Keskiviikkona olimme Vaken kanssa Pian estevalmennuksessa. Poni tuli juuri sisälle laitumelta, ja vaikutti olevan laidunpöhössä vaipumaisillaan aamupäivätorkuille. Pelkäsin pahinta eli lötköä ja uneliasta menoa valmennuksessa, mutta onneksi Vake jaksoi valpastua huomatessaan olevansa estetunnilla. Verryttelyssä se laukkasi jo mukavan reippaasti ja lähti pohkeesta eteenpäin topakasti.
Aloitimme hyppäämisen jumppasarjalta, jossa oli neljä estettä yhden laukan väleillä ja jokaisessa estevälissä maapuomi. Joka toinen este oli oikeasta ja joka toinen vasemmasta päästä ylempänä ohjaamassa linjaa keskelle esteitä. Ensimmäinen ajatukseni oli tietysti, että Vaken olisi hankala venyä väleihin, jotka olivat meille samat kuin muillekin tunnin hevosille. Niinpä otin oikein kunnon kiihdytyskierroksen uralla ja ratsastin sarjalle mahdollisimman sujuvalla laukalla. Vakella oli hyvä imu eteen, ja sarjavälithän olivatkin pikemminkin lyhyet kuin pitkät! Seuraavilla kierroksilla ja etenkin esteiden noustua saimme siis tulla sisään vähän rauhallisemmin ja malttaen. Energinen, mutta levollinen laukka oli se tavoiteltava juttu. Vakekin pääsi vähän jumppaamaan itseään, kun jumppasarjavälit olivat kerrankin jopa hieman ahtaat.
Seuraava tehtävämme oli lähestyminen vesimatto-okserille, jonka edessä oli kolmen laukan päässä maapuomi. Etäisyyttä säädettiin hevoskohtaisesti, joten Vakellakin piti puomilta okserille ratsastaa tarpeeksi lyhyessä laukassa. Vake pyrki laukassa hyvin eteen, joten sain aika pitkälti istua ja odottaa. Ensimmäisellä hyppykierroksella Vake katsoi vesimattoa sen verran, että veti hypyssä nenän erityisen alas tarkistaakseen tilanteen. Puomin ja esteen välisen etäisyyden vaatiessa malttia ja lyhyempää laukkaa en saanut energiaa säilymään ehkä aivan riittävästi, ja hypyissä olisi saanut olla vähän enemmän terävyyttä. Pohjetta olisi siis pitänyt käyttää ponnistuksen hetkellä napakammin. Yhtään puomia ei otettu alas, mutta Vake ei juuri ylimääräistä hypännyt vaan meni yli melko lailla estettä nuollen. Okseri nousi lopulta noin 90-95 senttiin, ja viimeisessä hypyssä olin varsin tyytyväinen omaan mukautumiseeni.
Kolmas tehtävämme oli kolmen esteen suhteutettu linja, johon kuului viiden laukan kaareva linja okserilta pystylle sekä tästä neljän laukan suora linja toiselle pystylle. Okserille kaartaessa laukka pääsi sammumaan ehkä aavistuksen verran, eikä sen jälkeen ollut ajatus tarpeeksi eteenpäin. Niinpä emme ihan onnistuneet venymään viiteen askeleeseen kaarevalla linjalla. Suora linja sentään meni neljällä. Toisella yrityksellä okserille tulikin pienempi hyppy, jonka jälkeen kuusi oli jo oikein luonteva askelmäärä ensimmäiseen väliin.
Seuraavaksi hyppäsimme radan, johon kuului ensin tehtävä maapuomilta vesimatto-okserille, tästä kaarros äskeiselle kolmen esteen suhteutetulle linjalle, sekä lopuksi uutena esteenä hypättävä tynnyrieste ja tästä pitkä kaareva tie pystylle. Esteiden korkeudet vaihtelivat arviolta 70-90 sentin välillä, ja isoimman okserin ylitimmekin heti ensimmäisenä. Vake laukkasi mukavasti eteen imien omalla moottorilla, joten lähtökohdat olivat kerrassaan hyvät. Vesimatto-okserille saimme nyt tunnin parhaan hypyn, sillä muistin käyttää pohjetta oikeaan aikaan ja Vake ponnisti hyppyyn vähän topakammin. Matka jatkui hyvässä rytmissä seuraavalle okserille ja kaarevalle linjalle, joka menikin nyt viidellä laukalla vähän niin kuin vahingossa. Vake sai venyttää hyppyihin hieman kauempaa yltääkseen linjoilla haluttuihin askelmääriin, mutta pienillä pystyillä se teki tämän ketterästi. En muista, että olisimme koskaan aikaisemmin hypänneet kyljellään olevan tynnyrin yli, mutta este, jonka alla tynnyri oli, ei kummastuttanut Vakea lainkaan. Tynnyrillekin tuli hyvä hyppy vähän kauempaa, ja loiva kaarre viimeiselle esteelle oli mukavan tasainen ja sujuva. Oikein mainio rata hyvässä rytmissä, ja tässä petrasimme vielä tehtävien ratsastusta alkutuntiin verrattuna.
Lopuksi tulimme kolmen esteen linjan vielä toisesta suunnasta, eli ensin suora linja pystyltä toiselle ja sitten kaarros okserille. Vake jo vähän villiintyikin ja kampesi edeltävässä päädyssä omia aikojaan sisään, mutta kun sain sen tällä energialla ohjattua linjalle, niin välit hujahtivat neljällä ja viidellä laukalla kuin vettä vaan. Hyvä!
Olin tosi tyytyväinen poniin ja itseeni. Homma oli kyllä varsin hyvin hanskassa. Vake laukkasi hyvin eteen koko tunnin ajan, joten ei tarvinnut puskea tai hätistellä yhtään, vaan sain jopa vähän rauhoittaa menoa joissain kohdin. Kun ei tarvitse yhtään ajaa eteen, niin löytyy hyvä rytmi. Rytmi ja varmuus olivat mukana koko ajan, ja aivan kuin istuntanikin olisi ollut vähän napakampi. Juuri tältä hyppäämisen kuuluu tuntua! Totta kai Vaken laukkaa voisi vielä parantaakin säädeltävyyden osalta, ja myös Vaken kanssa voin tavoitella vielä parempia ja terävämpiä hyppyjä muistamalla pohkeen esteen edessä. Edistystä on kuitenkin tapahtunut peruslaukassa, ja oma otteeni touhuun on tullut koko ajan varmemmaksi ja rutinoituneemmaksi. Kyllä tässä alkaa huomata, että Vaken kanssa on aikamoinen määrä yhteisiä estetreenejä takana.
Videoista kiitos Noralle!
Aloitimme hyppäämisen jumppasarjalta, jossa oli neljä estettä yhden laukan väleillä ja jokaisessa estevälissä maapuomi. Joka toinen este oli oikeasta ja joka toinen vasemmasta päästä ylempänä ohjaamassa linjaa keskelle esteitä. Ensimmäinen ajatukseni oli tietysti, että Vaken olisi hankala venyä väleihin, jotka olivat meille samat kuin muillekin tunnin hevosille. Niinpä otin oikein kunnon kiihdytyskierroksen uralla ja ratsastin sarjalle mahdollisimman sujuvalla laukalla. Vakella oli hyvä imu eteen, ja sarjavälithän olivatkin pikemminkin lyhyet kuin pitkät! Seuraavilla kierroksilla ja etenkin esteiden noustua saimme siis tulla sisään vähän rauhallisemmin ja malttaen. Energinen, mutta levollinen laukka oli se tavoiteltava juttu. Vakekin pääsi vähän jumppaamaan itseään, kun jumppasarjavälit olivat kerrankin jopa hieman ahtaat.
Seuraava tehtävämme oli lähestyminen vesimatto-okserille, jonka edessä oli kolmen laukan päässä maapuomi. Etäisyyttä säädettiin hevoskohtaisesti, joten Vakellakin piti puomilta okserille ratsastaa tarpeeksi lyhyessä laukassa. Vake pyrki laukassa hyvin eteen, joten sain aika pitkälti istua ja odottaa. Ensimmäisellä hyppykierroksella Vake katsoi vesimattoa sen verran, että veti hypyssä nenän erityisen alas tarkistaakseen tilanteen. Puomin ja esteen välisen etäisyyden vaatiessa malttia ja lyhyempää laukkaa en saanut energiaa säilymään ehkä aivan riittävästi, ja hypyissä olisi saanut olla vähän enemmän terävyyttä. Pohjetta olisi siis pitänyt käyttää ponnistuksen hetkellä napakammin. Yhtään puomia ei otettu alas, mutta Vake ei juuri ylimääräistä hypännyt vaan meni yli melko lailla estettä nuollen. Okseri nousi lopulta noin 90-95 senttiin, ja viimeisessä hypyssä olin varsin tyytyväinen omaan mukautumiseeni.
Kolmas tehtävämme oli kolmen esteen suhteutettu linja, johon kuului viiden laukan kaareva linja okserilta pystylle sekä tästä neljän laukan suora linja toiselle pystylle. Okserille kaartaessa laukka pääsi sammumaan ehkä aavistuksen verran, eikä sen jälkeen ollut ajatus tarpeeksi eteenpäin. Niinpä emme ihan onnistuneet venymään viiteen askeleeseen kaarevalla linjalla. Suora linja sentään meni neljällä. Toisella yrityksellä okserille tulikin pienempi hyppy, jonka jälkeen kuusi oli jo oikein luonteva askelmäärä ensimmäiseen väliin.
Seuraavaksi hyppäsimme radan, johon kuului ensin tehtävä maapuomilta vesimatto-okserille, tästä kaarros äskeiselle kolmen esteen suhteutetulle linjalle, sekä lopuksi uutena esteenä hypättävä tynnyrieste ja tästä pitkä kaareva tie pystylle. Esteiden korkeudet vaihtelivat arviolta 70-90 sentin välillä, ja isoimman okserin ylitimmekin heti ensimmäisenä. Vake laukkasi mukavasti eteen imien omalla moottorilla, joten lähtökohdat olivat kerrassaan hyvät. Vesimatto-okserille saimme nyt tunnin parhaan hypyn, sillä muistin käyttää pohjetta oikeaan aikaan ja Vake ponnisti hyppyyn vähän topakammin. Matka jatkui hyvässä rytmissä seuraavalle okserille ja kaarevalle linjalle, joka menikin nyt viidellä laukalla vähän niin kuin vahingossa. Vake sai venyttää hyppyihin hieman kauempaa yltääkseen linjoilla haluttuihin askelmääriin, mutta pienillä pystyillä se teki tämän ketterästi. En muista, että olisimme koskaan aikaisemmin hypänneet kyljellään olevan tynnyrin yli, mutta este, jonka alla tynnyri oli, ei kummastuttanut Vakea lainkaan. Tynnyrillekin tuli hyvä hyppy vähän kauempaa, ja loiva kaarre viimeiselle esteelle oli mukavan tasainen ja sujuva. Oikein mainio rata hyvässä rytmissä, ja tässä petrasimme vielä tehtävien ratsastusta alkutuntiin verrattuna.
Lopuksi tulimme kolmen esteen linjan vielä toisesta suunnasta, eli ensin suora linja pystyltä toiselle ja sitten kaarros okserille. Vake jo vähän villiintyikin ja kampesi edeltävässä päädyssä omia aikojaan sisään, mutta kun sain sen tällä energialla ohjattua linjalle, niin välit hujahtivat neljällä ja viidellä laukalla kuin vettä vaan. Hyvä!
Olin tosi tyytyväinen poniin ja itseeni. Homma oli kyllä varsin hyvin hanskassa. Vake laukkasi hyvin eteen koko tunnin ajan, joten ei tarvinnut puskea tai hätistellä yhtään, vaan sain jopa vähän rauhoittaa menoa joissain kohdin. Kun ei tarvitse yhtään ajaa eteen, niin löytyy hyvä rytmi. Rytmi ja varmuus olivat mukana koko ajan, ja aivan kuin istuntanikin olisi ollut vähän napakampi. Juuri tältä hyppäämisen kuuluu tuntua! Totta kai Vaken laukkaa voisi vielä parantaakin säädeltävyyden osalta, ja myös Vaken kanssa voin tavoitella vielä parempia ja terävämpiä hyppyjä muistamalla pohkeen esteen edessä. Edistystä on kuitenkin tapahtunut peruslaukassa, ja oma otteeni touhuun on tullut koko ajan varmemmaksi ja rutinoituneemmaksi. Kyllä tässä alkaa huomata, että Vaken kanssa on aikamoinen määrä yhteisiä estetreenejä takana.
Videoista kiitos Noralle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti