torstai 31. joulukuuta 2015

Herätys talviunilta

Tämän viikon Artsin valmennus oli torstaiaamuna, joten uudenvuoden aatto alkoi Vaken kanssa tiukalla treenillä. Ennen tunnin alkua ehdimme verrytellä hieman itsenäisesti, ja totesin ilokseni että Vake tuntui sentään paljon paremmalta kuin eilen. Jotain hyötyä oli eilisestä työskentelystä ollut, sillä nyt ravi tuntui heti alkuun ravilta eikä epämääräiseltä töltintapaiselta mönkimiseltä. Vake alkoi olla enemmän oma itsensä, eikä liikkunut enää niin selättömästi. Omatoiminen verryttely sujui siis ihan rennoissa merkeissä, ja aloin ajatella ettei valmennuksesta ehkä sittenkään tulisi aivan katastrofia.

Ratsastimme tänään keskiympyrällä, jolta käännettiin molempiin päätyihin pienemmät voltit ulospäin. Ensin menimme isolla ympyrällä käyntiväistöjä ja ravasimme pikkuvoltit, sitten myös väistätykset tehtiin ravissa. Väistöä mentiin lyhyissä pätkissä ja pitkän sivun kohdalla uraa sivutessa suoristettiin, myödättiin ja ratsastettiin hieman eteen. Tästä palattiin taas nopeasti väistöön ennen suoristusta ja ulos voltille kääntämistä. Vake väisti käynnissä vasempaan kierrokseen aika mukavasti, ja pyöristyi ja keveni väistön aikana. Väistättävä pohje piti pitää edessä satulavyön kohdalla, ja ajatus oli väistättää myös etujalkoja ristiin eikä vain puskea takaosaa poikitukseen. Sekä käyntiin että raviin kaivattiin kuitenkin terävyyttä ja aktiivisuutta, ja varsinkin ravivolteilla sai olla ratsastamassa topakasti eteen jotta takapää alkoi työskennellä edes vähäsen. Saimme kyllä ulkopuolista apuakin, kun Artsi hätisteli edelleen puoliksi talviunilla uinailevaa Vakea myös maasta käsin. Löytyihän sieltä lopulta sekin vaihde, että ravi alkoi kuljettaa meitä itsestään eteenpäin ja pääsin eroon jatkuvasta puskemisesta.

Raviväistöt olivat vähän nihkeämpiä, eikä Vake pysynyt niissä niin rennon pyöreänä. Volteilla haluttiin edelleen terävyyttä takajalkoihin. Hetkittäin Vake ravasi mukavan ryhdikkäänäkin, mutta valahti taas ennen pitkää raskaammaksi edestä ja lötköksi takaosasta. Olin itse ihan tyytyväinen siihen miten poni nyt liikkui ja työskenteli verrattuna eiliseen, mutta vielä haluttiin enemmän liikettä irti. Raipalla sai hipsutella takaosaa hereille tuon tuosta. Ympyrätyöskentelyn jälkeen ratsastettiin hetki myös uraa ympäri siten, että lyhyet sivut mentiin kaarevasti takaosaa ulos väistättäen ja pitkillä sivuilla venytettiin askelta eteen. Vake tuntui päädyissä väistäessä melko notkealta ja pehmeältä, mutta ei se kyllä edelleenkään venyttänyt ravia kunnolla. Liikkeeseen olisi pitänut saada kasattua paljon enemmän energiaa ja vieteriä, joka olisi sitten ponnauttanut meidät ryhdikkääseen ravilisäykseen.

Palasimme takaisin samalle ympyräkuviolle, ja nyt aloimme ratsastaa ravivolteilta ympyrälle kääntyessä laukannostoja. Onnistuneesta nostosta laukkaa sai jatkaa hetken keskiympyrällä eteenpäin, ja lötkömpien nostojen jälkeen palattiin puolikkaan ympyrän jälkeen raviin ja voltille valmistelemaan uutta nostoa. Voltilta tullessa oli tärkeää ensin suoristaa hevonen kohti seinää ja nostaa vasta tämän jälkeen. Nostotkin jäivät meillä tänään vähän hitaiksi, eli takaosa ei ollut ihan kunnolla mukana eivätkä nostot tulleet pyöreästi ylämäkeen vaikka Vake nostoapuihin melko täsmällisesti vastasikin. Sain ohjeeksi herätellä volteilla ravin oikein energiseksi, jotta nostoihin päästiin terävämmin liikkuen. Ympyrällä laukatessa piti edelleen herätellä takaosaa, ja tässä tuli ihan mukaviakin hetkiä kun Vake alkoi todella laukata ja hakeutua pyöreäksi. Työskentelimme laukassa vielä uraa pitkin, ja pyöreyttä alkoi kyllä löytyä kun huolehdin pohkeilla sujuvuudesta ja tein ohjeiden mukaisia vasta-asetuksia päädyissä. Muoto alkoi siis löytyä, mutta ajoittain laukassa oli pientä nelitahtisuuden tunnetta joka tuli hitaasta takaosasta.

Valmennustunti tuli kyllä erittäin tarpeeseen! Vake oli tänään lötkömpi kuin mitä se on parhaimmillaan ollut, mutta saatiin se sentään heräteltyä syvimmästä talviunesta töihin. Nyt Vake alkoi jo tuntua suunnilleen omalta itseltään ja liikkua pyöreänä oikein päin. Askelta ei saatu oikein venymään, vaikka sitä edellisillä valmennuskerroilla on jonkin verran pohjustettu. Välissä olleen pienen tauon vuoksi tämän voi antaa anteeksi. Jatketaan säännöllistä jumppaamista, niin eiköhän pienen notkahduksen jälkeen päästä taas pikkuhiljaa eteenpäin.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Pötkylä möngertää

Keskiviikon tunnilla ratsastin Vakella, ja tunti oli edelleen sijaisopen pitämä. Aiheena oli puomeja ja kavaletteja. Aavistelin, että joulutauon jälkeen Vake olisi laiska ja jähmeä ratsastaa, ja osuin aivan oikeaan. Edellisestä kouluvalmennuksesta oli kaksi viikkoa, ja sen jälkeen en ollut Vakella mennyt kuin maaston. Joulunpyhinä Vake lienee lomaillut jonkin verran sekä köpötellyt joitakin tunteja. Tältä pohjalta poni tuntui aivan harvinaisen huonolta ratsastaa. Eteneminen oli aluksi aivan kammottavaa möngerrystä, jota ei ollut raviksi tunnistaa. Turpakin hipoi lähes maata ja Vake oikein makasi oikean ohjan varassa. Liikkuminen oli aivan harvinaisen selätöntä ja takajalat laahasivat perässä. Voi jee.

Lähtökohdat olivat tällaiset, ja ei se meno koko tunnin aikana muuttunut erityisen ryhdikkääksi tai teräväksi. Menimme ensin ravissa puomitehtäviä, joihin kuului serpentiinikiemura puomien yli, suora linja ylittäen samat puomit vinottain, sekä suora puomilinja kevyessä istunnassa ja kiemurtelua serpentiinipuomien väleistä. Yritin kovasti taivutella, suoristaa ja terävöittää Vakea. Ope muistutteli pitämään jalat pitkänä alhaalla ja välttämään turhaa puskemista. Ei se Vake siitä erityisen hyväksi tullut, mutta vähitellen ravi alkoi sentään tuntua selvästi tahdikkaammalta ja vähemmän möngerrykseltä. Aika pitkänä pötkylänä Vake tosin liikkui edelleen. Puomien yli se kuitenkin jopa hieman venytti askelta.

Laukkaa ei tänään menty kuin viimeisessä puomitehtävässä. Tämä käsitti maapuomien ja kavalettien suoran linjan, jossa jokaisen puomin ja kavaletin väliin tuli yksi laukka-askel. Ohjeistus oli, että Vaken pitää laukata melko isosti, jotta se yltää väleihin. Laukka lähti kuitenkin rullaamaan yllättävän hyvin eteen, eli Vake heräsi sentään tähän tehtävään. Niinpä linja ylittyi helposti, ja välit tuntuivat jo melkeinpä ahtailta. Tehtävään löytyi mukava rytmi, ja tuntui siltä että tämän me todella osasimme. Miksipäs ei, sillä valmennuksissa on totuttu menemään huomattavasti haastavampiakin puomitehtäviä.

Tämä ei ollut järin innostava ratsastuskerta, kun Vake oli niin poikkeuksellisen huono. Aivan kuin se olisi vaipunut talviunille joulutauon aikana, sillä ei se tällaisena selättömänä pötkylänä ole möngertänyt pitkiin aikoihin. Voihan se olla, että tauko näkyi ratsastajassakin ja olin itsekin vähän hidas reagoimaan enkä ratsastanut niin hyvin kuin parhaimmillani. Eiköhän tästä kuitenkin päästä palaamaan ruotuun taas ennen pitkää.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Kevyttä ja helppoa

Paluu treeneihin joulu- ja sairaslomalta tapahtui juuri tilanteeseen sopivan, kevyen ja helpon ponin eli Tuutin satulassa. Ratsastin neljän hengen tunnilla, jonka piti tuttu sijaisope. Teimme huolelliset alkuverryttelyt ja sen jälkeen menimme helppoja puomitehtäviä.

Tunnin pääteemana oli hevosen ja ratsastajan rentous sekä mahdollisimman pienillä avuilla ratsastaminen. Tuutti tuntuikin toimivan lähes ajatuksen voimalla ja oli mukavan kevyt. Tuntumaan haluttiin rentoutta ja "elävyyttä", minkä mielestäni tavoitin ainakin hetkittäin. Sain muistutuksia kyynärkulman säilyttämisestä, mikä tietenkin oli olennainen asia tuntuman pehmeyden kannalta. Tuutti ravasi aluksi lyhyellä askeleella tikuttaen, mutta verryttelyjen edetessä liike alkoi tuntua vähemmän ompelukoneelta. Kevennykseen ja vatsalihasten käyttöön sain myöskin kiinnittää huomiota, eli varsinkin satulaan laskeutuessa piti ottaa vatsalihakset käyttöön ja vähän hidastaa ja pehmentää vartalon liikettä. Harjoitusravissa istuminen tuntuikin keventämistä luontevammalta, ja Tuutti toimi harjoitusravissa paremmin. Teimme hetken aikaa siirtymisiä ravista käyntiin ja takaisin, ja olin varsin tyytyväinen etenkin käyntiinsiirtymisiin. Tuutti tuli käyntiin hyvin pienillä avuilla ja ilman ohjaa, ja pysyi rentona pyöreällä niskalla myös siirtymisen läpi. Raviinsiirtymisissä se olisi saanut olla vielä aavistuksen terävämpi.

Jatkoimme sitten puomien parissa ratsastaen ensin ravissa kolmen puomin suoraa linjaa. Lisäksi toisella pitkällä sivulla tehtiin loivaa avotaivutusta. Ravipuomeilla hevosten haluttiin venyttävän askelta puomin yli ylämäkeen liikkuen. Tuutti otti puomin eteen välillä töksähtävän miniaskeleen, minkä ilmeinen syy oli liian kiireinen ravi. En siis saanut alkaa ajaa ponia puomia kohti vaikka tavoittelinkin isoa energistä liikettä. Sitten tulimme samaa puomilinjaa kääntäen toisen ja kolmannen puomin välissä isolle voltille, jolla nostettiin käynnin kautta laukka ja laukattiin viimeiselle puomille. Tuutilla oli puomeilla sen verran intoa, että käyntiinsiirtyminen ei onnistunut enää aivan yhtä pehmeästi kuin alkutunnista. Laukkapuomi ylittyi pääsääntöisesti sopivasta askeleesta, mutta pari kertaa jäätiin liian kauas. Ope kehotti istumaan vähän paremmin liikkeen mukana eikä liikkeen takana, ja laskemaan ääneen askeleita jotta paikka löytyi varmemmin. Tuutin kanssa näköjään saattaa käydä päinvastaisesti kuin Vakella, eli nojailen puomeilla jopa liikaakin taakse.

Lopuksi menimme vielä toista puomilinjaa, jolla oli yhden laukka-askeleen väleillä kavaletti, maapuomi ja kavaletti. Tuutti meinasi tässä jo vähän innostua, ja pienenä haasteena oli tuoda se sisään tasaisessa rytmissä eikä linjalle kiihtyen. Välit olivat ahtaanpuoleiset, joten ponia sai vähän rauhoitella. Tässä kohtaa käsi olisi saanut pysyä kevyempänä, eli puolipidätteet olisi pitänyt saada tehokkaammin istunnasta ja vähemmän ohjalla. Nyt olin kuitenkin mielestäni melko hyvin liikkeen mukana enkä niinkään sen takana. Tuutti tikkaili itsensä puomiväleihin ketterästi.

Tuutti oli taas oikea hyvän mielen poni. Erityisen mukavaa oli alkutunnin sileän meno, joka oli kuuliaista ja täsmällistä sekä pienillä avuilla tapahtuvaa kevyttä ratsastusta. Juuri tältä tämän kuuluisi tuntua muidenkin hevosten kanssa vaikkeivät ne yhtä pieniä ja näppäriä kuin Tuutti olisikaan.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Kuski pystyyn ja poni eteen ja kiinni

Tiistain estevalmennuksessa olin vähän puolikuntoisena mukana. Pieni flunssa oli vaivannut pari päivää, ja kyllä sen sitten huomasi tuupatessa Vakea läpi haastavien tekniikkatreenien. Nämä on niitä kertoja, kun muistaa että kyllä ratsastajan hyvä peruskunto on olennaisen tärkeä tekijä hyvissä suorituksissa. Kun se oma kunto on tilapäisesti vähän huonompi niin ei sitä vaan suorita tässä lajissa parhaimmillaan. Ajatukseni oli tänään välttää kaikkea ylimääräistä eteen puskemista, ja laitoinkin kannukset jalkaan. Kuten arvata saattaa suunnitelma ei ihan toteutunut, vaan puskemisen puolelle kyllä mentiin monessa kohtaa.

Verryttelyjen jälkeen aloitimme oikeassa laukassa maapuomeilla ratsastaen molemmissa päädyissä kahden puomin sarjan yli ja näiden välille kaarevan tien. Kamppailin melko paljon Vaken vinouden kanssa, sillä poni tuntui liikkuvan koko ajan vasemmalle taipuneena ja oikeaa kylkeä sisään puskien. Tämä vaikeutti selvästi kaikkea tekemistä tänään, alkaen laukan laadusta ja täsmällisestä kaarteen ratsastuksesta. Puomeille ei ensin meinannut askel sopia, mutta homma alkoi sujua paremmin kun laukka tuli edes vähän paremmin takajalkojen päälle. Huomasin kyllä pian, että puomeille osuttiin paremmin jos istuin pystyssä ja ratsastin etuosaa ylös kevyeksi. Silti piti vielä monta kertaa kokeilla hyökätä itse eteen ja tuupata poni etupainoisena eteenpäin askeleen sopiessa huonosti. Monella hevosella tällainen ratkaisu voisi viedä onnistuneesti puomien yli, mutta Vake ei vain veny enää toisen puomin yli jos ensimmäinen on menty etupainoisena ja kömpelösti eteen venyttäen.

Seuraavana tehtävänä oli lähestyminen ravipuomisarjalla ristikolle ja hypyn jälkeen jatko laukalla vielä kahden puomin yli. Odotetusti Vakella ei tahtonut eteenpäinpyrkimys riittää tällaiseen tehtävään. Ravilähestymisellä hypystä tuli niin hidas, että ponilla ei ollut yhtään imua venyä ristikon jälkeisten puomien yli. Hypyssä se myös veti nenän aivan maahan, ja eihän tällaisesta asennosta voinut eteen päästäkään. Kömmittyämme muutaman kerran Pia käski laukata uraa pitkin ja ottaa laukan pois vasta vähän ennen ravipuomeja, sekä läpäyttää hypyssä raipalla jotta matka jatkui terävästi eteenpäin. Kun oikein hätisteltiin niin Vake ei enää malttanut pysyä puomeilla ravissa vaan taituroi ne puolittain laukalla, mutta alkoipa se myös hypätä napakammin ja venyä laukkapuomien yli. Kyllä se tähän tehtävään venyi ihan helpostikin, kun vaan viitsi!

Harjoittelimme erillisenä tehtävänä vielä linjaa, jossa kulman tienoilla oli kavaletti, tästä loivasti kaartaen kolme laukkaa kahden ristikon sarjalle kahden laukan välillä ja sarjalta taas kaartaen kolme laukkaa kavaletille. Vakelle tosin suosiolla otettiin joka väliin askel lisää, sillä se ei tähän tehtävään olisi kyennyt järkevästi venymään. Menimme siis 4+3+4 laukkaa, ja tästä tuli meille lyhennystehtävä. Ihan tarpeeksi ei laukka heti lähtenyt lyhenemään, vaan etenkin kolmen askeleen väli oli ahdas. Neljä laukkaa mahtui kaareviin väleihin paremmin kunhan aloin ratsastaa kaarteen hieman laajempana. Nyt oli erityisen tärkeää päästä suoristautumaan hyppyjen jälkeen heti pystyyn. Pystyssä istuminen on se kaikkein keskeisin keino auttaa Vakea mahtumaan tällaisiin ahtaisiin väleihin, ja pelkkä ohjalla taakse ratsastaminen ei auta jos kuski on etukenossa. Niinpä oltiin korjaamassa yhtä perusvirhettäni, ja korjaamista siinä olikin ennen kuin kroppa alkoi suoristua edes vähän nopeammin. Vaken ominainen nenä alhaalla -hyppytyyli tietenkin tekee tästä vaikeampaa, mutta yhtä lailla se tädin ominainen etukeno tekee Vaken hyppäämisestä vaikeampaa.

Lopuksi menimme kaikki tehtävät yhteen putkeen ratana. Rata hypättiin kahteen kertaan, ja toisella kierroksella ristikot taisivat olla hieman korkeampia. Keskeltä 70-80 sentin korkuiset jyrkät ristikot vaativat kyllä ponilta jo vähän hyppäämistäkin. Kavalettien ja ristikoiden linjaa (2-4 sekä 9-11) menimme Vaken kanssa edelleen neljän ja kolmen laukan väleinä, mutta toisella pitkällä sivulla olevia 16 metrin linjoja maapuomeilta ristikolle (6-7) ja ristikolta pystylle (7-8) mentiin mekin neljällä laukalla. Näihin väleihin siis vaadittiin selkeää eteenratsastusta. Meno oli kyllä paratunut alkutunnista, ja selvitimme tutuksi tulleet tehtävät ihan kohtuullisesti. Nyt sain kavalettien ja ristikoiden linjalla jo ylävartalon paremmin pystyyn sekä hypyissä että niiden jälkeen, ja ahtaat välit onnistuivat luontevammin. Jälkimmäisellä ratakierroksella tämä tehtävä meni oikeassa laukassa jo suorastaan hienosti.

Ravipuomilähestymisen lävistäjäristikolle Vake meni taas hieman hätäillen ja laukkaan sotkien, mutta ristikko ylittyi napakasti ja sen jälkeisillä puomeilla ei ollut enää ongelmia. Sitten pitikin laukka saada lähtemään heti kunnolla eteen, sillä päädystä kaarrettiin jo 16 metrin linjoille. Vake venyi eteen yllättävänkin hyvin, ja sujuvasti neljällä laukalla mentiin sekä kaareva että suora linja. Tämän jälkeen tehtävänantona olisi ollut laukata pääty-ympyrä, mutta epähuomiossa tämä jäi minulta tekemättä ja jatkoin kasiesteeltä suoraan seuraavalle kavaletille, jolle pitikin jo saada laukka kiinni ja poni mahtumaan kavalettien ja ristikoiden väliin lisäaskelten kanssa. Ehdin ajatella, että onpas tässä hankala paikka kun laukkaa täytyy näin nopeasti säätää ihan ääripäästä toiseen, mutta Vake lyheni hyvin ja selvisimme ihan kunnialla. Viimeinen tehtävä eli kaareva kuuden laukan linja ristikolta maapuomeille (12-13) oli sikäli haasteellinen, että nyt Vake oli tietenkin menossa suoraan edessä olevalle pystylle ja kaiken lisäksi laukka vaihtui ristikolla vääräksi. Niinpä puomeja kohti ei ollut tarpeeksi ajatusta eteen, ja niille ei saatu ensin askelta sopimaan. Tälle linjalle jouduttiin ottamaan muutama sakkokierros. Laukan vaihtuminen vasemmasta oikeaksi oli selkeä ongelma, joka heijasteli ponin vinoutta.

Olipa tässä taas tekemistä! Tällaisten tehtävien ratsastaminen tekee kyllä niin hyvää, koska niistä asiallisesti suoriutuakseen pitää kuskin ehdottomasti istua pystyssä ja ponilla säilyä terävyys sekä ajatus eteenpäin koko ajan. Nämä tekijät ovat ne meidän selkeät kompastuskivet, mutta saatiinpa tsempattua sen verran että parannettiin tunnin loppua kohti kuin se kuuluisa sika juoksua. Siinäpä sulateltavaa pienelle joulutauolle ennen seuraavaa valmennuskertaa parin viikon päästä.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Maasto vetovuoroa vaihdellen

Tämän viikonlopun maastossa minun ja Vaken seurana olivat Anne ja Hemppa. Menimme tällä kertaa talvilenkin, johon kuului pari aurattua metsä- ja peltopätkää. Lämpötila oli plussalla ja tiet vesisateen jäljiltä sohjon ja jään peittämiä. Lumisemmillakin osuuksilla vältyttiin pahimmilta tieroilta lumen ollessa niin vetistä että se tipahteli kavioista melko hyvin.

Heti alkumatkasta ensimmäisen ohitettavan pihan kohdalla tuli pieni tenkkapoo, kun etummaisena menevä Hemppa keksi pihassa jotain ylitsepääsemättömän epäilyttävää. Samalla se sai Vakenkin siihen uskoon että jotain jännittäävää siellä pihassa oli, ja niinpä Vakekaan ei tahtonut mennä tämän paikan ohi. Lopulta katsoimme parhaaksi taluttaa hevoset pahimman ohi. Tästä eteenpäin sitten menimme käynnissä Vaken johdolla, jotta vastaavilta episodeilta vältyttiin. Vake menikin vetohevosena oikein rohkeasti ja hyvin. Ravissa ja laukassa puolestaan Hemppa sai vetää.

Pyörähdimme tien päässä peltolenkin aurattuja uria pitkin, mutta aurattu reitti ei kulkenut koko suunnittelemaamme lenkkiä joten palasimme samaa uraa takaisin. Päivän ainoa laukka otettiin tiellä kotiinpäin, ja siitä tulikin ihan hyvän mittainen kun laukkasimme tallin kulmalle asti. Näin järkevillä hevosilla voi onneksi tällä lailla laukata kotiin ilman että ne siitä liikaa intoutuvat. Anne ja Hemppa asettivat meille mukavan sujuvan tempon, ja Vakekin laukkasi reippaalla mielellä. Perillä menimme vielä kävelemään kentälle loppukäynnit.

Vetovastuun vaihteleminen oli ihan hyvä ratkaisu. Vaken rohkeus voi pettää siinä vaiheessa jos edellä menevä kaveri tartuttaa epäluuloisuuden, mutta vetohevosen paikalle päästyään Vake onneksi rentoutui hyvin. Laukassa puolestaan on kiva mennä paremmin eteen sujuvan kaverin perässä niin että Vakenkin laukkaan löytyy hyvä imu.

torstai 17. joulukuuta 2015

Jatkoa siirtymisten parissa

Artsin valmennus oli tällä viikolla poikkeuksellisesti torstaiaamuna. Kun olin myös poikkeuksellisesti ratsastanut Vakella keskiviikkoiltana niin pääsin valmennukseen kerrankin omilta jäljiltä olevalla ponilla. Alkuverryttelyssä Vake olikin harvinasen hyvä. Oikea kylki ei puskenut sisään, vaan myös oikealle Vake oli valmiiksi notkea eikä suoristamista ja työstämistä tarvittu läheskään siinä määrin kuin yleensä. Niinpä itsenäiset verryttelyt sujuivat mukavan pehmeästi ja rennosti pyöreänä liikkuen. Tuli oikein hyvä mieli, kun huomasin että Vake oli näin hyvä nimenomaan oman ratsastukseni jäljiltä.

Kyllä se kaikkivoipaisuuden tunne siitä karisi, kun aloimme työskennellä päivän varsinaisten tehtävien parissa. Nyt nimittäin ei sievä ravi riittänyt, vaan tänään Vaken haluttiin olevan pyöreällä niskalla myös käynnissä ja pysähdyksissä sekä siirtymisten yli. Käynnissähän Vake on perinteisesti ollut kaikkein vaikein saada pyöristymään, sillä käynnissä se jää aina niin hitaaksi eikä moottoria löydy. Ratsastimme aluksi pysähdyksiä käynnistä sekä uralla että pituushalkaisijalla. Jos käynnissä niskan saikin hetkellisesti myötäämään, niin pysähdyksissä Vake ikään kuin siirtyi tuumailutauolle nenä pitkällä ja kiinnitti huomionsa muualle kuin ratsastajaan. Pienillä asetuksilla ja kuolaimen liikutteluilla palautettiin sen ajatuksia takaisin kuskin suuntaan, ja asettavaa ohjaa myötäämällä sekä kaulaa silittämällä sain sen rentoutumaan pyöreälle kaulalle kunhan vaan ensin oli vähän herätelty huomiota.

Ratsastimme edelliskertojen tapaan paljon siirtymisiä sekä lyhensimme askelta siirtymisiä valmistellessa. Kun siirtymiset alkoivat sujua uralla mentiin niitä myös pituushalkaisijalla. Pituushalkaisijalla koin suoruuden säilyttämisen erityisen hankalaksi, etenkin laukassa. Uralla seinän tuki auttoi siirtymisissä, kun taas pituushalkaisijalla Vake kampeutui helposti oikealle. Jos pyöreys meinasi pituushalkaisijalla kadota oli ohjeena ottaa avuksi pieni asetus (yleensä vasemmalle). Vake väläytteli etenkin ravissa oikein hienoja pätkiä ryhdikkäässä muodossa näppärästi kahden ohjan välissä. Välillä kuitenkin homma lässähti matalaryhtiseksi mönkimiseksi.

Laukannostoja tehtiin tänään paljon. Yritin taas tehdä noston pelkästään istunnalla eli lonkkaa keikauttamalla, mutta sorruinpa liioittelemaan ja keikauttamaan koko ylävartaloa. Vake kyllä luki ajatuksiani, mutta kuskin heijatessa se ei ollut nostoissa tietenkään niin täsmällinen ja ponteva. Malttia siihen vartalon käyttöön! Toki mukaan mahtui myös oikein onnistuneita laukannostoja, joissa olin saanut kerättyä alle riittävän energian ja onnistuin antamaan selkeän mutta pienen merkin. Hyvän noston jälkeen ensimmäiset laukka-askeleet pyörivät oikein hyvin ja ryhdikkäästi. Kun laukka alkoi tästä hyytyä aloin taas tuupata vaivihkaa istunnalla ja laukka meni tietenkin vain huonommaksi. Sainkin ohjeeksi ottaa laukan pois heti kun tuntui että pitää alkaa tuupata, ja tehdä ravista välittömästi uuden noston. Tämä toimi samalla Vakelle tehokkaana voimisteluna, kun nostoja tuli monta peräjälkeen. Takaosa tuntuikin tekevän hyvin töitä kun teimme tällaisia nopeasti toistuvia laukka-ravi-laukka-siirtymisiä ympyrällä, ja poni ponnisti nostoihin oikein napakasti.

Lopuksi yritimme ratsastaa vielä kevyessä ravissa muutamia reilumpia askeleenpidennyksiä uralla, mutta kovin kummoisia eroja en Vaken raviin saanut ratsastettua. Tässä vaiheessa tuntia laukkatyöskentelyn jälkeen poni oli ehkä jo menettänyt parasta energiaansa ja ryhtiään. Pidennyksiin haluttiin joka tapauksessa pyöreyttä, joten eteen ratsastettiin vain sen verran kuin oli mahdollista pyöreällä niskalla ja selkä ylhäällä vaikka liike jäikin vielä kovin vaatimattomaksi. Vakelle askeleen pidentäminen ei tokikaan ole helppoa, mutta ehkä se sieltä vielä joku päivä tulee. Aivan lopuksi haettiin vielä käynnissä energistä askellusta sekä asetuksella myötäys pyöreälle niskalle ennen kuin annettiin pitkät ohjat.

Enpä voi sanoa, että tässä oltaisiin oltu aivan mukavuusalueella runsaiden siirtymisten ja käynnin työstämisen parissa. Kai se on onnistuneen valmennuksen merkki, että koko ajan ei ole helppoa mutta silti mukaan mahtuu myös onnistuneita pätkiä. Tunti myös linkittyi mukavasti pariin edelliskertaan ja niillä hoksattuihin asioihin. Käynnin runsaampi työstäminen oli "uudempi" juttu, mutta hyvä että siihenkin paneudutaan. Monesti sitä vaan haluaisi luovuttaa ja unohtaa käynnin ratsastamisen Vakella kokonaan, kun se tuntuu niin hankalalta. Sitkeydellä kuitenkin käyntiin löytyi edes välillä pyöreyttä, vaikka toki siihen vaadittaisiin terävyyttä vielä lisää ja haasteena ovat etenkin hetket alassiirtymisten jälkeen. Hyvä huomio on myös se, että Vake täytyy opettaa olemaan pysähdyksissäkin kuulolla sen sijaan että se pitäisi niitä luvallisina henkisen poissaolon hetkinä.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Väistöjä ja puomeja

Keskiviikona menin Vakella oman open tunnilla. Tunti alkoi kouluratsastuksen merkeissä pohkeenväistöillä, ja jatkui sitten puomi- ja kavalettiharjoitusten parissa.

Otimme ensin hieman verryttelyravia ja -laukkaa, joiden jälkeen oli väistöjen vuoro. Väistöjä mentiin Artsin valmennuksista tuttuun tapaan lävistäjillä, ja ne jaksotettiin kahteen pätkään joiden välissä tuli lävistäjän puolivälissä suoristus. Käynnissä Vake meni oikein kuuliaisesti sivulle, ja ongelmana meinasi olla liiankin jyrkkä poikitus joka söi eteenpäinpyrkimystä. Sain siis lähinnä toppuutella Vakea poikittamasta liikaa ja ohjailla väistöä loivemmaksi. Raviväistöissä tuli ensin pientä jännittymistä. Väistö oikealle alkoi kuitenkin sujua ulko-ohjaan tukeutuen, ja suoristus väistöpätkien välissä auttoi rentouden säilyttämisessä. Väistöjen myötä Vake notkistui liikkumaan ravissa mukavan pyöreänä ja pehmeästi.

Siirryimme seuraavaksi puomeille. Toisessa päädyssä mentiin ympyrällä ravipuomeja lyhyehköillä väleillä, ja toisessa päädyssä puolestaan oli yksittäiset laukkapuomit kahdella sisäkkäisellä ympyrällä. Ravipuomit Vake ylitti tosi letkeästi jalkoja nostellen, ja tuntui käyttävän selkäänsä oikein hyvin. Laukassakin pyöreys säilyi melko hyvin. Laukkaympyröillä ongelmana kuitenkin oli pieni ulosliiraus puomin jälkeen. Sekä pienemmällä että isommalla ympyrällä Vaken olisi pitänyt kääntyä puomia ylittäessä paremmin ympyrän suuntaan sen sijaan että etuosa hortoili ympyrältä ulos. Varsinkin oikeassa kierroksessa tämä korostui, ja otinkin lopulta raipan ulkokäteen lisäavuksi jotta sain lavat kääntymään paremmin. Sisäohjassa roikkuminen ja kaulan mutkalle vetäminen ei tietenkään auttanut, vaan ennemminkin puomin kohdalla sai ajatella pientä vasta-asetusta.

Lopuksi palasimme vielä lävistäjille, joiden alkuun tuli maapuomi ja loppuun kavaletti. Ideana oli päästä ratsastamaan suoraan puomin ja kavaletin keskeltä sekä erityisesti lävistäjän lopussa varmistaa että matka jatkui suoraan uralle eikä hevonen puskenut sisäpohjetta vastaan. Vake melkeinpä innostui kavalettitehtävästä, ja liikkui hyvällä energialla. Toinen lävistäjä meni sujuvasti neljällä laukalla, mutta toisella etäisyys tuppasi olemaan neljälle pitkä ja viidelle lyhyt. Keskityin ehkä vähän liikaakin sovittamaan askelmääriä puomin ja kavaletin välille, ja aluksi en niinkään ajatellut sitä pääasiaa eli sisäpohjetta ja suoraa linjaa. Laukat Vake vaihtoi hyvin, mutta varsinkin oikeassa laukassa se pääsi puskeutumaan lävistäjän lopussa hieman sisään, joten sisäpohkeen käyttöä piti tehostaa. Omaa huolellisuutta lisäämällä tämäkin asia korjaantui.

Vake kulki vielä loppuverryttelyssä pehmeänä ja notkeana, ja olin tyytyväinen siihen miten se tänään toimi. Vaikka laukkaankin tuli tänään pyöreyttä jäi siihen kuitenkin vielä pientä istunnalla tuuppausta, eli en saanut aivan samalla lailla rauhoitettua istuntaa laukassa kuin Artsin tunnilla viimeksi ohjeistettiin. Kun eteen laitetaan puomeja niin hiljaa laukan mukana istuminen unohtuu tietysti entistä helpommin. Muutenkin saisi ratsastus välillä rauhoittua jatkuvan pienen vaikuttamisen sijaan, eli silloin kun Vake menee näinkin hyvin niin voisi antaa sen olla enemmän rauhassa avuilta. Tätä joudun aika ajoin itselleni muistuttelemaan.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Minä ohjaan, poni tekee loput

Tällä viikolla Vake sai pitää huilivuoron tiistain estetreeneistä, ja sen sijaan menin Pian valmennukseen Tuutilla. Olimme Annen kanssa ryhmässä kahdestaan. Maneesissa odotti aikamoinen viidakko puomeja, ja tunnilla keskityttiinkin edelleen tekniikkatreeniin kavaleteilla ja matalilla esteillä. Tämän tyyppistä harjoittelua onkin varmaan luvassa suurin osa talvikaudesta.


Verryttelyjen jälkeen aloitimme hankalan näköisellä ravipuomitehtävällä. Puomeja oli pitkä sarja, joka kiemursi loivan S:n muotoisen tien. Väleihin ei tullut yhtään askeleita, vaan joka askeleella ylittyi puomi ja samalla piti kääntää ja taivuttaa. Ensimmäisellä kierroksella en ollut tarpeeksi skarppina kääntämässä vaan Tuutti lipsahti kaarteesta ulos viimeisten puomien ohi, mutta sitten pääsimme molemmat jyvälle tehtävästä ja puomien ylitys alkoi sujua helposti. Tuutti tuntui hoksaavan idean oikein hyvin, ja kiemursi puomisarjaa mukaillen notkeat ja sujuvat kaarteet tahdikkaassa ravissa. Tämän harjoituksen osalta olimme tänään mallioppilaita.

Menimme ensin yksittäin myös muita päivän tehtäviä. Ensin loikimme lävistäjällä olevaa kolmen kavaletin jumppasarjaa. Innarivälit näyttivät minusta jotenkin pitkiltä, mutta Tuutti mennä hujahti sarjan yli ennen kuin ehdin huomatakaan. Vaken kanssa on tällaisilla sarjoilla tottunut puskemaan ja varmistelemaan joka välissä eteen, mutta Tuutti loikki kavaletit huomattavasti kevyemmin ja ketterämmin. Samoin kävi myös seuraavaksi hypättävällä pitkän sivun suuntaisella jumppasarjalla, jolla oli kolme pientä pystyä ja jokaisessa välissä yksi laukka-askel puomin yli. Toin Tuutin sarjalle vähän liikaakin ajaen, sillä odotin välien olevan pitkiä ja vaativan oikein sujuvan sisääntulon. Tuutti selvitti tietysti tämänkin jumppasarjan ketterästi, mutta väleissä olisin saanut vähän rauhoitellakin laukkaa. Eteenratsastusta ei tarvinnut nyt näin liioitella, vaan riitti että toin ponin estelinjalle riittävän sujuvassa perustempossa.

Neljäs osatehtävä tänään oli suora linja, jolla oli maapuomilta kolme laukkaa okserille ja okserin jälkeen taas kolme laukka toiselle maapuomille. En tiedä näiden välien metrimäärää, mutta Tuutille ensimmäinen väli oli pitkä ja siinä piti ratsastaa eteen jotta askel venyi riittävästi. Jäljempi väli puolestaan tuppasi jäämään hieman ahtaaksi, kun ensin oli tultu eteen sujuen ja otettu okserille isompi hyppy. Saimme tikattua kolme askelta tähänkin, mutta poni olisi pitänyt saada silti nopeammin kiinni esteen jälkeen. Tässä näkyi taas se, että jäin hypyn jälkeen liian pitkäksi aikaa irti satulasta. Esteen jälkeen piti siis keskittyä oikaisemaan ylävartalo pystyyn ja siten hieman jarruttaa laukkaa ennen maapuomia. Tähän jäi vielä parannettavaa, varsinkin siltä osin että olisin saanut takamuksen tiiviimmin penkkiin. Linjalle sisään tullessa piti sen sijaan olla tarkkana, että Tuutti ei kovin pahasti puskenut ja oikaissut kaarteesta sisään. Kun tultiin sujuvaa, reipasta ratalaukkaa niin Tuutti alkoi tempon kasvaessa vähän kanttailla päätyjä. Tämä tietysti hankaloitti ensimmäiselle maapuomille tuloa ja askeleen sovittamista. Kerran linjalla kävikin niin, että puomille jouduttiin jarruttamaan hieman ja sen jälkeen väli jäi kolmella laukalla auttamatta liian pitkäksi. Tuutti kuitenkin vastasi eteenratsastukseeni tosi hyvin, ja se venytti okserille jättiloikan tosi kaukaa. Vaikutti siltä, ettei tällainen loikka ollut rohkealle ja ketterälle ponille temppu eikä mikään.

Lopuksi yhdistimme kaikki tehtävät ja menimme ne yhteen putkeen ratana. Tuuttia sai lähinnä pidätellä, ja etenimme ohjeiden mukaisessa reippaassa tempossa. Myös radalla selviydyimme kaikesta varsin näppärästi, enimmäkseen tietysti Tuutin ansiosta. Sillä tuntui todellakin olevan nämä harjoitukset hyvin hanskassa, joten minä lähinnä vain ohjasin tehtävältä toiselle ponin hoitaessa loput. Luulen, että nämä tekniikkaharjoitukset eivät sinällään olleet erityisen helppoja, mutta Tuutin kanssa ne sujuivat silti aivan leikiten. Varsinaista hyvän mielen hyppäämistä siis. Oppii tällä ponilla ainakin sen, miten vaivattomalta ratsastuksen kuuluisi aina tuntua.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Poneilla palkinnoille

Ennen joulua ehti olla vielä yhdet Tallinmäen estekisat. Olin siis siinä onnekkaassa asemassa että sain mennä näissä kisoissa Vaken lisäksi myös Tuutilla. Koska syksyn hyppytauon jälkeen ei ole ehditty vielä kovin paljon hypätä (ja Tuutin selässä ylipäänsä en ole ollut kuin pari kertaa) niin näihin kisoihin ei lähdetty hyppäämään maksimikorkeuksia vaan mentiin mukavuusalueella olevia helppoja luokkia. Tämä tarkoitti Tuutilla 70 sentin ja Vakella 80 sentin luokkaa. Radat myös rakennettiin treenitauolta palaajia ajatellen umpihelpoiksi eli sarjaestettä ei ollut ja okserit olivat lähes naurettavan lyhyitä. 1. vaiheessa oli seitsemän estettä ja 2. vaiheessa neljä estettä arvostelun ollessa 367.1.

Ensin oli siis Tuutin vuoro. Tämä oli sille päivän ainoa rata, ja otettiin ihan reilut alkukäynnit ulkona kentällä. Verryttely mentiin ryhmässä maneesissa. Ravissa Tuutti vaikutti ensin uneliaalta, mutta äkkiä se heräsi kun päästiin hyppäämään. Pystylle saatiin hyviä lähestymisiä ja hyppyjä. Okseria hypätessä ponilla tuntui olevan jo enemmän kierroksia, ja kun se hieman kiihdytteli estettä kohti ajauduttiin helposti pohjaan. Lopulta okserillekin osui hyvä hyppy ja sitten verryttelyt riitti.

Tuutti lähti pillin vihellyksestä napakasti liikkeelle, ja tulimme hyvin etenevässä, rennossa laukassa ekalle esteelle. Paikka jäi vähän kauas, mutta Tuutti ponkaisi komean ja sujuvan hypyn miettimättäkään mitään lisäaskeleita. Seuraavana vuorossa oli kakkoselta kolmoselle noin 17 metrin suora linja, johon olin suunnitellut viittä askelta. Koska tulimme sisään pienellä hypyllä oli tämä suunnitelma helppo toteuttaa, mutta tilaa ei kyllä silti jäänyt mitenkään liikaa. Matka jatkui sujuvasti, ja seuraaville esteille tuli oikein mukavat hypyt. Kaikki sujui kuin rasvattu, ja olin oikein tyytyväinen menoon kuuden ensimmäisen esteen osalta. Sitten tulikin kiperä tilanne eteen, kun radalla odotteleva nuori kanssakilpailija oli unohtunut seisoskelemaan kulkureitille. Sekä minä että katsojat huutelivat seisoskelijaa väistämään ja ratsukko ehti juuri pois edestämme, mutta Tuutti joutui vähän jarruttelemaan. Täpärästi saimme tien auki seiskaesteelle, jolle rytmin muutoksen takia mentiin vähän pohjaan.

Pääsimme tämän jälkeen jatkamaan toiseen vaiheeseen, ja Tuutti tuntui saavan lisää ruutia kavioihin. Kasin jälkeen oli pidempi laukkapätkä, ja poni melkein jo "vei" minua. Ysille kurvattiin tiukka tie, ja kun kurviin tultiin vauhdilla niin taas iski etukenotus- ja satulastairtoamispakko kuskille. Ope huutelikin tässä vaiheessa ohjeita istua pystyyn. Kuskin kenotuksesta huolimatta Tuutti selvitti ysin ketterästi, ja matka oli jatkumassa oikoreittiä esteiden välistä päätyä kohti. Samassa kuitenkin kanssakilpailijamme suhahti sivulta eteen, ja jouduin viime tipassa muuttamaan reittiä kiertäen pidemmän mutkan uran kautta. Pasmat oli hieman sekaisin tässä vaiheessa, ja vähän jännitti mistä suunnasta seuraavaksi tulee joku eteen. Tuutti lähti pinkomaan taas mahanalus jalkoja täynnä. Kympille tullessa ja sen jälkeen kaartaessa se taas vähän kiikutti tätiä ja olisi ollut oikein kiva jos olisin kaarteessa istunut pystymmässä. Näppärän ketterästi kuitenkin sujahdimme kahden viimeisen esteen yli, ja olimme maalissa. 



Halutessani olisin saanut mennä kakkosvaiheen uudestaan, koska ulkopuolisen tekijän vuoksi jouduin vaihtamaan reittiä ja hävisin jonkin verran aikaa siinä. Totesin kuitenkin, että antaa olla ja jätetään tämä tulos voimaan. Olin alkurataan tyytyväinen, mutta harmitti kuitenkin että pakka levisi toisessa vaiheessa ja poni pääsi vähän kiikuttamaan. Vauhdikkaissa kaarteissa olisi vaan ihan oikeasti osattava istua kiinni penkissä, sama ärsyttävä ongelma tuntuu vaivaavan ihan hevosesta riippumatta! Vähän räpellykseksi se kakkosvaihe kieltämättä meni, mutta oltiinpa kuitenkin aika nopeita huolimatta siitä että yksi oikotie menetettiin. On se Tuutti vaan ketterä ja näpsäkkä menijä, ei siitä pääse mihinkään. Pienestä draamasta huolimatta ei jossiteltavaa tuloksen puolesta jäänyt, sillä tämä oli loppujen lopuksi luokan nopein puhdas rata. Sinivalkoinen ruusuke tuli, mutta eipä Tuutilta voi varmaan vähempää odottaakaan.

Tyytyväinen ponitäti.
Seuraavaksi kävin sitten hakemassa sisälle tarhasta torkkuvan Vaken, joka oli aamulla mennyt yhden radan 50 sentin luokassa. 80 sentin radalle oli niin leppoisaa lähteä luottomussukan kanssa. Päätin jättää kannukset jalkaan, vaikka viime aikoina en niitä ole Vakella hypätessä pitänyt. Tämä oli varmaan ihan hyvä ratkaisu. Verryttelyssä Vake liikkui kohtalaisen hyvin, mutta esteille ei ollut erityisen hyvää imua. Ehkä Vake vaan Tuutin jälkeen tuntui vähän hitaalta. Ponnistuspaikat eivät nyt verryttelyssä oikein tahtoneet osua, vaan aina joudutiin ottamaan lyhyempää askelta esteen eteen. Pieni lisäkeskittyminen ja tsemppaus tuotti tulosta, ja sekä pystylle että okserille tuli lopulta hyvät hypyt. Jäin kuitenkin pohtimaan, että Vake olisi pitänyt herättää vielä paremmin. Olin vähän liiankin hälläväliä-asenteella liikkeellä, ja ehdin ajatella että jos radasta tulisi kovin lötkö niin saisin kyllä syyttää itseäni.

Vake lähti kuitenkin ihan mukavasti liikkeelle. Ensimmäiselle esteelle paikka tuli lähelle, mutta mentiin ihan napakasti yli. Seuraavassa kaarteessa patistelin vielä poniin lisäterävyyttä, ja sitten rata lähti sujumaan mukavasti. 17 metrin linjalle tuli hyvät hypyt ja sopivat viisi askelta. Linjalle tuloa tosin voisi vähän kritisoida siitä että en tuonut Vakea aivan suoraan sisään vaan päädystä kaarrettiin hieman oikaisten. Nelosesteelle tuli hyvä lähestyminen ja hyppy, ja tässä vaiheessa minulla oli oikein itsevarma olo. Alla oli tuttu, turvallinen Vake ja tämä oli meille niin rutiinia. Viitoselle tuli miniaskel, ja laukka vaihtui vääräksi, mutta Vake korjasi sen hyvin nopeasti. Kaarevalla linjalla kuutoselle jäätiin kuudella laukalla aavistuksen kauas, ja läpäytin raipalla lavalle varmistaakseni että Vake todella ponnisti napakan hypyn vaikka joutui vähän venyttämään. Näppärästihän se venyikin esteen yli.

Seiskalle tuli vielä sujuva, hyvä hyppy, ja sitten jatkettiin toiseen vaiheeseen. Anne huuteli että "anna mennä", ja suunnitelman mukaisesti lähdin tekemään mahdollisimman pienet tiet. Kasi kolahti vähän, mutta ei onneksi sen enempää. Ysille kurvasin saman pikkutien kuin Tuutin kanssa, ja Vakella tämä onnistui nätimmin kun en niin kenottanut. Vake oli kurvissa sen verran etupainoinen että kompuroi ihan vähäsen, mutta energia säilyi siinä määrin että ysistä päästiin kätevästi yli. Sitten mentiin viereisiä esteitä nuollen kahdelle viimeiselle esteelle, ja voin tyytyväisenä todeta että ei siinä hirveän paljon ylimääräisiä metrejä tullut vaan onnistuin ratsastamaan aika hyvät kaarteet. Viimeiselle esteelle kaartaessa vielä varmuuden vuoksi (ja tarpeettomasti) huutelin vieressä olevaa ratsukkoa pysymään pois tieltä, sillä en halunnut enää yhtään läheltä piti -tilannetta tälle päivälle. Vake ylitti viimeisenkin esteen puhtaasti, ja minusta tuntui että olimme olleet kohtuullisen nopeita vaikka tempo ei toki huima ollutkaan. Silti en ollut uskoa korviani, kun menimme luokassa toiselle sijalle!



Meidän jälkeen starttivuorossa oli enää yksi ratsukko, ja kun tämä ei mennyt ohi niin toinen sijamme piti. Arvatkaapa, olinko yllättynyt ja iloinen kun Vake ylsi näin hyvään sijoitukseen ja saimme ensimmäistä kertaa ajan perusteella ruusukkeen 80 sentin tasolta! Siihen on niin totuttu, että Vake on aina liian hidas pärjäämään vaikka nollaratoja tekeekin. Tänään se ei hyytynyt kaarteisiin, ja tiet olivat tosiaan varsin onnistuneet. Tämä oli selkeästi meitä suosiva rata, kun tievalinnoilla pystyi kirimään paljon, ja toki ahtaissa maneesikisoissa Vakella on paremmat mahdollisuudet pärjätä isolaukkaisempia vastaan kuin ulkokentillä. Olisin toivonut Vakeen vielä pientä lisäimua ja ryhdikkyyttä etuosaan niin että ponnistuspaikat olisivat löytyneet näppärämmin, mutta maneesiradaksi tämä oli joka tapauksessa varsin kelpo ja hyvä. Kyllä "poniratsastajan" kisapäivä oli kahden hienon ponin ansiosta niin upea!

Videoista ja kuvasta kiitos Noralle!

lauantai 12. joulukuuta 2015

Helppoa ja hauskaa

Lauantaina ehdittiin ottaa Tuutin kanssa vähän hyppyjä ennen seuraavan päivän kisoja, eli pääsin kokeilemaan miten estehommat tämän ponin kanssa sujuu. Olimme kolmen ratsukon estetunnilla, jossa hypeltiin maltillisesti kavalettikorkuisia tehtäviä ja lopuksi vähän kisakorkeuttakin eli 70 senttiä. Tuutti oli ollut jo aikaisemmin päivällä tunnilla, ja tämä näkyi ehkä siinä että se vaikutti aluksi tahmeammalta kuin viime kerralla. Päädyinkin laittamaan kannukset jalkaan, mikä sai Tuutin reipastumaan heti. Kun alettiin hyppelemään poni heräsi kyllä oikein mukavasti.

Ensimmäiset pienet hypyt lävistäjillä menivät sujuvasti, ja Tuutti vaihteli itsekseen laukat esteen jälkeen jos ei vielä hypyssä vaihtunut. Menimme sitten noin 20 metrin suoraa linjaa okserilta pystylle ja toisin päin. Tuutille tavoiteltava askelmäärä tälle etäisyydelle oli kuusi laukkaa, mikä onnistuikin helposti siinä vaiheessa kun esteet olivat lähes maan tasalla. Kun puomit nousivat 70 senttiin asti alkoi väli käydä ahtaammaksi, ja samalla Tuutti myös innostui laukkaamaan kovemmalla imulla. Kertaalleen Tuutti hupsahtikin linjan vahingossa viidellä askeleella. Okserille tuli silloin isompi loikka kaukaa, mutta onneksi Tuutilla oli niin helpot hypyt että tällaisessa yllätysloikassa ei ollut vaikeuksia olla mukana.

Lopuksi hyppäsimme kuuden esteen mittaista rataa, jossa oli äskeinen suora linja, pari lävistäjäestettä ja kaareva linja. Ensin menimme radan miniesteillä ja sitten kisakorkeudessa. Miniesteillä rata meni tosi näppärästi, Tuutti vaihteli laukat ja liikkui mukavan sujuvasti eteen. 70 sentin radalle poni tuntui saavan vielä lisää imua esteille. Eipä meno tosin edes näyttänyt videolla niin reippaalta kuin tuntui, vaan tämä oli ehkä ennemminkin minimitempo kisarataa ajatellen. Hypyt tuppasivat menemään vähän lähelle estettä, eli en oikein ehtinyt valita mieluista ponnistuspaikkaa ja toisaalta en edes tohtinut ruveta Tuuttia päsmäröimään vaan annoin sen valita hyppypaikat itse. Kolmannelle ja viidennelle esteelle sain ratsastettua paikan vähän kauemmas ja näistä hypyistä tuli mukavan sujuvia. Tuutti teki taas näppärät laukanvaihdot lävistäjillä, ja olihan tämä kaiken kaikkiaan hyvin helpon oloista kurvailua.

Tuutti oli juuri niin mainio ja näppärä kuin osasin odottaa, ja kyllähän tällaisella kelpaa kisoihin lähteä. Tästä ei hyppääminen paljon helpommaksi enää muutu!


Noralle kiitos videosta!

perjantai 11. joulukuuta 2015

Täsmäsäädöt laukannostoihin

Airan tunnin jälkeen oli sopiva pieni tauko ja sitten mentiin vielä Vaken kanssa Artsin valmennukseen. Kylläpä Hiliman jälkeen elo tuntuikin korostuneen harmoniselta Vaken kanssa, mehän suorastaan luemme toistemme ajatuksia (ainakin välillä).

Jatkoimme samoja juttuja kuin viime viikolla, eli askeleen lyhentämistä ja kokoamista sekä siirtymisiä. Ensin kuitenkin mentiin muutama pohkeenväistölävistäjä käynnissä, ja ohjeena oli pysäyttää hevonen kesken väistön ulko-ohjalla jos se tuntui yhtään jyräävän ohjaa vasten. Vake meni ihan kuuliaisesti sivulle, mutta oli niskastaan hieman jähmeä ja tähän haettiin apua pysähdyksistä. Pysähdyksen jälkeen jatkettiin taas suoraan sivulle väistöaskelilla. Kyllä siinä löytyikin vähän parempaa ajatusta ulko-ohjasta, ja asetuksen kääntäminen hetkellisesti väistön suuntaan tuntui auttavan ulkolavan hallinnassa myös.

Kun Vake oli käynnissä hieman pehmennyt jatkoimme verryttelyä kevyessä ravissa. Ravista tehtiin muutamia käyntiinsiirtymisiä kevennystä hidastamalla, ja parin askeleen jälkeen palattiin takaisin raviin. Nämä toimivat pienenä herkistelynä ja ikään kuin "liioiteltuna puolipidätteenä". Vake alkoikin selvästi kuunnella herkemmällä korvalla kevennyksen hidastumista, ja takaisin raviinkin se lähti pikkuhiljaa pienemmin merkein. Artsi muistutteli myös keventämään neutraalimmin, eli huomaamattani hieman puskin Vakea kevennyksellä eteenpäin. Ihan pieni muutos hillitympään kropan liikkeeseen rentoutti heti Vakea ja pyöreyttäkin tuli saman tien lisää.

Keskityimme siis tänäänkin askelpituuden vaihteluihin lyhyemmän ja pidemmän ravin välillä. Lisäksi lyhyestä ravista tehtiin siirtymisiä käyntiin sekä laukannostoja. Nämä tehtävät sujuivat melko lailla edelliskerran tapaan. Nyt ei tosin saatu maasta käsin apua, ja Vaken energia jäi ehkä vähän huonommaksi. Toisaalta se pysyi aika rentona. Ravia työstäessä tuli muutamia todella hienoja pätkiä, jolloin Vake tuntui tosissaan ryhdistävän etuosaa ja ravaavan ylämäkeen. Eihän se kovin pitkiä aikoja tätä jaksanut ylläpitää, mutta lyhyet pätkät olivat nekin jo jotain. Välillä sitten palkittiin antamalla ravata rennommin eteen. Lyhennyksissä tavoitin hieman ideaa takaosan päällä istumisesta, mutta sama ajatus olisi saanut säilyä siinäkin vaiheessa kun lähdettiin pidentämään rennosti eteen. Nyt kävi niin, että sekä poni että kuski hieman lössähtivät kun tuli aika pidentää ja rentoutua.

Laukannostoja tehtiin ensin uralla lyhennetystä ja viritetystä ravista, ja lopuksi lävistäjillä. Oikean laukan nostot sujuivat uralla älyttömän kivasti, ja pääsin toteuttamaan ne samalla lailla lonkkaa keikauttaen kuin viimeksi. Tosi siistiä, kun nostossa ei tarvita edes oikein pohjetta! Vasemmassa kierroksessa en kuitenkaan osannut samanlaista oikein ajoitettua lonkan keikautusta tehdä, joten nostot olivat vähän sitkaampia ja tapahtuivat enemmän pohkeella. Lävistäjillä ilman seinän tukea molemmat nostot olivat hankalampia kuin uralla, mutta edelleen oikea laukka nousi näppärämmin. Vasemman laukan nostoon tullessa Vake tuntui kiemurtelevan ja liirailevan, mutta tämäpä taisi johtua siitä että aloin itse tuupata ja huojua istunnalla. Artsi ohjeisti tarkkailemaan nostoavun ajoitusta hetkeen jolloin ulkotakajalka tuli maahan. Samalla nostoon piti myös ratsastaa eleettömästi ja hääräämättä kaikkea ylimääräistä Vaken häiriöksi. Ajoituksen kanssa oli pientä säätöä, mutta kun se viimein onnistui ja annoin avut oikealla hetkellä niin vasenkin laukka nousi täsmällisesti jos nyt ei erityisen terävästi. Hiljaa istumalla myös turhat liirailut lävistäjällä jäivät pois.

Lopuksi laukkasimme vielä vähän pidemmän tovin uralla vasemmassa kierroksessa. Tässä vaiheessa tuntia minusta tuntui kuin Vake olisi ravissa jo menettänyt parhaan ryhdin ja terän, mutta oli yllättävää miten kivasti se sitten kulki laukassa. Laukka rullasi hyvin tuntumaa kohti ja Vake oli tasaisen pyöreänä, mitä se ei suinkaan aina laukassa ole. Edelleen tosin vaivihkaa hieman työnsin sitä istunnalla, ja tämä haluttiin karsia vielä pois. Sain keskittyä istumaan oikein eleettömästi ja neutraalisti laukan mukana, ja vain pohje tai raippa muistutti kevyesti mikäli meno alkoi hieman hyytyä. Näin päästiin siihen tilanteeseen, että Vake laukkasi todella ihan itse ja laukka kuljetti vaivattomasti eteenpäin. Tosi hyvä pätkä aivan tunnin loppuun!

Kantava teema oli tänään se, että vähemmällä tekemisellä poni toimii paremmin. Kun ei ole taustahälinää kuulee se apuni ja vastaa niihin täsmällisemmin. Vakea tulee myös niin helposti tuupanneeksi istunnalla eteenpäin ilman että asiaa edes tiedostaa, mutta kun tämän hienovaraisen työntämisen saa pois tulee liikkumisesta rennompaa ja parempaa. Varsinkin laukassa (ja nostoissa) ero oli erityisen selvä, ja laukkatyöskentely loksahti lopuksi aivan uudelle tasolle. Kyllä valmennustunti oli taas aivan asioiden ytimessä!

Höpöksi meni

Tänä perjantaina oli ensin vuorossa Aira Toivolan istuntatunti. Vaken halusin säästää saman päivän valmennukseen, ja pyysin Airan tunnille jotain muuta hevosta. Toiveeni oli Hilima, koska menin sillä Airan tunnin viimeksikin ja silloin sain mielestäni sen kanssa paljon irti Airan opeista. Hilimahan toki oli vapaana, joten sen kanssa sitten tunnille lähdettiin.

Tiesin, että Hilima pitäisi ratsastaa pyöreäksi heti ensiaskeleista alkaen jos halusi mistään tulevan mitään. Hilimalla kun on kaksi eri moodia: nenä pitkällä kipikipikipi-olen-ex-ravuri-en-taivu tai vaihtoehtoisesti pyöreällä niskalla notkeana ratsastajaa kuunnellen. Muuten hyvä, mutta enhän minä saanut Hilimaa käynnissä yhtään myötäämään ja pehmenemään. Helpolta se näyttää sivusta katsottuna, mutta eipä vaan onnistunut minulta.

Aloimme joka tapauksessa ratsastaa ensin käynnissä pohkeenväistöjä uraa pitkin. Samalla tarkastettiin, että molemmat istuinluut tuntuivat satulaa vasten väistöä tehdessä. Minähän tunsin molempiin suuntiin väistäessä vain ulkoistuinluun, eli sisäpuolella oli "tyhjää" kankun alla. Nostamalla väistättävän pohkeen kantapäätä hieman ylemmäs sekä kiertämällä rintakehää ulkokyljen tukemana sisäpuolelle löytyi myös sisäistuinluuhun tuntuma. Väistön ratsastettavuuteen ei kyllä näillä korjauksilla ollut nyt mitään vaikutusta. En tiedä, olinko onnistunut saamaan heti ensi minuuteilla Hiliman täysin väärään mielentilaan vai oliko se ollut sellaisessa jo valmiiksi, mutta joka tapauksessa tamma vastusti hyvin voimakkaasti ja jyräsi väistöistä oikein kunnolla pois. Kamalaksi kamppailuksihan se meni, kun Hilima ei yhtään halunnut kuunnella pidätettä ja ainoastaan etuosaa seinää päin ohjaamalla jyräämistä sai vähän hillittyä. Oikeassa kierroksessa ei oikein tämäkään toiminut, kun en saanut edes takaosaa väistämään uralta vaan Hilima painoi kaula mutkalla päättäväisesti eteenpäin. En sitten osannut tehdä muutakaan kuin kiskoa ohjista ja kinaamiseksihan se meni. Ei siinä paljon päässyt istunnan hienosäätöä väistöissä testailemaan.

Seuraavaksi menimme kevyessä ravissa voltteja. Hilima oli tyytyväisempi kun sai mennä puksuttaa eteenpäin, joten nyt meno oli seesteisempää eikä jyräämistä. Edelleenkään tosin Hilima ei pyöristynyt eikä taipunut, mutta sain sentään tuntuman rentoutettua. Jos vauhti uhkasi kiihtyä piti kevennystä hidastaa ja rauhoittaa oikein ajatuksen kanssa. Volteilla haettiin tuttua rintakehän kiertoa ulkokyljen kautta. Vasemmassa kierroksessa kallistelin liikaa ja menetin ulkokyljen tuen. Tämä korjaantui vippaskonstilla eli kääntämällä katsetta ulospäin, mutta sama korjaus haluttiin toteuttaa myös katseen ollessa menosuuntaan. Ihan luontevaa oloa en volteilla kyllä löytänyt ulkokyljen ja rintakehän kierron suhteen, kun Hilima kulki aivan suoralla rungolla taipumatta voltille milliäkään.

Loppuajan vietimme suurimmaksi osaksi pääty-ympyrällä, missä tehtiin ensin siirtymisiä ravin ja käynnin välillä. Vaikka Hilima oli äsken ravissa rennompi iski sille taas hätäilyvaihde ja homma meni aika mahdottomaksi. Hevonen höyrysi eteenpäin ja käyntiin päästiin vain vahvoilla ohjasotteilla tai seinää päin ohjaamalla. Jyräämistä ja vielä lisää jyräämistä. Pari kertaa Hilima jopa intoutui singahtamaan käynnistä laukalle ja kuskaamaan hetken aikaa. Sepä niistä siirtymisistä. Lopuksi saatiin laukata ympyrällä ja uraa pitkin, ja sehän oli Hilimalle mieleen. Kun laukkaan oli päästy mennä puksutti se ihan tyytyväisenä ja pääsin itsekin rentoutumaan. Päämäärätön rento laukkahumputtelu oli se mihin tänään rahkeet riitti.

Enpä kyllä tiedä mikä tässä mätti. Hilima vaikutti tänään aivan erityisen adhd:lta, hirnui ja keskittyi kaikkeen muuhun kuin kuskiin sekä otti jopa omia lähtöjä laukalle. Ei siihen saanut mitään järkevää keskusteluyhteyttä, ja selväähän on että kun suomenhevonen ei ymmärrä ja sitä ahdistaa niin se jyrää ja jyrää. Oliko kyseessä jokin lähtökohtaisesti juuri minun ratsastuksestani johtuva seikka mikä Hiliman tähän mielentilaan ajoi? Sitä en oikeasti tiedä. Ei tällaisessa tilanteessa mielekkääseen työskentelyyn kykene, ja niinpä sitten istuntatunnilla ei oikein päässyt istuntaan keskittymään. Harmittava kerta, mutta ei voi mitään. Näin se hevosten kanssa välillä menee.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Tiitterä Tuudi II

Tuutti Hailuodossa syyskuussa.
Pitkän pohdinnan tuloksena asiat saivat sellaisen käänteen, että tällä erää en jatka keskiviikon vakiotunnilla Saaran tallilla vaan sen sijaan keskitän ratsastukset nyt kokonaan Tallinmäelle. Tämä alkoi tuntua siltä mitä tällä hetkellä harrastukselta haluan. Siitä huolimatta edelleen on tarkoitus ratsastaa joka viikko myös vaihtelevilla ratsuilla eikä jämähtää pelkästään Vakeen. Tallinmäellähän on liuta toinen toistaan kivempia ja mielen-kiintoisempia hevosia, ja nyt pääsinkin viimein kokeilemaan niistä yhtä lisää eli Tuuttia. Tuutti-muori on kokenut pikkuponi, joka on niittänyt menestystä aluetasolla ysikympin luokissa ennen siirtymistään yksityis- ja kisakäytöstä tuntiponiksi tänä syksynä. Kun kuulin, että Tuutin vakioratsastaja ei pääse osallistumaan ensi viikonlopun kisoihin olin heti innokkaana ilmoittautumassa Tuutin kuskiksi näihin karkeloihin, ja lupa toki irtosikin sillä ehdolla että otetaan treenit alle ennen kisoja. Estetunti on sovittuna viikonlopulle, mutta uumoilin saavani Tuutin myös keskiviikon koulutunnille ja osuinkin tässä oikeaan.

Tuutti vaikutti aluksi aika pieneltä, onhan se alle 140-senttinen ja selvästi Vakea pienempi. Koska Tuutti on pyöreärunkoinen osoittautui se minulle kuitenkin erittäin passelin kokoiseksi, eli pohkeet asettuivat mukavasti ponin ympärille roikkumatta kuitenkaan yhtään liian alhaalla. Tuutin selässä oli todella luontevaa istua, ja kun liikkeetkin olivat supertasaiset niin kerrankin sain istunnan vaivatta kuntoon. Olin kuullut Tuutin laiskottelevan ja vetkuttelevan tunneilla, joten laitoin varuilta kannukset jalkaan. Poni ei kyllä ollut sitten yhtään laiska tai jumittava, vaan liikkui oikein kuuliaisesti koko tunnin ajan. Raippa oli kädessä vain koristeena ja kannusten käyttökin pysyi hyvin vähäisenä.

Verryttelimme ensin ravissa ja ohjeena oli lyhentää ja pidentää askelta samaan tapaan kuin viimeksi valmennuksessa. Tuutti vaikutti mukavan notkealta heti alkuun ja tuli saman tien pyöreälle niskalle. Sen kummempia vinouksia en havainnut ja poni liikkui heti ulko-ohjan tuella. Tulimme siis alusta asti oikein mukavasti juttuun. Ravia oli helppo lyhentää ja sen perään hieman pidentää, ja ohjaa antamalla Tuutti venytti myös kaulaa hieman pidempään muotoon. Oikein oli näppärän oloista.

Laukkaa otettiin verryttelyksi molempiin suuntiin joitakin kierroksia uraa pitkin. Laukassa Tuutti ei pysynyt enää yhtä hyvin tahdissa ja kuolaimella, vaan varsinkin oikeassa laukassa meno tuntui vähän kiireiseltä ja nelitahtiseltakin. Yritin ensin hellittää kunnolla sisäohjaa ja pitää tuntuman ulkoa, mutta tämä johti vain nenä vasemmalla viipottamiseen ja sisälavalle kaatumiseen. Vasemmassa laukassa ope sitten ohjeisti hellittämään ulko-ohjasta ja taivuttamaan kunnolla sisäohjalla, jotta jumissa olevaa oikeaa lapaa saataisiin hieman auki. Ulko-ohjasta tilaa antamalla Tuutti rentoutuikin välittömästi. Vasempaan laukkaan löytyi muutenkin parempi, rauhallisempi tahti ja pääsin ikään kuin istumaan laukkaan sopivaa rytmiä.

Päivän varsinaisena tehtävänä oli ympyröiden suurentaminen ja pienentäminen eli vanha tuttu "aurinkokuntaharjoitus". 10 metrin voltilta kasvatettiin kuviota pääty-ympyräksi pohkeenväistön avulla, ja aina välillä vaihdettiin toiseen päätyyn missä samaa tehtävää tehtiin toiseen suuntaan. Käynnissä Tuutti pääsi jumahtamaan liian hitaaksi, vaikka liikkuikin edelleen pyöreällä niskalla ja väisti hyvin. Ravissa oli parempi työntö eteen tuntumaa kohti, tosin pikkuvoltilla piti kyllä ratsastaa pohkeella ettei meno päässyt hyytymään. Raviväistöissä olisi voinut olla vielä paremmin ideaa sisäpohkeesta ulko-ohjaa kohti liikkumisesta, eli vähän olisi pitänyt päästä irti sisäohjasta. Oikealle Tuutti taipui hieman pehmeämmin ja helpommin. Kuulinkin tunnin lopuksi, että Tuutilla on jotain oikeassa lavassa ja oikean kyljen venyttäminen voi siksi olla hieman haasteellista. Samaa tehtävää mentiin vielä laukassakin, ja ympyröillä laukka toimi aika mukavasti. Myös oikeaan laukkaan löytyi nyt asiallinen tahti ja tasapaino ainakin hetkittäin, ja poni oli nyt laukassakin pyöreämpi. 

Tuutti oli oikeastaan vieläkin näppärämpi poni kuin osasin odottaa. Se oli varsin helppo ratsastaa, mihin vaikutti varmasti sen ihanteelliset mittasuhteet tälle kuskille ja olihan se myös oikein kuuliainen. Varsinainen hyvän mielen tunti kun kaikki tuntui tämän ponin kanssa toimivan saman tien. Laukassa oli eniten haasteita, mutta sekin oli ratsastettavissa paremmaksi melko pienillä jutuilla. Tuskin maltan odottaa estetuntia Tuutilla!

tiistai 8. joulukuuta 2015

Tärkeintä on rytmi

Menimme Vaken kanssa Pian valmennuksessa tänäkin tiistaina. Viime viikon puheet toteutuivat, eli tunnin alkupuolella saimme ratsastaa vähän aikaa paperiarkit pohkeen ja hevosen välissä jalustinhihnan alla samalla kun tutustuimme päivän puomitehtävään ravissa. Eipä siinä voinut muuta kuin tosissaan keskittyä jalan pitämiseen paikoillaan kiinni kyljessä. Sain vältettyä paperien pudottamisen, mutta kyllä ne alkoivat ennen pitkää rutistua ja repeytyä pohkeiden liikkuessa.

Laukassa jatkettiin ilman paperiarkkeja. Ratsastimme maapuomeilla ensin 17 metrin linjaa viidellä ja kuudella askeleella. Vake pääsi viiteen helposti, eli laukka sujui ihan mukavasti eteen. Kuuteen piti tietenkin vähän lyhentää. Sitten menimme soikiokuviota, jonka pitkillä sivuilla oli 17 metrin välit (kuusi laukkaa) puomilta toiselle ja kummallakin lyhyellä sivulla yksittäinen puomi. Soikion "kulmiin" tuli kolme laukka-askelta. Tämä ei ollutkaan mikään helppo tehtävä! Pätkittäin rytmi löytyi, ja väleihin tuli oikeat askelmäärät tasaisella laukalla. Jos taas rytmi pääsi rikkoutumaan esimerkiksi liian pitkäksi venyneen tai oikaistun kaarteen takia oli sen palauttaminen hankalaa. Vaken laukka tuppasi kaarteissa hieman hyytymään, eikä se ihan tarpeeksi yritteliäästi venyttänyt eteen puomille jos oltiin aavistuksen kaukana. Terävyyttä ja pohkeeseen reagointia olisi siis tarvittu lisää. Myös kääntämisessä oli toivomisen varaa, eli roikuin liikaa sisäohjassa kun taas ulkopohje ei ollut tarpeeksi mukana. Saimme mentyä molempiin suuntiin joitakin asiallisia kierroksia niin että koko soikiolla rytmi säilyi ja askeleissa ei harhauduttu, mutta ei se varsinaisesti helpolta alkanut tuntua missään vaiheessa.

Pysyimme vielä samalla kuviolla, mutta 17 metrin linjoilla puomit nostettiin jonkin verran ylös maasta ja päätypuomit kierrettiin ulkokautta isommalla kaarteella. Linjoille haluttiin nyt viisi laukkaa. Päädyt olivat edelleen kompastuskivi, sillä niissä laukka pääsi aina jonkin verran hyytymään. Tämän seurauksena rytmi ei täysin säilynyt, ja uudelle linjalle oli hankalampi lähestyä kun kaarteesta joutui puskemaan eteen. Lisäksi minulla oli tänään jokin ihme vimma hyppyyttää Vakea kaukaa, eli tuuppasin sen miniesteiden yli mieluummin aika kaukaa kuin annoin ottaa miniaskeleen. Yhdistettynä vähän riittämättömään laukkaan näistä hypyistä tuli kömpelöitä kiskaisuja joissa laukkakin vaihtui helposti vääräksi. Parempi oli olla puskematta liikaa puomia kohti ja tuoda Vake mieluummin lähelle mutta etuosan ryhdin säilyttäen.

Päivän toinen tehtävä oli kolmoissarja, jossa kaikki esteet olivat oksereita. Sarjavälit olivat noin 9 metriä eli kahdelle laukalle mitoitettuja, tosin ensimmäistä väliä hieman lyhennettiin Vakelle kun alkoi näyttää siltä että muillakin hevosilla oli vaikeuksia venyä väleihin estekorkeuksien ollessa aluksi 60 sentin luokkaa. Ratsastin kunnon laukan alle aina ennen sarjalle tuloa, ja Vake selvittikin koko linjan oikein sujuvasti. Viimeisellä esteellä Pia muistutteli katsomaan ylös ja eteen sekä ohjaamaan Vaken suoraa linjaa eteenpäin sen sijaan että annoin sen kaartaa ja oikaista estelinjalta ennen päätyä. Esteitä nostettiin vähitellen, ja edelleen sarja sujui tosi mukavasti. Eipä siinä tarvinnut ajatella oikein muuta kuin eteen koko ajan. Tällä kertaa en kuitenkaan heittänyt ohjia pois ja päästänyt Vakea venähtämään liian pitkäksi ja matalaksi.

Lopuksi korkeudet olivat sarjan kolmella okserilla noin 70, 80 ja 90 cm. Tällä viimeisellä kierroksella tyrin ensin sisääntulon täysin, sillä yritin hyppyyttää Vaken a-osalle turhan kaukaa. Vake tikkasi kuitenkin vielä miniaskeleen esteen juureen, ja näin jarruttavan hypyn jälkeen ei vauhti riittänyt toiseen väliin vaan siihen otettiin kolmas askel ja b-osasta kiivettiin yli. Yritin nopeasti päättää kääntäisinkö viimeisestä välistä esteen ohi (tässä tilanteessa ehdottoman kannatettava ratkaisu rämpimisen sijaan!), mutta ratkaisu syntyi itsessään kun otiin jo menossa tolppaa päin ja Vake väisti sen täpärästi esteen sivuun. Onneksi Vake ei tällaisesta mokailusta hermostunut, vaan uudella yrityksellä tultiin taas aivan sujuvasti ja hyvällä energialla esteitä kohti. Kun päästiin onnistuneemmin sisään ylittyivät esteet helposti ja suurimmalle okserille tuli oikein hyvä hyppy.

Olin tyytyväinen sujuvaan menoon sarjalla, sillä tähän tehtävään löytyi Vakesta mukava, eteen pyrkivä laukka jolla sarjavälit selvitettiin asiallisesti. Perusratsastustehtävät puomeilla sen sijaan olivat jälleen kerran hankalampi pala. On vaan niin helppo viilettää menemään suoria linjoja ja isoja teitä ja saada Vakekin käynnistymään niissä kunnon laukkaan, mutta sitten kun yritetään kääntää täsmällisesti pientä kaarretta puomilta toiselle ja säilyttää rytmiä lyhyessä laukassa niin energia ei oikein tahdokaan riittää ja homma menee hankalaksi. Välillä vähän epäilyttää että onko kuskin rytmitajussakin pieniä puutteita. Terävyyden ja rytmin säilyttäminen kaarteissa vaatii selvästi kehittämistä, ja ahtaammassa tilassa maneesissa tämä asia tietenkin vain korostuu.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän laukkamaasto

Tämän viikonlopun maasto tehtiin vaihteeksi talvikelissä. Koska yöllä satoi vettä olin odottanut jäätä ja liukkautta, mutta keli yllätti positiivisesti. Vähemmän liikennöidyt maalaistiet olivat hyvässä kunnossa hokkikengillä kulkemiseen eivätkä suinkaan peilijäällä. Saimme Vaken kanssa lenkkiseuraksi Noran Hempalla sekä Akun ratsastajineen.

Lähdimme ratsastamaan ensin Hangaksentietä pitkin, ja ravipätkän jälkeen otimme tiellä myös laukkaa. Tien reunassa oli luntakin sen verran että pohja oli oikein sopiva reippaaseen menoon. Laukaten matka hujahti nopeasti ja pian saavuimme junaradalle tasoristeykseen. Radan ylityksen jälkeen käännyimme kuntoradalle. Täällä oli lunta, ja koska Vakella ei vielä ole tilsakumeja kerääntyi kävellessä kavioihin heti isot paakut. Onneksi tämä kävelyosuus oli lyhyt, ja kun tulimme laukkasuoran alkuun laskeuduin alas koputtelemaan tierat pois. Sitten jatkettiin heti ravin kautta laukkaan jottei uusia tieroja ehtinyt tulla. Kuntoradalla oli pitävä lumikerros, ja siinä sopi mennä kovaa. Nora mittasi Hempan huippunopeudeksi 44 km/h, mutta suokki ja eestiläinen eivät aivan samoihin vauhteihin yltäneet vaan Hemppa pääsi ottamaan pientä kaulaa meihin nähden. Vake kyllä innostui laukkaamaan oikein hyvällä imulla, ja lopulta annoin sen mennä leveällä baanalla Akun rinnalle ja vähän ohikin. Ihanan reipas pätkä!

Laukan jälkeen oli edessä taas lyhyt kävelypätkä lumessa, ja katsoin parhaaksi taluttaa Vakea kun se keräsi niin pahat korkokengät. Palasimme pohjoisemmasta tasoristeyksestä radan yli ja sen jälkeen löysin erinomaisen kätevän kiven jonka avulla tierat irtosivat kavioista helposti. Päästyäni takaisin satulaan hölkkäsimme tietä pitkin ravia ja rentoa laukkaa kotia kohti. Lopuksi annettiin vielä hevosten kävellä hyvän matkaa. Noin 9,5 kilometrin lenkki meni tosi nopeasti, ei taidettu ainakaan yli tuntia tällä reissulla viettää. Mukavan paljon tuli ainakin laukattua, ja kivaa kun Vakekin meni niin innokkaasti.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Joustoa tavoittelemassa

Artsin valmennuksessa menimme Vaken kanssa tällä kertaa kahden ratsukon ryhmässä. Tänään keskityimme koko tunnin ajan askelpituuden vaihteluihin. Teimme muutaman väistölävistäjän ja satunnaisen ympyrän, mutta muuten mentiin käytännössä uraa pitkin. Kaikissa askellajeissa haluttiin hevosten liikkuvan ensin mahdollisimman lyhyellä mutta tarmokkaalla askeleella, ja kun askel lyheni toivotusti niin ratsastettiin hetki rennommin eteen antaen askeleen ja muodon venyä. Lisäksi tehtiin siirtymisiä askellajien välillä, mikä tapahtui aina askeleen lyhentämisen kautta. Tällaisella lyhentämisen/kokoamisen ja venytyksen vuorottelulla tavoiteltiin liikkeisiin parempaa joustoa ja vieteriä, nivelten koukistumista.

Aluksi tuntui siltä, että askelta lyhentäessä Vake vain jännittyi liikaa tai menetti energiansa, eikä pyöreys näin ollen säilynyt. Ohjeena oli pitää pohkeet melko passiivisena, ja energian hiipuessa hipsutella kevyesti raipalla pohkeella puskemisen sijaan. Suoralla uralla oli myös hankalampi saada ponin kyljet hallintaan, ja kun ei juurikaan taivuteltu en saanut oikeaa pohjetta ratsastettua läpi. Niinpä oikea kylki jäi hieman pullahtaneeksi, ja vasemmassa kierroksessa ulko-ohja oli kovin jähmeän oloinen. Jos tämän suoruusongelman olisi saanut ratkottua olisi Vake ehkä loksahtanut vielä irtonaisemmaksi. Siitä huolimatta ravissa työskentely alkoi tunnin mittaan sujua paremmin, ja Vake tuli pyöreäksi myös lyhennyksissä. Energiakin parani, etenkin kun Artsi kävi vierellä aktivoimassa Vaken liikettä maasta käsin. Ravi alkoi kuljettaa eteenpäin ihan itsestään, ja varsinkin lyhennyksen jälkeen eteen venyttäessä tuli mukavalta tuntuvia hetkiä. Istunnan osalta piti keskittyä hakemaan taas painoa takaosan päälle etenkin askelta lyhentäessä. Huomasin myös työntäväni käsivarsia liian suoraksi eteen kyynärkulman kadottaen siinä vaiheessa kun aloin ratsastaa Vakea eteen ja pidemmälle askeleelle.

Askeleen lyhennys ravissa auttoi tekemään myös mukavan napakoita, ryhdikkäitä laukannostoja. Täytyi vaan olla tarkkana, että ravissa oli oikeasti riittävä energia ja tarmokas poljenta nostoon tullessa, sillä jos liike vain oli hiipunut pieneksi hiippailuksi tuli nostostakin lötkö. Silloin kun raviin löytyi oikeanlainen viritys nousi laukka hyvin täsmällisesti pienellä avulla, ja pääsin tekemään muutamia mainioita nostoja sisälonkkaa "keikauttamalla" siten kuin ratsastusoppaissa neuvotaan. Yleensä sitä keskittyy vain antamaan nostoavun sisäpohkeella ja lonkan liike tulee ehkä vahingossa siinä sivussa. Nytpä Vake nosti laukan parhaimmillaan hyvin olemattomalla pohjeavulla kunhan vaan ravin viristys oli kunnossa ja onnistuin ajoittamaan istunta-avut täydellisen oikein. Löysin myös pieneksi hetkeksi tuntuman siihen, millaista oli kun sain oikeasti "istuttua takaosan päällä" ja samalla ponin ympäri, ja tällaisesta hetkestä laukka nousi aivan ihanan vaivattomasti ja suorastaan ylämäkeen. Hihkuinkin ääneen että NYT pääsin todella istumaan takaosalle, ja olihan se hyvä välähdys siitä miltä menon pitäisi oikeasti tuntua.

Myös laukassa vuoroteltiin lyhennystä ja eteenratsastusta. Lyhentäessä Vake pääsi pari kertaa putoamaan raville, ja näissä tilanteissa ohjeena ei ollut nyhjäistä sitä takaisin laukkaan (eli eteenpäin) vaan jatkaa lyhennystä ravissa ja nostaa lyhyt laukka hyvin valmisteltuna uudestaan. Lyhyeen laukkaan olisi tarvittu vielä lisää energiaa jotta pyöreyttäkin olisi löytynyt paremmin, mutta kun laukkaa pidennettiin eteen tuntuivat takajalat mukavan teräviltä.

Tunnin työskentelyn jälkeen Vaken liike tuntuikin loppuraveissa oikein mukavalta. Edelleen oikea pohje olisi saanut olla paremmin läpi, mutta muuten ei hassumpaa. Ainakin kuvittelen, että sitä joustoa oli tullut liikkeeseen vähän lisää. Tämä oli aika haastava tunti jossa mentiin tutun mukavuusalueen ulkopuolelle tekemään uudenlaisia juttuja, mutta pieniä onnistumisen hetkiäkin sentään tuli. Tällainen harjoittelu on varmasti juuri sitä mikä voi pidemmällä aikavälillä Vakenkin liikkumista kehittää. Vaikka poni on kuinka vaatimattomasti liikkuva puksutin niin kyllä ne on nämä valmennuksen kautta tulevat pienet, vähittäiset muutokset jotka tekevät touhusta kiinnostavaa ja motivoivaa.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Kun ei niin ei

Keskiviikon tunnille sain uudestaan Elmon, tällä kertaa koulutunnille. Ohjelmassa oli voltteja sekä siirtymisiä. Aloitimme ratsastaen kummallekin pitkälle sivulle kaksi volttia, toisen käynnissä ja toisen harjoitusravissa. Lisäksi työskenneltiin pääty-ympyrällä hakien ravissa venytystä eteen ja alas. Pääty-ympyrällä otettiin myös laukkaa, ja lopuksi mukaan tulivat siirtymiset käynnin ja laukan välillä sekä 10 metrin laukkavoltit.

Heti alkuun ope selitti miten asetus tuli volteilla ratsastaa: ensin asetus sisään, sitten asettavalla ohjalla pieni myötäys ja samalla pohkeesta eteen. Tätä periaatetta lähdin sitten Elmonkin kanssa koettamaan, mutta törmäsin saman tien useampaan perustavanlaatuiseen ongelmaan. Elmo oli hidas, eikä vastannut sen enempää pohkeeseen kuin raipan napautuksiinkaan. Päädyin puskemaan sitä eteenpäin koko ajan, mikä oli tietysti erittäin huono ratkaisu. En vaan nähtävästi raaskinut käyttää niin ronskeja apuja, että Elmo olisi ihan oikeasti alkanut reagoida eteen. Poni oli myöskin jäykkä kuin mikä, ja ravi tuntui aluksi aivan mahdottomalta töksötykseltä. Isolla pääty-ympyrällä Elmo suostui liikkumaan hieman paremmin, mutta pienille volteille se hyytyi täysin. Ope muistutteli että sisäohjassa ei saa roikkua, mutta kun päästin sisäohjan pois niin mentiin vaan nenä ulos kääntyneenä. Tosi vaikea oli hallita istuntaakaan kun Elmo mennä juputti kulmikasta ravia väärinpäin ja etenemättä askeltakaan omaehtoisesti.

Laukka pääty-ympyrällä oli sekin kauhean laahaavaa ja vastentahtoista. Ope patisteli edelleen myötäämään sisäkädellä jotta Elmo saisi vapautta laukata. Kun heitin sisäohjan pois ei Elmo sitten meinannutkaan kääntyä ympyrälle, eli ulkoavut eivät olleet tarpeeksi vahvat. Laukka ei lähtenyt yhtään rullaamaan, mutta silti muutama kierros laukkaympyrällä sai Elmon käynnistymään niin että ravi alkoi sujua hieman paremmin eteen. Samalla niska alkoi myödätä, ja ravissa oli sentään joitain parempia pätkiä Elmon liikkuessa hieman pehmeämmin ja pyöreämmin. Tällöin kuitenkin muoto tahtoi painua aivan liian matalaksi ja syväksi. Pohkeillahan se niska ja etuosa olisi pitänyt nostaa ryhdikkäämmäksi, mutta eipä Elmo edelleenkään reagoinut pohkeesta yhtään eteen.

Laukka oli päivän toivottomin askellaji, joten käynti-laukka-käyntisiirtymiset ja laukkavoltit eivät kuulostaneet kovin helpolta tehtävältä. Laukannostoissa Elmo tahmasi, ja lähti helposti vain raville. Yritin tuupata sitä istunnalla, ja samalla nostin tahattomasti sisäkättä ylös. Sisäkättä piti siis taas rentouttaa, ja ope neuvoi jopa asettamaan vähän ulos. Laukannostot käynnistä onnistuivat aina vasta toisella yrittämällä, eli ensin käytiin ravissa ja vasta kun jarruttelin takaisin käyntiin sain annettua topakammat avut joilla päästiin laukkaan asti. Laukkavoltit sain juuri ja juuri käännettyä, mutta ei niillä voinut oikein muuta kuin tuupata ponia pysymään laukassa eikä asetuksia sun muita hienouksia ehtinyt ajatellakaan.

Eipä ollut mikään mieltäylentävä tunti. Parempiakin kertoja on Elmon kanssa nähty, ja yleensä se sentään jossain vaiheessa herää liikkumaan paremmin. Nyt ei ollut sellaisesta tietoakaan. Ainoa positiivinen muutos mikä tunnin aikana tapahtui oli että poni alkoi kävellä väli- ja loppukäynneissä pitkin ohjin sujuvasti (alkukäynneissä se liikkui vielä kuin liisterissä). Opekin tuumasi että olipas Elmo vastahankainen tänään, ja arveli jopa että voisiko poni oireilla vastikään tehtyä madotusta. Kaikki olisi lähtenyt siitä että olisin saanut Elmon liikkumaan jollain konstilla itse eteenpäin ilman jatkuvaa työntämistä, mutta jäi keksimättä miten sen olisin tehnyt. Kyllä Elmo vaan sunnuntaina estekisoissa esitti mukavan sujuvaa, kolmitahtista laukkaa ja liikkui ihan itse. Mitenkähän sen saisi syttymään samalla lailla sileällä?

tiistai 1. joulukuuta 2015

Puomeja Pallella

Estevalmennuksen jälkeen oli tiistai-illan ohjelmassa vielä toinen ratsastus Tallinmäellä, sillä olin jo hyvissä ajoin etukäteen rästimässä joulunaikaan väliin jääviä tunteja. Sain mennä lisätunnin ihanalla Pallella, joka tällä erää on tuntikäytössä pari kertaa viikossa. Olin odottanut koulutuntia, mutta menimmekin sitten puomitehtäviä. Kouluratsu Pallelle varsinaiset estehommat ovat vieraita, mutta puomeja ja kavaletteja se on jo opetellut menemään.

Aloitimme muutamilla pohkeenväistöillä uralta sisälle ja takaisin, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Käynnissä Palle väisti kevyesti ja herkästi, mutta raviväistöissä en saanut sitä pysymään aivan rentona. Kevyessä ravissa kamppailin istunnan kanssa, sillä kantapäät pyrkivät nousemaan ylös ja alapohje heilumaan. Koulusatula vähän niin kuin pakotti lonkkakulmaa auki, mutta samalla tuli tämä kantapääongelma ja heiluva pohje. Pallenkin meno varmasti vakautuisi, jos pohje pysyisi nätisti kyljessä eikä liikkuvia osia olisi ihan näin paljon. Muutamien väistöjen jälkeen ratsastimme uralla eteen askelta pidentäen, ja kun sain Pallen etenemään sujuvammin tuli se myös rennommaksi ja tasaisemman pyöreäksi.

Puomit olivat vielä samoilla paikoilla kuin äskeisessä estevalmennuksessa, eli molemmissa päädyissä oli toisen kulman kohdalla kaksi puomia ja lävistäjällä oli kolmen puomin sarja. Puomeja mentiin ensin ravissa, ja Palle ainakin nosteli jalkojaan reilusti. Sen kokemattomuus puomeilla näkyi ehkä siinä, että pientä kiemurtelua tuli helposti. Puomisarjoilla oli tärkeää pitää pohkeet kiinni ja ajatus eteenpäin, sillä Palle jäi ravissa helposti leijumaan paikoilleen ja silloin tuli sitä kiemurteluakin.

Laukannostojen kanssa oli ensin pieniä vaikeuksia. Ope oli vinkannut, että Palle nostaa laukan ulkopohkeella eli se on tosiaan venäläisittäin koulutettu. Tämä selittää osaltaan myös sitä, miksi en aikaisemmin ole saanut Pallea nostamaan vasenta laukkaa. Vaikka koetin tehdä noston ulkopohkeella olin ensin vaikeuksissa, sillä apujen oikeaa ajoitusta oli hankala hahmottaa. Sisäpohkeella nostaminen ja sen oikea ajoitus tulee selkäytimestä, mutta ulkopohkeella nostaessa iski hahmotushäiriö. Muutamien yritysten jälkeen pääsin jo onneksi paremmin jyvälle, ja Palle alkoi ymmärtää apujani. Vasemmassakin kierroksessa nousi myötälaukka nyt ilman ongelmia kun osasin pyytää Pallelta sen ymmärtämällä kielellä.

Laukassa mentiin ensin suuntaa vaihtamatta päädyissä olevia puomeja, ja myöhemmin päätypuomeilta lävistäjäpuomeille. Toisella lävistäjällä ylitettiin yksittäistä kavalettia, ja lopuksi puomisarjat mentiin myös S-kiemurana. Palle ylitti laukkapuomit ilmavasti, ja rytmi ja tasapaino säilyivät aika hyvin. Huomasin pian, että askel oli helpompi sovittaa puomeille jos hain ponnistuspaikan ennemmin kauas kuin lähelle. Palle kyllä venytti puomien yli hyvin vaivattomasti pidemmällä askeleella, mutta lyhyen askeleen tikkaus aivan puomin eteen ei oikein luonnistunut vaan silloin Palle putosi raville. Pyrin siis tuomaan sen puomeille sujuvasti ja ratkaisten mieluummin eteen kuin taakse. Tällä taktiikalla puomit ja kavalettikin ylittyivät oikein näppärästi. Lävistäjäpuomeilla ja -kavaletilla Palle hoksasi vaihtaa laukan aivan pyytämättä.

Pallen laukka on niin elastista ja säädeltävää, että sillä oli ihanaa mennä myös puomeja. Puomitehtäviin tuli vähän erilaisia ulottuvuuksia tällaisella hevosella jolla on laukassa "materiaalia" vaikka millaiseen työskentelyyn, mutta joka kuitenkin tuntuu kaipaavan ratsastajan apua ponnistuspaikkojen valintaan. Pääsin siis vähän enemmän hienosäätämään. Palle on vaan niin mahtava!

Tekniikkaa ja jumppaa

Tiistaina oltiin taas Vaken kanssa Pian estevalmennuksessa. Valmentajien käynnit ovat nyt vakiintuneet viikottaisiksi niin että tiistaisin mennään Pian tunnilla esteitä ja perjantaisin Artsin tunnilla koulua. Täytyy sanoa, että ratsastuskoululaiseksi sitä on harvinaisen hyvässä tilanteessa, kun viikottain pääsee aluevalmentajien oppiin molemmissa lajeissa!

Tämän päivän ohjelmassa oli puomitehtäviä ja jumppasarja. Verryttelyjen jälkeen aloitimme puomeilla ja nostimme jalustimet kaulalle. Ratsastimme ensin ravissa ja sitten laukassa S-kiemuraa, jossa molemmissa päädyissä oli kaksi maapuomia sekä lävistäjällä kavaletin ja kahden puomin sarja. Vake oli molemmissa askellajeissa aika nihkeä. Ravissa puomiväleihin tikattiin ylimääräistä askelta ja laukassa puomien yli venyminen tuntui vähän väkinäiseltä. Ilman jalustimia ratsastamisessa oli se hyvä puoli, että en voinut kovin pahasti nojailla eteen. Pystyasento puolestaan auttoi ratsastamaan ponin pyöreälle kaulalle ravissa, mutta kyllä se myös olisi pitänyt saada heräteltyä liikkeelle vielä paljon tehokkaammin. Maneesin pienet kaarteet tuntuivat nyt syövän eteenpäinpyrkimystä aivan liikaa.

Puomit pysyivät mukana kuvioissa, mutta puomikiemuran jatkoksi tehtävään lisättiin yksittäinen lävistäjäpysty sekä toisella pitkällä sivulla oleva jumppasarja. Sarjaan kuului kavaletti, ristikko ja pysty yhden laukan väleillä sekä lopuksi kahden laukan väli pystyltä okserille. Tässä vaiheessa otin jalustimet takaisin jalkaan, sillä arvelin jumppasarjan menevän liian kömpelöksi muuten. Vake lähtikin liikkumaan paremmin eteen kun jalustimet olivat jalassa, joten ehkä olin alkutunnin hidastanut sitä ylimääräisellä puristuksella. S-kiemura puomien yli alkoi mennä nyt huomattavasti sujuvammin kun laukka oli parempaa, eikä puomien yli venyminen ollut enää ollenkaan niin työlästä. Pia muistutteli vielä pitämään kädet joustavina ja etenkin antamaan sisäkädellä enemmän vapautta kaarteissa.

Lävistäjäpystylle ja jumppasarjalle päästiin kohtuullisen hyvällä energialla. Sarjalla piti tietenkin olla koko ajan ajatus eteenpäin, mutta sarjavälit olivat kohtuullisen kilttejä maneesivälejä jotka Vake selvitti melko helposti. Sain ohjeeksi antaa sarjalla ponille reilusti ohjaa, ja taisinpa vähän liioitellakin niin että heitin ohjat käytännössä kokonaan pois. Tämä kyllä auttoi istumaan pystymmässä sekä esteiden välillä että hypyissä, kun ei hyppyihin tarvinnut niin reilusti myödätä ohjien ollessa valmiiksi pitkät. Vake aina venyttää kaulaa hypyissä niin paljon eteen ja alas, että minulla ei kädet riitä myötäämään tarpeeksi jos ohjat ovat kovin lyhyet ja yritän samalla pitää ylävartalolla mukautumisen hillittynä.

Sarjaa mentiin muutamia kertoja esteitä nostaen. 80 sentin okseri meni vaivattomasti, mutta 90 sentin okserin Vake ensin keilasi kahteen (vai peräti kolmeen?) kertaan. En ole varma, mutta luulen että puomi tuli etujaloilla mukaan, ja kerran mentiin niin vasempaan reunaan että kaadoin tolpan omilla varpaillani. Vake kyllä lähti hyppyyn jarruttelematta, mutta jostain syystä jalat eivät nousseet aivan tarpeeksi. Kysyin mitä minun pitäisi ratsastuksessa muuttaa ja vastaus oli että ei mitään. Epäilen kyllä, että saatoin viimeisessä välissä ennen okseria aavistuksen ennakoida ylävartalolla eteen, mikä tietysti voisi olla osatekijänä etujaloilla pudottamiseen. Tultiinhan me okserille myös ehkä hieman pitkänä, kun tosiaan en sarjaväleissä paljon ohjia tuntumalla pidellyt. Lopulta Vake kuitenkin korjasi jalkansa kunnolla ylös, ja loikkasi oikein tosissaan ylittäen okserin puhtaasti.

Tänään taisi tulla taas maneesiefekti esiin, eli pienessä tilassa ei Vake vaan lähtenyt heti etenemään niin hyvällä energialla kuin olisi suotavaa. Onneksi se sitten loppua kohti piristyi huomattavasti, ja kun puomit alkoivat olla enemmän irti maasta liikkui Vake jo ihan kohtuullisesti eteen. Ulkokentällä oli vaan niin paljon helpompaa löytää kunnon laukka ja säilyttää se kuin nyt maneesissa, joten tässä on talven treeneihin pientä haastetta.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Tallinmäen avajaiset

Kuva: Pipu Arvola-Siltakoski
Kisa-aamun jälkeen päivä ei ollut vielä suinkaan pulkassa, vaan jatkui Tallinmäellä. Tallinmäellä järjestettiin avajaiset uusien tilojen ja toiminnan esittelemiseksi, ja paikalle saapuneen yleisön (suurimmaksi osaksi lapsiperheitä) määrä oli yllättävänkin suuri. Avajaisten ohjelmassa oli myös muutama ratsastusnäytös. Olin innokkaasti lupautunut Vakella mukaan estenäytökseen, jossa menimme Eevan ja Joyn parina.

Estenäytös oli ohjelmassa viimeisenä vikellysnumeron sekä katrillin jälkeen. Kävelytimme poneja ulkona omaa vuoroa odottaessa, mutta muuten ei ulkona pystynyt oikein verryttelemään. Maneesissa sitten otimme yleisön edessä lyhyet ravi- ja laukkaverryttelyt samalla kun avustajat kasasivat meille muutaman esteen lävistäjille ja suoralle 17 metrin linjalle. Hyppelimme verryttelyksi muutaman kavaletin ja pikkuesteen ja esteitä nostettiin vähitellen. Lopuksi mentiin neljän hypyn pätkä estekorkeuden ollessa Vakelle 80 cm. Tämä oli sellainen helppo rutiinikorkeus joka ainakin onnistuu mukavasti yleisön edessä, siitäkin huolimatta että on pidetty viime aikoina hyppytaukoa. Vake ei pikku näytöksemme aikana ehtinyt juurikaan herätä, vaan oli aika vetelä. Pikkaisen puskemiseksihan se ratsastus meni. Ihan uskottavasti Vake kuitenkin pomppasi kaikki vastaantulevat esteet, eli hoidimme tosiaan homman rutiinilla. Näytöksen päätyttyä Vake sai vielä esittää osaamistaan toisellakin osa-alueella, sillä se jäi paikalle yhdeksi talutusponiksi ja innokkaat lapset saivat tehdä kävelykierroksen maneesin ympäri sen selässä. Hyvin Vake hoiti tänään molemmat edustustehtävät.


Videosta kiitos Noralle!

Ohjaus toimii... välillä

O-Ri:n viimeiset estekisat tälle vuodelle käsittivät omalta osaltani 60-70 cm luokan Elmolla. Luokka oli jaettu erikseen junioreille ja senioreille, ja senioreiden sarjassa meitä oli viisi. Elmon kanssa yhteinen harjoituspohja oli varsin ohut kun vasta tällä viikolla pääsin sillä pitkästä aikaa hyppäämään, mutta esteet olivat toki pieniä.

Verryttely tapahtui maneesissa ohjatuissa ryhmissä. Onneksi verkka-aikaa annettiin melko väljästi, sillä Elmon lämpiäminen ja herääminen otti aikansa. Aluksi poni oli aivan uskomattoman tahmea, ja niin ravi kuin laukkakin oli laahaavaa ja kulmikasta. Ehdin olla jo vähän epätoivoinen, sillä ei tällaisesta laukasta olisi pystynyt mitään hyppäämään, mutta pikkuhiljaa Elmo sitten heräsi ja laukka alkoi rullata sujuvammin. Hyppäsimme ensin muutaman kerran ristikkoa, ja sitten pystyä sekä okseria. Hypyissä ei ilmennyt mitään erityistä vaan meno oli ihan mutkatonta nyt kun Elmo oli alkanut liikkua.

Verryttelyn jälkeen odottelimme hetken ja sitten oli oma vuoro. Yllätyksekseni Elmo olikin kisaradalle päästessään pörhäkämpänä hereillä ja alkoi vähän painaa ohjille. Laukkaa en kuitenkaan meinannut ensin saada nousemaan kun poni mutkitteli ja kiemurteli. Kulmasta sain laukan nostettua, ja tunsin että Elmolla oli nyt selkeästi enemmän imua eteen kuin verryttelyssä. Ykkösesteelle tultiin ihan sujuvasti, mutta paikka otettiin harkitusti hieman lähelle eli en alkanut tuuppailla estettä kohti. Hyvältä vaikutti, ja tässä hypyssä Elmo jopa teki halutun laukanvaihdon (mikä jäikin ainoaksi onnistuneeksi vaihdoksi koko radan aikana). Esteen jälkeen poni oli kuitenkin menossa päättäväisesti porttia kohti ja liirasi sinne kaula mutkalla ja ohjia kiskoen. Voi kun vaan olisin tässä saanut istuttua jämäkästi satulassa, mutta saihan se Elmo kiskottua minut etunojaan ja sitä myötä pääsi liiraamaan miten tahtoi. Portilla tuli pysähdys, mutta olin tarkkana ettei Elmo päässyt ottamaan yhtään askelta taakse. Niinpä tästä ei tullut tottelemattomuusvirhettä, ja matka jatkui metkuilujen jälkeen eteenpäin.

Kakkoseste ylittui tasaisesti, mutta kun päädystä kaarrettiin vetosuuntaan päin eli sisääntuloa kohti niin Elmo lähti taas suuremmalla imulla eteen. Kolmoselta neloselle oli suora 17 metrin linja, ja olin suunnitellut tähän viisi askelta mikäli Elmo laukkaisi pienesti ja neljä mikäli se olisi pyrkimässä eteen. Imua oli, joten annoin Elmon laukata. Hetken se taisi harkita ylimääräistä miniaskelta, mutta loikkasi sitten neljännestä askeleesta ison hypyn. Tämä oli sen tyylin loikka millaiset ovat minua muinoin Elmon selästä horjuttaneet, mutta nyt olin mukana ongelmitta. Porttia kohti tultiin siis mukavan sujuvasti ja energisesti, mutta kun seuraavaksi piti edetä portilta pois päin alkoi laukka hyytyä. Lävistäjäokserille tultiin jarruttaen ja kiemurtaen, mutta puskin Elmon siitä yli. Muuten hyvä, mutta menin tilanteessa aivan kamalaan etukumaraan.

Rytmi rikkoutui jälleen ravin kautta laukkaa korjatessa, ja seuraavaan päätyyn tullessa Elmo kiskoi ohjia kovasti haluten mennä pitkänä ja etupainoisena. En mahtanut sille taaskaan oikein mitään, vaan irtosin penkistä etukenoon. Sitten tultiin toiselle suoralle linjalle kohti sisääntuloa, ja tiesin Elmon lähtevän taas linjalla eteen. En kuitenkaan ollut valmistautunut siihen, että se lähti linjan ensimmäisen esteen jälkeen painamaan ohjille ja liiraamaan päättäväisesti oikealle uraa kohti. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olimme hypänneet samaa linjan sisääntuloestettä verryttelyssä siten, että siitä jatkettiin viistosti uralle ohi seuraavan esteen (muutakaan tievaihtoehtoa ei oikein ollut, kun linjan toista estettä ei mahtunut hyvin ohittamaan sisäpuolelta). Varmaankin Elmolla oli tämä opittu reitti muistissa, ja kun se niin kätevästi sai taas jallitettua kuskin irti satulasta pystyi se menemään minne tahtoi. Niinpä luisuimme ohi radan toiseksi viimeisestä esteestä.

Ratsastin esteelle uuden lähestymisen ja naputtelin raipalla pari kertaa oikealle lavalle muistutuksena siitä että liirailu ei ole ok. Tulimme esteelle nyt pienemmässä laukassa, ja kun ei Elmo päässyt rymyämään etupainoiseksi ylittyi este ilman ohimenoaikeita. Sitten jatkoimme vielä kaarteen viimeiselle esteelle, jolle päästiin rennosti ja asiallisesti lähestyen. Vielä maalilinjan jälkeenkin Elmo painoi ohjille sen verran että en heti saanut sitä jarruttamaan laukkaa pois. Ei se kovaa mennyt, mutta pääsi taas hetken kuskailemaan.


Meno ei ollut helppoa tai nättiä, mutta rymyttiinpä rata silti läpi. Sanotaanko näin että ohjaamisessa ja ponin hallinnassa oli hieman puutteita. Selvähän se, että satulaan pitäisi päästä istumaan jämäkästi ja pysyä siellä vaikka Elmo kuinka kiskoisi. Kun menin ponin kiskomana näin pahasti etunojaan niin ohjattavuus katosi heti. Kaikesta huolimatta olin iloinen siitä, että hypyissä tuntui helpolta olla mukana ja olo oli sen puoleen luottavainen. Toisenkin vaiheen olisin halunnut tänään hypätä, mutta harmi kun ei sinne päästy ohimenon vuoksi jatkamaan. Hingun kyllä ehdottomasti hyppäämään Elmolla lisää, sillä metkuiluista huolimatta tällä ponilla on tosi hauska hypätä silloin kun se tällä lailla vähän innostuu. Jos kuski istuisi napakammin satulassa ja pitäsi ponille paremmin jöötä niin Elmossa olisi potentiaalia hyvinkin näppärään menoon. Parasta tässä on se, ettei Elmolla hyppäämiseen liity enää mitään peikkoja vaan oloni oli sen selässä ihan reipas ja rohkea. Kisojen jälkeen oli tosi huojentunut ja vapautunut fiilis, kun turhien epävarmuuksien kanssa tuli tehtyä tilit näin selväksi.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Sujuvavauhtinen maasto

Lauantai oli harmaatakin harmaampi, mutta reippaasti lähdimme Annen kanssa maastolenkille. Se hyvä puoli säätilassa kuitenkin oli, että kaikki lumi ja jää oli vaihteeksi sulanut eli pääsimme aivan sulan maan lenkille. Matkaa kertyi tällä reissulla aika tasan 10 kilometriä ja aikaa meni noin tunti ja 10 minuuttia. Minulla oli tietenkin Vake ja Annen ratsuna puolestaan Hemppa. Senhän arvasi jo etukäteen että nämä kaverit ovat täysin erivauhtisia, sillä Hemppa on pitkäjalkainen kenttähevonen ja Vake puolestaan... no tiedätte kyllä. Kävellessä saatiin ravata yhtenään Hemppaa kiinni ja raviosuuksilla välimatka venyi aina naurettavan pitkäksi.

Lähdimme liikkeelle tavalliseen tapaan tietä pitkin ja menimme kankaalle. Kankaalla otettiin mukavan reipas ja pitkä laukkapätkä. Hempan askel oli niin vetävä että Vake sai laittaa tosissaan töppöstä toisen eteen. Hyvin Vake kyllä lähti laukkaamaan Hempan perässä, eli ei se hidastelemaan jäänyt vaan pinkoi kaverin mukana. Eteen ei tarvinnut käskeä ja ohjalla oli oikein painetta kun Vake laukkasi korvat tötteröllä vetohevosen imussa. Muutamiin viikkoihin ei olekaan päästy näin reippaasti laukkaamaan.

Laukan jälkeen kävelimme metsälenkin tien toisella puolella, ja palasimme kotia kohti Hangaksentietä pitkin ravaten. Vake sai kotimatkalla ottaa Hempan välillä laukalla kiinni, mutta mikäs siinä kun tien reuna oli sopivan pehmeä. Jos Hempasta tulee meille uusi vakioseuralainen maastoon niin Vakehan on kohta aivan sporttikunnossa sen perässä pinkoessaan!

perjantai 27. marraskuuta 2015

Väistöistä avoihin

Tämän viikon Artsin tunnilla päästiin menemään uudella kuitupohjalla. Vaken kanssa olimme taas kolmen ratsukon ryhmässä, ja tunnin tehtäviin kuului edelliskertojen tapaan väistöjä. Aloitimmekin heti käynnissä parilla lävistäjällä väistäen, minkä jälkeen verryteltiin ravissa ja hieman laukassakin. Käyntiväistöissä sain Vaken mielestäni etenemään vähän vilkkaammin kuin edellisillä kerroilla, ja kyllä se ihan aavistuksen saattoi pyöristyäkin. Ravissa oltiin kuitenkin enemmän mukavuusalueella, mutta tässä vaiheessa tuntia oikea kylki puski vielä aika paljon sisään. Laukka pyöri ihan hyvin, mutta oikeassa kierroksessa Vake pyrki nostamaan helposti väärää laukkaa. Tämä tietenkin liittyy selvästi edellämainittuun oikean kyljen pullahtamiseen, eli vasen kylki on lyhyempänä ja sen puolen laukka nousee siksi niin helposti.

Verryttelyjen jälkeen aloimme ratsastaa pituushalkasijalta uralle pohkeenväistöä, ja uralle tullessa väistö vaihdettiin loivaan avotaivutukseen jota mentiin loput pitkästä sivusta. Ensin mentiin pari kertaa käynnissä ja sitten työskenneltiin ravissa. Väistö uraa kohti lähti sujumaan kohtalaisen hyvin, ainakin paljon helpommin kuin viime viikon väistöt uralla. Pohjetta ei taas passannut viedä liian taakse ja kevyellä raipan kosketuksella otettiin takaosa mukaan jos se meinasi jäädä jälkeen. Avotaivutuksessa yritin ensin viedä poikituksen aivan liian jyrkäksi niin että takaosa alkoi väistää. Ohjeena taivutuksen ja poikituksen asteesta oli, että ponin ulkopuolen korvan tulee olla samalla linjalla oman sisähartian kanssa. Korjasin sitten poikituksen loivemmaksi, ja nyt avotaivutus alkoi kuulemma ihan hyvin, mutta kulmaa kohti tullessa Vake rupesi vaivihkaa työntymään liikaa uran sisäpuolelle. Molemmissa suunnissa kaivattiin siis sisäpohjetta pitämään poni halutulla linjalla ja uralla ihan kulmaan asti.

Väistöt ja avotaivutukset tekivät selvästi hyvää, ja Vake alkoi liikkua ravissa oikein mukavassa muodossa. Oikea pohjekin oli yhtäkkiä paremmin läpi eikä oikea kylki enää pullahtanut minnekään. Molempiin suuntiin Vake tuntui olevan hyvin ulko-ohjalla. Hyvästä sivuprofiilista tuli kehujakin, tosin omaa yläkroppaa sai vielä korjata hitusen pystympään.

Lopuksi teimme vielä laukannostoja avotaivutuksesta. Pitkällä sivulla mentiin ensin ravissa loivaa avoa, ja siitä valmisteltiin ja nostettiin laukka. Oikea laukka nousi avotaivutuksen kautta tosi napakasti, eikä puhettakaan että Vake olisi nyt yrittänyt nostaa väärää laukkaa. Vake liikkui nyt avotaivutuksen aikanakin kohtuullisen pyöreänä, ja niin myös laukka nousi pyöreällä niskalla. Laukassa jatkettiin päätyyn ympyrä, ja ympyrällä Vake liikkui oikeassa laukassa ihan näppärästi. Ulko-ohjalla oli tuki ja laukassa sopivaa pontevuutta. Sain taas muistutuksia nojata etenkin laukassa taakse, joten tässä kohtaa sain keskittyä myös omaan asentoon. Vasen laukka nousi nihkeämmin ja pienellä viiveellä apujen jälkeen. Varmaankin voisin vähän tarkistaa nostoapujen ajoitusta, ettei siinä vain ole vasemmassa kierroksessa vikaa.

Tuntiin mahtui monta hyvää hetkeä, ja väistötkin onnistuivat tällä kertaa ehkä vähän paremmin. Jaksan olla tyytyväinen vähään eli siihen että Vake nykyään liikkuu ravissa niin mukavasti, kunhan vaan ensin lämpiää. Laukka tietysti saisi toimia edelleen paljon paremmin, mutta kun siinäkin tulee välillä parempia pätkiä niin motivaatio pysyy yllä.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Onnistunut revanssi

Keskiviikon ryhmällämme oli pitkästä aikaa estetunti. Sain toiveeni mukaisesti Elmon, jolla olin ilmoittautunut myös viikonlopun estekisoihin 60-70 sentin luokkaan. Kisoihin paukkaaminen Elmolla tuntui sikäli vähän hassulta idealta, että edellisen kerran olen hypännyt Elmolla maaliskuussa, ja silloin tunti oli täyskatastrofi kun kuumetaudin heikentämänä yritin miten kuten roikkua ponin kyydissä. Siltä tunnilta oli mieleen jäänyt kaikkien näiden kuukausien ajaksi peikko nimeltä "en osaa hypätä Elmolla", ja toki aikaisemminkin olen kokenut vaikeuksia pysyä Elmon joskus yllättävän suurissa hypyissä mukana. Onneksi pääsin nyt viimein ottamaan revanssin estetunnista Elmolla. Jännitti kyllä, kun mielessä pyörivät kaikki aikasemmat vaikeudet.

Verryttelimme vähän ravissa, ja sitten aloitimme hyvin pian verryttelyesteen hyppäämisen. Hyppelimme muutaman kerran pienen ristikon ja pystyn yli, ja toistaiseksi kaikki vaikutti ihan hyvältä. Elmo lähti laukkaamaan jumittamatta pahasti, ja pikkuesteelle päästiin ihan sujuvasti. Hypyt tuntuivat helpoilta. Sitten saimmekin saman tien hypätä useamman esteen pätkän, joka alkoi pystyltä ja jatkui kahden askeleen sarjalle sekä tästä kaarevalla linjalla okserille. Esteet olivat edelleen ihan pieniä, joten lähdin melko luottavaisin mielin matkaan. Elmo meni edelleen sujuvasti, ja helpotuksekseni ponnistuspaikat oli helppo löytää. Lävistäjällä olevalla sarjalla tosin ei saatu laukanvaihtoa, joten kaareva linja okserille meni väärässä laukassa. Sarjavälissä sekä sitä seuraavalla linjalla olin kyllä aika irti satulasta ja etunojassa, mikä kertoi pienestä jännityksestä. Elmon laukka on myös sen verran hankalaa istua, että on helpointa unohtua leijailemaan satulan yläpuolelle. Silloin tietysti kontrolli- ja ohjaamismahdollisuudet heikkenevät.

Rata 1
Hyppäsimme seuraavaksi jo ensimmäisen radan, korkeutena 60 senttiä. Ensimmäisellä esteellä yritin vähän hypätä ennen ponia, ja ope käski ennemmin tuoda Elmon lähelle estettä kuin yrittää tuupata kovin kaukaa. Parille esteelle tultiinkin sitten vähän pohjaan yhteisellä päätöksellä. Esteet ylittyivät melko mutkattomasti, mutta laukat eivät kyllä vaihtuneet silloin kun olisi pitänyt, ja ravin kautta korjailu rikkoi rytmiä. Kaarevalla linjalla sarjalta okserille ratsastin liikaa eteen, ja väli jäi siksi vähän ahtaaksi. Ei ehkä kaikkein tyylikkäintä menoa, mutta selvisimme suhteellisen helpon oloisesti tästä radasta ja minulla oli varma olo tämän kokoisilla esteillä. Ei tullut yhtään hyppyä jossa minun olisi ollut mitenkään hankala olla mukana, eikä ponnistuspaikoista ollut epäselvyyksiä vaikkei paikka aina täydellinen ollutkaan.

Rata 2

Saimme tulla vielä toisenkin, hieman erilaisen radan ja esteet nousivat 70 senttiin. Näin "korkeaa" rataa en ole Elmolla ennen hypännytkään. Ekalle esteelle tuuppasin Elmon hyppyyn aika kaukaa, ja ope muistutteli taas että ennemmin saisi tulla lähelle. Sarjalle käänsin hieman myöhässä niin että tultiin vähän vinoon, mutta sain linjan korjattua viime tipassa ja matka jatkui sujuvasti. Neloseste oli tarkoitus hypätä pääty-ympyrällä, ja tässä käänsin ehkä epämääräisen tien. Kun ei askelkaan oikein sopinut liirasi Elmo hyvin päättäväisesti oikealta ohi ilman että minulla oli mitään mahdollisuuksia sitä estää. Huolellisemmalla lähestymisellä ja oikean pohkeen kiinni pitäen este ylittyi uudella yrityksellä hyvin. Seuraavat hypyt tulivat vähän pohjaan, ja kaarevalla linjalla Elmo alkoi vaihtaa laukkaa ravin kautta minkä seurauksena kuutosesteelle räpellettiin ilman selkeää rytmiä. Kuutoselta seiskalle kääntyessä sai halutessaan tehdä laukanvaihdon ravin kautta, ja päätin sen tehdä jotta sain Elmoa vähän paremmin kiinni eikä se päässyt rymyämään pitkää lähestymistä liian pitkäksi valahtaen. Tälle okserille päästiinkin sitten asiallisella lähestymisellä. 

Olin oikein tyytyväinen, kun hypyt Elmon kanssa sujuivat tänään näinkin hyvin. Eihän tämä järin tyylikästä ollut kun keikuin suurimman osan aikaa aivan etunojassa ja tuli se yksi ohimenokin, mutta pääasia että ei tuntunut kohtuuttoman vaikealta tai siltä että en pysy hypyissä mukana. Päinvastoin, Elmon hypyt tuntuivat suorastaan helpoilta. Okseritkin ylittyivät varmalla otteella, vaikka olen perinteisesti kokenut Elmon suhteen "okserikammoa". Itseluottamus nousi monta pykälää, kun sain huomata että kyllähän minä Elmolla kykenen hyppäämään aivan hyvin ja jopa 70 sentin radasta selvitään. Aikaisempien kokemusten perusteella sitä saattaa jäädä virheelliseen uskomukseen että ei johonkin pysty, vaikka tämä ei pitäisikään enää nykyisillä taidoilla paikkaansa. Tällaisessa tapauksessa on kiva todeta olleensa väärässä.