maanantai 16. toukokuuta 2016

Tuttuakin tutumpaa

Maanantain tunnille minulla oli vapaus valita ratsu kolmesta kivasta vaihtoehdosta. Vaikean valinnan tulos oli lopulta Vake. Tunnilla mentiin puomeja, ja ajattelin, että samalla tämä toimisi jonkinsorttisena sileän treeninä Vaken kanssa. Kouluratsastushommat kun ovat jääneet Vaken osalta viime viikkoina hieman paitsioon, mikä ei ole hyvä juttu, sillä se alkaa ennen pitkää näkyä hyppäämisessäkin. Tunnin alussa Vake oli kovasti kiusaantunut ilmeisesti ötököistä, ja puri kuolainta sekä nakkeli niskojaan. Helpotukseksi sille haettiin tallista turpaverkko sierainten päälle, ja verkon kanssa kuolaimen pureminen loppui kokonaan ja pään heiluttelukin rauhoittui lähes täysin.

Ratsastimme aluksi tavanomaista suoraa puomilinjaa 17 metrin etäisyydellä, ensin ravissa ja sitten laukassa. Laukassa oli tarkoitus tulla hieman askelta lyhentäen, mikä Vakelle tarkoitti kuutta askelta. Sopiva laukka löytyikin lähes automaattisesti, joten tämä oli helppo nakki. Tätä samaa tehtävää on höylätty Vaken kanssa niin monet kerrat. Keskityinkin oikeastaan enemmän ratsastamiseen puomitehtävän ulkopuolella, ja koetin taivutella sekä ratsastaa Vakea pyöreäksi. Näin alkutunnista oli vielä vähän nihkeää tämän suhteen, ja Vake tuntui hieman makaavan ohjalla sekä etuosan päällä.

Seuraavassa tehtävässä oli jo hieman enemmän haastetta, sillä nyt ratsastimme suurella ympyrällä kolmen puomin sarjan yli. Ravissa sain patisetella liikettä eteenpäin ja askelta venymään, sillä aluksi Vake tapasi ottaa ainakin toiseen puomiväliin töksähtävän lisäaskeleen. Pohjetta, pohjetta lisää, ja ravi alkoi sitten parantuakin niin että puomit ylittyivät sujuvasti ja joustavalla askeleella. Samalla alkoi myös etuosa tuntua pikkuhiljaa kevyemmältä ja liikumiseen tulla pyöreyttä. Ratsastimme ympyräpuomeja myös laukassa. Laukka pyöri nyt hyvin, ja Vake venyi puomien yli oikein asiallisesti. Ei tietoakaan kömpelöydestä tai puomeilla jarruttelusta, vaan laukka ponnisti hyvin puomilta toiselle. Perinteisesti ongelmalliseksi kokemani tehtävä sujui nyt siis oikein hienosti.

Harjoittelimme vielä muutamat laukanvaihdot lävistäjäkavaleteilla. Näissä ei tietenkään ollut meille mitään vaikeaa, vaan Vake vaihteli laukat ihan ilmaiseksi eikä minun tarvinnut tehdä yhtään mitään. Niinpä ope sovelsi meille sitten hieman vaikeamman tehtävän, eli saimme hypellä kahdeksikolla noin 60-senttistä pystyestettä, joka oli sijoitettu lävistäjälle. Oikeasta laukasta esteelle pääsi väljällä tiellä, mutta hypystä piti kääntyä melko tiukasti vasemmalle, ja vasemmassa laukassa lähestymiskaarre aidalta oli melko pieni. Tässä sainkin sitten johtaa ja kääntää enemmän, enkä vain matkustella kyydissä. Vake kyllä vaihteli laukat tälläkin tehtävällä, kunhan aina hypyssä varmistin sille uuden suunnan.

Lopuksi työskentelimme vielä hetken ravissa taivutellen hevosia kolmikaarisella kiemurauralla. Vake oli nyt tunnin lopussa mukavan notkea ja pehmeä, ja sanoisin jopa, että ryhdikäskin. Muoto oli mukavan pyöreä, ja Vake tuntui myös kantavan etuosaansa aika hyvin. Pohkeella pääsi siis ratsastamaan askelta pidemmäksi ja selkää ylöspäin, sen sijaan että liike olisi vyörynyt pohkeesta vain etuosan päälle ja tyssännyt saman tien siihen. Ei hullumpaa! Tunnilla ei tullut varsinaisesti mitään uutta, mutta olihan se mukavaa mennä Vakella ja todeta, että sen kanssa homma toimii ihan kohtalaisesti. Kyllä Vaken kanssa tuntuu aina siltä kuin oman hevosen selkään nousisi, ja sillä ratsastaminen on niin tuttua ja kotoisaa (myös niiden ongelmakohtien osalta). Minulla ei koskaan ole ollut omaa hevosta, joten tällaiselle tuttuusasteelle en ole koskaan aikaisemmin minkään hevosen kanssa päässyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti