Jumppasarjaa iltahämärässä

Maanantain tunnilla olikin taas esteitä, tällä kertaa jumppasarjan hyppelyä. Alun perin minulle oli jaettu iso musta Nakke, joka olisi ollut minulle aivan uusi ratsu, mutta hevosjakoa päädyttiin vielä sumplimaan ja lopulta päädyin sitten pienemmän ja tutumman Kingin satulaan. Olinpahan ainakin mukavuusalueellani, mutta joskus olisi tietysti hyvä hypätä erilaisillakin hevosilla.

Ratsastimme tunnin ulkona kentällä, missä oli tunnin loppupuolella jo melkoisen hämärää ilman valoja. Juuri ja juuri näki vielä hypätä, mutta oli hieman unenomainen tunnelma. Ratsastimme alkuverryttelyt lyhyesti ja tiiviisti, ja Kingi olikin jo ollut aiemmalla tunnilla eikä pitkiä verkkoja tarvinnut. Sileällä se tuntui melko laiskalta ja huonosti pohkeeseen reagoivalta. Laukkaan sentään löytyi hieman imuakin, ja askel kyllä venyi eteen ihan kiitettävästi. Laukan lyhentäminen energian säilyttäen olikin sitten hankalampaa. Puksuttelimme laukassa puomilinjojen yli, ja tässä olisi lyhentämisestä ollut iloa.

Suurin osa tunnista vierähti päätehtävän eli jumppasarjan parissa. Neljän esteen sarjalla oli innariväli, yhden laukan väli ja kahden laukan väli, ja sille tultiin sisään aina ravissa. Ensimmäisillä kierroksilla esteet olivat pieniä ristikoita, ja välit olivat silloin tietysti melko pitkiä. Virittelinkin Kingille oikein reippaan ravin alle ja tulimme tehtävälle hyvällä imulla. Yllättävän helposti Kingi sitten venyikin myös kahden laukan väliin, vaikka etäisyys oli lähempänä kymmentä metriä ja esteet hyvin matalia. Toisella kierroksella ope kehotti ratsastamaan sisään vähemmän kaasu pohjassa, mutta sitten mentiinkin jo liian rauhallisen puolelle ja viimeisen väliin tuli ylimääräinen miniaskel. Tämän jälkeen tulin aina suosiolla oikein reipasta ravia varmistaakseni riittävän energian sarjan loppuun asti.

Esteitä nostettiin pikkuhiljaa, ja pian sarjalla oli kaksi ristikkoa, pysty sekä viimeisenä okseri. Kingin meno oikeastaan vain parani esteiden noustessa. Pienemmillä esteillä hypyt olivat vielä vähän ponnettomia ja puomeihinkin koskettiin. Okserin noustessa tuli tekemiseen mukavasti lisää terävyyttä, ja Kingi alkoi suorastaan innostua. Sarjalle lähestyminen ei aina onnistunutkaan täysin ravissa, kun poni intoili ja pyrki laukalle. Mukavaa, että se tällä lailla säpäköityi. Isommilla esteillä muistin myös ottaa pohkeet paremmin mukaan viimeisessä välissä ja pyytää okserin ponnistuksessa lisää terävyyttä hyppyyn. Varsinkin viimeisillä kierroksilla Kingi esitti okserilla hienoja, pyöreitä hyppyjä. Loppukorkeus oli 95 senttiä, ja se ylittyi oikein tyylikkäästi ja terävästi.

Tunti oli ihan hauska, vaikka hypättiinkin vain yhtä ja samaa jumppasarjaa. Kingin kanssa pääsi varsin helpolla, mutta oli kivaa, että se oikein innostui tehtävästä. Lopputunnin hypyt olivat varmastikin parhaita hyppyjä joita olen Kingin selässä päässyt kokemaan, sillä yleensähän sillä on tapana hypätä vähän selättömästi ja nokka pystyssä. Nyt hypyt olivat selvästi pyöreämpiä ja tuntuivat tosi kivoilta.

Oikeanlainen villiintyminen

Pitkästä aikaa Pian estevalmennus! Valmennus sattui perjantaille, eli kisoja edeltävälle päivälle. Tämä toki huomioitiin hyppyjen määrässä, ja oli ehkä ihan hyväkin, että otettiin kisojen alle kunnon treenit. Vake oli ollut tällä viikolla niin virkeä, että uskoin sillä riittävän joka tapauksessa virtaa kisoihinkin. Alkutunnista sileän verryttelyissä ei kyllä ollut ainakaan liikavirtaa havaittavissa, vaan Vake oli aika lötkön oloinen ravissa. Ylitimme lävistäjillä ravipuomeja sekä laukkasimme päädyt. Ravista puuttui terävyys, ja sen myötä muotokin oli pitkä ja etupainoinen. Kaikin puolin tahmean ja jähmeän oloista menoa.

Hyppelimme ensin pääty-ympyrällä ristikkoa maapuomien kera. Vake oli laukassa terävämpi kuin ravissa, mutta ympyrän kaarella sai tarkkailla energian säilymistä. Hypyissä sain ohjeeksi työntää enemmän mahaa eteen ja välttää ylimukautumista ylävartalolla. Sain ideasta ihan hyvin kiinni, ja hyppyyn mukautuminen parani ainakin tällä ristikolla.

Seuraavaksi saimme hypätä muutamia kertoja jumppasarjaa lävistäjällä. Sarjalla oli kolme pystyä yhden laukan väleillä ja väleissä maapuomit. Esteiden ollessa ensin matalampia näyttivät välit melko pitkiltä, ja lennätin Vakea vähän liikaakin eteen. Vake olikin hoksannut, että nyt alkoi oikea hyppääminen, ja villiintyi jo ihan omia aikojaankin. Niinpä sarjalle tultiin ensin liian kiireisesti ja lujaa, ja välit kävivät ahtaiksi. Seuraavilla kierroksilla ohjeena olikin tulla sisään rauhoitellen ja maltilla. Vake oli niin innokkaana menossa, että minun tehtäväkseni jäi pelkkä toppuutteleminen. Esteet nousivat noin 80 senttiin asti, joten välit kävivät entistä ahtaammiksi. Niin hypyissä kuin esteiden väleissäkin piti edelleen ajatella mahaa eteen ja ylävartaloa pystyyn, jotta en mennyt liikaa etuosan päälle ja hankaloittanut Vaken suoritusta. Rauhallisemmalla sisääntulolla sarja menikin oikein kivasti, mitä nyt vähän vasenta reunaa kohti ajautuen. Vake oli herännyt horroksestaan, joten nyt oli oikea tekemisen meininki.

Seuraavaksi hyppäsimmekin jo yhteen putkeen kaikki kentällä olevat tehtävät. Aloitimme ravipuomilävistäjistä, joiden jälkeen matka jatkui kaarevalla tiellä lähestyttävän ristikon kautta lävistäjälle ja jumppasarjalle. Tämän jälkeen vuorossa oli 17 metrin suora linja okserilta pystylle, sekä lopuksi pitkä suora lähestyminen valkoiselle portille. Loppupään esteillä olikin korkeutta 80+ cm. Vake meni hyvällä energialla, joten niin ristikko kuin jumppasarjakin ylittyivät reippaasti. Kaarteissa toki tuli vähän sisään puskemista. Suoralle linjalle ratsastin kunnolla eteen, sillä 17 metriin haluttiin neljä askelta. Vakepa yllätti, ja meni neljällä aivan helposti. Seuraavassa päädyssä oli taas vähän puskemista, mutta viimeisellekin esteelle tultiin oikein reippaasti. Ei yhtään hullumpi rata, vaan ihanan energistä menoa.

Lopuksi hyppäsimme vielä oikeassa laukassa valkoisen portin sekä 17 metrin linjan pystyltä okserille. Esteiden korkeus oli noin 85-90 cm. Vake oli oikein vauhdissa, ja laukkasi korvat tötteröllä. Hyppyihin se lähti rohkeasti kauempaakin, ja porttipystyä kolautettiin kunnolla hypyn ollessa hieman laaka. Jouduin jarruttelemaan väärän laukan korjaamiseksi, mutta seuraavalle estelinjalle löytyi silti nopeasti hyvä energia ja rytmi. Neljä laukkaa 17 metriin ei edelleenkään ollut mikään ongelma, ja saatiin linjalle tosi hienot hypyt. Vakehan loikki kuin parempikin estetykki.

Jopa oli mukavan pirteää menoa heti kun vain päästiin hyppäämisen pariin! Lomaviikon vaikutus taisi näkyä tässäkin, ja Vake nyki välillä päätä alas siihen malliin, että energiaa olisi riittänyt ihan omiinkin kuvioihin. Kaarteiden ratsastuksessa on vielä tekemistä, jottei Vake pääsisi puskeutumaan ja oikomaan, mutta estettä kohti mennessä asiat ovat mallillaan. Tällaista energiaa Vakelle juuri halutaan, ja onhan tämä vaan niin hauskaa silloin kun ponikin on aivan liekeissä.

Aihetta tyytyväisyyteen

Keskiviikkona olimme Vaken kanssa Pian estevalmennuksessa. Poni tuli juuri sisälle laitumelta, ja vaikutti olevan laidunpöhössä vaipumaisillaan aamupäivätorkuille. Pelkäsin pahinta eli lötköä ja uneliasta menoa valmennuksessa, mutta onneksi Vake jaksoi valpastua huomatessaan olevansa estetunnilla. Verryttelyssä se laukkasi jo mukavan reippaasti ja lähti pohkeesta eteenpäin topakasti.

Aloitimme hyppäämisen jumppasarjalta, jossa oli neljä estettä yhden laukan väleillä ja jokaisessa estevälissä maapuomi. Joka toinen este oli oikeasta ja joka toinen vasemmasta päästä ylempänä ohjaamassa linjaa keskelle esteitä. Ensimmäinen ajatukseni oli tietysti, että Vaken olisi hankala venyä väleihin, jotka olivat meille samat kuin muillekin tunnin hevosille. Niinpä otin oikein kunnon kiihdytyskierroksen uralla ja ratsastin sarjalle mahdollisimman sujuvalla laukalla. Vakella oli hyvä imu eteen, ja sarjavälithän olivatkin pikemminkin lyhyet kuin pitkät! Seuraavilla kierroksilla ja etenkin esteiden noustua saimme siis tulla sisään vähän rauhallisemmin ja malttaen. Energinen, mutta levollinen laukka oli se tavoiteltava juttu. Vakekin pääsi vähän jumppaamaan itseään, kun jumppasarjavälit olivat kerrankin jopa hieman ahtaat.

Seuraava tehtävämme oli lähestyminen vesimatto-okserille, jonka edessä oli kolmen laukan päässä maapuomi. Etäisyyttä säädettiin hevoskohtaisesti, joten Vakellakin piti puomilta okserille ratsastaa tarpeeksi lyhyessä laukassa. Vake pyrki laukassa hyvin eteen, joten sain aika pitkälti istua ja odottaa. Ensimmäisellä hyppykierroksella Vake katsoi vesimattoa sen verran, että veti hypyssä nenän erityisen alas tarkistaakseen tilanteen. Puomin ja esteen välisen etäisyyden vaatiessa malttia ja lyhyempää laukkaa en saanut energiaa säilymään ehkä aivan riittävästi, ja hypyissä olisi saanut olla vähän enemmän terävyyttä. Pohjetta olisi siis pitänyt käyttää ponnistuksen hetkellä napakammin. Yhtään puomia ei otettu alas, mutta Vake ei juuri ylimääräistä hypännyt vaan meni yli melko lailla estettä nuollen. Okseri nousi lopulta noin 90-95 senttiin, ja viimeisessä hypyssä olin varsin tyytyväinen omaan mukautumiseeni.

Kolmas tehtävämme oli kolmen esteen suhteutettu linja, johon kuului viiden laukan kaareva linja okserilta pystylle sekä tästä neljän laukan suora linja toiselle pystylle. Okserille kaartaessa laukka pääsi sammumaan ehkä aavistuksen verran, eikä sen jälkeen ollut ajatus tarpeeksi eteenpäin. Niinpä emme ihan onnistuneet venymään viiteen askeleeseen kaarevalla linjalla. Suora linja sentään meni neljällä. Toisella yrityksellä okserille tulikin pienempi hyppy, jonka jälkeen kuusi oli jo oikein luonteva askelmäärä ensimmäiseen väliin.

Seuraavaksi hyppäsimme radan, johon kuului ensin tehtävä maapuomilta vesimatto-okserille, tästä kaarros äskeiselle kolmen esteen suhteutetulle linjalle, sekä lopuksi uutena esteenä hypättävä tynnyrieste ja tästä pitkä kaareva tie pystylle. Esteiden korkeudet vaihtelivat arviolta 70-90 sentin välillä, ja isoimman okserin ylitimmekin heti ensimmäisenä. Vake laukkasi mukavasti eteen imien omalla moottorilla, joten lähtökohdat olivat kerrassaan hyvät. Vesimatto-okserille saimme nyt tunnin parhaan hypyn, sillä muistin käyttää pohjetta oikeaan aikaan ja Vake ponnisti hyppyyn vähän topakammin. Matka jatkui hyvässä rytmissä seuraavalle okserille ja kaarevalle linjalle, joka menikin nyt viidellä laukalla vähän niin kuin vahingossa. Vake sai venyttää hyppyihin hieman kauempaa yltääkseen linjoilla haluttuihin askelmääriin, mutta pienillä pystyillä se teki tämän ketterästi. En muista, että olisimme koskaan aikaisemmin hypänneet kyljellään olevan tynnyrin yli, mutta este, jonka alla tynnyri oli, ei kummastuttanut Vakea lainkaan. Tynnyrillekin tuli hyvä hyppy vähän kauempaa, ja loiva kaarre viimeiselle esteelle oli mukavan tasainen ja sujuva. Oikein mainio rata hyvässä rytmissä, ja tässä petrasimme vielä tehtävien ratsastusta alkutuntiin verrattuna.

Lopuksi tulimme kolmen esteen linjan vielä toisesta suunnasta, eli ensin suora linja pystyltä toiselle ja sitten kaarros okserille. Vake jo vähän villiintyikin ja kampesi edeltävässä päädyssä omia aikojaan sisään, mutta kun sain sen tällä energialla ohjattua linjalle, niin välit hujahtivat neljällä ja viidellä laukalla kuin vettä vaan. Hyvä!

Olin tosi tyytyväinen poniin ja itseeni. Homma oli kyllä varsin hyvin hanskassa. Vake laukkasi hyvin eteen koko tunnin ajan, joten ei tarvinnut puskea tai hätistellä yhtään, vaan sain jopa vähän rauhoittaa menoa joissain kohdin. Kun ei tarvitse yhtään ajaa eteen, niin löytyy hyvä rytmi. Rytmi ja varmuus olivat mukana koko ajan, ja aivan kuin istuntanikin olisi ollut vähän napakampi. Juuri tältä hyppäämisen kuuluu tuntua! Totta kai Vaken laukkaa voisi vielä parantaakin säädeltävyyden osalta, ja myös Vaken kanssa voin tavoitella vielä parempia ja terävämpiä hyppyjä muistamalla pohkeen esteen edessä. Edistystä on kuitenkin tapahtunut peruslaukassa, ja oma otteeni touhuun on tullut koko ajan varmemmaksi ja rutinoituneemmaksi. Kyllä tässä alkaa huomata, että Vaken kanssa on aikamoinen määrä yhteisiä estetreenejä takana.

Videoista kiitos Noralle!

Sujuvasti ja sukeltaen

Ollaanpa taas niin edustavia tästä kulmasta...

Viime viikolla jätettiin hyppääminen väliin, mutta nyt estetreenit jatkuivat taas Pian valmennuksessa. Vakelle viikon hyppytauko tekee varmasti vain hyvää, mutta itsestäni ei valitettavasti voi sanoa samaa. Pohdin myös etukäteen sitä, olisiko Vake väsynyt viikonlopun vaelluksen jälkeen, sillä välissä oli ollut vain yksi kevyempi päivä. Sileän verryttelyssä Vake olikin aika hidas, mutta tavalliseen tapaansa se heräsi ja terävöityi kun alettiin hypätä. Aika normaalia Vakea siis.

Ensin hyppelimme ympyrällä pieniä verryttelyesteitä. Näitä tultiin vasemmassa laukassa, ja voimakas puskeminen sisälavalle vaikeutti etenkin lähestymistä kentän keskellä olevalle pikkupystylle. Kahden esteen muodostamalle neljän laukan etäisyydelle oli ympyrällä helpompi lähestyä, mutta tuskailin tässäkin heikkoa sisäpohkeen läpimenoa ja suoralla rungolla kanttaavaa ponia. Olisikohan ne sileän treenit mitään?

Hyppäsimme seuraavaksi kentän keskellä olevaa pystyä, jolle lähestyttiin vinottain lävistäjän suuntaisesti. Tässäkin näkyi selvästi vasemmalle puskeminen, sillä vasemmassa laukassa vinolähestymisen ratsastaminen oli huomattavasti hankalampaa kuin oikeassa laukassa. Huomasin myös sukeltavani hyppyihin hieman liioitellusti, eli aivan kuin parin viikon hyppytauon aikana olisi mukautumisen luontevuus kärsinyt.

Seuraavaksi tulimme jumppasarjaa, jossa oli ristikko-innari ja perään yhden laukan väli okserille. Tämän jälkeen jatkettiin vielä erilliselle kahden askeleen sarjalle ja tästä kaarevasti viidellä laukalla okserille. Omaa vuoroa jouduttin vähän odottelemaan, mutta Vake ei hyytynyt vaan lähti energisesti liikkeelle. Kun olimme ottaneet uralla kunnon alkuvauhdit niin jumppasarjalle päästiin tosi näppärästi. Jumppasarjan okserille tulikin oikein kivoja hyppyjä. Kahden askeleen sarja sujahdettiin myös hyvällä imulla, mutta sen jälkeen olisi täytynyt suoristautua nopeammin pystyyn ja ottaa kaarevalle linjalle enemmän kiinni. Niinpä viiden laukan etäisyys kävi ahtaaksi kun posotus jäi päälle.

Lopuksi hyppelimme koko radan yhdistäen kaikki tehtävät. Estekorkeudet olivat jumppatehtäviä lukuunottamatta 80-90 sentin väliltä. Vake aloitti taas reippaalla, hyvällä laukalla ja ylitti jumppasarjan ysikympin oksereineen oikein sujuvasti. Sitten jatkoimme neljän laukan kaarelle pikkupystyltä toiselle. Tässä vähän nukuin ja yritin epähuomiossa ratsastaa väliä kolmella laukalla. Neljäs askel tuli sitten töpönä mukaan, kun viime hetkessä hoksasin tilanteen. Kahden askeleen sarja puolestaan onnistui asiallisesti, ja olin sen jälkeen skarpimpana ottamassa kiinni ennen okseria. Vake lyheni sopivasti, mutta viimeisillä askelilla ennen okseria olisi pitänyt lähteä terävämmin pohkeesta eteen. Hyppy jäi siis hieman hitaaksi, vaikka hyvästä paikasta lähtikin, ja sukelsin siihen aivan liikaa. Sitten hypättävänä oli enää pysty vinolähestymisellä molemmista suunnista. Oikeasta laukasta tämä onnistui hyvin, vasemmassa taas oli edelleen vaikeuksia suoran linjan löytämisessä ja tikattiin hyppy lähempää estettä. Pääosin suoriuduimme teknisestä radasta ihan mukavasti ja reippaasti, joten päivän harjoitukset päätettiin tähän.

Olin tyytyväinen Vaken reippaaseen ja sujuvaan etenemiseen. Kyllä se aina tsemppaa, kun esteet nousevat. Jostain syystä olen vaan alkanut taas sukeltaa ihan toivottomasti, vaikka jossain vaiheessa sain tapaa jo hieman rajoitettua. Vake ei aina lähde hyppyihin ihan niin terävästi kuin toivoisin, mutta ei tilanne sillä parane, että heittäydyn liikkeen edelle ja "hyppään" itse. Pohkeetkin lentävät aivan liikaa taakse sukeltamisen seurauksena. Eikä tässä kaikki, mukana on myös vanha tuttu vasemmalle kiertyminen hypyissä. Tästä en ole oikeastaan ikinä päässyt eroon, mutta nyt kiinnitin siihen taas enemmän huomiota. Taitaisipa olla korkea aika keskittyä taas enemmän siihen omaan olemiseen, eikä vain keikkua kyydissä miten sattuu.

Kuvasta kiitos Annulle!

Pullero lentää

Tiistaina hypeltiin taas, eli meillä oli tavalliseen tapaan Pian valmennus. Vakella eivät onneksi enää kisat jaloissa painaneet, kun välissä oli ollut kevyempi päivä. Verryttelyssä se tuntui jopa tyypillistä alkutuntia kevyemmältä etuosastaan.

Laukassa menimme ensin paria puomia ympyrän kaarella. Vake lähti melko hyvällä laukalla eteen, mutta aika ajoin energian säilymisestä piti muistutella. Vasemmassa kierroksessa puomeille päästiin sujuvasti, mutta oikeassa laukassa oli askel vaikeampi saada osumaan. Ilmeinen syy tälle oli se, että tulimme puomeille lapa edellä ja kaarta hieman oikaisten, eli tarvittiin sisäpohje käyttöön ja parempaa ajatusta tiehen. Menimme verryttelytehtävänä vielä paria kavalettia, joille ratsastettiin viistosti pitkältä sivulta ja käännyttiin laukkaa vaihtaen takaisin seinälle päin. Vakella oli ihan mukava energia, mutta jostain syystä ei kavaleteille vaan meinannut osua sopivaa ponnistuspaikkaa. Vake tahtoi sitten loikkia liiankin kaukaa kavalettien yli, mutta laukat se kyllä vaihteli ja kääntyi nohevasti niin kuin vanhan tekijän kuuluukin.

Seuraavaksi siirryimme jumppasarjalle. Sarja alkoi kavaletin ja ristikon innarilla, jota seurasi yhden laukan väli okserille ja edelleen kahden laukan väli toiselle okserille. Tunnilla oli varsin erilaukkaisia hevosia, joten odottelimme hetken kun hevoslaukkaiset menivät sarjaa ensin. Sitten sarjavälit lyhennettiin töpölaukkaisemmille sopiviksi. Aluksi esteet olivat tietysti ihan matalia, jolloin väleistäkin tuli pidempiä, ja reippaasti saatiin laukata. Vake oli hyvässä mielentilassa, ja se oli helppo villitä uralla mukavan sujuvaan laukkaan, joka säilyi myös lyhyen sivun läpi kaartaessa hyvin. Sarja ylittyi hyvällä imulla. Oksereita nostettiin vähitellen ylöspäin, ja tulimme seuraavat kierrokset samalla lailla eteen sujuen. Annoin sarjalla Vakelle aika lailla vapaan ohjan, ja istuntakin taisi olla hyvin kevyt. Vähän enemmän olisi väleissä saanut istua pystyyn, ja esteiden noustessa yritinkin suoristautua väleihin paremmin. Olihan se vähän hurja tunne sujottaa sarjalla menemään pitkällä ohjalla kaasu pohjassa, mutta Vake oli oikein hyvin tehtävänsä tasalla ja nousi hyppyihin kevyesti ja puomeja hipomatta. Tolppien merkinnät paljastivat, että lopulta ensimmäinen okseri oli 90 sentissä ja viimeinen 95 sentissä, eikä korkeus ollut Vakelle juttu eikä mikään.

Menimme pari kierrosta myös päivän toista suoraa linjaa, joka oli noin 17 metrin suhteutettu väli pystyltä okserille. Vake tuli tätä viidellä laukalla, mikä vaati sen, että ensimmäisen esteen jälkeen tuli ottaa vähän kiinni, jotta viimeiset askeleet okserille pystyi laukkaamaan sujuvasti. Pientä ahtautta okserille tulikin, eli olisin saanut ottaa vielä selkeämmin laukkaa kiinni linjan alussa. Parhaiten linja onnistui silloin, kun sisääntulohyppy jäi vähän pieneksi. Lopuksi menimme tehtävät kertaalleen yhteen putkeen, eli ensin jumppasarjan, sitten suunnanvaihdon kavaletin yli, ja lopuksi 17 metrin linjan. Nyt sekä sarjan viimeinen okseri että okseri 17 metrin linjalla olivat 95 sentissä. Ihanan sujuva meno jatkui edelleen, eivätkä esteet edes näyttäneet minusta valtavan suurilta. Kepoisasti ne ylittyivätkin, vaikka edelleen olin suhteutetulla linjalla turhan varovainen ja annoin ponnistuspaikan okserille mennä hiukan liian lähelle.

Vake oli oikein hyvä tänään, ja oma fiilis tunnin jälkeen ei olisi voinut paljon parempi olla. Näin se poni vaan loikkii 95 sentin oksereita kuin tyhjää vain. Laukka on kunnossa, eteneminen on kunnossa, ja silloin voi esteitäkin nostaa. Kun ei edes kuskia korkeudet hirvitä, niin ysikympin radat eivät todellakaan ole enää pelkkä kaukainen haave vaan se, mitä nyt treenataan ja kisataan.

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 2. tunti: Kuuma suokki

Leirin aloitusiltana ratsastettiin vielä toinenkin tunti. Tämä oli estetunti, ja sain ratsuksi suomenhevostamman nimeltä Pikastus eli Piiku. Piiku on yksityishevonen, mutta tällä hetkellä opetuskäytössä.

Piikussa olikin virtaa kuin pienessä kylässä, eikä se olisi malttanut oikein kävellä edes alkukäyntejä. Ravissa se tuntui rauhallisemmalta, mutta eteni kyllä omalla moottorilla. Ohjaamisen ja suoruuden kanssa oli ongelmia, sillä Piiku liikkui aika vinossa. Oikealla ohjalla tuntui olevan koko ajan painoa, kun taas vasemmalla ei mitään. Laukka vaikutti aika mukavalta, sillä Piiku oli edestä ryhdikäs ja laukka lyhenikin näppärästi. Piikun taustoista minulla ei ole tietoa, mutta laukan perusteella syntyi mielikuva, että tämähän taitaa olla oikein estehevonen. Uralla laukatessa ohitimme pitkän sivun vieressä olevan pystyesteen, ja tämän kohdalla Piiku yritti väkisin puskea uralta sisään ja estelinjalle. Nähtävästi se bongaili hypättäviä esteitä jo aivan oma-aloitteisesti ja yritti ottaa varaslähdön!

Ylitimme ensin toisesta päästä maassa olevia kavaletteja kaarevalla uralla sekä ravissa että laukassa. Kavaleteilla ainoa vaikeus oli kääntäminen ja ohjaus eli se, että sain Piikun osumaan koko puomille. Tarkempaa kääntämistä vaadittiin seuraavassa tehtävässä, jossa samoja kavaletteja ylitettiin kahdeksikkona. Kavaleteille lähestyttiin aina lyhyeltä sivulta, ja puomia ylittäessä käännyttiin tiukasti kulmaa kohti suuntaa vaihtaen. Aloitimme onneksi ravista, ja olin positiivisesti yllättynyt, kun Piiku kääntyikin ihan näppärästi eikä jyrännyt alta pois. Myös laukassa sama tehtävä onnistui paremmin kuin osasin odottaa, ja Piiku kääntyi melkein pennin päällä alkaessaan ennakoida kaarrosta. Hevonen oli tosiaan aika hyvin kartalla tehtävästä, ja kaikesta vinoudesta ja ohjalle painamisesta huolimatta se kuunteli ohjeita.

Hyppelimme seuraavaksi tehtävää, jossa mentiin kavaletit kaarevalla uralla yhden laukan välillä, ja näiltä noin viiden laukan kaareva linja maapuomille ja pystylle. Sama pätkä mentiin myös toisesta suunnasta eli pystystä aloittaen. Piikulla oli hyvä imu eteen, mutta kavaleteilta pystylle kaartaessa se pysyi hyvin näpeissä ja lyhyenä. Askeleet osuivat väleihin kauniisti. Toisesta suunnasta hypätessä oli pitkä suora lähestyminen pystylle, ja tässä Piiku pääsi lähtemään hieman käsistä eli pidäte ei tosiaankaan ollut läpi esteen edessä. Piiku kuitenkin imaisi esteelle aika tasaisesti, joten askel ja ponnistuspaikka löytyi kyllä. Esteen jälkeen sain vauhdista huolimatta käännettyä kaarteen kavaleteille. Piiku kävi kuumana, ja tehtävän jälkeen jarrutusmatka saattoi olla helposti kierroksen verran, mutta eteneminen oli vauhdista huolimatta tasaista. Open mielestä reippaus ja innokkuus oli vain hyvä juttu. Itsekin lähinnä naureskelin selässä, sillä vaikka jarruja ei aina ollutkaan niin Piiku meni tehtävät turvallisesti ja tasaisesti kuin juna.

Lopuksi hyppäsimme pituushalkaisijalla olevaa jumppasarjaa. Sarjalla oli ponnistuspuomi, kaksi ristikkoa ja pysty yhden askeleen väleillä sekä kahden laukan päässä vielä okseri. Hyppäsimme useita kierroksia, aloittaen matalammista korkeuksista, ja lopuksi okserin korkeus oli noin 80 senttiä. Sarjan jälkeen käännyttiin päädyssä vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle. Se kyllä vähän jännitti, millaisella vauhdilla Piiku tulisi päätyyn ja miten saisin sen siellä ohjattua oikeaan suuntaan. Luonnollisestikin Piiku selvitti sarjan reippaasti ja eteen imien, ja loppujen lopuksi päätykaarteetkin selvitettiin ihan asiallisesti. Piiku kääntyi aina haluamaani suuntaan, ja pari kertaa jopa vaihtui laukka lennossa kun hevonen tohotti eteenpäin. Esteillä ei oikein mitään tarvinnut tehdäkään, sillä Piiku meni aivan omalla energialla mutta liikaa ryntäämättä. Varsin sujuvaa.

Vaikka Piiku olikin yli-innokas touhottaja, oli sillä kiva hypätä. Jarrut olivat hukassa, mutta meno oli tasaisen reipasta eikä Piiku tehnyt mitään hankalia äkkikiihdytyksiä. Näin ollen ponnistuspaikat oli helppo löytää, ja hevonen todellakin imaisi itsensä esteelle aivan automaattisesti. Kun vaan alun kulttuurishokin jälkeen pääsin samaan rytmiin hevosen kanssa niin minulla oli oikein hauskaa. Kuumalla ja menevällä hevosella hyppääminen on minulle oikein hyvää vaihtelua, ja suomenhevosen selässä tuntuu vauhdista huolimatta yleensä turvalliselta.

Hieman tahkeaa estekoulua

Estevalmennuksessa menimme Vaken kanssa tällä kertaa jumppatehtäviä puomeilla ja pienillä esteillä. Sunnuntain kisojen jälkeen olikin paikallaan tällainen kevyempi treenikerta. Aloitimme huolellisilla sileän verryttelyillä. Liikettä heräteltiin laukkaamalla maneesia ympäri kevyessä istunnassa, ja totesin tämän olevan oikein hyvä tapa Vaken verryttelyyn. Annoin vähän pidempää ohjaa, ja Vake laukkasi rennosti ja jopa askelta venyttäen. Tällaista rennon reipasta laukkailua voisi varmaan käyttää hyväksi enemmänkin.

Vaikka laukassa liike tuntui aukeavan ihan hyvin, niin ravissa meno tahtoi kuitenkin olla kovin nihkeää. Niska lähti laukkailun jälkeen pyöristymään, mutta ravi ei kyllä edennyt yhtään mihinkään vaan askel oli kovin lyhyttä töpötystä. Ratsastimme kiemurauria ravipuomien yli, ja varsinkin puomien kohdalla vauhti hyytyi ihan täysin. Takaosa tuntui kovin jähmeältä etenkin vasemmassa kierroksessa. Välillä tuli parempiakin pätkiä, jolloin Vake venytti askelta puomeilla letkeämmin, mutta enimmäkseen ravi tuntui kovin kehnolta. Laukkapuomit sen sijaan ylittyivät reippaasti, ja laukka pyöri ihan sujuvan oloisesti.

Puomityöskentelyn jälkeen hyppelimme pituushalkaisijan suuntaista jumppasarjaa. Sarjalle tultiin kahden laukan etäisyydellä olevan ponnistuspuomin kautta, ja sarjalla oli innarina neljä matalaa estettä. Vake tuli sarjalle hyvällä energialla ja myös säilytti ajatuksen eteenpäin, joten kaikkien esteiden yli päästiin suhteellisen asiallisesti. Toki sarjan loppua kohti hypyistä laskeutumiset kävivät tösähtäviksi ja kaula kurotteli alaspäin, mutta annoin ohjien valua sormien välistä pidemmäksi sitä mukaa kun Vake sitä tarvitsi. Hyvää oli nyt se, kuinka hienosti Vakella säilyi ajatus eteenpäin koko sarjan loppuun asti. Istunta ja mukautuminen liikkeeseen jumppasarjalla voisi olla aina parempaakin, mutta hommasta tekee vähän vaikeaa tuo Vaken töksähtelevä tyyli.

Lopuksi menimme peräkkäin useampaa tehtävää. Aloitimme ravi- ja laukkapuomisarjoilla, ja jatkoimme niiden jälkeen jyrkällä lävistäjällä olevalle ristikon ja pienen pystyn sarjalle. Tämän jälkeen tuli melko nopea kaarre vasemmassa laukassa pituushalkaisijalle ja jumppasarjalle, ja lopuksi jumppasarjalle tultiin vielä uudestaan oikeassa laukassa. Maapuomit ja jumppasarja sujuivat edelleen asiallisesti, ja jumppasarjan Vake meni kertaalleen jopa pehmeämmillä ja joustavammilla hypyillä. Vaikeuksia tuotti kuitenkin yhden askeleen lävistäjäsarja. Sarjalle tuli melko nopea käännös pitkän sivun keskivaiheilta, ja en saanut viilattua kaarroksen paikkaa ja kulmaa niin että olisimme tulleet sarjalle aivan kohtisuorassa linjassa. Ulkolapa pääsi kaarteessa hieman karkuun, joten runko ei ollut ihan suorassa. Vaikea lähestymiskaarre oli varmaan ainakin yksi osatekijä, miksi en saanut Vakea venymään väliin. Ehkä koko tehtävä tuli Vakelle liian nopeasti eteen, tai sitten se ei vaan muusta syystä ollut tänään halukas venyttämään vaan otti sarjaväliin aina viime tipassa nopean lisäaskeleen. Monen yrityksen jälkeen saatiin Vake viimein venyttämään matalan b-osan yli ilman miniaskelta, mutta sujuvaa ja helppoa ei suorituksesta tullut vieläkään.

Tänään oli homma vähän ruosteessa, vaikka osa tehtävistä onnistuikin asiallisesti. Puomeilla ja jumppasarjalla Vake teki hyvää työtä ja yritti kyllä muutenkin parhaansa, mutta vaikutti siltä, että poni oli nyt jotenkin jumissa tai ehkä väsynyt. Ehkä kisat painoivat vielä taustalla. Jospa muutama päivä kevyempiä hommia ratkaisee tämän asian, ja huolellinen jumppailu sileällä voisi sekin olla paikallaan.

Energiat kohdillaan

Tiistai oli perinteiseen tapaan viikon paras päivä eli estevalmennuspäivä Vaken kanssa. Menimme neljän ratsukon ryhmässä, ja tunnin teemana vaikutti olevan tarkkojen lähestymislinjojen hakeminen, sillä hyppäsimme lävistäjillä sarjoja ja lisäksi pystyestettä vinolähestymisellä.

Sileän verryttelyjen jälkeen menimme ensin puomitehtävää. Puomit olivat samoja pehmeitä lötköpötköjä jotka aiheuttivat viimeksi päänvaivaa, mutta nyt Vake ylitti puomit asiallisesti kun niitä ei ollut useampaa sarjassa. Tehtävä olikin sellainen, missä me pääsimme vuorostamme loistamaan. Kurvailimme melko tiukoilla silmukoilla kentän keskellä olevien puomien yli ja joka puomin kohdalla tuli laukanvaihto. Vake oli tässä hyvä, sillä se kääntyi ketterästi ja teki näppärät vaihdot. Laukkakin oli nyt tehtävään sopivaa eli lyhyttä mutta napakkaa. Ensimmäisellä kierroksella jätin vaihdot Vaken hoksaamisen varaan ja niinpä ne eivät ihan joka kerta osuneet puomin päälle, mutta toisella kierroksella annoin vaihtoavut ulkopohkeella ja näin vaihdot onnistuivat täsmällisesti puomien kohdalla.

Hyppelimme sitten päivän tehtäviä yksitellen läpi. Ensin menimme kaarevalla uralla kaksi pikkuestettä, joiden väli oli kolme laukkaa. Vake liikkui hyvin eteen, ja väli kaarella jäi jopa ahtaaksi. Vähän se kyllä tunki ja nojasi sisäänpäin esteeltä toiselle kaartaessa, mutta energia oli hyvä. Sitten siirryimme lävistäjällä olevalle sarjalle, jolla oli yhden askeleen välein maapuomi, pysty ja okseri. Näin alkajaisiksi esteet olivat ihan matalia, ja välit siten aika pitkiä. Vakepa kuitenkin yllätti, ja meni niin sujuvasti että vastoin odotuksia välit eivät olleet lainkaan hankalat. Vau!

Otimme vielä pari harjoituskierrosta lävistäjällä olevalle jumppasarjalle, jossa oli neljä kavalettikorkuista hyppyä innarivälein. Vaikka Vake laukkasi hyvin, tuli tässä tehtävässä ponin perusongelmat esille. Välit olivat meille pitkähköjä, ja Vake sai venyä ihan tosissaan. Itseltäni meinasi jo loppua usko kesken sarjan puolessa välissä, kun joka hypyn jälkeen etäisyys seuraavalle kävi pidemmäksi ja pidemmäksi ja poni kynti aivan nenä maassa... Vaan niin Vake ponnisteli omintakeisella maamyyrätyylillään ihan viimeisenkin puomin yli. Kyllä se ainakin yrittää.

Sitten hyppelimme tehtävät ratana, ensimmäisen kierroksen matalilla korkeuksilla ja toiselle kierrokselle saatiin joitakin esteitä korkeammaksi. Jo hypättyjen tehtävien lisäksi rataan kuului vinottain lähestyttävä pysty radan keskellä, ja tässä apuna oli esteen edessä maassa ohjauspuomit, joiden suuntaisesti esteelle tuli ratsastaa. Rata alkoi kaarevalla uralla kahden pikkuesteen yli, ja tämän jälkeen tuli haastava kaarre heti jumppasarjalle. Tämä olikin meille odotetusti radan pahin paikka. Vake pyrki joka kaarteessa puskemaan sisään, ja sen se teki tässäkin välissä. Näin ollen en saanut jumppasarjalle kohtisuoraa linjaa, vaan hyppylinja kallistui oikealle. Ensimmäisellä kerralla selvisimme nipin napin jumpan loppuun asti, mutta toisella ratakierroksella linja johti suoraan päin viimeisen kavaletin jalkaa ja Vake joutui viime tipassa väistämään sen ohi ulos. Muutoinkin sain olla kaarteissa tosi tarkkana, ettei Vake päässyt puskemaan niitä liian pieniksi. Jumppasarjan jälkeisessä kaarteessa sain Vaken jopa vietyä ihan uralle ja kulmaan asti, ja näin saatiin hyvä suora linja seuraavalle lävistäjäsarjalle. Vake laukkasi edelleen tosi hyvällä energialla, ja yhden askeleen sarjan se selvitti hienosti. Okseri oli lopulta 90 sentissä, ja tähän tuli niin näppärä ja terävä hyppy että ei ole tosikaan. Vinolähestymisissä pystylle oli pientä viilaamista ja tätä hiottiin monen toiston verran. Varsinkin vasemmassa laukassa lähestyen löytyi pikkuhiljaa hyvä linja keskelle estettä, ja tälläkin 85 sentin esteellä Vake hyppäsi oikein pontevasti. Kaiken perusta oli vain huolehtia, ettei poni päässyt päädyissä oikaisemaan.

Näistä hypyistä jäi tosi hyvä mieli. Vake oli tänään niin reipas ja innokas, ja nyt se laukkasi taas ryhdikkäämpänäkin eikä viime viikon tapaan kyntänyt. Tällaisesta laukasta tuli napakoita hyppyjä, joissa myös kuskin oli helppo olla mukana, eli poni ei kiskaissut itseään pitkäksi ja matalaksi. Innarisarjoilla Vake tulee tuskin koskaan olemaan kovin sulava, mutta yhden laukan välit menivät nyt kuin vettä vaan. Ainoa ongelma tuntuu olevan kaarteissa sisälle puskeminen, mikä vaikeuttaa estelinjoille pääsemistä ja haittaa laukkaamista ellei oikomista saa pidettyä kurissa. Muilta osin sujuu kyllä tällä hetkellä aivan mainiosti. En tiedä, mistä Vake on tämän energian löytänyt, mutta toivottavasti se säilyy!

Aina ei vaan onnistu

Pian estevalmennus peruuntui tältä viikolta, mutta menimme tiistaina kuitenkin oman open pitämän estetunnin. Hyppäsin siis tuttuun tapaan Vakella. Alku vaikutti ihan lupaavalta, sillä Vake oli rennolla mielellä muttei kuitenkaan kauhean hidas. Laukkasimme verryttelyssä uraa pitkin sekä päädyissä ympyröillä olevien puomien yli. Laukka tuntui ihan pontevalta enkä ajautunut pahemmin puskemaan. Suunnan vaihtuessa vasemmaksi Vakelle tuli laukkaan jopa pientä ylimääräistä säpinää. Puomeille se ei kuitenkaan kovin hyvin venyttänyt, eli askeleen jäädessä kauas minun oli ihan turha yrittääkään tuupata eteen. Tätä en kuitenkaan painanut mieleen riittävän hyvin, vaan myöhemmin tunnin aikana yritin samantapaista tuuppausta esteillä huonoin tuloksin.

Hyppelimme ensin jumppasarjaa. Sarjalla oli kaksi pystyä ja yksi okseri noin kuuden metrin väleillä, ja jokaisessa välissä oli myös maapuomi rytmittämässä menoa. Aloitimme sarjan hyppelyn kuitenkin pienillä ristikoilla. Vake sai hyppäämisen aloituksesta lisävirtaa, ja sain varautua yllätysliikkeisiin varsinkin laukkaa nostaessa. Katsomopäädystä tuli jopa kertaalleen pieni ryntäys päätä alas vetäen. Ainakin ponilla oli nyt hyvä energia, joka vei sujuvasti sarjan yli ilman mitään hyytymisiä. Välit eivät olleet meille lainkaan pitkät nyt kun Vakella oli imua eteen. Korjattavaa olisi ollut vielä linjan suoruudessa sarjalle tullessa, ja käsikin olisi saanut rentoutua ja antaa enemmän ohjaa.

Esteet nousivat sarjalla pystyiksi ja okseriksi, ja nyt sain oikeastaan paremmin annettua ohjaa pois kun Vake alkoi keskittyä esteiden hyppäämiseen villiintymisen sijaan. Ohjeena oli pysytellä tasapainoisessa kevyessä istunnassa koko sarjan läpi, ja tämä onnistui aika mukavasti. Vake laukkasi ja hyppäsi, ja minä sain keskittyä vain olemaan liikkeen mukana. Esteet nousivat niin, että pystyt olivat ehkä 80-senttisiä ja okseri lopulta 90 sentissä. Olin edelleen hyvin liikkeen mukana, mutta korkeammalla okserilla tuli pieni herpaantuminen ja pohkeden heilahdus sekä vartalon notkahdus eteen alastulossa. Niinpä sain ottaa vielä sakkokierroksen, jolla keskityin katselemaan okserille tullessa ylös ja eteen sen sijaan että erehdyin tuijottelemaan alas esteeseen. Nyt istunta pysyikin hypyssä paremmin mukana, eli katseen nostaminen ylös auttoi jälleen kerran. Pientä viilattavaa olisi vielä sen suhteen, että saisin vartalon suoristettua alastulossa nopeammin.

Jumppasarjan hyppely sujui siis todella mukavasti, ja 90 sentin okserikin oli helppo juttu sarjan päätteeksi. Vahvasta aloituksesta huolimatta mieleen hiipi ikävä epävarmuuden tunne, kun lopuksi saimme hypätä vielä lyhyen radanpätkän ja esteet hilattiin tässäkin melko ylös eli 85-90 senttiin. Rataan kuului lävistäjällä 14 metrin linja pystyltä toiselle, toisella lävistäjällä okseri ja lopuksi pitkällä suoralla lähestymisellä yhden laukan pysty-okseri-sarja. Epävarmuuden tunne ei ole koskaan hyvä seuralainen rataa aloittaessa, ja se tekikin minulle tepposet heti ensimmäisellä esteellä. Vake oli hyvin hereillä, mutta ajoin sitä ehkä liiankin kiireiseksi. Kun ei askel esteelle sopinut tein viime hetken paniikkiratkaisun tuupata eteen. Vake ei kuitenkaan lähtenyt hyppyyn kaukaa kuten yritin sille vihjata, vaan veti hypyn aivan pohjaan kiiveten esteen yli. Tähän pieneen virheeseen homma tuntui sitten kaatuvan, eikä rytmiä ja varmuutta löytynyt enää rataa eteenpäin jatkaessa. En malttanut odottaa lähestymisissä ollenkaan, vaan panikoin ja esteet ylittyivät joko pohjasta kiiveten tai yllättäen kaukaa hypäten. En siis ollut ollenkaan samassa rytmissä ponin kanssa. Myös sarjalle tultiin a-osalla pohjaan jarruttaen, eikä Vake mitenkään kyennyt venymään väliin tällaisen hypyn jälkeen. Reilun kuuden metrin väli mentiin kahdella askeleella, ja Vake-ressukka hyppäsi 90 sentin okserin ihan paikoiltaan kuskin tömähtäessä alastulossa kaulaa halailemaan. Jopas meni homma metsään!

Sitten vaan yrittämään uudelleen ja virheitä korjaamaan. Epävarmuuden tunne ei tietenkään äskeisestä rämpimisestä helpottanut, ja Vakekin kävi sarjan tumpeloinnin jälkeen epäröivämmäksi ja varovaisemmaksi. Uudella ratakierroksella se meni kyllä kaikesta yli, mutta ei lähtenyt venyttämään hyppyihin vaan halusi ottaa aina miniaskeleen esteen eteen. Rytmi oli täysin hukassa edelleen, enkä nähnyt ponnistuspaikkoja. Lopulta en edes yrittänyt lähteä sarjalle radan ensimmäisten esteiden mentyä näin epävarman oloisesti. Se oli järkipäätös. Seuraavaksi ope laski meille radan ekan esteen sekä sarjan b-osan noin 70 senttiin. Tämän jälkeen saatiin ratakierros menemään vähän paremmalla otteella. Vieläkään en nähnyt ponnistuspaikkoja, mutta maltoin sentään olla tuuppaamatta ja häiritsemättä Vakea viimeisillä askeleilla. Vake uskalsi taas vähän venyttääkin hyppyihin, ja sarjavälin jäädessä pitkäksi se urheasti venyi pikkuokserin yli lisäaskelia miettimättä. Ei tämäkään ratakierros ollut vielä sitä mitä olisin halunnut, mutta kuitenkin parempi ja varmempi kun annoin Vaken tehdä työnsä rauhassa.

Olin tietysti masentunut, kun radan hyppääminen meni tällaiseksi sähläämiseksi. En tajua, mistä tällainen epävarmuus ja aivan täydellinen PONNISTUSPAIKKASOKEUS yhtäkkiä tuli. Onhan se toki niin, että 90 sentin ratatehtäviä ei ole aikapäiviin hypätty, joten ehkä tämä oli vaan tähän väliin liikaa. Joskus on huonoja päivä kun rytmi on hukassa ja ponnistuspaikkoja ei näe, joten ehkä ei sentään kannata pelätä että olen hyppäämisen taidon kadottanut kokonaan. Vake on kyllä älyttömän reilu, kun se kiipeää esteiden yli myös silloin kun kuski on näin pahasti kuutamolla, mutta tämän reiluuden rajoja ei tietenkään pidä alkaa liikaa koetella. Näin jälkeenpäin voi ainakin analysoida, mitä tein väärin ja mitä seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa tulee tehdä. Selvää on, että lähestymisissä ei tällä lailla pidä hätäillä, vaan ponille on annettava rauha viimeisiin askeliin vaikka ponnistuspaikkaa ei ole ehtinytkään nähdä. Esteelle tullessa voi ratsastaa eteen ja hyppyyttää vähän kauemmasta paikasta JOS paikan näkee jo kaukaa ja eteenratsastuksen tekee hyvissä ajoin. Viimeisillä askelilla sen sijaan ei voi yhtäkkiä yllättää ponia ja tuupata eteen näin kuten nyt tein! Etenkään korkeammilla esteillä ei näitä viime hetken tuuppauksia voi tehdä, vaan Vaken on parempi antaa mennä vähän lähelle. Kyllä se hyppää, kun en sitä ala häiritä.

Kovasti jäi mieltä kaivelemaan näin paha rämpiminen, ja tietysti se söi itseluottamustakin. Toivottavasti kuitenkin virheet analysoituani pystyn ensi kerralla ratsastamaan paremmin. Seuraava hyppykerta meillä onkin viikonloppuna kotikisoissa, ja tämän tunnin perusteella otetaan siellä ensin 70 sentin luokka alle ja sitten vasta 80 sentin rata. Haetaan onnistumisia ja varmuutta pienemmiltä esteiltä, niin eiköhän tästä aallonpohjasta taas nousta takaisin. 

Minä ohjaan, poni tekee loput

Tällä viikolla Vake sai pitää huilivuoron tiistain estetreeneistä, ja sen sijaan menin Pian valmennukseen Tuutilla. Olimme Annen kanssa ryhmässä kahdestaan. Maneesissa odotti aikamoinen viidakko puomeja, ja tunnilla keskityttiinkin edelleen tekniikkatreeniin kavaleteilla ja matalilla esteillä. Tämän tyyppistä harjoittelua onkin varmaan luvassa suurin osa talvikaudesta.

Verryttelyjen jälkeen aloitimme hankalan näköisellä ravipuomitehtävällä. Puomeja oli pitkä sarja, joka kiemursi loivan S:n muotoisen tien. Väleihin ei tullut yhtään askeleita, vaan joka askeleella ylittyi puomi ja samalla piti kääntää ja taivuttaa. Ensimmäisellä kierroksella en ollut tarpeeksi skarppina kääntämässä vaan Tuutti lipsahti kaarteesta ulos viimeisten puomien ohi, mutta sitten pääsimme molemmat jyvälle tehtävästä ja puomien ylitys alkoi sujua helposti. Tuutti tuntui hoksaavan idean oikein hyvin, ja kiemursi puomisarjaa mukaillen notkeat ja sujuvat kaarteet tahdikkaassa ravissa. Tämän harjoituksen osalta olimme tänään mallioppilaita.

Menimme ensin yksittäin myös muita päivän tehtäviä. Ensin loikimme lävistäjällä olevaa kolmen kavaletin jumppasarjaa. Innarivälit näyttivät minusta jotenkin pitkiltä, mutta Tuutti mennä hujahti sarjan yli ennen kuin ehdin huomatakaan. Vaken kanssa on tällaisilla sarjoilla tottunut puskemaan ja varmistelemaan joka välissä eteen, mutta Tuutti loikki kavaletit huomattavasti kevyemmin ja ketterämmin. Samoin kävi myös seuraavaksi hypättävällä pitkän sivun suuntaisella jumppasarjalla, jolla oli kolme pientä pystyä ja jokaisessa välissä yksi laukka-askel puomin yli. Toin Tuutin sarjalle vähän liikaakin ajaen, sillä odotin välien olevan pitkiä ja vaativan oikein sujuvan sisääntulon. Tuutti selvitti tietysti tämänkin jumppasarjan ketterästi, mutta väleissä olisin saanut vähän rauhoitellakin laukkaa. Eteenratsastusta ei tarvinnut nyt näin liioitella, vaan riitti että toin ponin estelinjalle riittävän sujuvassa perustempossa.

Neljäs osatehtävä tänään oli suora linja, jolla oli maapuomilta kolme laukkaa okserille ja okserin jälkeen taas kolme laukka toiselle maapuomille. En tiedä näiden välien metrimäärää, mutta Tuutille ensimmäinen väli oli pitkä ja siinä piti ratsastaa eteen jotta askel venyi riittävästi. Jäljempi väli puolestaan tuppasi jäämään hieman ahtaaksi, kun ensin oli tultu eteen sujuen ja otettu okserille isompi hyppy. Saimme tikattua kolme askelta tähänkin, mutta poni olisi pitänyt saada silti nopeammin kiinni esteen jälkeen. Tässä näkyi taas se, että jäin hypyn jälkeen liian pitkäksi aikaa irti satulasta. Esteen jälkeen piti siis keskittyä oikaisemaan ylävartalo pystyyn ja siten hieman jarruttaa laukkaa ennen maapuomia. Tähän jäi vielä parannettavaa, varsinkin siltä osin että olisin saanut takamuksen tiiviimmin penkkiin. Linjalle sisään tullessa piti sen sijaan olla tarkkana, että Tuutti ei kovin pahasti puskenut ja oikaissut kaarteesta sisään. Kun tultiin sujuvaa, reipasta ratalaukkaa niin Tuutti alkoi tempon kasvaessa vähän kanttailla päätyjä. Tämä tietysti hankaloitti ensimmäiselle maapuomille tuloa ja askeleen sovittamista. Kerran linjalla kävikin niin, että puomille jouduttiin jarruttamaan hieman ja sen jälkeen väli jäi kolmella laukalla auttamatta liian pitkäksi. Tuutti kuitenkin vastasi eteenratsastukseeni tosi hyvin, ja se venytti okserille jättiloikan tosi kaukaa. Vaikutti siltä, ettei tällainen loikka ollut rohkealle ja ketterälle ponille temppu eikä mikään.

Lopuksi yhdistimme kaikki tehtävät ja menimme ne yhteen putkeen ratana. Tuuttia sai lähinnä pidätellä, ja etenimme ohjeiden mukaisessa reippaassa tempossa. Myös radalla selviydyimme kaikesta varsin näppärästi, enimmäkseen tietysti Tuutin ansiosta. Sillä tuntui todellakin olevan nämä harjoitukset hyvin hanskassa, joten minä lähinnä vain ohjasin tehtävältä toiselle ponin hoitaessa loput. Luulen, että nämä tekniikkaharjoitukset eivät sinällään olleet erityisen helppoja, mutta Tuutin kanssa ne sujuivat silti aivan leikiten. Varsinaista hyvän mielen hyppäämistä siis. Oppii tällä ponilla ainakin sen, miten vaivattomalta ratsastuksen kuuluisi aina tuntua.

Tekniikkaa ja jumppaa

Tiistaina oltiin taas Vaken kanssa Pian estevalmennuksessa. Valmentajien käynnit ovat nyt vakiintuneet viikottaisiksi niin että tiistaisin mennään Pian tunnilla esteitä ja perjantaisin Artsin tunnilla koulua. Täytyy sanoa, että ratsastuskoululaiseksi sitä on harvinaisen hyvässä tilanteessa, kun viikottain pääsee aluevalmentajien oppiin molemmissa lajeissa!

Tämän päivän ohjelmassa oli puomitehtäviä ja jumppasarja. Verryttelyjen jälkeen aloitimme puomeilla ja nostimme jalustimet kaulalle. Ratsastimme ensin ravissa ja sitten laukassa S-kiemuraa, jossa molemmissa päädyissä oli kaksi maapuomia sekä lävistäjällä kavaletin ja kahden puomin sarja. Vake oli molemmissa askellajeissa aika nihkeä. Ravissa puomiväleihin tikattiin ylimääräistä askelta ja laukassa puomien yli venyminen tuntui vähän väkinäiseltä. Ilman jalustimia ratsastamisessa oli se hyvä puoli, että en voinut kovin pahasti nojailla eteen. Pystyasento puolestaan auttoi ratsastamaan ponin pyöreälle kaulalle ravissa, mutta kyllä se myös olisi pitänyt saada heräteltyä liikkeelle vielä paljon tehokkaammin. Maneesin pienet kaarteet tuntuivat nyt syövän eteenpäinpyrkimystä aivan liikaa.

Puomit pysyivät mukana kuvioissa, mutta puomikiemuran jatkoksi tehtävään lisättiin yksittäinen lävistäjäpysty sekä toisella pitkällä sivulla oleva jumppasarja. Sarjaan kuului kavaletti, ristikko ja pysty yhden laukan väleillä sekä lopuksi kahden laukan väli pystyltä okserille. Tässä vaiheessa otin jalustimet takaisin jalkaan, sillä arvelin jumppasarjan menevän liian kömpelöksi muuten. Vake lähtikin liikkumaan paremmin eteen kun jalustimet olivat jalassa, joten ehkä olin alkutunnin hidastanut sitä ylimääräisellä puristuksella. S-kiemura puomien yli alkoi mennä nyt huomattavasti sujuvammin kun laukka oli parempaa, eikä puomien yli venyminen ollut enää ollenkaan niin työlästä. Pia muistutteli vielä pitämään kädet joustavina ja etenkin antamaan sisäkädellä enemmän vapautta kaarteissa.

Lävistäjäpystylle ja jumppasarjalle päästiin kohtuullisen hyvällä energialla. Sarjalla piti tietenkin olla koko ajan ajatus eteenpäin, mutta sarjavälit olivat kohtuullisen kilttejä maneesivälejä jotka Vake selvitti melko helposti. Sain ohjeeksi antaa sarjalla ponille reilusti ohjaa, ja taisinpa vähän liioitellakin niin että heitin ohjat käytännössä kokonaan pois. Tämä kyllä auttoi istumaan pystymmässä sekä esteiden välillä että hypyissä, kun ei hyppyihin tarvinnut niin reilusti myödätä ohjien ollessa valmiiksi pitkät. Vake aina venyttää kaulaa hypyissä niin paljon eteen ja alas, että minulla ei kädet riitä myötäämään tarpeeksi jos ohjat ovat kovin lyhyet ja yritän samalla pitää ylävartalolla mukautumisen hillittynä.

Sarjaa mentiin muutamia kertoja esteitä nostaen. 80 sentin okseri meni vaivattomasti, mutta 90 sentin okserin Vake ensin keilasi kahteen (vai peräti kolmeen?) kertaan. En ole varma, mutta luulen että puomi tuli etujaloilla mukaan, ja kerran mentiin niin vasempaan reunaan että kaadoin tolpan omilla varpaillani. Vake kyllä lähti hyppyyn jarruttelematta, mutta jostain syystä jalat eivät nousseet aivan tarpeeksi. Kysyin mitä minun pitäisi ratsastuksessa muuttaa ja vastaus oli että ei mitään. Epäilen kyllä, että saatoin viimeisessä välissä ennen okseria aavistuksen ennakoida ylävartalolla eteen, mikä tietysti voisi olla osatekijänä etujaloilla pudottamiseen. Tultiinhan me okserille myös ehkä hieman pitkänä, kun tosiaan en sarjaväleissä paljon ohjia tuntumalla pidellyt. Lopulta Vake kuitenkin korjasi jalkansa kunnolla ylös, ja loikkasi oikein tosissaan ylittäen okserin puhtaasti.

Tänään taisi tulla taas maneesiefekti esiin, eli pienessä tilassa ei Vake vaan lähtenyt heti etenemään niin hyvällä energialla kuin olisi suotavaa. Onneksi se sitten loppua kohti piristyi huomattavasti, ja kun puomit alkoivat olla enemmän irti maasta liikkui Vake jo ihan kohtuullisesti eteen. Ulkokentällä oli vaan niin paljon helpompaa löytää kunnon laukka ja säilyttää se kuin nyt maneesissa, joten tässä on talven treeneihin pientä haastetta.

Uudella ratsulla estevalmennuksessa

Perjantain treenit jatkuivat vielä Pian estevalmennuksella. Tällä kertaa kertaa ratsunani ei ollutkaan Vake, vaan menin valmennuksen suokkitamma Viivillä. En ollut ratsastanut Viivillä koskaan aikaisemmin, mutta tämä tamma on sellainen luottopeli ettei sen kanssa huolettanut lähteä kylmiltään estevalmennukseen. Viivi on yksityishevonen joka menee myös tunneilla, ja on hienoa että sain mahdollisuuden mennä näin kivalla hevosella valmennuksessa. Tekee oikein hyvää hypätä välillä muillakin hevosilla kuin Vakella, etenkin tällaisilla paljon säpäkämmillä tapauksilla.

Viivi vaikutti heti verryttelyssä oikein kivalta. Se liikkui reippaasti eteenpäin sekä ravissa että laukassa, mutta kuunteli myös pidätettä ja pysyi kevyenä edestä. Ensimmäisenä tehtävänä laukkasimme kolmen maapuomin sarjaa. Jouduin heti tässä tehtävässä aivan vieraille vesille, kun Viiviä pitikin pidättää ja jarruttaa puomeille tullessa. Puomeille haluttiin hallittu, lyhyt laukka eikä Viivillä tosiaan ollut mitään ongelmaa venyä puomien yli vaikka lähestymisen olisi tehnyt miten pienessä laukassa tahansa. Piti siis koettaa istua rennosti syvällä satulassa, ja välttää mitään eteenajavia signaaleja jottei Viivi turhaan kiihdyttänyt puomeilla.

Seuraavassa tehtävässä jatkoimme samalta puomisarjalta 20 metrin suoran linjan pienelle esteelle, joka oli ensin pysty ja sitten okseri. Tehtävänä oli laukan lyhentäminen, joten 20 metriin haluttiin kuusi laukka-askelta. Nyt sain Viivin tulemaan hyvin kontrollissa ja rauhassa puomeille, ja myös puomien jälkeen se tuli tosi hyvin kiinni. Niinpä kuusi laukkaa mahtui linjalle oikein helposti, ja jäimme itse asiassa jopa hieman kauas esteestä. Seuraavilla kierroksilla sitten hienosäädettiin laukkaa niin että päästiin kuudella askeleella aavistuksen lähemmäs estettä ja viimeisillä kahdella-kolmella askeleella saattoi vain rentoutua ja antaa laukan rullata hyppyyn. Välillä tämä onnistui hyvin, mutta välillä taas sain Viivin kiihdyttämään liikaa viimeisillä askelilla estettä kohti. Jos aloin vähänkään ajatella että pitäisi mennä eteen tai epähuomiossa päästin ylävartalon kallistumaan etunojaan ja istunnan irtoamaan satulasta niin Viivihän reagoi nanosekunnissa. Tällaisia juttuja ei tosiaankaan tule Vaken kanssa esille! Onneksi Viivi hyppäsi näin pienen esteen näppärästi myös silloin kun viime hetken kiihdytys vei meidät liian lähelle.

Tehtävää jatkettiin ratsastamalla 20 metrin linjan jälkeen vielä päädyn kautta lävistäjäpystylle ja tästä kaarevalla linjalla takaisin maapuomisarjalle. Kaarevalla linjalla etäisyys oli pidempi, mutta silti tähän haluttiin sama askelmäärä eli kuusi laukkaa. Nyt siis sai antaa laukan sujua paremmin eteen, mutta puomisarjalle piti taas saada hevonen hieman lyhyemmäksi. Ensimmäisellä yrityksella kaarros päädystä lävistäjäpystylle meni aivan pipariksi, sillä käänsin aivan liian myöhässä ja tulimme estettä kohti vinolla linjalla. Viivi ei oikein hoksannut mille esteelle oltiin menossa, ja vilahti esteen ohi. Järkevämmällä ja huolellisemmalla tien valinnalla päästiin esteelle suoraan ja yli, mutta ajatukseni esteen jälkeen oli vähän liikaakin eteen jolloin istunta pääsi löpsähtämään kevyeksi ja etunojaiseksi. Kaareva linja meni halutuilla kuudella askeleella eteen sujuen, mutta etunoja-asennosta en saanut Viiviä tarpeeksi kiinni puomeille. Viivi oli kuitenkin niin näppärä että sai askeleita lyhennettyä ja tikattua itsensä puomiväleihin vaikka kuski olikin kuutamolla.

Hyppelimme myös pitkää jumppasarjaa, jolla oli monta pientä pystyä yhden laukan väleillä ja joka välissä maapuomi. Tällä sarjalla minun piti keskittyä istumaan pystyssä ja jarruttelemaan Viiviä, sillä se pääsi sarjan edetessä aina kiihtymään ja lisäämään vauhtia. Ei todellakaan passannut mennä kaulalle makaamaan, jotta pysyttiin tasapainossa! Viivi oli kuitenkin todella nopea jaloistaan, ja vaikka vauhti pääsikin sarjan loppua kohti kiihtymään tikkasi Viivi puomien ja pikkuesteiden yli aivan ilmiömäisellä tarkkuudella ottamatta yhtäkään puomia alas. Ei siinä paljon kerinnyt tapahtumista tajuta kun Viivi jo oli hujahtanut sarjan loppuun, mutta keskityin parhaani mukaan olemaan pystyssä ja rauhoittelemaan menoa pidätteillä.

Lopuksi hyppäsimme päivän tehtävät putkeen, eli suoran linjan, kaarevan linjan ja vielä perään jumppasarjan. Ensimmäiselle linjalle piti siis lyhentää laukkaa, toiselle linjalle pidentää ja sarjalle ottaa taas kiinni. Esteet olivat pikkuhiljaa tunnin aikana nousseet, ja suhteutetuilla linjoilla olevat okseri ja pysty olivat nyt noin 80 sentissä. Suoralla 20 metrin linjalla Viivi pääsi kiihdyttämään viimeisillä askelilla niin, että okserille ajauduttiin liian lähelle ja takapuomi putosi. Tämän jälkeen koetin antaa laukan sujua rennolla kädellä, mutta sorruin tuuppaamaan liikaa lävistäjäpystyä kohti sillä paikka oli jäämässä kovin kauas. Viivi lähti eteen, mutta katsoi parhaaksi ottaa vielä miniaskeleen ja niin otimme taas puomin alas. Jumppasarjalle tultiin asiallisessa lyhyessä laukassa, mutta loppua kohti vauhti kiihtyi jälleen. Viivi sai kuitenkin taas kunniamaininnan nopeista kintuistaan jumppasarjalla.

Lähdimme vielä korjaamaan suoran linjan ratsastusta, jotta saisin tuotua Viivin okserille kaikessa rauhassa ja tasaisessa rytmissä. Pari ensimmäistä yritystä mentiin vielä kiihdytysaskeleiden kanssa, ja asialla oli varmasti paljonkin tekemistä eteenkallistuvan ylävartalon kanssa. Lopulta saatiin linja kuitenkin onnistumaan aivan nappiin niin että Viivi laukkasi hallitusti tasaisessa rytmissä hyvään paikkaan ja ylitti okserin kauniilla hyppykaarella. Tässä sain hyvin tuntumaa oikeanlaiseen lähestymiseen: kaikessa rauhassa, ilmeenkään värähtämättä aina ponnistukseen asti ilman mitään hätiköintejä omasta puolestani niin hevonenkin malttaa laukata tasaisessa rytmissä.

Viivillä hyppääminen oli oikein valaiseva kokemus, ja hauskaakin tämä oli. Viivi oli juuri niin kiva estehevonen kuin on kehuttu, eli säpäkkä mutta varma ja varsin ketterä ja näppärä. Tämäntyyppisten hevosten ratsastamisessa minulla on selvästi paljon opeteltavaa, sillä en ole tottunut yhtään varomaan sitä että hevonen lähteekin vahingossa liikaa eteen. Viivi oli tässä asiassa mainio opettaja, ja sen kanssa pääsi todellakin treenaamaan hienosäätöä kun laukasta löytyi suuri määrä vaihteita joiden välillä hevonen vaihtoi hyvinkin herkästi. Kun hienosäätö onnistui nappiin niin palkintona oli oikein hienoja hyppyjä, mutta jos säädöt eivät olleet kohdillaan saattoi puomi lähteä mukaan. Erityistä huomiota minun tulisi kiinnittää ylävartalon asentoon. Niin kovin helposti lähden huomaamattani kallistumaan eteenpäin kohti estettä, ja siinä vaiheessa tällainen herkkä ja kuumuva hevonen lähtee näpeistä hyvinkin nopeasti. Viivillä olisi tarkoitus päästä hyppäämään lisääkin, ja odotan kyllä seuraava kertaa innolla!

Laukanvaihtoja, vastavaloa ja ysikymppiä

Viime viikko pidettiin Vaken kanssa taukoa hyppäämisestä, mutta estetreenit jatkuivat taas tänä lauantaina. Ensi viikonloppuna meillä on edessä ensimmäinen 2-tason startti, ja tämä oli todennäköisesti viimeinen rataharjoitus ennen sitä. Kahden viikon päästä olisi puolestaan tarkoitus mennä kotikisoissa myös 90 cm luokka.

Aloitimme hypyt pienellä jumppasarjalla. Parin harjoituskierroksen jälkeen sarjaa hypättiin irrottaen toinen käsi ohjasta sivulle tai pään päälle, sekä vaihtaen käden paikkaa open antamien merkkien mukaisesti. Tämä pieni tasapainoharjoittelu sujui hyvin, enkä voinut ainakaan liikaa sukellella ylävartalolla pikkuhyppyihin kun piti keskittyä asentoon tavallista paremmin. Verryttelytehtävät jatkuivat kentän keskellä olevalla suunnanvaihtopystyllä, jota hypättiin kahdeksikolla. Tämä sujui myös asiallisesti ja laukka vaihtui helposti. Vake on kyllä niin näppärä vaihdoissa, kun pienikin vihje kääntymisestä uuteen suuntaan riittää.

Päivän ohjelmaan kuului myös hieman erikoisesteitä. Koska aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta oli nyt hyvä tilaisuus harjoitella vastavaloon hyppäämistä. Ensin hyppäsimme tutun muurin sekä auringosta poispäin että aurinkoa kohti. Tämä oli helppoa molempiin suuntiin, eikä vastavalomuuri aiheuttanut mitään hämmennystä. Seuraavaksi menimme kaarevan linjan vesimattopystyltä muuripalaokserille molempien esteiden ollessa vastavaloon. Nämä esteet olivakin vähän jännempiä. Vesimatolla Vake veti päätä alas sen verran että hypystä tuli vähän hassu. Myös hankalassa valossa oleva tumma muuripalaeste aiheutti valpastumista, ja kun paikka ei aivan osunut ratkaisi Vake tilanteen loikkaamalla esteen yli kauempaa. En ollut tähän loikkaan ihan varautunut, mutta yllättävän hyvin ja tasapainoisesti olin siinä mukana tällaisella noin 70-senttisellä esteellä. Näihin yllätystilanteisiin mukautumisessa on kyllä tapahtunut ainakin jotain edistystä verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen.

Radan hyppäsimme ensin 80 sentin korkeudella. Nyt erikoisesteistä vastavaloon hypättiin vain muuri, kun taas muuripalaokseri ja vesimatto mentiin helpompaan suuntaan. Vake oli tässä vaiheessa tuntia oikein hyvin hereillä. Vuoroa odotellessa se toki nuokkui, mutta kun lähdettiin liikkeelle oli laukassa hyvä energia ja ponilla pientä imua eteen. Rata alkoikin varsin näppärästi. En muista, että ensimmäisillä neljällä esteellä olisi ollut mitään suurempaa huomautettavaa vaan kaikki meni sujuvasti. Jokaisella neljällä esteellä piti tehdä laukanvaihto, ja ne onnistuivat uhraamatta asialle edes juurikaan huomiota. Vaikein paikka oli viides este eli muuripalaokseri, jolle kaarrettiin päädystä vasemmassa laukassa. Kuten olin osannut ennustaa, tässä hieman tiukemmassa kaarteessa laukka pääsi sammumaan ja Vake hieman liiraamaan kaarteesta ulos. Tämä pieni rytmin hiipuminen aiheutti sen, että esteelle oli hankala löytää ponnistuspaikkaa. Ponnistus meni esteen juureen, mutta koska en yrittänyt ennakoida hyppyä selvitimme okserin ilman ongelmia. Viimeiset esteet eli vesimatto ja muuri menivät taas oikein sujuvasti.

Hyppäsimme vielä toisen kierroksen lyhennetyllä radalla, johon kuuluivat esteet 2-6. Nyt esteet nostettiin 90 senttiin. Rataa aloittaessa Vakella oli taas tosi hyvä laukka, joten saatoin lähteä matkaan luottavaisin mielin korkeammillekin esteille. Tästä laukasta ponnistuspaikat löytyivät sujuvasti. Kahdella ensimmäisellä esteellä kaviot hipaisivat puomeja kevyesti, mutta eipä se haitannut. Oikein sujuvan alun jälkeen paras energia alkoi taas hieman hiipua kun laukkasimme päätyyn ennen okseria. Yritin varmistella että Vake olisi terävänä ja napsautin vähän raipalla lavalle. Käänsin okserille nyt huolellisemmin niin ettei kaarteessa tullut mitään ulosliirausta, ja näin laukka säilyi vähän paremmin. Edelleenkään tästä kaarteesta ei löytynyt täydellistä ponnistuspaikkaa vaan lähelle mentiin. Maltoin kuitenkin odottaa hyppyä, ja niin selvitimme esteen ilman kolisteluja vaikka Vake joutuikin ponnistamaan vähän jarruttavasta askeleesta. Okserin jälkeen laukka sujui hyvin eteen, ja viimeinen vesimattopysty ylittyi hienosti aavistuksen kauempaa venyttäen. Tämähän oli oikein asiallinen 90 sentin radanpätkä, joka meni melko varmalla otteella. Harmittelin vähän sitä ettei okserille mitenkään löytynyt täydellistä ponnistuspaikkaa, mutta ainahan niitä vähemmmän hyviä paikkoja tulee väkisinkin ja silloin on tärkeintä olla panikoimatta ja tuuppaamatta sekä odottaa ylävartalolla. Vake kyllä selvittää esteen kunhan en sitä häiritse, ja tämän korkuisella okserilla on Vaken kanssa todellakin parempi mennä vähän lähelle.

Hyppääminen sujui taas oikein kivasti, ja olin Vakeen tosi tyytyväinen. Se hyppää niin hyvin ja siihen voi luottaa! Näissä tehtävissähän oli periaatteessa ihan haastetta, kun samaan rataan sisältyi runsaasti laukanvaihtoja ja vähän epätavanomaisia teitä sekä erikoisesteitä, ja näihin yhdistettynä vielä 90 sentin korkeus. Kaikki kuitenkin selvitettiin eikä tuntunut missään kohtaa edes vaikealta. Kyllä tältä pohjalta voi lähteä hyvällä itseluottamuksella kokeilemaan vähän uusia haasteita kisoissa.

Koulutunti hyppyjen kera

Eipä aukea lonkat ulkokiertoon tämän Thelwell-ponin ympärille.

Meillä oli tänään Vaken kanssa vuosipäivä. Tasan vuosi sitten aloin vuokrata Vakea, ja silloin myös ratsastin sillä ensimmäistä kertaa. Niin vaan aika kuluu, ja paljon on vuoteen mahtunut! Sopivasti tämän päivän kunniaksi oli ohjelmassa Vaken ratsastus. Menimme tunnilla pääasiassa koulua, mutta loppuhuipennuksena ja mielenvirkistyksenä saimme hypellä jumppasarjaa.

Aloitimme etsimällä askeleeseen venyvyyttä niin käynnissä kuin ravissakin. Edelliskerran tapaan Vaken kanssa päästiin takajalalla etujalan merkkiin mutta ei juuri sen yli. Jatkoimme tehtävällä nimeltä "aurinkokunta", eli menimme ensin kentän keskellä pienellä voltilla ja tästä laajennettiin vähitellen suuremmalle ympyrän kaarelle pohkeenväistön avulla. Välillä vaihdettiin päätyä ja suuntaa lävistäjällä. Voltteja ratsastaessa Vake alkoi pyöristyä paremmin, mutta liikkeen aktiivisuus tässä tehtävässä pääsi kärsimään. Varsinkin käynti meni aika nahkeaksi mateluksi, ja ravissakin kuulemma takajalat laahasivat ja pöllyttivät hiekkaa. Eteenratsastukseen panostamalla ravi koheni jonkin verran tarmokkaammaksi. Luultavasti unohduin ratsastamaan liikaa ohjalla taaksepäin heti kun Vake tarjosi kaulaa kaarelle, vaikka pitäisi muistaa että se kaula kaarella liikkuminen ei riitä. Pyöristyessään Vake tuntuisi usein vähän roikkuvan ohjalla. Ehkä voisin koettaa hyödyntää sen kanssa samoja niksejä kuin Jussilla, eli keventää tuntumaa ensin omasta puolestani sekä palkita kunnon myötäyksellä pienestäkin etuosan kevenemisestä ja ryhdistymisestä. Vake kyllä toisinaan kohoaa ja kevenee edestä ihan selvästi, mutta nämä kivat hetket jäävät kovin lyhyiksi eikä poni jaksa tällaisessa muodossa itseään kovin kauan kantaa. Jos nyt kuitenkin lähdettäisiin siitä että en itse unohtuisi roikkumaan ohjassa niin saattaisi roikkuminen vähentyä Vakeltakin.

Tässä näyttää ihan ryhdikkäältä ja pohjekin on omalla paikallaan.

Laukassa ne pohkeet vaan irtoaa ja heiluu.

Laukkaa työstettiin ensin lyhyemmissä pätkissä. Ratsastimme käynnissä vastakaartoja lyhyttä sivua kohti, ja kuvion kaarevalla osalla nostettiin laukka. Tässä tehtävässä tuntui käynnistä loppuvan puhti kesken, mutta sain silti Vaken hoputeltua laukkaan suhteellisen näppärästi. Olin tyytyväinen siihen että maltoin nostoissa istua hiljaa enkä lähtenyt heilumaan yläkropasta vaikka poni olisikin ollut vähän hidas avuille.

Oikeaan kierrokseen ehdittiin laukkaa työstää myös vähän pidemmästi. Laukassa Vakella oli tänään ihan hyvin aktiivisuutta takaosassa, ja näin ollen laukka pyöri aika mukavasti. Oli tämä ainakin aivan erilaista laukkaa verrattuna vaikkapa viime perjantain laahustukseen, mutta en oikein tiedä mistä tämä aktiivisempi takaosa tuli. Tällaisessa laukassa oli paljon helpompi istua, ja kun takaosassa oli jonkinlainen moottori hakeutui Vake pyöreämmäksi tuntumalle. Huomasin että välillä käteni jähmettyivät laukassa liian tönköksi, ja pyrin tietoisesti lisäämään käsien rentoutta ja joustavuutta jottei ohjassa olisi ollut liikaa painetta ja rajoitetta.

Tunnin päätteeksi pääsimme tosiaan hetkeksi esteratsastuksen pariin. Ravasimme ensin pari kertaa jumppasarjalinjan maapuomeina, ja kummasti Vaken raviin tuli heti lisää energiaa kun nenän eteen ilmestyi puomeja. Enää ei laahustettu vaan oltiin hereillä. Jumppasarjaa hypättiin vasemmassa laukassa ja esteitä nostettiin vähitellen kierros kierrokselta. Sarja alkoi innarivälillä kavaletilta pystylle, jota seurasivat yhden askeleen väli pystylle ja yhden askeleen väli okserille. Kun vaan ensimmäiselle kavaletille sai askeleen osumaan suunnilleen järkevästi niin loppu sujui kuin tanssi. Sarjavälit olivat kiltin lyhyet, joten Vakella ei ollut mitään vaikeuksia venyä niihin. Oli mukavan helppoa ja huoletonta antaa ponin hypellä tasaisen varmasti esteiden yli, mutta omaan suoruuteen olisin saanut kiinnittää vielä huomiota niin etten olisi päästänyt vartaloa kiertymään vasemmalle ja painoa tipahtamaan hypyissä ulos oikealle. Lopulta okseri alkoi olla jo ihan hyvän kokoinen, ja viimeisellä kierroksella pomppasimme sen sujuvasti 85 sentin korkuisena. Olipa mainio päätös tunnille!

Jumppasarjan hyppely piristää koulutuntia!

Tämähän oli kiva tunti, kun sekä sileä että hypyt sujuivat asiallisesti. Mietiskelin, että perjantaisen Airan tunnin hyödyt saattoivat tuntua nyt pienellä viiveellä, sillä aivan kuin olisin saanut pohkeeni pysymään paremmin kyljissä samalla kuitenkaan muun istunnan ja hevoseen vaikuttamisen kärsimättä siitä niin pahoin kuin varsinaisella istuntatunnilla perjantaina. Korjausten sulattelu pari päivää tuntuu usein auttavan niiden sovittamisessa paremmin mukaan kokonaisuuteen.

Kuvista kiitos Elinalle!

Höseltävä kuski kavaleteilla ja jumppasarjalla

Viime viikolla estetreeni Vaken kanssa jäi väliin koulukisojen osuttua samalle aamulle, ja niinpä tuli siis kaksi viikkoa totaalista hyppytaukoa. Tänä sunnuntaina ollaan kuitenkin menossa Äimärautiolle seuraestekisoihin, joten onneksi sentään tänään päästiin ottamaan maneesilla muutamat hypyt. Kisojen takia pidettiin hyppyjen määrä pienenä, eli mentiin ensin sileän harjoituksia sekä kavaletteja ja lopuksi muutama kerta jumppasarjaa. Harmillisesti se kahdenkin viikon hyppäämättömyys näkyy ja tuntuu omassa ratsastuksessa siten että paras tuntuma hommaan katoaa. Ylipäänsä en ole päässyt viimeisten parin viikon aikana Vaken satulaan läheskään riittävän usein, joten nyt piti vähän hakea taas tuntumaa poniinkin. Vake on selvästi ollut rauhoittumaan päin ja ope kertoikin että se ei ole tunneilla säikkyillyt tai tehnyt mitään muutakaan normaalista poikkeavaa. Tänään jo sitten melkein tulikin ikävä niitä energisempiä päiviä sillä poni oli niin tahmea ja hidas, mutta toki on ehdottoman hyvä että Vake on jälleen löytänyt lunkin ja hötkyilemättömän elämänasenteensa. Maneesissa meno sujui siis aika lailla rennoissa merkeissä heti alusta alkaen.

Verryttelimme aluksi ravissa tarkistaen suoruutta pituushalkaisijalla sekä taivutellen volteilla. Vake oli tosiaan tänään kovin hitaalla päällä, ja arvaahan sen että homma meni omalta osaltani hyödyttömäksi pohkeella puskemiseksi. Vake olisi pitänyt herätellä liikkeelle ja reagoimaan pohkeeseen raipan avustuksella, mutta olin raipan kanssa liian varovainen. Etenkin kulmissa ja volteilla ravi pääsi hyytymään pahasti. Kun energia puuttui liikkeestä kokonaan niin ei tietysti löytynyt minkäänlaista pyöreyttäkään, vaan Vake puksutteli eteenpäin säästövaihteella taattuun alkeistuntityyliin kuskin puskiessa ja sählätessä minkä ehti. Luultavasti kova huhkimiseni sai Vaken vaan hidastumaan entisestään, eli lähestymistapani tilanteeseen oli täysin väärä. Laukassa oli aluksi parempi energia, mutta sitten sekin hyytyi ja oikein tunsin kuinka takajalat laahasivat ponnettomasti.

Suoruutta tarkistettiin vielä tehtävällä jossa ratsastettiin pitkän sivun alussa pohkeenväistöä pari metriä uralta sisälle, suoristettiin ja nostettiin laukka jatkaen suoraa linjaa uran sisäpuolella. Ensimmäisellä yrityksellä nousi väärä laukka kun en tehnyt riittävää suoristusta väistön päätteeksi vaan hätäilin noston kanssa, mutta tämän jälkeen sain myötälaukan nousemaan ja jatkumaan ongelmitta haluttua linjaa pitkin. Suurin vaikeus olikin ehkä nostojen hitaudessa. Loppua kohti nostot alkoivat uitenkin tapahtua napakammin ja laukka ylipäänsä sujua paremmin eteen.

Seuraavaksi oli vuorossa hieman kavalettiharjoituksia, jotka hienosti paljastivat sen miten paras ote hyppäämiseen häviää hyvin äkkiä jo parin viikon tauollakin. Ensin ylitimme ympyrällä kahta kavalettia, joiden etäisyys ympyrän kaarella oli kaksi laukka-askelta. Vake ylitti kavaletit ihan näppärästi vaikka laukkaa sai kyllä hoputella sujumaan terävämmin. Itse sen sijaan esitin täysin ylimitoitettuja mukautumisia, eli ylävartalo meni kavaletilla aivan liikaa eteen niin kuin kyseessä olisi ollut isompikin este. Ehkä tämä meni osaksi pienen alkujännityksen piikkiin, sillä toistojen myötä kavaletit alkoivat ylittyä mielestäni luontevammin mukautuen. Jatkoimme vielä kavaleteilla ja tulimme nyt pari kierrosta kuvan S-kiemuraa. Liikkeelle lähtiessä jouduin patistelemaan Vakea riittävään laukkaan, mutta tehtävälle päästessämme se alkoi edetä sujuvammin ja kaikki pikkuhypyt ja laukanvaihdot onnistuivat ihan mukavasti.

Lopuksi saimme vielä hypätä jumppasarjan muutamaan kertaan. Sarjaan kuului ristikko, pysty ja okseri yhden laukan väleillä ja ristikon edessä oli apuna ponnistuspuomi. Välit olivat lyhyet eli päälle viittä metriä, mikä meille passasi juuri hyvin. Aloitimme pienemmillä esteillä ja lopuksi pystyn ja okserin korkeudet olivat meille noin 75 cm. Vake oli edelleen kovin tahmea liikkumaan, ja kaarteessa ennen estelinjaa yritin turhaan puskea sitä eteenpäin. Estelinjalle päästyään Vake kuitenkin heräsi eloon ja laukkasi sarjalle sisään oikein hyvällä imulla. Parempihan se olisi saada kaarteisiinkin kunnon laukka ja säilyttää sama rytmi, mutta hyvä että poni herää edes estettä kohti mennessä. Sarjalla ope kehotti myötäämään kädellä vielä reilummin, ja ohjeisti että Vaken kanssa saa jumppasarjalla mennä mielellään vaikka ihan roikkuvalla ohjalla. Näin tein ja Vake sai kunnolla tilaa hyppyihinsä, tosin samalla se kyllä painui kaulastaan kovin pitkäksi ja matalaksi sekä sarjan väleissä että sen jälkeen. Esteet ylittyivät joka tapauksessa oikein sujuvasti hyvillä hypyillä.

Aikaa oli vielä tehdä kunnollinen loppuverkka ravissa. Ratsastimme kahdeksikkona lävistäjiä ja pääty-ympyröitä. Vake jatkoi säästömoodissa pohkeen takana liikkumista, mutta aivan lopuksi koettiin pieni onnistumisen pilkahdus kun sain asetuksen oikealle vihdoin läpi ja Vake alkoi liikkua hieman pyöreämmin. Jos olisin tästä saanut ratsastettua liikettä aktiivisemmaksi eteen niin homma olisi varmaan alkanut ihan toimia. Joka tapauksessa huomasin loppuverryttelyssä kykeneväni ratsastamaan paljon rennommin ja järkevämmin kuin koko tunnilla tähän asti, ja sen myötä myös Vake rentoutui selvästi ja hakeutui kohti sitä hieman pyöreämpää liikkumista.

Tunnista jäi sellainen vaikutelma että en löytänyt läheskään sitä rentoutta, rutiinia ja rytmiä kuin hyppäämisessä kuuluisi olla, vaan sähelsin koko ajan aivan liikaa ja jopa jähmetyin jännittämään sen sijaan että olisin pystynyt ratsastamaan rennon luontevasti. Tällaisella ratsastuksella saan kyllä äkkiä myös Vaken jännittymään, vaikka se muuten nyt näin rauhallinen onkin. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi huomisissa kisoissa mennään vain pienet luokat, sillä tällaisella menolla ei kyllä kasikymppiin ole asiaa.

Ihania hyppyjä iltahämärässä

Torstain tunnilla oli vuorossa esteitä. Pari viikkoa ehtikin vierähtää ilman kunnon estetuntia, joten oli jo suorastaan korkea aika päästä taas vähän hyppelemään ja mikäs sen kivempaa kuin tehdä se luottoratsu Vaken kanssa. Alkutunnista mentiin kuitenkin huolellinen sileän verryttely, tavoitteena jumpata hevoset liikkumaan pyöreänä oikeinpäin. Työkaluna tässä käytettiin tehtävää, jossa 10 metrin volttia suurennettiin pääty-ympyräksi spiraalimaisesti ulospäin väistättäen. Väistöt olivat jälleen kerran hyvä keino Vaken jumppaamiseksi ja avuille saamiseksi, ja kun väistötehtävää mentiin sekä käynnissä että ravissa alkoi poni pyöristyä mukavasti. Pyöristymisen ja etuosan kevenemisen myötä parani myös pohkeesta eteenpäin ravaaminen. Väistöihin olisin kuitenkin kaivannut terävämpää ja aktiivisempaa takaosan askellusta, ja pitkä kouluraippa olisi tässä ollut oikein hyödyllinen apu. Lyhyt raippa kädessä päädyttiin vain tilanteeseen jossa jouduin puskemaan pohkeella aivan liikaa. Voisi varmaan ottaa aina estetunneillekin alkuverkan ajaksi pitkän raipan niin ettei tarvitsisi puskea.

Kun väistöjen avulla oli saatu hevoset työskentelemään pyöreämpinä jatkettiin laukassa uraa pitkin. Samalla ylitettiin kolmen kavaletin jumppasarjaa. Vaken eteenpäinpyrkimys parani heti kun päästiin estehommien pariin, ja kavaleteille mentiin hyvällä imulla. Sain jopa tehdä kevyitä pidätteitä lähestymisessä. Laukkaverryttelyn jälkeen vuorossa oli kääntämistehtävä, johon kuuluivat äskeinen kavalettisarja, kaareva tie pienelle pystylle, kaarros takaisin kavalettisarjalle toisesta suunnasta ja tästä jälleen kaareva tie toiselle pikkupystylle. Ratapiirroksessa esitettynä tämä siis vastaa esteitä 1, 2, 3 ja 4 siten että ykkösesteen paikalla oli kavalettisarja, ja samaa kuviota jatkettiin yhteen putkeen tarvittava määrä kierroksia. Vake liikkui edelleen hyvin ja tehtävä meni pääsääntöisesti ihan näppärästi. Kaarevat linjat eivät olleet ihan samanmittaisia, ja siinä missä vasemmassa laukassa löytyi helposti oikea askelmäärä ja ponnistuspaikka mentiin oikeassa laukassa esteelle nro 4 aina turhalla miniaskeleella pohjaan.

Seuraavaksi siirryttiin hetkeksi jumppasarjan pariin. Tämä käsitti ristikko-pysty-okseri-kolmoissarjan yhden askeleen väleillä, ja edessä oli vielä ponnistuspuomi apuna. Aloituskierroksen jälkeen esteet nousivat sen verran että pysty oli ehkä 70 cm ja  okseri n. 80 cm. Vake hyppeli sarjaa sujuvasti ja sain keskittyä istuntaan ja myötäyksiin. Ope huuteli pitämään kädet pehmeinä niin lähestymisissä kuin hypyissäkin ja antamaan ohjan jopa olla vähän löysä esteille tullessa. Innostuin varsinkin okserilla liioittelemaan myötäystä niin että heitin hyppyyn käsiä nopeasti eteen, mikä ei toki ollut se haluttu tyyli vaan sen sijaan tarkoitus oli antaa käden mukailla pehmeästi ja eleettömästi hevosen venyttäessä kaulaa hyppyyn. Sain tämän sitten onnistumaankin kun tajusin että ohjien viskaaminen eteen ei ollut yhtä kuin "pehmeä käsi".

Lopuksi hypättiin kuvassa esitetty kuuden esteen pätkä 70-75 cm korkeuksilla. Ope muistutteli edelleen pitämään kädet pehmeinä ja välttämään tarpeetonta eteenpäin ajamista. Vake liikkui todella hyvällä energialla, ja esteille oli helppo tulla. Sain katseen käännettyä hyvin menosuuntaan, joten oikeat reitit löytyivät luontevasti. Meno oli tosi sujuvaa ja ainoana pienenä miinuksena oli että kolmoselta neloselle ei väli taaskaan passannut vaan otettiin turha pikkuaskel esteen eteen. Muilla esteillä oltiin hyvissä paikoissa, ja hyppyihin mukautuminenkin sujui aika vaivattoman oloisesti. Tämä pätkämme oli niin hyvä että uusintoja ei turhaan lähdetty ottamaan vaan hyppelyt oli hyvä päättää tähän. Kylläpä jäikin hyvä mieli kun pienen hyppytauon jälkeen pääsi taas tositoimiin ja meno oli näin mukavaa ja sujuvaa. Tämä oli myös ensimmäinen tunti ulkokentällä tänä syksynä kun tunnin aikana ehti tulla jo ihan kunnolla pimeää, eli keinovalaistuksessa mentiin iltahämärän keskellä. Tämä ei kuitenkaan tuntunut Vakeen vaikuttavan millään lailla, eikä pimeys ja tihkusade häirinnyt itseänikään.

Leiritunti 6: Pientä jumppasarjan hyppelyä

Keskiviikon toiselle tunnille oli tarjolla myös esteitä, jotka tietenkin olivat myös minun valintani. Toivoin edelleen Taistoa tai Lissua, ja sain tällä kertaa Lissun. Olin kuitenkin vähän pettynyt kun en päässyt tällä kertaa "isompaa hyppäävien" eli Annen, Noran ja kumppaneiden ryhmään, vaan minut oli laitettu tälle tunnille ryhmään jonka odotin hyppäävän matalammalla tasolla. Tunti muodostuikin aikamoiseksi pettymykseksi, sillä mukana oli parikin hankalaa hevosta joiden kieltelyihin kului suurin osa ajasta. Niinpä ehdimme hypätä todella vähän (kavalettijumppasarja läpi neljä kertaa ja siinä se) ja enin aika meni odotteluun. Tunnin piti ohjaajaopiskelija jolta ei kovin paljon valaisevaa palautetta tullut, joten en voi sanoa oppineeni tällä tunnilla mitään. Kun iltapäivän kaikki kolme muuta esteryhmää sitten hyppäsivät paljon enemmän ja isompaa niin en voinut muuta kuin olla kateudesta vihreä ja harmistuneena ihmetellä miksi minut oli laitettu juuri tähän ryhmään.

Aluksi mentiin hieman maapuomeja. Kolmen puomin suoralla linjalla oli tarkoitus saada väleihin tasaiset kolme tai neljä askelta. Lissun kanssa oli laukan rytmi ja kolmitahtisuus hukassa, ja ekalle puomille oli vaikeuksia saada askel sopimaan nätisti. Toistot jäivät niin vähäisiksi että en päässyt tilannetta korjaamaan.

Sitten aloitettiinkin jumppasarjan hyppely. Kuuden esteen jumppasarjassa oli neljä innariväliä ja viimeisenä yhden askeleen väli. Sarjalle tultiin aina sisään ravilähestymisellä. Aluksi vain ensimmäinen este oli pienenä ristikkona ja muut puomit maassa, ja kierros kierrokselta lisää puomeja nostettiin kavaleteiksi. Tehtävä olikin hankalampi puomien ollessa maassa, sillä välit jäivät tällöin aika pitkiksi enkä saanut Lissua venymään tarpeeksi eteen. Ongelmana oli se että puomisarjalla ei tasainen rytmi säilynyt, vaan rytmin rikkoontuessa hevonen putosi raville. Pohje ei ollut tarpeeksi mukana ja taisi istuntakin mennä liian etupainoiseksi kaulalle. Ravilähestymisissä jouduin aika paljon pitelemään ettei Lissu lähtisi estelinjalla laukalle, ja niinpä vauhti ei sitten meinannut riittää. Kun useampi puomi nousi maasta parani suorituksemme huomattavasti, ja tiesin nyt pitää pohkeet napakammin mukana. Sujuvin kierroksemme oli viimeinen, jolloin kaikki puomit oli nostettu esteiksi ja sarjan lopussa oli pieni okseri (max 70 cm). Rytmi pysyi paremmin yllä kun jokaisen puomin yli piti hevosen oikeasti hypätä.

Olin haaveillut että sarjan päässä olevaa okseria pääsisi hyppäämään isompanakin, mutta kieltelevien hevosten takia aika loppui pahasti kesken eikä koko okseria päästy näin ollen hyppäämään kuin se yksi kerta. Eipä paljon lämmittänyt mieltä tämä tunti vaan ainoastaan turhautti kovasti. Täytyy myöntää etten itsekään ratsastanut nyt kovin hyvin, mutta olisi ollut hyvä saada enemmän toistoja jotta virheitä olisi voinut korjata ja jotta rytmi olisi alkanut löytyä paremmin.



Videoista kiitos Noralle ja Jennille!

Rentoa pikkuhyppelyä

Odotin tänään kavalettituntia mutta listassa lukikin esteitä. Ratsuksi ope oli laittanut sen kivoimman (ja helpoimman) mahdollisen eli Eetun. Loppujen lopuksi tunti menikin enemmän sinne kavalettiosastolle sillä esteet pysyivät niin pikkusina, mutta saipahan kerrankin täysin rennosti keskittyä istuntaan hypyissä ja niiden välillä kuten tunnin tarkoitus oli. Ohjelmassa oli siis pienen jumppasarjan hyppelyä.

Tunti aloitettiin ravipuomisarjan parissa. Eetu oli puomeilla ensin vähän kiireinen, ja taisinkin sitä sellaiseksi ajaa varmistelemalla pohkeella liikaa. Toistojen myötä puomeille löytyi rentous ja hyvä tahti. Tämän jälkeen päästiinkin testaamaan istuntaa ja tasapainoa ravaten puomien yli kevyessä istunnassa ilman käsiä. Ope seisoi puomilinjan päässä ja viittoi malliksi käsiä sivulle tai pään päälle. Ihan kohtuullisen hyvin tasapainoni piti niin että pysyin jalustimilla irti satulasta pahemmin keikkumatta, ja enpä voinut kiertyä ihan niin vinoonkaan joutuessani tällä lailla tasapainoilemaan.

Työskenneltiin vielä hetki oikeassa laukassa, ja sen jälkeen hypättiin jumppasarjaa vasemmassa laukassa. Sarjan alkuosa koostui maapuomeista ja kavaleteista innarivälein, ja näiden jälkeen seurasi yhden laukan väli ristikolle ja edellleen yhden laukan väli toiselle ristikolle. Viimeinen este nostettiin myöhemmin vielä pieneksi okseriksi. Eetu hyppeli sarjan aikalailla autopilotilla niin että sain keskittyä istuntaan ja myötäämiseen. Välillä meinasi tulla pientä kiirehtimistä ja ope kehotti tekemään esteväleissä kevyitä puolipidätteitä. Tärkein tarkkailtava istunnassa oli tietenkin suoruus, sillä kierroksen ollessa vasen lähdin kiertymään vartalosta vinoon vasemmalle. Kun pidin tämän koko ajan mielessä niin onnistuin olemaan koko sarjan läpi melko suora, mutta jos keskittyminen pääsi herpaantumaan muihin asioihin niin aloin taas kiertää itseäni mutkalle. Myötäsin välillä turhankin reilusti ottaen huomioon miten matalia esteet olivat, ja ope kehottikin säilyttämään tuntuman paremmin. Okserilla menin ylävartalolla aluksi aika liioitellusti ja liian nopeasti mukaan. Liioittelua karsimalla ja eleettömämpään istuntaan pyrkimällä mukautumisen ajoitus parani, ja opelta tuli kehuja pehmeästä ja hyvinajoitetusta mukanaolosta.

Hyppääminen tuntui tänään oikein helpolta ja vaivattomalta. Omasta puolestani sarjan viimeistä osaa olisi voitu hypätä aika reilusti isompanakin, mutta luonnollisestikin hevosia pitää vähän säästellä ja tällaisessa istuntaharjoituksessa pienempikin este ajoi pitkälti saman asian. Ainakin tällä tunnilla pystyi hyppäämään hyvin rennosti kun mitään ei tarvinnut jännittää. Vielä kun saman fiiliksen saisi joskus siirtymään myös korkeammille esteille ja vaikeammille tehtäville.

Esteratsastuksen perusteita

Maanantaina oli vuorossa vakiotunti Tallinmäellä Vaken kanssa. Tunnin piti tällä kertaa sijaisope, ja luvassa oli puomi- ja esteharjoituksia. Ensimmäinen tehtävä oli kuitenkin kaivaa poni esille hurjan hiekkakuorrutuksen alta, sillä Vake oli piehtaroinut tarhassa itselleen kunnon "ötökkäsuojan" korvista kavioihin.

Tunti alkoi ravissa molempiin suuntiin ympyröillä ja volteilla taivutellen sekä tehden siirtymisiä ravin ja käynnin välillä. Herättelin taas Vakea vähän reippaampaan liikkumiseen, sillä etenkin volteilla meno tahtoi hyytyä. Pohkeella eteen ratsastaminen kuitenkin johti yleensä vähän turhan kiireiseen kipitykseen sen sijaan että takajalat olisivat oikeasti alkaneet polkea paremmin. Ope olisikin halunnut nähdä kiireisen kipityksen sijaan rauhallisempaa ja pidempää raviaskelta. Vasempaan kierrokseen piti varoa niin ponin kuin omankin kropan ylitaipumista, ja jo tässä vaiheessa tuntia ope kiinnitti erityistä huomiota vinouteeni. Ohjeena oli tarkkailla suoruutta etenkin siltä kantilta että keventäessä painoa on koko ajan yhtä paljon molemmilla jalustimilla.

Ensimmäinen puomitehtävä sisälsi kaarevalla uralla neljä maapuomia. Ensimmäinen ja kolmas puomiväli olivat kolmelle laukalle mitoitettuja kun taas keskimmäinen oli yhden laukan väli. Tutustuttiin tehtävään kuitenkin ensin vasemmassa kierroksessa puomien yli ravaten ja vaihdellen puomien ylityskohtaa sisäreunasta ulkoreunaan. Tässä vaiheessa tuntui että Vakea sai puomeilla vähän puskea eteen. Puomilinjaa jatkettiin sitten laukassa. Tultiin mielestäni ihan reippaalla laukalla, mutta silti Vake ei venynyt kolmen askeleen väleihin vaan otti neljännen miniaskeleen. Ope totesikin että voidaan tulla ihan suosiolla neljällä laukalla, ja yritin valita seuraavilla kierroksilla tien vähemmän sisäreunaan jotta väliin sopisi nätit neljä askelta. Ensimmäinen väli oli yleensä ihan ok, mutta jälkimmäiseen tuli kohellusta niin että neljäs askel oli mini tai puolikas. Ajoin ehkä laukkaa liikaa eteen ja tienkin olisi varmaan voinut tehdä fiksummin eli hieman laajempana.

Samaa kaarevaa linjaa tultiin vielä oikeassa laukassa, ja nyt viimeinen puomi nousi pieneksi esteeksi. Tähän suuntaan ensimmäiset puomivälit menivät mielestäni jotenkin sujuvammin ja luontevammin askeleen sopiessa nätisti. Ekalla kierroksella neljä askelta oli hieman ahdas viimeiseen väliin ja hyppy tuli aika läheltä. Toisella kierroksella oli käymässä samalla lailla, ja puoliksi vahingossa lähetin Vaken hyppyyn kolmella askeleella kaukaa. Yli päästiin näinkin, ja oli ihan mukava huomata että Vake mukautui ponnistuspaikkapäätöksiini olivat ne sitten lähempää tai kauempaa. Viimeisellä hyppykierroksella tein vähän isomman kaarteen ja neljä askelta mahtui esteen eteen paremmin.

Lopputunti vietettiin jumppasarjan parissa. Tätäkin tultiin ensin maapuomeina ravaten kevyessä istunnassa suoran puomilinjan yli. Vake liikkui puomeilla nyt mukavan reippaasti, ja kevyt istunta sekä jousto nilkkoihin löytyivät hyvin. Seuraavaksi tultiin puomilinjan yli ravissa ja hypättiin linjan päätteeksi ristikko laskeutuen oikeassa laukassa alas. Meno vaikutti muuten helpolta, mutta tähän kierrokseen vinoudet näkyivät siinä että ristikolta tuli herkästi väärä laukka.

Lopuksi tultiin jumppasarjaa laukassa vasempaan kierrokseen. Sarjan aloitti ponnistuspuomi ja ristikko, sitten yhden askeleen väli, innariväli ja vielä toinen yhden askeleen väli. Vake tuli sarjalle sisään ihan hyvällä imulla, mutta suoruudessa olisi ollut parantamisen varaa sillä takaosa liiraili estelinjalla vasemmalle. Ponnistuspaikka maapuomille ja ristikolle löytyi hyvin nyt kun ponilla oli ihan mukava eteenpäinpyrkimys ja se venytti helposti hieman kauempaakin jos tarve vaati. Jumppasarjan esteet pysyivät pieninä, ja Vake hyppeli linjaa rutinoituneen ja varman oloisesti. Erityissyyniin joutui oma vinouteni, sillä kiertymiseni hypyissä vasemmalle ei tietenkään jäänyt opelta huomaamatta. Sainkin ohjeen kääntää katsetta oikealle jumppasarjaa ylittäessä, minkä pystyin ongelmitta tekemään siinä vaiheessa kun ponnistuspaikka oli löytynyt ja poni lähti ensimmäiseen hyppyyn. Tällä keinolla sain oltua hypyissä hieman suorempana, mutta pulma onkin siinä kuinka saisin mentyä hyppyihin suoralla kropalla myös silloin kun katse on eteenpäin tai jopa silloin kun ollaan kääntymässä esteeltä vasemmalle.

Tänään jäi sellainen fiilis että vähän isompaakin olisi voinut hypätä, mikä on tietysti ihan hyvä merkki siitä että olo oli varma ja jännittää ei tarvinnut. Ei varmasti kuitenkaan ole ollenkaan huono juttu että aloitellaan yhteistyö tällä lailla kaikessa rauhassa ihan pienillä ja helpoilla tehtävillä eikä ahnehdita liian paljon liian pian. Tällaisilla helpommilla tehtävillä pääsee kuitenkin hyvin keskittymään niihin tuikitärkeisiin perusasioihin kuten istuntaan ja mukautumiseen, suoruuteen sekä laukan rytmiin ja energiaan. Kuten tänäänkin nähtiin on näissä peruspalikoissa vielä enemmän tai vähemmän työstettävää. Sekin on oikein mukavaa kun estetunnilla voi olla koko ajan ihan rauhallisin mielin eikä jännitys tai pelko ole ollenkaan mukana. Jospa rauhassa edeten saisi saman hyvän fiiliksen säilytettyä myös siinä vaiheessa kun esteet vähän nousevat.

Möhlintää jumppasarjalla

Tiistaina jatkettiin esteharjoituksia Sulon kanssa. Lauantailta jäi oikein mukava fiilis Sulon hyppäämisestä, ja kun alla oli vielä sunnuntain kisatkin nostattamassa itseluottamusta niin oli kiva lähteä hyppäämään. Toki tiedostin kieltojen mahdollisuuden, mutta en jännittänyt niitä niin paljon etukäteen. Harjoituksena oli tänään pitkästä aikaa jumppasarja. Sarjat ovat viime aikoina tuottaneet Sulon kanssa siinä määrin ongelmia että ihan läpihuutojuttuna en tätä pitänyt, mutta ainakin ponnistuspaikoista stressaaminen jäi tänään hyvin pitkälti pois kuvioista.

Sulo tuntui laukkaverryttelyssä niin hyvältä, että odotin hyppäämisenkin sujuvan tänään hyvin. Etenkin vasemmassa laukassa Sulolla oli todella hyvä energia, jota kuitenkin sai sopivasti koottua myös ylöspäin, joten säädeltävyys ja aktiivisuus olivat kohdillaan ja ryhdikästä pyöreyttäkin löytyi. Ei tarvinnut paljon eteenpäin hevosta patistella vaan isot vaihteet löytyivät ihan pyytämättäkin. Kun oli laukattu sileällä molempiin suuntiin alettiin ylittää päivän jumppasarjaa pituushalkaisijalla ensin ihan kavalettikorkeudella. Neljän esteen sarjaan kuuluivat innariväli, yhden laukan väli ja kahden laukan väli, kaikki lyhyehköjä joten kaahata ei tarvinnut vaan sarjalla oli tarkoitus päästä keskittymään rytmiin ja istuntaan. Kavalettikorkeudella tultiin sarjaa ensin kaksi kierrosta oikeassa laukassa ja sitten kaksi kierrosta vasemmassa laukassa. Sulolla oli edelleen hyvä imu eteen, ja pikkuesteet ylittyivät helposti ja sujuvasti. Aluksi taisin jäädä väleissä irti satulasta ja etukumaraan, mutta toistojen myötä löysin vatsalihaksia käyttöön siinä määrin paremmin että yhden ja kahden laukan väleissä pääsin ryhdistäytymään pystympään.

Esteitä nostettiin hieman, ja hypättiin sarja kaksi kertaa putkeen vaihtaen molemmilla kierroksilla suuntaa eli viimeiselle esteelle piti saada aina laukanvaihto. Sulo hyppäsi edelleen hyvällä imulla, ja tuntui että väleissä sai ottaa jopa vähän kiinnikin. Sarjan jälkeen kulmiin kaartaessa Sulo oikein nakkeli niskojaan "kuumumisen" merkkinä. Laukatkin vaihtuivat ongelmitta molempiin suuntiin. Seuraavalle hyppykierrokselle sarjan viimeinen este muuttui okseriksi, mutta edelleen hurautimme sarjan kahteen kertaan ilman epäröintejä. Okserin jälkeen en tosin ehtinyt tarpeeksi nopeasti suoristaa itseäni pystyyn, ja niinpä kenotin kurvit etunojassa ja vähän huonossa tasapainossa.

Sulo oli hypännyt sarjan tähän asti niin innokkaan oloisena, että uskalsin lähteä vielä lopuksi hyppäämään korotetuilla esteillä. Kolmas pysty nousi noin 80 senttiin ja okseri 70 senttiin, joten ei nämä nyt mitään valtavia esteitä kuitenkaan olleet. Viimeisellä hyppykierroksella sarja tultiin putkeen peräti neljä kertaa, joka kierros laukkaa vaihtaen. Ensimmäisellä kerralla sarja ylittyi vielä ihan hyvin, joskin Sulo hieman jarrutti etenkin okseria kohti eli aavistuksenomaista epäröintiä oli ilmassa esteiden noustua. Laukka sujui kuitenkin eteen edelleen niin hyvällä energialla, että ajattelin välien jäävän helposti ahtaiksi ja niinpä suunnitelmani oli lähinnä istua ja odottaa eikä ratsastaa eteen. Tässä kohtaa homma meni sitten metsään, sillä pohkeethan unohtuivat matkasta kokonaan. Toisen kerran sarjalle tullessamme päästiin sisään niin varovaisilla ja pienillä hypyillä että yhden laukan väli jäikin jo vähän pitkäksi. Sulo kuitenkin hyppäsi pystyn, mutta kolautti puomin mukanaan ja okserille tulikin sitten stoppi. Olin siis jättänyt Sulon yksin tilanteessa jossa se jo valmiiksi vähän epäröi, ja siihenpä homma sitten kaatui. Kun päivän ensimmäinen kielto oli otettu niin kaikki muuttuikin heti paljon epävarmemmaksi ja hermostuneemmaksi. Uudella yrityksellä Sulo stoppasi heti innarin jälkeen kolmospystylle, eli nyt en tainnut enää itse olla menossa riittävän tosissani ja jämäkästi esteiden yli. Kolmannella yrityksellä päästiin sentään koko sarja läpi, kun pidin nyt pohkeet oikein napakkana ja ennen esteitä napautin myös kevyesti raipalla lavalle.

Sitten piti sarja selvittää vielä kahteen kertaan. Ensimmäisellä Sulo hyppäsikin, kun kannustin sitä taas joka esteellä pohkeella ja tarvittaessa raipalla. Viimeistä kertaa sarjalle lähestyessä askel ensimmäiselle esteelle ei näyttänyt ihan sopivan, ja epähuomiossa tein perinteisen tuuppaus&sukellus-ratkaisun yrittäessäni välttää miniaskeleen esteen eteen. En ollut yhtään ajatellut Sulon kieltävän heti sarjan ensimmäiselle osalle, sillä tämähän oli noin 30 cm korkea kavaletti. Vaan eipä hevonen tullutkaan mukana, ja niin olin miniesteellä jo aika lähellä sukeltaa kokonaan kaulan yli. Onneksi en kuitenkaan hevosen selästä poistunut, ja vähän jo meinasi naurattaakin kielto ja lähestulkoon tippuminen maahankaivetulle puomille. Sitten vaan äkkiä uusi lähestyminen, ja hyppäsihän se Sulo kun joka ikisen esteen edessä pohje oli mukana enkä sukellellut.

Kyllä harmitti ja ärsytti kun hyvinsujuneen alun jälkeen mentiin kieltoja taas ottamaan ja näin kasvatettiin molempien epävarmuutta. Aika selkeistä virheistä kiellot kuitenkin tulivat, eli joko en ollut pohkeella lähettämässä hyppyyn tai lähdin tämän lisäksi vielä sukeltamaan liikkeen edelle. Moni hevonen kyllä jumppasarjan läpi hyppelisi ihan itsekin ilman jatkuvaa pohkeella rohkaisua, mutta Sulo kysyy joka esteen edessä mennäänkö ja jos en todella selkeästi vastaa KYLLÄ niin sitten ei mennä. Pohjetta ei siis passaa unohtaa vaikka hevonen tuntuisi sujuvan eteen kuinka hyvin. Vaikuttaisi vaan siltä että pohkeen käyttö aivan esteen edessä saa istuntani leviämään ja painon pois jalustimilta, jolloin hypyssä kantapäät pääsee nousemaan ja keikahdan alastulossa eteenpäin. Näin tuntui okserilla käyvän lähes joka kerta. Istunnan kanssa olisi siis tekemistä, jotta paino pysyy siellä missä kuuluu eikä jalat lähde pohjetta käyttäessä nousemaan. Ennen kaikkea tympii se miten paljon teen ihan hölmöjä virheitä, ja se miten kamalan herkästi Sulo niihin nyt reagoi. Seurauksena on hirmuisen epävarma ratsukko, ja epävarmuus tietenkin kasvattaa ratsastajan alttiutta virheisiin sekä hevosen herkkyyttä ottaa niistä nokkiinsa. Hetkittäin sitä saattaa kuvitella että nyt toimii, mutta kun päivän ensimmäinen kielto tulee niin siihen murenee vähäinenkin luottamus ja varmuus.