Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 5. tunti: Tähdet väärässä asennossa

Sunnuntain ensimmäinen tunti oli koulua. Olin erittäin vapaaehtoinen ratsastamaan uudestaan Radalla, ja kun ei sitä kukaan muukaan välttämättä halunnut, niin pääsin taas ponilla tunnille.

Oma olo oli tänä aamuna ehkä hieman tukkoinen. Olimme tehneet eilisiltana kuntosalitreenin, ja vaikka lihakset eivät treenin jäljiltä tuntuneet kipeiltä, niin olin ehkä kuitenkin jäykempi. Niin tai näin, nyt ei ollut läheskään niin hyvä tatsi ratsastukseen kuin eilen. Tai ehkä se kuu taas vaihtoi asentoa, ja joko minulla tai tammalla tai molemmilla oli nyt vaan henkisesti huonompi päivä. Rada vaikutti tunnin alussa jopa vähän laiskalta ja nihkeältä, ja kun se ei edennyt ei löytynyt myöskään tasaista ja hyvää tuntumaa. Laukkaverryttelyssä sain suorastaan pyytää ponia eteen. Reippaan laukkailun ansiosta alkoi tuntumallekin tulla jo jotain mitä ratsastaa, mutta pääsääntöisesti oli kyllä selätöntä menoa. Istuntakaan ei toiminut yhtään. Opelta tuli sanomista niin heiluvista alapohkeista kuin lappeelleen kääntyvistä nyrkeistäkin. Pohjetta piti saada taaksepäin, ja polvea alas. Kroppa ei vaan toiminut!

Turha luulo, että Rada olisi ollut kokonaan nukuksissa tänään. Laukkaverryttelyn jälkeen oli ponissa kierroksia, ja kun aloitimme varsinaiset työt niin Rada tuntui lopullisesti hermostuvan toistaitoiseen kuskiin. Nostimme jalustimet kaulalle, ja keräännyimme keskiympyrälle ratsastamaan sulku- ja vastasulkutaivutuksia. Rada oli nyt jännittynyt ja kiireinen. Yritä siinä sitten tehdä sulkutaivutuksia. Periaatteessa taivutusväistöt olisivat varmasti olleet hyvä työkalu ponin avuille saamiseksi, mutta kuten sanottua, tänään ei vaan mikään onnistunut. Kaiken toivottomuuden lisäksi onneton sisäpohje irtosi kyljestä ihan kokonaan aina, kun aloin pyytää sulkutaivutusta. Sisäpohkeen ympärihän sen hevosen pitäisi taipua, mutta mitenkäs taivut, kun ratsastaja heittää jalan eteen ja irti. Sulkutaivutuksia ährätessä herpaantuivat myös nyrkit lappeelleen ja olkapäät eri tasolle. Vaikka kuinka keskityin nyrkkeihin ja suoruuteen, niin ne levisivät kuin jokisen eväät saman tien kun aloin tehdä sulkutaivutusta. Ei, ei, ei. Ravissa oli tietysti vielä mahdottomampaa. Rada juoksi selkä alhaalla karkuun, enkä saanut istuntaa siinä kipityksessä mitenkään vakautettua.

Vasemmassa kierroksessa tapahtui lopulta pieni ihme. Käynnissä työskennellessä Rada naksahtikin hetkeksi kuulolle, ja lakkasi juoksemasta alta. Mysteeriksi jäi, mitä tein oikein, että poni olikin yhtäkkiä tuntumalla pyöreänä ja kuunteli apuja. Siitäpä sitten irtosi sulkutaivutukset ja vastasulkutaivutukset niin kuin mikään ei olisi helpompaa. Pysyi muuten nyrkitkin pystyssä ja sisäpohje kyljessä, kun sain kaikessa rauhassa keskittyä olemiseeni. Raviin en kuitenkaan valitettavasti saanut näitä hyviä fiiliksiä siirrettyä.

Lopuksi teimme vielä vastalaukannostoja käynnistä ympyrällä. Radalla meni heti kuppi nurin, ja se kuumahti aivan täysin. Ope kertoi, että vastalaukka saa Radan hermostumaan ja hätääntymään, kun se ei oikein ymmärrä, miksi ratsastaja pyytää väärän puolen laukkaa. Sain tehdä tehtävää sitten helpotettuna versiona, eli jalustimet jalassa ja suoralla uralla. Rada kyllä nosti vastalaukan uralla kuuliaisesti, eli sain annettua sille oikeat avut ja se ymmärsi ne. Vaikeutena vaan oli päästä nostoon niin, ettei poni räjähtänyt jo omia aikojaan laukalle tai steppaillut aivan kiihdyksissään. Tulipahan ainakin ylämäkeen suuntautuvia nostoja. Päädyn lähestyessä jarruttelin Radan aina raville, ja laukkapätkien välillä tyynnyttelin ponia ravaamalla keventäen ympyröitä.

Jos ei muuta, niin ainakin vastalaukkatehtävä toi liikkumiseen kunnolla energiaa. Loppuraveihin siirtyessä Rada ravasi mainion tuntuisesti etuosa ylämäkeen kohoten. Kaunis muoto sieltä löytyi viimeinkin, ja näin pääsin loppuminuuteilla kokemaan taas hienompia hetkiä tämän ponin kanssa. Ei kai tässä ole kyse muusta kuin siitä, että pitää saada Radan energia suunnattua rentoon työskentelyyn, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Poniparka selvästikin haluaa kovasti miellyttää ja menee vaikka rusetille, jos vaan ymmärtää, mitä pyydetään. Sitten kun ei ymmärrä, niin se hätääntyy välittömästi ja leviää joka suuntaan. Tänään en kyennyt olemaan tarpeeksi selkeä ja houkuttelemaan Radaa kuorestaan tekemään töitä luottavaisena, ja niin oli noidankehä valmis. Onneksi tuntiin mahtui sentään ne pari pientä hyvää hetkeä, jotka voi jättää päällimmäiseksi mieleen.

FilmMe-videota tuli kuvattua vain loppuraveista.

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 4. tunti: Ihana Rada

Heti hymyilyttää, kun saa söpön ponin. Kuvasta kiitos Jennille.

Olin varma, että jossain vaiheessa leiriviikonlopun aikana saisin ratsukseni tallin ainoan ponin eli Radan. Toisen päivän koulutunnille se sitten napsahti, ja olin tietysti innoissani. Rada on vanha tuttu neljän vuoden takaa, ja oli mukava päästä jälleen sen satulaan. Rada on Vaken kanssa melko läheistäkin sukua, mutta silti täysin eri puusta veistetty (paitsi että molemmat ovat tietysti söpöjä ja kilttejä). Rada nimittäin on helposti kuumuva herkkis ja vähän epävarma itsestään. 2012 emme yhteistä säveltä oikein löytäneet, mutta odotin toiveikkaana, että sekä minä että poni olisimme tahoillamme kehittyneet näiden neljän vuoden aikana ja nyt sujuisi paremmin.

Optimismini ei ollut aivan tuulesta temmattua. Tunti lähti ihan mukavasti käyntiin, sillä Rada oli hyvin kuulolla heti ohjat otettuani. Käynnissä se tuli helposti pyöreäksi, ja näin päästiin rennosti ja pehmeästi liikkeelle. Kevyessä ravissa jatkui sama hyvä meno, ja ihmettelin jo, että voiko tämä olla näin helppoa. Verryttelylaukassakin Rada pysyi melko pyöreänä, ja ihastelin sen energistä ja ylämäkeen suuntautuvaa laukkaa. Tällaisen laukan tahdon Vakellekin!

Laukkaamisesta Rada taisi kuitenkin kuumua, ja kun aloitimme varsinaiset tehtävät niin ajauduimme hetkeksi vähemmän harmonisille vesille. Nyt aloimme ratsastaa pituushalkaisijalta pohkeenväistöjä uraa kohti, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Myöhemmin lisättiin mukaan laukannosto väistön päättyessä uran sisäpuolella. Aloituskierros oli oikea, ja Radalla oli aivan kauhea kiire. Kun poni lähti kipittämään pää pystyssä alta, niin hukkasin tietysti istunnan ihan kokonaan. Kroppaan tuli aivan liikaa liikkuvia osia, enkä kyennyt istunnalla rauhoittamaan hätäistä ponia, päin vastoin. Väistöt menivät siis vastusteluksi ja juoksemiseksi. Laukkapätkillä Rada sentään liikkui rennommin, vaikka vähän höyrysikin eteenpäin.

Vaihdoimme sitten suunnan vasemmalle. Samalla taisi kuu vaihtaa asentoaan, sillä Rada rauhoittui kummasti ja malttoi taas paremmin jäädä kuuntelemaan, mitä minulla oli sanottavaa. Käyntiväistössä se otti ihan rauhallisia askeleita sivulle, eikä vain jyrännyt karkuun. Nyt ope kiinnitti erityistä huomiota vinouteeni. Oikea olkapää putosi vasenta alemmas, ja tämä liittyi kuulemma myös vasemman nyrkin lappeelleen kallistumiseen. Nyrkkieni asentoon olikin kiinnitetty huomiota jo aiemmilla tunneilla, joten tiedossa oli, että erityisesti vasen käsi menee mitä ihmeellisimpiin asentoihin. Olin oikeastaan yllättynyt siitä, että nimenomaan oikea hartia putosi alas ja oikea kylki meni linkkuun. Perinteisesti kun olen ollut juuri toisin päin vino. Kyljet ja hartialinjan suoristamalla sain väistöön napakamman asennon, ja vasen nyrkkikin taisi siinä hieman korjaantua. Lopputunnin ajan sain tarkkailla suoruutta kovasti, sillä oikea hartia tahtoi tipahtaa alas suunnasta ja tehtävästä riippumatta.

Rada kulki joka tapauksessa erittäin hyvin tähän suuntaan. Kiire oli poissa, joten pääsin istumaan helpommin ja pitämään vakaan tuntuman. Kun Rada oli rento ja vastaanottavainen niin se väistikin oikein kuuliaisesti, ja sekä käynnissä että ravissa tuli oikein nätit väistöt. Edes laukan mukaantulo ei saanut Radaa tolaltaan, vaan se teki hyviä, rentoja nostoja. En tiedä, kumpi oli syy ja kumpi seuraus, mutta olimme mukavasti tilanteessa, jossa minun oli helppo istua ja vaikuttaa ja ponin oli helppo tehdä töitä. Molemmilla oli tässä hyvä ja rento olla. Aivan loppuminuuteilla Rada alkoi jo hieman kuumua laukannoston lähestyessä, ja silloin todettiin, että parasta lopettaa tähän eikä jatkaa kunnes poni taas leviää kokonaan. Loppuravit sujuivatkin rennosti mutta energisesti.



Neljässä vuodessa oli selvästi tapahtunut jotain positiivista kehitystä. Olin hyvin tyytyväinen meihin molempiin, sillä tunti meni hetkellistä notkahdusta lukuunottamatta tosi kivasti. Radan kanssa haasteena taitaa olla lähinnä saada se tarpeeksi rentoon ja malttavaiseen mielentilaan, ja kun tämä onnistuu niin Rada kyllä tekee mitä ikinä pyydetään. Tällä ponilla kuitenkin helposti kiehahtaa kattila yli, ja silloin paketti leviää kiirehtimisen ja hätääntymisen kierteeseen, josta voi olla vaikea päästä pois. Mukavaa, että löysin herkkisponiin ihan hyvän yhteyden, ja olipa kivaa mennä tällaisella energisemmällä eestiläisellä (tässä vähän makua siitä, miten Vakekin saisi liikkua!). Istuntaan minun pitää kyllä vieläkin ahkerammin kiinnittää huomiota, sillä siitä ei korjattava lopu kesken. Hartialinjan suoruus ja nyrkkien asento ovat asioita, jotka ovat jääneet lukuisten muiden istuntaongelmien varjoon, mutta tieto lisää tuskaa eli näihinkin olisi tärkeää puuttua. Nehän vaikuttavat ihan suoraan tuntuman laatuun sekä siihen, miten suoraksi voin hevosen saada.

Pudasjärven leiri, neljäs päivä

Torstaipäivä leirillä starttasi koulutunnin merkeissä ja jatkoin hommia Radan kanssa. Jaksoin toivoa että kolmas kerta Radalla toisi jotain parannusta alkuviikon esityksiimme, mutta turha luulo.

Mentiin tänäänkin vaan ihan perusjuttuja eli askellajit läpi ja hieman siirtymisiä, lopputunnista pientä koulurataharjoittelua eli laukkalävistäjiä ja ravivoltteja. Tunti alkoi ihan samoilla meiningeillä kuin maanantain ja tiistain koulutunnit, humputeltiin menemään turpa taivaissa eikä kunnollisesta taipumisesta ollut tietoakaan. Aika pian ope sitten totesi että laitetaanpa ponille gramaanit niin saadaan vähän ohjattua sitä oikeaan muotoon päin. Gramaanit laitettiin kiinni sivuilta ja ohjeena oli pitää ne melko löysänä. Gramaanien kanssa homma kuitenkin meni vain huonompaan suuntaan, poni jännittyi enemmän ja kiskoi gramaaneita vastaan ja itse olin lisäohjan kanssa niin solmussa että en saanut kättä enää senkään vertaa rennoksi ja pehmeäksi kuin yleensä. Nivelohja löi jatkuvasti löysää ja poni kipitti, epätoivo alkoi iskeä. Lepokäyntien aikana yritin vähän kasata ja tsempata itseäni mutta ei siitä mitään tullut. Kaikissa askellajeissa oli jokseenkin yhtä kamalaa. Ravissa pyrin nyt keventämään mahdollisimman paljon aina ponin jännittyessä eli melkeinpä koko ajan. Videolla näkyy kuinka nivelohja lyö löysää ja poni vastustelee gramaania. Kovin tiukalla ei gramaani ollut mutta eipä ope käskenyt sitä kiristämäänkään.

Kevyttä ravia ilman gramaaneita...

...ja gramaanien kanssa. Eipä tullut paljon eroa.

Lopputunnista mentiin niitä laukkalävistäjiä, ensin oikeassa laukassa. Uralle tullessa oli tarkoitus siirtyä raviin. Radalla oli vauhtia vähän liikaa ja lävistäjän lopussa se vaan vaihtoi laukan ja kaahasi laukassa kulman läpi pidätteistä piittaamatta (no kaahaisin kyllä minäkin jos suusta niin rumasti kiskottaisiin kahdella eri ohjalla). Sama toistui uudella yrityksellä. Vaihdettiin suuntaa ja ihme kyllä vasemmassa laukassa saatiin lopuksi suoritettua tehtävä ihan semionnistuneesti vasemman laukan säilyessä lävistäjällä ja ponin siirtyessä uralla raviin. Olin vähän aikaisemmin ottanut gramaanit hieman lyhyemmäksi ohjaamaan nenää alas, ja tämän lävistäjätehtävän ajan Rada kulki pyöreällä kaulalla gramaanit löysällä. Tämä olikin tunnin ainoa siedettävä hetki, josta jatkettiin suoraan loppuraveihin. Annoin loppuverkkaan gramaania pidemmäksi ja taas kipiteltiin menemään turpa taivaissa.

Hitusen pyöreämpi hetki käynnissä.

Laukassa näytti tältä. Istunta on kamala mutta se nyt ei ole mikään uutinen.

Tunnin jälkeen oli todella huono ja masentunut fiilis kun meni niin tolkuttoman huonosti ja tuntui että mitään en osaa. Ehkäpä myös menneisyyden traumat nousivat pintaan, sillä tässä tunnissa oli mukana kaikki ne elementit joiden vuoksi aikanaan lopetin ratsastuksen: helposti jännittyvä ja kiirehtivä poni jota taitoni eivät riitä ratsastamaan pyöreäksi, isketään sitten gramaanit mukaan ja homma on niin kuskin kuin ratsunkin osalta jännittynyttä, epärentoa ja väkinäistä vääntämistä jonka kautta yritän epätoivoisena saada ponia kulkemaan edes vähän paremmin mutta huonommaksi vain menee. Tällaisia olivat lähestulkoon kaikki ratsastustuntini ainakin viimeisten parin vuoden ajan, ja jos tässä jälkeenpäin olenkin jossain vaiheessa ihmetellyt miksi rakkaan harrastuksen silloin keskeytin niin enpä todellakaan ihmettele enää. Pari-kolme kertaa viikossa tällaisia täydellisen epäonnistumisen elämyksiä parin vuoden ajan niin johan tuli meikäläisenkin mitta lopulta täyteen.

Kaiken lisäksi olen niin järkyttävän vinokin. Takaapäin otettu kuva  paljastaa  armottomasti  tilanteen kammottavuuden.

Iltapäivän tunnilla oli ohjelmassa onneksi pääntuuletusmaasto. Kolme ratsastajaa rohkeni maastoesteille ja me muut heitimme maastolenkin ilman esteitä. Leirin poniputki katkesi nyt minun osaltani sillä ratsukseni valikoitui ihan hevoskokoinen otus, suomenhevosen ja lämminverisen risteytys Alma (Palle-Pilkku) joka on ilmeisesti ainakin Annen suosikkeja. 

Maastoon lähdössä. Eipä Almakaan kovin korkea hevonen ole.

Maasto oli varsin rauhallinen, ei todellakaan revitelty eikä hevoset tainneet edes hiota lämpimästä säästä huolimatta. Kuljettiin oikein kivassa kangasmaastossa hiekkapohjaisilla reiteillä, eikä yhtäkään ravihevosta tullut vastaan vaikka ope olikin tällaisesta mahdollisuudesta varoitellut. Käveltiin paljon, ravailtiin jonkin verran ja otettiin kolme lyhyehköä pätkää rauhallista laukkaa. Eka laukkapätkä mentiin ravureiden hiittisuoralla, ja vauhti oli niin hidasta että isolaukkainen Alma ei edes mahtunut laukkaamaan kun tulimme jonossa ponien (Rada ja Silvia) takana. Päästeltiin siis vaan kiitoravia. Tämän jälkeen vaihdettiin Alma heti vetohevosen perään ponien edelle, ja mahduttiin myöhemmillä pätkillä laukkaamaankin vaikka edelleenkään ei menty kovaa. Alma oli hurjan mukava maastohevonen, reipas mutta täysin kontrollissa koko ajan eikä säpsyillyt mitään eikä myöskään kompuroinut. Tämän hepan satulassa oli koko ajan turvallinen olo vaikka en mikään rutinoitunut maastoilija olekaan. Olisipa ollut kivaa mennä reippaampaakin vauhtia. Mukava maasto, miinuksena vain paarmapilvet jotka kiusasivat niin hevosia kuin ratsastajiakin.

Pudasjärven leiri, toinen päivä

Toisen leiripäivän aamutunnilla oli jälleen luvassa puomeja ja kavaletteja. Tämän tuntikuvauksen perusteella en katsonut aiheelliseksi pukeutua turvaliiviin, mutta tunnin loppua kohden "kavaletit" itse asiassa nousivatkin sen verran korkeiksi että alettiin puhua jo ihan oikeista turvaliivikorkuisista esteistä. Ratsuna oli tällä kertaa Silverstep eli Silvia, hyvin siro ja kevyt pieni tamma joka mahtunee korkeutensa puolesta helposti ponisarjaan.

Alkuverryttelyssä käytiin askellajit läpi ja mentiin hieman pohkeenväistöjä. Silvia oli hiukan tahmean oloinen ja kulki pää taivaissa, ohjastuntumaa oli hankala saada tasaiseksi. Väistöissä se oli kuitenkin ihan kone, väisti suunnilleen ajatuksen voimalla juuri niin jyrkästi kun kuski toivoi. Ratsastettiin verryttelyksi ravipuomitehtäviä eilisen tapaan, eli kevyessä ravissa normaalisti ravaten ja harjoitusravissa lyhentäen. Toiseen suuntaan tultiin harjoitusravipuomien jälkeen pysähdys ja toinen puomisarja kevyessä istunnassa. Silvialla oli helppo lyhentää ja hidastaa ravia sekä pysähtyä, mutta pää oli edelleen taivaissa ja tuntuma meinasi heilua.

Ravipuomit kevyessä istunnassa. Silvialla on korvat poikkeuksellisesti hörössä.

Seuraavaksi jatkettiin laukkapuomeille ratsastaen ensin puomin yli pääty-ympyrällä ja sen jälkeen 21 metrin suora linja (video alla). Alkuun väli tahtoi käydä ahtaaksi kuudella askeleella, mutta Silvia onneksi lyhensi vielä viime tipassa niin että selvittiin kunnialla.

Puomit nostettiin pieniksi esteiksi ja jatkettiin samaa suoraa linjaa kuudella askeleella. Ekalla kierroksella Silvia hyppäsi molemmat esteet hyvin kaukaa ja jäin jälkeen (auts), mutta myöhemmin tultiin ihan nätisti kuudella askeleella sopiviin ponnistuspaikkoihin. Opettaja ohjeisti pidättämään ja lyhentämään heti ensimmäisen esteen jälkeen niin ettei tarvitse enää ennen jälkimmäistä estettä säätää vaan voi laukata viimeiset askeleet rennosti. Tällä ohjeella linja sujuikin oikein näppärästi (video alla). Ongelmana oli että Silvia tahtoi aina liirata esteen vasempaan reunaan. Olin myös turhaan maiskuttamassa vähän joka välissä vaikka hevonen alkoi puomien noustessa jo vähän kuumua, ja tästä tuli noottia. 

Sujuva hyppy sisään suoralle linjalle. Ponilla ilmeenä vakioluimistus.

Kiinniottoa esteiden välillä.

Lopuksi tultiin jumppasarjaa (kavaletti ponnistuspuomilla, 1 askel, kavaletti, 1 askel, okseri). Okseri oli aluksi pieni mutta nousi lopulta 80 cm:iin asti. Lennokkaasti mentiin yli, Silvia alkoi tässä kohtaa selvästi kuumua ja sillä olisi ollut melkein liikaakin vauhtia. Taas oltiin alkuun vasemmassa reunassa mutta loppua kohti sain tätä hieman korjattua, ja asiaa auttoi myös se että okserin etuosa oli ristikkona. Okserilta tultiin alas harmittavan usein väärässä laukassa, tosin Silvia korjasi monesti lennosta. Korjattavaa oli myös katseen suuntaamisessa esteellä, ope sai käskeä katsomaan paremmin eteenpäin. Harmi että kukaan ei ehtinyt videoida jumppasarjaa, harvinaista herkkua että hyppään peräti 80 cm estettä. Silvia kuitenkin hyppäsi niin varman ja helpon oloisesti että ei jännittänyt hetkeäkään. Tykkäsin siis tästäkin ratsusta.

Iltapäivällä jatkoin kouluvääntöä Radan kanssa, ja olipahan taas aikamoista poniratsatushumputtelua vaikka nyt mukana olikin ehkä hitusen enemmän ajatusta ja yritystä kuin eilisen koulutunnilla. Alkuun mentiin pääty-ympyröitä keventäen ja pitkillä sivuilla käyntiin siirtymiset harjoitusravista sekä myöhemmin harjoitusravissa ravin lyhentämistä. Siirtymiset tuli hyvin istunnalla siihen asti kunnes Rada alkoi taas jännittyä ja ottaa kierroksia. Käynnissä poni tuli ajoittain pyöreälle kaulalle, mutta valitettavasti painui kuolaimen alle.

Käynnissä iloisesti kuolaimen alla.

Ohjat menivät helposti liian pitkiksi (näkyy videolla), tuntuma ei siten ollut tarpeeksi vakaa ja tuntui että joko oli ohja löysänä tai sitten oli liikaa vetoa. Poni meni helposti kiireiseksi, kipitystä ja alta pois juoksemista esiintyi tunnin aikana paljon etenkin loppua kohden. Jännittynyt kipitys aiheutti luonnollisestikin taas sen että oli hankala istua rennosti alas satulaan ja sitä kautta rauhoittaa ponia, ja homma meni liikaa ohjista nyppimiseksi. Olisikin kannattanut vaan suosiolla keventää ponin jännittyessä kuten open kanssa tunnin jälkeen tuumattiinkin.

Kevyessä ravissa rennon näköisenä, ohja liian löysänä.

Asettumisessa ja taipumisessa oli tänäänkin ongelmia, etenkin oikealle mihin poni tunki voimakkaasti lapa edellä sisään. Tunnin alkupuolelle sattui pari hyvää hetkeä kun sain asetusta ja sisäpohjetta läpi, ja Rada pyöristyi tällöin rennomman oloisena mutta vain hetkellisesti. 

Jotain epämääräistä taivutusyritystä.

Ratsastettiin pohkeenväistöjä uran sisäpuolelta uralle aloittaen vasemman pohkeen väistätyksellä. Väistöt eivät kuulemma ole Radalla kovin hyvin hallussa ja ensin niitä piti hieman kaivella ponin muistista. Väistöissä Rada jännittyi ja kiirehti, mutta lopulta sinne saatiin jopa joku onnistunutkin ristiaskel joista pääsi kehumaan ponia. Tarkoitus oli lisätä väistön sisälle vielä käynnistä raviin siirtyminen mutta Radan kanssa ei kyllä raviväistö onnistunut lainkaan. Väistöstä uralle tultaessa nostettiin sitten laukka, ja nostot olivat tänään meidän bravuuri. Laukassa oli samat ongelmat kiireisyyden ja puutteellisen taipumisen kanssa kuin ravissa. Laukassa kuitenkin oli helpompi istua tiiviisti satulaan ja rauhoittaa tahtia istunnalla. Kovin paljon ei Radan laukkaa saanut lyhennettyä sen tippumatta raville.

Oikean pohkeen väistö sujui paljon paremmin kuin vasemman mutta tätä ei ehditty tulla kuin pari kertaa. Oikeassa laukassa oli kovaa punkemista lapa edellä sisäpohjetta vastaan, mutta kun tomerasti vaadin sain Radan taipumaan ympyrälle, ei kylläkään oikein pyöristynyt.

Alkutunnista tuntui hetken siltä että tästä voisi tänään tullakin jotain, mutta sitten homma levisi kipitykseksi. Minulla ei ole riittävän pehmeää kättä tälle ponilla, ja apujenkäyttöni (sekä ohja että pohje) on helposti liian satunnaista/epäjohdonmukaista joten ei ihme jos poni ei toimi. Jäi harmittamaan ja videoilla näyttää aika kamalalta. Ei voi 10 vuoden kokemuksella ratsastus olla tällaista - istunnassa pelkkiä virheitä ja ei mitään otetta touhuun. Rada on kiva mutta minkäs teet kun en osaa.

Pudasjärven leiri, ensimmäinen päivä

Kesäloma jatkui tiiviisti hevostelun merkeissä, sillä ohjelmassa oli ihkaoikea ratsastusleiri Oulun seudun ammattiopiston Pudasjärven yksikössä. Kyseessä oli meille yli-ikäisille heppatytöille räätälöity leiri jolla ratsastajia oli mukana kaikkiaan yhdeksän niin Oulusta kuin muualtakin Suomesta.

Ensimmäinen leiripäivä alkoi hevosten laitumelta haulla sekä tallitilojen ja hevosten esittelyllä. Käytössämme oli 11 ammattiopiston opetushevosta jotka kesäkauden ulkopuolella toimivat ratsastuksenohjaaja- ja hevosenhoitajaopiskelijoiden ratsuina. Tallitilat olivat toimivimmat ja ammattimaisimmat mitä olen (Ypäjää lukuunottamatta) missään nähnyt, ei sitä keskivertoratsastuskoululla ole mm. kuutta pesupaikkaa.

Jakauduimme kahteen ryhmään, joista toinen oli koulupainotteisempi estekammoisten ryhmä ja toinen estepainotteisempi ryhmä. Itse menin suosiolla nynnykouluryhmään. Opettaja jakoi hevoset ensimmäiselle tunnille enempi vähempi pärstäkertoimen mukaan. Muutoin leirin aikana ope ilmoitti vain kullakin tunnilla käytettävät hevoset ja jaoimme ne sitten keskenämme. Omalle kohdalleni sattui ensimmäiselle tunnille suloinen voikkovärinen eestinponitamma Rada.

Rada tarhassa.

Aloitimme kevyellä 45 minuutin koulutunnilla jossa lähinnä testasimme eri askellajit ja siirtymiset läpi sekä taivuttelimme hevosia ympyröillä. Ulkokentän ollessa märkä viikonlopun sateiden jäljiltä ratsastimme maneesissa. Tunnilta ei jäänyt erityisempiä mieleen, Rada oli kiltti ja reipas ja omassa ratsastuksessani olivat esillä tasan samat perusvirheet kuin kotonakin. Rada oli taipuvainen jännittymään ja kipittämään eikä sitä ainakaan saanut pyöristymään helposti. Ehkä hieman samantyyppinen ratsu kuin viimeviikkoinen tuttavuuteni Kalle, vaikka ei Rada läheskään yhtä kuumuva ja kaahaava ollut. Askellajit ponilla olivat mukavan tasaiset ja helpot istua, ja heti tunnin alkuun huomasin Radan kuuntelevan herkästi istuntaa niin että pysähdykset ja siirtymiset sujuivat ihan vain istumalla ainakin vielä siinä vaiheessa kun poni ei ollut ehtinyt jännittyä ja ottaa kierroksia. Asetusten kanssa oli hankaluuksia, ja varsinkin oikeassa kierroksessa Rada tahtoi tunkea lapa edellä sisäpohjetta vastaan. Ponin vinous näkyi hyvin mm. siinä että oikeaan kierrokseen ravatessamme ihmettelin alkuun onko se epäpuhdas kun oikea takanen hävisi ympyröillä jotenkin hassusti alta, mutta kyllä se puhtaasti liikkui. Olin toki itsekin taas järkyttävän vino vasemman kyljen painuessa linkkuun ja painon valuessa sitä myötä oikealle. Radan vinous oli sitä sorttia joka tahtoi pyöreästä selästä luisuttaa satulaa oikealle, ja kuskin vinouden myötävaikutuksella satula valuikin tunnin aikana ikävän paljon oikealle puolelle. Laukkaan Rada lähti vähän ampumalla, mutta kun laukattiin pidempi pätkä meinasi sen meno jo vähän hyytyä. Kun laukkaan saatiin malttia pyöristyi Rada aavistuksen verran, samoin kuin loppuraveissa laukan jälkeen. Ei voi sanoa että tällä tunnilla olisi meiltä nähty mitään kovin toimivaa menoa, mutta hauskaa tällaisella reippaalla poniotuksella oli ratsastaa.

Kavaletit saivat Millaan vauhtia niin ettei kamera pysynyt perässä.

Iltapäivän tunnilla vuorossa oli puomi- ja kavalettiharjoituksia, ja jatkoin ponilinjalla ratsastaen tällä kertaa suomenpienhevostamma Hiskin Millalla. Ponimainen Milla oli myöskin mukavan reipas ja herkkä ratsu. Alkuverryttelyssä Milla oli aavistuksen tahmean oloinen ravissa, mutta kun puomit tulivat mukaan kuvioihin niin esteitä rakastava ratsu reipastui huomattavasti. Aloitettiin ravipuomeista ratsastaen puomisarjoja suoralla linjalla kevyeeseen istuntaan nousten, ja sarjojen väliin ratsastettiin käyntiinsiirtyminen joka onnistui Millan kanssa pääasiassa istunnalla pidättäen. Videolla näkyy tyylinäytteemme tästä ensimmäisestä tehtävästä. Ravissa oli toisinaan hankaluuksia säilyttää kevyt istunta puomien päällä, sillä jalat tahtoivat mennä turhan eteen ja kantapäät liian alas jolloin tasapaino heitti siinä määrin että takamus uhkasi lätsähtää satulaan; tämä ilmiö on havaittavissa videolla jälkimmäisen puomisarjan aikana.

Tehtävää vaikeutettiin vielä lyhentämällä ensimmäisen ravipuomisarjan välejä ja ratsastamalla se harjoitusravissa ravia lyhentäen. Lisäksi puomit nostettiin toisesta päästään hieman irti maasta. Jälkimmäinen puomisarja puolestaan tultiin keventäen ja ravia pidentäen. Alkuun hankaluutena oli saada Milla riittävän lyhyeen ja terävään raviin mahtuakseen lyhyisiin puomiväleihin, mutta toistojen myötä tehtävä alkoi sujua. Tehtävää jatkettiin kohta lisäten harjoitusravipuomien jälkeen laukannosto ja jälkimmäiset puomit laukassa, sekä toiseen suuntaan sama päinvastaisessa järjestyksessä. Sekä laukka- että ravipuomit sujuivat ihan mallikkaasti, Milla toimi laukassa oikein kivasti. Laukkapuomeilla kevyessä istunnassa ohjaa myödätessä ranteeni tahtoivat kiertyä mutkalle, mikä on usein ongelmani hyppyihin myödätessä.  

Lopuksi tultiin vielä kahden kavaletin linjaa 17 metrin välillä. Milla alkoi innostua ja oli mukavan tsäpäkkä mutta kontrollissa; ei lainkaan etupainoisen perussuokin oloinen vaan pikemminkin kuin oikein kunnon esteponi jolla kyllä etupää nousee. 17 metrin väli oli sopiva viidellä askeleella, mutta välillä Milla ponkaisi ensimmäiselle kavaletille oikein pitkän hypyn ja väli jäi viidellä ahtaaksi kun en ollut ajoissa ottamassa laukkaa kiinni. Kertaalleen Milla jopa harppoi välin neljällä askeleella ja loikkasi toiselle kavaletille niin kaukaa että tulin perusteellisen yllätetyksi (=jäin jälkeen). Lopulta aloin paremmin hoksata kuinka ratsastaa väli eli olla paremmin hereillä ensimmäisen hypyn jälkeen ottamassa kiinni, ja hurautettiin linja pariin kertaan oikein nätisti viidellä askeleella. 
 

Kavalettilinja ensin vasemmasta laukasta...

...ja sitten oikeasta laukasta hitusen korkeampana. Epäterävästäkin kuvasta näkee kuinka ranteet menee hypyssä mutkalle.

Milla vaikutti kivalta estetykiltä ja esitinkin toiveen päästä leirin aikana hyppäämään sillä vielä ihan kunnolla.