Mainio poniotus Elmo

Sain tunnille tällä kertaa Elmon, jota olikin kiva päästä kokeilemaan muutaman kuukauden tauon jälkeen. Tässä ajassa Elmo on ehtinyt hyvin rutinoitua uuteen työhönsä ja toimii käsittääkseni nykyään oikein mukavasti monen tasoisilla ratsastajilla.

Tunti aloitettiin loivilla käyntiväistöillä pitkän sivun alusta pituushalkaisijalle oikeassa kierroksessa. Vastakkaisella pitkällä sivulla puolestaan työstettiin vasta-asetuksia. Elmo hakeutui alusta alkaen pyöreäksi kevyelle tuntumalle, mutta käynti olisi saanut olla aktiivisempaa. Jäinkin jo tässä vaiheessa turhan paljon junnaamaan pohkeella sen sijaan että olisin vaatinut ponilta selvän reaktion kaikkiin apuihin. Asetus toimi hyvin molempiin suuntiin kunhan vaan muistin pitää ulko-ohjankin riittävällä tuntumalla niin ettei koko kaula lähtenyt taipumaan asetuksen suuntaan. Väistössä Elmo tuppasi vähän jännittymään, mikä varmasti johtuu siitä etten saanut apujenkäyttöä säilyttettyä riittävän rentona vaan etenkin käsi meni helposti jännittyneeksi. Ristiaskelia mentiin, mutta sisä- ja ulkoapujen yhteensovittamisen ja ajoittamisen kanssa sai olla tarkkana jottei ulkokylki päässyt pullahtamaan liikkeen edelle ja jotta väistön aikana riitti liikettä myös eteenpäin. Parin yrityksen jälkeen saatiin jo ihan kelvollisia väistöaskeleita niin että pyöreyskin säilyi.

Samaa tehtävää jatkettiin vielä ravissa istuen väistön ajaksi harjoitusraviin ja muualla keventäen. Alkuun Elmo tahtoi jäädä jumittamaan pää ylhäällä ja selkä alhaalla, mutta kun sain ravin etenemään paremmin pohkeesta eteen liikuttiin myös ravissa mukavan pyöreänä. Väistöt olivat nyt kuitenkin huomattavasti hankalampia niin ettei kunnon ristiaskelia tahtonut löytyä vaan poni jännittyi ja kääntyi väistöyrityksissä aivan väärinpäin. Edelleen syytän omaa kykenemättömyyttäni rentoon ja pehmeään apujenkäyttöön väistöä pyytäessä. Väistöjen välillä keventäessä ope kehotti etsimään vielä aktiivisuutta liikkumiseen ja parempaa reaktiivisuutta pohkeelle. Helposti siis unohduin vain hissuttelemaan "ihan kivaa" pikkuravia vaikka enemmän olisi pitänyt pyytää. Kun sitten open kehotuksesta ratsastin raviin lisää kierroksia niin kyllähän se liike hetken aikaa tuntui kivan lennokkaalta. Sama vaihde olisi vaan pitänyt jaksaa säilyttää pidempäänkin kuin pari ympyränkierrosta. Viimeinen väistö tähän suuntaan tuotti lopulta onnistumisen niin että muutama ensimmäinen askel uralta sisään oli ihan kelvollista ristiaskellusta pyöreyden säilyessä, joten Elmo sai ansaitut kehut ja pienen käyntitauon.

Samaa väistöä tultiin vielä vasemmassa kierroksessa sekä käynnissä että ravissa. Tämä suunta vaikutti Elmolle vähemmän luontevalta, ja väistö meni helposti epämääräiseksi kylkimyyryämiseksi. Jälleen sain sovitella sisä- ja ulkoapujen yhteispeliä, mutta saatiin käynnissä sentään jokunen hyvä väistöaskel tähänkin suuntaan. Ravissa ei väistöistä oikein valmista tullut, vaan Elmo lähinnä jännittyi ja kiemurteli. Ennen väistöön lähtemistä pyrin ottamaan pienen pidätteen lähinnä istunnalla, mutta Elmolla oli tapana vastata tähän liiankin herkästi ja siirtyä käyntiin. Väistöjen ulkopuolella meno oli edelleen varsin mukavan oloista.

Laukassa työskenneltiin suoraa uraa pitkin sekä pääty-ympyröillä. Aloitettiin oikeasta kierroksesta, ja tähän suuntaan Elmo ei ollut erityisen halukas laukkaamaan. Laukkaan pääseminen oli työn ja tuskan takana, ja myös laukassa pysyminen oli vähän niin ja näin Elmon tippuessa herkästi raville. Aikamoista sähläämistä oli alkuun kun en meinannut saada ponia ylipäänsä laukkaamaan(!), mutta pikkuhiljaa sain hommaan parempaa otetta niin että laukattiin useampi ympyrä ihan sujuvasti ilman raville tippumisia, ja Elmo uskalsi nyt jo vähän pyöristyäkin kun kuski ei enää heilunut niin holtittomasti kuin laukannostoyritysissä. Ope muistutteli pitämään ylävartalon mahdollisimman hiljaa ja huomautti että Elmo jarruttelee kyllä heti jos istunnassa tekee äkkinäisiä muutoksia tai lähtee kallistumaan eteen.

Vasempaan kierrokseen Elmo nosti laukan näppärästi, ja vaikutti myös halukkaammalta ylläpitämään laukan. Laukkaa eteen aktivoidessa Elmo hakeutui taas pyöreäksi ja meno ei itse asiassa ollut lainkaan hassumman oloista vaikka joitakin raville tippumisia sattui edelleen. Takaisin laukkaan päästiin kuitenkin aina ongelmitta, ja Elmolla tuntui olevan jopa ihan oma-aloitteista imua eteenpäin. Jäin vieläkin liiaksi junnaamaan pohkeen kanssa niin että olin työntämässä ponia eteen lähes joka askeleella. Ope kehottikin jättämään Elmolle vähän enemmän vastuuta omasta liikkumisestaan ja pyrkimään vähentämään vaikuttamista siinä vaiheessa kun laukka rullasi jo ihan sujuvasti.

Loppuverryttelyssä Elmo liikkui pyöreänä ja rennon oloisena, mutta vielä olisi kaivattu lisää energiaa raviin. Tässä vaiheessa Elmo tosin vaikutti jo hieman väsyneeltä. Lähdin keventäessä helposti kallistumaan pieneen etukumaraan, ja ope muistutteli istumaan pystyssä menemättä hevosen edelle liikettä jarruttamaan. Olinkin aiemmin tunnin aikana ollut huomaavinani että Elmo liikkui parhaiten silloin kun istuin ryhdikkäästi niin että tuntui kuin olisin ollut jopa pienessä takanojassa.

Ihan putkeen eivät siis kaikki tehtävät tänään menneet, mutta tästäkin huolimatta Elmon kanssa oli todella mukava työskennellä. Vaikka väistöissä ja laukannostoissa olikin ongelmia niin kaikissa askellajeissa koettiin myös oikein hyviä hetkiä. Pienten säpsyilyjen ja pukkijekkuilun karsiuduttua pois ei voi kuin todeta että Elmohan on hurjan kiva nuori poni. Toki Elmo on taipuvainen pieneen tahmailuun, mutta pohjimmiltaan yhteistyöhaluinen ja sopivan herkkä (kunhan kuski ei unohdu hyödyttömästi jumputtamaan pohkeella) ja hakeutuu helposti liikkumaan oikein päin heti kun liikeessä on tarpeeksi aktiivisuutta. Kun Elmo vielä kaiken lisäksi on ponitädille juuri ihanteellisen kokoinenkin niin taitaapa se olla kovaa vauhtia nousemassa aivan suosikkiratsujeni listalle.

Esteiksi kasvaneet kavaletit

Keskiviikon tunnilla vuorossa oli lukujärjestyksen mukaan kavaletteja. Edellisen ryhmän jäljiltä oli kuitenkin niin mukavasti esteet valmiina että kinuttiin opelta vähän isompiakin hyppyjä. Näin kavalettitunti muuttuikin ihan kunnon estetunniksi (ei tarvitse muistuttaa että Oikeiden Esteratsastajien maailmassa 60-70 cm kuuluu kyllä kategoriaan "kavaletit ja maahankaivetut"). Estetunti passasi toki erinomaisen hyvin sillä ratsunani oli jälleen Eetu.

Raviverryttelyssä yritettiin suoristaa Eetua väistättämällä takaosaa ympyrällä oikealle. Vähän väkinäiseksi jäi vaikka hetkittäin Eetu kyllä myötäsikin niskastaan. Laukassa ei verrytelty erikseen vaan aloitettiin oikeassa kierroksessa kahden pienen ristikon suoralla linjalla 7-8 askeleen välillä. Esteiden välissä pysyteltiin kevyessä istunnassa. Eetulla oli edeltävältä estetunnilta jäänyt menovaihde päälle, joten välissä sai keskittyä tasapainottamaan laukkaa pidätteillä. Ensimmäisellä kierroksella lähdin johtamaan kakkososan jälkeen oikealle, ja kiepsahdettiin kaarteeseen liian pian esteen jälkeen. Tästä huolimatta alas tultiin ristilaukassa. Toisella yrityksellä suoritus oli huomattavasti parempi tien jatkuessa suorana linjan jälkeen ja oikean laukan säilyessä. Kolmas kierros samaa tehtävää oli turhankin vauhdikas ja linjan kakkososa ylittyi sen verran isolla hypyllä että sotkeuduttiin alastulossa taas ristilaukkaan.

Seuravaana vuorossa oli lähestymistehtävä pienelle pystyesteelle (numero 1 piirroksessa sinisellä) vasemmassa laukassa kaartaen kolmos- ja nelosesteiden takaa lyhyehkö tie. Ensimmäisellä kierroksella lähestyminen onnistui mukavasti ja ponnistuspaikka oli kohdillaan, vaikka ajauduttiinkin tuttuun tapaan esteen oikeaa reunaa kohti. Toisella kierroksellä lähestyttiin turhan isossa ja kontrolloimattomassa laukassa, ja Eetu ponkaisi pitkän kamikaze-hypyn johon ehdin juuri ja juuri mukaan. Saatiin heti sakkokierros, jolla rauhoittelin hieman laukkaa lähestymisessä ja pääsin tuomaan Eetun nätisti lähemmäs estettä. Sama pysty hypättiin vielä pari kertaa hieman pidemmällä tiellä ja isommassa laukassa lähestyen, tosin en viitsinyt kovin paljon Eetua eteen ratsastaa kun muutenkin oli virtaa niin paljon. Saatiin ihan hallitut ja sujuvat hypyt fiksuista paikoista, tosin ope varoitteli viemästä ylävartaloa liioitellusti mukaan hyppyyn varsinkin silloin kun Eetu ponkaisee vähän pidemmän ja etupainoisemman hypyn.

Seuraava tehtävä sisälsi kaksi kaarevaa linjaa (esteet 1-4 punaisella). Korkeudet olivat maltillista 50-60 senttiä, ja haasteena tässä tehtävässä meille olivat tietenkin oikean laukan säilyttäminen ykkösen ja kakkosen välissä sekä vaihto oikeaan laukkaan nelosella. Näissä haasteissa ei nyt onnistuttu vaan porhallettiin ensimmäinen kaareva tie väärässä laukassa. Neloselle lähestymisessä puolestaan oli vähän kiemurtelua ja ajaudutiin oikeaa laitaa kohti, ja Eetu jarrutteli ja sovitteli askelta tälle esteelle niin että lopulta mentiin ihan juureen. Ristilaukassa laskeuduttiin ja Eetu ennakoi käännöksen oikealle niin voimakkaasti että kurvista tuli liian pieni. Nelosesteelle olisi siis saanut tulla enemmän vasenta reunaa kohti ohjaten ja oikealla pohkeella oikeaa lapaa ja kylkeä kontrolloiden jottei Eetu olisi kammennut niin voimakkaasti oikealle sekä ennen että jälkeen esteen. Täsmälleen samat virheet kuitenkin toistettiin molemmilla kierroksilla mitkä tätä tehtävää tultiin. Edelleen Eetu oli oikein innokkaasti pyrkimässä kohti estettä, mutta ponnistuspaikka tuntui nelosestettä lukuunottamatta olevan aika mukavasti säädeltävissä niin että tarvittaessa saatoin pyytää eteen isompaan hyppyyn kauempaa tai vaihtoehtoisesti jarrutella ja tuoda Eetun lähemmäs estettä.

Lopuksi hypättiin pieni rata (1-7 sinisellä) 60-70 cm korkeuksilla. En tiedä mikä katkos ajattelussa ja ratsastuksessa tapahtui tässä kohtaa, mutta kun lähdettiin lähestymään 70 cm korkeudessa olevaa ykkösestettä oltiinkin yhtäkkiä tilanteessa jossa ponnistuspaikka näkyi menevän ihan pieleen. Lähdin tuuppaamaan Eetua viimetipassa hieman eteen toiveena pelastus pitkällä loikalla, mutta tässä vaiheessa oli jo aivan liian myöhäistä. Eetu otti pikkuaskeleen esteen eteen ja ehdin ajatella että nyt tulee aika kamala hyppy kun ollaan jo lähes kiinni esteessä, mutta Eetu ratkaisi tilanteen pysähtymällä. Olin aika hämmentynyt tilanteesta, mutta nopeasti analysoin kiellon syyksi sen etten ollut missään vaiheessa tehnyt kunnollista päätöstä ponnistuspaikasta ja toisaalta en itse ollut edes oikein menossa koko esteen yli, kunhan vaan puolihuolimattomasti toin ponin estettä kohti toivoen parasta ja peläten pahinta. Heti vaan nopeasti uusi lähestyminen skarpimpana, ja este ylittyi sujuvasti ja epäröimättä. Kiellosta sain ehkä jopa jonkinlaisen lisätsempin radan ratsastamiseen, ja loputkin esteet ylittyivät varman oloisesti ja sujuvilla hypyillä. Eetu oli menossa innokkaasti eteen, mutta pääsin itse aika mukavasti tekemään päätökset siitä kuinka lähelle estettä milloinkin tultiin. Nelosesteeltä ei saatu vaihtoa oikeaan laukkaan, vaan kaarre vitosesteelle posotettiin epämääräisesti ristilaukassa. Hypystä vitoselle tuli näin ollen hassu pomppu, mutta alas tultiin jo oikeassa laukassa. Tätä lukuunottamatta rata oli varsin sujuva suoritus heti kun vaan alun rimakauhusekoilusta oli päästy yli. Ope muistutti vielä että kaarteissa esteen jälkeen pitäsi istua alas tasapainottamaan menoa eikä jäädä könöttämään etukumaraan. Totesin että etukumaran ja satulan yläpuolella leijailun ongelma vaivaa erityisesti silloin kun yritän kurkkia alas hevosen lapoihin laukan tarkistamiseksi.

Kielto jäi hieman kummittelemaan mieleen, sillä aikaisemmin ei Eetun kanssa ole kieltoja otettu. Toisaalta tämä saattoi olla ihan hyvä herätys sen puoleen että ei siihen esteelle ihan miten sattuu voi tulla eikä ponia jättää yksin vaan itsekin täytyy olla menossa epäröimättä esteen yli. Muuten voi epävarmuus tarttua myös Eetuun. Lienee kuitenkin hyvä ettei Eetu fiksuna ponina lähtenyt mukaan siihen älyvapaaseen ratkaisuun eli laakahyppyyn hurjan kaukaa mitä kuski yritti paniikissa vähän ehdotella. Kaiken lisäksi Eetu osaa näemmä kieltää niin nätisti ettei kuski edes horjahda, joten ensimmäisenä ei ehkä tarvitse olla huolissaan skenaariosta "lennän kuin leppäkeihäs jos tämä kieltää". Kieltoa lukuunottamatta hyppääminen sujui tänään kuitenkin ihan näppärästi, joten ehkä tätä yksittäistä epäonnistumista ei pidä jäädä liikaa vatvomaan. Eetu oli melko mukavasti kuulolla siitä huolimatta että eteenpäinpyrkimystä ja imua esteille oli välillä liikaakin. Meno karkasi kontrolloimattomaksi vain silloin kun innostuin itsekin mukaan vauhtifiilikseen ja lähdin liiaksi usuttamaan kohti estettä. Arvelisin että tämänpäiväinen vauhti-Eetu vastaa aika lailla Eetun kisapersoonaa, johon onkin hyvä päästä ottamaan tuntumaa jo ennen itse kisatilannetta.

Kohtalaisen sujuva rataharjoitus

Kevään ensimmäiset estekisat häämöttävät kahden viikon päässä, joten olin jo pikkuhiljaa laatinut b-suunnitelmaa sen varalle että ähkyoireista kärsinyt Eetu ei olisi vielä hyppykunnossa. Riemukseni Eetu oli kuitenkin jo toipunut ja palannut normaaliin tuntityöhön niin että pääsin sillä tänään hyppäämään.

Verryteltiin melko nopeasti kevyessä ravissa molempiin suuntiin sekä vasemmassa laukassa. Totesin Eetun olevan pienen sairasloman jälkeen ihan oma itsensä eli herkästi apuja kuunteleva mutta jäykkä ja vino. Ravissa sain jumpattua asetusta vasemmalle sen verran läpi että Eetu myötäsi edes hieman niskastaan ja pyöristi kaulaansa. Varsinaisesta suoristumisesta ei kyllä voida tässä yhteydessä puhua. Laukassa ope kehotti käyttämään paljon kevyttä istuntaa jotta Eetu saataisiin käyttämään paremmin selkäänsä. Pysyttelinkin irti satulasta oikeastaan koko laukkaverkan ajan, ja ainakin Eetu alkoi pikkuhiljaa rentoutua vaikkei liikkuminen mitään pyöreää ollutkaan.

Verryttelyhyppynä otettiin pari kierrosta pientä pystyestettä oikeasta laukasta. Ekalla kierroksella tultiin ihan pohjaan ja olin itse aivan nukuksissa pohkeet irti niin että Eetu pääsi kiepsauttamaan itsensä aivan vinoon esteen edessä ja vaihtamaan laukan vääräksi. Toisella kierroksella tultiin edelleen melko juureen, mutta nyt sain pidettyä Eetun sen verran suorempana pohkeiden välissä että oikea laukka säilyi. Seuraava tehtävä oli 7-8 askeleen linja pikkupystyltä lähes maan tasalla olevalle aaltolankkupuomille. Eetu ei ollut aaltolankkuja nähnyt pitkään aikaan, joten ekalla kierroksella niitä piti ihmetellä sen verran että viimeiset askeleet menivät ihan kiemurteluksi. Luultavasti oltaisiin saatu suorempi lähestyminen ja ehkä jopa se kahdeksas pikkuaskel pois jos vaan olisin muistanut pitää pohkeet kiinni sen sijaan että jätin Eetun aivan oman onnensa nojaan. Toinen kierros samalla linjalla oli sujuvampi. Ponnistuspaikka ensimmäiselle pystylle oli jäämässä hieman kauas, mutta Eetu reagoi oikein näppärästi pohkeesta eteen ja pidensi viimeistä askelta juuri sopivasti. Välissä saikin sitten ottaa vähän kiinni, ja aaltopuomille päästiin sopivasti seitsemällä askeleella. Edelleen vaan oikea kylki pääsi pullahtamaan hypyssä ulos sekä kuskilta että ponilta.

Seuraavaksi lisättiin tehtävään pieni porttieste lävistäjällä vaihtaen oikeasta laukasta vasempaan, ja tältä jatkettiin samalle tutulle linjalle jossa aaltolankku oli nyt noussut jo vähän enemmän irti maasta (piirroksessa esteet 1-3). Eetulla oli aika mukavasti imua porttiesteelle, ja laukka vaihtui vasemmaksi luonnollisesti ihan itsestään. Linja oli sujuva seitsemällä askeleella, mutta taas molemmat hypyt valuivat esteen oikeaa reunaa kohti niin että oikea lapa karkasi ulospäin ja takaosa jäi hypyssä vasemmalle. Vinoutta lukuunottamatta oli aika luontevan ja helpon oloista menoa. 

Ennen ratatehtävää tultiin vielä pätkä joka alkoi ristikko-okserilla lävistäjällä vasemmasta oikeaan laukkaan vaihtaen, ja tästä jatkettiin yhden askeleen sarjalle pitkän sivun suuntaisesti (esteet 4-5). Okserille lähestyminen onnistui aika mukavasti, pyysin taas Eetua venymään hieman eteen viimeisillä askelilla ja ponihan reagoi pyyntöön välittömästi. Hyppy oli sujuva mutta laukka jäi vaihtumatta. Enpä kyllä ehtinyt johtaa saati vasemmalla pohkeella töniä takaosaa pois vasemmalta. Sarja oli myös sujuva mutta jälleen Eetu pääsi vaihtamaan hypyssä vasempaan laukkaan.

Päivän varsinainen rata (esteet 1-7)  hypättiin noin 60 cm korkeudessa. Eipä olekaan tullut pitkään aikaan hypättyä kunnon rataa, joten meinasi ihan jännittää. Rata sujui kuitenkin näppärästi hyppypaikkojen osuessa jokseenkin nappiin kaikille esteille. Eetu imi esteitä kohti oikein mukavasti mutta kaarteissa laukkaa joutui vähän aktivoimaan. Ope muistutteli pitämään kaarteissa istunnan hiljaa ja pyytämään eteen vain pohkeella. Seitsemän askeleen linja (2-3) oli nyt suorempi vaikka edelleen aaltolankulla oikea kylki pääsi hieman karkaamaan ulos. Okserilla hyppy oli hyvä mutta laukan joutui taas korjailemaan ravin kautta. Sarjalla Eetu vaihtoi jälleen vasempaan laukkaan, ja jäin jostain syystä puristamaan hypyissä polvilla niin että varsinkin sarjan toisella osalla pohkeet pääsivät heilahtamaan hassusti taakse. Radan lopetus kaarevalla kuuden askeleen linjalla aaltolankulta portille onnistui aivan nappiin. Onnistuin nyt tuomaan Eetun aaltolankulle suorana, ja kun hyppy ei päässyt valumaan oikeaa reunaa kohti eikä takaosa kiepsahtamaan hypyssä vasemmalle laskeutui Eetu nätisti oikeassa laukassa. Näin saatiin hyvä ja tasapainoinen kaareva tie porttiesteelle jolla laukka sitten vaihtui toivotusti.

Lopuksi tultiin vielä okseri ja sarja kisakorkeudessa eli 65-75 cm:ssä. Hyppy okserille ajautui nyt vähän juureen. Jos olisin halunnut välttää viimeisen pikkuaskeleen esteen juureen olisin varmaankin saanut lähteä kannustamaan Eetua eteen (tai ottaa kiinni) jo aikaisemmin. Sarjalle olisi saattanut tulla taas pikkuaskel, mutta näin tilanteen ajoissa ja kannustin Eetua venymään eteen. Eetu oli heti juonessa mukana ja lähti eteen oikein mielellään. Sarja hujahti sujuvasti ja vauhdikkaasti, mutta sisäänhypystä tuli sen verran pitkä että väli oli käydä vähän ahtaaksi ja jälkimmäisellä osalla otettiin kevyt kosketus puomiin. Vähän hienovaraisempikin eteenratsastus olisi siis ehkä riittänyt varsinkin kun Eetulla oli jo muutenkin niin hyvä imu sarjalle.

Teki kyllä itseluottamukselle hyvää päästä pitkästä aikaa hyppäämään ihan pidempi rata parilla erikoisesteellä. Tämän tunnin perusteella lähden Eetun kanssa oikein luottavaisin mielin 70 cm kisaradalle. Toki omaan ratsastukseen jäi paljonkin parantamisen varaa ja Eetun vinouden kanssa on paljon tekemistä, mutta tänään oli esteille todella helppo ja mukava tulla Eetun ollessa innokkaana menossa mutta samalla kuitenkin hyvin kuulolla. Ponnistuspaikkaa pääsi näppärästi säätelemään Eetun reagoidessa nopeasti pohkeeseen niin että tarvittaessa estettä kohti pääsi sopivasti venyttämään, ja toisaalta taas oli mahdollista jättää ponnistuspaikka tarpeen mukaan myös lähemmäs estettä. Tällainen säätövara kyllä helpottaa elämää huomattavasti. Sitten ei tarvitakaan kuin kuskille vähän parempi estesilmä niin että ponnistuspaikat pystyisi näkemään vielä kauempaa.

Epätasaisuudesta hienoihin loppuminuutteihin

Koulutunnin aiheena olivat tänään vasta-asetukset sekä loivat sulkutaivutukset. Ratsuksi sain ilahduttavasti Jussin.

Työskentely aloitettiin käynnissä vasta-asetusten kautta suoruutta etsien. Jussi kyllä hetkittäin myötäsi asetukseen ja pyöristyi, mutta en itse osannut myödätä oikealla hetkellä ja niin Jussi taas jännittyi ylös. Ylipäänsä meno oli aika hankalan ja epätasaisen oloista, ja Jussi liikkui aivan selkä alhaalla ja väärinpäin mikä ei ole sille ihan tavanomaista. Ope tiesi kertoa että Jussi on ollut viimeisimmän viikon etenkin vasemmalta aika hankala ja on luultavasti raspauksen tarpeessa. Raspaaja oli joka tapauksessa jo tilattu, ja ope kehotti vain pyrkimään pehmeällä ja kevyellä kädellä ratsastamiseen. Siltä tosiaan vaikutti että vasen ohja oli ongelmakohta, vaikka toisaalta Jussi kyllä antoi pitää vasemmaltakin ihan kunnon tuntuman ja asetuksen.

Käynnissä ei siis valmista tullut, mutta kevyessä ravissa homma toimi hieman paremmin. Edelleen meno oli jossain määrin epätasaista niin että välillä Jussi hakeutui mukavan pyöreäksi kevyelle tuntumalle, mutta kohta taas jännittyi ylös etenkin jos rupesin erityisemmin jotain pyytämään. Otin agendaksi keskittyä ratsastamaan ravia aktiivisemmaksi eteen siinä toivossa että meno tasoittuisi. Ravi alkoi melko pian tuntua mukavan letkeältä ja joustavalta, eli hetkellisistä jännittymisistä ja vastusteluista huolimatta Jussi kuitenkin ravasi rennon ja irtonaisen oloisena. Yhtä mukavan oloiseen raviin ei viimeksi pari viikkoa sitten Jussilla ratsastaessani päästy koko tunnin aikana vaikka silloin liikuttiinkin tasaisen pyöreässä muodossa. Jatkettiin edelleen vasta-asetuksia pääty-ympyröillä sekä pitkillä sivuilla, ja etenkin vasempaan kierrokseen tämä olikin oikein hyödyllinen tehtävä Jussin suoristamiseksi. Avaintekijöitä olivat oman kropan vasemmalle kiertymisen tietoinen estäminen ulkokylkeä napakoittamalla, ulkopohje hieman edessä kääntämässä etuosaa ympyrälle sekä sisäpohje aavistuksen takana estämässä takaosan valumista vasemmalle. Näillä eväillä Jussi alkoikin raviverryttelyn loppua kohti liikkua suorempana ja meno oli ajoittaisia jännittymisiä lukuunottamatta varsin toimivaa.

Seuraavaksi jatkettiin väistättäen ympyröillä muutama askel kerrallaan takaosaa sisään. Asetus ja pieni taivutus säilyivät menosuuntaan, joten sulkutaivutukseksikin voi liikettä kutsua. Aloituskierros oli vasen, mikä toki oli Jussille luontevampi suunta, mutta silti ajauduin puskemaan oikealla pohkeella takaosaa poikitukseen siinä määrin että istunta jännittyi. Ensimmäiset askeleet sulkua olivat yleensä parhaat, mutta jos jäin tästä jatkamaan väistätystä homma meni väkinäiseksi ja jännittyneeksi. Ope kehottikin ottamaan väistöä vain pari askelta kerrallaan ja hyvästä hetkestä pyytämään vain rennosti eteen. Ravissa kaikki oli jälleen helpompaa, tosin edelleenkään en saanut istuntaani ja apujenkäyttöäni säilytettyä tarpeeksi rentoina poikitusta pyytäessä. Sulkutaivutusten välillä ravi alkoi kulkea oikein mukavasti Jussin liikkuessa nyt kohtalaisen suorana ja tasaisen pyöreänä. Harjoitusravissa oli mukavan pehmeä istua, mutta ope muistutteli vielä hakemaan liikkeeseen mukautumista alemmas lantioon jotta ylävartalo pysyisi mahdollisimman hiljaa. En enää kovin paljon lähtenyt sulkutaivutuksia prässäämään, sillä ne johtivat vain jännittymiseen ja hyvän olotilan rikkoutumiseen. Otin harvakseltaan kevyitä parin askeleen väistätyksiä ympyrällä, ja kunhan en itse alkanut yliratsastaa pysyi Jussikin rentona ja pyöreänä. Myös oikea puoli alkoi olla siinä määrin notkea että asetus ja taivutus onnistui suhteellisen vaivattomasti. Hetkellisiä jännittymisiä ja hevosen "väärinpäin kääntymisiä" esiintyi edelleen, mutta näiden välillä meno tuntui oikein hyvältä.

Työskenneltiin vielä laukassa molempiin suuntiin tauottaen välillä omaan tahtiin raviin. Vasempaan kierrokseen ope kehotti hakemaan ympyrällä Jussille vasta-asetuksen. Oikealle vasta-asettaen Jussi pyöristyikin nätisti myös laukassa, joten vasen laukka oli tänään aika toimivaa. Isoimmat vaikeudet esiintyivät laukannostoissa, joita tuli muutamia tehtyä kun otettiin väliin pieniä ravipätkiä. Nostot olivat toivottoman hitaita ja Jussi pääsi yleensä jännittymään ylös. En ole aivan varma oliko vika epäselvissä avuissa vai mistä kiikastaa. Oikeassa laukassa meno puolestaan oli kauttaaltaan aika kökköä. Laukka oli tönkön oloista, ja tuntuma hevosen suuhun tosi jähmeä. Ravissa koetusta keveydestä ja pehmeydestä ei ollut tietoakaan. Tuttuun tapaan en saanut vasenta kättäni pidettyä laukassa aloillaan, vaan käsi "laukkasi" mukana niin että hevosen pää tahtoi heilua puolelta toiselle. Myös laukassa ope muistutteli pitämään ylävartalon hiljaa ja paikoillaan lantion päällä, sillä koko kroppa tahtoi soutaa laukan tahdissa turhan paljon. Yksi hieman onnistuneempi laukannosto sentään saatiin lopuksi tehtyä kun open neuvoa kuunnellen keskityin säilyttämään tuntuman sen sijaan että olisin heittänyt ohjan pois ja lähtenyt heittäytymään hevosen edelle laukkaan.

Loppuverryttelyksi kevennettiin oikeaan kierrokseen, mikä siis oli tänään Jussin tasaisempi ja toimivampi suunta. Loppuminuutit olivat todella nautittavaa menoa, sillä Jussi liikkui nyt tasaisen pyöreänä ja tyytyväisen oloisena oikein hyvää letkeää ravia. Pohkeella liikettä aktivoidessa meno vain parani ja oli todellakin sellainen olo että pääsi ratsastamaan takaa eteen kohti tasaista ja pehmeää tuntumaa. Hienolta tuntui!

Epätavanomainen epätasaisuus jäi tänään hieman harmittamaan, mutta jospa tilanne paranisi tältä osin kunhan Jussi saa hammashoitoa. Muutoin tunti eteni aika normaalin käsikirjoituksen mukaan niin että ravissa kulki kivasti mutta käynti- ja laukkatyöskentely oli hankalaa. Ehdottoman positiivista on se että ravissa oli joustoa ja pehmeyttä melkein koko tunnin ajan mikä on selvä merkki siitä että Jussi liikkuu suurinpiirtein oikeinpäin ja rentona eikä vain kaulasta paketissa. Pitäisi vaan saada jostain sama fiilis myös käyntiin ja laukkaan.

Lyhentämistä ja kääntämistä kavaleteilla

Puomi- ja kavalettitunnille sain tällä kertaa Peran.

Alkuverryttelyssä ravailtiin molempiin kierroksiin pitkän sivun suuntaisen puomisarjan yli. Tehtävänantona oli lyhentää ja koota ravia puomeja lähestyessä, ja tästä päästää hevonen pidentämään askelta puomeille. Alkuun Peran ravi oli aivan liian pitkää ja velttoa, ja ope kehottikin hakemaan liikkeeseen lisää terävyyttä jotta puomit ylittyisivät jalkoja korkeammalle nostellen. Toistojen myötä suorituksemme paranivatkin kerta kerralta kunhan vaan ratsastin riittävän päättäväisesti sekä pidätteet ennen puomeja että pohkeesta eteen puomien päällä. Ravityöskentelyn loppua kohti Pera liikkui puomeilla myös pyöreämpänä ja paremmin selkäänsä käyttäen.

Laukassa verryteltiin hetken aikaa oikeaan kierrokseen ylittäen omaan tahtiin yksittäinen puomi kummallakin pääty-ympyrällä. Ensin tultiin puomille muutamaan kertaan ihan juureen, mutta tässäkin tehtävässä suoritukset paranivat pikkuhiljaa niin että askel alkoi osua puomille sopivampaan ponnistuspaikkaan. Taisi vaatia kuskilta muutaman testikierroksen totutella Peran pitkään hevoslaukkaan, mutta tämän jälkeen ponnistuspaikat oli helppo nähdä jo useampi askel ennen puomia. Peran kyydissä oli myös helppo istua puomin kohdalla satulassa ja olla lähtemättä "hyppäämään" puomia ylävartalolla kuten usein syyllistyn tekemään.

Seuraavaksi tultiin oikeassa laukassa pitkän sivun suuntaista puomisarjaa innariväleillä. Puomeja oli muistaakseni kuusi (viisi?) ja välit oli tarkoituksella mitoitettu lyhyemmänpuoleisiksi niin että laukkaa joutui lyhentämään. Laukan tuli kuulemma olla sellaista millä mahtuisi kuusi askelta 17 metrin väliin. Haasteena Peran kanssa oli säilyttää laukassa terävyys ja energia lyhentämisestä huolimatta. Ekalla kierroksella päästiin sarjalle sisään aika mukavasti melko läheltä mutta ei ihan juuresta, mutta sarjan aikana Pera pääsi valumaan siinä määrin pidemmäksi että viimeinen puomiväli kävi jo hieman ahtaaksi. Ihmekös tuo kun jätin Peran aika lailla oman onnensa nojaan heti ensimmäisen puomin jälkeen ja heittäydyin matkustajaksi. Seuraavalla kierroksella olin vähän skarpimpana, ja ehkäpä Perakin oli hoksannut homman idean niin että sarja ylittyi oikein sujuvasti sopivan lyhyessä laukassa. Tultiin sarja vielä pari kertaa niin että puomit oli nostettu ylös toisesta päästä, ja edelleen tehtävä sujui varsin helpon oloisesti. Kunhan vaan sain tuotua Peran ensimmäiselle puomille riittävän lyhyessä laukassa mutta hereillä niin sarjalla ei tarvinnut muuta kuin nauttia kyydistä. Lähestymisissä ope joutui vähän muistuttelemaan hiljaa istumisesta, sillä lähdin helposti tuuppimaan Peraa istunnalla eteen yrittäessäni koota ja terävöittää laukkaa.

Viimeisenä tehtävänä tultiin kavaletteja ympyröillä aloittaen pääty-ympyrällä jolla yksi kavaletti, jatko uraa pitkin ja pitkältä sivulta keskiympyrä jolla kaksi kavalettia, ja vielä toiseen päätyyn pääty-ympyrä jolla yksittäinen kavaletti. Tätä tultiin kaksi kierrosta vasemmasta laukasta ja kerta oikeasta. Pera liikkui nyt mielestäni tehtävään nähden aika sopivassa laukassa, ei liian pitkänä eikä liian kovaa mutta kuitenkin ihan aktiivisena. Ekalla pääty-ympyrällä kävi vähän hassusti kun Pera pääsi yllättämään ponkaisemalla kavaletin yli kaukaa niin että jäin loikasta jälkeen. Tämän jälkeen kavaletit kuitenkin ylittyivät sujuvasti, välillä hieman juuresta ja välillä kauempaa mutta oltiin Peran kanssa yhtä mieltä ponnistuspaikoista. Vasemmassa kierroksessa jäin aluksi vähän liikaa kiinni sisäohjaan, mutta tähän auttoi kun hoksasin keskittyä kääntämään paremmin ulkopohkeella. Ope kehotti avaamaan oikeaa lonkkaa enemmän jotta saisin tehokkaasti käännettyä ympyrän uralle oikealta vasemmalle, sekä varomaan kavaleteilla liiallista vartalon kiertoa vasemmalle. Oikeaan kierrokseen Pera oli hieman tunkemassa ympyräiltä sisään oikealle lavalle, mutta muutoin tehtävä onnistui tähänkin suuntaan ihan näppärästi. Yleensä onnistuin näkemään ponnistuspaikat melko hyvissä ajoin, ja onnistuin myös välttämään liioiteltuja hyppyyn mukautumisia.

Kavalettitehtävät sujuivat siis tänään melko vaivattomasti. Harmillista että siinä vaiheessa kun 40 cm kavaletti nousee 60 cm esteeksi alkaa kuskia jostain syystä jännittää niin että helppouden tuntu katoaa ja tekeminen menee hervottomaksi sähläämiseksi. Jos "oikeilla" esteillä vaan kykenisi yhtä rauhalliseen suorittamiseen kuin tämän päivän tehtävissä niin Peralle tuskin olisi juurikaan väliä onko puomi 40, 60 vaiko 80 cm korkeudella.

Pikkulaukkaa ja pikkuhyppyjä

Luottoratsu Eetun ollessa sairaslomalla sain estetunnille luottoratsu numero kakkosen eli Potterin.

Alkuverryttelyssä Potter liikkui käynnissä mukavasti pyöreänä ja molempiin suuntiin asettuen ja taipuen, mutta ravissa meno oli tahmeaa ja jäykkää. Huolimatta yrityksistäni ratsastaa liikkeeseen lisää aktiivisuutta hissuteltiin menemään pohkeen takana. Myöhempiä vaiheita ajatellen olisi varmasti ollut hyvinkin hyödyllistä saada tässä vaiheessa hevosen moottori käyntiin.

Erillistä laukkaverryttelyä ei tehty, vaan aloitettiin puomitehtävällä keskiympyrällä. Oikeassa laukassa siis ylitettiin puomikasa ympyrän molemmilla puoliskoilla, tavoitteena puomeille lähestyminen ja niiltä jatkaminen pyöreällä ympyrän kaarella. Potter lähti laukkaan aika ponnettomasti, ja pitkällä sivulla yritin vähän hätistää liikkeeseen energiaa. Ope kehotti pysyttelemään kevyessä istunnassa tehtävän läpi, mutta varomaan liikaa vartalon eteenkallistusta. Ensimmäiselle puomille tullessa vauhti tahtoi hidastua, ja kun ponnistuspaikka olisi vaatinut pientä venymistä otti Potter mieluummin aivan minilyhyen askeleen vielä ennen puomia joka ylittyi puoliksi ravaten. Toiselle puomille sain paremman lähestymisen ja paremman ponnistuspaikan, jolloin ylitys oli sujuvampi. Ympyrän jälkeen yritin vielä ratsastaa lisää kierroksia laukkaan, mutta edelleenkään Potter ei ollut kunnolla pohkeen edessä. Samaa ympyrää tultiin vielä toinen kierros, joka sujui jokseenkin samalla kaavalla eli ensimmäisellä puomilla jarrutellen ja jälkimmäisellä sujuvammin.

Seuraava tehtävä käsitti pienen pystyesteen melko pienellä tiellä lyhyeltä sivulta kääntäen sekä tämän jälkeen keskiympyrän maapuomilla ja pienellä ristikolla (kuvassa punaisella 1-3). Laukka oli edelleen turhan hidasta ja lyhyttä, ja pystylle ajauduttiin ihan juureen niin että hypystä tuli hidastettu pomppu ylöspäin. Tässä vaiheessa sain todeta että Potterin hypyissä ei toden totta ole yhtä helppo olla tasapainoisesti mukana kuin vaikkapa Eetun kyydissä, vaan tuntui kuin hypyssä olisi aina kellahtamassa nenälleen. Kantapäätkin nousivat ylös kuin esteratsastuksen alkeellisimpia alkeita harjoittelevalla kuskilla konsanaan. Esteellä oli korkeutta ehkä vaivaiset 50 cm, mikä tekee tasapaino-ongelmista vieläkin nolostuttavampia. Ympyrällä jatkettiin pienessä laukassa ja pienillä hitailla hypyillä esteiden juuresta. Uusintakierros samaa tehtävää sujui jo hieman paremmin kun otin ensin pitkällä sivulla kunnolla vauhtia kevyessä istunnassa. Onnistuin melko hyvin säilyttämään laukan rytmin kaarteessa kulmapystylle, jolle myös ponnistuspaikka osui nyt hieman kauemmaksi niin että hyppy oli sujuvampi. Ympyrällä tahti alkoi kuitenkin hieman sammua ja jälkimmäinen hyppy oli taas aikamoista rämpimistä. Onneksi estekorkeus oli edelleen 50 cm:n tienoilla. Ope muistutteli odottamaan rauhassa ylävartalolla hyppyä, ja mielestäni en pahemmin sukellellut vaan osasin viimehetken miniaskeleita odottaa. Itse hypyssä en vaan yksinkertaisesti onnistunut pääsemään samalle taajuudelle Potterin kanssa, joten meno oli kömpelön oloista.

Seuraavaksi tultiin taas ympyrä kahdella pikkupystyllä oikeasta laukasta, ja jatkettiin tästä päädyn kautta suoralle linjalle jolla sisäänhyppy yksittäisellä ristikolla ja tästä 24 metrin väli kahden pienen pystyn innarille (sinisellä 1-4). Potterin laukka alkoi tässä vaiheessa rullata ehkä hieman paremmin niin että ympyrällä suoritus oli jo parempi eikä kiivetty esteiden yli ihan juuresta. Päädyssä sai olla tarkkana laukan aktiivisuuden säilyttämiseksi. Väli ristikolta innarille oli ihan tasapainoinen, mutta innarilla olin sitten niin kuutamolla kuin olla voi. Jos en tähän asti ollut saanut säädettyä mukautumisiani ihan Potterin hyppytaajuudelle niin nyt olin kyllä jo ihan jossain toisessa ulottuvuudessa kuin ratsuni. Sisäänhypyn jälkeen olin jotenkin käsittämättömästi odottamassa laukka-askelta esteiden välissä, ja kun Potter sitten lähtikin saman tien uuteen hyppyyn olin tietysti täysin jäljessä. Facepalmailin tälle mielessäni ainakin seuraavat kolme minuuttia. Seuraavalle kierrokselle ope ohjeisti säilyttämään saman kevyen istunnan koko sarjan yli, ja tämä aikomus oli kirkkaana mielessä innaria lähestyessäni. Nyt en joutunut enää yhtä pahasti yllätetyksi, mutta vaikka kuinka yritin pysytellä tasapainoisessa kevyessä istunnassa ja nappasin toisella kädellä vähän harjastakin tukea niin en vain onnistunut pääsemään sarjalla Potterin rytmiin. En ollut enää pahanpäiväisesti jäljessä kakkoshypystä, mutta taas olin menossa hypyssä nokalleni. Potter tietysti luotettavasti ylitti pikkurisut mukana keikkuvasta kyytiläisestä huolimatta.

Lopuksi tultiin vielä päivän "rata" (punaisella 1-5). Tehtävä lähti käyntiin jos nyt ei ihan pohkeen edessä niin kuitenkin melko sujuvassa laukassa, ja sekä ykkös- että kakkosesteelle päästiin asialliseen ponnistuspaikkaan. Näin hypytkin olivat sujuvampia, ja mukautumisten puolesta olin suurinpiirtein tasapainossa ja hevosen kanssa samassa rytmissä. Kolmosesteelle loppui tsemppi kesken niin että ponnistuspaikan jäädessä kauemmaksi Potter jarrutteli ja kiipesi yli miniaskeleen kautta. Ei kun vaan uudestaan eteen ja kohti innaria, jolla suoritus ei vieläkään ollut mikään tyylinäyte. Välissä ratsastin eteen sen kummemmin askelia laskematta, ja viimeiselle ristikolle olisi taas periaatteessa mahtunut se miniaskel mutta nyt oli menossa sen verran imua ja fiilistä että Potter venyttikin hypyn vähän kauempaa. Kuski tuli taas mukana kantapäät ylös -tyylillä, mutta kokonaisuudessaan ratatehtävä oli kyllä ehdottomasti tunnin onnistunein (vähiten epäonnistunut).

Loppuverkassa Potter oli edelleen tahmea ja haahuilin itse ensin vähän miten sattuu, mutta kun onnistuin kaivamaan jostain vielä vähän reippaamman asenteen ja lähdin topakasti pyytämään asetukset läpi tasaista tuntumaa tarjoten sekä ratsastamaan pohkeella takaa eteen ei meno loppujen lopuksi ollut lainkaan hullumpaa. Siitä olisi mielellään vaikka aloittanut koulutunnin Potterin kanssa vaikka kieltämättä kova hiki olikin pinnassa.

Tunnin päätteeksi ope kommentoi että Potterin kanssa kaikki on niin paljon helpompaa kunhan siitä vain onnistuu kaivamaan esiin kunnollisen estelaukan. Sitähän minä vähän yritin koko tunnin ajan, mutta silti estelaukka jäi löytymättä (eli en vaan osaa tai vähintäänkin asenteessa on vikaa). Olin kyllä tyytyväinen että tänään esteet jäivät maksimissaan 50-60 cm korkeuteen, sillä en tiedä miten olisi möngitty yli yhtään korkeammista. Kaikesta huolimatta tuntuu siltä että haluan päästä joku kerta ottamaan uusintayrityksen esteillä Potterin kanssa ja totuttelemaan paremmin sen hyppytyyliin.

Suorempi istunta ja muutama muukin onnistuminen

Olipas mukavaa päästä pitkästä aikaa Jussin satulaan koulutunnille. Kolme kuukautta tässä näemmä ehtikin vierähtää ellei lasketa taannoista puomikatastrofituntia. Poniratsastusputken jälkeen Jussi tuntui tietysti taas valtamerilaivalta pitkän kaulansa ja leveän runkonsa kanssa.

Tunti aloitettiin käyntiväistöillä pitkän sivun alusta kentän keskelle, alkuun loivemmin ja myöhemmin väistöä jyrkentäen. Ohjeistuksena oli pyrkiä varomaan selän notkoutumista ja istunnan jännittymistä väistättävän pohkeen siirtyessä vaikuttamaan hieman taaempana. Väistöjen välillä verryteltiin kevyessä ravissa asetusten ja taivutusten kautta hevosia jumpaten. Aloituskierros oli oikea, joten väistö tapahtui vasemmalta oikealle eli minulle vaikeampaan suuntaan. Jussi väisti kuitenkin mukavan helposti, jopa apuja ennakoiden, joten onnistuin väistössä pitämään istunnan ja apujenkäytön suhteellisen rentona. Huomiota sai kuitenkin kiinnittää sopivan asetuksen säilyttämiseen sekä siihen että etuosa pysyi liikkeessä mukana. Väistöissä Jussi jopa hakeutui pyöreälle kaulalle, vaikka muutoin meno oli käynnissä aika jähmeää. Myös vasempaan kierrokseen väistöt sujuivat yhtä vaivattomasti, tosin menosuunnasta poispäin (oikealle) asettamisen kanssa sai olla vähän tarkempana.

Ravissa meno oli käyntiä sujuvampaa. Jussin liikkui aika tasaisen pyöreänä, ja oikealle asettaminenkin oli jostain syystä paljon helpompaa kuin käynnissä. Oikeaa pohjetta vastaan oli kyllä tunkua sen verran että ympyröillä sai tehdä töitä sisälavan kontrolloimiseksi. Ope kehotti hakemaan muotoa pikemminkin rehellisesti eteen-alas kuin taakse-alas minne Jussi tuppaa helposti itseään rullaamaan. Alkuun ravi oli aika jäykkää töksötystä, mutta keventämällä ja taivuttelemalla sekä ravia eteen kohti tuntumaa aktivoimmalla liike muuttui pikkuhiljaa siinä määrin pehmeäksi että kierroksen vaihtuessa oikeasta vasemmaksi oli jo realistista istua harjoitusraviin. Harjoitusravissa vasemmalle meno alkoikin olla aika mukavaa, Jussi liikkui kauniisti pyöreänä kevyellä ja tasaisella tuntumalla olematta kuitenkaan tyhjä edestä. Yllättävää kyllä Jussi oli myös varsin suoran oloinen ja sanoisin että rehellisesti kahdella ohjalla, ja vasta-asetus oikealle onnistui sekin hyvin. Vieläkin hämmästyttävämpää oli se että istuin itse melko lailla suorassa kenottamatta ympyröillä liioitellusti vasemmalle. Näin onnistuin pitämään oman ulkokyljen napakkana, ja ehkä nimenomaan tämä auttoi hevosen suoristamiseen niin ettei ulkolapa päässyt omille teilleen. Ope kehotti vielä rauhoittamaan ylävartalon liikettä ja antamaan lantion joustaa ravin mukana häntäluu vartalon alle kääntyen samalla kun ylävartalo "putoilee" lantion päälle ilman ylimääräistä liikettä eteen ja taakse. Näillä ohjeilla istuntaan löytyikin aika mukava tuntuma, jolloin Jussinkin liikkuminen tuntui vielä paranevan. Tässä vaiheessa tuntia ratsukko tuntui kokonaisuutena varsin toimivalta ja opelta tuli kehuja myös. Pientä miinusta tosin siitä että liike olisi saanut tulla vielä paremmin läpi selän ja pidemmällä elastisemmalla askeleella.

Laukassa työskenneltiin pääty-ympyröillä ensin oikealle ja sitten vasemmalle tauottaen tilanteen mukaan välillä käyntiin. Laukassa meno ei ollut aivan yhtä kevyen oloista kuin ravissa, vaan tuntuma jäi vähän jähmeän oloiseksi, mutta joka tapauksessa Jussi liikkui laukassakin pyöreänä mikä ei aina ole mikään itsestäänselvyys. Pohkeen kanssa sai kyllä olla hereillä jotta laukka säilyi tarpeeksi aktiivisena eikä askel jäänyt ihan minilyhyeksi. Oikea lapa ei ollut vieläkään täysin kontrollissa, vaan Jussi yritti tunkea ympyrältä sisälle oikeaa pohjetta vastaan. Ope kuvasi oikeaa laukkaa pienen pätkän videolle ja sain siitä tuoreeltaan katsoa miltä meno näytti. Itse asiassa näytti huomattavasti paremmalta kuin tuntui. Laukassakin ope sai muistutella ylävartalon hiljaa pitämisestä niin etten laukkaisi ylävartalolla "hevosen edellä" vaan jäisin istumaan rauhassa liikkeen mukana.

Pienen tauon jälkeen laukattiin vielä vasemmalle. Vasemmassa laukassa Jussi oli vähän kevyemmän oloinen edestä, mutta aktivointia pohkeesta eteen tarvittiin edelleen. Laukassa kallistuin vartalosta vasemmalle hieman enemmän kuin ravatessa, tosin kuten opekin tunnin lopuksi totesi ei vinous ollut niin voimakasta kuin tavallisesti. Hetkittäisellä vasta-asetuksella saatiin paremmin haltuun sekä kuskin että hevosen ulkokyljet, ja laukkaan löytyi ihan mukavaa pyöreyttä. Kun meno oli näinkin toimivaa ei jääty tällä kertaa enää enempää hiomaan vaan jatkettiin ravissa keventäen. Harmikseni loppuverryttelyssä Jussi ei liikkunut enää yhtä hyvin kuin alkutunnin ravipätkillä parhaimmillaan. Molemmilla taisi kyllä tässä vaiheessa olla havaittavissa pientä keskittymiskyvyn herpaantumista. Ihan kelvollisessa muodossa kyllä liikuttiin, mutta se kaipaamani elastisuus puuttui liikkumisesta edelleen mikä tarkoittaa että takaosan ja selän työskentelyyn jäi toivomisen varaa.

Kokonaisuutena ei siis hullumpaa menoa tänään, vaikka toki Jussi on joskus paremminkin kulkenut. Ehkä ravissa olisi pitänyt lähteä ratsastamaan rohkeammin eteen ja askelta pidemmäksi sen sijaan että jäätiin tyytyväisenä himmailemaan "ihan kiva" -tilanteeseen. Positiivista oli suhteellisen onnistunut laukkatyöskentely sekä erityisesti se että onnistuin istumaan paljon tavallista suoremmassa ilman että edes kiinnitin asiaan koko ajan kamalasti huomiota. Onkohan kropassa päässyt joku nikama vahingossa niksahtamaan paikoilleen kun olen tässä noin viikon sisällä onnistunut kaatumaan sekä pyörällä (komea lento jäisellä tallitiellä ) että suksilla (pehmeämpi muksahdus)? Oli miten oli niin toivotaan että tilanne jää pysyväksi.

Reipasta ulkoilmaurheilua

Keskiviikon koulutunti ratsastettiin poikkeuksellisesti ulkokentällä maneesin ollessa pari päivää pois käytöstä lumenpudotuksen ajan. Alkuiltapäivän hurja lumipyry ehti onneksi mennä illaksi ohi, joten kyllä ulkonakin kelpasi ratsastaa vaikka kentällä olikin sen verran nietosta että laukkaaminen jätettiin tällä kertaa välistä. Pakkasta oli sopivasti sen verran että kuski ei jäätynyt mutta toisaalta ei tunnin aikana tarvinnut koputella tieroja irti kavioista. Ope oli jakanut minulle heti uudestaan Dillen, joten ulkoilmatunti sopi minulle oikein hyvin ainakin siinä mielessä etten joutunut sunnuntain tapaan jännittämään katolla makaavien lumimassojen liikkeellelähtöä.

Dille vaikutti alkuun hieman levottomalta ja tuijotteli jännittyneesti pimeyteen kentän ulkopuolelle. Maneesin nurkkia ja peilipäätyä Dille tosin kyttäili viimeksi enemmän, joten ei meno nyt ollut ainakaan jännittyneempää. Tunnin ohjelma koostui hevosten jumppaamisesta asetuksilla ja taivutuksilla molempiin suuntiin käynnissä ja ravissa, sekä kulmien ratsastuksesta pyrkien etuosan kääntämiseen takaosakäännösmäisesti. Aloitus oli hieman nihkeä Dillen huomion ollessa vielä turhan paljon muualla kuin ratsastajassa, ja taipuminen oikealle oli jäykkää. Asetus oikealle ei mennyt vielä tässä vaiheessa ihan kunnolla läpi, vaan ajauduttiin liiaksi tilanteeseen jossa sisäohjassa oli jopa pientä vetokilpailun makua. Ope varoittelikin jälleen taaksesuuntautuvista ohjasotteista ja neuvoi käyttämään sen sijaan sivulle johtavaa kättä. Lisäksi neuvona oli kääntää johtaessa peukaloa asetuksen suuntaan. Jälkeenpäin ajateltuna taisin hahmottaa tämän väärin niin että kallistin rannetta kämmenpuoli ylöspäin kun taas tarkoitus olikin ehkä avata rannetta kämmenen säilyessä pystysuorassa. Pitääpä vastaisuudessa varmistaa miten tämä tarkalleen ottaen menee kun näköjään rannetta voi vääntää ja kääntää useammallakin eri tavalla.

Ravissa meno oli tänäänkin yleisesti ottaen helpompaa, ja Dille alkoi ravatessa pikkuhiljaa rentoutua. Dille tosin harppoi lumessa menemään turhankin reippaasti, ja varsinkin pitkillä sivuilla oli poni usein juoksemassa alta. Pohkeella ratsastus jäi näin ollen aika vähäiseksi ja apujenkäyttö keskittyi aivan liikaa ohjaan. Istunnalla tehtyjä pidätteitä Dille tosin tuntui kuuntelevan hyvin kunhan vaan niitä muistin tehdä, ja onnistumisen hetkiä tunnin aikana olivatkin ne sekunnit kun Dille vastasi istunnalla tekemääni pidätteeseen ja pääsin tästä saman tien pyytämään kevyesti pohkeella kohti tuntumaa. Ope kehotti hakemaan vatsalihaksiin lisää jäntevyyttä jotta saisin istunnan pidettyä paketissa silloinkin kun Dille vähän kiskoo kohti etukumaraa. Tunnin keskivaiheille harjoitusravityöskentelyyn mahtui palaset loksahtaa paikalleen -hetkiä jolloin sain istuntaan hyvän ja jäntevän fiiliksen, ja Dille alkoi tällöin välittömästi liikkua paremmin. Pääsin ratsastamaan istunnalla aktiivisemmin ja hevosen "ympärillä" istuen, ja Dille malttoi jäädä kuuntelemaan sekä pyöristyi tuntumalle. Meno oli kuitenkin harmittavan epätasaista niin että välillä nähtiin mukavaa pyöristymistä ja myötäämistä etenkin ympyröillä, mutta en tätä hyvää tekemistä saanut ylläpidettyä kuin hetkellisesti ennen kuin Dille taas jännittyi, ärsyyntyi ja/tai muuttui kiireiseksi. Ärsyyntynyttä pään ravistelua esiintyi nyt jonkin verran enemmän kuin viime kerralla. Unohduin liiaksi matkustelemaan aina kun en oikein hoksannut mitä pitäisi tehdä, ja toisaalta heittäydyin helposti passiiviseksi niissä tilanteissa kun Dille tuntui lähinnä vain jännittyvän apujenkäytöstäni. Ope kehotti pitämään yllä tiheää vuoropuhelua Dillen kanssa, mutta tämä olisi varmaankin pitänyt toteuttaa monipuolisemmalla kommunikoinnilla kuin pelkällä ohjalla nyhräyksellä.

Alkutunnin pienestä jännittyneisyydestä ja kankeudesta edettiin siis pikkuhiljaa parempaan suuntaan ja pieniin onnistumisen hetkiin tunnin keskivaiheilla, mutta loppua kohti ote pääsi taas lipsumaan niin että työskentelyä vaivasi epätasaisuus ja kiireisyys. Harmillista etten otollisista hetkistä saanut rakennettua pysyvämpää onnistumista, vaan pallo hukkui pian uudestaan. Koska ei päästy lopettamaan yhtä hienoissa tunnelmissa kuin viimeksi jäi vähän sellainen mielikuva että otettiin tällä kertaa vain takapakkia. Tavanomaisesta poikkeavat puitteet pääsivät ehkä hieman häiritsemään maneesin suojaan ja hiekkapohjaan tottuneen kuskin keskittymistä, mutta tämä nyt ei tietenkään saa olla mikään veruke huonolle tekemiselle. Kyllä sitä pitäisi pystyä keskittymään ihan ratsastusympäristöstä ja -alustasta riippumatta.

Jännityksen ja rentouden peilausta

Sunnuntain koulutunnille sain muutaman kuukauden tauon jälkeen Dillen. Dillellä on aina vähän jännittävä lähteä tunnille, sillä sen edesottamukset tuntuvat vaihtelevan kausittain (päivittäin?) melko lailla. Tarhasta Dille ei ainakaan ollut helpolla lähdössä töihin, vaan käveli korvat luimussa karkuun. Kävin hakemassa apuvoimia sekä leipäpalan houkutiksi, ja nyt Dille sitten jäikin korvat hörössä odottamaan että pääsin sen luokse. Ota tuosta tammasta selvää. Poninpyydystysoperaation jälkeen meinasi tulla aika kiire tunnille, mutta onneksi Dillen kuntoonlaittoon löytyi apukäsiä.

Ope totesi tunnin alkuun että tänään ei onneksi olekaan pudonnut lumia katolta, sillä Dille-parka kuulemma pelkää tätä. Jäin sitten kauhulla odottamaan sitä hetkeä kun lumet lähtisivät liikkeelle ja Dille sinkoaisi paniikissa karkuun, mutta onneksi tältä tänään vältyttiin. Tunnin alkupuolisko kuitenkin meni katastrofia odotellessa, ja Dillen tuijotellessa jännittyneenä maneesin nurkkia oli satulassa vaikea päästä rentoutumaan.

Työskentely aloitettiin käynnissä ratsastaen voltit pitkien ja lyhyiden sivujen keskipisteisiin, ja näiden välillä uralla pysähdyksiä. Pysähdykset oli tarkoitus ajoittaa uloshengitykseen ja näin päästä pysäyttämään mahdollisimman tehokkaasti istunnalla. Dillen kanssa pysähdykset olivat alkuun vähän nihkeitä eikä poni olisi oikein tahtonut jäädä paikoilleen seisomaan, mutta toistojen myötä Dille sai juonesta kiinni ja kuunteli tarkkaan heti kun huomasi kuskin vetävän oikein syvään henkeä. Tästä uloshengittämällä ja lantion sekä käden liikettä pysäyttämällä Dille pysähtyi nätisti ja malttoi myös seistä paremmin aloillaan kun pysähdys ei perustunut ohjista kiskomiseen. Käynti oli hieman tahmean oloista, ja ope muistuttelikin pitämään istuinluut hiljaa ja välttämään istunnalla eteen tuuppimista. Jotenkin Dille vaikutti paitsi jännittyneeltä myös ärsyyntyneeltä ja tyytymättömältä niin että silloin kun korvat eivät sojottaneet eteenpäin nurkkia tuijotellessa olivat ne usein luimussa. Tämä tosin tulkintani mukaan johtui suurelta osin muiden hevosten läsnäolosta, sillä Dille tuntui suhtautuvan tänään hyvin kiukkuisesti kaikkiin muihin paitsi kaveriinsa Lenniin. Ponin ollessa kaikin puolin hieman räjähdysherkän oloinen en edelleenkään päässyt kunnolla rentoutumaan ja keskittymään.

Samoja voltteja jatkettiin kevyessä ravissa, ja ravissa meno oli hieman helpompaa kuin käynnissä. Kierros oli oikea, ja koska Dille kuuluu myös siihen kerhoon joka tahtoisi juosta nokka vasemmalla oli asetuksen ja taivutuksen kanssa volteilla hankaluuksia. Jäin liikaa kiinni sisäohjaan, ja ohjasote suuntautui liikaa taaksepäin. Ope kehottikin käyttämään sisäkättä enemmän johtaen ja vetoa välttäen, sekä avaamaan oikeaa lonkkaa ja viemään oikeaa pohjetta taaemmas antaen näin etuosalle paremmin tilaa kääntyä. Yritin myös itse muistutella itseäni pitämään lonkat avattuna (mikä olikin tällaisella kapealla ratsulla vähän helpompaa) sen sijaan että jännityksissäni tarraudun polvella ja reidellä satulaan. Ravi tahtoi huomaamattani jäädä turhan hitaaksi leijailemiseksi, mutta Dille kyllä reagoi herkästi pohkeesta eteen kunhan vaan muistin pyytää.

Kierroksen vaihduttua vasemmaksi mentiin vielä samoja voltteja käynnissä pysähdysten kera sekä harjoitusravissa käyntiinsiirtymisten kera. Asettaminen ja taivuttaminen oli nyt helpompaa, tosin ulkoapujen ja oman ulkokyljen kanssa sai olla tarkkana ja ope varoitteli vetämästä ponin kaulaa liian linkkuun vasemmalle. Jännittyneisyys kuitenkin säilyi satulan molemmin puolin, ja Dille jaksoi edelleen kyttäillä päätyjä ja nurkkia. Ope kehotti hakemaan oman asennon pystyyn ja rennon jänteväksi sen sijaan että painuu "kauhuasentoon", ja tätä kautta luomaan luottamusta ja rentoutta myös poniin. Nyt oltiin nimittäin siinä ikävässä tilanteessa että ponin jännittyneisyys peilautui kuskiin ja kuskista takaisin poniin. Volteilla koettiin kuitenkin joitain ihan hyviä hetkiä jolloin menoon löytyi pilkahdus rentoutta ja pyöreäksi tuntumalle hakeutumista. Siirtymiset sujuivat mukavasti pienillä avuilla, joten Dille kyllä kuunteli tarkkaavaisena.

Laukka tuli mukaan kuvioihin siten että nosto tehtiin pitkän sivun lopussa ennen kulmaa, ja lyhyelle sivulle pyöräytettiin isohko laukkavoltti. Voltin ja kulman jälkeen oli tarkoitus tehdä hallittu siirtyminen raviin ja tästä edelleen käyntiin, ja pitkän sivun keskelle tehtiin käyntivoltti ennen seuraavaa nostoa. Ensimmäinen nosto käynnistä oli varsin onnistunut Dillen lähtiessä laukkaan terävästi mutta ei rynnäten. Tämän jälkeen Dille alkoikin ennakoida sekä syöksähtää nostoista holtittomasti eteenpäin. Volteille sain laukan rauhoittumaan, ja toisaalta oli ihan helpottavaa huomata että vaikka Dille ryntäsikin laukkaan oli kontrollin palauttaminen suhteellisen helppoa eikä poni hävinnyt alta mihinkään. Sen verran reiluja pidätteitä sai kyllä ottaa että voin kuvitella Dillen pääsevän lastentunneilla vähän kiikuttamaan pienempiä ratsastajia. Nostojen rauhoittamiseksi aloin kuitenkin ajoittaa ne vasta lyhyelle sivulle tai voltille, sillä pitkän sivun lopussa Dille oli aina sinkoamassa malttamattomasti eteenpäin. Volteilla nostot puolestaan tuppasivat olemaan turhankin hitaita niin että mukaan tuli raviaskel tai pari. Laukka itsessään rullasi volteilla aika mukavasti, ja kunhan pääsin kontrolloimaan kääntymistä ulkopohkeella sekä pehmentämään sisäkättä Dille liikkui suorempana sekä pyöristyi tuntumalle hienosti. Muutamia askeleita kerrallaan meno tuntuikin oikein hyvältä Dillen laukatessa ihan tyytyväisen oloisena ja pohkeesta kohti tuntumaa. Myös raviinsiirtymisiä Dille tahtoi ennakoida, eli kovin pitkien pätkien laukkaaminen ei olisi sitä huvittanut. Hyvin Dille kuitenkin jaksoi tsempata ja kantaa laukkaa kunhan muistin pitää pohkeet mukana ja olla tekemättä istunnalla mitään kovin tyhmää. Raviinsiirtymiset olivat tasapainoisia ja itse asiassa Dille olisi ollut saman tien jarruttelemassa käyntiin. Pitkät sivut ja voltit käynnissä sen sijaan olivat edelleen samaa jännittynyttä nihkeilyä kuin alkutunnistakin, joten yleisfiilis tehtävässä ei ollut kovin hyvä vaikka laukassa ihan hyviä hetkiä koettiinkin.

Kun olimme esittäneet hyviä laukkapätkiä molempiin suuntiin saatiin jatkaa kevyessä ravissa loppuverrytellen. Nähtävästi laukkaaminen oli rentouttanut sekä ratsastajan että ratsun, sillä ravissa meno oli nyt mukavan rentoa ja pehmeää. Dille hakeutui pyöreäksi ja venytti kaulaa eteen-alas, ja kaikki jännittämiset ja kyttäilyt unohtuivat ponin keskittyessä kuuntelemaan ratsastajan ohjeita. Alkutunnin tilanteesta jossa jännitys peilautui puolin ja toisin ratsukon osapuolten välillä oli nyt siis siirrytty positiiviseen kierteeseen jossa peilailtiin pikemminkin rentoutta ja luottamusta. Dille vaikutti nyt myös työskentelevän paljon tyytyväisemmällä mielellä. Asetus oikealle löytyi ympyröillä suhteellisen vaivattomasti, ja Dille ravasi molempien pohkeiden välissä taipuen myös oikeasta kyljestään. Ope muistutteli vielä keventämään pystympään ja vetämään lapaluita yhteen sekä kyynärpäitä kyljen viereen, ja näillä korjauksilla Dille vain paransi menoaan.

Oli oikeastaan aika hämmentävää kuinka iso muutos jännityksestä rentouteen tunnin aikana tapahtui. Olisiko hyvä ja rento fiilis löytynyt jo aikaisemmin jos vain olisin päässyt itse yli jännityksestäni ja ratsastamaan paremmin ajatuksen kanssa? Runsas käyntityöskentely oli kyllä asioita mutkistava tekijä, sillä kävellessä ratsukon molemmat osapuolet pääsivät ahdistumaan liikaa kun taas vauhdikkaammissa askellajeissa puksuteltiin eteenpäin vapautuneemmin. Onneksi loppuun löytyi näinkin mukava onnistuminen niin tunnista jäi kuitenkin ihan hyvä mieli vaikka suurin osa ajasta menikin vähemmän hyvässä yhteisymmärryksessä. Menen kyllä Dillellä mielelläni jatkossakin, mutta ehkä kuitenkin vasta sitten kun maneesissa ei tarvitse odotella lumien putoamista kauhusta kankeana.