lauantai 29. kesäkuuta 2013

Vesimaton ylitys ja luottamuksen kasvu

Ennen huomista esteleirille(!!) lähtöä pääsin onneksi vielä Helin tunnille esteharjoitusten merkeissä. Oltiin tälläkin kertaa tunnilla kolmestaan Annen ja Noran kanssa, ja hepatkin oli samat tutut eli minulla Sulo.

Sulo ei ollut tänään kaikkein reippaimmalla päällä vaan verryttelyssä meno oli vähän lötköä sekä ravissa että laukassa. Edelliskerrasta poiketen taisin nyt osata pitää ulko-ohjan paremmin tuntumalla, sillä ympyröillä Sulo pyöristyi nätisti varsinkin laukassa. Laukasssa otettiin vähän temponvaihteluita ratsastaen pitkillä sivuilla eteen ja sitten kiinni. Sulo ei kyllä kovin terävästi lähtenyt eteen vaan vaati ihan napakoita pohkeita ja ääniapuja jotta laukkaan tuli edes jonkinlainen muutos.

Ekana verryttelytehtävänä hypättiin ristikkoa kahdeksikkokuviona vaihtaen laukkaa ensin vasemmasta oikeaan ja uudestaan samalla ristikolla oikeasta vasempaan.Tämän tehtävän suoritimme oikein mallikkaasti sillä onnistuin tiedottamaan esteen jälkeisen suunnan Sulolle niin hyvin että laukat vaihtuivat kumpaankin suuntaan. Esteen jälkeen olisin vaan saanut olla taas nopeammin takaisin satulassa.

Seuraavaksi tutustuttiinkin jo päivän jännittävimpään esteeseen eli vesimattoon. Käytiin Sulon kanssa tutkimassa vesimatto lähietäisyydeltä oikein huolella, mutta eipä se Suloa juuri näyttänyt kiinnostavan. Estettä lähestyessä keskityin pitämään kantapäät alhaalla ja istunnan tiiviinä satulassa sekä kannustamaan Suloa pohkeilla sopivan päättäväisesti kohti estettä. Vaan eipä vesimatto Suloa hetkauttanut edelleenkään ja yli mentiin aivan kuin tavallisesta puomiesteestä. Näin sitä taas ratsastaja stressasi ihan turhaan asiasta josta hevonen loppujen lopuksi viis veisasi.

Yksittäisenä tehtävänä tultiin vielä 6-7 askeleen pysty-pysty-linjaa, jonka jälkimmäinen osa oli myöskin vähän erikoisempi viritelmä pyöreine kiekkoinen. Tämänkin kävin näyttämässä Sulolle etukäteen, eivätkä pyörylät esteen koristeena sen menoon vaikuttaneet millään lailla. Ekalla kierroksella ponkaistiin sisäänhyppy linjalle aika kaukaa ja laukka pääsi vaihtumaan vääräksi. Kuudella askeleella väli sujui aika luontevasti. Toiselle kierrokselle vähän petrattiin ponnistuspaikkojen suhteen ja laukkakin pysyi oikeana.

Ratapiirroksesta kiitokset Annelle.
Päivän rata hypeltiin läpi kahteen kertaan, ensin noin 50-60 ja sitten noin 60-70 cm korkuisena. Ekalta radalta saatiin kehuja tasaisesta menosta, mutta puutteeksi jäivät väärät laukat. Ekalla esteellä laukka vaihtui tarpeettomasti, kun taas lävistäjillä laukka jäi vaihtumatta sekä sarjalla että vesimatolla. Jälleen siis unohdin lahjakkaasti että suunnan vaihtuessa pitäisi hypyssä johtaa kädellä ja olla muutenkin menossa itse oikeaan suuntaan. Kakkosesteellä sentään esitimme onnistuneen vaihdon.

Toisella ratakierroksella oli vähän enemmän ponnistuspaikkapulmaa niin että mentiin turhan juureen sekä kakkoselle, kolmoselle että vedelle. Johtaminen ja vaihto jäivät edelleen uupumaan kahdella ensimmäisellä lävistäjällä, mutta vesimatolle sain (open painostuksella) tsempattua sen verran että vähän epäoptimaalisesta ponnistuspaikasta huolimatta laukka vaihtui kuin vaihtuikin. Viimeisellä linjalla sisäänhyppy oli sen verran pieni että väli jäi hiukan pitkäksi kuudella askeleella, ja hypyn ollessa kakkososalla vähän pitkä ja laaka Sulo kolautti takajalkaansa puomiin. Tästä ei ressukka tykännyt yhtään vaan jäi hölmistyneenä potkiskelemaan takajalallaan ilmaa esteen jälkeen. Otettiin linja vielä uusintana jotta saatiin lopetus paremman mielen suoritukseen. Paikka ei ekalla osalle ihan natsannut ja Sulo ratkaisi tilanteen venyttämällä kaukaa yli. Olin onneksi juonessa mukana niin etten pahemmin jäänyt jälkeen. Toiselle osalle sitten saatiin nappihyppy ja laukkakin säilyi oikeana joten tähän kohtaan oli hyvä lopettaa treeni tältä erää.

Sulo hyppää läheltä...
...ja kaukaa.
Palaute tunnin jälkeen oli että tasaista menoa ja hevonen meni mukavan luottavaisen näköisenä, mutta johtamiseen ja laukanvaihtoihin pitäisi saada enemmän otetta. Jostain syystä johtaminen ja suunnan kertominen hevoselle vain tahtoo ratatehtäviä hypätessä aina jäädä matkasta kun huomio siirtyy tärkeämpiin asioihin kuten ponnistuspaikan kyttäilyyn ja yleiseen hengissä selviämiseen. Näin siitäkin huolimatta että tänään hypeltiin mielestäni aika lailla mukavuusalueella, sillä esteet olivat pieniä ja Sulon mentyä vesimatosta yli lakkasin pahemmin jännittämästä kiellon mahdollisuutta ja luottaa hevoseen enemmän. Kyllä se näköjään ylittää esteet nätisti niin juuresta kuin kaukaa ja erikoistehosteilla varustettunakin kunhan vain itse olen reippaalla asenteella menossa yli. Hyvä että nyt neljännen mukavasti sujuneen hyppykerran jälkeen alkaa omasta puolestani tällainen luottamus löytyä, sen myötä pitäisi ylimääräisen jännityksen ja sähläämisen vähentyä ja Sulon kanssa hyppäämisen muuttua vain entistä kivemmaksi. Miten onkaan mahdollista että ihastun tähän hevoseen kerta kerralta enemmän?

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Takaisin lähtöruudussa?

Paluu niin sanotusti arkeen kurssiviikon jälkeen sujui mukavissa merkeissä sillä sain keskiviikon koulutunnille Rappenin. Aiheena tänään oli hevosen suoristaminen vasta-asetuksella sekä avo- ja vastataivutuksia hyödyntäen. Kuvioon kuului toisella pitkällä sivulla käynnissä etuosan siirto uran sisäpuolelle ja hevosen kulkiessa kolmea uraa asetuksen vaihtelu avo- ja vastataivutuksen välillä. Päädyissä työstettiin ympyröillä vasta-asetuksia eri askellajeissa.

Rappe vaikutti heti alkuun varsin vastaanottavaiselta ja työhaluiselta. Heti ohjat kerättyäni se lähti hakeutumaan pyöreäksi ja vastasi pieniin pohjeapuihin. Vasta-asetuksessa tein alkuun sitä virhettä että lähdin kääntämään hevosen päätä liian reilusti sivulle jolloin tietysti koko asetuksen idea vähän kärsi ja Rappe kaatui kaula mutkalla sisälavalle. Kun hoksasin pyytää hienovaraisempaa asetusta ja pitää myös sisäohjan kädessä toimi homma paljon paremmin. Seuraava ongelma olikin sitten myötäyksen muistaminen, sekä myötäyksen mitoitus niin etten olisi heittänyt ohjaa ihan löysäksi. Kyllä Rappe olisi varmasti jäänyt mielellään tasaisen pyöreäksi tuntumalle jos olisin sille tasaista tuntumaa tarjonnut sen sijaan että ohja oli milloin levoton, milloin tyhjä.

Ympyrä oikealle, vasta-asetus vasemmalle.

Avotaivutus aloitettiin oikeassa kierroksessa. Aluksi meillä oli molemmilla vaikeuksia hahmottaa missä takajalkojen kuuluisi kulkea ja miten etujalkojen sijoittua suhteessa niihin. Pikkuhiljaa homma alkoi selkityä ja päästiin paremmin kolmelle uralle sen sijaan että esitimme avotaivutuksena pelkän kaulan kääntämisen mutkalle rungon jatkaessa suoraan. Oikeaan kierrokseen ope muistutteli kääntämään omaa rintakehää enemmän oikealle näyttämään suuntaa Rapen etuosalle. Ohjeena oli myös kääntää ensin kaikessa rauhassa etuosa sisään ja vasta sitten alkaa miettiä asetuksia. Vasemmassa kierroksessa saimme vastataivutukseen ihan hyviäkin hetkiä ja Rappe jopa pyöristyi liikkeen aikana, mutta asetuksen vaihto vasemmalle avotaivutukseen johti siihen että takaosa lähti heilahtamaan milloin liikaa sisälle ja milloin liikaa ulos. Avotaivutus ei kuulemma ole Rapelle mikään helppo liike tehdä oikein, joten se kaipaisi hyvää ohjausta ratsastajalta. Tätä en sille suinkaan kaikkina hetkinä onnistunut tarjoamaan, ja sen seurauksena luikerreltiin ja poikitettiin vähän miten sattuu. Silloin kun onnistuin saamaan ajatukseni järjestykseen ja kaiken lisäksi tämän järjestyksen Rapellekin tiedottamaan onnistuttiin tekemään hieman parempia avotaivutusaskelia. Selvästi kuitenkin vastataivutus oli enemmän meidän mukavuusaluetta.

Epämääräisesti asetuksissa säätävän käden lisäksi jäi kovasti harmittamaan se kuinka istuntapalikat tuntuivat palanneen viime viikon jälkeen takaisin lähtöruutuun. Kuvittelin että sekä Mintin ohjauksessa että sen jälkeen koulukurssilla tapahtui pientä edistystä istunnan suhteen, mutta ne opit tuntuivat tänään unohtuneen ihan täysin. Olisi voinut istunta-asioillekin uhrata hieman huomiota sen sijaan että keskityin kieli keskellä suuta asettelemaan hevosen jalkoja ja päätä oikeisiin suuntiin. Yhdeksän ratsukon tunnilla ei voi odottaa sitäkään että ope ehtisi joka hetki muistuttaa vatsalihasten käytöstä, lapatuesta, lonkkien avaamisesta ja lantiolla liikeeseen myötäämisestä yläselän pysyessä hiljaa. Kyllä näistä edes jonkun voisi pitää ihan omatoimisestikin mielessä. Lantion kääntäminen vartalon alle vaikuttaisi olevan asia jonka olen aika hyvin sisäistänyt sillä selkä tuppaa menemään turhankin pyöreäksi sen sijaan että yrittäisin jäkittää tikkusuorassa (eli selkä notkolla). Nyt voisi sitten siirtyä seuraavan palasen kimppuun ja työstää sitä vaikkapa seuraavan vuoden ajan...

Tämä on varmaan se mitä isot pojat kutsuu virkkuukoukkumuodoksi. Kuvan pointti on kuitenkin se että näköjään osasin edes sekunnin murto-osan pitää istunnan paketissa, jee! Mitä nyt pää meinaa tipahtaa.

Ravissa Rappe tuntui liikkuvan vähän himmaillen, joten ei ihme jos muoto oli epätasainen ja meno vähän sinne sun tänne kiemurtelevaa. Ympyröillä palikat loksahtivat hetkittäin hyvin kohdilleen, mutta valitettavasti hyviä hetkiä katkoivat milloin myötäyksen unohtaminen ja milloin tuntuman kadottaminen. Yksi ikuisuuspulma muuten on se että en osaa hyvin asettaa raippakädellä. Siksi tykkään pitää raipan ulkokädessä ja siksi vasta-asetuksessa käsi on jotenkin kamalan tönkön oloinen. Ratkaisu on tietenkin raipan vaihtaminen sisäkäteen, mutta sitten taas myötäasetuksesta katoaa pehmeys. Rapen kanssa olisin voinut vaikka heittää raipan poiskin, mutta lyhytaikainen ilo sekin kun pitäisi muillakin hevosilla mennä ja pitää se raippa kädessä.

Laukka oli melkeinpä helpompaa ratsastaa kuin ravi, vaikkei se mikään Rapen vahvuus luonnollisestikaan ole. Nelitahtista oli meno mutta kiireisyys puuttui tänään mikä oli ehdottoman hyvä juttu. Rapella oli hyvä yritys päällä ja se keskittyi ihan tosissaan tekemään hommia sekä kantamaankin itseään sen sijaan että olisi vain lähtenyt sutimaan etupainoisena nokalleen. Silloin kun onnistuin sovittamaan ulko- ja sisäohjan käytön myötä- ja vasta-asetuksissa yhteen sekä pitämään tässä palapelissä vielä pohkeetkin jotenkin fiksusti mukana pyöristyi Rappe laukassa aika mukavalle kaulalle. Sen verran tasapainotonta oli meno että jos lähdin huolimattomasti korjaamaan esimerkiksi omaa kroppaa pystympään tai omaa ulkolapaa taaksepäin tipahti Rappe helposti raville. Laukassakin unohduin vasta-asetuksessa liikaa roikkumaan asettavaan ohjaan ja kääntämään hevosen kaulaa mutkalle. Ope kehotti tekemään asetukset paljon pienemmin, pitämään hevosen kahden ohjan välissä ja ennen kaikkea myötäämään ja rentouttamaan ulkokättä. Näillä ohjeilla mentiin vasemmassa laukassa oikein näppäriä pätkiä. Oikeassa kierroksessa oli jotenkin hankalampaa, ja itse asiassa Rappe oli liiraamassa ympyröiltä ulkolapa edellä pois. Korjaukset kohdistettiinkin ulkolapaan ja etuosan kääntämiseen paremmin ympyrän kaarelle. Näin löytyi oikeassakin laukassa lopulta hetki jolloin Rappe hieman suoristui ja liikkui paremmassa tasapainossa tuntumalla sekä pääsin itse myötäämään avut.

Laukassa Rapella oli kova yritys tehdä parhaansa. Note to self: älä istu kasassa ja nosta jalkoja ylös, näytät tyhmältä.

Loppuun pyöreä hetki ravissa. Ratsastaja ainakin pyöristää selkää.

Vähän harmistunut olo jäi sillä Rappe vaikutti tänään oikein hyvältä ja taisinpa silti aika lailla onnistua sössimään homman. Onneksi oli parempiakin pätkiä kunhan vaan pidin järjen matkassa ja muistin sopivasti ohjasta myödätäkin. Oikea istunta varmasti myös auttaisi asiaa, mutta eivätpä ne istunnan korjaukset näemmä itsestään tule. Rapen kanssa jää yleensä sellainen olo että menisi sillä mielellään pian uudestaankin, ja näin kävi tälläkin kertaa. Tuntui kuin moni asia olisi ollut siinä ja hilkulla onnistua kunhan vaan olisin malttanut ratsastaa keskittyneemmin ja huolellisemmin.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kouluratakurssi, 4. päivä: A-merkin kouluohjelma

Kouluratakurssi huipentui viimeisenä päivänä radan ratsastamiseen opettajan toimiessa tuomarina. Tällainen rataharjoitus olikin loistava tilaisuus suorittaa Jussin kanssa elämäni ensimmäinen helppo A -tason rata, joka siis oli se helpoin mahdollinen eli A-merkin kouluohjelma. Vaikkei kisatamineissa oltukaan niin mentiin rata korrektilla varustuksella eli ilman raippaa ja kannukset jalassa. Rata oli hieman leveähkö sillä mentiin maneesissa ja laitettiin vain lyhyille sivuille puomit rajoiksi. Siitä ei sitten sakotettu ratsastipa pitkillä sivuilla aivan kiinni seinässä taikka hieman sisempänä.

Ennen kuin ratojen ratsastus alkoi saimme verrytellä noin puolisen tuntia omaan tahtiin. Jussi jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta ja vaikutti sen jäljiltä oikein lupaavalta. Liikkuminen oli mielestäni reippaampaa ja paremmin pohkeen edessä kuin koko viikolla, ja kun eilisen kankikokeilun jälkeen sain taas tutut ja turvalliset nivelohjat käteen niin jopas tuntui eri luontevalta ratsastaa ja sain pidettyä Jussin taas vähän lyhyemmässä raamissa. Ravissa oli hyvä istua, joten hevosen liikkuminen ja selän käyttö olivat olettaakseni kohtuullisen hyvällä tolalla, ja kyllä vaan olin huomaavinani aivan selvästi kuinka omat lonkankoukistajat antoivat useamman perättäisen Jussi-päivän jälkeen jo paremmin periksi. Hetkittäin tuntui jopa siltä kuin olisi päässyt istumaan hevosen ympäri!

Verryttelyn aikana ratsastin askellajit läpi sekä testailin siirtymisiä ja vastalaukannostoja. Pohkeenväistöille oli vähän nihkeästi tilaa, mutta johonkin väliin olisi vaan kannattanut nekin mahduttaa sillä väistöt meinasivat olla radalla yksi kompastuskivi. Vaikka Jussi liikkui sinänsä melko aktiivisen oloisena ja kohtuullisen ryhdikkäänä oli se laukannostoissa ja muissa siirtymisissä kovin hidas. Laukannostoihin tuli terävyyttä kun laitoin kesken verryttelyn kannukset jalkaan, joten oli kannuksista ehkä jopa hyötyä. Toisaalta huomasin että epätasaisuus lisääntyi kannusten tultua mukaan kuvioihin, sillä välillä Jussi vastusteli pohjetta nakkaamalla päätä ylös jos kannusta käytin. Enimmäkseen toki pyrin ratsastamaan kannusta käyttämättä ja otin ne mukaan lähinnä laukannostoihin ja käynnistä raviin siirtymisiin.

Olimme vuorossa kuudesta ratsukosta viimeisenä, joten odotteluaikaa oli runsaasti. Sen aikana annoin Jussin kävellä paljon pitkin ohjin ja yritin ajoittaa väliin sopivia työskentelypätkiä. Harmi vaan että meno tuntui muuttuvan alkutunnista huonompaan suuntaan ja Jussin energia alkoi kadota. Viimeiset minuutit ennen omaa vuoroa ratsastin ravi-käynti-ravi-siirtymisiä melko tiheällä rytmillä, mikä ei ollut lainkaan huono idea sillä sitä kautta sain Jussia paremmin kuulolle sekä pidätteelle että pohkeelle. Radan sisällä odotellessa otin vielä vähän laukkaa ja keskiravilävistäjän, ja harmikseni totesin etten ollut aivan parasta viritystä saanut hevosessa säilytettyä. Muuta ei enää voinut kuin hakea hevosen pyöreäksi, aktivoida raviin niin paljon kierroksia kuin ilman raippaa pystyi ja sitten oli aika aloittaa ohjelma.



Rata kokonaisuudessaan kuuluu ehdottomasti parhaisiin Jussin kanssa suorittamiini ratoihin, vaikka sellainen olo jäikin että olisihan se voinut paremminkin mennä jos homma olisi toiminut niin kuin tunneilla parhaimmillaan. Tämä nyt tietysti on jossittelua eikä olisi pitänyt tulla yllätyksenä ettei ratsastukseen löydy ohjelman aikana ihan samanlaista rentoutta ja luontevuutta kuin "normaalitilanteessa". Istunta jännittyi niin että polvet puristuivat satulaan ja pohje alkoi heilua. Jussi hidastui pohkeelle, ja lähti painumaan ajoittain liian matalaksi edestä. Toisaalta hyvää oli se että pätkittäin mentiin kyllä ryhdikkäämmässäkin muodossa, ja tämän suhteen rata olikin huomattava parannus aiempiin kisasuorituksiimme verrattuna. Liikekään ei jumittunut ihan täysin ja kaikki siirtymät ja muut tehtävät saatiin tehtyä ilman pelkoa siitä että vauhti hiipuu aivan kokonaan.

Sekä alku- että lopputervehdykset ovat yleensä olleet bravuurimme ja näin oli tänäänkin. Seiskat tuli molemmista linjojen ollessa suorat ja pysähdysten tasajaloin.

Pohkeenväistöt puolestaan aiheuttivat päänvaivaa. Väistö vasemmalle onnistui vielä joten kuten, mitä nyt Jussi hidastui ja poikitus oli loiva, mutta väistössä oikealle ei juuri ristiaskeleita nähty ja koko ratsukko vain jännittyi kamalasti. Kutonen oli tästä turhan armelias numero.

Ensimmäinen keskiravi uralla oli suhteellisen hyvä ja tahdikas, vaikka vaatimattomaksi venyminen jäikin. Positiivista on ettei Jussi painunut matalaksi ja pitkäksi keskiravin aikana. Siirtymä takaisin harjoitusraviin ennen kulmaa olisi saanut olla pehmeämpi ja vähemmän kädellä. Ohjelman toinen keskiravi lävistäjällä laukkaohjelman välissä oli puolestaan radan notkahdushetki, ei tullut minkäänlaista venytystä askeleeseen vaan hevonen vain painui edestä alaspäin.

Käynti oli luonnollisestikin heikkoutemme eli aivan liian nukahtanutta. Onneksi käyntiä oli ohjelmassa vain lyhyet pätkät.

Pysähdyksen radan keskellä onnistuin tapani mukaan tekemään hieman myöhässä pisteestä. Tarkkuutta!

Laukassa tuntui yllättäen olevan parempi energia kuin ravissa ja pohkeella ei tarvinnut niin paljon puskea. Ensimmäistä vastalaukannostoa käynnistä lähestyin ihan paniikissa, sillä Jussi tuntui edeltävässä kulmassa siltä kuin kaviot liimautuisivat maahan kiinni. Hieman turhan karkeaa herättelyä sitten nostoa valmistellessa jouduin tekemään, mutta laukka nousi kuin nousikin pisteestä. Unohdin tosin sisäpohkeella pitää hevosen suorassa ja niinpä Jussi lähti nostossa liiraamaan uran sisäpuolelle. Kamala mutka siihen sivun alkuun sitten tuli mutta vastalaukkaa mentiin. Radan loput laukannostot sujuivat oikeastaan yllättävänkin hyvin Jussin nostaessa pisteessä pahemmin viivyttelemättä. Silti vähän itse heijailin nostossa eteen. Oikea laukka oli vasenta parempaa, muoto pysyi kivan ryhdikkäänä. Vasemmassa laukassa meinasi painua matalaksi ja pitkäksi. Keskilaukka oikealle ympyrällä jopa venyi seiskan arvoisesti, mutta vasemmalle keskilaukka jäi vaatimattomammaksi. Harjoituslaukkalävistäjä oli hyvä ja siirtymä raviin tasapainoinen, harmi vaan että siirtymisessä mentiin aika matalaksi edestä. Seiska tuli tästäkin.

173,5 pistettä, 64,26%.
Yleisvaikutelmapisteet olivat kaikki 6,5, ja open palaute oli että vielä vaan hevosen painoa edestä taakse ja ryhtiä lisää niin kaikki muuttuu helpommaksi. Taidetaan tässä kuitenkin oikeaan suuntaan olla menossa kun sain Jussin tällä kertaa ratsastettua edes hieman aiempia ratojamme ryhdikkäämpänä. En kovin hyviä pisteitä osannut odottaa sillä satulaan meno tuntui sen verran kömpelöltä ja onhan A-tason ohjelmassa jo kuitenkin tiukemmat arvostelukriteerit. Veikkailin noin kymmenen prosenttiyksikköä matalampia pisteitä kuin mitä sieltä lopulta tuli, sillä ope oli arvostellut ratamme 173,5 pisteen eli 64,26%:n tasoiseksi! Tämä näkemys pakostakin muokkasi omaa arviotani hieman positiivisempaan suuntaan, ja kieltämättä videolla meno näytti paremmalta kuin itsestä radalla tuntui. Olkoonkin vain rataharjoitus joka arvostellaan kiltimmin kuin aluetason kisat ja olkoonkin vain helpoin mahdollinen A-rata, siitä huolimatta on aika hienoa että ensimmäisen helppo A -ohjelmani onnistuin suorittamaan näin hyvillä prosenteilla. Tämä muuten on vieläpä kaikkien aikojen paras tulokseni ylipäänsä mistään kouluohjelmasta (mitä se sitten kertookaan ettei kymmenisen vuotta C- ja B-ohjelmia hinkutettuaan ole koskaan päässyt edes 64%:n tulokseen... Ainakin sen että 64% A-radasta on jonkinsorttinen itsensä ylittäminen!), joten pakko lähettää vielä virtuaalisetkin taputukset ja kehut hienolle Jussille! Mukavaa on myös se että tämä rata kelpaa osasuoritukseksi A-merkkiä varten, eli kunhan saan estekokeen joskus suoritettua niin saan muinaisuudessa ratsastamieni C- ja B-merkin seuraksi sen A-merkinkin.

Kaikin puolin oikein antoisa kouluratakurssi sai siis hienon loppuhuipennuksen ja jätti päälle mahtavan hyvän harjoitusmotivaation. Eihän tässä malttaisi mitenkään odottaa syksyn ensimmäisiä koulukisoja!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kouluratakurssi, 3. päivä: ekaa kertaa kangilla

Kouluratakurssin kolmantena päivänä koitti se hetki kun kokeilin ensimmäistä kertaa kankisuitsilla ratsastusta. Jussi olikin mitä mainioin ratsu tätä kokeilua varten, sillä sille vaikuttaisi olevan herttaisen yhdentekevää onko suussa yhdet vaiko kahdet kuolaimet. 

Huomatkaa Jussin hieno tukka (stylistinä toimi Jenni)! Open hevoselta lainatut kankisuitset kruunaavat kokonaisuuden.

Etukäteen pelkäsin käsieni olevan niin epävakaat ettei kangilla ratsastaminen olisi kovinkaan hevosystävällistä touhua, mutta tämä taisi olla loppujen lopuksi turha huoli. Sen sijaan ongelmana kangissa oli se että suurin osa huomiostani meni kahden ohjan sopivan mittaisena pitämiseen. Kankiohja oli tarkoituskin pitää löysänä (tosin ei tietenkään niin roikkuvana kuin millaiseksi se väistämättä tahtoi valua), ja suurin haaste liittyi nivelohjaan joka pääsi jatkuvasti valumaan aivan liian pitkäksi. Ohjat olivat nahkaiset ja paksuhkot, joten ne oli hankalampi pitää kädessä kuin tutummat kangasohjat, ja tietenkin myös käteen ”ylimääräisenä” tuleva kankiohja hankaloitti käden sulkemista niin etteivät ohjat olisi löystyneet. Niinpä sitten en onnistunut pitämään Jussia edestä tarpeeksi lyhyenä vaan se sai lönkötellä menemään pitkässä ja matalassa, välillä hyvin avoimessakin muodossa. Pitkänä liikkuminen tietenkin aiheutti sen että hevonen oli hidas ja hankalasti ohjattavissa, mikä vaikeutti kaikkien tehtävien suorittamista. Istuntakin levisi ihan täysin kun ei huomiota riittänyt kunnolla muualle kuin ohjien kädessä pitämiseen. Yhteenvetona siis kankikokeilusta voin todeta että hyvä kun tuli kokeiltua eikä tuo vaikuttanut hevoselle haittaa tuottavan, mutta selvästi kahden ohjan kanssa ratsastamista pitäisi harjoitella paljon lisää jotta kankien käytöstä saisi ratsastukseen jotain hyötyä sen sijaan että ne ovat vain suorituksen tasoa laskeva häiriötekijä. Koska en saanut Jussia kangilla menemään läheskään yhtä hyvin kuin nivelsuitsituksella oli helppo päättää että huomisen koulurataharjoituksen menen nivelillä. Elämäni ensimmäisessä helppo A -radassa on haastetta muutenkin tarpeeksi, joten harjoitellaan kangilla ratsastamista lisää jossain otollisemmassa yhteydessä. 

Ihan ok muoto käyntiin, vaikka voisihan se lyhyempikin olla.

Tämän päivän treeni sisälsi edelleen A-merkin ohjelman tehtäviä, jotka aloitettiin keskihalkaisijalta noin 5 m kohti uraa ratsastettavilla pohkeenväistöillä käynnissä sekä ravissa. Oikean pohkeen väistö sujui melko vaivattomasti, ja väistön kautta sain Jussia myös vähän lyhenemään muuten kovin pitkästä muodostaan. Käynnissä ope kommentoi että muoto oli tilanteeseen ihan ok, mutta ravissa olisi raami pitänyt saada lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi (eli ohjat käteen tuntumalle pitkillä ohjilla humputtelun sijaan). Vasemman pohkeen väistäminen oli odotetusti hankalampaa ja poikitus tuppasi jäämään etenkin ravissa turhan loivaksi. Väistöjen välillä työstettiin ravia uralla ja volteilla, ja tässä tunnin alkuvaiheissa hevosen muoto oli kyllä parhaimmillaan kun taas loppua kohti valuttiin aina vain pidemmäksi ja matalammaksi. Ehkä sormeni väsyivät puristamaan kovia nahkaohjia niin että ne löystyivät käsistä aina vain helpommin ja helpommin?

A-merkin radasta päästiin yksi kerrallaan harjoittelemaan lähes koko raviosuus eli alkutervehdys, 10 metrin voltit ja S:n muotoinen vaihtoura voltilta toiselle, väistöt ravissa pituushalkaisijalta 5 metrin verran molempiin suuntiin sekä keskiravi pitkällä sivulla. Omaa vuoroa odotellessa työskenneltiin itsenäisesti toisessa päädyssä, ja näistä hetkistä ei ole oikein muuta sanottavaa kuin että hevonen oli pitkä, etupainoinen ja hidas. Aika lailla sama meininki jatkui myös radanpätkän suorituksessa, ja suurin puute tehtävien aikana taisi olla nimenomaan liian pitkä ja avoin muoto. Pysähdys alkutervehdykseen meni aika pipariksi Jussin kompuroidessa takaosallaan juuri pidätteen hetkellä, ja ei se pitkänä kyntäminenkään varmasti pysähdyksen onnistumista edesauttanut. Kentän ollessa leveämpi kuin 20 metriä oli kuvioiden kokoa hieman hankala hahmottaa ja voltit taisivat pyörähtää turhan isoiksi. S-kiemuraa varten ope vinkkasi että keskihalkaisijalle kannattaa suoristaa hevonen kaikessa rauhassa kolmen askeleen ajaksi ennen kuin lähtee taivuttamaan uuteen suuntaan. Väistö vasemmalle oli kelvollinen mutta väistö oikealle jäi hyvin vaatimattomaksi. Eipä tuohon radanpätkään siis kokonaisuutena voinut erityisen tyytyväinen olla.

Harjoiteltiin vielä kukin vuorollaan ohjelman laukkaosuutta eli jo eiliseltä tuttua kuviota voltti harjoituslaukassa + keskiympyrä keskilaukassa. Ei ollut laukassakaan meno hääppöistä ja Jussi oli sekä voltilla että keskiympyrällä liiraamassa kovasti ulospäin. Ei siis ollut heppa pohkeiden välissä eikä aktiivisuutta takaosassa tarpeeksi. Ehdittiin ottaa myös muutamia vastalaukkapätkiä pitkillä sivuilla. Vastalaukassa sinänsä ei ollut onglemaa koska Jussihan nostaa ihan minkä vaan laukan pyytää, mutta nostot olivat hitaita ja myös raviinsiirtyminen pitkän sivun päätteeksi oli ongelmallinen johtuen mistäs muustakaan kuin kyntämisestä laukassa aivan liian pitkänä.

Ravissa ei ohjat pysyneet käsissä joten Jussi valui pitkäksi ja matalaksi.

Loppukeventelyiden aikana kokeiltiin vielä pari keskiravipätkää, ja tässä vaiheessa alkoi viimein Jussin liikkumiseen löytyä kunnon energiaa kun keventäen pyysin sitä eteen sekä uralla että ympyröillä. Vielä paremmin vaan olisi pitänyt pystyä tämä energia keräämään ohjalla ylöspäin.

Se oli sitten sellainen kankikokeilu. Ehkä tässä ei pidä olla liian ankara itselleen kun kyseessä kuitenkin oli ihkaensimmäinen kankikerta, ja voin lohduttautua sillä että saan Jussin kulkemaan näitä esityksiä paremmin kun palaamme tuttuun nivelsuitsitukseen. Kangilla ratsastamisessa sitten harjoittelun myötä toivottavasti kehityn tästä aikanaan eteenpäin.


Tuijottelua ja hiippailua

Keskiviikkoiltana sai taas huhkia satulassa ihan kunnon rupeaman, sillä ennen illan kouluratakurssia oli ohjelmassa ensin normaali vakiotunti. Koulua oli aiheena tälläkin tunnilla ja ratsuna tällä kertaa Dille. Harjoitukset olivat jotakuinkin samat kuin sunnuntaina eli sulkutaivutusta toisella pitkällä sivulla, ja toisella pitkällä sivulla puolestaan oli tarkoitus ratsastaa voltit alkuun ja loppuun sekä hieman askeleen pidennystä uralla.

Vaikka yhteistyö Dillen kanssa sujui muutama viikko sitten ihan mukavastikin oli tänään meno harmillisen takkuisaa. Dille oli tänään kovin hidas ellei suorastaan kuuro pohkeelle ja hiippaili eteenpäin sekä käynnissä että ravissa varsin tahmeasti. Ehkä osasyy tähän oli se että Dilleä kiinnostivat työntekoa enemmän kentän ulkopuoliset ilmiöt kuten poneja syöttelemässä olevat lapset, kissat, katsojat ja ties mitkä pienet vihreät miehet joita se kyttäili silmät tapillaan. Mitään säpsymistä ei esiintynyt, mutta ei ihme jos eivät ratsastajan viestit oikein löytäneet perille ponin tiiraillessa korvat pystyssä ihan toisaalle. Ponin ollessa täysin pohkeen takana ei tietysti mikään muukaan ottanut sujuakseen. Onneksi sentään välillä Dille malttoi keskittyä käsillä oleviin tehtäviinkin, ja volteilla asetuksen kautta löytyi vähän pyöreyttäkin. Liikkeen aktiivisuus vaan oli totaalisen kadoksissa niin ettei meno kovin hienoa ollut vaikka kaula kaarelle välillä tulikin. Ope kehotti aktivoimaan Dilleä naputtelemalla kevyesti raipalla pohkeen taakse, mutta tämäkin oli vähän ongelmallista sillä Dillen satulan alla oleva lampaankarva peitti ponin kyljet niin tehokkaasti ettei raipalla kylkeen kutittelu onnistunut kuin irrottamalla käsi ohjasta. Tämä nyt tietysti on enempi vähempi tekosyy sille että jäin junnaamaan pohkeella ja annoin ponin hiippailla sen sijaan että olisin tehokkaammin kertonut sille että pohkeesta kuuluu reagoida eteen.

Sulkutaivutukset käynnissä onnistuivat kuitenkin yllättävän hyvin. Oikeaan kierrokseen oli aluksi hankalampaa eikä minkäänlaista poikitusta meinannut löytyä, mutta parin toiston jälkeen sain Dillen hoksaamaan homman idean ja väistämään takaosaa uran sisäpuolelle. Tämän jälkeen oli sitten helpompi kontrolloida etuosaa ja asetusta otsa menosuuntaan, ja ainakin muutama askel kerrallaan mentiin ihan kelvollista sulkutaivutusta. Ravissa ei tähän suuntaan tullut sulkutaivutuksesta yhtään mitään, vaan liike oli meille ratsukkona selvästi liian hankala. Takaosa ei ehtinyt poikittaa Dillen vain humputellessa päättäväisesti eteenpäin enkä voinut välttää koko istunnan jännittymistä yrittäessäni jotain väistöä saada nyhjättyä aikaiseksi. Vasen kierros oli huomattavasti helpompi ja sulkutaivutusta onnistuttiin ravissakin tekemään aina pari askelta kerrallaan ihan onnistuneesti. Niksi tähän oli ratsastaa sivun alkuun voltti ja tältä uralle palatessa jättää takaosa uran sisäpuolelle. Parin askeleen jälkeen luisuttiin helposti takaisin uraa kohti ja poikitus väheni, ja ope neuvoikin ottamaan voltin myös pitkän sivun keskelle jotta pääsisin siltä palatessa takaisin hyvään sulkutaivutukseen.

Lopuksi työskenneltiin laukassa uralla sekä volteilla. Vasemmassa laukassa meno oli ihan toimivaa, energia oli mielestäni parempi kuin ravissa ja Dille hakeutui pyöreäksi ja edestä kevyeksi sekä yritti kootakin itseään. Ope vaan varoitteli ettei laukka tulisi liian kootuksi ja pakettiin, sillä sitten Dille ei enää oikein jaksanut kantaa itseään vaan hidastui ja alkoi tippuilla raville. Volteilla vaadittiin aika napakoita pohkeita laukan rullaavuuden ylläpitämiseksi, mutta hienosti Dille kyllä teki hommia laukan kantamiseksi ja takaosan alle ottamiseksi. Harmi vaan että vasen ja oikea laukka olivat tällä kertaa kuin yö ja päivä niin että kierroksen vaihtuessa Dillen laukasta katosi kaikki energia, pyörivyys ja takaosan hyvä työskentely. Oikea laukka oli hyvinkin jäykän ja jännittyneen oloista, ja Dille töpötteli menemään lyhyellä tökkivällä askeleella pää ylhäällä. Kentän ulkopuolisen elämän tuijottelu tuli tässä kohtaa taas mukaan kuvioihin. Oikean laukan nostaminenkin oli paljon vaikeampaa aivan kuin Dille ei oikealle olisi ylipäänsä halunnut laukata. Johtuuko tämä sitten pelkästään oman ratsastukseni puutteista vain onko taustalla jotain jumia ponin kropassa? Vielä muutama viikko sitten myös oikea laukka toimi oikein mukavasti.

Laukkatyöskentelyn ansiosta Dillen moottori sentään lähti jo hieman käyntiin niin että loppuverryttelyssä ravattiin paremmalla aktiivisuudella ja pohkeeseen reagoiden. Tästä tilanteesta olikin helpompi ratsastaa ponia rennoksi ja pyöreäksi pohkeella kohti tuntumaa, joten oikeastaan työskentelyn olisi voinut vasta aloittaa tästä hetkestä. Jos siis jotain positiivista pitää tästä ei niin putkeen sujuneesta tunnista löytää niin ainakin meno oli tunnin lopussa parempaa kuin alussa. Ehkäpä tosiaan Dillellä oli tänään vähän huonompi päivä jolloin kaikki muu kiinnosti kouluratsastuskuvioita enemmän, ja tässä vaiheessa kesää taitavat jo hyönteisetkin viedä herkkis-Dillen huomiota saaden sen ärsyyntyneeseen ja työhaluttomaan mielentilaan. Ihmettelen vaan mitä oikealle laukalle oli tapahtunut, vai johtuiko sen pyörimättömyys pelkästään ulkopuolisten tapahtumien kyttäilystä ja keskittymättömyydestä. Tuhannen taalan kysymys tässä kohtaa on tietysti se miten saisin Dillen mielenkiinnon palautettua käsillä oleviin tehtäviin silloin kun se vain tahtoisi jännittyä ja tuijotella samalla avuille kuuroutuen.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kouluratakurssi, 2. päivä: tehoannos A-merkin kuvioita

Kurssin toisena päivänä jatkettiin Jussin kanssa valmistautumista A-merkin kouluohjelmaa varten, tällä kertaa useampiakin radan tehtäviä treenaillen. Tänäänkin mentiin maneesissa kentän ollessa sateiden jäljiltä turhan märkä.

Tunti aloitettiin ympyröillä ratsastaen käynnissä sulkutaivutusta ja vastasulkutaivutusta. Sulkutaivutus osoittautuikin hyväksi liikkeeksi saada Jussi käynnissä lyhenemään ja kokoamaan. Avotaivutukset ja pohkeenväistöt eivät tässä tarkoituksessa toimi läheskään yhtä hyvin. Ope rohkaisi ottamaan ohjia lyhyemmiksi ja naputtelemaan raipalla aktiivisuutta takajalkoihin. Sulkujen välissä ympyrän keskelle tunkeminen paljasti että edelleenkään ei aktiivisuus ollut riittävää vaikka sulkutaivutuksen kautta Jussin sainkin pyöristymään ja lyhyempään raamiin.

Ravissa verryteltiin ratsastaen pääty-ympyröillä keventäen ja askelta hieman pidentäen, kun taas pitkille sivuille pyöräytettiin 10 metrin voltit harjoitusravissa. Aktiivisuudessa oli edelleen toivomisen varaa ja Jussi oli hitaahko pohkeelle, mutta muoto oli aika kiva ja mielestäni Jussi pysyi nyt ryhdikkäämpänä kuin eilisen tunnilla. Volteilla ravia sai patistella eteen jottei energia sammunut ihan täysin. Ope muistutteli pitämään sisäkäden volteilla vakaampana.

Seuraavaksi lisättiin ravivolttien kaveriksi lyhyiden sivujen keskipisteeseen käyntiinsiirtyminen tai pysähdys ja peruutus. Siirtymiset ja pysähdykset paljastivat Jussin etupainoisuuden, sillä etenkin alkuun siirtymä alaspäin oli aika hidas ja kädelle raskas. Toistojen myötä kuitenkin paransimme niin että pysähdyksistä tuli kevyempiä ja napakampia. Siirtymä/pysähdystehtävä varmasti auttoikin saamaan Jussia hereille ja edestä tasapainoon, sillä ravissa meno alkoi olla oikein mukavan oloista, mitä nyt vielä sitä lennokkuutta olisi saanut tietenkin olla lisää. Peruutukset Jussi teki hyvin, mutta ope vinkkasi että peruutukseen voin vähän taittaa lantiota alaspäin eli työntää istuinluilla edestä taaksepäin. Peruutuksen lähtiessä hieman vinoon takaosan valuessa vasemmalle ohjeena oli korjata ennemmin etuosaa takaosan eteen kuin epätoivoisesti estellä vasemmalla pohkeella takaosaa tulemasta vasemmalle.

Laukassa harjoiteltiin tänään A-merkin ohjelman kuviota johon kuului 10 metrin voltti pitkällä sivulla harjoituslaukassa ja välittömästi tämän jälkeen jatko keskiympyrällä keskilaukassa. Kuviota suoritettiin yksi ratsukko kerrallaan muiden työskennellessä käynnissä pääty-ympyrällä. Kuten arvata saattaa oli käyntityöskentelymme taas aikamoista jumimista ja tahmailua. Väistöillä ja sulkutaivutuksilla sain hiukan ryhtiä hommaan ja parempaa pyöreyttä, mutta helposti näissäkin Jussi oli hidas pohkeelle ja oma ratsastukseni liian junnaavaa. Sulkutaivutus oikealle osoittautui varsin näppäräksi liikkeeksi muodon lyhentämiseen ja pyöreyden tarkistamiseen, ja tätä sitten hyödynsinkin tunnin mittaan sekä käynnissä että ravissa suoristavana liikkeenä niin että kulmassa tai ympyrällä pyysin takaosaa aivan aavistuksen verran sisään oikealle parin askeleen ajan samalla oikealle asettaen ja ulko-ohjan tuen säilyttäen.

Laukannostoissa Jussi oli tänään jos mahdollista tavallistakin hitaampi. Laukka nousi, mutta samalla nousi myös hevonen hetkellisesti pois pyöreästä muodosta, ja jokseenkin poikkeuksetta nosto tapahtui noin kolmen askeleen viiveellä avusta jolloin ehdin jo alkaa epätoivoisesti soutaa ylävartalolla. Laukkavoltilla ope muistutteli kääntämään huolellisesti ulkoavuilla sekä pitämään Jussi edestä lyhyenä. Keskilaukkaan olisi vielä kaivattu vähän lisää venymistä eteen, ja omasta puolestani rauhallista istuntaa ja pohkeella vaikuttamista istunnalla eteen tuuppimisen sijaan. Oikeassa laukassa kädet myötäsivät pään liikettä hieman eritahtisesti eli hevosen pää heilui puolelta toiselle. Laukassa Jussi pääsi sen verran pitkäksi että raviinsiirtymiset eivät tulleet tarpeeksi takaosalle. Ope muistutteli pitämään keskivartalon napakkana ja omista lavoista tuen siirtymisessä jotta pysyisin tiiviisti satulassa eteen keikkaamatta. Vasemmassa laukassa Jussi oli hieman kevyempi edestä etenkin volteilla,  ja oikeastaan vasta keskilaukan aikana alkoi tuntua siltä kuin kädellä olisi liikaa hevosta. Ilmeisesti meno näytti kevyemmältä kuin tuntui, sillä viimeisten kierrosten kohdalla Jussi ei kuulemma näyttänyt ulospäin lainkaan raskaalta keskilaukan tai siirtymisen aikana vaikka se itsestäni siltä vähän tuntuikin.

Lopuksi treenailtiin vielä hieman keskiravilävistäjiä. Omaa vuoroa odotellessa ravattiin pääty-ympyröillä joilta kukin vuorollaan lähti lävistäjälle, ja tässä vaiheessa tuntia harjoitusravissa olikin oikein hyvä meininki. Muoto oli aika lailla kohdillaan (eli ei ihan matala ja pitkä) ja etuosa oli kevyen oloinen, ja ravissa oli aktiivisuuttakin ihan kohtuullisesti. Tässä kohtaa olikin sitten hyvä mietiskellä taas istuntapalikoita kohdilleen kun ei hevosen suhteen tarvinnut niin paljon säätää mitään. Keskiraviin Jussi lähti myös aika mukavasti, askel kyllä venyi vaikka enemmänkin olisi toki voinut irrota. Luultavasti tämä olisi kuitenkin vaatinut satulassa istumisen sijaan keventämistä, sillä uskoisin alasistuessani rajoittavani Jussin keskiravia istunnan hölskynnällä ja puristamisella. Nytkin jalat jännittyivät ylös ja polvet ja reidet puristuivat satulaan, mutta kehuja tuli siitä että keskiravin aikana lantio pysyi vartalon alla ja ylävartalo hiljaa. Parannusta siis tuli edes joihinkin istunnan osa-alueisiin, vaikkei kaikkea kerralla pystykään korjaamaan! Hyvää keskiraveissa oli kuulemma myös tasaisena säilyvä muoto ja tahti. Tällaisia keskiraveja kun onnistuisi esittämään kisoissakin niin olisinpa tyytyväinen, kyllä nämä hyvinkin olisivat kuuden ja puolen pisteen arvoisia.

Ravityöskentelyn osalta jäi tällä kertaa oikein positiiviset tunnelmat, Jussi oli nyt mielestäni muodon ja ehkä aktiivisuudenkin puolesta parempi kuin eilen. Käynnissä ja laukassa sitä työmaata vaan riittää. Huomenna olisi tarkoitus laittaa Jussille kanget ja kokeilla löytyisikö niiden kanssa parempaa ryhtiä ja keveyttä – ja ennen kaikkea miten itse osaan kankien kanssa toimia, sillä koskaan aiemmin en kankisuitsituksella ole ratsastanut.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kouluratakurssin aloitus

Juhannusviikon ohjelmassa oli nelipäiväinen kouluratakurssi, jonka aikana treenailtiin erityisesti helppo B ja A -tasoisten kouluohjelmien tehtäviä. Kurssille oli ilmoittautunut kuusi ratsukkoa, ja joka iltaan kuului tehokkaat puolitoista tuntia ratsastusta. Hevostoivetta kysyttäessä vastaukseni oli tietenkin Jussi, ja sen sitten kurssihevosekseni sainkin. Jussin mentyä viimeisimmän viikon aikana Mintin valmennuksissa suorastaan poikkeuksellisen hyvin oli ilo lähteä sen kanssa kurssille tähtämessä helppo A -radan suorittaminen. Tällä ensimmäisen päivän tunnilla sain kuitenkin ehkä hieman pettyä kun ei Jussi mennytkään ihan yhtä hyvin kuin Mintin tunneilla. Johtuukohan notkahdus mahdollisesti siitä että oman tutun open silmien alla en itse tsemppaa ihan niin kovasti kuin vieraan valmentajan opissa?

Ensimmäisen kurssipäivän tunnilla keskityttiin etenkin kouluradan yleisvaikutelmapisteissä tarkasteltaviin asioihin eli hevosen kuuliaisuuteen, muotoon ja etuosan keveyteen. Aivan aluksi haettiin hetki tuntumaa käyntiin. Käyntihommat oli tavalliseen tapaan aika nihkeitä, se paljon puhuttu aktiivisuus oli kadoksissa ja Jussi valui taas kovin pitkäksi ja etupainoiseksi vaikka periaatteessa jotakuinkin pyöreänä liikkuikin. Taisinpa taas yrittää tuuppia hevosta istunnalla eteen kun ei oikein pohkeeseen tullut reaktiota. Helpotuksekseni kohta jatkettiin töitä ravissa, jossa toki meno oli vaivattomampaa ja toimivampaa, mutta tänään ei Jussi ollut automaattisesti läheskään niin ryhdikäs ja aktiivinen kuin vielä eilisessä valmennuksessa. Ravia sai yhtä mittaa patistella energisemmäksi, ja kovasti oli muoto valumassa matalaksi ja pitkäksi. Tämä oli ennemminkin perus-Jussia sen super-Jussin sijaan joka kahtena viime sunnuntaina jostain ilmestyi esiin. Ainakin olin nyt hyvin perillä siitä ettei todellakaan pidä tyytyä tilanteeseen jossa Jussi liikkuu nenä alhaalla ja näennäisesti kaula kaarella, vaan siltä voi ja pitää vaatia takaosaa töihin ja raamia lyhyemmäksi ja ylöspäin. Näitä asioita yritin raviverryttelyn aikana parhaani mukaan työstää, mutta kieltämättä Jussin liikkuminen jäi vielä liiaksi pohkeen taakse. Jälleen olisi kaivattu enemmän sitä raipalla herättelyä ja vähemmän pohkeella jumputtamista. Lennokkuutta lisää, toivoi ope. Kevyessä ravissa vielä sainkin Jussin pidettyä jotenkuten liikkeellä, mutta harjoitusraviin istuttuani lähti istunta taas leviämään siinä määrin että huomioni joutui keskittymään siihen ja ehkä myös polven ja reiden satulaan puristuminen hidasti Jussia.

Pienen välikäynnin (jonka aikana Jussi nukahti ihan täysin) jälkeen ratsastettiin pohkeenväistöjä uralta pituushalkaisijalle, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Toinen pitkä sivu ja päädyt työskenneltiin harjoitusravissa volteilla ja ympyröillä. Kierros oli vasen ja väistättävä pohje oikea, eli minulle ja Jussille helpompi väistösuunta. Jussi lähti uralta väistöön hyvin ja ensimmäiset väistöaskeleet olivat yleensä parhaita. Sen jälkeen takaosa lähti helposti liikaa edelle, eli etuosa olisi pitänyt saada ulkoapujen auttamana paremmin mukaan. Toisaalta väistön loppua kohti Jussi lähti puskemaan pois koko liikeestä niin että rymyttiinkin ulkolapa edellä karkuun. Ope kehotti tekemään puolipidätteitä ulko-ohjalla, mutta nämä puolestaan menivät liian karkeaksi vetämiseksi jolloin Jussi vain alkoi vatustella ja painaa entistä vahvemmin kättä vasten. Toistojen myötä kuitenkin paransimme suorituksiamme niin että myös väistön loppu sujui paremmassa yhteisymmärryksessä ristiaskeltaen, ja onnistuin pitämään etuosan paremmin kontrollissa niin ettei se jäänyt sen enempää jälkeen kuin alkanut väistöä johtaakaan. Ravissa väistö oli mahdollisesti käyntiä helpompi kun ei ollut niin paljon aikaa vääntää itseään miljoonalle mutkalle ja jännittyä pusertamaan avuilla, ja ehkäpä ravissa ilmenevä parempi aktiivisuuskin helpotti väistön ratsastamista.

Harjoitusravissa yritin kovasti pitää mielessä eilisen oivallukseni vatsalihasten käytöstä niin että keskivartalo ei olisi lösähtänyt ja selkä päässyt notkolle. Tämän tueksi sain vielä opelta erinomaisen vinkin, eli selän pitäisi pysyä mahdollisimman hiljaa ja vain lantio joustaa liikkeen mukana. Ehkä itsestään selvää, mutta joskus tällaiset asiat vaan täytyy muistaa ääneen kertoa niin homma selkiytyy ratsastajan mielikuvissa. Lonkankoukistajia kolotti tunnin aikana ja jälkeen oikein lupaavasti kertoen siitä että ne joutuivat venymään istuntapalikoiden alkaessa löytyä oikeammille paikoille. Lonkkakulman alkaessa hiukan avautua ja lantion löytyessä paremmin vartalon alle pysyi pohjekin mielestäni taas paremmin paikoillaan. Oikea pohje kyllä heilui edelleen enemmän kuin laki sallii, mutta vasen pohje oli vakaampi. Oikean lonkan totesinkin olevan paljon jäykempi, joten ei ihme että sillä puolella homma pohkeen vakauden suhteen on vielä pahemmin vaiheessa.

Seuraavaksi työstettiin kahden ratsukon ympyröillä hieman siirtymisiä (ravi-käynti sekä laukannostoja ja raviinsiirtymisiä). Tässä ympyrällä Jussi liikkui mielestäni aika mukavasti ainakin ravissa. Niskahihnaa sekä aktiivisuutta sai kyllä vähän tarkkailla jottei menty kuolaimen alle. Siirtymät alaspäin sujuivat ihan näppärästi, sen sijaan käynnistä raviin ja ravista laukkaan Jussi oli hidas pohkeelle. Laukannosto tuppasi tulemaan parin askeleen viiveellä pohjeavusta. Laukassa Jussi oli mielestäni raskas kädelle ja kovin etupainoinen, mutta videolla ei kädellä roikkumista kyllä niinkään havaitse vaikka toki muoto saisi korkeampikin olla. Sekä laukassa että ravissa ope muistutteli vielä kohdistamaan liikkeeseen mukautumisen selän sijasta lantioon, ja kyllähän tämä onnistui aina niillä hetkillä kun ei erityisempää huomiota tarvinnut kiinnittää muihin tehtäviin.

Laukkatyöskentelyn jälkeen otettiin loppuun vielä pohkeenväistöt keskihalkaisijalle oikeassa kierroksessa eli vasenta pohjetta väistäen. Tähänkään suuntaan ei pidäte tahtonut mennä väistössä kunnolla läpi, vaan Jussi olisi puskenut menemään takaosan jälkeen jättäen. Loppua kohti parannettiin vaikka turhan loivaksi poikitus vielä jäi. Tässä vaiheessa alkoi jo tuntua lähemmäs puolentoista tunnin mittainen intensiivinen työskentely, ja viimeisimmän vartin aikana alkoi taas istunta levitä kun ei vaan enää keskivartalossa ja jaloissa riittänyt puhtia pitää pakettia kasassa. Jussikin pääsi taas valumaan liian pitkäksi ja hitaaksi.

Open kysyessä tunnin jälkeen mitä yhtä asiaa omassa tekemisessä sekä hevosessa kukin haluaisi seuraavana päivänä keskittyä parantamaan vastasin että omalta osaltani istuntapalikat ja niistä spesifisemmin lantion asento sekä liikkeeseen mukautuminen, ja hevosesta puolestaan laukassa etuosaa kevyemmäksi. Tuntuu että tässä ollaan nyt menossa oikeaan suuntaan kun olen tehnyt viime aikoina merkittäviä oivalluksia istunnan suhteen sekä hoksannut myös paremmin mihin suuntaan Jussin muotoa ja liikkumista pitäisi kehittää.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Johdonmukaisuutta kaivataan

Mintin valmennuksen jälkeen oli taas välittömästi vuorossa normaali sunnuntaituntini. Ratsuna oli tällä kertaa Eetu, jolla en olekaan tainnut pitkiin aikoihin mennä koulutunnilla. Heti Jussin satulasta laskeuduttuani Eetu tuntui kovin pieneltä ja ihanan kapealta, mutta myös korostuneen vinolta ja jäykältä.

Tunnin tehtäviin sisältyi sulkutaivutusta ja voltteja. Kuvioon kuului käyntivoltit toisen pitkän sivun alkuun ja loppuun ja näiden väli sulkutaivutusta uralla. Toisella pitkällä sivulla puolestaan työskenneltiin ravissa ja tänne pyöräytettiin myös voltti. Myöhemmin mentiin sulkutaivutukset ravissa ja toisella pitkällä sivulla laukkaa.

Suurimman osan aikaa meno näytti tältä.

Tänään ei meinattu millään päästä yli tavanomaisista Eetu-ongelmista eli jäykkyydestä ja jännittyneisyydestä. Yritin asetusten kautta saada ponia notkistumaan ja rentoutumaan, mutta vaikeaa se oli. Oma maltti ei olisi tahtonut riittää asetuksen pyytämiseen loppuun asti, vaan lähdin aina hätäilemään myötäyksen kanssa. Ope painottikin että Eetun kanssa tulisi saada useita toistoja joissa se palkitaan ohjan myötäyksellä aina oikeasta reaktiosta eli niskasta asetukseen myötäämisestä, mutta ei sekoiteta tilannetta myötäämällä ohjaa pois väärillä hetkillä. Kyllähän siellä oli hetkiä jolloin myötäyksen ajoitus onnistui, ja sain Eetun palkittua voltilla tai sulkutaivutuksessa asettumisesta ohjasta hellittämällä, mutta tarpeeksi johdonmukainen ei systeemini ollut sillä tunnin aikana myötäsin varmasti kymmeniä kertoja ihan aiheettomastikin. Ei vaan riittänyt pokka pitää ohjasta tarpeeksi kauan, tai sitten vaan ratsastelin hajamielisen huolimattomasti kiinnittämättä asiaan sen vaatimaa huomiota. Jotenkin fiksummin olisi pitänyt saada myös pohkeet mukaan asetukseen ja taivutukseen jottei Eetu olisi puskenut milloin mitäkin lapaa karkuun vaan liikkunut suorempana. Oikeaan kierrokseen asetuksen työstämisen haastavuutta lisäsi se että Eetu oli jo valmiiksi kääntämässä nenää hyvin voimakkaasti oikealle, ja itselläni oli kyllä vaikeuksia hahmottaa kuinka tässä tilanteessa saisi pään sivulle kenottamisen vaihdettua oikeaoppiseksi asetukseksi jonka kautta löytyisi niskaan pyöreyttä. Vasemmalle homma oli yksinkertaisempi, tosin ulko-ohjan tuntuma tuppasi häviämään unohtuessani vain suostuttelemaan sisäohjalla päätä vasemmalle.

Asetus ja myötäys onnistui kuitenkin hetkittäin.

Hieman yllättäen Eetu reagoi tänään aika huonosti eteenratsastavaan pohkeeseen. Yleensä olen tottunut siihen että Eetu liikkuu eteenpäin aikalailla omatoimisesti, mutta nyt sai olla pyytämässä lisää aktiivisuutta sillä meno oli aikamoista hiippailua. Ope totesikin että Eetulle voi liikettä eteen aktivoivan pohkeen merkitys olla jopa vähän hämärä, kun tyypillisesti se tulee lähinnä ohjalla ratsastetuksi monien ratsastajien kokiessa ettei sitä tarvitse juuri eteen pyytää. Aktiivisuuden puute tietenkin mutkisti asioista entisestään, sillä kuten juuri aamupäivän aikana upposi tajuntaani ei ilman aktiivisuutta voi olla oikein mitään muutakaan.

Laukkakin jäi aika nelitahtisen ja köpön oloiseksi. Oikeassa kierroksessa laukattiin lopuksi hieman pidempi pätkä voltteja pyöritellen, mutta missään vaiheessa ei laukkaan löytynyt hyvää kolmitahtista rullausta vaan Eetun liikkuminen oli edelleen varsin jäykän ja jännittyneen oloista. Laukkatyöskentely taisi kaikesta huolimatta kuitenkin avata Eetun liikkumista jonkin verran, sillä laukan jälkeen loppuverryttelyssä se alkoi vihdoin hiukan pehmetä ja notkistua. Raviin löytyi parempi energia, ja asetukseen niskasta myödättyään Eetu uskalsi jäädä hiukan pidemmiksikin hetkiksi rennoksi ja pyöreäksi tuntumalle. Liike ei toki vielä tullut erityisemmin selän läpi, mutta ainakin niskasta löytyi jo välillä hiukan pehmeyttä ja rentoutta. 

Laukkaköpöilyä.

Loppuverryttelyssä hieman rennompana.

Ihan positiivista siis että sentään loppuminuuteilla siirryttiin pieni askel eteenpäin koko tunnin kestäneestä pää ylhäällä ja selkä alhaalla jäykkistelystä. Joskus aikaisemmin kun olen onnistunut auttamaan Eetun tälle askelmalle jo tunnin alkupuolella on työskentely sujunut ihan eri malliin, mutta vaikka ne säädöt on joskus vahingossa sattuneet löytymään ei se näköjään tarkoita sitä että ne noin vain osuisivat kohdalleen aina uudestaan ja uudestaan. Niinpä sitten olen Eetun kanssa useimmiten juuri näin pihalla kuin olin tänään.

Aktiivisuusongelma ja muita oivalluksia

Viikko sitten alkanut sunnuntaikurssimme Mintin ohjauksessa sai nyt jatkoa vielä toisen luennon ja valmennustunnin merkeissä. Ratsunani oli tälläkin kertaa Jussi.

Päivän merkittävin ahaa-elämys osui heti tunnin alkuun. Sain ensitöikseni taas hakea tuntumaa lantion ja alaselän oikeaan asentoon nostamalla jalat satulan siipien päälle. Ohjeena oli että sekä lantion että rintakehän pitää suuntautua vaakasuoraan eteenpäin (eli ei niin että lantio osoittaa alaspäin ja rintakehä ylöspäin kuten tyypillisessä notkoselkäistunnassa), ja mielikuva vatsalihasten käyttöön on vatsan vetäminen lyhyemmäksi ikään kuin istumaannousuliikettä tehdessä. Tämän vinkin kautta hoksasin vihdoin kunnolla mitä haetaan silloin kun pitää "aktivoida vatsalihakset". Jokin loksahti aivoissa paikoilleen niin että tunnin mittaan sain keskivartalon pidettyä harjoitusravissa napakampana, ja tätä kautta ehkä raviin mukautuminenkin tapahtui korrektimmin ja ylimääräinen heilunta ylävartalossa ja pohkeissa väheni jonkin verran. Etenkin vasen pohje tuntui pysyvän ravissa vakaampana, ja vaikken toki vielä ollutkaan mikään kehonhallinnan ja kauniin istunnan mallioppilas niin pientä parannusta onnistuin istunnassani saamaan aikaan esimerkiksi viimeviikkoiseen verrattuna. Tunnin jälkeen kyllä lonkankoukistajia pakotti siihen malliin että olivat joutuneet tavallista enemmän venymään, mikä on tulkintani mukaan merkki siitä että istuntapalikat olivat siirtyneet aavistuksen verran haluttuun suuntaan. Jumittuneet lonkankoukistajat ovat juuri se ongelman ydin jonka olen rajoittuneella anatomian tuntemuksellani päätellyt vetävän alaselkää notkolle ja reisiä ylöspäin.

Päivän toinen oivallus liittyi jo viime viikollakin paljonpuhuttuun aktiivisuuteen. Aloitimme työskentelyn pääty-ympyrällä käynnissä myötäasettaen, ja kuten tavallista Jussin aktiivisuus käynnissä oli erittäin kehnoa. Aktiivisuuden puute puolestaan johti siihen että Jussi tahtoi kiemurrella ja liirailla miten sattuu lainkaan pohkeista välittämättä niin että ympyrämme meinasi vain pienentyä pienentymistään hevosen tunkiessa asettavan ohjan perässä kohti keskustaa. Käynnin herättely raipalla edes hiukan aktiivisemmaksi auttoi tähän heti, ja myöhemmin ravissa huomasi vielä selvemmin kuinka Jussi oli puskemassa milloin mitäkin pohjetta vastaan mikäli takaosan aktiivisuus pääsi sammumaan. Ravissa aktiivisuus olikin houkuteltavissa esiin, mutta aktiivisuusongelmat käynnissä jäivät tänäänkin pitkälti ratkaisematta. Ohjeena oli käyttää kevyempää pohjetta ja enemmän raipalla aktivointia, sillä yhtään voimakkaampaa pohjeapua käyttäessäni koko jalka ja istunta jännittyvät aivan liikaa eikä tämä luonnollisestikaan johda kovin hyviin tuloksiin hevosen liikkumisen suhteen.

Lähes koko tunti työskenneltiin ympyröillä toisessa päädyssä vasempaan ja toisessa oikeaan kierrokseen. Aluksi tehtiin kevyessä ravissa muutamia ympyränpienennyksiä, ja myöhemmin käynnissä sekä harjoitusravissa etuosan kääntämistä avotaivutukseen kohti ympyrän keskustaa pari askelta kerrallaan. Näiden tehtävien välillä ehti myös aika paljon vain ravata ympyrällä tunnustellen istuntapalikoita ja aktiivisuutta kohdilleen. Viime viikon tapaan Jussi oli tänään ravissa tosi hyvä ja liikkui mukavan ryhdikkäässä muodossa sekä edestä kevyenä. Aktiivisuuskin oli ravissa aika hyvin kohdillaan vaikka siitä saikin muistutella suhteellisen usein. Toisaalta sekä ympyränpienennyksissä että avotaivutuksissa aktiivisuus lähti helposti katoamaan, ja näillä hetkillä Jussi myös painui matalampaan muotoon ja kuolaimen taakse. Lisäoivalluksena tältä päivältä voin siis listata sen että Jussin kuolaimen taakse painuminen johtuu pitkälti riittämättömästä aktiivisuudesta. Takaosa siis töihin ja työntämään hevosta takaa kohti tuntumaa niin pysytään luotiviivan oikealla puolella. Avotaivutukset eivät käynnissä oikein luonnistuneet halutulla tavalla, sillä lähdimme vain ajelehtimaan kohti ympyrän keskustaa (aktiivisuusongelma!). Ravissa tehtävä onnistui ehkä hiukan paremmin, mutta silti ympyrä lähti liikaa pienenemään aina kun aloin kääntää etuosaa avotaivutukseen.

Aivan tunnin lopuksi mentiin vielä ympyrällä vasempaan kierrokseen harjoitusta jossa käännettiin etuosaa keskustaa kohti rungon säilyessä suorana ja takaosan astuessa ristiin. Oma tulkintani liikkeestä oli pohkeenväistö jossa pääpaino on etuosan siirtämisellä takaosan siirtämisen sijaan. Ehdittiin tehdä muutama toisto joitakin askelia kerrallaan sekä käynnissä että ravissa. Olin aika hukassa etuosan hallinnan kanssa, sillä taas Jussi lähti vääjäämättä valumaan ympyrän keskustaa kohti sen sijaan että olisi pysynyt ympyrän uralla poikittaen. Mikäpä muukaan kuin aktiivisuusongelma, käynnissä etenkin. Pidätteet tulivat liian jännittyneellä kädellä, joten ei ihme jos Jussi vähän vastusteli liikettä ja puski minne tahtoi. Ravipätkät poikitusten välillä olivat kyllä mielestäni ihan sopivan aktiivisia, mutta jonnekin se energia vain katosi heti kun lähdin pyytämään etuosaa sisään ja ristiaskeleita. Liekö sitten syynä koko istunnan ja kaikkien apujen jännittyminen kuten väistöhommissa minulle tälläkin kertaa kävi.

Melko heikosti onnistuneet etuosankääntö- ja väistötehtävät jäivät harmittamaan, mutta niitä lukuunottamatta tunti antoi kyllä ilonaiheita paitsi Jussin hyvän ravi- ja laukkatyöskentelyn myös istuntaosastolla tapahtuneiden pienten oivallusten ja parannusten suhteen. Jatkossa sitten toivottavasti osaan kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen että Jussi tosiaan liikkuu tarpeeksi aktiivisesti, sillä niin monta ongelmaa tämä tuntuisi ratkaisevan saman tien. Ja kun vaan vielä toiminnan tasolla onnistuisin sisäistämään sen että jatkuva pohkeella kaivaminen ei aktiivisuutta paranna vaan tappaa sen. Pääsin tänään myös toteamaan että on siellä satulassa paljon helpompi istuakin kunhan vaan Jussi työskentelee takaosastaan kunnolla ja liikkeessä on "vieteriä", joten aktiivisempi hevonen saattaa auttaa myös kuskin liikkuvien osien vakauttamisessa.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Ponnistuspaikkapaniikki

Estetreenit Sulon kanssa saivat tervetullutta jatkoa, sillä saatiin järjestymään ABC:lle Helin estetunti kolmen hengen porukallemme. Taas maalailin etukäteen mielessäni kauhukuvia kielloista, vaikkei edellisillä hyppykerroilla ole Sulon kanssa sellaisia vielä otettukaan. Mentiin tällä kertaa sateen vuoksi maneesissa, missä toki sielläkin mahtui tällä porukalla hyvin hyppäämään ja oikeastaan oli ehkä helpompaakin mennä "seinien tukemana" kuin valtavalla ulkokentällä seilaillen.

Verryteltiin omaan tahtiin kaikki askellajit läpi, ja Sulo vaikutti mukavalta omalta itseltään eli kaasu ja jarru löytyivät molemmat ongelmitta. Taipuminen jäi vähän keskeneräiseksi, ja ope sai muistutella napakammasta ulkoapujen käytöstä Sulon liiratessa kumpaakin kierrokseen ulkolavasta karkuun. Laukassa Sulon hiukan pyöristyi ympyröillä, mutta ne hetket jäivät lyhyiksi arvatenkin liian epävakaan ulko-ohjan vuoksi.

Hypyt aloitettiin laukanvaihtotehtävällä kahdella pienellä lävistäjäpystyllä. Ensimmäisessä hypyssä laukka vaihdettiin oikeasta vasemmaksi ja tästä jatkettiin kahdeksikkoa muistuttavalla tiellä toiselle lävistäjäpystylle jolla vaihto vasemmasta oikeaksi. Verryttelystä viisastuneena keskityin lävistäjille kääntäessä vaikuttamaan ulkopohkeella jottei Sulo huomaamatta pääsisi liirailemaan lähestymistä vinoon. Eka kierros sujui oikein nätisti ponnistuspaikkojen osuessa kohdilleen ja laukan vaihtuessa molempiin suuntiin helposti. Tuijotin kyllä niitä ponnistuspaikkoja aika lailla hysteerisenä, sillä ajattelin Sulon voivan kieltää jos ei askel sovi. Myötäystä lähdin taas liioittelemaan ja hyppäsin ekalla esteellä kuulemma omasta puolestani vähintään metriä. Toisella kierroksella puomit nousivat noin 65 cm:iin, ja nyt sitten pääsinkin heti testailemaan Sulon edesottamuksia tilanteessa jossa askel ei vaan sovi. Ponnistuspaikkapaniikki aiheutti sen että jäädyin siinä kohtaa kun sopivaan paikkaan pääsy olisi vaatinut eteenratsastuksen, ja jähmettyessäni odottamaan mitä tuleman piti Sulon ratkaisu oli jarrutella miniaskel ihan esteen juureen. Yli se kuitenkin möngersi enkä itse edes pahemmin sukeltanut. Taputtelin Suloa kiitokseksi pelastuksesta, ja eipä se onneksi nokkiinsa ottanut vaan ylitti  jälkimmäisen lävistäjäpystyn oikein nätisti. Oma mukautuminenkin alkoi olla jo vähän sopivammin mitoitettua.

Seuraavaksi hypättiin pari kierrosta kolmoissarjaa jossa eka väli innarina ja toinen 12 m eli kolmen laukan väli. Esteiden ollessa vielä pikkuisia ei väli ollut ainakaan mikään ahdas. Innarille sisääntullessa kyttäilin taas silmä kovana ponnistuspaikkaa. Kolmen askeleen väli puolestaan oli aika huoletonta ratsastaa kun tiesi paikan kolmososalle kyllä olevan automaattisesti ihan kelvollinen. Laukka tosin tuppasi innarilla vaihtumaan usein vääräksi, eli siellä tuli vähän jotain keikahdusta kohti seinää, mutta linjalta ulos päästiin kyllä aina myötälaukassa.

Tehtävät yhdistettiin vielä samaan pötköön, eli tultiin rata jossa aloitus suoralla linjalla innari-kolmen askeleen väli, tästä lävistäjäpystylle ja vaihto oikeasta vasempaan, toinen lävistäjäpysty ja vaihto takaisin oikeaan laukkaan, ja lopuksi kolmoissarja vielä toistamiseen. Tultiin tätä kolme kierrosta, ja esteet nousivat kierros kierrokselta niin että aloitettiin noin 60-65 cm:stä ja viimeinen kierros hypättiin 80 cm korkeudessa. Ensimmäinen kierros sujui oikein näppärästi lukuunottamatta vasemmasta oikeaan vaihtumatonta laukkaa lävistäjällä. Ope muistutteli istumaan kaarteissa esteiden jälkeen tiiviisti satulaan sen sijaan että jää leijailemaan etukenoon ja irti hevosesta. Sulolla tämä on vielä suhteellisen helppoa toteuttaa, sillä se ei lähde etupainoisena kyntämään ja kiskomaan kuskia mukaansa vaan kantaa keulan kaarteissakin.

Toinen ratakierros noin 70 cm:ssä oli myös ihan nättiä menoa lukuunottamatta täydellistä ponnistuspaikkasokeutta ekalle lävistäjäpystylle. Varsinainen ratkaisu paikan suhteen jäi tekemättä, ja taisinpa vielä liian myöhään lähteä epätoivoisesti tuuppaamaan kohti estettä. Sulo sitten jarrutteli ja suti jaloillaan esteen eteen, ja niin se vaan onnistui taas keikauttamaan meidät kunnialla esteen yli surkeasta paikasta huolimatta. Ehdin jo ajatella että nyt stoppaa mutta menipä vaan yli ja sain kiitellä kaarteessa Suloa pelastuksesta. Omaksi edukseni on sanottava että onnistuin olemaan tässäkin hypyssä ihan suhteellisen asiallisesti mukana. Loppurata tämän kohelluksen jälkeen sujui onneksi mallikkaasti. Palaute oli että laukkaa saisi vähän ratsastaa lyhyemmäksi ja aktiivisemmaksi ylöspäin niin että sopiviin hyppypaikkoihin olisi helpompi tulla.

Lopuksi vielä hypeltiin se 80 cm rata. Aloitus innarilla oli kömpelö ja kipattiin aika vinoonkin. Sulo kolautti kakkososan puomia ja alastulossa kompuroi sen verran että rytmi meni vähän rikki ja joku ristilaukka-askelkin siihen taisi tulla. Tässä tilanteessa totesin että en jatka kasikympin estettä kohti kolmella askeleella ja käänsin Sulon pois. Sulo kyllä olisi ollut reippaasti jatkamassa ja olisi varmasti mennyt yli, joten heti pois käännettyäni manailin omaa tyhmyyttäni ja sitä että opetanko tässä hevosta kieltämään. Onneksi Sulo ei ollut moksiskaan, vaan uudella yrityksellä koko linja hurahti oikein vaivattomasti ja sujuvasti. Molemmilla lävistäjäpystyillä tultiin hieman turhan lähelle, joten hypyt eivät olleet parhaita mahdollisia jos nyt eivät ihan hirveitäkään. Taisinpa siis liikaa arkailla ja varmistella tuomalla hevosen melko pohjaan. Toisaalta on myös mahdollista ettei paikkasilmäni ihan toimi puomien noustessa kun ei näinkään "isoa" tule juuri hypättyä. Radan lopetus kolmoissarjalle oli jälleen sujuva ja nätti, joten hyvissä tunnelmissa saattoi tunnin tähän päättää vaikka lävistäjäesteet aavistuksen jäivätkin kaivelemaan.

Kokonaisuutena ihan kelvollista menoa, ainoana merkittävänä ongelmana ponnistuspaikkojen kanssa panikointi mikä aiheutti omaan tekemiseen jännitystä ja suoraan sanottuna sähläystä. Vähän rennommalla otteella ratsastus varmasti auttaisi paikkojen löytymistä. Kyllä Sulo näköjään huonommistakin paikoista hyppää, joten ei siitä niin paljon tarvitsisi stressata. Edelleenkään ei tullut yhtään kieltoa, sillä esteeltä poiskääntämistä oman nynnyilyn vuoksi ei tässä kohtaa voi kielloksi laskea. Sulo oli jälleen aivan ihana, ja ei se mikään supernipo voi olla kun kiipeää kiltisti puomien yli näinkin. Enimmäkseen kuitenkin onnistuttiin pääsemään ihan hyviin hyppypaikkoihin ja silloin kyllä meno oli ihanan sujuvaa ja helppoa. Kasikymppi ei sinänsä tunnu Sulon selässä kummoiseltakaan korkeudelta, sillä niin vaivattomasti se tällaiset pikkurisut ylittää. Olihan se kiva päästä hyppäämään pitkästä aikaa tällaisia omalla mittapuulla "isoja" esteitä. Jatkoa seuraa kahden viikon kuluttua, ja näiltä pohjilta odottelen seuraavaa treenikertaa Sulon kanssa hyvillä mielin.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Uljaalla mustalla kelpaa laukkailla

Yllättäen sain koulutunnille pitkästä aikaa Peran, kivaa! Peralla on aina mukava mennä (paitsi silloin harvoin kun se saa sellaisen virtapiikin että pääsen maistelemaan hiekkaa).

Ohjelmassa oli tänään ympyrätyöskentelyä ja hevosten notkistelua väistöjen ja sulkutaivutusten kautta. Aloitettiin ympyrällä käynnissä väistättäen takaosaa ulos ja etsien pyöreyttä kevyillä asetuksilla. Pera kyllä hakeutui pyöreäksi tuntumalle heti kun otin ohjat käteen, mutta käynnin aktiivisuus oli kovinkin puutteellista ja mennä laahustettiin pohkeen takana. Ope antoikin heti alkuun evästyksen että Peralta saa sitten vaatia käynnissä ihan kunnolla hommia, sillä sen luonnostaan erittäin laadukas käynti tekee työskentelyn sille helpoksi ja kaikki on kiinni vain siitä kuinka tehokkaasti sen saa heräteltyä kroppaansa käyttämään. Enemmän raippaa ja vähemmän pohkeella kaivamista oli ohje. Väistöissä tuli ihan mukava ristiinastunta suhteellisen kevyillä avuilla, mutta etenkin alkuun lähti kaula aivan liian mutkalle ja väistö tapahtui helposti ulkokylki edellä kaatuen. Korjauksena siis napakammat ulkoavut suoristamaan kaulaa ja runkoa ja hallitsemaan ulkolapaa. Väistöissä tuli vähän liikaa jännitystä ja puristusta tekemiseen niin että Perakaan ei ihan rentona pysynyt vaikka kuuliaisesti väistikin. Väistöjen välillä päästiin sitten rennommin venyttämään kaulaa pyöreäksi.

Väistössä sai olla varuillaan jottei Pera kiemurrellut kaulasta ihan mutkalle.
Väistöä oikeaan kierrokseen.

Mentiin väistöt ensin vasempaan kierrokseen, sitten raviverkattiin keventäen ympyrällä, ja samat väistöt ja ravailut vielä oikealle. Molempiin suuntiin huomasin että Pera oli hieman pullauttamassa oikeaa lapaa karkuun niin että vasemmassa kierroksessa etuosaa sai pyytää ulkoa sisään samalle uralle takaosan kanssa ja oikealle puolestaan sai estellä sisälavalle kaatumista. Asiaa ei tietenkään auttanut oma taipumukseni heittää vasemmassa kierroksessa ulko-ohjaa pois ja unohtaa lapatuki niin itselle kuin hevosellekin. Positiivisia muutoksia oli havaittavissa heti kun open muistutuksesta vedin oikeaa hartiaa taakse ja oikean kyynärpään napakasti kyljen viereen, mutta ei se paketti itsestään kauan kasassa pysynyt. Ravissa tavoiteltiin pitkää ja matalaa "nuoren hevosen muotoa", ja ratsastelin ehkä vähän turhan pitkällä ohjalla sekä lähdin painamaan omaa asentoani liikaa "eteen-alas". Pera liikkui ihan mukavan pyöreänä ja mielestäni tehtävänannon mukaisessa raamissa, mutta ihan tasainen se ei edestä ollut vaan ajoittain nakkasi vähän niskaa ylös. Tämä saattoi johtua siitä että unohduin välillä sisäohjaan kiinni silloin kun olisi ollut aika myödätä. Käsi oli siis liian hidas, joten ei ihme jos hetkittäin Pera ilmaisi lievällä jännittymisellä tyytymättömyyttä. Ravissa oli kyllä ihan mukavia ja toimivia pätkiä, ja tällöin olisin varmaan vielä paremmin saanut jättää Peran rauhaan avuilta. Ravissakin olin turhan paljon puskemassa pohkeella, sillä Pera oli edelleen aika hidas reagoimaan eteen.

Alkuverryttelyssä tavoiteltiin eteen-alas-muotoa. Vaan mitä tuosta istunnasta nyt sanoisi... Ei ole selkä notkolla!
Hetki jolloin palaset loksahtivat suurinpiirtein kohdilleen.

Tunnin loppupuolisko jatkettiin samoilla ympyröillä, mutta nyt väistättäen takaosaa käynnissä sisäänpäin sulkutaivutukseen ja tästä liikkeestä laukannostoon jatkaen. Aloitettiin vasemmasta kierroksesta joka olikin sulkutaivutuksen kannalta molemmille helpompi. Ulkolapa tosin oli edelleen vähän karkuteillä, ja Pera vähän hämäsi kuolainta mukeltamalla myötäämään kädellä liian aikaisin. Ihan hyviä sulkutaivutusaskeleita saimme tähän suuntaan, vaikka toki sitä rentoutta ja pehmeyttä olisi apuihin vielä kaivattu lisää. Laukassa työskentely oli tunnin parasta antia, eikä siitä olisi malttanut palata takaisin sulkutaivutusten pariin. Muoto pysyi (vasemmassa) laukassa tasaisempana kuin ravissa, ja mukava siellä oli istua kyydissä kun meno oli niin vaivattoman oloista. Istunnassa ei kyllä kaikki ollut kohdallaan kun jalustimet ei tahtoneet pysyä jalassa vaikkeivät takuulla olleet ainakaan liian pitkät. Aluksi posoteltiin turhankin isoa laukkaa ihan huomaamattani, ja kun seuraavilla laukkapätkillä pyrin aavistuksen lyhentämään askelta niin meno muuttui vain entistä paremmaksi. Laukassakin tosin ongelmana oli oikea käsi ja kylki jotka eivät ilman ahkeraa muistuttelua pitäneet riittävää ulkotukea vaan myötäsivät ohjaa pois. Välillä Pera meinasi painua kaulasta turhan matalaksi ja kuolaimen taakse, ja ope kehotti tarkkailemaan että niskahihna pysyy korkeimpana kohtana.

Oikeaan kierrokseen sekä sulkutaivutukset että laukkatyöskentely olivat hankalampia. Suunta oli sulkua ajatellen molemmille vaikeampi, ja aloin tunnin loppua kohti sählätä ihan liikaa sekä ratsastaa liian kovalla puristuksella. Aivan kuin olisin luullut apujen voimistamisen ja määrän lisäämisen korvaavan niiden laadun ja selkeyden. Perakin sitten vastusteli enemmän ja välillä vähän jumittui kesken sulkutaivutuksen. Ratkaisuna oli tekemisen selkeyttäminen ja järkevöittäminen eli suomeksi sanottuna parempi keskittyminen ja tehtävän punaisen langan mielessä pitäminen.

Oikeassa laukassa Pera oli mielestäni vasenta kierrosta epätasaisempi edestä ja painui herkemmin kuolaimen taakse. Syynä mahdollisesti sisäkäden liiallinen jännittyminen kiinni ohjaan. Olisi pitänyt päästä paremmin rentouttamaan sisäkättä, mutta oli vähän sellainen tuntu että asetus ei aina ollut kunnolla läpi ja siksi jäin sitten epähuomiossa oikeaan ohjaan roikkumaan. Ehdittiin mennä vielä pikkuhetki loppuverryttelyä ravissa oikealle, ja ongelmana oli edelleen sama sisäkäden rentouden puute. Ihan nätisti Pera kyllä liikkui pyöreänä ja nyt aktiivisemmin eteenpäin ravaten kuin alkutunnista.

Ihan kiva esteistunta. Eikä taida niskahihna olla korkeimpana kohtana.

Yhteenvetona ei nyt ihan toivotonta ja paljon aika hyviäkin pätkiä, mutta Peran kanssa kyllä pystyisi periaatteessa parempaankin. Kerran viime talvena sain sen menemään niin hienosti että vähempään on enää vaikea olla tyytyväinen. Lisää sitä tarkkuutta ja tasaisuutta tekemiseen tarvittaisiin etenkin noissa väistöhommissa sekä asetuksen ja myötäyksen suhteen. Sekin auttaisi paljon kun saisi Peran liikkumiseen ihan rehellisesti lisää aktiivisuutta eikä homma jäisi pohkeella kaivamisen asteelle.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Ei kulje ajatus, ei kulje poni

Kuva tunnin alusta. Sitten loppui muistikortista tila ja ehkä parempi niin, ei ollut kovin kaunista menoa.

Mintin valmennustunnin jälkeen oli heti putkeen vuorossa normaali vakiotunti. Siirtyminen tauotta ratsulta ja tunnilta toiselle ei välttämättä ollut mikään kaikkein toimivin konsepti, sillä valmennuksesta jäi mielen päälle niin paljon asioita että jälkimmäinen tunti meni sitten niitä pureskellessa. Ja kun poni satulan alla sattui vielä olemaan Jukka niin hajamielisyyteen ja poissaolevuuteen ei oikein olisi ollut varaa. Kaiken lisäksi olin jo vähän luovuttanut etukäteen ja todennut että ei se Jukka mihinkään liiku kuitenkaan. Asenneongelmastakin taisi siis olla kyse.

Pääsin Jukan kyytiin hieman myöhässä muiden jo aloiteltua käyntiväistöjä volteilla. Homma lähti ihan väärään suuntaan jo ensimmäisellä käyntikierroksella uraa pitkin unohtuessani tehottomasti puskemaan tahmailevaa ponia. Niin yksinkertainen idea kuin se onkin herkistää hevonen pohkeelle käyttämällä vain tarkoituksenmukaisia ja asteittain voimistuvia apuja reaktiosta palkiten ei se käytännössä vaan tahdo millään onnistua. Ei ainakaan silloin kun ratsastajan ajatuksen pyörivät vielä edellisen tunnin asioissa. Volteilla tosiaan vähän väistätettiin takaosaa ulospäin, ja Jukka kyllä kovalla punkemisella väisti mutta samalla liikkuminen muuttui jos mahdollista vieläkin hitaammaksi ja matelevammaksi. Käyntityöskentelyn aikana Jukka sentään välillä hiukan myötäsi asetukseen, ja kaula pyöristyi hetkittäin vaikka liikkeen aktiivisuus olikin niin kovin puutteellista. Näistä myötäyksistä palkitseminen ei kuitenkaan tapahtunut aina ajallaan. Ei kai se ole ihme jos poni jumittaa kun oikeansuuntaisista reaktioista ei edes saa minkäänlaista kiitosta vaan ratsastajalla on koko ajan sama levy päällä apujen suhteen.

Ravissa jatkui sama tahmailu. Tarkoitus oli ratsastaa pitkillä sivuilla lyhyestä ravista siirtyminen lyhyeeseen käyntiin, ja päädyissä isoilla volteilla puolestaan ratsastaa ravia eteen. Oma tavoitteeni tosin oli lähinnä vain saada ravi rullaamaan eteenpäin keinolla millä hyvänsä, mutta käytännössä ne keinot rajoittuivat samoihin toimimattomiksi havaittuihin eli jatkuvaan pohkeella punkemiseen ja satunnaiseen raipalla naputteluun edes jonkinlaisen liikkeen säilyttämiseksi.

Tehtävää muutettiin vielä niin että lyhyiltä sivuilta nostettiin käynnistä laukka, pyöräytettiin iso voltti tai useampi ja palattiin kulman jälkeen pitkällä sivulla ravin kautta käyntiin. Yllättävää kyllä Jukka teki laukannostot ihan näppärästi ja osasi odottaa nostoapuja hyvinkin tarkkana. Liikkeelle lähtö tapahtui siis pienehköstä pohjeavusta, mutta laukan energian ylläpito voltin aikana vaati vähän enemmän töitä. Mielestäni laukassa kuitenkin oli aavistuksen parempaa imua eteenpäin kuin ravissa, ja näin ollen pääsin helpommin pyytämään asetusta. Silti jäätiin vielä liiaksi tilanteeseen jossa olin koko ajan puskemassa ponia eteenpäin pääsemättä milloinkaan kunnolla hellittämään. Ope kehotti kehumaan Jukkaa äänellä heti kun se alkoi toimia vähänkään oikeaan suuntaan kohti pyöreämpää liikkumista ja voltille taipumista.

Yhteenvetona vähän turha ja turhauttava tunti, ja siitä saan syyttää ihan itseäni. Ei sinne hevosen selkään pidä mennä jos ei yhtään viitsi keskittyä käsillä olevaan tehtävään. Jukan kanssa olisi vaikka voinut yrittää soveltaa käytäntöön aamun teorialuennolla opittuja asioita ja koettaa saada sen herkemmäksi pohkeelle. Nyt sitten vaan jumitettiin eikä touhu varmasti kehittänyt sen enempää ratsastajaa kuin hevostakaan. Ei ole yhtään reilua hevosellekaan tällainen hajamielinen humputtelu jossa sitten puolivillaisesti kuitenkin yritetään kaikenlaista vaatia.

Tehovalmennus ja istuntaepätoivo

Sunnuntaiaamu käynnistyi Mintti Rautioahon valmennuskurssin luento-osuudella, jonka jälkeen opiskelua jatkettiin kolmen hengen ryhmässä ratsastaen. Toiveeni mukaisesti sain mennä valmennuksessa Jussilla, ja kysyttäessä toiveita tunnin ohjelmasta ja painotuksista pyysin omalta osaltani huomiota istuntaan.

Aamun luennon avainteemoja olivat liikkeen aktiivisuus, jota luonnollisestikin ylläpitää pohje, sekä tasapaino, josta puolestaan huolehtii pidäte. Tunti lähti käyntiin aktiivisuuteen keskittyen eli hevoset laitettiin käynnissä marssimaan reippaasti eteenpäin. Jussia saikin aika lailla hoputella eteen jotta askeleeseen tuli riittävää pontevuutta. Itse puolestani unohduin jatkuvaan pohkeella hiertämiseen, suurelta osin ihan huomaamattani. Ohjeeksi sainkin käyttää pohjetta napakasti kohti hevosta puristaen sen sijaan että vien jalkaa taakse ja ylös. Kun olimme esittäneet käynnissä molempiin suuntiin riittävän aktiivista marssia jatkettiin verryttelyä kevyessä ravissa edelleen aktiivisuudesta huolehtien. Jussi vaikutti heti alusta alkaen oikein hyvältä tänään, suorastaan poikkeuksellisen hyvältä, sillä ravi oli saman tien melko notkean oloista ja ennen kaikkea liikuttiin kohtalaisen ryhdikkäässä muodossa tavanomaisemman pitkäksi ja matalaksi painumisen sijaan. Palaute olikin että aktiivisuus ja tasapaino olivat meillä aika mukavasti kohdillaan.

Seuraavaksi käveltiin hetki pidemmällä ohjalla mutta tuntuma säilyttäen, ja tässä kohtaa pääsi aktiivisuus taas sammumaan ja pohje hiertämään hevosen kylkiä epämääräisesti. Tästä tuli noottia, ja kyllähän Jussi heti pohkeeseen reagoikin kunhan vaan käytin sitä korrektisti eli selkeästi puristaen ja hellittäen. Ravattiin vielä hetki oikeaan kierrokseen keventäen, ja sitten istuttiin alas harjoitusraviin. Kevyessä ravissa Jussi liikkui edelleen oikein kivasti mutta harjoitusravissa taisi sitten istunnan puutteet alkaa haitata, sillä mielestäni Jussi rupesi harjoitusravissa painumaan matalampaan muotoon ja ehkä välillä kuolaimen taakse (tästä tosin tuli huomautusta vasta myöhemmin tunnin aikana). Siellähän sitä taas hytkyin kyydissä tavalliseen tapaan heiluvine raajoineni, ja istuntaan puututtiinkin heti. Ohjeistuksena oli nostaa joka askeleella vatsalihaksilla housun "litsiä" (savolaisella kesti hetki tajuta mitä tällä tarkoitetaan) ylöspäin eli tutummin kääntää lantiota vartalon alle ja ottaa vatsalihaksia paremmin käyttöön. Sisäpohje (oikea) heilui enemmän kuin ulkopohje, mikä ehkä johtuu siitä että oikea lonkkani aukeaa vasenta huonommin.

Jakauduttiin harjoitusravissa pääty-ympyröille, joilla tehtiin hetken aikaa siirtymisiä ravista käyntiin ja takaisin. Käyntiinsiirtymisessä punainen lanka oli kohottava pidäte ulko-ohjalla, jotta paino tulisi siirtymiseen paremmin takaosalle. Tämä onnistui vaihtelevalla menestyksellä niin että välillä siirtyminen sujui mielestäni aika nätisti etuosan valahtamatta raskaaksi kädelle, kun taas välillä tehtiin etupainoisia töksähdyssiirtymisiä jotka tunnisti siitä että Jussi kiskaisi kuskin irti satulasta. Onnistuneesta siirtymisestä ei voinut haaveillakaan jos meno ravissa oli etupainoista, joten jo valmistelussa piti pyrkiä kohottamaan keulaa ylös sekä tietenkin istua itse kunnolla istuinluiden päällä eikä keikkua etukenossa.

Siirtymistehtävän jälkeen jatkettiin käynnissä samoilla ympyröillä tuoden etuosaa sisään kohti ympyrän keskustaa ja samalla hieman takaosaa ulos väistättäen.Vuorotellen aina pari askelta väistöä ja sitten taas marssia eteen. Haasteena oli erityisesti käden säilyttäminen riittävän pehmeänä väistön aikana jottei liike olisi pysähtynyt liikaa ja jotta rentous ja pyöreys olisi säilynyt paremmin. Pikkuhiljaa tehtävään lisättiin taivutus kohti ympyrän keskustaa eli liike muuttui pohkeenväistöstä avotaivutukseksi. Edelleen oli tekemisessäni turhan paljon puristusta, ja ohjeistuksena oli etenkin sisäkäden rentouttaminen väistön aikana. Sisäohjalla pitäisi olla vain pehmeä asetus eikä mitään roikkumista sen varassa. Lopuksi vaihdettiin vielä liike sulkutaivutukseksi. Sulkutaivutuksessa sain ohjeen lyhentää sisäohjaa sekä kohottaa hevosen etuosaa ylös, sillä Jussi oli huomaamattani alkanut painaa kädelle ja vetää kaulaa matalaksi. Toisaalta taas olisi pitänyt saada käsi myös rennommaksi ja näin antaa hevoselle enemmän vapautta. Tässä kohtaa alkoi aivokapasiteetti loppua kesken niin omien kuin hevosenkin kaikkien raajojen kontrolloinnin kanssa ja eihän siitä sitten ihan valmista pakettia tullut. Sulkutaivutusta kyllä mentiin mutta ei kauhean rennosti ja pehmeästi.

Lyhyen lepokäynnin jälkeen jatkettiin ohjat tuntumalla, ja nyt sain kehotuksen joustaa käynnissä molemmilla käsillä paremmin hevosen pään liikkeen mukana. Tilanne oli kuulemma se että pyytäessäni pohkeella aktiivisuutta oli samalla käsijarru rajoittamassa liikettä. Tähän lienee syytä kiinnittää jatkossakin vähän enemmän huomiota. Siirryttiin takaisin harjoitusraviin ja tehtiin muutamia sulkutaivutuksia ravissa ennen kuin siirryttiin valmistelemaan laukannostoja. Jussi veti nyt ravissa kaulaa turhankin rullalle, liekö syynä ratsastajan levoton käsi, levoton istunta vaiko tunnin loppupuolta kohti tapahtuva yleinen herpaantuminen. Kyllähän se hevonen näin tuntui "ihanan kevyeltä" edestä, mutta liikkui kuolaimen takana. Ei hyvä! Ohjeena oli siis kohottaa ulko-ohjalla niskaa ylös ja palauttaa niskahihna korkeimmaksi kohdaksi, ja samalla sisäkädellä asettaen pyytää pyöreyttä. Tässä tehtävässä onnistuinkin ja hetkellisesti muoto kyllä ryhdistyi korrektimmaksi. Vastaisuudessa on varmaan syytä kiinnittää tähänkin asiaan enemmän huomiota, sillä tiedän Jussin kyllä aika ajoin painuvan kuolaimen taakse mutta saisin olla vähän nokkelampi tunnistamaan milloin näin käy. Pitää siis tarkkailla sitä niskahihnaa eikä tuudittautua siihen että hyvin menee kun kaula on kaarella ja etuosa kevyen oloinen.

Tunnin loppuun ehdittiin vielä ottaa laukannostoja sekä pieniä laukkapätkiä ympyröillä. Jussi pysyi tänään mukavan pehmeänä laukassakin eikä maannut ainakaan kovin pahasti ohjalla. Vähän turhan matalalle kaulalle se kuitenkin tahtoi painua. Laukassa oli istunnassa vähemmän liikkuvia osia, mutta edelleen kehotuksena oli ottaa lantio paremmin hartioiden alle, jämäköittää vatsalihaksia sekä muistaa päivän sana eli housun litsit. Kuulemma istuntaongelmani ydin on luultavasti siinä että lantio ei ihan kunnolla tule vartalon alle ja vatsalihakset töihin, vaan alaselkä jää hieman notkolle ja näin ei lantioon löydy tarvittavaa joustoa vaan liike kanavoituu vääriin paikkohin eli pohkeisiin ja ylävartaloon. Nosteltiin siinä sitten pysähdyksessä jalat satulan siipien päälle havainnollistamaan millaiseen asentoon lantio ja alaselkä pitäisi saada, ja ihmettelin siinä sitten että eikö haittaa jos istun ihan selkä pyöreänä ja hartiat lysyssä. Ei kuulemma haittaa vaan välivaiheessa voin istuakin vähän kasassa kunhan ne vatsalihakset tekee töitä, lantio on alla ja selkä pysyy pois notkosta. Ylävartalon ryhti on sitten se seuraava palanen kunhan on saatu lantio joustamaan oikein eli ei pidä yrittää ihan kaikkea fiksata kerralla. Kuulemma myös jalustimien lyhentämistä voisi kokeilla auttamaan lantion asennon löytämisessä tilanteen ollessa tämä että lonkat ei aukea tarpeeksi. Yritin sitten loppuminuutit istua parhaani mukaan alaselkä pyöreänä ja lantio alle käännettynä sekä laukassa että ravissa. Laukassa onnistuin mielestäni näin vähentämään ylävartalon heijaamista, ja kuvittelin ravissakin tuntuvan pienen eron vaikka pohkeet heiluivatkin edelleen. Pitkään en kuitenkaan ehtinyt tätä tunnustella ajan loppuessa, ja kieltämättä alkoi koko tunnin ankaran keskittymisen ja informaatiotulvan jälkeen jo ollakin mehut pois niin henkisesti kuin fyysisesti.

Että tulipahan taas ajateltavaa (kuten kilometripostauksesta huomaa), vaikka toki monilta osin periaatteessa aika tuttuakin asiaa. Tehokasta siis oli ja kannatti valmennukseen osallistua. Positiivista oli se kuinka hyvin Jussi tänään meni, en muista ainakaan vähään aikaan sen toimineen näin hienosti. Sitä suurempi harmi on se että juuri tämän hevosen selässä minun on niin kohtuuttoman vaikea löytää istuntapakettia kasaan, vaikka toki istuntaongelmia esiintyykin ratsun kuin ratsun kanssa. Selvää on että jokin perustavanlaatuinen virhe keskivartalon käytöstä löytyy, ja sen korjaaminen olisi ensisijaisen tärkeää. Eli ei muuta kuin selkää pyöreäksi ja etsimään sitä joustoa liikkeen mukana. Se iänikuinen venyttelykin voisi tehdä terää jumiville lonkille. Ensi viikolla on edessä toinen samanmoinen oppitunti, ja hetken jo mietin kehtaanko mennä uudestaan Jussin satulaan hytkymään ja nolaamaan itseni vai vaihtaisinko ratsun johonkin ponikokoiseen ja helpommin istuttavaan jotta lopputuloksena voisi olla muutakin kuin täydellinen epätoivo ja turhautuminen istunta-asioiden kanssa. Vaan kyllä taidan sitkeästi jatkaa tätä pään seinään hakkaamista ja elätellä optimistisesti toiveita että harjoittelun kautta nämä vaikeudet vielä joku päivä helpottavat.