sunnuntai 31. elokuuta 2014

Hevonen toimii, istunta ei

Sunnuntain koulutunnille sain Jussin, jonka olin ilmaissut suunnitelluksi kisaratsukseni syyskuun koulukisoihin. Kisoihin on vielä kolme viikkoa, mutta tänään jo treenailtiin hieman kisaradan kuvioita. Ratsastettavana ohjelmana on tällä kertaa B-merkin kouluohjelma, ja harjoittelimme ohjelman mukaisia ravivoltteja pituushalkaisijalta vasemmalle sekä pitkältä sivulta oikealle. Lopputunnista tehtiin laukannostoja pääty-ympyrällä ravista. Tunti oli siis varsin ravipainotteinen.

Aluksi voltteja ratsastettiin käynnissä ja sitten kevyessä ravissa. Käynnissä Jussi liikkui todella jäykän oloisesti ja kilometrin mittaisena, mutta ravissa tuli ainakin kaula vähän pyöreämmäksi. Toki tässä vaiheessa tuntia ravi oli vielä aika jähmeää ja selätöntäkin, eikä hajoitusravissa olisi voinut vielä kuvitellakaan istuvansa. Volteilla vasemmalle kaula meinasi ylitaipua ja ulkolapa hieman karata, kun taas oikealle taipuminen oli aluksi kankeaa. Ope kehotti myös esittämään volteilla isompaa ja pidempää ravia. Ajan myötä Jussi alkoi vetreytyä ja lämmetä, ja meno muuttui pikkuhiljaa pehmeämmäksi niin taipumisen kuin askelluksenkin puolesta. Sitä mukaa sain volteilla ratsastettua ravia myös hieman lennokkaammaksi. Jo tässä vaiheessa tuntia totesin sen iloisen asian että tänään Jussi ei missään vaiheessa ollut raskas edestä ja maannut ohjalla, muttei myöskään käynyt edestä tyhjäksi vaan tuntuma pysyi melkeinpä koko ajan oikein sopivana. Niskakin pysyi aika hyvin ylhäällä ja raami kohtuullisen ryhdikkäänä ilman että sitä tarvitsi olla jatkuvasti korjailemassa.

Tunnin toinen puolisko työskenneltiin harjoitusravissa volteilla sekä tehtiin laukannostoja pääty-ympyröillä laukaten suunnilleen puolikkaan ympyrän verran kerrallaan. Jussi nosti laukat varsin kuuliaisesti, joskin välillä askeleen viiveellä avusta. Ravissa meno vain parani koko ajan, mutta kaulan suoruuteen sai kovasti kiinnittää huomiota varsinkin vasemmassa kierroksessa jossa ulkolapa ja -kylki meinasivat jatkuvasti pullahtaa karkuun. Ope muistuttelikin moneen kertaan pitämään oman oikean kyljen tarpeeksi napakkana sekä ulko-ohjalla tuen ja kontrollin kaulan suoruudelle.

Istunnan suhteen oli etenkin harjoitusravissa tutut ongelmat, eli lonkkia olisi pitänyt saada paremmin auki ja takareisiä kiinni hevoseen ja näin ollen polvea irti satulasta. Istuinluita ope kehotti kääntämään hieman eteenpäin eli istumaan enemmän istuinluiden takareunalla. Nyt nimittäin  lantio pääsi "putoamaan" siten että istuinluut kuulemma osoittivat hieman taaksepäin. Kun vihdoin hoksasin kuinka käyttää vatsalihaksia lantion ja istuinluiden kääntämiseksi oikeaan asentoon jouduin toteamaan että tämän korjauksen tehdessäni reidet pääsivät nousemaan ylöspäin ja jalat työntymään eteenpäin. Tässä törmättiin siis jälleen siihen tosiasiaan että lantion ja lonkkien kireydet eivät yksinkertaisesti salli laittaa kaikkia palikoita yhtäaikaa oikein vaan istunnan suhteen tulee näitä joko-tai-tilanteita.

Jussin menoon olin tänään varsin tyytyväinen, sillä se oli tosiaan tuntuman puolesta aivan poikkeuksellisen hyvä: todella tasainen olematta raskas tai selvästi kuolaimen alla tyhjänä. Itseni suhteen en taas voinut muuta kuin tuskailla kropan rajoittuneisuutta. Kun istuntapalikoissa etenkin lonkissa ja lantiossa on tällaisia ongelmia niin harjoitusravissa istuminen on melkoisen vaikeaa, ja sen seurauksena en oikein pääse pyytämään Jussilta yhtään isompaa ja lennokkaampaa liikettä kun istunta hädin tuskin kestää pienessä mummoravissa hiippailuakaan. Ei sillä etteikö näitä istunnan ongelmakohtia pystyisi ahkeralla oheistreenillä helpottamaan, mutta todella paljon aikaa ja vaivaa se vaatii. Viime aikoina olen mennyt niin paljon vain kapeammilla/itselleni sopivankokoisilla ja liikkeiltään tasaisemmilla ratsuilla että näitä ongelmia ei ihan yhtä kärjistyneesti ole huomannut, vaikka tokihan ne vaikuttavat istuntaani ja ratsastamiseeni ihan minkä tahansa hevosen selässä.

lauantai 30. elokuuta 2014

Aikaratsastusta harjoittelemassa

Päivän rata.
Lauantaina päästiin Vaken kanssa taas kisoihin, sillä Aaltokankaan ratsutallien harjoitusestekisoihin järjestyi kyyti. Nämä olivat iltakisat, ja menimme luokan 70 cm arvostelulla A.2.0. Olimme kisapaikalla vähän liiankin hyvissä ajoin, ja ehdimme tehdä oikein kunnon käyntilenkin Kuivasjärven maastoissa. Oli mukavan rauhoittavaa päästä kisapaikan hulinasta metsään meditoimaan ja rauhoittumaan, ja jännityksen rippeet oikeastaan jäivätkin sille reissulle. Vake starttasi samassa luokassa ensin toisen kuskin kanssa, joten senkin puolesta minulla oli helppo homma kun sain ensin katsoa miten Vake esteet selvitti. Hyvinhän se tietenkin meni, eivätkä näkyvyydeltään hankalat lainelankut tai mikään muukaan tuottaneet ponille ongelmia.

Verryttelyt ratsastettiin ryhmissä kisaradalla. Olimme luokan viimeisessä verryttelyryhmässä, ja koska Vake tosiaan oli jo yhden radan hypännyt ei kovin kummoista verkkaa tarvittu. Vähän ravia ja laukkaa molempiin suuntiin ja ponin herättelyä kuulolle, ja sitten hyppyjä pystylle kolmesti ja okserille kerran. Pystyllä puomi kolisi kerran alas, mutta ehkäpä Vake tästä vähän terästäytyi. Okserille ainakin saatiin oikein napakka hyppy, ja verryttely oli hyvä päättää siihen.

Hyppy vinottain esteelle numero 7. Kuva: Mira
Lähtövuoromme olikin heti ryhmän ensimmäisenä, joten verrytelyn jälkeen saimme aloittaa saman tien. Lähtömerkin jälkeen kosketin kevyesti raipalla pohkeen taakse terävöittääkseni Vakea hieman, mutta sehän reagoikin varsin voimakkaasti eli taisi hieman säikähtää raippaa loikaten eteen ja sivulle. Onneksi oli tilaa ja aikaa niin että saatoin kääntää pienelle rauhoitteluympyrälle ennen radan aloittamista. Kun olimme taas ruodussa jatkoimme kohti lähtölinjaa, ja Vake olikin nyt mukavan skarpin ja terävän oloinen.

Ensimmäinen ja toinen este hieman kaarevalla suhteutetulla linjalla ylittyivät sujuvasti ja napakasti, eikä Vake edes ajatellut liiraavansa sisääntuloporttia kohti toisen esteen vasemmalta puolelta kuten olin etukäteen pelännyt. Koska arvosteluna oli tosiaan armoton A.2.0 yritin säästää kaarteista sekunteja ja kääntää metrejä tuhlailematta. En kuitenkaan lähtenyt tekemään varsinaisia riskiteitä, vaan reittivalinnat olivat kuten ope oli etukäteen ohjeistanut. Kolmosesteellä hyppy lähti kaukaa, enkä ollut liikkeen mukana tarpeeksi hyvin vaan keikahdin alastulossa eteenpäin. Tämän seurauksena en päässyt heti esteen jälkeen kääntämään niin nopeasti kuin olisin halunnut, ja tähän kaarteeseen hukkautui hieman ylimääräistä aikaa. Nelos- ja viitosesteille tultiin kuitenkin sujuvasti ja näiden välinen tie oli mielestäni hyvä. Kuutosen eli "näkymättömän" lainelankun selvitimme myös, ja seiskalle ratsastin suunnitellusti hieman oikaisten niin että esteelle tultiin vinottain. Vinohyppy onnistui, vaikka laukka pitikin vaihtaa esteen jälkeen. Kasille olisi ehkä pystynyt kääntämään kakkosestettä kiertämättä, mutta kiertäen saimme ehkä sujuvamman lähestymisen ilman että laukka sammui liikaa. Kasi oli okseri ja radan viimeinen este, ja se menikin hyvällä hypyllä.



Radan jälkeen harmittelin sitä että yritykseni ratsastaa aikaa meni sähläykseksi niin ettei radasta tullut kovinkaan tyylikästä ja siistiä. Videolta meno ei kuitenkaan näyttänyt niin epämääräiseltä kuin tuntui. Tiesin että yrityksestä huolimatta aikamme ei riittäisi luokassa sijoituksiin, ja niinhän siinä kävikin että jäimme ruusukkeesta noin kuusi sekuntia. Aika paljon tiukemmat tiet olisi saanut ratsastaa jotta tuon eron olisi saanut kurottua. Pienet tiet ovat Vaken kanssa ainoa mahdollisuus ajasta kilpailla, sillä tällä ponillahan on kaikkea muuta kuin nopea ja matkaavoittava laukka. Ennen kaikkea pitäisi saada esteiden jälkeiset kääntymiset nopeammiksi niin että uuteen suuntaan oltaisiin menossa heti hypyn jälkeen eikä vasta pari askelta myöhässä (kuten kävi tällä kertaa esim. kolmosesteen jälkeen). Tässä tarvittaisiin parempaa johtamista ohjalla ja ylipäänsä lisää reaktionopeutta ja kropanhallintaa omaan ratsastukseen. Tänään tuli joka tapauksessa aikaratsastusta vähän harjoiteltua, ja hyvä niin vaikkei tämä arvostelumenetelmä minulle mieluisin olekaan. Kun hyppääminen sinänsä sujuu Vaken kanssa näin ihanan mutkattomasti niin voi keskittyä hieman siihen sekuntien viilaamiseenkin.

perjantai 29. elokuuta 2014

Peruslenkki maastossa

Viikonloppu alkoi tälläkin kertaa Vaken kanssa maastoillen. Suunnitelmana oli kevyt maasto huomisia kisoja ajatellen, mutta laukkasimme kuitenkin kaksi pätkää. Koska laukkaosuudet otettiin rauhallisempaa vauhtia pysyimme Vaken kanssa muiden kannoilla, eli meidän näkökulmastamme vauhtia oli laukassa juuri sopivasti.

T-risteyksessä takaapäin puskista lähestyvät marjastajat saivat hevoset jännittymään, ja jonon viimeisenä kulkeva Vake-parka tuli muiden perässä aivan harvinaisen lennokkaalla ravilla. Tämän jälkeen ponille jäi vähän valppaampi mielentila päälle, ja kun seuraavalla laukkapätkällä edellämme menevä Jetti rupesi poukkoilemaan niin Vake katsoi mallia ja otti kunnon sivuliiraukset maassa olevan kuopan sekä polun reunassa odottavan tutun lenkkikaverin eli Ruska-koiran kohdalla.

Paluumatka mentiin tavanomaista kahluureittiä, jolla vastassa oli taas se kiva pieni luonnoneste. Puunrunko ylittyi jonossa laukaten, ja Vake ponkaisikin esteen yli tällä kertaa oikein kaukaa niin että hyvä kun ehdin jotenkuten mukaan. "Köpöttelymaastoksi" tämä oli siis ihan reipas reissu!

torstai 28. elokuuta 2014

Tekniikkaharjoitusten haasteet

Torstain Tallinmäen tunnilla oli tänään "estekoulua" ja tekniikkatehtäviä, eli säästeltiin hevosia viimeaikojen runsaan hyppäämisen jälkeen ja hiottiin aina niin vaikeita mutta tarpeellisia perusasioita.

Aloitettiin ravissa verrytellen ja ratsastettiin pitkillä sivuilla lyhyitä väistöpätkiä uralta sisään ja suoristuksen jälkeen takaisin. Vake väisti itse asiassa yllättävänkin hyvin ja näppärästi, eli ei tarvittu kuin vähän merkkiä pohkeella niin poni väisti kuuliaisesti ja mielestäni aika symmetrisesti molempiin suuntiin. Keventäen ja harjoitusravissa istuen oli aivan yhtä helppoa väistää. Hyvistä väistöistä huolimatta ei oikein löytynyt hyvää tuntumaa eikä pyöreyttä, vaan Vake jäi liikkumaan säästeliäässä perusmoodissaan selkää kunnolla käyttämättä. Väistöt ajoivat asiansa sen puoleen että Vake alkoi kuunnella paremmin kumpaakin pohjetta ja liikkua suorempana, eli pahin "nojaaminen" oikeaan pohkeeseen helpotti.

Verryteltiin vielä hieman laukassa, ja aloitettiin sitten ne kamalan vaikeat tekniikkatehtävät. Ensimmäisenä luulot otettiin pois hyppäämällä pääty-ympyrällä kahta pientä ristikkoa. Ristikoiden väli oli 4-5 laukka-askelta, ja kääntäminen näiden välillä osoittautui yllättävänkin vaikeaksi. Joko poni ajautui ensimmäisessä hypyssä aivan liikaa ulos niin että piti kääntää todella hätäisesti ja sisäohjassa roikkuen, tai sitten kaaduttiin kaarre sisälapa edellä rungosta taipumatta. Olihan siinä vähän sähläystä ja ylitettiin ristikot välillä aika mielenkiintoisilla tyyleillä, mutta saatiin kuitenkin molempiin suuntiin edes joku onnistuneempi toisto joissa kaarre sujui tasapainoisemmin.

Seuraava tehtävä sisälsi kavaletin ylityksen pituushalkaisijalla, ohjaamisen oikealle/vasemmalle kaarevasti ristikolle (sen sijaan että hevonen olisi jatkanut suoraan pituushalkaisijalla olevalle esteelle), laukanvaihdon ja tästä kaarteen takaisin pituushalkaisijalle ylittäen suorassa linjassa pienen esteen ja kavaletin. Pituushalkaisijan lopuksi tehtiin vielä kontrolliharjoituksena pysähdys. Aloitimme tehtävän aivan hurjasti kiemurrellen niin että pituushalkaisijalla etenimme puolelta toiselle huojuen, ja ylitimme esteet aika reilusti oikeaan reunaan valuen. Pysähdys oli toki Vaken kanssa helppo nakki. Seuraavilla kierroksilla petrasimme niin että menosuunta oli selkeämmin tiedossa, ja ponnistuspaikat pikkuesteille alkoivat löytyä paremmin kohdilleen. Vieläkin tosin käänsin pituushalkaisijalta ristikolle turhan aikaisin, ja ristikon jälkeen taas valuttiin kaarteessa liian nopeasti sisään sen sijaan että olisi hyödynnetty kaikki mahdollinen tila. Kaarteissa olisi pitänyt saada poni taipumaan paremmin, sillä nyt mentiin aina vähän lapa edellä tunkien mikä söi kaarteiden tasapainoa ja sujuvuutta.

Seuraava versio tehtävästä alkoi pituushalkaisijalla kavaletin ja pienen pystyn suoralla linjalla, ja jatkui päädyssä ympyrällä ylittäen kaksi ristikkoa kuten päivän ensimmäisessä tehtävässä. Tästä jatkettiin vielä uudestaan ympyrän ensimmäiselle ristikolle, jolta tulikin nyt laukanvaihto ja kääntäminen pituushalkaisijalle ja kavaletille. Vake sujui pituushalkaisijalla oikein mukavasti eteen ja hyppäsi innokkaasti pienet esteet, mutta kaarteissa vähän hyydyttiin ja ohjaaminen ympyrällä oli edelleen hieman hakusessa. Selvitimme ristikot ympyrällä ihan kunnialla, mutta sellainen helppouden ja hallinnan tunne kääntämisestä jäi puuttumaan. Laukanvaihto ristikolta pituushalkaisijalle kääntäen ei onnistunut kumpaankaan suuntaan itse hypyssä, eli en tiedottanut ja johtanut riittävän selkeästi ja riittävän aikaisin. Toki laukka sitten vaihtui kaarteessa itsekseen.

Pakko oli taas tunnustaa se tosiasia että perusratsastuksessa on puutteita jotka tällaiset tekniikkatehtävät armotta paljastavat. Miten voikin näin "helpot" tehtävät näin pienillä esteillä ollakin näin vaikeita! Kääntämisessä, suoruudessa ja kaarteisiin taipumisessa on kyllä paljon parannettavaa. Vaikka tällaiset tekniikkaharjoitteet kavalettitasolla tuntuvatkin ehkä tylsiltä ja vaikeilta niin niitä olisi ehdottomasti tehtävä paljon lisää. Jotta varsinainen hyppääminen olisi mielekästä niin perustan on oltava kunnossa.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Uskalla vaatia

Keskiviikon koulutunnille sain Peran. Tunnilla oli mukavasti vain neljä ratsukkoa, ja menimme samoja tehtäviä kuin sunnuntain tunnilla, eli väistöjä ympyröillä ja siirtymisiä suoraan väistöstä. Totesin että tämä olikin ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun ratsastan tällaisella hieman isoliikkeisemmällä "oikealla hevosella" ponien ja muiden töpöttelijöiden sijaan. Kun Peran liikkeet ovat kuitenkin pehmeät istua niin tällainen vaihtelu oli kyllä oikein mukavaa.

Aloitimme siis ympyrältä takaosaa ulos väistättäen ja tästä raviin siirtyen. Myöhemmin vaikeusastetta lisättiin niin että muutoin työskenneltiin ravissa mutta ympyröillä siirryttiin käyntiin ja suoraan väistöön muutamaksi askeleeksi kerrallaan ennen väistöstä välittömästi raviin palaamista. Aluksi en vaatinut Peralta aivan tarpeeksi, vaan vähän hämäännyinkin sen pitkästä askeleesta ja annoin vaan jolkotella pitkästi mutta löysästi. Väistöissä kaula meni todella pahasti kenoon niin että turpa kallistui oikealle, niska vasemmalle ja etuosa karkasi oikealle. Tämän kenotuksen kanssa sain kyllä ihan tosissani miettiä mitä tehdä hevosen suoristamiseksi. Ope neuvoi lyhentämään ulkoetujalan askelia niin että takaosa ehtisi väistämään rehellisemmin ja etuosa ei pääsisi koko ajan vähän karkuun. Käytännössä siis molempiin suuntiin tarvittiin jämäkämpiä ulkoapuja huolehtimaan suoruudesta. Ne hetket kun kaulaa ja niskaa sai suoremmaksi tuntui hevonen heti paljon paremmalta.

Alun hissuttelun jälkeen aloin saada homman ideasta paremmin kiinni kun ope laittoi tekemään tosissaan töitä eli siirtymisiä ravin ja käyntiväistön välillä nopealla tahdilla korjaillen samalla jatkuvasti suoruutta sekä pitäen etuosan riittävässä ryhdissä ja takaosan nopeana. Etenkin raviinsiirtymisen hetkellä piti olla tarkkana ettei antanut hevosen valahtaa pitkäksi tai jäädä pohkeelle hitaaksi. Piti siis vaan uskaltaa vaatia hieman enemmän niin alkoi tapahtua oikeansuuntaisia asioita. Topakammasta ratsastuksesta huolimatta sain kuitenkin pidettyä itseni melko rentona, sillä Pera kuitenkin vastaa suhteellisen herkästi eikä aja ratsastajaa niin helposti jatkuvaan pusertamiseen ja puskemiseen.

Sunnuntain tapaan tehtiin vielä laukannostoja väistättäen takaosaa ympyrällä sisään hieman kokoavana liikkeenä ja nostaen tästä laukka hevosen ottaessa takajalkoja alle. Näissäkin väistöissä sain tasapainoilla kaulan suoruuden kanssa, mutta olin huomaavinani että tässä vaiheessa tuntia Peran kaula ei kenottanut enää niin pahasti mutkalla vaan etuosa oli jo suorempi. Ulkopohkeella piti kuitenkin muistaa kuljettaa etuosaa riittävästi ympyrän suuntaan niin ettei ulkolapa pullahtanut liikkeestä ulos ja hevonen mennyt liian banaaniksi rungosta. Laukannostoissa oli Perankin kanssa hitausongelmaa, eli tälläkin kertaa taisin väistöä tehdessä jumiuttaa liikettä liikaa ja tappaa hevoselta eteenpäinpyrkimystä. Vaikka Pera väistikin nätisti jäi pyöreys usein puolitiehen, ja näin ei nostoihinkaan oikein sitä haluttua pyöreyttä ja takaosan alle ottamista tullut. Ehdottomasti parhaita nostoja olivat ne kun en vahingossa antanut ohjaa pois ja päästänyt etuosaa valahtamaan, vaan säilytin ryhdin ja tarpeeksi lyhyen raamin mutta pyysin silti riittävän napakalla pohkeella ja tarvittaessa kevyesti raipalla.

Jotain tulosta tunnin työskentely väistöjen ja suoristamisen parissa ehkä tuottikin, sillä loppuraveissa Pera liikkui varsin mukavasti. Tässä vaiheessa hoksasin jo ratsastaa ravia isommaksi eteen ja "tuntumaa kohti". Jonkin verran oli vielä epätasaisuutta muodossa, mutta ympyröillä löytyi ideaa kahdella ohjalla liikkumisesta. Kuten sanottua en näin "isosti" liikkuvalla hevosella ollutkaan aikoihin ratsastanut, joten loppuraveissa oli jo aika makea fiilis kun Peran moottori alkoi olla paremmin käynnissä ja raviaskeleessa lennokkuutta. Eihän tästä olisi taas millään malttanut lopettaa juuri sillä hetkellä kun meno tuntui kaikkein hienoimmalta!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Takajalkojen herättely-yritys

Kisa-aamun (ja päivänokosten) jälkeen piti vielä jaksaa takaisin tallille ja koulutunnille ahkeroimaan. Onneksi sain mieluisan ratsun eli Elmon. Tuntuukin että viime aikoina on kunnon koulutreeniä tullut aivan säälittävän vähän, joten onhan se aikakin palata ruotuun tämän asian osalta.

Tunnin tavoitteena oli takajalkojen aktivointi väistöjen ja siirtymisten kautta. Aloitettiin pääty-ympyröillä väistättäen takaosaa ulos lyhyissä pätkissä kerrallaan. Aloituskierros oli oikea, ja tähän suuntaan väistöt olivatkin oikein hyvä työkalu Elmon avuille saamiseksi. Elmohan nimittäin tunki taas voimakkaasti oikealle lavalle eikä ulko-ohjaan näin ollen tahtonut saada mitään kunnollista tuntumaa, mutta kun hetken aikaa tehtiin väistöjä alkoi oikea pohje mennä läpi ja sisälapa olla paremmin hallinnassa. Tätä kautta Elmo vähän pyöristyikin väistöissä, mutta vielä olisi takajalat pitänyt saada polkemaan paljon aktiivisemmin ja etuosa ryhdikkäämmäksi ja kevyemmäksi. Väistöihin lisättiin pian raviin siirtymiset niin että hyvästä väistöaskeleesta oli tarkoitus päästä aktiivisella ja pyöreällä hevosella raviin. Meidän kohdallamme tämä ei onnistunut kovin hyvin, sillä en saanut siirtymisiä tarpeeksi nopeiksi vaan Elmo pääsi ensin leviämään väistöstä ja kadottamaan pyöreyden.

Kun väistö- ja siirtymistehtävää oli menty molempiin suuntiin ravattiin hetken aikaa ilman väistöjä ja pidennettiin ympyröillä hieman askelta. Elmo ravasi ainakin hetkittäin pyöreänä, eikä ravi tuntunut aivan niin kammottavan selättömältä kuin aivan tunnin aluksi. Silti poni olisi saanut olla vielä paljon paremmin pohkeen edessä ja ryhdikkäämpi edestä, sillä nyt mentiin kovin matalana ja luultavasti enemmän tai vähemmän kuolaimen alla.

Väistöjuttuja jatkettiin vielä ympyröillä siten että käynnissä väistätettiin takaosaa loivasti sisään sulkutaivutuksen tapaan, ja hevosen ottaessa tässä takaosaa alle nostettiin laukka. Elmon kanssa takaosan sisään väistätys tuntui jopa helpommalta kuin ulos väistätys, mutta tarkkana sai olla että ulkolapa ei päässyt pullahtamaan ja kaula ylitaipumaan. Tässäkin liikkeessä askel hyytyi liikaa niin että väistöstä tuli hidasta mönkimistä, mihin varmasti yhtenä suurena syynä on oma "jumittumiseni" väistöissä tosi tönköksi istunnan ja apujen osalta. Jumittumisen ja puskemisen sijaan apuun tuleekin ottaa raippa naputtelemaan takajalkoja aktiivisempaan käyntiin väistön aikana. Laukannostoissa oli hankaluuksia, kun ponin energia väistöissä oli tosiaan aika huono ja liike pohkeen takana. Asiaa ei yhtään auttanut se etten osannut noston hetkellä istua hiljaa vaan aloin istunnalla tuupata ja heilua laukannoston vauhdittamiseksi. Laukan noustua ympyrällä saatiin kuitenkin mentyä muutamia ihan mukavankin oloisia pyöreitä ja sujuvia askeleita.

Vähän kesken tämä homma tänään jäi moneltakin osin. Ope totesi lopuksi että kaikista tärkeintä olisi tosiaan saada Elmo kohottamaan etuosaansa ja siirtämään painoa hieman takajaloille. Niin kauan kuin tämä ei onnistu on meno juuri tällaista taaperrusta, meni poni sitten hirvimoodissa tai näennäisen pyöreänä. Itse taas tuskailin ympyräväistöjen iänikuista vaikeutta, sillä tässä liikkeessä menen aina itse jotenkin niin jumiin ja tukkoon että hevonenkin jumittuu ja jämähtää aivan täysin. Rennommalla ja tehokkaammalla ratsastuksella nämä väistöt tietenkin olisivat erinomaisen hyvä työkalu hevosen kuin hevosen kanssa.

Maltilla maaliin

Nora tallensi ratapiirroksen, kiitos!
Kisaviikonloppu jatkui sunnuntaina O-Ri:n seuraestekisoilla. Ratsunani oli siis Eetu ja luokkana 70-80 cm arvostelulla 367.1. Etukäteen kyllä huolestutti kun keskiviikkona oli niin suuria vaikeuksia ja Eetu oli aivan omituisen epävarma. Poni oli kuitenkin saanut pitää ylimääräisen vapaapäivän eikä ollut keskiviikon jälkeen hypännyt enää lainkaan, joten elättelin toiveita että se ei muistaisi keskiviikon tapahtumia vaan olisi taas oma itsensä. Jännitystäni helpotti se että Eetu meni samassa luokassa ensin toisella ratsastajalla, ja kun näin että tämän kuskin kanssa Eetu hyppäsi täysin ongelmitta puhtaan radan niin huokaisin helpotuksesta aika syvään. Sen jälkeen ei oma suoritus enää pahemmin jännittänytkään. Koska Eetu oli ollut ensimmäisellä radallaan niin hyvä en tehnyt sillä kuin aivan minimiverryttelyn eli yhteensä kolme hyppyä pystyesteelle, ja varmuuden vuoksi kehuin sitä vuolaasti jokaisen hypyn jälkeen.

Tästä se lähtee. Este numero 1. © Noora Kela
Vaikka Eetu tuntuikin tänään varmalta omalta itseltään pidin kiinni suunnitelmastani ratsastaa kaikkea tuuppaamista ja ylimääräistä painetta välttäen, eli käytännössä lähdin radalle matkustamaan ponin kyydissä antaen sen päättää ponnistuspaikat ja edetä rauhallista tasaista laukkaa. Ensimmäinen este ylittyi oikein kauniisti, mutta toiselle mentiin ihan pohjaan. Normaalitilanteessa olisin ratsastanut pari viimeistä askelta eteen ja yrittänyt saada viimeisen pikkuaskeleen pois, mutta en halunnut nyt yhtään työntää estettä kohti vaan annoin Eetun tehdä omat ratkaisunsa. Kolmos- ja neloseste hypättiin hyvistä paikoista, ja viitosesteelle eli sarjalle päästiin myös hyvin sisään. Sarjaväli ei ollut pitkä, joten Eetu meni ihan sujuvasti yhdellä askeleella vaikkei tässä luokassa erikseen ponivälejä käytetty. Sarjan jälkeisessä kaarteessa tuli pieni kompastuminen, mutta ehdimme päästä tasapainoon ennen seuraavaa okseria. Ykkösvaiheen loput esteet ylittyivät nätisti ja puhtaasti, ja jatkoimme toiseen vaiheeseen.

© Noora Kela
Kakkosvaiheeseen olisi tehnyt mieli lisätä tempoa, mutta edelleenkään en halunnut ottaa riskiä että alkaisinkin vahingossa työntää Eetua eteenpäin niin että se vetäisi herneen nenään, joten köröttelimme samaa rauhallista vauhtia. Kympille tuli huonompi hyppy aivan pohjasta, mutta sain tältä esteeltä käännettyä nopeasti vasemmalle niin että oikaisimme esteiden välistä lyhyemmän tien. Sarjalle tultiin nyt niin pienellä hypyllä sisään että väli möngittiin kahdella askeleella, mutta möngittiin kuitenkin puhtaasti. Viimeinen suora linja oli hyvä ja sujuva, ja niin olimme maalissa puhtaalla radalla. Hienoa Eetu! Tämä ei ollut kaikkien aikojen paras ja sujuvin ratamme, mutta keskiviikon tapahtumien jälkeen oli pääasia että selvitimme radan ilman epäröinnin häivääkään.

Kuten arvelin ei aikamme riittänyt yhdestä oikaisusta huolimatta sijoituksiin, vaan olimme 12 startin luokassa sijalla 5 jääden ruusukkeesta noin kolme ja puoli sekuntia. Hyvä mieli jäi joka tapauksessa näistä kisoista kun täysin penkin alle menneen kenraaliharjoituksen jälkeen rata menikin lopulta ihan mukavasti. Tämä oli minulle myös aivan erinomaisen opettavainen ja hyvä harjoitus siinä kuinka ollaan ajamatta ja tuuppaamatta esteitä kohti ja lähestytään kaikessa rauhassa odottaen.

lauantai 23. elokuuta 2014

Kasikymppi tuosta vaan

Kuva: Pipu Arvola-Siltakoski
Tallinmäen harjoitusestekisat loppukesäisenä lauantaina tarkoittivat minun ja Vaken osalta ensimmäistä yhteistä 80 cm luokkaamme. Olin alunperin suunnitellut myös 70 cm luokan hyppäämistä, mutta kun Vakelle ilmaantui pari innokasta kisaajaa ristikkoluokkaan niin jätettiin 70 cm pois starttimäärän kohtuullisena pitämiseksi. Sen verran hyvä luotto minulla oli poniin että loppujen lopuksi en turvallista 70 senttiä lämmittelyluokaksi juuri kaivannut. Esteet 80 cm radalla näyttivät ihan kohtuullisen isoilta, sillä ensimmäistä estettä lukuunottamatta ne olivat melko lailla maksimikorkeudessa, mutta tuumasin että eiköhän Vake minut maaliin kuskaa tälläkin kertaa. En siis panikoinut tai edes mitenkään kovasti jännittänyt. Arvelin tosin että jonkun puomin saattaisimme mahdollisesti ottaa alas.

Alkukäynnit ja ravit menimme laitumelle osoitetulla verryttelyalueella. Laukka- ja esteverkka mentiin lyhyesti uudella verryttelykentällä jossa tilaa oli vähän niukemmin. En saanut pikkukentällä Vakea laukkaamaan kovin paljon eteen, mutta verryttelyesteet ylittyivät ihan napakasti. Radalla odotimme edellisen ratsukon ajan omaa vuoroamme, ja lähtömerkin jälkeen laukkasimme reippaasti kentän ympäri ennen ensimmäistä estettä. Vake lähtikin oikein topakasti liikkeelle, ja ekaa estettä kohti oli todella hyvä imu. Lennähdimme esteen yli kevyesti ja helposti. Kakkos- ja kolmosesteen suoralla linjalla taisin huomaamattanikin työntää turhaan eteenpäin, ja molemmille esteille mentiin vähän lähelle. Kakkonen kolahti mutta pysyi ylhäällä. Nelosesteen jälkeen opelta tuli käskyä rauhoittaa ratsastusta, sillä puskin tarpeettomasti eteen vaikka Vake liikkui hyvin. Viitos- ja kuutosesteen linja menikin oikein hienosti kun sain ajamista vähemmälle. Seitsemäs ja ensimmäisen vaiheen viimeinen este ylittyi sekin puhtaasti, ja ehdin hieman taputtaa Vakea ennen kuin saimme 367.2-arvostelun mukaisen uuden lähtömerkin toiseen vaiheeseen.

Aloitimme kakkosvaiheen suunnitelmani mukaisilla teillä eli oikoreittejä kääntäen. Ysiltä kympille mentiin suorastaan "ponitie", joka hieman kostautui siinä ettei ponnistuspaikka sattunut oikein kohdilleen. Vake ratkaisi tilanteen hyppäämällä okserin kaukaa, enkä ollut tähän ihan valmistautunut vaan keikahdin hypyssä. Sain itseni tasapainoon ennen kaarevan linjan päässä olevaa seuraavaa estettä, mutta ponnistuspaikka ehti tässäkin mennä vähän pieleen eli kiivettiin este aika pohjasta. Näiden kahden epämääräisen hypyn jäljiltä en ollut aivan tarpeeksi skarppina kääntämässä viimeiselle esteelle, joten viimeisestä kaarteesta tuli vähän laajempi kuin olisi ollut aivan tarpeellista. Ylitimme kuitenkin vielä viimeisen esteen puhtaasti ja olimme onnellisesti maalissa. Ykkösvaiheen sujuvaan menoon olin varsin tyytyväinen, ja kakkosvaiheessakin positiivista oli se että sain ratsastettua tiukkoja teitä vaikka pari hyppyä menikin vähän hassuiksi.

Puhtaalla ja seminopealla ajalla elättelin pieniä toiveita sijoituksesta, mutta lopulta jäimme 12 startin luokassa neljänneksi eli ensimmäiseksi ei-sijoittuneeksi sekunnin erolla kolmanneksi sijoittuneeseen. Ei siis ollenkaan hassummin ottaen huomioon että Vaken laukalla ei vauhdissa pärjää isommille ja menevämmille hevosille vaan aikaratsastuksen täytyy perustua tiukkoihin teihin. Vielä kun vähän optimoidaan tätä teiden ratsastusta niin hyvä tulee - tällä kertaa oli jo oikein hyvä yritys! Lisäksi pitäisi vielä saada pois tarpeetonta yliratsastamista ja työntämistä jota en itse radalla edes huomannut mutta joka näkyy kyllä videolta. Hienoa on kuitenkin se miten sujuvasti ja varmasti 80 sentin radasta suoriuduimme, vaikka ollaankin jo yli oman tämänhetkisen mukavuuskorkeuteni. Vaken kanssa tämäkin korkeus hujahti aivan huomaamatta ja huolettomasti. On se kyllä suuri onni että minulla on mahdollisuus tällaisella ponilla ratsastaa!

Videosta kiitokset Annelle!

perjantai 22. elokuuta 2014

Uusia maisemia maastossa

Perjantai-iltana lähdimme rauhalliseen kisanalusmaastoon Vaken kanssa kolmen muun ratsukon seurassa. Tällä kertaa suuntasimmekin reitille jolla en ollut ennen käynyt. Kuulemma tätä lenkkiä on menty paljon talvisaikaan, mutta viime aikoina Vake ei ole tainnut näissä maastoissa olla. Reittimme kulki naapuritallin ohi laitumien halki, ja naapurin hevoset innostuivat juoksemaan ja pörhistelemään ohi mennessämme. Onneksi tolkut hevosemme eivät lähteneet riehumiseen mukaan, mutta askel kävi ehkä tavallista lennokkaammaksi. Kävelimme ja ravasimme tietä pitkin peltojen halki, ja pienelle metsätielle käännyttyämme otettiin ihan rauhallinen laukkapätkä. Suurin osa matkasta käveltiin, sillä tämän oli tarkoitus olla kevyt lenkki. Vake oli näissä hieman vieraammissa maisemissa selvästi skarpimpi kuin tutuilla kesäreiteillä, ja käynnissä se pysyi hoputtelematta muiden mukana eli yksin se ei täällä halunnut jäädä. Pohkeeseen reagointikin oli harvinaisen terävää. Ehkä tällainen pieni herätys olikin hyväksi kisojen aattona, ja olihan se itsellenikin mukavaa vaihtelua käydä välillä erilainen lenkki vaikkeivät nämä maastot olleetkaan aivan niin upeat kuin ne kangasmetsät joissa yleensä olemme maastoilleet.

torstai 21. elokuuta 2014

Hyvän mielen hypyt

Eilisen estetunnin tapahtumien jälkeen parasta lääkettä oli päästä Tallinmäelle hyppäämään tutulla ja turvallisella Vakella ja palauttamaan itseluottamus saman tien ennalleen. Tunnilla oli poikkeuksellisesti jopa kuusi ratsukkoa, mutta siitä huolimatta ehdittiin hypätä ihan kunnolla. Aluksi mentiin sileällä "George Morrisin verryttely", joka oli mukavan erilainen ja oikein toimiva. Ratsastettiin siis uralla eteenpäin ja ope huuteli vuoroin erilaisia tehtäviä: siirtyminen raviin, siirtyminen käyntiin, täyskaarto, pohkeenväitöä uraa pitkin, täyskaarto ja pohkeenväistöä toiseen suuntaan, laukassa täyskaartoja ja laukanvaihtoja. Näin joutuivat hevoset ja ratsastajat olemaan koko ajan hereillä, ja Vake ainakin tuntui olevan skarpimpi kuin verryttelyssä jossa junnataan laiskasti jotain ympyröitä yhteen suuntaan. Vastaavanlaista "koko ajan tapahtuu jotain" -harjoitusta voisi varmaan yrittää soveltaa itsenäisillekin ratsastuskerroille.

Esteharjoituksissa päivän aiheena oli kaarevat linjat, joita on kuulemma tulossa myös lauantaina kisoihin. Aloitettiin pienillä esteillä kolmen hypyn pätkä (A-C), jota tultiin pari kertaa. Ope joutui taas vähän muistuttelemaan että en saa unohtua jatkuvasti ajamaan Vakea eteen, vaan laukan sujuessa annetaan rauha eikä koko ajan hätistellä. Laukat vaihtuivat esteillä hyvin, ja kun sain pahimman yliratsastamisen karsittua ekojen hyppyjen jälkeen meni tehtävä tosi sujuvan oloisesti. Sujuva meno jatkui myös seuraavassa tehtävässä, johon kuului kaksi kaarevaa linjaa (2-3 ja 4-5). Vake imi hyvin esteitä kohti, mutta yksi puomi taisi tulla alas pitkästä laakahypystä.

Kun kaarevia linjoja oli hypätty muutama kierros tultiin pieni radanpätkä (1-7). Korkeudet olivat tässä vaiheessa maksimissaan 60-70 sentin luokkaa. Näillä korkeuksilla hypyissä oli helppo olla mukana, ja pääsin lähestymään esteille huolettomasti ilman mitään ponnistuspaikkapaniikkia. Ratamme oli oikein asiallinen kun kaikki laukatkin vaihtuivat. Viimeisellä suoralla linjalla (6-7) olisin saanut ottaa hieman laukkaa kiinni sen sijaan että posotettiin pitkänä eteen, sillä 17 m väli jäi hiukan ahtaaksi viidellä askeleella. Kaarevat linjat sen sijaan onnistuivat aivan nappiin.

Lopuksi tultiin pieni pätkä vielä lauantain kisakorkeudella eli 80-senttisenä. Tähän kuuluivat 19 metrin suora linja kavalettiesteeltä (B) okserille (3) sekä lävistäjäpystyt 4 ja 2. Suoralle linjalle oli poneille ohjeena kuusi askelta, ja ensimmäisen hypyn jälkeen jäin odottamaan ja yritin hieman lyhentää askelta. En lyhentänyt tarpeeksi, vaan tultiin okserille pohjaan. Ylittyi se toki näinkin. Seuraavalle pystylle sen sijaan lähdettiin liiankin kaukaa, ja puomi tuli alas. Viimeiselle pystylle oltiin taas jäämässä aika kauas, ja lähetin Vaken eteen tuuppaamalla istunnalla aika voimakkaasti. Hienosti Vake venytti viimeiset askeleet ja hypystä tuli sujuva, mutta tuuppauksen määrä oli kyllä sellainen että moni tuntemani hevonen olisi siinä vaiheessa iskenyt jarrut pohjaan. Ei siis ehkä kovin korrektia ratsastusta omalta osaltani, mutta esteet ylittyivät. Otettiin uusiksi vielä suora linja ja ensimmäinen lävistäjäpysty. Nyt ei tullut pudotuksia, mutta linjalla en vieläkään lyhentänyt tarpeeksi tosissani vaan väli oli kuudella askeleella ahdas. Luulen että eteenratsastus viiteen askeleeseen olisi johtanut sujuvampiin hyppyihin okserille.

Korjattavaa löytyy aina mutta silti nämä olivat varsinaisia hyvän mielen hyppyjä. Ihanaa kun ei tarvitse miettiä hyppääkö hevonen vaan voi luottaa siihen että yli mennään vaikka esteet joskus näyttäisivätkin isoilta omaan silmään. Vielä vaan pitäisi viimeinenkin ylimääräinen puskeminen ja hosuminen saada omasta ratsastuksesta pois myös 70-80 cm tasolla hypätessä. Pienemmillä esteillä tämä tuntuu jo aika hyvin onnistuvan, mutta puomien noustessa alan "varmistella" eteenpäin sen sijaan että antaisin hevoselle asiaankuuluvan työrauhan.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Epävarmuus + tuuppaus = ahdistus

Keskiviikon tunnilla hypättiin, sillä sunnuntaina on seuramme syyskauden ensimmäiset estekisat. Sain tunnille kisaratsuni Eetun, jonka kanssa olemme menossa 70-80 cm luokkaan.

Aloitus kahden miniesteen suoraa linjaa laukaten oli hyvä eikä enteillyt vielä ongelmia. Eetun laukka sujui mukavasti eteen ja pikkurisujen yli venytettiin tarvittaessa vähän kauempaa. Hieman sai jopa jarrutella. Seuraavaksi siirryimme hyppäämään okserin ja pystyn suoraa linjaa, jolla etäisyys oli muistaakseni 19 metriä eli Eetulle 5-6 laukkaa. Esteet olivat vielä matalia, ja tuli aika puskista kun Eetu pysähtyi okserin eteen pehmeästi jarruttaen. Uudella lähestymisellä rohkaisin Eetua vähän pohkeella ja äänellä, ja pääsimmekin okserin yli sekä viidellä askeleella pystylle hieman kaukaa venyttäen. Sama linja hypättiin vielä pari kertaa ilman epäröintejä, mutta sorruin tarpeettomasti ajamaan Eetua esteitä kohti niin että se kävi kiireiseksi ja okserin etupuomi tuli kertaalleen alas ajauduttuamme hätäisesti liian lähelle.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.
Seuraavaksi tutustuttiin yksittäisenä esteenä valko-mustaan porttiin. Portti oli aivan matala ja olimme tulossa hyvään paikkaankin, mutta silti Eetu kielsi taas. Olin tässä vaiheessa aika ymmälläni ja epävarmuus alkoi jäytää omaakin mieltä toden teolla. Tämän jälkeen päästiin portin yli pohkeiden ollessa paremmin mukana, mutta selvästi ratsukko oli kovin jännittynyt ja esteelle mentiin aivan juureen. Portin päälle tuli sitten puomi, ja hypättiin neljän esteen kuvio (1-4). Hermostuksissani aloin puskea esteitä kohti, ja portti ylittyi täysin selättömästi pompaten kun taas sitä seuraavalle okserille tuli ajamisen seurauksena epävarma miniaskel. Kiltisti Eetu kuitenkin kaikki esteet ylitti, vaikka selvästikään se ei uskaltanut venyttää rennosti hyppyyn. Oma stressitaso hipoi tässä vaiheessa jo pilviä kun poni tuntui näin kovin epävarmalta ja jännittyneeltä, ja tämä tietysti vain lisäsi Eetun hätääntyneisyyttä. Eetu jos kuka imee ihmisen tunnetilat itseensä todella herkästi.

Tehtävää pidennettiin vielä kuuden esteen mittaiseksi. Okserit olivat noin 70 cm ja viimeinen pysty 75 cm, ja tässä mielentilassa ne näyttivät ylitsepääsemättömän suurilta. Eetu varmasti aisti tämän, ja heti ensimmäiselle esteelle eli sille samalle portille tuli taas stoppi. Uudella yrityksellä mentiin pohjasta yli. Okserille lähdin taas paniikissa ajamaan, ja mitä muutakaan siitä voi tulla kuin hätäinen pikkuaskel esteen eteen ja ylitys ponin pelastamana. Epätoivoni vain syveni, ja ope laittoi hetkeksi ympyrälle laukkaamaan ja nollaamaan tilannetta ennen kuin jatkoimme rataa. Loppuradan selvisimme ilman kieltoja tai kieltoaikeita, ja viimeinen linja okserilta pystylle meni oikeastaan aika sujuvasti vaikka pystylle hieman lähelle tultiinkin. Ehkä onnistuin tulemaan linjalle vähän maltillisemmin ja puskematta.

Elättelin jo toiveita että pahimmat möröt olisi selätetty, mutta huokaisin liian aikaisin. Hyppäsimme vielä kolmen esteen pätkän (portti vasemmalta, 3 ja 2). Portti oli tänään se ongelmaeste, ja tällä kertaa lähdin aivan päättömästi ajamaan ja tuuppaamaan sitä kohti kun ponnistuspaikka näytti jäävän kauas. Siitähän tulikin sitten oikein liukupysähdys ja esteen keilaus nurin, ja sain manailla omaa tyhmyyttäni. Toisellakin lähestymisellä tuli vähän tuuppausta ja kielto, ja Eetu vaikutti kovin turhautuneelta tilanteeseen. Kolmannella yrityksellä se kuitenkin hyppäsi kiltisti paikoiltaan esteen yli, ja yritin taputuksin sitä hyvitellä. Jatkoimme vielä seuraavien kahden esteen yli aivan esteen juureen tikaten, mutta ilman kieltoja. Ope katsoi parhaaksi olla hyppyyttämättä korjauskierrosta, ja sen sijaan laukattiin muutamia kertoja miniristikon yli jotta saatiin edes hieman rennompaa fiilistä tunnin loppuun.

Tällaista sitten tällä kertaa. Suurin ongelma oli jälleen kerran siellä omien korvien välissä, eli heti kun tuli pari kieltoa iski päälle paniikki ja epävarmuus joka sai mielen täysin lukkoon. Saman tien lukkoon meni myös Eetu, ja kun tähän lisättiin esteitä kohti ajaminen ja tuuppaaminen niin soppa oli valmis. Ope ohjeistikin että parasta olisi tehdä esteiden edessä mahdollisimman vähän mitään ja vain istua ja odottaa antaen Eetun katsoa ponnistuspaikka kaikessa rauhassa. Pasmojen ollessa näin sekaisin en millään osannut uskoa opea, vaan sama sählääminen jatkui ennalta arvattavin lopputuloksin. Kun vaan saisi oman pään pidettyä kasassa niin hevosenkin saisi pois epävarmasta mielentilasta, mutta kun kantti ei vaan kestä niin se ei kestä ja sitten ahdistutaan yhdessä Eetun kanssa.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kokemusta tämäkin

Varhain sunnuntaiaamuna raahauduimme Vaken kanssa takaisin Pikkaralaan seurakoulukisoihin. Aamupäivän urakkana meillä oli luokat helppo C:1 ja helppo B:3. Nämä kisat eivät jännittäneet sitten tippaakaan, mutta fiilis oli kohdillaan. Oli niin mainiota olla kisoissa mukana "oman" luottoponin kanssa, vaikka tiesinkin jo etukäteen että tuskin tulisimme menestystä kouluradalla niittämään. Treeniä on alla niin vähän eikä Vake kotonakaan kulje mitenkään kovin hienosti, mutta näistä realiteeteista huolimatta oli ilo päästä kisatunnelmasta osalliseksi.

Verryttelyssä mielentilani oli edelleen yhtä iloinen. Vake vaikutti omalta itseltään, olisi voinut olla energisempikin mutta reagoi pohkeeseen eikä tässä vaiheessa mitenkään jumittunut. Verryttelin maneesissa askellajit läpi molempiin suuntiin, ja pari ratsukkoa ennen omaa vuoroa siirryimme kentälle valmistautumisalueelle. Tässä vaiheessa raippa piti jättää pois. Kentällä otin vielä ravia ja laukkaa, ja totesin että vaikka Vake lähti jopa vähän pyöristymään ympyröillä olisi pohkeeseen pitänyt reagoida huomattavasti terävämmin. Kun ei raippaa enää ollut niin ajauduin puskemaan pohkeella aika voimakkaasti, ja tiesin että pian loppuu keinot saada poni mitenkään eteen. Oman vuoron lähestyessä Vake vain hyytyi ja hyytyi, ja tiesin pelin olevan menetetty. Suoritus alkoi aitojen sisäpuolelta, ja lähtömerkkiä odottaessa Vake oli jo hyvinkin hidas ja kuuro pohkeelle ja kannuksille. Tästä kaikkea muuta kuin hyvästä tilanteesta aloitimme radan.

Helpon C:n arvostelu.
Alkutervehdykseen tullessa ja ensimmäisessä askeleenpidennyksessä Vake vielä vähän reagoi, mutta sen jälkeen meno hyytyi aivan totaalisesti. Puskin pohkeella sen mitä kehtasin, mutta Vake ei ottanut kuuleviin korviinsa vaan hiippailimme eteenpäin todellista mummoravia. Loput kaksi askeleenpidennystä eivät irronneet ollenkaan, ja olin laukannostosta kovasti huolissani. Laukka kyllä itse asiassa nousi, mutta kovin tahmeasti ja laukka oli hyvin ponnetonta ja laahaavaa. Keskiympyrän ajan sain Vaken pidettyä laukassa, mutta lävistäjällä raviin pudottiin vähän liian aikaisin. Vasen laukka oli jos mahdollista vieläkin vaisumpaa, ja lävistäjää edeltävässä kulmassa pudottiin kovasta tuuppauksesta huolimatta raville. Sain sentään vielä lävistäjän aikana nostettua hetkeksi uuden laukan. Meno vain hyytyi ja hyytyi yhä edelleen, ja viimeisellä ravivoltilla askel laahasi niin että ravi oli lähes kävelyä. Huokaisin helpotuksesta kun rata tuli päätökseen, vaikka ei voi sanoa että olisimme siitä mitenkään kunnialla selvinneet. Ratamme ei tallentunut videolle, ja olin tästä oikeastaan vain onnellinen. Pisteitä tuli masentavat 52,25% arvostelun ollessa seurakisoiksi aika tiukka, mutta vaikka arvostelu olisi ollut mikä niin tosiasiahan on että rata oli aivan kauhea.

Hetken aikaa pohdin että mitä järkeä on startata B:tä kun jo C:n rata oli näin kehno, mutta tulin siihen johtopäätökseen että B olisi mahdollisuus parantaa suoritusta ja kokeilla hieman erilaista verryttelystrategiaa. Riskinä ei ollut kuin itsensä nolaaminen, ja koska olin sen jo tälle päivälle tehnyt niin asiallahan ei ollut enää mitään väliä. Ehdimme huokaista Vaken kanssa noin tunnin verran ennen uutta verryttelyä, ja sain siinä jonkin verran tsempata itseäni ja miettiä hyvää toimintasuunnitelmaa. Suunnitelma yksinkertaisuudessaan oli minimaalisen lyhyt verkka jossa millään muulla ei ole väliä kuin että poni liikkuu vähän liioitellustikin eteen ja että saisin ponin edes hiukan "kuumumaan". Onneksi maneesiverkassa ei ollut yhtä aikaa kuin yksi tai kaksi ratsukkoa lisäksemme, sillä yritin villitä Vakea laukkaamalla oikein reippaasti sekä tekemällä yllätysnostoja ja laukanvaihtoja. Raippa korjasi heti jos ei pohkeelle tullut kunnollista reaktiota. Vaikuttikin siltä että taktiikka toimi ja Vake todella heräsi horroksestaan, vaikkei se tietysti mitenkään kuumaksi käynyt. Kun siirryimme kentälle radan tuntumaan paras energia sammui, mutta puhtia riitti silti siinä määrin että pääsimme aloittamaan B:n radan aivan eri tilanteesta kuin C:n.

Helpon B:n arvostelu.
Radan alkupuolen eli raviohjelman ja vasemman laukan Vake liikkui mielestäni ihan kohtalaisen reippaasti verrattuna C:n rataan. Ei ollut sellainen olo että poni vain hyytyy, vaan se jopa reagoi pohkeeseen. Toki oma keskittyminen meni edelleen eteenratsastamiseen niin että esimerkiksi taivutuksia en saanut tehtyä kovinkaan huolellisesti. Vaikka eteneminen olikin nyt parempaa olisi liikkeessä pitänyt edelleen olla enemmän energiaa ja jäntevyyttä, eli tässäkin luokassa tuomarilta tuli paljon kommenttia tahmeudesta. Vasen laukka pysyi hyvin yllä, mutta oikeaan laukkaan tullessamme puhti alkoi olla pois ja liikkuminen tahmata taas kovasti. Käynnissäkin askel jäi lyhyeksi ja hitaaksi, joten pisteitä ei ropissut.

Olin radan päätyttyä tyytyväinen siihen että tämän oli sentään C:hen verrattuna jo selvästi parempi. Ei missään nimessä hyvä rata tämäkään, mutta sentään onnistuin verryttelyssä saamaan Vaken hereille niin ettei meno ollut aivan niin toivotonta tahmaamista. Tuomari oli eri kuin edellisessä luokassa, mutta siitä huolimatta pisteiden "nousu" 54,32%:iin kertoi sekin että tällä radalla suorituksemme oli parempi. Kannatti siis kaikesta huolimatta mennä B:kin niin jäi edes hieman parempi mieli. En ollut edes mitenkään erityisen pettynyt tai harmissani tästä kehnosta suoritustasosta, sillä kuten sanottua odotukset eivät olleet suuret. Silti hieman yllätti se miten pahasti Vake radalla jumitti. Motivaatio ei näistä kisoista kuitenkaan latistunut, vaan pikemminkin tuli lisää intoa treenata koulupuolta niin että emme ikuisesti olisi ihan näin surkeita.

B:n rata tuli videollekin - kiitos Riikalle! Videon alussa kuuluttaja lukee ratsukon esittelyä, jonka etukäteen kirjoitin ja järjestäjälle lähetin kun sellaisia kisaajilta pyydettiin.

lauantai 16. elokuuta 2014

Erimielisyysvirhe mutta muuten kivasti

© Anna Irjala
Vihdoin koitti lauantai ja sen myötä kauan odotetut seuraestekisat Pikkaralassa. Vaken kanssa olin ilmoittautunut 70 cm luokkaan arvostelulla 367.1. Kisapaikalle oli Tallinmäeltä alle vartin matka autolla, eli kisat olivat käytännössä ihan naapurissa. Perille saavuttuamme kävin ensimmäiseksi tutustumassa rataan, ja sen jälkeen jäi vielä hyvin aikaa verrytellä ennen kuin starttasimme luokan kolmantena ratsukkona. Verryttelyhyppyjä otin kolme pystylle ja yhden okserille, ja nämä olivat sujuvia vaikka muuten Vake olikin vieraassa paikassa ehkä hieman hidas reagoimaan. Itselläni oli kisajännitystä sopivasti mutta ei liikaa.

Radalle pääsimme katselemaan ympäristöä edellisen ratsukon suorituksen ajaksi. Oman starttivuoron koittaessa Vake lähti ihan topakasti liikkeelle, ja ensimmäiselle esteelle mennessä oli hyvä fiilis. Ykköseste ylittyikin nätisti, mutta sen jälkeen oikealle kaartaessa piti ohittaa sisääntuloportti. Olin varautunut Vaken mahdolliseen liirailuyritykseen jättämällä raipan vasempaan käteen, mutta silti poni hieman yllätti yrittämällä nopeasti kiilata vasemmalle porttia kohti. Minullehan tällainen ei käynyt, vaan aloin vetää ohjasta oikealle. Oikea reaktio olisi ollut läpsäyttää raipalla vasemmalle lavalle niin nopeasti kuin mahdollista, mutta raippakäsi ei ollut tarpeeksi nopea vaan menosuunnasta kinastellessa Vake ehti jarruttaa ja ottaa ehkä pienen askeleen taaksepäinkin. Sitten käytin raipan lavalle ja matka jatkui kakkosesteelle niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. En ollut tässä vaiheessa aivan varma tuliko jarrutuksestamme virhettä vai ei.

Joka tapauksessa matka jatkui työtapaturman jälkeen sujuvasti toisen ja kolmannen esteen yli. Nelosena oli okseri-pysty-sarja, jonka olin ajatellut taas etukäteen radan vaikeimmaksi tehtäväksi. Pääsimme sarjalle kuitenkin sisään oikein sujuvassa laukassa ja hyvästä ponnistuspaikasta, ja sarja meni niin sujuvasti ja nätisti että olin tähän osaan radastamme aivan erityisen tyytyväinen. Viidennelle esteelle kaartaessa Vake ei onneksi enää katsellut sisääntuloporttia "sillä silmällä", ja pääsimme okserin yli ihan sujuvasti vähän kaukaa hypäten. Perusradan esteitä oli jäljellä enää kaksi, ja tässä vaiheessa aloin pohtia sitä mahtaisimmeko olla jatkamassa toiseen vaiheeseen vai saimmeko virheen alun vikuroinnista. Ehkä tämä vähän häiritsi keskittymistäni, ja Vaken laukasta alkoi paras puhti sammua. Kuutoselle ja seiskalle tultiin näin ollen vähän hyytyen ja pohjaan, mutta yli mentiin ilman virheitä. Sitten ylitimme maalilinjan, ja tuomarin viheltäessä pilliin jouduin harmikseni toteamaan että tottelemattomuusvirhe eli neljä virhepistettä siitä ensimmäisen kaarteen jarrutuksesta tuli. Kovin harmillista, kun rata sujui muutoin näin hyvin ja ilman alun kömmähdystä olisimme todennäköisesti tehneet tuplanollan ja olleet hyvinkin mahdollisesti palkinnoilla.

Harmitukseen ei kannata kuitenkaan jäädä liikaa vellomaan vaikka nyt kävikin näin. Hyvä juttu on se että itse esteissä meillä ei ole mitään vaikeuksia tällä tasolla, ja nyt kun tiedän millaista metkua Vake saattaa yrittää olen jatkossa siihen varautunut ja vastaavan virheen pitäisi olla helposti estettävissä. Vake nimittäin voi tällaisen testin tehdä ensimmäistä kertaa porttia ohittaessa, mutta nopea komennus raipalla saa sen takaisin ruotuun. Nyt vain katse kohti seuraavia kisoja, jotka onneksi ovatkin jo ensi viikolla. Kommelluksesta huolimatta tänään oli tosi mukavaa kisata, joten onneksi tätä iloa on luvassa kohta lisää!

perjantai 15. elokuuta 2014

Iltamaasto hypyn kera

Lauantain estekisat meinasivat jo alkaa jännittää, mutta parasta lääkettä tähän oli tietenkin perjantai-illan maasto kisaponin eli Vaken kanssa. Maastoon mentiin seitsemän ratsukon porukalla ja tehtiin noin tunnin lenkki. Reissun alkupuolella laukattiin kankaalla mukavan pitkä pätkä. Vakea sai laukassa hoputella pysymään muiden kannoilla, mutta ei jääty niin kauas että olisi tullut orpo olo. Kyyti oli tasaista ja maisemat kauniita, joten mukavaa oli. Kotia kohti palatessa päästiin hyppäämään pieni maastoeste, eli polulle pienen mäen päälle kaatunut puunrunko jolla korkeutta oli ehkä 40 cm. Edellisellä maastoreissulla ylitimme tämän "esteen" ihan kävellen, mutta nyt laukattiin jonossa sen yli. Oli tosi kivaa ottaa tällainen pieni hyppy maastoreissun huipennukseksi! Toivottavasti runkoa ei ihan heti raivata pois vaan saamme jatkossakin hypellä sen yli. Tallille palatessa totesin kisajännityksen kadonneen lenkin aikana kokonaan, joten pääkopalle maastoilu teki taas oikein hyvää.

torstai 14. elokuuta 2014

Oma säätäminen pois ja ratkaisut ponille

Torstain tunnilla Vaken kanssa oli tuttuun tapaan luvassa hyppäämistä. Aloitettiin kuitenkin sileällä verrytellen ensin ravissa loivilla kiemuroilla, sekä laukassa ympyräkahdeksikolla vaihtoineen. Vakea piti varsinkin laukassa ensin herätellä, ja kun ei liikkeessä ollut tarpeeksi energiaa aloin väkisinkin heijata ja tuupata istunnalla. Ratkaisuna oli tietenkin laukan ratsastus eteen pohkeella ja raipalla istunnalla työntämisen sijaan. Vaihdot vasemmasta oikeaan laukkaan onnistuivat aika sujuvasti, ja huomaan että pikkuhiljaa alkaa apujenkäyttö vaihdoissa jo vakiintua niin että teen vaihdon korrektisti ulkopohkeella. Oikeasta vasempaan vaihtaminen oli vaikeampaa ja meni jarrutteluksi, jolloin Vake teki vaihdon ravin kautta. Koska vaihdoissa oli hiomista mentiin niitä vielä hetki loivilla kiemuroilla vasempaan kierrokseen. Vaihto vasemmasta laukasta oikeaan kiemuran alussa sujui nyt tosi hyvin Vaken liikkuessa hyvällä energialla eteen, mutta takaisin vasempaan vaihtaminen oli edelleen hankalampaa. Toisen puolen kiemuralla saimme kuitenkin onnistuneet vaihdot myös näin päin, kun taas toisella kiemuralla tuli aina jarrutus ja ravivaihto.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.
Ensimmäisenä hyppytehtävänä mentiin pari kierrosta kahdeksikkoa (esteet A ja B) laukkoja vaihtaen. Ensimmäiselle pystylle (A) kurvattiin täyskaarrolla. Esteet olivat vielä pieniä, ja tehtävä meni osaltamme vähän sähläämiseksi ponnistuspaikkojen ja laukan rytmin osalta. Oikeasta vasempaan laukka vaihtui hypyssä, mutta toisin päin ei. Vakella oli niin kova tunku oikea lapa edellä että en mitenkään saanut johdettua hypyssä (ihan sama ongelma kuin Eetun kanssa eilen!), ja niin sählättiin kaarteessa ristilaukassa ja ties missä askellajissa. Rytmin lisäksi ongelmana oli siis tietynlainen vinous ja vaikeus tulla esteille suorassa ja liirailematta.

Seuraavana tehtävänä olikin laukan rytmin tarkastusta, sillä mentiin kaksi saman mittaista (17 m) linjaa joille piti saada sama askelmäärä eli viisi laukkaa. Ekalla linjalla oli kavaletit ja toisella pienet pystyt. Tässäkin tehtävässä kävi niin että Vake tunki kavalettilinjalla sisään oikealle, jolloin laukka vaihtui vääräksi ja kaarre seuraavalle linjalle mentiin lapaliirtoa ristilaukassa. Itse hypyissä ei sinänsä ollut ongelmaa, ja molempiin väleihin saatiin se viisi askelta. Tultiin samat linjat vielä uudestaan ja lisättiin kolmanneksi mukaan 20 metrin kaareva linja. Nyt päästiin etenemään myötälaukassa, mutta toiselle linjalle eka hyppy lähti kovin kaukaa ja sen seurauksena koko ratsukko valahti tosi pitkäksi ja etupainoiseksi. Vake hieman jopa "imaisi" eteenpäin tällä linjalla, ja väli jäi ahtaaksi. Viidellä askeleella mentiin kuitenkin molemmat 17 m linjat, vaikkei rytmi ja askelpituus ihan säilynytkään, ja 20 metriin otettiin suunniteltu 6 askelta.

Lopuksi mentiin kuuden esteen rata (kuvassa) 80 sentin korkeudella, ja näiden isompien esteiden hyppääminen tuntui melkein sujuvammalta kuin alkutunnin sähellys pienillä esteillä. Alku tosin oli kömpelö, sillä radan ensimmäiselle pystylle lähdin säätämään ponnistuspaikkaa ja tein virheratkaisun tuoden Vaken pohjaan. Puomi tuli alas, ja oikea ratkaisu himmailun sijaan olisi ollut laittaa pohje kiinni ja ottaa isompi hyppy. Ope käski jättää ponnistuspaikat kokonaan Vaken katsottavaksi ja olla tekemättä itse mitään ratkaisuja. Vielä kakkosesteelle tulimme hieman lähelle, mutta sen jälkeen päästiin parempiin paikkoihin. Yritin parhaani mukaan noudattaa open ohjetta rauhoittaa viimeiset 3-5 askelta ennen estettä ja antaa Vaken katsoa oma ponnistuspaikkansa kaikessa rauhassa. Kun uskalsin jättää turhan esteen edessä säätämisen pois niin kasikympin esteet ylittyivät ongelmitta.

Mukavaa huomata että pystymme Vaken kanssa nyt harjoittelemaan säännöllisesti 80 sentin tasolla eikä se ole minulle mikään mahdoton hyppykorkeus, mutta tietenkin oma töppäily jäi taas vähän harmittamaan. Pitäisi vaan edelleen pitää mielessä se tärkeä "vähemmän on enemmän" -periaate, ja uskaltaa luottaa siihen että Vake kyllä esteet selvittää ilman että minä lähden ponnistuspaikka-asioihin kovasti puuttumaan. Vake osaa homman niin paljon minua paremmin että aivan turha alkaa säätää omia ratkaisuja joista on pikemminkin häiriötä kuin apua ponille.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Helppoa mutta vaikeaa

Keskiviikon tunnilla oli esteitä ja sain toiveeni mukaisesti Eetun. Tämä oli hevosille loman jälkeen ensimmäisiä hyppykertoja, joten esteet pidettiin tänään ihan pieninä. Ensi viikolla sitten hypellään kisoja varten luultavasti enemmän.

Kaikki hevoset olivat jo olleet tänään tunnilla, joten verryttelyt ravissa ja laukassa mentiin aika lyhyesti. Ensimmäisenä estetehtävänä oli yhden askeleen sarja ristikoilla. Lisäksi sarjan edessä oli yhden askeleen päässä maapuomi. Ensin kiirehdimme Eetun kanssa molemmat niin että tahti kiihtyi esteitä kohti ja puomin eteen tuli ahdas miniaskel. Ope kehotti ratsastamaan laukkaa paremmin takaosan päälle ja tekemään puomille tullessa pidätteen niin että päästäisiin maltilla loppuun asti. Pidätteen suhteen koinkin pienen ahaa-elämyksen, sillä hoksasin että Eetua ei tosiaan kannata ajaa estettä kohti vaan pitää odottaa ja tehdä esteen tai puomin edessä pidäte niin että viimeinenkin askel mahdutaan ottamaan kunnolla ja rauhassa eikä tule sitä Eetulle tyypillistä esteen juureen kiirehtimistä ja viimeistä pikkuaskelta.

Seuraavaksi mentiin kahden miniristikon innaria lävistäjällä, ja tarkoituksena oli saada laukka vaihtumaan vasemmasta oikeaksi. Nyt saimme asiallisia lähestymisiä Eetun laukan pyöriessä jo ihan mukavasti, mutta laukanvaihto tähän Eetun hankalaan suuntaan ei onnistunut sitten millään. Tunsin kyllä selvästi kuinka esteiden päällä ja usein jo ennen niitä Eetu tunki hyvin voimakkaasti oikealle kyljelle, mutta en onnistunut tekemään asialle oikein mitään. Oikean käden olisi pitänyt johtaa sivulle ihan kunnolla, mutta tätä en onnistunut tekemään kun poni oli tosiaan niin vahvasti kaatumassa siihen suuntaan. Olisi vaan sinnikkäämmin pitänyt yrittää johtaa vaikka kuinka tuntui ettei pysty.

Päivän kolmas tehtävä oli maapuomin ja kahden esteen suora linja. Väli puomilta ensimmäiselle esteelle oli 11 metriä ja esteiden väli 12 metriä, eli molempiin väleihin oli tarkoitus saada kolme askelta. Ensimmäisellä kierroksella Eetu jäi vähän turhan pieneen laukkaan ja hitaaksi pohkeelle, ja 12 m väliin tuli neljäs askel. Seuraavalla yrityksellä ratsastin laukkaa reilummin eteen, ja nyt neljäs askel jäi pois vaikka hieman kauas vielä jäätiinkin. Tähän asti Eetu oli hienosti säilyttänyt oikean laukan koko linjan ajan, mutta kun viimeinen este kasvoi okseriksi alkoi laukka vaihtua vasemmaksi ja poni tunkea okserilta voimakkaasti oikealle. Nyt tultiin linjalle niin reippaasti että ensimmäinen väli alkoi jäädä melkein ahtaaksi, mutta toisessa välissä olisi vielä pitänyt lähteä terävämmin eteen. Kun Eetun peruslaukka alkoi sujua paremmin eteen pääsin ratsastamaan ensimmäisen välin paremmin odottaen ja malttaen, mutta toiseen väliin tarvittiin pohjetta jotta askel ei jäänyt liian lyhyeksi. Toistojen myötä saatiin siis laukan rytmiä ja sujuvuutta linjalle kuntoon, mutta vinouden perusongelma oli ja pysyi niin että okserilta Eetu lähti aina kampeamaan sisälle oikealle ja tultiin väärässä laukassa alas.

Eetulla hyppäämisestä olikin jonkin verran taukoa, joten tämä tunti toimi sopivana tuntuman hakemisena. Sinänsä oli helppoa hypätä kun esteet olivat näin pikkuisia, mutta haastetta oli tavalliseen tapaan Eetun vinouden kanssa. Valitettavasti en tänään saanut asialle tehtyä oikeastaan yhtään mitään, joten meno oli sitä perus-Eetua. Korjausyritykseni rajoittuivat vanhoihin tehottomiksi todettuihin keinoihin ja toiveajatteluun, joten ei ihmekään että poni oli ja pysyi vinossa.

tiistai 12. elokuuta 2014

Koulukuviot kuntoon

Ensi sunnuntaina olemme Vaken kanssa menossa seurakoulukisoihin. Treenipohjamme on toki aika heikko, mutta tarkoitus onkin osallistua ihan huvin vuoksi ja urheilun kannalta kun tällaiset kisat sattuu sopivan matkan päässä olemaan. Samalla vaivalla kannattaa tietysti mennä kaksikin starttia, joten ilmoittauduin sekä Helppo C:1- että Helppo B:3 -luokkiin. Kisoja ajatellen mentiin nyt ylimääräinen koulutunti, jolla pääsimme harjoittelemaan kisaohjelmien teitä ja tehtäviä.

Tunnilla oli kolme ratsukkoa ja pääasialliseksi ratsastusalueeksi rajattiin lyhyen kouluradan kokoinen alue. Ensimmäisenä harjoiteltavana tehtävänä alkuverryttelyn aikana olivat askeleenpidennykset ravissa pitkillä sivuilla. Vake tarvitsi vähän herättelyä ennen kuin liike lähti läheskään riittävästi eteen. Pitkän sivun lopussa ravia takaisin lyhentäessä sai olla tosi tarkkana ettei Vake yrittänyt siirtyä käyntiin asti, eli pidätteen piti olla hyvin pieni ja samalla pohje edelleen mukana.

Seuraavana harjoiteltiin B:3-ohjelman volttikahdeksikkoa harjoitusravissa. Kuvio ratsastettiin samoin kuin ohjelmassa kääntäen pitkältä sivulta radan poikki ja tästä voltit vasempaan ja oikeaan. Huomio oli erityisesti siinä että volteista tuli täsmälleen oikean kokoiset. Ensin ratsastin vahingossa vähän liian pienet ja sitten liian isot voltit, mutta lopulta saatiin volttien koko vakiintumaan aika tarkasti siihen kymmeneen metriin. Volteilla asettaessa Vake lähti myös pyöristymään oikein kivasti, kunhan pidin ulko-ohjan kädessä enkä roikkunut sisäohjassa kiinni. Pyöreys tuli tosiaan "siinä sivussa" asetusten ja taivutusten myötä, joten tällainen volttikahdeksikko jossa asetus tulee vuoroin kumpaankin suuntaan kannattaa pitää mielessä hyvänä verryttelytehtävänä.

Laukkaa verryteltiin ensin hetki molempiin suuntiin uraa pitkin. Vake oli taas kovin hidas ja vaati hoputtelua eteen. Oikeassa laukassa oli kulmissa lapa edellä tunkua. Kun laukkaa oli saatu vähän hereille alettiin ratsastaa C:1-ohjelman mukaista kuviota jossa laukka nostettiin lyhyellä sivulla, pyöräytettiin keskiympyrä ja laukattiin lävistäjä uralle raviin siirtyen. Keskiympyrällä oli tarkkailussa taas kuvion koko, mikä on oikein hyvä sillä näissä helpoimmissa luokissahan on suuri merkitys nimenomaan tarkoilla teillä. Ympyrällä taivuttaessa ja tarkasti oikean kokoiselle tielle sihdatessa tuli sivutuotteena taas pientä pyöristymistä, mutta uralla ja kulmissa Vake ei pysynyt samalla lailla sisä- ja ulkoapujen välissä.

Tiesin etukäteen että laukkalävistäjät tulevat olemaan Vaken kanssa vaikeita, sillä ponihan on tottunut suunnanmuutoksissa vaihtamaan laukkaa hyvinkin näppärästi. Niinhän siinä kävikin että lävistäjällä Vake alkoi jarruttaa, ja kun yhtään käytin pohjetta tuli heti vaihto. Vaihtoon päädyttiin myös silloin kun yritin pitää laukanpuoleisen pohkeen edessä ja ulkopohkeen takana. Vasemmassa laukassa onnistuttiin tekemään kuitenkin yksi onnistunut lävistäjä, jolla sama laukka säilyi uralle asti. Tämä onnistui kun päästiin lävistäjälle riittävän sujuvassa laukassa niin ettei eteen tarvinnut enää ratsastaa, ja istuin koko lävistäjän ajan aivan hiljaa antamatta mitään merkkejä pohkeilla ja siirtämättä omaa painoa minnekään suuntaan. Oikeassa laukassa pysyminen oli vielä hankalampaa, ja paras suorituksemme oli raville siirtyminen reilusti ennen uraa sillä hetkellä kun Vake alkoi suunnitella vaihtoa. Ope neuvoi ajattelemaan pohkeenväistöä säilytettävän laukan puolelle (ilman että kuitenkaan lähtee varsinaisesti poikittamaan), ja tällä idealla saatiin oikea laukka pysymään ainakin vähän pidemmälle. Ehkä olisin voinut vielä kokeilla asettaa oikein reilusti laukan puolelle. Kisaradalla strategiana on sitten se että ennemmin siirtää raviin vähän etuajassa kuin antaa Vaken ehtiä vaihtaa. Joskus paremmalla ajalla kannattaisi sitten harjoitella vastalaukkaa jottei kouluradan lävistäjät olisi näin hankalia.

Lopuksi mentiin vielä kolmikaarista kiemurauraa sekä pysähdyksiä ja peruutuksia. Pysähdyksiä ei saatu kovin napakoiksi, vaan niihin valuttiin aina käyntiaskeleen tai parin kautta. Peruutuksissa Vake teki helposti liikaa, eli askeleita tuli enemmän kuin oli tarkoitus. Täsmällisen askelmäärän saavuttamiseksi kannattaa siis olla nopeasti ratsastamassa eteen jo siinä vaiheessa kun poni alkaa ottaa viimeistä askelta taakse.

Vaikka kaikki tehtävät eivät ihan nappiin sujuneetkaan niin tämän tunnin perusteella lähden kuitenkin ihan hyvillä mielin seurakisoihin. Ravissahan Vake kulkee oikeastaan aika kivastikin, ja pystymme tekemään täsmällisiä teitä. Laukassa meno tahtoo olla lötkömpää, ja lävistäjäongelmille nyt ei tähän hätään voi ihmeitä tehdä. Sain sentään nyt jotain ideoita siihen miten laukkalävistäjillä voi ainakin yrittää pitää halutun laukan. Kisojen helppo B -ohjelma vaikuttaisi minua ja Vakea ajatellen jopa helpommalta kuin helppo C -ohjelma, sillä B:3:sta puuttuvat ihanasti keskiravit ja peruutus, ja laukkalävistäjällä raviinsiirtyminen tulee jo puolivälissä. Tiedä sitten onko Vake parempi ja skarpimpi ensimmäisellä vai toisella radalla, mutta käydäänpä nyt joka tapauksessa hakemassa kisakokemusta näiden kahden radan verran.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Asetus - liika on liikaa


Sunnuntain tunnille sain Eetun. Teemana olivatkin juuri sopivasti asetukset ja suoristaminen, eli ne asiat joissa Eetun kanssa on erityisen paljon työstämistä. Käynnissä sekä ravissa mentiin kolmikaarista kiemurauraa, ja käynnissä avuksi otettiin myös takaosan väistätykset kaarilta ulos. Väistö kaarevalla uralla on se liike minkä kautta oman kokemukseni mukaan Eetulla on yleensä saanut asetuksen läpi ja ponin notkeammaksi.

Käynnissä homma alkoikin ihan hyvin Eetun lähtiessä väistöissä pyöristymään. Kaaret oikealle olivat helpompia ratsastaa kuin kaaret vasemmalle, sillä vasemmalle asettaessa ulko-ohjan tuntuma tuppasi mystisesti häviämään ihan kokonaan. Yleinen ongelma oli molempiin suuntiin se että asetus meni överiksi ja kaula linkkuun, enkä tämän linkkuuntumisen voimakkuutta edes täysin hahmottanut ennen kuin katsoin menoamme videolta. Luulen syyn yliasettamiseen ja kaulan ylitaivuttamiseen olevan siinä että kun ei poni asetuksesta myötää ja pyöristy niin alan epätoivoisesti vain asettaa entistä voimakkaammin. Vasemmassa kierroksessa Eetu tuntui myös purevan sisäpuolelta kiinni kuolaimeen samalla kun kuitenkin käänsi päätä asetuksen suuntaan. Kun tunne näin ollen oli että poni jäkittää asetuksessa vastaan niin jälleen seurauksena oli kaulan vetämistä sisäohjalla mutkalle. Kaulan linkkuuntuminen sitten tietenkin johtaa siihen että ulkolapa karkaa kokonaan ja hevonen liikkuu entistäkin vinompana. Jostain pitäisi löytää se tasapaino asettavan ohjan ja kaulan suorassa pitävän ulko-ohjan välille.

Oikeassa kierroksessa oli niin käynnissä kuin ravissakin hyvät hetkensä, jolloin sain oikean idean ulko-ohjan tuntumasta ja sen kautta kaulan ja etuosan suoristamisesta. Näillä hetkillä Eetu sitten asettuikin pehmeästi ja pyöristyi. Silloin kun jokin niin sanotusti loksahti oikeaan asentoon ja Eetu liikkui pyöreänä kahden ohjan välissä tuntui homman idea aika selkeältä, mutta kun poni tästä taas kääntyi väärinpäin niin punaisen langan löytäminen olikin taas kovin vaikeaa. Vasempaan kierrokseen ulko-ohja roikkui monesti aivan toimettomana, enkä vain hahmottanut millä korjauksilla olisin saanut epämääräisen vinon Eetun suoristumaan niin että ulko-ohjalle olisi saanut tuen ja sisäohjaa pehmeämmäksi. Ope muistutteli moneen kertaan kaulan suorana pitämisestä ulko-ohjalla, mutta oma virheellinen tunne oli se ettei oikeaa ohjaa voi pitää kunnolla kädessä jos aikoo saada vasemmalle asetuksen. Vikaa oli myös siinä että asetuksessa ei taaskaan ollut riittävän selkeää vastaanpitämisen ja myötäämisen systeemiä, vaan asettava käsi oli liian levoton ottaen ja päästäen melkolailla summamutikassa.

Laukassa en saanut asetukseen otetta senkään vertaa kuin käynnissä ja ravissa. Toki sama ulko-ohjan sääntö päti edelleen, mutta asettavan käden rentona pitäminen oli hankalaa ja koko laukka oli aika nelitahtisen ja kiireisenkin oloista. Ehkä pohkeella olisi saanut ratsastaa lisää pyörivyyttä, ja toisaalta ope myös ohjeisti hidastamaan etujalkoja niin ettei etuosa kipittäisi liian kiireisenä. Oikeassa laukassa sain kaulaa vähäsen suoristettua ja sisäkäden pidettyä pehmeämpänä, jolloin Eetu ei jäkittänyt vastaan yhtä pahasti kuin vasemmassa laukassa. Varsinaiset oivalluksen hetket jäivät laukasta kuitenkin puuttumaan.

Loppuraveissa Eetu oli joka tapauksessa melko rento ja hieman jopa venyttikin kaulaa. Open kannustava kommentti oli että Eetu oli tänään mukavasti läsnä eikä lähtenyt vain jäkittämään ratsastajaa vastaan. Totesinkin tähän että Eetu kyllä tänään toimi heti kun vaan onnistuin itse tekemään jotain oikein. Se oikeiden asioiden tekeminen vaan tahtoo olla niin kamalan hankalaa varsinkin kun poni on näin kovin vino ja jäykkä ja vaatii ratsastajalta todella paljon työtä ja tarkkuutta.

lauantai 9. elokuuta 2014

Rentoilua maastossa

Lauantaiaamuna lähdimme Vaken kanssa maastoon Annen ja Jetin sekä kolmannen ratsukon seurassa. Edellisestä maastokerrastamme ehtikin mennä lähes kuukausi, mutta onneksi Vake on päässyt maastoilemaan muiden ratsastajien kanssa. Jostain syystä ötökät loistivat poissaolollaan, mitä niin hevoset kuin ratsastajatkin arvostivat suuresti. Reittimme kulki ristiin rastiin kangasmaastoissa suurelta osin tuttuja reittejä, mutta mukana oli myös minulle uusia osuuksia. Laukkasimme yhden ihan hyvän mittaisen pätkän, ja vauhti pysyi tällä kertaa sen verran maltillisena ettemme jääneet muista pahasti jälkeen. Enimmän aikaa matka taittui käynnissä ja välillä myös reippaassa ravissa. Ravissa ohitimme ne pelottavat siltarummut jotka edellisellä kerralla kovasti jännittivät Vakea, mutta tällä kertaa niitä vain vilkaistiin ohimennen. Metsässä kohdattiin myöskin kovaa vauhtia karkuun pinkova rusakko sekä irtokoira joka seurasi mukanamme pienen matkaa, mutta eiväthän nämä hevosiamme hätkähdyttäneet. Leppoisaan lenkkiin kului aikaa noin puolitoista tuntia. Mukavaa oli viettää lauantaiaamupäivä metsässä kiireettömästi rentoutuen.

torstai 7. elokuuta 2014

Hyppäämisen ilo

Torstain tunnilla päästiin taas hyppäämään Vaken kanssa. Sää oli hiostavan kuuma, ja kun Vake oli vieläpä mennyt jo aiemmin samana päivänä yhden tunnin uumoilin että meno tulisi olemaan kovin laiskaa ja vetämätöntä. Siltä poni vaikuttikin niin tallista kentälle mönkiessään kuin alkukäyntien aikanakin. Vaan kun lähdettiin ravaamaan alkuverryttelyjä ei tarvinnut kuin kerran huomauttaa hieman raipalla ja sitten poni liikkuikin mukavan reippaasti ja hyytymättä. Laukassa reipas meininki jatkui pienen alkuherättelyn jälkeen. Kaarteissa sai pohkeilla ylläpitää laukan sujuvuutta, mutta mitään puskemista ei tarvittu. Laukan ollessa näin sujuva onnistui laukanvaihto lävistäjän päätteeksi niin hyvin ettei ikinä. Annoin vaan merkin ulkopohkeella ja saman tien laukka olikin jo vaihtunut ilman mitään jarrutteluja tai sähläämisiä.

Verryttelyhypyt mentiin kisaverkan tyylisesti yksittäisillä esteillä. Ensin mentiin muutama kierros putkeen ristikkoa/pystyä vasemmassa laukassa soikiokuviolla. Vake liikkui edelleen tosi hyvin eteen, ja este ylittyi kepoisasti. Sen verran unohduin ajamaan estettä kohti että ponnistuspaikat ajautuivat vähän turhan lähelle. Ope muistuttelikin siitä että estettä kohti tulee antaa hevoselle rauha katsoa ponnistuspaikkaa, eli sen jälkeen kun laukan on saanut etenemään niin ei pidä jäädä enää turhanpäiten "jahtaamaan" hevosta estettä kohti. Toisena verkkahyppynä tultiin noin 75-senttistä okseria oikeasta laukasta pari kertaa. Nyt puolestaan jäätiin esteestä hieman kauemmas, mutta totesimme yhdessä Vaken kanssa että tähän ei mitään pikkuaskelia enää oteta vaan venytetään kauempaa. Hienostihan se poni venyikin ja pääsin kohtuullisen hyvin mukaan hyppyihin kun luin ponnistuspaikan oikein.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.
Verryttelyhyppyjen jälkeen hypättiin viiden esteen mittainen radanpätkä. Esteet olivat 80 sentissä lukuunottamatta sarjaa jolla korkeus oli hieman tämän alle. Enpä ole Vaken kanssa ennen kasikymppiä mennytkään kuin yksittäisinä esteinä, mutta tänään poni tuntui niin hyvältä että lähdin matkaan luottavaisella mielellä. Ensimmäiselle esteelle ja etenkin sarjalle ajoin vielä liikaa, mutta hyvät hypyt saatiin tästä huolimatta. Ykköselle ponnistettiin taas kaukaa mutta se ei tullut yllätyksenä. Sarjan a-osalla sama juttu, ja pientä venymistä tarvittiin b-osallekin, mutta Vake hyppäsi hienosti ja olin menossa mukana. Selvittyämme sarjasta kunnialla huokaisin helpotuksesta ja onnistuin rauhoittamaan ratsastustani. Maltilla lähestyen kolmosesteelle saatiin aivan nappihyppy. Neloselle oli niin pitkä matka että ajatus meinasi suorastaan herpaantua, ja tällä esteellä mentiin hieman pohjaan. Läheltäkin pääsee, eli ei ongelmaa kun olin menossa samasta paikasta ponin kanssa. Viimeiselle esteelle oli taas niin pitkä tie että Vake taisi jo kuvitella tehtävän loppuneen. Hypättiin kaukaa, ja vaikka olin tähän varautunut ja sain ylävartalon hyppyyn mukaan jäi käsi vähän hitaaksi eikä mielestäni antanut Vakelle aivan tarpeeksi tilaa venyttää kaulaa. Vakella kun on taipumus vetää päätä hypyissä pitkälle ja alas niin etenkin tämän tyyppisissä pitkissä mutta hieman hitaissa hypyissä pitäisi kättä saada vielä enemmän eteen. Muilta osin tuntuu siltä että alan olla Vaken hypyissä jo vähän paremmin mukana kuin alkuaikoina jolloin sen hyppytyyli oli vielä vieras.

Kokonaisuutena ratamme oli joka tapauksessa oikein hyvä. Kasikymppi ei siis tuottanut mitään vaikeuksia, ja ylipäänsä Vake oli tänään aivan superhyvä. Sanomattakin lienee selvää että oli hirmuisen kivaa hypätä! Suunnitelmana on että reilun kahden viikon kuluttua mentäisiin tallin omissa harjoituskisoissa ensimmäinen kasikympin starttimme, ja tämänpäiväisen perusteella sen ei pitäisi olla mitenkään mahdoton tehtävä.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Perusratsastusta ja mielenvirkistystä

Saaran tallin tunnit jatkuivat jälleen hevosten palattua kahden viikon kesälomaltaan. Syyskauden ensimmäiselle tunnille minulle oli jaettu ensin yllätysratsu Manu, mutta vaihdoin sen lopulta Loreen toisen tuntilaisen ehdotettua vaihtoa. Lorelle tunti olikin käsittääkseni aivan ensimmäinen loman jälkeen. Lieneekö loman vaikutusta että Lore oli tänään epätavanomaisen kiltti hoitotoimenpiteiden ja etenkin satuloinnin ajan.

Lomaltapaluun huomioiden ei tänään tehty kovin vaativia temppuja vaan keskityttiin perusratsastukseen asetusten ja taivutusten parissa. Lisäksi ope ehdotti mielenvirkistykseksi pientä kahluureissua tunnin päätteeksi, joten kentällä mentiin tänään vähän lyhyemmin. Käynnissä ja ravissa taivuteltiin hevosia suurilla volteilla molemmissa päädyissä, ja käynnissä käytettiin asetuksen tukena kevyttä takaosan väistätystä. Ravissa tehtiin lisäksi pieniä temponvaihteluja uralla sekä lyhyitä käyntiinsiirtymisiä. En tiedä oliko syy lomassa vai missä, mutta Lore oli tänään vähän tavallista hitaampi pohkeelle ja ennen kaikkea varsin jäykän oloinen. Toisinaan Lore on tuntunut suorastaan helpolta saada rentoutumaan ja vähän pyöristämään ylälinjaa, mutta tänään ei ollut sellainen päivä. Olin aika lailla hukassa asetusten ja taivutusten kanssa, ja kun en saanut Lorea pehmeästi taipumaan ja myötäämään asetukseen niin eipä se lähtenyt mihinkään pyöristymäänkään. Ajattelin että kyllä se sieltä tulee ajan kanssa, ja ratsastelin ehkä turhankin varovaisesti ja kevyesti. Voi olla että napakampi asetusten läpivieminen olisi tuottanut parempia tuloksia. Tällä rentoilutaktiikallani Lore ei toki varsinaisesti jännittynyt, mutta eipä se myöskään oikein rentoutunut ja pehmentynyt.

Ratkaisevin pulma oli se etten saanut Lorelle rehellistä ja korrektia asetusta niskasta, vaan sen sijaan kaula linkkuuntui liikaa. "Sarana" olisi siis pitänyt saada paljon ylemmäs niskaan. Monestikaan en oikein itse hahmottanut mihin suuntaan hevonen oli linkussa ja vinossa, vaan tarvitsin open kertomaan missä vika ja mitä tehdä. Tunsin kyllä oikein selvästi että hevonen ei ole suora ja kahden ohjan ja pohkeen välissä, mutta siihen se sitten jäikin. Ulko-ohja olisi saanut yleisesti ottaen olla paremmalla tuntumalla pitämässä kaulan suorassa ja poissa linkusta. Juurihan alkukesästä hoksasin Loren kanssa että ulko-ohjan kädessä pitäminen auttaa aivan hurjasti, mutta etevästi taas "unohdin" tämän seikan.

Työskenneltiin vielä jonkin aikaa oikeassa laukassa pääty-ympyrällä (vasen laukka säästettiin lammelle). Iloinen yllätys ja tunnin positiivisin asia oli se kuinka Loren laukka olikin yllättäen varsin helppo istua. Aina ennen Loren oikea laukka on keinuttanut ja keikuttanut niin että en ole voinut muuta kuin heilua edestakaisin merisairauden partaalla, mutta tänään oikea laukka tuntui aivan yhtä hyvältä kuin vasen laukka yleensä. Opekin hämmästeli asiaa ja totesi että Lorehan päästää nyt ihan istumaan laukassakin. Lore ei myöskään kovin paljon keikuttanut päätään ylös ja alas, ja omasta puolestani saavutin laukassa suorastaan tasapainoisen ja luontevan olon. Asetuksen ja suoruuden suhteen vaan oli edelleen samat ongelmat kuin ravissa, eli kaula kääntyi liikaakin linkkuun mutta niskan sarana jäi jäykäksi. Kunnollista rentoutumista ja pyöristymistä ei siis nähty laukassakaan.

Tunnin päätteeksi käveltiin tosiaan vielä lammelle. Vettä oli tässä vaiheessa kesää jo niin vähän että uimaan ei enää päässyt, mutta kahlailtiin. Otettiin myös vähän laukkaa rannalla niin että karautettiin hiekalta matalaan rantaveteen ja sen läpi muutaman askeeleen päässä olevalle saarekkeelle. Lore laukkasi veteen tietenkin mielissään, mutta ei varsinaisesti kuumunut. Varmasti tällainen vähän tavallisuudesta poikkeava maastotehtävä teki hyvää niin hevosille kuin ratsastajillekin. Pieni hulluttelu on mukavaa vaihtelua kentällä puurtamiseen.

lauantai 2. elokuuta 2014

Helppoa kuin mikä

Elokuu alkoi jännittävästi minun ja Vaken ensimmäisillä yhteisillä vieraskisoilla, sillä Kiimingissä järjestettävien Pohjois-Suomen aluemestaruuskilpailujen yhteydessä oli tarjolla seuraluokka 70 cm korkeudella. Tällä kertaa kisajännityksen määrä pysyi kuitenkin varsin sopivana ja kohtuullisena, sillä luotto Vakeen oli suuri, estekorkeus mukavuusalueellamme ja luokan arvosteluna A.1.0 eli aikaratsastusta ei tarvinnut miettiä. Kaiken lisäksi Vakella oli näissä kisoissa myös toinen ratsastaja, joka starttasi luokassa minua ennen, ja näin ollen homma oli tehty minulle mahdollisimman helpoksi kun sain ensin katsoa miten Vake radalla meni. Eipä siinä yllätyksiä tullut, vaan Vake näytti ylittävän esteet rauhallisen varmaan tyyliinsä. Koska poneja meni 70 cm tasolla kaikkiaan vain kuusi, ei Vaken ensimmäisen radan jälkeen ollut kuin neljä ratsukkoa välissä ennen omaa vuoroani. Verryttelyalue oli onneksi kisakentän välittömässä läheisyydessä, ja kävin tekemässä Vaken kanssa kaikkien aikojen nopeimman verkan: ravasimme kierroksen ja hyppäsimme yhden pystyn. Eipä siinä sen enempiä verryttelyjä tarvittukaan.

Ratapiirros. Este numero 5 oli kuvasta poiketen pysty.
Lähtömerkin saatuamme hoputtelin Vakea reippaaseen laukkaan yhden pitkän sivun verran ja suuntasimme ensimmäiselle esteelle. Ensimmäiset neljä estettä ylittyivät mukavan sujuvasti, ja hyvät ponnistuspaikat löytyivät kuin itsestään. Viitoseste oli ensimmäinen jolle ei paikka osunut ihan nappiin enkä lähestymisessä ollut ihan varma mistä hypätään. Eipä se kuitenkaan haitannut sillä este selvitettiin ongelmitta vähän pohjastakin. Laukka jäi tällä esteellä vaihtumatta, mutta seuraavaan kurviin tullessa Vake teki pyynnöstäni vaihdon. Vaihdon kanssa ähräys kuitenkin hetkellisesti jarrutti laukkaa pois, joten sen jälkeen piti ratsastaa eteen varsinkin kun seuraava este oli sarja. Sarja oli radan tehtävistä se minkä tiesin etukäteen haastavimmaksi, sillä poniväli jää kokemukseni mukaan Vakelle vähän pitkäksi ellei sisään päästä aivan erityisen sujuvalla laukalla. A-osana olevalle okserille tultiin nyt hieman lähelle, eli hyppy jäi vähän pieneksi, mutta siitä huolimatta sarja ylittyi ongelmitta vaikka b-osalle jouduttiinkin venymään kaukaa. Vakellahan ei onneksi ole mitään sitä vastaan että joutuu hyppäämään vähän kauempaa, mutta omat mukautumiseni hyppyihin olisivat kyllä voineet olla sarjalla paremmatkin. Sarjan jälkeen laukattiin vielä pitkä tie viimeiselle okserille. Tähänkin tultiin lopulta vähän lähelle, mutta puhtaasti yli ja niin oltiin jo maalissa.



Virhepisteettömästä radasta saimme siis punavalkoisen ruusukkeen, ja olin tietysti tyytyväinen puhtaaseen ja asialliseen rataan. Mielestäni Vake eteni radalla ihan sopivan sujuvaa laukkaa, mutta videolta huomasin että istuntani oli kovin levoton ikään kuin vähän tuuppaisin ponia eteen koko ajan. Kotikisoissa meno näytti eleettömämmältä, joten ehkä tänään kuitenkin jäi paras sujuvuus uupumaan ja sen myötä sorruin taas yliratsastamiseen. Pyrin ratsastamaan Vakella koko ajan esteistunnassa, mutta ylävartalo näyttäisi kuitenkin soutavan edestakaisin vaikkei missään vaiheessa takanojaan menekään. Pidetäänpä siis mielessä se että eteen ratsastaa pohje, ei istunnalla tuuppaus. Joka tapauksessa oli oikein mukava huomata miten huoletonta Vaken kanssa on kisata kotipihan ulkopuolellakin. Meno radalla tuntui todella helpolta, ja arvelin että Vake olisi puksuttanut maaliin aivan yhtä hyvin vaikka selässä olisi ollut perunasäkki. Tällainen 70 cm luokka oli siis todellakin mukavuusalueellamme. Jostain syystä 80 cm kisaratojen hyppääminen epäilyttää silti kovasti, mutta uskoisin että lisätreenillä niidenkin pariin päästään ennen pitkää. Ei voi muuta kuin olla onnellinen että minulla on nyt tällainen luottoratsu jonka kanssa kisaamista harjoitella!