lauantai 30. huhtikuuta 2016

Laukka kunnossa, kaikki kunnossa

Tällä viikolla en päässyt Vakella estevalmennukseen, mutta paikkasin tilannetta menemällä lauantaina estetunnille. Sunnuntain kisojen alle oli hyvä saada vähän harjoitushyppyjä. Verryttelyn menimme ulkona kentällä, ja varsinaisia hyppyjä varten siirryimme maneesiin. Kentän kunto isompia esteitä ajatellen oli nimittäin hieman kysymysmerkki, ja seuraavan päivän kisatkin hypättäisiin maneesissa.

Ulkona verryttelimme hetken ravissa, jossa Vake ehti alkaa vähän pyöristyäkin. Sitten otettiin muutama kierros laukkaa, ja tultiin pari kertaa pienen pystyn yli molemmista suunnista. Tässä vaiheessa Vaken laukka oli vielä vähän eteenratsastettavaa. Paikatkaan eivät osuneet esteelle ihan nappiin, mutta Vake venytti pienen pystyn yli mielellään kaukaa mikäli en oikein tarkoituksella ratsastanut miniaskelta mukaan. Liekö pohjalla oli jotain vaikutusta siihen, ettei rytmi ja sujuvuus löytynyt ulkona aivan parhaalla mahdollisella tavalla, vaikkei Vake varsinaisesti hitaalta tuntunut.

Maneesiin siirryttyämme totuttelimme hetken aikaa silmiä sisävalaistukseen. Sitten aloitimme verryttelyhypyillä ensin yksittäiselle pystylle vasemmassa laukassa. Maneesissa Vaken laukka tuntui heti huiman paljon paremmalta, ja nyt poni todella eteni ihan itse. Etuosa tuntui suorastaan hämmästyttävän kevyeltä ja ryhdikkäältä, eli tänään oli laukassa jotain ihan ekstraa! Samalla tosin Vake oli hieman levoton päänsä kanssa, eli nyökki niskaa välillä ylös ja alas. Tätä samaa pään heittelyä esiintyi viime kesänä mutta syksyn ja talven aikana ei koskaan. Sen täytyy siis liittyä jollain tavalla ötököihin tai pölyyn. Joka tapauksessa Vake liikkui kuin kovemman luokan kisaponi, ja tällaisella laukalla oli tosi mainiota tulla esteelle. Verkkahypyt pystylle sujuivat kuin oppikirjassa, ja sama hyvä meno jatkui oikeassa laukassa hypättävällä okserilla. Aloitimme noin 70 sentin korkeudesta ja esteitä nostettiin lopulta ysikymppiin asti. Kaikki ylittyi kevyesti ja näppärästi, ja Vaken hyppy tuntui tänään eritysen helpolta. Keula pysyi siis hypyissäkin ylhäällä, eikä nenä sukellellut maata kohti niin voimakkaasti, joten näissä hypyissä oli kuskinkin tavallista vaivattomampaa olla mukana.

Verryttelyhyppyjen jälkeen hyppelimme lyhyen radan, joka oli pääsääntöisesti kisakorkeudessa eli 90 sentissä. Rataan kuului aloituskavaletti, kaksi loivan kaarevaa pitkää linjaa sekä yhden askeleen sarja. Laukka rullasi edelleen kuin rasvattu, ja esteet ylittyivät niin kivasti, että enpä pahemmin korjattavaa keksi. Sarjaväli oli kuulemma noin 6,8 metriä, ja se tuntui oikein sopivalta. Sarjaa edeltävän päädyn varmistelin laukan sujuvuutta pohkeella, mutta muuten Vake meni aika lailla omalla imulla. Viimeisellä linjalla etäisyys ei ihan natsannut, vaan laukkaa olisi pitänyt säätää joko eteen tai taakse tai sitten ratsastaa kaarre hieman tilavammin. Okserille päädyttiin pohjaan ja tästä hypystä tuli töksähtävämpi, mutta se olikin ainoa ei niin optimaalinen paikka koko radalla. Niitä tulee, ja niistäkin selvitään ilman suurempia ongelmia.

Olin hyppyihin ja Vaken laukkaan aivan harvinaisen tyytyväinen. En tiedä, mistä tällainen vaihde löytyi, mutta olipahan helppoa ja mukavaa hypätä tällaisella Vakella. Vielä loppuraveissakin Vake kulki niin kevyellä etuosalla ettei uskoisikaan. Aina välillä epäilen, että Vake nyt vaan on sellainen köntys ettei se vain kykene laukkaamaan niin ryhdikkäänä ja aktiivisen elastisesti tai hyppäämään erityisen sulavasti. Sitten tulee näitä hetkiä, kun saan huomata, että kyllä ponista löytyisi vielä vähän lisääkin vaihteita ja kyllä se pystyy vähän enempäänkin, jos vaan viitsii. Tällaista meininkiä sitten kisaradoillekin, kiitos!

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Vasta-asetuksilla suoruutta kohti

Pääsin kuin pääsinkin Artsin valmennukseen, vaikka alkuviikko meni ikävän flunssan kourissa. Perjantaina olo oli kuitenkin jo kevyeen treeniin sopiva. Sain valita ratsun Vaken ja Kingin väliltä, ja Vaken satulaanhan minä tietenkin lopulta eniten mielin. Vaken kyydissä pääsee ainakin liikkeiden tasaisuuden puolesta helpolla, joten harjoitusravia olisi näin puolikuntoisenakin jaksanut puksuttaa vaikka koko iltapäivän.

Harjoitukset jatkuivat samoilla teemoilla kuin parilla edellisellä kerralla: suoria pituushalkaisijan suuntaisia linjoja sekä asetuksia. Ravi- ja laukkaverryttelyjen jälkeen aloimme ensin ratsastaa ravissa pituushalkaisijalle, jolta lähdettiin pohkeenväistöä noin 5 metriä uraa kohti ja suoristettiin taas uudelle linjalle päätyä kohti. Myöhemmässä vaiheessa mukaan lisättiin avotaivutusta väistön jälkeiselle suoralle pätkälle. Suunta pysyi kuviossa samana, eli oikeasta kierroksesta linjalle tullessa väistettiin vasemmalle. Tässä saikin olla tarkkana, sillä Vake pyrki pituushalkaisijalle kääntyessä puskemaan lapaa ulos, niin että koko suora pätkä ennen väistöä meni ulos nojaillen ja näin ollen väistössä oli jo lähtökohtaisesti ulkolapa karkuteillä. Varsinkin oikeassa kierroksessa tämä ilmiö korostui, ja ohjeena oli ottaa asetus vasemmalle heti pituushalkaisijalle tulon jälkeen. Vasta-asetus toimi apuna etuosan hallintaan saamiseksi myös väistön aikana. Väistön loppumisen jälkeen sain ohjeeksi käyttää asetuksen taas vasemmalla, ennen kuin ratsastin ponin avotaivutukseen oikealle. Tämä vasta-asetus ennen avotaivutusta osoittautuikin hyväksi keinoksi saada vasen lapa kunnolla haltuun ja Vake oikeasti suoraksi. Kun lavat oli näin suoristettu, oli kätevää siirtyä avotaivutukseen, joka onnistui harvinaisen mukavasti.

Vasemmassa kierroksessa oli oikeastaan melko samanlainen tilanne, eli Vake olisi halunnut nojailla ulkolavalle niin linjalla kuin väistössäkin. Tässä suunnassa myös takaosaa piti patistella nohevammin mukaan väistöön. Koska oikealle asettaminen on Vakella hankalampaa, ei se tässä suunnassa mielestäni suoristunut ja myödännyt niin nätisti vasta-asetuksen kautta. Avotaivutus oli kuviossa se osuus, missä Vake tuli paemmin kuolaimelle, kun taas väistössä oli vähän vastustelua ja nihkeilyä. Muutenkaan ei ravissa ollut nyt aivan tarpeeksi potkua, vaan jäätiin hiippailemaan puolivaloilla vaikka muoto ihan asiallinen olikin. Ehkä tässä näkyi se, että kuski ei ollut tänään aivan täydellä teholla hommissa.

Lopuksi tiedossa oli vielä laukkatyötä. Laukassa käännyttiin pitkän sivun suuntaiselle linjalle noin 5 metriä uran sisäpuolella. Kun tätä linjaa oli edetty kymmenisen metriä, käännettiin pätkä lävistäjän suuntaisesti ja tästä suoristettiin pituushalkaisijalle. Lävistäjäpätkältä pituushalkaisijalle tullessa mentiin siis pieni kaarros vastalaukassa. Ennakoin hankaluuksia, mutta lopulta tehtävä onnistui helpommin kuin pelkäsin. Ensimmäisellä yrittämällä Vake laukkasi halutun reitin ja piti oikean laukan. Tämän jälkeen poni tiesi tehtävän, ja laukan säilyttäminen vaikeutui. Pääsimme yleensä jopa vastalaukkakohdan ohi, mutta heti sen jälkeen Vake pudotti raville. Sen mielestä homma meni liian vaivalloiseksi. Olin kuitenkin napakkana, ja hätistin raipalla Vaken takaisin laukkaan. Sain myös ohjeeksi säilyttää laukassa saman rytmin koko tien läpi, eli piti istua kaikessa rauhassa ja "tehdä" laukkaan tahtia. En onneksi alkanut pahasti tuupata ja hosua vastalaukkakaarteen kohdalla, ja tälla lailla rauhallisesti ratsastaen sain Vaken lopulta pysymään oikeassa laukassa. Suoristamiseen en ihan täysillä päässyt keskittymään, kun huomio meni oikean laukan ylläpitämiseen.

Vasen laukka oli ainakin vastalaukkaa ajatellen helpompi, ja jonkin aikaa tähän suuntaan työskenneltyämme sain Vaken loksahtamaan mukavasti kuolaimelle. Sain ratsastettua pohkeella laukan teräväksi, ja pidin ulko-ohjalla oikein tasaista tuntumaa. Kylläpä laukka sitten pyörikin aivan eri malliin, ja näin hyviä laukkapätkiä ei kyllä ole meiltä vähään aikaan nähty. Varsinaiselle tehtävälle tullessa pyöreys pääsi kuitenkin helposti häviämään. Näin kuulemma kävi, koska annoin Vaken vetää minut hieman etukenoiseksi.

Sujuvan ja pyöreän laukkapätkän jälkeen Vake liikkui myös loppuraveissa kivan letkeästi. Tällä kertaa se olikin parhaimmillaan poikkeuksellisesti vasta aivan tunnin lopussa. Ehkäpä siis suoristamistyöskentely tuotti jotain tulosta. Harvinaisen toimiva vasen laukka oli tällä tunnilla kyllä ehdottomasti positiivisin asia. Toivottavasti pystyn tavoittamaan saman tunteen jämäkästä istunnasta ja hyvästä tuntumasta laukassa myös tulevilla tunneilla.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kevätretki kankaille

Tämän viikon maastoon lähdin intoa puhkuen, sillä olimme menossa ensimmäistä kertaa tänä keväänä kunnolla kankaille. Nyt olivat viimeisetkin lumet sulaneet käytännössä kokonaan, joten reitit olivat kesäkunnossa. Sääkin oli kaunis ja lämmin. Seurana oli kolme muuta ratsukkoa, ja Vaken kanssa menimme jonossa tietenkin peränpitäjänä.

Ainoan laukkapätkän otimme Hangaksentiellä menomatkalla. Lyhyen laukkailun jälkeen ravasimme loput tieosuudesta, ja sitten käännyimme metsään. Minulla oli suunnitelma kankaalla tehtävästä lenkistä, ja aika hyvin onnistuimmekin suunnistamaan aiottua reittiä pitkin. Polut olivat hyvässä kunnossa, joten ensi kerralla täällä kelpaa kyllä laukkaillakin. Tällä kertaa ei kiirettä pidetty, vaan ihailimme maisemia kaikessa rauhassa kävellen. Rauhallisempi meno sopi minulle tänään erinomaisen hyvin, sillä pienikin hengästyminen sattui ikävästi kurkkuun. Hevoset kulkivat tyytyväisinä ja rentoina, ja tuntuivat nekin nauttivan kankaalla vaeltelusta. Palasimme kierrokselta takaisin Hangaksentielle, ja taitoimme kotimatkaa reippaassa ravissa. Tarkemmin sanottuna siis muut ravasivat pitkällä askeleella edeltä, ja Vaken kanssa otimme omia laukkapätkiä välimatkan kiinni kuromiseksi.

Näin sitä siirryttiin vähän niin kuin kesään, kun maastossa päästään jälleen kulkemaan monipuolisia metsäreittejä pitkin. Oli tätä jo odotettukin! Kyllä metsässä mieli lepää niin ratsastajalla kuin hevosellakin.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Vaikea oikea, helppo vasen

Itsenäisen ratsastuksen jälkeen oli perjantain ohjelmassa vielä Artsin valmennus Vakella. Olimme tunnilla kahdestaan Annen kanssa. Emme ehtineet erityisemmin verrytellä ennen kuin Artsi jo saapui paikalle, joten saimme aloittaa muutamilla pohkeenväistöillä käynnissä. Tämä olikin toimiva tehtävä Vaken kuulolle herättelemiseksi. Ristiaskeleet irtosivat mukavasti, ja samalla alkoi niskakin myödätä pyöreämmäksi. Liikkeen etenemisestä väistön aikana piti kuitenkin huolehtia, niin kuin aina.

Verryttelimme sitten ravissa ja laukassa ratsastaen pääty-ympyröitä ja lävistäjiä. Vake ei ollut tässä vaiheessa vielä aivan pyöreänä, mutta tiesin, että muoto tästä kyllä paranee tunnin edetessä. Laukkaympyröillä etujalat lähtivät avonaisella puolikkaalla liirailemaan ulospäin, etenkin oikeassa kierroksessa. Päädystä ympyrän avoimelle sivulle kääntyessä siis piti olla varsin tarkkana, ettei koko poni päässyt karkaamaan. Samassa kohdassa myös laukan pyöriminen ja askelpituus kärsivät, eli Vake alkoi pomppia töpölaukkaa kun menosuunnasta oli pientä erimielisyyttä. Muualla sain paremmin ratsastettua laukkaa eteen ja pidemmäksi.

Päivän varsinaisen tehtävän punaisena lankana oli asetus ja suoruus. Tehtävänä oli ratsastaa pituushalkaisijalle ja asettaa linjalla samaan suuntaan kuin mistä oli tultu. Kun asetusta oli harjoiteltu pari kertaa ravissa, lisättiin mukaan laukannosto pituushalkaisijan aikana. Seuraavalle pitkälle sivulle tehtiin vielä laukkavoltti, jolta uralle palatessa siirryttiin raviin. Aloitimme oikeasta kierroksesta, mikä oli asetuksen kannalta vaikeampi suunta. Myös oikean laukan nostaminen pituushalkaisijalla ilman seinän tukea tuntui jo ajatuksena tosi vaikealta, mikä kyllä paljastaa miten suoria eli vinoja sitä ollaankaan... Asetus olikin aluksi sellaista nenän kääntämistä vinoon, eli kaukana rehellisestä asettumisesta. Oikeaa pohjetta piti ratsastaa läpi, ja linjalla täytyi myös huolehtia riittävän isosta ravista eteen. Omaa vuoroa odotellessa ehdin ratsastaa muutamia ravivoltteja, joilla sain oikeaa puolta työstettyä lisää. Pikkuhiljaa Vake alkoi ravata keskilinjallakin pyöreämmällä niskalla.

Oikean laukan nostaminen olikin sitten melko toivotonta. En saanut apuja ajoitettua järkevästi, ja ilman seinän tukea Vake lähti hoipertelemaan noston hetkellä vinoon sen sijaan että olisi nostanut täsmällisesti laukan. Jotenkin se aina heittäytyi lapa edellä vasemmalle, ja nosti oikean sijaan vasemman laukan. Tahtikin sylttäsi heti kun aloin ajatella laukkaa, ja nostoista tuli epämääräisiä räpellyksiä, joissa oikean laukan onnistuminen oli arpapeliä. Ei siitä kauan ole, kun nimenomaan oikean laukan nostot sujuivat meillä vasenta helpommin, mutta näköjään seinän tuen puuttuessa menivät pasmat ihan sekaisin. Sain ohjeeksi pitää sitkeästi asetuksen oikealla ja noston hetkellä jopa heittää vasenta ohjaa pois, ja lopulta kokeiltiin myös raipan ottamista vasempaan käteen noston tueksi. Oikean laukan nouseminen oli ja pysyi arpapelinä, ja yhtään täsmällisen napakkaa nostoa ei tähän suuntaan nyt saatu onnistumaan.

Laukasta raviin siirtyessä ohjeena oli myödätä ulko-ohjaa, pitää asetus sisäohjalla ja ratsastaa samalla isosti eteen. Laukkatyöskentelyn jälkeen Vakelta irtosikin vähän lennokkaampaa ravia, varsinkin kun valmentaja sopivasti hiillosti kuskia ja laittoi ratsastamaan ponista lisää liikettä esiin. Oikealle asettaen ja sisäpohkeella eteen pyytäen löytyi Vakesta jo vähän isomman vaihteen liikettä, jossa kuulemma etujalatkin liikkuivat hieman laajemmin ja irtonaisemmin. Nämä on niitä pätkiä, jotka pitäisi saada videolle!

Vasemmassa kierroksessa asetus ja laukannosto pituushalkaisijalla olivat oikeaan verrattuna lastenleikkiä. Vake asettui vasemmalle mukisematta, pyöristyi hyvälle kaulalle ja pysyi linjalla nätisti suorana. Pituushalkaisijalla ratsastettiin ravia isosti eteen, ja pienen pidätteen kautta tuli laukannosto. Vasemman laukan nostaminen oli helppoa kuin mikä, ja Vake tekikin napakat nostot säilyttäen pyöreän niskan. Uralla ja voltilla laukatessa ei pyöreys aivan säilynyt, ja voltilla laukka olisi saanut pyöriä pehmeämmin. Ravissa meno oli nyt varsin mainiota, ja muodosta tuli kiitosta. Ehkä on hyvä, että helppo suunta säästettiin viimeiseksi, jolloin tunti päättyi mukaviin onnistumisen hetkiin.

Laukannostot oikealle olivat katastrofi, mutta onneksi sentään kivat nostot vasemmalle paikkasivat tilannetta. Suoruuden kanssa on ongelmansa, jotka tulevat armotta esiin kun seinän tuki otetaan pois. Nouseehan se vasen laukka maastossakin niin paljon oikeaa helpommin. Työ suoruuden parantamiseksi ei tietysti lopu ikinä, mutta muuten Vake meni tälläkin valmennuskerralla varsin kivasti. Ravi tuntuu taas tällä hetkellä parantuneen jonkin verran, vaikka toki sitä liikettä saa aina houkutella esiin. Osaan olla iloinen näistä pienistä edistysaskelista, sillä Vaken liikkuminen pyöreänä ja kevyenä vähän askeltakin venyttäen ei ole ollut mikään itsestäänselvyys vaan kovan työn tulos.

Itsenäinen tunti ja kuolainkokeilu

Perjantaina ratsastin oikein kahdella ponilla. Ensin menin Kingillä itsenäisen tunnin. Viimeksi oli ehdotettu, että kokeilisin Kingille baucher-kuolainta. Sopivan kokoinen baucher tallin valikoimista löytyikin, joten tuli sekin sitten testattua. Mitään maata mullistavaa vaikutusta ei kuolaimen vaihdoksella ollut havaittavissa, mutta ei Kingi ainakaan huonompi ollut baucherilla. Ratsastin maneesissa noin tunnin verran alku- ja loppukäynteineen. Pidin tehtävät hyvin yksinkertaisina, eli ravi-käyntisiirtymisiä, ympyröitä, loivia kiemuroita, voltteja ja lävistäjiä. Keskityin ponin taivutteluun ja yritin ratsastaa sitä notkeaksi ja pyöreäksi. Laukkaa otin vain verryttelyksi muutaman kierroksen liikkeen avaamiseksi, ja muutoin pitäydyin ravin ja käynnin työstämisessä. Niissäkin oli aivan tarpeeksi hommaa.

Mitään ihmeellistä edistystä ei Kingin kanssa tänään tapahtunut, ja sellaista ei itsenäisellä tunnilla ehkä voi odottaakaan. Oli kuitenkin kiva päästä kaikessa rauhassa ja omaan tahtiin testailemaan niitä asioita, mitä on tunneilla tullut esille ja mitä on tullut itse pohdittua. Molempiin suuntiin sain aikaiseksi joitakin pieniä pätkiä, jolloin Kingi myötäsi ja liikkui hetken pyöreämpänä. Vaikeaa (lue: mahdotonta) oli saada pyöreys säilymään pidemmän aikaa. Heti kun ponin sai vähänkään myötäämään ja lyhentämään itseään, niin taivuttaminenkin oli huomattavasti helpompaa. Nenä pitkällä juostessaan koko poni menee yhtenä suorana pötkylänä, joka ei taivu oikein mihinkään suuntaan.

Oikeassa kierroksessa tunnuin olevan oikeilla jäljillä vahva ulkotuki -ideani kanssa, ja vasta-asetus auttoi myös. Etujalat meinasivat vaivihkaa liukua ulos vasemmalle, ja oikean kierroksen ympyröillä olikin taipumus huomaamatta suurentua. Vasemmassa kierroksessa ratsastin häikäilemättömästi sisäohjalla ylitaivuttaen. Yritin myös muistaa ratsastaa liikettä eteen, jottei touhu mennyt pelkäksi ohjalla kampeamiseksi ilman takajalkojen työskentelyä. Kuten sanottua, ei suurta ahaa-elämystä päässyt syntymään. Pieniä parempia hetkiä, joiden välillä oli enemmän pallo hukassa. Parhaita hetkiä taisi tulla loppukeventelyissä, kun Kingi venytti rentona eteen-alas asiallisella tuntumalla.

Mitään elämää suurempaa ei tästä ratsastuskerrasta jäänyt käteen. Kingin ratsastaminen pyöreäksi ja notkeaksi on edelleen minulle pieni mysteeri. Ainakin tässä vahvistui se ajatus, että seuraavissakin koulukisoissa paikkamme on helppo C, ei helppo B.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Pullero lentää

Tiistaina hypeltiin taas, eli meillä oli tavalliseen tapaan Pian valmennus. Vakella eivät onneksi enää kisat jaloissa painaneet, kun välissä oli ollut kevyempi päivä. Verryttelyssä se tuntui jopa tyypillistä alkutuntia kevyemmältä etuosastaan.

Laukassa menimme ensin paria puomia ympyrän kaarella. Vake lähti melko hyvällä laukalla eteen, mutta aika ajoin energian säilymisestä piti muistutella. Vasemmassa kierroksessa puomeille päästiin sujuvasti, mutta oikeassa laukassa oli askel vaikeampi saada osumaan. Ilmeinen syy tälle oli se, että tulimme puomeille lapa edellä ja kaarta hieman oikaisten, eli tarvittiin sisäpohje käyttöön ja parempaa ajatusta tiehen. Menimme verryttelytehtävänä vielä paria kavalettia, joille ratsastettiin viistosti pitkältä sivulta ja käännyttiin laukkaa vaihtaen takaisin seinälle päin. Vakella oli ihan mukava energia, mutta jostain syystä ei kavaleteille vaan meinannut osua sopivaa ponnistuspaikkaa. Vake tahtoi sitten loikkia liiankin kaukaa kavalettien yli, mutta laukat se kyllä vaihteli ja kääntyi nohevasti niin kuin vanhan tekijän kuuluukin.

Seuraavaksi siirryimme jumppasarjalle. Sarja alkoi kavaletin ja ristikon innarilla, jota seurasi yhden laukan väli okserille ja edelleen kahden laukan väli toiselle okserille. Tunnilla oli varsin erilaukkaisia hevosia, joten odottelimme hetken kun hevoslaukkaiset menivät sarjaa ensin. Sitten sarjavälit lyhennettiin töpölaukkaisemmille sopiviksi. Aluksi esteet olivat tietysti ihan matalia, jolloin väleistäkin tuli pidempiä, ja reippaasti saatiin laukata. Vake oli hyvässä mielentilassa, ja se oli helppo villitä uralla mukavan sujuvaan laukkaan, joka säilyi myös lyhyen sivun läpi kaartaessa hyvin. Sarja ylittyi hyvällä imulla. Oksereita nostettiin vähitellen ylöspäin, ja tulimme seuraavat kierrokset samalla lailla eteen sujuen. Annoin sarjalla Vakelle aika lailla vapaan ohjan, ja istuntakin taisi olla hyvin kevyt. Vähän enemmän olisi väleissä saanut istua pystyyn, ja esteiden noustessa yritinkin suoristautua väleihin paremmin. Olihan se vähän hurja tunne sujottaa sarjalla menemään pitkällä ohjalla kaasu pohjassa, mutta Vake oli oikein hyvin tehtävänsä tasalla ja nousi hyppyihin kevyesti ja puomeja hipomatta. Tolppien merkinnät paljastivat, että lopulta ensimmäinen okseri oli 90 sentissä ja viimeinen 95 sentissä, eikä korkeus ollut Vakelle juttu eikä mikään.

Menimme pari kierrosta myös päivän toista suoraa linjaa, joka oli noin 17 metrin suhteutettu väli pystyltä okserille. Vake tuli tätä viidellä laukalla, mikä vaati sen, että ensimmäisen esteen jälkeen tuli ottaa vähän kiinni, jotta viimeiset askeleet okserille pystyi laukkaamaan sujuvasti. Pientä ahtautta okserille tulikin, eli olisin saanut ottaa vielä selkeämmin laukkaa kiinni linjan alussa. Parhaiten linja onnistui silloin, kun sisääntulohyppy jäi vähän pieneksi. Lopuksi menimme tehtävät kertaalleen yhteen putkeen, eli ensin jumppasarjan, sitten suunnanvaihdon kavaletin yli, ja lopuksi 17 metrin linjan. Nyt sekä sarjan viimeinen okseri että okseri 17 metrin linjalla olivat 95 sentissä. Ihanan sujuva meno jatkui edelleen, eivätkä esteet edes näyttäneet minusta valtavan suurilta. Kepoisasti ne ylittyivätkin, vaikka edelleen olin suhteutetulla linjalla turhan varovainen ja annoin ponnistuspaikan okserille mennä hiukan liian lähelle.

Vake oli oikein hyvä tänään, ja oma fiilis tunnin jälkeen ei olisi voinut paljon parempi olla. Näin se poni vaan loikkii 95 sentin oksereita kuin tyhjää vain. Laukka on kunnossa, eteneminen on kunnossa, ja silloin voi esteitäkin nostaa. Kun ei edes kuskia korkeudet hirvitä, niin ysikympin radat eivät todellakaan ole enää pelkkä kaukainen haave vaan se, mitä nyt treenataan ja kisataan.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Suorempaa, jämäkämpää, parempaa

Maanantain ratsu oli jälleen Palle, ja olin siitä hyvilläni. Edellisen kerran jälkeen teki ainakin mieli ottaa revanssi. Tällä kertaa tunti oli Pallelle päivän ensimmäinen, ja niinpä se ei ollutkaan niin hanakka menemään omaan passagemoodiinsa vaan oli helpommin ratsastettavissa. Ihan aluksi ei ollut edes pahaa jumitusta, vaan Palle lähti etenemään ravissa kohtalaisen hyvin. Kaula pitkällä, mutta ei sentään aivan pystypäisenä kirahvina vaan jonkinlaisella tuntumalla. Näin siis ainakin oikeassa kierroksessa, mutta suunnan vaihtuessa alkoi kulmien tuijottelu ja siitä johtuva liikkeen jumittaminen.

Harjoiteltavana oli tänään K.N. Specialin kuvioita. Ratsastimme toiselle pitkälle sivulle loivan kiemuran sekä päätyyn ravivoltin, joka oli rajattu puomeilla oikean koon hahmottamiseksi. Toisella pitkällä sivulla askelta lyhennettiin ja pidennettiin. Oikeassa kierroksessa mukaan tuli laukannosto ravivoltin jälkeen, ja toiseen päätyyn laukkaympyrä. Aluksi tehtävät tuhrautuivat moottorin käynnistely-yrityksiin. Palle ei vielä liikkunut kunnolla takaa, joten eipä se tullut myöskään kunnolliselle tuntumalle. Kerrannaisvaikutuksena oli taivuttamisen vaikeus. Puskin hevosta eteenpäin ajatuksella, että kyllä se tästä, kun vaan tulee tarpeeksi liikettä eteen

Volteilla ope kiinnitti huomiota istunnan kierouteen. Vasemmalle kääntyessä ja taivuttaessa oikea hartia oli huomaamattani taaempana (ja luultavasti myös alempana). Yläkroppaa piti siis kääntää paremmin menosuuntaan, samalla kuitenkin ulkokyljessä tuen säilyttäen. Merkittävin korjaus tapahtui kuitenkin oikeassa kierroksessa, mihin suuntaan minulla on aina ollut suuria ongelmia Pallen taivuttamisessa. Nytkin Palle liirasi volteilla vasen lapa ulkona ja kaula epämääräisesti kenossa. Open ohjeilla sain sekä yläkropan että lantion näyttämään hevosen etuosalle selkeän suunnan voltin uralle, ja painoa siirrettyä ulkoa sisäistuinluulle. Ulkokylki pysyi kuitenkin suorana ja napakkana, eli tässä taisi olla kyse juuri siitä, mistä Aira Toivola käyttää ilmaisua "ulkokyljen kautta kääntäminen". Palle alkoikin asettua ja taipua oikealle oikein kauniisti, kun sain näillä pienillä korjauksilla itseni suoraan ja painon oikein. Samalla tuli sellainen olo, että Palle liikkui kerrankin oikeasti ulko-ohjan tuntumalla ja suorana. Ope totesikin, että Pallen taipuu erityisen hyvin juuri painoa käyttämällä. Jos taas ratsastajan paino on ihan kummasti, niin kyllä hevonen sitten varmasti liirailee.

Lopputunnin ajan kiinnitin erityistä huomiota suoruuteeni ympyröillä ja volteilla. Kun olin kerran saanut tunteen siitä, miten luontevalta tuntui kun palaset olivat kohdillaan, oli sama tunne helpompi löytää uudestaan. Ulkokyljessä oli harvinaisen jämäkkä olo. Pallen eteneminen ja aktiivisuus ei ollut vielä aivan parasta mahdollista, vaan laukassakin jäin sitä vielä työntämään. Ravissa tuli sentään laukan jälkeen energisempiä ja pyöreämpiä pätkiä. Pienten takeltelujen jälkeen laukannostot alkoivat sujua jo asiallisemmin.

Lopuksi ratsastimme vielä lisää laukannostoja sekä laukkalävistäjiä. Liikkeen aktiivisuus parani koko ajan, ja laukannostoihin päästiin nyt napakasta ravista, josta laukka nousi helposti aivan pienimmästä merkistä. Miten tämä voikin olla välillä niin helppoa ja välillä niin vaikeaa! Laukkalävistäjillä meno tuntui hieman hyytyvän loppua kohti, vaikka laukka pysyikin yllä. Aloin näissä tilanteissa tuupata istunnalla, ja ope käski jämäköittää koko istuntaa etten heiluisi liikkeen mukana niin paljon. Tämä oli päivän toinen nappiohje. Hain jämäkkyyttä kroppaan niin laukassa kuin ravissakin, ja Palle alkoi sen seurauksena liikkua aktiivisemmin eteenpäin. Olo alkoi olla jo kuin kouluratsastajalla, eikä vain perunasäkkinä mukana hytkyvällä tädillä. Kun siirryimme loppuraveihin, kulki Palle jo aivan ihanasti. Liike sujui nyt aktiivisena eteenpäin, ja mikä parasta, hevonen oli suurinpiirtein kahdella ohjalla eikä luikerrellut ja liiraillut. Muoto oli hieno, koko etuosa tuntui oikein kevyeltä ja hevonen toimi kuin ajatuksen voimalla. Saimme ratsastaa vielä hieman ympyräkahdeksikkoa lävistäjillä suuntaa vaihtaen, ja en olisi ollenkaan malttanut lopettaa kun meno tuntui niin mahdottoman hyvältä.

Palle tarjosi tänään lopuksi niin mukavan kymmenminuuttisen, että suorastaan leijuin. Open ohjeet kropan suoristamisesta sekä koko istunnan jämäköittämisestä olivat niin osuvia, että pääsin todella konkreettisesti havaitsemaan, miten korjaukset vaikuttivat ihan kaikkeen. Yleensä päädyn ratsastamaan Pallea jotenkin päämäärätiedottomasti ja velton avuttomasti, ja sitten touhu menee epämääräiseksi haahuiluksi. Pelkkä eteen patistelu ei riitä, jos samalla keikun kummallisesti vinossa ja hytkyn mukana kuin makaroni. Nyt sain lopulta paljon jämäkämmän otteen hevoseen istunnan kautta, ja sen myötä sitten Pallekin tiesi mitä tulee tehdä ja mistä on kysymys. Palle on kyllä aivan erityisen palkitseva hevonen korjausten tekemiseen, koska se ratsastajan riittävästi onnistuessa kykenee tarjoamaan niin upean kevyttä ja vaivatonta liikkumista.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Viimeisen esteen kirous

Sunnuntaina lähdimme Kuivasjärvelle 1-tason estekisoihin, jotka järjestettiin Peltokosken maneesilla. Tallinmäen kisajoukkueessa olivat tällä kertaa Anne Pavella, Nora Hempalla ja minä Vakella. Vaken kanssa hyppäsimme 80 ja 90 sentin luokat, eli nyt mentiin ensimmäistä kertaa ysikymppi vieraskisoissa. Ratamestarina oli kuitenkin oma ope, joten odotettavissa oli sopivan helppo rata. Jonkin verran silti jännitti, kun kyseessä oli tälle vuodelle vasta toiset vieraskisat ja ensimmäinen ysikymppi puoleen vuoteen.

Kävimme ensin tutustumassa rataan, ja sitten otettiin hevoset autosta. Odottelimme Vaken kanssa sillä aikaa kun edellinen luokka verrytteli ja hyppäsi, ja kävelimme maastoreitin alkua edestakaisin. Sitten ehdin hetken aikaa kurkkia maneesin ovelta kavereiden suorituksia, ennen kuin alkoi oman ryhmän verryttely. Kasikympin verryttelyssä Vake vaikutti ensin vähän kurittomalta, mikä saattoi olla sen jännitystä uudessa paikassa. Ponin aikeissa vaikutti olevan pään alas nykäisyjä, pientä pukittelua ja sivuliirailua. Sisääntulo-ovi kutsui puoleensa, ja sen kohdalla varsinkin esiintyi edellämainittuja elkeitä. Vake oli hereillä, mutta ristikkoa ja pystyä hypätessä laukka olisi saanut olla vielä aktiivisempaa. Kun sitten vaihdoimme suuntaa yritti Vake karata oven kohdalla ihan tosissaan, ja silloin tulin komentaneeksi sitä kerran raipalla oikein napakasti. Tämän pienen konfliktin jälkeen laukassa olikin kunnolla ytyä, ja okserille saatiin tosi napakat verkkahypyt.

80 sentin verryttelyssä. © Ella Karjalainen
Oma starttivuoro oli luokassa kolmantena. Vake lähti ihan mukavalla energialla liikkeelle, ja sillä tuntui olevan sopivasti pientä pöhköilyvirtaakin. Ensimmäinen este hypättiin vähän hankalasti yleisöä kohti, ja tässä kuulemma monet hevoset vähän jarruttivat. Pidin pohkeet kiinni ja varmistelin, että esteelle mentiin eikä meinattu. Kakkoseste olikin sitten ovea kohti, ja selvästi Vake imi tähän suuntaan paremmin. Rata oli alkanut ihan hyvässä rytmissä, ja samoilla tulilla matka jatkui kolmos ja nelosesteen suoralle linjalle. Tämän piti olla Vakelle sopiva etäisyys kuudella laukalla, mutta nelosena oleva valkoinen porttieste ilmeisesti jarrutti sen verran, että tikattiin vielä seitsemäskin askel mukaan. Viitoseste ylittyi sujuvasti, ja sitten ykkösvaiheesta oli jäljellä enää sarja. Olin valmistautunut kannustamaan Vakea välissä eteen, ja vähän pitkäksi sarjaväli vaikuttikin jäävän. Vaken harkitessa ratkaisua napautin raipalla lavalle, jotta se ei ottaisi turhaa lisäaskelta. Luulin Vaken lähtevän käskystä hyppyyn, mutta se yrittikin sulloa vielä toisen askeleen ja törmäsi etusilla b-osaan. Tällä kompuroinnilla rymäytettiin puomi alas, neljä virhepistettä ja ei jatkoon. Voi harmi! Muuten rata oli mennyt niin sujuvasti, ja olisin ehdottomasti halunnut hypätä kakkosvaiheenkin.



Sarjan virhe jäi kovasti mietityttämään. Olisiko pitänyt käyttää raippa jo vähän aikaisemmin, jotta Vake olisi reagoinut siihen oikein? Oliko raippa vain ylimääräinen häiriö, ja poni olisi ehkä tavalla tai toisella selvittänyt sarjan, jos olisin antanut sen miettiä rauhassa ja jättänyt puuttumatta asiaan? Sarjahan taisi olla myös vähän optisesti hankala, kun puomit olivat lähes yksiväriset sinivihreät. Verryttelyssä oli hypätty pelkkää sarjan a-osaa, joten tuliko b-osa sitten yllätyksenä Vakelle? Oli tietysti oikein hyvä, että edessä oli vielä toinen rata ja pääsin hakemaan onnistuneempaa suoritusta, mutta sarjalla sattunut virhe hermostutti ysikymppiä ajatellen. Jos kasikympissäkään Vake ei lähtenyt venymään sarjaväliin, niin miten kävisi korkeammilla esteillä? Ysikympissä sarja hypättiin vieläpä toisin päin eli b-osaksi tuli okseri, mutta nyt toki hyppysuunta kääntyi katsomolta ovelle päin eli vetosuuntaan. Kysyin opelta neuvoa sarjan ratsastukseen, ja ohjeena oli mennä tilanteen mukaan. Jos a-osalle tulisi pieni ja jarruttava hyppy, niin en edes yrittäisi tuupata Vakea yhdellä vaan antaisin ottaa miniaskeleen mukaan. Sarja ei kuitenkaan noussut ihan maksimikorkeuteen, joten kahdella askeleella siitä tarvittaessa selvittäisiin.

Ysikympin verryttely mentiin säästellen. Vake oli nyt tasaisemman oloinen eikä vaikuttanut enää hanakalta keksimään omia kuvioita. Verryttelyhypyt olisivat voineet olla ehkä napakampia ja energisempiä, mutta vaivattoman oloisesti Vake esteet ylitti. Luokka alkoi, ja odottelimme taas yhden ratsukon ajan maneesin päädyssä. Jännitystäni sarjan suhteen ei yhtään helpottanut se, että edellisen ratsastajan suoritus päättyi juuri sarjavälissä putoamiseen. Jotain vaikeaa siinä sarjassa oli, kun niin moni ratsukko oli siinä tänään ongelmissa. Ennen lähtömerkkiä kävin pyörähtämässä Vaken kanssa sarjavälissä ja näyttämässä, että katsopas kun täällä tulee sitten b-osakin vastaan. Verryttelyesteenä olimme hypänneet taas pelkkää sarjan a-osaa.

90 sentin radalla. © Ella Karjalainen
Vaikka Vake oli ollut verryttelyssä hieman lötkön oloinen, niin lähtömerkin tullessa se lähti oikein pontevasti liikkelle. Laukan energia vaikutti mainiolta ja poni oli hereillä. Kahdella ensimmäisellä esteellä paikat menivät vähän lähelle, mutta Vake ylitti ne näppärästi ja kolistelematta. Suora linja kolmoselta neloselle oli nyt vetosuuntaan, ja tämä meni kivan sujuvasti. Hyvä hyppy kolmoselle, ja sen jälkeen päästiin kuudella laukalla neloselle. Tässä ponnistuspaikka jäi vähän kauemmas, mutta Vake ponnisti kevyesti okserin yli. Viitoselle kaartaessa sain vähän maiskutella ja hoputella, kun käännyttiin taas ovelta poispäin. Asiallisesti yli tästäkin, ja sitten oli puoli maneesia laukattavana ennen sarjalle tuloa. Laitoin laukkaan lisää kierroksia, ja sarjaa kohti tultiin sujuvasti. A-osalle tuli hyvä hyppy, mutta silti väli näytti jäävän epäilyttävästi hieman pitkäksi. Nyt jätin ratkaisun Vaken tehtäväksi. Poni teki hyvää työtä, ja venytti kuin venyttikin hyppyyn yhdellä askeleella. Mahtavaa, selvitimme sarjan kunnialla!

Olin keskittynyt sarjan jännittämiseen niin intensiivisesti, että sen jälkeen taisikin pää tyhjentyä. Edessä oli vielä ykkösvaiheen viimeinen este, jolle olisi edelleen pitänyt muistaa ratsastaa. Liian myöhään esteen lähestyessä huomasin, että Vake olikin pohkeen takana ja hyytyi estettä kohti. Ajauduimme niin lähelle, että hyppääminen kävi jo mahdottomaksi. Vake yritti vielä nostaa etujalkoja hyppyyn, mutta ei siitä hyppyä tullut vaan etujalat vain kauhaisivat puomien sekaan rysäyttäen koko esteen matalaksi. Ei voi olla totta, taas viimeinen este atomeiksi! Hetken hölmistyksen jälkeen kyselin tuomaripäädystä, oliko tämä kielto vai pudotus. Kuulemma pudotus, sillä kävelimme lopulta esteen läpi, ja niinpä olimme juuri tuulleet maaliin neljällä virhepisteellä. Seuraavaksi sitten kyselin, saisinko kuitenkin hypätä esteen uudestaan. Tällaiseen täydelliseen epäonnistumiseen olisi ollut todella ikävää päättää nämä kisat. Kun 1-tasolla oltiin, niin lupa harjoitushyppyyn onneksi tuli. Kun este oli kasassa, laukkasimme sille uudestaan ja nyt mentiin yli ihan helposti ja puhtaasti. Kylläpä oli helpottavaa, että Vake ei ollut romurallista moksiskaan vaan hyppäsi esteen naama peruslukemilla, ja kuskinkin traumat vähän hälvenivät onnistuneen hypyn ansiosta. Harmittamaan tietysti jäi, sehän oli selvä. Lopetinko tosiaan ratsastamisen sarjan jälkeen, ja matkustelin hyytyvällä ponilla viimeiselle esteelle? Arvioinko paikan väärin, ja yritin tuoda Vaken aivan liian pohjaan? Jarruttiko Vake jäädessään katsomaan esteen takana olevaa yleisöä? Varmuutta virheen syystä en saanut, mutta luultavasti tässä ei nyt vaan oltu ollenkaan skarppina. Jokainen este pitää ratsastaa!
Viimeisen esteen onnistunut ylitys. © Ella Karjalainen

Kylläpä jäi ajateltavaa. Periaatteessa meno oli oikein kivaa ja sujuvaa, ja lukuunottamatta kummallakin radalla sattunutta yhtä karkeaa virhettä olen suorituksiin tyytyväinen. Vake liikkui varsin kelpoa laukkaa ja oli hereillä, ja ysikymppi korkeutena tuntui ihan hyvältä ja omalta. Toisella radalla Vake tsemppasi sarjankin niin hienosti. Esteiden noustessa taidan kuitenkin tuoda ponnistuspaikat vähän liian lähelle, eli tässä asiassa voisi olla viilaamista. Tarvitaan vielä ripaus lisää energiaa esteitä kohti, niin hyppyihin pääsee rohkeasti hieman kauempaakin. Esteet ylittyivät Vaken taloudellisella tyylillä yhtään ylimääräistä hyppäämättä, mutta eipä Vake puomeihin koskenut vaan kyllä se ysikymppiä ihan asiallisesti ja ketterästi suorittaa. Virheitä kuitenkin välillä sattuu, ja nyt oli sellainen kisapäivä, että virhe sattui molemmilla radoilla. Sekös tietenkin harmittaa, mutta ajatukset täytyy siirtää epäonnistumisten ruotimisesta ennemmin niihin onnistumisiin, joita näihinkin ratoihin mahtui paljon, sekä tietysti edessä oleviin uusiin kisoihin.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Muutamat hypyt kisojen alle

Lauantaina meillä oli Vaken kanssa kisaviimeistelytreeni esteillä. Alkuviikosta ei nyt hypättykään ollenkaan, joten kisojen alla oli hyvä ottaa parit hypyt ja testailla säädöt. Emme kuitenkaan hypänneet hevosia puhki, vaan menimme tehtäviä puomeilla ja kavalettikorkuisilla esteillä sekä lopuksi muutaman isomman hypyn. Minulla oli pientä painetta ja jännitystä matkassa, sillä kisoja edeltävänä päivänä olisi vähän niin kuin pakko mennä hyvin, tai muuten on hyvin nihkeät lähtökohdat kisareissulle. Päätin siis, että Vaken on tänään liikuttava reippaasti tai muuten meidät hukka perii.

Vakehan oli tietysti aluksi normaalin hidas ja etupainoinen. Yritin sitä ratsastaa sieltä ryhdikkääksi ja reippaaksi esteponiksi, mutta ravissa tämä kaikui kuuroille korville. Laukassa mentiin ensin erilaisia puomi- ja kavalettilinjoja, joilla tehtävänä oli laukan lyhentäminen. Vakelle halutiin suorille 20, 17, ja 14 metrin linjoille ensin 7, 6 ja 5 askelta, kun taas isot hevoset ottivat näihin aina yhden askeleen vähemmän. Laukkaa sai kyllä ihan lyhentää, kaikista eniten 20 metrin linjalla. Vakella säilyi lyhentäessä energia melko hyvin, ja linjojen välillä pyysin sitä aina hetkeksi eteen, jottei jääty aivan käsijarruvaihteelle. Sitten saimmekin jo ratsastaa linjat normaalilaukassa, eli jokaisesta välistä jäi yksi askel pois. Vake meni nyt siis 6, 5 ja 4 laukkaa. Kaikki linjat mentiin ratana pari kertaa, ja lisäksi mukaan tuli puoliympyrän muotoinen puomilinja 3-4 laukalla (Vake neljällä). Sujuvammassa laukassa oli kivempi posotella, mutta varsinaisesti eteen ei näillä etäisyyksillä ja askelmäärillä tarvinnut ratsastaa. Teimme tarkkaa työtä, ja halutut askelmäärät sopivat linjoille oikein nätisti. Vake tuli hyviin ponnistuspaikkoihin, ja vaihteli laukat. Erityisen mukavaa oli, että laukka tuntui sellaiselta, mistä voi hypätä jo kunnon esteitäkin.

Lopuksi menimme radan, johon kuului puoliympyrä maapuomien yli, kisakorkeudessa eli 90-senttisenä suora 20 metrin linja pystyltä okserille sekä 14 metrin pysty-pysty-linja, ja lopuksi 17 metrin kavalettilinja. Aluksi sain kuitenkin ottaa Vaken kanssa pari harjoitushyppyä asteittain nousevalle esteelle, jottei tarvinnut rykäistä suoraan kavalettitehtävistä ysikympin esteille. Tulimme oikeasta laukasta samaa estettä ensin pystynä ja sitten okserina. Vake oli tosi hyvin hereillä, ja laukkasi napakasti ihan omalla moottorilla. Esteelle tultiin hyvällä imulla, ehkä vähän oikealle puskien. Ponnistuspaikka tuppasi menemään hieman lähelle, mutta Vake meni näppärästi yli kerta toisensa jälkeen.

Sitten jatkoimmekin jo koko radalle. Aloitus oli ihan mukavan energinen, mutta lähestyminen katsomopäädystä 20 metrin linjalle oli vaikea. Este tuli vastaan hyvin nopeasti kaarteen jälkeen, ja Vake puski kaarretta sisään niin ettei päästy ihan suoraan estettä kohti. Näin ollen otetiin vähän turha miniaskel esteen eteen. Ainakin tällaisen jarruttavan hypyn jälkeen oli helpompi mahtua linjalle kuudella laukalla. Okseri ylittyi asiallisesti, mutta sen jälkeen Vake oli väärässä laukassa ja korjaaminen päädyssä hieman kesti. Meinasi tulla kiire, mutta jatkoin suoraan lävistäjällä olevalle 14 metrin linjalle. Etäisyys oli vähän ahdas neljällä laukalla, mutta ihan näppärästi mentiin. 17 metrin kavalettilinja olikin sitten helppo loppupala, kun isommat esteet oli selvitetty.

90 sentin tehtävätkin siis selvitettiin melko varmalla otteella, ja korkeus ei tuntunut tai näyttänyt minusta ollenkaan isolta. Hypyt olivat vähän töksähtävän oloisia, ja ponnistuspaikat tuppasivat menemään hieman lähelle, eli ehkä laukka saisi olla vieläkin sujuvampaa. Siinä tapauksessa tosin suhteutetuista väleistä olisi saatava aina yksi askel pois. Vake kuitenkin oli mielestäni hyvin hereillä ja napakasti menossa koko ajan, eli ei tullut mitään puskemistilanteita vaan hyvin laukattiin. Vaikka Vake muutoin tuntuu horrostavan, niin kyllä se aina siinä vaiheessa virittyy liikkumaan kun nostetaan laukka ja suunnataan esteille. Kisoissa Vakeen tulee toivottavasti vielä sopivaa lisävipinää ja se viimeinen loppusilaus sujuvuutta.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Tiukkaa työstämistä

Artsin valmennukseen menin tällä kertaa Kingillä. Olimme kahden ratsukon tunnilla, ja harjoittelimme K.N.Specialin tehtäviä. Siinä sivussa tuli kyllä mukavasti ihan ponin läpiratsastamistakin, sillä taivuttelu volteilla ja kiemuroilla on juuri sitä mitä Kingin kanssa kaivataan. Minulla on edelleen suuria vaikeuksia saada Kingi liikkumaan pyöreänä, ja tätä lähdettiin nyt työstämään ihan tosissaan.

Verryttelimme ensin ravissa ja laukassa pääty-ympyrällä, ja hevoset saivat samalla totutella avonaisen päätyoven ohi kulkemiseen. Tässä vaihessa ei vielä ihmeellisiä onnistumisia tullut, mutta laukkaamisen jälkeen Kingi oli sentään vähän pehmeämmän oloinen. Havainnoin erityisesti oikeassa kierroksessa, että Kingin etujalat eivät kääntyneet kunnolla ympyrälle, joten kaula ja lavat eivät kulkeneet samaa linjaa vaikka kuinka yritin johtaa ja kääntää oikealle. Ulkopohjetta olisi siis tarvittu enemmän.

Aloimme ratsastaa ravissa loivia kiemuroita siten, että sekä kiemuran aloittavaan että lopettavaan kulmaan ja kiemuran kaaren sisälle tuli voltit. Lisäksi ohjeena oli ratsastaa toisella pitkällä sivulla avotaivutusta. Erikoista kyllä, Kingi lähti taipumaan vasemmalle jopa helpommin kuin oikealle. Eri puolille oli vähän eri säännöt: vasemmalle taivuttaessa oli ohjeena tässä vaihessa myödätä ulko-ohjaa ja pitää sisäohjasta sitkeämmin. Oikealle taivuttaessa sen sijaan Kingi alkoi yleensä hidastaa ravia, joten jouduin ratsastamaan enemmän pohkeella eteen. Oikealle taivuttaessa olisi ollut olennaista päästä tukemaan paremmin ulkoavuilla, ja tällä oli varmasti yhteyttä niihin huonosti kääntyviin etujalkoihin. Oikealle ratsastaessa sain pari kertaa tuntumaa ulko-ohjan tuesta ja suoremmasta ponista, mutta ne olivat ohimeneviä hetkiä. Jonkin verran apua oli uralla tehtävästä avotaivutuksesta oikealle, jota ratsastin ohjeistuksen mukaisesti jopa hieman vasemmalle asettaen. Näin sain jotain rotia siihen hankalaan vasempaan lapaan ja etujalat kääntymään oikealle. Myös kiemuraa ratsastaessa mentiin avotaivutusajatuksella kun valmisteltiin keskikaarretta pituushalkaisijan lähestyessä. Ensin Kingi alkoi myödätä ja pyöristyä volteilla vasemmalle, mutta oikea puoli oli ja pysyi vaikeampana. Parhaat taivutukset ja pyöristymiset oikealle tapahtuivat vasemmassa kierroksessa ratsastettavalla kiemuralla, jonka sisälle tuli voltti oikealle. Tällainen kuvio, jossa taivutuksen suuntaa pääsi vaihtamaan, oli omiaan auttamaan ulkotuen löytämisessä ja etuosan ohjaamisessa oikealle linjalle.

Ratsastimme myös muutaman pituushalkaisijan, joissa ei Kingin kanssa ollut erityisempää vaikeutta. Suorille linjoille päästessään se yleensä ravaa reippaasti ja kiemurtelematta eteenpäin. Teimme sitten laukannostoja kentän keskellä, ja vasemmassa laukassa mentiin pari lävistäää siirtyen käyntiin uralle tullessa. Laukat Kingi nosti ihan napakasti, vaikka oma ajoitukseni ei ollut aina ihan kunnossa. Nostoissa sain keskittyä erityisesti rintakehän pystyssä pitämiseen, sillä tavanomaiseen tyyliini keikautin kroppaa nostoissa eteenpäin. Poni kuitenkin ponnistaisi nostoon paremmin takaosalta, jos nojaisin hieman taaksepäin. Laukkalävistäjillä Kingi meinasi jopa vähän kiihdytellä, mutta uran lähestyessä puolipidätteet menivät hyvin läpi, ja poni tuli oikein pehmeästi ja tasapainoisesti käyntiin. Hämmästyttävää, miten näppärästi se siirtyi suoraan laukasta käyntiin, vaikka liikkuikin pitkänä pötkylänä!

Oikeassa laukassa tehtiin myöskin pari nostoa ja lävistäjää. Kingille iski kipitysvaihde päälle, ja se vähän kuskasi minua ravissa. Helppohan Kingillä on posotella eteenpäin, mutta pitäisi saada jämäkämpi ote istunnalla sen liikkeisiin. Laukkatehtävien jälkeen keventelin hetken aikaa omatoimisesti loppuraveja, ja vasemmassa kierroksessa Kingi tuli vähän pyöreämmälle kaulalle. Tämä tosin perustui aika lailla sisäohjaan, eli varsinaisesti kahdelle ohjalle en ponia vielä saanut. Pyöreyden kanssa oli kuitenkin haparointia erityisesti oikeassa kierroksessa, ja lopuksi Arti vielä auttoi maasta käsin Kingin pyöreälle kaulalle. Tästä sain itse jatkaa ja yrittää säilyttää tuntuman ja muodon. Vasemmalle tämä onnistui kohtuullisesti, ja nyt pääsin jo myötäämään ja palkitsemaan sisäohjalla. Suunnanvaihto oikealle sotki aina pasmat, enkä saanut ulko-ohjalle ihan tarvittavaa tukea enkä ulkolapaa hallintaan. Ohjeena oli pitää ulkokäsi hieman elävänä mutta napakasti tuntumalla, vähän jopa asettaa ulos. Samalla kuitenkin sisäkädellä olisi pitänyt saada ohjattua päätä ja etuosaa menosuuntaan oikealle. Tajusin idean, ja tämä kuulosti hyvin samalta kuin se, mihin olen päätynyt silloin joskus kun olen omia aikojani saanut Kingin "toimimaan". Toteutuksesta ei tällä kertaa ihan valmista tullut, mutta ainakin joitain pyöreämpiä pätkiä oli Kingistä tunnin aikana esille saatu.

Ei ollut helppoa ei. Onneksi  tuntiin mahtui sentään niitä pieniä hyviä hetkiä, kun löysin otteen Kingiin ja edes vähän tajusin, kuinka sitä ratsastetaan. Ilmaiseksi ei kyllä tältä ponilta pyöreää liikkumista saa, vaan se vaatii tosi paljon tarkkuutta ja napakkuuttakin. Osaa se kulkea kauniistikin, mutta minun täytyy vaan vielä löytää ne oikeat nappulat.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kiireettömästi kevätillassa

Tällä viikolla meillä ei ollut tiistaina estevalmennusta, ja sen sijaan Vake sai kevyemmän maastopäivän. Kävimme lenkillä kahdestaan Annen ja Paven kanssa, ja toistimme pitkälti saman reitin kuin sunnuntaina. Ensin siis suuntasimme Hangaksentielle laukkaamaan. Kotoa poispäin ei hevosilla ollut mikään kiire, vaan laukkasuora mentiin melkein mummovauhtia. Välillä piti laukka ottaa poiskin vastaantulijoiden takia, joten sain ratsastettua suunnilleen samanpituiset pätkät sekä vasenta että oikeaa laukkaa. Maastossa Vake suosii yleensä vasenta, ja oikean laukan treenaus jää helposti paitsioon.

Kiersimme metsän puolella viimeksi riittävän sulaksi todetun lenkin, tosin nyt eri suuntaan. Käveltiin ja ravattiin, ja välimatka edellä menevään Paveen tahtoi aina venyä. Kotiin päin kääntyessä Vaken askeleeseen tuli sentään vähän enemmän vetoa, mutta hyvin rauhallista oli ponin meno tänään. Ravasimme Hangaksentietä takaisin, ja kävimme kävelemässä vielä Kotakankaan kierroksen. Tallille palatessa aikaa oli hurahtanut lähes puolitoista tuntia. Matkaa ei kertynyt edes kymmentä kilometriä, mutta kiirettä ei tosiaan pidetty vaikka kaikissa askellajeissa mentiinkin. Aina ei tarvitse laukata tukka putkella, vaan rauhallisemmillakin maastoilla on paikkansa hevosten treeniohjelmassa.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Voihan piffi ja paffi sentään

Maanantain tunnille sain ennalta-arvattavasti Pallen. Tänään Palle olikin mennyt jo yhden tunnin alle. Opettajana meillä oli sijaisope, ja maneesissa meinasi olla vähän ruuhkaisaa, sillä ryhmässä oli seitsemän ratsukkoa.

Raviverryttelyn aikana sain ottaa Pallen kanssa myös pari lyhyttä laukkapätkää, jotta saatiin moottoria käynnisteltyä. Palle lähti vähän tavallista sujuvammin liikkeelle, mikä luultavasti oli seurausta siitä, että se oli jo yhden tunnin mennyt. Istuntaan sain opelta tietenkin paljon tuttuja korjauksia niin kyynärkulman kuin etukenon ja nousevien jalkojenkin osalta. Tuntuma olisi pitänyt saada vielä vakaammaksi ja tasaisemmaksi. Palle tuntui nyt kuitenkin myötäävän niskasta viime kertaa helpommin ja tuli kuuliaisesti tuntumalle, vaikka selkä ja takajalat eivät aivan kunnolla töissä olleetkaan.

Aloimme sitten ratsastaa kuviota, jossa mentiin pituushalkaisijaa ja kahdessa kulmassa pienet voltit maapuomien yli. Tämä tehtävä meni kyllä aivan höpöksi. Minivolteilla en saanut Pallea yhtään liikkumaan, ja puomien ylitys vain hidasti sitä lisää. Käytössä oli pehmeät puomit, eikä Palle edes viitsinyt nostella jalkojaan niiden yli kovin ahkerasti. Jostain syystä Palle myös jännittyi tämän tehtävän aikana aika paljon, ja alkoi liikkua nurkkia tuijotellen ja selkä alhaalla. Saman tien kadotin ratsastuksestani kaiken jämäkkyyden, ja aloin epävarmaksi ja epäselväksi pyynnöissäni. Niinpä sitten toikkaroimme menemään aivan kuutamolla. Pyrin aina välillä skippaamaan kulmavoltit, jotta olisin päässyt paremmin ratsastamaan Pallen ravia eteen ja näin nollaamaan tilannetta. Tässä tehtävässä kyllä pieni tilanahtauskin vaivasi kun hevosia oli niin monta, joten eipä siitä oikein valmista tullut.

Vaihdoimme sitten tehtävää, ja aloimme ratsastaa avotaivutuksia toista pitkää sivua pitkin. Avotaivutuksen päättyessä oli tarkoitus nostaa laukka, ja tehdä toiselle pitkälle sivulle laukkavoltti. Aloituskierros oli vasen, ja Palle teki oikein kivaa avotaivutusta niin käynnissä kuin ravissakin. Käynnissä tosin tuli helposti pientä kiemurtelua, ja sain olla tarkkana, että takaosa ei alkanut poikittaa. Pienin avuin ja pienin korjauksin Palle kuitenkin esitti oikein kaunista avoa ja oli hyvin kuulolla. Laukannosto sen sijaan osoittautui lähes ylivoimaiseksi. Palle oli jo aiemmin tunnin aikana yrittänyt tarjota ylikoottua liikettä ja pompahdella passagea, mutta nyt homma meni ihan överiksi. Kun en osannut antaa aivan täsmällisiä ja tarkkoja nostoapuja, niin Palle heittäytyi laukan sijaan vain passageen, josta sitä ei enää meinannut saada pois. Pahimmillaan hevonen jumittui paikoilleen ja alkoi tarjota piaffea, ja pohkeilla patistelu sai sen pompahtelemaan vain entistä tarmokkaammin. Ainoa ratkaisu tilanteeseen oli höllätä kaikki avut hetkeksi, ja sitten koettaa päästä normaalia reipasta ravia eteenpäin. Laukannostot tein sitten ravista, kunhan sellaiseen ensin vain päästiin. Silloin kun onnistuin antamaan terävän ja selkeän laukka-avun niin laukka kyllä nousi, mutta laukassakin Palle pyrki kokoamaan ja jäämään liikaa paikoilleen. Nyt olisi haluttu vain sujuvan reipasta harjoituslaukkaa eteenpäin, mutta Palle oli asiasta eri mieltä.

Oikeassa kierroksessa sain laukan nousemaan vähän helpommin ja luontevammin, vaikka ei passagehumputtelultakaan täysin vältytty. Nyt ongelmana oli kuitenkin suoruus ja taipuminen: avotaivutuksessa en saanut etujalkoja kääntymään kunnolla uralta, ja vain kaula meni mutkalle. Volteilla kärsittiin samasta syndroomasta, eli Palle liirasi todella vahvasti vasen lapa ulkona. Nyt hevonen tuntui häviävän otteesta sen takia, etteivät lavat, kaula ja takaosa olleet yhtään kohdakkain. Kaikkea korjaamista vaikeutti se, että Palle pyrki esittämään korkean koulun liikkeitä vastauksena ihan kaikkeen. Loppuraveihin siirtyessämme se jumitti hetken aikaa paikallaan ja tarjosi vimmatusti espanjalaista käyntiä. Taas piti nollata kaikki avut ihan täysin ja heittää ohjatkin pois. Loppuravit koikkelehdittiin oikeassa kierroksessa kirahvina ulkolapa liiraten, mutta vasemmassa kierroksessa Palle toimi kuin unelma ja jaksoi vielä pienen hetken esittää energistä ravia hienossa muodossa. Epätasaisuuden huipentuma!

Siinäpä oli piaffea, passagea ynnä muuta pompahtelua kotitarpeiksi. Ei me ennen olla Pallen kanssa ajauduttu ihan tällaiseen tilttiin. Asiaan varmaan vaikutti se, että tunti oli Pallelle jo päivän toinen, sillä yleensähän se alkaa näitä muuveja tarjoilla tunnin lopussa ollessaan (henkisesti) väsynyt. Kaksi ratsastuskoulutuntia ja tämä sekoileva kuski taisivat nyt vaan olla liikaa Pallen aivoille. Sinänsä se kyllä tuntui olevan energisessä ja vastaanottavaisessa mielentilassa, jossa olisi varmaan irronnut hienoa suorittamista jos ratsastus olisi ollut tarpeeksi selkeää ja loogista. Vaan eipä ollut, sillä satulassa oli kuski ihan sormi suussa ja avuttomana. Selväksi tuli, että toinen meistä osaa mutta toinen ei.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Maastoillen kohti kesää

Viikonlopun maastolenkille lähdettiin kolmen ratsukon porukassa. Vake vaikutti lämpimänä kevätpäivänä suorastaan laiskalta, ja mönki tyytyväisenä jonon viimeisenä. Kova kiire ei näyttänyt olevan muillakaan ruunilla.

Menimme viime kerran tapaan ensin Hangaksentielle, jonka pehmeämmät reunat tarjosivat tällä hetkellä parhaan pohjan laukkaamiseen. Tässä laukkasimme rauhallista matkavauhtia yli kilometrin osuuden kotoa poispäin. Kun tie alkoi viettää ylämäkeen jarruttelimme viimein laukan pois, ja käännyimme tutkimaan pienen metsälenkin lumitilannetta. Lenkki olikin suurimmaksi osaksi sula, vaikka osan matkaa vielä lunta ja jäätä olikin. Näin pääsimme ensimmäistä kertaa tänä keväänä kulkemaan kankaalla lähes kesätunnelmissa, ja tämä oli ehdottomasti suosikkipätkäni tältä reissulta. Kangasmaastot tien toisella puolella näyttivät vielä ainakin alkupäästä lumen peittämiltä, joten niitä ei lähdetty tutkimaan, vaan palasimme Hangaksentietä takaisinpäin.

Kävimme vielä ratsastamassa Kotakankaan lenkin, eli kuljimme auratun metsäreitin halki vesilammikoissa kahlaten ja tulimme Kotakankaantielle. Otimme tiellä pienen laukkapätkän kotoa poispäin, mutta täällä pohja oli aika kova. Vake laukkasikin aika haluttoman oloisesti, ja onneksi laukkaa ei tullut kuin parisataa metriä. Sitten ottettiin suunta kotia kohti. Loppumatkan meillä oli oikein reipas vastatuuli, ja se hermostutti Vake. Koko lenkin se oli ollut tähän asti hyvin rento ja rauhallinen, mutta nyt sitä alkoi jännittää, kun se ei jonon viimeisenä kulkiessaan pystynyt tuulen takia kuulemaan mitä takaapäin oli mahdollisesti tulossa. Itsekään en kuullut takaa lähestyvää autoa kuin vasta aivan kohdalla, kun tuuli kävi niin kovasti vastaan. Jouduimme kotimatkalla ohittamaan myös tien reunassa raivaussahojen kanssa työskentelevät miehet. Puskissa liikkuvat ihmiset ja kova meteli olivat tietenkin jännittäviä, mutta selvisimme ilman suurempia reaktioita ohi.

Matkaa tuli tänään noin 10,5 kilometriä, eli tällä rauhallisella etenemisvauhdilla sopiva vajaan puolentoista tunnin lenkki. Aloin haaveilla kesän maastolenkeistä parhaita kangasreittejä pitkin, kun tänään saatiin niistä jo pieni maistiainen. Tuskin tässä enää montaa viikkoa menee, ennen kuin sitkeimmätkin lumet lähtevät poluilta.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Suoristusta ja asetuksia

Perjantaina oli taas Artsin valmennus, ja valitsin sinne ratsuksi Vaken. Vake on viime aikoina mennyt taas sileälläkin vähän paremmin, joten sen kanssa on ihan motivoivaa käydä kouluvalmennuksissa. Tällä kertaa tunnin alku oli kyllä aika nihkeä. Vake tuntui tahmealta, jäykältä, vinolta ja etupainoiselta sekä jäkitti vastaan myötäämättä niskasta kunnolla. Edes laukkaverryttely ei saanut ponia irtonaisemmaksi ja pehmeämmäksi, ja aloin jo vähän huolestua.

Päivän harjoituksiin kuului asetuksia ja suoristuksia. Aloimme ratsastaa ravissa pituushalkaisijan suuntaista suoraa linjaa, jossa mentiin vasta-asetuksessa. Linjalle kääntyessä tuli asetus kaarteen suuntaan, sitten suoristuksen kautta siirtyminen vasta-asetukseen ja linjan lopussa taas suoristuksen kautta asetuksen vaihto kaarteen puolelle. Ensin linjaa mentiin kokonaan ravissa, ja sitten mukaan otettiin siirtyminen käyntiin vasta-asetuksen aikana. Koska tunnilla oli kolme ratsukkoa, ehti omaa vuoroa odotellessa pyöräyttää lisäksi aina pari ympyrää tai volttia.

Vake ei tosiaan ollut vielä alkuverryttelyn jälkeen erityisen notkea ja avuilla, mutta jatkoin sitkeästi taivuttelua, asetuksia ja ravin aktivointia. Vähän kerrallaan Vaken liikkuminen alkoi muuttua parempaan suuntaan, ja se alkoi myödätä niskasta ja keventyä tuntumalle. Välillä myötäsin ulko-ohjaa ja pyysin lisää ravia sisäpohkeella, välillä taas hain ponin ulko-ohjan tuelle ja myötäsin sisäohjaa. Tällä kertaa voin kehua itseäni siitä, että muistuttelin aktiivisuudesta raipalla enkä jäänyt puskemaan pahasti pohkeilla. Hyvää oli myös se, etten ajautunut epätoivoon ja alkanut juntata ja riidellä ponin kanssa, vaikka se aluksi huono olikin. Sitä mukaa kun etuosa keveni ja Vake lakkasi jäkittämästä ohjalla vastaan, pääsin myös keventämään kättä ja tuntumasta tuli rennompi. Kovin energisesti ja lennokkaasti Vake ei liikkunut, mutta ravi muuttui silti paljon paremman oloiseksi siinä vaiheessa kun Vake keveni edestä ja alkoi kantaa itseään.

Vasemmassa kierroksessa vasta-asetus tuotti ongelmia. Vake ei asettunut oikealle rehellisesti vaan käänsi vain nenää, ja samalla se yritti lähteä valumaan oikealle asettavan ohjan mukana. Korjauksena niin sivulle valumiseen kuin pyöreyden katoamiseenkin oli oikea pohje, jolla piti naputella kylkeen samalla kun asetin oikealle. Vasta-asetustehtävä vaikeutui entisestään, kun mukaan otettiin siirtyminen käyntiin. Käynnissä Vaken mielenkiinto kantaa itseään lopahti välittömästi, liike eteen sammui ja hyvä tuntuma katosi. Ravissa kyllä nyökättiin heti pyöreäksi, mutta käyntiin olisi tarvittu aktiivisuutta ja niskan notkeutta lisää.

Linjalla otettiin lisäksi vielä vastalaukan nostoja ravista. Linjalle suoristaessa asetettiin siis ensin ulos ja nostettiin vastalaukka, jota jatkettiin muutamia askeleita suoraan ennen paluuta raviin ja asetuksen vaihtoa suoristuksen kautta. Aluksi Vake oli kamalan tahmea nostamaan vastalaukkaa, ja meni pari kierrosta ennen kuin ylipäänsä esitimme järkeviä laukka-askeleita. Nenä nousi laukkaan siirtyessä ylös, eikä Vake edennyt pyöreänä tuntumaa kohti. Oikealla pohkeella naputtelemalla yritettiin taas herätellä Vakea töihin laukka-askelten aikanakin.

Oikeassa kierroksessa vasta-asetustehtävä oli vähän helpompi. Vasemmalle asettuminen onnistui paremmin ilman samaan suuntaan luisumista, mutta vasen pohje sai silti olla mukana varsinkin käynnissä ja laukassa aktivoimassa liikettä. Ravissa Vaken muodosta tuli oikein kehujakin, ja se tuntui tosiaan olevan ihan rehellisesti rennossa peräänannossa. Käynnissä ja vastalaukassa pyöreys oli työn takana, mutta lopulta esitimme myös siirtymisten kanssa yhdet linjat pyöreämmällä niskalla.

Lopuksi ratsastimme muutamat laukannostot lävistäjillä, sekä päätyyn laukkavoltit. Tässä vaiheessa tuntia Vaken työskentelyssä olivat jo parhaat hetket ohi, ja se alkoi tavalliseen tapaan lössähtää loppua kohti. Niinpä laukka jäi volteilla jäykkäkylkiseksi ja huonosti rullaavaksi. Myös nostojen terävyydessä ja apujen ajoituksessa oli nyt jotain pientä häikkää. Sain suoristettua Vaken lävistäjille ravissa aika hyvin, mutta laukkaa nostaessa se pääsi liiraamaan vinoksi. Olin kuitenkin edelleen tyytyväinen letkeään raviin, jossa tulimme lävistäjille.

Ei hassumpaa ravityöskentelyä tänään, ja mukavaa oli se, että sain tunnin aikana ratsastettua Vaken asialliseen muotoon ja vähemmän etupainoiseksi, vaikka se aluksi olikin aikamoinen pötkylä. Energiaa tietysti kaivattaisiin aina lisää. Tämän päivän tehtävät paljastivat, että suoruudessa on kyllä vielä tekemistä, eikä vähiten ratsastajan osalta. Sain tunnilta kännykkälaatuisen videopätkän (kiitos Lauralle kuvaamisesta!), ja jo näin lyhyen klipin perusteella pääsin jälkeenpäin toteamaan, että kylläpä istun linjaa ratsastaessa vinossa. Oikea olkapää todellakin tipahtaa alas, eikä painokaan taida olla oikein keskellä. Ponin suoruuden korjaaminen voisi siis ensisijaisesti alkaa oman asentoni korjaamisesta.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Super-Vake on täällä taas

Pian estetreeneissä meitä odotti rataharjoitus erikoisesteillä. Vesimattoa ja aurinkoporttia emme ole Vaken kanssa pitkään aikaan nähneet, mutta muut esteiden täytteet olivat tutumpia. Vesimatto tosin oli niin pieneksi taitettu, että eihän sitä edes huomannut. Verryttelyssä Vake ensin nihkeili ja laahusti, mutta heti kun päästiin laukkaamaan niin jo löytyi virkeämpää menoa. Teimme temponvaihteluita, ja hyvin lähti poni pohkeesta eteen. Valmentaja vielä vähän auttoi meitä omilla ääniavuillaan, ja Vake villiintyi heittämään päädyssä ihan reippaat pukit. Juu, hereillä ollaan!

Hyppäsimme verryttelyesteinä kaarevasti lähestyen yksittäistä pystyä ja yksittäistä okseria, joiden edessä oli apupuomina kavaletti yhden laukan päässä. Vake oli ottanut laukkaverryttelyssä oikein hyvän kipinän liikkumiseen, ja nyt se meni esteille hyvällä energialla. Kavaletin ja esteen väli tuntui vähän ahtaaltakin. Sain ohjeeksi myödätä verryttelyesteillä ohjaa ihan reilusti pois, ja antaa jo esteiden edessä Vakelle tilaa venyttää kaulaa ja rakentaa hyppynsä. Molemmat esteet ylittyivät ihan napakasti, ja apukavaletin ansiosta pääsin tosiaan keskittymään oikein reiluun myötäykseen. Esteet nousivat kierros kierrokselta, ja 90 sentissä meno oli yhtä varmaa ja helppoa kuin pienemmilläkin esteillä.

Ennen radan hyppäämistä tulimme kertaalleen pitkällä sivulla olevan suoran linjan. Etäisyys oli vähän reilu 20 metriä eli kuusi laukkaa poneille, ja linja hypättiin vasemmassa kierroksessa pystyltä okserille. Vake tuli hirmuisen hyvällä energialla sisään, ja välissä se sujui eteen niin, että kuusi laukkaa kävikin ahtaaksi ja okserilla oltiin pohjassa. Olisi pitänyt skarpimpana laskea askeleet ja ottaa laukkaa kiinni. Ylittyi se ysikympin okseri näinkin, ja uusintakierrosta ei tällä erää otettu, sillä Vaken hyppyjä tämän kokoisille esteille haluttiin säästellä.

Sitten hyppelimmekin pidemmittä puheitta koko kuuden esteen radan. Ratakorkeus oli 90 cm, eli siinäpä meille pieni haaste. Vake lähti taas mukavalla energialla liikkelle, ja ensimmäinen este eli vesimattopysty ylittyi sujuvalla hypyllä. Lähestyminen kakkosena olevalle okserille oli päädystä melko lyhyt. Paikka jäi vähän kauas, ja kun Vakella oli hyvä energia alla niin ratsastin sen rohkeasti hyppyyn kaukaa. Vake lennähti esteen yli hienosti, ja jatkoi sen jälkeen sellaisella tarmolla eteenpäin että en ehtinyt sitä linjalla yhtään lyhentää. Jäin vain matkustamaan etukenossa kohti pystyä, jolle etäisyys kävi auttamatta liian ahtaaksi. Ketterästi Vake kuitenkin hilasi itsensä yli, vaikka joutuikin töksäyttämään esteen juureen miniaskeleen. Sarjalle sen sijaan sai tulla yhtään himmailematta, mutta hieman pitkäksi väli silti jäi. Vake venytti b-osalle urheasti, mutta pyyhkäisi puomin mukaan. Viimeisenä tultiin vielä lävistäjällä olevalle linjalle, johon haluttiin viisi laukkaa. Tässäkään ei saanut liikaa posottaa eteen, sillä etäisyys oli noin 17-18 metrin luokkaa. Tässä välissä Vake ei niin lentänytkään, vaan askeleet mahtuivat hyvin mukaan. "Aika hyvä Vakeksi" oli palaute ratasuorituksesta.

Lopuksi saimme mennä vielä uusiksi tarvittavat tehtävät. Halusin uusia kuuden laukan linjan sekä sarjan, joille oli jäänyt korjattavaa. Lisäksi hyppäsimme alkuun ykkösesteen, joten käytännössä mentiin rata uusiksi viimeistä linjaa lukuunottamatta. Suoralle linjalle tultiin taas reippaasti ja rohkeasti sisään, enkä saanut laukkaa ajoissa tarpeeksi kiinni. Nyt kuitenkin muistin istua pystyyn ja nojailla taakse, joten pystylle päästiin tasapainoisemmin vaikka edelleen lähelle mentiinkin. Sarjalle tuli aavistuksen jarruttava hyppy a-osalle, ja väli kävi pitkäksi. Kuvittelin Vaken venyttävän, mutta se ottikin viime hetkellä lisäaskeleen. Sen seurauksena b-osa tuli syliin, ja puomi lähti etujaloilla mukaan. Sarja otettiin tietysti vielä uudestaan, ja sain ohjeeksi ratsastaa vielä tarkemmin aivan keskelle esteitä. Jos sarjalla linja menee yhtään vinoon, niin väli on heti parikymmentä senttiä pidempi. Vake ei onneksi pahastunut vaikka saikin äsken puomin jaloilleen, vaan meni sarjalle rohkeasti ja tsemppasi välissä hienosti. Näin saatiin puhdas ylitys viimein b-osallekin.

Voi kun olin tyytyväinen Vakeen! Se laukkasi todella hyvin, ja ysikympin rata ylittyi oikein reippaalla meiningillä. Pia totesi, että kun Vake laukkaa kunnon energialla niin kyllä ysikymppi menee ihan heittämällä. Tänään Vake oli sopivasti hereillä ja "villinä", ja tällaisena se tosiaan hyppää vähän isompaakin sujuvasti. Aivan viimeinen tarvittava energianripe jää Vakelta kuitenkin usein puuttumaan, joten minun on oltava topakka ja nynnyilemättä ratsastettava Vakesta esiin menevä kisaponi. Sekin puoli Vakessa on olemassa laiskanpulskean tuntiponin olemuksen alla, ja viime aikoina se on onneksi välähdellyt esiin yhä useammin.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Moottori käyntiin

Maanantain tunnille sain pitkästä aikaa Pallen. Mukavaa mennä sillä taas pienen tauon jälkeen, mutta huokailin jo etukäteen koulusatulassa istumisen vaikeutta. Tunnilla oli kuusi ratsukkoa.

Ensin verryttelimme kevyessä ravissa. Palle vaati herättelyä liikkeelle, mutta mielestäni sain sen kuitenkin etenemään ihan kohtuullisesti. Silti Palle ei tullut kunnolla tuntumalle, vaan hömpötteli menemään enemmän tai vähemmän pää pystyssä. Tässä vaiheessa en vielä ollut erityisen huolissani asiasta, ja enhän ollut saanut istuntaakaan vielä järjestykseen. Ohjeena oli käydä kevennyksen lomassa välillä jalustimilla seisomassa, ja hakea näin tasapainoa ja oikeaa asentoa kevennykseen. Jalustimilla seisoskeluhetket eivät tuottaneet ongelmia, vaan silloin kyllä kantapäät pysyivät kauniisti alhaalla ja jalka pitkänä ja vakaasti kyljissä. Satulaan laskeutuessa alkoi sitten tavanomainen kantapään nousu ja pohkeiden seilaus, joka koulusatulassa oikein korostuu. Voi tätä iänikuista istumisen vaikeutta! Ehdin jo mietiskellä, olisiko joskus järkevää kokeilla mennä Pallella jollain sopivalla yleissatulalla.

Tunnin päätehtävänä oli väistö pitkän sivun alusta joitakin metrejä uran sisäpuolelle, suoristus linjalle kohti päätyä ja tällä linjalla avotaivutusta. Tätä ratsastimme kaikissa askellajeissa, ensin oikeassa kierroksessa. Oikea oli Pallen kanssa vaikeampi suunta, jossa se pyrki puskemaan sisälapaa edelle. Pyöreyskin oli vielä ihan hukassa, vaikka puolitosissani yritin muka ratsastaa "takaa tuntumaa kohti". Ope katseli hirvenä koikkelehtimista käynnissä ja ravissa jonkin aikaa, ja totesi sitten, että rupeapa nyt tosissaan vaatimaan että hevonen tulee tuntumalle. Tasainen ote ohjista ja ei saa heittää niitä pois niin että yhtäkkiä tuntumaa ei olekaan. Kyynärpäät piti säilyttää napakasti kylkien vieressä ja täältä hakea tuntumaan vakautta. Samalla sain myös pyytää kunnollista asetusta oikealle, ja ratsastaa liikettä eteenpäin sekä takajalkoja töihin. Ensin Palle vastusti, ja vaikutti siltä, ettei tästä mitään tule. Ratsastin kuitenkin sitkeästi käynnissä, kunnes Palle alkoi myödätä niskasta ja pysyä ainakin hetkittäin tuntumalla. Käynnissä minun oli tietenkin helpointa vakauttaa käteni ja istuntani. Ehdin tehdä käynnissä parit asiallisemmat väistöt ja avot oikealle, ja sitten menimme samaa kuviota laukassa. Oikeassa laukassa ratsastin Pallea reippaasti eteenpäin, mutta silti se ei tuntunut työskentelevän aivan kunnolla takaosastaan. Askel kyllä venyi ja tempo oli ihan reipas, mutta takaosa tuntui silti laiskalta. Niinpä selkä pysyi vielä alhaalla ja tuntuma haparoivana. Oma etukeno ei ainakaan auttanut tilannetta.

Vasemmassa kierroksessa jatkoin päättäväistä ratsastusta tuntumalle. Ravissa Pallen liike alkoi nyt avautua kunnolla eteen, ja silloin alkoi tulostakin pikkuhiljaa tulla. Periaate oli juuri se, mitä Artsikin on neuvonut: tarjotaan vakaa tuntuma kahdelle ohjalle ja sitten ratsastetaan liikettä takaa eteen. Palle alkoi nyt selvästi herätä, ravi tuntui toimivan isommalla vaihteella ja niska oli kauniisti pyöreänä. Vasemmassa kierroksessa väistö ja avotaivutus ravissa onnistuivat aika mukavasti. Avossa pääsin istumaan rennosti ja keskellä sekä kiinnittämään huomiota rintakehän ja katseen suuntaan. Palle taipui vasemmalle notkeasti, mutta avossa olisi saanut olla vielä parempi tuntuma ulko-ohjalla sen sijaan, että hevonen liikkui sisäohjan varassa.

Laukassa teimme edelleen väistöä kulman jälkeen keskelle päin, jatkoimme sitten uran sisäpuolella mahdollisimman suoraan ja valmistelimme päädyn lähestyessä kaarroksen avotaivutuksella. Vasen laukka rullasi mukavan pyöreänä, ja takaosa tuntui nyt olevan jo hyvin mukana. Laukkaväistön ratsastin käytännössä sulkutaivutuksena, ja Palle teki sen ihanan kevyesti. Tässä se tuli myös oikein hyvin kahden ohjan tuntumalle. Enpä ole monesti näin kivaa laukkasulkua päässyt tekemään, harmi ettei sitä saanut mennä koko lävistäjää! Suoristamisessa linjalle oli kuitenkin vielä parantamisen varaa, sillä Palle jäi liikaa vasemmalle asettuneeksi ja vähän banaaniksi. Ope käski hakea asetusta hieman ulos oikealle, ja tätä kautta päästiin lopulta menemään vähän suorempana.

Vasemmassa laukassa tuli ehkä kaikkinensa tunnin kivoimmat pätkät. Loppuraveissakin Palle kyllä liikkui varsin mukavasti, ja etenkin heti laukan jälkeen ihanan energisesti. Moottori oli saatu tunnin aikana käyntiin, ja sen seurauksena tulivat asiallinen tuntuma sekä kaunis muoto. Niin kuin usein käy, tunti loppui ihan kesken, sillä Palle tuntui koko ajan vain paranevan. Ehkä se kuitenkin oli jo hieman väsynyt, sillä lopussa se alkoi hypähdellä passageaskelia kun pyysin sitä eteenpäin. Olin pitkästä aikaa ihan tyytyväinen yhteistyöhön Pallen kanssa. Hevonen on nyt mukavan rauhallinen ja lunki, ja kun ei tarvitse jännittää mitään säpsymisiä tai sinkoamisia niin uskallan ratsastaa tarpeeksi jämäkästi ja laittaa painetta. Pientä paineistusta tarvitaan, jotta Palle alkaa tosissaan liikkua ja tehdä töitä pelkän pikkusievän hipsuttelun sijaan. Sitten kun moottori on kunnolla käynnissä, niin pääseekin kokemaan niitä hienoja hetkiä, mitä osaava hevonen voi vähän toistaitoisellekin ratsastajalle tarjota.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kevättä maastossa

Sunnuntaina lähdin Vakella maastoon Annen ja Noran kanssa. Muutamana edellisenä viikonloppuna jäivätkin maastoilut muiden menojen takia väliin, mutta Vake on onneksi päässyt käymään kevyitä maastolenkkejä tuntilaisten kanssa. Maasto-olosuhteet olivat näiden viikkojen aikana ehtineet muuttua talvisesta jäätikkökauden kautta keväisiksi. Lähes lumettomalla pellolla näimme kaukaa joutsenparvenkin. Tiet olivat täysin sulat, mutta metsäreiteillä oli vielä sohjoa ja jäätä. Vake on saanut nyt kengät etusiin, joten hokit oli onneksi alla.

Aluksi kävimme ratsastamassa edestakaisin Hangaksentien pätkän, sillä sula maa houkutteli kunnon laukkasuoralle. Kotoa poispäin otimme tässä reilumman pätkän laukkaa. Vakella ei ollut tänään erityisen kiire, vaan se antoi välimatkan isoihin hevosiin ensin venyä. Kun sitten pyysin maiskuttaen eteen, lähtikin se kiristämään vauhtia ihan kunnolla ja laukka muuttui nelitahtiseksi. Laukkapätkän jälkeen palasimme samaa tietä takaisinpäin ravissa ja käynnissä. Tallia kohti katsoimme parhaaksi olla laukkaamatta, sillä mukana oli Pave, joka olisi voinut innostua ihan liikaa.

Kävelimme Kotakankaan metsäosuuden (täällä oli kunnon lammikoita kahlattavaksi!), ja tulimme sitten Kotakankaantielle. Tässä otettiin vielä toinen laukkaosuus, jälleen poispäin kotoa. Tämä menikin raparalliksi, sillä tie oli sula mutta märkä. Kovin pitkää matkaa ei tässä ehditty laukata, ja vauhtikin pidettiin kontrolloidumpana. Sitten kävimme tien päässä pienen metsälenkin, ja palasimme tallille reippaassa ravissa. Vake jäi taas isojen hevosten matkasta ravissa vaikka reippaasti etenikin, enkä tohtinut pyytää sitä vielä kovempaan vauhtiin takomisriskin ja etusten hokkien vuoksi.

10,5 kilometrin reissuun meni tunti ja 20 minuuttia. Vake oli tänään itse tasaisuus, jota ei mikään asia maailmassa tuntunut hätkäyttävän. Muut saivat intoilla ja pompahdella miten vaan, mutta Vake mennä jurnutti ilmeenkään värähtämättä sopivan matkan päässä toisten jäljessä. Kotiinpäin laukkaaminen olisi voinut laittaa enemmän vipinää kinttuihin, mutta tällaiset hurjastelut jätettiin tällä kertaa väliin.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kahden ponin ja yhden ruusukkeen koulukisat

Valmennustunnin jälkeen alkoivat kisat maneesissa lähes saman tien. Vake oli tullut verryteltyä Artsin silmien alla perusteellisesti, ja vein sen talliin syömään iltapäiväheiniä. Ehdin tässä välissä juuri letittääkin Vaken, ennen kuin minun oli aika hypätä Kingin satulaan. Kingi meni ensin toisen ratsastajan kanssa päivän ensimmäisessä luokassa, ja näin kätevästi sain sen valmiiksi laitettuna ja lämmiteltynä, eikä tarvinnut puunata kuin yksi poni kisakuntoon. Valkoista huopaa en valitettavasti ehtinyt Kingille laittaa. Menin molemmilla poneilla luokan helppo C:1, jossa starttasi 18 ratsukkoa. Kingillä olin vuorossa heti toisena ja Vakella luokan loppupäässä, joten Vake ehti pari tuntia ladata akkuja valmennuksen jälkeen.

Hyppäsin siis Kingin satulaan, ja lähdin verryttelykentälle. Verryttelyolosuhteet olivat tänään haastavat, sillä ulkokenttä oli sula mutta todella märkä. Pohja oli siis aikamoista liejua. Olosuhteet olivat toki kaikille samat, ja osa ratsukoista näkyikin verryttelevän ihan reippaasti liejusta huolimatta. Kingi ei kuitenkaan suostunut liikkumaan kentällä yhtään mihinkään. Ehdin jo ihmetellä, miten yleensä niin tottelevainen Kingi ei vastannut mihinkään apuihin eikä mennyt pohkeesta lainkaan eteenpäin. Sitten aloin pohtia, että poni varmaan oikeasti juuttui kavioistaan kiinni imukuppiliejuun. Kingillä on kengättömät ja syvän kuppimaiset kaviot, jotka varmaan imeytyivät liejuun hyvin tiukasti. Totesin, että ponihan oli jo mennyt yhden radan, joten se oli liikkunut alle kaikissa askellajeissa. Poistuin kentältä, ja ratsastelin käynnissä pihalla tarhojen ympäri. Kingi alkoikin heti kävellä paljon reippaammin ja vastata taas pohkeeseen. Poni ei kuitenkaan ollut erityisen hyvin kuulolla, joten ratsastin pysähdyksiä ja testasin peruutukset, joita en Kingin kanssa ollut aiemmin tehnytkään. Hyvä tarkistaa, että poni lähtee myös taaksepäin, kun ohjelmassa peruutuskin oli. Asetuksilla ja taivutuksilla Kingi tuli jopa pyöreälle kaulallekin.

Verryttelyaikaa ei meillä ollut onneksi liikaa, ja kohta päästiin maneesiin. Hyödynsin hetken radalla ennen pillinvihellystä tekemällä "laukkaverryttelyn". Muutama kierros reipasta laukkaa pääty-ympyrällä, ja sitten oltiin valmiita aloittamaan. Kingi mennä köpötti nenä pitkällä ja pää pystyssä, mutta osasin suhtautua tilanteeseen varsin rennosti. Lähdin suoritukseen jopa vähän hälläväliä-asenteella, mutta osasin kuitenkin keskittyä ratsastamaan tehtävät niin hyvin, kuin tässä tilanteessa oli mahdollista. Alku olikin varsin mallikas, sillä Kingi ravasi reippaasti ja suoraan pituushalkaisijalla, ja pidensi ensimmäisellä lävistäjällä ravia napakasti. Heti tuli kaksi seiskaa paperiin. Kolmikaarisella kiemuralla ei Kingi juuri taipunut, mutta keskityin silti ratsastamaan mahdollisimman korrektin tien. Seuraava temponlisäys oli vähän nihkeämpi. Pysähdys L:ään onnistui melko pehmeästi, mutta peruutus oli vastahakoinen.

Laukassa Kingi ei edennyt ihan niin napakasti kuin ravissa, joten sain varmistella pohkeella että laukka pyöri. Ympyröillä ei taipumisen eteen ollut paljon tehtävissä, mutta yritin parhaani mukaan tehdä tarkan ja oikean kokoisen kuvion. Oikean laukan lävistäjällä aloin ehkä liikaa varoa tahdin kiihtymistä, ja Kingi pääsikin sen sijaan hyytymään. Harjoituksissa laukkalävistäjät ovat olleet bravuurimme, mutta nyt laukka putosi pois liian aikaisin. Vasemman laukan lävistäjällä olin sitten tarkempi, että laukka ei päässyt sammumaan ja putoamaan ennen aikojaan, ja päästiin loppuun asti. Sitten oli vuorossa vielä ravivoltti, jolla Kingi oli laukkaosuuden jälkeen yllättävänkin pehmeä. Tässä kohdassa tuomari jopa kiitteli hyvää taivutusta! Lopuksi vielä ravattiin reippaasti ja suoraan lopputervehdykseen.



Odotuksiin nähden rata ei ollut yhtään huono. Tiesin etukäteen, että Kingi ei tule liikkumaan pyöreänä eikä taipumaan, ja tämä oli ehdottomasti juuri niin hyvä rata kuin näistä lähtökohdista oli mahdollista esittää. Olipas mukavaa, kun poni ei jumittanut radalla, vaan liikkui varsinkin ravissa ihan itse! Tuomarin palautteessa kehuttiin tarkkuudesta, mutta toivottiin selkeyttä siirtymisiin askellajin sisällä sekä parempaa taipumista. Yllätyin, kun pistesaldona oli 64,5%, mutta tokihan tämä oli vain helppo C -rata. Tällä tasolla hyvät pisteet kerää tarkalla ja täsmällisellä sekä reippaan tasaisella suorituksella, ja tämä rata oli juuri sitä. Ihan jees, tietysti tahtoisin ponin liikkuvan nätimmässä muodossa, mutta yhteisen treenin määrän huomioiden voi olla ihan hyvällä mielellä tämän radan osalta.

Jonkin ajan kuluttua oli vielä Vaken vuoro. Artsi oli ohjeistanut tekemään hyvin lyhyen mutta tehokkaan verkan, eli viitisen minuuttia herättelyä reippalla ravilla ja laukalla. Nyt kun tiesin verryttelyolosuhteet, niin jouduin luopumaan tästä suunnitelmasta. Liejukentällä ei kyllä laukattu, ja ajattelin mutaan juuttuvan Vaken puskemisen kääntyvän vain itseään vastaan. Otin kentällä pari ravipätkää, ja sitten päätin taas lähteä paremmalle alustalle tekemään käyntiverryttelyä. Tässä vaiheessa olin hyvin iloinen, että olin Artsin tunnille päättänyt osallistua, ja olin näin ollen saanut Vaken lämmiteltyä ravissa ja laukassa. Olemattomaksi jäävä verryttely juuri ennen rataa ei näin ollen ollut niin kohtalokasta, kun Vake oli jo saanut tänään liikkua kunnolla. Käyntiverryttelyssä en kyllä saanut mitään kunnollista aikaiseksi, enkä varsinkaan heräteltyä Vakea liikkeelle. Tiesin, että radalla tulisi vaikeaa.

Kun päästiin aitojen sisäpuolelle, niin käytin valmistautumisminuutit häpeilemättä hyväkseni. Hoputin Vaken reippaaseen laukkaan, maiskutin ja suhisin koko tulevan radankin edestä. Tässä vaiheessa on ääniavut vielä sallittu, joten otetaan siitä hyöty irti! Raippa olisi kyllä ollut erittäin tarpeellinen apu tässä vaiheessa, mutta nyt oli selvittävä ilman. Vake ei edelleenkään vaikuttanut tarpeeksi villiltä, mutta taisi sentään vähän havahtua horroksestaan. Ohjautuminen tuntui kuitenkin huonolta, ja tunsin kyllä, kuinka poni oli taas ajautunut siihen mielentilaan, jossa sitä ei vaan huvita totella mitään. Pienestäkin puskemisesta Vake alkaa mennä jurnutustilaan, ja siihen oltiin hyvää vauhtia päätymässä. Lähtömerkki tuli kuitenkin nyt, joten ei muuta kuin menoksi.

Päätin kääntyä pituushalkaisijalle vasemmalta, mikä oli ehkä huono valinta, sillä Vake puski kaarteesta hieman ulos. Alkutervehdykseen päästiin joten kuten suorassa, mutta liikkeelle lähtiessä Vake alkoi poikittaa. Niin ärsyttävää, kun ei pohkeesta voi lähteä eteen vaan aina sivulle! Ensimmäiseen temponlisäykseen Vake lähti vielä asiallisesti ja esitti hieman suurempaa ravia. Lävistäjän päättyessä koetin saada aikaan selkeän eron ja hidastaa ravia, mutta Vake yrittikin jo siirtyä käyntiin. Ups. Tästä sisuuntuneena nojasin taakse, käskin kannuksilla eteen, ja sain kuin sainkin Vaken hetkellisesti ravaamaan paremmin sekä hakemaan pyöreämpään muotoon. Kolmikaarisella kiemuralla Vake päristeli runsaasti ja tukeutui kuolaimeen notkeasti taipuen, mutta ravi alkoi kuvion loppua kohti hiipua pahasti. Seuraava tempolisäys meni tuloksetta puskien, mutta pysähdys onnistui hyvin pisteessä. Peruutuskin oli ihan asiallinen eikä pahasti vinossa, ja Vake lähti peruutuksesta liikkeelle paremmin takaosan päällä. Lävistäjällä ravattiin sinänsä asiallisesti, mutta kunnon ero harjoitusraviin nähden jäi taas esittämättä.

Laukassa meno oli vieläkin nihkeämpää. Puskemiseksi meni, enkä tietenkään noudattanut Artsin neuvoa taakse nojaamisesta ja sitä kautta eteen ratsastamisesta. Ei, sen sijaan kippuroin edessä ja puskin pohkeilla. Sain tehtyä asiallisen kokoisen ympyrän, mutta uralla Vake pudotti oikeasta laukasta raville. Sopivasti tämä sattui arvostelukohtien katvealueelle, ja sain patisteltua Vaken takaisin laukkamöngerrykseen. Lävistäjällä laukka sitten putosi taas puolessa välissä pois, vaikka harjoituksissa oikean laukan lävistäjä on jo alkanut sujua paremmin. Nyhjäisin Vaken takaisin laukkaan, joka tietenkin nousi vääränä, mutta eipä sen niin väliä kunhan oli laukkaa. Vasemman laukan nosto oli tahkea, mutta nousi kuitenkin. Täsmällisestä laukkaympyrästä sain hidastelusta huolimatta seiskan. Vasemman laukan lävistäjä onnistuikin sitten suurin piirtein loppuun asti laukassa. Vielä piti puskea ravivoltti, jolle sain tarkasti oikean koon ja kivan taivutuksen, mutta kyllähän Vake tässä vaiheessa jo jumitti ja laahusti pahasti. Pituushalkaisijalle kääntyessä ravi meinasi jo sammua kokonaan, ja kun ei edetty niin tuli vielä kiemurteluakin. Selvittinpä kuitenkin maaliin asti, vaikka tuskaisaa olikin.


Niinhän siinä kävi, ettei Vake liikkunut yhtään aiempia ratoja paremmin. Käyntiverryttely ilman mahdollisuuksia reippaaseen herättelyyn oli meille tietysti ihan myrkkyä, mutta tiedä häntä, olisiko parempi verkka loppujen lopuksi johtanut kovin paljon parempaan lopputulokseen. Ainahan se harmittaa, kun Vake hyytyy ja jumittuu radalle, eikä tunnu kivalta puskea sitä kannuksilla eteenpäin. Voi kun joskus se voisi liikkua edes sillä lailla kuin tavallisesti tunnilla, ja tästä loputtomasta koulukisajumituksesta päästäisiin eroon! Tällä kertaa kyllä syyllistyin puskemaan pohkeilla aivan liikaa, mikä varmasti vain pahensi tilannetta. Tuomarikin kirjoitti paperiin, että pohjetta pitäisi käyttää tehokkaammin ja täsmällisemmin jatkuvan kaivamisen sijaan. Tämänkin radan vahvuuksia olivat kuitenkin täsmällisyys ja tarkat tiet, ja Vakehan kyllä taipui notkeasti. Tulos oli 61%, mikä oli taas enemmän kuin olin osannut odottaa.

Ponien lopulliset sijoitukset luokassa eivät olleet lainkaan huonot: Kingin kanssa olimme toisella sijalla, yhden pisteen päässä luokan voittaneista Annesta ja Pavesta. Vaken kanssa puolestaan olimme kuudensia eli ensimmäisiä ei-sijoittuneita, myöskin pisteen päässä seuraavasta eli viidenneksi sijoittuneista Norasta ja Hempasta. Helpon C:n kakkossijalla ei voi vielä ihan mahdottomasti paukutella henkseleitä, mutta oli tämä ihan kiva onnistuminen näin niin kuin omalla tasolla. Vaikka Vaken rataan jonkin verran pettynyt olinkin, niin osasin olla angstaamatta siitä sen suuremmin. Kisapäivä (tai -ilta) oli touhukas ja hauska, ja taas tuli lisää kouluratarutiinia.

Videoista kiitos Noralle ja kuvasta kiitos Pauliinalle!

Kaverikuvassa luokan 1., 2. ja 5.

Viime hetken kisavalmistautuminen

Perjantaina Tallinmäellä järjestettiin iltakilpailuna 1-tason koulukisat, joihin olin ilmoittautunut sekä Kingillä että Vakella. Aloitin kisapäivän Vaken kanssa kuitenkin epätavanomaisesti, sillä kävin sen kanssa iltapäivällä ennen kisojen alkua Artsin kouluvalmennuksessa. Koska Vake meni kisoissa vain yhden radan, pystyi sillä ratsastamaan myös valmennuksen ikään kuin kisaverkkana. Tulipahan kokeiltua vähän erilaista verryttelysysteemiä, ja ajattelin, ettei tässä ollut mitään menetettävää. Tavallisestihan Vake jumittuu koulukisoissa pahanpäiväisesti, ja nyt oli mahdollisuus, että valmennuksen jälkeen se liikkuisi radalla paremmin. Pahimmassa tapauksessa se vaan jumittuisi valmennuksesta huolimatta ihan entiseen malliin. Suussa Vakella oli sekä tunnilla että kisoissa ihan uutukaiset kuolaimet, jotka kävin ostamassa aamulla Hööksistä: pyöreärenkainen kolmipala, joka muistuttaa suuosaltaan mahdollisimman pitkälti Vakella arki- ja estekäytössä olevaa D-renkaista kolmipalaa.

Tunti ratsastettiin maneesissa kouluaitojen sisällä, joten vielä saatiin viime hetken harjoitus valkoisissa aidoissa työskentelystä. Meitä oli tunnilla kaksi ratsukkoa, joten nyt tehtäviä mahtui ihan tekemäänkin. Treenasimme läpi kisaohjelman eli helppo C:1:n tehtäviä, ensin lyhyemmissä pätkissä ja lopuksi kokonaisena ratana. Agendana oli saada Vake liikkumaan kunnolla eteenpäin, jotta se ei sitten kisasuorituksessakaan hyyvähtäisi heti alkuunsa. Nyt ei suvaittu mitään hidastelua, vaan heti verryttelystä alkaen haluttiin liikkumiseen lisää aktiivisuutta. Ehdin vähän herätellä Vakea ravissa ja laukassa, ja sitten aloimmekin jo ratsastaa ohjelman osia.

Ensin tarkistettiin, kummata suunnasta kannatti kääntyä ravissa pituushalkaisijalle. Vakelle suunnalla ei niin vaikuttanut olevan merkitystä, vaan linjalle päästiin onnistuneesti sekä oikealta että vasemmalta. Sitten tahkottiin temponlisäysten parissa. Puoliunelias yritelmä ei kelvannut, vaan nyt Vaken piti ihan oikeasti lähteä eteen. Sain helpotuksena tehdä kaikki lisäykset keventäen. Ohjeena oli aloittaa kevennys hyvissä ajoin jo lävistäjälle kääntymistä valmistellessa, ja eteen pyytämistä piti jatkaa koko lävistäjän loppuun asti. Ei saa huokaista vielä puolessa välissä hyvän alun jälkeen, vaan tässä kohtaa pitää pyytää vielä enemmän ravia eteen. Aluksi Vake vaati herättelyä raipalla, jotta se oikeasti alkoi reagoida eteenpäin. Lopputunnista se kuitenkin esitti jo joitakin ihan hyviäkin lisäyksiä, joissa askel tuntui hieman venyvänkin, ja samalla poni myös tukeutui kuolaimeen pyöreällä niskalla. Tällaisia lisäyksiä kelpaisi jo esittää radallakin, mutta olipa kyllä työn takana saada Vakesta tällaista irti.

Pysähdyksessä ja peruutuksessa riitti myös harjoittelemista. Pysähdys tuli helposti aika töksähtäen, ja Vake yritti välittömästi pysähdyksestä nojata taaksepäin peruutukseen. Niinpä piti muistaa myödätä käsi välittömästi pysähtymisen hetkellä, jotta Vake ei vaan alkaisi ennen aikojaan peruuttaa. Näin siitäkin huolimatta, että ohjan pois heittäessä tietenkin nousi nenä ylös. Myös avoin päätyovi L-kirjaimen vieressä toi haastetta tähän tehtävään, sillä Vaken keskittyminen pysähdyksessä tahtoi herpaantua ulos kuikuilemiseen kaula mutkalla. Peruutuksesta tietenkin piti päästä oikein napakasti liikkeelle, eli taas kuski hereille ja herättämään Vake liikkeelle.

Myös laukassa tarvittiin kunnon patistelut eteenpäin. Ei mitään matelua ja himmailua, vaan reipasta ja sähäkkää laukkaa. Vaken jumittaessa menin iänikuiseen etunoja-asentoon, mistä tietenkin komennettiin nojaamaan taakse ja näin ratsastamaan laukkaa istunnasta eteen. Kilpikonna-asento vain pahentaa tilannetta, ja turha siinä on yrittää puskea pohkeella kuin viimeistä päivää jos ei istunta ole mukana ratsastamassa eteen. Laukkalävistäjät sujuivat onneksi ilman erimielisyyksiä, eli Vake pysyi myös oikeassa laukassa lävistäjän loppuun asti ilman vaihtoaikeita. Tässä asiassa on siis sentään tapahtunut edistystäkin.

Lopuksi ratsastettu kokonainen rata ei sujunut erityisen upeasti, mutta jos ei muuta niin ainakin tavanomaista kisasuoritustamme reippaammin. Artsi käski ratsastaa tiukasti eteenpäin joka ikinen kerta kun Vake alkoi vähänkään hyytyä, ja sain myös keventää joitakin raviosuuksia paremman liikkeen esille houkuttelemiseksi. Tasaisempaa pyöreyttä olisin liikkumiseen kaivannut, mutta se oli nyt toissijainen seikka, sillä akuutisti tärkeintä oli saada Vake reagoimaan eteenpäin ja pysymään koko ajan aktiivisessa liikkeessä.

Tällainen ”kisaverryttely” tällä kertaa. Sain ohjeeksi tehdä vielä välittömästi ennen suoritusta aivan lyhyen, reilusti alle kymmenen minuutin verryttelyn ravissa ja laukassa kunnolla herätellen. Artsin silmien alla valmistautuessa tuli ainakin kerrankin keskityttyä olennaiseen, eli Vaken liikkeelle herättelemiseen pikkusievän nypertämisen sijaan. Läheskään niin reagoivaksi ja omalla moottorilla liikkuvaksi ei Vakea saatu kuin olisi tarpeen, mutta jaksoin kuitenkin uskoa, että tämän herättelyn jälkeen se olisi pari tuntia myöhemmin kisaradalla edes vähän valppaampi ja nohevampi.