tiistai 30. kesäkuuta 2015

Einolan leiri, tunti 5: Uittomaasto

Illalla lähdimme vielä uittomaastoon. Uittopaikka sijaitsi Vuoksessa lähellä Imatran keskustaa, ja ratsastimme sinne noin tunnin verran suuntaansa. Ilmoittauduin jälleen vapaaehtoiseksi poniratsastajaksi, joten sain uittomaastoon vuonohevostamma Nupun. Nuppu kulki maastossa koko jonon viimeisenä kaverinsa Teelen hännässä kiinni. Nuppu oli reipas ja menevä, mutta luotettavan oloinen maastomopo. Matkamme kävi suurimmaksi osaksi pienten sora- ja asvalttiteiden laitaa pitkin. Ensimmäinen laukkapätkä otettiin jo melko alkumatkasta soratiellä. Vauhti oli reipasta eikä Nuppua tarvinnut todellakaan pyytää eteen vaan se tykkäsi mennä lujaa. Laukkasimme uudestaan pari pätkää lähellä uimapaikkaa mutkaisilla hiekkateillä, ja vauhtia oli täälläkin ihan kunnolla. Aika vauhtia se Nuppukin pääsi lyhyillä jaloillaan.

Uimapaikalla riisuimme hevosilta satulat ja itseltämme päällysvaatteet, ja sitten lähdettiin uimaan. Nuppu meni veteen aika kiltisti muiden perässä. Vuoksen vesi oli tosi kylmää, ja oli pakko kiljua ääneen Nupun kahlatessa syvemmälle. Pienissä pätkissä Nuppu meni ihan uidenkin, mutta enimmäkseen menimme jalat pohjassa. Ponin kaulaan kiedottu jalustinhihna oli ihan tarpeellinen tarttumiskahva silloin kun poni oikeasti lähti uimaan. Oli hauskaa! Kun olin saanut uiskennella Nupun kanssa sopivan aikaa annoin ponin vielä lopuksi lainaan toiselle ratsastajalle jonka ratsu ei ollut innokas uimaan ja odottelin hetken aikaa rannalla.



Paluumatka taittui samaa reittiä pitkin. Laukkasimme samoissa kohdissa kuin tulomatkalla. Viimeinen laukkapätkä oli mukavin, sillä soratiellä ei ollut kovin jyrkkiä mutkia ja siinä oli hyvä mennä kovaa. Kärkijoukoissa ratsastanut Nora mittasi huippunopeudeksi 40 km/h, mutta voi olla että me takimmaiset jäimme tästä nopeudesta hieman alle. Nupun vauhti määräytyi aina edellämenevän ratsukon mukaan, eli jälkeen se ei todellakaan halunnut jäädä mutta ei yrittänyt mennä ohikaan. Tällaisella turvallisesti toisten imussa laukkaavalla ratsulla oli rentoa posottaa menemään tukka putkella.

Uittomaasto oli oikein kiva ja käymisen arvoinen. Uiminen oli hauskaa, ja niin oli myös reipas laukkaaminen mennen tullen. Siitä onkin aikaa kun olen laukannut maastossa näin kovaa. Nuppu oli oikein mainio ratsu tälle reissulle, sillä se oli reipas mutta järkevä ja ui kivasti.

Kuvista kiitokset Jennille!

Einolan leiri, tunti 4: Laukannostojen hienosäätöä

Toisen leiripäivän toisella tunnilla oli koulua, ja ratsuni tällä tunnilla oli Ein Luciferus eli Luci. Luci on 20-vuotias ruuna ja eilisen ratsuni Cindan täysveli. Ponia kuvailtiin kiltiksi, osaavaksi ja herkäksi vanhaksi herraksi.

Verryttelimme ratsastaen loivaa kiemuraa ja voltteja ravissa sekä siirtymisiä. Luci oli hieman eteenratsastettava, eli mennä hölkytteli ”ihan kivaa” säästöravia mutta moottori ei ollut todellakaan kunnolla käynnissä. Tämä tietenkin näkyi muodon epätasaisuutena, eli poni oli vuoroin joko hirvimoodissa tai tyhjänä kuolaimen alla. Luci myös pureskeli kuolainta melko paljon, joten tasaista tuntumaa oli vaikea pitää kun poni tuntui aina häviävän ohjan päässä johonkin. Tiesin ongelman olevan siinä ettei poni liikkunut tarpeeksi aktiivisesti eteen, mutta en saanut itsestäni riittävää napakkuutta irti niin että olisin saanut asian korjattua. Yritin pitää käden ja tuntuman tasaisena ja ratsastaa pohkeella tuntumaa kohti, mutta tämä onnistui hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Laukassa Luci tasoittui tuntumalle paremmin kuin ravissa, mutta laukkaa mentiin vain lyhyissä pätkissä.

Verryttelyravien ja -laukkojen jälkeen nostettiin jalustimet kaulalle ja siirryttiin työskentelemään pääty-ympyrällä, jolta ratsastettiin avoimelta sivulta voltti ulospäin. Voltilla väistätettiin käynnissä takaosaa ulos ja isolla ympyrällä ravattiin. Väistöissä Luci oli hieman jännittynyt ja käynnin tahti ei oikein säilynyt. Ulkolapa olisi pitänyt saada väistössä vielä paremmin hallintaan. Raviympyrällä meno oli tasaisempaa ja sujuvampaa, mutta edelleen Luci olisi pitänyt saada liikkumaan energisemmin takaa eteen. Istuntaan sain aivan samoja korjauksia kuin aikaisemminkin, eli ylävartaloa pystyyn ja jalkoja pitkäksi pohjetta käyttäessä.


Jatkoimme tehtävää vielä siten, että isolle ympyrälle tullessa siirryttiin ensin raviin ja nostettiin ravista laukka jota jatkettiin muutama askel ympyrällä eteenpäin. Loppuympyrä mentiin ravissa asettaen hieman ulospäin ja antaen hevosten venyttää askelta. Harjoittelimme erityisesti laukannoston oikeaa ajoitusta siten että nostoavut annettaisiin sisätakajalan ollessa ilmassa. Ohjeena oli tarkkailla ravissa ulkoetujalkaa ja laskea siitä tahtia oikealle nostohetkelle. Minulla ei vain nopeus riittänyt nostoapujen oikeaan ajoitukseen, vaan Lucin ravin tahti oli liian nopeaa ja omat reaktioni puolestaan liian hitaat. Open kanssa tunnin lopuksi keskustellessani tajusin että nostoavut olisi pitänyt antaa lähinnä istunnalla eikä pohkeella, ja näin ajoitus olisi ehkä helpompi saada kohdilleen. Tunnin parhaat pätkät osuivat ympyrälle laukan jälkeen esitettävään raviin. Ulos asettaen ja sisäohjaa hieman hölläten Luci tasoittui rehellisemmin pyöreäksi ja ravikin sujui vähän irtonaisemmin eteen.

Tunnista ei jäänyt mitään hienoa onnistumisen fiilistä, vaan meno oli vähän tasapaksua. Olimme Lucin kanssa niin huomaamattomia etteivät leirikaverit edes muistaneet meidän olleen koko tunnilla! Ratsastukseen olisi tarvittu lisää napakkuutta samaan tapaan kuin Cindan kanssa eilen, ja Luci olisi pitänyt saada aktivoitua ja herkisteltyä paremmin pohkeelle. Mukava poni Lucikin oli, ja vaikutti tosiaankin osaavalta konkarilta, mutta en sen osaamista kovin kummoisesti osannut nyt ratsastaa esiin.

Einolan leiri, tunti 3: Rytmistä kiinni

Tiistaiaamupäivällä jatkoimme esteiden parissa, ja kuten olin toivonut sain uudestaan Harrin. Tälläkin tunnilla estekorkeudet pysyivät ihan matalina, mutta hyppäsimme huomattavasti enemmän kuin eilen ja tehtävissä oli mukavasti haastetta pienemmilläkin esteillä joten tämä oli oikein hyvä tunti.

Verryttelytehtävänä oli askeleen säätelyä maapuomeilla. Ensin lyhennettiin ja pidennettiin ravia 15 metrin puomivälissä, ja sitten menimme samaa puomilinjaa laukassa eri askelmäärillä. Aloitimme neljästä askeleesta, ja ensimmäisellä kierroksella ratsastin Harria vähän liian pitkään laukkaan jota mahtui vain kolme ja puoli askelta. Tämän jälkeen osasin tehdä paremman arvion sopivasta askelpituudesta ja pääsimme helposti neljällä. Tämä oli sellaista Harrin reipasta peruslaukkaa. Kun seuraavaksi tulimme väliä viidellä askeleella oli minulla aluksi vaikeuksia saada Harrin laukka tarpeeksi lyhyeksi. Vasta kun useamman kierroksen jälkeen aloin pitää pohkeet riittävästi mukana ja laukan tarpeeksi rohkeasti kasassa onnistui välin ratsastus lyhyellä viidellä askeleella. Hurautimme lopuksi välin vielä kolmella askeleella, ja sellaista laukkaa Harrista löytyi helposti.

Seuraavaksi vuorossa oli laukanvaihtotehtävä eli kolmikaarinen kiemura jolla oli kavaletit pituushalkaisijalla. Harri vaihtoi laukan hyvin oikeasta vasempaan, mutta vasemmasta oikeaan en saanut vaihtoa onnistumaan. Harri olisi vaatinut selkeämpää johtamista sillä ihan automaattisesti se ei osaa vaihtaa.

Oikean askelpituuden etsintä jatkui seuraavaksi pysty-okseri-linjalla. Etäisyys oli 20,5 metriä ja haluttu askelmäärä oli viisi laukkaa. En ilmeisesti ajatellut asiaa ihan loppuun asti, sillä kuvittelin 20,5 metriä menevän viidellä ilman suurempaa eteenratsastusta. Harri tuntui laukkaavan niin isosti ja reippaasti. Kalibraationi ei tässä ollut ihan kunnossa, vaan tietenkin tämä väli olisi vaatinut kunnon eteenratsastuksen kun Harri kuitenkin on poni. Niinpä otimme okserille kuudennen miniaskeleen. Kaiken lisäksi en ottanut tästä opikseni, vaan kun menimme linjan vielä toisesta suunnasta otimme jälleen kuudennen miniaskeleen. Harri olisi kuulemma voinut venyttää hyppyyn kauempaakin mikäli olisin antanut sille esteen edessä ohjaa sen sijaan että jäin loppuun asti pitämään.

Hyppäsimme sitten kaarevan linjan matalalta vesimattoesteeltä okserille. Väli oli 4-5 laukalle mitoitettu. Edelleen ongelmana oli se että Harri otti esteen eteen miniaskeleen kun jäin pitämään ohjasta mutta samalla ennakoin ylävartalolla hyppyä. Harri alkoi myös olla aika hyvin hereillä ja säpäkkänä, ja kun se vesimattoesteen jälkeen lähti oma-alotteisesti eteen tuntui minusta siltä että kontrolli hävisi ja poni lähti käsistä. Niinpä en uskaltanut jatkaa okserille vaan käänsin pois linjalta. Ope totesi että nyt Harrilla vasta alkoi löytyä sopiva laukka, joten pakko se oli uskoa ettei tässä vielä liian kovaa menty. Seuraavalla kierroksella olin valmistautunut siihen että Harri todellakin lähtisi vesimatolta eteen, joten en hämmentynyt siitä vaan ohjasin okserille. Muistin myös hellittää ohjaa pois esteen edessä, ja niin Harri venytti hyppyyn hienosti ilman miniaskelta. Nyt aloin siis viimein päästä samaan rytmiin ponin kanssa.

Saimme hypätä kertaalleen muuripystyn, joka oli 70-75-senttisenä tunnin korkein este. Ope oli varoittanut hevosten ottavan tällä esteellä isomman hypyn, joten nappasin vähän Harrin harjasta kiinni ponnistuksessa. Lähestyminen onnistui hyvin nyt kun uskalsin jo tuoda Harrin esteelle reippaammassa laukassa ja myödätä ohjaa esteen edessä. Tunti päättyi hyppäämällä vielä kerran 20,5 metrin pysty-okseri-linja hieman korotettuna mutta edelleen aika matalana. Hyvä että saimme tulla tämän vielä kerran, sillä nyt rohkenin ratsastaa välissä sellaista laukkaa että viisi askelta onnistui eikä mitään ylimääräisiä minejä tarvinnut ottaa. Harri hieman kiemursi linjalla vasemmalle, mutta sain sen ohjattua okserille ilman vaikeuksia.

Alkutunnin tunaroinneista huolimatta olin lopulta ihan tyytyväinen, koska loppua kohti meno parani ja sain jutun juonesta kiinni. Reippaasti eteen turhia jarruttelematta ja ohja pois esteen edessä olivat ne ratkaisevat korjaukset. Kyllä huomaa että olen liiankin tottunut Vaken hitaaseen tempoon, sillä tällainen hevosmaisempi ja liikkeiltään laadukkaampi poni tuntuu kunnon ratalaukkaa edetessään menevän muka hallitsemattoman kovaa. Ei siis pidä säikähtää ”liiallista” vauhtia vaan se on asiaankuuluvaa. Kun sitten viimein sain Harrin rytmistä kiinni oli hyppääminen tosi kivaa.

Videolla on joitakin hyppyjä tunnilta. Kiitos Venlalle kuvaamisesta!

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Einolan leiri, tunti 2: Sujuvasti pikkuesteitä

Toisen leiritunnin ohjelmassa oli esteitä (tosin enemmän tätä voisi sanoa kavalettitunniksi), ja minulle valikoitui ratsuksi 6-vuotias Harri-poni. Nuoresta iästä huolimatta Harri on oikein järkevä ja tasainen kaveri, ja esteille sillä kuulemma löytyy oikein mukavasti kapasiteettia. Koulupuolella ei Harri ole kaikkein helpoin ja letkein kaveri vaan kuulemma hankala ratsastaa pyöreäksi, ja tämän sain tuta itsekin alkuverryttelyn aikana. Eipä ponin muodosta tarvinnut sitten suuremmin stressata, ja muuten Harri vaikutti sopivassa suhteessa reippaalta ja tasaiselta menijältä.

Raviverryttelyn jälkeen teimme laukannostoja ja ylitimme pääty-ympyrällä kavaletin muutaman kerran. Tykkäsin Harrin laukasta tosi paljon. Se oli pehmeää ja tasaista, rytmi oli hyvä ja säädeltävyyttäkin tuntui olevan mukavasti. Harri reagoi hyvin sekä pidätteeseen että pohkeeseen. Kavaletille oli suhteellisen helppo lähestyä, sillä Harri osasi hahmottaa itsekin ponnistuspaikat hyvin ja laukka oli tosiaankin säädeltävää. Ope muistutteli kääntämään kavaletilla katsetta vielä selkeämmin menosuuntaan, mutta muutoin tuli vain kehuja.

Seuraavaksi menimme ravilähestymisellä lyhyttä yhden askeleen sarjaa, ja parin hyppykierroksen jälkeen sarjalta jatkettiin kahdelle lävistäjäesteelle joista toinen oli okseri ja toinen pysty. Korkeudet pysyivät koko ajan ihan matalina, maksimissaan noin 50-60 sentissä. Harri hyppäsi tosi kivasti ja mutkattomasti, ja sen kanssa oli helppo lähestyä esteille. Kaarteissa tarvittiin kevyesti pohjetta, jotta laukan rytmi säilyi tasaisena, mutta muuten ei pahemmin tarvinnut säätää. Jos ponnistuspaikka oli jäämässä kauas ja käytin pohjetta lähti Harri oikein nopeasti ja ketterästi eteen. Sillä ei todellakaan ollut vaikeuksia venyttää laukkaansa tarpeen vaatiessa. Laukatkin vaihtuivat lävistäjäesteillä kohtuullisen hyvällä prosentilla, vaikka jätin asian käytännössä kokonaan ponin huoleksi. Kertaalleen tuli pieni ponnistuspaikkaepäselvyys, kun en tehnyt paikasta aivan selkeää päätöstä vaan yritin vain lähteä hyppyyn askelta ennen Harria kertomatta asiasta ponille selkeästi. Harri toki hyppäsi pikkuesteen ongelmitta miniaskeleen kanssa. Opetuksena siis oli että ponnistuspaikka tulee päättää selkeästi ja tästä ratkaisusta myös pitää kiinni.

Tunti oli ihan hauska, vaikka hypättiinkin vain ihan pientä ja vähän. Harri oli oikein sympaattinen, ja tietämättä olisi ollut hankala uskoa sen olevan näinkin nuori. Hyppääminen oli kivaa ja sujuvaa kun poni oli sopivan reipas ja sillä oli näin mainio laukka. Harrilla haluaisin ehdottomasti hypätä lisää ja isompaa!

Einolan leiri, tunti 1: Perusratsastusta ihanalla tammalla

Ei kesää ilman ratsastusleiriä! Tänä vuonna leiriporukkamme suuntasi Imatralle Einolan Tallin seniorileirille. Saavuimme paikalle sunnuntai-iltana ja leiri alkoi varsinaisesti maanantaina. Ensimmäisellä tunnilla menimme koulua, ja sain ratsuksi Ein Lucindan eli Cindan. Cinda on 13-vuotias osaava ja hieno Nf-arabiristeytystamma, ja kokonsa puolesta se oli minulle juuri sopiva poni.

Tunnin aiheena oli perusratsastusta eli suoristamista ja taivuttamista eri askellajeissa. Ratsastimme ravissa ja laukassa pitkän sivun suuntaista suoraa linjaa suoruuden tarkistamiseksi sekä työskentelimme jonkin verran ympyröillä. Alkutunti meni tunnustellessa, ja ensimmäisten 40 minuutin ajan meno ei ollut mitään kaunista katseltavaa. Cinda kulki enimmäkseen turpa taivaissa, jolloin en saanut tuntumaa pidettyä tasaisena. Tuntuman epätasaisuus tuntuikin olevan ponille epämieluista. Perimmäisenä ongelmana oli se ettei poni liikkunut tarpeeksi eteen ja työskennellyt takaosasta. Cinda oli tyypillisesti hieman eteenratsastettava, ja aluksi en hoksannut pyytää siltä tarpeeksi energistä ravia. Kuvittelin siis että poni liikkui jo ihan riittävästi vaikkei sen moottori ollut todellakaan vielä käynnistynyt. Ope patisteli ratsastamaan takaa eteen kohti tuntumaa, ja tätä yritin mutta olin Cindan kanssa liian varovaisella asenteella liikkeellä. Ratsastin pienesti nysväten uskaltamatta vaatia ponia työskentelemään ihan oikeasti.

Laukassa Cinda kulki heti paremmin, sillä sain laukassa istunnan ja tuntuman automaattisesti vakaammaksi. Cindan laukka oli aivan ihanan kevyttä ja pehmeää, ja todella laadukkaan oloista. Nyt mentiin jo pyöreänäkin, mutta laukassakin piti muistaa pitää pohkeet matkassa ja varmistaa että laukka oli tarpeeksi energistä. Takaosaa aktivoimalla muoto parani ja Cinda laukkasi melko tasaisen pyöreänä. Pieni sisäohjan höllääminen tuntui olevan hyväksi samalla kun ulko-ohja pysyi mahdollisimman tasaisella tuntumalla.

Tunnin jälkimmäisellä puoliskolla aloin kyllästyä tehottomaan nysväykseeni, ja päätin alkaa ratsastaa vähän määrätietoisemmalla otteella. Otin ohjat kunnolla tuntumalle ja pyysin ponia ravaamaan kunnolla takaa tuntumaa kohti. Uskalsin pitää ohjalla vähän vastaan kunnes Cinda myötäsi asetukseen, enkä antanut ulko-ohjan tuen kadota. Tällä pienellä asennemuutoksella ja topakoitumisella Cinda loksahti heti liikkumaan pyöreänä ja alkoi vihdoin toimia myös ravissa. Kun hirvimoodi vaihtui pyöreänä liikkumiseen ja tuntuma tasoittui tuntui Cindan meno tosi makealta. Ravissa esiintyi tosin pyöristymisen jälkeenkin pientä epätasaisuutta, ja syy tähän löytyi suoraan oman keskikropan sekä käden epätasaisuudesta.

Lopulta alkoi tuntuma löytyä ravissakin, mutta missä on kyynärkulma?
 Laukkasimme vielä oikeassa kierroksessa, ja Cinda kulki nyt laukassa aivan ihanasti. Enää ei tarvinnut muuta kuin pitää pohkeet kiinni ja tuntuma tasaisena sekä välillä hieman aktivoida niin poni laukkasi kauniin pyöreänä. Laukka oli ihanan säädeltävää niin että sitä saattoi helposti lyhentää puolipidätteillä ja kasvattaa pohkeella. Laukassa varsinkin tuntui siltä että poni oli nyt oikeasti avuilla ja ”peräänannossa”.

Cinda meni laukassa nätisti mutta istunta oli valitettavasti etukönöä.

Ope kehotti loppupalautteessa kiinnittämään huomiota ylävartalon ryhtiin sekä siihen että jalat eivät nousisi pohjetta käyttäessä. Totesimme yhdessä että Cinda alkoi kulkea pajon paremmin lopputunnista kun olin saanut omaa kroppaa sen verran auki että sain jalat paremin ponin ympärille ja pohkeen tehokkaammin käyttöön. Tietenkin merkittävä muutos tunnin jälkimmäisellä puoliskolla tapahtui myös omassa asenteessa eli en enää hissutellut peläten ponin menevän rikki vaan uskalsin ratsastaa sitä napakammin eteen sekä pitää ohjalla tarvittaessa vastaan. Kyllä se vaan usein tuntuu auttavan kun päättää että jospa lopetetaan turha nysvääminen ja aletaan ratsastaa. Cinda oli mielestäni oikein ihana poni, sopivalla tavalla haastava eli ei ilmaiseksi mennyt mutta kun aloin tosissani ratsastaa niin Cinda kyllä tarjosi oikein hienoja hetkiä. Tällä ponilla ratsastaisin mielelläni enemmänkin.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Ihanaa laukkaa

Lauantaiaamupäivänä jatkoin Rikin ratsastuksen jälkeen vielä maastolenkille Vaken kanssa. Seuranamme olivat Anne ja Jetti, jotka ottivat vetovastuun lähes koko lenkin ajaksi. Ravasimme ensin tietä pitkin verkkaisesti, kunnes pääsimme kankaalle. Emme päätyneet täsmälleen sille polulle kuin olimme aikoneet, vaan tulimme kääntyneeksi puolivahingossa vähemmän tutulle reitille. Tämähän toi vain mielenkiintoa retkeen kun risteilimme hieman harvemmin koluttuja polkuja. Etsimme sopivaa laukka-alustaa, ja sellainen löytyikin. Niinpä laukkasimme mukavan mittaisen pätkän hyväpohjaista ja hauskasti mutkittelevaa polkua. Päädyimme tästä tutummille reiteille, ja paluumatka kulki tuttua polkua pitkin.

Laukkasimme kankaalla melko paljon, ja ensimmäiset pätkät menomatkalla mentiin aika rauhallista vauhtia. Kotia kohti kääntyessä hevoset reipastuivat selvästi. Laukkasimme pitkähkön siivun kotiin päin, ja tässä eteneminen oli ihanan sujuvaa. Emme kaahanneet mitään päätöntä vauhtia, mutta laukka eteni kuitenkin reippaammassa tempossa ja kuvittelisin tämän olevan jo sellaista "selkää avaavaa" laukkaa. Vake laukkasi kevyen ja vaivattoman oloisesti, ja se vaikutti nauttivan rennosta ja reippaasta laukkaamisesta yhtä paljon kuin kuskikin. Näköjään Vakenkin kanssa voi löytää sen tunteen että tässä vain liidetään kevyesti eteenpäin!

Kesken kotimatkan laukkapätkän alkoi rankka sadekuuro, joka virkisti kyllä mutta kasteli meidät pian läpimäriksi. Niinpä palasimme takaisin tallille tietä pitkin ilman lenkkiä vesipolulle jottei märissä vaatteissa ehtinyt tulla kylmä. Olimme tosiaan ihan kauttaaltaan uitettuja, mutta se ei haitannut sillä tämä oli joka tapauksessa huippukiva reissu. Kotimatkan laukka oli aivan mahtavaa! Meillä on ollut Vaken kanssa kaikin puolin oikein hyvä viikko, ja tämä maasto laukkoineen kruunasi sen hienosti.

Oikeita nappuloita etsimässä

Uusi päivä ja taas uusi ratsu, eli pääsin liikuttamaan tänään Eevan Riki-ponin. Kiva oli päästä Rikiäkin kokeilemaan! Menimme kentällä itsenäisesti noin tunnin ajan, ja työskentelimme kaikissa askellajeissa lähinnä erikokoisilla ympyröillä. Tunti menikin poniin tutustuessa ja oikeita nappuloita etsiessä.

Aluksi Riki pyöristyi tasaiseen, pyöreään muotoon aika lailla automaattisesti. Samalla se kuitenkin alkoi tikuttaa hyvin lyhyellä askeleella sekä käynnissä että ravissa, joten otin päämääräksi saada ravin sujumaan isommalla askeleella eteenpäin. Sain nauttia pyöreänä tasaisella tuntumalla liikkuvasta ponista jonkin aikaa, mutta kun aloin topakammin pyytää Rikiltä isompia askeleita katosi pyöreys ja tasaisuus. Riki tarjosi todella herkästi poikitusta eri suuntiin, joten koin suuria vaikeuksia saada sen kulkemaan suorassa. Koska ei suoruutta ollut ei ollut myöskään pyöreyttä, ja niinpä hyvän alun jälkeen Riki kääntyi liikkumaan selkä alhaalla. Tällöin en saanut tuntumaa pidettyä ollenkaan tasaisena ja pehmeänä, eli tuntumaongelma oli aika lailla sama kuin Joyn kanssa eilen. En vaan osaa ratsastaa hevosta pehmeästi takaisin tasaiselle tuntumalle silloin kun se kääntyy täysin väärinpäin ja alkaa vastustella.

Koko loppuaika meni etsiessä sitä tapaa miten olisin saanut Rikin liikkumaan rennompana ja suorempana. Kun yritin korjata suoruutta eli vähentää ylitaipumista vasemmalle alkoi Riki yleensä vastustella ja jumittaa liikettä. Luultavasti se ei yhtään ymmärtänyt mitä siltä halusin, sillä eihän minulla ollut aina itsellänikään selkeää ymmärrystä siitä mitä oikein yritin tehdä. Suoristuminen oli Rikille myös varmaankin aika vaikeaa, joten ehkä yritin pyytää liikaa kerralla sen sijaan että olisin tyytynyt hienovaraisempiin korjauksiin. Parhaiten Riki meni silloin kun rentoutin itseäni enkä yrittänyt niin vahvasti ratsastaa asioita läpi. Vähän pidemmällä ohjalla ja rauhallisemmalla kädellä Riki alkoi liikkua rennommin ja venytti kaulaa vähän alemmas. Tästä tilanteesta pystyi sitten ratsastamaan pieniä asetuksiakin, ja Riki oli paljon vastaanottavaisempi. Tasaisempi ja selkeämpi asettavan ohjan käyttö auttoi myös, mutta silti syyllistyin jatkuvasti liian levottomaan sisäkäteen.

Laukassa en edes erityisemmin yrittänyt suoristaa, sillä niin vaikealta se vaikutti. Niinpä annoin Rikin laukata rennosti ja reippaasti uraa pitkin, eli laukkaosuudet toimivat pienenä kevennyksenä ryppyotsaisen puurtamisen lomassa. Rikin laukassa oli jotain samaa kuin Vaken laukassa, joten se tuntui hauskalla tavalla tutulta. Laukassa myös tuntuma pysyi tasaisempana kuin ravissa.

Yritin vielä lopuksi työstää kevyttä ravia hakien jotain mystistä oivallusta. Sellaista ei tullut, joten en loppujen lopuksi oikein päässyt perille siitä miten olisin Rikiä ratsastanut. Joitakin parempia hetkiä ratsastukseen toki mahtui, ja niiden ansiosta sain jonkinlaista aavistusta siitä mihin suuntaan minun olisi pitänyt ratsastustani muokata. Lisää pehmeyttä ja selkeyttä apuihin olisi ainakin tarvittu jotta olisin edes päässyt yrittämään Rikin suoristamista ilman että se alkoi vastustella. Riki oli aika sympaattinen poni ja teki varmasti parhaansa, mutta mikään helppo se ei ollut ratsastaa. Ei siis auta muu kuin myöntää omien taitojen rajallisuus tämän ratsun kohdalla.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Hienoja hetkiä istuntatunnilla

Perjantai-ilta jatkui Joyn ratsastuksen jälkeen vielä Airan istuntatunnilla, jolla tietenkin ratsastin Vakella. Tuttuun tapaan menimme Annen kanssa kahden hengen ryhmässä. Toiveidemme mukaisesti tunnilla keskityttiin siirtymisiin sekä kääntämiseen. Kääntäminen oli erityisesti minun toiveeni, sillä kaipasin kurinpalautusta ulkokyljen käyttöön ja kaarteiden ratsastukseen sisäänpäin kallistelematta.

Tehtävämme oli kääntää pitkiltä sivuilta vaihtelevista kohdista suoraan radan poikki, ja keskihalkaisijan kohdalla tehtiin siirtyminen ravista käyntiin ja takaisin. Aloitimme oikeasta kierroksesta, joka oli minulle kylkien hallinnan kannalta helpompi. Ulkokylki pysyi ihan mukavan jämäkkänä, mutta Aira rohkaisi kääntämään ylävartaloa reilummin menosuuntaan radan poikki kääntyessä. Lisäksi oikean lonkan avaamiseen piti kiinnittää huomiota jotta Vakella oli tilaa kääntyä. Tähän suuntaan Vake puski käännöksissä hieman sisälapa edellä, ja tultaessa kentän poikki takaisin uraa kohti se pyrki vaivihkaa oikaisemaan kulmaa. Sainkin keskittyä etenkin tämän oikomisen estämiseen, eli en saanut lähteä itse ennakoimaan käännöstä lainkaan vaan piti ratsastaa pokkana suoraan aitaa kohti. Kääntyminen uralta pois sen sijaan onnistui mukavasti ilman mitään liirailuja ja ulkopohje toimi hyvin kääntävänä apuna.

Vasemmassa kierroksessa tehtävä oli hankalampi, sillä tähän suuntaan minulla oli arvatenkin taipumusta kallistua sisäänpäin ja vetää sisäkylki kasaan. Aira kehotti kärsivällisesti rutistamaan oikeaa kylkeä tiukaksi, ja tähän keskittymällä sain kuin sainkin parannettua ulkokyljen jäntevyyttä ja kroppa alkoi pysyä suorassa käännösten läpi. Ulkoavut saivat olla vasemmassa kierroksessa oikein napakat jottei Vake yhtään liirannut kulmasta ulos. Kun ulkoavut menivät läpi alkoi Vake pyöristyä mukavasti, ja tähän suuntaan se alkoi liikkua jo mukavasti ohjan ja pohkeen välissä. Selvästi ponin suoruus parani kun aloin istua itse symmetrisemmin ja suorassa myös kaarteiden läpi.

Jatkoimme samaa kuviota nostaen nyt harjoitusravista laukan aina pituushalkaisijaa ylittäessä. Aluksi Vake oli hieman hidas nostoavuille, ja lähdin tietenkin istunnalla tuuppaamaan ja ajamaan. Tästä tuli noottia, ja niinpä keskityin istumaan nostoissa ihan hiljaa. Kun en hätiköinyt istunnalla nosti Vake laukat oikein napakasti ja kuuliaisesti yhdestä pohjeavusta. Etenkin vasemman laukan nostoihin olin oikein tyytyväinen, sillä Vake pysyi niissä aivan suorana ja nosti todella täsmällisesti. Oikeassa kierroksessa sen sijaan nostoihin tullessa pääsi takapää liiraamaan ulos, mikä hankaloitti nostoa. Kun sain pahimmat liiraukset estettyä alkoi nosto onnistua taas napakasti. Laukatessa Aira muistutteli pitämään ylävatsan tiukkana sekä kehotti kaarteissa myötäämään enemmän sisäohjasta. Vaken laukka pyöri hyvin, ja olin tyytyväinen siihen miten luontevalta siellä tuntui istua.

Lopuksi työskentelimme hetken laukassa ympyrällä. Saimme vuoroin lyhentää laukkaa vatsaa rutistaen sekä ratsastaa tämän jälkeen hieman eteen askelta pidentäen. Molempiin suuntiin laukatessa tärkeimpänä ohjeena minulle oli myödätä sisäohjasta ja pitää ulkoavut tuntumalla. Sisäohjasta hellittäminen oli aivan hämmästyttävän toimiva korjaus jonka avulla Vake suoristui sekä pyöristyi mukavaan muotoon. Enpä sitä oikein ole tajunnutkaan kuinka paljon sisäohjassa tulee roikuttua ihan turhaan. Sisäohjassa roikkuminen varmasti myös pahentaa taipumustani kallistua varsinkin laukassa sisäänpäin. Kun keskityin sisäohjan sijaan ulkoapuihin pysyi kroppakin suorassa. Vake puolestaan pysyi ympyrällä aivan harvinaisen hyvin, eikä lainkaan yrittänyt liirailla ulos karkuun tai puskea lapa edellä sisälle. Enää ei tarvinnut muuta kuin pohkeella pyytää pientä terävyyttä niin laukka pyöri todella mukavan oloisesti. Aivan harvinaisen hyvää laukkaa Vakelta!

Olin tosi tyytyväinen Vakeen, sillä se liikkui sekä ravissa että laukassa niin kivasti. Omasta puolestani onnistuin pitämään käännöksissä ulkokyljen aisoissa. Kun olin itse suorempi oli myös Vake suorempi ja alkoi toimia selvästi paremmin myös siinä yleensä suoristamisen kannalta vaikeimmassa askellajissa eli laukassa. Sisäohjasta hellittäminen oli suorastaan uusi ahaa-elämys, eli en ollut asiaa aikaisemmin tällä tavalla hoksannut ja tämän pienen asian vaikutukset olivat etenkin laukassa hyvin selvät ja välittömät. Onnistuin siis kerrankin tekemään joitakin aika selkeitä korjauksia, ja Vake kyllä palkitsi niistä. Kyllä tällaisesta motivaatio kasvaa!

Joy-ponin liikutus

Kesälomani alkoi luonnollisestikin ratsastuksella. Pääsin tänään kokeilemaan ihan uutta ratsua, sillä saimme Annen kanssa mieluisan tehtävän liikuttaa tänään ja huomenna Eevan ponit. Jaoimme ratsut niin että minä aloitin Joy-ruunalla.

Ratsastimme itsenäisesti noin tunnin verran, ja en tehnyt Joyn kanssa mitään kovin ihmeellisiä temppuja vaan tutustuin poniin eri askellajeissa ja koetin suoristaa sekä taivutella ympyröillä. Aluksi olin aika pihalla enkä hoksannut lainkaan miten tätä ponia kannattaisi ratsastaa. Yritin käynnissä ja ravissa asettaa ja taivuttaa, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Joy liikkui aika tahmeasti ja selkä alhaalla, enkä saanut pidettyä tasaista ja pehmeää tuntumaa. Joko tuntuma katosi kokonaan tai sitten olinkin jo vetämässä ohjista liikaa. Varsinkin ulko-ohjan tuntuma ja tuki oli pahasti hukassa, ja tässä oli varmasti yksi syy siihen miksi en saanut ponia pehmeästi taipumaan ja myötäämään. Jonkin aikaa ravissa tuskailtuani otin vähän laukkaa. Laukassa meno tuntui vieläkin hullummalta, ja takajalat olisi pitänyt saada laukkaamaan terävämmin niin että laukka olisi pyörinyt kunnolla. Nyt Joy liikkui ihan säästöliekillä.

Kun palasimme laukasta raviin oli Joylla hetken aikaa paljon parempi eteenpäinpyrkimys, ja poni ikään kuin vasta käynnistyi pienen laukkapätkän ansiosta. Niinpä hoksasin viimein mikä oli homman idea: Joyn piti liikkua isosti ja aktiivisesti eteen! Kun laukan jälkeen löytyi tämä lennokkaampi ravi alkoi Joy myös liikkua jo hieman enemmän oikeinpäin, ja nyt onnistuin asettamaan ja taivuttamaan paremmin sekä löysin välillä ulko-ohjaankin jotain tuntumaa. Tähän asti olimme vain hissutelleet mummoravia, ja olin yrittänyt ratkaista ongelmia aivan väärästä päästä eli ratsastin liikaa ohjalla vaikkei ponilla ollut mitään eteenpäinpyrkimystä. Kun Joyn ravi alkoi edetä vähän isommalla vaihteella muuttui meno selvästi parempaan suuntaan.

Ihan helpoksi ei homma käynyt vieläkään. Joyn eteenpäinpyrkimys ei itsestään pysynyt yllä vaan aktiivisuus hiipui ilman pohkeella patistelua. Edelleen asettamisessa ja taivuttamisessa oli vaikeutensa, ja ponin kaula tuntui olevan milloin minnekin suuntaan mutkalla. Hyvä ulko-ohjan tuntuma löytyi aina hetkellisesti voltille tai ympyrälle kääntäessä ja silloin Joy myös pyöristyi, mutta pian ulko-ohja kävi taas tyhjäksi ja pyöreyskin katosi. Loppua kohti meno oli ravissa vähän parempaa, eli Joy ei liikkunut aivan niin lyhyenä ylälinjasta kuin aluksi, mutta kovin tasaiseksi ei muoto tullut missään vaiheessa eikä asetus ollut rehellisesti läpi niskasta. Luulen että liike olisi pitänyt saada aktivoitua takaa eteen vielä paljon paremmin, ja käsien olisi pitänyt olla rauhallisemmat jotta olisin saanut annettua Joylle tasaisemman tuntuman. Meno oli aika epätasaista, eli jollakin hetkellä palaset loksahtivat paikoilleen ja Joy toimi kaksi sekuntia tosi mukavasti, mutta kohta hyvä tunne katosi taas.

Joy ei ollut kaikkein helpoin poni ratsastaa, mutta olihan tämä mielenkiintoista ja opettavaistakin. Ainakin Joy muistutti siitä että niin kauan kun ei hevonen liiku kunnolla eteenpäin on turha yrittää säätää mitään muutakaan. Joyn kaltaisen ponin selässä on turha jäädä näpertelemään ohjilla, vaan kyllä sitä ratsastetaan ennen kaikkea pohkeella. Toki sitten ohjaankin pitäisi löytää vakaa ja pehmeä tuntuma, mutta sekin onnistuu vasta sitten kun liike tulee takaa eteen tuntumaa kohti. Joyn kanssa loppui nyt vähän aika kesken, sillä loppua kohti aloin saada ratsastukseen edes jotain järkeä mutta sitten tulikin jo aika lopettaa. Kiva oli joka tapauksessa päästä kokeilemaan uutta ja erilaista ratsua, vaikkei yhteinen sävel ihan täydellisesti löytynytkään.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Sujuvaa hyppäämistä vesikelissä

Tiistaina pääsimme Annen kanssa hyppäämään kahden ratsukon tunnilla. Päivä oli hyvin sateinen, ja kenttä oli jo ehtinyt kastua kunnolla sekä kerätä lätäköitä. Tämä ei onneksi menoa haitannut, sillä Tallinmäen erinomainen kenttä ei ihan vähästä vedestä muutu liukkaaksi tai upottavaksi vaan pohja oli tänäänkin pitävä ja täysin hyppykuntoinen. Vake sai juhannusviikonloppuna pitää vapaata minun ollessani muualla reissussa, ja eilen poni oli mennyt tunnilla ihan kevyesti. Tämän kevyemmän viikonlopun jälkeen Vake tuntui oikein hyvältä ratsastaa, ja jostain syystä omakin kroppa toimi satulassa yllättävän hyvin neljän päivän ratsastustauon jälkeen. Vake liikkui ihan mukavan reippaasti, taipui ja tuntui rennon irtonaiselta. Vesilätäköt kentällä eivät Vakea häirinneet, vaan pikemminkin se tuntui laukkaavan mielellään vettä loiskutellen.

Ensin menimme kavalettitehtävää suoralla linjalla. Kahden kavaletin väli oli 13 metriä, ja ohjeena oli mennä välit neljällä laukalla eli hieman lyhentäen. Otin tämän lyhentämiskehotuksen turhankin kirjaimellisesti, ja himmailin väleissä liikaa niin että välit jäivät liian pitkiksi. Mentiin monta kierrosta ennen kuin älysin että Vakea ei tarvitse yhtään lyhentää vaan voi jopa hieman ratsastaa eteen. Vasta kun osasin luopua lyhentämisajatuksesta alkoivat välit osua sopiviksi. Oikeassa kierroksessa Vake pääsi puskemaan hypyissä sisäänpäin niin että laukka vaihtui, mutta vasemmassa kierroksessa sain myötälaukan säilymään.

Jatkoimme matalilla korkeuksilla erilaisten linjojen parissa. Ensin hyppäsimme pari kertaa 17 metrin suoran pysty-pysty-linjan, jossa mukana oli vesimatto, ja kaarsimme tästä vielä päädyn kautta aurinkoportille (kuvassa esteet 7-9). Vakella oli nyt hyvä laukka ja sopiva energia, ja pikkuesteet ylittyivät sujuvasti. Viisi laukkaa oli luonteva 17 metrin väliin, ja vesimattoa ei Vake vilkaissutkaan. Aurinkoportille kääntäessä tuli hieman jyrkempi kaarre joka söi laukasta parhaan terän, ja menimmekin molemmilla kierroksilla portille vähän pohjaan. Harjoittelimme yksittäisenä tehtävänä myös kaarevaa linjaa okserilta pystylle (esteet 2-3). Ensin tulimme tämän kuudella laukalla ja hieman laajemmalla kaarteella, mikä onnistui hyvin. Sitten tavoitteena oli viisi laukkaa, eli pieni eteenratsastus ja kaarteen oikaisu. Ensimmäisellä yrityksellä ei viiteen askeleeseen ihan ylletty, mutta toisella kierroksella ajatus oli okserilta paremmin eteenpäin ja sain käännettyä esteeltä toiselle paremmin metrejä säästäen. Näillä säädöillä väli meni viidellä askeleella oikein sujuvasti.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.
Koska alkutunnin tehtävät olivat sujuneet helposti ja näppärästi oli mukava lähteä hyppäämään rataa. Ensimmäinen ratakierros mentiin vähän matalampana, noin 65-70 sentissä. Vaken laukka pyöri edelleen hyvin, ja sillä oli alkuradasta oikein imuakin esteille. Muutamassa hypyssä ponnistuspaikka meni vähän lähelle, mutta se ei pienillä esteillä haitannut mitään vaan matka jatkui koko ajan sujuvasti. Myötälaukat tuli kaikilta esteiltä, ja meno tuntui vaivattomalta. Toisen ratakierroksen menimme hieman korkeampana, eli suurin osa esteistä oli noin 75 sentissä. Aloitimme taas oikein napakalla hypyllä ykkösesteelle, mutta kakkosesteellä tein pienen mokan. Ponnistuspaikka oli okserilla jäämässä kauas, ja lähdin tuuppaamaan Vakea toivoen ettei nyt otettaisi pikkuaskelta. Tuuppaamalla ja liikkeen edelle heittäytymällä en tietenkään saanut Vakea hyppyyn kaukaa, mutta onneksi ihana Vake taas pelasti ja hyppäsi esteen kiltisti miniaskeleen kanssa. Jatkoimme rataa eteenpäin, ja kavalettilinjalle (4-5) tullessa yritin vielä usuttaa ponia liikaa eteen. Sen jälkeen ymmärsin jättää estettä kohti tuuppaamisen pois, ja loppurata meni oikein hienosti kun maltoin ratsastaa esteille tasaisessa rytmissä liikoja hosumatta.

Radan jälkeen sain ottaa vielä uusintahypyn äsken sähläämälleni okserille. Paikka jäi taas hieman kauas, mutta nyt en tuupannut vaan jäin odottamaan. Tällaisesta lähestymisestä Vake sitten lähtikin hyppyyn kauempaa, ja koska laukassa oli hyvä energia ei pitkästä hypystä tullut kömpelöä vaan pääsin sujuvasti mukaan. Tässä oli pieni muistutus että tuupata ei kannata vaan Vake kyllä valitsee sopivan ponnistuspaikan kun en sitä häiritse.

Lopuksi harjoittelimme vielä tiukempaa kääntämistä ratsastaen ykkös- ja kakkosestettä kahdeksikkona pienemmillä teillä. Okseria laskettiin nyt matalammaksi. Vake kääntyi ja laukkasi hyvin, ja saimme sujuvat hypyt vielä näillekin esteille. Varaa olisi ollut kaarteita kyllä pienentääkin, mutta vetinen pohja sai hyvästä pidosta huolimatta minut sen verran varovaiseksi etten lähtenyt ihan mahdottomaan kurvailuun. Ope muistutteli istumaan kaarteissa pystyssä ja kiinni satulassa, eli etukeno tuli taas kuvioihin kun kaarteet pienenivät. Pystyssä istuen kaarteet sujuivatkin paremmassa tasapainossa ja Vake kääntyi näppärämmin.

Tästä tunnista jäi tosi kiva mieli. Vake tuntui tänään oikein toimivalta, laukka oli hyvää ja omassa ratsastuksessanikin oli paria pientä lipsahdusta lukuunottamatta hyvä ja rento tekemisen meininki. Hyppääminen oli varmaa ja helppoa, eivätkä haastavat sääolosuhteetkaan häirinneet. Vesihän tunnetusti on Vaken oma elementti, joten ehkä tällainen vesikeli jopa sopii sille. Open kanssa oli lopuksi puhetta että voitaisiin ruveta jo kokeilemaan kasikymppiä korkeampiakin esteitä kun nykyisellä tasolla Vake hyppää näin hyvin ja homma sujuu helposti ja rutiinilla. Kasikympistä on alkanut tulla mukavuusaluetta, joten ehkä nyt olisi aika alkaa taas varovasti venyttää mukavuusalueen rajoja.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Päämäärätöntä haahuilua

Kävin korvaamassa väliin jääneen keskiviikon vakiotuntini torstain B-ryhmässä. Tämä olikin tuntihevosten viimeinen työpäivä ennen pientä kesälomaa laitumella, ja tunnin piti tuuraaja. Ratsukseni sattui Eetu, ja ruuhkaa ei näin juhannusaatonaattona ollut vaan menimme viiden ratsukon ryhmässä.

Tunnin keskeisimpänä tehtävänä olivat avo- ja sulkutaivutukset, joita mentiin käynnissä pituushalkaisijalla. Muutoin taivuttelimme hevosia eri askellajeissa volteilla ja pääty-ympyröillä. Eetu oli alusta asti aika jännittyneen oloinen, ja ravissa se ensin kipitti kiireisenä. Alun jälkeen poni onneksi rentoutui sen verran että kipitys jäi pois, ja pääsin jo ratsastamaan pohkeellakin enemmän. Kuvittelin tietäväni miten Eetu suoristetaan, mutta käytännön toteutus jäi todella puutteelliseksi. Tunsin selvästi kuinka etuosa liirasi ympyröille kääntyessä ulospäin, ja myös ope ohjeisti kääntämään paremmin ulkopohkeella. Silti en saanut ulkoapuja tarpeeksi napakasti käyttöön niin että etuosa olisi todella kääntynyt takaosan eteen. Etuosan suoristus ulkopohkeella oli aikaisemmin keväällä pieni ahaa-elämys Eetun kanssa, ja pitkälti periaate on aivan sama kuin Vakella ratsastaessa. Tänään en vaan tätä ulkopohkeella suoristamista onnistunut kunnolla toteuttamaan, vaan etujalat jäivät selkeästi ulos takajalkojen linjasta kun taas kaula kääntyi sisäänpäin ristiin etujalkojen linjaan nähden. Videolta totesin vielä saman asian. Voiko tällaisella mutkalla liikkuva hevonen sitten pyöristyäkään ja alkaa kantaa itseään? No ei voi.

Samalla kun poni jäi vinoksi ja etupainoiseksi en myöskään malttanut ratsastaa asetuksia ajatuksen kanssa, vaan nypläsin sisäohjalla epämääräisesti ottaen ja päästäen vailla mitään logiikkaa. Tuntuma ei todellakaan pysynyt tasaisena ja asetukset selkeinä, joten siinäpä lisäsyy miksi ei homma alkanut oikein toimia. Ohjakin oli yleensä liian pitkä niin että kädet joutuivat painumaan alas reisille, minkä huomasin kunnolla vasta jälkeenpäin videolta. Harjoitusravissa avo- ja sulkutaivutustehtävän lomassa tulivat ehkä tunnin parhaat hetket, sillä tällöin maltoin rauhoittua istumaan ilman turhaa säätämistä ja annoin käden rentoutua. Samalla kuitenkin ohja pääsi usein liiankin löysäksi ja muoto pääsi painumaan liian pitkäksi, mutta olipahan poni ainakin rennompi. Yksittäiset ”nyt toimii” -hetket koettiin ravissa silloin kun maltoin pitää asettavasta ohjasta riittävän pitkään ja myödätä oikealla hetkellä, sekä sain samalla ulko-ohjalla ja ulkopohkeella etuosan kääntymään sisäänpäin. Näitä hetkiä olisi vaan pitänyt päästä jalostamaan eteenpäin niin että olisin pitänyt tasaisen rennon tuntuman ilman ylimääräistä nysväystä sekä ratsastanut pohkeella topakammin.

Avo- ja sulkutaivutuksista ei oikeastaan jäänyt paljon mainittavaa. Eetu kyllä siirsi etu- ja takaosaa kuuliaisesti, mutta en saanut lapoja suoristumaan rehellisesti ja niskaa myötäämään asetukseen. Avo- ja sulkutaivutusten ratsastaminen kyllä olikin osaltani niin tolkuttoman päämäärätöntä säätämistä ettei ihmekään että Eetu jäkitti sitkeästi turpa taivaassa ja selkä alhaalla. Jotain osia olisi pitänyt saada suoristettua johonkin suuntaan, mutta en vaan tajunnut mitä ja mihin. Tuntuman epätasaisuus ja myötäysten epäloogisuus häiritsi tietysti myös. Avo- ja sulkutaivutuksista en edes kehtaa julkaista yhtäkään videopätkää, sillä niissä ei ollut missään vaiheessa mitään järkeä.

Oikeassa laukassa koettiin pieniä onnistumisia, kun vaan jälleen maltoin pitää asettavasta ohjasta riittävän pitkään ja samalla ratsastin etujalkoja ulkoliirrosta takaosan eteen ympyrän uralle. Käytin välillä vasta-asetusta, joka auttoikin hetkellisesti, mutta vielä olisi pitänyt saada etuosa rehellisemmin suoraksi myös myötäasettaen. Ope kehotti ratsastamaan laukassa takajalkoja ja selkää aktiivisemmaksi pohkeella sekä puolipidätteillä etuosaa ylös jotta laukka olisi alkanut rullata paremmin takaosan päällä. Eipä siitä oikein tullut mitään, vaan olin liikaa ohjien lumoissa. Vasen laukka oli jäykempää, ja tähän suuntaan en saanut etuosaa missään vaiheessa läheskään suoristumaan. Muutamalla ympyrällä vähän hirvittikin, kun pohja oli aika mössöinen ja poni kaatui vasen lapa sisäänpäin samalla kun etujalat sutivat aivan eri linjalla ulkona. Pysyttiinpä pystyssä, mutta mitään oikeaa taivutusta tai suoristusta en vasemmassa laukassa saanut aikaan.

Olipa kyllä pitkään aikaan huonoin Eetu-kerta (jos koulukisoja ei lasketa). Talven ja kevään mittaan olen sillä ratsastanut onnistuneempiakin tunteja ja mielestäni oivaltanut joitakin juttuja tämän ponin ratsastamisesta. Tänään en onnistunut tekemään oikein mitään järkevää, vaan taannuin epämääräiseen, toivottomaan nysväämiseen. Ehkä suurin ongelma tänään olikin tietynlainen päämäärättömyys. Eetun kanssa ei päämäärättömällä haahuilulla pääse mihinkään, vaan aina pitäisi tekemisessä olla selkeä idea mitä ponilta pyydetään. Nyt sen sijaan oli punainen lanka pahasti hukassa. Videoilta katsottuna näin hyvin selvästi itsekin mitä olisi ensimmäisenä kannattanut korjata, ja osin samoja asioita havaitsin jo selästä käsin. Silti niiden korjaaminen oli tällä kertaa ylitsepääsemättömän vaikeaa. Jospa tämä olisi kuitenkin sellainen kerta josta edes jälkikäteen analysoimalla voi oppia jotain niin että ratsastaa sitten ensi kerralla paremmin.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Vanhat tutut neliöt

Kävin ratsastamassa tämän viikon toisen kerran Vakella poikkeuksellisesti jo keskiviikkona. Tunnilla oli viisi ratsukkoa ja menimme koulua kerraten pitkälti samoja juttuja kuin eilisellä tunnilla. Teemana olivat siis suoruus ja kääntyminen. Raviverryttelyssä keskityimme ensin suoruuteen ottaen mukaan tehtävään maapuomit. Molemmilla pitkillä sivuilla ylitettiin uran sisäpuolella yksittäiset puomit sekä sivun alussa että lopussa, eli ideana oli ratsastaa viivasuorat linjat kulmasta kulmaan oikomatta ja kääntyä kulmasta suorassa kohti puomin keskikohtaa. Puomien välissä pitkällä sivulla tehtiin tarpeen mukaan myötä- ja vasta-asetuksia. Suoralla uralla ratsastaminen oli tietenkin taas paljon hankalampaa kuin voisi kuvitella, ja en saanut lapoja suoristettua läheskään yhtä tehokkaasti kuin ympyröillä taivutellessa. Lapojen kulkiessa vähän siellä täällä ei Vake vielä oikein pyöristynytkään. Ope muistutteli ratsastamaan ravia aktiivisemmaksi eteen pois mönkimisestä. Joka välissä tulisi Vakea uskaltaa pyytää eteen ja varmistaa että eteen myös mennään, silläkin uhalla että pyöreys siitä hetkellisesti kärsii.

Ratsastimme samaa tehtävää vielä laukassa molempiin suuntiin. Oikea laukka rullasi tänäänkin vasenta paremmin, mutta jostain syystä vasemmassa laukassa askel sattui puomeille paremmin. Osasin kuitenkin olla ajattelematta askeleen sopimista liikaa, ja keskityin vain ratsastamaan suorat linjat puomilta toiselle reippaassa laukassa. Puomit kuitenkin vaikuttivat alitajuisesti niin että aloin kallistua etunojaan kohti esteistuntaa, ja ope sai komentaa istumaan pystyssä. Suorat pitkät sivut onnistuivat laukassa asiallisesti, mutta kulmissa Vake pääsi aina vaan kanttaamaan lapa edellä sisäänpäin.

Seuraavaksi jatkoimme tuttuakin tutumman neliökuvion parissa. Ratsastimme siis neliökahdeksikkoa, jolla käännettiin terävät kulmat ja korostettiin ulkopohkeen kääntävää vaikutusta väistättämällä kulman jälkeen vielä pari askelta uralta sisäänpäin. Käynnissä tämä sujui vielä ihan mukavasti, ja Vake alkoi kulmien ja väistöjen avulla heti pyöristyä. Ope kehotti kuitenkin edelleen ratsastamaan liikettä sujuvammaksi eteen silläkin uhalla että pyöreys katoaisi. Eihän se pyöreys edes kadonnut, vaan kun rohkaistuin ratsastamaan enemmän pohkeella takaa eteen parani muotokin ja tuntuma tuli kevyemmän oloiseksi. Vake ei siis niinkään roikkunut ohjalla, vaan etuosa oli käynnissä hieman kevyemmän ja ryhdikkäämmän oloinen. Väistöaskeleet Vake teki nätisti molempiin suuntiin, mutta raipan pidin kuitenkin vasemmassa kädessä sillä vasenta pohjetta Vake väisti aluksi vähän nihkeämmin.

Ravissa neliöt kulmineen ja väistöineen olivat odotetusti hankalampia. En vaan edelleenkään ole tarpeeksi nopea niin että saisin heti kulmasta pyydettyä pari napakkaa väistöaskelta ja niiden jälkeen ehtisin vielä antaa ravin sujua suoralla eteen ennen seuravaa kulmaa. Koko kuvio tuntui menevän jatkuvaksi kulman tai väistön piiperrykseksi, ja niinpä ravin energia kuoli tietysti aivan kokonaan. Puskemistahan se sitten oli. Vake teki aikansa ihan yritteliäästi töitä ja jossain onnistuneessa kulmassa ja väistössä pyöristyikin, mutta tottakai ponilta lopahtaa äkkiä kaikki mielenkiinto liikkua eteenpäin jos ratsastaja on aivan herkeämättä tuuppaamassa pohkeella eteen tai sivulle.

Menimme neliöitä vielä laukassa ilman väistöjä ja pysytellen useamman kierroksen putkeen samassa suunnassa. Neliötehtävä ja sen variaatiot ovat niin tuttuja, että tiesin oikein hyvin miten vaikeaa tämä tulisi olemaan, ja aloitimmekin vaikeammasta kierroksesta eli vasemmasta. Vake oli tietenkin kovasti häipymässä neliön avoimelta sivulta ulos, ja kun yritin tätä estää alkoi epämääräinen mutkittelu. Välillä oli Vakelle varmasti oikeasti epäselvää mihin suuntaan avoimelta sivulta oltiin lähdössä, joten ei kai sitä tässä voi niinkään kurittomuudesta syyttää. Kun ratsastin avoimen sivun hieman kaarevasti oli suunta selvä eikä ongelmia esiintynyt. Vaikeuksia tuotti nimenomaan sivun ratsastaminen viivasuoraan ja terävillä kulmilla. Eilisestä viisastuneena yritin välttää sisäohjalla kääntämistä ja pitää ulko-ohjan oikein napakasti kädessä. Tämä kuitenkin johti helposti siihen että Vake katseli avoimelta sivulta ulospäin eikä kaula pysynyt suorassa. Välillä myös liirattiin aika voimakkaasti vasen lapa edellä sisään, mikä entisestään vaikeutti seuraavan kulman ratsastamista. Lopulta viimeinen kierroksemme vasemman laukan neliöllä oli paras, ja siinä alkoi jo vähän tuntua siltä että oltiin selkeästi menossa suoraan ja sen jäkeen vasemmalle. Oikeassa laukassa kääntyminen kentän poikki neliön avoimelle sivulle onnistui paljon helpommin ja luontevammin, enkä voinut olla taas kerran ihmettelemättä tätä puolieroa. Oikeassa kierroksessa kuitenkin asetus jäi aika voimakkaastikin ulos, eli kulmiin ei tullut kunnon taivutusta ja suorilta sivuilta Vake jopa puski sisäänpäin. Aivan rehellistä suoristumista ei siis tapahtunut tähänkään suuntaan.

Mitään ihmeniksiä en kääntymiseen ja suoristamiseen keksinyt tänäänkään. Neliö laukassa on ja pysyy haastavana tehtävänä, ja antaa armotta ilmi sen tosiasian ettei poni vaan ole laukassa kunnolla kahden pohkeen ja ohjan välissä. Varmasti istunta-asioitakin pitäisi kääntämisessä kehittää, niin etten ainaakaan omista vinouksistani johtuen antaisi Vakelle epäselviä tai ristiriitaisia ohjeita. Sinä päivänä kun nämä neliöt alkavat myös ravissa ja laukassa onnistua täsmällisesti ja sujuvasti niin voin ehkä sanoa vihdoin oppineeni jotain.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kääntämisen sietämätön vaikeus

Tiistain tunnilla mentiin Vaken kanssa tavalliseen tapaan koulua viiden ratsukon ryhmässä. Teemana oli tänään asetuksia sekä kääntämistä. Aloitimme ratsastaen pitkillä sivuilla myötä- ja vasta-asetuksia. Näiden avulla Vake alkoikin sopivasti myödätä niskasta. Vasta-asetus tuntui molempiin suuntiin helpommalta ratsastaa, kun taas sisäänpäin asettaessa tuntui vaikeammalta säilyttää etuosa kunnolla suorassa takaosan edessä. Olisin voinut myös olla nopeampi ja pitää asetuksen yhteen suuntaan pienemmissä pätkissä sen sijaan että unohduin ratsastamaan melkein koko pitkän sivun samassa asetuksessa.

Otimme uraa pitkin myös verryttelylaukkaa oikeassa kierroksessa. Ohjeistuksena oli käyttää edelleen myötä- ja vasta-asetuksia sen mukaan kumpi tuntui tarpeelliselta suoristamisen kannalta. Vaikka Vake ei ravissa ollut liikkunut mitenkään erityisen aktiivisesti lähti oikea laukka rullaamaan yllättävän sujuvasti. Nyt ei laahustettu, vaan takajalat tuntuivat olevan laukassa pontevasti mukana ja laukka pyöri suorastaan irtonaisen oloisesti. Tällaisessa laukassa on paljon helpompi istuakin kuin nihkeässä laahustuksessa, ja pääsin mielestäni aika hyvin istumaan jalat ponin ympärillä pohkeet hiljaa kyljissä. Koulujalustimilla tämä on ylipäänsä helpompaa kuin lyhyemmillä estejalustimilla. Kulmissa esiintyi pientä sisälapa edellä puskemista, mutta noin muuten olin aika tyytyväinen siihen miltä oikea laukka tänään tuntui ja miten onnistuin siinä istumaan.

Lopputunnin taivuttelimme ja käänsimme hevosia erikokoisille ympyröille. Aloitimme hieman pääty-ympyrää pienemmällä ympyrällä, jota pienennettiin 10 metrin voltiksi. Tehtävää mentiin ensin ravissa ja sitten laukassa. Ravissa Vake liikkui hyvinkin pyöreänä, mutta edelleen ravi olisi pitänyt saada aktiivisemmaksi ja sujuvammaksi eteen. Nyt ajatus oli liikaa edestä taakse, eli askartelin liian paljon ohjien parissa sen sijaan että johtavana ideana olisi ollut takaosan aktivointi. Ihan kiva että kaula pyöristyy ja poni liikkuu suunnilleen oikeinpäin, mutta tämä ei riitä vaan vielä pitäisi saada Vake kantamaan itsensä paremmin ja liikkumaan energisemmin.

Menimme ympyröillä ja volteilla vielä laukassa. Oikea kierros oli odotetusti helpompi, ja Vake kääntyi ja pysyi ympyröillä kohtuullisen helposti. Aluksi piti toki olla varuillaan ja muistuttaa ponille että nyt ei voi karata ympyrältä kuten lasten tunneilla, mutta kun tämä oli kertaalleen tehty selväksi niin Vake kääntyi hyvin. Vasemmassa kierroksessa olikin sitten huomattavasti hankalampaa. Tässä suunnassa Vake yritti ihan tosissaan lähteä ympyrän avoimelta sivulta livohkaan, ja tätä estääkseni käänsin liian voimakkaasti sisäohjalla. Ulkopohje ja -ohja olivat myös mukana, joten Vake ei päässyt karkaamaan, mutta sisäohjan ollessa liian vahva meni kaula kuitenkin mutkalle ja kääntyminen tapahtui aina hieman ulos liiraten. Ope ohjeisti päästämään sisäohjasta ja kääntämään asetuksen ulos tullessamme ympyrän kriittiseen kohtaan. Kun uskalsin päästää sisäohjasta väheni liiraus ja Vake kääntyi paremmin. Toisaalta Vake tunki nyt sisälapa edellä vasemmalle ja pyrki pienentämään ympyrää, eli kuvion isommalla ympyrällä oli vaikea pysyä. Niinpä siis aina oltiin liiraamassa lapa edellä joko sisään tai ulos, ja tilanteen korjaus johti vastakkaiseen suuntaan karkaamiseen eli en saanut etuosaa kunnolla kahden pohkeen väliin halutulle reitille. 10 metrin voltilla tämä sen sijaan onnistui jostain syystä paremmin, ja hetkellisesti tuntui että Vake sekä kääntyi että taipui ja laukkasi vähän takaosan päälläkin. Isommalle ympyrälle palatessa alkoi taas lapojen mutkittelu milloin mihinkin suuntaan.

Suoruuden hallinta laukassa tuntuu Vaken kanssa olevan yksi vaikeimmista asioista, mutta siksipä sitä on hyvä jatkuvasti harjoitella. Onhan se vähän tuskastuttavaa kun kääntymisessä ja ympyröiden ratsastuksessa tuppaa jatkuvasti olemaan samat ongelmat. Ravissa etuosa on usein oikein nätisti ulko- ja sisäpohkeen välissä ja kontrollissa, mutta kun siirrytään laukkaan alkaa liirailu ja mutkittelu. Lohduttavaa että sentään oikeassa laukassa käännökset ja voltit sujuvat jo aika luontevasti. Vasemmassa laukassa voisin varmasti kiinnittää enemmän huomiota myös istuntaani ja painon jakautumiseen, sillä tunnetusti ulkokyljelläni on vasemmassa kierroksessa taipumus löpsähtää ja kroppa kiertyy vinoon vasemmalle. Tällaiset tekijät varmasti provosoivat Vakea liiraamaan ja puskemaan entisestään. Vake jos kuka opettaa kyllä ulkokyljen jämäkkyyden sekä ulkoavuilla kääntämisen tärkeyden, joten ehkä jossain vaiheessa tämä hidasoppisempikin kuski alkaa asian älytä.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Seikkailut vesipolulla jatkuvat

Kisapäivän jälkeisenä sunnuntaina kävimme Vaken kanssa rennosti maastossa. Maastoseurana oli tällä kertaa Vaken laumakaveri Uuno, joka sai mennä edellämme. Päivä oli lämmin, ja välttelimme pahimpia pusikoita ötököiden vuoksi. Riitti ötököitä kyllä silti kiusaamaan sekä hevosia että ratsastajia. Totesin että näin kesämaastoissa kannattaa näemmä aina pitää raippa mukana paitsi Vaken omien uimaretkien estämiseksi myös verenimijöiden pyyhkimiseksi pois poniparan mahan alta.

Teimme taas oikein kivan lenkin kankaalla. Otimme laukkaa parissa pätkässä rauhallista vauhtia. Vake oli tosi rento, mutta liikkui Uunon perässä liikoja hidastelematta. Reissun hauskin osuus oli jälleen vesipolku, jota pitkin palasimme kotiinpäin. Saimme Vaken kanssa mennä vesiosuuden edeltä Uunon heittäytyessä nynnyilemään veteenmenoa. Tällä kertaa vakaa aikomukseni oli selvittää lätäköt ilman vedessä rypemistä. Otin ohjat tuntumalle estääkseni Vakea viemästä turpaa veteen, ja hoputin sitä kävelemään veden läpi pysähtelemättä. Vake lähti hoputtelustani ravaamaan, ja annoin sen tietenkin mennä. Poni ravasi kaula kaarella lammikoiden läpi komeasti vettä loiskien, ja nosteli jalkojaan niin pontevaan ja suureen raviin että hämmästyin todella. Samaa hienoa ravia se vielä jatkoi kuivalle maalle päästyään polkua ylämäkeen, vaikkei edellä ollut edes vetohevosta. Saataisiinpa tällainen ravi esiin koulutunneillakin! Vesi taitaa todellakin olla Vaken oma elementti.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Mukavat kisat Iissä

Tänä lauantaina kisattiin Iissä Ylirannan Ratsutilalla, missä osallistuimme Vaken kanssa kaikille avoimeen 1-tason 80 sentin luokkaan. Tällä kertaa ei siis menty mitään pienempää verkkaluokkaa alle, ja siihen nähden jännitin yllättävän vähän. Ratana oli vakiorata eli Powercupin aluekarsinnan esterata, ja niinpä olin opetellut radan jo etukäteen. Pysty-okseri-sarjaa pidin tietenkin etukäteen haastavimpana esteenä. Paikan päällä totesin että kisakenttä ei ollut valtavan suuri ja radan esteet näyttivät tulevan aika nopeasti vastaan.

Yhtenä jännitysmomenttina oli tänään se, että jouduin verryttelemään täysin itsenäisesti ilman open ohjausta. Sain kuitenkin ratsastettua ja aikataulutettua verryttelyn ihan järkevästi, eikä verryttelyssä onneksi mitään ongelmia ollutkaan. Hyvää harjoitusta tämäkin. Vake liikkui ihan hyvin, ja verryttelyhypyt sujuivat mukavasti. Sade rummutti maneesin kattoa verryttelymme aikana, ja ulkona satoi edelleen kun siirryimme odottamaan omaa vuoroa kisakentän portille.

Radalla ei kauan ehtinyt pyörähtää vaan lähtömerkki tuli melkein heti. Laukkasin uraa pitkin kentän ympäri ja varmistelin että Vake liikkui eteen. Onneksi poni olikin ihan hyvin hereillä ja vaikutti etenevän. Ensimmäiselle esteelle päästiin sujuvasti, mutta hypyssä laukka vaihtui vääräksi. Loivasti kaareva linja kakkosesteelle selvitettiin silti ilman ongelmia. Tämä jäikin radan ainoaksi kohdaksi johon ei saatu myötälaukkaa, eli pieni laukkasekoilu menee alkujännityksen piikkiin. Muutoin Vake otti näppärästi myötälaukat esteiden välille.

Este numero 2. Kuva: Saara Niskala
Kolmos- ja nelosesteen suora linja oli 13,5 metrin mittainen, ja olin varautunut ottamaan tähän lyhyet neljä askelta. Pääsimme linjalle kuitenkin sujuvasti sisään, joten pienellä kannustuksella väli menikin kolmella askeleella ja nelosokserille Vake venytti oikein hienon ison hypyn. Nelosen jälkeen ratsastin päätyyn aitaa nuollen jotta sarjalle kaartaessa olisi mahdollisimman paljon tilaa. Vaken keskittyminen oli tässä kohtaa ulkopuolisissa asioissa, eli se tuijotteli jotain maassa aidan toisella puolella. Tämän pienen häiriön herpaannuttamana en kääntänyt sarjalle ajoissa, vaan tiestä tuli lopulta kovin mutkitteleva. Koska sarjalle tultiin vinosta kävi sarjaväli entistäkin pidemmäksi, mutta Vake tikkasi väliin näppärästi toisenkin askeleen ja selvitti b-osan ongelmitta. Voi olla, että Vake olisi venyttänyt hyppyyn ilman lisäaskelta jos b-osana olisi ollut pysty, mutta nousevalle okserille tämä oli ihan järkiratkaisu. Kuutosesteelle ratsastaessa Vake pääsi puskemaan vasen lapa edellä, joten lähestymisessä ei oltu ihan suorassa ja tasapainossa. Niinpä esteen eteen tuli hassu miniaskel, vaikka itse olin jo hyppäämässä askelta ennen ponia. Tästä kömmähdyksestä selvittiin, ja seuraavalle esteelle saatiin taas sujuva hyppy. Edessä häämötti vielä perusvaiheen viimeinen este. Ponnistuspaikkaa ei saatu tälle esteelle kuntoon, ja jätin ratkaisun viime kädessä Vakelle. Vake ratkaisi ottamalla pikkuaskeleen esteen juureen, ja vauhti lähes pysähtyi mutta poni tiesi mitä teki ja ponnisti näppärästi okserin yli. Tällä esteellä se kyllä ehdottomasti pelasti kuskinsa.

Neloseste ja Vaken hieno venytys. Kuva: Emma Hand
Reippaasti esteellä 7. Kuva: Emma Hand
Perusradan viimeinen este, joka hypättiin melkein paikoiltaan. Kuva: Saara Niskala
Näin selvitimme perusradan puhtaasti, ja meno jatkui suoraan toiseen vaiheeseen (arvosteluna oli siis 367.1). Äskeisestä huonommasta lähestymisestä sisuuntuneena ratsastin seuraavalle esteelle oikein tarkasti ja pääsimme hyvään ponnistuspaikkaan. Sitten laukkasimme toistamiseen sarjalle, jolle onnistuin nyt ratsastamaan järkevämmän ja selkeämmän tien. Silti väli jäi siinä määrin pitkäksi että Vake otti jälleen lisäaskeleen, mutta eipä se mitään sillä kahdella laukalla tämä sarja meni näköjään ihan sujuvasti. Sitten siirryttiinkin päivän kämmiosastolle. Käänsin 11. esteelle vähän pienemmän kaarteen kuin perusradalla, ja Vake puski kaarteessa lapa edellä sisään yrittäen oikaista vielä lisää. Ajattelin tosi fiksusti että oikaistaanpa sitten ja otetaan riskikaarre, eli en edes yrittänyt kunnolla estää Vaken puskemista. Tulimme esteelle vinossa ja vasemmalle kyljelle kaatuen, joten Vake ei päässyt hyppäämään suorassa. Niinpä se ei saanut kerättyä takajalkojaan hyppyyn, vaan otti takasilla puomin alas. Näin kostautui se että annoin ponin kaatua kaarteen läpi sisäänpäin. Seuraava este ylittyi asiallisesti, mutta pasmat olivat puomin pudotuksesta sen verran sekaisin että melkein unohdin kääntää viimeiselle esteelle suunnitellun lyhyemmän tien. Kääntyminen meni pitkäksi, mutta sain kuin sainkin ratsastettua suunnitellusta estevälistä. Ylitimme vielä viimeisen okserin, ja näin olimme maalissa tuloksella 0-4.



Toisen vaiheen pudotus tuli selkeästä virheestä, joten jos otan tästä opikseni niin seuraavalla kerralla moinen pitäisi olla vältettävissä. Eipä pudotus suuremmin jäänyt harmittamaan, sillä puhtaallakaan radalla ei aikamme olisi riittänyt lähellekään sijoituksia vaan olimme 7 sekuntia viimeistä sijoittunutta hitaampia. Nollarata olisi tietysti ollut kivempi, mutta ehkä tästä oppii enemmän. Ei tämä yhtään pöljempi rata ollut, vaan meno oli ihan sujuvaa ja varman oloista. Jonkin verran Vake tuntui kiemurtelevan, ja havaitsin siinä sellaista pientä ensimmäisen radan jännitystä jonka vuoksi päivän toinen rata sujuu meiltä vieraskisoissa yleensä paremmin. Selvitimme silti kasikympin asiallisesti ensimmäisenäkin ratana. Tällä kertaa Vake laukkasi ihan sujuvasti eteen eikä jäänyt jumimaan ja tahmailemaan, ja parilla esteellä se vähän pelastikin. Yhteenvetona tästä suorituksesta voi todeta samaa kuin eilisestä tunnista, eli ihan kaikki ei mennyt nappiin mutta siitä huolimatta esteet ylittyvät varmalla otteella ja 80 cm tuntuu jo ihan leppoisalta kisakorkeudelta. Niinpä näistä kisoista jäi enimmäkseen hyvä mieli. Yhteispeli tuntuu toimivan ja ratsukon luottamus on kunnossa, ja tältä pohjalta voi sitten hioa niitä teknisempiä yksityiskohtia kuntoon.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Ei täydellistä mutta sujuu silti

Pääsin tällä viikolla ratsastamaan Vakella vasta perjantaina. Vake teki alkuviikon kovasti hommia lasten leirillä, ja minä puolestani olin vähän kipeänä. Näin kisapäivän aattona ehdittiin kuitenkin ottaa kevyehkö estetunti. Hyppäsimme aika säästeliäästi, ensin muutamaa eri estettä yksittäisenä ja lopuksi rataa.

Aluksi hyppelimme yksittäistä pystyä sekä yksittäistä okseria. Aloitimme vähän matalammasta korkeudesta josta sitten nostettiin kasikymppiin. Pysty oikeassa laukassa sujui aika näppärästi, ja Vake lähti liikkeelle melko hyvin. Puomiin tuli pari kolautusta ponnistuspaikan mennessä hieman lähelle. Meno vaikutti ihan sujuvalta. Okseria hypättiin vasemmassa laukassa, ja vaikka tie oli ihan samanlainen kuin äskeiselle pystylle niin tähän suuntaan laukka pääsi kaarteessa sammumaan enemmän. Niinpä okserille oli vaikeampi saada sopivaa ponnistuspaikkaa. Kertaalleen otimme perinteisen roikaisun kaukaa hitaasta laukasta kuskin odottaessa vielä pikkuaskelta, ja keikahdin ihan yhtä perinteisesti hypyn mukana kaulalle. Onneksi pienihyppyisen Vaken kanssa näissä roikaisuissa pysyy kuitenkin siinä määrin mukana ettei mitä isompaa tasapainon menetystä pääse tapahtumaan eikä ohjistakaan kiskaistua pahasti. Perusongelmana tässä oli se ettei laukassa ollut tarpeeksi terävyyttä, silloin näitä roikaisuja tulee. Yritin ratsastaa laukkaan parempaa energiaa, mutta kaarre söi parhaan terän aina pois. Parempiakin hyppyjä kuitenkin okserille saatiin, vaikkei täydellistä ponnistuspaikkaa löytynytkään.

Seuraavaksi hyppäsimme toista okseria (kuvassa numero 1), jolle kaarrettiin ensin päädyn kautta vasemmassa laukassa ja sitten pitkältä sivulta oikeassa laukassa. Molemmissa suunnissa kaarroksesta tuli tiukahko, enkä saanut tietä ratsastettua riittävän pyöreästi niin että laukan energia olisi täysin säilynyt. Oikeasta laukasta lähestyminen oli jostain syystä helpompi ja luontevampi, ja ponnistuspaikka löytyi paremmin. Harjoittelimme kertaalleen myös tien radan kakkosesteelle, jolle kääntyessä piti olla huolellinen ettei hevonen erehtynyt imemään kohti väärää estettä eli nelosta. Tämän tien ratsastus onnistui minulta aivan nappiin, ja saatiin tosi hyvä lähestyminen. Silti Vake vähän kolautti puomiin.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.
Seitsemän esteen rata hypättiin 80 sentin korkuisena. Tie ykkösesteelle valittiin sen mukaan kumpi lähestyminen oli äsken ollut helpompi, ja Vaken kanssa tämä tarkoitti lähestymistä oikeassa laukassa. Vake lähti herättelystäni oikein hyvin liikkeelle, ja ykkösesteellä oli hyvä energia. Niinpä okseri ylittyi näpsäkästi vaikka paikka menikin hieman lähelle. Laukka pääsi kuitenkin vaihtumaan vääräksi, ja ajaduttiin siihen tilanteeseen että päädyssä Vake puski menemään sisälapa edellä ja nenä ulkona. Tästä lapaliirrosta ei vaihto onnistu vaikka kuinka yrittäisi. Niinpä posotimme koko kaarteen kakkosesteelle väärässä laukassa, mutta siitä huolimatta este ylittyi asiallisesti. Kolmoselle eli seuraavalle okserille oli paikka jäämässä kauas, mutta ratkaisin tilanteen pyytämällä Vakea eteen kohti estettä. Hyppyyn venytettiin kauempaa, mutta koska olin nyt itsekin menossa yhtä aikaa ponin kanssa ei tämä tuottanut vaikeuksia. Nelosesteelle mentiin hyvässä rytmissä ja juuri sopivasti kahdeksalla askeleella. Trippelille kaartaessa laukka pääsi ehkä hieman sammumaan päädyssä, ja ponnistuspaikka ei osunut aivan kohdilleen. Oma ratkaisuni oli selvä, eli kun kyseessä oli trippeli niin toin Vaken lähelle. Aika juuressa sitten oltiinkin, ja hypyssä mentiin taas sen verran vinoon että laukka vaihtui vääräksi. Nyt Vake vaihtoi sujuvasti lennosta. Myös kutoselle mentiin vähän lähelle, mutta viimeiselle eli seitsemännelle esteelle tuli nappilähestyminen.

Radassa oli pieniä epätasaisuuksia, vaikka periaatteessa esteet ylittyivät varmasti ja sujuvasti. Aina ei ponnistuspaikka vaan voi olla ihan paras mahdollinen. Siksi onkin tärkeää, että hypyt onnistuvat niin kauempaa kuin lähempääkin, ja niinhän ne meiltä onnistuivat. Tavallaan on oikein hyvä, että treeneissä tulee näitä tilanteita kun paikka ei ole ihan millilleen oikea ja saan huomata että se ei haittaa mitään. Ihannetilanteessa tietysti ponnistuspaikan saisi aina ratsastettua oikeaksi ja tähän pitää pyrkiä, mutta kun tosielämässä se ei ainakaan vielä onnistu niin on hyvä ettei paikan osumista tarvitse liikaa jännittää vaan voi luottaa siihen että tarpeen vaatiessa päästään kyllä esteen yli sekä kaukaa että läheltä. Tällä kertaa oli huomionarvoista se, että oikeassa laukassa ponnistuspaikat löytyivät luontevammin kuin vasemmassa laukassa. Ehkä vasemmassa laukassa tulee lähestymiseen enemmän jotain pientä vinoutta sotkemaan asioita. Muutenkin vinous oli tänään esillä, sillä Vake tosiaan laskeutui väärissä laukoissa ehkä enemmän kuin sille on ihan tyypillistä. Vake ei ole ollut pariin viime viikkoon ihan niin letkeä kuin tänä keväänä parhaimmillaan, ja tällä on varmaan jokin yhteys hyppäämisessä ilmenevään vinouteen. Toisaalta vinous ja väärät laukat voivat olla hyvin pitkälti myös ratsastajasta johtuvia, sillä huomaan kyllä kuinka vinoon kierryn monissa hypyissä ja varsinkin silloin kun alastulo tapahtuu vasempaan laukkaan. Poni kaipaa vetreyttävää työskentelyä sileällä, mutta kyllä taitaa kuskinkin kroppa olla kovasti huollon tarpeessa.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Maasto mutakylvyllä

Lauantain ohjelmassa oli maasto Vaken kanssa. Teimme lenkin neljän ruunan joukkiolla. Kiertelimme tuttuja reittejä noin 12 kilometrin verran, eli tästä tuli ihan pitkä maasto. Vauhti oli enimmäkseen melko rauhallinen, mutta laukkaakin otettiin sekä meno- että paluumatkalla. Nyt oli kärjessä vähän reippaampia hevosia pitämässä tempoa yllä, ja niiden perässä Vakekin laukkasi ihan pirteästi. Hyönteiset kiusasivat sen verran että käynnissä Vaken ei tehnyt mieli hidastella ja välillä se jopa hypähti omatoimisesti raville. Alkumatkan pusikko-osuudella ötököitä oli lähes sietämättömän paljon, mutta tilanne helpotti kun päästiin aukeammalle tielle ja Vake rauhoittui heti. Kuivalla kankaalla ei ötököistä enää ollut kiusaa, joten siellä oli oikein leppoisaa kulkea.

Loppumatkan menimme niin kutsuttua vesipolkua, jolla oli tähän aikaan vuodesta tutussa paikassa ihan kunnon lammikot kahlattavana. Olisikohan ollut 30-40 senttiä syvää parhaimmillaan. Vake polski mutaisen veden läpi nenä alhaalla sen oloisena että tässä voisi katsella piehtarointipaikkaa. Huomasin tilanteen ja hoputtelin ponia eteen, ja ensimmäisten lammikoiden läpi päästiin ongelmitta. Viimeisen lammikon kohdalla Vake kuitenkin totesi että tilaisuus on hyödynnettävä nyt, sillä mahanalus oli taas ikävästi täynnä öttiäisiä. Yritin potkia ponia liikkeelle, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä eikä raippaakaan ollut minulla mukana. Vake lähti hitaasti vajoamaan alta ja säikähdin joutuvani ihan oikeasti mutakylpyyn. Vaan Vakepa oli onneksi niin fiksu että se kastoi lätäkössä vain mahansa ja hieman oikeaa kylkeään eikä onneksi pyörähtänyt tästä sen kummemmin kyljelleen. Minulta kastui oikean jalan kenkä, mutta muuten selvisin täysin kuivana eikä satulakaan vyötä lukuunottamatta käynyt vedessä lainkaan. Saatuaan mahaan ja jalkoihin ihanan mutasuojauksen Vake nousi tyytyväisenä ylös minun hekottaessa selässä. Nauroinkin Vaken tempaukselle melkein koko loppumatkan tallille. Kyllä se osaa olla niin hassu otus!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Vähän puskien mutta rutiinilla

© Laura
Viime viikko oli Vaken kanssa taukoa hyppäämisestä, mutta tänä perjantaina oli taas estetunnin vuoro. Tällä kertaa saimme hypellä muuria, muurilaatikkoa ja portteja, joista osaa ei ole nähty sitten viime syksyn.

Aloitimme perinteisellä kavalettitehtävällä laukaten soikiokuviolla maapuomin sekä kahden kavaletin yli. Vaken laukka vaati pientä herättelyä, mutta tälle tehtävälle löytyi lopulta ihan sopiva tarmokkuus. Enimmäkseen kavalettitehtävä sujui asiallisesti hyvässä rytmissä. Vasemmassa kierroksessa pääsi sisälapa puskemaan ja oikaisemaan, mikä vähän vaikeutti askeleen sovittamista puomille ja kavaleteille. Jonkinsorttinen vinous oli ylipäänsä tänään vaikeutena koko tunnin ajan, ja satulakin tuntui suurimman osan ajasta luisuvan oikealle kyljelle. Kavalettien jälkeen hyppäsimme matalilla korkeuksilla suoraa linjaa lävistäjällä. Väli oli useimmille hevosille sopiva kuudella laukalla, mutta Vakelle näillä korkeuksilla seitsemän oli sopivampi. Olisin kuitenkin saanut ottaa paremmin laukkaa kiinni esteiden välillä, sillä nyt seitsemäs askel jäi aina vähän lyhyemmäksi.

Sitten saimmekin jo tutustua päivän vaikeimpaan esteeseen eli kuvassakin näkyvään valkoiseen porttiin, joka sijaitsi päädyssä lyhyen sivun suuntaisesti ja jolle tuli pitkältä sivulta kääntäen varsin lyhyt, alle 15 metrin lähestyminen. Korkeuskin oli saman tien 80 cm ja valkoinen portti vähän hämäävä, joten hevoset saattoivat tässä vähän yllättyä. Vake yllättyi ensimmäisellä kierroksella sen verran ettei ihan ehtinyt kerätä jalkojaan huolellisesti ylös vaan pudotti puomin, mutta hyppäsi kuitenkin epäröimättä. Seuraavilla kierroksilla portti ylittyi jo oikein sujuvasti ja ilman pudotuksia. Kääntämisessä sai kyllä olla tarkkana jottei vähäisiä metrejä mennyt hukkaan tai vasen lapa päässyt puskemaan kovasti sisään, mutta olin tyytyväinen siihen miten näppärästi tätä estettä hyppäsimme.

Yhdistimme tehtävään okserin lävistäjällä, jolta jatkettiin uraa pitkin ja kaarrettiin äskeiselle valkoiselle portille. Vitsinä tässä oli päästä okserilta ajoissa uralle liiraamatta yhtään vasemmalle, jottei tie portille hankaloitunut entisestään. Pientä liirailua kyllä esiintyi, ja vasemman lavan puskiessa jäi okserilla pari kertaa laukka vaihtumatta. Onneksi kuitenkin laukka ehdittiin aina vaihtaa ennen kaarrosta portille. Yritin optimoida tietä okserille ja ratsastaa enemmän esteen oikeaa reunaa kohti jotta olisin päässyt hypyssä johtamaan ja kääntämään paremmin vasemmalle, mutta silti vasen lapa jäi jossain määrin pullahtaneeksi. Tie okserilta uralle saatiin kuitenkin aina sellaiseksi ettei portille kaartamiseen tullut paniikkia.

Tutustuimme vielä tummanruskeaan muuriin, jota viimeksi on menty syksyllä. Muurille oli pitkä lähestyminen valkoiselta portilta kaartaen. Pyrin istumaan lähestymisessä pystymmässä ja pitämään pohkeet kiinni, mutta en sortunut ajamaan Vakea muuria kohti. Vake suhtautui muuriin hyvin tyynesti ja hyppäsi sen niin kuin minkä tahansa esteen. Sitten kaikki päivän esteet olivatkin tuttuja, ja hyppäsimme lopuksi vielä radan. 

Ratakorkeutena oli 80 cm. Herättelin Vakea uralla ensin kunnon laukkaan, ja kun energia oli kunnossa niin kaarsin ykkösesteelle. Kaarteessa laukka ehkä vähän sammui, ja koska vasen lapa pääsi taas puskemaan sisään ei ponnistuspaikka oikein osunut kohdilleen. Olin menossa hyppyyn ennen Vakea, mutta könysimme esteen yli pikkuaskeleella ihan juuresta. Tämän jälkeen eksyimme linjalta vähän vinoon, ja myös kakkosesteelle mentiin lähelle. Askelmäärästä en ole varma, mutta ainakin seitsemän laukkaa siihen tuli ellei mutkittelun vuoksi enemmänkin. Seuraavalle esteelle eli okserille tultiin ihan asiallisessa laukassa, mutta Vakelta puuttui imu estettä kohti ja ponnistuspaikan jäädessä hieman kauas napautin raipalla vasemmalle lavalle varmistaakseni ettei Vake alkanut harkitakaan ylimääräisiä pikkuaskeleita. Tämä siivitti Vaken napakkaan hyppyyn, ja ehkä samalla vasen lapakin pysyi paremmin suorassa. Nelosesteen eli valkoisen portin selvitimme jo rutiinilla ja sujuvasti, ja muurille tuli myös hyvä hyppy ja lähestyminen. Kuitenkin muurilla laukka vaihtui vääräksi. Korjasimme laukan lennossa ja viimeisenä hyppäsimme vielä suoran linjan toiseen suuntaan. Näin päin linja onnistui paljon sujuvammin, ja nyt Vake venyi väliin hienosti kuudella askeleella ponnistaen viimeisen esteen yli kauempaa.

Radalla ei tullut mitään isompia ongelmia, mutta minulla oli sellainen olo että sain koko ajan vähän puskea laukkaa eteen. Vake kyllä liikkui periaatteessa sopivalla laukalla, mutta tänään ei esteitä kohti tullut kunnon imua vaan jouduin tosiaan enemmän ratsastamaan pohkeella myös estettä kohti. Vaikka itse olin vähän kriittinen niin open mielestä meno oli oikein asiallista ja laukka riittävä. Tasaisen varmaahan tämä oli, ja 80 sentin rata erikoisempine esteineen sujui melko rutiinilla. Suurin puute tänään taisi olla vinous, joka aiheutti joitakin vääriä ja ristilaukkoja. Vakehan on yleensä aika näppärä ottamaan myötälaukat, mutta tänään se oikeastaan tuntuikin ihan alusta alkaen vähän jäykemmältä ja vinommalta. Sileällä jumppaaminen sekä huominen maasto luultavasti auttavat tähän.

Kuvasta kiitos Lauralle ja ratapiirroksesta kiitos Annelle!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Ei hassumpi Elmo

Ilahduin, kun sain pitkästä aikaa tunnille Elmon. Jostain syystä sen kanssa on aina kiva lähteä koulutunnille, vaikka suurin osa yhteisistä tunneistamme meneekin kaikkea muuta kuin hienosti. Tänään luvassa oli avo- ja sulkutaivutuksia sekä laukannostoja.

Verryttelimme ensin kevyessä ravissa, ja ohjeistuksena oli hakea rentoutta sekä venytystä pidempään ja matalampaan muotoon. Tämän toteutus onnistui Elmon kanssa yllättävänkin hyvin. Annoin ohjan olla aika pitkä mutta kuitenkin tuntumalla, ja ratsastin pohkeella eteen sekä tarkkailin lapojen suoruutta. Elmo myötäsi niskasta helposti, ja hakeutui mielellään pitkään ja matalaan muotoon. Nenä nousi ylös ja selkä tipahti alas niinä hetkinä kun ulkolapa pääsi liirailemaan vinoon tai ravi pääsi sammumaan liikaa. Open ohjeistus oli, että pyöreyden kadotessa ei pidä liikaa näpertää kädellä vaan ratsastaa nimenomaan pohkeella eteen kohti tasaista tuntumaa. Tämä tuntui toimivan, ja suurimman osan alkuverryttelystä Elmo liikkui mukavan pyöreänä ja rentona. Ope toivoi kuitenkin liikkumiseen vielä lisää energiaa ja aktiivisuutta.

Seuraavaksi aloimme työskennellä avo- ja sulkutaivutusten parissa. Toinen pitkä sivu aloitettiin avotaivutuksella käynnissä, puoliväliin tehtiin voltti ja pitkän sivun loppu mentiin sulkutaivutusta. Avotaivutukset olivat oikeastaan sulkutaivutuksia hankalammat molempiin suuntiin, ja etuosaa olisi pitänyt saada johdettua vielä enemmän pois uralta. Sulkutaivutuksen ratsastus oli helpompi hahmottaa, ja etenkin oikeaan kierrokseen nämä onnistuivat ihan mukavasti kolmella uralla. Tässä minulla oli kuitenkin taipumusta kiertää ylävartaloa liiankin paljon liikkeen suuntaan, jolloin paino pääsi valahtamaan ulos vasemmalle. Ope kehotti kääntämään ylävartalon suuntaa hieman enemmän seinää kohti, jolloin pääsin istumaan paremmin keskellä hevosta. Vasemman kierroksen sulkutaivutuksissa oikea lapa jäi hieman ulos liikkeestä eikä ulkotakajalka astunut aivan kunnolla vartalon alle. Ohjeena oli kääntää asetus hetkellisesti liikkeestä poispäin ja muuttaa liike pohkeenväistöksi. Kun ulkotakajalka ja ulkolapa tulivat mukaan liikkeeseen niin asetus ja taivutus käännettiin taas vasemmalle sulkutaivutukseen. Kaikissa taivutusväistöissä ope kehotti pyrkimään ryhdikkäämpään ja kevyempään etuosaan sen sijaan että Elmo pääsi painumaan liian syvään muotoon. Jotta tämä olisi kunnolla onnistunut olisi käyntiin pitänyt saada lisää aktiivisuutta.

Avo- ja sulkutaivutustehtävän ohella mentiin toisella pitkällä sivulla laukkaa ja tehtiin voltit molempiin kulmiin. Laukannosto tapahtui lyhyen sivun keskeltä. Oikea laukka nousi pari kertaa ihan kohtuullisen napakasti, joskin liikaa istunnalla tuupaten. Vasemman laukan nostot puolestaan menivät höpöksi, sillä Elmo pääsi pukkaamaan oikeaa lapaa ulos ja näin ollen nosto vaikeutui ponin ollessa vino. Kun ei nosto oikein tuntunut lähtevän niin hermostuin ja aloin ennakoida istunnalla heiluen. Tämä tietysti vain mutkisti tilannetta, mutta jotenkin epämääräisesti sinne laukkaan aina päästiin. Suurin ongelma oli siis oma malttamattomuus nostoissa. Laukannostot ovat aina olleet Elmon kanssa niin hankalia että jo lähtökohtaisesti odotan niiden epäonnistuvan, ja niinpä nostot tulee aina tehtyä kovalla tuuppauksella ja epätoivolla sen sijaan että istuisin kaikessa rauhassa ja antaisin napakat ja selkeät avut.

Laukassa Elmo pysyi hyvin, mutta varmistelin ehkä turhaan ja ajoin laukkaa liian hätäiseksi ja pitkäksi. Enemmän olisi tarvittu tasapainotusta puolipidätteillä. Volteilla tuli joitakin parempia hetkiä kun laukka tuntui vähän lyhenevän ja jäävän enemmän takaosalle. Koin laukan hieman hankalaksi istua, enkä saanut ylävartaloa ja kättä riittävän rauhallisiksi. Vasemmassa laukassa etuosa oli volteilla aika voimakkaasti ulkona, ja korjailin tätä ulkopohkeella sekä -ohjalla. Samalla ope ohjeisti rentouttamaan sisäkättä ja antamaan sillä tilaa laukata.

Loppuraveissa Elmo oli vähän epätasainen. Välillä löytyi ihan mukava pyöreä muoto ja hyvä raami, mutta hetkittäin pyöreys katosi ja poni kääntyi väärinpäin. Pääasiallinen syy tähän tuntui olevan oikean lavan karkaaminen ulos vasemmassa kierroksessa, ja vasta-asetuksista oli tähän apua. Ope totesi lopuksi että Elmo oli näyttänyt tänään oikein kivalta ravissa, mutta tähän raamiin pitäisi vielä saada yhdistettyä lisää pontevuutta ja energiaa. Omasta puolestani olin tähän kertaan Elmolla ihan tyytyväinen, etenkin juuri ravityöskentelyyn. Paljon kehnomminkin on tämän ponin kanssa mennyt, kun taas tänään Elmo liikkui laukkaa lukuunottamatta enimmäkseen pyöreänä eikä pahemmin tahmaillut. Pieniä vinouden korjauksiakin sain ihan nokkelasti tehtyä. Tämän tunnin voi ehdottomasti laskea niihin onnistuneisiin Elmo-kertoihin, joiden jälkeen ei tarvitse ihmetellä että miksi tästä ponista tykkäsinkään.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Koulutunti hyppyjen kera

Eipä aukea lonkat ulkokiertoon tämän Thelwell-ponin ympärille.
Meillä oli tänään Vaken kanssa vuosipäivä. Tasan vuosi sitten aloin vuokrata Vakea, ja silloin myös ratsastin sillä ensimmäistä kertaa. Niin vaan aika kuluu, ja paljon on vuoteen mahtunut! Sopivasti tämän päivän kunniaksi oli ohjelmassa Vaken ratsastus. Menimme tunnilla pääasiassa koulua, mutta loppuhuipennuksena ja mielenvirkistyksenä saimme hypellä jumppasarjaa.

Aloitimme etsimällä askeleeseen venyvyyttä niin käynnissä kuin ravissakin. Edelliskerran tapaan Vaken kanssa päästiin takajalalla etujalan merkkiin mutta ei juuri sen yli. Jatkoimme tehtävällä nimeltä "aurinkokunta", eli menimme ensin kentän keskellä pienellä voltilla ja tästä laajennettiin vähitellen suuremmalle ympyrän kaarelle pohkeenväistön avulla. Välillä vaihdettiin päätyä ja suuntaa lävistäjällä. Voltteja ratsastaessa Vake alkoi pyöristyä paremmin, mutta liikkeen aktiivisuus tässä tehtävässä pääsi kärsimään. Varsinkin käynti meni aika nahkeaksi mateluksi, ja ravissakin kuulemma takajalat laahasivat ja pöllyttivät hiekkaa. Eteenratsastukseen panostamalla ravi koheni jonkin verran tarmokkaammaksi. Luultavasti unohduin ratsastamaan liikaa ohjalla taaksepäin heti kun Vake tarjosi kaulaa kaarelle, vaikka pitäisi muistaa että se kaula kaarella liikkuminen ei riitä. Pyöristyessään Vake tuntuisi usein vähän roikkuvan ohjalla. Ehkä voisin koettaa hyödyntää sen kanssa samoja niksejä kuin Jussilla, eli keventää tuntumaa ensin omasta puolestani sekä palkita kunnon myötäyksellä pienestäkin etuosan kevenemisestä ja ryhdistymisestä. Vake kyllä toisinaan kohoaa ja kevenee edestä ihan selvästi, mutta nämä kivat hetket jäävät kovin lyhyiksi eikä poni jaksa tällaisessa muodossa itseään kovin kauan kantaa. Jos nyt kuitenkin lähdettäisiin siitä että en itse unohtuisi roikkumaan ohjassa niin saattaisi roikkuminen vähentyä Vakeltakin.
Tässä näyttää ihan ryhdikkäältä ja pohjekin on omalla paikallaan.

Laukassa ne pohkeet vaan irtoaa ja heiluu.
Laukkaa työstettiin ensin lyhyemmissä pätkissä. Ratsastimme käynnissä vastakaartoja lyhyttä sivua kohti, ja kuvion kaarevalla osalla nostettiin laukka. Tässä tehtävässä tuntui käynnistä loppuvan puhti kesken, mutta sain silti Vaken hoputeltua laukkaan suhteellisen näppärästi. Olin tyytyväinen siihen että maltoin nostoissa istua hiljaa enkä lähtenyt heilumaan yläkropasta vaikka poni olisikin ollut vähän hidas avuille.

Oikeaan kierrokseen ehdittiin laukkaa työstää myös vähän pidemmästi. Laukassa Vakella oli tänään ihan hyvin aktiivisuutta takaosassa, ja näin ollen laukka pyöri aika mukavasti. Oli tämä ainakin aivan erilaista laukkaa verrattuna vaikkapa viime perjantain laahustukseen, mutta en oikein tiedä mistä tämä aktiivisempi takaosa tuli. Tällaisessa laukassa oli paljon helpompi istua, ja kun takaosassa oli jonkinlainen moottori hakeutui Vake pyöreämmäksi tuntumalle. Huomasin että välillä käteni jähmettyivät laukassa liian tönköksi, ja pyrin tietoisesti lisäämään käsien rentoutta ja joustavuutta jottei ohjassa olisi ollut liikaa painetta ja rajoitetta.

Tunnin päätteeksi pääsimme tosiaan hetkeksi esteratsastuksen pariin. Ravasimme ensin pari kertaa jumppasarjalinjan maapuomeina, ja kummasti Vaken raviin tuli heti lisää energiaa kun nenän eteen ilmestyi puomeja. Enää ei laahustettu vaan oltiin hereillä. Jumppasarjaa hypättiin vasemmassa laukassa ja esteitä nostettiin vähitellen kierros kierrokselta. Sarja alkoi innarivälillä kavaletilta pystylle, jota seurasivat yhden askeleen väli pystylle ja yhden askeleen väli okserille. Kun vaan ensimmäiselle kavaletille sai askeleen osumaan suunnilleen järkevästi niin loppu sujui kuin tanssi. Sarjavälit olivat kiltin lyhyet, joten Vakella ei ollut mitään vaikeuksia venyä niihin. Oli mukavan helppoa ja huoletonta antaa ponin hypellä tasaisen varmasti esteiden yli, mutta omaan suoruuteen olisin saanut kiinnittää vielä huomiota niin etten olisi päästänyt vartaloa kiertymään vasemmalle ja painoa tipahtamaan hypyissä ulos oikealle. Lopulta okseri alkoi olla jo ihan hyvän kokoinen, ja viimeisellä kierroksella pomppasimme sen sujuvasti 85 sentin korkuisena. Olipa mainio päätös tunnille!
Jumppasarjan hyppely piristää koulutuntia!
Tämähän oli kiva tunti, kun sekä sileä että hypyt sujuivat asiallisesti. Mietiskelin, että perjantaisen Airan tunnin hyödyt saattoivat tuntua nyt pienellä viiveellä, sillä aivan kuin olisin saanut pohkeeni pysymään paremmin kyljissä samalla kuitenkaan muun istunnan ja hevoseen vaikuttamisen kärsimättä siitä niin pahoin kuin varsinaisella istuntatunnilla perjantaina. Korjausten sulattelu pari päivää tuntuu usein auttavan niiden sovittamisessa paremmin mukaan kokonaisuuteen.

Kuvista kiitos Elinalle!