Tuntuma-asioita

Tänä torstaina meillä piti olla estevalmennus, mutta se jouduttiin perumaan kun vastoin ennusteita tulikin pakkasta ja kenttä kovettui. Menin silti ratsastamaan lisätunnille Viivillä koulua. Sileän treeniähän Viivin kanssa nimenomaan tarvitaankin yleisen kontrollin parantamiseksi.

Aluksi menimme hieman pohkeenväistöjä uraa pitkin käynnissä ja ravissa. Käynnissä Viivi väisti oikein mukavasti, mutta ei se kyllä niskasta lähtenyt myötäämään ollenkaan. Ravissa takaosa oli huomattavasti hankalampi saada poikittamaan, ja Viivi pyrki juoksemaan pois tehtävästä. Jonkinlaista loivaa väistöä sain sen silti ravissakin tekemään. Harjoitusravissa istuminen osoittautui aika vaikeaksi, koska Viivi liikkui selkä alhaalla ja harppoi menemään turhan kiireisesti.

Verryttelyn jälkeen saimme lopputunnin keskittyä pyöreyden hakemiseen sekä tuntuman hyväksymiseen. Viivillä nimenomaan tuntuman hyväksyminen ja niskasta myötääminen ovat kompastuskivi, eli nyt pureuduttiin aivan ydinongelmaan. Ensin koetettiin pysähdyksessä saada hevonen myötäämään ohjalle, mutta Viivi ei tätä hommaa sisäistänyt alkuunkaan vaan jäkitti vastaan entistä pahemmin. Liikkeessä myötääminen lähti pikkuhiljaa onnistumaan paremmin. Ohjeena oli määrittää ohjalla raamit kaulalle ja pitää vähän vastaan kunnes hevonen hoksasi myödätä. Samalla koetin myös puuttua vinouksiin sekä taivuttaa ympyröille, ja etuosan ohjaamisen lisäksi pohkeet saivat olla mukana myös ratsastamassa eteen kohti tuntumaa. Käynnissä Viivi alkoi jo myödätä niskasta, ja silloin tietenkin hölläsin ohjasta myös omasta puolestani. Kun käynnissä tuli hyviä hetkiä otettiin mukaan siirtymisiä harjoitusraviin sekä takaisin, ja ravissa jatkui sama työstäminen. Selvästi Viivi alkoi hoksata jutun juonta ja tuli pehmeästi kuolaimelle aina hetkittäin, jopa vähän venyttikin kaulaansa. Pidemmillä ravipätkillä se tosin alkoi ennen pitkää taas kipittää liian lujaa, ja silloin katosi tuntuman pehmeys ja niskan pyöreys.

Lopuksi ratsastimme ravissa voltteja sekä pohkeenväistöä kentän keskeltä uraa kohti. Edelleen tavoitteena oli hevosen pysyminen pehmeästi kuolaimella. Viivi pysyi volteilla ihan mukavasti paketissa, ja pituushalkaisijalle kääntäessä se oli jopa ihan hallinnassa, mutta kun edessä avautui koko kentän verran tyhjää tilaa niin taas se lähti juoksemaan pidätettä vastaan. Pari väistöä onnistui lopulta vähän paremmin kuunnellen, mutta kyllä tämä pidätteen läpimeno ja odottaminen olivat vielä haasteita etenkin silloin kun lähdettiin pois pikkuvoltilta. Viivi kyllä liikkui enimmäkseen pyöreällä niskalla ja pehmeällä tuntumalla vastaan jäkittämättä, mutta tästä huolimatta se lähti edelleen välillä kouhottamaan eteenpäin ja kontrollin joutui etsimään uudestaan. Pitää kuitenkin olla tyytyväinen edes niihin pieniin hetkiin jolloin Viivi todella malttoi jäädä ravaamaan alleni kaikessa rauhassa ja kevyen oloisena.

Kuten olin arvellut, Viivissä oli sileälläkin minulle haastetta. Pidätteiden läpimenoa ja kontrollia pitäisi parantaa edelleen, ja ongelmat olivat aika lailla samat kuin estetunnilla eli Viivin lähtiessä posottamaan en kykene sitä istunnalla pitämään kasassa. Tuntumaan kylläkin tuli nyt huomattavasti parannusta, eli kun pidin vähän vastaan Viivin vastustaessa niin lopulta pääsimme molemmat myötäämään ja rentoutumaan. Alun jäykkäniskaisuudesta ja vastustelusta päädyttiin tunnin aikana pehmeästi kuolaimelle, joten pientä edistystä tässä selvästi tapahtui.

Puutteelliset kontrollikeinot

Sunnuntaina Tallinmäen kenttä oli täysin sula ja hyppykunnossa, ja niin saimme tälle viikolle vielä estetunninkin. Vake saa edelleen pitää hyppylomaa, joten menin Viivillä. Tunnin aiheena oli aina niin vaikea laukan säätely, jota harjoiteltiin puomeilla ja kavalettikorkuisilla esteillä. Heti raviverryttelyssä ope käski hakea Viivin paremmin tuntumalle ja kuuntelemaan pidätteitä. Ohjeena oli pitää hyvin tasainen, jämäkkä tuntuma ja koettaa sitä kautta saada Viivi hyväksymään tuntuma sekä kääntymään vähän enemmän oikein päin. Tämä tuntuman hyväksyminen jäi kyllä vielä kesken, enkä saanut Viiviä kovin pyöreäksi.

Verryttelyjen jälkeen menimme ensin ravissa ja sitten laukassa kahta puomia hannunvaakunakuviolla, josta Anne piirsi viereisen kuvan. Puomien väliin haluttiin kolme lyhyttä laukka-askelta, ja saman lyhyen laukan haluttiin säilyvän tasaisesti koko kuvion läpi niin suorilla sivuilla kuin pikkuvolteillakin. Viivi laukkasi muuten sopivan lyhyenä, mutta puomilinjalla tuli aluksi pari eteenpäin rykäisyä kun tamma ei ihan malttanutkaan pysyä kasassa vaan harppaisi välin kahdella askeleella. Korjauksena oli tietenkin pyrstö tiukasti satulaan ja ajatusta takanojasta, niin Viivi pysyi tasaisessa lyhyessä laukassa eikä kiirehtinyt puomien yli. Myös volteille kääntyessä piti malttaa istua pystyssä. Viimeisen puomin jälkeen tuli nimittäin helposti kevennettyä istuntaa, ikään kuin merkkinä tehtävän loppumisesta. Tehtävä ei kuitenkaan loppunut, vaan myös käännöksissä tarvittiin tasapainoa ja jämäkkyyttä istuntaan.

Samaa lyhyttä laukkaa jatkettiin myös seuraavassa tehtävässä, jossa meillä oli suoralla linjalla kolme pikkuestettä. Välit olivat 10,5 ja 13 metriä, ja aluksi näihin haluttiin kolme ja neljä laukkaa. Sain Viivin tuotua käsijarru päällä pienesti sisään, ja ensimmäisen välin se pysyi hyvin käsissä ottaen halutut kolme askelta. Toiseen väliin se kuitenkin kiihtyi ja kiskaisi eteenpäin niin että en mahtanut yhtään mitään. Niinpä myös toinen väli meni aluksi aina kolmella askeleella eikä Viivi välittänyt pidätteistäni vähääkään. Lopulta sain kuin sainkin Viivin tuotua pari kertaa koko linjan läpi kontrollissa ilman suurempaa kiihdytystä, ja niin saatiin se neljä laukkaa onnistumaan. Seuraavaksi tehtävänantona oli tulla linja pari kertaa 3+3 laukalla, eli toisessa välissä laukan tuli sujua enemmän eteen. Tämä oli paljon mukavampaa ja helpompaa, ja ensin Viivi jopa jäi toisen esteen jälkeen odottamaan niin että väli jäi hieman pitkäksikin. Huomasin selvästi, että kun en enää kiskonut ohjista ei Viivikään kiskonut ja rykäissyt eteen vaan laukkasi myös toisen välin tasaisessa rytmissä.

Vaihdoimme suuntaa, ja hyppäsimme linjaa niin että pidempi väli tuli ensin. Aluksi mentiin 4+3 askeleella, mikä onnistui mutta käsijarru oli kyllä aika vahva. Lopuksi haluttiin molempiin väleihin kolme askelta, eli ekassa sai sujua aika normaalisti eteen mutta toiseen väliin piti hevonen saada lyhyemmäksi. Tämä osoittautui Viivin kanssa liian haastavaksi palaksi. Jos annoin sen laukata rennommin ja sujuvammin ekassa välissä lähti se ryysimään eteen toisella esteellä ja jälkimmäisessä välissä ei ollut mitään tehtävissä kolmannen askeleen mahduttamiseksi. Jos taas toin Viivin linjalle tiukemmassa kontrollissa saatiin halutut kolme askelta toiseen väliin, mutta silloin jouduttiin ottamaan ekaan väliin neljäs askel. Ohjista vastaan kiskominen ei selvästikään auttanut taas mitään vaan ainoastaan pahensi tilannetta. Lyhyessä välissä olisi tarvittu hyvin vahvaa istuntaa ottamaan laukka kiinni, mutta toisaalta tuntui siltä että Viivi rykäisi kunnolla eteen jo toisella esteellä ponnistaessaan. Kun se pääsi tällä lailla "lähtemään käsistä" hypyn aikana niin ei sitä enää esteen jälkeen kiinni saanut. Hypyssä on hankala istunnallakaan pidättää.

Huomasin tänään aika selkeästi sen, kuinka Viivi reagoi ohjasta vetämiseen kiihdyttämällä vauhtia. Ohjista kiskominen ei siis edelleenkään ole toimiva tapa ratkaista ongelmia, ja selvää on että istunnalla olisi päästävä pidättämään kunnolla. Peli on menetetty, kun nojaan eteen ja irtoan satulasta. Toisaalta epäilen kyllä myös sitä, oliko viimeisen tehtävän ongelmamme edes oikein ratkottavissa tämän tehtävän sisällä. Se, että Viivi olisi sujuvammasta laukasta tullut nätisti kiinni ja lyhyemmäksi toiseen esteväliin olisi varmaan vaatinut paljon paremmin kuulolla ja avuilla olevaa hevosta, joka olisi malttanut odottaa ja kuunnella istuntaa koettamatta lähtökohtaisesti rykäistä eteen ohjaa vasten. Voimalla eli ohjista kovempaa vetämällä ei hypystä eteen rykäiseminen ollut ratkaistavissa, joten tilanne vaatisi varmaan ensin parempaa kuuliaisuuden treenausta sileällä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainakin ensi kerralla voin yrittää tosissani ratsastaa niin että heti verryttelyssä Viivi kuuntelisi pidätettä ja pystyisin nimenomaan istunnalla jarruttamaan sitä paremmin.

Maneesikisat odotuksia paremmin

Myös sunnuntain estekisat ratsastettiin kotikentän sijaan maneesissa. Olin ilmoittautunut Viivillä 70 sentin luokkaan ja Vakella 80 sentin luokkaan, ja lisäksi suunnitelmissa oli mahdollinen jälki-ilmoittautuminen Vakella 90 senttiin mikäli eka rata sujuisi hyvin. En tohtinut ilmoittautua ysikymppiin suoraan, sillä maneesissa ei tätä ennen oltu ehditty hypätä ja arvelin että pienessä maneesissa Vaken liikkuminen saattaisi olla juuri niin hyytynyttä kuin se oli viime talven maneesikaudella. Eipähän tarvinnut liikaa jännittää etukäteen kun en varsinaisesti ollut ysikymppiin menossa. Oikeastaan jännittävin osuus oli tänään 70 sentin rata ja se, miten Viivi pysyisi hanskassa. Tässä luokassa oli taitoarvostelu, joten enpä osannut kovin kummoista menestystä odottaa sillä tunneilla meno Viivin kanssa ei ole ollut kaikilta osin kovin hallittua ja tasaista.

Viivi hyppäsi toisen ratsastajan kanssa ensin pienemmän luokan, joten se odotteli minua valmiina maneesilla jonne ratsastin tallilta Vakella. Verryttelimme Viivin kanssa ensin kentällä, joka oli yöpakkasten jäljiltä hieman kovanpuoleinen, mutta jossa pystyi kuitenkin huoletta laukkaamaan ja ottamaan muutaman hypyn ristikolle ja pienelle pystylle. Viivi oli odotetusti menevällä päällä, ja pääsi useimmissa lähestymisissä hieman kiihdyttämään esteen juureen. Kaikesta mentiin kuitenkin varmasti ja innokkaasti yli, joten ei hätää vaikka hevonen vähän malttamaton olikin. Maneesissa saatiin ottaa omaan vuoroon valmistautuessa vielä kaksi verryttelyhyppyä okserille. Sitten oltiin valmiina suoritukseen.

Rata alkoi ihan mukavasti, sillä lävistäjällä olevalle ykkösesteelle päästiin asiallisesti ilman kiihdytystä ja laukkakin vaihtui. Meno vaikutti tässä vaiheessa oikein lupaavalta. Myös kakkosesteelle päästiin melko tasaisessa rytmissä, mutta ponnistus meni silti vähän lähelle. Kolmosesteelle oli noin 20 metrin suora linja, ja tämä oli yksi radan haastavimmista paikoista meille sillä tällaisilla linjoilla Viivi on tyypillisesti päässyt rykäisemään kiihdytyksen eteen. Viivi pääsikin hieman kiskaisemaan eteenpäin, mutta maltoin pysyä melko hyvin pystyssä ja niin linjasta selvittiin ihan asiallisesti viidellä askeleella. Kaarteessa Viivi tuli oikein mukavasti kiinni, ja nelosesteelle päästiin aika rennosti ja kiihtymättä. Tässäkin laukanvaihto onnistui aivan itsestään, jee! Viidennen ja kuudennen esteen välinen linja oli 14 metriä, ja suunnitelmana tähän kolme laukkaa. Kuvittelin, että tässä olisi vaadittu eteenratsastusta, ja suunnitelmaan sopi hyvin se että sisään tultiin eteen sujuen ja isolla hypyllä. Välissä annoin Viivin vain mennä, eikä etäisyys jäänyt kolmella laukalla ainakaan pitkäksi. Okseri ulos linjalta ylittyi lennokkaasti. Päädyssä ei turhia hidasteltu, mutta seitsemännelle esteelle päästiin hyvin tasaisessa rytmissä. Tämän jälkeen Viivi sitten pääsi kiihtymään liikaa, sillä edessä oli lähes pitkän sivun mitalta avointa tilaa. Niinpä viimeiselle esteelle tultiin vähän turhan lujaa, mutta selvittiinpä siitäkin.

Olin rataan oikeastaan varsin tyytyväinen. Meno tuntui paremmalta kuin olin osannut odottaa, ja yhteistyö Viivin kanssa pelasi ihan mukavasti. Suurin osa radasta mentiin kohtalaisen hyvin kontrollissa, ja vasta viimeisellä linjalla Viivi pääsi lähtemään lapasesta. Tämä notkahdus jäi vähän harmittamaan, sillä taitoarvosteluluokassa en olisi tällaista kiihdytystä halunnut esittää. Muuten vaikutti oikein asialliselta. Ehkä maneesin seinät ja ahdas tila hieman hillitsivät Viiviä niin että jarrut toimivat paremmin. Lopulta olin vieläkin iloisemmin yllättynyt, kun luokan päättyessä olimme kolmannella sijalla! Treenien perusteella en olisi uskonut sijoitukseen taitoarvosteluluokassa, joten tulos oli todella yli odotusten. Jokainen este oli arvosteltu erikseen, ja numerot niiltä olivat väliltä 7-8. Parhaat arvosanat tuli kolmen laukan linjalta, mutta käsi olisi pitänyt tässä olla rennompi. Loppukommenttina luki "Erittäin hyvä kokonaisuus, pientä turhaa kaasuttelua. Muista hengittää, rentoutta lisää niin vielä paranee".

Viivin radan jälkeen ei enää pahemmin jännittänyt lähteä hyppäämään Vakella kasikymppiä. Maneesissa esteet näyttivät kuitenkin taas pitkästä aikaa suuremmilta, joten olin melko vakuuttunut että 90 olisi meille tänään liikaa ja olisi parasta mennä vain yksi rata. Lisäksi aivan 70 sentin luokan lopussa tapahtui yhdelle kilpailijalle hyvin ikävä onnettomuus, mikä säikäytti varmasti kaikki paikallaolijat ja vei kyllä mietteitä siihen suuntaan että tänään ei mennä mitään isoa vaan riittää kun selvitetään turvallisesti kasikympin rata. Verryttely mentiin nyt kokonaan kentällä, sillä pohja oli päivän lämmetessä ehtinyt sulaa täysin hyppykuntoon. Verkkahypyt menivät asiallisesti, ja sain Vaken myös kohtuullisesti hereille.

Maneesissa Vaken keskittyminen oli taas vähän huonompi, eikä se lähtenyt sujumaan eteenpäin aivan niin hyvin kuin olisin toivonut. Luulen, että tämä oli tosiaan pientä "ensimmäisen radan jännityksen" tuomaa hitautta. Kun esteet ja kaarteet tulivat pienessä tilassa nopeasti vastaan niin en ehtinyt oikein missään vaiheessa saada Vakea kunnolla liikkeelle, ja niinpä homma meni puskemisen ja tuuppaamisen puolelle. Muutaman esteen yli kiivettiin lähes paikoiltaan, mutta muutamaan hyppyyn meno sentään sujuvoitui hieman. Urheasti Vake kuitenkin kiipeili, ja eihän meillä ollut varsinaisesti hätää tämän kokoisilla esteillä. Ensimmäinen vaihe meni puhtaasti, joten homma jatkui toiseen vaiheeseen. Käänsin oikotiet, eli kasilta ysille kaikkien esteiden sisäpuolelta ja ysiltä kympille seiskan ja kasin välistä oikaisten. Nämä pienet tiet söivät laukkaa entisestään, joten ei meno siitä ainakaan sujuvoitunut. Edelleen silti kiivettiin ja venyttiin esteiden yli, ja sinniteltiin puhtaasti maaliin. Oikoreittien ansiosta aikakaan ei ollut kovin huono vaikka tempo olikin surkea. Olimme neljänsiä eli ensimmäisiä ei-sijoittuneita vähän reilun sekunnin erolla kolmossijaan, joten jos Vake olisi ollut hereillä ja liikkunut olisi jopa sijoitus ollut mahdollinen. Videota ei radasta tallentunut, mutta se ei kyllä harmittanut sillä meno ei ollut järin tyylikästä.

Tässä kävi juuri niin kuin olin pelännyt, eli en saanut Vakea ahtaammassa tilassa etenemään kunnolla. Silti löysin itseni kysymästä opelta olisiko ok mennä vielä ysikymppi. Olihan se ok, joten tuumasta toimeen. Mönkiminen suututti sen verran, että halusin parantaa ja hypätä vielä toisen radan. Menin jälki-ilmoittautuneena luokan ensimmäisenä, joten käväisin vain pihalla kokeilemassa kaksi ysikympin hyppyä ja sitten palattiin maneesiin. Esteet näyttivät jo tosi isoilta, mutta silti oli oudon luottavainen olo ja lähinnä nauratti.

Pieni sisuuntuminen möngitystä kasikympistä taisi tehdä terää, ja varmasti Vake oli toisella radalla rennompi ja keskittyneempi. Liikkeelle lähdettiin oikein topakasti, ja ensimmäinen este hypättiin sujuvasti. Suoralla linjalla tuli pientä kiemurtelua, ja 20 metriä meni kuudella laukalla. En tiedä olisiko ollut viisi ilman kiemurtelua, mutta nyt oltiin aavistuksen turhan lähellä ja otettiin kakkosesteen etupuomi alas. Paikka ja hyppy tuntuivat melko hyviltä, joten olisiko tässä ollut pientä ylävartalolla ennakointia ja sen aiheuttamaa etujalkojen hitautta. Eipä se mitään, vaan matka jatkui ja kolmoseste ylittyi tosi sujuvasti. 14 metrin linja mentiin neljällä laukalla, mutta okserille tullessa Vake kiemursi taas hiukan. Hoksasin jälkikäteen, että pienen epäröinnin syynä oli ehkä maneesin ikkunasta esteen eteen osuva kirkas valo. Pienestä epäröinnistä huolimatta Vake loikkasi urheasti ison okserin yli ja vielä oikein ilmavaralla. Loppurata sujahti sitten varsin hyvällä rytmillä ja ihan asiallisilla ponnistuspaikoilla. Koska olimme ottaneet yhden puomin päättyi suoritus ykkösvaiheen maaliin.



Tähän rataan olin pudotuksesta huolimatta tosi tyytyväinen! Nyt Vake eteni sopivan sujuvassa laukassa, ja sen myötä alkoivat hypytkin onnistua paremmin. Ihan lötkölaukasta kiipeillen ei ysikymppi olisi enää onnistunut, joten onneksi riittävä energia löytyi. Kyllä kannatti ehdottomasti mennä Vakella toinen rata, niin saatiin hyväkin suoritus tälle päivälle. Maneesissa hyppääminen oli selvästi hankalampaa avarien ulkokenttien jälkeen, joten ysikympin hyppääminen maneesioloissa oli meille oikein hieno saavutus. Tällä korkeudella Vake joutuu hyppäämään jo tosissaan eikä kuskikaan ole ihan mukavuusalueellaan. Asenne ja tsemppaus olivat kuitenkin kohdillaan, ja niin sitä hurautettiin "isojen esteiden" ratakin muitta mutkitta. Maneesissa hyppäämiseen vaan tarvitaan selvästi harjoitusta jotta se lähtisi sujumaan yhtä helposti kuin ulkona, mutta eipä tämä ollut kyllä ollenkaan hassumpi aloitus maneesikaudelle!

Videoista kiitokset Noralle ja Hanskille!

Yhteinen rytmi löytymässä

Kisaviikonlopun alla perjantaina otettiin vielä pienet estetreenit kisahevosilla. Menin putkeen kaksi tuntia, joista ensimmäisen Viivillä. Treenasimme ensin yksittäin suoraa ja kaarevaa linjaa sekä sarjaa, ja lopuksi mentiin noin 70-senttinen rata.

Suoralla linjalla etäisyys oli tuttu 17 metriä, ja aluksi tätä mentiin pienillä esteillä ja laukkaa lyhentäen eli viidellä askeleella. Ensimmäisellä kierroksella Viivi pääsi ihan vahingossa menemään neljällä, vaikka kontrolli pysyikin hyvin eikä tullut kiihdytystä. Niinpä piti lyhentää lisää, mutta tämä onnistui ihan asiallisesti ja saatiin tasaiset viisi laukkaa. Kun esteet hieman nousivat haluttiin linjalle neljä laukkaa, ja nyt sain antaa Viivin sujua tasaisesti eteen. Ope toivoi laukkaan vähän lisää rentoutta, eli ei liikaa käsijarrua vaan sujuvuutta. Kun kaarteet ja lähestymiset tapahtuivat enemmän ratatempossa enkä alkanut liikaa hyssytellä ja jarrutella Viiviä tuli hyppäämisestä selvästi luontevampaa ja helpompaa. Olen tainnut tähän asti yrittää tuoda Viiviä esteille liian pienessä laukassa ja liian lähelle sujuvuuden kustannuksella. Nyt aloin hoksata että antamalla Viivin tulla esteelle sujuvammin ja vähemmän kädellä rajoittaen on meno paljon jouhevampaa.

Kaarevalla linjalla oli aluksi pientä ongelmaa, sillä lähestyminen ensimmäiselle esteelle lyhyeltä sivulta kaartaen oli jotenkin hankala. Tässä kävi samalla lailla kuin täysin samassa kohdassa olevalla esteellä Pian tunnilla, eli hypättävä este hahmottui Viiville ilmeisesti liian myöhään ja se koetti mennä ohi. Nyt ei kuitenkaan ohi päässyt, joten mentiin kuin mentiinkin paikaltaan yli. Uudella yrityksellä este oli jo Viiville selvä, mutta hypyn jälkeen tuli pientä ampumista eteen eikä laukanvaihtokaan onnistunut saman tien. Toisin päin hypättynä kaareva linja sujui paremmin ja ilman kiihdytystä. Tempo oli reipas, mutta tasainen.

Piirroksesta kiitos Annelle!

Lopuksi mentiin kisojen kenraaliharjoituksena kokopitkä rata. Rata lähti oikein mukavasti käyntiin, eikä Viivi juurikaan koettanut kiihdyttää ensimmäisillä esteillä. Annoin sen laukata eteen, mutta kontrolli säilyi. Ponnistuspaikatkin sattuivat hyvin kohdilleen, kun ei tullut viime hetken kiihdytystä joka olisi vienyt esteen juureen. Jopa pitkä suora lähestyminen viidennelle esteelle onnistui tosi asiallisesti ja hallitusti! Koko ajan säilyi hyvä keskusteluyhteys hevoseen, ja meno tuntui varmalta ja helpolta. Sarjan selvitimme oikein näppärästi, samoin aiemmin vaikeuksia tuottaneen tien seiskaesteelle. Tänne asti kesti hallittu ja helppo meno. Seiskan jälkeen Viivi pääsi sitten rykäisemään eteenpäin ja tuli kasille vähän lujaa ja pohjaan. Päädyssä palauttelin kontrollia, mutta vielä viimeisellä suoralla linjalla tuli pieni kiihdytys. Aivan radan lopussa homma pääsi siis jonkin verran leviämään, mutta sinne asti tuntuikin oikein mainiolta.

Tänään aloin selvästi olla vähän enemmän sinut Viivin kanssa ja päästä sen kanssa samaan rytmiin. Sain myös ideaa siitä millaisessa peruslaukassa Viivin kanssa kannattaa edetä sen sijaan että sitä yrittää liikaa jarruttaa ja paketoida. Ihan koko ajan ei tarvitse mennä käsijarrun kanssa, vaan pitää myös rentoutua ja antaa laukan kuljettaa eteenpäin. Hetkittäin tuntui tosi toimivalta ja kivalta, ja näiden treenien pohjalta voin lähteä kisoihin vähän varmemmilla fiiliksillä.

Istu ja pidä

Lauantaiaamuna osallistuin Tallinmäellä estetunnille Viivillä. Olin ajatellut mennä Viivillä ihan kokemuksen kannalta ensi viikonlopun kotikisoissa, joten harjoiteltiin sen kanssa vielä ennen kisoja tämä kerta. Viivihän hanskaa estehommat oikein hyvin, mutta minä en ihan hanskaa Viiviä, joten jatkoimme siitä mihin viime viikolla jäätiin eli tasaisuuden ja kontrollin etsintää sähäkkään tammaan.

Aloitimme tutulla suoralla linjalla, johon haluttiin ensin seitsemän ja sitten kuusi laukkaa. Lisäksi päädyissä tehtiin voltit kavalettien yli. Tämä tehtävä sujui aika mukavasti. Esteet olivat aluksi pieniä ristikoita, eikä Viivi (tai kuski) kiihtynyt niistä liikaa. Sain ratsastettua tasaiset seitsemän askelta oikein hallitusti Viivin kuunnellessa hyvin. Esteitä nostettiin pieneksi pystyksi ja okseriksi, ja linja tultiin nyt kuudella laukalla. Nyt Viivi alkoi hieman kiihdyttää kohti okseria, mutta ei niin paljon että etäisyys olisi mennyt aivan pieleen. Ennen radan hyppäämistä menimme vielä kahden askeleen sarjaa. Tämä onnistui aika mukavasti, ja oli ihanan helppoa hypätä sarjaa kun laukka venyi väliin ilman mitään ongelmia. Sarjalla Viivi ei myöskään ehtinyt kiihtyä liikaa eteen. Lävistäjällä olevalta sarjalta ei kuitenkaan automaattisesti tullut myötälaukkaa, vaan jouduin korjaamaan ravin kautta.

Piirroksesta kiitos Annelle!

Lopuksi hyppäsimme radan 70-senttisenä. Tätä olin kaavaillut meille sopivaksi kisakorkeudeksi. Radan alku meni hyvin, eli lähestyminen ykkösesteelle onnistui ja hypystä tuli hyvä. Sen jälkeen kohti kakkosesteenä olevaa kavalettia laukatessa Viivi kuitenkin alkoi kiskoa eteen, ja sai minut kiskottua sen verran irti satulasta etten saanut sitä toppuuteltua kiihdyttämästä. Kavaletin jälkeen koetin hakea kontrollia takaisin, mutta kolmosesteelle tultiin vielä sekavassa rytmissä. Hyppy meni pohjaan, ja hukkasin siinä rytäkässä toisen jalustimen. Tämä tietenkin häiritsi linjan ratsastusta, ja Viivi pääsi kiihtymään välissä aivan liikaa. Neloseste ylittyi hätäisesti lähelle ajautuen ja puomi putosi. Sitten sain jalustimen takaisin jalkaan, ja loppurata sujui mukavammin. Viimeiseen kaarevaan linjaan kavaletilta pystylle (6-7) olin oikein tyytyväinen, sillä tässä annoin Viivin laukata rennosti eteen mutta rytmi pysyi tasaisena eikä tullut kiihdytystä. Tällaisesta lähestymisestä ponnistuspaikkakin löytyi luontevasti.

Koska kahden okserin suora linja meni radalla pieleen harjoiteltiin tätä vielä lopuksi lisää. Ensimmäisellä yrityksellä Viivi kiskaisi linjalla eteen ja otti kunnon kiihdytyksen, ja vahinkojen minimoimiseksi en edes yrittänyt pitää vastaan vaan annoin sen harpata linjan viidellä askeleella. Sujuva suoritus, mutta nyt haluttiin kuitenkin sitä kontrollia ja rauhallisemmat kuusi askelta. Ongelma oli sama kuin viime tunnilla, eli esteen lähestyessä linjan päässä aloin aina kallistua eteenpäin, ja silloin Viivi kiihtyi kahteensataan saman tien. Yritin siis keskittyä istumaan jämäkästi pystyssä ja välttämään eteenpäin kallistusta missään vaiheessa. Silti Viivi pääsi edelleen rykäisemään linjan puolessa välissä kiihdytyksen eteen, ja ajautui kiireisenä liian lähelle estettä. Yritin myös virheellisesti tuoda Viivin liian pienesti sisään, eli linjan ensimmäiselle esteelle pidin sitä liikaakin ja otin ponnistuspaikan liian lähelle. Tarvittiin siis rohkeutta tulla isommalla hypyllä sisään, mutta sen jälkeen istua jämäkästi satulaan ja ottaa tarvittava pidäte. Lopulta tämä onnistui kuin onnistuikin. Viivi hyppäsi ensimmäisen esteen isommin, mutta tuli sen jälkeen hyvin kiinni ja laukkasi linjan tasaisen sujuvasti ilman kiihdytystä hyvään ponnistuspaikkaan. Kyllä se malttaa, kun vaan kuski malttaa!

Tämä oli jälleen oikein opettavaista. Viivi on todellakin mahtava opettaja tällaiselle joka ei ole sähäkämpiä hevosia tottunut ratsastamaan. Ratsastajan virheistä huolimatta se kyllä menee esteiden yli eikä hermostu tai ota nokkiinsa, joten virheiden seurauksia ei tarvitse pelätä. Hallittu lähestyminen ja puomien pysyminen ylhäällä vaatii kuitenkin sitä, että pidän istuntani kasassa enkä lähde yhtään hevosen edelle, joten virheiden ja niiden korjaamisen seuraukset huomaa hyvin selvästi. Tärkeää on malttaa todellakin istua pystyssä aivan koko ajan, eikä saa luovuttaa ja antaa tamman vain kiihdyttää mielensä mukaan. Samalla Viivin pitää kuitenkin antaa laukata liikaa paketoimatta, eikä yrittää tuoda sitä esteille liian pienesti. Ope muistutti myös pohkeen oikeasta paikasta, sillä Viivin selässä jalkani tahtoivat mennä korostuneen eteen. Oikea pohkeen paikka vähän taaempana vakauttaisi ja jämäköittäisi myös istuntaa. Kisoissa meillä onkin sitten 70 sentin luokassa taitoarvostelu, joten siinäpä minulle haastetta vaikkei estekorkeus valtava olekaan.

Uudella ratsulla estevalmennuksessa

Perjantain treenit jatkuivat vielä Pian estevalmennuksella. Tällä kertaa kertaa ratsunani ei ollutkaan Vake, vaan menin valmennuksen suokkitamma Viivillä. En ollut ratsastanut Viivillä koskaan aikaisemmin, mutta tämä tamma on sellainen luottopeli ettei sen kanssa huolettanut lähteä kylmiltään estevalmennukseen. Viivi on yksityishevonen joka menee myös tunneilla, ja on hienoa että sain mahdollisuuden mennä näin kivalla hevosella valmennuksessa. Tekee oikein hyvää hypätä välillä muillakin hevosilla kuin Vakella, etenkin tällaisilla paljon säpäkämmillä tapauksilla.

Viivi vaikutti heti verryttelyssä oikein kivalta. Se liikkui reippaasti eteenpäin sekä ravissa että laukassa, mutta kuunteli myös pidätettä ja pysyi kevyenä edestä. Ensimmäisenä tehtävänä laukkasimme kolmen maapuomin sarjaa. Jouduin heti tässä tehtävässä aivan vieraille vesille, kun Viiviä pitikin pidättää ja jarruttaa puomeille tullessa. Puomeille haluttiin hallittu, lyhyt laukka eikä Viivillä tosiaan ollut mitään ongelmaa venyä puomien yli vaikka lähestymisen olisi tehnyt miten pienessä laukassa tahansa. Piti siis koettaa istua rennosti syvällä satulassa, ja välttää mitään eteenajavia signaaleja jottei Viivi turhaan kiihdyttänyt puomeilla.

Seuraavassa tehtävässä jatkoimme samalta puomisarjalta 20 metrin suoran linjan pienelle esteelle, joka oli ensin pysty ja sitten okseri. Tehtävänä oli laukan lyhentäminen, joten 20 metriin haluttiin kuusi laukka-askelta. Nyt sain Viivin tulemaan hyvin kontrollissa ja rauhassa puomeille, ja myös puomien jälkeen se tuli tosi hyvin kiinni. Niinpä kuusi laukkaa mahtui linjalle oikein helposti, ja jäimme itse asiassa jopa hieman kauas esteestä. Seuraavilla kierroksilla sitten hienosäädettiin laukkaa niin että päästiin kuudella askeleella aavistuksen lähemmäs estettä ja viimeisillä kahdella-kolmella askeleella saattoi vain rentoutua ja antaa laukan rullata hyppyyn. Välillä tämä onnistui hyvin, mutta välillä taas sain Viivin kiihdyttämään liikaa viimeisillä askelilla estettä kohti. Jos aloin vähänkään ajatella että pitäisi mennä eteen tai epähuomiossa päästin ylävartalon kallistumaan etunojaan ja istunnan irtoamaan satulasta niin Viivihän reagoi nanosekunnissa. Tällaisia juttuja ei tosiaankaan tule Vaken kanssa esille! Onneksi Viivi hyppäsi näin pienen esteen näppärästi myös silloin kun viime hetken kiihdytys vei meidät liian lähelle.

Tehtävää jatkettiin ratsastamalla 20 metrin linjan jälkeen vielä päädyn kautta lävistäjäpystylle ja tästä kaarevalla linjalla takaisin maapuomisarjalle. Kaarevalla linjalla etäisyys oli pidempi, mutta silti tähän haluttiin sama askelmäärä eli kuusi laukkaa. Nyt siis sai antaa laukan sujua paremmin eteen, mutta puomisarjalle piti taas saada hevonen hieman lyhyemmäksi. Ensimmäisellä yrityksella kaarros päädystä lävistäjäpystylle meni aivan pipariksi, sillä käänsin aivan liian myöhässä ja tulimme estettä kohti vinolla linjalla. Viivi ei oikein hoksannut mille esteelle oltiin menossa, ja vilahti esteen ohi. Järkevämmällä ja huolellisemmalla tien valinnalla päästiin esteelle suoraan ja yli, mutta ajatukseni esteen jälkeen oli vähän liikaakin eteen jolloin istunta pääsi löpsähtämään kevyeksi ja etunojaiseksi. Kaareva linja meni halutuilla kuudella askeleella eteen sujuen, mutta etunoja-asennosta en saanut Viiviä tarpeeksi kiinni puomeille. Viivi oli kuitenkin niin näppärä että sai askeleita lyhennettyä ja tikattua itsensä puomiväleihin vaikka kuski olikin kuutamolla.

Hyppelimme myös pitkää jumppasarjaa, jolla oli monta pientä pystyä yhden laukan väleillä ja joka välissä maapuomi. Tällä sarjalla minun piti keskittyä istumaan pystyssä ja jarruttelemaan Viiviä, sillä se pääsi sarjan edetessä aina kiihtymään ja lisäämään vauhtia. Ei todellakaan passannut mennä kaulalle makaamaan, jotta pysyttiin tasapainossa! Viivi oli kuitenkin todella nopea jaloistaan, ja vaikka vauhti pääsikin sarjan loppua kohti kiihtymään tikkasi Viivi puomien ja pikkuesteiden yli aivan ilmiömäisellä tarkkuudella ottamatta yhtäkään puomia alas. Ei siinä paljon kerinnyt tapahtumista tajuta kun Viivi jo oli hujahtanut sarjan loppuun, mutta keskityin parhaani mukaan olemaan pystyssä ja rauhoittelemaan menoa pidätteillä.

Lopuksi hyppäsimme päivän tehtävät putkeen, eli suoran linjan, kaarevan linjan ja vielä perään jumppasarjan. Ensimmäiselle linjalle piti siis lyhentää laukkaa, toiselle linjalle pidentää ja sarjalle ottaa taas kiinni. Esteet olivat pikkuhiljaa tunnin aikana nousseet, ja suhteutetuilla linjoilla olevat okseri ja pysty olivat nyt noin 80 sentissä. Suoralla 20 metrin linjalla Viivi pääsi kiihdyttämään viimeisillä askelilla niin, että okserille ajauduttiin liian lähelle ja takapuomi putosi. Tämän jälkeen koetin antaa laukan sujua rennolla kädellä, mutta sorruin tuuppaamaan liikaa lävistäjäpystyä kohti sillä paikka oli jäämässä kovin kauas. Viivi lähti eteen, mutta katsoi parhaaksi ottaa vielä miniaskeleen ja niin otimme taas puomin alas. Jumppasarjalle tultiin asiallisessa lyhyessä laukassa, mutta loppua kohti vauhti kiihtyi jälleen. Viivi sai kuitenkin taas kunniamaininnan nopeista kintuistaan jumppasarjalla.

Lähdimme vielä korjaamaan suoran linjan ratsastusta, jotta saisin tuotua Viivin okserille kaikessa rauhassa ja tasaisessa rytmissä. Pari ensimmäistä yritystä mentiin vielä kiihdytysaskeleiden kanssa, ja asialla oli varmasti paljonkin tekemistä eteenkallistuvan ylävartalon kanssa. Lopulta saatiin linja kuitenkin onnistumaan aivan nappiin niin että Viivi laukkasi hallitusti tasaisessa rytmissä hyvään paikkaan ja ylitti okserin kauniilla hyppykaarella. Tässä sain hyvin tuntumaa oikeanlaiseen lähestymiseen: kaikessa rauhassa, ilmeenkään värähtämättä aina ponnistukseen asti ilman mitään hätiköintejä omasta puolestani niin hevonenkin malttaa laukata tasaisessa rytmissä.

Viivillä hyppääminen oli oikein valaiseva kokemus, ja hauskaakin tämä oli. Viivi oli juuri niin kiva estehevonen kuin on kehuttu, eli säpäkkä mutta varma ja varsin ketterä ja näppärä. Tämäntyyppisten hevosten ratsastamisessa minulla on selvästi paljon opeteltavaa, sillä en ole tottunut yhtään varomaan sitä että hevonen lähteekin vahingossa liikaa eteen. Viivi oli tässä asiassa mainio opettaja, ja sen kanssa pääsi todellakin treenaamaan hienosäätöä kun laukasta löytyi suuri määrä vaihteita joiden välillä hevonen vaihtoi hyvinkin herkästi. Kun hienosäätö onnistui nappiin niin palkintona oli oikein hienoja hyppyjä, mutta jos säädöt eivät olleet kohdillaan saattoi puomi lähteä mukaan. Erityistä huomiota minun tulisi kiinnittää ylävartalon asentoon. Niin kovin helposti lähden huomaamattani kallistumaan eteenpäin kohti estettä, ja siinä vaiheessa tällainen herkkä ja kuumuva hevonen lähtee näpeistä hyvinkin nopeasti. Viivillä olisi tarkoitus päästä hyppäämään lisääkin, ja odotan kyllä seuraava kertaa innolla!