Kivempi satula, parempi mieli

Keskiviikon tunnille sain uudestaan Manun. Olihan sen kanssa hyvä päästä menemään toinenkin tunti, kun edelliskerralla hyvin hankalan alun jälkeen oli löytynyt lopulta parempaakin yhteisymmärrystä. Halusin kuitenkin tänään laittaa Manulle koulusatulan sijaan esteillä käytettävän yleissatulan, sillä vahvasti epäilin edelliskerran vaikeuksien johtuneen siitä että Manun koulusatulassa istuntani oli aivan kaamea.

Sain epäilyilleni vahvistuksen oikeastaan heti alkutunnista. Lähdimme ravaamaan, eikä Manussa ollut tietoakaan siitä hätääntyneestä ja jännittyneestä ryntääjästä joka se viimeksi oli. Pystyin tässä satulassa olemaan luontevassa asennossa, ja pohkeet pysyivät nätisti paikoillaan sekä kantapäät alhaalla. Kun kuskilla oli istunta hallinnassa ravasi Manu rennosti ja tasaisesti. Hankala koulusatula siis aiheutti viimeksi sen, että istuin notkoselkäisenä etunojassa ja keventäessä takakaarelle lätsähdellen, ja pohkeet heiluivat ja kantapäät nousivat ylös tökkimään Manua kylkiin. Ei tosiaankaan ihme, että vähän herkkäsieluinen Manu tästä hermostui. Satulan vaihto ratkaisi nämä ongelmat kertaheitolla.

Raviverryttelyn loppupuolella Manu alkoi jo pyöristyä. Avain tähän oli etuosan suoristaminen ja asetuksen läpi ratsastaminen, jotta Manu tuli kahdelle ohjalle ja myötäsi. Kun korjasin asettavan ohjan käytön epämääräisestä näpräämisestä tasaisemmaksi ja ajoitin myötäykset järkevämmin alkoi Manu myödätä asetukseen. Oikeassa kierroksessa oli apua kevyestä takaosan väistätyksestä ulos ympyrältä. Vasemmassa kierroksessa oli vaikeampaa, ja sisäkäsi tuppasi lukkiutumaan liian alas. Tätä vasemman käden ongelmaa korjailtiin pitkin tuntia. Ope myös kehotti tekemään myötäämiset riittävän pienesti niin etten heittänyt ohjaa Manulle liikaa, sillä tällöin se helposti valahti pitkäksi. Etuosaan haluttiin ennemminkin vähän ryhtiä.

Teimme tällä tunnilla melko paljon peruutuksia, joista eteenpäin lähtiessä nostettiin käynnistä laukka. Peruutuksissa Manu oli hieman nihkeä, ja yritti kovasti vältellä peruutusta kääntämällä pysähdyksessä kaulan mutkalle. Kun ei ohjista kiskominen auttanut päädyin niin epäortodoksiseen ratkaisuun että tönäisin aina kädellä kaulan suoraksi jotta päästiin peruuttamaan. Arvelin, että tämä oli pehmeämpi konsti kuin kiskoa toisesta ohjasta täysin voimin kaulan suoristamiseksi. Kunhan pää ei ollut mutkalla niin Manu kyllä peruutti, mutta sen verran jännittäen ja vastustaen että pyöreyttä ei peruutuksiin saatu.

Vasemmassa laukassa ongelmaksi jäi rehellisen asettumisen ja taivutuksen puute. Edelleen olin liian jäykällä kädellä kiinni sisäohjassa, enkä saanut Manua suoraksi. Laukka kyllä rullasi ihan mukavasti, ja pääsin istumaan sitä sata kertaa paremmin kuin etunojaan kippaavassa koulusatulassa. Oikeassa kierroksessa laukkatyöskentely oli varsin mainiota, ja sisälsi tunnin parhaat hetket. Manu oli hyvin kahden pohkeen välissä, ja pienellä asetuksella se myötäsi ja jäi ulko-ohjalle tasaisen pyöreänä. Sain rentoutettua sisäkäden hyvin, ja tuntuma ylipäänsä oli mukavan pehmeä. Pienillä puolipidätteillä laukkaa pystyi myös hieman lyhentämään ja ryhdistämään. Omasta mielestäni Manun muoto ja raami tuntuivat oikeassa laukassa oikein hyvältä.

Tämä tunti Manun kanssa meni alusta loppuun pääosin mukavissa merkeissä. Oli tietenkin hetkiä jolloin Manu vähän kipitti ja vastusti, mutta jos tein itse oikein alkoi myös hevonen toimia, ja totesin että Manuhan on yllättävänkin kiva ratsu. Satulan vaihto todellakin kannatti. Totta kai pitäisi kroppa ja istunta saada sellaiseen kuosiin että myös syväistuimisessa koulusatulassa istuminen onnistuisi luontevasti, mutta niin kauan kuin lonkat eivät niin paljon kykene joustamaan on aivan turha kiusata itseään ja hevosta mahdottomassa satulassa hölskyen jos muitakin vaihtoehtoja on tarjolla. Kaikkiin hevosiin huono istunta tietenkin vaikuttaa tavalla tai toisella negatiivisesti, mutta Manun kaltainen hevonen näyttää sen kaikista selvimmin.

Vaikeuksien kautta yhteisymmärrykseen

Keskiviikon yllätysratsu oli tällä kertaa Manu. Manulla olen ratsastanut vain kerran aikaisemmin, ja syy siihen miksei Manu ole useammin sattunut kohdalle lienee se että Manu on tallin suurin hevonen. Mielenkiintoista vaihtelua mennä välillä noin 170-senttisellä hevosella, ja koska Manu on korkea mutta kapea ei se periaatteessa ole kovinkaan hankala mittasuhteiltaan. Vaikeuksia tuotti kuitenkin Manun satula, joka sitten viime näkemän oli vaihtunut koulusatulaksi ja oli malliltaan sellainen hankalan ahdas kuppipenkki jollaiseen ei kroppani oikein tahdu taipua (tai pikemminkin venyä).

Aloitimme käynnissä pohkeenväistöillä uraa pitkin. Oikea kierros oli selvästi Manun hankalampi väistösuunta, ja se alkoikin melkein saman tien jumittaa väistöissä paikoilleen. Kun ei pohkeesta ollut mitään apua antoi ope käteen lyhyen raipan. Raippaa ei tarvinnut käyttää, vaan sen mukanaolo oli riittävä ärsyke Manulle ja niinpä ruuna alkoi väistää oikein reippaasti ja ilman jumitusta. Ulkolapaa olisi pitänyt saada vielä vähän paremmin kontrolliin, ja ope kehottikin kääntämään väistöissä asetuksen ensin menosuuntaan jotta hevonen ei vain vyörynyt väistössä eteenpäin.

Toisella pitkällä sivulla tehtävän väistön lisäksi otettiin verryttelyravia pääty-ympyröillä sekä toisella pitkällä sivulla. Ravaaminen oli ensin aivan höpöä, sillä jostain syystä Manu jännittyi valtavasti heti kun siirryttiin raviin ja yritti vain juosta silmät pyörien alta pois. Samalla se alkoi myös säpsyä erilaisia asioita ympäristössä. En voinut muuta kuin pysyä pääty-ympyrällä ja pitää tiukasti ohjista kiinni ettei Manu sännännyt mihinkään. Epäilin ainakin yhdeksi syyksi Manun panikoitumiseen sitä, että en todellakaan osannut istua koulusatulassa ja vielä vähemmän siinä vaiheessa kun hevonen lähti kipittämään alta. Toisaalta tämä oli vähän yllättävää, sillä tuntihevosen hommiin tottuneena herkän Manunkin luulisi jo siedättyneen aika monenlaiseen hölskyjään. Ehkä sille oli kuitenkin liikaa, että ratsastaja kallistui satulassa selkä notkolla eteenpäin, puristi satulan muhkeita polvitukia ja nosti kantapäät ylös samalla kun pohkeen paikka oli jo muutenkin tavallista ylempänä. Yksi todennäköinen syy olivat myös kylkiin lepattavat jalustinhihnojen päät, mutta Manun jännitys ja säntääminen jatkui vielä senkin jälkeen kun hihnat oli korjattu pois häiritsemästä. Raippakin sain tässä vaiheessa jäädä pois kädestä. Ehdin jo kuvitella, että eihän tästä tule mitään kun en osaa istua mitenkään päin eikä hevonen siedä minua selässään vaan ryntää alta pois koko ajan. Sitten otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni, pyrin olemaan jännittämättä itse ja keskityin istumaan jämäkästi pystyssä sen mitä kykenin. Lopulta Manu alkoi ravissa vähän rauhoittua ja olla paremmin ratsastettavissa, ja pariin otteeseen myötäsi niskasta. Ehkä sain istuntaa kohennettua sen verran ettei Manun enää tarvinnut hermostua etunojasta tai nousevista kantapäistä.

Laukkaa teimme pienissä pätkissä nostaen laukan pitkän sivun lopussa sekä pyöräyttäen pääty-ympyrän ennen siirtymistä raviin ja käyntiin seuraavalla pitkällä sivulla. Nostoihin tullessa tein käynnissä vielä väistöpätkiä pitkällä sivulla, jotta sain Manun paremmin kuulolle ja avuille. Nyt Manu jo pyöristyi väistöissä, ja oli selvästi rennompi niiden aikana. Laukannostoissa olin hyvin varovainen etten käyttänyt liian vahvoja apuja. Manu nosti ihan rauhallisesti ja kiihdyttämättä, tosin pari kertaa annoin avut niin varovaisesti ettei päästy kuin ravissa eteenpäin. Laukka pysyi pääty-ympyrällä hyvin hanskassa, mutta sain tehdä töitä pysyäkseni kiinni satulassa ja nojatakseni taakse. Satula yritti kipata minua kovasti etukumaraan, ja Manukin vähän kiskoi minua eteen. Kun viimein sain istuntaa edes hieman pystymmäksi ja jäntevämmäksi aloin saada laukkaan parempaa otetta, ja sain vähitellen asetuksia ratsastettua läpi. Lopulta Manu laukkasi ympyrällä pyöreänä ja mukavasti kuulolla, joten vaikutti siltä että olin alkanut löytää oikeita nappuloita tämän hevosen ratsastamiseen.

Loppuraveissa Manu tuntui jo aivan erilaiselta. Olihan se menossa reippaasti eteen ja pidätteitä sai tehdä, mutta nyt meno oli huomattavan rentoa eikä hevonen ollut häviämässä alta mihinkään. Manu myös pyöristyi rentona ja hyvälle tuntumalle. Tästä olisi kyllä pitänyt päästä jatkamaan vielä toinen tunti, kun yhteinen sävel alun hankaluuksien jälkeen oli viimein löytynyt! Loppujen lopuksi sainkin olla ihan tyytyväinen tunnin aikana tapahtuneeseen kehitykseen, eli siihen että alun hurja jännittyneisyys vaihtui tällaiseen rentouteen ja ratsastettavuuteen. Oli ainakin todella opettavaista mennä tällaisella hevosella, joka oli täysin erilainen kuin mihin olen tottunut. Kovasti sai miettiä ja kokeilla miten ihmeessä tällaista hevosta oikein voisi ratsastaa, mutta pääsin kuin pääsinkin vaikeuksien kautta edes vähän jyvälle Manusta. Aluksi tuntui että eihän tässä ole mitään mieltä eikä tämä ratsukko mitenkään voi toimia yhdessä, mutta sitkeästi ratsastamalla yhteisymmärrykseen kuitenkin päästiin. Kuten sanottua, erittäin opettavainen kokemus!

Vähän isomman esteratsun kyydissä

Keskiviikon tunnilla oli vuorossa esteitä, ja veikkaukseni päivän ratsusta sijoittuivat Elmo-Eetu-akselille. Hämmästys oli suuri kun ei nimeni löytynytkään listasta poniosastolta vaan Manun kohdalta. Manulla en ole vielä koskaan aikaisemmin mennyt, ja ilmiselvänä syynä tähän olen pitänyt sitä että Manu ei 170+ cm säkäkorkeutensa puolesta ole minulle kovin optimaalisen kokoinen ratsu. Itsehän olen nipin napin 157 cm pitkä. Manu on kuitenkin erittäin varma ja rutinoitunut hyppääjä, joten sitä oli ihan mukava päästä kokeilemaan. Satulaan päästyäni sain todeta että eihän hevonen edes tunnu kovin isolta sillä Manu on hyvinkin kapearunkoinen.

Alkuverryttelyt hoidettiin molempiin suuntiin ravaillen. Unohduin aika pitkälti matkustelemaan kyydissä Manun edetessä autopilotilla sopivaa ravia. Kohtalaisen rennolta vaikutti meno, mutta Manun vinouden havaitsin selvästi heti alusta alkaen. Takaosa oli aika reippaasti vasemmalla, mille oli olisi varmaan kannattanut verryttelyn aikana koettaa aktiivisemmin tehdä jotain. Asetus kuitenkin tuntui toimivan molempiin suuntiin.

Erillistä laukkaverryttelyä ei tehty, vaan aloitettiin verryttelytehtävällä johon kuului vasemmassa laukassa suoralla linjalla puomikasa - 16,5 m - ristikko - 15,5 m - puomi. Eka väli oli tarkoitus tulla viidellä laukalla ja toinen neljällä. Manun laukka oli vähän turhan hidasta ja velttoa, ja niinpä ekalla kierroksella ei venytty neljällä jälkimmäiseen väliin. Hevonen tuntui olevan pohkeen takana ja kovin hidas reagoimaan, mutta raippaa en ollut uskaltanut ottaa mukaan sillä Manu voi periaatteessa raipasta vähän hermostua. Seuraavilla kierroksilla ei saatu askelta täsmäämään puomikasalle ja tipahdeltiin raville. Manu tuntui olevan nukuksissa ja ope totesikin että laukkaan olisi saatava lisää terävyyttä.

Jatkettiin vielä samalla linjalla mutta vaihdettiin suunta oikeaan kierrokseen. Nyt linjaa tultiin versiona maapuomi - 15,5 m - pysty - 16,5 m - pysty, tavoitteena molempiin väleihin neljä laukkaa. Tiesin että nyt pitää saada Manu sujumaan paremmin eteen ja tehtävään lähtiessä herättelin sitä pohkeilla. Manu lähtikin laukkaamaan paremmalla energialla, ja neljä askelta oli sopiva molempiin väleihin vaatien kuitenkin vielä hieman hoputtelua matkan varrella. Ope varoitteli tuuppaamasta istunnalla, mihin myönnän sortuneeni hevosen ollessa pohkeelle hidas. Samaa linjaa tultiin vielä pari kierrosta viimeisen esteen ollessa noin 70 cm korkea okseri. Manu alkoi olla paremmin hereillä, ja jälkimmäisessä välissä ei enää tarvinnut ratsastaa eteen vaan saatoin jäädä kaikessa rauhassa nauttimaan menosta. Hypyissä oli helppo olla mukana, mutta en tiedä sorruinko jonkinasteiseen sukelteluun kun kieltoja ei tarvinnut pelätä. Laukka kuitenkin tuppasi vaihtumaan vääräksi eli vasemmaksi sillä hypyissäkin takaosa kippasi vasemmalle.

Lopuksi tultiin vasemmassa laukassa kolmoissarjaa yhden askeleen väleillä. Ekalla kierroksella mentiin ristikko-ristikko-maapuomi ja seuraavilla ristikko-pysty-pysty. Tässä vaiheessa ope tarjosi minulle raippaa käteen jotta saataisiin Manuun vähän lisää säpinää, ja lopulta suostuin sen ottamaan. Manu olikin tämän jälkeen ehkä hieman säpäkämpänä (mutta vain hieman) kun tiesi raipan mukanaolosta. Pyrin napakoilla pohkeilla ratsastamaan laukkaa terävämmäksi sarjaa edeltävään kaarteeseen, ja Manu reagoikin nyt paremmin. Sarjalle päästiin suhteellisen hyvässä laukassa niin ettei esteiden ylityksessä ollut ongelmia missään vaiheessa, mutta pieni lisäterävyys olisi kuulemma auttanut säilyttämään myötälaukan. Nyt nimittäin Manu vaihteli vasemmasta oikeaan sarjan aikana. Pohkeet sai kyllä väleissä olla kiinni ja ääniavut mukana jotta ajatus säilyi riittävästi eteen. Esteitä nostettiin niin että lopuksi sarjan kakkososa oli 70 cm ja kolmososa 80 cm. Näillä korkeuksilla tultiin kolme kierrosta, ja Manu alkoi jo vähän innostua esteiden noustessa. Vasen laukka ainakin alkoi säilyä paremmalla prosentilla. Esteväleissä Manun ajatukset olivat edelleen vähän liikaa taaksepäin, mutta pohkeella ja maiskutuksella kannustaen sarja kyllä ylittyi sujuvasti kaikilla kierroksilla. 80 cm tuntui tämän hevosen kanssa sen verran helpolta että vielä olisi omasta puolestani voinut vähän nostaakin. En tiedä minkä verran heittäydyin hyppyihin tällä kertaa, sillä kunnolla en istuntaan päässyt keskittymään kun hevosen eteenpäin kannustaminen vaati huomiota. Harmi kun ei ole videota mistä asiaa voisi tarkastella. Viimeisillä kierroksilla sarjan jälkeen Manu kävi vahvaksi edestä niin että sai kiskottua kuskin etukumaraan ja jarrutusmatka ravin kautta käyntiin venähti kovin pitkäksi.

Kokonaisuudessaan hyppelyt sujuivat estekonkari Manun kanssa varman ja sujuvankin oloisesti huolimatta siitä että terävyyttä ja eteenpäinpyrkimystä kohti estettä olisi saanut olla enemmän. Viime aikoina on oma varmuus ollut esteillä niin kovin kadoksissa että tällainen hyppykerta oli oikein tervetullutta vaihtelua. Aluksi tietysti vieras ja erilainen sekä hitaasti reagoiva hevonen aiheutti pientä epävarmuuden tunnetta, mutta saatoin luottaa Manuun sen suhteen että kaikesta päästään turvallisesti yli ja loppua kohti yhteistyökin alkoi toimia paremmin. Tästähän tulikin varsin hauska tunti niin ratsun kuin tehtävien puolesta - ei jännittänyt vaan oli kivaa! En panisi pahakseni vaikka saisin Manun estetunnille joskus toistekin.