Suurin kurpitsa eli halloween-teemakisat

Vake-o'-lantern. Huomaa sinivalkoinen ruusuke!

Tänäkin sunnuntaina oli kisat, sillä nyt ratsastettiin Tallinmäellä LidRid Teamin seuracupin toinen osakilpailu. Ensimmäinen osakilpailu pidettiin siis maaliskuussa, jolloin vierailimme Kiimingin ratsastuskeskuksella osallistumassa sekä koulu- että esteosuuteen. Idea oli myös Tallinmäellä järjestettävässä cup-osakilpailussa sama, eli yhden päivän aikana mentiin sekä koulua että esteitä, ja ajankohtainen pukeutumisteemakin oli kisassa mukana. Luonnollisestikin pyhäinpäiväviikonlopun naamiaiskisojen teemana oli halloween.

Kisapäivä aloitettiin esteosuudella, jossa osallistuimme Vaken kanssa 80 sentin luokkaan. Käytössä oli ihanneaika-arvostelu, ja meillehän se kyllä passasi. Tempovaatimuskin oli taas se mukava 300 m/min. Rata oli tällä kertaa varsin simppeli, vain seitsemän esteen mittainen ja suoraviivainen. Mukana oli kahden laukan sarja, mutta se oli selvästi alle maksimikorkeuden. Maneesin ikkunoista silmiä häikäisevä aamuaurinko kuitenkin asetti omat haasteensa, ja auringon häikäisyvaikutuksen vuoksi ainakin kolmoseste oli jätetty vähän pienemmäksi. Verryttely ratsastettiin maneesissa, ja Vake vaikutti verryttelyssä ihan pörhäkkäältä ja vähän pomppuisaltakin näin pakkaspäivän kunniaksi. Etenkin katsomopäädyssä tahtoi tulla lapaliirto-oikomista. Verryttelyhypyt sujuivat joka tapauksessa ihan napakasti. Tykkäsin Vaken energiasta, mutta tiesin, että oikomisen kanssa saisi radalla olla kyllä aivan erityistarkkana.

Odottelimme maneesissa kun ryhmän ensimmäiset ratsukot suorittivat ratansa. Sitten oli meidän vuoro. Lähtökiihdytyksiin ei ollut valtavasti tilaa, mutta Vake porhalsi ensimmäiselle esteelle oikein kunnon imulla. Laukassa oli kivaa ponnekkuutta. Kakkosesteelle tuli ikkunoista pientä valoefektiä, ja sitä Vake katsoikin hypyn aikana vähän tarkemmin. Kolmoselle tultiin päädystä vähän lapa edellä, mutta ihan sujuvasti. Reilun 21 metrin linjalla koetin ratsastaa hieman kiinni, ja saatiinkin kuusi laukkaa mahtumaan tähän aika mukavasti. Linjan jälkeen olisi vaan sitten pitänyt lähteä lentämään saman tien eteen, sillä seuraava este oli sarja. Sarjalle ei tultu ihan niin hyvällä imulla, ja pientä mutkitteluakin lähestymisessä tapahtui. Eipä sattunut tulemaan oikein sujuvaa ponnistuspaikkaa, vaan a-osalle tuli aika laiska hyppy läheltä, ja niinpä sarjaväliin ei sitten kunnolla venytty. En lähtenyt pahasti tuuppaamaan, vaan annoin Vaken ottaa ylimääräisen miniaskeleen. Tällä kertaa ei siis sarjalle tullut onnistumista vaan mönkiminen, mutta selvitettiin se silti puhtaasti. Seuraavalle esteelle päästiin taas kiinni rytmiin, ja radan päättävä 17 metrin linja meni asiallisesti viidellä laukalla.



Rata oli aika kiva. Lapa edellä puskemiset toivat suoritukseen pientä epätasaisuuden tunnetta, mutta Vake oli mukavasti hereillä ja terävänä. Sarjalla tuli sitten hyytyminen, mutta tämä on tämä tavanomainen sarjaongelma, että jos ei a-osalle tule sujuvaa ponnistuspaikkaa josta päästään lentämään eteen niin sitten ei ilman lisäaskelta helposti selvitä. Yritin ratsastaa kaarteet rauhassa ja oikomatta, jotta emme liikaa alittaisi ihanneaikaa. Nytpä aikaan ratsastus sitten menikin aivan nappiin, sillä aikamme oli 45,90 sekuntia ihanneajan ollessa 46 sekuntia. Siitä on hankala enää paremmaksi laittaa, ja niinhän siinä kävi, että voitimme koko luokan. Tämä oli ensimmäinen voitto meille 80 sentin tasolla!

Esteosuus ei siis olisi voinut paljon paremmin mennä, ja iltapäivän kouluradalle lähdinkin tämän jälkeen leppoisalla mielellä. Ratana oli Helppo C EB Special. Odotukset eivät tietenkään olleet suuret tämän lajin osalta, mutta Vake oli aamulla vaikuttanut ihan pirteältä, joten toivoin energiaa riittävän vielä vähän kouluradallekin. Verryttelyn ratsastin aika lyhyesti, enkä ottanut siinä ollenkaan laukkaa, sillä ulkokenttä oli hieman kova. Vake liikkuikin ravissa ihan näppärässä muodossa ja rennosti. Energiaa saisi liikkumisessa aina olla enemmänkin, mutta meno oli ihan toimivaa. Radalle mennessä ja raipan jäädessä pois oli odotettavissa vähintäänkin jonkinlaista hidastumista, mutta onneksi Vake ei jumahtanut nyt mitenkään totaalisesti. Maneesissa otin vielä lyhyesti laukkaa alle, ja sitten olimme valmiit aloittamaan radan.

Alkuradan ravitehtävät sujuivat ihan asiallisesti. Alkutervehdyslinjasta tuli mukavan suora, ja raviympyrällä Vake ravasi ihan tahdikkaasti. Energia vaan oli sen verran puutteellista, että nenä tuppasi painumaan liiankin alas, eli ryhtiä tähän pitäisi saada lisää. Askeleen pidennyksessä etuosa ryhdistäytyikin paremmin, mutta jarrutuksesta lävistäjän lopussa tuli vähän töksähtävä. Pitkän sivun ensimmäisessä kirjaimessa esitettävän laukannoston tiesin vaikeaksi, ja vaikka kuinka yritin muka antaa avut ajoissa, myöhästyi nosto silti reilusti, sillä Vake vastasi niin hitaasti. Laukassa meno oli tavanomaisen nihkeää. Käyntiosuudella Vake puolestaan liikkui ihan ryhdikkäästikin, mutta jälleen askellus olisi saanut olla eloisampaa. Myös toinen laukannosto myöhästyi, ja oli ihan hilkulla, ettei noussut väärä laukka Vaken jäädessä vähän vinoksi kulman jälkeen. Vasemman laukan ympyrällä tuli pieni tahtirikko Vaken koettaessa siirtyä raviin, eli tämäkään laukka ei pyörinyt oikein minkäänlaisella energialla. Lopputervehdyslinja onnistuikin sitten ihan hyvin ja suoraan.

Rata oli tietysti taas aika hidas ja energiaton, mutta oli tämä liikkuminen edellisiä koulukisoja parempaa. Vake ei tällä kertaa sulkeutunut kuoreensa aivan täysin, joten ei mennyt pahaksi puskemiseksi. Kyllähän se energian puute sitten näkyy siinä, että ravissa nenä lähtee helposti pilkkimään liian alas eikä etuosa pysy ryhdissä, ja tuntuma on monessa kohtaa vähän heppoinen. Vähän myös harmitti se, etten muistanut radalla juntata olkavarsia kylkien viereen, vaan päästin käsivarret liian suoraksi ja siten tuntumankin karkaamaan. Paljon parempi fiilis jäi kuitenkin kuin edellisistä koulukisoista, eli taas voi todeta tämän olevan mataliin odotuksiin nähden ihan ok rata. Tasaisuus ja täsmällisyys olivat toki ratamme hyvät puolet, ja pisteitä tuli 65,95 %:n edestä, kun arvostelu oli näissä kisoissa aika ystävällistä. Ei luonnollisestikaan sijoitusta, mutta ei oltu aivan jumbojakaan.

Kisapäivä oli hauska, ja eihän tällaisissa oman seuran pikkukisoissa osannut oikeastaan jännittääkään yhtään. Sekään ei tietysti haitannut, että menestystäkin tuli eikä edes kouluosuus ollut mikään täyskatastrofi. Varsinainen hyvän mielen kisapäivä!

Kuvasta ja estevideosta kiitos Annelle, kouluvideosta kiitos Päiville!

Riittävän lähelle ihanneaikaa

Estekisat jatkuivat sunnuntaiaamuna, jolloin ratsunani oli Vake 70 ja 80 sentin luokissa. Myös näissä luokissa oli käytössä ihanneaika-arvostelu, ja tavoitetempona 300 m/min. Rata oli nyt yhdeksän esteen mittainen ja sisälsi sarjan. Tavoitteenani oli päästä ainakin jälkimmäisessä luokassa tarkasti ihanneaikaan, kun taas ensimmäinen rata sai olla vielä vähän testailua.

Verryttely sujui asiallisesti, vaikka siellä olikin taas ajoittain melko ruuhkaista. Koleana ja tuulisena päivänä Vake alkoi syttyä hyppäämisestä ihan mukavasti, eli liikkumiseen löytyi hyvää kipinää. Oman vuoron lähestyessä pääsimme maneesiin odottelemaan ja katselemaan paikkoja. Sarja oli ainoa este, joka Vakelle oli tarpeellista esitellä. Saimme lähtömerkin seuraavan ratsukon saavuttua sisälle seuraksemme, ja Vake lähti napakasti liikkeelle. Ensimmäiselle esteelle lähestyessä se pääsi oikaisemaan aika pahasti, mistä johtuen ponnistuspaikan katsominen meni pieleen. Sama ilmiö toistui vielä kakkosesteellä, eli en jättänyt kaarteeseen riittävää oikaisuvaraa ja ponin kurvailu lapa edellä sotki lähestymistä. Näiden sähläämisten jälkeen rytmi sitten vihdoin löytyi kunnolla, ja rata lähti etenemään mukavasti. Vake liikkui oikein kivasti omalla imulla. 17 metrin linjat mentiin maltilla eli viidellä laukalla, mutta sarjaa edeltävässä kaarteessa piti painaa kaasua, jottei väli olisi jäänyt pitkäksi. Selvitimme sarjan hyvin, ja sen jälkeen loppurata olikin rentoa ajelua. Tässä vaiheessa jo muistin, että voisi vähän hidastellakin, jottei ihanneaika alittuisi kovin pahasti. Maaliin tultiin puhtaasti, ja pienten alkusähläysten jälkeen tästä tulikin oikein asiallinen rata.

Kuten vähän aavistelin, ihanneaika alittui eli olimme noin 3,3 sekuntia liian nopeita. Tällä ajalla ei kuitenkaan tullut vielä aikavirhepisteitä. En uskonut tällä ajalla ihan sijoittuvan, mutta toisin kävi, sillä luokassa oli vain kolme virhepisteetöntä suoritusta. Nappasimme näin ollen Vaken kanssa kolmannen sijan ja pääsimme palkintojenjakoon. Hyvä aloitus päivälle, mutta toisella radalla oli tietenkin tavoitteena päästä vielä lähemmäs ihanneaikaa.



Luokkien välissä oli vähän taukoa, joten Vake ehti käväistä tallissa. Sen jälkeen tehtiin todellinen pikaverkka eli uudelleen herättely, pari hyppyä ja heti vaan radalle. Toisella radalla Vakella ei ollut enää samanlaista kipinää, mutta se eteni kuitenkin riittävällä energialla. Pahimmat oikomiskurvailutkin jäivät nyt pois, ja keskityinkin ratsastamaan tällä kertaa paremmat tiet ykkös- ja kakkosesteille. Ykköselle tultiinkin nyt oikein hyvin, mutta kakkosella jäätiin hieman kauas ja hyppy oli vähän laaka. Puomi kolahti, mutta pysyi ylhäällä. Kolmosesteelle tullessa en sitten ollutkaan yhtä tarkkana, joten Vake pääsi oikaisemaan eikä ei tultu aivan suoraan ja keskelle estettä. Tämä aiheutti miniaskeleen, mutta pieneksi jääneen hypyn jälkeen ainakin mahduttiin 17 metrin linjalle hyvin viidellä laukalla. Sarjaa varten lennätin Vakea taas hieman enemmän eteen, ja sarja ylittyikin hienosti. Kisamittaisesta yhden laukan sarjavälistä suoriutuminen näin sujuvasti on aina iso plussa. Loppuradan esteet hypeltiin rennolla mielellä ja tasaisessa rytmissä. Vake oli etenkin radan loppupuolella hieman eteen ratsastettava, mutta tekeminen tuntui edelleen helpolta. Puhtaalla suorituksella tultiin taas maaliin, ja olin tyytyväinen tähänkin rataan.

Mielestäni sain 80 sentin radalla oikomista paremmin kuriin ja tempokin tuntui hieman hitaammalta, joten kuvittelin aikaa vierähtäneen joitakin sekunteja enemmän kuin ensimmäisellä radalla. Tässä arvioni meni kuitenkin vikaan, sillä aika osui vain noin 0,3 sekuntia lähemmäs ihanneaikaa ja oltiin siis edelleen kolmisen sekuntia liian nopeita. Ilmeisesti hämäännyin siitä, että Vakella ei ollut nyt yhtä hyvää kipinää kuin ekalla radalla, eli syntyi virheellinen hitauden vaikutelma. Tätä hitaammassa tempossa en kyllä olisi rataa halunnut ratsastaa, mutta muutaman lisäsekunnin olisi hyvinkin voinut hankkia huolellisemmalla kaarteiden ratsastuksella. Edelleen nimittäin oiottiin kulmia ja kaarteita jonkin verran. Kolmea sekuntia vastaava matka on vain noin 15 metriä, ja tällaisen metrimäärän olisin saanut helposti rataan lisättyä ratsastamalla paremmin reunoja pitkin. Sen verran perfektionisti olen, että vähän harmitti jäädä "näin kauas" ihanneajasta, koska täsmällisemminkin olen osannut ratsastaa. Ilman virhepisteitä kuitenkin taas selvittiin sekä esteiden että ajan osalta, ja myös tässä luokassa aika riitti sijoitukseen, eli tällä kertaa neljänteen sijaan. Pakkohan sitä on olla tyytyväinen tämän päivän ratoihin, vaikka ehkä vielä marginaalisesti paremminkin olisi voinut mennä. Kyllä nämä ihanneaikaluokat ovat aika selkeästi minun ja Vaken juttu.

Videoista kiitos Noralle ja Katariinalle!

Kiva kisarata Aasialla

Tallinmäen estekisat olivat tällä kertaa kaksipäiväiset, sillä lauantaina maneesissa hypättiin pienimmät luokat ja sunnuntaina isommat luokat. Ensimmäisen kisapäivän ratsuni oli Aasia, jonka kanssa menimme tällä kertaa 60 sentin luokan. Käytössä oli ihanneaika-arvostelu tavoitetempolla 300 m/min, minkä kuvittelin olevan kohtalaisen sopiva tempo Aasialla ratsastettavaksi. Hitaammin sillä ei ainakaan pysty menemään, mutta 300 m/min kuulosti jo suhteellisen realistiselta. Päätavoite oli kuitenkin ajasta riippumatta sujuva ja asiallinen rata.

Ratapiirros.

Verryttelyssä oli pientä hässäkkää, kun kentällä oli ratsukoita ruuhkaksi asti ja osa hevosista hieman kierroksillakin. Aasia käyttäytyi kuitenkin oikein nätisti, vaikka jarruista piti jossain vaiheessa käydä pientä keskustelua. Verryttelyesteet ylittyivät ilman ongelmia, ei aina täydellisestä paikasta, mutta koko ajan oli meininki mennä yli.

Maneesissa omaa vuoroa odottaessa kävimme tutkimassa huolellisesti nelosesteen, joka oli sininen lankkupysty aivan kiinni seinässä. Perinteisesti sininen on ollut Aasialle se hankalin väri, joten arvioin tämän olevan radan tuijoteltavin este. Ykkösesteelle oli vähän hankala lähestyä, sillä esteet muodostivat maneesiin sellaisen sumpun, että luontevimmalta tuntuvalle lähestymisreitille pystyi nostamaan laukan vain melko lyhyeltä matkalta. Toinen vaihtoehto olisi ollut laukata pidemmästi uraa pitkin ja lähestyä esteelle oikeassa laukassa tiellä, joka houkutteli liiramaan vasemmalta ohi. Aasian kanssa katsoin ensin mainitun tien paremmaksi vaihtoehdoksi, ja laukka käynnistyikin ongelmitta niin, että ykköselle saatiin ajoissa rytmi kuntoon. Esteen jälkeen jouduin korjailemaan myötälaukkaan ravin kautta, mutta sehän vain söi sopivasti sekunteja. Kakkosesteelle tultiin reippaasti, mutta ponnistuspaikka taisi olla melko kaukana ja ehkä hyppy lähti myös hieman vinosta. Kaviot eivät nousseet aivan tarpeeksi, joten puomi tuli kevyellä kosketuksella alas.

Pudotuksen jälkeen matka jatkui sujuvasti, ja sininen lankkupysty ylittyi oikein komeasti ilman pienintäkään epäröintiä. Sen sijaan kuutosesteelle tullessa Aasia lähti liiraamaan hieman oikealle, mutta sain ratsastettua sen esteen yli ilman suurempia vaikeuksia. Esteen takana näkyvä katsomokulma ilmeisesti oli se, mikä aiheutti pientä epäröintiä. Viimeinen linja esteillä 7-8 oli oikein sujuva, ja niin olimmekin jo maalissa.

Olin oikein tyytyväinen, kun kisarata meni näin sujuvasti ja ongelmitta. Puomin pudotus oli hyvin mitätön virhe. Laukka tuli korjattua ravin kautta kahteen kertaan, ja näiden hidastusten ansiosta päästiin hyvin lähelle ihanneaikaa, eli vain 0,5 sekuntia sen alle. Ilman pudotuksesta tulleita virhepisteitä näin tarkalla ajalla olisikin sijoittunut luokassa toiseksi. Tärkeintä oli kuitenkin mukavasti mennyt suoritus, vaikka pudotus tulikin. Kisaradan hyppääminen maneesissa pienessä tilassa on tietenkin haastavampaa kuin isolla kentällä köröttely, mutta tästä huolimatta selvisimme ensimmäisistä yhteisistä maneesikisoistamme oikein hienosti.

Kisailua kotikentällä

Tämän kauden todennäköisesti viimeisissä ulkokisoissa Tallinmäellä hyppäsin sekä Aasialla että Vakella, yhden luokan kummallakin. Aasian kanssa otettiin varman päälle ja mentiin vain 50 sentin luokka. Parilla edellisellä tunnilla olivat hypyt sujuneet mukavasti, ja olinkin melko luottavainen sen suhteen, että poni suorittaisi radan asiallisesti myös kisoissa.

Päivän ratapiirros. 50 cm luokassa esteet 1-7, ei oksereita eikä sarjaa.

Verryttely oli se haastavampi osuus, sillä edellisellä kisakerralla Aasia jännittyi maneesiverkassa todella paljon ja alkoi kiellellä. Tällä kertaa verryttely sujui kuitenkin paremmin kuin olin osannut odottaa. Aasia ei erityisemmin jännittänyt tilannetta, vaan pysyi varsin rentona ja rauhallisena. Ensimmäistä verryttelyristikkoa lähestyessä Aasia tuijotti estettä hetken kuin hämmästyen, että sellainen tulikin yhtäkkiä eteen, mutta ylitti sen kuitenkin pienellä rohkaisulla. Tämän jälkeen verryttelyhypyt sujuivat kuin vanhalta tekijältä, ja myös pystyeste katsomopäätyä kohti hypättiin reippaasti ja sujuvasti yhtään jarruttelematta. Radalle saattoikin lähteä oikein hyvillä mielin.

Radalla pysyi yllä sama leppoisa mielentila, ja Aasia oli oikein pätevänä. Ensimmäistä estettä vähän katsottiin, mutta sen jälkeen poni tuntui tietävän, mistä on kyse. Laukka eteni tarmokkaasti tasaisessa rytmissä kiihtymättä, ja esteiden yli mentiin ilman kiemurteluja tai tuijotteluja. Vasta-aurinkoon lähestyttäville kolmoselle ja neloselle kannustin maiskuttamalla, mutta muuten ei juuri rohkaisua tarvittu. Oltiin jopa myötälaukassa koko ajan lukuun ottamatta toiseksi viimeistä estettä, jonka jälkeen korjasin laukan ravin kautta. Olin kyllä uskonut koko ajan siihen, että pääsisimme esteiden yli, mutta se tuli yllätyksenä, että rata sujui näin sievästi ja mukavasti! Puhdas suorituskin vieläpä, joten A.0.0-arvostelulla tuli palkintokin. Vaikka olikin vain kääpiökokoisia esteitä, niin jäi tosi kiva mieli tästä suorituksesta. Seuraavissa kisoissa sitten Aasian kanssa 60 senttiä?

Vähän korkeampia esteitä pääsin sitten hyppäämään Vakella, jonka kanssa menimme tavanomaisen 80 senttiä. Eilispäivän virtaisuus oli ollut lupaavaa, mutta Vake hyppäsi tänään jo kaksi rataa ennen meidän suoritustamme, joten jos villivirtaa oli, niin luultavasti se oli ehtinyt jo laantua. Verryttelyä ei tietenkään ollut tarvetta tehdä näiltä pohjilta kovinkaan pitkästi, mutta lyhyen tallissa odottelun jälkeen piti kuitenkin saada taas kone käyntiin. Villivirtaa ei ilmennyt, joten sain innostaa Vakea heräämään kisamoodiin. Verryttelypystylle ei ensin meinattu saada askelta osumaan, vaan pari kertaa hypättiin kömpelön kaukaa. Niinpä verryttelyhyppyjä tuli muutama ylimääräinenkin. Lopulta rytmi löytyi lähestymiseen paremmin, ja saatiin kivat hypyt sekä pystylle että okserille.

Radalla sitten Vake lähti tarmokkaasti liikkeelle, ja hurauttaessani kentän ympäri kohti ensimmäistä estettä vaikutti meno oikein hyvältä ja sujuvalta. Esteelle ei kuitenkaan ollut parasta mahdollista imua, vaan ykkönen ylittyi jopa vähän laiskasti. Kakkosesteelle tultiin ihan terävää laukkaa, mutta se viimeinen pyrkimys esteelle puuttui ja Vake tikkasi mieluummin lyhyen lisäaskeleen kuin venytti hyppyyn. Ei siis sujuvin mahdollinen alku radalle, muttei mitään katastrofaalista. Poni vaan ei hypännyt aivan niin innokkaasti, kuin olisin toivonut. Kolmosesteelle tuli mielestäni oikein onnistunut lähestyminen, laukka säilyi kaarteessa eikä Vake puskenut häiritsevästi sisälavalle. Askelkin sattui oikein nätisti juuri hyvään ponnistuspaikkaan. En siis näe syytä sille, miksi Vake sitten kuitenkin pyyhkäisi hyvästä hypystä puomin alas takasilla. Takajalat vain laskeutuivat hypyn lopulla pari senttiä liian alas liian pian, vaikka yleensä Vake on kyllä tässä suhteessa tarkka jaloistaan. Vähän epätyypillinen virhe, mutta nyt se puomi kuitenkin putosi.

Pudotuksesta huolimatta matka jatkui eteenpäin, vaikka tietysti vähän vähemmällä latauksella kun enää ei oltu varsinaisesti kisassa mukana. Kolmoselta neloselle oli noin 21-22 metrin suora linja, johon suunnitelmana oli kuusi tai viisi laukkaa riippuen siitä, lentääkö poni eteenpäin. Eihän se lentänyt, joten kuusi oli selviö, ja ratsastin linjan siis rauhassa eteen ajamatta. Neloselle päästiin tällä taktiikalla hyvin, mutta seuraavassa kaarteessa sitten oma keskittyminen vähän lässähti, kun ehdin noteerata kolmosella tapahtuneen pudotuksen paremmin. Viitoselle tultiin taas vähän juureen, ja kuutoselle vielä enemmän juureen. Vake ei nyt vaan ollut innokas venyttämään hyppyihin, vaikka laukka sujuikin ihan hyvällä perusrytmillä eteen. Seitsemäntenä esteenä oli 9,7 metriä pitkä sarja, jolle tultiin hyvin sisään, mutta hyppy a-osan okserilla laskeutui niin lähelle estettä, että siitä oli kovin pitkä matka venyä kahdella laukalla b-osalle. Annoin Vaken selvittää tilanteen häiritsemättä ja tuuppaamatta, joten se mahtui ottamaan väliin kolmannenkin askeleen melko helposti. Sitten laukkasimme vielä pitkän lähestymisen viimeiselle pystylle, jolle ponnistuspaikka osui mukavasti. Neljällä virhepisteellä maaliin, eikä toiseen vaiheeseen siis jatkettu.

Pudotus ei mitenkään erityisesti harmittanut. Siinä ei mielestäni isoa virhettä tapahtunut, vaan pudotus menee osastoon "välillä vaan käy näin, parempi onni sitten seuraavissa kisoissa". Se tietysti oli vähän harmi, ettei Vake ollut kaikkein innokkaimmillaan eikä ihan tarpeeksi säpinöissään radalla. Viime aikoina on niin kisoissa kuin valmennuksissa esitetty terävämpää ja lennokkaampaakin hyppäämistä sekä ollut parempaa imua esteille. Eipä tässä kuitenkaan mitenkään puskea tarvinnut, vaan laukka kyllä eteni asiallisesti ja hyvällä rytmillä. Todennäköisesti Vakella ei nyt vaan ollut enää kunnolla kipinää kisapäivän kolmanteen suoritukseen. Ratsastin radalla mielestäni tilanteeseen nähden oikein, eli en rikkonut rytmiä tai ajanut estettä kohti vaan annoin Vaken halutessaan hypätä läheltä, kun se kerran tänään ylitti esteet mieluiten niin. Tämän asian korjasin verrattuna viime viikonlopun kisasuoritukseen, eli en ainakaan tehnyt samaa virhettä heti perään uudestaan. Rata ei siis tarjonnut mitään suurempia ilon aiheita, mutta eipä toisaalta harmituksenkaan aiheita, vaan loppujen lopuksi jäi hyvin neutraali maku tämänkertaisesta suorituksesta. Kisoja onneksi kotitallilla riittää vielä syksyn mittaan.

Maailman paras kisakaveri Vake. © Hannakaisa Holmi

Videoista kiitokset Katariinalle ja Noralle!

Ei meidän päivämme

Viikonloppuun mahtui vielä toisetkin kisat, sillä viime tipassa ilmoittauduin Vakella myös Ankkurilahdelle 2-tason estekisoihin. Alun perin täällä ei ollut meille sopivaa luokkaa, mutta lopulta tulikin myös kaikille avoin 1-tason 80 sentin luokka arvostelulla 367.1, ja niinpä lähdettiin se hyppäämään kun kyytikin oli joka tapauksessa kisoihin menossa. Kaksi perättäistä kisapäivää ei tuntunut ajatuksena mitenkään liian raskaalta ponille, koska molempina päivinä mentiin vain yksi luokka ja kuljetusmatkat olivat lyhyitä. Harmi vaan, että lauantaina jouduttiin olemaan kisapaikalla koko päivän oman suorituksen jälkeen, ja ehkä tämä vähän söi Vaken vireystilaa.

Verryttelin Vakea jo ennen rataan tutustumista, sillä olimme luokan ensimmäinen ratsukko. Vake ei vaikuttanut erityisen innokkaalta, mutta laukassa sain sitä sentään vähän villittyäkin. Hyppäsimme muutaman esteen matalammista korkeuksista aloittaen, ja sitten kävin tutustumassa rataan. Rata vaikutti hankalalta siltä osin, että pienehköllä kentällä esteet tulivat aika nopeasti vastaan eikä tilaa ollut niin paljon kuin mihin on kesäkaudella isoilla kentillä tottunut. Toki kentän koko oli tiedossa etukäteen, sillä olemmehan kisanneet täällä aiemminkin. Sarja oli jälleen kahden laukan välillä ja mallia pysty-pysty, joten en arvioinut sitä erityisen suureksi haasteeksi, vaikka sille melko lyhyt lähestyminen kaarteesta tulikin ja 9,7 metrin väli näytti näissä olosuhteissa kovin pitkältä. Ennen luokan alkua ehdin vielä laukata ja hypätä ihan rauhassa. Laukkaan ei löytynyt oikein hyvää rytmiä, eikä Vakella ollut kunnollista imua esteitä kohti. Olisin toivonut sen olevan vähän villimpänä, vaikkei se erityisen tahmeakaan ollut. Näillä eväillä oli kuitenkin radalle lähdettävä.

Ehdin antaa Vaken katsella ympärilleen hetken aikaa, ja sitten tuli lähtömerkki. Liikkeelle Vake lähti ihan hyvin, ja laukassa oli jonkinlaista kipinää. Kaarteissa Vake kyllä kaatui aika paljon sisäänpäin, mikä tietysti pienensi kenttää entisestään. Ekalle esteelle tultiin ihan hyvällä imulla, joten rata alkoi mukavasti. Heti sisääntuloportin ohitettuamme Vaken paras terävyys sammui. Portilta poispäin hypättävä linja kakkoselta kolmoselle selvitettiin silti asiallisesti, vaikkei laukka oikein vetänyt omalla moottorilla eteenpäin. Kun käännyttiin taas kohti vetosuuntaa sai Vake lisää kipinää, ja sarjalle tultiin ihan sujuvasti. A-osan hypystä tuli kuitenkin kovin lyhyt, joten väli oli auttamatta liian pitkä. Yritin oikein tuupata ja työntää Vakea venymään b-osalle, mutta eihän se lähtenyt vaan häiritsemisestäni huolimatta (tai siitä johtuen) tikkasi pikkuaskeleen esteen juureen. Kiltisti poni kuitenkin nousi hyppyyn ja vei meidät puhtaasti esteen yli.

Sarjalla tuli siis selkeä ongelmatilanne, joka sekoitti omia pasmojani. Seuraavallekaan esteelle ei ponnistuspaikka näyttänyt osuvan kovin hyvin. Kai minulla oli jokin hieno idea parantaa radan sujuvuutta hyppyyttämällä Vakea kaukaa, vaikka selvästikin se tänään otti mieluummin pikkuaskeleen esteen eteen. Niinpä viitosesteellä tein aivan samanlaisen ratkaisun kuin äsken sarjavälissä, ja aloin tuuppaamalla tuupata Vakea estettä kohti. Kun takana oli sarjan rämpiminen, missä Vake oli minut tuuppaamisesta huolimatta pelastanut, niin eipä ole ihme, ettei se heti perään halunnut enää toista kertaa hypätä aivan samanlaisesta tilanteesta. Olisi vaan pitänyt odottaa ja antaa sen ottaa rauhassa yksi askel lisää! Kun tilannetajuni tällä tavalla petti, niin Vakella ei kantti riittänyt hypätä ja se kieltäytyi. Tajusin tietysti heti, että estettä kohti ajaminen oli ollut aivan väärä lähestymistapa, joten uudella yrityksellä toin Vaken rauhassa esteelle ja annoin sen hypätä läheltä. Näin päästiin yli ja matka jatkui.

Loppuradan ratsastin erityisen huolella, sillä toiseen (tai pikemminkin kolmanteen) samanlaiseen virheeseen ei ollut enää varaa. Patistelin laukkaa eteen kaarteissa, mutta esteitä kohti en ajanut vaan annoin Vaken lähestyä rauhassa ja ottaa halutessaan pikkuaskeleen. Seuraavat kaksi estettä hypättiin onneksi vetosuuntaan porttia kohti, joten ne ylittyivät asiallisesti ja empimättä. Seiskan hypättyämme unohduin hetkeksi kuvittelemaan, että olimme jo maalissa, mutta onneksi muistin saman tien vielä kahdeksannenkin esteen. Laukka ei imenyt viimeiselle esteelle, mutta en tuuppaillut ja Vake hyppäsi kiltisti tämänkin. Näin päästiin ensimmäisen vaiheen maaliin 4 virhepisteellä.

Olihan se tietysti harmi, että nyt meni näin eikä radasta tullut sellaista mitä olin hakemassa. Rytmi ja sujuvuus olivat hieman hukassa, ja kun siihen lisättiin selkeä virheeni viitoselle lähestyessä, niin näin siinä kävi. Tuuppausvirheen tajusin heti tilanteessa, mutta vasta myöhemmin hoksasin, että edellinen este oli tosiaan ollut sarja, jossa tapahtunut hankala b-osan hyppy varmasti söi Vaken itseluottamusta ja hyppyhalua. Tältä pohjalta on hyvin ymmärrettävää, että tilanne viitosesteellä ei kestänyt tuuppaamista. Siinä oma harkintani petti, mutta ainakin on selvää, minkä virheen tein. Onneksi sentään virheen jälkeen osasin pitää pään kylmänä ja ratsastaa jäljellä oleville esteille rauhassa ja tuuppaamatta, jotta selvitimme radan loppuun asti. Sama maltti olisi pitänyt älytä säilyttää jo ennen kieltoa, sillä selvästikin Vakella oli tänään vähemmän innokas päivä, jolloin se mieluiten hyppää lähempää eikä ime itse esteelle. Liekö eilinen pitkä päivä jo syönyt sen motivaatiota, tai ehkä meidän vaan oli vaikea löytää sujuvaa rytmiä ahtaammalla kentällä. Eihän Vakella tietysti muutenkaan ole aina yhtä hyvä päivä, ja sama pätee myös ratsastajaan. Niin tai näin, Ankkurilahti ei tälläkään kerralla ollut meidän kisapaikkamme, vaan jo kolmannen kerran tuli epäonnistuminen samassa kisapaikassa. Jospa sentään seuraavalla kerralla osaisin vastaavassa tapauksessa välttää saman lähestymisvirheen ja lukea tilannetta paremmin.

Noralle kiitos ratapiirroksesta ja Sennille kiitos videosta!

Ihanan sujuvasti eli liian nopeasti

Vuorossa oli kisalauantai, sillä lähdimme käymään Virpiniemessä ABC-Ratsastajien järjestämissä estekisoissa. Vaken oltua tällä viikolla oikein reipas ja innokas olivat odotukset tietenkin korkealla. Luokkina meillä olivat 70 senttiä arvostelulla A.1.0 sekä 80 senttiä ihanneaika-arvostelulla. Kisapaikalla kiinnosti tietysti ensimmäisenä ratapiirros. Rata oli luokissa yhtä estettä vaille sama, joten siltä osin pääsi helpolla. Ratamestari oli kuitenkin laittanut ihanneaikaluokkaan haastetta tempon osalta - tavoitetempo oli vain 250 m/min, joten 415 metrin mittaisella kahdeksan esteen radalla piti näin ollen saada kulumaan peräti 100 sekuntia. Huh sentään!

Ensin oli joka tapauksessa vuorossa 70 sentin rata, jossa ajalla ei ollut niin väliä. Kävin vähän ravailemassa Vakella verryttelyalueella ennen radan kävelyä, ja ennen luokan alkua ehdin sopivasti ottaa verryttelyhypyt. Vake tuntui vähän "villiltä", sillä se oli käännöksissään aika töksähtelevä ja tuntui liirailevan vähän sinne sun tänne. Pääkin kävi alhaalla joidenkin hyppyjen jälkeen, mutta pukkeja ei tullut. Hereillä siis oltiin, mikä ei ollut huono juttu. Varauduin radalla mahdolliseen karkaamisyritykseen eli äkkikäännökseen poistumisportin kohdalla, sillä tänään Vake tuntui olevan juuri sillä tuulella.

© Emmi Erkkilä

Sain odotella radalla edeltävän ratsukon suorituksen ajan, joten siinä ehdittiin vähän katsella paikkoja. Liikkeelle lähdettiin oikein reippaan oloisesti. Vake pyrki hyvin itse eteen, joten esteille oli helppo lähestyä. En alkanut ratsastaa väkisin aivan reunoja pitkin, vaan isolla kentällä annoin kaarteiden tulla sen kokoisina kuin luontevalta tuntui. Vetosuunta oli selvästi katsomopäädystä porttipäätyä kohti, kun taas katsomoa kohti imua ei ollut ihan yhtä hyvin. Vetosuuntaan hypättävä 24 metrin suora linja meni tuosta vaan kuudella askeleella, mikä kertoo siitä, että Vake laukkasi tosiaan oikein sujuvasti eteen. Kuutosesteelle tuli ainoa vähän huonompi paikka, jonka Vake ratkaisi hyppäämällä kaukaa. Muuten ponnistuspaikat osuivat oikein nappiin, kun edettiin näin hyvässä rytmissä. Tuota pikaa oltiinkin jo maalissa, mutta ratsastin maalilinjan jälkeen vielä laukassa seuraavan kaarteen portin ohi, jottei Vake seuraavalla radalla vain alkaisi jarrutella ja pyrkiä portille samassa kohdassa. Tuloksena oli siis puhdas rata, joten saimme punavalkoisen miniruusukkeen.

© Emmi Erkkilä

Ensimmäinen ratamme oli tosiaan oikein hyvä ja sujuva, mutta tempo tietenkin aivan liian reipas 80 sentin luokkaan asetettuun tavoitetempoon verrattuna. 250 m/min tuntui sen verran utopistiselta tavoitteelta, että päätin tavoitella seuraavassa luokassa ensisijaisesti hyvää ja nättiä rataa uhraamatta hyppyjen sujuvuutta ihanneaikaan tähtäämisen nimissä. Suunnitelmana oli hakea lisäsekunteja lähinnä ratsastamalla mahdollisimman laajat tiet. Verryttelimme vielä muutamien hyppyjen verran, ja Vake vaikutti olevan edelleen kivasti hereillä. Radalle lähdin aika rennolla mielellä.

80 sentin rata alkoi yhtä sujuvasti kuin edellinenkin, ja tästähän tulikin monilta osin hyvin samannäköinen suoritus. Nyt toki ratsastin kentän reunoille niin hyvin kuin pystyin ja yritin tappaa aikaa kaarteissa. Vake puolestaan pyrki puskemaan kaarteita pienemmäksi, joten pientä neuvottelua asiasta joutui käymään. Rytmi oli läpi radan oikein tasainen ja sopivasti eteen rullaava. 24 metrin linja mentiin jälleen kuudella laukalla, vaikka tempovaatimuksen hengessä olisi ehkä voinut jarrutella seitsemäänkin. Enpä minä sellaista raskinut alkaa yrittää, kun Vakella oli niin mainio energia. Hypyt olivat tällä laukalla oikein näppäriä ja sujuvia. Radan viimeiselle esteelle lähestyminen oli odotetusti hankalin, sillä tähän tuli jarruttava kaarre portilta poispäin. Laukka hyytyikin kaarteessa jonkin verran, joten paikan jäädessä hieman kauas tuli hypystä okserille vähän vaivalloisempi. Vake tsemppasi kuitenkin hienosti ja venytti esteen yli, vaikka joutuikin ponnistelemaan tässä hypyssä vähän enemmän. Maaliin tultiin siis jälleen puhtaalla suorituksella, ja olin rataan tyytyväinen.



Vaken meno tuntui tosi hyvältä, mutta tiesin jo tulosta kuulemattakin radan olleen ihanneaikaan nähden aivan liian nopea. Aikamme olikin reilut 81 sekuntia, eli noin 18-19 sekuntia enemmän olisi radalla pitänyt käyttää, jos olisi ihanneaikaan halunnut päästä. Oli toki tietoinen valinta, että en alkanut jarruttelemaan vaan otin mieluummin sujuvat hypyt kuin hyytynyttä etenemistä ja esteiden yli kiipeämistä. Periaatteessa on tietenkin mahdollista ratsastaa vaikka kuinka hitaassa tempossa laukan energian ja impulssin säilyttäen, mutta sellaista vieteriä en kyllä Vaken laukkaan saa aikaiseksi millään. Ei pysty, ei kykene, ei osaa. Joitakin sekunteja enemmän olisin kuitenkin voinut saada upotettua kaarteisiin, sillä joitakin metrejä niistä jäi käyttämättä Vaken puskiessa sisään. Vielä huolellisemmalla tilankäytöllä olisi luultavasti yltänyt palkinnoillekin asti, sillä sijoituksille tässä luokassa pääsi noin 1-2 sekuntia meitä hitaammalla suorituksella. En oikein vieläkään tiedä, alisuoriuduinko, kun en yrittänyt ratsastaa hitaammin ja tähdätä ihanneaikaan sinnikkäämmin. Menestystä tärkeämpää olivat toki sujuvat, tasaiset ja hyvät radat, joten ehkä kuitenkin parempi näin. Vake oli tosi kivassa vireessä ja kisapäivä oli enimmäkseen oikein onnistunut, joten hyvillä mielin tässä voi olla.

Nappiin onnistunut kisareissu

Päästiinpä pitkästä aikaa kisareissulle kotipihan ulkopuolelle! Kyseessä olivat oman seuramme LidRid Teamin järjestämät 1-tason estekisat Kiimingin Ratsastuskeskuksella, missä oli ihan isojen kisojen tunnelmaa lähtöjen määrän ollessa päivän aikana yli 130. Vaken kanssa hyppäsimme rutiinikorkeudet 70 ja 80 senttiä, joissa arvosteluina olivat ensimmäisessä A.0.0 ja jälkimmäisessä ihanneaika-arvostelu. Onnistuin kasaamaan ihanneaika-arvostelusta hirmuiset paineet itselleni, kun ihanneaikaan osuminen oli harjoituksissa onnistunut niin mukavasti. Onneksi alle tuli se 70 sentin luokka, jossa pääasiallisena tavoitteenani oli saada käsitys Vaken temposta näissä olosuhteissa. Sen tiedon perusteella pystyisin sitten arvioimaan mahdolliset hienosäädöt tempoon ja ratsastettavaan tiehen ihanneaikaluokassa.

© Emmi Erkkilä

70 sentin rataa varten verryttelin Vaken säästeliäästi. Aluksi poni taisi olla hieman unessa, sillä ensimmäisen verryttelypystyn se kolautti ihan reilusti alas. Tämän jälkeen meno oli jo skarpimpaa. Montaa hyppyä ei otettukaan, ja sitten oli aika lähteä radalle. Edellisen ratsukon ollessa liikkeellä ehdin käydä näyttämässä Vakelle radan jännimmät esteet eli muuripalapystyn sekä mustan lankun, vaikken toki uskonutkaan sen katsovan mitään estettä. Liikkeelle lähdettiin ihan terävästi. Vake oli hereillä, muttei villinä. Tällaisella laukalla esteet tulivat vastaan hyvässä rytmissä, ja laukka eteni tasaisesti. Saatoin suorastaan rentoutua radalla. Kuutonen oli se kiintiöeste, jolle osui vähän töpömpi askel lähelle, mutta muuten ei paljon ollut kauneusvirheitä. 21 metrin linja meni kuudella askeleella, eli ei tässä varsinaisesti lennetty eteenpäin, mutta eteneminen oli kuitenkin riittävän sujuvaa alusta loppuun asti. Siisti ja helppo puhdas rata.

Anne kellotti avuliaasti suoritusajaksemme noin 55 sekuntia. Radan pituus oli tässä luokassa 290 metriä, ja tämän perusteella laskin tempomme olleen 316 m/min. 80 sentin ihanneaikaluokan tavoitetempoksi oli asetettu 300 m/min, joten olettaen Vaken tempon pysyvän toisella radalla samana piti kaarteisiin suunnitella aavistuksen verran lisää tilaa. 80 sentin radan pituudeksi oli ilmoitettu 330 metriä, joten laskin, että kaarteisiin pitäisi periaatteessa saada noin 20 metrin verran lisämatkaa "ihannetiehen" verrattuna, jottei laukkaa tarvitsisi alkaa jarrutella. Tässä oli se matematiikkaosuus, ja loput olisikin sitten ratsastuksellisista asioista kiinni. Osasin kyllä odottaa, että Vaken perustempo saattaisi toisella radalla olla hiukan ensimmäistä sujuvampi.

© Emmi Erkkilä

Luokkien välissä oli melko reilusti aikaa, joten Vake sai seisoskella ja syödä hetken sillä aikaa kun minä viilasin ihanneaikaratsastuksen strategiaa. Radan kävelyyn käytin vähän enemmän aikaa suunnitellen kaarteet huolella. Luokassa oli melko monta ponia, joten meidän starttivuoromme ei ollutkaan aivan ensimmäisten joukossa eikä verryttelyyn ollut hoppua. Myös tämä verryttely tuli ratsastettua aika lyhyesti. Yritin viritellä Vakea vähän villimmäksi, ja pientä kipinää tuntuikin löytyvän.

Pääsimme taas radalle edellisen ratsukon suorituksen ajaksi, ja tällä kertaa käytin ajan esittelemällä Vakelle sarjaesteen. Sarjalla oli kiltti kahden laukan väli, mutta aina se on hyvä Vakelle näyttää ettei sarja ainakaan tule yllätyksenä. Lähtömerkistä starttasimme sujuvassa ja mukavan energiseltä tuntuvassa laukassa kohti lähtölinjaa. Asiat eivät olisi voineet rataa aloittaessa paljon paremmin olla, vaan sittenpä tulikin se odottamaton tekijä peliin. Muutaman metrin päässä edessämme kevyt tuulenpuuska kaatoi ison koristepuskan kumoon, ja ymmärrettävästi Vakekin sellaiseen reagoi. Poni jarrutti ja kiepsahti menosuuntaan, ja hetkeksi menetin tasapainoni. Onneksi Vaken reaktio oli näinkin hillitty, joten en keikahtanut satulasta, ja onneksi emme vielä olleet ylittäneet lähtölinjaa! En uskaltanut lähteä ottamaan uutta vauhtia pitkältä matkalta, sillä en missään nimessä halunnut suoritusajan ehtivän alkaa ennen lähtölinjan ylitystä. Niinpä käänsin Vaken pienesti ympäri ja nostin laukan käytännössä estelinjalle kohti ensimmäistä estettä. Tuli siinä kuitenkin 8-10 askelta laukkaa alle, ja Vake oli ottanut säikähdyksestä sen verran kipinää, että lähti suorastaan lentäen liikkeelle. Ensimmäinen este ylittyi sujuvasti ja hyvällä energialla, ja näin rata lähti käyntiin pienestä sählingistä huolimatta.

© Emmi Erkkilä

Vake oli tosiaan ottanut kipinää pelottavasta puskasta, ja alkuradan ajan se vaikutti hieman jännittyneeltä ja virittyneeltä. Ainakin laukka sujui mukavalla energialla, ja kakkosesteelle tulikin oikein iso loikka kaukaa. Sarjan a-osan vieressä oli se äskettäin kaatunut puska, mutta onneksi Vake oli niin fiksu ettei ollut jäänyt sitä pelkäämään, vaan meni sarjallekin rohkeasti. Alkuradan hypyt olivat oikein sujuvia, mutta kaarteissa Vake koetti puskea hieman sisään ja sain toppuutella sitä pienentämästä kurveja liikaa. Nelosesteen jälkeen molemmat taisivat jo vähän huokaista ja rentoutua, ja meno muuttui hieman rauhallisemmaksi. Arvioin alkuradan menneen vähän liiankin sujuvasti ihannetempoon nähden, joten radan loppupuoliskolla pyrin hieman verkkaisempaan etenemiseen. Käytännössä tämä tarkoitti laajahkoja kaarteita, joissa en lennättänyt Vakea eteenpäin. Viitosesteelle tuli tällä kertaa se huonompi kiintiöhyppy läheltä. 21 metrin linja mentiin jälleen kuudella askeleella, joskin hiukan ahtaasti, ja myös viimeisen pienehkön kaarteen kasille ratsastin tasaista laukkaa oikomatta milliäkään. Näin tulimme maaliin puhtaalla radalla pienestä alkudraamasta huolimatta.



Rytmi ei tällä radalla pysynyt aivan tasaisena alun ollessa sen verran virittyneempää menoa, ja pelkäsin tämän sotkeneen arviotani ihanneaikaan ratsastamisesta. Vaan niinpä sitten olin kuitenkin onnistunut ratsastamaan sopivasti tilannetta kompensoiden, ja tuloksena oli 66,5 sekunnin suoritusaika ihanneajan ollessa 66 sekuntia! Ihan yhtä lähelle siis päästiin kuin kotitreeneissä. Vaken tasaisuus on tällaisessa luokassa tietenkin valttia, vaikka kaatunut puska tekikin radasta tällä kertaa hieman epätasaisemman. Näin tarkka aika oli varsin kovaa valuuttaa, ja kun lähemmäksi ihanneaikaa osui vain kaksi ratsukkoa, oli lopullinen sijoituksemme 42 startin luokassa kolmas. Vaatimattomana tavoitteenani tänään oli ollut osuminen sekunnin sisään ihanneajasta ja sijoitus, ja tavoite siis toteutui hienosti. Kylläpä tuli onnistuminen mukavaan paikkaan. Hyvä me!

Kisat paremmin kuin hyvin

Erinäisten vaiheiden jälkeen en päässyt lauantaina suunnitellulle kisareissulle, mutta onneksi pääsin Vaken kanssa sunnuntaina Tallinmäen omiin 1-tason kisoihin. Siellä sitten hyppäsimmekin kaksi luokkaa, sillä Vakella ei ollut tänään muita ratsastajia.

Ensimmäinen luokkamme oli 70 senttiä arvostelulla 367.1. Lähtövuoro oli neljäntenätoista, ja hain Vaken tallista vasta rataan tutustumisen päätyttyä. Pyrin säästelemään Vaken voimia ja innostusta kahteen kisasuoritukseen, joten pidin ravailut ja laukkailut verryttelyssä mahdollisimman minimissä. Verryttelyhyppyjä taisi kuitenkin tulla yhteensä neljä. Ennen omaa vuoroa jäi vielä vähän turhan paljon aikaa seisoskella odottamassa, eli olin sittenkin ollut verryttelemässä jo hieman liian aikaisin.

Ensimmäisen radan ensimmäinen este. © Emmi Erkkilä

Radalla Vake lähti mukavasti liikkeelle, ja ekalle esteelle tuli mukavan topakka hyppy. Vaken alkuenergia ei kuitenkaan kantanut kovin pitkälle, ja kohta olikin sellainen olo, että sain alkaa ratsastaa eteen. Ei meno ollut varsinaisesti tahmeaa, mutta kaikkein paras imu ja into laukasta puuttui. Kakkosesteen jälkeen rytmi hieman katkesi, kun yritin ennen kaarretta korjata väärää laukkaa pois. Jarruttelun jälkeen Vake korjasi lopulta kaarteessa itse myötälaukkaan, ja pääsimme kolmosesteelle tasapainossa. Tämän jälkeen ratsastin laukkaa taas uudestaan eteen. Neloselle tuli vähän turha töpöaskel, mikä kertoi terävyyden puutteesta. Suora 25 metrin linja viitoselta kuutoselle mentiin rauhallisesti kahdeksalla askeleella, ja vielä seiskankin ylityttyä puhtaasti jatkui matka toiseen vaiheeseen. Käänsin suunnittelemani oikoreitit, jotka onnistuivat ihan asiallisesti. Laukkaa olisi saanut edelleen olla enemmän, eli eteneminen oli toisessakin vaiheessa aika rauhallista. Esteet ylittyivät kuitenkin hyvässä rytmissä ja enimmäkseen ihan sujuvista ponnistuspaikoista. Kympille tosin tuli taas hassu töpöaskel, kun lähestymislinja oli liian vinossa ja laukka hyytynyttä. Puksutimme maaliin tasaisen varmasti, eikä aikakaan ollut oikoreittien ansiosta huonoimmasta päästä.

Rata oli ihan ok ja kiva, mutta jäin kaipaamaan vielä energisempää ja terävämpää laukkaa. Ilmeisesti Vake olisi pitänyt verryttelyssä herätellä ja innostaa tehokkaammin. Tämä jäi siis tavoitteeksi päivän toiselle radalle. Puhtaalla suorituksella sain jännittää myös mahdollista sijoittumista, ja lopulta olimmekin luokassa kuudensia eli kutsu palkintojenjakoon tuli. Näin oli päivä avattu asiallisella radalla ja sijoituksella, ja kaikki kisajännitykset olivat tässä vaiheessa haihtuneet aika tehokkaasti.

80 sentin luokkaa varten sain opetella uuden radan. Radan kävelyn jälkeen teimme Vaken kanssa pikaverryttelyn, sillä lähtövuoro oli kolmantena. Pari kierrosta ravia, pari kierrosta laukkaa ja pari onnistunutta hyppyä. Villitsin Vakea vähän lisää, ja verryttelyesteille mentiinkin jo mukavaa energiaa puhkuen. Hyvältä vaikutti!

Vake olikin toisella radalla selvästi virkeämpi, ja sen kyllä huomasi heti liikkeelle lähtiessä. Tohinoissaan poni nosti väärän laukan, jota pois jarrutellessani Vake sopivasti "kuumui" lisää. Laukka lähti eteen hyvin omalla moottorilla, ja ponissa oli nyt juuri sitä säpinää, mitä olin ekalla radalla kaivannut. Ei paljon haitannut, vaikka ensimmäinen este oli maksimikorkea tasaokseri. Näin hyvällä energialla oli helppo lähestyä, ja itse hypyissäkin tuntui olevan nyt enemmän potkua. Rata ei olisi voinut juuri sujuvammin alkaa, ja esteet ylittyivät ihanan vaivattomasti. Neloseste oli kahden askeleen sarja, eikä sarjaväli jäänyt tällä kertaa lainkaan pitkäksi kun Vake laukkasi näin sujuvalla askeleella. Sarjan a-osalla tuli radan ainoa kosketus puomiin, mutta ei pudotusta. Suora 25 metrin linja meni tällä kertaa oikein sujuvasti seitsemällä laukalla, eli edelliseen rataan verrattuna jäi yksi askel pois.

© Emmi Erkkilä

Seitsemäs este oli perusvaiheen viimeinen, ja sen jälkeen matka jatkui kaarevalla linjalla toisen vaiheen ensimmäiselle esteelle. Tällä linjalla sössin tien ratsastuksen, ja Vakelle meinasi olla ensin epäselvää, minne ollaan menossa. Tästä tuli radan ainoa huonompi hyppy, kun ajauduttiin epämääräisellä tiellä aivan pohjaan. Rytmi ei kuitenkaan kärsinyt, ja seuraavat hypyt olivat taas oikein sujuvia. Käänsin oikoreitit, mutta en ottanut mitään varsinaisia riskejä. Laukka sujui mukavasti eteen radan loppuun asti, ja sujahdimme vielä viimeisenkin esteen yli vähän kauempaa ponnistaen. Olipa kerrassaan mainio rata! Laukka tuntui nyt oikein hyvältä, Vakella oli mukava energia ja hypyt olivat sujuvia. Olin tähän suoritukseen erittäin tyytyväinen.

© Emmi Erkkilä

Taas sain jännittää sijoituksia luokan loppuun asti, mutta vein Vaken kuitenkin jo pesupaikan kautta tarhaan. Se oli tälle päivälle hoitanut työnsä erittäin hyvin. Olin jo muutenkin tosi iloinen onnistuneesta radasta, ja kaiken kruunuksi tuli sitten vielä ruusuke tästäkin luokasta. Olimme nimittäin lopputuloksissa neljänsiä, mikä oli paremmin kuin olisin osannut uskoa. Niin sitä vaan olemme Vaken kanssa alkaneet sijoittua 80 sentin luokissakin, kun laukka on saatu etenemään radoilla reippaammin ja kuskille on kertynyt enemmän rutiinia. Harjoittelun tuloksena on siis paitsi parempia ratoja myös parempia sijoituksia. Kylläpä sain loppupäivän myhäillä tyytyväisenä Super-Vakeen!

Videoista kiitokset Noralle ja Annulle!

Reippaat kisaponit vauhdissa

Viikonloppu jatkui vielä sunnuntaina estekisoilla. Tallinmäen 1-tason estekisat olivat ennätyssuuret, sillä päivässä oli noin 130 starttia. Oma osuuteni sisälsi kaksi starttia 80 sentin luokassa, jonka menin sekä Vakella että Kingillä. Vakella ratsastin heti luokan alussa ja Kingillä puolestaan luokan lopussa, jolloin sarjaväli lyhennettiin uudestaan poneille. Ennen ensimmäistä rataa jännitti vähäsen, vaikka olinkin tutun ja turvallisen Vaken selässä. Verryttely maneesissa sujui reippaasti, ja Vake oli kivasti hereillä, vaikka kyseessä olikin sille jo päivän kolmas rata.

Radalla Vake oli edelleen mukavan menevän oloinen. Liikkeelle lähdettiin oikein topakassa ja sujuvassa laukassa. Olikohan Vake jopa vähän kiireisenkin oloinen? Ensimmäinen este oli hieman matalampi pysty lävistäjällä, ja tulimme tähän hyvällä imulla. Paikka jäi vähän kauas, mutta selvää oli, että Vake hyppää tästä kun laukka eteni niin hyvin. Ilmeisesti Vake oli sitten niin tohinoissaan, ettei huomannut nostaa etujalkojaan aivan tarpeeksi, ja hieman kaukaa lähtevässä hypyssä etukaviot pyyhkäisivät puomin alas. Ekan esteen pudotus, ei mikään tyypillinen virhe meille! En jäänyt kuitenkaan harmittelemaan asiaa, vaan ratsastin hyvällä fiiliksellä eteenpäin, sillä Vakella oli kerrassaan mainio energia.

© Ronja Vekki

Heti ekan esteen jälkeen päätyyn kaartaessa tuli seuraava yllätys, sillä Vake säikähti tai "säikähti" jotain kulmassa ja koukkasi nopeasti sisäänpäin. Sain pysäytettyä kampeamisen ja vietyä Vaken päätyä kohti sen verran, että pääsimme kakkosesteelle. Jopas poni oli nyt aivan villinä! Tämän jälkeen rata eteni tasaisesti ja ilman rikkoja. Vake eteni sujuvaa laukkaa omalla moottorilla, joten esteille oli helppo tulla. Hypyt lähtivät ennemmin vähän kaukaa kuin läheltä. Kahden askeleen sarjaväli oli aavistuksen pitkä kuten aina, mutta selvitimme sen ihan näppärästi. Noin 21-22 metrin suora linja puolestaan mentiin luontevasti kuudella laukalla. Meno tuntui koko ajan tosi hyvältä, ja vähän harmittelin siinä vaiheessa, kun tulimme viimeiselle esteelle ja tiesin leikin loppuvan perusvaiheen maaliin. Pudotuksesta huolimatta olin todella tyytyväinen rataan, sillä Vake oli ihanan energinen ja hyppääminen tuntui varmalta ja vaivattomalta. Tällaisena hieman "villinä" Vake on ehdottomasti parhaimmillaan, tosin samalla siitä tulee hieman virheherkempi, sillä se saattaa epähuomiossa hypätä vähän laakana ja ottaa puomin tai keksiä jotain omia kuvioitaan. Joka tapauksessa hyppään ehdottomasti mieluiten näin reippaalla villi-Vakella.

© Emmi Erkkilä

Kun päivä oli avattu mukavalla suorituksella, niin toinen rata ei enää jännittänytkään. Minulla oli vakaa luotto myös Kingiin, vaikka sen kanssa ei yhteistä treenipohjaa kovin paljon olekaan. Verryttelyhyppyjä ei otettu montaa, sillä Kingikin oli jo urakoinut tänään pari rataa. Myös Kingi eteni verryttelyssä hyvää laukkaa, ja radalle päästessään poni oli jopa vähän "kuumana". Ennen lähtömerkkiä aloin vielä säätää ohjien päitä solmuun, sillä ohjat olivat niin pitkät, että meinasivat mennä ikävästi jalan alle. Eihän siitä meinannut tulla mitään, sillä Kingi oli koko ajan ampaisemassa liikkeelle, mutta lopulta sain ohjien päät jonkinlaiseen nippuun. Sitten lähdimmekin liikkeelle, ja poni tuntui mukavasti eteen pyrkivältä.

Rata alkoi mukavasti ja hyvällä imulla. Kakkos- ja kolmosesteille ratsastin ehkä hieman varovaisesti ja otin ponnistuksen vähän lähelle, sillä taisin olla vielä Vaken säädöillä liikkeellä. Sitten sain paremmin Kingin rytmistä kiinni, ja ponnistuspaikoista tuli vielä sujuvampia. Sarjalle tullessa tiesin, että väli tulisi olemaan Kingille pikemminkin ahdas kuin pitkä, joten tähän ei kannattanut posottaa liian suurella paineella. Sarja ylittyikin mallikelpoisen sujuvasti, ja matka jatkui hyvässä rytmissä. Viitos- ja kuutosesteiden linja meni Kingillä samalla kuudella laukalla kuin Vakella, ja Kinginkin kanssa tähän askelmäärään piti ratsastaa hieman eteen. Tulimme viimeiselle esteelle eli trippelille, ja pääsy toiseen vaiheeseen varmistui.

© Emmi Erkkilä

© Emmi Erkkilä

Trippeliltä alas tullessa oli Kingillä väärä laukka ainoan kerran koko radan aikana, mutta siitä huolimatta tiukempi kaarre toisen vaiheen ensimmäiselle esteelle onnistui ihan asiallisesti. Pitkällä linjalla kasilta ysille ratsastin eteen, ja väliin otettiin yksi askel vähemmän kuin ensimmäisellä vaiheella. Tulimme sitten sarjalle toistamiseen, ja nyt ratsastin sisään vähän liian reippaasti ja huonosti suoristaen eli pienellä riskillä. A-osan ponnistus meni lähelle, ja Kingi kolautti puomia hieman. Tässä vaiheessa minulle jäi epäselväksi, tuliko pudotusta. Sarjan jälkeen olisin voinut kääntää viimeiselle esteelle vielä vähän tiukemmin, mutta ainakin laukka säilyi kaarteessa hyvin ja pääsimme oikein sujuvasti myös viimeisen esteen yli. Maalissa oltiin, eikä kuulemma tullut pudotusta. Hyvä, sujuva, kaikin puolin mainio nollarata!

Olin myös Kingin rataan supertyytyväinen, ja jäin odottelemaan tietoa sijoittuneista, sillä luokka oli loppumaisillaan. Palkintojenjakoon meitä ei kutsuttu, mutta tuumasin, että pääasia oli kaksi hyvää, sujuvaa rataa vaikkei sijoitusta tullutkaan. Vietyäni Kingin tallin kautta tarhaan sain kuitenkin kuulla, että tulosten tarkastamisen jälkeen olimme sittenkin sijoittuneiden joukossa, eli aika riitti 26 lähtijän luokassa seitsemänteen sijaan. Näin sain lopulta vielä ruusukkeenkin, mistä olin tietysti iloinen. Kisapäivästä jäi huippuhyvä fiilis, sillä molempien ponien meno oli aivan loistavaa. Minulla oli radoilla varma olo, ja yhteistyö ponien kanssa pelasi. Tehokas treeniviikko leirillä saattoi sekin osaltaan siivittää hyviin suorituksiin, vaikka eri ratsuilla leirillä hyppäsinkin. Mukava huomata harjoittelun tuottaneen tulosta.

Videoista kiitos Iitalle ja kuvista kiitos Ronjalle sekä Emmille!

Einolan leiri, 15. tunti: hyvän mielen esterata

Leirimme päätöksenä ratsastettiin leikkimieliset estekisat. Ratsua sai toivoa vapaasti, ja kullekin ratsukolle valittiin kolmesta vaihtoehdosta sopivin estekorkeus. Olin arponut hevostoivettani Harrin ja Myrän välillä, ja lopulta päädyin Harriin, koska halusin hypätä sillä vielä toisen kerran tämän leirin aikana. Estekorkeuden päätin pitää mukavuusalueella eli menin kisat 75 sentin tasolla. Kisat ratsastettiin tyyliarvostelulla mutta ensisijaisesti virhepisteet huomioiden. Tavoitteenani oli asiallinen ja sujuva rata, josta jäisi hyvä mieli.

Kisat päästiin onneksi ratsastamaan ulkona, sillä leiri päättyi huomattavasti aurinkoisemmassa säässä kuin alkoi. Kenttä oli joiltain osin vähän pehmeä ja märkä, joten senkin puoleen olin tyytyväinen, että valitsin ennemmin pienemmän kuin isomman estekorkeuden. Verryttelyt ratsastettiin tiiviin tehokkaasti ja hevosia turhaan väsyttämättä. Hyppäsimme verryttelyesteenä lyhyen sivun suuntaisesti hypättävää pystyä, joka oli radalla este numero 6. Este ylitettiin pari kertaa molemmista suunnista, ja Harri meni mutkattomasti. Oikeassa laukassa se tuntui enemmän kaatuvan sisälapa edellä, mikä teki hyppäämisestä hieman jännittävää kun en esteelle ehtinyt oikein suoristaa. Varmistin, että Harri oli riittävästi hereillä, mutta en sen kummemmin alkanut työstää. Kohta menimmekin maneesiin odottamaan omaa vuoroa kisojen alkaessa.

Piirroksesta kiitos Annelle!

Rata oli sama eri korkeuksilla hyppääville ratsukoille, ja starttasimme 75 sentin porukasta ensimmäisenä. Otin uraa pitkin sujuvan laukan alle, ja ratsastin huolellisen tien ensimmäiselle esteelle. Harri imaisi esteelle hyvin, ja rata lähti sujuvasti käyntiin. Heti ensimmäiseltä esteeltä pitikin ratsastaa kaareva linja, joka oli noin 21 metriä. Tämä etäisyys meni suunnitelman mukaisesti viidellä laukalla Harrin edetessä hyvin. Kolmosesteelle tuli myös hyvä lähestyminen ja sujuva hyppy, ja ponnistuspaikat löytyivät todellakin kivasti Harrin lähtiessä helposti pohkeesta eteen. Laukkakin vaihtui lävistäjäesteellä, joten matka jatkui hyvässä rytmissä nelosesteelle eli lainelankulle. Jälleen hyvä hyppy, mutta ei ehkä aivan suorassa ja laukka vaihtui vääräksi. Tässä olikin pitkä suora korjata laukka, ja päädyin tekemään tämän ravin kautta. Myöhemmin hoksasin, että Harrihan taitaa nykyään vaihtaa myös lennosta, mutta vanhasta muistista otin sen ehkä turhaan raviin. Pääsimme kuitenkin rytmiin helposti takaisin, ja seuraavalle lävistäjäokserille tuli taas oikein sujuva hyppy. Kuutoseste oli se lyhyen sivun suuntaisesti ylitettävä pysty, ja tälle tuli radan ainoa huonompi lähestyminen. Askel ei oikein sopinut, ja tiukasta kaarteesta en uskaltanut lähettää Harria eteen vaan toin varmistellen pohjaan. Puomiin tuli kosketus, mutta ei pudotusta. Sitten laukkasimme vielä viimeiselle okserille, jolle tuli yhtä mukava hyppy kuin muillekin radan oksereille.

Tavoite oli saavutettu, eli rata oli asiallinen, sujuva ja jätti hyvän mielen. Laukka sujui eteen hyvässä rytmissä, paikat löytyivät näppärästi ja minulla oli koko ajan sellainen olo, että homma on hanskassa ja tämä kyllä osataan. Juuri tältä kuuluu esteradalla tuntua. Radalta kerätyt tyylipisteet olivat hyvää keskitasoa, ja yhdistettynä virhepisteettömään suoritukseen lopputuloksena oli kisan neljäs sija. Mukavasti onnistunut esterata oli hyvä päätös leirille, ja olin iloinen, että pääsin superkivalla Harrilla vielä tämän leirin aikana hyppäämään.

Leirikisan palkintojenjaon jälkeen oli ohjelmassa vielä todistusten jako, eli saimme kirjallisen tiivistelmän opettajien tekemistä huomioista. Omassa paperissani luki: "Sinulla on siisti istunta ja selkeä ajatus mitä teet ratsastuksessa. Apujenkäyttösi on tehokasta ja kuitenkin sopivan huomaamatonta. Hae vielä lisää ryhtiä hartioihin, lapaluut lähemmäs toisiaan. Silloin kannat kädet vielä paremmin ja ohjastuntuma paranee entisestään. Kun käännät hevosta, ota lantiokin mukaan kääntämiseen, Varo ettei jalka nouse kun joudut käyttämään pohjetta enemmän." Ei varsinaisesti siis mitään yllättävää, tosin ei istuntaani ole aiemmin taidettu siistiksi kehua. Joka tapauksessa on oikein hyvä saada tällainen selkeä yhteenveto kotiin vietäväksi. Mukaan leiriltä lähti todistuksen ja leirikisaruusukkeen lisäksi myös monta mukavaa muistoa tehokkaasta ja kivasta viikosta, joka oli alkuviikon haastavasta säästä huolimatta oikein onnistunut. Einolaan uudestaan!

Video leirikisaradasta tulossa myöhemmin!

Tallinmäen kisat: ei täydellistä, mutta silti tavoitteisiin

Vake 80 sentissä. © Silja Tuomivaara

Tallinmäen estekisapäivänä minulla oli kaksi ratsua, sillä olin ilmoittautunut Aasialla 60 sentin luokkaan ja Vakella 80 sentin luokkaan. Aasian suhteen ei ollut suurempia tavoitteita tai ambitioita, vaan ajatuksena oli vain käydä hankkimassa ponille lisää ratakokemusta sekä mieluiten joku muu tulos kuin hylätty. Vaken osalta sitä vastoin takaraivossa painoivat viimeviikkoiset kisat ja niiden harmittava päättyminen Vaken porttitemppuun sekä tumpelon satulasta horjahtamiseen. Nyt oli kova tarve ottaa revanssi, eli tehdä puhdas ja asiallinen kasikympin rata.

Ensimmäisenä olivat tietysti vuorossa pienet luokat ja Aasia. Kävin tutustumassa rataan jo ennen 50 sentin luokkaa, sillä rata oli sama kuin 60 sentissä. Lähtövuoromme oli luokassa ensimmäisenä, joten olin verryttelemässä jo siinä vaiheessa kun 50 sentin luokka oli käynnissä. Verryttely tapahtui maneesissa. En itse asiassa tiedä, oliko Aasia kertaakaan aikaisemmin hypännyt meidän maneesissa. Kaiken lisäksi maneesin katsomopäätyyn oli laitettu kaiuttimet, joista tuli kisakuulutuksia. Kaiutinpääty mörköytyikin aika tehokkaasti eli Aasiaa jännitti ihan hirmuisesti sinne meneminen. Tässä mielentilassa ollessaan se alkoi tietenkin jännittää myös esteitä. Hyppelin ensin kaikessa rauhassa pikkuristikkoa, joka sekin sai ensin aikaan voimakasta tuijottelua ja jarruttelua. Tässä vaiheessa jo lähetin sanan kilpailun johtajalle, että vaihtaisinkin luokkaa 60 sentistä 50 senttiin, koska Aasia oli nyt niin kauhean epävarman ja jännittyneen oloinen. Verkkapystystä ei meinattu päästä yli ollenkaan, sillä se olisi pitänyt hypätä mörköpäätyä kohti. Aasia stoppasi hyvin päättäväisesti jo kaukana ennen estettä. Tällaista kieltämistä ei tunneilla ole esiintynyt, mutta nyt tilanne oli ponille selvästi liikaa. Onnistuimme kuitenkin hyppäämään pystyn toisesta suunnasta eli mörköpäädystä poispäin, ja yritin olla mahdollisimman kannustava ja kehuva.

Ulkona kisaradalla elämä ei onneksi ollut ihan niin hankalaa kuin maneesissa, sillä kentällä hyppääminen on Aasialle tutumpaa hommaa. Silti poni tuntui tavallista jännittyneemmältä ja tuijottelevaisemmalta. Ykkösesteestä päästiin sentään ihan nätisti yli. Jännittyneisyys kuitenkin näkyi laukan rikkomisena, joten kakkosestettä kohti pudottiin raviin, ja sitten Aasia jäikin tuijottamaan estettä eikä enää lähtenyt pohkeesta eteen. Stoppi tuli, kun este oli jotenkin jännä. Kiellon jälkeen ratsastin vähän päättäväisemmin, ja minua rauhoitti tieto, että radan saisi kyllä hypätä loppuun vaikka hylky tulisikin. Ei tässä siis ollut mitään hätää. Pääsimme uudella yrityksellä esteen yli, mutta matka jatkui seuraavillakin esteillä kiemurrellen ja tuijotellen. Aasia meni kuitenkin pienellä rohkaisulla esteiden yli, sillä nämä olivat niin pieniä että ravistakin pääsi hyvin. Radan loppupuolen esteillä pysyttiin jo paremmin laukassa, eikä Aasia tuijotellut niinkään itse esteitä kuin maassa olevia kuoppia ja varjoja. Pääsimme kuin pääsimmekin maaliin ilman lisästoppailuja, joten tuloksena oli vain 4 virhepistettä. Ope ehdotti, että hyppäisin perään vielä 60 sentin luokan, sillä kerran esteet nähtyään Aasia menisi luultavasti sujuvammin ja rennommin.



Sain startata 60 sentin radan luokan ensimmäisenä, mutta ensin piti kuitenkin odotella rataan tutustumisen ajan. En vienyt Aasiaa enää mörkömaneesiin hermostumaan, vaan kävelimme vain rauhassa odotteluajan. Kolmosesteen alle tuli nyt valkoiset laatikot, joita Aasia ei ollut hypännyt ennen, joten radalle mennessämme kävin näyttämässä sille tätä estettä. Edelleen ponin mielentila vaikutti tavallista jännittyneemmältä, mutta laukka lähti kuitenkin jo etenemään rennommin. Ykköseste ylittyi ihan reippaasti, ja kakkosellekin päästiin lähestymään laukassa. Tuijotin itse jo linjan päässä odottavaa laatikkoestettä, enkä niinkään keskittynyt kakkosesteeseen, vaikka tämä oli se sama jolle Aasia oli äsken kieltänyt. Ehkä topakammalla käskemisellä oltaisiin menty kerrasta yli, mutta taas jokin tässä esteessä oli jännää ja Aasia kieltäytyi. Kerran esteen edessä käytyään se kuitenkin taas toisella yrityksellä meni yli. Kolmosesteen valkoiset laatikot saivat aikaan jarruttelua raviin, mutta pääsimme niiden yli yllättävänkin helposti. Loppuradan suhteen olin jo melko luottavainen. Nelosesteelle tuli vielä liirausta ja jarrutusta, mutta sen jälkeen lähti rullaamaan mukavasti. Kuutosesteelle eli ainoalle okserille mentiin jo oikein reippasti. Viimeinen este ylittyi myös rohkeasti, ja näin päästiin taas maaliin yhdellä kiellolla.

Aasian tuijottelut ja kiellot eivät olleet mikään maata kaatava asia, ja olin jälkimmäiseen rataan jo ihan tyytyväinenkin. Selvästikin Aasia tarvitse vain enemmän rutiinia kisaratoihin ja hyppäämiseen ylipäänsä, niin eiköhän siitä tule ihan hyvä ja sellainen, millä kisaamista aloittavat lapset voivat hypellä pieniä ratoja. Ei tee varmasti minullekaan pahaa treenata välillä ponilla, joka ei ihan itse ja automaattisesti mene joka esteen yli vaan jota täytyy ratsastaa tarkemmin.

Päivän pääluokka oli minulle tietenkin kasikymppi Vakella. Vake oli mennyt jo alle kaksi pienempää luokkaa, ja olin sivusta seuranneena todennut sen olevan tänään hyvin rauhallisella tuulella. Elättelin kuitenkin toiveita villi-Vaken esiin herättelemisestä. Rata ei sisältänyt mitään erikoisia haasteita, ja sarja oli tällä kertaa kahdelle askeleelle mitoitettu pysty-pysty-sarja, eli meidän kannaltamme varsin armollinen. Verryttelyn pidin aika minimaalisena, jotta Vakella riittäisi puhtia vielä päivän kolmanteen rataan. Yllätyksiä ei verkassa ilmennyt, ja Vake oli kohtuullisen reippaasti liikkeellä. Hypyistä tuli ihan mukavia, mutta toki olisin toivinut vielä kevyempää etuosaa ja ryhdikkäämpää menoa. Poni vaikutti vähän turhan järkevältä ja tasaiselta, eli pieni villiintyminen olisi ollut tässä tapauksessa ihan hyvä juttu.

Toisin kuin Aasia, Vake ei ainakaan jännittänyt mitään. Rataa aloittaessa sain patistella laukkaa vielä hieman hereille. Nyt ei ollut samanlaista sujuvuutta kuin Ankkurilahdella, vaan laukasta puuttui kaikki "ekstra". Tällaisellakin laukalla kyllä radat hyppäämme, mutta todistettavasti Vakelta löytyisi vielä suurempiakin vaihteita. Rata lähti joka tapauksessa varmalla otteella liikkelle. Ensimmäisille esteille mentiin hieman lähelle, mutta rytmi oli tasainen. Pienestä terävyyden puutteesta kertoi se, että kakkosesteen jälkeen oltiin ristilaukassa. Tämän korjaamisen jälkeen matka jatkui seuraavien esteiden yli tasaisesti ja rutinoituneesti.

Pohkeiden heittäminen taakse oli minulla oikein päivän teema. Huoh! © Silja Tuomivaara

Esteet 6 ja 7 muodostivat suhteutetun linjan, johon olin suunnitellut sopivaksi askelmääräksi kuutta laukkaa. Tässäpä olikin sitten käydä köpelösti, sillä kuuden laukan jälkeen oltiin vielä aika kaukana esteestä. Yritin silti tuupata Vakea hyppyyn ja sukelsin aivan holtittomasti, vaikka Vake tälläsikin vielä töpöaskeleen esteen juureen. Hyppy ponnisti lähes paikoiltaan, ja sukeltajallahan tuli siinä vaiheessa vaikeat oltavat. Vake pelasti tilanteen pomppaamalla esteen yli, ja piti vieläpä puomitkin paikoillaan. Minä keskityin tyylikkäästi kaulan halailemiseen, ja hetken jo ajattelin, että taasko tässä kämmittiin ratkaisevalla tavalla. Pääsin kuitenkin suoristautumaan nopeasti ylös, ja siinä vähän naurattikin, kun huomasin esteen ylittyneen sittenkin puhtaasti.

Ei muuta kuin uudestaan kiinni laukan rytmiin, ja kohti seuraavana vuorossa olevaa sarjaa. Vake ei ollut epäonnistuneesta hypystä ja kuskin kompuroinnista onneksi moksiskaan, vaan sarjalle mentiin epäröimättä ja sujuvasti. Selvitimmekin sarjavälin ilman vaikeuksia, ja kurvasimme sen jälkeen toiseen vaiheeseen puhtaan ykkösvaiheen suorittaneena. Seuraavalle okserille saatiin onneksi sujuva hyppy, joka vähän paikkaili edellisen okserin möhlimistä. Seuraaville esteille mentiin vähän lähemmäs, sillä olin yhden pahan arviointivirheen jälkeen varovaisempi. Käänsin sujuvan oikoreitin toiseksi viimeiselle esteelle, ja tämän jälkeen vielä oikaisin viimeiselle esteelle eli muurille siten, että lähestyminen jäi hieman vinoksi. Vake teki sen mitä luottoratsulta voi odottaa, ja näin toteutui tavoitteeni puhtaasta radasta.

Täysin tyylipuhdasta ei meno ollut eikä sujuvuus aivan parhaimmillaan, mutta tulokseen saattoi kyllä olla tyytyväinen. Olemme tehneet parempiakin ratoja, mutta ei tämä mikään huonoinkaan esityksemme ollut. Jäin kaipaamaan Vaken villimpää kisaponipersoonaa ja viikko sitten nähtyä ekstraenergiaa laukkaamiseen, mutta onhan toki niin, että päivän kolmas rata kotikisoissa ei koskaan ole se tilanne, jossa Vake reippainta menoa väläyttelee. Hyppäsi se sentään tunnollisen luotettavasti ja ansaitsee siitä kiitokset. Seminopea puhdas rata olikin tässä luokassa ihan kovaa valuuttaa, kun ei nollaratoja loppujen lopuksi erityisen paljon tullut. Jännitin sijoittumista luokan loppuun asti, ja niinhän siinä kävi, että päädyimme juuri viimeisenä sijoittuneiden joukkoon ollen viidensiä. Tämä on Vaken kanssa jo jotakin, sillä kautta aikain olemme vain kerran aikaisemmin sijoittuneet 80 sentin luokassa muutoin kuin taitoarvostelulla. Vaikka suorituksesta jäikin ehkä hohdokkuus puuttumaan, niin palkinnoille pääseminen tuntui ehdottomasti työvoitolta ja olin tästä oikein iloinen. Viime viikon epäonnistumisen jälkeen revanssi oli siis varsin onnistunut. Seuraavaksi etsimme sitten Vakesta taas ne villiponiasetukset.

Viides sija on jo ihan saavutus. © Anne

Videoista kiitokset Annelle ja Hannakaisalle!

Sujuvaa menoa ja ponimetkuja

Sunnuntaina lähdimme kolmen ratsukon edustuksella Ankkurilahden Ratsastajien 1-tason estekisoihin. Minulla oli aivan harvinaisen hyvä mieli heti aamusta alkaen, sillä ei juurikaan jännittänyt vaan oli tosi kivaa lähteä kisoihin maailman parhaan Vaken kanssa. Aurinkokin paistoi ja oli lähes hellettä. Luokat olivat turvallisen helpot, eli verryttelyksi alle 70 cm arvostelulla A.1.0 ja pääluokkana tuttu 80 cm arvostelulla 367.2. Päivä sujuikin meidän poppooltamme loistavasti ja käsikirjoituksen mukaan lukuun ottamatta Vaken kanssa radalla sattunutta... kömmähdystä.

Olimme paikalla hyvissä ajoin ennen kisojen alkua, ja minulla oli odotteluaikaakin runsaasti kun en ratsastanut ensimmäisessä luokassa. Ehdin kävellä Vaken kanssa hyvin, ja verryttelin sitä ravissa maneesissa. Maneesissa oli mukava ratsastaa, sillä siellä oli suojaa auringon kuumalta paahteelta. Vake tuntui jo ravissa oikein hyvältä, ja ravasi mukavasti eteenpäin pehmeästi tuntumalla. Hyppyverryttely tapahtui pienellä ulkokentällä, ja käväisin tässä ottamassa pari pikkuista hyppyä jo ennen rataan tutustumista. Verryttelykentän pohja oli vähän ikävä sekä pehmeytensä että pölyävyytensä takia, ja Vake reagoi tällä alustalla pölyyn aika runsaalla pään heiluttelulla, vaikka nenäverkkokin oli käytössä. Ehdin olla tästä hieman huolissani, mutta levottomuus rajoittui onneksi ainoastaan verryttelykentälle. Kävin kävelemässä radan nopeasti läpi. Odotetusti rata oli oikein simppeli, esteet pieniä ja tehtävät helppoja. Ehdin ottaa vielä pari hyppyä, ja sitten mentiin jo portille odottamaan, sillä lähtövuoro oli luokan kolmantena.

70 sentin ratapiirros.

Vake lähti radalla liikkeelle ihan mukavassa laukassa, tosin se tuntui aavistuksen jännittyneeltä sillä tavalla kuin se usein vieraassa paikassa ensimmäisellä radalla tuntuu. Tämä ei varsinaisesti näy ulospäin, mutta laukka etenee vielä paremmin sitten, kun Vake ei tällä tavalla vierasta. Nytkin toki oli ihan asiallinen energia, eikä eteenpäin tarvinnut puskea. Laukka vei hyvässä rytmissä esteitä kohti ja paikat löytyivät kivasti. Ensimmäisen esteen jälkeen muistuttelin itseäni vielä rentoutumaan ja nauttimaan menosta. Kolmosesteelle oli vähän lyhyempi lähestyminen päädystä, ja sille olisi voinut suoristaa vielä paremmin. Pitkän suoran linjan kolmoselta neloselle Vake laukkasi oikein pontevasti ottaen 32 metrin etäisyydelle 9 askelta. Neloseste ylittyi komealla loikalla, jonka jälkeen en ollut tarpeeksi skarppina, vaan tiukanpuoleinen kaarre seuraavalle esteelle meni turhan pitkäksi. Tämä kaarre oli radan ainoa selvä kauneusvirhe, ja viitosesteelle tulikin sitten töpöaskel. Viimeinen pitkä linja kuutoselta seiskalle meni mukavan reippaasti, ja rata oli päätöksessä. Odotettu tulos eli helppo nolla ja meno tuntui varsin kivalta, eli olin tyytyväinen.

Vake sai ansatuisti huokaista hetken aikaa, ja kävin opettelemassa seuraavan luokan radan. Luokkamme loputtua oli ohjelmassa palkintojenjako, jossa kävin jalkaisin hakemassa punavalkoisen ruusukkeen, ja sitten seurasi rataan tutustuminen. Kasikympin radassa olikin jo hieman enemmän mietittävää, vaikka helppo rata oli sekin. Sarjalla molemmat osat olivat pystyjä, mikä tietysti oli meille ihanteellista. Suunnittelin toiseen vaiheeseen pari lyhyempää tietä, mutta ajattelin ratsastaa ensisijaisesti siistiä ja sujuvaa nollaa ilman suuria riskejä. Rataan tutustumisen jälkeen oli vajaa kymmenen minuuttia verryttelyaikaa, mikä oli tässä vaiheessa juuri sopivasti. Herättelin Vaken taas tauon jälkeen liikkelle, ja otimme pari hyppyä. Vake oli edelleen kivan reipas, mutta alkoi aina porttia ohittaessa vähän kysellä, että eikö tälle päivälle jo riittäisi.

80 sentin ratapiirros.

Oma vuoro tuli juuri sopivasti pikaverryttelyn jälkeen. Vake lähti radalla etenemään todella hyvässä laukassa, ja sillä oli aivan mainio imu eteenpäin. Sitähän sai suorastaan pidätellä! Ykkös- ja kakkosesteenä oli nyt jo edelliseltä radalta tuttu 32 metrin suora linja. Hieman vaikea aloituskaarre onnistui nappiin, ja linjalle saatiin oikein hyvät hypyt. Taas mentiin yhdeksällä laukalla, ja Vake ponnisti okserille oikein liioitellun korkean hypyn silkasta hyppäämisen ilosta. Edelliseltä radalta opikseni ottaneena olin tämän esteen jälkeen valppaampi ja aloin kääntää tiukahkoa kurvia kolmosteelle ajoissa. Nyt tämä kaarre onnistui mukavasti, laukan imu säilyi ja kolmosellekin tuli sujuva hyppy. Neloselle oli pidempi matka, ja fiilistelin kerrassaan hienolta tuntuvaa laukkaa. Neloselle päästiin edelleen hyvässä rytmissä ja taas tuli nappihyppy. Tästä oli kehkeytymässä aivan todella hieno rata!

Seuraavana edessä odotti sarja, joten ratsastin suunnitelman mukaisesti oikomatta ja pitkän sujuvan tien päädyn kautta. Raippa oli oikeassa eli sisäkädessä, sillä ajattelin sen olevan sarjalla sekä sen jälkeisellä erikoisesteellä hyödyllisempi tällä puolella. Laukkasimme katsomopäädyn ohi ja vasemmalla puolella oli sisääntuloportti. Olin onnellisen pahaa-aavistamaton, enkä ehtinyt reagoida Vaken hienoiseen ennakkovaroitukseen. Samassa Vake vetäisi pään alas, jarrutti ja koukkasi nopean suunnanmuutoksen portille päin. Menetin tasapainon suunnan vaihtuessa vauhdista näin äkkiä, ja vaikka Vake pysähtyi, niin en pystynyt enää kampeamaan itseäni takaisin satulaan. Pakko oli antaa periksi ja laskeutua kaulasta kiinni pitäen maahan. Hetki meni tajutessa asian laita, ja kun ymmärsin, että meidän upeasti alkanut ratamme päättyi tähän, niin seuraavaksi harmitti kamalasti. Voi ei!

Pahin angstimieliala onneksi lieveni kun sain hetken miettiä asiaa ihan omassa rauhassa, mutta niin harmittava sattumus tämä kyllä oli, että jäihän se vaivaamaan. Voi miksi, miksi en ollut varovainen ja ottanut raippaa ulkokäteen? Vake ei pitkään aikaan ole tehnyt tätä temppua, mutta ei siihen näköjään kannata täysin luottaa. Varsinkin kun juuri oikea laukka on se, mistä Vake tämän yleensä tekee. Olisiko Vaken yllätysmuuvissa voinut/pitänyt pysyä kyydissä? Olisi, mutta nyt tulin liian pahasti yllätetyksi. Erityisen harmillista oli se, että meno oli todellakin tuntunut aivan poikkeuksellisen sujuvalta ja tästä olisi tullut hieno rata. Vaan niinhän se menee, että Vaken reippaus kulkee käsi kädessä pienten omien metkujen kanssa, eli poni on parhaimmillaan ollessaan vähän pöhkö. Parempi näin, kuin laiskana laahustajana, mutta sitten pitää vaan kuskin olla skarpimpi. Vake on viime aikoina alkanut laukata ja hypätä paljon aiempaa topakammin, joten on vähän paradoksaalista, että nyt kun poni kulkee paremmin kuin koskaan niin kisoissa on alkanut tulla enemmän virheitä. Tänään kyllä meno tuntui niin makealta, että motivaatio hypätä Vakella vain kasvoi. Olkoon vaan, että luokissa ei pääse ylöspäin, mutta kun Vakesta on viimein löytynyt kunnon kisaponiasetukset niin todellakin puhkun intoa hypätä sillä näitä meille sopivan kokoisia luokkia. Onneksi heti viikon päästä on seuraavat kotikisat, joten pääsen ottamaan tarpeellisen revanssin ihan pian. Jospa tämä harmitus sitten hälvenee ja Vaken porttitemppu muuttuu ennen pitkää pelkästään hassuksi ja huvittavaksi kisamuistoksi.