Torstaina mahduin tällä kertaa mukaan illan viimeiseen ryhmään, jonka ohjelmassa puomeja. Sain aika mielenkiintoisen ja yllättävän ratsun eli Roosan. Hieman huolestuneena mietin mahtaisinko saada ponia edes laukkaamaan ja kuinka pahaksi pukitteluksi ja kiukutteluksi tunti mahtaisi tällä kertaa mennä. Toisaalta muistikuvani kertoivat että Roosa reipastuu puomeilla kivasti. Alku ei ollut kovin lupaava, sillä karsinassa Roosa esitteli tammamaista luonnettaan vinkaisujen kera.
Maapuomit sijaitsivat tänään suorassa linjassa kahtena sarjana pitkän sivun suuntaisesti. Jo alkuverryttelyn aikana ylitimme puomeja ravissa. Tässä vaiheessa Roosa tuppasi jarruttelemaan puomeilla ja vähän katselikin niitä aluksi kuin kyseessä olisi ollut jotain uutta ja ihmeellistä. Pohjetta Roosa kuunteli aika huonosti, mutta raippaa en oikein tohtinut käyttää sillä ajattelin sen johtavan täydelliseen stoppaamiseen ja kiukkupukkeihin. Pitkillä sivuilla Roosa kyllä ravasi oikein reippaasti ja kiihdyttäenkin, mutta päädyissä ja etenkin ympyröillä se hyytyi pahasti. Yleensä ympyrän tai voltin alkupuolisko sujui ihan hyvin, mutta jälkimmäisellä puoliskolla ravi jumittui täysin ja poni puski sisälapa edellä. En tiedä oliko tässä kyse vinoudesta tai muusta istuntaongelmasta, sillä Roosa on istunnalle todella herkkä.
Jatkoimme vielä ravipuomien parissa ratsastaen nyt käyntiinsiirtymisen puomisarjojen välissä. Yllättävää kyllä Roosa teki siirtymiset aika täsmällisesti apuja kuunnelleen. Takaisin raviin lähteminen oli ehkä hieman nihkeää, mutta tästä huolimatta askel venyi helposti vielä toisenkin puomisarjan väleihin. Seuraavaksi säätelimme hieman askelpituutta niin että ensimmäinen puomisarja ravattiin lyhyillä väleillä ja jälkimmäiselle sarjalle piti ravi saada venymään reilusti eteen. Askeleen riittävä pidentäminen oli hieman hankalaa, sillä Roosa ei kovin terävästi lähtenyt pohkeen merkistä eteen. Useimmiten se kuitenkin onnistui venyttämään kinttunsa pitkiinkin puomiväleihin, mutta välillä tuli kompurointiakin. Tässä siis kostautui se ettei poni ollut rehellisesti pohkeen edessä vaan kiihdytti ja jarrutti vauhtia lähinnä oman päänsä mukaan.
Laukkaamista tai siis lähinnä laukannostoa vähän jännitin. Tehtävänä oli nyt ensimmäisten puomien ylitys ravissa, ympyrä puomisarjojen väliin ja sen aikana laukannosto sekä toiset puomit laukassa. Yllätyksekseni Roosa nosti laukan ihan tuosta vaan yhtään jarraamatta, ja taisipa nostaa välillä hieman ennakoidenkin. Ehkä se tosiaan alkoi pikkuhiljaa "kuumua" puomeista. Laukkapuomeille päästiin hyvässä rytmissä ja sopivassa askeleessa. Näin ponnistuspaikat hyvin, ja tarvittaessa voitiin mennä joko lähempää tai kauempaa ja Roosa noudatti ponnistuspaikan suhteen kuskin päätöksiä. Onkohan Roosan kanssa missään asiassa yhteistyö sujunut koskaan näin hyvin? Puomien ylitys oli oikein sujuvaa, ja ope kehuikin sitä ettei Roosa loikkinut vähän mistä sattuu niin kuin se toisinaan saattaa tehdä vaan tuli aina järkeviin paikkoihin.
Lopuksi säädeltiin vielä laukka-askeleen pituutta. Ensimmäinen puomisarja oli pitkillä väleillä ja toinen lyhyillä, eli näiden välissä piti ehtiä lyhentää laukkaa tarpeeksi. Ensimmäisellä kierroksella ratsastin sisään liiankin isossa laukassa, ja kun ponnistuspaikka ensimmäiselle puomille jäi aika kauas niin se oli menoa sitten. Roosa pääsi lähtemään ensimmäisillä puomeilla eteen niin ettei minulla ollut toivoakaan saada sitä pidätteillä ajoissa takaisin. Viime tipassa Roosa sai aseteltua jalkansa myös lyhyisiin puomiväleihin, mutta ei ollut oikein tasapainoista ja hallittua menoa. Tämän jälkeen ratsastin tehtävään sisään hieman pienempää ja hallitumpaa laukkaa, ja näin sain askelta paremmin lyhennettyä sarjojen välissä. Roosahan nimittäin venytti pitkiinkin puomiväleihin höyhenenkevyesti ilman että sisään joutui tulemaan kovin suurta laukkaa tai eteen ajaen. Säätövaraa siis Roosalta todellakin löytyi. Lopuksi menimme puomit vielä toiseen suuntaan eli ensin lyhyet ja sitten pitkät välit. Tämä oli meille helppo nakki.
Olin todella tyytyväinen ensinnäkin siihen että ensimmäistä kertaa ikinä tunti Roosa-prinsessan kanssa sujui ilman mitään pukitteluja ja kiukutteluja (ilmeisesti nyt oli tähdet oikeassa asennossa), ja toisekseen siihen miten hyvin säätely toimi laukkapuomeilla. Roosalla on tällaiseen säätelytehtävään todella hyvät ominaisuudet laukkansa puolesta, joten kun se pahin sudenkuoppa vältettiin eli laukka nousi ongelmitta niin sen jälkeen puomeja olikin nautinto ratsastaa. Kyllä se vaan niin on että kun laukassa on energiaa ja säätövaraa niin sopiva ponnistuspaikkakin on helppo löytää. Milloinkahan viimeksi olen ollut puomitunnista näin fiiliksissä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti