keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Toispuoleinen laukannosto-ongelma

Sain jälleen ratsukseni Jussin, mikä oli tietenkin oikein ilahduttavaa varsinkin näin kisojen alla. Vaan liekö taas vanha tuttu kisa-ahdistus iskemässä päälle kun tänään ei sitten Jussin kanssa sujunutkaan lähellekään yhtä hyvin kuin edelliskerroilla.

Alku vaikutti ihan lupaavalta, sillä Jussi tuntui olevan suhteellisen reippaalla päällä. Aloitettiin käyntityöskentelyllä ratsastaen pohkeenväistöä uralta pituushalkaisijalle sekä uraa pitkin avotaivutuksenomaisesti takaosa uralla ja etuosa uran sisäpuolella. Jussi käveli ihan kiitettävän reippaasti, ja oli edestä kevyemmän ja ryhdikkäämmän oloinen kuin käynnissä yleensä. Väistöissä pidätteet eivät menneet kunnolla läpi, vaan Jussi pääsi jyräämään karkuun ulkolapa edellä. Yleensä väistö uralta keskelle alkoi aika nätisti, mutta muutaman ensimmäisen askeleen jälkeen hevonen jännittyi selkä alas ja pää ylös ja alkoi kiirehtiä alta pois. Itse sitten tässä tilanteessa jännityin liikaa niin että selkä pääsi notkolle ja käsi unohtui vetämään ohjasta hevosen hidastamiseksi. Molempiin suuntiin esiintyi samaa ongelmaa, vaikkakin oikean pohkeen väistätys oli hieman helpompaa kuin vasemman. Ope kehotti pitämään oman alaselän sopivasti pyöreänä, eli vaikka hevonen vetää selkänsä alas notkolle niin kuskin ei pidä lähteä tähän mukaan vaan pitää vatsalihaksilla paketti kasassa ja estää oman selän notkoutuminen. Samalla vielä oma ulkokylki jämäkkänä väistössä ja kohottavia pidätteitä ulkoa jotta hevonen ehtii astua kunnolla ristiin. Taas tuntui olevan aivan liian monta asiaa yhtä aikaa huomioitavana, ja eipä siitä ihan valmista tullutkaan vaikka sentään loppua kohti mukaan mahtui jo muutamia parempiakin väistöaskeleita.

Käyntiväistöjen jälkeen verryteltiin pieni hetki kevyessä ravissa uraa pitkin ja isoilla ympyröillä. Ravissakin Jussi liikkui nyt ihan mukavan reippaasti eikä tarvinnut niin paljon pohjetta, mutta rentous ja pyöreys oli edelleen hieman hukassa. Asetusten kautta Jussi kyllä pyöristyi kaulasta mutta selkä oli vielä jokseenkin alhaalla ja takajalat jossain kaukana hevosen takana. Ope muistutteli edelleen joka välissä lantion säilyttämisestä vartalon alla selän notkoa vältellen, sekä erityisesti oikean lonkan avaamisesta. Oikeaa jalkaa olisi pitänyt saada siirrettyä hieman taaemmas, mutta jouduin opelle toteamaan että ei se vaan mene. Tästä hyvästä sain kotiläksyksi venyttelyä. Jälleen kerran sain havaita että ainakin Jussin levyisellä hevosella istuntani on joko-tai, eli joko pystyn pitämään selän pyöreänä poissa notkosta (jolloin menee lonkat kiinni ja polvi puristuu satulaan) tai avaamaan lonkat (jolloin selkä notkoutuu), mutta näiden yhdistämiseen ei kropassa irtonaisuus riitä.

Seuraavaksi keskityttiin tunnin varsinaiseen teemaan eli laukannostoihin. Jakauduttiin ympyröille, ja Jussin kanssa päädyimme keskiympyrälle. Ratsastettiin ensin vasempaan kierrokseen laukaten aina puolikas ympyrä ja ravaten toinen puolikas. Näin saatiin mukavasti harjoiteltua paitsi nostoja myös raviin siirtymisiä. Ympyrällä vasemmalle koettiin tunnin ainoat jokseenkin hyvät hetket. Jussi ravasi mukavasti pyöreänä ja ravissa oli helppo istua mikä on selvä merkki siitä että hevonen liikkui oikeinpäin. Asetus onnistui myös oikealle ja takaosaa sai vasemmalla pohkeella siirrettyä hieman ulos, eli Jussi oli jo aika notkean oloinen. Edelleen ope muistutteli laittamaan vatsalihakset töihin eli napaa ylöspäin ja kohti selkärankaa, vartalo lantion alle ja ei kiertymistä lantiosta vasemmalle. Vasen laukka nousi mukavan helposti kevyehköllä pohjeavulla kunhan vaan muistin istua hiljaa ja pitää lantion kohdillaan päästämättä selkää notkahtamaan nostohetkellä. Laukassakaan meno ei ollut pöllömpää.

Vaikeudet alkoivat kun kierros vaihdettiin oikeaan ja siirtymiset ympyrällä tehtiin käynnistä laukkaan ja takaisin käyntiin. Oikean laukan nostoista ei tahtonut tulla yhtikäs mitään. Tai no nostihan Jussi, kunhan oli ensin kävellyt ainakin kymmenen askelta korvaansa lotkauttamatta kuskin juntatessa laukka-apuja sisäpohkeella hiki kypärässä. Täsmälleen sama ongelmahan meillä esiintyi viimeksi kisoissa oikean laukan nostossa käynnistä. Siinä nostoa epätoivoisesti tuupatessa tahtoi tietysti lantio lähteä heijaamaan ja selkä mennä taas notkolle, ja näitä virheitä sai vahtia ihan tosissaan. Ohje oli yksinkertainen: istunta hiljaa, alaselkä pyöreänä ja pohje nostaa laukan. Helpolta kuulostaa mutta ei sitä ollut. Olisi varmaan saanut olla nopeampi raippakäsi kun ei hevonen reagoinut nostavaan pohkeeseen lainkaan, sillä kamalaksi punkemiseksi meni. Kyllähän siinä alkoi jo turhautuminen iskeä. Laukasta käyntiin siirtymiset olivat myös hitaanpuoleisia, eli jokunen raviaskel tuli mukaan ja keikahdin itse aina eteen keskivartalon pidon pettäessä. Pientä parannusta tehtävään löytyi toistojen myötä, kun aloin tehdä vain aivan lyhyet käyntipätkät laukkojen väliin niin ettei hevonen ehtinyt "jumittaa" liikaa siinä välissä. Silti nostot olivat aina myöhässä, eikä niitä kovin kevyin avuin päässyt tekemään. Pari käyntiinsiirtymistä sentään onnistui kohtalaisen hyvin ilman raviaskeleita.

Tuskaisten nostoharjoitusten jälkeen oli loppuraveissa pyöreys ja rentous hieman puutteellista. Loppua kohti parani, mutta ei kyllä liikuttu samalla lailla selkä pyöreänä ja takaosa alla kuin parempina päivinä. Ympyröillä taivuttelu ja etu- ja takaosan siirrot kuitenkin toimivat ihan hyvin, ja Jussi suostui ympyrällä hyvin taipumaan kevyeeseen sulkutaivutukseen oikealle sisäpohkeen ympäri. Tämän liikeen kautta sain Jussia suoristettua pohkeiden väliin sekä pyöristymään. Joka tapauksessa jäi hienoinen selkä alhaalla -fiilis loppuraveista, ja hevosta ei oikein voinut jättää ravaamaan itsekseen vaan koko ajan piti pyytää jonkinlaista asetusta, taivutusta tai muuta tehtävää jotta paketti pysyi kasassa.

Aika epäonnistuneet fiilikset jäi tänään, kun meno oli niin paljon kehnompaa kuin edelliskerroilla. Rentous oli kateissa satulan molemmin puolin, ja istunnassa tuntui olevan kaikki pielessä. Lantion asentoon ja selän notkon välttämiseen saa kyllä kiinnittää todella paljon huomiota jos aikoo hyvät laukannostot tehdä. Selvästi istunnalla on suuri merkitys ylipäänsä kaikissa siirtymisissä, ja kun minulla kuitenkin koko ratsastusurani ajan on aina ollut enemmän tai vähemmän vaikeuksia laukannostoissa niin ihmettelen vaan miksei joku voinut kertoa jo esimerkiksi 15 vuotta sitten että sitä selkää ei kannata nostoissa notkauttaa. Tyypillinen neuvo nosto-ongelmiin on ollut jotain tyyliin "valmistele paremmin". Nyt taidetaan kuitenkin vihdoin olla asian ytimessä kun kiinnitetään huomiota siihen mitä istunnassa tapahtuu nostohetkellä. Ihmetyttämään jäi tämänpäiväisen nosto-ongelman toispuoleisuus, eli vasen laukka nousi tuosta vaan mutta oikea ei millään ilman hikeä ja kyyneleitä. Ope ei oikein varmaa selitystä osannut asiaan antaa, mutta tuumailtiin siinä että onhan tuo Jussikin todella vino ja oikea laukka on sillä heikompi. Ei siis ehkä niin mielellään oikeaa nosta jos kuski tekee vähänkään jotain epämääräistä. Kun vielä yhtälöön lisätään vinon hevosen lisäksi vino ratsastaja niin ei liene ihme jos ongelmia esiintyy tällä tavalla toispuoleisesti.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lävistäjätehtäviä

Jussi-putki sen kuin jatkuu. Tällä kertaa tuli hieman kiire kun olin tallilla vasta kahtakymmentä vaille ja Jussi oli vielä tarhassa. Kymmentä vaille oli hevonen sisällä karsinassa mutta ehdittiinpä kuitenkin suunnilleen ajoissa tunnille.

Alkuverryttely mentiin kevyessä ravissa omaan tahtiin hevosia taivutellen. Jussi oli hieman reippaamman oloinen kuin edelliskerroilla, enkä siis joutunut yhtä paljon hoputtelemaan sitä eteenpäin. Mentiin alkuun aika lailla selkä alhaalla ja pää ylhäällä. Oma keskittyminen oli tunnin alkupuolella jostain syystä taas aivan hukassa, joten meno oli vähän sellaista päämäärätöntä humputtelua. Istuntaan tuli korjauksia lähinnä lantion asentoon liittyen, eli pitää varoa ettei kevennä kohti satulan takakaarta vaan suoraan alaspäin. Lantiota paremmin vartalon alle, selkä pois notkosta ja lonkkia auki takareisiä käyttäen sen sijaan että yrittää avata lonkankoukistajilla. Kun verryttelyn suunta vaihdettiin oikeasta vasempaan alkoi Jussi pyöristyä paremmin ja ravata joustavammin. Näyttäisi siltä että yleensä Jussin kanssa vaan jossain kohtaa tuntia alkaa homma toimia ja hevonen liikkua tasaisesti pyöreänä, vaikka alkuun voi olla aika kamalaakin pökkelöintiä. Aikansa kun ravailee pyytäen hevosta liikkumaan reippaasti ja vähän taivuttelee ympyröillä ja volteilla niin kyllä se siitä hyväksi tulee kunhan lämpiää. Tällä kertaa tämä vaihe siis ajoittui alkukeventelyiden loppupuolelle. Kauan en ehtinyt siinä fiilistellä kun otettiin jo pieni välikäynti, mutta onneksi hyvä vire säilyi hengähdystauon aikana.

Päivän varsinainen treeniaihe olivat lävistäjät. Aloitettiin ratsastamalla lävistäjiä käynnissä ja harjoitusravissa, ja ideana oli lävistäjän loppupuolella hieman väistättää uuden suunnan sisäpohkeella ja näin estää hevosen kaatuminen sisäpohjetta vastaan. Tämä tehtävä onnistui ihan kohtalaisen mukavasti, sillä Jussi väisti kumpaakin pohjetta hyvin ja väistön kautta sitä sai käynnissäkin pyöristymään. Pidätteet olisivat käyntiväistöissä saaneet mennä vielä paremmin läpi, ja erityisesti väistöissä on syytä kiinnittää huomiota siihen että oma lantio pysyy vartalon alla eikä selkä mene notkolle. Väistössä kun tuppaa istunta helposti jännittymään on seurauksena notkoselkä (ja notkoselkähevonen). Ravissa kuljettiin tässä vaiheessa tuntia oikein mukavassa pyöreässä muodossa, ja kuten olin jo alkutunnista todennut ei Jussi ollut tänään ihan niin eteenpäintyönnettävä. Toki ravia sai säännöllisin väliajoin olla aktivoimassa pohkeella tai kevyesti raipalla, mutta ei ollut sellaista jatkuvaa punkemista.

Seuraava lävistäjätehtävä oli muutaman askeleen käyntiinsiirtyminen lävistäjän puolivälissä. Siirtyminen käyntiin sujui melko hyvin, mutta siirtyminen takaisin raviin oli todella hidasta ja käveltiin aina vähintään pari askelta siitä kun aloin ravia pyytää. Open neuvo oli etsiä oma lantio paremmin vartalon alle tässäkin kohtaa, sillä notkoselkä vain jarruttaa hevosta siirtymisessä. Kun kiinnitin tähän huomiota enkä päästänyt alaselkää notkolle raviin pyytäessä alkoi siirtyminen sujuakin vähän sutjakkaammin. Tässä oli päivän (tai viikon) ahaa-elämys.

Lopuksi tultiin vielä laukkalävistäjiä. Odoteltiin omaa vuoroa pääty-ympyröillä ravaillen, ja kukin vuorollaan nosti laukan ja ratsasti lävistäjän laukassa. Uralle tultaessa jatkettiin vielä muutama askel vastalaukkaa uraa pitkin ennen raviin siirtymistä. Jussi oli laukannostoissa tänäänkin hidas (varmaankin taas jarrutin istunnalla tavalla tai toisella), mutta lävistäjät olivat oikein tasapainoisia ja laukka säilyi hyvin vielä urallakin. Kunhan vaan olin hereillä pohkeiden kanssa enkä lähtenyt tekemään rajuja muutoksia vartalon asennossa ei lävistäjällä tarvinnut olla huolissaan mahdollisesta raville tippumisesta. Raviin siirtyessä pyöreys tahtoi vähän kadota ja hevonen jarrutella liikaakin. Ope kehotti ratsastamaan heti siirtymästä paremmin ravia eteen ja hakemaan kulmassa asetuksen kautta hevosen taas pyöreämmäksi. Keskityin ehkä turhankin paljon laukan säilymiseen lävistäjällä, ja siirtymä tuli siinä sivussa vähän puolihuolimattomasti. Loppua kohti saatiin joku aika hyväkin siirtyminen josta päästiin ravissa pyöreänä eteen.

Omaa laukkalävistäjävuoroa odotellessa ehdittiin työskennellä harjoitusravissa pääty-ympyröillä, ja näillä ravipätkillä meno oli oikein toimivaa. Ravi oli jo suorastaan miellyttävää istua Jussin liikkuessa kivan joustavalla askeleella. Oikeaan kierrokseen pyysin ympyrällä pätkittäin loivaa sulkutaivutusta, vasempaan kierrokseen taas hieman väistöä ulos ympyrältä. Jussi tuntui olevan aika mukavasti apujen välissä, sillä taivuttelut ja etu- tai takaosan siirrot sekä temponvaihtelut ympyrällä sujuivat ihan näppärästi. Muoto oli hyvä, ja hevonen liikkuikin ihan aktiivisesti. Tästä olotilasta oli hyvä ottaa loppuun vielä keskiravia lävistäjällä keventäen. Ensimmäisellä keskiravilävistäjällä askel venyi varsin mukavasti, ja tuntui todellakin keskiravilta pelkän ravin tahdin kiihdyttämisen sijaan. Ope vielä muistutteli selkeämmästä kiinniotosta ja askeleen lyhentämisestä lävistäjän lopussa. Toinen ja viimeinen keskiravilävistäjä ei ollut aivan yhtä onnistunut, hevonen kyllä lähti eteen mutta askel ei tuntunut kunnolla venyvän. Loppuverkassa ratsastin vielä open kehotuksesta siirtymisiä ravin sisällä eli vuoroin pidennystä keskiravin suuntaan ja vuoroin kokoamista, ja olin kyllä tyytyväinen siihen miten hyvältä ravi tuntui ja kuinka vastaanottavaiselta Jussi vaikutti. Eihän siinä olisi malttanut tuntia lopettaa kun oli niin hyvä meininki.

Jussin kanssa on selvästikin menossa taas parempi jakso. En tiedä kummasta osapuolesta nämä vaihtelut yhteistyön toimivuudessa pääasiassa johtuvat, mutta juuri nyt toimii. Pitää vaan olla varovainen etten tahattomasti jarruttele hevosta istunnallani.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Pitkästä aikaa jumppasarjaa

Syyskauden estetunteja ei lukujärjestyksen mukaan ole jäljellä kuin muutama, ja kun niistäkin ainakin kaksi tulee jäämään minulta väliin työmatkan takia niin tuppauduinpa mukaan perjantai-illan pienryhmän estetunnille paikkailemaan tilannetta. Viime kisojen jälkeen en ole hypännyt lainkaan joten olihan se jo korkea aika ettei taas rupea liikaa jännittämään esteillä. Ope oli ilokseni jakanut minulle Eetun, joten odotettavaissa oli oikein mukava tunti. Ryhmässä oli tällä kertaa peräti kuusi ratsukkoa, mukaan lukien Anne Peralla.

Tunti lähti reippaasti käyntiin, sillä heti alkukäyntien jälkeen aloitettiin suoraan laukassa. Olin aika hulabaloo-meiningillä liikkeellä ja viiletin menemään kevyessä istunnassa. Eetulla ei ollut mitään tällaista verkkaa vastaan ja se kiihdytteli pitkillä sivuilla oikein mielellään. Tuli se sentään päädyissä kiinnikin ihan hyvin, mutta asetukset ja taipumiset laiminlyötiin kyllä iloisesti. Vaihdettiin laukassa suuntaa hyppäämällä pienen lävistäjäristikon yli, mutta en saanut laukanvaihtoa onnistumaan hypyssä sillä vaihto olisi ollut vasemmasta oikeaan mikä on Eetulla aina pulmallista. Hetken oikeassa kierroksessa laukattuamme siirryttiin raviin ja tultiin keventäen ravipuomisarjaa. Puomien välit olivat melko lyhyet, joten Eetunkin ravia olisi saanut pikemminkin lyhentää kuin pidentää. Eetu oli laukan jälkeen hieman jännittynyt ja kiireinen, joten en saanut sitä tulemaan puomeille ihan tarpeeksi rauhallisesti. Mahduttiin kyllä väleihin mutta ope toivoi menoon vielä lisää malttia ja rentoutta. 

Estetehtävät aloitetiin ravilähestymisillä pienelle ristikolle pituushalkaisijalla. Ristikolta alas laukassa ja ennen päätyä siirtyminen käyntiin ja pysähdys. Pian linjalle lisättiin toinenkin ristikko innarivälillä. Tehtävässä ei meillä ilmennyt isompia ongelmia. Ponia sai ravissa hieman rauhoitella, ja alas sarjalta tultiin eetumaisesti aina vasempaan laukkaan. Hankala tällaisella suoralla linjalla oli lähteä oikeaa laukkaa hakemaan kun ei voi pahemmin ruveta johtamaan tai kääntämään hypyssä.  Jarrutusmatka esteiden jälkeen meni alkuun pitkäksi mutta tehtävän myötä alkoivat pidätteet mennä hieman paremmin läpi.

Jatkettiin edelleen samaa innarisarjaa, nyt lähestyen vuorotellen oikeassa ja vasemmassa laukassa, ja sarjan jälkeen kaarrettiin noin kuuden askeleen väli vinopystylle joko oikealle tai vasemmalle. Molemmilla puolilla oli siis samanlaiset pystyt samanlaisella kaarevalla tiellä ja suunnan valinta riippui siitä kummassa laukassa oltiin sarjan jälkeen. Sarjaan tuli jossain vaiheessa kolmaskin osa, ja esteet nousivat pikkuhiljaa. Olisikohan sarjan viimeinen pysty ollut lopulta noin 70 cm. Eetu laskeutui sarjalta edelleen 100-prosenttisesti vasemmassa laukassa, mutta joka tapauksessa ongelmani oli se etten selkään erottanut kumpaa laukkaa mennään (noloa!). Yleensä ope auttoi kertomalla laukan mutta olisihan se pitänyt itse erottaa. Meriselitykseksi tarjoan sitä että Eetun laukka on niin pieni ja tasainen että laukan puoli on suoralla melko hankalasti erotettavissa jopa silloin kun vilkaisee alas lapoihin. Kaarteessa puoleisuuden tietysti huomaa helposti, mutta nyt olisi pitänyt huomata jo suoralla tiellä ennen kaarretta. Olin joka tapauksessa valmistautunut menemään aina vasemmalle, joten ehdin kääntää vinopystylle ongelmitta vaikkei laukasta täyttä varmuutta olisi ollutkaan. Kertaalleen olin niin päättäväisesti menossa sarjalta oikealle että käänsin sinne oikeastaan vahingossa (videolla kuuluu kuinka totean "ups" tässä kohtaa) vaikka Eetu olikin vasemmassa laukassa. Päästiinpähän kertaalleen hyppäämään se toisenkin suunnan este, mitä nyt vasta- ja ristilaukassa lähestyen.

Vinopystyllä laukanvaihto vasemmasta oikeaan onnistui ilahduttavasti, sillä muistin jopa johtaa ja uskoisin apua olleen myös pystyn asettelusta hyvin lähelle seinää niin että Eetu automaattisesti ohjautui hypyssä oikealle. Silloin kuin ponnistuspaikka osui nappiin vaihtui laukka esteellä oikeaksi aivan tyylipuhtaasti, kun taas niillä kierroksilla joilla pystystä jäätiin kauas ja Eetu ponkaisi oikein pitkän hypyn vaihtui esteellä vain etuosa oikeaan laukkaan ja takaosa vasta ristilaukan kautta kaarteessa. Nähtävästi Eetu oli tänään sillä tuulella että hypätään ennemmin kaukaa kuin pikkuaskeleella juuresta, ja onnistuin tämän siitä hyvin lukemaan niin että hypyt kaukaa eivät päässeet yllättämään.

Lopuksi tultiin vielä pelkkää jumppasarjaa viiden esteen mittaisena. Ekat neljä estettä olivat innariväleillä ja viimeiseen väliin tuli yksi askel. Viimeinen este nostettiin meille 75 cm:iin. Näytti suhteellisen isolta, mikä johtunee ainakin osittain siitä että en ollut hypännyt moneen viikkoon. Ope kehotti ratsastamaan sisään sarjalle melko isoa laukkaa, sillä välit eivät olleet Eetulle aivan lyhyimmästä päästä. Hyvin Eetu venyi kaikkien esteiden yli, ja sarja sujui oikein nätisti molemmat kaksi kierrosta. Viimeisen kierroksen jälkeen ope huomautti että hypyissä kyynärpääni tahtoivat nousta irti kyljistä "tiputanssiin", eli ennemmin tulisi pyrkiä myötäämään eteenpäin kohti hevosen suuta kyynärpäiden leijailematta ylös. Huomasin tätä tiputanssiefektiä hieman itsekin hypyn aikana, ja pahiten se vaivasi sarjan viimeisellä osalla. Ehkä tämä "huima korkeus" jännitti alitajuisesti sen verran että yritin ikään kuin nostaa ponia liioitellusti esteen yli. Tökin siinä 75 cm pystyllä itseäni myös raipalla leukaan, eli ehkä käteni tosiaan menivät vähän hassusti. Hieman jäi kaivelemaan että tänään esiintyi tällainen virhe joka ei käsittääkseni ole minulle kovin tavanomainen.

Olisin voinut ratsastaa tänään ehkä vähän keskittyneemminkin ja huolellisemminkin, mutta hauskaa oli joka tapauksessa. Oli kiva hypellä pitkästä aikaa jumppasarjaa, ja Eetulla ylipäänsä on tietysti aina todella mukava hypätä. Oikein piristävä rennon ja iloisen fiiliksen tunti eli juuri sitä mitä tarvitsin tämän pienen estetauon jälkeen..

Videokuvaajia oli tänään paikalla peräti kaksin kappalein (kiitos Nora!), joten hyppelyitä pääsi jälkeenpäin analysoimaan usemmastakin kuvakulmasta.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Lisää K.N. Specialin kuvioita

Kisoja edeltävät treenit jatkuivat Jussin kanssa. Satulaan noustessa omat ajatukset pyörivät vielä sitkeästi työasioissa, joten olin ainakin tunnin alkupuoliskon ajan valitettavan poissaoleva. Siihen nähden meni tänään yllättävän hyvin, ja tunnin jälkeen pääsin toteamaan että ehtivät ne työmurheet lopulta unohtua tämänkin ratsastuskerran aikana. Poniterapia toimii aina.

Tunti alkoi samoilla kuvioilla kuin sunnuntaina, eli K.N. Specialin loivilla kiemuroilla ja volteilla. Näitä mentiin käynnissä ja kevyessä ravissa oikeaan kierrokseen. Käynnissä Jussi oli ehkä hieman normaalia terävämpi kun kerrankin herättelin sitä heti alkuun reippaaseen liikkumiseen pohkeella ja kevyesti raipalla, mutta olisi saanut liikkua ryhdikkäämpänä ja pyöreämpänä. Ravissa Jussia sai myös hoputella aktiivisempaan liikkumiseen, ja kun takaosan moottoria sai vähäsen paremmin käyntiin löytyi hevoseen jo pyöreyttäkin. Ope kehotti jälleen hakemaan hevosen niskasta ja etuosasta ryhdikkäämmäksi ja liikettä enemmän ylämäkeen. Kaiken kaikkiaan alkuverkka oli melko tarkka toisinto sunnuntailta.

Kiemurat ja voltit ehdittiin mennä vain oikeassa kierroksessa, ja suunnanvaihdon jälkeen jatkettiinkin jo laukkatehtävillä. Hiottiin sunnuntailta tuttuja vasemman laukan nostoja kentän keskellä sekä pääty-ympyröitä. Parin kierroksen jälkeen lisättiin mukaan vielä K.N. Specialin mukainen laukkalävistäjä sekä siirtyminen käyntiin uralle tultaessa. Laukka-käynti-siirtymisiä mentiin myös omaa vuoroa odotellessa itsenäisesti toisessa päädyssä.

Laukannostot olivat meillä vähän hitaita, ja ensimmäisillä kerroilla heijasin nostossa ylävartalolla eteen. Nostoissa on siis syytä olla tarkkana tämän suhteen. Kuten ope selitti, vartalon eteen heijaaminen johtaa vain siihen että istuinluut kääntyvät taaksepäin ja tämä on omiaan jarruttamaan hevosta. Vasen laukka toimi ihan kohtalaisen hyvin kunhan ensin ratsastin siihen vähän lisää kierroksia. Ei kyllä menty kunnolla pyöreänä. Istunta laukassa kaipasi taas vähän korjailuja, eli lantio paremmin vartalon alle ja "napaa kiinni selkärankaan". Selän notkolle jännittymistä tulee varoa, sillä senkin vaikutus on hevosta hidastava. Ohje oli pyöristää hieman omaa alaselkää, mutta samalla varoen hartioiden lösähtämistä etukumaraan. En ihan kunnolla hahmottanut miten keskivartaloa olisi pitänyt korjata jotta asento ja laukkaan mukautuminen olisivat olleet toivotunlaiset, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta löytyi se parempi istunta johon opekin oli tyytyväinen. Laukassa on ollut ennenkin tätä ongelmaa että tunnen kyllä ison eron oikean ja väärän istunnan välillä mutta en oikein hahmota miten mitäkin palikoita pitää siirrellä jotta pääsee siitä väärästä istunnasta oikeaan. Kokeilemalla löytyy jos löytyy.

Laukasta käyntiin siirtymiset onnistuivat tänään yllättävän hyvin. Käyntiin päästiin pahimmillaankin vain yhden raviaskeleen kautta, ja useampi siirtymä onnistui hienosti aivan suoraan laukasta käyntiin. Jussi ei jyrännyt siirtymisissä ihan niin etupainoisena kuin yleensä, mutta silti onnistuin esittämään muutamia eteenpäin horjahduksia. Viimeinen kierros laukkatehtävää oli kaikin puolin onnistunut. Laukannosto oli jo pohkeelle nopeampi ja hevonen tuli siihen open mukaan ihan mukavan koottuna. Ympyrällä laukka oli jo rullaavampaa ja pyöreämpää, ja lävistäjä oli tasapainoinen yhdistettynä siirtymiseen suoraan laukasta käyntiin. Taputuksia Jussille.

Oikeaan kierrokseen puolestaan laukattiin uraa pitkin ja isoja pääty-ympyröitä. Tälläkin kertaa suoran uran laukkaaminen oli jotenkin helpompaa kuin ympyröillä. Ympyrän avoimella sivulla Jussi liirasi voimakkaasti ulospäin, mistä johtuen ympyrät venähtivät turhan laajoiksi. Asetusyritykset johtivat kaulan ylitaipumiseen oikealle sen sijaan että hevonen olisi asettunut rehellisesti niskasta. Ope neuvoi pitämään oman vasemman puolen jämäkkänä ja vasemman kyynärpään tiiviisti kyljen vieressä. Ulko-ohja olisi kuulemma saanut olla passiivisempi ja sisäohjasta vähän hellittää. Loppua kohti parani, ja mukaan mahtui muutamia askeleita ihan kelpo laukkaa jolloin hevonen pyöristyi ja laukka rullasi hyvin. Vasen laukka oli kuitenkin tänään se toimivampi laukka.

Laukan jälkeen loppuverkassa työskentelin vielä hetken harjoitusravissa. Jussi liikkui nyt paremmin eteen kuin alkutunnista, mutta vieläkin sai aika paljon ratsastaa pohkeella aktiivisuuden säilyttämiseksi. Joka tapauksessa ravissa oli hyvä istua, joten askeleessa oli joustoa ja hevosen selkä pyöreänä. Opelta tuli vielä korjauksia istuntaan, edelleen ohjeena oli ottaa paremmin lantiota vartalon alle ja antaa ylävartalon "putoilla" lantion päälle ravin mukana sen sijaan että vartalo joustaa liikaa eteen-taakse ja selkä notkoutuu. Lisäksi ope kehotti kokoamaan ja lyhentämään hevosta pidätteillä samalla kun aktivoi liikettää takaa eteen. Näillä ohjeilla tunnin "lopputulos" oli ihan mukava, Jussi liikkui pyöreässä mutta melko ryhdikkäässä muodossa ja omat istuntapalikatkin tuntuivat olevan ihan kohdillaan koska meno oli jokseenkin helpon oloista. Ope kommentoi että Jussilla oli nätisti takaosa alla. Itse olisin toivonut vielä vähäsen tarmokkaampaa liikkumista ja herkempää vastetta pohkeeseen, mutta muutoin meno oli sellaista kuin toivoisin kisaradalle lähtiessä olevan.

Oma arvioni tämänpäiväisestä oli "perushyvä Jussi-tunti". Tänäänkin siis jäi sellainen olo että menihän se ihan kivasti mutta on joskus mennyt paremminkin. Täytyy kuitenkin muistaa että iso osa tunnista oli laukkatyöskentelyä, ja silti meno ei ollut pöllömpää. Laukka-käynti-siirtymisten onnistuminen oli oikein positiivinen yllätys, ja lopputunnin ravipätkä oli hyvä. Vielä kun saisin Jussin liikkumaan aktiivisemmin ja itsekseen ilman näin runsasta pohkeella punkemista. Jatkuva "tapamaiskutus" olisi myös hyvä saada karsittua ihan jo kisojakin ajatellen. Kisoista puheenollen, näyttää vahvasti siltä että aikaisemmista pohdinnoista huolimatta Jussi tulee olemaan kisaratsuni vuoden viimeisissäkin koulukisoissa. On se vaan liian ihana silloin kun se toimii. Näin olen iloisesti menossa taas kerran samaan vanhaan Jussi-ansaan, eli kun se tunnilla menee ihan kivasti niin pakkohan sillä on sitten mennä kisoihin jumimaan...

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Älä myötää miten sattuu

Parin Eetu-tunnin jälkeen tein paluun Jussin satulaan. Kummasti Jussi aina kasvaa korkeutta (ja leveyttä) sillä aikaa kun minä harrastan poniratsastusta. Tunnin ohjelmassa oli K.N. Specialin tehtävien harjoittelua. Kolmen viikon päästä olevissa kisoissa mennään siis tätä ohjelmaa. Pääsin tänään kuitenkin ratsastamaan Jussilla ilman minkään sortin kisastressiä, sillä vielä en ole kisaratsustani päätöstä tehnyt.

Ratsastettiin alkuun käynnissä huolellisia kulmia sekä pysähdyksiä. Jussin kanssa pysähdykset onnistuivat siinä mielessä hyvin, että se kyllä pysähtyi varsin pienestä merkistä sekä malttoi pääsääntöisesti seistä hyvin paikoillaan. Pää oli pysähdyksissä ylhäällä, mutta ei kyllä kovin pyöreänä menty muutenkaan. Kertaalleen Jussi sai päähänsä että nyt halutaan varmaan peruuttaa eikä meinannut millään uskoa että seisotaan vaan paikallaan ilman peruutteluita. Ravissa aloitettiin keventäen ja samalla ratsastettiin kisaohjelman teitä eli loivat kiemurat pitkille sivuille ja voltit lyhyille sivuille. Jussi tepsutteli alkuun lyhyttä mummoravia selkä alhaalla, ja ensisijainen tehtävä olikin saada se liikkumaan pidemmällä askeleella ja tarmokkaammin. Kunhan muistin pyytää sitä tomerasti eteen niin alettiin pikkuhiljaa liikkua enemmän oikeinpäin. Ongelmana oli jälleen se että unohduin kaivamaan jatkuvasti pohkeella sen sijaan että olisin kerrasta laittanut Jussin liikkumaan kunnolla ja sen jälkeen voinut jättää sen ravaamaan itsekseen ilman jakuvaa eteenpuskemista. Pohkeella eteen pyytäessä kädet muuttuivat helposti rauhattomiksi kun yritin samalla liikaa kontrolloida hevosen muotoa ja varmistella ettei se nouse ylös. Loivan kiemuran suhteen oli pieniä hankaluuksia oikean tien löytämisessä kun ei ollut kouluaitoja apuna määrittämässä tien kokoa. Alkuun keskityin liiaksi hevosen asettamiseen ja kaulan muotoon, ja seilailin kiemuran miten sattuu niin että kentän keskeltä tuli kiire kääntää takaisin uralle oikeaan paluupisteeseen. Sitten terästäydyin ja aloin ratsastaa kuviota hieman huolellisemmin. Kierros oli oikea, joten loivalla kiemuralla Jussi oli helppo asettaa ja taivuttaa vasemmalle, mutta asetuksen palautus oikeaksi ja kiemuraa seuraavan kulman ratsastus oli haastavampaa hevosen tunkiessa oikeaa pohjetta vasten. Pikkuhiljaa alkoi oikealle asetuskin volteilla työskentelyn ansiosta onnistua paremmin, ja viimeisellä kiemuralla tähän suuntaan ope jo kehui että asetuksen vaihto puolelta toiselle sujui kohtalaisen pehmeästi.

Käveltiin välissä hetki pitkin ohjin ja tultiin vielä harjoitusravissa loivia kiemuroita sekä voltteja vasemmassa kierroksessa. En oikein tiedä mitä tässä kohtaa tapahtui, mutta Jussi alkoi yhtäkkiä toimia aika kivasti. Ehkä asiaa auttoi se että ennen raviin siirtymistä hain hetken aikaa parempaa suoruutta voltilla, missä open ohjeesta pyrin asettamaan ulos oikealle ja samalla tuomaan etuosaa hieman sisään oikealla pohkeella. Tämä suoristus jäi mielestäni aika keskeneräiseksi, mutta joka tapauksessa raviin siirryttyämme Jussi liikkui saman tien tasaisesti pyöreänä ja edestä kevyenä, ja siinä määrin oli selkäkin ylhäällä että ravi oli jo ihan istuttavissa. Loivalla kiemuralla myös asetus oikealle toimi ihan kohtuullisesti. Ope muistutteli pitämään käden hiljaa ja tuntuman mahdollisimman tasaisena, ja välttämään ylimääräisiä "muuten vaan" -myötäämisiä. Sekä ratsastajan että hevosen pitäisi aina olla perillä siitä miksi kulloinkin myödättiin.

Hevosen muoto oli siis tässä vaiheessa varsin hyvä ja tuntuma mukavan kevyt, mutta edelleen raviin olisi kaivattu lisää lennokkuutta ja liikaa jouduin puskemaan hevosta eteen. Ope kyseli että miltä ravi tuntuu istua ja totesin että niin hyvältä kuin se nyt Jussilla voi olla. Hevosen liikkeessä oli kyllä jo joustavuutta, mutta siitäkin huolimatta sain laittaa oman keskivartalon kunnolla töihin, ja pohkeet tietenkin heiluivat aika reilusti. Ope kehotti ottamaa lantion paremmin vartalon alle ja avaamaan lonkkia niin että polvet saa kunnolla irti satulasta. Onnistuin hieman parantamaan asentoa nostamalla ylävartalon pystympään, ja kun yritin avata lonkkia niin paljon kuin mahdollista niin jopas liikkui Jussikin muutaman askeleen hienompaa ravia. Kuten opelle totesin niin merkittävä ongelma Jussin kanssa on siinä että se on niin leveä etten vaan pysty saamaan lonkkia tarpeeksi auki. Ehkä Jussi tosiaan liikkuisi paremmin jos saisin polven ja reiden enemmän irti satulasta ja samanaikaisesti lantion oikeaan asentoon. Nyt ei vaan lonkissa ole riittävää irtonaisuutta.

Lopuksi hiottiin vielä K.N. Specialin laukkakuvioita. Ohjelman mukaisesti tultiin oikeassa kierroksessa käynnistä raviin siirtyminen ennen kulmaa ja lyhyen sivun keskellä oikean laukan nosto sekä tästä pääty-ympyrä. Ympyrän jälkeen jatkettiin uraa pitkin ja laukasta raviin siirtyminen vapaavalintaisessa pisteessä. Jussi oli taas hieman ennakoimassa nostoa niin että ravi tahtoi mennä jännittyneeksi, ja noston jälkeen se puolestaan pääsi tunkemaan sisäpohjetta vastaan niin että ympyrä jäi liian pieneksi. Ympyrällä ope kehotti rauhoittamaan sisäkäden, sillä taas meinasi hevosen pää heilua puolelta toiselle. Suoralla uralla laukka rullasi paremmin kuin ympyrällä, ja varsinkin pitkän sivun alkuun saatiin ihan hienojakin laukka-askeleita. Sivun loppua kohti valuttiin vähän etupainoiseksi. Siityminen raviin oli kohtalaisen tasapainoinen kuten Jussilla aina, mutta turhan etupainoinen. Viimeinen kierros tätä tehtävää onnistui ihan kelvollisesti, sillä pääsin nostamaan laukan aktiivisesta ravista pyöreällä hevosella, ja älysin jo olla hereillä estämässä ympyrällä sisäänpäin tunkemista.

Vasempaan kierrokseen tultiin pari kertaa laukannosto kentän keskellä ja sitä seuraava pääty-ympyrä. Nostoissa oli pieniä hankaluuksia, sillä kentän poikki kääntäessä Jussi tunki oikealle kyljelle ulkoapuja vastaan, ja nostosta taas tahtoi karata liian aikaisin vasemmalle. Ei siis saatu oikein suoraa tietä, ja nosto itsessäänkin oli tähän kierrokseen hitaamman puoleinen. Ympyrällä laukka toimi tähän kierrokseen jo paremmin, tuntumaan löytyi vähän keveyttä ja rentouttakin ja laukka ei ollut ihan niin töks-töks. Suoralla uralla saatiin jälleen ne parhaat laukka-askeleet kun Jussi innostui askelta vähäsen venyttämäänkin. Oikein mukavaa laukkaa löytyi myös omaa vuoroa odotellessa toisessa päädyssä, missä laukkasin hetken pääty-ympyrällä ja Jussi liikkui samanlaisessa pyöreässä ja edestä kevyessä muodossa kuin ravissa alkutunnista. Tällaiset hetket tuppaa laukassa olemaan vähän harvinaisempaa herkkua. Loppuverkkaa en ehtinyt kovin kauan tehdä kun Jussi jatkoi vielä seuraavalle tunnille, mutta joka tapauksessa meno oli kuten alkutunnista eli periaatteessa ihan kiva pyöreä muoto mutta ravi ei ihan tarpeeksi aktiivista ja lennokasta.

Tunnista jäi tänään ihan kohtuullisen hyvä mieli. Ravissa oli varsin toimivia hetkiä jolloin Jussi liikkui hyvässä pyöreässä muodossa ja vieläpä pysyi siellä hyvin tasaisesti. Ongelmana läpi tunnin oli kuitenkin se että hevonen oli enemmän tai vähemmän pohkeen takana ja olin oikeastaan koko ajan muistuttelemassa sitä pohkeella ja maiskutuksella eteen sen sijaan että olisin voinut jättää sen liikkumaan itsekseen. Hitaus pohkeelle sekä se ettei hevonen ollut kunnolla suora ja lavoistaan kontrollissa aiheutti teiden ja siirtymisten epätäsmällisyyttä.

Tässäpä saakin nyt pohtia mitä hevosta toivon kisoihin. Jussin kun vaan saisin toimimaan kisoissa niin kuin tunnilla parhaimmillaan niin kylläpä kelpaisi. Tiedän kuitenkin jo kokemuksesta että kisoissa en sitä saa liikkumaan kunnolla ja rata menee kamalaksi hevosen eteenpäin työntämiseksi. Kuten tänään huomattiin niin jo tunnilla saattaa olla ongelmaa aktiivisen liikkumisen kanssa, ja jotta saisin kisoissa Jussin moottorin käyntiin vaadittaisiin tilaa huomattavasti enemmän kuin se 10x15 metrin verkka-alue maneesissa. Marraskuun kisoissa kun ulkokenttäkin on 99% varmuudella siinä kunnossa ettei siinä voi ravi- ja laukkaverryttelyä tehdä niin maneesin pikkupläntillä olisi jotenkin kaivettava hevosesta kunnon liike esiin. Jos ja kun tämä ei onnistu niin seurauksena on viime kisojen tapaan radalla pohkeen takana hiippaileva hevonen joka selkä alhaalla pompottaa ratsastajaa. Toinen tällä hetkellä harkinnan alla oleva kisaratsu on Eetu. Eetua en ehkä saa kovin pyöreänä liikkumaan, mutta olisihan se kiva mennä vaihtelun vuoksi rata jolla hevonen jopa liikkuu itsekin eteenpäin ja kuski voi eteenpuskemisen sijaan keskittyä täsmällisen ja siistin radan ratsastamiseen. Jussin kanssa pelataan kisoissa upporikasta ja rutiköyhää eli periaatteessa se voi mennä aivan todella hyvin, mutta todennäköisimmin menee todella huonosti. Eetusta taas tietää että se menee joka tapauksessa "ihan kivasti", ei superhienosti mutta ei ole täyskatastrofikaan. Onneksi tässä ehtii vielä hetken miettiä.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Eetun vaikea vasen

Kuten olin aavistellut (ja myös toivonut), pääsin jatkamaan sunnuntaina hyvin alkanutta työskentelyä Eetun kanssa. Tiesin kyllä jo etukäteen että tänään tuskin menisi yhtä hyvin, sillä onnistuneen tunnin jälkeen tulee aina vähän liikaa paineita ja odotuksia onnistua seuraavalla kerralla yhtä hyvin. Ihme ylipäänsä kuinka onnistun edes satunnaisesti niitä hyviä tunteja ratsastamaan, kun aina on joko itseluottamus nollassa epäonnistumisen jälkeen tai liikaa "paineita" onnistumisen jälkeen. Ja vianhan ei tarvitse olla iso kun se on päässä, varsinkaan siinä vaiheessa kun hevosen selkään nousee... 

Tunnilla jatkettiin sunnuntaina aloitettua väistöteemaa. Hommaan otettiin nyt lisähaastetta ratsastamalla väistöt suorilla teillä. Aloitettiin käynnissä väistäen pituushalkaisijalta uralle, ja lisäksi sai omaan tahtiin ravailla sekä taivutella hevosia ympyröillä. Aloituskierros oli oikea, mihin suuntaan Eetu oli ylitaipumassa kaulasta sekä kaatumassa väistössä vasemmalle lavalle. Kuuliaisesti se väisti pohjetta sivulle, mutta tosiaan hieman vasemmalle puskien sekä jännittyneenä jäkittäen. Ympyröillä takaosaa ulos väistättäessä löytyi pientä myötäämistä niskasta, mutta vain hetkellisesti. Omaan ratsastukseen oli hankala löytää sellaista rentoutta ja pehmeyttä että Eetukin olisi rentoutunut. Aika perus-Eetua nähtiin, eli varsin täsmällistä pidätteiden ja pohkeiden kuuntelua mutta selkä alhaalla jännittyneenä liikkuen ja hieman alta pois kiirehtien.

Jossain kohtaa heitin raipankin matkasta kun kuvittelin että en sitä tarvitsisi sen enempää eteen- kuin sivulleliikkumisenkaan avuksi. Väärä arvio, sillä kun suunta vaihtui vasemmaksi ja väistö tehtiin vasemmasta pohkeesta keskihalkaisijalta uralle jumittui Eetu ihan täysin. Aivan kuin se olisi yhtäkkiä kuuroutunut pohkeelle, ja väistöä madeltiin noin viiden sentin miniaskeleilla hyvin hitaasti. Ope sekä Eetun kanssa enemmän töitä tehnyt ratsastaja totesivat siinä yhteen ääneen että jahas, Eetu meni taas ihan lukkoon. Ei ole kuulemma lainkaan tavatonta että vasemman pohkeen väistö on hyvin nihkeää, sillä niin vino on poni. Sain kentän laidalta raipan takaisin käteen ja Eetu muuttui kuin taikaiskusta. Raipalla ei todellakaan tarvinnut edes hipaista ponin kylkeä kun se äkkiä alkoikin taas herkästi reagoida niin eteenajavaan kuin sivullevieväänkin pohkeeseen. Mentiin hetki open täsmäohjauksessa volttia vasemmalle väistättäen takaosaa ulos ja vasemmalle asettaen, ja aina Eetun ottaessa kunnollisen ristiaskeleen ja myödätessä niskasta annettiin sen kävellä ja venyttää eteen muutama askel, sitten taas uusi pyyntö väistöön ja palkkioksi suoraan eteen. Ihmettelen vieläkin että oliko se sitten se raipan kädessä pitäminen mikä Eetun niin sai viritettyä, sillä mentiin voltilla todella hyvää energistä käyntiä hienossa muodossa ja väistöaskeleet ja asetukset tulivat pyynnöstä oikein kivasti. Eetu ei kuitenkaan vaikuttanut liian jännittyneeltä, sillä se malttoi pyöristyä ja ohjaa antaessa venyttää itseään eteen ja alas ylös jännittymisen sijaan. Voltilta otin vielä alkuperäisen tehtävänannon mukaisen väistön keskeltä uralle, ja tämäkin sujui nyt jo paremmin. Sitten Eetu sai hetkeksi vähän pidemmän ohjan ja pienen hengähdystauon.

Seuraavaksi tultiin väistöjä vuorostaan uralta kentän keskelle harjoitusravissa. Toinen pitkä sivu puolestaan ratsastettiin vastalaukassa. Jatkettiin vasenta pohjetta väistättäen, ja harmikseni en saanut ennen käyntitaukoa saavutettua olotilaa säilytettyä. Raviväistöt jäivät aika loiviksi, ja Eetu jännittyi taas yrittäen juosta alta pois. Omankin rentouden kanssa oli edelleen niin ja näin. Vastalaukka pitkällä sivulla oli nelitahtista ja kiireistä, ja ennen nostoa jännityttiin aika lailla Eetun ennakoidessa nostoa. Ennen väistöön palaamista pyörittelin ympyrän jos toisenkin väistättäen takaosaa vuoroin ulos, vuoroin aavistuksen sisään sulkutaivutukseen. Näiden kautta Eetu myötäsi taas niskasta ja kulki aina hetkellisesti pyöreämpänä ja paremmin kummankin pohkeen välissä. Viimeinen väistö uralta keskelle oli myös jo hieman rennompi ja parempi.

Lopuksi tultiin vielä samaa kuviota toiseen suuntaan, eli nyt kierroksena oli se vaikea vasen ja pääsin ympyröillä jumppaamaan Eetun jäykkää puolta. Väistössä uralta keskelle oli jokseenkin entiset ongelmat, ja tämä oli se suunta johon kaaduttiin menosuunnan puoleiselle lavalle. En löytänyt tähän ratkaisua joka ei olisi saanut menoa liian jännittyneeksi. Oikea vastalaukka tuntui jotenkin terävämmältä ja kolmitahtisemmalta kuin vasen, mikä oli hieman yllättävää Eetun vahvemman laukan ollessa yleensä vasen. Edelleen pyörittelin Eetun kanssa paljon voltteja ja ympyröitä joilla jatkoin vasemman asetuksen pyytämistä ja pätkittäin takaosaa hieman ulos väistättäen. Eetu oli tässä vaiheessa jo vastaanottavaisemmassa (ja luultavasti vetreämmässä) tilassa, joten se kyllä pyöristyi asetuksesta tai viimeistään väistätyksestä varsin helposti. Mentiin ympyrällä aika kivojakin pätkiä, mutta hyvä muoto ei säilynyt kovin pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti. Syytän tästä omaa rauhatonta kättä ja väärin ajoitettuja myötäyksiä.

Samaa vasemmalle jumppaamista jatkettiin vielä tovi loppuverryttelyssä. Asetus, kevyt väistätys, poni myötää, ratsastaja myötää (ainakin toivottavasti), muutama askel suoraan eteen ja käsi hiljaa, sitten uusi asetus jne. Eetun tullessa asetukseen ja taipuessa vasemmasta kyljestä muuttui ravi hieman hassun oloiseksi, ja ope totesikin että raviin tulee jopa pientä tahtirikkoa kun poni on niin jumissa. Selvästikin vasemmalle taipuminen oli Eetulle edelleen vaikeaa, mutta kiltisti se kuitenkin yritti melko kevyillä pyynnöillä eli ei jäkittänyt vastaan. Asetus tuli kyllä niskasta ihan hyvin mutta vasen lapa oli edelleen kaatumassa hieman sisään eli ihan kunnolla ei oikea kylki venynyt vieläkään. Eetu oli kuitenkin jo paljon taipuisampi ja halukkaampi pyöristymään kuin alkutunnista.

Yhteenvetona tunnista totesin että se rentous joka löytyi sunnuntaina oli tänään kadoksissa. Eetukaan ei sitten työskennellyt yhtä rentona ja tyytyväisenä. Toki tämänkertaiset tehtävät olivat haastavampia ja "jännittävämpiä", ja Eetulta joutui vaatimaan vähän enemmän. Lopputunnista vaikutti siltä että Eetu tosissaan yritti tehdä mitä pyydettiin ja venyttää jumissa olevaa kylkeä, mutta ihan kaikki palaset kropassa eivät vielä antaneet periksi. Pyöreys olisi varmaan säilynyt tasaisemmin jos olisin saanut käteni rauhallisemmaksi niin että poni voi koko ajan luottaa tuntumaan. Ulko-ohjan tuntuma tahtoo hävitä asetuksissa, ja myötäyksen ajoituksen kanssa olen hakoteillä niin että en aina ehdi tai tajua myödätä oikealla hetkellä. Toisaalta silloin kun myötään niin heitän ohjaa liikaa pois sen sijaan että tekisin myötäyksen tuntuman sisällä. Asettava ohja myös tuttuun tapaan ottaa ja päästää, mikä näkyi ajoittain varsin reilunakin ponin pään heilumisena puolelta toiselle. Kaiken lisäksi menen itse aivan etukumaraan samalla kun yritän houkutella ponia pyöristymään eteen-alas. Ollaan kyllä Eetun kanssa siitä "hauska" pari että molemmilla tuntuu olevan melko ylitsepääsemättömiä vinouksia, joten sen puoleen kyllä ymmärrän Eetua hyvin. Eetulla ei oikea kylki veny eikä pää käänny vasemmalle, kun taas kuskilla oikea kylki venyy liikaakin vasemman ollessa ihan kasassa. Kumpikin saattaa hetkellisesti suoristua silloin kun joku ulkopuolelta koko ajan asiasta muistuttelee, mutta oletustilana on toispuoleinen kenotus.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Poni joka pelasti päivän

Kisojen jälkeen piti vääntäytyä tallille vielä vakiotunnille. Ohjelmassa koulutunti ja ratsukseni oli merkitty Eetu, joten ennakko-odotukseni oli melko kevyttä ja leppoisaa humputtelua kuuliaisella mutta selkä alhaalla ja pää ylhäällä jolkottelevalla ponilla. Ihan sopivaa ohjelmaa kisa-angstin jälkeen.

Tunti aloitettiin käyntityöskentelyllä. Eetun kanssa lähdettiin etsimään asetuksia läpi, niskasta myötäämistä ja rentoutta. Ope ohjeisti ratsastamaan ympyrällä sisälle asettaen ja takaosaa ulos väistättäen. Aloitettiin oikeassa kierroksessa, ja tähän suuntaan Eetu oli kääntämässä päätä jo valmiiksi. Haasteena oli näin ollen ulkopuolen kontrollointi ponin mennessä helposti mutkalle kaulasta ja pullauttaessa vasemman lavan ulos. Heti alkuun sain palauttaa mieleen sen että Eetulla täytyy pitää tuntuma todella kevyenä ja pehmeänä, sillä pienestäkin taaksepäin vedosta se jännittyy heti ja vetää pään ylös ja selän alas. Alkuun meinasikin väistättäessä käsi jännittyä liikaa, sillä Eetu oli kaatumassa ulkolavalle karkuun. Ei muuta kuin ulkokylki haltuun vasemmalla pohkeella ja pidätteet istunnasta sekä kevyemmällä kädellä. Ope muistutteli pitämään nyrkit pystyssä ja kulman kyynärpäissä jotta käsi ei menisi kovaksi. Pian palaset loksahtivatkin kohdalleen siinä määrin että Eetu tuli paremmin apujen väliin ja myötäsi niskasta. Tästä sitten heti myötäys kädellä ja rentoa pitkää käyntiä suoraan eteenpäin. Näin päästiin heti alkuun rennompaan ja pyöreämpään liikkumiseen pois jäykkäniskajäkityksestä ja selän alas jännittämisestä. Ihan tasaisessa muodossa ei liikuttu, mutta ope neuvoi että aina ponin jännittyessä ylös kannattaa hakea myötäys asetukseen kevyellä takaosan väistätyksellä. Samaa jatkettiin ravissa, alkuun keventäen. Väistätys oli keventäessä vähän hankalampaa mutta hyviä pätkiä saatiin ravissakin ponin rentoutuessa ja pyöristyessä asetusten kautta.

Suunnanvaihdon yhteydessä käveltiin ihan hetki pitkin ohjin, ja tässä ope kehotti minua pitämään ohjat "puolipitkinä" kevyesti tuntumalla hakien ponia käynnin aikana pyöreään eteen-alas-muotoon. Tämä onnistuikin ihan kivasti, ja käveltiin mukavan pyöreän ja rennon oloisena. Rentous katosi hetkellisesti kun otin ohjat taas kunnolla tuntumalle. Vasempaan asetus oli hankalampaa, mutta sekin alkoi pikkuhiljaa toimia ja onnistuin ratsastamaan sen verran pehmeällä otteella että Eetu uskalsi pyöristyä ohjastuntumalle. Tähän kierrokseen väistättäessä sai tarkkailla oikean pohkeen säilymistä oikealla paikallaan, sillä tavoilleen uskollisena se tahtoi helposti lennähtää turhan eteen. Muita vasemman kierroksen vakio-ongelmia oli tietenkin oman vasemman kyljen linkkuuntuminen ja painon siirtyminen satulassa liiaksi oikealle, etenkin ympyräuraa ratsastaessa. Väistöissä tuli joitain hyviä askeleita jolloin poni tuntui jopa lyhenevän ja nousevan vähän korkeampaan muotoon jännittymättä, ja antoi ottaa vähän napakampaakin tuntumaa. Tosiaalta harha-avut johtivat helposti niskan jännittymiseen ylös ja selän putoamiseen alas, mutta tästä päästiin taas takaisin asetusten ja väistätysten kautta. Pikkuhiljaa Eetu alkoi myödätä paremmin jo pelkkään asetukseen ilman väistöä. Ope kehotti kehumaan Eetua aina välillä sen liikkuessa luottavaisena ohjastuntumalla, sillä sen ei ole aina ihan helppo uskaltaa myödätä niskasta ja pyöristyä tuntumalle.

Tunnin loppupuolen tehtävänä oli loivan sulkutaivutuksen ratsastus ravissa ympyrällä ja tästä laukannosto siinä vaiheessa kun on saatu sisätakajalka kunnolla alle. Sulkutaivutuksissa esiintyi samaa ilmiötä kuin alkutunnin väistätyksissä, eli periaatteessa ponin takaosa oli helposti siirreltävissä, mutta mikäli tätä ei onnistunut tekemään täysin rennoilla avuilla ja istunnalla Eetu jännittyi ja yritti juosta alta pois. Ihan kelpo sulkutaivutusta kuitenkin saatiin molempiin suuntiin niin että Eetu tuntui oikeasti taipuvan sisäpohkeen ympäri, asettui ja pyöristyi. Näistä hetkistä saatiin myös ihan kivat laukannostot, tosin olin itse hieman liian hidas nostamaan aina juuri siitä parhaimmasta askeleesta. Laukka oli vähän nelitahtisen oloista eikä liikuttu ihan pyöreänä, mutta Eetu oli kuitenkin rennon oloinen. Oikeassa laukassa ongelmana oli kaulan linkkuuntuminen mutkalle ja ponin liirailu vasen lapa edellä ulos ympyrältä. Jämäkämpiä ulkoapuja olisi siis kaivattu. Laukkojen jälkeen Eetu oli taas hetken jännittyneempi ja selkä alhaalla, mutta loppuravien aikana sain sitä taas pyöristymään ja rentoutumaan eteen-alas ja jäämään hyvin tuntumalle.

Koulutunti Eetun kanssa sujui siis aivan hämmästyttävän hyvin. Aiemmat kerrat kun olen koulua sillä vääntänyt on ollut suuria vaikeuksia nimenomaan rentouden ja pyöreyden löytämisessä. Ope kommentoi myös että tosi kivasti meni ja Eetu liikkui aivan harvinaisen hyvin. Kuulemma Eetu työskenteli nyt nimenomaan "hyvässä hengessä" sen sijaan että olemus olisi ollut sille tyypillinen "kyllä mä menen mutta vain koska on pakko". Olin tietysti tosi tyytyväinen että yhteistyö Eetun kanssa sujui tänään näin hyvin, varsinkin kun edellytys Eetun kanssa onnistumiselle on nimenomaan RENTOUS ja pehmeys, juuri ne asiat joiden suhteen minulla tyypillisesti riittää haasteita. Yhyyolenmaailmansurkein-kisaharmituskin lieveni heti huomattavasti kun tunti meni näin hyvin, joten Eetu kyllä pelasti päiväni. Liekö niin että ratsastan aina parhaiten silloin kun on aamulla ollut kisat ja olen niiden jälkeen sopivan väsytetyssä mutta stressittömässä olotilassa?

Täysjumi kouluradalla

Eilen eli 13.10. vietettiin kansainvälistä epäonnistumisen päivää. En päässyt tätä teemaa juhlistamaan varsinaisena päivänä kun ei sattunut olemaan ratsastuspäivä (eikä myöskään työpäivä), mutta hei, vielä ehtii päivän myöhässäkin! Ohjelmassa oli siis seurakisojen Helppo B:0 Jussilla, ja kisanalustreenien perusteella en toki mitään kovin loistokasta menoa ollut osannut odottaakaan.

Kisat ei tällä kertaa jännittäneet tippaakaan. Sen verran on siis kisarutiinia ehtinyt viimeisimmän vuoden aikana karttua ettei koulukisoissa enää osaa jännittää (adrenaliinipöllyt pitää siis jatkossa tyytyä hakemaan henkensä kaupalla esteradoilta). Verryttelyssä (jonne tuli aika kiire kisojen ollessa aikataulusta edellä) nousi kuitenkin äkkiä tuskanhiki. Jussi oli aivan toivottoman jäykkä ja toivottoman tahmea, eikä pohkeeseen tuntunut saavan oikein minkäänlaista reaktiota. Jäin siis tehottomasti kaivamaan kantapäillä kylkiä yrittäen samalla epätoivoisesti taivuttaa rautakankea oikealle. Oikealla ohjalla käytiin aivan hurjaa vetokilpailua, kunnes tajusin siitä hieman hellittää. Muutenkin oli ratsastus liikaa edestä taakse. Keventelin ravissa ja yritin saada hevosta liikkumaan reippaasti eteen. Tein joitakin siirtymiä eri askellajien välillä sekä hieman takaosakäännöksiä, ja Jussi oli oikeastaan kaikille avuille hirmuisen hidas. Enpä onnistunut sitä kunnolla herkistämäänkään. Yritin miettiä mitä voisin tehdä toisin kun meneillään oleva toiminta ei vaikuttanut johtavan mihinkään hyvään, mutta en löytänyt tilanteeseen ratkaisua. Verkan loppua kohti Jussi alkoi kuitenkin jo vähän asettua ja taipua oikealle, ja ravissa liikuttiin hetkittäin pyöreämpänä. Kyllä tuli orpo olo saman tien kun jätin raipan pois radalle lähtiessä. Hevonen oli niin pahasti pohkeen takana että tiesin edessä olevan melkoinen urakka puskea se radan läpi. Radalla lähtömerkkiä odotellessa ehdin vielä hetken ratsastaa  tuomaripäädyssä pääty-ympyrällä sekä ottaa parit keskiraviyritykset. Ympyrällä Jussi liikkui hieman aktiivisempana ja pyöreämpänä, mikä tietysti antoi pientä toivoa radan suhteen. Keskiravia ei irronnut tässäkään vaiheessa joten enpähän joutunut sen osalta ainakaan pettymään ohjelman aikana.

Rata itsessään oli aika tuskaisa, ja kaikki keskittyminen meni hevosen eteenpäin punkemiseen. Keskiaskellajeja ei irronnut sitten yhtään, ja siirtymät alkutervehdyksestä raviin, käynnistä raviin ja käynnistä laukkaan olivat pahasti myöhässä kun hevonen ei vaan yksinkertaisesti reagoinut pohkeeseen. Asiaintilan ollessa tämä en sitten muistanut ratsastaa teitä tarpeeksi huolellisesti, vaan sorruin mm. sellaisiin tyhmiin virheisiin kuin liian isot voltit sekä ravissa että laukassa ja siirtymiset myöhässä pisteestä. Jälkikäteen ajateltuna olisin kyllä ihan hyvin saanut ratsastettua huolellisemmat tiet ja hankkinut sillä jonkun pisteenpuolikkaan lisää jos vaan olisin viitsinyt vähän panostaa. Liikkuminen oli kaikin puolin tahmeaa ja ponnetonta, tosin videolla ei näytä niin kamalalta kuin selässä tuntui. Asetukset ja taivutukset oikealle jäivät puutteellisiksi. Hevosen muoto oli pitkä ja matala, ja välillä liikuttiin kuolaimen yllä, välillä taas onneksi hieman pyöreämpänä. Positiivista oli että radalla sain ainakin oman käsitykseni mukaan käteni pidettyä melko rentona ja kevyenä niin ettei tuntumassa ollut vetoa. Pahapa se olisikin ollut ohjassa roikkua kun hevonen olisi varmaan juminut entistä pahemmin. Olisin varmaan kuitenkin voinut yrittää nostaa Jussia edestä ryhdikkäämmäksi, nyt mentiin tosiaan hyvin matalana ja etupainoisena.



Arvostelupöytäkirja
Radan jälkeen oli aika synkät tunnelmat. Oma arvioni oli että tämä oli huonoin kouluratani Jussin kanssa tähän mennessä, vaikka on se toki juminut ennenkin. Kasailin siinä itseäni hevosen kanssa kävellessä ja mietiskelin mahtaisinko saada edes hyväksyttyä tulosta. Omasta mielestäni suorituksessa oli monta kohtaa joista voisi antaa korkeintaan nelosen. Ajattelin että ehkäpä sitten seuraavissa kisoissa voisin täysin oikeutetusti mennä C-ohjelman kun nyt tulisi B:stä ala-arvoinen. Kun sitten menin kansliaan tsekkaamaan pisteet niin ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen (tästä olisi pitänyt saada video!), sillä tuomarin mielestä suoritus oli ollut peräti 58,2%:n arvoinen. Täytyy tosin myöntää että myöhemmin radan videolta katsottuani aloin hieman paremmin ymmärtää tuomarin näkemystä, sillä ei meno nyt niin pahalta näyttänyt ulospäin kuin miltä tuntui. Tasan puolet liikkeistä oli arvosteltu 5,5:n arvoisiksi (mukaanlukien kaikki keskiaskellajit). Vitonen tuli pahasti myöhästyneestä laukannostosta. Yksi seiskakin paperista löytyi, nimittäin keskihalkaisija ja lopputervehdys, mikä olikin myös omasta mielestäni varsin sujuva. Yleisvaikutelmassa lennokkuus 5 ja kuuliaisuus 5,5, kun taas askellajeista, istunnasta+apujenkäytöstä ("varo ettet maiskuta") sekä teiden seuraamisesta kutoset. "Hevonen tänään melko vaisun oloinen, lisää energiaa & irtonaisuutta" - eipä tuota olisi voinut paremmin tiivistää. Kyllähän se mieli pakostakin vähän kirkastui kun pisteet olivat kuitenkin näin hyvät. Kovin korkealle ei tällä tuloksella tietenkään sijoituttu, voittajasta oltiin jäljessä 10,5 pistettä ja Annesta ja Perasta 2,5 pistettä, tosin melko tasaiselta näytti tuloslista kun kaikki lähtijät mahtuivat 15 pisteen sisään (puhun tosiaan pisteistä, en prosenteista). Haaveilin hieman tsemppipalkinnosta mutta se meni kaverille.

Ei tähän suoritukseen tyytyväinen voinut olla, eli harmittamaan jäi joka tapauksessa. Päätin että seuraavalla kerralla sitten paremmin, mutta tarkemmin ajateltuna en yhtään tiedä miten tämän tulen toteuttamaan jos Jussilla taas menen. Huomasin kyllä tänään verkassa oikein hyvin että nyt menee metsään ja rankasti kun hevonen ei reagoi pohkeeseen mutta en oikein tiennyt mitä olisin voinut asialle siinä tilanteessa tehdä. Tosiasia myös on että silloinkin kun saan tunnilla Jussin menemään hyvin päästään tähän yleensä siinä puolen tunnin kohdalla. Kisoissa taas verkkaamaan pystyy yleensä maksimissaan noin 15 min verran, ja tämäkin 10x20 m pikkupläntissä jossa on hankala löytää hevoselle kunnon eteenpäinpyrkimys. Jos olisin hyvä niin ei tässä olisi mitään ongelmaa, mutta kun en ole. Lisäksi Jussilla näyttää olevan tapana jumittua kisoissa aina todella pahasti, vaikka ei se tunnilla tuollainen ole. Yksi mahdollisuus on tietysti se että kisatilanteessa esim. puristan enemmän reisillä satulaan tai muuten hidastan hevosta istunnalla. Toki Jussi vaikuttaisi olevan samanlainen tahma kisoissa muillakin kuskeilla. Onko se oppinut että kisoissa voi/saa/kuuluu asiaan jumittaa? Kerran on Jussi mennyt minulla mielestäni hyvin kisoissa, ja samoissa karkeloissa se vieläpä voitti luokan toisella kuskilla - ja nämä olivat poikkeuksellisesti iltakisat. Onko iltapäivisin ja iltaisin työskentelmään tottunut Jussi niin aamukankea että työt ei luista tai maista aamuyhdeksältä suoraan aamukaurojen ääreltä revittynä ja tarhassa käymättä (edelleen, jos olisin hyvä ratsastaja ei tämä olisi ongelma)? Toisaalta en haluaisi antaa periksi vaan tahkota Jussin kanssa kisoissa niin kauan kunnes onnistuu, mutta toisaalta voisi olla hyvä idea kokeilla vaihteeksi toistakin ratsua eikä hakata päätä seinään aina uudestaan ja uudestaan.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Jotain hyvää, liikaa huonoa

Näillä näkymin viimeisellä kisoja edeltävällä tunnilla pääsin jatkamaan toimivamman yhteistyön etsintää kisaratsuni Jussin kanssa. Harjoituksen vuoksi laitoin taas kannukset jalkaan.
 
Tuntiin aloitettiin täsmälleen samoilla tehtävillä kuin supersunnuntaina jolloin meillä vielä Jussin kanssa synkkasi yhteen. Keskityttiin siis kulmien ratsastamiseen kääntämällä lyhyet sivut kentän poikki reilusti kaviouran sisäpuolelta, ja pyöräytettiin lyhyille sivuille voltit. Pitkillä sivuilla pidennettiin askelta kohti keskikäyntiä ja –ravia. Mentiin hetki käynnissä ja sitten ravissa. Alku oli jokseenkin sama kuin parilla edelliskerralla, eli Jussi ei liikkunut mitenkään automaattisesti pyöreänä. En kuitenkaan (vielä) panikoitunut kun olin osannut tätä odottaa. Kevensin ravissa ja yritin saada asetukset läpi. Jussi oli edelleen hieman epätyypillisen levoton edestä, eli välillä nyökkäsi kaulaa pyöreäksi alas ja kohta taas nykäisi ylös. Luultavasti tämä oli vastetta ratsastajan levottomaan käteen. Oppiipahan kuski olemaan kun hevonen ei ”palkitse” rumasta ohjankäytöstä rullaamalla kaulaa kaarelle. Etenkin vasemmassa kierroksessa esiintyi pään ylös kiskaisuja jos unohduin liiaksi roikkumaan sisäohjaan. Ope kehotti taas huolehtimaan että hevonen ei pääse pitkäksi ja etupainoiseksi vaan nousee rintakehästä ja kaulasta kunnolla ylös. Ohjaa siis lyhyemmäksi ja asetetaan näin hevosen muodolle rajat pitämällä tuntuma ilman vetoa. Vedoksihan se kuitenkin tahtoi helposti lipsahtaa.

Ravityöskentelyn loppua kohti alkoi tekemiseen jo löytyä parempaa virettä. Resepti oli sama kuin supersunnuntaina eli hevosen suoristus ja oikean lavan haltuunotto. Tämä onnistui vasemmassa kierroksessa hyvin volteilla kun asetin kevyesti ulospäin ja samalla käänsin ulkopohkeella. Tästä seurauksena oli välittömästi hevosen löytyminen molempien pohkeiden väliin ja pyöristyminen. Samalla kun aktivoin lisää liikettä takaosasta ja rentoutin oman käden tuntuman säilyttäen niin se oli siinä. Saatiin oikein kivoja ravipätkiä pyöreällä ja joustavasti liikkuvalla hevosella jota oli helppo taivutella ja kääntää volteissa ja kulmissa. Kokeilin pitkillä sivuilla keskiravipätkiä sekä keventäen että satulassa istuen, ja esitimme ihan kelvollista joskin vielä vaatimatonta keskiravia. Keskiravissa tosin Jussi nousi usein niskasta ylös, ja tästä syytän oman istuntani jännittymistä (polven puristuminen satulaan) sekä tuntuman tasaisuuden häviämistä kun pohkeella eteenratsastuksen vastapainona alan vahingossa värkätä kädellä. Joka tapauksessa alkoi pikkuhiljaa olla sellainen olo että tästä taitaa tänään tullakin jotain.

Lopputunnin tehtävät olivatkin sitten laukkaa ja käyntiä, joissa sama hyvä tatsi ei säilynyt. Mentiin kuviota jossa laukka nostettiin käynnistä lyhyen sivun keskeltä, tehtiin voltti pitkän sivun ensimmäisessä kirjaimessa, uralla pitkä sivu keskilaukkaa josta siirtyminen harjoituslaukkaan ennen viimeistä kirjainta, ja loppuun vielä toinen laukkavoltti. Tunnilla oli sen verran paljon ratsukoita että omaa vuoroa tehtävän suorittamiseen sai odotella aika lailla, ja nämä välit käytin käyntityöskentelyyn sen mitä siellä kentän toisella puoliskolla muiden odottelijoiden seassa mahtui. Käyntihommat oli muutoin tavanomaisen jähmeitä, mutta kun älysin tehdä takaosakäännöksiä (kuten ope oli aikaisemmin vinkannut kisaverryttelyyn takaosan alle ratsastamiseksi) niin sain Jussin aika kivasti kokoamaan ja pyöristymään. Olin suorastaan hämmästynyt kuinka näppärästi takaosakäännökset sujuivat molempiin suuntiin, hevonen ei jyrännyt alta pois vaan oli helposti pyöriteltävissä takaosan ympäri molempiin suuntiin rennolla pohkeella ja istunnalla tuntuman säilyessä kevyenä.

Laukassa oli tuttuun tapaan vaikeuksia saada käsi rennoksi, ja nyt huomasin itsekin kuinka voimakkaasti kädet myötäsivät laukan mukana vuorotellen niin että hevosen pää heilui puolelta toiselle. Volteilla meno oli jotenkin jäykkää ja väkinäistä, ulkopohje ei onnistunut kääntämään yhtä hyvin kuin ravissa ja töksöteltiin menemään pää ylhäällä milloin mikäkin lapa karkuteillä. Ei taidettu saada yhtään laukkavolttia johon olisin ollut varsinaisesti tyytyväinen. Istunta tuntui leviävän täysin, keskivartalo ei vaan toiminut oikein. Keskilaukassa puolestaan saatiin ihan mukavia ja rentoja pätkiä, Jussi lähti kivasti eteen isompaan laukkaan ja liike tuli ainakin jossain määrin läpi selän niin että meno oli pyöreähköä. Ope muistutteli säilyttämään hevosen kaulasta riittävän lyhyenä. Keskilaukasta harjoituslaukkaan siirtyminen oli kinkkisempi juttu, sillä Jussi tipahti helposti raville. Ope neuvoi välttämään oman selän jännittämistä notkolle, sillä tämä johti vääjäämättä raville putoamiseen. Taisinpa myös unohtaa pohkeet ja keskittyä liikaa pelkkään jarrutteluun. Laukka säilyi varmimmin jos en erityisemmin lähtenyt pidättämään vaan ikään kuin vain lopetin ratsastamasta keskilaukkaa eteen. Viimeinen laukkapätkämme taisi olla tunnin onnistunein, harjoituslaukkakin tuntui jo vähän joustavammalta ja lennokkaammaalta ja ope totesi että keski- ja harjoituslaukan välillä näkyi selvä ero. Tällaista laukkaa kuulemma kelpaisi jo kisaradallakin esittää.

Loppuraveissa hevosen muoto oli taas epävakaa samoin kuin omat käteni jotka yrittivät sitä houkutella pyöristymään. Ravi ei kyllä tuntunut nyt pomputtavalta vaikkei täysin oikeinpäin ehkä liikuttukaan. Tultiin parit keskiravit lävistäjillä keventäen, mutta näissä ei askel ihan toivotusti venynyt vaan ennemmikin hevonen jännittyi ylös ja kiihdytti tahtia.  Aivan loppuun hain ympyrällä parempaa fiilistä ja tasaisempaa pyöreyttä ennen kuin siirsin hevosen käyntiin, joten päästiin lopettamaan hieman parempaan hetkeen jossa Jussi ravasi pyöreänä suunnilleen molempien pohkeiden välissä ja kevyellä tuntumalla.

Tunnin jälkeen oli taas vähän huonot fiilikset vaikka jälkeenpäin ajateltuna oli paljon hyviäkin pätkiä. Jäi sellainen olo että tein aivan liikaa (käsi värkkää, vetää, tekee jotain koko ajan ja pohje jumputtaa) ja ajattelin liian vähän. Hevonen varmaan säilyisi tasaisemmassa muodossa kun keskittyisin pitämään kädet hiljaa ja ratsastamaan takaa aktiivisempaan liikkeeseen. Tuntuu myös siltä kuin istunnan kanssa olisin viime aikoina ottanut monta pykälää takapakkia eli reisi puristaa koko ajan satulaan ja vartalo kenottaa etukumarassa. Kiva mennä tällaista esittelemään koulutuomarille. Luulisin myös että tänäänkin takaraivossa kutitteli pieni kisapaniikki joka johtaa rentouden puuttumiseen ja väkinäiseen vääntämiseen. Mitenkähän sitä saisi naksautettua itsensä sellaiseen oikein rentoon ja iloiseen mielentilaan kisapäiväksi? Kisasuorituksen onnistuminen kun on uskoakseni hyvin pitkälti kiinni siitä kuinka rento, tyyni ja keskittynyt onnistun olemaan sen sijaan että ajaudun kireään ”nyt tämän on PAKKO mennä hyvin” mielentilaan ja väkisin yrittämiseen.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Äimärautiolla teho-opetuksessa ja lisää tuskastumista

Saimme viiden hengen porukalla (mukaanlukien Anne ja Nora) järjestettyä oman testitunnin uudelle Äimäraution Ratsastuskeskukselle Jaana Aitan opetukseen. Minun ratsukseni valikoitui koon perusteella Lena-niminen pikkutamma. Lena oli arviolta hieman päälle 150 cm korkea ja melko sirorakenteinen, väritykseltään ruunikko "peruspuokki". Harjatessa ja satuloidessa Lena oli aika levottoman oloinen sählä, ja ehdinkin jo olla vähän huolissani siitä olisiko se mahdollisesti turhan sätky hevonen minulle.

Tunnin alkuun saatiin teoriapohjustus istunnasta. Puhetta oli lantion merkityksestä ja lonkkien avaamisesta, sekä siitä että oma napa tulisi aina pitää hevosen keskilinjan päällä. Kääntämisen pitäisi periaatteessa toimia ylävartaloa menosuuntaan kiertäen. Painon tulee olla ensisijaisesti istuinluilla, ei jalustimella. Lähdettiin liikkeelle hevosiin tutustuen, ja aivan ensimmäinen tehtävä oli testata odottaako hevonen istuntaa eli pitkin ohjin kävellessä pysäytetään jäämällä istumaan täysin paikoilleen menemättä enää liikkeen mukana lainkaan. Ei siis jännitetä istuntaa vaan istutaan ihan rentona mutta paikallaan. Jos hevonen on kuulolla niin sen tulisi tästä heti pysähtyä. Tämä olikin tunnin ainoa tehtävä joka meillä Lenan kanssa jopa onnistui. Istunnan pysäyttäminen ja rauhassa liikettä vastaan istuminen pysäytti hevosen varsin näppärästi, eli kyllä Lena ihan kuulolla oli istunnan suhteen vaikka sen huomio vaikuttikin olevan pääosin jossain muualla kuin ratsastajassa. Pariin kertaan jouduin aivan minimaalisen kevyesti selventämään ohjalla että nyt seis. Oivalsinpa siinä sitten sen että liikettä vastaan istuminen ja sitä kautta pidättäminen tarkoittaakin oikeasti tällaista rentoa vartalon liikkeen lopettamista, ei ylimääräistä vartalon jännittämistä kuten olen aiemmin istunnalla pidättämisen käsittänyt. Kaipa se hevonen mieluummin pysähtyy rennon ratsastajan alla kuin tönkkösuolatuksi vartalonsa jännittäneen alla (kyllä, ihminen voi ratsastaa kymmenen vuotta ennen kuin tajuaa tällaisen itsestäänselvyyden). Päivän "lamppu syttyy" -hetki ajoittui siis aivan alkutuntiin, ja sen jälkeen eivät palaset enää oikein paikalleen loksahdelleetkaan.

Jatkettiin verryttelyä ottaen käynnissä ohjat tuntumalle ja hakien asetuksia läpi kulmissa. Tästä alkoi ne hankalauudet. Lena ei muka olisi ollenkaan sietänyt ohjastuntumaa vaan viskoi päätä taivaisiin. Ope ohjeisti ottamaan alkuun kevyemmän tuntuman pidemmällä ohjalla sen sijaan että heti kerii ohjat ihan lyhyiksi. Kuulemma Lenaakin saa ihan ratsastamalla ratsastaa niin ohjalla kuin pohkeella eikä tarvitse säikähtää sen herkkistelyistä. Olin tulkitsevinani Lenaa niin että ohjasta vetoa se ei siedä yhtään, eli kunnon tuntuma saa olla mutta sen on oltava joustava ja myötäysten täytyy olla oikea-aikaiset sen sijaan että käsi unohtuu vetämään. Juu, tämähän minulta onnistuu aina niin hyvin (not).

Mentiin alkuun vasemmassa kierroksessa mutta Lena olisi vain tahtonut kenottaa nenä oikealla. Kulmissa oli armoton tunku lapa edellä sisälle. Tungin vasemmalla pohkeella vastaan mutta tuloksetta. Käynti oli myös hieman tahmeaa, eli eteenkin sai ratsastaa melko vahvalla pohkeella. Ravissa jatkui sama homma, jolkoteltiin jännittyneenä hirvenä hevonen yläkautta silmiin katsoen, selkä alhaalla, kulmista sisälle kaatuen ja päätä viskoen jos yritin ohjilla ruveta vaikuttamaan. Ohje oli ratsastaa hevoset pitkähköön ja matalahkoon verryttelymuotoon mutta joopa joo, oli vähän epätoivoista. Ohjastuntumaa Lena tosin alkoi ravissa sietää paremmin niin että sai ottaa vähän jämäkämmän otteen ohjasta. Ope rohkaisi ratsastamaan ihan reilusti ohjalla ja pohkeella, mutta taisin vielä pelätä että hevonen vetää herneen nenään liian kovista otteista. Parempi kuulemma että ratsastaa aktiivisesti ja oppii virheistään kuin se että ei edes yritä tehdä mitään. Oikeaan kierrokseen toimi ravissa vähän paremmin, oli jotenkin helpompi saada hevonen kahden ohjan väliin tuntumalle kun se asettui oikealla defaulttina. Verryttelyn loppua kohti Lena alkoi vähän rentoutua, ja mentiin lyhyitä pätkiä niinkin että pää laskeutui alaspäin kohti pyöreämpää muotoa kunnes tein taas ohjalla jotain mikä sai hevosen jännittymään ylös.

Verkan jälkeen alettiin hakea hevosten suoristusta pääty-ympyröillä. Etuosaa tuotiin hieman sisäänpäin ja takajalkoja väistätettiin ulos ympyrän kaarelta. Nihkeää oli, ja Lena yritti ryysiä karkuun ylitaipumalla oikealle väistättävän pohkeen puolelle ja kaatumalla ulos vasen lapa edellä. Yritin punkea vastaan vasemmalla pohkeella, ja ope huuteli ottamaan kunnon pidätteitä vasemmalla ohjalla antaen samalla oikeasta ohjasta periksi. Sain nopeaan tahtiin paljon tarkkaan ajoitettuja ohjeita siitä mitä ohjaa ja mitä pohjetta käyttää ja mitä hellittää, mutta en vaan yksinkertaisesti ehtinyt näitä riittävän nopeasti tajuamaan ja toteuttamaan. Siinä ohjeiden ristitulessa sitten jännityin itse aika tehokkaasti kun yritin tehdä vähän kaikkea yhtä aikaa joten lopputulos oli tönkköjäykkä istunta, jatkuva veto ohjasta ja jatkuva punkeminen pohkeella. Voi hevosparkaa. Joku väistö loppua kohti oli kuitenkin vähän parempi, kun otin raipan sisäkäteen ja autoin sillä kevyesti takaosaa ulos samalla kun keskityin ottamaan hevosen kontrolliin ulkoavuilla. Lena jopa hieman pyöristyi näistä hetkistä, mutta valitettavasti en taaskaan osannut myödätä ohjasta ajoissa, tai jos myötäsin heitin ohjaa pois liiankin kanssa. Samaa tehtävää jatkettiin vielä harjoitusravissa. Ravissa en oikein onnistuneita väistöjä saanut, vaan pelkkää jännittyneen hevosen jännittynyttä punkemista ja kiskomista. Onneksi Lenan ravi oli kohtuuhelppo istua selkä alhaalla kulkemisesta huolimatta. Kun ravailin hetken ilman väistöyrityksiä Lena jopa vähän rentoutui ja päästiin kohti pyöreämpää muotoa. Opelta tulikin kommenttia että alkaa näyttää paremmalta ja taitaa kuski jo pikkuhiljaa lämmetä.

Laukassa meno oli mielestäni tunnin sujuvinta. Laukattiin pääty-ympyrällä, ja pääsin jo vähän rentoutumaankin. Lena laukkasi ihan mukavasti eteenpäin, mitä nyt välillä sai hieman aktivoida liikettä pohkeella. Vuorotellen esiintyi ulosliirailua ja sisääntunkemista, mutta kun kontrolloin näitä pohkeilla tilanteen mukaan niin alkoi Lena hakeutua pyöreämpään muotoon. Välillä jännityttiin ylös mutta aina siinä välissä laukka oli ihan rennon oloista. Ajatus hevosen taivuttamisesta hieman takana vaikuttavalla ulkopohkeella sisäpohkeen ympäri samalla ulko-ohjan tuen säilyttäen tuotti parhaat tulokset. Ope muistutteli ylävartalon pystyssä pitämisestä sekä varomaan polvella satulaan puristamista.

Mentiin vielä hetki samoja suoristavia väistöjä vasempaan kierrokseen. Aika samat ongelmat oli edelleen, tosin nyt ei hevonen pullauttanut ulkolapaa yhtä paljon ulos. Joku semionnistunut askel saatiin käynnissä, ravissa ei sitäkään. Kauan ei ehditty yrittääkään kun tunnin päättymisaika oli ylittynyt jo aikaa sitten. Laukattiin vielä ympyrällä vasempaan kierrokseen. Asetusta vasemmalle sai vaatia varsin voimakkaasti mutta kun se meni läpi olikin meno heti paljon paremman oloista. Päästiin lopettamaan laukkatyöskentely ihan kelvolliseen pätkään, ja tästä kohtaa olisi vasta oikeastaan voinut aloittaa ratsastuksen kun olin ehkä vihdoin päässyt hieman perille tästä hevosesta. Kevennettiin vielä ravissa pieni tovi, ja humputeltiin taas pää ylhäällä sekä hieman kiireisen oloisena. Ympyröillä Lena pyöristyi hieman kun vaadin asetusta vasemmalle yhtä napakasti kuin laukassa, ja apua oli myös siitä että annoin hieman pidempää ohjaa sen sijaan että kerin ohjat liian lyhyeksi hevosen jäkittäessä ylhäällä. Enimmäkseen kyllä loppuverkan meno oli yhtä kamalaa kuin alkuverkankin.

Taas jäi tunnista sellainen olo että mitään en todellakaan osaa. Lenan kaltainen hevonen paljastaa tämän aika armottomasti. Näköjään muutaman viimeisimmän koulutunnin aikana trendi on ollut se että aina menee vielä edelliskertaakin huonommin. Ehdin aina ajatella että ei tästä pääse enää alaspäin mutta seuraava tunti osoittaa että kyllä pääsee. Keskeinen ongelma tänään oli uskoakseni täydellinen rentouden puute. Alkutunnista vähän jännitti vieras hevonen sekä muutenkin vieraat kuviot, ja huonosti käynnistynyt yhteistyö ratsun kanssa sekä "ihan pihalla kaikesta" -fiilis ajoivat kohti entistä ahdistuneempia tunnelmia. Tämä sitten näkyi apujenkäytössä, erityisesti kaikessa mitä ohjalla tein. Mitä niihin paljonruodittuihin käsiini tulee niin tänään lisäsin jännittyneen, levottoman ja kovan seuraksi listalle adjektiivin hidas. En vaan osannut myödätä silloin kun pitää vaan jäin ohjaan roikkumaan ja vetämään. Voimakkaampiakin apuja voi ja saa käyttää kun ne ovat oikein ajoitettuja, mutta kun ne jää päälle niin sitten ei kyllä tule pakettia.

Oltiin tänään ratsailla puolitoista tuntia tunnin sijaan eli saipahan ainakin ratsastaa koko rahan edestä. Niin paljon tuli opelta tiukkaa asiaa sekä yleisesti kaikille suunnattuna että henkilökohtaisina neuvoina että puoliakaan ei luultavasti ehtinyt sisäistää mutta oli ainakin tehokasta opetusta. Täytyy mennä joskus toistekin.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Yritystä on mutta siihen se jää

Kisoihin valmistautuminen jatkui Jussin kanssa. Laitoin tänään kannukset jalkaan ihan harjoituksen vuoksi, sillä muistaakseni olen kannuksia käyttänyt viimeksi huhtikuun koulukisoissa ellei taannoista western-kokeilua lasketa.

Alkutunnin tehtävät tähtäsivät hevosen suoristamiseen. Ratsastettiin pituushalkaisijaa, jonka puolessa välissä pyöräytettiin voltti tai useampi tarpeen mukaan, ja pitkillä sivuilla väistätettiin takaosaa uran sisäpuolelle asetuksen suuntaa vaihdellen. Aloitettiin käynnissä ja kohta jatkettiin ravissa. Käynnissä oli aika normimeininki, eli madeltiin pää ylhäällä. Parempia hetkiä saatiin tekemällä oikeaan kierrokseen sulkutaivutusta uralla, eli asetus oikealle läpi, oikea pohje läpi kontrolloimaan oikeaa lapaa ja samalla vasemmasta pohkeesta takaosa sisälle. Tätä sai tehdä aika voimakkailla avuilla jotta ylipäätään takaosan sai siirtymään, ja samalla joutui kunnolla jarruttelemaan ohjasta jottei hevonen kyntänyt alta pois. Aika jännittyneeksi meni taas istunta ja apujenkäyttö, mutta kai siinä jotain meni oikeinkin kun lopulta Jussi antoi oikealta periksi, pyöristyi ja tuntui ottavan takaosaa alle. Tässä tilassa vaan ei sitten pysytty kovin kauan uralle suoristamisen jälkeen. Ope kehotti nostamaan keulaa ylös ja pyrkimään hevosen lyhentämiseen ja takaosan aktivoimiseen. Ei haittaa vaikka ei hevonen pyöreänä säilykään ja nousee niskasta ylös, vaan pyöreänä liikkumista tulee hakea nimenomaan siitä edestä ryhdikkäänä kulkevasta hevosesta. Ei pidä tyytyä siihen että saa kaulan nypittyä kaarelle etupainoisesta laahustuksesta.

Ravissa pyrkimys oli sama eli ohjalla pidetään hevonen ryhdikkäänä ja lyhyenä ja aktivoidaan liikettä takaa eteen. Ei kuulosta vaikealta mutta sitä se tänään oli. Jussi kulki ravissakin selkä aivan notkolla ja pää ylhäällä, ja vastauksena apuihin kiskaisi päätään vaan entistä ylemmäs. Siinä oli aika hankala päästä rennosti ja pehmeästi ratsastamaan. Alkuun keventelin notkoselkäravissa ja yritin ratsastaa takaa eteen tasaisen tuntuman säilyttäen. Volteilla pyöristyttiin vähäsen. Kun meno alkoi tuntua hieman pehmeämmältä istuin harjoitusraviin ja väistätin takaosaa uralla. Edelleen oli takaosan siirto aika nihkeää, ja ajauduin kaivamaan pohkeella. Samalla istunta ja käsi jännittyivät, joten ei kai ole ihme jos ei Jussi kovin tyytyväisenä väistänyt kun oli hirveä puristus ja veto yhtäaikaa joka puolelta. Ope ohjeisti alkun pitämään asetuksen oikealle molempiin suuntiin, eli oikeaan kierrokseen mentiin sulkua ja vasempaan pohkeenväistöä. Huomiota piti kiinnittää erityisesti siihen että ei myödännyt oikeasta ohjasta ennenaikaisesti. Ravityöskentelyn loppuun mentiin myös vasemmalle sulkua muutaman kerran, ja lopulta saatiin ihan onnistuneitakin askeleita kun käytin kevyesti raippaa väistättävän pohkeen tukena.

Kaiken tämän vääntämisen ja kääntämisen seurauksena Jussi alkoi pikkuhiljaa kulkea vähän paremmin ja ravikin oli jo hieman joustavampaa istua, mutta kunnolla suoristumaan en sitä saanut eli edelleen oli oikea lapa ulos pullahtaneena ja asetus oikealle hankalaa. Saatiin sentään joitain hetkiä jolloin pääsin rentouttamaan kättä ja Jussi ravasi edestä kevyemmän oloisena ja pyöreänä. Nämä hetket vaan olivat harmillisen lyhyitä ja kohta taas töksötettiin jännittyneesti selkä alhaalla. Kaiken kaikkiaan oli sellainen olo että ratsastukseni oli aika kovaa ja väkinäistä, ja hevonen jännittynyt ja tyytymätön. Ohjasta pito meni jälleen aivan liikaa ohjasta vedoksi. En tiedä mistä johtuu että Jussilla oli tänään hieman epätyypillisesti tapana "paeta" ylöspäin eli nykäistä pää taivaisiin silloin kun ei avut miellyttäneet. Spekuloin että se saattoi ärsyyntyä kannuksista (joita en tarkoituksella kertaakaan käyttänyt mutta siellähän ne varmaan kuitenkin vähän vaikuttivat pohkeen jatkeena). Ehkä kuitenkin parempi että Jussi kerrankin antaa palautetta kovasta ja/tai epävakaasta kädestä nostamalla pään ylös eikä pakenemalla kaulaa kaarelle vetäen, meneepähän näin kuskille paremmin perille.

Laukan osalta hiottiin tänään nostoja sekä voltteja. Nostot tehtiin harjoitusravista ravaamalla ensin puolikas pääty-ympyrä ja nostaen laukka kentän keskellä ympyrän kaarella. Tarkoitus oli päästä nostamaan suoralla hevosella ilman takaosan liirailua mihinkään suuntaan. Laukassa jatkettiin sitten uraa pitkin toiseen päätyyn missä pyöräytettiin pitkiltä sivuilta voltit. Laukannostoihin oli hankala tulla sillä Jussi ennakoi nostoa todella voimakkaasti. Siinä oli hankala yrittää mitään väistätyksiä tai sisätakajalan aktivointia ennen nostoa kun Jussi tulkitsi kaikki avut laukka-avuiksi. Sitten kun ei saanutkaan vielä lähteä laukkaan oli seurauksena jännittyminen ja pään ylös kiskaiseminen. Parhaat nostot saatiin silloin kun en valmistellut juuri lainkaan vaan pikkaisen "yllätin" Jussin nostoavuilla. Välillä otin ylimääräisen ravikierroksen ympyrällä kun en halunnut tehdä nostoa hevosen ennakoinnista. Laukassa ope kehotti hakemaan "muhkeaa" liikettä Jussille sekä pitämään sen ohjalla melko lyhyessä ja korkeassa raamissa (mutta ohjasta vetoa välttäen). Olihan siinä joitain kivoja sekunteja jolloin laukka mukavan isolta ja joustavalta tuntuikin kunhan onnistuin ratsastamaan sopivasti takaosalta tuntumaa vasten, mutta enimmän aikaa laukkakin oli sellaista jähmeää töksötystä. Voltteja ei päästy menemään kovin rennosti kun koko ajan sai pelätä törmäystä vastakkaisella sivulla volttia ratsastavien kanssa, aika paniikissa sai olla kääntämässä ettei liirauduttu toisten tontille. Vasemmalle tuli helposti ylitaipumista, ja oikealle taas kaaduttiin sisälle kun ei oikea pohje ollut edelleenkään kunnolla läpi. Oikea laukka oli ehkä vähän vasenta toimivampaa.

Loppukeventelyissä Jussi liikkui jo hieman joustavamman ja rennomman oloisena, vaikka edelleen oltiin vinoja ja välillä hevonen nousi pois tuntumalta. Tässä vaiheessa pääsin itsekin vähän rentouttamaan ratsastustani. Ope pyöritytti vielä pari kierrosta voltilla missä etsittiin kunnon asetusta oikealle niin ettei hevosen niska pullahda oikealle vaan se kääntää päänsä niskan toimiessa "saranana". Rupesi siinä jo epätoivoisena naurattamaan kun ei vaan hommasta tahtonut tulla mitään. Voltilta uralle palatessa tosin tapahtui jotain, sillä Jussi pyöristyi aika mukavasti ja taisipa takaosakin tulla paremmin alle, joten kai tässä nähtiin jo jonkinlaista suoristumista. Kun hevonen nyt liikkui pyöreänä ja aktiivisena käski ope ratsastaa hieman keskiravia pääty-ympyrällä. Löytyihän sieltä sitten vähän isompaa ravia pyöreällä hevosella. Ongelmana vaan oli se että lähdin pidennystä pyytäessä itse ylikeventämään, ja käsi tuli rauhattomaksi kun yritin varmistella nenän säilymistä alhaalla. Päästiin kuitenkin lopettamaan tällaiseen vähän parempaan hetkeen jossa Jussi liikkui ihan rennon ja aktiivisen oloisena.

Tunnin jälkeen olin aika alakuloisissa tunnelmissa, sillä kokonaisuutena ajatellen tänään meni todella huonosti. Jo perjantain tunti oli viime sunnuntaita kehnompi ja nyt mentiin alaspäin vielä lisää. Todistettavasti minulta löytyy osaamista saada Jussi menemään oikein mukavastikin, mutta en vaan aina sitä onnistu kaivamaan itsestäni esiin. Joskus toimii ja joskus ei, ja tämän taustalla on varmaan monenlaisia psykologisia tekijöitä. Toki hevosellakin on niitä hyviä ja huonoja päiviä kuten ope tunnin päätteeksi lohdutteli. Eniten jäi kuitenkin surettamaan se kuinka kovakouraista oma ratsastukseni tänään(kin) oli. Tietenkään aina ei voida työskennellä aivan höyhenenkevyillä avuilla, vaan joskus pitää asioita vaatia vähän ronskimmin jotta saadaan hevonen toimimaan, mutta kun tähän sitten yhdistyy se kuinka koko istunta ja erityisesti käsi jännittyy aivan tönköksi niin lopputulos ei ole ollenkaan kiva ja pelkään aiheuttavani hevoselle aivan kohtuutonta epämukavuutta omilla virheilläni.

Eipähän ole ainakaan mitään suuria paineita kisoihin. Kun katsoo keitä kaikkia samaan luokkaan on tulossa vaikuttaa siltä että vaikka ratsastaisin omaan tasooni nähden oikein hyvin niin taitaa tuloksena olla joka tapauksessa jumbosija. Mutta eipä sillä sijoituksella niin väliä (jonkunhan se viimeinen on oltava, ja minulla on siitä ainakin kokemusta) ja tavoitteenani olisikin rata johon voin itse olla tyytyväinen. Huonompi juttu vaan että ne kriteerit tyytyväisyyteen taitavat olla korkeammat kuin oma osaamistaso.