Tiukkaa työstämistä

Artsin valmennukseen menin tällä kertaa Kingillä. Olimme kahden ratsukon tunnilla, ja harjoittelimme K.N.Specialin tehtäviä. Siinä sivussa tuli kyllä mukavasti ihan ponin läpiratsastamistakin, sillä taivuttelu volteilla ja kiemuroilla on juuri sitä mitä Kingin kanssa kaivataan. Minulla on edelleen suuria vaikeuksia saada Kingi liikkumaan pyöreänä, ja tätä lähdettiin nyt työstämään ihan tosissaan.

Verryttelimme ensin ravissa ja laukassa pääty-ympyrällä, ja hevoset saivat samalla totutella avonaisen päätyoven ohi kulkemiseen. Tässä vaihessa ei vielä ihmeellisiä onnistumisia tullut, mutta laukkaamisen jälkeen Kingi oli sentään vähän pehmeämmän oloinen. Havainnoin erityisesti oikeassa kierroksessa, että Kingin etujalat eivät kääntyneet kunnolla ympyrälle, joten kaula ja lavat eivät kulkeneet samaa linjaa vaikka kuinka yritin johtaa ja kääntää oikealle. Ulkopohjetta olisi siis tarvittu enemmän.

Aloimme ratsastaa ravissa loivia kiemuroita siten, että sekä kiemuran aloittavaan että lopettavaan kulmaan ja kiemuran kaaren sisälle tuli voltit. Lisäksi ohjeena oli ratsastaa toisella pitkällä sivulla avotaivutusta. Erikoista kyllä, Kingi lähti taipumaan vasemmalle jopa helpommin kuin oikealle. Eri puolille oli vähän eri säännöt: vasemmalle taivuttaessa oli ohjeena tässä vaihessa myödätä ulko-ohjaa ja pitää sisäohjasta sitkeämmin. Oikealle taivuttaessa sen sijaan Kingi alkoi yleensä hidastaa ravia, joten jouduin ratsastamaan enemmän pohkeella eteen. Oikealle taivuttaessa olisi ollut olennaista päästä tukemaan paremmin ulkoavuilla, ja tällä oli varmasti yhteyttä niihin huonosti kääntyviin etujalkoihin. Oikealle ratsastaessa sain pari kertaa tuntumaa ulko-ohjan tuesta ja suoremmasta ponista, mutta ne olivat ohimeneviä hetkiä. Jonkin verran apua oli uralla tehtävästä avotaivutuksesta oikealle, jota ratsastin ohjeistuksen mukaisesti jopa hieman vasemmalle asettaen. Näin sain jotain rotia siihen hankalaan vasempaan lapaan ja etujalat kääntymään oikealle. Myös kiemuraa ratsastaessa mentiin avotaivutusajatuksella kun valmisteltiin keskikaarretta pituushalkaisijan lähestyessä. Ensin Kingi alkoi myödätä ja pyöristyä volteilla vasemmalle, mutta oikea puoli oli ja pysyi vaikeampana. Parhaat taivutukset ja pyöristymiset oikealle tapahtuivat vasemmassa kierroksessa ratsastettavalla kiemuralla, jonka sisälle tuli voltti oikealle. Tällainen kuvio, jossa taivutuksen suuntaa pääsi vaihtamaan, oli omiaan auttamaan ulkotuen löytämisessä ja etuosan ohjaamisessa oikealle linjalle.

Ratsastimme myös muutaman pituushalkaisijan, joissa ei Kingin kanssa ollut erityisempää vaikeutta. Suorille linjoille päästessään se yleensä ravaa reippaasti ja kiemurtelematta eteenpäin. Teimme sitten laukannostoja kentän keskellä, ja vasemmassa laukassa mentiin pari lävistäää siirtyen käyntiin uralle tullessa. Laukat Kingi nosti ihan napakasti, vaikka oma ajoitukseni ei ollut aina ihan kunnossa. Nostoissa sain keskittyä erityisesti rintakehän pystyssä pitämiseen, sillä tavanomaiseen tyyliini keikautin kroppaa nostoissa eteenpäin. Poni kuitenkin ponnistaisi nostoon paremmin takaosalta, jos nojaisin hieman taaksepäin. Laukkalävistäjillä Kingi meinasi jopa vähän kiihdytellä, mutta uran lähestyessä puolipidätteet menivät hyvin läpi, ja poni tuli oikein pehmeästi ja tasapainoisesti käyntiin. Hämmästyttävää, miten näppärästi se siirtyi suoraan laukasta käyntiin, vaikka liikkuikin pitkänä pötkylänä!

Oikeassa laukassa tehtiin myöskin pari nostoa ja lävistäjää. Kingille iski kipitysvaihde päälle, ja se vähän kuskasi minua ravissa. Helppohan Kingillä on posotella eteenpäin, mutta pitäisi saada jämäkämpi ote istunnalla sen liikkeisiin. Laukkatehtävien jälkeen keventelin hetken aikaa omatoimisesti loppuraveja, ja vasemmassa kierroksessa Kingi tuli vähän pyöreämmälle kaulalle. Tämä tosin perustui aika lailla sisäohjaan, eli varsinaisesti kahdelle ohjalle en ponia vielä saanut. Pyöreyden kanssa oli kuitenkin haparointia erityisesti oikeassa kierroksessa, ja lopuksi Arti vielä auttoi maasta käsin Kingin pyöreälle kaulalle. Tästä sain itse jatkaa ja yrittää säilyttää tuntuman ja muodon. Vasemmalle tämä onnistui kohtuullisesti, ja nyt pääsin jo myötäämään ja palkitsemaan sisäohjalla. Suunnanvaihto oikealle sotki aina pasmat, enkä saanut ulko-ohjalle ihan tarvittavaa tukea enkä ulkolapaa hallintaan. Ohjeena oli pitää ulkokäsi hieman elävänä mutta napakasti tuntumalla, vähän jopa asettaa ulos. Samalla kuitenkin sisäkädellä olisi pitänyt saada ohjattua päätä ja etuosaa menosuuntaan oikealle. Tajusin idean, ja tämä kuulosti hyvin samalta kuin se, mihin olen päätynyt silloin joskus kun olen omia aikojani saanut Kingin "toimimaan". Toteutuksesta ei tällä kertaa ihan valmista tullut, mutta ainakin joitain pyöreämpiä pätkiä oli Kingistä tunnin aikana esille saatu.

Ei ollut helppoa ei. Onneksi  tuntiin mahtui sentään niitä pieniä hyviä hetkiä, kun löysin otteen Kingiin ja edes vähän tajusin, kuinka sitä ratsastetaan. Ilmaiseksi ei kyllä tältä ponilta pyöreää liikkumista saa, vaan se vaatii tosi paljon tarkkuutta ja napakkuuttakin. Osaa se kulkea kauniistikin, mutta minun täytyy vaan vielä löytää ne oikeat nappulat.

Mukavan notkeaa

Tänä tiistaina oli vuorossa jälleen Artsin valmennus, hyvä juttu! Ensi viikonloppuna menemme Vaken kanssa kotikisoissa K.N. Specialin ja viikkoa myöhemmin Pohjois-Suomen ratsastuskoulumestaruuksissa saman luokan. Niinpä tunnilla keskityttiin tänään kisaohjelman kuvioihin. Aloitimme kuitenkin laukkaverryttelyllä. Vake tuntui tänäänkin lähtevän vähän hitaasti ja jähmeästi liikkeelle, mutta laukkailu uralla ja suurilla ympyröillä oli paras keino ponin herättelemiseksi ja jähmeyden irrottamiseksi. Herättelin laukkaa reippaaksi pienillä raipan napautuksilla, ja totesin Vaken olevan tänään pukittavalla tuulella. Parin pukin kautta takajalat joka tapauksessa alkoivat laukata tarmokkaammin. Hetken laukkaamisen jälkeen ponin liikkuminen alkoikin tuntua jo paljon pehmeämmältä, ja kun siirryimme raviin alkoi muotokin pyöristyä.

Työskentelimme suurimman osan tunnista ravissa. Ensin ratsastimme lyhyille sivuille voltit, sekä pitkillä sivuilla käyntiin siirtymisiä. Vaken ravi tuntui volttitehtävän alussa kovin nihkeältä, ja olin hetken aikaa vähän epätoivoinen kun poni ei tuntunut yhtään etenevän. Volteilla ei kuitenkaan saanut jäädä ajamaan ja hätistelemään, vaan ohjeena oli keskittyä kääntämiseen ja taivuttamiseen sekä antaa ravin edetä tasaisesti ja häiriöttä. Kun olimme hetken pyöritelleet voltteja loksahti Vake liikkumaan asiallisempaa ravia ja samalla paremmassa muodossa. Notkisteleva taivuttaminen sekä kuskin rentoutuminen istumaan vähemmällä puristuksella olivat varmaan ne syyt menon letkeytymiselle. Volteilla tuli olla huolellinen kuvion symmetrisyyden suhteen ettei tiestä tullut soikiota vaan käänsin riittävästi myös jälkimmäiselle puolikkaalle. Volttia edeltävän kulman jälkeen ei myöskään tullut suoristaa, vaan lyhyt pätkä lyhyttä sivua pitkin ratsastettiin hieman sisään asettaen jotta voltille oli luontevampaa kääntyä pehmeästi.

Myös käyntiin siirtymistä valmistellessa sain ohjeeksi asettaa hieman sisäänpäin ja ajatella etuosan kääntämistä uralta sisään, jotta siirtymiseen olisi päästy pyöreyden säilyttäen. Vake nimittäin tuppasi tekemään siirtymiset tavanomaisen töksähtäen. Teimme parit siirtymiset myös lävistäjillä, ja näissä sain Vaken tulemaan käyntiin pehmeämmin ja pyöreämmällä niskalla. Siirtymisen haluttiin tapahtuvan hieman "viiveellä" eli rauhallisesti käyntiin laskeutuen nopean töksähdyksen sijaan. Pohkeet piti siis olla hyvin mukana, ja sekin auttoi että Vake tuli siirtymiseen suorana eikä puskenut kummallekaan kyljelle.

Volttitehtävään yhdistettiin vielä loivat kiemurat pitkille sivuille. Loivia kiemuroita ratsastettiin myös yhdessä pituushalkaisijan kanssa, eli harjoiteltiin ohjelman kahden ensimmäisen arvostelukohdan ratsastamista. Sekä voltin että pituushalkaisijan jälkeen loivalle kiemuralle tuli lähteä hieman kulmaa pyöristäen ja oikaisten, eli ei tehty syvää terävää kulmaa vaan ratsastettiin sama asetus ja taivutus säilyttäen koko lyhyen sivun ja kulman läpi. Loivalla kiemuralla puolestaan tuli säilyttää vanha asetus riittävän pitkään, ennen kuin taivutuksen suunta vaihdettiin kiemuran "pohjan" lähestyessä vastakkaiseen suuntaan. Näillä ohjeilla sain ratsastettua tosi pehmeitä ja notkeita kiemuroita, joilla Vake taipui letkeästi molempiin suuntiin ja tuntui oikein hyvältä ratsastaa. Muoto tuli luontevasti tasaisen pyöreäksi, ja Vake ravasi mukavan rennosti. Huolelliset taivutukset volteille ja kiemuroille tekivät siis todellakin tehtävänsä. Ravi ei tietenkään ollut kovin suurta ja lennokasta, mutta tasaisen tahdikasta ja maltoin olla tuuppaamatta turhaan eteen.

Pituushalkaisijalla sain olla tarkkana, ettei Vake kääntänyt vähän nenää oikealle. Pituushalkaisijalta käännyttiin vasemmalle ja kiemurauralle, joten linjan loppua kohti piti alkaa jo hyvissä ajoin asettaa vasemmalle. Teimme myös muutamat pysähdykset kentän keskipisteeseen. Vake pysähtyi pienillä avuilla, mutta pysähdyksissä se ei ollut skarppina ja pyöreänä vaan olla möllötti nenä pitkällä. Vasenta ohjaa piti vaivihkaa käyttää tässäkin jottei turpa kääntynyt oikealle ja jotta pysähdykseen olisi tullut vähän pyöreämpää niskaa.

Lopuksi harjoittelimme K.N. Specialin laukkakuvioita. Vaken kanssa emme kuitenkaan nyt ehtineet mennä vasemman laukan tehtäviä, koska oikean laukan lävistäjässä oli odotetusti vaikeuksia ja hinkkasimme sitä ajan kanssa kuntoon. Vake esitti lävistäjällä jälleen vaihtoja, pomppuja ja raville putoamisia. Se ei tuntunut hoksaavan mitä siltä haluttiin, kun kuski alkoi epämääräisesti hosua ja painostaa viimeistään siinä vaiheessa kun virhe oli tapahtunut. Ponin turhautuminen oli aistittavissa. Teimme niin, että aina kun lävistäjä meni pieleen eli laukka vaihtui tai putosi pois otettiin käyntiin ja uusi nosto takaisin oikeaan laukkaan. Vastalaukan nosto uralla ei ollut kovin helppoa, mutta siinä määrin sain näitä korjausnostoja tehtyä että Vake alkoi älytä homman ideaa. Erityisen tärkeä neuvo oli myös se, ettei lävistäjän aikana saanut tehdä vasemmalla ohjalla yhtään mitään. Toteutin homman varmuuden vuoksi niin, että heitin vasemman ohjan lävistäjällä löysäksi ja pidin oikealla ohjalla kaulaa hieman mutkalla. Tämä auttoi meitä pääsemään huomattavasti lähemmäs uraa oikeassa laukassa, sillä Vake ei tästä asennosta päässyt vaihtamaan eikä sen päätä nyt sekoitettu vahingossakaan vasemman ohjan avuilla. Huomasin, kuinka Vake alkoi laukata lävistäjällä rennommin ja jarruttelematta kun tehtävä tällä lailla selkeytyi. Samalla tietysti piti istua itse hiljaa ja pystyssä, ja nyt saatoin jo hieman pyytää pohkeellakin laukan säilyttämistä ilman että Vake alkoi heti valmistella vaihtoa. Laukka putosi edelleen pois aina jonkin verran uraa, mutta kerta kerralta pääsimme lähemmäs ja uralla otettiin uusi nosto oikeaan laukkaan. Tärkeintä oli, että tehtävä vaikutti nyt olevan Vakelle aika selvä ja se uskalsi laukata lävistäjällä paljon rennommin eteen.

Tästä tunnista jäi lopulta aika hyvät fiilikset, kun Vake notkistui liikkumaan niin pehmeästi ja taipuisasti ravissa. Pohdin, että olen ehkä liikaakin sortunut käyttämään sen kanssa vasta-asetusta pikakonstina myös silloin kun ongelma on myötäasetuksen ja sisäpohkeen läpimenossa. Tällöin ei sitten tulekaan ratsastettua sitä hankalaa asetusta ja pohjetta läpi. Tällä kertaa ei nenä saanut kääntyä ulos, vaan volteilla, kulmissa ja kiemuroilla asetettiin ja taivutettiin sitkeästi menosuuntaan. Siinä se hankalampikin puoli eli oikea tuli vähitellen läpi kun ei ongelman kohtaamista vältelty, ja niinpä Vaken liikkuminen tuntui tänään paljon suoremmalta ja notkeammalta kuin se on ainakaan pariin viikkoon tuntunut. Vaikean laukkalävistäjän ratsastamiseen tuli nyt myös oivallus joka auttoi hieman eteenpäin. Ulko-ohjan poisheittäminen ei ole ehkä oppikirjan mukainen ratkaisu, mutta se toimi ja sai Vaken ymmärtämään tehtävän paremmin. Nämä opit pidetään mielessä sitten siellä kouluradallakin.

Asiallisesti koulua ja vielä paremmin esteitä

Tiistain tunnilla mentiin tehokkaasti "vähän kaikkea", eli sileän treenit koulukisavalmistautumisena ja lopuksi muutamia hyppyjä estekisavalmistautumisena. Viikonloppunahan meillä on Vaken kanssa kotikentällä edessä ensin perjantaina K.N. Special ja sitten lauantaina 80 ja 90 sentin luokat.

Aloitimme ravissa ratsastaen loivia kiemuroita sekä niiden sisään voltteja. Tällä kuviolla taivuttelu tuntui toimivan ja Vake lähti liikkumaan mukavan pyöreänä ja rentona. Omasta puolestani sain vähän skarpata teiden ratsastusta niin että loiva kiemura alkoi tosiaankin kiemurana eikä suorana lävistäjän kaltaisena linjana. Volteille kääntyessä piti muistaa kunnolla ulkoavut, jotta Vake ei vähän liirannut käännöstä ja voltista tullut soikiota. Ravissa olisi saanut olla vielä enemmän aktiivisuutta etenkin volteilla, mutta muutoin meno oli oikein asiallista ja Vake oli ihan notkean ja letkeän oloinen.

Laukkakuviona menimme tuttua "kahdeksikkoa", eli toisessa päädyssä laukattiin ympyrä vasemmalle ja toisessa oikealle, ja suuntaa vaihdettiin lävistäjillä. Lävistäjän lopussa siirryttiin laukasta raviin, ja toki harjoitusmielessä oli oikein suotavaa ratsastaa myös pari askelta vastalaukkaa uraa pitkin. Vake oli ympyröillä hieman lapaliirrossa ja etenkin vasemmassa laukassa pyrki pienentämään ympyrää. Mukavaa kuitenkin huomata, että viime aikoina ei ole oikeastaan lainkaan tullut ympyrältä karkaamisen yrityksiä, eli ulkoapujen käytössä on ehkä tapahtunut jotain parannusta. Vasemmassa laukassa lävistäjä onnistui ilman ongelmia ja pääsin ratsastamaan kaikessa rauhassa pätkän vastalaukkaa uralle tullessa. Toki Vake oli vähän kaula kenollaan vasemmalle, mutta ainakin se tässä asennossa säilytti laukan helposti.

Oikeassa laukassa päätin tavoitella samaa kuin vasemmassa kierroksessa eli kääntää lävistäjällä nenää laukan suuntaan. Aluksi olin kuitenkin pasmat sekaisin ja en lävistäjällä edes muistanut kumpaan suuntaan poni piti asettaa ja taivuttaa! Onhan se vaikeaa kun kuski ei erota oikeaa ja vasenta toisistaan... Kun sain suunnat selväksi aloin ratsastaa vasen pohje takana ja oikealle asetusta hakien, mutta Vake pääsi liikaa jarruttamaan lävistäjän loppua kohti sekä pudottamaan raville. Näissä tilanteissa piti aina yrittää nostaa uudestaan oikea laukka uralla. Ehkä tämä auttoikin Vakea vähän hoksaamaan mitä haluttiin, sillä lopulta sain kuin sainkin lävistäjän ratsastettua loppuun asti oikeassa laukassa. Vieläkin Vake putosi raville ehkä askeleen liian aikaisin, mutta olisi tämä suoritus jo kelvannut kouluradalle.

Lopputunti kuluikin sitten esteratsastuksen maailmassa. Hyppelimme ensin yksittäisiä verryttelyesteitä eli pystyä ja okseria kisaverryttelyn tapaan hieman kaarevasti lähestyen. Pystyä tultiin oikeassa laukassa, ja Vake jäi puskemaan esteelle tullessa vähän liikaa oikealle niin ettei se ollut hypyssä aivan suora. Minusta tuntui että olin menossa hypyssä liikaa vasemmalle "hevosen ohi". Terävästä laukasta ponnistuspaikat kuitenkin löytyivät asiallisesti, ja este nousi vähitellen niin että lopuksi mentiin ysikympistä yli. Okseria puolestaan hypättiin vasemmassa laukassa, ja nyt koin suoristamisen kannalta paremmaksi pitää raippaa ulkona oikeassa kädessä. Okseri ylittyi hyvin sekä pienempänä että ysikympissä. Eka ysikympin hyppy meni pohjaan, mutta ei ongelmaa kun maltoin olla hyökkäämättä ponin edelle.

Verryttelyhyppyjen jälkeen hyppäsimme neljän esteen pätkän, joka koostui kahdesta kaarevasta linjasta. Esteet olivat kisakorkeudessa eli 90 sentissä. Vake lähti liikkeelle terävästi, ja sillä oli nyt hyvällä tavalla säpinää laukassa. Niinpä ei ysikympin esteitäkään tarvinnut jännittää. Ensimmäinen kaareva linja oli pystyltä okserille vasemmassa laukassa. Okserille päädyttiin taas lähelle, mutta en tässäkään tuupannut Vakea vaan annoin sen rauhassa mennä lähemmäs. Tämän esteen jälkeen kaarsimme päädyn kautta toiselle okserille, joka hypättiin lävistäjän suuntaisesti. Vakella oli menoa ja meininkiä, ja paikan jäädessä hieman kauas se imaisi esteelle ja hyppäsi muitta mutkitta kauempaa. Kaarevan linjan päässä olevalle pystylle näin paikan melkeinpä heti okserilta, joten sinne laukatessa oli hyvin selvät sävelet. Vake hyppäsi hyvällä imulla vielä tämän viimeisenkin esteen. Olipa kyllä kiva pätkä kun Vake liikkui näin innokkaasti! Siinä ei ysikymppi tuntunut oikein missään.

Tästä tunnista jäi tosi hyvä mieli kisoja ajatellen ja muutenkin. Ensin Vake meni kauniin pyöreästi koulua ja sitten se hyppäsi isoja esteitä hyvällä energialla, eli molemmissa lajeissa homma toimi hienosti. Aivan huippua!

Kevennys keveäksi

Poninvuokrauksessa siirryin helmikuun alkaessa uudelle tasolle, eli tästä eteenpäin ratsastan Vakella kolmesti viikossa. Viikko-ohjelmamme tulee vastedes sisältämään myös sellaisen erikoisuuden kuin ihkaoikean koulutunnin. Tätä on tarvittukin! Koulutuntipäivämme on tiistai, joten tänään mentiin kentällä sileän harjoitukset open silmien alla. Ohjelmassa oli viikonlopun kisoja ajatellen K.N. Specialin tehtäviä. Itse en ole tällä kertaa kisoihin menossa, mutta sopihan näiden perustehtävien eli siirtymisten, volttien ja lävistäjien ratsastusta harjoitella silti.

Ravissa menimme ensin keventäen ympyröitä sekä loivia kiemurauria, ja myöhemmin käyntiinsiirtymisiä sekä keskiravipätkiä uralla. Ympyröiden ja kiemuraurien ratsastus asetusten ja taivutusten kera auttoi verryttelemään Vakea pehmeämmäksi, ja asetuksella sain sitä välillä hiukan pyöristymäänkin. Ope kehotti ratsastamaan ravia aina vaivihkaa hieman isommaksi, eli toistuvasti pyytämään Vakea venyttämään askelta. Samalla kuitenkin piti pohjetta käyttäessä varoa ettei jalka päässyt nousemaan vaan pysyisi pitkänä kylkeä pitkin. Tästä asiasta sain muistutuksia koko tunnin ajan. Ylipäänsä olisin tietysti voinut herkistää Vakea pohkeelle paremmin, niin että se olisi pelkän hännänhuiskaisun sijaan reagoinut pohkeesta myös terävästi eteenpäin. Ne palaset jotka eivät tässä nyt olleet kohdillaan olivat ennen kaikkea eteenpäinpyrkimys ja suoruus. Uskon, että kun Vakelta saisi takaosaa paremmin hereille sekä rungon ja lavat suoraksi niin alkaisi kyllä liikkua tämäkin poni ihan eri malliin. Nytkin tuli kyllä niitä hetkiä jolloin Vake rentoutui ja pyöristyi kaarevilla urilla ratsastaessa, mutta suorilla urilla ja siirtymisissä pyöreys katoaa kun ei liikkeessä ole riittävää aktiivisuutta eikä poni ole myöskään rehellisesti suora.

Laukkatehtävää mentiin ensin oikealle nostaen lyhyellä sivulla laukka ja jatkaen tästä pääty-ympyrä sekä lävistäjä. Nostot Vake teki kuuliaisesti ja ympyrällä se laukkasi jopa hämmästyttävänkin hyvin ”kahden ohjan välissä”. Ympyrän avoimella sivulla sai kuitenkin olla hieman varovainen ettei poni lähtenyt liirailemaan lävistäjän suuntaan omia aikojaan. Ympyrällä myös istuin mielestäni laukkaa aika hyvin. Lävistäjä olikin sitten se haastava pala, sillä Vakehan pyrkii todella helposti vaihtamaan laukan lennosta. Vaihtoehtona on tietenkin myös raville putoaminen. Nyt sain vaihdot estettyä, mutta käytännössä sillä lopputuloksella että laukka putosi kokonaan pois jo reilusti ennen uralle tuloa. Niinpä tähän kierrokseen en saanut laukkaa pidettyä kertaakaan uralle asti.

Vasemmassa laukassa nosto tehtiin K.N. Specialin mukaisesti kentän keskellä radan yli ratsastaessa, ja jatkettiin tämän perään taas ympyrä ja lävistäjä. Kentän keskellä nosto oli haastavampi, varsinkin kun Vake lähtee niin kovin helposti liiraamaan juuri oikealle. Open vinkistä ratsastin tien kentän poikki aavistuksen kaarevana, ja ajoitin noston hetkeen jolloin oltiin jo hieman kääntymässä vasemmalle. Lävistäjä onnistui tähän suuntaan paremmin ainakin sen suhteen että laukka pysyi jotakuinkin uralle asti. Oikealle oli kuitenkin kova tunku, joten lävistäjä tahtoi mennä kaula vasemmalle mutkalla ja oikea lapa edellä puskemiseksi. Ohjeena oli asettaa hieman oikealle ja näin saada oikea lapa pois ulkoliirrosta. Lopulta koetin painaa lävistäjällä oikeaa ohjaa kaulaa vasten eli toin oikeaa kättä sään yli vasemmalle, ja näin saatiin paras lävistäjä tehtyä vaikkei varsinaisesta suoruudesta voitukaan vielä puhua.

Lopuksi menimme vielä 10 metrin voltteja harjoitusravissa keskittyen voltin oikeaan kokoon. Katseen piti olla menossa voltin suuntaan hyvissä ajoin jotta ehti kääntää tarpeeksi pienen kuvion. Vake pyöristyi volteilla ihan mukavasti, mutta ravi pääsi niiden aikana hiipumaan liikaa. Kun siirryimme lopuksi keventämään katosi ravista sekin pyöreys mikä oli harjoitusravissa välillä löytynyt, ja Vake alkoi taas liikkua selkä alhaalla ja huonossa tahdissa. Ope käski mennä pätkiä jalustimilla seisoen, ja Vaken liikkumisessa olikin heti eroa kun lakkasin keventämästä. Ope muistutti että Vake on todella nirso kevennyksestä eli vähänkään liian raskas tai tarmokas kevennys saa sen jäkittämään jäykkänä ja liikkumaan huonosti. Keskityin sitten lopuksi keventämään mahdollisimman huomaamattomasti ja eleettömän kevyesti, eli ylävartalon tulee olla pienessä etunojassa eikä liian pystyssä saati takakenossa. Vaken satula on vähän tuoli-istuntaan ajava, joten pitää olla tarkkana että kevennyksestä laskeutuu mahdollisimman kevyesti ja hallitusti.

Jäin miettimään erityisesti lopputunnin huomioita ja open ohjeita kevennystä koskien, ja totesin että yleensä olenkin kokenut kevyessä ravissa ratsastamisen Vakella paljon hankalammaksi kuin harjoitusravin. Varmasti kyllä harjoitusravissakin on syytä kiinnittää paljon huomiota tähän puoleen, ja välttää liian raskasta ja etenkin takanojaista tuuppausistuntaa. Sellainen kun tappaa Vakelta kaiken takaosan aktiivisuuden ja tahdin. Vake on laiskanpulskeudestaan huolimatta tietyille asioille tosi herkkä, ja protestoi sitten omalla hiljaisella tavallaan vääränlaista ratsastusta. Sitten täytyy vaan opetella pehmeämmäksi ratsastajaksi jotta poni voi liikkua hyvin.

Lomajumissa ratsaille

Joulunvieton jälkeen oli jo korkea aika päästä takaisin satulaan, joten varasin irtotunnin Lapinjärven ratsastuskoululle missä kävin ratsastamassa myös vuosi sitten joululomalla. Ilokseni sain tutun ratsun eli eestiläisruuna Rusinan, jonka viime kerralla totesin oikein mukavaksi pikkuhevoseksi. Tunnilla oli neljä ratsukkoa, joten maneesissa oli väljää ja 27 euron irtotuntihinta oli varsin kohtuullinen vaikka tallin varsinainen opettaja olikin nyt joululomalla ja tunnin piti tuuraaja. Joulukiireiden ja -lomailun keskellä olin laiminlyönyt venyttelyt parin viikon ajalta, ja niinpä olin lonkista ihan poikkeuksellisen jumissa. Ennen tuntia tein pientä ensiapuvenyttelyä ja onneksi Rusinalla oli kannaltani armollinen yleissatula, mutta kyllä jumit ja kireydet istunnassa näkyivät. Muutenkaan en joulutauon jälkeen ollut ehkä ihan parhaassa terässä, mutta onneksi Rusina vähän paikkaili omia puutteitani.

Aloitettiin kevyessä ravissa ratsastaen toiselle pitkälle sivulle kulmavoltit ja toiselle loiva kiemuraura. Mentiin ensin vasemmalle, joka osoittautui kenties omasta vinoudestani johtuen hankalammaksi kierrokseksi vaikka Rusina vasemmalle olikin notkeampi. Pääongelma oli aktiivisuuden puute, sillä Rusina tahtoi alkuun olla hidas ja pohkeen takana. Ope evästikin että moottori käyntiin ja aktiivisuus kuntoon heti alkajaisiksi niin alkaa oikea muotokin löytyä ja kaikki on paljon helpompaa. Raippa käyttöön heti jos ei hevonen vastaa pohkeeseen. Tästä huolimatta unohduin ratsastamaan liikaa käsijarru päällä eli yritin ohjalla hakea pyöreyttä samalla kun pohje jäi junnaamaan tehottomasti. Jäin varsinkin kädellä liikaa tappelemaan hevosen kanssa, joten meno oli aika nihkeää ja väkinäistä vaikka ajoittain mukaan mahtui parempia pätkiä jolloin sain myödättyä asetukseen ja ratsastettua korrektimmin takaa eteen. Muoto ei vaan tainnut olla vielä kovinkaan rehellinen eikä Rusinalla selkä käytössä.

Oikeaan kierrokseen jatkettiin samat voltit ja kiemurat kevyessä ravissa, ja nyt palaset loksahtivat jo paremmin kohdalleen. Sain Rusinan reippaammin liikkeelle, ja vihdoin älysin myös rentouttaa kättä ja lopettaa ohjalla taakse nysväämisen. Tuntuma muuttui mukavan pehmeäksi ja elastiseksi, ja Rusina alkoi liikkua tyytyväisenä tasaisen pyöreänä. Volteilla ravin aktiivisuus tahtoi välillä sammua ja tällöin myös pyöreys hetkellisesti katosi, joten piti vähän tarkkailla ettei Rusina alkanut hidastella. Oikealle sai asettaa reilummin ja tällöin ulko-ohjan tuki ei aina pysynyt riittävänä. Kun aktiivisuus ja ulko-ohjan tuntuma vaan olivat kunnossa niin meno tuntui oikein mukavalta ja vaivattomalta.

Seuraavaksi jatkettiin hetki harjoitusravia pääty-ympyrällä, ja vaikka lonkkien kireyden vuoksi pohkeet heiluivatkin niin ravissa oli varsin helppo istua mikä viitannee siihen että Rusina liikkui hyvin selkä pyöreänä. Tuntuma oli mukavan kevyt muttei kuitenkaan tyhjä. Työskenneltiin ympyrällä vielä hetki oikeassa laukassa, ja ope ohjeisti ratsastamaan laukan ensin oikein aktiiviseksi takaosasta ennen kuin alkaa työstää asetusta ja muotoa. Hyvä ohje sen puoleen että muutoin olisin taas unohtunut ratsastamaan mummolaukkaa edestä taakse. Myös laukassa Rusina liikkui kohtuullisen pyöreänä, mutta kävi raskaammaksi edestä ja hieman roikkui ohjalla. Jäin sisäohjaan kiinni pieneen vetokilpailuun. Pohkeella ja raipalla sai ihan ratsastaa, mutta kyllä laukka sitten lähtikin sujumaan paremmin eteen. Tuntumaan vaan olisi vielä kaivattu samanlaista pehmeyttä ja keveyttä kuin ravissa.

Käveltiin hetki pitkin ohjin ja laukattiin sitten ympyrällä vasemmalle. Tauon jälkeen Rusina oli taas nihkeämpi, ja vasemmalle oli hankala mennä suorana sillä etuosa liikkui ulompaa ympyrää ja sisälapa vähän kaatui menosuuntaan. Vasemmassa laukassa ei oikein yhteistyö toiminut sillä en saanut vinoutta korjattua enkä laukkaa rullaamaan tarpeeksi sujuvasti eteen. Oma vasemmalle kallistelu taisi myös aika lailla häiritä Rusinaa ja hankaloittaa suoristamisyrityksiäni.

Lopuksi mentiin vielä pituushalkaisijaa harjoitusravissa. Pituushalkaisijalle käännyttiin vasemmasta kierroksesta, ja käännös vasempaan oli jostain syystä niin hankala että tässä tahtoi aina ravi sammua ja pyöreys kadota sekä etu- ja takaosa liirailla minne sattuu. Ope neuvoi pitämään pituushalkaisijallakin selkeästi toisen ohjan ulko-ohjana tukemassa ja toisen hieman elävämpänä sisäohjana, mutta ennen kaikkea ratsastamaan molemmista pohkeista eteen tuntumaa kohti. Rusina tuntui kulkevan etuosa oikealla ja itse kuulemma kenotin taas vasemmalle. Lopulta saatiin pari onnistuneempaa suoritusta niin ettei pituushalkaisijalle kääntyminen mennyt aivan ihmeelliseksi kiemurteluksi vaan aktiivisuus ja pyöreys säilyivät. Edelleen taisin sortua ratsastamaan liikaa ohjalla edestä taakse sen sijaan että olisin vain pitänyt käden rentona ja pitänyt pyöreyttä yllä pohkeella. Loppuraveissa annoin sitten Rusinalle pidempää ohjaa, ja se venyttikin mielellään eteen-alas sekä tuntui ajoittain mukavan pyöreältä läpi selän vaikka edelleen sain takaosan aktiivisuudesta hieman muistutella. Keventäessä elämä oli helpompaa siinäkin mielessä ettei lonkkien kireys päässyt pilaamaan koko istuntaa vaan jalkoja sai paremmin pitkäksi hevosen ympäri.

Taisinpa ratsastaa itse tänään aika huonosti mutta onneksi alla oli näin kiva ja osaava hevonen joka pelasti tunnin. Rusina on tasainen tyyppi jota saa kyllä töihin patistella, mutta se vaikuttaisi olevan varsin notkea ja helppo ratsastaa pyöreäksi heti kun takaosa käynnistyy kunnolla. Taitaa olla niin että Rusina antaa ratsastajalle turhankin paljon anteeksi, mutta palkitsee kyllä liikkumalla oikein heti kun ratsastaja saa homman onnistumaaan edes sinne päin. Oikeaan kierrokseen ravatessa oli hetkittäin varsin makeaa menoa kunhan vaan ratsastin itse nätisti ja osasin olla Rusina-parkaa liikaa häiritsemättä. Kyllähän tällä hevosella menisi mielellään useamminkin kuin kerran vuodessa, ja joskus olisi tietysti kiva päästä tälle tallille myös pääopettajan oppiin eli tunnille muulloin kuin joululoma-aikaan.

Viimeiset viritykset kisoihin

Lauantai oli oikein tehopäivä kun kävin aamupäivän estetunnin lisäksi myös ylimääräisellä koulutunnilla tehdäkseni Elmon kanssa viimeiset viritykset huomisiin kisoihin. Päästiinkin vielä treenailemaan kisaohjelman tehtäviä.

Aloitettiin ratsastamalla pysähdyksiä käynnistä pituushalkaisijalla ja pitkät sivut kevyttä ravia vapaamuotoisilla lisäkuvioilla. Jälleen tunnin alkupuoli meni aika lailla tahmailuksi. Ope muistutteli käyttämään nopeaa ja terävää pohjetta turhan kaivamisen sijaan. Silloin kun Elmo lähti eteen ja aktiivisuus parani löytyi heti myös pyöreyttä. Positiivista että eteenratsastus kanavoituu nyt kohti tuntumaa eikä pää ylös ja selkä alas -tyyppiseen kipitykseen. Kun vaan saisi herkistettyä Elmon eteenajaville avuille, mutta sepä ei nykyisellä huolimattomalla systeemilläni onnistu. Raippaankin Elmo tuppaa reagoimaan niin kovin huonosti silloin kun on pahin tahmavaihde päällä. Onneksi Elmo sentään aina jossain vaiheessa tuntia reipastuu ja herää kuten tänäänkin lopulta kävi. Pysähdykset käynnistä sujuivat asiallisesti pienin avuin ja Elmo olisi malttanut seistä aloillaan vaikka kuinka kauan. Pituushalkaisijalla vinoiden kyllä tunsi taas oikein korostuneesti eli takaosa oli koko ajan vähän vasemmalla.

Ravattiin pieni hetki vapaamuotoisesti jolloin ratsastin lähinnä ympyröitä saadakseni Elmoa vähän taivuteltua. Meno tuntui paranevan kun istuin alas harjoitusraviin, joten ehkä taas olin keventäessä liikaa etukenossa ja lonkkakulma kiinni. Harjoitusravissa sain sekä tässä vaiheessa tuntia että pariin otteeseen myöhemmin aika hyvän tunteen istuntaan, pohkeen käyttöön sekä tuntumaan niin että istuin ensinnäkin tarpeeksi pystyssä sekä sain jalat pitkäksi kiinni kylkiin (ei kantapäällä kaivamista) ja ohjalla pidettyä etuosaa ryhdissä niin että koko ratsukon painopiste tuntui siirtyvän hieman taaksepäin. Samalla Elmo tuntui heti toimivan kevyemmällä pohkeella. Harmi vaan että tämä ei ole itselleni se luonteva ja automaattinen asento, joten heti muiden asioiden viedessä keskittymistä pääsi istunta tästä herpaantumaan. Tällöin opelta tulikin kommenttia että istu paremmin takaosan päällä, mikä mielikuvana vastaa hyvin sitä tunnetta joka hyvillä hetkillä ratsastuksessa oli.

Kouluradan kuvioita hiottiin vielä tehtävällä johon kuului loiva kiemura ravissa (tässä tapauksessa hieman jyrkempänä kuin radalla ratsastettava), terävät kulmat ennen ja jälkeen kiemuran, sekä lävistäjällä askeleen pidennystä kohti keskiravia. Tiukoissa kaarteissa sai Elmon aktiivisuudesta huolehtia toden teolla, ja asetuksen sekä taivutuksen vaihdot kiemuralla olivat myös haastavia. Selvästikin oikealle asettaessa päästiin parempaan suoruuteen sekä luontevammin kahdelle ohjalle, kun taas vasemmalle ei samaa fiilistä  kiemuralla saatu. Kovasti kyllä yritin Elmon suoruutta tarkkailla läpi koko tunnin ja etenkin vasemmassa kierroksessa tuoda etuosaa sisään takaosan eteen kuten viimeksi oli puhetta. Niillä hetkillä kun etuosa suoristui oikean pohkeen ja ohjan vaikutuksesta oli poni saman tien pyöreänäkin. Ympyröillä ja volteilla tämä oli helpointa tehdä, kun taas suorat linjat ja loivan kiemuran kaltaiset tiet olivat hankalampia. Keskiravilävistäjille ei saatu kovin hienoja pidennyksiä Elmon ollessa edelleen pohkeen takana. Rohkeampaa eteenratsastusta olisi kaivattu mutta jäin hissuttelemaan kun tuntui että istunta leviää täysin ponin nostaessa pään ylös ja kiihdyttäessä vauhtia. Pidennä asteittain kuului ohje, mutta varsinaiselle hienosäätötasolle ei keskiravin suhteen kyllä päästy.

Loivan kiemuran kaveriksi yhdistettiin vielä oikean laukan nosto ravista lyhyellä sivulla, ympyrä tai pari ja laukkalävistäjä. Elmo nosti laukan oikein näppärästi kunhan vaan alla oli riittävä energia ja kunhan myös vähän valmistelin. Laukka ei ihan aina tahtonut pysyä yllä, mutta reilusti aktivoimalla löytyi lopulta ihan hyvää laukkaa joka rullasi ympyrällä pyöreänä eteenpäin. Elmoa ei kuitenkaan voinut unohtaa oman onnensa nojaan, vaan piti tarkkailla että energia myös säilyi. Lävistäjällä pudottiin aluksi raville jo aikaisessa vaiheessa, ja ihmekö tuo kun lähdin laukan mukana omalla vartalolla soutamaan. Kun maltoin istua hiljempaa onnistuttiin lopulta tekemään lävistäjä oikeassa laukassa uralle asti. Ilman raippaa ei laukka kyllä varmaankaan olisi pysynyt näin hyvin.

Lopuksi otettiin muutamaan kertaan samaa nosto+ympyrä+lävistäjä-kuviota vasemmassa laukassa. Vasen laukka oli taas helpompi säilyttää lävistäjällä, mutta nostot olivat tähän suuntaan jostain syystä hankalampia. Harmillisesti tunnin loppuun jäikin pari epäonnistunutta nostoa joissa Elmo oli kovin haluton lähtemään laukkaan ja itsekin sössin lahjakkaasti yrittämällä ylävartalolla soutaen hoputtaa Elmon laukkaan oikein kunnon alkeiskurssityylillä. Valopilkkuna sain vasemmassa laukassa Elmon pariin otteeseen etuosasta suoremmaksi niin että lopuksi mentiin ympyrän verran jo suunnilleen pyöreänä ja reippaasti edeten.

Loppuraveissa olisi päässyt taas fiilistelemään reippaammin liikkuvan Elmon kyydissä, mutta ei ehditty mennä kuin aivan hetki nätisti tuntumaa kohti venyttäen sillä sitten alkoi maneesissa ratatalkoot. Jostain syystä Elmon mielestä oli kovin pelottavaa kun pitkän sivun uralla kumarteli haravien kanssa useampi ihminen jonossa (vaikka samaa haravahommaa oli ope tehnyt yksinään koko tunnin ajan), joten sitten alkoi jännittäminen ja tuijottelu. Tulipa ainakin vähän säpinää liikkeeseen vaikka samalla hävisikin ratsastajaan keskittyminen sekä rentous. Kun oli kerran päästy haravoijat tarkistamaan lähietäisyydeltä (silti Elmoa vielä vähän epäilytti koko touhu) niin ope käski ottaa vastakkaisella pitkällä sivulla keskiravia. Ravattiin päädyn läpi tosi hyvällä energialla, ja pitkälle sivulle Elmo venytti askelta oikein hienosti ja läpi selän pyöreänä. Näin päästiin vähän hyödyntämään Elmon kiihtynyttä mielentilaa, sillä eipä se näin hienoja keskiraveja normaalisti esitä koskaan. Pitää vaan toivoa että huomenna kisoissa arjesta poikkeavat asiat tuovat Elmoon juuri sopivalla tavalla lisää säpinää ja valppautta niin että liikeeseen löytyy tällainen energia, mutta ettei kuitenkaan lipsahdeta liikaa jännittämisen ja tuijottelun puolelle. Sinänsä Elmon reaktio haravajengiin vähän yllätti, sillä yleensähän se ei mitään pahemmin ihmettele tai pelkää. Eihän näitä hevosten aivoituksia tietenkään osaa ikinä täysin ennustaa.

Katsokaa, ilman jalkoja!

Kisavalmistautuminen Elmon kanssa jatkuu. Romaanin poisto satulan alta vaikuttaisi tosiaan oikealta toimenpiteeltä, sillä liikkuminen on sen myötä parantunut. Meinasin laittaa tänään kokeeksi kannukset jalkaan mutta se jäi kun en ehtinyt vaihtaa ainokaisia kannusremmejäni valekannuksista oikeisiin, joten täytyy testailla kannukset jalassa menoa ensi viikolla.

Tunti aloitettiin ratsastamalla pituushalkaisijaa sekä loivia kiemuroita, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Käynnissä Elmo liikkui aika mukavassakin muodossa mutta kieltämättä pohkeen takana. En edes huomannut tuuppaavani istunnalla eteen ennen kuin ope huomautti asiasta. Käynnistä tehtiin pituushalkaisijalla muutamia pysähdyksiä, joissa Elmo malttoi seistä hyvin paikoillaan mutta tahtoi kiskoa ohjia käsistä. Ihan suorana ei pituushalkaisijalla pysytty kummassakaan askellajissa vaan pientä kiemurtelua oli havaittavissa ja etuosa puski oikealle. Reippaampi tempo olisi varmaankin vähentänyt kiemurtelua, mutta ravityöskentely alkoi nihkeän puoleisesti ja huonosti pohkeeseen reagoiden. Kevensin silloin kun meno oli ihan selätöntä ja istuin alas parempina hetkinä. Oikeaan kierrokseen löytyi taas ulko-ohjan tuki mutta vasemmalle oltiin aika hukassa ja jäin roikkumaan sisäohjassa. Yritin ratkaista selättömyyttä ja muodon epätasaisuutta ratsastamalla eteenpäin ja lisää aktiivisuutta, mutta koska Elmolla ei tässä vaiheessa ollut kunnollista eteenpäinpyrkimystä niin idea ei oikein toteutunut. Pikkuhiljaa Elmo alkoi kuitenkin liikkua pidempiä pätkiä oikeinpäin niin että varsinkin oikealle meno oli hetkittäin paremman oloista. Selvästikin oli tärkeää istua riittävän pystyssä sillä pienikin etukumara tuntui jarruttavan menoa.

Seuraavaksi mentiin laukkakuviota sisältäen nostot lyhyiden sivujen keskellä, kaksi kierrosta pääty-ympyrällä ja raviinsiirtymisen joko lyhyelle sivulle tai pitkän sivun alkuun. Laukannostot onnistuivat nyt suhteellisen ongelmitta, tosin valmistelua pitäisi vielä kehittää jotta saisin noston ajoitettua juuri pisteeseen ja vältettyä parin askeleen viiveen. Helpottavaa kuitenkin että Elmo nostaa eikä ole enää haluton lähtemään laukkaan kuten vielä viikko sitten. Parantuneella satulan sopivuudella on varmaan vaikutusta asiaan.

Laukassa meno oli aluksi eteenpäintyönnettävää niin että laukkaa joutui pitämään yllä lähes jatkuvasti vaikuttavalla pohkeella. Kuten ope asian selitti niin tällaisesta tilanteesta on päästävä eroon niin laukassa kuin muissakin askellajeissa, sillä jos jo askellajin ylläpitäminen vaatii jatkuvia voimakkaita apuja niin keinot jää vähiin ratsastaa liikkeeseen yhtään lisää energiaa. Ohjeena oli pitää laukassa pohkeet aivan hiljaa ja vaikuttamatta, ja käyttää niiden sijaan ainoastaan raippaa ja ääntä tarpeen mukaan. Aluksi Elmo tipautteli raville useita kertoja kun lakkasin ratsastamasta pohkeilla, mutta sain raipalla laukkaa aktivoitua niin että lopulta oltiin tilanteessa jossa Elmo eteni ympyröillä reipasta laukkaa aivan omalla moottorilla ja saatoin itse istua mukana hiljaa ja "ilman jalkoja". Pohkeilla junnaamisesta irrottautuminen olikin siis näin helppoa! Oikeassa laukassa Elmo jopa pyöristyi ajoittain, vasemmalle puolestaan vinous jäi ongelmaksi vaikka aktiivisuus alkoikin olla kohdallaan. Ope muistutteli että kääntämisen tulee vasemmalle tapahtua vain ja ainoastaa ulkoavuilla, ja etuosaa olisi pitänyt saada siirrettyä enemmän oikealta vasemmalle. Vinous oli hyvin selvästi tunnettavissa mutta korjaustoimenpiteet eivät vielä ihan onnistuneet. Myös tuntumaa olisi pitänyt saada laukassa pehmeämmäksi ja joustavammaksi, ja työstettävää olisi siinä että saisin käden rennoksi samalla kun kuitenkin pidän ylävartalon ja hartiat jäntevästi ryhdissä.

Kun laukkaan oli löytynyt sopiva energia pystyin ratsastamaan siirtymiset raviin haluamissani kohdissa ilman suurempia ennakointeja. Sen verran etupainoista meno kuitenkin oli että siirtyminen tapahtui vähän hallitsemattomasti pudottaen. Laukassa ei loppujen lopuksi päässyt tekemään oikein kunnollisia puolipidätteitä joilla painon olisi saanut paremmin takaosalle, sillä tällöin Elmo helposti pudotti raville. Laukkojen välillä harjoitusravia oli mukava ratsastaa Elmon ravatessa hyvällä energialla eteen.

Lopuksi työskenneltiin vielä hetki harjoitusravissa tehden päätyihin ympyröitä ja voltteja ja pitkille sivuille keskiravipätkiä. Laukan jälkeen oli kävelty hetki pitkin ohjin, mutta silti Elmon eteenpäinpyrkimys oli säilynyt hyvin niin että se eteni nyt ravissakin aivan omaehtoisesti ja ilman puskemista. Näistä lähtökohdista oli tietenkin paljon parempi työskennellä, eikä Elmo enää aivan niin selkä alhaalla liikkunutkaan. En tiedä oliko Elmo jo vähän väsynyt sillä tässä vaiheessa se alkoi hieman roikkua ohjalla. Pyrin tekemään kohottavia pidätteitä sekä etuosan ryhdistämiseksi että ajoittain jopa kiireiseksi lipsahtavan tahdin kontrolloimiseksi. Niillä hetkillä kun Elmo jännittyi niskasta ylös ope kehotti palauttamaan pyöreyden kevyellä, rauhallisella asetuksella, mutta välttämään myötäämällä palkitsemista tilanteissa joissa Elmo vain nyökkäsi nopeasti nenää alas kuolaimen alle. Pienissä pätkissä löytyi hyvä raami ja pyöreys, mutta tässä ei Elmo jaksanut koko ajan pysyä vaan raami oli melko epätasainen. Tyhjäksi edestä Elmo ei kuitenkaan missään vaiheessa jäänyt vaan tuntuma oli tosiaan jopa turhankin vahva. Ope piti positiivisena että vaikka Elmo ei kovin pitkiä pätkiä jaksanutkaan itseään kantaa niin takajalat kuitenkin ravasivat enemmän vartalon alle koukistuen eikä siis enää laahustaen. Itse olin vaan kovasti iloinen siitä että poni liikkui eteen aivan itse.

Paljonhan tässä on työstettävää, mutta nyt asiat ovat kuitenkin menossa oikeaan suuntaan kun Elmolle on löytynyt vipinää kinttuihin. Nyt mentiin ehkä jopa puolet tunnista eteenpäin hyvällä energialla. Jalattomaksi heittäytyminen taisi todellakin olla toimiva taikakeino jolla Elmon sai hereille sekä herkistettyä eteenpäinajaville avuille. Selvähän se että jatkuva tehoton pohkeella puskeminen johtaa hevosen kuuroutumiseen ja tahmautumiseen. Apujenkäytössä vähemmän on enemmän.

En osaa ja ei toimi

Elmon kanssa jatkettiin treenejä keskiviikon tunnilla. Tällä kertaa keskityttiin harjoittelemaan kisaohjelman eli K.N. Specialin kuvioita. Tavoitteenani oli ratsastaa fiksummin kuin sunnuntaina mutta eipä tainnut ihan onnistua.

Mentiin noin 10 min alkuverkka omaan tahtiin eli vähän kisaverryttelyä simuloiden. Käynnissä Elmo oli ihan mukavasti kuulolla ja tekipä muuten yllättävän näppärät pohkeenväistöt uralta pois ja takaisin. Ravissa aloitettiin nihkeillen ja siinäpä taisi saman tien unohtua päätökseni olla sortumatta turhaan pohkeilla kaivamiseen. Taivuttelin Elmoa ympyröillä yrittäen pitää mielessä sunnuntain oivallukset painon siirtämisestä takaosalle ja etuosan ryhdistämisestä. Kun Elmon moottori pikkuhiljaa käynnistyi ei meno ollut ravissa itse asiassa hullumpaa. Oikeassa kierroksessa tapahtui jonkinnäköistä suoristumista sillä Elmo jäi mukavasti pyöreänä ulko-ohjan tuelle ja oikea lapa totteli sisäpohjetta. Meinasin jo innostua että tästähän voi tullakin jotain, mutta homma lässähti kun yritettiin laukata. Nosto oli hankala, ja laukassa takajalat laahustivat velttoina. Pohkeesta ja raipasta ei ollut apua laukan aktivointiin. Pieni ilo oli se että häntäluu kesti tänään vähän hankalammatkin laukannostot kipuilematta joten pystyin sentään istumaan normaalisti. Ehkä istuntani laukassa oli kuitenkin vielä liian heiluva ja liikettä jarruttava.

Pienen tauon jälkeen aloitettiin KN:n kuviot harjoitusravissa eli ratsastettiin loivia kiemuroita ja lyhyille sivuille voltteja. Harmillisesti ei verryttelyn hyvä meininki ravissa jatkunut, vaan Elmo palasi jumitusvaihteelle ja veti selän ihan notkolle alas. Oli hankala istua ja pitää tuntumaa tasaisena, saati ratsastaa kauniita taivutuksia. Pahimpina hetkinä kevensin saadakseni Elmon ensin edes hieman pyöreämmäksi ja rennommaksi, ja tehtävänannosta huolimatta olisi ehkä kannattanut kevennellä enemmänkin sillä harjoitusravin paukuttaminen notkoselässä ja nykivällä tuntumalla ei luonnollisestikaan johtanut oikein mihinkään. Elmo vain jännittyi ja jumittui liiraillen etuosasta sinne tänne ja itse tuskastuin ja turhauduin. Ope muistutteli pitämään istunnan pehmeänä eli välttämään liian raskasta istumista istuinluille, ja yritin myös huolehtia siitä etten mennyt etukumaraan sillä Elmon liikkuminen tuntui hieman paranevan omaa ylävartaloa pystympään ryhdistämällä. Volteilla vasemmalle ope kehotti pitämään ulkokyljen ja kyynärpään napakampana sekä auttamaan kääntymistä ulko-ohjalla sen sijaan että jäin vetämään sisäohjasta. Sisäohjassa roikkuminen johti selvästikin Elmon jännittymiseen, mutta vasemmassa kierroksessa ei sisäohjan kirouksesta oikein päästy eroon. Oikealle sen sijaan ulko-ohjan tuki löytyi paremmin, ja muutamat voltit saatiin lopulta mentyä pyöreämpänä ravaten.

Seuraavaksi vuorossa oli erittäin tarpeellista laukannostojen treenausta. Mentiin ensin vasemman laukan nostoja ohjelman mukaisesti kentän keskipisteessä. Hankalaa oli sillä kentän poikki kääntäessä Elmo tuppasi puskemaan ulkolapaa karkuun niin että tie pullahti suorasta kaarevaksi, ja laukka nousi edelleen kovasti viiveellä ja vaivalloisesti jos lainkaan. Ope neuvoi käyttämään raippaa kevyesti ulkolavalla liirailun estämiseksi, sekä keräämään ennen nostoa raviin kunnolla energiaa alle. Tehtävän myötä Elmo onneksi alkoi reipastua niin että raviin vähän energiaa löytyikin, ja näin saatiin laukka sentään nousemaan vaikkakin useampi metri tarkoitetun pisteen jälkeen. En kyllä tiedä miten ihmeessä päästään laukkaan kisaradalla kun ei ensinnäkään ole raippaa ja toisekseen mahdollisuutta kerätä samalla lailla energiaa raviin ennen nostoa. Positiivista on kuitenkin että noston jälkeen Elmo liikkui laukassa nyt paljon reippaammin kuin vielä alkutunnista saati sunnuntaina.

Tähän väliin otettiin pieni käyntitauko ja sitten laukattiin oikealle. Nostoja sai tehdä vapaavalintaisiin kohtiin ja lisäksi laukattiin pääty-ympyröitä. Elmo oli selvästikin saanut hieman lisää virtaa laukkaamisesta, mikä helpotti elämää suuresti. Ravissa ei tarvinnut enää niin puskea eteen vaan poni liikkui ihan itse. Nostotkin onnistui tähän suuntaan paremmin, pariin otteeseen jopa ihan napakasti ilman ylimääräistä ravikiihdytystä. Ei kyllä silti ollut helppoa ajoittaa nostoa juuri suunniteltuun pisteeseen. Laukkaympyröillä ongelmana oli Elmon todella voimakas kaatuminen sisälavalle, ja tälle en oikein saanut tehtyä mitään. Sisäänpäin nojailu oli niin reilua että poni ei käytännössä pystynyt laukkaamaan kunnolla vaan putosi tuon tuosta raville. Laukassa ei koko tunnin aikana juuri pyöreänä menty vaan selkä alhaalla tököttäen.

Tunnin parhaat minuutit ajoittuivat loppukeventelyihin. Heti laukan jälkeen Elmo ravasi kivasti omalla moottorilla, jolloin ajatus "takaa eteen kohti tuntumaa" oli mahdollista toteuttaa. Jännää että ravissa oikeaa sisäpohjetta taas kunnioitettiin eikä lavalle kaaduttu. Nyt löytyi hyvä ulko-ohjan tuntuma, tasainen (joskin vielä etupainoinen) pyöreä muoto ja tunne siitä että poni oli kahden pohkeen välissä. Ope kommentoi Elmon näyttävän siltä ettei oikein löydä takajalkojaan vaikka kovasti yrittää liikkua oikein. Kuski sen sijaan löysi omat kinttunsa, eli sain jalat venymään pitkiksi ponin ympäri ja sitä myötä saatoin ihan oikeasti vaikuttaa kylkeen POHKEELLA kantapäillä kaivamisen sijaan (no hip hurraa...). Olisipa vaan ollut edes tällainen meininki koko tunnin ajan.

Selväksi tuli taas että keskeisiä pulmia Elmon kanssa ovat eteenpäinpyrkimyksen puute sekä vinous. Aktiivisuus on saatava kuntoon ja lavat suoristettua jos mielii ratsastaa pyöreänä oikeinpäin liikkuvalla ponilla. Silloin kun mennään pahasti pohkeen takana ei onnistu yhtikäs mikään. Avainkysymys tässä sitten on kuinka Elmon saisi heräteltyä aktiiviseksi ja energiseksi. Laukkaaminen (varsinkin yhtä aikaa muiden kanssa) tuntuisi ainakin joissain tapauksissa auttavan. Toisaalta jäin nyt miettimään sitä annanko Elmolle edes mahdollisuutta toimia pienillä avuilla, vai lähdenkö automaattisesti ratsastamaan sitä liian ronskisti. Kovasta eteenpäin tuuppaamisesta kun Elmo vaikuttaisi helposti jännittyvän. Selvää on myös että käsi on aivan liian levoton, ja olisikin syytä muistaa taas se syvä viisaus että silloin kun tekee mieli nyplätä kädellä kannattaisi sen sijaan ottaa pohkeet käyttöön. Niin toivotonta räpellystä tämä meidän meno kyllä nyt on että tosissaan mietityttää onko järjen hiventäkään lähteä K.N. Specialiin tekemään huono suoritus. Ehkä tässä kuitenkin käydään näiltä pohjilta yhteinen koulukisaura avaamassa ja tekemässä se huonompi rata, treenataan sitten ajan kanssa lisää ja parannetaan toivottavasti myöhemmissä kisoissa.

Suunta ylöspäin?

Viimeviikkoisten vaikeuksien jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja harrastin iltaisin ahkeraa venyttelyä. Tiistaina oli sitten aika palata Sulon satulaan testaamaan edistymistä. Mitään huimaa harppausta istunnan suhteen en tietenkään odottanut eikä sellaista toki ollut tapahtunutkaan, mutta olen iloinen siitä vähäisestä parannuksesta mitä työn tuloksena oli havaittavissa. Sekä minä että ope totesimme istunnan olevan nyt hieman paremmalla mallilla kuin viimeksi, ja kuvittelisin Sulonkin kulkeneen sen seurauksena aavistuksen paremmin. Kaikki samat istuntaongelmat olivat toki edelleen tallella, mutta ainakin osittain lievempänä kun sain lonkkakulman aukeamaan paremmin. Venyttely kannattaa!

Asettelin heti alkukäynnin aikana lantiota oikeaan asentoon ja keskityin vatsalihasten jäntevyyteen niin etten olisi päässyt holtittomasti keinumaan Sulon askelluksen mukana puolelta toiselle. Ohjat tuntumalle otettuani yritin ensin houkutella Suloa pyöreämmäksi asetuksen kautta, mutta taikaniksiksi osoittautui sen sijaan käynnin ratsastaminen aktiiviseksi eteen, pieni ohjan hölläys tuntuman sisällä sitkeän asettamisen sijaan sekä kevyt puolipidäte istunnalla ja ulko-ohjalla, ja siinä samassa Sulo jo pyöristyikin kauniisti. Niin yksinkertaista mutta niin vaikeaa ettei sama enää toiste onnistunut yhtä hyvin.

Keventäessä pyrin pitämään päähuomion keskivartalossa, joka ei nyt mielestäni ollut yhtä holtiton ja lötkö vaan kevennys tuntui toimivammalta. Sulokin lähti liikkumaan mukavassa verryttelymuodossa eteen-alas venyttäen, mutta jossain vaiheessa raviverryttelyn aikana muoto kääntyi hirveksi. Luullakseni tämä oli suoraa seurausta istunnan parhaan jäntevyyden katoamisesta. Verryttely laukassa oikealle oli melko mukavaa menoa ainakin siltä osin että Sulo asettui hyvin, laukkasi tasaisen pyöreänä ja sain pidettyä ulko-ohjan hyvällä tuntumalla. Sisäohja sen sijaan löystyi välillä liikaa eli myötäsin tuntuman pois. Vasemmassa laukassa ei meno ollut yhtä luontevaa vaan mentiin enempi nokka ylhäällä ja selkä alhaalla. Itse olin kovasti kallistumassa ylävartalosta eteenpäin ja kääntämässä lantiota taaksepäin, minkä seurauksena pohje työntyi oikealta paikaltaan liian taakse. Ope käskikin kokeilemaan oikein liioitellussa takanojassa istumista. Nojatessani niin taakse että luulin jo lähes makaavani lautasilla ei ylävartalo peilistä vilkaistessa ollut kuin aivan lievässä takakenossa. Hankaluutena ylävartalon taakse nojaamisessa oli selän notkoutuminen, sillä koulusatula ei sallinut ottaa lantiota tarpeeksi alle. Kireät lonkathan ne siellä ottaa kiinni kun polvituet estää reiden nousemisen. 

Totesin tunnin kuluessa myös sellaisen seikan että taaksenojaaminen (eli todellisuudessa pystyssä istuminen) johtaa siihen että käsi tuntuu vetävän ohjasta pelkän tuntuman pitämisen sijaan, siitäkin huolimatta ettei ohja ole liian lyhyt. Ylävartalo puolestaan lähtee kallistumaan eteen silloin kun haluan tuntumaa pehmentää ja tuntuman sisällä antaa Sulolle ohjaa myöten ajatuksena pyöreänä eteenpäin venyttävä hevonen. Tavoitteeksi on siis otettava taaksepäin nojaaminen mutta samalla käden rentouttaminen ja tuntuman antaminen "eteenpäin" ohjaa pois heittämättä. Sulo on niin hyvin ratsastettu hevonen että se alkaa kyllä liikkua oikein saman tien kun kuski saa istunnan suurinpiirtein kohdilleen ja käden rennoksi.

Reilun ravi- ja laukkaverryttelyn jälkeen huokaistiin käynnissä hetki ja siirryttiin päivän varsinaisen harjoituksen pariin. Tähän kuului 20x40 m "radalla" voltit lyhyille sivuille ja loivat kiemurat molemmille pitkille sivuille harjoitusravissa. Huolellinen kulmien ratsastus oli luonnollisestikin osa tehtävänantoa. Aloitettiin vasemmalle, mikä oli meille se hankalampi suunta enkä oikein nättiä asetusta ja taivutusta onnistunut Sulolle löytämään. Oma kroppa kallistui sisäänpäin, ravi hiipui ja heppa juoksi pää taivaissa. Volteilla oli jotenkin käsittämättömän hankala pitää itsensä keskellä hevosta, joten ei ihme jos ei Sulo voinut korrektisti voltille taipua.

Oikeaan kierrokseen asetukset ja taivutukset olivat luontevampia, ja loppua kohti alkoi meno pikkuhiljaa parantua niin että Sulo alkoi taipua kahden pohkeen välissä ja pyöristyä volteilla ja kiemuroilla. Hevosen liikkuessa oikeinpäin oli istuminenkin luontavampaa, ja mentiin pätkiä kerrallaan kaikin puolin aika mukavan oloisesti. Ne pätkät pitäisi vaan saada pidemmiksi ja jatkuvammiksi niin ettei hyvä tunne aina välissä katoaisi.

Loppuverryttelynä saatiin vielä vähän laukkailla oikealle, mikä oli ihanaa sillä oikea laukka oli ehdottomasti minun ja Sulon mukavuusaluetta. Laukassa Sulo tuli taas tasaisen pyöreäksi ja sen keinuhevoslaukassa oli hienoa fiilistellä. Laukan jälkeen kevyessä ravissa pyöreys säilyi oikeassa kierroksessa ja sain Sulon vähän venyttämään eteen ja alas. Tästä innostuneena kokeilin vielä vaikeaa vasenta kierrosta, mutta valitettavasti ei asetus ja taivutus vasemmalle edelleenkään toiminut yhtä nätisti ja pyöreänä säilyen. En mitenkään usko Sulon olevan erityisen jäykkä vasemmalle, vaan syy löytynee satulan päältä kuskista joka ei vaan tähän suuntaan löydä sisä- ja ulkoapuja kohdilleen ja istuntaa suoraan.

Tunnin jälkeisiä tunnelmia voi kuvata varovaisen toiveikkaiksi. Kaukana ollaan toimivasta istunnasta ja hyvästä ratsastuksesta, mutta sujui kuitenkin edelliskertaa paremmin. Sulo palkitsee pienistäkin onnistumisista alkamalla heti liikkua paremmin, joten on kyllä motivoivaa laittaa istuntaa järjestykseen kun tietää että yksinomaan se on sujuvan yhteistyön ja hyvin toimivan hevosen esteenä. Loppukesän projektinani onkin nyt viikoittainen treeni Sulon kanssa (tai satunnaisesti jollakin muulla Helin hevosista) ainakin niin kauan kuin valoisia iltoja ja pyöräilykelejä riittää ABC:lle kulkemiseen. Mikä parasta tulevana lauantaina päästään Sulon kanssa taas estehommiin.

Nihkeää, kovin nihkeää

Viikon flunssailun jälkeen uskaltauduin testailemaan ratsastuskuntoa ennen huomenna alkavaa leiriä, ja elättelin toiveita ratsusta jonka kyydissä en joutuisi heti sairaslomalta kamalan rankkaan rääkkiin. No eipä hevostenjaossa ollut ihan niin käynyt, sillä sain Jukan.

Yritin muistutella itselleni ettei ole tarpeellista saati suotavaa ratsastajan puskea ja puskea hevosta hiki päässä pohkeella, vaan molempien kannalta parempi vaihtoehto olisi kevyehköt, tarkoituksenmukaiset pohjeavut ja niiden tehostus raipalla. Luulisin että en ihan niin pahasti unohtunut pohkeella jumputtamaan kuin tällaisten tahmeasti liikkuvien ratsujen kanssa yleensä käy, sillä sen verran rankalta tuntui eka treeni sairastelun jälkeen että yritin kyllä itseäni säästellä karsimalla ylimääräiset avut pois. Silti jäi tämän suhteen roppakaupalla parannettavaa, sillä lopputulos ei apujenkäytön kosmeettisella järkevöittämisellä muuttunut vielä mihinkään, eikä Jukka siis liikkunut yhtään tarmokkaammin tai paremmin pohkeen edessä kuin aiemminkaan. Aivan varmasti käytin tunnin aikana pohjetta ja raippaa ties kuinka monta kertaa saamatta vasteeksi mitään reaktiota, ja toisaalta Jukan reagoidessa ei apujen hellitys ollut välttämättä täsmälleen oikein ajoitettu. Etenkin ravissa meno oli sitä että Jukka tahmaili, ja reagoi pohkeeseen tai raippaan ottamalla kaksi reippaampaa askelta ja hyytyen sitten välittömästi uudestaan. Siinä loppui kuskilta konstit, keinot ja taidot kesken löytää ponille jatkuvampaa eteenpäinpyrkimystä.

Teemana olivat tänään vasta-asetukset ja vastalaukka, ja näissä puitteissa mentiin loivaa kiemuraa sekä pääty-ympyröitä vasta-asettaen ensin ravissa. Myös laukassa työstettiin vasta-asetusta ympyröillä sekä mentiin vastalaukkaa loivalla kiemuralla. Asetuksen kanssa oli niin ja näin, joko sitä ei ollut lainkaan tai sitten oli kaula liian mutkalla. Kertaakaan en tainnut saada Jukkaa myötäämään rehellisesti niskasta asetukseen (enpä kyllä jaksanut tarpeeksi sitkeästi pyytääkään), ja eipä sitä kai oikein voi oikeaoppisesta asetuksesta puhua silloin kun poni liikkuu kaulasta aivan väärinpäin ja nokka ylhäällä.

Asetus - näin se tehdään väärin.

Ravissa tahmailua.

Laukassa meno ei tuntunut aivan yhtä nihkeältä kuin ravissa, joskin rytmi tahtoi helposti lösähtää nelitahtiseksi. Laukannostoihin Jukka lähti kiihdyttämään ravia ja pyrki kovasti ennakoimaan aina kun sai päähänsä että laukkaa saatettaisiin kohta haluta. Välillä oli vaikeuksia päästä tekemään nosto ratsastajan merkistä kun Jukka-rukka oli niin kovasti hätiköimässä. Mukavan reipasta ravia kyllä mentiin silloin kun Jukka kuvitteli laukannoston lähestyvän, harmi vaan että edelleenkään poni ei ollut varsinaisesti pohkeen edessä kun vauhdin säätely ei toiminut ratsastajan kontrolloimana vaan täysin Jukan omien arvailujen varassa. 

Loivat kiemurat vastalaukassa eivät sinänsä tuottaneet ongelmia, tosin tässäkin oli laukan suuntaan asetuksessa vaihtoehtoina ei mitään tai kaula mutkalla. Lopuksi tultiin vielä pari kierrosta haastavampaa laukkakuviota, eli oikeassa laukassa kolmikaarista kiemuraa jonka ensimmäisen kaaren jälkeen pyöräytettiin voltti oikealle, tästä toiselle kaarelle vastalaukassa ja vielä kolmannen kaaren alkuun voltti oikealle. Suunta oli meille sikäli haastava, että Jukka on aivan erityisen näppärä tekemään lennosta laukanvaihdon juuri oikeasta vasempaan. Tätä erityisosaamistaan se esittelikin niillä molemmilla kierroksilla mitä kuviota ehdimme kokeilla. Ensimmäisellä yrityksellä keikautin kyllä painoa reilusti puolelta toiselle voltin oikealle vaihtuessa kaarteeksi vasemmalle, joten ei ihmekään että Jukka vipsautti vaihdon heti kun raipan napautuksella yritin aktivoida takapäätä laukan ylläpitoon. Toiselle kierrokselle päätin keskittyä istumaan paremmin keskellä hevosta suunnan vaihtuessa sekä ratsastamaan fiksumman tien. Silti Jukka edelleen tulkitsi pohjeavut laukanvaihtoavuiksi heti kun käännyttiin vastalaukkakaarelle, joten mönkään meni taas.

Eipä ollut mikään erityisen mieltäylentävä tunti, vaan samanlainen harmitus jäi kuin yleensäkin Jukalla mentyäni. Olisipa kätevä päästä Jukan pään sisään ja ymmärtää miksi se on niin kovin tahmea, jumittava ja jäykkä. Ja toisaalta mistä sille yhtäkkiä ilmestyy niin kauhea hoppu kun laukannostot tulevat kuvioihin. Toistaiseksi en ole onnistunut pääsemään Jukan kanssa lainkaan samalle aaltopituudelle, joten touhu taitaa olla yhtä turhauttavaa sekä ratsastajalle että hevoselle.

Lisää K.N. Specialin kuvioita

Kisoja edeltävät treenit jatkuivat Jussin kanssa. Satulaan noustessa omat ajatukset pyörivät vielä sitkeästi työasioissa, joten olin ainakin tunnin alkupuoliskon ajan valitettavan poissaoleva. Siihen nähden meni tänään yllättävän hyvin, ja tunnin jälkeen pääsin toteamaan että ehtivät ne työmurheet lopulta unohtua tämänkin ratsastuskerran aikana. Poniterapia toimii aina.

Tunti alkoi samoilla kuvioilla kuin sunnuntaina, eli K.N. Specialin loivilla kiemuroilla ja volteilla. Näitä mentiin käynnissä ja kevyessä ravissa oikeaan kierrokseen. Käynnissä Jussi oli ehkä hieman normaalia terävämpi kun kerrankin herättelin sitä heti alkuun reippaaseen liikkumiseen pohkeella ja kevyesti raipalla, mutta olisi saanut liikkua ryhdikkäämpänä ja pyöreämpänä. Ravissa Jussia sai myös hoputella aktiivisempaan liikkumiseen, ja kun takaosan moottoria sai vähäsen paremmin käyntiin löytyi hevoseen jo pyöreyttäkin. Ope kehotti jälleen hakemaan hevosen niskasta ja etuosasta ryhdikkäämmäksi ja liikettä enemmän ylämäkeen. Kaiken kaikkiaan alkuverkka oli melko tarkka toisinto sunnuntailta.

Kiemurat ja voltit ehdittiin mennä vain oikeassa kierroksessa, ja suunnanvaihdon jälkeen jatkettiinkin jo laukkatehtävillä. Hiottiin sunnuntailta tuttuja vasemman laukan nostoja kentän keskellä sekä pääty-ympyröitä. Parin kierroksen jälkeen lisättiin mukaan vielä K.N. Specialin mukainen laukkalävistäjä sekä siirtyminen käyntiin uralle tultaessa. Laukka-käynti-siirtymisiä mentiin myös omaa vuoroa odotellessa itsenäisesti toisessa päädyssä.

Laukannostot olivat meillä vähän hitaita, ja ensimmäisillä kerroilla heijasin nostossa ylävartalolla eteen. Nostoissa on siis syytä olla tarkkana tämän suhteen. Kuten ope selitti, vartalon eteen heijaaminen johtaa vain siihen että istuinluut kääntyvät taaksepäin ja tämä on omiaan jarruttamaan hevosta. Vasen laukka toimi ihan kohtalaisen hyvin kunhan ensin ratsastin siihen vähän lisää kierroksia. Ei kyllä menty kunnolla pyöreänä. Istunta laukassa kaipasi taas vähän korjailuja, eli lantio paremmin vartalon alle ja "napaa kiinni selkärankaan". Selän notkolle jännittymistä tulee varoa, sillä senkin vaikutus on hevosta hidastava. Ohje oli pyöristää hieman omaa alaselkää, mutta samalla varoen hartioiden lösähtämistä etukumaraan. En ihan kunnolla hahmottanut miten keskivartaloa olisi pitänyt korjata jotta asento ja laukkaan mukautuminen olisivat olleet toivotunlaiset, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta löytyi se parempi istunta johon opekin oli tyytyväinen. Laukassa on ollut ennenkin tätä ongelmaa että tunnen kyllä ison eron oikean ja väärän istunnan välillä mutta en oikein hahmota miten mitäkin palikoita pitää siirrellä jotta pääsee siitä väärästä istunnasta oikeaan. Kokeilemalla löytyy jos löytyy.

Laukasta käyntiin siirtymiset onnistuivat tänään yllättävän hyvin. Käyntiin päästiin pahimmillaankin vain yhden raviaskeleen kautta, ja useampi siirtymä onnistui hienosti aivan suoraan laukasta käyntiin. Jussi ei jyrännyt siirtymisissä ihan niin etupainoisena kuin yleensä, mutta silti onnistuin esittämään muutamia eteenpäin horjahduksia. Viimeinen kierros laukkatehtävää oli kaikin puolin onnistunut. Laukannosto oli jo pohkeelle nopeampi ja hevonen tuli siihen open mukaan ihan mukavan koottuna. Ympyrällä laukka oli jo rullaavampaa ja pyöreämpää, ja lävistäjä oli tasapainoinen yhdistettynä siirtymiseen suoraan laukasta käyntiin. Taputuksia Jussille.

Oikeaan kierrokseen puolestaan laukattiin uraa pitkin ja isoja pääty-ympyröitä. Tälläkin kertaa suoran uran laukkaaminen oli jotenkin helpompaa kuin ympyröillä. Ympyrän avoimella sivulla Jussi liirasi voimakkaasti ulospäin, mistä johtuen ympyrät venähtivät turhan laajoiksi. Asetusyritykset johtivat kaulan ylitaipumiseen oikealle sen sijaan että hevonen olisi asettunut rehellisesti niskasta. Ope neuvoi pitämään oman vasemman puolen jämäkkänä ja vasemman kyynärpään tiiviisti kyljen vieressä. Ulko-ohja olisi kuulemma saanut olla passiivisempi ja sisäohjasta vähän hellittää. Loppua kohti parani, ja mukaan mahtui muutamia askeleita ihan kelpo laukkaa jolloin hevonen pyöristyi ja laukka rullasi hyvin. Vasen laukka oli kuitenkin tänään se toimivampi laukka.

Laukan jälkeen loppuverkassa työskentelin vielä hetken harjoitusravissa. Jussi liikkui nyt paremmin eteen kuin alkutunnista, mutta vieläkin sai aika paljon ratsastaa pohkeella aktiivisuuden säilyttämiseksi. Joka tapauksessa ravissa oli hyvä istua, joten askeleessa oli joustoa ja hevosen selkä pyöreänä. Opelta tuli vielä korjauksia istuntaan, edelleen ohjeena oli ottaa paremmin lantiota vartalon alle ja antaa ylävartalon "putoilla" lantion päälle ravin mukana sen sijaan että vartalo joustaa liikaa eteen-taakse ja selkä notkoutuu. Lisäksi ope kehotti kokoamaan ja lyhentämään hevosta pidätteillä samalla kun aktivoi liikettää takaa eteen. Näillä ohjeilla tunnin "lopputulos" oli ihan mukava, Jussi liikkui pyöreässä mutta melko ryhdikkäässä muodossa ja omat istuntapalikatkin tuntuivat olevan ihan kohdillaan koska meno oli jokseenkin helpon oloista. Ope kommentoi että Jussilla oli nätisti takaosa alla. Itse olisin toivonut vielä vähäsen tarmokkaampaa liikkumista ja herkempää vastetta pohkeeseen, mutta muutoin meno oli sellaista kuin toivoisin kisaradalle lähtiessä olevan.

Oma arvioni tämänpäiväisestä oli "perushyvä Jussi-tunti". Tänäänkin siis jäi sellainen olo että menihän se ihan kivasti mutta on joskus mennyt paremminkin. Täytyy kuitenkin muistaa että iso osa tunnista oli laukkatyöskentelyä, ja silti meno ei ollut pöllömpää. Laukka-käynti-siirtymisten onnistuminen oli oikein positiivinen yllätys, ja lopputunnin ravipätkä oli hyvä. Vielä kun saisin Jussin liikkumaan aktiivisemmin ja itsekseen ilman näin runsasta pohkeella punkemista. Jatkuva "tapamaiskutus" olisi myös hyvä saada karsittua ihan jo kisojakin ajatellen. Kisoista puheenollen, näyttää vahvasti siltä että aikaisemmista pohdinnoista huolimatta Jussi tulee olemaan kisaratsuni vuoden viimeisissäkin koulukisoissa. On se vaan liian ihana silloin kun se toimii. Näin olen iloisesti menossa taas kerran samaan vanhaan Jussi-ansaan, eli kun se tunnilla menee ihan kivasti niin pakkohan sillä on sitten mennä kisoihin jumimaan...

Älä myötää miten sattuu

Parin Eetu-tunnin jälkeen tein paluun Jussin satulaan. Kummasti Jussi aina kasvaa korkeutta (ja leveyttä) sillä aikaa kun minä harrastan poniratsastusta. Tunnin ohjelmassa oli K.N. Specialin tehtävien harjoittelua. Kolmen viikon päästä olevissa kisoissa mennään siis tätä ohjelmaa. Pääsin tänään kuitenkin ratsastamaan Jussilla ilman minkään sortin kisastressiä, sillä vielä en ole kisaratsustani päätöstä tehnyt.

Ratsastettiin alkuun käynnissä huolellisia kulmia sekä pysähdyksiä. Jussin kanssa pysähdykset onnistuivat siinä mielessä hyvin, että se kyllä pysähtyi varsin pienestä merkistä sekä malttoi pääsääntöisesti seistä hyvin paikoillaan. Pää oli pysähdyksissä ylhäällä, mutta ei kyllä kovin pyöreänä menty muutenkaan. Kertaalleen Jussi sai päähänsä että nyt halutaan varmaan peruuttaa eikä meinannut millään uskoa että seisotaan vaan paikallaan ilman peruutteluita. Ravissa aloitettiin keventäen ja samalla ratsastettiin kisaohjelman teitä eli loivat kiemurat pitkille sivuille ja voltit lyhyille sivuille. Jussi tepsutteli alkuun lyhyttä mummoravia selkä alhaalla, ja ensisijainen tehtävä olikin saada se liikkumaan pidemmällä askeleella ja tarmokkaammin. Kunhan muistin pyytää sitä tomerasti eteen niin alettiin pikkuhiljaa liikkua enemmän oikeinpäin. Ongelmana oli jälleen se että unohduin kaivamaan jatkuvasti pohkeella sen sijaan että olisin kerrasta laittanut Jussin liikkumaan kunnolla ja sen jälkeen voinut jättää sen ravaamaan itsekseen ilman jakuvaa eteenpuskemista. Pohkeella eteen pyytäessä kädet muuttuivat helposti rauhattomiksi kun yritin samalla liikaa kontrolloida hevosen muotoa ja varmistella ettei se nouse ylös. Loivan kiemuran suhteen oli pieniä hankaluuksia oikean tien löytämisessä kun ei ollut kouluaitoja apuna määrittämässä tien kokoa. Alkuun keskityin liiaksi hevosen asettamiseen ja kaulan muotoon, ja seilailin kiemuran miten sattuu niin että kentän keskeltä tuli kiire kääntää takaisin uralle oikeaan paluupisteeseen. Sitten terästäydyin ja aloin ratsastaa kuviota hieman huolellisemmin. Kierros oli oikea, joten loivalla kiemuralla Jussi oli helppo asettaa ja taivuttaa vasemmalle, mutta asetuksen palautus oikeaksi ja kiemuraa seuraavan kulman ratsastus oli haastavampaa hevosen tunkiessa oikeaa pohjetta vasten. Pikkuhiljaa alkoi oikealle asetuskin volteilla työskentelyn ansiosta onnistua paremmin, ja viimeisellä kiemuralla tähän suuntaan ope jo kehui että asetuksen vaihto puolelta toiselle sujui kohtalaisen pehmeästi.

Käveltiin välissä hetki pitkin ohjin ja tultiin vielä harjoitusravissa loivia kiemuroita sekä voltteja vasemmassa kierroksessa. En oikein tiedä mitä tässä kohtaa tapahtui, mutta Jussi alkoi yhtäkkiä toimia aika kivasti. Ehkä asiaa auttoi se että ennen raviin siirtymistä hain hetken aikaa parempaa suoruutta voltilla, missä open ohjeesta pyrin asettamaan ulos oikealle ja samalla tuomaan etuosaa hieman sisään oikealla pohkeella. Tämä suoristus jäi mielestäni aika keskeneräiseksi, mutta joka tapauksessa raviin siirryttyämme Jussi liikkui saman tien tasaisesti pyöreänä ja edestä kevyenä, ja siinä määrin oli selkäkin ylhäällä että ravi oli jo ihan istuttavissa. Loivalla kiemuralla myös asetus oikealle toimi ihan kohtuullisesti. Ope muistutteli pitämään käden hiljaa ja tuntuman mahdollisimman tasaisena, ja välttämään ylimääräisiä "muuten vaan" -myötäämisiä. Sekä ratsastajan että hevosen pitäisi aina olla perillä siitä miksi kulloinkin myödättiin.

Hevosen muoto oli siis tässä vaiheessa varsin hyvä ja tuntuma mukavan kevyt, mutta edelleen raviin olisi kaivattu lisää lennokkuutta ja liikaa jouduin puskemaan hevosta eteen. Ope kyseli että miltä ravi tuntuu istua ja totesin että niin hyvältä kuin se nyt Jussilla voi olla. Hevosen liikkeessä oli kyllä jo joustavuutta, mutta siitäkin huolimatta sain laittaa oman keskivartalon kunnolla töihin, ja pohkeet tietenkin heiluivat aika reilusti. Ope kehotti ottamaa lantion paremmin vartalon alle ja avaamaan lonkkia niin että polvet saa kunnolla irti satulasta. Onnistuin hieman parantamaan asentoa nostamalla ylävartalon pystympään, ja kun yritin avata lonkkia niin paljon kuin mahdollista niin jopas liikkui Jussikin muutaman askeleen hienompaa ravia. Kuten opelle totesin niin merkittävä ongelma Jussin kanssa on siinä että se on niin leveä etten vaan pysty saamaan lonkkia tarpeeksi auki. Ehkä Jussi tosiaan liikkuisi paremmin jos saisin polven ja reiden enemmän irti satulasta ja samanaikaisesti lantion oikeaan asentoon. Nyt ei vaan lonkissa ole riittävää irtonaisuutta.

Lopuksi hiottiin vielä K.N. Specialin laukkakuvioita. Ohjelman mukaisesti tultiin oikeassa kierroksessa käynnistä raviin siirtyminen ennen kulmaa ja lyhyen sivun keskellä oikean laukan nosto sekä tästä pääty-ympyrä. Ympyrän jälkeen jatkettiin uraa pitkin ja laukasta raviin siirtyminen vapaavalintaisessa pisteessä. Jussi oli taas hieman ennakoimassa nostoa niin että ravi tahtoi mennä jännittyneeksi, ja noston jälkeen se puolestaan pääsi tunkemaan sisäpohjetta vastaan niin että ympyrä jäi liian pieneksi. Ympyrällä ope kehotti rauhoittamaan sisäkäden, sillä taas meinasi hevosen pää heilua puolelta toiselle. Suoralla uralla laukka rullasi paremmin kuin ympyrällä, ja varsinkin pitkän sivun alkuun saatiin ihan hienojakin laukka-askeleita. Sivun loppua kohti valuttiin vähän etupainoiseksi. Siityminen raviin oli kohtalaisen tasapainoinen kuten Jussilla aina, mutta turhan etupainoinen. Viimeinen kierros tätä tehtävää onnistui ihan kelvollisesti, sillä pääsin nostamaan laukan aktiivisesta ravista pyöreällä hevosella, ja älysin jo olla hereillä estämässä ympyrällä sisäänpäin tunkemista.

Vasempaan kierrokseen tultiin pari kertaa laukannosto kentän keskellä ja sitä seuraava pääty-ympyrä. Nostoissa oli pieniä hankaluuksia, sillä kentän poikki kääntäessä Jussi tunki oikealle kyljelle ulkoapuja vastaan, ja nostosta taas tahtoi karata liian aikaisin vasemmalle. Ei siis saatu oikein suoraa tietä, ja nosto itsessäänkin oli tähän kierrokseen hitaamman puoleinen. Ympyrällä laukka toimi tähän kierrokseen jo paremmin, tuntumaan löytyi vähän keveyttä ja rentouttakin ja laukka ei ollut ihan niin töks-töks. Suoralla uralla saatiin jälleen ne parhaat laukka-askeleet kun Jussi innostui askelta vähäsen venyttämäänkin. Oikein mukavaa laukkaa löytyi myös omaa vuoroa odotellessa toisessa päädyssä, missä laukkasin hetken pääty-ympyrällä ja Jussi liikkui samanlaisessa pyöreässä ja edestä kevyessä muodossa kuin ravissa alkutunnista. Tällaiset hetket tuppaa laukassa olemaan vähän harvinaisempaa herkkua. Loppuverkkaa en ehtinyt kovin kauan tehdä kun Jussi jatkoi vielä seuraavalle tunnille, mutta joka tapauksessa meno oli kuten alkutunnista eli periaatteessa ihan kiva pyöreä muoto mutta ravi ei ihan tarpeeksi aktiivista ja lennokasta.

Tunnista jäi tänään ihan kohtuullisen hyvä mieli. Ravissa oli varsin toimivia hetkiä jolloin Jussi liikkui hyvässä pyöreässä muodossa ja vieläpä pysyi siellä hyvin tasaisesti. Ongelmana läpi tunnin oli kuitenkin se että hevonen oli enemmän tai vähemmän pohkeen takana ja olin oikeastaan koko ajan muistuttelemassa sitä pohkeella ja maiskutuksella eteen sen sijaan että olisin voinut jättää sen liikkumaan itsekseen. Hitaus pohkeelle sekä se ettei hevonen ollut kunnolla suora ja lavoistaan kontrollissa aiheutti teiden ja siirtymisten epätäsmällisyyttä.

Tässäpä saakin nyt pohtia mitä hevosta toivon kisoihin. Jussin kun vaan saisin toimimaan kisoissa niin kuin tunnilla parhaimmillaan niin kylläpä kelpaisi. Tiedän kuitenkin jo kokemuksesta että kisoissa en sitä saa liikkumaan kunnolla ja rata menee kamalaksi hevosen eteenpäin työntämiseksi. Kuten tänään huomattiin niin jo tunnilla saattaa olla ongelmaa aktiivisen liikkumisen kanssa, ja jotta saisin kisoissa Jussin moottorin käyntiin vaadittaisiin tilaa huomattavasti enemmän kuin se 10x15 metrin verkka-alue maneesissa. Marraskuun kisoissa kun ulkokenttäkin on 99% varmuudella siinä kunnossa ettei siinä voi ravi- ja laukkaverryttelyä tehdä niin maneesin pikkupläntillä olisi jotenkin kaivettava hevosesta kunnon liike esiin. Jos ja kun tämä ei onnistu niin seurauksena on viime kisojen tapaan radalla pohkeen takana hiippaileva hevonen joka selkä alhaalla pompottaa ratsastajaa. Toinen tällä hetkellä harkinnan alla oleva kisaratsu on Eetu. Eetua en ehkä saa kovin pyöreänä liikkumaan, mutta olisihan se kiva mennä vaihtelun vuoksi rata jolla hevonen jopa liikkuu itsekin eteenpäin ja kuski voi eteenpuskemisen sijaan keskittyä täsmällisen ja siistin radan ratsastamiseen. Jussin kanssa pelataan kisoissa upporikasta ja rutiköyhää eli periaatteessa se voi mennä aivan todella hyvin, mutta todennäköisimmin menee todella huonosti. Eetusta taas tietää että se menee joka tapauksessa "ihan kivasti", ei superhienosti mutta ei ole täyskatastrofikaan. Onneksi tässä ehtii vielä hetken miettiä.

Kimurantit kiemurakuviot Sulon kanssa

Kyllä kannatti taas polkea Virpiniemeen asti ratsastamaan sillä sain mennä tälläkin kertaa Sulolla. Mentiin taas maneesissa ja ryhmässä oli neljä ratsastajaa. Olin vihdoin saanut noin vuoden jahkailun jälkeen hankittua sykemittariini uuden vyön rikkoontuneen tilalle, joten tämä oli ensimmäinen kerta ikinä kun pääsin tekemään tutkimusta sykelukemistani ratsailla.

Alkuun mentiin omaan tahtiin verryttelyä kaikissa askellajeissa hevosia taivutellen. Yritin jo pitkin ohjin kävellessä etsiä lantiota paikoilleen ja tuntumaa istuinluihin kuten viime kerralla oli puhetta. Pääsin taas toteamaan että ei ne lonkat vaan aukea tarpeeksi. Kevyessä ravissa istunta levisi taas aika perustellisesti; kuten jo viimeksi olin havaitsevinani Sulolla ratsastaessani kaikkein pahimmat istuntaongelmat ilmenevät nimenomaan keventäessä. Johtuu ehkä osaltaan siitä syväistuimisesta koulusatulasta jossa en jotenkin vaan osaa keventää luontevasti, vaikka tokihan samoja ongelmia esiintyy satulasta riippumatta. Ylävartalo oli etukumarassa, selkä notkolla ja hartiat lysyssä. Näistä kun rupesi yhtä korjaamaan niin muut vaan korostuivat lisää. Aika samat sävelet siis kuin viime kerralla.

Ympyröillä ravatessa Sulo pyöristyi kivasti aina välillä, mutta en onnistunut säilyttämään riittävän tasaista ohjastuntumaa. Vaikka kuinka olin pitävinäni kädet hiljaa niin jotain ne oli kuitenkin säätämässä. Ohja löi välillä löysää, joten tuntuma ei todellakaan ollut sellainen kuminauhamaisen joustava kuin pitäisi. Tuntuma parani kun otin ohjia vähän lyhyemmäksi, mutta sitten taas homma tuntui ajoittain menevän vetämiseksi eli edelleen se joustavuus puuttui.

Ehdittiin verryttelynä myös laukata ihan kunnon pätkät, ja itse asiassa laukassa kaikki tuntui tänään toimivan paremmin kuin ravissa. Istunta tuntui laukassa luontevammalta ja ope totesikin että istun laukassa paljon paremmin kuin ravissa. Vielä vaan lisää olisi pitänyt saada lonkkia auki. Laukassa Sulo alkoi myös pikkuhiljaa pyöristyä ja laukkaverkan loppupuolelle tuli joitain mukavan oloisia pätkiä. Kun Sulo näinkin kivasti kulkee vaikka ratsastaja istuu huonosti niin miten hyvin se toimisikaan jos istunta olisi kunnossa...

Sekä ravissa että laukassa huomasin Sulon tunkevan ympyröillä oikessa kierroksessa sisäänpäin niin että ympyröistä tahtoi tulla litteitä soikioita, kun taas vasempaan kierrokseen heppa olisi liirannut lapa edellä ja kaula mutkalla ulospäin. Tulkitsin tämän merkkinä siitä kuinka vinossa taas istuin: vasen kylki on kasassa jolloin paino valahtaa oikealle ja sinne sitten Sulokin on tietysti menossa.

Tunnin varsinaisena tehtävänä oli haastava kiemuraurakuvio. Käytössä oli puolikas maneesia jossa ratsastettiin loivat kiemuraurat sekä pitkille että lyhyille sivuille. Koko ajan siis sai olla taivuttamassa ja kääntämässä hevosta eri suuntiin ja kulmat oli pakko ratsastaa huolella. Tultiin kuviota ensin hetki käynnissä ja sitten tahkottiin harjoitusravissa. Käynnissä homma vielä toimi ja Sulo kulki aika mukavasti pyöreänäkin. Ravissa olikin sitten hankaluuksia varsinkin lyhyillä sivuilla ehtiä kiemuralta ajoissa takaisin uralle ja saada hevonen taivutettua kulmiin. Tässä kohtaa istunta oli taas mitä oli mutta eipä siihen näin kimurantissa tehtävässä yksinkertaisesti ehtinyt keskittyä. Ongelmia kaarteissa ja suoristuksissa tuotti se etten saanut tuntumaa sopivasti molemmille ohjille ja "hevosta kahden ohjan väliin", vaan tuntumassa esiityi aivan liikaa epätasaisuutta. Näistä lähtökohdista en mitenkään meinannut ehtiä kääntämään Suloa ajoissa, ja varsinkin lyhyen sivun jälkeinen kulma tahtoi aina käydä ahtaaksi. Taivuttamiset oli kanssa vähän niin ja näin kun en vaan ollut tarpeeksi nopea hevosta suoristamaan ja taas taivuttamaan uuteen suuntaan.

Keskeisimpiä ongelmia oli painon heilahtaminen puolelta toiselle kaarteen suunnan muuttuessa ja liika kallistuminen kaarteen puolelle, ja tämän seurauksena hevonenkin oli etenkin kulmissa "kaatumassa" sisäpuolelle. En tätä itse hoksannut ennen kuin ope asiasta huomatti, mutta sitten aloin kiinnittää asiaan tosissani huomiota. Jos keskittyminen herpaantui vähänkään niin vartalo heilahti taas automaattisesti sisäkaarteen puolelle, mutta kun keskityin nimenomaan tämän välttämiseen niin alkoikin sujua jo paremmin. Selvästikin kulmista tuli heti parempia kunhan vain onnistuin välttämään holtitonta kallistelua ja pitämään painon mahdollisimman keskellä hevosta. Tämän kun hoksasin niin tehtävän lopuksi oli jo hetken sellainen olo että hevonen oli nätisti kahden ohjan ja kahden pohkeen välissä ja kiemurat ja kulmat pystyi tekemään vähän tasapainoisemmin ja hallitummin. Hyvä siis että tehtävän suoritus parani loppua kohti vaikka paljon petrattavaa siihen vielä jäikin. Tässä tehtävässä Suloa sai olla hieman punkemassa pohkeella eteen mutta luonnollisestikin tiukat kaarteet ja milloin mihinkin suuntaan kallisteleva ratsastaja söivät liikettä pois.

Ennen loppuravia sai ottaa halutessaan vielä vähän laukkaa, ja tietysti halusin kun Sulo oli alkutunnista ollut laukassa niin kiva. Kun päästiin kiemuratehtävän jälkeen ratsastamaan suoraa uraa ja loivia ympyröitä niin Sulo tuntui menevän aika mukavasti, ehkä tarkkuutta vaativa kiemurakurvailu tosiaan oli auttanut saamaan hevosen paremmin avuille. Tähän laukkaosuuteen saatiin tunnin parhaat pätkät, Sulo tuntui nyt liikuvan pohkeen edessä sekä asettuvan ja taipuvan hyvin, ja pyöristyihän se hienosti. Harmi vaan että olin taas liian innokkaasti heittämässä ohjaa pois. Oli siis vähän sellaista että palaset loksahti hetkeksi kohdilleen ja tuntui tosi hyvältä, mutta sitten taas kohta sähelsin jotain. Loppuravit mentiin rentona ja ainakin semipyöreänä, vaikka kädet elivät taas ihan liikaa.

Sulon kanssa oli taas tosi mukava työskennellä, on se vaan ihana hevonen. Päälimmäiseksi jäi ihan positiivinen fiilis kun onnistuin kiemuratehtävässä vartalon kallistelun korjaamaan. Tällainen tehtävä oli kyllä erinomaisen opettavainen vinolle ja kaarteissa kallistelevalle ratsastajalle, ja ratsastajan painopisteen muutoksiin hyvin herkästi reagoiva Sulo sopi tähän harjoitukseen minulle kuin nakutettu.

Onneksi myös ensi viikolle oli tällä tunnilla tilaa, joten viikon päästä pääsen toivottavasti vielä jatkamaan Sulon kanssa. 

--

Sykemittarin kertomaa:

Menomatka pyörällä:
53 min
Keskisyke 167
Maksimisyke 181
(Virpiniementiellä oli tälläkin kertaa "mukava" vastatuuli joten tulipa sitä polkiessa sellainen kymmenminuuttinen jonka aikana ei syke käynyt kertaakaan alle 175:n)
Energiankulutus 477 kcal

Ratsastus (ilman alku- ja loppukäyntejä):
47 min
Keskisyke 127
Maksimisyke 164
Energiankulutus 241 kcal

Paluumatka pyörällä:
52 min
Keskisyke 160
Maksimisyke 176
Energiankulutus 433 kcal

Tulipahan taas urheiltua.