Uittoreissu merelle

Sopivasti hellepäivän kunniaksi saimme järjestettyä retken merelle uittamaan. Pakkasimme siis hevoset autoon ja ajoimme Äimäraution varikolle, mistä ei ollut pitkä matka hevosten uittopaikalle. Minä en Äimäraution uittopaikalla ollut aikaisemmin käynyt, mutta Vake toki monestikin. Ranta on hyvin loiva ja pitkälle matala, mutta löytyy sieltä myös sopiva syvänne, jossa pääsee kätevästi ihan uimaan asti. Matalassa puolestaan on mukava kahlata kaikissa askellajeissa hyvällä pohjalla, eli ei paljon parempi voisi ranta olla.

Näin kuumalla säällä hevoset menivät veteen todella mielellään, ja Vake kahlasi syvänteeseenkin aivan omasta tahdostaan. Vesi oli lämmintä, mutta toki helteisenä päivänä mukavasti viilentävää, ja näissä olosuhteissa Vake kyllä tykkäsi uida. Pitkiä pätkiä emme menneet kaviot irti pohjasta, mutta pari selvää uintipätkääkin Vake sentään otti. Lisäksi kahlasimme matalalla, missä innostin Vaken välillä ravaamaan ja laukkaamaan. Vedessä laukkaaminen oli sen mielestä turhan raskasta puuhaa, mutta ravissa polskittiin menemään innokkaammin. Välillä taas käytiin pulahtamassa syvemmällä niskaa myöten. Vedessä hauskaa pitäessä aika meni nopeasti, oltaisiinkohan ehkä tunti oltu rannalla ennen kuin ratsastimme takaisin autolle.

Olipa kaikin puolin hurjan kiva reissu, kannatti lähteä Äimärautiolle asti! Sääkin oli aivan täydellinen vesileikkeihin, ja hevoset tuntuivat myös tykkäävän tällaisesta hauskanpidosta. Kyllä tällainen pitää kokea vähintään kerran kesässä.

Kuvista kiitos Sirpalle ja Iitalle!

Iltamaasto uinnin kera

Tiistai-iltana menimme tavallisen tunnin sijaan maastoon. Iltamaastoon lähti viisi ratsukkoa, ja me Vaken kanssa olimme jälleen peränpitäjinä. Sää oli poutainen ja kohtuullisen lämmin, joten teimme retken uimapaikalle. Alkumatka taittui varsin rauhallista vauhtia käynnissä ja ravissa. Viimeinen osuus ennen uimamonttua oli tuttu laukkasuora. Koko seurue laukkasi tämän pätkän melko hillittyä vauhtia, joten Vakekin pysyi muun porukan mukana.

Uimamontulla päästiin veteen virkistäytymään ja paarmoja pakoon. Innokkaita uimareita oli Vaken lisäksi yksi, joten ruuhkaksi asti ei hevosia vedessä ollut. Kiertelimme Vaken kanssa useita pikkulenkkejä syvemmässä vedessä. Vake taisi yrittää viimeiseen asti pitää edes takajalat pohjassa, sillä syvälle mennessä tuntui että takapää lähti vajoamaan alaspäin. Harjasta kiinni pitäen ei kuitenkaan ollut mitään hätää selässä pysymisen suhteen. Tällä kertaa kastuin kainaloita myöten. Vake yritti välillä lähteä päättäväisesti takaisin rannalle, mutta kun sain suostuteltua sen kääntymään ympäri meni se ihan mukisematta tekemään aina uuden lenkin syvemmällä.

Paluumatkalla laukattiin sama suora takaisinpäin, nyt jo hieman reippaampaa vauhtia niin että välimatkamme muihin ratsukoihin pääsi hoputteluistani huolimatta vähän venymään. Muutoin Vake meni kotiinpäin ihan hyvällä imulla. Lenkkiin meni tällä kertaa lähemmäs kaksi tuntia, sillä vauhti oli enimmäkseen rauhallista ja uimassakin viivyttiin hyvä tovi. Mukavana kesäiltana ei toki ollut kiire mihinkään.

Uimamaisterin suosikkimaasto

Lauantain maastoon lähdettiin neljän ratsukon seurueella. Uimamaisteri Vakelle oli luvassa ihan luvan kanssa pulikointia, silllä suunta otettiin uimamontulle. Menomatkalla kahlasimme metsässä muutaman melko syvänkin lammikon läpi, ja olin näissä kohdissa tarkkana ettei Vake alkanut yhtään jarrutella ja miettiä veteen laskeutumista.

Junaradan ylitys onnistui Vakelta jännittämättä. Tämän jälkeen pääsimme leveälle, kilometrin mittaiselle laukkasuoralle, ja annettiin hevosten mennä lujaa. Muu joukko loittoni edellä aika nopeasti, ja Vake sai laukata taas yksin omaa tasaista vauhtiaan. Pyynnöstäni Vake lähti kiristämään vauhtia, mutta askel ei kyllä kovin paljon pidentynyt, joten muiden vauhdissa ei vain ollut mahdollista pysyä. Jossain vaiheessa Vaken askeleet sekosivat pienen kuopan vuoksi ristilaukalle, ja koska en halunnut laukkuuttaa ponia ristilaukassa pyysin sitä siirtymään raviin laukan korjaamiseksi. Jarrutusmatka oli toki pidempi kuin kentällä, eli ihan ensimmäisestä sormen liikautuksesta ei Vake ollut pysähtymässä, mutta varsin kevyillä pidätteillä se siirtyi hallitusti raviin ja nosti pyynnöstäni uuden laukan. Tulipa siis testattua että hallinta ja jarrut ovat todellakin olemassa koko ajan, myös laukkasuoralla toisten mennessä täyttä kiitoa edellä.

Laukkasuoran jälkeen laskeuduttiin uimamonttuun. En ollut osannut ennakolta varautua uimareissuun, joten uimapukua ei ollut mukana mutta riisuin itseltäni ratsastushousut ja kengät sekä Vakelta satulan. Vake meni hyvin veteen, eikä sitä tarvinnut syvemmällekään pahemmin käskeä. Muut hevoset pysyttelivät koko ajan rannan tuntumassa kahlaamassa, eli me olimme ainoat syvemmällä polskijat. Ihan uimaan ei Vake tainnut missään välissä ruveta, vaan kulki jalat pohjassa niin syvällä kuin se vain oli mahdollista. Itse kastuin vyötäröä myöten.

Kun Vake oli saanut uiskennella tarpeekseen lähdettiin samaa reittiä kotimatkalle. Sama pätkä laukattiin myös poispäin, ja kun muut painelivat 46 km/h huippunopeudella niin me tulimme Vaken kanssa rauhallisempaa (mutta ihan reipasta) vauhtia kaukana perässä. Loppumatkastakin Vake laukkasi omatoimisesti joitakin osuuksia kankaalla muiden mennessä reipasta ravia.

Maastoretkemme kesti kaikkineen noin puolitoista tuntia. Oikein kiva reissu laukkoineen ja uimisineen. Viime kesänä kävimme Vaken kanssa uimamontulla kerran, ja tänä vuonna aloin odottaa tätä reissua jo keväällä. Onneksi tuli viimein tällainen lämpimämpi päivä jolloin haaveilemani uittomaasto saatiin toteutettua!

Einolan leiri, tunti 5: Uittomaasto

Illalla lähdimme vielä uittomaastoon. Uittopaikka sijaitsi Vuoksessa lähellä Imatran keskustaa, ja ratsastimme sinne noin tunnin verran suuntaansa. Ilmoittauduin jälleen vapaaehtoiseksi poniratsastajaksi, joten sain uittomaastoon vuonohevostamma Nupun. Nuppu kulki maastossa koko jonon viimeisenä kaverinsa Teelen hännässä kiinni. Nuppu oli reipas ja menevä, mutta luotettavan oloinen maastomopo. Matkamme kävi suurimmaksi osaksi pienten sora- ja asvalttiteiden laitaa pitkin. Ensimmäinen laukkapätkä otettiin jo melko alkumatkasta soratiellä. Vauhti oli reipasta eikä Nuppua tarvinnut todellakaan pyytää eteen vaan se tykkäsi mennä lujaa. Laukkasimme uudestaan pari pätkää lähellä uimapaikkaa mutkaisilla hiekkateillä, ja vauhtia oli täälläkin ihan kunnolla. Aika vauhtia se Nuppukin pääsi lyhyillä jaloillaan.

Uimapaikalla riisuimme hevosilta satulat ja itseltämme päällysvaatteet, ja sitten lähdettiin uimaan. Nuppu meni veteen aika kiltisti muiden perässä. Vuoksen vesi oli tosi kylmää, ja oli pakko kiljua ääneen Nupun kahlatessa syvemmälle. Pienissä pätkissä Nuppu meni ihan uidenkin, mutta enimmäkseen menimme jalat pohjassa. Ponin kaulaan kiedottu jalustinhihna oli ihan tarpeellinen tarttumiskahva silloin kun poni oikeasti lähti uimaan. Oli hauskaa! Kun olin saanut uiskennella Nupun kanssa sopivan aikaa annoin ponin vielä lopuksi lainaan toiselle ratsastajalle jonka ratsu ei ollut innokas uimaan ja odottelin hetken aikaa rannalla.

Paluumatka taittui samaa reittiä pitkin. Laukkasimme samoissa kohdissa kuin tulomatkalla. Viimeinen laukkapätkä oli mukavin, sillä soratiellä ei ollut kovin jyrkkiä mutkia ja siinä oli hyvä mennä kovaa. Kärkijoukoissa ratsastanut Nora mittasi huippunopeudeksi 40 km/h, mutta voi olla että me takimmaiset jäimme tästä nopeudesta hieman alle. Nupun vauhti määräytyi aina edellämenevän ratsukon mukaan, eli jälkeen se ei todellakaan halunnut jäädä mutta ei yrittänyt mennä ohikaan. Tällaisella turvallisesti toisten imussa laukkaavalla ratsulla oli rentoa posottaa menemään tukka putkella.

Uittomaasto oli oikein kiva ja käymisen arvoinen. Uiminen oli hauskaa, ja niin oli myös reipas laukkaaminen mennen tullen. Siitä onkin aikaa kun olen laukannut maastossa näin kovaa. Nuppu oli oikein mainio ratsu tälle reissulle, sillä se oli reipas mutta järkevä ja ui kivasti.

Kuvista kiitokset Jennille!

Uimamaisteri Valem

Ensimmäisen kesälomapäivän ohjelmassa oli maasto Vaken kanssa, eikä mikä tahansa maasto vaan retki uittopaikalle. Keli oli tätä ajatellen mitä mainioin (ellei liian kuuma), ja reissuun lähti peräti kahdeksan ratsukon letka. Uimisineen lenkkiin kului lähes kaksi tuntia aikaa.

Matka alkoi tuttuja reittejä pitkin kävellen ja ravaten. Rantaan päästäksemme piti tällä kertaa kuitenkin ylittää junarata tasoristeyksessä. Vakelle radan ylitys on kuulemma joskus ollut vaikea paikka, mutta nyt selvittiin tästä kohdasta ongelmitta. Junaradan jälkeen viimeinen noin puolentoista kilometrin mittainen pätkä taitettiin laukassa. Suurin osa tästä oli leveää ja tasaista, napakkaa hiekkabaanaa, joten kyllä siinä kelpasi laukata. Keulassa oli nopeita hevosia jotka tällaisella radalla tietenkin loittonivat nopeasti pölypilven taakse, mutta melko pitkään sentään edellämme menevä poni pysyi näköpiirissä. Kun laukkasuora vain jatkui ja jatkui aloimme jäädä kauemmas vaikka Vakea hoputtelinkin, mutta eipä meillä ollut hätä laukata omin päinkään. Pian tuli kuitenkin jännät paikat, sillä pölypilvestä vastaan ilmestyi ravuri kärryt perässä. Vake tietenkin tuijotti ja ihmetteli pölyn keskeltä kohti tulevaa epämääräistä ilmestystä, ja jarrutti raville ottaen muutaman sivuaskeleen. Tämän enempää se ei kuitenkaan tulijaa jännittänyt, vaan taisi pian hoksata että kyseessä oli vain hevonen ja niin jatkoimme laukassa eteenpäin.

Laukkasuoran jälkeen oli mukava päästä järveen huuhtomaan pölyt ja hiet. Hevosilta lähti satulat pois ja ratsastajilta kengät ja ratsastushousut. Vakea sai ensin vähän suostutella etenemään pois matalasta rantavedestä yksin syvemmälle, mutta kun päästiin pois rannan tuntumasta vaikutti Vake viihtyvän vedessä hyvin. Saatettiin siellä jokunen uintipotkukin ottaa, tai ainakin mentiin kaviopohjaa niin että pinnalla ei ollut kuin ponin pää. Olipa metkaa kelluskella vedessä pehmeästi liikkuvan ponin selässä. Varsinkin silloin jos joku tuli kaveriksi mukaan innostui Vake tekemään laajemman kierroksen syvässä vedessä.

Uinnin jälkeen palattiin takaisin osaksi samaa ja osaksi eri reittiä. Baanalla laukattiin tähänkin suuntaan, mutta lyhempi pätkä ja sen verran rauhallisempaa vauhtia että pysyimme Vaken kanssa muun porukan mukana. Tallille päästyämme oli ainakin ratsastajasta mehut pois kahden tunnin helteessä ratsastuksen jälkeen. Vaan kyllä tämä oli ehdottomasti käymisen arvoinen reissu, sillä tällä lailla kunnolla uittamaan en ole päässyt kuin hyvin kauan sitten ja uimamaisteri Vaken kanssa pulikointi oli superkivaa. Ihanaa kun on "oma" tätikuljetin jonka kanssa tällaisia juttuja voi harrastaa!

Taidot ei riitä

Yllätyshevosten kokeilut jatkuvat, tänään nimittäin sain tunnille Taunon. Tauno on 5-vuotias tuntihommia aloitteleva sympaattinen pikkuhevonen, ikänsä vuoksi vielä hieman raaka mutta näyttää menevän tunneilla oikein kivasti. Nyt pääsin sitten itsekin ensimmäistä kertaa Taunoa kokeilemaan. Mielenkiintoista muuten on että olen lapsena ratsastanut Taunon emällä.

Minulla oli epäilykseni tunnin onnistumisen suhteen, sillä en luottanut taitoihini ratsastaa tällaista nuorukaista tarpeeksi korrektisti ja siististi. Tauno on kyllä kiltti ja fiksu, mutta ei tietenkään paikkaile ratsastuksen puutteita samalla lailla kuin kokeneemmat ratsut. Tehtävät olivat tänään onneksi aika yksinkertaisia. Aloitettiin ratsastamalla pituushalkaisijalta voltteja käynnissä ja ravissa. Tauno oli käynnissä ensin vähän nukuksissa, ja tulipa äkkiä huomattua että menosuunta piti kertoa sille hyvin selvästi tai muuten kiemurreltiin minne sattuu. Oikealle asetus ja taivutus toimi ihan hyvin, mutta vasemmalle Tauno oli jäykempi. Etenkin käynnissä Tauno tuppasi rullaamaan kaulaansa kovin linkkuun ja kuolaimen alle, ja niinpä en uskaltanut pitää aluksi oikein kunnon tuntumaa. Muutenkin ratsastin liian varovaisella asenteella ja hevosen reaktioita arastellen.

Laukkatehtävänä oli nosto käynnistä molempien pitkien sivujen alussa, voltti pitkän sivun keskelle ja paluu käyntiin ennen päätyä. Laukka vähän jännitin, koska tiesin että Tauno voi olla hankala saada nostamaan jos avut ei ole korrektit ja selkeät. Aluksi tulikin muutama täysin epäonnistunut yritys joista Tauno ryntäsi vain raville. Pidin liikaa kädellä vastaan jotta Tauno olisi uskaltanut lähteä laukkaan, ja ylipäänsä häiritsin hevosta tekemällä liikaa kaikkea ylimääräistä. Lähdin siis soutamaan ja heijaamaan istunnalla jos ei Tauno heti nostanut, ja siihen se homma tietysti kaatui. Melko pian Tauno pääsi kuitenkin jyvälle siitä että epämääräiset avut pitkän sivun alussa tarkoittavat laukannostoa, ja sitten laukat alkoivat nousta. Monesti mentiin kuitenkin parin raviaskeleen kautta ajaen eikä suoraan käynnistä, mutta Tauno oli istunnan heijauksille hämmästyttävänkin kärsivällinen. Vasemmassa laukassa oli pahoja ohjausvaikeuksia, ja Tauno harppoi pitkällä askeleella täysin ylisuuriksi venähtäneitä voltteja. Itse jännitin kyydissä liikaa, ja näin ollen en päässyt istumaan rennosti satulaan vaan kökötin etukumarassa kroppa tönkkönä. Raviinsiirtyminen meni helposti vähän pitkäksi, ja ravista käyntiin ei myöskään päästy kovin äkkiä. Siirtymisissä sorruin vetämään ohjasta aivan liian kovalla kädellä, sillä istunta ei pysynyt niin tiiviinä että olisin sen kautta saanut pidätteet tehtyä. Voi Tauno-parkaa millaista ratsastusta se joutuikaan sietämään.

Oikea laukka oli helpompi ratsastaa. Ohjattavuus oli huomattavasti parempi, ja saatiin tehtyä asiallisempia voltteja joilla hevonen taipui ja kuunteli kääntäviä apuja hyvin. Pääsin myös vähän helpommin istumaan laukassa tähän suuntaan. Nostot alkoivat olla ihan säpäköitä, välillä toki ravin kautta. Laukasta ravin kautta käyntiin siirtymiset olivat vaan edelleen samaa juoksemista ja ohjista vetämistä. Vieläkään en rentoutunut itse, vaan olin selässä kovin jännittynyt. Se hallinnan katoamisen tunne kun hevosen vauhti ja reitti eivät ole täysin omassa kontrollissa saa minut helposti tällaisiin "tiloihin", missä hermoilen ja jännitän ihan syyttä suotta. Jännitin koko ajan sitä miten Tauno reagoi seuraavaksi, ja henkinen jännittyneisyys kanavoitui tietenkin fyysiseksi jännittyneisyydeksi. Jos näin ei olisi käynyt olisin varmasti ollut Taunolle miellyttävämpi ratsastaja, mutta nyt jäi lähinnä sellainen olo että omat taidot eivät alkuunkaan riitä näin nuoren hevosen ratsastamiseen. Ei ole istunta, käsi, apujen selkeys saati oman mielen hallinta sillä tasolla.

Tänäänkin käytiin tunnin loppupuoliskolla lammella kahlaamassa. En tohtinut jättää Taunolta satulaa pois, joten välttelimme lammen syvintä kohtaa ja kahlasimme mahaa myöten niin etteivät satula tai omat kengät kastuneet. Lampi on Taunolle toki tuttu paikka, joten se meni veteen mielellään ja empimättä ja polskutteli matalassa vedessä ihan iloisen oloisena. Järkevä hevonenhan se on nuoresta iästään huolimatta. 

Hassu, haastava Hilanteri

Nyt kyllä hekottelin hetken ääneen hevoslistan edessä, sillä päivän yllätysratsuni oli Hilanteri (vanha herra täyttää muuten muutaman päivän päästä jo 22 vuotta). Olen ratsastanut Hilanterilla kerran aikaisemmin yli kaksi vuotta sitten, ja silloin tuli aika selväksi että minä en kuulu niihin ratsastajiin joiden kanssa Hiltsun kemiat kohtaavat. Laukkaan ei meinattu päästä kun polle parkkeerasi kentän keskelle juntturoimaan ja pukitteli jos yritin sitä raipalla käskeä. Hilanterilla jos kellä on omanarvontuntoa, ja sitä ei liikaa passaa mennä komentelemaan jos aikoo sen saada jotain tekemäänkin. Istunnallekin Hiltsu taitaa olla aika herkkä ja tarkka. Päätin lähteä huumorimielellä liikkeelle, ja otin taktiikaksi pitää Hilanterin hyvällä tuulella muistamalla kehua sitä vähän turhistakin asioista.

Ratsastettiin ensin kentällä noin 40 minuuttia ja käytiin lopuksi ilman satulaa lammella kahlaamassa. Kentällä työskentelimme käynnissä avotaivutusten parissa toisella pitkällä sivulla, ja muualla tehtiin ravissa ja laukassa voltteja ja ympyröitä. Avotaivutus oli Hilanterin kanssa melko haastava tehtävä, sillä tämä hevonenhan on maailman kovin kiemurtelija joka saa päänsä ja kaulansa mutkalle jokaiseen ilmansuuntaan yhtäaikaa eikä raukka taida oikein osata kulkea etu- ja takapää samaan suuntaan. Hilanteri kyllä yritti ymmärtää ja itse asiassa kulkikin välillä kolmella uralla, tosin ehkä liikaakin poikittaen ja ilman rehellistä asetusta. Oikeastaan on ihme että hevosella kärsivällisyys riitti, sillä sähläsin kyydissä sen verran epämääräisesti ja etenkin asettava ohja joko kiskoi taaksepäin tai myötäsi aiheettomasti. Ope kehottikin välttämään kaikkia taaksesuuntautuvia ohjasotteita, ja olemaan tarpeeksi jämäkkä sivulle asettavan käden kanssa. Avotaivutusta ei myöskään kannattanut mennä liian pitkää pätkää kerralla, sillä silloin homma muuttui liian väkisellä pakertamiseksi. Muutaman hyvän askeleen jälkeen kannatti suoristaa ja koettaa kohta uudelleen.

Ravissa Hiltsu liikkui mukavan reippaasti. Volteilla ja ympyröillä asettamisessa oli ihan omanlaisensa haasteet etuosan mutkitellessa aivan omituisilla tavoilla, mutta vähitellen hevonen alkoi kuin alkoikin löytää itsensä järjestykseen ja minä puolestani löysin kaksi ohjaa ja idean hevosen ratsastamisesta niiden väliin. Tällaisilla hetkillä Hilanteri kyllä heti rentoutui ja pyöristyi ja kulki asiallisen oloisesti sen aikaa kuin suoruuden idea säilyi (eli ei kauan). Ope kehotti myötäämään hienovaraisemmin niin että tuntuma säilyisi koko ajan, sillä sisäohjan poisheittäminen tietenkin sekoitti hevosen tasapainoa ja suoruutta.

Laukkaamisen suhteen vähän jännitti, kun aiempi kokemus oli tosiaan se että Hilanteri heittäytyi tässä vaiheessa täysin juntturaksi, mutta tällä kertaa laukannostot sujuivat täysin ongelmitta. Jee! Lopuksi laukassa työskenneltiin vähän pidempi pätkä, ja ympyröillä Hiltsu myötäsi laukassakin niskasta pyöreäksi silloin kun ulko-ohja oli tukevasti kädessä antamassa rajat ja sisäohja pyysi nätisti asetusta. Helposti vaan kaula lähti menemään liian linkkuun, ja sisäohjan tuntumaa en saanut riittävän tasaiseksi jotta Hilanteri olisi voinut jäädä vakaammin pyöreäksi. Ehdottomasti pääasia tänään oli kuitenkin se että teimme Hilanterin kanssa suorastaan yhteistyötä eikä touhu mennyt vastaanhangoitteluksi ja kiukutteluksi missään vaiheessa, edes laukannostoissa. Tämän hevosen tapauksessa siinä on jo aihetta tyytyväisyyteen, varsinkin kun muistaa millainen katastrofi ensimmäinen yhteinen tuntimme aikanaan oli. Voisikohan peräti olla niin että olen parissa vuodessa kehittynyt ratsastajana sen verran että Hilanteri alkaa minua selässään sietää ja suostuu pyyntöjäni kuuntelemaan?

Tunnin päätteeksi käytiin tosiaan vielä lammella kahlaamassa. Vesi oli ehtinyt käydä jo niin vähiin ettei varsinaisesti uimasilleen enää isommilla hevosilla päässyt. Lammella Hiltsu sitten vänkäsi vastaan, sillä sitä ei nyt olisi oikein huvittanut mennä syvempään veteen vaan se olisi vain halunnut kuopia ja pärskyttää vettä rannassa. Lukuisten yritysten jälkeen saatiin tehtyä kierros syvemmällä kun muut olivat poistuneet lammesta arvon herran tieltä ja vain Atte meni kaverina edeltä. Näin saatiin lammen "syvänteessä" viilennystä hevoselle puoleen kylkeen asti ja itselleni sääriin.

Lävistäjiä kentällä ja uittoreissu

Olin poikkeuksellisesti tunnilla myös lauantaina, ja tämä olikin hyvä sauma ylimääräiselle tunnille sillä ryhmässä oli tänään vain kuusi ratsastajaa ja lämpimän päivän virkistykseksi käytiin lopputunnista pienellä uimareissulla. Ratsuksi sain pitkästä aikaa Loren. Lorella tulee mentyä sen verran harvoin että ehdin aina unohtaa kuinka mukava hevonen se onkaan ratsastaa.

Aloitimme paahteisella kentällä noin 40 minuutin kouluratsastustuokiolla. Ensimmäisenä tehtävänä oli ratsastaa käynnissä lävistäjiä kahdeksikkona ja tehdä lävistäjillä muutaman askeleen väistöpätkiä sekä väliin suoristukset. Loren käynti oli aluksi vähän lyhyttä ja jännittynyttä, mutta väistöihin se lähti oikein kuuliaisesti. Aluksi jouduin hieman tarkistamaan apujeni volyymia ja pehmeyttä etenkin pidätteiden osalta, sillä Lore kyllä kuunteli hyvin pieniäkin merkkejä ja jännittyi heti jos otin väistössä ohjalla liian voimakkaan pidätteen. Niinä hetkinä kun väistö tuntui nihkeältä ei ratkaisu todellakaan ollut apujen voimistaminen vaan pikemminkin niiden keventäminen ja oman painopisteen korjaus. Oikean pohkeen väistö onnistuikin oikein mukavasti kun pidin käden tarpeeksi pehmeänä ja pidätteet kevyinä. Tällöin Lorekin pysyi rentona ja väisti tasaisesti ja näppärästi.Vasemman pohkeen väistössä meinasi tulla enemmän kiemurtelua ja jännittymisiä, sillä en tähän suuntaan hallinnut omaa kroppaani kovin hyvin vaan kierryin tutulle mutkalle.

Ravissa jatkettiin lävistäjäkuviota, mutta jätettiin väistöt pois ja tehtiin sen sijaan temponvaihteluita ratsastaen lävistäjillä ravia eteen ja kiinni. Aika pian istuin harjoitusraviin, sillä tätä kautta sain hevoseen jotenkin toimivamman kontaktin, eikä Loren ravi tuntunut hullummalta istua. Kulmissa ja päätyyn tehtävillä ympyröillä taivuttelemalla löytyi hieman pyöreämpääkin fiilistä, ja meno oli ihan rennon ja tasaisen oloista. Lävistäjillä en saanut rentoutta säilymään riittävän hyvin, vaan lähtiessäni ratsastamaan eteen Lore jännittyi ja nosti pään ylös. Ope neuvoi tekemään eteenratsastukset ihan rauhallisesti ja vähitellen askel askeleelta pidentäen. Tämä sitten johti siihen että aloin ratsastaa liiankin varovaisesti, eikä raviin tullut lävistäjillä juuri eroa. Lopulta saatiin joku vähän selkeämpi temponlisäys ja kiinniotto, mutta siihen rentouteen ja pehmeyteen jäi vielä parantamisen varaa.

Otettiin vielä pienet pätkät laukkaa molempiin suuntiin. En ehtinyt päästä ihan sinuiksi Loren laukan kanssa, vaan istuntani jäi liian epävakaaksi ja tuntumaan liikaa jännitystä. Meno oli siis aika etupainoista keikkumista. Laukan jälkeen Lore tuntui kuitenkin ravissa ja käynnissä tosi pehmeältä ja mukavalta, joten pieni houkutus olisi ollut päästä hommaa jatkamaankin. Tässä vaiheessa oli kuitenkin aika jättää kentällä hikoilu sikseen, eli riisuttiin niin satulat kuin omat jalkineetkin ja lähdettiin lammelle polskuttelemaan. Kuten olin arvannut Loren selkä oli aika kammottava istuttava ilman satulaa, mutta pelkästään käynnissä edetessä tämän vielä kesti. Lammelle päästyämme Lorea ei tarvinnut kahdesti käskeä, vaan se kahlasi korvat hörössä veteen reippaalla askeleella ja innostui kuopimaan ja loiskimaan vettä ihan kunnolla. Lammen syvimpään osaankin Lore meni ihan mielellään, tosin se taisi syvänteessäkin ulottua pohjaan niin ettei joutunut ottamaan yhtään uintiaskelta. Itse kastuin polviin asti. Ehdittiin pulikoida lampea ympäri muutamia kierroksia ennen kuin oli tallille paluun aika. Kiva uittoreissu ehdottomasti kruunasi tämän ihanan kesäisen lauantaipäivän, ja olo oli pitkään tunnin jälkeen kuin kymmenvuotiaalla heppahullulla. Lorekin vaikutti olevan lammessa virkistäytymisestä mielissään. Aina ei tarvitse niin ryppyotsaisesti treenata ja treenata, vaan voi ihan vain pitää hauskaa yhdessä hevosen kanssa.

Lyhyt koulutreeni ja reissu lammelle

Tänään mentiin vähän kevyemmällä ohjelmalla eli ensin puolisen tuntia kentällä ja sen jälkeen käytiin lammella kahlaamassa. Meno oli kuin lapsuuden heppaleireillä paitsi ohjelman myös ratsun puolesta, sillä sain Oskun. Muutama viikko takaperin meillä meni Oskun kanssa koulutunnilla ihan suhteellisen kivasti, joten oli melko tuoreessa muistissa millä napeilla tämän ponin voisi saada toimimaan.

Ratsastettiin tunnin alkupuolikkaan aikana lähinnä eri askellajit läpi ja hieman siirtymisiä niin että toisella pääty-ympyrällä laukattiin ja toisella ravattiin. Haasteethan oli ne tavanomaiset eli ponin jäykkyys oikealle sekä kaulan ylitaipuminen vasemmalle oikean lavan liiratessa karkuun. Tavoitteekseni otinkin Oskun ratsastamisen hieman suoremmaksi sekä oikean puolen asetuksen jumppaamisen. Aika keskeneräiseksi homma lopulta jäi, mutta mielestäni kuitenkin pieniä onnistumisia tapahtui ja sain Oskun välillä myötäämään asetukseen sekä oikeaan lapaan parempaa kontrollia ja suoruutta. Aina hetkellisesti Osku myötäsi niskasta pyöreämmäksi, mutta kovin tasaisesti en saanut sitä tähän muotoon jäämään. Ravissa asetus oikealle sekä sisäpohje meni paremmin läpi, kun taas oikeassa laukassa poni jäi kaatumaan sisäpohjetta vasten eikä asetus onnistunut yhtä hyvin. Ravissa unohduttiin helposti hiippailemaan liian pienellä askeleella, ja ope kehottikin ratsastamaan ravia isommaksi eteen varsinkin niinä hetkinä kun Osku myötäsi niskasta ja liikkui rentona. Laukka kuulemma näytti mukavan pehmeältä verrattuna Oskun tavanomaiseen tikityslaukkaan, ja omastakin mielestäni laukka tuntui harvinaisen hyvin pyörivältä ja hallitulta siihen nähden millaista kiireistä kipitystä Oskun laukka tuppaa yleensä olemaan. Oikealle laukatessa ope kehotti antamaan ulko-ohjalla vähän enemmän tilaa ja vapautta Oskun asettua reilusti sisäänpäin. Välillä Oskun myötäykset asetukseen olivat niin hienovaraisia että varmasti jäi monta kertaa reagoimatta ajoissa. Toisaalta taas välillä loppui kantti pitää ohjasta riittävän pitkään ja käsi myötäsi jo ennen ponia. Näihin siis tarvittaisiin edelleen lisää tarkkuutta.

Osku oli tänään hassun säpsyllä päällä, ja tunnin aikana säpsähti moneen kertaan ties mitä pientä liikahdusta tai ääntä sekä kentällä että lammelle kävellessä. Onneksi nämä eivät kuitenkaan johtaneet kuin pariin pieneen sivu- tai pakoaskeleeseen.



Tunnin loppupuolisko tosiaan käytettiin uittoreissuun. Jätettiin satulat ja omat kengät pois ja käppäiltiin lammelle. Viime kesänä ei omalle kohdalleni sattunutkaan yhtään uittokertaa, joten tämä oli minulle eka käynti tällä lammella. Lampihan on pikemminkin lätäkkö eli pieni ja matala, ja Oskunkin kokoisen ponin jalat ulottuivat pohjaan myös syvimmissä paikoissa niin että itse en kastunut kuin hieman polven yläpuolelle. Kivaa oli molskata, luullakseni myös Oskun mielestä sillä tyytyväisen oloisena se kahlaili ympäri lampea.