torstai 29. toukokuuta 2014

Paha kommunikaatiokatkos kisaradalla

Helatorstaina vuorossa oli jokavuotinen kevätmaljakisa esteillä. Ratsunani oli siis tällä kertaa Pera, ja luokkana 70-80 cm arvostelulla AM5. Kisajännitys alkoi jo monta päivää aikaisemmin, sillä estekorkeus oli siellä oman mukavuusalueen ylärajoilla ja luotto tähän hevoseen ei kaikin puolin ihan 100-prosenttinen. Vakuuttelin kuitenkin itselleni että hyvä tästä tulee, sillä tunneilla Pera on nyt hypännyt todella varmasti ja kisatunnelmasta se saa yleensä sopivaa lisäsähinää ja eteenpäinpyrkimystä. Ajattelin myös että perusrata tulisi olemaan suurimmalta osin noin 70 cm tasolla, mikä on omasta näkökulmastani vielä ihan mukava korkeus.

Pera vaikutti koko aamun epäilyttävänkin lunkilta eikä yhtään normaalia epäluuloisemmalta. Verryttelyyn lähdimme hyvissä ajoin yhdessä muiden luokan alkupäässä hyppäävien ratsukoiden kanssa. Verryttely ratsastettiin maneesissa, kun taas kisarata oli ulkokentällä ja niinpä ei siis radalla päästy käymään ennen omaa suoritusta. Olin tänään myöskin Peran ainoa ratsastaja, joten se ei päässyt töllistelemään rataa pienemmissä luokissa. Verryttelyssä Pera vaikutti aika lailla omalta itseltään. Avoimen oven kohdalla piti hieman tuijotella ja jännittää, mutta muuten meno oli samanlaista kuin tunneilla eli eteenpäinpyrkimystä ei ollut ihan tarpeeksi vaan jouduin vähän puskemaan. Aloitettiin verryttelyhypyt pienellä pystyllä, joka ylittyi aika laiskasti ja veltosti. Kun pysty nostettiin 80 senttiin sain ihan tosissani patistella Peraa hereille. Pera kuitenkin hyppäsi luotettavan oloisesti, vaikka ensin joutuikin vähän kiipeämään esteen yli. Kun pystylle oli saatu hyvät hypyt tultiin vielä okseria. Sorruin ensin estettä kohti puskemiseen, jolloin ajauduttiin liian pohjaan, mutta kun lakkasin ajamasta niin kamalasti ja odotin estettä kaikessa rauhassa saatiin hyvät ponnistuspaikat ja hypyt. 80 cm verkkahyppyjen jälkeen jännitys alkoi lieventyä kun vaikutti siltä että Pera kyllä hyppää eikä isompia ongelmia ole. Ajattelin energiaongelmienkin poistuvan radalle päästyämme, sillä yleensä Pera tosiaan kiihtyy kisatunnelmasta sen verran että saa hyvän virtapiikin.

Ennen luokan alkua piti vielä käydä tutustumassa rataan. Nyt jännitys palasi, sillä estekorkeudet olivat odottamaani isompia ja mukana oli niin sarja kuin kapea muurikin. Kaksi ekaa estettä olivat 70 cm:ssä, ja loppurata 80 cm:ssä tai lähellä sitä. Aloin panikoida kun mietin kuinka isoiksi esteet nousisivat uusinnassa. Teiden puolesta rata ei vaikuttanut kuitenkaan pahalta, joten uskoin vielä että kaipa näistä ”isoista” esteistä Peran kanssa selvittäisiin. Satulaan noustuani otin vielä muutaman kierroksen kevyttä ravia sekä laukkaa Peran herättämiseksi, ja hypättin 80 cm pysty kertaalleen onnistuneesti. Sitten olikin aika siirtyä kisaradan tuntumaan odottamaan pian koittavaa omaa vuoroa.

Radan sisälle päästyämme Pera vaikutti kovin jännittyneeltä, mutta pikemminkin jähmettyi ja kuuroutui kuin alkoi säpsyillä. Muuria käytiin nopeasti vilkaisemassa, ja se vaikutti Peran mielestä hieman epäilyttävältä. Sitten tuli lähtömerkki. Ehdin laukata melkein kierroksen ympäri ennen lähtölinjan ylitystä, ja kauhukseni totesin ettei Pera vaikuttanut ollenkaan hyvältä. Huomio oli täysin ulkomaailman ihmettelyssä, eikä pohjeavuilla ollut jännittyneeseen hevoseen oikein mitään vaikutusta. Laukka ei siis sujunut tarpeeksi eteen vaan jäi ”paikalleen” pohkeen taakse. Lähtölinjan lähestyessä olin vähällä kääntää vielä voltille laukan tuntuessa näin huonolta, mutta tajusin ettei enää ehditä ennen linjan ylitystä ja niin ei auttanut muu kuin aloittaa suoritus. Ensimmäinen pysty ylittyi aavistuksenomaisella epäröinnillä ja pohkeella tuupaten. Tästä matka jatkui 19 metrin suoralla linjalla mustavalkoiselle okserille. Olin etukäteen arvioinut tämän välin sopivaksi viidelle askeleelle, mutta kun Pera ei lähtenytkään sujumaan sellaista kisalaukkaa kuin olin odottanut otettiin sittenkin kuusi askelta ja silti eteen ajaen. Tunsin kyllä kuinka Pera jarrutti ja epäröi jo kaukaa, ja niinpä kielto okserille ei tullut täysin puskista. Hämmennyin silti, sillä kaikesta huolimatta stoppi oli aika yllättävä. Vielä pysähdyttyäänkin Pera empi ja arpoi, ja oli hetken aikaa aikeissa hypätä esteen paikaltaan ottaen jo epävarman askeleen estettä päin ja siihen törmäten. Pasmat meni kiellosta tietysti vähän sekaisin, ja yritin nollata tilannetta ratsastamalla uuden lähestymisen oikein pitkällä tiellä. Pera ei edelleenkään reagoinut eteen vaan laukkasi jännittyneen jähmettyneenä ja epävarman oloisena, ja pohkeella ja raipalla lavalle kannustamisesta huolimatta pysähdyttiin okserin eteen toistamiseen. Taas Pera tuli estettä kohti selvästi arpoen hypätäkö vai ei.

Hylkäämisen jälkeen radan olisi saanut hypätä loppuun, mutta Pera oli tuntunut niin hurjan epävarmalta että yksinkertaisesti jänistin enkä lähtenyt edes yrittämään. Pelkäsin että päätyisimme okserin sekaan kun Pera oli vuoroin hyppäämässä ja vuoroin pysähtymässä, ja loppurata sisälsi vielä isompia ja vaikeampia esteitä kuin tämä periaatteessa helppo 70 cm okseri. Niinpä otin pelkästään uusintahypyn ykkösesteelle ja jätin leikin siihen. Eniten tässä jäikin harmittamaan se etten yksinkertaisesti uskaltanut hypätä rataa kieltojen jälkeen. Voi hyvinkin olla että tämä oli oikeasti järkevin ratkaisu ja jatkaminen olisi ollut tyhmänrohkeaa riskinottoa hevosen ollessa näin epävarma ja ratsukon yhteistyön ja kommunikaation ollessa täysin kadoksissa. Silti tunnen itseni luovuttajaksi ja luuseriksi kun emme radalta selvittäneet mitään muuta kuin helpon ykkösesteen, ja tästä tunteesta ylipääseminen ottaa varmasti pitkän aikaa.



Radan jälkeen ensimmäiset ajatukset sisälsivät myös kysymyksen miten voinkin olla näin käsittämättömän huono ratsastaja. Miksi en osaa enkä uskalla? Pera nyt on kuitenkin kokenut hevonen joka on yleensä hypännyt kisoissa ongelmitta hyvin monilla erilaisilla ratsastajilla, eikä se tosiaankaan ole mikään vaikea hevonen niin kuin esimerkiksi Sulo on. Siitä huolimatta minun kanssani Peran matka katkesi jo helpolle kakkosesteelle. Epäröinkö esteelle tullessa itse liikaa enkä ollut oikealla asenteella menossa sen yli? Tuuppasinko estettä kohti liikaa ja Pera veti siitä herneet nenään? Ihan varmaa syytä kielloille en tiedä ja se kyllä jäi vaivaamaan. Toki Pera meni kisaradalla tällä kertaa ihan kummalliseksi, jähmettyi ja kuuroutui ja oli kaikin puolin hyvin epävarman ja epäluuloisen oloinen. Mutta miksi niin kävi? Yleensä Pera kyllä jännittää kisoissa, mutta se kanavoituu sopivaksi esteitä kohti imemiseksi ja laukan energiaksi. Sitä kisaenergiaa olin odottanut, ja Peran reagointi tilanteeseen jähmettymisellä pääsi yllättämään ihan täysin. Siitä huolimatta uskon että riittävän rauhallinen, rohkea ja jämäkkä ratsastaja olisi kyllä saanut Peran viritettyä oikeaan mielentilaan ja menovaihteelle eikä näin olisi päässyt käymään. Mutta koska minä olen minä eli liian epävarma ja osaamaton niin en näköjään pysty hyppäämään kisoissa muilla kuin supervarmalla ja -luotettavalla Eetulla.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kompastuminen, lamaannus ja keskittymisen palautus

Keskiviikon tunnilla mentiin koulua, ja oli ihan hyvä että sain ratsukseni Peran ja pääsin näin ollen hakemaan siihen tuntumaa vielä kisapäivän aattona. Pera jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta, mutta siitä huolimatta sen piti taas alkutunnista tuijotella kentän ulkopuolelle niin ettei huomio ollut ratsastajassa läheskään niin hyvin kuin olisin toivonut. Ohjelma oli tänään melko samankaltainen kuin sunnuntaina, eli verryteltiin laukassa ja sen jälkeen koottiin ja pidennettiin askelta niin käynnissä kuin ravissakin.

Aivan alkajaisiksi taivuteltiin hevosia hetken aikaa käynnissä ja haettiin rentoutta ja pyöreyttä. Pera oli aika nihkeä reagoimaan pohkeeseen, joten sorruin aivan liialliseen puskemiseen. Raipasta Pera hypähti vähän eteenpäin mutta hyytyi heti uudestaan. Kun käynnin aktiivisuus oli näin huonoa niin muotokin oli tietysti kamalan epätasainen. Siirryttiin pian oikeaan laukkaan, jossa meno oli edelleen kovin lötköä eikä ihan kunnolla pyöreää. Suoruuden kanssa oli tavanomaiset ongelmat, eli kaula lähti ylitaipumaan oikealle. Ohjeena oli asettaa välillä ulos, suoristaa ja asettaa taas kevyesti sisään. Vasta-asetus olikin aina hetkellinen apu etuosan suoristamiseen. Istunta ja vakaa tuntuma olivat kuitenkin pahasti hukassa, ja laukka tuntui taas kovasti keikuttavan satulassa eteenpäin merkkinä siitä ettei takaosa todellakaan ollut alla.

Vasen laukka lähti heti sujumaan oikeaa paremmin. Eteenpäinpyrkimys oli tähän suuntaan paljon parempi, ja laukka tuntui nyt lähtevän takaosasta tuntumaa kohti. Etuosa vaikutti ihan kohtuullisen ryhdikkäältä. Ehdin juuri ajatella että kylläpäs laukka tuntuu aika kivalta, kun tulimme pääty-ympyrältä kulmaan ja jostain tuntemattomasta syystä (kenties pehmeä kohta kentässä ja/tai matalalta suoraan silmiä kohti häikäisevä aurinko?) Pera yhtäkkiä kompastui ja etuosa hävisi altani täysin. Luulen että Pera kävi ihan polvillaan asti, mutta kohtalaisen hyvän tasapainon omaavana hevosena se ei onneksi mennyt kokonaan nurin vaan sai räpiköityä itsensä ajoissa ylös. Niin paha tämä kompurointi oli että lensin saman tien satulasta eteenpäin. Apinarefleksi oli sen verran nopea että tarrasin rystyset valkeina hevosen kaulaan, ja kun Pera sai keulansa nopeasti nostettua laskeuduin siitä tukea pitäen jalat edellä maata kohti. Onneksi Pera myös pysähtyi eikä juossut ylitseni, ja niinpä tosiaan päädyin kätevästi jaloilleni. Kaikki tapahtui tosi nopeasti mutta onneksi ei käynyt kuinkaan. Jaloilleen putoaminen näyttäisi olevan muodostumassa suorastaan tavaksi.

Kiipesin takaisin selkään ja jatkoimme vasemmassa laukassa. Kompurointivälikohtaus sai minulta sen verran pasmat sekaisin etten osannut enää yhtään keskittyä laukan ratsastamiseen, ja olin aika varovaisella mielellä liikkeellä etenkin siinä päädyssä missä kompastuminen äsken tapahtui. Kun kuski oli tällä lailla tolaltaan niin eihän laukasta tullut oikein mitään. Ehdinkin jo harmitella että meneekö tässä koko tunti pieleen sen takia etten pienen tapaturman jälkeen saa kasattua ajatuksiani. Mielessä alkoi pyöriä myös huomiset kisat ja Peran mahdollinen kompurointi kisaradalla silloin kun mennään vähän kovemmalla vauhdilla kaarteeseen tai tullaan esteelle pehmeällä pohjalla.

Lopputunti jatkettiin ratsastaen käynnissä ja harjoitusravissa päätyvolteilla liikettä kooten ja pitkillä sivuilla askelta venyttäen. Käynnissä työskennellessä ajatukseni jatkoivat harhailuaan ja Pera jatkoi tahmailua. Käynnissä ei ollut lainkaan sellaista jäntevyyttä kuin pitäisi, ja puskin liikaa ja nypläsin kädellä. Kokoamisesta ei aktiivisuuden puutteen vuoksi tullut oikein mitään, mutta saatiin tehtyä sentään pari siedettävää keskikäyntiin venytystä. Ohjeena oli että pitkän sivun alussa ratsastetaan ensin askelta pidemmäksi, ja vasta kun askel venyy niin annetaan ylälinjan myös venyä. Usein kuitenkin vähän hätäilin ylälinjan venytyksen kanssa ja heitin ohjaa pois niin että tuntuma pääsi katoamaan.

Huonon alkutunnin jälkeen työskentely ravissa lähti kuitenkin sujumaan aivan yllättävän hyvin. Lakkasin puskemasta pohkeella ja nypläämästä kädellä, eli Pera sai olla enemmän rauhassa. Kiinnitin huomiota siihen että kyynärpäissä pysyisi kulma ja käsi rentona ja pehmeänä. Tätä kautta löytyi hyvä tasainen tuntuma, ja Peran muoto tuli tasaisen pyöreäksi. Tahtikin säilyi tasaisena kun en koko ajan säätänyt jotain ylimääräistä, ja ravi oli todella pehmeää ja helppoa istua. Takajalkoja sai välillä vähän aktivoida mutta hevonen liikkui kuitenkin ihan itse. Etuosa oli vielä hieman raskaan oloinen, ja ope toivoi volteilla muotoa hieman lyhyemmäksi. Pitkälle sivulle tullessa ohjeena oli taas säilyttää riittävän lyhyt raami edestä eikä heittää ohjaa pois ja päästää hevosta valahtamaan pitkäksi. Keskiravi tuntuikin selkeästi paremmalta silloin kun säilytin saman tuntuman ja etuosan tarpeeksi lyhyenä ja ryhdikkäänä. Tahti säilyi ravin sisäisissä siirtymisissä hyvin, ja ope kehui että venytys oli oikein riittävä vaikka itsestäni keskiravi tuntui melko vaatimattomalta. Parempi kuitenkin tällainen tahdikas ja rento mutta vähän maltillisempi keskiravi kuin posottaminen sata lasissa niin että koko paketti leviää.

Tunnin lopuksi ope kehui että Pera liikkui ravissa oikein kivasti, ja olin ehdottomasti samaa mieltä. Harvemmin on tainnut Peran kanssa ravityöskentelymme onnistua näin hyvin, ja ravihan on Peralla ehdottomasti heikoin askellaji. Kuulemma etujalan liikekin lähti ravissa mukavan letkeästi venymään, mikä ei aina ole Peralla itsestäänselvyys. Kun lopputunti sujui näin kivasti niin lopulta jäikin ihan hyvä mieli koko tunnista, vaikka alku olikin kompurointia niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin. Hyvä että sain lopulta oman keskittymiseni palautettua sekä työnnettyä kompastumisen ja putoamisen aiheuttaman lamautumisen taka-alalle.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Tehoannos väistöjä

Tiistain koulutunnille veikkailin ratsuksi Puppea, jonka olisin saanut viime viikolla ellei oltaisi vaihdettu koulutreeniä maastoiluun. Puppe sieltä sitten tulikin, ja oli ihan kivaa ja mielenkiintoista päästä pitkästä aikaa tämän hevosen selkään.

Tavalliseen tapaan verryteltiin ensin kaikissa askellajeissa molempiin suuntiin. Puppe liikkui aika pitkänä ja matalana, ja etuosa oli kovin raskaan oloinen. Varsinkin oikealla ohjalla oli koko ajan vetokilpa menossa, sillä Puppe olisi tahtonut kulkea nokka vasemmalla. Välillä ravi tahmasi, ja välillä Puppe taas lähti kipittämään ihan reipasta kyytiä. Ravin sujuessa eteen en kuitenkaan saanut Puppeen yhtään sen parempaa otetta, vaan se mennä puksutti kuuntelematta mitään puolipidätteitä. Ravissa ei siis ollut kuin kaksi vaihdetta, tahmailu tai jyrääminen. Kun aloin tosissani hakea keulaa ylös alkoi tulla vähän parempiakin pätkiä jolloin Puppe jopa kuunteli ja pehmeni. Vasemmalle mentiin vaan toivottoman ylitaipuneena, ja oikealla ohjalla oli turhan voimakas "tuki". Suoruutta olisi siis pitänyt työstää enemmän.

Vasemmassa laukassa jatkui tahmailu ja vetokilpailu ohjalla. Laukka olisi pitänyt saada rullaamaan paljon energisemmin, ja puskin aika hurjasti pohkeella mutta raippaa en pukkien pelossa tohtinut käyttää kuin hyvin kevyesti. Tuli aika hiki kun yritin saada Puppea liikkumaan. Myös oikeassa laukassa jumitettiin aluksi, ja lisäksi Puppe viskeli päätään aika paljon. Ope kommentoi että pään viskely oli merkki liian laiskasta ja lötköstä liikkumisesta. Lopulta onnistuin olemaan niin ponteva että sain Pupen hereille. Kun Puppe oli vihdoin havahtunut horroksestaan alkoi se sujua eteen oikein kivasti eikä tarvinnut enää puskea. Tässä laukassa pyöreyttäkin alkoi löytyä hyvin, ja sain vihdoin asetuksen oikealta läpi ja myötäyksen oikealle ohjalle. Muoto olisi kyllä saanut olla ryhdikkäämpi, eli mentiin aika matalana ja pitkänä, mutta ei Puppe aivan täysin etupainoinen voinut olla sillä niin näppärästi ja pehmeästi se siirtyi suoraan laukasta käyntiin.

Tänään harjoiteltavana tehtävänä olivat pohkeenväistöt. Näitä mentiinkin varsin haastavalla kuviolla, eli kokonaiset lävistäjät väistöä molempiin suuntiin, ja kun käytössä oli vain puolikas maneesi niin väistöjen piti olla melko jyrkkiä päästäksemme koko kentän halki ennen päätyä. Etukäteen epäilin kovasti ettemme Pupen kanssa onnistuisi millään esittämään riittävän jyrkkää väistölävistäjää. Aloitettiin onneksi käynnissä. Puppe mateli taas pohkeen takana, mutta lähti kuitenkin väistämään kohtuullisen kuuliaisesti. Etuosa meinasi välillä vähän karata ja takaosa jäädä jälkeen, joten väistöihin tuli kiemurtelua. Päästiin kuitenkin väistämään riittävällä poikituksella niin että ehdittiin uralle ennen kulmaa. Jossain vaiheessa Puppe tuntui ikään kuin hoksaavan homman idean (tai ehkä se hoksaaja olin minä), ja oikean pohkeen väistö lähti sujumaan tosi nätisti. Enää ei ollut vastustelua, vaan pystyin pitämään tuntuman rentona ja pehmeänä ja väistättävä pohje antoi rentoja merkkejä joihin Puppe reagoi sujuvasti sivulle. Onnistuinpa myös istumaan keskellä satulaa, mikä tietenkin oli edellytys toimivalle väistölle. Vasemman pohkeen väistö ei valitettavasti toiminut yhtä hyvin, ja suurin syy tähän lienee se etten osannut istua tähän suuntaan suorassa vaan kierryin kropasta ja paino putosi minne sattuu. Kyllä Puppe tähänkin suuntaan väisti sen mitä pystyi, mutta meno ei ollut niin helppoa ja rentoa.

Myös ravissa oikean pohkeen väistö oli helpompi. Ravissa kuitenkin vänkkyröin itseni taas vinoon ja aloin pusertaa, joten molemmat väistöt olivat nihkeämpiä kuin käynnissä ja aluksi mentiinkin pelkkää kylkimyyryä. Väistäessä ravin tahti hiipui lähes olemattomiin, sillä niin kovasti hidastin Puppea omalla jännittymiselläni. Oikean pohkeen väistöä saatiin lopulta tehtyä joku semionnistunut lävistäjä jolla ehdittin uralle asti ja otettiin korrekteja ristiaskeleitakin, mutta vasenta pohjetta väistäessä etuosa karkaili liikaa ja ikinä ei päästy väistämään tarpeeksi jyrkästi vaan jouduttiin oikaisemaan kulma. Kun tunti läheni loppuaan ja jatkettiin uraa pitkin loppuverrytellen alkoi Puppe liikkua ravissa yllättävänkin kivasti. Etuosa oli nyt vähän kevyempi ja pehmeäpi kuin alkutunnista, ja muoto melko tasaisen pyöreä vaikkakin edelleen aika matala. Aktivoin vielä raviin vähän lisää energiaa, ja annoin lopuksi Pupen venyttää eteen ja alas. Kivalta ja sujuvalta tuntui meno, ja opekin kommentoi että näyttää hyvältä.

Ihan positiiviset fiilikset jäi tästä Puppe-tunnista. Käyntiväistö lähti sujumaan niin hyvin että harvemmin väistöissä saan tällaista tunnetta, ja oikeassa laukassa ja lopputunnin raveissa löytyi Pupen kanssa yhteinen sävel sen verran hyvin että pakko olla niihin hetkiin tyytyväinen. Tämä oli kolmas kertani Pupella, ja uskoisin että tähänastisista paras. Puppe on ihan hauska polle kunhan sen kanssa pääsee vähänkään samalle aaltopituudelle.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Laukkatuskailua ja onnistumisen iloa

Sunnuntaina mentiin huonon kelin vuoksi maneesissa. Ohjelmassa oli koulutunti, ja sain Elmon.

Aivan aluksi haettiin hevosia kuulolle ja asetusta läpi ratsastamalla käynnissä väistöä ympyröillä. Ensin väistettiin vasemmassa kierroksessa takaosa ulos ja toisena versiona takaosa sisään sulkutaivutuksen kaltaiseen väistöön. Elmo tulikin väistöissä kivasti apujen väliin niin että lavat suoristuivat, asetus meni läpi ja niska myötäsi pyöreäksi. Välillä sai olla jopa varovainen ettei Elmo alkanut väistää liian jyrkästi ja näin ollen hidastua liikaa. Käynnissä tuli välillä hyytymisiä, mutta eteen pyytäessä Elmo vastasi yleensä ihan hyvin niin että puskemaan ei tarvinnut jäädä. Väistöissä ope kehotti Elmonkin kanssa tarkkailemaan etuosan ryhtiä niin että paino siirtyisi lavoilta taaksepäin ja etuosa pääsisi hieman kohoamaan. Ulko-ohja oli tässä tehtävässä tärkeässä roolissa, ja muutamissa väistöaskelissa sainkin Elmoa kevenemään etuosasta halutulla tavalla.

Käyntiväistöjen jälkeen verryteltiin vasemmassa laukassa. Laukassa meno oli huomattavasti nihkeämpää. Jo laukannostot olivat niin kammottavia että kyllä hävetti. Enemmän tai vähemmän ajamalla ja istunnalla soutamalla sain Elmon jotenkuten tuupittua laukkaan. Ympyröillä laukatessa laukka pysyi ihan hyvin yllä, mutta energia oli kuitenkin sen verran huono ja koko poni vinossa että laukkailtiin selkä alhaalla laiskotellen. Pitkillä sivuilla suoraan laukatessa Elmon tasapaino tuntui onnettoman huonolta, ja koko laukka levisi etupainoiseksi räpellykseksi josta yleensä pudottiin raville ennen päätyä. Valitettavasti istuntani ei ollut tarpeeksi vakaa ja jämäkkä jotta olisin voinut Elmoa laukassa tasapainottaa ja auttaa, ja niinpä laukka jäi kaikin puolin todella huonoksi.

Samat käyntiväistöt ja laukkaverryttely tehtiin vielä oikeaan kierrokseen. Väistöissä lavat tulivat taas ihan hyvin kontrolliin, mutta laukassa tilanne oli toinen. Oikeassa laukassa Elmo tunki lapa edellä sisäänpäin niin että ympyrät uhkasivat koko ajan pienentyä, enkä laukassa saanut varmaan kertaakaan asetettua oikealle vaan ponin nenä osoitti ulospäin. Lapa edellä tunkeminen väheni kuitenkin hieman kun vaihdoin raipan sisäkäteen ja painoin sen lapaa vasten mikäli Elmo lähti "kaatumaan" sisälle. Laukat menivät siis tänään aika höpöksi, mutta mitä muuta voi odottaakaan kun sekä poni että ratsastaja ovat vinoja, huonossa tasapainossa ja kaikkea muuta kuin jänteviä.

Lopputunti jatkettiin enemmän mukavuusalueellamme eli käynti- ja ravihommia. Käynnissä ratsastettiin päätyihin voltit liikettä kooten, ja lävistäjillä venytettiin askelta keskikäyntiin. Käynnissä Elmon energia oli vielä aika puutteellista, joten kokoamisesta ei tullut oikein mitään vaan askel lähinnä hidastui volteilla. Ravissa poni alkoi liikkua jo ihan omalla moottorilla ja pohkeen edessä, eikä tarvinnut enää lainkaan puskea. Tämä on sitä parasta Elmoa! Ravi oli ihanan helppoa istua, ja tuntui että pääsin todellakin istumaan ponin ympäri. Muoto pysyi tasaisen pyöreänä, vaikka toki Elmo jonkin verran nojaili käteen ja olisi siis saanut olla kevyempi ja ryhdikkäämpi edestä. Ope kannustikin etuosan keveyden parantamiseen, ja ajatuksen kanssa ratsastamalla sain välillä toivottua kohoamista ja kevenemistä aikaan. Kohottavat puolipidätteet, jämäkkä istunta ja pohje toimivat yhdessä kohti tätä tavoitetta. Ohjan kanssa sai vähän varoa etten vetänyt taaksepäin, sillä tämä sai Elmon vetämään kaulaa liian linkkuun.

Jatkoimme ravissakin lävistäjillä ratsastaen siirtymisiä ravin ja käynnin välillä. Siirtymisissä ope painotti edelleen etuosan ryhdin tärkeyttä. Painoa ei siis saanut päästää romahtamaan lavoille ja niskaa painumaan alas siirtymisen hetkellä. Näillä ohjeilla saimme tehtyä muutamat siirtymiset kohtalaisen pehmeästi ja "takaosalla". Lopuksi otettiin lävistäjillä vielä keskiravia. Ei Elmo nyt sentään lentoon lähtenyt, mutta ihan kivaa venytystä se esitti ja varsinkin lävistäjän alku tuntui usein energiseltä ja ryhdikkäältä. Lävistäjän loppua kohti päästin kuitenkin usein etuosan valahtamaan liian pitkäksi, ja liike kärsi tästä heti. Venyteltiin vielä hetki eteen ja alas keventäen. Elmo venytteli ohjan päässä oikein mukavasti, ja liike tuntui selästä todella pyöreältä. Hyvä Elmo!

Mukavasti sujunut ravityöskentely jätti hyvän mielen. Näköjään osasin tänään keskittyä onnistumisiin, ja annoin laukan kammottavuuksien painua taka-alalle. Laukassa kyllä selvästi tunsi miten koko ratsukko on niin vino ja huonossa tasapainossa ettei mikään voi toimia. Ravissa ja käynnissä pääsin Elmon vinoutta aika hyvin korjaamaan, ja ravissa nähtiin se että kun Elmon oma moottori käynnistyy ja suoruus paranee niin meno on heti oikein kivaa. Pakko hihkua jälleen kerran että minä niin tykkään Elmosta!

lauantai 24. toukokuuta 2014

Lävistäjiä kentällä ja uittoreissu

Olin poikkeuksellisesti tunnilla myös lauantaina, ja tämä olikin hyvä sauma ylimääräiselle tunnille sillä ryhmässä oli tänään vain kuusi ratsastajaa ja lämpimän päivän virkistykseksi käytiin lopputunnista pienellä uimareissulla. Ratsuksi sain pitkästä aikaa Loren. Lorella tulee mentyä sen verran harvoin että ehdin aina unohtaa kuinka mukava hevonen se onkaan ratsastaa.

Aloitimme paahteisella kentällä noin 40 minuutin kouluratsastustuokiolla. Ensimmäisenä tehtävänä oli ratsastaa käynnissä lävistäjiä kahdeksikkona ja tehdä lävistäjillä muutaman askeleen väistöpätkiä sekä väliin suoristukset. Loren käynti oli aluksi vähän lyhyttä ja jännittynyttä, mutta väistöihin se lähti oikein kuuliaisesti. Aluksi jouduin hieman tarkistamaan apujeni volyymia ja pehmeyttä etenkin pidätteiden osalta, sillä Lore kyllä kuunteli hyvin pieniäkin merkkejä ja jännittyi heti jos otin väistössä ohjalla liian voimakkaan pidätteen. Niinä hetkinä kun väistö tuntui nihkeältä ei ratkaisu todellakaan ollut apujen voimistaminen vaan pikemminkin niiden keventäminen ja oman painopisteen korjaus. Oikean pohkeen väistö onnistuikin oikein mukavasti kun pidin käden tarpeeksi pehmeänä ja pidätteet kevyinä. Tällöin Lorekin pysyi rentona ja väisti tasaisesti ja näppärästi.Vasemman pohkeen väistössä meinasi tulla enemmän kiemurtelua ja jännittymisiä, sillä en tähän suuntaan hallinnut omaa kroppaani kovin hyvin vaan kierryin tutulle mutkalle.

Ravissa jatkettiin lävistäjäkuviota, mutta jätettiin väistöt pois ja tehtiin sen sijaan temponvaihteluita ratsastaen lävistäjillä ravia eteen ja kiinni. Aika pian istuin harjoitusraviin, sillä tätä kautta sain hevoseen jotenkin toimivamman kontaktin, eikä Loren ravi tuntunut hullummalta istua. Kulmissa ja päätyyn tehtävillä ympyröillä taivuttelemalla löytyi hieman pyöreämpääkin fiilistä, ja meno oli ihan rennon ja tasaisen oloista. Lävistäjillä en saanut rentoutta säilymään riittävän hyvin, vaan lähtiessäni ratsastamaan eteen Lore jännittyi ja nosti pään ylös. Ope neuvoi tekemään eteenratsastukset ihan rauhallisesti ja vähitellen askel askeleelta pidentäen. Tämä sitten johti siihen että aloin ratsastaa liiankin varovaisesti, eikä raviin tullut lävistäjillä juuri eroa. Lopulta saatiin joku vähän selkeämpi temponlisäys ja kiinniotto, mutta siihen rentouteen ja pehmeyteen jäi vielä parantamisen varaa.

Otettiin vielä pienet pätkät laukkaa molempiin suuntiin. En ehtinyt päästä ihan sinuiksi Loren laukan kanssa, vaan istuntani jäi liian epävakaaksi ja tuntumaan liikaa jännitystä. Meno oli siis aika etupainoista keikkumista. Laukan jälkeen Lore tuntui kuitenkin ravissa ja käynnissä tosi pehmeältä ja mukavalta, joten pieni houkutus olisi ollut päästä hommaa jatkamaankin. Tässä vaiheessa oli kuitenkin aika jättää kentällä hikoilu sikseen, eli riisuttiin niin satulat kuin omat jalkineetkin ja lähdettiin lammelle polskuttelemaan. Kuten olin arvannut Loren selkä oli aika kammottava istuttava ilman satulaa, mutta pelkästään käynnissä edetessä tämän vielä kesti. Lammelle päästyämme Lorea ei tarvinnut kahdesti käskeä, vaan se kahlasi korvat hörössä veteen reippaalla askeleella ja innostui kuopimaan ja loiskimaan vettä ihan kunnolla. Lammen syvimpään osaankin Lore meni ihan mielellään, tosin se taisi syvänteessäkin ulottua pohjaan niin ettei joutunut ottamaan yhtään uintiaskelta. Itse kastuin polviin asti. Ehdittiin pulikoida lampea ympäri muutamia kierroksia ennen kuin oli tallille paluun aika. Kiva uittoreissu ehdottomasti kruunasi tämän ihanan kesäisen lauantaipäivän, ja olo oli pitkään tunnin jälkeen kuin kymmenvuotiaalla heppahullulla. Lorekin vaikutti olevan lammessa virkistäytymisestä mielissään. Aina ei tarvitse niin ryppyotsaisesti treenata ja treenata, vaan voi ihan vain pitää hauskaa yhdessä hevosen kanssa.

torstai 22. toukokuuta 2014

Koulutreeniä hyppäämisen tueksi

Otin torstaille ylimääräisen tunnin, joka olikin minulle ensimmäinen koulutunti kahteen viikkoon kaiken hyppäämisen ja maastoilun jälkeen. Ope oli ajattelevaisesti jakanut minulle Peran, ja pääsin näin ollen työstämään Peran laukkaa ja suoruutta nyt myös sileän treenissä.

Tunnin tehtäviin kuului pohkeenväistöjä käynnissä pitkillä sivuilla, ja päädyissä ravin sekä laukan työstämistä ympyröillä. Peran huomio oli etenkin alkutunnista aivan liikaa muualla kuin ratsastajassa, eli tuijoteltavaa löytyi kentän molemmista päädyistä. Tällainen hevosen valmiustila sai tietysti itsenikin hieman jännittymään ja varomaan. Väistötehtävä laittoi Peran onneksi töihin ja paremmin kuulolle. Oikeaan kierrokseen väistö oli selvästi hankalampi, sillä oikean lavan hallinta tuotti vaikeuksia eikä oikean ohjan pidäte mennyt aivan kunnolla läpi. Esitimme välillä ihan hyviä väistöaskelia, mutta ennemmin tai myöhemmin oikea lapa pääsi kiemurtelemaan omille teilleen. Väistö tuntui toimivan parhaiten aina ensimmäisten askelten ajan, sillä liian pitkät väistöpätkät johtivat molempien herpaantumiseen ja hevoseen vaikuttaminen meni tällöin helposti huolimattomaksi pusertamiseksi. Ope kehotti väistöissä huolehtimaan erityisesti etuosan ryhdistä ja keveydestä, ja ohjeena oli tehdä jatkuvasti kohottavia puolipidätteitä painon saamiseksi takaosalle ja pois lapojen päältä. Pera kyllä pyöristyi väistöissä ja pysyi ylipäänsä melko tasaisessa muodossa, mutta niska olisi saanut olla korkeammalla ja koko etuosa ryhdikkäämpi. Ravissa tilanne oli sama, eli hevonen kulki sinänsä tasaisen pyöreänä, mutta turhan etupainoisena ja takaosasta tehottomasti.

Myös laukassa päähuomio oli etuosan keveydessä ja niska korkeimpana kohtana liikkumisessa. Pera painui helposti liian syvään muotoon, ja nyt ei tyydytty siihen että kaula oli kauniisti kaarella vaan haluttiin rehellisempää pyöreyttä ilman kuolaimen taakse painumista. Kaula kuulemma pyöristyi virheellisesti toisen ja kolmannen niskanikaman väliltä, ja ohjeena oli pyrkiä myötäykseen ylempää niskan kohdalta. Ope rohkaisi ratsastamaan muotoa hetkellisesti reilusti avoimemmaksi eli kunnolla luotiviivan eteen. Käden kanssa sai olla varovainen, sillä jos käsi meni liian jännittyneeksi alkoi Pera taas vetää muotoa liian syväksi. Samalla tietenkin piti pohkeella aktivoida takajalkoja paremmin vartalon alle. Ajoittain laukka meinasi aika paljonkin keinuttaa eteenpäin ja etukumaraan, mikä oli merkki takaosan laiskottelusta ja "etuosa alhaalla, takaosa ylhäällä" -tyylisestä laukkaamisesta. Kohottavien pidätteiden ja puolipidätteiden, pohkeella aktivoinnin ja istunnan jäntevöittämisen kautta päästiin lopulta tilanteeseen jossa painoa siirtyi hieman edestä taakse ja laukka rullasi ryhdikkäämpänä. Ope totesi jossain vaiheessa että kyllä tällaisella laukalla kelpaisi jo lähteä esteillekin, ja muistutti vielä että esteillä ei missään nimessä saa antaa Peran painua liian syvään muotoon vaan niskan on pysyttävä koko ajan ylhäällä.

Oikeassa laukassa oli aika paljon tekemistä myös suoruuden kanssa. Vasen lapa tahtoi ulkolapana ollessaan pullahtaa ympyrältä ulos, ja kaula meni samalla liian linkkuun ja "tyhjäksi" oikealta. Ulko-ohjalla ja -pohkeella sai näin ollen tehdä töitä kaulan ja koko etuosan suoristamiseksi. Kun suoristamistyöhön yhdistettiin etuosan ryhdin hakeminen ja istunnan jäntevänä pitäminen vatsalihaksia aktivoiden niin olin kyllä helisemässä kaikkien yhtäaikaa muistettavien asioiden kanssa. Hetkittäin palapelin palat loksahtivat kohdilleen ja sain ne siinä pidettyä muutaman hyvän laukka-askeleen ajan, mutta etenkin suoruuden osalta työskentely jäi vielä vaiheeseen.

Tunti oli antoisa, ja olin tyytyväinen siihen että keskityttiin niihin asioihin mistä on erityistä hyötyä Peralla hypätessä. Estetunnilla näitä perusasioita ei yleensä tule työstettyä tarpeeksi huolellisesti, kun huomio on liikaa niissä jännittävissä esteissä. Tavallaan siis tämäkin tunti toimi hyödyllisenä treeninä hyppäämistä (ja tulevia kisoja) ajatellen vaikkei kentällä tänään ollut yhtäkään estettä.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kokoa takaosalle, älä aja

Keskiviikon tunnilla pääsin menemään Peralla vielä viimeisen estetreenin ennen ensi viikon kisoja. Peralla oli tänään tuijottelupäivä, eli pieniä vihreitä miehiä näkyi vähän joka kulmalla ja ainakin maassa oleva narukasa oli tosi epäilyttävä. Pururadallakin taisi näkyä jotain kovin jännittävää, sillä lyhyellä sivulla ravatessamme Pera teki sellaisen sivuloikan että ehdin jo ihan säikähtää. Alkuverryttelyt ravissa ja laukassa mentiin aika lyhyesti, eikä tuijottelu ja säpsyily juuri helpottanut niiden aikana. Hevosen keskittyminen oli täysin jossain muualla kuin ratsastajassa. Kisoissahan tuijoteltavaa on tarjolla vielä paljon enemmän, joten ei tämä sen puoleen kauhean lupaavalta vaikuta.

Esteet eivät Peraa onneksi huoleta yhtä paljon kuin ulkomaailman tapahtumat, joten päivän erikoisesteet eivät tuottaneet ongelmia. Aloitimmekin tutustumalla valkoiseen lankkuesteeseen. Pera oli tässä vaiheessa vielä kovin hidas ja pohkeen takana, mutta matalan lankun yli se toki meni ihan nätisti. Seuraava verryttelyeste oli tavallinen pysty oikeassa laukassa, ja tahmailu sen kuin jatkui. Ope kehotti kiinnittämään huomiota hevosen suoruuteen estettä edeltävässä kaarteessa, ja tämä olikin hyvä vinkki sillä kun sain Peran kaulaa ja koko etuosaa suoremmaksi parani laukan sujuvuus ja ponnistuspaikan löytäminenkin kävi helpommaksi. Kyllä suoruus on esteillä vähintään yhtä tärkeää kuin koulutunnilla, vaikka vauhdin ja jännityksen keskellä tällainen seikka pääseekin välillä unohtumaan.

Seuraavaksi hypättiin päivän toinen erikoiseste eli punavalkea noppamuuri, jolta matka jatkui 19,2 metrin suoralla linjalla pystylle. Viisi askelta oli tähän väliin tavoiteaskelmäärä. Pera ei pahemmin noppaestettä ihmetellyt, mutta hyppy oli niin pieni ja laukka vielä velttoa että väli uhkasi näillä estekorkeuksilla jäädä pitkäksi. Viidellä laukalla mentiin, mutta aika voimakkaasti jouduin tuuppaamaan eteen.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.
Sitten vuorossa olikin päivän rata, ensimmäisellä kierroksella noin 60 cm korkeudella. Evästyksenä oli pitää kaula suorana ja etuosa lyhyenä ja ryhdikkäänä. Pera lähti edelleen laiskasti liikkeelle, ja kahdella ensimmäisellä esteellä hypyt menivät vähän pohjaan ja olivat lötköjä. Kolmannen esteen kohdalla Pera heräsi, ja alkoi mennä paremmin pohkeesta eteen. Lankkuesteelle sain tuotua järkevällä eteenratsastuksella hyvään ponnistuspaikkaan, mutta noppaestettä kohti lähdin tuuppaamaan ja ajamaan liikaa sekä ennakoimaan ylävartalolla eteen. Pera jarrutti ja otti esteen eteen miniaskeleen, mutta virheestäni huolimatta se ei onneksi kieltänyt. Pikkuhypyn jälkeen oli viiteen askeleeseen taas venymistä, ja maltillinen kuusi laukkaa olisi voinut olla tähän tilanteeseen ehkä järkevämpi ja turvallisempi ratkaisu.

Tahmeanpuoleisen alkutunnin jälkeen jännitti lähteä hyppäämään rataa korkeampana, vaikka vain pari estettä oli noin 75 cm korkeudessa ja suurin osa sen alle. Patistelin Peraa tomerammin liikkelle, ja nyt se ottikin asian tosissaan ja lähti laukkaamaan ihan hyvällä energialla. Kahdelle ensimmäiselle esteelle saatiin todella hyvät, ryhdikkäät lähestymiset ja sujuvat hypyt. Kolmosella homma levisi, sillä paikka jäi huonoksi enkä tehnyt oikein mitään ratkaisua. Pera oli niin sujuvasti menossa että se ponkaisi hypyn empimättä kaukaa, ja kun en kunnolla ehtinyt hyppyyn mukaan niin horjahdin alastulossa ihan reilusti eteenpäin. Keräilin kaarteessa itseni takaisin tasapainoon, ja virheellisesti ajattelin että nyt sitten hypätään seuraavakin este kaukaa ja lähdin näin ollen aivan pöljästi ajamaan Peraa lankkuestettä kohti. Pera otti esteen eteen viime hetkellä hätäisen pikkuaskeleen, mutta pelasti tilanteen menemällä kuitenkin yli. Näin älyttömästä ajamisesta se olisi hyvinkin voinut ottaa kiellon, mutta antoi tällä kertaa virheen anteeksi. Tämän sähläyksen jälkeen ope komensi ensin ympyrälle lyhentämään ja kokoamaan hevosta hyvään tasapainoiseen laukkaan ennen kuin saatiin jatkaa noppaesteelle. Nopalle tuli nyt isompi hyppy ja laukkakin sujui eteen jo isommilla vaihteilla, ja niinpä nopan jälkeen olisi pitänyt saada nopeampi kiinniotto. Hieman ahdasta tuli viidellä laukalla, mutta ei kuitenkaan ajauduttu toivottoman pohjaan ja niinpä pääsimme ihan ketterästi myös linjan viimeisen esteen eli 75-senttisen pystyn yli.

Lopuksi uusittiin vielä lankku sekä suhteutettu linja. Ensin haettiin laukka kuntoon, eli herättelin Peraa vähän raipalla ja kun moottori käynnistyi niin energia koottiin takaosalle etuosan pysyessä kevyenä ja ylhäällä. Tällä laukalla päästiin lankulle oikein hyvin, ja korjasin nyt edelliskierroksen virheeni eli en ajanut vaan ratsastin esteelle maltilla. Suhteutetulla linjalla laukka sujui taas niin isosti eteen että hetken ajan hirvitti miten mahdutaan viidellä askeleella, mutta vaikka turhan lähelle mentiinkin niin jälkimmäinen este ylittyi sujuvasti. Jos olisi tultu kovin pitkänä ja etupainoisena olisi tilanne voinut olla toinen, mutta nyt laukka oli siinä määrin takaosalla että ahtaampi ponnistuspaikka ei koitunut Peralle ongelmaksi.



Hyppääminen sujui mielestäni kokonaisuudessaan paremmin kuin sunnuntaina, vaikka tälläkin kertaa jännitin ja panikoin liikaa ja tästä johtuen sorruin muutamaan tyhmään virheeseen. Onneksi Pera jaksoi paikkailla virheitäni näin kärsivällisesti, eikä rokottanut niistä kielloilla. Jälleen kerran tuli selväksi että Peran kanssa avaintekijöitä onnistuneeseen hyppäämiseen ovat 1) riittävä laukan energia pohkeen edessä (tämä ei kisoissa tule varmasti olemaan ongelma), 2) suoruus ja 3) laukan kokoaminen edestä taakse niin että etuosa pysyy lyhyenä ja ryhdikkäänä. Kun nämä asiat on kunnossa niin ponnistuspaikat kyllä löytyvät kuin itsestään ja hyppääminen sujuu. Ope muistutteli että silloin kun esteet eivät ole enää aivan minikokoisia pitää Peralle jäädä tarpeeksi tilaa nousta hyppyyn, eli ei voida posottaa pitkänä ja etupainoisena esteen juureen. Nyt on ainakin selkeänä mielessä millaiselta menon kuuluisi tuntua, sillä Peran herättyä liikkumaan esitimme pätkittäin oikein hyvääkin menoa. Haasteena on saada pakka pysymään kasassa koko radan ajan niin ettei väliin tulisi niitä kämmejä ja kehnompia lähestymisiä.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Mummokuljettimella maastossa

Lämpimän ja aurinkoisen kevätillan kunniaksi päätettiin koulutunnin sijaan lähteä maastoon, ja jaettiin tämän suunnitelman pohjalta hevosetkin uusiksi. Kun ilmaisin olevani arka maastoilija niin automaattinen valinta ratsukseni oli Pinni. Aikaisemmin en tällä tammalla ollutkaan ratsastaut. 16-vuotias Pinni on todella kiltti ja hyväkäytöksinen sekä varsin herkkä ratsu, ja maastoon sen kyytiin voi kuulemma laittaa ihan kenet tahansa. Pinni toden totta olikin maastossa ehta mummokuljetin, eli aivan ihanan lupsakka ja tasainen menijä jonka kyydissä pääsi todella rentoutumaan. Olimme jonossa heti vetohevosen eli Pinnin tarhakaverin perässä, ja kaikissa askellajeissa välimatka uhkasi hieman kasvaa sillä Pinnillä ei ollut kiire mihinkään. Pidätellä ei tarvinnut missään vaiheessa vaan sen sijaan monin paikoin sai tammaan hoputella lisää vauhtia. Mikään ei Pinniä ihmetyttänyt tai hätkähdyttänyt vaan se eteni koko reissun tyynenä ja korvat rennosti hörössä. Suurin osa ajasta mentiin käynnissä hieman pienempiä polkuja pitkin, mutta maaston salliessa otettiin ravipätkiä. Huviin yhdistyi tällä reissulla hyöty, sillä Pinnillä oli koulusatula ja niinpä jouduin/pääsin kyydissä istuessa venyttämään lonkkia ihan tehokkaasti. Jalustimet kuitenkin laitoin sen verran lyhyemmiksi että laukkapätkillä sekä upottavassa hiekassa ravatessa pääsin kevyeeseen istuntaan.

Laukkaa otettiin kolme ihan hyvän mittaista pätkää. Vauhti pysyi laukassa rauhallisena, ja mikäpä oli laukkaillessa hevosen edetessä tasaisesti ja hötkyilemättä ja kun ei pukkejakaan tarvinnut pelätä. En olisi pistänyt pahakseni vaikka olisi menty vähän kovempaakin, mutta Pinni vaikutti olevan ihan tyytyväinen tähän rauhalliseen menoon. Loppumatkasta meinasi tulla hieman hoppu ehtiä tallille ennen seuraavan tunnin alkua, ja viimeinen taival mentiin ravirataa pitkin rivakampaa ravia. Pinnillä ei tässäkään vaiheessa ollut kiire, ja oli varsin hölmö olo kun jopa kotia kohti sai hevosta oikein tosissaan käskeä reippaampaan raviin. Lopulta päästiin perille ihan ajoissa, ja mutta omasta puolestani reissu loppui turhan lyhyeen, sillä niin mukavaa oli meno että olisin Pinnin kyydissä viihtynyt pidempäänkin. Tämä tamma oli aivan harvinaisen mukava maastoilukaveri!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Varjoissa vaanii vaara... eikun este

Kisavalmistautuminen Peran kanssa jatkui myös sunnuntain tunnilla. Sää oli niin lämmin että odotin Peran olevan erityisen laiskalla päällä, mutta onneksi ennustukseni ei toteutunut.

Alkuverryttelyksi mentiin ravipuomeja. Peran kanssa tärkein tavoite tälläkin kertaa oli löytää liikkumiseen riittävä terävyys. Aika vinoa ja kiemurtelevaakin meno oli, ja tänään oli sellainen päivä kun Pera keskittyi vähän turhan paljon ulkomaailman tuijotteluun. Raviin alkoi kuitenkin löytyä parempaa energiaa heti kun vaan rupesin vaatimaan tarpeeksi topakasti, ja sen myötä alkoi muotokin tasoittua ja kiemurtelu vähentyä. Verryttelyä jatkettiin ravipuomisarjalla, jonka jälkeen nostettiin vasen laukka ja ylitettiin ristikko lävistäjällä. Puomisarjalla Pera kiemurteli aika voimakkaastikin, sillä puomit olivat kentän varjoisalla sivulla missä Pera vähän tuijotteli ja pälyili mahdollisia mörköjä kentän laidalla. Ristikko ylittyi siinä määrin nokka vasemmalla ettei laukanvaihdosta ollut toivoakaan.

Seuraavana tultiin kolmen pikkuesteen kuvio aloittaen ravipuomien paikalle varjoihin rakennetulla pystyllä. Varjoeste oli kaiken lisäksi mustavalkoinen, joten se oli varsin huonosti näkyvä. Taisin kuitenkin itse jännittää varjoestettä enemmän kuin Pera joka hyppäsi esteen nätisti. Näin pienillä esteillä ponnistuspaikat löytyivät hyvin, mutta laukka olisi kaivannut vielä lisäterävyyttä. Yksittäisenä tehtävänä tultiin vielä kahden askeleen sarjaa, ensin pysty-pysty-versiona ja sitten pysty-okseri. En tiedä mikä oli välin metrimäärä, mutta Peralle se oli aika ahdas ja välissä olisi pitänyt saada laukkaa kiinni ja lyhennettyä. Kun en tässä onnistunut niin b-osalle ajauduttiin aina turhan lähelle. Oma reaktiokyky ei sarjoilla riitä lyhentämiseen, vaan a-osan jälkeen kestää aivan liian kauan suoristautua ja istua satulaan. Sarjan jälkeen jatkettiin vasemmalle, ja b-osan hypyssä kallistelin taas kylki linkussa menosuuntaan niin että paino roikkui reilusti oikealla eikä päästy myötälaukassa alas.

Lopuksi hypättiin radanpätkää, ekalla kierroksella noin 70 cm korkeudessa. Ensimmäinen este oli pieni kavaletti, jonka suoritimme helposti. Kakkosena olevalle lävistäjäokserille näin paikan ajoissa ja ratsastin Peraa parilla viimeisellä askeleella eteen. Hypystä tuli tällä ratkaisulla hyvä, mutta sen verran hitaasti Pera reagoi että pohjetta käyttäessä alkoi jalat nousta ja istunta tuupata. Laukka jäi vaihtumatta eli liikaa oli tunkua oikealle lavalle ja johtaminen puuttui. Sarja oli ihan ok, edelleen ahdas, mutta Pera keräsi kinttunsa b-osan yli ja vaihtoi vielä laukankin. Viimeinen este oli taas se varjoissa piilotteleva mustavalkopysty. Nyt Pera vähän tuijotteli ja kiemurteli esteelle tullessa, mutta pienellä rohkaisulla este kuitenkin ylittyi ihan sujuvasti.

Rataa tultiin vielä toinen kierros, nyt hiukan korotettuna eli 70-80 cm tasolla. Peralle löytyi alusta alkaen hyvä etenemisvaihde, ja laukka rullasi mukavan energisesti. Satulaan tuntui että hevosessa alkoi olla melkein liikaakin säpinää, vaikka eipä se tainnut ulospäin siltä näyttää. Tällä meiningillä rata alkoi oikein kivasti, saimme järkevät ponnistuspaikat kaikille esteille ja laukat vaihtuivat. Harmillisesti radan ja päivän viimeisellä esteellä tuli sitten tenkkapoo. 80 cm:n mustavalkopysty vaani edelleen varjoissa, ja lähestymisessä Pera tuntui epäröivän. Totesin että parempi mennä rauhassa vähän pohjaan kuin tuupata hevosta hurjasti eteen. Aika pohjaan sitten tultiinkin, ja Pera jarrutti ja tuijotti estettä. Olin jo valmistautunut kieltoon, enkä ollut pohkeella rohkaisemassa hyppyyn. Pera kuitenkin totesi että hypättävä kai se on, ja niinpä se kiipesi yli aivan pysähdyksistä ja esteen juuresta ihmeellisellä kiepautuksella maha puomia viistäen. Jäin ohjiin roikkumaan ja Peran vipsauttaessa takaosansa puomin yli lensin liikkeen voimasta kaulalle. Onnea oli matkassa sen verran että en tästä sukelluksesta kuitenkaan pudonnut, vaan matka jatkui satulassa ja ei muuta kuin uutta yritystä heti perään. Pera tuli varjoesteelle tietysti entistäkin epäilevämpänä ja otettiin kunnon kiemurat lähestymiseen, mutta rohkaisin pohkeella napakasti estettä kohti ja urheasti Pera hyppäsi yli varsin reilulla loikalla. Ei tämä vielä loistosuoritus ollut kun kammettiin hypyssä aivan vinoon ja tultiin väärässä laukassa alas. Tältä erää tyydyttiin kuitenkin tähän ylitykseen, ja kierrosten laskemiseksi otettiin lopuksi hyvän mielen tehtävänä vielä kavaletin ylitys.



Huomasin keskittyväni taas aivan liikaa negatiivisiin asioihin, sillä vaikka hyppelyt kisakorkeudessa sujuivat muuten ihan kelvollisesti niin viimeisen esteen epäonnistumiset jäivät harmittamaan ja kaivelemaan aivan kohtuuttoman paljon. Toki este oli näkyvyydeltään hankala, ja taisin itse epäröidä lähestymisessä liikaa niin etten hevosen heikolla hetkellä ollut tarpeeksi sen tukena. Pera saa pisteet siitä ettei kuitenkaan kieltänyt, vaikka tässä tapauksessa kielto olisi ehkä ollutkin turvallisempi vaihtoehto. Hienoa että myös uusintayrityksellä mentiin yli vaikka totaalirämpisestä olisi voinut olla aihettakin Peran pahastua. Vaikuttaisi siltä että 70 cm menee meiltä varsin sujuvasti, mutta kun esteisiin tulee se maaginen 10 cm lisää niin en osaa enää ratsastaa esteille yhtä päättäväisesti ja itsevarmana ja sitten alkaa tupeksinta. Nyt ei kuitenkaan pitäisi jäädä vellomaan yhden esteen epäonnistumiseen, vaan keskittyä niihin hyviin asioihin joita tässäkin tunnissa oli, ja sen myötä jatkaa eteenpäin positiivisemmalla mielellä ja turhia jännittämättä.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Mukavaa ratahyppelyä

Keskiviikon tunnilla jatkettiin esteiden parissa kisaratsuksi kaavaillun Peran kanssa. Tänään päästiinkin hyppelemään ratatehtäviä. Mentiin melko lyhyesti ravi- ja laukkaverryttelyt, ja verryttelyhyppynä tultiin oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen ensin ristikkoa ja sitten pientä pystyä. Pera oli aika hitaan oloinen tänään, ja tunnin alku meni eteen patistellessa. Verryttelyesteellekin tultiin vähän lötkössä laukassa ja melko lähelle, eikä näin laiskoissa hypyissä laukka vaihtunut. Vasta neljännellä yrityksellä este ylittyi siinä määrin terävämmin että vaihtokin saatiin mukaan. Jokaisessa hypyssä oli havaittavissa oikealle lavalle tunkemista, eli vinossa oltiin ihan alusta alkaen.

Hypättiin yksittäisenä tehtävänä seuraavaksi pitkä kaareva linja pystyltä okserille (2-3). Peran tahmailu jatkui, ja ensimmäisellä kierroksella otimme tähän määrittelemättömän pituiseen väliin kymmenen askelta. Toisella kierroksella mentiin yhdeksällä vähän tuupaten, ja okseri ylittyi tällä askelmäärällä paremmasta ponnistuspaikasta. Ennen rataa tultiin vielä kahteen kertaan neljän askeleen (16,5 m) suhteutettu väli lävistäjällä. Ensimmäiselle esteelle mentiin ihan juureen, ja väli möngittiin viidellä askeleella. Luulin että Pera olisi jättänyt viimeisen miniaskeleen pois, ja niinpä en hypännyt ihan samassa tahdissa hevosen kanssa. Toisella yrityksellä ratsastin rohkeammin eteen heti ensimmäisen esteen jälkeen, ja näin päästiin väli neljällä laukalla, mutta oikealle lavalle tunkemisen seurauksena oltiin linjan päätteeksi ristilaukassa.

Annelle kiitokset ratapiirroksesta.
Päivän rata hypättiin kokopitkänä kaksi kertaa, ensin n. 60 cm korkeudella. Vaihdoin ennen rataa lyhyen raippani pidempään, ja naputtelin laukassa Peraa paremmin hereille. Pera taisi olla jo muutenkin heräämässä horroksestaan hyppyjen myötä, ja rata päästiin aloittamaan hyvässä, sujuvassa laukassa. Kun laukka rullasi eteenpäin eikä esteitä kohti tarvinnut enää puskea niin meno muuttui paljon helpommaksi. Saatiin kaikille esteille aika mukavat ponnistuspaikat ja laukanvaihdotkin onnistuivat tuosta vaan. Äsken kymmenellä askeleella menty väli hujahti helposti kahdeksalla. Peran laukatessa tällaisella energialla en myöskään sortunut yliratsastamiseen, vaan maltoin odottaa esteiden edessä. Kaarteissa Pera kävi vähän vahvaksi edestä ja yritti kiskoa minua eteenpäin, mitä en riittävän hyvin onnistunut vatsalihaksilla vastustamaan. Varsinkin neljän askeleen lävistäjälinjan jälkeen tuntui ettei hevonen ollut tarpeeksi kontrollissa, vaikkei Pera nyt mihinkään kaahaamaan lähtenytkään.

Toiselle ratakierrokselle esteet nostettiin 70 senttiin, eli alettiin olla jo suunnilleen kisakorkeudessa (70-80 cm). Jatkoin raippojen kanssa säätämistä, eli vaihdoin takaisin lyhyeen esteraippaan nyt kun Pera tuntui heränneen. Tälle radalle ei sitten kuitenkaan löytynyt ihan samaa energiaa kuin edelliselle, mutta ihan sujuvassa laukassa edettiin silti. Taisin nyt ratsastaa varovaisemmin ja vältellä tilannetta jossa isomman hypyn jälkeen Pera käy kaarteessa vahvaksi. Ekalla esteellä laukka jäi vaihtumatta ja säädettiin pitkä pätkä ristilaukassa. Kakkos- ja kolmosesteille mentiin melko lähelle, ja Pera haki esteen edessä tilaa heittäytymällä oikealle ja hyppäämällä ihan mutkalla. Aivan yhtä mutkalla olin hypyissä itsekin, eli painoa oikealle kippaamalla oikein kannustin Peraa tällaiseen vinoon hyppäämiseen. Neloselle mentiin myös lähelle, ja en tämän hypyn jälkeen uskaltanut ratsastaa eteen vaan päätin ottaa välin suosiolla viidellä askeleella. Ahtaaksihan se väli sitten jäi. Viimeisille kahdelle esteelle sain tsempattua oikein asialliset hypyt. Erityisen tyytyväinen olin viimeiseen okseriin, jolle näin paikan sopivasti ja ratsastin eteen juuri oikeassa kohtaa ja istunnalla pahemmin tuuppaamatta.

Lopuksi tultiin uusintana vielä kolme ekaa estettä. En kuitenkaan onnistunut käyttämään tätä mahdollisuutta suorituksen parantamiseen, vaan ekalle esteelle tuli tuuppaustilanne jossa Pera jäi hitaaksi ja hyppäsi puomia viistäen. Tällaisia tuuppauksia kannattaisi varoa, sillä Pera saattaa niistä joskus ottaa nokkiinsa. Kakkos- ja kolmoseste hypättiin edelleen vinoon kiertyen, vaikka ei ihan niin esteen juureen ajauduttukaan. Ollaan vaan Peran kanssa harmillisesti juuri samaan suuntaan kierossa, ja vähänkään ahtaammissa hyppypaikoissa haemme yksissä tuumin tilaa oikealle liiraamalla.



Olin varsin tyytyväinen tämän päivän ratoihin, sillä pääosin meno oli sujuvaa ja ihan varman oloista. Pera on kyllä mukava hevonen hypätä kun se menee yli vähän huonommistakin paikoista ja antaa anteeksi suurimman osan ratsastajan virheistä. 70 cm tuntui aika sopivalta korkeudelta, ja kun kisoissa perusrata tuskin on kovin paljon tätä korkeampi niin ei pitäisi olla suurempaa huolta sen puoleen. Kisoissa ei myöskään pitäisi tulla sitä ongelmaa että Pera on nukuksissa ja tahmailee, vaan kyllä kisatunnelma aina laittaa Peraan lisää säpinää. Suurimmat vaikeudet tänään liittyivät nimenomaan niihin tilanteisiin kun Pera jäi hitaaksi ja pohkeen taakse, mutta menovaihteen löytyessä esteille oli huomattavasti helpompi ratsastaa.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Superjännittynyttä säpsyilyä

Vuorossa oli kevään ensimmäinen ulkona ratsastettava estetunti Sulon kanssa. Pitkän maneesikauden jälkeen tämä oli hevosille vasta toinen tunti ulkona. Sää sattui ikävä kyllä olemaan kovin tuulinen, ja ilmeisesti tämä sai hevoset sähköistymään ja jännittymään heti ensi minuutista alkaen. Hieman jopa arvelutti nousta satulaan kun Sulo pälyili ja kuulosteli ympäristön tapahtumia pää ja häntä pystyssä, eivätkä laumatoverit vaikuttaneet olevan juuri sen rauhallisemmassa mielentilassa. Kyytiin kuitenkin kiipesin, ja lähdimme hyvin jännittyneenä kiertämään kenttää ympäri. Estevaraston nurkilla oli Sulon mielestä aivan erityisen epäilyttävää, ja tästä kohdasta ei ensin meinattu päästä ollenkaan ohi. Sulo oli hyvin pingottunut ja koko ajan valmiina säntäämään karkuun, ja ehdin miettiä voisiko tästä tunnista tulla muuta kuin katastrofi. Asiaa ei tietenkään auttanut se, että annoin jännityksen tarttua myös itseeni (ja tokihan sitä jännitystä oli näin estetunnin alussa jo muutenkin ihan tarpeeksi). Oma pulssi oli jo alkukäynneissä varmaan 150, enkä tietysti mitenkään saanut itseäni käskettyä rauhalliseksi vaikka kuinka tiesin että ainoa ratkaisu tilanteeseen olisi olla pelokkaalle hevoselle jämäkkä ja rauhallinen kumppani.

Lähdettiin ravailemaan ihan yhtä jännittyneissä tunnelmissa ja kentän ympäristöä pälyillen. Sulo vaikutti melko kuurolta avuille, sillä sen keskittyminen oli aivan muualla. Ravi jäi varovaiseksi hiippailuksi selkä niin jännittyneenä alhaalla kuin ikinä voi olla. Yritykseni saada Sulon huomio itseeni käsittivät lähinnä epämääräistä ja päämäärätöntä ohjilla nyppimistä ja pohkeilla jumputusta, ja aina hevosen harkitessa pelottaviin asioihin reagoimista tarrauduin paniikissa ohjiin. Ope kehotti vaan ratsastamaan topakasti ja taivuttelemaan hevosia kuulolle, mutta taivutteluyritykseni eivät paljon Suloa rauhoittaneet. Laukassa pingotus jatkui, ja Sulo laukkasi viulunkielenä lyhyellä askeleella ylöspäin. Nyt oli ainakin sellaista lyhyttä ja ärhäkkää laukkaa missä periaatteessa olisi helppo lähestyä esteelle jos vaan hevonen olisi myös avuille kuulolla. Alettiin hypellä laajalla kaarevalla tiellä pientä kavalettia, ja olikin ehkä hyvä että niin hevosen kuin ratsastajankin huomiota saatiin edes hetkellisesti pois ympäristöstä ja jännittämisestä. Kavaletti ylittyi ihan nätisti molempiin suuntiin, ja pikkuhiljaa Sulo alkoi hieman kuunnella pohjettakin niin että se oli helppo tuoda hyvään ponnistuspaikkaan lyhyessä vieterilaukassa.

Hevosten ja ratsastajien mielentilan ollessa tänään näin haastava pidettiin estetehtävät järkevästi hyvin helppoina ja hyvin matalina. Minulle ja Sulolle ei tainnut yksikään este nousta tunnin aikana edes 50 senttiin, eli mentiin ihan kavalettikorkeuksilla. Päivän tehtävät käsittivät kolme eri mittaista suoraa linjaa, jotka hypeltiin ensin yksittäisinä. Ensimmäisellä linjalla oli "erikoisesteenä" aaltolankku, toisella pienet muuripalikat maassa ja kolmannella okseri. Ensin tultiin 17 metrin linja aaltolankulta ristikolle, tavoitteena noin viisi laukkaa. Sulo laukkasi edelleen aika lailla paikallaan, joten otimme peräti kuusi askelta. Pääasia mielestäni kuitenkin oli että yli mentiin. Pienet hidastukset tuli esteiden edessä, mutta näin pikkuruisista esteistä päästiin yli ilman varsinaisia kieltoaikeita. Seuraavana hypättävän muuripala-ristikko-linjan selvitimme myös, taisipa tulla halutut kuusi askeltakin. Onneksi Sulo ei muulta hermoilultaan ehtinyt kiinnittää esteiden erikoistehosteisiin huomiota. Viimeisenä linjana hypättiin ristikon ja okserin 21 m väli. Päätin ottaa tähän seitsemän askelta, sillä edelliskerralta muistin että 21 metriin saatiin seitsemällä askeleella asiallisempi suoritus kuin kuudella eteen tuupaten. Sulo vähän laski päätä okserille tullessa ja jarrutti, jolloin heitin ohjaa pois ja heittäydyin liikkeen edelle. Olin ihan varma että nyt tuli stoppi, sillä nämä virheet saavat Sulon kieltämään jokseenkin aina. Vaan tällä kertaa ei kieltoa tullutkaan, ja Sulo loikkasi kiltisti miniokserin yli. Tässä vaiheessa aloin ajatella että saatan sittenkin selvitä tunnista hengissä.

Toisten ratsukoiden suorittaessa omia vuorojaan yritin rentouttaa Suloa työskentelemällä kevyessä ravissa. Sulon huomio oli kuitenkin vielä liikaa ulkomaailman jännittävissä asioissa, ja lyhyellä sivulla uralla ravatessamme se teki yhtäkkiä supernopean sivuloikan säikähtäessään jotain määrittelemätöntä asiaa. En ollut riittävän varautunut näin nopeaan yllätysliikkeeseen, vaan keikahdin pois tasapainosta ja satulasta. Onneksi omatkin refleksini olivat sen verran nopeat että tarrasin välittömästi kiinni hevosen kaulaan ja tulin jälleen alas nätisti jaloilleni hevosesta kiinni pidellen. Sulokaan ei mihinkään kauemmas lähtenyt sinkoamaan, vaan loikan jälkeen pysähtyi ja jäi viereeni. Näin sitä oli taas salamannopeasti jalkauduttu ratsun selästä ennen kuin ehdin edes tajuta mitä tapahtui. Ope punttasi takaisin selkään ja sitten jatkettiin hommia.

Kaikki kolme suoraa linjaa hypättiin vielä yhteen putkeen kuuden miniesteen tehtävänä. Tarkoituksena oli ratsastaa välit niin että 21 m väliin tuli yksi askel enemmän kuin 19 m väliin, johon puolestaan taas yksi askel enemmän kuin 17 m väliin. Kaiken panikointini keskeltä en hirveän monta ajatusta uhrannut askelmäärille, ja niinpä en koko tunnin aikana tullut ajatelleeksikaan että 17 m väli viidellä askeleella ei tietenkään tarkoita yhtä lyhyttä laukkaa kuin 21 m väli seitsemällä askeleella. Tällainen hoksaamattomuus kielii kyllä siitä että aivotoiminta oli pelon ja jännityksen vuoksi täysin jäissä. Ajatuksenani oli vain ratsastaa kaikki linjat lyhyttä ja hallittua laukkaa. Ekalla hyppykierroksella askelmääriksi tulikin sitten 7-6-6, eli 17 metrin linjalla en päästänyt laukkaa tarpeeksi eteen ja ängettiin mukaan kuudes miniaskel. 19 metrissäkin jäätiin kuudella hieman kauas niin että sorruin hurjaan tuuppaukseen viimeisellä askeleella. Hypättiin vielä toinen kierros, ja nyt aloitimme 21 metrin linjalla vahingossa kuudella askeleella. Täytyy myöntää etten pahemmin edes laskenut askeleita, ja okserin edessä tuntui vaan paremmalta ajatukselta hyppyyttää kauempaa kuin ottaa vielä miniaskel. 17 metriäkin meni kuudella kun pidin laukkaa liian pienenä, ja näin ollen hyppäsimme siis samalla kuudella askeleella kaikki erimittaiset linjat. Tästähän tuli kyllä noottia, ja saimme sakkokierroksen 21 metrin linjalle. Nyt sain tsempattua mukaan seitsemännenkin askeleen, mutta selvästikin kuusi olisi ollut tähän väliin sujuvampi ratkaisu. Sulon laukka ulkona oli siis automaattisesti hieman isompaa kuin maneesissa hypätessä.

Loppuverryttelyssä kuvittelin Sulon olevan jo hitusen tyynemmässä mielentilassa, mutta sain tuta että vieläkin se oli virittäytynyt reagoimaan kaikkeen vähänkään epäilyttävään. Läheltä piti etten tullut alas jo toisenkin kerran kun heppa teki nopean sivuloikan. Loppukäynnit taluttelin suosiolla maasta käsin, ja Sulo oli vieläkin jännittynyt ja lentoon lähdössä vaikka itse olinkin tunnin päätyttyä jo levollisessa mielentilassa.

Masentavintahan tässä oli huomata kuinka korttitalo sortuu jo ihan kotikentälläkin, ja pelko ottaa vallan ratsukon molemmista osapuolista. Turha varmaan haaveilla että Sulon kanssa alettaisiin kisoissa kiertää, kun jo kotikulmillakin voi touhu mennä tällaiseksi. Tänään todella pelotti hevosen selässä, eikä pelko nyt oikeastaan liittynyt esteisiin. Itse asiassa päivän "rennoimmat" hetket koettiin estetehtävien aikana, kun molempien oli pakko hieman keskittyä muuhunkin kuin seuraavan säikähdyksen kohteeseen. En vaan ihan ymmärrä mikä sai Sulon ja osittain muutkin hevoset tänään näin pois tolaltaan. Jännityksen keskellä olin havaitsevinani Sulon mahdollisesti hyppäävän ulkona paremmin kuin maneesissa, sillä monelle esteelle tuli oman paniikkini vuoksi tyypillisiä "ohjat pois ja istunnalla tuuppaus" -tilanteita jotka ovat ollet varmoja kiellon paikkoja. Nyt Sulo hyppäsi myös näistä tilanteista, ja vaikuttipa jopa lähtevän hyppyihin mielellään vähän kauempaa kuin pyrkivän varovaisella miniaskeleella aivan juureen. Tietenkin esteet olivat nyt aivan maahankaivetun pieniä ja siksi ei liian rohkeita johtopäätöksiä kannata Sulon hyppyvarmuudesta vetää, mutta joka tapauksessa ehkä ainoa positiivinen asia tänään oli se ettei kielletty kertaakaan. Tulipa vaan mietittyä miljoonannen kerran että onko minusta Sulon kaltaisen hevosen ratsastajaksi. Jospa kuitenkin tilanne rauhoittuisi kun Sulo taas tottuu ulkona menoon, ja toivoa sopii että homma alkaisi sujua edes puoliksi niin mukavasti kuin viime kesänä ulkona hypätessä. On hyvin masentavaa ajatella miten paljon takapakkia on otettu viime kesän lopulta jolloin hyppäsimme tällä samalla kentällä kasikympin tehtäviä silmät loistaen.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Älä yliratsasta

Ensimmäistä kertaa tälle keväälle päästiin hyppäämään ulkona, eikä haitannut yhtään vaikka koko tunnin ajan sataa tihuuttikin. Eipähän kenttä pölissyt eikä ollut tästä sateesta mennyt vielä yhtään mutaiseksikaan. Ratsunani oli Pera, joka taitaa olla myös tuleva kisaratsuni helatorstain estekisoissa. Ainakaan ope ei pitänyt ajatusta huonona kun tunnin jälkeen kyselin mielipidettä kisahevosvalintaan.

Aluksi ylitettiin hieman ravipuomeja molempiin suuntiin sekä taivuteltiin hevosia isolla voltilla. Pera vaikutti ihan hyvältä, pohkeella sai hieman herätellä mutta herättelyyn tuli reaktio ja raviin löytyi pikkuhiljaa energiaa ja jäntevyyttä. Laukassa jatkettiin verryttelyä ratsastaen volttia kevyessä istunnassa sekä ylittäen yksittäistä puomipinoa. Jäin vähän turhan paljon puskemaan Peraa eteenpäin, eli sorruin jo tässä vaiheessa pieneen yliratsastamiseen. Kerhomökin kulmalla Pera oli näkevinään pieniä vihreitä miehiä eikä niiden hämmästelyltä ollut aivan kuulolla, mutta puomin ylityksessä ei ollut ongelmia vaikka pientä istunnalla tuuppaamista pääsikin tapahtumaan.

Seuraavaksi tultiin kahden pienen ristikon tehtävää hypäten ensimmäinen este "kulmassa" (eli kulman oikaisevalla viistolla tiellä) ja toinen keskiympyrällä. Jatkoin istunnalla tuuppaamista esteen edessä kun yritin välttää hypyt aivan juuresta. Kun jätin tuuppaukset pois ja rauhoitin ratsastuksen esteille tullessa niin mentiinkin pohjaan ja lähelle, mutta näin pienillä esteillä se ei toki haitannut. Ope muistutteli pitämään ylävartalon laukassa paikallaan ja varomaan niin liikeen edelle menemistä kuin takanojaan heijaamistakin. Vinkkinä oli että esteen edessä ei pidä painaa istuntaa liian syvälle satulaan sillä tällöin hevonen jännittyy ja painaa selkää notkolle. Kyllä huomaa että olen viime aikoina oppinut ennakoimaan kieltoja kun esteen edessä oikein liimaannun penkkiin mahdollisimman tiiviisti.

Tehtävään lisättiin vielä kolmas este eli tultiin ensin kulmaeste, sitten ristikko keskiympyrällä ja lopuksi toinen kulmaeste. Ensin hypättiin kaksi kierrosta oikeasta laukasta. Pera eteni ihan hyvässä laukassa, eikä yrittänyt painua tänään kovin etupainoiseksi vaan oli kohtalaisen ryhdikäs. Itse olin vieläkin liian hätäinen, ja ope muistutteli koko ajan että ei saa yliratsastaa ja työntää ja ajaa hevosta esteille. Istunnan tulee olla aivan hiljaa hevosen mukana ja tarvittaessa pelkkä pohje ratsastaa eteen. Estettä kohti saa ja pitääkin ratsastaa eteen tilanteen niin vaatiessa, ja sainkin kehuja kun ristikolle tullessa maltoin istua hiljaa mutta kannustin Peraa oikea-aikaisesti pohkeella eteen ja näin vältettiin turha miniaskel. Kolmen esteen pätkä meni ihan sujuvasti, mutta viimeisellä esteellä en ollut kääntämässä Peraa tarpeeksi hyvin menosuuntaan ja niinpä se vaihtoi molemmilla kierroksilla laukan yrittäessään liirailla vasemmalle kavereiden luokse.

Sama kolmen esteen pätkä hypeltiin sujuvasti vielä vasempaan kierrokseen. Pikkuhiljaa aloin esteiden edessä malttaa enemmän ja odottaa istunnan kanssa kun huomasin että sujuuhan tämä ilman puskemistakin. Viimeinen hyppykierros tultiin vasemmassa laukassa ilman keskiympyrää eli ratsastettiin kaareva tie kulmaesteeltä toiselle. Viimeinen este oli tämän päivän isoin eli 70 sentissä, ja tälle esteelle odotin hyppyä mielestäni oikein hyvin kun huomasin että vähän lähelle ollaan tulossa.



Pera meni tänään oikein mukavasti, etupainoisuus ei ollut nyt ongelma vaan laukka oli ihan ryhdikästä ja ponnistuspaikkojen valinta sen myötä aika helppoa. Eteen pyytäessä Pera vastasi ja venytti hyvin, vaikka istunnalla työntämiseen välillä sorruinkin. Kun taas päätin tuoda hypyn lähemmäs niin sekin onnistui. Laukassa olisi voinut olla enemmänkin energiaa, mutta takaosa polki ihan hyvin ja meno ei ollut lötköä. Tämän kokoisille esteille tämä oli mielestäni varsin asiallista laukkaa. Itselläni vaan on nyt niin kauhea hoppu jonnekin, ja sorrun yliratsastamiseen niin esteiden edessä kuin niiden välillä. En ikään kuin luota että laukan energia pysyy yllä ja esteistä päästään yli jos en koko ajan ratsasta ja puske. En kyllä sinänsä epäillyt etteikö Pera näitä esteitä hyppäisi, mutta aloin puskea istunnalla kun halusin venyttää estettä kohti sujuvampaan hyppyyn ja välttää viimeisen miniaskeleen. Istuntaa ja pohjetta on vaan niin vaikea erottaa tosistaan, varsinkin tilanteissa joissa ei juuri ehdi ajatella vaan pelkästään toimia.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Tuntumaongelmat jatkuvat

Tällä kertaa sain tunnille Rappenin. Kovin usein ei Rapella tulekaan mentyä, edelliskerrasta oli näköjään jo melkein vuosi aikaa. Ratsastettiin tänään mukavassa säässä ulkokentällä kuuden ratsukon ryhmässä. Heti tunnin aluksi jakaannuttiin kahdelle pääty-ympyrälle, joilla työskenneltiin koko tunnin ajan.

Aloitettiin ympyröillä käynnissä asetusten sekä väistöjen parissa. Rappekin kuuluu vasemmalle ylitaipuvien hevosten kerhoon, joten vasemmassa kierroksessa tärkeä tavoite oli pitää oikealla ohjalla kaula suorassa ja ulkolapa kontrollissa. Ohjeena oli että jos ulkolapa alkaa yhtään pullahtaa karkuun niin asetusta pitää loiventaa ja kaulaa suoristaa. Asettavalla ohjalla tuli välttää vetoa taakse ja suunnata ohjasote enemmän sivulle päin. Alusta alkaen koin hankaluuksia pitää ohjat kunnolla kädessä ja sopivalla tuntumalla, sillä Rapen ohjat olivat jotenkin kovat ja jäykät ja valuivat yhtenään liian pitkiksi. Tuntuman ongelmat sekä puutteellinen käynnin aktiivisuus tarkoittivat tietenkin sitä ettei pyöreyttä oikein tahtonut löytyä. Takaosan väistätys ulos ympyrältä auttoi, sillä tätä kautta pääsin tehokkaammin korjaamaan oikean ulkolavan suoruutta. Oikea ohja ja pohje saivat olla väistössä napakkana jottei etuosa liirannut oikealle, mutta kun etuosan sai siirtymään hieman vasemmalle ja kuuntelemaan ulkopohjetta niin väistö ja pyöreys loksahtivat heti kohdilleen.

Ravissa aloitettiin keventäen ja keskittyen edelleen asetuksiin. Tehtävänantona oli ratsastaa hevosia välillä pidemmässä ja välillä lyhyemmässä raamissa, mutta minulla haasteena oli saada hevonen ylipäänsä pyöreään raamiin. Ohjat valuivat koko ajan käsistä ja ope kehottikin moneen kertaan ottamaan hevosen edestä lyhyemmäksi. En ollut ihan sinut myöskään Rapen satulan kanssa, sillä erittäin eteen kiinnittyvät jalustimet pakottivat tuoli-istuntaan ja sitä myötä hyvin etukumaraan kevennykseen. Silloin kun taidot on näinkin heikoissa kantimissa niin ei kyllä kaipaisi varusteiden puolelta vielä lisähaasteita ratsastamiseen. Rappe hiippaili ensin mummoravia, ja liikettä piti saada aktivoitua isommaksi ennen kuin missään muussakaan oli mitään järkeä. Laiskahan Rappe ei missään nimessä ole, mutta ei se isoilla vaihteilla liiku jos ei kuski älyä pyytää. Kun vaan hoksasin ratsastaa ravia reippaammaksi niin periaatteessa Rappe olisi kyllä pyöreämpää muotoakin tarjonnut, mutta tuntumaongelmat häiritsivät edelleen kovasti. Liian pitkällä ohjalla ei tasaista ja elastista tuntumaa löytynyt, ja jatkuva ohjaspituuden korjailu ei tietysti myöskään ollut hyvä asia. Kun työskentely jatkui harjoitusravissa niin sain hommaan vähän enemmän otetta, ja Rappe alkoi liikkua paremmassa ravissa. Ehkä tosiaan keventäessä sain sen himmailemaan etunojassa könöttämiselläni. Rappe liikkui nyt ihan rennon oloisena ja ainakin jossain määrin pyöreänäkin, mutta vielä turhan pitkänä ja matalana.

Vasen laukka tuntui mukavan kolmitahtiselta ja sanoisin jopa että laadukkaammalta kuin millaista muistelin Rapen laukan olevan. Ope kehotti käyttämään pientä vasta-asetusta suoruuden parantamiseksi myös laukassa, ja hakemaan liikettä paremmin takaosan päälle. Edelleen olisi tuntuma pitänyt saada rennommaksi ja pehmeämmäksi, sillä ohjien valuessa pitkiksi ratsastelin kädet reisien päällä ja näin ollen oli tietenkin käsissä liikaa jännitystä. Oikea laukka puolestaan jäi aika kehnon oloiseksi, takaosa tuntui laukkaavan aika laiskasti niin että liike oli nelitahtista ja Rappe tunki koko ajan vähän lapa edellä sisään. Suoruuden korjaus olisi varmasti parantanut laukan laatua, mutta vinoksi jäätiin eikä oikealle ohjalle tullut missään vaiheessa kunnollista myötäystä. Vaikka meno oli laukassa tällaista lapa edellä puskemista niin raviin palattuamme oikea puoli olikin yllättäen "läpi" eikä sisäänpäin tunkemisesta ollut enää tietoakaan. Rappe liikkui siis vihdoin kohtalaisen suorana ja myös oikealta nätisti taipuen. Loppuraveissa haettiin kaulan venytystä pyöreänä eteen ja alas. Rappe pyöristyi ja venytteli ihan mukavasti kunhan vaan en heittänyt sille liian innokkaasti ohjaa pois ja muistin ennen kaikkea ratsastaa pohkeella liikettä eteen. Ravissa olikin nyt laukan jälkeen parempi eteenpäinpyrkimys mutta ei silti kiireisyyttä, ja näin ollen idea "takaa eteen" ratsastamisesta tuntui ihan toimivan. Tunnin ehdottomasti parhaat hetket ajoittuivat näihin viimeisiin minuutteihin.

Jäipä kyllä sellainen olo että olin Rapen selässä aika pihalla. Rappe oli oma ihana itsensä eli kuunteli herkällä korvalla koko ajan ja teki kuuliaisesti mitä pyydettiin, mutta ongelma oli siinä etten itse oikein tiennyt mitä olin tekemässä. Ohjien käsistä valuminen oli tosi ärsyttävää ja häiritsevää, enkä oikein ymmärrä miten ne narut eivät pysyneet paremmin käsissä vaikka jäykät olivatkin. Tämän ilmiön myötä saikin heittää hyvästit ajatukselle hyvästä tuntumasta. Myös istunnan kanssa olin taas ihan solmussa enkä löytänyt oikein minkäänlaista jämäkkyyttä keskivartaloon. Rapella olen mennyt joskus ihan onnistuneitakin tunteja, mutta tämä ei kyllä kuulunut niiden joukkoon. 

tiistai 6. toukokuuta 2014

Voihan plääh

Tiistain tunnilla jatkettiin Sulon kanssa koulutreenin parissa. Hyödynsin jälleen alkukäynnit venyttelemällä satulassa lonkkia mahdollisimman huolellisesti. Jotain apua tästä pienestä jumpasta ehkä oli, mutta olin silti enemmän jumissa kuin vielä viikko sitten. Niinpä tunti alkoi istunnan kanssa taistellen. Kun lonkista oli paras liikkuvuus taas kadonnut niin en saanut lantiota oikeaan asentoon ja keskivartaloa korrektisti käyttöön, mikä hankaloitti menoa etenkin kevyessä ravissa. Istunnan vaikeudet heijastuivat tietenkin tuntumaan, jota en ravissa saanut riittävän tasaiseksi ja pehmeäksi. Sulo ravasi enimmäkseen hirvimoodissa, mutta rentoutui kuitenkin aina silloin kun syötin sille hieman enemmän ohjaa eteenpäin. Ravi oli turhan lötköä eli Sulo liikkui säästöliekillä pitkällä ja matalalla askeleella. Pohjetta sai käyttää ihan napakasti liikkeen herättelyyn. Oikeaan kierrokseen ympyrällä ravatessa alkoi lopulta löytyä ihan oikeaa ideaa asetuksesta, ulko-ohjan tuesta ja liikkumisesta kohti tuntumaa, ja Sulo alkoi rentoutua ja pyöristyä. Tämä kiva pätkä kuitenkin katkesi siihen kun vaihdettiin suunta vasemmalle, ja oma vinouteni pääsi jälleen valloilleen.

Istunta oli ongelma myös laukassa. Pakostakin tunnuin kippaantuvan etukumaraan, ja koko ratsukko oli vähän kaatumassa nenälleen. Myös laukkaa sai pohkeella aktivoida, ja kun takajalkoihin löytyi hieman lisäenergiaa alkoi muoto parantua edestä. Tuntumaongelmat kuitenkin jatkuivat. En saanut käsiä rentoutettua ihan täysin, vaan jäin jännittämään varsinkin oikeaa kättä asetuksen ollessa oikealle vähän kankeaa. Niin asetus kuin muotokin jäivät laukassa keskeneräisiksi, vaikkakin parempia pätkiä väläyteltiin. Ehkä yritin liiaksi korjata kaikkea kerralla sen sijaan että olisin keskittynyt kunnolla esimerkiksi tasaiseen ja rentoon tuntumaan. Oikea laukka oli vasenta toimivampaa, sillä vasemmalle mennessä päästin oman painon valahtamaan vasemmalle niin reilusti että hevonen alkoi kaatua kylkimyyryä sisäänpäin. Laukkaverryttelyn jälkeen siirryttiin käyntiin, ja kun annoin Sulolle hieman pidempää ohjaa venytti se kaulaa tuntumalla pyöreäksi. Tästä oli hyvä lähteä hieman työstämään asetuksia ja taivutuksia käynnissä, ja otinpa vielä pätkän harjoitusraviakin. En tiedä mikä loksahti kohdilleen, mutta vihdoin Sulo tuntui liikkuvan rentona ja pehmeästi tuntumalla. Harmi vaan että tämän jälkeen otettiin pitkähkö käyntitauko, ja se ote mikä touhuun oli puolivahingossa löytynyt pääsi tyystin katoamaan.

Lopputunti treenailtiin pohkeenväistöjä. Väistöä ratsastettiin pitkän sivun alusta pituushalkaisijalle, ensin muutama kierros käynnissä ja sitten harjoitusravissa. Sulo oli taas lötkössä hirvimoodissa ja itse tuskailin istunnan ja etenkin tuntuman kanssa, joten hankaliahan ne väistöt oli näistä lähtökohdista. Käynnissä Sulo väisti lopulta ihan hyvällä poikituksella kun aloin vaatia väistöä tarpeeksi selkeästi, mutta väistön tempo jäi vielä liian hitaaksi matelemiseksi. Ope huomautti että jarrutan väistössä istunnalla tosi paljon istumalla liikettä vastaan, ja ihan tottahan se on. Jäntevä liikkeen mukana istuminen tahtoo olla vaikeaa jo ihan suoraan ratsastaessakin, saati sitten siinä vaiheessa kun hevosen pitäisi liikkua sivuttain. Tämän päivän "oivallus" oli siis se että en väistöissä osaa istua tippaakaan liikettä mukaillen vaan jännityn tönköksi jarrupalaksi. Ravissa väistöt jäivät hyvin loiviksi ja mentiin melkoista kylkimyyryä. Oikean pohkeen väistöissä saatiin sentään joitain parempia pätkiä mukaan, mutta vasenta pohjetta väistättäessä istuin taas niin kierossa paino vasemmalla että koko väistöyritys oli tuhoontuomittu. Ope muistutteli katsomaan paremmin eteenpäin (/sivullepäin) väistön suuntaan sen sijaan että katse lukkiutuu ihmettelemään hevosen niskaa (joka ei todellakaan ollut pyöreä). Väistättävä pohje meni tuttuun tapaansa liian taakse, ja takaosan siirtoa tehostamassa olisi voinut olla raippa jota ei minulla nyt kädessä ollut. Pääasiallinen ongelma väistöissä taisi kuitenkin löytyä (oman vinouden ja jäykkyyden lisäksi) huonosti toimivista ulkoavuista, jotka eivät pystyneet tarpeeksi kontrolloimaan etuosan liikettä.

Tunti loppui aika pahasti kesken ennen kuin vasemman pohkeen väistämisessä päästiin puusta pitkään, mutta tiedä häntä olisiko väistö onnistunut sen paremmin vaikka olisi hinkattu kuinka kauan. Hieman matalat fiilikset jäi tästä tunnista, sillä oltiin Sulon kanssa taas perusasetelmissa eikä löytynyt lähellekään samaa tunnetta istuntaan ja sitä myötä hevoseen vaikuttamiseen kuin viime viikolla. Kuten ope huomautti, osaan kyllä periaatteessa istua hyvin mutta se vaatii sen että useampi palanen loksahtaa samanaikaisesti paikoilleen. Tällä kertaa ei oikein loksahtanut, ja näin ollen ei mikään muukaan sujunut kovin hyvin.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Istunnalla vaikuttamista

Kisojen jälkeen jatkettiin iltapäivällä harjoituksia normaalin vakiotunnin merkeissä. Ratsuvalinta hieman hymyilytti, sillä sain Elmon eli tänään oli minulla selvästikin laiskojen hevosten teemapäivä. Tunnin aiheena oli istunnalla vaikuttaminen hevoseen.

Työskentely aloitettiin kevyessä ravissa, ja tehtävänantona oli vuoroin hidastaa ravin tahtia pelkän kevennyksen avulla ja vuoroin ratsastaa pohkeesta eteen. Elmo piti tietenkin ensin saada ravaamaan reippaasti eteenpäin ennen kuin oli mielekästä alkaa tehdä hidastuksia istunnan kautta. Luonnollisestikaan Elmo ei ollut mikään superreipas, mutta ei aivan mahdoton tahmakaan vaan reagoi kyllä pohkeesta eteenpäin vaikka perusravi olikin hidasta mönkimistä. Istunnalla hidastusta Elmo kuunteli todella hyvin alusta alkaen, joten tämä tehtävä onnistui meiltä oikein hyvin. Hidastuksen jälkeen Elmo vastasi myös yleensä ihan mukavasti eteen. Vaikutti siis että poni oli ihan kuulolla ja tehtävän tasalla, ja yritin pitää kaiken muun vaikuttamisen aika lailla minimissä keskittyen selkeään vuorotteluun hidastavan istunnan ja eteenpäin ratsastavan pohkeen välillä. Ope kehotti lisäksi taivuttelemaan oikealle ja tätä kautta hakemaan liikkumiseen pyöreyttä. Elmo tunki oikeaa lapaa sisään ja pureutui oikealta kiinni kuolaimeen, mihin vinkkinä oli liikutella hieman oikean käden sormia. Yhdistämällä pieniin temponvaihteluihin oikean puolen pehmittäminen alkoi meno hetkittäin tuntua ihan mukavalta. Elmo ravasi paremmin tuntumaa kohti eikä vain hangoitellut vastaan selkä alhaalla. Toistaiseksi oli vältytty siltä kinaamiselta ja puskemiselta mihin Elmolla ratsastaminen usein ajautuu.

Lopputunti työskenneltiin enimmäkseen ympyröillä jatkaen istunnalla jarruttamista siirtymisten merkeissä. Aloitettiin käynnissä ratsastaen pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Elmo kuunteli istuntaa edelleen todella herkästi, ja pysähtyi nätisti heti kun aloin aavistuksen istua liikettä vastaan ja ajatella pysähdystä. Ohjalla ei pidätteitä tarvittu lainkaan. Haasteellisempi osuus oli saada Elmo reagoimaan yhtä herkästi myös eteen. Kuten ope oli ohjeistanut yritin välttää pohkeella puskemista ja pitää avut selkeinä ja yksinkertaisina. Käynnin hidastuessa pohje antaa merkin, ja jos ei mitään tapahdu napautetaan raipalla. Käynnin edetessä pohje on hiljaa eikä turhaan vaikuta vähän koko ajan. Elmon käynti ei ollut mitään kovin aktiivista, mutta ainakin vältettiin pahimmat puskemistilanteet ja pysähdyksestä liikkeelle lähdettiin ihan kuuliaisesti pohkeen merkistä.

Seuraavaksi jatkettiin samalla idealla tehden lyhyitä käyntisiirtymiä harjoitusravista. Elmo kuunteli edelleen istuntaa, mutta siirtymiset olivat aluksi kovin töksähtäviä. Ope selitti että Elmo pääsee siirtymisessä valahtamaan liian matalaksi ja pitkäksi edestä. Ohjeena oli säilyttää niska korkealla myös siirtymisen hetkellä silläkin uhalla että muoto ei ollut niskasta pyöreä vaan hyvinkin avoin. Etuosan ryhdistä huolehtimalla siirtymisistä tulikin pehmeämpiä ja Elmo lähti etenemään siirtymisestä paremmassa käynnissä. Edelleen systeemi oli se että en ihan kamalasti Elmolta vaatinut, mutta se mitä vaadin piti myös mennä läpi.

Pysyteltiin edelleen ympyröillä ja otettiin mukaan laukka-ravisiirtymiset ratsastaen puolikas ympyrä laukkaa ja toinen puolikas harjoitusravia vasemmasta kierroksesta aloittaen. Elmo oli laukannostoissa kovin hidas, ja aloin tuupata ja heijata istunnalla jotta sain sen nostamaan. Ei siis alkuunkaan hyviä nostoja. Raviin oli tarkoitus päästä laukan hidastuksen kautta, mutta Elmon kanssa en kovin huikeita eroja päässyt laukkaan tekemään. Laukka pyöri aika kehnosti, ja ope kehotti aktivoimaan ensin takajalat mukaan ja laukan puhtaasti kolmitahtiseksi. Yritin edelleen välttää liiallista pohkeella puskemista ja sen sijaan naputella raipalla laukkaa hereille. Laukassa istuminen onnistui mielestäni tänään aika hyvin niin etten soutanut ylävartalolla vaan sain istunnan pidettyä suht hiljaa. Tähän tuli kiinnitettyä huomioita koska yleensä Elmon hieman tasapainoton laukka provosoi heijaamaan ja soutamaan. Elmoon saatiin lisää puhtia kun ope tuli meidän ympyrän keskelle ohjaamaan ja vähän maiskuttamaan Elmolle vauhtia, ja löytyi sieltä sitten reippaampaa ja pyörivämpääkin laukkaa ainakin pätkissä. Ulko-ohjalle sai ottaa vähän parempaa tuntumaa ja kontrolloida kaulan suoruutta, kun taas vasemmalla sisäkädellä kannatti vähän hellittää jotta Elmo pääsi laukkaamaan paremmin. Pari pientä hidastusta ja eteenratsastustakin saatiin open läheisyydessä tehtyä, mutta helposti Elmo tipahti raville heti kun tein istunnassa pieniäkään muutoksia.

Oikeassa laukassa oli vähän sama meininki, ja nostot olivat aluksi todella nihkeitä. Open läsnäolo ja ääniavut auttoivat terävöittämään Elmoa, ja huomasin että nostossa auttoi myös se että vein ulkopohjetta selkeästi taaksepäin ja annoin kevyen merkin myös sillä. Pelkällä sisäpohkeella nostaessa Elmo lähti vain tunkemaan kieroon ja juoksemaan ravissa alta. Myös oikeaa laukkaa sain ratsastaa pohkeella ja raipalla reilusti aktiivisemmaksi, ja ohjeena oli pitää etuosa samalla ryhdissä ja kevyenä. Mieluitenhan Elmo painuisi edestä matalaksi ja samalla kuolaimen alle. Reippaastakin laukasta tuli helposti tippuminen raville, sillä Elmo herkästi ennakoi siirtymisen siinä vaiheessa kun aloin vasta suunnitella laukan hidastamista. Vähän tasapainottoman ja epämääräisen oloisiksi jäivät niin laukka kuin laukasta raviinsiirtymisetkin, enkä pystynyt ratsastamaan yhtä hienovaraisin avuin kuin käynnissä ja ravissa. Edelleenkin istuin mielestäni keski- ja ylävartalon suhteen ihan hyvin ja jämäkästi, jalat vaan lähtivät jännittymään ylös aina pohjetta käyttäessä.

Loppuravit jäivät aika lyhyiksi, mutta ehdin niiden aikana todeta että tunnin työskentely oli ollut ainakin jossain määrin hyödyllistä. Elmo reagoi pohkeesta eteen jo paljon herkemmin niin että ravia pääsi ratsastamaan takaa eteen. Ravi oli myös pehmeää ja helposti istuttavaa. Muoto ei toki ollut vielä mikään kovin edistynyt, vaan Elmo tahtoi painua edestä liian matalaksi. En voi sanoa että mitään varsinaista ylämäki-ideaa olisin saanut raviin ratsastettua, mutta ainakin yritin vähän kohentaa etuosaa ylemmäs vaikka turpa polviin pyöristyminen tuntuikin niin kovin houkuttelevalta sallia.

Ihan mukava tunti Elmon kanssa, vaikka paljon parannettavaa tietysti jäikin. Käynnissä ja ravissa oli ihan hyvää ideaa yksinkertaisilla ja "mustavalkoisilla" avuilla vaikuttamisesta, ja kun homma pysyi näin selkeänä niin Elmo kuunteli ihan mukavasti. Laukkahommissa pakka pääsi leviämään ja mukaan tuli enemmän epätoivoista pusertamista. Ainakin tällä kertaa tuli hyvin selväksi se miten todella herkästi Elmo kuuntelee istuntaa ja vastaa nimenomaan istunnan jarruvaikutukseen. Varmasti Elmolle tulee annettua paljon tahattomia jarrutusmerkkejä ylimääräisillä istunnan jännittymisillä, epävakaisuudella tai huomaamattomilla asennon muutoksilla. Täydellinen oman kehon hallinta varmasti auttaisi saamaan Elmon liikkumaan paremmin eteen, mutta kun ei täydellisyys ole realistinen tavoite niin pitää pyrkiä vähentämään edes niitä tiedossa olevia tekijöitä jotka istunnassa voivat liikettä hidastaa. Elmon lisäksi tulee mieleen pitkä lista tuttuja hevosia joille istunnan epämääräisyyksillä voi olla iso jarruvaikutus.

Mihin se liike taas katosi?

Seuramme toiset ja viimeiset koulukisat tälle keväälle päästiin menemään ulkokentällä. Nämä olivatkin minulle ensimmäiset ulkokisat Jussin kanssa. Luokkamme oli Helppo B:0, ja tavoitteena oli tehdä vähintään yhtä hyvä suoritus kuin viime kisoissa, mieluiten vielä korrektimmassa muodossa ja vähemmän kuolaimen alla. Jussi meni alle yhden radan helpommassa luokassa ja näytti kovin laiskalta ja hitaalta tänään. Niinpä olin varautunut siihen että verryttelyssä se olisi heräteltävä liikkumaan reippaasti eteen.

Verryttely ratsastettiin maneesissa, ja varasin aikaa ihan reilusti niin että ehdin ensin venytellä alkukäynnin aikana omat lonkkani ja sen jälkeen ratsastaa Jussin liikkeen toimivaksi. Jussilla ei todellakaan ollut mikään kaikista reippain päivä, mutta verryttelyn aikana se ei kuitenkaan varsinaisesti juminut. Silti taisi päästä käymään niin että sorruin liialliseen liikkeen ylläpitämiseen pohjeavuilla ja raipalla sen sijaan että hevonen olisi itse pyrkinyt eteen. Tavoitteeni oli avata liikettä ratsastamalla niin ravissa kuin laukassakin reippaasti eteen askelta pidentäen ja antaa Jussin aluksi mennä pidemmässä muodossa. Suunnitelma vaikutti toimivan ihan hyvin, sillä alun töksöttävä ravi pehmeni verryttelyn myötä joustavan ja letkeän oloiseksi liikkeeksi jossa oli helppo istua. Muotokin pysyi aika ryhdikkäänä ja lyhyenä, vaikkakin painui usein liian syväksi. Vasen laukka rullasi oikein mukavan oloisesti. Kohtalokkaaksi virheeksi taisi vaan koitua se että hämäännyin Jussin liikkuessa "ihan mukavasti" kuvittelemaan että homma toimii. Mitä sen sijaan olisi tarvittu olisi ollut todellinen herkistäminen pohjeavuille ja hevosen herättely esimerkiksi nopeilla siirtymillä sen sijaan että puksuteltiin mukavuusalueellamme samassa askellajissa.

Edellisen ratsukon aloittaessa vuoronsa siirryimme kentän päätyyn odottelualueelle. Tilaa oli tässä vain hyvin kapea kaistale jossa ei paljon eteen mahtunut ratsastamaan, vaan hissuteltiin miniravia ja jumittiin käynnissä. Tämä odotteluaika varmasti tappoi Jussilta viimeisenkin eteenpäinpyrkimyksen, ja raippakaan ei enää tällä valmistautumisalueella ollut mukana. Kun sitten päästiin radalle valmistautumaan suoritukseen tuntui Jussi hyytyvän niille sijoilleen ja tiesin mitä tuleman piti. Ennen lähtömerkkiä yritin vielä herätellä Jussia eteen pienellä laukkapätkällä sekä kevyttä ravia eteen ratsastamalla. Jussi jäi kuitenkin pahasti pohkeen taakse, ja muotokin valahti edestä pitkäksi ja matalaksi pilkkimiseksi. Eipä siinä muu auttanut kuin aloittaa suoritus näistä lähtökohdista, vaikka edessä oleva urakka puskea hevonen radan läpi tuntui lähes toivottomalta.

Koko suoritustamme leimasi siis alusta loppuun liikkumisen nihkeys ja hitaus pohkeelle. Keskiraveja ei Jussilta irronnut pätkän vertaa, vaan ainoa reaktio pohkeeseen oli hännän huiskinta. Ravivoltit ja kolmikaarisen kiemuran sain ratsastettua teiden puolesta ihan huolellisesti, mutta ravista puuttui kaikki aktiivisuus ja lennokkuus ja hevonen pilkki matalalla kaulalla kuolaimen alla. Kolmen askeleen käyntisiirtymisen jälkeen jouduin käyttämään kannusta aika reilusti ennen kuin sain Jussin viiveellä takaisin raviin.

"Keskiravi" eli askel ei pitene mihinkään suuntaan. Mutta huomatkaa istunta!

Kuvissa näyttää ihan kivalta kun ei näy miten hitaasti mennään.

Keskikäynnissä Jussi painui jos mahdollista vieläkin matalammaksi ja niskasta linkkuun, ja pelkäsin etten saisi sitä käynnistä enää mitenkään nostamaan laukkaa. Laukka kuitenkin nousi, vaikkakin hieman hitaasti ja tahmeasti. Oikeassa laukassa puskeminen jatkui, ja keskilaukkalävistäjälle ei juuri saatu askeleeseen eroa. Peruutuksessa mentiin vinoon ja sen jälkeen raviin päästiin vasta monen käyntiaskeleen kautta. Vasen laukka oli kenties ohjelman paras osuus, Jussi liikkui ehkä aavistuksen sujuvammin eteen ja itseäni helpotti tieto siitä että ohjelma olisi pian päätöksessä. Viimeiseen keskilaukkaan sain Jussin reagoimaan hieman eteen, ja saatiin tästä lävistäjästä jo peräti kuutonen. Lopputervehdykseen ravattiin vähän reippaammin, mutta Jussi yritti kovasti ennakoida pysähdystä ja pysähtyi lopulta vinoon. Selvittiinhän sitä taas tämäkin urakka läpi, mutta ei voi sanoa että radalla olosta olisi tänään päässyt nauttimaan.

Käynnissä pilkittiin kuolaimen alla (kuten suurin osa ohjelmasta muutenkin).

Vasen laukka oli radan parasta antia.

Lopputervehdykseen tultiin aavistuksen sujuvammassa ravissa.

Kyllä tämä vaan oli varsin onneton suoritus, ja huomattava notkahdus verrattuna viime kisojen rataan. Pisteitä saimme 59,6 %:n edestä, ja tuomarin palaute koski lähinnä sitä että liikkumiseen olisi tarvittu paljon lisää energisyyttä, irtonaisuutta ja venyvyyttä. Siinäpä se tiivistettynä olikin mikä tänään oli pielessä. Tällaisia ongelmiahan meillä on Jussin kanssa kisoissa perinteisesti ollut, ja oikeastaan olemme menneet kautta aikain vain kaksi sellaista rataa joissa Jussi on liikkunut hyvin ja olen voinut olla menoon tyytyväinen. Näitä hyytymisiä on sitten puolestaan nähty huomattavasti useammin, mutta ehdin turhan optimistisesti ajatella että pahimmista jumittumisista olisi Jussin kanssa päästy jo yli. Petollista on se että verryttelyssä Jussi tuntuu menevän ihan hyvin ja jumittamatta, mutta kaikki liike katoaa ja pohkeeseen reagointi lakkaa sillä hetkellä kun siirrymme kisaradalle. Ensi kerralla on ehdottomasti kokeiltava jotain muuta verryttelytaktiikkaa kuin perinteistä "tämähän menee ihan kivasti, puksutellaan nyt vaan leppoisasti kaula kaarella ympyröitä". Jotain millä saisi Jussin oikein säpäkäksi ja vähän "kuumumaan", jos sellainen nyt mitenkään on mahdollista tällaisen perusluonteeltaan hyvin rauhallisen hevosen kanssa. Ehdottomasti ainakin suoraan radalle aktivointitehtävistä ilman mitään käyntijumimisia juuri sitä ennen. Ope ehdotti herättelytehtäviksi laukannostoja suoraan peruutuksista ja muutoinkin nopeita siirtymisiä askellajista toiseen. Laitetaan siis nämä muistiin ensi kertaa varten. Harmillista että kisat meni tällä kertaa näin kehnosti, mutta nyt ei kannata liikaa jäädä siinä harmituksessa vellomaan vaan ottaa opiksi ja suunnata katse kohti tulevia koitoksia.




Noralle kiitos videosta!

lauantai 3. toukokuuta 2014

Vikaa korvien välissä

Hyppyharjoitukset Sulon kanssa saivat jatkoa varhain lauantaiaamuna. En voinut mitään sille että taas jännitin häiritsevän paljon. Sanoin kyllä opelle etukäteen että tänään voisi esteet pitää meille ihan pieninä ja sitä kautta yrittää päästä rennompaan ja rauhallisempaan fiilikseen ilman ylimääräistä hermoilua. Suloon oma jännitykseni tietenkin tarttui, ja se näkyi tunnin alussa ympäristön tuijotteluna hevosraukan etsiessä syytä kuskin jännittyneisyydelle. Päädyttiin sitten tuijottelemaan koko tunnin ajan tuttua lanaustraktoria maneesin nurkassa vielä senkin jälkeen kun olimme käyneet sen lähietäisyydeltä ja äänekkäästi puhisten tarkastamassa. Sulon Oikea Estemoodi ei tänään noussut esiin, eli terävin säpäkkyys ja aktiivisuus jäivät puuttumaan ja "kuumumista" ei nähty. Rauhallisuus on periaatteessa hyvä juttu, mutta samalla se tarkoitti huonosti mukana olevia takajalkoja mikä puolestaan ei ollut hyvä juttu hyppäämään lähtiessä.

Tänään treenattiin ratatehtävää, jota ennen verryteltiin hieman yksittäistehtävillä. Aloitettiin kahden pienen pystyn pätkällä (esteet 3 ja 4). Näistä esteistä jälkimmäinen mustakeltainen pysty aiheutti ensin pientä jarrutusta esteen edessä, mutta yli mentiin ja toisella kierroksella molemmat esteet hypeltiin oikein sujuvasti. Sulo pääsi jopa hieman yllättämään lähtemällä hyppyyn kaukaa sen sijaan että olisi ottanut esteen eteen miniaskeleen.

Seuraavaksi tultiin suora 21 metrin linja pystyltä okserille (esteet 1-2). Esteet olivat ihan pikkuruisia, mutta silti päivän ensimmäinen okseri aiheutti jonkinlaisen paniikkireaktion niin että aloin aivan järjettömästi tuupata estettä kohti heittäen ohjan pois ja heittäytyen itse eteenpäin. Tällaiseen älyttömyyteen Sulo tietenkin reagoi stoppaamalla välittömästi. Kaiken lisäksi en edes laskenut askeleita tai suunnitellut askelmäärää. Uudella yrityksellä tuuppasin edelleen, mutta nyt olin päättäväisemmin menossa okserille kuudella askeleella, ja Sulo hyppäsi pikkuokserin kaikesta ajamisesta ja tuuppauksesta huolimatta. Tultiin vielä toinen sujuva kierros kuudella askeleella, mutta edelleen ajoin hevosta estettä kohden niin istunnalla kuin pohkeellakin aivan liikaa. Ei näin!

Sitten hypättiinkin jo päivän rata. Ensimmäisen kierroksen tulimme turvallisella 50-60 cm korkeudella. Nyt ope kehotti ottamaan radan aloittavalle 21 metrin linjalle seitsemän askelta, ja tällä askelmäärällä linja menikin nätimmin kun en alkanut tuupata vaan istuin ja odotin kaikessa rauhassa. Kolmos- ja nelospysty ylittyivät nätisti, mutta viidentenä esteenä olevalle okserille tullessa iski taas epävarmuus mieleen kun epäilin Sulon kyttäävän puomien välistä paistavaa aurinkoläikkää maassa. Epävarmuus tarkoitti tietenkin taas eteen kallistuvaa ylävartaloa ja tuuppausta, ja sen myötä kieltoa. Tuskinpa Sulo olisi koko aurinkoläikästä välittänyt ellen itse olisi sille kertonut että esteessä on jotain epäilyttävää. Otettiin uudestaan koko kaareva linja pystyltä okserille, nyt ohjeena istua jämäkästi satulassa jalat hevosen ympäri ja pitää laukka lyhyenä. Tällä reseptillä selvitettiin okserikin, ja matka jatkui seuraavien kahden pystyn yli ilman välikohtauksia. Radan toiseksi viimeiselle esteelle eli okserille oli lyhyt tie tiukasta kaarteesta, ja kun Sulo hieman hidasti esteen eteen kuvittelin sen pysähtyvän. Sulo kuitenkin hyppäsi, jolloin jäin ikävästi jälkeen hypystä. Jatkoimme kuitenkin seitsemällä askeleella linjan toiselle esteelle, jonka Sulo myöskin hyppäsi kiltisti. Tällä suoralla linjalla se tosiaan hieman pelasteli töpeksivää kuskia.

Rataa hypättiin vielä toinen kierros. Okserit jätettiin pieniksi, mutta muutama pysty oli huimassa n. 70 cm korkeudessa. Ensimmäiset kolme estettä ylitimme oikein asiallisesti ja kauniisti. Sitten lähestyimme päivän jostain syystä epäilyttävimmälle ja hankalimmalle esteelle eli sinikeltaiselle neloselle. Jokin epävarmuus hiipi taas omaan mieleen (kai se este näytti pelottavan isolta tai jotain), ja Sulo reagoi heti kiellolla. Epävarmuus ja paniikki vain kasvoi tämän seurauksena, joten stoppi tuli seuraavallakin yrityksellä. Tämän jälkeen ope komensi voltille hetkeksi nollaamaan tilannetta ja etsimään laukkaa kuntoon. Voltilla useita kierroksia laukattuamme kokeiltiin uudestaan, ja taas tuli tuuppaus sekä kielto. Neljännellä yrityksellä sain lopulta oltua niin jämäkkä että Sulo hyppäsi. Olin varautunut siihen että esteen jälkeen Sulo voi kiihdyttää okseria kohti, ja kun kontrolli sitten tuntui hieman katoavan niin olin valmiina kääntämään ympyrän ennen kuin jatkoimme okserille. Seuraava stoppi tuli jo kuutosesteelle, jolle lähdin jälleen kerran ajamaan Suloa eteen sen sijaan että olisin odottanut ja istunut. Ope muistutteli sadannen kerran että esteitä kohti ei lähdetä työntämään vaan mennään kaikessa rauhassa hyvässä laukassa estettä odottaen. Toisella yrityksellä tämä pysty ylittyi, ja jatkoimme radan loppuun ilman kieltoja vaikka joka esteellä mielessä olikin pieni epävarmuus.

Lopuksi saimme vielä sakkokierroksen hankalalle nelosesteelle. Tultiin vähän huonolla tiellä, ja toistin vieläkin samoja lähestymisvirheitä saaden Sulon kieltämään. Seuraavasta lähestymisestä päästiin yli vähän pohjasta, ja sähläyksen jälkeen hypättiin vielä sakkokierroksen sakkokierros, edellen pohjasta mutta yli kuitenkin.



Kyllä jäi harmittamaan kun meno oli näin hankalaa ja vieläpä näin pienillä esteillä. Mielessä vaan on nyt niin suuri epävarmuus ellei jopa pelko että esteiden edessä sorrun paniikkiratkaisuihin. Sulo tuntuu myös lukevan ajatuksiani siltä osin että pelkkä oma epäilykseni mahdollisesta kiellosta saa sen stoppaamaan. Kun vaan olen menossa päättäväisesti yli enkä lähde tuuppausasentoon tai ajamaan hevosta päättömästi estettä kohti niin näin pienet esteet kyllä ylittyvät. Eteen voi esteen edessä pyytää, mutta tämän tulee tapahtua silloin kun olen nähnyt paikan johon ollaan menossa eikä niin että lähden varmuuden vuoksi ajamaan eteen vaikkei ponnistuspaikasta ole mitään käsitystä. Syy kieltelyihin löytyy selkeästi omien korvien välistä, ja vianhan ei tunnetusti tarvitse olla iso silloin kun se on päässä. Hyppääminen on se mitä haluan tehdä, mutta jännitykseni takia siitä ei nyt tahdo tulla yhtään mitään. Tilanne on siis enemmän kuin turhauttava.