sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Testitunti Lapinjärvellä

Rusina ja virnuileva kuski.
Ratsastusvarusteet lähti joululomalle mukaan ja pitihän niitä päästä pyhien jälkeen vihdoin ulkoiluttamaankin. Niinpä varasin irtotunnin Lapinjärven Ratsastuskoululle Maaningalle. Tunnilla oli kaikkiaan viisi ratsukkoa, joten hienossa tilavassa maneesissa mahtui ratsastamaan mukavan väljästi. Tallin pääasiallinen opettaja oli parhaillaan lomalla, joten tänään mentiin apuopen ohjauksessa. Ratsuksi minulle oli jaettu 8-vuotias eestinhevosruuna Ruts II eli "Rusina", joka tallin sivuilla mainitaan helppo A -tasoiseksi ja noin 150 cm korkeaksi. Karsinassa Rusina nuokkui kiltisti paikoillaan kun harjasin ja varustin sen tunnille.

Väistö kevyessä ravissa oikealle.
Tunti aloitettiin kevyessä ravissa, jossa käännettiin lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja ratsastettiin pohkeenväistöä takaisin uralle. Rusina oli sopivan herkkä ja reagoi hyvin sekä pohkeeseen että pidätteeseen. Vaikka Rusina ei varsinaisesti tahmaillut, ope sai moneen otteeseen tunnin mittaan kehottaa minua ratsastamaan ravin reippaammaksi eteen, sillä en aina oikein hoksannut menon olevan hiippailua ja siten pyytää Rusinaa liikkumaan hieman aktiivisemmin. Väistöt Rusina teki ihanan helposti, ei tarvinnut juuri muuta kuin ajatella väistöä ja pyytää kevyesti pohkeella niin jo väistettiin näppärästi. Ulkopohkeella sai hieman olla toppuuttelemassakin jottei poikituksesta olisi tullut liiallista. Varsinkin väistössä ravi tahtoi huomaamatta hiipua, mutta myös tähän ratkaisuna oli ulkopohje. Vaikka väistöt sujuivatkin Rusinan kanssa vaivattomasti, apujenkäyttöni jännittyi sen verran että aluksi väistöissä myös hevonen jännittyi ylös. Kun kierros vaihtui vasemmasta oikeaksi, onnistuin rentoutumaan tehtävässä jo siinä määrin että pari oikean pohkeen väistöä sujuivat pyöreämpänä.
Väistöä vasemmalle.
Muutoinkin Rusina alkoi ajoittain pyöristyä kaulasta, mutta selkä taisi olla vielä enemmän tai vähemmän notkolla. Se open peräänkuuluttama aktiivisempi ravi ja ratsastus pohkeesta kohti ohjaa olisi varmasti auttanut asiaa paljon. Nyt unohduin vain liiaksi ratsastamaan edestä taakse. Ohjastuntuman kanssa olin vähän kuutamolla niin että välillä ohja pääsi löystymään liikaa ja välillä taas oli jopa vetoa. Tasainen mutta kevyt ja rento tuntuma löytyi tunnin mittaan hetkittäin, ja tällöin meno tuntuikin oikein kivalta, mutta kovin pitkiä yhtenäisiä pätkiä ei näin päästy menemään.

Keventäessä tuli tältäkin opelta samat tutut korjaukset eli ylävartaloa ja hartioita pystympään, kevennyksessä ajatus enemmän napaa eteen ja ylös. Hevosen liikkuessa selkä notkolla lähdin siis itse pyöristämään selkääni liiankin kanssa niin että lopputuloksena oli aivan lysyssä istuva ratsastaja.



Ei ihme että ylävartalon asennosta tuli sanomista...
Alkuverryttelyn jälkeen käveltiin hetki, ja otettiin samalla jalustimet kaulalle. Kotona ei tule juurikaan ilman jalustimia mentyä, mutta ajattelin toiveikkaasti että ehkäpä en voisi ilman jalustinten tukea istua yhtä vinossa kuin tavallisesti. Vaan vielä mitä, pikemminkin se oli se vinouden korjaaminen mikä muuttui hankalammaksi. Huomasin myös jääväni harjoitusravissa helposti puristamaan reisillä. Tähän auttoi kun ope muistutteli jälleen ylävartalon asennosta ja kehotti nojaamaan ihan reilusti taaemmas niin että sain painon kohtisuoraan istuinluille. Pystymmässä istuen ei enää tarvinnutkaan puristaa reisillä tukea. Ilman jalustimia ratsastaminen siis ainakin demonstroi hyvin sen kuinka paljon helpompaa raviin on mukautua kun vartalon asento on kohdillaan eikä kenoteta miten sattuu istuinluiden etuosalla.

Mitenkäs nuo pohkeet lähti leijumaan heti kun jalustimista luovuttiin?
Tehtävänä oli ratsastaa harjoitusravissa voltti pitkän sivun alkuun, ja ravata uraa pitkin sivun keskipisteeseen missä laukannosto ja laukassa uraa seuraten aina lyhyen sivun kirjaimeen missä siirtyminen takaisin raviin. Kulman jälkeen taas sama kuvio toiselle pitkälle sivulle. Volteilla meno oli aika nihkeää, en oikein saanut Rusinaa ihan rehellisesti asettumaan ja taipumaan. Käsittääkseni keskityin liikaa sisäohjaan ja unohdin ulkoavut aina ratkaisevalla hetkellä. Sen sijaan suoralla uralla voltin jälkeen meno oli vaivattoman oloista, ja Rusina pyöristyi tuntumalle mukavasti. Sama koettiin oikeastaan joka kierroksella, ja pääsin näissä hetkissä hyvin ratsastamaan pohkeesta kohti kevyttä tuntumaa. Kun vielä muistin pitää itseni pystyssä kallistumatta etukumaraan, niin ainakin kuvittelin Rusinan näissä kohdissa pyöristäneen vähän selkäänsäkin.

Volteilla palaset eivät ihan loksahtaneet kohdilleen. Ilman jalustimia selkä notkoutuu tavallistakin helpommin.
Uralla nostoon ravatessa meno oli toimivaa.
Myös laukannostot olivat Rusinan kanssa ilahduttavan helppoja. Pieni puolipidäte ennen nostoa sai hevosen hyvin kuulolle (tosin kuulemma ravi hidastui tällöin liikaa ennen nostoa), ja yksinkertainen sisäpohkeen painallus riitti nostamaan laukan. Tuttuun tapaani meinasin aina nostossa heijata vartaloa eteenpäin, mutta ope oli tämän kanssa tarkkana ja loppua kohti onnistuinkin tekemään nostot paremmin ilman ylimääräisiä heilumisia. Laukassa ohjeet oli samat kuin ravissa eli nojaa taakse ja pyydä pohkeella reippaampaa liikkumista. Vasemmassa kierroksessa istuin aivan toivottoman linkussa vasemmasta kyljestäni niin ravissa kuin laukassakin, enkä tätä onnistunut ilman jalustimia korjaamaan senkään vertaa kuin tavallisesti asian huomatessani. Tämä on varmasti ainakin osasyy siihen että Rusina liikkui mielestäni paremmin oikeaan kierrokseen kuin vasempaan.

Laukassakin meinasi tulla pientä etukumaraa.
Suunnan vaihto käynnissä ja selkä ihastuttavasti notkolla.
Rusina ravaa pirteän näköisenä.
Ei sinne vasemmalle tarvitsisi ihan noin paljon kallistua...
Loppuverryttelyyn otettiin jalustimet jalkaan ja kevenneltiin hetki molempiin suuntiin. Ope kehotti antamaan pidempää ohjaa ja ratsastamaan Rusinan ravissa eteen ja alas, mutta tämä ei ihan ottanut onnistuakseen. Aluksi pyöreys ylipäänsä oli hukassa ja hevonen liikkui toivottoman notkoselkäisesti. Rusina kyllä myötäsi välillä niskasta, mutta ei venyttänyt alas eikä liike tullut läpi selän. Kuten ope huomautti, tuntuman vakaudessa oli jälleen ongelmia. Ohja kävi välillä aivan löysänä, ja välillä taas kerin ohjat liian lyhyeksi. Resepti olisi siis ollut kevyt mutta tasainen tuntuma hieman pidemmällä ohjalla, ja napakka ratsastus takaa eteen käyttäen pohjetta satulavyön kohdalla, ei taaksevedettynä. Jotenkin se toteutus vaan takkuili. Lopulta oikeassa kierroksessa löytyi pyöreämpää liikkumista ja ehkä jopa pientä ideaa eteen ja alas.

Loppukeventelyä vasemmalle...
...ja oikealle.
Eteen-alas -idea toteutui lopulta jo vähän paremmin.
Tunti tuntui loppuvan kesken, sillä homma jäi minulla Rusinan kanssa vähän vaiheeseen. Välillä olin pääsevinäni vähän paremmin kärryille ja meno oli sujuvampaa, mutta sitten taas tipahdin sieltä kärryiltä uudestaan. Monesti oli sellainen olo että palaset olivat lähellä loksahtaa kohdalleen mutta ei ihan. Rusina oli periaatteessa varsin helpon oloinen hevonen, joten tunsin itseni vähän alisuoriutujaksi tänään. Oikein mukava Rusinalla oli kyllä ratsastaa, se oli kuuliainen hevonen joka teki juuri mitä pyydettiin ja reagoi pieniinkin apuihin, mutta osasi suodattaa silloin kun ratsastaja osaamattomuuttaan laittoi liikaa painetta. Tällä lomalla en ehdi Rusinan kanssa ottaa uusintaa, mutta kunhan taas paikkakunnalla seuraavan kerran olen niin mielelläni suuntaan tälle tallille uudestaankin.

torstai 20. joulukuuta 2012

Rentoa ja rauhallista hyppäämistä

Vuoden viimeiselle estetunnille lähdin selättämään sunnuntailta mukaan tarttunutta pientä peikkoa, joten olin tietenkin toivonut Peraa. Ope oli kuitenkin joutunut varaamaan Peran pidemmälle ratsastajalle ja minulle oli laitettu ensin Eetu ja sitten Rappen. Peran ratsastaja ei kuitenkaan loppujen lopuksi tullut tänään tunnille, joten pääsin kuin pääsinkin hyppäämään Peralla.

Alkuverryttely oli suhteellisen lyhyt, vähän ravia ja laukkaa oikeaan kierrokseen. Pera oli tahmean oloinen ja sitä sai aika lailla ratsastaa pohkeella eteen. Tietenkin jäin liikaa kaivamaan ja punkemaan ilman kunnon reaktiota, joten ei ihme jos Pera ei ollut kovin hyvin hereillä. Ainakaan ei ollut jännittyneisyyttä ilmassa tällä kertaa.

Aloitettiin hyppelyt maltillisesti puomi- ja ristikkoharjoituksilla esteistuntaa ja kevyttä istuntaa vuorotellen. Tehtävä alkoi pääty-ympyrällä kevyessä istunnassa, tästä satulaan istuen vasemmassa laukassa uraa pitkin ja kääntäminen lävistäjäristikolle, vaihto hypyssä oikeaan laukkaan ja päädyn kautta kaartaen esteistunnassa suoralle linjalle jossa ensin ristikko ja tästä kolmen laukan väli kolmen toisesta päästä nostetun puomin innarisarjalle jolla pysyttely kevyessä istunnassa (Annen blogista löytyy havainnolliset piirrokset tästä ja tunnin muista tehtävistä). Peraa sai edelleen hoputella eteen mutta estettä kohti laukka lähti onneksi sujumaan hieman paremmin. Hyppy lävistäjäristikolle oli varsin nappisuoritus, unohdin tosin johtaa kunnolla mutta Pera vaihtoi laukan tästä huolimatta. Suoralla linjalla ei ongelmia myöskään, ja kolmen laukan väli ristikolta puomisarjalle oli meille juuri passeli ilman sen kummempia säätämisiä. Tultiin sama tehtävä vielä kahdesti toisin päin eli aloittaen puomisarjasta ja päättäen lävistäjäristikkoon. Opelta tuli kehuja oikein mallikkaasti sujuneesta puomisarja-ristikko-linjasta, mutta lävistäjäristikolla jäi johtamiset edelleen matkasta ja nyt ei Pera enää itsekseen vaihtanut. Laukan korjailu tapahtui sitten etupää ensin -periaatteella ristilaukan kautta.

Tunnin toinen tehtävä oli kolmoissarja ristikko-yksi askel-pysty-kaksi askelta-okseri. Ekalla kierroksella tultiin pelkkä yhden askeleen sarja ilman kolmatta estettä. Vaikka yritin Peraa edelleen herätellä tultiin sarjalle hieman hitaassa laukassa ja melko lähelle ensimmäistä osaa. Tänään Pera kuitenkin meni varmasti yli, joten sarja hoitui ihan kunnialla. Huomasin kuinka kantapääni tahtoivat hieman nousta hypyissä, ja ope ohjeistikin pitämään painoa paremmin jalustimilla ja varomaan polvella satulaan puristamista. Eipä sitten mahdollisen kiellon sattuessakaan niin helposti kippaa alas kun on paino vakaasti jalustimella.

Seuraavalla kierroksella mukana oli jo sarjan kolmaskin osa, tosin tässä vaiheessa ilman takapuomia. Mukautumiseni hyppyyn kolmososalla ei ollut ensimmäisellä yrityksella ihan paras mahdollinen, ja Perakin teki vähän hassunoloisen hypyn vetäen kaulaa pyöreäksi alas. Ope kehotti hyppyyn myödätessä ajattelemaan enemmän takapuolta taaksepäin sen sijaan että kippaa omaa painopistettä liikaa hevosen kaulalle. Jälkikäteen videolta suoritusta katsellessani näin kyllä selkeästi itsekin että juuri tästä homma kiikasti. Seuraavilla kierroksilla sainkin istuntaa ja mukautumista hyvin korjattua, ja näin hyppäsimme oikein sujuvat kaksi kierrosta kolmoissarjaa viimeisen osan ollessa nyt okseri. Korkeimmillaan okseri taisi olla noin 65 cm joten tänään ei korkeuksilla kikkailtu. Kun estekorkeutta ei tarvinnut jännittää niin saattoi paremmin keskittyä suoritusten laatuun, ja tässä vaiheessa tuntia oli luottoni Peraan palautunut jo siinä määrin että sarjan hyppääminen onnistui varsin rennosti. Sarjavälit olivat Peralle oikein sopivat jotein ei tarvinnut laukan säätelynkään kanssa pahemmin hikoilla kunhan vaan varmisti että sarjalle sisään päästiin riittävän aktiivisessa laukassa. Mukavan varman ja helpon oloista tekemistä kaikin puolin.

Päivän hyppäämiset oli sitten tässä, ja nyt jäi sellainen olo että enemmänkin olisi voinut hypätä ja isommilla korkeuksilla. Juuri näinhän sen pitää mennä, joten tunti selvästikin täytti tehtävänsä sunnuntailta jääneen epävarmuuden karkotuksessa. Myös open palaute oli että paljon edelliskertaista parempaa ja rennompaa menoa. Sunnuntaihin verrattuna sekä hevosen että ratsastajan mielentila oli tänään aivan toinen koko tunnin ajan, ja sanoisin että Pera oli vähän turhankin rauhallinen. Olen oikein iloinen että pääsin vielä ennen joulutaukoa tämän tunnin Peralla hyppäämään, sillä näin sain pudotettua peikon kyydistä saman tien ja pääsen aloittamaan uuden ratsastusvuoden hyppäämisten osalta sopivan positiivisella ja luottavaisella mielellä.

Nora ehti käännähtää kuvaamassa kolmoissarjatehtävää. Kiitos!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Leikkisämpi tunti

Vuoden (näillä näkymin) viimeiselle koulutunnille sain Peran. Ratsastajien toivomuksesta mentiin "sennujen leikkitunti", joka tosin alkoi noin 50 minuutin perusratsastuksella ja loppuhupailuksi otettiin sitten pieni leikkiosuus.

Tunti käynnistyi ympyröillä taivutellen ja hakien käynnissä pyöreää liikkumista läpi selän. Pera oli helppo saada pyöristymään pienten asetusten kautta sekä pohkeesta kohti kevyttä tuntumaa ratsastaen, mutta muoto oli epätasainen eli vuoroin hevonen nousi ylös ja vuoroin myötäsi niskasta pyöreäksi. Tämä oli siis selvä merkki siitä että käynti ei ollut tarpeeksi aktiivista ja pohkeen edessä. Lähdin huomaamattanikin hieman tuuppimaan istunnalla eteen, ja ope kehottikin vähentämään liiallista vartalon liikettä hevosen mukana eli hieman pysäyttämään liikettä lantiosta jämähtämättä kuitenkaan aivan tönköksi. Kierros oli alkuun vasen, joten sain muistutella itseäni napakasta ulkokyljestä sekä vartalon suorassa pitämisestä ilman liioiteltua sisäänpäin kiertymistä. Asettamalla ulos oikealle sain sekä omaa että hevosen ulkopuolta paremmin haltuun.

Samaa taivuttelua ja rennon sekä pyöreän liikkumisen tavoittelua jatkettiin ravissa. Istuin suosiolla heti alusta lähtien harjoitusravissa. Ravissa meno oli jo huomattavasti tasaisempaa, eli Pera jäi tasaisemmin pyöreänä tuntumalle ja olettaakseni onnistuin itsekin pitämään käden vakaampana. Ravia vaan olisi saanut vielä aktivoida isommaksi silloin kun hevonen pyöristyy tuntumalle ja suoristuu apujen väliin, ja tähän olisi kaivattu hieman nopeampaa pohjetta joka antaa avun ja saman tien hellittää. Tänään käyttämilläni topparatsastushanskoilla ohjastuntuman pitäminen oli hieman tavallista haastellisempaa, ja läpi tunnin ohja tahtoi helposti valua liian pitkäksi. Tämä johti siihen että tuntuma tuppasi olemaan turhankin keveä ja myös epätasainen ohjan käydessä välillä löysänä. Yleisesti ottaen Pera tuntuisi toimivan hyvin melko kevyellä kädellä, mutta rajansa kaikella. Käden suhteen varottavaa oli myös se etten jää liikaa kiinni sisäohjaan, vaan sisäkädellä kannattaa antaa vähän enemmän tilaa samaan aikaan kun ulko-ohjalla pitää paremman tuen. Ulkoapuihin keskittyminen ja oman ulkopuolen napakkana pitäminen olikin myös ravissa se juttu jonka kautta Pera tuntui tulevan paremmin kahden ohjan ja pohkeen väliin.

Laukkatyöskentely tehtiin tälläkin kertaa pääty-ympyrällä open tehotarkkailussa pari ratsukkoa kerrallaan, ja omaa vuoroa odotellessa työskenneltiin ravissa toisessa päädyssä (sekä tietysti väliin tauotettiin kävelemällä hetki pitkin ohjin). Oikeassa laukassa Pera pyöristyi mukavasti ja pysyi melko tasaisessa hyvässä muodossa. Alkuun unohduin varmistelemaan ohjalla, kunnes ope kehotti rauhoittamaan käden ja kokeilemaan säilyykö Pera samalla tuntumalla. Säilyihän se, ja itse asiassa käden rauhoittaminen tuntui tasoittavan ja keventävän hevosen etuosaa. Laukkaan olisi kaivattu lisää sujuvuutta ja aktiivisempaa takaosan työskentelyä, tunsin kyllä selvästi kuinka meno oli vähän laiskahkoa ja kulmikasta, ja ope kommentoi että oikea takajalka ei ihan kunnolla vielä koukistu vartalon alle. Kuulemma Pera näytti yrittävän parhaansa mutta ilmeisesti se ei ollut vielä notkistunut riittävästi jotta liike olisi ollut parempaa. Sain ohjeistukseksi ratsastaa itsenäisesti hieman sulkutaivutusta oikealle jotta oikea takajalka saataisiin paremmin aktivoitua vartalon alle. Ratsastin ympyrällä ravissa muutamia pätkiä sulkua ja näiden kautta Pera tuntui kyllä liikkuvan hieman paremmin, tosin uutta pätkää oikeassa laukassa ei enää ehditty ottaa.

Vasen laukka tuntui rullaavan oikeaa paremmin, mutta muoto oli hieman epätasaisempi. Saimme kyllä väliin hyviä palaset loksahtaa kohdilleen -askeleita, mutta välillä pyöreys ja rento hyvä tuntuma katosi. Ope kehotti hieman lyhentämään ohjaa jotta myös hevosen saisi hieman lyhyempään ja ryhdikkäämpään raamiin. Ohja olikin taas päässyt turhan pitkäksi, mistä seurauksena ranteiden koukistuminen ja käsien vetäminen "syliin" ja alas. Ohjeena oli saada ohjaa lyhentämällä kättä kannetummaksi ja hieman enemmän eteen. Lisäksi sain taas tähän kierrokseen keskittyä omaan suoruuteen ja napakkaan ulkokylkeen estääkseni ratsukon molempien osapuolten valumisen ulkoa pitkäksi, sekä palauttaa mieleen viimeviikkoisen "hengitä enemmän vasemmalla keuhkolla" -mielikuvan. Lantion liikettä olisi saanut hieman pysäyttää estäen istuinluita liukumasta satulassa liikaa eteen liikkeen mukana. Lopulta vasemmassa laukassa päästiin tilanteeseen jossa Pera tuntui liikkuvan mukavasti kahden ohjan ja pohkeen välissä suorana ja hieman ryhdikkäämmässä muodossa tasaisella tuntumalla. Tämä olikin tunnin parhaita hetkiä. Ravissa laukan jälkeen hain vielä samaa fiilistä ja ainakin hetkellisesti tässä onnistuin kunhan en päästänyt itseäni kierähtämään vinoon ja kättä epätasaiseksi. Meno tuntui oikein mukavalta hetkinä jolloin Pera keveni edestä ja pääsin tästä ratsastamaan liikettä aktiivisemmaksi kohti kevyttä mutta tasaista tuntumaa.

Tämä oli siis tunnin "vakavamielinen" osuus tänään. Hyviä pätkiä, mutta toisaalta uskoisin jääneeni vähän liikaa matkustelemaan ja leijailemaan siihen että hevonen menee "ihan kivasti", kun taas hieman enemmän vaatimalla (aktiivisempaa liikkumista ravissa, ehkäpä hieman väistätystä tai avo-/sulkutaivutuksia) olisi voitu ehkä päästä vielä pykälän parempaan. Ainakin meno pysyi rentona sekä kuskin että hevosen osalta kun pyöriteltiin vaan kaikessa rauhassa ympyröitä ilman erityisempää prässäämistä.

Viimeinen kymmenminuuttinen käsitti sitten sen tämänpäiväisen leikkiosuuden. Ohjelmaan otettiin ratsastusviesti, jossa kilpailtiin kahden nelihenkisen joukkueen välillä. Viestiosuuteen kuului kolmen tötterön pujottelu peilipäädystä katsomolle päin, päädyssä kahden "palikan" välistä ratsastus ennen käännöstä takaisin kohti peilipäätyä jonne palattiin pitkää sivua laukaten. Alkuun minua hieman epäilytti Peran reaktio tällaiseen epätavanomaiseen ohjelmaan (kuten ope totesi Pera ja muut tunnilla olleet hevoset eivät ole pahemmin leikkitunteja menneet kun yleensä niitä menee vaan lapset ja ponit), mutta ei se osannut tästä sen kummemmin kierroksia ottaa vaikka vähän hämmentyneeltä vaikuttikin. Lähinnä Peraa sai olla hoputtelemassa liikkeelle eikä se lähtenyt ampaisemaan kohti maalia muiden hevosten luokse kuten olin arvellut saattavan käydä. Hoidimme siis omat osuutemme suhteellisen rauhallisesti mutta emme vastakkaisen joukkueen ratsukolle ainakaan hävinneet sillä eipä tässä kukaan lähtenyt kovin hurjasti revittelemään (useimmat kun olivat liikkeellä ilman satulaa). Joukkueemme voitti ensimmäisen kisakierroksen ja hävisi toisen. Ihan hauskaa vaihteluahan tällainen pieni erikoisohjelma tunnin päätteeksi oli. Tähän loppukevennykseen olisi ollut sopiva päättää syyskausi ja lähteä joulutauolle, mutta eipä tässä ihan vielä voi omalta osaltaan kautta paketoida kun huomenna on ohjelmassa vielä ylimääräinen estetunti.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Odottamaton alastulo

Pääsinpä vihdoin estetunnille kuukauden hyppytauon jälkeen (ellei viimeviikkoista kavalettituntia lasketa), enkä ollut lainkaan yllättynyt kun sain Peran. Pera vaikutti jo ennen tuntia olevan hieman hermostuneella tuulella, sillä karsinassa se säpsähteli pariin kertaan muualta tallista kuuluvia kolinoita ja käytävällä tuijotteli puhisten jonkun ratsastajan seinän vierustalle jättämää reppua. Olin itsekin vähän jännittyneessä mielentilassa kun ei taas ole päässyt muodostumaan oikein rutiinia näihin estetunteihin.

Alkuverryttelyssä oli tarkoitus ratsastaa hevoset ravissa matalahkoon muotoon pyöreiksi läpi selän. Pera kyllä myötäsi hetkittäin eteen ja alas, mutta ei sinne tasaisesti jäänyt. Arvatenkin tämä johtui jälleen siitä ettei ravi ollut tarpeeksi aktiivista ja pohkeen edessä. Laukkaverryttely tehtiin kevyessä istunnassa, ja laukassa Pera oli tälläkin kertaa helpompi ratsastaa pyöreäksi. Kevyessä istunnassa laukkaillessa Pera vaikutti myös jo rentoutuvan.

Estetehtävät aloitettiin kahden miniristikon suoralla linjalla ovipäädystä peilille päin. Ristikoiden väli oli mitoitettu 5-6 laukka-askeleelle, ja ohjeena oli tulla näin alkuun melko pientä ja rauhallista laukkaa. Päivän erikoisuutena oli ratsastaa tämä ristikkolinja ilman jalustimia (tämä oli kuulemma vähän niin kuin asennetesti). Pera liikkui tässä vaiheessa vielä aika hitaalla vaihteella, ja tehtävään sopiva pieni ja rauhallinen laukka löytyi kuin itsestään. Yllätyksekseni linja oli juuri sopiva kuudella askeleella kun en Peraa lähtenyt välissä eteen ratsastamaan vaan jalustimien puuttuessa jäin himmailemaan. Ensimmäisellä kierroksella esiintyi pientä liirailua oikealle eli kohti seinää, mutta sain oikeaa puolta paremmin kontrolliin kahdella seuraavalla kierroksella. Tehtävä sujui ihan näppärästi esteiden ollessa ehkä noin 30 cm korkuisia, ja tätä kolme hyppykierrosta tultuamme saatiin lupa ottaa jalustimet takaisin jalkaan.

Jatkettiin vielä samaa kahden esteen linjaa, mutta nyt peililtä kohti ovipäätyä ja ristikot muuttuivat noin 50 cm pystyiksi. Koska hyppysuunta oli nyt "kotiinpäin" ja esteetkin jo hieman korkeampia ajattelin välin olevan sopiva viidellä askeleella ilman erityisempää eteenratsastusta. Väärässä olin, ja ensimmäisellä kierroksella hyppypaikka toiselle osalle jäi kauas. Pera jäi epäröimään huonon ponnistuspaikan kanssa, mutta lopulta roiskaisi yli kauempaa. En saanut hyppyyn ihan oppikirjamukautumista mutta en mielestäni jäänyt suuhun kiinni sillä nappasin ulkokädellä harjasta kiinni ja sisäkädellä heitin ohjaa pois. Tämä ei niin onnistunut suoritus ilmeisesti sai Peran epävarmaksi, mikä kostautui seuraavalla hyppykierroksella. Lähestyimme linjan ensimmäistä estettä edelleen liian energiattomassa laukassa, ja hyppypaikka oli joko jäämässä liian kauas tai tulossa ihan pohjaan. En muista kumpaan vaihtoehtoon olin varautumassa, mutta joka tapauksessa en ollut millään lailla varautunut kieltoon. Pera stoppasi viime hetkessä esteen juureen ja itse olin jo niin varmana menossa hyppyyn että kippasin satulasta eteenpäin ja kohti maata. Automaattinen apinarefleksini auttoi ainakin näin hidasvauhtisessa tapauksessa sen verran että sain mennessä tarrailtua kiinni hevosen harjaan, kaulaan ja ohjiin ja näin ollen laskeutuminen tapahtui sopivan hidastetusti ja pehmeästi niin että en satuttanut mitään paikkaa maa- tai puomikosketuksessa. Sanoisin että erittäin turvallinen ja siisti tippuminen. Perakin jäi kiltisti paikalle seisoskelemaan. Ope tuumasi että ei ehtinyt varoittaa mutta näki jo kaukaa miten käy kun tultiin tehotonta laukkaa huonoon hyppypaikkaan ja kuski lähti ylävartalolla ennakoimaan liikaa. Tällaisessa tilanteessa Pera hyvin tyypillisesti kieltää. Olihan minulla tästä aiempi omakohtainen kokemus olemassa, mutta jotenkin tässä syksyn mittaan useamman kerran Peralla hypättyäni olin autuaasti onnistunut unohtamaan ettei tämä hevonen ole ihan 100% varma ja lähestymisissä olisi syytä olla vähän tarkempi. Kuulemma olisi pitänyt tehdä selkeämmin ratkaisu joko ratsastaa aikaisemmin eteen tai ottaa paremmin kiinni eikä jättää ponnistuspaikkaongelmaa kokonaan hevosen ratkaistavaksi samalla kun vielä itse lähtee kökkimään etukumaraan kohti estettä.

Uusintayrityksellä tiesin sitten ratsastaa Peran aktiivisempaan laukkaan ja istua lähestymisessä pystymmässä. Pera vaikutti nyt aiempaa hermostuneemmalta, luultavasti johtuen epämiellyttävästä kokemuksesta edellisellä yrittämällä sekä siitä ettei ratsastajakaan ollut ihan tyynellä mielellä kyydissä. Laukka ei ollut nyt ainakaan liian velttoa vaan melkein turhankin sähköistä. Esteiden edessä esiintyi pientä epäröintiä, mutta linjan molemmat osat ylittyivät ilman lisäkommelluksia. Pera tosin hyppäsi aika isosti ja väli alkoi käydä viidellä askeleella ahtaaksi kun laukassa olikin äkkiä aivan toinen vaihde päällä. Ope huomautti että nyt oli vähän liikaa painetta esteiden välissä, ja näin varmasti olikin kun jännitin Peran edesottamuksia ja lähdin huomaamattani turhan ronskisti varmistelemaan että yli mennään. Esteiden noustua kymmenisen senttiä ylöspäin tultiin vielä toinen kierros onnistuneesti joskin jännittyneesti, ja nyt tajusin jo hieman paremmin ottaa kiinni esteiden välissä jolloin myös jälkimmäinen hyppy lähti paremmasta paikasta.

Tässä vaiheessa uumoilin jo että tänään ei päästäisi 60 cm:ä korkeampien esteiden yli, sillä sen verran hermostuneisuutta, epäröintiä ja luottamuspulaa tuntui olevan satulan molemmin puolin. Jatkettiin kuitenkin päivän toiseen tehtävään, joka oli myös suora linja peililtä ovelle päin. Linja alkoi ravilähestymisellä ponnistuspuomilla varustetulle ristikolle, jolta yhden laukan väli pystylle ja tästä neljän laukan väli viimeiselle esteelle joka hypättiin alkuun noin 60 cm pystynä. Pera oli edelleen melkoisen jännittyneen oloinen, mutta ravilähestyminen sekä yhden askeleen sarja sujuivat ongelmitta. Ope varoitteli liiasta paineistamisesta lähestymisessä sekä päästämästä Peraa liian pitkään raviin. Neljän askeleen väli oli ekalla kierroksella liian pitkä, sillä jäin ehkä huomaamattanikin jarruttelemaan välissä. Taas tultiin huonoon paikkaan ja Pera epäröi, mutta tällä kertaa mentiin yli esteen eteen otetun miniaskeleen saattelemana. Ohjeistus seuraaville kierroksille oli antaa Peran laukata paremmin eteen ja tuoda se paremmin keskelle estettä. Seuraavalla yrityksellä lähestyminen sarjalta pystylle sujui ilman epäröintejä, mutta Pera pääsi turhan pitkäksi ja hypystä tuli pitkä ja laaka. Laukka vaihtui hypyssä vääräksi, mikä olikin vakio-ongelma tässä tehtävässä. Pera ei ollut lähestymisessä ihan kunnolla apujen välissä vaan pääsi pullahtamaan oikealle karkuun, ja tämä yhdistettynä kuskin vinouteen aiheutti sen että laukka vaihtui hypyssä poikkeuksetta vasemmasta oikeaksi ja jouduttiin korjailemaan kaartessa hypyn jälkeen.

Linjan viimeinen osa nostettiin vielä okseriksi, ja tätä sarjan sekä neljän askeleen välin linjaa tultiin vielä useaan kertaan eri korkeuksilla. Toistojen myötä Pera tuntui saavan lisää varmuutta niin että epäröinnit jäivät pois, tosin kuskin varmuus ei ihan täysin päässyt alkutunnin sattumusten jälkeen palautumaan. Etenkin siinä vaiheessa kun okseri nousi 70 cm:iin alkoi lähestymiseen tulla vähän turhan paljon puristusta yrittäessäni varmistella ylimenoa. Pari viimeistä askelta tuli tuupattua hevosta vähän turhan paljon, ja tässä vaiheessa Pera kyllä vastasi pohkeeseen niin että suorituksista tuli jokseenkin lennokkaita. Ope huomautti että hienovaraisempikin apujenkäyttö riittäisi, mutta kun vastassa oli "iso" okseri iski lähestymisessä sen verran paniikki että en vaan osannut jäädä rauhassa istumaan kohti estettä. Pera ei onneksi ottanut nokkiinsa vaan hyppäsi sujuvasti okserin yli joka kierroksella. Laukka vaan vaihtui aina ärsyttävästi vääräksi, sillä en saanut oikealta vieläkään riittävää kontrollia. Pientä parannusta tähän sain loppua kohti niin että pääsin tuomaan Peran paremmin okserin keskelle estäen isoimmat kiemurtelut, mutta itse hypyssä pullahdettiin aina jotenkin oikealle. Kaarre esteen jälkeen ei myöskään ollut ihan täysin hallittu Peran painuessa matalaksi ja vetäessä kuskin irti satulasta etukumaraan. Viimeiselle hyppykierrokselle okseri nousi vielä 80 cm:iin, ja uskalsinpa senkin sitten lopulta hypätä. Pera oli vielä aika sähköisen oloinen, mutta saanut hyppyvarmuuden siinä määrin takaisin että 80 cm okserikin hujahti helpon oloisesti kuskin panikoinnista huolimatta.

Olin toisaalta ihan hyvilläni siitä että tänään tuli tällainen satulasta poistuminen koettua. Edellisen kerran olen hevosen selästä pudonnut kymmenen vuotta sitten (tarkalleen ottaen 12.5.2002), ja putoamisestahan pääsee helposti muodostumaan peikko jos siitä ei ole kokemusta (vastaavanlaisesta putoamispeikosta kärsin ratsastusurani alkutaipaleella kun onnistuin ensimmäiset kaksi vuotta harrastamaan ilman yhden yhtä tippumista). Nyt tuli muksahdettua alas niin sievästi ettei sattunut lainkaan enkä ehtinyt itse tilanteessa säikähtääkään, joten pääsin toivoakseni huomaamaan että eipä se putoaminen niin kamalaa ole. Sen sijaan harmillista on se miten luottamukseni Peraan koki kolauksen. Olen toki tiennyt sen saattavan kieltää, mutta sen verran monta estetuntia olen sillä viime aikoina mennyt ja niin huonoistakin paikoista se on minua pelastellut että olin alkanut luottaa siihen nähtävästi turhankin paljon. Nyt sitten luottamus mureni aika tehokkaasti mistä johtuen lopputunti meni turhan jännittyneissä ja epävarmoissa tunnelmissa sekä ratsastajan että ratsun osalta. Pera on niin herkkä hevonen että ratsastajan pienikin epävarmuus ja jännitys tarttuu siihen väistämättä. Ehkä pientä luottamuksen palautusta koettiin tunnin loppua kohti kun useat toistot samalla sarja+okseri -linjalla toivat lisää varmuutta molemmille, ja hienoa oli että kaikesta huolimatta uskalsin vielä sen kasikympin okserinkin hypätä. Silti suorittamisessa oli liikaa panikointia mukana niin että rentous ja tasaisuus jäi tekemisestä puuttumaan.

torstai 13. joulukuuta 2012

Koulutunti esteratsulla

Ilmoittauduin ylimääräiselle tunnille torstain B-ryhmään, sillä ohjelmassa piti olla esteitä. Päädyttiin kuitenkin pienen sekaannuksen vuoksi menemään koulua, vaikka ope olikin selvästi jakanut tunnille hyppyhevoset eli minulle Peran. Onni onnettomuudessa oli siis se että tuli kerrankin mentyä koulua Peralla. Perallahan toki hyppään usein mutta koulutunnin olen sillä muistaakseni mennyt vain kerran aikaisemminkin ja siitäkin on yli vuosi aikaa.

Tunnin aiheena oli hevosen muodon säätely pidemmän ja matalamman sekä lyhyemmän ja kootumman välillä. Aloitettiin käynnissä tavoitellen pyöreää eteen-alas muotoa jossa hevosen korvat ovat säkää alempana. Ohjeena oli pitää ohja hieman tavallista pidempänä ja tuntuma mahdollisimman kevyenä, sekä pyrkiä ympyröillä asettamaan johtavalla ohjalla. Tämä aloitus sujuikin ihan mukavasti, sillä Pera oli helppo ratsastaa alas pyöreäksi kevyellä kädellä asettaen. Peran myödätessä niskasta eteen ja alas tarvittiin vain vielä käynnin aktivointia pohkeesta eteen jotta pyöreys tuli läpi selän ja muoto säilyi tasaisena. Ihan kunnolla pohkeen edessä Pera ei ollut, ja jäin vähän liikaa kaivamaan pohkeella ilman kunnon reaktiota. Kuten ope huomautti, Peralla on luonnostaan niin laadukas käynti että satulassa ei aina ihan hoksaakaan että meno ei ole tarpeeksi aktiivista. Niinpä siellä saattaa helposti unohtua vain tyytyväisenä istuskelemaan kun hevonen on pyöreällä kaulalla eikä huomaa pyytää lisää terävyyttä liikkumiseen.

Myös ravityöskentely aloitettiin pidemmällä ohjalla ja eteen-alas muodossa. Aika samat sävelet kuin käynnissä, eli lisää aktiivisuutta liikkeeseen jotta muoto pysyy tasaisena. Jälleen sain muistuttelua keventää pystymmällä vartalolla sen sijaan että lähden itsekin kumartumaan eteen ja alas. Oikeassa kierroksessa ope kehotti varomaan sisäpohkeen valumista liian eteen estämään hevosen etuosan kääntymistä ympyröillä. Oikealle ympyrää ratsastaessa sain myös kehotuksen kääntää itseäni paremmin menosuuntaan, kun taas vasemmalle ongelmana oli liiallinen sisäpuolelle kenotus. Ei siis mitään uutta auringon alla istunnan suhteen.

Ravissa alettiin pikkuhiljaa kerätä ohjia lyhyemmäksi ja hevosia lyhyempään työskentelymuotoon samalla harjoitusraviin istuen. Alkuun ongelmanani oli liian levoton käsi, mihin tietysti Pera reagoi muuttumalla edestä levottomaksi niin että välillä mentiin pyöreällä kaulalla ja välillä taas "avoimessa muodossa". Sainkin ohjeeksi käyttää Peran kanssa melko hitaita ohjasotteita, ja kun keskityin pitämään kättä hiljaa ja tuntumaa tasaisena samalla raviin lisää aktiivisuutta pyytäen oli Perakin heti paljon tasaisempi ja liikkui varsin mukavassa pyöreässä muodossa kevyen oloisena. Ope muistutteli vielä kontrolloimaan vartalon vasemmalle kiertymistä, ja apuna tähän oli mielikuva hengittää vasemmalla keuhkolla enemmän kuin oikealla. Tämä olikin varsin toimiva mielikuva jota hyödyntäen sain hetkellisesti itseni suorempaan. Tätä kautta myös Pera suoristui ja päästiin tunnin "palaset loksahtaa kohdilleen" -hetkeen jolloin meno ravissa oli kaikin puolin oikein toimivaa.

Myös laukassa työstettiin ympyröillä hevosen muotoa lyhyemmäksi ja pidemmäksi. Laukattiin pari-kolme ratsukkoa kerrallaan open silmien alla pääty-ympyrällä, ja muualla työskenneltiin omaan tahtiin kaikissa askellajeissa. Laukassa Pera hakeutui helposti pyöreään eteen-alas muotoon, mutta aina kun pääsimme ympyrälle open tarkkailuun aloin liikaa sählätä kaikenlaista jolloin homma vähän levisi ja pyöreys ja rentous katosivat. Ohjeena oli pitää käsi kevyenä ja liiallisen sisäohjassa roikkumisen sijaan huolehtia että hevosen kaula pysyy suorana ja asetus tulee vain niskasta, ajatuksena siis sarana hevosen niskan kohdalla. Laukassakin ohjeena oli suoristaa omaa kroppaa ajatellen vasemmalla keuhkolla hengittämistä ja kiertäen hieman vartaloa oikealle. Näihin keskittyen sainkin itseni suoremmaksi, ja tällöin sain automaattisesti omaa ulkokylkeä napakammaksi ja ulko-ohjan tuntuman luontevammaksi. Perakin alkoi näillä eväillä toimia paremmin, ja sanoisinpa että myös laukassa koettiin tänään jonkinlainen palasten kohdalleen loksahtaminen jonka jälkeen meno oli oikein mukavaa. Opeltakin tuli kehuja kauniista laukasta.

Loppuverryttelyssä laukkojen jälkeen Pera oli hieman kiireisen oloinen, ja alkuun oli pyöreys ja rentous hukassa. Ajauduin takaisin levottomaan käteen sekä istunnan vinouteen, mikä ei tietysti johtanut hyviin lopputuloksiin. Vasta kun istuin takaisin harjoitusraviin sain touhuun paremman otteen. Keventäessä minulla on selvästikin erityisen suuria ongelmia pitää istuntapalikat kasassa ja vartalon kiertymiset kurissa. En saanut Peraa enää ihan sellaiseen eteen-alas-muotoon kuin olisi ollut loppuverryttelyn tarkoitus, mutta ravattiin kuitenkin pyöreänä ja rentona joten ihan hyviin tunnelmiin pääsin tunnin lopettamaan.

Koulutunti Peran kanssa oli oikein miellyttävä kokemus. Kivaahan se on mennä näin "helpolla" ja toimivalla hevosella. Toki Peran saa kulkemaan vielä paljon paremminkin kunhan osaa ratsastaa, mutta ihan mukavia pätkiä sain minäkin siitä irti. Pera oli myös oikein hyvä havainnollistamaan tasaisen tuntuman sekä suorassa istumisen merkitystä, sillä kun nämä tekijät sain kohdalleen oli palkintona hyvin liikkuva hevonen. Tuo vartalon kiertyminen vaan on sellainen juttu jonka onnistun pitämään kurissa silloin kun asiaan keskityn, mutta heti kun keskittyminen kääntyy johonkin muuhun tekijään kierähdän taas takaisin vinoon. Ei auta kuin jatkaa asian korjaamista sinnikkäästi tunnista toiseen.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Enpäs tippunut

Hieman yllättäen olikin minun vuoroni kokeilla uusinta tulokasta eli vasta reilun viikon tallilla majaillutta Elmoa. Elmo on 6-vuotias new forest -ruuna, ja täytyy myöntää että jännitti sillä mennä sen perusteella mitä olin ponin edesottamuksia tähän mennessä tunneilla seurannut.

Kyseessä oli Elmolle päivän ainoa tunti, ja se odottelikin karsinassa sen oloisena että jotain toimintaa tässä kaivattiinkin. Maneesiin päästyämme Elmo oli melko levoton, ja esitti mielenkiintoista vinkumista ja paikallaan pomppimista jo ennen kuin pääsin satulaan. Päästyäni kyytiin oli Elmo edelleen varsin pörhäkän oloisena liikkeellä, ja otinkin varmuuden vuoksi heti ohjat käteen. Ope kommentoi että Elmo taitaisi kovasti haluta päästä tutustumaan muihin hevosiin kun vielä ei ole samaan tarhaan muiden kanssa päässyt. Ehkäpä Elmon pörhistely ja jännittäminen tunnin alussa tosiaan oli ainakin osaksi uusista ja vielä melko tuntemattomista kavereista johtuvaa. Myöhemin tunnin aikana liikuttiin käynnissäkin paljon rauhallisemmin kunhan vaan oli alun jännityksistä päästy. 

Tunti aloitettiin laukannostoharjoituksilla siten että käynnissä ratsastettiin muutama askel pohkeenväistöä pitkän sivun alusta uralta sisään ja tästä uran sisäpuolella nostettiin laukka. Päädyissä tarpeen mukaan laukka- tai ravityöskentelyä ympyröillä. Jänistin sen verran että en Elmon kanssa lähtenyt suoraan laukannostoihin vaan otin ensin muutaman kierroksen ravia ympyrällä. Elmo oli edelleen aika energisen ja jännittyneen oloinen, mutta ympyrällä keventäessä se alkoi heti hieman rauhoittua. Elmo oli jo alusta asti vetänyt kaulaansa vähän turhankin pakettiin ja kaulasta pyöreänä mutta epäilemättä selkä alhaalla liikuttiin edelleen. En oikein osannut rentoutua ja keskittyä ratsastamaan ajatuksen kanssa vaan seilailin ponin mukana jotain epämääräistä sähläten. Läpi tunnin jatkuneet pahat keskittymisongelmat johtuivat varmasti osittain siitä että Elmoa vähän jännitin, mutta paljolti myös ihan tunnin ulkopuolisista tekijöistä joita en tässä lähde ruotimaan mutta joiden vuoksi olin tänään kaikkea muuta kuin täysissä sielun ja ruumiin voimissa ratsastustuntia ajatellen.

Pienen ravipätkän jälkeen uskaltauduin jatkamaan väistöihin ja laukannostoihin. Elmo kyllä väisti ihan tottelevaisesti, mutta yleensä jännittyi väistössä nostaen pään ylös ja väistö meni helposti kiemurteluksi jossa takapää oli vuoroin jäljessä ja vuoroin edellä liikkeestä. Väistöissä keskittymistäni söi myös tuleva laukannosto jossa ajatukset jo pyörivät, ja näin väistöt olivat melkoisen puolihuolimattomia. Nostot olivat ongelmallisia, sillä en osannut antaa Elmolle riittävän ymmärrettäviä laukka-apuja. Ampaistiin monet kerrat vain raville, ja silloinkin kun nosto onnistui tuli se useimmiten pienen ajamisen kautta. Jos ei ole aiemmin ollut selvää että laukannostoja en ihan korrektisti osaa tehdä, niin tällaisella nuoremmalla ja kokemattomammalla ponilla ratsastaessa se ainakin tulee tuskallisen selvästi esiin. Ongelmana oli myös se että kun Elmo ei ymmärtänyt mitä pyydetään lähdin helposti vain voimistamaan apuja (seurauksena tietenkin pää ylhäällä karkuun juokseva ratsu) sen sijaan että olisin selkeyttänyt niitä. Elmo kyllä kuunteli herkästi kevyitäkin apuja kunhan vaan sellaisia käytin, joten turha sille on painetta lisätä silloin kun ressukka ei viestiä ymmärrä. Vasempaan kierrokseen nousi useaan kertaa väärä laukka, mikä ei ole ihme ottaen huomioon sen tavan jolla laukkaan päästiin. Taidettiin saada yksi kohtalaisen onnistunut nosto niin että laukka nousi suoraan käynnistä ja reaktio apuun tuli jokseenkin saman tien. Tällöin tosin lähdettiin hieman ampumaan eteen ja ope kommentoikin että painetta on vähän liikaa kun poni on muutenkin jo niin pörhäkkäänä. Taisin siis aika lahjakkaasti urautua käyttämään samoja ronskeja apuja kuin konkarituntihevosten kanssa usein on tarpeen, vaikka Elmon kanssa olisi vähempikin riittänyt.

Ehtihän se Elmo myös pieniä venkoilujakin kokeilla. Aivan ensimmäisellä laukkaympyrällämme peilipäädyssä Elmo lähti avoimelta sivulta kiikuttamaan kylkimyyryä kohti toista päätyä. Sain tämän hölmöilyn kuitenkin melko pian pysäytettyä ja ponin takaisin ruotuun peilipäätyyn. Jatkossa osasin peilipäädyn ympyröillä olla hereillä ulkoapujen kanssa estämässä karkailuyritykset. Ensimmäinen laukannosto oikeassa kierroksessa puolestaan johti siihen että Elmo lähti vähän hanskasta kiihdyttelemään. Tämänkin luvattoman spurttauksen sain onneksi melko pian pysäytettyä. Molemmissa ryntäilyissä tasapainoni heilahti hieman ja vähän ehdin säikähtää, mutta ehdin kuitenkin jo näiden jälkeen miettiä että jos tämä on pahin mitä Elmo voi yrittää niin eipä tässä ole mitään hätää. Tämä oli kuitenkin liian aikainen arvio, sillä varsinaiset satulassapysymistestit olivat vasta edessäpäin.

Väistö- ja nostotehtävän jälkeen työskenneltiin vielä jonkin aikaa laukassa suoralla uralla sekä ympyröillä. Elmoa sai olla pohkeen kanssa vahtimassa jottei olisi pudottanut raville. Muutamia kertoja näin sitten kävikin. Ilmeisestikään Elmo ei vielä oikein kunnolla jaksaisi ylläpitää ja kantaa laukkaa pidempiä aikoja. Siinä missä nostoharjoituksessa laukka oli tuntunut aika pompottavalta ilmeisestikin ponin jännittyneisyyden ja selkä alhaalla kulkemisen vuoksi (vaikkakin niskasta Elmo kyllä yleensä oli linkussa) niin nyt ympyrällä laukatessa alkoi meno olla pyöreämpää ja helpommin istuttavaakin. Ope kehuikin jossain kohtaa että näyttää jo paljon paremmalta, mutta samalla kehotti pyrkimään pois jatkuvasta avuilla vaikuttamisesta ja tilanteeseen jossa voi hetkeksi vain jäädä istumaan rauhassa hevosen mukana.

Laukan jälkeen otettiin pieni lepokäynti, ja kun tämän jälkeen keräilin taas ohjia käteen sai Elmo peilipäädyn kulmassa jonkin kummallisen päähänpiston. Ääniefektinä vinkaisu ja tästä pukittaen kiikuttamaan ratsastajaa kentän poikki. Pukki (vai oliko niitä mahdollisesti useampia) heilautti sen verran että kävin kaulalla ottamassa tukea ja hetken luulin jo tutustuvani pian maneesin hiekkaan. Onneksi Elmo kuitenkin kiltisti hidasti tässä vaiheessa niin että onnistuin pysyttelemään kyydissä.

Pienen rodeoharjoituksen jälkeen työskenneltiin ravissa suoraa uraa ja ympyröitä tarkoituksena istua mahdollisuuksien mukaan harjoitusravissa ja ratsastaa sulkutaivutuksia. Yritykseni istua satulaan saati tehdä jonkinlaisia sulkutaivutuksia johtivat vain Elmon jännittymiseen ja vastusteluun, ja niinpä otinkin tavoitteeksi vain ratsastaa sen rennoksi ja pyöreäksi. Keventelin enimmäkseen ja Elmon rentoutuessa kokeilin välillä harjoitusravia. Ope kehotti päästämään Elmoa tässä vaiheessa jo vähän pidempään muotoon, sillä Elmon taipumus on paketoida kaulaansa vähän turhankin lyhyeksi. Ohjeena oli myös hakea tasaisempaa asetusta ja ajatella kääntämistä enemmän ulkoavuista. Välillä mentiin ihan kelvollisia pätkiä jolloin Elmo pyöristyi ja työskenneltiin hyvässä yhteisymmärryksessä, ja tällöin tuntuikin hetkellisesti että poni liikkui mukavasti kummankin ohjan ja pohkeen välissä. Pian taas tein jotain väärin ja Elmo jännittyi vetäen päätä ylös ja selkää alas. Ravi hiipui helposti hiippailuksi, sillä vaikka alkutunnista oli ponissa ollut vähän liikaakin energiaa alkoi nyt vaivata ennemminkin pieni väsähdys. Eteenratsastus olisi epäilemättä ollut myös ratkaisu muodon epävakauteen, mutta olin edelleen aivan käsittämättömän keskittymiskyvytön joten unohduttiin helposti himmailemaan pikkuraviin. Muutoin Elmo oli ohjalla melko kevyen oloinen, mutta aina välillä kiskaisi ohjia niin että sai kuskin heilahtamaan satulassa eteenpäin.

Suuntaa vaihdettaessa hengähdettiin pieni hetki käynnissä. Onneksi en vieläkään uskaltanut antaa Elmolle ihan pitkää ohjaa, sillä lumien tippuminen maneesin katolta juuri kohdallamme aiheutti vielä päivän viimeisen sätkykohtauksen. Elmo yksinkertaisesti käännähti uralta kohti vastakkaista päätyä ja lähti kiitämään niin kovaa kuin kintuista lähtee. Näin pääsin vielä kertaalleen testailemaan satulassapysymisrefleksini, jotka eivät onneksi pettäneet tälläkään kertaa. Ehdin kyllä siinä ponin kiihtyessä nollasta kahteensataan ajatella jotain sen suuntaista että voi morjens, nyt kävi huonosti. Muiden hevosten pysyessä rauhallisena Elmokin rauhoittui yhden maneesinmitan laukattuaan niin että sain sen jarruteltua päätä seinää kohti kääntäen. Tämä spurttaus säikäyttikin sitten sen verran että parin minuutin ajan oli kädet ja jalat aika vetelänä. Ravailtiin keventäen loppuverkkaa, ja koko ajan oli tietysti hieman epämiellyttävä olo kun tiesi että lumet voi lähteä tippumaan millä hetkellä hyvänsä ja se on taas menoa sitten. Onneksi näin ei kuitenkaan enää käynyt, joten loppuverkka sujui ihan turvallisesti. Meno oli aika lailla samaa kuin ravityöskentelyssä aiemmin, tosin nyt pyrin ratsastamaan Elmon vielä pidempään muotoon eteen ja alas. Ajoittain Elmo venyttikin ihan mukavasti, mutta muoto ei edelleenkään ollut kovin vakaa ja raviin olisi kaivattu lisää aktiivisuutta.

Heti tunnin jälkeen päällimmäinen tunne oli helpotus kun onnistuin ryntäilyistä ja pienestä pukittelustakin huolimatta pysymään kyydissä. Toisaalta harmitti se miten paljon nämä pääsivät vaikuttamaan omaan keskittymiseen ja se miten paljon rupesin lopulta tippumista pelkäämään siinä vaiheessa kun huomasin että poni tosiaan voi lähteä käsistä milloin vain. Kun suurin osa tallin hevosista on kokeneita konkareita jotka suhtautuvat katolta putoaviin lumiin ja muihin vastaaviin ilmiöihin täysin välinpitämättömästi niin pääsee helposti unohtumaan miten arvaamattomia otuksia hevoset kuitenkin pohjimmiltaan ovat. Samoin pääsee unohtumaan se että taidan itse olla pohjimmiltani hyvinkin arka tätiratsastaja joka pelkää hauraiden luidensa puolesta. Harmittaa kun en tällainen arkajalka haluaisi olla mutta minkäs teet. Elmon käytös on täysin ymmärrettävää kun kyseessä on nuori poni uudessa ja vieraassa ympäristössä, ja varmasti temppuilut ja säikkyilyt karsiutuvat pois kunhan Elmo kunnolla kotiutuu ja ennen kaikkea pääsee osaksi laumaa eikä koe enää oloaan yhtä orvoksi. Sätkyilyjä lukuunottamatta kyllä Elmosta tykkäsin. En vaan osannut oikein säätää ratsastustani perustuntsarimoodista Elmolle sopivammaksi, ja kun tänään vielä vaivanani olivat useastakin syystä aivan poikkeuksellisen vaikeat keskittymisongelmat niin ei ihme jos ei yhteistyö nuoren ratsun kanssa ollut koko ajan aivan saumatonta.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Teemana sulkutaivutukset

Lukujärjestyksen mukaan tänään olisi ollut vuorossa puomitunti, mutta mentiinkin koulua ja sain Jussin (jee!).

Tunnin aiheena oli kokoaminen sulkutaivutusten kautta. Aloitettiin käynnissä ratsastaen pitkillä sivuilla sulkutaivutusta muutaman askeleen pätkissä, ja päädyissä taivuteltiin hevosia isoilla ympyröillä. Aloituskierros oli oikea, ja itse asiassa Jussi tuntui tänään asettuvan oikealle tavanomaista helpommin. Sulkutaivutus alkoi vähän nihkeästi, ja istuntani jännittyi todella pahasti yrittäessäni saada takaosan pois uralta ja samalla taivutuksen oikealle. Ei ihme jos hevonen väistää vastahakoisesti. Muutenkin meni aikamoiseksi punkemiseksi ja jatkuvaksi hevoseen vaikuttamiseksi. Tämän huomatessasi pyrin ympyröillä hellittämään apuja ja sitä kautta löytämään menoon hieman rentoutta. Sulkutaivutuskin onnistui sitten vähän paremmin kunhan onnistuin pitämään itseni ja apuni rennompana. Jussi tuntui tässä vaiheessa vielä varsin jäykältä ja liikkui lyhyillä töksähtelevillä askelilla.

Jatkettiin samaa tehtävää ravissa oikeaan kierrokseen siten että pääty-ympyröillä kevennettiin etsien rentoa ja pyöreää ravia eteen ja pitkillä sivuilla oli tarkoitus pyytää sulkutaivutusta aina muutamia askeleita kerrallaan. Pysyttelin aluksi lähinnä ympyröillä keventämässä, mutta melko pian Jussi alkoi onneksi liikkua siinä määrin oikein päin että sulkutaivutusten ratsastaminen harjoitusravissa istuen oli mielekästä. Jussi hakeutui kyllä mukavan pyöreälle kaulalle ja liikkui tuntumalla jokseenkin kevyen oloisena, mutta sain olla ahkerasti pyytämässä lisää aktiivisuutta liikkeeseen. Ympyröillä saatiin varsin hyviä ravihetkiä Jussi alkaessa vertyä ja notkistua. Ravi oli jo suhteellisen helposti istuttavaa, mutta silti sulkutaivutukseen tullessa istunta ja apujenkäyttö jännittyi aivan liikaa. Suurin osa pitkää sivua meni aina vähän kinastellessa ja vasta vähän ennen päätyä saatiin pari askelta kunnollista sulkutaivutusta. Ope kehotti pitämään sulkutaivutuksessa sisäkäden sään vieressä ja tekemään ulko-ohjalla selkeämmin pidätteitä etenkin juuri ennen kuin alkaa pyytää takaosaa pois uralta. Poikitus olisi saanut hevosen vertyessä tulla vielä jyrkemmäksi kuin mihin nyt päästiin.

Suunta vaihtui vasempaan kierrokseen ja sulkutaivutuksia jatkettiin uralla käynnissä. Päädyissä työskenneltiin ravissa ympyröillä joilla myöskin pyydettiin muutama askel kerrallaan takaosaa hieman sisään. Tähän kierrokseen sulkutaivutus oli odotetusti paljon helpompaa, sillä Jussihan taipuu mielellään vasemmalle ja kuskikin hamottaa näin päin paremmin kuinka olla vääntämättä itseään ihan mutkalle väistöä pyytäessä. Käynnissä meno oli vähän jähmeää mutta ravissa löytyi ihan näppärääkin sulkutaivutusta. Niin sulkutaivutuksissa kuin suoraan ratsastaessakin ongelmana tuppasi olemaan se että päästin taas ulkokylkeni laiskottelemaan ja ikään kuin pullahtamaan passiivisena ulos sen sijaan että olisin pitänyt vartalon molemmat puolet jäntevänä. Tästä seurauksena oli täysin vastaava ilmiö hevosessa, eli Jussi pullautti myös oikean kylkensä ja lapansa ulos ympyrältä. Molempien osapuolten suoruus parani kunhan vaan muistin keskittyä oman ulkokyljen hallintaan ja samalla ulkopohkeella sekä ulko-ohjalla kontrolloida Jussin kääntymistä ja ulkolapaa. Samanaikaisesti ope vielä muistutteli pitämään polven ja reiden irti satulasta, ja vinkkinä oli ajatella painoa hieman enemmän jalustimen ulkosyrjälle. Kehuja tuli tässä vaiheessa tuntia hevosen liikkumisesta hyvässä raamissa kohtalaisen ryhdikkäänä.

Jatkettiin vasemmassa kierroksessa vielä laukannostotehtävällä, jossa pyörittiin ensin voltilla käynnissä sulkutaivutuksessa eli hakien liikettä takaosakäännöstä muistuttavaksi. Hevosen ottaessa takaosaa alle oli tarkoitus nostaa tästä vasen laukka ja jatkaa laukkaa isommalla ympyrällä. Jussi olisi tähän kierrokseen tykännyt pyöriä takaosakäännöstä vaikka loputtomiin, ja sain olla aika tiukkana sisäpohkeen kanssa estelemässä voltin liiallista pienenemistä. Toisaalta Jussi olisi pitänyt saada sulkutaivutuksessa paremmin pohkeen eteen niin että takajalat olisivat polkeneet tarmokkaammin. Laukkaan oli hankala päästä, kun Jussi oli keksinyt että pienellä voltilla sulkutaivutuksen laahustaminen oli niin kivaa ja helppoa. Toki Jussin voi olla hankala erottaa laukka-apuja eli pohkeella punkemista ja istunnan vinksotusta sulkutaivutusavuista (tai tässä tapauksessa sulkutaivutusta toppuuttelevista avuista) eli lähes identtisestä pohkeella punkemisesta ja istunnan vinksotuksesta. Viiveellä laukkaan kuitenkin päästiin. Laukassa meno ei ollut tänään ihan parasta mahdollista vaan Jussi roikkui ohjalla aika raskaan oloisena. Laukassa sai edelleen tarkkailla omaa ulkokylkeä ja kääntää hevosta ympyrälle melko edessä olevalla ulkopohkeella jotta ulkolapa pysyi hallinnassa. Ajatus avotaivutuksen kaltaisesta etuosan kääntämisestä ympyrän uralle auttoi hetkellisesti saamaan etuosaa kevyemmäksi.

Oikeaan kierrokseen takaosakäännös/sulkutaivutusvoltti sekä laukannostot sujuivat melko lailla samoissa merkeissä. Sulkutaivutuksessa oli aivan liikaa punkemista niin eteen kuin sivullekin, eli meno oli melko tahmeaa ja Jussi meinasi painua turhan pitkäksi ja raskaaksi. Ope kehotti sytyttämään käyntiä terävämmäksi ennen laukannostoon tuloa, ja yritinkin raipalla naputellen saada askellukseen energiaa, mutta tuloksena oli lähinnä hevosen jännittyminen pää ylös ja selkä alas. Nostot tulivat edelleen pitkällä viiveellä ja vaativat todella vahvaa pohjetta. Oikeassa laukassa meno oli edelleen hieman tahmean puoleista, ja ope huomautti että en saa antaa hevosen kiskoa ulkokättä suoraksi kyynärpäästä vaan myös ulkokyynärpää tulee säilyttää jämäkästi kyljen vieressä siitäkin huolimatta että käsi joustaa liikkeen mukana. Muutamia parempia laukka-askeleita löytyi aktivoimalla liikettä eteen sekä kevyesti takaosaa sulkutaivutukseen pyytämällä. Lopuksi vielä pienennettiin ympyrää ulkoapuihin keskittyen ja pyrkien kevyeeseen sisäohjaan. Tämä onnistui mielestäni ihan kelvollisesti, ja ympyrän pienennyksessä oli kiva "piruettifiilis".

Ravattiin vielä loppuverryttelyksi hetki oikeaan kierrokseen. Laukan jälkeen Jussi ei aluksi ollut aivan rento ja pyöreä, mutta hetki taivuttelua ympyröillä auttoi pyöreyden ja rentouden palauttamisessa ja tämän jälkeen meno olikin todella hyvän oloista. Ravissa oli mukavasti energiaa, ja liike tuntui huomattavan pehmeältä ja joustavalta alkutunnin töksötysraviin verrattuna. Jussi oli nyt kevyen oloinen ohjalla, ja rennon tuntuman säilyttäminen oli tässä tilanteessa helppoa hevosen liikkuessa tasaisen pyöreänä ja sopivan ryhdikkäänä. Asetus oikealle oli vaivattoman oloista ja kääntyminen ympyrälle oli yhtä vaivattomasti säädeltävissä ulkopohkeella. Korjausta kaipasi lähinnä oma istuntani, joka lähti jälleen painumaan hevosen mukana etukumaraan siitäkin huolimatta että tässä vaiheessa istuin harjoitusravissa enkä keventänyt. Ope muistuttelikin vielä ottamaan vatsalihakset paremmin käyttöön ja pitämään keskivartalon tiukkana, lantio vartalon alle ja hartioista lähtien ryhtiä pystymmäksi. Pientä korjausta sain tehtyä mutta ihan kohdilleen en kaikkia palikoita saanut siinä viimeisten minuuttien aikana hahmotettua.  Kun Jussi sentään näinkin hyvin kulkee istunnan puutteista huolimatta, niin mihin päästäisiin jos saisin vielä istuntapalikatkin kohdilleen?

Tunnin jälkeen tunsi kyllä tehneensä töitä. Paljon jäi korjattavaa, mutta se miten hienosti Jussi liikkui tunnin lopuksi jätti päälimmäiseksi oikein hyvän mielen.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Lauantai-illan kavaletit

Otin ylimääräisen tunnin vielä lauantaillekin kun kerran C-B-ryhmällä oli ohjelmassa esteitä. Tämänkertaiset esteharjoitukset tosin käsittivät "vain" kavalettitehtäviä mutta ehdottoman hyödyllistä treeniä tietysti tämäkin. Kuten ennakkoon arvasin, sain jatkaa eilisen jälkeen Potterin kanssa ja sehän toki sopi oikein hyvin. Tunnilla oli sopivasti vain kuusi ratsukkoa, mikä tarkoitti vähemmän odottelua ja enemmän toimintaa.

Alkuun työskenneltiin hetki käynnissä hevosia volteilla molempiin suuntiin taivutellen. Potterin kanssa otin myös hieman väistöjä. Eilisen tapaan meno oli käynnissä mukavan pyöreää, ja väistöt sujuivat näppärästi. Kun siirryttiin raviin ei homma enää ollut yhtä vaivatonta. Kädet värkkäsivät liikaa ja hevonen tahmaili pohkeen takana. Koko idea taisi olla liiaksi edestä taakse eikä takaa eteen. Ajoittain Potter pyöristyi kaarevilla urilla, mutta tasaisen tuntuman ja riittävän aktiivisen liikkeen puuttuessa tämä ei jäänyt pysyväksi olotilaksi. Tultiin ravissa muutamaan kertaan puomit ympyrän kaarella, ajatuksena lähinnä tutustua myöhemmin ratsastettavan kavalettitehtävän tiehen. Pääty-ympyrällä oli siis kaksi kahden puomin sarjaa samoilla paikoilla kuin mihin myöhemmin asettuivat päivän kavaletit. Potterin ravi tahtoi hiipua puomeille, ja pohkeen kanssa sai olla tosissaan hereillä jotta puomit ylittyivät tarpeeksi reippaasti ilman ylimääräistä pikkuaskelta ensimmäisen puomin eteen. Raviverryttelyn lopuksi ratsastin vielä hetken harjoitusravissa istuen pääty-ympyrällä ja kertasin eiliseltä takaosan väistätystä ulos oikealle. Tämä auttoi suoristamaan hevosta, ja jostain syystä sain koko touhuun paljon paremman otteen harjoitusravissa istuen kuin keventäen.

Verryttelyn jälkeen aloitettiin päivän varsinaisen tehtävän parissa eli kavaleteilla pääty-ympyrällä. Tultiin samaa ympyrää useampaan kertaan molemmista suunnista ja kavalettien korkeutta nostettiin siinä sivussa, tosin lopullinenkin korkeus oli maksimissaan 50 cm. Ympyrän kaarella oli siis kaksi kavalettia joiden väli oli viitisen laukka-askelta, tosin täytyy myöntää että ei tullut askeleita laskeskeltua. Laukassa pyrin käyttämään mahdollisimman paljon kevyttä istuntaa sujuvuuden takaamiseksi. Potter lähtikin maneesin toisesta päädystä liikkeelle ihan mukavalla imulla, ja laukan energia säilyi hyvin aina ensimmäiselle kavaletille joka ylittyi pääsääntöisesti oikein sujuvasti. Ensimmäisen hypyn jälkeen meno hyytyi, ja toinen kavaletti lähestyttiin pienemmässä laukassa ja hypättiin juuresta. Tämä kaava taisi toistua melko lailla samana joka kierroksella ja molempiin suuntiin. Periaatteessa tehtävä siis suoritettiin ihan korrektisti, mutta olisi ollut kiva kun olisi jälkimmäisenkin kavaletin saanut ylitettyä lennokkaammin. Olisi varmaan pitänyt olla ensimmäisen hypyn jälkeen nopeammin ja topakammin ratsastamassa eteen jotta olisi saanut karsittua välistä sen yhden askeleen ja Potter olisi intoutunut hyppäämään jälkimmäisenkin kavaletin kauempaa. Toisaalta tuli vähän sellainen olo että häselsin laukassa liiankin kanssa niin pohkeella, ohjalla kuin istunnallakin. Ei päästy oikein tilanteeseen jossa olisi voinut vaan rauhassa istua kyydissä ja antaa hevosen laukata kavaletille. Positiivista oli että olin hyvin kärryillä Potterin hyppypaikoista enkä siis pahemmin ennakoinut ja sukellellut hevosen ottaessa vielä viimeisen pikkuaskeleen.

Laukanvaihtotehtävä pääty-ympyräkavaleteilla.
Lopuksi tultiin ympyrätehtävää vielä variaationa johon sisältyi laukanvaihtoja. Kuvio alkoi jo tutuksi käyneellä ympyrällä oikeassa kierroksessa molemmat kavaletit kertaalleen ylittäen. Tämän jälkeen jatkettiin toinen kierros jolla käännettiinkin kuvan mukainen silmukka kavalettien väliin, eli ratsastettiin ikään kuin kahdeksikko molemmilla kavaleteilla laukkaa vaihtaen. Ehdittiin ottaa tätä kaksi kierrosta, joilla molemmilla aloitusympyrä ilman vaihtoa sujui meiltä totutulla kaavalla eli reippaasti sisään mutta toiselle kavaletille hyytyen. Tästä sitten lisää kierroksia laukkaan ja vaihtoa oikeasta vasempaan yrittämään. Pyrin tulemaan kavaletille hieman oikeaan reunaan ja tästä johtamaan vasemmalle, mutta kummallakaan kierroksella ei vaihto oikeasta vasempaan onnistunut. Taisinpa sortua vakiovirheeseeni, eli kädellä johtamisen sijaan kiepautin ylävartaloa vasempaan jolloin paino tipahtaakin oikealle eli juuri väärälle puolelle. Kaksi toistoa ei riittänyt tämän korjaamiseen, joten jouduttiin vaihtamaan laukka silmukan aikana ravin kautta. Silmukalta viimeiselle kavaletille Potter laukkasi hyvällä imulla ja edellytykset vaihtoon olivat kohdallaan varsinkin kun tähän suuntaan oli hypyn jälkeen seinäkin vastassa auttamassa oikeaan suuntaan. Ekalla kierroksella laukka vaihtui mutta ilmeisesti vasta hypyn jälkeisessä askeleessa eikä kavaletin päällä. Toisella kierroksella saatiin tähän viimeiselle kavaletille nappisuoritus Potterin hypätessä hyvästä paikasta sopivan kaukaa ja kuskin johtaessa oikealle niin että laukka vaihtui komeasti. Vaihtojen onnistumisprosentti oli tänään siis 1/4.

Ihan tyytyväinen en tuntiin osannut olla. Ajoittain sain kyllä Potterin etenemään oikein hyvässä laukassa, mutta kavalettien välillä tapahtui aina sama hyytyminen. Yhden onnistuneen vaihdon vastapainona oli kolme enemmän tai vähemmän epäonnistunutta. Eipä toisaalta ole Potterin kanssa tullut pahemmin estehommia treenailtua (viimeksi joskus 2011 puolella), mutta siitä huolimatta voisi näin "helpon" hevosen kanssa odottaa tämänkaltaisissa tehtävissä parempaa onnistumista.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Laukannostot kuntoon

Viimeaikojen ratsastuskiintiön ollessa kaikkea muuta kuin täysi otin ylimääräisen koulutunnin perjantain pienryhmässä. Tällä kertaa tunnilla oli neljä ratsukkoa, joten opelta ehti saada mukavasti huomiota. Päivän ratsu oli Potter, jolla viimeksi menin kolme kuukautta sitten jokseenkin pohjanoteeraustunnin. Tältä pohjalta eivät odotukset olleet kovin suuret, vaikka Potter onkin oikein mukava, osaava ja nöyrä hevonen. Sen pomppuisat liikkeet vaan asettavat aikamoista lisähaastetta ratsastajalle jolla keskivartalon hallinta ei ole aivan paras mahdollinen.

Heti kun keräsin ohjat käteen Potter hakeutui tuntumalle mukavan pyöreänä. Ehdin kokeilla käynnissä muutamat pohkeenväistöt uralta sisälle ja takaisin, ja Potter suoritti nämä oikein kuuliaisesti. Päättelin tässä vaiheessa että Potterin kanssa resepti on kaikessa yksinkertaisuudessaan vakaa ohjastuntuma, liikkeen aktivointi takaa kohti tuntumaa sekä oman lantion säilyttäminen vartalon alla selän notkoutumatta. Helppoahan tämä oli käynnissä, mutta ravi olikin sitten sellaista höykytystä kuskille että vaikea oli toteuttaa mitään näistä kolmesta kohdasta. Keventäessäkin oli vaikea saada pidettyä kädet hiljaa ja tuntuma pehmeänä sekä istunta kasassa, ja yritin ratkaista tilannetta lähinnä hoputtelemalla Potteria reippaammin eteenpäin. Raviverryttelyssä meno ei siis ollut vielä erityisen sujuvaa.

Jatkettiin ravityöskentelyä pääty-ympyrällä, jolla oli tarkoitus väistättää takaosaa vuoroin ulos ja sisään parin askeleen verran. Alkuun yritin tehdä tätä keventäen, mutta eihän siitä mitään tullut joten istuin alas ja hölskyin mukana. Jalustimetkin tipahtelivat jalasta useampaan kertaan, mikä tietysti kertoo siitä miten heiluvaa meno oli. Istunnan levitessä pahanpäiväisesti oli vaikea antaa kovin täsmällisiä saati hienovaraisia apuja, mutta onneksi Potter väisti melko helposti sekä ulos että sisään kunhan vaan sai räpellyksestäni jotain tolkkua. Ongelmana tahtoi olla ulkoapujen unohtuminen tai niiden tehottomuus niin että Potter pääsi liiraamaan väistöistä ulkolapa edellä karkuun kaulan ylitaipuessa sisään. Ope käski rauhoittaa sisäkättä sekä korjata vartaloa etukenosta taaksepäin, kuitenkin notkoselkää varoen.

Kuin ihmeen kaupalla väistöjen vääntäminen alkoi tuottaa tulosta siinä määrin että Potter alkoi liikkua pyöreänä ja ravikin tuli sitä myötä helpommin istuttavaksi. Väistöjen välissä meno oli varsin mukavan oloista ja hevonen vaikutti suhteellisen rennolta. Tätä oli aina sääli rikkoa väistöyrityksellä jossa hevonen tahtoi jännittyä ja liikekin hiipua. Saatiin kuitenkin molempiin suuntiin ihan kelvolliset takaosan siirrot sekä sisään että ulos. Takaosaa oli molempiin suuntiin helpompi väistättää ympyrältä sisään kuin ulos, ehkä syynä tähän on se että oman sisäpuolen pitäminen napakkana väistöä tukemassa ja kontrolloimassa on minulle helpompaa kun taas ulkopuoli tahtoo velttoilla mukana miten sattuu.

Seuraavaksi siirryttiin toivomani tehtävän eli laukannostojen pariin. Ratsastettiin käynnissä lyhyeltä sivulta oikealle puolikas voltti jolla takaosan väistätystä ulos, tästä asetuksen vaihto vasemmalle, vasemman laukan nosto ja laukassa uran sisäpuolta toiseen päätyyn mihin vielä ympyrä/iso voltti. Käynnissä meno oli hieman tahmeaa ja väistössä Potter yleensä jännittyi jonkin verran. Laukka nousi periaatteessa ihan hyvin, mutta vielä olisi kaivattu terävyyttä ja nopeampaa reaktiota. Päästin oman ylävartaloni heilahtamaan nostossa eteen, ja samalla heitin liiaksi ohjaa pois. Kuten ope selitti tulee hevoselle tarjota myös nostossa riittävä tuntuma jolle jäädä. Nostoja hiottiinkin sitten oikein urakalla sekä käynnistä väistön jälkeen että ravista ympyrällä. Nosto, pieni pätkä laukkaa, raviin, heti takaisin laukkaan. Ideana oli tehdä nosto mahdollisimman yksinkertaisesti pelkällä pohjeavulla ylävartalon ja käden pysyessä aivan hiljaa ja ohjastuntuman säilyessä. Toistojen ja ankaran keskittymisen myötä tämä alkoikin pikkuhiljaa sujua paremmin enkä enää heittänyt niin pahasti ohjaa pois, tosin vieläkään ei Potter jäänyt nostossa pyöreäksi tuntumalle. Tämä olisi luultavasti vaatinut isomman ja energisemmän ravin (tai käynnin) josta nostoon tultiin.

Laukka itsessään toimi pätkittäin oikein mukavasti. Liikkeen aktivointi pohkeella kohti tasaista tuntumaa oli se mitä kautta laukkaan löytyi pyöreyttä ja sujuvuutta. Laukassa oli myös helpompaa istua ja sitä kautta rauhoittaa apujenkäyttöä. Ope muistutteli vielä rauhoittamaan sisäkäden ja antamaan hevoselle rauhan silloin kun se jo liikkuu hyvässä pyöreässä muodossa. Pois siis ylimääräinen värkkäily ja varmistelu sisäkädellä. Vasemmassa kierroksessa ympyrällä ohjeena oli pyrkiä johtamaan sisäkädellä jotta Potterin etuosa seuraisi paremmin ympyrän uraa.

Kierroksen vaihtuessa eli nostettavan laukan ollessa nyt oikea sain tunnin päätteeksi tehtyä muutaman nappiin onnistuneen noston ravista. Oikea laukka ylipäänsä tuntui jotenkin sujuvammalta kuin vasen, ja ravissakin Potter liikkui nyt mukavan aktiivisesti sekä pyöreänä. Tästä ravista oli helppo tehdä nosto hiljaa istuen ja ohjaa pois heittämättä, ja näin laukka nousi terävästi pohjeavusta hevosen säilyessä pyöreänä. Ero vasempaan kierrokseen esittämiimme nostoihin oli erittäin tuntuva, ja olin oikein tyytyväinen siihen että kovan yrittämisen jälkeen jokin oikeasti loksahti paikoilleen ja nostot onnistuivat tunnin lopuksi näin hienosti. Laukka noston jälkeen oli myöskin energistä ja pyöreää, ja sama hyvä meininki jatkui edelleen ravissa laukkapätkien välillä.

Lyhyessä loppuverryttelyssä en saanut Potteria houkuteltua pyöreäksi eteen-alas kuten olin toivonut, vaan harjoitusravista keventämään siirtyminen jostain syystä vähän sekoitti pasmat. Tämä ei kuitenkaan sen kummemmin jäänyt kaivelemaan, vaan olin tunnin jälkeen oikein hyvällä mielellä onnistuneiden laukannostojen sekä ylipäänsä kaikissa askellajeissa esiintyneiden hyvien hetkien ansiosta. Jäi sellainen olo että vaikka pomppu-Potterin kyydissä kuskissa olikin aivan liikaa liikkuvia osia tuli paljon tehtyä oikeitakin asioita kun kerran hevonen kulki näinkin hyvin. Open loppukommentti oli että ei lainkaan hassumpaa menoa ja Potter liikkui läpi tunnin mukavan rennon näköisenä saamatta väistöissäkään sille tyypillistä "paskahalvausta". Erityisen hienoa on tietysti aina se kun tunnin aikana saa selvästi korjattua jonkin virheen, kuten tässä tapauksessa laukannostoissa esiintyneen tuntuman poisheittämisen.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Vipeltäjäponin "läpiratsastajana"

Ope oli jakanut tänään hieman yllätyksellisiä ratsuja, ja minä olin yksi yllättyjistä kun kohdalleni oli merkitty Tara. Tara on keväällä tallin muonavahvuuteen liittynyt pikkuinen vuonohevonen, joka on aiemmin toiminut vaellus- ja terapiaratsuna ja nyt menee lähinnä lasten tunteja sekä opettelee kouluratsastuksen saloja. Osaamistaso ei Taralla ole vielä kovin korkea, ja sivusta katsottuna Taran periaate vaikuttaisi olevan "vauhti ratkaisee ongelmat" eli meno kiihtyy silloin kun ei oikein jaksa, viitsi tai ymmärrä. Ope kommentoi tunnin alkuun että Taralta ei tietenkään voi mitään helppo A -tason menoa odottaa, mutta sen kanssa voi hakea onnistumisia sillä tasolla kuin sille tällä hetkellä on mahdollista. Tekisi kuulemma Taralle hyvää että vaaditaan välillä asioita vähän tarkemmin.

Aloitettiin työskentely hevosten taivuttelulla ympyröillä käynnissä ja ravissa. Tara tuntui vähän roikkuvan ohjalla ja ympyröillä kaatui aika lahjakkaasti sisäänpäin. En oikein löytänyt tähän mitään toimivaa lääkettä. Käynnissä sain ehkä hieman taivutettua sisäpohkeen ympäri mutta ravissa ei sitten sitäkään. Ope kehotti ratsastamaan ravia eteen ja aktiivisemmaksi ja hakemaan tätä kautta myös parempaa suoruutta. Tämä olikin parempi ratkaisu kuin antaa ponin hiippailla ja kiemurrella apuja karkuun. Tässä vaiheessa tuntia sai tosiaan vielä pyytää Taraa liikkumaan aktiivisemmin, kun taas tunnin loppupuoli meni enemmän jarrutellessa.

Verryttelyn jälkeen siirryttiin ratsastamaan avotaivutusta/etuosan uralta kääntämistä. Pitkän sivun alkupuoli tultiin avoa käynnissä, tästä suoristus ja toiseen päätyyn ravityöskentelyä. Aivan ensimmäisen avoyritelmän ajan Tara tuntui olevan ihan pihalla siitä mitä haetaan, mutta sitten palaset loksahtivat siinä määrin kohdalleen että liikuttiin jokseenkin oikeaoppisesti kolmella uralla. Toki varsinainen taivutus jäi puuttumaan, mutta pääasia että etuosan siirto onnistui niin että mentiin suhteellisen suoralla rungolla kolmea uraa. Tämä olikin ehkä tunnin parhaiten onnistunut asia. Puolieroja en havainnut vaan tehtävä onnistui yhtä hyvin molempiin suuntiin. Ravissa ei ihan samaan päästy, vaan Tara pääsi vähän karkaamaan alta enkä itse saanut ajoitettua apujani oikein.

Ravityöskentelyssä ympyröillä jatkui sisäkyljelle kaatuminen. Ope kehotti ratsastamaan ravin sisällä siirtymiä lyhyemmästä askeleesta pidempään ja sitä kautta hakemaan takajalkoihin vähän enemmän koukistusta. Taralla kun ei takajalkojen työskentely ole vielä kovin kehittynyttä vaan lähinnä se laahaa kinttuja perässään. Jotain eroja onnistuinkin saamaan aikaan, tosin ravin lyhennys johti helposti siihen että Tara otti väliin käyntiaskeleen tai pari. Tästä päästiin eroon kunhan muistin pitää myös pohkeet mukana askelta lyhentäessä. Joka tapauksessa ravin isommaksi kasvattaminen tuntui helpommalta, ja ehkäpä tunnin parhaita raviaskeleita esitimme silloin kun pääsin lyhyestä ravista ratsastamaan eteen. Tällöin Tara tuntui liikkuvan reippaasti ja aktiivista ravia mutta kuitekin avuilla ja pidätteitä kuunnellen. Muutoin meno tahtoi helposti olla sitä että pidätteiden kuuntelu tarkoitti hiippailua ja eteenliikkuminen päätöntä porhaltamista ilman kontrollia.

Avotaivutustehtävän aikana sain myös kehotuksen olla tarkkana käynnistä raviin siirtymisissä. Tara kun kuulemma tuppaa olemaan näissä todella hidas avuille ja lähtee raviin täysin ilman takaosaa. Käsittääkseni onnistuin terävät siirtymiset -tavoitteessa ihan kohtullisen hyvin, vaste apuun tuli kyllä pienellä viiveellä ja mietiskellen, mutta sitten kun vaste tuli käynnistyi ravi ihan terävästi eikä laahaten. Tämä vaati alkuun kevyttä avitusta raipalla, ja myöhemmin napakoita pohjeapuja. Samalla sai olla tarkkana jottei Tara painunut pitkäksi ja matalaksi roikkumaan ohjalle.

Tunnin turhauttavimmat hetket koittivat laukkatyöskentelyn myötä. Tehtävänanto oli niinkin helppo kuin nostaa laukka avotaivutuksen jälkeen ja työskennellä pääty-ympyrällä. Tuskaa tuottivat erityisesti ne nostot. Tara kuulemma osaa jo nostaa laukan ihan kohtalaisen hyvin, mutta minä en onnistunut koko tunnin aikana kommunikoimaan sille sellaisia apuja että laukka olisi noussut ilman kamalaa ajamista. Kuvio oli siis laukka-avut -> kiitoravi -> kuski pomppii mukana ja heijaa vartalolla epätoivoisesti "nosta, nosta" -> lisää kiitoravia -> kovakouraista jarruttelua hitaampaan raviin -> uusi yritys samalla lopputuloksella. Todella rumaa ja ikävää. Ilmeisesti en itsekään ihan tarpeeksi uskonut siihen että laukka nousee nätisti, vaan olin ajamismentaliteetilla liikkeellä. Kyllä sieltä kiitoravista aina lopulta se laukkakin nousi, mutta yleensä tämä vaati raipalla auttamista. Yritin ehtiä äänellä ja taputuksella Taraa kehumaan aina kun se laukkaan onnistui näin kamalasta nostoyrityksestä pääsemään.  Laukka itsessään oli vähän holtittoman oloista sekin, ja istuntapalikoita oli hankala löytää kohdilleen. En päässyt oikein rennosti istumaan laukan mukana missään vaiheessa.

Loppuverkassa Tara vipelsi ensin kiitovaihteella eikä tahtonut kuunnella pidätteitä. Pikkuhiljaa sain sitä kuitenkin rauhoittumaan, jolloin ravi vaikutti itse asiassa aika hyvältä siinä mielessä että liikuttiin reippaasti eteenpäin mutta poni oli ainakin suunnilleen kontrollissa ja vastasi myös pidätteisiin. Vasemmalle Tara meni kaulasta liikaa linkkuun, ja kovasti linkussa vasemmalle olin itsekin. Ope kehotti vaihtamaan asetuksen ulos oikealle, ja tätä kautta saatiin Taraa suoremmaksi ja kuskikin istumaan paremmin keskellä hevosta. Tara vaikutti tässä vaiheessa olevan ihan mukavasti kuulolla, ja ope totesikin että kovasti Tara yrittää ymmärtää että mitäs tämä on kun ei saakaan humputella ihan miten sattuu mutta ei vielä ihan osaa tarjota oikeita asioita.

Laukannostoista jäänyt huono fiilis latisti aika lailla koko yleiskuvaani tunnin sujumisesta. Ehkä Taran kanssa olisi pitänyt enemmän iloita niistä pienistä onnistuneista asioista kuten toivotunlaisesta etuosan siirrosta sekä siitä että lopussa Tara liikkui ravissa aika mukavasti ratsastajaa kuunnellen. Olen kyllä melko skeptinen sen suhteen kuinka hyvin sovin "läpiratsastajaksi", mutta jospa Tara nyt kuitenkin olisi kulkenut tänään hieman paremmassa järjestyksessä kuin mitä siltä useimmin vaaditaan.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Paluu tauolta perusratsastuksen merkeissä

Kaksi viikkoa poissa satulasta on vähän turhan pitkä aika (varsinkin kun sillä välin menee sivu suun pari estetuntia). Tämän pienen tauon jälkeen oli tunnin ohjelmassa tänään sopivasti perustyöskentelyä ympyröillä harjoitusravissa ja -laukassa ilman sen ihmeellisempiä temppuja. Ratsuksi sattui Dille, jota olikin taas mukava päästä kokeilemaan edellisestä kerrasta ollessa jo pari kuukautta.

Aivan ensimmäiseksi haettiin hevosia kuulolle ratsastamalla käynnissä siksak-väistöä uralta sisälle ja takaisin. Dille tuntui alkuun vähän hitaalta mutta kun hoputtelin sen liikkeelle hakeutui se mukavasti tuntumalle. Oikean pohkeen väistö uralta sisälle onnistui ihan kivasti kunhan vaan muistin pitää ulkoavut mukana hieman jarruttelemassa. Vasemman pohkeen väistö oli edelleen Dillelle (ja myös kuskille!) hankalampaa, vaikka selvästikin Dille oli tähänkin suuntaan jo oppinut väistämään. Saatiin kuitenkin yksi kelvollinen väistö kunnollisilla ristiaskelilla myös tähän suuntaan.

Ravityöskentely aloitettiin keventäen vasempaan kierrokseen. Tähän suuntaan asettaminen ja taivuttaminen oli helppoa, ja ulko-ohjaan jäi luontevan oloinen tuki. Ajoittain Dilleä sai muistutella pohkeella jottei ravi olisi hiipunut, mutta pääsääntöisesti liikuttiin sopivan reippaasti ja jotakuinkin pohkeen edessä. Dille olisi välillä painunut turhankin matalaksi ja hieman raskaan oloiseksi edestä, mutta pohkeesta eteen ratsastamalla ja ohjasta hieman kohottaen sen sai ryhdikkäämmäksi ja kevyemmäksi. Raviverryttelyyn mahtuikin hyviä pätkiä jolloin poni liikkui mukavan pyöreänä ja edestä kevyenä.

Oikea kierros olikin sitten huomattavasti vasenta hankalampi. Tähän kierrokseen jatkettiin harjoitusravissa istuen ja pääty-ympyröillä ravia vuoroin lyhentäen ja pidentäen. Minun huomioni meni etupäässä asetuksen ja taivutuksen etsintään. Sisäohjassa tahtoi olla pientä vetokilpaa lähes koko ajan, ja silloinkin kun Dille hetkittäin myötäsi asetukseen oikealle en saanut sisäohjan tuntumaa kunnolla rentoutettua. Ponin oikea kylki ja meno ylipäänsä tuntui aika jäykältä. Open neuvosta väistätin hieman takaosaa ulos ympyrältä, ja tätä kautta sainkin hetkellisesti oikeaa pohjetta paremmin läpi sekä Dilleä hieman suoristumaan. Oikean ohjan tuntuma keveni aina tilapäisesti, mutta pian oltiin taas molemmat siinä roikkumassa Dillen pyrkiessä asettumaan mieluummin ulos vasemmalle. Harjoitusravissa istuminen tuntui kuitenkin ihan luontevalta, ja ehdin jopa hieman kiinnittää huomiota lantioon joka tuntui nyt pysyvän vartalon alla varsin hyvin. Lonkkien avaaminen ja polven ja reiden satulasta irrottaminen vaati vähän enemmän muistamista, mutta onnistuessaan paransi alapohkeen vakautta.

Laukassa työskenneltiin pari-kolme ratsukkoa kerrallaan ympyrällä open silmien alla muiden työstäessä omaan tahtiin ravia ja käyntiä toisessa päädyssä. Ensimmäisenä vuorossa oli oikea kierros, jossa Dillen laukka lähti käyntiin aika nihkeästi ja pohkeen takana. Liirailtiin ympyrän avoimelta sivulta ulospäin, ja avuksi tähän ope kehotti pitämään oman ulkokyljen ja -kyynärpään napakkana. Ponin kääntäminen ympyrälle sekä suoruus paranikin heti kun en päästänyt omaa vasenta puoltani velttoilemaan. Olin ympyrällä helposti kääntymässä itse liikaa sisäänpäin, mutta ulkokyljen jämäköittäminen tepsi myös tähän vaivaan. Kun ratsukon molemmat osapuolet oli näin saatu suoremmiksi alkoi Dille liikkua hieman paremmin, mutta oikeaan laukkaan jäi siitä huolimatta eteen puskemisen maku. Istunnan korjailut aiheuttivat jopa muutamia raville tippumisia.

Vasen laukka sujui eteenpäin paljon energisemmin, ja asetuksesta ei tähän kierrokseen tarvinnut taistella. Oikealla ohjalla oli edelleen turhan paljon painetta, mutta tasainen kahden ohjan tuntuma löytyi vasemmassa kierroksessa paljon oikeaa paremmin. Tuttuun tapaan kierryin ympyrällä lantiosta vasemmalle aika liioitellusti, mutta kun sain tätä korjattua ja samalla vielä kättä rentoutettua rullasi laukka hetkittäin mukavan pyöreänä.

Ehdittiin vielä tehdä lyhyt loppuverryttely vasemmalle keventäen. Dillellä taisi tässä vaiheessa jo askel painaa (tämä oli sille kuitenkin jo päivän toinen tunti), ja liikkuminen oli nihkeämpää kuin alkutunnista. Kaula olisi helposti mennyt linkkuun vasemmalle, ja pyrinkin ympyröillä asettamaan välillä ulos. Vasta-asetuksen kautta löytyi myös hetkellisesti pyöreämpää muotoa, vaikka muuten mennä puksuteltiinkin vähän sahapukkina. Ihan parhaaseen mahdolliseen hetkeen ei päästy lopettamaan mutta lisä-ähräys tuskin olisi tässä jo hieman väsyneessä vaihessa enää hyödyttänyt.

Positiivista tänään oli se kuinka hyvin Dille keskittyi työskentelyyn heti alusta lähtien eikä ärsyyntynyttä pään ravistelua ja sään väristelyä esiintynyt oikeastaan lainkaan. Kun Dillellä näin kuukauden tai parin välein menee niin saa melkeinpä aina huomata kuinka se on kehittynyt parempaan suuntaan. Tämänpäiväinen Dille oli oikein mukava ratsastaa (vaikka tokihan olen Dillestä tykännyt aikaisemminkin). Alkutunnin hyvien pätkien jälkeen oli pieni pettymys kun loppua kohti meno oli nihkeämpää, mutta syyt tähän löytyvät kyllä satulan päältä.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kolmen laukan välit

Esteratsastusviikkoni jatkui vielä sunnuntaina, ja kuten olin aavistellut sain tunnille jälleen Peran. Pera jatkoi edelliseltä tunnilta joten se oli ainakin hyvin verrytelty. Ryhmässä oli tänään yhdeksän ratsukkoa (Anne mukaanlukien).

Tehtiin melko minimaalinen alkuverryttely ravissa, ohjeena oli ratsastaa laajoja ympyröitä vasta-asettaen ja pyrkien kääntämään pelkillä ulkoavuilla. Pera asettuikin mukavasti molempiin suuntiin ja tuntui kääntyvän ulkopohkeesta vaivattomasti. Eteenpäinpyrkimyksessä oli toivomisen varaa, ja sain ihan ahkerasti pyytää aktiivisempaa ravia. Erillistä laukkaverryttelyä ei tehty vaan siirryttiin ratsastamaan kolmen puomikasan suoraa linjaa jossa kumpikin väli oli 13 metriä. Ohje oli tulla neljällä laukka-askeleella, mikä tarkoitti sitä että Peran sai pitää melko pienessä laukassa. Pera olikin tässä vaiheessa vielä vähän hitaalla vaihteella, ja tehtävään sopiva lyhyt ja rauhallinen laukka löytyi helposti. Itse asiassa Pera tuntui puomilinjalla olevan pohkeen takana eikä reagoinut eteen siinä vaiheessa kun olisin sitä hieman halunnut aktivoida. 13 metrin välit sujuivat kuitenkin juuri sopivasti neljällä askeleella tässä pikkulaukassa. Ekalla kierroksella Pera liirasi linjalla oikealle, mutta toisella kierroksella olin paremmin hereillä ohjaamassa puomien keskelle.


Seuraavaksi puomikasat muuttuivat 60 cm pystyiksi, ja tultiin kuvan mukaista tehtävää joka alkoi vinolla lähestymisellä vasemmassa laukassa pituushalkaisijan suuntaiselle pystylle, hypyssä vaihto oikeaan laukkaan ja päädyn kautta kolmen esteen linjalle jossa 13 metrin välit oli nyt tarkoitettu kolmelle laukka-askeleelle. Seitsemän ensimmäisen ratsukon suorituksia seuratessa arvioin että välit olisivat Peralle näillä korkeuksilla sopivat kolmeen laukkaan ilman isompaa säätämistä. Oman vuoron koittaessa herättelin Peraa hieman aktiivisempaan laukkaan alkutunnin torkkuvaiheesta. Vinopystylle lähestymisessä Pera tunki vasemmalle, ja hyppypaikka ei sattunut ihan nappiin vaan jäi kauas, enkä ihan kunnolla päässyt hyppyyn mukaan. Laukka kuitenkin vaihtui toivotusti. Kolmen pystyn linja puolestaan sujui oikein nätisti, ja välit olivat sopivat kolmella askeleella kun otin laukkaa aavistuksen verran kiinni hypyn jälkeen ja annoin sen jälkeen sujua itsekseen seuraavalle esteelle.

Seuraava muunnelma tehtävästä oli aloitus samalle vinon lähestymisen pystylle vasemmasta oikeaan laukkaan vaihtaen, oikeassa laukassa uraa pitkin ja vino lähestyminen toiselle pystylle jolla vastaavasti vaihto vasempaan laukkaan, ja lopuksi kolmen esteen linja nyt toiseen suuntaan. Linjan eka osa muuttui nyt tasaokseriksi. Suoriuduimme vinopystyistä ongelmitta, ja laukat vaihtuivat molempiin suuntiin. Pera taisi aika hyvin arvata mitä tehtävässä haetaan, joten tiesi vaihtaa vaikken juuri johtanutkaan. Mielestäni sain ratsastettua myös ihan järkevät, sopivan vinot tiet esteille. Suora linja oli ihan sujuva, tosin nyt sisäänhyppy okserilla aiheutti sen että välit kävivät ahtaamman oloisiksi. Vähän paremmin olisin voinut ottaa kiinni niin että ponnistuspaikat olisivat ollet hiukan kauempana.

Tätä tehtävää tultiin vielä toinen kierros korotetuilla esteillä eli 70 cm korkeudessa. Tässä vaiheessa alkoi hieman huolestuttaa välien ahtaus, vaikkei sen 10 cm lisää korkeudessa niin merkittävä kai pitäisi olla. Vinopystyt tultiin tälläkin kierroksella onnistuneesti laukat vaihtaen, tosin ensimmäisellä esteellä Pera kuulemma teki vaihdon jo ennen hyppyä. Esteiden jälkeen jäin tutusti keikkumaan irti satulasta, vaikka tänään Pera ei pahemmin matalaksi painunutkaan. Laukka sujui vähän liiankin hyvin eteen, ja linjalle tullessa ope käski tasapainottamaan menoa. Päädyttiin kuitenkin linjalle vähän turhan isossa laukassa, ja kun sisäänhyppy okserilla oli melko iso ja laukassa imua, jäivät molemmat välit aika ahtaaksi. Ajauduttiin siis sekä kakkos- että kolmososalle liian juureen kun en ehtinyt siinä kolmen askeleen aikana ottaa riittävästi kiinni. Pera kyllä nousi hyvin hyppyyn esteen juurestakin, nämä korkeudet kun eivät ole sille vielä oikein mitään. Selvitettiin siis linjakin ihan kunnialla, mutta jäi harmittamaan oma hitaus minkä vuoksi en saanut ajoissa Peraa kiinni ja lyhennettyä. Nyt jäi vähän sellainen olo että matkustelin vaan kyydissä ja annoin hevosen selvitä miten selviää. Selvää on että tällaisessa kolmen askeleen välissä minun on hankala ehtiä tehdä riittävä kiinniotto kun perusongelmani on että hypyn jälkeen en pääse nopeasti istumaan tiiviisti satulaan vaan jään haahuilemaan etukenoon. Mitä korkeampi este sen korostuneemmin tämä tietysti ilmenee. Taisinpa myös vähän heittää liikaa ohjaa pois hypyssä niin että välit sitten lallateltiin menemään löysällä ohjalla ilman mahdollisuuksia kunnon kontrolliin.

Vaikka tänään laukanvaihdot sujuivat hyvin eikä muutekaan ollut isoja ongelmia, jäi tunnista harmittava tumpelo-olo. Ehkä se oli se viimeinen linja joka jäi kaihertamaan kun ei ollut niin sujuva kuin olisi voinut olla, samoin kuin se yleisfiilis että tehtävistä selvittiin vain koska esteet oli pieniä ja koska hevonen armeliaasti paikkaili ratsastajan virheitä. Lisätreeniä tarvittaisiin siis kovasti, mutta valitettavasti pääsen työmatkan vuoksi seuraavan kerran ratsaille vasta kahden viikon päästä.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Käännä, käännä ja ole hypyssä mukana

Saimme Annen ja Noran kanssa järjestymään kolmen hengen estetunnin Heli Pensonille. Olimme keskenämme jakaneet käytettävissä olevat ratsut jo etukäteen, ja minä siis pääsin (uskaltauduin) vihdoin kokeilemaan Suloa esteillä. Etukäteen olin huolissani Sulon taipumuksesta esittää toisinaan salamannopeita kieltoja, ja kysyinkin opelta heti tunnin alkuun mitä minun tulisi kieltojen ehkäisemiseksi välttää. Kuulemma tärkeintä on että ratsastaja ei jätä Suloa yksin esteelle tullessa, sillä Sulo ei hyppää jos sillä on liian orpo olo. Lähestymisissä siis ohja tuntumalla ja pohkeet kiinni Suloa tukemassa niin ei pitäisi olla hätää.

Aloitettiin verryttelemällä hevoset kaikissa askellajeissa pyrkien rentouteen satulan molemmin puolin sekä pyöreänä liikkumiseen. Ohjeena oli käyttää vaihdellen myötä- ja vasta-asetuksia. Sulo oli käynnissä vähän hitaan oloinen, mutta liikkui ravissa mukavan aktiivisesti. Ei tarvinnut paljon eteenpäin pyydellä. Ravissa löytyi asetusten kautta pikkuhiljaa myös toivottua pyöreyttä eteen ja alas. Lähdin siinä vaan itsekin taas kallistumaan etukumaraan hevosen mukana, ja käsky kävi istua pystymmässä. Myös laukassa Sulo liikkui sopivan reippaasti, mutta en saanut sitä kunnolla pyöreäksi. Ope huomautti että (sisä)käsi ei ihan kunnolla seuraile laukan liikettä, minkä seurauksena ohja käy vuoroin löysänä ja vuoroin kiristyy. Tästä johtuen hevosen pää hieman heiluu puolelta toiselle, eikä se oikein pysty jäämään rauhassa tuntumalle. 

Estetehtävät aloitettiin ravilähestymisillä. Tultiin kuviota jossa ravattiin pituushalkaisijalla kahden ravipuomin yli (puomien väli oli melko pitkä joten sai olla tarkkana että ravi oli riittävän isoa), puomien jälkeen kaarrettiin oikealle uraa pitkin ja uralta käännettiin lävistäjäristikolle jolta laskeutuminen vasemmassa laukassa. Sulon ravi tahtoi vähän hyytyä ristikolle ja ekat pari kierrosta ylitettiin ristikko varsin veltosti. Tämän seurauksena ei päästy myötälaukkaankaan. Myös oma painoni tahtoi hypyssä keikahtaa oikealle - olin kyllä kääntymässä keskivartalosta vasemmalle mutta tämän seurauksena paino valahtikin oikealle lonkalle. Kolmannella yrityksellä pidin open neuvosta katseen huolellisesti esteen jälkeisessä menosuunnassa, eli etuviistossa vasemmalla maneesin seinässä sen sijaan että olisin vain herkeämättä tuijottanut estettä, ja nyt Sulo laskeutuikin vasemmassa laukassa. Tultiin täysin vastaavat ravilähestymiset vielä toiseen suuntaan toiselle ristikolle, eli nyt lävistäjäesteeltä piti saada oikea laukka. Tämä suunta olikin jotenkin luontevampi, ja molemmat kaksi kierrosta laukka sattui kohdilleen. Ehdin jopa johtaa kädellä.

Seuraavaksi ravipuomien paikalle pituushalkaisijalle tuli pieni pystyeste, ja lävistäjäristikot nostettiin myös pystyiksi. Tehtävänanto oli hypätä este pituushalkaisijalla vasemmasta laukasta lähestyen, esteen jälkeen nopeasti tarkistaa kummassa laukassa ollaan, kiepauttaa laukan puolelta mahdollisimman pieni käännös takaisin tulosuuntaan ja hypätä sama este toisin päin. Hypystä piti saada oikea laukka, jota jatkettiin lävistäjäpystylle missä vaihto vasempaan. Kaksi ensimmäistä kierrosta tultiin pienemmillä korkeuksilla, ja suoriuduimme Sulon kanssa ihan mukavasti. Laukka säilyi pituushalkaisijalla koko ajan vasempana. Ekalla kierroksella ei laukka vaihtunut toisessa hypyssä oikeaksi, eli suunnan tiedotus ei ollut vielä aivan kohdallaan. Toisella kierroksella vaihtui jo, ja lävistäjäesteeltä saatiin vasen laukka joka kierroksella. Kun esteet nousivat hiukan korkeammiksi (ehkä 65-70 cm:iin) otettiin yksi sähellyskierros jolloin en ollut pituushalkaisijalla ihan kunnolla mukana hypyssä. Sulo vaihtoi laukan oikeaksi, mutta en tätä ehtinyt huomata vaan käänsin vanhasta tottumuksesta vasemmalle. Saatiin käsky aloittaa alusta, ja suoritettiinkin tehtävä uusintayrityksellä varsin onnistuneesti. Suunnanmuutossilmukkamme pituushalkaisijalla tosin olivat kautta linjan turhan laajoja, Sulon olisi kyllä varmasti saanut päättäväisemmällä otteella kääntymään paljon pienemminkin. Ope muistutteli katseen sekä ulkoapujen merkityksestä käännöksessä.

Täysin sama kuvio tultiin vielä kahdesti toiseen suuntaan. Nyt siis tultiin sisään oikeassa laukassa, jonka Sulo myös pituushalkaisijan esteellä säilytti niin että päästiin tekemään silmukat tällä kertaa oikealle. Ekalla kierroksella oli hyppypaikat vähän pielessä mutta silti laukat vaihtuivat toivotusti sekä pituushalkaisijalla että lävistäjällä. Pääsin myös toteamaan että minun on hankala pysyä Sulon hypyssä mukana silloin kun se lähtee vähän kauempaa. Toinen kierros tähän suuntaan oli varsin asiallinen lukuunottamatta puomin alas kolautusta pituushalkaisijalta ulos hypätessä.  

Lopuksi hypättiin yksittäisenä pituushalkaisijan pysty hieman korotettuna. Näytti melko isolta mutta oli ilmeisestikin "vain" 85 cm. Saatiin esteen eteen avuksi ponnistuspuomi, jonka jälkeen ennen estettä mahtui yksi laukka-askel. Näin ei ponnistuspaikkaa tarvinnut jännittää kuin puomille, ja itse hypyssä olisi pitänyt pystyä keskittymään vasemmalle johtamiseen niin että laukka olisi vaihtunut oikeasta vasemmaksi. En sitä johtamista kuitenkaan ehtinyt tarpeeksi ajatella, joten laukka ei esteellä vaihtunut. Ensimmäisellä yrityksellä olin hypyssä vähän huonosti mukana. Oma tulkintani on että lähdin itse hyppäämään vähän turhankin isoa estettä, jolloin paino katosi jalustimilta, pohje heilahti vähän taakse ja hypystä laskeutumisesta tuli näin ollen aika töksähtävä. Saatiin tulla vielä uudestaan, ja kun nyt sain istunnan ja myötäämisen paremmin kohdilleen oli suoritus ihan asiallinen lukuunottamatta sitä ettei päästy haluttuun laukkaan. 


Open palaute tunnin jälkeen oli että ei hassumpaa menoa, mutta suoristaudun usein hypyn jälkeen liian aikaisin niin etten ole loppuun asti ihan kunnolla hevosen mukana. Toisaalta taas esteen jälkeiset laukka-askeleet jään helposti könöttämään etukumarassa ja irti satulasta. Itseäni jäikin harmittamaan se että mukautumiseni hyppyihin oli välillä hieman kömpelön oloista. Jatkossa on siis syytä kiinnittää huomiota siihen että en omalta osaltani lopeta hyppyä turhan aikaisin.

Sulo oli hyppykaverina oikein mainio, ja luotto siihen ettei se kiellä kasvoi tunnin mittaan. Aloin suorastaan hinkua uudestaan estetunnille sen kanssa (ja koulutunnille toki myös).