Vakauta itsesi, vakauta hevonen

Maanantain tunnille sain Hiliman. Ohjelmassa oli suurimmaksi koulua, mutta lopuksi mentiin myös puomitehtävää laukassa. Hilima oli aika hösö ja hötky jo tallissa, joten tunti lähti ihan väärällä jalalla liikkeelle. Parilla edellisellä kerralla Hilima on ollut alkutunnista ihanan rauhallinen ja kuuliainen, mutta nyt ei.

Käyntityöstä ei tullut oikein mitään, kun Hilimalla oli niin kauhea kiire. Ravikin oli kiireistä kipitystä, eikä tuntuma päässyt kevenemään eikä pehmenemään. Kun ei Hilima ole pyöreä, niin eipä se silloin taivukaan yhtään. Ohjeena Hiliman ratsastukseen oli erittäin vakaa ja muuttumaton tuntuma, joka asettaa hevoselle raamit ja pitää vähän vastaan, jos se yrittää pullikoida. Hilima havainnollistikin oikein hyvin, kuinka minulla tahtoo tuntuma elää ihan liikaa. Sellaisen tuntuman kanssa ei Hilima sitten oikein tiedä, miten päin olla, ja sen ratkaisu kaikkeen epämääräisyyteen on tietenkin vauhdin lisääminen ja tahdin kiihdyttäminen. Samoin istuntaan haluttiin paljon lisää vakautta ja pitoa, jotta myös hevonen jäisi siihen alle tasapainoon eikä lähtisi karkuun. Ei keikkumista, heilumista, kallistelua eikä ainakaan ylimukautumista liikkeeseen, vaan keskivartalo aivan lankuksi ja siitä ei livetä.

Teimme käynnissä ja ravissa pohkeenväistöjä pitkän sivun suuntaista linjaa pitkin hieman uran sisäpuolella. Oikeassa kierroksessa väistötehtävä meni aivan höpöksi, sillä Hilimalla oli tässä vaiheessa niin kauhea kiire. Yritin olla jämäkkä, ja tuntuma olikin sitten aika vahva jottei Hilima juossut aivan omille teilleen. Ei tämä oikein tuntunut toimivalta lähestymistavalta. Lyhyen vapaan käynnin jälkeen ja suunnan vaihtuessa jokin kuitenkin muuttui. Vasemmassa kierroksessa Hilima rauhoittui ravaamaan alta juoksematta, ja tuntumaan tuli pehmeyttä molemmin puolin. Jos en ollut tarkkana, niin vauhti lähti vaivihkaa kiihtymään, mutta suurimmaksi osaksi Hilima pysyi näpeissä ja pyöreällä niskalla. Nyt tosiaan tuntuma ei ollut enää vahva ja kova, vaan siinä oli vähän elastisuuttakin. Kun tällaisesta asetelmasta päästiin tekemään väistöä, niin loiva poikitus onnistui jopa ihan asiallisesti.

Hetkellisen rauhan jälkeen Hilima alkoi taas lopputunnista tohottaa, kun mukaan tuli laukkaa ja PUOMEJA. Työstimme kuin vuorollamme ensin laukkaa kuntoon ympyrällä, ja sitten käytiin puomitehtävän pariin. Pääty-ympyrälle oli asetettu neljä puomia yksi kullekin neljännekselle, ja näiden yli piti laukata ottaen jokaiseen väliin sama askelmäärä (4 tai 5). Ennen puomeille suuntaamista Hilima pysyi vielä hanskassa jotenkuten, vaikka mentiinkin sisälavalle puskien ja ulko-ohjan varassa roikkuen. Puomeilla rytmin kanssa oli ensin hakemista, eli osaan väleistä tuli neljä ja osaan viisi laukkaa, ja Hilima oli aika tohinoissaan. Viisi laukkaa oli järkevämpi ratkaisu tämän hevosen kanssa, ja lopulta onnistuttiinkin vasemmassa laukassa menemään ympyrää hetki rytmissä ja tasaisilla askelmäärillä.

Oikeassa laukassa ei sitten ollut ollenkaan niin helppoa. Oikea kierros oli meille näköjään kaikessa ongelma tänään. Rytmi ei löytynyt alkuunkaan, ja kun yritin laajentaa kaarrosta ympyrän avoimella sivulla mahduttaakseni viidennen askeleen mukaan, luikahtikin Hilima puomin ohi, ja törmäsi hieman kavaletin jalkaan. Tämän jälkeen se olikin aivan tiloissa ja alkoi loikkia puomien yli vähän miten sattuu. Otettiin pieni tuumaustauko käynnissä tilanteen nollaamiseksi, ja sitten aloitettiin tehtävä ravissa. Kun puomit ylittyivät ravissa rauhallisesti, palattiin vielä laukkaan, ja saatiin vähän asiallisempi kierros laukassa. Yritin olla itse mahdollisimman vakaa ja rauhallinen, ja se onnistui siinä määrin, että Hilimakin malttoi nyt laukata puomien yli kiihtymättä aivan sataan.

Olipa hankalaa vähän kaikki. Minulla on epäilykseni, että Hilima jostain syystä ottaa ahtaassa maneesissa enemmän ylikierroksia kuin ulkona kentällä, koska meidän maneesikertamme näköjään aina menevät höpöksi. Hiliman kaltainen hevonen vaatisi vaan niin paljon jämäkkyyttä istuntaan, jotta se pysyisi koko ajan kasassa ja ratsastajan "kanssa". Siinäpä ne omat epävakaudet ja puutteellinen istunnan pito paljastuvat.

Hyvän mielen lenkki

Tämän sunnuntain maastoon lähdimme neljän ratsukon joukkiolla. Tällä kertaa ei siis Vake joutunut missään vaiheessa vetohevoseksi vaan se sai kulkea viimeisenä koko matkan, ja tähän järjestelyyn poni olikin tyytyväinen. Teimme lenkin Hangaksentietä pitkin aloittaen, sitten kiertelimme muutaman mutkan kankailla ja lopuksi tulimme lentokentän reittiä pois.

Pidempi laukkapätkä otettiin heti alkumatkasta Hangaksentiellä. Tie oli sen verran sateiden pehmittämä, että sen reunaa myöten oli oikein hyvä laukata. Hyvällä pohjalla Vaken askel lähtikin venymään aika mukavasti edellä menijöiden kiristäessä vauhtia. Reippaiden alkulaukkojen jälkeen kävelimme rennosti metsäpoluilla ja poikkesimme lyhyesti hiekkakuopalla. Paluumatkalla otettiin myös reipasta ravia, ja silminnäkijähavaintojen mukaan Vake esittikin oikein lennokasta askellusta yrittäessään pysyä mutkaisella polulla kavereiden perässä.

Aivan loppumatkasta otimme vielä oikoreitin peltojen ja puskien halki niin, ettei tarvinnut ratsastaa enää tietä pitkin ollenkaan. Oikoreitti oli ihan kätevä, tosin jouduimme loikkimaan ensin yhden ja sitten vielä toisenkin pienen ojan yli. Jälkimmäinen näistä olikin vähän jännittävä, sillä siinä jouduttiin hyppäämään tien penkereeltä jyrkästi alas pellolle. Siinä ei auttanut jäädä liian pitkäksi aikaa miettimään, vaan reippaasti vain menoksi ja hyvinhän se loikka Vakelta sujuikin.

Tämä oli tosi kiva maasto. Reitti oli mukavan rauhaisa ja Vake oli kavereiden perässä rennolla mielellä. Päiväkin oli kaunis, ja saimme nauttia kenties viimeisestä sulan maan maastosta tälle vuodelle.

Eteen, vielä enemmän eteen

Perjantaina menimme Vaken kanssa Artsin valmennuksessa. Viime viikolla jäi koulutreenit tekemättä Vaken kanssa, eikä poni ollutkaan alussa kovin notkea ja vastaanottavainen. Kävimme verryttelyssä ohjatusti läpi ravin ja laukan, ja Artsi halusi Vaken liikkumiseen vielä parempaa energiaa sekä askeleeseen lisää pituutta. Periaatteessa Vake kyllä lähti nyökkäämään niskasta, mutta meno oli hieman vaisua ja tasapaksua. En siis saanut jäädä matkustelemaan enkä varsinkaan tasaisesti puristamaan, vaan napakoilla, lyhyillä pohjeavuilla piti herätellä Vake työskentelemään aktiivisemmin. Selän ja takaosan herättely töihin oli tietysti se, mitä kautta muotokin parani ja tuntuma muuttui vähemmän puisevaksi. Laukkaa ratsastimme pääty-ympyröillä, enkä saanut kummassakaan suunnassa laukkaa rullaamaan tarpeeksi eteen. Eipä se Vake sitten lähtenyt myötäämäänkään, vaan laukkasi sitkeästi nenä pitkällä.

Aloimme sitten ratsastaa harjoitusravissa tehtävää, johon kuului suora linja muutaman metrin pituushalkaisijan sivussa. Tämän linjan aikana haettiin asetus ulos seinää kohti, ja ennen kulmaan tuloa suoristettiin ja vaihdettiin myötäasetukseen. Aloitimme oikeassa kierroksessa, ja muutaman kierroksen jälkeen linjalle lisättiin vastalaukan nosto. Vasta-asetuksen aikana meinasi tulla helposti pientä kiemurtelua, ja ratsastus eteen oli tietenkin korjaus tähän. Sain Vaken asettumaan vasemmalle ihan asiallisesti ja pyöreällä niskalla, mutta asetusta vaihtaessa tuntuma olisi voinut säilyä paremminkin. Jälleen siis Vake olisi saanut pyrkiä enemmän eteenpäin, jottei tuntumaan olisi tullut tällaista tyhjyyden hetkeä. Laukannostoissa Vake oli hidas ja yritti karata sivulle, joten nostoa kohti piti tulla mahdollisimman reipasta ravia. Iso osa ongelmaa oli ehkä se, että laukan nostaminen oli minulla jotenkin aivan hakusessa, enkä saanut ajoitettua apuja oikein.

Vasemmassa kierroksessa tehtiin ensin samaa tehtävää, mutta vastalaukkaa jatkettiin sitten vielä kulman läpi lyhyelle sivulle. Vakelle tämä oli tietenkin se vaikeampi vastalaukkasuunta, ja meillä tavoitteena olikin laukassa pysyminen lyhyen sivun keskipisteeseen asti. Toki kulmaa loivennettiin aika reilusti, niin että kaarros alkoi jo hyvissä ajoin ennen maneesin päätyä. Kovin sujuvia vastalaukkakaarroksia en onnistunut ratsastamaan, sillä Vake jarrutti ja hidastui päätyä kohti hyvin sitkeästi. Pohkeilla ei auttanut patistella, sillä se olisi johtanut vain laukanvaihtoon. Aika väkinäisesti sain tuupattua Vaken laukassa nipin napin ”kulman” yli ennen raviin putoamista, mutta se oli nyt paras mihin pystyttiin.

Lopuksi ratsastimme tehtävää vielä vasemmassa kierroksessa nostaen suoralle linjalle myötälaukan ja kääntäen tästä noin 15 metrin voltin. Hitailuongelmat jatkuivat laukassa edelleen, vaikka ravissa sainkin Vaken aktivoitua ihan hyvään menoon vastalaukkatehtävän heräteltyä ja viriteltyä sitä sähköisempään mielentilaan. Vasen laukka nousi lötkösti, ja voltille kääntyessä rytmi meni entistä huonommaksi. Sainkin sitten ohjeeksi nostaa laukan suoralla linjalla jo selvästi aikaisemmin, jotta ehdin ratsastaa ensin kunnolla eteenpäin suoralla osuudella ja saada laukan kuntoon ennen voltille kääntymistä. Tämä olikin toimiva lähestymistapa, ja kun ensin lennätin Vakea tarpeeksi eteen suoralla linjalla rullasi laukka voltin ensimmäisellä puoliskolla aivan itsekseen ja puskematta. Voltin sivutessa pitkän sivun uraa otettiin taas uudestaan pari askelta terävästi suoraan eteen, ennen kuin kaarrettiin taas voltin toiselle puolikkaalle hyvällä energialla. Tällä tavoin ei eteen joutunut patistelemaan kaarroksissa, vaan niiden aikana saattoi keskittyä kääntämiseen ja taivuttamiseen sekä esiin saadun energian keräämiseen kuolaintuntumalle. Tällä taktiikalla pari viimeistä tehtäväkierrosta onnistuivat jo aivan eri malliin kuin tunnin aikaisemmat laukkapätkät, sillä laukkaan tuli viimeinkin aitoa energiaa ja sitä myötä pyöreyttä niskaan. Näin päästiin loppujen lopuksi päättämään tunti onnistuneisiin suorituksiin, ja sain samalla tuntumaa siitä, millaista laukka voisi parhaimmillaan olla.

Lopputunnin onnistumiset myötälaukan osalta nostivat tunnin onnistumisprosenttia, ja tulihan siellä ravissakin joitain asiallisia pätkiä sitten kun sain Vaken hieman heräämään. Tänään pääsanomana olikin riittävä eteenratsastus, sillä unohduin itsekin humputtelemaan laiskaa mummoravia kuvitellen sen muka riittäväksi. Tarmokkuutta ja aktiivisuutta on ihan tosissaan vaadittava, jottei jäädä aina vain tasapaksumoodiin. Laukassa tämä oikein korostuu, koska siinä ei ole toivoakaan saada Vakea kuolaimelle ennen kuin energiaa on ihan oikeasti. Myös laukannostoihin energiaa olisi kaivattu kovasti lisää, ja vastalaukka oli tietysti ääriesimerkki hyytymisestä. Meno sentään parani loppua kohti vähän kaikilta osin, kun terästäydyin ratsastamaan tehokkaammin ja Vakekin tuli sen myötä vähän vikkelämmäksi reaktioissaan.

Ketterästi jumppatehtävillä

Tällä viikolla päästiin Vaken kanssa Pian estetreeneihin. Ohjelmassa oli tekniikka- ja jumppatehtäviä, ja esteet pysyivät tänään alle 80 sentin.

Itsenäisen alkuverryttelyn jälkeen aloitimme ensimmäisestä jumppatehtävästä, eli puomin, pikkuesteen ja kavaletin rykelmästä, joka sijaitsi vinottain kulman kohdalla. Lähestyminen tapahtui oikeassa laukassa lyhyeltä sivulta. Vaken laukkaan löytyi alusta alkaen oikein mukava menovaihde, joten tehtävälle päästiin sopivalla energialla. Tehtävälle kaartaessa Vake pääsi kuitenkin hieman puskemaan oikealle, ja tätä estellessäni kaarroksesta tuli aavistuksen töksähtävä. Kun yritin pyöristää kaarretta en enää saanutkaan askelta osumaan puomille oikein, joten päädyin pitämään tien alkuperäisenä ja ottamaan oikean pohkeen tehokkaammin käyttöön, jottei puomien ylitys luisunut niin pahasti oikeaa reunaa kohti. Hyppäsimme vielä vastaavanlaisella tiellä toisessa päädyssä olevaa okseria, jolle tultiin lyhyeltä sivulta vasemmassa laukassa. Tämä kaarros oli jotenkin sutjakampi, ja sain Vaken pysymään vähän paremmin sisäpohkeen ja ulko-ohjan välissä.

Tutustuimme vielä loppuihin esteisiin hyppäämällä lävistäjillä olevat sarjat kahdeksikkona. Toisella lävistäjällä oli innarisarja maapuomeilla, ja toisella lävistäjällä yhden laukan pysty-pysty-sarja. Vake venyi näihin väleihin näppärästi, kun yhden laukan väli ei ollutkaan kuin 6 metriä.

Tehtävät yhdistettiin radaksi, jossa kultakin lävistäjäsarjalta kaarrettiin seuraavan päädyn kulmaesteelle ja tästä taas lävistäjälle. Ensimmäisellä kierroksella varmistelin vielä vähän liikaa eteen, ja Vake oli sarjoilla jopa liiankin kiireinen. Pääsimme kuitenkin varsin asiallisesti tehtävältä toiselle, vaikka ne tulivat kaarteista nopeasti vastaan, ja Vaken energia säilyi ihanasti koko radan ajan. Kokonaisuudessaan oli oikein näppärää menoa. Tulimme vielä toisen kierroksen samaa rataa, jota varten sain ohjeeksi jäädä vähän paremmin odottavalle kannalle, eli istua kaikessa rauhassa kyydissä laukan rullatessa itsekseen eteenpäin. Laukkaa voisi ajatella ratsastavansa vähän enemmän takaosan päälle, eikä koko ajan vain enemmän ja pidemmäksi eteenpäin. Ratsastinkin tämän kierroksen maltillisemmin, ja hyvin selvisimme tehtävistä, vaikka maltoin höllätä kaasupoljinta. Pari ponnistuspaikkaa meni vähän lähelle, mutta energia säilyi.

Lopuksi saimme laukkailla vielä vähän helpomman radan, jossa esteet tultiin järjestyksessä kulmaokseri, kulmajumppasarja, innari lävistäjällä ja yhden laukan sarja lävistäjällä. Tämä pätkä meni todella sujuvasti, mutta silti maltilla, ja sain ratsastettua kaikille esteille oikein hyvät, tasapainoiset kaarteet. Näin kivaan suoritukseen olikin oikein hyvä päättää tunti. Kehuja tuli tänään reippaasta ja terävästä etenemisestä, mutta parannettavaa meillä on vielä kaarteiden ratsastuksessa, jottei tule oikomista ja puskemista ja maneesista häviä tarpeettomasti metrejä. Tämänkaltaiset kaarrostehtävät ovat meille juuri paikallaan, ja jumppailu pienillä sarjoilla teki varmasti hyvää Vakelle.

Iso roikale ratsuna eli virkistävää vaihtelua

Maanantaina oli koulutunti ja yllätysratsuna Hemppa. Tämäpä olikin minulle ensimmäinen kerta Hempalla tunnilla, vaikka sen selässä olin sentään pari kertaa aikaisemminkin käynyt (viimeksi eilen lainatessani sitä ratsuksi palkintojenjakoon ja kunniakierrokselle). Olin hyvilläni isosta puoliveriratsusta, joka haastaisi minut pois mukavuusalueelta, ja toivoinkin erityisesti istuntaan keskittyvää tuntia.

Saimme ensin tutustua hevosiin hetken aikaa käynnissä. Hemppa yritti ensin vastustella aivan kevyttäkin tuntumaa jumittelemalla ja poikittamalla, mutta uskoi kuitenkin pohjetta ja lähti suosiolla kävelemään eteen tuntumaa kohti. Käynnissä se loksahtikin helposti pyöreäksi, ja käynti tuntui työntävän hyvällä askeleella eteenpäin. Raviin siirtyessä letkeä eteneminen tyssäsi, ja Hemppa muuttui hirveksi. Ope kehotti käväisemään aina käynnissä hakemassa hevosen ohjan ja pohkeen väliin, mikäli se ravissa katosi tuntumalta. Niinpä tein heti verryttelyn aikana paljon ravi-käynti-siirtymisiä, sillä pyöreys aina ennen pitkää katosi ravissa. Erityisesti sain kiinnittää huomiota kyynärkulmaan ja olkavarsien jämäköittämiseen vartalon viereen, jotta tuntuma olisi pysynyt vakaana ja jämäkkänä mutta joustavana. Käynnissä tämä onnistui hyvin, mutta ravissa istunta pääsi tältäkin osin retkahtamaan. Ope muistutti, että tuntuman tulee olla vakaa ja napakka, mutta samalla sen tulee kuitenkin joustaa sopivassa määrin, sillä ohjan ollessa liian kova "seinä" hevonen alkaa vain vastustaa. Suorilla käsivarsilla tällainen jousto ei vain voi toteutua.

Verryttelyn jälkeen tunti jatkui samojen teemojen parissa ratsastaen siirtymisiä harjoitusravista käyntiin. Siirtymiset tehtiin pitkien sivujen lopussa kulman jarruttavaa vaikutusta hyödyntäen. Harjoitusravissa sain istuntaan oikeastaan jämäkämmän otteen kuin keventäessä, mutta edelleen sain olla tosi tarkkana kyynärkulman kanssa. Hempan ravi oli tietenkin vähän suurempaa kuin mihin olen tottunut, ja lähdin myötäämään sitä liikaa selästä ja keskivartalosta. Ohjeena olikin sitten "tönkköyttää" kroppaa ja antaa istunnan mennä liikkeen mukana enemmän ylös ja alas, ei eteen ja taakse. Pikkuhiljaa tuli ravissa parempia pätkiä myös Hempan liikkumisen osalta. Ravista käyntiin päästiin ihan asiallisillakin siirtymisillä, jopa pyöreän niskan säilyttäen. Kokeilin käyntiin siirtymisissä kevyttä polvilla puristamista, ja Hemppa tuntui reagoivan tähän hyvin. Pahaa ohjan vastustelua ei siirtymisissä tullut, kun jarrutukseen ei tarvinnut niin paljon kättä.

Vaatimustaso kasvoi, ja seuraavaksi vuorossa oli siirtymisiä laukasta käyntiin pitkältä sivulta kulmaan tullessa. Jarrutuksen helpottamiseksi siirtymiseen tultiin vastalaukassa, joka nostettiin pitkän sivun alkupuolella. Toisella maneesin puoliskolla saatiin hengähtää myötälaukassa ympyröillä. Vastalaukan nostaminen oli aluksi kovin hankalaa, kun ei Hemppa lähtenyt avuistani oikein mihinkään. Tässä oli selvä kommunikaatio-ongelma. Myötälaukka sentään nousi helpommin, mutta ei sekään pyörinyt tarpeeksi energisenä, joten Hemppa liikkui pitkänä ja vetelänä. Laukan edetessä muutenkin huonosti jarrutti kulma laukasta käyntiin aika tehokkaasti. Välillä nousi väärä laukka, mutta vastalaukan nostaminenkin sentään onnistui joitakin kertoja.

Laukkatehtävät sujuivat paljon paremmin oikeaan kierrokseen, sillä nyt Hemppa viimeinkin heräsi kunnolla. Laukkaan tuli aivan erilaista energiaa ja letkeyttä, ja nyt olikin helppoa ratsastaa hevonen pyöreäksi, kun laukka pyöri vahvasti eteenpäin. Asiaa! Vastalaukkakin oli paljon energisempää eikä samanlaista mökellystä kuin toiseen suuntaan. Hempan herkistyessä tuli kyllä pieniä ongelmia nostojen kanssa, sillä nyt alkoi esiintyä poikittelua ja ennakointia, joten sekä myötä- että vastalaukka nousivat välillä vääränä. Paremman eteenpäinpyrkimyksen kanssa myös siirtyminen käyntiin kävi haastavammaksi. Hemppa kyllä tuli muutaman raviaskeleen kautta käyntiin asti eikä jäänyt juoksemaan, mutta siirtymisessä se kiskoi itsensä pitkäksi ja kuskin hyvin tehokkaasti irti satulasta. Siirtyminen oli siis aina vaivalloinen nyökähdys, jossa istunta ei vaan pitänyt kutiaan. Yritin nojata oikein sitkeästi taakse ja vielä enemmän taakse, mutta kokonaan en saanut satulasta irtoamista estettyä.

Loppuraveissa näkyi mukavasti Hempan herääminen kunnolla liikkeelle. Alkutunnin ravityöskentelyyn verrattuna meno oli aivan erilaista, sillä nyt askeleessa oli selvästi enemmän ilmavuutta, energiaa ja joustoa. Takaosan käynnistyttyä löytyi tietysti tuntuma ja pyöreyskin varsin helposti, joten nyt pääsin nauttimaan letkeästä liikkumisesta. Tällä lailla liikkuessaan Hemppa oli kyllä oikein mukava, ja tunnista jäi hyvä maku. Haasteita riitti erityisesti istunnan kanssa, ja tunti haastoi juuri sopivasti pois tutusta ja turvallisesta, mutta en ollut totaalisen hukassa ihan koko aikaa vaan Hemppa tarjosi monia hyviäkin pätkiä. Onhan siinä oma viehätyksensä ratsastaa välillä vähän laadukkaammallakin hevosella, joten mikä ettei menisin Hempalla koulutunnilla uudestaankin.

Riittävän lähelle ihanneaikaa

Estekisat jatkuivat sunnuntaiaamuna, jolloin ratsunani oli Vake 70 ja 80 sentin luokissa. Myös näissä luokissa oli käytössä ihanneaika-arvostelu, ja tavoitetempona 300 m/min. Rata oli nyt yhdeksän esteen mittainen ja sisälsi sarjan. Tavoitteenani oli päästä ainakin jälkimmäisessä luokassa tarkasti ihanneaikaan, kun taas ensimmäinen rata sai olla vielä vähän testailua.

Verryttely sujui asiallisesti, vaikka siellä olikin taas ajoittain melko ruuhkaista. Koleana ja tuulisena päivänä Vake alkoi syttyä hyppäämisestä ihan mukavasti, eli liikkumiseen löytyi hyvää kipinää. Oman vuoron lähestyessä pääsimme maneesiin odottelemaan ja katselemaan paikkoja. Sarja oli ainoa este, joka Vakelle oli tarpeellista esitellä. Saimme lähtömerkin seuraavan ratsukon saavuttua sisälle seuraksemme, ja Vake lähti napakasti liikkeelle. Ensimmäiselle esteelle lähestyessä se pääsi oikaisemaan aika pahasti, mistä johtuen ponnistuspaikan katsominen meni pieleen. Sama ilmiö toistui vielä kakkosesteellä, eli en jättänyt kaarteeseen riittävää oikaisuvaraa ja ponin kurvailu lapa edellä sotki lähestymistä. Näiden sähläämisten jälkeen rytmi sitten vihdoin löytyi kunnolla, ja rata lähti etenemään mukavasti. Vake liikkui oikein kivasti omalla imulla. 17 metrin linjat mentiin maltilla eli viidellä laukalla, mutta sarjaa edeltävässä kaarteessa piti painaa kaasua, jottei väli olisi jäänyt pitkäksi. Selvitimme sarjan hyvin, ja sen jälkeen loppurata olikin rentoa ajelua. Tässä vaiheessa jo muistin, että voisi vähän hidastellakin, jottei ihanneaika alittuisi kovin pahasti. Maaliin tultiin puhtaasti, ja pienten alkusähläysten jälkeen tästä tulikin oikein asiallinen rata.

Kuten vähän aavistelin, ihanneaika alittui eli olimme noin 3,3 sekuntia liian nopeita. Tällä ajalla ei kuitenkaan tullut vielä aikavirhepisteitä. En uskonut tällä ajalla ihan sijoittuvan, mutta toisin kävi, sillä luokassa oli vain kolme virhepisteetöntä suoritusta. Nappasimme näin ollen Vaken kanssa kolmannen sijan ja pääsimme palkintojenjakoon. Hyvä aloitus päivälle, mutta toisella radalla oli tietenkin tavoitteena päästä vielä lähemmäs ihanneaikaa.



Luokkien välissä oli vähän taukoa, joten Vake ehti käväistä tallissa. Sen jälkeen tehtiin todellinen pikaverkka eli uudelleen herättely, pari hyppyä ja heti vaan radalle. Toisella radalla Vakella ei ollut enää samanlaista kipinää, mutta se eteni kuitenkin riittävällä energialla. Pahimmat oikomiskurvailutkin jäivät nyt pois, ja keskityinkin ratsastamaan tällä kertaa paremmat tiet ykkös- ja kakkosesteille. Ykköselle tultiinkin nyt oikein hyvin, mutta kakkosella jäätiin hieman kauas ja hyppy oli vähän laaka. Puomi kolahti, mutta pysyi ylhäällä. Kolmosesteelle tullessa en sitten ollutkaan yhtä tarkkana, joten Vake pääsi oikaisemaan eikä ei tultu aivan suoraan ja keskelle estettä. Tämä aiheutti miniaskeleen, mutta pieneksi jääneen hypyn jälkeen ainakin mahduttiin 17 metrin linjalle hyvin viidellä laukalla. Sarjaa varten lennätin Vakea taas hieman enemmän eteen, ja sarja ylittyikin hienosti. Kisamittaisesta yhden laukan sarjavälistä suoriutuminen näin sujuvasti on aina iso plussa. Loppuradan esteet hypeltiin rennolla mielellä ja tasaisessa rytmissä. Vake oli etenkin radan loppupuolella hieman eteen ratsastettava, mutta tekeminen tuntui edelleen helpolta. Puhtaalla suorituksella tultiin taas maaliin, ja olin tyytyväinen tähänkin rataan.

Mielestäni sain 80 sentin radalla oikomista paremmin kuriin ja tempokin tuntui hieman hitaammalta, joten kuvittelin aikaa vierähtäneen joitakin sekunteja enemmän kuin ensimmäisellä radalla. Tässä arvioni meni kuitenkin vikaan, sillä aika osui vain noin 0,3 sekuntia lähemmäs ihanneaikaa ja oltiin siis edelleen kolmisen sekuntia liian nopeita. Ilmeisesti hämäännyin siitä, että Vakella ei ollut nyt yhtä hyvää kipinää kuin ekalla radalla, eli syntyi virheellinen hitauden vaikutelma. Tätä hitaammassa tempossa en kyllä olisi rataa halunnut ratsastaa, mutta muutaman lisäsekunnin olisi hyvinkin voinut hankkia huolellisemmalla kaarteiden ratsastuksella. Edelleen nimittäin oiottiin kulmia ja kaarteita jonkin verran. Kolmea sekuntia vastaava matka on vain noin 15 metriä, ja tällaisen metrimäärän olisin saanut helposti rataan lisättyä ratsastamalla paremmin reunoja pitkin. Sen verran perfektionisti olen, että vähän harmitti jäädä "näin kauas" ihanneajasta, koska täsmällisemminkin olen osannut ratsastaa. Ilman virhepisteitä kuitenkin taas selvittiin sekä esteiden että ajan osalta, ja myös tässä luokassa aika riitti sijoitukseen, eli tällä kertaa neljänteen sijaan. Pakkohan sitä on olla tyytyväinen tämän päivän ratoihin, vaikka ehkä vielä marginaalisesti paremminkin olisi voinut mennä. Kyllä nämä ihanneaikaluokat ovat aika selkeästi minun ja Vaken juttu.

Videoista kiitos Noralle ja Katariinalle!

Kiva kisarata Aasialla

Tallinmäen estekisat olivat tällä kertaa kaksipäiväiset, sillä lauantaina maneesissa hypättiin pienimmät luokat ja sunnuntaina isommat luokat. Ensimmäisen kisapäivän ratsuni oli Aasia, jonka kanssa menimme tällä kertaa 60 sentin luokan. Käytössä oli ihanneaika-arvostelu tavoitetempolla 300 m/min, minkä kuvittelin olevan kohtalaisen sopiva tempo Aasialla ratsastettavaksi. Hitaammin sillä ei ainakaan pysty menemään, mutta 300 m/min kuulosti jo suhteellisen realistiselta. Päätavoite oli kuitenkin ajasta riippumatta sujuva ja asiallinen rata.

Ratapiirros.

Verryttelyssä oli pientä hässäkkää, kun kentällä oli ratsukoita ruuhkaksi asti ja osa hevosista hieman kierroksillakin. Aasia käyttäytyi kuitenkin oikein nätisti, vaikka jarruista piti jossain vaiheessa käydä pientä keskustelua. Verryttelyesteet ylittyivät ilman ongelmia, ei aina täydellisestä paikasta, mutta koko ajan oli meininki mennä yli.

Maneesissa omaa vuoroa odottaessa kävimme tutkimassa huolellisesti nelosesteen, joka oli sininen lankkupysty aivan kiinni seinässä. Perinteisesti sininen on ollut Aasialle se hankalin väri, joten arvioin tämän olevan radan tuijoteltavin este. Ykkösesteelle oli vähän hankala lähestyä, sillä esteet muodostivat maneesiin sellaisen sumpun, että luontevimmalta tuntuvalle lähestymisreitille pystyi nostamaan laukan vain melko lyhyeltä matkalta. Toinen vaihtoehto olisi ollut laukata pidemmästi uraa pitkin ja lähestyä esteelle oikeassa laukassa tiellä, joka houkutteli liiramaan vasemmalta ohi. Aasian kanssa katsoin ensin mainitun tien paremmaksi vaihtoehdoksi, ja laukka käynnistyikin ongelmitta niin, että ykköselle saatiin ajoissa rytmi kuntoon. Esteen jälkeen jouduin korjailemaan myötälaukkaan ravin kautta, mutta sehän vain söi sopivasti sekunteja. Kakkosesteelle tultiin reippaasti, mutta ponnistuspaikka taisi olla melko kaukana ja ehkä hyppy lähti myös hieman vinosta. Kaviot eivät nousseet aivan tarpeeksi, joten puomi tuli kevyellä kosketuksella alas.

Pudotuksen jälkeen matka jatkui sujuvasti, ja sininen lankkupysty ylittyi oikein komeasti ilman pienintäkään epäröintiä. Sen sijaan kuutosesteelle tullessa Aasia lähti liiraamaan hieman oikealle, mutta sain ratsastettua sen esteen yli ilman suurempia vaikeuksia. Esteen takana näkyvä katsomokulma ilmeisesti oli se, mikä aiheutti pientä epäröintiä. Viimeinen linja esteillä 7-8 oli oikein sujuva, ja niin olimmekin jo maalissa.

Olin oikein tyytyväinen, kun kisarata meni näin sujuvasti ja ongelmitta. Puomin pudotus oli hyvin mitätön virhe. Laukka tuli korjattua ravin kautta kahteen kertaan, ja näiden hidastusten ansiosta päästiin hyvin lähelle ihanneaikaa, eli vain 0,5 sekuntia sen alle. Ilman pudotuksesta tulleita virhepisteitä näin tarkalla ajalla olisikin sijoittunut luokassa toiseksi. Tärkeintä oli kuitenkin mukavasti mennyt suoritus, vaikka pudotus tulikin. Kisaradan hyppääminen maneesissa pienessä tilassa on tietenkin haastavampaa kuin isolla kentällä köröttely, mutta tästä huolimatta selvisimme ensimmäisistä yhteisistä maneesikisoistamme oikein hienosti.

Kiire ja kipitys

Mukavasti sujuneen estetunnin jälkeen jatkoin lennosta Artsin valmennukseen, toki eri ponilla eli Aasialla. Neljän ratsukon ryhmässä mentiin tällä kertaa melko laukkapainotteinen tunti. Ensimmäinen ohjattu tehtävämme sisälsi vastalaukan nostot molempien pitkien sivujen alussa, siirtymisen raviin hyvissä ajoin ennen kulmaa sekä ravivoltin pitkän sivun loppuun. Välillä työskenneltiin pidemmän aikaa harjoitusravissa uraa pitkin ja pituushalkaisijoilla, ja lopputunnista hiottiin vielä lisää vastalaukkaa. Minulle ja Aasialle lopputunnin vastalaukkatehtävä oli sama kuin aloitustehtävämme muiden ratsukoiden tehdessä hieman edistyneempää harjoitusta.

Aasia oli tänään ehkä valmiiksikin kiireisellä tuulella, ja laukkatehtävä heti tunnin alkuun vain lisäsi sen kierroksia. Ravissa ei voinut jäädä matkustelemaan, vaan piti tehdä paljon pieniä kontrollipidätteitä rauhallisen tahdin säilyttämiseksi. Pitkästä aikaa tuli myös hieman sellaista ongelmaa, etten päässyt istumaan harjoitusravissa tiiviisti, koska poni juoksi niin kiireisenä alta. Rauhallisempiakin hetkiä toki tuli, ja jos poni lähti jyräämään alta, oli ohjeena alleviivata pidätettä lyhyellä käyntiin siirtymisellä. Niitä siirtymisiä tulikin tehtyä melko paljon. Parhaimmillaan sain Aasian vastaamaan pidätteeseen oikein hyvin, ja kun päästiin tilanteeseen, jossa pääsin useita kertoja myötäämään pidätteestä kiitokseksi, muuttui meno rauhallisemmaksi ja rennommaksi ja poni jarrutti kuuliaisesti myös pelkällä istunnalla. Pehmeä pidäte, käyntiin ja myötäys -taktiikalla sain valmisteltua myös laukannoston pari kertaa oikein hyvin ja rauhallisesti. Valitettavasti tuli kuitenkin enemmän niitä kertoja, kun Aasia hätäili ja kiihtyi aivan liikaa, eikä tullut nostoon rentona ja kuulolla.

Laukassa piti myöskin saada liika vauhti ja eteen ampuminen pois. Kova vauhti laukassa heijastui tietenkin myös laukan jälkeiseen raviin, eli siirtymisen jälkeen oli melko pitkä jarrutusmatka ennen kuin ravi oli taas hanskassa. Laukassa piti nostosta alkaen istua hyvin eleettömästi ja vakaasti taakse nojaten, ja pyrkiä istunnalla hidastamaan laukkaa mahdollisimman paljon. Rauhallisesti valmistelluista nostoista nousi myös laukka rauhallisempana, eli olennaista laukan kannalta oli kaikki se, mitä edeltävässä ravipäädyssä oli tapahtunut. Vastalaukka nousi varmemmin vasemmassa kierroksessa, kun taas oikeassa kierroksessa Aasia pääsi välillä heittäytymään pitkälle sivulle lapa edellä niin, että laukka nousi vääränä. Tältäkin osin tärkeää oli rauhallinen tulo nostoon, jottei poni päässyt jo ennen nostoa leviämään holtittomasti avuilta ja puskemaan itseään vinoon.

Ravivolteilla vasemmassa kierroksessa sain keskittyä istumaan suorassa ja pitämään vasemman kyljen kasassa. Tunsin kyllä itsekin, kuinka kallistelin ja kaaduin ponin mukana sisään vasemmalle, mutta kropan suoraksi korjaaminen ei onnistunut ennen kuin Artsi kehotti kääntämään katseen ulos oikealle. Vanha päänkääntötemppu toimi taas, ja sain ulkokylkeni näin paremmin hallintaan sekä painoa siirrettyä satulassa taakse ja ulos. Vaikutus poniin oli huomattava, eli kun en itse kaatunut vasemmalle niin ponikin lakkasi kaatumasta. Ravin tahti voltilla rauhoittui myös, ja Aasia tuli kunnolla ulko-ohjan tuelle sekä pyöristyi vielä parempaan muotoon. Nämä olivat tunnin parhaita hetkiä. Harmi, ettei oikeassa kierroksessa ollut mitään samanlaista taikatemppua, joka olisi auttanut kontrollin löytämisessä. Oikealle ei vaan löytynyt samanlaista ulko-ohjan tukea, joka olisi pitänyt paketin kasassa ja ponin hallinnassa.

Pitkästä aikaa jouduin riitelemään pidätteistä Aasian kanssa näinkin paljon. Paljon apua tuli oman kallistelun korjaamisesta sekä myötäyksellä palkitsemisesta, mutta eivät nämäkään auttaneet läheskään kaikkiin tilanteisiin ponin kiihtyessä kiirehtimään. Liekö viileä ja kolea sää saanut Aasian kinttuihin enemmän vipinää ja jyrämoodin päälle. Ei siis ollut parasta mahdollista menoa tänään, mutta illan estetreenien mentyä paremmin kuin hyvin en osannut edes harmistua tällaisesta vähän takkuisesta koulutunnista. Ensi kerralla taas paremmin.

Tempotesti maneesissa

Perjantaina menimme Vaken kanssa tämän viikon estetreenit oman open ohjauksessa. Tavoitteena oli lähinnä ihanneaikaratsastuksen harjoittelu ja testaus sunnuntain kisoja varten, sillä aikaisemmin emme ole treenanneet tavoitetempossa ratsastusta maneesissa.

Verryttelin hetken aikaa omin päin, ja sitten sain vielä tehdä hieman temponmuutoksia ravissa ja laukassa. Etenkin laukassa tämä sujui aika mukavasti, Vake tuli hyvin kiinni ja lähti eteen kohtuullisen napakasti. Toki energia saisi laukkaa lyhentäessä säilyä vielä paremmin. Pian suuntasimmekin jo verryttelyesteille, joina toimivat kaksi pystyä suoralla 21 metrin linjalla. Luonteva askelmäärä tälle etäisyydelle oli maneesissa kuusi, mikä tuli matalilla esteillä ja sujuvalla laukalla vetosuuntaan ihan itsestään. Toinen suunta oli vähän jarruttavampi, ja ensin mukaan tuli ylimääräinen askel. Tämän sain kuitenkin helposti pois ratsastamalla vähän napakammin eteen.

Kävimme sitten saman tien itse asiaan eli radan pariin. Rata oli 11 esteen mittainen (neljä näistä oli kavaletteja) ja pituus oli hieman summittain mitattuna 300 metriä. Niinpä tavoiteaika oli tasan minuutti, koska kisakutsussa ilmoitettu tempo oli 300 m/min. Ensimmäisen kierroksen hyppäsimme ihan pienillä esteillä, joten sain keskittyä kaikessa rauhassa tempoon. Vake laukkasi mielestäni melko hyvin eteenpäin, mutta himmailin hieman, sillä arvelin tavoiteajan muuten alittuvan. 21 metrin linjalla kuitenkin ratsastin eteen varmistaakseni kuusi laukkaa, ja väli kävikin jo melkeinpä hieman ahtaaksi. Ulkokentällä 300 m/min on vaatinut meiltä pientä jarruttelua ja teiden suurentamista, mutta maneesissa elämä olikin selvästi hitaampaa. Kaikessa rauhassa laukkailtu ratamme tuotti ajaksi minuutin ja 4 sekuntia, eli olimmekin vähän liian hitaita.

Hyppäsimme toisen ratakierroksen noin 80 senttiin korotettuna. Nyt sain siis tavoitella hieman ripeämpää etenemistä, mikä sopi oikein hyvin, sillä ensimmäisellä radalla oli jo tehnyt mieli ratsastaa Vakea vähän enemmän eteen sujuvuuden nimissä. Toinen ratakierros menikin varsin luontevalta tuntuvassa rytmissä eli eteneminen tuntui pitkälti sellaiselta, mihin olisin maneesioloissa pyrkinyt myös ilman tavoiteaikaa. Vake laukkasi tasaisessa rytmissä ja hyppäsi sujuvasti, eikä edes kaarteiden sisään puskeminen ollut kovin häiritsevää. Väärä laukka kuutosesteen jälkeisellä kaarevalla linjalla oli pieni kauneusvirhe, mutta ei koitunut ongelmaksi. Rata tuntui mukavalta ja helpolta, ja onnistuin sujuvoittamaan laukkaa juuri sopivasti, sillä nyt kellotimme ajaksi minuutin ja 12 sekunnin sadasosaa, eli ajan osalta ihan täydellistä työtä.

Olipa mukavat hyppelyt, tekeminen oli helppoa ja pääsin aika hyvin kärryille maneesitempoista. Selvää on, että ulkona etenemme luonnostaan suuremmassa tempossa kuin maneesissa. 300 m/min ei hallioloissa siis vaadi erityisiä hidastelutoimenpiteitä, vaan saan posottaa Vakella aika lailla sellaista laukkaa kuin mikä maneesissa tuntuu muutenkin luontevalta ratatempolta.

Videoista kiitos Annelle!

Mutkatonta hyppäämistä Aasialla

Torstaina vuorossa olivat estetreenit Aasian kanssa. Tarkoituksena oli harjoitella viikonlopun kotikisoja varten sekä ennen kaikkea tarkistaa, että hyppääminen sujuisi maneesissa yhtä hyvin kuin se on Aasialla sujunut viime aikoina ulkokentällä. Ihanneaikaratsastustakin tällä tunnilla ehdittiin kokeilla.

Alkuverryttelyssä ratsastimme hieman temponvaihteluita ravissa ja laukassa. Aasia vaikutti tänään mukavan ryhdikkäältä verrattuna edelliskertoihin. Satulan sopivuutta olikin nyt hieman korjattu, joten etupainoisuuden vähenemisellä saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, ettei satula valunut niin pahasti lavoille. Ravissa poni oli oikein mukava ratsastaa, ja jonkinmoiset temponvaihtelutkin onnistuivat. Laukassa puolestaan ei ollut kuin yksi vaihde. Päädyimme vain saman tien raville, jos yritin yhtään lyhentää tai hidastaa laukkaa. Lujempaa eteenpäin kyllä päästiin, mutta sen jälkeen poni ei tullut tasapainossa kiinni vaan putosi taas raville. Niinpä tyydyin suurimmaksi osaksi laukkailemaan vain tasaisella tempolla ja kevyessä istunnassa hyvää rytmiä hakien.

Verryttelytehtävänä ratsastimme 21 metrin suoraa linjaa molemmista suunnista kuudella laukalla. Olin oikein positiivisesti yllättynyt, kun Aasian ilmekään ei värähtänyt edes päivän ensimmäisen esteen kohdalla, vaan se hyppäsi oikein rutinoituneen oloisesti. Kepoisasti ja helposti se venyi hyppyihin vähän kauempaakin. Kuusi laukkaa oli 21 metrin etäisyyteen oikein sopiva askelmäärä.

Saman tien hyppäsimmekin jo ensimmäisen ratakierroksen ajanoton kanssa. Tunnin aikana olimme vielä siinä käsityksessä, että tulevissa kisoissa 60 sentin luokan tempovaatimus olisi 275 m/min. Tällaiseen tempoon sitten saimme Aasian kanssa tähdätä. Rata sinänsä meni oikein sujuvasti, mutta ei puhettakaan, että olisin voinut laukkaa juuri hidastaa tai lyhentää. Kaikki tällaiset yritykset johtivat heti raville putoamiseen. Saadessaan edetä reippaalla imulla Aasia kyllä meni ja hyppäsi 60 sentin esteet oikein sujuvasti. Avonaista ovea kohti hypättävälle siniselle lankkuesteelle poni ei aivan uskaltanut venyä kauas jäävästä paikasta, vaan otti miniaskeleen. Muille esteille hypyt lähtivät tosi sujuvasti. Aikamme radalla oli sitten tietysti aivan liian nopea, eli yli kymmenen sekuntia alle minuutin tavoiteajan. Hyppäsimme saman radan vielä toistamiseen, ja nyt yritin alussa hieman ponnekkaammin hidastaa laukkaa. Ensimmäiselle esteelle tultiinkin aika vaisussa laukassa, jolloin seurauksena oli puomin pudotus. Radan edetessä vauhti lähti pian kasvamaan ja poni hieman vyörymään eteen. Reippaammasta laukasta hyppääminen kyllä olikin sujuvampaa. Aikaa saatiin kulumaan vain hieman enemmän tällä ratakierroksella, eli suoritusaika oli edelleen 50 sekunnin tuntumassa.

Asetettu tavoitetempo oli meille utopiaa, ellei sitten rataa olisi menty osin ravissa. Toisin sanoen ponin laukasta puuttuu säädeltävyys. Tämä oli kuitenkin sivuseikka, ja olin oikein iloinen siitä, miten rennosti ja hyvin Aasia hyppäsi. Tässä asiassa on tapahtunut huimaa edistystä, ja nyt Aasialla on todellakin hyvin helppo hypätä, kun se imee tasaisesti estettä kohti ja menee yli lainkaan epäröimättä. Ulkokentällä löydetty hyppyvarmuus tuli onneksi mukana myös maneesiin.

Onko se lintu, onko se lentokone?

Ei, vaan se on Silviira! Maanantain tunnilla oli siis esteitä, mutta en päässyt nyt hyppäämään ensi viikonlopun kisaponeilla, koska ne oli rokotettu. Ratsunani oli sitten Silviira, ja tämä oli minulle ensimmäinen kerta kyseisen hevosen satulassa. Silviira on suomenhevostamma, joka hyppää kyllä, mutta opettelee vielä hyppäämisen saloja, eli tyyli on omaperäinen. Silviira on suhteellisen kookas suokki, eli väärää kokoa minulle, mutta on vaikuttanut ihan sympaattiselta hevoselta. Raviverryttelyssä Silviira oli mukava, ja kolmikaarisella kiemuralla taivuttelu sujui asiallisesti. Ravi oli pehmeää ja tahdikasta, ja tuntuma pysyi aika miellyttävänä. Toki meno oli aika pitkää ja etupainoista, ja yrittäessäni vähän lyhentää hevosta kävi tuntumakin hieman raskaammaksi. Isoksi suokiksi Silviira oli kyllä mukavan kevyt.

Laukka on Silviiralla selvästi heikompi askellaji, mutta tunnollisesti se mennä puksutti myös seuraavaksi vuorossa olevassa laukkatehtävässä. Ylitimme nyt kavaletteja, ensin ympyrällä ja sitten 21 metrin suoralla linjalla. Pientä tarkkuutta vaadittiin, jotta Silviira ei vain vahingossa lipsahtanut kavaletin ohi, ja ympyrälle kääntyminen ahtaassa maneesissa esteiden keskellä vaati sekin jonkin verran napakkuutta ratsastukseen. Suoralla linjalla laukka sujui vähän liiankin hyvin, ja menimme välin viidellä askeleella halutun kuuden sijaan. Toisaalta lyhentämisyrityksissä oli raville putoamisen riski. Toiseen suuntaan kuitenkin päästiin linja myös nipin napin kuudella askeleella, ja pääasia toki oli kavalettien suoraviivainen ylitys ilman ohimenoaikeita.

Seuraavaksi tulimme vastaavaa suhteutettua linjaa pystyltä okserille, mutta nyt ensimmäinen este oli aavistuksen vinottain, eli linja ei ollut aivan suora. Silviira ponkaisi reippaasti pystyn yli, mutta sen jälkeen oltiin syystä tai toisesta sen verran tasapainottomia, että matka jatkui ravissa. Yritin päästä okserin yli ravilähestymisellä, mutta Silviira ei kokenut tätä hyväksi ideaksi, vaan koukkasi esteen ohi. Aika nopeasti ja viime tipassa se osasi heittäytyä sivuun. Toisella yrityksellä ratsastin päättäväisemmin estettä kohti, ja nyt päästiin yli, vaikka Silviira olikin taas ehtinyt käväistä esteiden välissä ravilla. Paikan jäädessä kauas se ponkaisi kyllä oikein isoonkin hyppyyn, mutta onneksi sen loikissa ei ollut kovin vaikea olla mukana, vaikka korkeutta hypyissä olikin enemmän kuin tarpeeksi. Linjalle otettiin vielä uusintakierros, ja okseri oli nyt jo sentään 70 sentissä. Tämä korkeus ei toki ollut ongelma Silviiralle, ja nyt päästiin sujuvasti koko matka laukassa.

Seuraavaksi hyppäsimme lävistäjäkahdeksikolla laukanvaihtoesteet eli pystyn ja okserin. Pysty oikeasta kierroksesta vasempaan ylittyi sujuvasti, eikä Silviira katsellut esteen alla olevaa muurilaatikkoa ollenkaan. Päädyimme kuitenkin ristilaukkaan, jonka korjaaminen vaati ympyrälle kääntymisen, ja näin tulimme kertaalleen laukanneeksi vasemmalta seuraavan esteen ohi. Estettä tositarkoituksella lähestyessä Silviira sitten puski päättäväisesti samalle reitille, eli ohi vasemmalta. Ohi mentiin myös vielä toistamiseen. Este oli ehkä hieman hankalassa kulmassa niin, että sille oli vaikea saada täysin suoraa reittiä, ja lähestymisessä päädyttiin kiemurteluun. Saimmekin avuksi ohjauspuomin esteen vasemmalle sivulle, ja sitten päästiinkin myös tämän esteen yli isolla hypyllä.

Lopuksi hyppäsimme radan. Rata alkoi kavalettilinjalla, jonka jälkeen seurasivat järjestyksessä lävistäjäokseri, suhteutettu linja okserilta pystylle ja lävistäjäpysty. Estekorkeus oli Silviiralle noin 60-70 senttiä. Rata alkoi oikeinkin sujuvasti. Kavalettilinja oli nyt hieman lyhyempi, ja se meni mukavasti viidellä laukalla. Äsken ongelmia tuottanut lävistäjäokseri ylittyi nyt myös oikein sujuvasti. Sen jälkeen vaan oltiin ristilaukassa, mitä en ajoissa huomannut. Silviiran laukka oli muutenkin vähän hassua möngerrystä, joten ristilaukkaa oli oikeasti vaikea tunnistaa selästä käsin. Tajusin asian laidan vasta seuraavan esteen lähestymisessä, ja sitten olikin myöhäistä. Pääsimme seuraavienkin esteiden yli, mutta rytmi oli täysin rikki, ja Silviira ajautui hyppäämään esteiden juuresta, mikä oli sille selvästi hankalampaa kuin kaukaa ponnistaminen. Rämmimme siis suhteutetun linjan esteiden yli, mutta kuvittelin rytmin ehtivän korjaantua ajoissa ennen viimeistä estettä. Eihän se korjaantunut, joten mentiin vielä kerran vasemmalta ohi. Saimmekin sitten ottaa uudestaan kaikki kolme viimeistä estettä, eli radan siitä lähtien missä rytmi oli hajonnut. Myötälaukassa lähestyen linjalle päästiin paljon paremmassa tasapainossa, ja nyt tuli niitä Silviiran lennokkaita, korkealle ponnistavia hyppyjä. Myös helposti ohitukseen houkutteleva viimeinen este ylittyi ilman vakavia ohimenoaikeita, eikä ollut iso virhe vaikka sen jälkeen oltiinkin taas ristilaukassa.

Silviiralla hyppääminen oli kohtuullisen haastavaa, mutta hengissä selvittiin. Ohimenoja tuli vähän liikaa, joten en osannut olla kauhean tyytyväinen. Pahin ongelma taisivat olla ne ristilaukat esteiden jälkeen, sillä maneesissa seuraava este tuli aina sen verran nopeasti vastaan ettei laukkaa ehtinyt korjata, etenkään kun en edes ajoissa havainnut koko ristilaukkaa. Parhaimmillaan tuli kyllä oikein mukavia hyppyjä Silviiran omalla, tarmokkaalla tyylillä. Kyllä se vaan osaa ponnistaa yllättävän lennokkaisiin loikkiin vaikka onkin sellainen pötikkä. Silviiraa voi kiitellä siitä, miten rohkeasti se lähtee kaukaakin hyppyihin kunhan vaan esteelle päästään suunnilleen tasapainossa ja suorassa.

Valppaana maastossa

Tämän viikon maaston teimme Annen kanssa kahdestaan. Lenkki oli sama kuin edelliskerroilla, mutta nyt sain mennä Vakella edeltä vielä suuremman osan matkasta. Vake oli tänään alusta alkaen jännittyneen ja valppaan oloinen, ja vetopaikalla kulkeminen ei varsinaisesti rentouttanut sitä. Menihän se kun käskettiin, mutta eteneminen oli hidasta ja hieman tuijottelevaista. Alkumatkasta kohtasimme polulla jonkin kummituksen, jota me ratsastajat emme nähneet, mutta joka sai Paven järkyttymään. Kaverin jännitys tarttui Vakeen, mutta se suostui kuitenkin menemään edeltä vaikka kovasti jännittyikin. Tietä pitkin vetopaikalla ravatessa Vake puolestaan töksähteli pysähdyksiä, jos hetkeksikään herpaannuin pelkäksi matkustelijaksi.

Laukkaaminen auttoi pahimpaan jännittyneisyyteen. Laukassa eteneminen olikin kaikkein rennointa, ja siinä pääsimme menemään Paven imussa. Kiire ei hevosilla ollut, joten laukan tempo pysyi sangen rauhallisena. Laukkasimme kankaan halki, ja palasimme sitten lentokentän reittiä kotiin päin. Kotimatka sujui ihan mukavasti ja vähemmällä jarruttelulla Vaken osalta, joskin pieni valppaustila Vakella tuntui olevan päällä ihan kotipihaan asti. Nyt jo tiedän parin vuoden kokemuksella, että tämä on se aika vuodesta, jolloin Vake syystä tai toisesta saattaa olla maastossa vähän varuillaan eikä niin rento kuin keväällä ja kesällä. Onneksi ilmiö on ohimenevä.

Puolieroja

Menin Artsin valmennuksessa taas Vakella. Vakella oli ollut melko kevyt alkuviikko, ja se lähtikin tänään reippaalla mielellä töihin. Verryttelyravissa oli mukavaa pontevuutta, eli nyt meno oli taas aivan erilaista kuin sunnuntain kisaradalla. Hyvän energian myötä Vake tuli mukavasti myös tuntumalle ja pyöristyi ryhdikkäässä raamissa. Tällaisena se tuntuu melkein kouluponilta!

Tunnin ensimmäisenä tehtävänä oli pohkeenväistöä ja alkeellista sulkutaivutusta. Ratsastimme pitkää lävistäjää, jonka ensimmäinen kolmannes oli väistöä, toinen kolmannes hieman loivempaa poikitusta menosuuntaan asettaen eli sulkutaivutusta tapailevaa liikettä, ja viimeiselle kolmannekselle palattiin taas pohkeenväistöön. Ensimmäinen kierros otettiin käynnissä, ja sen jälkeen tehtävää mentiin ravissa. Väistö oikealle lähti ihan mukavasti sivulle, mutta aluksi piti patistella takaosaa vielä paremmin mukaan. Kun takaosa oli herätelty poikitukseen, sujui tämä väistö asiallisesti. Sulkutaivutuksen osalta tämä suunta oli puolestaan hankalampi. Asetuksen suunnan vaihtuessa poikitus ja kuljettava linja pääsivät vähän katoamaan. Kaula-etuosa-linjalla eivät palikat pysyneet täysin kohdillaan, vaan luultavasti etuosaa olisi pitänyt saada kääntymään vähän paremmin menosuuntaan ja kaula puolestaan suoremmaksi. Takaisin väistöön vaihtaminen piti myös ehtiä tehdä riittävän ajoissa ennen uralle tuloa, jotta ehdittiin vielä ottaa rehellisiä väistöaskelia eikä lävistäjän loppu ollut vain epämääräistä valumista.

Toinen väistösuunta oli selvästi vaikeampi, mutta sen sijaan sulkutaivutus vasemmalle vaikutti helpommalta. Oikean pohkeen pyytäessä pohkeenväistöön lähti Vake jyräämään vasen lapa edellä karkuun, joten nyt tarvittiin napakkaa pidätettä ulko-ohjasta, jotta ylipäänsä sain ponin minkäänlaiseen väistöön. Rentous jäi väistöstä sitten tietenkin puuttumaan. Asetuksen kääntyessä vasemmalle sain vasemman lavan paremmin kuriin, ja sulkutaivutus oli nyt tosiaan se tehtävän helpompi osio. Nähtävästi Vaken oikea takajalka oli taas paljon jähmeämpi, ja tästä sitten seurasivat vasemmalle väistämisen nihkeydet. Väistötehtävän parissa Vakea sai myös ylipäänsä aktivoida enemmän pohkeella, sillä alkuverryttelyn hyvä energia pääsi hiipumaan väistöjä jauhaessa. Omaa vuoroa odotellessa ja vapaasti uralla työskennellessä mentiin toki edelleen ihan kivassa muodossa.

Lopputunnista menimme vielä laukkakuviota, johon kuului myös vastalaukkaa. Ratsastimme lävistäjäkahdeksikkoa koko ajan saman puolen laukassa, eli toisessa päädyssä oltiin myötälaukassa ja toisessa päädyssä vastalaukassa. Vaken kanssa saimme toki tehtävään helpotusta niin, että vastalaukkapäädyssä ravattiin kulmat sekä lyhyt sivu, ja vastalaukkaa tuli siis vain lävistäjän jälkeen pitkän sivun loppuun sekä uudesta nostosta seuraavan pitkän sivun alkuun ennen lävistäjälle kääntymistä. Aloitimme helposta suunnasta eli vasemmasta laukasta. Vasen laukka säilyi hyvin lävistäjältä uralle tullessa, ja nousi seuraavalla pitkällä sivulla vastalaukkana ongelmitta. Sain kuitenkin olla tarkkana, etten alkanut vastalaukkakohdissa yliratsastaa, vaan pysyin selässä eleettömänä. Laukasta raviin siirtyessä ohjeena oli säilyttää tuntuma paremmin, jottei Vake ”lösähtänyt” siirtymisessä vaan lähti ravaamaan kulman läpi ryhdikkäänä kuolaimella. Pari raviaskelta myöhemmin sai sitten pienesti myödätä kiitoksena.

Oikea laukka tuotti vastalaukkana tuskaa. Lävistäjän lopun lähestyessä loiva kaarros uralle vastalaukassa vaikutti jotenkin ylivoimaisen vaikealta, ja Vake alkoi jarruttaa sekä putosi raville. Tätä edelsi aina laukan rytmin katoaminen, ja aloin samalla heilua yrittäen epätoivoisesti ”tehdä” laukkaan rytmiä. Eihän se näin onnistunut. En saanut myöskään lennättää laukkaa lävistäjällä eteen, sillä tämä tarkoitti askeleen venähtämistä liian pitkäksi ja jälleen rytmin rikkoutumista. Vake pudotessa raville ohjeena oli pysäyttää välittömästi siihen paikkaan, ja ottaa rauhassa uusi oikean laukan nosto uralle. Vake pysähtyi ongelmitta, mutta olipa kyllä kovin hankalaa saada vastalaukka nousemaan, kun nenän edessä olivat aita ja kulma. Tulo laukassa lävistäjältä uralle ei lopulta onnistunut kertaakaan, vaan laukka meni aina rikki ja jouduin pysäyttämään ponin. Toisella pitkällä sivulla sen sijaan vastalaukka nousi asiallisesti, ja tästä päästiin kaartamaan vastalaukassa lävistäjälle. Kun edessä oli enemmän tilaa eikä tarvinnut laukata nurkkaa kohti niin Vake ei alkanut vastalaukkakaarteessa jarruttaa ja sotkea rytmiä. Tällä lävistäjällä oikeaan laukkaan löytyikin oikein hyvä rytmi ja energistä pyörivyyttä.

Tämän tunnin tehtävissä tulivat puolierot varsin selkeästi esiin. Väistö oikealle sujuu hyvin, vasemmalle on hankalampaa. Vasemmassa laukassa vastalaukka ei tuota vaikeuksia, mutta oikea laukka ei vastalaukkana pysy yllä. Näillä on varmasti jotain yhteyttä, ja syitä sopii etsiä huonommin toimivasta oikeasta takajalasta. Tällaisten väistö- ja vastalaukkaharjoitusten yhtenä tarkoituksenahan onkin saada myös heikompaa takajalkaa vahvistettua, ja työskentelystä tulee toivottavasti ajan myötä symmetrisempää.

Sujuva maneesikauden avaus

Tiistaina olin Vakella oman open pitämällä estetunnilla. Ulkokenttäkin oli vielä hyppykunnossa, mutta menimme kuitenkin maneesiin, sillä jo ensi viikolla edessä on maneesikisat. Oli siis korkea aika aloittaa hallikausi, ja tuntuihan se maneesissa hyppääminen suoraan sanottuna ahtaalta kun takana on viisi kuukautta tilavilla ulkokentillä. Tästä se totutteleminen taas lähtee, ja maaliskuussa maneesi tuntuu jo paljon isommalta...

Verryttelimme esteiden väleistä kiemurrellen ravissa ja hieman laukassa. Sain jo verryttelyssä huomata, että Vakella oli pukittelupäivä, sillä laukan aktivointi raipalla sai aikaan takapään nakkelua. Kohta aloimme ratsastaa verryttelytehtävää kavaletin yli. Kavalettia ylitettiin ensin keskiympyrällä, ja muutaman kierroksen jälkeen tehtiin hypystä suunnanvaihto. Aluksi Vake käynnistyi tehtävälle vähän huonosti, tai ehkä pikemminkin kuskia ahdistivat joka puolella vastaan tulevat seinät niin, että syntyi jarrutusefekti. Kavaletin jälkeen jatkettiin vielä loivaa kiemuraa muistuttava tie pienelle pystylle, ja pikkuhiljaa eteneminen laukassa alkoi sentään muuttua sujuvammaksi.

Seuraavaksi tulimme suoran linjan okserilta pystylle, etäisyytenä vähän reilu 17 metriä ja ohjeena viisi laukkaa, mikä ei hallioloissa vaatinut Vakella lainkaan laukan lyhentämistä. Okserin alla oli valkoinen portti, ja kun este vieläpä sijaitsi vähän pimeässä nurkkauksessa, katsoi Vake sitä ensimmäisessä hypyssä oikein tarkkaan. Näin jarruttavan hypyn jälkeen mahtui väliin kuudeskin askel, mutta seuraavalla kierroksella ei Vake enää esteitä ihmetellyt vaan laukka sujui mukavasti eteen viiteen askeleeseen. Nyt alkoi laukassa jo olla samaa imua kuin ulkona, ja hyvä niin.

Harjoittelimme erikseen vielä sarjan, jota ennen hypättiin yksittäinen lävistäjäpysty. Aloitusesteen jälkeen käytin hieman raippaa sisälavalle estääkseni kaarteen sisään puskemista sekä varmistellakseni laukan terävyyttä. Villi-Vake otti tästä aihetta pieneen pukitteluun ja pää alhaalla mutkitteluun. Juu, tänään oli villienergiaa! Ylimääräisen kontrollivoltin kautta päästin sitten reippaasti sarjalle, joka ylittyi hyvällä energialla. Sarjan jälkeen oli kuitenkin taas kova tunku kaarteesta sisään ja Vake pääsi hieman oikaisemaan. Saimmekin sitten ottaa vielä sakkokierroksen, jotta sain ratsastaa sarjalle ilman volttia sekä ottaa paremman linjan seinälle asti sarjan jälkeen.

Lopuksi hyppäsimme radan, korkeutena oli 80 senttiä ja pari estettä oli hieman sen ylikin. Tärkeimpänä tehtävänä oli nyt ratsastaa mahdollisimman hyvin tilaa käyttäen eli niin seiniä pitkin kuin mahdollista. Keskityin Vaken virittelyyn liikkeelle niin, että epähuomiossa hyppäsin radan aloittavan kavaletin väärään suuntaan, ja sen jälkeen tehtävät lähtivätkin tulemaan vastaan väärässä järjestyksessä. Eipä se haitannut, sillä samat tehtävät tuli hypättyä vaikkakin eri järjestyksessä, joten annoin mennä ja ratsastin oman ratasuunnitelman mukaisesti loppuun asti. Oikein sujuva rata siitä sitten tulikin. Vakella oli sopivaa pöljäenergiaa, mutta nyt se ei enää pukitellut tai mutkitellut omia aikojaan. Sain vietyä reitit aika hyvin seinille, joten kaikki lähestymiset onnistuivat asiallisesti ja esteet ylittyivät hyvillä hypyillä. Ei yhtään hassumpaa!

Saimme hypätä radan vielä toiseen kertaan, ja nyt menimme esteet alkuperäisen ratasuunnitelman mukaisessa järjestyksessä. Tälläkin radalla meno oli mukavan sujuvaa. Kakkosesteenä olevalle okserille tuli edelliskierrosta pienempi hyppy lähempää, joten sen jälkeen sain ratsastaa linjalla eteen. Vake vastasi pyyntööni oikein hyvin ja venyi vaivattomasti viiteen askeleeseen. Neloseste oli radan hankalin, sillä se tuli hyvin nopeasti vastaan päädystä kaartaessa ja vieläpä ovikulmasta lähestyen. Vake pääsi puskemaan tässä sisälle sen verran, ettei oltu ihan suorassa ja ponnistuspaikka meni sekaisin. Niinpä tuli puomi etusilla alas, kun este tuli kaarteesta liian nopeasti vastaan. Loppurata meni puolestaan mukavasti, ja äskeinen ongelmapysty hypättiinkin vielä uudestaan radan viimeisenä esteenä. Nyt lähestyminen onnistui paremmin, joten päästiin puhtaasti yli.

Selvisimmekin maneesihyppelyistä loppujen lopuksi yllättävän hyvin. Ahtaalta tuntui, mutta onneksi Vakesta löytyi silti energia, joka ei kaarteissa hyytynyt. Tärkeintä on vaan saada ohjattua Vake kunnolla seinille, sillä metrejä ei ole varaa menettää näissä olosuhteissa yhtään. Toisaalta oli jopa jossain määrin helpompaa, kun esteet tulivat nopealla tahdilla vastaan, eikä ollut pitkiä estevälejä joissa olisin ehtinyt alkaa rikkoa rytmiä tai ajaa ponia estettä kohti. Radat menivät niin sujuvasti ja hyvin, että nyt voin suorastaan huokaista helpotuksesta, kun maneesikauteen siirtyminen ei sittenkään ollut sellainen kulttuurishokki kuin olin pelännyt.

Ison laivan matkustajana jalustimilla ja ilman

Eihän tästä tule mitään, jos ratsastan aina vain poneilla. Tämän ajatuksen kanssa toivoin maanantain koulutunnille Nakkea, ja toive meni tietenkin läpi. Iso puoliverinen on luultavasti juuri se, mitä tarvitsen saadakseni ratsastukseeni välillä vähän erilaisia näkökulmia. Nakella on kuitenkin onneksi tasaiset ja helpot liikkeet istua, joten siltä osin en joutunut epämukavuusalueelle.

Tunnilla keskityttiinkin aika paljon istuntaan, eikä tehty erityisempiä tehtäviä. Verryttelimme hieman kaikissa askellajeissa, ja sen jälkeen menimme ilman jalustimia harjoitusravia ympyröitä pyöritellen sekä niillä takaosaa väistättäen. Alkutunnista vähän yllätyin, kun Nakke liikkuikin oikein sujuvasti itse eteenpäin. Olin kuvitellut sen olevan enemmän eteenpäin ratsastettava, mutta tänään sillä olikin ihan reipas päivä. Pikemminkin minun olisi pitänyt saada hevonen paremmin kuulolle pidätteiden osalta, jotta se ei olisi vain juosta hiihdellyt menemään. Nakke meni kyllä tasaisesti, ja helppohan siellä selässä oli vain matkustella. Kunnon työskentelystä ei kyllä voitu puhua, vaan oltiin vahvasti humputtelun puolella.

Kevyessä ravissa saimme ensin tehtäväksi keventää siten, että sekä ylhäällä että alhaalla oltiin kaksi askelta peräkkäin. Näin keventäessä selkäni meni kuulemma turhan paljon notkolle. Ilman jalustimia ravatessa jalkani pyrkivät nousemaan ja menemään liian eteen, eli olin tuoli-istunnassa. Tunsin tämän kyllä itsekin, ja yritin venytellä jalkoja pitkäksi alas ja taakse. Silti ne päätyivät aina eteen ja ylös. Toinen juttu oli vinoon kiertyminen, joka vaivasi ympyröillä molemmissa suunnissa. Väkisinkin myös hieman jännitin aina kun Nakke lähti juoksentelemaan pidätettä vastaan, ja tämä sitten näkyi istunnan käpertymisenä. Iso hevonen, pimeä ilta ja kaikkea, joten olin vähän varuillani. Sain tunnin aikana aikaiseksi pari lyhyttä pätkää, jolloin Nakke pyöristyi ravissa ja alkoi olla paremmin ohjan ja pohkeen välissä. Ne vaativat minulta yksinkertaisesti jämäköitymistä sekä istunnan että apujen osalta. En vaan saanut itsestäni irti tarpeeksi tehoja, joten ennen pitkää päädyin taas matkustelijaksi.

Lopuksi työskentelimme vielä pidemmän pätkän laukassa. Laukkaan otin jalustimet jalkaan tunteakseni oloni varmemmaksi. Pitkillä sivuilla Nakke pyrki vähän "kiikuttamaan" eli kauhomaan eteenpäin pitkänä. Ympyröillä puolestaan laukka meinasi hiipua. Takajalkoihin olisi tarvittu paljon lisää terävyyttä, mutta samalla laukka ei olisi saanut lähteä liikaa eteen. Aivan viimeisillä hetkillä sain laukkaan hieman parempaa otetta istunnalla, kun ihan oikeasti vein pohkeita taakse ja avasin reisiä. Ei ope tosiaankaan turhaan motkottanut pohkeiden paikasta, vaan kyllä sillä oli vaikutusta koko istunnan toimivuuteen ja ratsastuksen tehokkuuteen.

Nakke oli "ihan kiva" ja varmasti ainakin opettavainen hevonen, ja voisin kyllä mennä sillä uudestaankin. Sain pieninä välähdyksinä käsitystä tehokkaammasta hevoseen vaikuttamisesta, mutta suurimmaksi osaksi olin tosiaankin turhan avuton matkustaja. Ongelmana tuntui olevan se, että Naken liikkumista olisi pitänyt aktivoida takaosasta terävämmäksi, mutta en päässyt tätä tekemään, kun hevonen vähän "juoksi" alta. Istunta oli aivan liian heppoinen, eikä kyennyt pitämään pakettia kasassa. Turha siinä silloin on käsiä ja jalkoja heilutella ja yrittää vaikuttaa niillä hevoseen. Näinhän minulle usein käy uusien ratsujen kanssa, olen vähän turhan varovainen enkä lähde ratsastamaan niitä tarpeeksi jämerästi ja päämäärätietoisesti.

Pötkylä ja putkula

Vuorossa olivat 1-tason koulukisat kotikentällä. Luokkavaihtoehdot olivat helppo C -tasoinen harrasteluokan ohjelma sekä helppo B -tasoinen lasten esiohjelma A. Näiden välillä oli tehtävä valinta sekä Vaken että Aasian osalta, ja viime aikoina hyvin sujuneiden treenien perusteella päädyin Vaken kanssa esiohjelma A:han. Tämä oli mukavasti Vakelle sopiva ohjelma, sillä rataan ei kuulu ollenkaan keskiravia tai -laukkaa eikä myöskään loppuun asti ratsastettavia laukkalävistäjiä. Artsin suosittelemana valitsin lopulta saman ohjelman myös Aasialla ratsastettavaksi, vaikka tämän viikon valmennuksen jälkeen harkitsinkin vielä pitkään ja hartaasti helpompaan luokkaan vaihtamista laukkaongelmien takia.

Vake oli tällä kertaa ensimmäisenä vuorossa. Yritin välttää liian pitkää verryttelyä sekä pitää mielessä sen, ettei kaikkein parasta virettä kannata kaivaa vielä verryttelyssä esiin, koska Vake ei siellä "huipulla" kauan pysy. Verryttely maneesissa menikin oikeastaan ihan mukavasti. Pienen alkujähmeyden jälkeen Vake alkoi toimia kun otin ensin hieman laukkaa alle. Toki se olisi saanut olla paremminkin pohkeen edessä, mutta ravissa meno ei ollut yhtään hassumpaa eikä hävettänyt olla siellä helppo B -luokan verryttelyssä hienompien hevosten joukossa, kun Vake kuitenkin meni pätevän näköisesti.

Pysyin maneesissa aivan viime tippaan, jottei raipasta tarvinnut luopua kuin juuri ennen omaan suoritukseen siirtymistä. Aitojen sisään mennessä Vake hieman pällisteli ympärilleen ja jopa tuijotti tuomaria. Samalla se muuttui selvästi kuurommaksi avuilleni ja hidastui huolestuttavasti. Lähtömerkki tuli melkein saman tien, ja aloitin radan aika pahasti pohkeen takana hiippailevalla ponilla. Tulimme alkutervehdykseen suorassa, mutta juuri kun olin pysäyttämässä Vakea, se säikähti kentän portin kohdalla yhtäkkiä riehuvia lapsia. Ei näin, ihmiset hyvät! Vake hyppäsi pysähdyksestä sivuun, ja aloitus meni siis höpöksi. Valitettavasti säikähdys ei tuonut Vakeen yhtään lisää energiaa, vaan pikemminkin se liikkui entistä varautuneemmin ja hitaammin. Sen huomio tuntui olevan enemmän ympäristössä kuin ratsastajassa, ja kuurous pohkeelle oli aika totaalista. Kun ei ravissa ollut yhtään aitoa energiaa, oli tuntumakin aika heppoinen ja Vake pilkki edestä liian matalalla ja vähän kuolaimen takanakin. Taapersimme ravikuviot täsmällisesti läpi, ja energian puuttuessa paperiin tuli tasainen rivistö numeroa 5,5.

Laukassa meno oli melkein vieläkin tahmeampaa, eikä laukka pyörinyt yhtään. Taas tuuppasin kuviot läpi, mutta se oli ainoa asia, mitä pystyin tekemään. Ihme, että laukat sentään nousivat. Ohjelman lopussa esitettävistä keskikäyntipätkistä tuli sentään kuutoset, sillä käynnin tahti oli puhdasta. Lopputervehdys meni onneksi alkutervehdystä paremmin.

Tuloksemme oli 55,385 %. Ilman säikähdystä oltaisiin päästy 56 %:iin, hiphei. Ei tosiaankaan hyvät pisteet, mutta eipä ollut ratakaan hyvä, vaan tällä kertaa tapahtui taas pahemmanlaatuinen hyytyminen. Ulospäin Vake ei varmasti näytä siltä, että se jännittää, mutta ainakin tällä kertaa hitaus ja kuurous tuntuivat minusta johtuvan pienestä jännittämisestä ja varauksellisesta suhtautumisesta ympäristöön. En vaan tiedä, miten voisi välttää nämä tilanteet, joissa Vake käpertyy radalla kuoreensa ja muuttuu superhitaaksi. Se sentään lohduttaa, ettei ihan jokainen kisarata ole aivan näin pahaa tahmailua, vaan paremminkin on mennyt. Ehkä sitäkin asiaa voi pitää positiivisena, että saan sentään verryttelyssä Vaken toimimaan ihan hyvin. Pohjatyöt on tehty sen verran hyvin, että verryttelyssä ei tarvitse alkaa läpiratsastaa vaan homma on siellä valmiiksi hallussa. Radalla hyytyminen on kuitenkin aika toivotonta.

Päivä oli sentään vielä pelastettavissa toisen ponin kanssa. Aasian kanssa ei onneksi tarvinnut pelätä hyytymistä, mutta sen osalta jännitin laukan tasapainottomuutta ja raville putoamisia. Verryttelyssä Aasia liikkui taas ensin aika tönkösti ja tuntumaa pakoillen, mutta laukka teki ihmeitä tällekin ponille. Kaiken lisäksi laukka pysyi verkassa mukavan maltillisena ja rauhallisena. Laukan jälkeen pääsin sitten ratsastamaan ravia paremmin auki, ja Aasia alkoi tulla tuntumalle. Loppujen lopuksi verryttelyssä tuli oikein kivoja, ryhdikkäitä ravipätkiä. Käyntisiirtymisillä tarkistin kontrollia, ja Aasia liikkuikin aika mukavasti ohjan ja pohkeen välissä. Oikealta se kuitenkin välillä pureutui kuolaimeen kiinni ja koetti vetää itseään pitkäksi, mihin auttoivat oikean takajalan aktivointi sekä ne siirtymiset.

Radalla lähtömerkkiä odotellessa päätin ottaa vielä vähän laukkaa liikkumisen sujuvoittamiseksi. Aasia kuitenkin kompastui laukassa jalkoihinsa, ja hetken oltiin vähän pasmat sekaisin. Sain onneksi paketin takaisin kasaan, ja pääsimme aloittamaan ihan hyvässä järjestyksessä. Aasia oli hieman pitkän oloinen ja vänkäsi vähän tuntumaa vastaan, ja alkutervehdyslinjaan lipsahti pieni mutka. Lähdimme etenemään ravitehtäviä tahdikkaasti, mutta Aasia oli edelleen vähän pitkä eikä täysin rehellisesti kuolaimella. Nelikaarisella kiemuralla keskityin tarkkoihin teihin, sillä olin etukäteen oikein laskenut ja suunnitellut huolellisesti kaarien kääntöpisteet. Kaarteissa olisi kuitenkin pitänyt myös muistaa säilyttää parempi energia, ja olisin voinut ratsastaa rohkeammin pohkeella tuntumaa kohti, jotta kiskominen oikealta olisi loppunut ja poni myödännyt paremmin.

Sitten tulikin pelättyjen laukkatehtävien aika. Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka rauhallisena ja tasapainoisena laukka pysyi! Pyöreämpää olisi meno saanut olla, mutta Aasia ei lähtenyt kiirehtimään ja kiikuttamaan, vaan pysyi maltillisena. Laukka pysyi ongelmitta yllä voltin ja pitkän sivun ajan, mutta kulmasta lyhyelle sivulle tullessa tapahtui se perinteinen pitkäksi venähtäminen, ja Aasia putosi päädyssä hetkellisesti raville. Harmillisesti tämän rikon takia koko arvostelukohta meni neloseksi, ja koska kertoimena oli kaksi, tuli tämä lipsahdus kalliiksi eli 3-4 pistettä rokottavaksi. Vielä seuraavassakin tehtävässä tuli rikko, sillä Aasia ehti lävistäjällä vaihtaa laukan vääräksi juuri ennen raviin siirtymistä. En ollut tiennytkään, että se osaa vaihtaa!

Vasen laukka nousi terävästi, ja pitkälle sivulle tullessa Aasia oli jopa mukavasti kuolaimella. Pyöreys katosi voltille kääntyessä, mutta vasen laukka pysyi hämmästyttävän hyvin yllä eikä rikkoja enää tullut. Esitimme vielä loppuun keskikäynnin, jossa Aasia edelleen oli puiseva oikealle ohjalle. Lopputervehdykseen ravattiin sievästi, mutta pysähdyksessä Aasia taas kiskoi hieman vastaan ja lipsahdettiin vähän vinoon.

Emme esittäneet Aasiankaan kanssa tänään ihan parasta menoamme. Ravissa se on kulkenut paljon paremminkin kuin nyt. Oli tämä kuitenkin paljon mielekkäämpi rata kuin Vaken kanssa, kun poni sentään eteni. Ehdoton valopilkku oli laukan pysyminen kasassa paljon paremmin kuin osasin odottaa. Vaikeampi vasen laukka ei mennyt edes rikki, eikä laukassa menty holtittomasti eteen kiitäen, vaan kaikessa rauhassa ja tasapainossa. Ihan oikeassa luokassa siis epäilyksistäni huolimatta olimme. Ennustin tällä suorituksella prosenteiksi 58, ja osuin tässä erittäin oikeaan, sillä saimme 58,077%. Itse asiassa jäimme sijoituksesta kolme pistettä, jotka menetettiin sinä yksittäisessä laukan rikkomisessa, joka tapahtui kertoimellisessa arvostelukohdassa. Olisipa se laukka pysynyt! Mukava joka tapauksessa tietää, että Aasialla pystyy mainiosti menemään helppoa B:tä ja itse asiassa sillä pystyy tällä tasolla jopa ihan pärjäämäänkin. Siinäpä motivaattoria seuraaviin kisoihin.

Videoista kiitokset Noralle ja Päiville!

Pientä takapakkia

Tuplavalmennuksen toisen tunnin menin siis Aasialla. Sen selässä en ollutkaan ollut kahteen viikkoon, joten oli syytäkin ottaa nyt yhteiset treenit ennen koulukisoja. Ehdimme hetken aikaa verrytellä omin päin. Aasia oli aluksi aivan todella jähmeä. Selkä ei toiminut, takaosa ei toiminut, eikä ravi oikein edes edennyt. Katsoin parhaaksi ottaa pian laukkaa liikkeen avaamiseksi. Ponipa ei meinannut ensin nostaa laukkaakaan! Huolestuin jo vähän, mutta kyllä Aasia siitä onneksi kohta heräsi. Eteen patistelun seurauksena tosin laukka meni sitten jo kiitämisen puolelle. Laukan jälkeen sentään ravi sujui paljon asiallisemmin, ja tuntumaakin alkoi löytyä.

Verryttelimme hetken aikaa vielä Artsin ohjauksessa. Laukassa oli edelleen kiireisyysongelmaa, ja vasen laukka putoili moneen kertaan pois, kun alettiin kaatua ympyrällä liikaa lapa edellä. Nokka tahtoi myös kääntyä oikealle, joten ohjeena oli hakea asetusta ulos. Se oli hankalaa, ja oltiin laukassa aivan liian monella mutkalla. Onneksi poni oli nyt sentään terävänä, eikä niin vaisu kuin aluksi.

Teimme pitkälti samoja tehtäviä kuin edeltävällä tunnilla. Ravissa siis tuli voltit pitkille sivuille ja niiden jälkeen siirtymisiä käyntiin uralla. Volteilla minun piti muistaa molempiin suuntiin ulko-ohja. Jäin kääntämään liikaa sisäohjalla, ja kaula pääsi etenkin oikeassa kierroksessa liikaa mutkalle. Ponin pään tulee pysyä etujalkojen välissä, joten etujalkoja pitää kääntää paremmin ja ulko-ohjan on oltava mukana. Ulko-ohja on myös se, joka volteilla säilyttää peräänannon. Ulko-ohjan tuntumaa parantamalla ravi pysyi volteilla ihan nätisti kasassa, mutta uralle palatessa Aasialla oli tapana hienovaraisesti levitä ja kiskoa itseään pitkäksi. Lääkkeenä tähän olivat siirtymiset käyntiin, joilla jyrääminen katkaistiin. Heti ponin tullessa käyntiin tapahtui myötäys, ja raviin piti palata välittömästi. Ideana oli saada siirtyminen tapahtumaan ikään kuin liioiteltuna puolipidätteenä jäämättä jauhamaan käyntiä askelta tai paria enempää.

Laukassa teimme 15 metrin voltteja sekä niiden jälkeen siirtymisen raviin määrätyssä pisteessä. Laukassa oli edelleen tasapaino hukassa, eli kiidettiin eteenpäin liian lujaa ja Aasia kiskoi itseään pitkäksi sekä kuskia satulassa eteen. Seurauksena nyökähtämisestäni etunojaan oli välittömästi raville putoaminen. Ohjeena oli siis liika vauhti pois, nojaa taakse, rytmitä laukkaa istunnalla. Helpommin sanottu kuin tehty! Voltti sujui yleensä laukassa pysyen, mutta ongelmakohta tuli sen jälkeen uralle palatessa, missä touhu meni molempien osalta etupainoiseksi. Tässä kohdassa oli siis oltava erityisen varuillaan ja pidettävä pohje kiinni sekä nojattava taakse. Vasemmassa laukassa piti myös ottaa voltilta uralle tullessa nopeita pidätteitä ulkoa, jotta poni olisi pitänyt itsensä kasassa. Näillä ohjeilla selvittiin laukassa lyhyelle sivulle asti, mutta se oli vähän taistelemista ja siirtyminen raviin tapahtui edelleen pudottaen.

En ollut oikein tyytyväinen suoriutumiseen tällä tunnilla. Ravissa oli kai ihan hyviäkin pätkiä, mutta sekin tuntui jotenkin selättömämmältä ja jähmeämmältä kuin parhaimmillaan. Takaosa pitäisi saada työskentelemään vielä paremmin. Suustakin Aasia oli vähän jähmeä, mikä lienee suoraa heijastumaa takaosan jähmeydestä. Laukka olikin sitten oma lukunsa, enkä paljon osannut Aasiaa nyt laukassa tukea. Ehkä yksinkertaisesti vaan ratsastin tänään huonosti.

Pehmeyttä siirtymisiin

Tuppauduin Artsin valmennukseen tällä kertaa sekä Vakella että Aasialla, koska olin menossa molemmilla viikonloppuna koulukisoihin. Ensimmäisellä tunnilla ratsunani oli Vake. Alkutunnin havaintoni oli, että Vake vaikutti tällaisena viileänä ja tuulisena päivänä suhteellisen reippaalta. Askel ei paljon venynyt, mutta siinä tuntui olevan hyvä energia alusta alkaen. Samalla poni oli kuitenkin vähän liirailevainen, eikä liikkunut kunnolla kahden ohjan välissä.

Tunnin aiheena olivat erityisesti voltit ja siirtymiset, mikä olikin jatkoa viimeviikkoisesta. Ratsastimme pitkää koulurataa vastaavalla alalla, ja teimme molemmille pitkille sivuille 10 metrin voltit sekä niiden jälkeen siirtymisiä käyntiin. Aloituskierros oli vasen, ja tässä suunnassa Vaken kanssa piti kiinnittää huomiota erityisesti pehmeään asetukseen koko voltin ajan sekä jo ennen kääntymistä. Asettaessa ja taivuttaessa en kuitenkaan saanut päästää omaa sisäkylkeäni romahtamaan kasaan, vaan keskivartalon korsettia piti tarkkailla. Sitten piti vielä varoa, ettei voltista tullut vahingossa vähän kulmikasta, eli että en liikaa suoristanut pituushalkaisijan kohdalla, vaikka ratsastinkin voltin ikään kuin kahdessa puolikkaassa. Ihan nättejä voltteja sitten sainkin tehtyä, sillä tähän suuntaan ravin sujuvuus säilyi kaarroksissa melko hyvin. Vake oli kuolaimella ja liikkui aika hyvässä raamissa, kunhan vaan muistin sitä aina riittävästi aktivoida. Volteilla oikealle piti muistaa pitää ponin pää etujalkojen välissä, eli en saanut kääntää päätä ja taivuttaa kaulaa liikaa vaan myös etujalat piti saada mukaan voltille. Ulko-ohjalla siis oli säilytettävä tuntuma ja kaulan suoruus.

Huomiota kiinnitettiin etenkin käyntiin siirtymisten pehmeyteen. Ensin Vake tietysti töksähti ravista käyntiin nostaen nenän ylös. Ohjeena oli tehdä siirtymiset täysin ilman kättä ja käyttää jarruttavana apuna kevyttä reisien sulkemista. No reisillä puristamisenhan minä kyllä osaan! Tällä idealla sainkin sitten Vaken siirtymään käyntiin ilman töksähdystä sekä parhaimmillaan pyöreän niskan ja kuolaintuntuman säilyttäen. Siirtymisen jälkeen piti vaan sitten heti muistaa avata lonkkia ja ratsastaa eteen, jotta käynti myös lähti sujumaan kunnolla eteenpäin ja edelleen tuntumaa kohti.

Ratsastimme voltteja myös laukassa, mutta teimme ne 15-metrisinä kuten tulevassa kisaohjelmassa. Laukkavoltti tuli pitkän sivun keskelle, ja sen jälkeen ratsastettiin siirtyminen raviin joko pitkän sivun lopulla, seuraavalla lyhyellä sivulla tai lävistäjän keskipisteessä. Laukassa Vake nosti nenän ylös ja muuttui vähän sahapukiksi. Pyöreyttä kuitenkin haluttiin, joten ohjeena oli sisätakajalan patistelu sisäpohkeella tai raipalla ja kunnon tuntuma etenkin ulko-ohjalla. Volteille löytyikin lopulta pyöreämpää laukkaa molemmissa suunnissa, mutta haasteena oli saman energian ja tuntuman säilyttäminen voltilta uralle tullessa. Tässä kohdassa Vake halusi aina nukahtaa ja lopettaa työskentelyn, eikä minun tietenkään ollut yhtä helppo ratsastaa sitä suoralla uralla kuin voltilla. Sisäpohje sai siis uralla käskeä laukkaamaan kunnolla. Siirtymisissä raviin taktiikka oli sama kuin aiemmissa käyntisiirtymisissä: ei ollenkaan kättä, vaan vähän reisiä kiinni ja sitä kautta pehmeä jarrutus. Siirtymisen jälkeen ratsastetaan taas ravia eteenpäin niin paljon kuin lähtee. Vaikutti varsin toimivalta systeemiltä, vaikka en ehkä ollutkaan ihan tarpeeksi nopea avaamaan lonkkia ja lähettämään liikettä eteen siirtymisen jälkeen.

Olimme Artsin kanssa samaa mieltä siitä, että Vake oli tänään aika kiva ravissa, mutta laukassa ei parhaimmillaan. Lisähuomio tosin oli, että on se laukassa ollut paljon huonompikin. Molempiin laukkoihin löytyi kyllä myös pyöreyttä sitten kun energia oli saatu kuntoon, mutta laukan ratsastus oli työlästä. Ravissa meno sen sijaan oli parhaimmillaan helppoa ja sujuvaa, vaikka olisin kaivannut vielä parempaa suoruutta. Siirtymiset etenkin ravista käyntiin olivat tunnin paras juttu, sillä reisiensulkemisniksi oli tosi hyvä ja ilman ohjalla tehtyä pidätettä siirtymisistä tuli oikeinkin soljuvia. Istuntaa tulee kyllä yleensä hyödynnettyä aivan liian vähän, vaikka juuri sillä asiat voisi saada tapahtumaan kaikkein pehmeimmin.

Puomikiemurtelua ja uusintateitä

© Hannakaisa Holmi

Tälläkin viikolla päästiin Vaken kanssa Pian valmennukseen hyppäämään kahden ratsukon ryhmässä. Näin syksyn tullen ja kisakauden ollessa ohi treenit painottuvat taas enemmän tekniikkatehtäviin, eli puomeja, puomeja, paljon puomeja! Pääsimme sentään vielä ratsastamaan ulkona kauniissa säässä. Onneksi oli myös aika viileää, joten pörrökarva-Vakekin jaksoi olla mukavan reipas.

Verryttelimme hetken ravissa ja laukassa, ja sitten aloimme ratsastaa ravissa kuviota, jossa tuli loiva kaarre kahden puomisarjan väliin. Vake liikkui tänään onneksi kohtalaisen hyvin ja ravissa pyöreänäkin. Puomeilla piti vielä vähän kannustaa askelta venymään, mutta ei varsinaisesti tahmailtu. Seuraavaksi samoja puomeja tultiin laukassa. Muistin saman tehtävän viime syksyn treeneistä ja tiesin, että nämä puomit osaavat olla yllättävänkin hankalia. Vasemmassa laukassa tehtävä onnistui kuitenkin hyvin. Vakella oli laukassa aika mukava energia, mikä auttoi paljon. Kaarteissakaan ei hyydytty, joten puomeille päästiin napakasti. Oikeassa laukassa askelta oli vaikeampi saada osumaan ensimmäiselle puomisarjalle oikein, ja puomit jäivät helposti etujalkojen väliin. Lähestymiskaarteen korjaaminen auttoi, eli kun aloin kääntää aikaisemmin mutta loivemmin ilman jyrkkää kulmaa rullasi laukka puomeille paremmin. Silti Vake jäi välillä vähän pohkeen taakse, eikä välttämättä venyttänyt puomeille niitä tarvittavia viimeisiä senttejä. Tunnin jälkeen hoksasin, että on ihan loogista, että nimenomaan oikeassa laukassa oli tämä pulma. Siitähän on viime aikoina ollut puhetta, että oikea takajalka on vähän jähmeä ja oikeassa kierroksessa liike tuppaa kaarteissa hieman hyytymään.

Puomikuvio pysyi edelleen tiiviisti mukana ohjelmassa, mutta tehtävään tuli jatkoa. Ylitimme nyt puomit oikeassa laukassa, kaarroimme sitten ristikolle lävistäjällä ja tästä tuli kaarre taas puomisarjalle. Vastaavasti näiden puomien jälkeen matka jatkui lävistäjäesteelle, ja siitä kaartaen puomisarjalle. Kiemurtelua ja kaarteita oli siis oikein kunnolla, ja nyt jos koskaan oli tärkeää löytää laukkaan hyvä rytmi. Vake oli kuitenkin aika näppäränä, ja selvitimme kuviot asiallisesti. Ensimmäisillä laukkapuomeilla tuli pientä kompurointia, mutta sen jälkeen rytmi löytyi ja askel alkoi osua puomeille ja pikkuesteille. Tiukimmissa kaarteissa laukkaa sai vähän hoputella, mutta enimmäkseen Vakella oli riittävä terävyys.

Tehtävä sai vielä lisää jatkoa, eli edellinen kuvio piteni vielä lävistäjäristikon ylityksellä toistamiseen sekä suoralla 24 metrin linjalla okserilta pystylle. Tällä radalla paransimme menoa entisestään, ja alkuradan puomikiemurtelut onnistuivat sujuvasti. Kun nämä oli selvitetty, sain vähän tomerammin herätellä laukkaa kohti ratatempoa viimeistä linjaa varten. Ehdin saada laukan kuntoon, ja Vake suorastaan yllätti meidät sujuvuudellaan. Suunnitelmana linjalle oli ollut seitsemän askelta, mutta laukassa oli niin hyvä imu, että Vake menikin komeasti kuudella. Tulimme radan vielä uudestaan hieman lyhennettynä versiona, ja sama hyvä meno jatkui. 24 metriä hurahti taas helposti kuudella laukalla.

Hyvin sujuneiden tehtäväratojen jälkeen olimme periaatteessa jo valmiit lopettamaankin, mutta innostuimme kuitenkin menemän vielä bonustehtävän. Nyt jätettiin maapuomit pois ja hypättiin vain molemmat lävistäjäesteet sekä suora linja (5, 7, 8 ja 9) esteiden ollessa noin 80-85 sentin korkeudella. Jottei olisi ollut liian helppoa, piti nyt kääntää tiukemmat tiet uusintaratsastuksen hengessä. Kentällä olevat maapuomit ohjasivat reittivalintoja niin, että puomien sisäpuolelta kääntäessä tuli pakostakin aika tiukat tiet. Nyt olimmekin hyvässä vireessä tällaiseen haasteeseen. Vakella oli mainio energia, joka ei hyytynyt pienissä kaarteissa. Erityisen hyvin Vake tsemppasi suoran linjan aloittavalla okserilla. En ehtinyt täysin suoristaa kaarteesta esteelle ja paikkakin jäi hieman kauas, mutta Vake oli tosi näppärä ja ketterä ponnistaessaan tästä paikasta terävään hyppyyn. Sen verran tällainen kaarre jarrutti linjalle tuloa, että tällä kertaa mukaan mahtui mukaan se seitsemäskin askel.

Muutenkin mukavasti mennyt tunti sai näin vielä hyvän loppuhuipennuksen. Kinkkiset puomitehtävätkin menivät ainakin selvästi paremmin kuin viime vuonna, eli jossain asiassa on sentään kehitytty. Perinteisesti ongelmana tämänkaltaisissa tehtävissä on ollut laukan hyytyminen, mutta nyt energia pysyi kohtalaisen hyvänä, ja niinpä kiemuroista selvittiin kunnialla. Näppärä Vake!

Videoista kiitos Annelle!

Toiveratsulla puomeja

Maanantain tunnille sain Masan, jota olin jo pitkään toivonut. Masalla pääsin lyhyesti koeratsastamaan keväällä kun sitä käytiin myyjällä katsomassa, mutta ruunan muutettua Tallinmäelle en ollut sen selkään päässyt. Nyt sitten osui kohdalle. Ratsastimme maneesissa, ja ohjelmassa oli maapuomeja.

Maneesissa oli puomisarjoja kulmien kohdalla sekä pitkä puomiviuhka keskiympyrällä. Suurin osa tunnista ratsastettiin ravissa näiden yli, ja sarjojen ylityskohtaa oli tarkoitus vaihdella sitten, että askelta tuli pidennettyä ja lyhennettyä. Samalla oli ideana lyhentää ja pidentää myös hevosen muotoa, ja ensin tavoitteena oli rento eteen-alas-muoto. Lopuksi mukaan otettiin myös laukannostoja sekä mentiin muutamien kulmapuomien yli laukassa. 

Masalla oli homma tietenkin hanskassa, eli sen kanssa ei suurempia ongelmia ollut ja meno oli hyvin tasaista. Minulla oli kuitenkin läpi tunnin sellainen olo, etten päässyt siihen oikein kunnolla vaikuttamaan. Teinpä selässä mitä hyvänsä niin Masa mennä puksutti melko lailla samalla tavalla. Masa liikkuu aina ns. perusmuodossa, eli ylälinja pyöreähkönä, mutta olisin halunnut saada sen myötäämään niskasta vielä paremmin ja pehmenemään suustaan. Jähmeys kuolaimelle johtui tietenkin siitä, ettei takaosa ollut tarpeeksi aktiivinen enkä yrityksistä huolimatta onnistunut aktiivisuutta lisäämään. Masa kyllä eteni eikä varsinaisesti hitaillut, mutta ei ollut terävä. Askeleen venyttämiseen sitä sai hieman kannustaa, mutta pohkeella ja maiskutuksella avustettuna se kyllä alkoi venyttää ravia puomien yli paremmin. Näin pääsimme sujuvasti puomien yli myös viuhkan ulkoreunasta.

Laukan Masa nosti aina oikein nohevasti, ja laukkapätkien myötä se tuntui jo ihan innostuvankin. Myös laukkaan olisi pitänyt saada lisää terävyyttä ja pyörivyyttä. Kulmapuomeille tullessa sai myös olla tarkkana, ettei Masa lähtenyt kaatumaan kovasti sisäänpäin ja livahtanut liian sisäreunaan tai jopa puomien ohi. Lopuksi tulimme yksi kerrallaan kaikki tehtävät siten, että teimme kaikkien kulmapuomien ympärille laukka- tai ravivoltit ja ylitimme samat puomisarjat kaksi kertaa peräkkäin. Masa kääntyi ja ohjautui ihan asiallisesti, mutta yritykseni kasata laukkaa terävämmäksi ja pyörivämmäksi eivät onnistuneet. Laukka jäi liian löysäksi, ja niinpä ei askelkaan aina osunut puomeille.

Loppuraveissa Masa liikkui reippaasti ja sitä sai jo melkein pidätellä. Sain ratsastettua sitä hieman eteen ja alas, mutta ympyröillä keventäessä sorruin aivan kammottavaan sisäänpäin kallisteluun kylki rutussa. Oikeassa kierroksessa sentään huomasin tämän itsekin siinä vaiheessa kun ope asiasta huomautti, mutta vasemmassa kierroksessa en edes kyennyt kallisteluani hahmottamaan.

Tunti meni vähän tasapaksusti. Masa on tosiaan oikein kiva ja osaava polle, mutta kuten sanottua, en saanut siihen mitään syvällisempää keskusteluyhteyttä. Ratsastus oli vähän sellaista hyödytöntä jumputtamista. Onhan se tietysti selvää, että vieraan hevosen kanssa ei heti synny samanlaista yhteistyötä eikä se ole samalla tavalla muovattavissa kuin ns. omille avuille viritetty ratsu (lue: Vake). Lähinnä häiritsi se, etten oikein edes tiennyt, mitä pitäisi tehdä, ja ratsastin hyvin päämäärättömästi. Masan kanssa pääsee periaatteessa helpolla, sillä se suorittaa kuuliaisesti kaikki ratsastuskoulutunnin tehtävät, mutta mysteeriksi jäi, miten siitä voisi saada irti vähän enemmän kuin peruspuksutusta.

Kiva syysmaasto

Viikonlopun maastoreissu tehtiin tällä kertaa kolmen ratsukon porukalla. Vake sai tällä reissulla vaihdella jonossa keski- ja kärkipaikan välillä, eli vetohevosen tehtävääkin tuli taas harjoiteltua. Teimme saman lenkin kuin viime viikolla, eli kävimme kankaalla laukkaamassa ja tulimme takaisin Hangaksentietä ja lentokentän oikoreittiä pitkin.

Alkumatkasta Vake oli vetohevosena tietenkin tosi hidas sekä käynnissä että ravissa. Menimme kärjessä onneksi vain tieosuudet, joten poluilla päästiin etenemään sujuvammin. Kankaalla Vake nosti laukan innokkaasti ja laukkasi sopivalla imulla kaverin perässä. Eteen ei tarvinnut käskeä muttei pidätelläkään, eli laukkapätkä oli mukavan sujuva. Kotimatkalla Vake sitten olikin oikein hyvä vetohevonen ja eteni reippaasti. Hangaksentiellä ravatessa selkämme takaa meni laskeutuva pienlentokone tien yli hyvin matalalla, mutta hevoset suhtautuivat siihen onneksi järkevästi ja säikkymättä. Muuten olikin hiljainen liikennepäivä, eli montaa autoa ei kohdattu.

Tämä oli kaikin puolin onnistunut maasto. Oli oikein rentoa ja sujuvaa lukuun ottamatta Vaken alkumatkan hitautta. Vetoratsukon tehtävä sujuu meiltä jo varsin mutkattomasti, kun sitä tällä lailla pienissä pätkissä harjoitellaan.