keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Pikkulaukkaa ja pikkuhyppyjä

Luottoratsu Eetun ollessa sairaslomalla sain estetunnille luottoratsu numero kakkosen eli Potterin.

Alkuverryttelyssä Potter liikkui käynnissä mukavasti pyöreänä ja molempiin suuntiin asettuen ja taipuen, mutta ravissa meno oli tahmeaa ja jäykkää. Huolimatta yrityksistäni ratsastaa liikkeeseen lisää aktiivisuutta hissuteltiin menemään pohkeen takana. Myöhempiä vaiheita ajatellen olisi varmasti ollut hyvinkin hyödyllistä saada tässä vaiheessa hevosen moottori käyntiin.

Erillistä laukkaverryttelyä ei tehty, vaan aloitettiin puomitehtävällä keskiympyrällä. Oikeassa laukassa siis ylitettiin puomikasa ympyrän molemmilla puoliskoilla, tavoitteena puomeille lähestyminen ja niiltä jatkaminen pyöreällä ympyrän kaarella. Potter lähti laukkaan aika ponnettomasti, ja pitkällä sivulla yritin vähän hätistää liikkeeseen energiaa. Ope kehotti pysyttelemään kevyessä istunnassa tehtävän läpi, mutta varomaan liikaa vartalon eteenkallistusta. Ensimmäiselle puomille tullessa vauhti tahtoi hidastua, ja kun ponnistuspaikka olisi vaatinut pientä venymistä otti Potter mieluummin aivan minilyhyen askeleen vielä ennen puomia joka ylittyi puoliksi ravaten. Toiselle puomille sain paremman lähestymisen ja paremman ponnistuspaikan, jolloin ylitys oli sujuvampi. Ympyrän jälkeen yritin vielä ratsastaa lisää kierroksia laukkaan, mutta edelleenkään Potter ei ollut kunnolla pohkeen edessä. Samaa ympyrää tultiin vielä toinen kierros, joka sujui jokseenkin samalla kaavalla eli ensimmäisellä puomilla jarrutellen ja jälkimmäisellä sujuvammin.

Seuraava tehtävä käsitti pienen pystyesteen melko pienellä tiellä lyhyeltä sivulta kääntäen sekä tämän jälkeen keskiympyrän maapuomilla ja pienellä ristikolla (kuvassa punaisella 1-3). Laukka oli edelleen turhan hidasta ja lyhyttä, ja pystylle ajauduttiin ihan juureen niin että hypystä tuli hidastettu pomppu ylöspäin. Tässä vaiheessa sain todeta että Potterin hypyissä ei toden totta ole yhtä helppo olla tasapainoisesti mukana kuin vaikkapa Eetun kyydissä, vaan tuntui kuin hypyssä olisi aina kellahtamassa nenälleen. Kantapäätkin nousivat ylös kuin esteratsastuksen alkeellisimpia alkeita harjoittelevalla kuskilla konsanaan. Esteellä oli korkeutta ehkä vaivaiset 50 cm, mikä tekee tasapaino-ongelmista vieläkin nolostuttavampia. Ympyrällä jatkettiin pienessä laukassa ja pienillä hitailla hypyillä esteiden juuresta. Uusintakierros samaa tehtävää sujui jo hieman paremmin kun otin ensin pitkällä sivulla kunnolla vauhtia kevyessä istunnassa. Onnistuin melko hyvin säilyttämään laukan rytmin kaarteessa kulmapystylle, jolle myös ponnistuspaikka osui nyt hieman kauemmaksi niin että hyppy oli sujuvampi. Ympyrällä tahti alkoi kuitenkin hieman sammua ja jälkimmäinen hyppy oli taas aikamoista rämpimistä. Onneksi estekorkeus oli edelleen 50 cm:n tienoilla. Ope muistutteli odottamaan rauhassa ylävartalolla hyppyä, ja mielestäni en pahemmin sukellellut vaan osasin viimehetken miniaskeleita odottaa. Itse hypyssä en vaan yksinkertaisesti onnistunut pääsemään samalle taajuudelle Potterin kanssa, joten meno oli kömpelön oloista.

Seuraavaksi tultiin taas ympyrä kahdella pikkupystyllä oikeasta laukasta, ja jatkettiin tästä päädyn kautta suoralle linjalle jolla sisäänhyppy yksittäisellä ristikolla ja tästä 24 metrin väli kahden pienen pystyn innarille (sinisellä 1-4). Potterin laukka alkoi tässä vaiheessa rullata ehkä hieman paremmin niin että ympyrällä suoritus oli jo parempi eikä kiivetty esteiden yli ihan juuresta. Päädyssä sai olla tarkkana laukan aktiivisuuden säilyttämiseksi. Väli ristikolta innarille oli ihan tasapainoinen, mutta innarilla olin sitten niin kuutamolla kuin olla voi. Jos en tähän asti ollut saanut säädettyä mukautumisiani ihan Potterin hyppytaajuudelle niin nyt olin kyllä jo ihan jossain toisessa ulottuvuudessa kuin ratsuni. Sisäänhypyn jälkeen olin jotenkin käsittämättömästi odottamassa laukka-askelta esteiden välissä, ja kun Potter sitten lähtikin saman tien uuteen hyppyyn olin tietysti täysin jäljessä. Facepalmailin tälle mielessäni ainakin seuraavat kolme minuuttia. Seuraavalle kierrokselle ope ohjeisti säilyttämään saman kevyen istunnan koko sarjan yli, ja tämä aikomus oli kirkkaana mielessä innaria lähestyessäni. Nyt en joutunut enää yhtä pahasti yllätetyksi, mutta vaikka kuinka yritin pysytellä tasapainoisessa kevyessä istunnassa ja nappasin toisella kädellä vähän harjastakin tukea niin en vain onnistunut pääsemään sarjalla Potterin rytmiin. En ollut enää pahanpäiväisesti jäljessä kakkoshypystä, mutta taas olin menossa hypyssä nokalleni. Potter tietysti luotettavasti ylitti pikkurisut mukana keikkuvasta kyytiläisestä huolimatta.

Lopuksi tultiin vielä päivän "rata" (punaisella 1-5). Tehtävä lähti käyntiin jos nyt ei ihan pohkeen edessä niin kuitenkin melko sujuvassa laukassa, ja sekä ykkös- että kakkosesteelle päästiin asialliseen ponnistuspaikkaan. Näin hypytkin olivat sujuvampia, ja mukautumisten puolesta olin suurinpiirtein tasapainossa ja hevosen kanssa samassa rytmissä. Kolmosesteelle loppui tsemppi kesken niin että ponnistuspaikan jäädessä kauemmaksi Potter jarrutteli ja kiipesi yli miniaskeleen kautta. Ei kun vaan uudestaan eteen ja kohti innaria, jolla suoritus ei vieläkään ollut mikään tyylinäyte. Välissä ratsastin eteen sen kummemmin askelia laskematta, ja viimeiselle ristikolle olisi taas periaatteessa mahtunut se miniaskel mutta nyt oli menossa sen verran imua ja fiilistä että Potter venyttikin hypyn vähän kauempaa. Kuski tuli taas mukana kantapäät ylös -tyylillä, mutta kokonaisuudessaan ratatehtävä oli kyllä ehdottomasti tunnin onnistunein (vähiten epäonnistunut).

Loppuverkassa Potter oli edelleen tahmea ja haahuilin itse ensin vähän miten sattuu, mutta kun onnistuin kaivamaan jostain vielä vähän reippaamman asenteen ja lähdin topakasti pyytämään asetukset läpi tasaista tuntumaa tarjoten sekä ratsastamaan pohkeella takaa eteen ei meno loppujen lopuksi ollut lainkaan hullumpaa. Siitä olisi mielellään vaikka aloittanut koulutunnin Potterin kanssa vaikka kieltämättä kova hiki olikin pinnassa.

Tunnin päätteeksi ope kommentoi että Potterin kanssa kaikki on niin paljon helpompaa kunhan siitä vain onnistuu kaivamaan esiin kunnollisen estelaukan. Sitähän minä vähän yritin koko tunnin ajan, mutta silti estelaukka jäi löytymättä (eli en vaan osaa tai vähintäänkin asenteessa on vikaa). Olin kyllä tyytyväinen että tänään esteet jäivät maksimissaan 50-60 cm korkeuteen, sillä en tiedä miten olisi möngitty yli yhtään korkeammista. Kaikesta huolimatta tuntuu siltä että haluan päästä joku kerta ottamaan uusintayrityksen esteillä Potterin kanssa ja totuttelemaan paremmin sen hyppytyyliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti