikin nätisti. Ne hetket vaan olivat tosi lyhyitä kunnes kuski taas teki jotain vähän väärin ja homma levisi jälleen. Joka tapauksessa päättelin että Mortin saisi toimimaan ratsastamalla pienillä ja kevyillä ohjasavuilla - käden pitää olla kevyt ja rento mutta samalla kuitenkin säilyttää riittävä tuntuma. Ongelma vaan on siinä että tämä on minulta helpommin sanottu kuin tehty. Opettajalta tuli ohjeistusta reagoida nopeammin siihen kun hevonen tekee oikein, sekä säätää apujen voimakkuutta tilanteen mukaan niin että kun hevonen kulkee pyöreänä ja vastaanottavaisena riittää kun ratsastaa pienemmillä avuilla. Oman istunnan kanssa oli taas ongelmia kun paino meinasi valua liikaa vasemmalle, ja en tiedä oliko tällä yhteyttä siihen että laukatessa oikealle ympyrällä Mortti tuppasi liiraamaan todella pahasti vasemmalle ulos ympyrältä niin että muutamaan kertaan sai suorastaan taistella siitä pysytäänkö ympyrällä vai viipotetaanko lapa edellä ja kaula mutkalla kohti vastakkaista päätyä. Ulkoavut, anyone? Laukassa meinasi ongelmaksi tulla myös ylävartalon liika heijaaminen mikä sitten häiritsee hevosen sujuvaa laukkaamista. Istu hiljaa, pidä kädet hiljaa ja kevyinä mutta vaikuta kuitenkin hevoseen. Ei kuulosta niin monimutkaiselta mutta...

Homma tuntui toimivan aavistuksen paremmin lopputuntia kohti, Mortti ilmeisestikin vaatii aikaa vertyäkseen kunnolla. Loppuraveissa sain Morttia vielä hieman rentoutumaan ja venyttämään kaulaa eteen-alas, mutta nämäkin olivat sellaisia hetkiä jotka pian katkesivat johonkin kuskin harha-apuun tai -liikkeeseen. Tunti loppui vähän kesken kun tuntui että hevonen oli juuri vertynyt ja kuski oli päässyt edes pikkaisen jyvälle siitä miten siellä satulassa pitäisi olla ja mitä tehdä. Kovin hyvä fiilis ei tunnista jäänyt kun onnistumiset olivat hyvin harvassa ja lähinnä vaan niitä muutaman sekunnin "hei nythän tää toimii - hups, ei toimikaan enää" -pätkiä, mutta toisaalta vähän kutittaisi päästä menemään Mortilla lähiaikoina uudestaan sillä tykkään hakata päätä seinään siinä toivossa että siihen alkaisi pikkuhiljaa löytää jotain otetta. Pahoin kyllä pelkään että vaikka menisin Mortilla tästä eteenpäin joka ikisen tunnin niin se hevonen taitaisi ehtiä kuolla vanhuuteen ennen kuin minä oppisin sillä ratsastamaan.


sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Ihan onnistunut kisapäivä

Vuoden ensimmäiset seurakisat kisailtiin aurinkoisen sunnuntaipäivän päätteeksi, mikä laiskalle hiihtolomalaiselle sopi hyvin kun ei tarvinnut raahautua tallille aamuvarhaisellla. Jussi oli kuuleman mukaan mennyt aiemmin päivällä yhden kevyemmänpuoleisen tunnin, joten sen puoleen virtaa riitti vielä kolmeen kisarataan. Minä olin Jussin kuskeista ensimmäisenä vuorossa, sillä olin ainoa joka nynnyili osallistumalla helppoon C:hen.

Alkukäynnit kävelimme ulkokentällä ennen kuin pääsimme maneesiin varsinaiselle verryttelyalueelle. Jussi oli oikeastaan koko verryttelyn ajan ihan SUPERhyvä, ei tarvinnut kuin kerätä ohjat käteen niin naps hevonen oli kaula kaarella ja valmiina tekemään mitä vaan. Pientä jännittyneisyyttä oli havaittavissa sekä satulan alla että päällä, mutta Jussi kyllä rentoutui verryttelyn mittaan hyvin ja tosiaan tuntui tosi pehmeältä ja letkeältä ratsastaa, joten mikäs siellä oli istuskellessa kyydissä. Yritin siinä pienessä ja ahtaassa verryttelypläntissä viritellä Jussia askeleenpidennyksiä varten, ja kyllä sieltä tuntui vähän venymistäkin löytyvän. Näin jälkiviisaasti voi todeta että vähän hidas se oli pohkeelle ja olisin saanut ratsastaa sen paremmin pohkeen eteen. Tämä ehkä hieman kostautui radalla.

Ennen oman suorituksen alkua pääsimme radalle hetkeksi ravailemaan. Jussi hieman tuijotti tuomaripöytää aluksi, mutta tuntui rauhoittuvan kun oli päässyt sen läheltä kerran tarkistamaan. Otin vielä herätykseksi yhden lävistäjän ravia lisäten (kuvassa vasemmalla - mitähän vaan mahtaa oikea pohkeeni oikein hommata...), ja sitten tulikin jo lähtömerkki. Alkutervehdys sujui ihan mallikkaasti, Jussi tosin ihmetteli vielä korvat hörössä tuomaripöytää mutta ravasi keskihalkaisijaa suoraan ja seisoi pysähdyksessä paikoillaan. Ensimmäinen askeleenpidennys lävistäjällä tuntui lähtevän ihan kivasti, vaikka enemmänkin tarmoa siinä olisi saanut olla. Kolmikaarinen kiemuraura ok, tiet näyttivät osuvan kohdilleen, hevonen ravasi pyöreänä (joskin edelleen turhan ponnettomasti) ja taipui hyvin molempiin suuntiin, eikä kuskikaan tainnut pahasti hölskyä kyydissä. Askeleenpidennys harjoitusravissa pitkällä sivulla ei oikein tahtonut irrota, mutta hölskymiseksi meni silti. Pysähdys tuli jähmeästi kättä vastaan ja peruutuskin oli vähän vastahakoinen. Tässä kohtaa rupesi nousemaan tuskanhiki. Seuraava askeleenpidennys lävistäjällä meni sekin aika läskiksi, hevonen oli nyt jo pahasti pohkeen takana. Jotain eroa "pidennyksen" ja harjoitusravin välille taisi kuitenkin tulla sillä Jussi reagoi pidätteeseen turhankin hyvin lävistäjän jälkeen. Edelleen kuitenkin liikuttiin nätisti pyöreällä kaulalla ja ei kai se Jussin selkäkään ihan notkolla ollut kun kerran siellä oli niin helppo istua.
Jussi ei muuten ole mikään jättiläinen vaikka tässä siltä näyttääkin - se on tuskin edes 160 cm korkea,  kuski vaan on onnettoman lyhytjalkainen. Ja kuski ei muuten ole niin paksu kuin tässä näyttää, se on vaan tuo fleecepusakka...
Laukannosto oikealle lähti ihan nätisti, ja laukka tuntui etenevän suhteellisen rullaavasti ilman että kamalasti tarvitsi hikoilla. Keskiympyrällä osasin nyt pitää varani, sillä viimeksi kisoissa Jussi puski oikeassa laukassa pahasti ulkopohjetta vastaan niin että ympyrästä tuli aivan ylileveä ja epämääräinen. Kuvassahan meno näyttää ihan mukavalta, mitä nyt kuskilla pohje meinaa lentää liian taakse ja kädet leviää kuin ne kuuluisat jokisen eväät.
Laukkalävistäjä oli ihan ok, hevonen tipahti raville ehkä hitusen aikaisin mutta ilmeisesti se ei ulospäin siltä näyttänyt kun ei noottia tullut. Seuraavaan nostoon tultiin ihan hyvässä ravissa mutta nosto lähti turhan hitaasti - valmistelu olisi saanut olla parempi ja nostoavut terävämmät. Laukkaympyrä sujui taas mallikkaasti, ja tässä kohtaa muistin vihdoin myödätä sisäohjalla - tosin ilmeisesti tämä sitten johti hevosen asettumiseen ulospäin (tämän tajusin vasta tuomarin kommenteista). Viimeinen laukkalävistäjä meni aika nappiin ja siirtyminen oli kohdillaan ja tasapainoinen. Tässä kohtaa aloin jo itse rentotua ja hengittää syvemmin, kun rata alkoi olla loppumetreillä ja kaikki tuntui sujuvan kohtuullisen hyvin. Keskittymisen herpaantuminen meinasi kostautua viimeisellä ravivoltilla, jossa Jussi tunki ja liirasi ulospäin, mutta tuomarin silmiin tämä ei tainnut näkyä kun numeroksi tuli peräti seiska ja voltti oli kuulemma ollut "tarkka". Lopputervehdykseen tultiin taas ihan mukavan suoraan ja nätisti pysähtyen.

Kokonaisuudessaan olin rataan varsin tyytyväinen, ja fiilis omasta suorituksesta oli paljon parempi kuin edelliskerralla. Toki sitä kaivattua energisyyttä hevosen liikkumiseen ei ihan täysin saavutettu, mutta paremmin Jussi mielestäni tällä kertaa kulki. Viimeksi sain koko radan pungertaa ja kaivaa pohkeilla hiki otsalla, nyt taas sai välillä melkeinpä vain nauttia menosta. Ehkä Jussi olisikin liikkunut reippaammin ja tehnyt ne lisäykset paremmin jos vain olisin rohjennut pyytää sen sijaan että jäin itse hissuttelemaan? Verryttelyssä liikkuminen oli kyllä lennokkaampaa ja johonkin se sitten hävisi valkoisten aitojen sisäpuolelle mentäessä. Voisikohan kyse olla siitä että a) radalla Jussi vähän jännittyy tuijottelemaan tuomaripöytää ja "lamaantuu", tai todennäköisemmin b) ratsastaja vähän jännittyy ja lamaantuu radalla mikä sitten saa hevosen jarruttelemaan (tai toisentyyppisen hevosen juoksemaan alta pois). Jussi kuitenkin liikkui koko radan läpi varsin tasaisessa muodossa pyöreällä kaulalla, ja kuvittelin istuneenikin ihan suhteellisen siististi, mitä nyt välillä polvet ja kantapäät nousivat pohkeita käyttäessä. Kuvat kylläkin paljastavat istuntavirheet armottomasti, huomattavasti paremmin saisin kyllä kädet kantaa ja varoa pohkeen lentämistä taakse. Toisinaan sitä pikkaisen ihmettelee miten minä voin olla lähtöisin SILTÄ tallilta jonka tavaramerkki on aina ollut oppilaiden erinomaisen siisti istunta. No, minähän olinkin aina se erilainen nuori...

Pisteiden suhteen saavutin asettamani tavoitteen eli 62% - edelliskertaan tuli parannusta kolmen pisteen verran mikä nosti prosentit 62.5:een. Ne kolme lisäpistettä tulivat itse asiassa yleisvaikutelmasta kun taas varsinaiset ohjelmapisteet olivat täsmälleen samat kuin viimeksi. Viimeksihän yleisvaikutelma oli täynnä kutosia, mutta nyt oli ratsastajan vaikutus hevoseen arvioitu seiskan arvoiseksi (jee!) ja teiden seuraaminen 6.5:een. Se "tärkein" eli istunta jäi vielä kutoseen (höh), mutta nyt kuvia nähneenä ymmärrän miksi...

Tuloksemme oikeutti tänään kuuden ratsukon luokassa kakkossijaan, Annen ja Peran viedessä tälläkin kertaa ansaitusti luokkavoiton (onnittelut vielä kertaalleen Annelle!). Kolmanneksi ja neljänneksi tulleisiin ratsukoihin eroa jäi vain yhden sekä yhden ja puolen pisteen verran, joten tasainen oli kilpailu siltä osin! Palkintojenjakoon marssimme yhdessä Annen sekä tsemppipalkinnon saajan kanssa ihan vaan jalkaisin ratsujemme ollessa jo verryttelemässä seuraavien kuskien kanssa, mutta kyllähän me kunniakierros laukattiin ruusukkeinemme kuten asiaan kuuluu. Jussi muuten ottikin helposta B:stä vielä luokkavoiton, joten sehän oli varsinainen ruusukehai tänään. Ilmeisesti sitä pitäisi tämänkin tädin osallistua ensi kerralla siihen B:hen, joten ei tässä voi jäädä laakereillaan lepäämään. Kisoista jäi kyllä nyt niin hyvä mieli ja motivaatio päälle että onneksi seuraavat seurakoulukarkelot onkin jo kuukauden kuluttua. Nyt vaan peukut pystyyn että B-tason ohjelmaksi valittaisiin sillä kertaa suosikkiohjelmani K.N.Special, ja vähäsen lisää treeniä vielä alle (ja istunta kuntoon niin kuin olis jo).

Kuvista iso kiitos Noora-Marialle!

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Muuten hyvä mutta jarrut puuttuu

Tänään olikin treeneissä hieman eri kuviot, sillä tunnin piti sijaisope (toki entuudestaan tuttu sellainen) ja ratsunakin oli pitkästä aikaa joku muu kuin Jussi. Vaihtelu virkistää ja itse asiassa olinkin ihan tyytyväinen että näin kisoja edeltävänä päivänä en mennyt kisaratsullani Jussilla. Jussin kanssa kun on nyt alla useampi varsin onnistunut kerta, niin parempi jättää asia silleen eikä enää viimeisenä päivänä ruveta viime hetken vääntöön pakko-onnistua-huomenna-kisat -paniikkiasenteella. Ratsukseni oli siis tällä kertaa merkitty rehti ja reipas suokkiputte, syksyllä tallille saapunut Atte (Atesta ei ole vielä esittelyä tallin sivuilla mutta Sukupostista löytyy muutama kuva), joka on kuuleman mukaan startannut aikaisemmin jopa helppo A -tasolla. Atella olinkin ehtinyt ratsastaa vasta kerran aikaisemmin, tammikuun alussa, ja siltä kerralta hevosesta jäi ihan positiivinen kuva vaikka sillä onkin taipumusta olla hieman "jyrä" ja pääsin kokemaan sen kanssa myös niitä Vermon takasuoralla -fiiliksiä. Hurjan vino Atte myös oli ainakin vielä tammikuussa, silloin se painoi niin vahvasti vasemmalle ohjalle koko tunnin että sain sormuksestani hiertymän vasempaan nimettömään. Tällä kertaa harkitsin vahingosta viisastuneena sormuksen laittamista taskuun (tai oikeaan käteen) tunnin ajaksi, mutta jätinpä sen kuitenkin paikoilleen ihan piruuttanikin.

Tuttuun tapaansa Atte harppoi jo alkukäynnit innokkaan reippaasti ja pitkällä askeleella niin että maneesi meinasi käydä ahtaaksi kahdeksan ratsukon ryhmässä. Ohjia käteen kootessa ruuna olisikin ollut jo rientämässä heti raviin. Alkuverryttely kevyessä ravissa meni kuskilta vähän matkustaessa ja humputellessa, mutta olin kuitenkin huomaavinani että Atte tuntui edestä kevyemmältä ja vähemmän toispuoleiselta kuin edellisellä kerralla. Opettaja huomautti että keventäessä ylävartaloni kierähti voimakkaasti vasemmalle (myös oikeaan kierrokseen ympyrällä ratsastaessa, mikä on jo vähän huolestuttavaa), ja huomasin kyllä eron selvästi itsekin kun korjasin kevennyksen ja istunnan suoraan. Läpi tunnin sain myös kehotuksia kantaa käteni paremmin sekä ottaa ohjat vähän lyhyemmäksi jotta kädet pysyisivät oikealla kohdallaan ja jotta saisin hevosta kasattua etukenosta vähän ryhdikkäämmäksi.

Tunnin varsinainen tehtävä oli viisikaarinen kiemuraura, jonka avuksi keskihalkaisijalle oli asetettu jokaiselle kaarelle kaksi puomia joiden väliin tuli hevosen suoristus. Kiemuran ratsastus aloitettiin käynnissä ja jatkettiin pian joka toinen kaari harjoitusravissa. Sain Aten kanssa ihan kivoja hetkiä sekä käynnissä että ravissa kun se taipui molempiin suuntiin ja tuntui olevan pidätteillekin jopa ihan kuulolla. Toki ravista käyntiin siirtymiset Atte jyräsi välillä vähän pitkiksi ja ne tulivat hyvin voimakkaasti ohjalla vaikka yritin kyllä istunnallakin siirtymiset ratsastaa. Siirtymisten välillä tuli sitten niitä mukavia pätkiä jolloin pystyin ratsastamaan kevyellä kädellä ja hevonen liikui suht pyöreänä ja rentona.

Seuraavaksi siirryimmekin ratsastamaan kiemurauralla laukka-käynti-siirtymisiä (tämän kuullessani meinasin jo parkaista "voi ei", sillä Aten mahduttaminen laukassa viisikaariselle kiemurauralle ja laukasta käyntiin siirtäminen kuulosti jokseenkin... haastavalta). Laukkaa ratsastettiin aina joka toinen kaari ja joka toinen mentiin käynnissä. Vaikeudeksi osoittautui paitsi se piiiiitkä jarrutusmatka jonka Atte vaati laukan ja käynnin välillä, myös kunnolliseen laukkaan pääsemisen hitaus. Laukannostosta siis lähdettiin etenemään pitkää nelitahtista laukkaa jossa takajalat raahasi mukana jossain kilometrin päässä puoliksi ravaten, ja ennen kuin ehdin laukkaa saada tästä kuntoon tulikin jo vastaan käyntiin siirtyminen joka odotettavasti ei sitten sujunutkaan niin kovin hyvin... Otin myös tilan salliessa muutaman pidemmän laukkapätkän pääty-ympyrällä, ja tällöin saimmekin ihan hienoja pätkiä jolloin Atte laukkasi ryhdikkäämmin ja napakan kolmitahtisesti, jopa pyöreänä. Lopulta sain myös kiemurauralle molempiin suuntiin muutamia ihan napakoita nostoja (avaintekijä tuntui olevan ainakin pidätteiden läpimeno juuri ennen nostoa ja ennen kaikkea oman ylävartalon pysyminen nostossa paikallaan - ei heijaamista nostoon!!), ja näistä pääsin ratsastamaan seuraavalle kaarelle hyvää tasapainoista laukkaa josta olisi periaatteessa ollut mahdollista saada käyntiin siityminen edes jotenkin järkevästi suoritettua. Kaarevalla uralla huomasin jälleen kuinka tärkeää on antaa sisäohjalla hevoselle tilaa laukata sen sijaan että jää vahingossa siihen roikkumaan. Käyntiin siirtymiset sujuivat aika vaihtelevalla menestyksellä, välillä tuli 15 metriä ravia ja välillä vain 5 metriä, mutta tuo 5 m taisikin jäädä ennätykseksi... Opettaja ohjeisti käyttämään seinää apuna eli ratsastamaan siirtymisen kirjaimellisesti seinää päin, mutta tämäkään ei kovin hyvin onnistunut sillä mielikuva seinästä läpi juoksevasta Atesta rupesi naurattamaan minua niin paljon että ei siinä hihitellessä voinut pitää enää omaa keskivartaloa kovin jämäkkänä. Tyydyttiin siis tänään niihin "vähän parempiin" siirtymisiin vain 5 metrin ravilla.

Lopuksi kevyessä ravissa Atte liikkui taas ihan mukavasti, välillä meinasi iskeä jyrävaihe päälle mutta pidätteet ravin sisällä menivät perille sekä istunnalla että suht kevyillä ohjasavuilla. Jos siis laukasta käyntiin siirtymiset jäivät tänään onnistumatta niin paljon positiivistakin tunnista jäi mieleen. Kaikkiin kolmeen askellajiin mahtui hyviä hetkiä jolloin hevonen kulki pyöreänä ja tahdikkaasti. Atte myös taipui molempiin suuntiin eikä tänään ollut enää havaittavissa niin voimakasta toispuoleisuutta - en saanut hiertymiä vasempaan nimettömään vaikka sormuksen siinä tunnin aikana pidinkin! Oikein mielelläni menen kyllä Atella uudelleenkin, kiva hevonenhan se on.

Kirjaanpa tähän loppuun vielä lyhyesti tavoitteeni huomisiin kisoihin. Sekä ohjelma (Helppo C:1) että tuomari ovat samat kuin viime kerralla marraskuussa, jolloin tuloksemme Jussin kanssa oli varsin mukavat 61%. Tavoitellaan siis tällä kertaa vähintään 62% tulosta, ja kun viimeksi kaikista yleisvaikutelmakohdista sain numeron 6 niin pyritään tällä kertaa saamaan kaikista näistä (tai vähintäänkin istunnasta) 6.5. Lisäksi tavoitteena olisi hevosen liikkuminen energisemmin, viimeksi meno oli aika kammottavan tahmeaa ja askeleenpidennykset eivät tahtoneet irrota sitten millään. Ja jospa sitä tällä kertaa ei tarvitsisi kuskin olla niin jännittyneen kankea siellä radalla, viimeksi kun tuli todistettua itselleen että kyllä sitä vielä kisoistakin selvitään ihan kunnialla niin tällä kertaa vois vaikka vähän jo rentoutua.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Aavistuksen rennompaa menoa?

Keskiviikkoillan tunti sujui jälleen mukavasti Jussin satulassa. Aloitimme tunnin käynnissä taivutellen hevosia volteilla lyhyillä sivuilla sekä loivilla kiemuraurilla pitkillä sivuilla. Jussi oli hieman uneliaan oloinen, ja sorruin jälleen yliratsastamaan niin että sekä pohjeavut että kädellä värkkääminen olivat lähes tauotta päällä. Sainkin ohjeeksi antaa Jussin ottaa enemmän vastuuta liikkumisestaan ja itsensä kantamisesta, ja enemmän vain "matkustaa" silloin kun hevonen kulkee jo hyvin. Tämä oli varsin hilpeä kommentti sillä olen entisessä elämässäni kuunnellut vuosikaudet huutoa siitä kuinka minun pitää nimenomaan "RATSASTAA EI MATKUSTAA". Toki tiedän oikein hyvin että tällä hetkellä ongelmanani (Jussin kanssa ainakin) on nimenomaan liiallinen jatkuva hevoseen vaikuttaminen, ja homma toimii heti paljon paremmin kun jätän ylimääräiset "ylläpitoavut" pois ja annan hevosen liikkua rauhassa ilman jatkuvaa säätämistä. If it ain't broke, don't fix it.

Kun jatkoimme voltteja ja kiemurauria kevyessä ravissa onnistuinkin paremmin välttämään ylimääräistä häsläystä ja vain jättämään hevosen ravaamaan rennosti. Ravissa Jussi kulkikin taas aika kivasti eikä siellä tosiaan tarvinnutkaan tehdä paljon mitään, kunhan välillä muistutti liikkumaan hieman tarmokkaammin ja taipumaan volteilla riittävästi. Takaosa tuntuu Jussilla olevan aina vähän vinossa vasemmalla, ja läpi tunnin pyysin sitä vasemmalla pohkeella suoremmaksi tai ajoittain jopa poikittamaan takaosaa hiukan oikealle. Tämä takapään kontrollointi vasemmalla pohkeella yleensä auttoikin asettaessa ja taivuttaessa oikealle eli siihen Jussin hankalampaan suuntaan. En tiedä kuinka paljon tuota Jussin vinoutta pahentaa se että kuski tuppaa itsekin olemaan ihan mutkalla sinne vasemmalle päin...

Harjoitusravissa istuminen sujui tänään paljon paremmin eikä pohkeetkan tuntuneet heiluvan niin paljon - taisin olla tänään jotenkin rennompi kun hevonen toimi niin hyvin ja keskityin enemmän vain istumaan kyydissä tekemättä liikaa. Peilistäkin istunta näytti ihan hyvältä ja alapohje vakaa(hko)lta. Ajoittain meinasin unohtua taas puristamaan polvilla ja reisillä, mutta kun rentoutin nämä niin heti parani sekä istunta että hevosen liikkuminen. Opettaja kehotti jälleen kerran varomaan pohkeen liiallista taakse viemistä pohjetta käyttäessä.

Laukkaharjoituksena teimme pääty-ympyröitä hieman laukkaa pidentäen sekä ympyrän sisälle 10 metrin voltin lyhyeltä sivulta laukkaa lyhentäen ja kooten. Laukassa meno ei ollut ihan yhtä rentoa ja vaivatonta kuin ravissa, ja opettajan huomautuksesta tajusinkin jääväni molemmissa kierroksissa liikaa kiinni sisäohjaan. Kun rentoutin sisäkäden antaen sisälavalle enemmän liikkumavapautta laukka rullasi paremmin. Onnistuin mielestäni ihan hyvin sekä pidentämään että lyhentämään laukkaa tehtävänannon mukaisesti, ja joitain pätkiä etenkin vasempaan kierrokseen tuli aika mukavan tuntuista laukkaa pyöreällä hevosella silloin kun oma istunta oli kunnossa ja ohjastuntuma rentona sekä laukka tarpeeksi aktiivista päästämättä hevosta valumaan pitkäksi edestä.

Tunti hujahti tänään jotenkin tosi nopeasti ja tuntui että olisin voinut jäädä paljon pidemmäksikin aikaa vaan ravailemaan hyvin toimivalla ratsulla. Miten tuo Jussi voi ollakin niin mainio hevonen! Nyt vaan pitää toivoa että samanlainen rentouden löytäminen onnistuu myös kisapäivänä vaikka vähän jännittäisikin.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Lisää koulukiemuroita Jussilla

Kylläpä minua nyt hemmotellaan kun jälleen kerran sain tunnille ratsukseni Jussin. (Tiesittekö muuten että puolalaissyntyisen Jussin oikea nimi Budzik tarkoittaa puolaksi hälytystä tai herätyskelloa?) Tipahdan vielä ikävästi maan pinnalle (toivottavasti vain kuvaannollisesti) kun Jussi-putki katkeaa ja kiipeän jonkun vähemmän automaattivaihteistetun ratsun selkään.

Tänäänkin ohjelmassa oli siis kouluharjoituksia, ja pitkästä aikaa pääsin tiirailemaan omaa ratsastustani maneesin peilistä joka on ollut useamman kuukauden umpikuurassa mutta nyt lämpötilan pompsahdettua plussan puolelle oli vihdoin sulanut. Toinen kevään merkki olivat maneesin katolta erittäin kovaäänisesti alas liukuvat lumet, mutta nähtävästi tallin hevoset ovat oikein hyvin siedättyneet putoileviin lumiin kun yksikään ei tainnut edes korvaansa lotkauttaa moiselle. Oli melkein epätodellinen olo istua hevosen selässä lumien pudotessa ja ehtiä säikähtää että kohta mennään häntä suorana seinästä läpi, mutta ratsu siinä alla vaan puksuttaakin harjoitusravia kuin mitään ei olisi tapahtunut...

Tunti aloitettiin verryttelemällä sekä kevyessä ravissa että laukassa suoralla uralla ja pääty-ympyröillä. Jussin kanssa ei tänään tarvinnut harrastaa ollenkaan vetokilpailua vaan se oli kuulolla ja toimi tosi kivasti heti alusta lähtien. Melkein kuin olisi päässyt jatkamaan siitä mihin sen kanssa viime sunnuntaina jäin. Olisin kuitenkin saanut vielä pyytää Jussia liikkumaan tarmokkaammin kaikissa askellajeissa. Vasempaan kierrokseen sain ratsastettua oikein hyviä laukkapätkiä, Jussi kulki pyöreänä ja suhteellisen kevyenä edestä, sain omaa kättä vähän rentoutettua ja ennen kaikkea istuntani laukassa tuntui vihdoin loksahtaneen kohdilleen. Jussin kanssa kun ongelmanani on ollut että ylävartaloni heijaa liikaa laukan mukana enkä saa istuttua tarpeeksi jäntevästi, ja en ole aina edes oikein hahmottanut MITEN siellä oikein pitäisi istua niin että istunta sopivasti myötäilee hevosen liikettä. Nyt se oikea istuminen tuntui tulevan aivan itsestään, eli useampi kerta putkeen Jussin kanssa harjoittelua on tainnut tuottaa tulosta! Ehkäpä osittain on myös kyse siitä että vielä syyskaudella minulla ei yksinkertaisesti ollut keskivartalon lihaksisto kunnossa pitkän ratsastustauon jälkeen, mutta nyt 7 kk säännöllisesti ratsastettuani on ratsastuslihakset jo saanet sen verran treeniä että oikeanlainen istuminen ravissa ja laukassa alkaa ylipäänsä olla mahdollista. Oikeaan kierrokseen laukka ei sujunut ihan yhtä hyvin, ja hoksasinkin vähän myöhässä että häsläsin ihan liikaa niin kädellä kuin pohkeellakin ja hevonen olisi varmaan liikkunut paremmin kun olisin vähän rauhoittanut ratsastustani.

Tunnin varsinainen teema olivat pohkeenväistöt jotka tehtiin pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle ensin käynnissä ja sitten ravissa. Ideana oli aloittaa väistö käyntiä/ravia lyhentäen ja sitten siirtyä pidentämään askelta väistön aikana. Lopuksi tehtiin myös niin että kesken väistön siirryttiin käynnistä raviin. Jussi meinasi ensin vähän juosta lapa edellä alta väistössä, ja tämä johti perisyntiini eli käden ja koko istunnan ja apujenkäytön jännittymiseen väistättäessä. Tällä kaavalla seurauksena oli luonnollisestikin hevosen pään nouseminen ylös ja entistä pahempi karkaaminen alta. Heti jos sain lähdettyä väistöön rennosti istuen ja pieniä apuja käyttäen onnistui tehtävä paljon paremmin. Ihan täydellisesti en väistöjä saanut tänäänkään onnistumaan, välillä mentiin takaosa edellä ja välillä jäljessä, välillä karkasi lavat. Oikeaa pohjetta väistättäessä oli hieman hankaluuksia pitää asetus oikealle, Jussi kun on siinä määrin vino että se mieluiten asettuisi vain vasemmalle. Joitakin ihan kivoja väistöjä sain kuitenkin väliin tehtyä. Luulen että minulle sopii pohkeenväistöharjoitukset parhaiten tällä tavalla tunnin loppupuolella kun on jo verrytelty kunnolla ravissa ja laukassa niin että sekä hevonen että etenkin ratsastaja ovat jo rennompia ja irtonaisempia.

Siinä missä laukassa istuminen tuntui tänään toimivan oikein hyvin, tuntuikin sitten harjoitusravissa jostain syystä paljon hankalammalta kuin esimerkiksi sunnuntain tunnilla. Tuntui että pompin puoli metriä ilmaan satulasta vaikka Jussi enimmän aikaa liikkuikin ihan nätisti pyöreänä (silloin kun se juoksee selkä alhaalla ei siellä istu erkkikään). Liekö lentokoneessa istuminen kuluneella viikolla jumiuttanut tämän tädin entistäkin pahemmin? Vartaloni myös helposti kiertyy vasemmalle (vanha, vanha ongelma, muistan miten tästä huomautettiin minulle joka tunti jo 15 vuotta sitten), ja heti kun ope asiasta huomautti ja suoristin istuntaani alkoi hevonenkin liikkua paremmin. Etenkin ympyröillä meinaan "kaatua" helposti sisäänpäin vasemmassa kierroksessa. Oman vinouden kyllä huomaa aina helposti heti kun siitä vain sanotaan, mutta sitten kun keskittyykin tekemään taas jotain muuta niin johan sitä taas könötetään vinossa.

Kokonaisuudessaan tunti sujui ihan mallikkaasti, kuten Jussin kanssa yleensä. Erityisesti lämmittää mieltä kun huomaa että jotain edistystä on tapahtunut ja asia mikä tuotti vaikeuksia vielä vähän aikaa sitten toimiikin jo paljon paremmin (viitaten siis istuntaan laukatessa). Saisikohan sitä seuraavana ongelmakohtana korjattua vaikkapa ne kädet rauhallisemmiksi ja tasaisemmiksi?

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Koulukisatreeniä Jussin kanssa

Ensimmäinen varsinainen treenipäivitys tuleekin kahden hengen ekstratunnilta jonka otimme yhdessä Annen kanssa. Molemmat kun olemme menossa parin viikon päästä seuran koulukisoihin niin teho-opetus tuli oikein mainioon saumaan.

Ratsunani tunnilla oli suosikkipolleni Jussi, jolla siis olen aikeissa osallistua kisoissa Helppo C:1 -ohjelmaan. Tunnin aiheeksi toivoin laukka-ravi-siirtymisiä, laukannostot kun ovat ikuinen kompastuskiveni; usein käy niin että laukannostoapuni ovat jotenkin epämääräiset ja laukka jää joko nousematta lainkaan tai nousee myöhässä ratsastajan hurjan heilumisen ja heijaamisen jälkeen. Jussi yleensä ihan hyvin hoksaa että laukannostoa pyydän, mutta jostain syystä silti heilun ja elehdin laukannostohetkellä ihan liikaa ikään kuin varmistukseksi (eikä unohdeta sitä taakse lentävää ulkopohjetta, olen aina ollut sitä mieltä että on varsinainen karhunpalvelus pienille ratsastajanaluille opettaa laukannostoavut kaavalla “sisäpohje eteen, ulkopohje taaaaakse”).

Aloitimme tunnin keventelemällä ravivoltteja. Jussi oli tässä vaiheessa aika tahmean ja jähmeän oloinen, ravi ei ollut riittävän tarmokasta enkä saanut asetuksia kunnolla läpi. Tönkkö-Jussin kanssa ongelmakseni tulee aina oman käden rentona ja pehmeänä pitäminen; kädet ja niiden rentous kun ovat minulla muutenkin ikuisuusongelma niin tilanne vaan pahenee hevosen ollessa edestä raskas. Pienen lepohetken jälkeen jatkoimme kolmikaarisella kiemurauralla harjoitusravissa sekä pitkälle sivulle tehtävällä keskiravilla. Tässä vaiheessa Jussi alkoi toimia jo ihan kivasti, taivuttelut kiemurauralla saivat sen kevenemään edestä ja pyöristymään kaulasta ja selästä. Keskiraviin Jussi lähti oikein hyvin, tosin hyvien ensiaskeleiden jälkeen meno meinasi hieman hyytyä ennen aikojaan. Ainakin osasyyksi tähän epäilen omaa levotonta istuntaani joka häiritsee hevosta. Onneksi sitten kisoissa askeleenpidennykset tehdään enimmäkseen keventäen.

Seuraavaksi siirryimme harjoittelemaan ohjelman laukkaosuutta, eli aloitimme vasemmassa kierroksessa laukannostolla lyhyen sivun jälkeisessä kulmassa jatkaen keskiympyrällä ja aiirtymisellä raviin seuraavan lyhyen sivun keskellä. Jussi tahtoi ennakoida laukannostoja nostamalla päätä ylös, ja sain ohjeeksi rauhoittaa omaa apujenkäyttöä ennen nostoa ja välttää “ylivalmistelua”. Hoksasinkin että ainakin Jussin kanssa nostot toimii parhaiten kun valmistelen mahdollisimman vähän ja melkeinpä yllätän hevosen laukka-avuilla. Oma ylävartalo eli vielä vähän liikaa omaa elämäänsä nostoissa vaikka jonkin verran sainkin tilannetta parannettua tunnin aikana. Keskiympyrällä vasemmassa kierroksessa oli ongelmana Jussin punkeminen sisäpohjetta vastaan niin että ympyrä jäi turhan litteäksi ja uralle paluu ei osunut ihan oikeaan pisteeseen. Laukassa Jussi ei liikkunut yhtä hienosti pyöreänä kuin ravissa, mutta ihan hyviä hetkiä tuli laukassakin kunhan vain sain pidettyä oman istunnan riittävän jäntevänä liikaa ylävartalolla heijaamatta sekä kättä hieman rentoutettua kadottamatta tuntumaa. Siirtymiset raviin tulivat vähän liikaa kädellä, mutta laukan jälkeen ravaillessa Jussi tuntui liikkuvan tosi kivasti pyöreänä ja ryhdikkäänä, ja niinä hetkinä oli oma istuntakin helpompi saada kuntoon. Hetkittäin tuli sellainen olo että tässä menee ihan oikea kouluratsukko! Hieman tosin häiritsee se että ratsastajassa on vielä turhan paljon liikkuvia osia, etenkin pohkeet heiluvat armottomasti kun en ihan riittävästi saa lonkkia auki eikä Jussin ravi ole kaikkein pehmeintä ja tasaisinta istua. Onneksi ratsastajan heiluminen ei Jussia kuitenkaan tuntunut haittaavan kunhan vain sain ohjastuntuman pidettyä rentona.

Tulimme samaa laukkakuviota vielä pariin kertaan niin että laukkaa jatkettiin lyhyen sivun läpi ja lävistäjälle, mistä uralle tullessa siirtyminen raviin. Vinkkinä tuli varmistaa ettei lävistäjällä päästä hevosta ulkokyljestä eli oikealta liian pitkäksi jottei se lähde “kaatumaan” oikealle ja tiputa raville ennen aikojaan. Ensimmäisellä yrittämällä Jussi töksähti raville reilusti ennen uralle pääsyä, ja luulen syyksi sitä että tein ulko-ohjalla tahattoman pidätteen kun yritin estää ulkopuolta valumasta pitkäksi. Toisella yrittämällä laukka sitten säilyi uralle asti ja siirtyminen tuli ainakin semitasapainoisesti kun en niin hysteerisesti keskittynyt pelkästään niihin ulkoapuihin vaan muistin myös ratsastaa laukkaa loppuun asti.

Samat laukkakuviot tehtiin vielä oikeaan kierrokseen, ja Jussi tuntui oikeassa laukassa liikkuvan ehkä hieman paremmin kuin vasemmassa. Vähän tarmokkaampi Jussi olisi saanut vielä olla, ja se tuntui varsin pienestäkin tahattomasta merkistä tiputtavan raville - tällainen tahtirikko sattui kerran uralla ja kerran keskellä lävistäjää kun korjasin oman ylävartalon asentoa liian äkkinäisesti. Kouluradalla on siis syytä pitää mielessä ettei tee liian äkillisiä istunnan korjauksia kun Jussi näin helposti istuntaan reagoi.

Loppuverryttely tehtiin kevyessä ravissa palaten alkutunnin tehtäviin eli kolmikaariseen kiemuraan ja ravin pidentämiseen pitkällä sivulla. Jussi tuntui edelleen oikein hyvältä ravissa, tosin jostain syystä homma tuntuu toimivan vielä paremmin silloin kun istun harjoitusravissa ja pääsen kaikesta heilumisesta huolimatta vaikuttamaan paremmin myös istunnalla.

Yleisesti ottaen tunnista jäi varsin kiva fiilis, Jussi oli etenkin ravissa todella hyvä ja tuli tunne että saatan itsekin jopa vähän osata ratsastaa. Havainto jonka olen aiemminkin tehnyt mutta joka sai lisävahvistusta tänään on että Jussi peilaa todella paljon omaa istuntaani; silloin kun istun jäntevästi ja ryhdikkäästi vatsalihaksia käyttäen niin Jussikin alkaa liikkua ryhdikkäämmin ja jäntevämmin ja ehkä jopa vatsalihaksia aktivoiden. Samoin kun saan omaa kättä pehmeämmäksi on Jussikin edestä paljon pehmeämpi, tosin tässä tapauksessa en ole ihan varman kumpi on muna ja kumpi kana. Vielä olisi kuitenkin istunnan kanssa tekemistä, jään reisillä puristamaan vähän liikaa enkä saa lonkkia riittävän auki mikä sitten aiheuttaa ravissa sitä pomppimista ja pohkeen heilumista. Jussin kanssa tämä ongelma oikein korostuu koska se on varsin leveärunkoinen hevonen, ja satulanakin sillä on ihan oikea koulusatula joka vaatisi ratsastajalta vielä reilumpaa lonkkien irtonaisuutta kuin yleissatula. Pitäisi siis ottaa itseään niskasta kiinni ja venytellä ahkerasti mieluiten joka päivä jotta tankki-Jussin selässä istuminen onnistuisi paremmin... Varsinainen uusi oivallus tunnilta oli että ennen laukannostoa minun on syytä keskittyä rauhoittamaan omat avut ja olla mahdollisimman hiljaa - taipumukseni häslätä liikaa nostoa valmistellessa voi johtaa jopa siihen että hevonen ei sieltä seasta edes kunnolla erota niitä varsinaisia laukannostoapuja.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Intro: Kerran heppatyttö, aina heppatyttö

Tämän blogin ensisijainen tarkoitus on olla treenipäiväkirjani johon kirjaan ajatukseni jokaisen ratsastustunnin jälkeen, ja tämä analysointi ainakin toivoakseni edesauttaa kehittymistäni paremmaksi ratsastajaksi. Kenties myös lukijoiden kommenteista voi saada uusia oivalluksia ja vinkkejä.

Koska blogini on julkinen ja joku ulkopuolinenkin saattaa tätä jopa lukea, lienee pieni esittely ja taustoitus paikallaan näin alkajaisiksi. Täällä näppäimistön ääressä istuu jo vuosia sitten oululaistunut sennuratsastaja Kaisa, joka elokuussa 2011 sai kipinän palata lapsuuden ja teini-iän rakkaan harrastuksen eli ratsastuksen pariin lähes yhdeksän vuoden täyden tauon jälkeen. Tarinani hevosten parissa alkaa varsinaisesti vuodesta 1993, jolloin vanhempani päättivät hankkia 9-vuotiaalle sisällä viihtyvälle lukutoukkatytölle reipashenkisen urheiluharrastuksen. Pallopelit ja vastaavat eivät 9-vuotiasta Kaisaa innostaneet pätkän vertaa, mutta ehdotus ratsastustunneista sai jo pienestä pitäen heppahullun Kaisan suorastaan kiljumaan riemusta. Elokuussa 1993 pikku-Kaisa puntattiin maailman laiskimman Max-ruunan satulaan ja siitä se sitten lähti. Oheinen kuva on luullakseni elämäni kolmannelta ratsastustustunnilta Maxin kanssa - oma ratsastuskypärä ja vihreät nyppylähanskat oli jo ehditty hankkia mutta ratsastushousut ja -saappaat saivat vielä odottaa.

Seuraavana kesänä (1994) perusti kouluratsastaja Riikka Koljonen uuden ratsastuskoulun vain muutaman kilometrin päähän kotoani, ja tästä tallista tulikin vakioharrastuspaikka sekä minulle että nuoremmalle siskolleni. Riikan ohjauksessa ratsastustaitoni kehittyivät mukavin harppauksin, ja pian pääsin aloittelemaan myös kilpailu-uraani. Ihkaensimmäisissä oman tallin koulukilpailuissa tammikuussa 1995 tuli sinivalkoinen ruusuke helposta C:stä silloisella suosikkiratsulla, suomenhevostamma Vikkerillä. Vuosina 95-97 kehityin edelleen eteenpäin ratsastajana ja pääsin osallistumaan ratsastuskoulun poneilla omalla tallilla järjestettäviin seura- ja aluekilpailuihin niin koulu- kuin estepuolellakin helpoimmissa luokissa.

Vuonna 1997 tallin omistajat ja opettajat vaihtuivat, ja opettajakseni tuli Salla Huttunen jonka ohjauksessa ratsastuksen harjoittelu jatkui entistäkin tavoitteellisemmalla otteella. Tuntihevosilla oli mahdollisuus osallistua säännöllisesti lähiseudun kilpailuihin sekä tallilla vierailevien ulkopuolisten valmentajien tunneille, ja vanhempani olivat valmiita tätä lystiä rahoittamaan molemmille tyttärille (omaa ponia ei meille sentään onneksi suostuttu koskaan hankkimaan). Vuoden kohokohta olivat aina valtakunnalliset ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailut eteläisessä Suomessa, minne lähdettiin aina porukalla edustamaan noin kymmenen hevosen ja parinkymmenen ratsastajan voimin. Menestystä osui omalle kohdalleni aika satunnaisesti, koulukisoissa ei juuri koskaan mutta estepuolella tuli hyvällä tuurilla toisinaan ruusukekin. Kaikkien aikojen ykkösratsukseni ja "elämäni hevoseksi" nimeäisin new forest -tamma Lumimarjan jonka kanssa ruusukkeita tuli napsittua kaikkein eniten (nimenomaan sieltä estepuolelta) ja joka nyt vaan kaikin puolin oli maailman ihanin poni. Lumimarja oli vakioratsuni vuosina 1999-2000(2001), ja kaikkien aikojen parhaiksi saavutuksikseni kisakentillä voidaan katsoa neljäs sija ponien alue-estemestaruudessa vuonna 1999 sekä pronssimitali niin ikään ponien alue-estemestaruudessa 2000, molemmat Lumimarjan kanssa. Kuvassa Lumimarjalla koulukisoissa maaliskuussa 1999.

Jossain vaiheessa kuitenkin kehitykseni ratsastajana alkoi junnata pahasti paikoillaan ellei jopa ottanut takapakkia, ja tämä aiheutti erittäin suuria turhaumia. Etenkin koulupuolella oli kovin takkuista; hevoset vaan eivät kulkeneet minulla peräänannossa ja toistin samoja virheitä vuodesta toiseen. Kisoissa tuli tulokseksi aina ne noin 53-55%. Tallillamme oli todella paljon tosissaan valmentautuvia ja kisaavia tunti- ja yksityisratsastajia, joista useimmat olivat aloittaneet ratsastuksen paljon minua myöhemmin mutta olivat taidoiltaan valovuosia minua edellä. Näin jälkeenpäin ajateltuna ajauduin haitalliseen negatiivisuuden kierteeseen, josta muodostui este kaikelle oppimiselle ja kehittymiselle ratsastuksen saralla. Ratsastuspäiväkirjani suunnilleen vuodesta -99 eteenpäin ovat aika surullista luettavaa, melkeinpä jokaisen tunnin jälkeen listasin ne samat virheeni ja haukuin itseni maan rakoon. Minulla oli arvostettu opettaja joka luotsasi nuoria ratsastajia kansalliselle tasolle liukuhihnalta, minä kävin vakiotunneilla valmennusryhmässä 2-3 kertaa viikossa ja aina mahdollisuuksien mukaan ulkopuolisilla valmentajilla. Silti en vain kehittynyt yhtään mihinkään eikä ne ponit edelleenkään kulkeneet minulla peräänannossa. Keväällä 2002 putosin estekisoissa vaarallisesti (mutta selvisin säikähdyksellä) ja hyppääminen alkoi pelottaa. Ratsastaminen ei ollut enää ollenkaan hauskaa vaan pelkkää hampaat irvessä vääntämistä ja jatkuvaa epäonnistumisen kokemusta. Hevosten puolestakin alkoi jo säälittää kun olin niin surkea ratsastaja että ne varmasti kärsivät kovasta kädestäni, rentouden puutteestani ja epäloogisista avuistani. Loppuvuodesta 2002 totesin että ei tätä touhua kannata jatkaa kun en tästä mitään iloa enää saa vaan joka tunnin jälkeen on vaan mieli mustana. Siihen loppui ratsastamiset toistaiseksi.

Vuodet vierivät, lähdin opiskelemaan ja muutin Ouluun, valmistuin diplomi-insinööriksi, menin naimisiin. Ratsastamaan ei ollut mitään hinkua vaikka uumoilinkin että enköhän minä sitten joskus vielä rupea oikein kunnon tätiratsastajaksi kunhan iskee joku viidenkympin villitys tai vastaava. Se villitys vaan iski jo vähän odotettua aikaisemmin: vietin leppoisaa kesälomaa heinäkuussa 2011 kun aivan yhtäkkiä TSÄDÄM, alkoi tuntua siltä että mä haluanhaluanhaluan ratsastamaan! Pari päivää meni kun yritin puhua itseni ulos tästä hullusta päähänpistosta, mutta eihän siitä mitään tullut vaan kohta minulla oli jo ratsastustunti varattuna Saaran tallille. Ennen tuntia jännitti ja pelotti ("Osaankohan mä enää edes keventää? Entä jos hevonen säikähtää ja mä tipun?"). Olin jättänyt hevostoiveeksi "joku kiltti ja rauhallinen ja ponikokoinen", joten kipusin sunnuntaina 7. elokuuta Jukka-ponin kyytiin ja niin sitä mentiin taas (ja osasin keventää edelleen!). Tunnin jälkeen olin ihan seitsemännessä taivaassa ja varasin samantien vakiotuntipaikan. Aloin käydä tunneilla kahdesti viikossa (vaikka alunperin oli tarkoitus käydä vain kerran viikossa) ja pian olin jo estetunnillakin (vaikka minusta piti tulla vain varovainen tätiratsastaja joka ei ylitä mitään maapuomia isompaa; oheinen kuva ensimmäiseltä estetunniltani yhdeksänvuotisen tauon jälkeen), ja marraskuussa osallistuin aivan innoissani oman seuran koulukisoissa helppoon C:hen (vaikka minun ei pitänyt enää ikinä osallistua mihinkään vähänkään kilpaurheilulta haiskahtavaan). Toisin sanoen hurahdin ratsastusharrastukseen ihan täysin, ja tällä kierroksella olisi tarkoitus olla liikkeellä vähän rennommalla ja positiivisemmalla asenteella.

Tässä siis lyhyesti taustatarinani jonka päälle rakentuu tässä blogissa seurattava ratsastusurani jatko-osa. Harmi sinänsä että en aloittanut blogia heti elokuussa ratsastuksen pariin palatessani, ekoista tunneistani olisi saanut erittäin mielenkiintoisia blogipostauksia!

(Alin kuva © Liina Paaso)