Jännittävää mutta sujuvaa pikkuhyppelyä

Tiistaina vuorossa oli estetunti Sulolla. Koska aloitan nyt säännöllisen ratsastamisen vuokraponi-Vakella joudun ikävä kyllä karsimaan viikko-ohjelmastani pois tämän tiistaitunnin. Tämänviikkoinen tunti sattuikin olemaan kymmenen kerran korttini viimeinen. Tosi haikealta tuntuu ajatella että "projekti" Sulon kanssa päättyy nyt tähän, sillä Sulon kaltaiseen herkkään, älykkääseen ja kauniiseen hevoseen kiintyy ihan väkisinkin ja monia asioita se on minulle tämän noin vuoden aikana opettanut. Tämän kevään jatkuvat ongelmat estepuolella kuitenkin helpottivat päätöstä vaihtaa Sulo helpompaan ratsuun. Varmasti käyn kuitenkin jatkossakin satunnaisesti ratsastamassa Sulolla, sillä eihän näin ihanaa hevosta voi ihan kokonaan hylätä!

Tämä viimeinen tunti sattui tosiaan olemaan sopivasti esteitä. En ollutkaan mennyt Sulolla nyt kolmeen viikkoon, ja edellinen kerta oli se jolloin ulkokentällä jännitettiin ja säpsyiltiin niin että hyvä kun hengissä selvittiin. Taas jännitti lähteä hyppäämään, vaikka tiesinkin että tällä kertaa vastaavaa säpsyilyä tuskin olisi luvassa. Rauhoittelin itseäni päätöksellä hypätä tänään vain ihan pienillä korkeuksilla, ja tämä oli varmasti järkevä päätös ajatellen viimeaikojen vaikeuksia sekä ennen kaikkea omaa jännitystä ja sen hallintaa. Sulo oli tänään ihan leppoisalla mielellä liikeellä, ja alkukäynnit käveltiin rennosti pitkin ohjin ilman suurempia tuijotteluita. Tämähän on tietenkin se normaalitilanne. Raviverryttelyssä Sulo tuntui suorastaan tahmealta, mutta laukassa löytyi virtaa paljon paremmin. Sain jo vähän pidätelläkin ettei meno yltynyt liian pirteäksi, mutta hyvästä energiasta huolimatta ei kyllä löytynyt minkäänlaista pyöreyttä. Selvä syypää oli oma jännittyneisyyteni, sillä en tässä mielentilassa saanut itseäni rentoutettua vaan käsi jäi kovaksi. Jännittyneisyys siirtyi ohjan kautta tietysti Suloonkin, eikä näin ollen päästy verryttelyn aikana lähellekään niin rentoon menoon kuin olisin toivonut.

Verryttelytehtävänä tultiin ensin 14 metrin suoraa linjaa pikkuesteillä. Sulolla oli edelleen hyvä energia ja imua eteen, mutta pitelin sen verran että väli jäi ensin hieman pitkäksi neljällä laukalla. Sulo kuitenkin ponkaisi jälkimmäisen esteen muitta mutkitta vähän kauempaa, ja sain vaikutelman että se oli tänään menossa esteille ihan rohkeasti ja innokkaasti. Toisella kierroksella oltiin taas jäämässä vähän kauas toisesta esteestä, mutta Sulo reagoi pohkeesta nopeasti eteen. Esteen jälkeen oli sitten kontrolli pari askelta hieman hukassa, joten pohjeapuni oli ehkä turhankin voimakas.

Yksittäisenä tehtävänä ennen rataa tultiin vielä kaksi kierrosta ristikko-pysty-sarjaa 8.5 metrin välillä. Näin pikkuruisilla esteillä väli tahtoi jäädä pitkäksi kahdelle laukalle. Ensimmäisellä kierroksella tein sen perinteisen virheen että jännitin ponnistuspaikkaa a-osalle aivan liikaa, ja kun paikka jäi vähän epävarmaksi heitin ohjan pois ja unohdin myös pohkeet matkasta. Tästä tilanteesta Sulo kieltää lähestulkoon aina, ja niin se teki myös tälle pikkuristikolle. Uudella yrityksellä pidin pohkeet tosi napakasti mukana ja heti päästiin yli. Väli jäi tosiaan pitkäksi ja hetken aikaa arvuuttelin mitä mahtaa tapahtua, mutta Sulo hyppäsi b-osan kauempaa eikä ottanut miniaskelta/kieltoa. Nämä tilanteet missä esteestä jäädään kauas ja Sulo venyttää kiihdytysaskeleen sekä hyppää kauempaa on aina vähän pelottavia, sillä jos tässä tilanteesta Sulo päättääkin viime hetkessä stopata niin kyydissäpysymismahdollisuudet ovat hyvin heikot. Toisella hyppykierroksella mentiin samalla lailla b-osalle venyttäen, ja vauhdikkaan hypyn jälkeen Sulo nakkeli niskojaan siihen malliin että villiponi oli kuoriutumassa esiin.

Päivän rataa hypättiin kaksi kierrosta. Menin molemmat kierrokset ihan matalalla korkeudella (ristikko - n. 60 cm), sillä olo oli sen verran epävarma ja ekalla kierroksella tuli vähän kämmejä. Sulo lähti etenemään mukavan energistä ratalaukkaa jota oli hyvä kasata, mutta jännityin heti kun hevonen alkoi kyttäillä kentän ulkopuolisia tapahtumia. Aidan taakse ilmestyneitä katsojia piti tietenkin vähän tuijotella ja liirailla pakoon samalla kun lähestyimme ensimmäiselle esteelle. Ekat kaksi hyppyä sujuivat kuitenkin ihan hyvin. Kolmoseste oli valkea lainelankku suoraan vasta-aurinkoon, ja ratsastin tälle pohkeella voimakkaammin sekä kosketin vähän raipallakin lavalle. Lankku ylittyi tällä rohkaisulla ihan hyvin. Seuraavana vuorossa oli tuttu 14 m linja, jolle ope käski ottaa nyt laukkaa kiinni niin että mahduttaisiin neljällä askeleella. Ekalla osalla Sulo pääsi hieman yllättämään hyppäämällä kaukaa, ja kun pasmat meni tästä sekaisin tuli koko välistä aika epämääräinen ja jäätiin vitosesteestä kauas. Sulo pomppasi jollain kummallisella koikkaloikalla esteen yli, ja jarruttelin tämän jälkeen laukan pois kasatakseni itseni uudestaan. Sarjalle tultiin ihan ok:sti, mutta taas jouduttiin venyttämään b-osalle aika reilusti ja sen jälkeen oli kontrolli hieman hukassa. Tiestä viimeiselle esteelle eli okserille tuli liian epämääräinen, ja Sulo luuli meidän olevan menossa rataan kuulumattomalle esteelle joka sijaitsi okseriin nähden noin 90 asteen kulmassa. Kun viime hetkessä ohjasinkin okserille oltiin liian vinossa ja Sulo taisi vähän hämmentyä tilanteesta, ja niinpä se liirasi jo kaukaa okserilta sivuun. Uudella lähestymisellä otin järkevämmän tien, ja pieni okseri ylittyi nyt nätisti.

Ensimmäisellä ratakierroksella oma jännitys ja epävarmuus pääsivät tosiaan sotkemaan kuvioita aivan liikaa, joten toiselle kierrokselle lähdin virheitä paikkailemaan ja ratsastamaan fiksummin. Sulo laukkasi edelleen tosi hyvällä energialla eteen pyrkien mutta "kasassa", ja tällaisessa laukassa se oli helppo tuoda oikeisiin ponnistuspaikkoihin. Oma pää pysyi nyt myöskin paremmin kasassa, ja meno oli oikein sujuvaa. Hyvät ponnistuspaikat ja hypyt, hyvä tempo ja ei mitään todellista epäröintiä millään esteellä kun pidin pohkeet napakasti mukana ja olin itse menossa joka esteen yli. 14 metrin väliin en saanut laukkaa ihan tarpeeksi kiinni ja niinpä vitoselle mentiin pohjaan, kun taas sarjaväli oli edelleen aika pitkä. Kokonaisuutena rata oli kuitenkin oikein asiallinen ja tuntui hyvältä. Tällä lailla kun saisi ratsastettua niin eivät isommatkaan esteet olisi ongelma, mutta sehän tässä on että puomien noustessa alan jännittää liikaa. Näin matalat esteet Sulo kyllä hyppää kun vaan pidän pohkeen ja ohjan mukana enkä jätä sitä yksin. Itsekseen Sulo ei hyppää pienintäkään estettä, eli nukahtamisiin tai omiin epäröinteihin ei ole varaa vaan jokaisen esteen edessä täytyy olla pohje kertomassa että nyt hypätään.

Vaikka en kovin suurille esteille tänään uskaltanutkaan niin jäi ihan mukava mieli siitä miten hyvältä meno tuntui jälkimmäisellä radalla. Tämä suoritus oli ihan hyvä päätös tiistaitreeneille Sulon kanssa. Silloin kun Sulo on oikeassa mielentilassa ja hyppymoodissa niin on sillä hyppääminen kaikesta jännityksestä huolimatta ihanaa. Voi kun olisin itse rohkeampi niin meistä olisi Sulon kanssa voinut tullakin ihan esteratsukko. Nyt kuitenkin hautaan haaveet yhteisestä este- ja kisaurastamme ainakin toistaiseksi, ja käyn ehkä silloin tällöin hyppelemässä Sulolla sen mukaan miten hyvältä tuntuu ilman kiirettä ja painetta saada esteitä nostettua kovin isoiksi.

Superjännittynyttä säpsyilyä

Vuorossa oli kevään ensimmäinen ulkona ratsastettava estetunti Sulon kanssa. Pitkän maneesikauden jälkeen tämä oli hevosille vasta toinen tunti ulkona. Sää sattui ikävä kyllä olemaan kovin tuulinen, ja ilmeisesti tämä sai hevoset sähköistymään ja jännittymään heti ensi minuutista alkaen. Hieman jopa arvelutti nousta satulaan kun Sulo pälyili ja kuulosteli ympäristön tapahtumia pää ja häntä pystyssä, eivätkä laumatoverit vaikuttaneet olevan juuri sen rauhallisemmassa mielentilassa. Kyytiin kuitenkin kiipesin, ja lähdimme hyvin jännittyneenä kiertämään kenttää ympäri. Estevaraston nurkilla oli Sulon mielestä aivan erityisen epäilyttävää, ja tästä kohdasta ei ensin meinattu päästä ollenkaan ohi. Sulo oli hyvin pingottunut ja koko ajan valmiina säntäämään karkuun, ja ehdin miettiä voisiko tästä tunnista tulla muuta kuin katastrofi. Asiaa ei tietenkään auttanut se, että annoin jännityksen tarttua myös itseeni (ja tokihan sitä jännitystä oli näin estetunnin alussa jo muutenkin ihan tarpeeksi). Oma pulssi oli jo alkukäynneissä varmaan 150, enkä tietysti mitenkään saanut itseäni käskettyä rauhalliseksi vaikka kuinka tiesin että ainoa ratkaisu tilanteeseen olisi olla pelokkaalle hevoselle jämäkkä ja rauhallinen kumppani.

Lähdettiin ravailemaan ihan yhtä jännittyneissä tunnelmissa ja kentän ympäristöä pälyillen. Sulo vaikutti melko kuurolta avuille, sillä sen keskittyminen oli aivan muualla. Ravi jäi varovaiseksi hiippailuksi selkä niin jännittyneenä alhaalla kuin ikinä voi olla. Yritykseni saada Sulon huomio itseeni käsittivät lähinnä epämääräistä ja päämäärätöntä ohjilla nyppimistä ja pohkeilla jumputusta, ja aina hevosen harkitessa pelottaviin asioihin reagoimista tarrauduin paniikissa ohjiin. Ope kehotti vaan ratsastamaan topakasti ja taivuttelemaan hevosia kuulolle, mutta taivutteluyritykseni eivät paljon Suloa rauhoittaneet. Laukassa pingotus jatkui, ja Sulo laukkasi viulunkielenä lyhyellä askeleella ylöspäin. Nyt oli ainakin sellaista lyhyttä ja ärhäkkää laukkaa missä periaatteessa olisi helppo lähestyä esteelle jos vaan hevonen olisi myös avuille kuulolla. Alettiin hypellä laajalla kaarevalla tiellä pientä kavalettia, ja olikin ehkä hyvä että niin hevosen kuin ratsastajankin huomiota saatiin edes hetkellisesti pois ympäristöstä ja jännittämisestä. Kavaletti ylittyi ihan nätisti molempiin suuntiin, ja pikkuhiljaa Sulo alkoi hieman kuunnella pohjettakin niin että se oli helppo tuoda hyvään ponnistuspaikkaan lyhyessä vieterilaukassa.

Hevosten ja ratsastajien mielentilan ollessa tänään näin haastava pidettiin estetehtävät järkevästi hyvin helppoina ja hyvin matalina. Minulle ja Sulolle ei tainnut yksikään este nousta tunnin aikana edes 50 senttiin, eli mentiin ihan kavalettikorkeuksilla. Päivän tehtävät käsittivät kolme eri mittaista suoraa linjaa, jotka hypeltiin ensin yksittäisinä. Ensimmäisellä linjalla oli "erikoisesteenä" aaltolankku, toisella pienet muuripalikat maassa ja kolmannella okseri. Ensin tultiin 17 metrin linja aaltolankulta ristikolle, tavoitteena noin viisi laukkaa. Sulo laukkasi edelleen aika lailla paikallaan, joten otimme peräti kuusi askelta. Pääasia mielestäni kuitenkin oli että yli mentiin. Pienet hidastukset tuli esteiden edessä, mutta näin pikkuruisista esteistä päästiin yli ilman varsinaisia kieltoaikeita. Seuraavana hypättävän muuripala-ristikko-linjan selvitimme myös, taisipa tulla halutut kuusi askeltakin. Onneksi Sulo ei muulta hermoilultaan ehtinyt kiinnittää esteiden erikoistehosteisiin huomiota. Viimeisenä linjana hypättiin ristikon ja okserin 21 m väli. Päätin ottaa tähän seitsemän askelta, sillä edelliskerralta muistin että 21 metriin saatiin seitsemällä askeleella asiallisempi suoritus kuin kuudella eteen tuupaten. Sulo vähän laski päätä okserille tullessa ja jarrutti, jolloin heitin ohjaa pois ja heittäydyin liikkeen edelle. Olin ihan varma että nyt tuli stoppi, sillä nämä virheet saavat Sulon kieltämään jokseenkin aina. Vaan tällä kertaa ei kieltoa tullutkaan, ja Sulo loikkasi kiltisti miniokserin yli. Tässä vaiheessa aloin ajatella että saatan sittenkin selvitä tunnista hengissä.

Toisten ratsukoiden suorittaessa omia vuorojaan yritin rentouttaa Suloa työskentelemällä kevyessä ravissa. Sulon huomio oli kuitenkin vielä liikaa ulkomaailman jännittävissä asioissa, ja lyhyellä sivulla uralla ravatessamme se teki yhtäkkiä supernopean sivuloikan säikähtäessään jotain määrittelemätöntä asiaa. En ollut riittävän varautunut näin nopeaan yllätysliikkeeseen, vaan keikahdin pois tasapainosta ja satulasta. Onneksi omatkin refleksini olivat sen verran nopeat että tarrasin välittömästi kiinni hevosen kaulaan ja tulin jälleen alas nätisti jaloilleni hevosesta kiinni pidellen. Sulokaan ei mihinkään kauemmas lähtenyt sinkoamaan, vaan loikan jälkeen pysähtyi ja jäi viereeni. Näin sitä oli taas salamannopeasti jalkauduttu ratsun selästä ennen kuin ehdin edes tajuta mitä tapahtui. Ope punttasi takaisin selkään ja sitten jatkettiin hommia.

Kaikki kolme suoraa linjaa hypättiin vielä yhteen putkeen kuuden miniesteen tehtävänä. Tarkoituksena oli ratsastaa välit niin että 21 m väliin tuli yksi askel enemmän kuin 19 m väliin, johon puolestaan taas yksi askel enemmän kuin 17 m väliin. Kaiken panikointini keskeltä en hirveän monta ajatusta uhrannut askelmäärille, ja niinpä en koko tunnin aikana tullut ajatelleeksikaan että 17 m väli viidellä askeleella ei tietenkään tarkoita yhtä lyhyttä laukkaa kuin 21 m väli seitsemällä askeleella. Tällainen hoksaamattomuus kielii kyllä siitä että aivotoiminta oli pelon ja jännityksen vuoksi täysin jäissä. Ajatuksenani oli vain ratsastaa kaikki linjat lyhyttä ja hallittua laukkaa. Ekalla hyppykierroksella askelmääriksi tulikin sitten 7-6-6, eli 17 metrin linjalla en päästänyt laukkaa tarpeeksi eteen ja ängettiin mukaan kuudes miniaskel. 19 metrissäkin jäätiin kuudella hieman kauas niin että sorruin hurjaan tuuppaukseen viimeisellä askeleella. Hypättiin vielä toinen kierros, ja nyt aloitimme 21 metrin linjalla vahingossa kuudella askeleella. Täytyy myöntää etten pahemmin edes laskenut askeleita, ja okserin edessä tuntui vaan paremmalta ajatukselta hyppyyttää kauempaa kuin ottaa vielä miniaskel. 17 metriäkin meni kuudella kun pidin laukkaa liian pienenä, ja näin ollen hyppäsimme siis samalla kuudella askeleella kaikki erimittaiset linjat. Tästähän tuli kyllä noottia, ja saimme sakkokierroksen 21 metrin linjalle. Nyt sain tsempattua mukaan seitsemännenkin askeleen, mutta selvästikin kuusi olisi ollut tähän väliin sujuvampi ratkaisu. Sulon laukka ulkona oli siis automaattisesti hieman isompaa kuin maneesissa hypätessä.

Loppuverryttelyssä kuvittelin Sulon olevan jo hitusen tyynemmässä mielentilassa, mutta sain tuta että vieläkin se oli virittäytynyt reagoimaan kaikkeen vähänkään epäilyttävään. Läheltä piti etten tullut alas jo toisenkin kerran kun heppa teki nopean sivuloikan. Loppukäynnit taluttelin suosiolla maasta käsin, ja Sulo oli vieläkin jännittynyt ja lentoon lähdössä vaikka itse olinkin tunnin päätyttyä jo levollisessa mielentilassa.

Masentavintahan tässä oli huomata kuinka korttitalo sortuu jo ihan kotikentälläkin, ja pelko ottaa vallan ratsukon molemmista osapuolista. Turha varmaan haaveilla että Sulon kanssa alettaisiin kisoissa kiertää, kun jo kotikulmillakin voi touhu mennä tällaiseksi. Tänään todella pelotti hevosen selässä, eikä pelko nyt oikeastaan liittynyt esteisiin. Itse asiassa päivän "rennoimmat" hetket koettiin estetehtävien aikana, kun molempien oli pakko hieman keskittyä muuhunkin kuin seuraavan säikähdyksen kohteeseen. En vaan ihan ymmärrä mikä sai Sulon ja osittain muutkin hevoset tänään näin pois tolaltaan. Jännityksen keskellä olin havaitsevinani Sulon mahdollisesti hyppäävän ulkona paremmin kuin maneesissa, sillä monelle esteelle tuli oman paniikkini vuoksi tyypillisiä "ohjat pois ja istunnalla tuuppaus" -tilanteita jotka ovat ollet varmoja kiellon paikkoja. Nyt Sulo hyppäsi myös näistä tilanteista, ja vaikuttipa jopa lähtevän hyppyihin mielellään vähän kauempaa kuin pyrkivän varovaisella miniaskeleella aivan juureen. Tietenkin esteet olivat nyt aivan maahankaivetun pieniä ja siksi ei liian rohkeita johtopäätöksiä kannata Sulon hyppyvarmuudesta vetää, mutta joka tapauksessa ehkä ainoa positiivinen asia tänään oli se ettei kielletty kertaakaan. Tulipa vaan mietittyä miljoonannen kerran että onko minusta Sulon kaltaisen hevosen ratsastajaksi. Jospa kuitenkin tilanne rauhoittuisi kun Sulo taas tottuu ulkona menoon, ja toivoa sopii että homma alkaisi sujua edes puoliksi niin mukavasti kuin viime kesänä ulkona hypätessä. On hyvin masentavaa ajatella miten paljon takapakkia on otettu viime kesän lopulta jolloin hyppäsimme tällä samalla kentällä kasikympin tehtäviä silmät loistaen.

Voihan plääh

Tiistain tunnilla jatkettiin Sulon kanssa koulutreenin parissa. Hyödynsin jälleen alkukäynnit venyttelemällä satulassa lonkkia mahdollisimman huolellisesti. Jotain apua tästä pienestä jumpasta ehkä oli, mutta olin silti enemmän jumissa kuin vielä viikko sitten. Niinpä tunti alkoi istunnan kanssa taistellen. Kun lonkista oli paras liikkuvuus taas kadonnut niin en saanut lantiota oikeaan asentoon ja keskivartaloa korrektisti käyttöön, mikä hankaloitti menoa etenkin kevyessä ravissa. Istunnan vaikeudet heijastuivat tietenkin tuntumaan, jota en ravissa saanut riittävän tasaiseksi ja pehmeäksi. Sulo ravasi enimmäkseen hirvimoodissa, mutta rentoutui kuitenkin aina silloin kun syötin sille hieman enemmän ohjaa eteenpäin. Ravi oli turhan lötköä eli Sulo liikkui säästöliekillä pitkällä ja matalalla askeleella. Pohjetta sai käyttää ihan napakasti liikkeen herättelyyn. Oikeaan kierrokseen ympyrällä ravatessa alkoi lopulta löytyä ihan oikeaa ideaa asetuksesta, ulko-ohjan tuesta ja liikkumisesta kohti tuntumaa, ja Sulo alkoi rentoutua ja pyöristyä. Tämä kiva pätkä kuitenkin katkesi siihen kun vaihdettiin suunta vasemmalle, ja oma vinouteni pääsi jälleen valloilleen.

Istunta oli ongelma myös laukassa. Pakostakin tunnuin kippaantuvan etukumaraan, ja koko ratsukko oli vähän kaatumassa nenälleen. Myös laukkaa sai pohkeella aktivoida, ja kun takajalkoihin löytyi hieman lisäenergiaa alkoi muoto parantua edestä. Tuntumaongelmat kuitenkin jatkuivat. En saanut käsiä rentoutettua ihan täysin, vaan jäin jännittämään varsinkin oikeaa kättä asetuksen ollessa oikealle vähän kankeaa. Niin asetus kuin muotokin jäivät laukassa keskeneräisiksi, vaikkakin parempia pätkiä väläyteltiin. Ehkä yritin liiaksi korjata kaikkea kerralla sen sijaan että olisin keskittynyt kunnolla esimerkiksi tasaiseen ja rentoon tuntumaan. Oikea laukka oli vasenta toimivampaa, sillä vasemmalle mennessä päästin oman painon valahtamaan vasemmalle niin reilusti että hevonen alkoi kaatua kylkimyyryä sisäänpäin. Laukkaverryttelyn jälkeen siirryttiin käyntiin, ja kun annoin Sulolle hieman pidempää ohjaa venytti se kaulaa tuntumalla pyöreäksi. Tästä oli hyvä lähteä hieman työstämään asetuksia ja taivutuksia käynnissä, ja otinpa vielä pätkän harjoitusraviakin. En tiedä mikä loksahti kohdilleen, mutta vihdoin Sulo tuntui liikkuvan rentona ja pehmeästi tuntumalla. Harmi vaan että tämän jälkeen otettiin pitkähkö käyntitauko, ja se ote mikä touhuun oli puolivahingossa löytynyt pääsi tyystin katoamaan.

Lopputunti treenailtiin pohkeenväistöjä. Väistöä ratsastettiin pitkän sivun alusta pituushalkaisijalle, ensin muutama kierros käynnissä ja sitten harjoitusravissa. Sulo oli taas lötkössä hirvimoodissa ja itse tuskailin istunnan ja etenkin tuntuman kanssa, joten hankaliahan ne väistöt oli näistä lähtökohdista. Käynnissä Sulo väisti lopulta ihan hyvällä poikituksella kun aloin vaatia väistöä tarpeeksi selkeästi, mutta väistön tempo jäi vielä liian hitaaksi matelemiseksi. Ope huomautti että jarrutan väistössä istunnalla tosi paljon istumalla liikettä vastaan, ja ihan tottahan se on. Jäntevä liikkeen mukana istuminen tahtoo olla vaikeaa jo ihan suoraan ratsastaessakin, saati sitten siinä vaiheessa kun hevosen pitäisi liikkua sivuttain. Tämän päivän "oivallus" oli siis se että en väistöissä osaa istua tippaakaan liikettä mukaillen vaan jännityn tönköksi jarrupalaksi. Ravissa väistöt jäivät hyvin loiviksi ja mentiin melkoista kylkimyyryä. Oikean pohkeen väistöissä saatiin sentään joitain parempia pätkiä mukaan, mutta vasenta pohjetta väistättäessä istuin taas niin kierossa paino vasemmalla että koko väistöyritys oli tuhoontuomittu. Ope muistutteli katsomaan paremmin eteenpäin (/sivullepäin) väistön suuntaan sen sijaan että katse lukkiutuu ihmettelemään hevosen niskaa (joka ei todellakaan ollut pyöreä). Väistättävä pohje meni tuttuun tapaansa liian taakse, ja takaosan siirtoa tehostamassa olisi voinut olla raippa jota ei minulla nyt kädessä ollut. Pääasiallinen ongelma väistöissä taisi kuitenkin löytyä (oman vinouden ja jäykkyyden lisäksi) huonosti toimivista ulkoavuista, jotka eivät pystyneet tarpeeksi kontrolloimaan etuosan liikettä.

Tunti loppui aika pahasti kesken ennen kuin vasemman pohkeen väistämisessä päästiin puusta pitkään, mutta tiedä häntä olisiko väistö onnistunut sen paremmin vaikka olisi hinkattu kuinka kauan. Hieman matalat fiilikset jäi tästä tunnista, sillä oltiin Sulon kanssa taas perusasetelmissa eikä löytynyt lähellekään samaa tunnetta istuntaan ja sitä myötä hevoseen vaikuttamiseen kuin viime viikolla. Kuten ope huomautti, osaan kyllä periaatteessa istua hyvin mutta se vaatii sen että useampi palanen loksahtaa samanaikaisesti paikoilleen. Tällä kertaa ei oikein loksahtanut, ja näin ollen ei mikään muukaan sujunut kovin hyvin.

Vikaa korvien välissä

Hyppyharjoitukset Sulon kanssa saivat jatkoa varhain lauantaiaamuna. En voinut mitään sille että taas jännitin häiritsevän paljon. Sanoin kyllä opelle etukäteen että tänään voisi esteet pitää meille ihan pieninä ja sitä kautta yrittää päästä rennompaan ja rauhallisempaan fiilikseen ilman ylimääräistä hermoilua. Suloon oma jännitykseni tietenkin tarttui, ja se näkyi tunnin alussa ympäristön tuijotteluna hevosraukan etsiessä syytä kuskin jännittyneisyydelle. Päädyttiin sitten tuijottelemaan koko tunnin ajan tuttua lanaustraktoria maneesin nurkassa vielä senkin jälkeen kun olimme käyneet sen lähietäisyydeltä ja äänekkäästi puhisten tarkastamassa. Sulon Oikea Estemoodi ei tänään noussut esiin, eli terävin säpäkkyys ja aktiivisuus jäivät puuttumaan ja "kuumumista" ei nähty. Rauhallisuus on periaatteessa hyvä juttu, mutta samalla se tarkoitti huonosti mukana olevia takajalkoja mikä puolestaan ei ollut hyvä juttu hyppäämään lähtiessä.

Tänään treenattiin ratatehtävää, jota ennen verryteltiin hieman yksittäistehtävillä. Aloitettiin kahden pienen pystyn pätkällä (esteet 3 ja 4). Näistä esteistä jälkimmäinen mustakeltainen pysty aiheutti ensin pientä jarrutusta esteen edessä, mutta yli mentiin ja toisella kierroksella molemmat esteet hypeltiin oikein sujuvasti. Sulo pääsi jopa hieman yllättämään lähtemällä hyppyyn kaukaa sen sijaan että olisi ottanut esteen eteen miniaskeleen.

Seuraavaksi tultiin suora 21 metrin linja pystyltä okserille (esteet 1-2). Esteet olivat ihan pikkuruisia, mutta silti päivän ensimmäinen okseri aiheutti jonkinlaisen paniikkireaktion niin että aloin aivan järjettömästi tuupata estettä kohti heittäen ohjan pois ja heittäytyen itse eteenpäin. Tällaiseen älyttömyyteen Sulo tietenkin reagoi stoppaamalla välittömästi. Kaiken lisäksi en edes laskenut askeleita tai suunnitellut askelmäärää. Uudella yrityksellä tuuppasin edelleen, mutta nyt olin päättäväisemmin menossa okserille kuudella askeleella, ja Sulo hyppäsi pikkuokserin kaikesta ajamisesta ja tuuppauksesta huolimatta. Tultiin vielä toinen sujuva kierros kuudella askeleella, mutta edelleen ajoin hevosta estettä kohden niin istunnalla kuin pohkeellakin aivan liikaa. Ei näin!

Sitten hypättiinkin jo päivän rata. Ensimmäisen kierroksen tulimme turvallisella 50-60 cm korkeudella. Nyt ope kehotti ottamaan radan aloittavalle 21 metrin linjalle seitsemän askelta, ja tällä askelmäärällä linja menikin nätimmin kun en alkanut tuupata vaan istuin ja odotin kaikessa rauhassa. Kolmos- ja nelospysty ylittyivät nätisti, mutta viidentenä esteenä olevalle okserille tullessa iski taas epävarmuus mieleen kun epäilin Sulon kyttäävän puomien välistä paistavaa aurinkoläikkää maassa. Epävarmuus tarkoitti tietenkin taas eteen kallistuvaa ylävartaloa ja tuuppausta, ja sen myötä kieltoa. Tuskinpa Sulo olisi koko aurinkoläikästä välittänyt ellen itse olisi sille kertonut että esteessä on jotain epäilyttävää. Otettiin uudestaan koko kaareva linja pystyltä okserille, nyt ohjeena istua jämäkästi satulassa jalat hevosen ympäri ja pitää laukka lyhyenä. Tällä reseptillä selvitettiin okserikin, ja matka jatkui seuraavien kahden pystyn yli ilman välikohtauksia. Radan toiseksi viimeiselle esteelle eli okserille oli lyhyt tie tiukasta kaarteesta, ja kun Sulo hieman hidasti esteen eteen kuvittelin sen pysähtyvän. Sulo kuitenkin hyppäsi, jolloin jäin ikävästi jälkeen hypystä. Jatkoimme kuitenkin seitsemällä askeleella linjan toiselle esteelle, jonka Sulo myöskin hyppäsi kiltisti. Tällä suoralla linjalla se tosiaan hieman pelasteli töpeksivää kuskia.

Rataa hypättiin vielä toinen kierros. Okserit jätettiin pieniksi, mutta muutama pysty oli huimassa n. 70 cm korkeudessa. Ensimmäiset kolme estettä ylitimme oikein asiallisesti ja kauniisti. Sitten lähestyimme päivän jostain syystä epäilyttävimmälle ja hankalimmalle esteelle eli sinikeltaiselle neloselle. Jokin epävarmuus hiipi taas omaan mieleen (kai se este näytti pelottavan isolta tai jotain), ja Sulo reagoi heti kiellolla. Epävarmuus ja paniikki vain kasvoi tämän seurauksena, joten stoppi tuli seuraavallakin yrityksellä. Tämän jälkeen ope komensi voltille hetkeksi nollaamaan tilannetta ja etsimään laukkaa kuntoon. Voltilla useita kierroksia laukattuamme kokeiltiin uudestaan, ja taas tuli tuuppaus sekä kielto. Neljännellä yrityksellä sain lopulta oltua niin jämäkkä että Sulo hyppäsi. Olin varautunut siihen että esteen jälkeen Sulo voi kiihdyttää okseria kohti, ja kun kontrolli sitten tuntui hieman katoavan niin olin valmiina kääntämään ympyrän ennen kuin jatkoimme okserille. Seuraava stoppi tuli jo kuutosesteelle, jolle lähdin jälleen kerran ajamaan Suloa eteen sen sijaan että olisin odottanut ja istunut. Ope muistutteli sadannen kerran että esteitä kohti ei lähdetä työntämään vaan mennään kaikessa rauhassa hyvässä laukassa estettä odottaen. Toisella yrityksellä tämä pysty ylittyi, ja jatkoimme radan loppuun ilman kieltoja vaikka joka esteellä mielessä olikin pieni epävarmuus.

Lopuksi saimme vielä sakkokierroksen hankalalle nelosesteelle. Tultiin vähän huonolla tiellä, ja toistin vieläkin samoja lähestymisvirheitä saaden Sulon kieltämään. Seuraavasta lähestymisestä päästiin yli vähän pohjasta, ja sähläyksen jälkeen hypättiin vielä sakkokierroksen sakkokierros, edellen pohjasta mutta yli kuitenkin.



Kyllä jäi harmittamaan kun meno oli näin hankalaa ja vieläpä näin pienillä esteillä. Mielessä vaan on nyt niin suuri epävarmuus ellei jopa pelko että esteiden edessä sorrun paniikkiratkaisuihin. Sulo tuntuu myös lukevan ajatuksiani siltä osin että pelkkä oma epäilykseni mahdollisesta kiellosta saa sen stoppaamaan. Kun vaan olen menossa päättäväisesti yli enkä lähde tuuppausasentoon tai ajamaan hevosta päättömästi estettä kohti niin näin pienet esteet kyllä ylittyvät. Eteen voi esteen edessä pyytää, mutta tämän tulee tapahtua silloin kun olen nähnyt paikan johon ollaan menossa eikä niin että lähden varmuuden vuoksi ajamaan eteen vaikkei ponnistuspaikasta ole mitään käsitystä. Syy kieltelyihin löytyy selkeästi omien korvien välistä, ja vianhan ei tunnetusti tarvitse olla iso silloin kun se on päässä. Hyppääminen on se mitä haluan tehdä, mutta jännitykseni takia siitä ei nyt tahdo tulla yhtään mitään. Tilanne on siis enemmän kuin turhauttava.

Tärkeitä askeleita oikeaan suuntaan

Pääsin ilokseni jatkamaan tiistain tunnilla Sulon kanssa siitä mihin sunnuntain treenissä jäätiin. Sunnuntain vaikutukset olivat kropassa havaittavissa edelleen, eli lonkat eivät olleet niin pahasti jumissa ja huomasin koulusatulassa istumisen olevan alusta asti tavallista helpompaa. Normaalisti enemmän jumittava oikea lonkka tuntui olevan tänään todella hyvin "auki", kun taas vasemmalla tuntui enemmän kiristystä. Tästä johtunee se että tällä kertaa oikeaan kierrokseen kaikki toimi paremmin ja vasen oli hankalampi menosuunta.

Aloitettiin kevyessä ravissa hevosia taivutellen, ja huomasin asentoni olevan nyt myös keventäessä parempi. Yleensä kippaan Sulon satulassa kevennellessä tahattomasti eteenpäin niin että koko ratsukon painopiste menee aivan kummalliseksi, mutta nyt kykenin keventämään luontevammin ja pystymmässä kun ei kireät lonkat niin kovasti laittaneet vastaan. Välillä kyllä lähdin valumaan etukumaraan ja päästin leukaa tipahtamaan eteen, mutta open puuttuessa asiaan pystyin istuntaa korjaamaan. Nyt ei siis ollut kyse siitä että oikea asento olisi ollut fyysisesti mahdoton, vaan virheet olivat pinttyneitä huonoja tapoja joita pystyin asian huomatessani korjaamaan.

Parempi istunta näkyi myös Sulon liikkumisessa. Sulo oli rennon ja tyytyväisen oloinen, ja vaikkei varsinaisesti pyöreänä liikkunutkaan niin ei myöskään juossut hirvimoodissa selkää alas jännittäen vaan pää oli levollisesti alempana. Tällaisesta tilanteesta saattoi yrittää taivutellakin ilman että Sulo vain jännittyi ohjasotteista. Pientä myötäystäkin tuli niskasta, mutta en saanut tuntumaa pidettyä tarpeeksi vakaana ja takaosaa aktivoitua niin että Sulo olisi alkanut liikkua pyöreänä tuntumaa kohti. Ennen laukkaverryttelyä istuin vielä hetkeksi harjoitusraviin. Harjoitusravissakin kykenin olemaan nyt ihan mukavasti, toki jalat tuppasivat nousemaan mutta sain lantion asennon hyväksi ja pystyin istumaan vaivattomasti ravin mukana. Ehkä tässä vihdoin ja viimein alkaa pikkuhiljaa näkyä istunnan eteen tehty työ: vatsalihaksia on vahvistettu pilateksessa, ja nyt kun vielä lonkkia on venytetty niin vatsalihakset pystyy ottamaan oikealla tavalla käyttöön. Kun olo oli näinkin jämäkkä istunnan puolesta niin pystyin tarjoamaan Sulolle tasaisen ja rennon tuntuman, ja asetusten kautta sekä ravia aktivoimalla Sulo alkoi pyöristyä ja liikkua varsin mukavan oloisessa muodossa. Ope kommentoikin että Sulo kyllä alkaa toimia heti kun se tuntee olonsa mukavaksi ratsastajan alla. Tähän asti olen tahtomattani ollut Sulolle useimmiten aika epämukava kyytiläinen, ja se on sitten näkynyt jännittyneessä hirvimoodissa liikkumisena.

Oikeassa laukassa toimiva meno jatkui, tosin sain kyllä tehdä töitä ettei istunta kallistunut etupainoiseksi. Varsinkin Sulon pyöristyessä lähdin tavanomaiseen tapaan kumartumaan eteenpäin hevosen kaulan mukana. Laukka oli vähän ponnetonta, ja ope toivoikin lisää energiaa ja samanlaista sähinää kuin estetunneilla on parhaimmillaan ollut niin että takaosa alkaa kunnolla polkea. Liian rauhallinen meno näkyi tietenkin myös muodon ajoittaisena epätasaisuutena. Herättelin sitten Suloa napakammalla pohkeella, mutta liikkeeseen ei kyllä löytynyt lähellekään sellaista säpäkkyyttä kuin esteillä on nähty.

Vasemmassa laukassa olin taas vaikeuksissa oman suoruuteni kanssa. Ympyröillä kallistelin niin hurjasti sisäänpäin että Sulo laukkasi lapa edellä sisälle kaatuen. Tämä on kyllä mielenkiintoinen ilmiö, sillä tottahan tunnen tämän kallistuksen ja toispuoleisuuden oikein selvästi mutta en sitä kykene kunnolla korjaamaan. Aluksi Sulo jännittyikin hirvimoodiin kun istuntani oli näin pahasti retuperällä ja kädetkin jännittyivät, mutta heti kun pääsin edes hieman keskemmäs satulaan ja sain hartioita rennommaksi alkoi Sulo laukata jälleen rentona ja pyöreänä. Ihan rehellistä asetusta ei vasemmalle tullut vaan sisälapa tunki vieläkin vähän karkuun, ja otan tämän merkkinä siitä että edelleen painoni oli liikaa vasemmalla häiritsemässä hevosen tasapainoa. Ope kommentoi että tosi kaunis muoto mutta hevonen katselee ympyrältä pihalle eikä asetu pätkän vertaa.

"Alkuverryttelyt" eli askellajien läpikäynti ja taivuttelu veivät tänään ihan reilusti aikaa, mutta sepä ei haitannut vaan oli vain hyvä että pääsin rauhassa työstämään istuntaa ja hevoseen vaikuttamista ilman sen monimutkaisempia tehtäviä. Lopputunnista oli sitten vuorossa lisää taivuttelua, sillä mentiin harjoitusravissa kolmikaarista kiemurauraa ratsastaen voltit jokaisen kaaren pohjukkaan. En ihan löytänyt Suloon samaa hyvää otetta kuin alkutunnista, ja niinpä mennä lönköteltiin pää pitkällä ja hieman laiskasti. Edelleen Sulo oli rento ja pystyin istumaan ihan järkevästi, mutta nyt olisi kaivattu asetuksia kunnolla läpi, taipumista rungosta ja takajalkoja töihin. Näin löperöllä asettamisella ja ulko-ohjan tuntumalla sekä lötköllä liikkumisella oli turha kuvitella hevosen tulevan pyöreäksi. Osittain ehkä arkailin vaatia Sulolta enempää, sillä halusin säilyttää sen rentona ja välttää jännittymiset. Ensimmäinen tehtävä oli saada ravi etenemään aktiivisena, eli napakoittaa pohkeenkäyttöä. Kun eteenpäinpyrkimys parani tuli taivuttamisestakin helpompaa. Oikealle sain kaarilla ja volteilla ihan oikeaa ideaa asetuksesta ja ulko-ohjasta sekä näitä tukevista pohjeavuista, mutta vasemmalle esiintyi taas kallisteluongelmaa ja hankaluutta löytää hevonen kahden ohjan väliin. Myötäyksen ajoituksessa olisi myös ollut paljon toivomisen varaa niin että olisin kyennyt luomaan selkeän systeemin vastaanpitämisen ja palkitsemisen suhteen. Volteilla oikealle sain Sulon lopulta taipumaan ja pyöristymäänkin ihan nätisti, mutta aina seuraavalla kaarella vasemmalle hyvä tunne katosi ja Sulo jännittyi hieman vastustelemaan asetusta. Selkeästi kyse oli jälleen siitä etten vasemmalle mennessä hallinnut omaa suoruuttani ja sisä- ja ulkoapujen yhteensovittamista.

Lopuksi ravattiin vielä uralla ja isommilla ympyröillä keventäen, ja haeskeltiin venytystä eteen ja alas. Rentona liikkuva Sulo venyttelikin kaulaansa ihan hyvin, mutta itse tietenkin lähdin valumaan sen mukana eteenpäin. Vielä piti siis olla tarkkana että pysyin pystyssä enkä alkanut pyöristyä selästäni hevosen puolesta. Hymy oli kuitenkin herkässä kun tunti kokonaisuudessaan oli sujunut näin kivasti. Tämä oli ehdottomasti parhaita koulutunteja mitä olen Sulolla mennyt, ja istuntaan löytyi etenkin harjoitusravissa aivan erilainen helppous ja luontevuus kuin koskaan aiemmin. Kuten olen aina tiennyt, istunnan ongelmat ovat olleet pääasiallinen syypää siihen että Sulon kanssa on menty enimmäkseen hirvimoodissa. Kun pystyn istumaan asiallisemmin niin Sulo on heti rento ja vastaanottavainen. Toimivampi istunta ja hevosen rentous ovat tietenkin ensimmäiset askeleet oikeaan suuntaan ja edellytys mielekkäälle ratsastamiselle. Seuraava askel olisi yhdistää rentouteen riittävä liikkumisen aktiivisuus ja energia. Hienoa että ollaan ilmeisesti vihdoin pääsemässä tälle oikealle polulle kaiken sen epätoivoisen haahuilun jälkeen mitä Sulolla ratsastaminen on viime syksyn ja talven ajan tuntunut usein olevan.

Istuntaspesiaali

Helmikuussa sain Annelta ja Noralta oikein mieluisan väitöslahjan, nimittäin oman istuntatunnin Helin ohjauksessa. Nyt oli vihdoin sopiva ajankohta käydä lahja lunastamassa, ja niinpä sunnuntaiaamu alkoi treenituokiolla Sulon kanssa. Mentiin ensin kymmenisen minuuttia itsenäisesti verrytellen, ja sen jälkeen puoli tuntia open silmien alla enimmäkseen liinassa. Sulo oli tänään oikein mukavalla päällä, ja vaikutti ihan alusta alkaen kuuliaiselta ja hyvinkin rennolta.

Alkuhölkkäilyä.

Jalustimet nostettiin kaulalle koko treenin ajaksi, ja liinassa kävellessä sain ottaa aluksi vähän venytyksiä lonkkiin. Ohjeena oli avata jalat ulkokiertoon ja venyttää reidet irti satulasta, ja samalla viedä jalkoja ihan reilusti taakse. Eteenpäin sai nojailla, mutta siitä huolimatta en saanut jalkoja kovin taakse muuten kuin vetämällä selän hurjaan notkoon. Kun yritin pitää alaselän suorana niin jalat eivät juurikaan päässeet taaksepäin. Tällainen alkuvenyttely auttoi kuitenkin hieman aukaisemaan pahimpia jumeja, ja vastaavanlaista kannattaisi varmaan harrastaa muulloinkin tunneilla alku- ja välikäyntien aikana.

Jumilonkkien venytys.

Harjoitusravissa mentiin aluksi vähän pidemmällä ohjalla sekä hetken aikaa kokonaan ilman ohjia keskittyen hevoseen vaikuttamisen sijasta pelkkään istumiseen. Näin sainkin hartiat ja käsivarret aika mukavasti rentoutettua, ja koko ylävartalo tuntui tavallista rennommalta. Sitten vaan tarkkana ettei istunta ole etukumara tai ettei ylävartalo mene taaksepäin yliryhtiin vetäen alaselkää notkolle. Yllättäen sain kuin sainkin keskivartalon pidettyä aika hyvin kasassa niin että pysyin ihan napakkana pystyssä hetkellisiä herpaantumisia lukuunottamatta. Jalat toki olisivat saaneet venyä vielä pidemmiksi pitkin hevosen kylkiä sen sijaan että reidet pyrkivät koko ajan vähän nousemaan. Yksi sitkeistä virheistä tänään oli pään ja leuan kenotus eteenpäin, mikä tunnetusti on yksi tyyppivirheistäni. Kuten ope selitti, koko yläselkä vähän jännittyy jos leuan päästää putoamaan eteenpäin. Niskaa pystyyn ja leukaa taaksepäin korjaamalla tuntui koko istunta kohentuvan heti. Kun istuntaan löytyi näinkin luonteva tuntuma niin Sulokin liikkui oikein tyytyväisen oloisena ja venytteli kaulaa pitkälle eteen ja alaspäin. Tämä tietysti puolestaan auttoi kyydissä istumista kun hevonen ei kulkenut hirvimoodissa.

Ravihommia liinassa.

Kun otin ravissa ohjia paremmalle tuntumalle ja aloin enemmän vaikuttaa hevoseen niin ohjalla kuin pohkeellakin pääsi istuntaan tulemaan pieniä lisäjännitteitä, ja sen myötä tutut virheet koettivat puskea pintaan. Sitten piti vaan koettaa hakea samaa tunnetta kuin äsken pitkällä ohjalla ratsastaessa. Sain Sulon pidettyä edelleen ihan rennossa mielentilassa ja jännittymättä, mutta meno oli osittain jopa liiankin rauhallista sillä takajalat olisi pitänyt saada aktiivisemmin töihin paremman muodon löytämiseksi. Sulo tuntui olevan ihan siinä ja hilkulla että pyöristyy kunnolla ja rupeaa oikeasti toimimaan, mutta homma jäi vaiheeseen puutteellisen aktiivisuuden vuoksi. Tuntumakin olisi saanut olla vielä tasaisempi etenkin ulkoa, ja ope sai useaan otteeseen käskeä ottamaan lyhyemmät ohjat.

Laukassa istuminen oli yllättäen melkeinpä vaikeampaa kuin ravissa. Laukka tuntui kippaavaan joka askeleella eteenpäin, ja jännityin aluksi puristamaan reisillä ihan liikaa. Vähitellen sain laukassakin itseäni pystympään ja rennommin satulaan sekä tunnetta "takaosan päällä istumisesta". Sulo tarjoili pyöreää muotoa mutta olisi tarvinnut vielä tasaisempaa ja samalla rennompaa tuntumaa. Huomasin että hevosen hakeutuessa tuntumaa kohti vähänkään voimakkaammin alkoivat käsivarret, olkapäät ja koko yläkroppa hieman jännittyä ja istunta mennä kasaan, enkä saanut säilytettyä samanlaista rentoa ryhdikkyyttä kuin ilman tuntumaa mennessä. Siinä missä istunnan tuen tulisi lähteä vatsalihaksista minä siis jännitän virheellisesti yläkroppaani. Sulohan ei todellakaan edes vetänyt tai roikkunut ohjalla raskaana, vaan hakeutui nätisti tuntumalle niin kuin pitääkin.

Laukassa mentiin välillä pyöreänäkin. Tässä en nojaile eteen mutta taidan kiertää ylävartaloa liikaa vasemmalle.

Lopuksi mentiin vielä pieni tovi ravissa ilman liinaa ja haeskellen sekä istuntaa että hevosen muotoa kohdilleen. Sulo oli mukavan rento ja pyrki venyttämään eteen ja alaspäin. Asetuksilla ja pohkeesta tuntumaa kohti ratsastamalla löytyi jonkinlaista pyöreyttäkin, mutta vielä olisi kaivattu lisää energiaa takaosaan ja ulko-ohjalle parempaa tukea. Ihan mukava fiilis kuitenkin oli kun pystyin istumaan kohtuullisen asiallisesti ja hevonen oli rento ja tyytyväinen. Tässä olisi jo ihan hyvät lähtökohdat ratsastamiselle. Istuntapalikat löytyivät siis tänään ihan mukavalle mallille (ainakin jos verrataan siihen millaista meno yleensä on varsinkin tässä satulassa), mutta haasteena on säilyttää istunta ruodussa myös siinä vaiheessa kun alan vaikuttaa hevoseen pelkän mukana istumisen sijaan. Mukava kuitenkin huomata ettei se istuminen nyt täysin mahdotonta ole vaikka pinnistelyä ja keskittymistä vaatiikin. Hyvää palautetta tuli myös Sulolta, jonka olemus kertoi että oikein (tai siis vähän vähemmän väärin) istuva ratsastaja oli sille miellyttävämpi kantaa. Toivottavasti onnistun soveltamaan tämän mainion harjoitustuokion oppeja myös jatkossa!



Kiitokset Annelle kuvista ja videoista!

Ylikierroksilla

Tiistaina oli tällä kertaa estetunnin vuoro, ja etukäteen jännitti ihan käsittämättömän paljon. Kaksi ja puoli viikkoa ehti vierähtää edellisestä hyppykerrasta Sulon kanssa, ja silloin oli vauhtia ja jännitystä sen verran että nyt mietitytti mitä tällä kertaa mahtaisi olla luvassa. Sulo oli viettänyt oikein kunnon pääsiäisloman, eli ollut vapaalla peräti viisi edeltävää päivää. Yleensä Sulolla on kuulemma taipumusta olla vapaiden jälkeen vähän unelias ja laiska, ja nimenomaan uneliaalta meno vaikuttikin vielä alkuverryttelyjen ajan. Takajalat eivät olleet ihan kunnolla töissä ja reagointi oli hitaammanpuoleista. Laukkaverryttelyn aikana ylitettiin pari kertaa pikkuruinen pystyeste. Sulo laukkasi esteen yli vähän laiskan oloisesti mutta varsinaisesti jarruttelematta. Tässä vaiheessa epäilin mahtaisiko tänään tulla esteillä ongelmia puutteellisen energian vuoksi, mutta aika pian selvisi että ongelmat olivat pikemminkin päinvastaisia.

Tehtävä 1

Tänään ratsastettiin kääntämistehtäviä lähestyen esteille niin ympyröillä kuin volteillakin (yritin epätoivoisesti piirrellä jonkinlaiset havainnolliset esitykset kuvioista). Ehdittiin hypätä mukavasti monta kierrosta tehtävän kolmea eri variaatiota niin oikeasta kuin vasemmastakin laukasta. Aloitettiin aivan pienillä esteillä, ja parin ensimmäisen kierroksen jälkeen tehtävän aloittava ja päättävä este nousivat noin 60-senttisiksi. Pienemmällä voltilla hypättävät kaksi estettä pysyivät turvallisesti aivan minikorkeudella koko tunnin ajan. Ensimmäisen tehtävän pikkuesteillä suoritimme Sulon kanssa sujuvasti ja helposti. Silti itselläni oli pieni tutina ja paniikki päällä, ja huomasin että Sulolla alkoivat kierrokset nousta niin että energiaa oli laukassa melkein liikaakin. Kohta ope sai jo toppuutella kaahaamasta. Sulo hyppäsi pikkuesteet kuitenkin kuuliaisesti juuri siitä paikasta mihin sen toin, eli päätökseni mukaisesti joko kauempaa tai läheltä.

Tehtävä 2

Kakkosvariaatio tehtävästä oli viiden esteen pätkä, jossa mukaan tuli tiukempaa kääntämistä voltilla. Edelleen hosuin itse liikaa, ja esteiden jälkeen jäin keikkumaan etukenoon irti satulasta niin että kääntäminen voltilla vaikeutui. Ope huutelikin ryhtiä heti esteen jälkeen, ja myös katse olisi saanut kääntyä seuraavalle esteelle huomattavasti nopeammin. Ketterä Sulo toki kääntyi hyvin, mitä nyt välillä vähän sudittiin kurveissa, ja pienet esteet ylittyivät huonommistakin paikoista. Sulo tuntui kuumuvan kuumumistaan, ja eteenpäin ei ainakaan tarvinnut patistella vaan pikemminkin sai olla tarkkana että hevonen tuli esteen jälkeen kontrolliin.

Tehtävä 3

Kuviota vaikeutettiin vielä kolmannelle tasolle, eli voltin sijaan ratsastettiinkin volttikahdeksikko ja näin ollen mukaan tuli pari laukanvaihtoakin. Oltiin edelleen henkisesti ylikierroksilla niin minä kuin Sulokin, ja tämän seurauksena tehtävän aloittavalla 60 cm esteellä kävi pieni työtapaturma ponnistuspaikan jäädessä epäselväksi. Sulo hyppäsi kuin hyppäsikin tällaisesta tilanteesta, mutta itse olin menossa aivan eri tahdissa hevosen kanssa ja horjahdin kaulalle. Jatkettiin eteenpäin ja hypeltiin volttikahdeksikko vähän hermostuneesti läpi. Sulo vaihtoi kuitenkin laukat näppärästi. Viimeiselle esteelle laajemmalla kaarteella lähestyessä "nukahdin" ja päästin kontrollin herpaantumaan tuhoisin seurauksin. En pitänyt laukkaa tarpeeksi kasassa, vaan annoin Sulon lähteä vaivihkaa hieman kiihtymään, ja estelinjalle päästyämme Sulo sitten lähtikin nopeasti kiihdyttämään estettä kohti täysin pidätteistä välittämättä. Näin kyllä että sopivaan ponnistuspaikkaan päästäksemme on laukkaa otettava ihan kunnolla kiinni, mutta kun ei Sulo vastannut pidätteeseeni lainkaan niin lamaannuin pelkäksi matkustelijaksi. Kun ratkaisut jäivät näin ollen täysin Sulon harteille niin eihän se sitten uskaltanutkaan hypätä edes tätä 60 sentin pystyä. Kovasta vauhdista tuli nopea stoppi esteen eteen, ja onneksi en tällä kertaa ollut sukellellut hyppyyn ennen hevosta sillä olisinpa tehnyt varmaan aikamoisen kuperkeikan. Silti en tällaisessa äkkipysäyksessä onnistunut pysymään tasapainossa, vaan keikahdin satulasta. Sain tarrattua Sulon kaulasta kiinni niin että loppujen lopuksi laskeuduin suhteellisen hitaasti lapaa pitkin liukuen ja nätisti jaloilleni maahan. Harmitti että en kyydissä pysynyt, mutta onneksi tippuminen oli tällä kertaa näin hallittu eikä käynyt kuinkaan. Sulokin jäi kiltisti paikalle niin ettei mennyt montaa sekuntia kun ope olikin jo puntannut minut takaisin satulaan. Sitten vaan paremmalla kontrollilla uudestaan esteelle ja sen yli antamatta Sulolle mahdollisuutta rynnätä holtittomasti.

Tämän töpeksinnän jälkeen hypättiin samaa kuviota vielä joitakin kertoja molemmista suunnista. Emme Sulon kanssa juuri rauhoittuneet kumpikaan, mutta hevonen pysyi nyt kuitenkin hanskassa kun olin koko ajan skarppina. Oikeasta kierroksesta lähestyessä otettiin tehtävän ensimmäiselle esteelle yksi kielto, perinteinen "apua en näe paikkaa joten en tee ratkaisua vaan heitän ohjat pois ja kumarrun eteen" -tapaus. Vaikka este olisi kuinka pieni niin Sulo ei sitä yksinään hyppää vaan minun on ratkaisut tehtävä sen sijaan että jäädyn missään tilanteessa. Ope muistutteli koko ajan hengittämään ja olemaan satulassa ihan rauhassa, ja raippakin jätettiin pois kädestä kun se sivulle sojottaessaan saattoi lisätä Sulon hermostuneisuutta. Päivän toisen kiellon jälkeen en kuitenkaan tehnyt enää suuria mokia, vaan hypeltiin esteet ihan sujuvasti. Volteilla meno olisi ehkä saanut olla rauhallisempaa ja hallitumpaa, mutta ainakin Sulo oli tehtävän juonessa mukana ja kurvaili niin että hyvä kun ehdin mukaan. Kontrolloivia pidätteitä sai tehdä joka välissä, mutta homma pysyi lapasessa ja "isommillekin" esteille sain tuotua Sulon järkeviin paikkoihin. Viimeinen hyppykierros tälle päivälle oli mielestäni varsin asiallinen, ja volttikahdeksikkokin onnistui jo kohtuullisen tasapainoisesti ja hallitusti.

Vähän vähempikin höyry kyllä riittäisi näin pienille esteille, eli käytiin niin minä kuin Sulokin ihan ylikierroksilla tänään. Sulo on ollut viime aikoina ylipäänsä aika "kuuma", ja varmasti sen kierrokset nousevat entisestään sitä mukaa kun itse hermoilen ja panikoin selässä. Sulo jos kuka imee itseensä ratsastajan mielentilat ja käyttäytyy juuri niiden mukaisesti. Varmasti Sulo huomaa jännitykseni sillä sekunnilla kun kävelen sen karsinaan, ja silloin kun se esteillä tarvitsisi tukeani ja rohkaisuani ei se voi minuun tarpeeksi luottaa. Energiaa saa olla ja pitääkin olla, mutta niin hevoselle kuin ratsastajallekin pitäisi saada hyppäämiseen rentoutuneempi ja rauhallisempi mielentila ja "positiivinen energia" tällaisen hermostuneen energian sijaan. Jotenkin olisi nyt vaan kertakaikkiaan päästävä yli tästä Sulolla hyppäämiseen liittyvästä hurjasta jännittämisestä niin varmasti alkaisi Sulokin ottaa touhun lunkimmin.

Huonoja ja hienoja hetkiä

Tällä kertaa sain Sulon koulutunnille. Luvassa oli perusratsastusta ja ympyrätyöskentelyä, mikä kuulosti oikein sopivalta teemalta meille.

Aloitimme Sulon kanssa ihan normimeiningillä eli ravissa hirvimoodissa. Meno tuntui jokseenkin kamalalta kun istuin aivan järkyttävässä etukenossa, mutta kroppa pisti vastaan niin etten suoristautumaankaan päässyt. Yritin asettaa ja taivutella Suloa ympyröillä, mutta hevosen liikkuessa hirvenä ja istunnalla vaikuttamisen ollessa pois pelistä ei tämä ollut kovin tuloksekasta. Turhauttavaa kun selkeästi tietää missä vika on muttei asialle pysty mitään tekemään. Välillä siirryin käyntiin korjailemaan asentoa paremmaksi ja painopistettä taaksepäin, mutta kun palattiin raviin niin kellahdin jälleen toivottomasti eteenpäin. Ehdin jo epäillä mahtaisiko tänään tulla koko tunnista mitään kun kroppa oli näin pahasti jumissa, mutta onneksi tilanne helpotti hieman kun päästiin laukkaamaan. Laukassa sain istunnan hieman luontevammaksi ja ohjastuntumaa pehmeämmäksi ja vakaammaksi. Sulo tuntui aluksi laukkaavan aika veltosti, ja ratsastinkin pohkeella melko voimakkaasti kunnes hevosen moottori käynnistyi. Tämän jälkeen ei enää eteen tarvinnutkaan pyytää, ja kun laukan energia oli kunnossa muuttui ratsastaminen helpommaksi. Oikealle laukatessa olin kuitenkin vielä vähän pallo hukassa enkä saanut ulko-ohjan tuntumaa säilymään tarpeeksi tasaisena, ja näin ollen Sulon muoto oli myös aika epätasainen ja vaihteleva.

Vasemmassa laukassa ope kehotti keskittymään ensin vain yhteen palaseen eli käsien tasaisena ja rennon joustavana pitämiseen. Käsivarret kun tuppasivat aina jännittymään yrittäessäni oikaista itseäni parempaan ryhtiin, ja tuntuman mennessä kovaksi jännittyi Sulo tietenkin heti. Kun sain luvan kanssa istua niin kuin helpoimmalta tuntuu (eli huonossa ryhdissä ja etukumarassa) pystyin säilyttämään hyvän ja rennon tuntuman, ja Sulo pyöristyi tällöin kauniisti. Haasteena olikin sitten säilyttää tuntumalla tämä pehmeys samalla kun istunta ryhdistäytyy ja napakoituu. Eipä se ihan onnistunutkaan, vaan kädet jännittyivät liikaa kun aloin korjata istuntaa, ja Sulo kääntyi heti väärinpäin. Käsien rentouden ja tasaisen mutta joustavan ulkotuen palauttamisella päästiin aina takaisin mukavampiin tunnelmiin. Sulo laukkasi kyllä nätisti pyöreänä mutta kovin etupainoisena, eli seuraavaksi olisi liike pitänyt saada paremmin takaosan päälle. Tämä nimenomaan olisi vaatinut pystyä ja jämerää istuntaa.

Pidettiin reilu käyntitauko, jonka jälkeen jakaannuttiin kahdelle pääty-ympyrälle ensin vasemmassa kierroksessa ja jatkettiin työskentelyä laukassa. Tauon jälkeen olimme Sulon kanssa molemmat jostain syystä todella jännittyneitä, ja niinpä laukka oli aluksi pinkeää kipitystä pää ylhäällä ja sisäpohjetta vastaan kaatuen. Hevosen jännittäessä en osannut olla itsekään rentona, ja niin jännityskierre oli valmis. Istuntakin keikkui taas toivottoman etukumarassa. Aikamme laukkailtuamme rentouduttiin hieman ja onnistuin rentouttamaan tuntumaa sekä asetusten kautta saamaan Sulon myötäämään niskasta. Aika epätasaisesti kuitenkin vielä mentiin, ja unohduin liikaa kiinni sisäohjaan. Kun laukassa saavutettiin hieman parempi hetki jatkettiin ympyrällä reippaassa harjoitusravissa. Koska palaset eivät olleet ihan kunnolla loksahtaneet laukassakaan kohdilleen niin ravi jatkui hirvimoodissa.

Vaihdettiin ympyröillä vielä suuntaa ja työskenneltiin harjoitusravissa oikealle. Open kehotuksesta otin ohjia hieman lyhyemmäksi, ja keskityin oikein huolella pitämään kädet vakaina ja rentoina niin että tuntuma ei lerppunut mutta en myöskään vetänyt ohjasta. Sulo alkoi tällöin liikkua hiukan rennommassa muodossa ja olla vastaanottavaisempi ohjasotteille. Ohjeena oli ratsastaa ympyröillä oikein reilua ravia eteen, ja kun liikkeessä oli nyt enemmän ytyä niin Sulo alkoi ravata paremmin "tuntumaa kohti". Asettaen ja huolellisesti ulko-ohjan tuen säilyttäen tuli jo pientä myötäystä niskasta. Tässä vaiheessa siirryttiin jälleen laukkaan, ja viimeiset palaset loksahtivat paikoilleen heti ensimmäisillä laukka-askelilla. Sulo tuli kauniisti pyöreäksi ja tuntuma oli tällöin helppo pitää rentona ja tasaisena. Istuntakin alkoi pelittää paremmin hevosen liikkuessa oikeinpäin ja lonkkien saatua tunnin mittaan venytystä. Nyt sain laukkaa koottua jo vähemmän enemmän takaosallekin, ja kylläpä vaan oli mahtava tunne kun Sulo alkoi todella liikkua oikein. Kaikesta tuli yhtäkkiä kevyttä ja helppoa, ja kuskilla oli varmasti hymy korvasta korvaan. Sama hyvä meno jatkui vielä laukan jälkeen kevyessä ravissa. Sulo liikkui tasaisen pyöreänä ja rentona kevyellä tuntumalla, ja muuta ei juuri tarvinnut tehdä kuin kevennellä ja yrittää istua pystyssä. Tässä vaiheessa naamaltani paistoi varmaan hämmästys, sillä eipä Sulo ole minulla mennyt luultavasti koskaan ravissa näin hyvin. Nyt se jokin vain loksahti kohdilleen.

Lopputunnin hienojen hetkien jälkeen ei voinut kuin leijua vähän aikaa puoli metriä maanpinnan yläpuolella. Ehkä tässä on sittenkin toivoa että opin Sulolla joku päivä ihan oikeasti ratsastamaan. Tänään huomasin ainakin selkeästi hyvän tuntuman merkityksen. Jos käsi on jännittynyt tai epätasainen niin Sulolta on turha odottaa muuta kuin jännittynyttä hirvimoodissa juoksentelua. Tuntumaongelmat tietenkin juontavat juurensa istunnan ongelmista. Laukassa pystyn istumaan paremmin liikkeen mukana, jolloin pystyn tarjoamaan tasaisen ja rennon tuntuman ja Sulo alkaa toimia. Ravissa istunnan kanssa onkin sitten tuskastuttavan paljon hankaluuksia jotka kasvavat eksponentiaalisesti silloin kun istuimena on tällainen kuppimainen ja hyvää lonkan liikkuvuutta vaativa koulusatula. Tänään sain vähän esimakua siitä miten ihanaa Sulolla voisi olla ratsastaa jos vaan saisin istuntani kuntoon, joten motivaatio harjoitella ja ratkoa oman kropan ongelmia tietenkin vain kasvoi.

Vierailu toisessa ulottuvuudessa

Lauantaille tarjoutui lyhyellä varoitusajalla mahdollisuus estetuntiin Sulolla, ja kun ei tälle päivälle löytynyt ketään seuraksi hyppäämään niin päätin investoida kerrankin oikein yksityistuntiin. Oma tehotunti olikin enemmän kuin paikallaan kun ongelmia on hyppäämisessä ollut viime aikoina enemmän kuin tarpeeksi. Maneesissa oli kuitenkin käytännössä koko ajan myös toinen ratsukko, joten Sulo ei joutunut olemaan siellä yksinään.

Mentiin nopeat ja tehokkaat verryttelyt ravissa ja laukassa, ja tehtävänäni oli laukassa etsiä askeleeseen kunnolla energiaa ja säätövaraa. Sulo liikkui ihan reippaasti eteen, mutta oikeassa laukassa reagointi pohkeeseen oli vähän hitaanpuoleista eli hevonen ei ollut aivan täysin kuulolla. Vasemmassa laukassa meno oli kevyemmän ja helpomman oloista. Pääsin ratsastamaan laukkaa eteen ja kiinni, ja Sulo hakeutui kauniisti pyöreäksi. Tämä vaikutti jo ihan mukavalta estelaukalta. Ensimmäinen hyppytehtävä sisälsi oikeaa laukkaa maneesia ympäri hypäten pitkän sivun suuntaisia esteitä eli yksittäistä pystyä ja kahden pystyn linjaa kolmen askeleen välillä. Sulon liikkumiseen tuli esteiden myötä lisää säpinää niin että pidätteitä ja puolipidätteitä tarvittiin kontrolloimaan menoa ja pitämään laukka tarpeeksi lyhyenä. Hypyt pienille pystyille sujuivat ihan mukavasti ilman epäröintejä, ja näin paikat aika hyvin. Pari kertaa tuli ehkä turhan voimakasta tuuppausta ponnistuspaikan jäädessä hieman kauas.

Samaa hyppelyä jatkettiin vasemmassa laukassa, ja kolmen askeleen linjan toinen osa kasvoi pian okseriksi. Tähän suuntaan laukka vaihtui pariin kertaan vääräksi, eli hypyissä oli jotain vinouksia. Päivän ensimmäinen kielto tuli yksittäiselle pystylle, kun ponnistuspaikan jäädessä epäselväksi epäröin itse ja annoin ylävartalon kallistua etukumaraan liikkeen edelle. Kun pohkeetkin jäivät tehottomaksi niin stoppi tuli heti vaikka esteellä oli korkeutta ehkä 60 cm. Huomasin kyllä virheeni oikein hyvin, eli en malttanut odottaa hyppyä mutta toisaalta en Sulolle kertonut selkeästi mistä haluan hypätä vai haluanko hypätä ollenkaan. Onhan se aikamoista nipottamista Sulolta kieltää näin maahankaivetuilla esteillä, mutta kiellolle oli joka tapauksessa selitys. Ope painotti sadannen kerran että jos ei ponnistuspaikkaa näe niin istunnan kanssa täytyy odottaa ja samalla pitää pohje napakasti mukana jotta este ylittyy vaikka sitten huonommastakin paikasta. Samalle pystylle tuli myöhemmin vielä toinen samanlainen kielto, mutta jälleen huomasin virheeni saman tien ja pystyin sen korjaamaan. Ainakin Sulo oli hyvin looginen sen suhteen missä tilanteessa hyppää ja missä ei, enkä kielloista suuremmin hermostunut kun oli niin selvää mistä ne johtuivat.

Seuraavaksi hypättiin lyhyttä rataa. Kolmen askeleen linjan jälkimmäisestä esteestä tuli trippeli, ja uutena esteenä mukaan tuli okseri lävistäjällä. Sulolla oli nyt menovaihde päällä, joten laukkaa oli periaatteessa helppo säädellä kun energiaa riitti kasattavaksi. Radanpätkä onnistuikin varsin sujuvasti, ja pieni trippeli ylittyi myös aivan helposti. Okserille lähestyessä tapahtui pientä liirailua vasemmalle, mutta vasemmalla pohkeella sain Sulon tönittyä oikealle reitille ja esteen yli. Sujuvaa ja reipasta hyppäämistä jossa oli sopivasti sähinää, ja maltoin odottaa hyppyjä sekä pitää pohkeen tukemassa Suloa esteen edessä. Vasemmassa laukassa hypätessä laukka vaan tahtoi edelleen vaihtua vääräksi.

Tultiin näissä fiiliksissä heti perään uusi ratakierros. Nyt trippelin jälkeen tapahtui jotain erikoista, sillä Sulo lähti rynnistämään maneesin avointa päätyä kohti ja nakkeli vähän takapäätä ilmaan. Ehdin säikähtää että nyt saatan tippua, mutta onneksi pukit eivät olleet kovin valtavia ja sain seinään kääntäen jarruteltua vauhdin pois. Olipa aika yllättävä lähtö! Arvelin että saatoin trippeliltä alastulossa jysähtää satulaan vähän ikävästi, mutta toisaalta kyse saattoi olla ihan vain riemupukeista sillä niin paljon Sulolla vaikutti tänään olevan virtaa ja intoa. Jatkoimme radan loppuun, ja tulimme uudestaan vielä pysty-trippelilinjan. Nyt olin varuillani trippelin jälkeen, eikä Sulo mitään uutta pukkilähtöä yrittänytkään.

Samaa viiden esteen pätkää hypättiin vielä hieman isompana, eli yksittäinen pysty ja okseri nostettiin noin kasikymppiin. Trippelin halusin jättää pieneksi, sillä en halunnut siihen kovin isoa hyppyä jonka jälkeen Sulo saattaisi taas rynnistää alta pois. Ennen esteille suuntaamista työstettiin laukkaa ympyrällä, ja viriteltiin Sulo oikein kunnon estemoodiin ja -laukkaan. Ensin ratsastettiin laukkaa reilusti isommaksi eteen, ja kun takajalkoihin löytyi kunnon energia niin liike kasattiin lyhyemmäksi ja paremmin takaosan päälle. Siinä sai niin pohkeella, pidätteellä kuin istunnallakin ratsastaa tosissaan, mutta löytyihän sieltä laukka joka tuntui todella ponnistavan takaosalla ylöspäin.

Kun oikea estelaukka oli löytynyt saatiin aloittaa radan hyppääminen. Uusi menovaihde taisi vähän sekoittaa ponnistuspaikan arviointiani, ja ensimmäiselle pystylle en uskaltanut tehdä oikeaa ratkaisua eli lähettää Suloa hyppyyn hieman kauempaa. Ajettiin ihan pohjaan, ja olin jo varautunut kieltoon mutta tällä laukalla Sulo olikin ihan tosissaan menossa. Seurauksena oli hurja tasajalka-kenguruloikka, joka heitti kuskin pois tasapainosta hevosen kaulalle. Taas kuvittelin hetken tippuvani, mutta onneksi Sulo ei tältä esteeltä ottanut mitään lähtöä ja pääsin takaisin tasapainoon. Töpeksintäni tässä hypyssä ei onneksi myöskään säikäyttänyt Suloa, vaan uudella yrityksellä se meni esteelle aivan yhtä innokkaasti. Radan ensimmäiset neljä estettä ylittyivät oikein sujuvasti ja hienosti, joskin okserille Sulo pääsi venymään vähän turhan pitkäksi ja kiihdyttämään vauhtia. Viimeiselle pystylle laukka levisi taas siinä määrin kontrollista että ponnistuspaikan valinta jäi epäselväksi, ja kun en malttanut odottaa hyppyä vaan annoin istunnan mennä liikkeen edelle niin kieltohan siitä tuli. Tämän jälkeen en enää samaan virheeseen sortunut, ja uudella ratakierroksella sain pakan pidettyä koossa kaikilla esteillä. Kun odotin hyppyä ja pidin pohkeen mukana niin Sulo hyppäsi hienosti. Mentiin edelleen "isojen esteiden laukkaa", ja se energian määrä mikä hevosessa oli meinasi välillä jo vähän hirvittää enkä tainnut kovin paljon radan aikana hengittää. Säätelyvaraa laukassa kyllä oli, joten sen puoleen esteille oli helppo tulla kunhan oma pää pysyi kylmänä enkä sortunut paniikkiratkaisuihin. Tässä moodissa Sulo oli toden totta menossa esteiden yli epäröimättä ja innokkaasti.

Pienen analysointitauon jälkeen hypättiin vielä viimeinen kierros. Edelleen Sulo hyppäsi todella sujuvasti ja vauhdikkaasti, ja väärät laukat olivat ainoa ongelmamme. Viimeiselle pystylle pyysin venyttämään eteen, ja Sulo reagoi hyvinkin terävästi. Hyppy oli hyvä, mutta esteen jälkeen Sulo meinasi taas vähän ampaista päätä viskoen ja pikkupukkia heittäen. Ei ollut todellisia kyydissäpysymisongelmia ja sain Sulon pysäytettyä aika nopeasti. Otettiin sitten viimeiseksi hypyksi vielä rauhallinen suoritus pikkupystylle suljettua päätyä kohti niin ettei homma päättynyt rynnistyshyppyyn.

Silmäni olivat varmaan hämmästyksestä ymmyrkäisinä vielä pitkään tunnin jälkeen, sillä tämä oli oikeastaan ensimmäinen kunnon kosketukseni Sulon Oikeaan Estehevosmoodiin, eli siihen mielentilaan, laukkaan ja energiaan jolla isompia esteitä hypätään. Varsinainen kulttuurishokki ikänsä poneilla hypänneelle istua tällä lailla liikkuvan hevosen selässä, melkein kuin olisi siirtynyt toiseen todellisuuteen! Makealtahan se meno tuntui kun Sulosta löytyi tämä minulle ihan uusi vaihde, ja oli aika eri meininki lähestyä esteelle tällaisella laukalla. Vauhti ja energia meinasi kuitenkin välillä hieman pelottaa, kun en ollut ihan varma pysyykö hevonen hanskassa ja voiko se ehkä kieltää vauhdikkaammasta lähestymisestä. Toisaalta vaikuttaisi siltä että Oikeassa Estemoodissa liikkuva Sulo ei kovin herkästi ainakaan näille pienille esteille kiellä kunhan en itse aivan älyttömästi töppäile. Pienet pukittelut eivät ole mitään Sulon normaalia tyyliä, mutta ilmeisesti sillä on nyt kovasti kevättä rinnassa ja vähän ylimääräistä villivirtaa. Jäin pohdiskelemaan onko näin vauhdikas meno kuitenkaan minun juttuni, mutta toisaalta oli niin hienoa hypätä tällaisella menevällä Sulolla että aion jatkaa pelkojeni nitistämistä. Tänään Sulo meni todella hyvin ja ainoana rajoitteena oli ratsastajan jännitys ja arkailu. Kun vaan saisin oman asenteeni hieman rohkeammaksi niin ehkä meistä voisi tulla ihan toimivakin ratsukko. Suurten esteiden rämäpääksi tuskin pystyn koskaan muuttumaan, mutta jospa oppisin edes hyppäämään Sulolla niitä kasikympin ratoja vähän vähemmällä tutinalla.

Möhlintää jumppasarjalla

Tiistaina jatkettiin esteharjoituksia Sulon kanssa. Lauantailta jäi oikein mukava fiilis Sulon hyppäämisestä, ja kun alla oli vielä sunnuntain kisatkin nostattamassa itseluottamusta niin oli kiva lähteä hyppäämään. Toki tiedostin kieltojen mahdollisuuden, mutta en jännittänyt niitä niin paljon etukäteen. Harjoituksena oli tänään pitkästä aikaa jumppasarja. Sarjat ovat viime aikoina tuottaneet Sulon kanssa siinä määrin ongelmia että ihan läpihuutojuttuna en tätä pitänyt, mutta ainakin ponnistuspaikoista stressaaminen jäi tänään hyvin pitkälti pois kuvioista.

Sulo tuntui laukkaverryttelyssä niin hyvältä, että odotin hyppäämisenkin sujuvan tänään hyvin. Etenkin vasemmassa laukassa Sulolla oli todella hyvä energia, jota kuitenkin sai sopivasti koottua myös ylöspäin, joten säädeltävyys ja aktiivisuus olivat kohdillaan ja ryhdikästä pyöreyttäkin löytyi. Ei tarvinnut paljon eteenpäin hevosta patistella vaan isot vaihteet löytyivät ihan pyytämättäkin. Kun oli laukattu sileällä molempiin suuntiin alettiin ylittää päivän jumppasarjaa pituushalkaisijalla ensin ihan kavalettikorkeudella. Neljän esteen sarjaan kuuluivat innariväli, yhden laukan väli ja kahden laukan väli, kaikki lyhyehköjä joten kaahata ei tarvinnut vaan sarjalla oli tarkoitus päästä keskittymään rytmiin ja istuntaan. Kavalettikorkeudella tultiin sarjaa ensin kaksi kierrosta oikeassa laukassa ja sitten kaksi kierrosta vasemmassa laukassa. Sulolla oli edelleen hyvä imu eteen, ja pikkuesteet ylittyivät helposti ja sujuvasti. Aluksi taisin jäädä väleissä irti satulasta ja etukumaraan, mutta toistojen myötä löysin vatsalihaksia käyttöön siinä määrin paremmin että yhden ja kahden laukan väleissä pääsin ryhdistäytymään pystympään.

Esteitä nostettiin hieman, ja hypättiin sarja kaksi kertaa putkeen vaihtaen molemmilla kierroksilla suuntaa eli viimeiselle esteelle piti saada aina laukanvaihto. Sulo hyppäsi edelleen hyvällä imulla, ja tuntui että väleissä sai ottaa jopa vähän kiinnikin. Sarjan jälkeen kulmiin kaartaessa Sulo oikein nakkeli niskojaan "kuumumisen" merkkinä. Laukatkin vaihtuivat ongelmitta molempiin suuntiin. Seuraavalle hyppykierrokselle sarjan viimeinen este muuttui okseriksi, mutta edelleen hurautimme sarjan kahteen kertaan ilman epäröintejä. Okserin jälkeen en tosin ehtinyt tarpeeksi nopeasti suoristaa itseäni pystyyn, ja niinpä kenotin kurvit etunojassa ja vähän huonossa tasapainossa.

Sulo oli hypännyt sarjan tähän asti niin innokkaan oloisena, että uskalsin lähteä vielä lopuksi hyppäämään korotetuilla esteillä. Kolmas pysty nousi noin 80 senttiin ja okseri 70 senttiin, joten ei nämä nyt mitään valtavia esteitä kuitenkaan olleet. Viimeisellä hyppykierroksella sarja tultiin putkeen peräti neljä kertaa, joka kierros laukkaa vaihtaen. Ensimmäisellä kerralla sarja ylittyi vielä ihan hyvin, joskin Sulo hieman jarrutti etenkin okseria kohti eli aavistuksenomaista epäröintiä oli ilmassa esteiden noustua. Laukka sujui kuitenkin eteen edelleen niin hyvällä energialla, että ajattelin välien jäävän helposti ahtaiksi ja niinpä suunnitelmani oli lähinnä istua ja odottaa eikä ratsastaa eteen. Tässä kohtaa homma meni sitten metsään, sillä pohkeethan unohtuivat matkasta kokonaan. Toisen kerran sarjalle tullessamme päästiin sisään niin varovaisilla ja pienillä hypyillä että yhden laukan väli jäikin jo vähän pitkäksi. Sulo kuitenkin hyppäsi pystyn, mutta kolautti puomin mukanaan ja okserille tulikin sitten stoppi. Olin siis jättänyt Sulon yksin tilanteessa jossa se jo valmiiksi vähän epäröi, ja siihenpä homma sitten kaatui. Kun päivän ensimmäinen kielto oli otettu niin kaikki muuttuikin heti paljon epävarmemmaksi ja hermostuneemmaksi. Uudella yrityksellä Sulo stoppasi heti innarin jälkeen kolmospystylle, eli nyt en tainnut enää itse olla menossa riittävän tosissani ja jämäkästi esteiden yli. Kolmannella yrityksellä päästiin sentään koko sarja läpi, kun pidin nyt pohkeet oikein napakkana ja ennen esteitä napautin myös kevyesti raipalla lavalle.

Sitten piti sarja selvittää vielä kahteen kertaan. Ensimmäisellä Sulo hyppäsikin, kun kannustin sitä taas joka esteellä pohkeella ja tarvittaessa raipalla. Viimeistä kertaa sarjalle lähestyessä askel ensimmäiselle esteelle ei näyttänyt ihan sopivan, ja epähuomiossa tein perinteisen tuuppaus&sukellus-ratkaisun yrittäessäni välttää miniaskeleen esteen eteen. En ollut yhtään ajatellut Sulon kieltävän heti sarjan ensimmäiselle osalle, sillä tämähän oli noin 30 cm korkea kavaletti. Vaan eipä hevonen tullutkaan mukana, ja niin olin miniesteellä jo aika lähellä sukeltaa kokonaan kaulan yli. Onneksi en kuitenkaan hevosen selästä poistunut, ja vähän jo meinasi naurattaakin kielto ja lähestulkoon tippuminen maahankaivetulle puomille. Sitten vaan äkkiä uusi lähestyminen, ja hyppäsihän se Sulo kun joka ikisen esteen edessä pohje oli mukana enkä sukellellut.

Kyllä harmitti ja ärsytti kun hyvinsujuneen alun jälkeen mentiin kieltoja taas ottamaan ja näin kasvatettiin molempien epävarmuutta. Aika selkeistä virheistä kiellot kuitenkin tulivat, eli joko en ollut pohkeella lähettämässä hyppyyn tai lähdin tämän lisäksi vielä sukeltamaan liikkeen edelle. Moni hevonen kyllä jumppasarjan läpi hyppelisi ihan itsekin ilman jatkuvaa pohkeella rohkaisua, mutta Sulo kysyy joka esteen edessä mennäänkö ja jos en todella selkeästi vastaa KYLLÄ niin sitten ei mennä. Pohjetta ei siis passaa unohtaa vaikka hevonen tuntuisi sujuvan eteen kuinka hyvin. Vaikuttaisi vaan siltä että pohkeen käyttö aivan esteen edessä saa istuntani leviämään ja painon pois jalustimilta, jolloin hypyssä kantapäät pääsee nousemaan ja keikahdan alastulossa eteenpäin. Näin tuntui okserilla käyvän lähes joka kerta. Istunnan kanssa olisi siis tekemistä, jotta paino pysyy siellä missä kuuluu eikä jalat lähde pohjetta käyttäessä nousemaan. Ennen kaikkea tympii se miten paljon teen ihan hölmöjä virheitä, ja se miten kamalan herkästi Sulo niihin nyt reagoi. Seurauksena on hirmuisen epävarma ratsukko, ja epävarmuus tietenkin kasvattaa ratsastajan alttiutta virheisiin sekä hevosen herkkyyttä ottaa niistä nokkiinsa. Hetkittäin sitä saattaa kuvitella että nyt toimii, mutta kun päivän ensimmäinen kielto tulee niin siihen murenee vähäinenkin luottamus ja varmuus.

Ponnistuspuomien ihanuus

Varhain lauantaiaamuna hypeltiin taas omalla kolmen hengen tunnillamme Annen ja Noran kanssa. Ratsunani oli tietenkin Sulo, jonka kanssa edellisen kerran hypättiin kaksi viikkoa sitten vähemmän hyvin sujuneissa kisoissa. Käsittääkseni Sulo ei kisojen jälkeen ollut hypännyt ylipäänsä lainkaan, mikä saattoi olla ihan hyvä juttu sillä tänään se vaikutti innokkaalta päästessään esteille pienen tauon jälkeen. Viimeaikaisten ongelmien vuoksi sekä itseluottamukseni että luottamukseni Suloon olivat aika lailla nollassa, ja toivoinkin tunnin tehtäviksi "jotain pientä ja helppoa" minkä kautta luottamusta ja varmuutta saataisiin hieman palauteltua.

Ravissa verrytellessä Sulo vaikutti melkoisen hitaalta pohkeelle, mutta kun päästiin laukkaamaan niin hevonen heräsi ja isompiakin vaihteita alkoi löytyä. Hetken laukattuamme alettiin ylittää verryttelytehtävänä ponnistuspuomilla varustettua minipystyä. Tätä tultiin muutama kierros ensin oikeassa laukassa ja sitten vastaavaa estettä vasemmassa laukassa, ja kaikki vaikutti olevan Sulon kanssa ihan kunnossa. Askel oli helppo katsoa sopivaksi maapuomille, jonka jälkeen ei tietysti itse esteessä ollut mitään ongelmaa. Voi kun isommille ja apupuomittomille esteille pystyisi ratsastamaan aivan yhtä rauhallisesti ja harkiten niin ei olisi ponnistuspaikkojen kanssa mitään hätää!

Päivän tehtävät pidettiin tosiaankin aivan simppeleinä, eli hypättiin pitkän sivun suuntaisia pystyjä ja lävistäjäoksereita joihin kaikkiin laitettiin ponnistuspuomit avuksi. Pystyille puomit tulivat 2,5 metrin etäisyydelle eli "innarivälillä", kun taas oksereille puomilta oli 5 metriä eli yhden laukan väli. Neljän esteen kuviota tultiin ensin kaksi kierrosta putkeen eli kahdeksan esteen ratana. Ensimmäisellä kierroksella esteet pysyivät turvallisen pieninä noin 50 cm:ssä. Pystyt olivatkin meille jo tuttuja ja ylittyivät helpon ja varman oloisesti. Okserit epäilyttivät aluksi sen verran että en puomilta ratsastanut tarpeeksi rohkeasti eteen vaan jäin itse himmailemaan, ja niinpä ensimmäiselle okserille otettiin ylimääräinen miniaskel. Kun molemmat okserit olivat ylittyneet kertaalleen muuttui ratsastukseni vapautuneemmaksi, ja seuraavilla kerroilla lähestymiset olivat sujuvampia ja rohkeampia. Sen verran kuitenkin varmistelin ja epäröin että olin vähän kömpelö mukautumaan hyppyihin oksereilla, mutta Sulo hyppäsi esteet hienosti ilman mitään todellisia aikeita pysähtyä.

Seuraavalle kahdeksan esteen hyppykierrokselle esteitä hieman korotettiin. Nyt kävi päinvastoin kuin edelliskierroksella, eli pystyillä oli pientä epäselvyyttä askeleen sopivuudesta puomille ja hidastusta esteen edessä. Ensimmäinen pysty kolahtikin alas kun tultiin niin hitaasti ja tuupaten. Oksereille Sulo sen sijaan meni nyt hyvällä imulla niin että apupuomin jälkeen ei ollut enää mitään jarrua tai epäröintiä. Oksereilla pääsin ihan hyvin mukaan hyppyihin ja laukatkin vaihtuivat toivotusti, mutta pystyillä tuli kömpelömpiä mukautumisia askelten arpomisen seurauksena ja pari turhaa laukan vaihtumistakin pääsi tapahtumaan. Vähän liikaa jännitystä oli siis ratsastuksessani vielä mukana (enkä muistanut hengittää), vaikka radan edetessä pääsinkin rentoutumaan ja rytmiin mukaan jo paremmin.

Lopuksi hypättiin vielä lyhennetty kierros eli neljän esteen pätkä isompana, arvioni mukaan esteet olivat 70-80 cm. Sulo oli hypännyt tähän asti niin hyvin että uskalsin tulla myös okserit tällä korkeudella, vaikka itseluottamuksen puutetta oli havaittavissa vieläkin. Päätin kuitenkin että kyllä näistä selvitään, ja tästä viimeisestä hyppykierroksesta tulikin päivän paras pätkämme. Sulo meni esteille hyvällä energialla, eikä mistään epäröinneistä ollut tietoakaan. Oikean laukan pystyllä koin pienen epävarmuuden puolisekuntisen, minkä seurauksena Sulo hiukan hidastui ponnistukseen tullessa, mutta nätisti yli mentiin tästäkin. Okserit ylittyivät taas ihanan sujuvasti, ja ottaen huomioon millaisista epäuskon lähtöasetelmista tänään aloitettiin niin kylläpä olikin hienoa päästä tunnin lopuksi "isojen" oksereiden yli!



Tämä tunti tuli itseluottamuksen kohottajana todella tärkeään saumaan. Mahtavaa että tänään ei otettu yhden yhtä kieltoa, ja hypeltiin tosiaan lopuksi isompia esteitä kuin mitä olin ajatellut tänään mahdolliseksi. Ponnistuspuomeista oli ehdottoman suuri apu, sillä pääsin näin ollen rauhoittamaan viimeisen askeleen ennen hyppyä eikä mitään valtavaa ponnistuspaikkapaniikkia päässyt syntymään. Nämä harjoitukset sopivat siis tilanteeseeni kuin nenä päähän. Sulo oli tänään oikein hyvä, innokas ja melko varmankin oloinen, eli juuri sellainen kuin se parhaimmillaan esteillä on. Ratsastuksessani toki esiintyy vielä ylimääräistä häseltämistä hermostuneisuuden merkkinä, mutta onneksi se ei Suloa tänään häirinnyt. Siinä määrin sain kuitenkin pääkopan pidettyä kasassa etten tartuttanut liiallista jännitystä hevoseen. Keskeisimmät ongelmani hyppäämisessä ovat siellä henkisellä puolella, kun nyt valitettava epävarmuus on päässyt hiipimään mukaan ja syömään uskon omiin kykyihin selvitä esteistä. Tämänpäiväinen treenimme auttoi onneksi selättämään pahimpia peikkoja ja uskomaan taas onnistumiseen hieman enemmän.

Puomijumppa

Tiistain tunnille sain tällä kertaa Sulon. Ohjelmassa oli koulutunti puomiharjoituksilla, mikä aihe sopi minulle oikein hyvin. Puomien avulla pyrittiin tänään treenaamaan perusistuntaa. Näin tuli jumppaa hevosille niiden joutuessa nostelemaan jalkojaan, sekä ratsastajien vatsalihaksille kun pitkät puomisarjat ylitettiin satulassa istuen.

Alkuverryttelyssä käytiin askellajit läpi molempiin suuntiin. Sulo kuunteli herkästi kaikkia pyyntöjäni ja vaikutti olevan ihan rennolla ja leppoisalla tuulella, mutta ravissa edettiin kuitenkin järkähtämättömästi hirvimoodissa. Istunnan kanssa oli tietenkin taas niin hankalaa ettei hevosen voi odottaakaan liikkuvan oikein päin. Oikeassa laukassa oli sama juttu, enkä saanut tuntumaa pidettyä tarpeeksi tasaisena vaan käsi eli omaa elämäänsä epämääräisen istunnan myötävaikutuksella. Kun ei ole tasaista tuntumaa niin eipä ole hevosella mahdollisuutta ohjaan luottaa ja tuntumalle rentoutua. Vasemmassa laukassa kaikki oli taas kuin taikaiskusta helpompaa, ja Sulo alkoi liikkua nätisti pyöreänä. Tasainen tuntuma oli tällöin heti helpompi säilyttää. En vaan edelleenkään ihan käsitä miksei ravin tai oikean laukan ratsastaminen voi olla yhtä helppoa kuin vasen laukka.

Puomeista rakennettiin toisen pitkän sivun suuntainen ja käytännössä koko sivun mittainen sarja lyhyehköillä laukkaväleillä, ja päätyyn tuli vielä ympyrän kaarelle kuuden tai seitsemän ravipuomin sarja. Aloitettiin oikeassa kierroksessa ylittäen ensin laukkapuomit ja näitä seuraavassa päädyssä ravipuomit ympyrällä satulassa istuen. Pääsimme laukassa puomeille hyvinkin sujuvasti, mutta laukkaa olisi pitänyt saada hieman lyhyemmäksi ja pysymään paremmin kasassa puomisuoran loppuun asti niin etteivät loppupään välit olisi käyneet Sulolle vähän lyhyiksi. Aluksi keskityin lähinnä pomppimaan laukan mukana satulassa ja välttelemään helmasyntiäni eli etukenoa puomeja ylittäessä. Olin jotenkin turhan varovainen häiritsemään Sulon laukkaa pidätteillä ja puolipidätteillä puomien aikana. Istuntaa eli vatsalihaksia olisi voinut käyttää pidätteisiin kyllä huomattavasti tehokkaammin. Kun sitten yritettiin tulla puomisuoralle sisään valmiiksi ihan lyhyessä ja kootussa laukassa niin tulikin hieman ongelmia askeleen sopimisessa ensimmäiselle puomille ja tämän seurauksena pari raville tippumista. Ympyrän ravipuomeilla pompin ja hölskyin valitettavan paljon, ja pohkeet sai olla hyvin kiinni jottei Sulon vauhti hiipunut puomeilla kokonaan. Näinkin pitkän kaarevan puomisarjan ylittäminen harjoitusravissa osoittautui yllättävänkin haastavaksi tehtäväksi, sillä huomiota piti kiinnittää myös hevosen pysymiseen täsmälleen halutulla reitillä niin ettei ajauduttu vahingossa kohti puomien ulko- tai sisäreunoja ja näin tapettu ravin tahtia kokonaan.

Samoja puomeja tultiin vielä vasemmassa kierroksessa. Pikkuhiljaa sain Sulon laukkaan parempaa otetta ja säädeltävyyttä, ja alkoi tuntua siltä että sain puomisuoran aikana jopa istuttua laukkaa lyhyemmäksi. Laukka toden totta lyheni niin ettei loppupään puomeilla ollut enää ollenkaan ahdasta, ja laukka vaikutti olevan nyt enemmän takaosan päällä. Pyöreänä ei puomilinjalla kuitenkaan laukattu eli ihan riittävää rentoutta ei puomien päällä löytynyt, mutta loppujen lopuksi sain olla ihan tyytyväinen siihen miten sain laukkaa kasaan sekä siihen että kykenin istumaan pystyssä ja pahemmin ylävartalolla soutamatta Sulon laukatessa puomien yli. Pitkä puomisarja oli tosiaan oikein hyödyllinen oikean tuntuman löytämisessä, sillä sen aikana ehti kuulostella istuntaa ja etsiä laukan rytmiä aivan eri tavalla kuin parin-kolmen puomin ylityksessä. Ravipuomeille en saanut sellaista istunnan vakautta kuin olisi ollut suotavaa, mutta eihän nyt sentään kaikki voi onnistua kerralla.

Sulon kanssa voisi kyllä mennä puomeja useamminkin. Ihan hyppäämistäkin ajatellen tekee varmasti hyvää hakea laukan rytmiä puomitehtävillä, ja istunta saa tehotreeniä kun mennään pitkiä puomisarjoja koulusatulassa. Lisäksi tällainen puomitunti oli mielestäni tosi kiva, eli tänään oli tunnilla ennen kaikkea hauskaa vaikkei kaikki niin hienosti mennytkään.

Epävarmuus johon ei olisi ollut varaa

Sunnuntaipäivän kisailut eivät suinkaan päättyneet aamun koulukarkeloihin, vaan näistä lähdettiin vielä jatkoille ABC:n estekisoihin. Koulurataan keskittyessäni olin hetkeksi unohtanut jännitykseni, mutta pikkuhiljaa se hiipi takaisin mieleen ja vatsanpohjaan. Olin tällä kertaa Sulon ainoa ratsastaja kisoissa, joten pääsin hyppäämään kaksi luokkaa. Tämä oli erittäin hyvä juttu, sillä "pääluokkamme" 70 cm jännitti niin paljon että oli hyvä saada alle lämmittelyksi 50 cm rata. Jännitys kasvoi niin valtavaksi, että lupailin jo itselleni hyppääväni pelkän 50 cm:n ja jättäväni sen jälkeen leikin kesken. Ensimmäisenä piti joka tapauksessa keskittyä selvittämään edes se 50 cm rata, joka sinänsä oli hyvin simppeli ja helppo kuuden esteen pätkä (arvosteluna A.1.0), mutta mukana oli kuitenkin kolme okseria.

Verryttelyaikaa oli äärimmäisen niukasti, sillä ulkona pystyttiin menemään jäisellä kentällä vain alkukäynnit ja sen jälkeen piti maneesin verryttelypäädyssä ehtiä tehdä ravi-, laukka- ja esteverryttely kuuden edeltävän ratsukon aikana, joten olisikohan sitä aikaa ollut kaikkiaan 6-7 minuuttia. Sulo oli todella jännittynyt, ja vähän paniikissa hypeltiin muutama kerta verryttelyalueen miniesteitä. Oma vuoro koitti ennen kuin oli ehditty yhtään rentoutua, ja radalle päästyämme Sulo säpsyili ympäristöä. Ensimmäinen este ylittyi kuitenkin ongelmitta. Toisena esteenä oli jo okseri, jolle lähestyessä Sulo kiemurteli kovasti ja oli selvästi vähän empivällä kannalla. Sain kuitenkin pohkeella kannustettua Sulon esteen yli, ja tämän jälkeen ei enää jarruttelusta ollut tietoakaan vaan vauhti lähti kiihtymään. Seuraavilla esteillä sain lähinnä vain jarrutella, ja esteet 3-5 ylittyivät sujuvasti. Kuudennelle eli viimeiselle esteelle tullessa tarkkaavaisuuteni taisi vähän päästä herpaantumaan, sillä sorruin tyyppivirheeseeni eli estettä kohti tuuppaamiseen samalla etukumaraan kallistuen. Kun kyseessä oli okseri niin Sulohan kielsi välittömästi. Uudella lähestymisellä onnistuin hillitsemään liikkeen edelle menoa, ja varmuuden vuoksi käytin kevyesti raippaa lavalle okseria lähestyessä. Nyt Sulo onneksi rohkaistui menemään esteen yli, joten päästiin sentään hyväksytysti maaliin. Tekemäni selkeä tuuppaus- ja ennakointivirhe tietenkin harmitti, mutta totesin että onneksi tässä on vielä toinen rata edessä ja pääsen virhettäni paikkailemaan.

Ikävä kyllä jännitys ei jäänyt ensimmäiselle radalle, sillä 70 cm rata vaikutti monilta osin aika haastavalta. Mukana oli yhden askeleen sarja (jolla a-osana okseri), trippeli sekä useampi yksittäinen okseri. Päätin kuitenkin uskaltaa lähteä hyppäämään, ja ratsastaa nyt fiksummin ja päättäväisemmin kuin ensimmäisessä luokassa. Verryttelyaikaa oli nyt onneksi vähän reilummin, ja Sulo oli verkassa jo paljon rennomman oloinen. Verryttelyesteet okseri mukaanlukien ylittyivät hyvällä imulla, ja kun Sulo hyppäsi nyt innokkaasti ja epäröimättä niin aloin olla huomattavasti toiveikkaampi radan onnistumisen suhteen.

Radalle päästyämme Sulo jännittyi taas, ja laukkasi pinkeän oloisena mutta hyvin eteen sujuen. Olipahan ainakin riittävä tempo ja eteenpäinpyrkimys, ja ykköseste ylittyikin mukavasti. Kakkosena vastaan tuli se sama okseri jolle edellisessä luokassa kielsimme. En saanut hermojani pidettyä kurissa, vaan okseria lähestyessä aloin taas paniikissa tuupata hevosta eteen ja mennä kaulalle makaamaan. Kieltohan siitä sitten tuli kun en malttanut istua pystyssä ja pysyä esteen edessä Sulon tukena. Toisella yrityksellä mentiin yli kun en lähtenyt yhtä pahasti ennakoimaan, vaan olin hereillä hoputtamassa Suloa pohkeella ja raipalla heti kun tuli pientä epäröintiä. Jatkoimme vauhdikkaasti suoran linjan kolmosesteelle, jolle tuli myös pieni epäröinti mutta pystynä se kuitenkin ylittyi. Seuraava okseri tuli vastaan jo radan neljäntenä esteenä, ja tapahtumaketju oli valittevasti jälleen sama. Oma hätäily, tuuppaus ja kallistuminen eteenpäin esteelle tullessa johtivat Sulon tasajalkastoppiin. Suoritus tyssäsi sitten siihen, mutta ennen radalta poistumista hyppäsimme vielä sallitun yhden esteen, joksi valitsin radan ensimmäisen pystyn.



Harmitti tietenkin suuresti ettei rataa päästy läpi vaan oksereihin liittyvä molemminpuolinen epävarmuus pääsi muodostumaan liian suureksi ongelmaksi. Olin kuitenkin iloinen siitä että pysyin kielloissa kyydissä ja selvisin ehjin nahoin. Videolta katsottuna oksereilla tekemäni virheet ovat aivan ilmiselviä, ja Sulo on taas tällä hetkellä sellaisessa mielentilassa että se ei tällaisia virheitä anna anteeksi. Jämäkällä ja rauhallisella ratsastuksella Sulo varmaankin olisi okserit hypännyt, mutta kuskin panikointi ja hätäily oli sille liikaa. Sinänsä tietysti lohdullista että Sulon pitäisi kyllä ruveta hyppäämään kunhan saan karsittua virheeni ja maltan olla menemättä lähestymisissä hevosen edelle. Ongelmanahan tässä toki on se, että kun Sulo on epävarma ja kieltoherkkä niin alan jännittää, ja jännittäessäni alan tuupata ja kipristyä esteen edessä etukumaraan. Joka tapauksessa tiedän erittäin hyvin miten minun tulisi esteelle ratsastaa ja mitä virheitä tulisi välttää, joten nyt tarvitaan kovasti treeniä jotta tieto saadaan siirrettyä käytäntöön ja ratsukon välinen luottamus uudestaan kuntoon. Olisihan se tietysti mukavaa ja helppoa jos Sulo ei olisi näin kovin herkkä omille virheilleni vaan hyppäisi rohkeammin ja varmemmin, mutta kun näin ei ole niin ei auta muu kuin opetella ratsastamaan paremmin.

Kisakauden avaus

Kilpailuviikonloppu alkoi lauantaina Sulon kanssa ABC-Ratsastajien seurakoulukisoissa. Luokkana oli tällä kertaa C-merkin kouluohjelma. Olimme lähtövuorossa luokan viimeisenä, ja ehdimme verrytellä maneesin verryttelyalueella aika sopivasti. Ope käski jättää ravihölköttelyt välistä ja aloittaa suoraan laukassa, sillä laukka on varmin tapa saada niin itseni kuin Sulokin rentoutumaan ja toimimaan. Sulo ei kisatilannetta erityisemmin jännittänyt vaan oli aika lailla oma itsensä. Mottoni tälle päivälle oli "muista ulko-ohja", ja kun ulko-ohja pysyi tuntumalla niin Sulo lähtikin laukassa pyöristymään ihan mukavasti. Laukan jälkeen myös ravissa koettiin muutamia hyviä hetkiä jolloin Sulo liikkui pyöreämpänä, vaikka enimmäkseen ravi toki menikin tutussa hirvimoodissa. Verryttelyn perusteella meno vaikutti siis ihan lupaavalta kun Sulo oli näinkin rento. Oman kroppani kanssa tuskailin tavanomaisia ongelmia, eli kykenemättömyyttä löytää luonteva ja hyvä asento jossa olisin pystynyt istumaan hölskymättä ja heilumatta.

En ehtinyt oikein missään vaiheessa jännittää, mutta pieni jännitys olisi kuitenkin saattanut tehdä terää sillä nyt en saanut suoritukseen riittävää latausta ja keskittymistä. Ohjelman aloitus ei mennyt ihan putkeen, sillä huomasin pituushalkaisijamme olevan hieman sivussa linjalta ja Sulo vieläpä liiraili takaosaa vasemmalle. Yleensä suorat ja tarkat pituushalkaisijat ovat olleet koulukisoissa bravuurini, mutta nyt tuli sitten tämäkin sössittyä. Ravissa Sulo liikkui pää ylhäällä ja selkä alhaalla eli vähän jännittyneenä, mutta samalla kuitenkin turhan veltosti. Liikkumiseen olisi siis kaivattu sekä lisää rentoutta että lisää energisyyttä. Väärinpäin kulkevaa hevosta oli tietenkin hankala taivuttaa korrektisti, joten puutteellisista taivutuksista tuli noottia. Laukkaympyröillä Sulo lähti pyöristymään, mutta koska keskityin niin kovasti ulko-ohjaan jäivät asetus ja taivutus myös laukassa riittämättömiksi ja epätasaisiksi. Suunnitelmanani oli tietenkin ollut esitellä parasta osaamistamme laukassa ja ottaa laukkaympyröistä hyvät pisteet, mutta ratsastin teiden puolesta huolimattomasti niin että kävimme ympyröillä liian syvällä kulmissa. Näin ollen ei laukkaympyröistäkään tullut kuin 5,5 ja 6. Ylipäänsä en keskittynyt ratsastamaan tarpeeksi huolellisia teitä, mikä rokotti pisteitä. C-tason ohjelmassa kun ne täsmälliset tiet ja siirtymiset ovat keskeisimpiä arvosteltavia asioita niin olisihan niihin pitänyt panostaa enemmän. Teiden tarkkuus oli suorituksessamme se puute johon olisin realistisesti pystynyt tänään vaikuttamaan olemalla vähän skarpimpi, joten tämä jäi tietenkin harmittamaan. Muut asiat kuten istunta ja hevosen muoto ovatkin sitten perustavammanlaatuisia juttuja joiden korjaaminen ei niin helpolla onnistu.

Pisteitä tuli 58,61 %:n edestä, ja sijoitus tuloslistalla oli yhdentoista ratsukon luokassa puoleenväliin eli kuudenneksi. Näihin prosentteihin ei tietenkään voi C-ohjelmassa olla kovin tyytyväinen, ja edelleen täytyy todeta että paremmilla teillä olisi varmaankin siihen 60 %:iin päästy. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen että Sulo liikkui radalla ihan rennolla mielellä, ja että laukassa mentiin jopa vähän pyöreämpänäkin eikä niin jännittyneenä hirveillen kuin viime kisoissa. Tosiasia kuitenkin on että minulla on vielä paljon treenattavaa monilla osa-alueilla ennen kuin voin odottaa meneväni Sulolla kovin hienoja kouluratoja, ja kun tämä oli jo valmiiksi hyvin tiedossa niin ei tämä kisasuoritus tuottanut mitään valtavaa pettymystä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on hyvä käydä helpoissa luokissa harjoittelemassa koulukisatilannetta vaikkei kovin hyviin suorituksiin vielä pystykään. Sitten kun joskus tulevaisuudessa toivottavasti oppii ratsastamaan niin kisaaminen on jo valmiiksi tuttua ja luontevaa puuhaa.

Annelle kiitos videoinnista!

Psykologinen peli jatkuu

Onneksi kävi niin hyvä tuuri että juuri tänä tiistaina oli estetunnin vuoro. Sunnuntaiaamun tapahtumien jälkeen oli ehdottoman välttämätöntä päästä vielä hyppäämään ennen kisoja, ja ylipäänsä oli hyvä juttu etten päässyt hautomaan epäonnistumisia kahta päivää pidempään ennen seuraava hyppykertaa. Täytyy myöntää että nyt jännitti ennen tuntia ihan poikkeuksellisen paljon, mutta onneksi jännitys kuitenkin vähän helpotti samalla kun laitoin Suloa valmiiksi ja kun pääsin ratsaille.

Ratatehtäviä oli vuorossa myös tänään. Mentiin nopeahkot verryttelyt ravissa ja laukassa molempiin suuntiin, ja Sulo vaikutti mielestäni vähemmän pinkeältä kuin viimeksi. Ope totesi että laukka oli sopivan energistä mutta kuitenkin rentoa, vaikkei Sulo oikein kunnolla pyöristymään lähtenytkään. Itse taisin kyllä olla satulassa kuin suolapatsas, ja jännitys näkyi kuinkas muutenkaan kuin etukumarana istuntana. Ensimmäinen verryttelyesteemme oli simppeli pieni pysty, jota hypeltiin vasemmassa laukassa kolme kertaa. Helpotuksekseni Sulo hyppäsi pystyn epäröimättä ja vaikutti jopa ihan imevän esteelle. Oma hermostuneisuuteni näkyi kuitenkin siinä että estettä edeltävässä kaarteessa sorruin hieman tuuppaamaan, ja ylipäänsä ajoin Suloa vähän turhan kiireiseksi. Pohkeet oli nyt ainakin kiinni, ja ehkä Sulo siksi meni niin säpäkästi estettä kohti.

Verryttelyhyppynä otettiin vielä pari kierrosta pienelle n. 50 cm okserille. Nyt Sulo sitten jarrutteli jo monta askelta ennen estettä, ja kun en ollut riittävän nopea pohkeen ja raipan kanssa niin vauhti tyssäsi esteen eteen kielloksi. Näin tuli kielto otettua tällekin päivälle, mutta uusintayrityksellä päästiin okserin yli kun nohitin Suloa pohkeella ja kevyellä raipan kosketuksella lavalle. Sulo otti tilanteesta sen verran painetta että lähti liikaakin kiihdyttämään estettä kohti ja sen jälkeen, mutta eipä ainakaan jarrutellut enää. Seuraava hyppykierros okserille sujuikin jo mutkattomammin vaikka edelleen olisi ratsastukseen kaivattu rentoutta ja rauhallisuutta.

Päivän rataa ehdittiin tulla kaksi kierrosta. Aloitettiin 55 cm korkeudella, joka näytti vielä mukavalta ja sopivalta. Rataan kuului okseri kahdesti ja lisäksi hieman tiukempaa kurvailua. Etenkin tie nelosesteeltä kapealle viitoselle ja viitosen jälkeinen tiukka käännös vasempaan olivat tarkkuutta vaativia kohtia. Aloitimme suorituksen valitettavan hermostuneesti. Kolmella ensimmäisellä esteellä oli epävarmaa haparointia ja epäselvyyttä ponnistuspaikoista, ja en ollut hypyissä kovin hyvin mukana. Neloseste tuli kulman jälkeen turhan nopeasti, ja kun askel ei oikein passannut niin näin sähläävällä ratsastuksella tuli tähän "turha kielto". Ope käski hetkeksi ympyrälle rauhoittamaan menoa ennen kuin saatiin jatkaa. Loppurata sujui onneksi asiallisemmin niin että oltiin Sulon kanssa yhtä mieltä ponnistuspaikoista eikä epäröintejä pahemmin tullut. Laukanvaihdot onnistuivat kaikki, ja niinpä selvitimme kinkkiseltä vaikuttaneen reitin esteillä 4-6 varsin helposti. Sulohan on superketterä kääntymään kunhan sille muistaa kertoa mihin ollaan menossa. Open palaute oli että menomme oli aivan liian hätäilevää, ja tein kuulemma koko ajan vähän liikaa mikä sai sitten Sulon epävarmaksi ja hermostuneeksi.

Toinen ratakierros mentiin 70 cm korkeudella. Edelleen jännitti aika paljon, mutta ope muistutteli ratsastamaan ihan kaikessa rauhassa. Ohjeena oli olla vähän passiivisempi ja "nukuksissa" hevosen selässä (sain luvan vaikka kuorsata) eikä yliratsastaa. Samalla kuitenkin pitäisi olla menossa hevosen kanssa eli pohje ja ohja mukana niin ettei Sulolle tule liian orpo olo. Jostain kummasta onnistuin kuin onnistuinkin kaivamaan sen mitä tarvittiin eli riittävän reippaan ja päättäväisen mutta rauhallisen ja sähläämättömän ratsastuksen. Radan ensimmäisillä esteillä taisi olla vielä pieniä hermoilemisen merkkejä, mutta sen jälkeen homma lähti rullaamaan niin kuin pitääkin. Sulo liikkui mukavasti eteen ja vastasi nopeasti pohkeeseen, joten tuuppaustilanteita ei päässyt syntymään. Otin ponnistuspaikat suosiolla ennemmin hieman lähelle estettä kuin lähdin usuttamaan Suloa kaukaa, ja radan edetessä pääsi tekemiseen syntymään oikeanlaista varmuutta ja fiilistä. Sulo toimi oikein kivasti, ja vaikutti että se oli paljon luottavaisemmin menossa esteiden yli kun en enää itse sählännyt ja panikoinut vaan ratsastin järkevästi. Laukatkin vaihtuivat kuin itsestään. Parilla esteellä (varsinkin okserilla) huomasin sukeltavani hypyn mukana vähän turhan reilusti eteenpäin, mutta ohjaa en heittänyt pois. Kokonaisuutena rata oli kuitenkin juuri sitä mitä piti, eli jännittämisen sijaan keskityin ratsastamaan. Olin hurjan tyytyväinen siihen että sain kaiken jännityksen keskeltä koottua itseni ja laitettua päälle tekemisen meiningin. Kun sain oman henkisen tilan oikealle mallille niin johan Sulokin hyppäsi kuin ei mitään ongelmaa olisi koskaan ollutkaan.

Tunnin päätteeksi kyselin vielä opelta mielipidettä kisakorkeuden suhteen, ja vastaus oli että ei muuta kuin siihen 70 cm:iin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jos saan kisaradalle pääni kasaan samalla lailla kuin tänään niin 70 cm:n ei pitäisi olla mikään ongelma. Valitettavasti vain odotettavissa on että kisatilanne aiheuttaa lisäjännitystä niin itselleni kuin Sulollekin. Open evästys oli että jos jännittää niin ei muuta kuin rauhoitetaan menoa eikä hätäillä ja häslätä niin kaikki sujuu hyvin. Oma ratkaisuni jännitykseenhän tahtoo olla vauhdin lisääminen, mutta sillä ei tässä tapauksessa saavuteta mitään. Ratsastajan ylimääräinen hosuminen saa Sulon kuvittelemaan että esteissä ja koko tilanteessa on jotain jännittämisen ja pelkäämisen aihetta, joten yliratsastamiseen ei tämän hevosen kanssa passaa sortua. Tänään kyllä sain huomata erittäin selvästi kuinka kaikki on loppuviimeksi lähtöisin ratsastajan mielentilasta, asenteesta sekä "henkisestä tasapainosta" ja hevosen toiminta ja suhtautuminen on heijastusta näistä, ainakin silloin kun kyseessä on Sulon kaltainen herkkä tapaus. Eipä siis muuta kuin opettelemaan kuinka tätä psykologista peliä pelataan.