Voltin ratsastuksen täsmäohjeet

Tämänkertaisessa Artsin valmennuksessa menin Vakella. Sateen vuoksi ratsastimme pitkästä aikaa maneesissa, joten samalla tuli vähän esimakua talvikauteen. Ahtaaltahan se tila tietysti näin äkkiseltään taas tuntui, varsinkin kun tunnin ohjelmassa oli laukkavoltteja.

Raviverryttelyssä Vake lähti mielestäni liikkumaan ihan mukavasti itse eteenpäin. Se ei ollut ollenkaan niin puskettava kuin eilen, vaan energia tuntui kohtuullisen hyvältä. Tästä huolimatta Vake oli vähän puiseva suustaan, mikä kuulemma kertoi siitä, ettei takaosa toiminut kunnolla. Näissä tilanteissa pitää vaan ratsastaa vielä lisää aktiivisuutta etenkin sisätakajalkaan, jotta Vake pehmenee kunnolla edestä. Oikeassa laukassa verrytellessä oli samaa puisevuusongelmaa, mutta vasemmassa kierroksessa pääsin laukkaan heti paljon paremmin käsiksi. Aktivoin vasenta takajalkaa ja pidin ulko-ohjan tasaisesti kädessä, ja Vakehan loksahtikin laukkaympyröillä pyöreäksi. Tällöin sain myös istunnan pysymään vakaampana ja eleettömämpänä, kun Vake alkoi laukata vähän enemmän ylöspäin. Laukan jälkeen Vake sitten liikkui ravissakin tosi mukavasti ja hyvin niskasta myödäten.

Verryttelyjen jälkeen aloimme ratsastaa kuviota, jossa tultiin pituushalkaisijalle ravissa ja käännettiin puolessa välissä 10 metrin voltti seinälle samalle puolelle, josta pituushalkaisijalle oli tultu. Kun voltteja oli harjoiteltu yksittäin molempiin suuntiin, jatkettiin kuviota vielä volttikahdeksikoksi pituushalkaisijan molemmin puolin. Volteilla tulivat selvästi näkyviin puolierot, joiden vuoksi voltit vasemmalle ja oikealle vaativat aivan erilaista ratsastusta. Voltti vasemmalle vaati hyvän valmistelun asetuksella, eli jo pituushalkaisijalinjalla ollessa piti hakea hyvissä ajoin asetus vasemmalle ja saada asetukseen myötäys. Näin voltille päästiin hyvällä tuntumalla ja pyöreällä niskalla. Voltin puolessa välissä eli pitkän sivun uraa sivutessa sai hetkellisesti vähän suoristaa, mutta taas voltin toiselle puoliskolle piti asettaa reilusti. Samalla myös molempia voltin puolikkaita sai pullistaa jonkin verran sivuille, jotta voltista tuli kaunis eikä oikaistun näköinen. Ravi sinänsä sujui tämän suunnan volteilla hyvin eteen, mutta asetuksen kanssa sai olla tarkkana.

Oikeassa kierroksessa Vake tuntui kaarevilla urilla jotenkin suoremmalta, ja asetus voltille tuli lähes itsestään. Tässä suunnassa päähuomio oli ravin sujuvuuden ja aktiivisuuden säilyttämisessä, sillä oikeassa kierroksessa Vake tuppaa enemmän hyytymään niin kulmissa kuin volteillakin. Ohjeena oli nojata kaarteeseen tullessa enemmän taakse ja "vapauttaa" näin liikettä kunnolla eteenpäin. Reisien päällä könöttäminen on pahinta, mitä tässä tilanteessa voi tehdä, eli ei muuta kuin lonkkia auki ja pientä takakenoajatusta. Pohkeella tai raipalla ei ollut niinkään tarkoitus hätistellä eteen, vaan pienen taakse nojaamisen pitäisi olla riittävä keino ravin aktiivisuuden säilyttämiseen voltille kääntyessä. Mielikuvana tulee olla "enemmän hevosta ratsastajan edessä kuin takana".

Ravissa pituushalkaisija ja voltit sujuivat täsmäohjeiden kanssa varsin mukavasti, ja Vake liikkui ravissa tasaisen pyöreänä, jopa ryhdikkäänäkin. Vaikeustaso kasvoi, kun siirryttiin tekemään tehtävää laukassa. Nyt ratsastimme pituushalkaisijalle vasemmassa laukassa ja teimme voltin vasemmalle, minkä jälkeen pituushalkaisijalla siirryttiin raviin. Seuraavalle pitkälle sivulle nostettiin oikea laukka, ja heti perään tultiin uudestaan pituushalkaisijalle ja voltille oikeassa laukassa päättäen tehtävä raviin siirtymiseen laukkavoltin jälkeen.

Ensimmäinen kierros meni niin laukkavolttien kuin siirtymistenkin osalta aika höpöksi, mutta sitten sain vähän jämäköitettyä ratsastustani. Laukassa auttoi tietynlainen eleettömyys, sillä jos aloin kovasti hosua ja säätää, niin homma levisi viimeistään siihen. Piti vain istua ja antaa tarvittavat avut, ei sen enempää. Kaarros pituushalkaisijalle tuntui laukassa tosi ahtaalta, mutta sain kuin sainkin Vaken laukkaamaan sen läpi pyöreällä niskalla. Vasen laukka ei pienellä voltilla pyörinyt kunnolla, vaan voltti vasemmalle meni aina enemmän tai vähemmän räpellykseksi. Siirtyminen pituushalkaisijalla raviin onnistui kuitenkin parhaimmillaan oikein pehmeästi ja hyvällä tuntumalla pysyen. Oikeassa laukassa oli sama juttu kuin ravissa oikealle, eli sujuvuudesta kaarteissa piti huolehtia. Oikean laukan voltti oli kuitenkin selvästi vasenta helpompi ja sujuvampi, ja nyt Vake tuli myös oikeassa laukassa pyöreämmäksi. Laukkatehtävä oli työläs, mutta sain kuitenkin ratsastettua kuvion suurin piirtein asiallisesti, eli ei vain seilailtu tehtävän läpi miten sattuu. Luultavasti näytti paremmalta kuin tuntui, sillä tuli jopa kehujakin. Vasemman laukan pyörimättömyys toki jäi murheenkryyniksi, mutta sille ei yhden tunnin puitteissa ollut oikein mitään tehtävissä.

Olin tuntiin oikein tyytyväinen. Ravissa Vake meni HYVIN. Laukassa työmaata kyllä riittää, mutta tänään laukkatyöskentelykin oli Vakeksi ihan asiallista, kun pystyttiin sentään menemään tällaista kuviota ilman, että iski täysi epätoivo. Oikean ja vasemman puolen eroavaisuuksia hahmotti taas vähän paremmin, ja volteilla eri suuntien strategiat tulivat selväksi: vasemmalle asetetaan ja oikealle huolehditaan liikkeen sujuvuudesta.

Takaosa töihin ja tuntumaa kohti

Artsin valmennuksessa ratsuni oli tällä kertaa Aasia. Aasia voisi hyvinkin olla se näppärämpi poni, jolla minun olisi mielekästä käydä kouluvalmentajan silmien alla kehittämässä ratsastustani. Nyt siis olimme ensimmäistä kertaa yhdessä näytillä. Tunnilla oli tällä kertaa neljä ratsukkoa, joten opetusta ei ehtinyt saada aivan yhtä tehokkaasti kuin pienemmässä ryhmässä, mutta tehoja tunnissa riitti silti ja ajateltavaa tuli paljon.

Aloitimme ravi- ja laukkaverryttelyllä ratsastaen päätyihin ympyröitä sekä muutamia siirtymisiä. Alku oli odotetunlainen, eli hyvää tuntumaa ei vielä löytynyt ja meno oli selätöntä. Sain neuvoksi ratsastaa takaosaan eloa, sillä takajalat kuulemma liikkuivat aika lailla suorina ja ponnettomasti. Samalla piti hakea tuntumaa tasaisemmaksi, eli ohjia ei saanut heittää pois etenkään tässä vaiheessa, kun poni yritti vältellä tuntumaa ja työntekoa. Odotin toiveikkaana, että laukkaamisen myötä takajalkojen liike käynnistyisi paremmin ja sitten alkaisi niskakin myödätä paremmin sekä muoto tasoittua. Laukassa mennä putkellettiin sisälapa edellä ja huonossa tasapainossa. Etenkin laukasta raviin siirtyminen olisi haluttu saada tapahtuvaksi laukan hidastamisen kautta, ei vain epämääräisesti pudottaen. Ohjeena oli asettaa sisäohjalla ja taivuttaa sisäpohkeella ympyrälle, sekä samalla tehdä ulko-ohjalla pieniä toistuvia pidätteitä laukan kasaamiseksi ja rauhallisemman tahdin löytämiseksi. Huomaamattani tuuppasin laukkaa ylävartalolla eteenpäin kun yritin pitää ponin laukassa, joten ihan ensimmäinen asia oli oman istunnan rauhoittaminen ja vakauttaminen paikoilleen. Eleettömyyttä ja vakautta siihen laukassa istumiseen todella tarvittaisiin, mutta helpommin sanottu kuin tehty! Raviin siirtymistäkin saatiin harjoitella aika monta kertaa, ennen kuin onnistuttiin sen verran tyydyttävästi että saatiin pitää pieni lepotauko.

Tunnin varsinaisena aiheena olivat asetus, vasta-asetus ja suoristaminen. Ratsastimme harjoitusravissa voltit pitkien sivujen alkuun, sekä pitkillä sivuilla vasta-asetusta. Jonkin ajan päästä mukaan lisättiin myös pituushalkaisijat, joilla asetettiin tulosuuntaan nähden ulospäin. Koska alkutunnin aikana oli ilmennyt, että en päässyt istumaan satulassa tarpeeksi jämäkästi ja syvällä, niin sain tässä vaiheessa nostaa jalustimet kaulalle. Ratsastinkin sitten ilman jalustimia aina loppukeventelyihin saakka. Aluksi tuntui vähän hankalalta, mutta kyllä ilman jalustimia ratsastus todellakin auttoi (pakotti) minut istumaan paremmin. Silti nojailin aina huomaamattani eteen, eli sain korjata asentoa tämän tästä ”takanojaan”. Vain ”takaosan päällä” istuen minun on mahdollista ratsastaa liikettä tuntumaa kohti ja saada poni tasoittumaan rehellisesti kuolaimelle.

Vasemmassa kierroksessa ravatessa taisteltiin vielä kovasti epätasaisuuden kanssa, ja Aasia vänkäsi tuntumaa ja asetusta vastaan sekä yritti kipittää alta pois. Volteilla etuosa tuntui karkaavan milloin sisään ja milloin ulos. Ehdin jo lähes vaipua epätoivoon, kun ei homma lähtenyt toimimaan ollenkaan. Vaan sitten kävikin niin, että kun vaihdoimme suuntaa oikeaan kierrokseen, niin yhtäkkiä pyöreys ja tasaisuus alkoivat löytyä. Samalla oli helpompi myös istua jämäkästi satulassa ja pitää tuntuma vakaana mutta pehmeänä. Aasiakin tuntui nyt hoksanneen, että tasaisesti kuolaimella liikkuminen oli paljon mukavampaa, kun epätasainen vastustelu ja vänkääminen. Edelleen tosin sain ratsastaa pohkeella ja hipsutella välillä raipalla, jotta saatiin takaosaan tarpeeksi aktiivisuutta. Parannus muodossa ja liikkumisessa oli tunnin aikaisempiin vaiheisiin nähden joka tapauksessa huomattava, ja kyllä Aasia tässä vaiheessa työskenteli tasaisemmin tuntumalla ja oikeinpäin kuin millään aikaisemmalla ratsastuskerralla. Tämä alkoi jo tuntua kouluratsastukselta!

Lopuksi palasimme vielä pääty-ympyröille, joilla ratsastettiin aina puoli kierrosta ravia ja puoli kierrosta laukkaa. Ravipuolikkaalla oli tarkoitus hakea jälleen asetus ulos. Laukkatehtävä sekoitti meidän pasmat ihan täysin, ja vasemmassa kierroksessa olimme täyskatastrofi. Vasemmassa laukassa mentiin liian lujaa ja sisälle kaatuen, joten laukka putosi pois jo muutaman askeleen jälkeen ja sitten kiidettiin taas ravissa holtittomasti uuteen nostoon. Ei niin mitään tolkkua! Oikeassa laukassa tasapaino pysyi paremmin, ja nyt ehdin myös saada paremmin ohjausta valmentajalta. Laukannostot onnistuivat ravista jopa melko kivasti. Laukkaan haluttiin edelleen rauhallisempaa tahtia ja sisäpohjetta läpi, mutta oikea laukka sentään pysyi yllä eikä päädytty kovin pahaan kipittämiskierteeseen. Ravissa aiemmin saavutettu rentous, pehmeys ja tasaisuus olivat kuitenkin kadonneet, joten tämä tehtävä oli lähinnä askellajista toiseen joten kuten selviämistä.

Lyhyt loppupalaute oli, että minun pitää vaan ratsastaa tällä ponilla niin kyllä se siitä lähtee kulkemaan. On kuulemma ihan hilkulla, että Aasia loksahtaisi toimimaan kunnolla. Tulkintani tästä oli, että minun täytyy vain saada oma ratsastukseni kuntoon, sillä ponissa ei ole mitään vikaa vaan se kyllä menee ja tekee kunhan ratsastaja osaa pyytää. Aiemmilla ratsastuskerroilla olen ehkä tyytynyt liian vähään, enkä ole vaatinut itseltäni enkä Aasialta tarpeeksi. Rehellinen liikkuminen takaa tuntumaa kohti on se ykkösjuttu mitä tavoitellaan, eikä tuntuman ja muodon epätasaisuuteen saa tyytyä. En saa myöskään heittää ohjaa pois, vaikka Aasia yrittää vetää itseään pitkäksi. Takaosan aktivointi on asia, mitä en helposti hoksaisi itse riittävissä määrin tehdä, kun poni kuitenkin liikkuu perusreippaasti eteenpäin. Takajalat pitää silti saada työskentelemään aktiivisemmin ja rungon alle, mikä ei Aasialla tapahdu ihan itsestään. Ponihan on malliltaan melko pitkärunkoinen, joten takajalkojen työskentely vaatii ratsastajalta sinnikkyyttä. Ravissa tuli tunnin puolivälin paikkeilla jo ihan mukavaa menoa, mikä antoi minulle esimakua siitä, miten kivasti Aasia voi toimia tasoittuessaan kuolaimelle ja liikkuessaan tuntumaa kohti. Tämä toi mukavasti lisää motivaatiota, kun annetuilla ohjeilla pystyi lopulta saamaan halutunlaisia muutoksia aikaan. Ehdottomasti menen Aasialla uudestaankin Artsin tunneille, sillä tässä ollaan nyt juuri oikeiden asioiden äärellä.

Vaikea oikea, helppo vasen

Itsenäisen ratsastuksen jälkeen oli perjantain ohjelmassa vielä Artsin valmennus Vakella. Olimme tunnilla kahdestaan Annen kanssa. Emme ehtineet erityisemmin verrytellä ennen kuin Artsi jo saapui paikalle, joten saimme aloittaa muutamilla pohkeenväistöillä käynnissä. Tämä olikin toimiva tehtävä Vaken kuulolle herättelemiseksi. Ristiaskeleet irtosivat mukavasti, ja samalla alkoi niskakin myödätä pyöreämmäksi. Liikkeen etenemisestä väistön aikana piti kuitenkin huolehtia, niin kuin aina.

Verryttelimme sitten ravissa ja laukassa ratsastaen pääty-ympyröitä ja lävistäjiä. Vake ei ollut tässä vaiheessa vielä aivan pyöreänä, mutta tiesin, että muoto tästä kyllä paranee tunnin edetessä. Laukkaympyröillä etujalat lähtivät avonaisella puolikkaalla liirailemaan ulospäin, etenkin oikeassa kierroksessa. Päädystä ympyrän avoimelle sivulle kääntyessä siis piti olla varsin tarkkana, ettei koko poni päässyt karkaamaan. Samassa kohdassa myös laukan pyöriminen ja askelpituus kärsivät, eli Vake alkoi pomppia töpölaukkaa kun menosuunnasta oli pientä erimielisyyttä. Muualla sain paremmin ratsastettua laukkaa eteen ja pidemmäksi.

Päivän varsinaisen tehtävän punaisena lankana oli asetus ja suoruus. Tehtävänä oli ratsastaa pituushalkaisijalle ja asettaa linjalla samaan suuntaan kuin mistä oli tultu. Kun asetusta oli harjoiteltu pari kertaa ravissa, lisättiin mukaan laukannosto pituushalkaisijan aikana. Seuraavalle pitkälle sivulle tehtiin vielä laukkavoltti, jolta uralle palatessa siirryttiin raviin. Aloitimme oikeasta kierroksesta, mikä oli asetuksen kannalta vaikeampi suunta. Myös oikean laukan nostaminen pituushalkaisijalla ilman seinän tukea tuntui jo ajatuksena tosi vaikealta, mikä kyllä paljastaa miten suoria eli vinoja sitä ollaankaan... Asetus olikin aluksi sellaista nenän kääntämistä vinoon, eli kaukana rehellisestä asettumisesta. Oikeaa pohjetta piti ratsastaa läpi, ja linjalla täytyi myös huolehtia riittävän isosta ravista eteen. Omaa vuoroa odotellessa ehdin ratsastaa muutamia ravivoltteja, joilla sain oikeaa puolta työstettyä lisää. Pikkuhiljaa Vake alkoi ravata keskilinjallakin pyöreämmällä niskalla.

Oikean laukan nostaminen olikin sitten melko toivotonta. En saanut apuja ajoitettua järkevästi, ja ilman seinän tukea Vake lähti hoipertelemaan noston hetkellä vinoon sen sijaan että olisi nostanut täsmällisesti laukan. Jotenkin se aina heittäytyi lapa edellä vasemmalle, ja nosti oikean sijaan vasemman laukan. Tahtikin sylttäsi heti kun aloin ajatella laukkaa, ja nostoista tuli epämääräisiä räpellyksiä, joissa oikean laukan onnistuminen oli arpapeliä. Ei siitä kauan ole, kun nimenomaan oikean laukan nostot sujuivat meillä vasenta helpommin, mutta näköjään seinän tuen puuttuessa menivät pasmat ihan sekaisin. Sain ohjeeksi pitää sitkeästi asetuksen oikealla ja noston hetkellä jopa heittää vasenta ohjaa pois, ja lopulta kokeiltiin myös raipan ottamista vasempaan käteen noston tueksi. Oikean laukan nouseminen oli ja pysyi arpapelinä, ja yhtään täsmällisen napakkaa nostoa ei tähän suuntaan nyt saatu onnistumaan.

Laukasta raviin siirtyessä ohjeena oli myödätä ulko-ohjaa, pitää asetus sisäohjalla ja ratsastaa samalla isosti eteen. Laukkatyöskentelyn jälkeen Vakelta irtosikin vähän lennokkaampaa ravia, varsinkin kun valmentaja sopivasti hiillosti kuskia ja laittoi ratsastamaan ponista lisää liikettä esiin. Oikealle asettaen ja sisäpohkeella eteen pyytäen löytyi Vakesta jo vähän isomman vaihteen liikettä, jossa kuulemma etujalatkin liikkuivat hieman laajemmin ja irtonaisemmin. Nämä on niitä pätkiä, jotka pitäisi saada videolle!

Vasemmassa kierroksessa asetus ja laukannosto pituushalkaisijalla olivat oikeaan verrattuna lastenleikkiä. Vake asettui vasemmalle mukisematta, pyöristyi hyvälle kaulalle ja pysyi linjalla nätisti suorana. Pituushalkaisijalla ratsastettiin ravia isosti eteen, ja pienen pidätteen kautta tuli laukannosto. Vasemman laukan nostaminen oli helppoa kuin mikä, ja Vake tekikin napakat nostot säilyttäen pyöreän niskan. Uralla ja voltilla laukatessa ei pyöreys aivan säilynyt, ja voltilla laukka olisi saanut pyöriä pehmeämmin. Ravissa meno oli nyt varsin mainiota, ja muodosta tuli kiitosta. Ehkä on hyvä, että helppo suunta säästettiin viimeiseksi, jolloin tunti päättyi mukaviin onnistumisen hetkiin.

Laukannostot oikealle olivat katastrofi, mutta onneksi sentään kivat nostot vasemmalle paikkasivat tilannetta. Suoruuden kanssa on ongelmansa, jotka tulevat armotta esiin kun seinän tuki otetaan pois. Nouseehan se vasen laukka maastossakin niin paljon oikeaa helpommin. Työ suoruuden parantamiseksi ei tietysti lopu ikinä, mutta muuten Vake meni tälläkin valmennuskerralla varsin kivasti. Ravi tuntuu taas tällä hetkellä parantuneen jonkin verran, vaikka toki sitä liikettä saa aina houkutella esiin. Osaan olla iloinen näistä pienistä edistysaskelista, sillä Vaken liikkuminen pyöreänä ja kevyenä vähän askeltakin venyttäen ei ole ollut mikään itsestäänselvyys vaan kovan työn tulos.

Neljännestuhat täynnä

250. ratsastuskertani Vakella sattui sopivasti syntymäpäivääni, mutta oli muuten ihan tavallinen koulutunti. Tunnin aiheena olivat myötä- ja vasta-asetukset. Tehtävänä oli ratsastaa pitkien sivujen keskellä pätkät vasta-asetuksessa uran sisäpuolella, ja päädyissä tehtiin ympyrät, joiden avoimet sivut mentiin myöskin vasta-asetuksessa. Muuten ympyröillä pidettiin myötäasetus.

Käynnissä asetukset onnistuivat ihan letkeästi, ja Vake lähti pyöristymään helposti. En lakkaa ihmettelemästä, miten käynnistä on tullut yhtäkkiä helpoin ja toimivin askellaji, kun perinteisesti se on ollut Vaken kanssa nimenomaan vaikein askellaji. Ravi oli taas nihkeämpää pyöreyden ja ryhdin osalta, ja oikean ohjan tuntuma tuntui kovin jähmeältä olipa se sitten sisä- tai ulko-ohja. Asetus vasemmalle oikeassa kierroksessa onnistui luontevasti pehmeällä tuntumalla, ja ohjasi Vakea pyöreämmäksi, mutta asetuksen vaihtaminen oikealle oli hieman kankeaa. Asetusta vaihtaessa kävi helposti niin, että hetin vasemman ohjan liian pitkäksi, enkä siis kunnolla hyödyntänyt mahdollisuutta saada Vake jäämään asetuksen vaihdossa uudelle ulko-ohjalle. Ope kehotti pitämään vasemman ohjan kädessä ihan samalla tavalla kuin vasemmalle asettaessa, vaikka se muuttuikin ulko-ohjaksi. En siis saanut päästää kyynärpäästä kättä ojentumaan eteen, vaan käsi sai määrätä Vakelle vähän lyhyemmän ja ryhdikkäämmän raamin. Asetus vasemmassa kierroksessa oikealle eli jähmeämpään suuntaan oli tietysti erityisen tehokas työkalu. Jäi kuitenkin vielä sellainen tunne, että oikea puoli ei ollut kunnolla läpi vaan Vake hieman pureutui kuolaimeen oikealta puolelta.

Laukassa jatkoimme asetusten parissa. Toisessa päädyssä ravailtiin ympyrällä hakien muotoa eteen ja alas, ja täältä nostettiin kukin vuorollaan laukka. Pitkällä sivulla oli tarkoitus asettaa hieman ulos, ja seuraavaan päätyyn tuli laukkaympyrä ja siinä avoimella sivulla taas vasta-asetusta. Laukassa en päässyt keskittymään asetuksiin niin hyvin, vaan huomio oli enemmän laukan energiassa, reitissä ja istunnassa. Vake ei laukassa kulkenut heti pyöreänä, joten senkin puoleen oli vaikea asettaa, ja ympyrällä poni tahtoi liirata joko ulos tai sisään riippuen siitä, kummassa kädessä raippa oli. Selkeää vastustelua esiintyi ympyrältä ulos karkaamisen merkeissä, ja näissä tilanteissa jouduin kääntämään voimakkaammilla ulkoavuilla. Ulkolapaa joutui siis pakostakin suoristamaan, sillä muuten poni olisi häipynyt ympyrältä aivan kokonaan. Tämän seurauksena Vake sitten vähän pyöristyikin laukkaympyröillä, vaikka ulkoapuja joutuikin käyttämään välillä kovemmalla paineella. En voinut myöskään jäädä vetämään sisäohjalla kaulaa mutkalle, joten siinäpä ne ulko-ohjan tuki ja kaulan suoruuskin tulivat kuntoon kun ei Vake antanut minulle mahdollisuutta ratsastaa puolihuolimattomasti vaan sakotti sellaisesti heti lähtemällä omille teilleen.

Laukkatyöskentelyn jälkeen Vake venytteli ravissa mukavasti pyöreään muotoon eteen ja alas. Vieläkään se ei tuntunut olevan ihan täysin läpi oikealta ja symmetrinen, mutta tuntui meno sentään huomattavasti alkua pehmeämmältä ja notkeammalta. Kaikissa askellajeissa mentiin tänään ainakin jonkin verran pyöreänä, vaikka työn takana se olikin. Suoruutta pitää kyllä työstää vielä lisää, ja pitää ehdottomasti olla tarkempi, etten väänny itse vinoon vaan pystyisin pikemminkin auttamaan Vakea suoruuden ja symmetrisyyden löytämisessä.

Kun ei niin ei

Keskiviikon tunnille sain uudestaan Elmon, tällä kertaa koulutunnille. Ohjelmassa oli voltteja sekä siirtymisiä. Aloitimme ratsastaen kummallekin pitkälle sivulle kaksi volttia, toisen käynnissä ja toisen harjoitusravissa. Lisäksi työskenneltiin pääty-ympyrällä hakien ravissa venytystä eteen ja alas. Pääty-ympyrällä otettiin myös laukkaa, ja lopuksi mukaan tulivat siirtymiset käynnin ja laukan välillä sekä 10 metrin laukkavoltit.

Heti alkuun ope selitti miten asetus tuli volteilla ratsastaa: ensin asetus sisään, sitten asettavalla ohjalla pieni myötäys ja samalla pohkeesta eteen. Tätä periaatetta lähdin sitten Elmonkin kanssa koettamaan, mutta törmäsin saman tien useampaan perustavanlaatuiseen ongelmaan. Elmo oli hidas, eikä vastannut sen enempää pohkeeseen kuin raipan napautuksiinkaan. Päädyin puskemaan sitä eteenpäin koko ajan, mikä oli tietysti erittäin huono ratkaisu. En vaan nähtävästi raaskinut käyttää niin ronskeja apuja, että Elmo olisi ihan oikeasti alkanut reagoida eteen. Poni oli myöskin jäykkä kuin mikä, ja ravi tuntui aluksi aivan mahdottomalta töksötykseltä. Isolla pääty-ympyrällä Elmo suostui liikkumaan hieman paremmin, mutta pienille volteille se hyytyi täysin. Ope muistutteli että sisäohjassa ei saa roikkua, mutta kun päästin sisäohjan pois niin mentiin vaan nenä ulos kääntyneenä. Tosi vaikea oli hallita istuntaakaan kun Elmo mennä juputti kulmikasta ravia väärinpäin ja etenemättä askeltakaan omaehtoisesti.

Laukka pääty-ympyrällä oli sekin kauhean laahaavaa ja vastentahtoista. Ope patisteli edelleen myötäämään sisäkädellä jotta Elmo saisi vapautta laukata. Kun heitin sisäohjan pois ei Elmo sitten meinannutkaan kääntyä ympyrälle, eli ulkoavut eivät olleet tarpeeksi vahvat. Laukka ei lähtenyt yhtään rullaamaan, mutta silti muutama kierros laukkaympyrällä sai Elmon käynnistymään niin että ravi alkoi sujua hieman paremmin eteen. Samalla niska alkoi myödätä, ja ravissa oli sentään joitain parempia pätkiä Elmon liikkuessa hieman pehmeämmin ja pyöreämmin. Tällöin kuitenkin muoto tahtoi painua aivan liian matalaksi ja syväksi. Pohkeillahan se niska ja etuosa olisi pitänyt nostaa ryhdikkäämmäksi, mutta eipä Elmo edelleenkään reagoinut pohkeesta yhtään eteen.

Laukka oli päivän toivottomin askellaji, joten käynti-laukka-käyntisiirtymiset ja laukkavoltit eivät kuulostaneet kovin helpolta tehtävältä. Laukannostoissa Elmo tahmasi, ja lähti helposti vain raville. Yritin tuupata sitä istunnalla, ja samalla nostin tahattomasti sisäkättä ylös. Sisäkättä piti siis taas rentouttaa, ja ope neuvoi jopa asettamaan vähän ulos. Laukannostot käynnistä onnistuivat aina vasta toisella yrittämällä, eli ensin käytiin ravissa ja vasta kun jarruttelin takaisin käyntiin sain annettua topakammat avut joilla päästiin laukkaan asti. Laukkavoltit sain juuri ja juuri käännettyä, mutta ei niillä voinut oikein muuta kuin tuupata ponia pysymään laukassa eikä asetuksia sun muita hienouksia ehtinyt ajatellakaan.

Eipä ollut mikään mieltäylentävä tunti. Parempiakin kertoja on Elmon kanssa nähty, ja yleensä se sentään jossain vaiheessa herää liikkumaan paremmin. Nyt ei ollut sellaisesta tietoakaan. Ainoa positiivinen muutos mikä tunnin aikana tapahtui oli että poni alkoi kävellä väli- ja loppukäynneissä pitkin ohjin sujuvasti (alkukäynneissä se liikkui vielä kuin liisterissä). Opekin tuumasi että olipas Elmo vastahankainen tänään, ja arveli jopa että voisiko poni oireilla vastikään tehtyä madotusta. Kaikki olisi lähtenyt siitä että olisin saanut Elmon liikkumaan jollain konstilla itse eteenpäin ilman jatkuvaa työntämistä, mutta jäi keksimättä miten sen olisin tehnyt. Kyllä Elmo vaan sunnuntaina estekisoissa esitti mukavan sujuvaa, kolmitahtista laukkaa ja liikkui ihan itse. Mitenkähän sen saisi syttymään samalla lailla sileällä?

Asetuksia maasta ja selästä

Tallinmäen koulutunnilla mentiin tällä viikolla tutun sijaisopen ohjauksessa. Kenttä oli edelleen sen verran kova että ratsastimme vain käynnissä ja ravissa, mutta hyvä treeni saatiin taas aikaiseksi näinkin.

Aloitimme tunnin tavallisuudesta poiketen parilla harjoituksella maasta käsin. Ensin kokeiltiin asetuksen toimivuutta molempiin suuntiin seisten suoraan hevosen edessä ja kääntämällä tästä hevosen päätä pieneen asetukseen poskiremmeistä kiinni pitäen. Tavoitteena oli tarkkailla että asetus tapahtuisi oikeasta saranasta eli niskasta eikä alempaa kaulasta, ja heti hevosen asettuessa niskasta vähänkään oikeaan suuntaan tuli palkinnoksi myötäys. Vake ei epätavallista harjoitusta kummastellut, vaan käänteli päätään asetukseen kiltisti. Minun vaan oli tästä näkökulmasta hankala hahmottaa tapahtuiko asetus todella niskasta vai taipuiko kaula vinoon. Seuraavaksi kokeilimme vielä tuntuman ottamista maasta käsin molempiin ohjiin, ja yritimme saada hevosen myötäämään niskasta tuntumalle. Vake kylläkin vain jurnutti vastaan reagoimatta tai myötäämättä millään lailla, enkä oikein ollut varma kuinka vahvasti ohjista olisi tullut pitää ja mitä niillä tehdä. Tästä harjoituksesta ei siis näin ensi kerralla löytynyt punaista lankaa.

Seuraavaksi kipusimme takaisin ratsujemme selkään ja asetusta lähdettiin työstämään tutummalla tavalla. Työskentelimme ensin kokonaan käynnissä ratsastaen pituushalkaisijaa ja asettaen tässä jompaankumpaan suuntaan sekä välillä suoristaen. Uralla mentiin pitkien sivujen alussa pienet pätkät pohkeenväistöä. Ehkä pieni harjoitustuokiomme maasta käsin oli saanut Vaken hereille, sillä se lähti myötäämään niskasta asetukseen ja pyöristymään tuntumalle heti tunnin aluksi. Ope kehotti kuitenkin vielä hakemaan ryhtiä ja keveyttä etuosaan, sillä pyöristyessään Vake tahtoi usein roikkua ohjalla ja "kaatua" etuosansa yli. Nytpä ei tyydytty tällaiseen, vaan ohjeena oli tarvittaessa kohottaa ohjalla ja ratsastaa sen jälkeen tarmokkaasti eteen. Ope myös muistutti ettei kädellä saisi ratsastaa ollenkaan taaksepäin vaan käsien pitäisi "hengittää" tuntumalla paremmin. Välillä löytyi tuntumaan ja etuosaan sellaista mukavaa, kevyempää tunnetta etenkin väistöjen aikana. Toisaalta sitten kun keskityin mihin tahansa muuhun pääsivät hartiat ja olkavarret helposti vähän jännittymään ja ratsastuksen ajatus suuntautumaan enemmän taakse. Toinen jännittyvä osa olivat jalat, joita yritin painaa liiankin päättäväisesti alas niin että nilkka jännittyi. Ope kehottikin nostamaan kantapäätä hieman ylös ja tämän avulla tuomaan pohjetta taaksepäin oikealle paikalleen.

Asetuksissa pituushalkaisijalla tuli ensin pieniä kiemurteluja ja poikituksia. On se vaan kumma miten vaikea voi olla pitää ponin runko ja kaula suorana samalla kun niskaan tulee pieni asetus. Taisin pohkeilla liikaakin varmistella ettei takaosa menisi sivuun, ja seurauksena oli poikitus päinvastaiseen suuntaan. Lopulta mentiin vähän suorempana, ja asetus onnistui molemmille puolille ihan kohtuullisesti niin että pääsin myötäämään ja kiittelemään Vakea. Väistöissä uraa pitkin olisi kaivattu enemmän ajatusta eteen, ja ensin erehdyin pyytämään liian jyrkkää poikitusta. Ope käski loiventaa liikettä ja totesi että väistön ratsastaminen loivana olisi Vakelle itse asiassa paljon parempaa jumppaa. Vasen takanen oli kuulemma aika huono astumaan rungon alle, ja sitä tässä loivalla väistöllä yritettiin korjata.

Lopputunti mentiin ravissa keventäen ja päätyihin tehtiin suuret ympyrät. Alkutunnin asetus- ja väistöhommista oli ollut jotain apua, sillä Vake lähti ravissakin liikkumaan melko pyöreänä. Varsinkin vasempaan kierrokseen hämmästelin sitä että Vake toimi näinkin hyvin ja vieläpä samalla kun kevensin ravissa. Ympyröillä piti vähän tarkkailla ettei etuosa liirannut ulospäin ja takaosa sisään, eli etuosaa sai ratsastaa vasemmalta oikealle. Aika jännää kun muistaa että yleensä Vaken vinoudet tuppaavat olevan toisinpäin eli etuosa liiaksi oikealla. Oikeassa kierroksessa Vake pyrki puskemaan hieman oikea kylki edellä, ja en saanut sitä ihan rehellisesti taipumaan sisäpohkeen ympäri. Välillä pohje ja asetus tuntuivat menevän läpi ja silloin Vake pyöristyikin kauniisti, mutta kohta taas oikea lapa oli tunkemassa sisälle. Aivan kunnolla ei tätä oikean lavan ongelmaa näköjään tällä tunnilla ratkaistu. Teimme loppuverryttelyn lomassa vielä muutamia askeleenpidennyksiä pitkillä sivuilla. Vake venytti vaatimattomasti mutta venytti kuitenkin, eikä kiirehtinyt tahtia. Pari hyvää askelta riitti ja juuri sen pidemmälle ei eteenratsastusta tarvinnut jatkaa. 

Tunti sijaisopen ohjauksessa oli mukava ja antoisa. Erityisenä ohjeena jäi mieleen että Vakea pitäisi ratsastaa edestä ryhdikkäämmäksi ja pois etuosalta nykyistä enemmän. Nyt kun se kuitenkin aika hyvin myötää niskasta ja pyöristyy niin voisi alkaa enemmän ratsastaa "ylöspäin". Tähän tarvitaan kevyttä kättä joka ei vahingossa ratsasta yhtään taaksepäin, sekä pohjetta aktivoimaan liikettä eteen ja ylös. Asetukseen Vake myötäsi tällä kertaa aika kivasti, mikä ei ole aina ollut mikään itsestäänselvyys. Sain myös kivan kommentin istunnasta, eli istuin nyt kuulemma hurjan paljon jäntevämmin kuin kesällä jolloin tämä ope viimeksi näki minut Vaken selässä. Vaikuttaa siis siltä että jotain edistystä on tapahtunut ja oikeaan suuntaan tässä ollan menossa, hitaasti mutta kuitenkin. Istunta toimii vähän paremmin ja ponikin toimii ainakin välillä paremmin.

Asetuksilla notkeaksi

Tiistain koulutunti mentiin viime viikkoa sulemmalla ja paremmalla pohjalla kentällä. Vake oli poikkeuksellisesti hommissa jo edeltävällä tunnilla, joten se oli saanut verrytellä valmiiksi. Tänään jatkettiin viime viikolla aloitettua rauhallista hevosten notkistelua. Aluksi kerrattiin paikoillaan seisten viime kerralta tutut kaulan taivutukset molemmille puolille, mitkä Vake teki oikein nätisti ja pehmeästi.

Tunnin päätehtävänä olivat myötä- ja vasta-asetukset, joita tehtiin sekä uralla että ympyröillä niin käynnissä kuin ravissakin. Erityistä huomiota kiinnitettiin asetuksen vaihtoon puolelta toiselle. Vasta-asetusten kautta arvelin saavani Vakea vähän suoristumaan lavoistaan, ja ainakin asetuksen vaihtelu teki sen ettei vasen kierros ollut niin selkeästi oikeaa hankalampi kuin yleensä. Ope muistutteli ensin pitämään ulko-ohjan tuntumalla asetuksen aikana, sillä keskityin liikaa asettavaan ohjaan heittäen ulko-ohjan pois. Kun maltoin pitää ulko-ohjaa paremmin kädessä alkoi asetuksen kautta tulla myös parempia tuloksia, eli käynnissä Vake lähti hetkellisesti jo pyöristymäänkin.

Ravissa oli aluksi hankalampaa, enkä saanut oikein luontevaa tuntumaa sen enempää asettavaan kuin ulko-ohjaankaan. En myöskään ollut tarpeeksi nopea asetuksen vaihtamisessa ja asetuksesta myötäämisessä, vaan jäin junnaamaan vasta-asetusta liian pitkäksi aikaa kerrallaan. Ope ohjeisti ettei tarvitse odottaa että kaikki olisi asetuksessa kerralla täydellistä, vaan asetuksen laatua ja niskan pyöreyttä voi korjata kerta kerralta pikku hiljaa. Seuraava korjattava asia oli pohkeen käyttö ja liikkeen aktiivisuus, sillä asetuksia keskittyneesti nyhrätessä pohje pääsi unohtumaan ja Vake hyytymään aivan mummoraviin. Eihän se asetus mitenkään toimi halutulla tavalla jos liikkuminen on tahmeaa mönkimistä. Ohje oli pitää pohkeet koko ajan pienellä "tuntumalla" kyljissä ja ratsastaa ravia aktiivisemmaksi toistuvilla pyynnöillä. Näillä korjauksilla alkoi meno muuttua koko ajan paremmaksi, eli Vake alkoi myödätä asetuksiin niskasta pyöreäksi ja jäädä mukavasti tuntumalle kun löysin idean ulko-ohjasta. Pohkeellekin Vake alkoi herkistyä ja raviaskeleeseen tuli lisää aktiviivisuutta. Meno alkoi olla jo suorastaan notkeaa ja poni kuulolla.

Teimme vielä laukannostoja käynnistä. Laukka nostettiin pitkälle sivulle tullessa kulmasta ja laukattiin suoraan pitkällä sivulla. Tarkoitus oli päästä nostamaan laukka pyöreällä hevosella ja saada muutamia laadukkaita askelia heti nostosta ennen paluuta raviin ja käyntiin. Hyödynsin lyhyillä sivuilla ja kulmissa apuna muutamia väistöaskeleita jos tuntui ettei Vake muuten oikein myödännyt niskasta, ja näin pääsin ratsastamaan nostoon pyöreänä liikkuvalla ponilla. Pari väistöaskelta on Vaken kanssa aina se quick-fix jos ei muuten tahdo sujua. Nostoissa Vake oli hieman hidas, ja sorruin jossain määrin tuuppaamaan istunnalla. Pari vähän napakampaakin nostoa sain aikaan, mutta heti noston jälkeen laukka pääsi lässähtämään etupainoiseksi taaperrukseksi. Ope kehui kuitenkin siitä että päästiin nostoihin hyvässä muodossa ja ryhdikkäästi, ja tuumasi että itse laukkaa ehditään kyllä myöhemmin työstää.

Lopuksi ratsastimme vielä ravissa pääty-ympyröitä sekä pitkille sivuilla askeleen pidennystä. Notkistelu asetusten parissa oli selvästi tuottanut tulosta, sillä Vake liikkui nyt varsin pehmeän oloisena ja hyvässä pyöreässä muodossa. Suoristumista oli myös tapahtunut, sillä oikea lapa ei enää tunkenut oikealle vaan asetuksesta ja taivutuksesta tuli rehellisempiä. Tässä hyvässä moodissa pysyminen vaati tosin harjoitusravissa istumista, sillä jos aloin keventää meinasi ponin selkä heti vähän tipahtaa ja "takaa eteen" ajatus herpaantua. Askeleenpidennyskin onnistui parhaiten kun istuin satulassa ja pidin istunnalla pakettia kasassa. Kovin kummoista ei pidennyksestä vielä saatu, ja siinä pääsi poni valahtamaan pitkäksi ja etupainoiseksi eikä ryhdikkäämpi raami säilynyt. Heitin eteenratsastaessa kyllä ohjaakin usein liian pitkäksi joten ihmekö tuo. Vaikka pidennykset eivät vielä mallikelpoisesti irronnetkaan niin olimme kuitenkin open kanssa molemmat oikein tyytyväisiä siihen kuinka Vake nyt muutoin ravissa liikkui. Melkeinpä yllättävää että se notkistui ja pehmeni näinkin hyväksi.

Olin tietenkin kovasti tyytyväinen siihen miten työskentely tänään sujui. Vake on ollut niin tönkön oloinen että on tosi hienoa kun se alkaakin mennä tällä lailla. Parin viikon takainen hieronta on varmasti osaltaan auttanut, sillä ainakin Vakella on satula alkanut pysyä paremmin keskellä ja minun on tietenkin paljon helpompi ratsastaa kun pääsen istumaan suunnilleen keskellä ponia enkä roiku oikealla kyljellä. Tällä tunnilla mielestäni hoksasin vähän sitä kuinka pohkeella tulee pitää "tuntuma" ja sitä kautta aktivoida koko ponia ryhtiin ja ylös. Tässähän on ollut vähän ongelmaa löytää kultainen keskitie niin etten ratsastaisi liian varovaisesti ja päämäärättömästi mitään pyytämättä mutta en toisaalta myöskään lipsahtaisi yliratsastamisen puolelle ja alkaisi prässätä Vakea liikaa. Tänään oli aika hyvä meininki tältäkin osin, eli ratsastin sopivan napakasti ja varmoin ottein mutta ratsukon rentous kuitenkin säilyi samalla. Tällaista lisää!

Lisää asetuksia ja taivutuksia

Olin myös tänä torstaina pienryhmätunnilla, joka toimi viimeisenä ratsastuskertanani Jussilla ennen sunnuntain kisoja. Jussi olikin tällä kertaa ihan omilta jäljiltäni, sillä eilen ratsastin sillä päivän viimeisenä ja tänään taas ensimmäisenä. Sain muuten nyt käsiini videomateriaalia minun ja Jussin menosta kahden viikon takaisella tunnilla, ja lisäsin videon kyseisen postauksen yhteyteen.

Tänään aloitettiin tunti hieman erilaisella alkuverryttelyllä, eli ravaten reilusti pidemmällä ohjalla ja aivan kevyellä tuntumalla tavoitellen rentoa eteen-alas venytystä. Tällainen rento aloitus oli mukava, vaikka huomasinkin että pitkällä ohjalla ratsastaen en osannut mm. asettaa yhtä helposti kuin "normaalilla" tuntumalla. Nyt siis joutui pakostakin ottamaan pohkeita ja istuntaa enemmän käyttöön kun ei voinut turvautua ohjaan siinä määrin kuin tavallisesti. Kun sain asettamiseen ideaa ja ratsastin samalla pohkeesta eteen lähti Jussi ihan mukavasti pyöristymään ja venyttämään kaulaa alas, ja rentona se ainakin liikkui vaikka kaikista irtonaisinta ei sen liike vielä näin alkutunnista ollut.

Rennon keventelyn jälkeen otettiin ohjat lyhyemmäksi normaalille tuntumalle ja jatkettiin käynnissä. Ratsastimme nyt pituushalkaisijaa, jonka alkuun tuli voltti ja tästä jatkettiin sulkutaivutuksessa etuosa pituushalkaisijan suuntaisesti. Puolenvälin jälkeen tuli suoristus ja voltti toiseen suuntaan sekä sulkutaivutusta toiselle puolelle. Sulkutaivutus vasemmalle sujui ihanan vaivattomasti, parhaimmillaan lähes ajatuksen voimalla. Ope kehotti tekemään vielä pieniä kohottavia ja etuosaa hidastavia pidätteitä, ja tätä kautta löytyi liikkeen aikana todella hieno ryhdikäs raamikin. Sulkutaivutus oikealle oli huomattavasti vaivalloisempaa, enkä saanut Jussia aivan rehellisesti taipumaan oikeasta kyljestään. Kuuliaisesti se kyllä kulki sivuttaisliikettä etuosa pituushalkaisijalla, mutta tämä jäi liikaa pohkeenväistöä muistuttavaksi sen sijaan että vasen kylki olisi venynyt kunnolla ja oikea lapa lakannut puskemasta liikkeen suuntaan. Koin tässä tilanteessa vaikeuksia istua keskellä hevosta ja oman painoni avulla ohjata sitä haluttuun poikitukseen ja taivutukseen, sillä väkisinkin paino tuntui roikkuvan vasemmalla kyljellä hankaloittamassa tilannetta entisestään.

Laukkaa työstettiin ympyröillä, ja tehtävänä oli edellistuntien tapaan vaihdella myötä- ja vasta-asetuksen välillä. Vasemmassa laukassa vasta-asetuksesta olikin huomattavaa apua, ja sain samalla suoristettua etuosaa oikealta vasemmalle. Tätä kautta koko laukan laatu ja pyöreys parani, mutta muoto painui helposti liian matalaksi ja etupainoiseksi. Ope myös vinkkasi että mikäli Jussi tuntuu laukkaavan kovasti takaosa vasemmalla kannattaa tarkistaa istunta, eli korjata oikealla roikkuva oma paino ja vasemmalle kallistuva ylävartalo. Jussilla kun on taipumusta tuoda takaosa vasemmalle niin se voi olla tällaisille jutuille hyvinkin herkkä. Oikeassa laukassa Jussi oli tälläkin kertaa parempi, eli suorempi, ryhdikkäämpi ja kevyempikin. Opelta tuli kehuja siitä että meno näytti pehmeältä, mutta itse olisin vielä toivonut tuntumaa rennommaksi.

Tältä pohjalta sitten starttaamme sunnuntaina A-merkin kouluohjelman. Jos Jussi toimii kisoissa läheskään yhtä hyvin kuin tunnilla (tai siis jos itse pystyn ratsastamaan läheskään samalla lailla) niin hyvin sen pitäisi mennä.

Myötäistä ja vastaista asetusta ja taivutusta

Mahduin tälläkin viikolla mukaan torstain pienryhmätunnille, ja sain näin kisojen alla mennä jälleen Jussilla. Etukäteen lupasin itselleni että tänään en muuten lähde Jussin kanssa minkäänlaiseen vetokilpaan, enkä yksinkertaisesti suostu ratsastamaan vahvalla kädellä vaan pidän tuntuman kevyenä vaikka mikä olisi. Kuinka ollakaan tunnin aiheena olikin juuri sopivasti asetus ja tuntuma.

Aloitimme käynnissä ja sen jälkeen ravissa vaihdellen myötä- ja vasta-asetuksen välillä niin suoralla uralla kuin ympyröilläkin. Asetukseen odotettiin ensin myötäys yhdelle puolelle, minkä jälkeen vaihdettiin asetuksen puolta ja jälleen pyydettiin hevonen myötäämään. Sain tehtyä asetukset mielestäni aika hyvin, ja Jussin kanssa ne olivat toimiva tapa löytää myös käynnissä pyöreyttä ja keveyttä. Kun hevonen vastasi asetuksiin melko helposti myödäten niin oli helppoa pitää tuntuma ja asetukset pehmeinä. Käynnissä Jussi myötäsi ehkä vähän ylipyöreäksi ja liian matalaan muotoon, mutta ravissa löytyi todella kiva muoto tasaisella kevyellä tuntumalla. Ope vinkkasi vielä että siinä vaiheessa kun hevonen toimii ja vastaa asetuksiin näin hyvin niin siltä voi alkaa pyytää sitten vähän enemmänkin, eli muotoa korkeammaksi ja etuosaa ylös ja ravia isommaksi samalla kun jatkaa rauhallista työskentelyä asetusten kanssa.

Seuraavaksi jäimme ympyrälle, missä jumpattiin ensin käynnissä vasta- ja sulkutaivutuksia. Tehtävänantona oli ratsastaa ensin pätkissä vastataivutusta ympyrällä, eli asetus ulos ja takaosan väistätys ulos ympyrältä samalla kun etuosa ja otsa seuraavat ympyrän uraa. Näin saatiin hevosen sisäkylkeä venymään hevosen taipuessa ympyrään nähden päinvastaiseen suuntaan. Varsinkin vasempaan kierrokseen vastataivutus oli älyttömän hyvä liike Jussin suoristamiseen ja notkistamiseen. Hyvin kuuliaisesti se tehtävän suoritti, ja liikkeen myötä raami parani huomattavasti. Enemmänkin tosin olisi etuosa voinut vielä keventyä ja kohota ylöspäin. Tärkein muistettava juttu vastataivutuksessa oli pitää oma rintakehä ja katse ympyrän kaaren suuntaan, jolloin menosuunta pysyi selkeänä ja istunta keskellä hevosta.

Vastataivutuksen jälkeen vaihdettiin sulkutaivutukseen, eli hevonen taipui nyt menosuuntaan ja takaosa tuli ympyrän kaaren sisäpuolelle. Sulkutaivutuksessa piti varoa ratsastamasta poikitusta liian jyrkästi, sillä Jussi tällaista helposti tarjosi, ja vasemmassa kierroksessa ulkoavuilla piti tuoda oikea lapa riittävästi mukaan liikkeeseen. Sulkutaivutus toimi sekin erinomaisena suoruutta parantavana liikkeenä, ja hetkittäin sain Jussin nousemaan mielestäni jo vähän korkeampaankin muotoon.

Ympyrällä myös laukattiin molempiin suuntiin sen jälkeen kun kyseiseen suuntaan oli ensin notkisteltu vasta- ja sulkutaivutusten parissa. Taivutusväistöt olivat varmasti tehneet tehtävänsä, sillä laukassakin Jussi toimi oikein kivasti ja tuntumakin säilyi kohtalaisen kevyenä. Verrattuna viikko sitten laukassa käymäämme kovaan veto- ja ohjassaroikkumiskisaan meininki oli nyt täysin toinen, eli tänään onnistui jopa laukassa pehmeän tuntuman säilyttäminen!

Tästä kerrasta jäi kyllä hyvä mieli etenkin siksi että kerrankin onnistuin ratsastamaan Jussin näin kevyellä kädellä. En tiedä johtuiko tämä siitä että olin vain päättänyt ratsastavani tänään kevyellä kädellä, vai siitä että Jussi tuli asetusten sekä taivutusväistöjen kautta niin hyväksi ettei vetokilpailuun vaan yksinkertaisesti ajauduttu missään vaiheessa. Ainakin myötä- ja vasta-asetus sekä taivutusväistöt ympyrällä olivat todella hyödyllisiä tehtäviä, jotka todellakin toimivat suoruutta ja muotoa parantavina työkaluina sen sijaan että olisivat olleet vain tehtävän itsensä vuoksi tehtäviä "temppuja".

Yllätysmöhkön satulassa

Keskiviikon tunnille sain todellisen yllätysratsun: Aten! Atella olen kautta aikain ratsastanut vain kahdesti, ja edellisen kerran yli kaksi ja puoli vuotta sitten. Atte-mammutti on sympaattinen muhkea suomenhevosruuna, ja jostain syystä sitä ei minulle ole tunneille useammin laitettu. Ehkä syynä on juuri se että Atte on tällainen hieman suurempi möhkö kun taas itse olen lähinnä ponikokoa. Olikin ihan hauskaa päästä pitkästä aikaa kokeilemaan tällaista vähän vieraammaksi jäänyttä ratsua.

Tunti alkoi käynnissä ja ravissa kolmikaarista kiemurauraa ratsastaen, ja kiemuran kaarien sisälle pyörytettiin vielä voltitkin. Atte lähti helposti pyöristymään kaulastaan ja liikkui rennon oloisena myödäten asetukseen molempiin suuntiin. Oikealle se oli kuitenkin notkeampi, kun taas vasemmalle asetuksen kanssa sai olla tarkempi. Käynnissä oli tehtävänantona käyttää tarpeen mukaan asetuksen tukena loivaa takaosan väistätystä. Yritinkin vasemmassa kierroksessa väistättää takaosaa ulos oikealle, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Atte vain jyräsi pidätettäni vastaan sen sijaan että takaosa olisi lähtenyt lainkaan väistöön. Väistöyritys meni näin ollen väkinäiseksi kinaamiseksi, ja ope totesi että koska Atte kuitenkin asettuu vasemmalle suhteellisen vaivattomasti voi väistöt jättää toiseen kertaan niin ettei tarvitse alkaa tapella hevosen kanssa. Ilman väistöjä päästiinkin menemään paljon rennommin ja paremmin asetukseen keskittyen. Volteilla Atte malttoi ravata hyvin, mutta suoralla pitkällä sivulla se pääsi välillä rymyämään eteenpäin pidätettä vasten ja etupainoiseksi valuen. Volteilla puolestaan olisi kuulemma saanut ratsastaa pohkeella enemmän, jotta raviin olisi tullut parempaa pontevuutta ja selkä ja takaosa reilummin käyttöön tällaisen letkeän lötkeän lompisimisen sijaan. Pohkeella ratsastushan se tuppaa usein unohtumaan silloin kun alla on tällainen eteenpäinpyrkivä hevonen.

Laukassa työskenneltiin pääty-ympyröillä, ja tehtävänä oli vaihdella myötä- ja vasta-asetuksen välillä odottaen että hevonen myötää asetukseen ja vaihtaen tämän jälkeen asetus rauhallisesti toiselle puolelle. Laukka on Atella heikko askellaji, ja oikeaan kierrokseen menimmekin aikamoista nelitahtihumputusta. Ohjan, pohkeen ja napakan istunnan yhteistyöllä olisi jotenkin pitänyt saada laukka tasapainotettua rullaamaan kolmitahtisempana, mutta en vain päässyt yhtään kärryille siitä kuinka tämän olisin saanut tehtyä. Kaiken lisäksi Atte puski sisäänpäin niin että ympyrämme uhkasi pienentyä, ja tilan loppuessa laukka putosi helposti pois. Ope neuvoi tauottamaan laukkaa välillä käyntiin sillä Atte ei kovin pitkissä pätkissä jaksa esittää kunnon laukkaa. Minun kanssani se ei kyllä esittänyt oikeaa laukkaa kunnolla niissä lyhyissäkään pätkissä.

Vasen laukka olikin onneksi jo ihan eri maailmasta. Tähän suuntaan laukka pyöri paljon kolmitahtisemmin ja paremmassa rytmissä ja tasapainossa niin että liikkeessä oli jonkinlaista kantoakin eikä vain eteenpäin kaatumista. Nyt Attea sai itse asiassa ratsastaa pohkeella ihan kunnolla jotta laukka pysyi tarpeeksi aktiivisena, ja pohkeella laukkaa sai kivasti ratsastettua myös ylöspäin eikä vain eteenpäin kiireiseksi. Muoto oli tasaisen pyöreä, mutta sain kuitenkin varoa ettei Atte päässyt painumaan liian matalaksi. Samalla toki sain ajatuksen kanssa pitää itsenikin pystyssä, sillä edestä hieman raskas Atte sai muutoin huomaamatta vedettyä kuskinkin etukenoon.

Loppuraveissa Atte ensin kaahasi etupainoisena laukan jäljiltä, mutta kun sain menoa ympyröillä rauhoitettua alkoi pidätekin mennä taas läpi ja hevonen malttaa paremmin. Jälleen sain olla tarkkana että pysyin ennen kaikkea itse pystyssä enkä lähtenyt valumaan hevosen mukana eteen. Lopulta löytyi hyvä ravi jossa Atella ei ollut kiire minnekään, ja kun jyrääminen loppui alkoi sujua myös korrekti eteen-alas-venytys jossa etuosa pysyi kevyenä ja pidäte läpi siitä huolimatta että muoto oli pidempi ja matalampi. Tunti päättyi näin ollen oikein hyvän oloiseen raviin.

Tunti Aten satulassa oli oikein mukava kokemus. Atte on rehti, reipas ja lupsakka joten kivaahan tällaisella hevosella on ratsastaa. Voisin kyllä jatkossa mennä tällä symppisruunalla useamminkin kuin parin vuoden välein!

Asetuksilla ja vasta-asetuksilla kohti suoruutta

Keskiviikon tunnilla ratsuna oli tällä kertaa Eetu. Tunnin ohjelmassa oli työskentelyä ympyröillä ja hevosten jumppaamista väistöjen ja asetusten avulla.

Tunnin alkupuoli vietettiin käynnissä ja ravissa ympyröillä työskennellen. Ympyrää vuoroin pienennettiin samalla vasta-asettaen, ja vuoroin suurennettiin myötäasettaen sekä loivasti väistäen. Aloitimme vasemmassa kierroksessa, jossa homma ei oikein ollut toimiakseen. Havaitsin Eetun vinoudet oikein hyvin mutta en saanut niitä varsinaisesti korjattua. Vasta-asetus ulos oikealle ja etuosan siirto vasemmalle ympyrää pienentäen oli periaatteessa se juttu jonka kautta Eetua sai suoristettua, ja pariin kertaan Eetu jopa myötäsikin niskasta kun open ohjeiden mukaisesti pyrin "horjauttamaan" oikeaa lapaa reilusti vasemmalle. Jotenkin hassua että pienelle voltille sisälapa edellä ja nenä ulos osoittaen kaatuminen oli se minkä kautta poni lähti vähän pehmenemään. Joka tapauksessa asian ydin taisi olla se etuosan siirto oikealta vasemmalle. Eetun etuosa ja kaula ovat tyypillisesti aivan mutkalla niin että kaulan tyvi pullahtaa oikealle, kaulan keski- ja yläosa vasemmalle ja nenä taas osoittaa tiukasti oikealle, ja uskoisin että oikea järjestys missä tätä lähdetään korjaamaan on alhaalta ylös.

Oikeaan kierrokseen jatkettiin samoja asetuksia ja vasta-asetuksia. Oikealle työskentely oli helpompaa, ja Eetu tuli ulko-ohjan tuntumalle paremmin. Nyt siis oikeaa lapaa pääsi työstämään myötäasetuksen kautta, ja ope kehottikin välillä ratsastamaan isolla ympyrällä avotaivutusmaisesti etuosaa sisälle kääntäen ja sisäpohkeen ympäri taivuttaen. Tästä olikin apua, samoin kuin siitä että aivan varovaisesti kutittelin raipalla takaosaa. Eetu nimittäin meinasi etenkin käynnissä jumittua ja lukittua hiippailemaan, mutta pieni kosketus raipalla toi liikkeeseen tarvittavaa energiaa niin että asetukset alkoivat tuottaa tulosta. Nyt Eetu liikkui jo ainakin hetkittäin pyöreänä kaulastaan, ja oli suusta ja niskasta jo paljon pehmeämmän ja rennomman oloinen. Raviaskel tosin ei vielä ollut mitenkään pehmeää ja elastista, mihin ope kommentoi että ponilla ei oikein ristiselkä jousta tarpeeksi.

Ympyröillä jatkettiin vielä laukassa pienentäen ympyrää noin 10 metrin voltiksi pyrkien samalla kokoamaan painoa takaosalle ja lyhentämään laukkaa. Laukan lyhentämisen ja hidastamisen kautta oli sitten tarkoitus päästä siirtymään käyntiin, jossa palattiin isolle ympyrälle nostamaan uusi laukka. Ensin mentiin vasemmalle, joka oli edelleen se hankala kierros. Käynnissä ja ravissa löytynyt pyöreys ja notkeus katosi täysin, eli vasemmassa laukassa jäkitettiin niska jäykkänä. Laukka ei myöskään pyörinyt tarpeeksi ja Eetu pyrki kovasti ennakoimaan käyntiinsiirtymistä voltilla. Päästiin kyllä käyntiin ilman yhden yhtä raviaskelta, mutta kovin töksähtäen kun poni jarrutti laukan pois heti kun aloin suunnitellakaan siirtymää. Vasemmassa laukassa homma ei siis toiminut alkuunkaan, mutta kun kierros vaihtui oikeaksi oli meininki taas onneksi ihan toinen. Oikealle löytyi tuntumaan jälleen pehmeyttä ja poni suoremmaksi kahden ohjan väliin, ja sanoisin että oikeassa laukassa meno oli ehkä koko tunnin parasta. Ope kehotti vielä asettamaan kunnolla pikkuvoltille ja samalla pitämään ulkopohkeen taaempana aktivoimassa ulkotakajalkaa. Näin esitimme aika mukavia laukka-askeleita ympyrää pienentäessä, ja ponin muoto oli hyvä ja tuntuma elastinen. Käyntiinsiirtymiset tulivat tosin tähänkin kierrokseen töksähtäen ja hieman ennakoiden.

Loppuraveissa Eetu liikkui edelleen pyöreänä edestä ja venytti kaulaa melko rentona pidemmäksi kun annoin ohjaa. Ravi ei silti ollut vieläkään oikein elastista, vaan melko lailla samaa töksöttävää askellusta kuin alkutunnista. Eetun kanssa tämä taitaa olla aika normaalia että vaikka niska myötää ja pyöristyy ei selkä kuitenkaan ihan kunnolla tule mukaan vaan jää vielä vähän "jumiin". Joka tapauksessa olin ihan kohtuullisen tyytyväinen siihen että tunnin aikana Eetu meni selvästi parempaan suuntaan, eli sentään jotain tuli tehtyä oikeinkin kaikkien harhayritysten lisäksi. Ei ole ollut minulle mikään itsestäänselvyys saada Eetua liikkumaan edes tässä määrin oikein päin, joten voisi melkein sanoa että tänään oli jotain edistystä havaittavissa.

Koulukuviot kuntoon

Ensi sunnuntaina olemme Vaken kanssa menossa seurakoulukisoihin. Treenipohjamme on toki aika heikko, mutta tarkoitus onkin osallistua ihan huvin vuoksi ja urheilun kannalta kun tällaiset kisat sattuu sopivan matkan päässä olemaan. Samalla vaivalla kannattaa tietysti mennä kaksikin starttia, joten ilmoittauduin sekä Helppo C:1- että Helppo B:3 -luokkiin. Kisoja ajatellen mentiin nyt ylimääräinen koulutunti, jolla pääsimme harjoittelemaan kisaohjelmien teitä ja tehtäviä.

Tunnilla oli kolme ratsukkoa ja pääasialliseksi ratsastusalueeksi rajattiin lyhyen kouluradan kokoinen alue. Ensimmäisenä harjoiteltavana tehtävänä alkuverryttelyn aikana olivat askeleenpidennykset ravissa pitkillä sivuilla. Vake tarvitsi vähän herättelyä ennen kuin liike lähti läheskään riittävästi eteen. Pitkän sivun lopussa ravia takaisin lyhentäessä sai olla tosi tarkkana ettei Vake yrittänyt siirtyä käyntiin asti, eli pidätteen piti olla hyvin pieni ja samalla pohje edelleen mukana.

Seuraavana harjoiteltiin B:3-ohjelman volttikahdeksikkoa harjoitusravissa. Kuvio ratsastettiin samoin kuin ohjelmassa kääntäen pitkältä sivulta radan poikki ja tästä voltit vasempaan ja oikeaan. Huomio oli erityisesti siinä että volteista tuli täsmälleen oikean kokoiset. Ensin ratsastin vahingossa vähän liian pienet ja sitten liian isot voltit, mutta lopulta saatiin volttien koko vakiintumaan aika tarkasti siihen kymmeneen metriin. Volteilla asettaessa Vake lähti myös pyöristymään oikein kivasti, kunhan pidin ulko-ohjan kädessä enkä roikkunut sisäohjassa kiinni. Pyöreys tuli tosiaan "siinä sivussa" asetusten ja taivutusten myötä, joten tällainen volttikahdeksikko jossa asetus tulee vuoroin kumpaankin suuntaan kannattaa pitää mielessä hyvänä verryttelytehtävänä.

Laukkaa verryteltiin ensin hetki molempiin suuntiin uraa pitkin. Vake oli taas kovin hidas ja vaati hoputtelua eteen. Oikeassa laukassa oli kulmissa lapa edellä tunkua. Kun laukkaa oli saatu vähän hereille alettiin ratsastaa C:1-ohjelman mukaista kuviota jossa laukka nostettiin lyhyellä sivulla, pyöräytettiin keskiympyrä ja laukattiin lävistäjä uralle raviin siirtyen. Keskiympyrällä oli tarkkailussa taas kuvion koko, mikä on oikein hyvä sillä näissä helpoimmissa luokissahan on suuri merkitys nimenomaan tarkoilla teillä. Ympyrällä taivuttaessa ja tarkasti oikean kokoiselle tielle sihdatessa tuli sivutuotteena taas pientä pyöristymistä, mutta uralla ja kulmissa Vake ei pysynyt samalla lailla sisä- ja ulkoapujen välissä.

Tiesin etukäteen että laukkalävistäjät tulevat olemaan Vaken kanssa vaikeita, sillä ponihan on tottunut suunnanmuutoksissa vaihtamaan laukkaa hyvinkin näppärästi. Niinhän siinä kävikin että lävistäjällä Vake alkoi jarruttaa, ja kun yhtään käytin pohjetta tuli heti vaihto. Vaihtoon päädyttiin myös silloin kun yritin pitää laukanpuoleisen pohkeen edessä ja ulkopohkeen takana. Vasemmassa laukassa onnistuttiin tekemään kuitenkin yksi onnistunut lävistäjä, jolla sama laukka säilyi uralle asti. Tämä onnistui kun päästiin lävistäjälle riittävän sujuvassa laukassa niin ettei eteen tarvinnut enää ratsastaa, ja istuin koko lävistäjän ajan aivan hiljaa antamatta mitään merkkejä pohkeilla ja siirtämättä omaa painoa minnekään suuntaan. Oikeassa laukassa pysyminen oli vielä hankalampaa, ja paras suorituksemme oli raville siirtyminen reilusti ennen uraa sillä hetkellä kun Vake alkoi suunnitella vaihtoa. Ope neuvoi ajattelemaan pohkeenväistöä säilytettävän laukan puolelle (ilman että kuitenkaan lähtee varsinaisesti poikittamaan), ja tällä idealla saatiin oikea laukka pysymään ainakin vähän pidemmälle. Ehkä olisin voinut vielä kokeilla asettaa oikein reilusti laukan puolelle. Kisaradalla strategiana on sitten se että ennemmin siirtää raviin vähän etuajassa kuin antaa Vaken ehtiä vaihtaa. Joskus paremmalla ajalla kannattaisi sitten harjoitella vastalaukkaa jottei kouluradan lävistäjät olisi näin hankalia.

Lopuksi mentiin vielä kolmikaarista kiemurauraa sekä pysähdyksiä ja peruutuksia. Pysähdyksiä ei saatu kovin napakoiksi, vaan niihin valuttiin aina käyntiaskeleen tai parin kautta. Peruutuksissa Vake teki helposti liikaa, eli askeleita tuli enemmän kuin oli tarkoitus. Täsmällisen askelmäärän saavuttamiseksi kannattaa siis olla nopeasti ratsastamassa eteen jo siinä vaiheessa kun poni alkaa ottaa viimeistä askelta taakse.

Vaikka kaikki tehtävät eivät ihan nappiin sujuneetkaan niin tämän tunnin perusteella lähden kuitenkin ihan hyvillä mielin seurakisoihin. Ravissahan Vake kulkee oikeastaan aika kivastikin, ja pystymme tekemään täsmällisiä teitä. Laukassa meno tahtoo olla lötkömpää, ja lävistäjäongelmille nyt ei tähän hätään voi ihmeitä tehdä. Sain sentään nyt jotain ideoita siihen miten laukkalävistäjillä voi ainakin yrittää pitää halutun laukan. Kisojen helppo B -ohjelma vaikuttaisi minua ja Vakea ajatellen jopa helpommalta kuin helppo C -ohjelma, sillä B:3:sta puuttuvat ihanasti keskiravit ja peruutus, ja laukkalävistäjällä raviinsiirtyminen tulee jo puolivälissä. Tiedä sitten onko Vake parempi ja skarpimpi ensimmäisellä vai toisella radalla, mutta käydäänpä nyt joka tapauksessa hakemassa kisakokemusta näiden kahden radan verran.

Asetus - liika on liikaa

Sunnuntain tunnille sain Eetun. Teemana olivatkin juuri sopivasti asetukset ja suoristaminen, eli ne asiat joissa Eetun kanssa on erityisen paljon työstämistä. Käynnissä sekä ravissa mentiin kolmikaarista kiemurauraa, ja käynnissä avuksi otettiin myös takaosan väistätykset kaarilta ulos. Väistö kaarevalla uralla on se liike minkä kautta oman kokemukseni mukaan Eetulla on yleensä saanut asetuksen läpi ja ponin notkeammaksi.

Käynnissä homma alkoikin ihan hyvin Eetun lähtiessä väistöissä pyöristymään. Kaaret oikealle olivat helpompia ratsastaa kuin kaaret vasemmalle, sillä vasemmalle asettaessa ulko-ohjan tuntuma tuppasi mystisesti häviämään ihan kokonaan. Yleinen ongelma oli molempiin suuntiin se että asetus meni överiksi ja kaula linkkuun, enkä tämän linkkuuntumisen voimakkuutta edes täysin hahmottanut ennen kuin katsoin menoamme videolta. Luulen syyn yliasettamiseen ja kaulan ylitaivuttamiseen olevan siinä että kun ei poni asetuksesta myötää ja pyöristy niin alan epätoivoisesti vain asettaa entistä voimakkaammin. Vasemmassa kierroksessa Eetu tuntui myös purevan sisäpuolelta kiinni kuolaimeen samalla kun kuitenkin käänsi päätä asetuksen suuntaan. Kun tunne näin ollen oli että poni jäkittää asetuksessa vastaan niin jälleen seurauksena oli kaulan vetämistä sisäohjalla mutkalle. Kaulan linkkuuntuminen sitten tietenkin johtaa siihen että ulkolapa karkaa kokonaan ja hevonen liikkuu entistäkin vinompana. Jostain pitäisi löytää se tasapaino asettavan ohjan ja kaulan suorassa pitävän ulko-ohjan välille.

Oikeassa kierroksessa oli niin käynnissä kuin ravissakin hyvät hetkensä, jolloin sain oikean idean ulko-ohjan tuntumasta ja sen kautta kaulan ja etuosan suoristamisesta. Näillä hetkillä Eetu sitten asettuikin pehmeästi ja pyöristyi. Silloin kun jokin niin sanotusti loksahti oikeaan asentoon ja Eetu liikkui pyöreänä kahden ohjan välissä tuntui homman idea aika selkeältä, mutta kun poni tästä taas kääntyi väärinpäin niin punaisen langan löytäminen olikin taas kovin vaikeaa. Vasempaan kierrokseen ulko-ohja roikkui monesti aivan toimettomana, enkä vain hahmottanut millä korjauksilla olisin saanut epämääräisen vinon Eetun suoristumaan niin että ulko-ohjalle olisi saanut tuen ja sisäohjaa pehmeämmäksi. Ope muistutteli moneen kertaan kaulan suorana pitämisestä ulko-ohjalla, mutta oma virheellinen tunne oli se ettei oikeaa ohjaa voi pitää kunnolla kädessä jos aikoo saada vasemmalle asetuksen. Vikaa oli myös siinä että asetuksessa ei taaskaan ollut riittävän selkeää vastaanpitämisen ja myötäämisen systeemiä, vaan asettava käsi oli liian levoton ottaen ja päästäen melkolailla summamutikassa.

Laukassa en saanut asetukseen otetta senkään vertaa kuin käynnissä ja ravissa. Toki sama ulko-ohjan sääntö päti edelleen, mutta asettavan käden rentona pitäminen oli hankalaa ja koko laukka oli aika nelitahtisen ja kiireisenkin oloista. Ehkä pohkeella olisi saanut ratsastaa lisää pyörivyyttä, ja toisaalta ope myös ohjeisti hidastamaan etujalkoja niin ettei etuosa kipittäisi liian kiireisenä. Oikeassa laukassa sain kaulaa vähäsen suoristettua ja sisäkäden pidettyä pehmeämpänä, jolloin Eetu ei jäkittänyt vastaan yhtä pahasti kuin vasemmassa laukassa. Varsinaiset oivalluksen hetket jäivät laukasta kuitenkin puuttumaan.

Loppuraveissa Eetu oli joka tapauksessa melko rento ja hieman jopa venyttikin kaulaa. Open kannustava kommentti oli että Eetu oli tänään mukavasti läsnä eikä lähtenyt vain jäkittämään ratsastajaa vastaan. Totesinkin tähän että Eetu kyllä tänään toimi heti kun vaan onnistuin itse tekemään jotain oikein. Se oikeiden asioiden tekeminen vaan tahtoo olla niin kamalan hankalaa varsinkin kun poni on näin kovin vino ja jäykkä ja vaatii ratsastajalta todella paljon työtä ja tarkkuutta.

Apujenkäytön omavalvontaa

Perjantaina ratsastin Vaken itsenäisesti. Kävelimme alkukäynnit Annen ja Jetin kanssa peltolenkillä, ja tämän jälkeen suuntasimme kentälle missä työskentelimme noin kolme varttia. Eilisen tunnin kompastuskivien pohjalta päätin tänään keskittyä turhan vaikuttamisen karsimiseen, eli siihen että käyttäisin vain tarkoituksenmukaisia apuja ja jättäisin kaiken ylimääräisen pohkeella puskemisen ja ohjalla säätämisen sikseen.

Treenihetkemme ensimmäisen kolmanneksen ratsastin eiliseltä tuttua ympyräkahdeksikkoa sekä voltteja ravissa. Taas Vake tuntui ravaavan kovin hitaasti, mutta vastustin kiusausta alkaa puskea sitä eteenpäin. Yritin pitää ulko-ohjan kädessä mahdollisimman tasaisesti ja tehdä tarpeen mukaan asetuksia sisäohjalla taakse vetoa välttäen. Vasemmalta jäin liikaa kiinni sisäohjaan, mutta oikeaan kierrokseen ulko-ohjan tuki ja sisäohjan keveys toimivat paremmin. Aluksi meno tuntui aika toivottomalta köpötykseltä, mutta asteittain Vake alkoi kulkea paremmin, ja totesin että ei sitä näköjään tarvitsekaan niin kamalasti vääntää ja vaatia jotta poni alkaa vähän pyöristyä ja olla avuilla paremmin. Olen vaan tottunut tekemään hevosen selässä ihan liikaa sen sijaan että antaisin sen pyöreyden ja aktiivisuudenkin tulla ajan kanssa sitä mukaa kun erilaisten tehtävien myötä hevonen tulee kuulolle ja alkaa taipua notkeasti molempiin suuntiin. 

Pienen lepohetken jälkeen jatkoin kahdeksikolla laukassa. Menin aina muutaman kierroksen ympyrällä yhteen suuntaan ennen kuin tein vaihdon. Vaihtojen kanssa oli sama juttu kuin eilen, eli laukan piti edetä tarpeeksi sujuvasti ja istunnan pysyä riittävän eleettömänä. Tällöin vaihto onnistui, mutta liian lötköstä laukasta yrittäminen tai painon keikauttaminen vinoon johti ravivaihtoon. Mukavaa kuitenkin huomata että etenkin vasemmasta oikeaan vaihtaminen alkaa vähitellen sujua paremmin. Erityisesti laukassa havaitsin Vaken puskevan oikeassa kierroksessa sisään ja vasemmassa taas liiraavan ulos, ja ilmiselvä syy tälle on se että istun itse vinossa ja koko satula on aina vähän oikealle luisuneena. En vaan käsitä kuinka vaikeaa se keskellä hevosta istuminen voi olla vaikka kuinka asian tiedostaisi.

Viimeisen kolmanneksen ratsastin eri askellajien välisiä siirtymisiä suurilla ympyröillä. Vake liikkui ainakin jonkin aikaa ravissa aika kivasti, niin että energiaa tuntui askeleessa olevan ilman hoputtamistakin ja niskasta tuli myötäystä pyöreämmäksi asetuksen kautta. Tuntui että koko etuosa oli hetkellisesti kevyempi ja ryhdikkäämpi. Näissä tilanteissa vaan käy joko niin että heittäydyn matkustajaksi tai vaihtoehtoisesti alan yliratsastaa. Nyt kävi jälkimmäinen, eli tunnin loppupuolella ei idea tarpeettomien apujen välttämisestä ollut ihan kunnolla hallussa. Vake taipui kuitenkin mukavasti molempiin suuntiin ja oli ”kahden pohkeen välissä”. Ihan kivoja pikku pätkiä niin ravissa kuin laukassakin. Siirtymisten osalta laukannostot onnistuivat napakammin käynnistä, sillä ravista ikään kuin ”luisuttiin” laukkaan. En tiedä oliko pidätteeni liian iso laukasta raviin siirtymisissä (vaikka kättä näissä olikin hyvin vähän), sillä Vake pyrki jarruttamaan liikaakin niin ettei ravi edennyt heti siirtymisestä eteenpäin. Pohkeet pitää siis näissä olla kunnolla mukana.

Jotain hyviä pätkiä tänään kyllä oli, ja hyvää on se että pyöreämpi muoto ja sujuvampi ravi alkoivat löytyä ikään kuin itsekseen tehtävien myötä eikä itsetarkoituksellisesti pään asentoa ratsastamalla. Silti pitäisi vieläkin saada käteen rauhallisuutta ja rentoutta, ja pohkeenkäyttöönkin harkintaa ja tarkoituksenmukaisuutta. Joka tapauksessa yritän saada nyt fokusta siirrettyä siitä miten hevonen kulkee siihen miten itse ratsastan, eli miten istun ja miten käytän apuja. Näiden tarkkailu on syytä pitää teemana seuraavallakin itsenäisellä kerralla.

Ei vain eteen vaan myös ylös

Tälläkin kertaa sain vähän harvemmin kohdalle osuvan ja ei-niin-mieluisan ratsun eli Jukan. Edellisestä ratsastuskerrasta tällä ponilla olikin jo melkein vuosi aikaa, mutta muistin silti elävästi kuinka tuskaisen vaikeaa tällä tahmakaviolla on aina ollut ratsastaa. Otin kuitenkin reippaan asenteen ja vakuuttelin itselleni että välillä on oikein hyvä mennä muillakin kuin niillä helpoimmilla hevosilla ja omilla suosikeilla. Alku ei ollut kovin lupaava kun Jukkaa ei meinannut saada tarhasta kiinni, mutta leipäpalalla lahjottuna se suostui viimein pyydystettäväksi.

Työskentely aloitettiin tänään volttien ja asetusten parissa. Volteilla mentiin myötäasetuksessa ja uralla vasta-asetuksessa. Käynnissä sain Jukkaan aluksi yllättävänkin hyvän otteen niin että volteilla asettaessa poni lähti pyöristymään, ja eteenkin se liikkui aluksi ihan kohtalaisen hyvin ennen kuin alkoi turtua pohkeella puskemiseeni. Ope ohjeisti ratsastamaan Jukan alusta asti mahdollisimman lyhyeksi ja ryhdikkääksi ja painoa takaosalle ajatellen, sillä mikäli poni pääsee kulkemaan pitkänä ja etupainoisena ei sitä ole toivoakaan saada liikkumaan kunnolla eteen. Niinpä edettiin tutulla kaavalla eli vuoroin ohjalla lyhentäen ja kohottaen ja vuoroin eteen aktivoiden. Ohjia sain tuon tuostakin olla vähän lyhentämässä, eli en ihan tarpeeksi tohtinut pitää Jukkaa edestä paketissa. Tällä reseptillä kuitenkin selvästi syntyi oikeanlaisia tuloksia, sillä hetkittäin etuosa todella keveni ja ryhdistäytyi ja liikettä pääsi kunnolla aktivoimaan eteenpäin.

Samoja hommia jatkettiin sitten ravissa. Aluksi kadotin käynnissä löytyneen idean enkä saanut Jukkaa yhtä hyvin ohjan ja pohkeen väliin. Humputeltiin pitkään menemään turpa pitkällä jäkittäen ja pohkeen takana tahmaillen. Sinnikkäästi etuosaa lyhyenä pitäen, asetuksilla niskaa rentouttaen ja pohkeella napakasti ratsastaen löytyivät oikeat nappulat viimein ravivolteillakin niin että Jukka myötäsi niskasta kunnolla ja alkoi liikkua kevyemmällä etuosalla. Tällöin pohkeella ratsastuskin tuntui tuloksekkaammalta, vaikkakin edelleen takajalkojen aktiivisuuteen ja pohkeeseen reagointiin jäi toivomisen varaa. Pidettiin lyhyt käyntitauko, ja sen jälkeen jatkettiin työskentelyä volttien parissa vasemmalle. Sain aloittaa taas alusta ja työskennellä pitkään ja sitkeästi ennen kuin Jukka pehmeni ja myötäsi niskasta myös tähän suuntaan. Taas ehdin nauttia työn tuloksista parin viimeisen voltin verran ennen seuraavaa lepohetkeä. Tämän jälkeen verryteltiin hetki laukassa oikealle. Laukassa ohjeet oli edelleen samat eli edestä ylös ja lyhyeksi ja liikkeen aktivointia tätä kautta. Takajalat jäivät turhan laiskoiksi niin että laukka oli nelitahtisen oloista, ja Jukka puksutti eteenpäin ohjalle painaen ja pitkäksi pyrkien. Varsinkin oikealla ohjalla oli painetta aika paljon. Jotain pieniä muutoksia sain aikaiseksi, vaikka kunnolla kevenemään en etuosaa saanutkaan. Olisin voinut aktivoida takajalkoja vielä rohkeammin, sillä pienellä raipan naputuksella laukan rytmi muuttui heti kolmitahtisemman oloiseksi.

Lopputunti tehtiin laukannostoja käynnistä pituushalkaisijalla. Pituushalkaisijan puolivälissä aloitettiin asetus halutun laukan puolelle ja ryhdikkäästä hetkestä sitten nosto. Jukka alkoi olla nyt sen verran "läpi" että käynnissä se tarjoili pyöreää raamia, mutta nostoon tullessa käynti oli monesti kovin hidasta ja pahasti pohkeen takana. Nostot tulivat aluksi lötkösti ja ravin kautta, mutta napakoituivat sitä mukaa kun sain Jukan tulemaan nostoon lyhyempänä ja paremmassa ryhdissä. Asettaessa Jukka vaan lähti kiemurtamaan helposti vinoon ja väistämään takaosalla, joten suorana nostoon tuleminen oli vähän hankalaa. Laukassa ei edelleenkään löytynyt tarpeeksi kevyttä etuosaa vaan posotettiin päädyn läpi pitkälle sivulle aika pitkänä. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen kuinka ryhdikkään oloisena ja hyvässä raamissa sain Jukan välillä pituushalkaisijalla liikkumaan vaikka laukassa pakka sitten pääsikin leviämään. Nostot onnistuivat yleensä ihan napakasti, vaikka ehkä olisin niissäkin saanut pitää ohjat vähän paremmin käsissä niin ettei muoto olisi päässyt valumaan millinkään verran pidemmäksi.

Loppuraveissa työskentelin vielä hetken ympyrällä hakien pyöreyttä ja oikealle asettumista. Etuosaa ylös ratsastaen ja tästä niskaa rentouttaen sain Jukan ihan kivaan muotoon, mutta harmillisesti ravi ei vieläkään lähtenyt tarpeeksi eteen. Ope kehotti olemaan tosi tarkkana sen suhteen ettei Jukalle myötää liian paljon, sillä tällaisesta tilanteesta se "karkaa" heti ja vetää taas itsensä pitkäksi ja etupainoiseksi. Myötäyksen tulee siis olla todella pieni, sillä kuten ope selitti Jukka ei ole mikään rehellinen ja yritteliäs hevonen vaan se pyrkii lintsaamaan heti tilaisuuden tullen. Näinhän siinä monesti kävikin että myötäsin hyvällä hetkellä ohjaa liikaa pois, jolloin Jukka lösähti heti perusmoodiinsa. Lyhyt pyöreä raami kuitenkin löytyi nyt aika helposti uudestaan, eli jotain positiivista muutosta oli alkutuntiin verrattuna havaittavissa.

Vaikka suurin osa tunnista oli sitä tavanomaista vastaanjäkitystä niin olin kuitenkin ihan tyytyväinen siihen miten sain Jukkaa työstettyä oikeaan suuntaan. Kovasti sain tehdä töitä sillä tämä poni ei anna mitään ilmaiseksi, mutta yritys myös palkittiin ja väittäisin että tämä oli paras kerta mitä olen Jukalla koskaan mennyt. Vaikka oli hankalaa niin ei silti mitenkään toivotonta. Ope totesi että oikea lähestymistapa on juuri tämä edestä ylös ja kevyeksi ratsastaminen, sillä pelkkä vimmainen eteentuuppaus paino etuosalle romahtaen ei johda muuhun kuin voimien hiipumiseen niin ponilta kuin ratsastajaltakin. Tämän olenkin Jukan kanssa moneen kertaan todennut paikkansapitäväksi, sillä aiemmilla kerroilla harjoittamani eteenpuskeminen on ollut kaikkea muuta kuin toimiva ratkaisu.

Tuntumaongelmat jatkuvat

Tällä kertaa sain tunnille Rappenin. Kovin usein ei Rapella tulekaan mentyä, edelliskerrasta oli näköjään jo melkein vuosi aikaa. Ratsastettiin tänään mukavassa säässä ulkokentällä kuuden ratsukon ryhmässä. Heti tunnin aluksi jakaannuttiin kahdelle pääty-ympyrälle, joilla työskenneltiin koko tunnin ajan.

Aloitettiin ympyröillä käynnissä asetusten sekä väistöjen parissa. Rappekin kuuluu vasemmalle ylitaipuvien hevosten kerhoon, joten vasemmassa kierroksessa tärkeä tavoite oli pitää oikealla ohjalla kaula suorassa ja ulkolapa kontrollissa. Ohjeena oli että jos ulkolapa alkaa yhtään pullahtaa karkuun niin asetusta pitää loiventaa ja kaulaa suoristaa. Asettavalla ohjalla tuli välttää vetoa taakse ja suunnata ohjasote enemmän sivulle päin. Alusta alkaen koin hankaluuksia pitää ohjat kunnolla kädessä ja sopivalla tuntumalla, sillä Rapen ohjat olivat jotenkin kovat ja jäykät ja valuivat yhtenään liian pitkiksi. Tuntuman ongelmat sekä puutteellinen käynnin aktiivisuus tarkoittivat tietenkin sitä ettei pyöreyttä oikein tahtonut löytyä. Takaosan väistätys ulos ympyrältä auttoi, sillä tätä kautta pääsin tehokkaammin korjaamaan oikean ulkolavan suoruutta. Oikea ohja ja pohje saivat olla väistössä napakkana jottei etuosa liirannut oikealle, mutta kun etuosan sai siirtymään hieman vasemmalle ja kuuntelemaan ulkopohjetta niin väistö ja pyöreys loksahtivat heti kohdilleen.

Ravissa aloitettiin keventäen ja keskittyen edelleen asetuksiin. Tehtävänantona oli ratsastaa hevosia välillä pidemmässä ja välillä lyhyemmässä raamissa, mutta minulla haasteena oli saada hevonen ylipäänsä pyöreään raamiin. Ohjat valuivat koko ajan käsistä ja ope kehottikin moneen kertaan ottamaan hevosen edestä lyhyemmäksi. En ollut ihan sinut myöskään Rapen satulan kanssa, sillä erittäin eteen kiinnittyvät jalustimet pakottivat tuoli-istuntaan ja sitä myötä hyvin etukumaraan kevennykseen. Silloin kun taidot on näinkin heikoissa kantimissa niin ei kyllä kaipaisi varusteiden puolelta vielä lisähaasteita ratsastamiseen. Rappe hiippaili ensin mummoravia, ja liikettä piti saada aktivoitua isommaksi ennen kuin missään muussakaan oli mitään järkeä. Laiskahan Rappe ei missään nimessä ole, mutta ei se isoilla vaihteilla liiku jos ei kuski älyä pyytää. Kun vaan hoksasin ratsastaa ravia reippaammaksi niin periaatteessa Rappe olisi kyllä pyöreämpää muotoakin tarjonnut, mutta tuntumaongelmat häiritsivät edelleen kovasti. Liian pitkällä ohjalla ei tasaista ja elastista tuntumaa löytynyt, ja jatkuva ohjaspituuden korjailu ei tietysti myöskään ollut hyvä asia. Kun työskentely jatkui harjoitusravissa niin sain hommaan vähän enemmän otetta, ja Rappe alkoi liikkua paremmassa ravissa. Ehkä tosiaan keventäessä sain sen himmailemaan etunojassa könöttämiselläni. Rappe liikkui nyt ihan rennon oloisena ja ainakin jossain määrin pyöreänäkin, mutta vielä turhan pitkänä ja matalana.

Vasen laukka tuntui mukavan kolmitahtiselta ja sanoisin jopa että laadukkaammalta kuin millaista muistelin Rapen laukan olevan. Ope kehotti käyttämään pientä vasta-asetusta suoruuden parantamiseksi myös laukassa, ja hakemaan liikettä paremmin takaosan päälle. Edelleen olisi tuntuma pitänyt saada rennommaksi ja pehmeämmäksi, sillä ohjien valuessa pitkiksi ratsastelin kädet reisien päällä ja näin ollen oli tietenkin käsissä liikaa jännitystä. Oikea laukka puolestaan jäi aika kehnon oloiseksi, takaosa tuntui laukkaavan aika laiskasti niin että liike oli nelitahtista ja Rappe tunki koko ajan vähän lapa edellä sisään. Suoruuden korjaus olisi varmasti parantanut laukan laatua, mutta vinoksi jäätiin eikä oikealle ohjalle tullut missään vaiheessa kunnollista myötäystä. Vaikka meno oli laukassa tällaista lapa edellä puskemista niin raviin palattuamme oikea puoli olikin yllättäen "läpi" eikä sisäänpäin tunkemisesta ollut enää tietoakaan. Rappe liikkui siis vihdoin kohtalaisen suorana ja myös oikealta nätisti taipuen. Loppuraveissa haettiin kaulan venytystä pyöreänä eteen ja alas. Rappe pyöristyi ja venytteli ihan mukavasti kunhan vaan en heittänyt sille liian innokkaasti ohjaa pois ja muistin ennen kaikkea ratsastaa pohkeella liikettä eteen. Ravissa olikin nyt laukan jälkeen parempi eteenpäinpyrkimys mutta ei silti kiireisyyttä, ja näin ollen idea "takaa eteen" ratsastamisesta tuntui ihan toimivan. Tunnin ehdottomasti parhaat hetket ajoittuivat näihin viimeisiin minuutteihin.

Jäipä kyllä sellainen olo että olin Rapen selässä aika pihalla. Rappe oli oma ihana itsensä eli kuunteli herkällä korvalla koko ajan ja teki kuuliaisesti mitä pyydettiin, mutta ongelma oli siinä etten itse oikein tiennyt mitä olin tekemässä. Ohjien käsistä valuminen oli tosi ärsyttävää ja häiritsevää, enkä oikein ymmärrä miten ne narut eivät pysyneet paremmin käsissä vaikka jäykät olivatkin. Tämän ilmiön myötä saikin heittää hyvästit ajatukselle hyvästä tuntumasta. Myös istunnan kanssa olin taas ihan solmussa enkä löytänyt oikein minkäänlaista jämäkkyyttä keskivartaloon. Rapella olen mennyt joskus ihan onnistuneitakin tunteja, mutta tämä ei kyllä kuulunut niiden joukkoon. 

Tutustumistunti Oulunsalossa

Pääsiäisviikonlopulle piti tietenkin keksiä jotain tavallisuudesta poikkeavaa, ja niinpä vierailimme Noran kanssa Oulunsalon Ratsastuskoulun tunnilla. Oulunsalo oli minulle aivan uusi paikka, mutta tämänpäiväisen opettajan tunnilla olen ollut kerran aikaisemminkin. Tuntia varatessa en maininnut mitään toivomuksia ratsun suhteen, ja vähän pelkäsin saavani jonkun aivan väärän kokoisen jättiläismöhköhevosen. Hevosjako osui kuitenkin omalla kohdallani ihan nappiin, sillä sain pikkutamma Alastran. Nettisivujen mukaan 10-vuotiaan Alastran säkäkorkeus on noin 156 cm, mutta mielestäni hevonen oli jopa tätä pienempi. Varsinkin selästä käsin Alastra vaikutti suorastaan ponilta, ja myös ratsastettavuudeltaan se oli hauskan ponimainen hevonen.

Alkajaisiksi tutusteltiin Alastran kanssa hetken aikaa kevyessä ravissa ja laukassa. Ensin jäätiin jäkittämään miniravissa paikalleen, mutta kun hoksasin alkaa pyytää rohkeasti eteenpäin niin Alastra kyllä pidensi askelta ja vähän pyöreämpää muotoakin löytyi. Ope korjaili tietenkin tavallisia istuntavirheitäni eli lantiota pystyyn, jalkoja rennoiksi alas ja kyynärpäitä kylkien viereen. Laukassakin Alastra jäi ensin "pomppimaan" paikoilleen kun himmailin itse aivan liikaa enkä uskaltanut vaatia hevoselta kunnolla mitään. Eteenratsastus oli tietenkin jälleen ratkaisu tilanteeseen, ja laukassakin meno muuttui ihan mukavaksi kun ratsastin vähän topakammin.

Alkulämmittelyjen jälkeen jatkettiin päivän varsinaisten harjoitusten parissa. Päädyissä ratsastettiin voltit vasta-asetuksessa ja keskiympyrällä väistätettiin takaosaa ulos muutaman askeleen pätkissä. Tehtävää mentiin hetki käynnissä ja sitten harjoitusravissa. Molemmissa askellajeissa väistön suhteen oli etenkin oikeassa kierroksessa hankaluuksia. Alastra alkoi väistössä usein viskellä päätään, ehkäpä prostestina epäselviin apuihin ja/tai jännittyvään käteen, ja hämmennyin tästä niin etten osannut kunnon väistöä enää vaatiakaan. Tuntuma ylipäänsä oli liian epävakaa, eli ohja lerppui välillä, mutta suurin haaste väistöissä oli jälleen kerran keskellä satulaa istuminen. Mielenkiintoisesti tosin tällä kertaa painoni tipahti väkisinkin vasemmalle. Väistö ympyrällä on kyllä tässä mielessä poikkeuksellisen pirullinen tehtävä, sillä se saa minut pakostakin kallistelemaan minne sattuu sen sijaan että pystyisin istumaan hallitusti keskellä satulaa. Vasemmassa kierroksessa väistöt onnistuivat hiukan helpommin, tosin loiviksi ne jäivät tähänkin suuntaan ja ihan kunnolla en saanut hevosta väistämään ulko-ohjan ja sisäpohkeen välissä. Uralla ja päätyvolteilla Alastra liikkui pääsääntöisesti ihan nätisti, joskin ajoittain esiintyi päänviskelyä. Epätasaisuus edestä oli selvä merkki puuttellisesta ravin energiasta, ja ope kehottikin ratsastamaan takaosaan kunnolla lisää liikettä. Suurimman osan tuntia taisin ratsastaa Alastraa aivan liian varovaisesti, enkä tohtinut vaatia siltä asioita tarpeeksi napakasti. Toisaalta pohkeella eteen ratsastaessa pusersin liian jännittyneellä jalalla, ja ohjeena olikin välttää hevosen "ahdistamista" reisillä puristaen ja käyttää sen sijaan vain rentoa pohjetta kylkiin.

Lopuksi työskenneltiin hyvä tovi laukassa molempiin suuntiin. Päätyvoltit mentiin myötäasetuksessa ja keskiympyrä vasta-asetuksessa. Taas meni hetki ennen kuin sain Alastran etenemään hieman isommalla askeleella paikallaan pomppimisen sijaan, mutta lopulta laukka oli mielestäni ihan kohtuullisen hyvää ja muotokin mukavan pyöreä ainakin niskasta ja kaulasta. Läpi selän ei pyöreys tainnut kuitenkaan oikein tulla, vaan vähän notkoselkäiseksi liikkuminen jäi kaikissa askellajeissa. Takajalat olisi siis pitänyt saada laukassakin vielä paremmin töihin. Volteilla sain olla tarkkana että oikeasti pidin ulko-ohjalla kunnollisen tuen koko ajan. Jos ulkotuki ei ollut riittävä niin laukan tasapaino vähän kärsi ja muotokin levisi pään heittelyksi. Laukassa sain joka tapauksessa pidettyä tuntuman tasaisempana kuin ravissa, ja niinpä etuosan levottomuutta esiintyi vähemmän. Laukan jälkeen ehdittiin ravata keventäen jokunen minuutti, ja Alastra esitti tässä vaiheessa oikein mukavaa liikkumista. Laukkojen jälkeen ravi sujui energisemmin eteen kohti tuntumaa, ja Alastra venytti tuntumalla pidempään ja matalampaan muotoon.



Tunnin jälkeen tunsi kyllä hommia tehneensä, sillä lähes koko aika ravattiin ja laukattiin. Alastra ei tosin ollut läheskään yhtä hikinen kuin ratsastajansa. Yleisesti ottaen jäi ihan positiiviset fiilikset, vaikka vähän kesken homma Alastran kanssa jäikin. Loppua kohti parannettiin kun aloin hieman hoksata miten tällä hevosella ratsastetaan, mutta olisin saanut olla napakampi niin istunnan korjausten kuin hevoselle esitettyjen pyyntöjen suhteen. Nyt jäätiin vielä liikaa hiippailemaan ja himmailemaan. Alastra oli joka tapauksessa todella kiva ratsu, kuuliainen ja hyvällä tavalla säpäkkä. Päänviskelyyn ja moneen muuhunkin ongelmaan lääke olisi selkeästi ollut aktiivisempi liike eteenpäin sekä pehmeämpi ja tasaisempi tuntuma. Jäi kyllä sellainen kutina että tällä hevosella pitäisi päästä menemään toistekin.

Tehtäviä pituushalkaisijalla (+bonusvideo)

Pysäytyskuvan illuusio. Näytti se tältä ainakin 0,3 sekuntia!

Koulutunnille oli kiva saada pitkästä aikaa Elmo. Osasin odottaa vinoutta ja hidastelua, ja hyvä aikomukseni oli olla sortumatta pohkeella puskemiseen ja kaivamiseen. Arvaahan sen miten tässä kuitenkin kävi: pohje jumputti tehottomana aivan ensi minuuteilta lähtien.

Tänään tehtiin paljon erilaisia juttuja pituushalkaisijalla, aloittaen siksak-väistöistä. Käynnissä väistettiin pituushalkaisijalta muutama askel vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle pujotellen pituushalkaisijalle sijoitettujen kartioiden välistä. Elmo kuunteli väistättävää pohjetta aika mukavasti ja väisti mukisematta molempiin suuntiin. Samalla vaan liike olisi saanut sujua paljon reippaammin eteenpäin sen sijaan että jäätiin möngertämään ristiaskeleita etanavauhtia. Taisipa olla taas liikaa puserrusta kaikkien apujen suunnalta niin että Elmo vain hidastui entisestään. Vasenta pohjetta väistäessä Elmo lähti helposti poikittamaan takaosa edellä, ja korjauksena tähän ope varoitti viemästä väistättävää pohjetta liian taakse.

Alkupalaväistöjen jälkeen jatkettiin hetken aikaa kevyessä ravissa molempiin suuntiin verrytellen. Ratsastin lähinnä ympyröitä ja koetin etsiä ratkaisua Elmon vinouteen ja tahmeuteen. Asettava käsi oli aivan liian levoton, eli asetukseen ja myötäykseen en saanut luotua riittävän selkeää ja palkitsevaa systeemiä. Elmo vänkäsi vastaan niin eteenliikkumisen kuin ohjastuntumankin suhteen, mutta kun sain tuntumaa hieman rauhoitettua ja keskityin enemmän pohkeella ratsastamiseen meno tasoittui ja Elmo haki ajoittain jo hieman pyöreämpään matalaan muotoon. Voi olla että etuosaa olisi pitänyt saada parempaan ryhtiin jotta koko poni ei olisi vain röhnöttänyt lavoillaan, mutta tyydyin siihen että Elmo lönkytteli etupainoisena suunnilleen pyöreänä eikä vängännyt vastaan selkä aivan notkolla.

Seuraavaksi työstettiin pituushalkaisijalla asetuksia vuoroin oikealle ja vuoroin vasemmalle. Asetustehtävä mentiin käynnissä, ja pitkillä sivuilla otettiin siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Vasemmalle Elmo asettui helposti, mutta oikealle asettumisessa oli haasteita. Elmon luonnollinen liikkumistapahan on nokka vasemmalle kääntyneenä ja oikea lapa karkuun liiraten. Kun asetuksen sai oikealle läpi niin johan suoruus parani ja poni pyöristyi, mutta ennen kuin tähän päästiin sai asetusta tosissaan houkutella ja samalla tukea lapojen suoruutta oikealla pohkeella sekä ulko-ohjalla. Uralla ratsastettavissa siirtymisissä Elmo oli aluksi kovin hidas ja lötkö. Asetukset kuitenkin auttoivat saamaan ponin pyöreämmäksi tuntumalle, ja sen myötä tuli siirtymisiinkin lisää tarkkuutta ja pehmeyttä. Lopulta saatiin tehtyä pari varsin mukavaa siirtymää ravista käyntiin istunnalla pidättäen ja Elmon säilyessä rentona tuntumalla.

Asetustehtävästä siirryttiin ratsastamaan pituushalkaisijalla laukannostoja käynnistä. Joka toisella kierroksella nostettiin vasen ja joka toisella oikea laukka, ja päätyyn pyöräytettiin kulmaan iso voltti. Oikean laukan nouseminen vähän epäilytti, sillä Elmon kanssa on usein ollut hankala nostaa oikeaa laukkaa muutoin kuin kaarevalla uralla. Yllätyksekseni Elmo kuitenkin nosti molemmat laukat, eikä kertaakaan tullut väärää laukkaa tai kovin rumaa ravin kautta ajamista. Aluksi nostot kyllä olivat hitaita ja pari raviaskeltakin tuli mukaan, mutta toistojen myötä nostoista tuli hieman terävämpiä. Tärkeää oli tulla nostoon riittävän energisessä käynnissä ja ennen kaikkea malttaa pitää istunta hiljaa sen sijaan että keikautin ylävartaloa nostossa eteenpäin. Laukkaan lähdettiin pystypäisenä ja jännittyneenä, mutta volteilla Elmo pyöristyi ihan nätisti. Pitkille sivuille sain laukkaan ratsastettua lisää lennokkuutta, mutta meno oli niin etupainoista että raviin siirtymisistä tuli aika kammottavia pudottautumisia. Laukassa pyrin nojaamaan taakse ja välttämään istunnalla soutamista, mutta ihan riittävän vakaaksi en istuntaa saanut niin että olisin omasta puolestani helpottanut Elmon tasapainoa. Laukkavolteille ope toivoi vielä reilumpaa asetusta ja taivutusta, ja kehotti antamaan ulko-ohjalla hieman paremmin tilaa asettua sisäänpäin. Kevyt hölläys ulkoa paransikin Elmon liikkumista ja muotoa.

Lopuksi työskenneltiin vielä ravissa pidentäen pituushalkaisijalla askelta keskiravia kohti. Laukan jälkeen Elmo liikkui huomattavasti paremmin eteen, eikä pohkeella tarvinnut enää niin paljon puskea. Muotokin oli tällöin pyöreämpi, joskin hieman epätasainen sillä edelleen käteni olivat liian levottomat ja huomaamattanikin sisäohja hieman veivasi kevennyksen tahdissa. Joka tapauksessa poni ei enää jäkittänyt selästä niin notkolla kuin alkutunnista, ja pituushalkaisijalla askel jopa venyi ihan mukavasti. Mitään kovin häikäisevää keskiravia emme esittäneet, mutta Elmo lähti pohkeesta eteen eikä kiihdyttänyt tahtia vaan ihan oikein pidensi askelta. Olisihan se liikkuminen saanut tapahtua ryhdikkäämmässä muodossa ja paremmin takaosan päällä, mutta en saanut Elmoa sellaiseen moodiin edes pienissä pätkissä. Taisipa poni olla jo vähän väsynytkin mentyään kaksi tuntia putkeen, ja vähän puolivaloilla ratsastelin myös itse.

Aika perus-Elmoa tänään. Ei mitään superhienoa, mutta ei nyt jäänyt huonokaan fiilis kun lopussa kuitenkin liikuttiin jo paremmin ja laukannostotkin onnistuivat ilman suurta tuskaa. Liikaa tosiaan junnasin pohkeella, ja kädet on aina Elmolla mennessä ärsyttävän epävakaat. Elmon meno peilaa oikein hyvin tätä lötköä ja epämääräistä ratsastustyyliäni, joten istuntaa ja tuntumaa vakauttamalla sekä pohkeenkäyttöä selkeyttämällä ja tehostamalla saisi varmasti ihmeitä aikaan.

Kuvaaja oli paikalla vain tunnin lopulla, joten videomateriaalia löytyy viimeisestä laukkapätkästä ja lopun ravailuista.




Loppukevennyksenä pieni bonusvideo liittyen Facebookissa kiertäneeseen hevoshaasteeseen. Anne haastoi meikäläisen mukaan, joten pitihän sitä kokeilla jotain mitä ei tähän ikään ollut vielä ehtinyt.

Taivutusteeman jatkoa

Keskiviikkona jatkettiin sunnuntain tunnilta tutulla teemalla eli asetuksilla ja sulkutaivutuksilla. Hevonenkin oli sama eli Pera. Ryhmässä oli jälleen mukavan väljää sillä mukana oli vain neljä ratsukkoa.

Tunti aloitettiin työskennellen pääty-ympyröillä myötäasettaen ja takaosaa hieman ulos väistättäen sekä käynnissä että ravissa. Peran kanssa esiintyi jälleen aktiivisuusongelmaa sekä kiemurtelua. Oikeaan kierrokseen takaosaa oli hankala saada väistämään eikä pidäte mennyt kunnolla läpi. Onnistuttiin kyllä menemään jännittynyttä sivuttaisliikettä ympyrän kaarella, mutta hevonen ei ollut rehellisesti apujen välissä eikä myötäämään kunnolla päässyt. Vasempaan kierrokseen takaosa väisti käynnissä nätisti, mutta asetus olisi pitänyt saada niskasta rehellisemmäksi niin ettei Pera olisi kulkenut pää kallellaan ulko-ohjan tuntumaa vältellen. Ravissa takajalkojen ristiastunta oli nihkeämpää, ja ope kehottikin naputtelemaan varovasti raipalla takasia nopeampaan liikkeeseen. Sitkeän aktivoinnin kautta ristiaskellus muuttui terävämmäksi ja koko ravi jäntevämmäksi. Kun takaosan moottori käynnistyi niin kiemurtelu (ja nurkkien pällistely) väheni ja muoto tasoittui pyöreäksi. Eteenratsastus tuntuu Peran kanssa olevan ratkaisu hyvin moneen asiaan, ja ope totesikin että Pera jää ravissa usein vaivihkaa "leijailemaan" sen sijaan että käyttäisi kroppaansa kunnolla. Tästä leijailusta se pitää saada heräteltyä liikkumaan vähän isommalla vaihteella.

Sulkutaivutuksia työstettiin tänään huolellisesti käynnissä ratsastaen jälleen kaksi volttia toiselle pitkälle sivulle ja näiden väli sulkua uraa pitkin. Päätyyn tullessa nostettiin laukka, ja laukassa taivuteltiin hevosia volteilla sekä keskiympyrällä. Käyntiin ei oikein missään vaiheessa löytynyt riittävää eteenpäinpyrkimystä, ja varsinkin sulkutaivutuksissa meno hiipui kovin hitaaksi. Pera kyllä poikitti ja taipui ihan kiitettävästi, mutta askellus olisi saanut olla paljon tarmokkaampaa ja sujuvampaa. Täytyy myöntää että jäin varsinkin oikeassa kierroksessa pusertamaan sulkutaivutuksissa sen verran että jarrua varmasti tuli jo ihan omasta puolestani. Ope kehotti pitämään taas etuosan lyhyenä ja ryhdikkäänä, ja muistutti että sulkutaivutuksessa pitääkin tulla tunne siitä että etuosa alkaa kohota ylöspäin. Vasen ohja olisi saanut olla vielä paremmin pitämässä kaulaa suorassa, ja asetukseen olisi pitänyt päästä myötäämään paremmin. Nyt taisin välillä suorastaan roikkua sisäohjassa.

Oikea laukka tuntui ensin pyörivän vähän huonosti ja kulmikkaasti, mutta isommilla ympyröillä meno muuttui rullaavammaksi. Laukassa oli tärkeää saada Pera suoristumaan eli ottamaan etuosa takaosan eteen, mihin ohjeistuksena oli puolipidätteitä ulko-ohjalla kaulaa suoristamaan samalla kun sisäkäsi antaa enemmän vapautta. Näillä ohjeilla Pera tulikin paremmin ulko-ohjan tuntumalle, ja laukka muuttui pyöreämmäksi. Lisää sujuvuutta ja energiaa jäin kuitenkin oikeaan laukkaan kaipaamaan, sillä pientä puskemisen makua jäi vaikka ihan nätisti pyöreänä Pera laukkasikin.

Sulkutaivutus käynnissä vasemmalle onnistui suhteellisen kevyillä avuilla, sillä olin ottanut edelliskerrasta opikseni ja sain oman painon pidettyä satulassa oikein. Takaosa poikitti hyvin ja hevonen asettui ja taipui, ja ope tuumasi että Perallahan on pää asetuksessa ihan suorassa eikä kallellaan. Toden totta, nyt asetus sulkutaivutuksessa tuli luontevasti "oikeasta saranasta"eikä Pera kenottanut niskasta mutkalla kuten oli tilanne alkutunnin asetus- ja väistötehtävissä. Jotain tuli siis tehtyä oikein! Tähänkin suuntaan Pera jäi kuitenkin aika hitaaksi sulkutaivutuksissa, ja itse sorruin liikaan puskemiseen. Peralla on upea käynti mutta sitä on vaan niin kovin hankala saada esiin.

Vasemmassa laukassa Pera oli varsin mainio. Laukka rullasi paremmin tähän kierrokseen, ja löysin istuntaan hyvän vakaan tuntuman. Kun vaan etuosa pysyi suorana eli kaula ei lähtenyt volteilla ja ympyröillä ylitaipumaan niin muoto laukassa oli oikein nätti ja hevonen myös melko hyvin kuulolla pohkeelle. Lopuksi tehtiinkin ympyrällä pientä laukan säätelyä eteen ja taakse, mikä onnistui tässä moodissa liikkuvan Peran kanssa oikein kivasti. Loppuraveissa Pera liikkui aluksi ihan lennokkaan oloisella askeleella mutta hieman epätasaisena edestä. Erehdyin ensin heittämään ohjaa liikaa pois ilman että hevonen seurasi mukana eteen ja alas venyttäen, ja tällöin tuntuma tietenkin katosi ja Pera nosti niskan ylös. Ratkaisuna oli jälleen tehokkaampi ratsastus takaa eteen, ja myös istunnan tarkkailu niin etten kallistellut hevosen kaulan mukana eteen. Päästiin menemään hetki hieman tasaisemmin pyöreänä venyttäen kun otin pohkeet kunnolla käyttöön, istuin pystyssä ja säilytin tuntuman myös Peran liikkuessa pidemmällä kaulalla.

Peran kanssa oli tälläkin kertaa mukava työskennellä. Sulkutaivutukset onnistuivat nyt mielestäni paremmin kuin sunnuntaina, ja selvästi meno taas parani loppua kohden. Asettuminen päätä kallistamatta on Peran kanssa jo aika hyvä saavutus. Puskemisfiilistä olisi vaan pitänyt saada vähennettyä, eli herkistettyä Pera reagoimaan pohkeeseen terävämmin ja liikumaan vielä isommin etenkin käynnissä.

Pieni korjaus, suuri vaikutus

Kisa-aamun jälkeen oli iltapäivällä vielä normaali tunti, tällä kertaa koulua ja viiden ratsukon ryhmässä. Ratsuni oli Pera, joka kisojen jälkeen oli ehtinyt tarhassa pyöriä itselleen paksun mutakuorrutuksen molemmille kyljille. Sain siis urakoida aika lailla ennen kuin päästiin edes maneesiin asti.

Mentiin ensin molempiin suuntiin alkuverryttelyt omaan tahtiin ravissa ja laukassa. Vähän humputteluksi meni omalta osaltani, ja keskeisiksi ongelmiksi totesin tuttuun tapaan hevosen vinouden sekä puutteellisen aktiivisuuden. Peran liikkuminen oli sen verran lötköä ettei muoto pysynyt oikein tasaisena, ja pohjetta olisi tarvittu huomattavasti enemmän, ehkä pientä raipalla aktivointiakin. Kuten sanottua olin itsekin vielä ihan matkusteluvaihteella.

Verryttelyjen jälkeen ruvettiinkin kunnolla hommiin, eli alettiin työstää toden teolla asetuksia ja taivutuksia. Toiselle pitkälle sivulle tuli kaksi volttia ja näiden väli uralla sulkutaivutusta, toiselle pitkälle sivulle puolestaan yksi voltti keskelle ja sulkua sekä ennen että jälkeen voltin. Tehtävää mentiin sekä käynnissä että ravissa aloittaen oikeasta kierroksesta. Tähän suuntaan sain Peran takaosan periaatteessa ihan hyvään poikitukseen uran sisäpuolelle, mutta asetus ja taivutus eivät olleet ihan rehellisiä. Asetus ei tullut korrektisti "niskan saranasta", vaan Pera kallisti niskaa vasemmalle ja turpaa oikealle. Samalla oikea lapa meinasi pullahtaa liikkeestä ulos niin ettei runko taipunut ihan kunnolla. Volteilla meno oli ihan mukavan pyöreää ja asetuskin vähän parempi, mutta sulkutaivutuksiin tuli aina pientä jännittyneisyyttä. Välillä päästin Peran valahtamaan turhan pitkäksi edestä, ja ope kehottikin lyhentämään ohjaa ja kasaamaan sulutaivutuksiin hevosen lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi edestä. Asetuksista ja taivutuksista oli joka tapauksessa selvästi hyötyä, sillä Pera alkoi liikkua ravissa sulkujen välillä aika mukavan oloisesti ja tasaisemmassa muodossa. Istunnankin osalta löytyi välillä mukavan rento mutta jäntevä olotila.

Vasempaan kierrokseen sulkutaivutukset olivat aluksi tosi nihkeitä. Pera oli etuosasta niin kierossa että ulko-ohjalle ei tahtonut löytyä kunnollista tuntumaa, ja takaosa ei sitten millään poikittanut kunnolla. Ratkaisevaksi korjaukseksi osoittautui yksinkertaisesti oman painopisteen siirtäminen keskelle hevosta. Olin nimittäin yrittänyt pungertaa sulkutaivutuksia vasen kylki aivan linkussa, ikään kuin itse "sulkutaivutukseen" taipuneena. Näin paino tietenkin putosi oikealle eli ulkopuolelle. Kun open kehotuksesta kiersin ylävartaloa vähän oikealle seinää kohti (samalla kiersin myös katsetta enemmän seinään päin) tuli paino enemmän vasemmalle istuinluulle ja Peran takaosa alkoi siirtyä uran sisäpuolelle aivan helposti. Niin pieni korjaus ja niin suuri vaikutus! Poikituksessa ei siis enää ollut mitään ongelmaa, mutta taipuminen vasemmasta kyljestä olisi saanut olla vielä parempaa ja Pera koota itseään enemmän takaosan päälle. Ope kommentoikin että Pera oli kovin jäykän näköinen takaosastaan. Joka tapauksessa olin saanut tunnin mittaan Peraa jumpattua edes hieman, sillä tunnin päättyessä liikkuminen oli jo suorempaa ja tasaisemman pyöreää.

Tämän kerran oivallus ja opetus oli siis oman painopisteen merkitys. Kyllä saa pohkeella ja ohjalla vängätä ja vääntää eikä hevonen tee haluttuja asioita jos ratsastajan paino roikkuu ties missä ja estää pyyntöjen toteuttamisen. Varsinkin väistöissä ja taivutuksissa on syytä olla hyvin tarkkana ettei ole itse ties millä kiemuralla kropastaan, sillä tällöin on hevonenkin aivan yhtä kierossa. Onnistuin nyt sentään istuntaani sopivasti korjaamaan, mikä ei aina ole itsestäänselvyys. Katseen kääntäminen on aina hyvä kikkakolmonen jos en muuten meinaa saada itseäni suoraan. Pitää vähän vilkuilla ulos sivulle niin paino korjaantuu automaattisesti paremmin sisäistuinluulle ja ylävartalo suoristuu pois liioitellusta sisäkierrosta. Aina kun hevonen tuntuu kulkevan minne sattuu kannattaa tsekata ensimmäisenä se oma suoruus.