maanantai 30. toukokuuta 2016

Jalustimilla ja ilman

Maanantain tunnilla ratsuni oli Aasia. Mukava mennä sillä nyt enemmän, kun yhteistyö vaikuttaa ihan kehityskelpoiselta. Ehdin verrytellä hetken aikaa itsenäisesti, ja tein jonkin verran siirtymisiä ravista käyntiin ja takaisin. Näistä oli taas selvästi apua takaosan herättelemisessä. Aluksi Aasia ei ollut ihan kuulolla, vaan yritti kaatua sisälavalle ja oli jäykänkin oloinen. Työskentely kaikessa rauhassa perusasioiden parissa tuotti kuitenkin tulosta, ja poni alkoi taipua sekä tulla tuntumalle. Pyöreys ja tasaisuus vaikuttaisi löytyvän tätä nykyä jo nopeammin.

Kun tunti varsinaisesti alkoi ja rupesimme ratsastamaan annettua verryttelykuviota, kulki Aasia jo aika kivasti. Nyt ratsastimme toiselle pitkälle sivulle suuren loivan kiemuran ja sen sisään voltin. Nämä mentiin ensin käynnissä ja sitten kevyessä ravissa. Käynnissä oli tärkeintä säilyttää riittävän aktiivinen ja reipas askellus koko ajan. Jos unohduin tuumailemaan, sammui käynti takaa ja kohtapa sitten poni katosi myös tuntumalta tai alkoi vänkäillä ohjaa vastaan. Marssittamalla käyntiä napakasti eteenpäin löytyi pyöreyskin kuin itsestään. Sama päti tietysti myös ravissa, mutta ravissa oli suurempi riski lipsahtaa liian kiireiseen ja hätäiseen etenemiseen. Varsinkin kulmien kohdalla tuli helposti sellainen pieni kiirehtimisen ja sisäpohjetta vastaan kaatumisen hetki, kun taas suorilla urilla ja suurilla kaarilla Aasia ravasi kauniisti. Voltilla puolestaan meinasi tulla hyytymistäkin, eli tässä vaadittiin pohjetta. Ope muistutteli tässä vaiheessa erityisesti jalan rentouttamisesta pitkäksi ja kantapään alas painamisesta, sillä pohjetta käyttäessä jalka pääsi vanhasta tottumuksesta helposti nousemaan.

Päivän teema olikin erityisesti istunta. Seuraavaksi otimme jalustimet kaulalle, ja saimme huhkia ilman jalustimia keventäen. Ilman jalustimia keventäminen auttoikin minua saamaan jalat luontevammin pitkäksi ponin ympärille sekä rauhoittumaan paikoilleen. Samalla sain kuitenkin ohjeeksi pitää alapohkeen koko ajan paremmin kiinni kyljessä, eli hieman jännittää pohjelihasta ja nostaa varpaita ylöspäin. Työskentely jatkui tästä eteenpäin ilman jalustimia myös harjoitusravissa.

Ratsastimme seuraavaksi samantapaisia S-kiemuroita pitkältä sivulta toiselle kuin edellisessä kouluvalmennuksessa. Kiemuroita mentiin sekä käynnissä että ravissa, ja myöhemmin mukaan lisättiin kuvion päätteeksi laukannosto uralle sekä laukkatyöskentelyä pääty-ympyrällä. Erityishuomio oli istunnassa, ja ope käskikin minun keskittyä nyt erityisesti istunnan korjaamiseen ja vähemmän siihen, miten poni kulki. Ilman jalustimia löysin ravissa selvästi luontevamman ja syvemmän istunnan. Kun mukaan tuli laukannostot, otin ensin jalustimet jalkaan, mutta tämä johti vain istunnan täydelliseen hajoamiseen harjoitusravissa. Niinpä jatkoin lopputunnin ilman jalustimia, vaikka laukassa se hankaloittikin asioita. On se kyllä kumma juttu, miten en vaan osaa istua yhtä jäntevästi ja tiiviisti jalustimet jalassa, vaan alan heti irrota satulasta ja nojata eteen. Aasia myös toimi paljon paremmin ja ravasi maltilla pyöreänä silloin, kun istuin ilman jalustimia syvällä satulassa. Ope muistutteli vielä erityisesti pohkeiden kiinni pitämisestä eli liian rennoiksi ja lötköiksi ei saanut jalkoja unohtaa. Käsiäkin sai välillä nostaa kannetummaksi, mikä auttoi ryhdistämään koko kropan asentoa. Kyynärkulman osalta on mielestäni tapahtunut nyt parannusta, kun olen siihen oikein keskittynyt ja myöskin huomannut, kuinka tuntumaa paranee kun ei käsi mene suoraksi.

Laukkahommat menivät vähän holtittomaksi humputteluksi. Oikealle laukattiin ihan sujuvasti ja suurinpiirtein tasapainossa, mutta vasemmassa laukassa Aasia lähti aina jotenkin kiirehtimään ja kaatumaan ympyrällä sisälle, eikä laukka sitten tietenkään pysynyt yllä. Istunnalla olisi varmasti suuri rooli laukan tasapainottamisessa, mutta olin aivan liian heppoisesti kyydissä enkä saanut samanlaista jäntevää otetta kuin ravissa. Onneksi sentään vielä laukkasähläyksen jälkeen Aasia rauhoittui loppuraveihin liikumaan hyvässä tahdissa ja hienolla kaulalla.

Luulenpa, että tästä eteenpäin minulle on tiedossa paljon töitä ilman jalustimia, jotta saan syvän ja jämäkän istunnan kunnolla lihasmuistiin. Toki ennen pitkää pitäisi opetella ratsastamaan samalla lailla myös jalustimet jalassa, joten loputtomiin ei voi vaan mennä ilman jalustimia. Muistan, kuinka tilanne oli ihan sama jo silloin, kun olin puolet nuorempi. Minulla oli nuorena tapana ratsastaa hyvin paljon ilman jalustimia, koska vain silloin pääsin istumaan kunnolla ja sain ponit toimimaan paremmin. Niiltä ajoilta voi olla perua se, että jalustimien kanssa istunta on edelleen hukassa, vaikka nykyään tuleekin mentyä enimmäkseen jalustimet jalassa. Minä en valitettavasti kuulu niihin ihmisiin joilla on luonnostaan hyvä istunta, vaan saan kaikkien näiden vuosien jälkeenkin tuskailla perusasioiden parissa.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Sujuvaa menoa ja ponimetkuja

Sunnuntaina lähdimme kolmen ratsukon edustuksella Ankkurilahden Ratsastajien 1-tason estekisoihin. Minulla oli aivan harvinaisen hyvä mieli heti aamusta alkaen, sillä ei juurikaan jännittänyt vaan oli tosi kivaa lähteä kisoihin maailman parhaan Vaken kanssa. Aurinkokin paistoi ja oli lähes hellettä. Luokat olivat turvallisen helpot, eli verryttelyksi alle 70 cm arvostelulla A.1.0 ja pääluokkana tuttu 80 cm arvostelulla 367.2. Päivä sujuikin meidän poppooltamme loistavasti ja käsikirjoituksen mukaan lukuun ottamatta Vaken kanssa radalla sattunutta... kömmähdystä.

Olimme paikalla hyvissä ajoin ennen kisojen alkua, ja minulla oli odotteluaikaakin runsaasti kun en ratsastanut ensimmäisessä luokassa. Ehdin kävellä Vaken kanssa hyvin, ja verryttelin sitä ravissa maneesissa. Maneesissa oli mukava ratsastaa, sillä siellä oli suojaa auringon kuumalta paahteelta. Vake tuntui jo ravissa oikein hyvältä, ja ravasi mukavasti eteenpäin pehmeästi tuntumalla. Hyppyverryttely tapahtui pienellä ulkokentällä, ja käväisin tässä ottamassa pari pikkuista hyppyä jo ennen rataan tutustumista. Verryttelykentän pohja oli vähän ikävä sekä pehmeytensä että pölyävyytensä takia, ja Vake reagoi tällä alustalla pölyyn aika runsaalla pään heiluttelulla, vaikka nenäverkkokin oli käytössä. Ehdin olla tästä hieman huolissani, mutta levottomuus rajoittui onneksi ainoastaan verryttelykentälle. Kävin kävelemässä radan nopeasti läpi. Odotetusti rata oli oikein simppeli, esteet pieniä ja tehtävät helppoja. Ehdin ottaa vielä pari hyppyä, ja sitten mentiin jo portille odottamaan, sillä lähtövuoro oli luokan kolmantena.
70 sentin ratapiirros.
Vake lähti radalla liikkeelle ihan mukavassa laukassa, tosin se tuntui aavistuksen jännittyneeltä sillä tavalla kuin se usein vieraassa paikassa ensimmäisellä radalla tuntuu. Tämä ei varsinaisesti näy ulospäin, mutta laukka etenee vielä paremmin sitten, kun Vake ei tällä tavalla vierasta. Nytkin toki oli ihan asiallinen energia, eikä eteenpäin tarvinnut puskea. Laukka vei hyvässä rytmissä esteitä kohti ja paikat löytyivät kivasti. Ensimmäisen esteen jälkeen muistuttelin itseäni vielä rentoutumaan ja nauttimaan menosta. Kolmosesteelle oli vähän lyhyempi lähestyminen päädystä, ja sille olisi voinut suoristaa vielä paremmin. Pitkän suoran linjan kolmoselta neloselle Vake laukkasi oikein pontevasti ottaen 32 metrin etäisyydelle 9 askelta. Neloseste ylittyi komealla loikalla, jonka jälkeen en ollut tarpeeksi skarppina, vaan tiukanpuoleinen kaarre seuraavalle esteelle meni turhan pitkäksi. Tämä kaarre oli radan ainoa selvä kauneusvirhe, ja viitosesteelle tulikin sitten töpöaskel. Viimeinen pitkä linja kuutoselta seiskalle meni mukavan reippaasti, ja rata oli päätöksessä. Odotettu tulos eli helppo nolla ja meno tuntui varsin kivalta, eli olin tyytyväinen.



Vake sai ansatuisti huokaista hetken aikaa, ja kävin opettelemassa seuraavan luokan radan. Luokkamme loputtua oli ohjelmassa palkintojenjako, jossa kävin jalkaisin hakemassa punavalkoisen ruusukkeen, ja sitten seurasi rataan tutustuminen. Kasikympin radassa olikin jo hieman enemmän mietittävää, vaikka helppo rata oli sekin. Sarjalla molemmat osat olivat pystyjä, mikä tietysti oli meille ihanteellista. Suunnittelin toiseen vaiheeseen pari lyhyempää tietä, mutta ajattelin ratsastaa ensisijaisesti siistiä ja sujuvaa nollaa ilman suuria riskejä. Rataan tutustumisen jälkeen oli vajaa kymmenen minuuttia verryttelyaikaa, mikä oli tässä vaiheessa juuri sopivasti. Herättelin Vaken taas tauon jälkeen liikkelle, ja otimme pari hyppyä. Vake oli edelleen kivan reipas, mutta alkoi aina porttia ohittaessa vähän kysellä, että eikö tälle päivälle jo riittäisi.

80 sentin ratapiirros.
Oma vuoro tuli juuri sopivasti pikaverryttelyn jälkeen. Vake lähti radalla etenemään todella hyvässä laukassa, ja sillä oli aivan mainio imu eteenpäin. Sitähän sai suorastaan pidätellä! Ykkös- ja kakkosesteenä oli nyt jo edelliseltä radalta tuttu 32 metrin suora linja. Hieman vaikea aloituskaarre onnistui nappiin, ja linjalle saatiin oikein hyvät hypyt. Taas mentiin yhdeksällä laukalla, ja Vake ponnisti okserille oikein liioitellun korkean hypyn silkasta hyppäämisen ilosta. Edelliseltä radalta opikseni ottaneena olin tämän esteen jälkeen valppaampi ja aloin kääntää tiukahkoa kurvia kolmosteelle ajoissa. Nyt tämä kaarre onnistui mukavasti, laukan imu säilyi ja kolmosellekin tuli sujuva hyppy. Neloselle oli pidempi matka, ja fiilistelin kerrassaan hienolta tuntuvaa laukkaa. Neloselle päästiin edelleen hyvässä rytmissä ja taas tuli nappihyppy. Tästä oli kehkeytymässä aivan todella hieno rata!

Seuraavana edessä odotti sarja, joten ratsastin suunnitelman mukaisesti oikomatta ja pitkän sujuvan tien päädyn kautta. Raippa oli oikeassa eli sisäkädessä, sillä ajattelin sen olevan sarjalla sekä sen jälkeisellä erikoisesteellä hyödyllisempi tällä puolella. Laukkasimme katsomopäädyn ohi ja vasemmalla puolella oli sisääntuloportti. Olin onnellisen pahaa-aavistamaton, enkä ehtinyt reagoida Vaken hienoiseen ennakkovaroitukseen. Samassa Vake vetäisi pään alas, jarrutti ja koukkasi nopean suunnanmuutoksen portille päin. Menetin tasapainon suunnan vaihtuessa vauhdista näin äkkiä, ja vaikka Vake pysähtyi, niin en pystynyt enää kampeamaan itseäni takaisin satulaan. Pakko oli antaa periksi ja laskeutua kaulasta kiinni pitäen maahan. Hetki meni tajutessa asian laita, ja kun ymmärsin, että meidän upeasti alkanut ratamme päättyi tähän, niin seuraavaksi harmitti kamalasti. Voi ei!


Pahin angstimieliala onneksi lieveni kun sain hetken miettiä asiaa ihan omassa rauhassa, mutta niin harmittava sattumus tämä kyllä oli, että jäihän se vaivaamaan. Voi miksi, miksi en ollut varovainen ja ottanut raippaa ulkokäteen? Vake ei pitkään aikaan ole tehnyt tätä temppua, mutta ei siihen näköjään kannata täysin luottaa. Varsinkin kun juuri oikea laukka on se, mistä Vake tämän yleensä tekee. Olisiko Vaken yllätysmuuvissa voinut/pitänyt pysyä kyydissä? Olisi, mutta nyt tulin liian pahasti yllätetyksi. Erityisen harmillista oli se, että meno oli todellakin tuntunut aivan poikkeuksellisen sujuvalta ja tästä olisi tullut hieno rata. Vaan niinhän se menee, että Vaken reippaus kulkee käsi kädessä pienten omien metkujen kanssa, eli poni on parhaimmillaan ollessaan vähän pöhkö. Parempi näin, kuin laiskana laahustajana, mutta sitten pitää vaan kuskin olla skarpimpi. Vake on viime aikoina alkanut laukata ja hypätä paljon aiempaa topakammin, joten on vähän paradoksaalista, että nyt kun poni kulkee paremmin kuin koskaan niin kisoissa on alkanut tulla enemmän virheitä. Tänään kyllä meno tuntui niin makealta, että motivaatio hypätä Vakella vain kasvoi. Olkoon vaan, että luokissa ei pääse ylöspäin, mutta kun Vakesta on viimein löytynyt kunnon kisaponiasetukset niin todellakin puhkun intoa hypätä sillä näitä meille sopivan kokoisia luokkia. Onneksi heti viikon päästä on seuraavat kotikisat, joten pääsen ottamaan tarpeellisen revanssin ihan pian. Jospa tämä harmitus sitten hälvenee ja Vaken porttitemppu muuttuu ennen pitkää pelkästään hassuksi ja huvittavaksi kisamuistoksi.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Siirtymisten taika

Artsin valmennuksessa ratsunani oli taas Aasia. Vaikka edellisestä ratsastuskerrasta Aasialla oli jo kaksi viikkoa, oli minulla kuitenkin edellisen valmennuksen ansiosta jo alussa selkeämpi idea siitä, miten tätä ponia kannattaisi lähteä ratsastamaan. Takajalkojen herättely töihin olisi se ensimmäinen tehtävä, ja tässä tukena tulisi tietenkin olla tasainen tuntuma sekä ennen kaikkea napakka istunta.

Aluksi ravissa takajalat eivät olleet vielä kunnolla mukana, joten muoto ja tuntumakaan eivät kunnolla tasoittuneet. Täytyi siis alkaa ratsastaa pohkeella, eikä unohtua puuhailemaan pelkillä ohjilla. Laukkaamisesta oli jälleen suuresti apua. Teimme laukannostoja ja lyhyitä laukkapätkiä noin puolikkaan pääty-ympyrän kerrallaan. Erityisesti nämä tiheät siirtymiset auttoivat takaosan käynnistelyssä. Muutaman topakan laukannoston jälkeen Aasia jo liikkuikin ravissa aika kivasti pyöreänä ja tuntumalle tasoittuen.

Päätehtävä tänään oli näennäisen simppeli, mutta kylläpä siinä riitti silti tekemistä. Pitkältä sivulta kaarrettiin ensin puolivoltti vasemmalle, suoristettiin pituushalkaisijalle ja siirryttiin käyntiin. Asetus vaihdettiin oikealle, siirryttiin raviin ja kaarrettiin puolivoltti uralle oikealle. Uraa mentiin pätkä eteenpäin ja sitten palattiin vastaavanlaisella S-kiemuralla siirtymisineen takaisinpäin. Tässä tehtävässä Aasia herpaantui vähän kiireiseksi, eikä pyöreys aina oikein säilynyt. Ohjeena oli käydä käynnissä ihan nopeasti ja palata heti raviin, eli ei palvellut tarkoitusta jäädä junnaamaan käyntiä ja tavoittelemaan siinä myötäystä niskasta. Sain myös ohjeeksi ratsastaa näitä lyhyitä siirtymisiä ravista käyntiin omatoimisesti vuoroa odotellessa. Toisessa päädyssä isolla ympyrällä sainkin Aasian kulkemaan siirtymisten kautta ihan nätisti, mutta pienemmille puolivolteille kaartaessa en saanut sitä taipumaan pehmeästi vaan aina lähdettiin kaatumaan sisälle ja kiirehtimään. Yritin istua satulassa ja nojata taakse parhaani mukaan, mutta tahdin kiihtyessä kipitykseksi se kävi aina niin kovin hankalaksi.

Ratsastimme samaa kuviota vielä siten, että pituushalkaisijalle suoristamisen jälkeen nousi uuden suunnan laukka, laukassa jatkettiin puolivoltti uralle ja sieltä takaisin pituushalkaisijalle. Raviin siirryttiin taas pituushalkaisijalle suoristaessa. Laukkaaminen tietysti lisäsi kiireisyyttä, ja oikean laukan nostot menivätkin aluksi pipariksi, kun Aasia lähti vain juoksemaan laukkaa nostamatta. Ensin piti saada kunnolla pidäte läpi ja ravia hidastettua selkeästi ennen kuin laukkaan oli mahdollista päästä. Laukan nostaminen suoralla uralla olikin selvästi haastavampaa kuin kaarevalla uralla. Raviin siirtyminen puolestaan tapahtui aina enemmän tai vähemmän pudottaen, eli en päässyt tarpeeksi lyhentämään ja kasaamaan laukkaa. Suunnan vaihtuessa nostot alkoivat kuitenkin onnistua paremmin. Vasemman laukan nostoihin Aasia ei kiirehtinyt niin paljon, tai ehkä olin vaan oppinut viimein valmistelemaan noston riittävän huolella. Nyt tuli oikein napakoita, täsmällisiä nostoja. Muilta osin kuvio ei vielä ollut aivan hanskassa, mutta mukava parannus jo sekin, että laukka nousi suoralla näin hyvin ja mihinkään suuntaan kaatumatta.

Loppuraveissa Aasia rentoutui taas kauniiseen muotoon ja liikkui aktiivisesti mutta kiirehtimättä. Olin ihan hyvillä mielin, sillä tähän tuntiin sisältyi monia hyviä pätkiä ja keskimäärin meni kyllä paremmin kuin edellisellä kerralla. Aina tulee sitä kiirehtimistä ja kipitystä, jolloin hukkaan yhteyden poniin kokonaan, mutta niiden vastapainoksi Aasia kulkee välillä myös todella mukavasti. Mielestäni myös istuin nyt ainakin vähän jämäkämmin, vaikka tietysti aina välillä muistutettiin nojaamaan vielä enemmän taaksepäin. Työkalut Aasian ratsastamiseen ovat nyt aika hyvin selvillä, vaikka toteutus ei aina ihan onnistukaan. Siirtymiset ainakin ovat selkeästi se juttu, jolla tämän ponin saa toimimaan takaosasta ja sen myötä kunnolla tuntumalle. Niitä muistetaan sitten tehdä ahkerasti jatkossakin.

torstai 26. toukokuuta 2016

Välipalaksi helpot hypyt

Tällä viikolla ei ollut varsinaista estevalmennusta, vaan menimme torstaina estetunnin oman open pitämänä. Vaken kanssa otimme tänään vain vähän ja pieniä hyppyjä, eli säästelimme tällä kertaa voimia viikonlopun kisoja varten.

Verryttelytehtävänä ylitimme kolmikaarisella kiemuralla kavaletteja laukkaa vaihtaen. Tuttua ja helppoa, joten tässä tehtävässä ei käytetty sen enempää aikaa. Seuraavaksi otimme verryttelyhyppyjä yksittäiselle pystylle ja okserille, ensin matalampana ja sitten noin 80-senttisenä. Vake virkistyi tässä vaiheessa liikkumaan mukavan innokkaasti, ja hypyt olivat pontevia. Pystyn noustua korkeammaksi toin ensin varmuuden vuoksi liian pohjaan, mutta kun vain pyysin Vakea hyppäämään vähän kauempaa niin tuli kivan sujuvia hyppyjä.

Seuraavaksi menimmekin jo lyhyen radan, jolla estekorkeus oli enimmäkseen noin 70 senttiä. Bonuksena mukana oli muuri, jota ei maneesikaudella ole nähty ollenkaan, joten se oli kiva hypätä pitkästä aikaa. Rata alkoi sujuvasti lävistäjäokserin ylityksellä, jonka jälkeen matka jatkui suoralle linjalle kavaletilta okserille. Tähän ohjeellinen askelmäärä oli kuusi, mikä toteutui Vakella mukavasti kun edettiin sujuvaa peruslaukkaa. Sitten ylitimme lävistäjällä yksittäisen pystyn, joka tuli keilattua alas hyvin kevyellä kosketuksella. Puolustuksena todettakoon, ettei puomi olisi näin pienestä pudonnut ellei esteellä olisi ollut hatarat ja risat tolpat. Lopuksi tulimme vielä pystyn ja muurin linjalle, jolle niin ikään haluttiin kuusi laukkaa. En kuitenkaan ollut hoksannut tämän linjan olevan vähän edellistä lyhyempi, joten posottelimme tässä vähän liian isolla laukalla. Viimeinen askel muurille kävi ahtaaksi, mutta näppärästi muuri ylittyi silti.

Meidän osaltamme hypyt sitten jo riittivätkin. Itse olisin tietysti hypännyt mielelläni lisää, mutta eipä sille ollut tällä erää todellista tarvetta vaan tänään Vake sai kevyemmän treenikerran vastapainoksi viime viikon vaativammalle estevalmennukselle. Vake toimi taas hyvin, laukka sujui mukavasti eteenpäin ja meno oli juuri niin helppoa kuin sen kuuluukin olla. Jostain syystä vaan esteitä kohti mennessä varmistelin valitsemaani ponnistuspaikkaa pienellä ylimääräisellä tuuppaamisella. Tuuppausvimma pois ja eleettömyyttä kehiin.


Videosta kiitos Lauralle!

maanantai 23. toukokuuta 2016

Pave Puoliverinen ja poniratsastaja

Maanantain tunnille ratsuksi tuli Pave, joten pääsin viimein kokeilemaan ”Annen hevosta”. Paven menoa on tullut seurattua sivusta sen verran tiiviisti, että oli tietenkin mielenkiintoista tutustua tähän hevoseen myös lähemmin. Tämä oli myös ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun kipusin ison puoliverisen selkään, ja tiesin jo etukäteen, että jonkinlainen kulttuurishokki se tulisi olemaan. Pave ei ole valtavan korkea vaan ehkä noin 165-senttinen, mutta kuitenkin melko pitkäkaulainen ja -runkoinen. Sekä pää että takajalat tuntuivat olevan hankalan kaukana komentokeskuksesta, ja etäisyys ohjia pitkin hevosen suuhun tuntui ainakin tuplasti tavallista pidemmältä.

Tunnin alku olikin niin hankala kuin oli odottanut. Ratsastimme tuttua verryttelykuviota, eli toiseen päätyyn ympyrä vasemmalle ja toiseen oikealle sekä suunnanvaihdot lävistäjillä. En löytänyt heti keskusteluyhteyttä Paveen, vaan se juosta hömpötti suorana lankkuna ja kaula pitkällä. Apua, eikö tämä hevonen taivu? Istuntakin hajosi ihan täysin, ja selkä alhaalla juoksevan hevosen liike teki kevennyksestä holtitonta. Pohkeet heiluivat ja yläkroppakin tuntui kaikkea muuta kuin vakaalta. Yritin ratsastaa päätä alas saadakseni hevosen edes vähän lyhyemmäksi ja liikkeen hallittavammaksi, mutta ei Pave tietysti alkanut millekään epämääräisellä ohjien nykimisellä. Laukassa meno ei ollut aivan yhtä avutonta kuin ravissa, mutta edelleenkään Pave ei taipunut ollenkaan. Erityisesti vasen kierros oli hankala, sillä siinä Pave tuntui mieluiten kaatuvan lapa edellä sisäänpäin.

Alkuverryttelyjen jälkeen jatkoimme edelleen vanhojen tuttujen tehtävien parissa. Nyt vuorossa oli voltin suurentamista pääty-ympyräksi pohkeenväistön kautta, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Nihkeästi alkoi tämäkin, sillä Pave ei taipunut eikä väistänyt edes käynnissä. Epätoivoissani päädyin tekemään vähän jotain koko ajan mutta en kunnolla mitään, joten Pave tietysti sulki korvansa täysin. Vasta kun ope huomautti asiasta, hoksasin heiluvani ja tuuppaavani istunnalla aivan hullun lailla. Kun keskityin istumaan ihan hiljaa ja passiivisesti niin Pavekin alkoi olla vastaanottavaisempi avuilleni. Kuskin rauhoittuessa paikoilleen Pave alkoi jopa nyökätä pyöreäksi tuntumalle ja taipua oikealle. Viimeinkin oli ratsastukseeni tullut jotain tolkkua, joten hevonenkin alkoi kuunnella.

Tästä eteenpäin meno sitten paranikin koko ajan, ja aloin päästä Paven kanssa jo samalle aallonpituudelle. Kun siirryimme harjoitusraviin oli istunnan kanssa hetken aikaa hakemista, mutta kun Pave alkoi liikkua pyöreämpänä niin istuminenkin helpottui. Toisaalta se, miten Pave kulki, vaikutti riippuvan suoraan siitä, kuinka jämäkäksi ja vakaaksi sain istunnan. Paven askeleet eivät olleet erityisen hankalat, mutta ison hevosen liike vaatii kuitenkin aina vähän enemmän keskikropalta kuin ponien liike. Yritin nojata taakse ja istua ravia jäntevästi, vaihtelevalla menestyksellä. Varsinkinkin oikeassa kierroksessa tuli mukavia pätkiä Paven pyöristyessä ja taipuessa nätisti sekä kuskin löytäessä luontevan istunnan. Tässä suunnassa jopa pohkeenväistö voltilta isommalle ympyrälle alkoi onnistua mukavasti. Vasemmassa kierroksessa oli vaikeampaa ja Pavella taipumusta muuttua jännittyneemmäksi. Tunsin istuvani vasemmalle jotenkin vinkkurassa, mutta en tarkemmin tunnistanut miten. Ope puuttuikin asiaan ja käski viedä oikeaa hartiaa eteenpäin sekä kääntää yläkroppaa selkeämmin menosuuntaan.

Laukassa pysyttelimme samalla ympyräkuviolla, ja nyt tehtävänä oli pienentää isolta ympyrältä pienelle voltille. Pienen voltin avulla oli tarkoitus saada laukkaa kasaan ja takaosalle, sekä siirtää hevonen tästä laukasta suoraan käyntiin. Hankalin osuus Paven kanssa olivat kuitenkin laukannostot, jotka eivät millään meinanneet onnistua suoraan käynnistä. Lähes joka kerta laukka nousi vain raviaskelten ja sinnikkään ajamisen kautta. Kun laukkaan oli jollain konstilla päästy, niin sitten tuli kyllä oikein mukavaa ja pyöreää menoa. Jälleen istunnan jämeryys oli kaiken perusta, ja sain nojailla myös laukassa ihan huolella taaksepäin. Hetkittäin sain vatsalihakset kunnolla käyttöön ja olo oli melkein kuin oikealla kouluratsastajalla. Siirtyminen laukasta käyntiin onnistui jopa ihan asiallisesti, kunhan vaan en päästänyt Pavea valahtamaan ympyrää pienentäessä kauhean etupainoiseksi. Vasemmassa kierroksessa tämäkin oli paljon hankalampaa, sillä Pave tahtoi niin kovasti kaatua sisälavalle kiskoen koko ratsukon voltilla "nenälleen". Tuskailin kovasti niitä laukannostoja, ja sainkin kuulla, että Pave ei todellakaan nosta laukkaa käynnistä helpolla. Laukannosto käynnistä vaatii kuulemma sen, että Paven "kuumentaa" käynnissä oikein kunnolla. Kokeilin tätä kikkaa eli naputtelin käyntiä valppaaksi ja energiseksi. Edelleenkään nosto ei ollut mikään sievä oppikirjasuoritus, mutta Pave sentään lähti laukalle juoksematta siihen ravin kautta.

Laukkatyöskentelyn jälkeen meno oli harjoitusravissa ihan napakkaa, mutta kun aloimme keventää, niin istunta pääsi taas löpsähtämään täysin. Loppuverryttelytehtävänä oli lyhyitä väistöpätkiä siksakkina uralta sisään ja takaisin. Vasemman pohkeen väistäminen pois uralta meni aivan höpöksi, sillä Pave lähti pohkeella pyytäessäni vain juoksemaan pää ylhäällä karkuun. Tämän jälkeen meni tovi palautella homma kuosiin, ja uusi väistöyritys kilpistyi taas samaan hirvireaktioon. Kun vaihdoimme suuntaa ja väistö pois uralta tapahtui oikealla pohkeella lähtikin Pave sivulle kuuliaisesti ja letkeästi pyöreyden säilyttäen. Vasemmalla pohkeella pystyi väistättämään paremmin uraa kohti, mutta tämä väistösuunta oli edelleen selkeä ongelmakohta. Open avustuksella korjailtiin sitten vielä istuntaani ja kevennystä. Ohjeena oli keventää pienemmin ja matalammin, eli yksinkertaisesti pitää vastaan niin, ettei ravi heitellyt satulasta holtittoman korkealle. Samalla sain pohkeitakin vakautettua hieman paremmin. Harjoitusravissa istuen minun oli kuitenkin selkeästi helpompi säilyttää keskikropan tuki ja pitää paketti kasassa kuin keventäessä.

Tunti Paven selässä oli ihan mielenkiintoinen kokemus, ja vaihtelu kyllä virkisti. Tietyt asiat eli vasemmalle taipuminen ja laukannostot olivat Paven kanssa kovin hankalia, mutta oli helpottavaa kuulla, että juuri nämä asiat ovat tällä hevosella ongelmakohtia muutoinkin kuin minun ratsastamanani. Loppujen lopuksi Pavella ratsastus sujui jopa odotuksiani paremmin, ja muistin, mikä viehätys näissä isoissa hevosissa onkaan. Kun tällaisen isommin liikkuvan saa toimimaan niin onhan se meno mainiota, mutta toisaalta silloin kun ei toimi niin onkin sitten kahta kaameampaa. Eniten töitä tässä joutui tekemään istunnan kanssa, ja onnistumiset tällä saralla peilautuivat suoraan siihen, miten Pave kulki. Isoilla hevosilla ratsastaminen lienee minulle erityisen kehittävää juuri istunnan osalta, joten ei olisi varmasti pahaksi harrastaa tätä useamminkin.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Koeratsastuksessa Masa

Lauantaina pääsin hevosen selkään koeratsastuksen merkeissä, mikä oli minulle ihan uusi tilanne. Tallinmäelle oli hankinnassa uusi tuntihevonen, ja pääsin mukaan testaamaan ehdolla olevaa ruunaa. Koska koeratsastuksen jälkeen syntyi kaupat ja kokeilemamme hevonen muuttaa Tallinmäelle ratsastuskoulun käyttöön, voin kirjoittaa myyntihevosesta sen oikealla nimellä. Kyseessä oli siis kimo risteytysruuna Maks II, jonka säkäkorkeus on vähän päälle 150 senttiä. Yli ponikoon muttei iso, vaan sopiva ratsu niin pienemmille kuin isommillekin ratsastajille. Tällä hetkellä Masa vaan oli aika paksussa kunnossa. Masa vaikutti heti ensinäkemältä todella kiltiltä ja ystävälliseltä, ja hevosen esittelijä kertoi sen rakastavan huomiota ja rapsutuksia.

Kahdesta testiratsastajasta minä menin selkään ensimmäisenä. Masa oli todellakin leveä tankki, joten pohkeet jäivät aika ylös. Leveydestä huolimatta kyydissä ei kuitenkaan ollut vaikea istua, sillä Masalla oli erittäin tasaiset liikkeet. Kävelin ensin hetken pitkin ohjin, sillä Masa oli tullut suoraan tallista. Sitten otin ohjat ja ratsastin hetken käynnissä kokeillen pari pohkeenväistöä, ennen kuin siirryin raviin ja keventelin ympäri kenttää ympyröitä ja suunnanvaihtoja. Tuntuman ottaessa Masa hakeutui jokseenkin oikein päin, mutta liikkuminen oli varsinkin aluksi melko raskassoutuista. Eteenpäin sai vähän patistella, ja ravissa oli koko ajan sellainen tuntu, että pitäisi liikkua aktiivisemmin. Masa kuitenkin teki kuuliaisesti pyydetyt asiat, ja tuntui notkealta ja pehmeältä. En havainnut puolieroja vasemman ja oikean kierroksen välillä. Kokeilin vielä laukat molempiin suuntiin ja nostot sekä ravista että käynnistä. Laukassakin Masa mennä puksutti tasaisesti ja hyvässä tasapainossa. Laukan jälkeen ravi sujui paremmin eteenpäin, joten en malttanut olla ratsastamatta vielä muutamia ravivoltteja ja pohkeenväistöjä. Nyt Masa tuntui tosiaan käynnistyneen liikkumaan nohevammin, ja väistöt onnistuivat mukavasti myös ravissa.

Masa oli sympaattinen ja vaikutti erittäin passelilta ratsastuskoulukäyttöön. Se oli kiltti, rauhallinen ja tasainen, ja vieläpä suhteellisen osaavakin. Hyppäämisestä Masa kuulemma pitää, ja onkin aiemmin kisannut aluetasolla jopa metrin luokkiin asti. Ei siis ihme, että kaupat sovittiin samalta istumalta. Mukavaa saada Masa Tallinmäelle, ja toivonkin pääseväni tutustumaan siihen tunneilla pian lisää.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Tuokio maastossa ja kentällä

Perjantaina ei tällä kertaa ollut Artsin valmennusta, vaan sen sijaan ohjelmassa oli kevyempää humputtelua Vakella. Kävimme ensin maastossa leppoisalla pikkulenkillä Kotakankaan reitillä ja tämän jälkeen menimme vielä hetkeksi työskentelemään kentälle. Seurana olivat Anne ja Pave.

Maastolenkki sujui ihan rauhallisissa merkeissä. Metsän puolella oli mukavaa käppäillä alkukesän iltapäivästä nauttien. Tiellä vähän ravailtiinkin, joten kentälle mennessä oli jo mukavat alkuverryttelyt tehtynä. Kentän pohja oli edelleen kostean puoleinen, joten aivan ihanteellinen se ei kaikin paikoin ollut vaikka kaikissa askellajeissa pystyikin ratsastamaan. Pohjan kunto myös vähän rajoitti ratsastettavia kuvioita, joten loppujen lopuksi tuli ratsastettua lähinnä pääty-ympyrää ja uraa pitkin.

Tavoitteenani oli saada Vake työskentelemään pyöreänä oikeinpäin. Olisin halunnut työstää laukkaa ja löytää siihen saman hyvän tuntuman ja ryhdin kuin edellisellä kerralla valmennuksessa. Luovuin kuitenkin pidemmistä laukkapätkistä pohjan tuntuessa vähän hankalalta, ja keskityin ravin ratsastamiseen. Ravissa oltiinkin enemmän mukavuusalueella, ja varsin pian löytyi hyvä tuntuma. Meno sujuvoitui vielä siinä vaiheessa kun olin ottanut pari pätkää laukkaa alle. Vake pyöristyi varsin kivasti, eikä tuntunut kovin raskaalta etuosasta. Kuolaimen pureskelua tosin esiintyi vähän liiankin kanssa, mutta eipähän ainakaan jurnuttanut kuolaimessa kiinni. Ehdin jopa vähän miettiä istuntaakin, eli hain vielä yläkroppaa taaksepäin ja kyynärpäihin parempaa kulmaa. Sain ihan mukavan tunteen ponin ympärillä istumisesta ja hetkellisesti jopa istunnalla raviin vaikuttamisesta. Vakekin liikkui ihan letkeästi ja omaehtoisesti eteenpäin. Oikea kierros oli helpompi ratsastaa, ja asetus ja taivutus oikealle tulivat aika luontevasti. Nyt en edes alkanut liioitella sisäohjassa roikkumista, vaan tuntuma oli aika hyvin kahdella ohjalla. Vasemmassa kierroksessa taipuminen pääsi menemään välillä liian linkkuun, jolloin tietysti liikekin tukkeutui ulkolavan lähtiessä omille teilleen.

Vake tuntui tänään yllättävänkin hyvältä ottaen huomioon, että kouluvalmennuksissa ei olla muutamaan viikkoon käyty. Ravissa se toimii oikein mukavasti, eikä välttämättä vaadi kovin pitkää lämmittelyäkään ennen kuin jo liikkuu kivasti kuolaimella. Laukassa on vielä paljon enemmän haasteita, mutta sen kunnollinen työstäminen jäi nyt toiseen kertaan. Tällainen kevyehkö liikutus rentoine maastokävelyineen ja pyöreänä ravaamisineen oli Vakelle varmasti hyväksi. Minusta puolestaan oli mukavaa viettää kiireettömästi aikaa ponin kanssa ja todeta yhteistyön olevan kohtuullisen hyvällä mallilla.

torstai 19. toukokuuta 2016

Super-Vake venyy

Estevalmennuspäivä oli taas torstai, ja kipaisimme tunnille Tallinmäen vanhalle kentälle, joka oli parin sadepäivän jälkeenkin erinomaisessa kunnossa. Tämä oli Vakelle käsittääkseni ensimmäinen kerta vanhalla kotikentällä marraskuisen muuton jälkeen. Laitoin Vakelle taas nenäverkon turvan suojaksi, ja tänään vältyttiin kokonaan ylimääräisiltä päänheilautuksilta.

Ensin menimme hieman ravipuomeja ympyrällä. Vakea sai herätellä liikkumaan kunnolla, ja meno vaikutti etupainoiselta. Jälleen kerran tuntui siltä, että estejalustimilla ratsastaessa istuntani menee kummalliseksi kenottamiseksi, enkä saa pohkeita jämäkästi ponin ympärille. Turvaliivilläkin on ehkä osuutensa siihen, etten meinaa esteverryttelyissä löytää luontevaa ja jämerää asentoa. Niinpä en sitten saa Vakeen samanlaista otetta kuin koulutunneilla. Kai sitä voisi harkita näiden sileän verryttelyiden ratsastamista pidemmillä jalustimilla ja ilman liiviä?

Laukassa verryttelytehtävänä oli ensin kavaletti, puomi ja pieni ristikko ympyrällä toisiinsa nähden 90 asteen kulmassa. Toiseen väliin tuli luontevimmin viisi ja toiseen kuusi laukka-askelta. Pienen hakemisen jälkeen tehtävään löytyi mukava rytmi ja sain kaarteiden koon säädettyä näille askelmäärille sopivaksi. Sitten mennä paukutettiin tasaisella rytmillä useampi kierros putkeen molempiin suuntiin. Oikealle kaarteiden ratsastus oli ehkä hieman helpompaa. Seuraavaksi siirryimme hyppäämään kahdeksikkoa, jossa ylitettiin toisella lävitäjällä puomi ja pieni pysty sekä toisella lävistäjällä kavaletti, puomi ja okseri. Nyt kun kuvioihin tuli "oikeita" esteitäkin niin Vake heräsi onneksi liikkumaan innokkaammin eteenpäin, ja hurautimme molemmat lävistäjät sujuvasti pari kertaa.

Seuraava tehtävä oli jo haastavampi. Nyt hyppäsimme ensin lävistäjäpystyn, jonka jälkeen vuorossa oli suora linja okserilta pysty-pysty-sarjalle, sekä lopuksi tultiin vielä lävistäjällä jumppalinja kavaletilta okserille ja tästä kaareva suhteutettu linja toiselle okserille (kuvassa esteet 1-5). Suora linja oli meille haastava ja vaati aikamoista venymistä, sillä etäisyys okserilta sarjalle oli 16,5 metriä ja sarjalla oli yhden laukan hevosväli. Samoilla askelmäärillä oli kuitenkin tarkoitus tulla kuin muutkin, eli okserilta sarjalle neljä laukkaa. Vake lähti ihan pirteästi liikkeelle lävistäjäpystyn yli, mutta pääsi kaarteessa hieman puskemaan sisään, mikä tietenkin söi laukkaa. Ratsastin okserilta eteen ja Vake ymmärsi homman juonen. Jäimme sarjan a-osalta kovin kauas, mutta uskomatonta kyllä, Vake venytti hyppyyn. Sitten olinkin aivan varma, ettei sarjaväli onnistuisi ilman lisäaskelta, sillä äskeisen venytyksen jälkeen oltiin toivottoman kaukana. Vake kuitenkin laittoi korvat päätä pitkin ja lähti ihan omalla päätöksellään hyppyyn ilman lisäaskelta, ja niin sitä mentiin aivan sujona myös b-osan yli. Oli se varmaan aikamoinen näky, kun Vake taisteli äärimmilleen venyen pitkän hypyn toisensa perään. Estekorkeus oli tässä vaiheessa noin 80 senttiä, eli sitä tasoa, jolla Vake vielä näihin venymistemppuihin kykenee. Matka jatkui vielä tehtävän loppuun kaarevalle suhteutetulle linjalle, jossa Vaken äskeisestä taidonnäytteestä hölmistyneenä en hoksannut ratsastaa kaarretta riittävän väljänä. Niinpä tulimme viimeiselle okserille hieman pohjaan, mutta muuten suoritus oli asiallinen.

Seuraavalle hyppykierrokselle lisäsimme äskeisen pätkän perään vielä kaarevan linjan lävistäjäpystyltä sarjalle. Esteet nousivat, ja ratakorkeus oli nyt 80-90 senttiä. Sarjan b-osa nousi peräti 95 senttiin, ja tuumasin, että nyt ei kyllä Vake pysty enää väleihin venymään. Onneksi saimmekin hypätä tämän kierroksen lyhennetyillä väleillä, eli sekä sarjaväli että etäisyys okserilta sarjalle lyhenivät Vakelle sopivammiksi. Reippaasti lähdettiin taas liikkeelle, hyvä hyppy pystylle ja asiallinen lähestyminen päädystä linjalle. Okserin jälkeen napautin vielä raipalla lavalle, ja Vake lennähti eteenpäin. Sarjalle päästiin sisään hyvästä etäisyydestä, ja kun väli oli nyt Vakelle passeli, niin sujuvasti ylittyi myös 95-senttinen b-osa. Seuraava lävistäjä onnistui mukavasti, mutta vasta okserilta alastullessa muistin kaarevan linjan. Kaarre meni sitten melkein liiankin laajaksi, mutta pääsimme kuin pääsimmekin ihan asiallisesti viitosesteelle. Sitten tuli vielä jännittävä viiden laukan kaareva linja sarjalle. Vake eteni sujuvasti ja näppärästi, joten askeleet osuivat nappiin ja taas oltiin sarjalla menossa hyvällä imulla. Vake ponnisti b-osan yli hienolla hypyllä, ja tämän kokoisella esteellä sen hyppy tuntui jo ihan kunnon loikalta. Oikein mainiota!

Päivän hypyt olivat siinä, ja kohti kotitallia lähdettiin hymyssä suin. Vake hyppäsi taas kerran niin hienosti! Näissä tehtävissä ja näillä korkeuksilla mennään Vaken kykyjen äärirajoilla (ja samaa voi varmaan sanoa ratsastajastakin), mutta niin se vaan reippaasti venyy eteenpäin ja ylöspäin ja laittaa itsensä likoon. Tämän enempää siltä ei todellakaan voisi toivoa, vaan tähän voi olla todella tyytyväinen. Mikä kapasiteetissa hävitään, se asenteessa voitetaan.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Tuttuakin tutumpaa

Maanantain tunnille minulla oli vapaus valita ratsu kolmesta kivasta vaihtoehdosta. Vaikean valinnan tulos oli lopulta Vake. Tunnilla mentiin puomeja, ja ajattelin, että samalla tämä toimisi jonkinsorttisena sileän treeninä Vaken kanssa. Kouluratsastushommat kun ovat jääneet Vaken osalta viime viikkoina hieman paitsioon, mikä ei ole hyvä juttu, sillä se alkaa ennen pitkää näkyä hyppäämisessäkin. Tunnin alussa Vake oli kovasti kiusaantunut ilmeisesti ötököistä, ja puri kuolainta sekä nakkeli niskojaan. Helpotukseksi sille haettiin tallista turpaverkko sierainten päälle, ja verkon kanssa kuolaimen pureminen loppui kokonaan ja pään heiluttelukin rauhoittui lähes täysin.

Ratsastimme aluksi tavanomaista suoraa puomilinjaa 17 metrin etäisyydellä, ensin ravissa ja sitten laukassa. Laukassa oli tarkoitus tulla hieman askelta lyhentäen, mikä Vakelle tarkoitti kuutta askelta. Sopiva laukka löytyikin lähes automaattisesti, joten tämä oli helppo nakki. Tätä samaa tehtävää on höylätty Vaken kanssa niin monet kerrat. Keskityinkin oikeastaan enemmän ratsastamiseen puomitehtävän ulkopuolella, ja koetin taivutella sekä ratsastaa Vakea pyöreäksi. Näin alkutunnista oli vielä vähän nihkeää tämän suhteen, ja Vake tuntui hieman makaavan ohjalla sekä etuosan päällä.

Seuraavassa tehtävässä oli jo hieman enemmän haastetta, sillä nyt ratsastimme suurella ympyrällä kolmen puomin sarjan yli. Ravissa sain patisetella liikettä eteenpäin ja askelta venymään, sillä aluksi Vake tapasi ottaa ainakin toiseen puomiväliin töksähtävän lisäaskeleen. Pohjetta, pohjetta lisää, ja ravi alkoi sitten parantuakin niin että puomit ylittyivät sujuvasti ja joustavalla askeleella. Samalla alkoi myös etuosa tuntua pikkuhiljaa kevyemmältä ja liikumiseen tulla pyöreyttä. Ratsastimme ympyräpuomeja myös laukassa. Laukka pyöri nyt hyvin, ja Vake venyi puomien yli oikein asiallisesti. Ei tietoakaan kömpelöydestä tai puomeilla jarruttelusta, vaan laukka ponnisti hyvin puomilta toiselle. Perinteisesti ongelmalliseksi kokemani tehtävä sujui nyt siis oikein hienosti.

Harjoittelimme vielä muutamat laukanvaihdot lävistäjäkavaleteilla. Näissä ei tietenkään ollut meille mitään vaikeaa, vaan Vake vaihteli laukat ihan ilmaiseksi eikä minun tarvinnut tehdä yhtään mitään. Niinpä ope sovelsi meille sitten hieman vaikeamman tehtävän, eli saimme hypellä kahdeksikolla noin 60-senttistä pystyestettä, joka oli sijoitettu lävistäjälle. Oikeasta laukasta esteelle pääsi väljällä tiellä, mutta hypystä piti kääntyä melko tiukasti vasemmalle, ja vasemmassa laukassa lähestymiskaarre aidalta oli melko pieni. Tässä sainkin sitten johtaa ja kääntää enemmän, enkä vain matkustella kyydissä. Vake kyllä vaihteli laukat tälläkin tehtävällä, kunhan aina hypyssä varmistin sille uuden suunnan.

Lopuksi työskentelimme vielä hetken ravissa taivutellen hevosia kolmikaarisella kiemurauralla. Vake oli nyt tunnin lopussa mukavan notkea ja pehmeä, ja sanoisin jopa, että ryhdikäskin. Muoto oli mukavan pyöreä, ja Vake tuntui myös kantavan etuosaansa aika hyvin. Pohkeella pääsi siis ratsastamaan askelta pidemmäksi ja selkää ylöspäin, sen sijaan että liike olisi vyörynyt pohkeesta vain etuosan päälle ja tyssännyt saman tien siihen. Ei hullumpaa! Tunnilla ei tullut varsinaisesti mitään uutta, mutta olihan se mukavaa mennä Vakella ja todeta, että sen kanssa homma toimii ihan kohtalaisesti. Kyllä Vaken kanssa tuntuu aina siltä kuin oman hevosen selkään nousisi, ja sillä ratsastaminen on niin tuttua ja kotoisaa (myös niiden ongelmakohtien osalta). Minulla ei koskaan ole ollut omaa hevosta, joten tällaiselle tuttuusasteelle en ole koskaan aikaisemmin minkään hevosen kanssa päässyt.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Lentokone, kaivuri ynnä muut

Sunnuntaina kävimme aamupäivällä maastossa Annen ja Noran kanssa, ratsuina minulla Vake ja muilla puoliveriset. Tällä kertaa kohtasimme lenkillä monenlaista vempelettä, ensimmäisenä näistä kaivinkoneen tien varressa aivan alkumatkasta. Kuski onneksi sammutti koneen lähestyessämme, mutta olihan se silti vähän jännää hevosille kun tuollainen vekotin oli tullut tutun tien varteen. Tässä tilanteessa kylmähermoisin oli Vake, joka sai mennä edeltä ja johdattaa muut kaivurin ohi.

Hangaksentiellä otimme ensimmäisen pätkän laukkaa. Pohja oli hyvä, mutta Vakea ei nyt innostanut laukata erityisen lujaa. Hoputtelin sitä eteen, mutta jäimme kyllä äkkiä kauas taakse kun Hemppa ja Pave lähtivät irrottelemaan oikein kunnon vauhtia. Siinä kaikessa rauhassa laukatessamme suoraan ylitse lensi aivan matalalta laskeutumassa oleva pienlentokone, mutta eipä sekään aiheuttanut Vakessa sen kummempia reaktioita.

Hangaksentien laukkapätkän jälkeen vietimme hyvän tovin harjoitellen tasoristeyksen ylitystä. Ihan harjoituksen vuoksi kuljimme radan yli edestakaisin pari kertaa. Kotoa poispäin ylitys onnistui Vakelta vain ja ainoastaan hyvin tiiviissä possujunassa kaverin häntää seuraten. Isommalla välimatkalla se iski päättäväisesti jarrut pohjaan ja pakin päälle. Paluusuuntaan kumisevan tasoristeyksen ylitse käveleminen onnistui myös selvästi väljemmällä etäisyydellä edellä menevään.

Radanylitysharjoitusten jälkeen jatkoimme matkaa kankaalle. Seuraava moottoriajoneuvo tosin jo vaani kannoilla, eli jokin maastomönkijä sieltä tulla pöristeli polkua pitkin. Onneksi tämäkin kuski oli huomaavainen, ja pysähtyi heti meidät nähdessään. Etsiydyimme sopivaan paikkaan polun viereen, ja viittilöimme pörisijää ajamaan eteenpäin. Hienosti sujui tämäkin ohitus. Kankaalla hurautimme sitten vielä toisen pätkän laukkaa, nyt tosin yleinen vauhti oli rauhallisempi ja Vake puolestaan reippaampi, joten pysyimme jonon jatkona. Mukavan rennon metsälaukkailun jälkeen suuntasimme vielä vesipolulle kahlaamaan. Vake tuntui hetken harkitsevan lammikkoon kellahtamista, sillä tällä lenkillä oli jo kerääntynyt ötököitä mahan alle. Sain sen kuitenkin onneksi toisiin ajatuksiin.

Olimme maastossa puolitoista tuntia, kun tasoristeysharjoitteluun käytettiin reilusti aikaa. Olipa taas kerran mukava huomata, miten järkevästi Vake ja kumppanit suhtautuvat maastossa vastaan tuleviin kulkijoihin ja tilanteisiin. Sekin auttaa, että eri hevoset pitävät eri asioita jännittävinä, joten aina joku porukasta on se, jonka johdolla ja tukemana muutkin menevät jännemmän paikan ohi tai yli.

Noralle kiitos GoPron lainasta! Videolla maaston parhaita paloja Vaken selästä katsottuna.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Aasian esteominaisuuksien testaus

Tulin "huijatuksi" mukaan lauantaiaamun estetunnille hyppäämään Aasialla. Pitihän sitä ponin esteominaisuuksiinkin tutustua, ja Aasia ei vielä ollut Tallinmäellä päässyt hyppäämään. Estehomma on sille kyllä ennestään tuttua, vaikkei se mikään isoja hyppäävä konkari olekaan. Lähdin siis tunnille hyppäämään pientä ja helppoja tehtäviä, ja estekorkeus olikin tänään maksimissaan 50-60 sentin tasoa.

Aloitimme maapuomien parissa ylittäen ensin ravissa kolme puomia kaarevalla uralla. Aasia vaikutti ensin hieman jännittävän ja katsovan puomeja, mutta kun niiden yli oli päästy pari kertaa niin homma sujui luontevammin. Puomeilla sai kuitenkin olla pohkeet kiinni, jotta ravi venyi puomiväleihin ilman lisäaskeleita. Sitten tulimme samoja puomeja laukassa, ja pian ne nostettiin toisesta päästä irti maasta. Laukassakin Aasia tuntui hieman jännittävän tehtävää, mutta meni ihan asiallisesti ja reippaasti puomien yli. Kun ope sitten nosti keskimmäisen puomin ylös myös toisesta päästä (korkeutta siis oli ehkä 40 cm), niin Aasia ensin hämmentyi ja pysähtyi. Puomin pää laskettiin takaisin maahan, ja sitten mentiin taas turhia jarruttelematta.

Seuraavaksi menimme molemmista suunnista suoraa linjaa, jolla oli kavaletti, pieni pysty ja toinen kavaletti. Ponilaukalla väleihin tuli neljä askelta. Aasia laukkasi kavaletteja ja estettä kohti edelleen vähän jännittyneen oloisesti, mutta kun pidin pohkeet kiinni ja ohjasin keskelle niin päästiin reippaasti yli. Ihan mukavia, sujuvia hyppyjä, ja kierros kierrokselta Aasia vaikutti myös rennommalta ja varmemmalta. Tutustuimme yksittäisenä tehtävänä vielä suoraan 17 metrin eli viiden laukan linjaan, jolla jälkimmäinen este oli punavalkoinen pieni portti. Tämä oli sopivan helppo "erikoiseste", johon Aasia sai tänään tutustua. Kävin näyttämässä portin, ja sitten laukkasimme esteiden yli oikein kauniisti. Portti ei ollut Aasialle juttu eikä mikään, ja nyt kun se oli päässyt hyppäämisen makuun niin ei vähän erinäköinen este saanut ilmettäkään värähtämään.

Lopuksi hyppäsimme radan, joka oli periaatteessa sama kuin Pian valmennuksessa torstaina hyppäämämme rata. Nyt tietysti esteet olivat paljon pienempiä, ja Aasialle rataa helpotettiin myös siltä osin, että ei hypätty lainkaan oksereita vaan kaikki esteet olivat pystyjä. Aloitimme rauhallisesti tutuilla jumppasarjapuomeilla, ja sen jälkeen laukattiin pitkä lähestyminen lävistäjällä kavaletille. Tässä Aasia lähti painamaan voimakkaasti vasemmalle, ja luulin hetken, että menisimme kavaletin ohi. Sain ponin kammettua viime tipassa kavaletille, mutta hypystä tuli liiraamisen vuoksi vähän huono. Laukan korjaamisen jälkeen jatkettiin pienelle pystylle lävistäjällä. Tämä oli uusi este, ja Aasia puski taas kovasti vasemmalle. Se myös halusi katsoa estettä tarkemmin, eikä lähtenyt hyppyyn niin kaukaa kuin yritin pyytää. Taas tuli hassumpi hyppy, enkä halunnut tällaisesta jatkaa suhteutettua linjaa seuraavalle esteelle. Niinpä käänsin aidalle, rauhoitin tilanteen ja palasimme uudestaan samalle esteelle.

Uudella yrityksellä kammettiin vieläkin kovasti vasemmalle, mikä sotki lähestymisen ja poni kolautti vahingossa puomin alas. Jatkoimme kaarevaa linjaa kiemurrellen, ja seuraavalle esteelle tuli samanmoinen vasemmalle liiraava lähestyminen sekä puomin pudotus. Kolmen laukan linjalla kavaletilta pystylle otettiin vähän ristilaukkaa, mutta tässä tultiin esteelle suoraan ja ilman venkulointia vasemmalle. Niinpä hypystäkin tuli parempi. Sitten piti tehdä ylimääräinen ympyrä, jotta ope ehti nostaa aiemmin pudonneen esteen, ja jatkoimme lopuksi vielä suoralle viiden laukan linjalle. Tämä sujui oikein kivasti. Selvästikin poni oli helpompi ohjata esteille jotka hypättiin pitkän sivun suuntaisesti, kuin lävistäjäesteille.

Saimme mennä uudestaan vielä radan vaikeimman kohdan eli kaarevan linjan. Ope käski estää vasemmalle puskemiset vielä topakammin, ja käyttää raipan kevyesti vasemmalle lavalle jos poni lähtisi lapaliirtoon tai kylkimyyryyn. Nyt lähestyminen lävistäjäpystylle onnistui paremmin, mutta vieläkin hyppy tuli aika lähelle estettä. Laukka kuitenkin vaihtui, ja kaareva linja porttipystylle onnistui jo paljon asiallisemmin. Ope käski tulla vielä suunnanvaihdon kavaletin yli ja kaarevalle linjalle vielä kerran. Kavaletti ylittyi nyt oikein näppärästi, joskaan laukanvaihto ei onnistunut ihan kokonaan. Sitten tultiin taas kaarevalle linjalle, johon saatiin jo varsin onnistunut suoritus. Vasemmalle puskeminen pysyi aisoissa, ja kun estettä kohti tultiin suoraan niin hyppykin lähti rohkeasti kauempaa. Myötälaukankin Aasia nappasi, ja kaarteen ratsastus portille onnistui kivasti.


Paikoin vähän haparoivaa menoa, mutta vauhtiin päästyään Aasia kyllä hyppäsi pikkuesteet oikein asiallisesti. Onhan tämä aivan eri juttu kuin aluetason estekonkarilla hyppääminen, eli matkustella ei voi vaan ponia pitää ohjata ja tukea. Pienen alkujännityksen poistuttua Aasia kuitenkin suhtautui esteisiin ihan rohkeasti. Itse voisin esteitä lähestyessä olla huolellisempi ylävartalon kanssa, etten mene vahingossa liikkeen edelle. Liikkeen mukana on tietenkin syytä olla, mutta välillä lipsahdan vähän sinne edellekin. Onneksi Aasia ei kuitenkaan ollut tästä turhan nirso. Pientä lisärutiinia vaan, niin tässähän on oikein kiva hyppyponi pienille esteille.

Videoista kiitos Miialle!

perjantai 13. toukokuuta 2016

Takaosa töihin ja tuntumaa kohti

Artsin valmennuksessa ratsuni oli tällä kertaa Aasia. Aasia voisi hyvinkin olla se näppärämpi poni, jolla minun olisi mielekästä käydä kouluvalmentajan silmien alla kehittämässä ratsastustani. Nyt siis olimme ensimmäistä kertaa yhdessä näytillä. Tunnilla oli tällä kertaa neljä ratsukkoa, joten opetusta ei ehtinyt saada aivan yhtä tehokkaasti kuin pienemmässä ryhmässä, mutta tehoja tunnissa riitti silti ja ajateltavaa tuli paljon.

Aloitimme ravi- ja laukkaverryttelyllä ratsastaen päätyihin ympyröitä sekä muutamia siirtymisiä. Alku oli odotetunlainen, eli hyvää tuntumaa ei vielä löytynyt ja meno oli selätöntä. Sain neuvoksi ratsastaa takaosaan eloa, sillä takajalat kuulemma liikkuivat aika lailla suorina ja ponnettomasti. Samalla piti hakea tuntumaa tasaisemmaksi, eli ohjia ei saanut heittää pois etenkään tässä vaiheessa, kun poni yritti vältellä tuntumaa ja työntekoa. Odotin toiveikkaana, että laukkaamisen myötä takajalkojen liike käynnistyisi paremmin ja sitten alkaisi niskakin myödätä paremmin sekä muoto tasoittua. Laukassa mennä putkellettiin sisälapa edellä ja huonossa tasapainossa. Etenkin laukasta raviin siirtyminen olisi haluttu saada tapahtuvaksi laukan hidastamisen kautta, ei vain epämääräisesti pudottaen. Ohjeena oli asettaa sisäohjalla ja taivuttaa sisäpohkeella ympyrälle, sekä samalla tehdä ulko-ohjalla pieniä toistuvia pidätteitä laukan kasaamiseksi ja rauhallisemman tahdin löytämiseksi. Huomaamattani tuuppasin laukkaa ylävartalolla eteenpäin kun yritin pitää ponin laukassa, joten ihan ensimmäinen asia oli oman istunnan rauhoittaminen ja vakauttaminen paikoilleen. Eleettömyyttä ja vakautta siihen laukassa istumiseen todella tarvittaisiin, mutta helpommin sanottu kuin tehty! Raviin siirtymistäkin saatiin harjoitella aika monta kertaa, ennen kuin onnistuttiin sen verran tyydyttävästi että saatiin pitää pieni lepotauko.

Tunnin varsinaisena aiheena olivat asetus, vasta-asetus ja suoristaminen. Ratsastimme harjoitusravissa voltit pitkien sivujen alkuun, sekä pitkillä sivuilla vasta-asetusta. Jonkin ajan päästä mukaan lisättiin myös pituushalkaisijat, joilla asetettiin tulosuuntaan nähden ulospäin. Koska alkutunnin aikana oli ilmennyt, että en päässyt istumaan satulassa tarpeeksi jämäkästi ja syvällä, niin sain tässä vaiheessa nostaa jalustimet kaulalle. Ratsastinkin sitten ilman jalustimia aina loppukeventelyihin saakka. Aluksi tuntui vähän hankalalta, mutta kyllä ilman jalustimia ratsastus todellakin auttoi (pakotti) minut istumaan paremmin. Silti nojailin aina huomaamattani eteen, eli sain korjata asentoa tämän tästä ”takanojaan”. Vain ”takaosan päällä” istuen minun on mahdollista ratsastaa liikettä tuntumaa kohti ja saada poni tasoittumaan rehellisesti kuolaimelle.

Vasemmassa kierroksessa ravatessa taisteltiin vielä kovasti epätasaisuuden kanssa, ja Aasia vänkäsi tuntumaa ja asetusta vastaan sekä yritti kipittää alta pois. Volteilla etuosa tuntui karkaavan milloin sisään ja milloin ulos. Ehdin jo lähes vaipua epätoivoon, kun ei homma lähtenyt toimimaan ollenkaan. Vaan sitten kävikin niin, että kun vaihdoimme suuntaa oikeaan kierrokseen, niin yhtäkkiä pyöreys ja tasaisuus alkoivat löytyä. Samalla oli helpompi myös istua jämäkästi satulassa ja pitää tuntuma vakaana mutta pehmeänä. Aasiakin tuntui nyt hoksanneen, että tasaisesti kuolaimella liikkuminen oli paljon mukavampaa, kun epätasainen vastustelu ja vänkääminen. Edelleen tosin sain ratsastaa pohkeella ja hipsutella välillä raipalla, jotta saatiin takaosaan tarpeeksi aktiivisuutta. Parannus muodossa ja liikkumisessa oli tunnin aikaisempiin vaiheisiin nähden joka tapauksessa huomattava, ja kyllä Aasia tässä vaiheessa työskenteli tasaisemmin tuntumalla ja oikeinpäin kuin millään aikaisemmalla ratsastuskerralla. Tämä alkoi jo tuntua kouluratsastukselta!

Lopuksi palasimme vielä pääty-ympyröille, joilla ratsastettiin aina puoli kierrosta ravia ja puoli kierrosta laukkaa. Ravipuolikkaalla oli tarkoitus hakea jälleen asetus ulos. Laukkatehtävä sekoitti meidän pasmat ihan täysin, ja vasemmassa kierroksessa olimme täyskatastrofi. Vasemmassa laukassa mentiin liian lujaa ja sisälle kaatuen, joten laukka putosi pois jo muutaman askeleen jälkeen ja sitten kiidettiin taas ravissa holtittomasti uuteen nostoon. Ei niin mitään tolkkua! Oikeassa laukassa tasapaino pysyi paremmin, ja nyt ehdin myös saada paremmin ohjausta valmentajalta. Laukannostot onnistuivat ravista jopa melko kivasti. Laukkaan haluttiin edelleen rauhallisempaa tahtia ja sisäpohjetta läpi, mutta oikea laukka sentään pysyi yllä eikä päädytty kovin pahaan kipittämiskierteeseen. Ravissa aiemmin saavutettu rentous, pehmeys ja tasaisuus olivat kuitenkin kadonneet, joten tämä tehtävä oli lähinnä askellajista toiseen joten kuten selviämistä.

Lyhyt loppupalaute oli, että minun pitää vaan ratsastaa tällä ponilla niin kyllä se siitä lähtee kulkemaan. On kuulemma ihan hilkulla, että Aasia loksahtaisi toimimaan kunnolla. Tulkintani tästä oli, että minun täytyy vain saada oma ratsastukseni kuntoon, sillä ponissa ei ole mitään vikaa vaan se kyllä menee ja tekee kunhan ratsastaja osaa pyytää. Aiemmilla ratsastuskerroilla olen ehkä tyytynyt liian vähään, enkä ole vaatinut itseltäni enkä Aasialta tarpeeksi. Rehellinen liikkuminen takaa tuntumaa kohti on se ykkösjuttu mitä tavoitellaan, eikä tuntuman ja muodon epätasaisuuteen saa tyytyä. En saa myöskään heittää ohjaa pois, vaikka Aasia yrittää vetää itseään pitkäksi. Takaosan aktivointi on asia, mitä en helposti hoksaisi itse riittävissä määrin tehdä, kun poni kuitenkin liikkuu perusreippaasti eteenpäin. Takajalat pitää silti saada työskentelemään aktiivisemmin ja rungon alle, mikä ei Aasialla tapahdu ihan itsestään. Ponihan on malliltaan melko pitkärunkoinen, joten takajalkojen työskentely vaatii ratsastajalta sinnikkyyttä. Ravissa tuli tunnin puolivälin paikkeilla jo ihan mukavaa menoa, mikä antoi minulle esimakua siitä, miten kivasti Aasia voi toimia tasoittuessaan kuolaimelle ja liikkuessaan tuntumaa kohti. Tämä toi mukavasti lisää motivaatiota, kun annetuilla ohjeilla pystyi lopulta saamaan halutunlaisia muutoksia aikaan. Ehdottomasti menen Aasialla uudestaankin Artsin tunneille, sillä tässä ollaan nyt juuri oikeiden asioiden äärellä.

torstai 12. toukokuuta 2016

Vähän työläästi mutta rutiinilla

© Hannakaisa Holmi
Parin viikon tauon jälkeen oli taas Pian estetreenit, nyt ensimmäistä kertaa ulkona, ja olin mukana tietenkin Vakella. Aluksi saimme hikoilla hetken aikaa sileällä ja puomien parissa. Vake oli melko tahmean oloinen, ja vaikka sain sen laukkaverryttelyssä lähtemään ihan reippaasti eteen, ei se kuitenkaan liikkunut aivan oma-aloitteisesti. Kun laukka oli nahkeaa, niin istuminenkin meni aivan mahdottomaksi ja pohkeet seilasivat uskomattoman paljon. Saimmekin sitten tehtäväksi ratsastaa hetken aikaa ilman jalustimia, mikä varmasti vähän auttoi tottelemattomien pohkeideni kanssa, kun jalkoja sai venytellä kunnolla hevosen ympärille. Ilman jalustimia työskentelimme hetken aikaa harjoitusravissa kolmikaarisella kiemuralla maapuomien yli, sekä laukassa puomien yli ympyrällä. Kiemuralla taivutellessa Vake naksahti niskasta pyöreämmäksi, mutta ei se kyllä kantanut itseään kunnolla vaan oli etupainoinen ja puskettava. Vähän jäykältäkin Vake vaikutti, ja ohjeena oli ratsastaa sinnikkäästi sisäpohkeella. Laukkapuomeilla oli edelleen puskemisen meininkiä, mutta jalustimien puuttuminen auttoi minua istumaan syvällä satulassa.

Seuraavaksi otimme taas jalustimet jalkaan, ja aloimme ratsastaa päädyssä olevaa jumppasarjaa hieman kaarevalla uralla. Huokailin jo etukäteen, että tästä ei hyvää tule. Kaareva jumppasarja sekä jo valmiiksi hyytynyt Vake, joo ei! Vake kuitenkin yllätti, ja lähti nyt pirteästi liikkeelle. Jumppasarja ylittyikin oikein ketterästi ja näppärästi, eikä Vake yhtään jarruttanut tai luovuttanut yrittämästä kesken sarjan. Molemmista suunnista se loikki innarivälit suorastaan innokkaasti, eikä meno hidastunut vaikka keskimmäinen puomi nousikin jo reilusti ylemmäs. Vake teki siis hyvin, ja kuski sai ohjeeksi pitää hartiat takana sekä ylävartalon hieman pystymmässä.

Siirryimme sitten seuraavalle tehtävälle, eli suoralle kavaletti-okseri-kavaletti-linjalle. Molempiin väleihin tuli kolme laukkaa, ja Vakelle säädettiin etäisyyksiä hieman lyhyemmiksi. Silti ohjeena oli tulla sujuvassa tempossa sisään. Vake oli taas yllättävän hyvin menossa, ja väli kavaletilta okserille kävi hieman ahtaaksi. Yritinkin sitten ratsastaa välin hieman lyhentäen eteen posottamisen sijaan. Okseria nostettiin asteittain, ja lopulta mentiin noin 90 sentin korkeudella. Vake hyppäsi ahkerasti ja tasaisesti, mutta puuttumaan jäi se etuosan ryhti ja keveys, mitä sillä on parhaimmillaan ollut. Hypyt olivat siis kuskille haastavampia, ja minulla olikin näköjään sellainen päivä, että pohkeet heilahtelivat hypyissä reilusti taakse. Pientä sukellusta kenties?

Lopuksi hyppäsimme radan. Estekorkeudet olivat jumppasarjaa ja kavaletteja lukuunottamatta 80-90 sentin väliltä. Vake oli tässä vaiheessa vähän hyytyneemmän oloinen, eikä laukka sujunut kaarteissa mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla. Rytmi olisi siis saanut säilyä innokkaampana. Radan aloittavalla jumppasarjalla oltiin vähän kömpelöitä, mutta Vake taituroi puomien yli. Seuraava lävistäjäpysty ylittyi mallikkaasti. Kaareva linja pystyltä okserille oli Vakelle teoriassa seitsemän laukan etäisyys (isot menivät kuudella), mutta toteutuneesta askelmäärästä en ole varma. Olin itse valmistautunut ottamaan vielä miniaskeleen okserin eteen, mutta Vake olikin menossa ja ponkaisi yli jo kauempaa. Pääsin silti kohtalaisen hyvin mukaan hyppyyn. Kavaletti-okseri-kavaletti-linjalle en saanut laukkaa aivan tarpeeksi kiinni, joten okserilla oli jälleen vähän ahdasta. Kaarre viimeiselle suoralle linjalle meni laukan korjausta sählätessä. Suora linja pystyltä okserille oli mitoitettu hieman lyhyelle viidelle laukalle. Tämä meni melko mukavasti, tosin okserille olisi saanut jäädä vielä aavistuksen enemmän tilaa. Rata oli siinä, ja suoriuduimme sikäli tyydyttävästi että mitään uusintoja ei enää otettu.

Vake ei ollut tänään varsinkaan rataa hypätessä kaikkein terävimmillään, vaan kaarteissa laukka helposti hiipui. Olisin halunnut saada laukkaa paremmin takaosan päälle. Ehkä en vain saanut itsestäni tällä kertaa parasta ratsastusta irti. Näinkin tehtävät kyllä onnistuivat ihan ok:sti, eli kaikesta mentiin varmasti yli ja kuski oli aina suunnilleen mukana. 80-90 sentin tehtävät menivät siis rutiinilla, niin kuin niiden kuuluukin. Ei huonoa menoa, mutta ei aivan superiakaan. Mukava tietysti huomata, että homma hoituu silloinkin kun ei ole juuri sitä superia vaan vähän työläämpää.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Tasaisuus lähtee istunnasta

Maanantain tunnille minulla oli pari toiveratsua mielessä, ja sainkin niistä yhden eli Aasian. Ratsukoita oli tunnilla seitsemän, mutta ulkokentällä oli tämän kokoiselle ryhmälle ihan mukavasti tilaa. Tehtävät olivat Artsin tunneilta tuttuja.

Aloitimme ravikuviolla ratsastaen lävistäjäkahdeksikkoa ja päätyihin isot ympyrät. Ope laittoi heti alusta alkaen keskittymään istunnan ongelmakohtiin, eli hakemaan selvän kyynärkulman ja pitämään ylävartalon pystyssä. En väitä, etteikö minulla olisi muutenkin paha taipumus etukenoon, mutta Aasian satula vielä aivan erityisesti vetää minua sellaiseen asentoon. Pienen ponin satulassa on tietenkin pieni istuin, ja kun lisäksi on aika muhkeat polvituet niin olo on kuin koulusatulassa, vaikka ihan yleissatulasta onkin kyse. Kyynärkulman puutetta ei tietysti selitä mikään muu kuin lapsesta asti mukana kulkenut huono tapa. Istuntaan ja ohjien pitoon haluttiin siis jäntevyyttä, etenkin kun Aasialla on tapana yrittää hieman kiskoa ohjia. Vetämällä kuskia vaivihkaa etukenoon ja käsivarsista suoraksi pääsee poni tietenkin näppärästi livahtamaan pitkäksi ja pois tuntumalta. Tämä sitten näkyy tuntuman epätasaisuutena, josta koulutuomarimmekin viime viikolla huomautti. Tasaisuus lähtee jäntevyydestä, ja varmasti poninkin on loppujen lopuksi paljon mukavampaa liikkua tasaisella tuntumalla ja tasaisesti kuolaimella.

Sama istuntahöykytys jatkui harjoitusravissa, jossa aloimme ratsastaa pohkeenväistöjä uralta keskelle päin. Väistö tehtiin kahdessa "portaassa", joiden välillä ratsastettiin pätkä suoraan kohti päätyä, ja lopulta suoristettiin pituushalkaisijalle. Päätyyn tullessa kaarrettiin puolivoltilla uralle väistättävän pohkeen puolelle, eli väistöllä haettiin tulevan taivutuksen sisäpohje valmiiksi läpi. Aasia väisti ihan kelvollisesti, joskin toki loivasti. Suoristuksissa sai olla tarkkana, samoin kuin väistön jälkeisessä kaarteessa sisäpohkeen kanssa. Edelleen ope patisteli istumaan satulassa ja nojaamaan taakse, sekä pitämään kyynärkulman. Mielestäni tsemppasin aika hyvin, ja keskityin parhaani mukaan istumaan kuten oli neuvottu. Aluksi tuntui työläältä, mutta kyllä raviin sitten saikin jämerämpää otetta, kun en keikkunut etukenossa ja kyynärvarret pysyivät kylkien vieressä. Aasia alkoi tuttuun tapaan työskennellä paremmin tunnin edetessä, ja harjoitusravissa tuli jo aika kivoja, tasaisempia pätkiä. Varsinkin vasemman pohkeen väistäminen ja sen ympärille taipuminen onnistui lopulta melko mukavasti.

Laukassa ratsastimme vastaavaa porraskuviota, tosin nyt ei väistetty vaan lähdettiin pitkän sivun alusta pieni pätkä lävistäjää, sitten suoristus pitkän sivun suuntaiseksi, uusi pätkä lävistäjää ja lopuksi suoristus pituushalkaisijalle. Portaisiin tuli siis pienet kaarrokset vastalaukkaa. Aasia kuumui laukkatehtävästä jonkin verran, ja sain taas yrittää istua ihan tosissani. Porraskuvioon tultiin vähän liiankin reipasta vauhtia, mutta loivat vastalaukkapätkät onnistuivat kyllä. Pituushalkaisijalle suoristamisen jälkeen Aasia kuitenkin pudotti helposti raville, eli ilmeisesti se koki tasapainonsa hieman huonoksi. Vähän rauhallisempi tahti olisi varmasti auttanut tasapainon säilyttämistä. Pohkeet kiinni pitämällä sain laukan pysymään yllä kuvion loppuun asti, mutta kaarrokset päädyssä olivat hieman holtittomia ja sisäpohjetta vastaan kaaduttuja. Vasemmassa laukassa oli suuremmat tasapaino-ongelmat, sillä Aasia pudotti sen oikeaa helpommin pois. Vasemmalle korostui myös oma sisäänpäin kallisteluni, joten mikä tässä lieneekään syy ja mikä seuraus.

Lopuksi ratsastimme vielä ravissa kolmikaarista kiemuraa. Aasia oli laukan jälkeen ensin kiireinen, joten tahtia piti rauhoitella. Vasemmalle taipuminen sujui ihan nätisti, mutta oikealle mentiin vielä vähän lapa edellä. Ravissa tuli taas mukavia hetkiä, mutta meno saisi edelleen olla tasaisempaa, niin että poni pysyisi hyvällä tuntumalla pidempäänkin.

Tunnilla puututtiin mukavasti keskeisimpiin ratsastukseni ongelmakohtiin, ja tuntui siltä, että kun korjasin sitkeästi istuntaa niin Aasiakin alkoi toimia paremmin. Laukassa jämäkkä ja jäntevä olo jäi valitettevasti vielä haaveeksi, ja Aasia sai laukassa kiskottua minua liikaa "mukaansa". Missään nimessä ei tietenkään ole kyse yhdessä tunnissa ratkeavasta asiasta, sillä tässä ei puhuta mistään yksittäisestä oivalluksesta vaan kehon hallinnasta ja keskivartalon voimasta. Treeniä, treeniä, sitä tässä tarvitaan.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Mukava kisapäivä Äimärautiolla

© Siiri Salmi
Äitienpäiväsunnuntai sisälsi tänäkin vuonna kisareissun Äimärautiolle 2-tason estekisoihin. Moni asia oli suoraa toistoa viime vuodelta: sää oli lämmin ja aurinkoinen, ja hyppäsimme Vaken kanssa kisojen verryttelyluokan eli 1-tason 80 sentin luokan arvostelulla A.1.0. Ratamestarikin oli sama kuin viime vuonna, ja hauskasti esteet olivat käytännössä samoilla paikoilla, vaikka rata tietysti hieman erilainen olikin. Edelliskertaan verrattuna tulimme nyt kuitenkin kisaan vuoden verran vahvemmalla kokemuksella, ja tällä kertaa ei oksereiden pituus laittanut tutisuttamaan vaan esteet näyttivät turvallisen kokoisilta. Ehdottomasti suurin haasteemme radassa oli viimeisenä esteenä hypättävä sarja, jolle piti kääntyä suoraan poispäin sisääntuloportilta. B-osana oli vieläpä okseri. Muuten rata oli helppo ja sisälsi pitkät tiet esteeltä toiselle.

Lähtövuoromme oli ponien joukossa heti luokan neljäntenä. Kävin Vaken selässä ravailemassa ja vähän laukkaamassa jo ennen rataan tutustumista, ja radan kävelyn jälkeen otettiin hypyt. Vake oli ihan virkkuna liikkeellä, mikä oli hyvä asia, mutta samalla se kyllä harrasti aika railakasta kaarteiden kanttailua. Aina kun aloin kääntää uralta kaarretta esteelle, niin poni kampesi lapa edellä sisään kuin mikäkin väkkärä. Hypyt onnistuivat ihan reippaasti, tosin okserille Vake roikaisi ensin kunnon banzai-hypyn liian kaukaa. Ehkä se jo lämmitteli itseään sarjan hyppäämistä varten...

Luokan alku taisi vähän viivästyä, ja olimme ulkona odottelemassa jo liian hyvissä ajoin. Lopulta ope käski meidät vielä takaisin maneesiin ottamaan yhden lisähypyn, ettei Vake jo aivan nukahtanut. Kun luokka sitten alkoi, niin suoritukset menivät melko nopeaan tahtiin. Pääsimme radalle odottelemaan edellisen ratsukon ajaksi, ja kävin open ohjeen mukaisesti kävelemässä sarjavälissä ja näyttämässä Vakelle, että tällainen oli luvassa. Olimme vähän hankalasti lähtölinjan kohdalla, kun tuomari antoi lähtömerkin. En sitten uskaltanut enää ratsastaa linjalta menosuuntaan, vaan lähdin varmuuden vuoksi päinvastaiseen suuntaan. Tämän sählingin vuoksi jouduin ratsastamaan vähän oudot ravikiemurat, kun ohjailin Vaken sopivaan laukannostopaikkaan lähtölinjaa vältellen. Vake yritti lähteä heittäytymään radalta poistuvan ratsukon perässä portille, mutta komensin raipalla ulkolavalle. Tämän pienen konfliktin seurauksena poni lähti ainakin napakasti liikkeelle.

Pääsimme siis liikkelle mukavan energisessä laukassa. Ensimmäiselle esteelle tikattiin vähän lyhyempi viimeinen askel, mutta Vake nousi terävästi hyppyyn. Matka jatkui suoralle linjalle, jossa etäisyys pystyltä okserille oli päälle 30 metriä. Tähän otettiin luontevat yhdeksän askelta, ja hypyt olivat asialliset. Laukka rullasi edelleen hyvässä rytmissä, ja tulimme hieman tarkkuutta vaativalle nelosesteelle, joka hypättiin suoraan kentän poikki katsomoa kohti. Toin Vaken esteelle hieman vinottain, ja yli mentiin rennon letkeästi puomia nuollen mutta siihen koskematta. Viitosesteelle tultiin aavistuksen hyytyen, ja hypättiin sen verran huonolla lähestymislinjalla, että laukka jäi vaihtumatta. Laukka kuitenkin korjaantui sujuvasti heti esteen jälkeen. Ratsastin seuraavaksi hieman oikaisten eli en kiertänyt pisintä mahdollista tietä aitaa myöden, sillä lääniä riitti ja matka seuraavalle esteelle oli pitkä. Linja kuutoselta seiskalle meni tasaisella kahdeksalla laukalla, ja tässä vaiheessa rataa alkoi itselläni olla jo melko rentoutunut olo. Vielä ei kuitenkaan voinut huokaista, sillä edessä oli se pahin paikka eli sarja.

Esteellä numero 6. © Emmi Erkkilä
Seiskan jälkeen pyysin Vakea vielä eteen, jotta sarjaa edeltävässä kaarteessa oli mahdollisimman sujuva tempo. Poistumisportti selvästikin vähän houkutteli Vakea, ja niinpä käännös sarjalle tapahtui turhan vahvasti sisäohjalla ja kaikkein paras into etenemisestä sammui. A-osa ylittyi ihan normaalilla hypyllä, mutta väli jäi silti aivan toivottoman pitkäksi. Sen verran Vake jaksoi kuitenkin vielä ajatella eteepäin, että vaihtoehtoja harkitsematta roikaisi hyppyyn yhdellä askeleella. Turpa kavioita hipoen se kurotteli esteen yli, ja pääsi niukasti toiselle puolelle takapuomiin koskematta. Samalla tulimmekin maaliin, joten puhdas ratahan tästä kehkeytyi.

Sarjan b-osalla. © Mia Mäki-Maunus



Jes, olin rataan varsin tyytyväinen. Laukka rullasi oikein mainiosti eteenpäin, ja hyvä tasainen rytmi säilyi koko ajan alusta loppuun asti. Sujuvaa, mukavaa menoa ja sarja oli ainoa hankalampi paikka. Melkein tässä miettii, että tällaisella laukalla ylittyisivät nätisti 10 senttiä korkeammatkin esteet, mutta sitten muistaa taas sen sarjan. Tämä pysty-okseri-sarja ei kyllä valitettavasti enää ysikymppisenä olisi onnistunut, sillä sen verran äärimmilleen joutui Vake b-osalla venymään tälläkin korkeudella. Olin kuitenkin iloinen, että sarja tällä kertaa selvitettiin kunniakkaasti yhdellä askeleella. Parin virhepisteitä tuoneen kisan jälkeen puhdas rata oli enemmän kuin paikallaan, ja oli kivaa päästä aloittamaan ulkokausi sekä osallistumaan pitkästä aikaa "isompiin" kisoihin. Eipä kai tässä kovin suuria esteitä kaivattaisikaan, kun jo kasikympin hyppääminenkin on näin kutkuttavaa kun mennään pois kotipihasta... Ihanaa, että ulkokausi on nyt alkanut ja saadaan nauttia tästä tilavien ulkokenttien tuomasta sujuvuudesta.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Vaivatonta hyppäämistä ulkona

Tämän viikon estetunti hypeltiin taas lauantaina, ja seuraavan päivän kisojen vuoksi hyppäsimme melko säästeliäästi. Vaken kanssa meillä oli tiedossa 80 sentin kisarata, joten nyt ei tarvinnut nostaa puomeja aivan tappiin vaan saatiin mennä mukavasti helpommalla korkeudella. Ratsastimme ulkokentällä, ja nämä olivatkin kevään ensimmäiset estetreenit ulkona.

Verryttelyn aikana ylitimme lävistäjillä puomeja, joilla tehtiin laukanvaihdot. Vaken kanssa ei vaihdot olleet niinkään se juttu, vaan hankalampaa oli puomeille osuminen sopivalla askeleella ja riittävällä imulla niin että päästiin sujuvasti kahden peräkkäisen puomin yli. Kentän pöly tuntui taas aiheuttavan jonkin verran pään viskontaa. Omaa keskittymistäni puolestaan söi oikeassa sääressä tuntuva kipu laukatessa, sillä siellä oli jokin mustelma joka hankasi ikävästi satulan reunaa vasten.

Aloitimme hyppäämisen suoralla linjalla. Metrimäärää en tiedä, mutta isot menivät tätä kuudella laukalla ja Vakelle hyväksyttävä askelmäärä oli 7-8. Aluksi seitsemällä askeleella jäätiin hieman kauas, mutta Vake oli oikein hyvällä imulla menossa ja hyppäsi matalan okserin ketterästi vähän kauempaakin. Seuraavilla kierroksilla ratsastin välissä enemmän eteen, jotta seitsemään askeleeseen päästiin vielä helpommin. Menimme matalammalla korkeudella kertaalleen myös kaarevan linjan ja sarjan, jotka onnistuivat molemmat yhtä näppärästi. Vake lähti tänään mielellään hyppyihin kauempaa, eikä tarjonnut mitään miniaskeleita. Sarjaväli oli hieman pitkä meille, vaikka kuulemma olikin pikkuponiväli, mutta 70 sentin estekorkeudella Vaken oli helppo venyä b-osan okserin yli.

Lopuksi hyppäsimme kuuden esteen radan esteiden ollessa suurimmaksi osaksi 80 sentin korkeudessa. Estekorkeuden muuttamista odotellessa Vake oli jopa hieman malttamaton ja kovasti jo menossa. Liikkeelle päästiin siis asiallisella energialla, mutta pöly sai Vaken taas nakkelemaan niskojaan ylös ja alas. Tämä tietysti häiritsi rytmiä, ja vielä parin askeleen päässä ensimmäiseltä esteeltä Vake nykäisi nopeasti päänsä alas, jolloin rytmi sekosi ja laukka vaihtui ristilaukaksi. Tästä sekoilusta huolimatta este ylittyi ihan näppärästi, mutta sen jälkeen oltiin väärässä laukassa. Laukan korjaamiseen oli tilavalla kentällä onneksi hyvin aikaa, ja kun rataa jatkettiin eteenpäin niin pään heittely onneksi tasoittui. Kakkos- ja kolmosesteenä oli pystyn ja okserin suora linja, jolle tultiin sujuvasti ja pitkällä hypyllä sisään. Nyt laukka sujui niin hyvin eteen, että seitsemän askelta meinasikin käydä linjalla hieman ahtaaksi. Kaarevalla linjalla sain patistella eteen vähän enemmän, mutta sekin mentiin kivasti seitsemällä laukalla. Lopuksi tultiin vielä sarjalle, jolle päästiin sujuvalla lähestymisellä, ja b-osallekin tuli oikein kaunis hyppy. Ei mitään vaikeaa kömpimistä, vaan Vake hyppäsi sarjan oikein tyylillä!


Jes, hyvin meni! Ulkona laukka eteni ja esteet ylittyivät hyvällä energialla. Maneesissakin on talven aikana saatu laukka aika mukavasti kuntoon, mutta onhan tämä ulkona aina helpompaa. Nyt oli estekorkeuskin sellainen, että sekä minä että Vake hyppäsimme täydellä itseluottamuksella. Pään viskonta on tietenkin pieni häiritsevä tekijä ulkona, mutta toisaalta sen ansiosta Vake laukkaa ja hyppää kevyellä etuosalla kun ei niskoja nakellessa voi kovin etupainoisena pötkylänä röhnöttää. Näiden treenien jälkeen lähden kisoihin hyppäämään kasikymppiä erittäin hyvällä mielellä.

Videosta kiitos Teijalle!

perjantai 6. toukokuuta 2016

Yksi hyvä ja sata huonoa

Perjantaina Artsin valmennukseen valitsin ratsuksi jostain ihmeen syystä Kingin. Joko olin ylioptimistinen, tai sitten halusin hakata päätä seinään. Ehkä kuitenkin jälkimmäistä, sillä lähdin tunnille lähinnä asenteella "eihän tästä tule mitään". Eipä siitä silloin tulekaan.

Ratsastimme ulkona kolmen ratsukon ryhmässä. Pitkät sivut oli rajattu kouluaidoilla, joten menimme noin 20x60 metrin kokoisella ratsastusalalla. Aloitimme kevyessä ravissa tutulla kuviolla, jossa tehtiin lävistäjät molemmista päädyistä ja niiden välillä ratsastettiin lyheyt sivut puoliympyrän muotoisina. Ohjeeksi sain taivuttaa Kingiä päädyissä reilusti sisäohjalla, ja antaa ulko-ohjasta myöden samalla kun sisäpohje pyysi napakasti liikettä eteen. Askeleen haluttiin pidentyvän kunnolla, ja samalla tietysti poni myötäämään niskasta. Jälkimmäisen osalta oli kyllä nihkeää, ja tunnuttiin päätyvän vain tilanteeseen, jossa Kingi juosta humputti huonosti kuunnellen eteenpäin. Tehtävään lisättiin myös laukkapätkiä siten, että laukka nostettiin lävistäjän loppupuolella ja päätyyn tehtiin laukkaympyrä. Päädyin lähinnä lennättämään Kingiä eteenpäin siinä toivossa, että reippaan etenemisen seurauksena alkaisi jotain tapahtua. Ei se vaan niin yksinkertaista ollut.

Seuraavaksi aloimme ratsastaa pohkeenväistöjä ravissa pitkän sivun alusta keskelle, ja pituushalkaisijalle tulon jälkeen taivutettiin väistättävän pohkeen puolelle sekä ratsastettiin puolivoltti uralle suuntaa vaihtaen. Tämä tehtävä olisi ollut erinomainen työkalu Kingin läpiratsastamiseen, jos vaan olisin osannut käyttää sitä oikein. Nimenomaan väistöjen avulla pohkeen voisi saada oikeasti läpi, ja väistön jälkeisessä taivutuksessa pitäisi sitten tulla nätisti se niskan myötäys. Toteutus vaan tökki, kun en saanut Kingiä väistämään tarpeeksi rehellisesti ja rennosti. En päässyt ottamaan väistöä kunnolla vastaan ulkoavuilla, ja meno oli vähän epämääräistä kylkimyyryä, jossa ei ollut ihan selvää väistikö poni kunnolla vai ei. Kun se kunnollinen ristiaskel ja pohkeen läpimeno jäi puuttumaan, niin ei sisäpohje ollut voltille kääntyessäkään halutulla tavalla läpi. Molempiin suuntiin oli melko lailla sama ongelma.

Lopuksi ratsastimme vastalaukkakuviota, jota oli edelliskerran tehtävällä jo pohjustettu. Aloitimme kuvion kaartamalla laukassa lyhyeltä sivulta linjalle noin 5 metriä pituushalkaisijan vieressä. Tästä käännyttiin lävistäjälinjalle pituushalkaisijan yli ja suoristettiin uudelle linjalle 5 metriä pituushalkaisijan toisella puolella, eli tässä tuli loiva kaarros vastalaukassa. Sitten tuli taas lävistäjäpätkä takaisin ja pituushalkaisijan ylitys, sekä suoristus myötälaukkalinjalle 5 metriä pituushalkaisijan toisella puolella ennen päätyyn tuloa. Näin muodostui ikään kuin loiva kolmikaarinen kiemura, joka kiemursi pituushalkaisijan molemmin puolin. Kingin kanssa ei vastalaukan pitäminen ollut ongelma, ja pääsin keskittymään tahdin säilyttämiseen sekä huolellisiin suoristamisiin. Sain ratsastettavan tien aika mukavasti haltuun, mutta viimeiselle "kaarelle" haluttiin vielä parempi ja aikaisempi suoristaminen ulkopohkeella, ettei Kingi jäänyt nojailemaan linjalta ulospäin. Vasen laukka säilyi vastalaukkana vähän tasapainoisemmin, ja oikeassa laukassa tulikin vastalaukkakaarelle ensin raviin putoaminen. Oikeassa laukassa piti siis erityisen tarkasti kontrolloida laukan tahtia ja tasapainoa.

Lopulta viimeisen laukkakiemuran jälkeen sain kuin ihmeen kaupalla sisäpohkeen läpi ja tuntuman ulko-ohjalle. Niinpä Kingi sitten viimein laukkasi uralla oikealle hetken aikaa pyöreänä kuolaimella ja ulko-ohjan tuella. Tulihan sieltä edes yksi tällainen loksahdus ja hyvä hetki! Sitten siirryimmekin loppuraveihin, ja myös ravissa sain aikaan lyhyen tilanteen, jossa Kingi asettui oikealle niskasta myödäten ja kuolaimella. Tunnin työskentelyn tulokset jäivät siis kovin laihoiksi, mutta onhan se tietysti parempi kuin ei mitään, että lopussa tulee edes kaksi hyvää hetkeä. Harmi vain, että yhtä hyvää pätkää kohti tuntuu olevan vähintään sata huonoa. Kingi on minulle tosi vaikea, kun se ei todellakaan tule ilmaiseksi oikeinpäin. Ainakin tässä tarvittaisiin vielä määrätietoisempaa pohkeen läpiratsastamista, eikä jämäkämpi istuntakaan varmaan haittaisi. Nyt poni pääsee vain vetämään itseään pitkäksi puikulaksi ja juoksemaan puolilaiskasti työntekoa karkuun.

torstai 5. toukokuuta 2016

Helatorstain koulukisat: onnistumisia omalla tasolla

Helatorstaina oli taas kisat, tällä kertaa kouluratsastusta kotikentällä, ja minä olin ilmoittautunut mukaan peräti kolmella ponilla. Ratoja tuli kuitenkin vain yksi per poni, eli Aasialla harrasteluokan kouluohjelma ja Vakella sekä Kingillä Helppo C:1. Tiedossa oli siis varsin touhukas aamupäivä.

Ihana Aasia! © Eeva
Ensimmäinen ratsu oli siis Aasia, jonka kanssa mentiin se kaikkein helpoin luokka. En oikein tiennyt mitä odottaa, ja etenkin laukkaosuudet olivat suuri kysymysmerkki. Jännitettävää riitti siinä, saisinko Aasian nostamaan laukat asiallisesti sekä laukan myös ylläpidettyä. Yhteisiä treenejä oli tosiaan takana vasta kaksi kappaletta, enkä myöskään tiennyt, oliko Aasia ollut koskaan aikaisemmin kouluaitojen sisällä. Eipä tässä kuitenkaan ollut mitään menetettävää, joten ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan.

Verryttely meni aluksi humputellen. Maneesissa Aasia keskittyi ensin huonosti, mutta kun päästiin myös laukkailemaan niin poni tuli pikkuhiljaa paremmin kuulolle ja tuntumalle. Ravissa Aasia alkoi pyöristyäkin ihan nätisti, ja lopun verryttelyn pääasiallinen tavoite oli saada se liikkumaan riittävän rauhallisesti ja malttaen. Ennen omaa vuoroa päästiin kentälle odottamaan, ja siellä saatiin kiertää kisa-areena aitojen ulkopuolelta. Aasia ei kummeksunut sen enempää kouluaitoja kuin tuomaripöytääkään, vaan se oli tilanteessa kuin kotonaan. Aitojen sisälle päästiin siis rennossa mielentilassa, ja ehdin siellä hetken aikaa ravailla ennen lähtömerkkiä.

Poni pääsi valahtamaan vähän pitkäksi ja pois parhaalta tuntumalta, mutta aloitimme ihan tahdikkaassa ja sopivan reippaassa ravissa. Kuten olin ennustanut, bravuurimme oli ohjelman alussa tehtävä raviympyrä, joka esitettiin onneksi vasemmalle eli Aasian notkeampaan suuntaan. Tässä Aasia pyöristyi ja taipui nätisti, ja saimme arvosanaksi kahdeksikon. Käyntipätkä lävistäjällä oli siirtymisten puolesta ihan kelpo, mutta tuntuma ja muoto turhan epätasaisia. Sitten päästiin niihin vaikeampiin osuuksiin, eli ensimmäiseen laukannostoon. Tulin tuupanneeksi laukkaan istunnalla, mutta Aasia kuitenkin nosti kohtuullisen täsmällisesti. Laukkaympyrällä mentiin hieman sisälapa edellä ja nenä ulkona, ja tuomari toivoikin selkeämpää taivutusta. Laukka kuitenkin onneksi pysyi yllä koko ympyrän ajan. Raviin siirtymisen jälkeen juostiin kulman läpi jännittyneenä, mutta askeleen pidennykseen lävistäjälle tuli mukava energia. Sitten sainkin jo jarrutella huolellisesti, jotta poni oli kuulolla ennen seuraavaa laukannostoa. Taas sorruin istunnalla tuuppaukseen, mutta Aasia nosti laukan napakasti. Vasemman laukan ympyrällä taivutuskin onnistui paremmin. Siirtyminen raviin tuli hieman pudottaen, ja siinä hässäkässä sitten kulman jälkeen tuleva siirtyminen käyntiin myöhästyi pisteestä. Käynnissä muoto oli taas epätasainen, varsinkin kun poni yritti aluksi kiskoa ohjia pitkäksi. Lopputervehdyslinjalle meno kuitenkin taas tasoittui.



Aasian pöytäkirja
Olin rataan ihan tyytyväinen, sehän meni odotuksiin nähden jopa varsin kivasti! Laukat nousivat ja pysyivät yllä, mistä olin kovasti helpottunut, ja ravissa saatiin esitettyä vähän kauniimpaakin menoa. Tuomarin palautteessa kehuttiin tahdikkuutta ja letkeyttä, kun taas parannettavaa on tuntuman tasaisuudessa ja liikkumisessa rehellisesti tuntumaa kohti. Näin helposta luokasta kun oli kyse, niin pisteitäkin tuli varsin anteliaasti eli 65,53%. Tällä tuloksella päädyttiin vielä kaiken lisäksi luokan voittoon, joten olipas sangen onnistunut kisadebyytti Aasialta! Palkintojenjakoon Aasia ei kuitenkaan päässyt, vaan käväisin siellä Vakella, jonka kanssa olin siinä vaiheessa menossa verryttelyyn.

Vaken rataan latautuivat kaikkein suurimmat paineet ja odotukset. Sen kanssa on jo niin paljon yhteistä historiaa, että parasta osaamista haluaisi todellakin esittää myös kisoissa. Henkisesti helpompaa tästä teki kuitenkin se, että olin jo yhden radan ratsastanut ja päivä oli Aasian kanssa alkanut onnistuneesti. Niinpä pääsin verryttelyyn aika rennolla mielellä, ja Aasian jälkeen Vake tuntui niin ihanan tutulta ja tasaiselta. Ensin Vakea piti vähän herätellä, mutta kun oli hieman laukattu niin se liikkui jo ihmeen hyvin eteen. Ei puskemista, ei taistelua, vain mukavan pyöreänä etenevä Vake. En tiedä, miten tämä näin hyvin tällä kertaa onnistui, mutta kerrankin oli verryttelyn pohjalta edellytykset kohdillaan onnistuneeseen rataan Vake-pötkylän kanssa. Nyt vain pää kylmänä!

Lopulta kävi vielä pieni onni sen suhteen, että luokan ensimmäinen ratsukko olikin siirtynyt luokan loppuun, ja kun meidän oli ollut tarkoitus startata toisena niin starttivuoro tulikin eteen yllättäen ilman sen pidempiä odotteluja. En siis ehtinyt pyöriä Vaken kanssa ollenkaan kisakentän päässä, missä ei raippaa saanut enää pitää, joten eipä tullut sitä viime hetken hyytymistä vaan päästiin kutakuinkin suoraan maneesista radalle. Tuomari kysyi, tarvitsisinko vielä lisäaikaa, mutta vastasin, että aloitetaan nyt äkkiä ennen kuin poni hyytyy. Uskomatonta mutta totta, pääsin aloittamaan ohjelman Vakella joka ei ollut vielä aivan hyytynyt ja jumittava vaan eteni hyvin. Älä puske, älä puske, älä puske, hoin mielessäni. Alkuradan ravikuviot menivätkin varsin kivasti. Askeleen pidennykset eivät meillä koskaan ole riittävät, mutta taipuminen oli letkeää ja ravi eteni asiallisessa tahdissa sekä pyöreänä. Jee!

© Eeva
© Eeva
Laukkaohjelmassa alkoi meno hyytyä, ja ratsastin pohkeella melko paljon. Laukassa ei sitten pyöreyskään säilynyt, mikä oli odotettavissa. Ensimmäistä laukkaympyrää kehuttiin kuitenkin jopa pontevaksi. Oikean laukan lävistäjällä pudottiin raville aivan liian aikaisin, niin kuin siinä aina käy. Vasemman laukan lävistäjää varmistelin ja yliratsastin aika paljon, joten tuomari kommentoi sitä työlääksi, vaikka loppuun asti päästiinkin. Ravissa Vake palasi taas pyöreämmäksi, tosin nyt loppuradasta se alkoi pilkkiä liian matalalla eikä pysynyt yhtä ryhdikkäänä kuin ohjelman alussa. Ravivoltista ja lopputervehdyslinjasta tuli silti vielä seiskat.


Vaken pöytäkirja
Vaikka tässä ollaan kaukana täydellisestä, niin olin tähän suoritukseen todella tyytyväinen. Tämä oli ehdottomasti paras kouluratamme Vaken kanssa kautta historian, ja kerrankin Vake ei täysin hyytynyt radalle vaan liikkui ihan asiallisesti! Tämän eteen on tehty töitä pitkään ja hartaasti, ja vihdoin saatiin esitettyä jopa jollain tapaa onnistunut koulurata. Pätkittäin meno tuntui jopa hyvältä, eikä vain älyttömältä puskemiselta. Ihanaa! Kiitosta tuli tuomarilta arvattavasti tasaisuudesta sekä hyvistä taivutuksista ravissa, mutta samalla toivottiin vielä hieman lisää energiaa sekä parempaa taipumista laukassa. Tulos oli ihan mukava 63,25%, ja jäin jännityksellä odottamaan, riittäisikö tämä sijoituksiin. Osallistujakaarti oli nimittäin helppo C -luokaksi varsin tasokasta, sillä kyseessä oli samalla Powercupin karsintaluokka ja mukana oli jopa aluetason ratsukoita.

Suurimman henkisen latauksen rata oli siis ohi, mutta ei tämä vielä ollut kokonaan tässä. Vielä oli jäljellä rata Kingin kanssa. Kingiä yritin verryttelyssä taivutella ja saada myötäämään, mutta kun ei se oikein onnistu treeneissäkään niin eipä tietysti kisaverkassakaan. Poni jäi rautakangeksi ja pystypäiseksi, mutta mentiinpä humputtelemaan rata läpi. Koetin keskittyä täsmällisyyteen ja hyviin teihin sekä tasaisen reippaaseen etenemiseen. Eipä tästä suorituksesta jäänyt suuremmin kerrottavaa jälkipolville sen enempää hyvässä kuin pahassakaan. Kingi meni niin kuin Kingi menee, jäykkäniskaisena mutta tehtävät suorittaen. Joitakin irtopisteitä olisi ehkä voinut kerätä vielä keskittyneemmällä ja tarkemmalla ratsastuksella. Esimerkiksi peruutukseen tuli liikaa askelia, ja toisella laukkaympyrällä päästin ponin vähän oikaisemaan lopussa. Taivutukset yritin tehdä niin hyvin kuin oli mahdollista, mutta luonnollisestikin tuomari toivoi taipuisuutta lisää niin ravissa kuin laukassakin. Tasaisuus oli tämänkin radan valtti, eikä varsinaisia rikkoja tullut. Suorituksen päättyessä ei ollut niinkään hieno fiilis juuri tästä radasta, mutta olin iloinen kun päivän kisaurakka oli onnistuneesti pulkassa.


Kingin pöytäkirja
Kingin kanssa tulos oli 62% eli muutaman pisteen Vakea huonompi, ja tämä oli päivän suorituksista selkeästi se vähiten onnistunut. Luokka oli pitkä ja jatkui vielä hyvän tovin, mutta sen loppuessa jäimme Vaken kanssa edelleen sijoittuneiden joukkoon; sija oli 29 startin luokassa seitsemäs. Voi että helpon C:n vihreästä ruusukkeesta voikin olla iloinen! Tämä tuntui Vaken kanssa todellakin ansaitulta. Aasiankin rata ja voitto olivat tietysti iloinen asia, mutta kyllä se oli Vake, jonka kanssa koin tänään suurimman onnistumisen. Harvoin jää näin mukava mieli koulukisoista, ja olihan tämä oikein hauska päivä kolmen ponin kanssa.

Kuvista kiitos Eevalle  ja videoista sekä poninhoitoavusta kiitos Annelle ja Noralle!