keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Huh mitä hyppyjä!

Keskiviikon vakiotunnilla oli luvassa esteitä, ja odotin jännityksellä minkä hevosen uusi ope minulle oli laittanut. Hevosvalinta olikin melko yllättävä, nimittäin Tauno. Taunolla en ollut ratsastanut kuin kerran aikaisemmin, mutta oli ihan mielenkiintoista kokeilla sillä hyppäämistä sillä Taunohan on oikein järkevä ja positiivinen nuori hevonen. Ennustin kylläkin joutuvani vaikeuksiin Taunon pitkän laukan kanssa, sillä tällä koipeliinilla on laukassa aikamoista ulottuvuutta. Arvelin myös kääntämisen ja ohjaamisen mahdollisesti haastaviksi, sillä edelliskerran Taunolla ratsastaessani oli laukassa ratti vähän hukassa. Tästä oli kuitenkin jo aikaa, ja Tauno osoittautui tätä nykyä paljon helpommaksi ratsastaa. Alkuverryttelyssä totesin myös, että Taunolla ei ollut enää tapana liikkua niska linkussa kuolaimen alla ja olemattomalla tuntumalla.

Ehdin tutustella Taunoon hetken aikaa ravissa ja laukassa, ja sitten aloimmekin jo hypätä verryttelyristikkoa. Ristikko ylittyi ihan asiallisesti, kunhan vaan hoksasin ettei tällaista hevosta kannata yrittääkään ratsastaa liian lähelle estettä vaan parempi ponnistuspaikka löytyy kauempaa. Pitkäkoipinen Tauno kyllä venyttää pikkuesteen yli paljon kauempaakin kuin töppöjalkaponit. Ponnistuspaikan kanssa oli pientä hankaluutta myös seuraavalla tehtävällä, johon kuului kahden pienen pystyn kaareva linja. Piti vaan rohkeasti hakea paikkaa kauemmas esteestä, jottei Taunon tarvinnut pompata hassusti aivan juuresta. Paremmasta paikasta lähtevä hyppy tosin tuntui aika isolta, sillä Taunolla oli hypyissä voimaa paljon enemmän kuin mihin olen tottunut. Toistaiseksi meno vaikutti kuitenkin ihan toimivalta lukuunottamatta pieniä vaikeuksia hyppyyn mukautumisessa.

Hyppäsimme sitten pätkän, johon kuului lävistäjäpystyn ja okserin kaareva linja sekä yhden askeleen sarja. Lävistäjäpystyn alla oli koristeena merkkikartioita, ja liekö Tauno tällaista tötteröestettä ennen nähnytkään. Varauduin siihen, että Tauno saattaisi yrittää esteen ohi. Tällaista se ei kuitenkaan aikonut, mutta noteerasi erikoisemman esteen pomppaamalla varmuuden vuoksi oikein korkean loikan sen yli. Tässä hypyssä tuntui keskivartalon hallinta katoavan, mutta en kuitenkaan kovin pahasti keikannut alastulossa sillä sain kuin sainkin pohkeet pysymään paikoillaan isommassakin hypyssä. Taunon kapea runko varmasti auttoi pohkeiden ja sitä myötä koko istunnan vakautta. Kaareva linja okserille tultiin eteen sujuen, ja ponnistuspaikan jäädessä kauas Tauno venytti rohkeasti ja hyppäsi taas isolla kaarella. Jälleen oli sellainen olo että näin suuri hyppy oli minulle vähän liikaa, mutta olin silti mukana melko hyvässä tasapainossa. Huh sentään millaisia loikkia! Yhden askeleen sarjan Tauno selvitti hyvin, ja esteiden ollessa pieniä ristikoita eivät hypyt olleet niin suuria että tätiä olisi hirvittänyt.

Piirroksesta kiitos Annelle!
Sitten hyppäsimmekin lopuksi radan, joka oli peräti yhdeksän esteen mittainen. Taunon kanssa menin suosiolla matalammalla korkeudella, mutta esteet olivat kuitenkin 60-70-senttisiä. Jännitti vähäsen, mutta tuumin että ihan asiallisestihan me oli selvitty tähänkin asti vaikka hyppyyn mukautuminen vähän hankalaa olikin. Aloitus tötteröesteelle oli vähän kiemurteleva, mutta nyt Tauno ei tehnyt ylimitoitettua hyppyä. Päädystä kakkosesteelle tullessa ei ponnistuspaikka osunut kovin hyväksi, enkä uskaltanut lähettää Taunoa jättiloikkaan kaukaa. Toin sen virheellisesti liian juureen, ja kun este taisi vieläpä olla radan korkein keilasi Tauno puomin alas. Myös kolmosesteelle toin Taunon liian varoen, ja pomppasimme okserin juuresta. Tämän jälkeen meno vähän sujuvoitui (tai kuski rohkaistui), ja sarja meni mukavasti. Myös kaareva linja vitoselta kutoselle meni mukavan sujuvasti ja asiallisista ponnistuspaikoista. Okserin jälkeen en kuitenkaan ollut tarpeeksi skarppina varmistelemassa hyvää tietä seuraavaan tiukempaan kaarteeseen, vaan annoin Taunon ajautua liikaa oikealle. Kun olimme ajautuneet näin huonoihin asemiin en edes tosissani yrittänyt kääntää Taunoa esteen ylitykseen, vaan menimme suosiolla ohi ja otimme uuden lähestymisen.

Uudella lähestymisellä matka jatkui pystyn yli, ja kaarevalla linjalla kohti kahdeksatta estettä. Taas tie olisi voinut olla huolellisempi, ja kun emme menneet aivan viivasuoraan estettä kohti alkoi Tauno kiemurrella hieman epävarmana. Näin ponnistuspaikan kanssa ei tullut valmista, enkä uskaltanut lähettää Taunoa hyppyyn kaukaa. Vein sen esteen juureen, ja nyt oltiin niin kiinni esteessä että Tauno teki tilanteesta selvitäkseen todella suuren, ylöspäin suuntautuvan loikan. Tämä jättiloikka meni jo siihen sarjaan että kuski rämähti hypyn voimasta eteen kaulalle, ja kaulalla maaten puristin rystyset valkeana kiinni kun Tauno laukkasi päätyyn. Onneksi järkevä ja kiltti Tauno pysähtyi heti päätyyn tullessaan, ja näin ei tästä tullut putoamista. Huh!

Onneksi en ehtinyt jäädä pitkäksi aikaa hermoilemaan, vaan lähdimme saman tien jatkamaan seiskaesteestä ja tästä uudestaan hankalalle kasille. Nyt olimme molemmat vähän varovaisella asenteella liikkeellä, ja Tauno otti vähän pienemmät hypyt läheltä esteitä. Pitkässä lähestymisessä radan viimeiselle esteelle laukka sujui mukavasti eteen, ja hypystä tuli asiallinen. Hieno Tauno suoritti radan oikein nätisti, vaikka kuski keikkuikin kyydissä toistaitoisena. Ei tämä tosiaan mikään tyylinäyte ollut, kun hyppyihin mukautuminen oli mitä oli ja varmistelin liikaa tuomalla ponnistuspaikat usein turhan lähelle esteitä. Kasiesteen valtava pomppu ja siitä seurannut kaulalle keikahtaminen jäivät kyllä kovasti harmittamaan, sillä ilman tätä välikohtausta rataan olisi voinut olla taustat huomioiden ihan tyytyväinen. Melkein-putoamisesta jää aina kovin huonot ja epävarmat fiilikset.

Taunoa täytyy kehua, sillä onhan se nuori ja kokematon mutta kuitenkin ihanan järkevä ja tasainen. Ei voi ainakaan hevosen asennetta moittia, sillä Tauno yritti koko ajan hyvin ja sieti hienosti ratsastajan virheitä. Nuoren, kevyen puoliverisen hyppyvoima ja kropan käyttö hypyissä oli vaan jotain sellaista, mihin ei tämä täti ole tottunut. Niinpä hypyt tuntuivat välillä aika hurjilta, ja paljastivat kyllä sen että vartalon hallinnassa ja hyppyyn mukautumisessa on parannettavaa. Helppoahan se on hypätä pienesti ja eleettömästi ponnistavalla ponilla tai suokilla, mutta kun laitetaan alle tällainen pitkäkoipinen urheiluhevosjalostuksen tuote ja mukaan hevosen kokemattomuuden tuomaa ylihyppäämistä niin tilanne on täysin toinen. Oli suoraan sanottuna varsin haastavaa. On kyllä todella harmi, että piti sattua se jättiloikka ja kaulallaroikkumisepisodi, sillä siitä jäi niin äärimmäisen epävarma olo. Isommissakin hypyissä pitäsi oppia olemaan mukana, mutta minua kyllä jonkin verran pelottaa harjoitella sitä tällaisella hevosella jonka loikat tuntuvat kovin helposti linkoavan täysin pois tasapainosta. Nyt uskalsin mennä tunnin loppuun ja hypätä Taunon kanssa kaikki annetut tehtävät reippaalla asenteella, mutta jälkeenpäin jäi mietityttämään. Missä menee sopivan reippauden ja uhkarohkeuden raja, entä turhan nössöilyn ja terveen järjen raja?

Muista myös sisäpohje

Tällä viikolla valmennus- ja työaikataulut olivat yhteensopivat niin että pääsin Vaken kanssa Artsin tunnille keskiviikkoiltapäivästä. Menimme kolmen ratsukon ryhmässä, ja kävimme ensin porukalla kävelemässä peltolenkin. Kentällä päästiinkin saman tien aloittamaan laukkaverryttelyllä. Laukalla aloittaminen oli jälleen oikein toimiva konsepti. Aluksi ei mietitty muotoa sen tarkemmin, vaan posoteltiin hyvin pitkälti samalla idealla kuin esteverryttelyssä: reippaita eteenratsastuksia ja poni hereille reagoimaan pohkeeseen. Kun laukka alkoi pyöriä eteen alettiin vasta kiinnittää huomiota taivutuksiin ja pyöreyteen. Vaken jäkittäessä niskasta myötäämättä oli ohjeena ratsastaa pohkeella eteen. Lopulta alkoi laukkaan tulla myös sitä pyöreyttä ja niskasta myötäystä. Kun vielä huomasin korjata istuntaa niin että lantio oli paremmin eteen käännettynä ja pääsin paremmin vaikuttamaan istunnalla kohti tuntumaa alkoi Vake tosissaan liikkua pyöreänä.

Tunnin varsinaisena aiheena olivat tänään sulku- ja avotaivutukset. Ratsastimme tehtävää toisella pitkällä sivulla, jossa tehtiin ensin pelkkää sulkutaivutusta takaosa uran sisäpuolella. Myöhemmin vielä vaihdettiin sulkutaivutuksesta "vasta-avotaivutukseen" kääntäen asetus päinvastaiseen suuntaan jalkojen jatkaessa samoja uria pitkin. Menimme molempiin suuntiin harjoituskierrokset käynnissä, mutta enimmäkseen työskentelimme ravissa. Ravissa tehtävä olikin tavallaan helpompi, kun liike veti itsestään paremmin eteenpäin eikä jääty paikoilleen nyhjäämään.

Oikeassa kierroksessa sain olla tarkkana, ettei takaosa lähtenyt liian jyrkkään poikitukseen. Tällöin pääsi käymään niin, että etuosa ja ponin otsa kääntyivät aitaa kohti eivätkä olleet enää uran suuntaiset, eli sulkutaivutuksesta tuli pohkeenväistöä. Ei siis liikaa ulkopohjetta, vaan loivempi poikitus ja suhteessa vähän enemmän sisäpohjetta jotta Vake olisi alkanut paremmin taipua oikeasta kyljestään. Oikean lavan kohdalla tuntui olevan sellainen jumikohta, joka ei koko tunnin aikana antanut aivan täysin periksi niin että poni olisi tullut aivan kunnolla oikean pohkeen ympäri. Yritin liikaa ratkoa tätä oikealla ohjalla kun olisi tarvittu enemmän oikeaa pohjetta. Hankalilla hetkillä lähdin taas epähuomiossa nojailemaan eteen ja irtoamaan satulasta, ja kyllähän se sulkutaivutuksen ratsastus onnistui helpommin kun maltoin pysytellä jämäkämmin pystyssä. Vake löysi oikeassa kierroksessa kuitenkin ihan mukavasti kolmelle uralle, mutta se taivutus ja oikean lavan pehmeneminen jäivät hilkulle. Muutoinkin tuntui, että Vake oikeassa kierroksessa puski oikeaa kylkeä sisään eikä ollut oikein suora.

Vasemmassa kierroksessa pulmat olivat toisenlaiset. Nyt piti vahvemmin pyytää riittävää poikitusta ja takaosaa siirtymään uran sisäpuolelle, mutta asetus ja taivutus sulkutaivutukseen onnistuivat paremmin. Sisäpohjetta ei toki saanut unohtaa edelleenkään, vaan ulko- ja sisäpohjetta tuli käyttää vuorotellen. Koin tehtävän tähän suuntaan helpommaksi, ja onnistuneilla hetkillä sulkutaivutuksen aikana Vake myötäsi myös nättiin raamiin. Muutoinkin Vake liikkui vasemmassa kierroksessa paremmin ulko-ohjalla ja kivassa muodossa myös volteilla joita teimme itsenäisesti sulkutaivutustehtävän lisäksi. Tähän suuntaan meno tuntui suoremmalta, mutta sain kuitenkin vahtia omaa suoruutta jotta en kiertynyt liikaa menosuuntaan ja menettänyt sitä kautta ulko-ohjan tukea.

Tällä tunnilla Vake esitti kyllä ihan mukavia pätkiä, ja muoto oli hetkittäin oikein kiva. Sulkuihin ja avoihin jäi kuitenkin vielä parannettavaa niin että niissä todella tulisi rehellinen taivutus ja sisäpohje läpi. Uskon, että Vake tekisi nämä liikkeet sujuvamminkin jos oma hahmotukseni ja apujen ajoitus olisi niissä parempi. Sen myötä voisi tuo ärsyttävä vinouden ja oikealle puskemisen tunnekin helpottaa. Sulku- ja avotaivutustreeni oli joka tapauksessa varmasti oikein hyvää jumppaa Vakelle. Kouluvalmennuksissa käyminen on kyllä ehdottomasti kehittävää meille molemmille.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Estekoulua syysillassa

Seitsemältä alkavalla tiistain tunnilla hämärä vaihtui ennen pitkää pimeäksi, ja tämä oli tälle syksylle ensimmäinen "pimeän tunti" ulkokentällä. Vake ei tietysti ollut suuremmin moksiskaan, mutta kuski oli ehkä hieman unessa. Aloitimme tunnin pohkeenväistöjen, volttien ja siirtymisten parissa, ja jatkoimme lopputunnista kavalettiharjoituksilla.

Verryttelimme hetken itsenäisesti ravissa ja laukassa. Tässä vaiheessa en vielä saanut Vakea kunnolla hereille, mutta pieni laukkailu taisi kuitenkin avata paikkoja sopivasti. Aloitimme sitten varsinaiset tehtävät raviväistöillä uralta sisään ja takaisin. Samalla tehtiin voltteja sekä toiselle pitkälle sivulle siirtymiset käyntiin, myöhemmin vielä askeleen lyhennystä ja pidennystä ravin sisällä. Väistöt sujuivat tänään aika mukavasti ja rennosti yhteisymmärryksessä. Volteilla sorruin ison osan ajasta vanhaan tuttuun sisäohjassa roikkumiseen, ja vasta kun aloin oikeasti ajatella mikä mättää muistin huomioida ulkoavut paremmin. Etenkin vasemmassa kierroksessa oli tosi tärkeää että korjasin ulkokylkeni volteilla jämäkämmäksi ja samalla sain kunnon tuntuman ulko-ohjalle. Näillä korjauksilla Vake tuli heti paremmin apujen väliin sekä taipui rehellisemmin.

Käyntiinsiirtymisissä en saanut pyöreyttä säilymään vaan Vake tuli käyntiin liian töksähtäen. Siirtymiset ravin sisällä toimivat pienen alkukankeuden jälkeen paremmin, ja Vaken muotokin parani selvästi kun ratsastin ravia ensin vähän kootummaksi ja sitten aavistuksen eteen. Tällaisia ravin lyhentämisiä ja pidentämisiä kannattaisi varmaan harrastaa enemmänkin ja myös silloin kun ne eivät ole varsinaisena tehtävänä, sillä niillä on yleensä ollut hyvä vaikutus Vaken liikkumiseen ja muotoon.

Loppuaika mentiin tosiaan kavalettitehtäviä, ja aiheena oli edelleen askelpituuden säätely. Ensin ratsastimme suoraa kahden pikkuristikon linjaa, jonka metrimäärä jäi minulle hämärän peittoon. Muut hevoset menivät tätä kuudella ja seitsemällä laukalla, ja Vaken kanssa mentiin seitsemällä ja kahdeksalla jotta tuli sopivasti lyhennettävääkin. Aluksi otin laukkaa vähän liikaakin kiinni, mutta pienellä hienosäädöllä saatiin täsmällisesti kahdeksan askelta ja sen jälkeen helposti seitsemän kun annoin laukan sujua paremmin. Linjaa tultiin molemmista suunnista, ja tehtävä onnistui erityisen hyvin laitumen päädystä porttipäätyä kohti eli vetosuuntaan. Vakella oli tänä iltana pientä painetta laitumen päädystä poispäin, ja tämä toi laukkaan mainiota lisäenergiaa ja eteenpäinpyrkimystä jota oli kiva säädellä estelinjalla.

Illan toisessa kavalettitehtävässä ylitettiin ensin maapuomi ja käännettiin sen ympäri voltti, jatkettiin tästä maapuomin ja pikkupystyn suora linja lävistäjällä kolmella laukalla, sekä seuraavassa päädyssä tehtiin vielä voltti jolla oli yksittäinen kavaletti. Ensimmäinen voltti maapuomin ympäri tapahtui vasemmassa laukassa, ja tässä käänsin turhan voimakkaasti kaulaa mutkalle Vaken yrittäessä liirata hieman ulos voltilta. Kolmen laukan väli puomilta pystylle oli aika pitkä, joten se meni ensin lisäaskeleen kanssa ja toisella kierroksella melko vaivalloisesti kolmella venyttäen. Tähän olisi tarvittu enemmän laukkaa, mutta voltilta en saanut tuotua Vakea tehtävään tarpeeksi eteen sujuen. Yksittäinen kavaletti voltilla ylittyi helposti ja ohjaus toimi tässä hyvin. Olisin tähän tehtävään toivonut Vakelle parempaa ryhtiä ja vähän lyhyempää muotoa. Energia ei kuitenkaan ollut enää yhtä hyvä kuin laukansäätelytehtävässä, ja sitä myötä poni painui pitkäksi ja matalaksi.

Tässä tunnissa oli hyvät hetkensä, jolloin Vake tuntui sopivasti energiseltä ja ryhdikkäältä. Laukansäätelylinjalla oli kyllä oikein mainio meininki, kun Vake sai aavistuksen lisävirtaa pimeästä päädystä. Vastapainoksi kuitenkin oli aivan liikaa köröttelyä pitkänä puikulana. Ehkä ratsastin vähän puolihuolimattomasti enkä tehnyt tarpeeksi töitä sen eteen että olisin saanut Vaken liikkumaan etenkin laukassa koko ajan terävänä ja ryhdikkäänä. Paremmin ja tarkemminkin voisin ratsastaa. Pimeä ilta ei tarkoita sitä että olisi syytä heittäytyä puoliteholle ja humputella vähän sinne päin.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Laukan säätelyä pikkuesteillä

Pääsihän se Vakekin hyppelemään tällä viikolla, sillä osallistuimme estetunnille lauantaiaamuna. Tällä tunnilla ei kuitenkaan hypätty mitään kisakorkeuksia, vaan pidettiin esteet aivan matalina ja keskityttiin laukan säätelyyn pääasiassa samoilla tehtävillä kuin eilisessä valmennuksessa. Vake tuntui verryttelyssä ihan mukavalta, ja kuskikin oli eilisen istuntatunnin jäljiltä notkeampi. Ravissa sain Vaken pyöreäksi ja rennoksi, ja sitten siirryimme laukkaamaan. Laukkakin lähti pienellä herättelyllä rullaamaan mukavasti ja energia oli aika hyvä.

Menimme eiliseltä tuttua 20 metrin linjaa maapuomeilta pikkupystylle, sekä pidempää kaarevaa linjaa toiselta pystyltä maapuomeille. Eri hevosella tehtävä muuttui tietenkin hyvin erilaiseksi ratsastaa. Vake meni 20 metrin välin kuudella laukalla oikein luontevasti ja hyvin, eikä sitä kovin paljon tarvinnut lyhentää. Ongelmaksi koitui sitten se, ettei pidempää kaarevaa linjaa ylletty kuudella askeleella vaikka koetin kuinka puskea Vakea eteen. Kun ei riittävä pidentäminen onnistunut niin päätettiin että Vake saa mennä molemmat linjat seitsemällä askeleella. Kaareva oli nyt varsin helppo, normaalilla laukalla ratsastettava linja, mutta 20 metrin väliin sain alkaa tosissani lyhentää. Aluksi seitsemäs askel mahtui mukaan vain siten että viimeinen askel ennen estettä oli lyhyempi. Kun koetin koota ja lyhentää laukkaa enemmän kävi helposti niin, että Vake putosi puomeilla raville. Lyhentämisen vaikeus johtui siis siitä ettei laukassa ollut tarpeeksi energiaa kasattavaksi. Useamman yrityksen jälkeen sain Vaken lopulta siinä määrin lyhyemmäksi että linja vihdoin onnistui nätisti tasaisella seitsemällä askeleella ja ajautumatta liian lähelle estettä.

Emme hypänneet tänään jumppasarjaa, vaan sarjaa muokattiin kolmen hypyn linjaksi joka alkoi lyhyellä yhden askeleen sarjalla (noin 6 metriä) ja jatkui noin 17 metrin linjalla pikkuokserille. 17 metriin haluttiin viisi laukkaa. Kuvittelin, että tämä ei olisi vaatinut Vakelta kummoista lyhentämistä, mutta olin väärässä. Kun annoin Vaken posottaa "peruslaukkaa" ei viides askel ollut mahtua mukaan. Tässäkin piti siis alkaa tehdä töitä lyhentämisen eteen. Tälle linjalle sopivan lyhyt laukka löytyi kuitenkin melko helposti, mutta olisi meno tietysti voinut olla terävämpääkin. Tämä pikkulaukkaan lyhentäminen tuntui aikamoiselta matelulta, kun en saanut kovin hyvää energiaa säilytettyä siinä samalla.

Lopuksi hyppelimme pidemmän "radan" pikkuesteillä. Rataan kuului järjestyksessä 20 metrin linja seitsemällä laukalla, kaareva linja myös seitsemällä laukalla, sarjan ja 17 metrin linjan yhdistelmä, 20 metrin linja toisin päin, ja lopuksi kahden pikkupystyn välinen kaareva linja jossa haluttiin laukkaa hieman pidemmäksi. Ensimmäisellä 20 metrin linjalla sekosin laskuissa eli aloitin askelten laskemisen yhtä liian aikaisin, ja niin en hoksannut lyhentää laukkaa aivan tarpeeksi. Seitsemäs askel tuli esteen eteen vähän lyhyempänä, kun erehdyin luulemaan tätä kahdeksanneksi askeleeksi. Päädyssä koetin saada laukkaa hieman eteen, mutta ei siihen kovin kummoista eroa tullut. Kaareva linja meni kuitenkin asiallisesti seitsemällä. Sarja ja 17 metrin linja onnistuivat nappiin tasaisella lyhyellä laukalla. Sitten tulimme uudestaan 20 metrin linjalle. Pikkupysty ylittyi hieman eteen venyen, ja tämän jälkeen en ottanut laukkaa tarpeeksi kiinni. Niinpä ei saatu seitsemää askelta mahtumaan tähän väliin. Viimeiselle kahden esteen tehtävälle laukka olisi pitänyt saada taas venymään, mutta ero jäi melko vaatimattomaksi. Suurin sallittu askelmäärä esteiden välille oli seitsemän, ja tähän juuri päästiin kun ratsastin kaarretta jonkin verran oikaisten. Korjasimme lopuksi vielä 20 metrin linjalla tapahtuneen kömmähdyksen, eli tultiin uusiksi linja pystyltä maapuomeille. Nyt en antanut Vaken "karata" hypystä pitkäksi, ja saatiin väliin seitsemän laukkaa onnistuneesti myös näin päin.



Olipas taas hankalaa tämä laukan lyhentäminen ja pidentäminen. Vakelta ei tunnetusti löydy kovin kummoista venyvyyttä askeleeseen, mutta myös lyhentäminen tahtoo olla hankalaa kun laukassa ei ole aivan riittävää energiaa ja terävyyttä eikä poni laukkaa tarpeeksi takaosan päällä. Nyt lyhyt laukka tuntui lähinnä vaisulta mönkimiseltä. Terävästä ja takaosalla polkevasta liikkeestä voisi myös se pidennys lähteä sujuvammin. Tässä on selvä kehittämisen paikka!

Videoista kiitos Noralle ja Annelle!

perjantai 25. syyskuuta 2015

Uudella ratsulla estevalmennuksessa

Perjantain treenit jatkuivat vielä Pian estevalmennuksella. Tällä kertaa kertaa ratsunani ei ollutkaan Vake, vaan menin valmennuksen suokkitamma Viivillä. En ollut ratsastanut Viivillä koskaan aikaisemmin, mutta tämä tamma on sellainen luottopeli ettei sen kanssa huolettanut lähteä kylmiltään estevalmennukseen. Viivi on yksityishevonen joka menee myös tunneilla, ja on hienoa että sain mahdollisuuden mennä näin kivalla hevosella valmennuksessa. Tekee oikein hyvää hypätä välillä muillakin hevosilla kuin Vakella, etenkin tällaisilla paljon säpäkämmillä tapauksilla.

Viivi vaikutti heti verryttelyssä oikein kivalta. Se liikkui reippaasti eteenpäin sekä ravissa että laukassa, mutta kuunteli myös pidätettä ja pysyi kevyenä edestä. Ensimmäisenä tehtävänä laukkasimme kolmen maapuomin sarjaa. Jouduin heti tässä tehtävässä aivan vieraille vesille, kun Viiviä pitikin pidättää ja jarruttaa puomeille tullessa. Puomeille haluttiin hallittu, lyhyt laukka eikä Viivillä tosiaan ollut mitään ongelmaa venyä puomien yli vaikka lähestymisen olisi tehnyt miten pienessä laukassa tahansa. Piti siis koettaa istua rennosti syvällä satulassa, ja välttää mitään eteenajavia signaaleja jottei Viivi turhaan kiihdyttänyt puomeilla.

Seuraavassa tehtävässä jatkoimme samalta puomisarjalta 20 metrin suoran linjan pienelle esteelle, joka oli ensin pysty ja sitten okseri. Tehtävänä oli laukan lyhentäminen, joten 20 metriin haluttiin kuusi laukka-askelta. Nyt sain Viivin tulemaan hyvin kontrollissa ja rauhassa puomeille, ja myös puomien jälkeen se tuli tosi hyvin kiinni. Niinpä kuusi laukkaa mahtui linjalle oikein helposti, ja jäimme itse asiassa jopa hieman kauas esteestä. Seuraavilla kierroksilla sitten hienosäädettiin laukkaa niin että päästiin kuudella askeleella aavistuksen lähemmäs estettä ja viimeisillä kahdella-kolmella askeleella saattoi vain rentoutua ja antaa laukan rullata hyppyyn. Välillä tämä onnistui hyvin, mutta välillä taas sain Viivin kiihdyttämään liikaa viimeisillä askelilla estettä kohti. Jos aloin vähänkään ajatella että pitäisi mennä eteen tai epähuomiossa päästin ylävartalon kallistumaan etunojaan ja istunnan irtoamaan satulasta niin Viivihän reagoi nanosekunnissa. Tällaisia juttuja ei tosiaankaan tule Vaken kanssa esille! Onneksi Viivi hyppäsi näin pienen esteen näppärästi myös silloin kun viime hetken kiihdytys vei meidät liian lähelle.

Tehtävää jatkettiin ratsastamalla 20 metrin linjan jälkeen vielä päädyn kautta lävistäjäpystylle ja tästä kaarevalla linjalla takaisin maapuomisarjalle. Kaarevalla linjalla etäisyys oli pidempi, mutta silti tähän haluttiin sama askelmäärä eli kuusi laukkaa. Nyt siis sai antaa laukan sujua paremmin eteen, mutta puomisarjalle piti taas saada hevonen hieman lyhyemmäksi. Ensimmäisellä yrityksella kaarros päädystä lävistäjäpystylle meni aivan pipariksi, sillä käänsin aivan liian myöhässä ja tulimme estettä kohti vinolla linjalla. Viivi ei oikein hoksannut mille esteelle oltiin menossa, ja vilahti esteen ohi. Järkevämmällä ja huolellisemmalla tien valinnalla päästiin esteelle suoraan ja yli, mutta ajatukseni esteen jälkeen oli vähän liikaakin eteen jolloin istunta pääsi löpsähtämään kevyeksi ja etunojaiseksi. Kaareva linja meni halutuilla kuudella askeleella eteen sujuen, mutta etunoja-asennosta en saanut Viiviä tarpeeksi kiinni puomeille. Viivi oli kuitenkin niin näppärä että sai askeleita lyhennettyä ja tikattua itsensä puomiväleihin vaikka kuski olikin kuutamolla.

Hyppelimme myös pitkää jumppasarjaa, jolla oli monta pientä pystyä yhden laukan väleillä ja joka välissä maapuomi. Tällä sarjalla minun piti keskittyä istumaan pystyssä ja jarruttelemaan Viiviä, sillä se pääsi sarjan edetessä aina kiihtymään ja lisäämään vauhtia. Ei todellakaan passannut mennä kaulalle makaamaan, jotta pysyttiin tasapainossa! Viivi oli kuitenkin todella nopea jaloistaan, ja vaikka vauhti pääsikin sarjan loppua kohti kiihtymään tikkasi Viivi puomien ja pikkuesteiden yli aivan ilmiömäisellä tarkkuudella ottamatta yhtäkään puomia alas. Ei siinä paljon kerinnyt tapahtumista tajuta kun Viivi jo oli hujahtanut sarjan loppuun, mutta keskityin parhaani mukaan olemaan pystyssä ja rauhoittelemaan menoa pidätteillä.

Lopuksi hyppäsimme päivän tehtävät putkeen, eli suoran linjan, kaarevan linjan ja vielä perään jumppasarjan. Ensimmäiselle linjalle piti siis lyhentää laukkaa, toiselle linjalle pidentää ja sarjalle ottaa taas kiinni. Esteet olivat pikkuhiljaa tunnin aikana nousseet, ja suhteutetuilla linjoilla olevat okseri ja pysty olivat nyt noin 80 sentissä. Suoralla 20 metrin linjalla Viivi pääsi kiihdyttämään viimeisillä askelilla niin, että okserille ajauduttiin liian lähelle ja takapuomi putosi. Tämän jälkeen koetin antaa laukan sujua rennolla kädellä, mutta sorruin tuuppaamaan liikaa lävistäjäpystyä kohti sillä paikka oli jäämässä kovin kauas. Viivi lähti eteen, mutta katsoi parhaaksi ottaa vielä miniaskeleen ja niin otimme taas puomin alas. Jumppasarjalle tultiin asiallisessa lyhyessä laukassa, mutta loppua kohti vauhti kiihtyi jälleen. Viivi sai kuitenkin taas kunniamaininnan nopeista kintuistaan jumppasarjalla.

Lähdimme vielä korjaamaan suoran linjan ratsastusta, jotta saisin tuotua Viivin okserille kaikessa rauhassa ja tasaisessa rytmissä. Pari ensimmäistä yritystä mentiin vielä kiihdytysaskeleiden kanssa, ja asialla oli varmasti paljonkin tekemistä eteenkallistuvan ylävartalon kanssa. Lopulta saatiin linja kuitenkin onnistumaan aivan nappiin niin että Viivi laukkasi hallitusti tasaisessa rytmissä hyvään paikkaan ja ylitti okserin kauniilla hyppykaarella. Tässä sain hyvin tuntumaa oikeanlaiseen lähestymiseen: kaikessa rauhassa, ilmeenkään värähtämättä aina ponnistukseen asti ilman mitään hätiköintejä omasta puolestani niin hevonenkin malttaa laukata tasaisessa rytmissä.

Viivillä hyppääminen oli oikein valaiseva kokemus, ja hauskaakin tämä oli. Viivi oli juuri niin kiva estehevonen kuin on kehuttu, eli säpäkkä mutta varma ja varsin ketterä ja näppärä. Tämäntyyppisten hevosten ratsastamisessa minulla on selvästi paljon opeteltavaa, sillä en ole tottunut yhtään varomaan sitä että hevonen lähteekin vahingossa liikaa eteen. Viivi oli tässä asiassa mainio opettaja, ja sen kanssa pääsi todellakin treenaamaan hienosäätöä kun laukasta löytyi suuri määrä vaihteita joiden välillä hevonen vaihtoi hyvinkin herkästi. Kun hienosäätö onnistui nappiin niin palkintona oli oikein hienoja hyppyjä, mutta jos säädöt eivät olleet kohdillaan saattoi puomi lähteä mukaan. Erityistä huomiota minun tulisi kiinnittää ylävartalon asentoon. Niin kovin helposti lähden huomaamattani kallistumaan eteenpäin kohti estettä, ja siinä vaiheessa tällainen herkkä ja kuumuva hevonen lähtee näpeistä hyvinkin nopeasti. Viivillä olisi tarkoitus päästä hyppäämään lisääkin, ja odotan kyllä seuraava kertaa innolla!

Paluu istunnan perusteisiin

Perjantain tuplaratsastuspäivä alkoi Aira Toivolan istuntatunnilla. Edellisestä Airan tunnista oli kaksi kuukautta aikaa, ja kertaus oli enemmän kuin paikallaan sillä varsinkin viime viikkoina olen tuskaillut kuinka kroppa ei hevosen selässä toimi. Ratsunani oli tällä tunnilla Vake, ja menimme kahden ratsukon ryhmässä. Kerroin Airalle kuinka minua ovat viime aikoina erityisesti vaivanneet jäykät lonkat, ylös nouseva reisi ja epävakaa alapohje. Näitä asioita sitten lähdettiin ratkomaan aloittaen kevyessä ravissa.

Ensimmäiseksi Aira kiinnitti huomiota lantioni asentoon. Alaselkä oli päässyt painumaan notkoon, eikä lantio ollut kunnolla alla. Alkuminuuteilla lonkat kiristivät tosi paljon, ja lantion kääntäminen vartalon alle tuntui lisäkiristyksenä. Tästäpä sitten jumit lähtivät pikkuhiljaa vertymään. Näin aluksi tilanne oli se, että lantion kääntäminen alle veti kantapäät ylös. Aira kuitenkin lohdutti, että tässä vaiheessa nousevat kantapäät olivat huomattavasti pienempi paha. Kun sitten vähitellen tunnin mittaan lonkat antoivat paremmin periksi alkoi kantapääkin mennä itsestään alemmas ja alapohje venyä pidemmäksi kylkeä pitkin. Hyvin massiivisilla hevosilla (Jussi!) ratsastaessahan tilanne on aina ja ikuisesti se, etteivät lonkat anna periksi kantapään mennä alas samalla kun lantio on alle käännettynä. Vake ei onneksi ole niin leveä, vaan kantapää kyllä painuu alaspäin kun pahimmat alkujumit hellittävät. Ala- ja ylävatsan rutistukseen piti keventäessä kiinnittää ahkerasti huomiota, jotta keskikroppa pysyi jäntevänä ja kevennys tapahtui oikein.

Kun kevennys alkoi toimia alkoi myös Vake liikkua letkeämmin ja pyöreämmin. Kun oli päästy tähän asti eli alkujumien yli niin lonkkiin haettiin vielä lisää irtonaisuutta nostamalla jalustimet ylös. Ilman jalustimia keventäessä piti taas hakea ensin palikoita kohdilleen, jotta selkä ei mennyt notkoon ja lantio kipannut eteen. Vatsaan rutistusta ja ylävartaloa hieman eteenpäin oli ohje. Jalkaa piti myös saada eteenpäin satulavyön kohdalle, ja sain vuoroin venyttää jalkaa mahdollisimman pitkälle eteen ja sitten rentouttaa ihan lötköksi. Hankalaa, mutta meno parani koko ajan ja kevennys alkoi tuntua myös ilman jalustimia ihan asialliselta. Myös Vaken liikkuminen tuntui tässä vaiheessa ihan hyvältä ja rennolta.

Seuraavaksi teimme käynnissä muutamat pohkeenväistöt uralta keskelle ja takaisin. Väistöissä vanha tuttu ohje oli pieni vartalon kierto asetuksen puolelle niin ettei paino vahingossa unohtunut roikkumaan väistättävän pohkeen puolelle. Väistöissä tuppasi olemaan ongelmana liikkeen jumittuminen, eli Vake meni sivulle mutta ei edennyt. Hoksasin jossain vaiheessa, että jännitin istuntaa aika paljon, ja se tietenkin esti Vakea etenemästä kunnolla. Kun yritin pysyä rennompana tuli väistöistä vähän sujuvampia. Jalat kyllä jonkin verran jännittyivät, ja Aira muistutteli käyttämään pohkeen satulavyön kohdalla sen sijaan että heitin väistättävän pohkeen liian taakse.

Lopuksi teimme laukannostoja ja laukkavoltteja. Uralla siis nostettiin ravista laukka samalla kun käännettiin voltille, ja uralle palatessa siirryttiin taas raviin. Laukannostoissa menin itse aivan tilttiin. Vake oli vähän hidas nostamaan, mistä hermostuin ja aloin heilua ylävartalolla sekä nyhjätä pohkeella. Sen seurauksena nosto tapahtui kiihdytysaskeleiden kautta ja epätäsmällisesti. Kun pakka levisi näin täysin niin otettiin pieni aikalisä, ja Aira opasti lantion ja vatsalihasten käyttöä ihan kädestä pitäen. Lantiota piti kääntää nostossa alle eikä päästää kippaamaan eteen, ja vartalon tuli pysyä paikoillaan ylävatsaa rutistaen sen sijaan että päästin vartalon nykäisemään hieman taakse. Tämän jälkeen sain jo tehtyä ihan asiallisiakin nostoja joissa istunta ja lantio pysyivät hallinnassa, mutta edelleen mukaan mahtui myös onnettomia räpellyksiä joissa annoin pakan levitä. Ainakin pääsin havainnoimaan ja huomaamaan mitä tein väärin, eli epäonnistuneissa nostoissa annoin tosiaan ylävartalon heilahtaa hieman taakse. Onnistuneissa nostoissa vartalo oli vakaampi ja keskityin pysymään jäntevänä samassa asennossa. Onhan se helpompi hevosen nostaa, kun ei ratsastaja heilu miten sattuu!

Myös laukkavolteilla piti keskittyä "nököttämään" paikoillaan kuin tatti. Ei siis mitään puskemista, vaikka Vake laukkasikin pikkuvolteilla kovin nahkeasti ja meinasi iskeä epätoivo. Vasemmassa laukassa sain takaosan ainakin hetkellisesti hereille, kun patistelin Vakea terävämmäksi raipalla. Vake nakkasi pari reipasta pukkia ("siellähän availlaan näköjään fasettiniveliä"), minkä jälkeen laukkasin sillä hetken eteen vähän napakammin ratsastaen (lue: istunnalla puskien). Tämän jälkeen piti taas rauhoittua itse ja keskittyä istumaan aivan hiljaa ja nätisti. En kyllä loppujen lopuksikaan ollut mitenkään tyytyväinen rämpimiseemme laukkavolteilla, mutta sain sentään selvästi rauhoitettua ylävartaloa ja vältettyä taakse nykivää vartalon liikettä.

Loppuraveissa palasimme onneksi taas vähän mukavampaan ja harmonisempaan menoon laukan tilttailun jälkeen. Nyt jalat venyivät mukavasti kylkiä pitkin samalla kun sain pidettyä lantion alla, joten olo oli oikein luonteva. Vake liikkui taas ravissa kuuliaisena ja pyöreänä, joten ei tämä tunti kaikilta osin mennyt penkin alle vaikka epätoivon hetkiä riittikin. Olipahan korkea aika saada muistutus lantion oikeasta asennosta, sen suhteen on selvästi tapahtunut viime aikoina pientä lipsumista! Kun heti aluksi keskityttiin lantion alle kääntämiseen niin pahimmat jumit aukesivat siinä pikkuhiljaa ja muutkin palikat (pohje) löysivät paikkansa vähän paremmin. Lantion kääntö pitää taas muistaa joka ikinen ratsastuskerta, mutta samalla pitää silti koettaa saada ylävartaloa vähän ryhdikkäämmäksi ja pois lysystä. Onneksi Aira kävi, tämä "kurinpalautus" istunnalle tuli niin tarpeeseen!

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Väistöjä ja puomeja

Keskiviikon tunnilla oli tällä kertaa luvassa puomeja. Sain ratsuksi alunperin Manun, mutta vaihdoin sen lopulta toisen ratsastajan kanssa Peraan. Enteilin katastrofia Manun kanssa, sillä sen estesatula ei ollut käytettävissä vaan olisin joutunut menemään koulusatulalla jossa hankalasti könöttäessäni onnistun ajamaan Manu-paran paniikin partaalle. Manu sinänsä olisi ollut ihan mukava heppa puomitunnille, mutta niin oli Perakin.

Ennen puomitehtäviä aloitimme tunnin väistöjen parissa. Pitkillä sivuilla mentiin ensin käynnissä ja sitten ravissa pohkeenväistöjä etuosa uraa seuraten, ja lisäksi ratsastettiin edelliskerran tapaan pituushalkaisijalla pysähdyksiä. Pera liikkui koko alkutunnin aika nahkeasti, ja kun moottori oli sammuksissa ei tietysti muotokaan tasoittunut ja pyöristynyt kunnolla. Näiden tehtävien puitteissa en onnistunut ratsastamaan Peran liikettä tarpeeksi eteen ja teräväksi, vaan jäimme hissutteluvaihteelle. Pysähdykset Pera teki varsin mallikkaasti, tosin jo parin toiston jälkeen se alkoi ennakoida ja sain ratsastaa pysähdyspisteen lähestyessä pohkeella aika lailla. Pysähdys tuli nätisti istunnalla eikä ohjaa tarvinnut käyttää, joten ainakin tämä oli huomattavasti helpompaa kuin Jussilla viime viikolla. Tuskailin etenkin tunnin alkupuolella ylös nousevia jalkoja, mikä tietenkin vain korostui kun olin koko ajan vähän puskemassa Peraa eteenpäin. Aivan kuin lonkat olisivat olleet tänään erityisen jumissa ja koko lonkkakulma täysin linkussa. Olisi voinut olla fiksu veto heittää ainakin alkutunniksi jalustimet pois ja koettaa keventää ilman jalustimia sen verran kuin se näiden tehtävien lomassa oli mahdollista.

Pohkeenväistöt käynnissä olivat vähän epämääräistä kiemurtelua, kun taas ravissa väistöt olivat jostain syystä paljon helpompia. Varmaankin ravissa jäi kuskille vähemmän aikaa antaa ylimääräisiä apuja ja sekoittaa koko pakka. Oikeassa kierroksessa eli vasenta pohjetta väistäessä ulkolapa pyrki aika voimakkaasti karkuun, ja kaula oli kovin vinossa. Kun ulkolapaa sai oikean puolen avuilla hieman korjattua eli ”otettua väistön vastaan oikealla pohkeella”, kuten ope asian ilmaisi, alkoi väistö sujua tähän suuntaan ihan asiallisesti. Tärkeää oli myös säilyttää väistöä ratsastaessa rentous ja apujen pehmeys, sillä jos aloin liikaa painostaa Peraa vahvalla kädellä tai jalalla alkoi se vain kiemurtaa karkuun. Nätillä ratsastuksella toimi myös hevonen nätimmin, kuinka yllättävää. Vasemmassa kierroksessa en ehtinyt hioa väistöä näin hyvin kuntoon. Tähän suuntaan Pera pysyi paremmin apujen välissä suorana ja kiemurtelematta, mutta takaosan poikitus jäi usein vaivihkaa aivan puutteelliseksi.

Lopputunti sujui laukkatyöskentelyn ja maapuomien parissa. Ylitimme toisen pitkän sivun suuntaista puomilinjaa, jolla oli yksittäiseltä puomilta 13 metrin väli neljän puomin sarjalle. Lisäksi toisella pitkällä sivulla tehtiin alkuun ja loppuun laukkavoltit yksittäisen puomin yli, sekä volttien välille loiva kiemura ravissa. Aloitimme tehtävän oikeassa kierroksessa. Peran laukkakaan ei rullannut erityisen energisesti, tosin puomilinjalla se imi paremmin kuin volteilla. Haluttu askelmäärä eli neljä laukkaa tuli 13 metrin väliin oikein luontevasti, joten annoin Peran humputella tässä hieman lötkössä laukassa. Säädeltävyyttä kuitenkin löytyi pienestä energian puutteesta huolimatta, ja askel oli enimmäkseen helppoa sovittaa puomeille. Venyvyyttä riitti, joten Pera harppasi puomin yli vaivattomasti sellaisestakin paikasta jonka koin itse olevan hieman kaukana.

Kierroksen vaihtuessa vasemmaksi Pera vihdoin heräsi kunnolla. Nyt puomilinjaa ylitettiin aloittaen sarjasta. Laukkaan tuli parempi eteenpäinpyrkimys ja takaosa alkoi polkea paremmin. Puomisarja ylittyi ilmavilla askelilla, ja 13 metrin välissä sain nyt ottaa vähän kiinni ja lyhentää jotta neljä laukkaa mahtui kunnolla mukaan. Tämä onnistui hyvin, ja laukan säätely oli entistä helpompaa nyt kun Pera todella pyrki itse eteen. Open mukaan tämä oli jo varsin hyvää estelaukkaa. Energiatason nousu näkyi myös loppuraveissa, eli Pera liikkui hurjan paljon elastisemmin ja lennokkaammin kuin alkutunnista. Ravissa oli pientä ”sähköä”, ja nyt olisi todellakin vasta päässyt aloittamaan ratsastuksen tosissaan. Tältä pitää Peran liikkeen tuntua!

Ero alku- ja lopputunnin liikkumisessa oli kuin yöllä ja päivällä, joten olisipa kannattanut herätellä Pera isommalle vaihteelle jo aikaisemmassa vaiheessa. Hissutteluun ei pidä tyytyä, sillä Peralta kyllä löytyy niin laadukasta ja ihanaa liikettä kun se vaan vähänkään herää työskentelemään. Toisaalta eipä se hevonen liiku, jos ratsastaja on näin tuskallisen kankea ja jarruttaa istunnalla. Huominen Airan istuntatunti tulee todella tarpeeseen!

tiistai 22. syyskuuta 2015

Sadeillan maasto

Tiistain tunnin suunnitelmat muuttuivat, kun kenttä oli kovan sateen vuoksi yhtä lätäkköä. Lammikkoisella kentällä rämpimisen sijaan kävimme tekemässä maastolenkin. Vake oli jälleen kunnossa parin lepopäivän jälkeen, ja niinpä sekin pääsi nyt sopivasti maastoon viikonlopun maastoilujen jäätyä sen osalta väliin. Emme lähteneet tänään kankaalle asti, vaan kävimme lyhyemmällä lenkillä "talvimaastossa". Ainakin melkein tunti tässäkin lenkissä meni, ja lähdettyämme liikkeelle seitsemältä ehdimme juuri takaisin ennen kuin tuli kovin pimeää.

Alkumatkasta otimme pienen laukkapätkän tiellä. Metsäosuudella edettiin lähinnä käynnissä, ja loppumatka tietä pitkin kotiin sujui reippaassa ravissa. Vake liikkui tänään ravissa ja laukassa mukavan reippaasti, ja kuskilla oli hymy herkässä. Sateiden suhteen oli hyvä tuuri, sillä vettä tuli niskaan vain lenkin loppupuolella. Tämähän oli suorastaan tunnelmallinen syysilta, kun ei liikaa satanut. Tälle kelille maastolenkki oli ehdottomasti mukavampaa ohjelmaa kuin kuraisella kentällä puurtaminen. Eipä olekaan oltu pitkään aikaan maastossa näin auringonlaskun aikaan ja hämärän tullen, vaikkei tietysti auringonlaskua nytkään näkynyt pilvisen taivaan vuoksi. Hämärtyvästä illasta oli mukava palata kohti tallin ikkunoiden lämmintä valoa.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Maastossa Erä-Akulla

Tänä lauantaina en päässyt maastoilemaan Vaken kanssa, sillä Vake joutui lyhyelle sairaslomalle lepäilemään. Onneksi sen pitäisi olla kuitenkin kunnossa ihan muutamassa päivässä. Lähdin silti maastolenkille Annen seuraksi, ja sain maastoratsuksi tallin luottopelin eli Akun. 15-vuotias Aku-suokki menee maastossa kuskilla kuin kuskilla ja toimii myös vetohevosena hyvin. Otimmekin Akun kanssa vetovastuun koko reissun ajaksi. Ratsastimme kesän aikana vakiintuneen peruslenkkimme kankaalla sisältäen mukavat laukkapätkät sekä meno- että paluumatkalla.

Aku oli tasainen menijä, ja eteni luonnollisestikin Vakea reippaammin. Käynnissä Anne ja Jetti jäivät meistä helposti jälkeen. Ensimmäisellä laukkapätkällä sain hieman hoputella Akua eteen, mutta se vastasi hyvin ja laukata puksutti sopivan reipasta vauhtia. Kaasu ja jarru toimivat koko ajan, eikä Aku painanut ohjalle missään vaiheessa. Laukan jälkeen raviosuuksilla Aku halusi juosta vähän reippaammin, muttei edelleenkään painanut ohjan päässä yhtään. Annoin ruunan mennä posottaa omaa vauhtiaan ja naureskelin kyydissä. Laukalle kotia päin Aku lähti innokkaasti, mutta edelleen koko ajan säilyi 110% hallinta. Pyysin tällä pätkällä Akua eteenpäin reiluun laukkaan, ja nautin reippaasta ja tasaisesta kyydistä. Laukan säädeltävyyttäkin tuli kokeiltua, kun Anne pyysi meitä hetkeksi hidastamaan. Aku tuli erinomaisen kuuliaisesti kiinni lyhyempään laukkaan, ja kun rauhallisemman pätkän jälkeen pyysin sitä uudestaan eteen lähti se taas harppomaan reippaammin. Aivan mainio hevonen!

Maastoreissu Akun kanssa oli oikein kiva. Toki olisin mieluiten ollut lenkillä Vaken kanssa, mutta oli kuitenkin mukavaa kokeilla toistakin ratsua välillä ja Aku oli kerrassaan loistava maastohommissa. Suomenhevonen parhaimmillaan! Tällaisella hevosella on ilo ratsastaa myös vetopaikalla, ja tällä lenkillä pääsi todellakin rentoutumaan.

torstai 17. syyskuuta 2015

Mukavan reipasta menoa

Kotikentälle järjestyi Pian estevalmennus, ja menin Vakella kahden hengen ryhmässä Annen kanssa. Tunti alkoi hakien laukassa reipasta etenemistä ja nopeaa reagointia eteen sekä taakse. Siinä tuli ihan tehokas herätys sekä kuskille että ponille. Vake lähti pienellä herättelyllä laukkaamaan aika hyvin eteen, mutta temponmuutosten nopeutta voisi tietysti aina parantaa. Teimme myös laukanvaihtoja, ja näissä olisi tempo pitänyt saada säilymään paremmin. Minua vaivasi jälleen ärsyttävä taipumus kääntää eteenratsastaessa hartiat ja ylävartalo eteen sekä päästää istunta heijaamaan edestä taakse. Pystyyn ja jäntevyyttä!

Ensimmäisenä estetehtävänä hyppäsimme ympyrällä kahta kavalettia kolmen laukan välillä. Vake liikkui tässä vaiheessa mukavasti eteen, ja Pia piti huolen etten antanut laukan missään välissä sammahtaa. Toisaalta ei myöskään saanut jäädä turhaan ajamaan, vaan pyrkimyksenä oli saada laukka sujumaan eteen niin että kyytiin saattoi jäädä istumaan ja odottamaan ilman puskemista. Ympyrätehtävä onnistui melko hyvin, mutta Vake tunki varsinkin oikeassa kierroksessa sisäpohjetta vastaan pyrkien oikaisemaan kavalettien välistä reittiä. Vasemmassa kierroksessa oli vähän samaa puskemisyritystä, mutta tähän suuntaan oli helpompi saada sisäpohje läpi ja poni vähän taipumaankin kaarevalla tiellä.

Seuraavassa kuviossa olikin jo useampia tehtäviä mukana. Aloitimme lävistäjälle sijoittuvasta maapuomin ja pystyn linjasta, johon tuli kolme laukkaa. Matka jatkui äskeisille kavaleteille kaarevalla uralla, sitten toiselle lävistäjäpystylle ja lopuksi vielä oikeassa laukassa pysty-okseri-pysty-kolmoissarjalle, jossa välit olivat noin 9,5 metriä eli kaksi laukkaa. Vake lähti ihan topakasti liikkeelle, mutta ensimmäinen linja maapuomilta pystylle oli sille aika pitkä. Hypystä tuli vähän kumma, kun hetken mietimme venytäänkö esteen yli vai otetaanko vielä neljäs askel. Vake venyi, mutta en ihan pysynyt mukana ja niin Vake pääsi seuraavassa kaarteessa puskemaan hurjasti sisään. Aloitimme homman alusta, ja nyt pääsin ratsastamaan kaarteen lävistäjäpystyltä kavaleteille paremmin. Kolmoissarjan välit selvitimme kunnialla ilman lisäaskeleita. Sarja otettiin kuitenkin vielä saman tien uusiksi, sillä minun piti muistaa suoristautua väleissä paremmin pystyyn. Uusintakierros olikin sujuvampi kun keskityin istuntaan enkä jäänyt kellumaan etunojassa.

Annelle kiitos ratapiirroksesta.
Lopuksi hyppäsimme kuvan radan kahteen kertaan, ensimmäisellä kierroksella noin 80 sentissä ja toisella kierroksella noin 85 sentissä. Otin ennen radan aloitusta oikein hyvän laukan alle, ja Vake lähtikin tosi mukavasti eteen. Kolmen laukan väli maapuomilta pystylle (3 ja 4) meni nyt helpommin kun laukka sujui näin hyvin. Kolmoissarjalle vasemmassa laukassa kaartaessa Vake puski jonkin verran sisään, mutta ponnistuspaikka löytyi asiallisesti ja välit eivät edes tuntuneet kauhean pitkiltä. Pia muistutti jokaisessa sarjavälissä suoristautumaan pystyyn, ja mielestäni tämä onnistui näissä kahden laukan väleissä paljon paremmin kuin tyypillisesti yhden laukan väleissä. Viimeinen kaareva linja okserilta pystylle oli tarkoitettu ratsastettavaksi viidellä laukalla. Metrimäärää en tiedä, mutta kuudes askel tuli luontevasti mukaan ja se oli Vaken kanssa ihan ok. Toiselle ratakierrokselle sain ohjeistukseksi ratsastaa tämän kaarteen hieman suurempana jotta kuudennelle askeleelle jäisi vielä enemmän tilaa. Keskityin kuitenkin niin tiukasti lähes 90-senttisen okserin ylitykseen, että unohdin ratsastaa ajoissa kaarretta ulospäin. Viiteen laukkaan ei Vake ihan venynyt, joten ponnistuspaikka ajautui liian lähelle. Tästä hyvästä tuli vielä sakkokierros tälle linjalle. Nyt ratsastin ajatuksen kanssa vähän laajemman tien, ja näin linja meni kuudella laukalla tosi asiallisesti.

Hyppelyt sujuivat tänään oikein mukavasti, ja oli mahtavaa miten sujuvasti Vake eteni kun siltä oikeasti pyydettiin kunnon laukkaamista. Tässä oli ihan menoa ja meininkiä siinä määrin kuin sitä nyt voi Vakella olla. Tuntui, että Vake innostui menemään oikeasti omalla moottorilla sen sijaan että olisi tarvinnut pahemmin puskea. Tällainen vaihde kun Vakesta löytyy niin hyppääminen on tosi kivaa! Hiottavaa sen sijaan löytyy vielä paljon kaarteiden ratsastuksesta sekä omasta asennostani niin että muistaisin istua pystyssä enkä kippuroisi ylävartalo etukumarassa. Onneksi näihin asioihin pitäisi päästä paremmin pureutumaan nyt kun perusongelma eli laukan sujuvuus on näin hyvin ratkaistu.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Siirtymisiä ilman vetoa

Keskiviikon tunnilla oli jälleen koulua, ja ratsuksi tuli vanha tuttu Jussi. Tunnin aiheena olivat pysähdykset ja siirtymiset, mitkä ovat minulle olleet Jussin kanssa perinteisesti niitä hankalimpia tehtäviä. Siirtymisiin haluttiin kevyttä kättä ja vatsalihasten käyttöä, joten siinä tälle illalle haastetta.

Siirtymisiä ratsastettiin pituushalkaisijalla, ja lisäksi pitkille sivuille tehtiin 10 metrin voltteja. Aloitimme pysähdyksillä käynnistä ja sitten ravista pituushalkaisijan keskipisteessä. Aluksi turvauduin ohjiin aivan liikaa, eli kun Jussi tuntui hitaalta pysähtymään sorruin vetämään ohjista. Tämä ei nyt käynyt päinsä. Ilman ohjilla kiskomista jarrutusmatka oli ensin pidempi, mutta kun aloimme molemmat saada juonesta paremmin kiinni sujui pysähdys käynnistä pian oikein asiallisesti istunnalla pidättäen ja kevyellä ohjalla. Jussi liikkui kyllä käynnissä pitkänä puikulana ja huonosti selkäänsä käyttäen, mutta edistystä sekin ettei se pysähdyksissä vain vyörynyt vaan pääsin vaikuttamaan pienemmillä avuilla.

Ravista pysähtymisessä oli aluksi samat ongelmat, eli jarrutusmatka oli pitkä ja en keksinyt muuta keinoa kuin vetää ohjasta hevosen seis. Ope kuitenkin totesi, ettei pari käyntiaskelta väliin haittaa vaan ne ovat vain Jussin keino asetella jalkansa pysähdykseen tasan. Kun aloin olla jarrutuksessa kärsivällisempi ja pyrin vain istumaan vetämättä ohjasta Jussi paransi pysähdyksiä koko ajan. Pysähtyminen oli vähän etupainoisen oloista, mutta ohjastuntuma pysyi kuitenkin kohtuullisen kevyenä, eli kun en vetänyt hevosta ei sekään vetänyt takaisin. Muutoinkin koetin ratsastaa kevyellä kädellä ilman vetokilpaa. Jussi olisi saanut olla lyhyemmässä ja pyöreämmässä raamissa, mutta kun ei sinne ilman vahvaa ohjaa nyt päästy niin menin sitten ihan tyytyväisenä vähän pidemmällä hevosella enkä alkanut yrittää Jussin paketoimista edestä. Ravityöskentelyn lopulla liikkuminen alkoi tuntua jo mukavammalta ja selästä pyöreämmältä, niin että pääsin vähän paremmin istumaan harjoitusravissakin. Tällöin myös pysähdyksistä tuli pehmempiä ja täsmällisempiä.

Lopuksi mukaan tuli vielä laukka. Pituushalkaisijalla siirryttiin ensin ravista käyntiin, käynnistä laukannosto ja laukkavoltti pitkälle sivulle, pitkän sivun keskelle siirtyminen laukasta käyntiin ja uudestaan laukkaan. Myös pituushalkasijalle otettiin muutama siirtyminen laukasta käyntiin siinä vaiheessa kun homma alkoi olla paremmin hanskassa. Jussi nosti laukat hyvin, mutta siirtyminen käyntiin jäi ongelmalliseksi. Laukka ei ollut tarpeeksi takaosalla ja lyhyenä niin että siirtyminen olisi tullut pehmeästi ja luontevasti. Raviaskeleita tuppasi aina tulemaan mukaan enemmän tai vähemmän. Olisin myös halunnut laukan pyörimään vähän ilmavammalla askeleella. Oikea laukka rullasi paremmin, mutta vasemmassa laukassa ongelmana tuntui olevan vinous ja ulkokyljelle puskeminen. Molempiin suuntiin ope käski kääntää volteilla paremmin ulkopohkeella ja hellittää sisäohjasta. Oikeassa laukassa sain mielestäni tehtyä ihan asiallisia voltteja joilla muotokin jo vähän lyheni, mutta vasemmassa kierroksessa ulkolapa jäi auttamatta karkuteille.

Siirtymisten parissa tuli tänään pieniä onnistumisia, mutta muutoin tuntui etten saanut Jussiin tällä kertaa ihan kunnolla otetta. Enimmäkseen se jäi liikkumaan aika pitkänä puikulana, ja läpi tunnin vaivasi vinous jota en saanut korjattua. Paremminkin on Jussi kulkenut, mutta hyvää oli sentään se että maltoin ratsastaa tänään kevyellä kädellä myös siirtymiset enkä alkanut kiskoa ohjista. Vetoon ja vahvaan käteen on Jussin kanssa niin helppo sortua, kun se sellaista sietää ja saattaa vieläpä palkita vetämällä kaulaa kaarelle. Mennään mielummin vähän pitkänä kuin lähdetään vahvan käden tielle.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Haitaria raviin ja laukkaan

Hailuotoviikonlopun jälkeen palasimme arkeen ja treenit jatkuivat Vaken kanssa tiistain tunnilla. Menimme koulua, mutta harjoitukset liippasivat vähän estetehtäviäkin sillä mukaan mahtui laukan pidentämistä ja lyhentämistä puomeilla.

Alkuverryttelyn aikana ope kiinnitti kovasti huomiota pohkeisiini, jotka jälleen seilasivat kylkiä pitkin edestakaisin kun pyysin Vakea liikkumaan enemmän eteen. Kantapäätä piti saada painettua alemmas ja koko jalkaa pidemmäksi kylkiä pitkin jotta pohje asettuisi aloilleen eikä liikkuisi pohjeapuja antaessa taakse. Kun kroppani pikkuhiljaa vertyi ja Vakekin alkoi kulkea paremmin itse eteen parani myös pohkeen vakaus ja asento.

Pienen alkuverryttelyn jälkeen aloimme työstää askeleen lyhentämistä/kokoamista ja pidentämistä ravin sisällä. Ravia muuteltiin melko tiuhaan noin kuudesosakentän mittaisissa pätkissä. Vake oli pienen alkutahmailun jälkeen käynnistynyt liikkumaan ravissa melko hyvin eteen, ja tältä pohjalta oli mukava lähteä kokeilemaan ravin sisäisiä siirtymiä. Kovin suurta haitaria ei Vake tietenkään ravissa esittänyt, mutta sain aikaiseksi eroja jotka ainakin selkään tuntuivat selkeiltä. Ravia lyhyemmäksi ja kootummaksi hakemalla sain Vaken pätkittäin liikkumaan mukavan ryhdikkäänä, ja kun tällaisista pätkistä päästin sen venyttämään kaulaa ja askelta hieman eteen lähti se liikkumaan letkeän oloisesti. Muoto pysyi mukavan pyöreänä.

Seuraavaksi ratsastimme kuviota, jossa käännettiin ravissa kentän poikki, lyhennettiin ravia ja nostettiin laukka pitkälle sivulle kääntyessä. Laukassa tehtiin päätyihin ympyrät. Kun olin laukassa Vaken kertaalleen herättänyt oli sillä oikein mukava imu eteen. Tällaista laukkaa oli mainio ratsastaa, ja ympyröillä tulikin laukkaan kivasti pyöreyttä kunhan muistin olla roikkumatta sisäohjassa. Takajalat tuntuivat työskentelevän hyvin, ja laukassa oli mukava istua. Hetkittäin piti takaosaa hieman aktivoida, ja kun naputtelin kevyesti raipalla nakkeli Vake parit pienet pukit. Tämän jälkeen laukka rullasi taas hyvällä energialla ja pyöreänä, ja minua nauratti Vaken pienet pomput. Ponihan tuntui olevan ihan terävänä tänään!

Lopuksi teimme vielä siirtymisiä kahden maapuomin suoralla linjalla. Ensin tehtiin pysähdyksiä ja käyntiinsiirtymisiä ravista, sitten laukannostoja. Vake oli nyt hyvin hereillä, ja siirtymisetkin oli näppärä ratsastaa kun ponilla oli jopa jonkinlaista eteenpäinpyrkimystä. Siirtymiset onnistuivatkin täsmällisesti ja pyöreänä. Viimeisenä palana oli askelpituuden säätely laukassa. Kahden puomin etäisyys oli noin 24 metriä, ja tähän piti saada vuoroin mahdollisimman paljon ja mahdollisimman vähän askeleita. Vake liikkui laukassa niinkin innokkaasti eteen, että lyhentäminen tuntui jopa vähän haastavalta. Toki todellinen vaikeus lienee ollut siinä, ettei laukka kestänyt sammumatta kovin suurta lyhentämistä, eli pohkeita olisi tarvittu enemmän. Luonnollisin askelmäärä tähän väliin olisi Vakelle ollut kahdeksan, ja lyhentämällä sain sen suhteellisen pienellä vaivalla menemään yhdeksällä. Enempäänkin olisi varmasti pystynyt, mutta tämä olisi epäilemättä vaatinut huomattavasti parempaa kokoamista takaosan päälle. Askelten vähentäminen vaati ihan reilua eteenratsastusta, mutta ei Vaken laukka hurjasti pidentynyt vaikka lähtikin sutimaan reippaammin eteen. Pääsimme välin seitsemällä askeleella, ja tämä tuntui olevan melko lailla minimiaskelmäärä Vakelle. Uskon, että toiseen suuntaan eli lyhyemmäksi olisi haitaria löytynyt laukasta paremmin kuin pidennykseen. Joka tapauksessa Vake laukkasi koko säätelytehtävän ajan ihanan pirtsakasti ja terävänä.

Tunnista jäi iloinen mieli, sillä Vakella oli tänään niin kivasti energiaa. Tällaisella Vakella on niin hauska ratsastaa! Vaellusviikonloppu taisi siis tehdä Vakelle pelkästään hyvää, sillä saaressa löytynyt pirteys vaikutti tulleen osittain mukana myös kotikentälle. Etenkin laukkatyöskentely oli tänään onnistunutta, ja laukassa muoto oli parempi kuin pitkiin aikoihin. Kyllä se vaan auttaa kummasti, kun poni liikkuu vähän omallakin moottorilla.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Hailuoto, 3. päivä

Hailuotoviikonloppumme kolmanteen ja viimeiseen päivään heräsimme Marjaniemessä. Tämän päivän ohjelmassa oli ennen kotiinlähtöä vielä yksi maastoreissu. Tämä toteutui lenkkinä, jolta palasimme takaisin lähtöpisteeseen Marjaniemeen. Reitti oli koko porukalle aiemmin tuntematon, joten tämä toimi samalla maastonkartoitusretkenä. Matka alkoi Marjaniemestä etelään päin hiekkarantaa pitkin, joten rantaratsastuksesta saatiin nauttia vähän matkaa tänäänkin.

Lähtö viimeisen retkipäivän lenkille.
Vake oli edelleen virkeän oloinen, ja rannalla ratsastaessa se olisi ollut hyvinkin menevällä päällä. Otimmekin hiekalla pätkän reipasta ravia kun hevoset olivat niin innokkaita. Hiekkarannan päättyessä siirryimme metsäpoluille ja -teille pois rannan tuntumasta. Risteilimme saaren lounaisosissa niin että olin itse ainakin ihan suunnista sekaisin, mutta reittimme joka tapauksessa kulki lopulta peltoteitä pitkin kirkonkylän reunamille. Ratsastimme enimmäkseen käynnissä, sillä pohja oli melko pitkän matkaa kivistä soratietä. Reitti oli kuitenkin sikäli asiallinen, että mihinkään suohon tai rämeikköön ei päädytty vaan tiet ja polut olivat mainiosti kulkukelpoisia. Kirkonkylän kieppeillä siirryimme saaren läpi kulkevan päätien toiselle puolelle ja ratsastimme metsäteitä takaisin kohti Marjaniemeä. Täällä maasto painottui taas enemmän jäkälän peittämiin kankaisiin. Pitkiä laukkaosuuksia ei tänään otettu, mutta laukkasimme loppumatkasta kuitenkin pari lyhyempää pätkää, jotka olivat kivoja nekin.

Vake Marjaniemessä. Taustalla häämöttää majakka.
Aamupäivän retkemme kesti jälleen noin kolme tuntia ja matkaa kertyi parikymmentä kilometriä. Tämä reitti ei ollut aivan samanlainen superelämys kuin eilinen, mutta mukava maastolenkki kuitenkin uusissa maisemissa. Marjaniemessä päästimme hevoset vielä hetkeksi tarhaan ja kävimme itse Luotsihotellin ravintolassa lounaalla sekä kaikessa rauhassa rannalla höntsäilemässä ennen kuin lähdimme kotimatkalle kohti lauttarantaa. Eihän täältä vaan millään olisi raskinut lähteä pois! Uskoisin, että hevosillakin oli tällä reissulla hauskaa. Ainakin Vakesta löytyi saaressa vähän reippaampi ja pirteämpi puoli, vaikka toki se edelleen oli ihana tasainen itsensä eli luottoratsu jonka kanssa oli leppoisaa tehdä tällainen vaellus. Reissu onnistui kyllä aivan nappiin ja enemmän kuin täytti kaikki odotukset. Kiitokset Tallinmäelle, retkiporukallemme sekä huoltojoukoille näistä upeista kolmesta päivästä! Ensi kesänä täytyy ehdottomasti päästä uudestaan!

Videolla vielä pieni kooste viikonlopun tunnelmista.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Hailuoto, 2. päivä

Kuva: Erkki Lampén

Lauantaiaamu valkeni Hailuodossa yhtä kauniina kuin edellinenkin päivä, ja aamiaisen jälkeen matkamme jatkui Sinisen Pyörän Kievarista kohti pohjoista. Alkumatkasta kuljimme muutaman kilometrin verran samaa reittiä jota saavuimme eilen kirkonkylälle. Vakella ei ainakaan eilinen tuntunut painavan kavioissa, vaan päinvastoin se vaikutti taas tavallista virkeämmältä. Ensimmäisen kunnon laukkapätkän otimme samalla suoralla metsätieosuudella jossa olimme laukanneet eilen toiseen suuntaan. Vaken laukka oli tässä ihanan sujuvaa.

Pian pääsimmekin jo ihan uusiin maisemiin. Nämä olivat pääasiassa kauniita ja loivasti kumpuilevia jäkäläkankaita, joiden halki kuljimme enimmäkseen käynnissä. Suuntanamme oli saaren luoteisosassa sijaitseva Iso Sunijärvi ja sen pohjoisrannalla oleva autiotupa, minne olimme sopineet pidettäväksi lounastauon. Autiotuvalle meille tuotiin lounaseväät maastoautolla. Järvi oli kaunis ja taukopaikkamme oikein viihtyisä. Pysähdyimme täällä kaikessa rauhassa ja riisuimme hevosilta satulat ja suitset sekä sidoimme ne puihin kiinni syömään heiniä. Täällä ei ollut edes mitään ötököitä kiusana, ja Vake ei tainnut kovin paljon jalansijoiltaan liikahtaa koko pysähdyksemme aikana.

Evästauon jälkeen jatkoimme matkaa luoteeseen kohti Keskiniemeä ja merenrantaa. Maasto oli pehmeän hiekan peittämää koko lyhyen pätkän järveltä merelle, ja aivan pian meri jo aukeni edessämme. Keskiniemessä oli ihanaa hiekkarantaa silmänkantamattomiin sekä tietenkin sininen, rannaton meri. Ratsastimme saman tien kirkkaaseen rantaveteen kahlaamaan. Sattuipa vielä niin hyvä tuuri, että rannalla oli juuri sopivasti ystävällinen lintukuvaaja joka päätti siirtyä tilaisuuden koittaessa hevoskuvaukseen. Kahlasimme vedessä tasaisella hiekkapohjalla edestakaisin useamman kierroksen, ja käynti vaihtui pian raviksi ja laukaksi. Hevoset laukkasivat rannan aalloissa niin että vesi roiskui kastellen meidät aivan läpimäriksi, ja kyllä oli kivaa! Kaikki vaan oli tässä hetkessä niin kohdallaan. Meri, hiekkaranta, aurinko, hevoset ja laukkaamisen riemu.

Kuva: Erkki Lampén
Kuva: Annu Kuure
Kuva: Annu Kuure
Kuva: Annu Kuure
Kuva: Erkki Lampén
Kuva: Erkki Lampén

Laukattuamme vedessä monta kierrosta oli aika jatkaa matkaa eteenpäin. Keskiniemestä suuntasimme hiekkarantaa pitkin kohti Marjaniemeä. Saimme siis ihailla merta oikealla puolellamme vielä lähes koko loppumatkan. Hevoset olivat innoissaan menossa, joten laukkasimme vielä pätkän rantahiekalla. Matka Marjaniemeen hurahti varsin joutuisasti, vaikka loppupätkää ei päästykään aivan rantaa pitkin. Kopsuttelimme Marjaniemen majakkapihaan alkuiltapäivästä, ja tämän päivän ratsastusosuus oli pulkassa. Taitoimme myös tänään reilun 20 kilometrin päivämatkan, ja täytyy sanoa että reitti oli kerrassaan upea. Laukka meressä oli unohtumaton kohokohta, ja myös muilta osin tämän päivän vaelluksemme oli aivan mainio. Marjaniemessä meitä odotti mökkimajoitus sekä savusauna, ja hevosia jälleen väliaikaistarhat. Loppupäivän sekä illan saimme nauttia Marjaniemen merellisistä maisemista ja leppoisasta oleilusta. Täydellinen päivä, ei voi muuta sanoa!

perjantai 11. syyskuuta 2015

Hailuoto, 1. päivä

Tätä viikonloppua oli odotettu pitkään ja hartaasti. Pakkasimme Tallinmäeltä seitsemän hevosta autoihin, ja ajelimme kohti Riutunkarin lauttarantaa. Meitä odotti Hailuoto ja kolmen päivän ratsastusvaellus! Vake sai matkustaa vinkassa kahdestaan tarhakaveri Joyn kanssa, ja loput viisi hevosta kulkivat rekassa. Lautalle ajettuamme avattiin kopin sivuluukku ja Vake sai haistella matkan ajan merta.

Vake lautalla.
Hyypänmäen laella. Annelle kiitos kuvasta!
Puolen tunnin lauttamatkan jälkeen olimme perillä, ja ajoimme joitakin kilometrejä rannasta eteenpäin. Sopivalla sivutiellä purimme hevoset ulos, varustimme ne ja nousimme ratsaille. Niin alkoi ensimmäisen päivän taival, ja hevoset vaikuttivat vieraassa maastossa vähän normaalia virkummilta. Vake tasoittui kyllä pian, ja onneksemme seurueessa oli myös toinen hitaampi poni jonka kanssa vaihtelimme perähevosen paikkaa tilanteen mukaan. Ratsastimme kauniin kangasmaaston halki ja tulimme saaren korkeimmalle kohdalle eli Hyypänmäelle. Mäen laella piti tietenkin käydä kääntymässä. Sitten matka jatkui kauniiden harjujen päällä kulkevia polkuja pitkin.

Ratsastimme Hyypänmäeltä kohti länttä. Enimmäkseen kuljimme käynnissä, mutta ravasimme myös joitakin osuuksia ja tulipa vastaan lopulta myös sopiva kohta pitkälle laukkapätkälle halki kankaiden. Vake tuntui laukassa tavallista energisemmältä, mikä oli tietenkin vain mukava juttu.

Hyypänmäen ihania harjumaastoja.
Päivämatkan pituus oli tänään reilu 20 kilometriä, mutta se hurahti yllättävänkin nopeasti. Vietimme kuitenkin satulassa lähemmäs neljä tuntia, mutta ei tehnyt tiukkaakaan eikä Vakekaan vaikuttanut yhtään hyytyvän. Matkan loppupuolella laukkasimme vielä toisen pitkän siivun, joka oli myös tosi kiva. Vake liikkui ihanan pirteästi eteen, ja pysyi hyvin muiden vauhdissa vaikka meno oli ihan reipasta. Aivan kuin ponista olisi näissä maastoissa löytynyt uusi, menevämpi puoli! Pian laukkaosuuden jälkeen polulla oli hyvä marjapaikka, jossa pysähdyimme hetkeksi napsimaan puolukoita ja mustikoita.

Viimeinen osuus tänään kulki peltojen halki kauniissa maalaismaisemassa kohti Hailuodon kirkonkylää. Kirkonkylällä sijaitsi tämän illan majapaikkamme, ihastuttava Sinisen Pyörän Kievari. Kievarin pihassa hevoset pääsivät lammashakaan, joka oli jaettu kahtia niin että tarhailu ja yöpyminen tapahtui samoissa porukoissa kuin kotonakin. Olimme Kievarissa jo iltapäivällä kolmen jälkeen, joten ehdimme viettää siellä mukavasti aikaa. Ilta kului syömisen, saunomisen ja pihalla oleskelun merkeissä. Vaellusviikonlopun ensimmäinen pävä oli kaikin puolin loistava!
Ai Vakeko muka paksu?
Saapuminen kirkonkylälle peltoteitä pitkin.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Vähän helpompia laukkalävistäjiä

Keskiviikon tunnille sain toista kertaa peräkkäin Peran, jonka kanssa oli mukava päästä jatkamaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Menimme siis myös tällä kertaa koulua, ja harjoittelimme tänään lävistäjien ratsastamista keskiaskellajeissa. Koko tunnin ajan menimme lävistäjäkahdeksikkoa, ja päätyihin tehtiin lisäksi ympyrät.

Aloitimme tunnin käynnissä, ja tehtävänä oli ratsastaa lävistäjillä keskikäyntiä. Peran pitkä ja keinuttava käynti hämäsi luulemaan että askellus oli riittävän energistä, vaikka oikeasti Pera vain lompsi menemään löysästi. Merkkinä puutteellisesta aktiivisuudesta oli tietenkin se, ettei Pera tullut kunnolla tuntumalle saati tasoittunut pyöreäksi. Käynnin ratsastaminen olikin tällä tunnilla kaikkein vaikein pala, enkä siihen toimivaa kaavaa löytänyt. Yritykseni puskea pohkeella eteen ja naputella välillä raipalla olivat tuloksettomia, ja ilman riittävää terävyyttä jäi myös pyöreys puuttumaan käynnistä.

Jatkoimme lävistäjien ja ympyröiden merkeissä ravityöskentelyä. Ensin mentiin keventäen, ja lävistäjille tehtiin pienet temponlisäykset. Ravissakin kaiken perusta oli tietenkin riittävä aktiivisuus, eli ei kädellä ratsastusta vaan pohkeita ja vielä lisää pohkeita. Pätkittäin Pera liikkui varsin asiallisesti, mutta ei vielä kovin tasaisesti vaan etenkin lävistäjillä pyöreys katosi. Ope huomautteli taas siitä että varsinkin oikea polvi puristi satulaan ja lonkat piti avata paremmin. Kun olimme verryttelleet ravissa jonkin aikaa otettiin lävistäjille keskiravia. Pera lähti kyllä eteen, mutta koin ongelmaksi että se puski lävistäjällä lapaa uuteen menosuuntaan eikä näin ollen pysynyt täysin suorana. Kun hevonen ei ollut suora ei liike myöskään lähtenyt venymään eteen niin hyvin kuin olisi voinut. Tuskailin tämän kanssa aikani, kunnes lopulta älysin asettaa lävistäjälle kääntyessä hieman ulos eli uuden suunnan puolelle ja vanhasta suunnasta poispäin. Näin sain sivulle liiraavan lavan haltuun, ja Pera ravasi lävistäjällä mielestäni suorempana. Nyt oli ravia myös mukavampi ratsastaa pidemmäksi, kun ei heppa ollut karkaamassa linjalta sivuun. Ope kehotti vielä antamaan kädellä enemmän tilaa lisäykseen, eli ei saanut jäädä kädellä pitämään nenää alhaalla vaan pää sai nousta jos oli noustakseen. Tällä korjauksella keskiravi parani myös.

Laukka oli tänäänkin kaikkein mukavinta ratsastaa. Vasen laukka sujui parhaiten, ja Pera tuntui liikkuvan mukavasti takaa tuntumaa kohti. Koetin pitää mielessä edelliskerran neuvot sisäohjan hellittämisestä ja käsien kantamisesta. Ulkopohje sai olla aika vahva ympyröille kääntyessä ja taivuttaessa. Aluksi laukkasimme lävistäjiä ilman temponmuutosta, mutta Pera yritti jo vähän ennakoida ja mennä lävistäjällä liian lujaa. Napakammalla laukan kasassa pitämisellä se kuitenkin jätti kiihdyttelyn pian pois. Keskilaukkaan Pera sitten lähtikin aika mukavasti, ja laukkasi nätisti uralle asti. Toki vielä olisi ollut pientä parantamisen varaa laukan kiinniottamisessa ja raviin siirtymisessä, sillä ravissa laukan jälkeen Pera tuntui aina hieman juoksevan alta. Opelta ei juuri tullut kommentteja keskilaukkalävistäjiin, mikä lienee merkki siitä että ne sujuivat ihan mukiinmenevästi.

Olin iloinen, että sain Peran ratsukseni näihin lävistäjäharjoituksiin. Laukassa oli aika mainiota, mutta vielä pitäisi sitten keksiä miten Peran raviin ja käyntiin saisi yhtä hyvän otteen. Ihan itsekseen Perakaan ei tietysti mennyt, mutta sillä oli kuitenkin huomattavan helppo ratsastaa laukkalävistäjät verrattuna Vakeen. Kivaa, että joskus saa mennä lävistäjiä vähän vähemmällä hikoilemisella.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Lisää vastalaukkaharjoituksia

Tiistain ohjelmassa oli Vaken kanssa Artsin valmennus. Vake oli onneksi ehtinyt pitää kisojen jälkeen yhden välipäivän, mutta oma oloni oli pienen flunssan takia hieman nuutunut. Onneksi tämä kuitenkin unohtui valmennuksessa aika tehokkaasti. Teemana olivat edelliskertojen tapaan pohkeenväistöt, voltit ja vastalaukka.

Aloitimme verryttelyn tällä kertaa laukassa. Tämä osoittautuikin varsin tehokkaaksi tavaksi saada Vake vertymään ja liikkumaan irtonaisemmin eteen. Aluksi laukka tuntui aika jähmeältä ja tökkivältä, mutta Vake kuitenkin lähti ihan hyvin eteen. En ottanut mitään paineita kaulan asennosta tai muodosta ylipäänsä, vaan ratsastin laukkaa samaan tapaan kuin esteverryttelyssä. Kun oltiin laukkailtu reippaasti hetki alkoi Vaken liikkuminen parantua ja laukka pyöriä pehmeämmin. Vasemmassa kierroksessa Vake alkoi jopa hakeutua vähän pyöreämmäksi. Kun laukasta siirryttiin kevyeeseen raviin liikkui Vake oikein hyvällä, venyvällä askeleella ja pyöreänä. Olin suorastaan hämmästynyt miten pienellä laukkaverryttelyllä saatiin poni näin hyväksi. Olin odottanut Vaken olevan tänään jäykempi ja nihkeämpi, mutta ravihan tuntuikin nyt tosi hyvältä! Kannattaa kyllä kokeilla laukalla aloittamista toistekin.

Verryttelyn jälkeen jatkoimme päivän varsinaisella tehtävällä. Ravissa käännettiin lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle, väistettiin viistosti vasemmalle uraa kohti, tehtiin voltti oikealle, väistettiin uralta oikealle takaisin pituushalkaisijalle ja käännettiin pituushalkaisijalta voltti vasemmalle. Vastaavasti mentiin myös toiseen suuntaan. Vake oli tänään väistöissä vähän jähmeä, ja jouduin auttamaan raipalla jotta takaosa tuli kunnolla mukaan. Ohjeena oli säilyttää ylävartalo pystyssä ja nojata jopa vähän taakse sen sijaan että päästin Vaken huomaamatta vetämään itseni etunojaan väistöissä. Yllättäen vasemman pohkeen väistö sujui paremmin, ja myös voltti vasemmalle oli helpompi ratsastaa. Oikea kylki sen sijaan ei ollut aivan "läpi", eli Vake väisti oikeaa pohjetta huonommin ja aluksi myös kaatui oikeaa pohjetta vasten voltilla. Volteilla kuitenkin löytyi ihan nätti pyöreä muoto, ja pääsin myötäämään sisäohjasta. Ohjeena oli pyrkiä myös hellittämään sisäpohje voltilla siten, että sisäpohkeen ympäri taivutettiin jo ennen voltille kääntymistä ja näin ollen voltin alkaessa sisäpohkeen pystyi jättämään rennoksi.

Laukassa työskentelimme samantapaisella kuviolla, mutta ilman väistöjä. Tehtävä alkoi pituushalkaisijan alussa laukannostolla ja laukkavoltilla. Tämän jälkeen ratsastettiin viistosti uraa kohti, ja uralle tullessa oltiin siis vastalaukassa. Pienen suoristuksen jälkeen matka jatkui uralta jälleen viistosti pituushalkaisijalle, joka päättyi vielä myötälaukkavolttiin. Aloitimme meidän hankalammasta suunnasta eli oikeasta laukasta. Ongelmat olivat vanhat tutut, eli mikäli jäin vain istumaan tekemättä mitään pudotti Vake raville, mutta jos pyysin pohkeella eteen alkoi se heti pomppia laukanvaihtoa. Ohjeena oli nojata napakasti taakse ja ylläpitää laukka vasemmalla pohkeella. Istunnan piti pysyä hiljaa, sillä jos aloin yhtään elehtiä selässä tai herpaannuin millin verran etunojaan teki Vake vaihdon. Lähimmäksi vastalaukan onnistumista päästiinkin siten että etenimme reippaassa laukassa, nojasin taakse keskittyen istunnan vakauteen ja pidin vasenta pohjetta taaempana. Sain Vaken tuotua vastalaukassa pitkän sivun suuntaiseksi, mutta tässä kohtaa huokaisin helpotuksesta liian aikaisin. Tämä pieni herpaantuminen johti viime hetkellä laukanvaihtoon vaikka vaikeimmat kohdat olikin jo ohitettu. Lukuisista yrityksistä huolimatta ei vastalaukkaa saatu tähän suuntaan täysin onnistumaan, mutta selvästikin olin jo oikeilla jäljillä siitä miten tuli istua ja vaikuttaa sillä niin lähellä onnistuminen oli.

Vasemmassa laukassa vastalaukka onnistui, mutta tähänkin jäi parannettavaa suoruuden ja tasapainon osalta. Vake koetti päästä tehtävästä mahdollisimman helpolla kiihdyttämällä vauhtia ja puskemalla vastalaukkaosuuden läpi vahvasti oikea kylki edellä. Minä vaan repeilin nauramaan aina ponin lähtiessä murtautumaan kylkimyyryä oikealle. Vasen laukka kuitenkin pysyi, ja kun hihittelyltäni tokenin sain Vaken laukkamaan myös asiallisempaa reittiä ja paremmassa kontrollissa. Vastalaukan jälkeisellä myötälaukkavoltilla tuli kehuja hyvistä laukka-askeleista, eli vastalaukan kautta saatiin Vake laukkaamaan takaosastaan paremmin. Tämähän meidän vastalaukkaharjoituksessa olikin tavoitteena.

Väistöjen ja etenkin vastalaukkojen kanssa oli sen verran hankalaa, että en osannut olla aivan tyytyväinen tämän päivän menoon. Vaan siksihän näitä tehtäviä harjoitellaan, että ne ovat vaikeita ja sitten kun ne saa onnistumaan niin avut ovat todellakin läpi. Vastalaukka tekee erityisen hyvää, vaikkei se Vakelle mitään helppoa olekaan. Vake ei tänään ollut ehkä kaikkein pirteimmillään kuten ei ollut kuskikaan, joten paremminkin on valmennuksessa menty. Mahtui tähän tuntiin silti taas niitä pieniä hyviäkin hetkiä kun Vake liikkui pyöreänä, kevyenä ja ryhdikkäänä tavalla josta saatoin muutama kuukausi sitten vain haaveilla. 

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Nahkea mutta rehti ja rehellinen

Aktiivinen kisakausi lähenee loppuaan, mutta vielä oli 2-tason estekisat melkein naapurissa eli Tupoksen Turnajaiset Ankkurilahdella. Menimme Vaken kanssa 80 sentin luokan, jossa oli arvosteluna 367.1 siten että toisessa vaiheessa oli taitoarvostelu. Tämä oli meille siis toinen 2-tason startti, ja taitoarvostelu oli tietenkin mukavaa vaihtelua sillä aikaa ratsastaessa meillä ei ikipäivänä ole mahdollisuuksia pärjätä ainakaan 2-tasolla.

Kuten lähes kaikki kisapäivät tänä kesänä oli tämäkin harmaa ja kostea. Rankimmalta sateelta kuitenkin Vaken kanssa vältyimme, sillä olimme sen aikana maneesissa sileän verryttelyssä. 80 sentin luokan rata oli varsin pitkä, 6 estettä 1. vaiheessa ja 8 estettä 2. vaiheessa ja sarja hypättiin kahdesti. Koska kenttä oli melko pieni tulivat esteet radalla vastaan tosi nopeasti, ja mukana oli monta kaarevaa linjaa. Vähän enemmän haastetta siis, mutta erikoisesteitä ei tällä radalla ollut yhtään ja esteet näyttivät pieniltä.


Verryttelyssä koetin säästellä Vaken voimia, mutta samalla kuitenkin herättää sen liikkumaan terävästi eteen. Hyppyverryttely tapahtui ulkokentällä. Vake ei liikkunut täällä kaikkein innokkaimmin, mutta ajattelin sen johtuvan sateen mössöyttämästä ja upottavasta pohjasta. Kun vähän herättelin ponia lähti se lopulta ihan hyvin eteen. Hypyissä ei ilmennyt kummempaa. Viimeisenä ennen kisakentälle lähtöä usvatin kierroksen verran laukkaa ympäri, ja vaikutti siltä että Vake oli nyt menossa mukavalla imulla eteen. Lähdin siis radalle ihan hyvin odotuksin.

Odottelimme hetken portilla ennen sisäänmenoa. Ensi töikseen Vake olisi halunnut poistua radalta edellisen ratsukon perässä, mutta uskoi kun komensin sitä. Ehdimme katsella radalla ympärillemme pienen hetken ennen kuin tuli lähtömerkki. Vake lähti suhteellisen normaalisti liikkeelle, ja varmistelin parilla raipan napautuksella että oltiin oikeasti menossa eteen. Tässä vaiheessa poni vaikutti hyvältä, mutta on se ehkä paremmallakin imulla liikkunut. Ensimmäiselle esteelle tultiin ihan sujuvasti, ja laukka jatkui mukavan reippaasti kakkosesteelle jolle mentiin hieman lähelle. Alku oli siis ihan ok, mutta ohitettuamme sisääntuloportin kakkosesteen jälkeen alkoi meno jo hiukan hyytyä ja sain alkaa ratsastaa eteen. Kolmosesteelle päästiin ihan asiallisesti ja sujuvasti, mutta tämän jälkeen tulevalla kaarevalla linjalla sarjalle laukka ei edennyt tarpeeksi. Sarjalle olikin melko hankala lähestyminen kaarevalta linjalta, ja tässä päästin Vaken vähän oikaisemaan. Kun ei sarjalle saatu pitkää suoraa lähestymistä ja laukkakin oli melko ponnetonta niin mönkimiseksi se sitten meni. Jo a-osalle tuli pieni hyppy läheltä, ja oli selvää että väliin otetaan kaksi askelta. Selvitimme esteet näinkin, mutta manailin mielessäni kun jo tässä vaiheessa rataa meno alkoi tuntua näin nihkeältä.

Sarjan jälkeen rytmi kärsi väärän laukan korjaamisesta, ja sain puskea Vakea uudelleen vauhtiin. Laukasta puuttui imu eteen, mutta viitos- ja kuutoseste ylittyivät kuitenkin ihan asiallisesti ja jatkoimme näin ollen puhtaalla radalla toiseen vaiheeseen ja taitoarvosteluun. Sinänsä harmi, että taitoarvostelu alkoi vasta nyt, sillä ensimmäisessä vaiheessa esitimme sarjaa lukuunottamatta vielä siedettävää menoa. Toisessa vaiheessa Vake vain hyytyi hyytymistään. Ihme kyllä se lähti hyppyihin positiivisesta askeleesta tikkaamatta esteen juureen miniaskelta, vaikka laukasta energia puuttuikin. Yritin ratsastaa eteen pohkeella ja napautin pari kertaa raipalla lavalle. Ehkä olisi pitänyt käyttää raippaa pohkeen taakse. Vake hyppäsi kuitenkin tunnollisesti vaikka vauhti olikin olematonta. Rata vaan jatkui jatkumistaan, ja esteellä numero 13 oli puhti jo totaalisesti pois. Tähän Vake jarrutti mukaan ylimääräisen askeleen, mutta kiipesi kuitenkin okserin yli melkein paikoiltaan. Vielä piti kaartaa toistamiseen sarjalle, mikä vaikutti jo suorastaan toivottomalta. Ylimääräisen askeleen kanssa möngimme jälleen sarjan yli ja vieläpä puomeja pudottamatta vaikka vähän kolisikin. Huh, maalissa! Ihme kyllä selvitimme kaikki 14 estettä ilman virhepisteitä ja enimmäisaikaankin ehdimme, mutta eihän tähän rataan voinut olla tyytyväinen. Niin nihkeää ja nahkeaa etenkin toisessa vaiheessa, kaikki sujuvuus kadoksissa! 



Olisi tämä kai huonomminkin voinut mennä, mutta olin kovin harmissani että emme nyt päässeet taitoarvosteluluokassa parhaita taitojamme esittelemään. Vake on liikkunut viime aikoina niin hyvällä energialla treeneissä, ja kisoissakin se on liikkunut ihan pirteästi koko kesän. Tällaista tahmailua ei ole kesän kisoissa esiintynyt lainkaan. Ehkä Vake oli tänään vähän väsynyt, ja pitkä rata pienellä kentällä oli sille nyt vaan liikaa. Ei kai voi olettaa, että joka päivä olisi superpäivä ja poni jaksaisi aina antaa itsestään 100% irti. Kiltisti se kuitenkin hyppäsi joka esteen yli, ja tuomari kirjoittikin arvostelupaperiin kommentiksi "rehellinen ja rehti heppa". Sitähän se Vake on. Muutoin tuli tietysti paljon sanomista aktiivisuuden puutteesta ja tahmeasta etenemisestä. Eipä tällaisella esityksellä kummoisia pisteitä tietenkään ropissut, vaan arvosanaksi tuli 5 kaikkiin arvostelukohtiin. Voi kun olisin halunnut saada taitotuomarin arvion sellaisesta meidän hyvästä/normaalista radasta! Tällä kertaa meni näin, mutta ei yksiä nahkeampia kisoja varmaan kannata jäädä liikaa harmittelemaan. Ainakin ensi viikko on hyppäämisestä taukoa, ja se on nyt varmasti paikallaan. Seuraavalle viikonlopulle on kuitenkin luvassa Vaken kanssa huippukivaa ohjelmaa (joka ei siis sisällä esteratsastusta!), joten ajatukset voi näistä kisoista kääntää tuleviin seikkailuihin.

Annelle kiitos videosta!

lauantai 5. syyskuuta 2015

Tavanomainen lauantaimaasto

Lauantaina kävimme Vaken kanssa maastossa kahden muun ratsukon seurassa. Tähän aikaan vuodesta onkin mukava maastoilla, kun ötökät eivät enää vaivaa. Teimme tutun ja hyväksi havaitun lenkin kankaalla. Laukkasimme menomatkalla pätkän, koukkasimme sen jälkeen pienen lenkin käynnissä ja ravissa ja otimme laukkapätkän paluumatkalla. Koko porukka laukkasi rauhallista "Vaken vauhtia", eli Vakella ei ollut mitään vaikeuksia pysyä muiden matkassa. Loppumatka laukan jälkeen taittui käynnissä vesipolkua pitkin.

Vake vaikutti tänään olevan ihan reippaalla ja innokkaalla päällä. Laukassa se vähän viskoi päätään "villinä", mikä on toki vain huvittavaa. Ravissakin oli oma moottori, ja kokeilin taas sopivassa kohdassa saisiko Vaken nostamaan vähän selkää ylös ja liikumaan ryhdikkään pyöreänä. Muutoin annoin sen humputella menemään melkolailla autopilotilla. Jotenkin vaikuttaa siltä, kuin Vake olisi tosiaan ollut viime aikoina maastossa(kin) pirteämpi. Tämä on tietenkin vain hyvä asia! Sitä saa varmaan turhaan odottaa että oma moottori löytyisi koulutreeneihin, mutta hienoa että sellainen sentään saattaa käynnistyä maastossa ja esteillä.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Venymistä valmennuksessa

Viikonloppu alkoi perjantaina Pian estevalmennuksella kotikentällä. Menimme Vaken kanssa valmennuksessa kolmen ratsukon ryhmässä. En ollut päässyt viime viikonlopun jälkeen kertaakaan ratsastamaan, joten tunsin oloni satulassa hieman tukkoiseksi ja jäykäksi. En myöskään ratsastanut tänään mielestäni erityisen hyvin, mutta en tiedä minkä verran sitä voi laittaa pienen sairastauon piikkiin kun kyse oli kuitenkin vain muutamasta päivästä.

Verryttelimme ensin ravissa ja laukassa. Laukassa saimme tehtäväksi temponmuutokset siten, että pitkillä sivuilla koottiin ja otettiin kiinni ja päädyissä kaartaessa ratsastettiin eteen. Vake tuntui olevan ihan reippaalla päällä, mutta pohkeesta eteen reagoimista piti kuitenkin saada hieman nopeammaksi. Huomasin, että istunta ei pysynyt tarpeeksi vakaana vaan eteenratsastaessa aloin hieman heilua laukan mukana ja kallistua eteenpäin. Verryttely jatkui puomi- ja kavalettitehtävällä, johon kuului laukkapuomit kaarevalla uralla, laukanvaihtokavaletti sekä matala innarisarja. Vake eteni puomeille ja kavaleteille ihan hyvällä imulla, mutta kaarteissa piti ratsastaa eteen jotta laukka ei päässyt kääntäessä hyytymään. Sain myös jälleen muistutuksia suoristautua pystyyn esteiden ylityksen jälkeen.

Seuraavana tehtävänä oli S-kiemura, johon kuului äskeinen innarisarja, tästä vasemmalle neljän laukan kaareva tie pikkupystylle, ja kaarros oikealle kolmen laukan päässä olevalle toiselle pystylle (esteet 1-3). Tätä hypeltiin molemmista suunnista. Ensin kolmen laukan väli jäi liian pitkäksi ja otimme mukaan ylimääräisen askeleen, mutta kun korjasin tien niin että kääsin kakkosesteeltä tiukemmin ja pyysin Vakea enemmän eteen onnistui se venyttämään välin kolmella askeleella. Tehtävä kysyi Vakelta venymistä eteen, mutta kun saimme juonesta kiinni niin poni kyllä venytti ihan kiitettävästi. Energia tuntui olevan aika hyvin kohdillaan.

Siirryimme hyppäämään seuraavaksi trippeliä, jolle ratsastettiin 20 metrin suora linja innarisarjalta. Kuusi laukkaa oli Vakelle sopiva askelmäärä tähän väliin, ja sain jopa ratsastaa hieman eteen niin että trippelille saatiin ponnistuspaikka asiaankuuluvan lähelle. Vake jatkoi hyvällä imulla eteenpäin, joten trippeli ylittyi näppärästi. Trippeliä nostettiin ylöspäin, ja se näytti jo ihan kunnioitettavan kokoiselta esteeltä vaikkei ehkä ollutkaan kuin 90 senttiä. Kun etäisyys oli tuttu ja ponnistuspaikka linjalla helppo löytää ei ollut mitään hätää hypätä vähän isompaakaan pituusestettä. Ensimmäisellä kierroksella Vake pudotti takapuomin, mutta tämän jälkeen tein huolellisemman pitkän myötäyksen ottaen harjasta hieman tukea ja Vake selvitti esteen hienolla hypyllä ilman kolisteluja.

Viimeisenä yksittäisenä tehtävänä harjoiteltiin sarjaa, joka oli meille tietenkin päivän vaikein pala. Sarjalle lähestyttiin kaarevan maapuomisarjan kautta, ja viimeiseltä puomilta sarjalle oli matkaa 16 metriä. Tähän kuului ottaa neljä laukkaa, ja sarjaväli okserilta pystylle puolestaan oli jonkin verran alle 7 metrin mittainen. Korkeutta esteillä oli 80-85 senttiä. Vakella oli hyvä energia ja imu, mutta silti molemmat välit tahtoivat olla sille aika pitkiä. Sarjan a-osalle ponnistuspaikka jäi vähän kauas, mutta Vake kuitenkin venytti hyppyyn reippaasti. Sitten piti venyä vielä sarjan b-osalle, jolle oli tietenkin matkaa kun kaukaa lähtenyt hyppy okserilla ei kantanut kovin kauas esteen taakse. Urheasti Vake venyi, mutta helppouden tunne jäi puuttumaan. Koko ratsukko meni sarjalla liian pitkäksi, kun a-osan jälkeen olin vain tuuppaamassa Vakea eteen ja jäin itse etunojaan irti satulasta. Näin pitkänä Vaken on tietenkin hankalampi nousta hyppyyn kun este on vähänkään korkeampi. Sama pitkänä meno ja hyppyyn sukellus ylävartalolla vaivasi oikeastaan jo a-osalle tullessa. Vake pudottikin b-osan pari kertaa, kun ei hyppy noussut tarpeeksi ylös. Sain ohjeeksi suoristautua sarjavälissä paremmin pystyyn, ja tämä kyllä varmasti auttoikin tasapainottamaan menoa. Sitten vaan kävi niin, että en ehtinyt kaukaa venyttäen lähtevään hyppyyn tarpeeksi mukaan, vaan kun ylävartalo jäi hypyssäkin pystympään en saanut mielestäni kättä tarpeeksi eteen. Tavalla tai toisella kömpelöltä tämä sarjan ylitys siis tuntui joka kerta. Vake oli kuitenkin ihanan kärsivällisellä asenteella liikkeellä, ja imi esteille ja venytti hyppyihin joka kerta yhtä rohkeasti vaikka välillä puomi lähtikin mukaan.

Lopuksi hyppäsimme kaikki tehtävät yhteen putkeen ratana. Tässä ei tapahtunut varsinaisesti mitään uutta, vaan suoritimme tehtävät samalla lailla kuin yksittäinkin. S-kiemura onnistui hyvin, samoin suora linja kuudella laukalla trippelille. Sarjalla ajatus oli eteen eteen eteen, ja Vake sai taas venyä samalla kun itse yritin päästä välissä vähän pystympään. Rataa hypätessä korostui se, että Vake puski kaarteissa sisään ja sen myötä laukka meinasi kaarteiden aikana hiipua. Olisi siis saatava poni taipumaan paremmin sisäpohkeen ympäri, ja vasemmalle kaartaessa tulee myös olla tarkkana etten itse kierry ja kallistu kovin voimakkaasti menosuuntaan.

Kehuja tuli tänään siitä että Vake eteni hyvin ja liikkuu aiempaa sujuvammin. Tästä on helppo olla samaa mieltä, ihanaa kun poni on näin hereillä ja vaikuttaa suorastaan innokkaalta! Sitten vaan pitäisi saada kaarteet paremmin haltuun ja lapaliirto pois, sekä istuntaan ryhtiä ja jäntevyyttä, ehkä elettömyyttäkin, niin etten varsinkin venymistä vaativilla tehtävillä alkaisi kovin sukeltaa eteenpäin. Venymistä vaativia tehtäviä meille tietenkin tulee aina vastaan, sillä normaalit etäisyydet tulevat aina olemaan Vakelle pitkiä. Ei kai auta muu kuin treenata näitä hankalia sarjoja, niin että pystyisin omalla istunnallani ja mukautumisellani antamaan Vakelle parhaat mahdollisuudet selviytyä sille hieman haastavasta tehtävästä.