Lomajumissa ratsaille

Joulunvieton jälkeen oli jo korkea aika päästä takaisin satulaan, joten varasin irtotunnin Lapinjärven ratsastuskoululle missä kävin ratsastamassa myös vuosi sitten joululomalla. Ilokseni sain tutun ratsun eli eestiläisruuna Rusinan, jonka viime kerralla totesin oikein mukavaksi pikkuhevoseksi. Tunnilla oli neljä ratsukkoa, joten maneesissa oli väljää ja 27 euron irtotuntihinta oli varsin kohtuullinen vaikka tallin varsinainen opettaja olikin nyt joululomalla ja tunnin piti tuuraaja. Joulukiireiden ja -lomailun keskellä olin laiminlyönyt venyttelyt parin viikon ajalta, ja niinpä olin lonkista ihan poikkeuksellisen jumissa. Ennen tuntia tein pientä ensiapuvenyttelyä ja onneksi Rusinalla oli kannaltani armollinen yleissatula, mutta kyllä jumit ja kireydet istunnassa näkyivät. Muutenkaan en joulutauon jälkeen ollut ehkä ihan parhaassa terässä, mutta onneksi Rusina vähän paikkaili omia puutteitani.

Aloitettiin kevyessä ravissa ratsastaen toiselle pitkälle sivulle kulmavoltit ja toiselle loiva kiemuraura. Mentiin ensin vasemmalle, joka osoittautui kenties omasta vinoudestani johtuen hankalammaksi kierrokseksi vaikka Rusina vasemmalle olikin notkeampi. Pääongelma oli aktiivisuuden puute, sillä Rusina tahtoi alkuun olla hidas ja pohkeen takana. Ope evästikin että moottori käyntiin ja aktiivisuus kuntoon heti alkajaisiksi niin alkaa oikea muotokin löytyä ja kaikki on paljon helpompaa. Raippa käyttöön heti jos ei hevonen vastaa pohkeeseen. Tästä huolimatta unohduin ratsastamaan liikaa käsijarru päällä eli yritin ohjalla hakea pyöreyttä samalla kun pohje jäi junnaamaan tehottomasti. Jäin varsinkin kädellä liikaa tappelemaan hevosen kanssa, joten meno oli aika nihkeää ja väkinäistä vaikka ajoittain mukaan mahtui parempia pätkiä jolloin sain myödättyä asetukseen ja ratsastettua korrektimmin takaa eteen. Muoto ei vaan tainnut olla vielä kovinkaan rehellinen eikä Rusinalla selkä käytössä.

Oikeaan kierrokseen jatkettiin samat voltit ja kiemurat kevyessä ravissa, ja nyt palaset loksahtivat jo paremmin kohdalleen. Sain Rusinan reippaammin liikkeelle, ja vihdoin älysin myös rentouttaa kättä ja lopettaa ohjalla taakse nysväämisen. Tuntuma muuttui mukavan pehmeäksi ja elastiseksi, ja Rusina alkoi liikkua tyytyväisenä tasaisen pyöreänä. Volteilla ravin aktiivisuus tahtoi välillä sammua ja tällöin myös pyöreys hetkellisesti katosi, joten piti vähän tarkkailla ettei Rusina alkanut hidastella. Oikealle sai asettaa reilummin ja tällöin ulko-ohjan tuki ei aina pysynyt riittävänä. Kun aktiivisuus ja ulko-ohjan tuntuma vaan olivat kunnossa niin meno tuntui oikein mukavalta ja vaivattomalta.

Seuraavaksi jatkettiin hetki harjoitusravia pääty-ympyrällä, ja vaikka lonkkien kireyden vuoksi pohkeet heiluivatkin niin ravissa oli varsin helppo istua mikä viitannee siihen että Rusina liikkui hyvin selkä pyöreänä. Tuntuma oli mukavan kevyt muttei kuitenkaan tyhjä. Työskenneltiin ympyrällä vielä hetki oikeassa laukassa, ja ope ohjeisti ratsastamaan laukan ensin oikein aktiiviseksi takaosasta ennen kuin alkaa työstää asetusta ja muotoa. Hyvä ohje sen puoleen että muutoin olisin taas unohtunut ratsastamaan mummolaukkaa edestä taakse. Myös laukassa Rusina liikkui kohtuullisen pyöreänä, mutta kävi raskaammaksi edestä ja hieman roikkui ohjalla. Jäin sisäohjaan kiinni pieneen vetokilpailuun. Pohkeella ja raipalla sai ihan ratsastaa, mutta kyllä laukka sitten lähtikin sujumaan paremmin eteen. Tuntumaan vaan olisi vielä kaivattu samanlaista pehmeyttä ja keveyttä kuin ravissa.

Käveltiin hetki pitkin ohjin ja laukattiin sitten ympyrällä vasemmalle. Tauon jälkeen Rusina oli taas nihkeämpi, ja vasemmalle oli hankala mennä suorana sillä etuosa liikkui ulompaa ympyrää ja sisälapa vähän kaatui menosuuntaan. Vasemmassa laukassa ei oikein yhteistyö toiminut sillä en saanut vinoutta korjattua enkä laukkaa rullaamaan tarpeeksi sujuvasti eteen. Oma vasemmalle kallistelu taisi myös aika lailla häiritä Rusinaa ja hankaloittaa suoristamisyrityksiäni.

Lopuksi mentiin vielä pituushalkaisijaa harjoitusravissa. Pituushalkaisijalle käännyttiin vasemmasta kierroksesta, ja käännös vasempaan oli jostain syystä niin hankala että tässä tahtoi aina ravi sammua ja pyöreys kadota sekä etu- ja takaosa liirailla minne sattuu. Ope neuvoi pitämään pituushalkaisijallakin selkeästi toisen ohjan ulko-ohjana tukemassa ja toisen hieman elävämpänä sisäohjana, mutta ennen kaikkea ratsastamaan molemmista pohkeista eteen tuntumaa kohti. Rusina tuntui kulkevan etuosa oikealla ja itse kuulemma kenotin taas vasemmalle. Lopulta saatiin pari onnistuneempaa suoritusta niin ettei pituushalkaisijalle kääntyminen mennyt aivan ihmeelliseksi kiemurteluksi vaan aktiivisuus ja pyöreys säilyivät. Edelleen taisin sortua ratsastamaan liikaa ohjalla edestä taakse sen sijaan että olisin vain pitänyt käden rentona ja pitänyt pyöreyttä yllä pohkeella. Loppuraveissa annoin sitten Rusinalle pidempää ohjaa, ja se venyttikin mielellään eteen-alas sekä tuntui ajoittain mukavan pyöreältä läpi selän vaikka edelleen sain takaosan aktiivisuudesta hieman muistutella. Keventäessä elämä oli helpompaa siinäkin mielessä ettei lonkkien kireys päässyt pilaamaan koko istuntaa vaan jalkoja sai paremmin pitkäksi hevosen ympäri.

Taisinpa ratsastaa itse tänään aika huonosti mutta onneksi alla oli näin kiva ja osaava hevonen joka pelasti tunnin. Rusina on tasainen tyyppi jota saa kyllä töihin patistella, mutta se vaikuttaisi olevan varsin notkea ja helppo ratsastaa pyöreäksi heti kun takaosa käynnistyy kunnolla. Taitaa olla niin että Rusina antaa ratsastajalle turhankin paljon anteeksi, mutta palkitsee kyllä liikkumalla oikein heti kun ratsastaja saa homman onnistumaaan edes sinne päin. Oikeaan kierrokseen ravatessa oli hetkittäin varsin makeaa menoa kunhan vaan ratsastin itse nätisti ja osasin olla Rusina-parkaa liikaa häiritsemättä. Kyllähän tällä hevosella menisi mielellään useamminkin kuin kerran vuodessa, ja joskus olisi tietysti kiva päästä tälle tallille myös pääopettajan oppiin eli tunnille muulloin kuin joululoma-aikaan.

Perustyötä suoristamisen parissa

Ehdinpä nippa nappa mennä vuoden 2013 aikana vielä Lorellakin. Edellisen kerran olin tämän hevosen selässä viime vuoden heinäkuussa eli johan tuosta oli tovi. Lore oli karsinassa aika kiukkuisella päällä mutta ratsastaessa se oli mukavampi kuin muistinkaan. Ehkä on mahdollista että joko hevonen tai minä tai jopa molemmat ovat kehittyneet tämän puolentoista vuoden aikana.

Tunnin aluksi työskenneltiin ensin pidempi rupeama käynnissä. Pysyteltiin pääty-ympyröillä ja tehtiin laajoja "takaosakäännöksiä" joissa ideana oli kääntää pieni voltti takaosan kulkiessa etuosaa sisempänä. Eli käytännössä sulkutaivutuksen tyyppistä liikettä pienellä voltilla, ja tehtävän tarkoituksena oli saada hevoset lyhenemään ja ottamaan painoa takaosalle. Aloitettiin oikeasta kierroksesta, mihin suuntaan Lore teki käännökset aika mukavasti ja suuremmin jännittymättä. Takaosan tuominen oikealle oli Lorelle luontevaa samoin kuin oikeasta kyljestä taipuminen. Ope kehui sitä miten rauhassa Lore malttoi tehtävää suorittaa, mutta toisaalta meno kävi jo melkein liian rauhalliseksi sillä välillä käynti meinasi sammua käännöksen aikana ihan kokonaan. Ajoittain Lore myötäsi niskasta pyöreäksi, ja ulko-ohjalle löytyi hyvä tuki. Käännösten välillä olisi kuitenkin pitänyt saada käyntiä venymään rennompana ja letkeämpänä eteenpäin. Vasemmalle käännökset olivat astetta hankalampia sillä takaosa luikahti helposti oikealle karkuun jos en ollut tarkkana. Apujenkäyttöön taisi tulla myös enemmän puristusta ja sekavuutta, sillä Lore oli näissä käännöksissä jännittyneempi.

Käynnissä tehtyjen lyhentämisten ja kokoamisten jälkeen oli ravissa tehtävänantona keventää ja ratsastaa hevoset pidempään ja matalampaan muotoon. Tämä toteutettiin pääty- ja keskiympyröitä pyöritellen. Loren kanssa meillä oli hyvät hetkemme jolloin tuntuma "toimi" ja hevonen venytti kaulaa pyöreäksi alas. Välillä kuitenkin mentiin jännittyneempänä. Istunnan kanssa sai taas olla skarppina etten nyökähtänyt etukumaraan sillä hetkellä kun hevonen pyöristyi. Pyöreys löytyi parhaiten silloin kun sain Lorea hieman suoristettua. Lore tuntui oikeastaan molempiin suuntiin kulkevan ympyröillä etuosa takaosaa ulompana, ja kun tämän ilmiön tunnistin niin oli selvää että etuosan siirtäminen takaosan linjalle oli tärkeimpiä toimenpiteitä. Tässä vaiheessa tuntia Lore jäi helposti vielä hiippailemaan ravissa niin että liikuttiin lyhyellä askeleella ja "paikallaan". Ravin aktivointi takaa eteen oli näin ollen myös yksi korjaustoimenpiteistä, mutta eteenratsastus johti helposti siihen että Lore hieman jännittyi.

Laukassa jatkettiin pääty- ja keskiympyröitä, ja nyt tehtävänantona oli keskittyä enemmän suoristamiseen ja vähemmän siihen kuinka lyhyessä tai pitkässä raamissa liikutaan. Aloituskierros oli vasen. Loren laukka ei ollut niin hankalaa istua kuin olin muistellut, mutta kun laukkaa työstettiin varsin pitkä pätkä yhtä soittoa niin kävihän se istuminen aika rankaksi. Istunnan kanssa kamppailu ja ylimääräinen heilunta aiheutti sen etten saanut tuntumaa täysin pehmeäksi ja rauhalliseksi, mutta pätkittäin myös laukassa mentiin ihan mukavan pyöreänä. Edelleen suoruus oli avaintekijä. Lore tuntui yhtä aikaa kulkevan sekä sisälavalle nojaten että etuosa takaosaa ulompana (onko tällainen edes mahdollista?). Ope kehotti käyttämään ajoittaista vasta-asetusta, ja tätä kautta onnistuin ainakin hieman vähentämään sisäohjassa roikkumista sekä ehkä myös ylenmääräistä sisäänpäin kiertymistä. Vatsalihasten riittämättömyys pitää istunta vakaana ja jäntevänä Loren keinutuslaukassa oli selvästi keskeinen ongelma, sillä parhaat laukkapätkät koettiin heti laukannoston jälkeen siinä vaiheessa kun jaksoin vielä pitää paketin kasassa. Pidempään laukatessa istunta pääsi levähtämään ja sitten oli liikaa liikkuvia osia.

Pitkän laukkapätkän jälkeen levähdettiin hetki pitkin ohjin. Kun palattiin tuntumalle oli meno hiukan jännittynyttä. Tässä vaiheessa hoksasin open huomautuksesta että Loren asetus oikealle ei tullut ihan oikeaoppisesti "niskan saranasta" vaan alempaa kaulasta niin että niska vähän pullotti oikealle. Ohjeena oli korjata tilannetta väistättämällä ympyrältä takaosaa ulos asetuksen yhteydessä. Ei siinä asetuksessa tainnut mitään merkittävää parannusta tapahtua, mutta väistöjen kautta Lore pyöristyi vähän paremmin. Kun jatkettiin oikeassa laukassa oli Lore aluksi hyvinkin levoton edestä eli nyökki päällä ylös ja alas. Pyrin ratkaisemaan tätä ratsastamalla hieman eteen ja pitämällä etuosan ryhdissä mutta mahdollisimman tasaisella kädellä. Pikkuhiljaa Lore sitten rauhoittui niin että hetkittäin löytyi oikein hyvä tasainen tuntuma ja nyökkiminen jäi kokonaan pois. Suoristusta kaivattiin tähänkin suuntaan, ja taas avuksi tuli ottaa vasta-asetus. Hyviä toimivia pätkiä koettiin oikeassakin laukassa, mutta en yleensä saanut näitä kestämään ympyräkierrosta tai paria pidempään kun taas tuli vastaan se tosiasia että keskivartalon pito petti.

Laukasta siirryttiin keventämään loppuraveja eteen-alas. Lore oli aluksi kiireinen ja hirveksi jännittynyt, mutta sitten löytyi oikeat napit ja Lore pyöristyi nätisti sekä venytti eteen ja alas. Tunnin loppuminuuteilla meillä oli itse asiassa oikein hyvä meininki Loren liikkuessa tasaisen rentona ja pyöreänä sekä varsin vaivattomasti taipuen, ja raviaskel tuntui nyt pidemmältä ja pehmeämmältä kuin alkutunnista.

Tämän tunnin jälkeen voi lähteä joulutauolle ihan hyvillä mielin. Loren kanssa oli mukava työskennellä, sillä se teki kyllä parhaansa mukaan mitä pyydettiin. Meillä molemmilla on fyysiset rajoitteemme sillä Lorea ole tehty ihan kouluratsun muotilla eikä minua kouluratsastajan muotilla, mutta näissä rajoissa menimme kuitenkin ihan kivasti. Loren laukka muistutti taas armotta siitä että oman keskivartalon hallintaa ja jäntevyyttä pitäisi kovasti kehittää, mutta onneksi olenkin ilmoittautunut tammikuussa alkavalle pilateksen alkeiskurssille. Kun nyt en vaan lataisi liian suuria odotuksia siihen miten paljon ja miten nopeasti tämä uusi "harrastus" pystyy istuntani ongelmia ratkomaan...   

Hyppyjä ympyrällä

Tiistain ryhmässä oli estetunnin vuoro, ja niinpä neljän päivän sisään sattui sopivasti jo kolmas hyppykerta Sulon kanssa. Hyvin sujuneiden viikonloppuhyppelyiden pohjalta olikin tietysti mukava jatkaa estetreenejä. Olin ehkä aavistuksen pettynyt kun ohjelmassa ei tänään ollutkaan mitään "vauhdikkaita" harjoituksia vaan enemmän "pikkupiperrystä" eli ympyrällä hyppäämistä. Olisihan se aina mukavaa vaan viilettää esteeltä toiselle pitkillä teillä, mutta tämänpäiväinen tehtävä vaatikin enemmän tarkkuutta ja tarkkaavaisuutta eli suomeksi sanottuna taitoa, ja näin ollen se ei minulta kaikilta osin niin sujuvasti onnistunutkaan. Onneksi Sulo oli kuitenkin edelleen siinä mielentilassa jossa kaikesta mennään yli ratsastajan sähläyksistä huolimattakin.

Läpi tunnin oli vähän sellaista ongelmaa että Sulo ei kunnolla vastannut pohkeeseen. Sinänsä liikuttiin ihan hyvin eteenpäin mutta jos olisin halunnut vielä terävöittää ja lisätä liikettä niin mitään ei oikein tapahtunut. Tämä ilmiö oli havaittavissa jo raviverryttelyssä, jossa Sulo oli rento mutta hidas. Laukassa energia ja reagointi parani, mutta vieläkään ei löytynyt samanlaista menovaihdetta kuin viikonloppuna. Laukassa testailtiin lähestymisiä ylittämällä ympyrällä yksittäistä minikavalettia. Hyvät ponnistuspaikat löytyi leikiten ja Sulo ehkä aavistuksen piristyikin.

Päivän harjoituksena oli pääty-ympyrällä neljä estettä tasaisin 15 metrin välein. 4-5 laukka-askelta oli siis tarkoitus väleihin ratsastaa, ja lisäohjeena oli että pitää tulla tasaisesti sama askelmäärä joka väliin ja kaikille esteille keskelle ratsastaen. Aloitettiin ympyrän ratsastus vasemmassa laukassa minikavalettikorkeuksilla ja hypäten puolitoista ympyräkierrosta kerrallaan eli sisään pitkän sivun suuntaiselle esteelle ja ulos vastakkaisen pitkän sivun puolelta yhden täyden kierroksen jälkeen. Sulon kanssa aloitimme hieman epätasaisella suorituksella niin että seinän puoleisella ympyräpuoliskolla valuttiin esteiden sisäreunaan ja avoimella puolikkaalla puolestaan ulospäin jolloin väliin tuli kuusikin askelta. Kaiken lisäksi sukeltelin ylävartalolla puomeille aivan liian reilusti ja olin ylipäänsä ehkä liikaa liikkeen edellä. Jokunen hutikin tuli ponnistuspaikka-arviossa niin että sukelsin samalla kun Sulo otti vielä pikkuaskeleen. Toinen tehtäväkierros samalla minikorkeudella alkoi samoilla ongelmilla, mutta kun ope käski jatkaa ympyrällä vielä sakkokierroksen niin sain vihdoin rytmistä kiinni ja homma alkoi jopa sujua. Viisi askelta, hyppy, viisi askelta, hyppy ja niin edespäin, ja loppujen lopuksihan ei tarvinnut muusta huolehtiakaan kuin siitä ettei oikaistu tietä tai vastaavasti ajauduttu liian isoon kaarteeseen.

Esteitä nostettiin asteittain ylemmäs ja hypeltiin ympyrällä vuoroin oikealle ja vuoroin vasemmalle. Tehtävä melkein helpottui esteiden noustessa kun väli kävi sopivammaksi viidellä askeleella enkä enää niin pahasti ylimukautunut hyppyihin. Sulosta vaan ei edelleenkään löytynyt sitä kunnon menovaihdetta niin että olisin voinut keskittyä istumaan kyydissä ja kääntämään, vaan tuntui että koko ajan sai vähän työntää eteenpäin. Hitaus pohkeelle aiheutti tunteen siitä että eihän me selvitä tehtävästä varsinkaan esteiden noustessa, ja niinpä aloin kovasti tuupata istunnalla ja ratsastuksesta esteiden väleissä tuli levotonta heiluntaa. Ope käskikin ratsastaa ihan rauhassa ja hiljaa istuen, ja Sulo taisi liikkuakin paremmin eteen silloin kun en niin kamalasti tuupannut ja sählännyt. Lähes kaikkiin väleihin saatiin aika hyvin se viisi askelta, vaikka ympyrät meinasivatkin pienentyä esteiden sisäreunaa kohti. Lähtökohtaisesti olin itse kääntämässä turhan aikaisin esteen jälkeen kohti seuraavaa kun oli joku ihme paniikki päällä ettei sinne muka ehditä. Välillä rytmi alkoi löytyä, mutta paremminkin siitä olisi voinut saada kiinni niin että ympyrän ratsastus olisi ollut helppoa ja luontevaa koko ajan eikä vain välillä.

Lopuksi hypättiin pari kierrosta niin että ympyrä alkoi avoimen puoliskon esteellä vasemmasta oikeaan laukkaan vaihtaen ja jatkaen kierros ympyrällä oikeassa laukassa. Ympyräkierroksen jälkeen taas ulos avoimen sivun esteeltä laukanvaihdolla. Ensimmäisellä kierroksella ei vaihto sisäänhypyssä onnistunut, mutta väärässäkin laukassa päästiin ensimmäinen kaarre ongelmitta. Loppuympyrä sujui ihan asiallisesti ja uloshypyssä tein hyvän johtamisen ja vaihto onnistui. Nostettiin esteitä vähän ja sama homma uusiksi. Nyt toin Sulon ensimmäiselle esteelle tosi huonosti eli puskin ja tuuppasin eteen jolloin ajauduttiin aivan pohjaan ja puomi tuli mukana. Tästä olisi kuulemma voinut hyvinkin tulla kielto. Sulo ei kuitenkaan närkästynyt vaan tuuppauksesta huolimatta hyppäsi ympyrän loputkin esteet. Uloshypyssä ei vaihto onnistunut joten tämä oli kokonaisuudessaan varsin kökkö suoritus. Onneksi hypättiin vielä yksi tehtäväkierros, nyt vasemmassa laukassa (eli oikealla laukalla sisään avoimelta sivulta) ja esteet nousivat arviolta 70-75 cm tasolle. Tälle finaalikierrokselle saatiin ihan kelvollinen suoritus vaihtoineen, mutta edelleen käänsin esteeltä toiselle liian hätäisesti niin että mentiin sisäreunaan ja näillä korkeuksilla välit jäivät hieman ahtaiksi. Sulo eteni kuitenkin ihan sujuvasti ja vaikka pari hyppyä menikin melko pohjaan niin kaikesta mentiin nätisti yli. Taputukset hienolle Sulolle joka hyppäsi kuskin sähläilyistä huolimatta.

Vaikkei tunti mikään katastrofi ollutkaan (ei yhtään kieltoa, välillä onnistuneitakin ympyröitä joilla rytmi löytyi) niin jäi silti kaivelemaan ettei meno ollut niin sujuvaa kuin olisi toivonut. Sulo ei tällaisesta tehtävästä oikein jaksanut syttyä, ja oli hankalampi ratsastaa kun hevosella ei ollut niin hyvää imua esteille. Kardinaalivirheeni oli sortuminen kamalaan hosumiseen ja tuuppaamiseen esteiden väleissä, ja en myöskään riittävästi oppinut virheistäni vaan kierros kierrokselta annoin ympyrän pienentyä kohti esteiden sisäreunaa. Maltti olisi valttia, eli ei hosumista eikä oikomista vaikka kuinka tuntuisi että seuraavalle esteelle ei muka ehditä! Lopputunnin korkeammilla esteillä sujuvuutta olisi voinut parantaa fiksummilla tievalinnoilla. Onneksi tällaisista pienistä pystyesteistä päästään yli pohjastakin, mutta ärsyttävää on se miten tällaisissa hypyissä heitän itseni ponnistusvaiheessa liikkeen edelle ja painon pois jalustimilta (kantapäät nousee). Tämänkaltainen tarkkuustehtävä kyllä paljastaa kaikki perusratsastuksen ja istunnan puutteet armotta, mutta harjoittelemassahan täällä onneksi ollaan. Edelleen pitää olla tyytyväinen että Sulon kanssa päästään nyt stoppailematta yli kaikesta mitä eteen tulee. Seuraavaan estetreeniin (ja miksei koulutreeniinkin) Sulon kanssa olisi jo kova hinku, on se vaan niin mahdottoman ihana hevonen.

Hieno ponivanhus

Olipahan melkoinen yllätys kun listaan oli minulle merkitty Kasper. "Kassu" on arviolta 23-vuotias, mahdollisesti vanhempikin, ja ymmärrettävästi se tekee nykyään vain kevyempiä tunteja. Nuorena Kassu on niittänyt menestystä aluekoulukilpailuissa, joten osaamista siltä kyllä löytyy mutta kieltämättä ikä jo näkyy ponin ulkomuodossa. Syy siihen että Kassu tuli tänään minun ratsukseni oli että edellispäivänä se oli hyökkäillyt jatkotunnilla toisten hevosten kimppuun ja kaipasi siis vähän kokeneempaa kuskia muistuttamaan että tunnilla ei passaa toisille ärhennellä. Äkäisyys muita hevosia kohtaan on Kassun ikävä ominaispiirre vaikka muuten se onkin kiltti ja kaikille sopiva poni. Vähän säälin vanhaa ressukkaa joka nyt joutui "oikeisiin töihin" ja ajattelin että eihän tältä mitään raski vaatia, mutta Kassupa pääsikin yllättämään ja näyttämään että vielä muuten on paukkuja jäljellä.

Aloitettiin oikeassa kierroksessa ratsastaen käynnissä sulkutaivutuspätkiä uralla sekä ympyrällä. Lisäksi toisessa päädyssä työstettiin ravia ympyrällä. Kassu käveli ihan reippaasti eteenpäin ja juuri muuta ei tarvinnut kuin ottaa ohjat käteen niin poni oli pyöreänä luotiviivalla. Tähän kierrokseen asetus ja taivutus onnistui vaivattomasti, ja poni liikkui mukavasti kahdella ohjalla. Sulkutaivutukseen ei tarvittu kuin pieni merkki ja Kassu olisi lähtenyt poikittamaan vähän liiankin innokkaasti. Kaikki toimi kevyillä ja pienillä avuilla. Aluksi kenotin sulkutaivutuksissa paino vasemmalle pudonneena, mutta open asiasta huomautettua onnistuin kyllä helposti itseni suoristamaan. Kun poni suoritti sulkutaivutuksen lähes ajatuksen voimalla eikä tarvinnut lainkaan puskea tai tuupata niin ei ollut mitään pakottavaa tarvetta kiertää omaa kroppaa vinoon.

Työskenneltiin ravissa oikealle vielä vähän pidempi pätkä ennen hengähdystaukoa, ja ravissakin Kassu lähti liikkumaan oikein mukavasti. Aluksi askel oli vähän töpöä, mutta äkkiä liike vertyi niin että ravi alkoi tuntua pehmeämmältä ja joustavammalta ja eteenpäin mentiin hyvällä energialla. Edelleen Kassu pysyi järkähtämättä hyvässä pyöreässä raamissa ja vieläpä melko ryhdikkäässä sellaisessa. Ope kyseli onko raskas kädelle niin kuin Kassulla on tapana, mutta totesin että ei ole vaan tuntuma on juuri sopiva. Tyhjäksi ei mennyt missään vaiheessa mutta en myöskään havainnut ohjalla roikkumista.

Samat käyntisulkutaivutukset ja ravihommat mentiin vielä vasempaan kierrokseen. Tähän suuntaan Kassu oli hieman jäykempi asettumaan ja taipumaan. Sulkutaivutukset vasemmalle toimi varmaan ihan hyvänä jumppana, ja nämä Kassu suoritti edelleen helpon oloisesti. Välillä unohduin ratsastamaan turhankin pitkiä yhtenäisiä sulkutaivutuksia vaikka tarkoitus oli mennä enintään kymmenen askelta ja sitten suoristaa. Ravissa hyvä meno jatkui tähänkin suuntaan, vaikka pieniä suoruuden korjauksia pitikin tehdä niin että etuosa ei ympyrällä kulkenut takaosaa ulompana. Mentiin muutamia keskiravipätkiä, ja nämäkin Kassu teki oikein innokkaasti ja mielellään. Ei nyt lentoon lähdetty mutta ihan hyvää askeleen venytystä Kassu esitti, ja liike pysyi pehmeänä niin että satulassa oli harvinaisen helppo istua pomppimatta.

Laukassa ratsastettiin päätyihin isompia ympyröitä sekä pienempiä noin 12 m voltteja. Kassu aloitti vasemmassa laukassa aika mukavasti, laukka rullasi kolmitahtisena ja aktiivisena vaikka edestä muoto painuikin nyt matalammaksi ja raskaammaksi kuin ravissa. Ope kehotti antamaan ulko-ohjasta vähän enemmän tilaa jotta poni saattoi asettua reilummin vasemmalle, ja tällaisella hetkellisellä "irrotuksella" taipuminen laukkaympyröillä parani. Parhaat laukkahetket koettiin työskentelyn alkuun, ja mahdollisesti Kassu sitten vähän väsyi kantamaan itseään ja alkoi lintsailla puskemalla kylkimyyryä ympyrältä ulospäin sekä roikkumalla ohjalla. Näissä meni laukasta tasapaino ja pudottiin raville. Taisi olla vähän sitäkin ongelmaa että samalla ympyrällä laukkaavat hevoset häiritsivät Kassun parasta keskittymistä. Tyydyin siihen että sain lopulta tehtyä hallitun raviinsiirtymisen asiallisen laukkampyrän jälkeen eikä jääty sen enempää tappelemaan karkaavan ulkolavan kanssa.

Oikeassa laukassa lavat pysyi paremmin hallussa. Ope toivoi laukkaa vähän lyhyemmäksi ja ohjeisti korjaamaan suoruutta vasta-asetuksella. Ideana oli että kun saadaan etu- ja takaosa oikeasti kohdakkain niin laukan laatu paranee. Laukka rullasi hyvin eteen, mutta etuosaan olisi kaivattu lisää ryhtiä ja keveyttä. Siihen nähden millaista köpölaukkaa olen Kassun nähnyt usein esittävän ei meno tuntunut ollenkaan hullummalta, vaikka selvästikin laukka oli enemmän ruosteessa kuin ravi.

Laukkojen jälkeen Kassu oli ravissa aika kiireinen ja nyt raskaampi ohjalla. Sain kuitenkin loppuverryttelyn aikana tahtia rauhoitettua ja etuosaa taas kevyemmäksi ja ryhtiin. Piti vaan muistaa istua itse ryhdissä ja "takaosan päällä". Vielä mentiin pari mukavaa keskiravipätkää uralla, ja kieltämättä olisin voinut jäädä Kassulla ravailemaan vaikka loppuillaksi kun oli niin kivaa. Kun alla on näin toimiva poni niin onhan se mainio tunne. Hienosti töitä tehnyt Kassu kuitenkin ansaitsi jo lepoa, ja käveltiin sen kanssa pitkät loppukäynnit.

Kasper pääsi todellakin yllättämään sillä miten mukava ja toimiva se oli ratsastaa. Miten on edes mahdollista että pelkästään aloittelevampien ratsastajien tunteja vuosikaudet köpötellessä voi poni pysyä näin notkeana ja pehmeänä, ja ennen kaikkea kuuliaisena ja herkkänä? Vanhat säädöt tuntui löytyvän heti kun Kassu pääsi valmennusryhmän tunnille, ja mitään ei ponilta tarvinnut vaatia kun se teki kaiken suorastaan ajatuksen voimalla. Eipä ehtinyt muille hevosillekaan äksyillä kun keskittyminen oli työnteossa, ja sulkutaivutukset ja keskiravi tuntuivat olevan Kassulle oikein mieluisia tehtäviä. Voin vain kuvitella miten hieno poni Kassu on ollut silloin parhaina vuosinaan, ja onpa todella harmi että ne vuodet ovat jo ohi.

Rataharjoitus super-Sulolla

Sunnuntaiaamulle tarjoutui mahdollisuus päästä hyppäämään Sulolla rataharjoituksen merkeissä, mikä osuikin erinomaiseen saumaan edellispäivän hyvän treenin jälkeen. Samaan putkeen oli hyvä jatkaa hyppäämistä, sillä olo oli paljon varmempi kun edellisestä hyppykerrasta oli tosiaan vain se vuorokausi aikaa.

Tunnin toteutustapa oli että verryteltiin ravissa ja laukassa itsenäisesti, hypeltiin muutamia verkkahyppyjä ja testattiin suhteutetut linjat minkä jälkeen kukin hyppäsi 12 esteen radan omalla korkeudellaan. Sulo vaikutti samanlaiselta kuin eilen eli oli ravissa melko rento ja jopa hidas, mutta laukassa heräsi ja terävöityi. Verryttelyhypyt aloitettiin lyhyen sivun suuntaisella pystyllä (numero 9), ensin ihan matalana ja sitten noin 70-senttisenä. Aloituksemme oli vähän nihkeä sillä estettä kohti laukka hidastui ja ylitettiin este ihan pohjasta pienesti hypäten. Kun este nousi niin ratsastin laukkaa sujuvammaksi eteen, ja ponnistuspaikka alkoi osua sopivammaksi. Sulo kuitenkin kolautti puomin alas takajaloilla, mistä se ei selvästi pitänyt yhtään. Uusintayrityksellä Sulo oli viisastunut vahingosta ja nosteli jalkansa huolellisemmin. Yksittäisenä verryttelyesteenä hypättiin vielä okseria (numero 2), ensin kerta pienempänä ja sitten pari kierrosta 70 cm tuntumassa. Sulo alkoi imeä jo paremmin estettä kohti, mutta ekalla kierroksella mentiin vielä aika pohjaan. Seuraavat hypyt korotetulle okserille onnistuivat nappiin ja oikeaan ponnistuspaikkaan oli helppo tulla. Sulo vaikutti sopivan säpäkältä olematta kuitenkaan jännittyneen pinkeä.

Päivän rataan kuului kaksi suhteutettua linjaa: 19 metrin kaareva tie okserilta pystylle (3-4) sekä suora 17 m linja pystyltä okserille (5-6). Hypättiin nämä linjat kertaalleen neljän esteen tehtävänä noin 70 cm korkeudella. Tie ensimmäiselle okserille oli vähän hankala kun este tuli vastaan niin nopeasti kaarteen jälkeen. Sen verran yllättäen okseri Sulolle tuli että jarruteltiin estettä kohti. Ajattelin jo hetken että nyt tuli stoppi, mutta pohkeet oli kuitenkin riittävästi kiinni (ja Sulolla hyvä päivä) joten hypättiin yli aika lailla paikoiltaan. Jatkettiin kaareva linja seitsemällä askeleella ja myös pystylle pohjaan ajautuen. Vielä suoran linjan pystyllekin tuli pieni hyppy läheltä, mutta ratsastin välissä topakasti eteen ja näin päästiin okserille hyvään paikkaan viidellä askeleella. Vähän liikaa jarrutusta ja varomista oli nyt touhussa mukana, ja mietin hieman huolestuneena mahtoiko Sulo tulla epävarmaksi alkutunnin puomin kolautuksesta sekä yllättäen eteen lykätystä ja paikaltaan pompatusta okserista. Tosiasiassa varovaisuus taisi kuitenkin olla enemmän ratsastajasta lähtöisin.

Sitten vuorossa olikin jo koko radan hyppääminen. Meille radan estekorkeudet asettuivat 70-80 cm tasolle. Aloitettiin taas varovaisella hypyllä pohjaan ajautuen kun en hoksannut ja uskaltanut ratsastaa eteen siinä vaiheessa kun hahmotin etäisyyden ykkösesteelle. Tämän jälkeen päästiin vauhtiin ja homma lähti rullaamaan sujuvammin. Sulolla oli oikein hyvä imu päällä koko radan ajan niin että ohjassa oli sopivasti painetta, ja pohkeesta lähdettiin välittömästi eteen. Näin saatiin sujuvia hyppyjä ja tarvittaessa venyminen esteelle vähän kauempaakin. Myös äsken hankaluuksia tuottanut kolmosokseri ylittyi nyt helposti ja hyvällä hypyllä, ja 19 m väli neloselle sujuttiin niin hyvin eteen että selvitettiin tämä viidellä askeleella enkä edes ehtinyt huomata laukan vaihtuneen vääräksi. Viitosen ja kuutosen linjalla oli myös niin sujuva laukka että viidellä askeleella väli jäi ahtaaksi, mutta saatiin okserille ihan hyvä hyppy vaikka lähelle tultiinkin. Olisi pitänyt hoksata ottaa vähän kiinni mutta en osannut odottaa että viisi askelta ei väliin muka hyvin mahtuisi. Seiskalla jäi laukka vaihtumatta, mutta kasilla sekä kympillä vaihdot onnistuivat hyvin. Sulo eteni koko ajan tosi innokkaana ja niinpä selvitimme koko loppuradan esteet oikein sujuvasti ponnistuspaikkojen löytyessä kohdilleen ongelmitta. Puhdas rata ja muutamaa pikkuvirhettä lukuunottamatta varsin asiallinen sellainen!

Sulo oli selvästi oikein kunnon esteratamielentilassa eikä olisi radan jälkeen malttanut jäädä kävelemään. Piti ravata hetki ennen kuin kierrokset laski ja Sulo malttoi jäädä paikoilleen Annen ja Pupen suorituksen ajaksi. Enpä muista milloin Sulo olisi tällä lailla "kuumunut" esteillä. Näin innokkaalla Sulolla oli todella mukava hypätä, ja ihanaa että meno oli radan aikana varmaa ja luottavaista eikä kieltoja edes tosissaan harkittu. Tällaista hyppäämisen kuuluu olla! Eihän näin mainiosti sujuneen esteviikonlopun jälkeen voi muuta kuin hymyillä leveästi.

Hyvä hyppymeininki

Lauantaiaamuna oltiin heti yhdeksältä oman porukan estetunnilla ABC:lla. Menin tietenkin Sulolla, joka oli tänään aivan erityisen seurallisella ja uteliaalla päällä. Myös ratsastuksen osalta nähtiin tänään parasta Suloa. Jännittyneisyyttä ja pinkeyttä ei ollut havaittavissa, vaan hevonen oli suhteellisen rennon oloinen mutta esteillä silti sopivalla tavalla sähäkkä ja liikkui eteen.

Sattuikin sopivasti että ohjelmassa oli jo toistamiseen tälle viikolle kahden askeleen sarja. Tällä kertaa tosin b-osana oli trippeli. Trippelisarjan hyppäämistä valmisteltiin tehtävällä johon kuului maapuomi ja pieni pystyeste samalla kahden askeleen välillä (8 m) kuin myöhemmin hypättävällä sarjalla. Tarkoituksena oli säädellä laukkaa niin että puomin jälkeen pystylle saattoi valita ponnistuspaikan joko lähemmäs tai kauemmas. Aloitettiin ratsastamalla eteen tavoitteena ponnistuspaikka lähelle estettä. En heti alkuun ratsastanut riittävän rohkeasti eteen, ja ponnistuspaikkaa ei saatu niin lähelle kuin oli tarkoitus. Sulo liikkui ihan innokkaasti eteenpäin mutta ei kuitenkaan vastannut kovin terävästi pohkeeseen. Toistojen myötä kuitenkin petrattiin niin että askel venyi jo hieman ja päästiin jonkin verran lähemmäs estettä. Seuraavana tehtävänä olikin sitten laukan lyhennys ja hyppy pystylle kauempaa. Tämä osoittautui hankalammaksi variaatioksi, sillä kantti ei tahtonut kestää laukan pitämistä lyhyenä puomin jälkeen samalla kun silmä sanoi että kauas jäädään. Puomille asti vielä päästiin pientä laukkaa, mutta sen jälkeen annoin Sulon venyä liikaa estettä kohti. Ihan kuin sitä max 50 cm estettä ei muka olisi voinut hypätä puoli metriä kauempaakin...

Samaa harjoitusta mentiin vielä toisesta suunnasta yksi kierros kutakin versiota: ensin lähelle, sitten kauas ja lopuksi normaaliin ponnistuspaikkaan. Nyt puolestaan ei päästy aivan niin lähelle estettä kuin olisi ollut tarkoitus, mutta sen sijaan lyhennys ja hyppy kaukaa onnistui vihdoin paremmin. Kierros normaalista ponnistuspaikasta hypäten olisi pitänyt olla helppo nakki, mutta nyt tulikin sähläystä askeleen sopimisessa maapuomille ja raville tippuminen. Uusintayrityksellä olin paremmin hereillä pohkeen kanssa jolloin päästiin kahdella laukalla esteelle vaikka edelleen askel vähän huonosti puomille osuikin.

Säätelytehtävän jälkeen siirryttiin ristikon ja trippelin sarjalle. Väli oli tosiaan 8 metriä eli ei mikään pitkä kahdelle laukalle, mutta näillä korkeuksilla Sulon peruslaukka oli aika sopiva tähän. Eka kierros hypättiin b-osa okserina, ja vaikka varman oloisesti yli mentiinkin niin sen verran oli ylimääräistä kiemurtelua että laukka vaihtui vääräksi. Sulo liikkui hyvällä imulla esteitä kohti eikä tuntunut epäröivän, joten seuraavalla kierroksella matala trippeli ylittyi helposti ja sujuvasti. Vähän epäilytti istuinko sarjavälissä riittävästi alas satulaan vai jäinkö jalustimien varaan leijailemaan, mutta ilmeisesti tässä ei kuitenkaan ollut isompaa korjattavaa. Sen sijaan ope muistutti istumaan paremmin alas kaarteessa estelinjalle tullessa samalla kun kerään laukkaan energiaa alle.

Tehtävään lisättiin sarjan jälkeen vielä pystyn ja okserin kaareva linja. Etäisyys oli 14 metriä ja tavoiteaskelmäärä näin ollen neljä. Tätä hypättiin kolme kierrosta esteiden noustessa kierros kierrokselta. Ristikko-trippeli-sarjan selvitimme ensimmäisillä kahdella kerralla oikein kauniisti ja sujuvasti, mutta kaareva linja tuotti vähän päänvaivaa. Sulolla oli edelleen hyvä imu eteenpäin, ja ekalla kierroksella olin itse aivan liian hidas jolloin kääntäminen pystyltä okserille myöhästyi. Seurauksena oli hassu tie vinosti okserille ja viidellä askeleella pohjaan. Sulo kuitenkin kiltisti hyppäsi pikkuokserin myös näin oudosta lähestymisestä, mutta kippasin itseäni vähän liikaa kaulalle kuten tällaisissa hitaissa hypyissä tapaan tehdä. Toisella kierroksella pystylle tuli pieni hyppy ja kaarre jäi edelleen vähän turhan laajaksi, ja näin ollen otettiin taas viisi askelta. Nyt kuitenkin tie ja ponnistuspaikka okserille olivat paremmat ja hyppy sujuvampi.

Viimeisellä kierroksella esteet nousivat ristikkoa lukuunottamatta 80 cm tuntumaan. Silti lähdin matkaan suhteellisen luottavaisin mielin kun Sulo oli hypännyt niin mukavasti koko tunnin. Sarjalle tuli pieni sisäänhyppy, ja samalla kun ratsastin eteen kohti trippeliä heitin typerästi ohjan pois. Saatoinpa tuupata istunnallakin eteen kohti "isoa" trippeliä. Onneksi Sulo kuitenkin tästä huolimatta hyppäsi, ja pieni plussa itselleni siitä etten tehnyt ainakaan kovin pahaa sukellusta hyppyyn vaikka muuten olinkin turhan malttamattomasti syöksymässä kohti estettä. Kaarevalla linjalla en taaskaan ollut riittävän hereillä kääntämässä pienempää tietä ja ratsastamassa eteen, joten taas tultiin viidellä askeleella pohjaan ja hitaassa hypyssä kellahdin alastulossa eteenpäin. Ei siis mikään täydellinen suoritus mutta joka tapauksessa kaikesta mentiin epäröimättä yli.

Ei yhtään kieltoa tänään ja noin kasikympin okseri ja trippelikin ylittyivät, joten kai tässä saa olla vähän tyytyväinenkin. Pääasia että sekä hevonen että ratsastaja hyppäsivät nyt näin hyvällä fiiliksellä. Sulo oli tänään aivan superhyvä, ei jännittänyt tai epäröinyt mutta eteni hyvällä energialla ja vaikutti olevan innoissaan hyppäämisestä. Alkoi olla jo vähän samaa meininkiä kuin kesällä ulkona hypätessä. Tältä pohjalta on sitten hyvä paneutua hiomaan niin laukan säätelyä ja lähestymisiä kuin muitakin kehittämistä kaipaavia osa-alueita.

Ponnistuspaikka - kenen päätös?

Toivoin taas estetunnille Peraa, mutta erinäisten vaiheiden jälkeen sainkin sitten Eetun. Eipä siinä mitään, sillä Eetulla toki hyppään aina riemusta hihkuen. Olipahan ainakin pitkästä aikaa sellainen estetunti ettei jännittänyt pätkän vertaa missään vaiheessa.

Ravissa verrytellessä kunnianhimoinen tavoitteeni oli Eetun suoristaminen, mutta yritykseksi jäi. Niinpä sitten oltiin ihan tavanomaisen vinossa aloittaessamme laukkaverryttelyn jumppakavalettitehtävällä. Oikeassa laukassa ylitettiin neljän maapuomin ja vinopuomin jumppasarjaa muutama kierros putkeen. Eetu lähti vähän kiihdyttelemään puomeja kohti eli meno oli turhan kiireistä ja ryhtiäkin olisi kaivattu lisää. Puomilinjalla oli selvästi hankala saada pidätteet kunnolla läpi. Parin toiston jälkeen kiireisyys hieman helpotti ja Eetu tuli paremmin kuulolle.

Seuraavaksi hypättiin vasemmassa laukassa 16 metrin ristikko-ristikko-linjaa. Pikkuristikoilla väliin oli tarkoitus mahtua viisi askelta. Eetu kävi taas kovin hätäiseksi ja  tuppasi rynnimään ekalle ristikolle. Välissä ei oikein saanut laukkaa tarpeeksi kiinni vaan väli jäi viidellä askeleella hiukan ahtaaksi. Lisäksi poni oli aivan mutkalla takaosa vasemmalle kääntyneenä, ja ope kehottikin huolehtimaan suoruudesta paremmin jo estelinjalle kaartaessa. Kolmannella hyppykierroksella aloin saada pidätteitä paremmin läpi, mutta vieläkin mentiin esteille aivan kierossa. Jatkettiin vielä saman linjan parissa toiseen suuntaan eli oikeassa laukassa ja esteet nousivat pystyiksi. Ohjeena oli neljä tai viisi askelta. Ajattelin että neljä olisi esteiden hieman noustua juuri sopiva askelmäärä, mutta eipä ollutkaan vaan viides pikkuaskel tuli mukaan. Seuraavalle kierrokselle päätin ottaa laukkaa kiinni ja mennä tasaisemmalla viidellä askeleella, mutta kun Eetu ei edelleenkään malttanut vastata pidätteisiin niin posoteltiin taas viidennellä pikkuaskeleella esteen juureen. Kolmannelle kierrokselle esteiden noustua korkeammiksi oli neljä askelta itsestäänselvä valinta, ja ihan pienellä eteenratsastuksella saatiin näin sujuvampi hyppy jälkimmäiselle esteelle. Joka kierroksella kuitenkin ongelmana oli se ettei ensimmäiselle esteelle päästy oikein hyvään paikkaan, enkä pystynyt ponnistuspaikan valintaan itse juuri vaikuttamaan vaan Eetu hakeutui mielensä mukaan esteen juureen. Oikeassa laukassa hypätessä ongelmana oli tuttuun tapaan myös laukan vaihtuminen vasemmaksi joka ikinen kerta vaikka takaosaa yritinkin töniä pois vasemmalta. Ajautuminen esteen juureen tietenkin vielä lisäsi Eetun taipumusta hypätä vinossa.

Seuraavana vuorossa oli lävistäjällä kahden askeleen pysty-pysty-sarja 9 metrin välillä. Ekalla kierroksella kämmäilin puskemalla Eetua hyppäämään kaukaa ja ennakoin ylävartalolla. Kun tulikin vielä viimeinen askel esteen juureen niin olinpa sitten könähtää nenälleni. Tässä kohtaa teki mieli läiskiä kämmentä otsaan kun tuli taas sählättyä näin tolkuttomasti. Sähläys jatkui vielä seuraavalla hyppykierroksella kun en muistanut sarjavälissä istua kunnolla alas vaan jäin leijailemaan kevyeeseen istuntaan. Aivan kuin olisin unohtanut että kyseessä oli kahden askeleen sarja eikä mikään innari. Eetu puolestaan pinkaisi taas sen verran eteen että väli kävi hiukan lyhyeksi, ja ope toivoikin poniin edelleen lisää ryhtiä ja lyhenemistä.

Lopuksi hypeltiin tehtävät vielä samassa paketissa lyhyenä ratana. Hyppäsimme nyt 16 metrin linjan aika mukavasti niin että pääsin tuomaan Eetun sopivaan ponnistuspaikkaan myös ekalle esteelle. Laukka toki taas vaihtui vääräksi vaikkei mielestäni enää niin vinossa hypättykään. Sarjalle sisään hypättiin yksissä tuumin ja sujuvasti kauempaa, mutta välissä Eetu taas hieman juoksi alta. Viimeisessä kaarteessa ennen jumppasarjapuomeja sain ottaa melko napakoilla pidätteillä kiinni, mutta tämän jälkeen päästiin puomilinjalle mukavan hallitusti. Ei siis onneksi enää mitään älyttömiä sähläyksiä tässä tehtävässä. Loppuhuipennuksena saatiin hypätä sarja vielä kertaalleen, tällä kertaa vähän korotettuna (70 cm) ja väliäkin aavistus pidennettiin. Nyt saatiin sarjalle vihdoin sellainen suoritus johon olin oikeasti tyytyväinen: Eetu oli kuulolla ja hyvä ponnistuspaikka löytyi yhteisymmärryksessä. Maltoin välissä istua alas ja Eetu hyppäsi esteet oikein sujuvasti. Tähän onnistumiseen oli hyvä päättää tältä erää.

Tänään siis kävi niin että Eetu otti vähän liikaa päätösvaltaa itselleen sen sijaan että olisi päästänyt ratsastajan vaikuttamaan lähestymisiin ja ponnistuspaikan valintaan. Luonnollisestikin Eetu on tuntihevosen urallaan tottunut siihen että usein se todellakin joutuu tekemään ratkaisut ratsastajan puolesta. Sinänsä on toki leppoisaa ja turvallista hypätä ponilla joka tarvittaessa tekee omat ratkaisut ja osaa hoitaa homman silloinkin kun ratsastajan arviointikyky pettää täysin. Eetun päätöksillä vaan ei suorituksesta tule välttämättä niin sujuvaa ja nättiä kun hypyt tehdään milloin läheltä vinoon kiertyen ja milloin esteelle kauempaa rynnäten. Tunnin loppua kohti Eetu kuitenkin alkoi kuunnella jo hieman paremmin niin että pääsin lähestymisiin vaikuttamaankin. Onkohan mahdollista että Eetu ei ole enää aivan niin tietäväinen vaan alkaa kuunnella ohjeita silloin kun esteet hieman kasvavat (edes siihen tämänpäiväiseen 70 cm korkeuteen)? Vai huomasiko se vaan pikkuhiljaa tunnin kuluessa että tämä kuski osaa tehdä itsekin jotain ratkaisuja eikä esteille ole syytä pinkoa täysin autopilotilla?

Mukavaa menoa yllätyshepalla

Tällä kertaa tiistai-illan ratsuna oli Aapo. Kerran olen Aapolla viime vuonna hypännyt ja nyt oli ensimmäinen koulutunti sen kanssa. Ope totesi laittaneensa minulle nyt Aapon koska sen koulusatula on istunnalle armollisempi kuin Sulon penkki. Totesinkin satulan oikein miellyttäväksi, sillä istuin ei ollut kovin kuppimainen vaan tilaa oli siirtyä hieman taaksepäin ja näin ollen ei tarvinnut pakottautua asentoon johon ei lonkkien irtonaisuus riitä. Saatoin siis näilläkin lonkilla istua luontevasti ja silti jäi vielä ilmavaraa jalan ja polvituen väliin. Muutoinkin oloni Aapon kyydissä oli ihan kohtalaisen luonteva vaikka hevonen olikin iso ja hurjan pitkäkaulainen.

Tavalliseen tapaan verryteltiin ensin kaikki askellajit huolellisesti läpi. Oli helppo pitää tasainen tuntuma kun hevonen itse oli tasainen edestä eikä myöskään mennyt tyhjäksi. Asetuksella Aapo lähti aika helposti pyöristymään kun piti ulko-ohjan kunnolla tuntumalla. Aluksi vaikutti siltä kuin olisi menty vähän pohkeen takana hidastellen, mutta laukkaamisten jälkeen Aapo lähti jo melkeinpä juoksemaan alta. Ope neuvoi että jos Aapo käy painamaan kädelle niin heti vaan kunnon asetus ja taivutus niin kevenee. Vetokilpailun ratsastaja häviää varmasti. Voi olla että ratsastelin taas liikaa ohjalla ja pohjetta olisi saanut käyttää enemmän, mutta muistin sentään ainakin välillä ratsastaa sopivasti pohkeesta eteen siinä vaiheessa kun Aapo myötäsi asetukseen ja keveni edestä. Kevyessä ravissa opelta tuli kommenttia että Aapo on tyytyväisen ja rennon näköinen, mutta istunnan kanssa piti taas olla tarkkana etten kallistellut etukumaraan. Vatsalihakset aktiivisemmin käyttöön niin että kroppa pysyy jäntevänä ja ryhdikkäänä eikä lösähdä keventäessä kasaan. Tällä kertaa kuitenkin etukumara johtui lähinnä tottumuksesta eikä siitä että se olisi ollut ainoa fyysisesti mahdollinen asento, ja niinpä pystyin asian muistaessani ryhtiä korjaamaan.

Myös laukatessa tuli muistutusta istua paremmin satulassa istuinluiden päällä sen sijaan että irtoaa etukenoon. Aapo kuitenkin toimi laukassa mukavasti liikkuen hyvässä pyöreässä muodossa. Vasemmassa laukassa meno oli vielä vähän laiskaa ja takajalat olisi pitänyt saada paremmin töihin. Pariin kertaan pudottiin raville kun Aapo tulkitsi istunnan korjailuja pidätteeksi. Oikea laukka rullasi sujuvammin eteenpäin, ja tässä vaiheessa Aapo alkoi myös asettua ja taipua notkeasti oikealle vaikka aluksi tämä suunta oli ollut vähän jäykkä. Hevosen liikkuessa hyvin oli istuntapalikoitakin helpompi saada järjestykseen niin että löytyi tunne hevosen ympärillä istumisesta. Oli kyllä niin hyvä meininki laukassa että olisin voinut laukkailla vaikka koko illan.

Päivän teemana oli siirtymiset, ja mentiin lopputunti toistaen kuviota johon kuului harjoitusravista laukannosto pitkän sivun keskellä, päädyn läpi laukkaa ja siirtyminen raviin toisen pitkän sivun keskellä sekä ravista muutaman askeleen käyntiin siirtyminen lyhyellä sivulla. Laukannostoihin Aapo lähti helposti parin askeleen ravikiihdytyksellä, ja itse puolestani heilautin ylävartaloa laukan nostamiseksi. Ylipäänsä Aapo usein ennakoi nostoa painamalla kädelle ja yrittämällä vähän juosta alta. Takaisin raviin puolestaan tultiin vähän tasapainottomasti töksähtäen ja usein ennakoiden. Näissä hevonen pääsi kiskomaan minua eteenpäin irti satulasta, eli vatsalihaksilla olisi pitänyt saada pidettyä napakammin vastaan. Käyntiinsiirtyminen sujui välillä kohtuullisesti apuja kuunnellen kun taas toisinaan Aapo jyräsi voimakkaasti pidätettä vastaan. Näitä kontrolli- ja täsmällisyysongelmia sitten lähdettiin työstämään, ja laukannostot saatiin vähän paremmin onnistumaankin. Nostoon tullessa piti olla tarkkana pidätteen läpimenosta niin että pääsin nostamaan tilanteesta jossa hevonen ei painanut kädelle. Lisäksi tarvittiin malttia itselle niin että nostossa tosiaan vain pohje antoi merkin istunnan pysyessä hiljaa. Pari nostoa onnistui oikein nappiin kun sain pidätteen kunnolla läpi ennen laukka-apujen antamista samalla kuitenkin aktiivisuuden säilyttäen. Siirtymiset alaspäin jäivät keskeneräisemmiksi vaikka onnistuinkin hieman vähentämään satulasta irtoamista laukasta raviin tullessa. Liikaa vaan oli vielä pidätettä vastaan jyräämistä eikä paino ollut siirtymisissä todellakaan takajaloilla. Tähän olisi varmaan auttanut se että olisi pystynyt istumaan jämäkämmin pelkän räsynukkeilun sijaan.

Ehdittiin kevennellä vielä muutama kierros loppuraveja ennen kuin Aapo jatkoi seuraavalle tunnille. Yllättäen Aapo oli tässä vaiheessa taas vähän hidas ja eteenratsastettava, mutta venytti kuitenkin pyöreälle kaulalle. Tunti Aapon kyydissä hurahti nopeasti ja yllättävänkin mukavasti. Hevonen toimi kohtuullisen hyvin, ja lohdullista etteivät istuntaongelmat olleet tässä satulassa aivan niin ylitsepääsemättömiä ja kokonaisvaltaisesti kaikkea tekemistä häiritseviä vaikka luonnollisestikin korjattavaa jäi edelleen. Siirtymisiin olisi kaivattu parempaa apujen kuuntelua, mutta näin ensimmäiseksi koulutunniksi Aapolla tämä ei ollut hullumpaa menoa. Tällainen hieman onnistuneempi tunti oli kyllä tervetullutta vaihtelua viimeaikaiseen epäonnistumisten putkeen.

Mihin pohkeet unohtui?

Eipä ollut ratsu kovin iso tälläkään kertaa, sillä sain Oskun. Pitkä aika siitä jo olikin kun olen tällä suosikkipikkuponillani viimeksi mennyt.

Ratsastettiin koko tunti pääty- ja keskiympyröitä joilla tehtiin siirtymisiä ja askeleen lyhentämistä/kokoamista. Aloitettiin pysähdyksillä käynnistä lyhentäen ja kooten käyntiä pysähdykseen tullessa, ja jatkettiin samalla idealla ravista käyntiin siirtymisillä lyhentäen ravia siirtymää kohti. Liikkeen kokoamisessa ja siirtymisissä oli tarkoitus hyödyntää tehokkaasti hengitystä ja vatsalihaksia, sekä ajoittaa pidätteet jaksottaisesti hetkeen jolloin ulkoetujalka ojentuu eteen. Samalla tarkkailtiin erityisesti suoruutta niin hevosen kuin ratsastajankin osalta sekä painon jakautumista tasaisesti molemmille istuinluille. Paljon oli mietittävää samanaikaisesti, ja olin vähän kuutamolla kun yritin yhtäaikaa ja vuorotellen keskittyä oikeaan hengitykseen (en saanut tähän otetta), oman kropan suorana pitämiseen (olin ihan linkussa vasemmalle), istuinluiden tunnusteluun, Oskun suoristamiseen (poni myös linkussa vasemmalle) ja pyöreyden hakemiseen asetuksella (myötäyksen ajoituksessa oli taas paljon toivomisen varaa). Ei toivoakaan että olisin hanskannut näistä edes kaksi yhtä aikaa.

Oikeaan kierrokseen onnistuin istumaan paremmin keskellä satulaa ja molemmilla istuinluilla, mutta molempiin suuntiin tuli kehotusta siirtyä satulassa enemmän vasemmalle sekä vetää oikeaa hartiaa taaksepäin. Vasempaan kierrokseen vinoutta oli hankalampi korjata vaikka hyvin selkeästi tunsinkin kuinka sekä minä että Osku olimme kiertyneet ympyrällä liioitellusti sisäänpäin oikean kyljen ulos pullauttaen. Osasyy omaan vinouteen on varmasti se että oikea lonkka on enempi jumissa kuin vasen, jolloin oikealta puolelta lonkkakulma ei aukea yhtä paljon ja oikea pohje jää helposti liian eteen. Oikeaan kierrokseen toimiva vinkki olikin että kun siirtää sisäpohkeen hieman taaemmas (takareittä kiinni hevoseen ja polvea irti satulasta) niin sisälapa saa paremmin tilaa kääntyä ja liikkua ja oikealle taivuttaminen onnistuu näin paremmin.

Pysähdyksissä ja siirtymisissä Osku toimi ajoittain erittäin pienillä avuilla ja lähes pelkästään istunnalla pidättäen, kun taas välillä ei pidäte ohjallakaan mennyt ihan heti läpi. Ehkä näillä hetkillä jännityin istunnasta liikaa niin että Osku vastusteli. Varsinaista kokoamista ei tietenkään päässyt tekemään kun ei poni kovin pyöreänä liikkunut. Hetkittäin sain Oskun myötäämään niskasta vähän pyöreämpään suuntaan, kunhan vaan sain asetuksessa pidettyä ulko-ohjan mukana ja myötäys ajoittui oikein. Pyöreyttä olisi pitänyt hakea vielä enemmän suoristuksen kautta, mutta en oikein missään vaiheessa saanut etu- ja takaosaa suoristettua samalle linjalle, ja oma vinous tietenkin vain pahensi tilannetta. Lisäksi aktiivisuus ei ollut useinkaan aivan riittävää, mutta tyhmästi unohdin pohkeet matkasta ja hämäännyin ratsastamaan liikaa ohjaan keskittyen. Oskun kanssa olen tehnyt ennenkin tämän virheen että kuvittelen sen liikkuvan eteen ihan riittävän aktiivisesti vaikka todellisuudessa näin ei ole. Oskulla kun oma moottori on eikä se varsinaisesti jumita niin on helppo ajautua pelaamaan pelkällä asetuksella pyöreyden hakemiseksi ja ratsastamaan vahingossa jopa vähän käsijarru päällä sen sijaan että ratsastaisi takaa eteen kohti tuntumaa.

Lopuksi laukattiin parin ratsukon ympyröillä, tehtävänantona vuoroin lyhentää ja koota laukkaa ja vuoroin ratsastaa pidemmällä askeleella eteen. Askelpituuden vaihtelu jäi kyllä Oskun kanssa sivuseikaksi sillä puutteita oli jo ihan peruslaukassa. Vasen laukka oli tosi nelitahtista, selätöntä ja hankalaa istua. Keskityin etupäässä saamaan istuntapalikoita kohdilleen huonolla menestyksellä. Askeleen lyhentämisyritykset johtivat yleensä raville putoamiseen. Oikea laukka oli parempi, pystyin istumaan siinä paljon paremmin sekä vähän jo työstämäänkin laukkaa sen sijaan että vaan kipitettiin eteenpäin. Sisäpohjetta ja asetusta olisi tarvittu paremmin läpi sillä Osku hieman kaatui sisälavalle. Pariin kertaan sain asetuksen ja myötäyksen onnistumaan niin että Osku lähti hiukan myötäämään niskasta sekä jäi hetkellisesti paremmin ulko-ohjalle. Takajalkoihin olisi sitten kaivattu lisää aktiivisuutta niin että laukka olisi pyörinyt vielä kolmitahtisemmin ja takajalkoja koukistaen, mutta iloisesti unohdin laukassakin pohkeilla vaikuttamisen.

Laukan jälkeen ehdittiin vielä hetki ravata oikeaan kierrokseen. Osku tuntui nyt pehmeämmältä ja vastaanottavaisemmalta, ja itsekin olin vihdoin lämmennyt sen verran että aloin saada parempaa otetta menoon. Keskiympyrällä sain nyt Oskun hetkittäin asettumaan oikealle rehellisemmin niin että asetus säilyi myödätessä ja oikea lapa ei puskenut sisäänpäin. Ope muistutteli olemaan vielä huolellisempi myötäyksen kanssa niin ettei se tulisi myöhässä, sekä varomaan liian isoa myötäystä eli ohjan löystymistä. Tässä vaiheessa olisin voinut myös tehdä asetuksen hienovaraisemmilla ohjasotteilla ja ylipäänsä rauhoittaa sisäkättä nyt kun Osku lähti tuntumalle jo hiukan pyöristymään. Raviaskeleeseen olisi myös kaivattu lisää pituutta eli taas pohkeella aktivointia takaa eteen. Tähän kohtaan oli vähän harmillista lopettaa tunti kun tuntui että tekemiseen alkoi vihdoin ja viimein tulla jotain tolkkua ja asiat mennä parempaan suuntaan.

Kovin keskeneräiseksi homma siis tänään jäi ja olenpa mennyt Oskulla huomattavasti onnistuneempiakin tunteja. Ope totesi loppupalautteessa että pohkeet olisi saanut olla paremmin mukana läpi tunnin, ja vasta tässä vaiheessa kunnolla hoksasin että niinpä tosiaan, pohkeet! Olisi oikeastaan kiva mennä Oskulla piakkoin uudestaankin ja jatkaa työstämistä tästä eteenpäin kun nyt kävi niin että koko tunnin kestäneen hakuammunnan jälkeen alkoi loppuminuuteilla löytyä viimein oikeampi suunta. Viime aikoina on kyllä tuntunut melkeinpä hevosen kuin hevosen kanssa että "tatsi" ratsastamiseen on jostain syystä hukassa ja kaikki on kamalan vaikeaa. Selkeästi hankala kausi menossa mutta ehkä se joskus helpottaa kun ei vaan ota asiasta liikaa painetta (otan kuitenkin).

Miniponi Josi

Ponien läpiratsastuspäivä! En ollut ainoa joka sai tänään vähän yllättävän poniratsun, mutta minulle tuli vielä astetta pienempi poni eli Josi. Söpöllä pikku-Josilla on säkäkorkeutta ehkä nippa nappa 120 cm, ja luonnollisestikin se menee enimmäkseen lasten tunneilla. Josi osoitti heti kättelyssä että ponimetkut on hallinnassa sillä kuolaimia oli täysin mahdotonta saada suuhun ilman leipäpalalla lahjomista. Ratsastaessa Josi oli kuitenkin jopa yllättävän kiltti ja tottelevainen poni, eikä siis ollut minkäänlaisen kurinpalautuksen tarpeessa. Open ideana oli ilmeisesti yrittää saada Josi edes joskus liikkumaan vähän oikeinpäin, mutta valitettavasti en ollut ihan riittävän pätevä ratsastaja tähän. Koon puolesta olin jopa yllättävänkin sopiva Josin selkään eli jalat ei pahemmin roikkuneet ja näytimme melkein sopusuhtaiselta ratsukolta (älkää siis hälyttäkö eläinsuojeluvalvojia sillä en paina edes viittäkymmentä kiloa). Pienessä satulassa meinasi kuitenkin olla hieman ahdas olo.

Mentiin ihan perusjuttuja aloittaen käynnissä ja kevyessä ravissa loivilla kiemuroilla sekä pääty-ympyröillä. Josi oli ensin aika hitaan oloinen, ja yritin parhaani mukaan välttää turhaa pohkeilla puskemista ja varmistaa että pohjeapuihin tulee aina reaktio. Itse asiassa Josi sitten reagoikin pohkeeseen ihan hyvin eikä pahemmin jumittanut vaan ravasi pienen herättelyn jälkeen ihan itse eteenpäin. Taipumisen kanssa oli vähän niin ja näin, ja näin pienen otuksen selässä minun oli hankala hahmottaa mahdollisia vinouksia. Ope antoi tehtäväksi kokeilla saisiko Josin jotenkin hoksaamaan niskasta myötäämisen idean, mutta yritykseni hakea myötäystä asetuksilla olivat jokseenkin tuloksettomia.

Työskentelyä jatkettiin harjoitusravissa ratsastaen uralla sekä ympyröillä ensin lyhyitä käyntiinsiirtymisiä ja myöhemmin ravin sisällä temponvaihteluita vuoroin hidastaen ja vuoroin eteenratsastaen. Toistojen myötä Josi tuli paremmin kuulolle niin että siirtymiset ravista käyntiin ja takaisin alkoivat tapahtua nopeammin ja pienemmillä avuilla, ja temponvaihteluissa Josi toimi aika näppärästi. Ravin hidastus ja lyhennys onnistui kätevästi istunnalla, ja myös eteenratsastavaan pohkeeseen Josi reagoi hyvin. Pidin asiat yksinkertaisina enkä edes yrittänyt säätää ravin sisäisten siirtymisten lisäksi muuta, ja Josi vaikutti tyytyväiseltä sekä kuunteli hyvin. Ei tosin toivoakaan että ponilla olisi ollut edes ajatusta pyöristymisestä.

Laukkaa työstettiin etupäässä ympyröillä tauottaen raviin ja käyntiin oman harkinnan mukaan. Nostot oli tarkoitus tehdä täsmällisesti lyhyiden sivujen keskellä. Josi nosti laukan mukisematta ja helposti, mutta itse laukka oli jos mahdollista vielä selättömämpää kuin ravi. Etenkin oikea laukka oli lisäksi kovin nelitahtista, mutta Josi kuitenkin piti laukat hyvin yllä. Ope ohjeisti pitämään etenkin vasemmassa laukassa sisäkäden hyvin kevyenä sekä asettamaan jopa aavistuksen ulospäin. Samalla sitten ulkotakajalan aktivointia paremmin töihin. Kovin kummoisia muutoksia laukan laadussa en kuitenkaan onnistunut saamaan aikaan. Laukassa istuminen oli vähän hankalaa kun selkä alhaalla kipittävän ponin liike tuntui kippaavan joka askeleella eteenpäin. Kun ei oikein luontevaa istuntaa laukassa löytynyt niin hankalapa siitä oli lähteä laukkaa parantamaan.

Loppuraveissa meinasi palaset jo vähän loksahtaa kohdilleen. Ope kehotti tuomaan etuosaa oikealta vasemmalle, ja vasta tässä kohtaa älysin että tosiaan tälläkin ponilla etuosa oli vinossa oikealle ja oikea lapa ulos pullahtaneena. Oikea ulko-ohja kunnolla käteen ja ulkopohkeesta etuosaa vasemmalle, ja hups kun poni suoristui. Oltiin siinä pisteessä että kun saisi vielä yhden palasen kohdilleen niin sitten tulisi myötäys ja pyöristyminen. Sinne asti ei vaan aivan päästy, vaikka vielä hetkeksi jäätiin open silmien alle etsimään puuttuvaa palasta ravissa ja käynnissä. En ihan saanut pidettyä asetusta loppuun asti enkä pohkeilla kontrolloitua suoruutta riittävässä määrin. Hilkulla oli että oltaisiin sekä minä että Josi hoksattu homman idea, mutta siihen hilkulle sitten tänään jäätiin. Olisinpa vaan jo aikaisemmassa vaiheessa tuntia hoksannut että etuosaa pitää tosiaan suoristaa oikealta vasemmalle ja tätä kautta pääsee asioiden ytimeen.

Olipahan ainakin vaihtelua tällainen tunti, ja ihan hauska oli päästä Josiakin kokeilemaan. Ope meinasi että Josilla menen varmasti joskus toistekin kun olin niin sopivan kokoinen. Harmi vaan etten aivan täyttänyt tehtävääni läpiratsastajana kun en saanut Josia jumpattua käyttämään selkäänsä ja myötäämään niskasta.

J.U.M.I.S.S.A.

Taitaapa olla ainakin viisi viikkoa siitä kun menin viimeksi koulua Sulolla, ja tällaisen tauon jälkeen osasin aavistella että kunnon koulusatulassa istuminen tulisi olemaan taas tuskaista. Sitähän se sitten olikin varsinkin kun pohjalla oli laiska viikko venyttelyjen suhteen. Siinä missä jossain vaiheessa syksyä onnistuin istumaan tässä koulupenkissä edes vähän siedettävämmin oltiin nyt taas masentavasti lähtöruudussa.

Käynnissä koetin fiksailla istuntaa jo ennen ohjien keräämistä tuntumalle. Kyllähän sitä käynnissä suunnilleen sopiva asento löytyikin vaikka lonkkia kyllä kiristi armottomasti. Olisi ehkä kannattanut hyödyntää tämä ja työstää ensin käyntiä pidempään, mutta kun käynnin ratsastaminen on aina "niin hankalaa" niin kiirehdin ravin pariin. Ravissa istunta sitten levisi kun piti keventääkin. Tukitoimenpiteenä lyhensin jalustimia reiällä mutta eipä siitä juuri iloa ollut. En ole niin tyhmä ettenkö olisi huomannut kenottavani hurjassa etunojassa selkä notkolla ja kantapäät ylhäällä oikein kouluratsastajan irvikuvana, mutta kun ei tämä onneton runko yksinkertaisesti kyennyt muunlaiseen asentoon. Jos halusin jalat alas ja paikoilleen niin tämä onnistui vain reilussa etunojassa lonkkakulma suljettuna. Jos taas yritin istua vartalo pystyssä ja lantio alla niin jalat lähtivät nousemaan ja heilumaan täysin holtittomasti. Ongelman perimmäistä syytä ei tarvinnut ainakaan arvailla kun lonkissa kävi niin kova kiristys joka askeleella. Vaikea ei ole myöskään arvata miten hevonen liikkui silloin kun istunnassa oli kaikki pielessä: klassisessa hirvimoodissa. Luonnollisestikin hevosen liikkuessa täysin väärinpäin oli istunnan kanssa entistä hankalampaa, joten oltiin ihanasti siinä tutussa noidankehässä josta ei ulospääsyä ole. Edes laukassa ei istunta "auennut" yhtään luontevammaksi ja hirveily Sulon osalta jatkui. Ylipäänsä Sulo oli viime viikon tapaan kovin pinkeän oloinen.

Kun ei laukassakaan tilanne yhtään helpottanut niin ope kävi hetkellisesti Sulon selässä auttamassa sen rennompaan ja pyöreämpään moodiin. Viimeistään nyt tuli selväksi ettei ainakaan hevosessa ollut mitään ongelmaa, sillä ei tarvittu kuin pari sekuntia oikein istuvan ja tuntuman sekä myötäyksen hallitsevan ratsastajan alla niin Sulo alkoi välittömästi liikkua rentona ja pyöreänä. Niin helppoa se on sivustakatsottuna. Kun palasin satulaan oli Sulo käynnissä huomattavasti elastisemman ja pehmeämmän oloinen ja myötäsi niskasta. Ravissa ei open pohjustuksesta ollut enää mitään apua, sillä enhän toki edelleenkään osannut istua ja sen myötä tuntuma oli epävakaa ja jäykkä. Ope käski pitää napakasti kaksi ohjaa kädessä ja pitää vastaan kunnes Sulo myötäisi, mutta idea ei tietenkään toteutunut tuntuman ollessa epävakaa ja niin Sulo jännittyi taas hirveksi. Luovutettiin ravin suhteen ja kokeiltiin vielä vähän laukkaa ympyrällä, mikä sujuikin hieman lupaavammin sillä sain tuntuman pidettyä tasaisempana ja tarkoituksenmukaisempana niin että Sulo jo aavistuksen myötäsi ja rentoutui. Tämän jälkeen Sulo sai vihdoin lepotauon pitkin ohjin.

Lopputunti mentiin vastalaukkaa loivilla kiemuraurilla. Tämä oli tietysti aika haastava tehtävä ottaen huomioon millaisia vaikeuksia minulla oli ihan perusasioiden kanssa. Aloitettiin vasemmassa laukassa, mikä olikin helpompi suunta. Ratsastaessani vastalaukkapätkien välillä pieniä laukkaympyröitä löytyi ulko-ohjalle sopiva tuntuma ja pääsin myötäämään sisäkädellä Sulon asettuessa ja pyöristyessä. Näillä hetkillä oli helpompi myös istua hevosen ympäri, vaikka edelleen olinkin aivan liian etukumarassa. Pyöreys ja harmonia ei kuitenkaan säilynyt vastalaukkakiemuroilla, sillä ajatus ulko-ohjasta ja asetuksesta sekä oman painopisteen hallinnasta oli niin hukassa. Sulo kuitenkin kiitettävästi säilytti vastalaukan jyrkilläkin kaarilla, mutta oli kovin jännittynyt. Oikeassa laukassa kiemurat olivat hankalampia, sillä takaosa liiraili vasemmalle ja niinpä vastalaukkakaarteen aikana Sulo tiputti helposti raville. Lopulta älysin että kiemuran pohjukassa kannatti pitää myös pohkeet mukana, ja näin laukka sitten säilyikin kun siihen Suloa kannustin. Ei Sulolla mikään huonoin tasapaino tai työmoraali voi olla kun se teki jyrkätkin vastalaukkakaarteet mukisematta myös jäykässä hirvimoodissa sekä tumpeloratsastajan heitellessä painopistettään minne sattuu.

Oikea laukka oli hankala myös siinä mielessä ettei pyöreyttä, rentoutta ja pehmeää tuntumaa löytynyt vastalaukkatehtävän aikana tähän suuntaan lainkaan. Vasta kun siirryttiin pois vastalaukkatehtävästä hieman loppulaukkailemaan ympyrällä rentouduimme molemmat siinä määrin että Sulo laski päätä alas ja pyöristyi. Tämän jälkeen ehdittiin vielä ravata pieni hetki, ja vasemmalle Sulo rentoutui nyt myös ravissa venyttäen ohjan perässä pyöreänä eteen ja alas. Hyvä että saatiin edes tähän loppuun tällainen rento ylälinjan venytys.

Eipä voi muuta sanoa kuin että huhhuh. Miten voi olla näin vaikeaa olla hevosen selässä heti kun satula ei ole tuoli-istunnan sallivaa polvet suuhun ja menoksi -mallia? Miten voi nuorella(?) urheilevalla ihmisellä kroppa olla kuin sementistä valettu? Miten ihmeessä Sulo kuitenkin hetkittäin liikkui jopa oikein päin ja pyöreänä vaikka ratsastus oli näin kammottavaa? Onko tämä eläinrääkkäystä? Onko minulla ratsastajaksi yhtä hyvät fyysiset edellytykset kuin kääpiöllä koripalloilijaksi? Miten saa lonkankoukistajat venyviksi ja elastisiksi sen jälkeen kun ne on 30 vuoden ajan saaneet kiristyä kiristymistään aivan äärijumiin asti? Venyttelen neljä tuntia päivässä sitten seuraavat 30 vuotta ja voin eläkkeellä ruveta harjoittelemaan kouluratsastuksen alkeita?

Hyppääminen on kivaa!

Joulukuu lähti käyntiin estetunnin merkeissä. Kuten olin toivonut sain jatkaa hyppelyitä Peran kanssa.

Verryttely aloitettiin ravissa ratsastaen lävistäjillä ravipuomien yli. Pera oli alkuun vähän hidas ja kiemurteli milloin mihinkin suuntaan. Kiemurtelu väheni huomattavasti ja etuosa rauhoittui tasaiseen pyöreään muotoon heti kun sain takaosan heräteltyä liikkeelle parilla reippaammalla ravipätkällä. Verryttely jatkui maneesia ympäri laukaten ja hypäten muutamaan kertaan pienen ristikon yli oikeassa laukassa. Pera eteni laukassa kohtalaisen sujuvasti ja suuremmin laiskottelematta, mutta ope kehotti hakemaan laukan rytmiä vielä nopeammaksi eli lyhentämään ja terävöittämään askelta pitkällä laukalla hompsuttelun sijaan. Keulaa olisi pitänyt saada ylös sillä Pera lähti tapansa mukaan painumaan turhan matalaksi.

Seuraavana hypättiin ristikkoa suoralla uralla vasemmasta laukasta ja tämän perään pieni pysty lävistäjällä (esteet 1 ja 2). Ohjeena oli ekalla kierroksella keskittyä lävistäjällä ensisijaisesti suoraan tiehen ennen ja jälkeen esteen ja jättää laukanvaihtopohdinnat tuonnemmaksi. Laukkaa ei lävistäjällä saatukaan vaihtumaan, ja kuten edellisilläkin tunneilla lähestyminen lävistäjäesteelle vasemmassa laukassa tuntui jotenkin hankalalta Peran nojaillessa koko ajan oikealle lavalle. Tälle samalle lävistäjäesteelle oli läpi tunnin vaikeuksia tulla hyvään ponnistuspaikkaan, mikä varmasti johtui vinoudesta ja liirailusta estelinjalla. Ope kehotti käyttämään lävistäjän alussa kevyesti raippaa oikealle lavalle, mikä toisella hyppykierroksella ehkä hieman auttoi vähentämään oikealle liirailua. Edelleenkään ei tosin vaihto onnistunut.

Vastaavaa kahden esteen kuviota hypättiin vielä yksittäin toiseen suuntaan (esteet 3 ja 4). Tähän suuntaan oli lävistäjä helpompi ratsastaa, mutta laukanvaihto ei onnistunut vielä näinkään päin. Kyttäilin vaan liikaa ponnistuspaikkoja suunnan näyttämisen sijaan. Sinänsä esteille oli nyt mukava lähestyä kun Pera eteni ihan sujuvasti ja pohkeen edessä. Tänään ei tarvinnut puskea eteenpäin.

Kaikki neljä estettä yhdistyivät kuvioksi jossa hypättiin vuoroin suoralla ja vuoroin lävistäjällä. Mentiin tätä ensin yksi neljän esteen kierros. Pera liikkui edelleen mukavasti eteen mutta keulaa olisi pitänyt saada kohotettua. Pitkän sivun suuntaiset lähestymiset (1 ja 3) olivat helppoja vaikkakin myös näissä Pera kiemurteli niin että takaosa tuntui olevan milloin minnekin vinossa. Kakkoseste lävistäjällä oli edelleen se hankala paikka, ja tultiin ahtaasti ihan pohjaan. Laukka kuitenkin vaihtui tässä kenguruhypyssä, eli ehkä oikea lapa alkoi olla jo hieman paremmin kontrollissa. Ennen estettä olisi kuulemma pitänyt saada hevonen hieman lyhyemmäksi ja kiinni niin että ponnistuspaikan olisi saanut fiksailtua järkevämmäksi sen sijaan että vyöryttiin pitkänä esteen juureen. Toisella lävistäjällä näin paikan hyvin ja ratkaisin ratsastamalla eteen. Pera vastasi hyvin venyttäen viimeistä askelta niin että saatiin sujuva hyppy ja vaihtokin onnistui. Miinuksena vaan se että tuuppasin kuulemma eteen myös istunnalla (enkä edes huomannut!) sen sijaan että eteenratsastus olisi tapahtunut pelkällä pohkeella. Tästä tuli tietysti heti noottia sillä Pera ei välttämättä kauan hyppää jos sitä aletaan tuuppaamaan istunnalla kohti estettä. Eteenratsastus pelkällä pohkeella ja istunta hipihiljaa!

Samaa kuviota hypättiin vielä lopuksi kaksi kierrosta putkeen eli kahdeksan esteen mittaisena. Korkeudet oli 60-65 cm luokkaa. Nyt sai kääntää vähän tiukemmat tiet mutta itse en lähtenyt mitenkään kovin pienesti kurvailemaan. Tätä tehtävää oli kiva hypätä kun keskittyminen oli koko ajan seuraavalle esteelle kääntämisessä ja esteitä riitti useampia, jolloin kääntämiseen ja hyppäämiseen tuli jo tekemisen meininkiä sen sijaan että olisi ehtinyt miettiä mitään epävarmuusjuttuja. Peralla oli hyvä imu eteenpäin ja hyppääminen tuntui ihan kohtuullisen helpolta lukuunottamatta sitä pahuksen kakkosestettä. Ensin tultiin kakkosesteelle taas pohjaan kun en uskaltanut "tuupata" eteen edes pohkeella, ja laukkakin jäi tällaisessa pikkupompussa vaihtumatta. Tämän jälkeen homma lähti sujumaan. Hyvät hypyt kolmoselle ja neloselle, ja nelosella onnistunut vaihto. Heti uudestaan ykkösesteelle mihin sujuva hyppy, mutta kakkoselle tultiin lavat ties minne liiraillen ja nyt ponnistuspaikka jäi vähän kauas. Peralla oli meno päällä joten se innostui hyppäämään reilumman hypyn, jolloin itse tarrasin satulaan polvilla ja näin ollen horjahdin alastulossa eteenpäin. Nämä alastuloissa könähtelyt on tosi raivostuttavia mutta se siitä tulee kun puristaa polvella ja antaa pohkeiden lentää taakse. Laukka kuitenkin vihdoin vaihtui myös tällä esteellä, jee! Vielä hyvät hypyt lopuille esteille ja onnistunut vaihto oikeasta vasempaan laukkaan. Lukuunottamatta kakkosesteen kompurointeja suoriuduimme siis kahdeksan esteen radasta hyvin ja näin jäi tosi kiva fiilis tunnin loppuun.



Tunti oli tosi kiva ja Pera oli tänään aivan mainio. Viimeistä ratatehtävää hypätessä ehti tulla jo melkeinpä itsevarma olo, ja oli hauskaa kurvailla esteeltä toiselle kun homma tuntui olevan suunnilleen hanskassa. Vähän ehkä silti varoin Peraa siinä mielessä että useimmiten jäin mieluummin odottamaan ja annoin sen tulla pohjaan sen sijaan että olisin lähettänyt pohkeesta eteen ja isompaan hyppyyn. Monissa tapauksissa tämä taisi kuitenkin olla oikea ratkaisu. Erikoista että tällä kertaa vasemmasta oikeaan laukkaan vaihtaminen ei oikein tahtonut onnistua kun taas oikeasta vasempaan vaihtui hyvin. Viikko sitten oli nimittäin juuri päinvastainen tilanne. Joka tapauksessa sen verran paljon on tuota kiemurtelua ja liirailua ettei ihme jos ei vaihdot aina onnistu. En nyt silti liikaa sure vaihtojen suhteen kun kuitenkin se tärkein tekijä eli ratsastajan reipas ja luottavainen asenne oli tänään jo huomattavasti paremmalla tolalla.

Vastusta ja myötää

Keskiviikon tunnille oli lupailtu "ehkä esteitä", mutta koulua kuitenkin mentiin. Pitkästä aikaa ratsuksi tuli Eetu, jonka kanssa lähden aina mielelläni koulutunnillekin vaikka useimmiten en pääse lainkaan kärryille siitä miten tämän ponin saisi liikkumaan rennosti pyöreänä ja notkeana. Parina kertana on palaset loksahtaneet Eetun kanssa kohdilleen, mutta edelleen on minulle mysteeri mitä niinä päivinä on ratsastuksessani tapahtunut.

Verryteltiin ensin kaikissa askellajeissa molempiin suuntiin taivutellen. Eetun kanssa ykköstavoite oli tietenkin suoristaminen sekä asetuksen saaminen läpi vasemmalle ja tätä kautta niskasta rennoksi myötääminen. Ope kehotti väistättämään ympyröillä takaosaa ulos asetuksen tueksi, ja olisin tätä keinoa kyllä voinut läpi tunnin hyödyntää enemmänkin. Syitä siihen ettei Eetu ihan toivotulla tavalla jäänyt asetuksesta rennoksi ja pyöreäksi löytyy pitkä lista. Ensinnäkin oikea ulko-ohja kadotti asettaessa tuntuman ja näin ei poni tietenkään voinut asetuksesta jäädä ulko-ohjan tuelle (ja kaulakin meni liikaa mutkalle). Toisekseen asettava sisäkäsi alkoi vetää liikaa taakse pelkän vastaanpitämisen sijaan. Kolmanneksi myötäyksessä ja vastaanpitämisessä ei ollut riittävän selkeää logiikkaa johon Eetu olisi voinut luottaa vaan välillä myötäys viivästyi ja välillä taas tapahtui ilman syytä. Neljänneksi molemminpuolisen myötyksen hetkellä unohdin ratsastaa pohkeella selkää ja takajalkoja töihin (sen sijaan lösähdin ohjan mukana etukumaraan). Ohjeena oli palkita pienellä myötäyksellä Eetun pienimmästäkin periksiannosta niin että myötäys tuntuman sisällä sekä pieni vastaanpitäminen olisivat saaneet vuorotella hyvinkin tiuhaan. Tässä vaan olisi pitänyt olla itse paljon nopeampi ja tunnistaa myötäämisen hetket paremmin. Nyt en ollut riittävän herkkä reagoimaan tilanteisiin oikein ja oikealla hetkellä.

Toki verryttelyyn mahtui niitä onnistumisenkin hetkiä jolloin myötäys osui kohdilleen ja hetkellisesti Eetu rentoutui ja pyöristyi. En vaan osannut jatkojalostaa näitä tilanteita ja niin palattiin taas kohta lähtöruutuun. Ei myöskään tullut sellaista tunnetta että Eetu olisi hyvinäkään hetkinä ollut ihan kunnolla  kahdella ohjalla. Laukassa meno oli melkeinpä luontevampaa kuin ravissa, ja oikeassa laukassa esitimme ympyröillä kelvollisia pätkiä joissa asetuksen kautta löytyi niskasta pyöreyttä ja tuntuma pysyi tasaisena mutta kohtuullisen elastisena. Oikealle oli ulko-ohjan tuki helppo pitää, mutta kaulan ylitaipumista sai varoa. Laukassa myös hankalan puolen eli vasemman asetukset onnistuivat jotenkin pehmeämmällä tuntumalla.

Kun kaikki askellajit oli käyty läpi niin jatkettiin väistötehtävällä. Molemmista päädyistä ratsastettiin koko maneesin mittaiset lävistäjät joista ensimmäinen puolikas pohkeenväistöä käynnissä ja puolivälissä suoristus lävistäjän suuntaiseksi. Myöhemmin lisättiin suoristuksesta siirtyminen raviin tai laukkaan, ja päädyissä tehtiin tilanteen mukaan ympyröitä. Eetun kanssa ei väistäminen tuottanut ongelmaa sillä poni lähti hyvin kuuliaisesti sivulle ja kovasti yritti tehtävää ennakoidakin. Laukannostoissa oli aluksi epäselvyyttä kun Eetu koetti tulkita kaikki pohjeavut johonkin suuntaan väistättäviksi, mutta kun kuvio tuli tutuksi niin laukka nousi juuri niin helposti ja pienin avuin kuin Eetulla yleensäkin. Väistöissä sai kuitenkin hieman tarkkailla ettei takaosa lähtenyt edelle, sekä toppuutella Eetua väistämästä liian jyrkästi. Etenkin vasemman pohkeen väistätys vaikutti olevan Eetulle hyödyllistä jumppaa, sillä tässä väistössä kävi lopulta jopa niin että asetus vasemmalle tuli pehmeästi läpi ja väistön ajaksi Eetu pyöristyi ihan rehellisesti kahdelle ohjalle. Oli varmaan ainoa hetki koko tunnin aikana kun näin kävi. Enimmäkseen väistöt kyllä mentiin selättömästi ja hiukan jännittyneenä. Itse onnistuin kerrankin istumaan väistöissä rennosti ja suunnilleen suorana kun poni väisti niin automaattisesti ja minimaalisilla avuilla.

Väistöjen lomassa saatiin ympyröille ihan hyviä laukkapätkiä varsinkin oikeaan kierrokseen. Vähän liikaa oli taivutusta kaulassa mutta Eetu pyöristyi tuntumalle ja laukkasi ajoittain hieman notkeamman ja letkeämmän oloisesti. Näissä tilanteissa vaan olisi pitänyt muistaa vielä aktivoida takajalkoja vartalon alle sen sijaan että unohtui tyytyväisenä tepsuttelulaukkaan kunhan vaan kaula oli pyöreänä. Näin olisi voinut saada pyöreyttä paremmin läpi selän. Istunta valahti helposti eteenpäin heti ponin myödätessä ja pyöristyessä, ja ylipäänsä keskivartalon korsetti olisi pitänyt saada paremmin töihin. Ope kehotti rutistamaan alavatsan lihaksia kasaan samalla varoen selän pyöristymistä, sekä välttämään lantion työntymistä liikaa eteen ja istuinluiden liikkumista satulassa edestakaisin. Näillä ohjeilla sain kyllä hetkittäin istunnan jäntevämmän oloiseksi ja keskivartaloa ryhtiin, mutta muiden asioiden eli hevoseen vaikuttamisen vaatiessa enemmän huomiota pääsin tästä taas lösähtämään. Sainpahan kuitenkin edes hetkeksi sen tunteen että nyt istunnassa jokin korjaantui.

Loppuraveihin ope kehotti jättämään raipan pois jotta saataisiin Eetu oikein kunnolla rentoutumaan. Raippa oli kyllä ollut melko lailla turha kapistus tähänkin asti. Yritin houkutella Eetua venyttämään ravissa pyöreäksi eteen ja alas, mutta vähän huonolla menestyksellä. Hetkittäin Eetu venytti tuntumalle muttei kuitenkaan kovin pitkälle alas, eikä pyöreys myöskään säilynyt oikein tasaisena saati että selkä olisi ollut venytyksessä kunnolla mukana.

Opelta tuli lopuksi ihan kannustavaa palautetta jonka mukaan meno ei ollut ollenkaan huonoa. Itselleni jäi kyllä sellainen olo että eihän tässä päästy puusta pitkään kun en saanut Eetua kunnolla suoraksi ja notkeaksi, vaan aika paljon juostiin menemään sahapukkiasennossa eikä sellaista kunnollista pyöreyttä läpi selän löytynyt kuin korkeintaan parin sekunnin ajan kerrallaan. Toisaalta ope oli oikeassa siinä että on Eetu kyllä paljon huonomminkin liikkunut, sillä tänään mentiin kuitenkin suunnilleen rentona eikä ihan hirvikaulalla jäkittäen. Pitäisi itsekin osata huomioida paremmin tällaiset "osittaiset onnistumiset" ja pienet positiiviset asiat. Ehkä siksi oli vähän turhautunut olo kun en oikein omaa keskittymistä tänään hallinnut vaan paljon ratsastelin ilman selkeää ajatusta siitä mitä olen tekemässä. Tulokset olisivat varmasti parempia jos ratsastaja vaivautuisi skarppaamaan joka sekunti samalla tarkkaavaisuudella kuin mitä Eetu jaksaa tehdä tunnista toiseen.

Venymiset sarjoille

Paluu Sulon satulaan pienen tauon jälkeen, jee! Esteitä oli tänään ohjelmassa ja ope lupasi hypeltäväksi "kilttejä sarjoja". Esitin kyllä epäilykseni siitä voiko sarjat olla koskaan kilttejä.

Sulo oli tänään jotenkin "pinkeä" eikä oikein missään vaiheessa rentoutunut vaan koko alkuverkka juostiin ihan sahapukkina. Yksinkertainen suunnitelmani oli jälleen ratsastaa Suloon sopivasti virtaa niin ettei esteille lähdettäisi ainakaan liian hitaalla vaihteella. Pinkeään Suloon saikin laukassa ratsastettua aika mukavasti kierroksia, mutta kontrolli säilyi ja laukkaa pääsi jopa ihan kasaamaan lyhyeksi ja teräväksi. Pyydettäessä Sulo lähti säpäkästi eteen ja tuli kiinni, joten vaikutti että hevonen oli sopivasti kuulolla vaikkei kovin rento ja letkeä ollutkaan.

Hypättävä kuvio pysyi samana koko tunnin. Kahdella lävistäjällä oli yhden askeleen sarjat joita hypättiin kahdeksikkona. Ekalla lävistäjällä sarjaväli oli noin puoli metriä lyhyempi kuin toisella, jolla väli oli kuulemma kuutisen metriä. Ihan normaalit yhden askeleen välit siis mutta pienille esteille ja maneesiin ne sitten kuitenkin tuntuivat pitkiltä. Aluksi hypättiin pari kierrosta pikkuristikkoina, ja aika kaukaa Sulo tosiaan sai b-osille venyttää. Ekalla kierroksella olin kuulemma vähän hidas sekä reagoimaan välissä että menemään mukaan hyppyyn b-osalla, mutta toisella ristikkokierroksella olin skarpimpana. Sulo hyppäsi kiltisti vaikka kauas jäikin, mihin varmaan myötävaikutti se että laukassa oli nyt ihan hyvin energiaa alla. Vasemmassa laukassa ekalle lävistäjälle kaartaessa lähdin poikkeuksetta itse kääntymään aivan liikaa kaarteen suuntaan, mistä tuli sanomista läpi tunnin. Tämä kallistelu tietekin vaikeutti suorana sarjalle lähestymistä.

Seuraavaksi esteet nousivat 50-60 cm pystyiksi ja arvelin sarjavälien helpottuvan esteiden kasvaessa. Edelleen etenkin pidempi väli tuntui pitkähköltä, mutta selvitettiin kuitenkin molemmat sarjat ihan sujuvasti. Sulo vaihtoi laukat niin että päästiin joka kerta myötälaukassa alas vaikken itse kummoisia johtamisia ehtinytkään tehdä. Fiksu hevonen! Ellen väärin muista niin sarjat hypättiin pystyinä kahdesti ja sen jälkeen b-osat muuttuivat oksereiksi. Väleihin tuli nyt ehkä pientä epäröintiä kun piti hypätä kaukaa oksereille, mutta hienosti Sulo selvitti esteet edelleen ilman stoppeja tai viime hetken miniaskeleita. Ratsastin vähän liikaakin "vauhti ratkaisee ongelmat" -periaatteella, sillä opelta tuli kommenttia että ei kaahausta. Ongelmaksi nimittäin tuli se että ajaessani Suloa eteenpäin muuttui laukka kiireiseksi sen sijaan että askel olisi varsinaisesti pidentynyt, ja kuten ope vinkkasi niin Sulo ei ehdi sarjavälissä kunnolla venyä jos meno on pinkeää ja kiireistä.

Viimeiselle kierrokselle esteet nousivat niin että okserit olivat ehkä 75 cm korkeita. Taas usutin Suloa vähän turhan kiireiseksi, ja sisäänhyppy ekalle sarjalle jäi melko pieneksi. Esteen jälkeen epäröin hieman liian kauan sen sijaan että olisin välittömästi kannustanut Suloa eteen pohkeella ja maiskutuksella, ja niin jäätiin taas kauas okserista. Pohje oli kuitenkin kiinni ja ohjat kädessä joten Sulo onneksi lähti hyppyyn. En tässä kaukaa rykäistyssä loikassa ollut mitenkään kaikkein tasapainoisimmin mukana, vaan alastulossa horjahdin eteenpäin. Toiselle sarjalle tultiin samalla lailla pienehköllä sisäänhypyllä ja kun väli oli vielä sen puoli metriä pidempi niin ehtihän siinä pieni paniikki iskeä. Venyttiin kuitenkin yhdellä askeleella tällekin okserille, ja hyppy oli taas sellainen roikaisu jossa keikuin mukana vähemmän sulavasti vaikken varsinaisesti jälkeen tai suuhun kiinni jäänytkään. Olisin halunnut uusia vielä jomman kumman sarjan jotta tunnin päätteeksi olisi jäänyt sujuvampi suoritus alle, mutta aika ei riittänyt joten tähän tämä nyt sitten jäi.

Pakko tietenkin olla tyytyväinen sen puoleen ettei tänään tullut yhtään kieltoa. Olin ilmeisesti riittävän päättäväisesti menossa esteiden yli, vaikka sen ratkaisevan hetken aina epäröinkin niin että eteenratsastus sarjavälissä myöhästyi ja etäisyys jäi pitkäksi. Saatiin sentään matalammilla hyppykierroksilla ihan sujuviakin suorituksia, mutta harmittaa että "isoille" oksereille lopuksi tehdyt hypyt jäivät epämääräisemmiksi eikä päästy enää yrittämään uudestaan. Ei vaan voi olla tyytyväinen tällaiseen suoritukseen, vaikka hypättiinkin nyt rohkeasti peräti 75 cm oksereita ja siinä pitäisi olla hehkuttamisen aihetta viimeaikaisten epävarmuuksien jälkeen. Jäipähän sopivasti korjattavaa "hampaankoloon" seuraavaa estetreeniä varten, ja ehkä luottamus niin itseen kuin hevoseenkin taas vähän vahvistui näiden hyppyjen myötä. Kovasti vaan lisää treeniä siihen että pysyisi hypyissä paremmin tasapainossa hankalammissakin tilanteissa.

Estetunti jälleen laukanvaihtojen parissa

Toivoin estetunnille uudestaan Peraa, ja sen sitten tänään sainkin. Keskiviikon hyppykerran jälkeen ei enää jännittänyt niin pahasti vaikkei toki edelleenkään itseluottamus ole missään huippulukemissa. Tänään tunnin aiheena olivat laukanvaihdot sekä kaarevat linjat, tällä kertaa tavallisilla puomiesteillä. Estekorkeudet pysyivät maksimissaan 60 sentissä.

Keskiviikkona pitkä raippa oli hypätessä vain tiellä, joten tällä kertaa varustauduin lyhyellä esteraipalla. Peralla oli kuitenkin lötkömpi päivä joten valinta ei taaskaan osunut kohdalleen. Alkuverryttely ravissa menikin liialliseksi pohkeella puskemiseksi kun yritin herätellä Peraa liikkumaan terävämmin. Ajattelin toiveikkaasti että laukka- ja hyppyhommien alkaessa Perasta löytyisi sama etenemisvaihde kuin viimeksi, mutta valitettavasti näin ei käynyt. Verryttelytehtävänä tultiin suoralla linjalla kahta ristikkoa joiden väliin pyöräytettiin voltti. Ensin pari kierrosta vasemmassa laukassa ja sitten oikeassa. Pera ei laukannut kovinkaan energisesti ja vastasi pohkeeseen huonosti. Pikkuristikot toki ylittyivät mutta jouduin ratsastamaan pohkeella aivan liikaa. Ylenpalttisen pohkeenkäytön myötä ei kantapäät pysyneet kunnolla alhaalla ja paino jalustimella. Ope käskikin pitää jalat hiljempaa ja rentona alhaalla sekä välttää jatkuvaa pohkeella vaikuttamista. Hevonen kerrasta liikkeelle ja sen jälkeen jätetään rauhaan. Kun hieman herättelin Peraa raipalla niin pääsin lopulta ratsastamaan ristikkotehtävän vähemmällä pohkeella.

Seuraavaksi hypättiin kahta lävistäjäpystyä kahdeksikkona vaihtaen ensimmäisellä esteellä vasemmasta laukasta oikeaan ja toisella takaisin vasempaan. Pera oli edelleen vähän nukuksissa ja eteenpäinpuskettava, mikä ei ainakaan helpottanut tehtävää. Ensimmäisellä lävistäjäpystyllä Pera kuitenkin lähti hyppyyn sujuvasti hieman kauempaa, ja vaihtoi oikeaan laukkaan aika lailla itsekseen. Samalla Pera kuitekin kaatui lapa edellä sisäpohjetta vasten heti hypyn jälkeen, eli oikea pohje olisi pitänyt saada huomattavasti paremmin läpi. Toiselle lävistäjäesteelle tehtiin laiskempi hyppy juuresta, ja tällaisessa lötköhypyssä ei laukka vaihtunut. Toisella hyppykierroksella esityksemme oli samanlainen eli vaihto oikeaan onnistui lapa edellä tunkien mutta vasempaan jäi edelleen vaihtumatta. Ope varoitteli ettei pidä alkaa tuupata Peraa hyppyyn kaukaa (sehän on kyllä nähty miten siinä voi käydä) ja muistutti sen tykkäävän hypätä läheltä. Paitsi parempaa suoruutta kaivattiin menoon myös lisää terävyyttä, ja niinpä vaihdoin tässä vaiheessa pidemmän raipan käteen pystyäkseni aktivoimaan laukkaa tehokkaammin ja pohkeella puskematta.

Lävistäjäesteet muokkautuivat vielä pystyistä oksereiksi, ja hypättiin kahta kaarevaa linjaa kuvan osoittamassa järjestyksessä. Ensimmäinen kaareva linja vasemmassa laukassa sujui edelleen vähän puutteellisella energialla, mutta okserin jälkeen sain oikealla pohkeella sisälavan jo hieman paremmin hallintaan. Jälkimmäinen linja oikeassa laukassa oli huomattavasti sujuvampi, sillä Pera yhtäkkiä heräsi ja laukkaan löytyi parempi imu eteenpäin. Heti oli helpompi lähestyä esteille kun hevonen oli pohkeen edessä. Viimeiselle okserille ei vieläkään saatu tyylipuhdasta vaihtoa hypyssä, mutta Pera oli sen verran skarppina että vaihtoi lennossa heti hypyn jälkeisessä askeleessa. Sama tehtävä tultiin vielä toiseen kertaan. Taas hyydyttiin kohti ensimmäisen linjan okseria, ja esteen jälkeisestä reitistä ei oltu ihan samaa mieltä vaan Pera tunki kovasti oikealle. Tästä hitaasta ja kierosta hypystä keikahdin alastulossa vähän tyhmästi eteenpäin. Toinen linja olikin sitten nappisuoritus sillä sain Peran reagoimaan eteen ja hyppäämään sujuvasti hieman kauempaa. Okserille tullessa oli meno niin sujuvaa että saatoin keskittyä kunnolliseen johtamiseen, ja näin saatiin viimein hieno vaihto myös oikeasta vasempaan laukkaan.

Otettiin loppuun vielä yksittäiset hypyt okserille vasemmasta laukasta sillä monille tämä este oli ollut tehtävän pulmallisin. Pera vähän kiemurteli lähestymisessä, mutta eteni sujuvasti niin ettei ajauduttu enää pohjaan vaan ylitettiin okseri isommalla hypyllä. Miinusta siitä etten ehtinyt yhtään johtaa kädellä, mutta plussaa että Pera kuitenkin vaihtoi puhtaasti eikä esteen jälkeen tuntunut puskevan oikealle enää aivan niin pahasti.



Kuten tavallista olivat riittämätön laukan energia ja puutteellinen suoruus tänäänkin pääasialliset ongelmien lähteet. Energiaongelmaa sain korjattua raipan vaihdolla ja sitä myötä pystyin rauhoittamaan pohkeet, mutta oikealle lavalle nojaamista sekä vasemmalle kiertymistä hypyissä en vielä kunnolla saanut kitkettyä. Sinne vasemmalle olin taas itsekin kovasti kiertymässä niin kaarteissa kuin hypyissäkin, joten Peran kanssa oikein vahvistimme toistemme kierouksia. Harmi ettei hevonen ollut yhtä säpäkkänä ja hereillä kuin keskiviikkona, mutta siinä vaiheessa kun lopputunnista löytyi parempaa imua eteenpäin oli Peran kanssa jälleen mukava hypätä. Toivoinpa Peraa vielä ensi viikon estetunnillekin nyt kun olen sen kanssa päässyt pitkästä aikaa vauhtiin.

Pieniä mutta erikoisia esteitä

Jotenkin taas jännitti ihan liikaa kun tiedossa oli estetunti. Haluan takaisin elo-syyskuun kylmäpäisen asenteen, tällainen arkajalkailu on tosi raivostuttavaa! Nyt vähän jännäilin siksikin kun en etukäteen tiennyt yhtään millä hevosella pääsisin tällä kertaa hyppelemään. Pera sieltä sitten tuli. Peran kanssa jätin hyppyhommat sikseen tammikuussa kun touhu alkoi parin putoamisen jälkeen hirvittää, mutta totesin tästä kuluneen nyt sen verran aikaa että paluu esteille Peran kanssa ei tuntunut mahdottomalta ajatukselta vaikka edelleen jännitti. Sitten jännitti lisää kun selvisi että tänään hypättäisiin kaikkia mahdollisia erikoisesteitä. Toki hevoset kuulemma olivat juuri eilen hypänneet samoja esteitä täysin ongelmitta, ja ei Peralla tietääkseni muutenkaan ole erikoisesteitä tapana kyttäillä.

Verryteltiin käynnissä ja ravissa ratsastaen kahden lävistäjän kahdeksikkokuviota. Toisella lävistäjällä ylitettiin kasaan viikattua vesimattoa ja sen päällä maassa olevaa lainepuomia. Sekä käynnissä että ravissa Pera harppoi näiden härpäkkeiden yli kuin tavallisesta maapuomista. Parilla kertaa ravi vähän kiihtyi kohti puomia, mutta muuten sai ratsastaa lisää energiaa ja terävyyttä liikkeeseen. Laukkaverryttely hoidettiin hyppelemällä vasemmassa kierroksessa ristikkoa muutama kierros putkeen. Ylitettiin ristikko kolmesti ilman mitään mainittavia ongelmia. Poniratsastajasta tuntui että ponnistuspaikka oli aina jotenkin kaukana vaikka se olikin varmaan juuri passeli Peran kokoiselle hevoselle. Muutenkin kyllä huomasi etten ollut aikoihin Peralla hypännyt tai ylipäänsä ratsastanut, niin vieraalta sen laukka tuntui. Ope ohjeisti tarkkailemaan kaulan suoruutta esteelle tullessa, sekä varomaan yliratsastamista pohkeella. Periaatteena oli että pohkeesta moottori käyntiin ja sen jälkeen jätetään hevonen etenemään itse.

Ekana erikoisesteenä hypättiin pientä tukkikasaa lävistäjällä oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen. Estehän oli tosi matala ja ylittyi epäröimättä. Ekalla kierroksella en miettinyt vaihtoa ja tultiin ristilaukalle alas. Toisella kierroksella onnistuin kerrankin tekemään oikein hyvän johtamisen kädellä ja laukka vaihtui kauniisti. Seuraavana tehtävänä vuorossa oli 19,5 metrin linja joka alkoi illan jännittävimmällä esteellä eli n. 65 cm korkealla holvikaarimuurilla. Toisena osana oli minikokoinen portti. Tultiin kaksi hyppykierrosta. Pera eteni aika mukavaa ja sopivaa laukkaa jolla oli helppo tulla oikeaan ponnistuspaikkaan, ja nämäkin esteet ylittyivät aivan kuin normaalit puomiesteet. Viisi askelta oli väliin sopiva ilman erityisempää fiksailua. Hypyissä lähdin kiertymään vartalosta vasemmalle niin että paino putosi oikealle, ja ope kehottikin pitämään oman kropan paremmin suorana. Peralla on taipumus  kiertyä juuri samaan suuntaan, joten ei ihme että hypyt tuntuivat hassun kieroilta.

Yksittäisenä tehtävänä tultiin vielä 16 metrin linja puomipystyltä punaiselle muurille. Tämä linja sujui neljällä askeleella kuin vettä vaan, ja näin oli kaikki illan erikoisesteet käyty läpi. Seuraavana vuorossa oli tehtävien yhdistäminen radaksi, joka hypättiin samanlaisena kahteen kertaan. Radalle tuli mukaan myös verryttelystä tuttu vesimatto-lainelankku joka nousi maasta ehkä 40 cm korkeaksi pikkuesteeksi. Ihan hyvä merkki että olin jopa vähän pettynyt kun toiselle ratakierrokselle ei esteitä yhtään nostettu vaan mentiin tällä enimmäkseen 40-60 cm tasolla. Kaksi ratakierrostamme olivat melko lailla identtiset. Pera lähti liikkumaan hyvällä imulla niin että radan aikana ei eteenpäin tarvinnut puskea, ja ponnistuspaikkojen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Sujuvia hyppyjä ja sujuvaa menoa. Esteiden väleissä Pera rupesi sen verran vetämään päätä alas että oli vähän hankaluuksia istua pystyssä ja kiinni satulassa. Olisi ollut niin paljon helpompi vain seisoskella jalustimilla irti penkistä. Parannettavaa radalla jäi vielä laukanvaihtoihin jotka eivät nyt onnistuneet kummallakaan lävistäjäesteellä. En saanut tehtyä enää yhtä hienoa johtamista kuin alkutunnista vaan johtava käsi liikkui lähinnä ylöspäin. Opelta tuli kuitenkin kehuja mallikkaista radoista.

Niinpä sain taas huomata että jännittäminen oli ihan turhaa ja tyhmää. Erikoisesteethän olivatkin loppujen lopuksi ihan kesyjä kun ei Pera niistä välittänyt pätkääkään ja korkeudetkin pysyivät tänään näin pieninä. Peralla oli oikein leppoisaa ja mukavaa hypätä, ja hyvä vaan että tuli sen kanssa tehtyä paluu esteille tässä vaiheessa kun muistot huonommista kokemuksista olivat ehtineet painua taka-alalle. Mielelläni ottaisin Peran vaikka seuraavallekin estetunnille nyt kun tammikuulta asti kiusannut "peikko" tuli karkotettua mielestä.

Tasaisempaa menoa ja takaosakäännöksiä

Sulo oli hukannut kengän joten se ei osallistunut tänään tunneille. Tämä oli tietysti harmi, mutta onni onnettomuudessa oli että pääsinkin sitten jatkamaan Pupen kanssa siitä mihin viime viikolla jäätiin. Toinen kerta Pupella heti putkeen ei ollut lainkaan pahitteeksi.

Viime viikosta viisastuneena lähdin ratsastamaan vähemmällä säätämisellä ja hiillostamisella sekä tarpeettomia apuja välttäen. Tavoitteenani oli pitää Puppe hyvällä tuulella ja yhteistyöhaluisena. Kappas vaan kun tuntuma pysyi ravissa verkatessa tasaisena eikä Puppe viskellyt päätä lainkaan. Huomattavaa parannusta! Puppe tuntui myös etenevän ihan kohtuullisen hyvin niin ettei syntynyt jumitusfiilistä vaikka pohkeella saikin välistä hoputella eteenpäin. Pariin kertaan yritin raipalla kevyesti aktivoida Pupen takajalkoja mutta reaktiona oli jälleen pientä takapään nakkelua. Aika pitkänä ja matalana mentiin, ja ensimmäinen askel olisi ollut saada oma kroppa pystyyn ja ryhtiin. Tuntui että sekä satula että hevonen vetivät istuntaa etukenoon ja takamusta irti satulasta. Niinhän sitä taitaa polvituellisessa koulusatulassa käydä jos lonkat kiristää.

Laukassa löysin tuntumaan luontevamman otteen ja Puppe lähti pyöristymään. Pyöreys tosin tässä tapauksessa tarkoitti hyvin matalaa muotoa jossa hevonen veti päätä liian alas, ja sen myötä kuskia irti satulasta. Hiki tuli kun yritin pitää vatsalihaksilla vastaan ja istua napakasti pystyssä. Ope vinkkasi että raippaa voi kevyesti käyttää lavalle jos hevonen vetää edestä alas. Tämä niksi tuntui toimivan, ja hetkellisesti sain etuosaa hiukan kevyemmäksi. Ajoittain laukassa olikin ihan hyvä meininki, vaikkakin liikkeessä olisi saanut olla enemmän energiaa. Vasemmassa laukassa taisin jäädä liikaa kiinni sisäohjaan, sillä tässä kohtaa Puppe teki ensimmäiset niskojen nakkelut koko tunnin aikana.

Verryttelyjen jälkeen alettiin ratsastaa takaosakäännöksiä. Tehtävänä oli ratsastaa 90 asteen käännökset jokaiseen kulmaan ja väleissä reipasta käyntiä eteenpäin. Aloitettiin vasemmasta kierroksesta, ja lähdettiin Pupen kanssa liiankin reippaasti liikkeelle niin että ekat käännökset vain juostiin läpi. Sitten aloin pidätteillä kasata menoa jotta Puppe ehtisi asetella kinttunsa käännökseen. Tähän suuntaan ongelmaksi kuitenkin koitui takaosan karkaaminen ulos oikealle niin että tehtiin lähinnä napakäännöksiä. Ulkopohje oli aivan liian tehoton takaosan kontrolloinnissa, ja hevonen pääsi liikaa mutkalle rungosta niin että koko oikea puoli lavasta häntään hävisi hyppysistä. Pari onnistuneempaa käännöstä tehtiin kun sain pidettyä rungon ja kaulan suorempana ja samalla pidätteet ulko-ohjalla läpi niin ettei käännöksessä ollut kiire. Kulmakäännösten onnistuessa tyydyttävästi tahkottiin vielä hetki 180 asteen käännöksiä kentän keskellä. Takaosa karkaili edelleen oikealle, mutta lopulta tilanne korjaantui kun ope neuvoi tuomaan takaosaa vasemmalle jo käännöstä valmistellessa. Tällä konstilla takaosa pysyi oikean pohkeen hallinnassa koko käännöksen läpi. Olisin tietysti voinut jo aikaisemminkin keksiä tätä kokeilla, mutta näköjään kävin tänään vähän hitaalla.

Takaosakäännökset oikealle sujuivat paljon vaivattomammin. Puppe kääntyi takaosan ympäri oikein helposti ja mielellään, ja tehtävän tietäessään se alkoi lähes itsestään suorittaa käännöstä heti kun tein ensimmäisen valmistelevan pidätteen. Korjattavaksi kuitenkin jäi vielä etuosan ryhti ja keveys, sillä Puppe kävi käännöksissä kovin raskaaksi ohjalle. Eteenpäin se ei yrittänyt jyrätä vaan veti päätä alas liioitellun syvään muotoon. Oli kaula kaarella joo, mutta ei tämä nyt kyllä aivan korrekti muoto ole. Taas ohjeena oli käyttää raippaa kevyesti ulkolavalla hevosen kiskoessa eteen ja alas, ja tällä keinolla Puppe käännöksen aikana hiukan ryhdistäytyikin.

Käännösten jälkeen loppuverryteltiin vielä hieman laukaten ja ravaten. Vasemmassa laukassa ohjalla roikkuminen ja etuosan levottomuus vähenivät kun älysin hellittää sisäohjaa. Vetokilpailuun ei Pupen kanssa tosiaankaan kannata ryhtyä. Lähes tunnin koulusatulassa istuttuani alkoi lonkat olla aavistuksen irtonaisemmat niin että pääsin jo vähän paremmin istumaan syvälle satulaan ja hevosen ympäri. Tunti loppui jälleen ihan kesken, sillä olisin mielelläni jatkanut ravityöskentelyä vielä jonkin aikaa nyt kun istunta antoi hieman periksi ja Puppekin liikkui reippaasti ja enimmäkseen pyöreänä, joskin edelleen matalana ja turhan raskaana edestä.

Työstettävää tietenkin jäi, mutta olin ihan tyytyväinen siihen miten tunti tänään sujui. Olin selvästi ottanut opikseni edelliskerrasta, ja näin homma lähti Pupen kanssa toimimaan alusta asti paremmassa yhteisymmärryksessä. Pään viskelyä esiintyi nyt paljon vähemmän, mikä tarkoittaa että Pupella oli vähemmän aihetta ilmaista tyytymättömyyttä tuntumaan. Takaosakäännökset oikealle onnistuivat oikein mukavasti, ja käynnissä löytyi välillä ihan kelvollinen pyöreä muoto joka ei ollut niin kovin matala ja raskas. Ei lainkaan hassumpaa kun kyseessä oli vasta toinen tunti tämän hevosen kanssa.