Maanantain tunnille sain Hiliman. Ohjelmassa oli suurimmaksi koulua, mutta lopuksi mentiin myös puomitehtävää laukassa. Hilima oli aika hösö ja hötky jo tallissa, joten tunti lähti ihan väärällä jalalla liikkeelle. Parilla edellisellä kerralla Hilima on ollut alkutunnista ihanan rauhallinen ja kuuliainen, mutta nyt ei.
Käyntityöstä ei tullut oikein mitään, kun Hilimalla oli niin kauhea kiire. Ravikin oli kiireistä kipitystä, eikä tuntuma päässyt kevenemään eikä pehmenemään. Kun ei Hilima ole pyöreä, niin eipä se silloin taivukaan yhtään. Ohjeena Hiliman ratsastukseen oli erittäin vakaa ja muuttumaton tuntuma, joka asettaa hevoselle raamit ja pitää vähän vastaan, jos se yrittää pullikoida. Hilima havainnollistikin oikein hyvin, kuinka minulla tahtoo tuntuma elää ihan liikaa. Sellaisen tuntuman kanssa ei Hilima sitten oikein tiedä, miten päin olla, ja sen ratkaisu kaikkeen epämääräisyyteen on tietenkin vauhdin lisääminen ja tahdin kiihdyttäminen. Samoin istuntaan haluttiin paljon lisää vakautta ja pitoa, jotta myös hevonen jäisi siihen alle tasapainoon eikä lähtisi karkuun. Ei keikkumista, heilumista, kallistelua eikä ainakaan ylimukautumista liikkeeseen, vaan keskivartalo aivan lankuksi ja siitä ei livetä.
Teimme käynnissä ja ravissa pohkeenväistöjä pitkän sivun suuntaista linjaa pitkin hieman uran sisäpuolella. Oikeassa kierroksessa väistötehtävä meni aivan höpöksi, sillä Hilimalla oli tässä vaiheessa niin kauhea kiire. Yritin olla jämäkkä, ja tuntuma olikin sitten aika vahva jottei Hilima juossut aivan omille teilleen. Ei tämä oikein tuntunut toimivalta lähestymistavalta. Lyhyen vapaan käynnin jälkeen ja suunnan vaihtuessa jokin kuitenkin muuttui. Vasemmassa kierroksessa Hilima rauhoittui ravaamaan alta juoksematta, ja tuntumaan tuli pehmeyttä molemmin puolin. Jos en ollut tarkkana, niin vauhti lähti vaivihkaa kiihtymään, mutta suurimmaksi osaksi Hilima pysyi näpeissä ja pyöreällä niskalla. Nyt tosiaan tuntuma ei ollut enää vahva ja kova, vaan siinä oli vähän elastisuuttakin. Kun tällaisesta asetelmasta päästiin tekemään väistöä, niin loiva poikitus onnistui jopa ihan asiallisesti.
Hetkellisen rauhan jälkeen Hilima alkoi taas lopputunnista tohottaa, kun mukaan tuli laukkaa ja PUOMEJA. Työstimme kuin vuorollamme ensin laukkaa kuntoon ympyrällä, ja sitten käytiin puomitehtävän pariin. Pääty-ympyrälle oli asetettu neljä puomia yksi kullekin neljännekselle, ja näiden yli piti laukata ottaen jokaiseen väliin sama askelmäärä (4 tai 5). Ennen puomeille suuntaamista Hilima pysyi vielä hanskassa jotenkuten, vaikka mentiinkin sisälavalle puskien ja ulko-ohjan varassa roikkuen. Puomeilla rytmin kanssa oli ensin hakemista, eli osaan väleistä tuli neljä ja osaan viisi laukkaa, ja Hilima oli aika tohinoissaan. Viisi laukkaa oli järkevämpi ratkaisu tämän hevosen kanssa, ja lopulta onnistuttiinkin vasemmassa laukassa menemään ympyrää hetki rytmissä ja tasaisilla askelmäärillä.
Oikeassa laukassa ei sitten ollut ollenkaan niin helppoa. Oikea kierros oli meille näköjään kaikessa ongelma tänään. Rytmi ei löytynyt alkuunkaan, ja kun yritin laajentaa kaarrosta ympyrän avoimella sivulla mahduttaakseni viidennen askeleen mukaan, luikahtikin Hilima puomin ohi, ja törmäsi hieman kavaletin jalkaan. Tämän jälkeen se olikin aivan tiloissa ja alkoi loikkia puomien yli vähän miten sattuu. Otettiin pieni tuumaustauko käynnissä tilanteen nollaamiseksi, ja sitten aloitettiin tehtävä ravissa. Kun puomit ylittyivät ravissa rauhallisesti, palattiin vielä laukkaan, ja saatiin vähän asiallisempi kierros laukassa. Yritin olla itse mahdollisimman vakaa ja rauhallinen, ja se onnistui siinä määrin, että Hilimakin malttoi nyt laukata puomien yli kiihtymättä aivan sataan.
Olipa hankalaa vähän kaikki. Minulla on epäilykseni, että Hilima jostain syystä ottaa ahtaassa maneesissa enemmän ylikierroksia kuin ulkona kentällä, koska meidän maneesikertamme näköjään aina menevät höpöksi. Hiliman kaltainen hevonen vaatisi vaan niin paljon jämäkkyyttä istuntaan, jotta se pysyisi koko ajan kasassa ja ratsastajan "kanssa". Siinäpä ne omat epävakaudet ja puutteellinen istunnan pito paljastuvat.
Käyntityöstä ei tullut oikein mitään, kun Hilimalla oli niin kauhea kiire. Ravikin oli kiireistä kipitystä, eikä tuntuma päässyt kevenemään eikä pehmenemään. Kun ei Hilima ole pyöreä, niin eipä se silloin taivukaan yhtään. Ohjeena Hiliman ratsastukseen oli erittäin vakaa ja muuttumaton tuntuma, joka asettaa hevoselle raamit ja pitää vähän vastaan, jos se yrittää pullikoida. Hilima havainnollistikin oikein hyvin, kuinka minulla tahtoo tuntuma elää ihan liikaa. Sellaisen tuntuman kanssa ei Hilima sitten oikein tiedä, miten päin olla, ja sen ratkaisu kaikkeen epämääräisyyteen on tietenkin vauhdin lisääminen ja tahdin kiihdyttäminen. Samoin istuntaan haluttiin paljon lisää vakautta ja pitoa, jotta myös hevonen jäisi siihen alle tasapainoon eikä lähtisi karkuun. Ei keikkumista, heilumista, kallistelua eikä ainakaan ylimukautumista liikkeeseen, vaan keskivartalo aivan lankuksi ja siitä ei livetä.
Teimme käynnissä ja ravissa pohkeenväistöjä pitkän sivun suuntaista linjaa pitkin hieman uran sisäpuolella. Oikeassa kierroksessa väistötehtävä meni aivan höpöksi, sillä Hilimalla oli tässä vaiheessa niin kauhea kiire. Yritin olla jämäkkä, ja tuntuma olikin sitten aika vahva jottei Hilima juossut aivan omille teilleen. Ei tämä oikein tuntunut toimivalta lähestymistavalta. Lyhyen vapaan käynnin jälkeen ja suunnan vaihtuessa jokin kuitenkin muuttui. Vasemmassa kierroksessa Hilima rauhoittui ravaamaan alta juoksematta, ja tuntumaan tuli pehmeyttä molemmin puolin. Jos en ollut tarkkana, niin vauhti lähti vaivihkaa kiihtymään, mutta suurimmaksi osaksi Hilima pysyi näpeissä ja pyöreällä niskalla. Nyt tosiaan tuntuma ei ollut enää vahva ja kova, vaan siinä oli vähän elastisuuttakin. Kun tällaisesta asetelmasta päästiin tekemään väistöä, niin loiva poikitus onnistui jopa ihan asiallisesti.
Hetkellisen rauhan jälkeen Hilima alkoi taas lopputunnista tohottaa, kun mukaan tuli laukkaa ja PUOMEJA. Työstimme kuin vuorollamme ensin laukkaa kuntoon ympyrällä, ja sitten käytiin puomitehtävän pariin. Pääty-ympyrälle oli asetettu neljä puomia yksi kullekin neljännekselle, ja näiden yli piti laukata ottaen jokaiseen väliin sama askelmäärä (4 tai 5). Ennen puomeille suuntaamista Hilima pysyi vielä hanskassa jotenkuten, vaikka mentiinkin sisälavalle puskien ja ulko-ohjan varassa roikkuen. Puomeilla rytmin kanssa oli ensin hakemista, eli osaan väleistä tuli neljä ja osaan viisi laukkaa, ja Hilima oli aika tohinoissaan. Viisi laukkaa oli järkevämpi ratkaisu tämän hevosen kanssa, ja lopulta onnistuttiinkin vasemmassa laukassa menemään ympyrää hetki rytmissä ja tasaisilla askelmäärillä.
Oikeassa laukassa ei sitten ollut ollenkaan niin helppoa. Oikea kierros oli meille näköjään kaikessa ongelma tänään. Rytmi ei löytynyt alkuunkaan, ja kun yritin laajentaa kaarrosta ympyrän avoimella sivulla mahduttaakseni viidennen askeleen mukaan, luikahtikin Hilima puomin ohi, ja törmäsi hieman kavaletin jalkaan. Tämän jälkeen se olikin aivan tiloissa ja alkoi loikkia puomien yli vähän miten sattuu. Otettiin pieni tuumaustauko käynnissä tilanteen nollaamiseksi, ja sitten aloitettiin tehtävä ravissa. Kun puomit ylittyivät ravissa rauhallisesti, palattiin vielä laukkaan, ja saatiin vähän asiallisempi kierros laukassa. Yritin olla itse mahdollisimman vakaa ja rauhallinen, ja se onnistui siinä määrin, että Hilimakin malttoi nyt laukata puomien yli kiihtymättä aivan sataan.
Olipa hankalaa vähän kaikki. Minulla on epäilykseni, että Hilima jostain syystä ottaa ahtaassa maneesissa enemmän ylikierroksia kuin ulkona kentällä, koska meidän maneesikertamme näköjään aina menevät höpöksi. Hiliman kaltainen hevonen vaatisi vaan niin paljon jämäkkyyttä istuntaan, jotta se pysyisi koko ajan kasassa ja ratsastajan "kanssa". Siinäpä ne omat epävakaudet ja puutteellinen istunnan pito paljastuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti