Tämän sunnuntain maastoon lähdimme neljän ratsukon joukkiolla. Tällä kertaa ei siis Vake joutunut missään vaiheessa vetohevoseksi vaan se sai kulkea viimeisenä koko matkan, ja tähän järjestelyyn poni olikin tyytyväinen. Teimme lenkin Hangaksentietä pitkin aloittaen, sitten kiertelimme muutaman mutkan kankailla ja lopuksi tulimme lentokentän reittiä pois.
Pidempi laukkapätkä otettiin heti alkumatkasta Hangaksentiellä. Tie oli sen verran sateiden pehmittämä, että sen reunaa myöten oli oikein hyvä laukata. Hyvällä pohjalla Vaken askel lähtikin venymään aika mukavasti edellä menijöiden kiristäessä vauhtia. Reippaiden alkulaukkojen jälkeen kävelimme rennosti metsäpoluilla ja poikkesimme lyhyesti hiekkakuopalla. Paluumatkalla otettiin myös reipasta ravia, ja silminnäkijähavaintojen mukaan Vake esittikin oikein lennokasta askellusta yrittäessään pysyä mutkaisella polulla kavereiden perässä.
Aivan loppumatkasta otimme vielä oikoreitin peltojen ja puskien halki niin, ettei tarvinnut ratsastaa enää tietä pitkin ollenkaan. Oikoreitti oli ihan kätevä, tosin jouduimme loikkimaan ensin yhden ja sitten vielä toisenkin pienen ojan yli. Jälkimmäinen näistä olikin vähän jännittävä, sillä siinä jouduttiin hyppäämään tien penkereeltä jyrkästi alas pellolle. Siinä ei auttanut jäädä liian pitkäksi aikaa miettimään, vaan reippaasti vain menoksi ja hyvinhän se loikka Vakelta sujuikin.
Tämä oli tosi kiva maasto. Reitti oli mukavan rauhaisa ja Vake oli kavereiden perässä rennolla mielellä. Päiväkin oli kaunis, ja saimme nauttia kenties viimeisestä sulan maan maastosta tälle vuodelle.
Pidempi laukkapätkä otettiin heti alkumatkasta Hangaksentiellä. Tie oli sen verran sateiden pehmittämä, että sen reunaa myöten oli oikein hyvä laukata. Hyvällä pohjalla Vaken askel lähtikin venymään aika mukavasti edellä menijöiden kiristäessä vauhtia. Reippaiden alkulaukkojen jälkeen kävelimme rennosti metsäpoluilla ja poikkesimme lyhyesti hiekkakuopalla. Paluumatkalla otettiin myös reipasta ravia, ja silminnäkijähavaintojen mukaan Vake esittikin oikein lennokasta askellusta yrittäessään pysyä mutkaisella polulla kavereiden perässä.
Aivan loppumatkasta otimme vielä oikoreitin peltojen ja puskien halki niin, ettei tarvinnut ratsastaa enää tietä pitkin ollenkaan. Oikoreitti oli ihan kätevä, tosin jouduimme loikkimaan ensin yhden ja sitten vielä toisenkin pienen ojan yli. Jälkimmäinen näistä olikin vähän jännittävä, sillä siinä jouduttiin hyppäämään tien penkereeltä jyrkästi alas pellolle. Siinä ei auttanut jäädä liian pitkäksi aikaa miettimään, vaan reippaasti vain menoksi ja hyvinhän se loikka Vakelta sujuikin.
Tämä oli tosi kiva maasto. Reitti oli mukavan rauhaisa ja Vake oli kavereiden perässä rennolla mielellä. Päiväkin oli kaunis, ja saimme nauttia kenties viimeisestä sulan maan maastosta tälle vuodelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti