Energiat kohdillaan

Tiistai oli perinteiseen tapaan viikon paras päivä eli estevalmennuspäivä Vaken kanssa. Menimme neljän ratsukon ryhmässä, ja tunnin teemana vaikutti olevan tarkkojen lähestymislinjojen hakeminen, sillä hyppäsimme lävistäjillä sarjoja ja lisäksi pystyestettä vinolähestymisellä.

Sileän verryttelyjen jälkeen menimme ensin puomitehtävää. Puomit olivat samoja pehmeitä lötköpötköjä jotka aiheuttivat viimeksi päänvaivaa, mutta nyt Vake ylitti puomit asiallisesti kun niitä ei ollut useampaa sarjassa. Tehtävä olikin sellainen, missä me pääsimme vuorostamme loistamaan. Kurvailimme melko tiukoilla silmukoilla kentän keskellä olevien puomien yli ja joka puomin kohdalla tuli laukanvaihto. Vake oli tässä hyvä, sillä se kääntyi ketterästi ja teki näppärät vaihdot. Laukkakin oli nyt tehtävään sopivaa eli lyhyttä mutta napakkaa. Ensimmäisellä kierroksella jätin vaihdot Vaken hoksaamisen varaan ja niinpä ne eivät ihan joka kerta osuneet puomin päälle, mutta toisella kierroksella annoin vaihtoavut ulkopohkeella ja näin vaihdot onnistuivat täsmällisesti puomien kohdalla.

Hyppelimme sitten päivän tehtäviä yksitellen läpi. Ensin menimme kaarevalla uralla kaksi pikkuestettä, joiden väli oli kolme laukkaa. Vake liikkui hyvin eteen, ja väli kaarella jäi jopa ahtaaksi. Vähän se kyllä tunki ja nojasi sisäänpäin esteeltä toiselle kaartaessa, mutta energia oli hyvä. Sitten siirryimme lävistäjällä olevalle sarjalle, jolla oli yhden askeleen välein maapuomi, pysty ja okseri. Näin alkajaisiksi esteet olivat ihan matalia, ja välit siten aika pitkiä. Vakepa kuitenkin yllätti, ja meni niin sujuvasti että vastoin odotuksia välit eivät olleet lainkaan hankalat. Vau!

Otimme vielä pari harjoituskierrosta lävistäjällä olevalle jumppasarjalle, jossa oli neljä kavalettikorkuista hyppyä innarivälein. Vaikka Vake laukkasi hyvin, tuli tässä tehtävässä ponin perusongelmat esille. Välit olivat meille pitkähköjä, ja Vake sai venyä ihan tosissaan. Itseltäni meinasi jo loppua usko kesken sarjan puolessa välissä, kun joka hypyn jälkeen etäisyys seuraavalle kävi pidemmäksi ja pidemmäksi ja poni kynti aivan nenä maassa... Vaan niin Vake ponnisteli omintakeisella maamyyrätyylillään ihan viimeisenkin puomin yli. Kyllä se ainakin yrittää.

Sitten hyppelimme tehtävät ratana, ensimmäisen kierroksen matalilla korkeuksilla ja toiselle kierrokselle saatiin joitakin esteitä korkeammaksi. Jo hypättyjen tehtävien lisäksi rataan kuului vinottain lähestyttävä pysty radan keskellä, ja tässä apuna oli esteen edessä maassa ohjauspuomit, joiden suuntaisesti esteelle tuli ratsastaa. Rata alkoi kaarevalla uralla kahden pikkuesteen yli, ja tämän jälkeen tuli haastava kaarre heti jumppasarjalle. Tämä olikin meille odotetusti radan pahin paikka. Vake pyrki joka kaarteessa puskemaan sisään, ja sen se teki tässäkin välissä. Näin ollen en saanut jumppasarjalle kohtisuoraa linjaa, vaan hyppylinja kallistui oikealle. Ensimmäisellä kerralla selvisimme nipin napin jumpan loppuun asti, mutta toisella ratakierroksella linja johti suoraan päin viimeisen kavaletin jalkaa ja Vake joutui viime tipassa väistämään sen ohi ulos. Muutoinkin sain olla kaarteissa tosi tarkkana, ettei Vake päässyt puskemaan niitä liian pieniksi. Jumppasarjan jälkeisessä kaarteessa sain Vaken jopa vietyä ihan uralle ja kulmaan asti, ja näin saatiin hyvä suora linja seuraavalle lävistäjäsarjalle. Vake laukkasi edelleen tosi hyvällä energialla, ja yhden askeleen sarjan se selvitti hienosti. Okseri oli lopulta 90 sentissä, ja tähän tuli niin näppärä ja terävä hyppy että ei ole tosikaan. Vinolähestymisissä pystylle oli pientä viilaamista ja tätä hiottiin monen toiston verran. Varsinkin vasemmassa laukassa lähestyen löytyi pikkuhiljaa hyvä linja keskelle estettä, ja tälläkin 85 sentin esteellä Vake hyppäsi oikein pontevasti. Kaiken perusta oli vain huolehtia, ettei poni päässyt päädyissä oikaisemaan.

Näistä hypyistä jäi tosi hyvä mieli. Vake oli tänään niin reipas ja innokas, ja nyt se laukkasi taas ryhdikkäämpänäkin eikä viime viikon tapaan kyntänyt. Tällaisesta laukasta tuli napakoita hyppyjä, joissa myös kuskin oli helppo olla mukana, eli poni ei kiskaissut itseään pitkäksi ja matalaksi. Innarisarjoilla Vake tulee tuskin koskaan olemaan kovin sulava, mutta yhden laukan välit menivät nyt kuin vettä vaan. Ainoa ongelma tuntuu olevan kaarteissa sisälle puskeminen, mikä vaikeuttaa estelinjoille pääsemistä ja haittaa laukkaamista ellei oikomista saa pidettyä kurissa. Muilta osin sujuu kyllä tällä hetkellä aivan mainiosti. En tiedä, mistä Vake on tämän energian löytänyt, mutta toivottavasti se säilyy!

Huh mitä hyppyjä!

Keskiviikon vakiotunnilla oli luvassa esteitä, ja odotin jännityksellä minkä hevosen uusi ope minulle oli laittanut. Hevosvalinta olikin melko yllättävä, nimittäin Tauno. Taunolla en ollut ratsastanut kuin kerran aikaisemmin, mutta oli ihan mielenkiintoista kokeilla sillä hyppäämistä sillä Taunohan on oikein järkevä ja positiivinen nuori hevonen. Ennustin kylläkin joutuvani vaikeuksiin Taunon pitkän laukan kanssa, sillä tällä koipeliinilla on laukassa aikamoista ulottuvuutta. Arvelin myös kääntämisen ja ohjaamisen mahdollisesti haastaviksi, sillä edelliskerran Taunolla ratsastaessani oli laukassa ratti vähän hukassa. Tästä oli kuitenkin jo aikaa, ja Tauno osoittautui tätä nykyä paljon helpommaksi ratsastaa. Alkuverryttelyssä totesin myös, että Taunolla ei ollut enää tapana liikkua niska linkussa kuolaimen alla ja olemattomalla tuntumalla.

Ehdin tutustella Taunoon hetken aikaa ravissa ja laukassa, ja sitten aloimmekin jo hypätä verryttelyristikkoa. Ristikko ylittyi ihan asiallisesti, kunhan vaan hoksasin ettei tällaista hevosta kannata yrittääkään ratsastaa liian lähelle estettä vaan parempi ponnistuspaikka löytyy kauempaa. Pitkäkoipinen Tauno kyllä venyttää pikkuesteen yli paljon kauempaakin kuin töppöjalkaponit. Ponnistuspaikan kanssa oli pientä hankaluutta myös seuraavalla tehtävällä, johon kuului kahden pienen pystyn kaareva linja. Piti vaan rohkeasti hakea paikkaa kauemmas esteestä, jottei Taunon tarvinnut pompata hassusti aivan juuresta. Paremmasta paikasta lähtevä hyppy tosin tuntui aika isolta, sillä Taunolla oli hypyissä voimaa paljon enemmän kuin mihin olen tottunut. Toistaiseksi meno vaikutti kuitenkin ihan toimivalta lukuunottamatta pieniä vaikeuksia hyppyyn mukautumisessa.

Hyppäsimme sitten pätkän, johon kuului lävistäjäpystyn ja okserin kaareva linja sekä yhden askeleen sarja. Lävistäjäpystyn alla oli koristeena merkkikartioita, ja liekö Tauno tällaista tötteröestettä ennen nähnytkään. Varauduin siihen, että Tauno saattaisi yrittää esteen ohi. Tällaista se ei kuitenkaan aikonut, mutta noteerasi erikoisemman esteen pomppaamalla varmuuden vuoksi oikein korkean loikan sen yli. Tässä hypyssä tuntui keskivartalon hallinta katoavan, mutta en kuitenkaan kovin pahasti keikannut alastulossa sillä sain kuin sainkin pohkeet pysymään paikoillaan isommassakin hypyssä. Taunon kapea runko varmasti auttoi pohkeiden ja sitä myötä koko istunnan vakautta. Kaareva linja okserille tultiin eteen sujuen, ja ponnistuspaikan jäädessä kauas Tauno venytti rohkeasti ja hyppäsi taas isolla kaarella. Jälleen oli sellainen olo että näin suuri hyppy oli minulle vähän liikaa, mutta olin silti mukana melko hyvässä tasapainossa. Huh sentään millaisia loikkia! Yhden askeleen sarjan Tauno selvitti hyvin, ja esteiden ollessa pieniä ristikoita eivät hypyt olleet niin suuria että tätiä olisi hirvittänyt.

Piirroksesta kiitos Annelle!

Sitten hyppäsimmekin lopuksi radan, joka oli peräti yhdeksän esteen mittainen. Taunon kanssa menin suosiolla matalammalla korkeudella, mutta esteet olivat kuitenkin 60-70-senttisiä. Jännitti vähäsen, mutta tuumin että ihan asiallisestihan me oli selvitty tähänkin asti vaikka hyppyyn mukautuminen vähän hankalaa olikin. Aloitus tötteröesteelle oli vähän kiemurteleva, mutta nyt Tauno ei tehnyt ylimitoitettua hyppyä. Päädystä kakkosesteelle tullessa ei ponnistuspaikka osunut kovin hyväksi, enkä uskaltanut lähettää Taunoa jättiloikkaan kaukaa. Toin sen virheellisesti liian juureen, ja kun este taisi vieläpä olla radan korkein keilasi Tauno puomin alas. Myös kolmosesteelle toin Taunon liian varoen, ja pomppasimme okserin juuresta. Tämän jälkeen meno vähän sujuvoitui (tai kuski rohkaistui), ja sarja meni mukavasti. Myös kaareva linja vitoselta kutoselle meni mukavan sujuvasti ja asiallisista ponnistuspaikoista. Okserin jälkeen en kuitenkaan ollut tarpeeksi skarppina varmistelemassa hyvää tietä seuraavaan tiukempaan kaarteeseen, vaan annoin Taunon ajautua liikaa oikealle. Kun olimme ajautuneet näin huonoihin asemiin en edes tosissani yrittänyt kääntää Taunoa esteen ylitykseen, vaan menimme suosiolla ohi ja otimme uuden lähestymisen.

Uudella lähestymisellä matka jatkui pystyn yli, ja kaarevalla linjalla kohti kahdeksatta estettä. Taas tie olisi voinut olla huolellisempi, ja kun emme menneet aivan viivasuoraan estettä kohti alkoi Tauno kiemurrella hieman epävarmana. Näin ponnistuspaikan kanssa ei tullut valmista, enkä uskaltanut lähettää Taunoa hyppyyn kaukaa. Vein sen esteen juureen, ja nyt oltiin niin kiinni esteessä että Tauno teki tilanteesta selvitäkseen todella suuren, ylöspäin suuntautuvan loikan. Tämä jättiloikka meni jo siihen sarjaan että kuski rämähti hypyn voimasta eteen kaulalle, ja kaulalla maaten puristin rystyset valkeana kiinni kun Tauno laukkasi päätyyn. Onneksi järkevä ja kiltti Tauno pysähtyi heti päätyyn tullessaan, ja näin ei tästä tullut putoamista. Huh!

Onneksi en ehtinyt jäädä pitkäksi aikaa hermoilemaan, vaan lähdimme saman tien jatkamaan seiskaesteestä ja tästä uudestaan hankalalle kasille. Nyt olimme molemmat vähän varovaisella asenteella liikkeellä, ja Tauno otti vähän pienemmät hypyt läheltä esteitä. Pitkässä lähestymisessä radan viimeiselle esteelle laukka sujui mukavasti eteen, ja hypystä tuli asiallinen. Hieno Tauno suoritti radan oikein nätisti, vaikka kuski keikkuikin kyydissä toistaitoisena. Ei tämä tosiaan mikään tyylinäyte ollut, kun hyppyihin mukautuminen oli mitä oli ja varmistelin liikaa tuomalla ponnistuspaikat usein turhan lähelle esteitä. Kasiesteen valtava pomppu ja siitä seurannut kaulalle keikahtaminen jäivät kyllä kovasti harmittamaan, sillä ilman tätä välikohtausta rataan olisi voinut olla taustat huomioiden ihan tyytyväinen. Melkein-putoamisesta jää aina kovin huonot ja epävarmat fiilikset.

Taunoa täytyy kehua, sillä onhan se nuori ja kokematon mutta kuitenkin ihanan järkevä ja tasainen. Ei voi ainakaan hevosen asennetta moittia, sillä Tauno yritti koko ajan hyvin ja sieti hienosti ratsastajan virheitä. Nuoren, kevyen puoliverisen hyppyvoima ja kropan käyttö hypyissä oli vaan jotain sellaista, mihin ei tämä täti ole tottunut. Niinpä hypyt tuntuivat välillä aika hurjilta, ja paljastivat kyllä sen että vartalon hallinnassa ja hyppyyn mukautumisessa on parannettavaa. Helppoahan se on hypätä pienesti ja eleettömästi ponnistavalla ponilla tai suokilla, mutta kun laitetaan alle tällainen pitkäkoipinen urheiluhevosjalostuksen tuote ja mukaan hevosen kokemattomuuden tuomaa ylihyppäämistä niin tilanne on täysin toinen. Oli suoraan sanottuna varsin haastavaa. On kyllä todella harmi, että piti sattua se jättiloikka ja kaulallaroikkumisepisodi, sillä siitä jäi niin äärimmäisen epävarma olo. Isommissakin hypyissä pitäsi oppia olemaan mukana, mutta minua kyllä jonkin verran pelottaa harjoitella sitä tällaisella hevosella jonka loikat tuntuvat kovin helposti linkoavan täysin pois tasapainosta. Nyt uskalsin mennä tunnin loppuun ja hypätä Taunon kanssa kaikki annetut tehtävät reippaalla asenteella, mutta jälkeenpäin jäi mietityttämään. Missä menee sopivan reippauden ja uhkarohkeuden raja, entä turhan nössöilyn ja terveen järjen raja?

Venymistä valmennuksessa

Viikonloppu alkoi perjantaina Pian estevalmennuksella kotikentällä. Menimme Vaken kanssa valmennuksessa kolmen ratsukon ryhmässä. En ollut päässyt viime viikonlopun jälkeen kertaakaan ratsastamaan, joten tunsin oloni satulassa hieman tukkoiseksi ja jäykäksi. En myöskään ratsastanut tänään mielestäni erityisen hyvin, mutta en tiedä minkä verran sitä voi laittaa pienen sairastauon piikkiin kun kyse oli kuitenkin vain muutamasta päivästä.

Verryttelimme ensin ravissa ja laukassa. Laukassa saimme tehtäväksi temponmuutokset siten, että pitkillä sivuilla koottiin ja otettiin kiinni ja päädyissä kaartaessa ratsastettiin eteen. Vake tuntui olevan ihan reippaalla päällä, mutta pohkeesta eteen reagoimista piti kuitenkin saada hieman nopeammaksi. Huomasin, että istunta ei pysynyt tarpeeksi vakaana vaan eteenratsastaessa aloin hieman heilua laukan mukana ja kallistua eteenpäin. Verryttely jatkui puomi- ja kavalettitehtävällä, johon kuului laukkapuomit kaarevalla uralla, laukanvaihtokavaletti sekä matala innarisarja. Vake eteni puomeille ja kavaleteille ihan hyvällä imulla, mutta kaarteissa piti ratsastaa eteen jotta laukka ei päässyt kääntäessä hyytymään. Sain myös jälleen muistutuksia suoristautua pystyyn esteiden ylityksen jälkeen.

Seuraavana tehtävänä oli S-kiemura, johon kuului äskeinen innarisarja, tästä vasemmalle neljän laukan kaareva tie pikkupystylle, ja kaarros oikealle kolmen laukan päässä olevalle toiselle pystylle (esteet 1-3). Tätä hypeltiin molemmista suunnista. Ensin kolmen laukan väli jäi liian pitkäksi ja otimme mukaan ylimääräisen askeleen, mutta kun korjasin tien niin että kääsin kakkosesteeltä tiukemmin ja pyysin Vakea enemmän eteen onnistui se venyttämään välin kolmella askeleella. Tehtävä kysyi Vakelta venymistä eteen, mutta kun saimme juonesta kiinni niin poni kyllä venytti ihan kiitettävästi. Energia tuntui olevan aika hyvin kohdillaan.

Siirryimme hyppäämään seuraavaksi trippeliä, jolle ratsastettiin 20 metrin suora linja innarisarjalta. Kuusi laukkaa oli Vakelle sopiva askelmäärä tähän väliin, ja sain jopa ratsastaa hieman eteen niin että trippelille saatiin ponnistuspaikka asiaankuuluvan lähelle. Vake jatkoi hyvällä imulla eteenpäin, joten trippeli ylittyi näppärästi. Trippeliä nostettiin ylöspäin, ja se näytti jo ihan kunnioitettavan kokoiselta esteeltä vaikkei ehkä ollutkaan kuin 90 senttiä. Kun etäisyys oli tuttu ja ponnistuspaikka linjalla helppo löytää ei ollut mitään hätää hypätä vähän isompaakaan pituusestettä. Ensimmäisellä kierroksella Vake pudotti takapuomin, mutta tämän jälkeen tein huolellisemman pitkän myötäyksen ottaen harjasta hieman tukea ja Vake selvitti esteen hienolla hypyllä ilman kolisteluja.

Viimeisenä yksittäisenä tehtävänä harjoiteltiin sarjaa, joka oli meille tietenkin päivän vaikein pala. Sarjalle lähestyttiin kaarevan maapuomisarjan kautta, ja viimeiseltä puomilta sarjalle oli matkaa 16 metriä. Tähän kuului ottaa neljä laukkaa, ja sarjaväli okserilta pystylle puolestaan oli jonkin verran alle 7 metrin mittainen. Korkeutta esteillä oli 80-85 senttiä. Vakella oli hyvä energia ja imu, mutta silti molemmat välit tahtoivat olla sille aika pitkiä. Sarjan a-osalle ponnistuspaikka jäi vähän kauas, mutta Vake kuitenkin venytti hyppyyn reippaasti. Sitten piti venyä vielä sarjan b-osalle, jolle oli tietenkin matkaa kun kaukaa lähtenyt hyppy okserilla ei kantanut kovin kauas esteen taakse. Urheasti Vake venyi, mutta helppouden tunne jäi puuttumaan. Koko ratsukko meni sarjalla liian pitkäksi, kun a-osan jälkeen olin vain tuuppaamassa Vakea eteen ja jäin itse etunojaan irti satulasta. Näin pitkänä Vaken on tietenkin hankalampi nousta hyppyyn kun este on vähänkään korkeampi. Sama pitkänä meno ja hyppyyn sukellus ylävartalolla vaivasi oikeastaan jo a-osalle tullessa. Vake pudottikin b-osan pari kertaa, kun ei hyppy noussut tarpeeksi ylös. Sain ohjeeksi suoristautua sarjavälissä paremmin pystyyn, ja tämä kyllä varmasti auttoikin tasapainottamaan menoa. Sitten vaan kävi niin, että en ehtinyt kaukaa venyttäen lähtevään hyppyyn tarpeeksi mukaan, vaan kun ylävartalo jäi hypyssäkin pystympään en saanut mielestäni kättä tarpeeksi eteen. Tavalla tai toisella kömpelöltä tämä sarjan ylitys siis tuntui joka kerta. Vake oli kuitenkin ihanan kärsivällisellä asenteella liikkeellä, ja imi esteille ja venytti hyppyihin joka kerta yhtä rohkeasti vaikka välillä puomi lähtikin mukaan.

Lopuksi hyppäsimme kaikki tehtävät yhteen putkeen ratana. Tässä ei tapahtunut varsinaisesti mitään uutta, vaan suoritimme tehtävät samalla lailla kuin yksittäinkin. S-kiemura onnistui hyvin, samoin suora linja kuudella laukalla trippelille. Sarjalla ajatus oli eteen eteen eteen, ja Vake sai taas venyä samalla kun itse yritin päästä välissä vähän pystympään. Rataa hypätessä korostui se, että Vake puski kaarteissa sisään ja sen myötä laukka meinasi kaarteiden aikana hiipua. Olisi siis saatava poni taipumaan paremmin sisäpohkeen ympäri, ja vasemmalle kaartaessa tulee myös olla tarkkana etten itse kierry ja kallistu kovin voimakkaasti menosuuntaan.

Kehuja tuli tänään siitä että Vake eteni hyvin ja liikkuu aiempaa sujuvammin. Tästä on helppo olla samaa mieltä, ihanaa kun poni on näin hereillä ja vaikuttaa suorastaan innokkaalta! Sitten vaan pitäisi saada kaarteet paremmin haltuun ja lapaliirto pois, sekä istuntaan ryhtiä ja jäntevyyttä, ehkä elettömyyttäkin, niin etten varsinkin venymistä vaativilla tehtävillä alkaisi kovin sukeltaa eteenpäin. Venymistä vaativia tehtäviä meille tietenkin tulee aina vastaan, sillä normaalit etäisyydet tulevat aina olemaan Vakelle pitkiä. Ei kai auta muu kuin treenata näitä hankalia sarjoja, niin että pystyisin omalla istunnallani ja mukautumisellani antamaan Vakelle parhaat mahdollisuudet selviytyä sille hieman haastavasta tehtävästä.

Ysikympin harjoittelua

Perjantaiaamuna olimme Vaken kanssa estetunnilla. Tämä oli samalla viimeistelyharjoitus huomisia kisoja varten, mutta hyppäsimme kuitenkin ihan kunnolla ja säästelemättä. Laukkaverryttelyssä mukana oli maapuomeja lävistäjillä, ja näillä oli tietenkin tarkoitus saada laukka vaihtumaan. Vake ei tässä vaiheessa ollut vielä täysin hereillä, ja unohduin puskemaan sitä liikaa puomeja kohti. Ope muistutteli että ajaminen ei saa jäädä päälle, vaan laukka herätellään kerrasta käyntiin ja sitten annetaan rauha kohti puomia ja estettä. Pitää luottaa siihen, että laukka kyllä etenee itsekseen kun se on kerran etenemään laitettu.

Ensimmäisinä esteinä hypättiin vastakkaisilla pitkillä sivuilla olevat pysty ja okseri soikionmuotoisella tiellä. Vake oli vieläkin vähän unessa, ja ensin otimme turhat miniaskeleet molemmille esteille. Tämän jälkeen noudatin viimein ohjeita, eli ratsastin ensin laukan kuntoon ja kun poni oli hereillä annoin sen lähestyä ajamatta esteille. Näin hypyistä tuli sujuvampia, mutta vasen laukka tuppasi itsepintaisesti vaihtumaan vääräksi. Mahdollinen yksi syy tälle oli oikealle vinoon valunut satula, jota myöhemmin tunnin aikana korjailin suoraan ja vasemman laukan säilyttäminen alkoi sitä myötä onnistua paremmin. Toki vielä tämänkin jälkeen oli taipumusta tulla vasemmassa kierroksessa alas oikeaan laukkaan, joten pientä vinoutta hypyissä tänään oli, mahdollisesti ihan kuskista johtuen.

Pidemmittä puheitta verryttelyesteitä nostettiin, ja hypättiin saman tien 85-senttinen pysty ja 90-senttinen okseri. Vake ylitti nämäkin helpon oloisesti. Okserin koko aiheutti sen, että olin hieman ennakoimassa ylävartalolla, ja ope kehotti istumaan kaikessa rauhassa pystyssä viimeiseen asti. Kun olin huomannut Vaken hyppäävän isommankin okserin ihan helposti aloin saada lähestymiseen rauhallisuutta enkä enää kiirehtinyt pahasti liikkeen edelle tai alkanut sählätä ponnistuspaikan kanssa. Sen sijaan annoin Vaken laukata rauhassa esteelle ja ponnistuspaikan löytyä ajallaan.

Seuraavaksi hyppäsimme pysty-okseri-sarjan sekä sen perään 17 metrin linjan okserilta pystylle. Vaken laukkaan oli nyt löytynyt mukava energia ja imu, joten enää ei tarvinnut sortua tuuppaamiseen. Sarja meni tänään sujuvasti ja ilman ongelmia. Suoran linjan aloittava okseri oli jälleen 90-senttinen, joten siinä oli pieni jännitysmomentti, mutta Vake hyppäsi tämänkin esteen kevyen oloisesti nyt kun laukka oli kunnossa.

Annelle kiitos piirroksesta.

Päivän rata hypättiin 80-90-senttisillä esteillä. Aloitimme ihan hyvällä energialla, mutta heti ensimmäiselle esteelle eli muurille mentiin vähän lähelle ja laukka pääsi vaihtumaan vääräksi. Seuraava kaarre meni laukan korjausta sählätessä, ja myös kakkosesteelle mentiin rytmittömästi pohjaan. Tämän jälkeen homma lähti onneksi rullaamaan sujuvammin. Sarjalle päästiin taas hyvässä laukassa, ja Vake hujahti b-osalle yhtään jarruttelematta tai lisäaskelta harkitsematta. Suora linja esteillä 4-5 meni oikein näppärästi, ja 90 sentin okserille löytyi taas ponnistuspaikka ilman mitään paniikkia tai ajamista. Myös seuraava iso okseri ylittyi hyvin, mutta en ole aivan varma mitä laukkaa mentiin kaareva linja viimeiselle pystylle. Rata oli alun köhimisen jälkeen ihan jees, varsinkin ottaen huomioon että mukana oli ysikympin esteitä. Vake liikkui sujuvasti ja kaikesta mentiin yli hyvällä asenteella ja varmalla otteella. Pientä sekoilua väärän laukan kanssa tosiaan esiintyi, ja hyppyyn mukautumisen ajoitus kaipasi vielä hiomista. Ylävartalo oli taas hiukan edellä, mikä näkyi alastuloissa helposti tapahtuvana eteenpäin keikahduksena. Hyppäsin radan reikää lyhyemmillä jalustimilla kuin alkutunnin esteet, mutta totesin tämän huonoksi muutokseksi joka vain lisäsi eteenkippaamistaipumustani.

Lopuksi menimme vielä uusintaratapätkän hypäten ensin kakkos- ja ykkösesteen päinvastaisesta suunnasta, tämän jälkeen esteen 6 ja lopuksi esteen 2. Tiet oli nyt tarkoitus kääntää tiukemmin, ja kentällä olikin puomeja ja kavaletteja jotka rajasivat reittivalintoja niin ettei kaarteista voinut paljon ulos luisua. Aloitimme hyvällä hypyllä pystylle, ja sain aika kivasti käännettyä heti hypyn jälkeen oikealle.Muuri ylittyi näppärästi, mutta tämän jälkeen Vake kiilasi vasemmalle sen verran että kaarteesta okserille tuli pienempi kuin olin aikonut. Laukan rytmi pääsi kaarteessa hidastumaan, minkä vuoksi ponnistuspaikka oli hankalampi löytää. Ajauduimme lähelle, ja kun olin ylävartalolla taas hieman liian nopea ei Vake päässyt tästä paikasta nousemaan kunnolla vaan otti etupuomin alas. Viimeinen kaarre ja vino lähestyminen pystylle onnistuivat hyvin, ja kun laukan rytmi säilyi tuli myös tällaisesta kaarteesta hyvä hyppy. Sain harjoituksen vuoksi vielä uusia hypyn okserille, jotta saatiin tältä esteeltä vielä lopuksi parempi mieli. Yritin esteen edessä malttaa mieleni paremmin, mutta taisin silti olla vähän liikkeen edellä. Nyt okseri kuitenkin ylittyi paremmalla lähestymisellä puhtaasti.

Tänään hypyissä korostuivat tyyppivirheeni, eli liian nopea ylävartalo ponnistuksessa sekä hypyssä vasemmalle kiertyvä vartalo. Ei siis ollut omalta osaltani kaikista paras päivä, mutta siitä huolimatta hyppääminen oli sujuvaa ja asiallista. Voin kuitenkin olla tyytyväinen siihen, etten isolta näyttävien oksereidenkaan edessä sortunut ponnistuspaikkapanikointiin vaan osasin ratsastaa lähestymiset maltilla ja hosumatta. Niinpä sitten ponnistuspaikat löytyivät aika helposti. Pientä viilausta kaivataan tuohon ylävartalon ajoitukseen, mutta muuten kyllä 90 sentin esteetkin tuntuvat menevän aika mukavasti. Vakeen olin tänään enemmän kuin tyytyväinen. Vake saa tämän kokoisilla esteillä varmasti jo ihan hypätä, mutta ketterästi se silti menee. Ei siitä pulleroista ihan päälle päin uskoisi että se hyppää näinkin isoa näinkin hyvin, mutta onhan se vaan ihmeellinen otus.

Kohti uusia korkeuksia

Perjantaina oli tämän viikon estetreenien aika. Tunnilla oli minun ja Vaken lisäksi kolme muuta ratsukkoa. Kentällä oli pystyssä vielä joitakin viime sunnuntain kisaradan esteitä, ja tavalliseen tapaan menimme ensin verryttelytehtäviä vähän pienemmillä korkeuksilla sekä lopuksi radan. Aloitimme ympyrällä olevien ravipuomien parissa, sekä laukkailimme sarjana olevien miniristikoiden sekä yksittäisen kavaletin yli. Olin havaitsevinani eilisen kouluvalmennuksen vaikutuksia Vakessa sen verran että laukka lähti pyörimään mukavan pehmeästi. Tänään ei menty tönkkerölaukkaa vaan takajalat ja selkä toimivat paremmin. Toimivasta laukasta olikin oikein näppärää lähestyä kavaleteille. Minulla tosin vaikutti olevan sukelluspäivä, eli pari kertaa yritin ennakoida ponnistusta vaikka Vake ottikin vielä lisäaskeleen.

Kävimme matalilla korkeuksilla läpi päivän esteet. Eniten keskittymistä vaati 14 metrin suora linja. Tämä väli oli meille turhan pitkä kolmella laukalla mentäväksi, joten ratsastin suosiolla neljällä askeleella hieman kiinni ottaen. Esteiden ollessa pieniä neljä laukkaa olikin oikein passeli, mutta eteen ei välissä kyllä kannattanut ratsastaa. Tuumin kuitenkin että esteiden ollessa isompia pitäisi Vaken pystyä menemään tällainen etäisyys kolmella laukalla. Onhan se hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä mennyt esimerkiksi 17,5 metriä neljällä.

Radan hyppäsimme tänään 80-85 sentin korkeudella. Pari estettä oli siis 85 sentin merkissä. Vake lähti liikkeelle oikein sujuvasti, ja ensimmäisten kahden esteen ajan sain vain fiilistellä hyvää laukkaa. Kolmosesteelle oli tiukempi kaarre päädystä, ja ehkä hieman vaikeampi tie vaikutti siihen ettei tälle esteelle päästy yhtä sujuvasti hyvään ponnistuspaikkaan. Tämän päivän sukellustaipumukseni tuli taas esille, eli yritin vähän hypätä ennen Vakea. Vake ei ennakoivan kuskin matkaan lähtenyt, vaan otti esteen eteen vielä miniaskeleen. 85 sentin okseri ylittyi toki tälläkin tyylillä ja matka jatkui. Neloseste ylittyi näppärästi, ja sitten oli pysty-okseri-sarjan vuoro. Sarjaväli oli kisamittainen eli noin 6,8 metriä. Tulimme sujuvalla laukalla sisään, mutta silti väli jäi taas pitkäksi. Napautin kevyesti raipalla lavalle, ja Vake venytti b-osalle varsin näppärästi. Ei siis ongelmia sarjalla tänään. Rata päättyi 14 metrin suoraan linjaan. Vake oli hyvin menossa, ja lähti ensimmäiselle osalle hyppyyn melko kaukaa. Kolmella sujuvalla laukalla jäätiin vielä melko kauas linjan jälkimmäisestä esteestä, mutta nyt Vake venytti myös tähän hyppyyn hienosti ja näin linja onnistui ratakorkeudessa kolmella askeleella kuten olin ennustanut. Ratahan oli oikein sujuva ja hyvä, ainoa notkahdus oli ennakointini kolmosesteellä. Tämän esteen sain ottaa vielä uusiksi. Taaskaan ei ponnistuspaikka osunut aivan optimiksi, mutta nyt maltoin odottaa ja lisäaskel esteen eteen otettiin yhteisellä päätöksellä. Parempi näin.

Lopuksi saimme hypätä 14 metrin linjaa vähän korotettuna. Esteiden korkeus lienee nyt ollut ainakin lähelle 90 senttiä. Ensimmäisellä yrityksellä lähdin ratsastamaan samaan kolmeen askeleeseen mikä oli onnistunut radalla. Vake tuli sujuvalla hypyllä sisään, mutta välissä toimin suorastaan typerästi. Tuuppasin Vakea eteen äänellä ja istunnalla, ja vielä siinäkin vaiheessa kun esteestä jäätiin kauas yritin lähteä hyppyyn ennen ponia. Vake jarrutti ja otti lisäaskeleen, mutta näin tuupattuna se ei ehtinyt nostaa etujalkojaan vaan rymisteli puomin mukaan. Olipas kyllä kerrassaan tyhmää ratsastaa tällä lailla esteeseen pahki. Onneksi Vake ei tästä ottanut nokkiinsa, vaan jatkoi hyppäämistä samalla varmuudella. Toisella yrityksellä minullakin oli jo varasuunnitelman mahdollisuus mielessä, ja kun kolmella laukalla oltiin kaukana esteestä en yrittänytkään tuupata Vakea vaan annoin sen rauhassa ottaa neljännen askeleen. Lähelle mentiin, mutta kun en ollut heittäytymässä ponin edelle pystyi se hyppäämään paremmin ja selvittämään esteen ketterämmin ja puhtaasti. Ope laittoi meidät vielä yhdelle kierrokselle, ja käski nyt selkeämmin lyhentää laukkaa väliin niin että neljäs askel mahtuisi mukaan paremmin. Olin kuitenkin niin hidas että ensimmäiset kaksi askelta välissä menivät hypystä suoristautumiseen, ja sitten olinkin jo auttamatta myöhässä laukan lyhentämisen kanssa. Taas neljännestä asekeleesta tuli lyhyempi ja jarruttava, mutta Vake selvitti esteen kuitenkin ongelmitta. Positiivisena asiana voi siis nähdä sen että tälläkin korkeudella esteet ylittyvät myös silloin kun paikka on vähän mitä sattuu. 

Oma töppäily viimeisellä linjalla jäi kaivelemaan, vaikka muuten tunti menikin suorastaan erinomaisen hyvin. Selvää on, että laukan säätelyä pitää vielä hioa lisää ja nimenomaan pyrkiä siihen että pystyn säätämään laukkaa nopeammin heti alastulon jälkeen. Asia korostuu tällaisilla lyhyillä linjoilla. Hypystä suoristautuminen ja satulaan palaaminen täytyy saada nopeammaksi, jotta voin tällaisissa hankalan mittaisissa väleissä auttaa Vakea paremmin. Ero kasi- ja ysikympin välillä vaikuttaisi olevan se, että kasikympissä Vake voi helpommin venyttää esteen yli myös kaukaa, eli se pystyy tällä korkeudella hyppäämään tarpeeksi sekä eteenpäin että ylöspäin. Kun esteet tästä nousevat joutuu Vake hyppäämään lisää ylös, ja silloin se ei enää välttämättä voi lähteä hyppyyn kovin kaukaa. Tämä täytyy muistaa etenkin pituusesteillä mutta myös pystyillä. Ponin hyppykapasiteetti on rajallinen, ja esteiden noustessa se ei pysty enää ihan mihin tahansa. Siksipä askelpituuden säätelyn merkitys korostuu eli on osattava lyhentää ja pidentää laukkaa. Laukan energia sinänsä on nyt hyvin kunnossa ja riittää oikein mainiosti myös korkeammille esteille, mutta minun täytyy vielä treenata omaa reaktionopeuttani erityisesti suhteutettuja linjoja ajatellen.



Videoista kiitos Annelle ja Noralle, ja ratapiiroksesta kiitos Annelle!

Maastoverryttely ja pieni estetreeni

Leiriltä kotiutuminen meni pikkutunneille, mutta lauantaina ei auttanut jäädä kotiin toipumaan vaan tallipäivä oli taas tiedossa. Seuraavan päivän kisareissua ajatellen piti tietenkin päästä ratsastamaan Vakella. Teimme Annen ja Jetin kanssa verryttelynä pienen maastolenkin ja sen jälkeen hyppäsimme kentällä open silmien alla. Maastoreissumme oli kestoltaan noin 40 minuuttia, ja Vakella oli vetovastuu suurimman osan matkasta. Vake liikkui kärjessä ihan hyvin eteen ja oli valpas muttei ollenkaan jännittynyt. Kotia päin otettiin soratiellä laukkaa hevosten herättelemiseksi, ja tässä kohtaa saimme tulla Jetin imussa.

Vaken herättely jatkui vielä kentällä, mutta suhteellisen pienellä vaivalla se lähti laukkaamaan ihan sujuvasti. Olipa mukavaa olla taas tutun Vaken selässä! Aloitimme estetehtävät 17 metrin kavalettilinjalla, jota mentiin viidellä ja kuudella laukalla. Neljää laukkaa ei Vaken kanssa lähdetty edes yrittämään. Molemmat askelmäärät onnistuivat, mutta kuuteen lyhentäminen laukan säilyttäen vaati hieman vaivaa. Hyppelimme sitten yksittäistä pystyä soikiokuviolla molemmista suunnista. Vasemmassa laukassa lähestyen pystylle oli hankalahko lyhyt tie aidalta. Pienen rytmin etsiskelyn jälkeen ponnistuspaikat alkoivat löytyä ja laukka rullata sopivasti eteen. Hypättyäni viikon toisenlaisella ponilla piti tosin ensin totuttautua takaisin Vaken hyppytyyliin eli siihen että se todellakin venyttää kaulaa oikein pitkälle alas.

Harjoittelimme kertaalleen kaarevan tien äskeiseltä pystyltä toiselle pystylle (radan esteet 5-6), ja sen jälkeen siirryimme jo hyppäämään päivän rataa. Rata mentiin kisakorkeudessa eli 80 sentissä. Vake lähti topakalla laukalla liikkeelle, ja ensimmäiset esteet menivät todella sujuvasti. Suora linja kakkosesteeltä kolmoselle oli 17,5 metriä, ja kaikkien yllätykseksi Vake meni sen helposti neljällä laukalla. Tätä naureskelin ääneen linjan jälkeisessä kaarteessa. Sarjalle tultiin vähän pienellä hypyllä sisään, ja väli jäi pitkähköksi. Vake mietti lisäaskeleen ottamista, mutta hyppäsi b-osan kuitenkin kauempaa yhdellä askeleella. Sitten tulikin radan tiukin paikka eli hankala kurvi viitosesteelle, ja tätä vaikeutti entisestään Vaken puskeminen kaarteesta sisään. Laukan paras energia sammui kurvissa, mutta Vake lähti estettä kohti hyvin pohkeesta eteen ja pysty ylittyi sujuvasti. Kaareva tie viimeiselle esteelle onnistui hyvin. Varsin hyvä rata, jossa ei ollut muuta sanomista kuin pieni empiminen sarjavälissä ja melko voimakas vasemmalle lavalle puskeminen kaarteissa.  Otimme lopuksi uusintana vielä sarjan. Jälleen a-osalla tuli pienempi hyppy, mutta välissä napautin raipalla lavalle mikä kannusti Vaken ponnistamaan terävämmin b-osalle.

Vakella hyppääminen oli helppoa ja sujuvaa, joten tämä viimeistelykerta antoi luottavaisen mielen seuraavan päivän kisoihin. Säädöt olivat tallessa vaikka olinkin ollut viikon poissa leireilemässä, ja leiri toi ehkä vain lisää varmuutta omaan tekemiseen. Kasikymppi alkaa Vaken kanssa todellakin olla jo mukavuusaluetta, ja se on hyvä se. 

Taistelu etunojaa vastaan jatkuu

Helatorstain toisella estetunnilla ratsunani oli Ellu. Alkuverryttelyssä koetin keskittyä sekä omaan että hevosen ryhtiin. En saanut Ellua tänään kovin hyvin taipumaan, vaan molemmissa suunnissa se tuntui enemmän tai vähemmän kaatuvan lapa edellä sisään. Tilanne tietenkin korostui kun aloimme hypätä kavaleteilla verryttelytehtävää. Soikiokuviolla laukatessa meinasi jo vähän hirvittää kun Ellu tuntui lähes kirjaimellisesti kaatuvan sisäänpäin. Lyhyemmillä estejalustimilla sain kuitenkin painon pysymään paremmin jalustimilla ja näin istunnan vähän tukevammaksi kuin koulutunnilla.

Hyppäsimme samoja tehtäviä kuin edellistunnilla, eli 14 metrin linjaa kavaletilta okserille, okseri-pysty-sarjaa sekä kentän poikki laukanvaihtoestettä. Itse hypyt sujuivat Ellun kanssa varmasti ja ongelmitta, mutta kaarteet ennen ja jälkeen esteiden olivat pulmallisempia kun meno tosiaan tuppasi olemaan etupainoista kouhotusta lapa edellä. Sarjaväli oli Ellulle helppo nakki, myös silloin kun hyppy a-osalle lähtikin vähän kauempaa. Laukanvaihtoeste oli sininen portti ja käsittääkseni uusi este Ellulle, mutta tämä tammahan ei mitään tuijottele. Ratsastin tälle esteelle vähän turhankin viistot tiet, mutta Ellu hyppäsi vinollakin lähestymisellä hyvin ja vaihtoi laukat näppärästi molempiin suuntiin. Kaarteissa esteiden välillä ope muistutteli koko ajan istumaan pystyssä, ja nojailin taaksepäin sen minkä pystyin. Kaarteet eivät ainakaan tuntuneet niin pahoilta kun en päästänyt itseäni kenottamaan edessä.

Annelle kiitos piirroksesta.

Radan hyppäsimme Ellun kanssa 70 sentin korkeudella. Radan alku oli varsin hyvä, sillä laukka oli vielä ihan kasassa ja ponnistuspaikat osuivat molemmille oksereille nappiin. Ykkös- ja kakkosesteiden välinen kaarros päädyn kautta onnistui yllättävänkin asiallisesti. Kakkosesteen jälkeen homma pääsi hieman leviämään niin kuin siinä aina käy, ja ope huuteli kovasti "ulos taakse" sillä aloin taas olla etunojassa ja sisään vasemmalle kallistuneena. Tuulessa en ensin saanut ohjeista selvää, joten käänsin ennen sarjaa ympyrälle kuunnellakseni mitä opella oli sanottavaa. Sarja ylittyi hienosti, ja sitten piti taas nojailla taakse ja ulos. Laukanvaihtopystylle tuli myös hyvä lähestyminen ja hyppy, mutta pitkässä lähestymisessä viitosesteelle laukka pääsi valahtamaan pitkäksi ja nelitahtiseksi. Askel ei ihan osunut tästä laukasta vaan hyppy meni lähelle, minkä seurauksena Ellu kolisteli puomia muttei kuitenkaan pudottanut. Ennen viimeistä estettä laukka oli levinnyt jo niin huonoksi että Ellu pudotti raville, ja katsoin parhaaksi ottaa taas ympyrän ja ratsastaa laukan uudestaan kuntoon ennen esteelle suuntaamista. Näin saimme vielä ihan asiallisen suorituksen viimeisellekin esteelle.

Eipä mitään uutta Ellun kanssa, vaan jatkan edelleen sitä pystyssä istumisen opettelua. Kuten totesin maanantaina koulutunnilla, pystyssä istuva kuski auttaa Ellun tasapainoa ja pitää laukan paremmin kasassa. Sain huomata saman myös hypätessä, sillä ratsastus esteiden välillä sujui kyllä ehdottomasti paremmin silloin kun vastustin etunojaan painumista ja yritin oikein nojata taakse. Kaikki muu kuin istuntaan keskittyminen on nyt oikeastaan sivuseikka, sillä itse esteissä ei ole mitään vaikeuksia vaan Ellu kyllä hyppää hienosti kaiken mitä eteen laitetaan. Kontrollin, tasapainon, ohjattavuuden, laukan laadun ja ylipäänsä kaiken esteiden välisen elämän kannalta istunta on vaan ratkaisevan tärkeä, joten sitä nyt työstetään.

Kun sujuu niin sujuu

Helatorstain kunniaksi oli jälleen tuplaestetunnin vuoro. Ensimmäisellä tunnilla menin Vakella, ja ilmeisesti ihan meitä ajatellen kentälle kasattiin myös sarjaeste. Siitä on jo jonkin aikaa kun suurinta kompastuskiveämme eli sarjaa on treenattu, ja varmaan sellainen tulee kisoissa taas pian vastaan.

Menimme pikaiset verryttelyt ravissa ja laukassa, ja sitten verryttelytehtävänä kahta kavalettia soikiokuviolla. Vake laukkasi mukavan napakasti, ja kavaleteille oli helppo nähdä paikat. Olisin kuitenkin toivonut laukka-askeeleeseen vähän lisää pituutta ja venyvyyttä, sillä terävyydestä huolimatta askel tuntui aika töpöltä. Ehkä askeleen lyhyys oli kuitenkin osaksi harhaa, sillä kun seuraavaksi menimme 14 metrin linjaa kavaletilta pienelle okserille jäi tämä väli neljällä askeleella vähän ahtaaksi. Suurin epäkohta oli kuitenkin se, että lävistäjällä linjan hypättyämme en ratsastanut Vakea huolellisesti päätyyn asti vaan annoin sen oikaista kaarretta aivan liikaa. Vasta kun ope laittoi lyhyelle sivulle ylitettäväksi kavaletin aloin ajatuksen kanssa ratsastaa linjalta suoraan eteenpäin. Tässä asiassa minulla on yleisesti ottaen parannettavaa, sillä aivan liian usein lopetan ratsastamisen tehtävän viimeiseen hyppyyn eikä sen jälkeen tule ratsastettua enää selkeää linjaa esteeltä pois.

Seuraavaksi hyppäsimme jo sarjaa. Sarjaväliin laitettiin apupuomi maahan, ja sekös minua kauhistutti kun arvelin puomin jarruttavan Vakea niin ettemme mitenkään selviäisi b-osalle asiallisesti. Huoli oli kuitenkin turha, sillä Vake liikkui niin topakasti eteen että sarja apupuomeineen ylittyi yhdellä askeleella ihan sujuvasti sekä matalalla aloituskorkeudella että hieman korkeammaksi okseri-pysty-sarjaksi nostettuna. Väli oli noin 6,8 metriä eli normaali isojen ponien väli, ja kyllähän se hieman pitkäksi jäi niin että Vake sai venyä b-osalle kauempaa, mutta ei kuitenkaan ollut vaikeuksia selvitä tästä.

Annelle kiitos piirroksesta!

Hyppelimme vielä onnistuneesti molemmista suunnista sinisen portin kentän poikki laukkaa vaihtaen. Sitten hurautimme saman tien päivän radan 80 sentin korkeudella. Aloitimme 14 metrin linjalla kavaletilta okserille, mihin suunnitelmana oli edelleen ottaa neljä askelta. En pitänyt realistisena venyä kolmeen askeleeseen. Vake oli kuitenkin eri mieltä, ja luulin jo menneeni laskuissa sekaisin kun kolmella laukalla päädyimmekin okserille aivan sopivaan ponnistuspaikkaan. Vake osaa välillä yllättää! Seuraavalle okserille menimme myös hyvässä laukassa ja hyvään paikkaan. Sarja (ilman apupuomia) hoitui myös asiallisesti eikä puhettakaan että olisi otettu väliin ylimääräistä askelta vaikka jäätiinkin vähän kauas b-osalta. Muistin myös ratsastaa päätyyn liikaa oikaisematta. Etenimme pitkän sivun suuntaiselle pystylle, ja hoksasin hyppyyn lähtiessä että eihän meidän kuulunut vielä tätä hypätä. Epähuomiossa siis ratsastin väärän radan, mutta onneksi se ei harjoituksissa haittaa. Uudelleenorientoitumisen jälkeen sama hyvä laukka löytyi onneksi saman tien takaisin, ja kun pääsimme oikealle reitille niin loput kolme pystyestettä ylittyivät sujuvasti. Unohdusta lukuunottamatta oikein hyvä rata!

Vaken kanssa on nyt ollut hyppäämisessä ihan älyttömän hyvä putki menossa, ja sama meno jatkui tänäänkin. Ulkokentille siirryttyämme on laukka löytynyt kohdilleen ja sen myötä kaikki vaan yksinkertaisesti toimii. Ehkä siitäkin on apua, että Kajaanin kisojen jälkeen olen ottanut esteille vakiovarusteeksi pienet ponikannukset terävöittämään tarvittaessa pohjeapuja. Oli miten oli, Vake on ollut esteillä tosi hyvin hereillä ja reippaana ja kasikymppi on alkanut sujua tosi mukavasti. Tässä kohtaa pitää vaan muistaa se tosiasia että tätä korkeampia emme Vaken kanssa tule ainakaan kisoissa hyppäämään koskaan. Vaikka yksittäisinä esteinä ja ratanakin Vake pystyy hyppäämään 90 sentin esteet tulee sillä raja vastaan sarjaväleissä, joihin sen on 90-tasolla hyvin vaikea venyä. Tämän rajoitteen myötä ei yli 80 sentin luokkiin ole asiaa kisaamaan vaikka hyppääminen alkaisi sujua kuinka hienosti. Onneksi minulla ei ole mitään kiirettä (eikä uskallusta?) siirtyä hyppäämään korkeampaa, vaan kasikymppi riittää ja haetaan nyt kaikessa rauhassa oikein rautainen rutiini tältä tasolta niin treeneissä kuin kisoissakin. Ainakin oma pää vaatii vielä treeniä ja rutinoitumista näillekin korkeuksille. Voihan se olla että kotona esteitä sitten joskus nostetaankin.

Sujuvat sarjat ja kiperät kaarteet

Lauantaiaamupäivänä suuntasimme Vaken kanssa maneesille hyppäämään. Edellisestä estetunnista ehti mennä kolme viikkoa, joten oli aikakin päästä taas hyppelemään. Lähdin tunnille alkavan flunssan kanssa, ja vaikka etukäteen kuvittelin kärsiväni vain pienestä nuhasta huomasin jo alkuverryttelyssä että olo olikin kovin voimaton. Niinpä ratsastin verryttelyn puolivaloilla ja ainoana tavoitteena saada laukka pyörimään reippaasti eteen. Ravivoltit puomin yli sekä raviväistöt jäivät aika huolimattomaksi köröttelyksi.

Jatkoimme alkuverkkojen jälkeen puomien ja kavalettien parissa. Ylitimme ravissa puomisarjaa sekä pienellä voltilla yksittäistä puomia, ja laukkasimme kahden kavaletin suoraa linjaa. Pienellä ravivoltilla Vake hyytyi mutta suorilla linjoilla se eteni reippaammin. Päädystä kavalettilinjalle kääntyessä esiintyi sitä tuttua ongelmaa että poni tunki kaarteesta sisään ja tuli linjalle vinossa, jolloin laukka saattoi vahingossa vaihtua vääräksi kavalettia ylittäessä. Seuraavana vuorossa oli lisää linjoja, eli suora 16,5 metrin linja pystyltä ristikko-okserille (1-2) sekä kaareva linja (3-4). Viisi rauhallista laukka-askelta oli 16,5 metrin linjalle ensimmäisellä kierroksella sopiva, mutta toisella hyppykierroksella annoin Vaken posottaa eteen niin että viisi laukkaa jäi tähän väliin ahtaaksi. Neljään askeleeseen ei kuitenkaan tämä laukka riittänyt. Lävistäjällä olevalle porttipystylle (3) lähestymisessä tahtoi olla joka kerta jotain häikkää niin että askel ei vaan sopinut ja ajauduttiin juureen. Syy tähän oli ehkä se että Vake taas vähän oikoi kaarretta, ja kun käännös lävistäjälle tapahtui tällä lailla sisäkylki edellä puskien niin "kadotin" tien ja etäisyyden.

Kun linjoja oli hypelty erikseen ja yhdessä lisättiin mukaan vielä sarja ja hypättiin koko "rata". Esteet olivat suunnilleen 70 cm korkeudessa. Tehtävä alkoi ravipuomeilta lävistäjällä, joiden jälkeen nostettiin laukka ja jatkettiin suoralle linjalle. Linja onnistui nyt hyvin, sillä maltoin välissä vain istua ja odottaa niin että viideskin askel mahtui okserin eteen hyvin. Lävistäjäpystylle mentiin taas sisäänpuskien ja huonompaan paikkaan, ja meno hidastui niin että kaarevalle linjalle möngittiin peräti seitsemän askelta siinä missä muut olivat menneet tämän viidellä. Päädyssä herättelin Vakea liikkumaan eteen ennen sarjaa, ja se vastasikin oikein hyvin niin että sarjalle päästiin sujuvassa laukassa ja yhden askeleen väli ristikolta pystylle 6,4 metrin etäisyydellä meni oikein helposti. Saimme ottaa saman tien uusintana vielä kaarevan linjan pyrkien nyt menemään kuudella laukalla. Edelleen tultiin lävistäjäpystylle pohjaan, mutta ratsastin nyt linjalla eteen niin että laukka sujui paremmin kohti jälkimmäistä estettä ja seitsemäs askel jäi pois.

Hyppäsimme sitten vielä erikseen sarjaa ns. kisaväleillä. A- ja b-osa olivat noin 70-senttisiä pystyjä, ja väli oli aluksi tavanomainen pikkuponiväli eli 6,4 metriä. Vake laukkasi nyt tosi hyvällä imulla eteen, eikä näin ollen tehnyt lainkaan tiukkaa venyä väliin vaan suoriuduimme helposti ja sujuvasti. Sarjaa pidennettiin sitten joitakin kymmeniä senttejä isojen ponien väliksi eli sellaiseksi mitä meille pitäisi kisoissa tulla vastaan. Tämäkin väli meni aivan heittämällä, sillä Vake oli nyt todellakin herännyt laukkaamaan hyvällä energialla. Hienoa!

Lopuksi otimme yksittäisiä hyppyjä ympyrällä simuloiden ahdasta kisaverryttelyä (tai uusintaratsastusta). Ensin käännettiin vasemmassa laukassa kaarevasti kentän poikki pystylle numero 4. Tämä onnistui aika mukavasti, tosin aluksi Vake pääsi hieman liiraamaan kaarella ulos niin että kaula taipui mutkalle. Huolellisemmalla ulkoavuilla kääntämisellä päästiin esteelle ilman liiallista sisäohjassa roikkumista. Laukka oli tässä vaiheessa tosi hyvää, etenevää ja säädeltävää. Päivän viimeinen tehtävä olikin kinkkisempi, sillä nyt piti kaartaa ristikko-okserille eli kakkosesteelle oikeassa laukassa sarjan edestä, jolloin tilaa oli aivan todella vähän eikä okserille juuri ehtinyt suoristaa. Korkeuttakin oli takapuomilla 75 cm. Vaikeudeksi koitui se ettei ratti ollut aivan kunnossa enkä saanut Vakea taipumaan kaarevalle tielle. Kun tilaa ei ollut ollenkaan ylimääräistä niin tien olisi pitänyt onnistua ihan nappiin. Niin ei nyt käynyt, vaan tultiin okserille joko kylki edellä puskien tai kaarella kiemurrellen. Tällaisella tiellä ei ollut toivoakaan saada hyvää ponnistuspaikkaa varsinkin kun Vake näki esteen vasta ihan viime tipassa, joten päädyttiin joka kerta esteen juureen ja Vake sai mönkiä esteen yli enempi tai vähempi paikoiltaan. On se kyllä loputtoman kiltti kun aina vaan hyppää vaikka esteelle tultaisiin kuinka huonosti tai oudolla tiellä ja joutuu kirjaimellisesti kiipeämään esteen yli. Yritettiin fiksata tietä muutamia kertoja mutta lopulta oli tyytyminen vain vähän asiallisempaan suoritukseen.

Päivän viimeisestä tehtävästä jäi vähän kehnot fiilikset, mutta muutenhan tämä sujui ihan kivasti vaikka pieni hyppytaukokin oli alla. Vake heräsi liikkumaan eteen oikein mukavassa laukassa, ja hienot onnistuneet suoritukset sarjalla lämmittivät mieltä etenkin kun sarjat ovat yleensä olleet meille se kompastuskivi. Tällainen napakka ja sujuva laukka kun löytyy ponille niin kelpaa kyllä hypätä. Suurin korjattava asia ovat edelleen tiet ja kaarteet, sillä näissä tulee aina sitä oikomista ja puskemista niin että estelinjoille ei pääse ihan suorassa ja jos tie on ahdas niin tuleekin helposti ongelmia kuten nyt nähtiin. Esteet kyllä ylittyvät, mutta se perusratsastuspuoli eli teiden ratsastus vaatii vielä hiomista.

Katseen voima

Viikonlopun estetunti oli tällä kertaa jo lauantaina sunnuntain ollessa kisapäivä. Niinpä sain Vaken kanssa ottaa vielä tuntumaa hyppyihin juuri kisojen alla. Pääsimme hyppelemään hieman erikoisesteitä eli parin esteen alla oli portti tai laatikko ja mukana oli myös kapea pysty. Kisoja silmälläpitäen ohjelmassa oli myös pysty-okseri-sarja. Alkutunnista ilmeni pientä ohjausongelmaa kun menimme verryttelyksi ympyrällä yksittäistä kavalettia. Ensimmäisellä yrityksellä en näet saanut Vakea käännettyä ympyrälle, vaan se liirasi ulkolapa edellä ja kaula mutkalla uraa pitkin kaverin perään. Tämähän oli perinteinen Vaken alkeistuntitemppu ja muistutti ulkoapujen käytöstä.

Pian jatkoimme jo ensimmäisen varsinaisen estetehtävän pariin. Tämä olikin heti sarja, onneksi tosin vasta noin 60 cm korkeudella. Sarjan edessä oli ponnistuspuomi ja yhden askeleen välissä oli myös maapuomi. Väli oli vain kuutisen metriä, mutta Vaken kanssa ei olisi kyllä tähänkään tarvittu välipuomin tuomaa jarruvaikutusta. Ponnistuspuomille ei saatu oikein mitenkään askelta sopimaan, ja näin tultiin sisään valmiiksi jarruttaen ja välissä vauhti loppui kokonaan kesken. B-osan eli okserin eteen tultiin siis aina lähes pysähdyksiin, ja niin uskomatonta kuin se onkin Vake kiltisti ja tunnollisesti pomppasi pikkuokserin yli vaikka joutui sen tekemään paikoiltaan ja ratsastaja kaulalla maaten tai suussa roikkuen. Olin tässä jo melkein pudotakin kun poni ponkaisi okserin yli sen jälkeen kun olin a-osalla keikahtanut pois tasapainosta. Aivan uskomatonta kohellusta ja pelkäsin missä vaiheessa ponin mitta tulee täyteen kun kerta toisensa jälkeen jumppasarja rämmitään mitä karmeimmalla tavalla. Vake vaan kiltisti jatkoi yrittämistä, ja sain sentään vähitellen kohennettua omaakin olemistani. Tärkeää tässä oli mikäs muukaan kuin katseen ylös nostaminen, sillä heti kun ponnistuspaikasta tuli epäselvyyttä jähmetyin tuijottamaan alas puomimereen ja se olikin tasapainon menoa sitten.

Luulot otettiin pois siis heti alkutunnista ja sarjalla toilailun jälkeen ei ollut mikään erityisen varma olo jatkaa. Seuraavaksi saimme onneksi hypellä yksittäisiä esteitä eli laatikkopystyä (1) ja kapeaa pystyä (2). Tämä olikin jo mukavan helppoa ja sujuvaa, eikä kapealle esteelle ollut mitään vaikeuksia osua. Jatkoimme vielä harjoitellen päivän rataa eri mittaisissa osissa. Sarjalta poistuivat nyt maapuomit, ja se muuttuikin heti sata kertaa helpommaksi. Pääsimme nyt hurauttamaan koko sarjan ilman jarrutteluja eikä siinä ollut enää minkäänlaista ongelmaa, etenkin kun tämä lyhyt väli oli Vakelle oikein sopiva. Ope tosin sai edelleen muistutella suoraan eteen ja ylös katsomisesta, sillä sarjalla katse tahtoi harhailla liikaa vasemmalle seuraavan kaarteen suuntaan ja ehkä välillä alaviistoonkin. Katseen merkitys tuli esiin myös lävistäjäokserilla (4), jonka jälkeen tie valui liikaa oikealle ellei katseella ollut kiintopistettä ja ratsastettavasta reitistä kunnon ajatusta.

Rataa pätkissä harjoiteltuamme hyppäsimme lopuksi kaikki tehtävät yhteen putkeen. Esteet olivat kisakorkeudessa eli 80 sentissä. Aloitimme varsin vahvasti ylittäen sujuvasti ensimmäiset pystyt, ja katseenkin muistin pitää koko ajan ylhäällä. Myös sarja oksereineen ylittyi helposti ja kepoisasti. Päädyn kautta lävistäjäokserille kaartaessa Vake puski sisään melko voimakkaasti, mikä vaikeutti tien ratsastamista. Ison näköiselle okserille tuli myös ajettua vähän liikaa eteen, mikä kostautui siinä että ponnistuspaikan hakeminen meni mönkään. Ajauduimme pohjaan, mutta Vake ponnisti mukisematta esteen yli ja muistin onneksi pitää tässä hankalammassa hypyssä katseen ylhäällä. Vähän samaa ongelmaa eli ajamalla lähestymistä ja ponnistuspaikan katoamista oli tällä okserilla ollut tunnin aikana muutoinkin. Okserin jälkeinen tie päädyn kautta vinottain olevalle viitosesteelle onnistui hyvin, ja linja viimeiselle pystylle sujui hyvin eteen. Kokonaisuutena ei ollenkaan pöllömpi suoritus kasikympin radaksi.

Lopuksi saimme vielä uusia lävistäjäokserin, sillä minua jäi kaivelemaan ettei tähän saatu kertaakaan oikein kunnollista ponnistuspaikkaa. Este näytti sen verran suurelta että tulin aina ratsastaneeksi sille liikaa eteen tuupaten. Ope painotti myös edeltävän kaarteen tärkeyttä eli sitä etten saisi antaa ponin oikaista ja puskea sisään. Ihan nappiin ei tämä viimeinenkään lähestyminen mennyt, mutta Vake päätti tällä kertaa esitellä taitojaan ja näyttää että kyllä tuollaisista pikkuoksereista mennään helpolla yli. Se siis ponkaisi oikein kaukaa ja liidätti meidät valtavalla loikalla helposti esteen yli. Ehdin mukaan sen verran etten menettänyt tasapainoani kovin pahasti. Siinäpä oli pieni tyylinäyte Vakelta minulle joka monesti epäilen sen mahdollisuuksia selvitä kasikympin oksereista huonoista paikoista.

Tunnin tärkein oppi oli jälleen kerran katseen merkitys. Hyppääminen on niin paljon helpompaa heti kun katse vain pysyy ylhäällä että eihän tässä paljon muuta tarvitsisikaan muistaa. Onneksi alkutunnin kauheasta rämpimisestä päästiin loppua kohti ihan asiallisiin suorituksiin. 80 sentin pystyt tuntuvat olevan jo suunnilleen mukavuusalueella, mutta sarjat ja okserit aiheuttavat tällä korkeudella vielä sen verran jännitystä että ratsastan niille usein liikaa eteen tuupaten. Vähän malttia ja viileyttä lähestymisiin samaan malliin kuin yksittäisillä pystyillä niin hyvä tulee, ja jos paikka sitten meneekin mönkään niin ei muuta kuin katse ylös ja Vake kyllä selvittää tilanteen.

Pitkästä aikaa kasikympin esteitä

Sunnuntaiaamuna menimme taas maneesille hyppäämään. Tuuli oli vielä eilistäkin navakampi ja pakkastakin enemmän, joten uneliaisuus kyllä karisi menomatkalla niin ratsastajasta kuin ponistakin. Vake olikin menomatkalla sekä maneesille päästyämme ensin hieman jännittyneen oloinen, mutta rentoutui pikkuhiljaa kun ruvettiin töihin. Viime viikolla mörköytynyt kulma ei enää pelottanut kuin korkeintaan itseäni.

Kun oli verrytelty ravia ja laukkaa molempiin suuntiin otettiin ensimmäisenä tehtävänä ravipuomeja. Puomit olivat viuhkana suurella voltilla, ja välit olivat sen verran lyhyet että askelta piti vähän lyhentää. Vaken kanssa ravin pienentäminen kävi luonnollisestikin hyvin helposti. Ravipuomivoltin perään lisättiin seuraavaksi laukannosto sekä lävistäjällä puomi-kavaletti-puomi-sarja ja toiseen päätyyn kavaletti ympyrällä. Aluksi Vake jumitti laukassa ja vaikutti vähän jännittävän, mutta parin kierroksen jälkeen se käynnistyi ja alkoi edetä sujuvammin.

Hyppäsimme seuraavaksi kolmen esteen linjaa eli kavaletilta kaarevasti pystylle ja tästä suoraan toiselle pystylle. Molemmat välit olivat noin 14-15 metriä, eli melko lyhyet neljän laukan etäisyydet. Ensimmäisellä kierroksella välien lyhyys pääsi vähän yllättämään, sillä Vakella oli esteille nyt hyvä imu ja en tajunnut ottaa ensimmäisessä välissä ollenkaan kiinni vaan lähdin itsekin posottamaan eteen. Tämän jälkeen tiesin eteentuuppaamisen sijaan vain istua ja odottaa vastaantulevia esteitä kaikessa rauhassa. Pystyesteet nousivat heti ensimmäisen kierroksen jälkeen monta pykälää ylöspäin eli kasikymppiin asti, ja Vaken kanssahan me ei olla näin isoja hypätty yli kahteen kuukauteen. Sujuvasti toki ylittyivät kasikympinkin esteet, mutta tuntui siltä etten päässyt hyppyihin tarpeeksi vaivattomasti ja tasapainoisesti mukaan vaan pohkeet irtosivat ponin kyljistä ja lentelivät minne sattuu.

Ennen ratatehtävää menimme kertaalleen vielä sarjan, jossa pystyn ja ristikko-okserin väliin tuli yksi laukka-askel maapuomin yli. Väli ei ollut kuin reilu 6 metriä, mutta esteiden ollessa aivan pieniä sai töppöjalka-Vake tähän kyllä venyä. Vaken laukan riittävyys minua ehtikin jo huolettaa, mutta ponihan ponkaisi sarjan niin reippaasti että en ehtinyt huomatakaan kun jo hujahdimme esteiden ja puomin yli ilman mitään ongelmaa.

Kun tehtävät oli nyt käyty yksittäin läpi oli radan vuoro. Rataan kuuluivat ravipuomit sekä kavalettitehtävät, kavaletin ja pystyjen linja, ravipuomit toistamiseen, yhden askeleen sarja ja vielä kavaletti ympyrällä. Suoran linjan pystyjen lisäksi myös sarja nousi nyt 80 senttiin. Pitkästä aikaa hieman korkeammalla olevat puomit aiheuttivat ratsastukseeni pientä ylimääräistä tärinää, jonka vuoksi fiilis ei ollut ihan riittävän rento vaan oli hiukan sähläyksen makua. Vake kuitenkin hoiti osansa hienosti, ja kaikki esteet ylittyivät mallikkaasti. Kavaletti-pysty-pysty-linja taisi olla onnistunein osuus kun ponnistuspaikkoja ei joutunut kyttäämään vaan tarvitsi ainoastaan istua ja odottaa seuraavaa estettä. Ravipuomeilla kesken radan Vake pääsi hyytymään, mutta reipas laukka löytyi sen jälkeen onneksi ajoissa ja sarjalle tultiin terävästi. Ponnistuspaikka a-osalle meni hieman lähelle, ja Vake joutui tämän jälkeen venymään välissä ihan kunnolla. B-osan hypystä tuli sellainen pitkä roikaisu, ja yritin kyllä mennä mukaan mutta en siinä kauhean sulavasti onnistunut. Jäin kuulemma katsomaan sarjalla liikaa alaspäin, ja ope muistutteli että mitä hankalampi tilanne ja hyppy sitä tärkeämpää on pitää katse ylhäällä.

Rata hypättiin vielä toiseen kertaan ja suoriuduimme aika samaan malliin kuin ekalla kierroksella. Nyt jännitin vähemmän ja tekeminen oli mielestäni rennompaa, ja muistin radan aikana tietoisesti rentouttaa käsiä. Sarjalla Vake joutui taas venyttämään b-osalle pidemmän hypyn, mutta nyt pidin päättäväisesti katseen ylhäällä ja niin pääsin tasapainoisemmin mukaan hyppyyn. Viimeiselle kavaletille sain sitten ratsastella täysin vapautunein ja huolettomin mielin, ja kun kaikki ylimääräinen puristus ja jännitys olivat poissa niin lähestyminen ja ylitys onnistuivat tietenkin aivan nappiin. Yhtä luontevasti pitäisi osata tulla myös niille oikeille esteille!

Päivän suuret plussat: ei säikkymisiä ja hypättiin pitkästä aikaa ns. tavoitekorkeudella. Jee! Tämän tunnin perusteella ope totesi että voimme vallan mainiosti mennä kahden viikon päästä kotikisoissa myös 80 cm luokan. Itse olin hieman empivällä kannalla, mutta onneksi on vielä ensi viikon treenit joissa voi tunnustella menoa ennen lopullista päätöstä. Menomme näytti kuulemma ulospäin hyvältä, mutta tekeminen ei itsestäni tuntunut niin varmalta ja helpolta kuin olisi suotavaa. Vakehan kyllä hyppää mitä eteen laitetaan, mutta arveluttamaan jäi oma mukanaolo hypyissä. Nyt kun on menty pidemmän aikaa vain matalilla korkeuksilla niin isommat hypyt tuntuivat hieman hankalilta. Ope totesi asian korjaantuvan luultavasti sillä että ratsastan jonkin verran pidemmällä ohjalla jottei käy niin että Vake kiskaisee minua hypyssä eteenpäin. Vakella kun on tapana venyttää hypyissä kaulaa todella paljon eteen ja alas, ja aluksihan minulla olikin juuri tällaisia mukautumisvaikeuksia ennen kuin kesän mittaan hoksasin miten Vakelle annetaan ohjalla tarpeeksi tilaa. Tämä riittävän myötäämisen taito on tainnut päästä pikkuesteitä hypellessä viime aikoina unohtumaan, mutta eiköhän se sieltä nopeasti palaudu kun tiedän nyt kiinnittää asiaan huomiota.

Rentous ennen kaikkea

Uusi hieno muuri jota tänään hypättiin, korkeus 70 cm.

Torstain tunnilla oli tälläkin viikolla esteitä. Pääsenkin Vaken kanssa sunnuntaina kisoihin Haapavedelle, joten nyt oli hyvä ottaa vähän valmistautumishyppyjä vaikkei kisakorkeutemme tällä kertaa olekaan kuin 70 cm.

Tänään ei aikaa käytetty kovin paljon sileän juttuihin, mutta ravissa verrytellessä tehtiin kuitenkin pohkeenväistöjä. Ope käski keventää väistöjenkin ajan, ja näin sain Vaken väistämään vähän rennommin ja paremmin eteen sujuen kuin satulassa istuen ja istunnalla jarruttaen. Vielä paremminkin olisi kyllä saanut takaosa väistää, eikä minulla taaskaan ollut kuin lyhyt esteraippa kädessä. Ope painotti nyt tunnin alusta asti minulle ohjastuntuman keveyden ja pehmeyden merkitystä, ja käski ratsastaa mahdollisimman rennolla kädellä. Käden rentouteen palattiinkin sitten myöhemmin hyppyjen yhteydessä.

Laukassa verryteltiin ylittäen kahden kavaletin suoraa linjaa. Väli oli noin 20 metriä, ja aluksi ratsastettiin kuudella ja sitten seitsemällä askeleella. Näin tuli mukavasti pientä laukan säätelyä mukaan päivän tehtäviin. Molemmat askelmäärät onnistuivat Vaken kanssa helposti. Kuuteen tarvittiin pieni eteenratsastus estelinjalle ja sen jälkeen annoin vaan laukan sujua eteen. Seitsemän askeleen kierroksilla jäin istumaan tiiviimmin satulaan ja jätin eteenratsastuksen pois. Helppoa ja sujuvaa.

Seuraavaksi mentiin vielä kavalettitehtävää hypäten kavaletti ensin ympyrällä ja sitten sama kavaletti kääntäen ympyrältä ulos lävistäjämäisesti ja laukkaa vaihtaen. Kuvioon kuului ympyrät ja laukanvaihdot molemmissa päädyissä. Tämänkin tehtävän suoritimme aika näppärästi ja laukat vaihtuivat, tosin nyt Vake vähän liirasi ympyröillä sisälapa edellä niin että kavaleteille ei päästy kovin suorana.

Ratapiirros by Anne.

Lopuksi hypättiin lyhyt rata kahteen kertaan, korkeutena 70 cm. Radalla oli mukana aivan upouusi muuri, jota Vake ei ollut vielä aikaisemmin hypännyt. En tiedä jännittikö se muuri vai mikä oli syynä, mutta ratsastuksessani oli nyt liikaa ylimääräistä puristusta ja sähläyksen makua. Tuli vääriä laukkoja, kaarteissa kammettiin lapa edellä eivätkä ponnistuspaikat tahtoneet sattua kohdilleen. Vake laukkasi aika pitkän ja etupainoisen oloisena ja omat mukautumiseni hyppyihin olivat vähän sitä sun tätä. Muurille tultiin vähän huonoon paikkaan ja Vake katsoi outoa estettä sen verran että halusi lähestymisessä painaa päätä alemmas. Hetkeäkään se ei epäröinyt, mutta aikamoinen kömpimishyppy siitä tuli kun mentiin kaula pitkällä aivan pohjaan. Sarjalla ei tahtonut laukan energia riittää vaan väli jäi pitkäksi, joten kömpimistä oli sarjankin ylitys. En oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa kun rata oli näin surkea esitys.

Saatiin onneksi hypätä rata vielä toisen kerran. Ope totesi että rentous on nyt pahasti hukassa ja on liikaa yliratsastamisen makua, ja käski pitää kädet koko ajan aivan rentoina ja antaa Vakelle pidempää ohjaakin. Ohjeena oli ottaa taas se huoleton ponityttö -asenne ja posotella esteitä kohti ponnistuspaikoista stressaamatta ja kaikkea turhaa puristusta ja säätämistä välttäen. Työnjaon tulisi olla se että Vake hyppää ja minä vain ohjaan oikealle esteelle. Ratsastin siis nyt rentoon tuntumaan keskittyen, ja kun höllasin ohjaa niin hypyt sujuivatkin paremmin. Kun sormet ja nyrkit olivat rentoina pääsi ohja myös tarvittaessa valumaan sormien välistä pidemmäksi silloin kun Vake tarvitsikin kaukaa hypätessä enemmän tilaa venyttää kaulaa.Yksittäiset puomiesteet selvitimme nyt ihan asiallisesti, mutta muurista mentiin taas vähän kömpien yli kun ei Vake sitä tohtinut kovin kaukaa hypätä. Sarjalle olisi tarvittu sujuvampaa laukkaa ettei väli olisi taas jäänyt liian pitkäksi, mutta yhdellä askeleella ähkäistiin se silti. Ei tämä vieläkään ollut niin sujuvaa ja hyvää hyppäämistä kuin olisin toivonut, mutta selkeä parannus edelliseen kierrokseen verrattuna kuitenkin. Huomasin myös että saadessaan vapaamman tuntuman Vake oli kaarteissa parempi, eli ei kiilannut lapa ja kylki edellä sisään niin kuin sillä usein on tapana. Mielenkiintoinen havainto!

Olipa nyt jotenkin hankalaa verrattuna esimerkiksi viime viikkoon jolloin hyppääminen sujui todella vaivattomasti ja sujuvasti. Ei se vaan joka kerta onnistu yhtä hyvin. Kaikista esteistä päästiin yli, ei siinä mitään, mutta usein aika kamalalla tyylillä. Täytyy vaan harjoitella lisää sitä rentoutta ja ratsukon molemminpuolista luottamusta ja harmoniaa. Yliratsastamisella ja liialla paineella Vake käy tietyllä tavalla vähän höselöksi. Paremmin sujuu kun teen selässä mahdollisimman vähän ja ratsastan rennolla, hyvin kevyellä tuntumalla vaikka poni sitten vähän pitkäksi ja matalaksi menisikin.

Hyppäämisen ilo

Torstain tunnilla päästiin taas hyppäämään Vaken kanssa. Sää oli hiostavan kuuma, ja kun Vake oli vieläpä mennyt jo aiemmin samana päivänä yhden tunnin uumoilin että meno tulisi olemaan kovin laiskaa ja vetämätöntä. Siltä poni vaikuttikin niin tallista kentälle mönkiessään kuin alkukäyntien aikanakin. Vaan kun lähdettiin ravaamaan alkuverryttelyjä ei tarvinnut kuin kerran huomauttaa hieman raipalla ja sitten poni liikkuikin mukavan reippaasti ja hyytymättä. Laukassa reipas meininki jatkui pienen alkuherättelyn jälkeen. Kaarteissa sai pohkeilla ylläpitää laukan sujuvuutta, mutta mitään puskemista ei tarvittu. Laukan ollessa näin sujuva onnistui laukanvaihto lävistäjän päätteeksi niin hyvin ettei ikinä. Annoin vaan merkin ulkopohkeella ja saman tien laukka olikin jo vaihtunut ilman mitään jarrutteluja tai sähläämisiä.

Verryttelyhypyt mentiin kisaverkan tyylisesti yksittäisillä esteillä. Ensin mentiin muutama kierros putkeen ristikkoa/pystyä vasemmassa laukassa soikiokuviolla. Vake liikkui edelleen tosi hyvin eteen, ja este ylittyi kepoisasti. Sen verran unohduin ajamaan estettä kohti että ponnistuspaikat ajautuivat vähän turhan lähelle. Ope muistuttelikin siitä että estettä kohti tulee antaa hevoselle rauha katsoa ponnistuspaikkaa, eli sen jälkeen kun laukan on saanut etenemään niin ei pidä jäädä enää turhanpäiten "jahtaamaan" hevosta estettä kohti. Toisena verkkahyppynä tultiin noin 75-senttistä okseria oikeasta laukasta pari kertaa. Nyt puolestaan jäätiin esteestä hieman kauemmas, mutta totesimme yhdessä Vaken kanssa että tähän ei mitään pikkuaskelia enää oteta vaan venytetään kauempaa. Hienostihan se poni venyikin ja pääsin kohtuullisen hyvin mukaan hyppyihin kun luin ponnistuspaikan oikein.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.

Verryttelyhyppyjen jälkeen hypättiin viiden esteen mittainen radanpätkä. Esteet olivat 80 sentissä lukuunottamatta sarjaa jolla korkeus oli hieman tämän alle. Enpä ole Vaken kanssa ennen kasikymppiä mennytkään kuin yksittäisinä esteinä, mutta tänään poni tuntui niin hyvältä että lähdin matkaan luottavaisella mielellä. Ensimmäiselle esteelle ja etenkin sarjalle ajoin vielä liikaa, mutta hyvät hypyt saatiin tästä huolimatta. Ykköselle ponnistettiin taas kaukaa mutta se ei tullut yllätyksenä. Sarjan a-osalla sama juttu, ja pientä venymistä tarvittiin b-osallekin, mutta Vake hyppäsi hienosti ja olin menossa mukana. Selvittyämme sarjasta kunnialla huokaisin helpotuksesta ja onnistuin rauhoittamaan ratsastustani. Maltilla lähestyen kolmosesteelle saatiin aivan nappihyppy. Neloselle oli niin pitkä matka että ajatus meinasi suorastaan herpaantua, ja tällä esteellä mentiin hieman pohjaan. Läheltäkin pääsee, eli ei ongelmaa kun olin menossa samasta paikasta ponin kanssa. Viimeiselle esteelle oli taas niin pitkä tie että Vake taisi jo kuvitella tehtävän loppuneen. Hypättiin kaukaa, ja vaikka olin tähän varautunut ja sain ylävartalon hyppyyn mukaan jäi käsi vähän hitaaksi eikä mielestäni antanut Vakelle aivan tarpeeksi tilaa venyttää kaulaa. Vakella kun on taipumus vetää päätä hypyissä pitkälle ja alas niin etenkin tämän tyyppisissä pitkissä mutta hieman hitaissa hypyissä pitäisi kättä saada vielä enemmän eteen. Muilta osin tuntuu siltä että alan olla Vaken hypyissä jo vähän paremmin mukana kuin alkuaikoina jolloin sen hyppytyyli oli vielä vieras.

Kokonaisuutena ratamme oli joka tapauksessa oikein hyvä. Kasikymppi ei siis tuottanut mitään vaikeuksia, ja ylipäänsä Vake oli tänään aivan superhyvä. Sanomattakin lienee selvää että oli hirmuisen kivaa hypätä! Suunnitelmana on että reilun kahden viikon kuluttua mentäisiin tallin omissa harjoituskisoissa ensimmäinen kasikympin starttimme, ja tämänpäiväisen perusteella sen ei pitäisi olla mitenkään mahdoton tehtävä.

Luottoponi ja tohelo kuski

Tallinmäen tuntipäiväksi on nyt vakiintunut torstai, joten tänään oli viikkotunnin aika ja ohjelmassa esteitä. Tämä olikin viimeinen hyppytreeni Vaken kanssa ennen ensi viikon harjoituskisoja, sillä ensi torstain tunti jää leirin takia väliin.

Hyppääminen aloitettiin erilaisilla verryttelytehtävillä matalilla korkeuksilla. Ensin tultiin muutama kierros pientä pystyä hieman kaarevalla tiellä molempiin suuntiin, ja siirryttiin sitten sarjan pariin. Sarjan a- ja b-osat hypeltiin ensin yksittäisinä esteinä kääntäen siis hieman erikoisemmat tiet sarjavälin kautta. Toiseen suuntaan piti saada erikoisesta lähestymisestä myös laukanvaihto. Vaken kanssa suoritimme nämä pikkutehtävät oikein helpon ja sujuvan oloisesti. Kun olin aluksi herätellyt laukkaa sopivasti liikkeelle liikkui poni reippaasti eteenpäin ja ponnistuspaikat löytyivät esteille kuin itsestään. Pidin mielessä sen mitä viime viikolla ope neuvoi istunnan suhteen, eli lähestymisissä en istunut liian pystyssä ja tiiviisti satulassa vaan kevyemmin esteistunnassa. Näin pääsin hyppyihin sujuvasti mukaan esteiden ollessa vielä näin pieniä. Vake kääntyi tiukempiinkin teihin näppärästi ja laukanvaihtokin onnistui.

Seuraavaksi hypättiin sarja ihan perinteiseen tapaan. Väli oli reilu kuusi metriä, mikä on Vaken laukalle näin pienillä esteillä (60 cm ja alle) melko pitkä. Ratsastin siis laukkaa isommaksi jo sarjaa edeltävässä kaarteessa, ja pidin välissä pohkeet napakasti kiinni. Vake selvittikin välin hienosti yhdellä askeleella vaikka b-osasta hieman kauas jäätiinkin. Yksittäistehtävänä tultiin vielä 14 metrin pysty-pysty-linja. Kuten olin arvioinut, väli oli Vakelle täydellisen sopiva neljällä askeleella kun tultiin sujuvaa peruslaukkaa mutta ilman suurempaa eteenratsastusta. Sujuvan ja helpon oloinen meno siis sen kuin jatkui.

Lopuksi hypättiin päivän ratatehtävä (kuvassa). Esteet laitettiin kisakorkeuteen, eli meille 70-75 senttiin. Esteiden noustessa mukaan tuli ehkä liikaa ylimääräistä puristusta niin että verryttelytehtävillä löytynyt tekemisen helppous ei ihan säilynyt. Ykkösesteelle saatiin nappisuoritus tasapainoisesta laukasta, mutta sen jälkeen lähdin liikaakin ajamaan ponia eteen yrittäessäni varmistella sarjalle tarpeeksi isoa laukkaa. Kun ajoin estettä kohti jättämättä tarpeeksi lähestymisrauhaa ei askel sopinutkaan kovin hyvin, vaan Vake lähti a-osalle kaukaa. En ollut ihan kunnolla mukana hypyssä, enkä ehtinyt täysin mukaan b-osallekaan jonka Vake edelleen hyppäsi kaukaa. Poni siis suoritti sarjan rutiininomaisesti kun taas itse keikuin kyydissä miten kuten ja hyppyä häiriten. Okserille saatiin ihan mukava hyppy, mutta tämänkokoisilla esteillä oli taas havaittavissa istuntaongelmaa niin että pohket lentelivät minne sattuu. Laukat muuten vaihtuivat kaikilla lävistäjäesteillä joko hypyssä tai heti sen jälkeen niin etten ehtinyt huomatakaan, eli Vake kyllä pitää myötälaukoista tosi näppärästi huolen. Viimeiselle linjalle tultiin edelleen vähän liikaa ajaen, ja poni pääsi menemään aika pitkänä ja matalana. Välissä laukka pääsi hyytymään eikä Vake enää vastannut pohkeeseen kovin terävästi. Näin ollen viimeiselle esteelle tuli lötkö hyppy kaukaa ja otettiin puomi alas.

Uusintana saatiin ottaa ratamme ongelmakohdat, eli sarja ja suora linja. Sarjalla meinasikin nyt käydä työtapaturma, sillä askeleen ollessa huono Vake pääsi a-osalla yllättämään minut kaukaa hyppäämällä. Keikahdin alastulossa irti satulasta etukenoon, ja tästä olisin tullut helposti alas mikäli b-osalle olisi tullut stoppi. Kaukaa lähtevässä hypyssä pysyminen olisi sekin saattanut olla kyseenalaista. Vake kuitenkin pelasti tilanteen täydellisesti ottamalla ylimääräisen miniaskeleen ja hyppäämällä b-osan. Jälleen siis ponille täydet pisteet sarjan selvittämisestä ja itselleni pitkä miinus täysin epäonnistuneesta mukanaolosta. Linjalle sentään saatiin nyt onnistuneempi suoritus jossa energia ei sammunut kesken. Sarjalle otettiin tietysti vielä sakkokierros, joka oli taas sitä kaukaa hyppäämistä mutta taiteilin sentään tasapainoisemmin kyydissä. Käsi ja ylävartalo olisivat kuitenkin saaneet olla paremmin mukana, eli edelleenkään poni ei saanut hyppyihin ihan tarpeeksi ohjaa.

Sarjan ongelmat taisivat johtua siitä että ajoin ponia niin kovin paljon estettä kohti enkä rauhoittanut edes niitä viimeisiä askeleita. Kun ei käynyt niin hyvä tuuri että askel olisi tästä huolimatta osunut nappiin lähti Vake arvatenkin hyppyihin kaukaa. Vähän samaa ongelmaa esiintyi myös muilla radan esteillä. Pitäisi siis luottaa siihen että laukka on riittävä ilman ajamistakin. Ponnistuspaikkakin löytyisi paremmin rauhallisilla, sujuvilla lähestymisillä kuten verryttelytehtävissä tänään huomattiin. Eihän tämä 70+ taso edes tunnu mitenkään isolta Vaken kanssa, vaikka toki itselläni on myötäämisissä harjoiteltavaa ennen kuin on järkevää alkaa isompia hypätä. Tänään tuli kyllä viimeistään huomattua että on tämä Vake aikamoinen luottopolle. Kuskin kamalasta alkeistason toheloinnista huolimatta se hoiti sarjallakin homman 100% turvallisesti ja varmasti joka kerta. Vaken kapasiteetti ei ole ehkä huiman suuri, mutta se sydän ja millä se hyppää on suuri senkin edestä. Eihän tässä siis ole muuta kuin kuskista johtuvia ongelmia, mutta harjoitellaan niitä vähemmälle niin hyvä tästä tulee.

Hermoilematta paras

Estetreenit jatkuivat sunnuntain tunnilla. Olin pari päivää järkeillyt ja takonut päähäni sitä tosiasiaa että liialla jännittämisellä ei esteratsastuksessa saavuteta mitään, vaan hermoilu niin tunneilla kuin kisoissakin on ihan turhaa. Mitään hätää ei ole, sillä kaikki menee hyvin kunhan vain pysyn itse rauhallisena. Tätä mantraa hokemalla sainkin pidettyä itseni tänään melko kylmän viileässä mielentilassa, tosin luultavasti itsesuggestiota suurempi vaikutus oli sillä että ratsuna oli Eetu-mussukka. Oli niin tai näin, rauhallisempi olotila auttoi ratsastamaan viime kertaa järkevämmin ja paremmin.

Raviverryttelyssä yritettiin saada Eetua suoristettua ja jumpattua väistättämällä takaosaa ulos ympyrältä, tavoitteena tietenkin parempi suoruus myös esteillä. Alkutekijöihinsä suoristusyritykseni kuitenkin jäivät. Laukassa ope kehotti hakemaan rauhallista tahtia ja kolmitahtisena pyörivää askellusta jossa etujalat eivät lähde kiirehtimään takajalkoja nopeampaan liikkeeseen. Hypyt aloitettiin kahden kavaletin innarilla sekä sitä seuraavalla kahden askeleen välillä ristikolle/pikkupystylle, eli samanlaisella sarjalla kuin mitä hypeltiin keskiviikkona. Eetu suoritti tehtävän hyvässä rauhallisessa laukassa ja pikkuesteet ylittyivät oikein näpsäkästi. Maltoin istua laukan mukana kaikessa rauhassa ilman mitään tarvetta hosumiseen ja hätäilyyn, ja näin Eetukin eteni kiireettömästi mutta silti sujuvasti.

Seuraavaksi hypättiin simppelit pystyesteet suoralla ja lävistäjällä, eli myöhemmin ratsastettavan radan esteet 1 ja 2. Ei ollut mitään ongelmia näissäkään, vaan maltoin odottaa hyppyä sukeltelematta myös ensimmäisellä esteellä jolle tultiin pohjaan. Lävistäjäesteelle tein oikean ratkaisun pyytää Eetua hieman eteen niin että päästiin hyvään ponnistuspaikkaan, ja hyvin Eetu pyyntööni vastasikin. Ope muistutteli vielä pitämään ylävartalon lähestymisissä ihan hiljaa ja välttämään pienintäkään taaksepäin heijaamista.

Ennen rataa hypättiin osatehtävänä vielä päivän loputkin esteet. Kuvion aloitti lävistäjäpysty vasemmasta oikeaan laukkaan ja tästä jatkettiin päädyn kautta suoralle linjalle, missä ponnistuspuomilla varustettua yhden askeleen sarjaa seurasi 19 metrin väli pienelle okserille. Lävistäjäeste vasemmasta oikeaan laukkaan oli keskiviikon tapaan jostain syystä vaikea, enkä millään saanut tähän sopivaa ponnistuspaikkaa vaan näin etäisyyden aina liian myöhään. En uskaltanut ajaa Eetua viime hetkellä eteen, vaan ennemmin jäin esteen edessä odottamaan ja annoin Eetun suosiolla ottaa viimeisen pikkuaskeleen esteen juureen. Näin ei hypyistä lävistäjäesteelle tullut kovin sujuvia, ja tähän suuntaan ei laukkakaan tietysti vaihtunut. Suora linja sen sijaan oli helppo nakki, sillä ponnistuspuomin jälkeen ei tarvinnut muuta tehdä kuin antaa Eetun laukata tasaisesti eteen ja nauttia kyydistä. 19 metrin väli okserille meni luontevasti ja säätämättä viidellä askeleella.

Lopuksi hypeltiin siis rata, jolla esteet olivat kavaletteja ja viimeisen sarjan a-osaa lukuunottamatta 70-80 cm korkeudessa. Tässä vaiheessa ehti pieni jännityksenpoikanen kutittelemaan mahassa, mutta sain sen pidettyä kurissa eikä jännitys päässyt ratsastukseeni vaikuttamaan. Radan aloittavalle okserille tultiin yhteisellä päätöksellä pohjaan, mutta kakkosesteelle ratkaisuni oli eteenratsatus ja isompi hyppy. Eetu kuunteli jälleen hyvin ja reagoi nopeasti eteen. Oikeasta vasempaan laukka tietenkin vaihtui kauniisti. Seuraavana vuorossa oleva sarja ylittyi ongelmitta, mutta nelosella eli vasemmassa laukassa lähestyttävällä lävistäjäpystyllä ponnistuspaikka oli jälleen hakusessa. Eetu pääsi estelinjalla vähän kiihdyttämään vauhtia, ja siinä vaiheessa kun kykenin ponnistuspaikka-arvion tekemään oli järkevin ratkaisu mennä pohjaan sen sijaan että olisin isommalla riskillä tuupannut ponia viime hetkellä eteenpäin. Lähelle menneestä hypystä huolimatta Eetu yritti ihan tosissaan vaihtaa alastuloon oikean laukan, mikä sille on kovin hankalaa vinoutensa vuoksi. Pieni kompurointi alastuloon sitten tuli, sillä Eetu ei oikealle laukalle laskeutumista ihan kunnolla hallinnut, mutta joka tapauksessa esteeltä jatkettiin puhtaasti oikeassa laukassa. Radan päättävä sarjan ja okserin suora linja olikin taas huoletonta ja helppoa menoa.

Kokonaisuutena tämä oli ihan ok rata, ja open mukaan ratsastin nyt rauhallisemmin ja järkevämpiä ratkaisuja tehden kuin keskiviikkona. Olin itse aivan samaa mieltä, sillä nyt maltti pysyi esteiden edessä enkä lähtenyt hätäilemään ja tuuppaamaan. Joitakin läheltä tehtyjä hyppyjä olisi voinut ehkä ratkaista sujuvammin hyppäämällä kauempaa, mutta tämä olisi varmaankin vaatinut etäisyyden hahmottamista jo aikaisemmin. Lähestymisiä saattaa vähän hankaloittaa se että Eetu lähtee usein estelinjalla kiihdyttämään, ja tahti pitäisikin saada säilytettyä tasaisempana estettä kohti. Joka tapauksessa Eetu kuunteli ohjeitani oikein hyvin niin että saatoin halutessani ottaa ponnistuspaikan joko lähelle estettä tai kauemmas. Kyllähän se auttaa paljon kun poni mukautuu omaan ratkaisuun eikä lähde sooloilemaan ja loikkimaan täysin eri aikaan ratsastajan kanssa. Vähän liian etupainoista Eetun meno tietenkin on, ja kauempaa ponnistaessa hypystä tulee kovin laaka. Sujui tämä hyppely kuitenkin sen verran mukavasti että 80 cm kisaradan meneminen ei tunnu ihan utopistiselta ajatukselta. Pitää vaan yrittää pysyä myös kisoissa niin tyynenä ja jännittämättä kuin suinkin mahdollista, joten taidanpa jatkaa vielä viikon verran "ei tarvitse jännittää, ei kannata jännittää" -tyyppisten hokemien toistelua.

Epävarmuuden noidankehässä

Viikko aikaa kisoihin, ja sopivasti päästiin Sulon kanssa vielä treenaamaan hyppäämistä kahden hengen tunnille Annen ja Pupen seurassa. Valitettavasti juuri kisojen alla Sulon yleismieliala on taas kääntynyt jostain syystä jännittyneempään ja epävarmempaan suuntaan. Edellisillä tunneilla on otettu yksittäisiä kieltoja, mutta tänään sitten jouduttiin todellisiin ongelmiin.

Jo alkuverkassa huomasin Sulon olevan taas jännittyneen pinkeä. Ravissa Sulo oli jopa hidas, mutta sekin oli sellaista jännittynyttä jumittamista. Laukassa puolestaan edettiin vähän turhan kiireisesti. Tärkeintä olisi tietenkin ollut saada Sulo rentoutumaan ja keskittymään apuihin, mutta en tässä tehtävässsä onnistunut. Jäin liikaa matkustelemaan kuvitellen Sulon rentoutuvan jos jätän sen omiin oloihinsa (ei toimi!), ja toisaalta taas itsekin hieman jännityin hevosen mukana.

Hypyt aloitettiin suoralla pysty-okseri-linjalla, jossa esteiden väliin pyöräytettiin ympyrä. Aloitimme aika varoen niin että Sulo hieman jarrutteli esteen edessä ja etenkin okserilla esiintyi pientä epäröintiä. Kaikesta kuitenkin mentiin yli vaikkakaan ei niin rohkeasti ja sujuvasti kuin olisi ollut toivottavaa. Vaihdettiin suuntaa ja tultiin samaa tehtävää vielä okserilta pystylle. Pystylle saatiin nyt parempia hyppyjä ja tarvittaessa kauempaakin ponnistaen, mutta okserin kanssa jäi sellainen olo että joka kerta piti hieman hidastaa ja miettiä hypätäänkö nyt varmasti. Pohkeet olisivat luonnollisestikin saaneet olla paremmin kiinni, mutta pyrkiessäni välttelemään liiallista tuuppausta estettä kohti jäin pohkeiden suhteen vähän turhankin passiiviseksi.

Verryttelyhyppyjen jälkeen tultiin ratatehtävää kaikkiaan kolme kierrosta. Sulon kanssa hyppäsimme rataa suunnitellussa kisakorkeudessa eli noin 70 cm:ssä. Lähdin matkaan muistutellen itseäni maltillisen ja hätäilemättömän ratsastuksen tärkeydestä. Tästä huolimatta aloin pohkeella ja istunnalla puskea jarruttelevaa Suloa radan aloittavalle okserille, ja kieltohan siitä sitten tuli. Päivän ensimmäinen kielto nosti molempien epävarmuuden heti kymmenen pykälää ylös, ja kun vielä toisellakin yrityksellä tuli okserille stoppi alkoi pieni epätoivokin hiipiä mieleen. Vähän tomerammin komentaen okserista päästiin kolmannella yrityksellä yli. Niin minulla kuin Sulollakin oli kuitenkin nyt liiaksi paniikki päällä, ja seuraava kielto tuli heti radan kolmantena esteenä olevan sarjan b-osalle. Niin kovasti oli liikeessä jarrua ettei Sulo uskaltanut venyttää sarjaa yhdellä askeleella, vaan toisella yrityksellä mentiin yhden askeleen väli kahdella minilaukalla. Matka jatkui aina viitosesteelle asti, mutta tämä olikin sitten hurjan pelottava aaltolankku johon piti taas tökätä siitäkin huolimatta että ponnistuspaikka olisi ollut hyvä. Tässä vaiheessa taisin jo niin kovasti odottaa kieltoa etten enää ollut tosissani menossa ja rohkaisemassa Suloa pohkeella erikoisesteen yli. Tämän jälkeen Sulo alkoikin stoppailla jo reilusti ennen estettä niin aaltolankulle kuin sitä seuraaville pystylle (kaksi kertaa), okserille (kerran) ja sarjalle (kaksi kertaa). Homma meni siis ihan lekkeriksi kun hevonen ei muka päässyt enää yksinkertaisimmastakaan pikkuesteestä yli. Iso tekijä tässä tietysti oli se että itseltäni loppui usko kesken ja aloin vain minimoida vahinkoja eli lähestymisissä ennakoida kieltoja ja varmistella kyydissäpysymistä. Niinpä en sitten tarpeeksi topakasti käskenyt Suloa menemään, vaan ratsastin täysin luovutusmielialalla. Tämä rata oli minun ja Sulon yhteisellä taipaleella ehdoton low-point tähän asti: kymmenen kieltoa kymmenen esteen pikkuradalla.

Toinen ratakierros tultiin ihan samalla korkeudella, ja lähtikin käyntiin lupaavammin. Ensimmäisen okseri-pysty-linjan sain ratsatettua ihan napakasti ilman stoppeja. Sarjalla Sulo ei uskaltanut vieläkään venyä vaan jäi välissä jarruttelemaan, mutta loikkasi b-osan kuitenkin omituisella tasajalka-kenguruhypyllä. Huh huh. Otin varmuuden vuoksi ylimääräisen ympyrän, jonka jälkeen okseri ylittyi nätisti. Aaltolankulle tuli pieni epäröinti mutta yli mentiin. Tämän jälkeen en sitten ollutkaan enää riittävän topakkana, vaan kuvittelin Sulon hyppäävän nyt itsekseen. Eipä hypännyt, vaan suoralla linjalla tuli kielto okserille kun unohduin välissä matkustelijaksi. Uusittiin koko linja, ja nyt tökättiin jo heti pystylle. Tämä kielto oli taas ihan omaa nössöilyä, ja ope totesikin ettei Sulo ota minua nyt oikein tosissaan. Vielä otettiin yksi kielto okserille ennen kuin päästiin koko linja läpi, ja tämän jälkeen hypättiin sarja kielloitta mutta edelleen kahteen askeleeseen jarrutellen. Kolmen kiellon rata oli toki parannusta edelliseen verrattuna, mutta kovin jännittynyttä, pinkeää ja epävarmaa oli meno edelleen. Luottamus ja rentous oli täysin kadoksissa.

Kolmas ratakierros aloitettiin kiellolla ensimmäiselle okserille, mutta tämän jälkeen ei kieltoja radalla enää tullut. Tyytyväinen ei voinut olla oikein tähänkään, sillä epävarmuus näkyi ja tuntui edelleen vaikka nyt sainkin patisteltua Sulon esteiden yli. Sarja tultiin molemmilla kerroilla edelleen kahdella pikkuaskeleella, joten otettiin lopuksi sakkokierros tähän. Vihdoin Sulo venytti välin yhdellä askeleella, vaikka hyppyyn b-osalle jouduttiinkin lähtemään vähän kaukaa eikä suoritus ollut sieltä sujuvimmasta päästä.



Että tällaista tällä kertaa. Kuten ope totesi, tartutimme Sulon kanssa toinen toisiimme epävarmuutta, ja siitä noidankehästä ei sitten oikein irti päästykään. Riittävän monen kiellon jälkeen en enää uskonut itseeni enkä hevoseen, ja niin alkoi tulla täysin turhanpäiväisiäkin stoppeja kun en enää ollut tosissani menossa esteiden yli. Pitäisi löytää sopiva tasapaino jossa olen päättäväisesti hyppäämässä, mutta en kuitenkaan sukeltele hevosen edelle tai tuuppaa sitä istunnalla. Nyt kun pyrin välttelemään jälkimmäistä en sitten ratsastanutkaan tarpeeksi tomerasti estettä kohti. Kun taas yritin välttää ylimääräistä sähläämistä ja säätämistä tulin monessa tilanteessa jättäneeksi Sulon liikaa yksin, ja kun sillä taas on tällainen epävarmempi jakso meneillään ei virheitä saanut anteeksi vaan omista mokista lähti lumipalloefekti liikkeelle. Ehkä kuitenkin loppua kohti sain itseäni vähän niskasta kiinni ja aloin kertoa Sulolle selkeämmin että nyt mennään eikä meinata, vaikka suuri epävarmuus toki kalvoikin mieltä koko ajan. Olisin saanut ehkä vähän enemmän komentaa Suloa, sillä lopulta se alkoi kiellellä jo ihan huvikseen.

Tästä ei suunta ole kuin toivottavasti ylöspäin. Harmittaahan se ja kovasti kun paremmin sujuneen jakson jälkeen ottettiin näin reilusti takapakkia ja palattiin lähtöruutuun. Seuraava estetunti on heti tiistaina, ja silloin pitää tosissaan yrittää paikkailla tämän kerran virheitä eikä antaa omalle epävarmuudelle liikaa sijaa. Tällainen katastrofitunti viikko ennen kisoja pakottaa tietenkin myös harkitsemaan kisasuunnitelmia uusiksi. Katsotaan nyt miten tiistain tunnilla menee, ja sen jälkeen voin päättää jätänkö kisat kokonaan välistä vai hyppäisinkö suunnitellun 70 cm luokan sijaan vain 50 cm luokan. Eipä tässä taida oikoteitä onneen olla, vaan ihan pienillä esteillä on harjoiteltava vielä paljon lisää perusasioiden parissa. Pieni lohtu tässä on se, että ehkä Sulo todella opettaa minut ratsastamaan kun ei se näköjään ilmaiseksi mitään anna.

Edelleen liikaa hätäilyä

Tänäkin lauantaiaamuna olimme Sulon kanssa virkeinä(?) estetunnilla heti kahdeksalta. Nora meni samalla tunnilla koulua Aapolla, ja kun olin ainoa hyppääjä laadittiin päivän esteharjoitukset toiveideni pohjalta. Niinpä jatkettiin siitä mihin tiistaina jäätiin, eli tavoitteena oli saada rentoutta ja varmuutta lähestymisiin tavanomaisissa ratatehtävissä.

Sulo oli näin aamuvarhaisella ehkä hieman nukuksissa, sillä se vaikutti aluksi vähän hitaalta avuille. Laukka jäi ikään kuin jumimaan paikalleen. Verryttelyn loppua kohti kuvittelin laukan moottorin jo käynnistyneen riittävästi, mutta tämä osoittautui virhearvioksi. Ensimmäisenä estetehtävänä olivat kahdeksikkokuviona hypättävät pienet pysty ja okseri lävistäjillä. Sulo jäi taas vähän jarruttelemaan laukassa eikä oikein vastannut pohkeeseen. Sorruin aivan liialliseen tuuppamiseen, jolloin Sulo vain jarrutteli entisestään, ja ensimmäiselle esteelle tullessa meno hyytyi täysin niin että esteen edessä oltiinkin jo pysähdyksissä. Pitikin ottaa tällainen täysin turhanpäiväinen kielto tällekin päivälle. Uuteen yritykseen sain Sulon jo paremmin hereille ja hoksaamaan että tänään on ihan oikeasti tarkoitus hypätä, ja niin kielto jäi onneksi päivän ainoaksi. Lävistäjäpystyn ja -okserin kahdeksikkoa hypättiin rytmin löytämiseksi saman tien kolme kertaa putkeen. Edelleen Sulo jarrutteli liikaa niin että tultiin okserille pari kertaa aika pohjaan. Laukanvaihtojen onnistumiset olivat 1/3 oikeasta vasempaan ja 2/3 vasemmasta oikeaan. Parannettavaa siis jäi etenkin vasemmalle johtamiseen ja yleiseen suoruuteen, ja en voi sanoa että vielä tämän tehtävän aikana olisi rento tekemisen meininki ja hyppyrytmi löytynyt.
 
Seuraavaksi tultiin jo ratatehtävää. Tähän sisältyi yhden askeleen sarja, okseri, lävistäjäokseri ja lävistäjäpysty siten, että näiden neljän esteen kuviota hypättiin kaksi kierrosta putkeen kahdeksan esteen ratana. Ensimmäisellä radalla esteet pysyivät vielä ihan matalina, ja kun sarjaväli oli selvästi yli 6 metriä niin näytti se näillä esteillä aika pitkältä. Ennen radan aloittamista työstettiin ensin laukka kuntoon. Ope muistutteli että tarmokas, iso laukka on aivan eri asia kuin kiireinen säntäily. Tarkoituksena oli siis löytää riittävän etenevä laukka ja pitkä askel mutta ilman Sulon hoputtelua kiireiseksi ja jännittyneeksi jolloin askel alkaa vain tikittää lyhyenä. Ensin haettiin laukkaan vähän rentoutta, ja sen jälkeen pohkeesta aktiivisuutta ja pituutta askeleeseen. Tässä laukassa sitten sopi lähteäkin sarjalle, joka ylittyi oikein sujuvasti ja helposti. Myös radan lopuille esteille päästiin mukavasti ja sujuvasti, sillä nyt ei menty enää jarrut päällä vaan laukka rullasi hyvin eteen ja Sulo vastasi pohkeeseen nopeasti. Näin päästiin helposti sopiviin ponnistuspaikkoihin. Ongelmaksi kuitenkin koituivat väärät laukat, sillä hyppäsin tapani mukaan niin vinossa kropastani että paino putosi oikealle ja tällöin oli vaikeuksia saada alastuloon vasen laukka. Laukkojen korjailu söi suorituksen muuten hyvää sujuvuutta.

Sama rata tultiin vielä hieman korotetuilla eli noin 70 cm tuntumassa olevilla esteillä. Tämä korkeus vaikutti olevan vielä ihan mukavuusalueella, mikä tietenkin on hyvä tulevia kisoja ja mahdollista 70 cm luokkaa ajatellen. Nyt oli sarjalla pientä ongelmaa, sillä tultiin molemmilla kerroilla pohjaan a-osalle, ja välissä piti sitten pikkuhypyn jälkeen venyttää reilummin eteen. Sulo hoiti homman näppärästi, mutta itse saisin tällaisissa tilanteissa olla luontevammin mukana hypyissä. Ensimmäiselle okserille (2 ja 6) tultiin molemmilla kerroilla oikein sujuvaa laukkaa ja hyvään ponnistuspaikkaan, mutta hyppäsin tällä esteellä itse vähän liian innokkaasti eli hevosen edellä. Ei 70 cm okserilla tarvita ihan näin isoa mukautumista. Lävistäjäokserille tuntui luontevimmalta lähestyä hieman vinottain, ja vaikka tälle esteelle tultiinkin melko rauhassa ja maltilla niin molemmat hypyt menivät vähän turhan pohjaan. Hypyt olivat ihan hyviä tästäkin paikasta, mutta ope käski ottaa radan päätteeksi lävistäjäokserille vielä sakkokierroksen. Siitä tulikin nappisuoritus, sillä päästiin okserille nyt sopivasti eteen sujuen ja oikea paikka löytyi helposti. Vääriä laukkoja ei tällä radalla otettu kuin yksi, joten suoritus oli periaatteessa ihan ok. Kuitenkin jäi sellainen olo että paremminkin olisin voinut ratsastaa, eli ennen kaikkea fiksata ponnistuspaikat paremmiksi ettei olisi tullut niin montaa hyppyä pohjasta. Selvästikin radan alussa oli itselläni vielä liikaa jännitystä ja kiirettä, mutta tehtävän edetessä alkoi hyppäämisen rytmi ja varmuus löytyä paremmin. Radan loppua kohti meno oli luontevampaa ja muistin jo vähän hengittääkin esteiden välillä. 



Ihan sellaista rentoutta ja helppoutta ei lähestymisiin vielä löytynyt kuin olin toivonut, joten olin jossain määrin tyytymätön omaan suoriutumiseeni tänään. Vielä oli liikaa kohellusta ja kiirettä matkassa. Huomasin kyllä selvän eron Sulossa verryttelytehtävän ja ratatehtävän välillä, ja on tosiaan äärimmäisen tärkeää että ratsastaa laukan ensin kuntoon eikä lähde kiireisellä ja töpöaskeleisella laukalla hyppäämään. Hätiköidysti säntäillen ei homma vaan toimi. Sitten kun Sulon laukkaan saa sen oikean vaihteen eli hyvän sujuvuuden ja imun yhdistettynä rennon letkeään askeleeseen niin säädeltävyys on ihan eri luokkaa ja esteille on sata kertaa helpompi tulla. Tässä moodissa askel todella lähtee tarvittaessa pitenemään pohkeella pyytäessä eikä käy niin että tahti vain kiihtyy. Kun tämän lisäksi muistaisin vielä itse hengittää jokaiselle esteelle tullessa niin asiat olisivat jo aika hyvin.

Sulo antoi pusun tunnin jälkeen.