keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Ulkoisia ja sisäisiä häiriöitä

Uudenvuodenaattona tunnillamme oli vain kaksi ratsastajaa, ja koska aikaisemmista ryhmistä paikalle ei tullut ketään ratsastimme tällä kertaa jo kuudesta seitsemään. Ajattelin että mikäpäs se olisi ratsastellessa vaikka raketit jo vähän paukkuisivatkin, sillä tuntiratsuista useimmat niistä tuskin hermostuisivat. Sainkin yhden niistä varmoista ja rohkeista hevosista eli Rapen. Rappe oli tallissa rauhallinen oma itsensä, mutta maneesiin taluttaessa se alkoi jo pälyillä valppaana mistä tuo kauhea pauke oikein kuului. Maneesissakin se oli selvästi jännittynyt, vaikkei kuitenkaan säpsyillyt tai sinkoillut mihinkään. Täytyy myöntää että pauketta kuului huomattavasti enemmän kuin olin arvellut tässä vaiheessa iltaa kuuluvan, ja etenkin maneesin kaukaisin pääty arvelutti Rappea sillä äänet kuuluivat voimakkaimmin juuri tältä ilmansuunnalta.

Paras lääke jännitykseen on tietenkin laittaa ratsastaja ja hevonen keskittymään tehtävien suorittamiseen. Aloitimme ratsastaen käynnissä avotaivutusta uraa pitkin pitkillä sivuilla, ja avotaivutuksen lomassa pyöräytettiin sivun keskelle voltti. Myöhemmin jatkoimme ratsastaen voltin sekä pitkän sivun jälkimmäisen puolikkaan harjoitusravissa. Rapen huomio oli aluksi täysin rakettien räiskinnän kuuntelemisessa, ja hevosen jännittyneisyys ja poissaolevuus luonnollisestikin häiritsi omaa keskittymistäni. Tällaisessa tilanteessa kaikki tyyppivirheeni puskivat tietenkin vahvasti esille. Pikkuhiljaa sain molempien tarkkaavaisuutta suunnattua enemmän käsillä olevaan tehtävään, ja päätyjä lukuunottamatta Rappe alkoi kuunnella paremmin. Vaikka avotaivutus oli aluksi tuntunut aivan toivottomalta kiemurtelulta sain kuin sainkin Rapen etuosaa edes hetkittäin hallintaan ja korjattua liikkeen enemmän avotaivutusta muistuttavaksi. Pari kertaa Rappe jo vähän myötäsikin ja pyöristyi silloin kun palikat loksahtivat avotaivutuksessa kohdilleen. Ulkoavut olivat se mistä ope sai moneen kertaan muistutella niin avotaivutuksessa kuin voltillakin, sillä päästin hajamielisesti oman ulkokylkeni pullahtamaan laiskana ulos ja näin annoin Rapelle mahdollisuuden tehdä täsmälleen samoin oman kroppansa kanssa.   

Ravissa Rappe lähti etenkin volteilla pyöristymään aika helposti, eli kunhan vaan sain sen vähänkään taipumaan sisäkyljestään ja samalla rentoutin istuntaani ja apujani niin Rappe kyllä kulki kaula kaarella. Ope kuitenkin huomautti että Rappe veti välillä niskasta liiankin rullalle ja linkkuun, ja ohjeena oli ratsastaa pohkeesta paremmin eteen niin että Rappe alkaisi venyttää enemmän tuntumaa kohti. Ehkä Rapen jännittyneisyys lisäsi sen taipumusta mennä liian linkkuun niskasta, ja osuutta asiaan saattoi olla myös sillä että tuntumassa oli liikaa jännitystä. En nimittäin saanut olkavarsia pidettyä tarpeeksi rentoina ja kylkien vieressä, vaan olkavarren jäykkyys heijastui koko käteen ja tuntumaan. Pohje pääsi joka tapauksessa unohtumaan ja Rappe hiippailemaan maahansidottua mummoravia. Opelta tulikin ohjetta aktivoida niin takaosaa kuin selkälihaksiakin paremmin käyttöön niillä hyvillä hetkillä kun Rappe selvästi rentoutui, myötäsi niskasta ja taipui voltille.

Lopuksi otimme laukkaa keskiympyrällä. Tässä vaiheessa rakettien pauke pääsi ainakin minulta unohtumaan aivan täysin, sillä kaikki energiani meni Rapen laukan ratsastamiseen. Laukka on aina ollut Rapella hieman haastavaa, mutta ihan näin vaikeaa en muista sen aiemmin olleen. Laukka ei nimittäin tahtonut pysyä yllä kuin lyhyissä pätkissä, eli päästiin laukkaamaan korkeintaan kierros tai kaksi ympyrällä ennen kuin Rappe pudotti raville. Koko hevonen pääsi ikäänkuin "leviämään" ja menettämään tasapainonsa niin että laukka putosi pakostakin pois. Aluksi nämä laukankatoamiset tulivat vähän puskista, mutta pian aloin huomata mitä niillä hetkillä tapahtui. Rappe pääsi ennen raville putoamista häviämään kontrollista ja yleensä vähän "kaatumaan" ja ryykäämään eteenpäin askeleen tai pari. Samalla se pääsi vähän puskemaan sisälapa edellä ympyrän kaarelta sisäänpäin. Opelta tuli kovasti neuvoja tilanteeseen, ja parhaani mukaan yritin näiden avulla laukkaa ylläpitää mutta aika toivotonta se oli. Tärkein tekijä oli istunta, eli keskivartalon olisi pitänyt olla todella jämäkkä ja pitää koko hevonen kasassa. Ope totesikin että istunnalla voi Rapen laukan saada muuttumaan kuin taikaiskusta tasapainoisen rullaavaksi, mutta se vaatii todella paljon voimaa ja kehonhallintaa ratsastajalta. Oma painopiste olisi pitänyt saada pidettyä koko ajan hyvin tarkasti keskellä hevosta ja lantion mukautumisella olisi pitänyt luoda laukkaan rauhallisempaa tahtia ja suurempaa, ilmavampaa askelta. Nyt lantioni kääntyi vartalon alle hieman liian nopeassa tahdissa ja näin ollen "tuuppasin" laukkaa eteen vähän liian kiireisesti. Sain mielestäni hetkellisesti istuttua napakasti ja eleettömästi niin että istunta oli oikeasti laukan tukena, ja kuvittelin laukan muuttuvan samalla hieman rullaavammaksi ja tasapainoisemmaksi. Hyvää hetkeä seurasi kuitenkin muutamissa sekunneissa pakan täydellinen leviäminen ja niin oltiinkin taas pudottu raville. 

Laukassa työ jäi täysin kesken, mutta ympyrällä loppuraveissa sain edes hieman tehtyä niitä korjauksia jotka laukassa jäivät uupumaan. Sain sisälapaa paremmin hallintaan ja Rapen taipumaan sisäpohkeen ympäri niin että hevonen tuli ulko-ohjan tuelle ja samalla pääsin myötäämään reilusti sisäohjasta. Pieni lohtu sentään että edes tässä helpommassa askellajissa sain toivotunsuuntaisia muutoksia aikaan. Ravissa Rappe kuitenkin jäi nyt vähän pohkeen taakse, eli meni vähän työntämiseksi eikä ravissa ollut ihan riittävää eteenpäinpyrkimystä. Hyvä kuitenkin että Rappe oli nyt aika rento ja sen huomio oli ratsastajassa.

Olipahan tunti. Ymmärrettävää on ettei edes Rapen kaltainen hevonen ole keskittymisen ja rentouden huipulla kun ääniympäristö on tällainen, mutta kuskia tämä ei olisi saanut häiritä ihan näin paljon vaan oma rentous olisi pitänyt saada säilytettyä paremmin. Kun keskittymisongelmiin sitten yhdistetään Rapen tavanomaiset vaikeudet laukan suhteen (viime aikoina se on kuulemma tehnyt erityisen paljon juuri tätä että kampeaa itsensä pois tasapainosta ja pudottaa heti raville) niin aika vaikeaa se sitten on. Vaihteeksi taas ihan alkeisratsastajaolo kun en saa hevosta edes laukkaamaan kunnolla, mutta ei se auta hermostua itseensä eikä varsinkaan hevoseen.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Itsenäisesti vanhalla reseptillä

Viikon mittaisen joulutauon jälkeen palasin satulaan ja ratsastin Vakella itsenäisesti tunnin verran. Pakkasta oli kymmenisen astetta, ja sopivasti pukeutuneena tämä oli ihan mukava keli ratsastaa ulkona. Kenttä oli kunnon lumipeitteen saatuaan nyt hyvä ratsastaa kaikissa askellajeissa.

Pitäydyin vanhoissa hyväksi havaituissa tehtävissä eli väistöissä ja ympyräkahdeksikoissa. Väistöjen avulla Vake hieman pyöristyikin kunhan vaan en liikaa puskenut ja ahdistanut sitä avuillani, ja myös runsaat suunnanvaihdot olivat jälleen hyvä keino ulko-ohjan tuen löytämiseksi. Enemmänkin olisin kyllä voinut väistöjä tehdä sen sijaan että vain pyörin ympyröillä ja odotin ihmettä tapahtuvaksi. Tein myös pari pientä pätkää avotaivutusta, joka sekin osoittautui hyödylliseksi liikkeeksi ponin kuulolle saamisessa. Miksi en mennyt avoja enemmän? Enimmäkseenhän Vake mennä puksutti perusmoodissaan itseään säästellen, ja ne hetket kun se liikkui käynnissä ja ravissa pyöreänä olivat niitä harvinaisempia kohokohtia. Näillä hetkillä huomasin vetäväni ylävartaloa taaksepäin "tuuppausasentoon" eli sen sijaan että olisin ratsastanut pohkeella ravia aktiivisemmaksi aloinkin muka tehostaa ratsastusta koulutuuppari-istunnalla. Viimeistään Airan kurssin jälkeen on selvä että näin ei kuulu tehdä. Ylipäänsä olisi pohkeella pitänyt ratsastaa enemmän ja kädellä vähemmän. Ehkä tuntuma saisi edelleen olla kevyempi, vaikkei se nytkään mikään erityisen vahva ole. Voi kuitenkin olla että nykyiselläänkin tuntumaa on Vakelle liikaa ja se lähtisi liikkumaan paremmin jos "käsijarrua" löysäisi vielä lisää.

Hyvin sujuneena asiana voi tällä kertaa mainita laukannostot, jotka Vake teki todella täsmällisesti ja helposti pienestä sisäpohkeen merkistä. Laukassa unohdin kaikki pyöreysasiat ja yritin vain ratsastaa laukkaa reippaaksi eteen uraa pitkin ja ympyröillä. Samalla keskityin istuntaan ja siihen etten huomaamattani koko ajan tuuppaisi Vakea eteenpäin. Olo oli taas kuin koppakuoriaisella eli olkavarret ja hartiat pääsivät nousemaan ja katse kääntymään alas. Lantio oli kyllä mielestäni ihan hyvin alla eikä selässä ainakaan notkoa. Lonkkia ei tosin kiristänyt tänään läheskään tarpeeksi, mikä herättää aina epäilyksiä siitä ettei lantio ole sittenkään ihan oikeassa asennossa.

Ei mitään maata mullistavaa tänään, vaan tällainen perusliikutus joka sujui sinänsä mutkattomasti. Itsenäisesti ratsastaessa voisi kyllä enemmänkin kokeilla erilaisia juttuja sen sijaan että junnaa samalla reseptillä ja odottaa sen alkavan jonakin päivänä toimia. Ainakin tuli tarkastettua että ponin (ja kuskin!) säädöt ovat aivan samat kuin ennen joululomaa eikä mikään ole viikossa muuttunut.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kurveja ja kaarteita

Ennen joulunviettoon siirtymistä ehdin Vaken kanssa vielä suununtaiaamun estetunnille. Tälläkään kerralla eivät esteet nousseet korkeiksi, vaan treenattiin sen sijaan hieman tiukempia käännöksiä.

Lähdin tunnille samalla ajatuksella kuin viimeksi, eli ponin on liikuttava eteen ja pohkeeseen on reagoitava. Ravissa ei meno ollut järin lennokasta, mutta laukassa oli viime viikon tapaan ihan mukava energia ja pontevuus. Laukassa menimme verryttelytehtävänä kahdeksikkoa, jolla suuntaa vaihdettiin suoralla tiellä kentän poikki kahden puomin sarjan yli. Vaikka Vaken laukassa olikin kohtalainen energia tahtoi puomiväli jäädä vähän pitkäksi ellei ensimmäiselle puomille päästy täysin optimipaikkaan. Vitsi taisi olla siinä että laukka olisi pitänyt saada vielä paremmin säilymään kulman läpi puomeille kääntäessä. Laukanvaihdot Vake sen sijaan teki puomeilla todella näppärästi ja riippumatta siitä miten puomien yli rämmittiin tai miten kuski selässä keikkui.

Seuraavaksi hurautimme pariin kertaan kavaletin ja pienen pystyn suoran linjan. Väli oli 17 metriä, mikä meni hyvin viidellä laukalla Vaken herätessä estelinjalla etenemään oikein pirteästi. Pystyesteen alla oli erikoisefektinä autonrenkaat maassa, ja näiden vaikutus näkyi siten että ensimmäisellä kerralla Vake veti päätään hypyssä tavallista alemmas. Esteen jälkeen se pääsi ensimmäisellä kerralla vähän oikaisemaan kaarretta, mutta kun muistin ratsastaa suunnitelmallisemmin päätyyn asti meni poni sinne ihan mukisematta.

Ratapiirros Annen käsialaa.
Seuraavissa tehtävissä päästiin keskittymään kääntämiseen. Aloitimme ratsastaen loivan kiemuran kahden esteen välillä (kuvassa 2-3), ja kohta tehtävään lisättiin vielä silmukka kolmannelle esteelle (4). Nyt piti esteiden jälkeen päästä ratsastamaan riittävän pitkään suoraan jotta kaarteisiin jäi riittävästi tilaa ja vielä seuraavallekin esteelle pääsi järkevällä tiellä. Nämä tehtävät onnistuivat meiltä oikein kivasti. Vake liikkui edelleen hyvin, vaihtoi laukat ja sain ratsastettua tiet ilman suurempia hankaluuksia. Kiemuralla ensimmäiseltä esteeltä toiselle taisin kyllä kääntää liikaa sisäohjalla sen sijaan että ulkopohkeella olisi ollut suurempi rooli. Silmukan kolmannelle esteelle sen sijaan sain mielestäni tehtyä oikein hyvin ja hätiköimättä eli satulassa istuen ja katseen ja ulkoapujen avulla kääntäen.

Sitten vuorossa oli kuuden esteen rata, johon kuuluivat myös äsken harjoitellut silmukka ja kiemura. Korkeudet pysyivät edelleen siellä 60 sentin tuntumassa. Vake lähti todella napakasti liikkeelle ja kahdelle ensimmäiselle esteelle se meni todella hyvällä imulla. Eipä tarvinnut eteen hoputella! Kolmoselle ehdin kääntää hyvin, mutta ponnistuspaikan jäädessä kauas aloin ajaa estettä kohti ja Vake ottikin vielä miniaskeleen. Silmukka päätyyn onnistui hyvin ja neloseste ylittyi sujuvasti, mutta 17 metrin väli rengaspystylle jäi nyt hieman pitkäksi ja otettiin jälleen miniaskel. Nyt en tosin yrittänytkään ajaa ja tuupata ja hyvä niin. Viimeiselle esteelle oli oikein ”ponitie”, eli tiukka kaarros uralta esteelle oikeassa laukassa, nipin napin suoristus esteen kohdalla ja suunnan vaihto vasemmalle kurvaten. En saanut tietä onnistumaan ihan nappiin, ja taas meni liikaa sisäohjassa roikkumiseksi mikä söi laukkaa. Este tuli Vakelle eteen liian nopeasti, ja kun se ei oikein paikkaakaan ehtinyt katsoa järkeväksi otimme puomin mukaan.

Onneksi saimme harjoitella radan päättänyttä hankalaa kiemuraa vielä erikseen. Nyt hyppäsimme esteen yli ensin oikeassa laukassa ja oikealle jatkaen. Heti putkeen jatkettiin soikeaa tietä samalle esteelle uudestaan, ja nyt käännyttiin hypystä vasemmalle kuten äskeisellä radalla. Sain käännökset esteelle onnistumaan tällä kertaa paremmin, ja Vake kääntyi esteeltä ketterästi niin oikealle kuin vasemmallekin ja tuli halutussa laukassa alas. Hienoa kun poni on näin hyvin juonessa mukana ja tietää pienestäkin vihjeestä kummassa laukassa pitää tulla esteeltä alas! Samaa estettä hypättiin vielä toiseen suuntaan eli vasemmassa laukassa vastaavanlaisella soikiolla pari hyppyä peräkkäin. Vaikeutena oli nyt se, että esteelle tultiin ikään kuin lävistäjälle ja oli ponille hieman yllättävää että käännyttiinkin esteen jälkeen tiukasti seinälle eikä jatkettu lävistäjää eteenpäin. Ensimmäisen hypyn jälkeen tulikin tehtyä hieman käsijarrukäännös sisäohjassa roikkuen ja ponin liiratessa ulkolapa edellä, mutta kun tulimme heti perään uusintahypyn onnistui käännös seinän kautta vasemmalle jo varsin mallikkaasti.

Tästä hyppelystä jäi positiiviset fiilikset, sillä tiukat kurvit onnistuivat viimeistään parin harjoittelukierroksen jälkeen hyvin ja poni liikkui mukavasti eteenpäin. Ehkä en ihan kaikkia näitä teitä uskaltaisi kisoissa kokeilla, mutta pienillä esteillä näitä oli hyvä harjoitella. Vake on nyt ollut tosi hyvä niin tällä kuin viime viikonkin tunnilla, eli liikkuu ja hyppää hyvällä energialla mutta ei ole kuitenkaan jännittynyt tai säpsy vaan rennolla mielellä. Jännittyneen ja ylivirtaisan vaiheen sekä lukuisten tahmailutuntien jälkeen tässä on viimein aika lailla sopiva energian ja rauhallisuuden yhdistelmä. Kun poni on näin hyvä niin pystyn itsekin ratsastamaan rennon reippaalla otteella, ja näin ollen toivottavasti olemme siinä hyvässä kierteessä jossa ratsastajan oikeanlainen mielentila edesauttaa ponin oikeanlaista mielentilaa sekä päinvastoin.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Lunta ja laukkaa

Lauantaina oli maastolenkin vuoro, ja sää olikin tätä ajatellen mitä mainioin. Lunta oli maassa vihdoin ihan kunnolla, ja lisääkin sateli taivaalta parin pakkasasteen lämpötilassa. Niinpä tämä oli oikeastaan ensimmäinen varsinainen talvimaastoni Vaken kanssa. Mukana oli yhteensä viisi ratsukkoa, ja suuntasimme aluksi tutulle reitille tietä pitkin maneesin ohi. Nyt kuitenkin jatkoimme tietä eteenpäin ohi tutun metsäänpoikkeamiskohdan, joten osaksi reissu sisälsi minulle uusia maisemia.

Menomatkalla laukkasimme lumisella tiellä ihan reilun pätkän rauhallista vauhtia. Tien päässä koukkasimme pienen lenkin lumisilla metsäpoluilla kahlaten, ja palasimme sitten tielle jota mentiin melkein koko paluumatka maneesille asti laukassa. Kotimatkalla laukkaa tulikin mittaukseni mukaan yli kilometrin verran putkeen. Vake meni koko reissun todella asiallisesti, ja vaikka se käynnissä tarkkailikin ympäristöä valppaana ei tänään säpsähdelty sen enempää puista putoavaa lunta kuin mitään muutakaan. Laukassa Vake oli ihanan tasainen ja mennä puksutti rennosti eteenpäin niin että kuskilla oli oikein turvallinen olo. Mikään kova kiire sillä ei tälläkään kertaa ollut, mutta yleinen vauhti pysyi sellaisena ettemme jääneet liian kauas jälkeen. Tässä kyydissä ehti rennosti nauttia lumisesta peltomaisemasta ja vauhdin tuottamasta viimasta korvissa.

Suurpiirteisen mittaukseni mukaan lenkin kokonaispituus oli 7-8 kilometriä, ja aikaa meni alle tunti. Ihana luminen maisema ja pitkät laukat takasivat sen että tallille palattiin hirmuisen hyvissä tunnelmissa. Tällaiset maastoreissut ovat niitä parhaita!

torstai 18. joulukuuta 2014

Nihkeät nostot

Torstain tunnille sain tällä kertaa Elmon. Tunnilla oli vain neljä ratsukkoa, ja tehtävinä oli avotaivutuksia ja siirtymisiä.

Aloitimme käynnissä ratsastaen pitkien sivujen alkuun voltit ja jatkaen tästä avotaivutusta uraa seuraten. Pitkän sivun puolivälissä siirryttiin raviin ja ravissa tehtiin päätyihin ympyrät. Avotaivutuksissa oli Elmon kanssa tekemistä jotta etuosan sai siirtymään uralta mutta liike ei kuitenkaan muuttunut väistöksi vaan mukaan tuli riittävä taivutus. Varsinkin oikeaan kierrokseen oli vaikeuksia löytää kunnon taivutusta, kun taas vasemmalle kaula meni liikaakin mutkalle mutta oikea lapa ei tullut kunnolla pois uralta. Ope vinkkasi että silloin kun pitää saada etuosaa enemmän uran sisäpuolelle käytetään johtavaa kättä, ja kun taas halutaan lisätä asetusta ja taivutusta tuodaan sisäkättä säkää kohti ja ohjaa kaulaa vasten. Tällä ohjasotteen suunnan vaihtelulla sainkin aika hyvin tehtyä tarvittavia korjauksia. Elmo kyllä yritti parhaansa, mutta avotaivutuksen idea ei ollut sille täysin selvä joten ponille oli tarkasti ja selkeästi kerrottava mitä oli tarkoitus tehdä. Avotaivutus alkoi usein vähän kiemurrellen ja haparoiden, mutta sopivien korjailujen ja säätöjen jälkeen päästiin menemään ainakin joitakin askeleita korrektisti etuosa uran sisäpuolella ja sisäkyljestä taipuneena. Positiivista oli että sain molempiin suuntin hallittua oman kroppani suoruuden aika hyvin, eli en lähtenyt kallistelemaan vinoon vaikka avotaivutuksen ratsastaminen menikin välillä vähän puskemiseksi. Yritin toki kaiken muun lomassa huomioida myös istuntapalikat ja toteuttaa ratsastuspilateskurssin uusia oppeja. Ehkä yritykseni pitää ylävatsan tuki auttoi välttämään pahimmat vinoon kiertymiset ja kallistelut.

Ravia mentiin tosiaan lyhyissä pätkissä ympyröillä ensin keventäen ja sitten harjoitusravissa istuen. Elmon eteenpäinpyrkimys oli huono, ja ponneton ravi taisikin olla suurin syy siihen ettei kunnollista tasaista pyöreyttäkään saavutettu. Suuri virheeni oli jälleen kerran jatkuva pohkeella puskeminen sen sijaan että olisin tehokkaammin herätellyt Elmon vastaamaan apuihin. Raipalla toki koetin naputella liikkeeseen lisää energiaa, mutta en ollut pohkeen ja raipan käytössä läheskään tarpeeksi johdonmukainen. Keventäessä en tainnut nyt oikein löytää lantiota alle, mutta harjoitusravissa onnistuin mielestäni istuman melko jäntevästi. Elmon ravissahan on istunnalle huomattavasti enemmän haastetta kuin Vaken tasaistakin tasaisemmassa köpötyksessä, joten istuntaoivallusten siirtäminen ponilta toiselle ei ollut aivan suoraviivaista. Ope tuumi että vasen jalkani pysyi nyt hyvin paikoillaan, mutta oikealla puolella näkyi enemmän kireyttä ja sen myötä jalkakin oli epävakaampi.

Lopputunti työskenneltiin pääty-ympyröillä ratsastaen toinen puolisko käynnissä vasta-asettaen sekä nostaen avoimella puoliskolla pituushalkaisijan kohdalla laukka puolikkaan ympyrän ajaksi. Laukannostot ilman seinän tukea osoittautuivat mahdottoman vaikeiksi siitäkin huolimatta että nosto tehtiin kaarevalla uralla. Yritin antaa napakat nostoavut ja istua hiljaa, mutta Elmo kaatui vain raville eteenpäin. Seinän viereen päästyämme laukka kyllä nousi suhteellisen helpostikin, mutta kentän keskellä ei. Yritin saada noston onnistumaan niin hiljaa istuen kuin epätoivoisesti tuupatenkin, sekä huolellisesti valmistellen ja käyntiä kunnolla aktivoiden, mutta yhtä ainoaakaan kertaa en saanut laukannostoa tapahtumaan halutussa pisteessä. Lopulta tuskastuin niin että noston paikkaa lähestyessä olikin aikamoinen puristus ja tuuppaus päällä. Ope neuvoi vähentämään ulkopohkeen käyttöä nostossa ja antamaan avut selkeämmin pelkällä sisäpohkeella. Tästä oli aavistuksen verran apua nostojen napakoittamisessa kun Elmon ei tarvinnut jäädä pohdiskelemaan taakse lentävän ulkopohkeen merkitystä. Lopuksi laukkasimme vielä ympyrällä hieman pidemmän pätkän, ja kun laukassa sitten oltiin niin Elmo kyllä liikkui ihan tasapainoisesti ja hakeutui pyöreäksikin. Samoin loppuravien aikana Elmo haki pyöreää muotoa ja liikkui paremmin takajalkojaan ja selkäänsä käyttäen kuin alkutunnista.

Laukannostojen hankaluus ei ole Elmon kanssa mitään uutta, mutta luonnollisestikin jäi silti harmittamaan miten näinkin simppeli tehtävä osoittautui aivan ylivoimaiseksi. Joku vinousjuttu tässä on taustalla, sillä ikinä en Elmolla saa laukannostoja tehtyä suoralla uralla vaan vasta kulmassa tai kaarevalla uralla. Nyt oli kaareva ura, mutta näköjään vaaditaan jostain syystä lisäksi se seinän tuki. Ehkä tämä on Elmolle sen verran hankalaa ettei se viitsi nähdä vaivaa ellei ratsastaja tosissaan osaa sitä auttaa tasapainoisen noston suorittamisessa. Epätoivoisesti tuuppaava ja heiluva kuski ei tätä ainakaan tee.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Se liikkuu sittenkin!

Sunnuntaiaamuna suuntasimme Vaken kanssa tavalliseen tapaan maneesille estetunnille. Olin sisuuntunut siitä kuinka onnettoman laiskasti Vake liikkui niin viime viikon treeneissä kuin eilenkin, ja päätin etukäteen että tänään herätän sen liikkeelle vaikka mikä olisi. Niinpä napautin kevyesti raipalla heti alkuun Vaken hidastellessa ensimmäisessä raviinsiirtymisessä. Ratsastin ravia topakalla asenteella ja valmiina tehostamaan pohjetta raipalla, mutta raippaherätystä ei sitten lopulta tarvittukaan. En tiedä oliko Vakella vain reippaampi päivä vai saiko topakka ja päättäväinen asenteeni sen liikkeelle, mutta reippaasti joka tapauksessa ravattiin ja pienet temponlisäyksetkin onnistuivat. Voihan tässä myös pohtia oliko edellispäivien istuntaopeilla vaikutusta asiaan, eli alkoiko poni liikkua paremmin asentoni korjaannuttua vähemmän jarruttavaksi?

Laukassa verryttelimme ensin uralla pari ratsukkoa kerrallaan. Laukassa jatkui sama hyvä meininki, eli Vake eteni kivalla energialla ja kuten ope huomautti oli laukassa ihan ilmaakin. Tämä oli jotain aivan erilaista kuin eilinen laahustus. Ratsastin pitkillä sivuilla laukkaa eteen ja päädyissä kiinni, ja Vake reagoi pohkeeseen kiitettävästi. Raippaa ei edelleenkään tarvittu. Verryttelyesteenä hyppäsimme sitten vasemmassa laukassa pystyä, jonka molemmin puolin oli maapuomi ohjaamassa askelta. Esteelle oli mukava tulla tällaisella laukalla jossa oli energiaa ja säädeltävyyttä. Estelinjalle suoristaminen tahtoi vaan olla hieman vaikeaa, sillä silloin kun Vakella on tähän malliin virtaa alkaa se helposti myös liirailla ja poikittaa.

Annelta lainattu ratapiirros.
Seuraavaksi hyppelimme yksi kerrallaan päivän aiheena olevia suoria ja kaarevia linjoja. Estekorkeus oli tukevasti mukavuusalueella eli noin 60 sentin luokkaa. Vake jatkoi pirteää etenemistä, mutta haasteena oli päästä estelinjoille suorassa sillä poni kanttaili kulmia aika reilusti ja liiraili päädyistä sisälapa edellä. Suora 17 metrin linja pystyltä (8) okserille (9) meni viidellä askeleella, mutta Vake sujui sen verran hyvin eteen että olisin saanut ottaa välissä vähän paremman pidätteen. Kaarevalla linjalla kavaletilta pystylle (3-4) oli pientä sählinkiä suoruuden ja tien kanssa, mutta itse hypyt olivat hyvät. 17 metrin kaarevat linjat kavaletti-innarilta okserille ja päinvastoin (1-2 ja 6-7) menivät muuten oikein mallikelpoisesti ja sopivasti viidellä askeleella, mutta aina viimeisen esteen hypättyämme Vake lähti oikomaan ja kääntymään liian aikaisin. Täytyi siis jälleen ottaa selkeä suunnitelma tiestä vielä viimeisen esteen jälkeenkin ja liimata katse haluttuun kiintopisteeseen. Näin sain Vaken jatkamaan paremmin päätyihin ja kulmiin asti.


Lopuksi hyppäsimme radan, johon kuului harjoiteltujen suorien ja kaarevien linjojen lisäksi yhden askeleen sarja. Esteet pysyivät edelleen pieninä eli alle 70 sentin. Päädyssä ennen ensimmäisiä kavaletteja keskityin ratsastamaan kulmiin niin syvälle etten ollenkaan muistanut katsoa missä kavaletit ovat, ja hyvä ettei ajauduttu estelinjalta kokonaan ohi. Olisiko vaikka katse menosuuntaan hyvä idea? Selvitimme kuitenkin kavaletit asiallisesti ja sain ratsastettua oikein kivan, sujuvan linjan näiltä okserille. Seuraava kaareva linja vasemmassa laukassa oli hankalampi, ja kaarella tuli ylimääräistä poikitusta kun jouduin korjaamaan lennossa laukan. Päädyssä ennen sarjaa tuntui laukka hyytyvän liikaa, ja aloin tuupata pohkeella kun tiesin että sarjavälissä täytyisi venyä. Ei väli ollut kuin sen tavallisen 6,3 metriä, mutta tiedossa on että tämäkin tahtoo jäädä pitkäksi. Sarjalle tultiin vähän höseltäen ja rytmin hukanneena, ja a-osalle tuli melko pieni hyppy. Tästä huolimatta Vake venyi kuin venyikin b-osalle eli okserille yhdellä askeleella, ja aika helponkin oloisesti. Sarjan jälkeisessä päädyssä Vake puski kovasti sisälapa edellä, ja seuraavalle okserille tultiin ihan vinossa ja pohjaan. Tämän jälkeen en ehtinyt oikein muuta kuin kääntää kavaleteille ja antaa Vaken hoitaa homman. Päädyssä kanttailtiin ja liirailtiin taas, mikä häiritsi sisääntuloa suoralle linjalle. Linja ylittyi kuitenkin sujuvasti, ja ehkä pientä pidätettäkin olisi voinut väliin ottaa sillä okserille mentiin aavistuksen lähelle. 

Ope oli esityksiimme oikeinkin tyytyväinen. Itse jupisin että rytmi oli pahasti kateissa (päädyissä hyytyy ja linjoilla kiihdyttää) enkä nähnyt ponnistuspaikkoja. Luultavasti meno näytti paljon paremmalta kuin tuntui. Täytyy kuitenkin muistaa olla tyytyväinen siihen että nyt Vake todella liikkui aivan erilaisella energialla verrattuna muutamien viime viikkojen tahmailuun. Tavoitteeni tälle päivälle oli saada poni hereille ja liikkeelle, ja se onnistui. Tämä on Vakella se ykkösjuttu, ja sitten kun energia on löytynyt niin voidaan alkaa hienosäätää rytmin ja kaarteiden ratsastuksen kanssa. Sekin on hienoa että nyt en alkanut liikaa jännittää vaikka ponilla olikin yllättäen virtaa ja se oli sivuliirailun lisäksi ajoittain hieman pomppuisankin oloinen. Kuitenkaan energia ei nyt kanavoitunut säpsyilyyn tai jännittämiseen, vaan energia oli positiivista sorttia. Tässä oli oikeanlaista asennetta sekä ponilla että kuskilla, eli ensinmainittu ei ole vaipunut pysyvään talvihorrokseen ja jälkimmäinen ei suostu pelkkään nynnyilyyn.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Aira Toivolan kurssi, päivä 2

Ratsastuspilateskurssin toinen päivä alkoi mattopilatestreenillä. Kertasimme eilisiä liikkeitä ja teimme vähän rankemman ohjelman. Tämän jälkeen jatkoimme ratsailla, jälleen kahden hengen ryhmässä. Eilisen tapaan ratsastimme pääty-ympyrällä eri askellajeissa, tänään myös laukassa.

Käynnissä ja kevyessä ravissa kerrattiin eilisen asioita ja luonnollisestikin täytyi tehdä ihan samat korjaukset. Lonkankoukistajat eivät nyt kiristäneet ihan niin pahasti kuin eilen, ja siksi aluksi epäilin olinko löytänyt lantion oikeaan asentoon. Kyse taisi kuitenkin olla vain siitä että lonkat olivat eilisen tunnilla joutuneet venymään ja nyt pääsin oikeaan asentoon helpommin. Jälleen oli kovasti tekemistä olkavarsien, hartioiden ja katseen kanssa niin etten painunut ylävartalosta kyyryyn pää alas pudonneena vaan pidin olkavarret rentoina ja katseen ylös siitäkin huolimatta että toin rintakehää "eteen ja alas" lantion päälle. Tuntumakin muuttui heti pehmeämmäksi ja luontevammaksi kun rentoutin olkavarret kylkien viereen.

Gorilla-asento. Ei näin.
Vaan näin. Olkavarret rennosti alas kylkien viereen niin ryhti korjautuu heti.

Tänään kiinnitimme myös enemmän huomiota kääntymiseen ja ylävartalon oikeanlaiseen kiertämiseen menosuuntaan ulkokyljen kautta niin että lantio pysyi suorana. Kääntäessä en saa päästää ulkopohjetta valumaan liian eteen, vaan se tulee pitää tukemassa riittävän takana. Kantapään kohottaminen hieman ylemmäs auttoi jälleen pohkeen saamisessa paikoilleen. Huomasin että en ollut läheskään niin vino kuin tavallisesti, eli vasen kylki ei mennyt niin pahasti linkkuun ja paino oikealle. Vaken satulakin pysyi paljon paremmin suorassa eikä valunut oikealle kyljelle kuten yleensä. Tämä oli seurausta siitä että pidin keskivartalon ja etenkin ylävatsan napakkana, eli tällöin ei laiska oikea kylkikään päässyt täysin herpaantumaan ja pullahtamaan pitkäksi. Vaikka vinoutta saa kyllä korjailla lisääkin niin kiva kuitenkin huomata että osa ongelmasta ratkeaa siinä samalla kun saa keskikropan paremmin käyttöön ja ylävatsan tuen kuntoon.

Laukkaa oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan, sillä laukkahan on ollut minulle Vaken vaikein askellaji ratsastaa ihan istunnankin osalta. Laukassa haettiin tietenkin ihan samoja juttuja kuin ravissa, ja nyt sain olla erityisen tarkkana ylävatsan tuen suhteen niin ettei ylävartalo päässyt ollenkaan heijaamaan taaksepäin. Laukassa koin kuitenkin jostain syystä helpommaksi pitää olkavarret kylkien vieressä ja katseen ylöspäin, eli en kippuroinut niin paljon kuin ravissa. Aluksi kuvittelin tuuppaavani laiskasti laukkaavaa Vakea lantiolla eteen, mutta kokeiltuani vertailun vuoksi vanhaa tapaani istua huomasin että itse asiassa en tuupannutkaan vaan luuloni sai alkunsa siitä että lonkissa ja lantiossa joutui tekemään töitä ihan eri tavalla kuin normaalisti. Vaikka lantio näytti ulospäin eleettömältä minusta kuitenkin tuntui että tein kovasti töitä sillä eleettömyys ei tullut itsestään. Laukassakin hoksasin kyllä selkeän eron tämän uuden istunnan ja tavanomaisen istuntani välillä, eli kroppa heijasi paljon enemmän ja olo oli epävakaampi silloin kun vatsalihakset eivät olleet käytössä ja lantio ja rintakehä linjassa.

Tänään saimme myös hieman videokuvaa tunnilta (suuret kiitokset kuvaamisesta Päiville!), joten jälkikäteen oli hyvä havainnoida vastasivatko oma tuntemus ja todellisuus toisiaan. Huomasin ainakin sen, että vaikka tuntui kuin olisin ollut kovin etukumarassa istuin oikeastaan hyvinkin pystyssä. Ainoastaan ylös nousevat olkavarret ja alas putoava pää aiheuttivat kumaran vaikutelman. Olin myös keskittynyt istuntaani niin kovasti etten edes ehtinyt huomata kuinka laiskasti Vake laukkasikaan. Siinähän se vaikeus sitten onkin saada istunta säilytettyä myös hevoseen vaikuttaessa. Tältä kurssilta sain joka tapauksessa monta hyvää oivallusta siitä mihin suuntaan minun tulee istuntaa lähteä korjaamaan, ja vaikka tieto lisäsikin tuskaa siitä kuinka alkeistasolla sitä vielä onkaan niin sain motivaatiota jatkaa istunnan työstämistä myös omatoimisesti. Tie hyvään istuntaan on pitkä ja mutkikas, mutta uskoisin näiden kahden päivän antaneen mukavan sysäyksen eteenpäin. Kertauskurssikin on jo merkittynä kalenteriin helmikuulle.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Aira Toivolan kurssi, päivä 1

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut pääseväni ratsastuspilatesohjaaja Aira Toivolan tunnille, ja haaveeni toteutui kun Tallinmäki järjesti Airan vetämän kaksipäiväisen kurssin. Molemmat vakituiset opettajani käyvät Airan opetuksessa säännöllisesti, joten heidän kauttaan nämä pilatekseen pohjaavat istuntaopit ovat jo hieman tulleet tutuiksi. Nyt oppeja pääsi syventämään sekä teorian että käytännön tasolla. Ensimmäinen kurssipäivä alkoi teoriaosuudella, jonka jälkeen kropan käyttöä harjoiteltiin mattopilatestunnilla. Hyvä että tulin viime talvena käyneeksi pilateksen peruskurssin niin homma oli jollain tasolla tuttua. Toki treenistä tuli paljon uusiakin oivalluksia, etenkin ylävatsan aktivointiin ja "kylkikaarien liu'uttamiseen" liittyen. Tämän jälkeen olikin hyvä lähteä etsimään samoja lihaksia myös Vaken satulassa. Ratsastimme kahden hengen ryhmässä Annen kanssa tunnin verran.

Aivan aluksi saimme antaa pienen näytteen ratsastuksestamme käynnissä ja ravissa, ja sitten Aira korjasi kädestä pitäen asentoa oikeaan suuntaan. Ensimmäinen juttu oli lantion kääntäminen kunnolla vartalon alle, ja samalla sain myös tulla satulassa aavistuksen edemmäs istumaan. Seuraavaksi korjattiin rintakehä lantion päälle ja otettiin ylävatsalihakset käyttöön. Käytännössä siis rintakehää sai tuoda selvästi eteenpäin, ja ylävatsaan piti etsiä sama "rutistus" kuin mattopilateksessa. Lantion ja rintakehän löydettyä oikean asentonsa alkoi lonkankoukistajia tietenkin kovasti kiristää. Kireät lonkankoukistajat vetivät jalat pakostakin eteen, ja korjauksena oli nostaa kantapäitä hieman ylemmäs jolloin jalat automaattisesti siirtyivät hieman taaemmas. Vielä piti kääntää lonkkia hiukan ulkokiertoon ja painaa pohje kevyesti kiinni hevosen kylkeen. Sitten lähdettiin liikkeelle käynnissä, ja totesin saman tien olon olevan satulassa tavallista jämäkämpi ja tukevampi vaikka lonkkia kiristikin.

Korjatussa asennossa olo oli hassu, sillä tuntui että istuin kovin kasassa ja lysyssä. Tämä tosin johtui lähinnä siitä että ylävatsan aktivointi ja rintakehän pitäminen lantion päällä sai minut vetämään hartioita liikaa eteenpäin ja pudottamaan katseen alas. Samalla myös olkavarret irtosivat kyljistä ja kädet levisivät gorilla-asentoon. Aira saikin jatkuvasti muistuttaa painamaan olkavarret alas ja nostamaan katseen ylös. Näin tehdessäni istunta tuntui jopa ihan ryhdikkäältä, mutta aina kun keskityin johonkin muuhun pääsivät olkavarret nousemaan ja katse kääntymään alaspäin.

Menimme tänään myös kevyttä sekä harjoitusravia, ja huomiota sai ravissakin kiinnittää aivan samoihin asioihin kuin käynnissä. Lantio alle, rintakehä lantion päälle, kantapäät "kannettuna", olkavarret alas ja pää ylös. Varsinkin keventäessä sain olla tarkkana jotta lantio kääntyi vartalon alle ja kevennys tapahtui takareisien avulla eikä vain laiskasti jalustimille ponkaisten. Lantion ollessa oikein tuntui kevennys lonkankoukistajien kiristyksenä, kun taas mukavuusalueella eli tavanomaisella tyylilläni keventäessä ei kiristänyt mutta eipä olo sitten ollutkaan yhtä jämerä ja vakaa vaan huomasin kuinka koko vatsapuoli meni pitkäksi ja lötköksi. Myös harjoitusravissa saatiin välillä kokeilla vanhaan asentoon palaamista eron huomaamiseksi. Kyllä sen eron todella huomasi, ja kun päästin asentoni lössähtämään vatsalihaksettomaksi normaaliversioksi muuttui Vaken ravaaminenkin kulmikkaamman oloiseksi. Vake liikkui tänään ylipäänsä todella rennon ja tyytyväisen oloisena, mikä johtui ehkä lähinnä siitä etten siltä tällä kertaa vaatinut oikein mitään vaan riitti kun köpsyteltiin ympyrällä rauhallista ravia eteenpäin.

Tästä ensimmäisestä kurssipäivästä jäi todella mainio fiilis, sillä uskon jopa hoksanneeni joitakin juttuja paremmin kuin ennen. Ohjeiden mukaisilla korjauksilla istunnassa sai aikaan muutoksia joiden vaikutuksen kokonaisuuteen huomasi todella selkeästi. Olin myös vaikuttunut siitä kuinka paljon tukevampi ja vakaampi olo satulassa oli silloin kun keskivartalon asento oli korjattu ja vatsalihakset saatu käyttöön. Tietenkin vaaditaan paljon toistoja ja harjoittelua jotta uudet asiat saa automatisoitua pysyväksi tavaksi istua satulassa eri tilanteissa. Onneksi tätä oppia on tällä erää luvassa vielä toisen kurssipäivän verran.

torstai 11. joulukuuta 2014

Käsijarrumoodista kipitykseen

Sain torstain pienryhmään viimein vakiotuntipaikan, joten torstai oli tälläkin viikolla ratsastuspäivä. Ope oli jakanut koulutunnin ratsukseni Eetun, mikä oli etukäteen ihan mukava ajatus. Muistelin edellisen kerran Eetun kanssa sujuneen ihan kohtalaisen hyvissä merkeissä.

Tunnin aiheena oli tänään kokoamista ja siirtymisiä. Eetun kanssa olisin ehkä mieluummin keskittynyt asetuksiin, taivutuksiin ja väistöihin jotta olisin saanut sitä edes hieman suoristumaan ja myötäämään. Suoralla uralla ratsastettavat siirtymiset ja kokoamiset kuuluvat siihen osastoon tehtäviä joiden kautta ei minun taidoillani ratsasteta jäykkisponia pyöreäksi ja rennoksi. Aluksi ratsastimme pitkillä sivuilla käyntiä lyhentäen, ja lyhyestä, kootusta käynnistä oli tarkoitus päästä tekemään terävä siirtyminen raviin paino takaosalla. Ravissa pyöräytettiin päätyihin ympyrät ja siirryttiin uralla takaisin käyntiin edelleen etupainoisuutta vältellen. Sain ohjeeksi hidastaa ja kohottaa etuosaa puolipidätteillä, ja tätä kautta pyrkiä saamaan painoa pois edestä ja poni myötäämään niskastakin. Pari kertaa keveneminen ja myötäys onnistui, mutta enimmäkseen jähmeiltiin pää taivaissa ja hidasta etupainoista käyntiä mönkien ilman että minulla oli hajuakaan kuinka päästä tilanteesta eteenpäin. Raviinsiirtymisissäkin Eetu oli hidas pohkeelle, ja niinpä siirtymisistä tuli eteenpäin kaatuvia sen sijaan että olisi lähdetty takaosan päältä. Ravissa ympyröillä Eetu liikkui rennomman oloisesti, mutta käynti oli mahdotonta jäkitystä.

Jatkoimme siirtymisten parissa ratsastaen nyt käynnissä pitkän sivun alusta väistöä muutamia askeleita kentän keskustaa kohti, ja väistöstä suoristamisen jälkeen nostettiin uran sisäpuolella laukka. Väistöissä jatkui aluksi sama meininki, eli Eetu kyllä poikitti kuuliaisesti mutta oli kovin vaisu ja hidas eikä myödännyt niskasta senttiäkään. Nostoissakin se oli hidas pohkeelle, eli laukka ei lähtenyt terävästi eikä noston ajoitus onnistunut siihen parhaaseen askeleeseen minkä väistöpätkän lopuksi saimme. Ope kehotti ratsastamaan käyntiin ja väistöihin lisää aktiivisuutta sekä topakoittamaan koko ratsastusta niin ettei meno olisi näin aneemista laahustusta. Tässä vaiheessa tajusin ratsastaneeni koko alkutunnin käsijarru päällä ja unohtaen aktiivisuuden ihan kokonaan. Otin tekemiseen uudenlaisen lähestymistavan eli aloin ratsastaa topakammalla pohkeella ja ajatuksella "mennäänpä nyt reippaasti ja letkeästi". Muuta ei tarvittu siihen että Eetunkin meno napakoitui, ja väistöistä tuli paljon pehmeämpiä ja aktiivisempia. Pientä niskan pyöristymistäkin väistöissä tapahtui nyt kun ajatus oli enemmän eteen eikä pelkästään taakse. Laukannostot terävöityivät myös niin että niissä oli jo paljon parempi idea aktiivisista takajaloista. Päivän viimeinen väistö+nosto olikin jo aika onnistunut Eetun väistäessä irtonaisen oloisesti ja pyöreänä sekä nostaessa sen jälkeen laukan napakasti ja terävästi.

Laukasta siirryttiin suoraan loppukeventelyihin, ja Eetu oli nyt vaihtanut hiippailusta aivan päinvastaiselle vaihteelle. Käytännössä se jopa vähän juoksi alta eli askeleessa oli kyllä energiaa. Meno oli kuitenkin turhan hätäistä ja etupainoista, vaikka kaula olikin nyt pyöreä. Energian suhteen oli mennyt siis överiksi niin että poni oli vähän turhan jännittynyt. Sain ravissa ratsastettua pidätteitä läpi ja menoa rauhoitettua, mutta vähän kipitykseksi Eetun liikkuminen vielä loppuviimeksi jäi. Hyvä joka tapauksessa että olin onnistunut tekemään jonkinlaisen muutoksen ratsastuksessani, ja sitä kautta ponin työskentelymoodissa vaikka se sitten vähän toiseen ääripäähän lipsahtikin. Harmi että tajusin alkaa ratsastaa reippaammalla otteella ja aktiivisuutta pyytäen vasta tunnin loppupuolella, ja suurin osa tunnista oli aivan päämäärätöntä käsijarru päällä haahuilua. Jos olisin saanut Eetun liikkeen käynnistymään jo alkutunnista olisin ehkä ehtinyt hakea mukaan rentouttakin. Ensi kerralla pitää sitten muistaa että Eetultakin tulee aktiivisuutta vaatia eikä sen kanssa pidä jäädä liikaa hissuttelemaan.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Lisää esteitä super-Elmolla

Keskiviikon tunnilla oli heti putkeen toinen kerta esteitä, ja pääsin jatkamaan hyppäämistä Elmolla kuten olin viimeksi toivonut. Saimmekin nyt hieman kerrata viime viikon tehtäviä, sillä tälläkin kerralla menimme kavaletteja ympyröillä sekä lyhyehköä kolmen askeleen linjaa.

Verryttelimme ensin ylittäen kavaletteja ravissa ja laukassa. Elmo oli nyt ehkä hieman tahmeampi kuin viikko sitten, ja jouduin sitä vähän herättelemään raipalla jottei liikkuminen jäänyt aivan lötköksi. Yhteisverryttelyn jälkeen aloimme ratsastaa yksi kerrallaan tehtävää, johon kuului kavaletti pääty-ympyrällä, kahden ristikon suora linja kolmella askeleella ja vielä toisessa päädyssä kaksi kavalettia ympyrällä. Nämä selvitimme Elmon kanssa aika helposti, ja opelta tuli ohjeita lähinnä istuntaan eli jälleen piti malttaa istua satulassa menemättä liikaa "esteistuntaan" tai liikkeen edelle. Elmon ollessa nyt vähän hitaammalla tuulella piti myös muistaa välttää istunnalla tuuppaamista.

Pääty-ympyrät kavaletteineen olivat mukana vielä seuraavassakin tehtävässä, johon kuului myös yksittäinen pieni pysty lävistäjällä. Edelleen meno oli muuten ihan asiallista, mutta laukkaa en saanut lävistäjäesteellä vaihtumaan. Tultuaan väärässä laukassa alas Elmo lähti lävistäjän loppua kohti vetämään itseään pitkäksi ja matalaksi joko laukassa jatkaen tai raville pudottaen, ja sai kiskottua minut täydellisen irti satulasta niin etten saanut menoa lainkaan tasapainotettua. Laukan vaihtaminen ravin kautta ei näin ollen sujunut mitenkään kovin vaivattomasti. Jälleen olisi siis pitänyt päästä istumaan satulassa jämäkämmin eikä antaa ponin kiskoa meitä molempia nokallemme.

Seuraavaksi hyppäsimme viime viikolta tuttua kolmen askeleen pysty-pysty-linjaa. Tätä tultiin aluksi vetosuuntaan eli ovelle päin, ja ongelma oli aivan sama kuin viimeksi eli en ehtinyt tehdä välissä kunnollista pidätettä niin ettei väli olisi jäänyt ahtaaksi. Elmo oli nyt hieman herännytkin liikkumaan paremmalla imulla, ja muutoin hyppääminen oli sujuvaa ja helppoa. Olin vain yksinkertaisesti liian hidas reagoimaan välissä. Lähinnä pyrin istumaan hiljaa ja odottamaan, mutta lisäksi olisi vaadittu selvä pidäte viimeistään välin toisella askeleella.

Suora linja hypättiin vielä toisesta suunnasta eli ovelta poispäin, ja tästä jatkettiin vielä lävistäjäpystylle. Puomitkin nousivat niin että linja oli n. 70 cm  ja lävistäjäpysty jo 75-80 cm korkea. En kuitenkaan alkanut suuremmin jännittää. Suora linja oli tähän suuntaan helpompi, eli kolme laukka-askelta mahtuivat nyt väliin aika sopivasti. Vetosuunta-efekti oli siis aika selvä. Nyt kuitenkin laukka pääsi linjalla vaihtumaan vääräksi, eli hyppyjen suoruuteen jäi vielä korjattavaa. Lävistäjäpystylle näin paikan hyvissä ajoin, mutta ratsastin sille hieman pohkeella ja istunnalla tuupaten kun Elmo jäi hidastelemaan. Pääsimme joka tapauksessa katsomaani hyvään paikkaan, mutta menin heittäytymään hyppyyn liian innokkaasti niin että olin hypyssä hiukan edellä ja turhan litteänä kaulalla. Luultavasti tästä johtuen Elmo kolautti etukavioitaan kevyesti puomiin. Laukka kuitenkin vaihtui ja jatkoimme esteen jälkeen tasapainoisen kaarteen, eli ei hassumpaa.

Tulimme linjan+lävistäjän vielä toistamiseen näin päin, ja ope nosti esteitä edelleen. Linja oli ehkä 75-80 cm ja lävistäjäpysty ainakin 85 cm jos nyt ei ihan ysikymppiä. Mahanpohjaa kutitteli vähäsen, mutta ei hirvittänyt. Kolmen laukan linjalle saimme nyt ehkä parhaimman suorituksemme tähän asti. Näin taas ponnistuspaikan hyvissä ajoin, ja kolme laukka-askelta mahtui väliin luontevasti. Harmillisesti vaan laukka pääsi vaihtumaan tälläkin kertaa, mutta se korjaantui päädyssä ravin kautta melko nopeasti. Lävistäjäpystylle maltoin ratsastaa puskematta ja ajamatta, ja näin ollen ehdin nähdä paikankin kaikessa rauhassa. Aavistuksen lähelle ponnistuspaikka nyt meni, mutta koska olin sen jo hyvissä ajoin hahmottanut pääsimme laukkaamaan tasaisessa rytmissä loppuun asti eikä esteelle siis tullut mitään miniaskelta. Elmo hyppäsi esteen yli todella helposti ja rutinoituneesti niin kuin tämä korkeus ei olisi sille temppu eikä mikään. Itse tosin varustauduin Elmon taloudellista ylitystä suurempaan hyppyyn, joten ylävartalon mukautuminen oli taas hieman liioiteltu. Joka tapauksessa sujuva suoritus koko kolmen esteen pätkä, ja tähän voi kyllä olla oikein tyytyväinen ottaen huomioon että esteillä oli jo ihan korkeuttakin.



Estetunnista Elmon kanssa jäi vielä viime viikkoakin paremmat fiilikset. Kyllä tämä vaan on niin mahdottoman kiva poni esteille! Ei meno täydellistä ollut, mutta aika helpon ja varman oloista hyppäämistä kuitenkin ja ainahan se nostattaa tunnelmaa kun onnistuneesti ylittää vähän totuttua isompia esteitä. Vielä pari kuukautta sitten olin sitä mieltä että maksimikorkeus mitä Elmolla uskallan hypätä on 60 cm. Nyt sitten yhtäkkiä hyppelenkin sillä kasikympin esteitä tai jopa vähän isompaakin, eikä pelota lainkaan!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Vaikeita kavaletteja

Sunnuntaiaamun tunnilla oli tällä kertaa kavaletteja. Maneesille lähdin nyt luottavaisin mielin kun Vake oli eilen mennyt siellä niin rennosti. Menomatkalla Vakella olikin korvat siinä tutussa asennossa joka kertoo sen olevan rennolla ja laiskalla tuulella. Maneesiin päästyämme jostain kuitenkin iski poniin pieni jännitys, ja ensimmäiset kierrokset mentiin aika varautuneen oloisesti. Ehkäpä ulkona puhaltava kova tuuli ja sen aikaansaamat äänet maneesin rakenteissa saivat Vaken epäilevälle mielelle.

Aloitimme verryttelyn ravissa ja sen myötä loppui ylimääräisten äänien kuuntelu ja säpsyminen. Meno oli sitä samaa kuin eilen eli turhan lötköä ja pohkeen takana. Vieläkin arkailin raipan käytön suhteen ja jäin puskemaan pohkeilla tehottomasti. Aktiivisuuden puuttuessa ei sitten pyöreyttäkään liikkumisessa ollut. Jatkoimme viime viikon suoruusteemalla ja ratsastimme pitkän sivun suuntaisella linjalla vasta- ja myötäasetuksia. Asetuksetkaan eivät oikein ajaneet asiaansa tällaisessa mummoravissa. Menimme vielä viime viikolta tuttua tehtävää jossa väistettiin ravissa pitkän sivun alussa muutama askel pois uralta ja nostettiin suoristuksen jälkeen laukka uran sisäpuolella. Tämä onnistui jokseenkin samalla lailla kuin viimeksi, eli vasemmassa kierroksessa nousi pari kertaa väärä laukka kun en malttanut suoristaa kunnolla ja takaosa jäi vähän vasemmalle. Oikeaan kierrokseen poni oli väistön jälkeen suorempi ja myötälaukka nousi varmemmin ja napakammin. Laukkaakin sai patistella eteenpäin, mutta Vake eteni kuitenkin selvästi reippaammin kuin eilen. Kulmissa ja päädyissä vaan mentiin kovasti lapaliirtoa sisään puskien, eli taipumisen kanssa oli suuria ongelmia.

Laukassa mentiin seuraavaksi kahden maapuomin suoraa linjaa noin 20 metrin välillä. 7 askelta oli tähän väliin aika luonteva määrä. Sitten laukkaa piti saada venymään kuuteen askeleeseen ja tämä osoittautui kovin vaikeaksi. En uskaltanut käyttää raippaa kunnolla ja niinpä en saanut Vakesta riittävää laukkaa ulos. Asiaa ei yhtään auttanut lapaliirto päädyissä, mikä jarrutti menoa entisestään. Oikeassa laukassa pääsimme linjan kertaalleen kuudella askeleella suhteellisen asiallisesti, mutta vasemmassa laukassa kuusi askelta onnistui vain siten että Vake roikaisi toiselle puomille hurjan kaukaa ja hyvä ettei mennyt nenälleen. Kertoo paljon siitä kuinka Vake ei todellakaan reagoi pohkeeseen niin kuin pitäisi, ja kuski ei uskalla sitä ihan tosissaan herättää.

Jatkoimme seuraavaksi haastavan kavalettitehtävän pariin. Kavaletit olivat pituushalkaisijalla linjassa, ja ne ylitettiin kukin vinottain ja kuvan mukaiset silmukat ratsastaen. Oli muuten aika hankala tehtävä pienessä maneesissa jossa seinä tuli käännöksessä vastaan ja jarruttamaan aivan liian nopeasti. Alkuun homma menikin aivan plörinäksi, sillä ratsastin käännökset liian pieninä ja liikaa ohjalla kääntäen eikä katsekaan oikein ollut menossa ajoissa haluttuun suuntaan. Vaken laukka hyytyi tiukoissa käännöksissä aivan totaalisesti, ja kavalettien yli möngittiin ravista tai melkein paikoiltaan. Toistojen myötä sain petrattua niin että ensin sain käännöksen tien puolesta järkevämmäksi ja katseen paremmin menosuuntaan. Sitten muistin open ohjeistamana myös keventää tuntumaa entisestään ja vähentää sisäohjan käyttöä kaarteissa. Aloin myös istua satulassa jämäkämmin käännösten läpi. Esitimme vielä pari rämpimiskierrosta, mutta lopulta viimeinen kierros tehtävällä onnistui edes vähän siedettävämmin niin että laukka säilyi ja käännökset olivat luontevampia ja sujuvampia.

Lopuksi ratsastimme kolmen kavaletin sarjaa pituushalkaisijan suuntaisena jumppasarjana yhden askeleen väleillä. Itse kavalettien ylityksessä ei ollut mitään ihmeellistä, mutta tehtävän haasteeksi osoittautui jatkaa hyppyjen jälkeen suoraa linjaa päätyyn asti. Tämä alkoi onnistua vasta siinä vaiheessa kun olin tosissani menossa suoraan ja katse oli tiukasti eteenpäin. Jos katselin hypyissä alaspäin ja lopetin ratsastamisen viimeisen kavaletin kohdalla niin ettei sen jälkeen ollut enää selkeää, suunniteltua menosuuntaa lähti Vake tietenkin oikaisemaan. Saman ilmiön olen saanut huomata aikaisemminkin, mutta silti se katseen merkitys tuppaa aina vaan unohtumaan.

Tämä oli taas niitä kertoja kun en osannut oikein muuta kuin tumpeloida. En saa Vakea liikkeelle enkä taipumaan ja kavalettitehtäväkin oli sellaista onnetonta sähläystä ja mönkimistä että voi kauhistus. Pitäisi olla tämän ns. perusratsastuksen ehkä hieman paremmalla tasolla jos aikoo ihan hypätäkin. Ensimmäinen askel lähteä korjaamaan tilannetta voisi olla pieni asennemuutos, eli se että laitan oikeasti ponin liikkumaan ja reagoimaan pohkeeseen. Muutoin on turhan haaveillakaan että Vake alkaisi kulkea oikein päin tai että löytyisi sellainen laukka jolla voi järkevästi suunnata esteille.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Leppoisa maneesi- ja maastoreissu

Tänä lauantaina pääsin ratsastamaan Vaken itsenäisesti, ja sattuipa niin sopivasti että meillä oli mahdollisuus mennä maneesiin. Kyllä maneesiolot olivat luksusta verrattuna jäiseen ja märkään kenttään. Maneesituokion päätteeksi ulkoilimme kuitenkin reippaasti jatkamalla vielä maastolenkille.

Vake oli tänään joka tilanteessa varsin rennon ja rauhallisen oloinen, eikä maneesillakaan jännittänyt lainkaan. Tässä suhteessa oli siis oikein hyvä päivä. Rauhallisuuden mukana tuli sitten tietenkin tahmeus, ja koko ratsastustuokiota leimasi kehno pohkeeseen reagointi. Olin raipan käytön osalta edelleen ylivarovainen, sillä raippaan Vake vieläkin reagoi säpsähtäen ja hypähtäen, mahdollisesti jopa pienellä pukilla. Olin ajatellut tehdä käynnissä loivia sulkutaivutuksia, mutta kun pienehkössä maneesissa oli neljä ratsukkoa niin arvelin meidän olevan liikaa muiden tiellä jos alkaisin tehdä paljon käyntityötä uralla. Sen sijaan ratsastin ensin hieman pohkeenväistöjä käynnissä uralta sisälle sekä pituushalkaisijalta uraa kohti. Väistöissä Vake tuntui kyllä tulevan paremmin kuulolle ja alkoi pureskella kuolainta, mutta en saanut takajalkoja riittävän aktiiviseksi vaan väistöissäkin meno oli hi-das-ta.

Ravi oli helpoin askellaji ratsastaa ja ainoa jossa edes hetkellisesti Vake lähti pyöristymään kunnolla. Enimmäkseen kyllä ravissakin mennä humpsuteltiin säästövaihteella ja selkä alhaalla, mutta ympyröillä myötä- ja vasta-asetuksia ratsastaen Vake alkoi aika helpostikin hakeutua pyöreämmäksi. Meno pysyi mukavan rentona, mutta aktiivisuutta olisi saanut olla paljon lisää. Oikea kierros oli tuttuun tapaan helpompi, ja siinä löytyi ympyrällä fiilistä suoruudesta ja pehmeästä asetuksesta ja taivutuksesta. Nämä pyöreät hetket ravissa olivat ehdoton valopilkku muutoin aika tuloksettoman mönkimisen keskellä. Vasemmassa kierroksessa tein ympyrällä hieman vasta-asetuksia ja samalla houkuttelin ulkopohkeella etuosaa suoristumaan oikealta vasemmalle. Tässä taisin olla oikeilla jäljillä, sillä vasta-asetuksen kautta tulivat vasemman kierroksen parhaat hetket.

Laukka oli sitten ihan oma lukunsa. Pelkällä pohkeella en saanut laukkaa etenemään ja raippaa en siis oikein uskaltanut käyttää Vaken ollessa pomppuisan oloinen. Laukassa myös liirailtiin kulmissa lapa edellä eikä taipumisesta ollut tietoakaan. Ykkösasia olisi varmasti ollut ponin herättely laukkaamaan oikeasti ETEEN, mutta kun se nyt jäi nynnyillessä tekemättä niin jäätiin nihkeilemään. Olin kyllä huomaavinani että kun tietoisesti rentoutin käsiä ja kevensin tuntumaa niin laukka alkoi sujua ehkä hieman reippaammin. En toki muutenkaan pitänyt mitenkään vahvaa tuntumaa, mutta Vake voi vaatia vielä paljon kevyemmän käden jotta lähtee liikkumaan. Istunta voi olla myös yksi jarruttava tekijä. Ihan jo istunnan vinous saa Vaken varmasti liikkumaan entistäkin vinompana, ja ei ihme jos laukka (ja muutkin askellajit) jää tällöin jumimaan paikoilleen. Ratsastin tänään myös hieman siirtymisiä, ja niitä tehdessä pohdin että Vake reagoi kyllä niin olemattoman pieniin istunnalla tehtyihin pidätteisiin että helposti sitä saattaa myös tahattomasti ja tiedostamatta hidastaa istunnasta tulevilla jutuilla.

Maneesissa mentiin noin 45 minuuttia, ja sitten suuntasimme vielä kahden ratsukon voimin tutulle maastolenkille. Vake kyllä teki ensin pienen tenän kun maneesilta lähti kaksi hevosta tallille päin mutta hänen olisi pitänyt jatkaa toiseen suuntaan lenkille. Pienen kinaamisen jälkeen Vake kuitenkin alistui kohtaloonsa ja lähti enempää hangoittelematta kävelemään tietä pitkin. Tie oli osin hyvinkin jäinen mutta paikoin sulempi. Neljällä hokilla varustetuilla hevosilla ei ollut jäisilläkään osuuksilla mitään ongelmia, ja otimme tiellä myös ravia. Metsäosuudella oli vähemmän liukkaat olosuhteet, sillä lumi ei ollut täällä tallautunut jääksi. Tierojakaan ei tullut kun lumi oli niin kovin vetistä. Kotimatka tietä pitkin vielä ravattiin, ja Vake pärski rentona. Koko lenkin ajan se pysyi rennolla ja leppoisalla mielellä, eikä ollenkaan säpsynyt tai pälyillyt mitään. Korvien asennostakin näki että nyt ei ponia mikään huolestuta. Niinpä pystyin myös itse rentoutumaan ja nauttimaan lenkistä ihan kunnolla. Harmaasta ja liukkaasta kelistä huolimatta maastoreissu olikin sitten todella kiva, joten palasin tallille hirmuisen hyvällä mielellä siitäkin huolimatta että maneesissa meno oli nihkeää. Parasta oli ehdottomasti se kuinka rento ja tyyni Vake oli tänään niin maneesilla kuin maastossakin.

torstai 4. joulukuuta 2014

Tähdet oikeassa asennossa

Torstaina mahduin tällä kertaa mukaan illan viimeiseen ryhmään, jonka ohjelmassa puomeja. Sain aika mielenkiintoisen ja yllättävän ratsun eli Roosan. Hieman huolestuneena mietin mahtaisinko saada ponia edes laukkaamaan ja kuinka pahaksi pukitteluksi ja kiukutteluksi tunti mahtaisi tällä kertaa mennä. Toisaalta muistikuvani kertoivat että Roosa reipastuu puomeilla kivasti. Alku ei ollut kovin lupaava, sillä karsinassa Roosa esitteli tammamaista luonnettaan vinkaisujen kera.

Maapuomit sijaitsivat tänään suorassa linjassa kahtena sarjana pitkän sivun suuntaisesti. Jo alkuverryttelyn aikana ylitimme puomeja ravissa. Tässä vaiheessa Roosa tuppasi jarruttelemaan puomeilla ja vähän katselikin niitä aluksi kuin kyseessä olisi ollut jotain uutta ja ihmeellistä. Pohjetta Roosa kuunteli aika huonosti, mutta raippaa en oikein tohtinut käyttää sillä ajattelin sen johtavan täydelliseen stoppaamiseen ja kiukkupukkeihin. Pitkillä sivuilla Roosa kyllä ravasi oikein reippaasti ja kiihdyttäenkin, mutta päädyissä ja etenkin ympyröillä se hyytyi pahasti. Yleensä ympyrän tai voltin alkupuolisko sujui ihan hyvin, mutta jälkimmäisellä puoliskolla ravi jumittui täysin ja poni puski sisälapa edellä. En tiedä oliko tässä kyse vinoudesta tai muusta istuntaongelmasta, sillä Roosa on istunnalle todella herkkä.

Jatkoimme vielä ravipuomien parissa ratsastaen nyt käyntiinsiirtymisen puomisarjojen välissä. Yllättävää kyllä Roosa teki siirtymiset aika täsmällisesti apuja kuunnelleen. Takaisin raviin lähteminen oli ehkä hieman nihkeää, mutta tästä huolimatta askel venyi helposti vielä toisenkin puomisarjan väleihin. Seuraavaksi säätelimme hieman askelpituutta niin että ensimmäinen puomisarja ravattiin lyhyillä väleillä ja jälkimmäiselle sarjalle piti ravi saada venymään reilusti eteen. Askeleen riittävä pidentäminen oli hieman hankalaa, sillä Roosa ei kovin terävästi lähtenyt pohkeen merkistä eteen. Useimmiten se kuitenkin onnistui venyttämään kinttunsa pitkiinkin puomiväleihin, mutta välillä tuli kompurointiakin. Tässä siis kostautui se ettei poni ollut rehellisesti pohkeen edessä vaan kiihdytti ja jarrutti vauhtia lähinnä oman päänsä mukaan.

Laukkaamista tai siis lähinnä laukannostoa vähän jännitin. Tehtävänä oli nyt ensimmäisten puomien ylitys ravissa, ympyrä puomisarjojen väliin ja sen aikana laukannosto sekä toiset puomit laukassa. Yllätyksekseni Roosa nosti laukan ihan tuosta vaan yhtään jarraamatta, ja taisipa nostaa välillä hieman ennakoidenkin. Ehkä se tosiaan alkoi pikkuhiljaa "kuumua" puomeista. Laukkapuomeille päästiin hyvässä rytmissä ja sopivassa askeleessa. Näin ponnistuspaikat hyvin, ja tarvittaessa voitiin mennä joko lähempää tai kauempaa ja Roosa noudatti ponnistuspaikan suhteen kuskin päätöksiä. Onkohan Roosan kanssa missään asiassa yhteistyö sujunut koskaan näin hyvin? Puomien ylitys oli oikein sujuvaa, ja ope kehuikin sitä ettei Roosa loikkinut vähän mistä sattuu niin kuin se toisinaan saattaa tehdä vaan tuli aina järkeviin paikkoihin.

Lopuksi säädeltiin vielä laukka-askeleen pituutta. Ensimmäinen puomisarja oli pitkillä väleillä ja toinen lyhyillä, eli näiden välissä piti ehtiä lyhentää laukkaa tarpeeksi. Ensimmäisellä kierroksella ratsastin sisään liiankin isossa laukassa, ja kun ponnistuspaikka ensimmäiselle puomille jäi aika kauas niin se oli menoa sitten. Roosa pääsi lähtemään ensimmäisillä puomeilla eteen niin ettei minulla ollut toivoakaan saada sitä pidätteillä ajoissa takaisin. Viime tipassa Roosa sai aseteltua jalkansa myös lyhyisiin puomiväleihin, mutta ei ollut oikein tasapainoista ja hallittua menoa. Tämän jälkeen ratsastin tehtävään sisään hieman pienempää ja hallitumpaa laukkaa, ja näin sain askelta paremmin lyhennettyä sarjojen välissä. Roosahan nimittäin venytti pitkiinkin puomiväleihin höyhenenkevyesti ilman että sisään joutui tulemaan kovin suurta laukkaa tai eteen ajaen. Säätövaraa siis Roosalta todellakin löytyi. Lopuksi menimme puomit vielä toiseen suuntaan eli ensin lyhyet ja sitten pitkät välit. Tämä oli meille helppo nakki.

Olin todella tyytyväinen ensinnäkin siihen että ensimmäistä kertaa ikinä tunti Roosa-prinsessan kanssa sujui ilman mitään pukitteluja ja kiukutteluja (ilmeisesti nyt oli tähdet oikeassa asennossa), ja toisekseen siihen miten hyvin säätely toimi laukkapuomeilla. Roosalla on tällaiseen säätelytehtävään todella hyvät ominaisuudet laukkansa puolesta, joten kun se pahin sudenkuoppa vältettiin eli laukka nousi ongelmitta niin sen jälkeen puomeja olikin nautinto ratsastaa. Kyllä se vaan niin on että kun laukassa on energiaa ja säätövaraa niin sopiva ponnistuspaikkakin on helppo löytää. Milloinkahan viimeksi olen ollut puomitunnista näin fiiliksissä?

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Sujuvasti super-Elmolla

Keskiviikon tunnilla oli pitkästä aikaa esteiden vuoro, ja ratsu oli oikein mieluinen eli Elmo. Edellisen kerran Elmolla hypätessä tunti sujui mukavasti, ja oli myös kiinnostavaa päästä kokeilemaan Elmon uuden satulan toimivuutta esteilläkin. Viime viikollahan Elmon laukka tuntui uuden satulan ansiosta pyörivän paljon paremmin, joten oletin että satulanvaihdoksella voisi olla hyppäämisenkin kannalta positiivisia vaikutuksia.

Raviverryttely hoidettiin melko nopeasti ja sen jälkeen aloitimme kavalettien parissa ympyrällä. Tehtävänantona oli yksinkertaisesti ravata ensimmäisen pikkukavaletin yli pääty-ympyrän avoimella puoliskolla, nostaa laukka ja jatkaa kulman kohdalla olevan kavaletin yli laukassa. Toisena variaationa oli molempien kavalettien ylitys laukassa. Elmo liikkui ihan kohtuullisen hyvin eteen, ja nosti laukat ongelmitta. Kavaleteille löytyi sopivat ponnistuspaikat, mutta jälleen harrastin aluksi liiallista "hyppyyn" heittäytymistä eli heitin puomilla itseni liikkeen edelle. Kavaletithan olivat siis ehkä 15 cm korkeita, joten aika lailla satulassa siellä olisi voinut istua. Elmo laukkasi mukavan vaivattoman ja sujuvan oloisesti, ja laukka tuntui sellaiselta millä kelpaa esteillekin lähteä.

Päivän toinen tehtävä oli kahden pystyn suora linja 11 metrin eli kolmen askeleen välillä. Ensin tulimme tätä vasemmassa laukassa ristikoilla. Elmolla oli esteitä kohti hyvä eteenpäinpyrkimys, ja väli oli kolmella askeleella oikein sopiva. Vain sillä kierroksella kun ensimmäiselle esteelle tuli pieni hyppy jouduin ratsastamaan välissä eteen, mutta tähänkin Elmo vastasi terävästi ja selvitti välin helposti kolmella laukalla. Tämä oli helppoa ja mukavaa!

Vaihdoimme vielä suuntaa ja tulimme samaa linjaa oikeassa laukassa. Esteet nousivat pieniksi pystyiksi, ja kun nyt hypättiin vieläpä vetosuuntaan alkoi väli käydä jo ahtaaksi. Elmolla oli oikein hyvä imu laukassa, ja ohjeeksi tuli että välissä pitäisi ottaa puolipidäte ja laukkaa hieman kiinni jottei jälkimmäiselle esteelle ajauduttaisi liian pohjaan. Lisäksi piti malttaa istua ja pitää ohjat kädessä eikä lähteä yhtään ennakoimaan hyppyä jotta Elmon pysyi lyhyenä loppuun asti. Sain mielestäni ihan hyvin istuttua ja odotettua ylävartalolla, mutta en ollut ensimmäisen esteen jälkeen tarpeeksi nopea ottamaan kiinni ja niinpä menimme aina enemmän tai vähemmän pohjaan jälkimmäisellä esteellä. Tähän vaikutti myös se millainen ensimmäisestä hypystä tuli, eli jos lähdettiin kauempaa ja vauhdikkaammin niin en tosiaan ehtinyt tehdä mitään vaan ahdasta tuli. Joka tapauksessa Elmo teki koko ajan oikein hyvää työtä. Viimeiset kierrokset hypättiin noin 70 cm korkeudella, ja meno oli oikein sujuvaa ja sanoisin jopa helppoa. Ponnistuspaikka ensimmäiseen hyppyyn oli helppo katsoa nyt kun Elmolla oli riittävä energia estettä kohti. Enpä muista onko se ollut koskaan ennen näin hyvä hypätä!

Tunnista jäi tosi hyvä mieli kun Elmo oli näin kiva, ja jäi myös nälkä päästä hyppäämään sillä enemmän. Luonnollisestikin toivoin Elmoa myös ensi viikon estetunnille. Uusi satula ja sen myötä huomattavasti parantunut laukka todellakin tekevät hyppäämisestä aivan eri sujuvaa, ja tällaisella Elmolla hyppääminen on ihanaa! Muistinpa taas miksi tästä ponista niin kovasti tykkään.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kisakauden päätös hyvällä mielellä

Vuoden viimeiset kisat Vaken kanssa olivat Oulun Ratsastajien seuraestekisat Äimäraution maneesissa. Luokkamme olivat näissäkin kisoissa 60 cm ja 70 cm eli pidettiin edelleen estekorkeuden puolesta homma helppona. Jokaisessa luokassa oli tänään arvosteluna A.0.0 ja täsmälleen sama rata, joten tämä oli hyvä tilaisuus harjoitella radan hyppäämistä vieraassa maneesissa (tosin Vakelle tämä maneesi on kyllä kaikkea muuta kuin vieras!). Rataan tutustuessa ope varoitti että radan hankalin paikka Vakelle saattaisi olla ennen lähtölinjalle kaartamista ohitettava avonainen ulko-ovi josta liikkui yleisöä sisään ja ulos. Tämän kohdalla se oli aikaisemmissa kisoissa päässyt säikähtämään. Ohjeena oli ravata oven ohi ensin helpommasta eli paremman näkyvyyden suunnasta uraa pitkin, ja palata tämän jälkeen täyskaarrolla oven ohi kohti päätyä josta ensimmäiselle esteelle tuli kaartaa.

Kävelimme alkukäynnit ulkona ja Vake oli itse rauhallisuus. Kun pääsimme maneesin verryttelypäätyyn taisi poni suunnilleen kierroksen verran katsella hieman ympärilleen, ja sen jälkeen mennä puksutti asenteella ei voisi mikään täällä vähempää kiinnostaa. Ei-kiinnostavien asioiden listalla oli tänään myös eteenpäin liikkuminen, eli poni oli aivan puolinukuksissa ja tahmea. Onneksi ope oli verryttelyssä ohjeistamassa ja käskemässä minua herättelemään Vaken liikkeelle. Pohkeista ei ollut apua joten oli turvauduttava raippaan. Kevyeen läpsäytykseen pohkeen taakse Vake reagoi lähinnä häntää huiskaisemalla, mutta olin aika varovainen raipan kanssa sillä arvelin Vaken voivan pukittaa jos raippaa käyttäisi yhtään napakammin. Voi mitä toivotonta nynnyilyä, kyllähän sitä kisaverkassa on ratsu saatava hereille ja liikkeelle vaikka sitten pukittaisikin! Sain laukkaa lopulta hieman käynnistymään vaikka kaarteissa energia pääsikin aina sammumaan. Verryttelyesteetkin mentiin hieman eteen puskien ja muutamalle esteelle tuli turha miniaskel kun imua ei ollut tarpeeksi. Ope ei kuitenkaan tyytynyt tällaiseen vaan laittoi ratsastamaan kunnes poni vähän liikkuikin ja niin pysty kuin okserikin ylittyivät sujuvammin.

Oman vuoron koittaessa ravasin toista pitkää sivua pitkin katsomopäätyyn ja sitten mörköoven ohi suunnitelman mukaan. Vake katseli hieman jännittyneenä varsinkin katsomopäätyä, mutta ovi ei tuottanut mitään ongelmia. Liikkeelle se lähti huomattavasti säpäkämmin kuin verryttelyssä ja laukassa oli kuin taikaiskusta mukavasti eteenpäinpyrkimystä. Rata sujui mielestäni aika sopivalla energialla niin että eteenpäin ei tarvinnut puskea ja verryttelyn tahmeudesta ei ollut tietoakaan. Hyvä niin! Vake oli kuitenkin hiukan jännittyneen oloinen mikä ilmeni pienenä kiemurteluna ja oikea lapa edellä liiraamisena. Kaarteissa tuli pientä lapaliirtoa sisäänpäin ja esteille ajauduttiin usein oikeaa reunaa kohti. Viitosesteelle tuli pahin kiemurtelu mutta siitäkin selvittiin. Ponnistuspaikat löytyivät hyvin kohdilleen ja Vake vaihteli laukat näppärästi. Kuutosesteelle mentiin melko pohjaan ja tuli pieni kolautus puomiin, mutta ei pudotusta. Viimeisessä kaarteessa seiskalta kasille sai ulkoavut olla aika vahvasti kääntämässä ettei liirattu kaarteesta kovasti ulos, ja tässä laukka pääsi hieman hyytymään niin että viimeistä estettä kohti tulin tuupanneeksi aika paljon. Maaliin pääsimme puhtaalla radalla, ja mielestäni tämä oli pientä jännittyneisyyttä lukuunottamatta ihan asiallinen suoritus. Portilla saimme asiaankuuluvan punavalkoisen ruusukkeen ja huokaisimme hetkisen ennen valmistautumista 70 cm rataan.

Seuraavaa suoritusta ei tarvinnutkaan odottaa kuin ehkä 10-15 minuuttia, sillä starttasimme 70 sentissä ensimmäisenä. Hypättiin ihan pari verkkahyppyä 70 cm korkeudessa ja se riitti. Sitten oli aika palata radalle, ja olin luottavainen sen suhteen että sama rata 10 cm korkeampana sujuisi ihan yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin suorituksemme. Mainiota että radan pääsi tällä lailla "uusimaan" lähes saman tien! Aika samaan malliin se sitten sujuikin, mutta paras energia oli päässyt hiipumaan ja Vakea sai nyt kaarteissa ratsastaa enemmän eteen. Napautinkin parissa kaarteessa raipalla lavalle kun ei pohje tuntunut tehoavan. Positiivista oli että Vake oli nyt rennon oloinen, eikä kiemurrellut tai liiraillut juuri lainkaan. Päästiin kaikille esteille hyviin ponnistuspaikkoihin, vaikka laukassa ei ihan parasta imua ollutkaan. Parille pystylle tuli vähän laiskat hypyt, ja nelosokseri kolahti hieman vaikka ponnistuspaikka olikin hyvä. Selvitimme tämänkin radan ilman virhepisteitä ja olin suoritukseemme tyytyväinen. Oloni oli aika varma koko radan ajan eli tämä "toisto" meni jo rutiinilla. Lähinnä sitä energiaa ja terävyyttä olisi suoritukseen kaivattu lisää. Mitenkähän sitä saisi yhdistettyä samaan suoritukseen sekä rennon mielentilan että riittävän energian ja eteenpäinpyrkimyksen? Videolla meno näyttää hyvin pitkälti samalta molemmilla radoilla, mutta satulassa huomasin kyllä eron jännittyneemmän ja reippaamman ensimmäisen radan sekä rennon mutta hieman tahmeamman toisen radan välillä.



Kotiinviemisiksi tuli siis ruusukkeita kaksin kappalein ja kelpo ratojen ansiosta hyvä mieli kauden viimeisistä kisoista. Suhteellisen helppoa ja huoletonta menoa tänään, ja aivan turhaan jännitin mörköovea tai mitään muutakaan. Vake oli kyllä tänään sellainen täyden kympin luottopuksuttaja että ei paremmasta väliä, ja näistä tunnelmista on oikein hyvä jatkaa harjoittelua kohti ensi vuoden kisoja. Tällä kaudella tulikin jo kisakokemusta hankittua ihan mukava aloitusannos, sillä tämän ensimmäisen yhteisen puolen vuoden aikana estestartteja kertyi Vaken kanssa 60-80 cm tasolla yhteensä 14. Ruusukkeitakin Vake toi punavalkoiset mukaanluettuna 9 kappaletta, eli on se vaan aika mainio tätikuljetin.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Höseltävä kuski kavaleteilla ja jumppasarjalla

Viime viikolla estetreeni Vaken kanssa jäi väliin koulukisojen osuttua samalle aamulle, ja niinpä tuli siis kaksi viikkoa totaalista hyppytaukoa. Tänä sunnuntaina ollaan kuitenkin menossa Äimärautiolle seuraestekisoihin, joten onneksi sentään tänään päästiin ottamaan maneesilla muutamat hypyt. Kisojen takia pidettiin hyppyjen määrä pienenä, eli mentiin ensin sileän harjoituksia sekä kavaletteja ja lopuksi muutama kerta jumppasarjaa. Harmillisesti se kahdenkin viikon hyppäämättömyys näkyy ja tuntuu omassa ratsastuksessa siten että paras tuntuma hommaan katoaa. Ylipäänsä en ole päässyt viimeisten parin viikon aikana Vaken satulaan läheskään riittävän usein, joten nyt piti vähän hakea taas tuntumaa poniinkin. Vake on selvästi ollut rauhoittumaan päin ja ope kertoikin että se ei ole tunneilla säikkyillyt tai tehnyt mitään muutakaan normaalista poikkeavaa. Tänään jo sitten melkein tulikin ikävä niitä energisempiä päiviä sillä poni oli niin tahmea ja hidas, mutta toki on ehdottoman hyvä että Vake on jälleen löytänyt lunkin ja hötkyilemättömän elämänasenteensa. Maneesissa meno sujui siis aika lailla rennoissa merkeissä heti alusta alkaen.

Verryttelimme aluksi ravissa tarkistaen suoruutta pituushalkaisijalla sekä taivutellen volteilla. Vake oli tosiaan tänään kovin hitaalla päällä, ja arvaahan sen että homma meni omalta osaltani hyödyttömäksi pohkeella puskemiseksi. Vake olisi pitänyt herätellä liikkeelle ja reagoimaan pohkeeseen raipan avustuksella, mutta olin raipan kanssa liian varovainen. Etenkin kulmissa ja volteilla ravi pääsi hyytymään pahasti. Kun energia puuttui liikkeestä kokonaan niin ei tietysti löytynyt minkäänlaista pyöreyttäkään, vaan Vake puksutteli eteenpäin säästövaihteella taattuun alkeistuntityyliin kuskin puskiessa ja sählätessä minkä ehti. Luultavasti kova huhkimiseni sai Vaken vaan hidastumaan entisestään, eli lähestymistapani tilanteeseen oli täysin väärä. Laukassa oli aluksi parempi energia, mutta sitten sekin hyytyi ja oikein tunsin kuinka takajalat laahasivat ponnettomasti.

Suoruutta tarkistettiin vielä tehtävällä jossa ratsastettiin pitkän sivun alussa pohkeenväistöä pari metriä uralta sisälle, suoristettiin ja nostettiin laukka jatkaen suoraa linjaa uran sisäpuolella. Ensimmäisellä yrityksellä nousi väärä laukka kun en tehnyt riittävää suoristusta väistön päätteeksi vaan hätäilin noston kanssa, mutta tämän jälkeen sain myötälaukan nousemaan ja jatkumaan ongelmitta haluttua linjaa pitkin. Suurin vaikeus olikin ehkä nostojen hitaudessa. Loppua kohti nostot alkoivat uitenkin tapahtua napakammin ja laukka ylipäänsä sujua paremmin eteen.

Seuraavaksi oli vuorossa hieman kavalettiharjoituksia, jotka hienosti paljastivat sen miten paras ote hyppäämiseen häviää hyvin äkkiä jo parin viikon tauollakin. Ensin ylitimme ympyrällä kahta kavalettia, joiden etäisyys ympyrän kaarella oli kaksi laukka-askelta. Vake ylitti kavaletit ihan näppärästi vaikka laukkaa sai kyllä hoputella sujumaan terävämmin. Itse sen sijaan esitin täysin ylimitoitettuja mukautumisia, eli ylävartalo meni kavaletilla aivan liikaa eteen niin kuin kyseessä olisi ollut isompikin este. Ehkä tämä meni osaksi pienen alkujännityksen piikkiin, sillä toistojen myötä kavaletit alkoivat ylittyä mielestäni luontevammin mukautuen. Jatkoimme vielä kavaleteilla ja tulimme nyt pari kierrosta kuvan S-kiemuraa. Liikkeelle lähtiessä jouduin patistelemaan Vakea riittävään laukkaan, mutta tehtävälle päästessämme se alkoi edetä sujuvammin ja kaikki pikkuhypyt ja laukanvaihdot onnistuivat ihan mukavasti.

Lopuksi saimme vielä hypätä jumppasarjan muutamaan kertaan. Sarjaan kuului ristikko, pysty ja okseri yhden laukan väleillä ja ristikon edessä oli apuna ponnistuspuomi. Välit olivat lyhyet eli päälle viittä metriä, mikä meille passasi juuri hyvin. Aloitimme pienemmillä esteillä ja lopuksi pystyn ja okserin korkeudet olivat meille noin 75 cm. Vake oli edelleen kovin tahmea liikkumaan, ja kaarteessa ennen estelinjaa yritin turhaan puskea sitä eteenpäin. Estelinjalle päästyään Vake kuitenkin heräsi eloon ja laukkasi sarjalle sisään oikein hyvällä imulla. Parempihan se olisi saada kaarteisiinkin kunnon laukka ja säilyttää sama rytmi, mutta hyvä että poni herää edes estettä kohti mennessä. Sarjalla ope kehotti myötäämään kädellä vielä reilummin, ja ohjeisti että Vaken kanssa saa jumppasarjalla mennä mielellään vaikka ihan roikkuvalla ohjalla. Näin tein ja Vake sai kunnolla tilaa hyppyihinsä, tosin samalla se kyllä painui kaulastaan kovin pitkäksi ja matalaksi sekä sarjan väleissä että sen jälkeen. Esteet ylittyivät joka tapauksessa oikein sujuvasti hyvillä hypyillä.

Aikaa oli vielä tehdä kunnollinen loppuverkka ravissa. Ratsastimme kahdeksikkona lävistäjiä ja pääty-ympyröitä. Vake jatkoi säästömoodissa pohkeen takana liikkumista, mutta aivan lopuksi koettiin pieni onnistumisen pilkahdus kun sain asetuksen oikealle vihdoin läpi ja Vake alkoi liikkua hieman pyöreämmin. Jos olisin tästä saanut ratsastettua liikettä aktiivisemmaksi eteen niin homma olisi varmaan alkanut ihan toimia. Joka tapauksessa huomasin loppuverryttelyssä kykeneväni ratsastamaan paljon rennommin ja järkevämmin kuin koko tunnilla tähän asti, ja sen myötä myös Vake rentoutui selvästi ja hakeutui kohti sitä hieman pyöreämpää liikkumista.

Tunnista jäi sellainen vaikutelma että en löytänyt läheskään sitä rentoutta, rutiinia ja rytmiä kuin hyppäämisessä kuuluisi olla, vaan sähelsin koko ajan aivan liikaa ja jopa jähmetyin jännittämään sen sijaan että olisin pystynyt ratsastamaan rennon luontevasti. Tällaisella ratsastuksella saan kyllä äkkiä myös Vaken jännittymään, vaikka se muuten nyt näin rauhallinen onkin. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi huomisissa kisoissa mennään vain pienet luokat, sillä tällaisella menolla ei kyllä kasikymppiin ole asiaa.

torstai 27. marraskuuta 2014

Odotuksia paremmin

Torstain neljän ratsukon tunnille sain pitkästä aikaa Potterin. Potter ei ole suosikkejani, sillä en ole sillä oikein koskaan osannut ratsastaa. Otin kuitenkin positiivisen asenteen ja ajattelin että kiva mennä tällaisella hevosella joka harvemmin kohdalle sattuu.

Jatkoimme tänään edelleen sulkutaivutusten parissa. Työskentelimme aluksi pitkään käynnissä ennen kuin otettiin askeltakaan ravia tai laukkaa, ja jumpattiin hevosia huolellisesti pitkillä sivuilla tehtävillä sulkutaivutuksilla. Tällainen ohjelma oli Potterin kannalta varmaan todella hyvä, sillä se on jo vähän iäkkäämpi ja jäykkä ja vaatii kunnon lämmittelyn ennen kuin pystyy kovin pehmeästi liikkumaan. Aikaisemmista kerroista muistin että Potterilla täytyy takaosa saada liikkeelle ja pois jäykästä köpöttelystä, sillä niin kauan kun ei takaosan moottori toimi ollenkaan on tämä hevonen suustaan todella kova ja jähmeä. Huomasinkin Potterin olevan oikealta puolelta kuolaimessa aika vahvasti kiinni, mutta sulkutaivutuksia tehdessä se joutui hieman verryttelemään takajalkojaan ja sitä kautta myös tuntuma pääsi pehmenemään ja niska vähän myötäämään. Potter kyllä teki tunnollisesti mitä pyydettiin, mutta vaikeutena sulkutaivutuksissa taisi olla ensinnäkin hevosen jäykkyys sekä toisekseen kuskin vinous. Vasemmassa kierroksessa onnistuin aika luontevasti istumaan keskellä hevosta ja kohdistamaan ylävartalon oikealle linjalle, mutta oikeaan kierrokseen olin vinkkurassa ja paino pääsi putoamaan ulos vasemmalle. Vaikutti siltä että saadakseni itseni suoraksi jouduin oikeassa kierroksessa kohdistamaan katseen eri lailla kuin vasemmassa kierroksessa, eli enemmän ulos seinälle sen sijaan että olisin katsellut uraa pitkin eteenpäin. Tärkeää oli myös saada sulkutaivutuksissa pidäte kunnolla läpi, sillä silloin kun Potter puri kuolaimeen kiinni ja kiirehti eteenpäin ei se tietenkään taipunut pehmeästi sisäpohkeen ympäri vaan puski sivulle sisälapa edellä. Niinä hetkinä kun Potterin sai rentoutumaan ja rauhassa jäämään ratsastajan "alle" tuli taivutuksesta rehellisempi ja pehmeämpi.

Kun käynnissä oli saatu hevosia notkeammaksi otettiin mukaan laukkaa. Jatkoimme edelleen käynnissä sulkutaivutuksia pitkillä sivuilla, ja päädyissä laukattiin ympyröillä. Potterin laukka oli aluksi sen tyypillistä lyhyttä töksötystä johon en oikein saanut mitään otetta vaan tyydyin hoputtelemaan laukkaa reippaammaksi eteen. Sulkutaivutuksissa tuli kuitenkin pikkuhiljaa sellaisia loksahduksia joiden vaikutus heijastui myös laukkaan. Potter alkoi laukassa hakeutua pyöreämmälle kaulalle ja eteenratsastus ei enää ajanut sitä vain kiireisempään tikitykseen. Laukka muuttui näin ollen pehmeämmäksi ja helpommin istuttavaksi, jolloin puolestaan pystyin paremmin pitämään vakaan tuntuman ja istumaan liikaa heilumatta liikkeen mukana. Ope kehuikin ettei laukka ollut Potteriksi yhtään hullumpaa. Vasemmassa laukassa ei samaa pyöreyttä ensin löytynyt, ja suurin syy tähän taisi olla ratsukon vinous sekä puutteellinen ulko-ohjan tuntuma. Kun totesin sekä hevosen että ratsastajan kaatuvan ympyrällä sisäänpäin ulko-ohjan roikkuessa löysänä otin käyttöön vanhan hyväksi havaitun niksin eli käänsin katsetta reilusti ulos ympyrältä. Tämän ansiosta pääsin istumaan keskellä hevosta ja "löysin" oman ulkokylkeni sekä ulko-ohjan tuntuman. Saman tien Potterkin lopetti pahimman lapaliirtonsa ja alkoi hakeutua pyöreämmäksi tuntumalle. Siitä huolimatta vasen laukka jäi jossain määrin vinoksi, mutta sentään liike pehmeni ja pyöristyi niin että yleisfiilis oli jo huomattavasti parempi.

Ravia mentiin vasta aivan tunnin lopuksi. Kokeilin sekä harjoitusravissa istumista että keventämistä. Sulkutaivutusten ja laukkatyöskentelyn jälkeen Potter liikkui ravissa jo aika mukavasti ja pehmeästi. Muoto pysyi rennon pyöreänä, ja pakostakin Potter liikkui jossain määrin oikein päin sillä harjoitusravissa pystyi ihan mukavasti istumaan. Potterillahan tunnetusti on sellainen ravi ettei siellä istu erkkikään jos hevonen kulkee selkä alhaalla. Yritin vielä ratsastaa liikettä vähän eteen, sillä tuntui että ravi jäi aika paljon paikoilleen pomppimaan. Sellaistahan se Potterin liike toki on, lyhyttä ja ylös eikä eteen suuntautuvaa. Yritykseni saada askelta venymään eteen edes millin verran tuottivat kuitenkin jotain tulosta, ja open palaute oli että Potter ravasi harvinaisen irtonaisena lavoistaan.

Tunnista Potterin kanssa tulikin lopulta paljon kivempi kuin osasin odottaa. Palkitsevaa, kun tällaisen jäykkiksen saa hieman pehmenemään, ja sulkutaivutusten hyödyn huomasi kyllä aika konkreettisesti. Istuntapalikoitakin sain ilokseni sen verran ruotuun että pystyin Potterin pomppulaukkaa asiallisesti ratsastamaan. Ehdottomasti onnistunein tunti minkä olen Potterilla koskaan ratsastanut!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Tahmeaa ja epätasaista

Keskiviikon tunnille ratsukseni sattui Elmo. Elmo on niin hyvä tyyppi että se on aina mukavaa saada tunnille. Tästä kerrasta vaan valitettavasti tuli sellainen ettei ponin kanssa ihan parasta yhteistyötä löytynyt, vaan jouduin palaamaan maan pinnalle (onneksi vain kuvainnollisesti) sen suhteen mitä ne omat ratsastustaitoni oikein ovatkaan. Kivaa kuitenkin oli se että Elmo oli saanut uuden satulan, joka vaikutti niin ponin kuin ratsastajankin kannalta vanhaa lättänäpenkkiä paremmalta.

Tänään keskityimme aivan perusjuttuihin eli volttien ja siirtymisten ratsastamiseen. Voltteja tuli yksi kullekin sivulle ja uralla tehtiin siirtymisiä askellajista toiseen. Aluksi teimme myös pysähdyksiä käynnistä sekä peruutuksia tavoitteena saada painoa siirtymään paremmin takaosalle. Elmo peruutti hieman nihkeästi ja vinoon, ja näin ei idea etuosan kevenemisestä ihan toteutunut kun poni jäi röhnöttämään lavoilleen. Ope ohjeistikin alusta alkaen ratsastamaan Elmoa edestä ylöspäin ja pitämään sen tarpeeksi lyhyenä. Keskeiseksi ongelmaksi jäi joka tapauksessa se ettei liikkumisessa ollut riittävää energiaa ja aktiivisuutta, ja näin ollen ei ollut mitään mitä olisi alkeellisestikaan voinut koota. Elmo oli edestä kovin epätasainen, ja etenkin harjoitusravissa koin vaikeuksia pitää tuntuman tasaisena ja vakaana. Volteilla lavat karkailivat milloin minnekin ja poni oli kaikkea muuta kuin kahden ohjan ja pohkeen välissä. Epätasaisuus- ja tuntumaongelmiinkin olisi parempi eteenpäinpyrkimys varmasti auttanut paljon. Olisinkin saanut paljon topakammin ratsastaa eteenpäin ja ottaa raipankin avuksi jotta Elmon olisi saanut hereille ja etenemisvaihteelle.

Laukkaa mentiin isommilla pääty-ympyröillä tehden laukannosto aina lyhyen sivun keskeltä harjoitusravista. Elmon nostot lähtivät vähän viiveellä ja ensin ravissa eteenpäin juosten, ja syytän tästä sitä etten onnistunut nostoissa pitämään istunnalla pakettia kasassa. Pari nostoa tuli tehtyä käynnistäkin, ja ne lähtivät kyllä ihan napakasti. Laukka sai Elmon vähän reipastumaan ja heräämään niin että pitkillä sivuilla ravatessa sillä oli jo ihan hyväkin energia, mutta laukkaa sai kyllä silti ratsastaa pohkeella aktiiviseksi. Vasemmassa laukassa poni liiraili kovasti ympyrältä ulos, ja ope kehotti olemaan ulkoapujen kanssa todella napakka. Ulko-ohjaa sai tuoda kaulaan kiinni ja pientä vasta-asetustakin kokeilin. Laukassakaan ei oikein löytynyt pyöreää ja tasaista muotoa, mutta joka tapauksessa laukassa pystyi ihan kohtuullisen hyvin istumaan. Kuten ope asian ilmaisi ei laukka ollut niin kovin kulmikasta kuin Elmolla on usein ollut, ja tämä oli mahdollisesti satulanvaihdon aikaansaama muutos.

Loppuraveissa Elmo liikkui paremmin kuin koko tunnin aikana tähän asti, eli eteni paremmin omalla moottorilla ja pysyi edestä tasaisempana.Vähän pyöreämmäksikin se haki matalaan muotoon, ja ravasi aika rennon oloisena. Vinous seurasi silti edelleen mukana, joten eipä tunnin aikana oltu päästy oikein mihinkään. Jäi jossain määrin turhautunut olo kun ei tänään homma Elmon kanssa tahtonut toimia. Paremminkin olen sillä mielestäni ratsastanut, enkä ole varma mikä mätti tänään. Ainakin olin turhan varovainen ja tehoton aktivoimaan liikettä eteenpäin alusta alkaen, ja koin hankaluuksia istunnan ja käsien vakauden suhteen.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ensimmäinen Helppo A

Jussi. On se vaan hieno hevonen.
Seuramme vuoden viimeiset koulukisat käytiin harjoitustason kilpailuna, ja kun tarjolla oli A-merkin kouluohjelma niin tässäpä oli hyvä tilaisuus mennä kaikkien aikojen ensimmäinen helppo A -tason kisaratani. Saman A-merkin radan olen toki ratsastanut Jussilla pari kertaa kouluratakurssin yhteydessä, mutta "oikeat" kisat on tietysti vähän eri juttu. Ajattelin kyllä että A-merkin radan ei pitäisi mitenkään hurjasti erota helppo B -radan ratsastamisesta, varsinkin kun itsestäänselvä valintani oli mennä nivelsuitsituksella. Niinpä olin huolissani vain niistä samoista jutuista kuin kisojen yhteydessä yleensäkin: jumittuisiko Jussi radalle ja onnistuisinko istumaan kyydissä edes suunnilleen rentona. Kisajännitys jäi tällä kertaa oikeastaan kokonaan pois, eli toisin kuin edellisissä koulukisoissa en ottanut nyt oikein mitään paineita kisatilanteesta.

Olin tänään Jussin ensimmäinen ratsastaja, joten aloitin verryttelyn rennosti kevyessä ravissa ja annoin ohjaakin vähän pidemmäksi. Verryttely ratsastettiin maneesin päädyssä, joten tilaa ei valtavasti ollut mutta sain kuitenkin mielestäni ratsastettua ihan hyvin eteenkin. En tehnyt verryttelyssä mitään kovin erikoista, vaan lähinnä ratsastin askellajit läpi molempiin suuntiin tavoitteena notkeasti ja rennosti liikkuva hevonen. Sen verran monet kisat on jo Jussilla tullut mentyä että olen oppinut ettei verkassa kannata ruveta liikaa nyhräämään. Jussi vaikutti ihan hyvältä, liikkui eteen puskematta eikä ollut ohjalla kovin raskas. Pääasia kuitenkin että oma pää pysyi aika hyvin kasassa, eli sain ratsastettua verryttelyn rennosti ja järkevästi.

Aitojen sisällä ravailin ennen lähtömerkkiä keventäen, ja Jussi liikkui oikein hienosti. Vihdoin oli tilaa kokeilla kunnolla myös askeleen venytystä, ja Jussi esitti oikein energisen keskiravilävistäjän. Kun istuin lähtömerkin jälkeen alas harjoitusraviin hävisi liikkeestä se paras energia, mutta tämä oli odotettavissa. Tällä kertaa en kuitenkaan jännittänyt ja puristanut istunnalla niin että liike olisi hyytynyt kokonaan. Ohjelman alku ravissa sujuikin varsin mukavasti, ja ensimmäisistä neljästä arvostelukohdasta eli alkutervehdyksestä, volteista ja S-kiemurasta tuli numeroiksi pelkästään 6,5:ttä ja seiskaa. Pohkeenväistöt sen sijaan eivät kumpaankaan suuntaan onnistuneet kuin hyvin loivasti ja takaosan jäädessä jälkeen. Keskiravi pitkällä sivulla väistöjen välissä oli sekin kovin vaisu, ja ihmekö tuo jos ei askel veny kun ratsastaja pomppii ja puristaa satulassa kuin viimeistä päivää heti kun hevonen alkaa kasvattaa ravia. Keskiraviyritys kuitenkin sai Jussin nostamaan niskaa vähän ylemmäs, mikä oli vain hyvä juttu sillä hetkittäin se tahtoi pilkkiä liian syvään muotoon.

Väistöjen jälkeen seurasi vielä yksi niistä ohjelman hankalimmista kohdista, eli pysähdys ja peruutus. Tämä meni päin honkia, sillä jo pysähdykseen tullessa Jussi jyräsi eteen ja yritti ennakoida liikkeellelähtöä. Peruutus tapahtui kovasti vastustellen ja jouduin tekemään sen aika voimakkaalla kädellä. Ehdottomasti ratamme pahin notkahdus, ja tästä tulikin matalin numeromme (5,5). Sitten seurasi pätkä hieman uneliasta käyntiä, mutta olin luottavainen tulevan laukannoston suhteen. Vastalaukka uralla nousikin hyvin, mutta kurkin silti alas varmistaakseni että laukka oli tosiaankin vasen. Pitkän sivun lopussa Jussi pääsi tippumaan raville askeleen verran ennenaikaisesti, joten siirtymisestä tuli hiukan töksähtävä ja etupainoinen. Myös seuraavaa myötälaukannostoa Jussi hiukan ennakoi. Laukassa oli hyvä energia ja sujuvuus, mutta 10 metrin voltti meinasi mennä vähän käsijarrukäännökseksi. Hyvä siitä kuitenkin tuli, ja positiivista että uskalsin ratsastaa laukkaa ihan reilusti enkä jäänyt hissuttelemaan. Keskilaukka ympyrällä olisi saanut venyä enemmänkin, ja eteenratsastaessa muutoin niin hyvä raami pääsi valumaan matalammaksi. Kovin selkeää siirtymää lyhyempään laukkaan en uskaltanut ympyrän jälkeen tehdä, sillä laukka olisi saattanut pudota kokonaan pois.

Laukan jälkeen keskiravilävistäjällä Jussi lähti jo paremmin eteen, muttei vieläkään oikein tarpeeksi. Toinen vastalaukannosto viivästyi hieman Jussin jäädessä käynnissä torkkumaan. Käytin tämän seurauksena nostossa ulkopohjetta niin voimakkaasti että ajauduttiin jonkin verran uran sisäpuolelle. Vasemmassa laukassa ratsastettavalla voltilla ja keskilaukkaympyrällä minulla oli hyvä ja varma fiilis, siitäkin huolimatta että Jussi ei kovin terävästi lähtenyt venyttämään keskilaukkaa. Viimeisellä laukkalävistäjällä pyrin pitämään Jussin niskaa ylhäällä sillä kokemuksesta tiesin sen sukeltavan laukkalävistäjällä liian linkkuun. Vähän linkkuun se meni silti. Lopputervehdykseen kääntyessä tuntui siltä että harjoitusravissa pystyi jo ihan istumaankin, eli taisin olla rennompi kuin alkuradasta.



Kokonaisuutena rata oli ihan jees. Ei jumituttu (jee!) ja ei mitään pahoja kämmejä. Raviohjelman alku ja myötälaukkaosuudet olivat sujuvia ja niihin voi olla tyytyväinen. Vaikka ihan mukavasti menikin niin silti jäi pieni alisuoriutumisen fiilis kun vertaa tätä siihen miten hyvin tunneilla parhaimmillaan menee. Toisaalta verrattuna aikaisempiin kisaratoihimme ja niistä etenkin niihin jumituskertoihin tämä oli oikein kelpo suoritus. Isoin miinus on se että vaikken varsinaisesti jännittänytkään niin nopeasti toisiaan seuraaviin tehtäviin keskittyessäni istunta meni jälleen kaameaksi etunojakönötykseksi ja jalat pääsivät jännittymään ylös. Tunneilla onnistun jo istumaan Jussin selässä vähän nätimminkin, mutta kisaradalla puskee vanha könötys väistämättä esiin. Nyt en kuitenkaan onneksi puristanut ja jännittänyt istunnalla niin pahasti että se olisi jarruttanut hevoselta kaiken liikkeen pois.

Tasaisesta ja ihan kivasta suorituksesta saimme tasaiset ja ihan kivat pisteet: enimmäkseen kuutta ja kuutta puolta ja kokonaistulos oli 62,59%. Palaute tuomarilta oli että vielä lisää energiaa ja terävyyttä. Sitä ennen pitäisi varmaan oppia jotenkin istumaan kun jo tässä mummoravissakin pakka leviää. Joka tapauksessa tämä tasaisen varma suoritus riitti johtopaikkaan, ja johto piti loppuun asti eli bonuksena tuli luokan voitto. Enpä osannut etukäteen odottaa sinivalkoista ruusuketta ensimmäisestä helpon A:n startista! Jussilla olen ehtinyt mennä sen verran monta kisastarttia että niiden pohjalta on hyvä tarkastella kehitystä: marraskuussa 2011 alkoi tämä kisataival helppo C -luokassa 61% tuloksella, ja nyt tasan kolme vuotta myöhemmin mentiin menestyksekkäästi A:ta. Kai tämä kertoo siitä että tällainen lahjatonkin ratsastelija voi ahkeralla harjoittelulla (ja hyvässä opetuksessa) hiljalleen edistyä?

lauantai 22. marraskuuta 2014

Lumisten puiden keskellä

Tänäkin viikonloppuna pääsin maastoon Vaken kanssa. Maassa oli nyt lunta sen verran että maisema näytti varsinkin metsässä kovin talviselta. Lumen kuorruttamalla tiellä päästiin nyt menomatkasta laukkaamaankin. Hölmösti vähän jännitin laukkaa etukäteen, mutta sehän sujui todella leppoisasti ja laukassa Vake pärski rentoutuneena. Vake oli reissun ainoa "hidas" hevonen, ja laukassa pääsikin käymään vaihteeksi niin että välimatka muihin ratsukoihin venyi sillä Vakella ei erityisempää kiirettä ollut. Tässä suhteessa se oli todellakin rauhallinen oma itsensä. Laukan jälkeen käännyttiin metsäosuudelle. Metsässä laukan tuoma rentous hieman karisi ja Vake oli valppaana ja varuillaan. Pari säpsähdystä ja hypähdystä pääsi tapahtumaan, sillä höpsö Vake säikähti pariin otteeseen puiden oksilta lautasilleen tippuvaa lunta. Käynnissä poni siis oli turhan jännittynyt.

Kotimatka tietä pitkin mentiin reipasta ravia, ja kun seurueen suomenhevoset ja WPB lähtivät edeltä oikein venyvällä askeleella niin töppöjalka-Vakehan ei millään pysynyt kannoilla. Niinpä tulla kipitimme yksinään jälkijunassa, mutta onneksi se ei Vakea häirinnyt ja ravissa se liikkui kavereiden karkaamisesta huolimatta rennommin kuin käynnissä. Mukavaa että maasto sujui nyt laukkaamisineen kaikkineen hyvin, mutta on vähän ikävää että Vake-parka ei ihan kunnolla pääse metsässä rentoutumaan. Ylimääräistä virtaa sillä ei nyt vaikuta olevan, mutta jokin sitä meinaa aina huolestuttaa. Olisikohan siitä apua ettei Vake joutuisi kulkemaan joukon viimeisenä ja näin ollen pälyilemään koko ajan taakseen?

torstai 20. marraskuuta 2014

Lisää asetuksia ja taivutuksia

Olin myös tänä torstaina pienryhmätunnilla, joka toimi viimeisenä ratsastuskertanani Jussilla ennen sunnuntain kisoja. Jussi olikin tällä kertaa ihan omilta jäljiltäni, sillä eilen ratsastin sillä päivän viimeisenä ja tänään taas ensimmäisenä. Sain muuten nyt käsiini videomateriaalia minun ja Jussin menosta kahden viikon takaisella tunnilla, ja lisäsin videon kyseisen postauksen yhteyteen.

Tänään aloitettiin tunti hieman erilaisella alkuverryttelyllä, eli ravaten reilusti pidemmällä ohjalla ja aivan kevyellä tuntumalla tavoitellen rentoa eteen-alas venytystä. Tällainen rento aloitus oli mukava, vaikka huomasinkin että pitkällä ohjalla ratsastaen en osannut mm. asettaa yhtä helposti kuin "normaalilla" tuntumalla. Nyt siis joutui pakostakin ottamaan pohkeita ja istuntaa enemmän käyttöön kun ei voinut turvautua ohjaan siinä määrin kuin tavallisesti. Kun sain asettamiseen ideaa ja ratsastin samalla pohkeesta eteen lähti Jussi ihan mukavasti pyöristymään ja venyttämään kaulaa alas, ja rentona se ainakin liikkui vaikka kaikista irtonaisinta ei sen liike vielä näin alkutunnista ollut.

Rennon keventelyn jälkeen otettiin ohjat lyhyemmäksi normaalille tuntumalle ja jatkettiin käynnissä. Ratsastimme nyt pituushalkaisijaa, jonka alkuun tuli voltti ja tästä jatkettiin sulkutaivutuksessa etuosa pituushalkaisijan suuntaisesti. Puolenvälin jälkeen tuli suoristus ja voltti toiseen suuntaan sekä sulkutaivutusta toiselle puolelle. Sulkutaivutus vasemmalle sujui ihanan vaivattomasti, parhaimmillaan lähes ajatuksen voimalla. Ope kehotti tekemään vielä pieniä kohottavia ja etuosaa hidastavia pidätteitä, ja tätä kautta löytyi liikkeen aikana todella hieno ryhdikäs raamikin. Sulkutaivutus oikealle oli huomattavasti vaivalloisempaa, enkä saanut Jussia aivan rehellisesti taipumaan oikeasta kyljestään. Kuuliaisesti se kyllä kulki sivuttaisliikettä etuosa pituushalkaisijalla, mutta tämä jäi liikaa pohkeenväistöä muistuttavaksi sen sijaan että vasen kylki olisi venynyt kunnolla ja oikea lapa lakannut puskemasta liikkeen suuntaan. Koin tässä tilanteessa vaikeuksia istua keskellä hevosta ja oman painoni avulla ohjata sitä haluttuun poikitukseen ja taivutukseen, sillä väkisinkin paino tuntui roikkuvan vasemmalla kyljellä hankaloittamassa tilannetta entisestään.

Laukkaa työstettiin ympyröillä, ja tehtävänä oli edellistuntien tapaan vaihdella myötä- ja vasta-asetuksen välillä. Vasemmassa laukassa vasta-asetuksesta olikin huomattavaa apua, ja sain samalla suoristettua etuosaa oikealta vasemmalle. Tätä kautta koko laukan laatu ja pyöreys parani, mutta muoto painui helposti liian matalaksi ja etupainoiseksi. Ope myös vinkkasi että mikäli Jussi tuntuu laukkaavan kovasti takaosa vasemmalla kannattaa tarkistaa istunta, eli korjata oikealla roikkuva oma paino ja vasemmalle kallistuva ylävartalo. Jussilla kun on taipumusta tuoda takaosa vasemmalle niin se voi olla tällaisille jutuille hyvinkin herkkä. Oikeassa laukassa Jussi oli tälläkin kertaa parempi, eli suorempi, ryhdikkäämpi ja kevyempikin. Opelta tuli kehuja siitä että meno näytti pehmeältä, mutta itse olisin vielä toivonut tuntumaa rennommaksi.

Tältä pohjalta sitten starttaamme sunnuntaina A-merkin kouluohjelman. Jos Jussi toimii kisoissa läheskään yhtä hyvin kuin tunnilla (tai siis jos itse pystyn ratsastamaan läheskään samalla lailla) niin hyvin sen pitäisi mennä.