sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kasikympin rataharjoitus

Seuraavat kisat ovat jo ensi viikolla ja siellä suunnitelmissani olisi hypätä Eetulla 80 cm rata. 70 cm tuntui keväällä suhteellisen helpolta mutta kasikymppiä en Eetulla ole hypännyt kuin ehkä joskus yksittäisenä esteenä. Tänään onneksi päästiin uutta kisakorkeutta harjoittelemaan. Sulon jälkeen olikin Eetun satulassa mukavan varma ja kotoisa olo, sillä luotto tähän poniin on jos nyt ei 100% niin lähellä sitä.

Verryttelyhyppynä tultiin muutama kerta lävistäjäestettä ristikkona ja pystynä oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen. Tämän selvitimme Eetun kanssa kuin vettä vaan, tosin ekoissa hypyissä lähti vasen kantapää nousemaan ylös. Tämä johtui tulkintani mukaan siitä että oikea jalustin oli hieman vasenta pidempi, ja kun lyhensin sitä reiällä niin että tilanne kääntyi päinvastaiseksi (hihnat siis ärsyttävästi eri paria) pysyivät kantapäät paremmin alhaalla.

Seuraavaksi hypättiin kaksi kierrosta suoraa viiden askeleen pysty-pysty-linjaa. Korkeudet olivat noin 60 cm ja meno Eetun kanssa oli sujuvaa ja vaivattoman oloista. Ponnistuspaikat oli helppo nähdä, ja viisi askelta sopi väliin luontevasti. Hieman tosin sai pohkeella ratsastaa kohti jälkimmäistä estettä, sillä jos Eetu olisi saanut päättää olisi se liirannut vinoon kohti esteen oikeaa reunaa ja mahduttanut mukaan vielä pienen kuudennen askeleen.

Suoran linjan eka osa 60 cm korkeudella. © Jenni Korhonen

Yksittäisenä tehtävänä tultiin vielä kaarevaa linjaa pystyltä okserille (kuvassa 4 ja 5). Okserilla piti laukka vaihtaa oikeaksi. Tämänkin linjan selvitimme 60 cm korkeudella muutoin oikein näppärästi, mutta alastulo okserilta oikeassa laukassa jäi haaveeksi. Toisella kierroksella oli jo yritystä niin että etupää vaihtoi mutta takaosa ei päässyt mukaan ja jäätiin ristilaukalle. Kaareva tie oli sopiva seitsemällä askeleella ja edelleen tuntui siltä että Eetu oli helppo tuoda oikeisiin ponnistuspaikkoihin.

Lopuksi tultiin sitten se kasikympin rata kahdeksan esteen mittaisena. Kolme ensimmäistä estettä vasemmassa laukassa selvitimme varsin mallikelpoisesti, tosin ykköselle tultiin hieman turhan pohjaan. Nelosella tuli pieni kämmi kun ponnistuspaikka ei oikein natsannut, enkä nähnyt tätä riittävän ajoissa asian korjatakseni. Niinpä mentiin liian lähelle ja vaikka Eetu ihan kohtalaisen sujuvasti saikin hypättyä tuli puomi mukana. Linja vitoselle eli okserille sujui yhtä näppärästi kuin lämmittelykierroksillakin, mutta ristilaukassa laskeuduttiin jälleen. Eetulla oli sen verran vauhti päällä ettei se olisi malttanut jarrutella raviin vaan vipelsi ristilaukkaa koko kaarteen läpi. Kutosesteelle oli kuitenkin niin hyvin matkaa että ehdittiin korjata. Kutoselle ajauduttiin mielestäni taas hieman lähelle, mutta hypättiin reippaalla ilmavaralla yli. Taas oltiin esteen jälkeen ristilaukassa, sillä takapään pitäminen oikeassa laukassa  hypyn läpi vaikuttaisi olevan Eetulle varsin haasteellista. Radan päätös viiden askeleen linjalla toiseen suuntaan oli ihan sujuva suoritus, mutta laukka tietenkin vaihtui heti sisäänhypyssä vasemmaksi ja kakkososan jälkeen oltiin taas ristilaukassa.

2. este, kuva videolta.
6. este, kuva videolta.
7. este. © Jenni Korhonen
8. este. © Jenni Korhonen

Oma arvioni radasta oli että ajauduttiin useimmille esteille vähän liian juureen, mutta itse asiassa taidettiin nelosta lukuunottamatta hypätä aika sopivista paikoista. Isoin ongelma oli luonnollisestikin ristilaukat esteiden jälkeen. Kavaleteilla kyllä onnistumme laskeutumaan oikeassa laukassa, mutta mitä korkeammaksi este nousee sitä enemmän Eetu heittää hypyssä takaosaa vasemmalle ja sitä vaikeampaa oikeassa laukassa laskeutumisesta tulee. Hypyissä pitäisi aina muistaa pitää vasemmalla pohkeella takaosa suorassa, mutta siihen ei oma keskittyminen ja reaktionopeus oikein tahdo riittää. Myös alkuverryttelyt kannattaisi varmaan hyödyntää tehokkaammin Eetun suoristamiseksi. Sen verran toimivalta 80 cm rata kuitenkin yleisesti ottaen tuntui että näistä lähtökohdista tämä korkeus pitäisi onnistua kisoissakin. Puomeja voi tulla alas jos en saa ponnistuspaikkaa kohdalleen, mutta Eetu kyllä hyppää niin varman oloisesti että se on juuri sopiva kaveri uuteen kisakorkeuteen siirtyessä.


lauantai 24. elokuuta 2013

Ekat kisat Sulon kanssa


Ensimmäinen kisastarttini Sulon kanssa käsitti 60 cm luokan Pikkaralan seuraestekilpailuissa. Etukäteen jännitti aika lailla, ja ehdin koko alkuviikon maalailla erilaisia kauhuskenaarioita siitä kuinka Sulo jännittyy vieraassa paikassa eikä suostu ylittämään yhtäkään estettä. Olihan se jännittävää itsellekin lähteä pitkästä aikaa kotipihan ulkopuolelle kisaamaan.

Kisapaikalle päästyämme olikin melkein heti rataantutustumisen vuoro. Rata oli suunniteltu todella helpoksi sisältäen ainoastaan tavallisia puomiesteitä ja niitäkin vain seitsemän kappaletta. Okseri tuli vastaan vasta radan viimeisenä esteenä (vaikka ratapiirroksessa oksereiksi olikin merkitty myös esteet 2 ja 4), ja valtavan kokoisella kentällä oli esteiden välillä paljon tilaa ja aikaa valmistautua seuraavaan tehtävään. Arvosteluna oli A.1.0 joten aikaa ei tarvinnut ratsastaa.

Rataantutustumisen jälkeen nousin Sulon satulaan ja lähdettiin kävelemään samalla ympäristöön tutustuen. Sulo oli tässä vaiheessa vielä kovin ihmeissään uudesta paikasta, ja jännitti vähän kaikkea mahdollista sekä säpsähti jokaista pientäkin ääntä. Tämä ei vaikuttanut kovin lupaavalta, mutta kun siirryttiin maneesiin varsinaista verryttelyä varten alkoi Sulo jo hieman rentoutua ja olla enemmän oma itsensä. Lyhyen ravi- ja laukkaverryttelyn jälkeen hypättiin molemmista suunnista ristikkoa, pystyä ja okseria. Hypyt sujuivat suhteellisen ongelmitta vaikka ponnistuspaikkoja ei kumpikaan oikein jännitykseltään osannut katsoa. Vaikutti kuitenkin siltä että Sulo meni empimättä kaikesta yli.

Verryttelyhyppyjen jälkeen jäi vielä pieni hetki aikaa odotella omaa vuoroa kentän laidalla, ja edellisen ratsukon suorituksen aikana päästiin jo radalle kiertelemään. Sulo katseli etenkin kentän ympäristöä korvat pystyssä ja vähän pinkeänä, mutta ei ollut enää lentoon lähdössä. Oma vuoro koitti ja lähtömerkin jälkeen starttasimme hyvässä rytmissä ekalle esteelle. Itseltäni taisi viimeinen jännitys hälvetä siinä vaiheessa kun päästiin helposti ensimmäisen esteen yli. Kolmelle ekalle esteelle saatiin nätit hypyt hyvistä paikoista. Kakkosella tosin tuli kevyt kosketus puomiin Sulon keskittyessä ilmeisesti enemmän kuuluttajapömpelin ihmettelyyn kuin jalkojen nostamiseen, mutta näin pienestä hipaisusta ei pudotusta tullut. Kolmoselta neloselle oli matkaa 24,5 m, mutta askeleita en muistanut sen kummemmin laskea ja matkustelin vain tyytyväisenä kyydissä kohti epäsopivaa ponnistuspaikkaa. Olisi pitänyt joko ratsastaa eteen tai ottaa kiinni, sillä nyt otettiin kuusi normaalia ja seitsemäs pikkuaskel ja pompattiin nelosesteen yli aivan pohjasta. Myöskään vitoselle ei silmä sanonut ajoissa mitä pitää tehdä, joten taas otettiin pikkuaskel esteen eteen ja vähemmän tyylikkäällä loikalla yli. Radan ainoa laukanvaihto kuitenkin onnistui tällä esteellä. Kutoselle hyppy oli ihan hyvä, mutta keikautin ehkä omaa painoa ulos oikealle sillä että Sulo vaihtoi laukan vääräksi. Viimeinen kaarre seiskalle mentiin näin ollen väärää ja ristilaukkaa, mutta lopulta Sulo ehti korjata jalkansa oikeaan järjestykseen niin että okserille saatiin vielä ihan asiallinen hyppy hyvästä paikasta.



Näin päästiin puhtaalla radalla maaliin, ja radalta poistuessa saimme portilla asiaankuuluvan punavalkoisen ruusukkeen. Rataan olin periaatteessa ihan tyytyväinen kun ei isompia ongelmia tullut ja meno oli enimmäkseen sujuvaa, alkurata oikein nättikin. Harmittamaan jäi se etten saanut Suloa hyviin ponnistuspaikkoihin neloselle ja vitoselle, ja viimeisen kaarteen väärä laukka oli tietenkin aika turha virhe. Tärkeintä on kuitenkin toki se että molempien jännityksestä huolimatta selvittiin ihan kunnialla ja aika helpostikin maaliin. Pystymme siis Sulon kanssa hyppäämään myös kisoissa ja jopa vieraassa paikassa, joten kisauramme lähti mukavasti käyntiin ja ensi kerralla voin Sulon kanssa lähteä kisoihin paljon rauhallisemmin mielin. Loppupäivän kisapaikalla Sulo käyttäytyi todella mallikelpoisesti ja lunkisti kuin kokeneempikin konkari, ja toisen kuskin kanssa se hyppäsi vielä isommissa luokissa kaksi hyvää rataa. Tämä hieno kisakokemus epäilemättä kasvattaa luottamustani Suloon myös tunneilla hypätessä.


keskiviikko 21. elokuuta 2013

Pirteästi puomeja ja kavaletteja

Lisää puomeja! Usein puomitunnit mieltää jotenkin tylsiksi mutta tänään oli kyllä hauskaa. Menin Eetulla, jolla oli tänään puomeilla ihanan innokas asenne.

Eetu vaikuttaisi kesäloman jäljiltä olevan jotenkin rennompi ja notkeampi, sillä tälläkin kertaa se rentoutui ja venytti kaulaa pyöreäksi heti alkuverryttelyssä. Ravattiin puomien yli ja vaikka alkuun Eetu vähän tikkasi lyhyttä askelta puomin eteen alkoi se pikkuhiljaa venyttää ravia ja ylittää puomit rennommin liikkuen. Melko pian jatkettiin laukassa kevyessä istunnassa koko kenttää ympäri ja ylitettiin maneesipäädyssä kaarevalla tiellä pientä kavalettia. Varsinkin kavaletille tullessa Eetua sai hieman pidätellä, ja aluksi askeleet kaarteessa tulivat vähän "sutien" kuten ope asian ilmaisi. Pari viimeistä kierrosta tultiin malttavaisemmin mutta kuitenkin reippaasti edeten jolloin laukassa säilyi hyvä rytmi koko tehtävän ajan.

Seuraava tehtävä oli kahden puomin suora linja 21 metrin välillä ja kuudella askeleella. Eetu meinasi vähän liikaakin kiihdytellä puomeja kohti, mutta kuunteli kyllä pidätteitä. Kuusi askelta tuli väliin aika sujuvasti. Toisella kierroksella vaan sekosin laskuissa kun ekalle puomille ei askel ihan sopinut ja yhteisellä sopimuksella ponkaistiin kaukaa yli. Keskittymisen herpaantuessa ponnituspaikan etsintään laskin lahjakkaasti myös puomin ylityksen yhdeksi askeleeksi. Sitä se on kun ei osaa tehdä kahta asiaa yhtä aikaa.

Seuraavaksi hypättiin kentän keskellä olevaa pikkukavalettia vinolla tiellä vasemmasta oikeaan laukkaan vaihtaen. En ihan jaksanut uskoa laukan vaihtumiseen tähän Eetun hankalaan suuntaan, mutta niin vain se vipsautti sievän vaihdon molemmilla hyppykierroksilla. En voi sanoa ehtineeni juuri ohjalla johtamaan, mutta Eetu oli tehtävän ideasta hyvin perillä. Poni oli niin täpinöissään menossa että nauratti sekä minua että opea.

Anne ehti taas piirrustaa radan.
Lopuksi tultiin kaksi puomi- ja kavalettirataa. Ensimmäinen rata oli lyhyempi sisältäen vain kuusi ensimmäistä puomia/kavalettia. Aloitimme kaarevan tien kavaletilla vähän kaukaa loikaten, ja seuraavassa kaarteessa könöilin kovasti etunojassa. Kakkoskavaletille tuli aika nappisuoritus ja taas onnistunut vaihto oikeaan laukkaan, jes! Suora linja hurahti ongelmitta mutta kaarevalle 21 metrin linjalle vitoselta kutoselle tuli töpeksintää. Askel sopi vitoselle vähän huonosti, joten Eetu tikkasi lyhyemmän viimeisen askeleen ja siinä hötäkässä jäi laukka vaihtumatta. Kaarre posoteltiin liian kovaa niin että 21 metrin matka kävi kuudella askeleella lyhyeksi ja taas otettiin pikkuaskel puomin eteen.

Toisella kierroksella tultiin pidempi kahdeksan puomin rata, ja nyt päätin keskittyä etenkin kaarevaan linjaan huolellisemmin. Alkurata oli varsin sujuva, ponnistuspaikat sopivat ja laukanvaihto kakkoskavaletilla onnistui jälleen. Ope varoitteli puristamasta polvilla satulaan. Vitoselle askel oli jälleen osumassa huonosti, mutta olimme molemmat niin vauhtivaihteella että eteenratsastus ja venytys kaukaa oli itsestäänselvä valinta. Pitkässä harppauksessa Eetu ehti vaihtaa laukankin vasemmaksi. Puomin jälkeen oltiin liian isossa laukassa, mutta ehdin ottaa kiinni niin että loppujen lopuksi päästiin kuudella askeleella hyvään paikkaan kutospuomille. Seiskalla tuli sellainen pieni virhe että keikautin hypyssä painoa vasemmalle, ja Eetu vaihtoi vain etujalat oikeaan laukkaan. Takajalat kuitenkin seurasivat vaihtoon sujuvasti heti kavaletin jälkeen, joten ihan sulavasti pääsimme etenemään vielä viimeiselle kavaletille ja nätisti sen yli. Tämä rata oli kokonaisuudessan jo varsin kelpo suoritus.

Kivaa ja vaivatonta oli meno tänään, ja näistä lähtökohdista on mukava lähteä Eetun kanssa pitkästä aikaa hyppäämään. Tällä hetkellä kasikympin kisarata Eetulla ei juurikaan huoleta, vaan tuntuu että Eetun kanssahan me voidaan hypätä mitä vaan. Katsotaan muuttuuko ääni kellossa sitten kun puomit nousevatkin kunnolla irti maasta.

tiistai 20. elokuuta 2013

Pieni pohkeenväistöoivallus

Tiistai-illan treffit Sulon kanssa vierähtivät tänään ulkokentällä koulu- ja vähän puomitreeninkin merkeissä. Koulusatulassa istumisesta olikin nyt ollut kahden viikon tauko, ja kun venytelläkään ei ole ehtinyt ihan joka ilta niin kylläpäs oli taas mahdottoman hankalaa. Lonkkia kiristi ja mitenkään ei löytynyt hyvää asentoa jossa ei olisi tuntenut oloaan alkeistunnilta karanneeksi perunasäkiksi.

Päätin tänään keskittyä istuntaan ja viis veisata siitä miten päin hevonen kulkee. Seurauksena oli että alkuverryttelyt menivät aika lailla matkustellessa ja loppujen lopuksi löin istunnankin suhteen hanskat tiskiin kun mitään toimivalta tuntuvaa korjausta en saanut aikaan. Olisi tehnyt mieli lyhentää jalustimia jotta olisi saanut painoa jalustimelle sekä kantapäitä alas ja selän pois notkosta, mutta muhkeiden polvitukien vuoksi se ei ollut mahdollista. Ravailtiin ravipuomilinjan yli ja lisäksi yritin vähän taivutella Suloa ympyröillä. Tällä kertaa ei pyöreyttä löytynyt sitäkään vähää kuin tavallisesti joten jolkoteltiin pää taivaissa ja vähän jännittyneenkin oloisena.

Laukkaverryttelyssä tultiin pitkän sivun suuntaista neljän puomin linjaa, joten mukavasti pääsi vähän treenailemaan etäisyyssilmää ja askeleen sovittamista. Aika hyvin etäisyydet arvioinkin ja Sulon laukka oli helposti säädettävissä niin että askel osui aina kohdilleen. Puomien päällä vaan lähdin kovasti kippaamaan etukenoon sen sijaan että olisin malttanut istua satulassa. Laukassa koettiin ympyröillä ajoittain pyöreämpiäkin hetkiä, mutta ihan niin vaivattomalta ja rennolta ei meno tuntunut kuin tavallisesti. Sulolla oli kyllä hyvä energia mutta itselläni oli niin istunta-, tuntuma- kuin kaikkia muitakin mahdollisia ongelmia.

Päivän pääharjoituksena oli pohkeenväistö käynnissä pitkän sivun alusta noin reilut 10 metriä kohti kentän keskustaa, ja tästä välittömästi laukannosto ja tutuksi tulleen puomilinjan ylitys. Haastetta tehtävään toi se että väistön tuli olla melko jyrkkä jotta ehti puomilinjalle asti, ja lisäksi aktiivisuuden piti väistössä säilyä jotta nosto onnistui välittömästi eikä vasta puomien tullessa jo syliin. Aloitettiin vasemmasta kierroksesta eli oikeaa pohjetta väistäen. Pari ekaa väistöä olivat aivan epämääräräistä kiemurtelua eikä Sulo yhtään ymmärtänyt mitä yritin lukuisilla avuillani siltä pyytää. Lisäksi jumituttiin niin ettei nostokaan ollut onnistua. Ohjeena oli ajatella väistössä paremmin eteen ja istua keskellä satulaa, sekä ennen kaikkea antaa Sulolle enemmän vapautta sen sijaan että lähdin väistöön hurjasti jarruttamaan.

Kierros kierrokselta paransimme väistöä niin että ensin päästiin yhteisymmärrykseen menosuunnasta, ja Sulo alkoi väistää tasaisesti ristiin astuen kunhan vaan pidin homman yksinkertaisena eli viestitin oikealla pohkeella sivuttaisliikettä ja maltoin jättää muun säätämisen sekä istunnan vinoon vääntämisen pois. Meno oli vielä kuitenkin kovin hidasta ja mietiskelevää, ja seuraava palanen oli aktiivisemman ja letkeämmän väistöaskelluksen löytäminen. Tässäkin edistyimme pikkuhiljaa kun aloin hoksata että Sulo kyllä väistää nätisti vaikkei sitä niin jarruttelisikaan. Sain jopa pienen ahaa-elämyksen siitä miten väistö kannatti ratsastaa: oikea pohje kuljettaa takaosaa sivulle, vasen ohja puolestaan ohjaa etuosaa kevyesti sivusuuntaan (eikä vedä), ja ulkopohje huolehtii tarvittaessa aktiivisuudesta eteenpäin. Ei tarvinnut kiertää itseään monelle mutkalle ja jäädä kiskomaan pidätteitä ohjalla kuten väistöissä niin usein tuntuu käyvän. Myös suunnan vaihduttua onnistuin säilyttämään nämä säädöt ja vasemman pohkeen väistö onnistui ihan kelvollisesti ja reippaan letkeällä askelluksella sekin. Pyöreys väistöistä vaan jäi kokonaan puuttumaan eli taivaita tuijotellen mentiin nämäkin.

Siinä missä väistö alkoi jo sujua ihan hyvin jäi laukannosto vielä kovin keskeneräiseksi. Matkaa puomeille jäi väistön jälkeen niin vähän että nostoon tuli kamala paniikki saada hevonen laukkaan heti nanosekunnissa. Paniikkinosto Kaisan tyyliinhän tarkoittaa sitä että ylävartalo heilahtaa voimakkaasti eteen ja ohja heitetään pois "hoplaa heppa!" -periaatteella. Sulo tietenkin oli vähän ihmeissään tästä ja sitä myötä hidas laukkaa nostamaan. Välillä laukka nousikin vasta ravin kautta ensimmäisen puomin päällä. Lisäksi sukeltelin puomeille eteenpäin ja irti satulasta, mutta loppuun sain sentään tsempattua pari kierrosta pysytellen pystymmässä asennossa.

Loppuverryttelyksi ehdittiin laukata pieni tovi oikealle, jolloin löytyi vihdoin mukavan pyöreä muoto ja pehmeä tuntuma. Ravissa sen sijaan hölkkäiltiin menemään väärin päin kääntyneenä, ja heittäydyin taas täysin matkustusvaihteelle. Kun aivan viimeisellä minuutilla havahduin vähän ratsastamaankin niin Sulo lähti ensimmäistä kertaa koko tunnin aikana venyttämään ravissa pyöreäksi eteen-alas.

Tänään ei paljon onnistumisen elämyksiä koettu, mitä nyt väistöt olivat pieni valopilkku. Pari viikkoa sitten tuntui jo istuntaan ja Sulon ratsastamiseen löytyneen edes hieman parempaa otetta, mutta taidanpa olla taantunut lähtöpisteeseen. Meinasi kyllä olla ajatuksetkin ihan muualla eli lähinnä lauantain superjännittävissä estekisoissa niin ettei käsillä oleviin kouluratsastustehtäviin oikein osannut keskittyä.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Poni ponteva puomeilla

Koko kesän ajan toivoin saavani joku kerta tunnille Elmon, ja nyt se viimein osui hevostenjaossa kohdalle. Jihuu! Vuorossa oli tänään puomitunti, mikä olikin Elmon kanssa mukavaa ohjelmaa.

Puomikuvioon kuului neliökahdeksikko jolla ratsastettiin poikittaishalkaisijalla kolmen puomin sarjan yli ja käännettiin tästä vuoroin oikealle, vuoroin vasemmalle. Maneesipäädyssä ylitettiin isolla voltilla yksittäinen puomi ja tallin päädyssä vastaavasti kaksi puomia. Neliökuviolla tehtävänantona oli ratsastaa kulmat teräviksi ja huolellisesti ulkoavuilla kääntäen. Ensin työskenneltiin kuviolla hetki käynnissä, sitten kevyessä ravissa ja lopulta lisättiin päätyihin laukannostot sekä puomit volteilla laukassa. Käyntityöskentely meni jälleen aivan kummalliseksi ohjalla värkkäämiseksi ja pohkeella kaivamiseksi, joten taisimme molemmat huokaista helpotuksesta kun päästiin jatkamaan ravissa. Elmoa sai kyllä vähän väliä muistutella aktiivisuudesta, mutta mielestäni se ei ollut niin tahmea ja hidas pohkeelle kuin joskus aikaisemmin.

Bling!
Vasen kierros oli jostain syystä kovin hankala, asetus ei meinannut onnistua ja Elmo veti selän niin notkolle kuin mahdollista. Ponin liikkuessa täysin väärinpäin vaikeutui istunta-asiatkin, ja kevennys meni kamalaksi etukenotukseksi ja ryhdittömäksi lösötykseksi. Eteenpäinpyrkimyksessäkin oli nimenomaan vasemmalle ongelmia, ja ehkä liikkumiseen olisi pyöreyttä löytynyt jos vaan olisin malttanut ratsastaa topakasti liikettä eteen sen sijaan että keskityin ohjalla pelaamiseen. Oikealle meno sen sijaan oli miellyttävää, Elmo hakeutui pyöreäksi ja ulko-ohjalle löytyi helposti mukava tuntuma. Liikkuminen eteen kohti tuntumaa oli myös paljon parempaa tähän kierrokseen. Ope muistutteli kääntämään kulmissa ja volteilla vielä napakammin ulkoavuilla, sillä Elmo pyrki vähän liirailemaan lavoista ulos ja oikealle meinasi kaulakin ylitaipua. Sanomista tuli myös levottomasta kädestä joka huomaamattanikin värkkäsi ohjaa koko ajan ja varsinkin silloin kun Elmo jo liikkui pyörenä.

Elmolla jalka nousee! (Ja valitettavasti myös kuskilla.)
Pohje lentää puoli metriä liian taakse. Ihmekö tuo jos kroppa meinaa jatkuvasti kipata etukenoon...

Laukka oli päätyvolteilla aika tahmeaa, ja vasen laukka ei meinannut alkuun nousta lainkaan. Hutiloidut noston valmistelut taisivat olla se suurin syypää. Pienten alkukankeuksien jälkeen sopiva askel puomeille alkoi löytyä, ja laukkapuomit ylittyivät enimmäkseen ihan näpsäkästi. Oikeaan kierrokseen tosin liirailtiin edelleen ulos voltilta niin että varsinkin alkupuolikkaasta tuli liian leveä. Ulkoavut eivät siis olleet kääntämisessä aivan kunnolla mukana. Ensin taisin katsella ponnistuspaikkoja "Sulo-säädöillä", eli askeleen sopiessa huonosti yritin kannustaa Elmoa venyttämään kaukaa puomin yli. Parempi ratkaisu Elmon kanssa kuitenkin oli jäädä odottamaan ja antaa sen ottaa vielä yksi askel, mikä yleensä ponilaukalla mahtuikin puomin eteen ihan nätisti.

Lopuksi tultiin vielä laukkatehtävää johon kuului kaksi puomia kaarevasti voltilla sekä päätyneliö ylittäen suora kolmen puomin sarja poikittaishalkaisijalla. Tultiin ensin muutama kierros vasemmasta laukasta ja sitten oikeasta. Tähän tehtävään Elmo innostui liikkumaan oikein hyvällä energialla, eikä eteenpäin tarvinnut enää patistella. Reippaasta laukasta oli myös ponnistuspaikat helpompi saada kohdalleen, ja aktiivisuuden kautta löytyi puomien välillä myös hyvä pyöreä muoto. Nyt olikin mukava työstää sekä laukkaa että ravia kun Elmolta löytyi liike-energiaa ihan omasta takaa. Edelleen ulkoavut olivat voltilla vähän liian heikot, mutta ylitettiin nämä puomit joka kierroksella ihan mallikkaasti. Suoralla puomilinjalla esiintyi pariin kertaan vielä ylimääräistä eteentuuppausta paikan jäädessä kauas, kunnes lopulta upposi tajuntaan että ponilaukalla mahtuukin vielä se yksi askel eikä tarvitse usuttaa Elmoa venyttämään.

Ihana Elmo.

Loppuverryttelyksi kevenneltiin vielä tovi molempiin suuntiin. Puomitehtävän loputtua Elmolta sammui paras energia ja nyt joutui ratsastamaan taas enemmän eteen. Muoto meni levottomaksi, ja mistäpä muustakaan se johtui kuin ratsastajan käsistä jotka olivat taas alkaneet värkätä ohjia. Kun open komennosta rauhoitin kädet ja tasoitin tuntuman niin jopas alkoi Elmokin kulkea edestä tasaisena sekä pyöreänä. Käsi hiljaa ja vetämättä mutta ohja tuntumalla ja pohjetta ravin aktivoimiseksi sekä ympyröille taivuttamiseksi oli se yksinkertainen resepti jolla Elmolle löytyi tunnin lopuksi rento ja pyöreä eteen-alas-muoto. Muistisääntö: kun tuntuu siltä että haluaisi värkätä ohjalla niin se on merkki siitä että pitäisikin ratsastaa pohkeella.

Olipa mukava mennä Elmolla näin muutaman kuukauden tauon jälkeen, ja erinäisistä toheloinneista huolimatta jäi oikein kiva ja innostunut mieli. Mahtava poni, haluan mennä Elmolla lisää! Esteillä meillä saattaisi olla edelleen vähän ongelmia, sillä ponnistuspaikkojen kanssa oli sen verran arpomista, mutta vaikutti siltä että Elmo tykkäsi laukkapuomeista kun innostui yhtäkkiä niin pirteästi liikkumaan.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Sama jumppa eri ponilla

Tänään etsiskeltiin taas notkeutta ja letkeyttä yhden lomaltapalaajaponin eli Dillen kanssa. Pienestä sateesta huolimatta ratsastettiin ulkona. Ohjelma oli pitkälti sama kuin sunnuntaina, eli ympyröillä molempiin suuntiin taivuttelua ja takaosan väistätystä ympyrältä ulospäin. Lisäksi pyrittiin ratsastamaan temponvaihteluja sekä vaihtelemaan myös hevosen muotoa pidemmäksi ja lyhyemmäksi.

Alkuun Dillellä oli vähän keskittymisongelmia, ja avuille ei oikein saanut reaktiota kun poni vaan katseli ulkomaailman tapahtumia ja mateli hitaasti ja jäykästi eteenpäin. Lahjakkaasti kyllä lähdinkin Dilleä avuille kuurouttamaan heti alusta alkaen jatkuvalla pohkeilla kaivamisella ja epämääräisellä ohjalla nyhräämisellä. Ravissa Dille alkoi keskittyä paremmin ja omasta puolestani sain turhaa vaikuttamista hieman vähennettyä. Oikealle puksuteltiin kylki ja lapa edellä sisälle nojaten ja ulos asettuen, vasemmalle taas yliasettuen ja ulkolapa ulos pullahtaneena. Vasemmalle suoristusta oli kuitenkin helpompi työstää, ja ope vinkkasi että kannattaa vähän painaa ulko-ohjaa kaulaa vasten estämään etuosan karkaamista ulos. Raviin ei aluksi tahtonut löytyä energiaa eikä pohkeelle saanut oikein mitään reaktiota, mutta lämmitessään Dille alkoi liikkua aktiivisemmin ja pohkeeseen vastaten jolloin meno rupesi olemaan jo vähän pyöreämpääkin. Kun open muistutuksesta vielä suoristin ylävartaloa pystympään pois etukenosta niin Dillekin tuntui ottavan saman tien painoa taaksepäin ja liikkuvan kevyemmällä etuosalla. Raviverryttelyn loppupuolella meno alkoikin tuntua ihan kohtuullisen hyvältä kun ravissa oli jo energiaa ja hoksasin että vasempaan kierrokseen saa ponia hyvin suoristettua pienellä vasta-asetuksella. Vasta-asetus ja sen myötä hieman elävä ulko-ohja auttoi myös saamaan oikean ohjan tuntumaa kevyemmäksi, kun taas muutoin Dille roikkui oikean ohjan varassa hyvinkin raskaasti.

Tunnin loppupuoli mentiin kahden ratsukon ympyröillä ratsastaen käynnissä ja ravissa vuoroin takaosaa väistättäen ja vuoroin eteenpäin askelta venyttäen. Laukassa oli tehtävänantona pidentää askelta kevyessä istunnassa sekä lyhentää satulassa istuen. Väistöt olivat aika jähmeitä, poikitus jäi kovin loivaksi ja koko homma kaatui siihen että käyntiväistöissä jännitin itseni satulassa ihan suolapatsaaksi. Mitä enemmän yritin "rentoutua" sitä tönkömmäksi lopulta vain jumiuduin, joten ei ihme että myös Dille oli ihan sahapukki. Oikealle tosin ehdittiin mennä väistöjä ympyrällä myös ravissa, mikä sujuikin hieman paremmin ja vähemmällä jännityksellä. Raviväistöjen kautta Dille alkoi suoristua niin ettei oikea lapa enää puskenut sisäänpäin, ja ihan pyöreänäkin liikuttiin joskin melko matalana ja etupainoisena. Taas oli vaikeuksia muistaa jättää poni rauhaan avuilta silloin kun se liikkui hyvin ja näin palkita sitä toivotunlaisesta työskentelystä.

Laukka lähti liikkeelle aika tahmeasti ja ponnettomasti pohkeen takana. Jonkin aikaa ympyrällä laukattuamme liike lähti kuitenkin rullaamaan ja Dille innostui laukkaamaan aktiivisemmin eteen. Kovin etupainoista oli meno, Dille kyllä oli kaulasta pyöreänä mutta turpa varmaan polvissa asti ja takuulla kuolaimen takana. Ohjalla tuntui olevan 20 kg painoa ja ponin päätä sai kannatella ihan tosissaan. Laukan ratsastus eteen onnistui, mutta lyhentäminen ei ja seurauksena vähänkään radikaalimmista lyhennysyrityksistä oli raville tippuminen. Kyselin välikäynnin aikana opelta mitä oikein pitäisi tehdä kun Dille makaa laukassa ohjalla näin raskaasti, ja vastauksena oli että jokin muutos tasaiseen eteenpäin puksutukseen: takajalkoja nopeammaksi, pienempää volttia, asetusta ulospäin.

Kun sitten laukattiin vielä vasempaan kierrokseen lähdettiin hakemaan Dilleen ryhtiä pienemmällä voltilla, jolle tosin ei kääntyminen meinannut ensin onnistua kun liirattiin vaan kylkimyyryä ulospäin. Kun ulkoavut alkoivat toimia paremmin ja sain ponin voltille tuntui etuosakin heti hieman kevenevän. Ope muistutteli vielä pitämään käden kevyempänä ja pehmeämpänä. Toinen kikka olikin sitten jo alkuverkassa hyväksi havaitsemani vasta-asetus ulos oikealle, mikä isolle ympyrälle palattuamme auttoi keventämään ulko-ohjan tuntumaa. Muutamia askeleita kerrallaan laukka alkoi jo tuntua siltä kuin pitääkin, eli etuosa keveni ja ryhdistäytyi ylöspäin ja ehkä se takaosakin tuli edes hieman paremmin alle. Pieni onnistuminen siis vielä tähän tunnin loppuun.

Tunnin päätteeksi yhteenvetoni oli että Dillen ollessa näinkin reagoimaton jään epähuomiossa junttaamaan pohkeella aivan liikaa ja ratsastamaan liian kovalla kädellä. Turha vaikuttaminen pitäisi saada pois, ja ehkä tuntuma olisi myös Dillen puolelta kevyempi jos käden saisi ensin kevyemmäksi. Tuskin tällainen ohjassa roikkuminen on hevoselle kovin miellyttävää. Kuten ope totesi, väistöt olisivat erinomainen liike takaosan liikkeen avaamiseksi sekä lapojen suoristamiseksi, mutta tälla lailla hammasta purren suoritettuna tuskin palvelevat tarkoitustaan. Dilleä tässä olen kovasti syytellyt jäykäksi ja vinoksi, mutta taitaapa sama kuvaus osua vähintään yhtä hyvin itseeni ratsastajana.

tiistai 13. elokuuta 2013

Sujuvuus kadoksissa

Tämän viikon Sulo-tunnin ohjelmassa oli esteitä, jee! Hypättiin ulkokentällä jonka sade oli kastellut pölyämättömäksi mutta raskaaksi. Odotin Sulolta samanlaista energiaa ja hyppyintoa kuin reilu viikko sitten, mutta tiedä sitten johtuiko raskaasta pohjasta vai mistä että Sulo olikin yllättäen kovin hitaalla päällä ja täysin eri hevonen edelliskertaan verrattuna. Jo raviverryttelyssä liikkuminen oli tahmeaa, mutta laukassa meno tuntui ihan sujuvalta ja reippaalta. Saatoin kyllä ratsastaa laukassa liiaksi käsijarru päällä yrittäessäni hakea askelta lyhyemmäksi. Toki välillä päästin Sulon myös venyttämään eteen, jolloin se laukkasikin mukavan rentona ja selkää pyöreäksi venyttäen.

Verryttelyhyppyinä tultiin ensin muutama kierros pystyä numero kaksi vasemmasta laukasta. Tässä vaiheessa meno tuntui vielä ihan hyvältä ja saatiin tähän asialliset hypyt sopivista paikoista. Viimeisellä kierroksella tehtävänantona oli kääntäminen esteeltä oikealle ja laukanvaihto. Vaihtokin onnistui eli suunnan kertominen Sulolle toimi.

Vastaavaa tehtävää tultiin vielä oikeasta laukasta esteelle numero neljä vastakkaisesta suunnasta. Nyt tuli ponnistuspaikan kanssa sähläämistä, sillä yritin ratsastaa Suloa lyhyeeseen laukkaan ja pyrkiä tuomaan sen kontrolloidusti lähelle estettä. Ensin oma silmä petti niin että jäätiin vähän kauas ja en ihan kunnolla osannut ennakoida Sulon hyppyä. Seuraavalla kierroksella puolestaan sain tuotua Sulon lähelle estettä, mikä sitten olikin ihan liian lähelle. Vasta kolmannella yrityksellä ponnistuspaikka osui kohdalleen. Lopuksi hypättiin sama este vielä laukanvaihdon kera, ja tämäkään ei vielä ensimmäisellä kierroksella onnistunut. Toisella yrityksellä Sulo sitten jo tiesi mihin ollaan kääntymässä. Olen ollut ennenkin huomaavinani että vaihto vasemmasta oikeaan on meille helpompi kuin oikeasta vasempaan. Ilmeisesti vasemmalle johtaessa oma paino pääsee helposti tipahtamaan väärälle puolelle.

Seuraavaksi hypeltiin täyspitkää rataa kaksi kierrosta, ensin noin 60 cm ja sitten 70 cm korkeudella. Radalla oli tuttuja erikoisesteitä mukana, eli jälleen vesimatto (numero 1/5), lainelankut (6 ja 7) sekä mustavalkoinen portti (8). Radalla Sulon nihkeys alkoi kunnolla paljastua. Pohkeen takana mentiin ja esteiden edessä tuli usein jarrutusta. Laukkaa oli hankala kasata lyhyeksi ja teräväksi kun ei energiaa oikein ollut, joten Sulo pääsi helposti valumaan liian pitkäksi ja hitaaksi. Näistä lähtökohdista ei ponnistuspaikan löytäminen ja hyppyyn mukautuminen ollut kaikkein helpointa.

Hypyissä Sulo tuppasi tuijottelemaan alas jalkoihinsa etenkin erikoisesteillä ja oksereilla. Kaikesta kyllä mentiin yli ilman kieltoja, mutta ei tuntunut mitenkään erityisen sujuvalta. Väli kakkoselta kolmoselle oli 21 metriä, ja siinä missä vastaavaan väliin ei viimeksi meinattu kuudella askeleella mahtua pidätteistä huolimatta sai tällä kertaa kuuteen askeleeseen jopa ratsastaa eteen. Kertoo jotain tämänpäiväisestä nihkeydestä. Kolmosokserilta tuli hitaan hypyn seurauksena väärä laukka molemmilla kierroksilla. Neloselle oli aika tiukka käännös läheltä aitaa, mikä ei tuottanut suurempia ongelmia mutta ekalla kierroksella jäi laukka vaihtumatta. 19 metrin väli kutoselta seiskalle oli kohtalaisen sujuva viidellä askeleella, mutta lainelankkuja piti hypyissä vähän tuijotella. Kasille oli aikaa ratsastaa laukka kuosiin, ja tähän saatiinkin aika nappilähestymiset lyhyessä ja aktiivisessa laukassa. Taas vaan Sulo halusi kurkkia hypyssä alas. Yhden askeleen sarjavälikin meinasi tänään jäädä pitkäksi (kieltämättä se taisi olla pitkähkö näille korkeuksille), ja kun ekalla kierroksella tultiin vielä pienellä hypyllä sisään meinasi okserilla käydä hassusti. Vähän kömpelösti venytettiin yli. Toisella kierroksella saatiin sarjalle reippaampi lähestyminen ja sujuvampi sisäänhyppy, mutta edelleen jäätiin vähän kauas kakkososasta. Sulo kuitenkin päätti demonstroida ketteryyttään  ja ponnisti hyppyyn sen verran sähäkästi ja voimalla että lennähdettiin helposti okserin yli. Tässä vaiheessa Sulo taisi viimein herätä uniltaan, sillä sarjan jälkeen se nakkasi päätä sivulle ja lähti oikein etenemään laukassa - harmi vaan että hyppelyt olivat jo tältä päivältä ohi!

Taisipa olla nihkein ja hankalin hyppykerta Sulon kanssa tähän mennessä. Jälkikäteen kyllä mietin että saatoin jäädä ratsastamaan liiaksi käsijarru päällä taaksepäin kun yritin lyhentää askelta. Liika säätäminen ei välttämättä ole hyvä kun sitä ei osaa tehdä oikein, ja ei ehkä kannata ottaa ratsastajana kaikkea vastuuta ponnistuspaikasta jos oma paikkasilmä on vähän puutteellinen! Toisaalta vaihtoehtona "säätämiselle" tuntui olevan liian pitkäksi ja hitaaksi lösähtänyt hevonen. Positiivisesti ajatellen hienoa ettei edelleenkään otettu kieltoja vaan Sulo meni kaikesta yli myös tällaisena raskaana ja esteiden tuijotteluun keskittyvänä päivänä. Ajankohta hankalammalta tuntuvalle treenille oli vaan vähän huono, sillä ensi viikon lauantaina meillä olisi Sulon kanssa ohjelmassa ekat yhteiset estekisat ja vieläpä vieraalla maaperällä. Voi olla että homma menee siellä sitten esteiden tuijotteluksi niin ettei päästäkään yli. Estekorkeutena on kuitenkin vain hassu 60 cm, joten sen suhteen homman pitäisi olla helppo ellei kisajännitys pääse ottamaan jommastakummasta ylivoimaista otetta. Ei kai auta muu kuin näyttää omalla reippaalla asenteella esimerkkiä Sulolle - vai käyköhän siinä lopulta toisin päin?

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Lomaltapaluujumppa

Syksyn lukujärjestyksen mukainen ensimmäinen vakiotunti vierähti Eetun satulassa. Tuntiratsujen kolmeviikkoinen kesäloma oli päättynyt eilen, joten Eetu ja kumppanit olivat tänään toista päivää töissä laitumelta paluun jälkeen. Niinpä päivän ohjelmassa oli perusratsastusta asetusten ja taivutusten kautta hevosia jumpaten ja ylälinjan pyöreyttä tavoitellen.

Aivan alkuun tehtävänantona oli ratsastaa päätyneliöillä toisessa päädyssä vasemmalle ja toisessa oikealle, ensin käynnissä ja sitten kevyessä ravissa. Ohjeistuksena oli pitää tuntuma kevyenä ja pehmeänä välttäen pienintäkään taaksevetämistä, ja lähteä hakeamaan rentoa ylälinjaa ratsastamalla pohkeesta eteenpäin kohti kevyttä tuntumaa. Tällainen pohjepainotteinen aloitus tuntuikin Eetun kanssa olevan toimiva tapa saada poni hieman rentoutumaan ja venyttämään kaulaa alaspäin. Enpä muista että olisin koskaan ennen saanut Eetua näinkään rennoksi heti alkutunnista, joten lienee syytä muistaa jatkossakin aloittaa työskentely kevyellä kädellä ja pohkeella takaa eteen ratsastaen sen sijaan että käsijarrulla jännitetään koko ylälinja heti alkajaisiksi väärinpäin.

Eetu vaikutti tänään mahdollisesti tavallistakin jäykemmältä ja vinommalta, ja vasemmalle asettuminen ja taipuminen ei olisi luonnistunut sitten millään. Aina kun myötäsin vasemmalla ohjalla ponnahti ponin pää reilusti oikealle, joten kovin huojuvaa oli meno pään vaappuessa puolelta toiselle. Tämä tietenkin armottomasti paljasti myös sen että vasen käsi ei ollut riittävän tasainen vaan oli jatkuvasti ottamassa ja päästämässä sen sijaan että olisin pitänyt vastaan aina ponin myötäykseen asti. Oikealle ratsastaminen oli helpompaa, tosin ei voi sanoa Eetun olleen tasaisesti kahdella ohjalla kun sisäohjalta hävisi tuntuma välillä kokonaan ja poni roikkui vahvasti ulko-ohjan varassa. Toisaalta tässä päästiin tilanteeseen jossa Eetu uskalsi rentoutua tasaisen ulko-ohjan tuntumalle ja myödätä niskasta pyöreäksi. Omaksi tehtäväksi jäi kontrolloida ulkoavuilla vasenta lapaa ja kylkeä jottei Eetu olisi aivan ylitaipunut oikealle ja samalla liirannut kylki edellä ulos vasemmalle.

Verryttelyn jälkeen jakauduttiin oikeassa kierroksessa kahdelle pääty-ympyrälle, joilla jatkettiin myötäasetuksen työstämistä käynnissä lisäten mukaan takaosan väistätystä ympyrältä ulospäin. Väistömme oli aluksi turhan loivaa, mutta kun sain Eetun pikkuhiljaa astumaan paremmin ristiin alkoi poni notkistua ja pyöristyi nätisti kunhan osasin pitää käden myös väistön aikana rentona ja pehmeänä silti tuntumaa pois heittämättä. Rentouden ja pyöreyden löydyttyä käynnissä oli tehtävää helppo jatkaa myös harjoitusravissa. Välillä väistöt menivät turhan jännittyneiksi, mutta kun vaan muistin rentouttaa istuntaa ja kättä pääsi Eetukin taas rentoutumaan tuntumalle. Kehuin Eetua paljon äänellä ja vähän sisäkädellä silittäen aina kun se liikkui pyöreänä. Meno alkoi tuntua oikein mukavalta ja yhteistyö toimivalta vaikka Eetu edelleen vino olikin.

Laukassa ei samanlaista fiilistä valitettavasti löytynyt, vaan tuntuman pehmeys ja jousto hävisi ja Eetu laukkasi selkä alhaalla lyhyellä jännittyneellä askeleella. Ope kehotti asettamaan ajoittain ulospäin, mikä vaati kyllä aika vahvaa vasenta ohjaa. Onnistuin kuitenkin melko hyvin välttämään taaksepäin vetoa ja suuntaamaan ohjasotetta sivulle. Tätä kautta Eetu alkoi laukata suorempana, mutta pyöreys ja rentous jäivät silti loistamaan poissaolollaan.

Samaa asetus- ja väistöjumpaa ympyröillä ehdittiin mennä vielä käynnissä vasemmalle. Tähän suuntaan haasteet olivatkin melkoiset kun Eetu olisi vain kääntänyt päätä oikealle ja kaatunut voimakkaasti lapa edellä sisäänpäin. Väistöissä meinasi etuosa jäädä jälkeen sillä vasemman lavan siirtäminen oikealle ja vasemman pohkeen ympäri taipuminen oli Eetulle kovin hankalaa. Vasenta puolta notkisteltiin sitten hieman pienemmällä voltilla takaosaa väistättäen. Avainasemassa oli vasemman pohkeen pitäminen melko edessä estämässä sisälavalle kaatumista sekä samalla kärsivällinen asetus vasemmalla ohjalla aina siihen asti kunnes Eetu myötäsi asettavan ohjan perään. Lopulta myötäys Eetun puolelta tulikin, kerta kerralta nopeammin, ja näin pääsin rentouttamaan vasemman käden. Homma tosin jäi vielä siinä määrin keskeneräiseksi että Eetulla oli edelleen kova tunku sisäpohjetta vasten eikä asetus vasemmalle tahtonut säilyä.

Vasemmassa laukassa Eetun liikkuminen oli kovin jäykkää, ja ope kehottikin ratsastamaan hetken kevyessä istunnassa jotta liikettä saataisiin auki ja selkää paremmin käyttöön. Aavistuksen paremmin laukka sitten alkoikin rullata, mutta kovin pehmeäksi ei meno vielä muuttunut vaikka Eetu vähän pärskikin rentoutumisen merkiksi. Laukassakin pää tahtoi kääntyä ulospäin ja ympyrä pienentyä sisälavalle kaatuen.

Laukan jälkeen ehdittiin vielä loppuverryttelyssä jumpata vasenta puolta ravissa. Väistö ja asetus ympyrällä ja volteilla tuottivat viimein toivotun tuloksen, ja palaset loksahtivat paikoilleen niin että Eetu alkoi aivan rehellisesti taipua vasemmasta kyljestään. Sisäkädellä saattoi kevyesti myödätä ilman että turpa ponnahti saman tien oikealle, ja vasen lapa ei enää kaatunut pohjetta vasten. Poni oli siis huomattavasti suorempi ja notkeampi, ja näin ollen pyöristyi kauniisti ja liikkui rennon oloisena. Tässä olotilassa olisi voinut ravailla ja fiilistellä pidempäänkin, mutta tunti tuli päätökseensä ja toki Eetu jo ansaitsikin lopettaa työskentelyn tehtyään hommia näin hienosti.

Tästä kerrasta jäikin oikein kiva mieli kun vaikutti siltä että omalla ratsastuksella pääsi vähän parantamaan jäykkis-Eetun notkeutta ja liikkumista. Ennen kaikkea oli hienoa että Eetun työskentelyyn löytyi rentoutta, sillä rentous on Eetun kanssa yleensä se kaikkein suurin haaste. Jotain tuli tehtyä oikein kun loppujen lopuksi homma alkoi toimia näinkin hyvin. Huomioiden sekä ponin että ratsastajan puutteet ja ongelmat voi tätä pitää jo ihan onnistumisena ja olla tyytyväinen molempien tämänkertaiseen esitykseen.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Tehotonta ja epämääräistä

Koulutreenit Sulon kanssa jatkuivat tälläkin viikolla. Viimekertaisten pienten onnistumisten jälkeen taisi odotukset olla turhan korkealla ja jouduin hieman pettymään kun tunti ei erityisen ihanasti mennytkään.

Tavalliseen tapaan tehtiin kunnon alkuverryttely itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Ensin yritin saada juonen päästä kiinni käynnissä, mutta se ei kyllä lähtenyt sujumaan lainkaan. Unohduin keskittymään hevosen liikkumiseen ja muotoon sen sijaan että päähuomio olisi ollut istunnassa eli siellä missä sitä tällä hetkellä eniten tarvitaan. Sulo oli vähän nihkeä ja hidas pohkeelle, ja nihkeytyi entisestään kun jäin epämääräisesti kaivamaan pohkeella ja värkkäämään ohjista. Kun ei käynnissä madellen päästy puusta pitkään niin siirryttiin ravaamaan. Kevyessä ravissa meno olikin mukavampaa, eteneminen oli aktiivisempaa ja oma ratsastus rennompaa. Ympyröillä löytyi välillä pyöreyttäkin, ja niinä hetkinä Sulon liikkuminen tuntui melko kivalta. Tasaisen mutta rennon ulko-ohjan tarjoaminen oli avainasemassa samoin kuin ravin aktiivisuudesta huolehtiminen Sulon ollessa tänään hitaammalla päällä. Hevosen pyöristyessä lähdin kallistumaan mukana eteen ja alas, mistä tuli taas noottia. Ryhti ja kyynärkulma eivät ylipäänsä tahtoneet säilyä, lantio ei ollut riittävästi alla ja jalka nousi liikaa ylös eli sitä perussettiä istunnan osalta. 

Laukkaverryttely oli jälleen tunnin mukavimpia ja helpoimpia vaiheita. Oikeassa laukassa vaan palaset loksahtaa aina kohdalleen ja niin alkaa Sulon liikkuminen kuin satulassa istuminenkin tuntua siltä kuin pitääkin. Vasemmassakin laukassa taisi ajoittain olla ihan kohtuullisen sujuvaa ja pyöreää menoa. Mietiskelin verryttelyn päättyessä että minulla on kyllä käynnissä ja ravissa pahemmanlaatuinen tuntumaongelma, sillä tuntuma ei tahdo mitenkään pysyä kevyenä ja pehmeänä ilman että ohja meneekin ihan pyykkinaruksi. Vedon ja roikkuvan ohjan väliltä ei oikein löydy sopivaa välimuotoa. Ja Sulohan ei ainakaan rentoudu jos ohjassa on vetoa ja jännitystä.

Päivän harjoiteltava tehtävä olivat takaosakäännökset, joita ratsastettiin vuoroin kumpaankin suuntaan uralla 180 astetta kääntäen. Käyntihommat eivät meillä toimineet vieläkään vaan hevonen jumitti selkä alhaalla ja kuski ei saanut koottua itseään edes istumaan hyvin saati ratsastamaan mitenkään järkevästi. Näistä lähtökohdista ei tietysti käännöksiin ollut kaikkein helpointa lähteä, mutta optimistisesti ajattelin että jospa tehtävän kautta alkaisi yhteistyö rullata paremmin. Koko harjoituksen ajan taisi kuitenkin ratsukon molempien osapuolien tunnetilana olla lähinnä turhautuminen. Käännökset olivat aluksi liian laajoja ja käytännössä lähinnä pikkuvoltteja. Pienten pidätteiden kautta sain käännöstä pienennettyä, mutta ongelmaksi muodostui takaosan kiepsahdus ulos käännöksestä aina muutaman hyvin alkaneen askeleen jälkeen. Takaosaa kontrolloidessa taas koko käännös kävi hyvin hitaaksi kun kuski mietiskeli apujaan ja Sulo sai pähkäillä mihin sitä jalkansa pitäisi asettaa. Käännösten välillä koetin ravissa tuloksetta löytää jotain otetta touhuun. "Tehotonta ja epämääräistä" kuvaa hyvin sekä omaa ratsastustani että sen seurauksena Sulon liikkumista. Heppa liikkui hirvenä ja satulan päällä istunta levisi kuin jokisen eväät. Laiha lohtu oli että loppuun saimme molempiin suuntiin hieman onnistuneemman käännöksen jossa takaosa ei täysin karannut ja aktiivisuus säilyi paremmin. Näistä Sulo sitten pyöristyikin merkkinä siitä että jotain meni oikein.

Loppuverryttelyksi ehdittiin ravata hetki keventäen, ja turhautumisen ja epäonnistumisen fiiliksiä hieman lievitti se että tässä vaiheessa Sulo yllättäen lähtikin liikkumaan oikein kivasti venyttäen pyöreänä tuntumalle ja ravaten energisesti eteenpäin. Reipas liike eteenpäin taisi tehdä hyvää ratsukon molemmille osapuolille hankalan käyntinyhertämisen jälkeen.

Tästä sitten taas ensi kerralla yritetään pala palalta eteenpäin. Eipä sitä tietenkään voi odottaa että kaikki vaan taikaiskusta alkaisikin yhtäkkiä toimia, vaan ensin pitää opetella ratsastamaan. Kärsivällisesti tulisi nyt keskittyä ensisijaisesti istunnan korjaamiseen ja jättää hevosen säätäminen vähemmälle. Hyvä että sentään välillä on välähdyksiä siitä mitä menon tulisi olla, ja että tiedossa on vielä ainakin muutama kerta putkeen Sulon kanssa harjoittelua.

Sivuhuomiona tänään muuten oli "vuosipäivä", eli tuli päivälleen kaksi vuotta siitä kun aloitin ratsastuksen toista kertaa - ja samalla tulee myös kuluneeksi lähestulkoon päivälleen 20 vuotta siitä kun aloitin ratsastuksen ensimmäistä kertaa (kuva vuodelta 1993)!

lauantai 3. elokuuta 2013

Säätelyvaikeuksia

Oma esteporukkamme oli varhain lauantaiaamuna Helin luona hyppäämässä, ja luonnollisestikin Sulo oli jälleen ratsunani. Tällä kertaa päästiin ulkokentälle. Sulo vaikutti raviverryttelyn aikana vähän normaalia jännittyneemmältä ja tuijotteli hieman kentän ulkopuolelle. Laukatessa maisemien katselu kuitenkin unohtui ja rentouttakin alkoi löytyä. Oikeassa laukassa mentiin jopa nätisti pyöreänä. Kokeilin parit temponvaihtelut ratsastaen pitkillä sivuilla eteen, ja eteen Sulo kyllä reagoikin oikein hyvin. Kiinniotto vaan oli hieman jähmeämpää. Päätelmäni verryttelystä olikin että Sulolla oli tänään hyvin virtaa eikä toisinaan esiintyneestä uneliaisuudesta ollut nyt tietoakaan.

Aloitettiin hyppäämiset heti ronskisti vesimatolla. Vähän jännitin että näinkö heti kylmiltään menee ”pelottava” este, mutta tokihan vesimattoa hyppäsimme Sulon kanssa täysin ongelmitta kuukausi sitten. Vesimatto (este numero 5) hypättiin siis oikeasta laukasta, käännettiin ympyrälle oikealle ja palattiin hyppäämään sama este vielä uudestaan ennen kuin jatkettiin tästä 22 metrin suoralla linjalla pystylle numero 6. Ohjeistuksena oli vanha tuttu istu pystyssä ja pidä pohkeet kiinni. Suloa ei vesimatto tälläkään kertaa hätkäyttänyt lainkaan, ponnistuspaikasta sen sijaan oli ensin sen verran epäselvyyttä että Sulo pääsi hieman yllättämään kaukaa lähetevällä hypyllä ja laukkakin vaihtui vääräksi. Tämän jälkeen ei vesimattolinjalla ollut ongelmia ja paikatkin löytyivät hyvin. Myös toinen kierros samalla linjalla meni sujuvasti, tosin esteiden välissä laukka sujui eteen liiankin hyvin niin että kuudella askeleella väli jäi matalasta estekorkeudesta huolimatta hieman ahtaaksi.

Seuraavaksi hypättiin lävistäjällä neljän esteen linjaa joka alkoi innarivälillä ja jatkui yhden sekä kolmen askeleen (12 m) väleillä. Esteet olivat tässä vaiheessa pieniä ristikoita. Ekalla kierroksella möhlittiin sisääntulo sillä askel ei sopinut ensimmäisen esteen edessä olevalle ponnistuspuomille lainkaan, ja eka este mentiin ravissa. Tästä lähdin sitten liikaa panikoimaan ja tuuppaamaan Suloa eteen jotta vauhtia riittäisi koko linjan loppuun asti, jolloin viimeiset esteet ylittyivät turhan hätiköiden. Sakkokierroksella selvitettiin linja jo vähän tyylikkäämmin. Kolmen askeleen väliin vaan olisi pitänyt saada laukka lyhyemmäksi jottei olisi tultu viimeiselle esteelle niin pohjaan.

Ratapiirros Annelta.
Päivän ratatehtävä sisälsi suhteutettuja linjoja sekä äskeisen sarjan, ja rataa hypättiin kaksi kierrosta. Ensimmäisellä kierroksella tavoitteena oli viisi askelta 19 m väliin ykköseltä kakkoselle ja kuusi 22 m väliin vitoselta kutoselle. Viimeinen kolmen askeleen väli lävistäjällä muutettiin hieman pidemmäksi esteiden noustessa. Sulolla tuntui olevan imua esteille enemmän kuin mitä muistan sen kanssa koskaan kokeneeni, ja vaikka meno ihan hallitulta vielä tuntuikin niin suorissa väleissä ei hevonen kyllä juuri pidätteistä välittänyt. Kolmosella ei laukka vaihtunut joten kaarevalla linjalla neloselle esitettiin ristilaukkaa. Vesimaton jälkeen Sulo pääsi lähtemään liian pitkänä eteen ja väli kutoselle hujahti helposti viidellä askeleella. Kontrollia olisi kuulemma pitänyt olla enemmän. Sarjalla ei suurempia ongelmia, mutta kolmen askeleen väliin sai taas jarrutella. Edelleen tultiin hieman turhan lähelle viimeistä estettä ja laukkakin jäi tässä vaihtumatta.

Toiselle ratakierrokselle esteet hieman nousivat vaikka turvallisesti noin 60/65 cm tasolle jäätiinkin. Tehtävänantona oli nyt laukan lyhentäminen niin että 19 m väliin tulisi 6-7 askelta, kaarevalle linjalle 7-8 ja 22 metrin suoralle linjalle myöskin 7-8 askelta. Ekalle linjalle tultiin mielestäni ihan mukavasti lyhyessä laukassa, mutta ensimmäisen hypyn jälkeen Sulo lähti painumaan pitkäksi enkä ottanut sitä tarpeeksi rohkeasti kiinni. Viisi askelta mahtui väliin ja tuli komennus sakkokierrokselle saman tien. Lopputulos oli uusintayrityksellä sama eli vaikka sisäänhyppyyn tultiin ihan hallitusti niin välissä Sulo viis veisasi pidätteistä. Eikä ole ihmekään jos ei laukka lyhene sillä esteen jälkeen jään kenottamaan etukumaraan ja kestää aivan liian monta askelta ennen kuin pääsen takaisin satulaan ja ylipäänsä ottamaan hevosta kiinni. Jatkettiin kuitenkin rataa eteenpäin, ja kaareva linja sujuikin nyt ihan nätisti. Laukka vaihtui kolmosella ja sain laukan pidettyä sen verran hyvin kasassa että väliin neloselle mahtui hyväksyttävät seitsemän askelta. Vesimattolinjalla sain pidätteitä tehtyä sen verran että tultiin nyt viiden sijaan kuudella askeleella, mikä toki oli edelleen liian vähän. Viimeinen lävistäjälinja oli nyt parempi sillä sain kolmen askeleen väliin pidettyä Sulon sen verran lyhyenä ettei tultu aivan pohjaan viimeiselle esteelle. Väärässä laukassa vaan tultiin taas alas.

Laukan säätelyyn jäi siis vielä aika lailla parantamisen varaa. Ope toivoi näkevänsä rohkeampaa ratsastusta askeleen lyhentämiseksi. Huomasin kyllä että oli paljon helpompaa tulla sopiviin ponnistuspaikkoihin kun ratsastin Sulon laukkaa lyhyemmäksi ja ylöspäin sen sijaan että annoin askeleen venyä kovin pitkäksi. Tänään oli askeleen säätelyyn varmasti hyvät edellytykset kun Sulolla oli energiaa jota kasata ylöspäin, mutta siitä huolimatta en saanut laukkaa läheskään tarpeeksi pakettiin. Tällaisella menevällä päällä olevalla Sulolla oli kyllä hurjan mukava hypätä ja tuntui että korkeampaakin olisi voinut helposti mennä, mutta täytyy tosiaankin varmaan parantaa sitä kontrollia ja säädeltävyyttä ennen kuin voi haaveilla kovin isoista esteistä.