sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Poneilla palkinnoille

Ennen joulua ehti olla vielä yhdet Tallinmäen estekisat. Olin siis siinä onnekkaassa asemassa että sain mennä näissä kisoissa Vaken lisäksi myös Tuutilla. Koska syksyn hyppytauon jälkeen ei ole ehditty vielä kovin paljon hypätä (ja Tuutin selässä ylipäänsä en ole ollut kuin pari kertaa) niin näihin kisoihin ei lähdetty hyppäämään maksimikorkeuksia vaan mentiin mukavuusalueella olevia helppoja luokkia. Tämä tarkoitti Tuutilla 70 sentin ja Vakella 80 sentin luokkaa. Radat myös rakennettiin treenitauolta palaajia ajatellen umpihelpoiksi eli sarjaestettä ei ollut ja okserit olivat lähes naurettavan lyhyitä. 1. vaiheessa oli seitsemän estettä ja 2. vaiheessa neljä estettä arvostelun ollessa 367.1.

Ensin oli siis Tuutin vuoro. Tämä oli sille päivän ainoa rata, ja otettiin ihan reilut alkukäynnit ulkona kentällä. Verryttely mentiin ryhmässä maneesissa. Ravissa Tuutti vaikutti ensin uneliaalta, mutta äkkiä se heräsi kun päästiin hyppäämään. Pystylle saatiin hyviä lähestymisiä ja hyppyjä. Okseria hypätessä ponilla tuntui olevan jo enemmän kierroksia, ja kun se hieman kiihdytteli estettä kohti ajauduttiin helposti pohjaan. Lopulta okserillekin osui hyvä hyppy ja sitten verryttelyt riitti.

Tuutti lähti pillin vihellyksestä napakasti liikkeelle, ja tulimme hyvin etenevässä, rennossa laukassa ekalle esteelle. Paikka jäi vähän kauas, mutta Tuutti ponkaisi komean ja sujuvan hypyn miettimättäkään mitään lisäaskeleita. Seuraavana vuorossa oli kakkoselta kolmoselle noin 17 metrin suora linja, johon olin suunnitellut viittä askelta. Koska tulimme sisään pienellä hypyllä oli tämä suunnitelma helppo toteuttaa, mutta tilaa ei kyllä silti jäänyt mitenkään liikaa. Matka jatkui sujuvasti, ja seuraaville esteille tuli oikein mukavat hypyt. Kaikki sujui kuin rasvattu, ja olin oikein tyytyväinen menoon kuuden ensimmäisen esteen osalta. Sitten tulikin kiperä tilanne eteen, kun radalla odotteleva nuori kanssakilpailija oli unohtunut seisoskelemaan kulkureitille. Sekä minä että katsojat huutelivat seisoskelijaa väistämään ja ratsukko ehti juuri pois edestämme, mutta Tuutti joutui vähän jarruttelemaan. Täpärästi saimme tien auki seiskaesteelle, jolle rytmin muutoksen takia mentiin vähän pohjaan.

Pääsimme tämän jälkeen jatkamaan toiseen vaiheeseen, ja Tuutti tuntui saavan lisää ruutia kavioihin. Kasin jälkeen oli pidempi laukkapätkä, ja poni melkein jo "vei" minua. Ysille kurvattiin tiukka tie, ja kun kurviin tultiin vauhdilla niin taas iski etukenotus- ja satulastairtoamispakko kuskille. Ope huutelikin tässä vaiheessa ohjeita istua pystyyn. Kuskin kenotuksesta huolimatta Tuutti selvitti ysin ketterästi, ja matka oli jatkumassa oikoreittiä esteiden välistä päätyä kohti. Samassa kuitenkin kanssakilpailijamme suhahti sivulta eteen, ja jouduin viime tipassa muuttamaan reittiä kiertäen pidemmän mutkan uran kautta. Pasmat oli hieman sekaisin tässä vaiheessa, ja vähän jännitti mistä suunnasta seuraavaksi tulee joku eteen. Tuutti lähti pinkomaan taas mahanalus jalkoja täynnä. Kympille tullessa ja sen jälkeen kaartaessa se taas vähän kiikutti tätiä ja olisi ollut oikein kiva jos olisin kaarteessa istunut pystymmässä. Näppärän ketterästi kuitenkin sujahdimme kahden viimeisen esteen yli, ja olimme maalissa. 



Halutessani olisin saanut mennä kakkosvaiheen uudestaan, koska ulkopuolisen tekijän vuoksi jouduin vaihtamaan reittiä ja hävisin jonkin verran aikaa siinä. Totesin kuitenkin, että antaa olla ja jätetään tämä tulos voimaan. Olin alkurataan tyytyväinen, mutta harmitti kuitenkin että pakka levisi toisessa vaiheessa ja poni pääsi vähän kiikuttamaan. Vauhdikkaissa kaarteissa olisi vaan ihan oikeasti osattava istua kiinni penkissä, sama ärsyttävä ongelma tuntuu vaivaavan ihan hevosesta riippumatta! Vähän räpellykseksi se kakkosvaihe kieltämättä meni, mutta oltiinpa kuitenkin aika nopeita huolimatta siitä että yksi oikotie menetettiin. On se Tuutti vaan ketterä ja näpsäkkä menijä, ei siitä pääse mihinkään. Pienestä draamasta huolimatta ei jossiteltavaa tuloksen puolesta jäänyt, sillä tämä oli loppujen lopuksi luokan nopein puhdas rata. Sinivalkoinen ruusuke tuli, mutta eipä Tuutilta voi varmaan vähempää odottaakaan.

Tyytyväinen ponitäti.
Seuraavaksi kävin sitten hakemassa sisälle tarhasta torkkuvan Vaken, joka oli aamulla mennyt yhden radan 50 sentin luokassa. 80 sentin radalle oli niin leppoisaa lähteä luottomussukan kanssa. Päätin jättää kannukset jalkaan, vaikka viime aikoina en niitä ole Vakella hypätessä pitänyt. Tämä oli varmaan ihan hyvä ratkaisu. Verryttelyssä Vake liikkui kohtalaisen hyvin, mutta esteille ei ollut erityisen hyvää imua. Ehkä Vake vaan Tuutin jälkeen tuntui vähän hitaalta. Ponnistuspaikat eivät nyt verryttelyssä oikein tahtoneet osua, vaan aina joudutiin ottamaan lyhyempää askelta esteen eteen. Pieni lisäkeskittyminen ja tsemppaus tuotti tulosta, ja sekä pystylle että okserille tuli lopulta hyvät hypyt. Jäin kuitenkin pohtimaan, että Vake olisi pitänyt herättää vielä paremmin. Olin vähän liiankin hälläväliä-asenteella liikkeellä, ja ehdin ajatella että jos radasta tulisi kovin lötkö niin saisin kyllä syyttää itseäni.

Vake lähti kuitenkin ihan mukavasti liikkeelle. Ensimmäiselle esteelle paikka tuli lähelle, mutta mentiin ihan napakasti yli. Seuraavassa kaarteessa patistelin vielä poniin lisäterävyyttä, ja sitten rata lähti sujumaan mukavasti. 17 metrin linjalle tuli hyvät hypyt ja sopivat viisi askelta. Linjalle tuloa tosin voisi vähän kritisoida siitä että en tuonut Vakea aivan suoraan sisään vaan päädystä kaarrettiin hieman oikaisten. Nelosesteelle tuli hyvä lähestyminen ja hyppy, ja tässä vaiheessa minulla oli oikein itsevarma olo. Alla oli tuttu, turvallinen Vake ja tämä oli meille niin rutiinia. Viitoselle tuli miniaskel, ja laukka vaihtui vääräksi, mutta Vake korjasi sen hyvin nopeasti. Kaarevalla linjalla kuutoselle jäätiin kuudella laukalla aavistuksen kauas, ja läpäytin raipalla lavalle varmistaakseni että Vake todella ponnisti napakan hypyn vaikka joutui vähän venyttämään. Näppärästihän se venyikin esteen yli.

Seiskalle tuli vielä sujuva, hyvä hyppy, ja sitten jatkettiin toiseen vaiheeseen. Anne huuteli että "anna mennä", ja suunnitelman mukaisesti lähdin tekemään mahdollisimman pienet tiet. Kasi kolahti vähän, mutta ei onneksi sen enempää. Ysille kurvasin saman pikkutien kuin Tuutin kanssa, ja Vakella tämä onnistui nätimmin kun en niin kenottanut. Vake oli kurvissa sen verran etupainoinen että kompuroi ihan vähäsen, mutta energia säilyi siinä määrin että ysistä päästiin kätevästi yli. Sitten mentiin viereisiä esteitä nuollen kahdelle viimeiselle esteelle, ja voin tyytyväisenä todeta että ei siinä hirveän paljon ylimääräisiä metrejä tullut vaan onnistuin ratsastamaan aika hyvät kaarteet. Viimeiselle esteelle kaartaessa vielä varmuuden vuoksi (ja tarpeettomasti) huutelin vieressä olevaa ratsukkoa pysymään pois tieltä, sillä en halunnut enää yhtään läheltä piti -tilannetta tälle päivälle. Vake ylitti viimeisenkin esteen puhtaasti, ja minusta tuntui että olimme olleet kohtuullisen nopeita vaikka tempo ei toki huima ollutkaan. Silti en ollut uskoa korviani, kun menimme luokassa toiselle sijalle!



Meidän jälkeen starttivuorossa oli enää yksi ratsukko, ja kun tämä ei mennyt ohi niin toinen sijamme piti. Arvatkaapa, olinko yllättynyt ja iloinen kun Vake ylsi näin hyvään sijoitukseen ja saimme ensimmäistä kertaa ajan perusteella ruusukkeen 80 sentin tasolta! Siihen on niin totuttu, että Vake on aina liian hidas pärjäämään vaikka nollaratoja tekeekin. Tänään se ei hyytynyt kaarteisiin, ja tiet olivat tosiaan varsin onnistuneet. Tämä oli selkeästi meitä suosiva rata, kun tievalinnoilla pystyi kirimään paljon, ja toki ahtaissa maneesikisoissa Vakella on paremmat mahdollisuudet pärjätä isolaukkaisempia vastaan kuin ulkokentillä. Olisin toivonut Vakeen vielä pientä lisäimua ja ryhdikkyyttä etuosaan niin että ponnistuspaikat olisivat löytyneet näppärämmin, mutta maneesiradaksi tämä oli joka tapauksessa varsin kelpo ja hyvä. Kyllä "poniratsastajan" kisapäivä oli kahden hienon ponin ansiosta niin upea!

Videoista ja kuvasta kiitos Noralle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti