lauantai 31. lokakuuta 2015

Talvi yllätti vesipolulla

Viikonlopuksi lämpötilat nousivat sen verran, että lauantaina pääsimme maastoon hieman pehmeämmillä pohjilla. Kävimme Vaken kanssa lenkillä Annen ja Jetin kanssa. Jo pihassa huomasin, että tänään Vakella oli hieman valppaampi ja jännittyneempi päivä. Alkumatka menikin ympäristöä tarkkaillen ja muutaman säpsähdyksen kera. Polulla ravatessa Vake ei hätiköinniltään oikein olisi ehtinyt jalkoihinsa katsoa vaan kompuroi juuriin.

Onneksi elämä helpottui kuin pääsimme ottamaan ensimmäisen laukkapätkän. Hevosillamme ei ollut haluja lähteä etenemään kovin reippaassa tempossa, mutta rauhallinen, pitkä laukkaosuus rentoutti kummasti. Tällainen laukkaverryttely teki varmasti hyvää kun koko viikolla ei kovien pohjien takia ole juuri laukkamahdollisuuksia ollut. Nyt hiekkapohja metsätiellä oli sopivan pehmeä ja hyvä laukata. Tämän pätkän jälkeen Vake olikin jo paljon rentoutuneemmassa mielentilassa, ja loppulenkistä ei enää tarvinnut kytätä takaa kimppuun käyviä mörköjä. Teimme välissä ravilenkin ja kotiinpäin mennessä tuli toinen pitkä laukkaosuus. Vake meni tyytyväisenä vetohevosen määräämässä tempossa, joka oli tälläkin laukkapätkällä suhteellisen rauhallinen. Ei siis irroteltu tänään kovin hurjaa vauhtia, mutta meno oli kuitenkin jo sujuvampaa tällä toisella laukkaosuudella.

Kotimatkan ajattelimme kävellä tavalliseen tapaan vesipolun kautta, mutta tämä suunnitelma ei ollut aivan loppuun asti harkittu. Vesipolun lammikot nimittäin olivat plussakelistä huolimatta vielä tukevasti jäässä. Kaukaa näytti siltä, että suurin polun peittävä lammikko oli sulana ja kahluukelpoinen. Niinpä ohitimme ensimmäisen jäätyneen lammikon vaivalloisesti ryteikön kautta rämpien ja pienen ojankin yli jouduttiin hyppäämään. Kaiken tämän vaivan jälkeen saimme todeta isonkin lammikon olevan umpijäässä, jää vain oli täysin läpinäkyvää ja sen päällä oli yöllisten sateiden jäljiltä vettä. Niinpä ei auttanut muu kuin kömpiä takaisin samaa reittiä ensimmäisen lammikon ohi. Tämän pienen seikkailun jälkeen palasimme sitten kotiin tietä pitkin. 

Viime syksyltä ja talvelta tuttu valppaampi Vake vaikuttaisi tehneen paluuta jälleen kylmän vuodenajan koittaessa. Onneksi tämä on nyt aika lievää, ja lenkin aikana Vake kyllä ennen pitkää rentoutuu kun vaan osaan olla itse rentona enkä välitä pienistä alkujännityksistä.

torstai 29. lokakuuta 2015

Kuuliaisesti käynnissä

Torstaina menin ylimääräiselle tunnille ratsastamaan Vakella. Vakella oli alkuviikosta ollut pientä syysvilliä, joten olin valmistautunut mahdolliseen temppuiluun, mutta Vakehan olikin sitten tosi kiltti ja kuuliainen. Kenttä oli jäätynyt tiistain jälkeen vielä kovemmaksi, joten menimme taas käyntipainotteisen tunnin ja laukkaa ei nyt otettu pohjan vuoksi ollenkaan.

Tehtävät olivat pitkälti samat kuin tiistaina, eli teimme pohkeenväistöjä käynnissä ja hieman ravissakin, sekä ratsastimme ympyräkahdeksikkoa johon tuli pikkuvoltit käynnissä ja isot ympyrät ravissa. Käyntiväistöt sujuivat tosi kivasti. Vake meni pohkeesta hyvin sivulle, ja kun en jäänyt sisäohjaan kiinni alkoi se tehdä väistöjä vähän pyöreämpänäkin. Käynnissä ylipäänsä oli ihan mukavasti ryhtiä ja pyöreyttä, tosin täytyy myöntää että ajoittain ratsastin liikaa kädellä. Jonkinlainen ajatus "takaa kohti tuntumaa" joka tapauksessa löytyi ainakin välillä. Raviväistöt olivat hankalampia ja niissä ei pyöreys niin hyvin säilynyt vaan meno oli jännittyneempää. Vasemman pohkeen väistössä Vake pääsi liikaa puskemaan oikea lapa edellä niin ettei riittävää poikitusta tullut ja kaulakin oli vähän mutkalla. Ope kehottikin tekemään tähän suuntaan sulkuväistöä menosuuntaan asettaen, ja näin oikea lapa tuli paremmin hallintaan. Lisäksi autoin takaosaa sivulle viemällä raipan kevyesti kiinni kylkeen pohkeen taakse.

Voltti- ja ympyräkahdeksikolla ope käski kiinnittää huomiota siihen, että Vaken etujalat eivät pikkuvolteilla jäisi hieman ulos vaan etuosa todellakin kääntyisi rehellisesti voltin suuntaan. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, vaan tätähän olen Vaken kanssa tottunut korjaamaan molemmissa suunnissa. Napakammalla ulkopohkeen ratsastuksella Vake taipuikin vasemmalle todella letkeästi. Raviympyröillä etujalat pysyivät paremmin linjalla, vaikka ulkoapuja ei toki vieläkään sopinut unohtaa. Vake liikkui ravissa mukavan rennosti, pyöreänä ja notkeana. Sisäpohjetta olisi oikeassa kierroksessa vielä saanut ratsastaa paremmin läpi, ja varmasti laukkaaminen olisi auttanut irrottamaan Vakea vieläkin pehmeämmäksi, mutta yllättävän hyväksi se tuli ihan tällä käynti- ja ravityöskentelylläkin. Ope muisti jälleen kehua Vaken selvästi parantunutta perusolemusta etuosan ryhdikkyyden ja pyöreyden suhteen.

Tunnin monipuolistamiseksi menimme myös hieman käyntipuomeja. Puomeja oli linjalla erilaisin välein useampia, ja yksi kavalettikin oli mukana. Ideana oli ratsastaa näiden yli pitkin ohjin ja antaa hevosen ihan itse miettiä miten se jalkansa puomeille ja kavaletille asetteli, eli hevoset saivat pientä jumppaa sekä aivoille että kropalle. Vake käveli tehtävän läpi rauhallisesti, ja asetteli kinttunsa tosi huolellisesti kolistelematta puomeja yhtään. Hevoset olivatkin kuulemma tehneet samanlaista tehtävää jo eilen, ja silloinkin Vake oli heti alusta alkaen mennyt tehtävän kolistelematta ja "puomiälyä" osoittaen. Saimme me ratsastajatkin omalla vuorollamme hieman jumpata, eli teimme satulassa samoja venytyksiä kuin tiistain tunnilla. Sitten kävimme vielä kävelemässä oikein pitkät loppukäynnit pellon ympäri päivän viimeisten valoisten minuuttien aikana. Näin saimme taas ihan monipuolisen ja hyödyllisen treenin, vaikka kenttä olikin melko betonia. Käyntityöskentelyyn keskittyminen on varmasti ihan hyödyllistäkin, mutta on kuitenkin helpottavaa tietää että olemme kelien armoilla enää pari viikkoa. Marraskuun puolessa välissä tapahtuu sitten Suuri Muutto eli koko Tallinmäen siirtyminen naapuritontille maneesitallin tiloihin. Sitä odotellessa jaksaa kyllä vielä hetken mennä koppurakentälläkin.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kamalan vaikeaa!

Keskiviikon tunnilla oli puomeja ja menin Taunolla. Tehtäviin kuului pääty-ympyrällä kaksi pientä kavalettia, pitkän sivun suuntaisesti neljän puomin sarja ja toisessa päädyssä ympyrällä yksittäinen ravipuomi. Puomeja ja kavaletteja mentiin ensin ravissa ja sitten laukassa, ja lisäksi toisella pitkällä sivulla tehtiin käynnissä pohkeenväistöä.

Ravissa Tauno oli ensin vähän uneliaan oloinen, eikä vastannut pohkeeseen. Aika rautakangeltakin se tuntui, ja puski todella voimakkaasti sisäänpäin vasenta pohjetta vastaan. Kavalettien ylitys ravissa ympyrällä menikin tämän puskemisen takia ensin aika tasapainottomasti, kun hevonen suorastaan kaatui sisäänpäin jälkimmäisen kavaletin kohdalla samalla kun astui sen yli ulkoetujalalla. Maapuomisarjalla ope käski antaa reilusti ohjaa jotta Tauno olisi lähtenyt paremmin venyttämään kaulaansa. Vasemmalle puskemisen takia en saanut oikeaan ohjaan minkäänlaista tuntumaa, ja katsoin parhaaksi heittää ohjat lähestulkoon löysiksi kun en muutakaan osannut. Olipas hankala tunnin aloitus, kun en saanut hevoseen oikein mitään keskusteluyhteyttä vaan se vain mennä hortoili pitkillä koivilla miten sattui.

Jatkoimme tehtävää vasemmassa kierroksessa laukaten. Tauno puski edelleen sisäänpäin, mutta itse asiassa vähemmän kuin ravissa ja kavalettien ylitys ympyrällä alkoi pikkuhiljaa sujua mukavammin. Kavalettien väli oli noin 9,5 metriä ja siihen haluttiin kaksi laukka-askelta. Taunon kanssa kaksi askelta osui väliin aika luontevasti eikä ollut tarvetta ratsastaa sen kummemmin eteen tai taakse. Lähestyminen ensimmäiselle kavaletille onnistui yllättävänkin hyvin ja yleensä askel sopi siihen mukavasti. Tässähän alkoi löytyä ihan rytmiä! Kavalettien välissä olisi vaan pitänyt päästä istumaan tiiviimmin satulassa eikä kenottaa edessä.

Neljän maapuomin sarja oli tarkoitus ratsastaa siten, että jokaiseen puomiväliin tuli yksi kokonainen laukka-askel. Välit olivat tarkoituksella lyhyet, joten nyt piti saada laukkaa kasaan. Taunon kanssa vaadittiin aivan erityistä lyhentämistä, sillä tämän hevosen laukka on luonnostaan todella pitkää. Tauno tikkasi itsensä puomiväleihin ihan kiitettävästi, vaikka ahdasta olikin. Ope muistutteli minua istumaan tiukasti pystyssä ja kiinni satulassa, jotta Tauno pysyisi lyhyenä koko sarjan loppuun asti. Pari kertaa homma meni höpöksi, kun tulimme ensimmäiselle puomille hieman kauempaa harpaten eikä Tauno sitten enää ehtinyt lyhentää askeltaan seuraaviin väleihin. Ope totesi, että ponnistuspaikkaratkaisu ekalle puomille oli sinänsä ihan oikea, mutta tässä tapauksessa tällaista kaukaa lähettämistä ei voinut tehdä koska Tauno ei kyennyt tulemaan tarpeeksi nopeasti takaisin. Ensimmäiselle puomille piti siis tulla niin lähelle ja lyhyellä askeleella kuin vain suinkin mahdollista. Viimeisellä kierroksella sain sitten Taunon tsempattua niin lyhyeen laukkaan että se todella tuntui tulevan takaosan päälle ja mahtui lyhyisiin väleihin oikein mallikelpoisesti. Enpä olisi uskonut että Tauno näin hienosti lyhenee, mutta niin se vain onnistui!

Vaihdoimme sitten oikeaan kierrokseen, ja laukkaa piti nyt saada vieläkin lyhyemmäksi sillä maapuomien välejä lyhennettiin lisää. Ympyrällä puolestaan piti kavalettien väliin saada mahtumaan kolme laukka-askelta. Tähän suuntaan laukan lyhentäminen oli paljon hankalampaa, sillä kun aloin tehdä pidätteitä ja kasata laukkaa tippui Tauno hyvin herkästi raville. Tunnin lopuksi ope totesikin, että Taunon oikea takajalka on paljon voimattomampi, ja siksi sen on tässä suunnassa vaikeampi koota ja ylläpitää laukkaa. Puomiväleihin lyhentäminen osoittautuikin toivottomaksi tehtäväksi, ja parhaimmillaan pääsimme laukassa vaivoin kahden ensimmäisen puomin yli ja loput rämmittiin ravissa. Välillä laukka putosi pois jo ensimmäiselle puomille kun yritin oikein tikata askeleen lähelle puomia. Ympyrällä lisäaskeleen mahduttaminen kavalettien väliin oli sikäli helpompaa tähän suuntaan että Tauno oli automaattisesti liiraamassa ulos vasemmalle. Näin ollen kaarre meni sopivasti ulkoreunaa myöten, mutta välillä kävi niinkin että Tauno liirasi liikaa ulos ja pääsi livahtamaan vasemmalta kavaletin ohi. Laukan lyhentämisyritykset aiheuttivat myös ympyrällä raviin putoamisia, mutta muutaman kerran onnistuttiin menemään kavaletit nipin napin kolmella askeleella.

Kaiken sähläämisen lomassa oli kuitenkin positiivista, että tunnin kuluessa yhteistyö Taunon kanssa parani alkutuntiin verrattuna ja lopussa se liikkui paljon notkeammin ja oli paremmin kuulolla. Loppuraveissa meno tuntui jo ihan mukavalta Taunon edetessä hyvällä energialla ja muoto oli jonkin aikaa rennon pyöreä. Eihän tämä Taunolla ratsastus taaskaan mitään helppoa ollut, vaan suurimman osan ajasta tuntui etten osaa yhtään mitään. Tauno kun ei osaa mennä automaattisesti, vaan se vaatii ratsastajalta paljon tukea tehtäviin sekä hyvin selkeät avut. Olo oli pitkälti kuin alkeistuntilaisella, mutta positiivista oli onnistunut laukan lyhennys vasemmassa kierroksessa sekä parempi ote hevoseen lopputunnista. Ope rohkaisi että tällä kertaa yhteistyö Taunon kanssa sujui jo paljon paremmin kuin edellisellä kerralla. Lisää Taunoa on minulle kuulemma luvassa. Onhan tämä varmasti opettavaista, kun on hevonen joka ei lainkaan paikkaile ratsastajan virheitä. Täytyy vaan koettaa sietää tätä osaamattomuuden tunnetta.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Palle uudestaan

Tiistain tunnilla minua odotti mukava yllätys, sillä pääsin ottamaan uusinnan Pallen kanssa pikemmin kuin arvasinkaan. Pallelle oli nimittäin tullut äkillinen liikuttajan tarve tälle illalle. Kenttä oli nyt jäätynyt melko koppuraksi, joten tunti mentiin hyvin käyntipainotteisesti ja ravia ja laukkaa otettiin vain ihan lyhyissä pätkissä. Pallen kanssa olisi tietysti ollut mukavinta työskennellä paljon laukassa ja hakea sitä kautta rentoutta myös muihin askellajeihin, mutta oli käynnissä tutusteleminenkin toki kivaa.

Aloitimme ratsastamalla hieman pohkeenväistöjä käynnissä. Väistöjä tehtiin uran sisäpuolelta uraa kohti. Pallen kanssa väistöjä oli oikein kiva tehdä, sillä se väisti todella kuuliaisesti ja herkästi, jopa ihan rennostikin. Vasemman pohkeen väistössä piti vielä hienosäätää asetus vasemmalle selkeämmäksi ja korjata etuosa johtamaan liikettä niin ettei menty vahingossa takaosa edellä. Palle kuulemma pyrki tekemään ennemmin sulkutaivutusta kuin pohkeenväistöä, joten asetuksen kanssa piti olla tarkkana. Korjaukset onnistuivat nekin pienillä avuilla, joten tämä oli todellakin hienosäätöä.

Suurimman osan ajasta ratsastimme ympyräkahdeksikkoa, jossa suunnanvaihdoksen yhteydessä ratsastettiin ympyröiden sisälle myös pienemmät voltit. Pikkuvoltit tehtiin aina käynnissä, ja isommilla ympyröillä mentiin ravia. Myöhemmin kentän keskellä nostettiin käyntivoltin jälkeen laukka ja laukattiin puolikkaan ympyrän verran. Palle liikkui käynnissä koko ajan pyöreällä kaulalla, mutta olihan se monesti varsin tyhjä edestä ja siten poissa tuntumalta. Kun se rentoutui vähänkään venyttämään muotoa pidemmäksi ja matalammaksi löytyi tuntuma hetkellisesti paremmin. Asettaa olisi kuulemma saanut selkeämminkin. Ravipätkillä Palle oli vähemmän tyhjä ja käyntiä paremmin tuntumalla, mutta pidemmät yhtäjaksoiset ravipätkät olisivat kyllä olleet hyödyllisiä. Ainakin Palle liikkui aika sujuvasti eteenpäin.

Laukannostoja tehtiin kolme kappaletta kumpaankin suuntaan. Nostot sössin omalla hätäilylläni, ja lähdin kallistelemaan liikaa eteenpäin. Vasen laukka ei tälläkään kertaa noussut suoraan, mutta kertaalleen sain laukan korjattua ravin kautta eli vasen laukka nousi puolivahingossa ravista. Muilla kerroilla annoin periksi ja hain vasemman laukan vaihdon kautta. Yllättäen myös oikean laukan nostossa tuli kertaalleen väärä laukka, eli vasenkin laukka nousi mutta vain silloin kun haluttiinkin oikeaa! Istunnassani on kyllä jotain tosi kummallista kun Palle niin auliisti tarjoaa vastalaukkaa.

Tunnin lopuksi otettiin vielä pientä jumppaa ratsastajille, eli venyttelimme ja irrottelimme lonkkia ja hartioita sekä haimme tasapainoa jalustimilla seisoen samalla kun hevoset saivat kävellä. Näin se tunti meni kovallakin kentällä. Pallella oli jälleen tosi miellyttävää ratsastaa, mutta luulen että etenkin käynnissä pitäisi saada liike sujumaan paremmin takaa kohti tuntumaa jotta tuntuman tyhjyydestä pääsisi eroon. Tämän hevosen kanssa käynnin ratsastaminen ei kuitenkaan mennyt sellaiseksi nyhertämiseksi kuin usein tuppaa käymään, vaan osasin pitää apujenkäytön melko tarkoituksenmukaisena ja selkeänä. Mitenkähän saman tavoittaisi myös vähemmän herkkien hevosten kanssa?

lauantai 24. lokakuuta 2015

Sumuisen aamun laukat

Lauantaiaamuna maastoilimme Vaken kanssa Annen ja Jetin seurassa. Aamu oli sumuinen, ja sumu ei suinkaan hälventynyt aamupäivän ehtiessä pidemmälle vaan pikemminkin sakeni lenkkimme aikana. Minä kyllä tykkäsin tästä kelistä, sumu loi metsään ihanaa syksyn tunnelmaa. Vake vaikutti ehkä hieman tavallista reippaammalta, mutta onneksi leppoisan tasaiselta vaikka keskiviikkona sillä oli ollut pöljä päivä.

Ratsastimme tällä kertaa junaradan toiselle puolelle laukkabaanalle. Radan ylitys sujui Vakelta naama peruslukemilla. Tutulle laukkaosuudelle tullessa Vake nosti laukan innokkaasti, mutta eipä se kyllä ollut ainakaan käsistä lähdössä. Ruunat aloittivat laukan varsin rauhallisesti, eivätkä innostuneet menemään sen lujempaa edes vierekkäin. Kohta jouduimme jarruttelemaan käyntiin, sillä vastaan tuli ravihevonen. Ravurin ohitettuamme jatkoimme laukassa, ja hitaasti syttyvät hevosemme alkoivat viimein imeä eteenpäin. Laukkasuora tuntui loppuvan vähän kesken siinä vaiheessa kun hevoset olivat juuri heränneet ja laukka oli alkanut sujua mukavan reippaasti eteen.

Palasimme toisesta tasoristeyksestä radan yli, ja loppumatkan menimme tavanomaisia reittejä pitkin. Kotimatkalla otettiin vielä toinen yhtä pitkä laukkapätkä kankaan halki. Taas lähdettiin liikkeelle rauhallisesti, mutta Jetti alkoi pian kiihdyttää vauhtia ja loittoni edeltä. Vake oli vielä jäänyt laukkaamaan kaikessa rauhassa, mutta kun pyysin sitä lisäämään vauhtia ja kirimään välimatkan umpeen niin johan löytyi viitosvaihde. Nyt laukka lähti todella sujumaan kunnon imulla, ja mennä posotimme tosi reipasta kyytiä koko tämän laukkaosuuden. Tällainen laukka tekee takuulla oikein hyvää Vaken kropalle, ja samalla kuski saa nauttia vauhdin hurmasta. Syytä en tiedä, mutta Vake on viime aikoina alkanut laukata vetohevosen perässä paljon aiempaa vauhdikkaammin. Tästäkin ponista todella löytyy "kiitolaukkavaihde"!

Olipa jälleen kerran ihana maasto. Onnea on se kun löytyy sekä kaksi- että nelijalkainen ystävä joiden kanssa näitä maastoreissuja saa tehdä.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Hienon hevosen selässä on helppo hymyillä

Lopuksi poseerasimme kameralle. Anne kuvasi.
Sain viikonlopulle oikein mieluisan toimeksiannon, eli sain kertaalleen liikuttaa Tallinmäen uuden, yksityiskäytössä olevan tulokkaan. Kyseessä oli kaunis pieni arabi, ruuna Paluknys eli Palle, joka on koulupuolella erittäin pitkälle koulutettu. Palle ei olekaan mikään turha kaveri vaan taitaa vaativatkin koululiikkeet piaffesta sarjavaihtoihin. Ennakkoon mietin, miten tällainen herkkä ja osaava hevonen sietäisi ratsastustani, sillä sen selässä ei ehkä ennen ole näin tumpeloa kuskia ollutkaan. Minulle oli kuitenkin kerrottu Pallen olevan erittäin kiltti ja järkevä, joten lähdin kokeilemaan sitä suurella mielenkiinnolla. Ei sitä joka päivä pääsekään tällaisen hevosen kyytiin.

Kävimme aluksi kävelemässä peltolenkin Annen kanssa, ja Palle vaikutti erittäin fiksulta myös "maastossa". Kentällä sitten alkoi varovainen tunnustelu miten Palle reagoi apuihini. Hyvinhän se reagoi, ja pohkeenväistöt käynnissä onnistuivat aivan ajatuksen voimalla hädin tuskin pohkeella kylkeen hipaisten. Ravi tuntui aluksi hankalalta, sillä en saanut itseäni vielä aseteltua koulusatulaan kovin notkeasti, ja kankean väkinäisesti keventävän ratsastajan alla ei Palle voinut liikkua kovin hyvin. Päätinkin ottaa suosiolla laukkaa melkein saman tien.

Minua oli varoitettu, että Palle ei ehkä nostaisi laukkaa ilman juuri oikeanlaisia apuja, mutta hyvin se osasi tulkita pyyntöni ja nosti laukan käynnistä oikein nätisti. Ainoa ongelma oli, että vasemmassa kierroksessa Palle tarjosi vain oikeaa laukkaa. Oli päivänselvää, että painoni oli satulassa väärin niin että Palle automaattisesti tulkitsi minun pyytävän vastalaukkaa. Koetin siirtää vasenta istuinluuta eteen ja viedä oikeaa pohjetta taakse, mutta tämä ei auttanut ja Palle nosti aina vaan oikeaa laukkaa kuten istuntani sille kertoi. Koska en omin päin osannut korjata tilannetta niin ratkaisin asian kiertotien kautta. Annoin siis Pallen nostaa oikean laukan, ja ratsastin sen jälkeen laukanvaihdon. Pallehan oli tietenkin erittäin hyvä vaihtamaan, ja tehtyäni ensin vaihdon onnistuneesti lävistäjällä totesin vaihdon onnistuvan yhtä näppärästi myös suoralla uralla. Ei tarvittu kuin ulkopohkeen siirto taakse, ja Palle teki erittäin sujuvan ja pehmeän vaihdon. Innostuinkin ratsastamaan laukanvaihtoja hieman enemmän, sillä näin helppoja ja kivoja vaihtoja en ole varmaan koskaan ennen päässyt fiilistelemään. Tein siis yksittäisiä vaihtoja lävistäjillä sekä muutamia myös uralla, ja nautin siitä kuinka kuuliaisesti ja täsmällisesti Palle vaihtoi pienillä avuilla. Yksittäiset vaihdot olivat sille varmasti hyvin helppoa pientä verryttelyä.

Pallen laukka ylipäänsä oli todella ihanaa ratsastaa. Istuntapalikat oli laukassa helpompi saada kohdilleen, ja laukassa löytyi myös vakaampi tuntuma siinäkin vaiheessa kun ravissa oli tuntuma vielä pahasti hakusessa. Palle laukkasi pyöreänä ja pehmeän tasapainoisesti, ja laukassa oli todella säätövaraa kootusta ja lyhyestä pidempään ja sujuvampaan. Hihkuin myös haltioissani joitakin uskomattoman ylämäkeen lähteviä laukannostoja. Laukkaamisen myötä Palle rentoutui ja alkoi liikkua paremmin tuntumaa kohti, ja ennen kaikkea sain omia jumeja vähän auki niin että kykenin sitten ravissakin istumaan ja keventämään luontevammin. Niinpä laukkatyöskentelyn jälkeen myös ravi toimi paremmin, ja ratsastuksen lopulla tuntui siltä että Palle rentoutui ravissa hieman venyttämään ylälinjaansa ja liikkumaan rehellisemmin pyöreänä. Tuntuman pehmeydestä ja käden vakaudesta olisi varmasti ollut paljon sanottavaa, eli sain itseni usein kiinni huomaamattomasta värkkäämisestä. Pohkeetkin heiluivat enkä saanut jalkoja aivan rennoiksi, mutta Palle oli aivan ihanan kärsivällinen kaikkia istunnan epämääräisyyksiä kohtaan. Vaikka Palle ei varmasti tällaiseen ratsastajaan ole tottunut niin se ei hermostunut yhtään vaan sieti virheitä ihailtavalla kärsivällisyydellä. Yhteistyö kuitenkin parani koko ajan sitä mukaa kun sain istuntaa rennommaksi ja toimivammaksi, ja lopussa meno oli niin laukassa kuin ravissakin paljon sujuvampaa kuin alussa.

Tätä ratsastustuokiota olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta en lähtenyt sitä tarpeettomasti venyttämään sillä ei Palle turhaa hinkkaamista tarvinnut saati ansainnut. Menin tehokkaasti reilun puoli tuntia ja sen lisäksi pitkät alku- ja loppukäynnit. Hienon Pallen ratsastaminen oli kyllä aivan poikkeuksellinen kokemus, ja nautin joka hetkestä. Tuntihevosiin tottuneelle tällainen hevonen on elämys, ja Palle oli myös kaikessa herkkyydessään erittäin opettavainen. Ainakin se kertoi minulle hyvin selvästi, että istun vinossa ja annan siksi vääränlaiset avut vasemman laukan nostossa. Vasemman laukan nosto onkin ollut mm. Vaken kanssa hankalampi, ja nyt sen syy valottui vähän uudella tavalla. "Tavishevosilla" istunnan vinous aiheuttaa sen että nosto tapahtuu hitaasti ja tahmeasti, mutta Palle osoitti saman asian nostamalla väärän puolen laukan. Siinäpä mietittävää! En tiedä, tuleeko minulle enää toiste mahdollisuutta ratsastaa Pallella, mutta olipa hienoa että ainakin tämän yhden kerran pääsin sen satulaan.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Lisää laukanvaihtoyritelmiä

Keskiviikon vakiotunnilla oli syysloman vuoksi tavallista väljempää, eli meitä oli ryhmässä poikkeuksellisesti vain neljä. Sain ratsuksi Jussin, ja ope lupasi että jos menisimme kiltisti ja hyvin niin lopuksi harjoiteltaisiin laukanvaihtoja puomeilla. Tämäpä oli hassu sattuma, kun olin aiemmin tänään yrittänyt jo yhdellä tunnilla ähertää vaihtoja puomeilla. Jussin kanssa en laukanvaihtoja ole koskaan aikaisemmin kokeillutkaan.

Aloitimme tunnin kuitenkin pohkeenväistöillä. Väistöjä mentiin käynnissä pituushalkaisijalta uralle, ja lisäksi aina väistön jälkeen käännettiin pitkän sivun keskeltä radan poikki ja ylitettiin kaksi maapuomia ravissa. Käyntiväistöissä Jussi toimi aika mukavasti ja lähti sivulle vaivattomasti tahdin säilyttäen. Ope kuitenkin muistutti ottamaan väistön paremmin kiinni ulkopohkeella, jotta takaosa ehti kunnolla mukaan eikä etuosa vahingossa johtanut liikaa. Kättä sen sijaan sai väistöissä rauhoittaa.

Väistöjä jatkettiin kohta ravissa, ja ne tehtiin nyt pitkän sivun alussa uraa pitkin. Ravipuomien yli mentiin edelleen, ja päädyissä laukattiin ympyröillä. Minun oli koko alkutunnin ajan hyvin vaikea ratsastaa ravia sekä keventäen että satulassa istuen, sillä lonkat kiristivät vastaan aivan uskomattoman paljon siitäkin huolimatta että olin jo aiemmin tänään ratsastaut yhden tunnin. En siis päässyt ravissa istumaan ja vaikuttamaan nätisti, ja Jussikin mennä jolkotteli vähän jäykästi ja kaatui kulmien läpi. Ope kehotti ottamaan kulmiin hyvät puolipidätteet, sekä etenkin valmistelemaan pohkeenväistön kunnolla. Valmisteluihin ja puolipidätteisiin panostaminen kannatti, sillä niin sain Jussin parantamaan raviväistöä todella paljon. Sehän jopa odotti ja meni sivulle eikä vain jyrännyt!

Laukkaympyröillä ope käski istua hiljaa ja takaosan päällä, rauhoittaa käsistä ylimääräisen värkkäämisen sekä päästää sisäohjaa. Käsien tuli jälleen "ratsastaa eteenpäin" eikä vetää taaksepäin. Näitä ohjeita noudattaen Jussi rentoutuikin heti, ja sitä myötä myös pyöristyi nätisti. Laukassa minun oli myös huomattavasti helpompi istua kuin ravissa, ja laukkaympyröillä tulikin ihan mukavia, toimivia hetkiä. Ulkoavut ja pehmeä ratsastus olivat ne pääpointit. Jussin rentouduttua pyöreäksi sai alkaa ratsastaa vähän eteenkin askelta kasvattaen, mutta tätä en saanut tehtyä aivan tarpeeksi rennosti ja pehmeästi.

Lopuksi saimme hetken mennä niitä laukanvaihtoja. Pitkän sivun keskeltä käännettiin suoraan radan poikki, ja ylitettiin kaksi puomia yhden laukan välillä jatkaen linjalta uuteen suuntaan. Jommalla kummalla puomilla olisi vaihto pitänyt saada tehtyä, ja ohjeena oli käyttää pohjeapujen tukena asetusta, ei johtavaa ohjaa. Minulta meni kyllä ihan liikaa huomiota jo siihen että sain ensimmäiselle puomille askeleen sopimaan. Ajoin ja villitsin Jussin vähän liiankin isoon laukkaan, ja puomin yli harpattiin usein liian kaukaa. Tällaisessa harppauksessa Jussi kiskaisi minut eteen irti satulasta, ja tällöin ei tietysti vaihdon onnistumisesta ollut mitään toivoa. Myös askeleen sopiessa ja päästessäni antamaan jonkinlaiset vaihtoavut Jussi kiskaisi minua aina enemmän tai vähemmän etukumaraan, ja kulmaan kaarrettiin huonossa tasapainossa. Parhaimmillaan Jussi vaihtoi etujalat, mutta jäi ristilaukkaan. Oma diagnoosini oli liian huono vartalon hallinta ja istunnan pito Jussi kiskaistessa puomeilla etupainoiseksi. Laukan lyhentäminen ja kasaaminen niin että puomeille ei tultu liian lujaa ja pitkällä askeleella auttoi hieman, mutta nyt Jussi alkoi fiksuna hevosena tehdä vaihtoja ravin kautta. Se siis tiesi suunnan vaihtuvan, ja pudotti ensimmäisellä puomilla nopeasti raviin jatkaen tästä uudella laukalla eteenpäin. Laukka sinänsä oli nyt aika mukavaa ja jopa takajalkojen päällä kontrollissa, mutta aina puomeille tullessa Jussi kiskaisi minut pois tasapainosta ja suoritti tehtävän oman päänsä mukaan.

Vaihdot jäivät siis yritykseksi, mutta ei puomien ratsastus silti hukkaan mennyt. Puomeja laukatessa tuli sopivaa irrottelua, ja Jussi myös "kuumeni" laukkapuomeista niin että liikeessä oli sekä laukassa että loppuraveissa mukavaa sähköä. Täytyy myötää, että Jussi jopa vähän vei minua ajoittain ja puksutti menemään pidätteistä välittämättä kuin juna, mutta kylläpä loppukeventelyissä oli ilmavaa ja energistä ravia! Jussia on vaan niin paljon mukavampi ratsastaa silloin kun se on tällä lailla letkeä ja energinen. Loppujen lopuksi oli siis ihan hauska tunti, siitäkin huolimatta että laukanvaihdot menivät jo toista kertaa saman päivän aikana puihin.

Höpöksi menneet puomiharjoitukset

Menin tämän viikon toisen tunnin Vakella jo keskiviikkona, ja tämä oli puomitunti. Eilisellä tunnilla työskentely sujui puomeja myöten niin ihanan sujuvasti ja helposti, että lähdin puomitreeneihin intoa puhkuen. Vakessa ei kuitenkaan nyt ollut eilisenkaltaista ryhtiä ja omaa eteenpäinpyrkimystä, minkä huomasin jo raviverryttelyn aikana. Poni oli myös hieman säpsähteleväisellä tuulella.

Päivän positiivinen pilkahdus oli verryttelylaukka, jossa pienen nihkeilyn jälkeen askel lähti rullaamaan oikein mukavasti ja Vake venyttämään pyöreällä kaulalla. Salaisuus siihen, miten tämä moodi laukassa saavutetaan tuntuisi piilevän ensinnäkin istunnassa, eli kaikki liikkeen edelle meneminen ja etunoja pitää saada pois. Sen lisäksi tarvitaan sisäohjan myötäystä, eikä pieni vasta-asetuskaan ole pahitteeksi. Myös ohjien antaminen hieman pidemmäksi kuitenkin tuntuman säilyttäen tuntuisi houkuttelevan Vaken venyttämään kaulaa pyöreäksi. Kovin kootussa muodossa se tuskin laukassa pystyisikään kulkemaan, joten jos pyöreys tulee edes eteen-alas-ajatuksella niin hyvä niin.

Laukkaverryttelyyn ne ilonaiheet sitten pitkälti jäivätkin. Aloimme mennä puomeja kolmikaarisella kiemuralla siten, että keskikaaren molemmin puolin oli suoralla pätkällä puomisarjat. Ensin kolmikaarista ratsastettiin ravissa, mikä ei toki tuottanut suurempia vaikeuksia. Vake tosin olisi saanut olla terävämpi ja ryhdikkäämpi, mutta se oli kuulemma esimerkillisen suora puomien ylityksessä.

Seuraavaksi tulimme tehtävää laukassa, ja nyt alkoivat todelliset vaikeudet. Laukassa puomeilta käännettiin vuoroin takaisin samaan suuntaan, eli tehtiin ikään kuin neliö päätyyn, tai jatkettiin laukkaa vaihtaen kiemurauraa eteenpäin. Tässä tuli monta hankaluutta. Melko lyhyt lähestyminen kaarteesta puomilinjalle johti siihen, että laukassa ei ollut riittävää sujuvuutta, ja en myöskään saanut ponia kunnolla suoraksi puomeille vaan se oli aina nojailemassa suuntaan tai toiseen. Askeleen sovittamisessa ensimmäiselle puomille oli myös vaikeuksia, mitä pahensi kaarteesta sisäpohjetta vastaan puskeminen. Vaikka puomivälit olivat lyhyehköt tuli sinne hyytymisiä, ja Vake myös kiemurteli kovasti yrittäen ennakoida kääntymistä milloin mihinkin suuntaan. Kaiken lisäksi sorruin vanhaan virheeseen ja aloin heittäytyä eteen ja irti satulasta silloin kun askel osui puomeille huonosti tai poni tuntui hyytyvän. Hyytyen, kiemurrellen ja könöttäen ei vaihdotkaan tietysti onnistuneet. Soppa vaan sakeni kun Vake vielä lisäksi alkoi pöljäillä, ja varsinkin kentän ulkopäädystä otti pientä lisävirtaa joka johti pukitteluun puomeille kaartaessa. Laukanvaihtoyrityksiäkin säestivät välillä pienet pukit, enkä ollut yhtään iloinen pukittelusta puomisarjan väleissä. Pukittelu ja pöhköily johti myös siihen, että olin liian varovainen käyttämään raippaa, ja jäin vain sitkeästi puskemaan sekä annoin laukan hyytyä tai pudota pois puomien ylityksessä. Turha varmaan todeta, että homma meni aivan höpöksi.

Sain napakoiduttua ja tsempattua sen verran, että onnistuin ratsastamaan puomilinjat pikkuhiljaa vähän asiallisemmin etenkin silloin kun ei vaihtoa tarvinnut tehdä. En muista onnistuiko vaihto kertaakaan puomien päällä, vaan se tuli yleensä kaarteessa puomien jälkeen. Helpoksi ei meno käynyt missään vaiheessa, vaikka välillä puomien yli näennäisen onnistuneesti mentiinkin. Ei oikein löytynyt sujuvaa, tasaista rytmiä ja sopivasti säädeltävää laukkaa, eikä Vake ollut kunnolla apujen välissä vaan puski kaarteissa ja tuntui miettivän omia metkuja koko ajan. Tällaisessa tilanteessa en saanut ratsastettua tarpeeksi rennosti, vaan tarrasin liikaa ohjiin ja tuuppasin istunnalla kovin epätoivoisesti. Laukan tuuppaus istunnalla ei takuulla ainakaan parantanut Vaken yhteistyöhalukkuutta.

Seuraava tehtävä oli onneksi vähän enemmän mukavuusalueella. Menimme tuttuakin tutumpaa kahden kavaletin suoraa linjaa, etäisyys noin 17,5 metriä ja Vaken kanssa tehtävänä oli ratsastaa ensin kuudella ja sitten viidellä laukalla. Vakella oli nyt pientä "pöllövirtaa" eikä sitä suoralla tarvinnut tuupata eteen. Energiaa oli lyhennettäväksi melko hyvin, ja molemmat askelmäärät onnistuivat aika asiallisesti. Tässäkin tosin näkyi vinous ja puskeminen, sillä etenkin oikeassa laukassa Vake ajautui linjalla kohti kavaletin vasenta laitaa.

Lopuksi menimme kavaleteilla vielä kääntämis- ja laukanvaihtotehtävää. Uralta ratsastettiin täyskaartoja ja vastakaartoja kavalettien yli, ja kavaletilla piti siis saada mielellään laukka vaihtumaan. Tässäkin esiintyi liirausta ja puskemista, ja täyskaarroissa vaihdot taisivat tulla yleensä vasta kavaletin jälkeisissä askeleissa uraa kohti ratsastaessa. Vastakaarrosta oikealle aitaa kohti Vake kääntyi aika mukavasti, kunhan vaan muistin istua pystyssä enkä alkanut tiukassa kurvissa kenottaa irti satulasta. Vastakaarto vasemmalle sisälsi kavaletin ylityksen kohti "jännittävää" ulkopäätyä, ja tästä Vake halusi kurvata vähän liiankin tiukasti. Tulipahan ainakin pennin päällä kääntymisiä, mutta ne olivat enemmän Vaken kuin minun idea. Vaikeutena oli päästä kavaletin ylityksessä kääntämään sen verran vasemmalle että Vake olisi vaihtanut laukan, mutta samalla kuitenkin pitää ajatus siinä määrin eteenpäin ettei Vake olisi aivan niiltä jalansijoilta puskenut u-käännökseen.

Jos oli eilen pehmeää, positiivisen energistä ja sujuvaa niin tänään oli sitten kaikkea muuta. Vake oli ehkä vähän hankalalla tuulella, mutta senkin olisi varmasti pystynyt järkevällä ratsastuksella suuntaamaan hyväksi työskentelyenergiaksi. Vaan eipä se minulta onnistunut, ja sen sijaan vain pahensin tilannetta alkamalla sählätä, hosua ja heilua. Tällaisilla ratsastuskerroilla pitäisi osata itse pysyä niin rentona ja rauhallisena mutta kuitenkin hyvin napakkana, sillä jos ponin asenne on valmiiksi huono niin ei se siitä ainakaan parane huonolla, epämääräisellä ja jännittyneellä ratsastuksella. Ensi kerralla sitten paremmin, tai niin ainakin sopii toivoa. 

tiistai 20. lokakuuta 2015

Sujuvasti sileällä ja puomeilla

Kevyen viikonlopun jälkeen tiistain tunnilla työskenneltiin jo ihan normaalisti. Vakelle taisi kevyet päivät tehdä hyvää, sillä se oli lähdössä innokkaasti töihin ja käveli tallista kentälle huomattavasti tavallista reippaammin. Samoin alkukäynneissä se eteni hyvin, ja kun otin ohjat käteen totesin heti että poni oli tänään mukavan vastaanottavainen ja hereillä.

Aloitimme ratsastaen kaikissa askellajeissa pitkät sivut selvästi uran sisäpuolella ja niiden aikana pätkät vasta-asetuksessa. Kulmat ja lyhyet sivut mentiin myötäasetuksessa ja tarpeen mukaan tehtiin pääty-ympyröitä. Hämmästyksekseni Vake lähti asetuksilla pyöristymään hyvin myös käynnissä. Tämä oli seurausta siitä, että kerrankin käynnissä oli sujuvuutta ja takaosa työnsi liikettä eteenpäin kohti tuntumaa. Myös ravissa Vake tuntui sopivasti eteenpäinpyrkivältä, eikä sitä tarvinnut puskea. Liikkuminen oli melko pehmeää ja rentoa, jos nyt ei aivan täysin suoraa. Oikeassa kierroksessa piti muistaa napakka sisäpohje jotta Vake ei vaivihkaa hieman puskenut sisään. Mukavasti Vake kyllä pyöristyi tuntumalle ja etuosa tuntui kohtuullisen ryhdikkäältä.

Laukka ei kuitenkaan lähtenyt aivan samantien rullaamaan yhtä pehmeästi. Sorruin huomaamatta tuuppaamaan istunnalla varsinkin päädyissä ja ympyröillä, ja ope saikin koko ajan muistutella istunnan rauhoittamisesta. Kun viimein sain istunnalla puskemisen pysäytettyä ja vakautettua istunnan paikoilleen alkoi Vakekin sitten pikkuhiljaa laukata sujuvammin ja pyöreämpänä. Tämä vaati myös myötäämistä sisäohjasta, eli olin paitsi tuupannut istunnalla myös roikkunut sisäohjassa. Silloin ei ymmärrettävästi laukka oikein toimi.

Menimme seuraavaksi puomitehtävää, joka oli tuttu viime viikon estevalmennuksesta. Ravissa ja laukassa ylitettiin siis kaksi puomisarjaa, jotka sijaitsivat toisiinsa nähden kaarevalla noin 24 metrin linjalla. Ravissa Vake liikkui nyt tosi mukavasti ja nosteli hyvin jalkojaan puomeilla, ja minusta tuntui että se venytti selvästi ylälinjaansa puomeja ylittäessä. Laukassa oli nyt hyvä energia, ja Vake oli tavallista paremmin takajalkojen päällä. Tämä tarkoitti sitä, että puomeille oli helpompaa sovittaa askel oikein. Muistin myös istua napakasti pystyssä puomien päällä enkä lähtenyt hyökkimään etukumaraan. Niinpä laukkapuomit ylittyivät ryhdikkään ja tasapainoisen oloisesti, ja välien ollessa melko lyhyet sain keskittyä jopa hieman lyhentämään laukkaa. Tämä on se fiilis mikä esteillekin pitäisi saada! Ainoa ongelma puomeilla oli oikeassa kierroksessa ilmenevä sisäänpäin puskeminen, mikä hieman vaikeutti myös oikean ponnistuspaikan löytämistä. Huolellisella sisäpohkeen ratsastamisella asia kuitenkin korjaantui aika hyvin, ja puomisarjojen välisen kaaren ratsastamisesta ja oikean askelmäärän löytämisestä tuli helpompaa siinä vaiheessa kun poni ei enää kaatunut ja liirannut oikealle.

Lopuksi ratsastimme vielä ravissa kolmikaarista kiemuraa.Vake vain paransi menoaan koko ajan, ja oli laukka- ja puomityöskentelyn jälkeen todella pehmeä ja notkea. Vasemman kierroksen kaarilla se tuntui aivan harvinaisen suoralta, ja tuli todella hyvään muotoon. Oikean kierroksen kaarilla oli havaittavissa vielä pientä sisäpohjetta vastaan kaatumista, joten ei muuta kuin sisäpohje taas käyttöön korjaamaan tilannetta. Kun poni liikkui näin näppärästi ja vaivattomasti oli aikaa myös keskittyä istunnan korjaamiseen. Ope kehotti nostamaan katseen ylös, sillä se oli tietenkin taas liimaantunut ponin pyöreään niskaan, ja samalla tuli automaattisesti ryhdistettyä koko ylävartaloa. Kyynärkulmaa sai myös kohentaa ja kädet kantaa hieman paremmin. Ylös nousevia polvia tuli painaa alas ja venyttää jalkaa pitkäksi kylkiä pitkin. Ryhtiin keskittyminen ja pienen etunojan korjaaminen johti mukavasti tunteeseen takajalkojen päällä istumisesta, ja hetkittäin tuli sellainen olo että Vakekin oikein siirsi painoa takajaloille ja ravasi ylämäkeen kevyellä etuosalla.

Kylläpä Vake oli harvinaisen hyvä tänään! Niin irtonainen, ryhdikäs ja sujuvasti eteneväkin verrattuna sen perusmoodiin. Artsin valmennus ja sitä seuraavat kolme kevyttä päivää taisivat tehdä ponille erittäin hyvää. Tällä tunnilla oli niin monta ilahduttavaa juttua aina onnistuneesta puomityöskentelystä ryhdikkääseen muotoon että tunnin jälkeen oli suorastaan leijuva olo. Kaikki on vaan niin paljon helpompaa silloin kun Vakelta löytyy omaa moottoria ja sopivaa eteenpäinpyrkimystä. Kysymys kuuluu vaan kuinka siitä saisi useammin irti tällaisia väläytyksiä.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Rokotuslomalaiset kävelyllä

Kuvasta kiitos Hannakaisalle!
Suurin osa tallin hevosista Vake mukaanlukien rokotettiin perjantai-iltana, joten viikonloppu piti ottaa kevyesti. En kuitenkaan malttanut pysyä tallilta poissa, vaan lähdin Vakella kävelymaastoon lauantaiaamuna. Aurinkoisen aamupäivän lenkille lähtikin isompi porukka, eli kaikkiaan yhdeksän hevosta. Kävimme kävelemässä pienen lenkin tutuissa maisemissa kankaalla. Tutut maisemat olivat nyt kuitenkin osaksi erinäköisiä, sillä metsää oli harvennettu ja uusi hakkuuaukea löytyi paikalta jossa sitä ei vielä viimeksi ollut. Rokotuslomalaisten lenkki taittui lähes kokonaan käynnissä ja otettiin vain pari lyhyttä ravipätkää. Vakella oli seuranaan toinen hitaampi poni, jonka kanssa köpöttelimme kiireettömästi joukon hännillä.

Kannatti vaivautua tallireissulle, sillä leppoisa kävelymaasto kauniin aurinkoisessa syyssäässä oli mukava tapa viettää lauantaiaamupäivää. Aina ei tarvita vauhtia ja jännitystä eikä tavoitteellisia treenejä, vaan rauhallinen retki luontoon hevosen selässä tekee sekin välillä oikein hyvää.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Viikon vinkki: käytä sisäpohjetta

Perjantain ohjelmassa oli Artsin valmennus, jossa menin Vakella kolmen ratsukon ryhmässä. Kävimme ensin kävelemässä peltolenkin, ja kentällä alettiin melkein saman tien verrytellä laukassa. Muutamia kierroksia laukattuamme Vake alkoi liikkua pehmeämmin, ja kun laukan jälkeen mentiin hetki kevyttä ravia tuntui se jo aika mukavalta.

Verryttelyjen jälkeen aloimme ratsastaa lävistäjiä pohkeenväistössä, askellajina ravi. Vake lähti sivulle melko kuuliaisesti, mutta väistöistä puuttui aluksi rentous ja pehmeys. Nenä siis nousi ylös kun alettiin poikittaa. Sain mielestäni sisäohjan pidettyä aika hyvin rentona, mutta jäin ehkä pitämään ulko-ohjasta liiankin napakasti kiinni. Pidätettä ulkoa toki tarvittiin, mutta piti muistaa myös myödätä. Artsi muistuttelikin rentouttamaan kädet ja myötäämään ohjaa pidätteen mennessä läpi, mutta samanaikaisesti piti kuitenkin jatkaa väistättävien pohjeapujen antamista. Näillä ohjeilla lävistäjien loppuun tuli mukavampia väistöaskeleita, joissa Vake ei ollut karkaamassa mihinkään vaikka ohjasta myötäsikin. Uralla ravatessa puolestaan saimme mennä hieman avomaisesti molempiin suuntiin, jotta sisäpohje saatiin läpi. Avotaivutus sekä napakka sisäpohkeen käyttö olivat ratkaisu sisäkyljen "pullahtamiseen", mikä Vaken kanssa on aina riesana varsinkin oikeassa kierroksessa. Usein sisäpohkeeni tahtoo olla vähän laiska ja alan ennemmin korjata tilannetta ohjalla, mutta ohjasta nypläämisen sijaan vasta rehellinen sisäpohkeella ratsastaminen auttaa varsinaiseen ongelmaan.

Seuraava tehtävämme oli nelikaarinen kiemura ja sen kaarille tehtävät laukannostot. Ensin menimme ravissa kaaret oikealle ja laukassa kaaret vasemmalle, sitten päinvastoin. Tässä vaiheessa tuntia Vake liikkui ravissa jo tosi kivassa muodossa ja taipuikin varsin notkeasti molempiin suuntiin. Kiemuran ravikaaret sujuivat siis nätisti. Laukannostot kentän keskellä tuottivat kuitenkin vaikeuksia, etenkin vasemmalle. Nostot tuppasivat olemaan turhan tahmeita ja lötköjä, ja niihin haluttiin lisää terävyyttä. Noston jälkeen Vake myös pääsi helposti kaatumaan sisäänpäin ja kaartamaan liian aikaisin, eli sisäpohjetta ei edelleenkään saanut unohtaa. Ohjeena oli ratsastaa nostoa edeltävä kaarre ravissa reippaasti eteen aktivoiden, ja nostoon tullessa ottaa pieni pidäte ja ravia lyhyemmäksi. Raipankin sai nostoon ottaa mukaan napakoittamaan laukkaan lähtöä, mutta Vake oli tänään melko pukittavaisella tuulella. Kun viimein autoin nostoa raipalla, "villiintyi" Vake nakkelemaan pari pukkia. Tämä takaosan irrottelu taisi kuitenkin olla vain hyväksi, sillä tämän jälkeen nostoista tuli vähän parempia. Kertaalleen nosto onnistui aivan nappiin, ja tästä nostosta Vake jatkoi laukassa eteenpäin hyvässä pyöreässä muodossakin.

Oikean laukan nostot onnistuivat paremmin, eli Vake lähti tässä suunnassa laukkaan paljon nohevammin. Onkohan tässä joku vinousjuttu, niin että vasemman laukan nostoon Vake tulee jotenkin hankalassa asennossa ja/tai istun itse sillä lailla vinkkuralla että nosto on paljon hankalampi? Oikean laukan nostoissakin sain kuitenkin olla tarkkana, jotta matka jatkui pätkän suoraan eteenpäin ennen oikealle kaartamista (sisäpohje!). Lopuksi sain vielä ratsastaa hetken pääty-ympyrän kaltaisella kuviolla, jossa lyhyen sivun suuntaiset osat mentiin suoraan ja pitkien sivujen kohdalla mentiin kaartaen samalla lailla kuin nelikaarisen kiemurauran kaarilla. Tämä olikin tosi näppärä kuvio, kun vuoroin pääsi sekä suoristamaan että taivuttamaan. Vake alkoi tässä tulla paremmin ulko-ohjalle, ja pääsin hellittämään sisäohjasta sekä aktivoimaan laukkaa paremmin tuntumaa kohti. Näin poni tuli oikeassakin laukassa lopulta "kuolaimelle" ja laukkasi hetken pyöreänä. Pyöreys on viime aikoina ollut laukasta hukassa, joten tämän tunnin onnistumisiin lukeutuu se että Vake meni laukassa edes pari pätkää nätisti pyöreänä.

Olipa taas hyvä ja tehokas tunti! Ongelmilta ei vältytty, mutta työskentely oli sikäli onnistunutta että Vake tuntui ravissa oikein hyvältä. Laukassa töitä sai tehdä paljon, mutta sekin palkittiin muutamalla kivalla nostolla ja pyöreämmällä hetkellä. Sisäpohkeen tärkeydestä tuli monta konkreettista muistutusta tehtävien aikana, ja sisäpohkeen läpi ratsastaminen oli selvästi avain suorempaan ja letkeämpään liikkumiseen. Jospa se laukkakin lähtee tästä paranemaan, sillä kouluvalmennuksia on näillä näkymin varsin säännöllisesti luvassa.

torstai 15. lokakuuta 2015

Tehotreeni tekniikkatehtävillä

Viikon huono uutinen oli Pohjois-Suomen ratsastuskoulumestaruuksien peruuntuminen. Olimme menossa tänä lauantaina mestaruuksiin Haapavedelle, mutta koska ilmoittautuneita oli liian vähän kisat peruuntuivat. Kisakausi päättyi näin ollen viime viikonlopun kotikisoihin, ja Vake saa nyt pitää ehkä kuukauden verran hyvin ansaittua hyppytaukoa. Menimme kuitenkin vielä tänään Pian estevalmennuksessa kuten oli aiemmin sovittu. Tunnilla keskityttiin pitkälti puomitehtäviin ja varsinaisia hyppyjä otettiin melko vähän. Tehtävät olivat itse asiassa samat kuin viime viikonloppuna Pian pitämässä aluevalmennuksessa: paljon kaarevia linjoja puomisarjalta toiselle sekä pystyltä ja okserilta puomisarjoille. Lisäksi tehtävärataan kuului suoralla linjalla maapuomien ja pystyesteen muodostama sarja.

Sain mielestäni laukkaverryttelyssä Vaken heräämään melko hyvin, mutta kun aloitimme puomihommat ravaamalla puomisarjojen yli oli meno kyllä aika nihkeää. Raviin ei vaan mitenkään tullut sellaista energiaa kuin olisi toivottavaa, vaan koko ajan oli enemmän tai vähemmän puskemista. Myöskään laukkapuomit eivät oikein saaneet Vakea syttymään, vaan sitä piti herätellä. Laukassa oli kuitenkin parempi perusvire kuin ravissa. Menimme kahden puomisarjan kaarevaa linjaa, jossa 24 metrin etäisyydelle haluttiin joko seitsemän tai kahdeksan laukkaa. Puomien välit eivät olleet erityisen pitkät, joten puomisarjoilla oli tarkoitus hieman lyhentää ja koota laukkaa. Aluksi sisäistin tehtävän pointin kyllä ihan väärin, sillä toin Vaken puomeille enemmän tai vähemmän ajaen ja heittäydyin vieläpä etunojaan ja irti satulasta. Kuvittelin, että puomiväleihin olisi tarvittu Vakelta venymistä, mutta siinäkään tapauksessa tällainen etuosan päälle heittäytyminen ei tietenkään olisi auttanut mitään. Kun lopulta Pian ohjeet menivät tajuntaani ja aloin istua puomeilla pystyssä ja satulassa ylittyivät puomisarjat paljon tasapainoisemmin ja tahdin säilyttäen. Etukeno oli siis jälleen kaiken pahan alku ja juuri, ja mikäli venymistä ponilta halutaan niin silloin ratsastetaan napakasti pohkeella pyytäen eikä satulasta irroten ja etupainoisuutta pahentaen!

Ratsastettavaa tehtävää pidennettiin lisäämäällä mukaan lävistäjäpysty ja -okseri sekä näiltä jyrkemmät kaarevat linjat samoille puomisarjoille. Kun tehtävässä oli näin paljon kaarretta ja kurvia koin vaikeuksia säilyttää Vakella riittävän laukan energian, ja niinpä lävistäjäesteille tultiin aina enemmän tai vähemmän puskien. Varsinkin okserille tuli vähän työläästi venyviä hyppyjä, jotka kertoivat siitä ettei pienestä kaarteesta lähestyessä ollut aivan riittävää laukkaa alla. Edelleen vaikein pala olivat kuitenkin puomisarjat, joille lähdin niin helposti heittäytymään ylävartalolla ja jäin ajamaan Vakea liikaa eteen. Askelkaan ei aina puomeille ihan sattunut kohdilleen, eikä pelkkä eteenajaminen ollut nyt ratkaisu kaikkeen. Eipä ollut mikään helppo tehtävä tämä! Laukkaan olisi tarvittu parempaa vieteriä ja säädeltävyyttä, niin että askel olisi vuoroin lyhentynyt puomeille ja pidentynyt esteille kaartaessa sekä säilyttänyt energiansa jatkuvissa kaarteissa. Kokopitkän tehtäväradan päätteeksi hypättävä puomisarjan ja pystyn linja oli oikeastaan koko tunnin helpoin nakki, sillä lähestyminen tapahtui pitkällä suoralla tiellä jossa laukka sujui paremmin eteen. Tässäkin piti tosin malttaa puomeilla, eikä jäädä ajamaan ponia liian kiireiseksi lyhyisiin puomiväleihin.

Selvisimme lopulta tehtävistä ainakin joten kuten järkevästi, mutta ei tämä helpolta tuntunut missään vaiheessa. Kyllä maapuomeillakin voi tehtäviin saada kummasti haastetta! Jos ei muuta, niin ainakin opin tällä tunnilla sen ettei Vaken tuuppaaminen eteen ole aina se oikea ratkaisu, eikä puomisarjoilla missään nimessä pidä lähteä könöttämään irti satulasta niin että Vaken on entistä hankalampi selvitä tehtävästä. Puomeillakin pitää pyrkiä istumaan enemmän takaosan päällä eikä hyökätä ponin edelle, ja sama pätee tietysti esteille lähestyessä. Näin ratsastettuna muutamalla puomisarjalla oli laukassa jo ihan oikeaa, ryhdikkäämpää fiilistä. Sitä vieteriä ja säädeltävyyttä Vaken laukkaan tarvittaisiin niin kipeästi lisää, mutta ehkä tämä on asia johon päästään vaikuttamaan nimenomaan tällaisilla tekniikkatehtävillä joissa ei voi pelkästään posottaa menemään. Talven aikana toivottavasti keskitytäänkin hyvin paljon tällaisiin tärkeisiin perusasioihin.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Liikaa kaikkea

Keskiviikon tunnille sain Dillen. Ratsu oli ihan mieluinen, varsinkin kun Dille jatkoi suoraan edeltävältä tunnilta eli mahdolliset liikaenergiat oli jo kulutettu pois. Tunnin aiheena oli perusjuttuja, eli pohkeenväistöjä ja siirtymisiä sekä eteen-alas-ratsastusta. Pitkien sivujen keskipisteestä ratsastettiin käynnissä voltit, ja näiden jälkeen käyntiväistöä uraa pitkin. Päätyyn tullessa siirryttiin raviin tai laukkaan, ja mentiin pääty-ympyrällä kierros tai useampi tavoitellen eteen-alas-venytystä.

Koko alkutunnin olin jokseenkin hakoteillä. Dille teki kyllä pohkeenväistöt oikein nätisti ja helposti, mutta muutoin se kuunteli apujani varsin huonosti. Kun en saanut ponilta toivottuja reaktioita enkä oikein tiennyt mitä tehdä oli ratkaisuni tehdä vähän kaikkea mutta ei mitään kunnolla. Yritin ratsastaa myös aivan liikaa kädellä ja roikuin kiinni sisäohjassa. Varsinkin laukassa kädet olivat aluksi aivan liian levottomat ja koko ratsastus yhtä sähläämistä. Istunnankin kanssa oli hakemista, sillä olisi pitänyt saada vartaloa paremmin pystyyn ja lantiota alle etenkin kevyessä ravissa, mutta samalla myös jalat pitkiksi ja alapohje vakautettua paikoilleen. Dillellä oli kammoksumani kuppisatula, ja sehän tiedetään että tällaisessa penkissä tilanne on kohdallani valitettavasti joko-tai: jos lantion ja ylävartalon korjaa paikoilleen heiluvat pohkeet, ja jos taas pohkeet vakauttaa ja painaa kantapäät alas kääntyy lantio eteenpäin ja selkä notkolle.

Oikeassa kierroksessa Dille puski ympyrällä sisäkyljelle, ja ensimmäinen ratkaisuni tähän oli sisäkäden vieminen sään yli vasemmalle. Tällä yritin siis paikkailla sitä ettei sisäpohje ollut läpi, sen sijaan että olisin ottanut nimenomaan sisäpohkeen käyttöön. Seuraava ratkaisu oli sitten oikean käden levittäminen oikealle, mikä toki vaati jo vähän enemmän sisäpohkeen käyttöäkin. Tämäkään ei kuitenkaan ollut se mitä haluttiin, vaan kädet tuli pitää paikoillaan ja ratsastaa kunnolla sisäpohkeella ilman kommervenkkejä ohjalla. Kun ylipäänsä vähensin kädellä ratsastamista ja lisäsin pohkeita alkoi Dille pikkuhiljaa ravissa ja laukassa venyttää ylälinjaa hieman oikeaan suuntaan. Olisi se saanut olla pyöreämpikin, mutta joka tapauksessa vähemmän kättä ja enemmän jalkaa -periaate vaikutti johtavan oikeansuuntaiseen kehitykseen.

Välikäyntien aikana sulattelin alkutunnin havaintoja ja open korjauksia, ja koetin lopputunnin ratsastaa kevyemmällä ja rauhallisemmalla kädellä sekä keskittyä ratkaisemaan asiat pohkeella, ei ohjalla. Näillä mietteillä vasemmassa laukassa alkoi tulla hyviäkin hetkiä. Dille nosti laukat aika säpsäkästi ja yleensä paahtoi suuremmalla höyryllä ensimmäisen puolikkaan ympyrästä, mutta tämän jälkeen se tasoittui ja pääsin ratsastamaan sitä pohkeella. Itse asiassa laukka jäi välillä melkein liikaakin paikoilleen, mutta Dille tuntui aika mukavasti kokoavan itseään takaosan päälle ja laukassa oli hyvä tahti ja pyöreys. Ohjaa piti muistaa myödätä silloin kun Dille pehmeni ja myötäsi, ja kun tämän muistin tehdä niin Dille vaikutti ihan rennolta. Olisihan se saanut varmaan enemmänkin venyttää eteen ja alas, mutta pääasia että löytyi sentään tällaista rentoutta ja pyöreyttä.

Loppuraveissa Dille oli jo huomattavasti paremmin kuulolla ja pehmeämpi, joten tunti loppui osaltani vähän kesken siinä vaiheessa kun yhteinen sävel oli viimein alkanut löytyä. Alkutunti oli kammottavaa säätämistä, mutta onneksi sentään lopulta havahduin ajattelemaan mitä pitäisi tehdä toisin ja koetin korjata ratsastusta open ohjeiden mukaisesti. Ope totesikin lopuksi, että "hyökkäsin" liikaa Dillen kimppuun, eli vähemmän olisi enemmän. Selvästi Dille menikin koko ajan paremmin sitä mukaa kun älysin keventää ratsastustani ja tehdä vähemmän kaikkea ylimääräistä. Pitääpä taas muistaa se, että hevoselle täytyy antaa myös tilaa ja rauhaa suorittaa tehtävänsä.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Taivuttelua suuntaan ja toiseen

Tiistain tunnilla mentiin Vaken kanssa koulua. Vake jatkoi tällä kertaa edelliseltä tunnilta, joten sain hypätä valmiiksi lämmitellyn ratsun satulaan. Vaikuttikin siltä, että liikuttuaan alle yhden tunnin Vake oli irtonaisempi ratsastaa heti alusta alkaen ja ravissa sen kanssa pääsi saman tien mukavasti työskentelemään. Otimme myös verryttelylaukkaa pari kierrosta, ja sitten aloitettiin päivän varsinaisella tehtävällä. Menimme kuviota, johon kuuluivat keskiympyrä sekä sen molemmin puolin ratsastettavat voltit. Näin ollen tuli taivuttelua vuoroin kumpaankin suuntaan. Ensin ympyrällä ja volteilla työskenneltiin hetki käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi mentiin voltit ravissa ja keskiympyrä laukassa.

Käynnissä liike jäi aivan liian hitaaksi ja pohkeen taakse, eikä Vake oikein kunnolla lähtenyt pyöristymäänkään kun ei ollut tarpeeksi tehoja takaosassa. Tehoja ei ollut kuskissakaan, joka vain puski tasaisesti mutta ei herätellyt tahmatassua tosissaan. Ravissa liike sujui paremmin eteen, ja niinpä poni tuli tuntumalle kuin itsekseen. Taivuttelu molempiin suuntiin johti mukavan pyöreään liikkumiseen, mutta varsinkin pikkuvolteilla ravi olisi kyllä saanut olla vieläkin aktiivisempaa. Oikea puoli ei ollut ehkä vielä aivan "läpi", sillä oikealle ratsastaessa sisälapa meinasi vähän puskea sisään ja oikaista reittiä.

Laukannostot olivat tänään nahkeanpuoleisia. Sorruin helposti pieneen istunnalla tuuppaamiseen, ja taisinpa myös jäädä suunnasta riippumatta kiinni sisäohjaan laukkaa nostaessa. Nostot tehtiin siis aina voltilta ympyrälle tullessa ja suuntaa vaihtaessa, ja en saanut tässä Vakea pysymään tarpeeksi suorana pohkeiden välissä. Poni pääsi hieman liiraamaan ulospäin, mitä pahensi tietenkin se sisäohjassa roikkuminen. On niissä varsinaisissa laukka-avuissakin varmasti parannettavaa, vaikka Vake onkin aika hyvin oppinut tulkitsemaan kaikenlaisia epämääräisyyksiäni. Vaikka onkin tuttu hevonen joka osaa arvata mitä haluan niin ei se ole peruste huolimattomalle ratsastukselle.

Laukassa Vake oli aluksi aika lötkö, mutta herättelin sitä kutittelemalla raipalla. Laukkaan tuli sitten ihan mukavasti terävyttä, mutta siitä huolimatta ei löytynyt pyöreyttä siihen malliin kuin ravissa. Välittömästi raviin siirtyessä Vake loksahti aina pehmeästi luotiviivalle, mutta laukasta puuttui jokin tärkeä palikka. Osasin istua laukassa aika kivasti pystyssä ja jäntevänä, mutta olinko sittenkin vähän liian jännittynyt? Entä se sisäohja? Sisäohjan myötääminen on taas viimeaikoina tainnut hieman unohtua, joten veikkaan että tämä on ainakin yksi syy siihen että laukassa ei nyt ole sellaista rentoa pyöreyttä kuin parhaimmillaan vaikka ravissa Vake liikkuukin tosi mukavasti. Siitä voi olla iloinen, että ravissa homma toimii ja poni on suhteellisen helppo ratsastaa pyöreäksi ja notkeaksi ihan yksinkertaisella taivuttelulla. Vaan miten saman helppouden saisi siirrettyä myös laukkaan ja käyntiin? 

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Maneesikisat odotuksia paremmin

Myös sunnuntain estekisat ratsastettiin kotikentän sijaan maneesissa. Olin ilmoittautunut Viivillä 70 sentin luokkaan ja Vakella 80 sentin luokkaan, ja lisäksi suunnitelmissa oli mahdollinen jälki-ilmoittautuminen Vakella 90 senttiin mikäli eka rata sujuisi hyvin. En tohtinut ilmoittautua ysikymppiin suoraan, sillä maneesissa ei tätä ennen oltu ehditty hypätä ja arvelin että pienessä maneesissa Vaken liikkuminen saattaisi olla juuri niin hyytynyttä kuin se oli viime talven maneesikaudella. Eipähän tarvinnut liikaa jännittää etukäteen kun en varsinaisesti ollut ysikymppiin menossa. Oikeastaan jännittävin osuus oli tänään 70 sentin rata ja se, miten Viivi pysyisi hanskassa. Tässä luokassa oli taitoarvostelu, joten enpä osannut kovin kummoista menestystä odottaa sillä tunneilla meno Viivin kanssa ei ole ollut kaikilta osin kovin hallittua ja tasaista.

Viivi hyppäsi toisen ratsastajan kanssa ensin pienemmän luokan, joten se odotteli minua valmiina maneesilla jonne ratsastin tallilta Vakella. Verryttelimme Viivin kanssa ensin kentällä, joka oli yöpakkasten jäljiltä hieman kovanpuoleinen, mutta jossa pystyi kuitenkin huoletta laukkaamaan ja ottamaan muutaman hypyn ristikolle ja pienelle pystylle. Viivi oli odotetusti menevällä päällä, ja pääsi useimmissa lähestymisissä hieman kiihdyttämään esteen juureen. Kaikesta mentiin kuitenkin varmasti ja innokkaasti yli, joten ei hätää vaikka hevonen vähän malttamaton olikin. Maneesissa saatiin ottaa omaan vuoroon valmistautuessa vielä kaksi verryttelyhyppyä okserille. Sitten oltiin valmiina suoritukseen.

Rata alkoi ihan mukavasti, sillä lävistäjällä olevalle ykkösesteelle päästiin asiallisesti ilman kiihdytystä ja laukkakin vaihtui. Meno vaikutti tässä vaiheessa oikein lupaavalta. Myös kakkosesteelle päästiin melko tasaisessa rytmissä, mutta ponnistus meni silti vähän lähelle. Kolmosesteelle oli noin 20 metrin suora linja, ja tämä oli yksi radan haastavimmista paikoista meille sillä tällaisilla linjoilla Viivi on tyypillisesti päässyt rykäisemään kiihdytyksen eteen. Viivi pääsikin hieman kiskaisemaan eteenpäin, mutta maltoin pysyä melko hyvin pystyssä ja niin linjasta selvittiin ihan asiallisesti viidellä askeleella. Kaarteessa Viivi tuli oikein mukavasti kiinni, ja nelosesteelle päästiin aika rennosti ja kiihtymättä. Tässäkin laukanvaihto onnistui aivan itsestään, jee! Viidennen ja kuudennen esteen välinen linja oli 14 metriä, ja suunnitelmana tähän kolme laukkaa. Kuvittelin, että tässä olisi vaadittu eteenratsastusta, ja suunnitelmaan sopi hyvin se että sisään tultiin eteen sujuen ja isolla hypyllä. Välissä annoin Viivin vain mennä, eikä etäisyys jäänyt kolmella laukalla ainakaan pitkäksi. Okseri ulos linjalta ylittyi lennokkaasti. Päädyssä ei turhia hidasteltu, mutta seitsemännelle esteelle päästiin hyvin tasaisessa rytmissä. Tämän jälkeen Viivi sitten pääsi kiihtymään liikaa, sillä edessä oli lähes pitkän sivun mitalta avointa tilaa. Niinpä viimeiselle esteelle tultiin vähän turhan lujaa, mutta selvittiinpä siitäkin.



Olin rataan oikeastaan varsin tyytyväinen. Meno tuntui paremmalta kuin olin osannut odottaa, ja yhteistyö Viivin kanssa pelasi ihan mukavasti. Suurin osa radasta mentiin kohtalaisen hyvin kontrollissa, ja vasta viimeisellä linjalla Viivi pääsi lähtemään lapasesta. Tämä notkahdus jäi vähän harmittamaan, sillä taitoarvosteluluokassa en olisi tällaista kiihdytystä halunnut esittää. Muuten vaikutti oikein asialliselta. Ehkä maneesin seinät ja ahdas tila hieman hillitsivät Viiviä niin että jarrut toimivat paremmin. Lopulta olin vieläkin iloisemmin yllättynyt, kun luokan päättyessä olimme kolmannella sijalla! Treenien perusteella en olisi uskonut sijoitukseen taitoarvosteluluokassa, joten tulos oli todella yli odotusten. Jokainen este oli arvosteltu erikseen, ja numerot niiltä olivat väliltä 7-8. Parhaat arvosanat tuli kolmen laukan linjalta, mutta käsi olisi pitänyt tässä olla rennompi. Loppukommenttina luki "Erittäin hyvä kokonaisuus, pientä turhaa kaasuttelua. Muista hengittää, rentoutta lisää niin vielä paranee".

Viivin radan jälkeen ei enää pahemmin jännittänyt lähteä hyppäämään Vakella kasikymppiä. Maneesissa esteet näyttivät kuitenkin taas pitkästä aikaa suuremmilta, joten olin melko vakuuttunut että 90 olisi meille tänään liikaa ja olisi parasta mennä vain yksi rata. Lisäksi aivan 70 sentin luokan lopussa tapahtui yhdelle kilpailijalle hyvin ikävä onnettomuus, mikä säikäytti varmasti kaikki paikallaolijat ja vei kyllä mietteitä siihen suuntaan että tänään ei mennä mitään isoa vaan riittää kun selvitetään turvallisesti kasikympin rata. Verryttely mentiin nyt kokonaan kentällä, sillä pohja oli päivän lämmetessä ehtinyt sulaa täysin hyppykuntoon. Verkkahypyt menivät asiallisesti, ja sain Vaken myös kohtuullisesti hereille.

Maneesissa Vaken keskittyminen oli taas vähän huonompi, eikä se lähtenyt sujumaan eteenpäin aivan niin hyvin kuin olisin toivonut. Luulen, että tämä oli tosiaan pientä "ensimmäisen radan jännityksen" tuomaa hitautta. Kun esteet ja kaarteet tulivat pienessä tilassa nopeasti vastaan niin en ehtinyt oikein missään vaiheessa saada Vakea kunnolla liikkeelle, ja niinpä homma meni puskemisen ja tuuppaamisen puolelle. Muutaman esteen yli kiivettiin lähes paikoiltaan, mutta muutamaan hyppyyn meno sentään sujuvoitui hieman. Urheasti Vake kuitenkin kiipeili, ja eihän meillä ollut varsinaisesti hätää tämän kokoisilla esteillä. Ensimmäinen vaihe meni puhtaasti, joten homma jatkui toiseen vaiheeseen. Käänsin oikotiet, eli kasilta ysille kaikkien esteiden sisäpuolelta ja ysiltä kympille seiskan ja kasin välistä oikaisten. Nämä pienet tiet söivät laukkaa entisestään, joten ei meno siitä ainakaan sujuvoitunut. Edelleen silti kiivettiin ja venyttiin esteiden yli, ja sinniteltiin puhtaasti maaliin. Oikoreittien ansiosta aikakaan ei ollut kovin huono vaikka tempo olikin surkea. Olimme neljänsiä eli ensimmäisiä ei-sijoittuneita vähän reilun sekunnin erolla kolmossijaan, joten jos Vake olisi ollut hereillä ja liikkunut olisi jopa sijoitus ollut mahdollinen. Videota ei radasta tallentunut, mutta se ei kyllä harmittanut sillä meno ei ollut järin tyylikästä.

Tässä kävi juuri niin kuin olin pelännyt, eli en saanut Vakea ahtaammassa tilassa etenemään kunnolla. Silti löysin itseni kysymästä opelta olisiko ok mennä vielä ysikymppi. Olihan se ok, joten tuumasta toimeen. Mönkiminen suututti sen verran, että halusin parantaa ja hypätä vielä toisen radan. Menin jälki-ilmoittautuneena luokan ensimmäisenä, joten käväisin vain pihalla kokeilemassa kaksi ysikympin hyppyä ja sitten palattiin maneesiin. Esteet näyttivät jo tosi isoilta, mutta silti oli oudon luottavainen olo ja lähinnä nauratti.

Pieni sisuuntuminen möngitystä kasikympistä taisi tehdä terää, ja varmasti Vake oli toisella radalla rennompi ja keskittyneempi. Liikkeelle lähdettiin oikein topakasti, ja ensimmäinen este hypättiin sujuvasti. Suoralla linjalla tuli pientä kiemurtelua, ja 20 metriä meni kuudella laukalla. En tiedä olisiko ollut viisi ilman kiemurtelua, mutta nyt oltiin aavistuksen turhan lähellä ja otettiin kakkosesteen etupuomi alas. Paikka ja hyppy tuntuivat melko hyviltä, joten olisiko tässä ollut pientä ylävartalolla ennakointia ja sen aiheuttamaa etujalkojen hitautta. Eipä se mitään, vaan matka jatkui ja kolmoseste ylittyi tosi sujuvasti. 14 metrin linja mentiin neljällä laukalla, mutta okserille tullessa Vake kiemursi taas hiukan. Hoksasin jälkikäteen, että pienen epäröinnin syynä oli ehkä maneesin ikkunasta esteen eteen osuva kirkas valo. Pienestä epäröinnistä huolimatta Vake loikkasi urheasti ison okserin yli ja vielä oikein ilmavaralla. Loppurata sujahti sitten varsin hyvällä rytmillä ja ihan asiallisilla ponnistuspaikoilla. Koska olimme ottaneet yhden puomin päättyi suoritus ykkösvaiheen maaliin.



Tähän rataan olin pudotuksesta huolimatta tosi tyytyväinen! Nyt Vake eteni sopivan sujuvassa laukassa, ja sen myötä alkoivat hypytkin onnistua paremmin. Ihan lötkölaukasta kiipeillen ei ysikymppi olisi enää onnistunut, joten onneksi riittävä energia löytyi. Kyllä kannatti ehdottomasti mennä Vakella toinen rata, niin saatiin hyväkin suoritus tälle päivälle. Maneesissa hyppääminen oli selvästi hankalampaa avarien ulkokenttien jälkeen, joten ysikympin hyppääminen maneesioloissa oli meille oikein hieno saavutus. Tällä korkeudella Vake joutuu hyppäämään jo tosissaan eikä kuskikaan ole ihan mukavuusalueellaan. Asenne ja tsemppaus olivat kuitenkin kohdillaan, ja niin sitä hurautettiin "isojen esteiden" ratakin muitta mutkitta. Maneesissa hyppäämiseen vaan tarvitaan selvästi harjoitusta jotta se lähtisi sujumaan yhtä helposti kuin ulkona, mutta eipä tämä ollut kyllä ollenkaan hassumpi aloitus maneesikaudelle!

Videoista kiitokset Noralle ja Hanskille!

lauantai 10. lokakuuta 2015

Hidasta mutta tiet kunnossa

Tallinmäen kisaviikonloppu alkoi lauantaina koulukisoilla. Yöpakkasten ja kovan kentän vuoksi kisat siirtyivät naapuriin maneesille, joten samalla tästä tuli maneesikauden avaus. Menin koulukisoissa vain yhden luokan eli K.N. Specialin Vakella.

Maneesille ratsastus toimi hyvänä alkulämmittelynä, ja paikan päällä verryttelyaikaa jäi kerrankin juuri sopivasti. Usein koulukisaverkat ovat Vaken kanssa olleet liiankin pitkiä, mutta tällä kertaa letityksen ja puunauksen kanssa meni sen verran tiukille ettei ehditty tehdä ylipitkää verkkaa. Hyvä niin. Verkka oli tilavalla ulkokentällä, ja hyödynsin tämän ottamalla heti alkajaisiksi reipasta laukkaa kunnon esteverryttelymeiningillä. Tämän pienen irrottelun jälkeen saatoinkin alkaa ratsastaa Vakea ravissa pyöreäksi. Ihan mukavalta ja notkealta meno tuntuikin, mutta olisin kyllä saanut ratsastaa ponin vielä paljon terävämmäksi ja villimmäksi. Rentous ja pyöreys olivat kuitenkin se mihin olin nyt tyytyväinen, ja näillä eväillä lähdettiin ovelle odottelemaan omaa vuoroa.

Kun päästiin sisälle maneesiin ja radalle niin Vake odotetusti vähän jäätyi. Ponin huomio eksyi ympäristön töllistelyyn, ja vaikkei se kovasti jännittynyt kävi se hitaammaksi ja kuurommaksi avuille. Tämä oli odotettavissa. Ehdimme valmistautua ennen radan aloittamista sen verran että sain Vaken palaamaan hieman kuulolle. Muoto oli ravissa ihan hyvä, mutta eihän se poni oikein liikkunut. Olin kuitenkin niin osannut odottaa tätä hyytymistä ja hitautta, että en mennyt siitä paniikkiin ja osasin kerrankin olla sortumatta hurjaan puskemiseen ja pusertamiseen. Lähdettiin mönkimään ohjelman alkua ravissa, ja pidin kirkkaana mielessä Artsin neuvot loivan kiemuran ratsastamisesta. Koska viime kisoissa tein kiemurat liian pieninä olin nyt myös ekstratarkka siitä että käytiin pituushalkaisijalla asti. Keskiravia ei Vake tietysti oikein esittänyt, mutta sen paikkaamiseksi yritin panostaa seuraavaan volttiin. Ravi oli voltilla turhan tahmeaa, mutta taivutuksesta tuli asiallinen. Myös toisen loivan kiemuran ratsastin oikein huolella, ja tässä olin erityisen tyytyväinen myös Vaken muotoon ja ryhtiin. Lävistäjä käyntiin siirtymisellä sekä toinen voltti olisivat kaivanneet edelleen reippaampaa ravia, mutta muutoin ne onnistuivat suhteellisen täsmällisesti. Vahvin osuutemme eli raviohjelma oli sitten siinä. Muodon ja teiden puolesta asiallista, mutta energiaa olisi kovasti kaivattu lisää.

Käynti ja laukka eivät tuottaneet yllätyksiä, vaan olivat nihkeämpiä ratsastaa kuin ravi ja pyöreyskään ei oikein säilynyt. Ensimmäinen laukannosto onnistui kuitenkin mukavan täsmällisesti, kun osasin ennakoida ja antaa avut sopivasti ennen pistettä. Näin ei tullut kiirettä ja paniikkia. Oikean laukan lävistäjällä koetin kovasti pitää kaulaa mutkalla oikealle, mutta Vakella oli niin huono energia että se putosi lävistäjän loppupuoliskolla raviin ja nosti tästä väärän laukan. Tämä lävistäjä meni siis mönkään, mutta siihenkin olin varautunut enkä jäänyt sitä harmittelemaan. Vasen laukka kentän keskellä nousi kovin nahkeasti, koska Vake pääsi liiraamaan nostosta ulospäin. Suoruus auttaisi kovasti, mutta tämä nosto on paikan puolesta aina niin hankala. Laukan olisi pitänyt pyöriä paremmin, mutta vasemman laukan lävistäjän sain ratsastettua loppuun asti. Käyntiin Vake tuli aika näppärästi, mutta käynnissä olisi pitänyt sitten sujua paljon paremmin eteen. Rata oli tässä, eli tulipa taas luotsattua tahmatassu lopputervehdykseen asti.



Rata ei tietenkään ollut kovin upea ja sujuva, vaan olihan tämä tahmeaa. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että homma ei mennyt kovin pahaksi puskemiseksi vaan maltoin istua ja rentoutua aiempia ratoja paremmin. Tuskastuminen radalla kun ei ainakaan auta mitään. Raviohjelma oli jopa ihan jees, mutta käynti ja laukka ovat aina vaan niin hankalia ratsastaa. Pisteet olivat jopa yllättävänkin korkeat, eli saimme 59% joka tarkistuslaskennan jälkeen vielä nousi 59,8%:iin. Melkein 60% Vakella helposta B:stä! Raviohjelman keskiarvo olisi ollut noin 63%, ja molemmista loivista kiemuroista tuli seiskat kehujen kanssa. Myös yleisarvosana teistä oli 7, ja vielä lopussa kehuttiin loivia kiemuroita. Tähän olin tosi tyytyväinen, sillä edellisissä kisoissa sorruin erityisen huolimattomiin teihin ja etenkin loivien kiemuroiden koosta tuli silloin sanomista. Nyt sain hyvin korjattua tämän epäkohdan, eli kiemuroihin panostainen kannatti! Muuten tietysti palautteena oli toive paremmasta aktiivisuudesta ja terävämmästä pohkeen käytöstä. Tuloksellamme oltiin jopa aika lähellä sijoituksia eli vain vaivaisen kahden pisteen päässä. Kun vaan radalle saisi hitusen lisää energiaa niin ruusuke helpossa B:ssä tämän tason kisoissa olisi Vakella siis ihan mahdollista. Vaikka koulurata aina menee tahmaamiseksi ja hidasteluksi niin on tässä kuitenkin selvästi edistytty kesän ja syksyn aikana, ja suoritus paranee pieni pala kerrallaan joka kisoissa.

Videosta kiitos Hannakaisalle!

perjantai 9. lokakuuta 2015

Ihanasti liikkuu!

Perjantai-illan toinen estetunti vierähti Vaken satulassa. Hyppäsimme säästeliäästi sekä määrän että korkeuden puolesta, sillä kenttä oli hieman kova eikä tässä ollut ehkä tarvettakaan vetää kovin rankkaa treeniä ennen viikonlopun kisoja. Estekorkeudesta riippumatta tällä tunnilla pääsi tarkistamaan olennaisen eli sen, millaisella energialla Vake oli liikkeellä. Viime viikon estevalmennuksessahan meno oli kamalan tahmeaa, joten toivoin että nyt saataisiin paremman mielen hyppäämistä kisojen alle.

Aloitimme puomitehtävällä, eli laukassa mentiin kaarevalla uralla olevan puomisarjan yli. Välit olivat aika pitkiä Vakea ajatellen, joten oltiin vaikeuksissa. Vake ei ollut vielä aivan kunnolla hereillä eikä siinä laukassa mitä tehtävä olisi vaatinut, ja herättely-yritykseni olivat liian varovaisia. Sama ongelma vaivasi myös kahden pikkuristikon sarjalla, jossa oli apupuomi välissä. Yhden laukan väli puomin kanssa oli mukamas toivottoman pitkä, vaikka oikeasti se oli ehkä 6 metriä. Vasta kun lietsoin Vaken oikein kunnolla liikkeelle hurautti se sarjan ilman lisäaskelta, ja siihen perään samoilla tulilla venyttiin laukkapuomeillekin. Ehkä oli hyvä, että tunti alkoi tällaisilla tehtävillä joissa minun oli pakko saada Vake lähtemään oikein kunnolla eteen. Kun herättely oli tehty jatkui tunti tosi kivalla energialla. Menimme seuraavaksi 17 metrin linjaa, johon Vake sai ottaa viisi laukkaa. Neljään ei aivan venynyt, mutta viides askel jäi hieman ahtaaksi nyt kun laukassa oli oikeasti imuakin. Piti siis alkaa ottaa linjalla hieman kiinni, jotta myös viimeinen askel olisi mahtunut sujuvammin mukaan.

Pidemmittä puheitta hypättiin sama kymmenen esteen rata kuin edellisellä tunnilla, korkeutena noin 60-70 senttiä. Vake lähti tosi hyvällä energialla liikkeelle, eikä sitä tarvinnut yhtään terävöittää kuten yleensä. Laukassa oli mukavaa kimmoisuuttakin, eli takajalat olivat oikein aktiiviset. Tällä energialla oli helppo löytää ponnistuspaikat, ja homma sujui kuin rasvattu. Ei yhtään puskemista vaan sain vain istua kyydissä ja nauttia ponin laukatessa eteenpäin. Sarjalla vaadittiin tietysti pientä venymistä, mutta olin varautunut tilanteeseen ja napautin välissä lavalle raipalla varmistaakseni että Vake todella meni ilman lisäaskeleita. Muuten ei tarvinnut naputella tai maiskutella radan aikana yhtään, sillä Vake ei hyytynyt missään vaiheessa. Niin helppoa ja sujuvaa!

En tiedä mistä näin hyvä energia yhtäkkiä löytyi, mutta ero viime viikkoon oli kuin yöllä ja päivällä. Liikkui niin ihanasti! Vake oli tänään tietyllä tavalla "pöljän" oloinen, eli siinä mielentilassa missä se saattaa esimerkiksi vähän pukitella, mutta tällaisena se on aina kaikkein paras ratsastaa. Tällaisella laukan energialla olisi oikein mukavaa hypätä vaikka niitä ysikympin ratojakin.

Yhteinen rytmi löytymässä

Kisaviikonlopun alla perjantaina otettiin vielä pienet estetreenit kisahevosilla. Menin putkeen kaksi tuntia, joista ensimmäisen Viivillä. Treenasimme ensin yksittäin suoraa ja kaarevaa linjaa sekä sarjaa, ja lopuksi mentiin noin 70-senttinen rata.

Suoralla linjalla etäisyys oli tuttu 17 metriä, ja aluksi tätä mentiin pienillä esteillä ja laukkaa lyhentäen eli viidellä askeleella. Ensimmäisellä kierroksella Viivi pääsi ihan vahingossa menemään neljällä, vaikka kontrolli pysyikin hyvin eikä tullut kiihdytystä. Niinpä piti lyhentää lisää, mutta tämä onnistui ihan asiallisesti ja saatiin tasaiset viisi laukkaa. Kun esteet hieman nousivat haluttiin linjalle neljä laukkaa, ja nyt sain antaa Viivin sujua tasaisesti eteen. Ope toivoi laukkaan vähän lisää rentoutta, eli ei liikaa käsijarrua vaan sujuvuutta. Kun kaarteet ja lähestymiset tapahtuivat enemmän ratatempossa enkä alkanut liikaa hyssytellä ja jarrutella Viiviä tuli hyppäämisestä selvästi luontevampaa ja helpompaa. Olen tainnut tähän asti yrittää tuoda Viiviä esteille liian pienessä laukassa ja liian lähelle sujuvuuden kustannuksella. Nyt aloin hoksata että antamalla Viivin tulla esteelle sujuvammin ja vähemmän kädellä rajoittaen on meno paljon jouhevampaa.

Kaarevalla linjalla oli aluksi pientä ongelmaa, sillä lähestyminen ensimmäiselle esteelle lyhyeltä sivulta kaartaen oli jotenkin hankala. Tässä kävi samalla lailla kuin täysin samassa kohdassa olevalla esteellä Pian tunnilla, eli hypättävä este hahmottui Viiville ilmeisesti liian myöhään ja se koetti mennä ohi. Nyt ei kuitenkaan ohi päässyt, joten mentiin kuin mentiinkin paikaltaan yli. Uudella yrityksellä este oli jo Viiville selvä, mutta hypyn jälkeen tuli pientä ampumista eteen eikä laukanvaihtokaan onnistunut saman tien. Toisin päin hypättynä kaareva linja sujui paremmin ja ilman kiihdytystä. Tempo oli reipas, mutta tasainen.

Piirroksesta kiitos Annelle!
Lopuksi mentiin kisojen kenraaliharjoituksena kokopitkä rata. Rata lähti oikein mukavasti käyntiin, eikä Viivi juurikaan koettanut kiihdyttää ensimmäisillä esteillä. Annoin sen laukata eteen, mutta kontrolli säilyi. Ponnistuspaikatkin sattuivat hyvin kohdilleen, kun ei tullut viime hetken kiihdytystä joka olisi vienyt esteen juureen. Jopa pitkä suora lähestyminen viidennelle esteelle onnistui tosi asiallisesti ja hallitusti! Koko ajan säilyi hyvä keskusteluyhteys hevoseen, ja meno tuntui varmalta ja helpolta. Sarjan selvitimme oikein näppärästi, samoin aiemmin vaikeuksia tuottaneen tien seiskaesteelle. Tänne asti kesti hallittu ja helppo meno. Seiskan jälkeen Viivi pääsi sitten rykäisemään eteenpäin ja tuli kasille vähän lujaa ja pohjaan. Päädyssä palauttelin kontrollia, mutta vielä viimeisellä suoralla linjalla tuli pieni kiihdytys. Aivan radan lopussa homma pääsi siis jonkin verran leviämään, mutta sinne asti tuntuikin oikein mainiolta.

Tänään aloin selvästi olla vähän enemmän sinut Viivin kanssa ja päästä sen kanssa samaan rytmiin. Sain myös ideaa siitä millaisessa peruslaukassa Viivin kanssa kannattaa edetä sen sijaan että sitä yrittää liikaa jarruttaa ja paketoida. Ihan koko ajan ei tarvitse mennä käsijarrun kanssa, vaan pitää myös rentoutua ja antaa laukan kuljettaa eteenpäin. Hetkittäin tuntui tosi toimivalta ja kivalta, ja näiden treenien pohjalta voin lähteä kisoihin vähän varmemmilla fiiliksillä.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Ei ihan tuttuja vielä

Keskiviikon tunnille sain uudestaan Taunon, mutta tällä kertaa mentiin koulua. Koulutunnillekin Tauno oli ihan mielenkiintoinen hevonen, kun en tosiaan ole sillä juurikaan ratsastanut. Menimme tunnilla kuviota, johon kuului voltit pitkän sivun alkuun ja loppuun, pitkällä sivulla pohkeenväistöä käynnissä sekä kolmikaarinen kiemuraura. Tehtävän sisällä tuli myös siirtymisiä eri askellajien välillä.

Käynti oli Taunon kanssa helpoin askellaji. Käynnissä onnistuin istumaan melko rennosti, ja kun muistin ratsastaa pohkeella liikettä eteenpäin myötäsi Tauno myös vähän niskasta. Käynnissä onnistuin ratsastamaan kivoja voltteja asiallisella asetuksella ja taivutuksella. Ulkopohje oli volteilla hyvin keskeisessä roolissa jottei etuosa haahuillut vaivihkaa omille teilleen. Kun jatkoimme ravissa sain huomata ulkoapujen merkityksen vieläkin selvemmin, sillä jos unohduin kääntämään sisäohjalla alkoi Tauno kovastikin puskea ja liirata voltilta ulos. Sisäohjassa roikkuminen ei siis ollut yhtään sen mieleen. Ravissa en osannut istua aivan tarpeeksi rentona mukana, en keventäen enkä harjoitusravissa. Tauno on niin kapea ettei nyt ollut ongelmaa polvilla puristamisen kanssa, mutta sitä vastoin pohkeet leijailivat helposti irti kyljistä. Lonkkia auki ja rentoutta olisi joka tapauksessa tarvittu lisää. Taisin hieman jännittää kropallani kyydissä, koska kevyen ja pitkäkoipisen Taunon tapa liikkua tuntui niin kovin vieraalta.

Väistöt oikeassa kierroksessa tuntuivat ensin hieman nihkeiltä ja pidätteen osalta homma meni vänkäämiseksi. Etuosa yritti helposti "kiivetä seinälle". Kun pidäte meni läpi ja etuosa lakkasi pyrkimästä karkuun tuli mukaan parempia väistöaskeleita ja vähän pyöreyttäkin. Tunnin jälkeen ope kertoi että väistöt ovat Taunolle maailman helpoin juttu, joten luultavasti tein tässä kohtaa asian liian vaikeaksi ihan itse. Väistöt kuitenkin paranivat toistojen myötä. Vasemmassa kierroksessa väistöt sujuivat luontevammin ja helpommin, ja Tauno väisti aika mukavasti apujen välissä. Tähän suuntaan onnistuinkin ratsastamaan väistöt sopivan rennolla ja huolettomalla otteella tekemättä niistä sen suurempaa numeroa. Tässä varmaan olikin se syy miksi väistöt nyt onnistuivat paljon helpommin.

Laukannostoja tehtiin käynnistä väistöpätkän päättyessä, sekä myöhemmin myös kiemurauran viimeiselle kaarelle kääntyessä. Laukannostoissa Tauno opetti minulle hieman huolellisuutta, sillä ei se ymmärtänyt nostaa jos en tehnyt nostoa valmisteltuna ja ajatuksen kanssa vaan aloin vain vähän heilua satulassa. Heti kun uhrasin ajatuksenkaan valmistelulle ja annoin sisäpohkella selkeän avun nosti Tauno laukat napakasti ja täsmällisesti. Laukassa sain jälleen haeskella rentoutta istuntaan, sillä Taunon pitkä laukka keinutti helposti irti satulasta. Tauno kuitenkin rentoutui laukassa hyvin, kun en alkanut sitä liikaa ahdistaa vaan koetin rentouttaa käsiä ja istuntaa. Pyöreäksi se ei tullut, mutta pärski rentona kun annoin sille tilaa laukata rauhassa.

Open kysyessä loppukommentteja totesin, että olihan tässä monenlaisia haasteita. Istunta, taivuttaminen, siirtymiset, näin muutaman mainitakseni. En saanut Taunoon mitenkään erityisen hyvää otetta, lukuunottamatta pätkiä käynnissä ja vasemman kierroksen väistöjä. Monella tapaa Tauno tuntui kovin vieraalta, mutta se kuitenkin mennä puskutti ihan kiltisti ja tasaisesti. Mukavasti se sietää ratsastajan virheitä eikä ole liian herkkis. Sympaattinen pieni hevonen, vaikkei ihan omimmalta ratsulta tunnukaan.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Mukavan notkeaa

Tänä tiistaina oli vuorossa jälleen Artsin valmennus, hyvä juttu! Ensi viikonloppuna menemme Vaken kanssa kotikisoissa K.N. Specialin ja viikkoa myöhemmin Pohjois-Suomen ratsastuskoulumestaruuksissa saman luokan. Niinpä tunnilla keskityttiin tänään kisaohjelman kuvioihin. Aloitimme kuitenkin laukkaverryttelyllä. Vake tuntui tänäänkin lähtevän vähän hitaasti ja jähmeästi liikkeelle, mutta laukkailu uralla ja suurilla ympyröillä oli paras keino ponin herättelemiseksi ja jähmeyden irrottamiseksi. Herättelin laukkaa reippaaksi pienillä raipan napautuksilla, ja totesin Vaken olevan tänään pukittavalla tuulella. Parin pukin kautta takajalat joka tapauksessa alkoivat laukata tarmokkaammin. Hetken laukkaamisen jälkeen ponin liikkuminen alkoikin tuntua jo paljon pehmeämmältä, ja kun siirryimme raviin alkoi muotokin pyöristyä.

Työskentelimme suurimman osan tunnista ravissa. Ensin ratsastimme lyhyille sivuille voltit, sekä pitkillä sivuilla käyntiin siirtymisiä. Vaken ravi tuntui volttitehtävän alussa kovin nihkeältä, ja olin hetken aikaa vähän epätoivoinen kun poni ei tuntunut yhtään etenevän. Volteilla ei kuitenkaan saanut jäädä ajamaan ja hätistelemään, vaan ohjeena oli keskittyä kääntämiseen ja taivuttamiseen sekä antaa ravin edetä tasaisesti ja häiriöttä. Kun olimme hetken pyöritelleet voltteja loksahti Vake liikkumaan asiallisempaa ravia ja samalla paremmassa muodossa. Notkisteleva taivuttaminen sekä kuskin rentoutuminen istumaan vähemmällä puristuksella olivat varmaan ne syyt menon letkeytymiselle. Volteilla tuli olla huolellinen kuvion symmetrisyyden suhteen ettei tiestä tullut soikiota vaan käänsin riittävästi myös jälkimmäiselle puolikkaalle. Volttia edeltävän kulman jälkeen ei myöskään tullut suoristaa, vaan lyhyt pätkä lyhyttä sivua pitkin ratsastettiin hieman sisään asettaen jotta voltille oli luontevampaa kääntyä pehmeästi.

Myös käyntiin siirtymistä valmistellessa sain ohjeeksi asettaa hieman sisäänpäin ja ajatella etuosan kääntämistä uralta sisään, jotta siirtymiseen olisi päästy pyöreyden säilyttäen. Vake nimittäin tuppasi tekemään siirtymiset tavanomaisen töksähtäen. Teimme parit siirtymiset myös lävistäjillä, ja näissä sain Vaken tulemaan käyntiin pehmeämmin ja pyöreämmällä niskalla. Siirtymisen haluttiin tapahtuvan hieman "viiveellä" eli rauhallisesti käyntiin laskeutuen nopean töksähdyksen sijaan. Pohkeet piti siis olla hyvin mukana, ja sekin auttoi että Vake tuli siirtymiseen suorana eikä puskenut kummallekaan kyljelle.

Volttitehtävään yhdistettiin vielä loivat kiemurat pitkille sivuille. Loivia kiemuroita ratsastettiin myös yhdessä pituushalkaisijan kanssa, eli harjoiteltiin ohjelman kahden ensimmäisen arvostelukohdan ratsastamista. Sekä voltin että pituushalkaisijan jälkeen loivalle kiemuralle tuli lähteä hieman kulmaa pyöristäen ja oikaisten, eli ei tehty syvää terävää kulmaa vaan ratsastettiin sama asetus ja taivutus säilyttäen koko lyhyen sivun ja kulman läpi. Loivalla kiemuralla puolestaan tuli säilyttää vanha asetus riittävän pitkään, ennen kuin taivutuksen suunta vaihdettiin kiemuran "pohjan" lähestyessä vastakkaiseen suuntaan. Näillä ohjeilla sain ratsastettua tosi pehmeitä ja notkeita kiemuroita, joilla Vake taipui letkeästi molempiin suuntiin ja tuntui oikein hyvältä ratsastaa. Muoto tuli luontevasti tasaisen pyöreäksi, ja Vake ravasi mukavan rennosti. Huolelliset taivutukset volteille ja kiemuroille tekivät siis todellakin tehtävänsä. Ravi ei tietenkään ollut kovin suurta ja lennokasta, mutta tasaisen tahdikasta ja maltoin olla tuuppaamatta turhaan eteen.

Pituushalkaisijalla sain olla tarkkana, ettei Vake kääntänyt vähän nenää oikealle. Pituushalkaisijalta käännyttiin vasemmalle ja kiemurauralle, joten linjan loppua kohti piti alkaa jo hyvissä ajoin asettaa vasemmalle. Teimme myös muutamat pysähdykset kentän keskipisteeseen. Vake pysähtyi pienillä avuilla, mutta pysähdyksissä se ei ollut skarppina ja pyöreänä vaan olla möllötti nenä pitkällä. Vasenta ohjaa piti vaivihkaa käyttää tässäkin jottei turpa kääntynyt oikealle ja jotta pysähdykseen olisi tullut vähän pyöreämpää niskaa.

Lopuksi harjoittelimme K.N. Specialin laukkakuvioita. Vaken kanssa emme kuitenkaan nyt ehtineet mennä vasemman laukan tehtäviä, koska oikean laukan lävistäjässä oli odotetusti vaikeuksia ja hinkkasimme sitä ajan kanssa kuntoon. Vake esitti lävistäjällä jälleen vaihtoja, pomppuja ja raville putoamisia. Se ei tuntunut hoksaavan mitä siltä haluttiin, kun kuski alkoi epämääräisesti hosua ja painostaa viimeistään siinä vaiheessa kun virhe oli tapahtunut. Ponin turhautuminen oli aistittavissa. Teimme niin, että aina kun lävistäjä meni pieleen eli laukka vaihtui tai putosi pois otettiin käyntiin ja uusi nosto takaisin oikeaan laukkaan. Vastalaukan nosto uralla ei ollut kovin helppoa, mutta siinä määrin sain näitä korjausnostoja tehtyä että Vake alkoi älytä homman ideaa. Erityisen tärkeä neuvo oli myös se, ettei lävistäjän aikana saanut tehdä vasemmalla ohjalla yhtään mitään. Toteutin homman varmuuden vuoksi niin, että heitin vasemman ohjan lävistäjällä löysäksi ja pidin oikealla ohjalla kaulaa hieman mutkalla. Tämä auttoi meitä pääsemään huomattavasti lähemmäs uraa oikeassa laukassa, sillä Vake ei tästä asennosta päässyt vaihtamaan eikä sen päätä nyt sekoitettu vahingossakaan vasemman ohjan avuilla. Huomasin, kuinka Vake alkoi laukata lävistäjällä rennommin ja jarruttelematta kun tehtävä tällä lailla selkeytyi. Samalla tietysti piti istua itse hiljaa ja pystyssä, ja nyt saatoin jo hieman pyytää pohkeellakin laukan säilyttämistä ilman että Vake alkoi heti valmistella vaihtoa. Laukka putosi edelleen pois aina jonkin verran uraa, mutta kerta kerralta pääsimme lähemmäs ja uralla otettiin uusi nosto oikeaan laukkaan. Tärkeintä oli, että tehtävä vaikutti nyt olevan Vakelle aika selvä ja se uskalsi laukata lävistäjällä paljon rennommin eteen.

Tästä tunnista jäi lopulta aika hyvät fiilikset, kun Vake notkistui liikkumaan niin pehmeästi ja taipuisasti ravissa. Pohdin, että olen ehkä liikaakin sortunut käyttämään sen kanssa vasta-asetusta pikakonstina myös silloin kun ongelma on myötäasetuksen ja sisäpohkeen läpimenossa. Tällöin ei sitten tulekaan ratsastettua sitä hankalaa asetusta ja pohjetta läpi. Tällä kertaa ei nenä saanut kääntyä ulos, vaan volteilla, kulmissa ja kiemuroilla asetettiin ja taivutettiin sitkeästi menosuuntaan. Siinä se hankalampikin puoli eli oikea tuli vähitellen läpi kun ei ongelman kohtaamista vältelty, ja niinpä Vaken liikkuminen tuntui tänään paljon suoremmalta ja notkeammalta kuin se on ainakaan pariin viikkoon tuntunut. Vaikean laukkalävistäjän ratsastamiseen tuli nyt myös oivallus joka auttoi hieman eteenpäin. Ulko-ohjan poisheittäminen ei ole ehkä oppikirjan mukainen ratkaisu, mutta se toimi ja sai Vaken ymmärtämään tehtävän paremmin. Nämä opit pidetään mielessä sitten siellä kouluradallakin.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kovin hyytynyttä

Tällekin viikolle saimme Pian valmennuksen Tallinmäelle, ja olin Vaken kanssa mukana sunnuntai-iltapäivän neljän ratsukon ryhmässä. Tunti painottui tällä kertaa tehtäviin puomeilla ja ihan pienillä esteillä, eli korkeutta ei hypätty. Hyvä näin, sillä Vake oli tänään niin hyytynyt että isojen esteiden yli kiipeily olisi tuskin ollut kovin mielekästä. Olin elätellyt toiveita että eilisessä laukkamaastossa löytynyt turbovaihde olisi ollut päällä vielä tänäänkin, mutta kävikin aivan päinvastoin. Liekö Vake sitten ollut vielä hapoilla ja väsyksissä harvinaisen reippaista laukkapätkistä, sillä ei se oikein missään vaiheessa tuntia kunnolla terävöitynyt.

Piirroksesta kiitos Annelle!
Menimme tehtäviä ensin lyhyempinä pätkinä ja lopuksi pidemmäksi radaksi yhdistettynä. Tehtävät näkyvätkin pitkälti ratapiirroksesta, eli valikoimassa oli ravipuomisarja, laukkapuomit/jumppasarja, lävistäjäeste apupuomeilla, lävistäjäristikko sekä yhden askeleen sarja ja siltä 4-5 laukan linja okserille. Kuten sanottua, Vake ei nyt oikein missään vaiheessa syttynyt liikkumaan omalla imulla vaan oli enemmän tai vähemmän puskettava. Ravipuomien ja jumppasarjan väliin ratsastettiin voltti, ja lähestyminen laukassa jumppasarjalle tuli siis voltin kautta. Tästä lähestymisestä koin varsin hankalaksi löytää sujuvaa ponnistuspaikkaa sarjalle, ja Vake rymysikin jumppasarjan läpi pari kertaa melkein esteisiin kompastuen. Kun sakkokierroksena tulimme jumppasarjalle pitkällä lähestymisellä löytyi ponnistuspaikka helposti ja sarja ylittyi näppärästi. Ongelma piili siis laukan sujuvuudessa ja vähän ehkä siinäkin että Vake pääsi voltilta estelinjalle kääntyessä puskemaan vinoon oikealle lavalle. Tunnin edetessä Vake kuitenkin skarppasi jumppasarjan suhteen (kuskista ei välttämättä voi sanoa samaa), ja lopuksi tuli jo kehuja siitä miten poni laittoi sarjalla itsensä kunnolla likoon.

Molemmilla lävistäjäesteillä ongelmana oli puskeminen lapa edellä uuden laukan puolelle, jolloin vaihto ei välttämättä onnistunut vielä hypyssä ja ylipäänsä oli lapaliirtomeininki esteeltä alas tullessa. Uuden laukan puoleinen pohje olisi pitänyt siis saada läpi paljon paremmin jo esteen edessä ja hyppyyn lähtiessä. Lävistäjäesteiden jälkeen käännettiin aina tarpeen mukaan voltille, ja kyllä siinä kaarroksessa huomasi että tultiin tosiaan kylkimyyryä pohjetta vasten. Kaikin puolin Vake tuntui tänään kovin vinolta, etenkin niin että oikea kylki pullahti pitkäksi, mutta kyllä sisälavalle puskemista esiintyi myös vasemmassa kierroksessa. Huonosti imevän laukan lisäksi myös vinous haittasi lähestymisissä ponnistuspaikan löytämistä.

Ehkä mukavimmin tunnin tehtävistä onnistui yhden askeleen sarjan ja okserin suora linja. Vake sai sarjan b-osalla venyttää, mutta teki sen mukisematta. Etäisyys okserille oli neljä laukkaa hevosille ja Vakelle suosiolla viisi. Viiteen ei tarvinnut ratsastaa yhtään eteen vaan piti jäädä odottelevalle kannalle. Vähän lötköltä laukka tuntui tässäkin välissä, mutta 80 sentin okseri ylittyi ihan asiallisesti. Tätä korkeampaa ei näin huonolla energialla ja yleisilmeellä kannattanut edes ajatella hyppäävänsä.

Tällainen tunti tällä kertaa. Vake on liikkunut estetunneilla viime aikoina niin hyvin, että oli aika yllättävää kun tulikin tällainen tahmatunti pitkästä aikaa. Vake tuntui nyt liikkuvan myös huonommassa ryhdissä pitkänä puikulana, ikään kuin lavoista alemmas lösähtäneenä. Tällainen Vake on tuttu viime talvelta, mutta niistä ajoista on edistytty niin että kyllä meno on koko kesän tuntunut ihan erilaiselta. Mene ja tiedä oliko tosiaan eilinen maasto tämän uuvahtaneisuuden syynä, mutta voisi olla hyvä jättää jatkossa kovat laukkamaastot väliin valmennuksia edeltävinä päivinä. Jospa tämä olisi ihan tilapäinen notkahdus ja ensi kerralla palattaisiin taas siihen parempaan ja virkeämpään meininkiin.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Super-Vake laukkamaastossa

Lauantain ohjelmassa oli estetunnin jälkeen vielä maasto Vakella. Menimme maastoon kolmen ratsukon porukalla, ja vetohevosena oli nuori kenttähevonen joka takasi sen että eteneminen tapahtui vähän reippaammassa tahdissa. Teimme vakiolenkkimme kankaalla, eli laukkaa tuli kunnon pätkät mennen ja tullen sekä näiden väliin pieni ravilenkki.

Saimme ravata jo alkumatkasta oikein reippaasti, sillä nyt ei tosiaan ollut hidastelijaa keulassa. Ensimmäiselle laukkapätkälle lähdettiin rauhallisesti, mutta pian vauhtia lisättiin. Olin aivan ällikällä lyöty, kun Vake halusikin lisätä vauhtia muiden perässä ja suorastaan imi eteen. Yllytin sitä tietysti lisää maiskutuksella ja pohkeilla, ja ponihan mennä pinkoi mahanalus jalkoja täynnä. Aivan ihanan sujuva laukkapätkä!

Hevoset saivat huokaista käynnissä ja ravissa jonkin matkaa, kun kiertelimme reitin kääntöpisteen kautta ja käännyimme paluumatkalle. Sitten edessä oli vielä toinen yhtä pitkä laukkaosuus kotia kohti. Kaksi puoliveristä laukkasivat ihan reipasta vauhtia edellämme, eikä Vakea ainakaan vielä väsymys painanut vaan se lähti laukkaan vähintään yhtä hyvällä imulla kuin ensimmäisellä pätkällä. Muiden kiristäessä vauhtia Vake teki saman, ja tunsin kuinka sen liike naksahti aivan uudelle vaihteelle. Laukka muuttui neliksi, askel piteni selvästi ja selkä lakkasi liikkumasta. Johan alkoi matka taittua. Pieni välimatka meillä oli toisiin niin ettei aivan hännässä kiinni menty, mutta oikein hyvin Vake pysyi porukan kannoilla eikä jääty kauas taakse niin kuin tällaisilla reippailla laukkaosuuksilla on yleensä tavannut käydä. Olin aivan hämmästynyt, että Vakesta löytyi tällaista laukkaa!

Vauhdikkaiden laukkapätkien jälkeen hevoset saivat oikein kunnon loppukäynnit kun palasimme polkuja pitkin pitkän kaavan mukaan. Olin tosi mielissäni näistä maastolaukoista, sillä aivan kuin Vakesta olisi löytynyt täysin uusi vaihde. Ihanaa, että Vakella oli tällainen eteenpäinpyrkimys samalla kun kuitenkin mentiin rennolla ja positiivisella mielellä. Jospa ponista voisi saada irti vähän menevämpää ja isompaa laukkaa myös kentällä nyt kun tämä vaihde on maastossa "löydetty"?

Istu ja pidä

Lauantaiaamuna osallistuin Tallinmäellä estetunnille Viivillä. Olin ajatellut mennä Viivillä ihan kokemuksen kannalta ensi viikonlopun kotikisoissa, joten harjoiteltiin sen kanssa vielä ennen kisoja tämä kerta. Viivihän hanskaa estehommat oikein hyvin, mutta minä en ihan hanskaa Viiviä, joten jatkoimme siitä mihin viime viikolla jäätiin eli tasaisuuden ja kontrollin etsintää sähäkkään tammaan.

Aloitimme tutulla suoralla linjalla, johon haluttiin ensin seitsemän ja sitten kuusi laukkaa. Lisäksi päädyissä tehtiin voltit kavalettien yli. Tämä tehtävä sujui aika mukavasti. Esteet olivat aluksi pieniä ristikoita, eikä Viivi (tai kuski) kiihtynyt niistä liikaa. Sain ratsastettua tasaiset seitsemän askelta oikein hallitusti Viivin kuunnellessa hyvin. Esteitä nostettiin pieneksi pystyksi ja okseriksi, ja linja tultiin nyt kuudella laukalla. Nyt Viivi alkoi hieman kiihdyttää kohti okseria, mutta ei niin paljon että etäisyys olisi mennyt aivan pieleen. Ennen radan hyppäämistä menimme vielä kahden askeleen sarjaa. Tämä onnistui aika mukavasti, ja oli ihanan helppoa hypätä sarjaa kun laukka venyi väliin ilman mitään ongelmia. Sarjalla Viivi ei myöskään ehtinyt kiihtyä liikaa eteen. Lävistäjällä olevalta sarjalta ei kuitenkaan automaattisesti tullut myötälaukkaa, vaan jouduin korjaamaan ravin kautta.

Piirroksesta kiitos Annelle!
Lopuksi hyppäsimme radan 70-senttisenä. Tätä olin kaavaillut meille sopivaksi kisakorkeudeksi. Radan alku meni hyvin, eli lähestyminen ykkösesteelle onnistui ja hypystä tuli hyvä. Sen jälkeen kohti kakkosesteenä olevaa kavalettia laukatessa Viivi kuitenkin alkoi kiskoa eteen, ja sai minut kiskottua sen verran irti satulasta etten saanut sitä toppuuteltua kiihdyttämästä. Kavaletin jälkeen koetin hakea kontrollia takaisin, mutta kolmosesteelle tultiin vielä sekavassa rytmissä. Hyppy meni pohjaan, ja hukkasin siinä rytäkässä toisen jalustimen. Tämä tietenkin häiritsi linjan ratsastusta, ja Viivi pääsi kiihtymään välissä aivan liikaa. Neloseste ylittyi hätäisesti lähelle ajautuen ja puomi putosi. Sitten sain jalustimen takaisin jalkaan, ja loppurata sujui mukavammin. Viimeiseen kaarevaan linjaan kavaletilta pystylle (6-7) olin oikein tyytyväinen, sillä tässä annoin Viivin laukata rennosti eteen mutta rytmi pysyi tasaisena eikä tullut kiihdytystä. Tällaisesta lähestymisestä ponnistuspaikkakin löytyi luontevasti.

Koska kahden okserin suora linja meni radalla pieleen harjoiteltiin tätä vielä lopuksi lisää. Ensimmäisellä yrityksellä Viivi kiskaisi linjalla eteen ja otti kunnon kiihdytyksen, ja vahinkojen minimoimiseksi en edes yrittänyt pitää vastaan vaan annoin sen harpata linjan viidellä askeleella. Sujuva suoritus, mutta nyt haluttiin kuitenkin sitä kontrollia ja rauhallisemmat kuusi askelta. Ongelma oli sama kuin viime tunnilla, eli esteen lähestyessä linjan päässä aloin aina kallistua eteenpäin, ja silloin Viivi kiihtyi kahteensataan saman tien. Yritin siis keskittyä istumaan jämäkästi pystyssä ja välttämään eteenpäin kallistusta missään vaiheessa. Silti Viivi pääsi edelleen rykäisemään linjan puolessa välissä kiihdytyksen eteen, ja ajautui kiireisenä liian lähelle estettä. Yritin myös virheellisesti tuoda Viivin liian pienesti sisään, eli linjan ensimmäiselle esteelle pidin sitä liikaakin ja otin ponnistuspaikan liian lähelle. Tarvittiin siis rohkeutta tulla isommalla hypyllä sisään, mutta sen jälkeen istua jämäkästi satulaan ja ottaa tarvittava pidäte. Lopulta tämä onnistui kuin onnistuikin. Viivi hyppäsi ensimmäisen esteen isommin, mutta tuli sen jälkeen hyvin kiinni ja laukkasi linjan tasaisen sujuvasti ilman kiihdytystä hyvään ponnistuspaikkaan. Kyllä se malttaa, kun vaan kuski malttaa!

Tämä oli jälleen oikein opettavaista. Viivi on todellakin mahtava opettaja tällaiselle joka ei ole sähäkämpiä hevosia tottunut ratsastamaan. Ratsastajan virheistä huolimatta se kyllä menee esteiden yli eikä hermostu tai ota nokkiinsa, joten virheiden seurauksia ei tarvitse pelätä. Hallittu lähestyminen ja puomien pysyminen ylhäällä vaatii kuitenkin sitä, että pidän istuntani kasassa enkä lähde yhtään hevosen edelle, joten virheiden ja niiden korjaamisen seuraukset huomaa hyvin selvästi. Tärkeää on malttaa todellakin istua pystyssä aivan koko ajan, eikä saa luovuttaa ja antaa tamman vain kiihdyttää mielensä mukaan. Samalla Viivin pitää kuitenkin antaa laukata liikaa paketoimatta, eikä yrittää tuoda sitä esteille liian pienesti. Ope muistutti myös pohkeen oikeasta paikasta, sillä Viivin selässä jalkani tahtoivat mennä korostuneen eteen. Oikea pohkeen paikka vähän taaempana vakauttaisi ja jämäköittäisi myös istuntaa. Kisoissa meillä onkin sitten 70 sentin luokassa taitoarvostelu, joten siinäpä minulle haastetta vaikkei estekorkeus valtava olekaan.