keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Reipasta ulkoilmaurheilua

Keskiviikon koulutunti ratsastettiin poikkeuksellisesti ulkokentällä maneesin ollessa pari päivää pois käytöstä lumenpudotuksen ajan. Alkuiltapäivän hurja lumipyry ehti onneksi mennä illaksi ohi, joten kyllä ulkonakin kelpasi ratsastaa vaikka kentällä olikin sen verran nietosta että laukkaaminen jätettiin tällä kertaa välistä. Pakkasta oli sopivasti sen verran että kuski ei jäätynyt mutta toisaalta ei tunnin aikana tarvinnut koputella tieroja irti kavioista. Ope oli jakanut minulle heti uudestaan Dillen, joten ulkoilmatunti sopi minulle oikein hyvin ainakin siinä mielessä etten joutunut sunnuntain tapaan jännittämään katolla makaavien lumimassojen liikkeellelähtöä.

Dille vaikutti alkuun hieman levottomalta ja tuijotteli jännittyneesti pimeyteen kentän ulkopuolelle. Maneesin nurkkia ja peilipäätyä Dille tosin kyttäili viimeksi enemmän, joten ei meno nyt ollut ainakaan jännittyneempää. Tunnin ohjelma koostui hevosten jumppaamisesta asetuksilla ja taivutuksilla molempiin suuntiin käynnissä ja ravissa, sekä kulmien ratsastuksesta pyrkien etuosan kääntämiseen takaosakäännösmäisesti. Aloitus oli hieman nihkeä Dillen huomion ollessa vielä turhan paljon muualla kuin ratsastajassa, ja taipuminen oikealle oli jäykkää. Asetus oikealle ei mennyt vielä tässä vaiheessa ihan kunnolla läpi, vaan ajauduttiin liiaksi tilanteeseen jossa sisäohjassa oli jopa pientä vetokilpailun makua. Ope varoittelikin jälleen taaksesuuntautuvista ohjasotteista ja neuvoi käyttämään sen sijaan sivulle johtavaa kättä. Lisäksi neuvona oli kääntää johtaessa peukaloa asetuksen suuntaan. Jälkeenpäin ajateltuna taisin hahmottaa tämän väärin niin että kallistin rannetta kämmenpuoli ylöspäin kun taas tarkoitus olikin ehkä avata rannetta kämmenen säilyessä pystysuorassa. Pitääpä vastaisuudessa varmistaa miten tämä tarkalleen ottaen menee kun näköjään rannetta voi vääntää ja kääntää useammallakin eri tavalla.

Ravissa meno oli tänäänkin yleisesti ottaen helpompaa, ja Dille alkoi ravatessa pikkuhiljaa rentoutua. Dille tosin harppoi lumessa menemään turhankin reippaasti, ja varsinkin pitkillä sivuilla oli poni usein juoksemassa alta. Pohkeella ratsastus jäi näin ollen aika vähäiseksi ja apujenkäyttö keskittyi aivan liikaa ohjaan. Istunnalla tehtyjä pidätteitä Dille tosin tuntui kuuntelevan hyvin kunhan vaan niitä muistin tehdä, ja onnistumisen hetkiä tunnin aikana olivatkin ne sekunnit kun Dille vastasi istunnalla tekemääni pidätteeseen ja pääsin tästä saman tien pyytämään kevyesti pohkeella kohti tuntumaa. Ope kehotti hakemaan vatsalihaksiin lisää jäntevyyttä jotta saisin istunnan pidettyä paketissa silloinkin kun Dille vähän kiskoo kohti etukumaraa. Tunnin keskivaiheille harjoitusravityöskentelyyn mahtui palaset loksahtaa paikalleen -hetkiä jolloin sain istuntaan hyvän ja jäntevän fiiliksen, ja Dille alkoi tällöin välittömästi liikkua paremmin. Pääsin ratsastamaan istunnalla aktiivisemmin ja hevosen "ympärillä" istuen, ja Dille malttoi jäädä kuuntelemaan sekä pyöristyi tuntumalle. Meno oli kuitenkin harmittavan epätasaista niin että välillä nähtiin mukavaa pyöristymistä ja myötäämistä etenkin ympyröillä, mutta en tätä hyvää tekemistä saanut ylläpidettyä kuin hetkellisesti ennen kuin Dille taas jännittyi, ärsyyntyi ja/tai muuttui kiireiseksi. Ärsyyntynyttä pään ravistelua esiintyi nyt jonkin verran enemmän kuin viime kerralla. Unohduin liiaksi matkustelemaan aina kun en oikein hoksannut mitä pitäisi tehdä, ja toisaalta heittäydyin helposti passiiviseksi niissä tilanteissa kun Dille tuntui lähinnä vain jännittyvän apujenkäytöstäni. Ope kehotti pitämään yllä tiheää vuoropuhelua Dillen kanssa, mutta tämä olisi varmaankin pitänyt toteuttaa monipuolisemmalla kommunikoinnilla kuin pelkällä ohjalla nyhräyksellä.

Alkutunnin pienestä jännittyneisyydestä ja kankeudesta edettiin siis pikkuhiljaa parempaan suuntaan ja pieniin onnistumisen hetkiin tunnin keskivaiheilla, mutta loppua kohti ote pääsi taas lipsumaan niin että työskentelyä vaivasi epätasaisuus ja kiireisyys. Harmillista etten otollisista hetkistä saanut rakennettua pysyvämpää onnistumista, vaan pallo hukkui pian uudestaan. Koska ei päästy lopettamaan yhtä hienoissa tunnelmissa kuin viimeksi jäi vähän sellainen mielikuva että otettiin tällä kertaa vain takapakkia. Tavanomaisesta poikkeavat puitteet pääsivät ehkä hieman häiritsemään maneesin suojaan ja hiekkapohjaan tottuneen kuskin keskittymistä, mutta tämä nyt ei tietenkään saa olla mikään veruke huonolle tekemiselle. Kyllä sitä pitäisi pystyä keskittymään ihan ratsastusympäristöstä ja -alustasta riippumatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti